Harry Potter -ficit > Godrickin notko
Tähtiä ja tahtojen taistoa | K11 | Oliver Wood / Marcus Flint | jästi-AU, hömppä | luku 6/6
Nyyhti:
A/N: Joopa joo, kaikkeni yritin mutta en saa pysyttyä alkuperäisessä suunnitelmassani ;D Olen melko varma, että en saa tarinaa mahtumaan viiteen lukuun, mutta tämänhetkinen tavoitteeni on kuusi lukua! :D
Luku 4
Treenikassi tuntui painavan Woodia kasaan, vaikka hän oli vanttera jalkapalloilija ja vieläpä huippukunnossa. Hän katseli asuntolan hitaasti lähestyvää ovea ja tunsi, kuinka jalkoja alkoi painaa joka askelella enemmän.
Flint oli tietysti kapteenina majoitettu Woodin huoneeseen, eikä ollut auttanut, vaikka koko Weasley Collegen joukkue oli suurin piirtein maannut maassa anelemassa, että St. Malfoyn väki häädettäisiin pois.
”He maksavat taatusti enemmän pelkästä asuntolavuokrasta kuin me koko lukukaudesta”, Harry mutisi vihaisena – hän ja hänen ystävänsä olivat saaneet huonetoverikseen kenet muunkaan kuin Malfoyn, toisen joukkueen potkaisijan.
”Minä soitan tästä kotiin”, Angelina puhisi. ”Tämä verottaa meidän keskittymistämme, ja minä en taatusti ole missään sopimuksessa suostunut siihen, että jakaisin huoneen jonkun kanssa!”
Weasleyn kaksoset mutisivat jotain hiljaa kahdestaan, eikä Wood uskaltanut kysyä, mitä he suunnittelivat.
Katie huokaisi. ”Kyllä minä tietysti tajuan logiikan tässä takana”, hän sanoi apeana, ”mutta eikö muka tosissaan ollut mitään muuta keinoa? Eikö tässä olisi vaikka hotellia lähellä? Voitteko kuvitella sitä valituksen määrää, kun he joutuvat meidän asuntolaamme?”
Kaikki tarpoivat synkkinä eteenpäin, ja heidän vauhtinsa hidastui sitä mukaa, kun asuntolan ovi lähestyi. Siitä huolimatta he olivat lopulta perillä, ja Wood sai kunnian avata oven, minkä jälkeen kaikki lähtivät raahustamaan omiin huoneisiinsa.
**
Flint saapui mukanaan kolme valtavan suurta matkalaukullista tavaraa. Hänellä oli päällään niin kireä valkoinen t-paita, että Wood pelkäsi sen pian räsähtävän rikki hauisten kohdalta. Nenällään Flintillä oli aurinkolasit.
”Oletko vetänyt huumeita vai miksi pidät noita kaatosateella?” Wood sanoi tervehdykseksi.
Flint kallisti päätään alaspäin ja siirsi aurinkolaseja niin, että pystyi katsomaan Woodia niiden ylitse. ”Pitäähän minun jotenkin suojella itseäni näkemästä tätä läävää.”
Wood kurtisti kulmiaan. ”Ei pitäisi yllättyä siitä, että sinä et arvosta mitään.”
”Ja minun ei pitäisi yllättyä siitä, että sinä et ole ikinä kuullutkaan likapyykkikorista”, Flint sanoi silmäillen vaatekasoja, joita oli nojatuolilla, sängyllä, tuolinreunalla ja vessan oven päällä; Wood ei todellakaan ollut siivonnut vieraansa saapumisen kunniaksi.
”Ne eivät ole vielä likaisia”, Wood tuhahti.
”Oli miten oli”, Flint sanoi kopeasti, ”tämä taitaa olla minun sänkyni?”
Wood nyökkäsi. Koulusta oli tuotu telttavuode, joka oli vastakkaisella seinustalla Woodin sängystä katsoen. Se ei paljon lohduttanut, kun huone oli niin pieni kuin se oli. Wood oli joutunut siirtämään nojatuolin ja pienen hyllykön keskelle huonetta, jotta sängylle oli ylipäätään tilaa. Se hyvä puoli järjestelyssä oli, että huonekalut loivat ikään kuin rajan heidän välilleen. Ikävämpi puoli se oli, että kylpyhuoneen ovi oli Flintin puolella.
Flint veti kaikki kolme valtavaa laukkuaan keskelle huonetta ja avasi ne. Ne täyttivät koko tyhjän lattiatilan, eikä Wood mahtunut edes kävelemään niiden ohitse vessaan. Sitten Flint huokaisi ja rysäytti itsensä sängylle, joka natisi niin kovaa, että Wood toivoi sen hajoavan saman tien. Valitettavasti se vain jatkoi nitinää joka kerta, kun Flint liikahti edes millin verran. Woodin oli äärimmäisen vaikea saada unta, ja kun hän vihdoin sai, hän näki todella häiritseviä unia, joissa hän makasi itse Flintin sängyllä natisuttamassa sitä, ja Flint seisoi hänen vieressään ja katsoi häntä ihaillen, ja sitten Flint kumartui vähän lähemmäs – mutta sitten Wood heräsi, ja hän vannoi, että unen seuraavassa vaiheessa hän iskisi nyrkillä Flintin hyvin muodostunutta nenää.
**
”No niin, joukkue, sitten vielä loppuverkaksi kaksi kierrosta ympäri! Hyvät treenit tänään!” valmentaja Huiski sanoi. Joukkue alkoi hölkätä tasaista tahtia.
”Minä vihaan tätä naurettavaa touhua!” Alicia sanoi. ”Minä olen tyttö, voi hyvänen aika sentään!”
”Jos luulet”, Wood sanoi närkästyneenä, ”että taklaan jatkossakaan yhtään sen – ”
”En minä mistään taklauksista puhu”, Alicia keskeytti. ”Puhun siitä helvetin Puceystä, joka on tungettu minun huoneeseeni. Mikä ihmeen järki tässä on olevinaan!”
”Niinpä”, Angelina sanoi. ”Jos joku olisi viitsinyt ajatella edes sekunnin, hän olisi laittanut meidät tytöt keskenään samaan huoneeseen ja – ”
”Niin no”, Alicia keskeytti taas, ”en tiedä olisiko se sen parempi.”
”Miten niin?” Angelina kysyi hyökkäävästi.
Alicia ei kuitenkaan pelästynyt sävyä. ”No siten niin, että sinä olet tosi kuivakkaa seuraa. Minun seuraelämäni ei parantuisi yhtään, vaikka sinä tulisit Puceyn tilalle. Paidan vain voisin vaihtaa muualla kuin vessassa.”
Angelina tuhahti. ”No, minun puolestani sinä voit ottaa Bolen. Hän ei muusta puhukaan kuin bileistä. Vannon, että lyön häntä, jos hän vielä kehtaa kysyä minulta niistä jotain.”
”Kuulkaa, tytöt”, Wood sanoi tajuttuaan äkkiä jotain. ”Alicia on oikeassa – ei teitä pitäisi pistää samaan huoneeseen poikien kanssa. Teillähän ei ole mitään suojaa siellä – mitä jos vaikka, no, kyllä te tiedätte – joku heistä päättää tehdä jotain… vaikka yöllä…”
”Mitä sinä tarkalleen ottaen tarkoitat, Wood?” Angelina kysyi hyytävästi.
”No siis – sitä vain – tiedättehän… jotain… raiskausta tai…”
Alicia remahti nauruun. Angelina näytti kiristelevän hampaitaan, ja hieman taaempana hölkkäävä Katie näytti aika vaikealta.
”No mitä?” Wood kysyi. ”Minä vain – ”
”Jos sinä edes hetkenkään verran kuvittelet”, Angelina murahti hampaidensa välistä, ”että yksikään noista säälittävistä kusipäistä selviäisi yhtenä kappaleena, jos edes harkitsisi koskevansa minuun pelikentän ulkopuolella, sinä olet vielä tyhmempi kuin annat ymmärtää, Wood.”
”Okei, okei, ei sitten”, Wood mutisi. Olihan hän tietysti treenannut kohta jo pari vuotta yhdessä Angelinan, Alician ja Katien kanssa, ja oli saanut näiltä taklaustilanteissa monesti nenilleen. Ehkä hänen olisi pitänyt tajuta pitää suunsa kiinni.
**
Wood oli yrittänyt ottaa tavakseen käydä suihkussa vain ja ainoastaan treenien jälkeen, mutta valitettavasti treenejä ei ollut ihan joka päivä – eikä se vajaan viiden minuutin suihkuttelu oikein riittänyt puhdistamaan kaikkea kertynyttä kuonaa. Niinpä hänen oli silloin tällöin pakko käydä suihkussa omassa asuntolahuoneessaan, joskin hän pyrki tekemään sen silloin, kun tiesi Flintin olevan treeneissä.
Harmi vain, että Flint ei ollut yhtä välttelevä. Hän kävi suihkussa joka aamu – tai parempi sana olisi luultavasti ollut ”asui” eikä ”kävi”. Wood sai hakata vessan ovea minuuttikaupalla ja oli jo useammin kuin kerran myöhästynyt tunnilta sen takia, että Flint ei päästänyt häntä edes harjaamaan hampaitaan. Asiaa ei lainkaan auttanut se, että kun Flint vihdoin avasi oven, hän oli aina kietonut pyyhkeen laiskasi lanteilleen, tuoksui voimakkaan miehiseltä ja katsoi Woodia rennosti lihaksikas ylävartalo paljaana. Wood yritti katsella muualle kuin Flintiin, mutta liian usein hänen katseensa harhautui taas niihin vesipisaroihin, joita putoili Flintin märkinä kasvoja kehystävistä hiuksista kookkaille olkalihaksille, tai jotka kimmelsivät hänen voimakkaan rintansa tai – se oli pahinta – hennon karvaisen vatsansa päällä. Flintin vatsalihakset erottuivat selvästi, mutta niissä oli tiettyä pehmeyttä, ja joka kerta erehdyttyään katsomaan niitä Woodin teki mieli jäädä suihkuun vähän pidemmäksi aikaa…
”Väistä, vitun vatipää”, Flint murahti ja tyrkkäsi Woodin sivummalle kylpyhuoneen ovensuusta niin, että Woodin olkapää rusahti ovenkarmiin.
”Meidän pitää laatia suihkusäännöt”, Wood vastasi. ”Aikataulut suihkussa käynnistä ja säännöt siitä, mihin sinä jätät noita ällöttäviä pyyhkeitäsi.”
Flint nauroi, käveli sängylleen, irrotti pyyhkeen lanteiltaan ja viskasi sen suurieleisesti lattialle muiden käyttämiensä pyyhkeiden päälle. Wood avasi suunsa vastatakseen jotain nasevaa, mutta hän ei saanut päähänsä mitään, kun Flintin paljaat pakarat olivat sillä lailla hänen silmiensä edessä, joten hän kiirehti vessaan ja yritti muistella, mitä hänen pitikään siellä tehdä.
**
”Vaikuttaa pahasti siltä, että St. Malfoy pääsee finaaliin”, Katie sanoi kiinnittäessään olkasuojia.
”No, sitten pääsemme mekin – ” Fred sanoi.
” – ja hakkaamme heidät”, George täydensi.
”Niin, se kuulostaa hyvältä suunnitelmalta”, Katie myönsi, ”mutta olisi ollut vielä mukavampaa, jos olisimme saaneet karistaa heidät jo ennen finaalia.”
”No jaa”, Wood sanoi. ”Ehkä on jopa mukavampaa murskata heidät finaalissa. Olisihan se vähän laimeaa, jos emme ottelisi kertaakaan heitä vastaan – sitä ystävyysottelua ei todellakaan lasketa.”
”Jos me aiomme voittaa yhtään kenetkään yhtään missään, meidän pitäisi varmasti treenata”, Angelina tiuskaisi. Hän seisoi jo pukuhuoneen ovella. Kun muu joukkue nousi hitaasti ja lähti lampsimaan hänen ohitseen kohti kenttää, Angelina kumartui Woodin puoleen ja sanoi hiljaa: ”Todellakin toivon, että me parannetaan vielä, koska St. Malfoyn valmentaja on omaa luokkaansa. Huiski ei ole tyhmä, mutta…”
”Korjaa vähän asennettasi”, Wood kivahti, vaikka hänen oli myönnettävä, että Angelina oli luultavasti oikeassa.
Valmentaja Huiski seisoi jo kentän keskellä pallo kädessä odottamassa heitä. He olivat verkanneet ennen treenien alkua, ja Huiski ilmoitti, että tänään otettaisiin kymmenen minuuttia tekniikkaharjoittelua ja sen jälkeen tehtäisiin taklauksia. Kaikki virnistelivät: se oli poikkeuksetta heidän lempijuttunsa treeneissä. Fyysisyyden takiahan tätä peliä pelattiin.
”Okei, heitellään ensin palloa koko joukkueen kesken”, Huiski sanoi ja ohjeisti heidät juoksemaan kukin omaan soppeensa isolla kentällä.
Wood oli lähes maalialueella, kun Huiski puhalsi pilliin. Jostain syystä hän ei lopettanut puhaltamista eikä myöskään heittänyt palloa - ja sitten Wood tajusi, että pirinä ei suinkaan tullut pillistä vaan hallin palohälyttimestä.
”Kaikki ulos!” Wood karjui, vaikka ei kukaan kuullut häntä yhä voimistuvan sireenin ylitse. Muutkin kuitenkin tajusivat, mistä oli kyse, ja koko joukkue lähti juoksemaan kohti ulko-oven virkaa yhä toimittavaa pressua.
**
Tuntia myöhemmin – juuri sopivasti Weasley Collegen vuoron päätyttyä – oli käynyt ilmi, että hälytys johtui vain ”jostain teknisestä viasta”. Kellekään Weasley Collegen pelaajalle ei ollut kuitenkaan epäselvää, ketkä sen ”teknisen vian” olivat aiheuttaneet. Syylliset nimittäin marssivat rinnat rottingilla halliin käyttämään omaa treenivuoroaan.
”Alhaista!” Fred huudahti. ”He eivät halua, että me pystymme treenaamaan!”
”Luulevat voittavansa meidät tällä tavalla”, Harry sanoi aika apeana.
”Älkää lannistuko, joukkue!” Wood sanoi. ”Meillä ei ehkä ole käytössämme pelikenttää tai valmentajaa, mutta miksi sen pitäisi estää meitä treenaamasta? Näytetään kaikille, että meitä eivät yhdet palohälyttimet pidättele!”
Tarvittiin hetki vakuutteluja sekä Angelinan niskalenkkiote, ennen kuin jopa Alicia oli saatu suostuteltua jäämään ylimääräisiin treeneihin parkkipaikalle. Joskus muinoin heillä oli ollut ulkokenttäkin, mutta sen päälle oli jo kauan sitten rakennettu asuntolan lisäsiipi. Onneksi parkkipaikka oli kuitenkin iso, joten heillä oli reilusti treenitilaa.
”Ja jos me vahingossa heitetään noiden bussin ikkuna mäsäksi, sitä parempi vain”, George sanoi ja mulkoili hallin oven viereen parkkeerattua bussia, jossa St. Malfoyn väki säilytti treenikamojaan.
”Älä innostu liikaa. Meillä ei ole varaa korvata sitä”, Katie huomautti.
Lopulta treeneistä tuli hyvät. He eivät voineet harjoitella taklauksia siihen malliin kuin yleensä, koska asfaltti oli liian kova alusta, mutta muiden osa-alueiden harjoittelu sujui niin hyvin, että Wood jopa harkitsi, että heidän pitäisi jatkossakin harjoitella ulkona. Hän ei kuitenkaan päässyt esittämään ehdotustaan ennen kuin St. Malfoy Collegen pelaajat saapastelivat ulos hallista virneet naamallaan – ja pysähtyivät järkyttyneinä tajutessaan, mitä ulkona tapahtui.
”Hyvä treenipäivä, vai mitä!” Wood huusi.
**
Illalla nukkumaan käydessään Wood myhäili yhä itsekseen, kun he olivat onnistuneet treenaamaan olosuhteista huolimatta. Flint vaikutti tavallistakin kärttyisämmältä, mikä teki Woodin olosta entistä paremman.
”Hyvää yötä”, Wood sanoi – ihan vain kiusallaan – sammuttaessaan valon. Flint murahti ja käänsi kylkeä sänky natisten.
**
Seuraavien treenien jälkeen Weasley Collegen pelaajat saivat vessassa taas vedet päälleen lavuaarilla, mutta tällä kertaa uhrina oli Harry eikä Alicia, joten mitään ärsyyntynyttä huudahdusta radikaalimpaa ei tapahtunut. Woodia ärsytti silti.
”Meidän täytyy näyttää niille kunnolla”, hän mutisi. ”Tämä on meidän halli eikä niiden! Meidän huoneet, meidän kenttä, meidän pallot!”
”Itse asiassa ne tuovat kyllä joka kerta omat pallot mukanaan”, George huomautti.
”Se ei ole pääpointti nyt!” Wood puhisi.
”Minulla on idea”, Alicia huikkasi. Kaikki kääntyivät katsomaan häntä ihmeissään, sillä hän oli koko pelikauden ollut niin pihalla kaikesta, että kukaan ei ollut edes aivan varma, oliko hän huomannut heidän jatkuvaa kilvoitteluaan St. Malfoy Collegen kanssa.
”Mikä idea?” Wood kysyi varuillaan.
”Järjestetään bileet.”
”Älä – ” Angelina aloitti, mutta Weasleyn kaksoset hyssyttivät niin kovasti, että Angelina hiljeni.
”Bileet”, Alicia toisti. ”Tämä on meidän collegemme, täällä on meidän kaverimme – me voimme taatusti pitää täällä parhaat mahdolliset bileet. Siinäpä voivat sitten St. Malfoyn tyypit kökkiä yksin asuntolahuoneissa ja olla surkeita.”
”Ei hassumpi idea”, Wood sanoi. ”Mitä olette mieltä? Pistetäänkö bileet pystyyn?”
”Me hankitaan juomat”, Weasleyn kaksoset sanoivat yhteen ääneen.
Avaruuspiraatti:
Minä en ainakaan valita mahdollisesti pidemmästä tarinasta ;D
En ole yllättynyt, että Weasley College hävisi ystävyysottelun. Eihän tässä muuten olisi mitään hauskaa, jos St. Malfoyn pelaajat eivät olisi koko ajan niskan päällä! Itseänikin jo ihan ärsyttää, miten nokkelasti vierasjoukkue osaa antaa takaisin. Tuntuu, että he on aina yhden askeleen edellä! Mutta ehkä Weasley Collegen altavastaajat vielä yllättäisivät ja kenties nousisivat kultapaikalle finaaleissa. Asuntolan ja huoneiden jakaminen on mitä mainioin asia ikinä!! Mikään ei ole luultavasti kivempaa kuin se, että kaksi toisiaan inhoavaa hahmoa pakotetaan asumaan samassa pienessä tilassa ;D Ja voi Wood, minkäs olet mennyt tekemään! Ei vierasjoukkueen kapteenia sovi tuolla tavalla tihrustaa ;)
Mitäköhän bileissä tapahtuu :D Epäilen, etteivät St. Malfoyn pelaajat jää vain murehtimaan huoneisiinsa.
Nyyhti:
Avaruuspiraatti, jeee kiitos paljon ihanasta kommentista! Hahaa tuo on kyllä hyvä pointti, se on osa hauskuutta että toiset on koko ajan niskan päällä xD
A/N: Veikkauksia otetaan vastaan, pysynkö kuuden luvun tavoitteessa vain en :P Ja toinen juttu, K11-ikäraja taipuu kyllä tosi paljoon, varsinkin verrattuna kaikkiin muihin! Paras ikäraja :P
Luku 5
”Eihän kukaan ole kertonut St. Malfoyn väelle?” Wood varmisti kiskoessaan jo toista tuopillista olutta.
”Älä ole idiootti”, Katie sanoi ja kopisti muovimukiaan Woodin mukia vasten.
”Halusin vain varmistaa.”
He olivat Harryn huoneistossa, koska se oli isoin. Harryn kaveri, Weasleyn kaksosten veli Ron, vaikutti ihan mukavalta. Hän jutteli innokkaasti kaikille ja halusi keskustella kaikista näkemistään jalkapallopeleistä. Kuulemma Malfoy ei tulisi tänään asuntolaan, koska oli mennyt viikonlopuksi tapaamaan vanhempiaan. Sen takia he olivat järjestäneet bileet perjantaina silläkin uhalla, että finaaliottelu – Weasley College vastaan St. Malfoy College, kuten oli arvattavissa – käytäisiin viikon päästä, ja lauantai ja sunnuntai oli omistettu kokonaan treeneille.
”Kaikki, jotka ovat huomenna darrassa, joutuvat tekemään 50 ekstrapunnerrusta”, Wood julisti joukkueelleen ja kulautti oluensa loppuun. Hän marssi keskelle huonetta viritetyn ison oluttynnyrin luokse täyttämään mukinsa.
Paikalla oli suunnilleen koko Weasley College, tai siltä se ainakin tuntui, sillä huone oli ääriään myöten täynnä, ja bileet jatkuivat käytävälle saakka. He olivat todellakin tehneet parhaansa kutsuessaan paikalle väkeä, sillä heidän suunnitelmaansa kuului, että kaikki kampuksella tietäisivät puhua näistä bileistä vähintään seuraavan kuukauden. Weasleyn kaksosilla oli jotain ohjelmanumeroa tiedossa, ja Alicia oli luvannut huolehtia riittävän jännittävistä juoruilun aiheista. Jopa Harrysta oli hyötyä, sillä ensimmäisen vuoden opiskelijat olivat kaikkein innokkaimpia bilettämään, ja Harry oli heidän linkkinsä siihen suuntaan – tai sitten kaikki vain halusivat tulla tsekkaamaan kuuluisan Potterin.
”Hei, komistus”, kuului kehräävä ääni jostain Woodin takavasemmalta. Hän siemaisi taas olutta ennen kuin kääntyi katsomaan. Puhuja oli todella pieni blondi, jonka hiukset ylettivät pitkälle selkään. Tytön ripset olivat noin kolme kertaa luonnollisen pituiset.
”Öh, moi”, Wood sanoi, ja hänen teki mieli astua taaemmas, mutta hän ei mahtunut, koska joka paikka oli täynnä väkeä.
Tyttö ojensi etusormensa ja hipaisi kevyesti Woodin vatsaa. ”Oh”, hän henkäisi, ”niin kovana.”
Wood tuijotti kulmat koholla. Hän katsoi ensin tytön meikattuja kasvoja ja sitten tämän etusormea, jonka pitkä kynsi oli lakattu vaaleanpunaiseksi. Wood ei osannut sanoa mitään: häntä hieman ällötti, ja sitten tyttö siirsi etusormensa suuhunsa, imaisi sitä ja hymisi. Wood nyrpisti inhoten nenäänsä ja tunki väkisin pois sanomatta sanaakaan. Hän huomasi, että kaksoset olivat tuoneet paikalle valtavan viinapullon ja jakelivat shotteja kaikille. Wood käytti jalkapallotaitojaan ja runnoi tiensä poikien luo. Hän ojensi tyhjäksi kulauttamansa pahvimukin, johon hänelle kaadettiin aimo annos kirkasta.
”Hän on Alicia!” syvä ääniä sanoi kauempana. ”Alicia Spinnet – minun tyttöystäväni! Hän pelaa joukkueessa – kyllä, kyllä, meidän joukkueessa – itse en niin välitä amerikkalaisesta jalkapallosta, mutta Alicia on aivan ilmiömäinen! Katsokaa hänen hauiksiaan!”
Woodin oli hieman siristettävä silmiään, jotta hän erotti tarkasti blondin pojan, joka venytteli kikattelevan Alician käsiä ja puristeli tämän hauiksia. Kun hauikset oli nähty, Alicia ja poika alkoivat pussailla, ja heitä ihaillut joukkio hajaantui. Wood kiskaisi viinat kerralla kurkusta alas ja ojensi mukiaan taas täytettäväksi.
”Mene nyt vähän juttelemaan tyypeille!” George sanoi ja tökkäisi Woodia rintaan.
”Joo joo”, Wood murahti ja siirtyi pois kaksosten luota. Hän yritti etsiskellä sitä ällöttävää blondia voidakseen vältellä tätä, mutta huone oli aivan liian täynnä. Sen sijaan Wood ajautui nuoren kikattelevan tyttölauman luokse. Hänellä kesti hetki ennen kuin hän tajusi, että tytöt piirittivät Harrya.
”Oi, saisinko nimmarisi, saisinko?”
”Öh…” Harry sanoi.
”Totta kai hän antaa nimmareita!” kiljahti Alicia, joka putkahti paikalle poikaystävä vanavedessään. ”Mutta vain iholle – paitoja ylös, tytöt! Tai alas, ihan miten vain!”
Wood avasi suunsa sanoakseen, että Alicia huijasi, että tietenkään kenenkään ei tarvinnut tehdä sellaista, mutta huomasi kauhukseen tyttöjen jo nostelevan paitoja vatsansa paljastaen. Joku oli kiskonut paidan kokonaan pois, ja Wood tuijotti hetken järkyttyneenä kirkkaankeltaisia rintaliivejä. Hänen järkytyksensä ei ollut kuitenkaan mitään verrattuna Harryn ilmeeseen. Alicia joutui tunkemaan väkisin tussin Harryn käteen, ja sen jälkeen vielä ohjaamaan Harryn käden lähinnä olevan tytön navan tietämille. Sittenkin Harryn nimikirjoitus oli erittäin vapiseva.
”Noin!” Alicia huudahti kuitenkin innostuneena. ”Nimmari itseltään Harry Potterilta!”
Wood pudisti epäuskoisena päätään. Hän oli päättänyt, että ei enää edes halunnut tietää, mistä Potter oli kuuluisa. Lisäksi hän halusi pois näiden ahdistavien paljastelijoiden luota. Hän tiesi kyllä, millaista vähäpukeista vartaloa hän halusi katsoa, ja se ei todellakaan ollut hintelä hihittävä tyttö. Wood hörppi juomaansa raivatessaan taas tietä väkijoukossa.
Nurkassa oli iso sohva – jotain hyötyä oli selvästi joko siitä, että asui kahden hengen huoneessa, tai sitten siitä, että oli julkkis. Sohvalta kantautui Katien ystävällinen nauru, jota kohti Wood suunnisti.
”No, emme me kyllä sillä lailla heidän kanssaan treenaa”, Katie sanoi. ”Tai siis että me ollaan kuitenkin vastustajia. Mutta ehkä se on helpottanut vähän, kun on päässyt heidän treenejään katselemaan – tietää paremmin, mitä odottaa.”
”Millainen heidän joukkueensa on? Miten he treenaavat?”
”Minusta he kyllä keskittyvät enemmän pilaamaan meidän treenejämme kuin pelaamaan itse”, Wood puuttui puheeseen ja nosti mukiaan tervehdykseksi sohvan ympärillä hengaavalle porukalle.
”Niin no, olemme mekin heille tehneet jäynän tai pari.”
”Mutta he aloittivat”, Wood sanoi ja hörppäsi ison kulauksen juomaa. Ihmiset nauroivat. Woodin päässä pikku hiljaa jo humisi, joten hän joi juomansa loppuun ja siristi silmiään yrittäessään tajuta, mistä nyt puhuttiin.
”Hei, mulla on tässä vähän omaa ilolientä, jos tahdot”, Woodin vieressä seisova poika sanoi ja nosti pulloa. Se oli helpommin ymmärrettävissä kuin se, mitä ikinä Katie nyt höpöttikään jostakin kentästä ja suojauksista, vai oliko se sittenkin taklauksista, joten Wood nyökkäsi tuntemattomalle pojalle ja ojensi mukiaan.
”He eivät osaa edes noudattaa suihkuvuoroja”, Wood sanoi puhuen Katien päälle. ”Me teimme vuorot ihan vain siksi ettei tarvitsisi katsella ketään alasti, mutta se on liian vaikeaa heille, ja aina saa tulla pukkariin kun porukka on kelteisillään…”
Ihmiset nauroivat taas, paitsi Katie.
”Älä nyt”, Wood sanoi tälle ja kuuli jo itsekin, että hänen äänensä sammalsi. ”Kai sinuakin jo kyllästyttää katsoa niitä hikisiä märkiä miehiä joka päivä.”
”Niin no, minunkin joukkueessani on hikisiä märkiä miehiä, kuten vaikka sinä, ja kieltämättä vähän kyllästyttää!”
”Annat jotain vinkkejä”, Wood sopersi. ”Mutta en tajua… en ollenkaan tajua…”
”Mene juomaan vettä!”
Wood pudisteli päätään epäuskoisena moisesta kehotuksesta, mutta lähti kuitenkin etsimään vesihanaa tai ehkä sittenkin muuta juotavaa. Hän luovi tietään eteenpäin, ja sitten kuului naseva ääni:
”Onko tämä teidän käsitys hyvistä bileistä?”
Wood siristi silmiään, mutta katse ei tahtonut tarkentua. Hän otti hörpyn mukistaan, jos se vaikka auttaisi. Sitten erittäin tuttu tuoksu leijui suoraan hänen nenäänsä – sitä hän oli saanut haistella jo muutaman viikon omassa asuntolahuoneessaan.
”Tuo hajuste on ollut muodissa ehkä kymmenen vuotta sitten”, Wood sanoi. ”Vaihtaisit jo.”
”Anteeksi vain, mutta James Bond ei mene muodista ikinä.”
”Pyh!” Wood tuhahti ja heilautti kättään niin, että mukissa ollut viina lensi suoraan Flintin päälle.
”Katso nyt mitä teit!”
”No ainakin se haisee paremmalta”, Wood mutisi. ”Ja nyt voi riisua tuon ruman paidan pois.”
”Ja miksi vitussa riisuisin?”
”Olisi edes parempaa silmänruokaa täällä kun ne nimmareita kerjäävät tytöt.”
”Mitkä tytöt? Pyysikö joku sinulta nimmareita? Hei, minä annan myös nimmareita! Ja miten niin parempaa – siis hetkinen, mitä sanoit?”
”Kuule Flint”, Wood sanoi ja siristeli nyt tosissaan silmiään, niin että hän oikeasti erotti edessään Flintin, jolla oli valkoinen – nyt ruskealäikkäinen – t-paita sekä iänikuiset aurinkolasit pään päällä. Wood ojensi kätensä ja asetti kämmenensä Flintin rinnan päälle suoraan tahran yläpuolelle. Wood tunsi sydämen sykkeen, hän tunsi rintalihaksen. ”Mitä vittua sinä edes teet täällä?” Wood kysyi ja työnsi niin kovaa, että Flint joutui hoipertelemaan taaksepäin ettei olisi kaatunut.
**
Weasleyn kaksoset olivat kunnostautuneet bileiden jälkeisenä iltana ennen kuin olivat menneet nukkumaan. He olivat hiipineet treenihallille ja täyttäneet jokaisen lattiatuuman muovimukeilla, joissa oli vettä. Harmillista kyllä kukaan ei ollut jaksanut herätä niin ajoissa, että olisi nähnyt, miten St. Malfoyn väki siihen suhtautui. Kun Weasley Collegen joukkue raahautui yhdeltätoista hallille, osa mukeista oli kadonnut siten, että muodostui pieni polku pukuhuoneeseen ja kentälle.
”No, toivottavasti he olivat vihaisia”, George Weasley sanoi ja haukotteli makeasti. Kukaan ei vastannut. Wood piteli päätään. Alicia näytti puolikuolleelta.
”Kukakohan juorusi bileistä St. Malfoyn väelle?” Angelina pohti. Hän oli heistä vähiten kärsivän näköinen. ”Minä luulin, että me kutsuttaisiin sinne vain luotettavaa väkeä.”
”Siellä oli käytännössä koko koulu”, Fred sanoi. ”Se oli ihan odotettavissa. Ja näkivätpä ainakin, että me osataan pistää bileet pystyyn.”
”Bole oli aivan riemuissaan”, Angelina sanoi synkästi. ”Hän tuli nukkumaan vasta kahdeksalta aamulla.”
”Mahtoi olla kiva herätä vajaan tunnin päästä treeneihin”, Fred vastasi. ”Alkaa oma neljän tunnin uni tuntua luksukselta.”
”Voitteko olla hiljaa”, Wood ähkäisi.
”Toki”, Fred sanoi. ”Mutta sitten kun voidaan taas puhua, puhutaan sinun kauniista lauluäänestäsi, kun aloit eilen leikkiä Lady Gagaa.”
”Po-po-po-poookeer faaaaceee!” George rallatti ja säesti esitystään noloilla tanssiliikkeillä. Wood voihkaisi.
**
Kaiken kaikkiaan ne treenit olivat kamalat. Kun Wood oli jo kuvitellut selviytyneensä suunnilleen kunnialla puoliväliin – ”suunnilleen”, koska hänen oli täytynyt kerran juosta oksentamaan – Angelina muistutti häntä hänen omasta uhkauksestaan: 50 punnerrusta kaikille, jotka ovat krapulassa. Valmentaja Huiski oli kommentista aivan riemuissaan ja valvoi henkilökohtaisesti, että kaikki tekivät ne 50 punnerrusta ”koska ei teistä roskaläjästä tänään mihinkään muuhunkaan ole”. Se jatkui saarnalla ”sietäisitte hävetä, kun kehtaatte edes ajatella ryyppäämistä tässä vaiheessa pelikautta, ja on aivan teidän oma syynne jos St. Malfoy saa finaalissa murskavoiton, niin kuin varmasti saakin kun kukaan teistä ei vaivaudu ottamaan tätä hommaa edes puolitosissaan”. Saarnan Huiski kailotti megafonista sillä aikaa, kun joukkue joutui tekemään kentällä viivajuoksua; maaliin päästyään Woodin lisäksi oksentamassa olivat Alicia ja molemmat kaksoset.
Treenien jälkeinen pikasuihku ei tuntunut alkuunkaan riittävältä kaiken sen oksentelun jälkeen, mutta siitä huolimatta joukkue laahusti yhtenä haisevana lössinä ruokalaan. Heikosta olosta huolimatta he saivat syötyä yllättävän hyvin, ja aterian päätteeksi Wood oli jo alkanut ylistää nuoruuden kaikenkestäviä geenejään.
Ja sitten hän tajusi, että ruokailun jälkeen hänen oli käytännössä pakko mennä huoneeseensa, koska illalla oli vielä kuntotreenit ja hänen olisi pakko levätä ennen sitä.
Siinä missä muut olivat saaneet uutta puhtia ruokailusta ja tunnelman keventymisestä, Wood askelsi raskain mielin kohti huonettaan. Hän muisti illasta riittävän paljon tietääkseen, mitä oli sanonut Flintille, sekä tietääkseen myös sen, että tämä oli ollut ainakin vielä silloin aivan selvin päin.
”Moi”, Flint toivottikin heti, kun Wood avasi huoneen oven. Wood kiristeli hampaitaan ja yritti olla punastumatta ja vain nyökkäsi vastaukseksi. He eivät ikinä tervehtineet toisiaan sillä tavalla, joten tiedossa olisi taatusti jotakin raskasta kuittailua.
Flint avasi suunsa, ja Wood sulki silmänsä varautuen pahimpaan.
”Ostin uutta shampoota, se tuoksuu hyvältä. Saat lainata jos haluat.”
Wood avasi silmänsä. Hän tuijotti äimistyneenä Flintiä, joka oli kääntynyt poispäin ja lampsi ulos ovesta treenikassi olallaan.
Avaruuspiraatti:
OhhohHOO mikä loppu! Alkaa Flintinkin sydän pikkuhiljaa lämmetä vihollisjoukkueen kapteenille. Selkeästi Woodin rintalihashiplailu tai siis miehinen voimiennäyttö tuotti tulosta! En malta odottaa, mitä kaikkea seuraavassa osassa on luvassa ;D
Nyyhti:
Avaruuspiraatti, aivan ihanaa, kun olet jaksanut kommentoida, kiitos paljon!! <3
A/N: No niin, ei tämä helmikuussa kirjoitettu luku vaatinutkaan täyttä uudelleenkirjoitusta, niin kuin kuvittelin :D En tiedä, olenko loppuun siltikään ihan tyytyväinen, mutta no, tämä on hömppäteksti, muistakaa se! ;D
Luku 6
Koko viikonlopun Wood odotteli kuittailua puheistaan, mutta sitä ei tullut. Sen sijaan kuittailuja hänen ympäri huonetta lojuvista vaatteistaan ja tunnilta myöhästymisistään ja muka liian hitaista viiden kilsan juoksuajoistaan hän kyllä sai. Hän vastasi asiaankuuluvalla tavalla, kuten kutsumalla Flintiä kuvottavaksi molopääksi, mutta yhä vain Flint vaikeni siitä, mitä Wood oli bileissä möläyttänyt.
Kunnes maanantai-iltana, juuri kun Wood oli kipittämässä treenikamoineen ovelle, Flint huikkasi:
”Kun me ensi viikolla muutetaan pois, minun pitää varmaan tuoda pari alastonkuvaa sinulle, ettet saa liikaa vieroitusoireita.” Flint nauroi räkäisesti perään, ja Wood punastui mutta peitti sen paiskaamalla oven takanaan kiinni.
No niin, siinä se oli tullut. Flint oli tajunnut hänen puheensa. Mutta hänen viehätyksensä oli yksinomaan fyysistä, se oli selvä juttu. Kuka muka olisi voinut välittää tuollaisesta itserakkaasta keuhkoilijasta, joka luuli olevansa muita parempi vain rahapussinsa painon takia ja yritti parhaansa mukaan häiritä vastustajien treenejä vain siksi, että oli itse pelaajana täysi paska?
**
Koko pelikauden viimeinen viikko oli niin rankka, että kummallekaan joukkueelle ei tullut edes mieleen tehdä jäyniä toisilleen. Kun Wood kaatui rättiväsyneenä iltaisin vuoteeseensa, hän erehtyi jopa pari kertaa sanomaan – ihan ilman ikävää äänensävyä – ”hyvää yötä”, mutta vain sen takia, että hän oli väsymyksestä niin sekaisin, että unohti, kenen kanssa jakoi huoneensa. Flintin vastaus molemmilla kerroilla olikin epäuskoinen naurahdus, joskin toisella kerralla hänenkin aivonsa olivat tainneet pehmetä, sillä naurahduksen jälkeen hän vastasi pehmeästi ”öitä”. Sen jälkeen kuului tavanomainen korviahuumaava natina, kun Flint vaihtoi kylkeä, mutta Wood toivotti sen ainoastaan tervetulleen kotoisaksi, koska se tarkoitti että hänellä oli lupa sulkea silmänsä ja levätä.
Torstaina Flint istui sängyllään ja teki ilmeisesti läksyjä – Wood oli jo luovuttanut koulunkäynnin saralla siltä viikolta. Flintin aurinkolasit olivat kerrankin jossain muualla kuin hänen päässään, mikä oli aika erikoista ottaen huomioon, että ulkona jopa paistoi aurinko. Wood huomasi myös, että Flintin yleensä niin siististi laitetut hiukset sojottivat leppoisasti joka ilmansuuntaan. Se aiheutti Woodissa jonkin kummallisen tuntemuksen, ja välttyäkseen ajattelemasta asiaa enempää hän tokaisi:
”Pitävätkö ne aurinkolasit sinun tukkasi kasassa, ja kun poistat ne, tuo räjähtää käsiin?” Wood kysyi viittoillen Flintin päätä.
Flint väläytti valkaistun hymynsä, pisti kätensä hiustensa sekaan ja veti niitä. ”Ei”, hän sanoi. ”Jotkut meistä jopa näkevät hieman vaivaa ulkonäkönsä eteen eivätkä saapastele ympäriinsä tismalleen saman näköisinä kuin aamulla herätessään.”
Wood kohautti harteitaan. Ei häntä kiinnostanut, jos hän näytti aina samalta.
”Muuten”, Flint sanoi, ”miten meidän pikku jekkumme aikanaan toimivat? Tai siis, en minä ole tässä maailmassa ainoa, joka välittää ulkonäöstään – teimme teille pari aika pahaa kämmiä, vai mitä?”
”No jaa”, Wood sanoi vähätellen, ”ei meitä sellaiset jutut kiinnosta. Saatoitte toki nolata itsenne niillä typerillä jutuilla, mutta ei se meihin vaikuttanut.”
Flint katsoi Woodia hetken hiljaa ja nyökkäsi sitten aika vakavan näköisenä. Jostain syystä se teki Woodin olon vaivautuneeksi, joten hän pakkasi äkkiä reppunsa ja lähti huoneesta.
**
Koko ilta oli taas varattu treeneille. Weasley Collegen joukkue oli pakannut mukaan eväät – useimmat olivat kähveltäneet kasan leipiä ruokalasta – ja kieltämättä he seurasivat hieman kateellisena, kun St. Malfoyn joukkue otti vuoron perään herkullisen näköisiä välipaloja ihmeellisestä sormenjälkiautomaatistaan.
”Sisulla tämä homma voitetaan”, Wood paasasi pukukopissa, kun he riisuivat suojiaan. ”Ei anneta periksi!”
Hänen paasauksensa oli suhteellisen turhaa, koska viime aikoina Weasley Collegen joukkue oli todella antanut parastaan. Vaikka treenit olivat äärimmäisen raskaita, vaikka ne imivät viimeisimmätkin mehut kaikista pelaajista, treeneihin meneminen tuntui silti joka kerta yhtä ihanalta. Kaikki pelaajat antoivat todella kaikkensa, eikä ketään enää jaksanut kiinnostaa käyttää energiaansa johonkin niin turhanpäiväiseen kuin vihollisjoukkueen lapselliseen häirintään. He käyttivät jokaisen hengenvetonsa keskittyneesti yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi, ja kun kaikki vetivät yhtä köyttä, mikään ei tuntunut paremmalta kuin päästä treenaamaan ja pelaamaan oman joukkueen kanssa.
”Pidetään tämän päivän kuntotreenit lyhyinä ja tehokkaina”, Wood ilmoitti. ”Ei mitään lusmuilua tai viivyttelyä, koska meidän pitää hioa vielä taktiikkaa ennen huomisia treenejä. Kuulitte, mitä Huiski sanoi: jos emme käy sitä läpi, puolet treenistä menee ihan hukkaan.”
Muu joukkue nyökkäili ja mumisi hyväksyvänä, kun he astelivat kohti hallin ainoaa, pientä verkkatilaa. He jutustelivat mukavia kävellessään, ihan jo siitäkin syystä, että nämä siirtymätauot olivat tällä viikolla heidän ainoa sosiaalinen kontaktinsa. Niinpä he eivät huomanneet, että tilasta kuului jo puheensorinaa. Vasta läväyttäessään oven auki he tajusivat, että huone oli jo varattu.
”Mitä helvettiä te luulette täällä tekevänne?” Wood kysyi.
”Treenaavamme”, Flint sanoi ja ojensi kättään, jotta tulijat katsoisivat, kuinka joukkue paini.
”Ja miksi ihmeessä te treenaisitte meidän vuorollamme?”
”Tämä on meidän vuoromme.”
”Ei muuten varmasti ole!”
”No kyllä muuten varmasti on!”
Wood tajusi hengittävänsä Flintin huudosta tulleita sylkipärskeitä. He olivat ajautuneet aivan naamatusten karjumaan toisilleen, ja Woodin teki mieli ravistella viholliskapteenia.
”Angelina”, Wood murahti, ”mene tarkistamaan varauskirja – heti!”
”Pucey”, Flint sanoi matalasti, ”mene tytön mukaan. Kusettaa kuitenkin.”
”Just joo”, Wood ärisi. ”Sinä kusetat nyt, ja luulet että Pucey saisi mukiloitua minun hyökkääjäni. No, turha toivo – Angelina pistää hänet maahan leikiten.”
”Älä jauha paskaa. Teistä on ehkä pallon heittelijöiksi, mutta lähikontaktissa ette pärjää alkuunkaan. Sinäkin olet tuollainen heiveröinen pupujussi, jonka voisin heittää maahan milloin hyvänsä.”
Wood hengitti syvään kuin pullistaakseen kaikki lihaksensa äärimmilleen. Flint oli häntä isompi, ja piti paikkaansa, että lähes kaikki St. Malfoyn pelaajat olivat suurempikokoisia kuin heidän pelaajansa, mutta se ei suinkaan ollut kaikki kaikessa. ”Teidän tekniikkanne on niin alkukantaista, että voitatte vain ja ainoastaan jauhosäkkejä ja toisianne”, Wood sanoi.
”Ai?” Flint kysyi ja astui vielä askeleen lähemmäs niin että heidän nenänsä olivat vain parin sentin päässä toisistaan. Flintin hien tuoksu tuntui vahvasti.
”Niin juuri”, Wood sanoi eikä perääntynyt milliäkään.
”Todista se”, Flint murahti ja kumartui niin äkkiä, ettei Woodille jäänyt aikaa tehdä muuta kuin kääntää selkänsä, kun Flintin olkapää kumahti hänen keskivartaloonsa. Käännöksensä johdosta Wood pääsi ottamaan iskun paremmin vastaan, mutta hän oli silti kaatua. Hän oli kuitenkin sekunnissa ylhäällä ja syöksyi Flintin kimppuun. Hän iski polvitaipeisiin, koska tämä ei ollut mitään taklailua, tämä oli tappelua, ja Wood aikoi voittaa.
He painivat maassa äristen ja ähkien, ja jossain vaiheessa Woodin suussa alkoi maistua veri. Se ei ollut kuitenkaan ensimmäinen kerta, joten hän vain painoi kahta kovemmin. Kukaan pelaajista ei puuttunut tilanteeseen, eikä Wood sitä halunnutkaan. Hän halusi näyttää Flintille, että hän oli kovempi.
Wood yritti solmia jaloillaan Flintin jalkoja lukkoon ja samalla napata kiinni hänen ylävartalostaan. Hän oli lähes varma, että onnistuisi siinä – jalat olivat taatusti jo lukittuna – mutta juuri kun hän oli kietomassa käsiään Flintin rinnan ympärille saadakseen hallinnan, Flint yksinkertaisesti väänsi hänen kätensä pois. Wood puri hammastaan: hän ei ollut tajunnut, että Flint oli niin vahva – ja samassa Flintin käsi väänsi hänen käsivarttaan selän taakse, eikä Woodilla ollut hajuakaan, miten Flint oli siinä onnistunut. Wood tunsi, kuinka Flintin jalat hakivat paikkaa hänen jalkojensa juurella, ja sitten Flintin polvi tunkeutui Woodin kylkeä pitkin – salamannopeasti Wood väänsi itsensä ympäri, pois Flintin kuristuksesta, ja Flint karjaisi turhautuneena.
”Hei, meidän pitäisi päästä treenaamaan”, kuului nyrpeä ääni.
”No treenatkaa sitten”, toinen nyrpeä ääni vastasi, mutta Wood ei voinut keskittyä, koska hänen piti taas väistään Flintin käsiä – hitto että tämä oli rankkaa, Wood tunsi koko kroppansa olevan jo aivan liukas hiestä, ja kun hän yritti tarrata Flintin käsivarteen, hän huomasi otteensa vain liukuvan pois.
”Hei, lopettakaa! Me käytiin tarkistamassa ne varaukset!” Se oli Angelinan ääni.
”Ne oli tehty päällekkäin, se ei ollut kummankaan moka!”
”Lopettakaa nyt, tai me joudutaan kohta pelaamaan ilman kapteeneja!”
Siinä vaiheessa Wood tunsi ylimääräisiä käsiä jaloissaan, ja hän yritti pitää kiinni Flintistä, kun häntä vedettiin pois – ja sitten hän tajusi, että myös Flintiä vedettiin pois, ja että huone oli täynnä tyytymättömiä pelaajia, jotka kaikki katselivat heitä kädet puuskassa – lukuun ottamatta niitä, jotka kiskoivat heitä erilleen.
”Tasapeli, tajuatteko?” Angelina sanoi. ”Tällä kertaa kukaan ei ollut kusipää eikä kukaan muu kuin vanha kunnon Hagrid mokannut. Varaukset oli tehty päällekkäin, ei sen kummempaa.”
Wood hieroi ranteitaan. ”No miten me muka nyt sitten treenataan?”
”Kai me voidaan tehdä lihaskuntoa yhtä aikaa?” Angelina kysyi.
”Täällä piti hioa taktiikkaakin”, Wood nurisi.
”No näköjään se nyt sitten täytyy tehdä myöhemmin”, Angelina kivahti. ”Älä ole tuollainen vauva.”
Lopulta Angelina sai tahtonsa läpi, ja he pitivät molempien joukkueiden yhteisen kuntopiirin. Kukin päätti vuorotellen liikkeen, jota he tekivät, ja Woodin oli äärimmäisen vastentahtoisesti myönnettävä, että kaikkien suoritukset paranivat huomattavasti, kun vihollinen oli samassa salissa tekemässä samaa liikettä.
Valot sammuivat ja katon tähdet alkoivat loistaa. He tekivät viimeisen vatsalihassarjan ja venyttelivät sen jälkeen. Wood vilkaisi Flintiä hämäryyden turvin. Hiki oli liimannut hiukset otsalle, ja ilme oli rento. Wood antoi hetkeksi ajatuksensa harhailla heidän painihetkeensä, ja jostain käsittämättömästä syystä häntä alkoi hymyilyttää.
**
Laukut seisoivat siistissä rivissä, aivan kuten parhaimpiin edustusvaatteisiinsa pukeutunut Weasley Collegen joukkuekin. Valokuvia napsittiin, ja kaikkien hymy ulottui korvasta korvaan. Tässä se vihdoin olisi. Tänään ratkeaisi, kuka ansaitsi mestaruuden ja kuka saisi olla häntä koipien välissä seuraavaan pelikauteen saakka.
”No niin, täältä tulevat oikeat starat”, kuului kipakka ääni.
Wood joukkueineen kääntyi katsomaan, kun St. Malfoyn väki asteli paikalle iänikuisissa valkoisissa paidoissaan ja aurinkolaseissaan. Flint oli etunenässä, mutta puhuja oli kuitenkin ollut Montague, joka nyt viittilöi vimmatusti käsillään, jotta kaikki katsoisivat hänen joukkuettaan.
”Oletteko taas darrassa, ja siksi peitätte silmänne valokuvauksessakin?” Fred Weasley kysyi teeskennellen ystävällistä sävyä.
”Loistavaa!” joku pressistä hihkaisi. ”Haistan suorastaan sähköä ilmassa! Tästä tulee ehdottomasti kauden mielenkiintoisin peli – eikä edes siksi, että tämä on finaali. Tehän harjoittelitte samassa hallissa, eikö niin?”
”Me emme kommentoi mitään ennen ottelua”, Wood sanoi terävästi ja paimensi joukkueensa kohti verryttelytilaa, joka oli tuplasti heidän omansa kokoinen ja lisäksi varattu tänään vain ja ainoastaan heidän käyttöönsä. Kassit kuljetettaisiin paikalle perästä.
Lämmitellessä tuntui siltä kuin he olisivat juosseet jonkinlaisen sähkövarauksen läpi. Kaikki oli tuttua, mutta silti erilaista, koska kyse oli finaalista, eikä edes mistä tahansa finaalista, vaan siitä joka heidän olisi pakko voittaa. He hölkkäsivät, tekivät hieman lihaskuntoa, kokeilivat kevyesti taklauksia, heittelivät palloa ringissä ja huusivat aina heittäessään jotakin tunnelmaan sopivaa, kuten ”me käristetään ne niin kuin grillimakkarat”, ”illalla juhlitaan mestaruutta niin ettei kävellä viikkoon” ja ”ruhjotaan ne niin pahasti ettei ne kehtaa ensi kaudella pelata ollenkaan”. Kun lämpö oli yllä, joukkue lähti kohti pukuhuonetta. Ottelun odotus tuntui niin kovasti, että silloin tällöin pelaajien oli pakko purkaa jännitystä hyppimällä, varjonyrkkeilemällä tai vain pienellä spurtilla.
Peliuransa aikana Wood oli käynyt kymmeniä kertoja viimeisiä taktiikkoja läpi pukukopissa, hän oli vetänyt varusteet ylleen satoja kertoja, ja silti tämä tuntui aivan erityiseltä. Kun oli aika juosta kentälle, hän epäili, pysyisikö edes pystyssä. Kaikki tuntui kulminoituvan tähän hetkeen.
Mutta totta kai Wood pysyi pystyssä. Hän johdatti joukkueensa kentälle ja virnisti täpötäyden katsomon huudoille. Hän näki toisella puolella St. Malfoyn joukkueen, ja äkkiä häntä ei enää jännittänytkään. Joukkue oli tuttuakin tutumpi tämän kauden jälkeen. Heillä ei ikinä ennen ollut ollut näin hyviä valmistautumismahdollisuuksia. Wood kätteli Flintiä ja katsoi tätä rauhallisesti silmiin. Peli alkoi.
Harry oli todella iskussa: hän potkaisi pallon suoraan maalialueelle. Fred Weasley vislasi katsoessaan, kuinka hyökkääjät säntäsivät viimeistelemään työtä. Wood katseli omalta paikaltaan, kuinka Bole syöksyi kohti Katieta, joka puolestaan pinkoi eteenpäin saadakseen kiinni pallon kanssa juoksevan Angelinan. Wood näki Bolen venyttävän jalkaansa eteenpäin tarkoituksenaan selvästi kampata Katie – Wood huusi varoituksen, mutta hän tiesi, ettei Katie mitenkään kuulisi sitä – ja sitten äkkiä Flint ilmestyi Bolen viereen ja esti kamppauksen.
Mitä helvettiä?
Kamppaus olisi ollut räikeästi vastoin sääntöjä, mutta Wood tiesi ihan yhtä hyvin kuin kaikki muutkin, että tuossa kohti tehtynä Bole ei olisi mitenkään voinut jäädä kiinni. Katie olisi saattanut loukkaantua pahasti tai sitten ei, asiasta olisi väitelty kiivaasti, mutta aivan taatusti rangaistusta ei olisi tullut.
Miksi Flint oli siis estänyt Bolea?
Weasley Collegen joukkue sai maalin, ja Wood melkein unohti hurrata muiden mukana.
Väliaikaan mennessä tilanne oli 10-7 Weasley Collegen hyväksi, kiitos Harryn. Joukkueet olivat saaneet yhtä monta maalia, mutta Harryn ansiosta Weasley Collegen maaleista oli tullut enemmän pisteitä.
”Hyökkäys on toiminut erinomaisesti!” Wood puhisi matkalla pukuhuoneeseen. ”Potkaisija on vertaansa vailla! Puolustus – no, meillä on parannettavaa, mutta kaipa mekin olemme olleet tänään melko kelvollisia!”
”Yritetään seuraavalla puoliajalla saada niiltä joku pelaaja kokonaan kentältä pois!” Fred Weasley ehdotti. ”Minä äänestäisin, että hyökätään Flintin kimppuun!”
Wood naurahti vähän hermostuneena. ”Niin, mutta erityisen vahva on Montague – häntä pitäisi saartaa enemmän. Siihen puuhan tarvitaan kaksi, ja sitten kolmas pääsee liikkumaan vapaammin. Derrickiä pitää myös pitää paremmin silmällä. Hänen harhautuksensa ovat tosi hyviä.”
He istuivat kukin paikalleen pukuhuoneessa ja alkoivat irrotella kypäriään, jotta pääsisivät kunnolla pyyhkimään hien naamalta. Silloin ovelta kuului koputus.
”Joo, sisään!” Fred oli ensimmäisenä huutamassa.
Koko joukkue jähmettyi aloilleen, kun ovi avautui ja sen toiselta puolelta paljastui Flint. Flintin hiukset olivat liimautuneet päähän, ja hän piteli kainalossaan kypärää ja näytti tavallisen tuimalta.
”Wood”, hän sanoi. ”Sinun pitäisi tulla tänne. Asia on tärkeä.”
Hitaasti Wood nyökkäsi. Yhä hitaammin hän nousi seisomaan ja asetti kypäränsä penkille. Hän keräsi katseita, joista päätellen joukkuetoverit pelkäsivät, että Wood oli haettu vain hakattavaksi. Kukaan ei sanonut mitään, kun Wood askelsi kohti ovea ja Flintin perässä siitä ulos. Ovi painui kiinni.
”Tänne näin”, Flint sanoi ja osoitti pientä käytävää, jonka perällä oli jonkinlainen komero. Wood seurasi, ja he seisahtuivat siihen komeron oven eteen, hiljaiselle käytävänpätkälle, ja jostain kaukaa kuului yleisön ja henkilökunnan tasaista meteliä.
”Mikä asia on tärkeä?” Wood kysyi.
”Minä en vihaa sinua”, Flint sanoa töksäytti.
Hengitys tuntui hetkeksi takertuvan Woodin kurkkuun silkasta yllätyksestä. Hän puuskautti sen ulos ja jäi ihmettelemään tilannetta. Siinä he seisoivat, kaksi miestä valtavissa suojuksissaan, jotka hipoivat lähes käytävän seiniä. Heillä oli koko kauden ratkaiseva ottelu meneillään, he olivat vihanneet toisiaan siitä asti kun oppivat toistensa nimet, he olivat asuneet viikkoja samassa huoneessa, ja äkkiä Flint koki tärkeäksi tulla sanomaan, ettei enää vihannut häntä.
”Ahaa”, Wood lopulta vastasi.
Flint näytti yhä tuimalta. ”Oikeastaan tässä viime viikkojen aikana… luulen, että olen alkanut…” Flintin haparointi sanojen kanssa tuntui olevan suuressa ristiriidassa hänen hyökkäävän olemuksensa kanssa, melkein kuin hän olisi ollut Woodille vihainen siitä, mitä sanoi. ”Olen alkanut… tuntea vetoa sinua kohtaan.”
Wood nielaisi. Aivan kuin niiden sanojen myötä tilanne olisi taas muuttunut: he olivat kaksi fyysistä pelaajaa tungettuna pieneen tilaan, heistä molemmista huokui hikeä ja miehisiä tuoksuja, ja äkkiä Wood muisti selvästi Flintin kädet vartalollaan, kun he olivat painineet – sen voiman, sen varmuuden –
”Romanttista vetoa”, Flint täsmensi ja näytti itsekin hämmentyvän sanojaan. ”Olen miettinyt… Kaikki ne jutut, mitä me tehtiin – ja sinä vain jatkoit, pidit pääsi, ja mikään ei hetkauttanut sinua – ja se että te ette halunneet vain voittaa, te halusitte myös pelata… Mutta ei siinäkään ole kaikki, tai edes siinä mitä sinä sanoit – en osaa selittää, en – ”
Siinä vaiheessa Wood kyllästyi kuuntelemiseen, heitti kätensä Flintin niskaan ja kiskaisi väkisin tämän suun omaansa vasten. Hän astui lähemmäs, niin lähelle kuin kaikkine suojavarusteineen pystyi, ja he suutelivat toisiaan ja purivat toistensa huulia ja Flint maistui hieltä ja mieheltä ja kuumuudelta.
”Samat sanat”, Wood sanoi hetken kuluttua. Hän piti yhä Flintin niskasta kiinni ja puhui tämän leualle. ”Paitsi että te olitte kusipäitä ja halusitte vain voittaa, eikä teitä kiinnostanut muu kuin kusipäisyys.”
Flint naurahti ja pukkaisi Woodia olkapäähän. ”Se tuntuu tyhmältä nyt. Väärältä. En halua mennä runnomaan sinua kentälle – en ole halunnut koko päivänä. Te ansaitsette voiton – te olette olleet kunnon pelaajia alusta asti. En vain enää tahdo pelata sinua vastaan.”
Wood nyökkäsi. ”Niin. Ja tämän jälkeen on ihan mahdoton…” hän näykkäisi Flintiä leuasta ”… keskittyä.”
**
Väliaika oli ohi, kun Wood palasi huuli hieman turvoksissa pukuhuoneeseen. Hän ei vastannut mitään, kun häneltä kysyttiin, mihin hän oli kadonnut. Joukkue palasi kentälle, mutta kun heidän oli tarkoitus vaihtaa puolia, Flint ja Wood jäivät keskikentälle tuomarin viereen.
”Me emme enää pelaa”, Flint sanoi, ja Wood mumisi hyväksyvästi.
”Miten niin ette pelaa? Kuka kuoli?” tuomari kysyi turhautuneen kuuloisena.
”Päinvastoin”, Wood sanoi. ”Me olemme löytäneet toisemme, jos niin nyt voi sanoa, ja lopputulos on se, että emme voi pelata toisiamme vastaan.”
Muut pelaajat hölkkäsivät pikkuhiljaa paikalle ihmettelemään, mistä viivästys johtui. Flint ja Wood joutuivat selittämään asian neljä kertaa uudestaan, ja tuomari pudisteli päätään. Kuuluttaja höpisi jotakin ”mielenkiintoisesta käänteestä” ja ”pussailuhuhuista”.
”Mitä paskaa tuo nyt on olevinaan?” Angelina sähähti. ”Jos haluat hässiä vastustajaa, siitä vain, mutta ei se peliä peruuta!”
”Kas vain, hikarityttö puhuu kerrankin asiaa”, Bole murahti. ”Ota aivot takaisin käteen, Flint!”
Mutta Flint ja Wood eivät antaneet periksi. He tarttuivat toisiaan kädestä ja julistivat, että elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin veren maku suussa kilpailu ja toisten voittaminen. Lopulta tilanne ratkesi, kun kummankin joukkueen pelaajat tarttuivat väkivalloin kapteeniinsa ja kantoivat heidät ulos kentältä. Sitten toinen puoliaika alkoi.
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta