Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Toinen ulottuvuus => Aiheen aloitti: Tuhisija - 22.09.2008 22:03:51
-
Title: Veren kutsu
Author: Tuhisija
Fandom: Houkutus (Stephenie Meyer)
Genre: fluff, (romance), (angst lievästi)
Pairing: Edward/Bella, Edward/OC
Rating: K-11
Disclaimer: En omista henkilöitä, mutta Rebecca Parker tosin on itse keksimäni.
Varoitukset: Raiskaus // Beyond lisäsi.
Summary: Forksiin muuttaa uusi tyttö, Rebecca Parker, joka kiinnittää erityisesti Edwardin huomion.
A/N: Tällainen idea, tällainen ficci. Uskaltauduin tännekin päin laittelemaan tätä. Hmm...
JATKO TÄHÄN FICCIIN ---> Veren kutsu II - kielletyt tunteet (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11031.0)
Luku 1
Punahiuksinen tyttö katseli huonettaan hymyillen. Se oli vaalea ja avara ja valo pääsi hyvin ikkunasta sisään. Sänkykin oli mukavan pehmeä ja kaikki mahdolliset tavarat mahtuivat huoneeseen. Tyttö kävi istumaan sängylle ja otti valokuvan kirjoituspöydältään käteensä. Siinä olivat hän ja hänen vanhempansa.
Kaikki on niin uutta, tyttö ajatteli. Ja huomenna pitäisi aloittaa uudessa koulussa. Mitäköhän siitäkin mahtaa tulla?
”Rebecca!” tytön äiti huusi keittiöstä. Tytön huone oli lähellä sitä. ”Tulisitko kattamaan pöydän?”
”Joo”, tyttö huusi äidilleen ja laittoi kuvan takaisin pöydälle. Hän meni keittiöön ja kattoi pöydän. Pian koko perhe, äiti, isä, tytön kaksi pikkuveljeä ja tyttö itse istuivat pöydän ympärillä ja söivät.
Tyttö oli syönyt ja lähti takaisin omaan huoneeseensa. Hän asteli peilin eteen, joka roikkui kirjoituspöydän vieressä. Hän katsoi itseään peilistä ja huokaisi.
***
Bella ja Edward istuskelivat Forksin lukion ruokalassa nurkkapöydässä. Bella söi rauhassa ruokaansa, mutta Edward ei syönyt mitään, se oli tavallista. Hänhän oli vampyyri.
”Tuletko taas illalla meille?” Bella kysyi haukattuaan palan punaisesta omenasta, jota piteli toisessa kädessään.
”Totta kai”, Edward sanoi ja kohotti valkeaa kättään. Hän vei sen Bellan poskelle ja tämä otti Edwardin kädestä kiinni.
”Ja yöksi?”
”Bella, sinähän tiedät etten pysty olemaan erossa sinusta.” Edward väläytti vinon hymynsä hänelle.
Bella haukkasi taas omenasta palan ja katsahti ruokalan ovelle. Hän näki punahiuksisen ja hieman itseään pidemmän tytön, jota hän ei ollut ennen nähnyt. Edwardkin kääntyi katsomaan ovelle ja jäykistyi saman tien paikoilleen. Bella huomasi sen.
”Mitä nyt?” hän kysyi.
Edward kääntyi hitaasti Bellaan päin. ”Ei mitään.”
Hän katsoi kuinka tyttö käveli hitaasti heidän pöytänsä ohi, kävi hakemassa ruokaa ja istahti pöytään, joka oli tyhjä ja aivan heidän pöytänsä lähellä.
”Edward? Onko kaikki hyvin?”
Edward nyökkäsi, mutta Bella ei tuntunut uskovan.
”Onko sinun vaikea olla?”
”Ei, ei ole.” Edward tarkkaili yhä uutta tyttöä ja katsoi lopulta Bellaa, jonka kasvoilla oli kummastunut ilme. ”Ei minun ole enää kovin vaikeaa olla lähelläsi.”
”Tiedän”, Bella sanoi, ”mutta ihmettelin, kun jäykistyit paikallesi yhtäkkiä.”
Edward ei sanonut enää mitään. Hän silitti Bellan poskea kylmällä kädellään ja lähtivät biologian luokkaan.
Kaikki istuivat jo luokassa, kun biologian opettaja Banner tuli luokkaan uusi oppilas mukanaan. Tällä oli oranssinpunaiset, suorat hiukset, jotka laskeutuivat siististi olkapäille. Tytöllä oli myöskin vihreät silmät ja kaulassa roikkui pyöreä, hopeanvärinen medaljonki. Banner esitteli tytön Rebecca Parkeriksi ja huomasi, ettei luokassa ollutkaan tarpeeksi pöytiä, jotta uusi oppilas olisi päässyt istumaan.
”Hmm…”, Banner tuumi ääneen ja katseli luokassa istuvia oppilaita, ”jospa menisit istumaan vaikkapa neiti Swanin ja herra Cullenin kanssa, kunnes saamme tänne vielä yhden pöydän lisää.” Banner viittasi Bellaan ja Edwardiin päin ja Rebecca käveli heidän luokseen.
”Hei”, Rebecca tervehti molempia pieni hymy kasvoilla. Banner toi hänelle tuolin, jonka hän asetti Bellan viereen ja laski tavaransa pöydän reunalle.
”Hei”, Bella sanoi. Hän kääntyi katsomaan Edwardia. Tämä katsoi suoraan eteensä ja oli jäykistynyt täysin. Hän piti kättään nyrkissä ja silmissä oli se vihainen katse, mikä oli tullut Bellalle tutuksi hänen aloittaessaan Forksin lukiossa.
Miksi Edward on niin outo? Miksi hän käyttäytyy kuin silloin alussa? Bella mietti ja Banner aloitti opetuksen. Hän oli outo jo ruokalassakin. Mikä häntä riivaa?
***
Koulu loppui ja Bella ja Edward kävelivät yhdessä hopeisen Volvon luo. He istuivat sen kyytiin ja Edward käynnisti moottorin. Hän ei ollut sanonut mitään biologian tunnin jälkeen, Bella alkoi olla huolissaan.
”Mikä sinun on?” hän päätti kysyä Edwardin kaahatessa autotiellä. ”Olit niin outo biologian tunnilla, samanlainen kuin silloin kun tapasit minut ensi kertaa.”
Edward rypisti otsaansa ja otti oikealla kädellään Bellan kädestä kiinni. ”Älä ole huolissasi, kaikki on hyvin.”
”Johtuiko se siitä uudesta oppilaasta?” Bella pamautti hetken mietittyään. Se saattaisi olla hyvinkin mahdollista.
Edward ei vastannut. Hän pysäytti autonsa Charlien talon lähistölle ja katsoi Bellaa. ”Minun pitää mennä juttelemaan hieman muiden kanssa”, hän sanoi ja kumartui lähemmäs Bellaa. ”Tulen myöhemmin illalla luoksesi.” Edward painoi kylmät huulensa Bellan pehmeitä huulia vasten hetkeksi.
”Nähdään illalla”, Bella sanoi ja nousi autosta pois. Hän käveli ovelle ja katsoi taakseen, Edward oli jo ajanut pois.
A/N: Kommentteja?
-
Vanilla M., kiitos kommentista. Koitan aina tehdä oma keksimistä hahmoistani sellaisia.. ei täydellisiä, vaan melko normaaleja, tavallisia ihmisiä. Ja pidempiä lukuja tarinan edetessä kyllä ilmenee :)
Jatkoa tulee aika nopeasti, johtuen siitä, että ficciä on valmiina jo neljänteen lukuun asti (tosin olen pistänytkin tätä juuri sen verran yhdelle Houkutus foorumille). Muttah..
Luku 2
Bella heräsi vuoteessaan ja tunsi poskellaan viileän, suorastaan kylmän käden. Hän avasi silmänsä ja Edwardhan siinä makasi hänen vierellään niin kauniina.
”Nukuitko hyvin?” Edward kuiskasi kysymyksensä Bellan korvaan.
”Kuten yleensä”, tämä vastasi ja Edward painoi huulensa Bellan otsalle. ”Mitä kello on?”
”Sen verran, että ehdit ihan hyvin syödä ja pukea päällesi, jotta kerkeämme kouluun.”
Molemmat hymyilivät toisilleen ja Bella jäi Edwardin kasvojen vangiksi hetken ajaksi. Hän nousi ylös ja marssi vessaan pesemään kasvonsa ja harjaamaan hampaansa. Hän palasi huoneeseensa ja huomasi Edwardin poistuneen sieltä. Hän arveli tämän olevan jo keittiössä odottelemassa.
Saatuaan vaatteet päälleen, Bella käveli rappuset alakertaan ja näki Edwardin istuvan keittiönpöydän ääressä ja katselevan ulos ikkunasta liikkumattomana. Bella käveli kaappien luo, otti yhdestä kaapista syvän lautasen ja toisesta muroja. Hän otti jääkaapista maitopurkin, kaatoi muroja lautaselle ja maitoa sekaan. Hän istahti Edwardia vastapäätä ja alkoi syödä.
”Edward”, Bella sanoi hiljaa. ”Mitä se eilinen oikein oli?”
Edward kääntyi hitaasti katsomaan Bellaa, joka pyöritteli lusikkaa edes takaisin muroissa. ”Mikä?”
”Käyttäydyit oudosti”, Bella muistutti. ”Voit kertoa minulle.”
”Myöhemmin, jooko? Minun pitää ensin selvittää yksi asia.”
Bella huokaisi raskaasti. Hän inhosi, jos Edward salasi jotain. ”Lupaatko varmasti kertoa?”
”Minä lupaan kertoa heti, kun olen selvittänyt sen yhden ainokaisen asian.” Hän vei kätensä pöydän ylitse ja otti Bellan vapaasta kädestä kiinni. ”Bella, minä lupaan.”
***
Edward seisoskeli espanjanluokan ulkopuolella odotellen Bellan tunnin päättymistä. Pian luokan ovi aukenikin ja Bella ja muut tulivat ulos. Tämä hymyili nähtyään Edwardin ja he lähtivät yhdessä ruokalaan.
He hakivat ruokaa ja istahtivat nurkkapöytään, jossa he yleensä istuivat. Bella otti limsapullon käteensä, avasi sen ja joi hieman. Edward katseli hänen puuhiaan sanaakaan sanomatta, mutta yhtäkkiä hän jähmettyi paikoilleen kuten eilen. Bella ei voinut olla huomaamatta sitä.
”Minä taidan olla sinulle huonoa seuraa?” hän sanoi ja laski pullon pöydälle.
”Kuinka niin?” Edward ihmetteli ja rentoutui hieman. Hänen äänensä oli kireä.
”Sinä käyttäydyt taas oudosti”, Bella selitti. ”Eilenkin olit aivan samanlainen. Sinulla taitaa olla jano?” Bella madalsi ääntään sanoessaan viimeisen sanan.
”Sanotaan nyt vaikka niin.”
Bella tarkasteli Edwardin silmiä, ne olivat melko tummat. Tämän pitäisi siis lähteä lähipäivänä metsästämään, jotta saisi hillittyä janonsa.
”Joo, olen oikeassa, sinulla on jano”, Bella totesi. ”Silmäsi ovat hyvin tummat, jos olet sattunut huomaamaan.”
Edward hymyili hieman, hän oli jo lähes kokonaan rentoutunut. ”Ei ole tullut katsottua peiliin vähään aikaan ja vaikka katsoisinkin, en huomaisi mitään.”
***
Bella ja Edward makasivat Bellan sängyllä. Oli hyvin myöhäinen ilta, Charlie oli jo nukkumassa, mutta kaksikko valvoi ja jutteli. Edward leikki Bellan hiussuortuvilla ja tämä siveli sormillaan hänen paljasta kaulaihoa.
”Mitä sinä ajattelet?” Edward kysyi rauhallisella äänellä.
”Sinua”, Bella vastasi. Edward lopetti tämän hiuksilla leikkimisen ja vei vapaan kätensä tämän kasvoille. Toinen käsi oli kiedottuna Bellan vyötärölle.
”Etkö mitään muuta?” Edward sipaisi sormillaan Bellan huulia.
Tämä huokaisi. ”Ei, en mitään muuta juuri tällä hetkellä.”
Edward naurahti lempeästi. Hän painoi päänsä Bellan päätä vasten ja alkoi hyräillä tämän kehtolaulua. Bella rakasti sitä kappaletta, Edward oli tehnyt sen juuri hänelle, vain hänelle.
”Edward?”
”Niin?”
”Joko selvitit sen asian?”
”En ihan.”
Miksi minusta tuntuu, ettei hän vain halua kertoa minulle? Bella ajatteli kietoessaan kätensä tiukasti rakastamansa vampyyrin ympärille.
”Sinun pitäisi varmaan käydä nukkumaan”, Edward totesi yhtäkkiä.
”Eikä!” Bella vastusteli. Hän ei halunnut nukkua, kun Edward oli paikalla. Hän halusi olla hereillä, pitää silmät auki ja katsella uskomattoman kaunista, henkeä salpaavaa Edwardiaan.
”Bella, sinulla tulee olemaan huomenna pitkä päivä.”
Bella säpsähti ja nosti päätään nähdäkseen paremmin Edwardin kasvot. ”Mitä tarkoitat?” hän ihmetteli. Olenko unohtanut jotain?
”Minä lähden Emmettin kanssa metsästämään. Enkö kertonut?”
”Ei, et kertonut.”
”Mutta nyt tiedät.”
Edward suuteli Bellaa hellästi ja peitteli sitten tämän. ”Nuku hyvin, rakkaani.”
***
Seuraava päivä tosiaan tuntui pitkältä Bellan mielestä. Edward oli lähtenyt heti hyvissä ajoin aamulla metsästysretkelle veljensä kanssa ja Bella oli saanut mennä kouluun yksinään omalla punaisella autollaan, jonka moottori oli erittäin kova ääninen. Hän oli jo siihen onneksi tottunut.
Espanjan tunti läheni loppuaan. Bella ei olisi jaksanut istua tuolillaan, hän halusi jo pois luokasta. Hänen onnekseen kello kuitenkin soi ja hän pakkasi laukkunsa ja lähti luokasta. Sen ulkopuolella hän ei katsonut eteensä, vaan törmäsi johon kuhun.
”Anteeksi”, Bella sanoi nopeasti. Hän katsahti hieman ylös nähdäkseen kehen oli törmännyt. Koulun uusi oppilas Rebecca seisoi hänen edessään punaiset hiukset erittäin pöyhittyinä.
”Ei se mitään”, tämä sanoi ja katsoi nopeasti Bellan ympärille. ”Mihin sinä sen komistuksen olet jättänyt? Sen punaruskea tukkaisen pitkän pojan?”
”Ai Edwardin?”
”Niin kait, en tiedä hänen nimeään.”
”Hän ei ole koulussa.”
Rebecca kohotti kulmiaan, hänen kasvoilleen ilmestyi kysyvä ilme, joka janosi lisää tietoa. ”Miksi?”
”Hän on retkeilemässä veljensä kanssa”, Bella vastasi. Sitä tekosyytä Cullenit yleensä käyttivät, kun olivat metsästämässä.
”Vai että ulkoilmaihmisiä?” Rebecca tuumi ääneen. ”Enpä olisi arvannut.” Hän irvisti.
”Olet oikeassa. Minäkin yllätyin.”
”Voin uskoa.”
Bella ja Rebecca menivät yhdessä ruokalaan, mutta he istuivat eri pöytiin. Bella meni Alicen, Rosalien ja Jasperin pöytään, Rebecca saamiensa uusien kaverien, joista osa oli samoilla tunneilla myöskin Bellan kanssa.
”Hei, Bella”, Alice tervehti iloisesti Bellan istuessa häntä vastapäätä.
”Hei, Alice”, tämä sanoi. ”Oletko nähnyt viimeaikoina mitään kiinnostavaa?”
”Ei, en ole”, Alice vastasi. ”Ikävä kyllä.”
Bella haukkasi omenastaan palasen ja Alice, Rosalie ja Jasper katselivat tämän syömistä. Bella katsoi vuorotellen jokaista kolmea ja tunsi kateuden pistoksen katsoessaan Rosalieta. Tämä oli niin kaunis, mutta ei tuntunut pitävän hänestä. Alice kuitenkin hänen onnekseen piti. Keijukaismainen tyttö oli alusta asti ollut hyvinkin innoissaan Bellasta.
”Mitä teet koulun jälkeen?” Alice kysäisi äänessään ripaus huolestuneisuutta.
”Olen kotona, teen Charlielle ruokaa”, Bella luetteli. ”Mitä yleensäkin.”
”Et ole menossa minnekään?” Alice uteli lisää. Bellasta se tuntui oudolta.
”Alice, onko jokin hullusti?”
”Ole varovainen, jooko? Edward ei halua sinun vahingoittuvan.”
Olen kuullut tuon satoja kertoja… ’Ole varovainen, älä joudu hankaluuksiin.’ En minä niihin joudu, ne vain sattuvat tulemaan eteeni.
Bella haukkasi omenastaan palan. ”Hyvä on, minä olen.”
***
Koulun loputtua Bella käveli punaiselle autolleen, joka oli pysäköitynä koulun parkkipaikalle. Hän avasi oven ja istui lämpimähköön autoon. Avaimen hän pisti virtalukkoon ja käynnisti auton. Bella ajoi pois koulun pihalta ja napsautti radion päälle.
Hän pysäköi autonsa kotipihaan ja meni sisälle. Hän riisui kenkänsä ja takkinsa, joka oli osoittautunut sittenkin tarpeelliseksi. Ulkona ei ollut kovinkaan lämmin, mutta olihan syksy jo pitkällä. Bella vei tavaransa yläkertaan, palasi alas ja meni keittiöön. Hän kurkisti yhteen keittiökaapeista huomaten sokerin olevan loppu. Hän katsoi myös jääkaappiin, maitoakaan ei ollut yhtään.
Bella huokaisi, hänen pitäisi lähteä kauppaan ostoksille. Hän otti yhdestä kaapista purkin, jossa oli rahaa ruokaostoksia varten. Hän otti sieltä hieman rahaa, kipaisi yläkertaan hakemaan lompakkonsa ja laittoi rahat sinne. Hän puki takin ja kengät nopeasti päälleen ja astui ovesta ulos.
Bella oli saanut kaiken ostettua. Leipää, maitoa, sokeria… Eipä Charlien tarvinnut huolehtia, että jotain sattuisi puuttumaan.
Missäköhän Edward on? Hän ei tarkalleen sanonut minne he menisivät metsästämään, Bella mietti kävellessään autolle. Pääsivätköhän he jo veren makuun?
Bellan ajatukset keskeytyivät, kun hän kuuli autojen jarrut aivan vierestään. Valkoinen auto seisoi pysähtyneenä parin sentin päässä Bellasta. Kuski nousi nopeasti autostaan ulos.
”Olen todella pahoillani”, kuski sanoi punaiset hiukset hulmuten tuulessa. Bella tunnisti hänet, se oli Rebecca. ”Ei kai käynyt kuinkaan?”
”Ei, olen kunnossa”, Bella vakuutti. Hän oli vain säikähtänyt, ei muuta.
”Luulin jo, että ajan päällesi, mutta onneksi sain juuri ja juuri jarrutettua”, Rebecca puhui hieman hädissään. ”Onneksi ei sattunut mitään. Mutta minä tästä lähden, on kiire. Nähdään koulussa!”
Rebecca istui takaisin autoonsa ja Bella kiirehti pois alta. Hän ajoi valkoisella autollaan pois kaupan parkkipaikalta ja Bella käveli omalle autolleen, avasi matkustajan puoleisen oven ja laittoi ostoskassin penkille.
Aina kun Edward on poissa, minut meinataan liiskata! Bella huokaisi mielessään ja istui ratin taakse. Täytyy olla tarkempi tai minulle toden totta käy huonosti.
A/N: Ei tapahtunut vielä kauheasti mitään, mutta eiköhän ensi luvussa päästä jo pikkuhiljaa vauhtiin. Risuja? Ruusuja?
-
Pidän tästä! :) ensimmäinen houkutus -ficci jonka luen...Toivottavasti kohta tapahtuu jotain, muuten ei mielenkiinto pysy täällä ;) Virkkeet on aika lyhyitä ei sillä että se haittaa lukemista niinkuin kirjoitusvirheet mutta tuntuu hassulta lukea tällaista: Liisa meni kauppaan. Liisa osti jäätelön. Liisa tuli kaupasta. Hän söi jäätelön matkalla kotiin.
okei, okei ::) ehkä hieman liioiteltuna mutta kuitenkii. :)
Silti täs on jotain miks haluan tietää lisää
-
Loistava ficci !
Houkutus on jotain niiiin ihanaa - puhumattakaan Edwardista ;)
Jatkoa , pian !!
~ shira
-
Oi , tää on ihana! Mielenkiintoinen! Pidän ihan hemmetisti!
Jatkoa pian? :)
~ Korsetti
-
Tämähän on todella mielenkiintoinen.
Tykkään tästä, mutta pitänee kai tunnustaa, että lukiessani ensimmäisen luvun lauseita ajattelin että Edward ei saa rakastua toiseen, ei saa. Se olis niin väärin Bellalle, ne on just luodut toisilleen jne. :-[
Mutta nyt käsitykseni muuttui, ja pidän tästä ficistä älyttömästi.
Odottelen innolla jatkoa, jatkathan pian? :)
-
voou, ihan älyttömän hyvä fic. ootan tosissani jatkoo, ja pian kanssa. koukuttaa !
-
Minäkin tykkäsin tästä ficistä. Toinen lukemani Bella/Edward - ficci ja kovasti minäkin tahdon jatkoa saada tähän!
Kirjoitusvirheitäkään en juuri löytänyt. :)
-
Tähän jatkoa, niin ihana. Edward ei saa rakastua toiseen! Ei ei ei. Ne on luodut toisilleen, Bella ja Edward. Rebecca kyllä vaikuttaa sellaiselta ihan hyvältä tyypiltä, mutta silti.. :D
Rakentavat on kadonnut lumen alle. :)
-
Jatkoa jatkoa, missä se viipyy?(: Tosi hyvä ficci, laita vaan se Edward rakastumaan tuohon Rebeccaan, laita laita!(Joo, oikeesti mä rakastan E/B, mutta vaihtelu virkistää;>)Rakentava on täälläkin kadonnut nurkan taakse, toivon, että saat nopeasti samanlaista tekstiä aikaiseksi. Oli sujuvaa selkeää tekstiä eikä kirjoitusvirheitä näkynyt jne.
Tykkäsin ja jatkoa kaipailen.(;
-samnth
-
eskimopuikko, kiitos. Koitan parannella kirjoitusta ajan kanssa, eivätköhän ne virkkeetkin ala paranemaan, toivottavasti :)
shira, kiitos. Edward on ihana :) Unohdin tyystin laittaa jatkoa ja nyt vasta muistin, että miullahan on sitä varastossa muutama luku..
Korsetti, kiitos. Koitan laitella jatkoa nyt useammin, kun sain taas kirjoitus innon takaisin.
Kuurankukka, kiitos. Edward ja Bella ovat kyllä lempiparini kirjasarjassa, enkä varmaan voisi ajatella heitä jonkun muun kanssa, mutta tämä ficci taitaa olla ristiriidassa ajatusteni kanssa.
Phodos, kiitos. Kivaa, että tykkäätte. Odotin saavani aimo kasan risuja niskaan (vaikka niitäkin on mukava saada kirjoituksen parantelemisen vuoksi, ym.)
hannavaan, kiitos.
mapwe, kiitos. Olet oikeassa, Bella ja Edward ovat luodut toisilleen, mutta pistinpäs sitten Rebeccan sekoittamaan kuvioita :) Multakin uupuu vastaukset teidän kommentteihin...
samnth, jatkoa tulossa juuri nyt :) Unohdin täysin, että miulla on tätä ficciä varastossa muutama luku ja nyt vasta muistin, kun puhuin kaverini kanssa tänään ficeistä, että se yksi ficci on kesken ja kaikkea. Into kirjoittaa palasi myöskin, joten jatkoa tulee nyt tiuhempaan :D Kiitos.
Luku 3
Edwardin ollessa metsästysretkellään Emmettin kanssa, Bella oli tutustunut Rebeccaan. He istuivat ruokatunnilla yhdessä ja biologian tunnillakin yhä, koska Banner ei ollut saanut vielä uutta pöytää luokkaan.
Edward palaa huomenna kouluun, Bella iloitsi mielessään istuskellessaan keittiön pöydän ääressä. Hänen edessään oli puoliksi syöty murolautanen. Aika tuntuu menevän niin hitaasti, kun hän poissa.
Bella söi muronsa loppuun, jätti sen tiskialtaaseen ja lähti iloisena kouluun. Hän heitti laukkunsa autonsa penkille ja kapusi sisään.
Vielä tämä päivä ja sitten Edward on taas täällä, Bella hoki itselleen kääntäessään avainta virtalukossa. Mitään ei tapahtunut, auto ei päästänyt pihaustakaan. Miksi tämä ei käynnisty?
Bella yritti vielä pari kertaa käynnistää autoaan, mutta se ei reagoinut mitenkään. Lopulta hän otti laukkunsa ja oli jo menossa sisälle soittamaan Charlielle, mutta ennen kuin hän ehti askeltakaan ottaa, hän kuuli auton tööttäyksen.
”Haluatko kyydin kouluun?”
Bella kääntyi ja näki Alicen, Jasperin ja Rosalien istuvan Edwardin hopeanharmaassa Volvossa. Rosalie istui ratin takana, eikä näyttänyt tyytyväiseltä.
”Alice!” Bella hihkaisi ja juoksi auton luo. Rosalie avasi vastahakoisesti matkustajanpuoleisen oven ja Bella istui hänen viereensä. ”Näitkö, että autoni ei käynnisty?”
Alice hymyili leveästi takapenkillä ja Rosalie lähti ajamaan. ”Joo, näin ja halusin tietenkin tulla hakemaan sinua. Toisaalta joku oli kyllä sitä hieman vastaan.” Alice katsahti vaaleaan sisareensa, joka piti katseensa tiessä, eikä ollut kuulevinaankaan.
***
”Voinko tulla istumaan tähän?”
Bella nosti katseensa tarjottimestaan, Rebecca seisoi pöydän vieressä tarjotin kädessään.
”Istu vain.”
Rebecca laski tarjottimensa pöydälle ja istui Bellaa vastapäätä. He eivät istuneet pöydässä yksin, sillä myöskin Angela, Jessica, Mike, Eric ja Lauren, jotka juttelivat keskenään.
”Edward on vieläkin retkeilemässä?” Rebeccan vihreät silmät loivat uteliaan katseen Bellaan.
”Niin on. Hän tulee tänään takaisin.”
Rebecca nyökkäsi äänettömästi ja käänsi katseensa ikkunaan.
Se ruokatunti oli Bellan mielestä kaikkein pisin hänen elämässään. Hän oli istunut aivan hiljaa siinä pöydässä ja kuunnellut vain muiden keskustelua. Hän pohti, mahtaisiko Edward tulla illalla hänen luokseen vai menisikö hän kotiinsa ja hakisi aamulla taas kouluun? Hän ei tiennyt, mutta odotti kovasti näkevänsä Edwardin makaavan sängyllään illalla.
***
Rosalie oli vienyt Bellan kotiin Alice ja Jasper tietenkin mukanaan. Bella oli kotona siivonnut, tehnyt läksyjä ja valmistanut ruokaa Charlielle, joka tulisi lähiminuuteilla kotiin. Hän seisoi keittiössä ja katseli ikkunasta ulos toivoen, että Edward ilmestyisi häneen eteensä silmät kullanruskeina loistaen.
Ovikello soi. Bella hätkähti ja riensi ovelle niin nopeasti kuin pääsi. Hän oletti erään tietyn henkilön seisovan ulkona, mutta pettyi avatessaan oven. Se ei ollutkaan Edward, se oli Rebecca.
”Hei”, tämä tervehti kasvot täynnä hymyä.
”Hei”, Bella sanoi hyvin yllättyneenä ja päästi Rebeccan sisälle. He menivät keittiöön, jossa tämä istui alas tuolille. ”Miten sinä tiesit, että asun täällä?”
”Olin eräs päivä tuossa lähistöllä ja näin sinut ulkona. Laitatko ruokaa?”
”Charlielle, isälleni. Hän tulee kohta kotiin.”
”Hän on poliisi, eikö niin?”
Bella nyökkäsi ja keskittyi kokkaamiseen. Rebecca oli hiljaa ja katseli rauhassa hänen tekemisiään.
”Oliko sinulla jotain asiaa?” Bella kysyi. Hän otti kaapista kaksi kappaletta lautasia ja laittoi ne pöytään.
”Tavallaan. Sinähän tiedät ettei minulla ole täällä kauheasti kavereita?” Rebecca sanoi. ”Niin ja ajattelin, että me olemme tutustuneet melko hyvin niin lähdettäisiinkö vaikkapa elokuviin?”
”Port Angelesiin vai?”
”En tiedä, missä te yleensä käytte elokuvissa, mutta mitä sanot?”
Bella mietti. Hän ei voinut lähteä tänään, varsinkaan jos Edward sattuisi ilmestymään yhtäkkiä heille. Hän halusi olla tämän kanssa, hänellä oli ikävä. Niinpä Bella päätti kieltäytyä.
”Rebecca, en voi lähteä tänään”, Bella pahoitteli ja laittoi juomalasit pöytään. Hän meni takaisin kaapille ja otti sieltä haarukoita ja veitsiä.
”Edward taitaa tulla tänään vielä käymään, vai?” Rebecca uteli ja molemmat kuulivat ulko-oven avautuvan. Charlie oli tullut kotiin.
”Niin.”
Charlie asteli keittiöön ja hänen perässään käveli Bellan iloksi Edward, joka kuitenkin heti keittiöön päästyään jäykistyi ja jäi seisomaan keittiön ovelle.
”Katsopas mitä löysin ulkoa, Bells”, Charlie sanoi istuutuessaan pöytään. ”Hän oli juuri kävelemässä ovelle, kun ajoin pihaan.” Charlie huomasi sitten Rebeccan, joka istui vaitonaisena ja katseli Edwardia. ”Kukas tämä nuori neiti on?”
”Isä, hän on Rebecca”, Bella vastasi ja hymyili Edwardille.
Rebecca kääntyi Charlieen päin ja ojensi kätensä. He kättelivät ja Rebecca esitteli itsensä nopeasti ja kertoi vasta muuttaneensa vähän aikaa sitten. Hän oli myöskin jo lähdössä, mutta Charlie pyysi tätä jäämään syömään.
”No, jos se ei ole mitenkään haitaksi”, Rebecca vastasi hymyillen ja Bella kattoi pöytään vielä kolmannen lautasen, lasin, haarukan ja veitsen.
”Syötkö sinä?” Charlie kysyi Edwardilta. Tämä oli jähmettynyt paikoilleen kuin patsas.
”En, kiitos. Minä olen syönyt jo.” Edward katsoi Bellaa nopeasti ja poistui olohuoneeseen.
***
Rebecca oli jäänytkin Swanien luokse pidemmäksikin aikaa kuin Bella oli odottanut. Hän tuli hyvin juttuun Charlien kanssa ja he istuivat hyvin pitkään olohuoneessa juttelemassa. Bella ja Edward oleskelivat keittiössä, kunnes kello alkoi olla jo niin paljon, että molempien vieraiden piti poistua.
”Nähdään huomenna koulussa”, Rebecca sanoi iloisesti Bellalle ja viiletti autolleen, jonka hän oli pysäköinyt tienvarteen.
Bella katsoi Edwardia, joka seisoi hänen vieressään ovella.
”Nähdään, Bella”, tämä sanoi ja painoi huulensa kevyesti Bellan huulille. Edward käveli hopeiselle Volvolleen ja pian hän oli ajanut pois. Rebeccankaan autoa ei näkynyt enää.
Bella sulki oven huokaisten ja kiirehti yläkertaan. Hän haki huoneestaan tarvittavat tavarat suihkussa käyntiä varten ja sulkeutui joksikin aikaa kylpyhuoneeseen.
Edward on varmaan jo tullut, Bella ajatteli harjatessaan hiuksiaan peilin edessä. Vai jätinkö ikkunan kiinni? Varmaan…
Bella keräsi nopeasti tavaransa kokoon ja kipaisi huoneeseensa. Hän ei nähnyt siellä ketään ja oli pettynyt. Ikkuna tosin oli kiinni, hän meni avaamaan sen pikaisesti ja laittoi sitten tavaransa takaisin paikoilleen. Hän kääntyi ympäri ja aivan säikähti nähdessään Edwardin seisovan edessään.
”Olisin tullut jo vähän aikaa sitten, mutta en päässyt sisään”, tämä sanoi lempeästi nostaen Bellan kevyesti syliinsä.
”Olisithan sinä voinut murtautua sisään.”
”Isäsi olisi varmasti ihmetellyt, kun ikkunasi olisi murrettu”, Edward naurahti ja painoi Bellan pään hellästi rintaansa vasten. Hän asetti tämän varovaisesti sängylle ja kävi itse tämän viereen.
”Edward, joko voit kertoa minulle syyn käyttäytymiseesi?”
Edward oli hiljaa, mutta huokaisi. ”Kyllä voin.”
”Kerro minulle.”
Edward nousi istumaan ja käänsi katseensa Bellaan, joka odotti. ”Bella, se tyttö, Rebecca…”
”Niin?” Bella alkoi hermostua. ”Jatka vain.”
”Hän… hänen verensä tuoksuu mitä ihanimmalle.”
Bella näytti siltä, ettei ollut ymmärtänyt.
”Bella, hän tuoksuu minulle samalla tavalla kuin sinä.”
A/N: Tosiaan pahoittelen jatkon viivästymistä, mutta kuten jo sanoin, unohdin täysin! Koulu ja kaikki muu tuli päälle ja tämä painui aivojen pohjalle, mutta onneksi sain ongettua tämän sieltä ylös :) Risuja? Ruusuja?
-
Vaikuttaa melko mielenkiintoiselta ficiltä, mutta en valitettavasti edes halua pitää hahmosta, joka vaarantaa Bellan ja Edwardin suhteen. En kyllä tajua, miksi Edwardin pitäisi rakastua Rebeccaan, vaikka hänen verensä tuoksuukin houkuttelevalta. Eivätkös Emmettiin vastaavalla tavalla vaikuttaneet ihmiset joutuneetkin saaliiksi? Muistelisin ainakin, että Houkutuksessa olisi kerrottu jotain sen suuntaista...
-
Jei! Ihana uusi osa. Tuo loppu oli ihana. Mutta Bellan sydän särkyy jos.. Edward hylkää tämän tai muuta vastaavaa. Mutta kiiitos kaunis ja suuri uudesta osasta, keksin vähän rakentavaakin, pittus voisi olla pikkaisen pidempi. :)
-
Jess! Tämä uusi luku yllätti positiivisesti!(: Nyt vain se Rebecca tekemään oikein pirullista ja niin, niks, Edwardin ja Bellan suhde poikki. Okei, ehkä olen raaka. Liian raaka. mutta välillä tuntuu, että B/E on mitä tylsin pari. Pituus olisi todellakin voinut olla hiukan pidempi, mutta nyt ei ainakaan kyllästynyt lukemaan. Ja tsemppiä sen jatkon kirjoittamiseen, ettei viivästy yhtä kauan kuin nyt.(:
Hyvää, sujuvaa tekstiä oli, eikä kirjoitusvirheitä silmäni havainneet.
-samnth
-
Reykjavik, kiitos. Olet oikeassa, ei vampyyrin ole pakko rakastua sellaiseen ihmiseen. Mutta koska Edwardille kävi niin Bellan kanssa, miksei hänelle voisi käydä uudestaan niin?
mapwe, kiitos. Enemmän pituutta on viidennestä luvusta eteenpäin :)
samnth, kiitos. En nyt sanoisi liian raaka, kaikillahan on omat mielipiteensä ja toivomuksensa :) Pituus lisääntyy kyllä, jottei tämä menisi niin kauhean moniosaiseksi. Päätin kirjotella joka päivä ainakin vähän ja sitten varastoon, jotta ei jatko viivästy ainakaan pahasti.
Luku 4
Bella ei ollut saanut nukuttua seuraavina öinä lähes lainkaan. Hänen mielessään oli pyörinyt Rebecca ja se, mitä Edward oli sanonut muutama ilta sitten. Kuinka oli oikein mahdollista, että toinenkin tyttö tuoksui samalta kuin hän? Bella ei voinut uskoa sitä todeksi, mutta hän muisti Edwardin oudon käyttäytymisen Rebeccan ollessa lähettyvillä, joten sen oli pakko olla totta.
Miksi? Miten meitä voi olla kaksi? Se tuntuu vähän mahdottomalta, Bella ajatteli maatessaan hereillä Edwardin vieressä aamulla. Hän piti kuitenkin silmiään kiinni ja koetti esittää nukkuvaa. Mutta olihan Emmettinkin eteen sattunut kaksi naista, jotka vetivät häntä puoleensa samalla tavalla. Hän tappoi heidät..
Edward kosketti varovaisesti Bellan poskea kädellään, jolloin tämä värähti. Edward alkoi hymyillä itsekseen ja sipaisi pitkän, ruskean hiussuortuvan Bellan korvan taakse.
”Minä tiedän, että olet hereillä”, Edward kuiskasi tytön korvaan. ”Olet ollut jo pitkään.”
Bella huokaisi ja avasi silmänsä. ”Niin, niin.”
”Nukuitko hyvin?”
”Ainakin paremmin kuin sinä.”
”Tuon voin uskoa.”
Bella hymyili noustessaan istumaan. Hän katsahti seinällä olevaan kelloon, se näytti puolta kahdeksaa. Kummallakaan ei olisi mikään kiire kouluun ja Edwardin ajaessa autoa, he pääsisivät liiankin nopeasti paikalle.
”Sinä näytät jokseenkin mietteliäältä”, Edward huomautti noustessaan istumaan. ”Mitä mietit?”
Bella käänsi katseensa Edwardiin ja nojasi päänsä tämän olkapäähän. Se tuntui rauhoittavan viileältä.
”Bella?”
”Rebeccaa, itse asiassa.”
”Älä sinä rasita sillä päätäsi, jooko? Tiedän kyllä, että valvoit koko viime yön ja arvaan, että mietit sitä, mitä sanoin, koko ajan.” Edwardin äänessä oli ripaus huolestuneisuutta.
”Mutta minua vaivaa yksi asia”, Bella sanoi hiljaisella äänellä.
”Mikä?”
”Pystytkö kuulemaan Rebeccan ajatukset?”
Edward nyökkäsi.
***
Sade oli kastellut Forksin lukion pihamaan. Aamu oli ollut hyvinkin sateinen ja synkänoloinen. Bella ja Edward olivat tulleet kouluun ajoissa ja istuskelleet autossa ennen koulun alkua. Toisaalta vain siksi, ettei Bella olisi saanut kylmää ja vilustunut. Edwardia ei kylmyys haitannut.
Oli välitunti ennen biologian tunnin alkamista. Edward ja Bella seisoivat luokan edessä vierekkäin. Edward oli kietonut kätensä tämän vyötärön ympärille ja tämä oli painanut päänsä hänen kovaa, kylmää rintaansa vasten. Bellan oli hyvä olla siinä, hän tunsi olonsa turvalliseksi. Se, että Rebecca tuoksui samalta kuin hän Edwardille, ei ollut käynyt hänen mielessään viime tuntien aikana.
”Lupaathan tulla taas illalla luokseni?” Bella varmisteli, vaikka tiesi, ettei Edward jättäisi yhtäkään iltaa väliin ilman kunnollista syytä.
”Tietenkin, Bella.”
Edward hymyili vinoa hymyään, mutta jähmettyi yhtäkkiä. Hänen otteensa tiukkeni Bellan vyötäröllä ja tämä tajusi, mikä häntä vaivasi. Rebecca oli ilmestynyt aivan heidän silmiensä eteen ja käveli nyt heitä kohti.
”Minä pärjään”, Edward kuiskasi hyvin hiljaa Bellalle. ”Älä huoli.”
Rebecca pysähtyi Edwardin eteen pieni hymy kapeilla kasvoillaan. Tytön hiukset olivat lyhyemmät kuin aiemmin. Ne eivät ylettyneet enää olkapäille asti, eivätkä ne enää olleet oranssin väriset, pikemminkin kirkkaanpunaiset.
”Hei”, Rebecca tervehti reippaalla äänellä Edwardia ja Bellaa. Hymy leveni hieman ja Bella huomasi ensimmäistä kertaa pisamia Rebeccan kasvoissa.
”Hei”, Bella sanoi. Edward vain nyökkäsi punatukkaiselle tytölle ja väläytti lyhyen hymyn.
Kukaan ei sanonut enää mitään tervehdysten jälkeen. He kaikki vain seisoivat siinä hiljaisina ja odottivat Banneria, joka ilmestyi lopultakin paikalle ja päästi kaikki luokkaan. Bella ja Edward menivät istumaan tavalliselle paikalleen. Rebecca ei enää istunut heidän pöytänsä ääressä. Luokkaan oli saatu yksi ylimääräinen pöytä.
***
”Tyhmä auto!”
Rebecca Parker nousi autostaan sitä manaten. Hän pamautti oven kiinni ja alkoi nojata autoaan vasten. Se ei ollut käynnistynyt millään. Millä hän nyt pääsisi kotiin?
Hmph! No, ei auta kait sitten kuin kävellä kotiin. Eihän sinne kovin pitkä matka ole, Rebecca tuumi mielessään. Hän lakkasi nojaamasta autoonsa ja lähti kävelemään koulun pihalta, muttei kerinnyt kovin pitkälle, kun hän kuuli tööttäyksen selkänsä takaa.
”Eikö autosi toimi?” Edward Cullenin ääni kysyi. Rebecca kääntyi ympäri ja näki hopeisen Volvon ja Edwardin ja Bellan istuvan sen etupenkillä. Kuskin puoleinen ikkuna oli auki.
Rebecca pudisteli päätään. ”Ei, ei toimi. Se onkin toiminut viime aikoina melko kehnosti ja nyt lopulta se sanoi sopimuksen irti.”
”Harmin paikka. Haluatko kyydin kotiin?”
Rebecca ja Bella katsahtivat siinä samassa molemmat kunnolla Edwardia ja sitten toisiaan. Bella pelkäsi kovasti, ettei Edward saisi hillittyä itseään ja Rebecca taasen ei olisi halunnut olla vaivaksi, vaikka kyyti kyllä houkutteli häntä. Ei sillä, etteikö hänen tarvitsisi kävellä kotiin, vaan siksi, että juuri Edward Cullen tarjosi sitä.
”No, jos siitä ei ole mitään vaivaa”, Rebecca vastasi lopulta hetken harkinnan jälkeen. Edward hyppäsi nopeasti ulos autosta, avasi takapenkin oven ja Rebecca pääsi sinne istumaan.
”Ei ole vaivaa.” Edward hymyili palatessaan etupenkille ja lähtiessään taas ajamaan. ”Vai mitä, Bella?”
Bella kääntyi katsomaan Rebeccaa. ”Ei niin. Ja muuten, minunkin autoni meni rikki. Sitä ei luultavasti saada korjattua, joten joudun ostamaan uuden auton tai sitten Edward saa joka aamu hakea minut kouluun.”
”Totta kai minä sinut haen kouluun joka aamu, hupsu”, Edward nauroi ja irrotti toisen kätensä ratista pörröttääkseen hellästi Bellan hiuksia.
Matka kului nopeaan Swanien talolle, jonka kohdalla Bella jättäytyi pois kyydistä. Hän ei olisi millään halunnut poistua autosta ja jättää Edwardia, joka veisi vielä Rebeccankin kotiin. Bella uskoi, että Edward kyllä selviäisi, mutta pieni osa hänestä pelkäsi, että jotain sattuisi.
”Nähdään illalla, Edward.”
”Nähdään illalla..”
Edward huristi Rebeccan kanssa pois Swanien talon edestä. Bella lähti sisälle tekemään ruokaa Charlielle.
Kaikki menee aivan varmasti hyvin, hän uskotteli itselleen riisuessaan kenkiään eteisessä. Edward ei vahingoittanut minuakaan koskaan. Hän osaa hallita itsensä. Minä luotan häneen.
***
Bella istui yksin sängyssään ja katseli odottavana huoneensa avonaista ikkunaa, josta tuuli puhalteli hiljalleen sisään. Puun oksa kopautteli välillä ikkunaa, jolloin hän hätkähti ja luuli Edwardin tulleen. Mutta tämä ei ollut tullut ja se huolestutti häntä. Edward oli luvannut hänelle. Edward oli luvannut tulla.
Missä olet? Miksi et ole jo tullut? Charliekin on jo nukkumassa.
Bella nousi sängystään ja käveli ikkunan luokse. Hän kurkisti ulos ja katseli joka suuntaan. Mitään ei näkynyt, vain pimeyttä. Hän huokaisi ja jäi nojaamaan seinään ikkunan vieressä.
Edward tulee varmasti kohta, Bella yritti vakuutella itselleen, muttei kohta uskonut itsekään omia ajatuksiaan. Missä olet, Edward Cullen?
Hetken aikaa odoteltuaan, Bella pisti ikkunan kiinni. Hänen oli tehnyt mieli läimäyttää se kiinni, hän oli niin turhautunut. Edward ei ollut tullut, vaikka oli luvannut. Edward ei ollut tehnyt hänelle niin koskaan, mutta nyt oli ja se sattui.
Hänellä on varmasti tärkeää tekemistä, kun ei tullut, Bella mietti syitä Edwardin pitämättömään lupaukseen käydessään makuulleen sänkyynsä. Hän kietoi peiton tiukasti ympärilleen ja katseli kattoa. Mutta miksi hän ei ilmoittanut siitä minulle? Yleensähän hän ilmoittaa. Jos hän on joutunut vaaraan?
Bella pohti monen monta vaihtoehtoa päässään lävitse. Hän ei pystynyt rauhoittumaan ennen kuin oli saanut mielessään päätettyä, että Edwardille oli tullut todella tärkeää tekemistä, joka sivuutti hänetkin. Bellaa kuitenkin edelleen vaivasi, miksei hänelle rakas vampyyri ollut kertonut hänelle mitään? Miksei yhtä pientä soittoa ollut kuulunut tai yhtä pientä käyntiä? Sen kysymyksen vastaus oli vielä hukassa.
Edward…
***
Ulkoa kuului tutun auton tööttäys. Bella istui silloin olohuoneessa sohvalla ja tööttäyksen kuulleessaan hän ponnahti salamana pystyyn, keräsi tavaransa, puki kengät ja takin ja kiirehti ulos. Hän näki hopeisen Volvon pysäköitynä tienvarteen ja Edwardin nojaavan siihen.
”Miksi et tullut illalla?” Bella kysyi ensimmäiseksi tullessaan auton luo. Edward ei kuitenkaan ehtinyt vastata, kun Bellan katse jo kohdistui auton takapenkkiin. Joku istui siellä. Rebecca.
A/N: Nyt alkaa jo tapahtua ja seuraavasta luvusta eteenpäin tulee pidempiä lukuja. Toivottavasti muistin kaikki ajatukset pistää kursivoiduksi.. Ja kommentteja olisi mukava saada :)
-
Okei, nyt tulee pari faktaa:
1) Inhoan sitä, että Rebecca tunkee itsensä huomaamattomasti E/B väliin.
2) Ärsyttää, miten nopeasti Edward vaihtaa Bellan Rebeccaan.
3) Olen totaalisen koukuttunut tähän tarinaan.
Tämä on mielenkiintoinen tarina. Minä kuintenkin olen vannoutunut Bella/Edward fanittaja, pääosin siksi että he ovat luotuja toisilleen. Häiritsevää, kun mainitset, että Rebecca tuoksuu aivan kuin Bella. Edward saisisi sitten mennä nuuhkimaan sitä Bellaa ja jättää samanhajuisen Rebecan pois kuvioista. Jestas. Hitto mikä jätkä.
Lisäksi Rebecan hahmo ärsyttää minua suunnattomasti. En pidä hänestä. En yhtään.
Toisin sanoen nämä kaikki ovat mahtavia juttuja. Koska Rebecca on niin inhottava ämmä jo valmiiksi mielessäni, koukutun tähän automaattisesti koska haluan nähdä repiikö Edward siltä kurkun auki vai raiskaa sen jonnekin pusikkoon. Mielestäni näin vahvan tunteen herättävä tarina on automaattisesti loistava. En siis hauku sinua tässä missään tapauksessa :D
Tosin juoni etenee nyt liian nopeasti. Joo, olen tottunut siihen että Stephenie Meyerin kirjoissa jopa kolme lukua menee jonkin tietyn asian kertomiseen. Mutta sinä nyt kiiruhdat liikaa, aivan liikaa. Malttia. :D
Mutta njoo, ei muuta.
Jatkoa.
Ja pliis, tapa tuo Rebecca :D
Petturi
-
hyvä tarina, mutta minua alkaa tahtomattanikin alkaa ärsyttämään ;D
Ensinnäkin rakastan houkutusta, ja E/B paritusta, joten Edward ei saa ei VOI vaihtaa Rebeccaaan!! Ja minua ärsyttää kun Edward ensinnäkin tekee niin, ja toisekseen Rebekka tunkee koko ajan joka paikkaan. Ärsyttävä ihminen ;D
Joo, oot tosi hyvä kirjottaa. Jatkoa? Mutta silti tuo Rebecca on tosi rasittava (okei, olen puolueellinen :P)
-
Kiva kun tähän tulee nyt vähän reippaammin tätä jatkoa.(;
Tosi hyvä juttu, että tässä alkaa tapahtua vähän reippaammin kaikkia asioita, niin kuin sanoitkin. Tämä oli hyvä luku, olisi ehkä voinut olla pidempi, mutta hyvään kohtaan jäi. Nyt sitten ihan fiiliksissä aina odottaa uutta ja uutta lukua, tarinan juoni tempaa mukaansa.
Tosin juoni etenee nyt liian nopeasti. Joo, olen tottunut siihen että Stephenie Meyerin kirjoissa jopa kolme lukua menee jonkin tietyn asian kertomiseen. Mutta sinä nyt kiiruhdat liikaa, aivan liikaa. Malttia.
Minun mielestäni tässä on juuri hyvä juttu, että alkaa tapahtua, mielestäni et yhtään liikaa kiiruhda tai avstaavaa. Pidempi asioiden jauhaminen tylsistyttää. No joo, myönnän, että ehkä olisin kaivannut hiukan enemmän kuulla Bellan tuntemuksia ja angstia siitä, että Edward ei tullutkaan. Kuvailua voisit tosin käyttää enemmän. Mutta ei, ei juoni etene mielestäni liian nopeasti. (Mutta tämähän on vain minun mielipide.)
Joo, mutta kiitos taas luvusta ja täällä päin odotellaan innolla jatkoa.(;
-samnth
-
Hyvä, jatkoa on tullut ja kaksin kappalein.
Noh, kommenttoin sitten molemmat. Hyviä lukuja oli molemmat, mutta mua alkaa pakostakin ärsyttää Rebecca, koska Bella ei todellakaan saa menettää Edwardia! Toivon todella, ettei niin käy ja että Edward tulee takaisin järkiinsä.. Toivoisin ehkä hieman lisää kuvausta, mutta muuten tarinassa oli kaikki ihan kohdallaan(ellei Rebeccaa lasketa ;D).
Odotan jatkoa innokkaasti, ja toivottavasti seuraavassa luvussa tapahtuu jotain mikä osoittaisi että Edward ei jätä Bellaa ;D
-
Petturia lainaten,
Okei, nyt tulee pari faktaa:
1) Inhoan sitä, että Rebecca tunkee itsensä huomaamattomasti E/B väliin.
2) Ärsyttää, miten nopeasti Edward vaihtaa Bellan Rebeccaan.
3) Olen totaalisen koukuttunut tähän tarinaan.
Mutta kiitos taas uudesta osasta. Itse en osasta pitänyt hirveästi siitä syystä että tuo Rebecca-Edward alkoi jo näkyä, ja siitä että Edward ei tullut Bellan luokse ja taisi olla 'vieraissa'. :D Mutta koukuttunut olen niin hyvin, että rakastuin osaan joka tapauksessa.
-
Ihan sattumalta avasin ja lukaisin tämän. Tykkäsin ficistä ja kirjoitustyylistäsi.
Rebeccasta tulee mieleen Ginny Weasley punaisine hiuksineen ja pisamoineen. En kyllä erityisemmin pitänyt hahmosta kun hän selkeästi on tunkemassa itseään Edwardin ja Bellan väliin (vaikka hänhän tietää Bellan ja Edwardin seurustelevan?), tai siltä ainakin vaikuttaa.
Tapahtumien kulku on selkeä ja ficci etenee mukavalla vauhdilla.
Eikai minulla muuta sanottavaa olekkaan, jatkoa odotellessa~ ;D
-
Mutta Edwardhan rakastaa jo Bellaa! Miksi hän yhtäkkiä rakastuisi johonkin äärettömän ärsyttävään Rebeccaan? En suostu uskomaan sitä Edwardista. Ole nyt kiltti meille Bella/Edward faneille ja tapa Rebecca mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti...
Jatkoa odottelen kuitenkin.
-
Pidän tästä ficistä ja kirjoitustyylistäsi paljon, mutta tässä nyt Petturia lainaten:
1) Inhoan sitä, että Rebecca tunkee itsensä huomaamattomasti E/B väliin.
2) Ärsyttää, miten nopeasti Edward vaihtaa Bellan Rebeccaan.
3) Olen totaalisen koukuttunut tähän tarinaan.
Ei siitä voi enempää sanoa.
Jatkoa toivoisin, haluan tietää mitä tapahtuu seuraavaksi :--(
-
Ei Edward saa rakastua tuohon Rebeccaan! Ei. :o
Siis tää on hyvä fic, mutta mua(kin) alkaa kohta ärsyttään tuo tyyppi.
-
Petturi, kiitos :) Jaa-a, saa nähdä nyt lankeaako se Edward vahingoittamaan Rebeccaa *viittaa kurkun repimiseen*.. Odotinkin, että Rebecca ärsyttäisi monia. Etenemisnopeus nyt on tällaista, hieman hidastusta voin toki pistää.
cilent, kiitos :) Rebeccaa saa vihata ja itsekin rakastan E/B paritusta. He kuuluvat toisilleen (, mutta Rebecca tuli nyt kiusaamaan heidän elämäänsä ;D).
samnth, kiitos :) Kuvailua koitan lisäillä ja eiköhän tämä asioiden eteneminen jatku melko samalla painolla (tosin viidennessä luvussa ei niinkään ehkä mitään "erikoista" tapahdu? Riippuu näkökulmasta).
Kuurankukka, kiitos :) Kuvausta koitetaan lisäillä ja toivotaan, että Edward tulee järkiinsä :D
mapwe, kiitos :) Jaa-a, olikohan Edward "vieraissa"? Saattoi olla, mutta selitystä poissaololle kuullaan kuudennessa luvussa :)
miisa, kiitos :) Itsellekin muodostui nyt kuva Ginnystä, kun mainitsit. Juu, Rebecca tietää (tai itse asiassa päätteli) heidän seurustelevan. Ovathan Bella ja Edward julkisesti aina hyvin lähekkäin (vai miten sen sanoisi?).
Reykjavik, niin rakastaa, mutta mikään ei ole mahdotonta (tosin Edward ei kyllä oikeasti kirjoissa hylkäisi Bellaa jonkun toisen takia, joten Edwardista tulee tässä ficissä jonkin verran OoC). Ehkä tapan ::) Kiitos kommentista.
lauraisonfire, kiitos :) Jatkoa tulossa juuri nyt.
elinasofia, moni on samaa mieltä. Mutta sitä ei koskaan tiedä, mitä lopussa käy. Kiitos :)
Luku 5
Kylmä tuulen vire heilutteli Swanien pihan puita hiljalleen ja sai Bellan tärisemään kylmyydestään. Se sai hänet tuntemaan olonsa vieläkin epämukavammaksi kuin se jo valmiiksi oli. Hänen päänsä oli täynnä kysymyksiä, muttei saanut yhtäkään niistä ulos suustaan. Bella seisoi täysin sanattomana katsoen vuorotellen Edwardia ja Rebeccaa.
”Edward, mikset tullut eilen illalla?” Bella toisti kysymyksensä. ”Odotin sinua koko illan.”
”Anteeksi”, Edward sanoi. Hän katsoi Bellaa suoraan silmiin. ”Minulle tuli tärkeää tekemistä, enkä ehtinyt millään ilmoittaa sinulle, vaikka olisi pitänyt.”
”Olin huolissani ja luulin sinulle sattuneen jotakin!” Bellan ääni kohosi. Hän katsoi Rebeccaa, joka hymyili Volvon takapenkillä. ”Miksi hän on autossasi?”
Edward kääntyi katsomaan Rebeccaa. ”Hänen autonsahan meni rikki ja ajattelin, että voisin viedä hänetkin kouluun. Hän ilahtui todella paljon.”
Niinpä tietysti, Bella hymähti ajatuksissaan ja pieni kateus iski suoraan hänen sydämeensä. Jos joku muu olisi tullut hakemaan häntä, hän ei olisi varmastikaan ilahtunut yhtä paljon.
Bella käveli hitaasti auton matkustajanpuoleisen oven luokse, jonka Edward kiirehti avaamaan. Hän istui alas, eikä ollut kuulevinaankaan Rebeccan pientä tervehdystä takapenkiltä. Hän oli hieman vihainen, loukkaantunut.
”Bella, minä lupaan tulla tänään. Minä lupaan.”
***
Bella availi sängyssään silmiään ja etsiskeli kädellään jotain kylmän tuntuista. Hän tunsi sänkynsä liian tyhjäksi ja avasi silmänsä kokonaan nähdäkseen, että ketään muita ei hänen huoneessaan ollut. Sitä hän ihmetteli suuresti. Edwardhan oli viime öinä ollut hänen luonaan aina aamuun saakka.
Missä Edward on? Hänhän oli illalla vielä täällä, Bella mietti katsellessaan ympärilleen. Hän katsahti ikkunaan, se oli hieman raollaan. Onko hän lähtenyt jonnekin? Eikä ole jättänyt viestiä?
Siinä samassa Bella kuuli ikkunan luota ääntä. Hän nousi sängystään ja käveli hitaasti ikkunan luokse ja näki Edwardin sen takana. Tämä katsoi anteeksi pyytävästi Bellaa aukaistessaan ikkunan kokonaan auki päästäkseen sisään.
”Missä olet ollut?” oli Bellan ensimmäinen kysymys. ”Kauanko olet ollut?”
Edward otti varovaisesti Bellan käsivarsista kiinni. ”Olin vähän aikaa ulkona nautiskelemassa hyvästä säästä.”
”Hyvästä? Paistaako aurinko?” Bella kysyi kummissaan ja kurkki ikkunasta ulos. Aurinkoa ei näkynyt, pelkästään sumuista, harmaata.
”Ei, mutta tämä on juuri hyvä sää minulle”, Edward naureskeli nostaessaan toisen kätensä Bellan kasvoille. ”Minä odotan, jos haluat olla hetken aikaa ihminen.”
Bella nyökkäsi hiljaisena ja poistui huoneestaan yläkerran vessaan. Hän avasi hanan, kasteli kätensä ja kumartui sitten lavuaarin ylle pestäkseen kasvonsa nopeasti. Bella tarttui pian pyyhkeeseen, joka roikkui lavuaarin vieressä ja kuivasi kasvonsa. Peili heijasti hyvin vaaleat, mietteliäät kasvot. Oliko Edward oikeasti ollut nauttimassa säästä?
Palattuaan takaisin huoneeseensa, Bella löysi Edwardin katselemassa ulos ilmeettömänä. Mitä tämä mahtoi ajatella?
Voisinpa lukea ajatuksia, kuten sinä, Bella huokaisi mielessään Edwardin kääntyessä ympäri.
”Aamupalaa?” tämä kysyi hymyillen.
Bella nyökkäsi ja lähti edeltä alakertaan Edward perässään.
***
Rebecca seisoskeli koulun parkkipaikalla uuden, harmahtavan sinisen autonsa luona Edwardin pysäköidessä omansa muutaman auton päähän punahiuksisen tytön autosta. Edwardin ei ollut tarvinnut muutamien päivän jälkeen kyyditä Rebeccaa kouluun, sillä tämä oli saanut uuden auton sedältään, joka asui Seattlessa. Tämä oli ollut kovinkin antelias ja lahjoittanut autonsa sukulaistytölleen, koska oli juuri vastikään ostanut itselleen uuden. Ja olihan setä hieman rikkaampikin kuin Rebeccan oma perhe.
Bella ei ollut saanut omaa autoaan vielä kuntoon ja hän kulki joka päivä edelleen Edwardin kyydissä. Edward oli kuitenkin luvannut, että jos autoa ei saataisi kuntoon, hän ostaisi Bellalle uuden. Tämä oli kuitenkin pistänyt vastaan Edwardin ajatukselle.
”Antaisit minun ostaa sinulle uuden auton, Bella”, Edward anoi parkkeerattuaan autonsa koulun parkkipaikalle. ”Mitä pahaa siinä olisi?”
”Se, että ostaisit kumminkin jonkin oikein hienon auton, joka kulkee lujaa. Minulle kelpaa hyvin vanha autoni”, Bella vastasi. ”Mutta jos autoni kerta on nyt mennyttä, et varmaan välitä vastalauseistani?”
Edward hymyili. ”Ehkä.”
Hän nousi autostaan sulavin liikkein ulos, eikä Bellakaan enää jäänyt sen sisälle istuskelemaan. Tämä huomasi Rebeccan katselevan heitä, enimmäkseen Edwardia, joka kuitenkin oli kuin ei huomaisi, vaikka varmasti tunsi katseen selässään ja kuuli nuoren naisen ajatukset.
”Hieno auto hänellä”, Bella tokaisi yhtäkkiä heidän kävellessään koulurakennukselle. ”Maksanut varmaan paljon.”
”Puhutko Rebeccan autosta?”
Bella nyökkäsi. ”Mm. Tuollainen voisi kelvata minullekin. Se ei ole liian pramea.”
”Antaisitko minun ostaa sinulle tuollaisen?” Edwardin ilme kirkastui. ”Oikeasti?”
”Se riippuu minun vanhasta autostani. Jos sille ei pysty tekemään mitään, saat ostaa.”
”Hienoa.”
Bella huomasi heidän tullessaan sisälle, että Rebecca käveli heidän perässään. Tämä seurasi häntä ja Edwardia kuin pieni ankanpoikanen emoaan ja pysähtyi vasta äidinkielenluokan ovella.
”Edward?”
Edward ja Bella pysähtyivät. Molemmat kääntyivät Rebeccaan päin, Edward hymyillen, ja Bella ilmeettömänä.
”Kiitos, kun toit kyyditsit minua, kun minulla ei ollut autoa”, Rebecca sanoi kaivellen mustaa laukkuaan. Hän nappasi sieltä pienen, hiekanruskean kangaspussukan ja ojensi sen Edwardille.
Edward otti pussukan käteensä. ”Kiitos. Mitä tässä mahtaa olla?” Se oli tarpeeton kysymys Edwardilta, sillä hänhän jo tiesi, mitä pussukka sisälsi.
”Näet sitten itse, kun avaat sen. Nähdään biologian tunnilla.”
Rebecca viiletti pois Edwardin ja Bellan luota, jotka tuijottivat pussukkaa. Bellaa kiinnosti erityisesti, mitä se mahtoi sisältää. Hän ei kuitenkaan saanut kysyttyä sitä, kun Edward jo otti häntä kädestä ja lähti viemään heidän ensimmäisensä tuntinsa luokan luo.
***
”Mitä Rebecca antoi sinulle?”
Bella ja Edward istuskelivat ruokalassa, tällä kertaa kahdestaan. Alice ja muut Cullenit istuivat aivan viereisessä pöydässä keskenään ja Rebecca Jessican, Angelan, Miken ja muiden kanssa kauempana. Bella oli saanut matematiikan tunnilla kerättyä rohkeutta kysyäkseen Rebeccan antamasta lahjasta.
Edward otti farkkujen taskustaan esille hiekanruskean pussukan ja asetti sen keskelle pöytää. ”Saat katsoa, jos haluat.”
”Sinä et ole avannut tätä?” Bella kysyi ottaessaan pussukan käteensä. Hän heilutteli sitä varovaisesti. Esine, mikä nyt olikaan, ei kilissyt tai helissyt. Se ei pitänyt minkäänlaista kunnon ääntä. ”Sinä tiedät mitä tässä on?”
”Niin tiedän.” Edward hymyili salaperäisesti. ”Ja uskon, että olen oikeassa, kun sanon sinun haluavan tietää, mikä se on.”
Bella nyökkäsi alkaessaan avata pussukkaa. Hän katsahti Rebeccaan ennen esineen ottamista esille. Punahiuksinen tyttö oli keskittynyt juttelemaan Jessican kanssa, ettei huomannutkaan Bellan pitelevän Edwardille antamaansa lahjaa kädessään.
Puuhelmirannekoru tipahti pöydälle, kun Bella käänsi pussukan ympäri. Puuhelmiä oli kolmea eri väriä; ruohonvihreää, merensinistä ja luonnonvalkoista. Bella otti rannekorun käteensä ja huomasi Edwardin kääntäneen katseensa pöytään päin, jossa Rebecca istui. Tyttö katsoi pöydästä takaisin hymyillen.
”Hän on tehnyt sen itse”, Edward sanoi kääntyessään takaisin Bellaan päin.
”Oletko kuunnellut hänen ajatuksiaan vai onko hän kertonut sinulle?” Bella kysyi madaltaen ääntään. Hän ojensi korun Edwardille, joka pujotti sen vasempaan ranteeseensa hieman hymyillen.
”Kuunnellut. Kuuntelisin sinunkin ajatuksiasi, jos vain voisin, Bella.”
Tiedän, Edward.
***
Illalla ei Edwardia ollut näkynyt ja Bella oli valvonut myöhään pitäen huoneensa ikkunaa auki, jos Edward olisikin sattunut tulemaan. Mutta hänen vampyyripoikaystävänsä ei ollut ilmestynyt paikalle, joten Bella oli lopulta luovuttanut, pistänyt ikkunan kiinni ja käynyt nukkumaan. Aamulla herättyään hän aukaisi ikkunan siltä varalta, jos Edward tulisi silloin. Bellan usko siihen kuitenkin horjui.
En pääse kouluun, jos hän ei tule hakemaan minua. Paitsi jos Alice näkee, ettei hänen veljensä hae minua, Bella ajatteli istuessaan keittiössä murokulho edessään. Ehkä minun pitäisi soittaa Edwardille.
Bella söi muronsa loppuun ripeästi ja hakeutui sitten puhelimen ääreen. Hän nosti luurin, näppäili Edwardin numeron ja antoi puhelimen tuutatata rauhassa hetken aikaa, kunnes toisessa päässä vastattiin.
”Bella?”
”Missä sinä olet?” Bella kysyi ensimmäiseksi. ”Et tullut illalla.”
”Anteeksi”, Edward sanoi anteeksi pyytävään sävyyn. ”Kävin kyllä ikkunasi alla aamuyöllä, mutta ikkuna oli kiinni.”
”Tietenkin se oli, koska luulin, ettet tule”, Bella selitti ja huokaisi. ”Tuletko sentään hakemaan minua kouluun?”
”Olen jo matkalla. Nähdään kohta, Bella.”
Puhelu meni katki. Bella laski luurin takaisin paikoilleen ja meni yläkertaan hakemaan laukkunsa, jonka oli pakannut vähän aikaa sitten. Alakertaan tullessaan hän kuuli ulkoa auton tööttäystä, Edward oli tullut.
Bellan astuessa ulos ovesta hän ei ollut uskoa silmiään. Upouusi, punainen auto seisoi pysäköitynä tienvarteen. Se ei ollut samanlainen kuin Rebeccan uusi auto, josta Bella oli pitänyt, mutta sillä ei ollut mitään väliä. Tämäkään auto ei ollut liian pramea.
”Mitäs pidät?” Edward kysyi kävellessään Bellan luo. Hän kietoi toisen kätensä, jossa ei enää ollut Rebeccan antamaa rannekorua, tämän vyötärölle ja toisella kädellä heilutteli autonavaimia tämän silmien edessä. ”Voisiko neiti Swan kenties kyyditä minut kouluun tänään?”
”Ostitko sinä tämän minulle?” Bella kysyi kuin ei olisi kuullutkaan Edwardin kysyvän mitään. ”Se on upea, mutta entä minun vanha autoni?”
”Autoasi ei voida korjata, pahoittelen”, Edward kertoi. ”Isäsi kertoo kyllä sinulle siitä tänään.”
Bella loi hieman moittivan katseen Edwardiin. ”Oletko kuunnellut salaa isää?”
”Hieman, mutta haluan nähdä sinut nyt uuden autosi ratissa. Voin minäkin ajaa, jos et itse halua.”
”Minä ajan.”
***
Ruokatunnilla Edwardin ja Bellan istuskellessa rauhassa kahdestaan, Rebecca ilmestyi heidän pöytänsä viereen ja istahti alas.
”Bella, onko sinulla viikonloppuna mitään tekemistä?” Rebecca kysyi hymyillen.
”Kuinka niin?” Bella ihmetteli ja katsahti Edwardiin, joka katsoi häntä. ”Ei pitäisi olla.”
”Lähtisitkö sitten Port Angelesiin elokuviin? Viime kerralla kun kysyin niin se ei käynyt sinulle, joten kävisikö nyt? Voit ottaa Edwardin mukaan.”
”Bella, mene vain Rebeccan kanssa”, Edward sanoi kehottavasti. ”Minä lähden kuitenkin taas retkeilemään, kun on hyvä sää, muistathan?”
Bella nyökkäsi Rebeccaan päin. ”Hyvä on. Sovitaan sitten myöhemmin ajasta ja leffasta.”
”Kiitos, Bella! Nähdään espanjantunnilla.”
Rebecca nousi pöydästä iloissaan ja palasi toiseen pöytään. Edward sipaisi Bellan silmien edestä hiussuortuvan korvan taakse ja sanoi: ”Toivottavasti et tällä kertaa joudu vaikeuksiin Port Angelesissa.”
A/N: Loppu jotenkin lässähti :-\ Ensi osaan parantelen (vaikka tätä osaa korjailin aika paljolti..). Kommenttia?
-
Hah, olen ensimmäinen ;D
Kuten aina, tykkäsin tästä. Minusta tarinan henki oli ehkä hieman muuttunut, nyt sait siihen mukaan sitä kuvailua, mitä olin jo odottanut. Ja voi olla, että Edwardkin oli muuttunut. Minusta Edward suhtautui Bellaan aika välinpitämättömästi, tai oikeastaan Edward suhtautui kaikkeen välinpitämättömästi ??? (Huom, tämä on mun mielipide). Mutta voihan olla, että Edwardilla on omiakin "huolia", kun kerran häipyy melkein joka yö johonkin ;D(Toivottavasti ei Rebeccaan). Toivon edelleen, ettei Edward hylkää Bellaa... Kiitos, jatkoa odottelen :)
-
Mielenkiintoinen luku. Käänsi hieman tarinan "asetuksia". Edward hillitsi itsensä ainakin Bellan nähden, ei roikkunut Rebeccassa kiinni ja muutenkin tämä oli jotenkin enemmän E/B, kuin E/R luku. Se kyllä hieman mietityttää, että mitä ihmettä Edward tekee yöllä? On Rebeccan luona vai? Olisi huippua jos sillä olisi joku toinen juttu kuin Rebecca ja sitten se olisi jotain jännittävää.(; Alkaisi tapahtua jtn jännittävää..
Luku oli hyvä, odottelen jatkoa. (taas<; )
-samnth
-
Tää oli jännä. Siis ihan hyvällä tavalla :) Jotekin erilainen, ku tässä Edward ei ollu niin kiinni Rebecassa. Vaikka eihän sitä tiiä, missä se yöt on :| Kuitenki mukava pitää siitäkin tyypistä vähän taukoa
Jatkoaaa (::
-
Urp. Mulla menee hermot Edwardiin. Ja Rebeccaan (kirjotettiinhan se noin, vai oliko se että Rebecka;)? En jaksa nyt tarkistaa);D
yhden virheen bongasin:
”Olin huolissani ja luulin sinulle sattuneen jotakin!” Bellan ääni koroni.
koroni? oisko kohosi, tms?;)
ja edelleen kirjotat tosi hyvin ja koukuttavasti, mutta hermo menee:)
kiitos, ja jatkoa -cilent
-
Tää oli tosi hyvä luku. Kiva kun Edward ei vaihdakaan rakastettua ainakaan niin nopeasti, kun aluksi kuvittelin. Olisi kiva, jos loisit Rebeccan persoonaa vähän pidemmälle. Olisi kiva, jos saisi tietää, mikä Rebeccassa kiehtoo Edwardia tuoksun lisäksi. Nyt hahmo on hieman "laimea".
Kai Bella joutuu hankaluuksiin Port Angelesissa? Olisi turha rikkoa perinnettä. :)
Odotan jatkoa! Toivottavasti tämä loppuu Bellankin kannalta onnellisesti...
-
Heh. Hyvä ficci on jne. Mutta minua (myös) häiritsee se, että Bella tapauksia on kaksi. Hei tyyppi jatkoa pian!
-
Kuurankukka, kiitos. Hienoa, kuvailun kirjoittaminen onnistuu nyt siis ainakin vähän paremmin (riippuu kyllä millä mielellä olen kirjoittaessa).
samnth, jaa-a :) Enpäs sano.. Jännittävää kaipaat? Kaipa tämän luvun lopusta saisi jotain jännittävää revittyä (toivottavasti?)?
elinasofia, kiitos. Pitäähän heitä hieman pitää erossa toisistaan ja sitten myöhemmin lyödä yhteen :D (<--- joo, väsyttää, pitäisi nousta aamulla aikaisin)..
cilent, se on Rebecca :) Täytyypä korjata virhe. Minäkin menetän hermoni, kun Jacob on kiinni Bellassa. Aika jännää, että usein kirjasarjojen tai tv-sarjojen hahmojen elämä jotenkin vetoaa ja sitten joku tyyppi alkaa ärsyttää ja niin pois päin (itselläni hyvin usein tällaista, vaikka vakuutan usein itselleni, että se on vain kirja/tv-ohjelma).
Reykjavik, kiitos. Hmm.. voisin tosiaan valaista asiaa hieman enemmän :) Ja voin sanoa, että eiköhän perinne melkein ainakin pysy. Tai sen voi päättää itse luettuaan kuudennen luvun. Ja lopusta voin sanoa, että olen hionut mielessäni ficin loppua ihan hirveästi ja luonut eri ratkaisuja ja päädyin sitten siihen yhteen.
Nabi., kiitos. Niin, mutta onhan se mahdollista.
Luku 6
”Pidä hauskaa Port Angelesissa huomenna.”
Edward piteli Bellaa viileässä sylissään illan pimennyttyä yöksi. Ikkunasta, joka oli raollaan, puhalsi sisään viileää ilmaa ja puiden lehdet pitivät ääntä hiljaista, kahisevaa ääntä ulkona. Kumpikaan näistä ei haitannut Bellaa, joka makasi rentoutuneena rakkaan vampyyrinsa rintaa vasten pitäen kiinni tämän kädestä, josta hän ei olisi koskaan halunnut päästää irti.
”Ja sinä metsästysretkellänne”, Bella sanoi hiljaa Edwardin silitellessä hänen hiuksiaan. ”En malta odottaa, että palaat takaisin.”
”En minäkään”, Edward kuiskasi Bellan korvaan. Hän painoi huulensa kevyesti tämän hiuksiin ja hipaisten sitten tämän vasenta ohimoa. ”Bella, pidä huolta itsestäsi.”
”Yritän, mutta tiedäthän sinä, että olen oikea onnettomuusmagneetti. Koitan selvitä ehjin nahoin pois Port Angelesista, vaikka tuskin siellä mitään ihmeellistä sattuu. Korkeintaan kompastun ja saan käteni verille.”
Edward huokaisi raskaasti pudistellen päätään. Bella nousi istuma-asentoon nähdäkseen Edwardin kasvot, joilla oli hivenen huolestunut ilme. Tummissa silmissä näkyi silti palanen lämpöä.
”Toivon, ettei sinulle tapahdu edes sitä. Haluan nähdä sinut ehjänä, kun palaan.”
***
Säätiedotus oli ollut väärässä, aamulla satoi kaatamalla, vaikka oli auringon olisi pitänyt paistaa. Bella istuskeli huoneensa sängyllä tuijottaen vastapäistä seinää. Rebecca tulisi hakemaan hänet iltapäivällä, jolloin he lähtisivät Port Angelesiin, kävisivät ensin katsastamassa pari kauppaa ja sitten menisivät elokuviin, jossa pyöri jokin romanttinen komedia, jonka Rebecca halusi ehdottomasti nähdä.
”Rebecca?”
Bella oli juuri saanut syötyä, kun ovikello oli soinut ja hän rynnännyt avaamaan. Ovella seisoi Rebecca mustissa farkuissa ja harmaassa hupparissa, jonka aukinaisen vetoketjun välistä pilkotti vaaleansininen paita.
”Moi”, Rebecca tervehti hymyillen ja astui sisään. ”Tiedän, että minun piti tulla vasta parin tunnin päästä, mutta kotona oli kuolettavan tylsää, joten ajattelin tulla tänne. Ei kai se haittaa?”
Bella pudisti päätään sulkiessaan ulko-oven. ”Ei, minullakin oli tylsää.”
Rebecca käveli Bellan perässä keittiöön, jossa he molemmat istuivat pöydän ääreen. Bella yritti tarjota Rebeccalle syötävää ja juotavaa, mutta tämä kieltäytyi molemmista ja alkoi kysellä Edwardista.
”En tiedä”, Bella vastasi Rebeccan kysyttyä, milloin Edward palaisi retkeltään. ”Varmasti parin päivän päästä, ellen ole aivan väärässä. Se riippuu, miten kauas he ovat menneet tällä kertaa.”
”Lähtevätkö he kauaskin yleensä?” Rebecca uteli naputellen vasemman käden sormillaan pöydänkantta. Lyhyet, kirkkaanpunaisiksi lakatut kynnet (joista lakkaa oli tosin jo kulunut melkoisesti) hipaisivat pöytää ja saivat aikaan pienen naputus äänen.
”Eivät yleensä.”
”Onko koko heidän perheensä retkeilemässä?”
”Ei.” Bella ei halunnut vastailla enempää Rebeccan kysymyksiin Edwardista, koska pelkäsi tämän keksivän kysymyksen, johon hän ei osaisi vastata. ”Jospa me –”
”Ketkä ovat nyt retkeilemässä?” Rebecca uteli lisää puhuen Bellan päälle. ”Edward, hänen isänsä? Alice?”
Bella huokaisi. ”Emmett ja Jasper ovat Edwardin ja Carlislen mukana. Alice ja Rosalie jäivät Esmen kanssa kotiin.” Bella hiljeni hetkeksi ja oli avaamassa suutaan kysyäkseen itse jotain, mutta Rebecca ehti ensin ja tätä jatkui vielä pitkään.
***
”Käänny oikealle seuraavaksi.”
Bella ja Rebecca olivat saaneet ajan kulutettua Bellan luona tekemällä osan kouluprojekteistaan valmiiksi ja iltapäivällä kaksikko lähti Rebeccan autolla huristamaan kohti Port Angelesia. He olivat käyneet läpi pari pientä vaatekauppaa, joista molemmat olivat löytäneet pari paitaa itselleen, vaikka suurimmaksi osaksi Bella olikin toiminut Rebeccan makutuomarina. Kun kaupat oli kaluttu, oli siirrytty ravintolaan syömään ja juttelemaan.
”Ai tuosta?” Rebecca kysyi.
”Joo.”
Rebecca kääntyi oikealle heti seuraavassa risteyksessä ja jatkoi ajamista eteenpäin. Bella antoi ajo-ohjeita tarpeen tullen, Rebecca ei oikein tuntenut Port Angelesin teitä. Pian kuitenkin sininen auto pysäköi elokuvateatterin eteen.
”Vielä kymmenen minuuttia elokuvan alkuun!” Rebecca puuskahti etsiessään laukustaan lompakkoa. ”Missä se nyt on?”
”Mikä?” Bella kysyi käsi auton ovenkahvalla.
”Lompakko! Ei, älä sano, että olen hukannut sen”, Rebecca voivotteli ja jatkoi laukkunsa penkomista. Pienen hetken päästä hän kaatoi koko laukun syliinsä. Huulirasva, avaimet, hopeinen rannekoru ja muut tavarat tipahtivat hänen syliinsä, mutta lompakkoa ei näkynyt.
”Jospa pistit sen vaatekassiin?” Bella ehdotti Rebeccan, joka tuhahteli itsekseen turhautuneena, tunkiessa tavaroitaan takaisin mustaan laukkuun.
”En takuulla pistänyt!” Rebecca pudisteli päätään, mutta otti silti vaatekaupan paperikassin takapenkiltä ja alkoi tonkia sitä. ”Hmph, katso nyt. En ymmärrä, mihin olen kadottanut sen.” Hän heitti paperikassin takaisin takapenkille ja alkoi vaikuttaa kiukkuiselta.
”En tiedä, mutta haluatko mennä katsomaan elokuvan vai etsiä lompakkoasi? Voin maksaa sinut sisään.”
Rebecca katsahti Bellaan kiitollisena. ”Kiitos! Tietysti lompakon löytyminen olisi kivaa nyt ja täytyyhän minun löytää se, mutta minua ei nyt millään huvittaisi etsiä sitä, joten mennään katsomaan se elokuva. Maksan sinulle heti takaisin, kun löydän lompakkoni.”
Tytöt nousivat autosta ja marssivat sisään teatteriin. Bella osti kaksi lippua Rebeccan valitsemaan elokuvaan. Vaikka teatteri tuntui olevan melko täysi, he saivat kuitenkin hyvät paikat keskeltä penkkirivistöä, melko ylhäältä.
***
Elokuva oli ollut erityisesti Rebeccan mieleen, mutta oli Bellakin siitä pitänyt. Kaksi rakastavaista ja kasa ongelmia, kukapa sellaista vastustaisi? Ei ainakaan Rebecca.
”Se miespääosan näyttelijä oli niin hurmaava, komea”, Rebecca hihkutti heidän kävellessä autolle. ”Ja se loppu oli niin koskettava!”
”Olet kyllä oikeassa”, Bella myönsi ja Rebecca avasi autonsa ovet. He istuivat sisälle ja tämä käynnisti auton. ”He olivat aika suloinen pari.”
Rebecca naurahti. ”Tarkoitat varmaan upea! Löytyisikin täältä oikeasta maailmasta sellainen yhtä upea mies.” Hänen äänensävynsä oli haaveileva, ja silmät jäivät hetkeksi tuijottamaan auton avaimia, jotka roikkuivat virtalukossa. Hän haaveili jostain, jostakusta. ”Anteeksi, juutuin ajattelemaan sitä näyttelijää.”
Bella nyökkäsi laittaessaan turvavyönsä kiinni. Rebecca oli juuri nostamassa kytkintä, kun kiljahti ilokseen ja nosti Bellan silmien eteen harmaan lompakkonsa.
”Se oli tippunut penkin ja kytkimen väliin! Miksi en ajatellut sitä?” Rebecca puhui itsekseen, pisti lompakon hupparin taskuunsa ja nosti kytkimen sitten. ”Muistuta minua, että maksan sinulle takaisin, kun olemme kotona.”
”Joo.”
***
”Edward osti sinulle auton?” Rebecca kysyi heidän ajettuaan hetken aikaa kotiin päin. He kuuntelivat radiosta musiikkia ja olivat jutelleet elokuvasta hyvän tovin, kunnes keskustelu oli kääntynyt Rebeccan autoon ja sitä kautta Bellan uuteen sellaiseen.
”Niin”, Bella myönsi nyökäten. ”Tai ainakin hän toi sen.”
”Heidän perheensä on varmaan rikas, jos hän pystyy ostamaan sinulle auton!” Rebecca totesi. Hänen ilmeensä oli muuttunut hieman ihmetteleväksi ja Bella pelkäsi kysymysryöpyn iskevän. ”Sinäkin varmaan ihmettelit, kun hän toi sen?”
”Niin tein, mutta Charlie, isäni siis, ihmetteli kyllä vielä enemmän. Olisitpa nähnyt hänen hämmästyneen ilmeensä, kun hän näki uuden autoni.”
Rebecca katsoi mietteliäänä pimeää tietä, jota auton valot valaisivat. ”Suuttuiko hän?”
”Ei, kysyi kyllä, että kenenkäs autoa olen lainannut. Hän ei meinannut uskoa, että se on minun, mutta Edward selitti sitten myöhemmin Charlielle kaiken”, Bella kertoi nojaten päätään auton ikkunaan. ”Mistäs sinä sait autosi?”
”Enkö kertonut?” Rebecca kysyi. Bella pudisti päätään. ”Ai, setäni antoi sen minulle. Hän ja hänen vaimonsa ostivat uuden, he ovat yksinkertaisesti varakkaita. Setä joskus piikittelee isääni siitä, että hänellä on rahaa, mutta isä ei välitä.”
Hiljaisuus laskeutui autoon ja Bella vajosi ajatuksiinsa. Edward palaisi maanantaina, ehkä jopa sunnuntai-iltana. Se olisi jo huomenna, joten Bella ajatteli, etteivät hänen rakkaat vampyyrinsa kerkeäisi vielä silloin takaisin. Eihän hän kuitenkaan tiennyt kuinka pitkälle Edward, Jasper, Emmett ja Carlisle olivat lähteneet ja kuinka nopeasti saisivat janonsa sammutettua ja palattua kotiin.
Bella käänsi katseensa Rebeccaan, joka oli juuri sanomassa jotain, kun Bella huudahti ’pysäytä’. Rebecca painoi jarrua niin nopeasti kuin pystyi ja auto hiljensi vauhtiaan ja päätyi melkein törmäämään kaiteeseen. Rebecca ja Bella hengittivät raskaasti ja säikähtäneinä autossa. Bella huomasi jonkin eläimen loikkivan aidan toisella puolella pimeässä metsikössä.
”Onko kaikki hyvin?” Rebecca kysyi saatuaan koottua itsensä kokoon säikähdyksestä. ”Mikä se oli?”
”Eiköhän”, Bella vastasi pidellen kättään rintansa päällä. ”Se oli jokin eläin. Varmaan peura.”
”Niinpä tietysti. Olisi pitänyt olla varovaisempi! Käyn katsomassa nopeasti, että kaikki on kunnossa.”
Rebecca nousi autosta ja pamautti perässään oven kiinni. Hän kiersi auton tutkiskellen sitä hetken ja sisälle palattuaan totesi kaiken olevan kunnossa ja heidän voivan jatkaa matkaansa. Bella nyökkäsi ja yritti loppumatkan puhua Rebeccan kanssa ihan mistä tahansa, koska he molemmat olivat hieman shokissa tapahtuneesta. He olisivat voineet päätyä kaiteeseen ja sairaalaan tai jopa kuolla.
***
Sunnuntai oli kulunut hyvin hitaasti. Koko päivä oli ollut kuolettavan tylsä ja Bella oli vain tehnyt ruokaa, istuskellut, tehnyt läksyjä, lukenut kirjaa ja miettinyt, milloin Edward palaisi. Tämä saattaisi tulla illalla, jos ehtisi.
Palaisipa Edward jo tänään. Hän on saattanut kuulla jo melkein sattuneesta kolarista, Bella mietiskeli tuijottaessaan lattiaa istuessaan olohuoneessa sohvalla. Charlie istui nojatuolissa keskittyen menossa oleviin uutisiin. Tai sitten ei. Hänhän olisi pinkaissut salamana takaisin, varmasti.
Seinäkellon sekuntiviisari eteni hiljalleen ja pian isoviisari oli siirtynyt kahdentoista kohdalta kuutosen luo. Kello oli puoli kahdeksan ja Edward ilmestyisi, jos ilmestyisi, varmasti vasta myöhään yöllä. Bella tiesi sen ja halusi olla hereillä silloin, vaikkei ollut varma Edwardin palaamisesta.
Voisin lukea vielä jotain kirjaa ja toivoa, että aika kuluisi sitä lukiessa nopeammin.
Bella nousi sohvalta ja lähti yläkertaan hitaasti kävellen. Hän huikkasi Charlielle hyvät yöt ja tämä mutisi jotain samantapaista takaisin. Bella otti kirjoituspöydältään kirjan, jota oli aiemmin päivällä lukenut ja asettui sängylleen istumaan.
Tästä taitaa tulla vielä pitkä ilta.
***
Ei.. Ei!
Bella heräsi hätkähtäen ja koetti repiä jotain kylmää ja hyvin kovaa ympäriltään irti. Joku naurahti hänen korvanjuuressaan ja hän tajusi olla riuhtomatta sen enempää. Edward oli palannut ja kietonut kätensä Bellan vyötärölle tämän nukkuessa.
”Edward!”
”Shh! En halua, että isäsi herää”, Edward kuiskasi Bellan korvaan tämän etsiessä samalla pimeässä hänen huuliaan. ”Oletko sinä kunnossa?”
Bella hymähti. ”Totta kai olen. Miksi kysyt?”
”Taisit juuri nähdä painajaista ja kaikenlisäksi olitte Rebeccan kanssa ajaa kolarin peuran kanssa”, Edward sanoi ja silitti Bellan poskea.
”Milloin –”
”Tänään, kun satuin kuulemaan Alicen ajatukset. Huolestuin, vaikka tiesin, että olette kunnossa.”
Edward suuteli Bellaa ja tämä painautui hänen rintaansa vasten.
”Minähän en koskaan voi välttyä vaaroilta ja onnettomuuksilta”, Bella totesi naurahtaen. ”Jos olisin itse ajanut, makaisin nyt varmaan sairaalassa Rebeccan kanssa.”
”Ette välttämättä”, Edward sanoi. ”Olisit varmasti pysynyt tiellä ja samalla väistänyt eläintä.”
Bella pudisti päätään huomaamattomasti. ”Ehkäpä.”
***
Suurin osa oppilaista oli poistunut ruokailusta ja odotti nyt seuraavan tuntinsa alkua kyseisen luokan edessä. Myös Edward ja Bella, jotka seisoivat ovea vastapäätä olevan seinän luona hiljaisina, mutta lähekkäin, molempien toiset kädet kiedottuina toisen ympärille.
Kun opettaja Banner vihdoin saapui, kaikki pääsivät luokkaan istumaan omille paikoilleen. Edward ja Bella menivät omaan pöytäänsä edelleenkin hiljaisina ja pysyivät niin, kunnes Banner oli sulkemassa luokan ovea, jolloin Rebecca ryntäsi sisään ja näytti vasenta kättään opettajalle. Siinä komeili pitkä haava.
Voi ei, Bella ajatteli huomattuaan Rebeccan veriset kädet. Hän katsahti nopeasti Edwardiin, joka oli jäykistynyt paikoilleen hänen vieressään ja pidätti selvästi hengitystään. Edward, sinä kestät kyllä.
”Menepä käymään terveydenhoitajan luona”, Banner sanoi Rebeccalle vilkaistuaan kättä. Tämä nyökkäsi ja oli juuri kääntymässä poispäin opettajasta, kun Edward syöksähti tuolistaan tämän luokse hieman vihainen ilme kasvoillaan. Bella hypähti tuolistaan ylös hätäisenä saman tien.
Ei! Edward!
A/N: Aika pitkä pätkä tekstiä Port Angelesista, sitä oli itse asiassa kiva kirjoittaa. Ja tuo Edwardin paluu retkeltään lässähti hieman.. Kommenttia (niin negatiivista kuin positiivistakin) otetaan vastaan ilomielin :D
-
Oi, viimein alkaa tapahtua ;D Vaikken pidäkkään Rebecasta, en silti halua että Edward hyökkää hänen kimppuunsa koska silloinhan Cullenit paljastuis ja ne joutuis häipyyn ties kuinka kauan, ja luultavasti Bella joutuis jäämään Forksiin yksin, ja joutuisihan hänkin jonkinlaiseen pulaan jos selviäisi että Edward on vampyyri. Eli toivon että Edward vaan juoksee Rebecan ohi tai kärrää sen terkkarille ja häipyy tuhatta ja sataa pois paikalta ^^. Mutta kerrassaan hyvä luku, aivan yhtä hyvä kuin muutkin, ja se peurajuttu oli ihan kiva, onneks Bella selvis siitä :)
Tykkäsin aivan yhtä paljon kuin ennenkin, jatkoa odottelen edelleen ;)
Kiitos :-*
-
Oi<3 Ei mä säikähin tosta lopusta. Mie keskityin tohon tekstiin aika hyvin ku en kuullu ees roskiksessa pauhaavaa radiota (se tippu sinne siivotessa). Ihanaa... Mä en tykkää olla jännittyneenä ja oottaa jatkoa koska tästä ei seuraa hyvää...
-
oho , tänne on tullu jo näääääin paljon jatkoa O.o
mutta joo , ihana tää on ( :
äänyt jännittää ja mä kyl romahdan jossain vaiheessa ja meen tonne nurkkaa istumaa ku ei jaksa venata jatkoa :'D
nojoo
Jatkoa odotellen,
Korsetti
-
Jäi tosi jännittävään kohtaan :D Odotan innolla jatkoa! Pidän hyvin paljon ficistäsi, ja siinä on paljon aitoa tunnetta, ja kerrot todella hyvin kaikki asiat/tapahtumat. :) jatka samaan malliin!
-
Hyvä ficci, täytyy sanoa. Ärsyttävää kun tuo Rebecca tulee niiden väliin >:( Mutta, rakentavaa multa ei kannata odottaa, joten jatkoa kehiin vaan :D
-
Kuurankukka, niinpä. Siitä koituisi ongelmia monelle. Mutta onneksi seiskaluku kertoo, mitä tapahtuu/tapahtui :)
Nabi., roskiksessa? :o Kai ongit sen pois sieltä? Kiitos :) Jaa-a, tuosta lopusta seuraa.. ainakin ristiriitaisia ajatuksia ja kummastelua.
Korsetti, kiitos :) Eihän tässä mennyt kuin kahdeksan päivää, että lisää jatkoa tuli, joten elä ny nurkkaan mene ;D
ude, kiitos piristävästä kommentista :)
-Anerya-, kiitos :) Niin, tässä luvussa saamme ihan pientä vahvistusta asiaan, että Rebecca on tosiaan yrittää "hieman" änkeä väliin.
Luku 7
Bella nojasi käteensä menossa olevalla biologian tunnilla istuessaan yksin. Hän mietti, oliko Edward saanut hillittyä itsensä, vai iskenyt kiinni Rebeccaan heidän poistuttuaan luokasta? Bella pelkäsi pahinta, mutta sisimmässään uskoi kaiken olevan hyvin.
Hän ei ole voinut tehdä Rebeccalle mitään. Hän pystyi taatusti hillitsemään itsensä, Bella vakuutteli itselleen naputtaessaan lyijykynäänsä vihkonsa tyhjää sivua vasten. Kaikki on hyvin.
Edward oli tunnin alussa rynnännyt Rebeccan luo, kun tämä oli tullut luokkaan molemmat kädet veressä, haava vasemmassa kädessä. Hän oli tarttunut Rebeccaa kädestä ja pienen hetken päästä sanonut Bannerille ääni hermostuneena ja kireänä vievänsä Rebeccan, joka oli näyttänyt säikähtäneeltä, terveydenhoitajalle. Sen jälkeen opettaja oli sulkenut luokan oven ja tunti oli alkanut. Edwardista ja Rebeccasta ei ollut kuulunut mitään yli kahteenkymmeneen minuuttiin. Oliko kaikki kunnossa?
Ei kai Edward vain ole hyökännyt Rebeccan kimppuun käytävällä ja paennut sitten? Bella alkoi miettiä eri vaihtoehtoja tapahtumien kululle. Hän oli nyt hyvin huolissaan. Rebecca olisi varmasti kiljunut ja joku olisi taatusti kuullut, joten tuskinpa.
Kuului koputus ovelta, joka rikkoi Bellan ajatukset ja sai hänet katsahtamaan nopeasti ovelle. Kynä hänen kädessään alkoi täristä, kun Banner asteli ovelle avaamaan sen.
”Ai, minä luulin, että lähtisit kotiin terveydenhoitajalta”, opettaja sanoi miellyttävällä äänellä Rebeccalle, joka käveli luokkaan hermostuneen näköisenä, Edward perässään.
”Minä pärjään kyllä vielä tämän tunnin”, Rebecca mutisi nopeasti Bannerille ja riensi paikalleen luokan takaosaan. Edward käveli hitaasti, ehkä liiankin, omalle paikalleen ja istui alas.
Mitä oikein mahtoi tapahtua? Miksi Rebecca oli niin hermostunut? Bella mietti ja käänsi katsettaan nähdäkseen Rebeccan, joka istui yksin pöydän ääressä, kirjat edessään ja hiukset kasvojen peittona. Kun tämä kuitenkin nosti päätään, hiukset valahtivat hetkeksi pois ja Bella näki itkuiset silmät, jotka Rebecca piilotti nopeasti takaisin hiuksiensa taakse. Bella huokaisi ja kääntyi nyt Edwardin puoleen. Sinun pitää kertoa välitunnilla kaikki!
***
Tunnin päätyttyä Rebecca oli rynnännyt luokasta ulos ensimmäisenä, mutta Edward taasen hidasteli, mitä Bella ei ollut uskoa. Tämä sai odottaa tällä kertaa Edwardia, eikä toisin päin. Jokin oli nyt pahasti vialla.
”Miksi hidastelet?” Bella kysyi heidän päästyään käytävälle. Hän tarttui Edwardia kädestä ja lähti viemään tätä ulos.
”Kuinka niin?” Edwardin ääni kuulosti vieläkin hieman kireältä ja tunnillakin hän oli istunut jäykästi paikoillaan, kuten silloin, kun Rebecca oli ollut ensimmäistä päivää uudessa koulussaan.
”Onko kaikki hyvin? Mitä Rebeccan kanssa oikein tapahtui?” Bella alkoi kysellä. ”Ethän vain satuttanut häntä?”
Edward pysäytti Bellan ja tämä kääntyi häneen päin. ”En. Se oli näin”, Edward näytti peukalolla ja etusormellaan madaltaessaan ääntään, ”lähellä. Kerron myöhemmin lisää. En halua puhua tässä tai ulkona siitä.”
He lähtivät kävelemään seuraavan luokan luo ja näkivät Rebeccan seisovan sen vieressä. Luonnonvalkoinen side peitti oikeaa kämmentä ja osa siteestä pilkisti mustan hihan alta vasemmassa kädessä. Kirkkaanpunaiset hiukset peittivät enää vain pienen osan kasvoista.
”Hei, oletko kunnossa?” Bella kysyi Rebeccalta, joka sipaisi hiuksensa korviensa taakse ja nyökkäsi äänettömänä. ”Mitä oikein tapahtui?”
”Mitä?” Rebecca sanoi ääni takerrellen. Hän karaisi kurkkuaan ja katsoi Bellaa suoraan silmiin.
”Miten sait tuon haavan?”
Rebecca kohautti olkiaan välinpitämättömästi. ”Ruokalassa. Kaaduin ja satuin tönäisemään erästä kaappia ja sieltä tippui joitakin laseja alas, jotka särkyivät. Siruista sain sitten haavan vasempaan käsivarteen ja sitten oikeaan kämmeneen pienen. Minun piti lähteä terveydenhoitajalle heti sen jälkeen, mutta muutinkin mieltäni ja ryntäsin meidän seuraavan tuntimme luokkaan.”
”Ai.” Bella nyökkäsi ja tunsi Edwardin kylmän käden vasemmalla olkapäällään. ”Toivottavasti olet muuten kunnossa.”
”Olen minä.”
Edward veti Bellan pois paikalta ulos sateeseen. Rebecca jäi seisomaan yksin seinään nojaten. Hän huokaisi ja puristi oikean kätensä nyrkkiin. Siihen sattui, kaikkiin ruumiinosiin sattui.
***
”Kerrotko nyt, mitä tapahtui?”
Bella ja Edward istuivat Edwardin autossa koulun parkkipaikalla. Bella oli odottanut koko loppupäivän, että saisi kuulla, mitä todella oli tapahtunut, kun Edward oli lähtenyt viemään Rebeccaa terveydenhoitajalle. Ja nyt sai hänen puolestaan olla kertomisen aika.
”Vein Rebeccan terveydenhoitajalle ja toin hänet takaisin”, Edward vastasi yksinkertaisesti ja käynnisti auton.
”Edward, haluan kuulla koko jutun. Kerro, jooko?” Bella pyysi ja kohtasi Edwardin rentoutuneen katseen. ”Olisitko niin kiltti?”
”Jos kerta haluat kuulla”, Edward sanoi. Hän ajoi pois koulun pihalta ja alkoi kertoa. ”Kun Rebecca tuli luokkaan ja haistoin kunnolla hänen verensä tuoksun, mieleni teki kovasti hyökätä hänen kimppuunsa. Hillitsin kuitenkin itseni ja yritin olla hengittämättä, mutta keskittymiskykyni herpaantui ja päästin itseni melkein hyökkäämään koko luokan edessä hänen kimppuunsa. Hän taisi säikähtää yhtäkkistä syöksähdystäni hänen luokseen ja sitä, kun tartuin hänen käteensä.” Edward hiljeni hetkeksi katsoakseen Bellan ilmettä. Se oli melko tyyni, hieman huolestunut.
”Mitä sitten tapahtui, kun lähditte luokasta?”
Edward käänsi katseensa takaisin tiehen. ”Minä suurin piirtein vedin Rebeccan käytävälle, mutta lopulta hän käveli itse perässäni. Hän ajatteli kysyvänsä minulta, että miksi ihmeessä lähdin saattamaan häntä terveydenhoitajalle ja miksi olin niin hermostunut ja kireän oloinen. Hän ei kuitenkaan saanut suutaan auki. Ja ennen kuin saavuimme terveydenhoitajan luo”, Edward henkäisi, ”pysähdyin ja tartuin taas hänen kädestään, tällä kertaa vasemmasta. En tiennyt mitä tein ja pelkäsin, että menetän lopullisesti itsehillintäni, kun nostin käden kasvojeni korkeudelle ja nuuhkaisin sitä hyväntuoksuista, kuilun partaalle ajavaa verta. Re –”
”Mitä?” Bella huudahti kuulostaen järkyttyneeltä. ”Sinä nuuhkaisit verta hänen kädessään?”
”Niin tein ja Rebecca veti kätensä otteestani heti ja katsoi minua kuin hullua..”
”Hän varmasti ihmetteli, että mitä ihmettä sinä teet. Ei ole tosiaankaan luonnollista, että ihmiset haistelevat toistensa verta.”
Edward pysäytti auton kadun viereen. He eivät vielä olleet Swanien talon luona ja Bella ihmetteli, miksi Edward pysähtyi jo nyt.
”Bella, hillitsin itseni, enkä satuttanut häntä, joten kaikkihan on hyvin, vaikka minusta tuntuukin aika kamalalta? Rebecca varmastikin vain säikähti outoa käyttäytymistäni ja nauraa sille jo huomenna. Hänen pitäisi kyllä olla kauhusta kankeana”, Edward sanoi ja otti Bellan kasvot varovaisesti käsiinsä. Hän painoi kylmät huulensa kevyesti tämän huulille.
”Olet varmaan oikeassa, koska tiedät aina hänen ajatuksensa.” Bella huokaisi Edwardin irrottauduttua hänestä ja käynnistettyä taas auton. ”Mitä hän mahtaa nyt ajatella sinusta?”
Edward naurahti ja väläytti vinon hymynsä ensi kertaa sinä päivänä. ”Että olen suloisin, sekä samalla oudoin hänen tapaamaansa ihminen.”
***
Rebecca oli jutellut Bellan kanssa kahdestaan Edwardista espanjantunnin jälkeisellä välitunnilla seuraavana päivänä. Hän oli kertonut omin sanoin kaiken tapahtuneen ja hänen ajatuksensa selvenivät Bellalle hieman paremmin.
”Edward on kyllä oikein mukava ja komea, mutta silloin hän käyttäytyi oudosti. Aivan kuin hän olisi vinksahtanut nähtyään verta!” Rebecca oli sanonut Bellalle. ”Sinäkin varmasti ihmettelit hänen käytöstään?”
”Niin ihmettelin”, Bella oli myöntänyt katsellessaan ympärilleen. Hän oli huomannut Alicen seisovan jonkin matkan päässä heistä erään ison puun luona ihan kuin tarkkailemassa. ”Edward ei yleensä ole sellainen, mutta hän on aika huolehtivainen ja taisi vähän ylireagoida haavastasi.”
”Hän huolestui? Minun kädestäni?” Rebecca oli suorastaan sillä hetkellä näyttänyt nousevan pilviin asti. ”Hän on oikea herrasmies, mutta yhtä asiaa en ymmärrä. Mitä se minun käteni tutkiminen keskellä käytävää oikein oli?”
Bella oli kohauttanut olkiaan ja yrittänyt keksiä jotain nopeasti. ”Tuota… hänen isänsähän on lääkäri, joten ehkäpä hän halusi vilkaista kättäsi ja katsoa, josko olisi voinut auttaa? Tai ehkäpä hän haluaa itsekin lääkäriksi?”
”No, se jää kai sitten arvoitukseksi.”
***
”Rebecca! Ylös nyt!”
Valo tulvi vaaleaan huoneeseen ikkunasta sisään ja valaisi koko huoneen. Rebecca potki peiton päältään ja nousi istumaan haukotellen. Hän katsoi punaista seinäkelloaan vastapäisellä seinällä, se näytti kahdeksaa.
Miksi herätyskello ei soinut? Rebecca ihmetteli noustessaan sängystä. Hän käveli kirjoituspöytänsä luo ja otti käteensä pienen, värikkään herätyskellon, jonka viisarit olivat pysähtyneet näyttämään kahtakymmentä yli viittä. Patterit tyhjinä, niinpä tietysti!
Rebecca otti kellosta patterit pois ja pisti ne kirjoituspöydälle kellon viereen, haki uudet patterit eteisen kaapista, jossa säilytettiin vähän kaikkea; pattereita, vanhoja kirjoja ja cd-levyjä, joitain vaatteita. Saatuaan uudet, toimivat patterit kelloonsa, hän sääti sen oikeaan aikaan ja kävi sängylleen makaamaan vetäen peiton päällensä.
Tuntuu, ettei tästä päivästä tule mitään.
Rebecca vaipui hetkellisesti uneen, muttei saanut kauaa uinua, kun hänen molemmat pikkuveljensä tulivat hänen huoneeseensa metelöimään ja nostamaan isosiskoaan ylös äidin käskystä.
”Becca!” Sean, nuorempi 8-vuotias veli, huusi ja repi peittoa siskonsa päältä. ”Äiti käski nousta heti.”
”Niin käski ja hän sanoi myös ettet pääse meidän kanssa sedän luokse ensi viikonloppuna, jos et nouse nyt tällä sekunnilla”, jatkoi Ryan, 9-vuotias ja vanhempi veli. Hän oli lyhyt, kasvoilla pieni määrä pisamia ja hiuksetkin olivat luonnostaan oranssit, kuten Rebeccalla ja heidän äidillään. Sean taasen oli veljeään hieman pidempi ja hänellä oli vaaleanruskeat, lyhyet hiukset, kuten heidän isällään Johnilla.
”Sanokaa äidille, etten ole edes lähdössä sedän luokse! Ja sanokaa myös, että nousen ihan kohta”, Rebecca mutisi pikkuveljilleen.
Sean veti koko peiton lattialle jalkojensa juureen. ”Äiti sanoi myös, että sinun pitää viedä meidät kouluun.”
”Niin äiti sanoi”, Ryan nyökytteli Seanin takaa. Rebecca kirosi äänettömästi mielessään ja ponkaisi pystyyn.
”Hyvä on, hyvä on! Minä nousen nyt, käyn pikaisesti suihkussa, syön ja vien teidät! Mutta jos ette ole kunnolla, potkaisen teidät matkalla pois kyydistä, onko selvä?”
Pojat katsahtivat toisiinsa hymy huulillaan. ”Joo, joo.”
***
”Olkaa kiltisti koulussa.”
Sean ja Ryan nousivat isosiskonsa auton kyydistä pois. Molemmat hymyilivät iloisina Rebeccalle ja vilkuttivat, kun tämä kääntyi ala-asteen pihalta pois ja suunnisti kohti Forksin lukiota. Ajomatka ei olisi pitkä ja Rebecca saisi odotella hyvän tosin lukion pihalla koulupäivän alkamista.
Miksei äiti itse voinut viedä mokomia riiviöitä kouluun? Hän vie heidät aina, Rebecca ajatteli ja napsautti radion päälle. Hyvälle kuulostava miesääni täytti auton jokaisen sopukan ja rauhoitti hieman Rebeccan mieltä, joka oli rasittunut pikkuveljien seurassa. Minun ei sentään tarvitse hakea heitä.
Rebecca pysäköi koulun pihassa autonsa Edwardin hopeisen Volvon viereen. Tämä nojaili sen kuskin puoleista ovea vasten varsin tyynen näköisenä yksin. Missä Bella oli?
”Hei”, Rebecca tervehti Edwardia noustuaan autosta. Hän käveli tämän luokse hymy huulillaan. ”Missä Bella on?”
”Hänellä on kuumetta”, Edward vastasi ristien kätensä rintansa päälle. Puhuessaan hänen silmissä käväisi huolestuneisuus, joka katosi lähes saman tien. ”Hän taisi vilustua eilen, kun olimme ulkona aika pitkään.”
”Toivottavasti hän paranee pian”, Rebecca sanoi jääden tuijottamaan Edwardia. Bella on saanut tuon koko komeuden omakseen. Olen niin kateellinen hänelle! Edwardin punaruskeat hiukset, kullanruskeat silm –
”Edward.”
Rebecca käänsi katsettaan oikealle ja näki Alicen seisovan vieressään. ”Minun pitää puhua sinun kanssasi.” Alice katsoi merkitsevästi veljeään, joka nyökkäsi ymmärtäväisesti.
”Anteeksi, tulen kohta takaisin”, tämä sanoi Rebeccalle hymyillen lähtiessään Alicen, joka vilkaisi välillä taakseen, kanssa hieman sivummalle. Rebecca jäi yksin seisomaan Edwardin autolle ja katsoi kuinka tämä ja Alice juttelivat keskenään kävellessään parkkipaikan toiselle laidalle.
Alice on niin pieni ja hauraan näköinen. Hän on hyvin kauniskin, kuten myöskin se vaalea, Rosalia? Ei, Rosalie. Rebecca katseli Alicea, joka liikkui hyvin kepeästi Edwardin rinnalla. Mutta tuossa tytössä on kyllä jotain salaperäistä.
Rebecca pudisteli päätään itsekseen ja lähti Volvon luota sisälle koulurakennukseen. Edward löytäisi hänet sieltäkin, jos vain tällä sattuisi olemaan hänelle asiaa.
***
”Saanko istua tähän?”
Rebecca nosti katseensa tarjottimestaan. Edward Cullen seisoi lähes tyhjän pöydän vieressä tarjotin toisessa kädessään. Rebecca nyökkäsi ja hymyili, Edward olikin tullut istumaan hänen kanssaan. Hän oli aamulla kysynyt tältä, josko tämä voisi syödä hänen kanssaan, mutta Edward ei ollut luvannut mitään.
”Luulin, että menet istumaan sisaruksiesi kanssa”, Rebecca sanoi nojaten oikeaa kättä vasten. Muutamia päiviä vanhat haavat eivät tehneet enää kipeää, mutta hän piti molemmissa käsissään edelleen sideharsoja.
”Niin, mutta en halunnut jättää sinua istumaan yksin”, Edward vastasi hienoisesti hymyillen.
”Olisin kyllä siirtynyt istumaan Angelan ja Jessican luo, jos olisitkin mennyt sisaruksiesi pöytään”, Rebecca selitti. Hän vilkaisi pöytään, jossa Alice, Rosalie, Jasper ja Emmett istuivat. Kukaan heistä ei luonut katsettakaan mihinkään muuhun pöytään. ”Menetkö käymään Bellan luona koulun jälkeen?”
”En, menen illemmalla. Kuinka niin?”
”Ajattelin, jos voisit sanoa minulta terveisiä?”
”Toki.”
Rebecca suoristautui tuolillaan ja lopetti käsiinsä nojailun. Hän otti mandariinin tarjottimeltaan ja alkoi kuoria sitä samalla vilkuillen vuorotellen Cullenien pöytää ja vastapäätä istuvaa Edwardia, joka oli jäänyt tuijottamaan vastapäistä seinää. Alice vilkaisi pari kertaa Rebeccan ja Edwardin suuntaan ennen kuin nousi pöydästä pitäen Jasperia kädestä.
He ovat melko söpöjä yhdessä, Rebecca ajatteli katsellessaan Alicen ja Jasperin poistumista ruokalasta. Pieni keijukainen ja haltija. Hän nauroi hiljaa mielikuvalleen, jolloin Edward käänsi katseensa häneen muka kummastuneena, vaikka tämä hyvin tiesi, mille hän oli juuri nauranut.
”Anteeksi”, Rebecca sanoi hillittyään hieman nauruaan. ”Ajauduin vain ajattelemaan yhtä asiaa.”
”Ymmärrän. Taisi olla hauskakin asia?” Edward totesi hymyillen.
”Et uskokaan. Sinäkin nauraisit, jos vain tietäisit, mitä ajattelin!”
***
Swanien kotona Bella oli koko päivän maannut sängyssään lukien kirjaa ja miettien. Välillä hän oli joutunut käymään vessassa tiuhaankin tahtiin, oksennustauti oli kuumeen lisäksi iskenyt. Se ei ollut laisinkaan mukavaa, varsinkaan kun oli juuri löytänyt hyvän asennon ja joutui heti sen jälkeen nousemaan ja juoksemaan vessaan.
Kunpa tämä olisi pian ohi, Bella ajatteli mahaansa pidellen kömpiessään takaisin sänkyynsä. Minulla on tylsää ja Edward on koulussa ja tulee vasta illalla. Kunpa hän olisi jäänyt aamulla luokseni.
Bella veti peiton päälleen ja painoi päänsä tyynyyn. Häntä ei nukuttanut, eikä häntä olisi edes huvittanutkaan nukkua juuri nyt. Hän vain halusi kellon viisareiden pyörivän muutamia tunteja eteenpäin, jotta Edward saapuisi ja pitelisi häntä kylmässä sylissään.
”Bella?” kuului yhtäkkiä huoneen oven takaa helisevä ääni. Ovi raottui auki ja Alice asteli kevyin askelin sisään. ”Oletko kunnossa?”
”Alice? Mikset ole koulussa?” Bella kysyi ja nousi istumaan. Alice istahti sängyn reunalle näyttäen pikkuisen huolestuneelta. ”Onko jotain sattunut?” Bellan ilme muuttui hätääntyneeksi. Hän pelkäsi Edwardin tehneet jotain. Hän oli pelännyt siitä asti, kun Rebecca oli saapunut luokkaan kädet verisinä.
”Kaikki on hyvin.”
”Miksi sitten näytät tuolta? Miksi tulit yhtäkkiä luokseni?”
Alice harkitsi hetken sanojaan. ”Rebecca. Hän on roikkunut Edwardissa koko päivän.”
”Hän ei varmaankaan halua olla yksin?”
Alice ponnahti kevyesti pystyyn ja asteli huoneen toiseen päähän. Hän seisoi hetken selkä Bellaan päin, kunnes kääntyi ympäri ilmeettömänä.
”Olen nähnyt hänen tulevaisuuttaan, olen nähnyt, mitä hän on aikonut tehdä ja mitä aikoo tehdä”, Alice sanoi hiljaa. ”Tiedätkö mitä hän tänään aikoi?”
Bella pudisti päätään uteliaana.
”Hänellä on aikomukset viedä Edward sinulta”, Alice sanoi niin nopeasti, ettei Bellalla ollut saada selvää sanoista. ”Hän on monesti tänään aikonut pyytää Edwardia käymään luonaan tänään koulun jälkeen.”
”Alice, se ei tarkoita, että hän aikoisi viedä Edwardin”, Bella väitti vastaan, vaikka Alicen sanat olivat iskeneet suoraan päin hänen kasvojaan. Rebecca oli aina ollut niin utelias Edwardista ja tämän perheestä. Hän oli hyvin useasti ollut heidän lähettyvillään.
”En kuitenkaan usko, että hän onnistuisi”, Alice totesi pienen hymyn ilmestyttyä kauniille kasvoille. ”Edwardhan osaa ennakoida hänen tekemisensä ja sitä paitsi hän rakastaa sinua hyvin paljon, eikä jättäisi sinua.”
”Halusit silti varoittaa minua kilpailijasta?” Bella kysyi totisena.
”Aivan. Halusin, että tiedät vähän, mitä Rebeccalla on mielessään, vaikka Edward tietääkin sen paremmin.”
Alice tanssahteli takaisin Bellan luo ja halasi tätä. Hän jäi hetkeksi aikaa tämän seuraksi ja palasi kouluun vasta toiseksi viimeiselle tunnille. Bella jäi taas yksin odottelemaan iltaa ja Edwardia miettien Alicen sanoja, jotka kaikuivat hänen päässään.
’Hänellä on aikomukset viedä Edward sinulta.’
A/N: Joo-o :) Aika pitkä luku tällä kertaa, toivottavasti tykkäätte. Ehkä pari kohtaa olisin voinut tehdä paremminkin, muttah.. Kommentteja?
-
Kiitos uudsista luvuista. Odotan taaskin innolla jatkoa. Vähän häiritsi tuo loppu, jossa Alice tuli Bellan puheille. Eikö Alicen olisi pitänyt Rebeccan aikomusten sijasta nähdä, miten juttu mahdollisesti päättyisi? Nyt hän tavallaan näki Rebeccan mieleen, eikä tulevaisuuteen. Tai voihan olla, että hän näkikin tulevaisuuteen, muttei vain viitsinyt kertoa. Muuten tykkäsin kyllä oikein paljon. Rebecca alkaa käydä yhä ärsyttävämmäksi, mutta se on tarinan kannalta vain hyvä. Nyt olisi kyllä ajatustenlukutaito tarpeen, että voisi vähän kurkistaa Edwardin mieleen. Mitäköhän tämä mahtaa Rebeccan puuhista ajatella?
-
Aaaaaaaaaaaahhhhhhh tää on ihana.... Jäin koukkuun jo kauan sitten:)
Ei tähän oikeen mitään järkevää saa... Ihana.
Kiitos
-
Hee, olen lukenut pari viimeisintä lukua. Monesti piti aloittaa lukeminen ensimmäisistä luvuista, mutta minun on myönnettävä, etten pysty lukemaan niitä – jotenkin ne ovat liian laimeita, tylsiä ja varsinkin Rebecca ärsyttää minua. Muutama sanoi, ettei hän ole liian täydellinen, mutta minä olen erimieltä.
Lisäksi näen hänessä liikaa itseäni! Eieih!
Punaiset hiukset, etunimi, vihreät silmät (taisi olla niin? Muistaisin)...
Edward on parissa kohtaa ollut hieman OOC, joka on toisaalta ihan ymmärrettävää. Mm. se, kun Bella jäi kipeänä kotiin – luulisi Edwardin jäävän niinkin pienestä syystä Bellan seuraksi.
Noo mutta, ihan mukavaa luettavaa, ei siinä mitään. Jotkut kohdat tökkivät, esim. jotkut lyhyet keskustelut, jotka tuntuvat vähän väkisinväännetyiltä, eikä lainkaan luonnekkailta.
//Lisäys:
”Olisin kyllä siirtynyt istumaan Angelinan ja Jessican luo..."
Eikös se ole Angela eikä Angelina? Varmaan tullut ajatusvirhe. :D
-
Tosi hyvä fic! Luin kaikki osat kerralla, kun satuin löytämään sellaisen Houkutus-ficin jota en ole vielä lukenut. Yleensä en tykkää ficeistä, joissa on mukana kirjoittajien omia hahmoja, mutta tämä on todella hyvä. Nyt sitten sain jotain hyvää kuvaa ficesitä joissa on omiakin hahmoja mukana. Tuo Rebecca tosin ehkä hieman häiritsee. Ja tosiaan Edwardista on tullut hieman välinpitämätön. Vähän sekavaa tekstiä mulla ;D
Jatkoa odotellen..
-
Nam. Ärsyttävä Rebecca aikoo viedä Edwardin... Ei kuule tule onnistumaan.. Vai tuleeko? Noh, kummiski ärsytti se ku Rebecca roikku koko päivän Edwardin kaa ja sitte ku se tuli sinne luokkaan... Jatkoa pian? XD
-
Noniin, mä arvasin! Jotenkin mä arvasin, että Rebecca yrittää viedä Edwardin Bellalta, ja niinhän siinä sitten kävi. Annoit minulle uuden syyn inhota Rebeccaa, koska ajattelen edelleen että Bella ja Edward kuuluvat toisilleen. En tiedä, mutta jotenkin näen Rebeccassa samanlaisia piirteitä/tavoitteita kuin Jacobilla(Jacob yrittää saada Bellan itselleen, Rebecca taas Edwardin). Oon samaa mieltä Rebecca Lupinin kanssa useammasikin asiassa. Minua todellakin hieman ihmetytti, ettei Edward ollut Bellan luona, oli vain tyyni oma itsensä ja jutteli Rebeccan kanssa. Se ei todellakaan ollut Edwardin tapaista, odotin ihan että hän olisi mennyt heti Bellan luo, huolehtinut tästä yms. Sen "tapahtumattomuus" myös ärsytti minua. Ja sitten noi lauseet, nekin häiritsi hieman. Varsinkin toi ku Bella meni jutteleen Rebecalle ku ne oli lähdössä koulusta, se häiritsi eniten. Ja pakko myöntää, että tuo Edwardin selitys kuullosti hieman tökeröltä, eikä Edward oikein ollut oma itsensä. Tykkäsin siitä huolimatta, ja toivon todella, ettei Rebecca vie Edwardia Bellalta. Kiitos tästä, jatkoa odottelen :-*
-
Tosi hyvä luku! Odotan innolla seuraavaa :) Ei mitään moittittavaa.
-
Oi, ihanaa. Jatkoa heti äkkiä. :D
Todella hyvä osa, pituus on sopiva, eikä teksti ole raskasta luettavaa.
Jatkoa, pian!
-
Tykkään tästä ficistä tosi paljon :)
Tietenkin toivon, ettei Rebecca saa Edwardia.. :-X
Jatkoa heti äkkiä pian!!
-
No voi hitsi! Tähä kohtaan piti sitten jättää.. : ///
Jatkas äkkiä!! <33
-
Ihan hyvä ficci. ei voi muuta sanoa. jatka niin katotaan miten etenee. ;)
Hei muuten. TAPA SE REBECCA!!!!!!!!
-
Noniin, otin itteäni niskasta kiinni ja kommentoin sulle. Pidin kovasti noista kaikista luvuista, olen seurannut tätä ficciä aika kauan, en vain ole kommentoinut. Asiaan. Ensinnäkin, tämän idea on mahtava - ei varmaan monelle tulisi tälläistä ideaa, että joku edes uskaltaisi tunkeutua Bellan ja Edwardin väliin. Toiseksi, tää ficci on puoleensavetävä - eli, tätä on vaan pakko lukea, ja lukea. Kolmanneksi, juoni on erinomainen. Toi Rebecca on jotenkin mun mielestä kaksnaamainen, kun se kuitenkin selvästi tietää et Bella ja Edward on yhdes. Tää tuo myös vaihtelua tavalliselle Bellan näkökulmasta kerrotulle ficcille.
’Hänellä on aikomukset viedä Edward sinulta.’
Ou mai gaad, kukaan ei saa viedä Edwardia Bellalta, ei kukaan.
Joo, mut jatkoa tulemaan.
Jatkoa odotellessa,
Cappi.
-
Tässä ficissä on aivan älyttömän hieno juoni! ;D todella mielenkiintoista luettavaa kaiken puolin ja sujuvaa suomenkieltä. Oot tainnu olla hyvin äikän tunneilla hereillä.
Ei tässä mitään muuta kun innolla odottelemaan uusia sun kirjoittamia ficcejä!
x Willow-
-
Sori hei kaikki, kun jatkoa ei ole kuulunut, mutta kyllä sitä on piakkoin tulossa :) On ollut nyt kaikkea muuta tehtävänä, niin tämä sitten jäi vähän taka-alalle.
Kiitos kaikille, jotka olette kommentoineet tätä :D
-
tää on kyllä tosi hyvä
hyvin kuvaillaan tyyppeja
ne ovat aivan kuin kirjoissa joten hyvin onnistuttu
:)
-
Oi, tää on ihana ficci!! Äkkiä lisää jatkoa!!!!! (:
-
Hei muuten.TAPA SE REBECCA!!!!!!!!
niimpä. Inhottavaa kun joku tunkee niitten suhteen väliin :D Vaikka sehän se idea tässä on ja se tekee tästä TODELLA LOISTAVAN FICIN. Kiitos.
-
Eikö tänne tuu jatkoo ollenkaan enää? ???
-
tuleeko jatkoa? on aika pitkään nyt menny ilman jatkoa.. tää on sen verran hyvä ficci et harmittaa ku ei oo jatkoo näkyny..
-
Juu, jatkoa on tulossa ja jos hyvin käy niin ennen toukokuuta :) Tässä vain on ollut paljon kaikenlaista (henk. kohtaiset jutut, koulu, ym.), että en ole kerennyt/jaksanut/ei ole ollut fiilistä/intoa kirjoittaa, mutta kyllä miulla on tuolla tekstiä yli sivun verran valmiina ja uskoisin saavani seuraavan luvun valmiiksi ensi viikon aikana.
-
ÄÄÄÄÄ!!!! Ma haluun jatkoa!! Oon odottanu kauhiasti, että pääsis taas lukee :DD Toivottavasti siis saadaan jatkoa ennen kesäkuuta!!!!!
-
Juu, kyl ennen kesäkuuta, sen voin oikeastaan luvata, koska luvusta 8 puuttuu vain jonkin verran yli puoli sivua tekstiä enää. Katsotaan, koitan tehdä ensin tuon aineen kouluun valmiiksi, sitten viimeisten tämän ficin kasiluvun.
Edit// Jep, luku kahdeksan ilmestyy näiden kahden viimeisen viikon aikana. Luku on melkein valmis.
-
Kyllä kyllä.. Pidin tästä ja toivottavasti Rebecca kuolee!!! Tapa se :D Törkeää tollanen varattun miehen vikittely xD
Tää on tosi luonnollisesti kirjoitettu ja virheitäkään ei oo..
Ainoo mikä häiritsi oli että Edward meni aika tiheään tahtiin tyydyttämään janonsa..
Täytyy sanoa että koukuttava tarina.
Kiitos ja kumarrus, Tällipaju-
-
Kiitos kaikille kommentoijille. Vastailen vielä kuitenkin henkilökohtaisesti tähän:
Reykjavik, kiitos kommentista. Niin, tuo Alicen näkökyky on vähän monimutkainen, mutta minä itse ymmärsin, että hän ei välttämättä näkisi loppua, koska Rebecca ei tiedä mitä tekisi. Ja Edward myös. Uudessa Kuussahan Alice näki vain, että Edward mietti, mitä tekisi, eikä siis oikeastaan lopputulosta. Jep, kurkahdus Edin aivoihin tekisi hyvää :)
{samba}, kiitos.
Rebecca Lupin, kiitos kommentista. Joo, taisinkin nähdä sinut irc-galleriessa (selasin finfanfun yhteisöä) kerran. Joo, osa on vähän väkisin väännettyä, kyllä. Juu, Angelaa tarkoitin, ajatusvirhe :)
Dunja, kiitos kommentista. Jep, Rebecca on ärsyttävä ;D
Nabi., kiitos kommentista. Rebeccan kuuluukin olla ärsyttävä ja ja ja.. en kerro onnistuuko ::)
Kuurankukka, kiitos kommentista. Niin, ehkäpä Rebecca ja Jacob sopisivat paremmin toisilleen? :) No, en minäkään kyllä tykkää, kun Jacob tunkee Edin ja Bellan väliin. Edward alkaa pikku hiljaa mennä enemmän ja enemmän OoC:ksi, mutta koitan silti yrittää pitää hänet kasassa ja Bellasta huolehtivana (vaikka Rebecca tunkeekin väliin).
ude, mapwe, Idiela Cullen, Suklaamurunen, kiitos kommenteista. Juu, tapetaan se Rebecca sinne puskaan ;D
Cappi, kiitos kommentista. Niin, paitni no Jacob Black uskaltaa ja yrittää tunkea heidän väliinsä (paitsi ei tässä ficissä, ONNEKSI). Toivottavasti pidät juonesta loppuun saakka.
Willow-, Am Cullen, katriqqq, minnyyy, SuEmSa, Jantt3, Tällipaju-, kiitos kommenteista. Juu, mie mietin, että kuinkahan usein ne menee tyydyttää janonsa niin päädyin tuohon suunnilleen kahteen viikkoon.
Tuntuu, että olisi kulunut toosi pitkä aika (ja niinhän on) viime luvusta, mutta onneksi sain tämän nyt viimein valmiiksi. Vielä tämän luvun lisäksi tulee kaksi tai kolme lukua + epilogi.
Luku 8
Bella oli maannut kotona kuumeessa jo lähes viikon. Kuume oli onneksi lähtenyt laskuun pari päivää sitten ja hän pääsisi kouluun huomenna. Tänään hänellä ei ollut ollut yhtään kuumetta. Edward oli viimeisimpien päivien ajan ollut Bellan luona, vaikka tämä olikin nukkunut suurimman osan ajasta saadakseen kuumeensa laskemaan.
”Miten voit?” Edward kysyi silitellen samalla Bellan hiuksia. He makasivat sängyllä, Bella Edwardin sylissä.
”Melko hyvin. On vain hieman outo olo”, Bella vastasi hiljaa puristaen Edwardin kättä omassa lämpimässä kädessään.
”Mitä sinä mietit?”
Bella katsahti Edwardiin, joka hymyili pikkuisen. ”En mitään”, hän valehteli. Oikeasti hän mietti Rebeccaa ja painajaisunia, joita oli tästä nähnyt viime öinä. Niissä Rebecca oli juossut metsässä Bellan perässä ja vaatinut saada tietää, missä Edward oli. Loppujen lopuksi Edward aina ilmestyi ja Rebecca vei tämän mukanaan syvemmälle metsään, jossa vallitsi sankka sumu.
”Bella, tiedän, että valehtelet.” Edward painoi kylmät huulensa Bellan otsaa vasten. ”Kerro vain.”
”En mieti mitään sellaista, mitä sinä haluaisit tietää”, Bella sanoi ja huokaisi nähdessään Edwardin kasvot, jotka olivat niin komeat ja uteliaat. ”Sinä voitat tämän väittelyn, niinhän?”
”Uskoisin niin.”
Bella mutristi suutaan. ”Jos kerron, sinäkin saat kertoa, mitä eräs henkilö ajattelee, jooko?”
”Hyvä on. Kertoisitko nyt, mitä ajattelet?”
”Rebeccaa.”
Edward rypisti otsaansa. ”Miksi sinä häntä mietit?”
”Kerro ensin, mitä hän ajattelee useimmiten”, Bella pyysi päästäen Edwardin kädestä irti. Tämä kietaisi kätensä hänen vyötärönsä ympärille nopeasti sanaakaan sanomatta. ”Ei se satu, jos kerrot.”
”Miksi haluat tietää, mitä hän ajattelee?” Edward kysyi uteliaana. Hän painoi päänsä Bellan päätä vasten hellästi niin, että heidän poskensa hipaisivat toisiaan.
”Olen utelias”, tämä vastasi. ”Etkö itse ole?”
”Bella-kulta, olen utelias kuulemaan vain sinun ajatuksiasi, joita en voi kuulla ikinä. Sulkisin muiden ajatukset pois ikuisuuksiksi, jos saisin kuulla edes pienen palasen ajatuksistasi.”
Bella hymyili itsekseen tuon kuultuaan ja oli hyvillään. Miksi hänen pitäisi huolehtia Rebeccasta, kun Edward kerran sanoi tuollaista, mikä kuulosti hänen korvissaan kauniilta. Edward antaisi ajatustenlukukykynsä pois kuullakseen hänen ajatuksensa, vain hänen.
”Se olisi taatusti mahtavaa, mutta olisitko niin kiltti, että kertoisit, mitä Rebecca ajattelee? Sitten sinun ei tarvitse enää tämän jälkeen sanoa sanaakaan muiden ajatuksista minulle, jooko?” Bella käänsi päätään hieman nähdäkseen Edwardin kasvot.
”Hän ajattelee yleensä perhettään ja omia asioitaan, joita en yleensä jää kuuntelemaan”, Edward alkoi kertoa pikkuisen vastahakoisesti. ”Ei hän mieti mitään sen ihmeellisempää kuin kukaan muu. Oletko tyytyväinen?”
Bellaa tuo vastaus ei kuitenkaan miellyttänyt. ”Keitä hän miettii?”
”Ystäviään.”
”Joitain tiettyjä?”
”Bella, yritätkö sinä saada jotain tiettyä tietoa minulta?”
”En, haluan vain tietää, mitä Rebecca ajattelee meistä”, Bella vastasi ja valehteli hieman. Kyllähän hän halusi tietää, mitä Rebecca ajatteli heistä, mutta vain se, mitä tämä ajatteli Edwardista, kiinnosti häntä eniten. Tosin Bella tiesi, ettei sitä ollut vaikea arvata. ”No, ajatteleeko hän usein ketään erityistä?”
Edward sulki Bellan entistä tiukemmin itseään vasten, mutta varoi käyttämästä liikaa voimaa. Hän nuuhki Bellan hiuksia ja alkoi lopulta hyräillä tämän tuutulaulua aivan hiljaisesti. Bella huokaisi ja tajusi, ettei Edward aikonut vastata enää hänen kysymyksiinsä. Hän rentoutui täysin ja antoi rakkaan vampyyrinsa hyräillä laulun loppuun, minkä jälkeen tämä aloitti sen alusta ja jatkoi niin kauan kunnes Bella oli nukahtanut.
***
Satoi. Kylmät pisarat ropisivat maahan ja muodostivat lätäköitä ympäri koulun pihaa. Muutamia oppilaita juoksenteli sateessa pelkissä huppareissa, mutta Bella ja Alice tyytyivät seisoskelemaan katoksen alla takit päällään. Bella piti käsiään puuskassa ja tuijotti yhtä lätäköistä. Alice oli sulkenut silmänsä, hän näytti keskittyneeltä.
”Ei mitään tavallisesta poikkeavaa”, Alice totesi viimein. ”Rebecca menee kotiin, tekee läksynsä ja lueskelee loppu illan.”
”Oletko varma?” Bella kysyi nostaessaan katseensa vesilätäköstä.
”Luota minuun, Bella!” Alice huokaisi. Viime päivinä Bella oli kysellyt Rebeccan suunnitelmista häneltä, mutta ne olivat aina olleet samat; kotiin, läksyt, kauppaan, katsotaan tv:tä… Niin tänäänkin. ”Minä kyllä”, Alice madalsi ääntään, ”näkisin jos suunnitelmat muuttuisivat. Sinä huolehdit aivan liikaa. Ehkä minun ei olisi pitänyt kertoa sinulle mitään.”
Bella katsoi Alicea nyt kunnolla ja pudisti päätään. ”Ei, oli hyvä, että kerroit.”
Toisaalta kuitenkin Bella ajatteli myös, mitä tekisi nyt, jos ei olisi saanut tietää? Olisiko hän Edwardin kanssa odottamassa seuraavan tunnin alkua rauhallisin mielin? Alice ainakin olisi ollut Jasperin kanssa, ehkäpä pohtimassa sitä, pitäisikö Bellalle kertoa.
Alice oli sanomassa jotain, mutta huomasi silmäkulmastaan punahiuksisen tytön lähestyvän heitä. Hän yskäisi ja Bella huomasi myös Rebeccan, joka seisoi hetken päästä hänen vieressään hiukset märkinä, hymyilevänä. Tämä sipaisi pari hiussuortuvaa pois kasvoiltaan, vilkaisi Alicea ja sanoi: ”Moi. Mitä te täällä ulkona?”
”Tulimme haukkaamaan happea”, Bella vastasi mahdollisimman normaalisti ja yritti hymyillä huolettomasti Rebeccalle. ”Eikö sinulla ole kylmä?” Hän tarkasteli tämän märkää valkoista pitkähihaista.
”Hieman, mutta ei se minua haittaa”, Rebecca sanoi. ”Jaa-a, tunti taitaa alkaa kohta. Nähdään myöhemmin, Bella!”
Punahiuksinen tyttö katosi heidän viereltään nopeasti sisään. Bella pyyhki hymyn kasvoiltaan ja oli itsekin lähdössä sisälle, mutta Alice tarttui häntä käsivarresta.
”Mitä?”
”Me lähdemme illalla Port Angelesiin”, Alice sanoi jämäkästi, mutta se ei kuulostanut käskyltä hänen suustaan.
”Minä en lähde tänään minnekään”, Bella huokaisi ja Alice päästi hänen kätensä vapaaksi.
”Bella, sinä tarvitset muuta ajateltavaa ja kai sinä haluaisit käydä ostamassa muutamia uusia vaatteita? Sen jälkeen voit tehdä ihan mitä tahansa.”
Alice on oikeassa, minä tarvitsisin muuta ajateltavaa ja tekemistä, Bella ajatteli, mutta koetti silti keksiä syytä, miksi ei voisi lähteä. Kai minun on sitten pakko suostua, en löydä mitään syytä, eikä Alice kuitenkaan uskoisi minua vaikka sanoisin mitä.
”Hyvä on. Mennään Port Angelesiin.”
***
”Älä nyt, Bella. Näin pääsemme nopeammin perille ja ehdimme sentään tehdä jotain! Luulin, että olit jo tottunut meidän ajotapaamme.”
”Melkein.”
Koulun jälkeen Edward oli vienyt Bellan kotiin ja noin parin tunnin päästä Alice oli tullut hakemaan häntä Edwardin autolla. He olivat nopeasti päässeet matkaan ja pian he olisivat perillä Port Angelesissa, mikä oli Alicen ajonopeuden ansiota.
”Rentoudu, olemme hetken päästä perillä”, Alice sanoi kääntyessään risteyksessä vasemmalle. ”Sitten pääsenkin ehdottelemaan sinulle uusia vaatteita.” Hän hymyili iloisesti, mutta Bella huokaisi ja nojasi päätään ikkunaan.
Miksi suostuin tähän?
***
”Hei, tämä taatusti sopii sinulle!”
Alice tökkäsi Bellan silmien eteen henkarissa roikkuvan mustan paidan, jossa oli hieman normaalia pidempi helma. Hän mallasi sitä tämän päälle ja pudisti sitten päätään.
”Ei sittenkään”, Alice sanoi ja pisti vaatteen takaisin paikoilleen. ”Se tekee sinusta vain entistä kalpeamman.”
”Eihän sillä pian varmastikaan ole mitään merkitystä”, Bella kuiskasi. ”Tai toivottavasti ainakaan.”
”Sinä tiedät mitä Edward ajattelee sinun muutoksestasi, joten hän ei anna sen tapahtua lähiaikoina”, Alice totesi hiljaa etsiessään jotain sovitettavaa Bellalle, joka seisoi Alicen selän takana.
”Mutta se tapahtuu eikö niin?”
”Niinhän minä olen sanonut.”
Bella nyökkäsi itsekseen Alicen siirtyessä toisen vaatetangon luo. Hän kulki lyhyen vampyyritytön perässä ja alkoi itsekin tarkastella kaupan vaatteita. Pian Alice oli löytänyt muutamia vaatteita Bellalle sovitettavaksi ja passittikin tämän sovituskoppiin.
”Sehän näyttää hyvältä”, Alice totesi katsellessaan Bellan päällä olevaa sinistä paitaa. ”Vai mitä sinä sanot?”
Bella katseli itseään peilistä ja nyökkäili. ”Joo, onhan tämä kiva. Taidan koittaa tuota valkoista seuraavaksi.” Hän katsoi peilinkautta Alicea, jonka katse oli naulittuna lattiaan. Vampyyritytön käsi puristi sovituskopin seinää. Bella käännähti ympäri ja tarttui Alicea olkapäistä. ”Mitä nyt? Alice?”
”Rebecca”, Alice sanoi ja nosti katseensa Bellaan. ”Edward on menossa hä –”
Bella vetäisi kopin verhon kiinni ja vaihtoi nopeasti oman paitansa päälleen. Hän tarttui Alicea kädestä ja veti tämän ulos kaupasta kiireesti. Edward ei menisi sen tytön luo.
***
Hän on tulossa.. Hän on tulossa!
Rebecca seisoi eteisessä ja tuijotti talon ulko-ovea ja odotti ovikellon soimista. Edward oli luvannut pistäytyä käymään hänen luonaan, hän oli etsinyt tämän numeron ja soittanut. Kotona ei ollut muita, se tuntui Rebeccasta helpottavalta.
Mitäköhän äitikin sanoisi jos niin upea ihminen astuisi taloomme?
Kului useita minuutteja ja vihdoin ovikello soi. Rebecca vilkaisi nopeasti eteisen suureen peiliin ja yritti naamioida typerän virneensä suloiseksi hymyksi, muttei onnistunut. Ovikello soi toisen kerran ja Rebecca meni avaamaan. Edward seisoi ovella vinosti hymyillen.
***
Rebecca ja Edward istuivat tytön huoneessa sängyllä ja olivat jutelleet hyvän aikaa. Edward oli kertonut Rebeccalle sen normaalin peitetarinan perheestään ja Rebecca puolestaan oli kertonut omasta perheestään, mutta vain hieman, koska halusi tietää Edwardista enemmän ja enemmän. Bellaa ei oltu mainittu kertaakaan, eikä Rebecca ollut uskaltanut kysyä Edwardilta mitään heidän suhteestaan.
”Milloin te lähdette taas retkeilemään?”
”Tänä tai ensi viikonloppuna.”
”Onko se muka kivaa?” Rebecca kysyi epäillen ihaillessaan Edwardin kasvoja. ”Minä en ole ikinä ollut missään retkeilemässä.”
Edward naurahti. ”Onhan se. Sinun pitäisi joskus kokeilla, ei se niin hirveää ole.”
”Jos niin sanot.”
Rebecca hymyili. Jännittyneisyys oli poistunut hänen kehostaan pikku hiljaa juttelun aikana, nyt hän oli täysin rento. Hän oli myös iloinen saatuaan tietää enemmän Edwardista ja tämän perheestä. Ehkäpä hän saisi joskus tutustua paremmin Cullenien perheeseen?
”Hei, sinähän olet hyvä biologiassa?” Rebecca kysyi.
Edward hymyili. ”Niinpä kai.”
”Voisitko auttaa minua, kun meillä on pian koe? En ymmärtänyt paria asiaa kunnolla.” Se oli vale. Rebecca oli hyvä biologiassa ja ymmärsi kaiken, mutta hän oletti, ettei Edward tiennyt sitä.
”Totta kai”, Edward myöntyi. ”Kerro mistä kiikastaa.”
Rebecca haki laukustaan biologian tavaransa ja selitti samalla, mitä ei mukamas ymmärtänyt. Hän istahti sängylle, lähemmäs Edwardia kuin äsken, ja avasi kirjansa. Edward sieppasi hänen biologian vihkonsa ja selasi sen läpi.
”Etkö sinä tunnilla osannut nämä jutut hyvin? Mehän teimme töitä yhdessä silloin, kun Bella oli kipeä”, Edward sanoi teeskennellen epäilevää.
”Sinähän teit lähes kaiken silloin, etkö muista? Joten en oikein perehtynyt aiheeseen.”
Edward ei pistänyt enää vastaan vaan alkoi vastailla Rebeccan kysymyksiin biologiasta. Pari kertaa Rebecca vajosi täysin ajatuksiinsa ja vieläpä niin syvälle, että oli horjahtaa Edwardin syliin. Hän punastui hitusen niinä kertoina ja yritti sitten todella keskittyä kuuntelemaan Edwardia, joka oli kuin ei olisi huomannut mitään.
”Ymmärrätkö nyt?” Edward kysyi ojentaessaan Rebeccan biologian vihkon tälle.
”Enköhän”, tämä vastasi. ”Kiitos.”
Rebecca käänsi katseensa Edwardin kasvoihin. Tämä ei katsonut häntä enää vaan suoraan eteenpäin, huoneen ovea, ja näytti keskittyvän johonkin. Rebecca ei kuitenkaan huomannut. Hän vain ihasteli taas Edwardin kasvoja ja kuparinruskeita hiuksia ja ojensi oikeaa kättään kohti tämän poskea. Hän ehti hipaistakin sitä ennen kuin Edward ponnahti pystyyn.
Kylmä iho?
”Minun täytyy lähteä”, Edward sanoi näyttäen siltä, kuin hänellä olisi todella kova kiire.
”Miksi?” Rebecca kysyi noustessaan ylös.
”Minulla on tärkeitä asioita hoidettavana. Hei sitten, Becca.”
Edward poistui nopeaan Rebeccan huoneesta ja jätti tämän seisomaan paikoilleen tavarat käsissään.
Becca?
Rebecca pudotti biologian tavaransa sängylle ja kurkisti viereisen seinän ikkunasta ulos. Hän oli näkevinään Alice Cullenin seisomassa heidän talonsa kulmalla, mutta kun hän oli räpäyttänyt silmiään, Alicea ei enää näkynytkään. Rebecca näki myös Edwardin hopeisen Volvon pysäköitynä tien varteen, lähelle heidän pihaansa. Edward istui etupenkillä ratin takana ja näytti puhuvan jollekulle, joka istui takapenkillä.
Outoa. Voin vaikka vannoa, että näin Alice Cullenin, mutta miten hän voisi muka yhtäkkiä kadota? Rebecca siirtyi pois ikkunan luota ja pisti biologian tavaransa takaisin reppuun. Jotain on tekeillä. Edward lähti niin äkisti. Hänen poskensa tuntui jäätävän kylmältä. Eikä hän kyllä tullut autolla tänne, ainakaan omallaan. No jaa, joku saattoi tuoda hänet. Rebecca meni taas kurkistamaan ikkunasta ulos. Volvo oli lähtenyt.
A/N: Kommenttia? Miksi en koskaan osaa kirjoittaa noita loppuja hyvin? Koitan saada nyt jatkoa nopeammin, alkaahan piakkoin loma (ja kirjoitusinto on päällänsä!).
-
Edwerd EI SAA vaihtaa Bellaa Rebekkaan!! >:( Bella on mukavampi!! Hyvän lopun teit ;)
-
Voi jumankekka, nyt alkoi ärsyttää toi Rebecca vaan enemmän!
Edward kanssa käyttäytyy taas niin tyhmästi, kun meni sen luokse.
Bella ja Becca :D Toivottavasti Rebecca saa ansionsa mukaan! Kunnolla köniin vaan!!
Jatkoa pian :)
-
Voi jumankekka, nyt alkoi ärsyttää toi Rebecca vaan enemmän!
Edward kanssa käyttäytyy taas niin tyhmästi, kun meni sen luokse.
Bella ja Becca :D Toivottavasti Rebecca saa ansionsa mukaan! Kunnolla köniin vaan!!
Jatkoa pian :)
Juuri näin.. ((:
-
Joo siis, Rebecca ärsyttää jokseenkin. Ehkä se johtuu siitä, että minä itse en ainakaan voisi koskaan erottaa Bellaa ja Edwardia, tai vaikkapa Alicea ja Jasperia, ja Rosalieta ja Emmettiä. On vain mahdotonta muuttaa noita täydellisiä pareja. Siksipä yleisesti ottaen luen vain sellaisia ficcejä, joissa kaikki ovat yhdessä, on se sitten julmaa tai ei. Olenhan minä muitakin silmäillyt, yleensä kunnolla lukenutkin. Pian menee offiksi.
En löytänyt kirjoitusvirheitä. Ja pidin tästä taas. Ja ihan oikeasti yllätyin, kun tähän oli tullut jatkoa. Pelkäsin jo, että tämä olisi tauolla. :)
Rebeccalle vain köniin, lainaten Idiela Cullenin sanoja.
-
Jeij, kolmiodraamaa 8) Yhden virheen huomasin:
”Rebecca menee kotiin, tekee läksynsä ja lueskelee loppu illan.”
loppuillan kirjoitetaan yhteen (:
Laita pian jatkoa! Olen koukussa ^^
-
Voi ei. Nyt Bella varmasti läksyttää Edwardin. Hi**n Edward. Nyt kyllä laitat sen taas käyttäytymään.
Kiitos.
-
Eieieieieieiei! Edward ja Bella kuuluu yhteen, suksikoon kuuseen tuo Rebecca! Loppu oli hyvä.
Oon totaallisesti koukussa tähän, ku huomasin et on tullu jatkoa, hihkaisin. :D
Bella ja Becca..? Kohtalon ivaa? :D
Jatkoa niin nopeasti että Edwardki olis kateellinen!
Tällipaju-
-
Okei. Edward on todella ilkeä. Se ei saa mennä sen Rebecan luokse. Minä kiellän! Se ei saa!
Jooh, jos kysyt oonko vähän sairas niin olen. Mulla on kai kuumetta tai jotain.... Mut sen ei pitäis vaikuttaa kommentointiin mitään... kai?
Jatkoaaaa!!!!
-
Rebecca on niiiiiiiin ärsyttävä!! Grrrrrrr... Suksikoot kuuseen. Äkkii sille kunnon opetus! :D
-
Eih! Luin noi jaksot alusta tähän asti ja tietty jää tälläseen kohtaan! :'(
Jotenkin niin mun tuuria...
No mut jatkoo pian jos sopii! :D
-
Murrrr.... Rebecca sais tosiaan suksia kuuseen... Tulla nyt tolla tavalla pilaamaan toisten elämä >:(
-
Kiitos kaikille kommentoijille ja kun jaksoitte odottaa lukua 8! :)
Tulin nyt vain ilmoittelemaan, että en tiedä koska saan jatkoa tähän, koska en ole ollut kotona koko viikkona.. Perheongelmia nähkääs. Voin kyllä kirjoittaa osaa valmiiksi täälläkin paperille (katsotaan jos nyt jaksan/jos olis intoa). Mutta luvun 9 saan kuitenkin varmaan tänne tässä kuussa.
Mukavaa kesää kaikille!
-
Hmm... Kirjaimellisesti kiehun (tärisen) raivosta tota Rebeccaa kohtaan. Ja Edward viel kiinnittää siihen huomiota ja salailee asiaa! AARGH... haluaisin kuristaa Rebecan. Myötätunnot töysin Bellalle, varmaan ihan kamalaa... varsinkin kun Edward ei ennen ketään ole noin huomioinut paitsi Bellaa. MurrÄyr... jään mielenkiinnosta puhkeamaisillani odottamaan mitä tapahtuu. En muuten kestä jos E/B- paritus särjetään.
Ayos, joka vihaa Rebeccaa ( ja ehkä hiukan Edwardia?).
-
Kiitos kommentista, Ayos.
Ilmoittelen nyt, että luku 9 tuleepi heinäkuussa. Olen nyt saanut kirjoitettua jatkoa tähän ja asiat on juu nyt kunnossa.
-
Sini(tiainen), Idiela Cullen, Suklaamurunen, kiitos kommenteistanne. Juu, Edi alkaa olla OoC ja Rebecca vetää sitä puoleensa tuoksullaan..
Amanecer, kiitos kommentista. Joo, sen ymmärtää, koska Bella ja Edward kuuluvat yhteen (siksipä Jacob Black ärsyttää minua ihan hirveästi toisinaan). Juu, ei ollut tauolla :) Joskus vain sattuu tällaisia vaiheita, kun ei ole inspistä (eikä viitsi väkisin vääntää mitään) taikka sitten aivan unohdan (vaikka hoen mielessäni, että tänään kirjoitan edes vähän, haha).
SnowCherry, {samba}, kiitos kommenteista. Pitääkin korjata tuo virhe. Juu, laitetaan Edward käyttäytymään :)
Tällipaju-, kiitos. Juu, itse asiassa huomasin tuon nimijutun vasta parin luvun kirjoittamisen jälkeen ja ajattelin, että mukava sattuma ja niin kyllähän sitten Edi päätyikin kutsumaan Rebeccaa Becaksi :)
Nabi., kiitos kommentista. Joo, Edin pitäisi pysyä kotona Bellan kanssa. Tuskinpa kuume vaikuttaa mitenkään (tai sitten puolilta öin jatkon kirjoittaminen? Mutta yöllä vain tulee inspis! :D)...
Nw, Neiti Pimeyden Lordi, Dunja ja Ayos, kiitos kommenteistanne. Joo, katsotaan suksiiko se sinne kuuseen, ehkäpä, ehkäpä ei ::)
Joo ja miksi inspiksen pitää aina tulla yöllä?
Luku 9
Bella seisoi kädet puuskassa Edwardin huoneessa. Tämä seisoi aivan hänen takanaan Alice vieressään. Kumpikaan vampyyreistä ei pukahtanutkaan, mutta Bella puhui ja esitti kysymyksiä yhtenään Edwardille.
”Miksi olit hänen luonaan? Sinähän sanoit olevasi kotona! Miten menit sinne? Juoksit? Edward, sinä et saa paljastaa salaisuutta ylimääräisille!”
”Alice otti autoni.”
Bella huokaisi. ”Alatko syyttämään Alicea tästä? Ei, hän ei ole vastuullinen siitä, että juoksit Rebeccan luo. Sinä olisit voinut ottaa Carlislen auton ja mennä sillä.”
Edward liikahti lähemmäs Bellaa ja tarttui tätä hellästi olkapäistä. ”Anteeksi, en ajatellut. Mutta Rebecca ei epäillyt mitään.”
Bella kääntyi Edwardiin päin. ”Miksi olit siellä?”
”Hän tarvitsi apua biologiassa ja minä lupasin auttaa.”
”Hyvä on.”
Bella nyökkäsi ja yritti hymyillä. Hän halusi Edwardin uskovan, että hän uskoi tätä, vaikka niin ei ollut. Olisiko Edward mennyt vain auttamaan biologiassa?
”Haluan jutella Bellan kanssa kahdestaan hetken”, Alice ilmoitti Edwardille, joka nyökkäsi. ”Äläkä salakuuntele!”
Edward poistui nopeasti huoneestaan jättäen tytöt kahdestaan.
”Luuletko, että hän valehtelee?” Bella kysyi hiljaa. Hän alkoi kävellä pitkin huonetta mietteliään näköisenä.
”Tuskinpa, sillä näin mielessäni vilauksen biologian kirjasta tänään. Silloin kun olimme matkalla Rebeccan luo.” Alice pysäytti Bellan edestakaisen kävelyn. ”Bella, koita hillitä mustasukkaisuuttasi.”
”Anteeksi. Haluan vain tietää, mitä Rebeccalla on mielessään ja siihen vastaus löytyy yhdeltä henkilöltä, joka ei kuitenkaan kerro mitään.”
Alice nyökkäsi. ”Edwardilta.”
***
Banaanijogurttipurkki lojui keittiön vaaleapuisella pöydällä. Punahiuksinen tyttö kaatoi purkista jogurttia syvään lautaseen ja sekoitti sitä lusikalla hetken. Hän oli mietteissään, eikä huomannut sotkeneensa pöytää tai ruskeaa t-paitaansa jogurtilla.
Tässä on oikeasti jotain outoa. Onkohan Edward sairas? Ei, ei voi olla. Rebecca, koita muistaa tuntuiko hänen kätensä kylmältä, kun hän vei sinua terveydenhoitajalle.
Rebecca oli pohtinut asiaa siitä päivästä lähtien, kun Edward oli ollut hänen luonaan. Hän oli päätynyt siihen tulokseen, että oli todellakin nähnyt Alice Cullenin ikkunastaan, ja että Cullenit salasivat jotain.
Mahtaakohan Bella tietää jotain? Hän on läheinen Cullenien kanssa, joten hänen on pakko tietää edes jotain.
”Sisko, onko sinulla tapana sotkea paitasi jogurtilla?” Se oli Sean, Rebeccan pikkuveli, joka sai isosiskonsa hätkähtämään.
”Mitä? No ei ole”, Rebecca ärähti. ”Miten niin?”
”Sinun paidassasi on jogurttia”, Sean ilmoitti.
Rebecca katsahti paitaansa ja hypähti pystyyn. Hän laski lautasen pöydälle, haki huoneestaan puhtaan mustan paidan ja meni kylpyhuoneeseen, joka oli kaakeloitu vihreävalkoisilla laatoilla.
Jos kysyisin Bellalta, hän ei varmaan kertoisi mitään, Rebecca ajatteli huuhdellessaan jogurttia pois paidasta. Ehkä hän ei tiedäkään mitään? Äh, se olisi mahdotonta.
Rebecca rutisti paidasta ylimääräiset vedet pois ja laittoi sen pyykkinarulle kuivumaan.
Tai ehkä mitään salaisuutta ei ole olemassa.
***
Nopeiden askelten ääni kaikui tyhjällä ja pitkällä käytävällä. Rebecca oli myöhässä ja kiiruhti parhaansa mukaan kohti matematiikan luokkaa. Hän oli unohtanut laittaa herätyskellon päälle ja herännyt pikkuveljiensä metelöintiin. Niinpä Rebecca oli joutunut kiireessä pukemaan, pakkaamaan reppunsa ja viemään Seanin ja Ryanin kouluun, josta nämä hieman myöhästyivät.
Rebecca oli juuri saapumaisillaan matematiikan luokan luokse, kun kuuli ääniä käytävän päästä. Hän laski laukun olaltaan naulakon alle ja jätti ohuen takkinsa pitkälle puiselle penkille ja lähti kävelemään käytävää eteenpäin.
”Oletko varma, että olet kunnossa?” Rebecca kuuli käytävällä kaikuvan äänen. ”Sattuuko sinua?”
”Hei, olen ihan kunnossa, oikeasti.”
Rebecca pysähtyi ja pian kulman takaa hänen eteensä kävelivät Edward ja Bella, joka ennemminkin nilkutti. Hekin pysähtyivät ja kaikki kolme tuijottivat toisiaan hetken aikaa.
”Mitä on tapahtunut?” Rebecca kysäisi vilkaisten Bellan vasenta jalkaa nopeasti ja kiinnittäen sitten katseensa Edwardin kasvoihin.
”Bella kaatui päin pöytiä ja yksi niistä kaatui hänen jalkansa päälle”, Edward selitti. Bella piteli hänestä kiinni. ”Miksi sinä et ole tunnilla?”
”Nukuin pommiin. Bella”, Rebecca sanoi ja käänsi katseensa Bellan kasvoihin, ”toivottavasti olet kunnossa. Tuota, voimmeko me puhua tänään jossain vaiheessa?”
Bella nyökkäsi ja yritti hymyillä. ”Toki, mutta nyt meidän pitää jatkaa matkaa terveydenhoitajalle. Nähdään myöhemmin, Rebecca.”
Edward kietaisi kätensä Bellan vyötärön ympärille ja tämä otti hänestä kunnolla tukea heidän lähtiessään taas liikkeelle. Rebecca laahusti heidän perässään ja jättäytyi matkasta matematiikan luokan kohdalla nostaessaan laukkunsa olalleen.
Hmm, ehkä minun ei pitäisi jutella hänen kanssaan tänään siitä asiasta. Rebecca huokaisi koputtaessaan luokan oveen kuuluvasti. Toisaalta ehkä on vain parempi kysyä tänään, koska aion kuitenkin joskus kysyä. Mutta sitten tunnen kyllä itseni hölmöksi, jos hän ei tiedäkään mitään.
***
Koulun jälkeen Rebecca pysäytti Bellan koulun parkkipaikalla. Edward oli taluttamassa vieläkin nilkuttavaa Bellaa autolleen, mutta tämä jätti tytöt kahdestaan Rebeccan pyynnöstä ja meni istumaan autoonsa.
”Miten jalkasi voi?” Rebecca kysyi ystävällisesti Bellalta, joka otti tukea Volvon (Edwardin) takaluukusta.
”Ihan hyvin, se on vain nyrjähtänyt”, Bella kertoi katsellen maahan. ”Sinulla taisi olla asiaa?”
”Niin olikin. Se koskee Edwardia.”
Bella kohotti katseensa Rebeccan kasvoihin. ”Onko hän tehnyt jotain?”
”Ei, ei, mutta kun minusta tuntuu, että kaikki ei ole aivan kohdillaan. Tiedätkö mitä tarkoitan?”
Bella pudisti päätään näyttäen ihmettelevältä. Hän ei tosiaan tiennyt, mistä Rebecca puhui. ”Miten niin kaikki ei ole kohdillaan?”
Rebecca vilkaisi autossa istuvaa Edwardia. ”Sinä varmaan tiedät, että hän oli luonani muutamia päiviä sitten?” Bella nyökkäsi ja alkoi taas katsella maata jalkojensa alla. ”Kun hän lähti, minä halasin häntä ja sipaisin hänen poskeaan ja se tuntui oudon kylmältä.” Se oli valetta. Rebecca ei ollut halannut Edwardia, mutta hän ei halunnut kertoa, mitä oikeasti oli tapahtunut.
”Kylmältä?” Bella toisti. Hän puristi vaivihkaa kätensä nyrkkiin ja koetti kuulostaa normaalilta. Nyt hän tiesi, mistä Rebecca puhui. Tämä oli alkanut saada vihiä Cullenien salaisuudesta!
”Niin.”
”Hänellä on alhainen ruumiinlämpö. Minäkin aina ihmettelen, miksi hän tuntuu toisinaan niin kylmältä ja hän aina vain nauraa ihmettelyilleni. Epäilitkö, että hän olisi sairas?”
Rebecca nyökkäsi ja tunsi olonsa hitusen nolostuneeksi. ”Anteeksi, että tulin kysymään tällaista, mutta luulin siihen liittyvän jotain. Ajattelin, että hänellä olisi jokin iso salaisuus.” Hän naurahti ja pudisteli päätään.
”Ei se mitään”, Bella sanoi katsoessaan Rebeccaa silmiin. ”Minäkin luulin aluksi, että siihen liittyi jotain muuta.”
”Joo. No, kiitos. Toivottavasti jalkasi paranee.” Rebecca alkoi kävellä omalle autolleen. ”Nähdään!”
Bella huokaisi ja nilkutti hopeisen Volvon kuskinpuoleiselle ovelle ja kapusi kyytiin. Hän ei sanonut mitään, koska tiesi Edwardin kuulleen kaiken.
”Minulla on siis alhainen ruumiinlämpö”, Edward naurahti lähtiessään liikkeelle. ”Valehtelit aika hyvin tällä kertaa.”
”Uskoiko hän sen?” Bella kysyi hiljaa puristaen laukkuaan.
”Kutakuinkin, mutta hän epäilee yhä hieman, että jonkinlainen salaisuus on olemassa. Eikä se johdu minun kylmästä ihostani”, Edward vastasi.
Bella katsoi Edwardia uteliaana. ”Mistä sitten? Tietääkö hän jotain muutakin?”
”Hän näki Alicen, kun tulitte hakemaan minua hänen luotaan. Hän näki Alicen seisoskelevan heidän talonsa kulmalla ja sitten yhdessä silmänräpäyksessä hän ei enää nähnytkään tätä. Nyt hän ei kuitenkaan ole enää varma, näkikö hän sittenkään ketään.”
”Tämä on minun syytäni”, Bella huokaisi. ”Jos en olisi lähtenyt äkkipikaisuuksissani Port Angelesista, Rebecca ei olisi nähnyt, kun Alice yhtäkkiä katosi. Olen todella pahoillani.”
Edward silitti oikealla kädellään Bellan poskea ja pyysi tätä rauhoittumaan. ”Ei se ole sinun syytäsi. Minun olisi pitänyt ilmoittaa sinulle, jottet tulisi niin kauhean mustasukkaiseksi.” Hän vilkaisi Bellaa, joka oli avaamassa suunsa väittääkseen vastaan. ”Bella, tiedän, että olet mustasukkainen. Siksihän sinä lähdit Alicen kanssa tulemaan sinä päivänä kotiin. Jotta pelastaisit minut Rebeccalta.”
Bella nyökkäsi hitaasti sanaakaan sanomatta ja tarttui Edwardia kädestä. Hän puristi sitä hieman ja Edward hiljensi vauhtia pysäyttääkseen autonsa tien sivuun.
”Minä rakastan sinua, joten sinun ei tarvitse olla mustasukkainen. Ja pidän tästedes varani, jos olen Rebeccan kanssa ja lupaathan, ettet enää ryntäile ”pelastamaan” minua häneltä?” Edward suuteli Bellaa vetäen tätä samalla lähemmäs itseään.
”Hyvä on”, Bella lupasi ja huokaisi. Edward päästi hänestä irti ja jatkoi ajamista pidellen kiinni hänen kädestään. ”Edward?”
”Niin?”
”Sinä haluat olla hänen lähellään.”
Edward ei vastannut.
”Se johtuu hänen verestään, eikö niin?”
Edward ei vastannut taaskaan.
”Veren hajusta pikemminkin. Se kutsuu sinua, kuten minun vereni.”
”Niin, mutta pidän sinun hajustasi enemmän. Paljon, paljon enemmän.”
***
Taisin sittenkin vain nähdä näkyjä. Ei kukaan pystyisi yhtäkkiä vain katoamaan tosta noin vaan!
Rebecca oli juuri pysäköinyt autonsa heidän talonsa pihalle. Hän nappasi laukkunsa olalleen ja alkoi etsiä kotiavaimiaan. Ne löydettyään hän lukitsi auton ovet ja lähti sisälle. Eteinen oli kaaoksen vallassa. Kaksi takkia, kaksi pipoa ja kahdet housut lojuivat pitkin lattiaa.
”Ryan? Sean?” Rebecca huusi ripustaessaan takkiaan naulakkoon. ”Tulkaa hakemaan vaatteenne!”
Rebeccan pikkuveljet ilmestyivät kulman takaa vuorotellen esiin ja vastahakoisina he poimivat vaatteensa ja laittoivat ne oikeille paikoilleen. Rebecca seurasi veljiensä puuhia sivusta ja kun eteinen oli taas siisti, hän poistui huoneeseensa ja veljet palasivat leikkimään omaan huoneeseensa.
Tunnen itseni niin hölmöksi! Ajattelin, että he salaavat jotain suurta, mutta Edwardilla onkin vain alhainen ruumiinlämpö! Tai ehkä Bella ei kertonut koko totuutta ja Edwardilla on jokin harvinainen sairaus, josta alhainen lämpötila johtuu. Rebecca heitti laukkunsa lattialle ja istahti sänkynsä reunalle. Ja minä alan kuvitella asioita. Näen muka Alice Cullenin seisomassa talomme kulmalla, hän naurahti mielessään. Voi sinua, Rebecca.
***
Seuraavien päivien aikana Bella ja Edward viettivät aikaa yhdessä aivan kuten ennenkin. Bella ei ollut enää niin mustasukkainen ja hän oli jättänyt Alicenkin rauhaan. Hän tiesi voivansa luottaa Edwardiin täysin. Ja se johtui täysin siitä, että Rebecca oli pysytellyt enimmäkseen omissa oloissaan miettiäkseen asioita. Toisinaan hän mietiskeli käydessään nukkumaan ja pian hän sai huomata pyöriskelevänsä sängyssä puolen yön jälkeen, koska ei saanut unta. Ja univaje kostautui hänelle siinä vaiheessa, kun hän aamulla pisti herätyskellonsa pois päältä ja jatkoi uniaan.
”Sisko! Herää!” Sean huusi siskonsa sängyn vieressä ja veti peiton pois siskonsa päältä. Tämä mutisi ja nosti päätään nähdäkseen, kuka oli tullut häiritsemään hänen uniaan. ”Meidän pitää mennä!”
”Mitä kello on?” Rebecca mutisi hakiessaan katseellaan seinäkelloaan.
”Tule nyt! Muuten me myöhästymme koulusta taas!” Ryan sanoi tullessaan huoneeseen.
Rebecca haukotteli ja nousi ylös. ”Joo, odottakaa hetki.” Sean ja Ryan kipittivät pois siskonsa huoneesta ja sulkivat oven perässään. ”Taas”, Rebecca mumisi etsiessään itselleen vaatteita. Hän vaihtoi pikaisesti ylleen tummansiniset farkut ja vaaleanruskean hupparin. Laukussa hänellä oli kaikki valmiina, joten hän vain nappasi sen olalleen ja käväisi keittiöstä hakemassa omenan ennen kuin lähti viemään pikkuveljiään kouluun.
Toivottavasti opettaja ei suutu, Rebecca ajatteli pysäköidessään autonsa oman koulunsa parkkipaikalle. Se oli täynnä autoja. Ketään ei näkynyt ulkona, joten Rebecca arveli tuntien jo alkaneen. Minun pitäisi alkaa pitämään päiväkirjaa, johon koota ajatukseni, eikä miettiä niitä aamuyöhön saakka.
Rebecca käveli tuttuun tapaan tyhjää käytävää pitkin eteenpäin. Hänen askeleensa kaikuivat siellä vaimeasti tällä kertaa, mutta pian siellä kaikui kovemmat ja nopeammat askeleet kuin hänen. Hän pysähtyi paikoilleen ja kuunteli.
Taasko Bella ja Edward tulevat? Rebecca naurahti ajatuksissaan ja jatkoi kävelyään. Käännyttyään oikealle käytävän päästä, hän näki Edwardin kävelevän biologian luokasta poispäin.
”Edward?” Rebecca huikkasi. Edward kääntyi ympäri ja Rebecca käveli nopeasti tämän luokse. ”Mikset ole tunnilla?”
”Joudun retkeilemään vanhempieni ja sisarieni kanssa”, Edward vastasi ja hymyili hiukan. ”Toin vain Bellan kouluun.”
”Ai, okei. Menettekö kauas?” Rebecca uteli. Hän katseli Edwardin kasvoja ja jäi hetkeksi aikaa tuijottamaan niitä, kunnes havahtui Edwardin alkaessa puhua.
”Emme kauhean kauas. Mikset sinä muuten ole tunnilla? Taasko myöhästyit?”
Rebecca nyökkäsi hieman nolona. ”Joo. En ole saanut nukuttua viime aikoina.”
”Miksi?”
”Minulla on ollut paljon mietittävää. Mutta jos päästän sinut nyt menemään. Nähdään, kun palaat.”
Rebecca hymyili Edwardille, joka kääntyi ja lähti kävelemään. Rebecca seisoi paikoillaan ja hänen aivoissaan kävi kova hälinä. Hän tiesi, että se olisi väärin, mutta halusi tehdä niin, tosi kovasti.
Se olisi väärin, todella väärin.
Rebecca laski laukkunsa keskellä käytävää ja juoksi Edwardin perään. Tämä ei ollut kerinnyt kauas ja pysähtyi kuullessaan juoksuaskelia. Rebecca pysähtyi Edwardin eteen ja punastui.
”Mukavaa retkeilyä”, Rebecca sanoi hiljaa ja kurottautui painamaan huulensa Edwardin huulille.
A/N: Henkilöissä havaittavissa OOC meininkiä. Meinasin aluksi kursivoida tuon kohdan, missä Alice, Edward ja Bella juttelevat, mutta en sittenkään tehnyt niin. Joo, tiedän, haluatte tappaa Rebeccan, mutta mitä jos kommentoisitte sitä ennen? ;D
-
Ihana, taas kerran. Hyvin kirjotettu, ja todellakin, haluun tappaa Rebeccan >:( Mut tosin, ihan hyvä et se teki noin (lukijoitten kannalt siis), teki täst vaa entist mielenkiintosemman.. Toivottavasti jatkoa tulee pian (vaik tänäähän toiki vast tuli mut kuitenki) haluun niin tietää miten toi jatkuu :)
-
Nyt tää tulee ja murhaa Rebecan! Se on ihan hirvee. (Siks tää onkin niin hyvä tarina...)
-
AAAAAARRRRGGGHHH!!!!!!!
Ei se voi! Ei se voi!! Ällöttävää kun toinen pussaa varattua!!! :o
Rebecca on niin ällöttävä ihminen!!!
Ja ei Bella voi jäädä yksin itkemään :'(
Niin joo, hyvä luku (taas) mutta voisko sitä jatkoa tulla nopeemmin??? ;)
-
ÄÄÄÄÄÄH!
Et inhoon tot Rebekkaa ;'<Kamala akka ;'<
Bellan ois pitäny olla Edwardia kohtaan tiukempi nii Edward jättäs ton kamalan akan rauhaa :'<
Kiitos täst silti, jatkoa odotan ;>
-
Kirjoitat todella hyvin!! :) Mutta m yksinkertaisesti vihaan Rebeccaa! (Enkä taida olla ainut...) Miks ihmeessä Edward suostuu pussailemaan sitä lunttua?? ÄÄÄÄÄÄÄÄÄ! >:(
Mä oikeesti kiehun vihasta.
-
Tää on niin kiva ficci mut voi että ton Rebeccan kaa!! :o
-
kuigg^^, kiitos. Niin, onhan se tärkeää, että mielenkiinto säilyy ja jossakin vaiheessahan tämän oli pakko tapahtua (pakko?). Jatkoa tuli yllättävän pian tällä kertaa :D
Crys, kiitos. Sä saat murhata Rebeccan, kun ficci on valmis. Sovitaanko niin? :)
Sini(tiainen), kiitos. Niin, mutta kyllä se Rebecca varmaan katuu tekoaan (10 luku, 10 luku). Juu, jatkoa tuli erittäin nopeasti nyt ;D
SabSab, kiitos. Jaa-a, kyllä Bella ehtii vielä suuttua Edille.. Katsotaan suuttuuko.
katriqqq, kiitos. Kaikki vihaa Rebeccaa, ilmiselvästi ;D
UntenLaiva, kiitos. Joo, Rebecca on aika mahdoton :)
Mitenkäs sitä jatkoa näin nopeasti mahtoi tulla? ;D Noh, oli vain erittääin iso inspis tänään ja päätin kirjoittaa.
Luku 10
Rebecca makasi sängyllään tuijotellen huoneensa valkoista kattoa ja puristaen paksua tyynyään rintaansa vasten. Hän tunsi olonsa haikeaksi ja pikkuisen inhottavaksi. Muistikuva käytävällä tapahtuneesta oli pysynyt hänen ajatuksissaan päällimmäisenä koko päivän.
Bannerin biologian luokkaan astuttuaan tapahtuneen jälkeen, hän oli mennyt istumaan Bellan viereen ja ollut hiljainen koko tunnin. Rebecca oli vältellyt katsekontaktia Bellan kanssa, koska oli tuntenut syyllisyyttä ja tunsi yhäkin.
Mitä sinä oikein teit? Suutelit Edwardia! Hän on Bellan kanssa! Rebecca huusi itselleen ajatuksissaan. Mutta hän ei sanonut mitään, ei estellyt minua. Hymyili vain surullisesti ennen kuin lähti ulos rakennuksesta.
”Rebecca! Sinulle tuli vieraita!” Rebeccan äiti huusi eteisestä.
”Joo, tulen ihan kohta!”
Rebecca nousi istumaan ja paiskasi tyynyn kädestään lattialle. Hän vilkaisi sängyn vieressä olevaan peiliin ja näki punaisten hiustensa olevan täysin sekaisin. Silmien alla oli mustat tuhrut ripsiväristä. Hän oli itkenyt ajaessaan kotiin.
”Rebecca?”
Huoneen ovi oli auennut ja Bella ja Alice seisoivat vierekkäin siinä Rebeccan edessä. Tämä näytti hämmästyneeltä ja katsoi vuorotellen kumpaakin.
”Mitä te täällä?” Rebecca kysäisi ja koetti pyyhkiä sormillaan tuhruja silmiensä alta pois.
”Haluatko lähteä kanssamme elokuviin Port Angelesiin?” Bella esitti kysymyksen ystävällisesti.
”Miksi?”
”Sinä näytit tänään niin surulliselta, joten ajattelimme, että kaipaat piristystä”, Alice selitti luoden hieman syyttävän katseen Rebeccaan. Hän tiesi mitä oli tapahtunut, mutta Bella ei tiennyt, vielä.
”Niin, onko kaikki kunnossa?”
Rebecca tuijotti hämmentyneenä molempia ja nyökkäsi sitten. ”On. Olen vain vähän stressaantunut ja kaipaan lepoa. Mennään elokuviin vaikka jokin toinen ilta.”
”Me tiedämme, että haluaisit kuitenkin lähteä”, Alice sanoi. ”Sano vain ihan rehellisesti miten on.”
Rebecca huokaisi. Hän halusi kyllä ulos ja saada jotain muuta ajateltavaa, muttei mielellään Bellan seurassa. Alicea hän ei edes tuntenut kunnolla, joten ulos lähteminen ei kamalasti houkutellut. ”Toisena iltana, jooko?”
Alice tanssahteli Rebeccan vaatekaapille ja avasi sen ovet. Hän tutki kaappia hetken aikaa samalla kun Rebecca loi kysyvän katseen Bellaan, joka vain kohautti olkiaan.
”Hei, eikös sinun pitänyt olla retkeilemässä?” Rebecca kysäisi yhtäkkiä muistettuaan, mitä Edward oli sanonut aamulla.
”Ei. Muut menivät ja minä päätin jäädä tänne. On liian kolea ilma mielestäni retkeillä”, Alice vastasi tutkien vaatekaappia. ”Miten muuten tiesit retkeilystä?”
”Törmäsin veljeesi aamulla, kun olin menossa tunnille ja hän kertoi.”
Alice nyökkäsi ja kääntyi pian Rebeccaan päin kädessään mustat farkut ja tummanruskea toppi. Hän heitti ne sängylle ja kääntyi takaisin vaatekaappiin päin. ”Olisiko sinulla mustaa vetoketjullista hupparia?”
”Tuota”, Rebecca mietti nopeasti, ”ei taida olla. Valkoinen on.”
”Ei valkoista”, Alice sanoi sulkiessaan vaatekaapin ovet. ”Vaihda nuo päällesi ja laita tuo ruskea huppari myös ja tule sitten ulos. Me odotamme autossa sinua.”
”Mut-”
”Kannattaa totella Alicea”, Bella totesi ennen kuin katosi pienen keijukaismaisen tytön kanssa huoneesta.
Rebecca huokaisi syvään ja otti mustat farkut käteensä. Pakko kai se on mennä.
***
Bella, Alice ja Rebecca olivat ajaneet Edwardin Volvolla Port Angelesiin ja menneet katsomaan romanttista komediaa. Matkalla Bella ja Alice olivat koettaneet saada Rebeccaa kertomaan, mikä oli vialla, mutta tämä oli sanonut koko ajan kaiken olevan hyvin. Bella ei sitä uskonut, eikä Alice varsinkaan. Mutta elokuvateatterin luo päästyään he olivat lopettaneet kyselemiset ja alkoivat puhua elokuvasta.
Kun elokuva oli loppunut ja Alice oli ajamassa heitä takaisin Forksiin, Bella pyysi Alicea ajamaan kaupalle.
”Käyhän se, jos käyn kaupassa ennen kuin viemme sinut kotiin?” Bella kysyi Rebeccalta. He molemmat istuivat takapenkillä.
”Joo, totta kai. Voitko tuoda minullekin jotain?”
”Toki. Mitä haluat?”
”Suklaata”, Alice sanoi etupenkiltä. ”Sehän yleensä piristää.”
Rebecca kohautti olkiaan. ”Joo. Tuo suklaata.”
Alice jatkoi ajamista ja Bella ja Rebecca juttelivat takapenkillä elokuvasta. Loppujen lopuksi keskustelu siirtyi monen mutkan kautta Edwardiin ja silloin Rebecca alkoi tuntea olonsa oudoksi. Hän koetti olla mahdollisimman normaali ja olla välittämättä siitä, mitä oli tehnyt aiemmin.
”Perillä!” Alice hihkaisi pysäköityään auton kaupan parkkipaikalle. ”Et varmaan tarvitse kantoapua?”
”En”, Bella sanoi noustessaan autosta pois. ”Tulen ihan kohta takaisin.” Hän sulki takapenkin vasemmanpuoleisen oven ja jätti Rebeccan ja Alicen keskenään.
”Sinun pitäisi olla varovainen tekemisissäsi.”
”Mitä?” Rebecca kysyi ihmetellen Alicen sanoja. Hetken aikaa autossa oli ollut hiljaista, mutta sitten tämä oli alkanut puhua.
Alice kääntyi katsomaan Rebeccaa. Hän ei näyttänyt vihaiselta, eikä iloiselta. Hänen ilmettään oli vaikea tulkita. ”Tiedät kyllä mitä minä tarkoitan. Pysy erossa veljestäni.”
Rebecca tuijotti Alicen tummanruskeita silmiä ymmällään. Ei Alice voinut tietää suudelmasta. ”En tiedä, mistä puhut.”
”Mistä sinä juttelit aamulla veljeni kanssa?”
”Teidän retkeilystänne.”
”Ja mitä sen jälkeen tapahtui?”
”Minä menin tunnille”, Rebecca vastasi ja alkoi katsoa ulos viereisestä ikkunasta. Hän tunsi, että Alice katsoi häntä yhä.
”Niin menit, mutta mitä sitä ennen tapahtui?” Rebecca ei sanonut mitään. Hän puri huultaan ja tunsi olevansa ansassa. ”Sinä suutelit häntä.”
”Niin varmaan joo”, Rebecca tuhahti ja katsoi taas Alicea, joka pyöritteli paidastaan roikkuvaa mustaa lankaa sormensa ympäri.
”Minä olen ihan tosissani”, tämä sanoi. ”Mikset myönnä sitä?”
Rebecca huokaisi ja painoi päänsä ikkunaa vasten. ”Miten sinä edes tiedät siitä? Kertoiko Edward ennen lähtöään?”
Siihen kysymykseen Alice ei kuitenkaan vastannut. ”Sinun kannattaisi pysytellä erossa Edwardista, jottet joudu hankaluuksiin. Satuttaisit Bellaakin, jos hän saisi tietää.”
”Niin, mutta en ymmärrä, miksi minun pitäisi pysytellä erossa Edwardista. Hän ei ole itse sanonut niin, eikä hän pistänyt vastaan, kun suutelin häntä.”
”Se on vain hyväksi kaikille. Saat toki olla hänen seurassaan, sitä en kiellä, mutta säästä suudelmat ja hellät tunteet jollekin toiselle.”
Alice katkaisi puserostaan roikkuvan langan todella helposti pelkästään käsillään ja kääntyi poispäin Rebeccasta, joka sulki silmänsä ja toivoi, ettei koko keskustelua olisi oikeasti käyty.
Alice tietää ja Bellakin tietää kohta, jos hän kertoo. Tai jos Edward kertoo. Tai jos minä kerron. Taidan olla pulassa.
Bella palasi pian kaupasta täysi muovikassi mukanaan ja ojensi suklaalevyn Rebeccalle, joka ryhtyi availemaan sitä samalla sekunnilla, kun sai sen käsiinsä.
”Hän taisi tosiaan tarvita suklaata”, Bella tuumasi Alicelle Rebeccan katsellessa surullisen näköisenä ulos ikkunasta.
”Niin. On tainnut tapahtua jotain todella kamalaa.” Alice katsoi taustapeilistä Rebeccaa.
”Sinäpä sen sanoit, Alice.”
Rebecca paloitteli vielä yhden rivin suklaalevystään ja pisti yhden palan suuhunsa ja pureskeli sen hyvin pieniksi palasiksi.
Mutta ole kiltti äläkä kerro Bellalle.
***
Pari päivää kului ja Rebecca oleskeli Bellan ja Alicen seurassa ja parhaansa mukaan yritti olla täysin normaali, vaikka suudelma kaihersi hänen mieltään vieläkin. Bella ei ollut saanut kuulla siitä, se hieman huojensi Rebeccan mieltä. Tosin sekin johtui siitä, että Alice halusi Bellan kuulevan asiasta mieluummin itse Edwardilta.
Cullenit palasivat ”retkeltään” aikaisemmin kuin alun perin oli tarkoitus. Se ei kuitenkaan Bellaa haitannut ja hän yllättyikin iloisesti koulun jälkeen löytäessään Edwardin hänen sängystään. Tämä otti hänet syleilyynsä ja kertoi kaivanneensa häntä paljon.
”Minäkin kaipasin sinua”, Bella kuiskasi. Edward suuteli häntä ja tiukensi hiukan otetta hänen vyötäröstään. ”Oliko teillä hauskaa?”
Edward naurahti. ”Ainahan meillä, mutta mitä sinä teit sillä välin, kun olin poissa?”
”Olen vain ollut Alicen ja Rebeccan kanssa. Kävimme elokuvissa ja ikävöin sinua todella paljon.” Bella painoi päänsä Edwardin kovaa rintaa vasten. ”Miksi Alice ei muuten lähtenyt teidän mukaanne? Hänenhän kuitenkin pitää kohtaa päästä metsästämään.”
”Hän sanoi voivansa mennä myöhemmin yksin. Suostuimme siihen, mutta Jasper olisi halunnut Alicen tulevan mukaan.”
”Miksei Jasper sitten jäänyt Alicen seuraksi?”
”Niin hän ensin aikoi, mutta Alice esti häntä.”
Bella huokaisi näprätessään Edwardin sinisen paidan kaulusta. ”Jokin päivä minä olen teidän mukananne metsästämässä, eikö niin?”
”Ehkä”, Edward vastasi. ”Bella, minulla olisi eräs asia hoidettavana, joten pärjäätkö yksin hetken aikaa?”
”Miksi en pärjäisi?” Bella ihmetteli. ”Luuletko, että saatan saada sänkyni jotenkin romahtamaan ja satutan siinä samalla itseni, kun olet poissa?”
Edward nauroi. ”Ei sinusta ikinä tiedä. Palaan pian.” Hän suukotti Bellaa otsalle ja katosi nopeasti tämän viereltä. Bella huokaisi ja lysähti sängylleen makaamaan. Yhtäkkiä hän huomasi makaavansa puoliksi lattialla ja puoliksi sängyllään.
”Se tosiaan romahti”, Bella mutisi noustessaan ylös. Hän katseli sänkyparkaansa, joka oli täysin odottamatta hajonnut. ”Kunpa Edward tosiaan tulisi pian takaisin.”
***
Keittiön pöytä oli täynnä koulukirjoja ja vihkoja. Niihin ei kuitenkaan kukaan ollut koskenut viimeisen puolentunnin aikana. Rebecca oli päätynyt syömään taas kerran banaanijogurttia istuskellen samalla pöydän ääressä ja miettien. Hän oli päättänyt jättää Edwardin rauhaan moneen kertaan sinä päivänä, mutta hetken päästä hän oli jo toista mieltä.
Loukkaan vain Bellaa entistä enemmän, jos alan vehkeillä salaa Edwardin kanssa. Tosin tuskinpa tämä edes suostuisi sellaiseen. Suudelma oli aivan pieni juttu, joten siksi hän varmaan salli sen. Toisaalta minulle se merkitsi paljon.
Rebecca laski tyhjän lautasen pöydälle ja katsahti ulos keittiön ikkunasta. Pihassa oli vain hänen autonsa, sillä hänen vanhempansa olivat ulkona. Talossa oli hiljaista, koska Sean ja Ryan olivat menneet kavereidensa luokse.
Jos jatkaisin läksyjen tekoa ja miettisin asiaa myöhemmin.
Mutta kun Rebecca oli kääntämässä katseensa pois ikkunasta, hän näki hopeisen Volvon pysähtyvän heidän talonsa eteen. Rebecca tuijotti autoa ja voihkaisi mielessään. Edward astui autosta ulos ja sai Rebeccan tuntemaan olonsa jännittyneeksi.
Hän on palannut. Mutta mitä hän täällä tekee?
Rebecca nousi ylös ja kiirehti ovelle. Hän ehti avata sen ennen kuin Edward ehti soittaa ovikelloa.
”Hei”, Rebecca tervehti tätä. ”Oliko mukava retki?”
”Oli. En kai häiritse?” Edward kysyi.
”Et tietenkään, olen yksin. Tule vain sisään.”
Rebecca päästi Edwardin sisään ja he menivät keittiöön. Rebecca nojasi tiskipöytää vasten ja Edward seisoi hänen edessään.
”Alice taisi jutella kanssasi?”
”Niin.”
”Hän on oikeassa.”
Rebecca nyökkäsi. ”Käskitkö hänen jutella minulle?”
”En”, Edward vastasi rehellisesti. ”Hän ei vain halua sekoittaa kenenkään elämää turhaan.”
”Ymmärrän.” Rebecca katsoi Edwardia suoraan silmiin ja meni lähemmäs tätä. ”Mutta sinä et työntänyt minua pois.” Hän tarttui Edwardia käsivarsista ja suuteli tätä. Hänen yllätyksekseen Edward ei tälläkään kertaa pistänyt vastaan.
”Becca”, Edward sanoi hiljaa Rebeccan edelleen pitäen hänen käsivarsistaan kiinni, ”älä kuvittele liikoja.”
”Miksi sitten tulet tänne ja annat minun suudella sinua?”
Edward mutristi huuliaan. ”Sitä sinä et ymmärtäisi.”
”Ehkä en, mutta olisin utelias kuulemaan. Edward, tiedän kyllä, että olet Bellan kanssa ja rakastat häntä, mutta minä en voi sille mitään, että ajattelen sinua koko ajan.” Rebecca tuijotti herkeämättä Edwardia. ”Tiedät, että välillämme on ollut jotain siitä lähtien, kun tapasimme.”
Edward nyökkäsi ja työnsi Rebeccan hellästi takaisin tiskipöytää vasten pysytellen tämän lähellä. ”Jos Bellaa ei olisi, en kieltäisi sinua itseltäni.” Edward hipaisi huulillaan Rebeccan otsaa. ”Te molemmat vedätte minua puoleenne hyvin paljon”, hän kuiskasi.
Rebecca nosti kätensä Edwardin olkapäille ja oli sanomassa jotain, mutta tämä ehti vaientaa hänet suudelmalla. Rebecca tunsi erilaisten tunteiden sekamelskan jylläävän sisällään. Hän tunsi olonsa ihanaksi ja samalla erittäin inhottavaksi.
Lopeta heti paikalla! hän käski itseään. Ei, ei tätä voi lopettaa!
Edward vetäytyi lopulta kauemmaksi Rebeccasta synkän näköisenä. Tämä tarkkaili hiljaisena hänen ilmettään ja päätteli hänen tuntevan suurta syyllisyyttä äskeisestä.
”Edward”, Rebecca sanoi hiljaa ja meni tämän luokse. Hän katsoi tämän kullanruskeisiin silmiin. ”Ant- hei! Sinun silmäsi.” Rebecca perääntyi pari askelta. ”Ne olivat tummat, kun näimme viimeksi ja nyt…” Rebecca tuijotti Edwardia ja oli hetken aikaa peloissaan. Edwardin iho oli kylmä ja hänen silmänsä näyttivät vaihtavan väriä, ja Rebecca oli varma, ettei sille löytyisi järkevää selitystä. ”Sinä salaat jotain. Sinä… et ole ihminen.”
A/N: Ei kai edennyt liian nopeasti? ??? Ei kai.. Koitan saada jatkoa tulemaan melkein yhtä nopeasti kuin nyt :) Mutta en lupaa mitään! Kommentteja?
-
ÄRRRGGGGG!!!!!
Toi yks ämmä pitäs kadottaa tält planetalt!
Hektaakin olla tollane lumppu!
Mutjoo, ei menny liia nopeesti, ihanaa ku joku päivittää :)
Jatkoa odotan, en malta oottaa et se yks saa kuulla kunniansa Bellalta ;>
-
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ei, ne voi olla tollasia, ei, ei, ei!!!! :o
Ällöttävä Edward!!! KAMALAA!!! :'(
Suoraan Bellan luota toisen tytön luo! >:(
Ja sitten toi Rebecca!! Kunpa Edward tappais sen, niin sitten se ja Bella vois olla onnellisia yhessä!! >:(
Eikä Edward VOI kertoa vampyyreistä tolle nartulle!!! Sillon se ei sais siltä mitään rauhaa!!! >:(
Ihanaa että tätä jatkoa tuli näin pian ;)
-
Ei toi voi olla totta!!! Hemmetin Rebecca, häivy sieltä! :o ja miten Edward VOI tehdä noin???!!!
AAARRRGGGHHHH!!!! muuten ihan hyvää tekstii toi on :)
-
Edwardin piti olla täydellinen, ja nyt se sit vehtaa tollasseen ämmän kanssa!! MUN PÄÄ HAJOAA!!!!! :(
Musta tulee kamalan vihanen aina kun luen tätä ficciä. >:( Tekis aina mieli vaan lopettaa lukeminen. Mut sitte taas tässä on niin hyvä juoni ja kirjotat niin hyvin, että en yksinkertaisesti voi! :D
Bellan pitäis nyt vetää Edwardia vähäsen turpaan (ja sitä Beccaa myös) ni oppisivat vähä ;D ;D
-
Edward on KAMALA! Olen aina ollut sitä mieltä että Edward on järkyttävän kaksinaaimainen ja "täydellinen". Bellan täytyy kostaa! Bellan täytyy tietää! AARGH! * Repii hiuksia päästään. *
Jatkoa!
Ayos.
-
En osaa sanoa nyt mitään. Rebecca kuluu tähän ficciin, enkä siksi toivo, että hän yhtäkkiä kuolisi.
Aika jännitävää jos saan sanoa. Edward pettää Bellaa ja kun minä luulin, että Edward on se joka ei loppujen lopuksi retkahda. ???
Hei saanko pyytää, että laitat tähän ficciin Jacobin, koska pitäähän Bellallakin olla sala rakas. ;)
Jatkoa pian, kiitos!
*halaus*
-
Ää ei, eijeijeijeijeijei, ei enää Jacobia mutkistamaan juttua entisestään. Yksi kauhea ihminen tässä ficissä riittää. :D Mutta, Edward on kamala (en olisi ikinä uskonut sanovani näin, maailmankirjojen on pakko olla sekaisin). Jotenkin toivon, että Alice kertoisi Bellalle, ja sitten Bella rupeisi suunnilleen paiskomaan kirjoja päin Eddietä, tai lähtisi jonnekin minne-lie... On minullakin suunnitelmat.
Tähän oli tullut yllättäen lukuja kaksin kappalein, enkä minä ollut huomannut *murjottaa*. Nooh, nyt oli sitten kaksinkertainen lukunautinto. Kiitoos. Toivottavasti tulee uusi luku taas pian. :)
- Amanecer
-
On tosi hyvä ficci ja oon ihan koukussa tähän..laita vaan noita lukuja nopeesti tulemaan jos pystyt..Ärsyttävä toi rebecca ja edward menee vaan suutelee sitä...voisitko mitenkään tehä sillei että bella sais kuulla tosta suudelmasta vaik alicelta ja sit se puhuis edwardille siitä ja sanois että edwardin pitää valita jompikumpi rebecca tai bella...ja haluun onnellisen lopun eli bella ja edward yhteen... en haluu missäännimessä edwardii ja rebeccaa yhteen!!!!!! Muuten tosi hyvä ficci'!!!!!
-
Kiitos että saan murhata Rebecan fikin jälkeen ;) Paitti jos sä keksit kirjottaa jatko-osan...
(Ettei tuu sekaannusta niin oon Crys mut vaihoin nimimerkin...)
-
kiva kun näin nopeesti saatiin jatkoa =) mutta asiaan.. järkytyin ihan todenteolla kun Rebecca suuteli Edwardia, ja kaikenlisäksi Edward lähti Rebecan luokse ja suuteli lisää ja vielä vertasi Bellaan sitä, toivottavasti Alice söisi Rebecan! ja kutsui vielä Becaksi, joku Bellan korvike :D toivottavasti Edward ja Rebecca saisi ansionsa mukaan.
-
SabSab, kiitos. Voi olla, että Rebe katoaakin, you never know. Se on tosiaan kyllä tosi epäreilu Bellaa kohtaan. Iiks, nyt tuli pienet paineet ;D *miettii kirjoittiko tarpeeksi hyvin erään kohdan luvussa 11* Kirjoitin sen kohdan kaksi kertaa ja yhdistin eri versiot toisiinsa...
Sini(tiainen), kiitos. Niin, Reben veri kutsuu liikaakin Ediä :-\
UntenLaiva, kiitos. Edi oli huumaantunut Reben verestä.. todennäköisesti.
katriqqq, kiitos. Tämä ficci saa sinut vihaiseksi :o (varmaan monet muutkin Reben takia). Ymmärrän, mitä tarkoitat :) Minunkin teki mieli heittää Epäilys seinään Jacobin takia. Miten tällaiset kuviittelliset hahmot vaikuttavatkaan suuresti tunteisiimme?
Ayos, kiitos. Niin, Ed on käyttäytynyt julmasti, eikä Bella varmasti ihan helpolla anna anteeksi, kun kuulee.
Nabi., kiitos. Viimeisen luvun ja epilogin aikana selviää, miten Rebelle, Edille ja Bellalle käy. Niin, Edward rakastaa Bellaa ihan hirveästi, mutta silti antaa itsensä suudella Reben kanssa. Jacob? Ei, Jacob ei ollut suunnitelmissani. Enkä tiedä haluaisinko edes yrittää parittaa häntä ja Bellaa (tosin yksi sellainen ficci-idea kävi mielessäni kerran) ;D
Amanecer, kiitos. Ei hätää, Jacob ei pomppaa tarinaan mukaan kolmen viimeisin luvun aikana. Sain tuosta kirjojen paiskomisesta pikkuidean tähän lukuun :) Kiitos siitä.
marru, kiitos. Juu, lukuja taitaa tulla nyt todella nopeasti, kun on kauhea kirjoitusinto päällä :)
Pixie, kiitos. Itse asiassa olen pohtinut melko kauan jatko-osaa tähän :) Ehkä voisin tehdäkin sellaisen (olen oikeastaan jo vähän suunnitellutkin).
tonkss, kiitos. Tiedän, Becca ja Bella :) Itse en tajunnut sitä heti, vasta sitten kun mietin huvikseni lempinimeä Rebelle.
Lukuja tulee vielä 2 + epilogi!
Luku 11
”Kuka sinä olet?” Rebecca kysyi. Hänen äänestään kuulsi pientä pelkoa. ”Mikä sinä olet? Edward, tiedän, että on jokin salaisuus. Mikä se on? Miksi silmäsi vaihtavat väriä? Sinun ihosi kylmyys ei johdu alhaisesta ruumiinlämmöstä!”
Edward tarkasteli Rebeccaa, joka puristi tiskialtaan reunaa. Tämä näytti pelokkaalta ja pelkäsi kuulla totuuden. Edward pudisteli päätään ja istahti keittiön pöydän ääreen. ”Reagoitte aivan eri tavalla Bellan kanssa tähän. Hän sanoi ettei välitä siitä, mikä minä olen. Hän sanoi ettei pelkää, mutta sinä pelkäät. Sinä olet peloissasi, mutta minä lupaan, etten tee sinulle mitään pahaa.”
Rebecca katseli laminaattilattiaa jalkojensa alla. ”Sinä et siis ole ihminen?”
”Niinkö sinä ajattelet? Enkö enää vaikuta ihmiseltä? Johtuuko se vain silmieni väristä?”
Rebecca ei vastannut.
”Perheeni suuttuu minulle, jos kerron, ja sinä saattaisit joutua vaaraan. Parempi, että unohdat koko jutun.”
”En voi!” Rebecca huudahti nostaessaan katseensa Edwardiin. Hänen silmistään valui pari kyyneltä. ”Käsitätkö? Miten voin unohtaa, että sinulla on jokin salaisuus? Ettet ehkä olekaan ihminen?”
”Kyllä se onnistuu, jos yrität tarpeeksi”, Edward sanoi lempeästi. ”On parempi, etten sotke sinua tähän.”
”Mutta olet jo sotkenut! Edward, kerro minulle. En kerro asiasta kenellekään, lupaan sen.” Rebecca katsoi Edwardia anovasti. Hän halusi kuulla totuuden, jotta saisi pelkonsa tyynnytettyä. Hän halusi tietää mikä Edward oikein oli ja voisiko tämä olla vaarallinen. ”Olisitko niin kiltti? Sano edes oletko vaarallinen?”
Edward kohotti kulmiaan. ”Kyllä, olen erittäin vaarallinen, varsinkin sinulle ja Bellalle. Siksi minun ei olisi pitänyt sekaantua teidän elämiinne. Voisin…”, Edward keskeytti lauseensa, jottei kertoisi liikaa.
”Voisit? Voisit mitä? Voisit tappaa meidät tuosta noin vain?” Rebecca kyseli. ”Mahdatko olla jokin satuolento? Ihmissusi? Tai ehkä avaruusolio?”
”Ei, olen paljon vaarallisempi.”
”Kertoisit nyt.” Rebecca selasi mielessään vaarallisia olentoja. ”Tai ehkä olet ihminen, mutta vain erilainen ja vaarallisempi? Ja sinulla on jotain piileviä kykyjä?”
”Becca, lopeta. En aio kertoa sinulle ja sekoittaa elämääsi pahemmin. Parempi, että lähden nyt.”
Edward nousi ylös ja lähti keittiöstä pois. Rebecca ei mennyt hänen peräänsä, selasi vain hätäisenä lisää vaihtoehtoja mielessään ja huuteli pian niitä Edwardin perään.
”Velho? Robotti? Vai oletko kenties vampyyri?” Rebecca risti kätensä rinnalleen ja tuijotti keittiön ovensuuta tiiviisti. Pian Edward käveli siitä takaisin jääden seisomaan tiskipöydän kulmalle. ”Robotti?”
Edward pudisti päätään ankean näköisenä. Hän ei tosiaan halunnut sekoittaa Rebeccan elämää.
”Vampyyri? Ei, sinulla ei ole edes kulmahampaita.” Edward katsoi Rebeccaa ilmeettömänä. Tämä katsoi takaisin ja pian tytön kasvoilla oli järkyttynyt ilme. ”Ei, ei se voi olla mahdollista. Sinähän… sinä joisit verta!” Rebecca oli hetken aikaa hiljaa. Edwardko vampyyri? ”Se… sinä…Se on totta?”
Edward nyökkäsi murheellisen näköisenä ja puristi kätensä nyrkkiin. ”Minä en juo ihmisten verta vaan eläinten. Mutta janoan tässä maailmassa kahden ihmisen verta erittäin paljon. Toista rakastan erittäin suuresti ja jos tappaisin hänet, tappaisin taatusti itseni sen jälkeen. Ja toisen veri vain tuoksuu niin herkulliselta ja kutsuvalta.”
Rebecca nielaisi. Hän tiesi keistä Edward puhui, hänestä ja Bellasta. Hän ei tiennyt mitä sanoa, joten hän odotti Edwardkin jatkavan.
”Becca, älä kerro kenellekään tästä. Älä puhu tästä Bellan kanssa, älä puhu tästä sisarieni kanssa.”
”Sinun sisaresi ja äitisi ja isäsi ovat myös vampyyreja.”
”Aivan. Heille riittää se, että yksi ihminen tietää meistä.”
Rebecca nyökkäsi. ”Bella siis. Minä lupaan, etten kerro tätä kenellekään.”
”Hyvä. Pelottaako sinua vielä?” Edward kysyi uteliaana.
”Vähän. Kuule, jos leikitään, ettei tätä keskustelua ikinä käyty?” Rebecca ehdotti ja hymyili hieman. Hänellä oli miljoona kysymystä, mutta päätti olla esittämättä niitä nyt. Ehkä hän ei kysyisi niitä ikinä, koska hänestä tuntui, että Edward ei halunnut puhua asiasta. Ja hän oli myöskin varma siitä, ettei tämä olisi halunnut myöntää olevansa vampyyri.
”Se on mahdotonta. Sinua ehkä pelottaa, mutta itsepähän halusit tietää, joten et voi kuin hyväksyä asian ja toivottavasti myös unohtaa ajan ollen”, Edward sanoi maltillisesti. ”Palaan nyt Bellan luo ja kerron hänelle kaiken.”
”Kaiken?” Rebecca toisti ja pelko iski häneen uudestaan. ”Ihan kaiken?”
Edward nyökkäsi. ”Minun on pakko, en voi olla epärehellinen hänelle.”
Rebecca tiesi sen ja hyväksyi asian lopulta. Edward lähti autollaan takaisin Bellan luokse, Rebecca jäi keittiöön istumaan läksykirjojensa keskelle täysin sekavana. Hän yritti sanoa itselleen, että kaikki tulisi olemaan hyvin, mutta hän tiesi, ettei niin olisi. Bella repisi häneltä pään irti heti huomenna, kun he koulussa näkisivät toisensa.
***
”Sinä teit MITÄ?” Bella huudahti järkyttyneenä. Edward oli juuri kertonut hänelle kaiken, mitä oli tapahtunut tänään ja aiemmin. Järkytys ja viha kiirivät Bellan kehoon ja saivat tämän täysin pois tolaltaan. ”Sinä suutelit häntä? Kerroit hänelle, mikä olet? Minä… En voi uskoa tätä!” Bella löi kätensä vaatekaappinsa ovea vasten. Siitä lähti kova, pamahtava ääni. Bellaa suututti, hän oli pettynyt ja raivoissaan. ”Mit-”
”Olen todella pahoillani, Bella”, Edward sanoi katuvaan sävyyn näyttäen murheelliselta. ”En aikonut kertoa hänelle, mutta hän painosti ja lopulta arvasi itse.” Edward nojasi vaaleansinistä seinää vasten päätään roikottaen. ”Minä rakastan sinua.”
”Mutta silti sinä menit sinne ja suutelit häntä ja… Miksi Alice ei kertonut? Hän taatusti tiesi! Te kaikki olette pettäneet minut!” Bella olisi lyönyt Edwardia ellei olisi tiennyt satuttavansa siinä kätensä. Hän hakkasi kättään vasten vaatekaappia turhautuneena. ”Rakastatko häntä? Edes pikkuisen? Miksi suutelit häntä? Onko hän minua parempi? Etkö halua minua enää?” Bella lopetti kaapin hakkaamisen ja hautasi kasvonsa käsiinsä. Hän alkoi itkeä lysähtäen samalla polvilleen lattialle. Edward liikahti vaistomaisesti kohti Bellaa.
”Tiedät, että rakastan sinua. Rebecca ei merkitse minulle mitään”, Edward sanoi hiljaisesti.
”Miksi sitten teit niin? Johtuiko se pelkästään hänen verensä herkullisesta tuoksusta? Edward, minunkin vereni vetää sinua puoleensa!” Bella huusi sekavana. Mustasukkaisuus ja viha raastoivat hänen sydäntään. ”Vai johtuiko se siitä, että olin mustasukkainen? Halusitko, että minulla olisi oikeasti syytä olla mustasukkainen?”
”En, Bella, en”, Edward vastasi hätääntyneenä. ”Kuule”, hän istui lattialle itkevän Bellan viereen, ”tiedän, että vihaat minua nyt. Jos haluat, voin lähteä pois.” Hän katsoi Bellaa hyvin surullisesti ja kaipaavasti kuin olisi jo valmiina lähtemään. ”Saisit aloittaa puhtaalta pöydältä. En enää satuttaisi sinua.”
”Ei!” Bella kietoi salamana kätensä Edwardin ympärille painaen samalla päänsä tämän kovaa rintaa vasten. ”En halua sinun lähtevän. Mistä tiedän ettet mene Rebeccan luo, muuta häntä vampyyriksi ja ala elämään hänen kanssaan?” Bella nyyhkytti kastellen Edwardin paitaa vähenevillä kyynelillään.
”Minä lähden vain, jos sinä haluat. Ja jos lähden, lähden yksin, kauas täältä, jotta voisit unohtaa minut.”
Bella vetäytyi taaksepäin nähdäkseen Edwardin kasvot. Tämän suu oli yhtenä tiukkana viivana ja silmät olivat täynnä surua ja katumusta. ”Minä en voi, enkä edes halua unohtaa sinua. Rakastan sinua ihan liikaa edes yrittääkseni unohtaa. Ja vihaan sinua myös.”
”Tiedän.” Edward kääntyi katsomaan hajonnutta sänkyä takanaan. ”Mitä sängyllesi tapahtui?”
Bella hivuttautui kauemmas Edwardista, eikä vastannut. Loppuillan he istuskelivat siinä lattialla hiljaisina, osoittamatta minkäänlaista hellyyttä toisiaan kohtaan. Edward tiesi, että Bella oli liian vihainen ja katkera antaakseen hänen suudella, halata tai edes pitää tätä sylissään. Ja niin Bella olikin. Tytön mielessä pyöri vain huominen ja Rebeccan kohtaaminen. Silloin hän ei sanoja säästelisi.
***
Alice oli seuraavana aamuna ilmestynyt Swanien talolle, koska oli yöllä nähnyt mielessään Bellan esittävän hänelle ison kasan kysymyksiä. Ennen kuin Bella oli saanut suunsa auki tervehtiäkseen vampyyriystäväänsä, tämä oli jo alkanut selittää. Bella ymmärsi Alicen pointin siitä, että Edward saisi kertoa itse asioista, mutta oli siltikin vielä hieman katkera tälle siitä, ettei tämä ollut kertonut. Alice pyyteli asiaa monta kertaa anteeksi ja lopulta hän ja Bella istuivat ruokapöydän ääressä ihan sovussa Bellan syödessä aamiaista.
Edward oli ollut koko ajan Bellan luona eilisillasta lähtien. Hän oli vienyt Charlien kanssa Bellan rikkimenneen sängyn pois ja sinä yönä Bella oli joutunut nukkumaan patjan päällä huoneensa lattialla. Se ei ollut haitannut häntä, sillä hänellä oli muuta mietittävää. Mitä hän sanoisi Rebeccalle? Mitä hän tekisi Edwardin kanssa? Ainakin Bella oli päättänyt, ettei puhuisi tälle vähään aikaan.
”Hän on käyttäytynyt kunnolla eilisillasta lähtien”, Alice totesi Bellan pyöritellessä lusikkaa murojen ja maidon seassa. ”Mutta hyvin useaan kertaan yön aikana näin hänen haluavan lähteä.” Edward istui olohuoneessa hiljaisena.
”Rebeccan luoko?” Bella kysyi kireästi.
”Ei, ulkomaille. Hän tosiaan on hyvin pahoillaan ja pysyy täällä vain, koska sinä haluat”, Alice kertoi tuijotellen ulos ikkunasta. ”Tarkkailin myös Rebeccan tulevaisuutta. Hän on miettinyt ankarasti, mitä sanoisi sinulle.”
”’Anteeksi’ voisi olla aika hyvä valinta näin ensi alkuun. Sitten hän voisi selittää.”
”Aiot siis jutella hänelle koulussa?”
”Sinunhan se pitäisi tietää.”
Alice nyökkäsi. ”Oletan sinun haluavan huutaa hänelle, joten eikö olisi parempi kutsua hänet meille, Cullenien taloon? Me kaikki olisimme silloin paikalla.”
Bella tuijotti Alicea ja huokaisi. ”Kaikki siellä siis tietävät jo?”
”Niin. Rosalie on raivoissaan ja lupasi imeä Rebeccan kuiviin puolestasi.”
”En olisi uskonut hänen puolustavan minua.”
Alice naurahti hiljaa. ”Hän on enimmäkseen vihainen Edwardille, koska tämä paljasti jo toiselle ihmiselle, keitä me oikein olemme. Mutta on hän myös sinunkin puolestasi vihainen. Hän rikkoi erään Esmelle rakkaan koristelautasen.”
Bella kuvitteli mielessään Rosalien, kun tämä oli kuullut asiasta ja ryhtynyt särkemään Esmen luultavastikin antiikkista lautasta. ”Minulla on siis kaikki seitsemä- hmm, kuusi vampyyria puolellani?” Bella jätti Edwardin pois laskuista ihan varmuuden vuoksi, jolloin tämä reagoi siihen ilmestymällä keittiöön.
”Seitsemän”, tämä sanoi hiljaa, ”seitsemän.”
Bella kohautti olkiaan ja jäi tuijottamaan murokulhoaan saaden idean. Alice katsoi häntä silmät pyöreänä, tämä tiesi, mitä hänellä oli mielessään. ”Edward, luulenpa että tunsit niin vahvoja ja kuumia tunteita Rebeccaa kohtaan, ja luulen, että tunnet yhä, joten tässä sinulle hieman viilennystä.”
Bella heitti lusikan pois kulhosta ja kaatoi kaiken siinä olevan Edwardin päälle. Maito valui pitkin Edwardin kuparinruskeita hiuksia kastellen myös tämän paidan. Murot takertuivat hiuksiin, mutta tämä ei näyttänyt välittävän. Bella laittoi lautasensa tiskialtaaseen ja laski siihen vettä. Alice nauroi, mutta koetti peittää sen, onnistumatta.
***
Edward oli käynyt pikaisesti kotona siistiytymässä ja vaihtamassa puhtaat vaatteet ylleen ja palasi Swanien talolle ennen kuin Bella ja Alice ehtivät lähteä Edwardin autolla kouluun. Kaikki kolme istuivat autossa hiljaa, kun Edward ajoi. Kaksi heistä mietti, mitä he sanoisivat toisilleen ja Rebeccalle, yksi taasen koetti saada selvyyttä tulevasta, mutta se näytti sekavalta. Kukaan ei osannut päättää, mitä sanoisi tai tekisi.
Bella näki Rebeccan seisovan autonsa luona Edwardin parkkeeratessa autoaan. Hän tunsi olonsa muuttuvan vihaiseksi, mutta päätti ettei sanoisi vielä mitään mokomalle petturille. He kapusivat autosta ulos ja Bella huomasi punaisen BMW:n pysäköineen heidän viereensä. Rosalie, Emmett ja Jasper astuivat ulos tästä kyseisestä autosta.
”Mennäänkö kutsumaan punapää meille?” Emmett kysyi.
”Te saatte hoitaa sen, minä en aio puhua hänelle”, Bella mutisi lähtiessään Edwardin kanssa kävelemään kohti koulurakennuksesta. Alice, Rosalie ja muut seurasivat heitä perästä.
”Hän taitaa olla peloissaan”, Rosalie sanoi Alicelle heidän lähestyessään Rebeccaa, joka tosiaan näytti hiukan säikähtäneeltä.
”Niin.”
Bella ja Edward kävelivät Rebeccan ohi sanaakaan sanomatta, tähän vilkaisematta. Rebecca kuitenkin tervehti heitä ja huomasi samalla, että Bella piti väliä Edwardiin.
Pilasit heidän välinsä! Rebeccan omatunto huusi hänen mielessään.
”Bella ei tainnut tervehtiä sinua?”
Rebecca kohotti katseensa ja näki Alicen, Rosalien, Emmettin ja Jasperin seisovan hänen edessään. Kukaan heistä ei näyttänyt iloiselta. ”Entä sitten?”
”Hän on vihainen sinulle”, Alice sanoi.
”Ei hän vaikuttanut kyllä kauhean mukavalta veljeäsikään kohtaan”, Rebecca tuumasi puristaen laukkunsa hihnaa.
”Niin ei olisi käynyt, jos olisit pitänyt näppisi erossa Edwardista”, Rosalie mutisi. Hänen silmänsä tuntuivat tummuvan hänen sisältään kumpuavan vihan takia. ”Kaikenlisäksi hän kertoi sinulle salaisuutemme.”
”Unohda se, niin kaikki ovat tyytyväisiä, ainakin melkein”, Alice kehotti.
Rebecca painoi katseensa märkään maahan. Yöllä oli satanut. ”Tai muuten te tapatte minut?”
Rosalie hymähti. ”Käväisi mielessä.” Hän tarttui Emmettiä käsivarresta ja he lähtivät Edwardin ja Bellan perään koulurakennuksen luo.
”Kuule, tänään koulun jälkeen sinä tulet meille. Ajat meidän perässämme meidän luoksemme.” Alice painotti sanoja meidän sanoessaan sen. ”Siellä voitte huutaa ja tapella Bellan kanssa rauhassa.”
”Onko minun pakko?”
”On”, Jasper vastasi Alicen puolesta. ”Sinä tämän sotkun sait aikaan ja sinä sen myös selvität Bellan ja Edwardin kanssa.”
”Sinun veljesi”, Rebecca katsoi Alicea, ”on yhtä syyllinen kuin minäkin. Hän ei estellyt minua.”
”Hän yritti kyllä ja hän halusi estää, mutta sinun veresi sai hänet tekemään jotain sellaista, mitä hän ei olisi muuten tehnyt”, Jasper sanoi hieman kireästi ottaessaan Alicea kädestä. ”Mennään.”
Rebecca katseli heidän poistumistaan huultaan purren. Hänen olisi siis mentävä Culleneille. Kaikki Cullenit olisivat paikalla ja tukisivat Bellaa, kun hän seisoisi ihan yksin ja yrittäisi selittää. Se ei kuulostanut houkuttelevalta.
En voi väistää väistämätöntä. Menen sinne ja tarjoan itseni hopealautasella kaikille viidelle vampyyrille, Rebecca huokaisi mielessään. Ei kun seitsemälle, ellei heitä ole heidän isänsä ja äitinsä lisäksi enemmän…
***
Hermostuneisuus ympäröi Rebeccaa tämän ajaessa punaisen BMW:n ja hopeisen Volvon perässä. Hän oli koko päivän miettinyt, miten selittäisi, ehkä jopa puolustaisi itseään. Alice selitti Volvon takapenkiltä Bellalle, kuinka Rebecca vaihtoi koko ajan mieltään siitä, mitä sanoisi. Bellalla oli sama käynnissä kuin punatukkaisella tytöllä, mutta hän tiesi alkavansa syytellä ja huutaa, kunhan vain pääsisi alkuun.
”Me kaikki tuemme sinua, Bella”, Alice sanoi rauhoittavasti. Hän tiesi, ettei Bella voisi mitenkään olla raivostumatta Rebeccalle. ”Puhumme hänelle, jos et itse halua.”
”Te kaikki?” Bella toisti vilkaisten silmäkulmastaan Edwardia, joka keskittyi ajamiseen. Tämä oli yrittänyt puhua Bellalle päivän aikana, mutta oli saanut häneltä vain tuhahduksia takaisin. ”Tarkoitit varmaan melkein kaikki.”
”Ei, Bella. Minäkin tuen sinua”, Edward sanoi lempeästi. ”Vaikket ehkä usko sitä.”
”Alice?” Bella kääntyi katsomaan takapenkille.
”Edward puhuu totta.”
Bella kääntyi takaisin ja katsoi vampyyria ratin takana. Tämä katsoi takaisin lempeän surullisesti sanoen: ”Kunpa tietäisin, miten ikinä voisin korvata tämän sinulle.”
Kaikki kolme autoa ajoivat vielä jonkin matkaa ennen kuin olivat ajaneet viimeisen hiekkatien päähän Cullenien talon pihalle. Kaikki pysäköivät autonsa pihaan ja näkivät Carlislen ja Esmen seisovan talon sisäänkäynnillä huolestuneen näköisinä.
Heitä ei näytä olevan enempää kuin seitsemän, Rebecca huokaisi mielessään huojentuneena paiskatessaan autonsa oven kiinni. Hän katseli suurta, hyvin hienon näköistä taloa ihmetellen. Se on kaunis. Äh, en tullut tänne ihastelemaan heidän taloaan!
”Rebecca!” Alice huikkasi ja sai tytön liikkeelle. He kaikki menivät sisään, Carlisle ja Esme viimeisinä ja asettuivat olohuoneeseen. Bella, Edward ja Alice istahtivat sohvalle ja muut Cullenien perheestä jäivät seisomaan heidän lähelleen. Rebecca oli heidän edessään ja tunsi itsensä jänikseksi, jonka sudet olivat ympäröineet.
A/N: Taas nopeasti jatkoa :D Syyttäkää siitä inspistäni (ja englanninkielistä Houkutus pokkaria, jonka ostin tänään ja jota luin ja tuli sellainen olo, että pakko kirjoittaa). Yksi huomautus: Rebe tietää nyt vain sen, että Cullenit ovat vampyyrejä ja että he juovat eläinten verta. Ja sen, että hänen ja Bellan veret vetävät Edwardia puoleensa todella kovasti. Rebe ei siis tiedä mitään kyvyistä eikä mistään muustakaan (eikä sen tarvitsekaan ::) ). Nyt tämä tyttö menee nukkumaan. Kommentteja?
-
Mielenkiintoista menoa täytyy myöntää. Kirjotusvirheitä en löytäny kun en etsinytkään :D
Tarinasta sen verran että toivottavasti Rebecca älyää jättää Cullenit ja muut vihdoin ja viimein rauhaan.. Tässä ei vielä kyl yhtään tiedä miten käy noitten riidassa tai muussakaan. Hyvää työtä! ;D
-
Jess!!! Rosalie on Bellan puolella! (toivottavasti)
Jotenkin toivon että Jasper menettäisi itse-hillintänsä ja tappais Rebeccan. (mistä nää tappo-ajatukset oikein tulee? :P)
Ehdoton lempi-kohta oli kyllä se kun Edwardilla oli murot päässään. Jotenkin niin hassua ja surullista yht aikaa...
Ihanaa että tätä jatkoa on tullu näin nopeesti;D.
Mutta Eddin ja Bellan pitää päätyä yhteen...
-
Aaaaaa, jeeh :D
Vihdoin tää menee mun mielen mukaan :'D
Toivotaan todella, että oti on Jasperille liikaa ja repis vaikka Rebecan pään irti ;>
Tai Rose... Tai Jasper ;> Hehe 8D
Njooh, hyvä osa :D
Kiitos, jatkoa siis odotan :)
-
OEEE!!! Tällä kertaa en oo niin vihanen :D Todella upee luku!! Olin tyytyväinen, ku Bella hakkas sitä kaapin ovea ja raivos vaan!! Sen olis pitäny hakee joku leka ja tämäyttää Edwardia sillä! ;D ;D ;D
Bella heitti lusikan pois kulhosta ja kaatoi kaiken siinä olevan Edwardin päälle. Maito valui pitkin Edwardin kuparinruskeita hiuksia kastellen myös tämän paidan. Murot takertuivat hiuksiin, mutta tämä ei näyttänyt välittävän. Bella laittoi lautasensa tiskialtaaseen ja laski siihen vettä. Alice nauroi, mutta koetti peittää sen, onnistumatta.
Ja toi oli ehkä paras kohta koko luvussa XDD
Nyt äkkiä sitä jatkoa!!! :D
-
Etenee ihan sopivan nopeasti. Ainakin minun mielestäni.
Pidin todella paljon tästä luvusta. Osaan kyllä kuvitella Bellan ja Rebecan tappelemassa siellä Culleneilla. Rosalieta ymmärrän täysin, kun se sanoi, että se vois vaikka imeä sen kuiviin. Se oli hyvä kohta
Jatkoa pian!
Kiitän ja kumarran
-
Rosiekin on kiva tyyppi oikeasti :) Plus mä tiedän et vaikka Edward ja Bella eroaiskin niin Cullenit ei sun tarinassa vaihtais heti Bellee Rebeccaan. Tai ainakaan en osais kuvitella. Luultavasti Bella pysyis silti perheenjäsenenä ja Eddie joutuis kestään Bellaa. Tai sitten ei..
Mut tarina on ihana ja nyt kun taas tulee tätä jatkoakin tarpeeks usein...
-
UntenLaiva, kiitos. Jep, minä olen ainoa, joka tietää miten käy :)
Sini(tiainen), kiitos. Ed raukka sai muroista :-\
SabSab, kiitos. Aika raakaa se kyllä olis *kuvittelee Jasperin repimässä Reben päätä irti*
katriqqq, kiitos. No se on hyvä(kö?) :D Leka? Voi vitsi, se olis ollu hyvä idea ;D
Nabi., kiitos. Niin, eihän Rosalie pitänyt alunperin siitäkään, kun Bella sai tietää niiden olevan vampyyreja.
Pixie, kiitos. On jännää lukea, millaisia olettamuksia teillä on lopun suhteen :D
Jatkoa tuli ennätysnopeasti :o Joo, en toki hypännyt kirjoittamaan melkein heti kun heräsin....
Luku 12
Cullenit tuijottivat tiiviisti Rebeccaa, joka oli ristinyt kätensä rinnalleen ja katseli vieressään olevaa lasista pöytää. Hiljaisuus oli piinaava, kukaan ei sanonut mitään eikä tehnyt minkäänlaista muutakaan ääntä. Bella katsoi Alicea oikealla puolellaan. Tämä nyökkäsi hymyilemättä.
”Rebecca”, Alice sanoi heleällä äänellään ja sai punapäisen tytön huomion, ”me odotamme.”
Tämä katsahti Bellaan, joka oli ristinyt jalkansa ja tuijotti lattiaa kireän näköisenä. Rebecca ei tiennyt, miten aloittaisi. Sanoisiko hän olevansa pahoillaan? Vai alkaisiko selittämään heti?
”Aloita miten haluat, kunhan sanot jotain”, Alice sanoi hiljaa Rebeccan hätkähtäessä.
”Tuota”, tämä mutisi, ”olen niin pahoillani, Bella. En olisi saanut antaa asioiden lipsua tähän tilanteeseen. Anteeksi.”
Bella kohotti katseensa Rebeccaan. ”Miksi teit niin? Sinä tiesit melkein alusta asti, että minä ja Edward olemme yhdessä.” Hänen äänensävynsä oli kaikkea muuta kuin ystävällinen tai lempeä.
Rebecca huokaisi ja katsoi vuorotellen jokaista vampyyria huoneessa. Rosalie näytti siltä kuin olisi valmis hyökkäämään hänen kimppuunsa milloin vain ja Emmett tämän vierellä näytti myös valppaalta. Jasper istahti juuri Alicen viereen sohvan käsinojalle ilmeettömänä. Tämä oli sulkenut silmänsä. Rebecca siirsi katseensa Edwardin yli tämän vanhempiin, jotka seisoskelivat sohvan takana Rosalien ja Emmettin vieressä. Carlisle ja Esme olivat edelleen huolestuneen näköisiä.
”Bella, sinä tiedät millainen Edward on. Hän vetää minua puoleensa kuin magneetti neuloja. Hän on upea.” Se ei riittänyt Bellalle vastaukseksi.
”Halusitko viedä minut häneltä? Siinä sinä melkein onnistuit, mutta Edward selvästi rakastaa minua enemmän kuin sinua!” Bellan ääni kävi kovemmaksi sana sanalta. Rebecca arveli huutamisen alkavan pian.
”En. Minä yritin sanoa itselleni, etten voi tehdä niin! En halunnut rikkoa teidän välejänne! Ja kun Edward tuli eilen luokseni, en pystynyt hillitsemään itseäni eikä hän selvästikään itseään myöskään.”
Kaikkien päät kääntyivät Edwardiin, joka istui liikkumattomana Bellan vasemmalla puolella.
”Rebecca”, hän sanoi hiljaa luomatta katsettaan kehenkään, ”minä hillitsin itseni niin hyvin kuin pystyin. Jos en olisi hillinnyt ollenkaan, et ehkä seisoisi siinä nyt. Janosin vertasi eilen niin kamalasti.” Edward katsoi Bellaa. ”Mutta myönnän, ettei pelkästään veresi saanut minua tekemään niin, ja tunnen siitä erittäin kovaa syyllisyyttä.”
”Niin, Edward sanoi minulle eilen, että jollei Bellaa olisi, hän ei kieltäisi minua itseltään”, Rebecca sanoi saaden kaikkien päät kääntymään nyt itseensä. Rosalie puristi molemmat kätensä nyrkkiin.
”Valehtelet”, tämä sähähti.
”Ei, hän puhuu totta”, Bella mutisi. ”Edward kertoi minulle ihan kaiken”, hän nousi ylös ja käveli hitaasti Rebeccan luokse kasvoillaan inhon ja vihan sekainen ilme, ”toisin kuin sinä.”
Rebecca hymähti. ”Ei ystäväsi Alicekaan kertonut sinulle mitään. Etkö ole hänelle vihainen? Edes pikkuisen?” Nyt se alkaisi, huuto ja kiistely, Rebecca oli siitä varma.
”Hän halusi Edwardin kertovan itse ja minusta se oli vain hyvä sillä tavoin.”
”Niinkö? Kuule, jos Alice olisi kertonut suudelmasta käytävällä, olisit varmasti estänyt minua ja Edwardia enää tapaamasta muualla kuin koulussa, ja siinä tapauksessa emme olisi täällä keskustelemassa tästä! Ehkä Alice ei olekaan puolellasi?”
Jasper murisi. ”Alice on aina tukenut Bellaa ja tukee nytkin. Hän vain teki niin kuin parhaaksi näki.”
”Kiitos, Jasper”, Bella sanoi kääntymättä katsomaan tätä. Hänen vihansa ja halunsa huutaa kasvoi hänen sisällään hetki hetkeltä suuremmaksi. ”Rebecca, jos et kerta halunnut vahingoittaa välejämme, mikset estänyt Edwardia, kun hän suuteli sinua?”
”En pystynyt! Et sinäkään pysty vastustamaan hänen suudelmiaan!”
”Se on eri asia! Me olemme yhdessä, ja te ette ole!” Bella huudahti. ”Minä luotin sinuun ja luulin, että olemme ystäviä! Ja sinä pidit minua pilkkanasi ja selkäni takana suunnittelit, miten saisit Edwardin huomion itsee-”
”Minä en todellakaan suunnitellut mitään! Tein vain kuten sydämeni sanoi, enkä ajatellut.”
Bella puristi vasemman kätensä nyrkkiin. Hän halusi lyödä tätä punatukkaista petturia niin kovaa kuin vain pystyisi. Mutta hän vain tuijotti vihaisesti tätä ja tarttui oikealla kädellään lasisella pöydällä olevaan kukkamaljakkoon, jossa oli ruusuja.
”Sinäkin taitaisit kaivata viilennystä”, Bella sanoi Rebeccan perääntyessä askeleen taaksepäin. ”Toisaalta tein tämän jo kerran.” Hän katsoi hetken aikaa maljakkoa ja antoi sen tipahtaa käsistään lattialle. Hän oli kuulevinaan Esmen voihkaisevan, kun lasinsirpaleet lensivät pitkin lattiaa.
”Sinä ainakin”, Rebecca mutisi Bellalle, joka astui lasinsirpaleiden yli. Ne kaikki olivat jääneet lähes yhteen kasaan heidän väliinsä. ”Rauhoittuisit, niin voisimme keskustella asiasta ihan rauhassa kuten äsken.”
Bella pudisti päätään. ”Sinä pyysit jo anteeksi, mutta minä en sitä pyyntöä hyväksy. Sinä kerroit, miksi teit niin ja puolustelit itseäsi. Tuskinpa sinulla olisi enää muuta sanottavaa!” Hän tyrkkäsi Rebeccaa molemmilla käsillään ja tämä kaatui lattialle päästäen suustaan ulvahduksen. Bella ei tajunnut, mitä oli tapahtunut ennen kuin makasi itsekin lattialla ja näki Jasperin ja Rosalien hyökänneen Rebeccan luokse. Tämä oli saanut haavan käteensä viereisestä nojatuolista, josta oli ollut esillä parin sentin mittainen rautalanka.
”Ei!” Alice parkaisi ja ryntäsi Edward ja Emmettin kanssa repimään Jasperia ja Rosalieta irti Rebeccasta. Carlisle oli kadonnut paikalta, luultavasti hakemaan lääkärilaukkuaan. ”Päästä irti hänestä. Jasper!”
Bella seurasi Jasperin ja Rosalien taltuttelua lattialta käsin säikähtäneenä. Hän oli kyllä vihainen Rebeccalle ja halusi tämän painuvaan helvettiin, mutta tätä hän ei ollut osannut odottaa. Sen piti olla vain pieni tönäisy, josta ei olisi pitänyt koitua harmia. Bella istui sekavana tunteistaan ja nojasi toista nojatuolia vasten. Emmett oli vetänyt Rosalien pois, mutta tämä yritti rimpuilla vastaan. Edward ja Alice saivat vedettyä Jasperin pois ja he veivät tämän ja Rosalien ulos rauhoittumaan. Bella näki Rebeccan nousevan istumaan ja huomasi tytön tärisevän pelosta. Punaista verta pulppusi tämän kädestä lattialle.
”Bella, vie Rebecca keittiöön”, Esme pyysi. Hän seisoi jäykkänä edelleen sohvan takana eikä hengittänyt. ”Bella.”
Bella nousi ylös ja auttoi Rebeccan pystyyn. He menivät keittiöön, missä Carlisle seisoi lääkärilaukkunsa kanssa vakavan näköisenä pöydän vieressä
”No niin, katsotaanpa sitä haavaasi”, Carlisle sanoi Rebeccan istuessa alas pöydän ääreen. Bella jätti Carlislen hoitamaan tämän kättä ja poistui ulos, missä kaikki muut olivat.
”Se oli lähellä”, Alice sanoi kuulostaen hieman huojentuneelta. ”En ehtinyt nähdä tilannetta tarpeeksi nopeasti estääkseni heitä, anteeksi.”
”Olisit vain antanut minun imeä hänet kuiviin!” Rosalie murisi Emmettille, joka edelleen piteli hänestä kiinni, jottei hän ryntäisi sisään.
”Rebecca varmasti järkyttyi”, Esme totesi hiljaa. Bella nyökkäsi ja näki mielessään kuinka Rebecca oli tärissyt koko matkan keittiöön Carlislen luo.
”Olen pahoillani tästä.” Bella katsoi kaikkia vuorotellen. Hänen vihansa oli hieman laantunut ja syyllisyys painoi nyt hänen sydäntään enemmän. Hän oli melkein tappanut Rebeccan. Niin hän olikin halunnut tehdä koko päivän, mutta nyt kun se oli meinannut oikeasti tapahtua, hän oli säikähtänyt, pahasti.
”Bella, et tiennyt, että näin kävisi”, Edward sanoi lohduttaen. Hän meni Bellan lähelle ja silitti tämän hiuksia. Bella ei torjunut Edwardin kosketusta. ”Olit vihainen ja teit niin kuin sinusta tuntui. Et voinut mitenkään tietää, että hän saisi haavan siitä tuolista.”
”Tuolista?” Bella toisti ja katsoi Edwardia. ”Eivätkö lasinsirpa-”
”Ei. Ne eivät olleet levinneet sinne asti. Nojatuolista oli esillä pieni rautalangan pätkä ja se sai haavan Rebeccan ihoon”, Edward selitti rauhallisesti. ”Carlisle on tainnut kohta saada Rebeccan käden hoidettua. Mennäänkö katsomaan?”
Bella nyökkäsi ja he kaksi lähtivät takaisin sisälle kävellen vieläkin erillään. Bella huomasi ettei Edward hengittänyt, kun he tulivat keittiön ovelle ja näkivät Carlislen napsauttavan laukkunsa kiinni. Rebecca istui tuolissa kalpeana näyttäen sairaalta. Punaisista silmistä päätellen hän oli itkenyt äsken ja pidätteli nyt itkuaan, mutta turhaan. Pian kyyneleet taas virtasivat pitkin kasvoja.
”Onko hän kunnossa?” Edward kysyi Carlislelta.
”On, mutta epäilen hänen tarvitsevan kipsin oikeaan käteensä, se näyttää olevan murtunut”, tämä vastasi kuulostaen vakavalta.
”Jasper puristi kättä liian lujaa”, Edward sanoi hiljaa. ”Carlisle, luuletko, että muut voivat palata sisään?”
”Jotta voitte jatkaa keskustelua? Edward, tämä asia on teidän kolmen välinen, ja olisi riski päästää Jasper ja Rosalie tänne.”
Edward katsoi Bellaa, joka kohautti olkapäitään. Olisiko heillä mitään keskusteltavaa enää? ”Me juttelemme vielä vähän aikaa kolmistaan, jos Rebecca jaksaa.”
Tyttö nyökkäsi kuivaten samalla kyyneliään. Oikeassa kädessä olevaan siteeseen jäi musta tuhru ripsiväristä, joka oli levinnyt ympäri Rebeccan kasvoja. ”Olen… oikeasti todella pahoillani kaikesta.” Hän seurasi Carlislen poistuvan keittiöstä ja katsoi sitten Bellaa, jonka ilme oli muuttumassa taas vihaiseksi. ”Bella, jätän teidät rauhaan ja toivon, että voitte selvittää asiat Edwardin kanssa. En halua teidän eroavan, olette niin hieno pari.”
”Jos vielä haluat suudella Edwardia joskus, muistele silloin tätä päivää. Et ehkä halua enää toiste joutua verenhimoisten vampyyrien lähelle”, Bella sanoi koettaen hillitä vihaa äänessään.
Rebecca hymyili surullisesti. ”Niin, olet oikeassa.” Hän nousi ylös. ”Ehkä vielä joskus annat minulle anteeksi.”
Bella ei sanonut enää mitään, eikä Edwardkaan. Tämä vain huolehti perheensä muualle siksi aikaa, kun Rebecca lähti autollaan kotiin. Bella istui keittiönpöydän ääressä, kun Edward, Alice ja muut palasivat sisälle ja kertoivat Rebeccan lähteneen.
”Edward”, Bella mutisi ja tämä istahti hänen vieressään olevaan tuoliin, ”minä haluan olla yksin. En halua, että tulet yöllä luokseni.”
Tämä nyökkäsi. ”Teen niin kuin haluat.”
***
Oli pimeää. Kuuta, joka olisi voinut valaista yön pimeyttä, ei näkynyt taivaalla. Ainoa valo keskellä yön pimeyttä tuli Swanien talon yläkerrasta, huoneesta, jossa Bella pyöri patjallaan lattialla eikä saanut unta. Hänen mieltään kaihersivat päivällä tapahtunut onnettomuus ja Edwardin suudelmat Rebeccan kanssa. Kun hän vain ajattelikin, näki mielessään rakkaansa painavan huulensa jonkun toisen huulia vasten, jääpiikit hänen sydämensä ympärillä upottivat itseään hitaasti syvemmälle ja syvemmälle. Bella nousi istumaan ja jäi katsomaan pientä valkoista lukulamppua, jonka hän oli siirtänyt pöydältä lattialle.
Miksi, Edward? Sinä aina sanoit, että minä olen se ainoa. Valehtelitko minulle?
Hän nousi ylös ja käveli ikkunan luokse ja tuijotti mustaa maisemaa märän ikkunan läpi. Ulkona satoi ja se rummutti talon kattoa häiritsevästi.
Toivottavasti olet kotona, etkä Rebeccan luona. Jos menit sinne, en anna ikinä sinulle anteeksi.
Bella painoi kätensä ikkunaa vasten. Se tuntui kylmältä, kylmemmältä kuin Edwardin iho, mutta hän silti sulki silmänsä ja kuvitteli pitävänsä kättään tämän rinnan päällä.
Kaipaan sinua. Haluaisin kaiken olevan niin kuin ennen, mutta katkeruus ja viha eivät jätä minua rauhaan.
Hän aukaisi ikkunan äänettömästi ja antoi yötuulen tuulla ja sekoittaa hänen hiuksensa. Sade pyrki sisään tuulen mukana kastellen Bellan kasvoja.
Rakastan sinua, Edward. Haluan vieläkin elää kanssasi ikuisesti. Ikkuna pamahti kiinni. Bella katsahti vaistomaisesti ovelle ja pelkäsi Charlien heräävän, mutta pian hän kuuli tutun kuorsauksen ja huoahti helpotuksesta. Ja toivon, että sinäkin haluat.
***
Aamulla Bella heräsi kovalta lattialta väsyneenä ja kylmissään. Hän oli potkinut peiton pois päältään yöllä ja pyörinyt unissaan, jolloin hän oli kierinyt patjalta lattialle. Hän muisti, mitä oli yöllä ajatellut ja halusi soittaa Alicelle saadakseen tietää, missä Edward oli viime yön ollut.
Bella nousi ylös ja katsahti kelloon. Hänellä olisi tarpeeksi aikaa käydä suihkussa ja puhua Alicen kanssa ennen kouluun lähtemistä. Niinpä hän otti pesutarvikkeensa ja lähti kylpyhuoneeseen.
Vaatteet päälle saatuaan Bella asteli rappusia alas nopeaan tahtiin ja yllättyi pikkuisen nähdessään Alicen istuvan olohuoneen sohvalla. Tietenkin, Alice oli nähnyt, että Bella soittaisi hänelle.
”Huomenta”, Alice sanoi pirteästi Bellalle, joka istui alas hänen viereensä. ”Halusit ilmeisesti soittaa minulle?”
”Niin. Missä Edward oli viime yön?” Bella kysyi heti.
”Kotona. Olisitpa nähnyt hänet. Hän oli todella surullinen ja näin hänen monen monta kertaa lähtevän pois, mutta loppujen lopuksi hän ei oikeasti lähtenytkään. Jos hän olisi, olisin estänyt.”
Bella tunsi kaipauksen nuolen iskevän sydämeensä. Hän voihkaisi. ”Hän meinasi lähteä ulkomaille?”
”Aivan. Me kaikki puhuimme hänen kanssaan vähän aikaa siitä ja sanoimme, että se ei ratkaisisi mitään. Hän väitti kiven kovaa vastaan hokien, että sinun olisi parempi ilman häntä.” Alice tutkaili Bellan säikähtäneen näköisiä kasvoja. ”Älä hätäile, hän ei ole menossa minnekään.”
”Missä hän on nyt?” Bella kysäisi. Hänen äänessään oli pikkuisen hätääntynyt. Ei Edward voisi lähteä pois, ei! Se satuttaisi Bellaa enemmän, pahemmin kuin muutama typerä suudelma Rebeccan kanssa. Edward oli hänen kaikkensa, ei tämä saisi lähteä!
”Kotona. Pyysin Jasperia ja Emmettiä pitämään häntä silmällä. Hän ei ehkä tule kouluun tänään.”
Bella nyökkäsi ja painoi päänsä polviin. Hän halusi soittaa Edwardille, huutaa tälle, että tämän pitäisi unohtaa mokomat lähtöajatukset, mutta toisaalta hän tunsi vieläkin itsensä niin pettyneeksi, ettei hän voisi soittaa. Jos Edward lähtisi se olisi hänen elämänsä loppu, hän romahtaisi totaalisesti ja itkisi hysteerisesti monta päivää tämän perään.
”Bella, oletko sinä kunnossa?” Alice kysyi varovaisesti. Bella kohottautui takaisin istuma-asentoon ja huomasi alkaneensa itkeä.
”Hän ei saa lähteä. Alice, jos hän yrittää lähteä, teidän on estettävä häntä. Sanokaa, että minä kiellän häntä lähtemästä.”
”Hyvä on, Bella. Minä teen niin.”
Alice otti Bellan halaukseensa ja koetti rauhoitella tätä lupaamalla, että kaikki tulisi vielä jokin päivä olemaan hyvin, vaikka se nyt tuntuikin mahdottomalta.
***
Edward ei tosiaan ollut tullut kouluun, eikä myöskään Jasperia tai Emmettiä näkynyt. Bella kysyi jokaisen tunnin jälkeen Alicelta, oliko Edward varmasti kotona ja tämä vastasi joka kerran myöntävästi. Bella koetti olla kysymättä sitä espanjantunnin jälkeen, kun he kolme, hän, Alice ja Rosalie, kävelivät kohti ruokalaa, mutta kysymys lipsahti hänen suustaan ”vahingossa”. Alice ei kuitenkaan pannut pahakseen Bellan kyselyä, hän ymmärsi tämän olevan vain huolissaan.
”Syö, Bella”, Alice kehotti ja ojensi omenansa Bellalle. ”Näytät tavallista kalpeammalta.”
”Johtuisikohan se siitä, että olen väsynyt, vihainen ja huolissani?” Bella kysyi pitäen katseensa pöydän pinnassa. ”En tiedä, mitä tehdä.”
”Minä tiedän.”
Bella kohotti katseensa ja näki Rebeccan seisovan heidän pöytänsä luona. Mustan paidan oikean hihan alta pilkisti valkoinen sideharso, jonka Carlisle oli eilen sitonut.
”Mene pois”, Rosalie pyysi niin nätisti kuin vain pystyi.
”En. Bella, olen todella pahoillani kaikesta ja voin vain kuvitella, miltä sinusta tuntuu.” Rebecca istahti Bellaa vastapäätä. ”Minusta sinun pitäisi antaa Edwardille anteeksi. Jos teet sen, sinun ei tarvitse antaa minulle anteeksi. Minähän olen kaiken tämän syyllinen. Minä-”
”Niin sinä oletkin. Olet satuttanut jo ihan tarpeeksi meitä kaikkia”, Rosalie tuumasi kireänä. Rebecca käänsi katseensa vaaleaan vampyyriin.
”Jos kaipaisin tyhmän blondin mielipiteitä, kertoisin kyllä.”
Rosalie pomppasi pystyyn. Hän näytti vihaiselta. Moni oppilas oli kääntynyt katsomaan, mitä Cullenien pöydässä oikein tapahtui. Rosalie ei kuitenkaan välittänyt vaan tuijotti Rebeccaa hyvin tiiviisti ja vihaisesti kuin antaisi tälle hetken aikaa valmistautua kuolemaansa.
”Rose”, Alice sanoi hiljaa, ”istu alas. Kaikki tuijottavat.”
Rosalie mulkaisi vielä Rebeccaa ennen kuin istui takaisin alas. Hän kääntyi poispäin punapäisestä tytöstä ja tuijotteli ikkunasta ulos.
”Bella, anna hänelle anteeksi”, Rebecca pyysi vielä kerran ja poistui ruokalasta. Kaikki, paitsi Rosalie, Bella ja Alice, seurasivat hänen poistumistaan. Hetken aikaa oli hiljaista, mutta pian suurin osa oppilaista jatkoi taas puhumista.
”Jos olisimme nyt jossain muualla”, Rosalie mutisi kääntyessään Aliceen ja Bellaan päin, ”olisin repinyt häneltä pään irti.”
A/N: Tiedän, tuo "onnettomuus" muistuttaa Uudessa Kuussa tapahtunutta. Vielä yksi luku ja epilogi. Niin ja siitä jatko-osasta tähän.. Ajattelin alkaa tekemään sitä (suunnittelemaan) heti tämän saatuani valmiiksi. Se spoilaisi valitettavasti BD:tä jonkin verran, muttah.. Kiinnostaisiko? Niin ja kommentit ovat tervetulleita.
-
Sietämättömän hyvä! Siis mä oon yhtä aikaa koukussa tähän ja vihaan tätä! :o
Rebecca sais painua.....juuri sinne!
Harmi ku Rosalie ei tappanu sitä (oon raaka ja ehdoton tässä asiassa)
Onneks Edward kumminki tietää ketä ilman ei voi elää :D
Jatkoa innolla ja inholla odottaen, Tällipaju-
-
Sietämättömän hyvä! Siis mä oon yhtä aikaa koukussa tähän ja vihaan tätä! :o
Rebecca sais painua.....juuri sinne!
Harmi ku Rosalie ei tappanu sitä (oon raaka ja ehdoton tässä asiassa)
Onneks Edward kumminki tietää ketä ilman ei voi elää :D
Jatkoa innolla ja inholla odottaen, Tällipaju-
Haa oon ihan samaa mieltä ihan joka sanassa sunkanssa.Se on tosi harmi ettei Rosalie ja Jasper ehtiny tappaa sitä:D,Mutta mä näin tästä jo unta menee hyvin mullaki.Jatkoo vaan nopeesti
-
Jess jatkoa taas ;D!!
Hitot, että Jasper ja Rosalie ei onnistunu tappaa sitä Rebeccaa. :(
Sun ficissä mä pidän Rosaliesta. Se on niin avulias Rebeccan pään repimisessä. :D
Toivottavasti se vika luku tulee yhtä nopeeta kuin nää muut luvut. ;)
-
Oho, jo kaksi lukua lisää tämän päivän aikana, mahtavaa. Juonen kulkua en tällä kertaa osaa kommentoida millään lailla. Tämä kaikki pani jotenkin hiljaiseksi. Mielenkiintoinen ratkaisu, että Rebecca viedään Culleneille juttelemaan. Ja aika jännä, että Rose menetti myös malttinsa tuolla tavalla. :D Kiva muuten, että minäkin annan inspistä näillä turhanpäiväisillä kommenteillani (viittaus kirjojen paiskomiseen).
Eli yksi luku ja epilogi. Harmi, että tämä loppuu, mutta kyllähän sen jo aavisti. Toivottavasti seuraava luku tulee taas mahdollisimman pian. En malta odottaa. ;)
- Amanecer
-
Rosalie on oikeasti tosi ihana tässä fikissä. Tällä menolla mun ei ees tarvi tulla tappaan Rebeccaa, kun Rosalie tekee sen mun puolesta. Mutta tää on liian koukuttava fikki joten äkkiä jatkoa. (Joo kyllä pystyt laittaan kolmannenkin luvun tän päivän aikana :P Ei ny ehkä sentään...)
Mutta kirjotat kyllä tosi hyvin. :)
-
Laita pliis Edward viel vähä anelee..toi oli hyvä ku se heitti ne maidot edwardin päälle..ihanaa...nopeesti seuraavat luvut!!!!!
-
oioioi... ihanaa tekstiä! oo kiltti laita rebecca pois häiritsemästä bellan ja edwardin elämää... :D pliide!! anna heille onnellinen loppu ja kaikkea muutaki kivaa :-*
-
Siis miten ihmeessä sä oikeen voit kirjottaa näin hyvää tekstiä näin nopeesti!!!!! :o :o
Uskomatonta.
Hän halusi lyödä tätä punatukkaista petturia niin kovaa kuin vain pystyisi.
Tässäkin vaiheessa olis voinu käyttää sitä lekaa ;D ;D
-
Hihiii, ihanaa kun tuli jatka näin pian ;>
Tää oli taas tosihyvä osa, ois vaan ollut kivaa jos Jasper ja Rosalie todella olis tappanu Rebecan<3
Yhyy, niinkö vähän tätä on enään jäljellä ;<
Innolla jatkoa ja kaikkea mahdollista siis odotan :)
-
Tällipaju-, kiitos. Aika jännää, että vihaa ja tykkää tästä samalla :D
Eltsu, kiitos. Unta? Millaista? :)
Sini(tiainen), kiitos. Rose on kirjoissa vähän tyly Bellaa kohtaan (spoil (BD) paitsi sit BD:ssä se on aika kiva oikeastaan tätä kohtaa..
Amanecer, kiitos. Joo, toinen luku aamuyöstä ulos ja toinen illemmalla :) Ei siun kommentit turhanpäiväisiä ole, eikä kenenkään muunkaan. Kommenteista saa vaan sitä voimaa kirjoittaa lisää :) Kauhea inspis meneillään, huh huh. Niin, tämä loppuu :-\
Pixie, kiitos. Haha, kolme lukua päivän aikana? Hmm.. Ei, ei, ei ihan ois pystynyt :)
marru, kiitos. Bella oli vähän ärsyyntynyt :) Ja päättipä sitten heitellä murot Edin päälle.
UntenLaiva, kiitos. Jaa-a, tästä luvusta + epilogista selviää, miten Bellan ja Edin mahtaa käydä (ja Reben!).
katriqqq, kiitos. En tiedä, ehkä se johtuu inspiksestä? :) Tai sitten aamuyön huuruissa syntyy parhaimmat tekstit ;D Don't know.. Joo, leka käyttöön.
Purriainen, kiitos. Hmm, en ole varma oletko ainoa, joka ei vihaa Rebeä. Tai no muistaakseni joku on tainnut aiemmin sanoa, että ei vihaa sitä. Usagin... Ai se! Unohdin, että mulla on sellainenkin :o Pitääkin kaivaa se esiin ja katsella, että mitä teen sille. Jos saan jotain ideaa, voisin jatkaakin sitä.
SabSab, kiitos. Niin, vain tämä luku ja epilogi, sit tää on ohi..
Vähän hermoilin tätä lukua kirjoittaessani. Toivottavasti kelpaa, sillä tarinoiden loput eivät ole vahvinta alaani. Pilaan ne aina hätiköimällä... Muttah, olkaa hyvät:
Luku 13
Rebecca katseli sadetta huoneensa ikkunasta istuessaan sängyllään. Hänellä oli sylissään iso, kovakantinen kirja, tyhjää valkoista paperia ja mustekynä. Muutamien viime päivien aikana hän oli miettinyt ankarasti, mitä tekisi, miten voisi edes jollain tapaa hyvittää tekoaan Bellalle ja muille. Yksi vaihtoehto oli pyörinyt hänen mielessään siitä asti, kun Rosalie ja Jasper olivat yrittäneet purra häntä, lähteminen. Rebecca oli ajatellut voivansa lähteä joksikin aikaa Seattleen setänsä luokse, pois Bellan ja Edwardin silmistä.
Minun on pakko lähteä, muuten en saa ikinä rauhaa. Eivätkä Bella ja Edward saa välttämättä sovittua, vaikka heidän välillään onkin niin vahva side, Rebecca ajatteli ottaessaan kynän taas käteensä. Hän pyöritteli sitä sormiensa välissä ja huokaisi. Kukaan heistä ei selvästikään halua nähdä minua. Heidän helpotuksekseen minä lähden huomenna.
Rebecca tuijotti tyhjää paperia edessään. Hän painoi kynän paperille ja ryhtyi kirjoittamaan kirjettä äidilleen ja isälleen. Siinä hän kertoisi lähtevänsä setänsä luokse ja olevansa pahoillaan, ettei kertonut asiasta aiemmin. Rebecca tiesi, että hänen vanhempansa haluaisivat kuulla myös hyvän syyn lähtemiseen, joten hieman totuutta kaunistellen hän lisäsi sen vielä kirjeen loppuun.
’Lähden, koska minun on pakko päästä täältä vähäksi aikaa pois. Satuin loukkaamaan erästä ystävääni hyvin pahasti, ja hän tarvitsee tilaa miettiäkseen asioita. Älkää olko huolissanne, palaan kyllä takaisin parissa viikossa!
Rebecca’
Hän tuijotti paperia hetken ennen kuin taittoi sen kahtia ja kirjoitti toiselle puolelle ’Äidille ja isälle’.
Sitten vielä Bellalle ja Edwardille. Tästä tuleekin vaikeampaa, Rebecca huokaisi ajatuksissaan ja otti kirjan välistä toisen tyhjän paperin ja ryhtyi kirjoittamaan. Siitä kirjeestä tuli pidempi ja se oli täynnä anteeksipyyntöjä ja pahoitteluja. Rebecca pyysi myös kirjeessä monen monta kertaa, että Bella antaisi Edwardille anteeksi. Hän myös kertoi, minne oli lähtenyt ja miksi, ja milloin palaisi, jotta nämä osaisivat valmistautua siihen. Eivät Bella ja Edward sitä tietoa olisi tarvinneet, olihan heillä Alice, mutta Rebecca ei tiennyt tämän voimista.
’Toivottavasti saatte asiat selvitettyä välillänne. En missään nimessä halua teidän eroavan. Kun palaan, haluan nähdä teidät yhdessä, lähekkäin.’
Rebecca luki kirjeen läpi ja taittoi sen pienemmäksi kuin vanhemmilleen osoittamansa kirjeen. Hän otti kirjan välistä nyt yhden valkoisen kirjekuoren, kirjoitti sen taakse ’Edwardille ja Bellalle’ ja sujautti kirjeen sen sisään.
Toivottavasti en pahenna asioita tällä kirjeellä. Se olisi kyllä kaiken huippu!
***
Bella oli alkanut taas puhua Edwardille, kun tämä oli ollut muutaman päivän poissa koulusta eivätkä he olleet nähneet toisiaan. Vihan tunne oli laskenut, mutta pettymys ja katkeruus olivat säilyneet Bellan sydämessä. Hän ei siltikään pystynyt olemaan hiljaa, kun Edward sitten viimein tuli hänen luokseen Alicen pyynnöstä.
”Olin niin huolissani sinusta! Pelkäsin, että olet lähtenyt, vaikka Alice sanoi ettet ole.”
”Bella, halusin antaa sinulle tilaa. Ajattelin, että pystyisit ajattelemaan asioita paremmin, kun en olisi lähelläsi”, Edward selitti. He istuivat Bellan uuden, vaaleapuisen sängyn reunalla.
”Pikemminkin kuvittelin sinut koko ajan Rebeccan huoneen ikkunan taakse”, Bella mutisi. Niin hän oli useana yönä tehnyt, kuvitellut Edwardin katselemassa Rebeccan nukkumista, valvomassa tämän unta. Se ei ollut tehnyt hänelle hyvää. ”Sinä et kuitenkaan ole ollut hänen luonaan.” Bella katsoi Edwardia kysyvästi. ”Ethän?”
”En tietenkään. Olen ollut kotona, sulkeutuneena omaan huoneeseeni. Mietin, miten voisin lähteä ilman, että Alice näkisi. Totesin kuitenkin viimeyönä, ettei se onnistuisi”, Edward kertoi vieden kätensä Bellan hiuksiin. ”Kaipasin sinua ja tuoksuasi.” Hän imi ilmaa keuhkoihinsa ja ilmeisesti samalla Bellan tuoksua.
”Minäkin kaipasin sinua”, Bella sanoi hiljaa hivuttautuen lähemmäs Edwardia, ”mutta olen edelleen hieman vihainen sinulle. En voi käsittää vieläkään, että suutelit jotakuta toista kuin minua. Että tunsit jotain Rebeccaa kohtaan. Minua sattuu, kun vain ajattelenkin asiaa.”
Edward otti Bellan syliinsä hellästi. Hän piteli ensin tätä hyvin varovaisesti lähellään, mutta tämä ei rimpuillut eikä pistänyt millään muullakaan tavalla vastaan.
”Bella, ei sinun tarvitse ajatella sitä. Älä yritä muodostaa kuvaa siitä, mitä tapahtui. En halua sinun kärsivän.”
”Minä kärsin jo.”
”Tiedän. Olen pahoillani siitä. Et saisi kärsiä minun takiani. Tunnen itseni niin syylliseksi.”
Bella nyökkäsi. Kaikilla oli paha olla. Hänellä, Edwardilla ja Rebeccalla. Rosalie tunsi olonsa enimmäkseen vihaiseksi kuin pahaksi, ja Jasper taasen oli alkanut sättiä itseään Rebeccan kimppuun käymisestä. Esme oli huolissaan Bellasta, ja Carlisle Edwardista. Ainoastaan Alice ja Emmett vaikuttivat melko normaaleilta, mutta sisältä hekin olivat täynnä huolta ja suuttumusta.
”Bella”, Edward painoi tämän pään rintaansa vasten, ”minä lupaan, etten enää ikinä loukkaa sinua näin. Ja jos loukkaankin, lupaan, että lähden heti pois silmistäsi.”
Bella ei sanonut mitään. Sanat kuulostivat pahoilta hänen korvaansa, suorastaan surullisilta. Hän tunsi kaipauksen valtaavan sydämensä taas, Edward ei saisi lähteä, vaikka tämä tekisi sen uudestaan kenen kanssa tahansa. Ihan sama suutelisiko Edward miljoonan eri tytön kanssa, kunhan tämä ei jättäisi häntä.
***
Kunhan olet vienyt sen, olet vapaa Edwardista, Bellasta ja muista.
Rebecca kantoi kädessään valkoista kirjettä kävellessään koulun parkkipaikalla kohti Edwardin Volvoa. Hän oli ajatellut laittavansa kirjeen tuulilasinpyyhkijöiden alle, josta Edward varmasti löytäisi sen.
Vielä muutamia askelia, sitten laitat sen paikoilleen ja lähdet Seattleen.
Rebecca oli kuitenkin miettinyt, että sade saattaisi kastella kirjeen niin pahasti ettei sitä ehkä pystyisi lukea. Tosin se sisälsi samoja asioita, mitä hän oli jo aiemmin sanonut ääneen Bellalle ja Edwardille. Kirjeellä ei välttämättä olisi minkäänlaista merkitystä.
”Eikö olisi kivempaa antaa se ihan kasvokkain?” kuului heleä ääni Rebeccan selän takaa. Hän kääntyi ympäri ja näki Alice Cullenin musta sateenvarjo kädessään. ”Minusta ainakin.”
”Bella repisi kirjeen silmieni edessä”, Rebecca mutisi. Hän ihmetteli, mistä Alice oli oikein ilmestynyt siihen.
”Rebecca, minusta sinun olisi parempi kertoa heille päin naamaa, että olet lähdössä. Etkö itsekin ajattele niin?”
Miten ihmeessä hän tietää, että olen lähdössä? Rebecca ihmetteli tuijottaen hölmönä keijukaismaista Alicea, joka seisoi hänen edessään pikkuisen hymyillen. Ehkä hän arvasi?
”Tule.” Alice lähti kävelemään takaisin koululle ja viittoi Rebeccaa mukaansa. Tämä seisoi hetken aikaa paikoillaan, mutta päätti sitten lähteä vampyyritytön perään. Rebecca ei tosiaan ollut odottanut tätä. Hän oli luullut saavansa lähteä kaikessa rauhassa pois, kohtaamatta Bellaa tai Edwardia.
He saapuivat katoksen alle, jossa Edward, Bella, Rosalie ja muut Cullenien perheestä seisoivat. Rebecca käveli hitaasti Alicen jäljessä heidän luokseen. Rosalie hymähti ja risti kätensä rinnalleen nähdessään Rebeccan.
”No niin, kerro heille”, Alice kehotti ja asettui Edwardin viereen seisomaan. Rebecca ojensi kirjeen, joka oli hieman kastunut, Bellalle. Tämä katsoi sitä hetken ennen kuin ryhtyi availemaan kuorta.
”Sinun ei tarvitse lukea sitä”, Rebecca sanoi hiljaa katsellen maahan. ”Tulin vain kertomaan, että olen lähdössä Seattleen setäni luokse joksikin aikaa. Se sama lukee tuossa kirjeessä.”
”Hyvä vaan, että pääsemme mokomasta eroon”, Rosalie mutisi hyvin hiljaa, mutta kaikki kuulivat sen silti.
”Haluan, että sillä välin kun olen poissa, te korjaatte välinne.” Rebecca katsoi vuorotellen Bellaa ja Edwardia, joista toinen oli yllättynyt hänen lähtemisilmoituksestaan. ”En tiennyt, miten voisin korvata tekoni, joten päätin lähteä pois silmistänne, jotta saatte tilanteen ennalleen.”
Bella nyökkäsi. ”Kiitos. Toivottavasti saat selvitettyä päätäsi setäsi luona.” Hän kuulosti tympeältä.
”Enköhän. No, nähdään parin viikon kuluttua.” Rebecca astui muutaman askeleen taaksepäin ja koetti hymyillä. ”Heippa.”
Hän kääntyi ympäri ja alkoi kävellä nopeaa vauhtia autolleen. Bella ja Edward lukivat kirjeen, minkä jälkeen Bella repi sen palasiksi ja tunki takkinsa taskuun. Hän ei tekisi mitään sillä kirjeellä, ei Edwardkaan, joten turha sitä olisi säästää.
”Täällä on kylmä. Mennään sisälle.”
***
Ensimmäisen tunnin aikana, jolloin Bellalla ja Edwardilla oli matematiikkaa opettaja Varnerin kanssa, Bella tunsi olonsa omituisen helpottuneeksi. Hän tiesi, ettei törmäisi Rebeccaan seuraavien viikkojen aikana, eikä Edwardkaan näkisi tätä. Ehkä helpottuminen johtui siitä, että hänen ei tarvitsisi huolehtia niin paljon sitä, että mahtoiko Edward olla Rebeccan luona. Totta kai Edward voisi aina nopeasti juosta Seattleen, mutta Bella ei nähnyt siinä ajatuksessa mitään järkeä sillä hetkellä.
Kun tunti loppui, Alice juoksi Bellaa ja Edwardia vastaan käytävällä. Hän veti nämä sivummalle ja selitti nähneensä välähdyksiä Rebeccasta, huolestuttavia sellaisia. Bella kohautti olkiaan ja sanoi, ettei se välttämättä olisi mitään, ja Edward muistutti, että tulevaisuus voisi aina muuttua. Alice nyökkäsi, mutta hän oli varma, ettei se muuttuisi.
”Millaisia välähdyksiä oikein näit? Mitä niissä tapahtui?” Edward kysyi maltillisesti. Bella nojasi seinää vasten huokaillen. Hän oli juuri päässyt Rebeccasta eroon ja nyt Alice oli tullut selittämään välähdyksistään, jotka koskivat tätä.
”Epäselviä, mutta näen huoltoaseman ja pari miestä”, Alice kertoi.
”Seuraa tilannetta seuraavan tunnin ajan ja jos näet jotain merkittävää, kerro meille”, Edward sanoi ja Alice nyökkäsi. ”Jos hän on vaarassa, lähden hänen peräänsä.” Se sai Bellan hereille. Hän katsahti Edwardiin hätääntyneenä ja sekavana.
”Mitä? Ei, et sinä voi lähteä hänen peräänsä!”
”Bella, minä olen ainoa johon hän luottaa meistä. Sitä paitsi emme ole edes varmoja Alicen näyistä.”
”En halua, että lähdet hänen peräänsä”, Bella sanoi tiukasti puristaen matematiikan kirjaa rintaansa vasten. Hänen mielessään pyöri mielikuva Edwardista ja Rebeccasta ajamassa yhdessä auringonlaskuun.
Edward laski kätensä Bellan olkapäille, mutta tämä ravisti ne pois. ”En luultavasti joudu lähtemään. Jos lähden, palaan kyllä takaisin luoksesi. Luota minuun.”
’Luota minuun?’ Bella toisti mielessään. Miten voin luottaa sinuun, kun haluat ilmiselvästi juosta Rebeccan perään! Hän sotkee kaiken vaikkei olekaan täällä.
***
Toisen tunnin kuluttua Alice veti heidät taas syrjemmäs, tällä kertaa ihan ulos saakka ja selitti nähneensä lisää hämäriä välähdyksiä metsästä. Bella katseli Edwardia, kun he kuuntelivat Alicea. Hän arveli Edwardin ottavan autonsa ja lähtevän Rebeccan perään. Hän oli niin varma, ettei hätkähtänyt, kun Edward otti Volvonsa avaimet esille.
”Minä lähden hänen peräänsä”, tämä sanoi puristaen avaimia kädessään.
”Haluatko, että lähden mukaan?” Alice kysyi, mutta Edward pudisti päätään ja kääntyi katsomaan Bellaa, joka tunsi olonsa hylätyksi.
”Jää sinä hänen luokseen ja koita saada hänet uskomaan, että tulen takaisin”, Edward pyysi. Alice nyökkäsi. ”Bella, minä en aio karata hänen kanssaan. Tiedän, että sinä ajattelet niin, vaikken pystykään lukemaan ajatuksiasi. Tulen takaisin niin pian kuin mahdollista, tiedät sen sydämessäsi.”
Bella halasi Edwardia tiukasti. Hän ei olisi halunnut päästää tätä menemään Rebeccan perään. Se teki hänen olonsa kurjaksi ja surulliseksi. Mitä jos Edward ei palaisikaan? Se olisi kaiken loppu.
***
Sinä päivänä aika tuntui kuluvan äärettömän hitaasti, ainakin Bellan mielestä. Tunnilla istuskelut ilman Edwardia olivat tylsiä, eikä hiljaisessa ruokapöydässäkään istuminen ollut suurinta herkkua. Alice tarkkaili tulevaisuutta aina tilaisuuden tullen ja ilmoitti, jos jotain uutta ilmeni. Bella oli varmuuden vuoksi pyytänyt ystäväänsä tarkkailemaan myös Edwardia, jos tämä päättäisikin lähteä Rebeccan matkaan. Alice kuitenkin rauhoitteli häntä ja sanoi, ettei niin kävisi. Mutta Bella ei voinut olla varma asiasta. Häntä väsytti, hän oli huolissaan ja täynnä suuttumuksen ja katkeruuden sekaisia tunteita. Muutamien päivien takaiset mielikuvat Edwardista ja Rebeccasta nousivat pintaan viimeisellä tunnilla, ja Bella oli erittäin surullisen näköinen kävellessään ulos sateeseen.
Edward lupasi palata niin pian kuin mahdollista, mutta milloin se on? Tänä iltana? Huomenna? Ylihuomenna? Bella mietti suunnatessaan kohti parkkipaikkaa. Tai ehkei koskaan.
Hän nosti katseensa maasta ja näki Alicen, Rosalien, Jasperin ja Emmettin seisovan hopeisen Volvon luona Edwardin kanssa. Bella ilostui näkemästään ja hymyili hieman itsekseen. Rebeccaa ei näkynyt, ja Edward oli palannut niin kuin oli sanonut.
Hän ei jättänytkään minua.
Bella kiirehti muiden luokse ja kuuli heidän keskustelevan vakavina.
”No, löytyikö Rebecca?” hän kysyi asettuessaan Alicen ja Rosalien väliin ja suuntasi katseensa Edwardiin.
”Ei”, tämä vastasi lyhyesti.
”Edward juuri kertoi, että oli löytänyt Rebeccan auton näkemältäni huoltoasemalta”, Alice alkoi selittää tarkemmin. Hän näytti vakavalta, niin kaikki muutkin (paitsi Rosalie, joka katseli välinpitämättömänä taivaalle). ”Hän oli myyjän mukaan tankannut ja ostanut vähän syötävää ja sitten lähtenyt luultavastikin takaisin autolleen. Edward tutki läheisen metsän, mutta hän ei löytänyt mitään. Ei minkäänlaisia jälkiä Rebeccasta.”
”Paitsi hyvin valju hajujälki”, Edward lisäsi. ”En senkään avulla päässyt kunnolla jäljille.”
Bellasta alkoi tuntua oudolta. Oliko Rebecca kuollut? Olivatko Alicen näyissä olleet miehet vieneet Rebeccan metsään ja tehneet tälle jotain? Tappaneet? Ajatus värisytti Bellaa ja sai hänet tuntemaan syyllisyyttä.
”Hän on luultavasti kuollut”, Alice sanoi hiljaa sulkiessaan silmänsä. Hän koetti nähdä Rebeccan tulevaisuutta, mutta turhaan. Kaikki oli hyvin hämärää, lähes pelkkää mustaa. ”En näe mitään.”
Bella pudisti päätään. ”Jos hän on vain kadoksissa? Emme voi tietää.”
”Alice näkisi, jos hän olisi kadoksissa, Bella”, Jasper sanoi. ”Nyt hän ei näe mitään.”
”Ehkä hän on liian kaukana?” Bella ehdotti epätoivoisesti. Hän tiesi, että se oli turhaa. Alice oli varmaan oikeassa, Rebecca taisi olla kuollut.
***
”Jos en olisi ollut hänelle niin kamala, hän olisi vielä elossa”, Bella selitti hysteerisenä Edwardille. He istuivat hänen huoneessaan sängyllä. Bella poti kamalaa syyllisyyttä siitä, että Rebecca mitä todennäköisimmin ei enää palaisi takaisin.
”Bella, rakas, ei ole vielä varmaa, onko hän kuollut”, Edward koetti lohduttaa.
”Mutta Alice sanoi, ettei näe mitään! Eikö se jo sano, että hän-”
Edward veti Bellan syleilyynsä. ”Ei. Bella, minäkin tunnen syyllisyyttä tästä. Jos olisin hillinnyt itseni Rebeccan kanssa, emme nyt istuisi tässä potien syyllisyyttä.”
Bella painoi päänsä Edwardin olkapäälle. Hiljalleen muutama kyynel vieri pitkin hänen poskeaan. Kaikki se viha ja katkeruus oli pienentynyt hyvin pieneksi pisteeksi hänen sydämessään, jonka syyllisyys oli vallannut omakseen.
”En voi uskoa tätä. Vielä vähän aikaa sitten toivoin, ettei häntä olisi olemassa ja nyt häntä ei varmaan olekaan”, Bella sanoi hiljaa Edwardin kuivatessa hänen kyyneleensä. ”Minä tapoin hänet.”
”Älä sano noin. Sinä olit kaukana hänestä, kun hän katosi. Sinulla ei ole mitään tekemistä sen kanssa.”
Bella painautui tiukemmin Edwardia vasten. Tämä alkoi hyräillä tuutulaulua ja toivoi sen rauhoittavan Bellaa edes hieman. Mutta vaikutus oli suurempi. Hän nukahti Edwardin syliin itkettyään aikansa.
***
Kuukausi oli vierähtänyt nopeaan ja sekä Forksin että Seattlen poliisi oli sen aikana tutkinut Rebecca Parkerin katoamista. Hänen vanhempansa olivat soittaneet poliisille soitettuaan ensin Seattleen Rebeccan sedälle, joka oli sanonut, ettei tyttö ollut tullut luokseen. Syntyi suuri tutkinta ja etsintä, josta ei kuitenkaan ollut minkäänlaista hyötyä, mitään ei löydetty. Poliisi oli toistaiseksi todennut Rebeccan kadonneeksi, ei vielä kuolleeksi.
Cullenit olivat käyneet haravoimassa huoltoaseman läheistä metsää myöskin, mutta hekin olivat yhtä epäonnisia, kuten poliisit. Rebecca oli kadonnut taivaan tuuliin, eikä kukaan Culleneista uskonut, että tämä löydettäisiin. He olivat viimeisten parin viikon aikana tulleet entistä varmemmiksi siitä, että tämä oli kuollut.
Kuluneen kuukauden aikana oli tapahtunut sentään jotain iloista, kun Bella vihdoin oli antanut Edwardille anteeksi. Tämä oli siitä lähtien pysynyt Bellan luona koko ajan, jättämättä tyttöä hetkeksikään yksin. Se oli Bellasta ehkä hiukan tarpeetonta, hän kyllä luotti Edwardiin, muttei niin kuin ennen.
”Ihanaa, että kaikki on taas hyvin”, Esme sanoi iloisesti. He kaikki istuivat Cullenien talon olohuoneessa. Rikkoontunut maljakko oli korvattu uudella, muttei läheskään yhtä hienolla. ”Ainakin meidän osaltamme.”
”Niin”, Rosalie mutisi hyvin hiljaa, ”hyvä, että häirikkö on poissa.”
Kukaan ei kiinnittänyt hänen kommenttiinsa huomiota. Rosalie oli Rosalie, eikä toisenlaiseksi muuttuisi.
”Esme on oikeassa”, Alice myötäili ottoäitiään. ”On ihanaa, kun perhe on koossa taas.”
”Eihän se edes hajonnut missään vaiheessa”, Emmett huomautti. ”Bellan ja Edwardin välit vain vähän kiristyivät, siinä se.”
”Se kuitenkin vaikutti meihin kaikkiin, Em”, Alice sanoi.
Bella ja Edward hymyilivät istuessaan sohvalla vierekkäin. Edward kuiskasi jotain Bellan korvaan, tämä nyökkäsi.
”Anteeksi, mutta me poistumme yläkertaan”, Edward ilmoitti noustessaan ylös. Hän nosti höyhenen kevyesti Bellan syliinsä ja lähti viemään tätä yläkertaan, huoneeseensa. ”Kerroinko jo tänään, että rakastan sinua?”
Bella näytti miettivältä hetken. ”Taisit sinä sanoa noin aamulla, en ole ihan varma.” Hän painoi huulensa Edwardin kylmää poskea vasten. ”Minäkin rakastan sinua.”
Huoneessaan Edward laski Bellan mustalle nahkasohvalle ja kävi sulavin liikkein tämän vierelle. Nopeasti hän kaappasi tämän takaisin syliinsä ja suuteli tätä.
”Edward.”
”Niin, Bella?”
”Sanoinko jo olevani pahoillani siitä, kun kaadoin murot päällesi?” Bella katsoi Edwardia ja odotti. Tämä hymyili tutulla vinolla tavallaan ja alkoi nauraa. ”Voi, Bella, älä ole pahoillasi siitä. Se huvitti minua enemmän kuin suututti.”
Bella tuijotti Edwardia epäuskoisena. ”Oikeasti?”
Tämä nyökkäsi. ”Taisit olla aika vihainen minulle?”
”Etkö muka huomannut?”
”Valitettavasti huomasin.”
Bella huokaisi ja painoi päänsä Edwardin kovaa ja kylmää rintaa vasten. Tuntui hyvältä olla rakkaansa sylissä, olipa syli sitten pehmeä tai ei.
”En halua menettää sinua”, hän kuiskasi.
”Ei hätää, olen aina luonasi”, Edward lupasi.
Bella luotti tämän sanoihin sataprosenttisesti. Edward oli nyt hänen, ainoastaan ja vain hänen, ja asia tulisi aina olemaan näin. Siitä hän pitäisi huolen.
A/N: Tässä tämä nyt melkein sitten onkin. Vielä epilogi, joka valaisee Rebeccan kohtaloa. En voi uskoa, että tämä on sitten ohi… Toivottavasti ei ole virheitä tässä luvussa (sanoja puutu tai mitään, huomasin joitakin sanoja puuttuvan, kun luin tätä läpi virheiden varalta). Kommentteja?
-
Hassua, että tässä tämä nyt sitten oli : o Koukkuunhan tuohon jäi (: Ja tuo Rebecan kohtalo todella jäi vaivaamaan. Kuoliko Rebecca? jos, niin miten? Tekivätkö ne miehet mitä Alice näki, hänelle jotain? No, en voi muuta sanoa kuin että olet mahtava kirjoittaja (:
Tämä oli tosiaankin ensimmäinen fic mihin koskaan kommentoin, joten mitään rakentavaa kommenttia en valitettavasti osaa antaa.
Epilogia odotellessa.
- `mus
-
Mmm... Kohta se loppuu. Jäi häiritsemään mitä Rebecalle tapahtui. Epäilen, että häestä tuli vampyyri ja hän lähti jonnekkin hevon perseeseen tai sitten joku imi hänestä kaiken veren ja hävitti ruumiin hyvin. Toivottavasti saan pian nähdä miten tässä käy. Rosalie on kyllä lutuinen tässä ficissä kun se on niin äreä... Miksi muuten Emmett ei ole vielä lohdutellut/puolustellut sitä? Noh, ihan sama!
Jatkoa pian? Kiitos!
Kiitän ja kumarran
-
”Sanoinko jo olevani pahoillani siitä, kun kaadoin murot päällesi?” Bella katsoi Edwardia ja odotti. Tämä hymyili tutulla vinolla tavallaan ja alkoi nauraa. ”Voi, Bella, älä ole pahoillasi siitä. Se huvitti minua enemmän kuin suututti.”
NE MUROT!!! HAHAHAHAHAHAHAHAH!!!!! ;D ;D ;D ;D ;D
Oikeesti ihan upeeta tekstiä! Äkkiä se viimenen osa!! :D
-
Muakin jäi mietityttämään se Rebecca. Toivon vaan että siitä ei tullu vampyyriä.
Sillon se kuitenkin yrittäis taas Ediä itteleen. *mustasukkainen Bellan puolesta*
En vaan voi luottaa siihen. (mikä on kyllä aika outoa koska sehän on sun keksimä hahmo.)
Toivottavasti se epilogi tulis pian muuten räjähän täällä jännityksestä. ::)
-
Jes, tähän on tullut jatkoa. Jostain syystä janoan epilogiinkin jonkun viittauksen Edward/Rebeccaan... ehkä draama on mahdottoman mehukasta tai olen vain vinksahtanut. Epilogi peliin vaan.
-
Purriainen, kiitos. Tiesin, että Reben kohtalo jäisi vaivaamaan, mutten halunnut pistää sitä lukuun 13, joten päätin (itse asiassa jo aikoja sitten :) ), että epilogi saa valaista Reben kohtaloa.
`mus, kiitos. Epilogi valaiskoon Reben kohtaloa :) En minäkään aina osaa antaa rakentavaa kommenttia.
Nabi., kiitos. Ai niin, Emmett :o Voi vitsi, miksei miulle tullut tuota mieleen? Hyvähän sitä on nyt näin jälkeenpäin ajatella... ;D
katriqqq, kiitos. Murot :D Äkkiähän tämä tulikin, hih..
Sini(tiainen), kiitos. Rebe on vähän sellainen juu, vähän kiero. Eikä häneen tarvitse luottaa, vaikka onkin minun luoma hahmo :)
Ayos, kiitos. Kaipaat Ed/Rebeä? *ideoita syntyy mielessä* Ei, en usko, että olet vinksahtanut, draama on vain niin käsittämättömän koukuttavaa :)
Nyt tämä on sitten valmis. Olkaa hyvät, viimeinen silaus ficilleni:
Epilogi
Joka puolella oli pimeää, pelkkää mustaa. Rebecca Parker voihki, sätki ja huusi kivusta. Hän ei tiennyt, missä hän oli, hän ei välittänyt siitä. Hän vain halusi kivun loppuvan nopeasti. Mutta se vain yltyi ja sai hänet näkemään viime hetkensä ennen tätä, ennen kuolettavaa kipua…
Rebecca ajoi huoltoaseman pihaan, joka oli lähes tyhjä. Yksi valkoinen Volvo oli pysäköity lähelle itse rakennusta. Hän katsoi autoa pitkään ja huokaisi, se oli melkein samanlainen kuin Edwardilla.
’Unohda heidät, olet nyt pääsemässä vähäksi aikaa eroon heistä’, Rebecca sanoi itselleen pysäytettyään autonsa. Hän aikoi tankata ja ehkä ostaa hieman juotavaa ja syötävää ajomatkaa varten. ’Hekin unohtavat sinut, Rebecca.’
Hän nousi autostaan ja alkoi tankata. Kun hän oli sen tehnyt, hän ajoi autonsa parkkiin huoltoaseman rakennuksen kulmalle ja lähti sisälle. Siellä oli miellyttävän lämmintä.
’En tarvitse kauheasti mitään ruokaa mukaani.’ Rebecca käväisi hakemassa kylmäkaapista pullon vettä ja meni kassalle. Hän nappasi valkoisesta korista suklaalevyn, maksoi ostoksensa ja tankkauksen ja lähti takaisin sateeseen. ’Olen ihan varma, että Bella repi kirjeeni. Tai jos ei hän niin sitten Rosalie. Tai ehkä Edward.’
Hän oli juuri saapumassa autolleen, kun näki silmäkulmastaan kaksi pitkää, tummahiuksista miestä rakennuksen kulmalla. Hän huomasi toisen miehen ottavan pari askelta lähemmäs häntä.
”Hei”, mies sanoi. Rebecca pysähtyi ja kääntyi katsomaan tätä. Mies näytti suunnilleen kaksikymppiseltä ja oli melko lihaksikas. ”Näytät melko yksinäiseltä. Etkö haluaisi seuraa?”
Rebecca pudisti päätään. Toinenkin mies asteli lähemmäs häntä. Tämä oli hintelämpi ja lyhyempi kuin ystävänsä.
”No, miksi et? Tule nyt, pidetään vähän hauskaa”, lihaksikkaampi miehistä sanoi ja vinkkasi silmää. Rebecca käänsi selkänsä ja oli menossa autolleen, kun tunsi käsien tarttuvan hänen vyötäröstään.
”Mitä sin-”, Rebecca yritti huutaa, mutta toinen miehistä peitti hänen suunsa kädellään. Rebeccaa pelotti, keitä nämä miehet olivat, mitä he halusivat?
”Shh, tottele vain meitä, niin sinulle ei käy huonosti”, lipevä ääni kuiskasi. ”Evan, anna huivi.”
Rebecca yritti rimpuilla irti, kun miehet asettivat hänen silmilleen huivin. Hän toivoi, että joku näkisi, mitä tapahtui, mutta moottoritie oli kauempana, eikä huoltoasemalla ollut myyjän ja yhden kahvilla olevan asiakkaan lisäksi muita kuin he. Ympärilläkin oli vain metsää. Rebecca potki ja riuhtoi, kun miehet lähtivät kantamaan häntä jonnekin, mitä ilmeisemmin metsään.
’Minne he oikein vievät minua?’ Rebecca mietti. Häntä oli alkanut pelottaa. Mitä jos miehet olisivat murhaajia ja hän olisi heidän seuraava kohteensa? Tai ehkä miehet vain halusivat rahaa ja pelottelivat häntä tällä tavalla.
Tuntui kuluneen hyvin pitkä aika, kunnes Rebecca tunsi heidän pysähtyvän. Hänet laskettiin pehmeälle, sammalen peittämälle maalle. Rebecca ei tajunnut heti, ettei miehen käsi enää ollut hänen suunsa ympärillä, mutta kun hän tajusi sen, oli jo liian myöhäistä. Miehet olivat laittaneet toisen huivin hänelle suukapulaksi, jottei hän pystyisi huutamaan.
”No niin, oletkos nyt kiltti”, matala ääni sanoi ja nauroi perään. Rebecca koetti nousta ylös, mutta vahvat kädet lukitsivat hänet maahan. ”Tämä onnistuu paljon helpommin, jos et rimpuile. Pääset nopeammin pois.”
Rebecca ei välittänyt vaan koetti edelleen vapautua, mutta se oli mahdotonta, kun toinen miehistä piteli hänen käsivarsistaan kiinni. Pian hän tunsi lämpimät kädet paitansa alla ja yritti huutaa huivin läpi, turhaan. Miehet nauroivat ilkeästi.
”Lupaan, ettei tämä satu, jos rauhoitut.”
Rebecca tunsi miehen avaavan hänen farkkujensa napin ja vetoketjun. Silloin hän tajusi, mitä oli tapahtumassa ja alkoi pyristellä hurjasti vastaan. Toinen miehistä ei kuitenkaan välittänyt vaan veti Rebeccan housut nilkkoihin asti…
Kipu tuntui helvetilliseltä. Rebecca huusi entistä lujempaa, suorastaan kirkui, mutta hän ei kuullut kenenkään sanovaan yhtään lohdullista sanaa, taikka tuntenut rauhoittavaa kosketusta ihollaan. Hän oli varma, että kuolisi kipuun.
Hän makasi maassa pelosta ja järkytyksestä kankeana. Hän ei kuullut mitään muita ääniä kuin linnun laulun ja tuulen, joka viuhui puiden oksissa. Kukaan ei enää pidellyt häntä käsivarsista kiinni, kukaan ei koskettanut häntä enää laisinkaan. Farkkuja hänellä ei ollut jalassa, vain valkoiset alushousut.
Rebecca repi siteen silmiltään ja itki. Hän kietoi kätensä itsensä ympärille ja tunsi itsensä likaiseksi. Miksi, miksi hän? Tuntemukset kauheasta kokemuksesta olivat painautuneet syvälle hänen mieleensä.
Rebecca aukaisi silmänsä ja katseli varovaisesti ympärilleen. Pelkkää metsää, vihreää. Ja vaaleansiniset farkut parinkymmenen sentin päässä hänestä.
’En voi uskoa, että tämä tapahtui minulle’, Rebecca nyyhkytti ajatuksissaan. Hän nousi käsivartensa varaan ja kurottautui nappaamaan farkut käsiinsä. ’Muistan vieläkin heidän murahdukset, voihkaisut ja inhottavan kosketuksen.’ Hän alkoi vaivalloisesti pukea farkkuja päälleen. ’Ehkä Jumala rankaisi minua tällä tavalla Edward Cullenin kanssa vehtauksesta ja Bellan pettämisestä.’
Rebeccan saatua housut takaisin jalkaan, hän katseli ympärilleen tarkemmin. Hän näki läheisen kuusen juurella jotain mustaa, hänen laukkunsa. Hitaasti, mutta varmasti, hän lähti konttaamaan kohti kuusta. Oksat pistelivät hänen paljaita käsiään, ja hän tunsi kehonsa raskaaksi.
’En jaksa!’
Rebecca lysähti maahan makaamaan selälleen. Hän tuijotteli taivasta, jonka harmaat sadepilvet olivat peittäneet. Pian alkaisi sataa, hän oli varma siitä.
”Tulisipa joku hakemaan minut pois…”, Rebecca mumisi vaipuen mustaan tiedottomuuteen…
Hän tunsi kivun vähenevän ja ajatteli selviävänsä. Tuskaisan poltteen lakattua hän lakkasi liikehtimästä ja vain kuunteli. Mitään ei kuulunut, oli täysin hiljaista. Linnunlaulu oli lakannut jo ajat sitten. Hän tunnusteli alustaa, jolla makasi, se tuntui pehmeältä, satiiniselta. Missä hän oli?
Lopulta Rebecca avasi silmänsä. Ensimmäisenä hän näki harmaan katon, josta roikkui pyöreä, musta lamppu. Hän nousi istumaan ja katseli ympärilleen. Huone oli hänen omaa huoneettaan hieman isompi ja sen seinät olivat harmaat. Lattia oli tummaa puuta. Sängyn, jolla hän istui, vieressä oli suuri, musta vaatekaappi ja sen vastakkaisella seinällä pyöreä kello, joka ilmoitti ajan olevan varttia yli kaksitoista. Oli selvästi päivä, sillä huoneen suuresta ikkunasta tulvi valoa, joka valaisi koko huoneen.
Missä oikein olen?
Rebecca kiinnitti huomiota vihdoin itseensä. Hän tunsi olonsa omituiseksi, aivan kuin hän ei olisi syönyt päiväkausiin. Hän ei kyllä tiennyt, kuinka monta päivää oli ollut tajuttomana.
Huoneen ovi aukeni narahtaen ja ystävällisen näköinen nainen, jolla oli mustat, puoliselkään ylettyvät hiukset, asteli sisään. Rebecca tuijotti naista kysyvän näköisenä. Tämä oli pitkä ja näytti jonkin verran yli kolmikymppiseltä, ehkäpä 35-vuotiaalta. Naisella oli valkomustaraidallinen mekko.
”Näytät heränneen”, nainen sanoi lempeästi. ”Minä olen Caroline, ja sinä taidat olla Rebecca?”
”Joo”, Rebecca vastasi. Kuullessaan oman äänensä, hän hätkähti. Se kuulosti erilaiselta kuin ennen, jokseenkin kauniimmalta. ”Missä minä olen? Kuinka kauan olen ollut täällä? Mistä tiesit nimeni?”
”Noh, kaikki aikanaan, Rebecca.” Caroline hymyili miellyttävästi. ”Adam! Hän on herännyt.”
Ei ehtinyt kulua lähes sekuntiakaan, kun Carolinea lyhyempi mies, Adam, ilmestyi huoneen ovelle. Hänellä lyhyet, vaaleat hiukset ja hän vaikutti olevan ikävuosissa lähellä neljääkymmentä. Ruohonvihreä paita ja mustat, suorat housut pukivat miestä erittäin hyvin.
”Hei. Olen Adam”, mies esittäytyi Rebeccalle kohteliaasti. ”Miten voit?”
Rebecca tuijotti vuorotellen Carolinea ja Adamia, jotka katselivat häntä uteliaina, hieman varuillaan. ”Ihan hyvin, tunnen oloni vain hyvin oudoksi, tyhjäksi. Minulla taitaa olla nälkä.”
Mies ja nainen katsahtivat toisiinsa nopeasti. Rebecca pani silloin merkille, että heillä molemmilla oli erittäin tummat silmät. Hän oli nähnyt ne jossain ennenkin, hän oli varma siitä, muttei muistanut missä.
”Älä hätäile, ruokapuoli järjestyy kyllä. Luuletko, että jaksat odottaa siihen asti, kunnes olemme esitelleet talomme?” Caroline kysyi.
Rebecca nyökkäsi epävarmana. Hän ei ollut ikinä tuntenut näin suurta näläntunnetta. Hän mietti, mistä se mahtoi johtua. ”Toki. Tuota, missä me siis olemme?”
”Forksin rajalla”, Adam vastasi. Hänellä oli matala, sointuva ääni. ”Tule, niin esittelemme sinulle kotimme, joka on tästedes myös sinunkin kotisi.”
Rebecca ei ymmärtänyt viimeistä lausetta, muttei kehdannut kysyä mitään. Hän lähti Adamin ja Carolinen kanssa kiertelemään taloa, joka osoittautui melko suureksi siihen nähden, että siellä asui vain kaksi henkilöä (Rebeccan olettamuksen mukaan). Makuuhuoneita oli talossa yhteensä neljä. Keittiö oli pieni ja se näytti siltä kuin sitä ei olisi käytetty vähään aikaan. Rebecca ei kysellyt mitään kierroksen aikana, ihasteli vain huoneita ja kuunteli Carolinen selittelyä kaksikerroksisesta talosta. Kun he saapuivat olohuoneeseen, joka sijaitsi alakerrassa, Caroline ojensi Rebeccalle tämän musta laukun.
”Tutkimme lompakkoasi ja näimme nimesi monissa eri korteissa. Siitä tiesimme nimesi”, Adam kertoi. Hän ja Caroline jäivät seisomaan television eteen, kun Rebecca istahti valkoiselle nahkasohvalle penkoen laukkuaan.
”Onhan kaikki tallella?” Caroline kysyi katsellen Rebeccan touhua.
”Pitäisi olla”, tämä vastasi tiputtaessaan tavaroita lattialle. ”Hupsis.” Rebecca kumartui nostamaan huulirasvansa ja lompakkonsa lattialta, mutta jähmettyi paikoilleen nähdessään kasvonsa pienestä pyöreästä peilistä, joka oli myös tippunut lattialle. Hän tuijotti omaa kuvaansa hetken aikaa järkyttyneenä.
”Onko kaikki hyvin?” Adam kysäisi tutkien Rebeccan kasvojen ilmettä.
Tämä nosti peilin lattialta ja katsoi itseään tarkemmin. Hänen piirteensä näyttivät kaunistuneen, mutta hänen punaiset, lähes olkapäille ylettyvät hiukset olivat sekaisin. Ja silmät… Hänen silmänsä olivat kirkkaanpunaiset. Rebecca tuijotti niitä hämmästyneenä, sekavana.
”Minä… Minä haluan kuulla kaiken!” hän huudahti säikähtäneenä luoden katseensa Carolineen.
Tämä nyökkäsi ymmärtäväisen näköisenä. ”Me olimme kuljeskelemassa metsässä Adamin kanssa, kun haistoimme tuoreen ihmisveren. Jatkoimme matkaamme sinne suuntaan, mistä tuo taivaallinen tuoksu tuli. Sitten näimme sinut makaamassa siellä keskellä sammalia ja oksia. Minun kävi sääliksi, kun näin noin kauniin tytön yksin, selvästi riutuneena.” Caroline loi katseensa Adamiin. ”Mieheni ja minä päätimme tuoda sinut talollemme ja keskustelimme siitä, mitä tekisimme. Adam ei halunnut heittää sinua hukkaan, hän sanoi sinun olevan vahva persoona ja niinpä hän halusi luoda sinusta entistä vahvemman. Minä hyväksyin päätöksen ja teimme sen. Muutimme sinut.”
”Vampyyriksi”, Rebecca sanoi hiljaa. ”Tämä nälän tunne…se onkin janon tunne. Ja nämä silmät…”
”Silmäsi muuttuvat ajan ollen, kunhan juot eläinten verta. Me teemme niin”, Adam kertoi. Rebecca nyökkäsi. ”Miksi minusta tuntuu siltä, että tiedät jo jotain vampyyrina olemisesta?”
Rebecca huokaisi kärsimättömänä. Hänen nälkänsä, joka olikin osoittautunut janoksi, oli suuri. Hän tarvitsi verta, pian. ”Lukiossa oli vampyyreja, minä ystävystyin yhden kanssa ja sain selville salaisuuden. Ystäväni kertoi minulle vähän asioista.”
Hän katsoi taas itseään peilistä. Punaiset silmät kiehtoivat häntä suuresti ja se kauneus, ihon virheettömyys, uskomatonta. Hän oli nyt vampyyri, kuten Edward ja tämän perhe.
Jokin päivä, Rebecca ajatteli, me kohtaamme, Edward Cullen. Silloin takuulla hämmästyt näkemästäsi.
A/N: Nyt se on loppu :'( Nautin todella paljon viimeisten lukujen kirjoittamisesta. Kiitos kaikille kommentoijille ja lukijoille! En aio missään nimessä lopettaa kirjoittamista, joten saatte iloksenna tai kauhuksenne vielä nähdä lisää kirjoituksiani täällä.
Kommenttia epilogista?
Ja jatko-osasta... Ajattelin todellakin tehdä sen, koska olen itsekin koukuttunut tähän tarinaan (haha, voiko kirjoittaja sanoa niin?). Tykkäsin niin kirjoittaa tätä ja haluaisin todellakin jatkaa tätä jotenkin. Taidan alkaa suunnitella sitä :D
-
EEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ei siitä voinu tulla vampyyriä ei, ei, ei!!! Nyt se yrittää taas Edwardia!!!
Ois vaan kuollu sinne hevonkuuseen!!! Perhanan vampyyrit!!!!!! >:( >:( >:( >:( >:( >:( >:( >:( >:( >:( >:( >:( >:( >:( >:( >:( >:( >:(
*kirkumista ja hiusten repimistä*
Enhän mä suhtaudu tähän tarinaan liian voimakkaasti??? :-[.
Ja kirjota ihmeessä jatko-osa. Mie ainakin luen!! ;)
-
OMG, SE JÄI ELOO :'<
Yhyy.
Mutjoo, mitä se Eddiest haluu? ;<
Yhyy, ny se loppu ;<
KIRJOTA TOINEN TUOTANTOKAUSI TÄSTÄ :D
Mut siis, tää oli (Rebeccaa eilasketa) ihana<3
Kiitos tästä ihan kamalasti<3
-
Mmm... Olen erittäin tyytyväinen tähän ficciin.
Rebecalle kävi kuten arvasin. Olisi todella kivaa saada jatkoa tähän ficciin.
Säälin hiukan Rebecan kohtaloa, mutta kyllä se siitä varmaan paremmaksi meni tai sitten ei.
Jännittävää muuten tietää kuinka monta kertaa Rebecca nauttii ihmis verestä.
Helvetissä tavataan Rebecca ;)
Kiitos paljon ihanasta lukuhetkestä ~
-
oon lukenu alust asti, mut oon tosi huono kommentoimaa. :D no mut nyt ku tää on ohi ni pakko.
aattelinki et tos lopus kävis noin, mut silti. fjojgejofojegoefqwf. :<
tyhmä rebecca! >:(
jatko-osa kiinnostais muaki, mut toi BD:n lukeminen viel vähän vaihees ni pitäis se sit varmaa luettuu. :D
no mut, kiitos tästä! :)
-
Vähän arvelinkin että Rebecasta tuli vampyyri. MUTTA, Rebecca ei saa mennä vokotteleen Edwardia. _EI_.
Jatko-osa, mahtavaa. Tätä lueskelee mielellään (: Jos vain keksit jatkoa, niin mikäs siinä!
Mahtava fic,
mahtava kirjoittaja ja ihana juoni <3
Jatka samaan malliin (:
- `mus
-
Tää oli ihana. Hemmetti Rebecan murhaamisesta tuli juuri vielä vaikeempaa... Mut nyt sun on pakko kirjottaa jatko-osa!!!
-
Se on sitten loppu nyt. Kiva, että epilogissa selitettiin tarkemmin Rebeccan kohtalo. Kaikki olisi kyllä jäänyt aika vajaaksi, jos et olisi kirjoittanut sitä. :)
Jatko-osasta sen verran, että minun puolestani voit kyllä kirjoittaa sellaisenkin, jos siltä tuntuu. Tätähän voisi aika helpostikin jatkaa. Rebeccan viimeinen ajatus jäi jotenkin mieleen, eikä tätä voi jättää tähän. :D
No joo, mutta, kiitos todella paljon tästä ficistä. Oli mahtavaa lukea tätä.
- Amanecer
-
Wou... Tosi hyvä tää loppu. Mistä sä oikeesti keksit näitä juonenkäänteitä???? Oli oikeesti aika hyvä idea, että se muuttu sit vampyyriks ja ja... Vau. Haluun lukee lisää sun tekstejä!!!!!:)
-
voih... se oikeesti menee nyt vokottelee edii ku on paremman näkönen ja luultavast sit bella tappaa ittes tai jotain.. NOOOOOUUUUU!!!! hemmetin rebecca, mene jonnekki muualle! :D
mut hyvä ficci tää on, ei siitä mitään huonoa ;D
-
Sini(tiainen), odottelinkin tuota reaktiota näkeväni kommenteissa ;D Ei, et suhtaudu liian voimakkaasti (kirjat, leffat ja tv-sarjat vain teettää sellaisia reaktioita, kun niiden hahmoihin kiintyy ja sit niille tapahtuu jotain pahaa vaikka, ihmeellistä). Kiitos kommentistasi :)
SabSab, se haluu Eddien! Tai no, kun nyt Rebe muuttui vampyyriks niin se hyvin varmasti alkaa ajatella asiaa, että se on vampyyri, Edward on vampyyri, Bella ei ole vampyyri... Mutta joo, katsotaans sitä sitten jatko-osassa (jota olen suunnitellut tänään, luonut uusia henkilöitä, luonut heille taustaa ja kaikkea. Huh huh..). Kiitos :)
Nabi., hyvä kun mainitsit tuon ihmisveren, kiitos :) Olisin itse tyystin unohtanut sen muuten, varmaan. Kiitos :)
poltsi, tyhmät Caroline ja Adam :D Joo, ajattelin, että jatko-osa tosiaan sijoittus BD:n jälkeiseen aikaan (okei, jonkin verran BD:n lopusta mentäisiin eteenpäin vuosia). Tosin eilen mieleeni tupsahti toinen vaihtoehto, joka ei spoilais BD:tä, mutta siihen mulla ei olis sitten niin paljon ideoita nyt tällä hetkellä kuin tuohon BD:tä spoilaavaan. Kiitos :)
`mus, keksin minä jatkoa, vaikka millä mitalla ;D Kiitos :)
Pixie, Rosalie auttaa sua varmaan mielellään sen tappamisessa :) Juu, koko ajan työstän sitä. Kiitos :)
Purriainen, arvelinkin, että osa teistä arvaisi, että Rebestä tulee vampyyri ja niin siinä sitten kävikin. Kiitos :) (koita selvitä vieroitusoireista)..
Amanecer, jep, tästä on helppo jatkaa. Jos en olisi tehnyt epilogia ja olisin jatkanut tätä jatko-osaan, selittely siinä olisi saattanut käydä hankalaksi, ehkä. Mutta kiitos :)
katriqqq, mielikuvitukseni on aina ollut vilkas :D Ja sitten jostain biiseistä saattaa saada idean tai jos lukee vaik jotain kirjaa tai kattoo leffaa/tv-ohjelmaa niin lamppu saattaa syttyä kans. Lisää tekstejä on tulossa (mulla on tämän jatko-osan lisäksi kolme Houkutus fic ideaa, mutta ne kaikki olis moniosaisia..). Kiitos :)
UntenLaiva, saattaapa mennä :) Tosin Edward lupas olla hylkäämättä Bellaa enää, mut jos se tekis niin, niin sehän sano, että se lähtis pois (ja sen seurauksena Bella voiskin tappaa itsensä :-\).. Kiitos :)
-
Muhahhaha, Edward/Rebecca tulee elämään (juuhan, juuhan? ) ja Bella kostaa ( Juuhan, juuhan? )
Hmm... onkohan nämä minun draamahömpötykset jokseenkin outoja?
-
JATKOAAAAA!
mua kyl ottaaa vähä päähä se et tost saakelin rebecast tuli vampyyri mut eise mitää mä todellakin TOIVON et ed ja bella ei eroo lopullisest!ja sit mä haluisin DRAAAMAAADRAAMAAARDAAAMAAA ;)
tai sitte vaikka joku kuolis esim REBECCA! :D
ihanaaa :-*koukussa :-* !
-
Ayos, tykkäilet Rebe/Eddie:stä? Oho, varmaan melkein ainoa! :D Eii, draamahömpötykset on kivoja. Kiitos :)
Cabro, haha, sen muuttuminen oli jatkon kannalta tärkeää... :) Juu, draamaa tulossa. Kiitos :)
Niin, jatko-osasta sen verran, että se tulee spoilaamaan Breaking Dawnia. Oon kirjoittanu prologin ja ekan luvun itse asiassa valmiiksi ja toinen luku menossa. Mutta mulla on nimen keksimis ongelmia.. :-\ Oon pohtinu, että 'Veren kutsu II - ?????' tai sit ihan joku oma nimi, en tiedä.
-
Vau mikä ficci! Vihdoinkin pääsin lukemaan loppuun asti tämän ja on todella hyvä, ehdottomasti yksi lemppareistani. Kirjoitat todella hyvin ja hyviä juonenkäänteitä, upeaa että kirjoitat tälle jatko-osaakin!
-
Purriainen, niin, se olis ihan hyvä, mut ajattelin et siihe tulis 'Veren kutsu II - (tekstii)'... Okei, ehkä se johtain tupsahtaa mieleen jossain vaihees, jos en pohdi sitä :)
tonkss, kiitos paljon kommentistasi :)
-
Huh ku oli hyvä.... Tykkäsin siitä ku Becca tavallaan "häipy" niitten elämästä mut sitte en taas tykkää et se muutettiin vampyyriks koska nyt se on vampyyri ja Bella ei ja Bella on sitä halunnu kauan.. Olipas sekava kommentti.
Mut ihana.. Tää jäi jotenki tavallaan kesken ja muutenki jännittävään kohtaan. Jos teet sitä kakkososaa ni mä tuun lukemaan sen!!
Tää on yks parhaimmista ficeistä mitä täällä on!
Kiitos, Tällipaju- alias vihaajajatykkääjä
-
Tällipaju-, kiitos kommentistasi :) Niih, totta. Bella on halunnut vampyyriksi, mutta Becca pääsikin muuttumaan sellaiseksi. Juu, olen tehnyt jo kakkososaa ja julkaissut siitä kaksi lukua (juuri äsken toisen luvun itse asiassa). Mutta se spoilaa BD:tä, elikkäh... Mutta kiitos!
-
Vähä hyvä<3 :D Rupeenpas lukeen täst seuraavask tota Veren kutsu 2 :)
-
Neavaan, kiitos kommentistasi :) Mukavaa, että tykkäsit.
-
Luin tätä kolmen aikaan pari ekaa lukua, nukuin muutaman tunnin, heräsin ja olin edelleen niin raivoissani tolle ********* että mietin sille hyvän jatkonki x'D
Vihaan tota Rebeccaa yli kaiken! yääääkh!
ja inhoon hänkertojaa, mut tää koukuttaa.
-
Kiitos kommentistasi, Mutanttiorava :) Jooh, Rebecca on ärsyttänytkin aika monia lukijoita ;D Hän kertojaan ei usein törmää Twilight ficeissä (tai en itse ainakaan ole törmännyt), jotain vaihtelua siis hieman, heh. Mukavaa, että tykkäät.
-
Todella mahti ficci! Saat olla iloinen, koska en todellakaan lue kaikkia Houkutus-ficcejä finissä.
Pidin toooodella paljon kirjoutustyylistäsi. Rebecca olisi voinut painua kuuseen jo aikaisemmin. Mut pentele ku sie jätitkin sen eloon. :/
Mokoma olisi ansainnut kuolla! ><; Grrrrrr~
Kirjoitusvirheitäkään ei löytänyt, kun niitä en edes ikinä huomaa. Hah XD
Mutta ihanaa, kun tästä on tullut jo jatkoakin! Ja eikun lukemaan!->
-
Kiitos kommentistasi, hopsu :) Mukavaa, että pidit. Haha, totta kai jätin, jotta tarina voi jatkua :D Juups, jatko-osassa jo lukuja 17 (+prolog), saattaa olla, että luku 18 ilmaantuu tänään siihen..
-
ookko laittamassa jatko-osaa tänne vai ookko jo laittanut? ;)
Ja muuten, oon ihan koukus tähän :D
Todella hyvä, vaikka se Rebecca oli jossain väleissä todella ärsyttävä >:(
Odottelen innolla jatkoa !! :P
-
NiNNNi, kiitos kommentistasi :) Olen julkaissut jatko-osaa jo 19 lukua :D Eli se löytyy täältä Toisesta ulottuvuudesta kyllä. Mukavaa, että tykkäsit, monet eivät tykkää Becccasta. Jee, siitä vain jatko-osaa lukemaan sitten :D
-
Luin vasta nytten tän alun, kun oo jääny jatkoon koukkuun :D
Pakko sanoo kun alko hämään...
Ihmeen helppoo suudella Rebeccaa vaikka se on kai Edwardille vaikeinta Bellan kanssa? siis olla niin lähellä... mutta eihän tässä olis ollu pointtia jos se ei olis sitä suudellu... tiedän.
Ja aika helposti se kerto Beccalle olevansa vampyyri ja että koko perhe on vaikka Bellalle ei kertonu...
Edward oli kyl aika huono pyytää anteeks, oli vaan lähdössä pois kokoajan, onneks se oppi virheestään. (Jatkoa ajatellen)
Ja onneks Bella ei heti antanu anteeks :)
Mukavia lukee, tarina etenee ja hvyin kuvailet, muttet liikaa :)
-
MinaVaan, niin no, en tiedä (muista) mitä oikien ajattelin silloin. Mutta oikeastaan tämä olisi tavallaan ollut Houkutuksen jälkeistä aikaa, vaikka silloinkin Eddien oli kyllä vielä vaikeaa suudella Bellaa (ym.). Hmm.. Kiitos. Kiitos kommentistasi :)
-
En olekaan tainnut kommentoida tätä...
Tämä on oikeasti yksi koukuttavimmista ficeistä, mitä olen lukenut :D Ja (NYT-TULEE-PALJASTUS!) tykkään kamalasti sun kirjoittamistyylistä, vai miksi sitä voisi sanoa ^^
Vihaan Rebeccaa, kauhea ämmä >'D
-
anskuu, kiitos kommentistasi :) mukavaa, että tykkäät kirjoitustyylistäni ja tästä ficistä. Ja aika moni on vihannut Rebeccaa tämän ficin aikana :D
-
ooii tämä oli aiivan ihana :D
pakko myöntää, että vahingossa aukaisin tuon jatko-osan, ja sitten summaryn koukuttamana avasin tämän :D
joo eli. en ollenkaan pitänyt rebeccasta >:( kauhea ämmä, yritti varastaa eddipsin bellalta. ne kaksi vaan kuuluu yhteen, sillä sipuli.
ja ihan pakko mainita, että tykkään sun kirjotustyylista :D
anteeksi, järkevästä kommentista ei ole tietoakaan tähän aikaan yöstä :)
menen nyt vilkaisemaan sitä jatko-osaa,
ppuhpallura
-
ppuhpallura, mukava kuulla, että pidit ja että aukaisit sattumalta VK II:sen! :) Joo, muutkaan lukijat eivät pitäneet Rebeccasta, mutta mukava vain kuulla, että itse tehty hahmo herättää jonkinmoista.. vihaa. Kiitos kommentistasi :)