Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) > Toinen ulottuvuus

The Witcher: Noiturin ja Bardin edesottamuksia, K-11 (raapaleita x24)

<< < (2/4) > >>

Angelina:
Sulla ei tainnut olla enää Marvelia mulle luettavaksi, niin tulin sitten Witcherin pariin :'D Mä en oo edelleenkään kattonut ko. sarjaa (shame on me), mutta oon muutamien ficcien, tumblrin ja gifien perusteella muodostanut jonkinlaisen kuvan näistä kahdesta, joten oletan tietäväni edes jollain tasolla mitä luen ;D

Vaikka nää ei liittyneetkään toisiinsa, niin mun mielestä molemmat hahmot pysyi tosi samantyylisinä kaikissa! Nää oli tälleen putkeen luettuna niinkun sellasia pieniä kivoja palasia näiden elämästä yhdessä :3 Geralt on tosi samaistuttava tyyppi, mutta sitten taas Valvatti on aivan ihana :''D Luulen, että tykkäisin sen hahmosta todella paljon!

Muutama näistä nousi ylitse muiden - tykkäsin hirveesti ensin (yllättäen) tuosta Ikävästä! Siinä näki vakavamman Valvatin - vaikka hän on yleensä tuollainen iloinen, leppoisa ja huoleton, niin samanlailla häneen sattuu sydänsurut <//3 Mutta sitten taas vastapainoksi nautin kamalasti tosta Taluttaminen-pätkästä :''D Ihan loistava, Valvatti koittaa peitellä kiinnostustaan puhumalla tavernatytön rintavarustuksesta, mutta Geralt ei moista shittiä kuuntele. Luulenpa, että hänen rintavarustukseensa oli kuitenkin huomattavasti mukavampi Valvatinkin sukeltaa ;D

Felia:
Geralt/Valvattia, ihanaa. ♥

Tämä kaksikko on mitä valloittavin ja tottahan toki mun oli nämä rapsut tultava lukaisemaan. Ja voi että, miten ihania nämä olivatkaan! Geraltin jurous ja Valvatin hupsuus (onko toi edes sana?) on aivan lyömätön yhdistelmä. ;D Erilaisten luonteiden myötä heidän seikkailut tosiaan pitävät sisällään vaikka mitä sattumuksia. ;) Tykkäsin hirmusesti siitä, miten monissa tuli esille kaikkia hienovaraisia vihjeitä siitä, että kaksikko tykkää toisistaan vähän enemmän kuin ystävinä. Pienet, vaivihkaiset hymyt, aww... ♥

Silmiin näistä osui parhaiten tuo Taluttaa. Humalaiset (vahinko?) tunnustukset ja sitten Valvatin pelastus-repliikki, oi että. ♥ Noh, onneksi loppu olikin sitten sellainen kuin pitikin. ;D Yksinäinen oli myös erittäin valloittava. Kun sitä on kerran Valvatin höpöttelyyn tottunut niin ei ihme, että sitten kun on hiljaista, sitä kaipaakin. Monestihan sitä ei tiedä, mitä kaipaa ennen kuin jokin asia/esine/henkilö viedään (hetkellisesti) pois. :)

Nämä oli niin Geralt/Valvatti-maisia, että apua, en kestä. Sulin totaalisesti näille. :) Suuren suuret kiitokset näistä ihanuuksista! ♥

Violetu:
Kiitos kommenteista <3

flawless: Kiitos kommentista <3 Ai että, kiitos, itsekin tykkään otsikosta, sen alle mahtuu niin kivasti vaikka millaisia rapsuja. Sarjan kirjoilla varmaan ollut vaikutuksensa sen kanssa.^^ Uu, joo, Valvatti "hoivaamassa" Geraltia on kyllä nam. Ja kuvio toimii myös toisin päin, ai että nämä kaksi <3
Angelina: Kiitos kommentista <3 Pffft, nyt alkoi tehdä mieli katsoa sarjan parhaat parituspalat uudestaan 😁 mutta siis kannattaa kyllä tutustua netflix-sarjaan, finiläiset ja se mut alun perin fandomiin ajoi 🙈 siihen sitten kirjat päälle, joista viimeisimmän sain tänään luettua loppuun<3 Pakko iskeä tähän ihan pieni sarjan juoneen liittymätönSpoiler: näytä Valvatti oikeasti kirjoitti Geraltille rakkauslaulun niiden kahden suhteesta WHAT😭😍 Tai ehkä mulla on vaan tosi vahvat shipperilinssit 😂
Felia: Kiitokset kommentista <3 Geralt ja Valvatti on kyllä niin veikeä kaksikko, ja parin dynamiikka niin ihanan selkeä, että heistä on usein jotenkin helppo kirjoittaa, vaikka olisi blokkikin päällä ^^ Taluttaa lukeutuu omiinkin suosikkeihini, Valvatti on ihana kun se rupeaa oikein pöljäksi 😂


A/N: Tässä neljä rapsua lisää, raapalejuoksusta alkunsa saaneita edelleen. Tällä kertaa näemme kasvi-isi!Valvatin paluun, vähän muumifiiliksiä, ja jotain hurt/comfortia muistuttavaa. Kolme ensimmäistä (muistaakseni) satasanaisia, viimeinen on tripla.
Enjoy!


***



Blokki

Valvatilla oli blokki. Hän ei ollut saanut kynästään irti runon runoa moneen viikkoon. Luuttu oli jäänyt roikkumaan naulaan, eikä hän ollut saanut laulettua edes kasveilleen.

Geralt oli retkillään, ja Valvatti kaipasi.

Blokki oli tietenkin iskenyt vasta Geraltin jo lähdettyä. Valvatti oli jäänyt kotiin, koska pienin hänen kaktuksistaan oli pukkaamassa kukkaa. Se kukka oli kuitenkin jo kuihtunut. Valvatti epäili, että se johtui päivittäisen laulun puuttumisesta.

"Olen niin yksin ja kyllästynyt", Valvatti jollotti makoillessaan olohuoneen kasvinurkassaan.
Kun hän loi katseensa ylöspäin, hän kuvitteli olevansa viidakossa. Veisiköhän Geralt hänet Afrikkaan, jos hän pyytäisi?
Valvatti huokasi syvään.

Kun Geralt vain palaisi ensin hengissä takaisin.


Välimatka

Geralt oli viipynyt jo kauan. Valvatin laskelmien mukaan perjantaina tulisi neljä viikkoa täyteen.
Valvatti alkoi olla huolissaan. Geraltilla oli paha tapa joutua ongelmiin virkavallan kanssa, ja mies oli usein liian ylpeä soittaakseen ja turvautuakseen Valvatin apuun niissä tilanteissa.

Välimatka pahensi asiaa. Valvatin teki aina pahaa, kun hän sai jälkikäteen kuulla Geraltin putkaseikkailuista.
Tuntui pahalta, kun ei päässyt ajoissa apuun.
Ei sillä, oli Valvattikin ollut poliisin kanssa vaikeuksissa kerran jos toisenkin.
Mutta hänen puheenlahjansa kuitenkin voittivat Geraltin omat, ja jos Valvatti oli mukana, he pääsivät yleensä nopeammin takaisin vapauteen.

Valvatti tarttui puhelimeen ja alkoi soitella poliisilaitoksille.
Geraltin oli aika jo palata.


***


Kirpeä

Aamut olivat jo kirpeitä, ja Valvatti tiesi, mitä se tarkoitti.

Geralt sytytti nuotion aamullakin, jos Valvatti oli yön aikana hakeutunut noiturin kylkeen. Bardin hampaat kalisivat noiturin lämmön noustessa häntä lämmittämästä.

Kirpeys tarkoitti syksyä, mikä puolestaan tarkoitti lähestyvää talvea. Talvi tarkoitti, että he eivät pian näkisi toisiaan kuukausiin, kun Geralt matkaisi pohjoiseen, Kaer Morheniin, ja Valvatti puolestaan suuntaisi etelään viettääkseen talvensa Oxenfurtin yliopistolla.

Yhteisiä päiviä oli kuitenkin vielä, ja Valvatti paistoi heille aamiaiseksi munia laakealla kivellä. He katsoivat toisiaan nuotion yli, hymyilivät ja söivät. Silti molempien silmissä oli surua, kun katseet laskeutuivat lähdön koittaessa sammuneen nuotion jäähtyvään tuhkaan.

Päivät kävivät vähiin.


***


Päiväyöpyminen

“Geralt”, Valvatti uikutti kietoen käsivartensa Geraltin vyötärölle, vaikka tähän saakka bardi oli pitänyt kiinni lähinnä Särjen satulasta.

“Minulla on vähän huono olo.”

Geralt kääntyi luomaan huolestuneen silmäyksen matkakumppaniinsa ja taputti Särkeä kaulalle saadakseen tamman pysähtymään.
Ihmekös tuo oli, jos Valvatin tasapaino heitti, siitä oli vain tunteja, kun tämän tärykalvo oli törkeästi puhkaistu, eikä Geralt ollut ehtinyt väliin.
Koko tilanteen muistaminen sai vieläkin Geraltin ajatukset kiehumaan kiukusta ja syyllisyydestä. Miten hän aina onnistuikin saattamaan Valvatin vaaraan pelkällä olemassaolollaan?

Geralt loikkasi alas hevosensa selästä ja ojensi kätensä ottaakseen Valvatin vastaan, kun tämä huojahti alas.
Geralt puristi bardin rintaansa vasten ja syleili tätä ehkä hiukan liian kauan, mutta Valvatti ei valittanut vaan ripustautui noiturin kaulaan.

“Sinä olet niin ihanan kiinteä ja vakaa, tuntuu, että koko maailma pyörii”, Valvatti mumisi silmät kiinni, eikä tämän äänessä ollut edes sitä tavanomaista hiukentelua, mies kuulosti ainoastaan väsyneeltä.
“Yövytään tässä”, Geralt päätti, mutta ei edelleenkään laskenut ystäväänsä maahan.

“Sopii erinomaisesti, jos löydät minulle jonkun sellaisen nukkuma-alustan, joka pysyy paikoillaan.”

Geraltilla kävi mielessä, että Valvatilla oli edelleen veressään kaupungissa nautittua kuohuvaa, sen verran sekavia tämä puhui. Toisaalta he olivat jälleen kerran meinanneet molemmat kuolla, joten ehkä Valvatilla oli täysi oikeus olla vähän sekava, oli alkoholilla osuutta asiaan tai ei.

Geralt vilkaisi Särkeä kuin kysyäkseen, sopiko hevoselle, että he yöpyisivät tässä, mutta Särki oli jo sulkenut silmänsä ja alkanut riiputtaa päätään kevyessä unessa.

Geralt istuutui varovasti jykevää puunrunkoa vasten Valvatti yhä sylissään. Ehkä yöpymisestä oli hiukan höpsöä puhua, kun kello oli hädin tuskin viisi, mutta niin Särki kuin Valvattikin tuntuivat tarvitsevan lepotauon. Geraltia ei haitannut, sillä ensimmäistä kertaa kuukausiin hänellä ei ollut varsinaisesti kiire minnekään, mikä tuntui kerrassaan ihmeelliseltä, nyt kun hän pysähtyi asiaa pohtimaan.

Ehkä he suorittaisivat kevyen “päiväyöpymisen” (Valvatti nostaisi metelin, jos kuulisi Geraltin keksineen niin pöljän sanan) ja jatkaisivat matkaa parin tunnin päästä ehtiäkseen yöksi lähimpään kaupunkiin.

Avaruuspiraatti:

--- Lainaus ----- ja tällä kertaa Geralt otti marjan lisäksi suuhunsa myös Valvatin sormenpäät.
Sillä tavoin toisen sai olemaan hiljaa yllättävän kauan.
--- Lainaus päättyy ---
Ai että, Geralt, sinä senkin ketku!


--- Lainaus ---"Tavernanpitäjän tytär oli upea ilmestys", Valvatti yritti pelastaa. "Niin runsaaseen poveen hautaisi mieluusti naamansa, ja vaikka muutakin."

Geralt tarttui Valvatin kasvoihin ja painoi ne rintaansa vasten.
--- Lainaus päättyy ---
Ja tämä kohta! Apua, en meinaa kestää ;D ;D

Nämä ovat olleet kaikki tosi ihania raapaleita, kiitoksia ^-^

Violetu:
Kiitos kommentista Avaruuspiraatti! Mukavaa, että luit ja viihdyit <3

A/N: Seuraavaksi taas neljä rapsua, vähän kaksikon matkantekoa, pöljäilyä ja hiukan romantiikkaakin.
Puoltoistaraapale, kaksi normiraapaletta ja tripla.
Triplaraapale on muistaakseni raapalejuoksun ulkopuolelta ja perustuu yhteen Noiturikirjoista (saattoi olla Pääskytorni tai Järven neito, en muista), ja parituksena esiintyy Geralt/Valvatin lisäksi Valvatti/Ruhtinatar Anarietta (saattoi olla kirjoissa herttuatar, mutta ruhtinattareksi olen sen tuohon kirjoittanut, joten olkoon se).
Enjoy!

***


Kynsi

"Kynsi meni. Geralt, pysähdytään" Valvatti marmatti, "siitä tulee verta, se tarvitsee hoivaa ja huolenpitoa."

"Kävelitkö käsilläsi,vai miten onnistuit", Geralt murahti.

Hän oli takavarikoinut Valvatin luutun puoli mailia sitten, kun oli kyrpiintynyt kuuntelemaan samoja kolmea sointua, jotka toistuivat satunnaisessa järjestyksessä, jota Geralt ei koskaan osannut ennakoida.

"Minä raapaisin tuon männyn kuorta ohikulkiessani, koska minulla ei ole luuttua, jolla viihdyttää itseäni", Valvatti ilmoitti antaen katseensa vaeltaa merkitsevästi Geraltista Särjen kupeella roikkuvaan satulalaukkuun, jossa luutun muoto pullotti.

"Pysähdytään, jos tukit turpasi viideksitoista minuutiksi", Geralt mulkaisi ystäväänsä nykäisten Särkeä ohjaksista.

Valvatti avasi suunsa vastalauseeseen, mutta sulki sen, kun näki, miten Geraltin suupielet kiristyivät vaarallisesti.
Geralt tuntui olevan tänään poikkeuksellisen pahalla tuulella, eikä Valvatilla ollut aavistustakaan miksi.

Valvatti onnistui olemaan hiljaa neljä minuuttia. Jos kynnen repäisemiseen liittyvää uikutusta ei siis laskettu.

Valvatin syliin tipahti yrteiltä löyhkäävää riepu. Kun Valvatti kohotti katseensa Geraltiin, tämä murahti:
“Kynnelle.”

Äkkiä kipu ei enää tuntunut niin pahalta.


***


Lumme

Valvatti katseli lammella lilluvaa lummetta ja yritti sommitella sille osuvaa riimiä. Osittain hän hyräili siksi, ettei kuulisi, mitä läheisen puun toisella puolella tapahtui. Geralt-parka.

"Lumme... umme-tus, kommellus... lumme, tumme... tunne?" Hän rämpäytti kokeilevasti luuttuaan.

"Oli lammella lumme, noiturilla tunne...ummetus nimittäin.
Ne istuvat nätisti limittäin, kun tavara ei kulje..."

Luuttu vaikeni.

"Kulje... sulje? Ei, ei se käy, täytyy olla joku osuvampi”, Valvatti hieroi leukaansa ja rääkkäsi aivojaan.
Ei hän koskaan ollut mitenkään ehdoton riimiensä kanssa, mutta joku raja piti olla.
Silloin hän keksi sen.

“Minä olen nero!” Valvatti kiekaisi riemuissaan.

“Ei noiturilla tavara kulje, jos ei armas bardi suutansa sulje!”


***


Juhannusyö

Keskikesän juhlan aikaan Geralt ja Valvatti pysähtyivät yleensä johonkin kylään, jonka lähellä oli järvi.
Kyläläiset olivat yleensä sen verran riemuissaan kuuluisan bardin vierailusta, että Noiturikin meni siinä sivussa.
Ainakin viimeistään sen jälkeen, kun Valvatti ilmoitti, että jos Geralt ei saisi jäädä, hän lähtisi myös.

Kyläläisten painuessa nukkumaan ja juhannuskokon ollessa enää kasa kytevää tuhkaa, Geralt ja Valvatti löysivät yleensä tiensä jollekin pienelle laiturille, kastoivat matkasta ja tanssista väsyneet jalkansa veteen ja huljuttelivat niitä siellä kotoisassa hiljaisuudessa.

Joskus Valvatti soitti muutaman soinnun, kunnes Geralt painoi huulensa bardin niskaan hiljentäen luutun enemmän kuin tehokkaasti.
Loppuyön he viettivät suudellen ja sylikkäin milloin missäkin.


***


Ruhtinatar

”Anna suuta, vanha ystävä.”

Ja niin heidän tiensä erosivat jälleen kerran, mutta tällä kertaa uhka eron lopullisuudesta leijui ilmassa raskaana kuin sade.
Valvatti ratsasti takaisin linnaan, ja kuuli myrskystä huolimatta, miten Geralt ratsasti toiseen suuntaan. Sade kätki kyyneleet, mutta bardin nyyhkäisyt paljastivat, miten tilanne häntä raastoi.

Valvatti oli itse tiensä valinnut, mutta silti hän tunsi sydämensä repeävän kahtia kipeämmin kuin koskaan aiemmin. Jäisikö hänelle itselleen mitään, jos hän jättäisi ruhtinattaren, ja lähtisi joskus yksin jatkamaan matkaa?

”Kärppäseni, puretko koskaan?” Valvatti kysyi kerran, kun he makoilivat Anariettan kanssa raukeina tuotettuaan toisilleen sanoinkuvaamatonta nautintoa.

”Miksi tuhlaisin omia hampaitani, kun voin päästä vähemmällä ja usuttaa koirat sen kimppuun, joka ikinä pureman ansaitseekaan”, nainen hymyili, ja jotain onttoa laskeutui Valvatin vatsaan.

Hän ei saanut ajatuksistaan Geraltia, joka oli kerran jos toisenkin paljastanut hänelle niin hampaansa kuin miekkansakin.

Hänen ruhtinattarensa ei ollut kärppä naamavärkkinsä ulkonäöstä huolimatta. Ei, Anarietta oli rotukissa, jolta oli poistettu sekä kynnet, että hampaat, kaikki, mikä teki kissasta vaarallisen pedon. Vain itsekkyys oli jätetty jäljelle.

”Entä silloin, jos joutuisit puolustautumaan, tai puolustamaan jotain itsellesi rakasta?” Valvatti jatkoi, vaikka tunsi luissaan, ettei tulisi saamaan kaipaamaansa vastausta.

”Sitä vartenhan minulla on ritarini, höpsöliini”, ruhtinatar naurahti pehmeästi ja silitti Valvatin otsapörröä.

”Kukaan itseään kunnioittava ruhtinatar ei taistele kynsin hampain mistään, jos joku muu voi taistella hänen puolestaan.”

”Niin, niin tietenkin, olinpas typerä”, Valvatti hymyili vaisusti ja suuteli rakastaan pehmeästi, ilman kieltä tai hampaita. Koska sellaista Anarietan kanssa nykyään oli, pehmeää ja turvallista.

Alkuun juuri se oli viehättänyt Valvattia, kerrankin ei tarvinnut pelätä mustasukkaista aviomiestä tai muita ikävyyksiä, saattoi vain nauttia kaikesta hyvästä ja kauniista, jota järjestely hänelle ja hänen ystävilleen soi.

Nyt, kun hän nautti siitä kaikesta yksin, se ei tuntunut enää samalta.

Toki Valvatti edelleen nautti pehmeästä vuoteesta ja ruhtinattaren lemmikin asemasta, mutta voi miten hän vielä kiihkeämmin kaipasi Geraltin piikittelyä ja teräviä katseita.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu