Harry Potter -ficit > Pimeyden voimat

Tuomio • K11 • Sirius & Regulus, jatkis 3/3 VALMIS

<< < (2/3) > >>

Odo:
Voi Siriusta ja Regulusta kumpaakin! Spoilaten pikkiriikkisen, kyllä nämä kaksi vielä kohtaavat! Mutta joo, James on aika puskista, mutta halusin sen oikeastaan siitä huolimatta tähän, lähinnä riitakohtauksen takia ja kun näen, että ne asuvat yhdessä Pottereilla, jossa James on kuvioissa enemmän kuin missä-lie-asuvat Remus ja Peter. Mutta parituksellisuus tuli kuitenkin sitten tähän mukaan ja olkoon sitten niin. Se toimii, jos tälle tosiaan tulee jatkoa sitten joskus ja samalla Remus ja Peterkin pääsevät parrasvaloihin. Ne eivät oikeastaan tässä ole paljoakaan mukana (taitavat päästä pariin riviin seuraavassa osassa), kun tämä keskittyy niin Sirius!angstiin, että ne vähän hukkui matkan varrelle. :D

Kiitoksia paljon nominal kommentista! Nakkailen varmaan tänään viimeistä osaa purkkiin ja sitten suosittelen vilkaisemaan myös spoilertägin alaisen juttusen, joka avaa ehkä vielä lisää etenkin loppuratkaisua. Mulla on edelleen hieman pelko, että tämä on liian prologimainen, vaikka halusin vaan fiilistellä vaihtoehtoa, jossa Sirius joutuu Reguluksen viemään Azkabaniin. No, enempiä jaarittelematta ja spoilaamatta, seuraavaa osaa tulossa piakoin! Tässä pitänee aamupalat syödä, tsekkailla vielä yksityiskohtia ja sen semmoista, mutta aika pitkälti julkasukelponen sekin osa tosiaan on!

Odo:
A/N: Apua, huomasin uudelleen lukiessa ensimmäistä ja toista lukua, että olen sekoillut tämän kirjoittamisessa. Tässä puhuttiin (ennen korjauksia), että Regulus on ollut Azkabanissa kolme kuukautta, mutta toinen luku viittaa vahvasti siihen, että se on ollut siellä vasta kuukauden, joten tässä on pientä häröä, kun kirjoittaessa olen mieltänyt Reguluksen olleen Azkabanissa kauemmin kuin aiemmissa luvuissa käy ilmi.

Päätin kuitenkin pitää tämän jokseenkin samanlaisena, vaikka muokkasinkin oikeaksi ajankulun. Ihan vain tiedoksi, jos jotkut miettivät, onkohan Regulus liian "sekaisin" kuukauteen nähden, mutta näen Reguluksella olleen elämässään kauhuja, jotka murtaisivat vahvemmankin miehen eli en muokannut Reguluksen vointia sen enempää, vaikka vankeusaika lyhenikin. Huomasin myös toisen härön, jonka korjasin aiemmasta luvusta eli Reguluksen ikä on muutettu 17-vuodesta 18-vuotiaaksi oikeusistonnossa. Kuulisin mielelläni, loppuuko tämä liian "töksähtäen", kun tosiaan pelkkä Sirius & Regulus -tarina levisi vähän käsiin ja hyppäsi canonin kelkkaan avaten mahdollisuuksia, jotka on luettavissa spoilertägin alla. Aloitusviestin spoiler löytyy myös tästä:

Spoiler: näytäLähtökohtaisesti idea oli vain surustella, miten ankeaa olisi, jos Sirius joutuisi lähettämään Reguluksen Azkabaniin. Reguluksen, joka on tappanut Voldemortin käskystä, lopuksi minun näkökulmastani jopa vastoin tahtoaan. Reguluksen, joka on nähnyt kuolemaa ja kiduttamista, kaikkea sitä pahaa vain, koska uskoi Voldemortin aatteisiin. Regulus oli kuitenkin rohkea ja petti Voldemortin, kuten tässäkin ja selvisi luolasta. Lopussa Regulus puhuu medaljongista, joka tavallaan tekee tästä prologin pitkälle AU!jatkikselle, joka kertoo tarinan siitä, miten Kelmit etsivät hirnyrkkejä, eikä Triolle jää haasteeksi kuin selvitä Binssin tunneista nukahtamatta. Tämä jatkis vaatisi paljon osia, taustatyötä ja ties mitä, joten sen toteutumista en lupaa hetkeen. Sellaiseen kuitenkin voisi olla ajatusta, kun on resursseja lähteä toteuttamaan. Tämä taas puolestaan on toivottasti itsenäisesti toimiva surkuttelu, vaikka tietynlainen prologimaisuus onkin olemassa. Sen enempiä puheitta, tällaiset ovat taustat, jatko ja ajatukset. Kiitos teille, jotka luitte stoorin alusta loppuun! Jätithän myös puumerkkisi? (;


Luku 3
Sirius saapui Azkabaniin kolme päivää myöhemmin, kun oli kuullut Albus Dumbledoren tuoman viestin. Hän oli puhunut Kelmien kanssa asiasta, että aikoi mennä tapaamaan Regulusta. Se oli herättänyt monenlaisia tunteita ystäväporukan sisällä, eikä James ollut suostunut ymmärtämään. Peter oli säikähtänyt pelkästä ajatuksestakin, mutta Remus oli tukenut Siriusta.

Seisoessaan Azkabanin kolkkojen muurien varjossa, Siriusta puistatti. Ankeuttajien läsnäolon saattoi tuntea myös vankilinnan muurien ulkopuolelta, joten hän vartijoiden ohjeesta lumosi esiin oman suojeliuksensa. Se ei lohduttanut Siriusta, kuten yleensä, mutta vahvisti häntä. Sirius saattoi jatkaa vartijat saattajinaan sisälle kolkkoon vankilaan, jonka seinät olivat meri-ilmasta kosteat ja kylmät ankeuttajien läsnäolosta.

Sirius asteli vartijoiden jäljessä ohi sellien, joissa toiset vangit makasivat elottoman näköisinä myttyinä nurkassa, toiset hyökkäsivät vasten kaltereita ja jotkut vain parkuivat. Ne olivat kaikki ihmisriekaleita, ja jostain kantautui Siriuksen nenään vahva mädän lemu. Se saattoi tulla jätteistä tai sitten selleihin kuolleet jätettiin paikalleen, kunnes ne vietäisiin pois ‘paremmalla aikaa’. Ajatus kuvotti Siriusta, mutta nähdessään muutaman tutun kuolonsyöjän viruvan sellissään, Sirius mietti, että nämä ihmiset ansaitsivat kohtalonsa.

Jos Sirius vastusti jotain, se oli pimeyden voimia ja nämä noidat ja velhot olivat omistaneet koko elämänsä niiden kannattamiselle. Ehkä Regulus ei eronnut heistä, Siriuksen mieleen nousi. Se puistatti häntä suojeliuksen hohtamasta lämmöstä huolimatta ja Sirius pyrki kieltämään itseltään sen ajatuksen. Oli Regulus sitten mitä tahansa, hänen loppunsa oli lähellä ja viimeisenä toiveenaan hän oli tahtonut tavata Siriuksen.

*
Regulus oli ollut Azkabanissa 35 päivää ja Siriuksen saapuessa sellin luokse, hänen oli pakko pyytää vartioita poistumaan hetkeksi. Koska Dumbledore oli vannottanut Siriuksen luotettavuutta, jättivät vartijat Siriuksen yksin sellin edustalle katsomaan rapistunutta veljeään. Oli mahdotonta ajatella, että mikään niin heikko ja mielipuolinen olisi valmis tekemään pahaa. Reguluksen kasvot olivat  kuopalla ja tämä oli laihtunut paljon. Luut paistoivat ihon läpi alueilta, joita räsyiset vaatteet eivät enää kyenneet peittämään.

Haju sellissä oli kuvottava ja siinä oli ulosteiden hajua. James oli sanonut, että Siriuksen ei tarvitsisi lähteä. James oli Kelmeistä ainoa, joka oli vieraillut selliosastolla Azkabanissa aiemmin. Edes Sirius ei ollut käynyt, sillä vangit otettiin vastaan toisaalla. Silloinkin, kun Sirius oli tuonut Reguluksen. Tältä James oli halunnut suojella Siriusta tietäessään, mitä hänen edessään olisi.

Se oli ihmisraunio, joka koetti saada harottavaa katsettaan osumaan Siriukseen ja nieleskellä itkuaan, joka sai nuoren miehen nikottelemaan. Regulus itki ja likaisilla poskilla oli kyynelviiruja, jotka saivat Siriuksen säälimään veljeään ja miettimään sitä tosiasiaa, että hän oli tuonut Reguluksen tänne.

Kun Sirius alkoi murtua ja oli valmis lähtemään, Regulus puhui: “Veli, ne tappavat minut. Ne eivät anna armoa. Sinun olisi pitänyt tappaa minut… ole kiltti, tee se nyt. Minä petin hänet.”

Siriuksella ei ollut edes taikasauvaa, mutta ei hän olisi voinut tehdä sitä. Sana ‘pettää’ iski Siriusta vasten kasvoja, sillä hän ei ollut varma, kenet Regulus oli pettänyt. Vai oliko Regulus puhunut hänen tietämättään auroreille Voldemortista? Se herätti hetkeksi toivon, mutta Reguluksen voihkiessa omaa kuolemaansa, Sirius luopui ajatuksesta. Oli liian myöhäistä, eikä hän voinut tehdä enää mitään. Azkaban oli tuhonnut hänen veljensä.

“Sinun on tuhottava medaljonki, veli. Tuhoa medaljonki! Tapa minut, ole kiltti!” Regulus alkoi huutaa ja nousi huterasti ylös hakatakseen kaltereita hullunkiilto silmissään. Toiset vangit eivät olleet vaikuttaneet yhtä järkyttyneiltä kuin Regulus, vaikka Sirius tiesi osan olleen Azkabanissa jo kauemminkin. Siriuksen suojelius alkoi hiipua ja hetken Sirius tunsi epätoivoa, joka vankilassa vallitsi. Sitä epätoivoa Regulus oli kannatellut koko tämän ajan, ja Sirius ymmärsi, että oli muutakin.

Oli jotain sellaista, mitä Regulus pelkäsi enemmän kuin mitään. Jotain kamalaa, jota hän ei halunnut kohdata, mutta ankeuttajat pakottivat siihen viedessään kaiken ilon. Regulus oli saanut kaiken vanhemmiltaan, pärjännyt Tylypahkassa ja sen jälkeen saanut kunnian palvella Pimeyden Lordia, vaikka Sirius ei kyennytkään mielessään pitämään sitä kunniana. Jokin oli mennyt vikaan, sillä jokin oli murtanut Reguluksen alle kuukaudessa, kun kaikki ilo ja toivo oli viety tämän elämästä.

“Kenet sinä petit?” Sirius vaati tietää, mutta Regulus oli palannut kaltereiden luota takaisin nurkkaansa, jossa puristi polvensa rintaa vasten ja halasi itseään kuin kuolevaa. Regulus todella oli kuolemassa, mutta Sirius ei ymmärtänyt, miten. Kuolisiko Regulus Azkabaniin vai keitä Regulus pelkäsi, sitä Sirius ei tiennyt. Voldemortin kannattajia vai Ministeriötä?

“Sinun on kerrottava minulle, Regulus…”

“Tuhoa medaljonki, veli. Tuhoa se!”

“Petitkö sinä Voldemortin? Tekikö hän sinulle… pahaa?” Sirius koetti epätoivoisesti kysyä, mutta Reguluksesta ei saanut enää muuta irti kuin sanoja medaljongista, joita Sirius ei ymmärtänyt. Ei ollut enää mitään tehtävissä vaan Regulus oli valunut pois hänen ulottumattomistaan. Sirius ei saanut vastauksia kysymyksiinsä, oliko Regulus todella pettänyt Voldemortin. Mitä niin kamalaa Regulukselle oli tapahtunut, että tämä murtui ja halusi niin kovasti kuolla armollisesti? Sirius ei tiennyt, eikä voinut jäädä enää yhtään pidemmäksi aikaa.

“Anteeksi, Regulus. Minä en pysty tähän… jos sinä todella petit Voldemortin, teit oikein. Se medaljonki, minä tuhoan sen”, Sirius lupasi. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä houretta medaljonki oli, mutta Regulus tuntui tarttuvan sanoihin kuin hukkuva eikä enää sanonut mitään. Sirius voi pahoin nähtyään veljensä siinä kunnossa, eikä hän kokenut saaneensa mitään vierailustaan. Vain kysymyksiä, mutta jos vielä tulisi oikeudenkäynti, saisi Siriuskin tietää.

Oikeudenkäynnissä Reguluksen tuomiota lievennettäisiin, jos tämä todella olisi pettänyt Voldemortin. Sota saatettaisiin voittaa, koska huhujen mukaan Voldemort oli luottanut Regulukseen vahvasti ja pitänyt tätä yhtenä uskolisimmista miehistään. Jos niin oli, tämä saattoi olla Voldemortin tuho.

Astuttuaan ulos Azkabanin porteista, Siriusta odotti taikasauva ja vartijat, jotka saattaisivat hänet pois, takaisin sisämaahan. Sirius ei uskonut, että jaksaisi ilmiintyä itse, joten hän otti avun vastaan. Se kai oli tavallista, että vieraiden voimat hiipuivat heidän nähtyään läheisensä siinä kunnossa, jossa vangit olivat. Sirius pyyhki mielestään medaljongin, joka oli kuolevan miehen hourailuja ja keskittyi siihen, mihin Regulus uskoi kuolevansa ja miksi tämä halusi kuolla. Sirius tahtoi saada vastauksia ja toivoi, että Dumbledore voisi auttaa häntä… ja Regulusta.

*
Ei ollut kulunut viikkoakaan, kun Dumbledore pyysi koko Kiltaa kokoontumaan päämajaan. Ihmiset olivat hermostuneita, sillä jokainen tiesi, miksi  he olivat paikalla. Azkabaniin oli murtauduttu pimeyden taikuuden avulla ja useita kuolonsyöjiä oli paennut. Sirius puri huultaan odottaessaan, että saisi tietää Dumbledorelta tarkemmin. Siitä oli alle viikko, kun hän oli nähnyt Reguluksen, eikä hän voinut uskoa veljensä paenneen kunnossa, jossa oli ollut.

Eikä Regulus ollutkaan. Vaikka lehdet piilottelivatkin totuutta, Dumbledore tiesi aina vähän enemmän. Ja erityisesti pahoitellen Siriuksen osaa tragediassa, hän kertoi Regulus Mustan tulleen murtautumisen yhteydessä murhatuksi omaan selliinsä. Sirius ymmärsi, että Regulus oli osannut aavistaa tulevan. Sirius muisti, miten Regulus oli pelännyt ‘niitä’, jotka tulisivat tappamaan hänet ja nyt niin oli käynyt. Kaikkien katseet kävivät vaivihkaa Siriuksessa, joka koetti sulatella kuulemaansa.

Regulus oli todella kuollut, murhattu. Veli oli pettänyt lopulta Voldemortin, ja tahtonut Siriukselta jotain, mitä Sirius ei ymmärtänyt. “Tuhoa medaljonki”, Regulus oli toistellut yhä uudellee, eikä Sirius tiennyt, mitä se merkitsi. Ajatellessaan asiaa, Killan kokous meni Siriukselta ohi korvien, eikä tämä huomioinut edes Jamesin huolestuneita katseita tai Remusta, joka toivotti osanottonsa. Aika vain lipui Siriuksen silmien edessä, kun ihmisiä tuli ja meni kokouksen edetessä.

Kaiken lopuksi Dumbledore itse tuli osoittamaan surunvalittelunsa Siriukselle, joka ei osannut muuta kuin kysyä, mitä medaljonki todella tarkoitti.

“Se on asia, josta me puhumme, kun olet  käsitellyt surusi. Minulla on aavistus, mutta nyt sinun on hoidettava itseäsi. Sitten voimme puhua.” Ja siihen, että he puhuivat meni kauan, yli Reguluksen hautajaisten ja kesän, jonka Sirius ikävöi veljeään. Lopulta, kun he puhuivat, Sirius sai elämälleen uuden merkityksen, tavoitteen, jonka puolesta taistella. Reguluksen tähden, eikä hän enää pettäisi veljeään, jonka oli saanut takaisin ja menettänyt.

Nyyhti:
Jejee tämä olikin kiva käänne, medaljongista puhuminen! Kyllä tämä muistutti paljon prologintyyppistä tarinaa, mutta ei minusta missään nimessä huonolla tavalla. Jos tämä olisi ollut originaali, se olisi voinut olla mälsää, mutta koska tässä vaiheessa kaikki lukijat tietävät, mistä on kyse, tämä toimi tosi hyvin. Ja ryhdy ihmeessä kirjoittamaan kelmeistä etsimässä hirnyrkkejä! Se voisi olla tosi kiva tarina. Ei siihen mitään taustatutkimusta tarvita, sen kuin kirjoitat vaan, eikös ficcaaminen juuri siksi ole niin rentoa ja kivaa! ;) Varsinkin kun kyseessä olisi AU, sen kuin keksisit jotain uutta jos ei canon muistu mieleen ;D

Tämän luvun alussa harmittelit noita pieniä virheitä, mutta minusta ne eivät haitanneet lainkaan. Koska Regulus on pettänyt Voldemortin, voin aivan hyvin kuvitella, että hän koki lähes vastaavanlaisia kauhuja ankeuttajien seurassa kuin Harry, joka tuskin olisi selvinnyt Azkabanissa viikkoakaan.

Tykkäsin tästä Reguluksen kohtalosta. Luin hiljattain Potterit uudestaan läpi, ja hän alkoi hahmona kiehtoa minua vielä entistä enemmän. Miten hän on yhtäkkiä keksinyt vaihtaa mielipidettään niin rajusti? Minullekin on tullut mielikuva Reguluksesta, että lopuksi hän todella vastentahtoisesti joutui noudattamaan Voldemortin käskyjä, ja lisäksi olen ajatellut, että hän ja Sirius olivat loppujen lopuksi todella samanlaiset, ehkä Regulus jopa veljeään rohkeampi. Jos kirjoitat sen pitkän tarinan, toivottavasti kelmit selvittävät siinä myös Reguluksen tekemisiä, eivät pelkästään noudata Dumbledoren ohjeita - sellaisenaan se saattaisi olla vähän turhaa toistoa seiskakirjasta :)

Odo:
Kiitos kommentista, nominal!  Minua kutkuttaisi kyllä kamalasti kirjoittaa sitä jatkista, mutta mietin, onkohan se liian iso pala purtavaksi ja muuta, mutta olet kyllä myös oikeassa. :D Olen sitä miettinyt, että siinäkin puhutaan myös paljon Reguluksesta, koska se on ehdottomasti kiinnostavimpia (ellei kiinnostavin) hahmo Pottereissa ja itselleni semmoinen ficcarin fiksaatio. Tuo oli muuten hyvä vinkki, ettei saa liikaa muistuttaa seiskakirjan toisintoa, mutta ajatukset lähtöasetelmasta on onneksi sen verran eri, ettei tätä pelkoa toivottavasti pitäisi olla. :D

Ja näen itsekin niin, että Regulukselle ankeuttajat on paha. Oon kirjoittanut siitä jonkun verran, vähän semmoisena "reppanana", mutta en siksi, että se olisi pelkuri. Vaan siksi, että se alkaa vastustamaan Voldemortin niin paljon ihailemaa aatella ja kärsii kohtalostaan, josta ei niin vain irrottaudutakaan. Mutta ei siihen nyt, Regulus suunnitelmia on trilogian verran ja paljon muuta, mutta toteutus on aina toinen juttu enkä lähde nyt jaarittelemaan kaikesta, mitä Reguluksesta ajattelen. :D

Kiitos vielä!

Saappaaton:
Helei! Tämähän olikin jännä tapaus. Alkuun tokaisen, että hiukan betailututkani kutitteli takaraivossa kun tämän luin, mutta ei nyt mitään suurta ja vaarallista. ::)

Sirius on yksi mun lempihahmoista, koska canonissakin Sirius on melankolian ruummillistuma. Tykkäsin, miten tässä se nuoruuden palo näkyy Siriuksen tunnekirjon äärimmäisyydessä ja siinä, ettei Sirius oikein osaa olla niiden tunteiden kanssa tai käsitellä niitä. Ihan vähän ehkä tulee Harryn teiniangstit mieleen, vaikka toki tässä painitaan vähän erilaisten asioiden kanssa ja onhan Sirius nyt vähän vanhempi. Joka tapauksessa tykkäsin tämän tekstin tunnepitoisuudesta sekä siitä, ettei tän tekstin pääpaino ollut niinkään juonessa, vaan juoni tuki Siriuksen hahmokehitystä.

Sirius/James on sellainen paritus, mistä toisaalta nautin, etenkin kun tekstin sävy on tähän tapaan vedetty sinne siniharmaalle. Sen mitä Jamesia tässä oli, tuntui kyllä myös kovin IC:ltä, kun huudetaan kilpaa ihan vain siksi, ettei osata auttaa. En kestä. <3

Ja sit Regulus, sun ihana kultamussukasi, joka on ihan keskiössä ja sivussa samaan aikaan. On tosiaan mielenkiintoista, miten Regulusta käsitellään nimenomaan Siriuksen tunteiden ja muistojen kautta, eikä suoraan Reguluksena. Sulta olisin ehkä odottanut jotain vähän suorempaa lähestymistä, mutta tämähän toimi oikein mukavasti. Ja sit toisaalta jotenkin ekasta luvusta jäi kaihertamaan sellainen tosi hassu ajatus, kuin olisit tämän tekstin kautta jotenkin itse sanonut Regulukselle hyvästejä. Mä en osaa selittää tätä fiilistä paremmin, tai mistä se tuli, mut jostain se iski kuitenkin. :D

Ah, vielä sen haluan nostaa esiin, miten Albus oli muuttumaton, mutta silti näytti ensin väsyneeltä ja myöhemmin viisaalta. Se jotenkin kiteyttää Albuksen mun mielestä hienosti, vaikka Albuksen rooli välillä tässä juonikaaressa onkin ehkä kyseenalainen, jos ei suoraan tarpeeton. Ymmärrän siis miksi olet valinnut Albuksen niihin kohtiin kuin olet ja samalla vähän mietin, että olisiko esimerkiksi sen Tylypahka-kohdan, joka toimi kimmokkeena Jamesin ja Siriuksen riidalle, voinut toteuttaa jotenkin muuten ellei jättää ihan kokonaan poiskin.

Kaiken kaikkieen tää oli kuitenkin toimiva, mielenkiintoinen ja mukava (siis silleen mukava, että kiva lukea, vaikka surku onkin ::)) pätkä. <3 Jatka ihmeessä pidempääkin prokkista tästä eteenpäin, kun aika ja muut resurssit antavat myöden. :p

Kiitos, pus. <3

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu