Kahvikoneen äänet olivat kaukana huvipuistosta: se pulppusi ja ja purskahteli kuin joki talven jään halkeillessa ja irrotessa. Se oli äännähdyksiltään mahtipontinen ja komeileva, kuin sotapäällikkö voittoisan sotaretken jälkeen, taustallaan riemusta karjahteleva armeija rohkeita sotilaita.
Kuitin reunaan kirjoitetut viestit on jo niin nähty, samoin kuin kaverit toimimassa amoreina, kyllä kahvi välittämässä toisen ajatuksia ja tunteita on niin tätä päivää ;D
Sain oppia, että kahvikoneella oli paljonkin sanottavaa
Löysin sisältäni rauhaa yksinäisten iltojen pimeydessä.
Mutta toisin kuin minä, joka kysyin kysymykset itseltäni tuskastuneena aivan kuin jokainen hauskakin asia olisi yksi raskas lisä pitkään tehtävälistaan, kahvini sävy oli lempeä, iloinen ja kannustava. Se näki mahdollisuuksia siellä, missä minä en.Miten usein sitä itse puhuukaan itselleen vaatien ja painostaen ja moittien sen sijaan, että kannustaisi ja tsemppaisi itseään ja ottaisi jokaisen hetken ja päivän puhdistavana mahdollisuutena. Tätä tekstiä lukiessa tulee ihanasti sellainen fiilis, että askel kerrallaan kertoja alkaa itsekin suhtautua itseensä ja elämäänsä valoisammin.
Kun kahvi alkoi tippua, kuulin ensimmäiset kuiskaukset. Ne olivat ilakoivia ja uteliaita suhahduksia, ja kumarruin lähemmäs kuuntelemaan niitä. Kuiskaukset voimistuivat; oli kuin olisin kuunnellut lapsia vuoristoradassa. Kahvi hihkui ja kiljahteli innosta tuntiessaan lämpimän veden valuvan purujen läpi, heittäytyi sen mukaan sujahtaessaan suppilon muotoista tunnelia pitkin pyörteenä alas pannuun.Esimerkiksi tämä ihan alussa oleva kuvaus kahvinkeitosta ja sen äänimaailmasta ilahduttaa minua kovasti tosielämästä ammentavine assosiaatioineen. Ai että, ja miten voikin äänten kuvailusta välittyä myös visuaalisia mielikuvia ja tunteita! Täytyy myöntää, että itsekin kuuntelin uuden kahvinkeittimeni ääntelyä ihan uusin korvin, kun tämän tekstin lukemisen jälkeen keitin iltapäiväkahvini. ;D Ja se oli hauskaa!
Muutaman kerran yritin kysellä ystäviltäni varovaisesti, josko hekin kuulivat kuiskeet, mutta kulmien kohottua riittävän korkealle lakkasin esittämästä kyselyitä ja keskityin kahviini ollessani yksin.Muihin ihmisiin ja heidän toimintaansa ja kokemuksiinsa peilaaminen on minusta myös erityisen mielenkiintoista tässä tarinassa. Voin niin kuvitella kohoavat kulmat ja ihmetyksen, mutta samalla en voi olla leikittelemättä ajatuksella, että ehkäpä kertojan vaivihkaiset kyselyt kuitenkin lopulta saavat jonkun muunkin pohtimaan asioita, hiljentymään, keskittymään ja lopulta kuulemaan kahvin! On ihanaa ajatella, ettei se ehkä olisikaan mikään eksklusiivisesti myötäsyntyinen ominaisuus, vaan kuka tahansa voisi sen oppia, jos vain pitää mielensä avoimena.