Title: ”Saatanan Suomifanaatikko!”
Genre: drama, romance, fluffy, adventure, humour
Author: hymykuoppa
Beta(t): Swizzy
Paring: Sirius/Remus
Raiting: K11 //zougati muokkasi ikärajan vastaamaan uusia ikärajoja
Summary: Siinä he seisoivat, rintarinnan, keskellä Lapin lumista niittyaukeaa. Kylmä tuuli ruoti heidän kasvojaan, ja jo minuutin kuluttua kummankin kasvot olivat jäätävän lumiverhon peitossa. Kuinka ihmeessä nuo kaksi velhoa olivat eksyneet sinne, keskelle lokakuista Lappia? Matkalaukkujen kanssa?
A/N: Elikkäs haasteesta kunnia annicamarialle! Haasteessa Sirius ja Remus ovat menneet naimisiin, ja tulleet häämatkalle, minnekkäs muuallekkaain kuin suloiseen Suomeen. Tää yrittää mennä kanssa tuohon vaihda genresi -haasteeseen, koska kirjotan aina vaan huumoria, mutta en sitten tiiä uppooko tää sinne. :D
"Saatanan Suomifanaatikko!"
TRAILERI
Kylmä pohjola,
”Paistaa se aurinko Suomessakin...”
”Luulisin.”
voi olla ankara.
Kylmä tuuli ruoti heidän kasvojaan, ja jo minuutin kuluttua ne olivat jäätävän lumiverhon peitossa.
Kuinka siellä voi selvitä?
”Älä nyt, katso tuonne hieman kauemmas. Siellä hohkaa valoa!”
”Asuuko joku ihan tosissaan täällä?”
Vaikka sinulla olisikin kaikki maailman loitsut käytössä,
”Valois.”
”HAJOTHUS!”
”Halkinaurus!”
taikasauva aina valmiina,
”Pidä sauvasi lähellä.”
”Mitä helvettiä?!”
pohjola ei taivu.
”Tuonnehan kuolee!”
Säätä uhmaten,
”Tule nyt.”
”Siellä on kylmä!”
”Jumalauta nyt tänne, minä en yksin tuonne astu!”
pelkonsa unohtaen,
”Tartu minua kädestä.”
”Ole Sirius-rakas välillä mies.”
toisiinsa luottaen,
”Lässynlässynlää.”
"Ploploploloplopl."
siitä voi selvitä.
”Me teimme sen?”
”ME TEIMME SEN, PERKELE!”
hymykuoppa esittää
"Saatanan Suomifanaatikko!"
only in finfanfun
vuonna 2012
Anteeksi kamalasti kun tämä kesti näin kauan. Myönnettäköön, olin laiska. :/ Mutta kiitos miljoonasti kaikille kommentaattoreille, teille minä tätä kirjoitan! :-* Mutta viimeluvussa siis jäimme siihen kohtaan, kun pientä Ron/Sirius toimintaa oli käynnissä. Hermione-raasu pahoitti tästä mielensä ja ryntäsi saunanraikkaana hyytävään pakkasilmaan. Jos katsotaan miten tästä päästään eteenpäin, vai päästänkö mitenkään. Luvussa esiintyvät kursivoidut ja keskitetyt biisit eivät ole omaa tuotantoa, vaan kunnia kuuluu Gotye'lle (Somebody that i used to know), Rise Against'lle (This is letting go) ja Lil Wayne'lle (Mirror).
Seitsemäs luku
Remus sulki ulko-oven perässään. Hermione seisoi tukka vettä valuen terassin kaiteen edessä, katsellen kyyneltensä takaa järvelle.
”Saako tulla?” mies kysyi hiljaa vetäessään neuletakkinsa vetoketjun ylös asti. Hermone ei luonut katsetta mieheen, nyökkäsi vain hiljaa nyyhkäisten. Remus asteli tytön taa ja asetteli villatakin tämän sirojen hartioiden ympärille: ”Mitä tapahtui?”
Ei vastausta.
Remus henkäisi syvään astuessaan nyt tytön vierelle, samallatapaa järvelle katsellen: ”Sanoiko Ron jotain?”
Hermione vilkaisi kenkien uumenissa palelevia varpaitaan, kietoen samalla villatakkia tiukemmin ympärilleen.
”Älä välitä hänestä, Ron nyt ei aina ymmärrä ajatella sanomisiaan”, Remuksen katse tarkentui jäällä tallustelevaan eläimeen, ”Hän yleensä tuppaa töksäyttelemään kaikenlaista.”
”Ei tämä ole mitään sellaista”, Hermionen katkonaiset sanat heijastelivat riutuneen sielun syvimpiä tuntoja, ”Ei hän sanonut mitään sellaista.”
Remuksen kulmat kurtistuivat hänen vilkaitessaan tyttöä syrjäkarein: ”Tekikö hän jotain?”
Hermione pudisti päätään pienoisesti. Surua peitelleen kehonkielen antoi ilmi kyyneleet, jotka virtasivat nyt vuolaasti poskilla.
Vaikka Remus oli mies, hän tiesi noiden kyynelien syyn. Kun tyttö itki syyttä suotta, kyse oli yleensä pojasta. Ei kenestä tahansa pojasta, vaan tytön rakastetusta. Pojat, jopa aikuiset miehet satuttivat tyttöjä eniten ollessaan tietämättömiä asemastaan. Pojat saivat tytöt itkemään.
Hermione kohotti katseensa Remukseen. Kaksikko katsoi toisiaan suoraan silmiin, se katse oli rehellisin kaikista. Remus näki sen riutuneen sielun tytön sumeista silmistä.
”Sinä rakastat häntä.”
Pienoinen tuulenvire kantoi Remuksen henkäyksen tytön kuultavaksi. Niin arka kuin Hermione olikin, hän ei väittänyt vastaan. Tyttö ei koskaan puhunut kenenkään kanssa tällaisista asioista, ne hävettivät häntä. Mutta Remuksen katseessa oli turvallisuutta, hän oli kuin kummisetä – joka välitti. Hermione nyökkäsi hitaasti. Tyttö tunsi tuhansien kyynelien matkaavan jostain hänen sisimmistään, koko hänen näkökenttänsä sumeni. Hermione heittäytyi varoittamatta Remuksen syliin, kietoi käsivartensa tiukasti miehen ympärille, antoi kyyneltensä imeytyä tämän villapaitaan.
Remus painoi suukon tytön jäätyneeseen tukkaan silitellessän tämän selkää: ”Kyllä kaikki järjestyy, usko pois. Olen varma, että sinä ja Ron löydätte joku päivä toisenne ja voitte kokea sen, minkä minä ja Sirius. Lohduttavan ja rehellisen rakkauden.”
* * *
Sirius ja Ron tuijottivat toisiaan tietämättöminä siitä mitä tehdä tai sanoa. Ronin kasvot olivat värittömät, tukasta valui hiljakseen yksinäisiä vesipisaroita. Hetki sitten kohonnut pyyhe pojan lanteilla laskeutui, hengitys hidastui. Sirius katseli hetken ympärilleen, ennen kuin äkkäsi sohvalla makaavan taikasauvan. Mies nappasi se käsiinsä, riuhtoi muutaman rivakan heilautuksen ympäri huonetta ja kääntyi nyt Ronin puoleen: ”Mitä helvettiä?!”
”Voisin kysyä sinulta samaa”, Ron mumisi raapiessaan niskaansa kiusantuneena.
”Älä edes yritä vierittää tätä minun syykseni.”
”Sinä suutelit minua!” Ronin leuka tuntui putoavan pohjattomaan kuoppaan, ”SINÄ!”
”Sinä vihjailit katseellasi”, Siriuksen sanat tuntivat ponnettomilta, mies tiesi olevansa syyllisen valokiilassa.
”Sinä annoit luvan!” Ronin pudisti päätään, ”Sinä tiedät olevasi naimisissa.”
Ron ei olisi voinut valita sanojaan osuvammin. Ei poika ilmeisesti ollutkaan niin typerä kuin antoi yleensä ymmärtää. Eikä Sirius ollut koskaan ollut luovuttaja – mutta tätä hän ei voinut voittaa. Ron oli tehnyt aloitteen, mutta Sirius oli sallinut sen. Sirius itse oli antanut himolleen vallan, ottanut Ronin tarjouksen vastaan.
Sirius vilkaisi portaikon luona hämmentyneenä seisovaa Harrya. Ilmeisesti Siriuksen silmät antoivat hälytyksen, sillä Ron kääntyi parhiksi näkemään ystävänsä kasvot. Sirius pyöräytti sauvaa selkänsä takana.
”Häiritsenkö jollain tapaa?” Harryn tuuheat kulmat kurtistuivat vihreiden silmien yllä, ”Tuskin käyttäisitte vaimennousta huviksenne.”
”Mitä?” Sirius naurahti pujottaessaan taikasauvaan selkänsä takaa sohvan käsinojalle, ”Vaimennousta?”
Harry vetäisi kätensä puuskaan tarkkaillessaan kaksikkoa: ”Näin kuinka huusitte kasvot punaisina, mutta en kuullut sanaakaan. Kiintoisaa.”
”Minä vain harjoittelin”, Ron raapi jälleen niskaansa, eikä Sirius voinut peittää syvää huokaustaan. Mies laski katseensa lattialankkuihin, irrotakseen tilanteesta - jättäen Ronin pulaan. Jollain asteikolla tilanne huvitti häntä.
”Ron, älä viitsi. Me molemmat osaamme sen loitsun täydellisesti, olemme molemmat käyttäneet sitä monta kertaa.”
”Koskaan ei voi osata mitään täydellisesti...”
”Mmm, niin juuri.”
”Me riitelimme emmekä halunneet häiritä teitä muita”, Sirius oli nyt kohottanut katseensa ja otti vastaan Harryn vaativan tuijotuksen, ”Emme ole kumpikaan tilivelvollisia sinulle, mutta jos välttämättä haluat tietää, kyse oli taikaministeriön nykyisitä toimintaperiaatteista.”
Harryn hartiat rentoutuivat hänen työntäessään kätensä taskuihi: ”Ei Ron ymmärrä mitään politiikasta.”
”Hei!”
”Sitähän minäkin sanoin”, Sirius naurahti, ”Liekkö kuulit Ronin äkäisen älähdyksen? Jos myös sinä haluat kinastella tästä asiasta, ole kiltti ja langeta vaimennous-loitsu. Uskon Hermionen muuten säntäävän paikalle.”
Harry vilkaisi Ronia ennen kuin pärähti nauramaan: ”Te kaksi ette olekaan niin typeriä kuin ajattelin.”
Sirius hymyili helpottuneena: ”Kiitos ja kumarrus, minä menen vetämään jotain vaatetta ylleni.”
* * *
Se ilta oli omituisin kaikista. Sirius istui hissukseen sohvalla Remuksen vieressä, Harry koitti naljailla Ronin kanssa jotain, Hermionen istuessa yksinään tuvan puolella. Yleinen tunnelma oli painostava, ilmakehä tuntui litistävän Siriuksen tiukkaan syleilyynsä. Olivatko muut huomanneet tilannetta, sitä mies ei tiennyt. Mutta hänen olonsa oli hirveä.
Now and then I think of when we were together
Like when you said you felt so happy you could die
I told myself that you were right for me
But felt so lonely in your company
But that was love and it's an ache I still remember
Ron pyöritteli peukaloitaan kuunnellessaan Harryn ja Remuksen keskustelua kolmikon paluumatkasta Kotikoloon. Ron tunsi sydämensä repeävän liitoksistaan. Hän oli sallinut itsensä antautua hetkelle, päästänyt intohimonsa valloilleen. Hän ei ollut koskaan tuntenut sitä, mitä tunsi nyt syvillä sisimmissään. Kuin hän olisi ollut ainoa ihminen maailmassa, karmeasti kirkuvan tyhjyyden keskellä. Kukaan ei nähnyt häntä, kukaan ei kuullut pojan hengitystä. Ei edes Sirius.
But you didn't have to cut me off
Make it like it never happened and that we were nothing
I don't even need your love, but you treat me like a stranger
And that feels so rough
Hermione löysi itsensä tuijottamasta tyhjyyttä. Koskaan ennen hän ei ollut joutunut pidättelemään kyyneliään niin, ne tuntuivat tunkeutuvan väkisin suojamuurin läpi. Jälleen kerran Hermione tiesi, miksi ei ollut antanut itsensä koskaan rakastua kehenkään – hän ei kestänyt sitä kipua. Remus oli osannut lohduttaa hetken, mies oli saanut pyyhittyä pahan olon pois. Mutta se tappava kipu palasi Ronin näkemisen myötä. Remus oli kehottanut tyttöä kertomaan pojalle tunteistaan, mutta ei se olisi muuttanut asioita miksikään. Ron piti miehistä. Lihaksikkaista, veikeästi virnistävistä miehistä.
This isn't giving up
no, this is letting go
Out with the old
Dreams I've borrowed
The path I carve from here on out will be my own
This path will be my own
* * *
Hermione tiukensi otettaan lämpimän huovan nurkasta. Tyttö oli kietoutunut siihen tiukasti, piiloon ikkunan viileältä vedolta. Hän makasi yksinään sikiöasennossa mökin alakerrassa. Kello oli jo hyvää matka vaeltamassa kohti aamuyötä, mutta Hermione ei ollut antautunut ajalle. Hän ei ollut edes ummistanut silmiään vielä, kuin ei olisi ymmärtänyt nukkumaanmenon ideaa. Remus kuului rohisevan makuuhuoneen suljetun oven takana, Ron kuorsasi antaumuksella yläkerrassa. Illan tapahtumat pyörivät tytön mielessä, hän ei ymmärtänyt tapahtunutta. Niin hän uskotteli itselleen, mutta se ei auttanut unohtamaan – ei sulattanut kipua.
Tyttö tunsi viileän ilmavirran pyyhkäisevän hennosti luokseen. Makuuhuoneen ovi oli auennut ja Sirius hiippaili villasukissa kohti ulko-ovea. Hermione ummisti silmiään ja tyytyi kuuntelemaan. Mies huokaisi vetäessään ulko-oven auki, eikä Hermione voinut olla inahtamatta sisään syöksyvää riipivää pakkasta. Mökin jykevä ulko-ovi sulkeutui. Olohuoneessa ei ollut enää muita.
Hermione kömpi istumaan ja katseli pää kallellaan ikkunaruudun takana seisovaa Siriusta. Mies kietoi takkia tiukemmin ympärilleen seisoessaan selkä ikkunaan päin. Hermione ei nähnyt yön synkässä pimeydessä muuta, mutta nousi nyt seisomaan ja vetäisi huovan ympärilleen. Lattia narahti hissukseen Hermionen astellessa verenpunaiset villasukat jalassaan ovelle. Hän vilkaisi taakseen tarkistaakseen muiden nukkuvan, ennen kuin raotti ulko-ovea haistaakseen tunkkaisen tuoksun.
”Milloin sinä olet aloittanut tupakoinnin?” tytön suora kysymys sai Siriuksen säpsähtämään säikähdyksestä. Mies vilkaisi Hermionea ennen kuin naurahti väsyneesti: ”Olisinko minä ollut kolmetoistakesäinen.”
”Et sinä ole ennen polttanut”, Hermione painoi selkänsä vasten ovea, pysytellessään tarkoin tuulensuojassa.
”Olen polttanut ahdistukseen, mutta en niinkään 'vakituisesti'”, Sirius hymähti kääntyessään nyt Hermionen puoleen, ”Herätinkö minä sinut?”
Tyttö pudisti päätään suunnatessaan katseen alas. Hän ei edes kyennyt katsomaan Siriusta silmiin. Tosin ei Siriuskaan liian innokkaasti tavoitellut Hermionen katsetta.
”Kuule, se mitä näit...” Sirius aloitti hiljaa heittäessään tupakantumpin kaiteen yli lumihankeen, ”minä...”
Sirius hymähti mielessään. Mitä hän yritti sanoa? Mitä hänen olisi pitänyt sanoa? Se asia ei itse asiassa edes kuulunut Hermionelle.
”Olet sika”, Hermione sano hiljaa, kohottaessaan nyt katseensa Siriuksen tummiin silmiin, jotka kiiluivat kuunvalossa, ”Sinä kuvotat minua. Remus-raukka ei tiedä mitään sinun touhuistasi, hän pitää suhdettanne rehellisenä ja lohduttavana.”
”Kuuntele - ”
Hermione loi mieheen niin murhaavan katseen, että Siriuksen oli pakko sulkea suunsa. Tyttö tärisi kylmyydestä ja itkusta: ”Toivon todella, että kerrot Remukselle totuuden. Jos et, olet vain moukkamainen pelkuri.”
Hermione pyörähti kannoillaan ja jätti Siriuksen yksin kylmään pakkasyöhön seisomaan. Ulko-ovi ei auennut, tyttö vain katosi savuna ilmaan.
* * *
Ron venytteli makeasti laskeutuessaan alakertaan johtavien portaiden juurelle. Unihiekat velloivat vielä melkein ummessa olevissa silmissä: ”Huomentaa...”
Vaikka tuvan pöyän ääressä istui kolme velhoa, yksikään ei vastnnut ynähdystä selvemmin. Punapää raapi uneliaasti otsaansa astellessaan kohti pöydää, luodessaan samassa katseen Hermionen yösijalle: ”Missä Hermione on?”
”Kotonaan”, Remus hymähti katsellessaan puoliksisyötyä leipäänsä, ”luulisin.”
”Mitä?” Ron rojahti Harryn viereen pitkälle puiselle penkille, luoden lievästi hämmästyneen katseen muihin, jopa hieman pelokkaan.
”Hän lähti yöllä”, Sirius venytteli niskaansa vältelläkseen parhaansa mukaan Ronin napittavia silmiä, ”Varmaan koti-ikävä iski.”
Harryn huulet olisivat ilmeisesti halunneet sanoa jotain, mutta luultavasti aivot käskivät pojan sulkemaan suunsa. Tunnelma oli kiusaantunut.
”Itse kyllä epäilen tuota selitystä, mutta miten vain”, Remus pureskeli huolellisesti leipäpalaa suussaan. Hän pyöritteli palasia suussaan, katsellessaan mietteliäästi pöydän pintaa. Harry vilkuili Siriusta vaihvihkaa, näytti epäilyttävästi siltä, että pojalla oli kovastikin asiaa - mutta mitään ei kuulunut.
”Omituista”, Ron mumisi levittäessään voita leipäpalalle. Poika tunnetusti söi voita leivällä, ei leipää voilla.
”Mmm”, Harry murahti yrittäessään tavoittaa nyt Siriuksen katsetta, ”Hermionella ei koskaan ollut Tylypahkassa koti-ikävä, vaikka siellä asuttiin koko lukuvuosi yhteen putkeen. Mitä minä tunnen häntä, vain käsittämättömän suuri suru tai järkytys saa hänet pakenemaan.”
Sirius tunsi kuumottavan katseen ohimossaan. Hänen oli pakko suunnata katseensa Harryyn ja hymähtää muiden mukana.
Kaikki istuivat ikuisuudelta tuntuvan ajan hiljaisuuden syleilyssä. Joku karaisi välillä kurkkuaan, joku mätskytti ruokaa turhan äänekkäästi. Lopulta Remus nousi ylös tuvan pitkältä penkiltä, asteli kolmen silmäparin seuraamana makuuhuoneeseen, ja saapui sieltä takkia yllensä vetäen: ”Käyn hakemassa liiteristä puita. Ron, tuletko mukaan?”
Tietenkin Ron olisi mielellään kieltäytynyt ruumiillisesta työstä, mutta Remuksen vaativa katse sai hänet ynähtämään vastenmielisesti. Nyt Remus loi tärkeältä tuntuvan katseen Harryyn, ennen kuin asteli hiljaa kiroavan Ronin edellä ulko-ovelle.
* * *
Sirius vilkaisi sulkeutuvaa ovea, ennen kuin venytteli käsiään ja koitti livistää tilanteesta: ”Minäpä tästä voisin - ”
”Nyt kerrot.”
Sirius kurtisti kulmiaan lysähtäessään takaisin istumaan: ”Mitä minun pitäisi kertoa?”
”Älä jaksa”, Harry naurahti naiivisti, ”Sinulla ei ole puhtaat jauhot pussissa. Jotain outoa on meneillään ja tiedän, että sinulla on enemmänkin tietoa siitä.”
Sirius kallisti päätään, ennen kuin loi veikeän, hieman pirullisen hymyn huulilleen: ”Miksi luulet minun olevan sinulle tilivelvollinen?”
”Koska olet säälittävä piski”, Harry tuhahti siristäessään silmiään ja noustessaan ylös pöydästä, ”Koska olet pelkurimainen kummisetä.”
Siriuksesta tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Harryn sanat kaikuivat hiljaisessa huoneessa, muuttuen kimakoiksi ja halveksuviksi. Hän oli pojan kummisetä, ainoa elossa oleva rakastava sukulainen. Ainoa aikuinen, joka piti Harrya omana poikanaan. Ainoa kunnollinen roolimalli – ainakin hänen olisi pitänyt olla. Sirius ei koskaan ollut edes hetkeä miettinyt menettäväsä Harryn, hän ei ollut koskaan ollut hänelle vihainen. Harry oli aika-ajoin suuttunut ja vihoitellut, mutta aina täysin syystä. Välillä tuntui kuin Sirius olisi ollut se teini-ikäinen pojankloppi, joka kaipasi aikuisen kummisetänsä neuvoja. Eikä heidän ainutlaatuinen, kasteessa annettu, elämänmittainen suhde olisi saanut olla sellainen.
I see the truth in your lies
I see nobody by your side
But I'm with you when you're all alone