Originaalit > Pergamentinpala
Liika läheisyys ahdistaa, K-11, prologi + 7/?
Saappaaton:
Nimi: Liika läheisyys ahdistaa
Kirjoittaja: Saappaaton
Ikäraja: K-11
Genre: Drama, slice-of-life, slowburn romance
Paritus: Useita
A/N: Jeps, elikkäs. Tämä on uudelleenkirjoitettu versio samannimisestä raapalesarjasta, jonka tuossa jokin aika sitten poistin. Pohdin pidemmän aikaa, jos vain kirjoittaisin tämän tavan jatkotarinaksi, kun alkoi tuntua siltä, ettei raapalemitta palvele tätä tarinaa, joten tässä sitä ollaan. Tällä kierroksella hahmot ovat etukäteen jo itselleni tutumpia, joka ehkä näkyy tekstissä, ehkä ei. Alkuperäisestä raapalesarjasta kimmokkeensa saaneita spin-offeja löytyy listauksestani, toivottavasti joku saa nyt tästäkin jotakin irti. :)
Ja otsikon alkuperähän on cassialman taannoisessa lausahduksessa, kiitos pus. <3
Liika läheisyys ahdistaa
Prologi
”Miksi haluaisit opiskelemaan luokanopettajaksi?”
”Opettaja kohtaa kentällä paljon isoja haasteita, kuten digitalisaatio ja miten se tuodaan opetukseen, sekä tällaisia klassisempia kuten koulukiusaaminen. Nyt on noussut esiin myös lukutaidon heikentyminen, joka on erityisen huolestuttavaa, ja haluaisinkin olla ratkaisemassa näitä jo olevia sekä tulevia haasteita.”
~*~
Puhelin tärisi vaativasti sohvapöydällä. Säde, jaksamatta nousta, kurotti sohvalta hankalassa asennossa, kunnes sai soivan kapistuksen käteensä. Vilkaistuaan näytöllä vilkkuvaa nimeä puolittainen hymy nousi väistämättä hänen huulilleen ja haluamatta tulistuttaa siskoaan enää enempää hän vastasi.
”Hei, en katsonut vielä.”
”Miksi et?” Pilvin turhautuminen kantautui varsin selvänä kysymyksen sävyssä. Säde valui silmiään pyöräyttäen istumaan lattialle, sohvapöydällä olevan kannettavan eteen.
”Koska mä en halua lukea, etten päässyt sisälle”, hän nurisi siskolleen avaten kuitenkin selaimen.
”Kyllä sä pääsit, ihan varmasti.”
”Et voi sanoa varmaksi mitään ennen kuin kuulet virallisen tuloksen. Ja siihen asti tätä voidaan pitää Schrödingerin kissana.”
”En tiedä mistä kissasta puhut tai miten se liittyy mihinkään.”
”Edwin Shrödinger kehitti ajatuskokeen, jossa suljetussa laatikossa on kissa ja myrkkykapseli, jonka todennäköisyys laueta tunnissa on 50 %. Näin ollen kun tunnin kuluttua avaat laatikon, kissa on joko elävä tai kuollut, mutta et tiedä sitä ennen kuin avaat laatikon.”
”Ellei se laatikko ole läpinäkyvä.”
Säde hieraisi silmiään.
”Mutta kuitenkin”, Pilvi jatkoi, kun hänen siskonsa ei sanonut mitään, ”sinun todennäköisyytesi tuskin on 50 %.”
”Totta, minun todennäköisyyteni on 83,3 %.”
”Noniin!”
”83,3 % todennäköisyydellä jään ilman opiskelupaikkaa.”
”Oi älä viitsi. Vaikka alan ehkä hiukan toivoa, että jäisitkin. En usko, että opettajaopinnot tekisivät kauhean hyvää tuolle suunnattomalle tarpeellesi jakaa mitä ihmeellisempää nippelitietoa.”
Pilvin kiusoitteleva äänensävy sai Säteen nauramaan hiljaa.
”Todennäköisyys on sen puolella.”
”Eikä ole. Sinä olet tilastollisesti parempi hakija kuin moni muu. Todellinen onnistumisprosenttisi on varmasti yli 16,7.”
”Mm, korkeintaan 20 %.”
”Pessimisti.”
”Itse asiassa realisti, jos en jopa optimisti.”
”Selvä! Ole hiljaa!” Pilvi huudahti hätäisesti kuullessaan Säteen vetävän henkeä, kuin aikoisi jatkaa loputtomiin.
”Jos tehdään niin, että minä tuon viiniä ja katsotaan ne tulokset yhdessä. Ja kun pääset opiskelemaan, juhlitaan.”
”Jos pääsen. Ja jos en pääse?”
”Juodaan viiniä.”
”Kuulostaa hyvältä”, Säde hymisi ja sulki kannettavansa kannen.
~*~
”Mustekala- ja pöllöviiniä!” Pilvi tervehti virnistäen, kun Säde avasi asuntonsa oven. Huvittuneena Säde paimensi pikkusiskonsa peremmälle.
”Kumpaa haluat? Mustekala on valkoisena ja pöllö punaisena.”
”Pöllö on parempaa valkoisena”, Säde nurisi seuratessaan Pilviä keittiöön. Hän nosti heille tiskikaapin ylähyllyltä viinilasit samalla, kun Pilvi haki tottuneesti laatikosta korkkiruuvin.
”Eli mustekalaviiniä?”
”Kyllä kiitos.”
Pilvi nappasi valkoviinipullon käteensä ja nyrpisti nenäänsä.
”Ei edes korkkikorkkia, tämä ei voi olla hyvää.”
Kommentistaan huolimatta hän kuitenkin avasi pullon kierrekorkin ja kaatoi kummallekin lasillisen.
”Se on ihan hyvää, en kai muuten olisi pyytänyt, että tuot sitä.”
”Korkkikorkiton viini, joka oli lähestulkoon vielä kyykkyviiniä. ’Ihan hyvä’ lienee paras arvio, jonka se voi saada.”
Säde pyöräytti silmiään ja nappasi toisen laseista käteensä.
”Ihan hyvä on tarpeeksi hyvä, kun juo näin vähän viiniä ylipäätään.”
”Aina ei uskoisi, että meillä on sama kasvatus”, Pilvi huokaisi teatraalisesti ja puisteli päätään.
”Jatka tuota, niin et näe opiskelijavalinnan tuloksia”, Säde tokaisi suunnatessaan olohuoneeseen.
”Eikä mitä, se sovittiin jo!”
Säde ehti istahtaa lattialle sohvapöytänsä ääreen ja avata tietokoneensa ennen kuin Pilvi tuli hänen perässään olohuoneeseen. Laskettuaan lasinsa sievästi lasinaluselle siskoksista nuorempi rojahti sohvalle. Säde tunsi katseen itsessään kirjoittaessaan selaimen osoiteriville oikeaa osoitetta.
”En tiedä uskallanko katsoa vieläkään”, Säde sanoi saatuaan syötettyä kirjautumistietonsa niille tarkoitettuihin kenttiin.
”Jos suljet silmäsi hetkeksi ja minä katson ensin?”
Haikailematta kahta sekuntia Säde peitti kasvonsa käsiinsä ja kuunteli, miten Pilvi kurottautui painamaan enteriä. Hiljaisuus tuntui jatkuvan pienen ikuisuuden.
”No?” Säde kysyi lopulta, kun Pilvi ei sanonut mitään.
”Mm, maistoin tätä viiniä. Se on oikeasti ihan hyvää!”
”Pilvi!”
”Okei, okei!”
Säde kuuli kuinka Pilvi laski lasin takaisin pöydälle ja hetkeksi tuli jälleen hiljaista.
”Opiskelupaikka myönnetty.”
Viimein Säde uskalsi kurkistaa näyttöä sormiensa lomasta. Hän tunsi Pilven kiertävän kätensä hartioidensa ympärille ja rutistavan tiukasti.
”Onneksi olkoon, sisko. Susta tulee opettaja.”
Neiti Syksy:
SAAPPAATOOOOOOOOONNNNNN!!!!!!!
(kuulitko nyt huutoni)
En tiedä miten reagoida. En tiedä! Silmäni ovat kyyneleissä enkä tiedä miksi. Ehkä surusta siksi, että niiiiin monta osaa meni sinne bittiavaruuteen ja toisaalta ehkä ilosta, koska oi että!! Nämä vähän-pidemmät kuin raapalemuotoiset luvut nimittäin näyttävät palvelevan ainakin Sädettä enemmän. Ehkä. Raapaleissa hänestä tuli ehkä ujompi vaikutelma ja tässä taas tuollainen sarkastisen piilopartainen (älä kysy, en nyt saa oikein järkevää selontekoa aikaan, kun tekisi mieli kirjoittaa kaikki ISOILLA KIRJAIMILLA mutta hillitsen itseni) ja oi voi. Mutta Pilvi on ihana. Kestoihana.
Tiedätkö muuten, mistä tykkäsin tästä prologista kaikkein eniten? Viineistä. Ja nimenomaan siitä kohdasta, että tiesin, mistä viinistä puhuttiin ja minä en itse henkilökohtaisesti kyllä tykännyt tästä mustekalaviinistä. Tai no, kyllä se juotavaa oli mutta on sitä parempiakin. Kuitenkin, itse asiaan!
En tiedä huomasitko, mutta oikeastaan minulla ei ole (vielä) tämän enempää asiaa, niin jään sitten odottamaan ensimmäistä varsinaista lukua. Ja Säde on ihana noilla faktaiskuilla ja oi. <3 Piti se vielä mainita, ennen kuin lopetan tämän. Olen niin innostunut, että hypin tuolillani ja itken samalla syystä mitä en tiedä itsekään, mutta oli nyt pakko tulla reagoimaan, että olen huomannut. Syksy is on board ja täällä olen ja odotan. Voi että. AAA ja nyt menen hengittelemään tuonne sivummalle hetkeksi. Kiitoskiitoskiitos. <3 (ja toivottavasti tämä jatkuu myös pian)
- Syksy
LillaMyy:
Minä piiloseurailin raapaleita, joten ajattelin nyt sitten ihan avoimesti seurailla tätä jatkista. (:
Hihih, Säde ja Pilvi kuulostavat aika täydellisesti minulta ja mun pikkusiskolta, tosin mun sisko ei toisi mulle kyllä ikinä viiniä, koska se tietää, etten kovinkaan usein pidä niistä... Muutoin kyllä nämä Säteen ja Pilvin väliset vuoropuhelut ovat aika täydellisen samanlaisia kuin mitä voisi joskus meidän kahden välilläkin kuulla. :D Tunnistan myös hieman ehkä erästä toista tuttua kaksikkoa näissä hahmoissa, mutta se voi olla kyllä vain minunkin korvien välissä. :D
Mä en tiedä, mikä muhun on nyt oikein tullut, jokin kommenttivamma, mutta en nyt osaa sanoa tähän oikeastaan muuta... Jään seurailemaan kyllä ja säännöllisen epäsäännöllisesti käyn varmaan sanomassakin aina jotain, joskus enemmän ja joskus vähemmän. :D Mutta kivaa, että sait tätä jatkista ulos jo näin nopeasti sen edellisen poiston jälkeen!! ((:
FractaAnima:
Aaahaihihihiihi, rakastan Pilviä. Pilvi on paras! Ei vaan, on Sädekin ihan hyvä. Vähän kuin viini, paranee todennäköisesti vanhetessaan. ;D Tykkäsin kissasta, pöllö- ja mustekalaviinistä, koska kuka niitä nimiä muka kyttää. Pullot valitaan aina etiketin mukaan. Ja no, tykkäsin kaikesta.
--- Lainaus ---”No?” Säde kysyi lopulta, kun Pilvi ei sanonut mitään.
”Mm, maistoin tätä viiniä. Se on oikeasti ihan hyvää!”
”Pilvi!”
”Okei, okei!”
--- Lainaus päättyy ---
Tälle nauroin ääneen. ;D
Ja eritoten ja eniten tykkäsin siitä, että uskalsit aloittaa tämän alusta jatkiksena, koska sulla oli sellainen olo ja menit sen mukaan!
Jään pyörimään linjoille! :-*
- Frac
Saappaaton:
Syksy, kuulin huutosi! Ja kuten jo kertaalleen lohdutin, eivät vanhat osat toki häivnneet bittiavaruuteen tyystin, vaan ovat minulla hyvässä tallessa. :) On kovin kivaa, että olet selkeästi saanut Säteestä paremman otteen jo prologin pohjalta. Rapsusarjassa ei tainnut ihan sellaista tilannetta tullakaan, että Säteen ja Pilvin välinen kanssakäyminen olisi ollut näin suuressa osassa, joten se ehkä selittää miksi Säde jäi siellä vähän vaisummaksi/ujommaksi. Se on kivaa, että viinit iskivät, koska ne ovat minulle sellainen Pilvin juttu ja nyt niitä pääsi tuomaan vielä vähän eri tavala tähän tekstiin! Yritän jatkossakin tuoda vähän viinejä! Mutta ennen kaikkea kiitos pus, että kommentoit ja seuraat, ja pidät tästä edelleen. <3
Lilla, senkin piilolukija! Kiva, kun tulit päivänvaloon. :D On aina hauska jotenkin kuulla, että omista hahmoista tulee oikeat ihmiset mieleen, sittenhän ne ainakin ovat realistisia. Ja siis kiva, että puumerkkasit, ei aina tarvi osata sanoa paljoa. :p <3
Frac, olet ihana. :D Tykkään sun kommentista, vaikken osaa vastata siihen mitään järkevää. Kiva, että oot tykännyt ja näit vaivaakin sen verran, että kommentoit! Pus. <3
Tämän luvun kanssa haluan kiittää vielä Lillaa, joka esiluki, kun mulle iski paniikki. <3
1. luku
Orientaatioviikko alkoi luentosalista, johon kaikki opettajankoulutuslaitoksen ensimmäisen vuoden opiskelijat olivat kokoontuneet kuuntelemaan laitoksen johtajan tervehdyksen. Ylevän ja hieman liian pitkään kestäneen puheen jälkeen limenvihreisiin haalareihin sonnustautuneet opiskelijatutorit ottivat tilanteen haltuunsa ja kankaalle heijastettiin uuden vuosikurssin ryhmäjako. Annettuaan fuksien etsiä nimeään tovin, jokaisen pienryhmän tutorit kokosivat vuorollaan ryhmänsä ja luotsasivat nämä johonkin, missä olisi enemmän tilaa ja vähemmän hälinää.
Reetta oli pitkä ja rauhallisen oloinen nuori nainen, kun taas tämän tutorkaverina toimiva Irina oli keskimittaista lyhempi ja huomattavasti puheliaampi tapaus. He veivät fuksiryhmänsä pihalla olevalle kokoontumispaikalle ja aloittivat ensimmäisenä tutustumisleikillä. Kunkin piti etsiytyä rajatulla alueella suunnilleen sinne, mistä päin oli kotoisin. Lopputuloksena oli vajavainen ja epäsuhtainen piirin kaltainen, jonka juuri ja juuri sisäpuolella Säde seisoi. Hän olisi halunnut peruuttaa askeleen verran, mutta koska ei voinut tehdä sitä peruuttamatta takanaan seisovan nuorukaisen syliin, hän pysyi kiltisti paikallaan, vaikka tilanne kömpelöltä tuntuikin.
”Noniin, nyt jokainen esittelee itsensä, eli kertoo nimen ja hiukan jotain siitä mistä tulee tai miten on tänne päätynyt”, Irina totesi reippaasti.
”Mä olen tosiaan Irina, toisen vuosikurssin luokanopeopiskelija. Täytin justiinsa 23, ehdin tekemään vähän opintoja avoimen puolella ennen kuin pääsin VaKaVasta läpi, mutta olen kyllä tykännyt näistä opinnoista.”
Irina nyökkäsi itsekseen ja vilkaisi vierellään seisovaa Reettaa, joka jatkoi sujuvasti:
”Joo ja mun nimi oli Reetta. Mä opiskelen myös toista vuotta ja päädyin tänne, vaikka pitkään ajattelin, että lähtisin opiskelemaan tanssia. Mulla on siis pitkä tanssitausta, olen tanssinut viisivuotiaasta lähtien, eli viime vuonna tuli jo 20. juhlavuosi.” Reetta irvisti kevyesti, mutta ilme vaihtui lähes saman tien virneeseen. Hermostuneet fuksit hymähtelivät, mutta kukaan ei uskaltanut naurahtaa.
Säde kuunteli kuinka Nelli, Sanna ja Kristiina esittelivät itsensä vuorollaan. Kaikki olivat häntä jokusen vuoden nuorempia ja tuntuivat siitä huolimatta olevan kovin varmoja itsestään ja tulevaisuudestaan. Säde ei voinut sanoa olevansa lainkaan yhtä varma siitä, että hän oli vieläkään oikeassa paikassa. Hänen katseensa vaelteli asfalttia peittävissä, punaisenkirjavissa vaahteranlehdissä. Hänen kuluneen turkoosit tennarinsa näyttivät väärältä lämpimänväristä lehtipeittoa vasten.
Puheenvuoro siirtyi kiharahiuksiselle Ollille, jonka esittäytymisessä oli jotakin todella rutiininomaista. Suoraan lukiosta yliopistoon tullut nuorukainen ei ollut suoranaisesti ujon oloinen, mutta Säde oli jokseenkin varma, että Ollin mielenkiinnon kohteet asettaisivat hänet eri viivalle kuin suurimman osan muista miesopiskelijoista. Jonkin sortin nörttileima, Säde mietti itsekseen, hymyili puolittain ja vilkaisi nuorukaista ennen kuin keskittyi taas tarkastelemaan ryhmäläistensä kenkiä. Oman esittelyvuoron lähestyminen hermostutti häntä, ja kuin automaationa Säde alkoi hypistellä sormiaan. Seuraava puhuja kuitenkin pyyhkäisi jännityksen Säteen mielestä jo ensimmäisten tavujen myötä.
”Mä olen Joona ja päädyin tänne vähän silleen puolittain vahingossa. Mulla on jonkin verran musiikkitaustaa, soitan bassoa ja vähän kitaraa, muutamassa kokoonpanossa olen ihan esiintynytkin.”
Jokin Joonan äänessä sai Säteen keskittymään enemmän siihen kuin nuorukaisen sanoihin. Se oli karhea ja kulunut, mutta silti voimakas ja kantava. Äänessä kävi ajoittain särö, joka toi siihen persoonallisen syvyyden. Kuin se olisi ollut koko ajan särkymisen partaalla.
Säde tarkasteli itseään selkeästi pidemmän nuorukaisen olemusta. Hiljentyessään Joona katsoi vuorollaan jokaista hymyillen silmillään. Nopeasti Säde käänsi katseensa alas ja tunsi jännityksen palaavan yhdellä rysäyksellä. Häntä ennen vuorossa olivat enää Noora ja Eemeli, joiden esittelyistä Säde ei ymmärtänyt sanaakaan. Kun hänen vuoronsa viimein tuli, Säde ei edes tajunnut vääntelevänsä sormiaan.
”Moi, mä olen Säde. Taidan olla yksi vanhimmista ja olen kyllä ehtinyt tehdä jos jotain ennen kuin päädyin tänne. Viimeisimpänä kävin kokeilemassa sosiaalipolitiikkaa, ja tulin kahdessa vuodessa siihen tulokseen, että se on perseestä.” Säde virnisti kevyesti, hivenen nolona. Kun kukaan ei reagoinut hänen sanoihinsa mitenkään Säde vain soi Irinalle nopean, pinnallisen hymyn sen merkiksi, ettei hänellä ollut aiheeseen enää mitään lisättävää.
Keskittyen jälleen enemmän omiin kenkiinsä kuin mihinkään muuhun Säde koetti kuunnella mitä hänen jälkeensä esittäytyvällä Matiaksella oli sanottavanaan. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään häpeän polttaessa hänen niskassaan. Hänen olisi pitänyt osata valita sanansa paremmin.
~*~
Kun kampus oli pääpiirteittäin kierretty, tutorit veivät ryhmänsä opiskelijoiden oleskelutiloihin. Pojat valloittivat suuret säkkituolit, kun tytöt ryhmittäytyivät kulmasohvalle. Säde otti lähimmän pöydän äärestä tuolin ja siirsi sen sohvan jatkeeksi, kaivaten samanaikaisesti omaa tilaa ja kuitenkin mahdollisuutta kuulua ryhmään. Hänen tartuntapintansa muiden ryhmäläisten kanssa tuntui olemattomalta. Kuunnellessaan rentoa puheensorinaa Säde pohti miten erilaisesta tilanteesta he tulivat ja miten silti tuntui, että kaikki muut löysivät yhteisen sävelen. Ehkä hänen luonteensa ei sopinutkaan opettajalle. ”Opettajaopiskelija on laumaeläin”, oli laitoksen johtajakin sanonut.
”Ketä sua haastatteli?” Sohvan reunassa hymyilevä nuori nainen hymyili Säteelle ystävällisesti, eikä hän voinut olla hymyilemättä takaisin. Toisen nimi taisi olla Hannaleena, Helena tai jotain sen suuntaista.
”Pääsykokeissa? En muista nimiä, mutta sellainen lyhyt, todella leveästi hymyilevä mies ja vähän vanhempi nainen.”
”Meillä taisi olla samat haastattelijat, oltaisiinko oltu peräti peräkkäin. Ajattelinkin, että näytit tutulta.”
”Voi hyvin olla, mä en muista juuri mitään koko haastattelusta, saati ketä siellä aulassa on mahdollisesti tullut vastaan”, Säde naurahti pahoitellen ja sai vastauksekseen vähättelevän eleen.
”Joo, silloin jännitti kyllä hirveästi. Mutta kiva, että sä pääsit sisälle. Meidän ryhmässä ei taida olla muita, jotka selviytyi samoista haastattelijoista.”
”Ehkä kukaan muu ei selvinnyt. Sori, olen nimissä muutenkin vähän huono, olitko sä -?”
”Hannaleena.”
”Oi, olis pitänyt kehdata arvata vaan, olis mennyt oikein.” Säde virnisti ja sai Hannaleenan naurahtamaan.
”Ja jos minä muistan oikein, niin sinä olet Säde.”
”Hyvin muistettu.”
He vaihtoivat hymyn ja hiljenivät, ja Säde keskittyi taas vähän paremmin kuuntelemaan muiden tyttöjen höpinää VaKaVasta ja sitä seuranneista haastatteluista. Pieni sananvaihto Hannaleenan kanssa oli tehnyt ilmasta helpompaa hengittää.
~*~
Säde ei meinannut tajuta puhelimensa tärisevän kävellessään kohti kotia. Vaikka päivä ei ollut ajallisesti ollut pitkä ja suurin osa yliopiston käytännöistäkin oli hänelle ennestään tuttuja, oli aina yhtä raskasta viettää aikaa vieraiden ihmisten kanssa. Niinpä tajutessaan puhelimensa soivan Säde mietti kahteen kertaan jaksoiko hän vastata siihen, vai soittaisiko hän myöhemmin takaisin. Näytöllä vilkkuva Pilvin nimi sai hänet kuitenkin vastaamaan.
”Heei, mitä tulevalle opettajalle kuuluu?” Pilvi aloitti heti linjan auettua.
”Sosiaalista väsymystä pääasiassa.”
”Mahdatko sinä kestää opettajan työssä…”
”Kiitos, lisää epäluuloja kaipasinkin”, Säde hymisi hiljaa.
”Oikeasti? Ensimmäinen päivä orientointiviikolla, ja epäilet jo nyt?”
Säde nurisi epämääräisesti. Hän punnitsi kannattaisiko Pilvi suututtaa ja lopettaa puhelu lyhyeen.
”Kerro. Kaikki. Ei kai se nyt niin huonosti voinut mennä?”
”No ei se varsinaisesti mennytkään. Mutta kun kaikki on niin paljon nuorempia ja sosiaalisempia, ja jäin vähän ulkopuolelle.”
”Muru, sinä jäät vähän aina ulkopuolelle. Lämpiät hitaasti.”
”Ei se silti ole mukavaa.”
”Tiedän, tiedän. Mutta pointtini oli, että se kuitenkin varmasti helpottaa ajan kanssa. Sitä paitsi se, että muut ovat sosiaalisia voi tarkoittaa sitä, että päädyt porukkaan vähän vahingossakin!”
Säde ei voinut huulilleen pyrkivälle hymylle mitään kuunnellessaan pikkusiskoaan.
”Ehkä, eihän sitä tiedä”, hän myönsi.
”Niin! Mutta siis palataanpa siihen mitä sanoit. Kaikki ovat nuorempia?”
”Kyllä.”
”Sinä olet vanhin?”
”Älä kuulosta noin järkyttyneeltä!”
”Mutta sinä et ikinä ole vanhin!” Pilvin lähes tuohtunut sävy sai Säteen nauramaan epätoivoisesti.
”Voisitko olla hiljaa?”
”Selvä, jos haluat elää kiellossa…”
”Sinä tässä taidat elää enemmän kiellossa kuin minä.”
”Pikkuvikoja! Onko sinun yhtään parempi olla?”
”Vähän. En tiedä onko minusta opettajaksi, mutta ehkä se tässä vielä selviää.” Säde oli päässyt kotiovelleen ja kaivoi avaimia taskustaan. ”Miten sinun päiväsi?”
”Olen kuunnellut Miroa koko päivän. Se on tutorina nyt, eivätkä meidän fuksit ilmeisesti ole niitä välkyimpiä tapauksia.”
”No mutta te opiskelette vain lakia, ei teidän tarvitse välkkyjä ollakaan.”
”Ha ha. Minusta tuntuu, että Miro on tässä se ei niin kovin välkky. Toki fuksit nyt on aina fukseja.”
”Ha ha”, Säde totesi vuorostaan. Hän sai viimein oven auki ja pääsi sisälle.
”Mutta hei, mä kotiuduin. Kiitos matkaseurasta.”
”Oliko tää nyt joku hienovarainen vihje, että sait täyden Pilvi-annoksen?”
”Taisi olla liian hienovarainen, kun ei mennyt perille asti”, Säde tokaisi, näytti kieltään eteisen peilille ja potki kenkänsä pois. Pilvi nauroi.
”No nyt meni! Tsemppiä orientaatioviikkoon, treffaillaan loppuviikosta?”
”Juu. Sano Mirolle terveisiä.”
”Kerron sille, että kutsuit sitä vähän vähemmän välkyksi.”
”Miro tietää, että sinä sen sanoit. On se sen verran välkky.”
”En laskisi sen varaan. Mutta nähdään ja kuullaan!”
”Hei hei!” Säde laski puhelimensa eteisen pöydälle ja kuoriutui ulkovaatteistaan. Luultavasti Pilvi oli oikeassa, asiat helpottuisivat ajan kanssa ja ehkä hän pääsisi porukkaankin jonkun vahingon kautta.
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
Siirry pois tekstitilasta