Finfanfun.fi

Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Violetu - 05.07.2007 14:21:33

Otsikko: Isosten elämää, K-11, Harry Potter, osia 17/? (tauolla)
Kirjoitti: Violetu - 05.07.2007 14:21:33

Title: Isosten elämää
Author: Minä
Genre: Romance ja Humor ainakin. Het, Slash
Ikäraja: K-11
Fandom: Harry Potter
Pairings: lukekaa ja ottakaa selvää...  ;)
Summary: Nuoria velhoja ja noitia on otettu kesätöihin lastenleirille…

A/N: Olin itse leirillä isosena 31.7-3.8. -06 Siitä se idea sitten alun perin lähti…
Vuonna -07 isostelin 11-13.7.
2010 isostelin 28.6-1.7, siinä välillä taisi olla pari kesää ilman leireilyä.
2012 isostelin 3-6.7, ja joko sitä on tullut vanhaksi tai lapset ovat tulleet vaikeammiksi...

//Karo lisäsi fandomin.

Isosten elämää

Prologi

   Nick Roger Carris istui bussissa ikkunapaikalla ja tuijotteli ohi viliseviä maisemia, eli lähinnä metsää, jota riitti silmänkantamattomiin. Hän huokasi syvään ja katseli hieman ympärilleen bussissa.
    Porukkaa oli sen verran vähän, että jokainen istui yksin lukuun ottamatta mustatukkaista poikaa, jonka Nick tiesi olevan Harry Potter. Harryn vieressä istui punapäinen uneliaan näköinen poika, jonka Nick tiesi olevan Weasley. Tämän etunimeä hän ei kuitenkaan muistanut.
   Nickistä tuntui, että hän oli unohtanut ottaa mukaan jotakin äärimmäisen tärkeää. Hän tunnusteli taskuaan ja huokaisi helpotuksesta. Niin kauan kuin kännykkä, (jota hän osasi hädin tuskin käyttää) ja astmakiekko olivat mukana, kaikki muukin oli. Vai oliko hänen shampoonsa sittenkin jäänyt kotiin?
   Nick ravisti päätään niin, että kullanruskeat pitkähköt hiukset karkasivat silmille.
Ihan sama, hän voisi murehtia sitä myöhemmin.

   “Se joka rakensi tämän tien, oli taatusti kännissä tehdessään piirustuksia“, Maya Emily Liturgera letkautti ja risti jalkansa. Hän inhosi bussilla matkustamista. Varsinkin silloin kun ei ollut ketään juttukaveria se oli vielä tuplasti inhottavampaa.
   “Älä muuta sano”, ynähti poika, joka istui hänen edessään. Maya ajatteli ensin tehdä lähempää tuttavuutta vaaleahiuksisen pojan kanssa, mutta luopui nopeasti ajatuksesta, kun huomasi että tämän kasvot vihersivät uhkaavasti.
   “Olisi pitänyt ihan suosiolla jättää aamiainen väliin”, poika sanoi hymyillen heikosti ja ojentaen kätensä. “Sergei Ivanov.”
   “Maya Liturgera”, Maya sanoi ja puristi pojan kättä. Sitten Sergei kääntyi taas tuijottamaan tietä ja Maya antoi katseensa vaeltaa bussissa. Hänen sormensa nousivat kuin itsestään kulmalävistysten päälle ja hän saattoi vain toivoa, että tussilla värjätyt kengännauhat eivät olleet sotkeneet väriä penkkiin, jota hän potki aikansa kuluksi.
Bussilla matkustaminen oli kuolettavan tylsää.

   Emily Harriet Greenwood kiristi vaaleaa poninhäntäänsä parin penkin päässä Sergei Ivanovin takana toisella puolella ja tuijotteli uneksivasti pojan takaraivoa. Ei hän ollut tullut leirille poikaisosten takia, (se oli kyllä ollut tehokas kannustin) mutta kuitenkin hänen kätensä puristuivat nyrkkiin, kun hän huomasi tuijottamansa pojan juttelevan mustahiuksisen tytön kanssa.
   Emily ei ollut mustasukkainen luonne, mutta joskus hänelläkin oli huonot hetkensä. Hän päätti mennä juttelemaan pojalle heti tilaisuuden tullen. Bussissa siihen ei kuitenkaan ollut mitään mahdollisuuksia, joten hän päätti aloittaa tutustumalla takanaan istuvaan tyttöön.
   ”Hei, minä olen Emily”, hän sanoi ja ojensi kätensä. 
”Elizabeth Jen McCage, voit sanoa minua Liziksi.” tyttö sanoi ilmeettömästi ja pyyhkäisi mustat hieman kiharaiset hiuksensa korvan taakse. Emily hätkähti hieman huomatessaan, että Lizillä oli kirkkaanvioletit silmät.
   Hänellä on pakko olla piilolinssit, Emily ajatteli, mutta jätti asian sikseen.
”Oletko ennen ollut isosena missään?” Liz kysyi viileästi saadakseen jotakin muuta ajateltavaa kuin vatsassa vellovan epämiellyttävän tuntemuksen, joka alkoi pikkuhiljaa lähennellä pahoinvointia.
   ”En ,mutta luulen pärjääväni ihan hyvin, minulla on kotona kaksi pikkuveljeä ja yksi pikkusisko. Tosin välillä niihinkin menee hermot”, Emily selitti, mutta Liz vain kohotti hieman kulmiaan ennen kuin vaihtoi puheenaihetta.
   ”Voisin lyödä vaikka vetoa, etta Sergei oksentaa kohta”, hän sanoi viitaten vaaleaan poikaan, jota Emily oli tuijottanut. Emily tunsi hieman loukkaantuvansa Lizin kommentista, mutta ainakin hän tiesi nyt pojan nimen.

   Daniel Smith silmäili bussissa istuvia tyttöjä ja yritti kovasti päättää kuka olisi hänen huomionsa arvoinen. Hän pyyhkäisi pari kasvoille karannutta vaaleaa suortuvaa korvan taakse ja alkoi nyplätä paidanhelmassaan olevaa pientä reikää. Se oli tullut siihen, kun hän oli yrittänyt kylvettää Ben-kissaansa.
   Daniel uppoutui ajatuksiinsa, jotka keskeytyivät, kun hän tunsi koputuksen olkapäällään. Poika kohotti laiskasti katseensa ja huomasi tuijottavansa tumman tytön uskomattoman ruskeisiin silmiin. Hetkeksi Dan meni sanattomaksi, mutta havahtui sitten. Tuossa oli tyttö, joka taatusti ansaitsi hänen huomionsa.
   ”Niin?” Dan kysyi, kun hänen aivonsa rekisteröivät lukemattomia pikkuseikkoja tytön ulkonäöstä ja olemuksesta. Tyttö pyöräytti silmiään.
   ”Voisinko istua tähän, tuolla taaempana tuli vähän huono olo. Minä olen muuten Jessica.” hän sanoi ja ojensi kättään. ”Daniel.” Dan sanoi ja puristi tytön kättä.
”Mikä sai sinut tulemaan tälle leirille?” Dan kysyi, kun Jessica oli istuutunut.
   ”Halusin osalliseksi johonkin rikastuttavaan kokemukseen.” Jessica vastasi hetkeäkään epäröimättä. Normaalisti Dan olisi heti leimannut tytön tiukkapipoksi, mutta määrätietoisuus tuntui sopivan Jessicalle.
   ”Miksi itse?” Jessica esitti vastakysymyksen, eikä Dan tiennyt ollenkaan mitä vastaisi. Hän ajatteli hymyillä kuuluisaa tytöt-pyörtyvät-koska-olen-niin-viehättävä- hymyään, mutta jotenkin hänestä tuntui, ettei se saisi Jessicaa unohtamaan tämän esittämää kysymystä. Niinpä hän mutisi jotakin ympäripyöreää siitä, että piti lapsista. Oikeastaanhan se oli totta.

   Edward Andrew Michael Black hymyili hajamielisesti katsellessaan bussin sekalaista seurakuntaa. Jollakin kummallisella tavalla hän piti tuntemattomien seurasta. Oli niin paljon asioita, joita hän ei vielä tiennyt ja niin monta ihmistä joihin tutustua. Toisaalta suuren osan ihmisistä hän oli nähnyt ainakin vilaukselta koulussa, mutta kuitenkin.
   ”Hei, sinähän olet Hermione Granger?” Edward kysäisi edessään istuvalta tytöltä. Tyttö nyökkäsi ja hymyili hieman. ”Ja sinä olet Edward Black, eikö niin?”
Ed nyökkäsi. Juuri kun hän oli aikeissa kysyä Hermionelta miten tämä tiesi hänen nimensä, joku tökkäsi häntä selkään.
   ”Au”, Edward ynähti ja kääntyi katsomaan taakseen. Penkkien välistä hän näki ikäväntutun suipon naaman.
”Draco, miten ikävää huomata, että sinäkin olet täällä”, Ed tuhahti ja hänen pähkinänruskeat silmänsä välähtivät. Draco muljautti silmiään ja loi myrkyllisen katseen Hermioneen.
   ”Voi ei, minä kun ajattelin pääseväni kesäksi eroon tuosta kuraverisestä kaikentietäjästä”, Draco sanoi kärsivällä äänellä ja palasi sitten takaisin omiin oloihinsa.
   Edward huokasi syvään. Ja minä kun niin toivoin, etten näkisi Dracoa kesällä, Edward ajatteli tuskastuneena. Hän oli edellisenä vuonna ollut järjettömän ihastunut Dracoon, eikä hän ollut aivan varma tämänhetkisistä tunteistaan. Kaikki oli niin kamalan sekavaa.
   Ed ajatteli matkalaukussa viruvaa vanhaa nalleaan ja tunsi mielensä synkkenevän entisestään. Onneksi he olisivat kuitenkin pian perillä.


  1. Ensimmäinen päivä

   
   Kun bussi lopulta pysähtyi leirikeskuksen parkkipaikalle, kaikilla oli kova kiire ulos. Liz maleksi ulos viimeisten joukossa, sillä hänestä oli aivan turhaa tungeksia ja töniä. Tuoreet isoset kävelivät vaiteliaina pienen pätkän asfalttipolkua pitkin päärakennuksen pihaan.
   Toisilla oli kova työ matka-arkkujen raahaamisessa ja Hermione oli tyytyväinen, että oli ottanut pyörillä kulkevan laukun. Ron puuskutti reppunsa painon alla ja kompasteli kengännauhoihinsa. Hermione pyöräytti silmiään toisen kömpelyydelle, vaikka se olikin hänestä oikeastaan aika suloista.
   Draco nauroi avoimesti Ronin toheloinnille ja Harry mulkaisi luihuispoikaa murhaavasti. Tuollainen lapsellisuus pitäisi kieltää lailla, Jessica ajatteli kuunnellessaan Dracon ivanaurua.
   He jättivät laukkunsa ja matka-arkkunsa rakennuksen edessä olevalle kivetykselle ja seisoskelivat hetken epätietoisuuden vallassa. Minne heidän nyt pitäisi mennä?
”Pitäisikö meidän kolkuttaa oveen?” Emily kysyi purren huultaan. Moni kohautti olkiaan ja Daniel pyyhkäisi pari suortuvaa korvan taakse.
   ”Minusta meidän pitäisi mennä sisään”, hän sanoi itsevarmasti ja sai heti kaikkien jakamattoman huomion.
”Mutta entä jos tämä onkin väärä talo?” Maya protestoi ja katsoi Dania arvioivasti otsahiustensa alta. Mitätön pullistelija, tuli väkisinkin hänen mieleensä.
   ”Pitäisikö meidän sitten vain seistä tässä tyhjänpantteina?” Dan kysyi haastavasti.
Liz kuunteli puolella korvalla keskustelua, eikä voinut olla muljauttamatta silmiään.
”Minä avaan sen oven, jos se kerran on niin vaikeaa.” hän sanoi, marssi muitta mutkitta ovelle ja nykäisi sen auki. Porukka valui sisälle pikkuhiljaa hänen perässään.

   Sisällä Nick otti kengät pois jalastaan ja nautti oranssinruskean kivilattian viileydestä jalkojensa alla. eteisaula oli melko pieni ja suoraan ovea vastapäätä oli valtava peili, jonka takaa Edward oli löytänyt naulakot ja hattuhyllyt.
   Tosin oli sen verran kuuma päivä, ettei kenelläkään ollut paljon ylimääräistä vaatetta yllään, joten kaikki suuntasivat melkein heti viereiseen ruokailutilaan, jossa heitä odotti kaksi naista, jotka istuivat kärsivällisen näköisinä yhdessä pitkistä pöydistä.
   Matkan varrella he ohittivat ruokatiskin, tarjolla oli herkullisen tuoksuista makaronilaatikkoa. Sergei piti katseensa visusti erossa ruuasta, sillä hänen vatsassaan kiersi yhä. Hän istahti parin tuolin päähän tummahiuksisesta noin nelikymppisen näköisestä naisesta ja hengitti syvään. Emily istui melkein heti hänen viereensä.
   Kun kaikki olivat istuutuneet tummahiuksinen nainen rykäisi kiinnittäen kaikkien huomion.
   ”Minä olen Tanya, ja tämä on eräänlainen avustajani Joanna. Jospa te nyt esittelisitte itsenne, taidatte olla kaikki ensikertalaisia?” Tanya sanoi hymyillen. Emily ja Hermione nyökyttelivät.

   ”Sinä voit vaikka aloittaa, kerro kolme asiaa itsestäsi”, Tanya sanoi viitaten Daniin.
”Nimeni on Daniel Smith, mutta ystäville Dan. Minulla on kissa nimeltä Ben… ja olen tosi hyvä suutelija. Ainakin olen kuullut muutamien sanovan niin.” Dan lopetti.     
   Emily ja Maya tirskahtivat ja Jessican posket punehtuivat hieman, vaikka sitä tuskin huomasi hänen tummalta hipiältään. Tuon väitteen todenperäisyydestä otetaan selko, hän ajatteli virnistäen pienesti. Jessican oli pakko myöntää, että Dania kelpasi katsella. Lapset tulisivat kuitenkin olemaan etusijalla.
   Seuraavaksi oli Lizin vuoro.
”Nimi on Elizabeth McCage, lempinimi Liz. Pidän merirosvoista ja inhoan talvea.” Liz sanoi lyhyesti ja ytimekkäästi. Seuraavaksi oli Emilyn vuoro.
   Kun kaikki olivat esitelleet itsensä Joanna kehotti heitä menemään nukkumarakennuksiin. Siellä he saisivat päättää ketkä nukkuisivat missäkin. Joanna melkein unohti sanoa, että tytöt ja pojat nukkuisivat eri rakennuksissa.
   Tämä synnytti harmistunutta jupinaa niin tyttöjen kuin poikienkin keskuudessa. Nick oli ihan tyytyväinen järjestelyyn, sillä tyttöjen voimakkaat hajuvedet olivat omiaan laukaisemaan hänen uinuvan astmansa. Edwardkaan ei vaikuttanut järin harmistuneelta. Hän ainoastaan toivoi, ettei joutuisi samaan huoneeseen Dracon kanssa.

   Nukkumarakennukset olivat kiinni toisissaan ja niitä oli kolme. Tytöt suuntasivat rakennukseen, jonka oven yläpuolella oli B-kirjain, ja pojat menivät C-moduuliin.
Hermione kulki ensimmäisenä tytöistä ja kääntyi ensimmäiseen huoneeseen jätettyään kenkänsä eteiseen.
   Muut tulivat hänen jäljessään, Liz oli peränpitäjänä. Emily tarkisteli pirteästi huonetta, jossa oli kaksi kerrossänkyä, neljä kaappia ja pöytä, johon oli upotettu lavuaari. Pöydän vierellä oli yksi orpo tuoli, ja pöydän alla oli pieni kaappi. 
   ”Ei tämä kyllä mitään luksusta ole, mutta eipä tarvitsekaan”, Maya sanoi heittäytyen lähimmälle alasängylle. Liz kiipesi jo yläsänkyyn petivaatepussinsa kanssa.
   ”Nukummeko me kaikki samassa huoneessa?” Jessica kysäisi. Hermione näytti mietteliäältä ja mittaili sänkyjä katseellaan. Liz laittoi parasta aikaa petivaatteitaan toiseen yläsängyistä.
   ”Jos aiomme kaikki nukkua täällä, jonkun täytyy nukkua patjalla lattialla”, Hermione sanoi ja kurkisti sängyn alle. Siellä oli laatikkosänky, jonka sai rullattua ulos.
   ”Kuka on lyhin?” Maya kysyi. Hitaasti kaikkien katseet kääntyivät Jessicaan, joka ei ollut koskaan ennen toivonut niin paljon olevansa edes muutaman sentin pidempi.
Hän pisti kätensä puuskaan ja suostui vastahakoisesti. Muiden onneksi hän oli suhteellisen kypsä 15-vuotias, eikä nostanut asiasta meteliä.
   Hermione meni toiseen alasängyistä ja Emily kiipesi yläsänkyyn Hermionen yläpuolelle. Sitten alkoi varsinainen petivaatemyrsky, kun jokainen petasi omaa sänkyään. Vielä vaikeampaa tästä teki se, että Tanya oli takavarikoinut kaikkien taikasauvat päärakennuksessa.
 
   Pojat olivat C-moduulissa päättäneet jakautua kahteen huoneeseen ja jako oli päätetty sillä tavalla, että Draco, Sergei ja Dan jakaisivat viitoshuoneen, kun taas Harry, Ron, Nick ja Edward majoittuisivat ykköshuoneeseen.
   Se oli oikeastaan ainut mahdollisuus, sillä Harry ja Draco eivät olisi suostuneet samaan huoneeseen unissaankaan. Ron halusi Harryn kanssa samaan huoneeseen, ja Edward vältteli Dracoa parhaansa mukaan.
    Nick oli sattumalta ajautunut ykköshuoneeseen, mistä Edward oli oikeastaan iloinen, sillä ainoastaan Harryn ja Ronin seurassa hän tunsi olonsa hieman ulkopuoliseksi, vaikka pojat olivatkin ystävällisiä hänelle.
   Edward valitsi muitta mutkitta yläpedin nukkumapaikakseen ja Harryn ja Ronin vallattua alapedit Nick kiipesi myös yläsänkyyn. Hän tunsi olonsa hieman hermostuneeksi, ja sotkeutui pedatessaan pussilakanaansa.
   ”Samperi, miksi sauvat muka piti pistää takavarikkoon?” Nick ärähti turhautuneena pyristellessään pussilakanaa pois päästään.
”Onneksi ne sentään antoivat meidän pitää omat luonnolliset sauvamme.” Edward letkautti ja Harry ja Ron repesivät. Nick oli onnellinen, että hänellä oli yhä pussilakana päässään, sillä hänen poskilleen hiipi häveliäs puna. Hän ei ollut sitä kaksimielisintä tyyppiä.

   Viitoshuoneessa oli meneillään tyynysota. Kaikki oli alkanut siitä, kun Sergeiltä putosi yläsängystä tyyny Dracon päähän. Dan oli liittynyt nopeasti mukaan sotaan ja kaikki pojat huohottivat jo, iskujen pakoileminen oli vaikeaa, siinä sai juosta ja tehdä rutkasti väistöliikkeitä.
   ”Aselepo? Aselepo?!” Sergei karjui ja heilutti valkoista tyynyliinaa rauhan merkkinä. Dan hujautti vielä yhden iskun Dracon takaraivoon ja nosti sitten hänkin valkoisen lipun. Draco laittoi kätensä puuskaan ja pukkasi vielä Dania kyynärpäällä ennen kuin oikeasti lopetti ja palasi petivaatemyttynsä luo.
   ”Tämä on kotitonttujen hommaa…” Draco jupisi tunkiessaan täkkiä pussilakanan sisään. Dan pyöräytti silmiään ja katsahti ikkunasta ulos.
”Hei, näyttää siltä, että lapset ovat tulossa!” hän huudahti ja Sergei ja Draco olivat siinä samassa nenät kiinni ikkunassa.
Vihdoin jotakin toimintaa.


  2. Edelleen ensimmäistä päivää


   Maya lojui vuoteellaan ja nypläsi tummanvioletin hameensa helmaa, joka ylettyi hieman polvien yläpuolelle. Peilistä häntä katseli kalpeakasvoinen, tummahiuksinen tyttö, jonka silmien ympärillä oli runsaasti kajaalia. Hän katsahti ajatuksissaan ikkunaan ja nousi äkkiä tikkusuorana istumaan. Muut käänsivät hiukan kummastuneina katseensa häneen.
   ”Lapset!” Maya huudahti, eikä hänen tarvinnut sanoa enempää, kun Hermione jo pudotti pitelemänsä kirjan lattialle rynnätessään ovelle, Liz hyppäsi kissamaisesti lattialle yläsängystä, niin että hänen mustavalkoraidallinen salsahameensa vain hulmahti ja Emily ja Jessica jättivät laukkujen purkamisen sikseen.
   Heidän mökkiään lähestyi pari pikkulasta vanhempineen ja Hermione oli heitä heti ovella vastassa. Pienempi lapsista oli noin kahdeksanvuotias ja kaivoi ponnekkaasti nenäänsä. Hänen isosiskonsa suorastaan säteili.
   ”Katso Heidi, täällä on vaikka miten paljon vapaita huoneita, mennään kakkoshuoneeseen!” Heidi seurasi hiljaa perässä, kun hänen Janetiksi kutsuttu isosiskonsa ryntäsi huoneeseen numero kaksi.
   Jessica keskusteli tyttöjen äidin kanssa ja vakuutti, että tämän lapset olisivat hyvissä käsissä. Hermione ja Emily auttoivat tyttöjä petaamaan sänkynsä.
”Oletteko ensimmäistä kertaa leirillä?” Emily kysyi lapsilta.
   ”Joo, ollaan  ekaa kertaa”, Janet aloitti ja selitti perään ummet ja lammet kaikesta maan ja taivaan välillä. Maya kuunteli ovensuussa ja tunsi pikkuhiljaa korviensa puutuvan. Tästä tulisi pitkä päivä, ja oli vasta lounasaika.
   Pian lapsia alkoi virrata sisään lähes jatkuvana virtana, tyttöjä oli lopulta yhteensä noin viisitoista.

 
   Poikien mökissä meno oli pitkälti samanlaista, paitsi että lasten äidit petasivat pikkupoikien sängyt. ”Minulla on kauhea nälkä”, Daniel nurisi ja hänen mahansa kurisi kuin vahvistaakseen asian.
   Sergei oli kiivennyt kaapin päälle ja heilutteli rennosti jalkojaan ja katsoi kelloaan.
”Lounas alkaa viiden minuutin päästä”, hän sanoi juuri kun Draco astui huoneeseen.
”En ymmärrä miksi tulin tänne…” Draco jupisi ja sai molemmat huonetoverinsa pyöräyttämään silmiään.
   Sergeitä alkoi jo kyllästyttää Dracon ainainen marina ja jurnutus, mutta hän hillitsi itsensä, eikä sanonut mitään. Hän tyytyi hyppäämään alas kaapin päältä ja lähtemään ulkoilmaan. Hän ehti ulko-ovelle asti ja oli törmätä Emilyyn.
   ”Anteeksi, ajattelin tulla vilkaisemaan poikien puolelle, jos ei haittaa?” Emily sanoi hieman hermostuneesti. Sergei kohautti olkiaan.
”Ei siellä kyllä ole paljon nähtävää, ellet sitten halua kuunnella Dracon valitusta.” Sergei hymähti hymyillen ja kumartui laittamaan kenkiä jalkaansa.
   Emily yritti pitää katseensa erossa pojasta, mutta tämän oranssit shortsit ja pojan hihattoman paidan kirkkaat värit toivat oikeutta tämän kropalle ja vangitsivat väistämättä Emilyn katseen. Lisäksi oli vielä suloiset ruskeat silmät ja arvoituksellinen arpi pojan käsivarressa.
   Emily oli juuri aikeissa kysyä siitä, kun Harry astui hymyillen ulos ykköshuoneesta. Sanat tuntuivat tarttuvan tytön kurkkuun, eikä tämä saanut silmiään irti Harryn noenmustista sotkuisista hiuksista ja kirkkaanvihreistä silmistä, puhumattakaan tämän hoikasta mutta jäntevästä olemuksesta.
   ”Moi”, Harry sanoi ja käveli Emilyn ja Sergein välistä ulos ja suuntasi päärakennusta kohti. Maaginen hetki oli ohi. Emily sai loksautettua suunsa kiinni ja Sergei rypisti kulmiaan. Hän ei ymmärtänyt mikä Harryssa oli niin ihmeellistä.
   Vaikka tämä ehkä olikin koko velhomaailman sankari, ei Harry ollut mitenkään erityisen hyvännäköinen. Poika oli ihan mukava, mutta ei sellainen, jonka takia tyttöjen kannattaisi mennä sekaisin.
   ”Minä voisin oikeastaan esitellä sinulle meidän huoneen”, Sergei sanoi Emilylle, joka näytti vieläkin leijuvan pilvilinnoissa. Sergei hillitsi itsensä, eikä napsauttanut sormiaan Emilyn kasvojen edessä, vaikka hänen tekikin kovasti mieli tehdä niin.
   ”Ööh, minä taidan sittenkin mennä päärakennukseen, lounas alkaa ihan kohta…” Emily sanoi uneksivasti ja kääntyi poispäin. Sergeitä harmitti ja hän lähti Emilyn perään huikattuaan lapsille, että se joka myöhästyisi lounaalta ei saisi ruokaa ollenkaan.
   Lapset vyöryivät vauhdilla ulos mökistä ja muut isospojat tulivat aivan heidän kannoillaan. Myös tyttöjen mökistä alkoi virrata lapsia ja tyttöisoset tulivat perässä.

   Päärakennuksessa Joanna oli heitä vastassa ja paimensi lapset pesemään kätensä.
Sen jälkeen kaikki isoset sijoitettiin pitkiin pöytiin aina muutaman tuolin päähän toisistaan, jotta he voisivat tutustua lapsiin.
   Liz päätyi sattumalta melkein Dracoa vastapäätä. He katselivat hetken toisiaan ja Liz laittoi nyrkkinsä pöydälle. Se oli haaste, johon Draco vastasi saman tien tekemällä samoin.
   ”Kivi, paperi, sakset. Jos sinä häviät, minä pääsen jonossa sinun eteesi, ja jos sinä voitat, pääset minun eteeni, sovittu?” Liz kysyi virneen leikkiessä hänen suupielessään. Draco nyökkäsi. ”Kolmannesta kerrasta poikki.”
”Okei.”
   ”Kivi, paperi… sakset!” Lizin kivi voitti Dracon sakset, mutta seuraavalla kerralla oli Dracon vuoro voittaa. Kolmas olisi se ratkaiseva. Liz nautti jännityksestä, kun iski kätensä pöytään. Paperi. Dracolla oli kivi. Liz ei voinut olla näyttämättä Dracolle kieltä. Poika irvisti myrtyneen näköisenä.
   Pah. Toista kertaa tuo itsevarma tyttö ei häntä päihittäisi. Dracoa kismitti hieman ja hän kääntyi tarkkailemaan Liziä, kun tämä katsoi muualle. Tyttö oli omalla tavallaan ihan kaunis, muttei mitään missityyppiä. Pitkät hieman kiharaiset hiukset ylettyivät puoleen selkään ja violetit silmät olivat melkein yhtä jäätävät kuin Dracon omat.
   Vielä minä hänet sulatan ja pehmitän, Draco ajatteli virnistäen. Hän piti tytöistä, jotka olivat hieman haasteellisia, eivätkä heti langenneet kuolaten hänen jalkoihinsa.
Liz tuhautti nenäänsä, kuin olisi kuullut Dracon ajatukset.
   Liz otti aikansa kuluksi pienen puukkonsa esille ja esitteli sitä muutamalle lapselle, jotka olivat jo tulleet istumaan. Lapset halusivat kuulla mistä hän oli saanut sen ja Liz kertoi. Puukon alkuperä teki jopa Dracoon vaikutuksen, vastoin hänen tahtoaankin.

   Viereisessä pöydässä Nick yritti keksiä jotakin sanottavaa Edwardille, joka istui parin tuolin päässä hänen oikealla puolellaan. Miksi puheenaiheen keksimisen pitääkin olla näin vaikeaa? Nick ajatteli kohdistaen haaleanvihreiden silmiensä katseen toiseen poikaan, joka näytti hieman pitkästyneeltä.
   Edward nojasi kasvoja kämmeneensä ja käänsi hajamielisenä huomionsa Nickiin ja kohtasi vihreiden silmien ujon katseen. Tahtomattaankin hän hätkähti. Nick käänsi katseensa nopeasti pois toisen pähkinänruskeista silmistä ja keskittyi pöydän pinnan tarkasteluun. Hän ei missään nimessä halunnut, että toinen huomaisi hänen punehtuneet poskensa.
   Luoja, sano etten ole ihastumassa, Nick ajatteli ja päätti vastedes keskittyä täysillä lapsiin ja käyttäytyä Edwardin seurassa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän ei aikonut pilata koko leiriä haikailemalla jonkun täysin saavuttamattoman perään.
   Ei sillä että hän edes olisi ollut ihastunut. Vaikka toisaalta olihan Edwardilla aika ihanat silmät ja… Ei todellakaan. Nickin teki mieli läimäyttää itseään nyrkillä päähän, mutta hän luopui ajatuksesta, kun heidän pöytänsä käskettiin ruokajonoon.

   Ron ja Hermione istuivat samassa pöydässä ja juttelivat lasten kanssa näiden perheistä sun muusta. Pöydän alla Ron tunsi Hermionen jalan hipaisevan omaansa. Oli lähellä että hän olisi vetänyt mehut väärään kurkkuun.
    Kun hän katsahti Hermioneen, tämä ei katsonut häneen päinkään, vaan oli syventynyt keskusteluun yhdeksänvuotiaan Jackin kanssa. Luultavasti se oli vahinko, Ron ajatteli puolittain helpottuneena, puolittain pettyneenä.
   Hän ei ollut aivan varma millaisia hänen tunteensa Hermionea kohtaan olivat, mutta hän piti tytöstä kovasti, olivathan he olleet ystäviä jo monta vuotta. Siitä hän ei ollut aivan varma halusiko hän suhteen nousevan uudelle tasolle.
   Toisaalta, hän kuvitteli heidän välilleen usein ystävyyttä enemmänkin, mutta sitä hän ei myöntänyt edes itselleen. Unet puhuivat kuitenkin usein puolestaan.

   Jessica ja Dan istuivat samassa pöydässä ja juttelivat paraikaa lapsista. Danin kyljessä kyhnäävä 9-vuotias Mia kertoi aina välillä havainnollistavia esimerkkejä. Esimerkiksi miten hän oli pienenä työntänyt herneen nenään eikä ollut saanut sitä sieltä pois, ja miten hänen ystävänsä oli juonut vessanpöntöstä, kun ei ollut ylettänyt hanaan.
   Jessicasta tuntui, että hänen ruokahalunsa oli jo aikaa sitten rientänyt vihreämmille laitumille. Osaksi Mian tarinoiden takia, osittain siksi, että Danin katseet ja hymyt saivat hänen vatsassaan aikaan epämääräisen kuplivan tunteen.
   Dan puhui juuri suu vaahdossa kissastaan ja Mia ja muut lapset innostuivat selittämään omista lemmikeistään. Hiljaisuus ei laskeutunut pöytään hetkeksikään.
Jess peilasi kasvojaan haarukasta ja huomasi hymyilevänsä haaveksivasti.
   Hänen otsahiuksensa olivat poissa silmiltä kirkkaankeltaisilla pinneillä ja hänellä oli hiuksissaan keltaisia ja neonvihreitä helmiä. Suklaanruskeissa silmissä oli poikkeuksellisen utuinen ilme, verattuna yleiseen keskittyneeseen katseeseen.
   Jess pudisti päätään ja päätti terästäytyä. Ei yksi poika voinut saada häntä unelmoivaksi haahuilijaksi. Hän muistutti itselleen, että oli tullut leirille kokemuksen, ei mahdollisen ihastumisen takia.
   ”Etkö sinä syö?” Dan kysyi keskeyttäen Jessican ajatukset. Tyttö nosti katseensa haarukasta ja pudisti päätään.
”Pikku ystäväsi vei minulta jutuillaan ruokahalun”, Jess huomautti virnistäen. Dan nauroi siniharmaat silmät tuikkien epätasaisten otsahiuksien alla.
   ”Huonompi juttu. Tosin katsoin listasta ja huomasin, että parin tunnin päästä on välipala. Täällä taidetaan syödä aika tiuhaan tahtiin, joten et varmaan joudu kärsimään nälästä.” Dan sanoi ja hymyili pyörryttävän ihanaa hymyään. Jess tunsi taas kuplintaa vatsassaan ja kääntyi katsomaan viereisen pöydän tapahtumia.

   Maya istui Harryn, Emilyn ja Sergein kanssa samassa pöydässä, ja ilmapiiri tuntui hitusen kireältä. Yleensä hymyilevä Sergei istui kädet puuskassa ja Harry keskittyi ruokaansa.
   Maya päätti aloittaa keskustelun, sillä hän ei pahemmin välittänyt hiljaisuudesta ruokapöydässä. Se oli yksi niitä tylsiä asioita bussimatkojen lisäksi.
”Miksei kukaan puhu mitään?” Maya kysyi pyyhkäisten mustia violeteilla raidoilla varustettuja otsahiuksiaan.
   Sergei kohautti olkiaan ja laittoi makaronilaatikkoa suuhunsa. Hänen ilmeensä oli jo hieman piristynyt. Emily hymyili aurinkoisesti.
”Mitäköhän tämän jälkeen on ohjelmassa?” hän kysäisi vihreät silmät säihkyen.
   ”Luin ohjelmasta, että tämän jälkeen on puolen tunnin ruokalepo ja sen jälkeen kokoonnutaan saliin. Sinne pääsee tuolta ovesta”, Harry sanoi ja osoitti pariovia toisessa suunnassa. Maya nyökkäsi.
   ”Salissa on jotain ohjelmaa ja sen jälkeen on päiväjuoma. Tämä on varmaan sellainen syöttöleiri, ja viimeisenä päivänä meidät työnnetään uuniin ja sitten henkilökunta syö meidät.” Maya vitsaili. Muutama lapsi purskahti nauruun.
   ”Meihin laitetaan pippuria ja sitruunaa ja meidät pilkotaan ja sisälmykset revitään ulos…” Nico-niminen pikkupoika innostui.
”Tuskinpa sentään.” Harry naurahti. Mielikuvat olivat sangen epämiellyttäviä, mutta onneksi hän oli jo lopettanut syömisen.

   Ruuan jälkeen Tanya tuli ja vaati ehdotonta hiljaisuutta. Sitten hän nosti kolme sormea, ja hänen laskettuaan kolmeen kaikkien tuli huutaa niin kovaa kuin keuhkoista lähti: ”Emännille kiitos!”
   Lizin mielestä tapa oli melko naurettava, mutta kaipa hän tottuisi siihen. Edward oli innoissaan mukana, hänestä oli silloin tällöin hauskaa heittäytyä lapselliseksi. Sen jälkeen kaikilla oli lupa mennä omiin huoneisiinsa.


  3. Ensimmäinen päivä, lounaan jälkeen.

   
   Liz makasi yläsängyssään jalat kohti kattoa. Toisaalta häntä huvitti lähteä ulos, toisaalta hän olisi halunnut vain maata. Hän tunsi olonsa hiukan levottomaksi ja päätti lähteä jaloittelemaan.
   Heidän huoneessaan ei ollut hetken hiljaisuutta, kun lapset ravasivat tervehtimässä ja ihailemassa Jessin helmikokoelmaa. Hermione yritti lukea pimeyden voimilta suojautumisen opasta, mutta se oli tyystin mahdotonta.
   Tässä tapauksessa taikasauvat olisivat todella tarpeen, Liz ajatteli sulkiessaan huoneen oven perässään. Melu oli suorastaan sietämätön. Että niin pienistä lapsista saattoikin lähteä niin valtavasti ääntä.

   Liz suuntasi noin sadan metrin päässä sijaitseville keinuille ja istahti puhtaamman näköiselle. Hän istui selin mökkeihin päin, joten hän ei huomannut taakseen hiipivää hahmoa ennen kuin oli jo liian myöhäistä.
   Liz tunsi vahvat kädet vyötäröllään ja keinu kallistui. Pian keinun vauhti oli melkoisen kova. Liz mulkaisi taakseen ja huomasi virnuilevan Dracon. Hän loi poikaan murhaavan katseen, joka oli kuitenkin ristiriidassa hänen vinon hymynsä kanssa.
   ”Senkin pieni…” Liz aloitti, muttei ennättänyt sanoa enempää, kun päärakennuksesta kuului kellojen soittoa. Se oli merkki siitä, että ohjelma salissa alkaisi muutaman minuutin kuluttua.

   Draco oli siirtynyt keinun etupuolelle ja katsoi naureskellen, miten Liz yritti hiljentää keinun vauhtia. Normaalisti Liz olisi varmaan potkaissut kiusantekijää enempiä ajattelematta, mutta oikeastaan olisi ollut sääli pilata Dracon kavakat ylpeät kasvot turhanpäiväisellä mustelmalla tai ruhjeella.
   Eikä Liz oikeastaan ollut luonteeltaan väkivaltainen, ainoastaan usein hieman äkkipikainen. Liz teki nopeasti päätöksensä ja hyppäsi, hänellä ei ollut minkäänlaista halua myöhästyä salin ohjelmasta.
   Draco ei ennättänyt pois alta, joten Liz rymähti suoraan hänen niskaansa ja tytön hame nousi väkisinkin hypyssä korviin ja helma laskeutui Dracon kasvoille. Hetken ajan kumpikaan ei oikein osannut sanoa tai tehdä mitään.
   ”Et ole erityisen pehmeä laskeutumisalusta, mutta pidän vatsalihaksistasi.” Liz sanoi kömpiessään pystyyn. Draco jäi hieman hämmentyneenä maahan istumaan ja hieromaan selkäänsä.
   ”Tuletko sinä?” Liz kysyi pian, sillä Draco istui edelleen maassa ja yritti taistella kasvoilleen hiipivää punastusta vastaan. Hän ei muistanut, että kukaan olisi koskaan aiemmin sanonut hänelle niin suoraan mitä ajatteli.
   Liz kiskaisi Dracon pystyyn ja suuntasi askeleensa päärakennusta kohti. Draco tuli muutaman askeleen tytön jäljessä. Huomautus vatsalihaksista hiveli yhä pojan itsetuntoa. Draco salli virneen kohota hitaasti kasvoilleen.

   Salissa kaikki isoset suuntasivat suuren liitutaulun edessä olevalle matalalle korokkeelle istumaan. Lapset kerääntyivät huoneittain lattialle levitetyille matoille. Maya vilkaisi taakseen ja huomasi, että liitutaulun päälle oli teipattu valtava paperille piirretty kirkasvärinen toukka.
   Toukan yläpuolella luki kissankokoisin kirjaimin: TUNNEMATO.
”Huh huh”, Maya mutisi pyöräyttäen silmiään. Harry naurahti hänen vieressään.
”Nick ja Ed tekivät tuon. Voit uskoa, että nuo käsiraudat toukan jaloissa ovat pientä sen rinnalla, mitä Edin käskettiin pyyhkiä pois…” Harryn lauseen loppu jäi leijuman ilmaan. Maya ei voinut olla nauramatta.
   ”Nick raukka ei tiennyt miten päin olisi ollut…” Harry lisäsi iskien silmää. Maya nypläsi hiuksiaan ja letitti muutamaa violettia suortuvaa. ”Uskon sen, poika taitaa olla mieleltään melkoisen viaton.” Maya sanoi ja Harry nyökkäsi. ”Tosiaan.”

   ”Oletko värittänyt sinun hiuksia tussilla? Äiti suttuui minulle kun minä väritin otsatukan vihreäksi.” Pieni vaaleahiuksinen tyttö istui Mayan viereen ja tuijotti tätä silmät ymmyrkäisinä.
   ”Mikä on sinun nimesi?” Maya naurahti. Tyttö vastasi olevansa Miranda.
”Miranda, tämä Maya tässä ei ole koskaan tussia nähnytkään, hän värjäsi hiuksensa ohdakkeilla”, Harry sanoi avuliaasti ja iski pikkutytölle silmää. Mirandan silmät laajenivat entisestään, jos mahdollista.
   ”Minäkin haluan kokeilla! Pitää mennä kertomaan Amandalle ja Ninalle, ne ei ikinä usko tätä!” Miranda juoksi innoissaan huonekaveriensa luokse. Maya mulkaisi Harrya. ”Ja meidän pitäisi näyttää hyvää esimerkkiä pienemmille…” tyttö huokasi.

   Äkkiä salissa tuli ihmeellisen hiljaista. Tanya oli saapunut nimilistan kanssa.
Jopa kaikkein meluisimmat lapset hiljensivät korviasärkevän pulinansa astetta hiljaisemmaksi kuiskailuksi.
   ”Sovitaan, että kun kuulette minun sanovan nimenne, nostatte kädet ylös ja tanssitte pienen tiputanssin kaikkien edessä.” Tanya sanoi hymyä äänessään. Lapset näyttivät kauhistuneilta(lukuun ottamatta muutamaa poikkeusta), eivätkä isosetkaan näyttäneet sen paremmilta. Yksi jos toinenkin hermoili deodoranttinsa pettävän.
   ”Okei, kunhan vitsailin. Kun kuulette nimenne niin nostatte kätenne ja sanotte ’täällä’, onko selvä?” Tanya nauroi ja kaikki salissa olijat nyökyttelivät helpottuneina.
   
   ”Tiputanssia kaikkien edessä? Voi elämä.” Ron kuiskasi Sergeille ja he nauroivat hiukan hermostuneina. Hermione vilkaisi Ronia ja laittoi sormen huulilleen. Ron muljautti silmiään.
   ”Hermione ottaa tämän homman tosi tosissaan.” hän sanoi hiljaa Sergeille, joka kohautti olkiaan. ”Sainkin hänestä vähän sellaisen kuvan, mutta hän on kuulemma ihan mukava.” Sergei sanoi ja Ron kurtisti kulmiaan, mutta hänen ilmeensä palautui normaaliksi niin nopeasti, että Sergei ajatteli nähneensä harhoja.
   ”Hermione on paras, kunhan hänet saa hölläämään välillä pipoaan”, Ron sanoi, mutta hänen äänessään oli hieman torjuva sävy. Sergei ei ollut mikään ekspertti tunteisiin liittyvissä asioissa, mutta hän aavisti, että Ron tunsi Hermionea kohtaan jotakin muutakin kuin pelkkää ystävyyttä.

   Emily vilkuili sivulta sivulle, sillä Harry istui hänen oikealla puolellaan ja Sergei vasemmalla. Emily mittaili poikia katseellaan, eikä millään osannut päättää kumpi oli söpömpi.
   Harryssa oli se kaikki sankarin karisma ja salaperäisyys, ja kuitenkin tämä osasi nauraa ja vitsailla. Sergei oli ruskeine silmineen uskomattoman sympaattinen ja suloinen tapaus, ja ystävällinenkin vielä. Pojan silmien hiukan eksyneessä ilmeessä oli jotakin todella vangitsevaa ja koskettavaa.
   Emily ravisti päätään selkeyttääkseen ajatuksensa, kun kuuli Tanyan puhuttelevan isosia. Heidän oli määrä esittäytyä lapsille ja Emily oli ensimmäisenä vuorossa.

   Kun isosten esittelykierros oli ohi, he kertasivat leirin sääntöjä, ja lapset olivat aivan innoissaan päästessään viittaamaan ja kertomaan.
”Täällä ei saa kiroilla.” sanoi pikkuvanha 9-vuotias poika nimeltä Thomas.
   ”Toisia ei saa kiusata”, Janet sanoi topakasti ja yksi hänen huonetovereistaan lisäsi perään: ”Mutta isosia saa kiusata!” Kaikki nauroivat isosia lukuun ottamatta.
”On kiellettyä värjätä hiuksensa ohdakkeilla”, Maya sanoi ja Mirandan suunnalta kuului pettynyt huokaus.
   ”Pikkuhousujen pakastaminen on ankarasti kiellettyä!” innostui yksi rasavilleimmistä tytöistä.
”Niin Wilma, toivottavasti et enää tee sellaisia tyhmyyksiä”, Tanya nauroi ja niin nauroivat muutkin.
   Aikamoisia kauhukakaroita täältä löytyykin, Jess ajatteli ja oli helpottunut, että tämä oli hänen ensimmäinen leirinsä.
   Lopulta kaikki lapset tiesivät, että rantaan oli kiellettyä mennä, ettei roskia saanut heittää maahan, ja että yöllä oli tarkoitus nukkua. He lauloivat muutaman yhteislaulun ja sitten Tanya ehdotti, että he leikkisivät jotakin.
   Lapsien suunnalta kannatus oli innokasta, eikä kukaan vastustanut, kun Tanya ehdotti tanssia nimeltä lapaduu. Kaikki menivät piiriin salin keskelle ja tarttuivat toisiaan käsistä.

   ”Tanssimme lapaduu, lapaduu,lapaduu
Tanssimme lapaduu, lapalapaduu, hei!”
 
   Lopussa kaikki potkaisivat oikealla jalallaan piirin keskustaa kohti. 
”Ja seuraavaksi, tanssimme lapaduuta kädet toistemme olkapäillä!” Tanya hihkaisi ensimmäisen kierroksen loputtua.
   Jess tunsi kylmien väreiden kulkevan selkäänsä pitkin, kun Dan asetti kätensä kevyesti, mutta jollakin tavalla omistavasti hänen olkapäilleen. Mitähän seuraavaksi on vuorossa? Kädet toisen vyötärölle epäilemättä, Jess ajatteli ja tunsi miellyttävän väristyksen vatsanpohjassaan.
   Seuraavana oli todellakin vuorossa kädet toisen vyötäröllä.

   ”Mistä vetoa, että tämän jälkeen vuorossa on kädet toisen housuissa?” Edward kuiskasi nauraen Nickin korvaan. Nick-parka punastui taas eikä vastannut. Flirttaileeko Ed kanssani? oli ainoa asia mitä hän saattoi ajatella. Siltähän se kovasti vaikutti. Nick säpsähti kun tunsi Edin hiusten hipaisevan poskeaan.
   Huh.
   Edward nauroi katketakseen, kun hän kuuli kierroksen päätyttyä, että seuraavaksi piti pitää edessä kävelevää henkilöä nilkoista kiinni. Se ei todellakaan tulisi olemaan helppoa.
   Lapset jaksoivat leikkiä todella kauan, eikä isosiakaan liioin kyllästyttänyt, mutta lopulta Tanyalta olivat ideat lopussa. Sen jälkeen kun he olivat tanssineet lapaduuta kierien lattialla, kukaan ei enää keksinyt uusia tapoja.


  4. Ensimmäinen päivä, ulkoleikkejä


   Lapaduun jälkeen melkein kaikki olivat aivan uuvuksissa. Onneksi seuraava ohjelmanumero oli rutkasti rauhallisempi.
”Seuraavaksi keksitte yhdessä huonekavereidenne kanssa nimen huoneellenne.” Joanna huusi hitusen narisevalla äänellään. Lapset kerääntyivät pieniin ryhmiin ja isoset jakoivat jokaiselle huoneelle yhden paperin.
   Salin keskellä oli muutama laatikko täynnä erilaisia ja erivärisiä kyniä, joista jokainen sai käydä hakemassa tarvitsemansa. Emily valikoi keltaista ja oranssia, kun taas Mayan valinnat koostuivat suurelta osin mustasta ja muista synkemmistä väreistä.
   ”Mikä tulee huoneen nimeksi?” Hermione kysyi ja Lizillä oli heti vastaus valmiina.
”Miten olisi Piraatit?” Liz kysyi heilauttaen mustia hiuksiaan ja pyyhkäisten olemattoman pölyhiukkasen kirkkaanvihreän T-paitansa olkapäältä.
   ”Miksi ei?” Jess hymyili, hänestä merirosvot olivat sangen kiehtovia. Emily kohautti olkiaan. ”Ihan sama.”
”Okei”, Maya sanoi ja kaikki kumartuivat paperin ylle.

   Noin puolen tunnin kuluttua kaikki esittelivät oman huoneensa nimen.
Edward joutui pidättelemään naurua kaikin voimin, kun yksi B-moduulin huoneista julisti nimekseen ”Ilotytöt.”
   ”Voi luoja, elvytäthän minut, jos kuolen nauruun?” Ed nauroi nojaten Nickin olkapäähän.
”Okei”, Nick sanoi ujosti, vaikka ei ollut aivan varma osaisiko elvyttää, jos toiselle sattuisi jotakin. ”Yritän parhaani.”
   Pojat olivat antaneet heidän huoneelleen nimeksi Naruhännät. Kukaan ei ollut aivan varma, mistä idea oli tullut, mutta he eivät olleet keksineet mitään parempaakaan.
   ”Naruhännät”, Draco tuhahti pienen matkan päässä. Hän oli päättänyt heidän huoneensa nimeksi kuolonsyöjät, ja se oli tuhat kertaa parempi kuin naruhännät.
Dan oli paraikaa koristelemassa heidän nimikylttiään, eikä Draco aavistanut mitään metkusta, joka pojalla oli mielessään.
   Sergei kumartui katsomaan Danin aikaansaannosta, eikä voinut olla tyrskähtämättä.
”Kaivat verta nenästäsi”, hän huomautti Danille, joka ei ollut kuulevinaan.
   ”Tuo kaivaa verta omastaan, jos luulee voivansa määrätä kaikesta meidän huoneessa”, Dan sanoi viitaten Dracoon, joka oli keskittynyt tuijottamaan kaukaisuuteen.
   ”Miten vain, jätän mieluummin tappelun väliin”, Sergei sanoi, mutta virnisti vielä vilkaistessaan tekstiä paperilla: Kuolansyöjät. Danilla oli selkeästi rikas mielikuvitus, eikä pojan seurassa varmasti tulisi aika pitkäksi.
   
   Pian kaikki isoset ja leiriläiset suuntasivat omiin huoneisiinsa ripustamaan lappunsa oviin ja viettämään pientä lepohetkeä. Maya tunsi todella olevansa levon tarpeessa, vaikka vapaa-aikaa olikin vain puolisen tuntia.
   Lapset osasivat olla rasittavempia kuin hän oli kuvitellutkaan. Ja tänään oli sentään vasta ensimmäinen päivä. Pahin oli luultavasti vasta edessäpäin. Maya ei voinut olla huokaamatta syvään. Mitä hänkin oli ajatellut ilmoittautuessaan isoseksi?
   ”Joko kakarat alkavat kyllästyttää sinuakin?” Harry virnisti kävellessään hänen ohitseen matkalla moduuleille. Maya pyöräytti silmiään, mutta virnisti.
”Sinä alat kyllästyttää minua.” hän heitti tarkoittamatta sitä tosissaan. Hänestä Harry oli kiva.
   Harry väänsi kasvoilleen loukkaantuneen ilmeen ja laittoi kätensä puuskaan.
”Vai niin.” Harry sanoi ja käänsi päänsä takakenoon, niin että muistutti kovasti nokka pystyssä kävelevää Dracoa.
   Harry oli niin huvittavan näköinen, ettei Maya voinut olla purskahtamatta nauruun.

   Dracon aivot rekisteröivät iloisen naurun ja hän käännähti ääntä kohti ja huomasi Mayan ja Harryn. Dracolta ei mennyt kauaa järkeillä, että Harry esitti häntä ja hän otti vimmoissaan muutaman askeleen sietämätöntä Potteria kohti.
   Kun Draco oli enää parin askeleen päässä Dan tarrasi häntä hupparin hupusta.
”Jos jättäisit tappelun väliin tällä kertaa? Ethän sinä edes pärjäisi Harrylle ilman taikasauvaa.” Dan sanoi Dracon mielestä todella ylimielisesti.
   Dracon sisällä kiehahti, vaikka hän tiesikin Danin puhuvan totta. Harry oli Dracoa ainakin viisi senttiä pidempi ja se kismitti Dracoa suunnattomasti, samoin kuin Danin väliintulo. Mitä tämä muka tiesi mistään?
   ”Tiedätkö, en satu pitämään siitä, että minua neuvotaan.” Draco sanoi tekokohteliaasti ja riuhtaisi itsensä irti Danin otteesta. Dan kohautti olkiaan.
”Omapa on asiasi.”
Dracon teki vietävästi mieli kumauttaa poikaa. Häntä ei kukaan noin vain tullut neuvomaan.

   ”Hei Dan”, kuului hiljainen ääni ja Dan kääntyi. Jess seisoi hänen takanaan hieman epävarman näköisenä. Draco loi tyttöön halveksivan katseen ja katsoi sitten takaisin Daniin.
   ”Tämä ei jää tähän, vaikka mustanpuhuva tyttöystäväsi pelastikin nahkasi.” Draco sanoi painottaen sanaa ”mustanpuhuva.” Danin kädet puristuivat nyrkeiksi ja Jessin kasvoille kohosi suuttumuksen ja nöyryytyksen puna.
   ”Rasisti”, tyttö sihahti vihaisesti, ennen kuin Dan sai sanaa suustaan. Dracon kasvoille kohosi ivallinen hymy. Dan pyyhkäisi hiuksia korvan taakse ja käänsi katseensa Jessiin.
   Tytön lämpimänruskeat silmät hohkasivat suuttumusta, eikä aiemmasta iloisesta hymystä ollut tietoakaan, vaan tytön suu oli pingottunut kireäksi viivaksi. Dan olisi voinut vaikka vannoa, että huomasi pienen kyyneleen tytön silmäkulmassa.
   Silloin Danille riitti ja hän mulkaisi murhaavasti Dracoa ja alkoi puolustaa tyttöä lähestulkoon raivokkaasti. Danin teki tosissaan mieli täräyttää toista nyrkillä, mutta hän tyytyi tönäisemään Dracoa niin, että se ei tehnyt kipeää, mutta niin että toinen tajusi hänen voimansa.
   ”Mitä jos sinä pitäisit turpasi kiinni, kun et mitään mistään ymmärrä.” Dan sanoi lopulta kylmän viileästi, laittoi kätensä lohduttavasti Jessin olkapäälle ja käänsi selkänsä Dracolle, joka jäi tuijottamaan mykkänä kaksikon perään.

   Dan johdatti Jessin keinuille ja istutti tämän toiseen niistä. Jess pyyhkäisi vaivihkaa silmäkulmaansa valkoisen pussihihaisen paitansa hihaan. Hän katsahti Daniin, joka istui viereisessä keinussa ja potki maata.
   ”Kiitos, että puolustit minua”, Jess sanoi hiljaa kohottaen katseensa Danin kasvoihin, joille (vai näkikö hän näkyjä?) kohosi heikko puna. Dan kohotti katseensa häneen ja virnistys levisi hitaasti pojan kasvoille. ”Teen sen milloin tahansa uudestaan.” Dan sanoi, eikä Jess voinut estää hymyä tarttumasta.
   Tänä iltana hänellä olisi paljon mietiskeltävää.

   Noin puolen tunnin kuluttua Tanya seisoi moduulien edustalla puhaltamassa pilliin ja lapset ryntäsivät aaltoina ulkoilmaan, isoset tulivat perässä. Moni heistä oli sitä mieltä, että lepohetki olisi voinut kestää kauemminkin.
   Nickillä ja Ronilla oli meneillään väittely maan parhaasta huispausjoukkueesta. Ed tarkkaili hieman sivummalta, Nickin kiihkeys, kun tämä puolusti omia suosikkejaan yllätti hänet täysin. Hänen seurassaan Nick tuntui aina ujolta ja hieman pidättyväiseltä.
   Juuri kun hän aikoi yhtyä keskusteluun, kajahti Joannan taialla vahvistettu ääni:
”Kerääntykää kaikki parijonoon!” Edward paimensi lähimpiä lapsia menemään pareittain jonoon, muttei silti irrottanut täysin katsettaan Nickistä ja Ronista.
   
   ”Ei ole reilua, että tuo saa käyttää taikuutta, ja meidän pitää tehdä kaikki jästien tavalla”,  Draco nurisi ja Sergei nyökkäsi.
”Siihen pulmaan on vain yksi ratkaisu”, Maya liittyi keskusteluun. Molemmat pojat katsoivat häneen ja sitten kaikki kolme sanoivat yhteen ääneen: ”Sauvat on pakko saada  takaisin.”
   ”Aiotko sinä tarttua Segen sauvaan, Maya?” Ed puuttui keskusteluun ja Maya läimäytti häntä leikillään. Kaikki repesivät nauruun, myös Nick, joka tosin teki sen vain siksi, etteivät muut huomaisi hänen punehtuneita poskiaan. Välillä ainainen punastelu ärsytti häntä suunnattomasti, mutta kun hetki jälleen koitti, hän ei mahtanut nolostukselle mitään.

      ”Liikkeelle mars!” Joannan topakka ääni keskeytti heidän hauskanpitonsa ja kaikki lähtivät kävelemään rantaan päin.
”Minä luulin, että me ollaan leirillä eikä armeijassa…” Harry mutisi niin ettei Joanna varmasti kuullut.  Sergeitä puistatti. Emily loi uteliaan katseen poikaan, mutta tämä oli taas syventynyt keskusteluun Dracon kanssa.
   Jess kulki joukon etunenässä ja jutteli Tanyan kanssa. Nainen oli todella mukava ja tästä oli helppo pitää.
   ”No, miltä ensimmäinen päivä on vaikuttanut?” Tanya kysyi ja Jess kohautti olkiaan. ”Minusta täällä on ihan kivaa. Vähän niin kuin pieni loma todellisuudesta.” Jess sanoi ja pörrötti edessään kulkevan pikkupojan hiuksia.
   Tanya nauroi. ”Saa nähdä oletko samaa mieltä vielä huomenna, kaikki vaikeudet sattuvat aina yöllä”, nainen sanoi ja iski silmää. Jess ei voinut olla miettimättä mitä yöllä sitten mahtoi tapahtua, jos päivät olivat tällaisia.

   Kun he pian saapuivat hienolle hiekkarannalle, Joanna komensi isoset ja lapset piirtämään valtavaa ympyrää hiekkaan polttopallon peluuta varten. Dan otti heti johdon käsiinsä ja kulki jonossa ensimmäisenä laahaten vasenta jalkaansa.
   Lapset kävelivät kuuliaisesti hänen perässään ja Ed innosti heidät kaikki laulamaan elefanttimarssia.

   ”Neljä pientä elefanttia…- Ei hetkinen! teitä on kyllä selvästi enemmän kuin neljä… yksi, kaksi,…” Edward oli laskevinaan ja lapset tirskuivat.
”No, laskupääni meni sekaisin!” Ed huudahti muka harmistuneena, ja lapset nauroivat kahta kauheammin.
   ”Kuka haluaa jäädä polttamaan?” Tanya kysyi keskeyttäen Edin esityksen. Muutama käsi nousi lasten joukosta. ”Ai tupakkaako?” muuan pyöreähkö vaaleatukkainen poika heitti ja muut lapset nauroivat.
   Joanna loi poikaan ankaran katseen ”Caleb, taidat kerjätä vaikeuksia”, nainen sanoi tiukasti ja poika sulki suunsa.
   Joku on oikea tiukkapipo, Dan ajatteli kurtistaen kulmiaan. Joannasta tuntui paljastuvan epämiellyttävä yllätys toisensa jälkeen. Hän unohti asian kuitenkin pian, kun kaikki lapset ja isoset kerääntyivät ympyrän sisälle, lukuun ottamatta Tom-nimistä poikaa, joka oli saanut kunnian jäädä polttamaan muita.

   Leikki lähti vauhdikkaasti käyntiin, jo ensimmäisellä heitolla paloi moni.
”Tom, sinulla on loistava heittokäsi!” Harry huikkasi väistäessään palloa. Pieni pisamanaamainen Tom näytti ylpeältä.
   ”Pian minä poltan kaikki isoset!” hän uhosi ja sinkosi pallon Dracoa kohti. Draco ehti juuri ja juuri väistää, mutta sitten pallo pomppasikin kohti Emilyä. Tyttö kiljaisi ja pomppasi sivuun, ilmeisesti huomaamatta ollenkaan Sergeitä.
   Yhdessä rysäyksessä molemmat makasivat hiekassa kummallisessa mytyssä. Kaikki purskahtivat nauruun, sillä näky oli niin huvittava.
Emily saattoi tuntea pojan sydämenlyönnit selkäänsä vasten ja se sai hänet värähtämään. Sergei nousi hitaasti ylös ja tarjosi Emilylle kättään.
   Emily tarttui siihen epäröimättä hetkeäkään. Sergei auttoi hänet pystyyn ja hymyili hieman hämillisesti.
   ”Ei sinun olisi tarvinnut jalkoihini langeta…” Sergei vitsaili virnistäen pienesti.
”Hetkinen, minun kauneutenihan tässä pisti sinut polvillesi”, Emily vitsaili ja molemmat nauroivat.
   Hetki oli nopeasti ohi, mutta hymy ei väistynyt koko loppupelin aikana Sergein kasvoilta. Alkupäivän synkkyys hänen mielestään alkoi jo väistyä.

   Liz lähestyi vaivihkaa Dracoa. Hän oli kuullut tämän aiemmin puhuvan taikasauvojen hankkimisesta takaisin, ja siinä Liz halusi ehdottomasti olla osallisena.
”Hei Draco”, Liz sanoi rennosti ja tökkäsi Dracoa kylkeen.
”Nnnnhh?” Draco ynähti näyttäen pitkästyneeltä, mutta Liz oli huomannut iloisen pilkahduksen pojan harmaissa silmissä, kun tämä huomasi hänet.
   ”Kuulin sinun juttelevan noiden kanssa siitä, miten taikasauvat saadaan takaisin. Aiotteko tehdäkin jotain asian eteen, vai oliko se pelkkää puhetta?” Lizin sävy oli haastava.
   Draco virnisti vaarallisesti ja Liz huomasi pitävänsä siitä. ”Jos tuo oli haaste, niin otan sen vastaan”, Draco sanoi iskien silmää.
”Hyvä. Maltan tuskin odottaa”, Liz heitti ja hänen violetit silmänsä välkähtivät.
”Toinen nimeni on luvattomuus”, hän heitti vielä perään, vaikka tiesikin kuulostavansa kliseiseltä. No, vähätpä hän välitti siitä, mitä Draco hänestä ajatteli.


   5. Ensimmäisen päivän ilta.


   Iltapalan jälkeen isoset paimensivat lapset nukkumaan. Se ei ollut aivan yhtä helppoa kuin he olivat luulleet sen olevan.
   ”Nyt minä tajuan, mitä Tanya tarkoitti puhuessaan siitä, miten pahin on vielä edessä”, Jess puuskahti yrittäessään saada kakkoshuoneen tytöt rauhoittumaan. Wilma piti huolen siitä, että isosilla oli kaikkea muuta kuin helppoa.
   Mayasta tuntui, että hänen päänsä halkeaisi minä hetkenä hyvänsä, kun hän kuunteli lasten kikatusta ja metelöintiä. Kuulosti siltä, kuin joukko simpansseja olisi tapellut.
   ”Kuulkaa, kymmeneltä alkaa hiljaisuus ja sitten me alamme vetää teiltä hiljaisuuspisteitä pois.” Emily sanoi tiukasti ja muutama tytöistä hiljeni. Se ei kuitenkaan tehonnut läheskään kaikkiin.

   Kun rähinä ei tahtonut millään laantua, Maya päätti ottaa järeämmät aseet käyttöön. Liz työnsi sormet korviinsa ja hammasharjan suuhunsa, sillä hän arvasi Mayan uhkaavasta ilmeestä mitä tuleman piti.
   ”Nyt joka iikka, TURVAT RULLALLE!” Maya karjaisi voimiensa takaa. Hiljaisuus laskeutui tyttöjen moduuliin kuin napista painamalla. Pikkuinen Heidi suoritti yhä kaivauksia nenässään ja tuijotti Mayaa silmät suurina.
   ”Kaikki nukkumaan…” Jess sanoi ja paimensi muutaman harhailijan omiin huoneisiinsa. Sen jälkeen koko moduulissa oli hiljaista kuin haudassa. Hermione pisti päänsä ulos vessan ovesta myrtynyt ilme kasvoillaan.
   ”Oliko pakko huutaa niin lujaa, säikähdin ja tipautin vahingossa hammasharjani vessanpyttyyn.” hän sanoi antaen katseensa kulkea kasvoista toisiin. Emilya alkoi naurattaa. Liz palasi vähin äänin omien iltatoimiensa pariin ja yritti hillitä tyrskähdystä, joka kuitenkin pakeni hänen huuliltaan.

   Jess painoi kädet suulleen ja nauroi tukahtuneesti. Tilanteessa oli jotain uskomattoman koomista, tai sitten hänen jännityksensä purkautui kikatuksen muodossa.
   Maya laittoi kädet lanteilleen ja katsoi Hermionea suoraan silmiin.
”Minusta lapsille pitää alusta lähtien näyttää kuka määrää kaapin paikan, ja missä se kaappi sitten seisoo.” hän sanoi ilmeenkään värähtämättä. Emily purskahti nauruun.
   Hermione yritti hetken taistella naurua vastaan, mutta pian hänkin kumartui kaksin kerroin hekottamaan. Jess hengitti syvään ja yritti tukahduttaa hysteeristä kikatustaan.
Liz hymähti penkoessaan yöpaitaa laukustaan. Odotus taikasauvojen hakemisreissusta poltteli hänen vatsassaan.
   Hän löysi melko nopeasti laukustaan itse kokoon kyhäämänsä pyjaman, johon kuului boksereita muistuttavat shortsit, joissa oli mustia ja sähkönsinisiä raitoja, sekä resuinen valkoinen t-paita, jossa oli mustat luut ristissä.

   Poikien moduulissa oli jos mahdollista vielä kovempi meteli kuin mitä tyttöjen puolella oli ollut. Kaikki pikkupojat ryntäilivät ympäriinsä ja isoset saivat jahdata heitä pitkin poikin.
   ”Senkin pieni…” Draco puhisi mulkoillen Ewan-nimistä vaaleaa poikaa, joka oli kiivennyt kaapin päälle ja sieltä oven yllä olevalle ilmastointiputkelle. Pojan ilme oli täynnä uhmaa ja voitonriemua, jonka tapausta tarkkaileva Nick aavisti pian muuttuvan putoamisen peloksi.
   Nick oli itsekin pienempänä  pitänyt kiipeilystä. Hän oli kiivennyt puihin, ovien päälle ja katoille, kunnes oli kerran luiskahtanut sateella alas suoraan sadevesitynnyriin. Tapaus oli hänen kaksoisveljensä mielestä ollut tikahduttavan hauska, mutta Nick ei ollut ajatellut samoin.
   Nick  ravisti hieman päätään ja palasi nykyhetkeen.

   Aivan kuten Nick oli aavistellutkin, Ewanin uhmakkuus näytti karisseen ja poika kiersi raajansa mahdollisimman tiukasti putken ympärille alahuuli vapisten. Draco seisoi putken alapuolella kädet lanteillaan ja tuijotti ilmeettömästi ylöspäin.
   Pian Sergei poukkasi hengästyneenä huoneeseen.
”Oletteko nähneet…” hän aloitti, mutta lause kuivui kokoon, kun Sergei huomasi Ewanin katonrajassa. Hän kirosi hiljaiseen ääneen ja käänsi sitten katseensa Dracoon.
   ”Miten tuo ipana oikein pääsi tuonne?” Sergei kysyi ja katsoi ihmeissään Ewania, jonka ilme oli surkea ja tämän huulilta kuului hiljaista vikinää. Draco kohautti olkiaan. ”En minä vaan tiedä, onko jompikumpi teistä hyvä kiipeämään?” Draco kysyi.
   Nick pudisti raivokkaasti päätään ja Sergei kohautti olkiaan. ”Voisin kai olla huonompikin”, hän sanoi nostaen jalkansa pöydälle. Samassa rynnisti huoneeseen muutama pikkupoika. Pojat alkoivat huutaa huomatessaan isoset, mutta huuto lopahti nopeasti, kun he huomasivat katonrajassa killuvan toverinsa.
   
   ”Miten sinä sinne pääsit? Minäkin haluan!” Caleb innostui, mutta Draco tarttui hänen käsivarteensa. ”Putki tuskin kestäisi”, Draco varoitti ja Caleb muljautti teatraalisesti silmiään. Pian kaikki C-moduulin asukkaat olivat kerääntyneet seuraamaan näytelmää.
   Sergei oli jo kaapin päällä ja veti Ewania jaloista itseään kohti. Pikkupoika vapisi kuin haavanlehti syystuulessa. Sergei pyyhki hikeä otsaltaan ja huikkasi alhaalla oleville: ”Olisi hyvä jos alla olisi pehmustetta tai jotain, siltä varalta että Ewan putoaa!”
   Edward ja Harry ottivat täkin tyhjästä syngystä ja Ron ja Dan nyhtivät patjan laatikkosängystä lattialle. Isoset ja lapset tarttuivat kaikki peiton reunoihin ja Sergei jatkoi pelastusoperaatiota.
   Juuri kun Ewan oli kaapinreunalla seisomassa, hänen otteensa Sergein hionneesta kädestä kirposi ja Ewan putosi selkä edellä pingotettuun peittoon. Kaikki huokaisivat syvään helpotuksesta, vaikka kaikkein syvimpään huokasivat takuulla isoset.
   Kaikki pojat lähtivät hyvillä mielin ja jopa vapaaehtoisesti nukkumaan tämän jännittävän episodin jälkeen, hehkuttaen huippukohtia toinen toisilleen. Kertomus muuttui hieman joka kerralla ja pian tarinassa oli mukana alapuolella vaanivat krokotiilit ja Sith, joka oli voimiensa avulla leijuttanut Ewanin putken päälle.

   ”Loppu hyvin, kaikki hyvin”, Ed huokaisi ja läimäisi kätensä Nickin olkapäille. Nick hätkähti hieman, mutta pakotti sitten itsensä rentoutumaan ja huokaisi syvään.
”Todellakin, tällaisen jännitysnäytelmän jälkeen uni tulee kutsumattakin.” Nick sanoi ja pyyhkäisi kullanruskeita hiuksiaan pois silmiltä saadakseen käsilleen jotain tekemistä.
   ”Uni? Siis joku misu, joka tulee sänkyysi? Ehei, eihän me vielä mennä nukkumaan, kello on hädin tuskin yksitoista. Nyt lähdetään hakemaan taikasauvoja takaisin.” Ed sanoi heristäen sormeaan. Nick tuijotti häntä.
   ”Anteeksi?” poika ei jaksanut uskoa korviaan.
”Eihän velho ole velho alkuunkaan ilman sauvaansa”, Ed sanoi virnistäen ilkikurisesti. Nick tunsi punan kohoavan kaulaansa pitkin kasvoille. Dan ja muut isospojat nauroivat. Draco toipui ensimmäisenä.
   ”No niin, eiköhän siis lähdetä”, hän sanoi ja meni portaille kokeilemaan oliko yöilma lämmintä. Ulkona oli hämärtynyt, ja leppeä tuuli hyväili Dracon kasvoja. Mittari näytti plus kahtakymmentä astetta, mutta pojat päättivät laittaa varmuuden vuoksi pitkähihaiset päälleen.

   Sergei päätti suosiolla jättäytyä joukosta, sillä häntä ei liiemmin innostanut tarpoa ties missä pusikoissa ja hiiviskellä ihmisten ikkunoiden alla. Myös Nick ja Ron ilmoittivat jäävänsä moduuliin, pitihän jonkun pitää lapsia silmällä.
   Harry veti maastonvihreät caprit jalkaansa, sillä hän arveli niiden sulautuvan parhaiten maastoon, caprien seuraksi sai kelvata löysä ja vanha harmaa t-paita. Dracon valinta oli hieman tyylikkäämpi; mustat stretch-farkut ja musta hihaton poolo.
   ”Kommandopipo enää puuttuu”, Harry heitti, kun Draco tarkasteli itseään peilistä. Draco muljautti silmiään.
”Itseltäsi puuttuu tyylitaju”, hän letkautti ja hekotti hiukan.
   Dan oli tyytynyt vetämään maastohousut jalkaansa ja ohuen sinisen hupparin hän heitti rennosti olalleen. Ed oli jo ovella, sillä hän ei olisi malttanut odottaa. Jännitys oli elämän suola. Ainakin sinä iltana.

   Pian he seisoivat sekalaisessa rykelmässä tyttöjen moduulin oven takana ja tiirailivat uteliaina ikkunoista sisään. Heidän harmikseen yksikään tyttöisosista ei juossut alusvaatteisillaan aulassa.
(Heidän puolustuksekseen on sanottava, että minkäs teinipoika hormoneilleen ja mielikuvitukselleen mahtaa.)
   Ed koputti hiljaa oveen ja se avattiin melkein heti. Liz viittoi poikia tulemaan nopeasti sisään, sillä hän oli melko varma, ettei Joanna olisi katsonut tilannetta hyvällä.
   Liz piti riskien ottamisesta, mutta hänestä ei silti ollut viisasta oikein tarkoituksella kaivaa verta nenästä.

Maya viittoi pojat nopeasti heidän huoneeseensa ja laittoi nopeasti oven kiinni.
   ”Nämä pennut ovat taatusti kovia juoruamaan”, hän vastasi Harryn kysyvään katseeseen.
”Joko lähdetään? Mitä yöllä voi muka tehdä, jos ei ole sauvaa?” Ed sanoi virnistäen.
   ”Nukkua?” Hermione ehdotti hitusen paheksuvasti. Ed kohotti kulmaansa. Emily pukkasi poikaa kylkeen. ”Tuo on aika ällöttävää”, tyttö sanoi hymyillen hyväntahtoisesti. Ed otti kasvoilleen myrtyneen ilmeen.
   ”Kyllä minä huomaan, milloin vitsejäni ei arvosteta…” hän mutisi mukamas loukkaantuneena.
”Joko lähdetään?” Draco keskeytti Edin muminan ja laittoi kätensä ovenkahvalle.
   ”Adíos”, Dan sanoi huiskauttaen suurieleisesti olematonta hattuaan, kun pieni iskuryhmä poistui huoneesta. Jess uskalsi lähettää lentosuukon vasta, kun ovi oli jo melkein kiinni.

   Hermione, Jessica ja Emily olivat päättäneet jäädä moduuliin vahtimaan lapsia, sillä eiväthän kaikki voineet millään lähteä. Heti kun ulko-ovi oli mennyt kiinni, tytöt puhkesivat hihittämään.
   ”Saatte nähdä, että kun he palaavat, jokainen juoksee kieli vyön alla tai pää kolmantena jalkana”, Hermione sanoi virnistäen pienesti.
”Tai poikien tapauksessa neljäntenä jalkana”, Emily sanoi käsiensä takaa ja alkoi kikattaa. Jess hautasi kasvonsa tyynyyn vaimentaakseen naurunsa.
   Hermione hymähti ja avasi yhden paksuista kirjoistaan. Hän ei kuitenkaan pystynyt jostain syystä keskittymään lukemiseen tippaakaan. Hän mietti taikasauvapartiota ja sitä, miten Ronia ei ollut näkynyt siinä. Tämä hämmästytti Hermionea suuresti, sillä yleensä Ron oli aina mukana kaikessa mahdollisessa luvattomassa, niin kuin Harrykin.
   Hermione tunsi lämmön poreilevan sisällään, jotenkin se, miten Ron oli jättänyt luvattomuuden väliin, sai hänet tuntemaan olonsa iloiseksi. Jotenkin häntä ei sinä iltana huvittanutkaan uppoutua kirjojensa pariin, vaan pitää hauskaa muiden kanssa.
   ”Pelataanko erä sinkkiä?” Hermione kysyi Emilyltä ja Jessicalta kaivaessaan pelikortteja laukustaan. Tytöt myöntyivät ja Hermione alkoi opettaa pelin sääntöjä, sillä kummallekin jästikortit olivat suhteellisen vieras käsite.

   Poikien moduulissa Ron, Nick ja Sergei pelasivat Ronin tuomilla räjähtävän näpäyksen korteilla pokeria. (Hermione oli taikonut niihin vaiennusloitsun ennen leiriä).
   He eivät pelanneet varsinaises

Otsikko: Isosten elämää
Kirjoitti: Violetu - 05.07.2007 14:29:08

   Ron oli hävinnyt jo kahdesti ja tunnustanut toisella kerralla hämähäkkikammonsa syyn, jolle Sergei ja Nick olivat hieman kihertäneet, mutta varsinaista pilkkaa Ron ei ollut heidän kasvoiltaan havainnut.
   Pian kaikki kyllästyivät pokeriin ja he alkoivat Nickin johdolla pelata sikaa. Nick kertoi, että oli oppinut pelin asuessaan tätinsä luona, mutta kumpikaan toisista ei kysynyt miksi Nick oli asunut tätinsä luona. Nick oli siitä salaa kiitollinen.
   Pian Ron ja Sergei olivat yhtä mieltä siitä, että peli oli syvältä. Joka kerta kun toinen heistä hävisi, (Nick voitti joka kerta) Nick alkoi laulaa hiljaa
”Iso emakkoo, iso emakkoo, Ron on iso emakko..” Tai vaihtoehtoisesti Sergei oli ”iso emakko”.
   ”Tämä peli haisee”, Ron suuttui hävittyään kolmannen kerran peräjälkeen. Sergei ei voinut olla nauramatta Ronin ilmeelle.
   ”Täällä on hauskempaa kuin luulin”, Nick vaihtoi puheenaihetta.
”Miten niin?” Ron kysyi hymähtäen. Nick kohautti olkiaan. Jostain syystä Edin hymy tuntui välkkyvän härnäävästi hänen verkkokalvoillaan. Nick ei mahtanut mitään sille, että punastui.
   Sergei vilkaisi ikkunasta ulos poissaoleva katse silmissään. Kohtaus polttopallon peluusta kelautui uudelleen hänen mieleensä. Emily vaikutti mukavalta tytöltä. Sergei päätti, että tutustuisi leirin aikana tyttöön paremmin.


6. Uhkarohkea sauvaoperaatio

   Nuoret eivät viitsineet mennä päärakennukselle tietä pitkin, sillä silloin heidät olisi ollut helppoa nähdä. Dan oli tainnut ehdottaa metsän kautta hiipimistä ja kaikki olivat kannattaneet ideaa.
   Nyt Maya ei ollut enää yhtä varma siitä, että rymistely pusikoissa oli hyvä idea. hän oli iloinen, että oli valinnut mustista pillifarkuistaan kuluneimmat, sillä metsässä ei ollut havaittavissa kunnollista polkua ja kuusia kasvoi tiheässä.
   Edward hätkähteli vähän väliä, sillä metsässä tuntui olevan poikkeuksellisen paljon hyttysiä. Lisäksi hän oli jo kahdesti huitaissut edellään kulkevaa Harrya tappaessaan mäkäräisen.
   Ed ei voinut sietää vertaimeviä ötököitä ja horkkahyttysen sattuessa kohdalle hän hypähti ja tarrasi säikähdyksissään takanaan kävelevän Danielin hihaan. Dan näytti lievästi yllättyneeltä.
   ”Mitä nyt?” poika kysyi huolestuneen kuuloisena. Ed ei halunnut myöntää, että oli säikähtänyt ötökkää, joten niinpä hän madalsi ääntään ja kuiskasi osoittaen tielle:
   ”Taisin nähdä tuollapäin jotain liikettä.”
Dan laittoi hätäsanoman kiertämään ja pian kaikki heittäytyivät kuka minnekin.

   Liz ryömi sydän takoen lähimmän kuusen oksistojen alle. Juuri tätä jännitystä ja adrenaliinivyöryä hän rakasti. Tyttö hätkähti, kun pian hänen jälkeensä kuusen alaoksat liikkuivat taas. Dracon kasvot ilmestyivät näkyviin.
   ”Kulta, olen kotona…” Draco vitsaili vilkaisten Liziä sivusilmällä ja ryömien tämän viereen. Liz hymähti ja yritti kovasti estää leviävää hymyään.
”Olen makuuhuoneessa.” tyttö vastasi kuiskaten. Oli suhteellisen pimeää, mutta Draco saattoi kuulla hymyn tytön äänessä, eikä voinut estää vaaleanpunaista häivähdystä ilmestymästä kasvoilleen. Liz yritti tavoittaa hänen katsettaan, mutta Draco kohotti katseensa ylöspäin. Kuusen ylemmiltä oksilta kuului rapinaa ja Dracon päähän putosi käpy. Liziltä pääsi tukahtunut tyrskähdys.
   ”Miksi tulit leirille? Et vaikuta sellaiselta ihmiseltä, joka nauttii lasten kaitsemisesta.” Liz sanoi pienen hiljaisuuden jälkeen. Draco kohautti olkiaan.
”Miksi itse, et sinäkään vaikuta nauttivan tästä.” poika vastasi kysymyksellä. Nyt oli Lizin vuoro kohauttaa olkiaan.
    ”Riippuu ihan siitä, mitä tarkoitat tällä”, Liz sanoi hymyillen vinosti ja nojautuen lähemmäs Dracoa.
”Minä…” Draco aloitti ja Liz kumartui virnistäen lähemmäs. Hänen sydämensä reagoi pojan läheisyyteen, mutta Liz ei antanut sen näkyä kasvoiltaan. Hänen huulensa olivat enää tuuman päässä Dracon omista. Draco yritti tasata kiihtyvää hengitystään ja haistoi Lizistä häivähdyksen salmiakkia.
   ”Reitti selvä, voitte tulla pois piilosta!” Edin hiukan korotettu kuiskaus kantautui molempien korviin ja he hätkähtivät kauemmas toisistaan. Dracon teki mieli sanoa Edille pari valittua sanaa.

   Onneksi he tulivat pian taloille, jotka sijaitsivat aivan päärakennuksen tuntumassa, sillä metsässä rämpiminen alkoi käydä jo yhden jos toisenkin hermoille. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että jossakin taloista sauvoja luultavimmin säilytettäisiin.
   ”Mikä tsekataan ensin?” Dan kysyi mittaillen katseellaan viiden talon riviä.
”Keskimmäinen.” Harry ja Maya vastasivat yhtä aikaa ja katsoivat hitusen hämmästyneinä toisiinsa.
   ”Minusta ne pitäisi käydä järjestyksessä läpi”, Draco ehdotti mulkaisten sivusilmällä Harrya. Lopulta he päätyivät käymään talot järjestyksessä läpi varmuuden vuoksi.
   Maya kulki edellä, Danin pitäessä perää. He kulkivat kuhmuraisen maakaistaleen yli, kun äkkiä jostain läheltä alkoi kuulua epämääräistä jyskytystä. Kaikki heittäytyivät maahan kuin hyvinkoulutettu sotilasjoukkue.
    Dan painoi korvansa maata vasten ja oli kuulevinaan jyskytyksen kantautuvan maan alta. Hän muodosti huulillaan toisille sanan ”kuunnelkaa”, ja kaikki henkäisivät lähes yhtä aikaa. Kuulosti kuin joku olisi hakannut ruumisarkun kantta arkun sisäpuolelta.

   ”Ehkä tämä on hautausmaa, ja tänne on haudattu elävältä tottelemattomat leiriläiset.” Maya kuiskasi, otti kasvoilleen epätoivoisen ilmeen ja hakkasi ilmaa edessään.
   ”Tai isoset, jotka eivät ole huolehtineet lapsista kunnolla”, Harry sanoi kallistaen päätään miettiväisesti.
   ”Okei, nyt minua pelottaa”, Maya sanoi tarrautuen muka kauhusta kankeana Harryn käsivarteen. Oikein kivaan sopivan lihaksikkaaseen käsivarteen.  
   ”Kuvittele, madot ovat alkaneet syödä heidän kasvojaan heidän vielä ollessa elossa…” Harry jatkoi kähisevällä äänellä ja Mayaa alkoi tosissaan kuvottaa.
   ”Suljetko vapaaehtoisesti suusi, vai täytyykö minun sulkea se omallani?” Maya kysyi ja Harryn kauhukertomus loppui kuin seinään. Harry oli yksinkertaisesti liian yllättynyt kuulemastaan. Hän vilkaisi Mayan silmiä löytääkseen vihjeen mahdollisesta vitsailusta, mutta tytön katse oli painettu tiiviisti maahan.
   Maya saattoi tuntea punan kohoavan poskilleen. Tyhmä, pitäisit kerrankin suuren suusi kiinni, hän ajatteli ja potkaisi mielessään itseään takamuksille.
   ”Se oli vitsi”, Maya kuittasi vaisusti kun Harry tavoitti hänen katseensa. Ajatus Harryn suutelemisesta ei kuitenkaan jättänyt häntä rauhaan.
   Harry tunsi kummallista putoamisen tunnetta vatsansa tienoilla. Pettymystä.
  
   ”Jatketaan jo matkaa”, Draco sanoi kuulostaen tympääntyneeltä. Niinpä nuoret jatkoivat matkaansa hiipien ensimmäisen ikkunan alle, joka oli harmi kyllä niin korkealla, ettei kukaan heistä ylettänyt katsomaan sisälle.
   ”Missään ei näy tikkaita”, Ed sanoi vilkuillessaan ympärilleen.
”Mihin me tikkaita tarvitsemme, tässähän meillä sellaiset on. Ihmispyramidi.” Dan huomautti ja kaikkien katseet kääntyivät häneen. Ajatus oli jännittävä.
   ”Eikä siihen oikeastaan edes tarvita meitä kaikkia, riittää, että joku nousee toisen olkapäille.” Harry huomautti. Draco muljautti silmiään.
   ”On varmaan parasta, että joku tyttö hoitaa sen nousemisen, koska en halua edes kuvitella rumaa halki viillettyä päätäsi omien jalkojeni väliin”, Draco sanoi nyrpistäen nenäänsä.
   ”Minusta tuntuu, että se olisi SINUN pääsi, joka joutuisi MINUN jalkojeni väliin, Malfoy.” Harry heitti takaisin. Mayan silmät lasittuivat hänen seuratessaan keskustelua. Edmundin kädet hikosivat. Ilmiselvää slashia.
   No niin, rakastavaiset, mitä jos lopettaisitte… Ed aikoi juuri avata suunsa, mutta Liz ehätti hänen edelleen.

   ”Okei, minä kiipeän, ei siitä tarvitse tehdä niin suurta numeroa.” Liz puuskahti keskeyttäen Harryn ja Dracon lupaavasti alkaneen tappelun.
   Harry puisteli hiukan likaa pois polvistaan ja asettui seisomaan ikkunan alle niin että Liz saattoi kiivetä hänen selkäänsä. Draco vain tuijotti. Mitä tämä nyt oli olevinaan?
   ”Hei Potter, hetkinen. Kuka sanoi, että sinä olet se, jonka päälle kiivetään?” Draco kysyi hiukkasen ärsyyntyneenä, ja Lizin pieni virnistys vain lisäsi hänen ärtymystään.      
   ”Harry on meistä pisin”, Ed puuttui puheeseen ja Dracon sappi kiehui. Mukana oli epäilemättä myös häivähdys mustasukkaisuutta, mutta sitä hän ei myöntänyt edes itselleen. Hän tykkäsi flirttailla Lizin kanssa, ei sen tarvinnut tarkoittaa sen enempää.
  
   ”Hei, nyt näkyy jotain”, Liz sanoi ikkunalta ja muiden keskustelu hiljeni heti.
”Mitä siellä näkyy?” Ed kysyi liikuttaen koko ajan hermostuneesti jalkojaan. Draco mulkaisi poikaa.
   ”Edward Michael Black, onko sinulla pissahätä, vai teetkö noin ihan vain ärsyttääksesi minua?” Draco kysyi myrkyllisesti. Edin aivot löivät hetken tyhjää.
”Andrew”, hän sanoi sitten yrittäen koko ajan lopettaa hermostuneen tanssahtelunsa.
   ”Mitä?” Draco kysyi katsoen poikaa ymmällään.
   ”Sinä unohdit Andrewn, minulla on kaksi toista nimeä, Andrew tulee ennen Michaelia.” Ed sanoi ja saattoi tuntea punan kohoavan poskilleen. Häntä tavallaan imarteli se, että Draco tiesi edes yhden hänen toisista nimistään.
   ”Ihan sama”, Draco tuhahti hetken hiljaisuuden jälkeen ja Harryn hivenen ärsyyntynyt huokaus veti muiden huomion takaisin häneen.
”Minusta on ihan kivaa seistä täällä”, Harry aloitti ja tässä vaiheessa Dracon silmät kapenivat ja pojan huulet vetäytyivät mutrulle, ”mutta tässä puutuu niska, joten…”
   ”Palataan takaisin asiaan?” Maya sanoi hiukan kireästi ja kaikki myöntyivät. Mayasta tuntui, että hän saisi minä hetkenä hyvänsä jyskyttävän päänsäryn, eikä se auttanut asiaa lainkaan, että näky Lizistä Harryn olkapäillä jotenkin ärsytti häntä.

 ”Sauvoista ei näy jälkeäkään, vaikka minulla onkin ollut erinomaisesti aikaa tutkia huone lattiasta kattoon useampaankin kertaan.” Liz sanoi äänessään häivähdys kärsimättömyyttä.
   ”Onko kellään kelloa mukana?” kysyi Dan, joka oli ollut jo hyvän aikaa hiljaa. Hän oli antanut ajatustensa harhailla vapaasti ja oli jostakin kumman syystä päätynyt ajattelemaan moduuleille jääneitä isosia. Luultavasti toisilla oli hauskempaa kuin heillä, retki ei ollut vastannut tippaakaan hänen odotuksiaan, jännityksen väristykset tuntuivat laimenneen satunnaisiksi säpsähdyksiksi.
   ”Kello on varttia yli kaksitoista”, Maya sanoi väsähtäneellä äänellä. Ei häntä oikeastaan väsyttänyt, ainoastaan seisominen tyhjänpanttina alkoi pikkuhiljaa ikävystyttää.
”Mennäänkö jo seuraavalle ikkunalle…” Ed oli juuri pukemassa kaikkien ajatuksia sanoiksi, kun Maya kirkaisi ja osoitti ikkunaa. Kukallisten verhojen välistä näkyi liikettä.  
   Kaikki pinkaisivat juoksuun kuin sanattomasta sopimuksesta, Liz oli valahtanut Harryn reppuselkään. Draco vilkaisi juostessaan taakseen ja huomasi ikkunassa vanhan naisen kukallisessa aamutakissa näyttävän nyrkkiä heidän peräänsä.
   Puolimatkassa Liz pudottautui Harryn selästä juoksemaan omin jaloin ja päästi ilmoille villin naurunsa. Tämä oli jännitystä ja vapautta parhaimmillaan.

   Kun he saapuivat moduuleille kaikki olivat hengästyneitä juoksemisesta ja jännityksen aiheuttamasta adrenaliinikuohusta.
   ”Väärä talo”, Draco sanoi saatuaan hengityksensä tasaantumaan.
”Ehdottomasti väärä”, Ed sanoi ja kaikki alkoivat jostain syystä nauraa.
”Kello ei oikeastaan ole vielä kauhean paljon, mutta pitää varmaan mennä tsekkaamaan miten muut ovat pärjänneet.” Dan sanoi ja Maya nyökkäsi.
   ”Me tullaan varmaan jossain vaiheessa katsomaan teitä”, Harry sanoi ja iski silmää.
”Paitsi jos me ehditään ensin”, Liz  huomautti ja pukkasi Edwardia kylkeen.
”Oliko tuo uhkaus?” Ed kysyi ja sai palkakseen hieman kovemman tönäisyn.
”Se oli lupaus.” Maya sanoi ja pukkasi Ediä toiseen kylkeen.
”Au! Olenko minä muka joku nyrkkeilysäkki?” Ed valitti.
”Sinussa on siihen hommaan liian vähän täytettä”, Maya sanoi ja kaikki nauroivat.
Ed laittoi kätensä puuskaan ja oli murjottavinaan.
   ”No joo, mutta nähdään viimeistään huomenna, jos ei sitä ennen”, Harry sanoi sulkiessaan poikien moduulin oven. Hetkeä myöhemmin Maya ja Lizkin livahtivat tyttöjen puolelle.

   ”No niin, nyt ne tulee, valmiina?” Sergei kysyi Ronilta ja Nickiltä, jotka olivat väijyksissä Edin sängyssä. ”Valmiita ollaan”, Ron kuiskasi ja nosti peukut pystyyn. Sergei nyökkäsi ja kumartui matalaksi kaapin päällä.
   Aulasta kuului askelia ja hiljaista kuiskimista.
”Ne varmaan nukkuvat jo, säikäytetään ne”, Danin hiljainen mutta selkeä ääni kiiri poikien korviin ja Sergei hykerteli kaapin päällä. Yllätyshyökkäys paras hyökkäys.
   ”Yksi, kaksi…” laskentaa käytiin oven molemmilla puolilla, ”Kolme!”
 ”Aaaaaaaaaaaaaaa!” Harry, Draco, Dan ja Edward avasivat oven paukahduksella ja Nick, Ron ja Sergei heittivät pitelemänsä vesi-ilmapallot. (Nick oli löytänyt ne kaappinsa hattuhyllyltä ja siitäkös oli riemu revennyt, kun kolmikko oli luullut niitä kondomeiksi.)

”Mitä hel - ?” oli ainoa mitä Dan ehti sanoa ennen kuin sai toisen pallon päin naamaa. Harry ja Ed olivat jo käyneet raivokkaaseen vastahyökkäykseen ja yrittivät tavoittaa Ronia ja Nickiä, joilla oli yhä palloja jäljellä.
   Draco ei tiennyt ketä olisi tuijottanut murhaavasti, niinpä hän päätti liittyä kahakkaan ja otti kohteekseen Sergein, joka oli ansassa kaapin päällä.
Pärskittyään veden pois nenästään Dankin alkoi heitellä Sergeitä tyynyillä.
   Harry oli saanut Ronin kiinni ja kutitti tätä parasta aikaa, eikä Ron voinut muuta kuin nauraa, haukkoa henkeään ja lopulta luovuttaa ja antaa viimeisen pallonsa Harrylle.
   Ennen kuin Harry ehti heittää, Ron kuitenkin juoksi vikkeläkinttuisena huoneen ovesta ulos ja aulasta suoraan kesäyöhön, tosin Harry oli pian aivan hänen kannoillaan.

   Edward oli ahdistanut Nickin nurkkaan ja yritti tehdä kauppoja.
”Anna tuo pallo minulle, niin en ehkä heitä sitä sinun päällesi”, Ed sanoi hymyillen valloittavaa hymyään, mutta Nick ei taipunut.
   ”Tule hakemaan”, Nick sanoi hitusen härnäävästi. Hän otaksui tämän poikkeuksellisen rohkeutensa johtuvan lähinnä myöhäisestä vuorokaudenajasta. Ediä ei tarvinnut kahdesti käskeä, vaan tämä hyökkäsi Nickiä kohti ja painoi tämän seinää vasten.
   Nickillä oli vesi-ilmapallo kämmentensä välissä ja hänen kätensä puristuivat väkisinkin hermostuksesta, kun hän pani merkille Edin kädet tiukasti olkapäillään ja toisen pojan kasvot melkein pelottavan lähellä omiaan.
   ”Luovutatko?” Ed kysyi herttaisesti, mutta Nick pudisti päätään. Puna kipusi taas vaivihkaa Nickin poskille ja Ed pani sen merkille. Hän nojautui lähemmäs toista ja kuiskasi tämän kullanruskeisiin hiuksiin: ”Luovutatko?”
   ”En”, Nick sanoi yhteenpuristettujen huultensa välistä ja hänen kätensä puristuivat entistä tiukemmin vesi-ilmapallon ympärille.

   Ediä itseäänkin alkoi hitusen hermostuttaa ja perhoset tanssivat hänen vatsanpohjassaan, kun hän nojautui niin lähelle, että heidän ylävartalonsa olivat toisissaan kiinni.
   ”Luovutatko nyt?” Ed kysyi painaen vatsaansa Nickin omaa vasten. Toisen pojan huulilta karkasi epämääräinen protestoiva ääni ja sitten… Splash! Nickin kynnet rikkoivat vesi-ilmapallon.
   Molempien poikien vaatteet kastuivat. Hetken aikaa he vain tuijottivat toisiaan (Nick tulipunaisena ja Ed yksinkertaisesti yllättyneenä) ja sitten kuin yhteisestä sopimuksesta repesivät silmittömään nauruun.
   Dan, Sergei ja Draco liittyivät hekotukseen, kun heidän keskinäinen kamppailunsa taukosi. Kaikki pojat olivat läpimärkiä. Samassa Hary ja Ronkin palasivat huoneeseen, molemmat olivat hengästyneitä, ja Harry oli selvästi saanut osuman Ronin niskaan.
  
   ”Mitäs täällä  tapahtuu?” Kuului ääni oviaukosta ja kaikki pojat jähmettyivät kuka mitenkin. Nick nojasi poskeaan Edin olkapäähän naurunkyyneleet silmissään ja Harry nojasi kyynärpäällään lattialla loikoilevan Danin selkään.
   Ron retkotti selällään lattialla, Sergei oli juuri riisumassa läpimärkää paitaansa ja Draco istui väärinpäin taistelussa kastuneella tuolilla. Ensin kaikki luulivat, että tulija oli Joanna tai Tanya, mutta luojan kiitos ovesta pistikin päänsä hilpeä Jessica ja heti hänen jäljessään muut tytöt.
   ”Kuumaa toimintaa…” Maya virnisti astuessaan huoneeseen. Nick ja Ed hätkähtivät vaistomaisesti eroon toisistaan, muut eivät kuitenkaan reagoineet mitenkään. Sergei tunsi olonsa hiukan kiusaantuneeksi kun loputkin tytöt kävelivät huoneeseen ja Emilyn katsoessa häneen hän saattoi tuntea punan kohoavan kasvoilleen.

   ”Ööh, me tuota…” Nick aloitti, muttei ehtinyt pidemmälle, kun Dan rymisteli ylös lattialta.
   ”Mikä kunnia, että saamme nauttia viehättävästä seurastanne, astukaa matalaan majaani”, Dan pisti naistenmiehen vaihteensa päälle. Tytöt hihittivät hiukan ja istuivat sitten kuka minnekin missä nyt sattui olemaan kuiva alue.
   ”Me satumme asumaan tuolla toisessa huoneessa, jos et muista”, Draco huomautti kohottaen kulmiaan. Otsalla roikkuvat märät hiukset hiukan haittasivat ilmettä.
   Dan muljautti hyväntahtoisesti silmiään ja haukotteli hiukan. Vesisota tuntui vieneen häneltä runsaasti energiaa.
   ”Ehkä meidän pitäisi mennä nukkumaan…” Jess sanoi epäröiden. Jo pelkkä samassa huoneessa oleminen läpimärissä vaatteissa seisoskelevan Danin kanssa sai hänet punastelemaan.
   Jess ei muistanut koskaan ennen huomanneensa itsessään tällaisia piirteitä. Käsien tärinää, perhosia vatsassa ja hienoista jalkojen vapinaa. Hän istahti sen enempää ajattelematta lähimpään kuivaan paikkaan lattialla. Dan hymyili hänelle pienesti ja tytön maailma tuntui heittävän kuperkeikkaa.
  
   Emily ei voinut olla huomaamatta Sergeitä, joka näytti hiukan kiusaantuneelta, eikä ihmekään. Emily yritti kovasti olla tuijottamatta, mutta Sergei oli yksinkertaisesti liian hyvännäköinen.
   Harrykin oli kieltämättä herkullisen näköinen, mutta Sergeissä jokin vetosi Emilyyn eri tavalla kuin Harryssa. Sergein komean ulkokuoren alla Emily saattoi melkein haistaa jotakin syvempää, herkkyyden. Jonkinlaisen  salaisuuden.
   ”Jess on varmaan oikeassa, meidän pitäisi mennä nukkumaan. Kello on kohta kaksi”, Hermionen ääni keskeytti Emilyn ajatukset. Sergei heilautti hitaasti kättään kun Emily oli ovella lähdössä ja tytöstä tuntui kuin hänen vatsastaan olisi pudonnut pohja.
   Hän vastasi käden heilautuksella ja pienellä hymyllä. Emily sai tosissaan kamppailla, ettei hänen hymynsä olisi levinnyt leviämäistään ja muuttunut lopulta ääliömäisen näköiseksi ihastuneen ylileveäksi hymyksi.
   Kaikki toivottivat hyvät yöt ja Hermione kävi hetken mielijohteesta antamassa Ronille pusun poskelle. Poika yllättyi aika tavalla, mutta oli yhtä kaikki mielissään.
   ”Hyvää yötä!” Jess huikkasi vielä ovelta.
”Kauniita unia”, Dan vastasi hymyillen. Jess tanssahteli kostealla ruoholla ja lauloi hiukan hetken mielijohteesta: ”Sut unessa kerran kohtasin…”
Hän alkoi kikattaa ja juoksi loppumatkan kevyin askelin valkoisen yöpaidan helmat hulmuten valoisassa kesäyössä.
    
  
7. Seuraava aamu
  
   Seuraavana aamuna tasan kello kahdeksalta kaiuttimet heräsivät.

   ”On kaunis kevätsää
    ja juna jyskyttää,
   kyydissä ystävät mun…”

   ”Maisemat nopsaan vaihtuu,
    huoleni jo kauas haihtuu
   Saanhan vielä mukaani sun…”

   ”Oikeilla raiteilla…”

   Tässä vaiheessa Dracon otsa rypistyi. Mitä tuo kammottava mökä oikein oli? Ja minkä ihmeen takia aurinko paistoi rullaverhon läpi?
   Draco nousi istumaan hieroen silmiään ja loi katsauksen huoneeseen. Hän ei ollut kotona eikä Tylypahkassakaan, ainakaan lattialla suu auki kuorsaavasta Weasleystä päätellen, saati sitten Potterista, joka möyri epäilyttävän näköisesti peittonsa alla.
   ”Ai niin!” Draco muisti napsauttaen sormiaan. Hän oli leirillä. Oivalluksen ilo muuttui kuitenkin pian harmistukseksi, kun hän tajusi, että karmean metelin täytyi olla jonkinmoista herätysmusiikkia.
   ”Miksi ihmisten ei voida antaa nukkua”, Dan puolestaan mutisi pahantuulisesti kiivetessään hiukan vaikean näköisesti yläsängystä lattialle. Hän joutui hiukan taiteilemaan, että pääsi peilin luo tallaamatta Harrya tai Ronia. Danin hiukset sojottivat kuin pyörremyrskyn jäljiltä.  
   Viimeöisen vesisodan jälkeen ykköshuone oli ollut niin järkyttävässä kunnossa, että he olivat joutuneet kaikki menemään vitoshuoneeseen nukkumaan. Dracokaan ei ollut jaksanut vastustella, sillä kello oli ollut jo lähempänä kolmea kun he vihdoin olivat painuneet pehkuihin.

   ”Mitäää?” Sergei mumisi pyrkiessään istuma-asentoon toisessa yläsängyistä. Hän haroi unisena lyhyitä hiuksiaan ja siristeli silmiään. Hän ei muistanut yöllä näkemäänsä unta, mistä oli tavallaan iloinen.  
   Hymy levisi hitaasti hänen kasvoilleen, kun hän huomasi auringonpaisteen pyrkivän sisään. Sergei suorastaan rakasti aurinkoa. Hän kiipesi yläsängystä lattialle ja meni vetämään rullaverhon ylös.
   Äkillinen kirkas valo aiheutti lähinnä myrtyneitä tuhahduksia vielä nukkuvissa pojissa, mutta Sergei ei välittänyt. Draco ja Dan pukivat jo päälleen ja Sergei päätti tehdä samoin.
   Pian Harry ja Ronkin olivat hereillä, nukkuminen lattialla patjoilla alkoi olla vaikeaa, kun vähän väliä joku hyppi ylitse.
Herätysmusiikki soi nyt jo kolmatta kertaa. Kaikki olivat nousseet Ediä ja Nickiä lukuun ottamatta.
   ”Tuletteko te perästäpäin?” Harry huikkasi ovelta ennen kuin laittoi sen kiinni.

   Ed ynähti myöntymisen merkiksi, ja hekotti hiukan itsekseen rutistaen silmänsä kiinni. ’Tulette perästäpäin…’
Hän yritti olla välittämättä musiikista, mutta se tuntui porautuvan aivojen perukoille saakka.  
Olisi ollut niin mukavaa vain nukkua. Ed käänsi kylkeä ja törmäsi johonkin. Johonkuhun.
   Nick ynähti tuntiessaan tönäisyn kyljessään. Hän oli yhä kohtalaisen syvässä unessa.
”Älä! Ole niin kiltti ja lopeta. Sinä alat kohta pelottaa minua…” Nick ynisi ja käänsi levottomana kylkeä.
   Ed hätkähti kuin sähköiskun saaneena ja ponkaisi istuma-asentoon. Nick voihkaisi.
”Nick?” Ed kysyi ravistellen toista. Hänen ääneensä hiipi häivä levottomuutta.
”Nick, sinä näet unta”, Ed yritti ja ravisteli toista hiukan kovemmin.
Hän ei hetkeen muistanut ollenkaan miten oli päätynyt toisen viereen nukkumaan, mutta muistikuvat alkoivat pikkuhiljaa seljetä. Se vesisota.
”Älä viitsi…” Nick vingahti kärsivä ilme kasvoillaan. Edin teki pahaa katsoa toista niin peloissaan, eikä hän ollut aivan varma miten olisi pitänyt toimia.

   ”Nick?” hän kysyi lopettaen toisen ravistelemisen.  
   Hetken Nick oli aivan liikkumatta, mutta sitten hän melkein hyökkäsi Edin kimppuun ja kietoi käsivartensa toisen ympärille. Ed saattoi tuntea toisen vapisevan.
   ”No niin…” hän yritti puhella rauhoittelevalla äänellä ja Nick tuntui pikkuhiljaa rentoutuvan. Ed ei ollut aivan varma oliko poika hereillä, vai nukkuiko tämä yhä. Oli asia kummin tahansa, Ed ei voinut olla nauttimatta toisen läheisyydestä.
   Hän ei pystynyt edes muistamaan milloin viimeksi joku oli halannut häntä tällä tavalla. Ed nosti kätensä ja alkoi silittää Nickin selkää.
   ”No niin, mitä jos alkaisit pikkuhiljaa heräämään…” toinen Edin käsistä siirtyi kuin vaivihkaa Nickin niskahiuksiin ja alkoi selvittää niitä.
 
   Nick tunsi hellät sormet niskassaan ja ynähti hieman. Olipa mukava uni. Äsken hän oli vielä nähnyt painajaista, mutta äkkiä ympäristö oli vaihtunut leppoisaksi vehreäksi metsäksi.
   Nick kääntyi katsomaan taakseen, sillä hän halusi nähdä henkilön, jonka sormet tunsi niskassaan, mutta hänen takanaan ei ollut ketään. Kummallista.
   ”Herätys…” Nick käänsi katseensa sivulle nähdäkseen puhujan, mutta ääni tuntui kuuluvan yhtä aikaa kaikkialta ja ei mistään.
   Hän mietti asiaa hetken, mutta päätti sitten antaa sen olla. Samalla hetkellä Nick alkoi tuntea lämpöä, kuin joku olisi painautunut häntä vasten. Hän tunsi kädet ympärillään, kosketuksen niskassaan selvemmin ja jotenkin vaistosi silmät, jotka katsoivat häntä.
  
   ”Ja ruusunen herää unestaan…” Ed naurahti hiukan epävarmasti, kun Nickin silmäluomet rävähtelivät.
   ”Huomenta”, Nick ynähti haukotellen. Hän ei vielä täysin tajunnut ympäristöään eikä tuntenut pakottavaa tarvetta vetäytyä kauemmas Edwardista ja selittää unissakävely- ja muutenkin omituisista taipumuksistaan liikkua unissaan.
   Itse asiassa hänen teki mieli painautua lähemmäs Ediä, joka tuntui ihanalta lämpöpatterilta.
   ”Ei puheistasi päätellen tainnut olla ainakaan mitään märkää unta?” Ed kysyi yrittäen kuulostaa rennolta. Sekuntia myöhemmin molemmat jäykistyivät ja vetäytyivät kauemmas toisistaan.
   Nick putosi sängynreunan yli ja oli siitä melkein iloinen, toisen läheisyys oli sanojen jälkeen iskenyt häneen voimakkaana kuin moukari. Todella miellyttävä moukari, mutta silti. Edin läheisyys ei ollut tuntunut enää rauhoittavalla tavalla hyvältä vaan… Nick voihkaisi ja painoi punastuvat kasvonsa käsiin.

   Ed onnitteli itseään totaalisesta tahdittomuudesta ja saattoi tuntea häpeän värjäävän poskensa hehkuvan punaisiksi.
   ”Meidän pitäisi varmaan vaihtaa vaatteet päälle ja lähteä aamiaiselle ennen kuin ruoka loppuu”, Ed sanoi yrittäen kuitata edellisen lauseensa olemattomiin, mutta epäonnistuen melkein pelottavasti.
   Nick vilkaisi toista poikaa eikä voinut olla huomaamatta, että tämä oli todellakin melko vähissä vaatteissa. Aivan niin kuin hän itsekin.
   ”Öh, joo. Niin varmaan. Olisi kauheaa jäädä ilman aamiaista heti ensimmäisen yön jälkeen ja yö oli vieläpä suhteellisen toiminnallinen…” Nick lörpötteli rukoillen samaan aikaan äänettömästi suutaan hiljenemään.
   Tämän takia hän harvemmin aloitti keskustelua vapaaehtoisesti varsinkaan sellaisen ihmisen kanssa, jota hän piti viehättävänä. Nickin teki mieli hakata päätään seinään.
   Ed nyökkäsi. Hänen teki mieli heittää vitsi toiminnallisesta yöstä, mutta hän sai kuin saikin hillittyä itsensä. Tilanne olisi saattanut muuttua vitsin seurauksena vieläkin kiusaantuneemmaksi jos se edes oli mahdollista.

   Aamiaisella kaikki isoset istuivat yhdessä pöydässä, sillä lähes kaikki lapset olivat jo syöneet. Maya ei voinut olla huomaamatta Edin ja Nickin puuttumista ja kiinnittikin heti huomionsa heihin, kun Nick liu’utti tarjottimensa hänen viereensä.
   ”Mikä teillä kesti?” Maya uteli kun Ed istahti pöydän toiselle puolelle.
”Ei mikään”, pojat vastasivat kuin yhdestä suusta ja molempien kasvoille levisi uskomattoman helpottunut ilme, kun Sergei vaihtoi armeliaasti puheenaihetta.
 
   ”Joko näitte tämän päivän tapahtumakalenterin?” hän kysyi viitaten listaan, joka oli aamulla ilmestynyt aulan peiliin.
   ”Lisää polttopalloa?” Emily kysyi hymyillen vinosti, mutta ystävällisesti. Sergei kohotti kulmiaan ja hymy valtasi hänenkin kasvonsa.
   ”Ikävä kyllä et pääse lankeamaan jalkoihini tänään, listassa lukee kyllä paljon kaikenlaista, mutta polttopallo puuttuu.” hän sanoi pahottelevalla äänellä ja Emily huokasi teeskennellyn harmistuneesti.
   ”Sitten minun pitää keksiä joku toinen tekosyy heittäytyä jalkoihisi”, Emily heitti kamppailtuaan hetken itsensä kanssa. Kaikki nauroivat ja Sergei loi tyttöön pitkän mietteliään katseen, joka sai Emilyn punastumaan.

   Jessicaa hymyilytti kun hän nousi pöydästä ja lähti viemään tarjotintaan ja tiskejään pois. Hän malttoi tuskin odottaa mitä päivä toisi tullessaan. Hän vilkaisi olkansa yli pöytään jossa muut yhä istuivat ja kohtasi Danin ilkikurisen katseen.  
   Tytön vatsassa muljahti. Luki tapahtumakalenterissa mitä tahansa, päivästä tulisi varmasti mielenkiintoinen.
   Jess päätti mennä ulos katsomaan mitä lapset touhusivat ja törmäsikin melkein heti ulko-ovella ongelmaan. Caleb ja pieni poika, jonka nimeä Jess ei muistanut huusivat toisilleen päät punaisina.
   ”Mitäs täällä tapahtuu?” Jess kysyi laittaen kädet lanteilleen. Molemmat alkoivat puhua yhtaikaa eikä Jess erottanut pölinästä kuin satunnaisia lauseita ja sanoja, kuten:
”Se oli tuon ääliön vika - ”
”Pallo - ”
”Se oli vahinko - ”
   ”Hetkinen”, Jess keskeytti, ”mikä on tässä ongelmana?”
”Pallo lensi tuonne ränniin, se oli Calebin vika - ” pienen pojan alahuuli vapisi uhkaavasti.
   ”Eihän ollut! Itse halusit kokeilla miten korkeelle se lentää!” Caleb vastusti raivokkaasti. ”Se oli Jamesin vika!” hän vetosi vielä ja Jess huokaisi syvään.
   ”Miten olisi, jos se ei ollut kummankaan vika ja hankitaan teille uusi pallo, jota ette toimita ränniin?” tyttö sanoi hymyillen aurinkoisesti ja molemmat kääntyivät hänen puoleensa.
   ”Okei”, pojat lähtivät tyytyväisinä Jessin perässä sisälle hakemaan uutta palloa.
Pian nämä jo juoksivat sulassa sovussa takaisin pingispöydän luo uuden pallon kanssa.

   ”Neiti diplomaatti”, Dan kiusoitteli Jessicaa laskien kätensä kevyesti tämän olkapäälle. Jess hätkähti.
”En huomannut sinua, kauanko olet seissyt siinä?” tyttö kysyi vilkaisten taakseen, hänen olkapäätään kihelmöi.
   Dan väläytti naistenkaatajahymynsä ja kohautti olkiaan.
”Tarpeeksi kauan”, hän sanoi ja Jess nauroi.
Dan piti tytön naurusta, se sai hänet entistä paremmalle tuulelle.
   ”Tule, mennään katsomaan, mitä listassa lukee”, Dan ehdotti ja he kävelivät peilin luo, kaikki muutkin isoset parveilivat listan ympärillä.

   ”Ei voi olla totta, minä inhoan lipunryöstöä”, Maya ähkäisi pudistaen päätään, mutta Harrylla oli tarjottavanaan piristyksen sana.
”Saunominen sentään tapahtuu sekaisin”, Harry hymähti.
   ”Mitä?” lähes jokainen tytöistä käänsi katseensa häneen. Sergei yritti kovasti olla nauramatta kaikkien kauhistuneille ilmeille.
   ”Se oli vitsi”, Harry sanoi hetken päästä ja siitä olisi tullut ajojahti, ellei Liz olisi tokaissut heti perään: ”Harmi.”
Dracon katse napsahti tyttöön kiinni, mutta Liz ei ollut huomaavinaan. Kala on koukussa, pian pitää vain hilata rantaan, hän ajatteli ja yritti kovasti olla hymyilemättä.
   Draco raapi hieman niskaansa, tämä oli ensimmäinen kerta koskaan, kun hän oli ihan helisemässä jonkun naispuolisen henkilön kanssa. Dracosta tuntui, ettei hän saanut Lizistä minkäänlaista otetta. Tämä samaan aikaan ärsytti, mutta kuitenkin sai Dracon kiinnostumaan tytöstä vieläkin enemmän.

   ”Hei, ulkona alkaa ihan juuri aamukuntoilu!” Emily huudahti keskitettyään huomionsa jälleen listaan. Kaikille isosille tuli kiire lapsia paimentamaan.
  
   Noin kymmenen minuutin kuluttua kaikki leiriläiset, isoset, Tanya ja Joanna seisoivat keskellä pihaa valtavassa ympyrässä. Aamuaurinko paistoi kirkkaasti ja kultasi maiseman.
   ”Minulla on kasetti, jonka tahdissa voimme alkaa jumppaamaan”, Tanya sanoi tietäväinen hymy huulillaan ja jokainen isonen aavisti pahaa. Tanyan päähänpistot saattoivat olla melkoisen… omaperäisiä.
  
   ”Oikean käden napsut!” kajahti kohta uskomattoman ärsyttävä miesääni. Ääni tuntui kaikuvan joka puolelta.
   ”Reilua, meidän sauvat takavarikoitiin, mutta nuo saavat kyllä käyttää taikuutta”, Edward tuhahti. Nick nyökkäsi ja Lizin ilme oli uskomattoman hapan.
   Maya napsutteli tylsistyneesti sormiaan, kun hän huomasi ilmeilevän Harryn piirin toisella puolella.
   Harry napsutti sormiaan ja polki oikealla jalallaan, jumppaohjelman edettyä toiseen vaiheeseensa. Pojan liikkeet olivat niin nykiviä ja liioiteltuja, ettei Maya voinut olla nauramatta.
   Monet lapsetkin näyttivät nauravan Harryn ilveilylle, mutta Mayasta tuntui, että se oli ensisijaisesti tarkoitettu piristämään häntä. Tämä sai pienen hymyn leviämään tytön huulille, hän suoristi hiukan mustaa omatekoista hamettaan ja antautui itsekin leikin vietäväksi.
   Ehkä hän vielä oppisi viihtymään täällä jumalan selän takana, ainakin niin kauan kun täällä oli hauskoja ihmisiä kuten Harry. Maya hymyili poikkeuksellisen leveästi ja jatkoi muiden mukana liikesarjojen tekoa entistä tarmokkaammin ja patisti muutamaa vastahakoiselta näyttävää lasta leikkiin mukaan.

   Kun kasetti oli soinut loppuun (se oli hyvin pitkä kasetti), kaikki olivat äärimmäisen helpottuneita lukuun ottamatta Wilmaa, joka yhä vain jatkoi kasetin liikkeiden tekoa kuin pakkomielteinen duracell-pupu.
   ”Hei, leikitään pesukonetta!” Miranda hihkaisi ja muut tytöt yhtyivät innokkaasti ehdotukseen.
   ”No, jos leikitte vähän aikaa, sitten mennäänkin kohta jo syömään, kello on jo puoli kaksitoista, muistattehan että kahdeltatoista on ruoka”, Joanna sanoi ja isoset nyökkäsivät.
   Tanya meni antamaan Lizille pillin, johon tämän tuli puhaltaa hiukan ennen ruoka-aikaa. Sitten Tanya ja Joanna katosivat päärakennuksen ovista sisään.

   ”Kuka osaa selittää pesukoneen säännöt?” Emily kysyi iloisesti, hän ei ollut koskaan kuullutkaan leikistä. Kaikki muutkin isoset vaikuttivat olevan onnellisen tietämättömiä sen nimisen leikin olemassaolosta.
   ”Minä, minä!” Janet huusi ja Emily antoi hänelle luvan selittää leikin säännöt. Emily hymyili tytön innokkaalle selitykselle, ja laittoi sitten ohjeiden mukaan kätensä viereisen ihmisen käden päälle.
   Kun Emily kohotti katseensa kädestään hän hätkähti hiukan. Viereinen käsi sattui olemaan Sergein. Sergei hymyili takaisin ja Emily tunsi polviensa notkahtavan. Hän tunsi olonsa tyhmäksi vain tuijottaessaan ja hymyillessään, hänen oli pakko keksiä jotakin järkevänkuuloista sanottavaa.
   ”Mitähän siellä on ruokana?” Emily kysyi ja onnitteli mielessään itseään todella mielikuvituksellisesta puheenaiheesta. Sergei näytti mietteliäältä ja kohautti olkiaan.
   ”Toivottavasti mitä tahansa missä ei ole maksaa tai verta”, Sergei vastasi ja Emily nyökkäsi. Hänkin inhosi veriruokia ja eritoten maksapihvejä.
   ”Kerran kun pienenä söin maksapihvejä, seuraukset olivat aika tuhoisat. Oksensin parvekkeelta alas aurinkoa ottavan naapurimme päälle”, Emily kertoi ja Sergei purskahti nauruun.
   ”Siinä tapauksessa toivon, ettei ruokana ole maksaa, on inhottavaa kun ihmiset voivat huonosti, usein itseäni alkaa yököttää silkasta myötätunnosta”, Sergei kertoi vakavana ja Emily oli juuri vastaamassa, kun heidän keskustelunsa keskeytyi alkaneeseen lauluun, joka oli ilmeisesti osa leikkiä.

Täyttäkää pesukone
Sininen, keltainen,
Punaineoneo tititi
Oteeoteeo tititi
Kirjopyykiks!

Jossakin läpsähti ja poika jonka käteen oli lyöty putosi pois pelistä.
Emily nauroi ja Sergei katsoi häntä hiukan kummastuneena.
   ”Minusta vain tuntuu, etten oikein tainnut kuunnella tämän leikin sääntöjä…” Emily selitti ja Sergei naurahti. ”Sama vika.”
   He pääsivät kuitenkin jo pian leikin juoneen mukaan, ja ruoka-aika koitti nopeammin kuin kukaan oli osannut odottaa, paitsi Liz, jota oli jo kauan hinguttanut puhaltaa pilliin, sillä hänestä pesukone-laulu oli sietämätön.

Ruokana ei onneksi ollut mitään maksapitoista vaan maukkaita kananugetteja riisin kera.


8. Siivoamista

   Ruuan jälkeen seurasi puolen tunnin vapaa-aika, jolloin lapsien oli määrä siivota huoneensa ja isoset saivat tehdä mitä halusivat. Kiikutettuaan pari tyttöä reppuselässä Maya ja Liz istahtivat moduulin edustan portaille.
   ”Tämä kantojuhdan elämä alkaa pikkuhiljaa uuvuttaa”, Maya puuskahti ja Liz nyökkäsi, hän oli sinä päivänä kantanut jo neljää tyttöä.
”Kuulinko jonkun valittavan?” Edward pölähti yllättäen paikalle tuttu ilkikurinen virne kasvoillaan.
”Et, herra laiskuri”, Maya sanoi tönäisten Ediä kylkeen.
Nick seurasi tapahtumia sivusta ja kamppaili samalla itsensä kanssa. Hänen teki mieli mennä keskusteluun mukaan ja hänellä oli jo pari tekosyytäkin valmiina, mutta uskallusta puuttui.
   ”Taasko sinä Ed isket täällä viattomia tyttösiä?” Draco oli ilmestynyt kuin tyhjästä Edwardin viereen ja tökkäsi poikaa leikillään kylkeen. Edwardin ilme synkkeni aavistuksen.
Silloin Nick tarttui itseään niskasta kiinni. Draco oli aivan liian lähellä Edwardia, mutta mustasukkaisuudellahan ei ollut mitään tekemistä asian kanssa.
   ”Älkää viitsikö kiusata toista, Edilläkin on tunteet”, Nick asteli paikalle ja kietoi rentoutta tavoitellen käsivartensa Edin olkapäille. Voi että miten hänen sydämensä hakkasikin.
   ”Niin juuri”, Ed sanoi teeskennellen loukkaantunutta ja nojasi Nickin olkapäähän. ”Sankarini”, Ed vitsaili ja Nick punastui aavistuksen verran.
  
   ”Kuulinko oikein”, Liz sanoi ”että sinä kutsuit meitä viattomiksi tyttösiksi?” ja osoitti syyttävästi Dracoa. Ed nauroi ja virnuili Dracolle.
”Kukas nyt on pulassa?” hän sanoi leikillisesti ja Nickin ote Edin olkapäästä tiukentui hitusen.
   ”Kutsuin”, Draco vastasi Lizille pää ylpeästi pystyssä Edin kommentista välittämättä. Lizin teki samaan aikaan mieli joko vetää Dracoa lättyyn tai suudella tätä. Hän päätyi kompromissiin, nousi ylös portailta ja hyppäsi Dracon reppuselkään.
   ”Täyttä laukkaa auringonlaskuun!” Liz huudahti ja puristi Dracon kylkiä jaloillaan hiukan tarpeettomankin lujaa. Draco älähti.
   ”Kuules keijukainen, taisit juuri murtaa minulta puolet kylkiluista.”
”Liz, minun on pakko huomauttaa, että nyt on keskipäivä. Auringonlaskuun on vielä runsaasti aikaa”, Ed huomautti ja Liz irvisti hänelle.
   ”Mihin suuntaan aurinko tarkalleen laskee?” Nick kysyi.
”Länteen minun tietääkseni”, Harryn ääni kuului heidän takaansa. Mayan katse kohosi heti poikaan.
   ”Mutta osaatko sanoa missä päin länsi on?” Maya kysäisi hymyillen vinosti. Hänen vatsassaan tuntui epämääräistä kuplintaa, mutta hän ei antanut sen häiritä itseään.
Harryn kasvoilla oli hetken epävarma ilme, mutta sitten poika alkoi nauraa. Maya tunsi lämmön läikähtävän sisällään.
   ”Tiedän sitten kun aurinko laskee”, Harry sanoi ja muutkin alkoivat nauraa.

”Puhuiko joku auringonlaskusta?” Emily astui ulos tyttöjen moduulista farkkushortseissa ja keltaisessa niskalenkkitopissa. Tytön vaaleat kiharat hiukset vain hulmahtivat.
   ”Jep, aiomme mennä rantaan kunhan tämä laiskimus pistää tossua toisen eteen”, Liz sanoi katse Dracossa ja varoittava hymy huulillaan. Draco alkoi välittömästi kävellä, sillä hän ei halunnut toista potkua. Vilkaistessaan Liziä hän huomasi tämän silmien olevan kirkkaan turkoosit.
   Outoa, Draco ajatteli, mutta unohti asian nopeasti, kun Harry alkoi kiriä hänen rinnalleen naurava Emily selässään.
   Hiukan taempana tulivat Maya, joka piiskasi Ediin vauhtia ja Dan, Jessican kädet tiukasti kaulansa ympärillä. Kaikkien takana tuli Nick, jolla oli kädessään piirustuslehtiö ja penaali.

   Rannalle tultuaan pojat heittäytyivät hiekkaan hengähtämään. Harry ja Emily olivat voittaneet kilpajuoksun.
”Potterista tulisi loistava ravuri”, Draco huomautti puoli-ivallisesti, mutta Harry ei jaksanut ruveta haastamaan riitaa, tuhahti vain.
   Nick tuli viimeisten joukossa ja istahti rantakivelle muiden viereen.
Draco makasi mahallaan hiekassa ja muut retkottivat kuka mitenkin. Emily istui risti-istunnassa ja kaivoi hiekkaa molemmilla puolillaan.
   ”Mitä sinä kaivat?” Harry kysyi häneltä uteliaasti. Emily kohautti olkiaan.
”En oikeastaan mitään, hiekka vain tuntuu niin ihanan sileältä sormissa”, Emily sanoi, nosti hiekkaa molemmilla käsillään ja antoi sen hiljalleen valua sormiensa välistä.
   ”Hei, rakennetaan hiekkalinna!” Jess keksi.
”Joo, miksi ei”, Ed innostui. Maya katsahti kelloaan.
”Ikävä olla ilonpilaaja, mutta kello alkaa olla sen verran paljon, että olisi aika mennä tarkastamaan lasten siivoustaidot.”
Kaikkialta kuului pettyneitä huokauksia.

   Minne kaikki ovat hävinneet? Hermione ajatteli. Hän oli käynyt juuri tyttöjen huoneessa, mutta kaikki tuntuivat olevan jossain muualla. Hermione kohautti olkiaan ja päätti mennä etsimään muita ulkoa.
   Hän astui ulos moduulin ovesta ja oli juuri aikeissa lähteä rantaan johtavalle polulle, kun hän huomasi tutun punaisen hiuspehkon. Tytön sydän sykähti ja hän päättikin toisten etsimisen sijaan vaihtaa pari sanaa Ronin kanssa.
  
   ”Hei”, Hermione sanoi rennosti ja istahti Ronin viereiseen keinuun.
”Ai moi, sinua ei täällä paljon näekään”, Ron sanoi näyttäen ilahtuneelta. Hermione yritti olla hymyilemättä liian leveästi. Oliko Ron oikeasti kaivannut hänen seuraansa?
   ”Tosiaan. Yllättävää, miten porukka on jakautunut. Vaikka ehkä se tekee meille kaikille välillä hyvää kun ei olla niin tiiviisti yhdessä”, Hermione sanoi ja Ron nyökkäsi hajamielisesti.
   Hänen ajatuksensa kiisivät aivan omia ratojaan. Ensinnäkin hän ei voinut olla huomaamatta, että Hermione näytti uskomattoman hyvältä oranssissa hihattomassa hupullisessa kesämekossaan. Ja sitten oli tuoksu. Hänestä tuntui oudolta, ettei hän koskaan ennen ollut huomannut sitä.
   ”Sinä haiset jotenkin erilaiselta”, Ron möläytti ja Hermione naurahti.
   ”Haisen?” Voi, ei kai deodoranttini ole pettänyt, Hermione panikoi ajatuksissaan.  
”Ei kun siis tuoksut. Sinä tuoksut jotenkin tosi hyvältä”, Ron korjasi nolona ja hänen teki mieli kaivautua Kiinaan siltä istumalta.
   ”Ai…” Hermione tunsi punastuvansa. Heidän välilleen lankesi kiusaantunut hiljaisuus, joka keskeytyi kuitenkin kun viereisestä metsiköstä pelmahti tukku muita isosia jotka olivat olleet rannalla.

   ”Koska te tuutte tarkistamaan huoneet?” Tyttöjen moduulin oviaukossa roikkui puolentusinaa kärsimätöntä lasta.
   ”Tullaan, tullaan. Kärsivällisyys on hyve!” Maya vastasi ja isoset jakautuivat omiin moduuleihinsa tarkistuskierroksille.

Sergei sai ikävän herätyksen päivänokosiltaan, kun Draco karjaisi pojan korvaan: ”Ylös tarkistuskierrokselle unikeko!”
 ”Ei kai se ole minun vikani jos nukuin huonosti viime yönä, sattumoisin painajaiset riivasivat minua koko yön”, Sergei vastasi yrmeästi hieroen silmiään. Draco tuhahti.
   ”Potter, täällä taitaa olla joku sukulaisesi, molemmat samanlaisia”, vaalea poika huusi, tosin lauseen loppu vaimeni jupinaksi.
Sergei katsoi parhaaksi sulkea suunsa, hänellä ei ollut mitään hinkua selittää painajaistensa syytä tai sisältöä kenellekään.

   ”Onko täällä valmista siivouksen kanssa?! Parasta olla, sillä tarkistusrykmentti astuu kehiin NYT!” Dan kailotti poikien moduulin aulassa, kaikki poikaisoset olivat asettuneet uhkaavaan riviin ja lapset vapisivat huoneissaan.
   ”Ja ensin taitaakin olla vuorossa kakkoshuone, onkohan siellä ollenkaan siistiä?” Ron sanoi ja koputti oveen. He odottivat kaksi sekuntia ja sitten Draco potkaisi oven auki.
   ”Onko täällä siistejä lapsia?” Edward heitti ja Nick tirskahti.
Huone ei näyttänyt kenenkään mielestä järin siistiltä. Lavuaari oli tahrainen ja matto oli epämääräisessä mytyssä.
   Harry käveli maton vierelle ja kokeili sitä jalallaan. Kaikki saivat aikamoisen sätkyn, kun Caleb hyppäsi esiin maton alta ja huusi ”Pöö!” niin kovaa kuin kurkusta lähti.
   Nick tarrasi Edin paidanselkämykseen ja Harry perääntyi niin nopeasti että törmäsi Roniin ja yhdessä perääntyessään he litsasivat Dracon seinää vasten. Sergei hyppäsi puoli metriä ilmaan, mutta Dan ei ollut moksiskaan. Joskus isoveljestäkin oli hyötyä, Dan oli tottunut tällaiseen, häntä ei nimittäin aivan hevillä saanut säikähtämään.

   Caleb nauroi kuin viimeistä päivää ja vaatekaapeistakin kuului epämääräistä tyrkintää. Dan avasi kaappien ovet yksitellen ja paljasti kolme Calebin huonetoveria.
   Muut olivat jo toipuneet säikähdyksestä ja tarkistivat nyt huoneen joka kolkkaa.
   ”Ei näytä järin hyvältä”, Sergei kommentoi heiluttaen sormiaan jotka olivat pölyn peitossa. Hän oli tarkistanut lukulamppujen päälliset.
   ”Itse asiassa näyttää hyvin huonolta”, Ron vahvisti ja sulki kaappien ovet.
Harry hoiti nuhdesaarnapuolen Edwardin avustuksella ja Nick tarkisti pöydän kunnon.
   ”Roskistakaan ei ole tyhjennetty”, Draco huomautti ja naksautti paheksuvasti kieltään. Caleb näytti hapanta naamaa ja muut olivat liikkumatta.
   ”Minusta tuntuu, että teidän pisteenne eivät ole mitenkään taivaita hipovat”, Sergei antoi viimeisen tuomion ja sitten he jatkoivat seuraavaan huoneeseen.
   ”Pisteistä puheenollen emme ole vielä antaneet kenellekään hiljaisuuspisteitä”, Draco huomautti ennen kuin he siirtyivät seuraavaan huoneeseen.
   ”Jos pidetään siitä myöhemmin palaveri”, Harry ehdotti ja kaikki kannattivat ehdotusta. Sillä hetkellä siivouspisteiden miettimisessä oli ihan tarpeeksi.


Tyttöjen moduulissa meno oli vähän erilainen.
   ”Voi kuinka kauniisti matonhapsut on suoristettu”, Emily ihaili ja Janet hehkui tyytyväisyydestä. Heidi kaivoi nenäänsä.
   ”Tämä näyttää oikein hyvältä, lavuaari on siisti… hana taitaa kyllä olla millin verran vinossa”, Maya mittaili hanaa katseellaan ja huoneen kolmas tyttö Henna voihkaisi.
   ”Heidi, minähän käskin sinun olla koskematta siihen hanaan! Nyt me ei saadakaan täysiä pisteitä…” Henna mankui ja Maya naurahti.
   ”Älä siitä huoli, pilailin vain”,  hän sanoi iskien silmää.
”Hei, tulkaa ottamaan sipsejä!” Janet muisti äkkiä ja ja kaivoi Pringles-purkin esiin lavuaarin alla sijaitsevasta kaapista.
   ”Isostenlahjonta on kyllä hieno juttu”, Jessica naurahti rouskuttaen paria sipsiä. Liz nyökkäsi.
   ”Pitäisiköhän meidän jatkaa kohta matkaa seuraavaan huoneeseen?” Hermione huolehti. Lähteminen otti tosin koville, sillä Janet ja kumppanit roikkuivat heidän jaloissaan ja päästivät irti vasta kun Liz uhkasi vähentää heiltä siivouspisteitä.

   Loput huoneet sujuivat aavistuksen helpommin, vaikka Wilma ja kumppanit olivatkin valmistaneet heille sangen epämiellyttävän yllätyksen johon kuului mm. likaisia pikkuhousuja. Pisteet olivat sen mukaiset ja kun kaikki huoneet oli tarkistettu oli kello jo viittä vaille kaksi, mikä tarkoitti sitä, että aivan pian olisi päiväjuoman aika.


**************************
Kommentteja otetaan edelleen vastaan :)

Otsikko:
Kirjoitti: _TaTTi_ - 06.07.2007 18:39:56

Tykkäsin : ))
Idea oli kiva ja sen toteutus oli hyvä!
Rakentavat jäi junan alle, eikä niitä saa enää ikinä takaisin..  :roll:

Otsikko:
Kirjoitti: Violetu - 07.07.2007 22:39:14

Kiitokset kommentista _TaTTi_!  :D

Tämä osa vähän venähti, jotenkin kummasti vaan innostuin niin kovasti... No, ei kai se mitään haittaa, yhdeksäs osa olkaa hyvät ;D



9. Askartelua

   Päiväjuoman jälkeen (Maya alkoi tosissaan ajatella, että kyseessä oli jonkinmoinen lihotusleiri) kaikki isoset kokoontuivat saliin järjestelemään pöytiä ja tuoleja, sillä seuraavaksi vuorossa oli askartelua.
   Kaikilla oli mukana paita tai tyynyliina, sillä tällä kertaa askartelu tarkoitti kankaanpainantaa.
Emily suorastaan kihisi innosta, hän oli jo kauan odottanut tilaisuutta painaa valkoiseen hihattomaan paitaansa jokin hymiö.
   Hän omisti ennestään keltaisen paidan jossa oli nauruun tikahtuvan hymiön kuva ja mustan paidan, jossa oli valkoinen myrtynyt hymiö.
Tällä kertaa hän aikoi painaa nukkuvan hymiön.
   Draco ja Dan nostelivat muiden poikien kanssa pöytiä paikoilleen ja tytöt huolehtivat tuoleista. Kun pöydät olivat paikoillaan, ne käärittiin mustiin jätesäkkeihin, jotta pysyviltä vahingoilta vältyttäisiin.

   Edward innostui huristelemaan ympäri salia tyhjällä tuolikärryllä ja toiset nauroivat hänen rallikuskin elkeilleen.
Pian käytiin raju pujottelukisa, jossa Nick työnsi Edin ”ajoneuvoa” eteenpäin ja Draco hoiti Lizin kärryn.
   ”Nopeammin, nopeammin!” Ed hihkui kun he kiisivät Lizin kanssa rinnakkain.
”Muuten kyllä, mutta tässä pelissä ei taida olla rattia ja minua ei ainakaan houkuttele törmääminen tiiliseinään”, Nick huohotti, mutta kiristi silti tahtia.
   ”Draco, vauhtia!” Liz hoputti puristaen kärryn etulautaa molemmin käsin.
”Muuten onnistuisi, mutta hiuksesi lentävät aika kivasti naamalleni”, Draco murahti, mutta kiihdytti vauhtiaan.

   ”Silloin vasta kivasti käykin, jos Joanna saa meidät kiinni leikkimästä formuloita”, Harry huomautti jaellessaan värituubeja ja pensseleitä pöydille.
   ”Voin vain kuvitella… ’En voi uskoa tätä! Ja vielä isoset! Olisin luullut teitä hieman kypsemmiksi…’” Maya matki Joannan narisevaa ääntä ja kaikki repesivät.
   
   ”Mikäs täällä on niin hauskaa?” kuului ääni ovelta ja kaikki jähmettyivät. Onneksi rallikisa oli loppunut tasapeliin vain muutamaa sekuntia aiemmin.
   ”Hienoa, kaikki näyttää olevan kunnossa”, Joanna katsoi arvioiden huonetta. ”Kunhan viette vielä nuo tuolikärryt jonnekin muualle, lapsilla on ikävä tapa ottaa niillä ajokisoja sisätiloissa…” nainen lähti huoneesta ja Jessicalta pääsi  henkäys jota hän ei ollut edes tajunnut pidätelleensä.
   Edward vihelsi ja hetken hiljaisuuden jälkeen kaikki purskahtivat jälleen nauruun.

   ”Se oli tipalla”, Nick huomautti, hänen sydämensä hakkasi yhä normaalia tiuhemmin.
”Se oli hauskaa, otetaanko uusiksi?” Edward sanoi, mutta Hermione tyrmäsi ehdotuksen.
   ”Minusta on ikävää toimia järjen äänenä, mutta askartelu alkaa tasan minuutin päästä, pitäisi varmaan mennä hakemaan lapset tänne”, tyttö sanoi ja muut myöntelivät hänen olevan oikeassa.
   ”Onneksi meillä on täällä joku järjen ääni, kuka muuten pitäisi Edin aisoissa?” Ron sanoi hymyillen lämpimästi. Hermione punastui.
   ”Jessicakin osaisi hoitaa sen homman”, hän puolustautui. Ron kohotti kulmaansa.
   ”Sinulta se sujuu kuin luonnostaan”, hän sanoi ennen kuin lähti ulos hakemaan lapsia. Hermionen kasvoille levisi uneksuva hymy. Ehkä Ron ei pitänytkään kaikkitietävyyttä täysin sietämättömänä asiana.

   Kun lapset saatiin kaikki saliin alkoi varsinainen elämöinti. Isosilla oli kädet täynnä työtä, kun jokaisella lapsella oli joku tärkeä kysymys tai mielikuvituksen puutetta.
   Nick oli saanut kunnian piirrellä kuvia melkeinpä tilaustöinä, sillä Miranda oli sattunut näkemään yhden hänen piirustuksistaan ja sana oli kiirinyt, sillä tyttö oli aikamoinen hölösuu.
   ”Piirrä minulle Darth Vader”, kiharapäinen Marco innostui.
”Minulle ruusu”, Amelie-niminen suloinen pikkutyttö sanoi kainosti.
”Pikachu”, Heidi sanoi hiljaisella äänellä ja ojensi Nickille paperin.
   Ilman Harryn ja Hermionen apua Nickillä olisi ollut rutkasti vaikeuksia, sillä hänellä ei ollut aavistustakaan miltä esimerkiksi Pikachu mahtoi näyttää.

   ”Minulle sellainen kuva missä yksi poika kamppaa toisen ja he kaatuvat päällekkäin maahan. Ja sitten taustalle kolmas joka ottaa koko tapauksesta valokuvan”, Ed nojautui Nickin selkää vasten ja katsoi toisen pojan piirustusta.
   Nickin käsi nytkähti kun hän tunsi toisen hengityksen korvansa takana ja Pikachulle tuli neliskanttinen silmä.
   ”Hups, anteeksi. Ei ollut tarkoitus pilata mestariteostasi”, Edward sanoi ja Nick pudisti päätään.
   ”Ei se mitään. Tämä pika - pikochic… ihan sama mikä, se oli jo valmiiksi täysi susi. Mitä sinä halusitkaan omaan paitaasi?” Nick kysyi kohottaen kulmaansa ja virnistäen. Edwardin hymy muuttui aavistuksen epävarmaksi ja hänen poskilleen kohosi punaiset laikut.
   ”Äh, se oli vitsi, unohda”, Ed sanoi ja jatkoi matkaansa seuraavaan pöytään tarkastelemaan lasten tekeleitä.
   Nick tunsi poskiensa punehtuvan. Mitä tuo äskeinen oikein oli? Edward oli punastunut.
   Voi ei, flirttailinko minä? Ajatus iski Nickin tajuntaan ja hän tunsi punastuvansa entisestään. Ei hän ollut tarkoittanut sitä sillä tavalla, ei ollenkaan. Hän oli vain toverillisesti kiusoitellut Ediä. Juuri niin, se oli ihan vain toverillista kiusoittelua.
 Tai sitten ei.
Nick latasi kaiken keskittymisensa piirtämiseen eikä nostanut katsettaan hetkeksikään paperista, vaikka hänen tekikin kovasti mieli.
   
   Ed luikahti ulos salista kehuttuaan parin lapsen töitä ja suuntasi askeleensa vessaan. Päästyään uteliaiden katseiden ulottumattomiin, hän valahti vessan tiilenpunaista kaakeliseinää vasten ja huokasi syvään.
   Hän oli mennyt Nickin kommentista aivan puihin. Kuinka se oli mahdollista? Edin teki mieli hakata päätä seinään, mikä häntä vaivasi?
   Hänen sydämensä jyskytti tavallista nopeampaan tahtiin, kun hän vain ajattelikin Nickin ilmettä hetkeä aiemmin.
   Edward käveli lavuaarille ja valeli kasvojaan kylmällä vedellä saadakseen ajatuksensa kulkemaan paremmin, ne olivat jotenkin merkillisesti kerääntyneet kaikki Nickin ympärille ilman hänen lupaansa.
   ”Minä en ole ihastunut”, Ed sanoi päättäväisesti peilikuvalleen, vaikka hänen kuumottavat kasvonsa puhuivatkin aivan omaa kieltään.

   ”Kehen sinä et ole ihastunut?”
Ed meinasi saada sydänkohtauksen kuullessaan tytön äänen ovelta. Hän käännähti katsomaan ja kohtasi Mayan uteliaat kasvot.
   ”Tämä on poikien vessa, mikä tarkoittaa sitä, ettei sinulla pitäisi olla mitään asiaa tänne”, hän sanoi pisteliäästi, mutta tyttöä ei niin helposti lannistettu.
   ”Anna tulla vaan, kyllä sinä minulle voit kertoa…” Maya maanitteli, mutta Ed kääntyi seinää päin. Hänen kasvoillaan kareili kuitenkin aavistuksen epävarma hymy.
   ”Ihan totta, Ed. Lupaan etten naura”, Maya yritti uudelleen ja Edward kääntyi.
   ”Etkä kerro kellekään?” hän sanoi ja Maya nyökkäsi.
   ”Vannon etten kerro. Näen jo miten palat halusta kertoa jollekulle”, hän kiusoitteli ja Edward punastui.
   ”Nick”, hän kuiskasi, yksi sana riitti. Ihme kyllä tytön silmät eivät laajenneet eikä tämän leuka loksahtanut niin kuin Ed oli odottanut Mayan reagoivan.
   Huoneeseen lankesi hiljaisuus, joka kesti ehkä kaksi sekuntia.

Sitten Maya alkoi hyppiä tasajalkaa ja hihkua riemusta.
”Arvasin, arvasin! Minä tiesin koko ajan!” Maya huusi ja teki pari epämääräistä piruettia. Ed katsoi häntä silmät selällään.
   ”Voi ei, olenko minä niin läpinäkyvä?” Ed heräsi todellisuuteen ja hautasi kasvot käsiinsä. ”Mistä vetoa, ettei hän edes pidä pojista…” poika mumisi epämääräisesti, mutta Maya tarttui kiinni hänen olkapäähänsä ja ravisteli Edwardia oikein kunnolla.
   ”Lyödään vaan vetoa, minä sanon että hän pitää sinusta”, tyttö hymyili, hänen teki edelleen mieli hyppiä. Se, että tässä pääsi lyömään vetoa oli vain bonusta.
   ”Okei, kiinni veti”, Ed sanoi ja tarttui Mayan ojennettuun käteen. ”Minä en usko sinua, vaan sanon, että Nick pitää tytöistä.”
”Hah, mitä minä saan sitten kun voitan vedon?” Maya kysyi hymyillen leveästi.
   ”Eipäs, vaan mitä minä saan sitten kun minä voitan vedon?” Ed korjasi laittaen kätensä haastavasti puuskaan.
   ”Jos sovitaan että…” Maya mietti kuumeisesti, ”häviäjä joutuu laulamaan lapsille herätyksen viimeisenä aamuna?”
   ”Sopii, mutta ensin haluan kuulla sinun laulavan”, Ed sanoi ja Mayaa alkoi kaduttaa, mutta hän luikautti silti ilmoille ukko Nooan. Kun hän lopetti Ed melkein kieriskeli lattialla naurunkyyneleet silmissään.
   ”Kiitos vaan”, Maya mulkaisi häntä, ”nyt on sinun vuorosi.”
”Hyvä on”, Ed rykäisi ja lauloi pienen pätkän Ismo Alangon ”Vittu kun vituttaa”-kappaleesta. Nyt oli Mayan vuoro revetä oikein kunnolla.
   ”Sitten kun minä voitan vedon sinä saat luvan laulaan tuon herätyksenä”, Maya kikatti ja Ed iski silmää.
   ”Siinä tapauksessa sinä saat laulaa Ukko Nooan rivona versiona, ja vähintään neljä säkeistöä”, Ed sanoi ja he löivät asiasta kättä päälle.

   Salissa kankaanpainanta oli täydessä vauhdissa ja isosilla oli kädet täynnä työtä lasten ja omien töidensä kanssa.
   Emily oli onnistunut hahmottamaan hymiön rajat paitaan mustalla värillä, hän ei ollut halunnut piirtää ensin paperille, sillä silloinhan hommassa ei olisi ollut mitään haastetta.
   Nyt haastetta näytti kuitenkin olevan hiukan liikaakin, sillä Z-merkit eivät millään ottaneet onnistuakseen. Ehkä hänellä oli liian suuri pensseli.
   Emily oli juuri nousemassa ja lähdössä etsimään pienempää pensseliä, kun pieni poika parkkeerasi hänen viereensä. Emily hymyili pojalle ja kysyi tarvitsiko tämä apua johonkin.
   ”En, tulin vaan kattelemaan. Onko toi muna?” poika kysyi katsoen kuvaa Emilyn paidassa ja tyttö naurahti.
   ”Ei ole, mikäs sinun nimesi on?” hän kysyi pojalta, joka vastasi aavistuksen ujosti: ”Kasper.”
   ”Kasper, tiedätkö missä olisi pienempiä pensseleitä?” Emily kysyi ja Kasper pomppasi heti pystyyn.
”Mä voin käydä hakemassa!”
   ”Älä juokse sisällä!” Emily huikkasi pojan perään.

”Miten täällä sujuu?” Emily kuuli äänen yläpuoleltaan ja hymyili Sergeille joka istahti häntä vastapäätä.
   ”Passuutat sitten täällä pikkulapsia”, Sergei heitti vitsillä ja Emily hymähti pyöräyttäen silmiään.
   ”En aivan, Kasper vaikutti kyllä ihan vapaaehtoiselta”, tyttö vastasi ja Sergei virnisti.
   ”Miten kuva edistyy?” poika kysyi hetken päästä katsoen hänen paitaansa.
”Voisi mennä paremminkin. Näyttääkö tämä sinusta munalta?” Emily kysyi ja tunsi punan kohoavan kasvoilleen. Sergei purskahti nauruun.
   ”Siis kananmunalta”, Emily korjasi ja Sergei kohautti olkiaan toivuttuaan naurukohtauksesta.

   ”No, ei minullakaan kauhean hyvin mene, Caleb tuli kysymään esittääkö kuvani persettä joka polttaa tupakkaa…” Sergei selosti ja nyt oli Emilyn vuoro purskahtaa nauruun.
   ”Mitä kuvasi oikeasti esittää?” tyttö kysyi hetken päästä. Sergei virnisti.
   ”No, siitä piti tulla omenapuu, siskoni Masha on jostain syystä hulluna niihin ja ajattelin antaa tyynyliinan hänelle lahjaksi, mutta…”
”Mutta?” Emily kannusti poikaa jatkamaan.
   ”Ajattelin kuitenkin ehkä ottaa Calebin vinkistä vaarin”, Sergei vitsaili ja molemmat purskahtivat uudelleen nauruun.

   Joillakuilla on hauskaa, Jess ajatteli kirjoittaessaan kovalla työllä tyynyliinaansa koristeellisilla kirjaimilla:

Totuus on tuolla ulkona, lähdetkö kanssani etsimään?

   Hän oli aina pitänyt lauseesta ja siitä oli tullut hänelle eräänlainen motto, sillä yksi hänen tavoitteistaan oli oppia tuntemaan maailmaa ja mahdollisimman paljon eri kulttuureja.
   Nyt kieli keskellä suuta, Jess ajatteli tehdessään S-kirjamen kiekuroita. Hän oli juuri saanut kanssa-sanan valmiiksi kun hänen työhönsä saapui tervetullut keskeytys.

   Daniel lysähti hänen viereensä matolle ja kallisti päätään katsoessaan Jessin tyynyliinaa.
   ”Hieno”, poika kommentoi ja Jess tunsi lämpimän läikähdyksen sisällään.
”Kiitos”, hän sanoi ja Dan väläytti upean hymynsä.
   ”Lähdetäänkö tänä yönä etsimään?” poika kysyi viitaten tyynyliinaan. Jess hämmästyi hieman.
   ”Miten arvasit, että lause päättyy niin?” hän kysyi, mutta Dan vain kohautti olkiaan.
”Lähdetäänkö?” poika kysyi iskien silmää. Jess tunsi miten hänen poskiaan alkoi kuumottaa. Dan oli uskomattoman suloinen.
Enkä minä ole vielä ottanut selvää siitä suuteluväitteestäkään, Jess ajatteli ja kohautti olkiaan.
   ”Katsotaan”, hän sanoi ja yllättäen Dan kosketti hänen hiuksiaan. Väreet kulkivat Jessin päänahasta varpaisiin saakka.
   ”Olen aina miettinyt miltä nuo helmet mahtavat tuntua”, Dan sanoi ja antoi sormiensa liukua Jessin toista kasvoja kehystävistä helmileteistä pitkin alaspäin. Pojan sormi hipaisi tytön poskea matkalla alas ja Jess arveli olevansa suurin piirtein keitetyn ravun värinen sillä hetkellä.
   ”Katsotaan, katsotaan”, tyttö sanoi hiljaisella äänellä ja hymyili Danille, joka iski hänelle silmää.


Ja kommentteja taasen?

Otsikko:
Kirjoitti: Lumisydän - 08.07.2007 11:16:08

Minä kyllä vielä... *Raivostunutta muminaa ja örinää*.
Ihana ficci, jota tunnollisesti seurailin jo tuolla Fini 2:ssa, mutten koskaan kommentoinut. Ihana. Mutta siis, jätit kyllä ehdottomasti liian ilkeään kohtaan ja minä VAADIN jatkoa. Muuten tulen ja syön sut.

Hetkinen, eihän minun tarvitse syödä, minullahan on tuolla sse lihakirves. *Hakee kirveensä ja teroittaa sitä uhkaavan näköisenä*. Ja leiriydyn tuonne alanurkkaan jatkoa odottamaan, sen kirveen kanssa. *Leiriytyy ja peittelee matkasta uupuneen kirveen telttaansa*.

I'll be back *Uhkaavaa musiikkia ja pahisnaurua*

~Linnea, joka taas sekoilee~

Otsikko:
Kirjoitti: KahviPannu - 23.07.2007 17:03:32

Ihuna ficci, sinun pitäääääääää jatkaa!(Paritukset ovat ihunat ja tekstikin oli ihunaa!) Muuten haen OMAN lihakirveeni...   *mutisee hiljaa kirveelle*
--------------------------------
Rakentava? Jouduin lahjomaan sen, että se lähtisi pariksi päiväksi(katso; loppuvuodeksi)muualle. Taitaapi tulla yöllä ikkunasi alle...
--------------------------------

"Fiksut" kommentit by KahviPannu            

P.S.Ihuna on muuten Ihuna sana!! :D
P.P.S.Idea on mielenkiintoinen ja hyvin toteutettu(ne fiksut kommat ;D ).
P.P.P.S. Muut on epäfiksumpaa löpinää. :D

Otsikko: Re: Isosten elämää PG-13. 9 osa 7.7!
Kirjoitti: crazyme - 04.08.2007 13:07:24

Mitä en oo mitään sanonu tähän viimesimpään osaan vaikka sen aikoja sitten luin!! *menee nurkkaan häpeämään*

Tykkään kanssa tästä FFF-ficistä tosi paljon aina on hymy suussa kun tätä lukee ja kaikki kattelee mua oudosti ku luen tätä ja naureskelen vähän väliä :D

Toivottavasti saat tähän pian jatkoa kirjoitettua :)

Otsikko: Re: Isosten elämää PG-13. 9 osa 7.7!
Kirjoitti: Meldis - 05.08.2007 19:45:11

Olen äärettömän pahoillani, mutta en ole tosissani puhuen jaksanut kommentoida tätä, mutta korjaan nyt virheeni.

On totta, että leirit ovat lihotukseen tarkoitettuja.  ;D Tuli muuten mieleen, että eivät sattumoisin osa näistä tapahtumista olisi omalta isos-leiriltäsi? Ainakin tuo kärryilläajo kuulosti siltä. Ja voihan kerpele, en ehtinyt lähettää omaa kuva-ehdotustani. Ethän tapa? *puppyeyes*
Nickin tilaustyöt olivat hauskoja ja Ed on suloinen.  :D
Jatkoa halutaan ja pian. Palan halusta kuulla Vittu kun vituttaa -kappaleen Edin laulamana. :D *kaipaa roll-hymiötä*

Otsikko: Re: Isosten elämää PG-13. 9 osa 7.7!
Kirjoitti: Violetu - 28.08.2007 18:00:40

Kiitokset kaikille kommentoineille, olen tosi kiitollinen kaikesta saamastani palautteesta :) .

Osa tapahtumista on todellisia, jotkut omilta isosteluajoiltani, toiset omilta leiriajoilta.  ;D

Nyt on vain edessä sellainen ongelma, että hahmojen kuvaukset ovat hävinneet jonnekin internetin syövereihin, joten hahmojen(ne) vaatteet sun muu pikkusälä saattavat hiukan kärsiä, kun en enää pääse katsomaan profiileja. Tapahtumatoiveet minulla kuitenkin on onneksi tallessa.
Muistan hahmot pääpiirteittäin ihan hyvin, joten suuria ongelmia ei pitäisi esiintyä.
Tämä oli vain tällainen ennakkovaroitus. ;)

Otsikko: Re: Isosten elämää PG-13. 9 osa 7.7!
Kirjoitti: Meldis - 28.08.2007 18:27:56

Miulla ainakin on hahmoni tallella, että voisin lähettää sen jos tarvis on. :D

Otsikko: Re: Isosten elämää PG-13. 9 osa 7.7!
Kirjoitti: Violetu - 02.09.2007 19:23:08

Joo, ottaisin ihan mielelläni vastaan hahmojen profiileja, jos niitä vaan sattuu tallessa olemaan. Seuraava osa valmistuu jo hyvää vauhtia, se tulee tänne varmaan ihan lähipäivinä, jos ei koulu tule sotkemaan.

Otsikko: Re: Isosten elämää PG-13. 9 osa 7.7!
Kirjoitti: Violetu - 08.09.2007 19:36:33

Kiitokset uudelleen kaikille kommentoijille :D
Anteeksi että tässä kesti näin kauan, autokoulu ja jujutsu ovat käteviä kirjoituksenestäjiä, tulevista YO-kirjoituksista puhumattakaan...
Mutta nauttikaa osasta kymmenen, sillä se on nyt täällä.


10. Lähdetään uimaan!  

   Kankaanpainantaa kesti hyvän tovin, ja ainakin Harryn mielestä työtä riitti koko ajan. Hän ei pitänyt itseään minään kuningaspiirtäjänä, mutta silti hänen ympärillään parveili jatkuvasti lapsia, jotka pyysivät apua milloin mihinkin.
   Maya oli myös huomannut tämän, vaikka työskentelikin salin toisella puolella. Pelkkä ajatuskin Edin paljastuksesta kihisytti häntä edelleen, mutta Edin onneksi hän osasi pitää salaisuuden.
   Maya ravisteli päätään ja päätti mennä katsomaan mitä Harry puuhasi saadakseen muuta ajateltavaa.
   
   ”Mitä sinä  teet?” Maya kysyi kumartuen vilkaisemaan Harryn t-paitaa. Harry hätkähti ja kumartui äkkiä matalaksi työnsä ylle, niin ettei Maya nähnyt siitä kuin vilauksen.
   ”Hei, minä haluan nähdä”, Maya nurkui ja yritti tökkiä Harrya sivuun. Poika pysyi kuitenkin lujana eikä hievahtanutkaan.
   ”Saat ehkä nähdä sitten kun se on valmis”, Harry sanoi arvoituksellisesti hymyillen. Maya kohautti olkiaan ja yritti vielä kurkistaa Harryn t-paitaa.
   ”Ehei, oletpas sinä kärsimätön”, Harry kiusasi, viskasi nopeasti paperin työnsä päälle ja tarttui tytön ranteisiin.  
   Maya nauroi, mutta hihitys kuivui hänen kurkkuunsa, kun hänen silmänsä lukkiutuivat yhteen Harryn omien kanssa.
   Sitä tuntui kestävän ikuisuuden, kirkkaansiniset silmät nauliutuneina smaragdinvihreisiin.
   Maya tunsi sydämensä hakkaavan poikkeuksellisen nopeaan tahtiin ja nuolaisi kuivia huuliaan. Tämä sai Harryn katseen viivähtämään tytön huulilla ja Maya nielaisi aavistuksen hermostuneesti.
   Hän vilkaisi vaivihkaa Harryn suuta, joka oli kaartunut pieneen hymyyn, ja ajatus joka tytön päähän pälkähti sai hänet punastumaan korviaan myöten.
   
   Vasta ovelta kuuluva huuto (Joanna karjaisi: ”Syömään!”) rikkoi Harryn ja Mayan katsekontaktin, ja sai Harryn päästämään tytön käsistä irti. Harryn ilme oli yllättyneen ja järkyttyneen välimaastoa.
   ”Mennäänkö syömään?” Mayan ääni tuntui kuuluvan jostain kaukaa.
”Mennään vaan”, Harry sanoi lisäten sitten muutamille ohitse juokseville tenaville: ”Ensin käsien pesulle!”

   Ruokapöydässä heidän paikkansa olivat vierekkäin, ja useammin kuin kerran Harryn kyynärpää hipaisi Mayan käsivartta.
   Tekikö poika sen vahingossa vai tahallaan, sitä Maya ei osannut sanoa.

   Harryn päässä myllersi. Häntä samaan aikaan pelotti ja kuitenkin hymyilytti. Maya istui hänen vieressään, keskusteli lasten kanssa ja söi nakkikeittoa työntäen armotta keitetyt porkkananpalat lautasen oikeaan reunaan.
   Harry sekoitti lusikalla keittoaan ja vilkaisi taas vaivihkaa tyttöä. Hän oli tulkinnut heidän olevan kavereita, mutta juuri äsken hänelle oli auennut aivan uudenlainen näkökulma.
   Ajatus sai punaiset läikät kipuamaan Harryn poskille ja hän otti suuren lusikallisen keittoa ja työnsi sen suuhunsa. Asian syvällisempi analysointi saisi odottaa iltaan. Hän saattoi yhä tuntea tytön ranteet käsissään ja antoi kyynärpäänsä hitaasti lipua koskettamaan Mayan käsivartta.

   ”Mitä tämän jälkeen on tiedossa?” Liz tiedusteli Dracolta, joka istui häntä vastapäätä. Draco kohautti olkiaan lappoen keittoa suuhunsa, askartelu oli tehnyt hänet nälkäiseksi.
   ”Ensin on kioski, ja sitten lähdetään rantaan uimaan ja saunomaan”, Hermione tiedotti kauempaa samasta pöydästä, ja heti alkoi lasten keskuudessa käydä kuhina. Saunominen ja uiminen vaikuttivat olevan lapsille päivän kohokohta.
   Liz tuhahti ja Draco kohotti hänelle kulmiaan.
   ”Olisi ollut hauskaa saunoa sekaisin”, tyttö heitti välinpitämättömästi ja otti taas lusikallisen keittoa. Kun hän jälleen vilkaisi silmäkulmastaan Dracoa, pojan korvat helottivat punaisina.
    Dracoa ärsytti. Liz tiesi aivan liian hyvin mitä teki, ja tytön sanat saivat hänet reagoimaan epätoivotulla tavalla joka kerta. Draco tunsi yhä kuumotuksen kasvoillaan ja hörppäsi hiukan vettä saadakseen poskensa viilenemään.

   Ruokailun jälkeen Hermione ja Ron tarjoutuivat pitämään kioskia ja muut lähtivät moduuleille valmistautumaan saunaa varten tai viimeistelivät kankaanpainanta-töitään.
   ”Mulle yksi tikkari”, Casper sanoi ojentaen euron kolikkoa. Ron ja Hermione ojensivat molemmat käden ottaakseen kolikon. Ronin sormet sattuivat vahingossa hipaisemaan Hermionen omia ja tyttö sävähti niin, että kolikko putosi lattialle ja vieri pöydän alle.
   He kumartuivat yhtä aikaa nostaakseen rahan ja Hermione punastui kun kohtasi sinisten silmien veikeän katseen.
   ”Anna minä nostan sen”, Ron sanoi herrasmiesmäisesti ja kumartui pöytäliinan alle. Hän tunsi kasvojensa olevan tulessa, ravisti päätään ja alkoi etsiä kolikkoa. Muisto hymyilevistä ruskeista silmistä ja suloisesti punehtuneista poskista hiukan hankaloitti hommaa.
   Hermione nousi hymyillen seisomaan ja jatkoi asiakkaiden palvelemista. Hymy saattoi johtua siitä, että hänen verkkokalvoilleen oli nyt melkeinpä tatuoitu kuva kumartuneesta Ronista.
Asento teki hyvin oikeutta pojan tietyille ruumiinosille, ainakin Hermionen mielestä. Häntä alkoi kikatuttaa.

   ”Missä ne voivat olla?” Emily tuskasteli penkoessaan bikinejä laukustaan. Hän oli kääntänyt nurin jokaisen vaatteen ja tonkinut jopa likapyykkipussinsa.
   Pyyhe ja pesuvälineet nököttivät jo hänen sängyllään odottamassa, mutta bikinit olivat edelleen kateissa.
   Emily alkoi tosissaan turhautua ja viskeli nyt vaatteitaan sinne tänne saadakseen laukun pohjan näkyviin.
   Hän kopeloi juuri kädellään suurimman sivutaskun sisältöä, kun tunsi koputuksen olkapäällään.
   ”No jo oli aikakin, ette sitten viitsineet tarjoutua auttamaan aiemmin, olen jo ties kuinka kauan…” Emily aloitti aavistuksen kiukkuisesti, mutta lauseen loppu kuivui kasaan, kun hän huomasi tuijottavansa Sergein ruskeisiin, hämmentyneisiin silmiin.
   ”Öh… etsitkö jotain?” Sergei kysyi ja Emily olisi halunnut vajota maan alle.
”Anteeksi, ei ollut tarkoitus huutaa sinulle, luulin että olit Maya tai Liz. Huonekaverit eivät ole koskaan silloin paikalla kun heitä kaikkein kipeimmin tarvitsee, katso nyt tätä sotkua…” Emilyn suu alkoi tuottaa lauserakenteita ilman hänen aivojensa käskyä ja hän alkoi kasvot tulipunaisina kaapia alusvaatteitaan lattialta käsiinsä ja tunkea niitä laukkuun.
   ”Tarvitsetko apua?” Sergei kysyi kohteliaasti, mutta ei voinut olla vilkaisematta lattialla lojuvia vaaleanpunaisia rintaliivejä, joita Emily ei ollut vielä huomannut napata syliinsä. Sergein mielestä ne olivat söpöt.
   ”E- en oikeastaan, kyllä minä saan nämä kerättyä omin avuin…” Emily mutisi pää punaisena. Hän ei koskaan muistanut olleensa nolommassa tilanteessa. Siinä Sergei seisoi pitkänä ja hyvännäköisenä hänen edessään ja hän kykki lattialla syli täynnä alusvaatteita.
   ”Ajattelin vain kun löysin nämä tuosta oven edestä ja…” Sergei sanoi ja nosti Emilyn kasvojen eteen kirkkaanoranssit bikinit. Tyttö tuijotti niitä hetken suu auki ja alkoi sitten nauraa helpottuneesti.
   ”Tiedätkö, juuri noita minä etsin! Olet oikea pelastava enkeli”, Emily hymyili ja potkaisi sängyn alle paketillisen kuukautissuojia noustessaan lattialta. Sitten hän kohottautui varpaisilleen ja antoi Sergeille suukon poskelle.
   ”Täytyy sanoa, että ilo oli minun puolellani”, poika mutisi ja tunsi vastustamatonta halua nostaa käsi tunnustelemaan poskeaan kohdasta, johon Emilyn huulet olivat osuneet. Hänen poskeaan kihelmöi.  
   ”Lähdetäänkö?” moduulin ulkopuolelta kuului Lizin aavistuksen kärsimätön ääni, ja hetken päästä kaikki olivat matkalla saunalle, rantaa kohti.

   Tyttöjen pukuhuoneessa kävi hulina, kun osa ihmisistä vaihtoi uimapukuja päälleen ja osa asetteli pesuvälineitään paikkaan, josta ne varmasti löytyisivät sitten kun saunomisen vuoro tulisi.
   Jess yritti parhaansa mukaan hillitä lapsia, jotka meinasivat lähteä omin luvin rantaan. Lopulta kaikki olivat valmiita ja he pääsivät lähtemään.
   ”Varovasti, kalliot ovat liukkaampia kuin miltä näyttää”, Liz toppuutteli kun innokkaimmat tytöistä meinasivat ryhtyä juoksemaan heti matkan alkuvaiheessa.
”Hienoa, juoskaa sitten ja halkaiskaa kallonne”, Liz huokasi hetken päästä, kun lapset pinkoivat kaukana hänen edellään.
   Jessica oli jotenkin huomaamattaan onnistunut hankkimaan kaksi uskollista ihailijaa, jotka roikkuivat hänen molemmissa käsissaan ja alaspäin viettävät kalliot tekivät tasapainon pitämisestä vaikeaa.
   Toinen pikkutytöistä liukasteli varvastossuissaan ja Jess yritti pitää häntä pystyssä, mutta menetti itsekin tasapainonsa. Hän olisi kaatunut päistikkaa selälleen, elleivät vahvat käsivarret olisi juuri silloin tarttuneet häntä vyötäisiltä.
   
   ”Sattuiko sinuun?” Danin huolestunut ääni kuului aivan Jessin korvan juuresta ja tyttö hengähti. Sillä hetkellä häntä huolestutti enemmänkin sydämensä kuumeinen tykytys kuin mikään muu.
   ”Ei, mitä nyt sydän hakkaa. Luultavasti säikähdyksestä”, Jess sanoi saatuaan äänensä takaisin. Danielin kädet olivat yhä hänen vyötäröllään, vaikka hän uskoikin pystyvänsä jo seisomaan omin avuin.
   ”Minulla on yleensä sellainen vaikutus naisiin. Siis että saan sydämet hakkaamaan”, Dan virnisti ja Jess tuuppasi häntä kiusoitellen kyynärpäällä mahaan.
   ”En olisi niinkään varma”, tyttö sanoi ihan vain sanoakseen jotain. Puhun läpiä päähäni, Jess ajatteli samaan aikaan ja yritti pidätellä hymyä. Hän ei onnistunut yrityksessään kovinkaan hyvin.
   ”Tarkoittaako tämä sitä, että et pidä minusta?” Dan kysyi työntäen alahuulensa törölleen. Hän tiesi, että se oli yksi hänen söpöimmistä ilmeistään. Jess ei kuitenkaan langennut ansaan.
   ”Pystyn varmaan seisomaan jo ihan omilla jaloillani”, tyttö sanoi ja Dan irrotti vastahakoisesti otteensa tytön ympäriltä. Jessin iho meni kananlihalle kun pojan käsivarsien lämpö hävisi.
   ”Viimeinen vedessä on mätämuna!” eräs lapsi huudahti juostessaan heidän ohitseen ja Jess ja Dan lähtivät juoksemaan pojan perässä jättäen jännittyneen hiljaisuuden taakseen. Heidän jalkansa osuivat veteen täsmälleen samanaikaisesti.

   Jonkin verran Jessin ja Danin jäljessä rantaan tulivat Nick, Ed, Maya ja Harry. Kaikki lapset olivat jo vedessä ja Mayaa kutkutti päästä itsekin lämpimien aaltojen syleiltäväksi.
   ”Mennään kaikki yhtä aikaa”, tyttö sanoi päättäväisesti ja tarttui toisella kädellään Harryn käteen, toisella Edwardin. Tarkoituksellisesti hän oli jättänyt Nickin ulkopuolelle, nyt oli Edin tilaisuus.
   ”Nick, etkö sinä tule ollenkaan uimaan?” Maya kysyi haastavasti. Nick puri huultaan ja pudisti päätään.
   ”Minä en ole hääppöinen uimari”, poika sanoi hiljaa näyttäen surkealta. ”Itse asiassa tuskin osaan uida”, hän lisäsi vielä hiljempaa. Ed ei hetkeen sanonut mitään ja Mayan teki mieli tuupata poikaa.
   Sitten Ed kuitenkin tarttui Nickin käteen ja tunsi sydämenlyöntiensä kiihtyvän.
”Äh, tule nyt vaan. Minä yritän pitää huolta, ettet huku. Eihän meidän syvälle tarvitse mennä”, Ed sanoi ja Nickin ilme näytti kirkastuvan aavistuksen. Maya taputti mielessään itseään selkään.
   ”Ja eiköhän Ed hoida tekohengityspuolenkin jos sille tulee tarvetta…” hän huikkasi irrottaessaan otteensa Edin kädestä ja jatkaessaan matkaansa Harryn kanssa. Ed ja Nick punastuivat.

   Maya nautti tunteesta, jonka aallot aiheuttivat vihmoessaan hänen jalkojaan vasten ja vielä enemmän Harryn kädestä omassaan. Harry ei ollut vieläkään yrittänyt irrottautua.
   He kävelivät melko nopeasti syvemmälle ja kohta vesi ulottui jo kyynärpäihin asti.
Äkkiä Harryn ote hänen kädestään tiukentui ja poika sukelsi aivan yllättäen. Mayalla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin mennä mukana.
   Pian he kohosivat pärskien pintaan ja Maya mulkaisi Harrya.
”Mitä tuo oli olevinaan?” hän kysyi ja tökkäsi poikaa sormella rintaan.
”Sukellus?” Harry sanoi viattomasti.
Kohta, johon Mayan sormi oli koskettanut tuntui  olevan tulessa, vaikka hän olikin viileiden pärskeiden armoilla.
   ”Pönttö”, Maya naurahti hyväntahtoisesti, käänsi selkänsä Harrylle ja lähti selvittelemään parin lapsen välille syntynyttä eripuraa. Harry jäi katsomaan tytön perään hymyillen pienesti.  

   Emilyllä oli taas ongelmia bikineidensä kanssa. Hänestä tuntui, että  yläosan narut löystyivät jatkuvasti, vaikka hän olikin niitä jo useampaan kertaan kiristänyt. Se, että lapset viihtyvät hänen reppuselässään paremmin kuin hyvin, ei paljonkaan auttanut asiaa.
   Ei enää koskaan narubikinejä mukaan lastenleirille, Emily kirjasi mentaaliseen muistilehtiöönsä. Hän oli juuri aikeissa kiristää naruja uudemman kerran, kun hänen ympärillään puhkesi täysimittainen vesisota.
   Draco, Liz ja Sergei olivat vaivihkaa sukeltaneet hänen molemmille puolilleen ja alkoivat täsmälleen samaan aikaan roiskuttaa. Muutama lapsista liittyi heti sotaan mukaan. Emily puoliksi kiljui, puoliksi kikatti.
   Hän aikoi juuri lähteä poispäin vaaravyöhykkeeltä kun hän tunsi jonkun tarttuvan nilkkaansa ja hetkessä hänet oli vedetty uppeluksiin.
   Vähän ajan päästä Emily nousi hiukan kauempana pintaan ja oli heti aikeissa kiristää yläosansa naruja. Se oli ennen kuin hän huomasi, että koko yläosa oli kadonnut.
   Emily ei tiennyt olisiko itkenyt vai nauranut. Tämä ylsi ehdottomasti top kolmoseen hänen nolojen sattumustensa listalla.
    Hän pulahti nopeasti niin, että vain pää jäi näkyviin ja alkoi metsästää oranssia häivähdystä valkeiden vaahtopäiden seasta.
   Niin harvinaista kuin se olikin, nyt tytön teki mieli päästää pari valittua sanaa.
”Etsitkö jotain?” hän kuuli pian pojan äänen takaansa. Tällä kertaa hän arvasi, että se oli Sergei.  
Aikamoinen déjavu, Emily ajatteli.
   ”Jos sinulla on jotain oranssia, niin rakastan sinua”, Emily sanoi kääntyen pojan puoleen, mutta pysyen silti visusti kaulasta alaspäin pinnan alla. Sergei ojensi hänelle hänen bikiniensä yläosan.
   Emily kiitti ja yritti sitoa selkäpuolen auenneita nauhoja, mutta joutui kolmannen epäonnistuneen yrityksen jälkeen luovuttamaan.
   ”Et viitsisi auttaa?” hän kysyi punastuen Sergeiltä, joka oli enemmän kuin valmis ojentamaan auttavan kätensä. Poika sitoi narut hitaasti ja huolella, ja kosketus sai Emilyn selän kihelmöimään.
   ”Tämä taisi olla suunniteltu juttu?” Emily kysyi nauraen ja Sergei pudisti hiukan nolona päätään.
   ”Ei aivan, mutta täytyy kyllä sanoa, että se onnistui yli odotusten”, poika nauroi ja Emily roiskutti hänen päälleen vettä.
   ”Nyt taitaisi olla koston paikka”, tyttö sanoi iskien silmää ja poika vastasi hymyillen hänen tulitukseensa.

   Ed ja Nick olivat kahlanneet vyötäisiään myöten veteen, ja Nick puristi toisen pojan kättä aavistuksen tiukemmin kuin vielä hetki sitten. Ed vilkaisi toista ja kohtasi suuret, säikähtäneen näköiset haaleanvihreät silmät.
   ”Voitaisiinko mennä jo takaisinpäin?” Nick kysäisi, kun aalto pyyhkäisi melkein hänen olkapäitään. Ed näytti harkitsevan, mutta lähti sitten kuitenkin päättäväisesti kävelemään syvemmälle.
   ”Mennään vielä ihan vähän matkaa ja sitten käännytään. Ei tässä käy kuinkaan”, Ed sanoi rohkaisevasti ja Nick puri huultaan, muttei irrottanut otettaan toisen kädestä. Hänestä tuntui uskomattomalta, että hän oli niin syvällä, että ainoastaan pää oli enää pinnalla.
   ”Nyt käännytään”, Nick sanoi kiskaisten Edin kättä, mutta hän ei päässyt irti.
”Ed, oikeasti, tämä ei ole yhtään hauskaa…” Nick yritti kaikin voimin pitää äänensä tasaisena, mutta silti se värähti. Kaikkialla vellova vesimassa kauhistutti häntä, eikä loppumattomalta näyttävä horisontti auttanut yhtään.
   Ed kääntyi ja hymyili hänelle. Jotenkin merkillisesti Nick tuntui unohtavan sen, että hän oli kaulaansa myöten vedessä, että hän ei osannut uida, kaikki tuntui kaukaiselta. Oli vain tuo hymy, jonka hän toivoi voivansa tatuoida aivoihinsa. Hänen oli pakko saada ikuistettua se paperille.
   Nick nauroi. Pian hän kuuli Edin naurun yhtyvän omaansa ja hänen vatsassaan muljahti, kun toinen katsoi häneen.
He kääntyivät takaisin rantaa kohti ja huutelivat lapsille, että oli aika mennä saunaan.


**********************
Kommentteja ja hahmojen profiileja ottaisin kernaasti vastaan.

Otsikko: Re: Isosten elämää PG-13. 10 osa 8.9!
Kirjoitti: Lumisydän - 09.09.2007 12:15:28

Oo, aa, ii, uu, ee! Ihanaaaa, SE on täällä! I-h-a-n-a osa, aivan täydellinen! En oikeasti osaa, kuin ihkuttaa, niin ihana tämä oli! Emilyn bikinit, hih^^.

No, pitää tästä mennä, ettei ihan teiniksi mene... <3 <3

~Linnea~

Otsikko: Re: Isosten elämää PG-13. 10 osa 8.9!
Kirjoitti: Vanil - 11.09.2007 19:22:41

Hihii, jatkoa, tätä onkin odotettu jo innolla!!  ;D
Ihanaa luettavaa, vaikka olisinkin toivonut että tämä osa olisi ollut pidempi ja hieman kuvatumpi. Ja jos tekstissä oli kirjoitusvirheitä, niitä en ainakaan huomannut!!

Lainaus

”Varovasti, kalliot ovat liukkaampia kuin miltä näyttää”, Liz toppuutteli kun innokkaimmat tytöistä meinasivat ryhtyä juoksemaan heti matkan alkuvaiheessa.
”Hienoa, juoskaa sitten ja halkaiskaa kallonne”

Aivan täydellistä Elizabethia  :D

//Hahmoprofiileja? Niitä ei siis sitten taida sinulla missään olla..
Menee pari päivää koota tiedot..  :D

Otsikko: Re: Isosten elämää PG-13. 10 osa 8.9!
Kirjoitti: crazyme - 11.09.2007 22:17:20

Aivan ihana luku pariutimista pariutumista mikä oli oikeen hauskaa luettavaa :D Mul ei valitettavasti oo enää Mayan profiilii mut jos tulee jotain kysyttävää niin kysy ihmeessä :)

Maya ja Harry on aika söpöjä :)

Otsikko: Re: Isosten elämää PG-13. 10 osa 8.9!
Kirjoitti: Emíly - 28.09.2007 18:07:55

Minä rakastan sinnuu, Violet, melkein oikeasti!

Olin melkein varma, että tätä ficciä ei ole enää missään, mutta yllätyin erittäin iloisesti kun löysin sen täältä. Aivan ihanaa edelleen!

Emilyn bikinien yläosa, iih :'D Sergei on vain niin hurmaava.

Voi, haluaisin sanoa jotain rakentavaa, mutten taida pystyä. Halusin vain ilmoittaa, että luin tämän alusta loppuun uudestaan ja taidan rakastaa tätä enemmän ja enemmän joka kerta.

Jatka pian, kiltti!

~Em

(Olen aivan liian nolostunut lähettääkseni sen hahmotiedot. Oikeasti. Ne on jotain niin hirveää T_T Eikä mulla ole ylhäälläkään muuta kuin osa tiedoista, mutta voin ne nyt pistää tulemaan, jos se helpottaa.)

Otsikko: Re: Isosten elämää PG-13. 10 osa 8.9
Kirjoitti: Violetu - 01.03.2008 00:32:17

Kiitokset kaikille kommentoineille! (kello on niin paljon, etten jaksa vastata kaikille erikseen, anteeksi). Muttah, minulla ei ole mitään kunnon tekosyytä sille miksi tässä kesti näin kauan, älkää kuitenkaan ampuko, kiltit?  (Hei, mutta onhan minulla Ylioppilaskirjoitukset tulossa... :o ) Oikeasti, ampukaa vaan.
Lisäksi nöyrimmät pahoitteluni siitä, että tässä osassa ei varmaan ole kaikkia hahmoja kamalan paljon, mutta yritän huomioida sen sitten seuraavassa osassa...
Kaikki ovat varmaan unohtaneet mihin edellinen osa jäi... joo, olen vähän huonolla tuulella.
Parempi ehkä, että löpetan höpinäni ja saatte siirtyä seuraavan osan pariin!


11. Mennään iltaohjelmaan!

   Saunomisen ja uimisen jälkeen Jess tunsi olevansa aivan kuitti. Lapsien vahtiminen sellaisissa aalloissa oli ottanut koville, eikä asiaa ollut lainkaan auttanut se, ettei hän voinut olla ajattelematta Danielin ehdotusta yökävelystä.
   Sillä hetkellä hän tunsi itsensä kuitenkin aivan liian väsyneeksi, vaikka kello ei ollut vielä kahdeksaakaan. Jess huokasi syvään ja hymy levisi hänen kasvoilleen. Seuraavaksi oli vuorossa puoli tuntia vapaa-aikaa, ehkä hän ehtisi ottaa torkut.
   ”Mitä nyt tehdään?” yksi pikkutyttö kysyi ripustautuen Jessin vapaaseen käteen.
   ”Nyt te saatte mennä omaan huoneeseen suunnittelemaan illan esityksiä, tai sitten saatte mennä päärakennukseen leikkimään iltapalaa odotellessa”, Jess vastasi ja kaikki hänen jäljessään kävelleet tytöt hihkaisivat yhteen ääneen ja lähtivät kirmaamaan kohti moduuleja.
   Jess naurahti ja hänen vieressään kävelevä Emily huokaisi helpotuksesta.
   ”Huh huh, en olisi osannut aavistaa, että uiminen ja saunominen lasten kanssa voi olla noin rankkaa”, Emily sanoi puristaen vettä hiuksistaan maahan.
   ”En minäkään”, Jessica myönsi ja aikoi juuri sanoa jotakin iltapalasta, kun heidän takaansa kuuluva meteli keskeytti hänet.
   
   ”Ette voi olla tosissanne, Tornadotko muka päihittäisivät Harpyijat? Ei tule tapahtumaan tässä elämässä!” Lizin ääni raikui.
Ed nauroi aavistuksen alentuvasti.
   ”Kuule Liz, kumpaakaan noista joukkueista ei kannata edes verrata Rapakon palloseuraan, heidän voittoputkensa on kestänyt kohta viiden ottelun ajan”, Ed huomautti, ja nyt oli Dracon vuoro purskahtaa nauruun.
   ”Rapakon palloseura? Niillä ei ole mitään mahdollisuuksia muiden maiden joukkueita vastaan, siitä varmaan nimikin. Eivät ne pärjää rapakon takana, eivät niin millään”, Draco hekotti kuin hyvälle vitsille.
   ”Kadlein kanuunat - ” Ron aloitti, mutta ei ennättänyt pitemmälle, sillä nyt nauroivat kippurassa sekä Draco, että Liz.
   ”Kadlein kanuunat? Weasley, et voi olla tosissasi. Kanuunat eivät voittaisi edes Puuskupuhien tupajoukkuetta!” Draco käkätti pahantahtoisesti ja kääntyi Harryn puoleen.
   ”Ai niin, mutta eikö Rohkelikon joukkue hävinnyt Puuskupuheille tässä muutama vuosi taaksepäin, Potter?”

   Harry tunsi Hermionen käden puristuvan ranteensa ympäri, mutta hän kiskaisi kätensä irti. Hänellä ei ollut aikomustakaan ryhtyä tappelemaan Malfoyn kanssa. Ei ainakaan fyysisesti.
   ”Malfoy kuule, minusta tuntuu, että tästä on nyt tulossa noidankehä. Eikös ollutkin niin, että rohkelikot ovat peitonneet luihuiset aika montakin kertaa?” Harry virnisti tyytyväisenä ja löi Ronin kanssa selkänsä takana ylävitoset.
   ”Potter, sinä senkin - ” Draco aloitti, mutta Hermione keskeytti hänet.
   ”Huispaus! Siinä tupien välisten erimielisyyksien syy. Kaiken pahan alku ja juuri. Eikö voitaisi olla riitelemättä edes nämä muutamat päivät, jotka täällä ollaan?” tytön silmät hehkuivat siihen malliin, että suurin osa muista katsoi parhaaksi vaihtaa puheenaihetta.
   Liz ei kuitenkaan aikonut antaa kenenkään pompotella itseään. Tavoittaessaan Hermionen katseen, hän alkoi puhua:
   ”Sinäkö päätät mistä täällä saa puhua, ja mistä ei? Tuskinpa vain. Minä ainakin puhun ihan mistä ikinä huvittaa, eikä sinulla pitäisi olla siihen mitään sanomista.”
   Kaikki saattoivat tuntea sähkön ilmassa ja tyttöjen välillä melkein salamoi. Sitten yhtä äkkiä hetki oli ohi.
   ”Yritin vain ylläpitää hyvää ilmapiiriä, ja siihen vaaditaan melkein välttämättä sopua”, Hermione vastasi hengitettyään pari kertaa syvään. Liz  tuhahti, mutta antoi asian olla.

   ”Siitä olisi ihan hyvin voinut tulla oikea kissatappelu”, Dan huomautti myöhemmin C-moduulin ykköshuoneessa. Hän ja Sergei olivat menneet sinne vierailulle, sillä Draco oli ilmoittanut haluavansa nukkua.
      ”Tuskinpa, Hermione ei ikinä alkaisi tappelemaan kenenkään kanssa ilman taikasauvaa”, Ron lojui sängyllään tuijotellen haaveellisen näköisenä yläsängyn pohjaa.
   ”Taidat juuri kuvitella tilannetta”, Ed kiusasi roikuttaen käsivarsiaan yläsängyn reunan yli ja tehden niillä edestakaista pinsettiliikettä.
   ”Katsokaa, tämä käsi on Liz: ’Senkin määräilevä bitch! Vaikka luuletkin tietäväsi kaiken, niin minua et määräile!’” Ed nokki vasemmalla kädellä oikeaa ja kaikki nauroivat.

   ”Ron on oikeassa, vaikka Hermione osaakin olla temperamenttinen, niin tappelemaan hän ei kuitenkaan alennu”, Harry sanoi. Hän seisoi peilin edessä ja yritti kiskoa kiinni juuttunutta kampaa irti pörröisestä hiuspehkostaan.
”Paitsi silloin kerran, kun hän löi Malfoyta turpaan”, Ron muisti äkkiä. Tapauksen muisto nostatti hymyn pojan huulille.
   Sergei istui väärinpäin tuolilla pöydän edessä ja seurasi Harryn pyristelyä vaihtelevalla mielenkiinnolla. Hän haukotteli leveästi, laski päänsä pöydälle ja sulki silmänsä.
   ”Annas kun minä autan sinua”, Nickin ääni keskeytti uneliaan hiljaisuuden. Harry vilkaisi häntä kiitollisena avuntarjouksesta. Nick loikkasi varovasti alas yläsängystä ja kompuroi hiukan.
   Edwardilla oli jo toinen jalka portailla, kun Nick saavutti tasapainonsa.
Nick käveli hitaasti Harryn vierelle ja tarttui kampaan. Ed ei mahtanut sille mitään, että hänen suupielensä kiristyivät.

   ”Näin, et saa kiskoa, tämä pitää hoitaa asteittain tekemällä pientä edestakaista liikettä”, Nick opasti. Harry tarttui kampaan ja kitkutti kovakouraisesti edestakaisin, mutta hiukset tuntuivat käyvän entistä takkuisemmiksi.
   ”Näin”, Nick tarttui Harryn käteen ja näytti esimerkkiä. Edin kädet puristuivat nyrkkiin. Hän pakottautui kuitenkin olemaan hiljaa. Miksi Nickin piti ryhtyä niin tuttavalliseksi Harryn kanssa? Pientä edestakaista liikettä…
   ”Sinulla taitaa olla aikaisempaa kokemusta tällaisesta?” Harry kysyi nauraen saatuaan kamman vihdoin irtoamaan. Nick nyökkäsi hymyillen. Ed yökkäsi.
   ”Minulla oli pari vuotta sitten sellainen tapaus, että joku tyyppi taikoi minulle oikein kivan permanentin nukkuessani, siinä oli aikamoinen homma…” Nick nauroi ja Ed rentoutui pikkuhiljaa.
   ”Voin vain kuvitella”, hän sanoi vaimealla äänellä, mutta sai silti Nickiltä aavistuksen säikähtäneen katseen osakseen.
   ”Mahdoit olla suloinen näky”, Ed hymähti ja Nick punastui.
”Permanentti ja sitten siihen vielä röyhelömekko ja viuhka”, Sergei liittyi keskusteluun ja nousi tuolilta ottamaan liioitellun hienohelmaisia tanssiaskelia.
   ”Saanko luvan?” Dan kysyi kumartaen naurettavan syvään ja Ron repesi.
Kohta huone täyttyi iloisella naurulla, kun Dan keikaroi käyttäen harjaa kävelykeppinä ja Sergei leikki hienohelmaista prinsessaa. Edwardin katse oli kuitenkin nauliutunut Nickiin, eikä jättänyt nauravaa poikaa hetkeksikään.
   Hän yritti ajatella tiiviisti Mayan aiempia sanoja ja uskoa niihin. Vaikka se sitten tarkoittaisikin sitä, että hän joutuisi nolaamaan itsensä viimeisenä aamuna.

   ”Koska alkaa iltaohjelma?” Miranda hyppeli innoissaan isosten oven edessä, johon oli hetki sitten koputtanut.
   Maya vilkaisi kelloaan ja huomasi, että ohjelman alkuun oli aikaa enää viisi minuuttia.
   ”Kaikki päärakennukseen, iltaohjelma alkaa viiden minuutin päästä!” hän karjaisi ensin aulaan ja sitten isosten huoneeseen.
Jess ähkäisi noustessaan lattialta patjalta, hän olisi mielellään ottanut vähän pidemmätkin torkut. Vielä mieluummin hän olisi jatkanut untaan, joka oli jäänyt todella häiritsevästi kesken.
   
   Ulkona Liz huomasi auringon olevan jo laskemaan päin, ja jostain syystä se sai hänet ajattelemaan rantaa. Rantaa, aaltojen tyrskyjä ja sitä hetkeä, jolloin lapset olisivat nukkumassa.
   Hänen olisi päästävä rannalle, maksoi mitä maksoi. Liz tihensi askeliaan ja pöllähti keskelle edellään kävelevää poikaisosten porukkaa.
   ”Uskaltaako kukaan teistä lähteä rannalle, kun lapset on nukkumassa?” Liz kysyi kuiskaten, haastavalla äänensävyllä. Hänen sanansa aiheuttivat toivotun reaktion, sillä Draco oli heti valmis lähtemään, samoin kuin Harry ja Edward. Nick oli kahden vaiheilla.
   ”Minäkin voisin lähteä”, Maya puuttui puheeseen, hän oli kävellyt aivan joukon takana. Hänen sävynsä oli hiukan kireä, sillä Lizin itseriittoinen käytös ärsytti häntä. Luuliko tyttö tosiaan, että ainoastaan pojat uskaltaisivat lähteä öiselle rannalle?
Yrittikö Liz pitää kaikki poikaisoset itsellään? Mayan teki mieli lyödä itseään jo pelkästään siksi, että hän edes ajatteli mitään niin naurettavaa. Ajatukset kuulostivat jo hänen päänsä sisällä epätoivoisen mustasukkaisilta.
   ”Kiva, että sinäkin tulet”, Harry sanoi ja väläytti Mayalle hymyn, joka sai tytön kokonaan unohtamaan äskeiset ajatuksensa. Ehkä hänellä ei sittenkään ollut mitään syytä olla mustasukkainen.
   
   Päärakennuksessa lapset juoksentelivat edestakaisin salissa, vaikka Hermione yrittikin rauhoitella heitä.
   ”Rauhoittukaapas nyt, ennen kuin sattuu joku vahinko. Iltaohjelma alkaa ihan kohta.” Muutama tyttö meni matoille istumaan, mutta poikiin Hermionen sanoilla ei ollut mitään vaikutusta.
   ”Ihan oikeasti”, hän yritti vielä, mutta kukaan ei kuunnellut.
Maya kuunteli Hermionen yritystä vieressä, eikä voinut olla pyöräyttämättä silmiään.
Hän jos kuka tiesi, että ’ihan oikeasti’ oli se fraasi, joka ei toiminut lapsiin. Sen verran monesti hän oli vahtinut serkkujaan.
   ”Mitä jos menisit paikallesi istumaan ja odottamaan ohjelman alkua?” Maya sanoi pysäyttäen vaalean pisamanaamaisen Ben-nimisen pojan. Poika yritti päästä irti hänen otteestaan, mutta Maya ei laskenut irti.
   ”Ainahan minä voin antaa sinulle pusun, jos et tottele”, hän sanoi ja työnsi huulensa törölleen.
”Eii! Mä menen, lupaan!” Ben riuhtoi itseään kauhistuneen näköisenä irti. Maya ei voinut olla hymyilemättä. Harryn ilme piirin toisella puolella oli melkein pilannut hänen uskottavan esityksensä. Melkein.

   ”Jokainen, joka ei ole paikallaan viiden sekunnin sisällä, saa isoselta pusun!” Mayan vieressä istunut Liz korotti äänensä kaikkien kuuluville (eli oikeastaan karjaisi). Lasten joukossa  kävi kuhina, kun jokainen alkoi hakea omaa paikkaa. Liz naurahti huvittuneena.
   ”Päteekö sama isosiin?” Dan tiedusteli nojaten salin ovenkarmiin.
”Mistä sitä ikinä tietää!” Jess huikkasi, mutta ei jäänyt odottamaan Danin vastausta. Häntä ujostutti ja kikatutti aivan liikaa, mikä oli kummallista - ainakin kikatuksen osalta.
   Parin lapsen  päässä Jessicasta käytiin melkoisen mielenkiintoista keskustelua, jota yksikään isosista ei sattunut kuulemaan.

   ”Jos nuo poikaisoset pussaa meitä niin ne on pedofiilejä”, julisti pikkuvanha Vera.
”Mitä ne on?” Heidi kaivoi nenäänsä ja Janet tönäisi häntä.
”Älä viitsi, Vera. Noi pojat tykkää varmaan noista meidän isosista, ei ne oo mitään peto- pedo- …sellasia juttuja.” Janet sanoi topakasti.
   ”Sehän olis aika romanttista”, Amelie sanoi kainosti ja Janet nyökkäsi ponnekkaasti. ”Mutta noita poikia on seitsemän ja tyttöjä on vaan viis”, Heidi huomautti. Tämä sai Janetin ja Amelien mietteliäiksi, mutta Veralla oli jo vastaus valmiina.
   ”Kaks poikaa on sit homoja. Ne tykkää toisista pojista niin kun tavalliset pojat tykkää tytöistä.”
”Sehän olis aika söpöä”, Amelie sanoi. Heidiltä näytti menneen selityksen hienous ohi, sillä hän oli taas keskittynyt kaivamaan nenäänsä, vaikka Janet kuinka kielsi.
   ”Siis mitä ne on?” Heidi oli juuri aikeissa kysyä, mutta onneksi iltaohjelma alkoi juuri silloin, Tanya ja Joanna olivat vihdoin saapuneet paikalle.  

   Nick istui pianojakkaralla ja soitti aavistuksen surumielistä melodiaa, jonka alkuperästä hän ei aivan saanut otetta. Hän oli täysin keskittynyt koskettimilla tanssiviin sormiinsa, eikä siksi huomannut selkänsä taakse ilmestynyttä uteliasta Edwardia.
   Nick hymisi hiljaa melodian tahtiin, vaikka muistikin ettei siihen kuulunut laulua tai sanoja. Musiikki sai hänet aina jotenkin valtaansa ja siksi Nick nauttikin soittamisesta.
   Edward oli ensin ollut aikeissa säikäyttää Nickin, mutta oli tullut toisiin aatoksiin kuullessaan toisen hyminän.
   Miten joku voi kuulostaa noin… kauniilta? Ed ajatteli. Henki oli tarttua hänen kurkkuunsa ja hänen hengityksensä alkoi kuulostaa astmaattiselta, vaikkei hän astmasta kärsinytkään.
   Nickin lopettaessa soittamisen Ed rykäisi. Nick käännähti tuolillaan ja melkein törmäsi toiseen poikaan. Hetken ajan he vain tuijottivat toisiaan, Nick hiukan säikähtäneenä ja Ed hämmentyneenä.
   Sitten, kuin hidastettuna hymy ilmestyi Nickin kasvoille. Omaksi hämmästyksekseen hän ei ollut moksiskaan siitä, että Edward oli kuullut hänen soittavan.
   ”Vau, soitat tosi hyvin”, Ed sanoi rykien käheää ääntään hieman parempaan kuosiin. Nick hymyili aavistuksen ujosti, eikä se auttanut asiaa ollenkaan.
”Kiitos, niinkö sinusta? Koska iltaohjelma muuten alkaa?” Nick tutkaili kynsiään posket punaisina. Hän ei vain ollut hyvä ottamaan kohteliaisuuksia luontevasti vastaan.
   ”Siitä minun pitikin juuri tulla sanomaan. Uhkaus kuuluu, että elleivät kaikki ole viiden sekunnin kuluttua paikoillaan, niin he saavat isoselta pusun”, Ed selitti ja onnistui kuin onnistuikin hymyilemään ilkikurisesti.
   ”Ja siitä on… melkein minuutti”, hän lisäsi katsoen kelloaan.
   ”Sittenhän me olemme molemmat vaikeuksissa”, Nick sanoi yrittäen saada uhkaavan omavaltaisen ajatuksenjuoksunsa hidastumaan. Mihin Ed oikein pyrki tällä kaikella? Tarkoittiko hän sitä mitä Nick luuli? Oliko tämä joku koodi? Nick punastui ajatuksiaan.
   ”Ainakin minä olen, koska sinun paikkasi on ihan selvästi siinä pianotuolilla”, Ed kohautti olkiaan ja virnisti. Hän oli saanut taas äänensä hallintaan pienien vaikeuksien kautta.
   ”Tässä on kyllä ihan hyvin tilaa kahdelle, ehdit vielä jos istut heti”, Nick huomautti ja kauhistui sanojaan heti kun ne olivat livahtaneet hänen suustaan. Mikä häntä oikein vaivasi tänään?
   ”Ai syliin vai?” Edward vitsaili. Hän ei voinut sille mitään. Toinen vaihtoehto olisi ollut ottaa myrtynyt ilme ja sanoa ’et sitten halua pussata minua, vai?’
Jo pelkkä ajatus sai Edin posket  kuumottamaan ja polvet pomppimaan hermostuneesti.
   Kuin huomaamattaan hän oli sulavasti liukunut Nickin viereen istumaan.
Siinä kärvistellessä ja punastellessa pojilta oli mennyt täysin huomaamatta ohi iltaohjelman ensimmäinen yhteislaulu, mutta toisaalta menetys ei ollut suuri.
Pöllörockin he olivat jo kuulleet ja tulisivat kuulemaan vielä monta kertaa leirin aikana.  
 

****************************************
Rohkenenko edes pyytää kommentteja, kun tässä meni niin kauan...? *lähtee ostamaan luotiliivejä*

Otsikko: Re: Isosten elämää PG-13. 11 osa 1.3!
Kirjoitti: Vanil - 01.03.2008 19:22:44

Voi että, jatkoa!!! :3
En tullutkaan lähettäneeksi sitä hahmoprofiilia sinulle, katson jos saisin jotakin väännettyä tässä puolen tunnin sisällä. Mutta sitä ennen pitää toitottaa, että herranjumala, taas on yksi hyvä luku ilmestynyt!!! Ja heti (taas, jälleen, nyt) pari quottausta tuolta noin!

Lainaus

Liz ei kuitenkaan aikonut antaa kenenkään pompotella itseään. Tavoittaessaan Hermionen katseen, hän alkoi puhua:
”Sinäkö päätät mistä täällä saa puhua, ja mistä ei? Tuskinpa vain. Minä ainakin puhun ihan mistä ikinä huvittaa, eikä sinulla pitäisi olla siihen mitään sanomista.”
Kaikki saattoivat tuntea sähkön ilmassa ja tyttöjen välillä melkein salamoi.

Oho, aika rajua tekstiä Liziltä, mutta ymmärrän ettei hän pitänyt Hermionen nipottamisesta. Olisin kyllä sanonut melkein samat sanat kyllä myös :D

Lainaus

”Katsokaa, tämä käsi on Liz: ’Senkin määräilevä bitch! Vaikka luuletkin tietäväsi kaiken, niin minua et määräile!’” Ed nokki vasemmalla kädellä oikeaa ja kaikki nauroivat.

Voi ei, repeilen täällä itsekseni ja kissat juoksevat kauhuissaan keittiöön piiloon. Niin mahtava kohta, ettei!!

Lainaus

Yrittikö Liz pitää kaikki poikaisoset itsellään?

Ei kai, poikien seurassa kun varttunut on, Liz on enemmän poikaryhmäihmisiä kuin tyttöryhmäihmisiä. Tyttöjen jutut ovat aina jotenkin niin... laimeita. :D
Ja joo, en sitten siitä omasta hahmostani enempää puhu, tulin vain hehkuttamaan kuinka ihanaa on, kun sai lukea tätä taas  :P Ja jatkoa taas sitten kun jaksat!! (mutta mieluiten pian ;D)

Otsikko: Re: Isosten elämää PG-13. 11 osa 1.3!
Kirjoitti: Meldis - 02.03.2008 17:40:40

No jaa, kyllähän se kesti, mutta annetaan anteeksi sillä perusteella, että jälki oli mahtavaa. Minut kyllä saa ampua, kun en ollut edellistäkään osaa kommannut. *hirttäytyy*

Olen tainnut lukea liikaa ficcejä, kun en osaa kuvitella isosia muissa kuin koulukaavuissa. Yritys on kyllä kova. :D
Sai nauraa ihan liikaa ja loppu oli kyllä niin suloinen että... Ja tuo kaikki-jotka-eivät-ole-paikallaan-viidessä-sekunnissa-saavat-isoselta-pusun -juttu oli ihan paras. Ja:

Lainaus

”Älä viitsi, Vera. Noi pojat tykkää varmaan noista meidän isosista, ei ne oo mitään peto- pedo- …sellasia juttuja.” Janet sanoi topakasti.
”Sehän olis aika romanttista”, Amelie sanoi kainosti ja Janet nyökkäsi ponnekkaasti. ”Mutta noita poikia on seitsemän ja tyttöjä on vaan viis”, Heidi huomautti. Tämä sai Janetin ja Amelien mietteliäiksi, mutta Veralla oli jo vastaus valmiina.
”Kaks poikaa on sit homoja. Ne tykkää toisista pojista niin kun tavalliset pojat tykkää tytöistä.”
”Sehän olis aika söpöä”, Amelie sanoi.

 ;D Heidi on ihana.
Ja jatkon kannalta olisi suotavaa, että sitä tulisi pian.

Otsikko: Vs: Isosten elämää
Kirjoitti: crazyme - 10.04.2008 01:35:19

Miks sä nyt luotiliivejä tarttisit kirjotat niin hyvin? en ole edes huomannut että jatkoa on tullut kun viimeksi täällä kävin joskus tammikuussa :((
Ja sitä paitsi tää on niin hauskakin lasten suustahan se totuus kuullaan ja hauskimmat jutut kans :)  Jos ite edes yrittäisin jotain tälläst kirjottaa niin ihan pieleen menis mä kun en osaa kirjottaa ollenkaan mut mul on aina hyvii ideoita mitä vois tapahtuu :DD

Otsikko: Vs: Isosten elämää
Kirjoitti: Violetu - 16.04.2008 15:41:13

Kiitokset kommenteistanne :D

Tässä tulee osa numero 12 ja alkaa näyttää siltä, että tästä tulee kaikkien aikojen pisin ficcini ;)
Tässä osassa on taas muutamia omilta leireiltä tuttuja tapauksia, on mahtavaa, kun voi sekottaa totuutta ja fiktiota. ;D
Yritin ottaa kaikki hahmot jollain lailla huomioon, mutta ainakin Ron ja Hermione jäivät taas paitsioon... ::)
Enempää höpinöitä en keksi, joten... kimppuun!


12. H -huone.


   Iltaohjelma eteni tuskallisen hitaasti. Jess huomasi, ettei ollut ainoa isosista, joka vilkuili jatkuvasti kelloa. Itse asiassa suurin osa isosista näytti vilkuilevan kellon lisäksi toisia isosia.
   Jess kohtasi Harryn katseen ja näki pojan silmissä saman malttamattomuuden, jonka oli nähnyt monella muullakin. Hän tiesi, että sen saattoi nähdä myös hänen silmissään.
Daniin päin hän ei ollut vielä uskaltanut katsoa.
   Keskellä salia oli muutamalla leiriläisellä esitys menossa, mutta sitä Jess oli lakannut seuraamasta siinä vaiheessa, kun isoäidiksi pukeutunut Janet oli kolmannen kerran juossut kiskomaan ”lapsenlapsensa” päätä ämpäristä, joka esitti vessanpönttöä.
   Jess antoi ajatuksensa harhailla ja huomasi mielessään kelaavansa aikaa pikakelauksella eteenpäin. Jess oli juuri uppoutunut kuvittelemaan, miten hän ja Dan kävelisivät öisellä rannalla täysikuun loisteessa, kun äkillinen aplodien ääni herätti hänet ja kuvitelman pehmeä, viileä hiekka katosi hänen jalkojensa alta, Danin käsi hänen kädestään.
   Jess joutui hieman ravistelemaan itseään palatakseen nykyhetkeen. Leiriläisten esitys on ilmeisesti loppunut, hän ajatteli salaa helpottuneena ja löi mahdollisimman äänekkäästi käsiään yhteen.
   Juuri silloin hän vilkaisi epähuomiossa Danielin suuntaan ja joutui heti pojan intensiivisen katseen vangiksi. Näytti siltä, että Dan oli jo pidemmän aikaa yrittänyt tavoittaa hänen katsettaan.
   Oliko poika nähnyt haaveellisen hymyn hänen naamallaan, kun hän oli kuvitellut heidät rannalle? Jess huomasi käsiensä tärisevän hieman ja hänen vatsassaan tuntui olevan meneillään jonkinmoinen maanjäristys.
   Danin katse lähetti viestiä, joka sai Jessin ihon kihelmöimään ja vanhan tutun punastuksen räiskähtämään jälleen hänen kasvoilleen.
   Jessicasta tuntui, että hänen oli pakko vastata viestiin jotain, joten hän iski hetken harkittuaan ujosti silmää. Danin reaktio silmäniskuun yllätti hänet täysin. Pojan katseeseen ilmestyi aivan uudenlainen pehmeys, kuin tyyni järvenpinta olisi väreillyt.

   Dan nautti pienestä silmäpelistään ruskeasilmäisen tytön kanssa. Jess näytti niin söpöltä punastuessaan sillä tavalla. Dan oli tottunut saamaan tytöiltä haluamansa huomion, eikä tämä kerta ollut poikkeus.
   Hän hymyili Jessille suloista hymyään, kun tyttö äkkiä nikkasi hänelle silmää. Se ei ollut mitenkään poikkeuksellinen tilanne Danille, eikä todellakaan ensimmäinen sitä laatua, mutta silti hän tunsi lämmön hulahtavan vatsaansa ja lämmittävän hänet kauttaaltaan. Jopa kivilattia hänen kätensä alla tuntui polttavalta. Koskaan ennen hän ei ollut tuntenut niin voimakkaasti jonkun noin pienen asian takia, saati sitten punastunut. Dan nielaisi.
   Hän oli säätänyt paljon erinäisten naispuolisten koulutoveriensa kanssa, mutta ei muistanut, että kukaan tyttö olisi aiemmin saanut häntä punastumaan. Yleensä hän oli se, joka sai tyttöjen kasvot hehkumaan auringonlaskun väreissä, ei koskaan toisin päin.
   Jessissä oli jotain… erilaista. Erityistä.

   Liz haukotteli vaivautumatta peittelemään tylsistymistään. Lapset luultavasti muutenkin tulkitsisivat sen väsymykseksi. Tyttö toivoi, ettei esityksiä olisi enää enempää.
   Kello lähenteli jo yhdeksää, mikä tarkoitti sitä, että aivan pian päästäisiin syömään iltapalaa ja puoli kymmeneltä mentäisiin valmistautumaan yöpuulle.
Mitä nopeammin sen parempi, Liz ajatteli. Hän halusi rannalle. Hän halusi vihdoin rentoutua kunnolla rankan päivän jälkeen, ja ehkä he voisivat ottaa pienen kisan, kuka kahlaisi pisimmälle kastelematta vaatteitaan.
   Tai kuka olisi valmis kastelemaan vaatteensa. Liz nuolaisi huuliaan, hän ei todellakaan panisi pahakseen, jos saisi taas katsella Dracoa, Harrya ja muita vettä valuvissa ihoon liimautuvissa t-paidoissa.
   Tuskin pojatkaan siitä kauheasti pahastuisivat, jos hän liittyisi joukkoon. Liz virnisti. Kovinkaan moni tytöistä tuskin uskaltautuisi mukaan. Maya ehkä, mutta Hermione ja Jess olivat aivan liian kuuliaisia rikkoakseen sääntöjä niin räikeästi.
   Hermionen ajatteleminen sai hänen suunsa mutristumaan. Liz ei ollut aivan vielä valmis hautaamaan vastataottua sotakirvestä.
   Tänä iltana hän ei kuitenkaan sitä märehtisi, sillä tänä iltana hän pitäisi hauskaa sydämensä pohjasta.

* * *

   Iltapalapöydässä kokonaistunnelma tuntui lähentelevän melkein hysteriaa. Suuri osa isosista oli täpinöissään tulevan yön seikkailuista ja lapset olivat saavuttaneet väsymyksen tason, jossa heitä nauratti lähestulkoon kaikki.
   Harry sai huomata sen, kun juustopala hänen leivältään lipesi hänen mehulasiinsa. Eivätkä lapset olleet ainoita naurajia. Maya istui Harrya vastapäätä ja yritti kovasti pidättää naurua siinä kuitenkaan onnistumatta.
   Maya pinnisteli niin kovasti, että  naurunkyyneleet kihosivat hänen silmiinsä.
Suloista, ajatteli Harry katsellessaan Mayan epätoivoisia yrityksiä olla nauramatta.
”Tyylikästä, Harry”, Ed huomautti, kun Harry yritti onkia vaaleanpunaiseksi värjäytynyttä juustopalaa lasistaan lusikalla. Harry mulkaisi toista poikaa muka kiukkuisesti, Edin kasvot olivat nauramisesta punaiset.
   ”Samoin, tomaattinaama”, Harry virnisti ja Edin kädet hakeutuivat punehtuneille poskille. Siinä vaiheessa Maya repesi ja onnistui purskauttamaan kaakaot nenästään. Onneksi suurin osa lapsista on jo lähtenyt, Maya ajatteli pyyhkien kasvojaan servettiin. Isoset käyttäytyivät todella kypsästi ja näyttivät loistavaa esimerkkiä.
   Nick nytkähti tuolillaan säikähtäessään tytön äkillistä, kovaäänistä naurua ja onnistui sotkemaan jogurttia poskeensa.

   Ed käännähti kuultuaan Nickin epämääräisen älähdyksen. Nähdessään valkoisen tahran Nickin poskessa hän ei hetkeen osannut reagoida mitenkään. Likaisia ajatuksia. Hengitys tuntui tarttuvan hänen kurkkuunsa. 
   Nick ei huomannut tarkkailevia silmäpareja, vaan yritti nuolaista jogurttia pois. Toivottavasti kukaan ei nähnyt, Nick ajatteli hiukan nolona, mutta naapuripöydästä kuuluva lausahdus keskeytti hänen ajatuksensa.
   ”Tarvitsetko apua?” Maya oli käännähtänyt tuolillaan ja hymyili herttaisesti. Tässä oli hänellä loistava tilaisuus edistää vedonlyönnin voittamista. Hän vilkaisi silmäkulmastaan Ediä, jonka kaikki huomio oli edelleen Nickin poskessa. Mayan teki mieli huokaista ääneen. Pojat.
   ”A-apua?” Nickin ilme oli jotakin pelokkaan ja epäluuloisen välimaastoa.
”Edillä on servetti, hän voi varmaan lainata sitä”, Maya sanoi viattomasti ja potkaisi Edwardia pöydän alla.
   Loistava suunnitelma, hän oli juuri ennättänyt ajatella, kun huomasi, ettei Edillä ollut ainuttakaan servettiä tarjottimellaan. Hupsista. No, onneksi tilanne oli korjattavissa.
   Maya heitti äkkiä oman servettinsä Edin tarjottimelle. Ed sai riuhtaistua katseensa irti Nickistä ja laski sen läpimärkään lautasliinaan.
”Muuten onnistuisi, mutta tämä servetti on aivan kaakaossa”, hän hymyili punastuneelle Nickille anteeksipyytävästi.
”Aika kumma muutenkin, en muista juoneeni kaakaota iltapalalla.” Ed loi Mayaan merkitsevän katseen. Tyttö kikatti.

”Sitten sinä voit varmaan nuolla jogurtin pois, vai panetko pahaksesi, Nick?” Maya osoitti sanansa Edille saaden molemmat pojat punastumaan.
   Siinä vaiheessa Harry katsoi parhaaksi puuttua tilanteeseen.
”Minulla on servetti, Nick, voit saada sen”, hän sanoi ojentaen käyttämättömän servettinsä Edille, joka istui lähempänä Nickiä kuin Harry.
   ”Kiitos”, Nick sanoi ottaessaan lautasliinan Ediltä. Sormet hipaisivat toisiaan vahingossa ja Nick tunsi kylmien väreiden  kulkevan selkäänsä pitkin. Ed katsoi häntä raotettujen luomiensa välistä ja virnisti.
   ”Olisin minä voinut nuolla tuon pois, jos servettejä ei olisi ollut”, Ed iski silmää ja uppoutui sitten nopeasti taas leipäänsä.
 Ed vitsaili, Nick ajatteli kasvot helottaen. Hän pystyi melkein kuvittelemaan… Ei. Ed vitsaili. Nick ajatteli niin yhä uudestaan epätasaisten sydämenlyöntiensä tahtiin.
Luultavasti Nickin ajatukset olisivat kulkeneet hieman toisia ratoja, jos hän olisi huomannut Edin punehtuneet kasvot, jotka poika oli haudannut teemukiinsa.
Ed ei ollut vitsaillut. Hän oli lipsauttanut.

* * *


  Dracosta iltapala tuntui kestävän ikuisuuden. Hän siemaili yrttiteetään naputtaen toisella jalallaan kärsimättömästi lattiaa. Jäljellä oli vielä yhteinen satu/hiljentymishetki salin vieressä sijaitsevassa pienemmässä huoneessa ennen kuin he pääsisivät nukkumaan - eli rannalle.
   Lapset pitäisi tietenkin saada ensin nukkumaan. Dracon vieressä Sergei haukotteli leveästi ja venytteli pitkiä jäseniään.
”Pitäisikö lähteä rannalle?” Sergei kysyi Dracolta ja haukkasi palan kurkkuleivästään.
   ”Jos sinua huvittaa, niin tule vaan. Minä ainakin olen menossa”, Draco sanoi kohauttaen olkiaan. Hän oli itsekin yllättynyt siitä, miten hyvin huomasi viihtyvänsä leirillä.
   ”Ehkä minäkin tulen”, Sergei sanoi mietteliäänä. Tuleekohan Emily? hän ajatteli etsien tyttöä katseellaan ruokalasta. Vaaleaa lettikampausta ei kuitenkaan näkynyt.
Aika hassua, minusta tuntuu jo parin päivän jälkeen kuin olisin tuntenut Emilyn aina, Sergei mietti kulauttaen loput mehustaan.
   ”Taidan tästä mennä, satutuokio alkaa viiden minuutin päästä”, Sergei hymähti nostaen tarjottimensa.
   ”Satutuokio? Kuulostat ihan tarhasedältä”, Liz huomautti ja Draco hätkähti. Tyttö oli ilmestynyt pöytään kuin tyhjästä.
”Aika kämmiä satuja ne ovatkin”, Sergei ei voinut olla nauramatta. ”Miltä kuulostaa ’Lasse laulava lammas’ tai ’Simo seikkaileva sika’?”
”Alkusoinnuista ei ainakaan ole pulaa”, Jess puuttui keskusteluun viereisestä pöydästä. Hänellä oli vielä puolet banaanista syömättä. Sen kanssa tulisi kiire.
   ”Niinpä. Siksi taidankin lähteä harjoittelemaan, että pokka pitää tosipaikan tullen”, Sergei heilautti kättään ja sai vihdoin aikaiseksi lähteä ruokalasta. 

   Sergei ei kuitenkaan heti suunnannut ”hiljentymishuoneeseen”, vaan kävi salissa vilkaisemassa jos Emilyä näkyisi. Samalla hän paimensi muutaman juoksentelevan lapsen hiljentymishuoneeseen. Emilyä ei näkynyt.
   Lopulta Sergei luovutti ja suuntasi omatkin askeleensa hiljentymishuoneeseen.
’Hiljentymishuone’, sille pitää keksiä joku lyhenne, hän ajatteli aavistuksen ärsyyntyneenä. Kielihän siinä puutui, kun noin älytöntä nimeä joutui toistamaan jokaiselle vastaantulevalle lapselle.
H -huone kuulosti paremmalta.
   Sergei astui H-huoneen pimeyteen, jota valaisivat ainoastaan lattialle levitetyt kynttilät erivärisissä lasikipoissa. Hänen täytyi myöntää, että huoneella tosiaan oli hiljentävä - jopa väsyttävä - vaikutus.
   Seinien vierustoille oli levitetty mattoja ja istuma-alustoja, joista suurin osa oli jo varattu. Yhdessä nurkassa solisi pienikokoinen suihkulähde. Huoneessa tuoksui kesäinen koivu.
   Sergei istahti yhteen vapaista paikoista ja antoi katseensa kiertää huoneessa. Enää muutama isonen puuttui, kaikki lapset näyttivät olevan läsnä. Tanya ja Joanna keskustelivat hiljaisella äänellä huoneen perimmäisessä nurkassa.
   ”Aika rankka päivä, vai mitä?” kuului hiljainen huokaus hänen vierestään. Sergei vilkaisi puhujaa ja hymy levisi hänen kasvoilleen.
”Täällä sinä siis olit”, poika hymähti Emilyn raukealle ilmeelle.
”Miten niin? Etsitkö minua?” Emily tunsi lämpimän läikähdyksen sisällään. Lapsi hänen sylissään käänsi kylkeä käyttäen Emilyn mahaa tyynynään.
Sergei hymyili näylle ja vastasi sitten tytön kysymykseen.
   ”Minun piti kysyä sinulta yhtä juttua.”
”No?” Emily oli utelias kuulemaan mitä asiaa Sergeillä oli. Poika haroi lyhyitä hiuksiaan ja oli juuri avaamassa suunsa, kun hiljainen kitaran kielen ääni keskeytti hänet. Illan viimeinen ohjelmanumero oli alkanut ja kaikki hiljentyivät kuuntelemaan, paitsi Maya, Liz ja Nick, joiden vastuulla oli äänen tuottaminen.

   Maya ja Liz soittivat paria akustista kitaraa ja Nickin vastuulla oli laulu.
Liz oli saapunut iltapalalle myöhässä siksi, että hän oli ollut harjoittelemassa omaa osuuttaan, jonka kanssa oli ollut vähän ongelmia.
   Nickin ääni vapisi hiukan ensimmäisten sanojen kohdalla, mutta tasaantui sitten.

Tässä oon, ei tarvi sun
hapuilla tai huitoo
tässä oon ja suhun keskityn
Tiedän kyllä mistä tuut
ja minkälaiseen tuntoon
uponnut on moni pettymys

Nickin ääni oli aavistuksen käheä jännityksestä, mutta se ei haitannut, laulu kuulosti hyvältä kaikesta huolimatta.
   Sergei ei voinut olla huomaamatta, että hänen vieressään Emilyn silmät kyyneltyivät.
”Hölmöä”, Emily jupisi yrittäen pyyhkiä silmiään t-paitansa hihalla. Hän tiesi liikuttuvansa uskomattoman helposti ja inhosi välillä sitä puolta itsessään.
   Sergeitä hymyilytti ja hän tarjosi tytölle ritarillisesti punaisen hupparinsa hihaa, jonka Emily otti kiitollisena vastaan.
   Tytön niiskutus sai Sergein tuntemaan käsittämättömän suurta hellyyttä, ja hän laski kätensä lämpimästi Emilyn olkapäälle.

   Ed ei koskaan aiemmin muistanut menettäneensä puhekykyään sillä tavalla. Itse asiassa puhekyvyn lisäksi hän tuntui menettäneen kykynsä ajatella järkevästi.
   Miten hän voisi enää koskaan katsoakaan Nickiä samalla tavalla? Ulkokuori ei selvästi kertonut kaikkea, Nick oli kuin aarrearkku.
Hänen kykynsä ajatella järkevästi oli selvästi mennyttä. Nick oli paljon enemmän kuin aarrearkku.

Sinä iltana kenenkään ei onneksi tarvinnut pilata tunnelmaa lukemalla ääliömäistä satua, jonka nimessä oli liikaa alkusointuja.



********************************
Nickin laulama pätkä on Juha Tapion biisistä: Haaveilija.
Ja kommentteja ottaisin vastaan enemmän kuin mielelläni. *antakaa almuja köyhälle ficcarille...* ;)

Otsikko: Vs: Isosten elämää
Kirjoitti: Vanil - 16.04.2008 16:19:21

Ooh, lääh, puuh. Aivan mahtava osa, vaikka hieman petyinkin kun se loppui niin lyhyeen :l

Lainaus

Luultavasti Nickin ajatukset olisivat kulkeneet hieman toisia ratoja, jos hän olisi huomannut Edin punehtuneet kasvot, jotka poika oli haudannut teemukiinsa.
Ed ei ollut vitsaillut. Hän oli lipsauttanut.

AAAAAAAAAAAAA. Tuo oli niin paras kohta ja sai hymyn huulille. todella, todella hienoa!

Lainaus

Tuskin pojatkaan siitä kauheasti pahastuisivat, jos hän liittyisi joukkoon. Liz virnisti.

Hehehehehehee. myhäilyä. suunnitelmamme etenee juuri niin kuin halusimme.
No ei vaiskaan. tämä on kyllä niin hyvin kirjoitettu etten voi oikeastaan sanoa mitään muuta kuin että vau.

Ja jatkoa :D

Otsikko: Vs: Isosten elämää
Kirjoitti: Meldis - 17.04.2008 14:54:31

Jippii, se on jatkanut!

Minä haluan nähdä, kun Maya purskauttaa kaakaot nenästään. Ja kun Ed hautaa kasvonsa teemukiinsa. Mahtaa olla iso muki.  ;D

Ihanaa tekstiä edelleen. Minulle tuli mieleen H-huoneesta jotain ihan muuta mieleen, kuin hiljentymishuone, kenties sekin on jostain omalta leiriltäsi?
Loppu oli aawwitettava. Jälleen. Pahoittelen päätöntä kommenttia, mutta nyt ei lähde rakentavaa. Pidän paljon ja jatkoa toivotaan. Paljon.

Otsikko: Vs: Isosten elämää
Kirjoitti: Violetu - 12.05.2008 21:26:11

Kiitos kommenteista Vanil ja Diamond! :)
Haluaisin kysyä hahmojen luojilta/omistajilta sellaista asiaa, että haittaako jotakuta, jos hänen hahmolleen tulee lievä R-tason kohtaus. Yhdelle olisi mahdollisesti suunnitteilla sellainen, mutta toteutus ei ole vielä varmaa.
Jos ei vastusteta ajoissa, niin kohtaus luultavimmin tulee. *pirunsarvet*

Pienenä tiedonmurusena, että Harryn "juustoa mehuun" kohtaus on yhden kaverini vahingossa demonstroima tapaus  ;D
Taidankin sitten tästä mennä jatkamaan kirjoittelua... ;)

Otsikko: Vs: Isosten elämää
Kirjoitti: Vanil - 13.05.2008 23:06:36

Lainaus

Haluaisin kysyä hahmojen luojilta/omistajilta sellaista asiaa, että haittaako jotakuta, jos hänen hahmolleen tulee lievä R-tason kohtaus.

Juujuu, ei mitään haittaa ^^

Otsikko: Vs: Isosten elämää
Kirjoitti: Meldis - 14.05.2008 15:43:21

Sama kuin Vanililla, eli ei mitään ongelmaa asian kanssa.

Otsikko: Vs: Isosten elämää
Kirjoitti: Violetu - 15.08.2008 19:04:57

Kiitokset hyväksynnästänne, vaikka siihen kohtaukseen onkin vielä matkaa... ;)
Innostuin tänään kirjoittamaan pitkästä aikaa, joten seuraavan osan ilmestymiseen ei pitäisi olla enää ikuisuutta.

Anteeksi, että kestää ^_^

//Riippuu tietysti miten määritellään ikuisuus...
Tällä hetkellä en pysty julkaisemaan muuta kuin viikonloppuisin ja muutenkin jumittaa tosi pahasti :-\

Otsikko: Vs: Isosten elämää
Kirjoitti: Miisa` - 14.02.2009 21:33:03

Jatkoa ?? :D 

Otsikko: Vs: Isosten elämää
Kirjoitti: Renttu - 25.02.2009 01:00:23

Aarggh, nou, pakko nyt on kommentoida vaikka kello on sen verran ettei mitään järkevää tuu todennäkösesti ilmaantumaan tältä näppikseltä. Mitä mitä mitä jäikö tää kesken? Ei saa. Rakastan just tämmöstä leiritunnelmaa ja kaikkee kun on itelläkin kokemusta mokomasta. Ja noi kaikki parit on ihania, Ed ja Nick <3

Jostain mun piti tuntia aiemmin aavistuksen selväjärkisempänä ja tylsempänä mutista, mut sit sekin ajatus juoksenteli Bahamalle muun rakentavan kanssa. Eli selkeytys: JATKOA! _{voi elämä etkai sä ny vaa oo lopettanu tätä yhyy...}

Otsikko: Vs: Isosten elämää
Kirjoitti: Violetu - 26.02.2009 12:25:20

En missään nimessä oo lopettanu tätä, ei pelkoa ;) Enkä missään nimessä aiokaan lopettaa kesken.
Pikkasen kutkuttais nytki kirjottaa jatkoa, mutta huomenna on tentti - korjaus KAKSI tenttiä - ja olen vannonut itselleni, että hoidan ne pois alta ennen kuin teen mitään muuta. (Sitähän minä eilenkin tein, luin tenttiin enkä missään nimessä tehnyt mitään niinkin turhaa kuin käännellyt huvikseni Naruto-parodiaa suomeksi... :-[)

Mutta sen nyt sanon, että aion pakottaa itseni laittamaan uuden osan esille ennen kuin edellisen osan julkaisemisesta on kulunut vuosi (hui kamala :o).
Minua saa ja pitääkin potkia jatkamaan.

*potku* Auh! Kuka se oli?!  :-X

Otsikko: Vs: Isosten elämää
Kirjoitti: Violetu - 08.03.2009 21:05:23

Nyt... *dramaattista rummutusta* SAATTE JATKOA!!! :D
A/N:Minulla ei ole mitään loistavaa tekosyytä sille, että tässä kesti niin kauan, mitä nyt syksyllä alkoi uusi elämä uudella paikkakunnalla ja muutenkin on ollut kaikenlaista. Lisäksi kirjoitan tätä ficciä yleensä sellaisella tyylillä, että kirjoittamista tapahtuu hyvin harvoin, mutta silloin sitäkin enemmän, kerralla saattaa tulla useita sivuja.
Tänä viikonloppuna oli sellainen kirjoitusputki, joka johti kolmannentoista osan" pituuteen" ja jopa neljästoista osa sai alkuunsa pari sivua.
Nämä inspiraatiot minulle (ja teille) tarjosi Ruka-tunturi ja valkoinen nalle, joka uskollisesti istui sylissäni, kun kirjoitin (enimmäkseen myöhään yöllä).
Ja nyt sitä jatkoa... ;)
Jatkuu melkeinpä täsmälleen siitä, mihin edellinen osa jäi, paitsi että lapset on lähetetty nukkumavalmisteluihin, isoset ovat yhä H-huoneessa.


13. Haloo, onko ketään kotona?


   Lasten lähdettyä moduuleille Tanya pyysi isosia jäämään vielä hetkeksi H-huoneeseen.
Tämä sai aikaan levotonta liikehdintää isosten keskuudessa, varsinkin niiden, jotka olivat edellisenä yönä riehuneet ympäriinsä.
   Olivatko he jääneet kiinni ja saisivat nyt kuulla kunniansa kuin tottelemattomat lapset ikään?
Ediä hytisytti. Erotettaisiinko edellisyön hiippailijat toisista? Kukaan heistä ei tiennyt leirin rankaisumetodeista mitään.
 Toisella puolella huonetta Draco mietti kuumeisesti miten luikahtaa kiipelistä. Hermione hymyili Ronille, joka oli kerrankin tyytyväinen, että oli jättänyt seikkailun väliin. Olihan hän kuitenkin päässyt vesisotaan mukaan.
   Dan kehitteli aivoissaan mahdollisimman uskottavaa selitystä edellisyön retkelle ja oli juuri aikeissa laittaa hurmaavimman vaihteensa silmään, kun Joanna hymyili ja alkoi puhua.

   ”No, miten on päivä mennyt? Onko lasten kanssa ollut mitään mainittavia vaikeuksia?”
Hetken huoneessa vallitsi yllättynyt hiljaisuus ja sitten Ed purskahti helpottuneeseen nauruun. Ohjaajien katseet kääntyivät häneen.
   ”Edward, sinulla on ilmeisesti jotain kerrottavaa?” Tanya kysyi huvittuneena. Ed veti syvään henkeä ja pudisti päätään.
   ”Eipä mitään erityistä. Pari poikaa vähän tappeli, eikä Joey suostu luopumaan kännykästään. Ei mitään sen kummempaa”, Ed hymähti. Se tappelukin oli ollut pikkujuttu joka oli loppunut ennen kuin oli ehtinyt alkaakaan.
   ”Tuota kännykkäjuttua näkee joka leirillä. Muuten se ei haittaisi, mutta joskus lapset soittavat hetkellisessä ikävässä vanhempia hakemaan heitä kotiin. Se on sitten tosi kiva, jos aamulla huomaamme, että muutama lapsi puuttuu. Vanhemmilla on tietysti vielä hauskempaa ajaa tänne keskellä yötä kersojaan hakemaan”, Tanya nauroi ja muutama isonen katsoi häntä hiukan kummeksuvasti. Tätä puolta he eivät olleet vielä Tanyasta nähneetkään.
   Jess rykäisi.
   ”Muutamalla tytöllä oli myös riitaa ja Miranda sanoo, että hän haluaa vaihtaa huonetta.”
Tanya huokaisi syvään.
   ”Sitä haluaa joka leirillä joku. Jos annatte yhden vaihtaa huonetta, niin joudutte lopulta muuttamaan suunnilleen puolet tytöistä, joten parasta sanoa, ettei se onnistu.”
”Sitä minäkin ajattelin”, Jess nyökkäsi.

   ”Ja kaikkiin kipuihin, mahakipuun, päänsärkyyn… lapsille ei saa antaa särkylääkkeitä. Kehotatte heitä juomaan lasillisen vettä. Sehän nimittäin tiedetään, että vesi auttaa kaikkeen”, Tanya hymyili heilutellen lammastossujaan, jotka olivat Wilman suosikkikohde, tyttö oli jatkuvasti ohjaajan tossujen kimpussa. Tanyaa se lähinnä huvitti.
   ”Selvä on”, Emily virnisti. Hänestä oli mukavaa huomata, että Tanya oli niinkin rento tyyppi.
   ”Ehkä meidän on parasta päästää teidät nyt vahtimaan lapsia, iltaisin he tapaavat riehua melkein pahemmin kuin päivällä”, Joanna sanoi puhaltaen huoneen suurimman kynttilän sammuksiin.
   ”Ehkä”, Maya sanoi. Häntä hirvitti ajatella millainen meteli heitä moduulissa odottaisi, kun lapset olivat jo iltapalalla olleet niin villejä. Lisäksi edellisillan muisto oli yhä tuoreena hänen mielessään.

* * *

   Mayan pelko oli ikävä kyllä erittäin aiheellinen. Moduulissa olisi yhtä hyvin voinut olla piru irti, kun he muutamaa minuuttia myöhemmin saapuivat sinne.
   ”Mitäs täällä oikein tapahtuu?” Liz karjaisi, sillä metelissä ja kiljunnassa heillä oli vaikeuksia kuulla omia ajatuksiaankaan. Lapset ryntäilivät ympäriinsä ja pienemmän vessan edessä oli melkein kymmenen tytön jono. 
   ”Heidi on lukittautunut vessaan, eikä se suostu tulemaan ulos”, Janet oli heti isosten kimpussa muutaman muun tytön kanssa.
   ”Eikö hän saa ovea auki?” Emily kysyi aavistuksen huolestuneena. Toisaalta, silloin olisi aina se mahdollisuus, että he voisivat pyytää pojat murtamaan vessan oven…
Emily sai ajatuksen.
   ”Heidi?” hän huhuili suu melkein kiinni vessan ovessa.
   ”Älä häiritse, mä puhun nyt puhelimessa”, närkästyneen pikkutytön ääni vastasi hänelle ja Emilyn niskavillat nousivat pystyyn. Juuri kun Tanya oli ottanut asian puheeksi…
   ”Mitä siellä tapahtuu?” Hermione oli tullut Emilyn viereen huolestunut ilme kasvoillaan.
Tässä sietääkin jo huolestua, Emily ajatteli puraisten vaistomaisesti peukalonsa kynttä.
   ”Heidi sanoi puhuvansa puhelimessa”, hän paukautti suoraan, sillä hän ei nähnyt asian peittelemisestä koituvan mitään hyötyä kenellekään.
   Hermionen otsa rypistyi.

   ”Hetkinen!” Ruskeatukkainen tyttö pyyhälsi ykköshuoneeseen ennen kuin Emily ennätti kysyä mitään.
   ”Heidi hei, eikö nyt -” Emily aloitti, mutta hänen lauseensa katkesi, kun Hermione tuli takaisin hymy huulillaan. Emily kohotti kulmiaan, hän ei nähnyt tilanteessa mitään syytä hymyillä.
   ”Meillä on kaikki kännykät isosten huoneessa, kävin tarkistamassa”, Hermione vastasi Emilyn kysyvään katseeseen. Vaalea tyttö huokaisi helpotuksesta ja samassa vessan ovi avautui.
   Ovenraosta pilkisti Heidin myrtynyt naama. Pikkutytön ilme huvitti Emilya suuresti, mutta hän yritti pitää kasvonsa peruslukemilla.
   ”Mitä sinä oikein teit siellä?” Hermione uteli, ”muidenkin pitää päästä vessaan”, hän lisäsi perään kuulostaakseen enemmän isoselta.
   ”On se kumma kun ei saa edes rauhassa pyllypuhelimeen puhua”, Heidi puuskahti uhmakkaasti. Emilyn ja Hermionen vakavat ilmeet vääntyivät merkillisesti.
   ”Siis mihin?” muiden taakse ilmestyneen Jessin suupieltä nyki, hänellä oli suuria vaikeuksia olla nauramatta. Eikä hänen pokkansa kauaa pitänytkään, eikä hän todellakaan ollut ainoa.
Hetken päästä koko tyttöjen moduuli raikui naurusta.

   ”Heidi taitaa puhua alapääsuihkusta”, Maya pihisi naurunkyyneleet silmissä. Hänellä oli niin hauskaa, että hän oli melkein unohtanut kimpussaan roikkuvat maanvaivat.
   Itse asiassa kaikilla isosilla oli niin hauskaa, että he olivat melkein unohtaneet tehtävänsä, joka oli lasten yöpuulle laittaminen.
   ”Hetkinen”, Hermione huudahti pyyhkien naurunkyyneliä silmistään.
”Tosiaan, meidän pitäisi varmaan laittaa lapset pfft - ” Emilyn lause katkesi pärskähdykseen ja hän alkoi taas nauraa hillittömästi.
   ”No niin, kaikki jotka eivät ole vielä olleet, nyt iltapesulle!” Liz sai ensimmäisenä viileän ulkokuorensa takaisin.
   ”Täällä ei ole enää mitään nähtävää!” Maya vahvisti ja liukeni sitten nopeasti ykköshuoneeseen, sillä naurun saaminen kuriin oli harvinaisen hankalaa. Emily liittyi nopeasti hänen seuraansa yritettyään ensin patistaa Heidiä tämän huoneeseen huonolla menestyksellä.
   Nauravaa isosta on tunnetusti vaikeaa ottaa vakavasti.

* * *

”Kai ne nukahtivat jo?” Ed melkein hyppi innostuksesta, kun Harry palasi ykköshuoneeseen väsähtäneen näköisenä.
   ”Älä naurata, kello on vasta yksitoista. Ne ovat lapsia eivätkä mitään vauvoja”, tummatukkainen pudisteli päätään tuskastuneen näköisenä.
   ”Sinun olisi pitänyt nähdä Calebin show… minun teki oikeasti mieli köyttää se paksupää sänkyynsä kiinni.” Harry veti mustan hionneen hihattoman paitansa päänsä yli ja vaihtoi sen punaiseen t-paitaan.
   ”Vai että sellaisia mielihaluja… voi Harry, Harry, Harry…” Edin kulmakarvat pomppivat tietoisen rasittavasti. ”Onhan se jo yksitoistavuotias, mutta silti vähän turhan nuori tuollaisiin juttuihin…”
   Ed onnistui väistämään Harryn sinkoaman tyynyn ja hykerteli tyytyväisenä.
   ”Pervo”, Harry tuhahti Edin huvittavalle ilmeelle.
   ”Miten sinä nyt niin, kävikö se kimppuun?” Ed jatkoi keskustelua Calebista kuin mitään keskeytystä ei olisi ollutkaan.
   ”Melkein. Jätin muuten Nickin sinne vahtimaan, että Caleb seurueineen varmasti alkaa nukkua…” Harry kohautti olkiaan ja Edin hymy hyytyi.
   Niinpä tietysti. Juuri kun hänellä oli ollut niin hauskaa.
   ”Hei, Ed! Mihin sinä -?” Harry ei ennättänyt lopettaa kysymystään, sillä Edward oli jo häipynyt.

Kakkoshuoneessa Nick oli kuin huomaamattaan saanut satusedän viran hoitaakseen.
   ”Kerro siitä kummituskartanosta, jossa sinä pienenä asuit!” James hihkui ja ehdotus sai kannatusta joka suunnasta. Nick huokasi syvään.
   ”Hyvä on sitten, vaikka ei se nyt ihan niin - ”
”Tai sitten sä voit kertoa meille semmoisen toimintatarinan, jossa ammutaan ja ajetaan mopolla ja naisilla on tosi isot hinkit”, Caleb virnuili.
”Caleb, siisti suutasi tai en kerro pian mitään”, Nick saattoi melkein tuntea tuskanhien noruvan alas selkäänsä.  Juuri tällaisia tilanteita hän inhosi. Tuommoisella Calebin kaltaisella keskenkasvuisellakin oli äijämäisempi huumorintaju kuin hänellä.

”Kerro! Kerro! Kerro!” huoneen asukit yhtyivät kuoroon.
Vastalauseita tai selvennöksiä ei näköjään otettu vastaan. Nick huokasi taas ja päätti pitäytyä lapsille sopivassa tarinassa. Lisäksi häntä ärsytti vähän lasten tapa käsittää asiat tahallaan väärin.
Vaikka hänen tätinsä talo olikin ollut kartano maaseudulla, se ei tarkoittanut, että kyseessä oli kummitustalo.
   ”Hyvä on. Talossa oli paljon narisevia ovia ja yksi yläkerran ikkunoista vuoti aina sateella kamalasti. Käytävillä oli muutamia haarniskoja, jotka joskus kaatuivat, kun me leikimme Rickin kanssa hippaa…” Nick ennätti aloittaa, kun hänet jo keskeytettiin. Taas.

   ”Kummitteliko siellä?” Caleb kurkotti niin pitkälle alas yläsängystä, että oli melkein painovoiman lakien vastaista, ettei hän pudonnut.
   ”Caleb, pää tyynyyn, tai tarina päättyy tähän”, Nick väänteli hermostuksissaan sormiaan. Caleb nurisi hetken, mutta hilautui sitten takaisin sänkyynsä.
Lapsetkin tietävät, ettei ole mitään pelottavampaa kuin kesken jäänyt kummitustarina, Nick hymyili sisäisesti ja alkoi jo saada hiukan itseluottamusta. Ehkä hän ei ollut aivan surkea tarinankertoja.
   ”No, ehkä minä voin kertoa”, hän sanoi alkaen melkein nauttia asemastaan kaikkien läsnäolijoiden huomion keskipisteenä.
   ”Oli yksi ovi, joka ei ollut niin kuin muut. Sekin kyllä narisi, mutta eri syystä kuin muut. Se oli ovi… joka aukeni itsestään”, Nick päätti lauseen dramaattiseen kuiskaukseen.
   Pojat tuntuivat pidättävän hengitystään.
”Se ovi oli -”
Huoneen ovi lennähti auki ja osui pamahduksella seinään.
   Nick henkäisi äkillisesti ja luiskahti istumapaikaltaan pesualtaan reunalta lavuaariin. Hana osui ikävästi hänen alaselkäänsä saaden pojan vinkaisemaan.
Caleb huudahti säikähtäneesti ja veti peiton korviin. Muut pojat seurasivat johtajansa esimerkkiä.

   ”Nick? Kaikki hyvin?” Ed astui huoneeseen täysin tietämättömänä sisääntulonsa aiheuttamasta reaktiosta.
   Nick puri hammasta, jottei olisi päästänyt paria valittua sanaa, kipu oli melkein sietämätön. Se ei yhtään vähentänyt hänen harmiaan, että lavuaari oli sangen vetinen. Mikä tarkoitti sitä, että hänen housujensa takamus…
   ”Anteeksi jos keskeytin jotain, meillä on nyt pieni mutta tärkeä isostapaaminen, joten tulin hakemaan Nickin pois…” Ed osoitti sanansa sängyissään vapiseville pojille.

   James kurkisti pelokkaasti peittonsa alta.
   ”Nick, oliko se ovi sellainen kummitusten takia?” poika kysyi tärisevällä äänellä.
   ”Ei. Siinä oli vain tavattoman löysät saranat”, Nick sanoi tukahtuneella äänellä ja saattoi jo tuntea silmiinsä muodostuvat kivunkyyneleet. Silti hän yritti hymyillä rauhoittavasti ja pakottautui jopa naurahtamaan.
   Nick nousi varovasti pois pöydänreunalta, mutta kipu lävisti hänet silti.
Nick yritti kävellä normaalisti Edwardin luo, mutta toinen huomasi silti hänen oudon askelluksensa.
   ”Kaikki kunnossa?” Ed kysyi nyt jo oikeaa huolta äänessään. Hän ei ollut aiemmin edes huomannut Nickin tuskaista ilmettä, mutta nyt hän näki jopa kyyneleet toisen silmissä.
   Nick pudisti pienesti päätään purren edelleen hammasta. Ed oli jo aivan hänen vieressään ja kivusta huolimatta Nick huomasi ajatustensa harhailevan. Hän ei voinut olla panematta merkille Edwardin huolestuneelle mutrulle kaartunutta alahuulta, ja käsivarsia, jotka näyttivät hehkuvan houkuttelevan kalpeina pimeässä… Nick tunsi punastuvansa.
   Ed tunsi kasvojensa kuumenevan, kun hän asetti hetkeäkään miettimättä kätensä Nickin vyötärölle helpottaakseen toisen kävelyä. Nickin käden hakeutuessa epäröiden hänen olkapäälleen Ed saattoi tuntea sydämensykkeensä tihentyvän.

   Edward ei muistanut koska oli viimeksi ollut niin hermona. Hän pelkäsi kätensä vahingossa lipeävän sellaiselle alueelle, jonka koskettaminen viestisi jotain… - äh ketä hän oikeasti luuli huijaavansa?
   Oikeasti Ed olisi halunnut antaa kätensä lipsahtaa, mutta hän ei uskaltanut. Ajatus Nickistä hätkähtämässä kauemmas hänestä inhonsekainen ilme kasvoillaan ei ollut mielikuvista houkuttelevimpia. Ihan sama, mitä Maya väitti.
   
”Hei, jos ei saa nukuttua, niin saadaanko me nukkua samassa sängyssä?” pikkuinen Tom kysyi arasti isosilta viitaten Jamesiin.
   ”Vähänkö homoa”, Caleb pärskähti hiljaisella äänellä.
   ”Saatte, kunhan sitten nukutte myös”, Ed sanoi vilkaisten vielä murhaavasti Calebia.
Pimeässä ennen ovea Nick kohtasi Edwardin katseen ja pani merkille, että toisen pojan naama oli vähintään yhtä punainen kuin hän arveli omansa olevan.
   Edin tuesta huolimatta Nick vavahteli edelleen aina välillä, kipu ei ollut lähtenyt minnekään.
   ”Mikä ’pieni, mutta tärkeä’ kokous?” Nick kysyi oven toisella puolella saadakseen jotain sanottavaa.
   ”Ei mitään erikoista”, Ed sanoi näyttäen aavistuksen syylliseltä. ”Minulla oli tylsää.”
Nick tuhahti ja hikkasi. Ediä alkoi naurattaa.
   ”Hikkasitko sinä juuri äsken?” hän kysyi Nickiltä. He olivat pysähtyneet aulaan. Nick kohautti olkiaan.
   ”Joo, miten niin?” puna kohosi taas hänen kasvoilleen. Miten noloa, hänellä oli varmaan koko universumin omituisimman kuuloinen hikka. Hän hikkasi taas.

Ed yritti pidätellä naurua, hän ihan oikeasti yritti, mutta kolmessa sekunnissa hän oli kumartunut kaksinkerroin ja nauroi nauramistaan. Nick hikkasi aavistuksen ärtyneesti.

* * *

   ”Koska me oikein lähdemme?” Draco puuskahti Danielille retkottaen sängyllään jokainen raaja eri suuntaan. Lyhyempi poika kohautti olkiaan ja väläytti peilille naistenkaatajan hymynsä.
”Sitten kun Sergei ja muut ovat valmiita, kaiketi”, Dan kohotteli kulmiaan peilille yrittäen päättää oliko se viehättävää, vai liian vihjailevaa.
”Vai sitten, kun egosi on niin iso, että ikkuna poksahtaa rikki?” Draco virnisti pirullisesti kohotellen kulmiaan niin kuin vain aito Malfoy osasi.
   ”Sinun pitää opettaa minulle tuo”, Dan vinoili näyttäen hänelle kansainvälistä käsimerkkiä ja heitti sitten Dracoa hammastahnatuubilla.

   ”Valmista”, Sergein huokaisu ja avautuvan oven ääni keskeyttivät lupaavasti alkaneen tavarasodan poikien välillä. Yksi tyyny oli päätynyt lavuaariin, hammastahna Dracon tyynylle ja Sergein hammasharja sängyn alle, mutta muuten kaikki oli paikoillaan. Ainakin melkein.
   ”Nytkö lähdetään?” valo näytti syttyvän Danin silmiin, vaikka hetkeä aiemmin Dracon kärsimättömyys oli ollut hänestä lapsellista.
   ”Hetki, vaihdan vain vaatteet. Tuo lastenkesyttäminen on hikistä puuhaa”, Sergei muljautti silmiään. Tietäisitte itsekin jos joskus tekisitte jotain hyödyllistä. Hän piti kuitenkin ajatuksen omana tietonaan, sillä ei halunnut pilata odottavaa tunnelmaa riidalla, jossa jäisi kuitenkin alakynteen.
   Kyllä hänenkin hetkensä vielä koittaisi.
”Minä menen katsomaan, miten tyttöjen puolella menee, menkää te ykköshuoneeseen kysymään, joko ne ovat valmiita lähtemään”, Sergei ehdotti ja luikahti ovesta samalla kun veti vihreän t-paidan päänsä yli.

Eteisessä Harry pelmahti Sergein rinnalle täsmälleen samoissa aikeissa ja he jatkoivat matkaa yhdessä arvaillen, mikä mahtoi olla tilanne B-moduulissa.

* * *

Tyttöjen puolella lapsien hyssyttely oli jäänyt enimmäkseen Hermionen, Lizin ja Jessican vastuulle, sillä Emilyn naurukohtaus oli pitkäkestoista laatua ja Maya oli hiljaa mielessään todennut, ettei häntä ehkä tarvittu nukuttamishommassa.
   Mitä enemmän kokkeja, sen huonompi soppa, niin kuin sanonta kuului.

   Emily sulki taas silmänsä ja yritti hengittää mahdollisimman syvään ties kuinka monetta kertaa. Naurukohtaus oli kestänyt jo sellaiset puoli tuntia, eikä vieläkään näyttänyt loppumisen merkkejä.
   Hän ei ollut edes saanut vaatteitaan vaihdettua kokonaan, vaan hihhuloi ympäri huonetta puolipukeissa.
”Maya, auta”, Emily tyrskähti melkein epätoivoisesti ja Maya käännähti hänen suuntaansa niin äkkinäisesti, että kolautti päänsä sivusuunnassa yläsängyn reunaan. Tämä ei suinkaan auttanut Emilyn naurukohtaukseen, päinvastoin, tytön kikatus paheni entisestään.
Että mahdoinkin näyttää naurettavalta, Maya ajatteli seuratessaan katseellaan naurunkyyneliä, jotka melkein tippuivat Emilyn silmäkulmista.
   Hänellä ei ollut aavistustakaan, kuinka saada Emilyn hysteerinen nauru lakkaamaan, itse asiassa hänestä tuntui, että se alkoi tarttua häneenkin.
Ovelta kuuluva koputus oli jostain syystä tikahduttavan hauska asia.

”Onko ketään kotona?” Harry huhuili koputtaen ykköshuoneen oveen. Vastausta ei kuulunut.       Sergei painoi pienen harkinnan jälkeen korvansa ovea vasten ja kuuli vaimeaa naurua toiselta puolelta.
”Ehkä voidaan mennä sisään, ei kuulosta siltä, että siellä vaihdetaan vaatteita”, Sergei vitsaili ja Harry huokasi muka pettyneenä. ”No höh, minä kun jo ehdin toivoa.”

   ”Noh, meinaatteko mennä sisään vai ette?” kysyi poikien takaa ääni, jota säesti lattiaa naputtava jalka. Liz oli seissyt jo tovin kuuntelemassa Harryn ja Sergein mietintöjä ja tilanne huvitti häntä suuresti.
   Harry ja Sergei ennättivät hädin tuskin käännähtää Liziin päin ja älähtää yllättyneinä, kun tyttö jo läväytti oven auki ja pukkasi hämmentyneet pojat sisään.
”Tuli vieraita”, Liz ilmoitti ja Emilyn hysteerinen nauru lakkasi kuin seinään. Mayan reaktio oli päinvastainen, Harryn pöllämystynyt naama sai hänet repeämään totaalisesti.
Naurukohtaukset olivat selvästi tarttuvaa laatua.

Liz vilkaisi Emilyä eikä ollut aivan varma, olisiko pitänyt huvittua vai tuumata: ”Hupsista.”
Hän päätti huvittua, eikä edes jättänyt asiaa siihen. Ei ollut Lizin tapaista jättää mitään puolitiehen. Ei ainakaan mitään näin hauskaa.
   ”Emily on ollut täällä vähän levoton muuan välikohtauksen jälkeen, ehkä sinä saat hänet rauhoittumaan”, Liz ehdotti Sergeille, eikä ollut huomaavinaan Emilyn puolipukeista olemusta. Sergei vilkaisi Emilyä ja pojan kasvot vaihtoivat väriä huomattavan punaisiksi.
   Hänen olisi ehkä tarkoitus saada Emily rauhoittumaan, mutta hänessä tyttö aiheutti hieman toisenlaisen reaktion. Levotonta sydämentykytystä ja sitä rataa. Nyt kun hän asiaa ajatteli, tämä oli jo toinen kerta saman päivän aikana, kun hän näki Emilyn vähissä vaatteissa.

   Sergei ei ehtinyt miettiä asiaa sen enempää, kun Liz oli jo harpponut huoneen poikki hipstereissä ja t-paidassa seisoskelevan Emilyn luo ja tuupannut tytön suoraan pojan syliin.
   
   Emily alkoi taas kikattaa painuessaan Sergein rintaa vasten, hän ei tiennyt miten muutenkaan olisi reagoinut. Sydän tykytti nopeaan tahtiin ja hänen kasvonsa olivat epäilemättä punaisemmat kuin koskaan. Ainoastaan hyvin pieni osa hänen aivoistaan muisti tilanteen nolouden, suurin osa Emilyn ajatuksista koski lähinnä sitä, miten mukavalta Sergei tuntui häntä vasten ja kuinka hyvältä poika tuoksui. Emily hautasi kasvonsa pojan t-paitaan, ettei tarvitsisi katsoa tätä silmiin.
Hän pitää minua varmaan ihan sekopäänä, Emily ajatteli.

   Harry seisoi täysin unohdettuna ovensuussa ja rykäisi kiinnittääkseen edes jonkun huomion. Tilanne oli mennyt hieman oudoksi, jos häneltä kysyttiin. Hah, ja juuri Sergei oli hetkeä aiemmin todennut, että huoneessa ei luultavasti ollut vaatteidenvaihto menossa.
   Maya pudisteli päätään ja kohdisti katseensa Harryyn lakattuaan nauramasta. Punainen häivähdys pojan poskilla kiinnitti heti hänen huomionsa ja Maya päätti, että olisi parasta viedä Harry pois puolipukeisen Emilyn lähettyviltä.
   Eihän se häntä toki haitannut - haittasi, haittasi, haittasi – jos Harry katseli Emilyä, mutta Emilylle tilanne saattaisi tuntua vähän nololta. Tai jos Maya Emilyä yhtään tunsi, niin massiivisen nololta.

”Harry, mennään potkimaan C-moduulin väkeen vauhtia”, Maya tarttui pojan käteen ja johdatti tämän ovesta pihalle Lizin seuratessa kannoilla. Harryn käsi tuntui mukavan lämpimältä hänen kädessään.
”Minäkin voisin tulla”, Liz sanoi välinpitämättömän kuuloisesti ja Maya vilkaisi tyttöä huvittuneesti.
Meitä parittajia taitaakin olla kaksi.
He olivat jättäneet Emilyn ja Sergein huoneeseen aivan kaksistaan.


*****************************************************
Kaverini teki kerran Mayat (löi päänsä) ja minä tein sitten Emilyt (nauroin vaikka kuinka kauan putkeen edellämainitulle  :D).
Mutta palautetta koko osan osalta ottaisin mielelläni vastaan.

Otsikko: Vs: Isosten elämää
Kirjoitti: Miisa` - 10.03.2009 18:13:38

iih !
Jatkoa ?
Tosi hyvä.

Otsikko: Vs: Isosten elämää
Kirjoitti: Nelea - 10.03.2009 20:05:33

Mää nyt ilmottaudun lukijaksi :). Tää on tosi kiva, isosilla "vähän" säpinää. Tollaselle leirille määkin haluaisin 8).
Hyvin kirjoitat,  ihan pieni potter-malfoy ottelu olisi kiva ;). Jos vaan mun päivää tollasella haluut piristää. Ja mää pyydän pikkasen enemmän herm/r *polvillaan*.  Nauratti aika monessa kohtaa, (yksi) totaalinen repeäminen tuli, kun huomasin Dracon olevan isonen. Tosi, TOSI outo ajatus (mulle).

Siirryn takavasemmalle odottamaan lisää jatkoa.

Otsikko: Vs: Isosten elämää
Kirjoitti: Violetu - 03.04.2009 23:49:09

A/N: Wow, peräti kaksi kommenttia :o Kiitokset.
En ivaile kustannuksellanne, vaan olen iloinen, että kommentteja tuli yhtään... ;)
Edellisen pitkän odotuksenne hyvittääkseni tarjoan teille nyt - vain vajaa kuukauden odottelun jälkeen - JATKOA!
(ja seuraavaa osaa on sitten varmasti turhaa odottaa näin nopeasti tulevaksi ;) varsinkaan jos kommenttihanat ovat kiinni.) (Tämä ei ole kiristystä, kommentit saattavat oikeasti inspiroida ja lisätä kirjoitushaluja merkittävästi).
Sanokaa myös, jos joku hahmo saa mielestänne merkittävästi vähemmän huomiota kuin toiset (jokaiselle on tulossa hetkensä, mutta silti). Arvostan palautetta kovasti.

En voi olla nauramatta itselleni ja venyttämisen kyvylleni (kiroukselleni?) - isosten piti päätyä rannalle jo... ainakin kaksi osaa sitten? Noh, seuraavassa osassa se tapahtuu aivan varmasti :D. Ja tästäkin osasta tuli taas pidempi kuin oli aikomus. Ja nyt näemme taas Ronia ja Hermioneakin (Mitä, vieläkö hekin ovat koko leirillä?? :D).
Joo, en spoilaa enempää, vaan päästän teidän neljännentoista ( :o) osan kimppuun. (Neljännentoista?? Uskomatonta...)



14. Kiusallisia tilanteita


”Dingdingding! Tämä on lähtömerkki niille, jotka ovat lähdössä nauttimaan parhaista nuoruusvuosistaan öiselle rannalle!” Liz pisti ranttaliksi, kun he saapuivat Mayan ja Harryn kanssa C-moduulin ykköshuoneeseen.
   ”Ja kuinka monta vuotta me meinataan siellä rannalla viettää?” Draco vinoili, mutta hänen silmänsä paljastivat, miten iloinen hän oikeasti oli nähdessään Lizin.
Tyttö virnisti ja näytti Dracolle kieltä. Poika pani merkille kielilävistyksen, eikä voinut estää kasvoilleen kohoavaa ”Vau”-ilmettä.
 
   Maya vilkaisi Ediä, joka istui sänkynsä jalkopäässä juttelemassa omassa sängyssään makoilevan Nickin kanssa. Poikien välillä oli niin selvästi sellaista jännitettä, että Mayaa melkein itketti Edin puolesta, kun tämä ei sitä tajunnut.
   Noh, yksi voitto minulle ja yksi lauluesitys Edin kontolle. Maya tanssi jo sisäistä voitontanssia. Ajatus viimeisen aamun herätyksestä oli hykerryttävän hauska. Kunhan jännite poikien välillä vain etenisi niin pitkälle, että se laskettaisiin hänen voitokseen. Ehkä hänen pitäisi vähän vauhdittaa tilannetta…
   Mayan ajatukset keskeytyivät äkillisesti, kun Danin virnistelevä naama ilmestyi hänen eteensä.
”Katsokaa, awww. Ne pitävät toisiaan käsistä kiinni!” Dan päivitteli kohotellen kulmiaan huvittavan näköisesti.

   Maya tajusi, että hänen kätensä oli edelleen Harryn kädessä ja hänen kasvonsa lehahtivat kauniin ruusunsävyisiksi. Maya oli varma, että Harry irrottaisi otteensa ja selittäisi jotain tyyliin ”Me ollaan ihan vain ystäviä, ihan totta”, mutta mitään selitystä ei kuulunut.
   Maya katsoi Harrya yllättyneenä ja oli salaa (tai ei niin kovin salaa) mielissään siitä, ettei poika ollut irrottanut otettaan. Harry pisti kuitenkin vielä paremmaksi.
   ”Kuka muka haluaisi irrottaa otettaan näin kauniista kädestä?” poika sanoi hymyillen kujeilevasti.
”Yritätkö sinä iskeä minua?” Maya vastasi samalla mitalla ja oli järkyttyvinään.
”Mistä sitä koskaan tietää”, Harry virnisti iskien silmää.

Danin kulmakarvat pomppivat edelleen ja hän seurasi keskustelua kuin pingisottelua puristaen muka jännittyneenä sydänalaansa.
”Tämä menee aivan liian dramaattiseksi…” Dan oli juuri sanomassa, kun Draco tökkäsi sormensa pojan silmien väliin pysäyttäen kulmakarvojen jatkuvan liikkeen.
”Älä kuule yritä tuota, se on minun tavaramerkkini”, Draco pilaili ja kohotti kulmaansa.
”Aargh! Minut on lyöty! Ojentakaamme kulmakarvapokaali Draco Malfoylle, hän on sen ansainnut!” Dan teki kunniaa ojentaen Dracolle käsillään mukamas valtavan raskaan ilmasta koostuvan pokaalin.
”Kiitoksia, tämä on aivan liikaa…” Draco kumarteli jokaiseen ilmansuuntaan. Hän ihmetteli itsekin, miksi lähti mukaan johonkin niin ääliömäiseen, mutta arvatenkin seura teki kaltaisekseen.
Kaikki huoneessa olijat nauroivat ja Maya vilkaisi vaivihkaa Harrya tuntien muljahduksen vatsassaan.

 * * *


   Sergei oli sangen hämmennyksissään, sillä tämä oli ensimmäinen kerta, kun hänen syliinsä oli työnnetty hysteerisesti naurava puolipukeinen tyttö, jota hän vieläpä sattui pitämään viehättävänä.
   ”Öh…” Sergei yritti keksiä jotain fiksunkuuloista sanottavaa johdattaessaan Emilyä lavuaarin vieressä nököttävää tuolia kohti.
Emily hihitti vielä vähän ja kohotti sitten katseensa Sergein ruskeisiin silmiin.
   ”En minä oikeasti ole tämmöinen sekopää”, tyttö sanoi pyyhkien naurunkyynelen silmäkulmastaan Sergein paidanhelmaan.
   ”Kävelevä nenäliina, palveluksessanne 24/7”, Sergei vitsaili ja laittoi kädellään hiukan epävarmasti Emilyn kiharaisia hiuksia tämän korvan taakse. Hänen kätensä vapisi hienoisesti ja kylmät väreet kulkivat pitkin pojan selkää.
   Emily alkoi kikattaa.
   ”Anteeksi, tuo ei tainnut auttaa, jos sinun on tarkoitus lopettaa nauraminen”, Sergei tunsi itsensä idiootiksi. ”Etkä sinä ole minusta sekopää”, hän lisäsi ihan vain jotain sanoakseen.

Emily katsoi häneen yllättyneen näköisenä. Ainakin nauru oli vihdoin loppunut.
”Enkö?”
”Olen nähnyt huomattavasti pahempia tapauksia”, Sergein sävy oli muuttunut synkemmäksi ja hänen silmissään näytti uiskentelevan surumielinen häivähdys.
Emilyn nauru haipui pois, kun hän pani merkille Sergeissä tapahtuneen muutoksen. Pojan tavallisen seesteisestä kuoresta oli paljastunut halkeama, josta tihkui synkkyyttä ja kurkisteli surullinen salaisuus.
   Emilyn teki mieli udella, mutta jotenkin se ei tuntunut hyvältä ajatukselta. Eihän se hänelle oikeastaan kuulunut. Hänestä tuntui kuitenkin jotenkin pahalta nähdä Sergei niin synkkänä ja mietteliäänä, joten hän päätti piristää poikaa.
   ”Liz oli oikeassa, sait minut rauhoittumaan tosi nopeasti”, Emily hymyili pojalle ja nojasi otsaansa tämän selkään. ”Kiitos.”
”Enhän minä tehnyt mitään”, Sergei vastusteli, mutta antoi kasvojensa sitten sulaa hellään hymyyn. Kiitos Emilyn, hän oli päässyt menneisyyttään koskevilta ajatuksilta pakoon, takaisin nykyhetkeen.
   ”Kiitos sinulle”, Sergein hymy tuntui muuttavan Emilyn sisukset lämpimäksi, pehmeäksi massaksi.
”Mistä hyvästä?” Emily kysyi hieman hämmentyneenä.

   ”Ehkä kerron joskus…” Sergei hymyili suunnatessaan askelensa ovea kohti. Hänen teki mieli jäädä, mutta hän päätti olla herrasmies ja antaa Emilyn pukeutua rauhassa.
   ”Odotan sinua pihalla, kai olet tulossa rannalle?” Sergei pisti vielä päänsä ovesta sisään ja Emily nyökkäsi.
Öistä rantaa hän ei jättäisi väliin mistään hinnasta. Ei varsinkaan, jos Sergeikin olisi siellä.


* * *

   Jessica sulki neloshuoneen oven takanaan ja huokaisi helpotuksesta. Hänestä tuntui, että huoneessa oli puolen tunnin sijasta kulunut puoli yötä. Koko ajan, kun hänen olisi pitänyt keskittyä lasten mahakipuihin, päänsärkyihin ja ”Mä en saa unta”, jurnutukseen, oli hänen mielessään siinnellyt öinen ranta ja Danielin ihana hymy.
   Nyt kun hän oli viimein saanut tehtävänsä päätökseen, oli kello jo vaikka mitä. Hänellä ei ollut paljoakaan aikaa vaatteidenvaihtoon ja kaikkeen, mitä nyt pitikään tehdä.
   Heidän huoneessaan häntä vastaan tuli innostuneelta vaikuttava Emily, jolla oli yllään vaaleanpunainen t-paita ja polvien alapuolelle yltävät pussittavat siniset caprit.
   ”Sergei odottaa minua ulkona, me mennään porukalla rannalle, tule sinäkin”, Emily pulputti nopeasti ja Jess virnisti.
”Ehkä tulenkin”, hän lupasi ja päästi sitten Emilyn jatkamaan matkaansa, kiire hehkui tytöstä melkein kuin radioaktiivinen säteily. 

Ennen kuin Jess ennätti sulkea ykköshuoneen ovea, tuli Hermione ulos kakkoshuoneesta näyttäen siltä, että nukahtaisi pystyyn minä hetkenä hyvänsä.
   ”Oliko paha?” Jess tiedusteli myötätuntoisesti, kun Hermione lähestulkoon kaatui sänkyynsä.
”No, ei se olisi ollut niin kauheaa, jollen olisi joutunut äkkiä kauhean päänsäryn uhriksi”, Hermione puhui lepuuttaen kättä silmiensä päällä.
   Jess kuunteli yrittäen samalla valita sopivia vaatteita yöhön. Toisaalta liian viileä vaatetus saattaisi kannattaa, koska silloin Danilla olisi hyvä syy lainata hänelle omaa paitaansa tai kietoa käsivarsi hänen olkapäilleen.
   Tovin pähkäiltyään Jess päätyi kuitenkin laittamaan t-paitamekkonsa päälle ohuen hupparin, koska pohjimmiltaan hän oli liian käytännöllinen laittaakseen tahallaan liian vähäisen määrän vaatteita. 
   Kun hän kysyi Hermionelta lähtisikö tämäkin rannalle, oli vastaus kieltävä.
Pieni, itsekäs osa Jessistä ajatteli, että oli hyvä, että joku jäi vahtimaan lapsia, mutta muuten hän oli pahoillaan Hermionen puolesta.
   

* * *

Moduulien pihalla kävi kuhina, kun Jess vihdoin astui ovesta ulos. Yöilma oli yhtä leppeää kuin edellisenäkin yönä ja hiekkalaatikon yllä sijaitsevaan kiipeilytelineeseen kerääntynyt sekalainen seurakunta sai Jessin hymyilemään.
   Ed yritti taivutella Nickiä roikkumaan jaloillaan tangosta, josta hän itse parhaillaan roikkui ja Daniel seurasi näytöstä huvittuneen näköisenä.
   Tämä oli ennen kuin poika huomasi Jessin ja huvittunut hymy vaihtui sellaiseksi, joka sai Jessin toivomaan, että hänellä olisi jotain mihin tukeutua. Tuollaisen hymyn täytyy olla lailla kielletty, Jess ajatteli yrittäessään pysyä pystyssä makaronijaloillaan.
   Hän nosti ujosti hymyillen kätensä tervehdykseen ja Dan vilkutti takaisin.
Ed irrotti molemmat kätensä tangosta ja vilkutti yli-innokkaasti lähestyvälle Jessicalle. Nickin ilme vaihtui nopeasti huolestuneeksi ja tilannetta tarkkaileva Maya yritti olla näyttämättä liian tyytyväiseltä.

   Suloista, Nick pelkää, että Ed putoaa, Maya huomasi melkein sanovansa Harrylle, mutta sai hillittyä itsensä viime hetkellä. Salaisuus oli hänen ja Edin välinen, eikä sitä ollut lupa levitellä. Mutta kun se oli niin kauhean vaikeaa. Sitä paitsi Maya oli varma, ettei Edin ja Nickin välinen kemia enää kauaa olisi salaisuus. Itse asiassa häntä hämmästytti, ettei kumpikaan pojista (varsinkaan Ed) ollut vielä menettänyt itsehillintäänsä ja purskauttanut tunteitaan ihmisten ilmoille. Siis esimerkiksi suutelemalla Nickiä tai jotain vastaavaa. Aww.

   Ron istui pöydällä ja yritti niellä pettymyksensä. Hän toivoi etteivät kaikki nähneet miten häntä harmitti, ettei Hermione ollut vielä tullut, tuskin tulisikaan.
   Poika vilkaisi Jessicaa toiveikkaasti, kun tämä tuli häntä kohti ja oli selvästi aikeissa sanoa jotakin. Niin Jess sanoikin, mutta ei mitään, mikä olisi saanut Ronin mielialaa kohoamaan mitenkään merkittävästi.
   Itse asiassa tieto Hermionen päänsärystä sai Ronin huolestumaan siinä määrin, että hän päätti jättää öisen rannan väliin. Ei hän kuitenkaan voisi nauttia siitä kunnolla ilman toista parhaista ystävistään. Ja Harrylla tuntui olevan kädet täynnä Mayan kanssa, joten Ron päätti suosiolla jättäytyä joukosta.
   
   ”Hermione varmaan tuntisi olonsa paremmaksi, jos hänellä olisi seuraa”, Jess vihjasi huomattuaan Ronin muuttuneen ilmeen. Poika nyökkäsi hajamielisesti. Itse asiassa ajatus oli loistava. Kaikkien muiden ollessa rannalla hän saisi viettää aikaa Hermionen kanssa kahdestaan niin paljon kuin halusi.
   ”Taidan mennä katsomaan miten Hermione voi”, Ron ilmoitti kaikille muille, jotka tekivät jo lähtöä metsän läpi rannalle. Metsäpolulla oli pienempi riski jäädä kiinni.

”Okei, älä tee mitään, mitä minä en tekisi!” Ed heitti Ronin loittonevalle selälle ja sai vastauksekseen punehtuneen niskan ja suorana seisovan keskisormen.
”Toiset eivät sitten ollenkaan tajua minun vitsejäni”, Ed muljautti silmiään marttyyrimaisesti ja sai Emilyltä kyynärpäästä kylkeen.
”Sinä oletkin varsinainen herra tahdikkuus”, tyttö virnisti ja näytti Edwardille kieltään. Ed tuhahti ja jätti Emilyn kommentin huomiotta.
   Okei, hänen vitsinsä eivät ehkä aina olleet tahdikkaita, mutta eikö ollut pääasia, että ne olivat hauskoja?
   ”Nick, sano nyt tuolle, että minä olen tahdikas. Ja minun vitsini ovat hyviä, eivätkö olekin?” Ed lepuutti päätään Nickin olkapäällä hänen käsiensä roikkuessa pojan rinnalla. Nick tunsi korviensa punehtuvan ja rukoili, ettei puna leviäisi kasvoille. Turhaan.
   Edin vartalo aivan hänen selässään kiinni aiheutti hänessä kuumotusta joka puolella ja samaan aikaan olisi pitänyt voida vastata järkevästi toisen kyseenalaiseen kysymykseen. Sula mahdottomuus.
Nick nielaisi vaivalloisesti ja yritti olla haistamatta Edin hiuksista leijuvaa pähkinäntuoksua.
”Sinä olet pervo”, hän inahti niin hiljaa, että jopa Edillä oli vaikeuksia saada sanoista selvää.

”Mitä?” Ed kysyi tuoden kasvonsa vielä lähemmäs Nickin kasvoja. Heidän poskensa koskettivat toisiaan ja Nick yritti olla haistamatta Edin ominaistuoksua. Samaan aikaan hän olisi kuitenkin halunnut vetää keuhkonsa täyteen toisen tuoksua.
   ”Sinun huumorisi on vähän pervoa”, Nick sai sanotuksi hiukan kuuluvammin ja kaikki isoset remahtivat nauruun.
   ”Vuoden aliarviointi”, Liz hekotti ottaen Dracosta tukea, ettei olisi kaatunut.
”Hmpf”, Ed tuhahti Lizin kommentille ja kiinnitti sitten huomionsa taas Nickiin, jota olisi voinut verrata ruusuun, niin punainen tämä oli kasvoiltaan.
   ”Haittaako minun kaksimielinen huumorini sinua?” Ed kysyi ilme vakavana ja Nick pudisti nopeasti päätään. Ei Edin kaksimielinen huumorintaju häntä haitannut, se vain sai hänet toisinaan kiusaantuneeksi ja punastelemaan sitäkin useammin.

”Vastakohdathan täydentävät toisiaan”, Maya katsoi asiakseen heittää väliin ja iski Edille mahdollisimman näkyvästi silmää. Nyt oli Edwardin vuoro punastua.
   ”Mitä sinä oikein teet?” pojan katse selvästi tivasi, mutta Maya jätti sen kokonaan huomiotta.
Nyt sai Ed hiukan kiehua omassa liemessään, josta oli hyvää vauhtia tulossa varsinainen lemmenliemi.
Josko jo tänä iltana varmistuisi, ettei Mayan tarvitsisi laulaa lapsille herätystä viimeisenä aamuna. Toivossa oli hyvä elää.

Dan piti seurueessa perää ja mietti kuumeisesti, miten saisi kiinnitettyä Jessican huomion muiden huomaamatta, ja miten he sitten voisivat luikahtaa omille teilleen. Hän oli ollut tosissaan yökävelypyyntönsä kanssa, vaikka Jess olikin ehkä luullut sitä pelkäksi puheeksi.
   Välillä Danielia ärsytti oma maineensa pelimiehenä. Tosin hän ei voinut syyttää maineesta ketään muuta kuin itseään. Danilla oli sellainen aavistus, että Jess oli monessa suhteessa täysin hänen vastakohtansa, mutta se ei saanut hänen kiinnostustaan haipumaan pätkääkään, itse asiassa päinvastoin.
   Jess oli kiehtova osittain juuri siksi, että oli niin erilainen.
Dan vilkaisi syrjäkarein edessään kävelevää tyttöä ja kohtasi ruskeiden silmien katseen ja pienen hymyn. Hänen sydämensä hypähti yllättäen hänet täydellisesti. Huh. Tämä oli ilmeisesti vakavaa. Ainakin vakavampaa kuin hän oli luullut.

   Ennen kuin Dan ennätti pohtia huolestuttavaa havaintoa sen tarkemmin, hänen mietteensä keskeytyivät äkillisesti. Jess oli kompastunut ilmeisesti jonkinmoiseen juureen ja istui nyt maassa pidellen nilkkaansa tuskainen ilme kasvoillaan.
   Dan oli ensimmäisenä tytön vierellä ja hetkessä kaikki muutkin olivat kerääntyneet Jessin ympärille.
”Mitä tapahtui?” Ed ihmetteli porukan etunenässä. Jess kumartui niin, etteivät hänen kasvonsa näkyneet ja pudisti päätään. Dan sai nopeasti tytön ajatuksesta kiinni.
   ”Minä voin huolehtia Jessicasta, menkää te vain edeltä rannalle, kyllä me selvitään. Me tullaan sitten perästä päin”, Dan huitoi kädellään, jotta muut jatkaisivat matkaansa.
”Okei, jos olet ihan varma”, Sergei kohautti olkiaan hiukan avuttoman näköisenä ja kääntyi jatkaakseen muiden mukana rantaa kohti. Emily kääntyi selin muihin ja vilkutti Danille ja Jessicalle, joka yritti kovasti olla hymyilemättä.

   Heti kun muut olivat kuulomatkan päässä, Jess kohotti katseensa Daniin ja hymyili kuin salaliittolainen.
”Onnistui”, tyttö naurahti, ”Nyt voidaan lähteä sinne minne ajatukset vievät ja kauemmaskin, ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä.”
”Tosiaan”, Dan räpytteli muutaman kerran hämmentyneenä silmiään. Jess oli onnistunut yllättämään tempauksellaan hänetkin ja se lisäsi hänen kasvavaa ihailuaan tyttöä kohtaan – ja uteliaisuuttaan myös.
Dan auttoi ritarillisesti Jessican ylös polulta ja hymyili tytölle.
”En olisi uskonut tuota sinusta. Vaikutat jotenkin niin… viattomalta?” Dan sai palkakseen pehmeän tölväisyn kylkeensä.
”Vai viattomalta? Kiitti vaan, mutta sinulla on vielä paljon asioita, joita et tiedä minusta”, Jessica hymähti yrittäen hillitä kasvoilleen kohoavaa punastusta. Dan oli oikeassa, hän oli kokonaisuudessaan melkoisen viaton, mutta pojan ei tarvinnut saada vahvistusta ajatuksilleen. Jess osasi halutessaan olla ovela ja jopa manipuloiva, mutta hän ei liioin pitänyt siitä puolesta itsessään ja käyttikin niitä ominaisuuksiaan vain harvoin.
”Minne lähdetään?” Jess kysyi antaakseen Danille muuta ajateltavaa. Poika katseli hetken mietteliäästi ympärilleen ja äkkäsi sitten oikealle päin johtavan polun ja osoitti sinne.
”Miten olisi tuonne?”
”Seuraan sinua”, Jess nojautui uskalluksenpuuskassaan Danielin selkää vasten.
”Kävele mieluummin minun vieressäni”, Danielin hymy oli viedä tytöltä jalat alta.
”Okei”, Jess myöntyi.


* * *

   Ron seisoskeli B-moduulin ykköshuoneen edessä hermostuneesti jalkojaan siirrellen. Koputtaa vai eikö koputtaa? Mennäkö sisään vai kääntyäkö kannoillaan? Ollako vai eikö olla, siinäpä vasta kysymys. Hermione oli oven takana, siinä oli yksi syy mennä sisään. Siinä oli myös yksi syy kääntyä kannoillaan ja paeta.
   Ole mies ja mene sisään, Ron käski itseään. Mutta kun… jostakin pieni ääni yritti vastustaa. Ron oli saanut pelkuruudesta tarpeekseen ja niinpä hän koputti. Kun vastausta ei hetkeen kuulunut, hän koputti uudestaan.

”Jos on maha kipeä, niin juotte vettä. Jos ette saa unta, niin makaatte hiljaa ja laskette lampaita. Jos ette tykkää lampaista, niin laskette jotain muuta. Jos on paha olo, niin menette vessaan. Kuinka vaikeaa se nukkuminen VOI OLLA?!”
Rähinän jälkeen kuului painokkaita askelia, jotka tulivat selvästi ovea kohti. Ron toivoi, että olisi sittenkin juossut karkuun.
Hermionen pää ilmaantui oviaukkoon ja tytön silmät laajenivat, kun hän huomasi, että oven takana olikin Ron, eivätkä esimerkiksi Miranda ja kumppanit.
Tytön kasvoille kohosi kirkas nolostuksen puna ja hän siirtyi sivuun viitaten Ronin sisään ennen kuin poika ehti sanoa mitään.

”Nukkuminen on kyllä aika vaikeaa…” Ron yritti keventää tunnelmaa ja Hermione tuhahti hyväntahtoisesti.
”Tietäisitpä vain, millaista tämä on näiden kanssa täällä ja sitten vielä – ” jyskyttävä päänsärky voimistui ja Hermione älähti haudaten sitten kasvot käsiinsä.
Ron katsoi hetken tyttöä neuvottomana ajatukset laukaten kuin puhpallura juoksupyörässä. Hermionen päänsärky mahtoi olla voimakasta laatua, jos tämä ei edes ollut lukenut, kun Ron oli koputtanut. Missään ei näkynyt avointa kirjaa.
   Ron mietti kuumeisesti miten voisi helpottaa Hermionen oloa ja sitten äkkiä hän keksi sen. Ajatus oli ehkä hieman kaukaa haettu, mutta toimisi varmasti.

”Hermione?” Ron ei uskaltanut katsoa tyttöön vaan tarkasteli lattiaa muka kiinnostuneena.
”Hmm?” Hermione vilkaisi poikaa sormiensa lomasta.
”Luotatko minuun?”
Tällä kertaa Hermione katsoi Ronia kunnolla ja hymyili pienesti.
”Totta kai minä luotan sinuun.”
Ronin vatsassa muljahti.
”Okei. Mikä on sinun sänkysi?” Ron tiesi kuulostavansa epäilyttävältä ja nolostus punasi hänen korvansa, vaikkei pojalla ollutkaan epämääräisiä aikomuksia. Oikeasti.

   Mitähän hänellä oikein on mielessään? Hermione ajatteli ja osoitti sitten oman sänkynsä Ronille. Sen verran utelias hän kuitenkin oli, että tämä piti katsoa loppuun asti. Ehkä Ron aikoi –, Hermione ei antanut itselleen lupaa ajatella ajatusta loppuun saakka.
   Ron istahti hänen sängylleen ja kehotti sitten Hermionea istumaan viereensä ja sulkemaan silmät. Hermione totteli ilman sen suurempia vastalauseita ja Ron nielaisi.
Vieläkö hän varmasti osasi? Hän ei ollut aivan varma taidoistaan, mutta nyt ei voinut enää perääntyä.

Ron veti syvään henkeä ja tarttui sitten hellästi Hermionen olkapäähän ohjaten tyttöä niin, että tämä oli pian selällään jonkinnäköisessä puolittaisessa makuuasennossa, pää Ronin sylissä.
   ”Rentoudu ja laita silmät kiinni…” Ron sanoi jännittyneellä äänellä, Hermionen ruskeiden silmien tiivis tuijotus nimittäin saattoi hänen ajatuksensa vaarallisille harhapoluille. Hermione tuijotti häntä vielä hetken ennen kuin sulki silmänsä ja huokasi syvään. Rauhallisesta käytöksestä huolimatta tytön sydämensyke ei todellakaan ollut hitaimmasta päästä.
   Ron vei kätensä hitaasti Hermionen ohimoille ja kampasi kiharaiset hiukset sormillaan tytön korvien taakse saadakseen käsilleen tarvittavan työskentelytilan.
Hän silitti Hermionen pehmeitä hiuksia aavistuksen pidempään kuin olisi välttämättä ollut tarpeen, keräsi rohkeutta aloittaakseen.
Hitaasti hän painoi sormet Hermionen ohimoille ja alkoi hieroa.

   Hieronnan kestettyä hetken aikaa Hermione avasi silmänsä ja katsoi Ronin keskittyneisiin kasvoihin. Hän ei voinut sille mitään, että häntä alkoi hihityttää.
”Mikä nyt on niin hauskaa?” Ron rypisti otsaansa hiukan hämmentyneenä Hermionen erikoisesta käytöksestä. Hermione, hihittelemässä?
”Äh, minä vain kuvittelin, että…” Hermione aloitti, mutta tulikin sitten katumapäälle, ”Äh, unohda.”
”Mitä sinä kuvittelit?” Ron kysyi kumartuen lähemmäs Hermionen kasvoja. Hän kuuli omat sydämenlyöntinsä korvissaan. Hermionen huulet olivat niin lähellä, että hän voisi melkein…
Hermione oli juuri aikeissa vastata, kun ovelta kuului vaativa koputus.
”Hemmetti”, Hermione sihahti ja pomppasi sängyltä seisoma-asentoon sysäten Ronin makuuasentoon sängylleen.
”Ja peitto päälle!” tyttö kuiskasi käskevästi ennen kuin huikkasi ovelle ”Tulossa ollaan!”
Ron teki työtä käskettyä ja hengitti syvään ennen kuin sukelsi peiton alle, joka tuoksui Hermionelta. Lakana ja tyynyliinakin tuoksuivat Hermionelta ja Ronia huolestutti se, että häntä huolestutti joku aivan muu asia kuin kiinnijääminen.


***************************************************
Ja vieläkin jaksan muistuttaa siitä palautteesta. Yksikin kommentti voi pelastaa ficcarin päivän! (kunhan siinä on enemmän sanoja kuin se yksi ainainen "jatkoa!" ;))
No niin, nyt tämä nalkutus vei sinulta kaikki kommentointihalut. Anteeksi.

Otsikko: Vs: Isosten elämää
Kirjoitti: Nelea - 04.04.2009 11:32:07

Katsos mä uskalsin kommentoida :D

Kiitos ihanasta luvusta, Ron ja Hermionea saatiin myös. Pari kaksimielistä ajatusta tuli kyllä mieleen kun Ron kysyi Hermionen sänkyä  ::).
Mää pyydän vieläkin sitä pientä (tai ei niin pientä) tappelua Harrylle ja Dracolle. Vaikka polvillani jos niin haluat.

En pyydä jatkoa vaan että kirjoitathan lissä tähän :)

Otsikko: Vs: Isosten elämää
Kirjoitti: Renttu - 04.04.2009 17:03:37

Eipä tuo mitään kommentointihaluja vienyt, enemmänkin ärsyynnyin itselleni, etten muistanut/jaksanut aiemmin kommentoida. Anteeksi siitä...

Mutta joo. Pidin tosta Hermione/Ron kohtauksesta lopussa, vaikken yleensä välitäkään parituksesta kamalasti. Uskaliasta Ronilta :)

Ed/Nickiä ei voi ikinä toivoa tarpeeks, ne nyt on vaan niin nam pari <3 :)

Se vaan vähän häiritsee tässä että niillä kaikilla parittuvilla ihmisillä tuntuu menevän niin hyvin. Tai siis tottakai se on tommosta söpöä ja tutustumista ja semmosta, mutta että se et kukaan ei juurikaan töppäile tai vaikka möläyttele mitään, on musta vähän outoo. En usko olevani planeetan ainoa ihminen joka sössii tälläsissä ihmissuhteissa vähän väliä. :D Tai sit emmä tiä voi olla että jotain tommosta on jo tässä tarinassa tapahtunutkin mutta oon vaan jo unohtanu mokoman. :D

Eniveis, kiitoksia tästä, ihana piristys mun harmaaseen elokuvien ja elämättömyyden täyttämään lauantaihin. :)

~renttu

Otsikko: Vs: Isosten elämää
Kirjoitti: Violetu - 04.04.2009 18:22:23

Ooooo... suurkiitokset kommenteista.
Tunnen jo, kuinka inspis virtaa suoniini...
Harry/Draco-nahistelun pyyntö on pantu korvan taakse, mutta en halua kertoa koska sitä tulee.
Hyvä pointti tuo mokaamisien puuttuminen, möläyttäminen on tullut pariin otteeseen mieleeni, mutta minä nyt vaan satun tykkäämään tämmöisestä ongelmattomasta söpöilystä, pientä kivikkoisuutta voisi kuitenkin aina harkita johonkin tulevaan osaan... Se on vaan se, että olen tykästynyt näihin hahmoihin niin paljon (jokaiseen omalla tavallaan), että minusta olisi ikävää heittää kapuloita rattaisiin. (LOISTOIDEA!!! Iski ihan yhtäkkiä ) :o

Joo, en tässä kertoile enempää, vaan kiitän kommenteista, kun ne ovat vielä tuoksuvan tuoreita!

~Violet

Otsikko: Vs: Isosten elämää
Kirjoitti: Meldis - 04.04.2009 18:34:29

Anteeksi, anteeksi, anteeksi, anteeksi! Olen niiiiin pahoillani! Minun on ollut tarkoitus kommentoida tähän, mutta aikaa ei vain ole ollut. Syy ei ollut se, että osat olisivat olleet niin tylsiä tai jotain, etten olisi halunnut kommata, mutta...lukio vie mennessään.  :) Mutta korjataanpa tilanne.

Aah, edellisen osan lukemisesta on niin kauan, että en muistanut oikein mitä sinä tapahtuikaan. Piti virkistää muistia...

Lainaus

”Sinun olisi pitänyt nähdä Calebin show… minun teki oikeasti mieli köyttää se paksupää sänkyynsä kiinni.”

Teippiää...
Nickin kummitustarina olisi ollut kiva kuulla loppuun saakka, ilman keskeytyksiä. Millaistahan olisi lukea lapsille iltasatu? Onkooo kokemuksia? :) Edin kokous oli kiva. Minulle mieleinen.

Nuo naurukohtaukset ovat tuttuja itsellekin, mutta...noh ehkä ne toimivat paremmin elävässä elämässä. Tai telkkarissa.
Jospa uudesta osasta tulisi järkevämpää tekstiä.
Edin olisi pitänyt pudota. Se olisi ollut kivaa. Myönnän, olen sadisti. Kulmakarvapokaali.  :D Edin tahdikkaat vitsit kunniaan, kuten myös Nickin arvostelu niistä. Miten niin stalkkaan näitä hahmoja?
Ron ja Hermione ovat joo ihan söpöjä, mutta näistä ei-oikeista-tylypahkalaisita on mukavampi lukea, joskaan en käske sinua lopettamaan heistä kirjoittamisen.

Ei tule järkevämpää, AU odottaa ja sää masentaa. Ja lapset ilahduttaa. Vauvat on kivoja, Varsinkin, kun ne ei synny aprillipäivänä. Potkin sinua sääriin ja muualle, että saadaan rantatoiminta vauhtiin. Olinkin jo ehtinyt odotella sitä. Lupaan kommentoida heti ensimmäisenä ensi kerralla. Tai ainakin yritän. Jos lupaan, että kommentoin. Jossain vaiheessa. Plääh, jatkoa kiitostaah.

Otsikko: Vs: Isosten elämää
Kirjoitti: Emíly - 10.04.2009 18:15:58

Täällä on yksi laiskuri, joka nyt kuitenkin ilmoittaa, että lukee ja seurailee tätä topicia edelleen :3

Sinulle pitäisi oikeasti nostaa hattua ja antaa paljon suklaata, koska tämä on niin ihana ja pitkä ja jatkuu vieläkin. *ojentaa suklaata*

Joskus, en edes halua tietää kuinka kauan sitten, kyselit R-tason kohtauksesta jonkun hahmon kanssa... Emily on, yllättävää kyllä x'D, minun hahmoni ja hänelle saat tehdä ihan mitä vaan. ^^

~Em

Otsikko: Vs: Isosten elämää
Kirjoitti: Violetu - 03.04.2010 02:07:22

Kiitän kommenteista ja (minua saa ampua päähän) pahoittelen jatkon totaalista, hirmuisen kauheaa viivästymistä, jolle minulla ei ole edes esittää loistavaa tekosyytä, saati oikeasti hyvää syytä...

Jopa paras kaveri sanoi, että olen kirjoittamisen suhteen romanttisissa jutuissa kauhea kiusaaja, ja pakko myöntää, että oma kiusaajuuteni(?) kiusaa jopa itseäni.   Ehkä opin parantamaan tapani? (En minä aina edes tee sitä tahallani).
Ainakin nyt, kun on kantapään kautta oppinut, että joskus tilanne menee ohi, eikä toimimiseen ole enää mahdollisuutta, jos odottaa vahingossa tarkoituksettomasti liian pitkään... :(
Mutta, Lappi on jälleen kerran näyttänyt voimansa ja olen hemmetin ylpeä itsestäni, että pystyin kirjoittamaan yhtikäs mitään romanttista muistuttavaa vallitsevissa olosuhteissa! (tällä viittaan lähinnä viimeiseen kohtaukseen ja sen kirjoitusajankohtaan).
Ja kun isosilla niin kauan kesti vihdoin päästä rannalle, niin he myös viipyvät siellä...
Osa numero viisitoista tulee tässä ;)



15. Öisellä rannalla
 

Kun auringonlaskun jämäsäteiden kyllästämä meri vihdoin tuli näkyviin, Emily pinkaisi juoksuun. Melkein kaikki kirmasivat hänen rinnallaan iloisina ja huolettomina kuin pienet lapset.

   Yöllä näköjään kaikkien toinen puoli pääsee näkyviin, Edward tuli ajatelleeksi ja virnisti. Nick oli ainoa, joka oli jäänyt jälkeen ja se hiukan himmensi Edin iloa. Hän harkitsi hetken ja päätti pysähtyä odottamaan. Hän saisi tilaisuuden juosta kilpaa leirin aikana vielä monta kertaa.
   ”Minne sinä jäit?” Ed kysyi kevyesti, kun Nick pian tuli hänen kohdalleen.
”Ei minua olisi tarvinnut odottaa…” Nick pyöritteli kenkäänsä hiekassa miettien sanoisiko syyn haluttomuudelleen juosta. Jotenkin hän saattoi kuvitella Edin ilmeen, kun hän kertoisi alaselkänsä olevan arka, koska hän löi sen kakkoshuoneessa hanaan. Edin kaksimielisyys on ilmeisesti tarttuvaa laatua, Nick ajatteli ja yritti olla punastumatta. Häntä alkoi pikkuhiljaa jo kyllästyttää koko touhu. Punastelu siis. Ja lisää oli luvassa pikemmin kuin Nick arvasikaan.

   ”Ei sinua nyt yksinkään voi jättää, ties mitä petoja tuolla metsässä vaanii”, Ed huiskaisi suurieleisesti kädellään ja paljasti hampaansa susimaiseen irvistykseen.
”Grrau.”
Edin ”tassu” hipaisi Nickin olkapäätä ja yrityksistään huolimatta Nick ei voinut olla nauramatta. Edin mielikuvitus oli… noh… aivan omanlaisensa, se ainakin oli varmaa.
”Lupaatko, ettet pure, jos rapsutan?” Nick lähti leikkiin mukaan ja ojensi kättään rapsuttaakseen Edwardia
 korvan takaa. Ed kallisti päätään koiramaisesti tehdäkseen Nickille rapsuttamisen helpommaksi.
Kun Nickin sormet osuivat Edin hiuksiin, poika heräsi tajuamaan mitä oli tekemässä.
Liian myöhäistä perääntyä, Nick ajatteli, eikä hän olisi edes halunnut perääntyä. Ei vaikka Edin kasvojen koskettaminen sai hänet taas punastumaan. Nick päästi kerrankin irti, antautui tunteen vietäväksi. Hetkeksi.

   Ed tunsi Nickin kämmenen pehmeänä poskellaan ja kevyt kosketus hiuksissa sai hänet unohtamaan kokonaan, miten tilanteeseen oli edes päädytty. Hän halusi vain tuntea kaiken, hän halusi tuntea Nickin käden poskellaan, tuntea toisen hengityksen kutittelemassa kasvojaan.
   Aika tuntui seisahtuvan. Nickistä tuntui, että hän kuunteli juuri kahta maailman ihanimmista äänistä. Maailmassa oli sillä hetkellä vain meren kohina ja Edin katkonainen hengitys ja ne kaksi yhdessä muodostivat kauneimman sinfonian koskaan. Nick antoi kätensä hitaasti valahtaa Edin olkapäälle ja siitä pojan käsivartta pitkin takaisin hänen omalle kyljelleen.

Yllättäen Edin silmät avautuivat ja niiden katse sai Nickin hätkähtämään. Hän ei koskaan muistanut, että häneen olisi kohdistettu niin intensiivistä katsetta, saati sitten, että katse olisi vaikuttanut häneen niin voimakkaasti. Edin katse oli hehkuva. Hitonmoinen makuukamarikatse.
   
   Ed tunsi jännittyneen järistyksen vatsassaan ja jotenkin – hän ei osannut selittää sitä järjellä – hän astui lähemmäs Nickiä hermoilematta enää yhtään. Sen täytyi olla jotakin alkukantaista. Sisäinen tuli oli päässyt irti.
   Ja heti kun Edin aivot olivat ajatelleet ajatuksen valmiiksi ja hän tunsi olonsa varmaksi ja sulavaksi – Edward kompastui jalkoihinsa. Santa vain pöllähti, kun Ed kaatui vieden Nickin puolivahingossa mukanaan hiekkaan.

   Nick älähti yllättyneenä, kun Edin vartalo painui hänen omaansa vasten painaen hänet visusti hiekkaan. Tähän hän ei ollut osannut varautua, muuten hän olisi ottanut Edin vastaan. Tilanne olisi itse asiassa ollut sangen koominen, ellei se olisi ollut niin… tukala.
   Nick yritti kovasti olla ajattelematta kaikkia tuntemuksia, jotka hänen lävitseen sillä hetkellä virtasivat. Olisihan tavattoman kiusallista, jos – juuri sillä hetkellä Ed onneksi avasi suunsa keskeyttäen Nickin ajatuksen.

”Hups”, Edward vältteli katsomasta Nickin vihreisiin silmiin, tilanne oli jotenkin niin uskomattoman nolo. Ed saattoi tuntea kasvojensa hohkaavan lämpöä kuin ylikuumennut taikasauva.
Voi hitto, huono vertaus. Ehdottomasti huono. Miksi ihmeessä hänen piti ajatella sauvoja juuri tällaisella hetkellä? Eikä hän yleensä edes nolostunut tällä tavalla. Ed rypisti kulmiaan.
”Ei kai sinuun sattunut?” Ed vilkaisi toista poikaa ja rykäisi yrittäen saada epämääräisesti käheytynyttä ääntään takaisin ruotuun. Hitto, miksi hänen pitikin vilkaista Nickiä? Pojan kullanruskeat hiukset olivat levinneet hiekalle ja Nickin kasvoilla oli aavistuksen hämmentynyt ilme, poskilla hento puna. Edward nielaisi. Hitto, miten hänen teki mieli suudella Nickiä, painaa hiekkaan, ettei toinen pääsisi pakenemaan ja – 
”Allani taitaa olla jotain kovaa”, Nick sanoi jotenkin kuristuneen kuuloisesti. Edin suu kuivui. Hän pitäisi suunsa kiinni, kiinni, kiinni, eikä päästäisi ilmoille ainuttakaan niistä tuhannesta heitosta, jotka hänen mieleensä juolahtivat. Listan kärjessä olivat ”olisipa minunkin” ja ”niin myös päälläsi, jos en kohta nouse tästä”.
Ed sai kuin saikin hillittyä itsensä ja nousi vaivalloisesti ja sitäkin haluttomammin ylös Nickin päältä ojentaen kätensä. Nick tarttui siihen epäröimättä hetkeäkään. Jotenkin hänelle oli tullut vilu Edin noustua ja hän halusi tuntea toisen pojan ihon omaansa vasten. Vaikka kyseessä sitten olisikin pelkkä käsi hänen kädessään.

* * *

   ”Minne Edward ja Nick mahtoivat jäädä?” Emily esitti kysymyksen yhteisesti kaikille. Hän ei kuitenkaan saanut olankohautusta kummempaa vastausta.
 Maya mietti itse täsmälleen samaa sormet ristissä hiekan alla. Hänestä oli kuitenkin parempi, jos mahdollisimman harva kiinnitti asiaan huomiota, silloin pojat saisivat ainakin hoitaa rauhassa mitä sitten ikinä hoitivatkaan.         
   Maya ei voinut mitään hymylle, joka karkasi hänen kasvoilleen. Eikä hymy ollut mitenkään viattomimmasta päästä. Ed ja Nick olivat molemmat niin toivottoman ujoja, että tuskin homma menisi pussailua pidemmälle, mutta kuka muka kielsi häntä kuvittelemasta?
   Mayan virnistys ei jäänyt Harrylta huomaamatta.
”Annas kun arvaan, mitä neiti ’kasvoiltani loistaa kilometrien päähän, että ajattelen likaisia asioita’ ajattelee tällä hetkellä”, Harry heitti virnistäen itsekin epäilyttävän leveästi.
”Noh, täytyy myöntää, että ehkä ajattelin vähän likaisia asioita”, Mayan hymy ei hyytynyt, vaikka hän olikin käytännössä jäänyt rysän päältä kiinni. Hän vei kätensä Harryn t-paidalle ja pyyhkäisi hiukan hiekkaa pois pojan olkapäältä.
”Nyt kun aiheeseen päästiin, niin tuo sinun paitasi on aika likainen”, Maya huomautti ja häntä olisi voinut melkeinpä verrata kehräävään kissaan. Harry näytti hetken hiukan hämmentyneeltä ennen kuin purskahti nauruun.
   ”Olet oikeassa, on ehkä parempi, jos otan sen pois?” vastausta odottamatta poika veti paidan päänsä yli ja Maya sai yllättäen aimo annoksen silmänruokaa.
”Ehdottomasti parempi”, tyttö nyökkäsi.

”Potter, kannattaako tuota kuikeloa olemusta nyt niin kauheasti esitellä?” Draco puuttui puheeseen muljauttaen silmiään. Hänellä oli ollut juuri nautinnollinen väittely kesken Lizin ja Sergein kanssa, kun Potter yläosattomissa oli äkkiä vienyt Lizin huomion muualle.
   Suoraan sanoen Dracoa kiukutti. Hän ei halunnut myöntää sitä, mutta Lizin reaktio paidattomaan Potteriin väänsi hänen sauvansa pahasti solmuun.
   ”Älä sitten katso, jos et tykkää”, Harry nälväisi huvittuneena.
Turpiin tulee, Draco ajatteli ja otti kädellään tukea Lizin olkapäästä noustessaan ylös. Draco oli aikeissa lähteä Harrya kohti, kun Liz tarttui hänen lahkeeseensa. Housujen putoamisen vaara pysäytti Dracon.

”Täällä näyttää olevan sen verran kuumat paikat, että yksi jos toinenkin kaipaa varmaan viilennystä”, Liz totesi virnistäen ovelasti. Suunnitelma oli onnistunut yli odotusten. Toisaalta, Dracoa ja Harrya ei ollut mitenkään maailman hankalinta usuttaa toistensa kimppuun.
   ”Kuumat paikat tosiaan…” Maya yhtyi Lizin sanoihin vilkaistessaan metsänreunan suuntaan. Dyynien välistä tarpoi kaksi melko hiekkaisen näköistä poikaa, tai tarkemmin ottaen toinen tarpoi ja toinen matkusti kävelijän reppuselässä kasvot hehkuen.
   Maya iski Edille raivokkaasti silmää ja muotoili huulillaan ”hävisit” yhä uudelleen. Vastaukseksi hän sai äkeän silmienmuljautuksen ja päänpudistusta.
Maya tunsi hienoista pettymystä, mutta olihan hänellä vielä aikaa hoitaa asiat oikealle tolalle. Hänen oli pakko voittaa, sillä muuten vedolla oli pelkkiä häviäjiä. Hemmetti, jos ei muu auttaisi, niin hän lukitsisi pojat vaikka askartelutarvikevarastoon!
Jotenkin Edin ja Nickin saattamisesta yhteen oli tullut hänelle sydämenasia, vedonlyönti oli vain bonusta. Maya tunsi itsensä hyväksi haltiatarkummiksi.

Lizin innokas kättentaputus keskeytti Mayan ajatuksenjuoksun ja kaikkien huomio kiinnittyi Liziin, joka oli noussut seisomaan ja ojenteli käsiään sivulle.
”Ehdotan, että otamme pienen kilpailun”, tytön violetit silmät välkähtivät haastavasti ja viimeistään tässä vaiheessa hänellä oli kaikkien jakamaton huomio.

”Millaisen kilpailun?” Ed kuulosti uteliaalta. Nick pudottautui pojan reppuselästä, mutta jäi silti tämän viereen seisoskelemaan.
Sergei kallisti päätään kysyvästi, koskaan ei voinut arvata, mitä Liz seuraavaksi suustaan päästäisi. Tai sellaisen kuvan hän oli tytöstä saanut. Mayan ajatukset kulkivat samoja ratoja Sergein omien kanssa.
Liz osasi totisesti kääntää vaikka millaisen tilanteen sellaiseksi kuin itse halusi.

”Sanotaan vaikka, että häviäjä on kaikista kuivin tyyppi”, Lizin silmät välkähtivät.

* * *

”Katso, ihan uskomattoman kaunista!” Jess ihasteli laskevaa aurinkoa, joka sai melkein koko meren hehkumaan kultaisena. He olivat Danielin kanssa päätyneet rannan syrjäisimpään kolkkaan pienen metsätaipaleen jälkeen ja Jess oli tyytyväinen, että he olivat päättäneet irtautua muusta isosporukasta.

Hän tuntui saavan Danielista kaikkein eniten irti juuri näinä kahdenkeskisinä hetkinä. Mietteliäs ilme pojan kasvoilla kiinnitti Jessican huomion, Dan oli ihmeen hiljainen, yleensä pojalla oli aina jotain enemmän tai vähemmän nokkelaa sanottavaa.
   ”Mitä mietit?” Jessica kysäisi töytäisten poikaa pehmeästi olkapäällään ja hymyillen sitten pienesti Danin hämmentyneelle katseelle.

Daniel kohtasi Jessican ruskeina hehkuvat silmät ja hänen ajatuksensa katkesi hetkeksi. Se oli huolestuttavaa, miten tyttö onnistui aina yllättämään hänet uudestaan. Danista tuntui melkein kuin hän olisi jäänyt kiinni tekemästä jotain kiellettyä.
   Normaalisti hän ei tuntenut minkäänlaisia omantunnontuskia ajatellessaan likaisia asioita – korjaus: Ei niin viattomia asioita – jostakusta tytöstä, mutta Jess tuntui muodostavan poikkeuksen myös tässä asiassa. Kuinka monta poikkeusta yksi tyttö saattoi muodostaa, ellei se oikeasti tarkoittanut jotain?

Daniel kohautti olkiaan ja kirosi ajatuksissaan hentoa punaa, joka hänen poskilleen häivähti.
”Auringonlasku on kyllä kaunis, vaikka tässä minun vieressäni seisoo yksi, joka kyllä kilpailee kovasti sen kanssa”, hän väläytti Jessicalle lämpimän hymyn.
   Hetkeen Jessica ei saanut sanaa suustaan, mutta sitten hänellä välähti. Ei Dan noin vain saisi hämmennettyä häntä lempeillä kohteliaisuuksillaan. Jess ei yleensä ollut sellainen tyttö, joka jäi sanattomaksi. Eikä hän aikonut edes ryhtyä sellaiseksi, ei edes Danielin kaltaisen pojan takia.

   ”Auringonlasku on lämpöisen näköinen, mutta epäilen, ettei se ole yhtä lämmin kuin tämä”, Jess tarttui Danielin käteen ja hymyili pehmeästi. Danielin sormet pujahtivat vaivattomasti hänen sormiensa lomaan ja Jessican sisällä läikähti jotakin lämmintä, ellei peräti kuumaa.

Danielia ihmetytti, miten Jessin käsi saattoi tuntua niin hyvältä hänen omassaan, vaikka tyttö olikin tehnyt aloitteen. Jessican sormet olivat pienet ja sirot verrattuna hänen omiinsa ja tytön käsi oli lämmin. Jo pelkkä käsien kosketus sai Danielin olon lämpöiseksi ja sillä oli melkeinpä suurempi vaikutus häneen kuin monen muun tytön kanssa vaihdetuilla suudelmilla oli ollut.
Dan tajusi pikkuhiljaa yhä paremmin, miten erikoinen tapaus Jess olikaan.

He jatkoivat kävelyään rantaa pitkin käsi kädessä, odottavan hiljaisuuden vallitessa.

* * *

Ron veti Hermionen tuoksua keuhkoihinsa ja yritti rauhoittua, hengittää syvään ja sitä rataa. Hänen sydämensä hakkasi kylkiluihin ja Ron oli varma, ettei peitto kyennyt tukahduttamaan levotonta jumputusta.
   Hän yritti olla ajattelematta, että makasi Hermionen sängyssä, tytön peiton alla, missä Hermione itse oli vielä hetki sitten maannut. Ei hyvä, ei todellakaan hyvä. Kaikkea muuta kuin hyvä. Hyvin paha. Äärimmäisen paha.
   Ron toivoi, että oven takana oli ollut vain joku lapsista marmattamassa jotain täysin yhdentekevää asiaa, sillä jos Tanya tai Joanna löytäisi hänet, hänen päivänsä isosena olisivat luetut. Toisaalta, sitten hänen ei ainakaan tarvitsisi kokea sitä, miten Hermione tulisi takaisin ja – Ron oli aivan varma, ettei kykenisi vain jatkamaan siitä mihin oli jäänyt.
   Palaaminen täysin platoniseen, sataprosenttisen epäseksuaaliseen päänhierontaan olisi sula mahdottomuus nyt, kun Hermionen tuoksu oli asettunut hänen nenäänsä ja lähetti ei toivottuja signaaleja hänen aivoihinsa.
   Tai no, Ron kyllä nautti signaalien aiheuttamista mielikuvista, mutta oli tyystin eri asia, mitä hän tekisi mielikuvien aiheuttamille epätoivotuille fyysisille reaktioille.

Ron ei ennättänyt ajatella enempää, kun peitto äkkiä kiskaistiin hänen päältään. Se oli menoa nyt, suuntaan tai toiseen.
Ron oli aikeissa avata suunsa kysyäkseen, oliko hän mahdollisesti vaikeuksissa, mutta ennen kuin hän ehti inahtaakaan, Hermione painoi kätensä pojan suulle, työnsi tätä lähemmäs seinää ja sukelsi itsekin peiton alle.

Nyt Ron oli todella, virallisesti ja sataprosenttisesti vaikeuksissa.

”Pitää olla vähän aikaa hiljaa, että ne uskovat minun olevan yksin ja nukkumassa”, Hermione kuiskasi jonnekin Ronin ohimon tienoille ja Ron nielaisi. Hän ei luottanut puhekykyynsä, joten tyytyi ynähtämään jotain epäselvää vastaukseksi.
   Sänky oli kapea ja Ronin paisuva mielikuvitus tuntui kutistavan sitä koko ajan enemmän.
Tästä ei ole enää paluuta, oli se yksi ainoa järkevä ajatus, jonka hänen aivonsa saivat aikaan. Tarkkaan ottaen se oli ainoa ajatus, joka ei liittynyt millään tavalla Hermionen lämpöön, tytön tuoksuun, tai Ronin omiin käsiin, jotka alkoivat tuntea suurta ja huolestuttavaa tarvetta vaellella.

Hermionen kaula oli melkein Ronin kasvojen tasalla ja siitä poika sai taas uuden huolenaiheen. Parin minuutin tuskallisen suolapatsastelun jälkeen Ronin oli pakko luovuttaa. Hänen oli pakko liikkua.
   Ronin liikahtaessa tapahtui monta asiaa yhtä aikaa.
Hänen kätensä hieraisi Hermionen kylkeä, Hermione kääntyi sivuttain häntä kohti ja tytön huulet osuivat hänen suupieleensä.
Ron oli aikeissa avata suunsa – hän ei tiennyt mitä sanoisi, mutta tunsi pakottavaa tarvetta sanoa edes jotakin – mutta Hermione ehti ensin.

”Oho, ohi meni”, sanat tulivat ulos epäselvinä, mutta niistä oli mahdotonta erehtyä.
Seuraavassa hetkessä kaikki Ronin järjellinen ajattelu oli kadonnut, kun Hermione suuteli häntä huulille vailla epävarmuuden häivääkään.
Ronin suolapatsaskädet olivat ajatusta nopeammin kiertyneet tytön vyötärölle ja Hermionen kädet olivat Ronin rinnalla, josta sydän tuntui epätoivoisesti pyrkivän ulos.

Oli ehdottomasti kannattanut koputtaa ja mennä sisään.   

Otsikko: Vs: Isosten elämää
Kirjoitti: DarkMessiah - 13.09.2010 21:37:00

Oih. Pidin hyvin, hyvin paljon :)  onhan jatkoa vielä tulossa jossain vaiheessa?  :-\

Ylivoimaisesti suosikkejani ovat Ed ja Nick. Ilmeeni taisi olla näkemisen arvoinen, kun tajusin, että täältähän löytyi poikapari! Aww.
Lizistä en järin pidä, jostain kumman syystä. Draco naurattaa :D

Joo, ei tästä mitään järkevää tai rakentavaa taida saada. Tai ainakaan mä en saa...

Otsikko: Vs: Isosten elämää
Kirjoitti: Magnific - 01.01.2011 14:30:29

Oii <333 onpas ihana ficci! Tätä lukiessa tulee ihan omat muistot mieleen isosena olosta :) Jatka toki kirjottamista ja uskallakkin  lopettaa tän kirjottaminen, odottelen innolla uuttta lukuaa (:::

Otsikko: Vs: Isosten elämää
Kirjoitti: airish - 13.04.2011 20:56:46

Voi vitsi monen vuoden jälkeen tänne eksyn jo löydän tämän ja vielä uusilla luvuilla ^^
Maya on siis miun hahmoni. Ihana miten ahkerasti oot tätä jaksanut kirjoittaa vaikka "pieniä" taukoja aina väillä onkin ollut.
Jos saisin pyytää vielä jatkoa kun kerkiät.

Tää on kyl niin söpö ficci, piristi päivää kummasti kun sai tätä lukea :))

Otsikko: Vs: Isosten elämää
Kirjoitti: Violetu - 13.04.2011 23:23:37

Kiitokset kommenteista, kiva tietää, että joku vielä lukee tätä :D Ja ei, en missään nimessä aio lopettaa tätä kesken, ei pelkoa.
Noh, uuden osan oli tarkoitus tulla niin, että väliä olisi ollut vaan (hahhah) se yksi vuosi, mutta... :-[
ei ole mitään loistavaa selitysta armottomalle hidastelulle mitä nyt viivyin homobaarissa aiottua myöhempään ja seuraavana päivänä nukuin junassa, kun oli tarkoitus kirjoittaa uusi osa valmiiksi ja vittuunnuin aika lailla finin -11 aprillipilasta. Ja viime aikoina on tehnyt mieli kirjoittaa tulevan päivän ja yön tapahtumia, ei niinkään sitä hetkeä, jossa parhaillaan olen menossa ja harmittaa, etten tullut laittaneeksi mukaan tyttöparia.

Mutta, olkaa kärsivällisiä,  uusi osa on enemmän kuin puolivalmis. Ja kamalasti anteeksi tämä etanatahti (minulla taitaa olla liian monta rautaa kerralla tulessa). -_-"

Otsikko: Vs: Isosten elämää
Kirjoitti: Vanil - 21.04.2011 17:50:09

Tulin vain ilmoittamaan, että minäkin täällä lueskelen erittäin ahkerasti, joten lukijoita kyllä piisaa !!

:) :)

Otsikko: Vs: Isosten elämää
Kirjoitti: Violetu - 28.05.2011 23:38:09

A/N: Se tulee. SE TULEE! Tästä seuraavasta osasta on kiittäminen jälleen kerran mm. Lappia. Kiitoksen sana kuuluu myös ehdottomasti kaikille kommentoijille (hyvä kun potkitte), ja Jkl-miittiläisille 28.5-11, uuvutitte ja yllättäen myös inspiroitte luvun viimeisiä sivuja :D
Tästä osasta sanon vaan... varokaa ainakin hampaitanne ;P



16. Kisailua ja kesäyön lumoa


Siinä missä tyttöjen moduulissa tilanne Ronin ja Hermionen välillä kuumeni kuumenemistaan, mutta vaatteet pysyivät päällä, oli rannalla hiukan erilainen tunnelma, kun porukan vaatteet vähenivät. Mereltä tuuli hiukan, mutta ei kuitenkaan kylmästi. Myös yökosteus alkoi tuntua ilmassa yhä paremmin.
Emilyä punastutti auttamattomasti, kun hän hitaasti riisui paitaansa. Tietenkään, tietenkään hän ei ollut älynnyt laittaa bikinejä päälleen. Eikä hän millään voinut jäädä ainoana tyttönä pois, Maya ja Liz olivat jo alusvaatteisillaan ja kahlasivat rantavedessä.
Normaalisti Emily tuskin olisi sellaisten syiden takia lähtenyt mukaan johonkin tällaiseen, mutta paidattomalla Harrylla ja hyvää vauhtia riisuutuvalla Sergeillä saattoi olla jotain tekemistä asian kanssa. Korjaus: paljon tekemistä asian kanssa. Ja toisaalta, olihan Emily jo kerran leirin aikana esiintynyt vahingossa yläosattomissakin, joten…

Lizin ehdottama leikki oli yksinkertainen: Kaikki riisuivat niin paljon kuin kehtasivat, ja sitten hypittiin yhdellä jalalla niin syvälle kuin pystyttiin. Kaatuja oli auttamatta häviäjä, mutta vielä häpeällisempi häviö oli lopettaa kuivana ja kesken. Lopussa, jos pystyssä oli enemmän kuin yksi henkilö, saivat jäljellejääneet yrittää kaataa toisensa sillä jalalla, jolla eivät hyppineet tai seisoneet.
Mayan mielestä se oli aika kesyä, saman tien olisi yhtä hyvin voinut vain ehdottaa alastonuintia kohoavassa kuutamossa. Lisäksi pituuserot tekivät koko hommasta jossain määrin epäreilua varsinkin hänelle ja Emilylle.
Nick ei osallistunut, mutta se ei varsinaisesti tullut kenellekään yllätyksenä. Poika istui kivelle aivan rantaviivan tuntumaan ja kaivoi piirustuslehtiönsä esiin. Liz piikitteli ensin hieman poikaa pelkuruudesta, mutta nimesi tämän sitten puolueettomaksi tuomariksi.

Kaikki olivat jo hyppineet vähän matkaa – kukaan ei ollut vielä kaatunut – kun Maya keksi taas yhden tavan kiusata – siis auttaa – hiukan poikia, jotka olivat niin auttamattoman pihkassa toisiinsa, mutteivät vain suostuneet myöntämään tai tajuamaan, että tunne oli molemminpuolinen.
”Hei Nick! Et sitten anna mitään lisäpisteitä Edille siksi, että hänellä on sinusta hyvä perä”, Maya huikkasi ja Nickin kasvot lehahtivat punaisiksi. Hetken poika vain aukoi suutaan kuin hämmentynyt mursu, mutta sai lopulta muutaman sanankin aikaiseksi.
”Maya tur… hiljaa siellä!”
Maya nauroi ja Ed käännähti tytön suuntaan niin, että oli kaatua. Siitä Maya sai loistavan idean, eihän kisassa kuitenkaan ollut kiellettyä häiritä toisia.
”Pitäisikö minun ottaa rintsikat pois?” Maya pohti mahdollisimman suureen ääneen ja sai heti puolet pojista horjahtelemaan, kun nämä yrittivät kääntyä vaivihkaa katsomaan häntä.
Halpamaista, Liz ajatteli vilkaistessaan Mayaa, joka selvästi nautti keräämästään huomiosta. Ei sillä, että hän koskaan myöntäisi sitä, mutta Liziä harmitti, että Maya oli keksinyt häirinnän ennen häntä. No, aina pystyi panemaan paremmaksi, jos resursseja riitti.

Tällä kertaa Lizillä sattui olemaan valtit, sillä hänellä oli yllään vain ohuehko toppi, rintaliiveistä ei puhettakaan. Liz pysähtyi pari senttiä ennen kuin oli kainaloitaan myöten vedessä ja venytteli nautinnollisesti luoden ensisijaisesti Dracoon ovelan katseen.
Dracon hyppy oli tytön elkeiden takia mennä pipariksi, mutta poika onnistui korjaamaan tasapainonsa viimehetkellä.

Emily oli tytöistä kaikkein matalimmalla, mutta hän oli keksinyt oivan keinon edetä mahdollisimman turvallisesti ilman turhia riskejä. Emily oli nimittäin ripustautunut toisella kädellään Sergein olkapäähän, eikä poika näyttänyt panevan sitä ollenkaan pahakseen, sillä hän hyödynsi tytön olkapäätä yhtä lailla.
”Tämä olikin joukkuelaji”, Emily hymyili Sergeille, eikä voinut olla näyttämättä lapsellisesti kieltä muille osallistujille. Tytön käytös huvitti Sergeitä suuresti, mutta hän nieli kurkkuunsa pyrkivät tyrskähdykset.
”Petosta, huijausta”, Ed nurisi, hän alkoi olla jo napaansa myöten vedessä. Liz oli kuitenkin ylivoimaisesti syvimmällä, Draco aivan kannoillaan.

Nickillä tarkkaili etenevää kilpailua ja hänellä oli suuria vaikeuksia päättää, kenet hän halusi piirtää. Poika oli jo ennen leirin alkua päättänyt, että treenaisi muotokuvan luonnostelua, jos sellainen tilaisuus vain sattuisi eteen. Kuun varjostamia lapaluita oli tarjolla runsaasti, takamuksiakin muutama.
Paljas iho oli kuunvalossa erittäin viehättävä näky, tosin Nickiä ei liioin huvittanut punastella piirrellessään saati piilotella luonnoksiaan kaikilta, joten hän jätti alushousujen nuolemat pakarat suosiolla väliin. Ei hän mikään pervo ollut.
Hetken päästä Dracon ivallinen profiili sattui osumaan Nickin silmään ja siinä oli jotain, särmää, joka suorastaan huusi ikuistamista. Nickin kynä alkoi lentää paperilla, teräviä kulmia ja syviä, mutta kuitenkin pehmeitä varjoja syntyi toinen toisen perään. Samaan aikaan Nick rentoutui ja alkoi nauttia olostaan koko ajan enemmän. Oli todellakin kannattanut tulla rannalle.
Ajatus siitä, miltä Ed oli tuntunut lähestulkoon maatessaan hänen päällään, häivähti Nickin mielessä ja hän tuli töhräisseeksi Dracon kuvalle mustelman silmän alle.
Hupsista. Nick alkoi penkoa penaalistaan pyyhekumea posket punaisina.

Dracon keskittyminen – tasapainoa unohtamatta - oli kärsinyt Lizin elkeistä huomattavasti, sillä äkkiä pojan ajatukset olivat huomattavan… pyöreissä asioissa. Meren hiekkapohja tuntui miellyttävän pehmeältä ja viileältä ja Draco yritti harhauttaa ajatuksensa takaisin käsillä olevaan leikkiin etsimällä kiviä varpaillaan.
”Raukkamaista turvautua…” Draco yritti keksiä nasevaa, purevaa, tyhjentävää vastausta Lizin halpamaiseen hämäysyritykseen, mutta sanat kuivuivat suuhun, kun Liz hytkytteli olkapäitään ja märkä toppi kohosi, kun sen alle muodostui koko ajan enemmän ilmakuplia.
”Niin mikä?” tyttö kysyi kasvoillaan naurettavan viaton ilme, joka kirvoitti runsaasti hihitystä kanssapelaajien keskuudesta.
Draco mutisi jotain, mistä kenenkään oli mahdotonta saada selvää, mutta poskille noussut voimakas puna kertoi sangen selkeällä kielellään, mistä oli kyse.

”En minä huijaa”, Liz jatkoi viatonta teeskentelevää linjaansa, ”nämä ovat ihan aidot.”
Tämä kommentti sai melkein kaikkien kaksilahkeisten leuat loksahtamaan. Olivathan kaikki pitäneet Liziä melko rohkeana ja sellaisena, mutta tytöllä tuntui koko ajan olevan hihassa jotain, mitä tämä ei ollut vielä paljastanut (ottaen huomioon, ettei Lizillä sillä hetkellä edes ollut hihoja).
Lizin lukemat pervousasteikolla tekivät aimo loikkauksen ylöspäin.
”Sehän kiva”, Harry sai ensimmäisenä ajatuksensa takaisin kasaan, mikä tosin saattoi johtua siitäkin, että Maya oli roiskaissut kipakasti vettä hänen päälleen.
Draco olisi halunnut päästä kokeilemaan, oliko Lizin puheissa mitään perää.
”Ja minä kun luulin olevani se kaikkein kaksimielisin…” Edward jupisi huokaisten mukamas pettyneenä.
”Älä huoli, kyllä sinä oletkin”, Maya vakuutti ennen kuin mulkaisi Liziä ja muljautti silmiään. Toinen tyttö ei ilmeisesti ollut koskaan kuullutkaan siitä, että myös hyvällä maulla oli rajansa. Mayaa ei toki ärsyttänyt se, että Harrykin oli tarttunut Lizin halpamaiseen häirintään. Ei, häntä vain yksinkertaisesti korpesi jäädä kakkoseksi yhtään kenellekään. Tai niin hän ainakin sanoisi, jos joku ihmettelisi hänen äkillistä ketutustaan.
”Mikä tisseissä on niin ihmeellistä?” Mayaa halutti kysyä Harrylta, mutta hän päätti toistaiseksi pitää mölyt mahassaan.

Lizin julistus oli horjauttanut myös Emilyn ja Sergein tasapainoa useammalla kuin yhdellä tavalla.
Sergein ote Emilyn olkapäästä oli äkkiä löystynyt ja pojan katse painunut heidän jalkoihinsa, jotka näyttivät veden läpi hennon vihertäviltä.
Emilyn hymy oli hiukan kiristynyt, kun hänen aivonsa rekisteröivät mahdollisen kilpailutilanteen. Paitsi että kuka tässä kilpaili ja kenestä? Kaikki pojat tuntuivat tuijottaneen Liziä hetki sitten, niin Sergei kuin Harrykin, jopa Ed oli vilkaissut. Nickistä Emily ei tiennyt. Draco taas… oli ihme, ettei poika ollut jo käsi pitkällä.
Emily mittaili Liziä katseellaan ja hänen täytyi myöntää, että toisessa oli jotain eksoottisen nättiä.
Siinä missä Emilyn vaalea, loivasti kihartuva pitkä tukka kehysti parhaimmillaankin vain söpöjä kasvoja, olivat Lizin mustat hiukset villin kiharat ja kasvot särmikkäät, paljon mielenkiintoisemmat kuin Emilyllä.
Emily vilkaisi Sergeitä ja kohtasi yllätyksekseen ruskeiden silmien katseen. Ja jotenkin, äskeisestä välikohtauksesta huolimatta, Emily tunsi rentoutuvansa, hymynsä muuttuvan taas aidoksi. Sergein lähellä häntä hymyilytti melkein koko ajan, vielä tavallistakin enemmän.
He loiskivat rinnakkain eteenpäin hymyillen, ainakaan Emily ei pystynyt lopettamaan. Sergein käsivarsi tuntui niin varmalta hänen olkapäillään, niin lämpimältä ja turvalliselta.
Ainakin, jos pienet hyppivät puput Emilyn mahanpohjassa kertoivat yksinomaan turvallisuudentunteesta.

”Minä en ainakaan pääse enää syvemmälle”, Lizin ääni kajahti kesäyössä ensimmäisenä, kun tyttö oli solisluitaan myöten vedessä.
”Sama juttu”, totesi Draco, joka oli aivan Lizin rinnalla. Toki poika olisi pituutensa turvin voinut ottaa vielä pari hyppyä syvemmällekin, mutta kuka Lizin sitten muka kaataisi? Kaataisi, ihan vain siinä mielessä, että tyttö saisi vähän suolavettä ylimielisesti hymyilevään suuhunsa.
Vaikka Lizin itsevarma hymy oli oikeastaan aika seksikäs. Draco repi väkisin katseensa irti tytöstä – hän ei ollut näin helppo – ja vilkaisi taakseen.
Emily ja Sergei pitivät perää, Harry oli pari pomppua Mayaa edellä ja Edward tuli kovaa kyytiä tytön jäljessä. Heillä oli silti vielä hiukan matkaa sinne, missä Draco ja Liz nyt mittailivat toisiaan katseilla, joiden kuumuus olisi helposti voinut saada meriveden höyryämään.
Ehkä Draco ei ollut heistä ainoa, joka tunsi jännitteen?

”Mitä sanoo puolueeton tuomarimme?” Ed huikkasi rantaa kohti ja Nick säpsähti pudottaen säikähdyksissään piirustusvälineensä hiekkaan.
”Aloittakaa heti kun huvittaa!” Nick korotti ääntään hiukan ärsyyntyneenä keskeytyksestä ja polvistui sitten kahmimaan pudottamiaan tavaroita hiekasta. Juuri tällä hetkellä häntä ei liioin kiinnostanut kuka kastui tai hävisi, hän halusi saada piirroksensa valmiiksi ennen kuin kaikki palaisivat rantaan ja rauha olisi taas tiessään.
Lisäksi yö tuntui jotenkin viileämmältä kuin hetki sitten, Nick huomasi käsivarsiensa olevan kananlihalla. Hän yritti keskittää kaiken huomionsa piirtämiseen, mutta vedestä kantautuvat riemunkiljahdukset oli koko ajan vaikeampaa jättää huomiotta. Kuulosti siltä, että kaikki alkoivat olla yhtä syvällä.

Nick kohotti katseensa luonnoksestaan ja hymähti hiukan ikävissään seuratessaan toisten hauskanpitoa. Joskus oli enemmän kuin syvältä, ettei osannut uida. Niin ironiselta kuin sananvalinta kuulostikin. 


***


”Istutaanko?” Jess kysyi Danielilta ja viittoili vähän matkan päässä sijaitsevalle kalliolle. Hiekassa tarpominen alkoi tuntua hiljalleen jaloissa, vaikka Jessicasta tuntuikin, että tunnelman puolesta hän olisi voinut kävellä ilman ongelmia vaikka koko alueen ympäri.
Yö oli niin kaunis ja valoisa ja Danielin kanssa oli kiva jutella, vaikka toisaalta Jessistä tuntui, että jo pelkkä pojan hengityksen kuunteleminen oli hänestä aivan liian ihanaa.
”Joo, istutaan, mutta tuonne”, Dan viittasi kalliolle, joka sijaitsi rannasta hiukan merelle päin. Pojan ote Jessin kädestä oli luja ja varma, sellainen, jolle ei voinut olla antautumatta, johon ei voinut olla luottamatta.
Ajatus sai tietynlaisen levottomuuden vellomaan Jessin vatsassa, mutta toisaalta Danielin seurassa tytön sisälmykset tuntuivat koko ajan olevan koetuksella.
He astuivat varovasti liukkaille kiville ja juuri samaisella hetkellä Daniel kääntyi ja hymyili hänelle, hymyili niin syötävän ihanasti, että Jessillä oli kova työ pysyä tasapainossa.
”Älä huoli, en anna sinun kaatua”, Danielin hymy pehmeni ja Jessican oli pakko sulkea silmänsä hetkeksi, hänestä tuntui, että muuten edessä oli sulaminen kuumaksi, veteläksi lätäköksi, josta kohoaisi pieniä sydänkuplia.
”En minä sitä pelkää, sinä vain… tunnut olevan uhka sisuskaluilleni”, Jess möläytti miettimättä sanojaan aivan loppuun saakka.
”Siis mitä?” Dan näytti hiukan pöllämystyneeltä, mutta alkoi sitten nauraa haroen hiuksiaan toisella kädellään.
”Oksetanko minä sinua tai jotain?” Dan nauroi lisää ja Jessin oli pakko yhtyä siihen.
”Et, kun sinä vain…” tyttö ei löytänyt sopivia sanoja, eikä hän todellakaan ollut valmis tunnustamaan, miten sekaisin toinen hänet sai. Jokaisella mahdollisella tavalla. Ja Jess kun oli aina pitänyt itseään järkevänä, sellaisena, jota kukaan poika ei saisi aivan vähällä sekoamaan. Toisaalta sekoaminen oli tähän ehkä vähän vahva ilmaisu…
Hemmetti, Danielin lähettyvillä jopa aivot tuntuivat puuroutuvan!

”No, kunhan en okseta”, Dan naurahti ja he saapuivat juuri parahiksi kalliolle, sillä Jessicasta tuntui, että hänen oli pakko päästä hetkeksi vähän kauemmas pojasta. Hänen mielenrauhansa suorastaan vaati sitä. 
”Oi, onkohan vesi edelleen lämmintä?” Jess irrottautui toisen otteesta ja käveli kyykyssä melkein kohtaan, jossa kallio ja vesi kohtasivat. Samaan aikaan tyttö soimasi itseään siitä, että oli päästänyt suustaan jotain niin typerää. Totta kai vesi oli edelleen lämmintä, siinä missä hiekka jäähtyi nopeasti, saattoi meri säilyttää lämmön vaikka kuinka kauan riippumatta siitä, että ilma oli viilennyt.
”Varo, ettet liukastu”, Danielin ääni kuului vähän matkan päästä ja Jess päätti saaneensa omasta rauhasta tarpeeksi, ajatuksetkin tuntuivat taas eriytyvän omiksi langoikseen siitä isosta sotkuisesta mytystä, jossa ne olivat hetki sitten vielä olleet.
”Joo”, hän kääntyi hymyilemään Danielille ja suuntasi sitten pojan viereen istumaan. Tuuli sai Jessican hytisemään hieman ja heti tämän huomattuaan Dan kietoi kätensä tytön olkapäille vetäen tämän lähemmäs itseään. 
Pojan lämpö tuntui luissa ja ytimissä ja Jessica antoi päänsä painua vasten Danin olkapäätä ja huokasi sellaisella onnellisella, haaveellisella tavalla, jollaisella rakastuneet tuppaavat huokailemaan.
Daniel oli lämmin ja kiinteä, pojasta huokui sellainen voiman ja turvallisuuden tunne, että Jess suorastaan tunsi, miten hänen mielensä itsenäinen feministipuoli hiljalleen mureni palasiksi.

Hän halusi vain pysyä Danielin lähellä, hinnalla millä hyvänsä.
He istuivat hiljaa kalliolla, kumpikaan ei sanonut mitään pitkään aikaan, sillä he eivät tunteneet tarvetta puhua. Meren kohina ja tuulen laulu kruunasivat yön taianomaisen ilmapiirin.
Danielin sormet piirtelivät pehmeästi kuvioita Jessin selkään saaden tytön välillä kylmien väreiden valtaan. Jess yritti olla näyttämättä kosketusten aiheuttamia tuntemuksia päällepäin, mutta kun Dan painoi hellän suudelman hänen hiuksiinsa, tyttö ei voinut olla värähtämättä.
Koko yö tuntui koko ajan enemmän kauniilta unelta.
Jess raotti silmiään ihan vain varmistuakseen, että edelleen oli rannalla, eikä moduulissa, omassa laatikkosängyssään.
Ruskeat silmät kohtasivat Danielin vihreät ja he hymyilivät toisilleen, Jessican hymy oli aavistuksen uninen. Niin paljon kuin hän olisikin halunnut istua siinä, Danin kainalossa koko yön, alkoi päivän riehuminen vaatia verojaan juuri silloin.
Jess avasi suunsa, vaikka olisikin mieluummin pitänyt sen kiinni.
”Pitäisi varmaan alkaa suunnata takaisin moduuleille, ettemme molemmat ole ihan kuolleita huomenna”, Jessica hieraisi silmiään saadakseen ajatuksensa selkenemään niiden vallitsevasta unenomaisesta tilasta.

Danielia harmitti hiukan, mutta hänen oli pakko myöntää, että Jess oli oikeassa. Olisi ollut niin mukavaa vain olla siinä, kuunnella tytön hengitystä, tuhinaa. Hän olisi mieluusti jopa kantanut Jessican takaisin, jos tämä olisi oikeasti simahtanut hänen syliinsä.     
”Niin kai. Kaikki muut kuitenkin valvovat varmaan suunnilleen koko yön”, Daniel myönsi ja he molemmat hytisivät, kun Jess kokosi tahdonvoimansa ensimmäisenä nousten seisomaan.
”Mennään.”


* * *

”Minulla on kylmä”, ihme kyllä Ed oli ensimmäinen, joka sai aikaan kokonaisen, järkevän lauseen kaiken sen vesisodan aiheuttaman naurun ja kiljunnan jälkeen. Kisassa ei loppujen lopuksi ollut voittajia, sillä kaikki palasivat rantaan yhtä märkinä ja huulet yhtä sinisinä.
Jossain vaiheessa Nick oli kyllästynyt katselemaan toisten hauskanpitoa ja kääntänyt mielenosoituksellisesti selkänsä kaikelle sille hihkunnalle. Kaikki olivat kuitenkin liian keskittyneitä kertaamaan vesikamppailun huippuhetkiä tai valittamaan kylmyyttä, jotta kukaan olisi huomannut pojan lievää murjotusta.

”Minä ihan varmana voitin”, Draco sanoi varmaan neljännen kerran ja yllättäen Harry oli ensimmäinen, joka kiinnitti blondin puheisiin minkäänlaista huomiota.
”Joopa joo”, jo pelkkä mustasukkaisen äänensävy suorastaan kerjäsi riitaa ja Draco päätti, että sitä sai, mitä tilasi.
”Haluatko tapella, Potter?” adrenaliini virtasi edelleen vuolaana Dracon suonissa ja mikä olisikaan parempi keino hyödyntää sitä, kuin vetää Potteria turpaan?
”Totta ihmeessä, Malfoy”, sanoi Harry, joka ei hänkään ollut järkevimmällä mahdollisella tuulella saatuaan nyt esimerkiksi niinkin yllättävältä vastustajalta kuin Ediltä köniin äskeisessä kamppailussa.

”Loistavaa”, Lizin ääni keskeytti potentiaalisten tappelupukarien tuijotusmittelön, ennen kuin nämä olivat edes koskeneet toisiinsa.
”Se, joka ensimmäisenä saa toisen selälleen hiekkaan, on voittaja.”
Katse Lizin silmissä oli melkeinpä nälkäinen.


****************************************
Palautetta, it keeps me going ;)

Otsikko: Vs: Isosten elämää, K-13, Harry Potter, 16. osa 28.5. 2011!
Kirjoitti: Magnific - 05.08.2011 17:13:01

Hoo jatkoa on tullut ;O very good.
No niin... tän lukeminen on kyllä niin nautinnollista kun lähes jokaisesta tapahtumasta tulee omat muistot mieleen isosena olosta. Old good times...
Ed ja Nick on kyllä niin syötävän söpöjä ja Nick niin viaton, että tosissaan tekisi mieli lukita ne johonkin varastoon yön yli ;) Toivon, että pian koittaa se hetki jolloin he tai edes toinen heistä tunnustaa tunteensa toiselle! Sitä hetkeä odotellessa..
Ja tietty Mayan ja Lizin keskinäistä kilpailua on hauska seurailla, vaikka meinaa keinot mennä vähän halvoiksi ;D

Lainaus

”Mikä tisseissä on niin ihmeellistä?”

Mmystinen kysymys tosiaan ;)
Mutta kiitän jatkosta ja edelleen täällä innolla seurailen ja odottelen jatkoa (:

Otsikko: Vs: Isosten elämää, K-13, Harry Potter, 16. osa 28.5. 2011!
Kirjoitti: Violetu - 28.06.2013 09:15:11

A/N: Anteeksi tämä hirmuisen pitkä väli, sille ei ole mitään hyvää selitystä. Paitsi originaaliprojektini, joka on ihan yleisesti tunkenut ficcaamisen reviirille ja vienyt siltä aikaa. Nauttikaa ja kommentoikaa. Kommentoiminen on niitä harvoja tehokkaita keinoja, jotka auttavat motivoimaan ja inspiroimaan ficcejä, joihin ne kohdistetaan. Se taas parantaa todennäköisyyttä, että seuraava osa ilmestyy nopeammin  ;)


17. Paljastumisia


”Ette ole tosissanne”, Maya puuskahti seuratessaan katseellaan Harrya ja Dracoa. Pojat olivat alkaneet kierrellä toisiaan, hieroivat käsiään yhteen ja ruksauttelivat rystysiään uhkaavan oloisesti. Toisin sanoen käyttäytyivät kuin kaksi testosteronipuuskan valtaan joutunutta idioottia.
Maya alkoi ymmärtää Hermionen aiempaa toimintaa huomattavasti paremmin ja melkein toivoi, että tyttö olisi nytkin ollut paikalla laittamassa pisteen tälle älyttömyydelle.
Mayan olisi tehnyt mieli vedota Harryyn jollakin tavalla, mutta tilanne sai hänet tajuamaan, ettei hänellä varmaan ollut sen kummempaa valtaa poikaan. Se, että hän ehkä tykkäsi Harrysta vähän enemmän kuin pelkästä ystävästä, ei tarkoittanut sitä, että tunne oli molemminpuolinen. Maya ei todellakaan halunnut olla se nalkuttava tyttöpuolinen kaveri.
Kaveri. Sana oli niin tylsä, neutraali, riittämätön, että se sai tytön irvistämään. Jos se yhtään hänestä oli kiinni, leirin loppuessa asiat olisivat hiukan toisenlaisella tolalla.
Maya yritti tavoittaa Harryn katsetta, mutta turhaan.

”Minä en ainakaan jää katsomaan tätä”, toinen poikkipuolinen kommentti tuli jossain määrin yllättävältä taholta, Nick oli nimittäin saanut kyllikseen yössä värjöttelemisestä. Hän ei jaksanut vesisodan jälkeen jäädä seuraamaan vielä jotain älytöntä painitappelua.
Poika nousi sen enempää sanomatta ja lähti kävelemään metsänreunaa kohti toivottamatta hyvää yötä kenellekään.
Edward katseli hiukan neuvottomana vuoroin Harrya ja Dracoa, vuoroin Nickin hyvää vauhtia loittonevaa selkää. Hän ei ollut ihan varma halusiko jäädä rannalle vai lähteä Nickin perään, molemmissa vaihtoehdoissa oli puolensa. Ed puristi mietteissään hiuksistaan vettä hiekkaan ja huomasi vasemman jalkansa vieressä piirustuslehtiön kulman. Nick oli unohtanut lehtiönsä.
Se ratkaisi asian, ja Ed ponkaisi pystyyn lehtiö kädessään.
”Nick unohti tämän, minä käyn heittämässä sen hänelle”, Ed ilmoitti ja liukeni paikalta ennen kuin kukaan ennätti esittää minkäänlaista kysymystä tai protestia. Toisaalta, melkeinpä kaikkien huomio oli kiinnittynyt Harryyn ja Dracoon, jotka olivat jo päässeet niin pitkälle, että tönivät toisiaan.

Ed eteni hiekassa niin nopeasti kuin taisi märissä vaatteissaan, mutta Nick oli jo metsänreunassa asti ja sinne oli reippaasti matkaa.
”Nick!” Ed yritti kutsua toista, mutta Nick seisahtui ainoastaan sekunnin murto-osaksi ennen kuin jatkoi matkaansa. Ehkä hän ei kuullut, Ed ajatteli rypistäen hiukan otsaansa. Muutenkin, mikä kiire Nickille oli yhtäkkiä tullut?
Nick katosi puiden siimekseen ja Ed hidasti harppomisensa normaaliksi kävelyksi, kun pohkeita alkoi pakottaa. Ei hän kuitenkaan tätä menoa saisi toista kiinni.
Ed tasapainotteli kenkiä kainalossaan ja Nickin lehtiötä toisessa kädessään. Matka rannalta metsään tuntui jotenkin venyneen valovuosien mittaiseksi ja Ed päätti kävellessään vilkaista hiukan Nickin luonnoksia. Ihan vähän vain. Ei siitä kenellekään mitään vahinkoa koituisi.
Ed käänsi ensimmäisen lehden ja kuva pienestä, karvaisesta hamsterista sai hänet virnistämään. Ihan Nickin tapaista. Lehtiössä oli paljon kuvia erilaisista eläimistä ja muutama kasvikin. Yhteen kuvaan oli päässyt erittäin kärsineen näköinen teddykarhu, joka toi Edille elävästi mieleen hänen oman nallensa, joka oli tällä hetkellä survottuna hänen yläsänkynsä jalkopäähän.
Edward selaili lehtiötä eteenpäin ja vastaan alkoi tulla luonnoksia ihmisistä, joita hän ei tunnistanut, mutta Nickin kynänjäljen taitavuus vangitsi Edwardin huomion.
Niin paljon vaikuttavan näköisiä neniä, kulmia, poskipäitä. Olkapäitä ja lapaluita. Ed selasi kuvia niin innoissaan eteenpäin, että oli lähellä kompastua hiekasta pistävään kiveen. toiseksi viimeisellä sivulla oli kuitenkin jotain sellaista, joka sai Edin innostuksen ja ihailun jäätymään kuolleena hänen suoniinsa.
Kuva oli luonnosmaisuudestaan huolimatta ehkä upein ja vaikuttavin kaikista, mutta Edin se pysäytti aivan toisesta syystä. Nenä oli melkein täydellisen identtinen sen todellisen vastineen kanssa ja varjot piirretyillä kasvoilla salpasivat hengen. Nick oli jotenkin onnistunut saamaan herkkyyttä jopa kapeisiin, pilkallisiin huuliin.
Kuvasta tuijotti Draco Malfoyn profiili.

Ed seisoi paikallaan tuijottamassa kuvaa varmasti useamman minuutin. Vuosi takaperin hän olisi varmasti repinyt kuvan varovasti irti ja laittanut parempaan talteen. Draco näytti melkein inhimilliseltä Nickin ikuistamana, mutta silti kuva aiheutti Edissä lähinnä pahoinvointia. Hänen teki edelleen mieli repiä kuva, mutta kaikkea muuta kuin säilytystä varten.
Maya oli ollut väärässä. Tai no, Nick kyllä selvästi piti pojista, mutta ei Edistä.
Nick piti Dracosta.
Tämän epämieluisen havainnon kanssa Edille valkeni, että kävi miten kävi, hän oli hävinnyt vedon. Miten hän olikin voinut olla niin hakoteillä ei vain kerran, vaan kahdesti?
Eipäs, kun hetkinen. Jos Nick piti Dracosta, Ed oli hävinnyt vedon, mutta niin oli Mayakin. Tyttö kun oli väittänyt, että Nick piti nimenomaan Edistä.
Edward ravisteli päätään selkiyttääkseen ajatuksiaan ja harkitsi ohikiitävän hetken ajan palaavansa takaisin rannalle. Hän oli kuitenkin päässyt jo metsänreunaan saakka, joten moduulit olivat melkeinpä lähempänä. Hän ennättäisi kertoa uutiset Mayalle huomennakin, eihän totuus siitä miksikään yön aikana muuttuisi.
Tänään hän voisi kuitenkin varoittaa Nickiä siitä, että oli itsemurha mennä ihastumaan Draco Malfoyhin. Ed tiesi sen erinomaisesti, olihan hänellä ensikäden kokemusta. Ed olisi unohtanut koko jutun enemmän kuin mielellään.   


***

Nick oli juuri vaihtamassa vaatteitaan, kun Ed saapui huoneeseen. Ronista ei näkynyt jälkeäkään, mutta kumpikaan ei pahemmin noteerannut punapään puuttumista.
Nick oli edelleen hiukan loukkaantunut - tai ehkä paremminkin tympääntynyt - rannan tapahtumista ja siitä, miten muut olivat pitäneet hauskaa suomatta ajatustakaan hänelle. Ei kai olisi ollut niin vaikeaa keksiä jotain sellaista, johon kaikki halusivat ja saattoivat osallistua?
Ed kiipesi muitta mutkitta omaan yläsänkyynsä sanomatta sanaakaan.
Pojan käytös hämmensi Nickiä, sillä yleensä Edillä riitti aina sanottavaa. Ainakin mauttomia vitsejä, jos ei mitään järkevää. Omituista.
"Oliko kivaa?" Nickin ääni oli vaimea, sillä sanat tukahtuivat pyjamapaitaan, jota hän oli juuri vetämässä päänsä yli.

Ed murahti vastaukseksi jotain, mistä oli mahdotonta saada selvää.
"Mitä?" Nick kysyi saatuaan vihdoin paidan päälleen ja mahdollistettuaan omalta osaltaan katsekontaktin. Paitsi että Ed ei katsonut häntä silmiin. Nick haroi hiuksiaan yrittäen tavoittaa toisen katsetta.
Mikä ihme Ediä vaivasi? Nick mietti, olikohan rannalla tapahtunut jotain hänen lähtönsä jälkeen.
"Ainakin sinulla taisi olla?" Edwardin ääneen oli hiipinyt aimo rysäys ivallista vihjailua, kun poika vihdoin avasi kunnolla suunsa. Nick vain tuijotti toista hiljaisuudessa, ei ymmärtänyt alkuunkaan mistä nyt oli kysymys.
"Mitä sinä tuolla tarkoitat?" Nick puuskahti ja jatkoi ennen kuin Ed sai tilaisuutta vastata kysymykseen. "Tuskin olisin lähtenyt pois, jos minulla olisi ollut hauskaa."
Nick laskosti vaatteensa lavuaarin edessä seisovalle tuolille. Ed seurasi toisen toimia hiljaisena, koko ajan ajatus luonnoksesta verkkokalvojen takana pistellen. Hän ei ollut aivan varma mitä halusi sanoa, vai olisiko parasta käydä vain hiljaa nukkumaan.
Nick pursotti hammasharjalleen tahnaa ja vilkaisi Ediä peilin kautta. Sulkeutunut ilme oli vallannut toisen kasvot. Nick ei ollut nähnyt sellaista ilmettä Edwardin kasvoilla aiemmin, eikä hän liioin pitänyt tuosta välttelevästä katseesta. Pitkään aikaan kumpikaan ei sanonut mitään.
Nick harjasi hampaitaan ja Ed oli unohtunut tuijottamaan Nickin lävitse tyhjyyteen. Hänen katseensa oli kyllä toisessa pojassa, mutta todellisuudessa hän ei edes nähnyt tätä. Kun Nick lakkasi purskuttamasta ja kiipesi sänkyynsä, oli hiljaisuus muuttunut epämiellyttävän raskaaksi.

"Hyvää yötä", Nick sanoi ja Ed vastasi toivotukseen niellen kaiken muun, mitä oli ollut aikeissa sanoa. Eihän se oikeastaan hänelle kuulunut, kenestä Nick sattui tykkäämään. Niin kurjaksi kuin se tekikin hänen olonsa. Hetken päästä Ed huomasi Nickin lehtiön lattialla oven vieressä, mutta ei jaksanut enää nousta tekemään tikusta asiaa. Nickin sängystä kuului muutenkin jo tuhinaa, toinen oli selvästi melkein unessa.
Ed mönki hitaasti sänkynsä jalkopäähän ja kaivoi litistyneen nallen viereensä. Sitten hän likisti tyynyn korvilleen, sillä kaikki Nickin päästämät äänet saivat hänet tuntemaan olonsa vain kurjemmaksi.
Ed turhautui itseensä siinä maatessaan, kuinka saattoikin olla niin vaikeaa saada ilmoille yksi vaivainen lause? "Sinä unohdit lehtiösi rannalle, ja minä tulin tuomaan sen sinulle."

***

Jessica ja Daniel kävelivät hitaasti rantaa pitkin moduulien suuntaan, kummallakaan ei ollut mikään kiire. Perille pääseminen nimittäin tarkoittaisi toisen seurasta poistumista, ja mieluiten he eivät olisi eronneet koko yönä.
Nuorten välillä vallitsi leppoisa keskustelu, jota tahdittivat satunnaiset haukotukset. Jess kertoi kunnianhimoistaan, joista Dan oli erittäin vaikuttunut. Tuntui mahdottomalta panna paremmaksi, mutta toisaalta, miksi hänen olisi pitänytkään?
"Vau", Dan sanoi pehmeästi, kun Jess oli kertonut tavoitteestaan viettää ainakin vuosi ulkomailla jästien hyväntekeväisyystyössä. Jess vilkaisi poikaa ja tämän ihailun aitous sai tytön hymyilemään lämpimästi.
"Mitä sinä aiot tehdä, kun koulu on ohitse?" Jessica kysyi kevyesti ja hetken Danin aivot löivät täydellisesti tyhjää. Mitä hän voisi vastata? Danielilla ei ollut sen suurempia suunnitelmia tulevaisuutensa suhteen. Hän oli sitä tyyppiä, joka eli hetkessä ja murehti asioita vasta sitten, kun niiden aika oli. Danin alaa oli suunnittelun sijaan improvisointi, ja tähän mennessä se oli melkein aina johtanut lähestulkoon toivottuun lopputulokseen.
Dan mietti omia vahvuuksiaan, mutta aivan heti ei mieleen tullut muuta kuin tyttöjen suosion saavuttaminen. Siitä ei olisi kunnianhimoksi, saati sitten ammatiksi. Ja siitä Jess tuskin muutenkaan haluaisi kuulla.
"Tykkään toimia lasten ja eläinten kanssa", Dan kuuli sanovansa ja yllättyi melkein itsekin, kun tajusi puhuvansa totta. Alaston rehellisyys tyttöjen kanssa keskustellessa oli hänelle melkoisen uutta. Yleensä hän sanoi tähtäävänsä Britannian huispausmaajoukkueeseen tai jotain muuta hohdokasta.
"Sen huomaa, sinä olet tosi hyvä lasten kanssa", Jessica sanoi vilpittömästi ja Daniel tunsi äkillistä halua halata tyttöä.
Jotenkin äskeinen keskustelu oli saanut pojan tajuamaan, ettei hänen tarvitsisi yrittää tehdä Jessiin vaikutusta valehtelemalla tai liioittelemalla. Hän saattoi olla oma itsensä, ja silti tyttö kunnioitti häntä.
"Eläinten kanssa tarvitsen kyllä vielä harjoitusta", Dan naurahti ja näytti Jessicalle raapimajälkiä käsivarsissaan. Jess nauroi, kun Dan kertoi, miten Ben-kissa oli raivostunut siihen kohdistuneesta kylvetysyrityksestä.

Aivan liian nopeasti he olivat jo metsän lävitse kulkevan polun puolivälissä ja Jessica tunsi väsymyksestään huolimatta halua laahata jalkojaan venyttääkseen matkan kestoa pidemmäksi. Danielin ajatukset kulkivat samoja ratoja, minkä vuoksi hän kietoikin kätensä Jessin hartioille. Asetelma hidasti pienesti kävelemistä ja he uppoutuivat seuraavaan keskusteluun, joka käsitteli lähinnä leirin siihenastisia tapahtumia ja heidän isostovereitaan.
Hyväntahtoinen juoruilu oli käynnissä vielä silloinkin, kun he saapuivat moduulien eteen.
"Missä sinä nukut?" Daniel kysyi ihan vain jatkaakseen keskustelua vielä edes pienen hetken.
"Laatikossa. Ihan vaan siksi, että satun olemaan lyhin", Jess vastasi haukotellen leveästi. Dan laski kätensä Jessican päälaelle ja silitti tämän hiuksia hymyillen pienesti.
"Niinpä taidatkin olla."
Jess oli aikeissa nurista, että pään taputtaminen sai hänet tuntemaan olonsa entistä lyhyemmäksi, mutta Danielin käsi oli siinä vaiheessa jo valahtanut päälaelta poskea pitkin tytön leualle.
"Hyvää yötä, Jess", Dan sanoi lempeästi ja painoi tytön huulille niin kevyen suudelman, että Jess tuskin tunsi sitä. Se ei silti estänyt tyttöä jähmettymästä. Väsymys väistyi äkkiä kevyen humahduksen tieltä, eikä Jess ollut varma miten päin olisi ollut. Daniel oli juuri suudellut häntä. Suudellut. Häntä.
Jessin käsi nousi tunnustelemaan suuta siitä kohtaa, johon Danin huulet olivat osuneet. Tyttö saattoi tuntea kasvojensa hiljalleen kuumenevan.

Dan kääntyi poikien moduulin suuntaan ja onnitteli itseään siitä, että oli hoitanut tilanteen kuin herrasmies. Eikä se todellakaan ollut ollut helppoa. Danielin olisi tehnyt mieli kietoa kätensä tytön vyötäisille, painautua Jessiä vasten ja viedä suudelma huulilta kaulalle, maistaa Jessican suuta huulien sisäpuolelta. Ajatukset saivat kesäyön tuntumaan kuumalta, eikä Dan uskaltanut kääntyä katsomaan tyttöjen moduulin suuntaan.
Sen takia hän ei huomannutkaan Jessicaa ennen kuin tyttö oli jo aivan hänen takanaan.
"Dan", Jess sanoi hengästyneellä äänellä ja ennen kuin Daniel ennätti vastata, Jess oli kietonut kätensä pojan kaulaan ja suuteli tätä. Danilla meni hetki tajuta, mitä tapahtui, ja siinä vaiheessa kun hän oli kietomassa käsiään tytön ympärille, Jess kääntyi jo takaisin tyttöjen asumusta kohti.
"Hyvää yötä!" tyttö huikkasi posket hehkuen ja Dan nosti sanattomana kätensä vilkutukseen. Vasta sisällä hän tajusi olevansa kasvoiltaan auttamattoman punainen. Jessissä oli selvästi jotain erikoisempaa kuin kenessäkään tytössä koskaan.


***


Jess kompastui moduulin portaissa, mutta mikään ei voinut pudottaa häntä siitä vaaleanpunaisesta höttöpilvestä, jonne äskeinen oli hänet nostattanut. Jessican teki mieli hyppiä ja tanssia ympäri moduulin aulaa, mutta hänen jalkansa tärisivät sen verran, että hän päätti vain heittäytyä sänkyyn ja ehkä vähän kiljua riemusta tyynyynsä. Muutenkin oikein kunnon hysteerinen riemusta steppaaminen olisi todennäköisesti herättänyt koko moduulin.
Kunpa vain Hermione olisi hereillä, että voisin jakaa tämän hänen kanssaan, Jess ajatteli avatessaan ykköshuoneen oven mahdollisimman hiljaa. Hän astui huoneeseen varpaisillaan, ja kuiskasi niin hiljaa kuin kykeni: "Hermione?" Vastausta ei kuulunut ja Jess astui eteenpäin niin, että hänelle aukesi täysi näkymä huoneeseen.
Siihen hiljaisuus sitten päättyikin, vastaanotto oli nimittäin hiukan erilainen kuin Jess oli odottanut.

"Hermione!" Jessin hiukan kovempi kuiskaus, tiedustelu, nukkuiko Hermione tosiaan, päättyi korkeaan kiljahdukseen. Niin saattaa käydä, kun odottaa näkevänsä alasängyssä unisen Hermionen, mutta sen sijaan näkeekin Ronin puolipaljaan selän.
"Mitä te teette?" Jess onnistui jotenkin ihmeellisesti madaltamaan äänensä takaisin kuiskaukseksi ennen kuin peitti silmänsä ja jatkoi: "Minä en halua nähdä mitään, minä en halua nähdä, minä en halua tietää..." Jess saattoi tuntea kasvojensa punehtuvan ja jatkoi "minä en halua" -mantraansa ihan vain siksi, että saisi pidettyä ajatuksensa kurissa.
Ronin selkä oli kalpea ja pisamainen, mutta näytti sileältä.
Miltähän Danin selkä mahtaisi näyttää? Varmasti ruskettuneelta. Miltä se mahtaisi tuntua hänen omien sormiensa alla? Sileältä ja lämpimältä varmaankin, ja lihakset... mmmm. Ja entä sitten vatsalihakset -
 
"Lopettakaa, hyvää yötä, Ron, minä en halua nähdä, en tietää... minä en halua kuvitella..." Jess teki täyskäännöksen takaisin ykköshuoneen ovesta ulos.
"Minä menen vessaan, ja tämän huoneen on parasta olla testosteroniton, kun tulen takaisin", tytön mutinassa oli edelleen hiukan kiihtynyt sävy, kun Jess kohotti kulmiaan Hermionelle ennen kuin sulki oven perässään. Jess päätti huuhtoa kasvonsa jääkylmällä vedellä, sillä kuumotus ei tuntunut laskevan sitten millään. Hänen omat uutisensa eivät taitaisi olla Hermionen silmissä niin kovin valtavia...


B-moduulin ykköshuoneeseen laskeutui Jessican jäljessä soiva hiljaisuus. Ron nousi hitaasti seisomaan ja katsoi syrjäkarein Hermionea, jonka posket helottivat ja hiukset olivat sotkuisemmat kuin milloinkaan.
"No, minä kai lähden sitten", punapää raapi niskaansa, sillä Hermionen yhä jatkuva hiljaisuus alkoi jossain määrin hermostuttaa häntä. Ei Hermione ollut ikinä hiljaa, miksi sitten nyt?
Ronilla oli kuuma. Hänen selkäänsä poltteli edelleen sieltä, missä Hermionen kädet olivat kulkeneet, ja huulia kihelmöi. Ron tunsi kätensä kohoavan huulilleen ja vihdoin hän uskalsi katsoa Hermionea suoraan silmiin. Tai ainakin jonnekin sinne päin.
Ei tämä tarkoittanut sitä, että kumpikaan heistä olisi muuttunut. Tapahtunut oli yksinkertaisesti vain uusi puoli, jonka he olivat löytäneet toisistaan. Ja miten iloiseksi sen löytyminen Ronin tekikään. Ron virnisti leveästi, mutta hänen hymynsä jännittyi hiukan, kun Hermione vihdoin sai suunsa auki. Tytöstä ei ikinä tiennyt, miten vaikeiksi tämä asiat tekisi.
Hermionen ilme oli vakava, ja yksin se sai Ronin aavistelemaan pahaa. Kunhan Hermione ei vain olisi saanut päähänsä, että tämä oli ollut virhe, ja että heidän olisi välittömästi palattava ihan vain ystäviksi.
"Tämä ei sitten saa toistua", Hermionen katse nousi lattiasta Ronin sinisten silmien korkeuksiin. Tytön äänensävy oli niin asiallinen, että Ron tunsi ihonsa nousevan kananlihalle. Ei tämän näin pitänyt mennä.
 Ron oli aikeissa protestoida, mutta Hermione kohotti kätensä ja puri huultaan. Ron sulki suunsa ja odotti putoava tunne vatsanpohjalla.
"Ei ainakaan leirin aikana, Jess näytti siltä, että pelkäsi silmiensä palavan minä hetkenä hyvänsä", Hermionen silmiin hiipi ilkikurinen hymynpoikanen ja Ron lysähti tuoliin.
"Älä säikyttele minua noin", Ron murahti, mutta leppyi siinä samassa, kun Hermione nousi antamaan hänelle kostean ja maiskahtavan hyvänyöntoivotuksen.
"Senkin pikku kiusaaja", Ron tökkäsi Hermionea kylkeen, mutta ei saanut tytöstä irti tavoittelemaansa reaktiota. Hermione yksinkertaisesti kohotti kulmiaan ja iski takaisin:
"Älä yhtään vihjaile siinä."
Kaikki oli todellakin ennallaan.

***


Rannalla Harry ja Draco olivat niin pitkällä tappelussaan, että kierivät hiekassa. Vuorotellen he onnistuivat kellistämään toisensa, mutta kumpikaan ei pysynyt maassa tarpeeksi kauan, jotta sitä olisi voinut sanoa tappioksi.
Maya yritti pitää kiinni ajatuksesta, että tämä oli järjetöntä, mutta hänen oli pakko myöntää, että tätä oli kyllä ihan kiva katsella. Molempien poikien selät olivat hiekanmurusten peitossa, ja Maya oli varma, että hiekkaa oli myös molempien housuissa enemmän kuin vähän. Suurimman osan ajasta hänen katseensa oli kuitenkin kiinnittynyt paljaaseen ihoon. Harryn ihoon, jos tarkkoja oltiin.
Maya ei ollut ainoa, joka tuijotti nimenomaan paljasta pintaa. Jos Ed olisi ollut edelleen paikalla, hän olisi varmaan kehottanut Liziä imemään valuvan kuolan takaisin suuhunsa. 
Painimatsista oli tullut huomattavasti mukavampi seurata - ainakin Mayan ja Emilyn mielestä - kun Harry ja Draco olivat niin hengästyksissään, ettei kummaltakaan irronnut enää sanallisia loukkauksia toiselle.
Sergei oli ainoa edelleen läsnä olevista, joka ei liioin saanut näytöksestä huvia. Itse asiassa hän oli jo jonkin aikaa miettinyt, että nousisi ylös ja julistaisi tasapelin, ennen kuin Harry ja Draco päätyisivät oikeasti vahingoittamaan toisiaan. Hän ei nähnyt tappelemisessa viihdearvoa, ei sitten yhtään.
Sergei piti rauhallisista asioista. Hän piti tähtitaivaan katselusta, ja syvällisistä keskusteluista. Ainakin niin kauan, kun ne olivat syvällisiä, mutta eivät kivuliaita.
Epämääräinen vinkaisu herätti Sergein ajatuksistaan, ja hän havahtui huomaamaan, että Harryn ranne oli taipumassa luonnottomaan asentoon Dracon puristavassa otteessa. Sergei ei pysähtynyt miettimään. Vain muutama sekunti, ja hän oli irrottanut tappelupukarit - tai painijat, kuinka vain - toisistaan.  Harry ja Draco makasivat molemmat maassa, ja Sergei pyyhki kylmän hien otsaltaan.
"Riittää jo."
Hän toivoi, etteivät muut olleet huomanneet, miten epämukavaksi äskeinen tilanne oli hänen olonsa saanut.
Tytöt olivat kaikki jähmettyneet tuijottamaan Sergeitä. Emily aukoi äänettömästi suutaan ja Maya näytti kerrassaan tyrmistyneeltä. Liz sai ensimmäisenä puhekykynsä takaisin.
"Draco oli voitolla, miksi sinä - "
"Sanoin, että riittää."
Sergei ei kuitenkaan voinut olla huomaamatta haastavaa ilmettä Lizin kasvoilla, tyttö ei selvästikään aikonut antaa asian olla. Liz astui askeleen kohti Sergeitä.
"Minä olen samaa mieltä Sergein kanssa", Maya riensi pojan avuksi ja mulkoili Liziä silmät sirrillään.
"Tämä oli alun alkaenkin typerä idea."

"Ei tässä sinulta kukaan kysynyt", Liz aloitti, mutta joutui tylysti keskeytetyksi.
"Haluatko sinä oikeasti katsella, miten nuo kaksi alkavat kohta purra ja raapia toisiaan, kun eivät muuten pysty voittamaan?" Sergei viittasi Harryyn ja Dracoon. "Tai ehkä vetämään tukasta?"
"Hei", Harry esitti heikon vastalauseen ja sylkäisi hiekkaa suustaan. Kaikki muut olivat hiljaa ja yksinkertaisesti tuijottivat Sergeitä. Kukaan ei ollut osannut odottaa hiljaiselta, harvoin hymyilevältä, mutta muuten ystävälliseltä pojalta sellaista tylytystä.
Tilanne laukesi, kun Draco kömpi pystyyn ja sylkäisi hänkin hiekkaa suustaan.
"Minun pitää päästä suihkuun", Draco yritti puistella hiekkaa päältään aivan kuin ei olisi Sergein äskeisiä sanoja kuullutkaan.
Salamana Harrykin oli pystyssä ja loi katseensa metsänreunaan. Mayan katsetta hän vältteli visusti.  Tilanne oli hetkessä muuttunut kerrassaan noloksi. Juuri kun hän oli ollut voitolla. Hemmetin Draco likaisine temppuineen, vaikka olisihan Harryn pitänyt osata odottaa jotain sellaista. Hänen rannettaan kivisti edelleen, ja Harry hieroi sitä hiukan toisella kädellään. Hänen katseensa karkasi ilman lupaa Mayaan, joka ei näyttänyt kovin iloiselta. Harry tunsi häpeänpunan kohoavan poskilleen. Hän halusi pois tilanteesta, ja nopeasti sittenkin. 
Jos hän pinkaisisi nyt juoksuun, ehkä hän ehtisi suihkuun ennen Dracoa? Harry otti yhden epäröivän askeleen metsän suuntaan.
"Turha luulo, Potter. Minä menen ensin", Draco mulkaisi Harrya. Harry ei välittänyt, vaan laittoi jalkaa toisen eteen. Hän tiesi olevansa ainakin Dracoa parempi juoksija.

"Helvetin Potter!" Draco karjaisi puolivillaisesti arkkivihollisensa loittonevan selän perään otettuaan itsekin muutaman juoksuaskeleen.
Draco lähti hiljaa jupisten laahustamaan Harryn perässä kohti moduuleita.
"Odota! Minäkin tulen", Liz otti Dracon kiinni ja läimäytti tätä takamuksille. Draco mulkaisi tyttöä, ja kohtasi yllätyksekseen leveän virnistyksen. Äkkiä häntä ei enää ärsyttänytkään aivan niin paljon.
"Minulla on hiekkaa joka paikassa", Draco valitti tytölle. Jos mahdollista, Lizin virne vain leveni entisestään.
"En usko ennen kuin näen."

***

"En olisi uskonut, että sinusta irtoaa noin rankkaa tavaraa", Maya tökkäsi Sergeitä vaikuttuneena käsivarteen. Poika kohautti hartioitaan, mutta ei liioin katsonut Mayaa silmiin.
Mikä minun silmissäni on yhtäkkiä vikana? Maya ajatteli. Ensin Harry ja nyt Sergei.

Emily ei vieläkään saanut sanaa suustaan. Sergeistä paljastunut uusi puoli oli saanut hänen polvensa veteliksi. Ensisäikähdyksen jälkeen siis. Emily ei vieläkään ollut aivan varma, miten hänen tulisi reagoida. Nyt poikaa katsellessaan hän huomasi yhtäkkiä, miten kireiltä Sergein hartiat näyttivät.
Poika tunsi selvästi olonsa epämukavaksi. Emily päätti keventää tilannetta.
"Harry ja Draco kyllä käyttäytyivät kuin pikkulapset", Emily uskaltautui viimein avaamaan suunsa. Hän hymyili Sergeille, käveli tämän luo, ja istutti pojan lähimmälle kivelle. Sitten Emily laittoi kätensä pojan niskaan ja alkoi hieroa. Sergei rentoutui pikkuhiljaa.
"Minä aloitan Harryn koulutuksen huomenna", Maya uhosi. "Illalla hän osaa istua kiltisti ja antaa ehkä jopa tassua."
Emily ja Sergei nauroivat, mutta Mayan oma nauru jäi kireään hymyyn.

Otsikko: Vs: Isosten elämää, K-13, Harry Potter, 17. osa 28.6. 2013!
Kirjoitti: beatmonkey98 - 30.09.2013 21:34:10

Jatkathan tätä vielä rakas uusi lempificcaajanai? DD:
En osaa sanoa mitään rakentavaa ainakaan tässä puolikuolleena väsymykseen ja päälle 42 asteen kuume... Mutta I-H-A-N-A ficci!!!
Lempi paritukseni ovat Nick ja Ed muttamutta ei ole kivaa kun se jäi noin DD: Ja toinen on Sergei ja Emily x) varsinkin nr bikinit ja se naurukohtaus... :DDD

Ja tätä ficciä tullessa on tullut ikävä oma protuleiriä, mutta jos haluat ideoita vielä niin suosittelisin lisäämään pusupainin... :DDD
Leikimme sitä protulla ja kaikki rakastivat sitä, ohjeet löytyvät takuulla jostain googlaamalla, koska en jaksa sitä nyt selittää...
Jaja mikset laittanut yhteissaunaa? DD: meillä oli yhteissauna mihin kukaan ei kyllä uskaltautunut mutta kuitenkin... :DD

Ja voit jättää tämän kommentin kokonaan huomiotta... ODOTAN JATKOA~ <3

Otsikko: Vs: Isosten elämää, K-13, Harry Potter, 17. osa 28.6. 2013!
Kirjoitti: Vanil - 02.10.2013 22:15:48

Ohops, nyt on kyllä jäänyt pari lukua kommentoimatta! Korjataan se heti! :D

Ihanaa kesän jälkeen törmätä tarinaan, jota on lukenut jo pitkän aikaa ja huomata, että jatkoa on saapunut! Rakastan kovasti kerrontaasi ja sitä, miten helposti pystyt kuvailemaan eri hahmojen erilaisuuksia! Tarina etenee jouhevasti, eikä tunnu siltä, että yrität ujuttaa mahdotonta informaatiotulvaa jokaisesta nuoresta erikseen!

Lainaus

”En minä huijaa”, Liz jatkoi viatonta teeskentelevää linjaansa, ”nämä ovat ihan aidot.”
Tämä kommentti sai melkein kaikkien kaksilahkeisten leuat loksahtamaan. Olivathan kaikki pitäneet Liziä melko rohkeana ja sellaisena, mutta tytöllä tuntui koko ajan olevan hihassa jotain, mitä tämä ei ollut vielä paljastanut (ottaen huomioon, ettei Lizillä sillä hetkellä edes ollut hihoja).
Lizin lukemat pervousasteikolla tekivät aimo loikkauksen ylöspäin.

Nauroin tälle ehkä liiankin kauan!

Todella hyvää työtä, piristit keskiviikkoani roimasti!

Tahtoo lisää! :D