Harry Potter -ficit > Godrickin notko

Myrskylintu (kuolleena tai siipirikkona) | Charlie/Fleur, K11, 7/7 raapaletta

<< < (3/4) > >>

Vendela:
Sekä että kuulostaa oikein hyvältä ja toimivalta ratkaisulta. Kiva kun valotit hieman tuota kirjoitusprosessia :)

Näin tässä sitten viimein kävi. Olen toisaalta helpottunut, että Charlie otti viimein sen askeleen, minkä on tahtonut ottaa jo pitkään. Toisaalta taas jään jännittämään, että oliko tämä nyt vain yksi suudelma, vai kehittyikö siitä jotain enemmän. Onneksi on vielä pari osaa jäljellä ja toivon että asia selviää niissä.

Toki täytyy sanoa, ettei Fleurkaan nyt aivan viaton tässä asiassa ole. Onhan hänkin toivonut tätä jo jonkin aikaa. Eikä häntä voi siitä moittia.

Viimeisiä osia jään odottelemaan.

Vendela

FractaAnima:
Vendela olet päivieni ilo, kun jaksat kommentoida. <3


6. (kaihoisa)

Charlie istuu sängynlaidalla nojaten käsiinsä. On vielä aikaista, mutta aurinko on jo esillä. Meri on tavattoman hiljaa. Lakanat hänen takanaan kahahtavat.

"Et kai sinä aio taas lähteä ilman 'yvästejä?" Fleur kysyy lähes syyttäen. Charlie liikahtaa ja hymyilee hieman väkisin katsoessaan Fleuria, jonka hiukset ovat aavistuksen sekaisin ja kasvot punakat muustakin kuin ihottumasta. Fleur näyttää paremmalta kuin minään muuna päivänä. Hän näyttää vähän enemmän elävältä, vähän vähemmän siipirikolta.

"En, en. Lupasin odottaa Billiä ja lapsia, joten - ", lause päättyy ilmaa huitaisevaan kädenliikkeeseen. Fleur ei kykene muodostamaan edes väkinäistä hymyä, hänen suupielensä vain nytkähtävät.

Huoneilma on hidasta. Sisään siilautuvissa aamuauringon säteissä leijailee pölyhiukkasia. Edellispäivän myrsksystä on muistona enää vain kosteat vaatteet lattialla, jotka Charlie noukkii huokaisten käsiinsä.

"Kirjoitatko sinä minulle?" Fleur kysyy ennen kuin Charlie ehtii lähteä huoneesta.
"En", Charlie vastaa. "Siitä tulisi vain kysymyksiä, joihin meillä ei ole antaa vastauksia."

He katsovat toisiaan pitkään, huulillaan sanoja, jotka jäävät sanomatta.

"Olet varmasti oikeassa."

FractaAnima:
7. (punainen)

Charlie katsoo ovensuusta, kuinka Bill suukottaa vaimonsa otsaa. Fleur sulkee silmänsä miehen kosketuksen alla, mutta ei hymyile. Lapset juoksentelevat meren rannalla, heidän kiljahduksensa kantavat kauaksi.

"Charlie, siinähän sinä olet. Fleur sanoi, että olit taas kadonnut. Pelkäsin sinun jo lähteneen", Bill kaappaa Charlien nallekarhumaiseen halaukseen. Charlien onneksi hänellä on sylissään laatikollinen joriinin juuria, joten hänen ei odoteta vastaavan lämpimään eleeseen.

"Poikkesin Kotikolossa, äiti lähetti nämä Fleurille. Hänen daaliansa ovat kuulemma rönsyilleet niin, että niitä on liiaksi."

Fleur katsoo punaista laatikkoa ja sitten Charliea epäuskoa silmissään.

"Mutta ne eivät kestä 'allaa", se on kuin kysymys.
"Ensi kesäksi", Charlie sanoo. Heidän katseidensa kohdatessa sanat kuulostavat lähes lupauksilta.

"Jääthän sinä vielä syömään?" Bill kysyy. Hän on niin kivuliaan tietämätön, että Charliea puistattaa. Charlien tekee mieli kirota ääneen, tarttua Fleuria kädestä ja varastaa tämä veljensä silmien alta.
 
"Valitettavasti minun on mentävä, olen jo viipynyt liiankin pitkään", hän tyytyy kuitenkin vastaamaan.
"Kiitos siitä. Tiesin, että sinuun voin aina luottaa", Bill taputtaa Charliea vielä olalle. Charlie hymyilee urheasti ja kääntyy lähteäkseen.

Kaukana Húsavíkissä taivas on yhä korkea. Tuttu suru hiipii Charlien rinnan alle, mutta sen kanssa Charlie on tottunut elämään. Se ei tykytä rinnassa, kuten levottomuus, jatkuvana ja nakertavana. Se on hiljaa läsnä ja pitää hänelle seuraa.

Saappaaton:
Mä mietin viidennen raapaleen lopussa sun tekemää ratkaisua vähän katkerana, koska se lupasi vain särkyneitä sydämiä, enkä suoranaisesti ollut väärässä. Unohdin vain ajatella loppuun asti, eli sitä, miten Fleur ja Charlie tiedostivat molemmat, ettei se voi olla mitään sen enempää. Kumpikaan ei unohtanut sitä, että Fleurilla on perhe Charlien veljen kanssa, eikä se ole asia, jonka voisi vain pyyhkäistä pois.

Tykkään siitä miten IC:nä pidit Fleurin, vaikka olit löytänyt sinne perusteltua katkeruutta ja yksinäisyyttä. Charlie oli ehkä enemmän mun mieleen Daalioissa, mutta tämä toimi tämän juonikaaren kanssa ja tehdyt ratkaisut on ymmärrettäviä. Eli hahmon kehitys Daalioista tämän sarjan loppuun ei ole epälooginen, se ottaa vain erilaisen suunnan mitä odotin. Kaiken kaikkiaan tykkään näistä viimeisistä raapaleista, koska niistä kaikuu katumus ja yksinäisyys, sellaiset tunteet, joita ei pääse karkuun, koska tilanne itsessään on niin muutumaton - kumpikin on jumissa.

Tykkään myös siitä, miten palasit Húsavíkiin lopussa. Ja tavallaan Charlie sai ainakin hetkellisen mielenrauhan, levottomuus vaihtui suruun, joka on tuttu seuralainen, ja joka on ollut kuvioissa Daalioista asti.

Jätit mulle siis ristiriitaisia fiilliksiä käänteistä ja asioista, mutta tykkäsin tästä kokonaisuudesta ja tää on todella sopiva jatko Daalioille. <3 Osasit myös hyvin mitoittaa tän seitsemään raapaleeseen, taito jota en itse omaa. :D

Kiitos tästä. <3

Vendela:
Minun käy todella paljon sääliksi Billiä. Mietin, että aavistaako hän, tai jopa tietää. Olisi todella mielenkiintoista kuulla tähän sarjaan myös Billin näkemys, vaikka pienen shotin muodossa. Kai hän ymmärtää mitä tekee vaimolleen ja kai hän myös näkee/aistii miten Fleur ei ole läsnä. Mutta tämän ajatuksen jätän hautumaan ja jään odottamaan, että tarttuisit siihen :)

Nämä kaksi viimeistä rapsua olivat, kuten Saaps tuossa jo sanoi, katumuksen ja yksinäisyyden täyttäminä. Raja ylitettiin ja nyt sen asian kanssa on elettävä. Charlien ele tuoda juuria oli symbolinen ja keskustelu Fleurin kanssa juuri sopivan kryptinen.

Tämä on kaunis rapsusarja ja tätä on ollut ilo lukea, kiitos!

Vendela

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu