Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Angelina - 04.06.2018 23:15:00
-
Title: Toisilleen täydelliset
Rating: K-11
Paring: Harry Potter/Draco Malfoy
Summary: Se oli uutta ja samaan aikaan todella tuttua.
A/N: Opettelen taas kirjoittamaan ja osallistuin Spurttiraapaleeseen. (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=46563.0) Yritän saada sarjan aikaiseksi.
TOISILLEEN TÄYDELLISET
Ensimmäinen
100 sanaa
Kaikki alkoi yhdestä pienestä hetkestä.
Smaragdinvihreä katse kohtasi salin toisesta päästä tuttuakin tutummat, yleensä vihan vääristämät, teräksenharmaat silmät.
Tällä kertaa katse oli erilainen, vaaleanruskeiden kulmakarvojen välissä ei näkynyt tuttua, ärtymyksestä kielivää ryppyä.
Sali heidän ympärillään täyttyi aterimien kilinästä, postipöllöjen huhuilusta, sekä iloisesta puheensorinasta.
Millään tuolla ei kuitenkaan ollut merkitystä, mikään ei rikkonut katsekontaktia. Molemmat roikkuivat hetkessä kiinni kuin henkensä kaupalla, peläten toisen perääntyvän.
Se oli uutta ja samaan aikaan todella tuttua. Se tuntui jännittävältä ja kuitenkin niin oikealta.
Tuo hetki sen kertoi, he olivat erilaisia ja kuitenkin niin samanlaisia. Täydellisiä juuri toisilleen.
Tuo pieni yhteinen hetki oli kaiken uuden alku.
-
Tämäpä vaikuttaa mielenkiintoiselta! En oikein ole H/D:n ystävä, mutta tämä ensimmäinen raapale jotenkin vakuutti minut. Katsekontakti on voimakas tunteiden ja sanattoman viestinnän välittäjä, ja on kutkuttavaa, miten se säilyy salin hälinässäkin. Hahmot ikään kuin pysähtyvät hetkeen keskenään, vaikka kaikki muut ympärillä elävät elämäänsä eteenpäin ja ovat ehkä autuaan tietämättömiä Harryn ja Dracon välisestä siteestä tai ainakin sen luonteesta. Olisi jännää saada tietää, mikä oikein on johtanut tähän tilanteeseen ja saanut pojat tajuamaan, että heillä vihamieheydestään (onko tuo sana?) huolimatta on aika paljon yhteistä.
Kiitoksia tästä ja tsemppiä spurttiin, jään seurailemaan! :) -Walle
-
Ihana nimi tällä <3 Sillä ne on niin täydelliset toisilleen :)
Olen Waulishin kanssa samaa mieltä, että katsekontakti on toimiva ja vangitseva juttu. Sijoitan tämän päässäni kahdeksanteen vuoteen, vaikka et toki missään määrittänytkään aikaa, niin näin se mieli vain haluaa lokeroida asioita. Pahoittelen, jos olet omassa mielessäsi ajatellut tämän aikaisemmaksi.
Tykkäsin kovasti tästä aloituksesta ja myös minä jään seurailemaan tätä. Tsemppiä spurttailuun :)
Vendela
-
Mitä ihanaa, olette kommentoineet!
Waulish: Apua, hienoa kuulla että oot vakuuttunut vaikka et olekaan parituksen ystävä : ) Mä useimmiten ajattelen sen hetken kun nää kaks tajuaa toistensa tunteet juuri sellaisena maagisena katseena, kun he katsovat toisiaan ja tajuavat että voiii paska ;D Ihanaa, kiitos kommentista!
Vendela: Ääk! Sun Drarryt on ollu niin hyviä, nolostuttaa ihan että oot tänne löytänyt :D Ihan mahtavaa kuitenkin ja kiitos hirveästi kommentista! Mä alunperin ajattelin että tuo voisi sijoittua esimerkiksi jo kuudenteen vuoteen, mutta tää seuraava raapale päätti toisin lähtiessään muodostumaan.
Toinen
300 sanaa
Sodan jälkeen kouluun palaaminen oli tuntunut Harrysta ainoalta oikealta ratkaisulta, kuin paluulta entiseen. Paluulta normaaliin.
Hän oli uskotellut itselleen, että viimeistelemällä opintonsa Tylypahkassa, hän voisi vihdoin saada itselleen tavallisen elämän.
Paluu oli tuntunut ahdistavaltakin, mutta Harry oli pakottanut itsensä siihen toivoen, että Tylypahka palauttaisi rutiinin ja ilon hänen elämäänsä.
Draco Malfoyn näkeminen Luihuisten tupapöydässä lukuvuoden alussa oli ollut kuin helpotuksen aalto, joka oli kulkenut hänen lävitseen.
Jotain tuttua, hän oli ajatellut ja ollut yhtäkkiä varma siitä, että viimeisestä kouluvuodesta tulisi kuin tulisikin hyvä.
Eikä Harry ajatellut asiaa aluksi sen pidemmälle. Arki alkoi sujua ensimmäisten päivien jälkeen helpommin, eikä hän enää välittänyt itseään seuraavista kuiskauksista ja tuijotuksesta.
Oppituntien alettua hän kuitenkin huomasi yhä useammin etsivänsä vaaleaa luihuispoikaa luokkatovereidensa seasta ja aina, kun toisen tutut kasvot löytyivät, Harry huomasi hengittävänsä hieman helpommin.
Harry myös koki näkevänsä toisen nyt ensimmäistä kertaa, sellaisena kuin Luihuinen todella oli.
Draco Malfoy ei ollut ainoastaan itsekäs ja hemmoteltu, vaan itseasiassa kohtelias, fiksu, hauskakin. Sodan loppuminen oli tuonut hänen todellisen luonteensa esiin ja Harry huomasi nauttivansa näkemästään.
Muutaman viikon kuluttua Harry tajusi olevansa pakkomielteinen. Hän etsi katseellaan Dracoa aamiaisella, oppitunneilla, lounaalla, hyppytunneilla ja päivällisellä.
Iltaisin oleskeluhuoneessa hän mietti, mitä toinen mahtoi tehdä. Harry yritti perustella itselleen, että hän oli ainoastaan huolissaan.
Lopulta hän ei kuitenkaan keksinyt ainoatakaan syytä mistä hänen pitäisi olla huolissaan.
Lopulta eräänä ankeana marraskuun aamuna Harry ymmärsi. Hän oli tavalliseen tapaansa etsinyt Malfoyn väkijoukon seasta ja nähnyt toisen juuri kuuntelevan Blaise Zabinia.
Draco oli kuunnellut ystäväänsä mietteliäänä, kulmakarvat rypyssä. Yhtäkkiä hän oli kuitenkin purskahtanut aitoon, iloiseen nauruun ja Harry oli vetänyt kurpitsamehua väärään kurkkuun.
Hän ei ollut koskaan nähnyt eikä kuullut mitään niin vangitsevaa. Samalla hetkellä hän tajusi tahtovansa kuulla tuon äänen uudestaan ja uudestaan, nähdä nuo naurusta komistuneet kasvot jokaikinen päivä.
Harry tajusi sillä hetkellä olevansa ihastunut, kun harmaat silmät kääntyivät katsomaan häntä kohti.
-
No niin, tämän toisen osan myötä saatiinkin mielenkiintoisia taustatietoja! Hauska saada tällainen katsaus siihen, miten ihastukseen on Harryn puolelta päädytty. Tällainen skenaario tuntuu oikeastaan hyvinkin mahdolliselta: on helppo kuvitella, että Dracosta tulee Harryn kiintopiste, kun Draco on niin tuttu ja muistuttaa ajasta ennen sotaa. Hiljalleen helpotus Dracon näkemisestä muuttuukin sitten pakkomielteeksi... Aaa miten kutkuttavaa! ;D
Pidän hirmuisesti tuosta hetkestä, kun Draco purskahtaa aitoon nauruun ja Harry on lopullisesti myyty. Jotenkin kovin elävästi kuvailtu hetki ja varmaan tavallaan myös käännekohta Harryn elämässä, kun hän ymmärtää olevansa ihastunut. Harry on niin samaistuttava etsiskellessään Dracoa väkijoukoista ja tarkkaillessaan tätä etäältä... Voi tuota ihanan kamalaa ihastumisen aikaa! ;D
Kiitoksia taas mielenkiintoisesta luettavasta! Tämähän on lähtenyt hyvin käyntiin, ja innolla oottelen mitä tuleman pitää. -Walle
-
Waulish: Drarryssa on niin paljon mahdollisuuksia ja erilaisia puolia, mutta ehdottomasti yks mun suosikeista on juurikin tämä, että toisesta tulee toiselle pakkomielle ;D Mun mielestä oli jotenkin helppoa ajatella, että sodan jälkeen Harry tarvitsee itselleen jonkinlaista tuttua turvaa ja mikäs sen tutumpaa kuin Draco ;) Ihastuminen voi kyllä tosiaan olla samaan aikaan sekä ihanaa että kamalaa, sen verran voin ainakin Harryyn samaistua. Ihanaa että näet tämän mielenkiintoisena! Toivottavasti Dracon näkökulma miellyttää myös : )
Kolmas
300 sanaa
Draco Malfoy tiesi, että jokaisella Tylypahkalaisella oli hänestä mielipide. Itseasiassa varmaan koko velhomaailmalla oli tällä hetkellä mielipide hänestä ja hänen perheestään.
Hän myös itse tiesi olevansa paljon kaikenlaista, mutta typerä hän ei ollut. Ensimmäisen kouluviikon aikana Draco oli huomannut, miten Potter yritti vaivihkaa vilkuilla häntä milloin oppitunneilla, milloin Suuressa salissa.
Olisi pitänyt olla typerys ollakseen huomaamatta, Potter kun ei ollut koskaan osannut olla kovin salamyhkäinen.
Ensimmäisten päivien aikana Draco haki varmistusta epäilyilleen, sillä aluksi tuo kaikki tuntui liian hyvältä ollakseen totta.
Miksi Harry Potter, velhomaailman pelastaja, tuhlaisi aikaansa murehtimalla hänestä? Minkä ihmeen takia nuo epätavallisen vihreät silmät etsivät väkijoukon seasta juuri häntä?
Aluksi Draco pelästyi, ajatellen Potterin hautovan kostoa. Pelkoa seurasi hämmennys, sillä hän ei keksinyt syytä miksi Potter kantaisi hänelle enää kaunaa.
Sodan jälkeen Harry oli kiittänyt Dracoa ja Narcissaa siitä, etteivät nämä olleet paljastaneet häntä Voldemortille.
Draco oli yrittänyt näyttää välinpitämättömältä ja kätellyt Potteria ilmeettömästi, vaikka todellisuudessa hänen teki mieli huutaa, ettei ollut koskaan aiemmin ollut niin tyytyväinen mihinkään tekoonsa.
Eikä ainoastaan siksi, että hän halveksi Voldemortia ja tämän mielipuolisuutta, vaan myös siksi, että hän oli tajunnut jo vuosia aiemmin mistä hänen niin sanottu vihansa Harry Potteria kohtaan johtui.
Yksitoistavuotiaana hän oli loukkaantunut verisesti, kun koko Tylypahkan kiinnostavin oppilas oli torjunut hänen ystävyytensä.
Loukkaantuminen oli nopeasti kuitenkin muuttunut turhautuneisuudeksi Dracon tajutessa, ettei hän saanut silmiään eikä ajatuksiaan irti Rohkelikosta.
Ja tottakai, Malfoy kun oli, Draco oli naamioinut ihastumisensa viileän ulkokuorensa alle ja ottanut elämäntehtäväkseen Potterin ja tämän ystävien kiusaamisen.
Hän oli päättänyt, ettei kukaan koskaan saisi tietää hänen naurettavista tunteistaan ja se oli pitänyt, aina tähän hetkeen asti.
Sillä hetkellä kun Draco oli tajunnut, mitä Harry Potterin katseet merkitsivät, hän oli päättänyt että salailu sai riittää.
Hän ei voinut uskoa onneaan todeksi.
Niinpä eräänä tylsänä harmaana aamuna, Dracon tuntiessa taas toisen katseen itsessään, hän päätti varovasti katsoa takaisin.
-
Oooh, kyllä miellyttää! Hienoa päästä kurkistamaan myös Dracon mietteisiin ja tunteisiin. Ne syventävät tarinaa entisestään.
Tätä kolmatta pätkää lukiessa tuli sellainen fiilis, että joo, juuri näin sen kuuluu mennä! Tai siis jotenkin minusta tuntuu ihan mahdolliselta, että Dracon vihanpito todella saa sysäyksensä torjutuksi tulemisesta ja loukkaantumisesta ja että sitä lopulta ruokkii ihastuminen tai pikemminkin tarve piilottaa se. Ajatella, miten monta vuotta Draco onkaan kantanut sisällään tuollaista taakkaa. Ja varmaan katkeruuttakin. Eihän kyse välttämättä ole siitä, että hän olisi halunnut käyttäytyä niin kuin käyttäytyi, vaan hän ei välttämättä ole osannut muunlaista toimintamallia tai ees sallinut sellaista itselleen. Onhan hän juurikin kova ja kylmä Malfoy, verenperintönsä painama.
Pakko muuten antaa erityismaininta tuolle, ettei Harry ole koskaan osannut olla kovin salamyhkäinen. Jotenkin ihan mainio luonnehdinta Harrysta, vastaa mielikuvaani hyvin! Harry on jotenkin niin kovin rehti ja läpinäkyvä. :D Ihana. Toinen erityismaininta annettakoon sille, miten Draco kutsuu Harrya sukunimellä. Ehkä se on vielä jäänteitä menneistä, tunteiden kätkemisestä.
Loppu lupaa hyvää, enkä malttaisi oottaa jatkoa! Kiitos! :-* -Walle
-
Älä kuule yhtään nolostele, ihanasti olet kirjoittanut näistä kahdesta. On todella ilo lukea tätä spurttia :)
Tosi kivat kaksi osaa. Molempien taustoja hahmoteltiin mukavasti ja samaan aikaan tarina kuitenkin eteni. Hahmot ovat minun silmiini hyvinkin omia itsejään mikä on kiva. Harry on suloinen kun on tyypilliseen tapaansa hieman hidas, mutta sieltä se oivalluskin viimein tuli. Tästä kohdasta tykkäsin tosi paljon: Draco Malfoyn näkeminen Luihuisten tupapöydässä lukuvuoden alussa oli ollut kuin helpotuksen aalto, joka oli kulkenut hänen lävitseen.
Jotain tuttua, hän oli ajatellut ja ollut yhtäkkiä varma siitä, että viimeisestä kouluvuodesta tulisi kuin tulisikin hyvä.
Ihana ajatus, Draco on Harryn ankkuri elämässä <3
Dracon puoli oli myös kutkuttavaa luettavaa. Siellä oli juuri niitä elementtejä joita itsekin näen näiden kahden suhteessa. Draco on se varovaisempi joka ei uskalla heittäytyä aivan päätäpahkaa vaan haluaa säilyttää imagonsa ja kasvonsa. Ihanaa, että siellä oli tuo ihastuminen, mikä oli alkanut jo vuosia sitten.
Tämän kolmannen loppu oli ihana: Niinpä eräänä tylsänä harmaana aamuna, Dracon tuntiessa taas toisen katseen itsessään, hän päätti varovasti katsoa takaisin.
Awwww *silmät sydäminä* Katso Draco, katso niin paljon kun voit, sillä se Harry on <3
Nyt toivon että tähän spurttiin tulisi edes yksi suukko, tuleehan!
Kiitos näistä, jään odottelemaan jatkoa,
Vendela
-
Waulish: Tosi hienoa kuulla, että tästä tulee sellanen fiilis että asiat menee oikein! Mä nautin itse aina suunnattomasti siitä kun Draco on se, joka ihastuu ensin. Useimmiten se melkein on Harry, koska Draco yrittää ainaa kieltää kaiken. Tässäkin on vähän sama homma, vuosien peittely, mutta siitä huolimatta Draco on ollut se, joka on ne tunteensa tajunnut jo aikoja sitten : ) Hahaa ja hyvä myös, että tuo salamyhkäisyyden puuttuminen sopi sustakin Harryyn, koska mä aina ajattelen sen vähän sellaisena hömelönä ja liiankin avoimena ;D Harryn sukunimen käyttö Dracon ajatuksissa tuli myös jotenkin automaattisesti, tuntui tässä kohtaa vielä luontevammalta, kun asiat ovat kuitenkin vasta alkutekijöissään. Kiitos ♥
Vendela: Musta tuli jotenkin luontevasti se ajatus, että sodan jälkeen Draco on sellainen pysynyt asia Harryn elämässä, ystävien ohella tietysti. Ja kyllä, Harry on se vähän hidas ja hömppä, mutta sitten kun ne tunteet tulee niin ne tulee kovaa ja aina täysillä : ) Hauskaa, että meillä on tosi paljon samoja ajatuksia näistä kahdesta! Kiitos hirveästi kommentista ja lupaan kyllä, että suukko tulee aivan varmasti, joskaan ei ihan vielä ;)
A/N: Tämä raapale oli tähän mennessä kaikista haastavin kirjoittaa, vaikka lopulta siihen menikin vain vajaa puoli tuntia :'D Oon jo miettinyt pientä juonikuviota mielessäni ja tää osa oli tavallaan sellainen "välipätkä" ennen seuraavia tapahtumia. Tästä osasta tulee kyllä siirappivaroitus, vaikka oletettavasti tää koko sarja tulee oleen aika hattaraa. Voi toki olla, että suunnitelmat menevät vielä uusiksi, mutta katsotaan sitä sitten huomenna.
Neljäs
150 sanaa
Aamuöinen kohtaaminen oli ensimmäinen kahdestaan. He tapasivat huispauskentän laidalla, missä taivaalta leijailevat lumihiutaleet sulivat hiuksiin ja marraskuun kirpeä pakkanen sai sormet kohmeeseen.
Draco odotti malttamattomana Harryn saapumista, peläten että toinen muuttaisikin mielensä. Pelko oli kuitenkin turha, kun hän hetken kuluttua erotti jalanjälkiä ensilumessa.
Harry käveli aivan hänen eteensä, ennen kuin riisui näkymättömyysviitan päältään. Rohkelikko hymyili ujosti, eikä sanonut mitään. Hetken kuluttua hän kuitenkin astui eteenpäin.
Ihan kuin näkisin hänet ensimmäistä kertaa oikeasti, Harry ajatteli koskettaessaan varoen Dracon kasvoja. Tunne oli hämmästyttävä, huumaava ja sai perhoset lepattelemaan vatsanpohjassa.
Harry ei ollut koskaan kokenut mitään sellaista ja rehellisyyden nimissä hänen oli myönnettävä, että hän jos joku oli kokenut kaikenlaista.
Ihan kuin olisin tuntenut hänet aina, Draco mietti sulkiessaan silmänsä ja tuntiessaan toisen käden kasvoillaan. Harryn kosketus tuntui siltä, kuin hän olisi palannut pitkän, uuvuttavan matkan jälkeen vihdoin kotiin.
Lämpö levisi hänen sisällään varpaisiin ja sormenpäihin asti, eikä hän halunnut sen katoavan koskaan.
-
Voihan hattara! Minua ei todellakaan haittaa sokeri ja siirappi, joten lisää vain :) Mieluummin pörröisyyttä näiden kahden välille kuin hurjaa angstia ja riitoja.
Ihana kuulla, että se suukko on sieltä tulossa. Sitä odottelen. Meillä kyllä todellakin menee yksiin ajatukset tästä parituksesta :)
Tämä oli suloinen ensitapaaminen. Kivasti oli mukana vähän jännitystä, mutta päällimmäiseksi nousi kuitenkin tuo ihastumisen tunne. Tykkään tosi paljon tästä Dracosta, jolle Harry on ollut vuosia kaukainen unelma, saavuttamaton ja nyt yhtäkkiä kaikki onkin käden ulottuvilla. Ja Harry on huippu kun menee rohkelikkomaisesti suoraan asiaan <3 Ja kyllä nämä kaksi ovat hieman onnea ansainneetkin sodan kauhujen ja kokemusten jälkeen.
Olipa ihana aamupala, kiitos!
Vendela
-
Ei häiritse siirappi minuakaan, päin vastoin! Komppaan Vendelaa siinä, että nämä nuorukaiset ovat todellakin onnensa ansainneet. Kurjia kokemuksia ja koettelemuksia on mahtunut kumpaisenkin elämään.
Ihastuttava kirpsakan marraskuinen miljöö pakkasineen ja lumihiutaleineen! Rakastan kirpeitä, kuulaita pakkasöitä. Vähän jäi kiinnostamaan, miten pojat ovat tapaamisensa sopineet, mutta eipä sitä nyt kaikkea tarvitse avata. Spurteissa on oikeastaan kivaakin se, että keskitytään tiettyihin valittuihin hetkiin. :)
Kummankin ajatukset ovat niin ihania ja sykähdyttäviä, ja voi vain kuvitella, millaista tunteiden ilotulitusta he käyvät läpi. Suudelmaa oottelen minäkin jo vesi kielellä, mutta kyllä tuo Harryn kosketuskin on aivan ihana. <3
Kiitos, tulipa tästä seesteinen olo! -Walle
-
Äsken vasta huomasin nämä. Voi kuinka mukava löytö minulle!
Kaipailinkin kovasti jotain hempeää näiden kahden välille ja tämä oli kyllä oivallinen vastaus toiveeseeni. Pienten hetkien kuvaus, katseiden kohtaamiset ja tunteet ja hämilliset ajatukset hahmojen päässä ovat jotain niin herkullista luettavaa. Ja toimii näiden kahden välillä. Naurava Draco on varmasti jotain hätkähdyttävää ja tietysti Harry haluaa nähdä sitä lisää. Ihanaa, että Draco on pysyvä asia ja hänen kuuluukin vaivata Harry ajatuksia ihan sata nolla.
Kiitos näistä ja mukavaa kesän alkua. :)
-
Vendela: Kiva ettei siirappi haittaa, tässä sitä tulee lisää ;D Mutta joo, angst on ihan hyvä lisämauste, mutta kyllä näiden kahden kanssa pitää olla söpöilyä ja romantiikkaa ja ihan ehdottomasti onnellinen loppu! Harryn rohkelikkomaisuus jatkuu tässä raapaleessa <3
Waulish: Joo tässä on tarkoituksella jätetty vähän asioita auki, vaikka se olikin aluksi mulle hankalaa! Tuohon maksimiin 300 sanaan ei kuitenkaan saa kauheasti asiaa, se on ollut melkoinen haaste koittaa sitten karsia sellaisia ei ihan niin tärkeitä asioita : ) Tosi kivaa että jäi seesteinen fiilis, tässä on ollut omassa elämässä vähän myllerrystä, niin onneksi edes tekstistä välittyy jonkinlainen rauhallisuus.
Fairy tale: Mahtavaa, uusi lukija! Kunnon hempeily on välillä hyvästä : ) Aina kun itse haluan kunnon fluffyhattaraa, niin Drarry on mun valinta. Kiitos kommentista, toivottavasti jäät seurailemaan vielä viimeisetkin rapsut!
A/N: No niin legendaarisesti mokasin spurttihaasteen, johan se olikin mennyt liian hyvin ;D Tämän osan piti siis tulla jo eilen, mutta olin kotona 23.00, eikä tekstiä ihan enää irronnut siinä vaiheessa pitkän päivän jälkeen. Olemme siis päivän jäljessä aikataulusta, mutta katsotaan jos huomenna tulisi kirittyä. Tästä kuitenkin viides osa, jossa saadaan se pusu <3 Muuten tämä onkin vähän erilainen, tulee vähän enemmän äksöniä ja ensimmäistä kertaa replojakin!
Viides
300 sanaa
Tammikuuhun asti Harry ja Draco pitivät tapaamisensa salassa. He tapasivat milloin Tähtitornissa, milloin Pöllölässä, aina yömyöhään.
Heidän tapaamisensa onnistuivat pääasiassa Harryn näkymättömyysviitan ansiosta, mistä hän oli isälleen erittäin kiitollinen,
vaikka yrittikin olla ajattelematta mitä James ja Sirius mahtaisivat sanoa, jos tietäisivät hänen tapailevan salaa Lucius Malfoyn poikaa.
Ystäviensä reaktioita Harryn ei tarvinnut enää sen tammikuisen illan jälkeen miettiä.
Eteishalliin oli ennen päivällistä kerääntynyt joukko oppilaita, joista osa oli ringissä osoittaen taikasauvoillaan polvillaan olevaa hahmoa.
Harry pysähtyi portaiden yläpäähän kulmat kurtussa.
”Mitä tuolla tapahtuu?” hänen viereensä pysähtynyt Hermione kysyi ymmällään.
”Tappelu!” Ron huudahti innoissaan.
Ringissä seisovat oppilaat, jotka Harry tunnisti kuudes- ja seitsemäsluokkalaisiksi, liikahtivat niin, että heidän välistään erottui tuttu vaalea hahmo.
Harry kiirehti portaat alas, vetäen taikasauvansa esiin.
”Kuolonsyöjä”, eräs ringissä seisovista oppilaista sylkäisi.
”Sinun takiasi ystäviämme murhattiin!”
”Et kuulu tänne!”
Draco pyyhkäisi kämmenellään suupielestään valuvan verivanan ja ähkäisi kivusta.
Hän valmistautui jo seuraavaan kiroukseen, kun yhtäkkiä tunsikin käden olkapäällään.
”Mitä te oikein luulette tekevänne?”
Harry seisoi Dracon vieressä, käsi hänen olkapäällään, silmät leimuten vihasta.
Ringissä seisovat oppilaat katsoivat hetken toisiaan epäröiden, kunnes Zacharias Smith astui uhmakkaasti eteenpäin, osoittaen yhä sauvallaan Dracoa.
”Malfoy on Kuolonsyöjä, eikä kuulu tänne! McGarmiwan ei olisi koskaan pitänyt antaa hänen palata. Me vain kerroimme sen hänelle, mitä se sinua liikuttaa?”
”Sinä et ole jakamassa täällä lupia kenellekään”, Harry sanoi kuuluvalla äänellä ja auttoi Dracon ylös.
Rinki heidän ympärillään oli hiiren hiljaa, katsoen vuoroin Rohkelikkoa, vuoroin Luihuista, ymmärtämättä lainkaan mitä oli tekeillä.
”Ja miksi se minua liikuttaa”, Harry jatkoi ja käänsi katseensa Zachariaksesta Dracoon.
Hän hymyili leveästi, vaikka tiesikin aiheuttavansa kenties seuraavan vuosisadan suurimman kohinan.
Nopealla, sujuvalla liikeellä hän ujutti toisen kätensä Dracon niskaan ja toisen tämän vyötäisille.
Draco katsoi häntä hetken lähes kauhunsekaisin ilmein, uskomatta toisen aikeita todeksi.
Siinä hetkessä Harry ei kuitenkaan välittänyt mistään muusta, vaan nojautui eteenpäin ja suuteli Draco Malfoyta täpötäydessä eteishallissa.
-
Sain heti uuden osan luettavaksi, mahtavaa. Vähän synkkää sävyä, mutta onneksi vain ripaus. Olit valinnut kyllä tuon suudelman erilaiseen tilanteeseen, johon se useimmiten kirjoitetaan ja hyvä niin. Siinä oli kuin "kerralla oksat pois" -hetki. Voisin lukea tällaisia pätkiä läjäpäin, kunhan Harrylla ja Dracolla on kaikki hyvin.
-
Ihana Harry kun puolustaa rakastaan, juuri näin! Dracon kauhistunut ilme on juuri oikea reaktio :D Olisi mielenkiintoista tietää kumpi heistä on halunnut pitää suhteen salassa vai onko se ollut molempien yhteinen päätös. No, nyt se ei enää ole sitten salaisuus mutta ei se haittaa. Heillä on toisensa ja sillä nämä kaksi pääsevät jo pitkälle <3
Jään odottamaan jatkoa sillä näistä kahdesta voisin lukea vaikka kuinka paljon :) Kirjoitat kivasti ja olet onnistunut tiivistämään tapahtumat hyvin tähän rapsumittaan. Joten jatka samalla linjalla!
Vendela
-
Oih, ihanaa H/D:tä! :D
Rakastuin totaalisesti tämän sarjan nimeen, niin olihan tää pakko sitten lukaista. Aivan ihanaa sokerihöttöä, tätä on ollut ilo lukea. ;D Ihanasti olet rakentanut näiden kahden suhteen syntymisen, pienistä katseista salaisiin tapaamisiin ja lopulta julkituloon. ♥ Varsinkin tässä viimeisimmässä raapalessa oli niin suloista kun Harry puolusti Dracoa. Rohkea veto oli tosin suudella tätä kaikkien nähden, mutta eipähän jäänyt asia epäselväksi. ;D
Tykkäsin tosi paljon, suuret kiitokset näistä. ♥ Jatkoa jään odottelemaan innolla. :D
-
Fairy tale: Kiva kuulla, että tilanne oli erilainen! Ajattelin että sodan jälkeen Harrylla voisi olla vielä tavallista enemmän sellainen "kaikki tai ei mitään"-asenne ja tällänen julkinen ulostulo voisi sopia siihen ;D Plus Harry tietenkin puolustaa tärkeimpiään loppuun asti ja Draco tietysti kuuluu heihin.
Vendela: Kiitos, hienoa että oon onnistunut tuossa raapalemitassa! Välillä tuntuu, ettei siihen vaan millään saa tarpeeksi tunnetta saati asiaa, mutta mahtavaa jos se on toiminut kuitenkin : )
Felia: Jee lisää siirappifaneja ;D Oon noita osia kirjoittaessa vähän miettinyt, että meneekö jo ihan liian romanttiseksi, mutta kunnon fluffy piristää mieltä. Kiitos kommentista <3
A/N: Tämän raapaleen takia ikäraja on K-11.
Kuudes
300 sanaa
Harry oli typerä, romanttinen Rohkelikko, joka ei ajatellut tekojensa seurauksia.
Eteishallissa jaetun julkisen hellyydenosoituksen jälkeen Dracolle iski paniikki.
Tieto heidän salasuhteestaan leviäisi kautta velhomaailman nopeammin kuin kukaan ehtisi sanoa torakkaterttu ja hän näki jo mielessään Profeetan skandaaliotsikot.
Typerä Potter.
Draco vältteli Harrya seuraavan viikon, vaikka se olikin hankalaa.
Hän ei varsinaisesti halunnut tehdä niin, mutta häntä inhotti koulutovereiden tuijotus, sekä kateellisten fanityttöjen kuiskinta.
Olisihan hänen pitänyt tajuta, että heidän suhteensa tulisi lopulta ilmi, eikä siitä selvittäisi ilman juoruilua.
Typerä Potter.
Draco myös tiesi, ettei hän pystyisi jatkamaan välttelyään ikuisuuksia.
Salaa hän oli jopa toivonut, että Harry pakottaisi hänet keskustelemaan asiasta jo aiemmin.
Silti hän yllättyi vetäessään pylvässänkynsä verhot auki ja Harry istui hänen sängyssään kasvoillaan tuima ilme.
Typerä Potter ja hänen näkymättömyysviittansa.
”Meidän pitää jutella”, Harry sanoi, ”tai oikeastaan minä puhun ja sinä kuuntelet.”
Ja niin Harry puhui, lähes kaiken mahdollisen elämästään ja tapahtumista, jotka olivat johtaneet nykyiseen tilanteeseen.
Hän kertoi Dracolle lapsuudestaan ja sen kurjuudesta, kouluvuosistaan ja alituisesta pelosta Voldemortia kohtaan, vanhemmistaan ja kummisedästään, sekä tietenkin sodasta.
Hän myös kertoi, että kaikesta tästä johtuen hän ei halunnut salailla mitään, mikä teki hänet onnelliseksi.
Ja Draco kuunteli uteliaana, mutta samalla kauhistuneena.
Hänellä ei todellisuudessa ollut aavistustakaan, mitä kaikkea Harry oli elämässään joutunut käymään läpi, mutta lopulta kaikki kävi järkeen.
Dracon teki mieli sulkea Harry lohduttavaan halaukseen, mutta toisella oli aivan jotain muuta mielessään.
Ja niin Harry suuteli Dracoa jälleen, tällä kertaa intohimoisemmin, kuin hänen henkensä riippuisi siitä.
He kaatuivat päällekäin Dracon sängylle, irtautuen suudelmasta vetämään henkeä ja katsomaan toisiaan.
Kuin yhteisestä sopimuksesta he suutelivat jälleen, nälkäisemmin, repien samalla vaatteita toistensa päältä.
Draco ei olisi koskaan kuvitellut ujostelevansa, mutta alasti oleminen Harryn edessä jännitti häntä.
Kaikki tuo kuitenkin unohtui Harryn käsien vaeltaessa ympäri hänen kehoaan.
Kun Harry kuiskasi Dracon olevan seksikkäintä mitä hän oli koskaan nähnyt, ei Draco kestänyt enää.
Harry.
-
Oih näitä kahta <3
Dracon panikointi oli hänen luoneelleen niin ominaista että hymyilin täällä ruudun takana, sillä tiesin myös että rohkelikko-Harry laittaa kyllä asiat järjestykseen, aivan niin kuin kävikin. Eli tulkitsinko oikein, että Draco oli se, joka halusi pitää suhteen salassa ja Harry se joka halusi tuoda sen julki?
Ihanaa kun Harry avautui elämästään Dracolle. Siellä on varmasti paljon sellaista mistä Dracolla ei ole ollut aavistustakaan ja nyt kun hän saa tietää kaiken niin en yhtään ihmettele että Draco olisi halunnut lohduttaa Harrya. Ihanaa, että tilanne kehittyi kuitenkin tuohon suuntaan :) Tulkitsin niin, etteivät nämä kaksi ole kovin paljon harrastaneet intiimiäkanssakäymistä.
Jään odottamaan viimeistä rapsua :)
Vendela
-
”Meidän pitää jutella”, Harry sanoi, ”tai oikeastaan minä puhun ja sinä kuuntelet.”
Oih miten kutkuttava osa jälleen.
Dracon ristiriitaa lukee tuolilla kiemurrelleen. Välillä on typerä Potter-hetki ja silti on mukavaa kuulla kuinka Draco on odottanut hetkeä, jolloin he puhuvat asioita läpi. Tai no, nyt puhui Harry, mutta varmasti tulee Draconkin vuoro.
Typerä Potter ja hänen näkymättömyysviittansa
Dracon mielenliikkeiden seuraaminen on aina yhtä jännää. Olen samaa mieltä, että Harry ja näkymättömyysviitta on toisinaan typerä ja epäreilu yhdistelmä. Harryhan oli marssinut hänen sänkyynsä tuosta vaan varoittamatta...
Mitähän vielä ehtii tapahtua.
-
Vendela: Tuo voisi olla yksi tulkinta kyllä, mutta kirjoittaessani ehkä ajattelin kuitenkin, että molemmat halusivat aluksi pitää asian salassa. Harry sitten vaan rakastuneena hölmönä päätti itse, että nyt salailu saa riittää ;D Näin mä ajattelin myös, että intiimeissä asioissa pojat eivät vielä olleet päässeet kovin pitkälle. Kiitos kun oot jaksanut kommentoida, ihan mahtavaa! Tässä tulee viimeinen : )
Fairy tale: Mä tykkään kirjoittaa Dracon mielenliikkeistä, koska yleensä hän on pikkuisen salaperäisempi ja pidättyväisempi kuin Harry, joka on enemmänkin sellainen what you see is what you get -tyyppi. Mutta toisaalta tykkään myös kirjoittaa Harryn näkökulmasta, joten... :D Kiitos kommentista, tässä tosiaan viimeinen rapsu!
A/N: Sanomattakin selvää, että möhläsin spurttihaasteen komeasti. Ensin tapahtui elämä ja sitten en millään saanut tätä viimeistä osaa sellaiseen muotoon, että olisin ollut tyytyväinen. Toisaalta olisin halunnut saada tähän vielä paljon lisää asiaa, mutta toisaalta raapalehaasteen idea lienee se, ettei ihan kaikkea voi sanoa. Olen kuitenkin lopputulokseen yllättävän tyytyväinen, vaikka näin jälkikäteen näissä osissa on erinäisiä asioita joita korjailisin. MUTTA tämä menee nyt näin ja sillä sipuli. Otin itselleni vaatimattoman haasteen ja osallistuin Drarrylla FF100-haasteeseen, joten mulla on vielä monen ficin verran aikaa sanoa kaikki mahdollinen näistä kahdesta ;D Kiitos ihan hirveästi kaikille lukijoille ja erityiskiitos kommentoineille, on ollut ilo tarjota teille siirappia ♥
Seitsemäs
300 sanaa
Hermione ja Ron ottivat asian yllättävän hyvin.
Hermione oli sodan jälkeen ollut sitä mieltä, että Harry ansaitsi vain ja ainoastaan onnen, toisi sen hänelle sitten kuka tahansa. Joten jos Draco Malfoy teki Harryn onnelliseksi, ei Hermionella ollut siihen mitään pahaa sanottavaa.
Ron oli pitänyt päivän ajan mykkäkoulua, kunnes oli lopulta seuraavana aamuna lyönyt kätensä veljellisesti Harryn olkapäälle.
“Käy järkeen oikeastaan”, hän oli tokaissut, “mutta aion silti kutsua häntä hilleriksi.”
Dracoa oli kauhistuttanut kertoa asiasta äidilleen, sillä hän oli aina ajatellut Narcissa Malfoyn tahtovan puhdasverisiä lapsenlapsia täyttämään Malfoyn kartanon lukuisia makuuhuoneita.
Hän kuitenkin tiesi, että totuus tulisi ilmi ennemmin tai myöhemmin, joten hän kirjoitti äidilleen kirjeen ja pakotti Harryn lähettämään sen.
Narcissa Malfoyn vastaus oli tullut heti seuraavana aamuna ja Draco oli henkeään pidätellen lukenut kirjeen Harrylle ääneen.
Narcissa oli toivottanut heille lämpimästi onnea, sekä ilmoittanut haluavansa tavata uuden vävykokelaan mahdollisimman pian päivällisen merkeissä.
Harry oli vetänyt kurpitsamehua väärään kurkkuun, mutta vakuuttanut Dracolle tulevansa mielellään päivälliselle Malfoyn kartanoon.
Heidän viimeisenä iltanaan Harry vei Dracon huispauskentälle. He istuivat kentän laidalla ja katsoivat, miten ilta-aurinko valaisi korkeudessa kimmeltäviä huispaussalkoja.
Harry tulisi ikävöimään Tylypahkaa, sillä se oli hänen ensimmäinen, oikea kotinsa. Hän kuitenkin toivoi, että pystyisi tulevaisuudessa tuntemaan olevansa kotona jossain muuallakin.
”Milloin sinä tajusit?” Harry kysyi rikkoen hiljaisuuden. Hän oli halunnut kysyä sitä Dracolta jo pitkään, muttei ollut uskaltanut.
Draco kertoi hänelle, miten hän oli aluksi halveksinut Harrya tämän valitessa mieluummin Ronin.
Hän kertoi myös kaikesta kateudesta ja pakkomielteisyydestä, mikä oli lopulta neljäntenä kouluvuotena johtanut siihen, että Draco oli tajunnut millainen Harry oikeasti oli.
Samalla hän oli myös ymmärtänyt vihansa olevan todellisuudessa kaipuuta ja kenties mustasukkaisuuttakin.
Heidän välilleen laskeutui miellyttävä hiljaisuus. Harry katsoi sivusilmällään Dracoa, joka oli sulkenut silmänsä ja nautti auringon viimeisten säteiden lämmittäessä hänen kasvojaan ja samassa hän ymmärsi.
Jos hän vain olisi yhdessä Dracon kanssa, mikä tahansa paikka tuntuisi kodilta.
-
Voi söpötys. Onneksi muut suhtautuivat noinkin kivasti näihin kahteen. Tuo Ronin kommentti että "käy järkeen oikeastaan" sopii jotenkin niin hyvin Ronin suuhun ja kertoo sen, että hän on oikeasti pohtinut asiaa ja niitä Harryn monia pakkomielteisiä hetkiä Malfoyihin.
Olit onnistunut kokoamaan tähän viimeiseen pätkään mukavasti kaiken sellaisen, joka kokoaa kaikki tapahtumat yhteen mutta jättää silti auki sen, mitä seuraavaksi tapahtuu. Huispauskenttä on varmasti oikein sopiva viimeiseksi illanviettopaikaksi Tylypahkan mailla, kun vieressä on ihana ihminen. Onneksi aina voi kirjoittaa uutta ja minulla ei ole mitään sitä vastaan, että innostut kirjoittamaan näistä kahdesta lisääkin.
Kiitos ja kumarrus.
-
Ohops, pikkuisen myöhässä kommenttini kanssa, mutta tässä muutama sananen viimeisistä rapsuista. :)
Akjdsosddkspaöalc, voi että näitä kahta! :D Voin niin kuvitella Dracon panikoimassa, kun sen ja Harryn suhde paljastui muille. Mutta toisaalta, onhan se ihan ymmärrettävää, että ei ihan heti olisi halunnut sen tulevan julki. Ja tietenkin on ymmärrettävää myös Harryn puoli asiasta - jos jokin, tai siis joku, tekee onnelliseksi niin miksi sitä pitäisi peitellä?
Hyvä, kun Harry avautui Dracolle. Heillä molemmilla on tahoillaan ollut vaikeuksia, joten on varmasti hyvä saada purkaa tuntojaan, ja sitä kautta kaksikko pystyy myös ymmärtämään toisiaan paremmin. Menneisyyden haamujen ei kannata antaa vaikuttaa tulevaan liikaa. :)
Voi aww, ujosteleva Draco. ♥ Jotenkin mie oon aina mieltänyt sen pohjimmiltaan hieman ujoksi, mutta se on vaan käytöksellään yrittänyt peitellä sitä.
Mahtavaa, että Hermione ja Ron ottivat kaksikon suhteen hyvin - tai no, Ronilta saatiin ensin hyvin ron-mainen reaktio, mutta lopulta kuitenkin oli OK asian kanssa. :) Narcissan reaktio oli kieltämättä pikkuisen yllättävä, mutta toisaalta taas, olen aina ollut sitä mieltä, että se on hyväsydäminen ja ymmärtää asioiden oikean laidan ja osaa reagoida sen mukaan. Mutta ei tosiaan ihme, jos Dracoa on hieman kauhistuttanut kertoa äidilleen uutiset - joskus omasta suhteestaan kertominen vanhemmille on todellakin pelottavaa, varsinkin jos tietää, että reaktio ei välttämättä ole kovin hyvä. Onneksi tässä ei kuitenkaan ollut ongelmia vaan Narcissa ihan haluaa tavatakin Harryn. :D
Jos hän vain olisi yhdessä Dracon kanssa, mikä tahansa paikka tuntuisi kodilta.
Aww, tää lause kruunasi kyllä koko sarjan. ♥
Tää oli kyllä tosi ihana pieni sarja, tykkäsin valtavasti. :D Tuhannet kiitokset ♥
-
Miten voi olla mahdollista, että olen missannut tämän viimeinen rapsun?!? Anna anteeksi!
Olin kyllä lukenut sen, mutta lahjakkaasti jättänyt kommentoimatta, hyi minua.
No, korjaan erheeni nyt, sillä parempi myöhään kun ei milloinkaan, eikös niin :)
Jatkoit kivalla linjalla tämän loppuun. Sopivan siirappista, pörröistä ja ennen kaikkea ihana loppu.
Ronin ja Hermionen reaktiot olivat heille tyypillisiä ja osuvia. Voihan hilleri sentään! Ja Narcissa, juuri sellainen kun ajattelenkin hänen olevan. Draco aliarvioi äitiään, sillä tällä on kuitenkin kaikesta huolimatta avara sydän.
Tämän loppu <3 Vaikka Felia sanoi sen jo, niin pakko nostaa sama lause uudelleen.
Jos hän vain olisi yhdessä Dracon kanssa, mikä tahansa paikka tuntuisi kodilta.
Niin ihana ja täydellinen! Harryn koti on todellakin siellä missä Draco on. Ja samalla se on myös toisinpäin, Dracon on hyvä siellä missä Harry on. Yhdessä nämä kaksi pääsevät pitkälle <3
Sanoit, että osallistut FF100 haasteeseen tällä parilla, jes! En malta odottaa että pääsen lukemaan lisää kirjoittamaasi H/D:tä :)
Kiitos vielä kerran tästä lukukokemuksesta, nautin!
Vendela
-
Aww, ihana minidraama! Tykkäsin juonesta ja miten asiat etenivät, aika reippaasti, mutta toisaalta pitkällä aikavälillä. Loistava iltasatu, kiitos!
-
Fairy tale: Kiitos! Mä tykkään ajatella niin, että Hermione ja Ron tuntevat Harryn sen verran hyvin, ettei hänen parisuhteensa ja tunteensa tule varsinaisesti yllätyksenä ;D Joo mä jotenkin ajattelin, että Harrylle ja Dracolle sellainen viimeisen illan viettäminen Huispauskentällä on luontevaa, kiva jos se sopi tähän! Varmasti tuun kirjottaan näistä kahdesta vielä lisää!
Felia: Noh, oon sitten vielä enemmän myöhässä vastaukseni kanssa, joten ei hätää ;D Mun fanoniin kuuluu se, että Harry on useimmiten se, jota ei haittaa tuoda tunteitaan julki ja Draco on sitten se pidättyväisempi osapuoli. Voisi se toisaalta toimia kyllä toisinkin päin, täytyy ehkä kokeillakin. Ja joo, ujosteleva Draco on <3 Mä haluan myös ajatella, että Narcissa tietyllä tapaa kunnioittaa Harrya sodan jälkeen, joten siinä mielessä hänen reaktionsa on mielestäni ihan toimiva, vaikkakin varmasti yllättävä. Kiitos kommentista : )
Vendela: Hihii, saat anteeksi ja aina parempi myöhään kuin ei milloinkaan <3 Hienoa kuulla, että oot ajatellut Narcissasta samaan tapaan! Ajattelin ensin, että onko hänen reaktionsa turhankin yllättävä, mutta jotenkin se tuntui musta luontevalta. Menin joo ottamaan itselleni ikuisuusprojektin, mutta eipä tässä kai mikään kiire ole... :'D Oon jo miettinyt kaikenlaisia ficcejä, mutta saa nähdä saanko tartuttua johonkin ideaan lähiaikoina!
Elfmaiden: Kiva kuulla että tykkäsit! Joo, aika nopsaan tapahtumat tässä etenevät, mutta ajattelin että se menee tuohon spurttiraapaleen tyyliin : ) Kiitos kommentista, toivottavasti nukuit hyvin tämän jälkeen!
-
Vaihdokkaista viimein hei! Oon tosi pahoillani että tässä venähti; elämässä ollut kaikkea muuta kuin fini. Mutta nyt olen tässä ja kommentoin parhaani mukaan :> Ensin pitää sanoa, etten ole koskaan kovinkaan paljon H/Dta lukenut, ja nykyään se on yksi niistä pareista joka ei jotenkin vaan iske - mutta sun kirjoittamana tämä toimi tosi hyvin ja oon itseasiassa tosi iloinen ja tyytyväinen että tämän sain vaihdokkaiden kautta! Ei muuten varmaan olisi ikinä tullut luettua. Tämä on tosiaan aika siirappista ja söpöilyä, mikä oli ihana piristys noin muuten mutta totta puhuen tuo viidennen raapaleen julkinen rakkaudenosoitus oli mulle vähän epämukava :---D En ole itse tuollaisten suurten spektaakkelien suurin ystävä, mutta ymmärrän kyllä sen tarkoituksen. Nelosraapaleesta taas sanoit että se oli vaikea kirjoittaa ja vähän väliraapale mutta itseasiassa se jäi minun lemppariksi.
Ihan kuin näkisin hänet ensimmäistä kertaa oikeasti, Harry ajatteli koskettaessaan varoen Dracon kasvoja. -- Ihan kuin olisin tuntenut hänet aina, Draco mietti sulkiessaan silmänsä ja tuntiessaan toisen käden kasvoillaan.
Tämä oli jotenkin niin symbolinen ja kaunis ja sitoi oikeastaan tämän koko raapalesarjan tunnelman tähän pieneen kohtaukseen. Draco on jo ikuisuuden katsellut, ihaillut Harrya mutta tämä ei ole huomannut Dracoa oikeasti ennen tätä.
Jos jostain pitää valittaa niin itselle tuo tekstin formaatti oli hieman vaikealukuinen, siis kun jokainen virke oli omalla rivillään. Mutta kaikilla on omat tyylinsä toki. :> Ainiin ja tosiaan siitä piti myös sanoa, että oli ihana kuinka Harry kertoi Dracolle kaiken itsestään, ja sydäntälämmittävää että heidän lähipiirinsä - erityisesti Narcissa - ottivat parin niin hyvin vastaan. ♥ Kaikenkaikkiaan hyvin yhtenäinen ja kauniisti koostettu raapalesarja, kiitos paljon lukukokemuksesta!
-
Aurinkolapsi: Ihanaa, kiitos kommentista! Ei haittaa yhtään että venähti, näitä sattuu : ) Tästä tuli kyllä kieltämättä oikein siirappipläjäys ja oon huomannut, että suurin osa mun kirjottamista teksteistä on oikein sokerihöttöä :'D Kiva että tykkäsit tuosta neljännestä, muistan että sitä oli kyllä työläs väkertää kun en meinannut mitenkään saada siitä sellaista, että olisin ollut edes jollain tasolla tyytyväinen. Onneksi sitten sulle ainakin toimi! Ja tuo lainaus, siitä tykkäsin itse, mutta ajattelin että mennäänkö tässä jo ihan överiksi ;D Ihanaa että nappasit sen <3 Kiitos kovasti kommentista!
-
Vaihdokkaista heips!
Osaan hyvin kuvitella Harryn palaavan Tylypahkaan, koska etenkin sodan jälkeen, kaipuu johonkin tuttuun ja turvalliseen on varmasti ollut suuri. En tiedä sitten, onko realistista kuvitella Harryn saavan sen verran rauhaa ihailijoilta (onhan hän kirjaimellisesti maailmanpelastaja), että hän voisi todella keskittyä opintoihinsa. Vaikka eipä sillä, että tässäkään skenaariossa Harry olisi hirveästi keskittynyt opiskeluun ;D
Romanssin puhkeaminen ei minusta oikein tuntunut realistiselta, mutta esimerkiksi Dracon syyt tykätä Harrysta kävivät eniten järkeen ja olivat linjassa kirjojen kanssa. Se, että Harry torjui hänet 11-vuotiaana, jätti selvästi jälkensä, niin tässä kuin canonissakin. Vuosien mittainen kateus, hylkäys ja kaipuu ovat loistava pohja romanttisten tunteiden kasvulle. Harryn syyt taas viehättyä Dracosta näin yhtäkkiä kuuden vuoden vihanpidon jälkeen eivät oikein selvinneet minulle. Tai olihan siellä sitä, että Harry ikään kuin näkee Dracon uusin silmin, mutta miksi? Toisaalta onhan Harryllakin tavallaan "pohjaa", kun se oli kuudennessa kirjassa epäterveellisen obsessoitunut Dracosta ja sen tekemisistä (toki syystä mutta jos tahdotaan katsoa asioita H/D-mielessä, syitä löytyy aina ::))
Kaikista mahdollisista syistä huolimatta tuo ensimmäinen aamuöinen kohtaaminen oli minusta aivan liian tuttavallinen ja nopeasti etenevä. Tuli fiilis, että jäikö minulta kolme osaa lukematta vai mitä hittoa täällä tapahtuu? Olisin odottanut kiusallisuutta, kömpelyyttä ja ujoutta, koska tähänhän asti kyse oli ollut (ymmärtääkseni?) pelkistä katseista ja ehkä arkisista keskustelunpätkistä tunneilla tai niiden ulkopuolella. Mahdollisuus siihen, että onkin ymmärtänyt koko homman väärin, olisi ainakin hermostuttanut ja pelottanut minua, jos olisin ollut Harryn tai Dracon tilalla. Tässä toki näkyy minun varsin spesifi romanssimakuni, ja koko raapalesarjan tyyli on muutenkin kertova ja yleispätevä, joten kovin yksityiskohtaiset tunteiden tai ajatusten kuvaukset eivät varmaan olisi edes sopineet tähän. Olisin silti kaivannut jonkinlaista väliosaa pohjustamaan tätä suhteen syvenemistä, onhan kasvojen koskettaminen varsin intiimi ele.
Oli erittäin Harrymäistä mennä puolustamaan Dracoa, kun muut kävivät tämän kimppuun. Vaikka heidän välillään ei olisi ollutkaan mitään romanttista tai edes ystävyyttä, Harry olisi takuulla mennyt puolustamaan Dracoa, ihan vain siksi, että sellaisen käytös mahdollisti sodan alkujaankin eikä Harry halua enää nähdä vihaa ja epäluuloa turmelemassa ja satuttamassa ihmisiä. Oli myös todella uskottavaa ja ymmärrettävää, miksei Harry halunnut salata Dracoa ja heidän suhdettaan. Kun on kärsinyt ja selvinnyt niin paljosta, ei sitä halua enää peitellä sitä, kuka on ja kenen kanssa on onnellinen. Harrysta on tullut aikuinen, ihanaa! <3 Kuin myös Hermionesta ja Ronistakin. No, Hermione on aina ollut kolmikon kypsin ja ystäväkeskeisyydessään hän totta kai tahtoo vain Harryn onnea. Ronille on ominaisempaa ensin mököttää ja olla kauhistunut, että puhutko sinä nyt oikeasti Malfoysta, Harry?? Mutta hyvä, että Ronkin saatiin messiin. Loistavaa, että hän aikoo kuitenkin uskollisesti ja ikään kuin sisäpiirivitsillä kutsua Dracoa hilleriksi. Voi Ron! <3
Loppu oli makuuni vähän turhan siirappinen. Tai Narcissan reaktio oli vähän turhankin hyvää ollakseen totta, mutta mikäs siinä :D Mutta kiva ajatus se, että rakastama ihminen on koti paikasta riippumatta. That's the dream, right?
Kiitän :)
-
Ah Drarrya tällaisella otsikolla, voiko se edes olla mitään muuta kuin lupaavaa? No ei! <3
Tämä oli juuri sopivan siirappinen, ihan hitusen surullinen aluksi, koska kaikki salailu ja sodan jälkeiset kaunat ja no, kaikki, mutta varsinkin sitten loppua kohti kivan hattarainen ja onnellinen <3 Pidin siitä, miten tuo Harryn koti-aspekti kulki mukana ikäänkuin koko sarjan ajan, vaikkei sitä kovin monesti mainittukaan. Alussa hän pohtii Tylypahkan olevan kotinsa, sitten kaikki tämä tärkeä tapahtuu sinä viimeisenä vuotena kun hän Tylypahkassa on ja lopulta hän tajuaa, että koti on siellä missä Draco on. Jotenkin todella suloista miten Harry tajuaa tuon!
Tykkäsin myös siitä miten tämä sarja kehittyi: aluksi Harry ihmetteli tunteitaan, ärsytystään, kaikkea tuollaista. Sitten myöntää sen itselleen ja sallii itsensä katsoa Dracoa sillä tavalla, vaikka se tuntuukin oudolta. Ja sitten Draco huomaa Harryn, he tapaavat mutta yhä pitävät kaiken salassa. Ja lopulta kaikki tulee ilmi, vaikkakin ehkä hieman kliseisellä tavalla, mutta onneksi se ei tässä raapalesarjassa haitannut! Oikeastaan vähän odotinkin jotain tuollaista :D Ja pidin muuten myös siitä miten Narcissa suhtautui Harryn ja Dracon suhteeseen! Ehkäpä sota sai jotain Narcissassakin muuttumaan suvaitsevampaan päin.
Kiitos, tämä oli ihana välipala ja kivan hunajainen <3
-
Vaihdokkaista hyvää päivää! :) Sattuipa hyvin, että juuri tämä spurttisarja arpoutui minulle kommentoitavaksi, koska minähän tätä silloin seurasin, mutta tipuin kärryiltä viidennen osan aikaan. Olen monta kertaa miettinyt, että pitäisi palata tämän pariin, mutta koskaan en ole syystä tai toisesta saanut aikaiseksi. Nyt onneksi sain juuri sopivan potkun pepulle Vaihdokkaiden myötä! :) Keskityn tässä kommentissa kolmeen viimeiseen raapaleeseen, joita en ole vielä kommentoinut.
Viidennen raapaleen juonenkäänne on tosi yllättävä! On kyllä helppo nähdä Draco kiusattuna perhe- ja kuolonsyöjätaustan takia, ja samaten on helppo nähdä reilu ja rehti Harry puolustamassa alakynteen joutunutta, mutta tuo suudelma, se todella yllätti minut. Siinäkin olisi ollut sensaatiota kerrakseen, jos Harry olisi vain pelastanut entisen vihamiehensä kiusaajien kynsistä. ;D Toisaalta Harryn syyt luopua salailusta tuntuvat minusta varsin uskottavilta. Voin hyvin kuvitella, ettei Harry halua kaikkien kauheiden kokemustensa jälkeen piilotella enää mitään, mikä tekee hänet onnelliseksi. Dursleyilläkin Harryn elämä oli yhtä todellisen velhoidentiteetin kätkemistä, joten ei mikään ihme, että salailu saa nyt riittää Harrylle. Mietin sitäkin, että ehkä sodan kauhut ovat koulineet Harrysta entistä rohkeamman oman tiensä kulkijan. Hän on selvinnyt niin paljosta, ettei enää ole mitään väliä sillä, mitä jotkut ahdasmieliset jupisevat selän takana. Hieno kasvutarina!
Kuudennessa raapaleessa pidän erityisesti siitä, miten Dracon typerä Potter -sadattelu vaihtuukin lopussa yksinkertaiseen Harry-henkäykseen. Yhtäkkiä Harry onkin Dracon ajatuksissa ihan rehellisesti Harry eikä enää Potter. Sen voisi aatella heijastelevan Dracon matkaa sinuiksi tunteidensa kanssa, ja toisaalta sitä, miten hän alkaa ymmärtää Harrya paremmin. Varmasti Harryn yllätyssuukko kaiken kansan edessä saa Dracon tolaltaan, mutta kun Draco saa tietää syyt sen takana, hänkin ehkä rentoutuu. Ihanaa.
Seitsemäs raapale on minusta aivan täydellinen päätös tälle sarjalle! Siitä välittyy sellainen rauhoittava tunne, että lopulta kaikki kääntyy kuitenkin parhain päin. Vaikka viimeinen kouluvuosi on ollut varsinaista vuoristorataa, siitä on kuitenkin selvitty, ja se on tuonut mukanaan kaikenlaista uutta ja hienoa. Hermionen ja Ronin reaktiot tuntuvat minusta todella uskottavilta ja heille sopivilta: Hermionelle ykkösprioriteetti on Harryn onni, ja Ron puolestaan tietysti pitää ensin mykkäkoulua - onhan Ronin ja Dracon välinen historia varsin kitkerä -, kunnes lopulta saa järkeiltyä, että kyllähän tässä käänteessä oikeastaan järkeä onkin. ;D Ihanaa, ettei Harryn tarvitse enää kätkeä onneaan ystäviltään. Ihana on myös kliseisyydestään huolimatta se ajatus, että mikä tahansa paikka on Harrylle koti, kunhan hän vain saa olla Dracon kanssa. Etenkin Harryn kohdalla ajatus on todella lohdullinen nyt kun hän joutuu luopumaan Tylypahkasta, joka on hänen ensimmäinen oikea kotinsa.
Huispauskenttä auringonlaskuineen tarjoaa aivan täydelliset puitteet viimeiselle kohtaukselle. Se on molemmille merkityksellinen ympäristö, ja sieltä näkee varmasti muitakin tiluksia ja linnaa. Huh, miten Tylypahkaa varmasti tuleekin ikävä, kun on viettänyt siellä niin monta vuotta kesiä lukuun ottamatta! Se kun on vielä kaukana kaikesta ja täysin oma maailmansa. Tässä melkein itsekin liikuttuu, kun miettii kaikkia Pottereiden parissa koettuja hetkiä. ♥
Kiitos paljon tästä sarjasta, tämä oli miellyttävää luettavaa ja mukavan erilaista! :-* Oli hauskaa lukea H/D:tä, kun sen pariin tulee niin hirmu harvoin eksyttyä. -Walle
-
Sokerisiipi: Mä haluisin jotenkin uskoa, että Harryn annettaisiin opiskella viimeinen vuosi rauhassa (vaikka sitten McGarmiwan käskystä), mutta olenkin ficcien osalta vähän turhan optimisti ;D Ymmärrän kyllä joo pointin, että tässä edetään aika nopeaa tahtia ilman varsinaista asioiden selittelyä sen tarkemmin ja se varmasti on pitkälti ainakin mulle se haaste, kun rapsusarjoja väsää. Tuntuu ettei saa kerrottua sitä kaikkea mitä haluaisi ja nappaa vaan pääpointit, mutta se helposti tuntuu epärealistiselta. Hienoa, että pidit tuosta että Harry puolusti Dracoa :3 Harry nyt ei muutenkaan varmasti halua katsella tuollaista, saati sitten sellaista ihmistä kohtaan, josta on ruvennut välittämään. Hahaa ja kommentin tekstin lopusta ymmärrän myös, mutta mulla on tapana vetää aika hattaraksi nää, koska rakastan itse höttötekstejä ;D Maailmassa on niin paljon kaikkea paskaa, että haluan lukea ja kirjoittaa vaaleanpunaiset lasit päässä, eikä se toki ole kaikkien juttu! Kiitos kommentista :3
Laukku: Awww kiiiitos ♥ Mä aattelin että tää ois ihan liian höttöä sun makuun, mutta kiva kuulla että tykkäsit kuitenkin! Harry kiintyy täysillä asioihin sitten kun ne kolahtaa, joten ensin Tylypahka on koti ja sen jälkeen kun Draco löytyy uudella tavalla hän tajuaa, että koti onkin siellä, missä toinen on :') Oh god että rakastan söpöilyä näiden kahden välillä! Ja joo, mä haluan ajatella että Narcissalle kuitenkin Dracon onni on tärkeintä ja jos onni löytyy Harryn tyköä, ei Narcissallakaan ole nokan koputtamista ;D
Walle: Hihii, tervetuloa takaisin ♥ Joo, onhan tuo suudelma kieltämättä vähän överi, mutta kuten itsekin sanoit, niin en usko Harryn haluavan salailla ja piilotella asioita enää. Plus nopeet liikkeet on näyttäviä ;D Ihanaa kun huomioit tuon Potter>Harry muutoksen, koska näin hlökohtaisesti pidin itse siitä, miten tässä sen toteutin. Ihanaa että pidit tästä, kiitos hienosta kommentista! Palaa ihmeessä H/D:n pariin useamminkin, se on mahtava (paras) paritus ;)
-
Kommenttiarpajaisista heippa
Olipa pitkästä aikaa virkistävää uppoutua tähän paritukseen. Aina näistä kahdesta on yhtä ihanaa lukea, mutta liian usein tämä paritus tuntuu unohtuvan jonnekin sekä lukemisen että oman kirjoittelun osalta. Ihana palailla taas hetken tauon jälkeen muutenkin Potter-maailmaan tällaisissa tunnelmissa. :)
Musta tähän sopi älyttömän hyvin raapalepituus. Tällainen muoto antoi kivasti välähdyksiä näiden kahden viimeisestä kouluvuodesta, mutta tilaa jäi myös omalle mielikuvitukselle ja ajattelulle. Kuitenkin kaikki raapaleet valaisivat sitä, miten mihinkin tilanteeseen oli päädytty, ja mitkä olivat Harryn ja Dracon tunnelmat milläkin hetkellä. Tässä kävi hyvin ilmi myös tunteiden ja heidän välisensä suhteen kehittyminen. Voisin kuvitella, että pidemmät luvut ja hitaampi eteneminen ei välttämättä olisi yhtä hyvin onnistunut tuomaan esiin sitä, kuinka tunteet hitaasti muuttuvat ensihämmennyksestä ja ihastuksen jännityksestä joksikin syvemmäksi. Koska aikaa kuluu raapaleiden välillä jonkin verrankin, huomaa hyvin, miten sekä Harry että Draco oppivat pikkuhiljaa ymmärtämään paremmin omia tuntemuksiaan ja toisiaankin.
Hahmojen kuvauksessa onnistuit mun mielestä myös todella hyvin. Harryn olen itsekin aina kuvitellut vähän tuollaiseksi avoimeksi ja kohtuullisen helposti tulkittavaksi. Dracon kohdalla taas musta käy tosiaan järkeen, että ihastusta peitellään viimeiseen asti vaikka sitten ilkeänkin käytöksen taakse. Sekin, miten Draco toivoi, että Harry tulisi puhumaan ja ottaisi asioita esiin, tuntuu sopivan hänelle täysin. Voin helposti kuvitella Dracon välttelevän puhumisen aloittamisen vastuuta ja toivovan, että toinen tekisi aloitteen.
Loppu oli aivan ihana! Viimeinen lause oli juuri sellainen ihan liian suloinen päätös, että tuli pakottava tarve lukea välittömästi lisää H/D-tekstejä. Yllätyin muuten todella positiivisesti Hermionen ja erityisesti Ronin reaktioista. Varsinkin Narcissan kohdalla pelkäsin, että palaute Dracon suhteesta voisi olla murskaavaa laatua, mutta onneksi ei. Sinänsä ihan loogistakin, että Narcissa sodan jälkeen toivoo vain, että Draco olisi onnellinen, vähän kuten Hermionekin Harryn suhteen.
Kiitos ihanasta luettavasta! :)
-
Minäkin tulin kommenttiarpajaisten myötä sattumalta samaan!
Varmaan samoja asioita, kuin edellisetkin, mutta en nyt kuin selannut aikaisempia kommentteja...
Pidin siitä, että draco oli harrylle huojennus kouluvuoden alkaessa. Tosin on mainittava, että ymmärsin alusta, että he olisivat tyyliin ainoat "vanhat vuosikurssilaiset", eli kun kävikin myöhemmin ilmi, että myös hermione ja ron ovat siellä, ihmettelin hitusen :)
Mutta voih, näiden suhde alkoi ja jatkui leppoisan suloisella tvalla. Jotenkin oli söpöä, kuinka draco vain osasi jo harryn intensiivisistä katseista päätellä harryn muuttuneet tunteet. Ja aivan ihana kohtaus oli myös vangitseva dracon nauru. Liian usein harry ihastuu dracon viileään huumoriin, aristokraattosiin piirteisiin tms. Ilosta nauravainen draco on ihana vaihtoehto!!
Suojelevainen ja suora harry on tosi in character, ja hetken ajattelin että avosylin harryn vastaanottava narcissa taas ei, mutta ehkä sittenkin joo :Dd lempeä äiti!narcissa on aika liikkis.
Kiitti lukukokemuksesta!
-
Sielulintu - Drarryn pariin on kyllä pakko aina tasaisin väliajoin palata, se on kuitenkin niin legendaarinen ja ensimmäinen oma OTP <3 Oon tykästynyt kirjoittaessa raapalemittaan ja saa nähdä, että osaako sitä kohta muuta kirjoittaakaan :'D Hahmojen onnistuminen on ehkä isoin kehu minkä voi saada, kiitos ♥
kaaos - Ah joo, toi alku saattoi olla vähän hämäävä kyllä :'D Hupsis, no joo. Ja heh, mulla on näiden kahden (ja usein kaikkienkin) kanssa tapana mennä aika siirappilinjalle, siksi tämäin oli aikamoista söpöilyä :'3 Narcissaa pohdin itsekin, mutta jotenkin tykkään ajatella hänet niin, että sodan jälkeen ei vaan yksinkertaisesti enää jaksa olla samanlainen kuin ennen ja uskon kuitenkin, että hän haluaa Dracolle parasta! Kiitos kommentista <3