Originaalit > Pergamentinpala

Kaiken huumassa | K11 | ficletsarja Sam Smithin The Thrill Of It All -albumin kappaleista | 14/14 | epilogi 22.11.

<< < (2/4) > >>

Kelsier:
Ficin nimi: 5.luku: Kaipauksen polte
Ikäraja: K11
Varoitukset: Yliannostus, mainintoja huumeista
Inspiskappale: Burning (kuuntele)
Haasteet: Orginaali10 4#

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


5. luku: Kaipauksen polte


Ellielle toukokuun yhdeksättätoista päivää ei ollut olemassa. Tai tietenkin se oli olemassa ja hänen oli kaikki nämä vuodet täytynyt mennä kouluun tai töihin tai jonnekin myös sinä päivänä kuten muinakin vastaavina. Nyt hän oli hautausmaalla ja tuijotti hautakiveä, joka kuului hänen veljelleen. Kuusi vuotta sitten juuri yhdeksästoista toukokuuta hän oli löytänyt Jessen elottomana huoneestaan ja soittanut ambulanssin. Vaste oli ollut nopea, vaikka hänestä jokainen sekunti oli tuntunut ikuisuudelta. Hän oli yrittänyt hätäkeskuspäivystäjän ohjeiden mukaan elvyttää veljeään. Ensihoitajat olivat melkein heti tultuaan todenneet, ettei mitään ollut enää tehtävissä ja että Elliekään ei olisi voinut tehdä mitään. Jesse oli ollut enää hyvin ohuella säikeellä elämässä kiinni, kun pikkusisko oli löytänyt hänet.

Äiti ja isä olivat kiiruhtaneet kotiin, jossa heitä oli kohdannut kaksi shokkia: poikansa kuolema ja sen syy, yliannostus. Jopa Ellie oli tiennyt veljen polttelevan pilveä, mutta kyse oli nyt paljon vahvemmista aineista. Ekstaasia, oli ruumiinavauksen lopullinen tuomio. Vanhemmat ryhtyivät järjestämään hautajaisia oman surunsa keskellä ja yrittivät tukea tytärtään, joka kävi urheasti koulussa, vaikka saikin kotona itku- ja paniikkikohtauksia. Ellie muisti hautajaisista vain hämyisiä tuokiokuvia. Äidin silmät vuotivat kyyneliä, isä niisti nenäliinaansa, pappi puhui kauniisti ja kuoro lauloi Danny Boyn, jota Ellie itse oli pyytänyt. Ellie oli rakastanut isoveljeään valtavasti ja heillä oli aina ollut loistavat välit. Taivas itki, kun hän meni Jessen haudalle hautajaisia seuranneena päivänä eikä hän silloin kyennyt tuntemaan muuta kuin vihaa.

Vihan tuntemus ei ollut kadonnut kuuden vuoden aikana. Sen sijaan, että olisi seisonut hurskaasti hiljaa kunnioittamassa edesmennyttä, hän halusi aina veljensä haudalla vähintäänkin potkia ruohotuppoja. Se huoleton paskapää oli mennyt kuolemaan ihan heidän silmiensä alla valmistamatta heitä siihen mitenkään. Edes Pixie, Jessen paras ystävä, ei ollut tajunnut Jessen ongelman laajuutta. Se oli kuvitellut, että Jesse otti tablettaja vain yksittäisissä juhlissa buustaamaan bilettämistä. Ellie oli raivonnut Pixielle, vaikka tämä oli kuinka surkeana sanonut, että olisi puuttunut, jos vain olisi ymmärtänyt. Sinä laitoit Pixien pettämään minut, Ellie ajatteli ja muksaisi hautakiveä hieman jalallaan. Kivi pysyi yhtä hiljaisena kuin ennenkin eikä mullankaan alta kuulunut mitään.

Jesse oli aina tukenut Ellietä kaikessa, vaikka heillä oli viisi vuotta ikäeroa. Isoveli oli ollut laiska koulun kävijä, mutta oli kannustanut mielestään fiksua siskoaan opiskeluasioissa. Jesseltä oli herunut kiittäviä sanoja huonommistakin arvosanoista. Mutta ennen kaikkea, kun Ellien  itsetunto oli ollut maassa olivat veljelliset halaukset olleet tärkeitä. Ellie tuhahti. Hän tiesi olevansa vihainen myös itselleen, koska oli ottanut veljensä itsestäänselvyytenä. Hautausmaalla oli hiljaista, vain muutamia omaisia kuljeskeli hautakivirivien välissä. Aikainen kesätuuli kutitteli jo lämpöä enteilevästi, vaikka olikin pirtsakka. Äiti ja isäkin tulisivat käymään ja tuomaan kukkia, kunhan pääsisivät töistä. Juuri tänään Ellie ei halunnut olla täällä heidän kanssaan yhtä aikaa.

Puolisen vuotta tuon onnetoman toukokuun yhdeksännentoista jälkeen Ellie oli löytänyt veljensä päiväkirjat. Hän ei ollut tiennyt, että Jesse oli pitänyt sellaisia. Hänellä oli yksi niistä nyt mukanaan kuten joka vuosi. Hän avasi kirjan rituaalinomaisesti sattumanvaraisesta kohdasta ja alkoi lukea.

Mä katson Ellietä ja mun on helppo uskoa, että siitä tulee vielä jotakin. Se tuskailee koulunsa, ulkonäkönsä ja poikien kanssa. Mä haluaisin vain sanoa sille, että se on täydellinen just tollasena ja oikeesti kaikki on siihen tyytyväisiä. Mä tässä olen se heittiö, joka ei osaa suhtautua mihinkään vakavasti. Mä nään niin selvästi. Mun tajunta on jossain tuolla. Valo tulee.

Kolme viimeistä lyhyttä lausetta on kirjoitettu vapisevammalla käsialalla. Jesse oli tripillä niitä kirjoittaessaan, Ellie ajattelee ja häntä alkaa itkettää. Hän ei pyyhi kyyneleitään lähtiessään kiven luota, johon on kaiverrettu sanat rakas poika ja veli.

Kelsier:
Ficin nimi: 6. luku: Naimisiin!
Ikäraja: S
Inspiskappale: Him (kuuntele)
Haasteet: Orginaali10 4#

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


6. luku: Naimisiin!


”Me ehdimme ajoissa, jos oikaisemme Skrim Alleyn kautta, Pixie”, David sanoo asian jo päättäneenä.

”Mutta ei ole kauankaan, kun siellä murhattiin joku. Olisi mukava päästä omiin häihinsä elävänä”, Peter valittaa, vaikka tietää sen olevan turhaa.

He ovat juoksemassa kirkolle puvuissaan ja juhlakengissään. Onneksi sentään on kaunis sää, etteivät he aivan rapaa itseään. David vilkaisee häneen sivusilmällä.

”Me olemme oikaisseet siitä sata kertaa aiemmin sinunkin kanssasi ja sitä paitsi ei anna kovin hyvää kuvaa myöskään myöhästyä omista häistään.”

Peter irvistää yrittäen pysyä poikaystävänsä tahdissa. He kääntyvät tyhjälle Skrim Alleylle.

”Voimmehan me sanoa, että aamu venähti pitkäksi”, Peter vielä pyytää kujan suulla.

David vain tuhahtaa eikä pysähdy. ”Isä Michael on kyllä suvaitsevainen, mutta niin suvaitsevainen hänkään ei sentään ole. Sitä paitsi Murhakatu on kohta ohi.”

All Saints –kirkon sisäpihalla on kaunista. David hymyilee isä Michaelille, joka ottaa heidät vastaan lämpimästi tervehtien. Kirkkoon ei mennä sisälle ja ulkotoimituksessakin on virallisesti kyse vain yksityisestä rukoushetkestä läsnäolevien puolesta. Davidille se on kuitenkin tärkeää. Hän on kummallisen harras katolilainen. Ei uskomisessa tietysti mitään vikaa ole, Peter ajattelee, mutta kun se usko tuomitsee sinut helvettiin vain siksi, että rakastat minua. Oikeasti heidät on vihitty kaupunginvirkailijan luona, mutta siellä eivät olleet paikalla kuin pakolliset todistajat. David puristaa hänen kättään, kun isä Michael puhuu. He ovat sopineet lukevansa valansa vasta juhlapaikassa. Seremonian jälkeen isä Michael hymyilee ja taputtaa kumpaakin heistä selkään. Maailma muuttuu, hän sanoo ja luo katseen kirkkoon, Jeesuksen luo kaikki olivat tervetulleita. Peterinkin on mielessään myönnettävä, että isä tosiaan on suvaitsevainen.

Vieraat valuvat juhlapaikkaan, heidän asuntonsa läheiseen kahvilaan, pikku hiljaa. Peterin äiti kyyditsee hääparin sinne ja kyynelehtii koko matkan. Hänestä on ylitsevuotavan ihanaa, että Pixie ja David ovat viimein saaneet toisensa. Tunnelma nuosee, kun vieraat saavat käteesä kuohuviinilasit ja dj soittaa tilanteeseen sopivaa musiikkia. Ensimmäiset maljat kohotetaan ennen ruokailua ja Peterin isä pitää puheen. Davidin vanhemmat eivät ole paikalla. Hänen isänsä kestää poikansa homouden vain kauempaa. He lähettivät rakkaita terveisiä. Ennen jälkiruokaa Shannon, Peterin isän uusi vaimo, kilistää omaa lasiaan ja ilmoittaa, että onnellinen pari lausuu valansa nyt ja vinkkaa silmää heille.

Pixie, minun pikku keijuni. Rakastan sinua. Sen enempää ei ihminen voi sanoa. Haluan olla kanssasi aamulla ja illalla, yöllä ja päivällä. Eivät korkeimmatkaan vuoret eivätkä syvimmät laaksot voi erottaa meitä. Ja ehkä saamme sovittua myös että pekaanipähkinä on paras jäätelömaku ikinä. Minä lupaan sinulle sydämeni olinpa terve tai sairas, yhtä hyvin iloisina kuin surullisinakin hetkinä. Se, että herään vierestäsi ja käyn siihen illalla nukkumaan on parasta päivässäni. Minä rakastan sinua ja mitään rakkautta suurempaa ei ole.

David. Sinä aloit kutsua minua Pixieksi jo silloin, kun olimme vielä vain ystäviä. Punastuin joka kerta, kun lempinimi lähti huuliltasi, koska lausuit sen niin pehmeästi. Olen valmis juoksemaan perässäsi murhakujilla ja kyllä improvisoin tätä valaa, jotta saisin sinut nauramaan. Rakastan sinua niin, että sattuu. Haluaisin antaa sinulle kaiken. Lupaan lohduttaa sinua, kun itket ja iloita kanssasi, kun jotain oikein hyvää tapahtuu. Haluan suudella sinua tämän valan jälkeen ja kaikkina seuraavinakin päivinä. Tätä suurempaa ei todellakaan ole ja olen iloinen, että meillä on se.

Ensimmäinen tanssi oli huumava, vaikka tietysti he olivat tanssineet yhdessä ennenkin. Hääyö oli vielä sitäkin parempi, vaikka he eivät olleet suinkaan odottaneet sitä suhteensa täyttämiseksi.

Fairy tale:
Otin tämän kommenttikampanjasta luettavakseni. Olen nyt parin päivän sisään käynyt tätä lukemassa ja halusin myös kuunnella nuo kappaleet. Ensin valitsemasi levyn kappaleista: ne ovat minulle ennestään tuntemattomia, mutta hyvän kuuloista musiikkia on. Huomasin myös että jonkun kappaleen sisältö sopii valitsemaasi lukuun, kuten mainitsit. Olivat kaikki tuollaisia rauhallisia ja mieltä rauhoittavia kappaleita.

Prologista: Jos en olisi katsonut BBC:n Uutta Sherlockia niin tuo mielenpalatsi olisi ennenstään outo käsite. Nyt sentään tiesin mistä on kyse ja oli helpompi lukea tuota. Pidän hirveästi itse kartoista ja olit tuonut kivasti tuon kartta-ajatuksen tähän mukaan. Omassa mielenpalatsissa kuljetaan sen mukaan, kuinka on tullut laatineeksi kartan sinne, asioitten sijainnin. Prologi tietysti herätti paljon kysymyksiä. Kuka on keskiössä ja mitä on tapahtunut? Ihan pieni vihje tapahtuneesta on annettu - epäsuosio.


--- Lainaus ---Mestari antoi hänelle ympäri korvia ja sanoi meille muille, että muistin tehtävä on muistaa eikä olla mikään jännitysnäytelmä.
--- Lainaus päättyy ---
Tämä jotenkin nousi yhtenä yksityiskohtana tuolta. On mestareita ja oppilaita, jotka harjoittavat mielenpalatsin käyttöä. Mutta milloin ja missä?

1. Luku: Tässä on tavallisen ihmisen arkipäivää, tylsän työpäivän kuvausta ja hahmon ajatuksia elämästä. Tästä nostan tämän kohdan:

--- Lainaus ---Hänen vaatteensa ovat jotenkin vanhanaikaiset ja toivotankin hänelle aina hyvää vointia hyvästien sijaan. Hän hymyilee minulle joka kerta.
--- Lainaus päättyy ---
Tässä tavallisessa arkipäiväisessä asiakastyössä on jotain pientä, mikä palkitsee ja jotkut asiakkaat ovat tyytyväisiäkin. Tässä on jännästi sekoitettu tuota hahmon elämänpohdintaa lapsuudestaan ja nuoruudestaan tähän kaikkeen. Kaikki tapahtuu sinä aikana, kun hän samalla hymyilee marketin asiakkaille ja miettii itse samalla synkkiäkin juttuja.

2. Luku: Aloittaessani lukemaan ensimmäisen luvun jälkeen heti tätä toista perään, jouduin kokoamaan ajatukseni ja nollaamaan kaiken, koska hetken aikaa kesti miettiä kuka, mitä ja milloin? Nyt ollaan taas eri henkilöissä.

--- Lainaus ---James kietaisee kätensä rennosti hänen ympärilleen. ”Kultaseni, nämä ovat luomutuotteita. Tiedäthän sinä ilmastonmuutoksesta? Minä autan pelastamaan maailmaa.”
Nora tökkää poikakaveriaan kylkeen. ”Et sinä mistään sellaisesta välitä. Jos välittäisit, popsisit porkkanoita etkä suklaata.”
--- Lainaus päättyy ---

En tiedä puhuvatko tämän päivän nuoret paljonkin ilmastonmuutoksesta, luomutuotteista ja yleensä maailmantuskasta. Olen itse niin eri aikana elänyt, että tämä kaikki kuulostaa sellaiselta, mistä nyt puhutaan - ainakin noin yleisesti ja nämä asiat nousevat myös uutisiin.
"pojan itsevarmaan julkisivuun hiipii hiusmurtumia" tämä kuulostaa hienolta sanankäytöltä. Ihanaa, kun molemmat olivat sanomassa yhtä aikaa nuo kolme sanaa.  ;)

3. Luku: Tämä oli arkikuvaukseltaan jotenkin niin liikuttavaa. Ja se, että joskus se tavallinen arki voi saada pientä lisämaustetta:

--- Lainaus ---Pöydällä oli lappu, jossa luki: Kulta, syö tästä ja ota itsellesi huomiseksi evääksi mukaan. James on ruokittu. Minun oli lähdettävä iltakeilkalle. Rakkaudella, Tim XOXO PS. Kuuntele ennen nukkumaan menoa soittimessa olevan levyn ensimmäinen kappale.
--- Lainaus päättyy ---

Pidin tuosta yksityiskohdasta jossa mainitaan Marlenen pitävän hiuksia auki sunnuntaisin.  :)

4. Luku: Tässä luvussa on hienoa tuo ratapiha-alueen kuvailu. Pysäköityjä junia, ruohotupsu, joka kasvaa sitkeästi raidepuiden läpi ja keskiyö lähestymässä. Tässä on lähdön tunnelmaa. Ja tämä:

--- Lainaus ---Hän ei tiennyt miksi oli edes alunperin mennyt ostamaan lipun ihmiseltä, kun sen olisi saanut automaatistakin.
--- Lainaus päättyy ---
liittää tapahtumat hyvin tähän aikaan. Nykyisin on lippuautomaatteja ja melkein kaikki käyttävät niitä.

Jasonin tarkistaessa vielä reppuaan, jäin itsekin oikein miettimään mitä kaikkea sitä tarvitsisi. Reppuun ei paljoa vaihtovaatteita mahdu. Kuinka pitään raha riittäisi?

5. Luku: Nyt viime luvuissa on jo tuttuja ihmisiä, vaikka he elävätkin irrallaan toisistaan ja heillä on aivan erilaisia tilanteita elettävänään. Elliellä on ollut raskas tilanne, joka näyttää pulpahtavan yhä uudelleen esiin. Koulunkäynti ja samanaikaiset itku- ja paniikkikohtaukset eivät ole mikään herkullinen tilanne. Onneksi Elliellä olivat vanhempansa tukenaan.

Tuo päiväkirjan löytäminen on ollut varmasti jännittävää. Ihanaa että viimeisenä sieltä löytyy rohkaisevia sanoja hänelle itselleen. Kun luen siskoista ja veljistä ja varsinkin niin että heillä on näinkin hyvät ja läheiset välit keskenään, että ihan halaillaan ja rohkaistaan, en voi olla miettimättä onko sellaista olemassa oikeasti? Itse olen isosisko kahdelle pikkuveljelle (onneksi). Elämäni olisi varmaan paljon paskempaa jos minulla olisi minkäänlaisia siskoja tai sitten se isoveli. Tulipa sitten vuodatettua omaakin pikku elämää tähän. Mutta hei, se tarkoittaa että tekstisi nostaa kirjoittajassa ajatuksia ja pohdintaa.

6. Luku: Kas, taas pompattiin uusiin henkilöihin. Ehkä heistä kuuluu vielä jatkossakin? Aloitus tempaa heti mukaansa, niin vauhdikas se on:

--- Lainaus ---”Me ehdimme ajoissa, jos oikaisemme Skrim Alleyn kautta, Pixie”, David sanoo asian jo päättäneenä.
”Mutta ei ole kauankaan, kun siellä murhattiin joku. Olisi mukava päästä omiin häihinsä elävänä”, Peter valittaa, vaikka tietää sen olevan turhaa.
--- Lainaus päättyy ---

Saat taas pohdinnan virtamaan: olen miettinyt mitä Jeesus itse sanoisi, millä tavalla ja millä sävyllä hän osallistuisi näihin nykypäivän keskusteluihin näistä aiheista, joiden parissa seurakunnat ja seurakuntalaiset kättä vääntävät. Olisin mieluusti sellaisen yleisön joukossa kyseistä paneelikeskustelua kuuntelemassa.

Kiitos lukukokemuksesta. Nyt heräsi mielenkiinto myös tuleviin lukuihin, jotka ovat vielä odotettavissa. Hyvää alkavaa syksyä sulle.

Kelsier:
Fairy tale vau olitkin kommentoinut kaikkia! Kiitos kaikista kommenteista!  ;D

Luvut eivät tosiaan kaikki liity yhteen, mutta seuraava ja edellinen luku ovat aina jollakin lailla yhteydessä. Ekan luvun rakastanut nuori pari on tietysti James ja Nora, kolmannen luvun pariskunta taas Jamesin vanhemmat. Tim lukee lehdestä Jasonin katoamisilmoitusta ja Ellie oli Jasonin tyttöystävä. Ellie taas tuntee Pixien veljensä ystävänä. Eli tämmöinen kaikki on yhteydessä toisiinsa, kun vähän kaivellaan -tunnelma.

Prologin henkilö tulee esiintymään uudelleen epilogissa ja vetämään muistonsa yhteen, mutta jäänee joka tapauksessa vähän mysteerikseksi  ;)

Kelsier:
Ficin nimi: 7. luku: Viheliäiset eivät nuku
Ikäraja: K11
Inspiskappale: No Peace (kuuntele)
Varoitukset: Puhetta murhasta
Haasteet: Orginaali10 4#

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


7. luku: Viheliäiset eivät nuku


(sivullinen uhri)
Saatan yhä nähdä sinut joinakin päivinä. Toisina unohdan, aivan niin kuin tein silloin, kun vielä elit. Normaali ihminen ei pidä jatkuvasti kaikkia eläviä ystäviään ja sukulaisiaan mielensä päällä. En ole koskaan käynyt Skrim Alleyllä eikä mikään vedä minua sinua sinne nytkään. En halua nähdä katukiviä, joissa oli sinä iltana sinun vertasi. Siispä seison työpaikkani tiskin takana suhteellisen hyödyttömänä ja Artem tunkee minulle rättiä käteen, jotta näyttäisin tekevän edes jotain, ennen kuin murisee jälleen, että minun pitäisi mennä kotiin lepäämään.  Artem on kireä kuin jousen jänne, sillä ”pikku-Jenny” – sinä – oli joskus täällä töissä. Sillä tavalla me tapasimme. Ennen pitkää tai itse asiassa varsin lyhyen ajan kuluttua sinä lähdit ja me muut jäimme ja pysyimme.

Meillä ei koskaan ollut suhdetta. Silti kaipaan sinua valtavasti. Olen rakastanut sinuun, Jenny. Linkutan kotiin vuoron loputtua ja toivon, että jokin siellä muistuttaisi sinusta. Seinät ovat kuitenkin samat vanhat ja musituttavat vain ne suunnitelleen arkkitehdin mielikuvituksettomuudesta. Miksi helvetissä sinun kuolemasi häiritsee minua niin paljon? Olen aika varma, ettei se johdu rakkaudesta ja silti en nuku öisin. Aamulla sätin itseäni, miten minulla ei ole oikeutta surra sinua näin, koska en ole äitisi tai isäsi tai siskosi tai veljesi tai mitä tahansa. Et edes tyttöystäväni ja seuraavaksi siunailenkin, miten loistavaa on, että Mary – oikea tyttöystäväni – on collegessa mantereen toisella laidalla ja hänen ei tarvitse nähdä minua tällaisena rauniona. Pystyn kokoamaan itseni skypettämisen ajaksi.

Lenkkeilen illlalla pääkadulla. Se on äärimmäisen typerä paikka lenkkeillä, koska siellä on liikaa ihmisiä, mutta jos menen muualle ajatukseni alkavat pyöriä kehää. En saa rauhaa sinulta ja kuolemaltasi, Jenny.


(murhaaja)
Kädet tärisevät. Kiroilen mumisten läpi kaikki osaamani sanat. Tappamisen ei pitäisi vaikuttaa minuun näin. Ei se ole koskaan ennen vaikuttanut. Seisoskelen puistossa ja lähipenkillä istuva ukkeli katsoo minua säälien, koska uskoo, että läikytän takeaway-kahvini pian päälleni. Vedän takin kauluksia tiukemmin ylös ja vakautan kuppikouran ennen kuin vien pahvireunan huulilleni. Juoma on mustaa tervaa ja pirun kuumaa. Mistähän takahuoneen keittimestä ne kaatoivat tämän minulle? Se on varmaan virunut puoli päivää. Lähden liikkeelle ja heitän lähes täyden mukin mennessäni roskiin. Suurin kohu on jo asettunut, vaikka lööppilehdet jaksavat vielä tehdä murhasta ja sen tutkinnan edistymisestä keskisuuria uutisia. Poliisilla vain ei ole antaa tietoa, koska heidän tutkintansa junnaa, koska minä en ole jättänyt jälkiä.

Tytön nimi oli Jenny. Hän kertoi sen minulle itse. Ja halusi, että katson silmiin antaessani viimeisen iskun. Minulla on koodini, mikä voi tuntua ulkopuolisesta kieroutuneelta. Jos näyttäydyn murhattavalle, teen hyvin selväksi, että tapan hänet  - en ensin raiskaa, sitten ryöstä ja päälle päätteeksi vielä häpäise ruumista. Suurin osa ei silti suhtaudu tyynesti omaan kuolemaansa, Jenny oli kuin viilipytty. Ehkä pelko oli halvaannuttanut hänet, mutta hänen silmissään sinkoili niin vihaisia elämän kipinöitä etten usko sitä. Niiden kipunoiden takia käteni ovat tärisseet kuin haavan lehdet sen jälkeen. Sytytän savukkeen ja poltan sen niin loppuun, että sormeni palavat. Väriseminen on lakannut jo ennen sitä. Jos kiinnitän huomiota käsiini, se pysyy poissa.

Häivyn toiseen kaupunkiin ihan pian. Olen hokenut samaa itselleni jo kaksi viikkoa. Tapaus Skrim Alley on ohi. En saa rauhaa Jennyn ja hänen kipinäsilmiensä kuolemalta. Enkä siltä, että olen tehnyt jotain peruuttamattomasti väärää.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu