Finfanfun.fi
Originaalit => Pergamentinpala => Aiheen aloitti: Cora - 10.06.2008 21:44:27
-
Title: Dance to my rhythm
Rating: K-11
Genre: Romance, fluff, drama
Pairing: Sergey/Vlad, Sergey/Artem
Beta: Shawny
Summary: Vladimir, tuttujen kesken Vlad, on lupaava kilpatanssijan alku. Hänellä menee hyvin tanssiparinsa kanssa ja he menestyvät, mutta Vlad huomaa vähitellen kiintyneensä nuoreen tanssinopettajaansa Sergeyhin. Sergeyllä on miesystävä, mutta hänkin alkaa kiinnostua itseään muutamaa vuotta nuoremmasta oppilaastaan. Valitseeko Sergey lopulta miesystävänsä Artemin vai oppilaansa Vladin?
A/N: Mistäs aloitan? Nooh, vaikka siitä, että aloitin tämän tarinan suunnittelun viime syksynä ja kirjoituksen alku keväästä, ja nyt on kasassa sen verran lukuja, että voin alkaa julkaisemaan tätä. Tämä on vasta toinen tarina, jonka julkaisen yksin, jännittää…
Hahmot ja paikat, jotka tässä tarinassa esiintyvät kuuluvat minulle ja Shawnylle. Kahdella hahmolla on esikuvansa oikeassa maailmassa, mutta nimet on muutettu, ettei kukaan vahingossakaan tunnista heitä :D
Varoituksia tähän väliin… Tämä tarina sisältää kliseitä. Olen karsinut betani avulla pahimmat pois, mutta kaikkea en ole saanut pois. Toivottavasti kestätte.
Kiitokset vielä Shawnylle, ilman häntä en olisi saanut ensimmäistäkään lukua valmiiksi. Ja summary on myös hänen käsialaansa, pienin muutoksin.
Toivon, että teillä on yhtä mukavaa Vladin ja Sergeyn seurassa kuin minulla on ollut ja kaikenlaista kommenttia otan mielelläni vastaan.
1. Kutsu
Vlad
”Missä ne kengät oikein ovat?” ajattelin ääneen penkoessani sekaista vaatekaappiani.
”Dima, minne sinä olet piilottanut tanssikenkäni?” Kysyin pikkuveljeltäni, joka virnuili katsellessaan touhujani toiselta huoneen kahdesta sängystä.
”En ole piilottanut niitä mihinkään. Itse sinä olet hukannut ne”, hän sanoi.
Huokaisin tuskastuneena ja jatkoin kaapin penkomista.
”Mutta sinä jätit ne eteiseen viimeksi, kun tulit tanssitunnilta”, Dima sanoi venyttelevällä äänellä.
”Olisit heti sanonut”, tiuskaisin ja suljin vihaisena kaapin oven.
”Sinä vain syytit minua, niin ei huvittanut kertoa”, Dima kommentoi.
Loin vielä yhden kylmän katseen pikkuveljeeni ja lähdin sitten etsimään kenkiäni alakerrasta.
Kengät löytyivät juuri sieltä, missä Dima oli sanonut niiden oleilevan, eteisestä. Nappasin kengät nurkasta ja tungin ne laukkuuni vaatteiden ja juomapullon kaveriksi.
”Lähden nyt!” huusin ovelta pukiessani takkia.
”Moikka vaan. Ole mahdollisimman kauan poissa”, Dima huusi huoneestamme.
”Vain sinun mieliksesi!” Vedin oven kiinni perässäni ja astuin ulos kirpeään syyssäähän. Lähdin kävelemään kohti keskustaa, jossa tanssisali sijaitsi.
Oli lauantai iltapäivä ja kadut täyttyivät lenkkeilevistä ihmisistä, jotka halusivat nauttia syksyn yhdestä harvoista aurinkoisista päivistä. Maa peittyi monivärisistä lehdistä, jotka saivat askeleeni kahisemaan. Sellaisena päivänä ei voinut olla huonolla tuulella, huomasin hymyileväni aivan ilman syytä. Hymyni kuitenkin haihtui pian, sillä kuulin tutun äänen takaatani.
”Vlad! Odota!”
Huokaisin, pysähdyin ja käännyin ympäri nähdäkseni tanssiparini Lucian hölkkäävän hengästyneenä luokseni.
”Luulin, ettet aio pysähtyä ollenkaan”, Lucia sanoi pysähdyttyään viereeni. ”Huusin sinua monta kertaa.”
”En minä kuullut”, vastasin ja lähdin taas kävelemään.
”Etpä tietenkään”, Lucia mutisi.
Matka jatkui hiljaisuuden vallitessa. Huomasin Lucian vilkuilevan minua välillä kuin harkiten aloittaisiko keskustelun vai ei.
Tyttö oli ollut tanssiparini vasta noin vuoden verran. Kaikki pitivät meitä hyvänä parina ja tanssi meiltä sujuikin, mutta se, että me olimme pelkkä tanssipari, ei tuntunut millään mahtuvan Lucian päähän. Olin oppinut pitämään hänestä, mutta hän ei ollut minulle kuin pelkkä ystävä. Olin ajan myötä huomannut, että hän olisi halunnut olla kanssani muutakin kuin ystäviä, mutta olin kuin en olisi huomannutkaan. Ei minulla ollut aikaa mihinkään suhteisiin.
Vihdoin saavuimme talolle, jossa tanssisali sijaitsi. Kävin nopeasti vaihtamassa vaatteet tunkkaisessa pukuhuoneessa ja suunnistin sitten tanssisaliin. Heti astuessani sisään toistaiseksi tyhjään tanssisaliin tunsin tulleeni kotiin. Rakastin jokaista asiaa siinä paikassa: sen ominaista tuoksua, tanssikengistäni lähtevää kopisevaa ääntä vasten puista lattiaa, rauhallista musiikkia.
Pyörähdin muutaman kerran iloisena enkä huomannut kenenkään tulevan saliin.
”Enemmän voimaa toiseen käteen”, kuulin jonkun sanovan.
Pysähdyin ja huomasin toisen tanssiopettajani, Sergeyn, seisoskelevan selkä minuun päin musiikkien luona järjestellen levyjään.
En sanonut mitään vaan noudatin hänen ohjettaan ja pyörin ympäri salia yrittäen noudattaa myös muita piruetteihin liittyviä sääntöjä.
”Paljon parempi”, Sergey sanoi hymyillen, kun vihdoin pysähdyin. Hän oli seurannut pyörimistäni musiikkien luota.
”Kiitos”, mutisin.
”Kuule Vladimir”, Sergey aloitti hieman vaivaantuneena.
”Niin?” kysyin.
Sergey hieraisi niskaansa miettien selvästi, miten sanoisi asiansa. Katsoin häntä kulmakarvat koholla.
Mies ei kuitenkaan ehtinyt sanoa mitään, sillä toinen tanssiopettajani Sonja ilmestyi tanssisaliin ja tervehti meitä iloisesti.
Sergey kääntyi takaisin musiikkiensa puoleen tervehdittyään Sonjaa kiinnittämättä minuun enempää huomiota. Jäin katselemaan nuorta tanssiopettajaani miettien, mikä oli saanut hänet niin vaivaantuneeksi.
En kuitenkaan ehtinyt miettiä tätä pitkään, sillä ihmiset alkoivat valua saliin. Myös Lucia ilmestyi viereeni seisoskelemaan.
”Mitähän me tänään tanssimme?” hän kysyi yrittäen selvästi saada minut juttelemaan kanssaan. En kuitenkaan pystynyt keskittymään hänen sanoihinsa miettiessäni Sergeytä. Lopulta Lucia luovutti ja tyytyi olemaan hiljaa.
Tanssitunti alkoi rumballa, joka kuului ehdottomasti lempitansseihini. Kävimme läpi tekniikkaa pienen koreografian kautta.
Yritin keskittyä liikkeiden tekemiseen, mutten voinut olla salaa vilkuilematta Sergeytä. Hän näytti eräälle pojalle, mitä hänen piti tehdä eräässä liikkeessä. Sergeyn liikkeet olivat niin hallittuja, laajoja, teräviä, mutta yhtä aikaa pehmeitä, juuri sellaisia kuin niiden pitikin olla. Oli lumoavaa katsoa, miten hänen täydellinen vartalonsa liikkui musiikin tahtiin kuin se olisi ollut osa sitä.
Miksi minä en osaa liikkua noin? Miten hänen vartalonsa voi taipua tuolla tavalla? Ei se ole mahdollista.
Lakkasin vilkuilemasta tanssiopettajaani, kun tanssiparini yskäisi vaivaantuneena.
”Sinä teet sitä taas”, hän mutisi.
”Teen mitä?” kysyin kärttyisesti.
”Katsot häntä”, Lucia sanoi ja lakkasi tanssimista.
”Ketä?” kysyin tyhmänä.
”Sergeytä”, Lucia sihahti.
”Mitä? Enhän! Älä enää viitsi jauhaa tuota samaa!” sanoin vihaisena. ”Jatketaan vain tanssimista.”
”En minä pahalla, mutta kun et keskity”, Lucia mutisi ja aloitimme taas liikkeen harjoittelemisen.
En minä tuijota Sergeytä, ajattelin vihaisesti. Ja jos tuijotan, se on täysin oppimistarkoituksessa.
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Lucia huomautti minulle Sergeyn tuijottamisesta. Aluksi huomautuksia oli tullut harvoin, mutta nykyään Lucia muistutti minua asiasta lähes joka tunti. Hänen mielestään ei ollut normaalia katsoa opettajaa niin tarkkaan.
Harjoitellessamme liikettä Sergey oli ilmestynyt huomaamattani tarkkailemaan meitä. Hänen tiukka äänensävynsä herätti minut ajatuksistani: ”Vladimir, kyllä sinä pystyt parempaankin. Jalka alkaa kyljistä, siitä saat voimaa. Tämä on ihan alkeisteoriaa. Missä sinun ajatuksesi oikein ovat?”
Nyökkäsin katsomatta tanssinopettajaani ja yritin olla välittämättä Lucian merkitsevästä ilmeestä. Toistimme liikkeen Lucian kanssa Sergeyn valvovan silmän alla.
”Hyvä, paljon parempi”, mies kehui ja lisäsi sitten vakavana: ”Vladimir, voisitko jäädä hetkeksi tunnin jälkeen? Minulla olisi asiaa sinulle.”
”Tietenkin”, sanoin yllättyneenä.
Sergey väläytti minulle tyytyväisen hymyn ja jatkoi sitten matkaansa.
”Mistä Sergey oikein haluaa puhua kanssasi?” Lucia kysyi uteliaana heti kun Sergey oli kuulomatkan ulkopuolella.
”En minä tiedä”, vastasin rehellisesti.
”Ehkä hän haluaa keskustella siitä, miksi keskittymisesi on kadonnut”, Lucia ehdotti.
En jaksanut ruveta väittämään vastaan itsepintaiselle parilleni vaan keskityin taas tanssimisesta nauttimiseen.
Tunnin loputtua jäin seisoskelemaan oven läheisyyteen ihmisten valuessa ulos salista. Lucia oli yksi viimeisistä lähtijöistä; hän näytti siltä kuin olisi halunnut jäädä luokkaan kuuntelemaan mitä asiaa Sergeyllä oikein oli. Hän lähtikin vasta luvattuani kertoa hänelle kaiken.
Sergey seisoskeli stereoiden luona lajittelemassa levyjä, kun Sonja viimein lähti hyvästeltyään meidät. Hetken hiljaisuuden jälkeen Sergey kääntyi minuun päin.
”Ah Vladimir, hyvä, että jäit”, hän sanoi hymyillen.
”Halusit puhua kanssani jostakin?”
”Niin halusin. Ajattelin tässä vain, nyt kun Sonja ei pääse mukaani ja minulla on yksi vapaalippu, haluaisitko lähteä, jos sinulla on aikaa, kanssani katsomaan tanssikilpailuja tänä viikonloppuna”, Sergey selosti yhteen putkeen.
Minulla meni hetki tajuta, mitä minulta haluttiin ja Sergey ehti vielä lisätä: ”Sinä varmasti oppisit siellä paljon.”
”Se olisi kivaa”, vastasin lopulta.
”Oikeasti?” Sergey sanoi selvästi yllättyneenä.
”Miksi ei?” kysyin.
”Ei mitenkään”, mies sanoi ja vaihtoi nopeasti aihetta sanomalla: ”Jos puhumme lisää seuraavalla tunnilla, parisi odottaa sinua jo.”
Vilkaisin salin ovelle päin ja näin Lucian kurkkimassa saliin.
”Puhutaan vain, huomiseen siis”, vastasin.
”Moi, moi”, Sergey sanoi.
”Moikka”, vastasin ja lähdin ovelle, jonka luona Lucia jo odotti minulta selontekoa siitä, mitä Sergey oli sanonut. Sillä hetkellä en kuitenkaan jaksanut murehtia uteliaan tanssiparistani vaan ajatukseni olivat jo tulevassa viikonlopussa.
-
Ei kerpele! En koskaan enää aloita keskeneräisiä novelleja. No joo, se on kyllä aika mahdotonta...
Mutta, aah, rakastuin ideaan, heti kun luin sanat kilpatanssija ja opettaja. Ei sillä, en ole itse kiinnostunut kilpatanssista ja olen joutunut kituuttaen kuuntelemaan äidin ja siskon puhetta Tanssii läskien kanssa -ohjelmasta viimeisen vuoden ajan. Mutta teini-ikäiset pojat tanssimassa sitä ovat kyllä herkkua. Ja kun tässä on vielä oppilas/opettaja suhde, miten en voisi olla lukematta?
Tykkään kirjoitustyylistäsi, se on sujuvaa, eikä liian hidasta tai nopeaa. Mutta luku oli liian lyhyt! *mökötystä* No, nyt ainakin sait minut lukemaan tulevatkin osat. ;)
Pari kysymystä kuitenkin, ensinnäkin, minkä ikäinen Vlad on ja toiseksi, missä maassa tämä tapahtuu? Arvelin, että Venäjällä, mutta Lucia ei ainakaan minun korviin kuulosta venäjäläiseltä.
Mutta tykkään ja tykkään varsinkin tämän nimestä. Rhythm kuulosti hassulta ensin (ja näyttääkin muutan), mutta totuin jo. Iik, mitähän siellä tanssikisoissa sitten tapahtuu. Joo, jatkoa halutaan ehdottomasti.
-
Kiitos kommentistasi Diamond ^^ Kiva, että tykkäsit.
Luku tosiaan oli vähän lyhyt, mutta olen pyrkinyt pitämään osat suunnilleen saman pituisina, joten seuraavaankaan lukuun ei ole hirveästi pituutta tulossa lisää, pahoittelen.
Sitten kysymyksiisi...
Kuvittelen Vladin noin 18-vuotiaaksi, Sergeyn noin 22-24-vuotiaaksi.
Tuo toinen onkin sitten vähän hankalampi kysymys, koska en ole varsinaisesti suunnitellut tätä mihinkään tiettyyn maahan tai kaupunkiin. Satun vain pitämään venäläisistä nimistä, siksi tässä on niin paljon "venäläisiä". Jos haluat, voit ajatella tämän tapahtuvan Venäjällä :D
Ja jatkoa on tulossa tällä melko varmasti viikolla, kunhan saan pyydettyä betattua versiota toisesta luvusta :D
-
A/N: Tässä sitten tämä uusin luku :D Sainkin sen jo tänään Shawnyltä betattuna.
Tykkäsin tosi paljon kirjoittaa tätä lukua, en tiedä miksi, mutta minulla oli hauskaa tämän parissa. Toivottavasti teilläkin on. Ja kommenttia kaipaan edelleen ^^
2. Kilpailuissa
Sergey
Pöyhäisin mustia hiuksiani eteisen peilin edessä ja ojensin mustan farkkutakkini kauluksia. Harmaamustaraidallisen hupparini huppu pisti esiin takin alta suojaten niskani. Todettuani itseni siedettävän näköiseksi nappasin kulahtaneen olkalaukkuni ja tarkistettuani, että videokamera ja lompakko olivat mukana, jätin kerrostaloasuntoni taakseni.
Astuin kadulle, jossa minua tervehti kylmä syystuuli. Alkuviikon lämpimät ja aurinkoiset päivät olivat vaihtuneet kylmiin ja harmaisiin. Vilkaisin huolestuneena taivaalle ja toivoin, että ei alkaisi sataa ennen kuin ehtisin bussipysäkille.
Tuuli heitteli hiuksiani kasvoilleni ja farkkutakki alkoi tuntua pelkältä vitsiltä. Laitoin käteni housujeni taskuun lämmittääkseni uhkaavasti jäätyviä käsiäni, mutta ohuesta kankaasta ei ollut vastusta tuulelle.
Pelkäämäni sade alkoi jo puolessa matkassa pysäkille. Aluksi vain muutama hassu pisara putoili kasvoilleni, mutta pian sade muuttui tihkun kautta lähelle kaatosadetta. Kirosin itseni siitä, etten ollut ymmärtänyt ottaa sateenvarjoa mukaan. Vedin hupparini hupun suojaamaan kasvojani ja kiirehdin askeleitani.
Varotoimista ei ollut paljoakaan apua, sillä päästyäni turvallisesti bussikatoksen suojaan olin jo läpimärkä. Painauduin katoksen nurkkaan suojautuakseni jäädyttävältä tuulelta, mutta märät vaatteeni eivät tehneet paleltumisen estämisestä yhtään helpompaa.
Bussi saapui onneksi pian ja pääsin lämmittelemään sen sisälle. Varasin itselleni paikan mahdollisimman kauaksi ovesta ja yritin lämmitellä lähes tunnottomia käsiäni patterin yläpuolella. Katselin ulkona yhä kiihtyvää sadetta ja toivoin, että jos Vladimir sattuisi saapumaan paikalle ennen minua, hän ymmärtäisi mennä sisälle odottelemaan.
Huoleni osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä kun bussi vihdoin pysähtyi urheiluhallin eteen, huomasin, että olin saapunut paikalle kymmenen minuuttia ennen tapaamiselle sovittua aikaa. Kiirehdin lyhyen matkan pysäkiltä rakennukselle välttääkseni kastumasta enää yhtään enempää. Tarkistin vielä, ettei Vladimiria näkynyt missään ja todettuani, että hän ei ole vielä tullut astuin sisälle ihmisiä vilisevään halliin. Tervetullut lämpö iski vasten kasvojani saaden oloni tuntumaan heti paremmalta. Vedin märän farkkutakkini pois päältäni ja vein sen narikkaan. Vahtimestari, katsoi märkää takkiani epäillen, mutta vei sen lopulta roikkumaan muiden takkien joukkoon.
Menin odottelemaan Vladimiria ovien läheisyyteen ja tarkistin oliko kamerani vielä toimintakunnossa sateen jäljiltä. Todettuani sen vielä toimivan, kiitos kameralaukun suojan, keskityin katselemaan ovelle päin.
Vihdoin eräästä autosta sukelsi sateeseen tuttu hahmo. Näin hänen katselevan ympärilleen sateessa, mutta pian hän astui ovesta sisään. Hänen kasvonsa levisivät hymyyn hänen huomattuaan minut.
”Moi”, Vladimir tervehti.
”Moi”, vastasin.
Pojan lyhyet ruskeat hiukset eivät olleet ehtineet kastua sateessa toisin kuin omani ja olivat nyt täydellisesti muodossaan, saaden minut näyttämään varmaan joltain harakanpesältä. Pöyhäisin hiuksiani yrittäen saada ne edes vähän lähemmäs sitä järjestystä, jossa ne olivat olleet ennen kuin lähdin kotoa.
”Kyllä sinun hiuksesi ovat ihan hyvin”, Vladimir sanoi huvittuneen hymyn takaa.
”Voit jättää takkisi tuonne narikkaan”, sanoin huomioimatta Vladimirin sanoja muulla kuin kiitollisella hymyllä.
”Tulen kohta takaisin”, hän sanoi ja lähti viemään takkiaan.
Pääsimme sisään saliin vapaalipuilla ja lähdimme saman tien metsästämään hyviä paikkoja. Vladimir oli hiljaa lähes koko ajan, hän vain katseli ympärilleen lumoutuneena.
En ollut koskaan aikaisemmin käynyt missään vapaa-ajallani oppilaan kanssa; olin aina ollut sitä mieltä, että työ ja huvi oli pidettävä erillään ja ystävät ja oppilaat olivat eri henkilöitä. Tuntui oudolta kohdella oppilasta kuin ystävää. Toisaalta, olin tuntenut Vladimirin jo lähes kahdeksan vuotta, kun olin itsekin ollut vielä todella kokematon opettaja ja hän pikkupoika ensimmäisillä kilpatanssitunneillaan.
Löysimme hyvät paikat katsomon keskivaiheilta, josta oli hyvät näköalat tanssilattialle, jossa tanssijat parhaillaan lämmittelivät ja kertasivat koreografioitaan. Istuimme hiljaisuudessa Vladimirin katsellessa tanssia ja minun valmistellessa kameraa.
”Sergey!” kuului tuttu ääni lähistöltä. Portaita parhaillaan kapusi eräs valmennettavistani, Aleksander, jota olin tullut tänne katsomaankin.
Tervehdin miestä, joka alkoi heti kysellä, miksi en ollut tullut tervehtimään häntä ja hänen pariaan aikaisemmin. Hänen puhevirtansa kuitenkin keskeytyi yhtäkkiä hänen tajutessaan, Vladimirin oudoista katseista johtuen, että poika oli minun seurassani.
”Anteeksi, en huomannut, että sinulla oli seuraa”, Aleksander pahoitteli ja katsoi Vladimiria vino hymy huulillaan. Toivoin, ettei Vladimir osaisi tulkita hymystä mitään.
”Ei se mitään, tässä on Vladimir, eräs lahjakkaimmista oppilaistani”, esittelin painottamalla sanaa oppilas, että mies pyyhkisi typerän vihjailevan ilmeen kasvoiltaan.
Vladimir ei kuitenkaan huomannut Aleksanderin ilmettä vaan näytti enemmän hämmentyneeltä kohteliaisuudesta, jonka olin antanut hänelle.
”Sergey vain liioittelee”, poika mutisi.
Mies nauroi vastaukseksi ja ojensi minulle käsiohjelman. Hänen ilmeensä kertoi kaiken, tiesin heti mitä oli tulossa.
”Ei kai taas?” voihkaisin turhautuneena.
Vieressäni istuva Vladimir katseli kiinnostuneena käsiohjelmaa, joka lepäsi kädessäni, ja halusi selvästi tietää, mistä oikein puhuin.
”Kyllä taas”, Aleksander vastasi.
”Milloin te tanssitte?” kysyin vaihtaen aihetta.
”Puolen tunnin kuluttua”, mies sanoi. ”Minun pitää mennä lämmittelemään. ”Mitään viime hetken vinkkejä?”
”Muista ryhti ja nauti tanssimisesta niin kyllä se menee hyvin”, kannustin.
Mies lähti jättäen minut taas kahden Vladimirin kanssa.
”Mitä siinä ohjelmassa oikein on?” poika kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Pieni painovirhe vain”, sanoin ja naurahdin ilottomasti.
”Saanko katsoa?”
”Tietenkin”, sanoin ja ojensin ohjelman hänelle.
Vladimir selaili ohjelmaa tarkasti yrittäen löytää ohjelmasta virheen, jonka tiesin olevan tahallinen ja liiankin lähellä totuutta.
Vihdoin hän pysäytti selailunsa eräälle sivulle.
”Sergay?” hän sanoi selvästi huvittuneena. ”Tapahtuuko tällaista usein?”
”Liiankin usein”, mutisin.
Vladimir naurahti iloisesti ja sanoi: ”Sinun pitää tehdä valitus.”
”Olen tehnytkin”, puuskahdin, ”mutta ihmisten mielestä on hauska kirjoittaa nimeni tuolla tavalla.”
”Sehän on törkeää”, Vladimir sanoi nyt vihaisena.
”Ei se ole niin iso juttu”, sanoin ja hymyilin Vladimirin tavallaan aika suloiselle vihanpurkaukselle, jonka tiesin aiheutuneen loukkaantumisesta puolestani.
”Minullekin tapahtui kerran aika samalla tavalla”, poika sanoi vaihtaen aihetta ja alkoi selostaa miten hänet oli nimetty kerran Vladislaviksi.
Aika kului nopeammin kuin olisin koskaan voinut uskoa. Poika oli todella puhelias, kun hän pääsi vauhtiin. Kutsuessani Vladimirin mukaan olin pelännyt kiusaantuneita hiljaisuuksia, mutta sellaisia ei tullut. Hän oli paljon kypsempi kuin antoi ymmärtää tanssitunneilla, jossa hän vaikutti hieman itsekeskeiseltä, ja meillä olikin mielenkiintoisia keskusteluita tanssista ja vähän muustakin. Hänen kanssaan oli helppo puhua ja tuntui kuin olisimme olleet ystäviä jo pitkään.
Vladimir eläytyi myös täysin kilpailun tunnelmaan ja kommentoi kanssani Aleksanderin ja hänen parinsa tanssia, virheitä ja onnistumisia. Pari onnistuikin tansseissaan hyvin ja he onnistuivat pääsemään finaaliin.
”Heillä on hyvä mahdollisuus voittaa tämä kilpailu”, Vladimir sanoi ja hörppäsi kahviaan, jonka olin juuri käynyt hakemassa.
”Niin on”, sanoin hajamielisesti ja katselin junioreiden juuri meneillään olevaa vakioiden finaalia.
”Olet valmentanut heitä hyvin”, Vladimir sanoi.
Käänsin katseeni häneen, mutta hän oli jo kääntynyt katsomaan kilpailua.
”Kiitos”, sanoin ja sekoittelin muovisella lusikalla vielä höyryävää kahviani.
Vladimir vain kohautti hartioitaan ja alkoi kommentoida kilpailua kuin hän ei olisi sanonut mitään erikoista. Hänen sanansa kuitenkin tuntuivat hyvältä. Vaikka sain kohteliaisuuksia, tämä tuntui erilaiselta.
”Tuon potkun olisi pitänyt mennä korkeammalle, mutta eivät tuomarit sitä huomaa”, sanoin katsellessamme Aleksanderin ja hänen parinsa viimeistä tanssia, jiveä. He olivat jo tulleet viidenneksi vakioissa, mutta parin vahvempien lattarien tulokset eivät olleet vielä selvillä.
”Loistava käännös”, Vladimir kommentoi. Nyökkäsin ja yritin pitää kameran mahdollisimman vakaana.
Vihdoin nopeatahtinen tanssi loppui ja kumarrusten jälkeen oli tulosten julkistamisten aika. Kuusi finalistiparia asettui riviin tuomareiden pöydän eteen kilpailunumerojärjestykseen. Juontaja alkoi julistaa pareja aloittaen kuudenneksi sijoittuneesta parista. Lopulta jäljellä olivat enää Aleksander ja hänen parinsa ja toinen pari, joka oli suoriutunut myös hyvin.
”Ja voittaja on pari numero 105, Aleksander...”, juontajan ääni hukkui ihmisten hurraahuutoihin. Vladimir katsoi minua leveä hymy kasvoillaan ja sanoi: ”Onneksi olkoon valmentajallekin.”
”Kiitos”, sanoin hymyillen.
Hän ojensi kätensä minulle kätelläkseen minua ja tartuin siihen hymyillen. Spottivalot saivat Vladimirin ruskeat silmät hohtamaan ja hänen kasvonsa näyttivät sillä hetkellä veistosmaisilta, kun hän katsoi minua silmiin.
”Minun varmaan pitää mennä onnittelemaan voittajaparia”, sanoin ja irrotin käteni hänen kädestään.
”Minä taidan lähteä jo kotiin”, hän sanoi.
”Hyvä on”, sanoin hieman pettyneenä, olisin halunnut jatkaa mielenkiintoisia keskustelujamme vielä hetken pidempään.
”Nähdään sitten seuraavalla tunnilla”, Vladimir sanoi ja kääntyi lähetäkseen, mutta pysäytin hänet sanomalla: ”Vladimir, odota.”
Vladimir kääntyi minuun päin yllättynyt ilme kasvoillaan.
”Haluaisitko nähdä joku päivä? Voisimme jatkaa keskusteluamme”, sanoin.
Vladimir virnisti ja sanoi: ”Se olisi kivaa.”
Nyökkäsin ja olin itse lähdössä, kun hän vuorostaan pysäytti minun kulkuni sanomalla: ”Niin ja Sergey. Sano minua Vladiksi, kaikki ystäväni tekevät niin.”
Heitin vielä yhden hymyn hänen suuntaansa ja lähdin sitten etsimään Aleksanderia käsiini tyhjentäen kalenteriani mielessäni Vladin tapaamisen varalle.
-
Vaikuttaa hyvältä! Luen varmasti jatkossakin ;>
PS. Jos Sergey on 8 vuotta opettanu Vladia, niin sehän on sit ollu 14-16 kun se on alottanu opettamisen? Jos se nyt on siis 22-24.. :o
-
Kommaamatta jäi sen takia, että olin jossain livohkassa päin puolitoista viikkoa, enkä nähnytkään konetta. Tai näin, mutten saanut käyttää sitä. ;D
Wihuu! Ihanaa jatkoa. Että minä repesin tuolle Sergaylle. ;D No pöh muuten, olisin toivonut herkullista alaikäinen/täysi-ikäinen -suhdetta, mutta jos Vlad on jo 18, niin ei sitten. Et kyllä sanonut, että hän olisi yli vain, että noin... hmmm...
Kilpatanssista en tajua mitään, mutta tuli ihan mieleen, että harrastaako kirjoittaja itse? Kuulosti niin luontevalta tuo arvostelu-homma Vladin ja Sergeyn suussa. Harmi, kun heidän välillään ei tapahtunut mitään erikoista, ehkä seuraavan keskustelun aikana sitten. :)
Oi, että kun tämä on loistava. Tykkään minä-muodosta, sellaisia kirjoituksia täällä on aivan liian vähän. Ja kun vielä kerrotaan molempien näkökulmasta. Pian jatkoa, niin laitan kommenttiakin. Tällä kertaa nopeammin, lupaan sen. ;)
-
Kommenttia, kiva ^^
mawannie: Kyllä sen ikäisiäkin opettajia on, mutta he eivät vain ole täyspäiväisiä sellasia. Mukava tietää, että luet.
Diamond: Kiitos kommentistasi, piristit harmaata päivääni ^_^
Harrastan tanssia, en varsinaisesti kilpatanssia, koska minulla ei ole paria, mutta kyllä siinä suunnilleen samoja asioita oppii :)
Olen aina tykännyt kirjoittaa minä-muodossa, se sujuu vain kaikista luontevimmin.
Jatkoa tulossa melko varmasti tällä viikolla, näppis on vähän hajalla, mutta eiköhän kirjottaminen onnistu :D
-
Jesh, jatkoa.^^<3 Huomasinkin juuri, että en ole kommentoinut ensimmäistä osaa ollenkaan, mistähän sitten mahtaa johtua.ö_Ö
Noh, joka tapauksessa itse asiaan, vaikka minulla ei olekaan paljoa sanottavaa. Idea on mielenkiintoinen, hyvä, tarkemmin sanottuna oikeastaan loistava minun makuuni. Opettaja/oppilas suhteita on aina vain niin mukava lukea tavallisissa tarinoissa (ficeissä eivät minuun iske). Sen lisäksi rakastan kaikkia tanssiin liittyviä tarinoita, en vain tiedä miksi, kun tanssi ei kuitenkaan ole ikinä ollut millään tavalla minun lajini, vaikka sitä jonkin aikaa harrastinkin.
Nimi myös on mielenkiintoa herättävä, vähän liiankin puoleensavetävä, sillä sen ansiostahan minä tämänkin avasin juuri, kun olin päättänyt, että enää yhtään keskeneräistä en aloita. Siinä minun itsehillintäni taas nähtiin, mutta oikeasti, hyvien tarinoiden jatkon odottaminen vain on yhtä tuskaa.:'<
Satun vain pitämään venäläisistä nimistä, siksi tässä on niin paljon "venäläisiä". Jos haluat, voit ajatella tämän tapahtuvan Venäjällä :D
Mitämitä, eikö tässä olekkaan missään sanottu, että tämä ei sijoitu Venäjälle? o_O Olin melkein varma siitä, mutta näköjään sitten väärässä.:D Noh, joka tapauksessa olen sitä mieltä, että tämä tapahtuu Venäjällä ja sillä sipuli.: >>
Pidin 2. osasta enemmän. Siinä oli enemmän kuvailua, joka on aina hyvä asia ja teksti oli omaan korvaani sujuvampaa kuin ensimmäisessä osassa.
öhhh, tulipas hyödytön kommentti.:D
No niin, kuitenkin ei sitten muuta kuin jatkoa tulemaan!
-
Oih, kommentteja ^^
Amnesiac: Kommenttisi piristi kivasti, kiitos siitä.
Rakastan tanssia, joten minusta on ihanaa kirjoittaa siitä. Kiva, että joku muukin tykkää ^^
Pidin itsekin toisesta osasta enemmän. Se on edelleen lempilukuni, vaikka olen jo muutaman luvun sen jälkeen kirjoittanut.
zcuny: Kiitos kommentistasi, kiva tietää, että tykkäsit ^^ Jatkoa luvassa siis nyt :D
A/N: Tässä sitten kolmas luku, jossa tutustutaan uusiin tuttavuuksiin. Vähän pidempään kesti, kun on toinen projeti tässä samaan aikaan kesken, mutta jatkoa yritän laittaa n. 1-2 viikon välein.
Toivottavasti tykkäätte tästä ja en panisi pahakseni, jos kommenttia laittaisitte ^^
3. Artem
Vlad
Hauskan Sergeyn kanssa vietetyn lauantain jälkeen hän ei maininnut sanallakaan sovitusta tapaamisestamme. Hän oli alkanut kutsua minua Vladiksi tanssitunneilla ja oli muutenkin paljon tuttavallisempi. Tämä herätti Luciassa epäilyitä, vaikka olin kertonut hänelle lähes kaiken kisojen tapahtumista. Ihan kuin hän olisi ollut mustasukkainen kaikille ihmisille, jotka halusivat viettää aikaa kanssani.
Perjantain tanssitunnilla minua alkoi jo huolestuttaa oliko Sergey unohtanut tapaamisemme vai oliko hän muuttanut mieltään koko asian suhteen.
”Eikö Sergey ole vieläkään puhunut mitään uudesta tapaamisesta?” Lucia kysyi harjoitellessamme erästä valssipyörähdystä.
”Ei”, vastasin kommentoimatta asiaa enempää.
”Miksihän?” Lucia mietti ääneen.
En vastannut vaan pyöräytin häntä musiikin tahtiin.
”Ehkä sinun pitää muistuttaa häntä”, tyttö jatkoi itsepintaisesti.
”Ihan kuin haluaisit, että menen Sergeyn kanssa jonnekin”, huomautin.
Lucia tuhahti ja jatkoi taas hiljaa tanssimista, kunnes taas keksi toisen syyn aloittaa keskustelun kanssani.
Minua jäi kuitenkin mietityttämään Lucian sanat siitä, että minun pitäisi muistuttaa Sergeytä tapaamisesta. Tunnin jälkeen pakkasin tavarani tavallista hitaammin ja olinkin pian kahden Sergeyn kanssa luokassa. Mies ei huomannut läsnäoloani pakatessaan tavaroitaan selkä minuun päin. Yskäisin saadakseni hänen huomionsa.
Sergey kääntyi yllättyneenä minuun päin, mutta hymy levisi hänen kasvoilleen, kun hän huomasi, kuka häiritsi hänen pakkaamistaan.
”Vlad”, hän sanoi iloisesti. ”Hyvä, kun olet vielä täällä.”
Katsoin opettajaani yllättyneenä.
”Kiinnostaisiko sinua lähteä tänään katsomaan erästä jalkapallo-ottelua?” Sergey kysyi ennen kuin ehdin kertoa oman asiani.
”Jalkapalloa?” totesin hämmästyneenä. Sergey ei mielestäni vaikuttanut mieheltä, jota jalkapallo kiinnostaisi.
”Eräässä kahvilassa näytetään ottelu isolta kankaalta”, hän kertoi. ”Mutta ymmärrän, jos sinulla on jo muuta menoa.”
”Kyllä minä voin lähteä”, sanoin hetken mietittyäni.
”Hyvä”, Sergey sanoi. ”Nähdäänkö elokuvateatterin edessä kahdeksalta? Kahvila on ihan siinä lähellä.”
”Nähdään vaan”, vastasin ja heilautin kättäni hyvästiksi.
**
Kävellessäni illalla kohti elokuvateatteria yritin kuvitella Sergeyn jalkapallopaidassa ja huutamassa suuren stadionin katsomossa itseään puolet isompien miesten seurassa. Ajatus oli niin huvittava, että se sai minut hymyilemään.
Kun saavuin elokuvateatterille, näin Sergeyn jo odottelevan minua ovien läheisyydessä. Hän puhui juuri puhelimessa ja näytti kiihtyneeltä eikä hän huomannut saapumistani. Kun pääsin lähemmäs, kuulin selvästi hänen sanansa.
”Älä jaksa. Me menemme vain kahvilaan.”
Hetken hiljaisuus.
”Hyvä on, nähdään sitten illalla. Moikka.”
Sergey laittoi huokaisten puhelimen kiinni ja huomasi vihdoin läsnäoloni.
”Vlad! Kuinka kauan sinä olet siinä seisoskellut?” Sergey kysyi näyttäen hetken pelästyneeltä.
”En pitkään”, vastasin.
”Hyvä”, hän sanoi rentoutuen silminnähden. ”Mennäänkö?”
”Mennään vaan”, vastasin ja lähdin puikkelehtimaan Sergeyn perästä ihmisvilinän läpi.
Oli perjantai-ilta, joten kaduilla oli paljon ihmisiä. Myös kahvila, jonne Sergey minut vei, oli tupaten täynnä. Ottelu ei ollut vielä alkanut, mutta paikat lähimpänä kangasta olivat varattuja ja muutamilla paikalla olevista miehistä oli kannattamansa joukkueen pelipaita.
Sergey johdatti minut melko kaukana innokkaimmista faneista olevaan pöytään, josta oli kuitenkin melko hyvä näkymä kankaalle.
Sergeyn riisuessa takkiaan odotin, että hänellä olisi ollut päällään juuri samanlainen pelipaita kuin muillakin, mutta hänellä olikin päällään musta kauluspaita, josta muutama ylimmistä napeista oli jätetty rennosti auki.
”Otatko jotain juotavaa?” Sergey kysyi.
”Kyllä, kiitos. Vaikka mehua”, sanoin.
Sergey hymyili valinnalleni ja meni kassalle tilaamaan juomamme.
Kahvila jossa olimme, olisi varmasti ollut todella viihtyisä ilman jalkapallofaneja. Se oli sisustettu kodikkaasti eivätkä pöydät olleet liian lähellä, mikä antoi jokaiselle pöydälle oman rauhansa. Viereisessä pöydässä istui vähän vanhempi pariskunta keskustellen omiaan, mutta kun Sergey palasi juomien ja hieman liian avoimen paitansa kanssa, saimme osaksemme paheksuvia katseita. Sergey ei kuitenkaan välittänyt heistä vaan istuutui viereeni ja ojensi minulle lasin appelsiinimehua.
Kiitin häntä ja siemaisin mehuani.
Ottelu alkoi melkein heti ja keskityimme katsomaan sitä. Jalkapallo ei oikeastaan kiinnostanut minua ja yritinkin peittää haukotuksiani. Sergey ei myöskään kiinnittänyt huomiota pelin kulkuun. Hän katseli paljon mieluummin ohi kulkevia ihmisiä.
Lopulta, kun ottelua oli kestänyt 15 minuuttia katkaisin hiljaisuuden väliltämme.
”Miksi sinä kutsuit minut tänne?” kysyin.
Sergey nosti katseensa minuun päin yllättynyt ilme tummanruskeissa silmissään.
”Miten niin?” hän kysyi.
”Kun jalkapallo ei kiinnosta sinua”, totesin.
Sergey naurahti ja hämmensi lusikallaan jo varmasti jäähtynyttä teetään.
”Miksi sinä suostuit?” hän kysyi.
”Ajattelin, että ei se niin kamalaa voi olla, jos sinäkin kerran pidät siitä”, vastasin rehellisesti.
”Minä ajattelin, että sinä voisit pitää siitä”, Sergey vastasi hymyillen.
Hymyilin hetken hämilläni hänelle, kunnes Sergey vaihtoi aihetta alkamalla puhua päivän tanssitunnista. Aihe oli huomattavasti mukavampi ja pian keskustelu sujui taas kuin lauantaina. Sergeyn kanssa oli mukava jutella. Hän elehti aina paljon käsillään puhuessaan ja hänen äänenpainonsa vaihtelivat puheenaiheen mukaan. Huomasin miettiväni, miksi en ollut koskaan ennen viettänyt aikaa Sergeyn kanssa muuten kuin tanssitunnilla. Ehkä, koska hän ei ollut koskaan aikaisemmin kutsunut minua mihinkään.
Juuri kun olimme keskustelemassa Sergeyn muista opetusryhmistä, kahvilaan astui mies. En olisi muuten huomannut miestä ollenkaan, mutta Sergey tuijotti häntä kasvot kalpeana. Sergey vilkaisi minua pelästyneenä ja käänsi taas katseensa mieheen.
Mies pysähtyi pöytämme viereen ja katsoi Sergeytä hymyillen. Miehellä oli vaaleat kiharat hiukset ja vihreät silmät, joiden katse oli nauliintunut Sergeyhin.
”Moi, kulta”, mies sanoi ja kumartui Sergey puoleen.
En aluksi tajunnut, mitä hän teki, mutta kun hänen huulensa koskettivat Sergeyn huulia, tajusin, että hän suuteli Sergeytä.
Sergeyn silmät olivat aluksi auki ja hän katsoi suoraan minua silmiin, mutta kun mies nosti käden hänen niskaansa ja hyväili hänen hiuksiaan, Sergey rentoutui ja vastasi vihdoin miehen suudelmaan. En ollut koskaan elämässäni tuntenut oloani yhtä kiusalliseksi. Tanssinopettajani suuteli silmieni edessä vierasta miestä ja tuntui selvästi nauttivan siitä. Myös muut ihmiset kahvilassa olivat kääntyneet katsomaan miesten suutelua. Viereisen pöydän pariskunta päästi järkyttyneitä ääniä ja alkoi tehdä lähtöä.
Vihdoin Sergey työnsi miestä hellästi rintakehästä saadakseen hänet irti itsestään.
”Artem, mehän olemme sopineet, että emme suutele julkisilla paikoilla”, Sergey sanoi miehelle. Mies kohautti hartioitaan ja veti itselleen tuolin ja istui lähes kiinni Sergeyhin.
”Etkö aio esitellä minulle ystävääsi?” mies kysyi ja käänsi katseensa minuun ensimmäistä kertaa.
Sergey näytti siltä kuin olisi taas muistanut, että minä olin myös paikalla. Hän katsoi minua näyttäen siltä, että olisi valmis vajoamaan maan alle.
”Artem, tässä on oppilaani Vladimir”, Sergey sanoi. ”Vladimir, tässä on… poikaystäväni Artem.”
”Poikaystävä?” minulta lipsahti.
”Yksi ja ainut”, Artemiksi esitelty mies sanoi ylpeänä ja kietoi kätensä Sergeyn harteille. Sergey näytti vaivaantuneelta, mutta ei selvästi kehdannut ravistella Artemin käsiä poiskaan.
En tiennyt mitä minun oletettiin tekevän. Artem näytti siltä, kuin olisi halunnut minun lähtevän ja Sergey siltä kuin olisi halunnut puhua kanssani, mutta ei Artemin ollessa paikalla.
”Kauanko te olette olleet yhdessä?” kysyin katkaistakseni vaivaantuneen hiljaisuuden. Kysymys ei selvästikään ilahduttanut Sergeytä.
”Hieman yli vuoden”, Artem sanoi ja katsoi Sergeytä hymyillen.
”Okei…” mutisin. ”Minun pitää varmaan lähteä.”
”Hyvä on”, Artem sanoi turhankin nopeasti ja liiankin hilpeästi.
”Ei sinun tarvitse lähteä”, Sergey sanoi, mutta ei tarpeeksi tosissaan saadakseen minut jäämään.
”Kyllä minun pitää. Nähdään sitten tanssitunnilla”, sanoin ja yritin vääntää kasvoilleni jotain hymyn tapaista.
”Nähdään”, Sergey sanoi ja katsoi minua puhutaan-tästä-myöhemmin- ilmeellä.
Kun olin juuri kahvilan ovella, kuulin Sergeyn sanovan Artemille vihaisesti: ”Sinun ei pitänyt tulla. Minähän kielsin.”
”Tulin vain katsomaan oliko minulla mitään syytä olla mustasukkainen. Selvästikään ei ole”, Artem sanoi.
En jäänyt kuuntelemaan, mitä Sergey vastasi, vaan lähdin harppomaan kohti kotia yrittäen karkottaa mielestäni kuvan Artemista suutelemassa Sergeytä.
-
Hahaa, uusi osa jälleen, kivaa.^___^ Jostain aloittaakseni Artem on kamala. Ei sillä tavalla, että olisit epäonnistunut jotenkin kirjoittaessasi, vaan sillä tavalla, että en pidä tuollaisista ihmisistä. Kamala. Yök. Vai onkohan se sitten vain sitä, että minä haluan Sergeyn ja Vladin vain yhteen ja Artem on asioiden tiellä? ;)
Joka tapauksessa uusi osa oli myös todella kiva, etenemisvauhti tarinassa on ainakin tähän asti ollut ihan hyvä ja se jatkui myös kolmannessa osassa. 2. osa on edelleen sujuvampi ja parempi ja pidän sen kirjoitustavasta enemmän kuin tästä tai ensimmäisestä. Kuvailu on myös tässä jäänyt kakkosta vähemmälle. Noh, sanoithan kyllä itsekin, että 2. on lempilukusi näistä, enkä ihmettele, se on edelleen paras. Jokin tässä oli kuitenkin kivempaa, tapahtumat kenties, en osaa sanoa. Tykkäsin kuitenkin. Jos en olisi jo ylistänyt ideaa maasta tavaisiin, kehuisin sitä nytkin, mutta kun tiedät sen olevan minun mielestäni loistava, jätän sanomatta.;)
Kiitti jatkosta, pyydetäänpäs sitten samantien lisää.8'))
-
Jihuu! Jatkoa!
Jalkapalloa? Yllätti vähän ja nyt tuli mieleen, että ollaan Englannissa tai Espanjassa. ;D
Aargh! Kerpeleen Artem. Sergey voi saman tien hankkiutua eroon siitä ja tajuta, että vieressä on joku paljon parempi poikaystäväksi kelpaava kuin Artem... Artem on kyllä kiva nimi, mutta se ei vaikuta siihen, mitä ajattelen herrasta.
Hm, hm, ihanaa tekstiä jälleen, toimintaa odottelen edelleen, jospa vaikka Sergey kaipaa lohduttajaa erottuaan Artemista. ;) *vink, vink* Joo, joo... Jatkoa haluan pian. Ja pahoittelen kommentin lyhyyttä.
-
Kivaa, kommentteja!
Amnesiac: Tiedän, että Artem on kamala. Ei hänestä pitänyt tulla kamalaa, mutta jotenkin siinä vain kävi niin. Kiitos kommentistasi ^^
Diamond: Kiitos kommentistasi. Jalkapallo, juuh... Se vain sattui olemaan ainut urheilulaji, mikä tuli sillä hetkellä mieleen. Mutta Venjähän pärjäsi ihan hyvin jalkapallon EM-kisoissa, vaikka en vieläkään myönnä, että tämä sijoittuu Venäjälle :D
Kommenttien antaminen ei edelleenkään ole kiellettyä ;D
-
A/N: *Huokaus* Tässä sitten tämä neljäs luku, hirveän aikavälin jälkeen.
Ihan näin kommenttina tästä luvusta: en pidä tästä yhtään. Hävettää ihan tuo tekstin taso, onneksi viides luku ei ole yhtä kamala... Ja älkää hirttäkö, kun tein Artemista näin hirveän ihmisen.
Nojoo, sitten itse lukuun, toivottavasti tykkäätte enemmän kuin minä. Kommenttia toivon edelleen, olisi kiva tietää, ketkä tätä lukevat ^^
4. Rakkaustarina
Sergey
”Minä lähden nyt!” huusin Artemille ja nappasin harjoituskassini lattialta.
Artem tuli eteiseen hymyillen unisesti. Hänen vaaleanruskeat hiuksensa olivat vielä sekaisin nukkumisen jälkeen ja hän siristeli silmiään eteisen lampun kirkkaassa valossa.
”Joko sinun pitää mennä?” hän kysyi hieman pettyneenä ja katseli minua ilmeellä, jota oli vaikea vastustaa.
”Kyllä minun pitää mennä. Työt kutsuvat”, sanoin hymyillen ja järjestelin vielä hiuksiani peilin edessä.
Artem tuli viereeni ja kietoi kätensä vyötärölleni ja veti minut lähelleen. Hän suukotti minua poskelle ja sitten huulille. Hänen paljas ylävartalonsa painautui omaani vasten. Nostin käteni hänen olkapäilleen ja annoin kädessäni olleen laukun pudota lattialle. Saavuttaessaan eteisen maton laukun sisältä kuului ilkeä räsähdys.
”Hitto, se puhelin”, mutisin suudelmien välistä.
”Älä välitä siitä”, Artem sanoi ja hiveli selkääni.
Vaati vielä hetken ennen kuin sain irrottauduttua Artemin suudelmien vaativasta otteesta.
Työnsin häntä kevyesti olkapäistä ja sanoin: ”Minä myöhästyn töistä.”
”Hittoon työt”, Artem sanoi ja suuteli minua uudelleen.
Työnsin Artemin taas pois, nyt vähän voimakkaammin saadakseni hänet uskomaan, että olin tosissani.
”Artem, ihan totta”, sanoin ja irrotin hänen kätensä hellästi ympäriltäni.
Artem tuhahti ja astui kauemmas päästäen minut vihdoin lähtemään.
”Nähdäänkö me illalla?” mies kysyi.
”Minulla on tunteja opetettavana, siellä menee varmaan aika myöhään. Menen omalle asunnolleni”, sanoin pahoitellen.
”Harmi”, Artem sanoi pettyneenä.
”Soitan sinulle vaikka huomenna”, sanoin ja avasin asunnon oven.
”Moikka”, Artem sanoi selvästi tyytymättömänä ratkaisuuni.
En välittänyt hänen tuimasta ilmeestään vaan hyvästelin hänet ja suljin oven.
Kävelin läpi harmaan kaupungin kohti työpaikkaani. Matkalla sain tilaisuuden miettiä, miten lähestyisin Vladia. Poika ei ollut puhunut minulle viikkoon, vain muutaman sanan sen illan jälkeen, kun Artem oli ilmestynyt kahvilaan keskeyttämään juttutuokiomme.
Olin ollut aluksi vihainen Artemille, mutta tämä oli taas onnistunut lepyttämään minut olemalla yli-ihana poikaystävä. Vlad ei puolestaan ollut yhtä helppo lepyttää. Olin koko viikon miettinyt sopivaa tapaa lähestyä häntä, mutta en ollut vielä keksinyt sellaista.
Saavuin vihdoin työpaikkaani, Kasmirin päiväkodin pihaan. Kun astuin pihalle portista, minua vastaan ryntäsi kiljuva lapsilauma. Hymyilin lapsille, kun he kaikki yrittivät kertoa minulle kuulumisiaan yhtä aikaa. Liityin muiden hoitajien joukkoon pihalle vietyäni laukkuni kaappiin.
Pilvinen taivas alkoi vihdoin rakoilla ja aurinko paistoi lämmittäen viileää päivää. Käänsin kasvoni aurinkoon ja suljin silmäni. Taustalla kuuluivat lasten iloiset äänet. Juuri tällaisia hetkiä rakastin työssäni, sen lisäksi, että rakastin olla lasten kanssa.
Avasin silmäni, kun tunsin jonkun nykäisevän minua takin helmasta. Katsoin alas ja näin pienen pojan, Wassilyn, jos muistin oikein, seisovan vieressäni itkeneen näköisenä.
”Mikä hätänä?” kysyin ja nostin pojan syliini. Poika näytti minulle naarmuisia kämmeniään.
”Kaaduitko sinä?” kysyin. Poika nyökkäsi ja nyyhkäisi.
”Mennään sisälle puhdistamaan nuo”, sanoin ja lähdin kantamaan häntä sisälle.
Menimme suoraan lääkekaapille, joka sijaitsi hoitajien pukuhuoneessa. Poika katseli silmät suurina huonetta, jonne hän ei ollut ennen päässyt. Laskin Wassilyn huoneessa olevalle penkille ja menin etsimään tarvittavia tavaroita lääkekaapista.
Aloin puhdistaa pojan käsiä tämän yrittäessä näyttää urhealta. Katsoessani hänen kasvojaan ajattelin, miten en itse luultavasti koskaan tulisi samaan lapsia. Adoptoiminen oli kyllä mahdollista, mutta vaikeaa. Olin kuitenkin aina haaveillut, että saisin oman pojan, jolle voisin opettaa kaikkea ja jonka saisin nähdä kasvavan. Tätä haavetta en ollut koskaan kertonut kenellekään, en edes Artemille.
Lopulta sain laitettua laastarin pojan käteen. Hän hymyili iloisesti, kun sanoin, että hän oli pärjännyt hienosti ja että hän voisi palata leikkimään.
”Kiitos”, poika sanoi vielä ovelta ennen kuin vipelsi tiehensä. Hymyilin hänen jälkeensä. Tämä oli myös asioita, joita rakastin työssäni. Vain pienet asiat, joita lapset tekivät, saattoivat pelastaa muuten täysin surkean päivän.
Artem ei ollut koskaan ymmärtänyt, mikä minua viehätti lasten kanssa työskentelyssä. Hänen sanojaan lainaten hän ’ei koskaan kestäisi kiljuvia kakaroita häärimässä ympärillään kaiken päivää’. Hänen asenteensa lapsia kohtaan oli yksi syy miksi en ollut koskaan kertonut hänelle haaveistani adoptoida lapsi.
**
Tanssisali oli lähes täynnä, kun astuin sinne. Sonja tervehti minua iloisesti, mutta huomautti myöhästymisestäni. Töissä oli mennyt pitkään ja bussikin oli ollut myöhässä.
Vaihdettuani vaatteet menin laittamaan musiikkia. Huomasin sivusilmällä Vladin seisoskelevan Lucian kanssa melko lähellä senhetkistä olinpaikkaani ja katselevan minua.
”Älä tuijota Sergeytä”, kuulin Lucian sanovan. ”Hän huomaa vielä.”
Vlad sihahti hänelle jotain vastaukseksi, mutta paljon hiljaisemmalla äänellä, joten en kuullut, mitä hän sanoi. Hymyilin kuitenkin Lucian kommentille Vladin tuijotuksesta.
Aloitimme Sonjan kanssa tunnin samballa ja lopetimme quickstepillä. Vlad käyttäytyi minua kohtaan samalla tavalla kuin koko ajan kahvilaepisodin jälkeen. Hän kuunteli neuvojani, mutta ei ottanut puheeksikaan, että voisimme puhua asiasta.
Tunnin loputtua jäin odottelemaan ovien läheisyyteen, että Vlad lähtisi. Hän oli yleensä viimeinen lähtijöistä, mutta sinä päivänä hän karkasi ovesta ensimmäisenä. Jouduin ottamaan muutaman juoksuaskeleen saadakseni hänet kiinni ennen kuin hän ehti pukuhuoneeseen.
”Vlad, haluan puhua kanssasi”, sanoin ja pysäytin Vladin tarttumalla häntä käsivarresta kiinni. Vlad käännähti katsomaan minua yllättyneenä. Päästin irti hänen kädestään, sillä hänen katseensa vaelteli vuorotellen käteni ja kasvojeni välillä.
Vlad nyökkäsi. ”Hyvä on.”
”Mennään takaisin tanssisaliin puhumaan, siellä ei ole ketään”, sanoin ja lähdin kävelemään takaisin tanssisalille Vladin seuratessa perässäni.
Menimme sisään tanssisaliin, joka tyhjeni hitaasti. Lopulta, kun viimeisetkin uteliaat oppilaat olivat lähteneet, suljin oven.
Vlad seisahtui lähelle ovia ja katsoi minua odottavana.
”Se mitä siellä kahvilassa tapahtui…” aloitin, mutta Vlad keskeytti minut.
”Ei meidän tarvitse puhua siitä. Ei minua häiritse, että sinä olet…” hän ei kuitenkaan saanut lopetettuaan lausettaan, joten viimeistelin sen hänen puolestaan.
”Että olen homo.”
”Niin”, Vlad sanoi ja nyökkäsi.
”Tiesin, että ymmärtäisit kyllä.”
”Mistä sitten halusit puhua?”
”Artemista.”
Vlad yritti kovasti peittää inhoavaa ilmettään, mutta ei onnistunut siinä.
”Mitä hänestä?” poika kysyi lopulta.
”Haluaisin selittää vähän tarkemmin meidän suhdettamme”, sanoin varovasti.
Nyt Vlad ei edes yrittänyt peittää inhoavaa ilmettään. Hän näytti siltä kuin ei olisi kestänyt edes ajatusta Artemista ja minusta. Hänen ilmeensä satutti minua. En halunnut hänen pitävän minua inhottavana, koska se sai minut tuntemaan itseni juuri sellaiseksi.
”Jos sinä välttämättä haluat”, Vlad sanoi ja risti kätensä rinnalleen.
”Haluan. Ehkä se selventää sinulle jotain”, sanoin ja hymyilin pienesti.
Vlad ei vieläkään näyttänyt innostuneelta kuulemaan, mitä minulla oli sanottavana, mutta pieni hymy kareili hänen huulillaan ja hän katsoi minua pää kallellaan.
”Tapasin Artemin noin kolme vuotta sitten, kun aloin opettaa erästä tanssikurssia. Artem oli eräs parhaista oppilaistani parinsa kanssa. Meistä tuli vähitellen ystäviä ja Artem opetti minut lopulta hyväksymään itseni ja sen mitä olin. Vähitellen, aivan huomaamattani, rakastuin häneen...”
”Tanssiiko Artem enää?” Vlad kysyi keskeyttäen minut.
”Ei”, vastasin.
”Miksi ei?” Vlad kysyi. Hän alkoi selvästi kiinnostua tarinastani.
”Koska hän loukkasi nilkkansa. Noin puolitoistavuotta sitten Artem oli tanssikisoissa parinsa kanssa. Kesken wieninvalssin hän kompastui parinsa pukuun ja he kaatuivat. Artem putosi nilkkansa päälle ja se vääntyi niin pahoin, että lääkäri sanoi, että Artem ei enää koskaan voi tanssia, ainakaan pitkiä aikoja ja usein. Hän joutui lopettamaan harjoittelun. Se muutti häntä, vaikka yritin lohduttaa häntä parhaani mukaan. Hänestä tuli katkera ja piikittelevä. Silloin olimme seurustelleet jo jonkun aikaa.”
Taas oli aika Vladin lisäkysymyksille.
”Mutta Artem sanoi teidän seurustelleen vasta vähän yli vuoden”, Vlad sanoi kummastuneena.
”Olin juuri pääsemässä siihen”, sanoin hymyillen huvittuneesti. Vlad näytti katuvalta ja antoi minun jatkaa.
”Minun ja Artemin suhteen alku oli sen parasta aikaa. Hänen onnettomuutensa jälkeen kaikki muuttui. Hänestä tuli katkera ja mustasukkainen. Rakastin häntä kaikesta huolimatta sokeasti, ehkä liiankin sokeasti.” Pidin pienen tauon miettien voisinko kertoa Vladille kaiken. Mutta kun Vlad katsoi minua odottavasti, en halunnut kieltää häneltä mitään. ”Hän nimittäin petti minua erään miehen kanssa.”
”Miksi hitossa te sitten olette edelleen yhdessä?” Vlad huudahti järkyttyneenä.
”Koska minä annoin hänelle anteeksi, ainakin jollakin tasolla. Olimme erossa monta kuukautta ja koko sen ajan Artem yritti valloittaa minut takaisin. Lopulta päätin antaa hänelle toisen tilaisuuden luullen, että voisin unohtaa kaiken ja olla onnellinen hänen kanssaan. Mutta en tiedä enää rakastanko häntä samalla tavalla kuin ennen. Ehkä rakastan hänessä sitä, että hän rakastaa minua.”
”Miksi te olette vielä yhdessä, jos et kerran ole onnellinen hänen kanssaan?” Vlad kysyi kummastuneena.
”Kaikki ei ole niin yksinkertaista”, vastasin kommentoimatta asiaa sen enempää.
Vastaus näytti mietityttävän Vladia ja hän katsoi minua pohtivasti. Hän katsoi minua silmiin lähes lumoutuneen näköisenä eikä selvästi huomannut ollenkaan tuijottavansa minua.
”Tarvitsetko kyytiä kotiin?” kysyin lopulta keskeyttäen hänen tuijottelunsa.
”Jos siitä ei ole liikaa vaivaa”, Vlad sanoi.
”Ei tietenkään”, sanoin hymyillen.
”Menen vaihtamaan vaatteet”, Vlad mutisi ja lähti pukuhuoneille päin.
**
Vihdoin pysäytin autoni Vladin perheen talon eteen. Matka oli ollut hiljainen Vladin antamia ajo-ohjeita lukuun ottamatta. Vlad oli uppoutunut täysin omiin ajatuksiinsa, mutta hän vilkuili minua aina välillä mitäänsanomaton ilme kasvoillaan.
Istuimme autossa hiljaisuuden vallitessa, vaikka olimme olleet perillä jo hetken.
”Sergey…” Vlad aloitti lopulta.
”Niin?” sanoin ja käännyin katsomaan hänen ruskeita silmiään.
”Tehdäänkö jotain joku päivä?” Vlad sanoi hymyillen ujosti. Ujo ilme näytti oudolta hänen kasvoillaan, jotka yleensä olivat niin itsevarmat, mutta sai hänet näyttämään tavallaan aika suloiselta.
Hymyilin hänelle lempeästi ja sanoin: ”Tehdään vain.”
”Näemme sitten ylihuomenna”, Vlad sanoi innostuneena ja nappasi laukkunsa takapenkiltä koskettaen vahingossa kättäni matkalla. Vlad ei näyttänyt edes huomaavan kosketusta, mutta minä kyllä huomasin. Sydämeni alkoi lyödä tiheämmin, mikä sai minut siirtämään käteni nopeasti pois.
”Moikka”, Vlad sanoi ja hyppäsi kepeästi ulos autosta.
”Moikka”, vastasin ja hieroin kättä, jota hän oli koskettanut.
Vladin mentyä sisään käynnistin auton ja lähdin ajamaan kohti keskustaa, jossa minulla oli vielä muita tunteja opetettavana, kiitollisena muusta ajateltavasta.
-
Jipii, jatkoa.^^<3
Voi, älä toki yhtään häpeä, minä ainakin tykkäsin tästä, enkä pitänyt tätä mitenkään huonona. Itse asiassa minä oikeasti tykkäsin tästä osasta. Ja vaikka en Artemista pidäkään kovin paljoa näiden osien perusteella, oli silti mukava kuulla hänestä ja Sergeystä hieman lisää. Silti hän saisi minun puolestani jättää Artemin vaikka saman tien...8)
Viimeinen kappale oli parasta tässä osassa, minä tykkäsin, vaikka melko tavallisiahan tuon kaltaiset jutut novelleissa ja muissa ovatkin. Voi, että Vlad ja Sergey olisivat niin suloinen pari loppujen lopuksi...^^<3 Toivottavasti tuo Sergeykin tajuaa sen lopulta ja saa heivattua sen Arteminsa huitsinnevadaan.: D
Mutta juu, jatkoa kiitos!
-
Sain viimein aikaiseksi kommentoida, on pitänyt tehdä niin jo pitkään.
Tykkään aika lailla käyttämistäsi venäläisistä nimistä, eroavat tavanomaisista suomen/englanninkielisistä. Tosin se häiritsee hiukan, että kirjoitat Sergeyn yyllä, oon suomenkielisissä teksteissä tottunu näkeen sen iillä kirjoitettuna. (Lisäksi luen sen koko ajan Sergaynä, mutta se on mun vika. xD) Sekin on tässä tekstissä hyvää, että käsitellään tanssia, toista valtavirrasta poikkeavaa aihetta, ja hyvin asiantuntevasti. Näkee, että harrastat itsekin.
Ja minä satun tykkäämään opettaja/oppilas-jutuista.
Sitten tarkempaa kommenttia osien mukaan.
Osa 1
Tykkäsin tuosta alun kenkienmetsästyksestä (ja Dimasta).
Heti astuessani sisään toistaiseksi tyhjään tanssisaliin tunsin tulleeni kotiin. Rakastin jokaista asiaa siinä paikassa: sen ominaista tuoksua, tanssikengistäni lähtevää kopisevaa ääntä vasten puista lattiaa, rauhallista musiikkia.
Tuo kohta oli jotenkin suloinen. :3
Osa 2
Pöyhäisin mustia hiuksiani eteisen peilin edessä -- nappasin kulahtaneen olkalaukkuni --
Pöyhäistä ja kulahtanut on niin kivoja sanoja, että niistä täytyy kehua erikseen.
Vahtimestari, katsoi märkää takkiani epäillen --
Ei pilkkua vahtimestarin jälkeen.
Pojan lyhyet ruskeat hiukset eivät olleet ehtineet kastua sateessa toisin kuin omani ja olivat nyt täydellisesti muodossaan, saaden minut näyttämään varmaan joltain harakanpesältä.
Ei pilkkua tuohonkaan, lauseenvastikkeitä ei suomessa eroteta muusta lauseesta pilkulla. Sergun hiushuolet ovat muuten hauska lisä.
”Anteeksi, en huomannut, että sinulla oli seuraa”, Aleksander pahoitteli ja katsoi Vladimiria vino hymy huulillaan.
Hehehe.
Sergay-"painovirhe" oli aika hauska, vaikka nyt luenkin nimen koko ajan sellaisena.
Osa 3
”Ehkä sinun pitää muistuttaa häntä”, tyttö jatkoi itsepintaisesti.
”Ihan kuin haluaisit, että menen Sergeyn kanssa jonnekin”, huomautin.
:'D Tässä tuli jotenkin mieleen, että Lucia on slashari ja parittaa Vladia opettajalle, kun ei tätä itse voi saada.
Tuo, että Sergu kutsui Vladin katsomaan jalkapalloa koska arveli tämän tykkäävän siitä, ja Vlad suostui koska arveli Sergun tykkäävän, oli jotenkin awwia. Artemin tuleminen kuvioihin oli... kiehtovaa, vaikka tyyppi onkin aivan liian mustasukkainen ja vainoharhainen omaksi hyväkseen.
Osa 4
Lapsirakas päiväkotisetä-Sergu oli aww. Artem oli oma ei-pidettävä itsensä (vaikkeikaan vielä epärealistisessa mielessä). Hyvää Artemissa on se, ettei hän ole täysin kamala (pettäjä, joka hakkaa kumppaniaan ja vihaa eläimiäkin -tyyppiä), ja käytöstä voi jotenkin selittää menneisyyden kolhulla, siis sillä, että joutui lopettamaan tanssin. Ja osaa sentään olla myös yli-ihana poikaystävä. (Mutta kannatan silti Sergu/Vladia. Tietenkin.)
Noin puolitoistavuotta sitten
Puolitoista vuotta, erikseen.
”Tehdäänkö jotain joku päivä?” Vlad sanoi hymyillen ujosti. Ujo ilme näytti oudolta hänen kasvoillaan, jotka yleensä olivat niin itsevarmat, mutta sai hänet näyttämään tavallaan aika suloiselta.
Ja oli Vladkin aww. :3
Jatkoa, jatkoa!
-
Siis, mitä ihmettä? Enkö minä oikeasti ole kommentoinut viimeisintä lukua? Pitää korjata asia heti. (luulin kyllä, että olin kommentoinut tähän...)
Joo, en edelleenkään tykkää Artemista. Aww, Sergey (meinasin muuten ihan oikeasti kirjoittaa Sregay ;D) on töissä lastenkodissa. Voin jotenkin hyvin kuvitella hänet sinne. Wassily oli söpö. Kaikissa viime aikoina lukemissani ficeissä/originaaleissa on ollut lapsia, jossain muodossa. Toivottavasti ei iske vauvakuume. Mutta tarha oli suloinen lisäys. Toivottavasti sitä nähdään jatkossa lisää. Ja toivottavasti Vladia nähdään siellä myös. ;)
Jee! Sergeyllä on nyt hyvä syy erota Artemista. Olen samaa mieltä kuin Vlad, miksi hitossa he sitten enää ovat yhdessä, jos Artem the kusipää petti Sergeytä?!
Joo... Loppu oli suloinen. Ja minä tiedän, mitä he voisivat tehdä, kun tapaavat. .... Mie suljen suuni nyt.
Tykkäsin jälleen, actionia peliin ja samoin jatkoa, niin kommenttiakin pukkaa.
-
Amnesiac: Kiitoksia ihanasta kommentistasi, taas ^^ Kiva kuulla, että edes joku tykkäsi tästä osasta :D Itsekin tykkäsin tuosta viimeisestä kappaleesta, vaikka se ihan klisee olikin.
Vio: Ohoh! Oletpas jaksanut pitkän kommentin väsätä, kiitos siitä ^^
Tykkään itse enemmän kirjoittaa Sergeyn y:llä, ehkä juuri koska Sergei on niin... suomalainen. (ei sillä, että minulla olisi mitään suomalaisia nimiä vastaan)
Tuosta 1. luvun kommentistasi tuli mieleen, että Dimaa ei ole nähty taas pitkään aikaan. Hänet tavataan taas luvussa 7, jos ketään kiinnostaa XD
Tuo Sergu nimitys aiheutti aikamoisen repeämisen XD
Ja kiitos noiden virheiden pongaamisesta, korjailen :D
Diamond: Jos et nyt tykkää Artemista, luultavasti inhoat häntä seuraavan luvun jälkeen... Mutta kiitos kun kommentoit ja sait minut nauramaan ^^ Actionia tulossa kyllä, juuri kirjottelin yhden muksin kohtauksen, joka tullaan näkemään vähän myöhemmin.
Jatkoa tulossa huomenna ; D
Miten minulla on ollut näin hyvä tuuri, kun olen saanut näin ihania kommentoijia ^^
~ Cora, joka käyttää selvästi liikaa hymiöitä
-
A/N: Täällä taas. Eli tässä tämä Sergeyn ja Vladin tarinan viides luku, niin kuin lupasin. Tässä luvussa actionia, tavallaan XD Ottakaa nyt sitten tuosta selvää.
Tykkään tästä luvusta, ainakin enemmän kuin 4.
Artem on edelleen kauhea ja tässä luvussa tutustutaan uusiin tuttavuuksiin.
Mutta toivottavasti tyykkäätte ja viitsitte kommentoida ^^
5. Mustasukkaisuutta
Vlad
Seisoskelin paikallisen pienen elokuvateatterin aulassa odotellen Luciaa saapuvaksi. Oli perjantai-ilta ja paikka oli täynnä ihmisiä, joilla ei ollut parempaakaan tekemistä perjantai-iltana kuin mennä katsomaan, jotain elokuvaa, joka löytyi teatterin surkeista valikoimista. En pitänyt elokuvissa käymisestä perjantaisin, mutta en ollut raaskinut kieltäytyäkään Lucian pyytäessä minut elokuviin ystäviensä kanssa. Ja koska Sergeyllä ja minulla ei ollut mitään suunnitelmia perjantaiksi, olisin joutunut istumaan kotona koko illan kotona, joten mieluummin lähdin elokuviin.
Lucia ilmestyi paikalle 10 minuuttia myöhässä eikä hän ollut yksin. Hänen mukanaan oli pitkä varsin komea vaaleahiuksinen poika, joka katsoi minua kiinnostuneena. Poika oli kietonut kätensä vaaleahiuksisen tytön ympärille, mistä päättelin, että he saattaisivat olla pari.
”Moi, Vlad”, Lucia tervehti. ”Anteeksi, että olemme myöhässä.”
”Ei se mitään”, mutisin.
”Tässä ovat ystäväni Mihail ja Julia”, Lucia esitteli. Mihail hymyili minulle ystävällisesti, mutta tyttö hänen kainalossaan katsoi minua vähän epäillen.
”Minä voin käydä ostamassa ne liput”, tarjouduin hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Minä tulen mukaasi”, Lucia sanoi nopeasti.
Kävimme Lucian kanssa ostamassa liput erääseen romanttiseen draamaelokuvaan. Elokuva ei ollut suosikkini niistä vaihtoehdoista, joita elokuvateatterilla oli tarjota, mutta Lucia ja Julia olivat päättäneet elokuvan, joten minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin mennä.
Koko ajan, kun olin kahden Lucian kanssa, hän selitti jotain ystävistään ja miten mukavaa oli, kun olin tullut mukaan. Hän kertoi, että myös Mihail ja Julia harrastivat kilpatanssia ja kävivät Sergeyn tunneilla, mutta vähemmän vaativilla tunneilla. Kuuntelin hänen puheitaan puolella korvalla ja vastailin lyhyesti, jos hän kysyi minulta jotain.
Lucian kanssa oli niin erilaista kuin Sergeyn kanssa. Sergey ei pelännyt hiljaisuutta, joten hänen ei tarvinnut täyttää jokaista hiljaista hetkeä turhalla puheella. Oli kulunut jo lähes kuukausi siitä, kun Sergey oli vienyt minut kotiin tanssitunnin jälkeen. Sen jälkeen olimme alkaneet tapailemaan toisiamme useammin ja hänestä oli tullut läheinen ystävä minulle. Pystyin puhumaan hänelle kaikesta, mikä mieltäni painoi. Yksi kielletty aihe kuitenkin oli: Artem. En vieläkään voinut sietää Artemia. Ajatus, että Sergey oli yhä yhdessä hänen kanssaan, vaikka hän oli pettänyt Sergeyta, oli mielestäni sietämätön. Sergeykään ei halunnut puhua Artemista, joten oli meille molemmille helpompi vain jättää Artemista puhuminen kokonaan. Välillä tuntui kuin häntä ei olisi ollutkaan.
Palasin maanpinnalle ajatuksistani, kun menimme Lucian kanssa takaisin Mihailin ja Julian luo. He odottelivat meitä tiskin luona, jossa myytiin popcornia. Mihail hymyili taas minulle, kun ojensin kaikille liput. Hymyilin hänelle vaivaantuneesti takaisin ja ehdotin, että ostaisimme jotain syötävää.
Seisoskellessamme popcornjonossa Lucian lopumattomalta tuntuva höpötys jatkui yhä. Se kuitenkin keskeytyi, kun Mihail sanoi: ”Sergey on tuolla.”
Käännyin salamana katsomaan suuntaan, jonne Mihail katsoi. Sergey tosiaan seisoskeli saman jonon hännillä, mutta hän ei ollut yksin, Artem seisoi hänen vieressään ja piti kättään hänen hartioillaan.
”Meidän pitää mennä tervehtimään häntä”, Lucia ilmoitti.
Kassalla oleva tyttö yskäisi, mikä sai meidät kääntymään taas tiskille päin. Edessämme olleet ihmiset olivat ehtineet jo maksaa ostoksensa ja nyt kassatyttö odotti meidänkin tilaavan jotain.
Ostettuamme jotain syötävää menimme Lucia etunenässä tervehtimään Sergeytä ja Artemia. Lähestyessämme heitä kuulin Julian kuiskaavan Mihailille: ”Tuo mies tuskin on pelkkä ystävä Sergeylle. Miehen käsi on Sergeyn takapuolella.”
Hänen sanansa saivat minut melkein pudottamaan kantamani täyden popcornkupin maahan.
”Moi Sergey”, Lucia tervehti miestä, joka ei ollut huomannut saapumistamme.
Sergey kääntyi katsomaan tervehtijäänsä säikähtäneenä Artemin katsoessa vieressä yllättynyt ilme kasvoillaan.
”Ai, moi Lucia”, Sergey tervehti. ”Mihail, Julia… Vladimir.”
Sergey katsoi minua pitkään huomaamatta lähes ollenkaan muiden läsnäoloa. Ihmettelin aluksi, miksi hän kutsui minua Vladimiriksi, sillä hän ei ollut käyttänyt sitä nimeä enää pitkään aikaan. Kuitenkin, kun huomasin Artemin tiukentavan otettaan Sergeystä minut nähdessään, ymmärsin miksi hän ei kutsunut minua Vladiksi. Hän pelkäsi Artemin reaktiota.
”Sergey, etkö aio esitellä minua oppilaillesi?” Artem sanoi Sergeylle. Sergey mulkaisi poikaystäväänsä, mutta tämä mulkaisi vielä pahemmin takaisin, mikä sai Sergeyn kääntämään katseensa alas. Tämä sai minut niin vihaiseksi, että olisin halunnut mennä lyömään Artemia, mutta koska hän oli minua huomattavasti kookkaampi, en olisi luultavammin saanut häneen edes naarmua aikaan.
”Lucia, Mihail, Julia, tässä on… poikaystäväni Artem”, Sergey sanoi alistuneesti. ”Artem, tässä ovat oppilaani Lucia, Mihail ja Julia. Vladimirin sinä tunnetkin.”
Ainut meistä, joka näytti järkyttyneeltä Sergeyn mainitessa sanan poikaystävä, oli Lucia. Mihail ja Julia vain vilkaisivat toisiaan.
”Mitä te olette menossa katsomaan?” Julia kysyi ystävällisesti Lucian ollessa hetkellisesti kykenemätön puhumaan.
”Sitä uutta draamaa, en muista nimeä”, Artem vastasi Sergeyn puolesta.
”Niin mekin”, Julia sanoi hymyillen.
”Nähdään sitten siellä”, Artem sanoi ja veti Sergeyn mukanaan jonossa eteenpäin. Sergey loi vielä minuun yhden mitäänsanomattoman katseen ja kääntyi sitten Artemin puoleen.
”Me varmaan pääsemme jo sisään saliin”, Julia sanoi ja alkoi rahdata Luciaa kohti salia tytön tuijottaessa Sergeyn perään.
”Mennään sitten”, Mihail sanoi ja taputti minua tuttavallisesti olkapäälle hymyillen taas veikeää hymyään. Hymyilin hänelle takaisin osaamatta tulkita häntä ja seurasin tyttöjä saliin.
Istuimme paikoillemme salin takaosaan. Mihail halusi mieluummin istua minun kuin Julian vieressä, mikä ihmetytti minua, mutta en väittänyt vastaankaan, koska hän halusi niin.
Toivoin vielä, että Artemilla ja Sergeyllä olisi ollut liput toiseen näytökseen samasta elokuvasta, mutta kun näin heidän kävelevän sisälle saliin toivoni tästä hiipui. Miehet istuivat muutamaa riviä meitä alemmas vähän reunemmalle, mutta pysytin kuitenkin näkemään heidät liiankin selkeästi.
Mihail yritti viritellä keskustelua kanssani, mutta en saanut silmiäni irti Sergeystä ja Artemista. Artemin käsi vaelteli Sergeyn hiuksissa ja niskassa ja hän yritti selvästi saada Sergeyn huomion itselleen, mutta koska mainokset olivat jo alkaneet, Sergey oli enemmän kiinnostunut valkokankaasta kuin Artemista.
Kun elokuva vihdoin alkoi, käänsin katseeni Sergeystä ja Artemista ja yritin keskittyä valkokankaalla pyörivään kuvaan.
Elokuva ei ollut järin mielenkiintoinen, se kertoi naisista, jotka liittoutuivat miehiään vastaan, joten katseeni lähti väkisinkin harhailemaan paria penkkiriviä alempana istuviin ihmisiin.
Artem ei ollut vieläkään lopettanut Sergeyn ahdistelua. Nyt hän oli Sergeyn kaulan kimpussa. Hän suuteli sitä Sergeyn yrittäessä saada häntä keskittymään elokuvaan. Lopulta Sergeyn vastarinta murtui ja hän taivutti päätään niin, että Artem pystyi suutelemaan sitä paremmin.
Tunsin vihan kuplivan taas sisälläni. Olisin halunnut huutaa Artemia päästämään Sergeyn irti. En halunnut hänen koskevan Sergeyhin.
Miksi olin näin vihainen siitä, että joku kosketti Sergeytä? Ei minulla ollut mitään syytä olla mustasukkainen, ajattelin. Ajatus iski tajuntaani vasta hetken kuluttua: olin mustasukkainen Sergeystä! Enhän minä voinut olla. Hän oli ystäväni, ei ystävistä olla niin mustasukkaisia, että halutaan iskeä tämän poikaystävän hampaat kurkkuun.
Ajatus vaivasi minua loppuelokuvan ajan. Vaikka en enää katsonut Sergeyn ja Artemin suuntaan, en silti muistanut elokuvasta mitään.
Elokuvan lopputekstien alkaessa pyöriä huomasin Sergeyn poikaystävineen jo lähteneen.
Lähdin Lucian, Mihailin ja Julian kanssa yhtä matkaa pois elokuvateatterista, mutta erosin heistä jo heti ulos päästyämme. Mihail ja Lucia näyttivät pettyneiltä, kun en liittynyt heidän seuraansa läheiseen kahvilaan. Pahoittelin ja sanoin olevani liian väsynyt tullakseni heidän mukaansa. Lähdin kävelemään yksin kotiin saamatta yhtään järkevää ajatusta päähäni. Vain ajatus siitä, että tunsin jotain Sergeytä kohtaan, pyöri päässäni jättämättä minua hetkeksikään rauhaan.
Heti kotiin päästyäni menin kylmään suihkuun, jonka toivoin selventävän päätäni. Se ei auttanut paljoakaan, mutta rentouduin sen verran, että pystyin menemään nukkumaan.
Sinä iltana en saanut unta. Pyörin sängylläni ajatellen päivän tapahtumia. Lopulta nukahdin levottomaan uneen.
Seuraavan kerran, kun avasin silmäni, huomasin heti, etten ollut omassa sängyssäni tai edes omassa huoneessani. Sänky, jossa makasin, oli leveämpi ja siinä oli silkkiset lakanat. Nousin ihmeissäni istumaan ja katselin ympärilleni. Huone tuoksui epämääräisesti tutulta, mutta ei näyttänyt siltä.
Samassa kuulin askeleita oven takaa. Vilkaisin itseäni ja tajusin, että minulla ei ollut muuta kuin alushousut jalassani. Vedin peiton nopeasti peittämään itseäni. Hetken kuluttua ovi aukesi. En osannut yhtään odottaa, kuka ovesta oikein astuisi sisään, mutta kun ovi aukeni, en voinut muuta kuin tuijottaa tulijaa.
”Huomenta kulta”, Sergey toivotti hymyillen. ”Sinäkin olet jo hereillä.”
Kulta? Ja miksi hänellä ei ole paitaa? Onko tämä Sergeyn sänky?
”Sinähän olet vaisu tänä aamuna”, Sergey totesi kummastuneena. Hän meni vaatekaapilleen ja alkoi tonkia sen sisältöä.
”Minun pitää lähteä töihin, mutta ole kuin kotonasi. Onhan tämä pian myös sinun kotisi”, Sergey sanoi ja alkoi vetää housuja jalastaan.
”Mistä sinä oikein puhut?” en voinut olla kysymättä.
Sergey katsoi minua huvittuneena ja purskahti nauruun,
”Oliko eilisilta niin huumaava, ettet muista mitään?” Sergey kysyi.
Tuijotin häntä, kun hän veti housunsa pois vieläkin naureskellen. Käänsin katseeni pois ja tunsin punan nousevan poskilleni.
Kun taas uskalsin kääntää katseeni, näin Sergeyn seisovan sängyn vieressä hymyillen minulle rakastavasti nyt kylläkin täysissä pukeissa. Hän nosti kätensä ja kosketti kasvojani. Jähmetyin ja katsoin häntä pelokkaana. Hän kumartui ja kosketti huulillaan otsaani.
”Rakastan sinua. Nähdään illalla”, hän kuiskasi.
Silloin heräsin. Nousin istumaan ja painoin pääni käsiini. Mikä minua oikein vaivaa? ajattelin. Otsani kihelmöi edelleen Sergeyn suukon jäljiltä.
-
Jeh, tulin taas ilmoittelemaan, että luen tätä edelleen.:D
Eli tosiaan, ihanaa, uusi osa! Olenkin jo odottanut tätä.:)
No niin, Artem oli yhtä kamala kuin ennenkin ellei kamalampi. Inhottava tyyppi oikeasti, en voi käsittää, miksi Sergey on tuon idiootin kanssa. Njäh, en tykkää ollenkaan.>__< Vlad olisi niiiin paljon parempi poikaystävä Sergeylle...8) Äh, minun vain on pakko haukkua Artem joka ikisessä kommentissa, ennen kuin pääsen kunnolla muihin asioihin.:D
Uusia hahmoja, kivaa.^^ Mihail ja jostain syystä erityisesti Julia vaikuttivat molemmat mukavilta hahmoilta, ei siis mitään valittamista. Luciaakin on mukava nähdä enemmänkin, hän on myös minun makuuni varsin kiva henkilö.
Teksti nyt muutenkin oli ihan tasaisen hyvää, sujuvaa ja tykkäsin jälleen kovasti. Pätkä olisi toki puolestani saanut olla hieman pitempi...;)
Lopetus oli myös tosi hyvä, vaikkakin minulta (hidasjärkisenä ihmisenä) meni hetki tajuta, että mitäs tässä nyt tapahtuikaan.:D
Taas tästä tuli tällaista itseni toistamista.
Nooh, mutta joka tapauksessa, hyvähän tämä oli ja jatkoa kaipaillaan taas!
-
Ou jee! Jatkoa on tullut!
Uudet tuttavuudet oli kivoja ja minulle tuli jostain syystä mieleen, että Mihal (ihana nimi muuten) yrittäisi iskeä Vladia jossain vaiheessa siellä leffassa. Ehkäpä myöhemmin sitten. Joo, Artem on edelleen ärsyttävä. Ja vaikka hän on ollut ennen ihan kiva, Luciakin oli tässä luvussa jotenkin tyhmä (Lucíaa!!! :''''( Kuinka sinä saatoit kuolla?!). Mutta ei sillä tavalla, kuin Artem. Aah, en jaksa odottaa Vladin ja Lucian keskustelua Artemista. Jos sellainen on tulossa. ;D
Ehe ehe, Vladin uni oli kiva. Minä ihan oikeasti luulin, että se oli totta, kun luin ekat pari lausetta, mutta ei (harmi vaan) nyt sitten kuitenkaan. Toivottavasti se on enneuni. ;)
Jatkoa toivotaan. Taas tylsästi. :)
-
Olin ihan woot?! tos vikan kappaleen kohalla mut joooooo. :>
Jatkoa, kiitos!
-
Joo-o, pidin. Oikeastaan ainoa asia joka jäi aiemmista luvuista niin mieleen että on kommentoitava, oli tuo kun Sergey vei Vladimirin kotiin. Aiemmin Sergey on kulkenut bussilla, ja oli myöhässä myös sen vuoksi että bussi oli myöhässä. Sitten hänellä onkin auto. En sitten tiedä että olenko tulkinnut jotain väärin, mutta omituista tuo oli. Tekstissä on myös joitain sellaisia kohtia joissa yhtä sanaa toistetaan liian paljon. En tosin hoksannut pistää niitä mieleen jotta voisin tähän liittää.
Hahmoista minä tässä pidän, vaikka Vladimir on jäänyt mielessäni vähän kasvottomaksi vaikka häntä onkin kuvailtu. Se tosin ei ole sinun virheesi. Sergeystä on huomattavasti selkeämpi kuva, ja Artem on, noh, hyvin samaistuttavissa. En käsitä miten Sergey jaksaa olla moisen kanssa, mutta kuten hän itsekkin sanoi, kaikki ei ole niin yksinkertaista.
Pistähän jatkoa
-
Amnesiac: Kiitos kommentistasi ^^ Artemia on tarkoituskin haukkua jokaisessa kommentissa. Ainakin MIhailia tulemme näkemään vähän enemmän seuraavissa luvuissa. Toivon vain, etten unohda Juliaa kokonaan... Hänen ja Mihailin ei alunperin pitänyt ottaa mitään hirveän suurta osaa tässä tarinassa, mutta no, tykästyin Mihailiin ja siksi häntä nähdään enemmän seuraavissakin osissa :D
Diamond: No olisihan se vähän ikävää, jos et toivoisi jatkoa ;) Valittettavasti sellaista keskustelua ei ole tulossa, ainakaan näillä näkymin. Kiitos kommentistasi ^^
mawannie: Jatkoa tulossa siis nyt :D
Vodkamertini: Uupps... Tuo autokohta... Tajusin vasta itsekin. Tässä luvussa on nimittäin uutta informaatiota tuosta autosta. En edes muistanut tuota juttua, että Sergey oli ajanut aikaisemmin autoa. Toivottavasti tuo ei nyt hirveästi pilaa tätä tekstiä. *huoh* Pahoitelut tuosta. Kiitän kommentistasi.
A/N: No tässä uusi luku sitten. Vähän pidempi kuin aikaisemmat :D No ei kai siitä haittakaan ole. Tässä luvussa näemme jotain, mitä monet ovat odottaneet jo jonkun aikaa ;D Nauttikaa.
6. Ostoksilla
Sergey
”Noniin, siinä kaikki tältä päivältä, nähdään sitten parin päivän päästä. Muistakaa treenata ja syödä hyvin.”
Ihmiset alkoivat virrata ulos tanssisalista, vain ruskeahiuksinen poika jäi norkoilemaan oven läheisyyteen. Hän hymyili minulle aina, kun satuin vilkaisemaan häntä.
”Haluatko tehdä tänään jotain? Vai onko sinulla suunnitelmia Artemin kanssa?” Vlad kysyi, kun sain vihdoin pakattua tavarani laukkuun ja keskitin kaiken huomioni häneen.
”Minun pitää käydä sovittamassa eräs kisapaita, mutta muuten olen koko illan vapaa”, vastasin. ”Voit kyllä tulla mukaani sovitukseen, voimme sitten tehdä jotain kivaa.”
Vlad nyökkäsi. ”Se käy hyvin.”
Oli kulunut muutama viikko siitä, kun olimme Artemin kanssa tavanneet Vladin, Mihailin, Julian ja Lucian elokuvateatterilla. Vlad oli saanut jollain keinolla Lucian suostumaan siihen, ettei hän kertoisi kenellekään minusta ja Artemista.
Artem oli ollut leffakäynnin jälkeen monta päivää huonolla tuulella, hän ei vieläkään pitänyt Vladista yhtään.
Menimme yhtä matkaa pukuhuoneelle, josta suurin osa porukasta oli jo suoriutunut pois.
”Käyn nopeasti suihkussa, jos sinulla ei ole kiirettä”, Vlad sanoi ja kaiveli treenikassistaan pyyhkeen.
Hymyilin hänelle. ”Ei minulla ole kiirettä.”
Vlad alkoi kiskoa vaatteita nopeasti päältään ja kietaisi sitten pyyhkeen alastoman alavartalonsa suojaksi.
”Ei mene pitkään”, hän lupasi.
Huitaisin kädelläni kehottaen häntä menemään jo.
Vaihdoin vaatteeni Vladin ollessa suihkussa. Sillä aikaa koko pukuhuone tyhjeni ja jäin yksin istuskelemaan penkille.
Lopulta Vlad astui ulos höyryävästä suihkuhuoneesta. Aluksi vain vilkaisin häntä, mutta tajuttuani, mitä näin, käännyin tuijottamaan häntä.
Vlad seisoi selkä minuun päin pelkkä pyyhe vyötäröllä. Hän kumartui ottamaan vaatteitaan kassistaan, jolloin pystyin näkemään hänen vielä kostean hoikan vartalonsa. Hänen vielä märistä hiuksistaan tippui vesipisaroita hänen tavaroidensa päälle.
”Hitto”, hän mumisi ja pyyhkäisi kastunutta paitaansa.
Vlad suoristautui ja vilkaisi minua. ”Suu auki tuijottaminen ei pue sinua, Sergey.”
”Mitä?” älähdin järkyttyneenä.
”Sanoin, että toivottavasti ei kestänyt liian kauan.”
”Ei, ei kestänyt. Minä menen ulkopuolelle odottamaan, täällä on tosi kuuma”, mutisin ja lähdin pukuhuoneesta ennen kuin ehdin punastua.
Istahdin käytävällä olevalle penkille ja painoin pääni käsiini. Hengitin pari kertaa syvään ja yritin rauhoittua. Mitä ihmettä mielessäni oikein pyöri, kun annoin Vladin melkein nähdä miten paljon nautin hänen vartalonsa katselemisesta? Ja miksi en voinut lakata katsomasta häntä? Ystävät ovat kiellettyjä, varsinkin sellaiselle henkilölle, jolla on poikaystävä.
Noin viiden minuutin kuluttua Vlad tuli ulos pukuhuoneesta ja katsoi minua kummastuneena.
”Onko jokin vialla?” hän kysyi, sillä nojasin edelleen päätäni käsiini.
Nostin pääni ja hymyilin hänelle. ”Ei, olen vain vähän väsynyt.”
Vlad nyökkäsi. Hänen ruskeissa silmissään oli huolestunut katse.
Lähdimme kävelemään autolleni (oikeastaan Artemin autolle, joka oli minulla lainassa), jonka olin parkkeerannut kadun varteen. Vlad tarkkaili minua kulmat kurtussa koko matkan autolle kuin peläten, että luhistuisin maahan hetkenä minä hyvänsä.
Hymyilin salaa Vladin liikuttavalle huolenpidolle, se oli liian söpöä ollakseen ärsyttävää.
Avasin auton ovet ja luikahdin sisään kuljettajan puoleisesta ovesta. Vlad tuli myös sisään istahtaen viereeni. Hän katseli ympärilleen uutuuttaan loistavassa autossa.
”Sinulla on hieno auto”, Vlad sanoi.
”Tämä on Artemin. Pidän itse joistain vähemmän huomiota herättävistä autoista”, sanoin viitaten auton punaiseen väriin ja urheilulliseen ulkomuotoon.
”Onhan tämä vähän liian hieno tavalliseen ajoon”, Vlad mutisi, vaikka hän oli selvästi mieltynyt autoon.
Hymähdin ja käynnistin moottorin, joka näytti tehonsa karjumalla hurjasti. Tämä teki Vladiin vielä suuremman vaikutuksen.
Automatka meni mukavasti musiikkia kuunnellessa. Oli hauska tarkkailla Vladia, joka uppoutui täysin musiikin vietäväksi. Hänen vasen jalkansa heilahteli musiikin tahtiin, hän muodosti sanoja huulillaan, vaikka ääntä ei kuulunut. Välillä hän vilkaisi minua ja hymyili iloisesti.
”Mitä haluaisit tehdä tänään?” kysyin.
Vlad empi hetken. ”Haluaisin nähdä sinun asuntosi.”
”Asuntoni?” kysyin yllättyneenä.
Vlad näytti epävarmalta. ”Niin, haluaisin vain nähdä sen.”
”Voimme kyllä mennä asunnolleni, jos haluat. Voisimme vaikka vuokrata jonkun elokuvan ja katsoa sen”, sanoin iloisesti.
Hymy palasi valaisemaan Vladin kasvoja. ”Se kuulostaa hauskalta.”
Viidentoista minuutin ajomatkan jälkeen pysäytin autoni tanssitarvikeliikkeen eteen, jonne minun oli tarkoitus mennä sovittamaan paitaa. Kävelimme hyisen tuulen täyttämän parkkipaikan läpi liikkeen luo. Vlad avasi oven ja viittasi minua astumaan sisälle. Kumarsin hänelle kevyesti ja me virnistimme toisillemme.
Astuimme sisään ahtaaseen ja lämpimään liikkeeseen. Joka puolella oli tankoja ja rekkejä täynnä mitä erilaisimpia vaatteita. Vlad pysähtyi heti oven suuhun tutkimaan cd-hyllyjä ja antoi minun mennä rauhassa keskustelemaan myyjän kanssa.
Menin kassan luo ja katselin ympärilleni paikallistaakseni myyjän. Hän ilmestyikin pian paikalle ja hymyili minulle lämpimästi.
”Sergey, luulin, ettet olekaan tulossa”, nainen tervehti iloisesti. ”Suljemme aivan kohta.”
”Voisitko tehdä poikkeuksen tämän kerran?” sanoin ja hymyilin.
Nainen naurahti ja kumartui ottamaan tiskin alta vaatekuljetuspussin. ”Sinulle, mitä vain. Tilaamasi paita saapui eilen; vaikuttaa erittäin hyvältä, kunhan se vain sopii.”
”Menenkin saman tien sovittamaan”, sanoin ja otin vastaan naisen ojentaman paidan.
Nainen nyökkäsi. ”Ei mitään kiirettä.”
Kävelin sovituskopeille ja varasin yhden niistä itselleni. Sulkiessani kankaista verhoa näin Vladin hiippailevan lähemmäs sovituskoppeja. Hymyilin itsekseni ja vetäisin verhon kokonaan kiinni.
Vaihtaessani vaatteita kuulin liikkeen oven aukeavan ja miehen ääneen huutavan: ”Oletteko vielä auki?”
”Tule vain sisään”, myyjä sanoi tiskin takaa.
Miehen ääni kuulosti tutulta, mutta en saanut hänet kasvojaan mieleeni. Minun ei kuitenkaan tarvinnut pitkään miettiä, kuka hän oli, sillä kuulin Vladin sanovan: ”Mihail?”
Mihail, tosiaan, ajattelin.
”Moi, Vlad”, Mihail tervehti iloisesti. ”En odottanut törmääväni sinuun täällä.”
”En tullut yksin, Sergey on tuolla sovituskopissa”, Vlad sanoi.
”Sergey?” Mihail toisti yllättyneellä äänellä. ”En tiennyt, että te olette näin hyviä ystäviä, et ole maininnut mitään aikaisemmin.”
”Olemme olleet ystäviä jo jonkin aikaa”, kuulin Vladin sanovan.
”Oletteko te ihan ystäviä?” Mihail kysyi.
Vlad päästi kummallisen vingahdusta muistuttavan äänen, joka olisi yhtä hyvin voinut kuulua minun suustani. ”Mitä? Pilailetko sinä?”
Mihailin äänessä ei ollut kuulunut häivääkään pilaa, hän todella tarkoitti mitä sanoi. ”Miksi pilailisin?”
Kuulin Vladin sanovan jotain, mutta en kuullut mitä.
”No oletteko te?” Mihail toisti kysymyksensä.
”Emme”, Vlad vastasi ykskantaan. ”Näithän sinä Sergeyn poikaystävän.”
”Hyvä”, Mihail sanoi hilpeästi. ”Sittenhän minä olen vapaa iskemään sinut.”
Hyvä etten pudottanut käsilläni lepäävää valkoista paitaa lattialle. Oliko Mihail kiinnostunut Vladista?
Myös Vlad vaikutti yhtä äimistyneeltä kuin minäkin. Kopin toisella puolella vallitsi hiljaisuus, kunnes Mihail rikkoi sen sanomalla: ”Toivottavasti en sanonut mitään sopimatonta.”
”Ei, et ollenkaan. Minä vain yllätyin. En tajunnut että sinä…” Vlad takelteli.
”Olen kiinnostunut sinusta”, Mihail sanoi lempeällä äänellä.
”Niin… Minä kuvittelin, että sinä ja Julia olette pari”, Vlad sanoi.
Mihail naurahti iloisesti. ”Niin monet muutkin. Emme me kuitenkaan ole. Julia on vain paras ystäväni. Entä sinä? Onko Sergey tosiaan sinulle pelkkä ystävä? Sinä kyllä katsoit häntä siellä elokuvateatterissa kiinnostu…”
Mihailin sanat keskeytyivät Vladin suhinaan ja hänen yrityksiinsä hiljentää lörpöttelevä poika. ”Ole hiljaa! Sergey on tuolla sovituskopissa, hän kuulee. Voimmeko puhua tästä joskus toiste?” Vladin ääni oli lähes epätoivoinen, mikä yllätti minut. Oletin hänen kieltävän kaiken heti. Oliko Vlad kiinnostunut minusta muunakin kuin ystävänä? Jostain syystä tämä ajatus ei ollut ollenkaan epämiellyttävä, päinvastoin.
”Se on sitten sovittu. Tapaamme joskus myöhemmin”, Mihail sanoi iloisesti.
Vlad huokaisi eikä jaksanut väittää vastaan. ”Hyvä on, soita vaikka minulle.”
Pystyin kuvittelemaan Mihailin kasvoille voitonriemuisen hymyn. ”Hyvä on. Jätän teidät nyt kahden.”
Kaupan ovi kävi taas ilmoittaen Mihailin poistuneen. Jostain syystä koko Mihail alkoi ärsyttää minua. Hänen tapansa huijata kokemattoman oloinen Vlad kanssaan ulos, oli julma.
Vladin ääni herätti minut ajatuksistani. ”Sergey? Oletko pian valmis? Haluaisin nähdä millainen se on.”
”Tulen ihan kohta”, vastasin ja aloin kiireellä vetää paitaa päälleni.
Puolen tunnin kuluttua istuimme jälleen autossa. Tällä kertaa mukanamme kuitenkin olivat vuokrattu elokuva ja vasta ostettu tanssipaita. Vlad istui vieressäni hiljaa omiin ajatuksiinsa vajonneena. Hän oli muutenkin ollut melko hiljainen puhuttuaan Mihailin kanssa. En ollut myöntänyt kuulleeni, mitä he olivat puhuneet, mutta se ei ollut auttanut.
Pysäytin auton kadun varteen ja sanoin, että olimme perillä. Vlad havahtui ajatuksistaan ja vilkaisi minua hymyillen.
Asuin kuusikerroksisen talon toiseksi ylimmässä kerroksessa pienessä kaksiossa. Menimme Vladin kanssa hissillä oikeaan kerrokseen. Ohjasin hänet oikean oven eteen.
”Ei kai Artem ole kotona?” Vlad kysyi ennen kuin ehdin avata oven.
”Ei Artem asu täällä, tämä on minun kotini. Hänellä on kyllä avain, mutta hän harvemmin käyttää sitä”, sanoin ja työnsin oven auki.
Vlad hymyili helpottuneena, kun päästin hänet sisään edeltäni.
”Mene sinä edeltä olohuoneeseen, minä vien paitani makuuhuoneeseen ja tulen sitten perästä. Ole kuin kotonasi.”
Vlad tallusteli kohti olohuonetta ja minä menin nopeasti makuuhuoneeseen. Asetin paidan kaappiin ja olin juuri alkamassa vaihtaa vaatteita mukavampiin, kun kuulin ääniä olohuoneesta.
”Mitä helvettiä sinä teet täällä?” kuului ääni, jonka tiesin heti kuuluvan Artemille.
”Voi hitto…” mutisin ja kiirehdin olohuoneeseen.
”Tulin tänne Sergeyn kanssa”, kuulin Vladin sanovan juuri, kun pääsin olohuoneeseen.
Pysähdyin Vladin vierelle ja näin poikaystäväni istumassa sohvalla selkä jännittyneesti suorassa.
”Sinä siis tuot nykyään vieraita miehiä asuntoosi?” Artem sanoi ilkeällä äänellä suunnaten sanansa nyt minulle.
”Ei Vlad ole vieras, hän on ystäväni”, sanoin Artemille rauhallisesti.
”Ai sinä kutsut häntä ’Vladiksi’”, Artem jatkoi. ”Onko hän sinun uusi lemmikkisi?”
”Artem, lopeta”, sanoin painokkaasti.
Artem vain naurahti eikä välittänyt sanoistani. ”Sergey ei taida olla paljastanut vielä oikeaa luonnettaan, poju. Sinä et ole ainut nuori ja lahjakas oppilas johon hän on iskenyt silmänsä. No, joko olet päästänyt hänet sänkyysi?”
Artemin purettua sydäntään huoneeseen laskeutui hiljaisuus. Minä katsoin ensin Artemia ja sitten Vladia, joka tuijotti Artemia silmät vihasta palaen.
”Sinä ällötät minua”, Vlad lopulta sylkäisi. ”Miten sinä edes voit kuvitella rakastavasi Sergeytä, jos ajattelet hänestä noin? Et sinä ansaitse häntä! Sergey on mukavin, hauskin ja rakastavin ihminen, jonka olen elämässäni tavannut. Hän on ollut niin kärsivällinen sinun kanssasi, liiankin minun mielestäni.” Vlad kääntyi nyt katsomaan minua. ”Näetkö nyt millainen idiootti poikaystäväsi on? Sinä ansaitset jotain paljon parempaa. Jonkun, joka rakastaa sinua, oikeasti.” Vlad katsoi minua silmiin vakava ilme kasvoillaan lumoten minut täysin. ”En voi tietenkään päättää puolestasi, mutta Artem ei ole sinulle hyväksi. Hän ei kohtele sinua hyvin eikä hän todellakaan rakasta sinua, hän rakastaa vain itseään.”
”Jos minä en kerran rakasta Sergeytä, kuka sitten rakastaa? Sinäkö?” Artem kysyi vihaisesti.
”Sillä ei ole nyt merkitystä”, Vlad sanoi rauhallisesti.
”Vlad on oikeassa”, sanoin ja revin katseeni irti Vladin kauniista silmistä ja kasvoista. ”Meidän pitää puhua.”
”Et ole tosissasi. Et sinä voi kuunnella tuota pikkupoikaa, ei hän tiedä mitään”, Artem sanoi halveksuen.
Pudistin päätäni. ”Väärin, sinä et tiedä mitään. Mutta nyt saatan ystäväni eteiseen.”
Artem näytti hämmästyneeltä, kun lähdin eteiseen Vlad perässäni.
Seurasin Vladin liikkeitä hänen laittaessa kenkiä jalkaan ja pukiessa takkia. ”Emme saaneet tilaisuutta katsoa sitä elokuvaa.”
Vlad hymyili. ”Voimme katsoa sen joskus toiste.”
”Kuulostaa hyvältä”, hymähdin. ”Ja kiitos siitä mitä sanoit.”
Vlad katsoi hämillään lattiaa. ”Minä todella tarkoitin sitä.”
En voinut vastustaa kiusausta ja nostin käteni Vladin leualle ja nostin hänen kasvonsa kohtaamaan omani. ”Kukaan ei ole koskaan sanonut mitään tuollaista minusta.”
Vlad hymyili ja nosti kätensä varovasti ja otti käteni omaansa. Se pieni kosketus toivoi niin paljon, mutta lupasi kuitenkin niin vähän.
”Nähdään taas”, Vlad sanoi lopulta ja päästi käteni putoamaan.
”Nähdään”, sanoin ja katsoin Vladia, kunnes hän oli kadonnut ovesta.
Huokaisin ja lähdin takaisin olohuoneeseen tietäen, mitä minun tuli tehdä.
-
Oujee<3 :D
Täähän oli kiva. Tosi kiva. Ihan paras. Parempikin. Kaikista paras. Tykkäsin ainaki näääääääin paljon.
Joo, vaikee tällasen pätkän jälkeen on mitään järkevää sanottavaa keksiä. Vihdoinkin jotain kunnon äksöniä! 8D Nam ja oi.<3
Tuo oli kyllä Artemille ihan oikein, HYVÄ VLAD! Oli tässäki tollane sika, en jaksa sitä enää, heivataa se vaan pellolle.:< Nyt Sergeyn on ihan oikeesti pakko jättää Artem. Eikä mulla ainakaan oo mitään ongelmaa ton Artemin kanssa, eihän toki...
Mihailista tuli jotenki mieleen Stephenie Meyerin kirjoista se Jacob, en sit tiiä miks.:D
Enää en kyllä tykkää Mihailista niin paljoo ku mitä aikasemmin, mutta toisaalta ei se varsinaisesti (ainakaan vielä) ärsytäkkään. Ja tuo niiden kahden keskustelukohtaus siinä kaupassa ja se ku Sergey kuuli sen, oli tosi kiva ja sillee, tosin sekin oikeestaan kai siitä syystä, että sekin jotenki edisti tota Sergey/Vlad paritusta.
Mutta joo, ihana osa oli, jatkoa!
Voi jee taas mikä kommentti. -__- Piti vähentää niitä hymiöitä ja sydämiä...
// Jou, kerkesin taas ekana kommentoimaan! :D
-
Awws!
Tuotatuota.. Tää kommentoiminen ei oo mun parasta alaa, jätän sen muille ja pyydän vain jatkoa! :>>
-
MUAHAHAHAHAHAH!!! Tiesin sen! Tiesin sen! Minä niin tiesin sen!!
Niin, voisin varmaan valaista mitä tiesin... Hahaa! Mihailista! No, tämähän käy mielenkiintoiseksi. Ja minusta suu auki tuijottaminen on ihan sallittavaa. :D
En kuitenkaan inhoa Mihalia niin kuin Artemia. Ehkä en vielä tunne häntä vielä kunnolla, voidakseni inhota häntä. Tai sitten minä pidän tuollaisista tyypeistä, jotka ihastuvat melkein varattuihin ihmisiin. ;D Mutta herra on kiva. Hänen suorasukaisuutensa oli hauskaa.
Tiedän itsekin mitä Sergeyn tulee tehdä. Toivottavasti ajatuksemme kulkevat samoja reittejä. Inhoni Artemia alkaa muuttua vihaksi. Vlad ainakin on viisas, toivottavasti Sergeykin herää.
Tykkäsin uudesta osasta, pistäthän jatkoa pian niin kommentoin taas. Jookosta, kookosta. ;) *luikkii katsomaan Pokemonia*
-
Amnesiac: Kiitos taas ihanan piristävästä kommentista ^^ Mihaillin ei kyllä ollut tarkoitus muistuttaa Jacobia O_o No voihan se tietysti olla mahdollista, että olen ottanut huomaamattani jotain vaikutteita hänestä :D
mawannie: Jatkoa tulossa tällä viikolla jossain vaiheessa.
Diamond: Kyllä minä tiedän, mitä Sergey tekee ;D Mutta se selviää teille vasta kun laittelen seuraavan osan. Olen yrittänyt tehdä mihailista vähän mukavamman ihmisen kuin Artemista tuli, mutta katsotaan miten tämä nyt etenee :D Ja olen taas niin selkeä... Kiitos kommentistasi ^^
-
A/N: Tässä sitten tätä jatkoa. Hirveän pitkän ajan jälkeen, seuraava jatko tulee nopeammin. Ispiraatio on vaan ollut vähän hukassa.
Tätä lukua oli tosi kiva kirjoittaa ehkä sen huomaakin tuosta sisällöstä ;D ja älkää tappako minua tuon lopun takia... Kommenttia vaan tulemaan ^^
7. Suudelma
Vlad
”Vla-ad…” kuulin jonkun maanittelevan. Se joku alkoi tökkiä minua kasvoihin herättäen minut lopullisesti rauhallisesta unestani.
”Dima! Häivy!” tiuskaisin unisesti ja avasin silmäni nähdäkseni pikkuveljeni ärsyttävät kasvot aivan omieni edessä.
”Hyvää huomenta”, Dima sanoi ärsyttävän ylipirteällä äänellä ja loikkasi pois tieltäni ennen kuin ehdin huitaista häntä.
”Todella hyvää”, mutisin itsekseni. ”Näin mukavaa unta.”
Ilkikurinen hymy levisi pikkuveljeni kasvoille. ”Kuulin. Kuka muuten on Sergey?”
”Sergey?” kysyin voimatta peittää järkytystäni. Mitä olin mennyt sanomaan?
”Etkö muka tunne ketään Sergeytä? Ainakin näit hänestä aika mielenkiintoista unta”, Dima sanoi nauraen.
Dima jatkoi vihjailujaan koko ajan, kun vaihdoin vaatteet ja pakkasin tanssituntitavarani. Hän seurasi minua alakertaan ja keittiöön, jossa vanhempani nauttivat juuri aamupalaansa.
”Huomenta pojat”, äitini tervehti meitä hymyn kera.
”Huomenta”, mutisin, nappasin pari omenaa hedelmäkorista ja tungin ne laukkuuni.
”Huomenta! Äiti arvaa mitä! Kuulin, kun Vlad näk…” Dima aloitti, mutta ei päässyt lauseensa loppuun ennen kuin läppäsin käteni hänen suunsa eteen.
Äitini katsoi meitä kummastuneena ja jopa isäni nosti katseensa sanomalehdestään.
”Mitä ihmettä?” äiti kummasteli. ”Vlad!”
”Dima oli juuri sanomassa, että näin hämähäkin ja pelästyin sitä”, valehtelin, vaikka äitini tuskin sanojani uskoikaan.
Pikkuveljeni rimpuili otteessani ja yritti sanoa jotain, mutta en antanut.
”Minun täytyy nyt mennä, myöhästyn muuten”, sanoin, mutta en vieläkään päästänyt Dimaa vapaaksi.
”Pidä hauskaa. Sano Sergeylle terveisiä”, äiti sanoi. Diman silmissä välähti juuri ennen kuin päästin hänet irti.
”Sergey on sinun tanssinopettajasi!” Dima ehti kiljaista ennen kuin ehdin eteiseen ja siitä ulos.
En uskonut, että Dima kertoisi vanhemmillemme mitään, sillä vanhempani, jotka olivat myös entisiä kilpatanssijoita, pitivät Sergeystä paljon ja kunnioittivat häntä.
Tästä ajatukseni vaeltelivat väkisinkin Sergeyhin ja kahden päivän takaisiin tapahtumiin hänen asunnollaan. En ollut nähnyt häntä sen jälkeen tai edes puhunut hänen kanssaan. Siksi odotin niin innolla päivän tanssituntia, että saisin nähdä hänet taas.
**
Astuin sisään tanssisaliin, jossa kupeksi jo joitakin oppilaita, mutta Sergeytä ei näkynyt missään. En huolestunut, sillä hän tuli monesti vasta viimeisien joukossa tunnille.
Jäin seisoskelemaan tanssisalin reunalle ja harjoittelin samalla joitakin kuvioita. Pian myös Lucia tuli vierelleni näyttäen silti kuin olisi pian haljennut innostuksesta.
”Arvaa mitä Vlad!” hän sanoi.
”Kerro”, murahdin.
”Mihail ja Julia tulevat samalle kurssille kanssamme!” Lucia hihkui.
”Mihail ja Julia? Eivätkö he tanssi paljon alemmassa luokassa kuin me?” muistelin.
”He siirtyivät juuri C:stä B:hen, joten Sonja antoi heidän liittyä ryhmään”, Lucia kertoi.
Kurtistin kulmiani. ”Eikö Sergey muka tee tuollaisia päätöksiä?”
Lucia tuhahti. ”Sergey on kuulemma sairaslomalla, jotain nukkumisvaikeuksia.”
”Mistä tiedät?” kysyin salamana.
Lucia hätkähti. ”Kuulin Sonjan kertovan joillekin tytöille tuolla käytävällä.”
”Ahaa, selvä”, sanoin rauhallisemmin. ”Missä Mihail ja Julia muuten ovat?”
”He tulevat vasta seuraavalle tunnille”, Lucia sanoi ja alkoi selostaa, miten innoissaan hän oli ystäviensä puolesta.
En kuitenkaan saanut Sergeytä mielestäni. En muistanut, että Sergey olisi jäänyt sairaana pois opetustunneilta. Hän oli yleensä tullut, vaikka sairaana.
Huoli miehestä vainosi minua läpi tanssitunnin niin paljon, että lopulta päätin lähteä tapaamaan häntä.
**
Minulla kesti jonkin aikaa löytää Sergeyn asunto, sillä en tarkalleen muistanut, miten olimme päässeet sinne aikaisempana päivänä. Kun vihdoin löysin oikean talon ja sieltä oikean asunnon oven, aloin epäröidä. Entä jos Sergey ei haluaisikaan nähdä minua? Entä jos hän ei olisikaan jättänyt Artemia ja tämä olikin nyt Sergeyn asunnolla? Entä jos Artem oli onnistunut kääntämään Sergeyn minua vastaan eikä Sergey haluaisi tavata minua enää koskaan?
Työnsin nämä ajatukset taka-alalle ja soitin ovikelloa.
Aluksi en kuullut mitään, mutta hetken kuluttua asunnosta kuului askeleita ja pian kuulin silmänreiän avautuvan. Kohta myös koko ovi avautui. Sergey seisoi edessäni näyttäen rähjäiseltä, ainakin Sergeyksi. Hänen normaalisti niin laitetut hiuksensa sojottivat nyt joka suuntaan luoden mielikuvan harakanpesästä. Hänellä oli yllään vihreä korkeakauluksinen villapaita ja löysät collegehousut. Lisäksi hänen silmiensä alla oli valvomisesta kertovat mustat varjot.
”Vlad”, Sergey tervehti ilahtuneena ja hymyili minulle iloisesti. Hymy ei kuitenkaan yltänyt hänen silmiinsä asti.
”Moi”, sanoin hymyillen epävarmasti. ”Tulin vain tarkastamaan oletko kunnossa, kun et tullut tanssitunnille.”
”Mukava, että minua on kaivattu”, Sergey naurahti. ”Tule toki sisään.”
Mies astui pois oven edestä päästäen minut sisään. Hän veti oven perässäni kiinni ja jäi odottelemaan, että sain riisuttua takkini ja kenkäni.
Saatuani päällysvaatteeni pois seurasin Sergeytä olohuoneeseen. Kurkistaessani matkalla hänen makuuhuoneeseensa huomasin, että lattialla makaili useita pahvilaatikoita, joista yksi oli jo täytetty vaatteilla.
”Pakkasin koko viime yön Artemin tavaroita. En ollut tajunnut miten paljon hänellä tosiaan on tavaraa täällä”, Sergey sanoi huomatessaan minun katselevan laatikoita. ”Hän uhkasi heittää kaikki minun tavarani roskiin, mutta en usko, että hän tekee niin.”
”Te siis erositte?” kysyin varovasti, vaikka asia oli aika ilmiselvä.
Istahdimme vierekkäin olohuoneen mustalle nahkasohvalle. Sergey kääntyi sivuttain sohvalla nähdäkseen minut.
”Erosimme, uskalsin vihdoin kertoa hänelle, etten rakasta häntä enää”, Sergey huokaisi.
”Olen pahoillani.” Se oli ainoa asia, jonka osasin siinä tilanteessa sanoa.
”Älä ole”, Sergey sanoi. ”Minun pitäisi tavallaan kiittää sinua.”
”Miten?” kysyin.
”Kun sait minut tajuamaan, että voin elää ilman Artemia”, Sergey sanoi lempeästi.
En voinut olla huomaamatta, että vaikka hänen kasvoillaan oli hymy, hänen silmissään näkyi surua, kun hän puhui Artemista. Eron täytyi sattua, vaikka hän ei halunnutkaan myöntää sitä minulle. He olivat kuitenkin olleet jo pitkään yhdessä ja heillä oli paljon onnellisia muistoja.
”Miksi näytät noin surulliselta?” Sergey kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Etkö ole yhtään surullinen eron takia?” kysyin.
Sergey hymyili. ”Joskus ero on hyvä asia. Ei sen tarvitse olla surullista tai tuskaisaa. Ainakaan minun mielestäni, mutta luulen, että Artem on eri mieltä.”
”Miten niin?” kysyin ja katsoin Sergeyn synkistyviä kasvoja.
”Hän muistutti taas minua toissa päivänä, miten ihana hän osaa olla. Hän puhui kaikesta, mitä olemme kokeneet yhdessä. En olisi halunnut kuunnella häntä, mutta hän ei antanut minulle suunvuoroa. Kaikki ne muistot tekivät vain asiasta vaikeamman.”
Sergey näytti surkealta. Kaikki se tuska, jonka olin nähnyt hänen silmistään, näkyi nyt selvästi hänen kasvoillaan.
En keksinyt yhtään lohduttavaa sanaa, joten kiedoin käteni hänen ympärilleen vetäen hänet lähelleni. Toivoin, että halaukseni lohduttaisi häntä edes vähän. Sergey epäröi hetken, mutta kietoi sitten kätensä ympärilleni ja painoi otsansa olkapäätäni vasten.
”Kaikki muuttuu kyllä hyväksi”, kuiskasin. ”Pian Artem on pelkkä muisto.”
”Entä jos en halua hänen olevan vain kuva mielessäni?” Sergey henkäisi.
”Teit, minkä näit parhaaksi. Huomaat kyllä, että olet onnellisempi ilman Artemia”, sanoin mahdollisimman rauhoittavalla äänellä. ”Löydät vielä jonkun, joka rakastaa sinua varauksetta, toisin kuin Artem.”
”Olet oikeassa”, Sergey sanoi nostaen kasvonsa. ”Olen niin iloinen, kun minulla sinunlaisesi ystävä.”
Hänen poskensa lepäsi omaani vasten. Hänen lähes kuumeisen kuuma ihonsa lämmitti poskeani ja koko kehoani.
”Minustakin on ollut mukavaa tutustua sinuun. Minulla ei ole koskaan ollut sellaista ystävää, johon voisin luottaa täysin, ennen sinua”, mutisin.
Tunsin Sergeyn hymyilevän poskeani vasten. Hän vetäytyi juuri sen verran kauemmas, että pystyi katsomaan minua silmiin.
”Minustakin tuntuu, että voin luottaa sinuun kaikessa”, Sergey kuiskasi. ”Siksi pidänkin sinusta niin paljon.”
Miehen toinen käsi siirtyi varovasti selältäni silittämään hiuksiani.
”Minäkin pidän sinusta”, kuiskasin.
Uskaltauduin nojautumaan vähän lähemmäs Sergeytä ja pian otsamme lepäsivät toisiaan vasten. Sergeyn vapaa käsi vaelteli edelleen niskassani.
Katsoin Sergeytä, joka katsoi alaspäin silmät puoliummessa. Hänen lämmin hengityksensä väreili kasvoillani.
”Minä haluaisin suudella sinua nyt”, Sergey kuiskasi äkkiä lähes kuulumattomalla äänellä.
”Minäkin sinua, enemmän kuin mitään muuta”, sanoin vielä hiljaisemmalla äänellä. Käänsin katseeni alas ja tunsin sydämeni takovan hurjaa tahtia. Samassa tunsin Sergeyn huulet omillani.
-
Ah, tätä onkin odotettu, kiitos ;) ja anelen pyydän ja toivonn pikaista jatkoa!
-
Wuhu \,,/ Vihdoinkin!
Jatkoa tulisiko pian? :3
-
Alotin lukemisen vasta tänään, mutta ei oo muuta sanottavaa ku ah :D Tälläst tekstii on tosi kiva lukea. Kuvailet hyvin erinlaisia tilanteita ja paikkoja ja juuri sopivasti :) Tuota suudelmaa oli kyllä odotettu ja osottautu odottamisen arvoseks ! Yksi ehdottomista lempikohtauksistani ;)
Jatkoa !
# kiittäen: kukkis xoxo
-
WHAAAAAAAAAAAAAAAA
(Miksi minusta tuntuu, että kaikki lähiaikojen kommenttini ovat alkaneet tällä tavoin?)
Dima on ihana. Olisipa minun pikkuveljeni samanlainen. ;)
Osa oli turhan lyhyt, mutta sen tapahtumat korvaavat lyhyyden. Jes, jes, jes! Ne erosivat! *tanssahtelee ja palaa maanpinnalle uikuttaen jaloistaan, jotka on murhattu*
Voihan heldelmäsalaatti. Tuo loppu oli jotain niin ihanaa. *teinisydän* Minen osaa sanoa muuta kuin, että toivon jatkoa ehdottomasti ja sinun pitää vaihtaa tuo ikäraja edes R:ään. Kiiilttiii. *puppyeyes*
Pyydän anteeksi mysö kommentin sekaavuutta ja lyhyyttä. *palaa nauttimaan Rommia*
-
jordan: Jatkoa tulossa näillä nykymin ensi viikolla :D
mawannie: Kiitti kommentistasi.
kukkapuska: Kiva, että tykkäsit ^^ Suudelma oli ja itse asiassa on edelleen yksi lempi kohtauksiani kirjoittaa.
Diamond: Enköhän saanut kommentistasi selvää, ainakin oli hauska lukea sitä :D En tuosta R:stä tiedä... En ole ikinä kirjoittanut R:ää. Ainakaan nyt muutaman seuraavan osan aikana ole tulossa sitä, se olisi ihan juonenkin kannalta mahdotonta. On minulla yksi kohtaus mielessä mihin voisin sitä kirjoittaa, jos pystyn. Katsotaan nyt.
-
A/N: Älä ikinä tee lupausta, jota et voi pitää... Joo, sanoin, että jatkoa tulisi seuraavan kerran nopeammin, mutta eipä tullut. Kärsin edelleen ihan hirveästi inspiraatiopulasta. Pahoittelen.
Tähän lukuun siis. En hirveästi pidä tästä, mutta menköön. Tämän luvun jälkeen tulee tavallaan aikahyppy, selitän siitä vähän enemmän seuraavan luvun alussa :D Mutta jos olisim jakanut alun perin tämän tarinan kahteen osaan, tämä olisi ensimmäisen osan viimeinen luku.
Nuo sanat ovat Elvis Presleyn Can't help falling in love- kappaleesta, kuten varmaan moni tunnistaakin. Kuuntelin sitä Andrea Bocellin laulamana tätä kirjoittaessani. Suosittelen laittamaan soimaan, kumpikin noista versioista on hyviä :D
8. Tanssi
Sergey
Kaikki tapahtui niin nopeasti. Ensin suutelin Vladia, mikä oli jotain, jonka olin halunnut tehdä jo pidemmän aikaa ja nautin siitä. Sitten kaikki alkoi muistuttaa minua Artemista, jopa Vladin tapa suudella. Hänen sormensa niskassani, hänen pehmeät huulensa omiani vasten…
”Mikä hätänä?” Vlad kysyi, kun yhtäkkiä lopetin hänen suutelemisensa. Hän katsoi minua lempeästi kauniilla silmillään, mikä sai minut katsomaan pois. ”Sergey?”
”En taida olla valmis tähän”, mutisin ja peräännyin vähän Vladin luota.
Hetken oli hiljaista Vladin vain katsoessa minua hölmistyneenä. Sitten ymmärtäväinen hymy kohosi hänen kasvoilleen. ”Niin, sinä tosiaan erosit Artemista vasta toissapäivänä.”
Nyökkäsin. ”Olen pahoillani. Ei sillä, etten haluaisi sinua, mutta jokin pistää vastaan.”
”Älä ole pahoillasi, kyllä minä ymmärrän. Sinä tarvitset aikaa”, Vlad sanoi ja silitti poskeani varovasti.
Hymyilin hänelle. ”Kiitos, kun ymmärrät.”
”Olen ystäväsi, tietenkin ymmärrän”, Vlad sanoi. ”Odotan sinua, kunnes olet valmis.”
Hymyilin hänelle, vaikka pelkäsin, että suudelmalla olisi vaikutusta ystävyyteemme. Pelkäsin, että Vlad ei enää pystyisi ajattelemaan minua pelkkänä ystävänä ja se tuhoaisi lopulta välimme. Lisäksi olin huolissani jaksaisiko Vlad todella odottaa minua. Vasta Vladia suudellessani olin huomannut, että en ehkä pääsisi irti Artemista niin pian kuin olin toivonut. Luulin, että kun lopulta uskaltaisin sanoa hänelle hyvästi, voisin unohtaa hänet, mutta asiat eivät olleet niin yksinkertaisia, sydämeni ei ollut niin yksinkertainen.
”Haluatko tehdä jotain?” Vlad kysyi hetken kuluttua.
Kohautin hartioitani. ”Kuten mitä?”
”Vaikka tanssia”, Vlad ehdotti.
”Sinä tiedät, etten voi kieltäytyä tuosta tarjouksesta”, sanoin ja naurahdin.
”No tanssitaan sitten”, Vlad sanoi ja loikkasi ketterästi ylös sohvalta. ”Missä sinun levysi ovat?”
”Ne ovat makuuhuoneessani, käyn hakemassa ne”, sanoin ja nousin venytellen sohvalta.
Hain muutaman tanssimusiikkia sisältävän levyn makuuhuoneestani ja menin sitten takaisin olohuoneeseen, jossa Vlad oli siirtänyt sohvapöytää ja muutamaa tuolia luodakseen meille tilan, missä tanssia.
”Mitä haluat tanssia?” kysyin laittaessani levyä cd-soittimeen.
”Ei mitään väliä, jotain lattaria vaikka”, Vlad sanoi äheltäessään mattoa pois lattialta.
”Rumba varmaan käy, se on yksi lempi tansseistani”, sanoin ja laitoin musiikin päälle.
”Niin minunkin”, Vlad sanoi selvästi nauttien rauhallisesta musiikista.
Seisoskelin hetken stereoiden luona tietämättä mitä tehdä. Lopulta Vlad kyllästyi odotteluun ja tuli luokseni, otti minua kädestä ja veti minut ”tanssilattialle”. Hän asetti kätensä lantiolleni ja veti minut lähemmäs itseään, mutta jätti välillemme kuitenkin soveliaan tilan. Kiedoin käteni hänen kaulalleen ja annoin hänen tanssittaa itseäni.
Minun ei tarvinnut tietää tanssimmeko jotain tiettyä koreografiaa, sillä Vladin vartalon liikkeet ohjasivat minua. Hänen ruskeat silmänsä olivat välillä puoliummessa ja välillä ne katsoivat minua. Minä puolestani keskityin tarkkailemaan hänen kasvojaan ja kuuntelemaan tanssimamme kappaleen sanoja.
Wise man say only fools rush in
But I can’t help falling in love with you
Shall I stay? Would it be a sin?
If I can’t help falling in love with you
Like a river flows surely to the sea
Darling so it goes, some things aren’t meant to be
So take my hand take my whole life too
For I can’t help falling in love with you
Some things aren’t meant to be…
”Arvaa mitä?” Vlad kysyi tanssimme lomasta.
”Mitä?” kysyin avaten huomaamattani sulkeutuneet silmäni.
”Sinun kanssasi on kiva tanssia”, Vlad sanoi hymyillen.
”Niin sinunkin”, sanoin vastaten hänen hymyynsä.
”Meidän pitää tehdä tätä useammin”, Vlad ehdotti.
”Kuulostaa hyvältä”, sanoin.
Samassa musiikin yli kuului itsepintainen ääni. Kännykkäni soi jossain päin asuntoa.
”Onko sinun pakko vastata?” Vlad kysyi.
”Se voi olla töistä”, sanoin ja riensin etsimään puhelinta.
Löysin sen makuuhuoneestani yöpöydältä hautautuneena lehtien alle. Puhelu ei todellakaan ollut töistä. Soittaja oli Artem. Epäröin hetken, mutta vastasin lopulta.
”Haloo.”
”Moi, Sergey. Älä katkaise, haluaisin puhua sinun kanssasi”, Artem sanoi yllättävän alistuneesti.
”Eikö kaikki ole jo sanottu?” kysyin kylmästi.
”Ei minusta. Etkö voisi tulla tänne, saisit samalla tavarasi takaisin”, Artem pyysi.
”Et siis heittänyt niitä pois?” kysyin.
”En tietenkään. En tekisi sellaista sinulle”, Artem sanoi.
Huokaisin alistuneesti. Ärtymykseni Artemia kohtaan alkoi leppyä.
”Käykö vaikka tunnin kuluttua? Voin samalla tuoda sinun tavarasi”, ehdotin.
”Se käy hyvin”, Artem sanoi ilahtuneesti.
”Nähdään”, sanoin ja lopetin puhelun ennen kuin Artem ehti vastata mitään, sillä Vlad ilmestyi makuuhuoneen ovelle.
”Kuka se oli?” hän kysyi.
”Eräs ystäväni, hän pyysi minua vetämään tanssitunnin puolestaan”, valehtelin.
”Tänäänkö?” Vlad kysyi.
”Muutaman tunnin päästä”, vastasin.
Vladin kulmat kurtistuivat huolestuneena. ”Oletko varmasti kunnossa?”
”Olen, kiitos sinun”, sanoin hymyillen.
Vlad vastasi hämmentyneenä hymyyni ja sanoi: ”Minä taidankin tästä sitten lähetä, en halua häiritä lähtöäsi.”
”Saatan sinut eteiseen”, sanoin.
Hyvästeltyäni Vladin menin pakkaamaan Artemin loppuja tavaroita potien huonoa omaatuntoa valehtelun vuoksi. Ajattelin, että Vlad ei olisi ilahtunut ajatuksesta, että olin lupautunut mennä tapaamaan Artemia, vaikka yritin juuri päästä hänestä yli. Tyhmäähän se oli, olinhan juuri hetki sitten sanonut Vladille, että voin luottaa häneen kaikessa.
**
Hieman yli tunnin istuin Artemin asunnon sohvalla miehen tavaroita sisältävä pahvilaatikko sylissäni.
”Kiitos kun tulit”, Artem huokaisi. ”Voin ottaa sen laatikon.”
Artem otti laatikon käsistäni ja laski sen olohuoneen pöydälle. Hän kurkisti laatikkoon tarkistaen mitä se sisälsi.
”Autossasi on vielä pari laatikkoa lisää”, sanoin ja heitin Artemille hänen autonsa avaimet. Ne kuitenkin putosivat lattialle miehen jalan viereen, sillä hän oli niin keskittynyt laatikon sisältöön, ettei hän huomannut avaimia ollenkaan.
”Minä en ota tätä takaisin”, Artem sanoi, veti erään paidan laatikosta ja heitti sen vihaisesti minulle. ”Se oli lahja.”
”Ei kai meidän tarvitse aloittaa tätä nyt?” sanoin huokaisten ja katsoin sylissäni olevaa paitaa.
Artem leppyi heti. ”Ei tietenkään, anteeksi. En pyytänyt sinua tänne riitelemään.”
”Hyvä”, sanoin ja katsoin paitaa tarkemmin. ”Taidan sittenkin pitää tämän paidan.”
Artem hymyili. ”Otatko jotain juotavaa?”
”Ei kiitos”, vastasin. ”Mistä sinä halusit jutella?”
”En tavallaan mistään erikoisesta. En vain halua erota riidoissa”, Artem sanoi.
”Sinä et halua erota riidoissa? Ei kuulosta Artemilta, jonka tunnen. Viimeksi, kun erosimme, sinä halusit tehdä minusta syyllisen eroomme”, sanoin epäillen.
Artem huokasi. ”Tiedän ja olen pahoillani siitä. Niin kuin siitä mitä sanoin aikaisemmin. Tiedäthän, sinusta ja Vladista. En halua, että katoat elämästäni kokonaan. Jos en voi olla miesystäväsi, enkö saisi olla ystäväsi?”
Artemin sanat jättivät minut hetkeksi hiljaiseksi. ”Me kaksi, ystäviä? En tiedä Artem, eikö meillä ole liian paljon historiaa takana, että voisimme olla vain ystäviä?”
”Ei minusta, olisimme toistemme parhaita ystäviä, niin kuin silloin ennen”, Artem sanoi hymyillen.
”Me kyllä olimme todella hyviä ystäviä silloin. Jos olet varma, että pystyt käsittämään, että olen pelkkä ystäväsi, voimme minun puolestani olla ystäviä”, sanoin liittyen Artemin hymyyn, vaikka en ollut edes itse aivan varma pystyisinkö käsittämään Artemin pelkkänä ystävänä. Hänelle oli kuitenkin niin vaikea sanoa ei.
”Tietenkin pystyn. Voit luottaa minuun”, Artem sanoi ja painoi oikean kätensä sydäntään vasten saaden minut nauramaan.
”Ihana nähdä sinun nauravan”, Artem sanoi ja siirtyi viereeni sohvalle. ”Mitäs sanot, kamu, jos haettaisiin loput tavarani autosta ja katsottaisiin vaikka jokin elokuva?”
”Hyvä on, kamu”, sanoin vähän vierastaen Artemin yllättävää asenteenmuutosta.
Ehkä minusta ja Artemista voi tulla ystävät. Ehkä kaikki palautuisi kuin se oli silloin, kun olin Artemille vain ystävä. Ehkä minulla ja Vladilla olisi sittenkin tulevaisuus yhdessä, kunhan vain pääsen yli Artemista. Ehkä se nyt on helpompaa, kun hän on ystäväni.
Yksi asia on kuitenkin varma, en voisi valehdella Vladille Artemista. Hänen on hyväksyttävä, että olen tekemisissä entisen poikaystäväni kanssa. Miksi se sitten tuntuu niin pelottavalta? Pelkäänkö tosiaan niin paljon, että Vlad hylkää minut, jos kerron, että olen edelleen tekemissä Artemin kanssa? Ehkä hän ymmärtää, että meillä on kuitenkin paljon historiaa takana.
Kaikkiin asioihin kuitenkin liittyy iso ehkä…
-
Aika kiva tarina. :) Juonikulku nyt ei ole kauhean realistinen, mutta söpö ja sai koukkuun. Toivottovasti jatkolla ei kestä kauan!
-
Whaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa Olen aina halunnut tehdä noin...
Eli oli kiva osa, vaikka he eivät nyt ihan yhteen vielä päätyneet. Kuuntelin muuten tuon kappaleen... Elviksellä on mielestäni parempiakin kappaleita. Tai sitten minun olisi pitänyt kuunnella se toinen versio.
Tanssi-kohtaus oli iiihana. ;D
Minua vähän huolettaa, mitä Artem suunnittelee, sillä en oikein usko, että hän on ihan tosissaan tuon vain-ystäviä -homman suhteen.
Tänään ei tule enempää. Jos voisi jatkoa tulla nyt lupausten mukaan, oookei? Tai täältä lähtee pari vihaista lämpömittaria ja yksi erittäin ärtynyt tonttu. Paras pistellä sitä jatkoa. ;)
-
Irena: Joo, juonikulku ei ole aivan realistinen eikä sen välttämättä ole tarkoitus ollakaan sellainen :D
Diamond: Jatkoa ei aivan tule lupausten mukaan... Olen kärsinyt tämän kanssa aika pahasta inspiraatiopulasta ja olin laittamassa tätä tauolle. Nyt kuitenkin sain itseäni niskasta kiinni ja jatkoa on tulossa tässä ihan lähipäivinä :D
Artemin suunnitelmista ei voi koskaan olla varma ;D Mutta katsotaan mitä käy.
-
A/N: Jatkoa, viimeinkin... Vähän pidempi luku näin korvaukseksi tästä hirveästä tauosta :D Seuraava jatko ei tule kuuden viikon jälkeen, tiedän sen koska olen oikeasti inspiroitunut seuraavasta kappaleesta ja taidan aloittaa seuraavan luvun kirjoittamisen heti. Siinä on yksi kohtaus, jonka kirjoittamista olen odottanut jo kauan. Se siis tulee luvussa 12. Pidän aina varmuuden vuoksi kahta lukua varastossa.
Mutta tässä siis luku 9. HUOM!! tässä on siis kulunut noin puolisen vuotta luvun 8 tapahtumista!! Se käy ilmi tuosta tekstistä, mutta alku voi hämätä aika pahasti, jos sitä ei tiedä :D
Nauttikaa ja kommentoikaa, gracias ^^
9. Pitkä odotus
Vlad
Katsoin itseäni arvioivasti peilistä, kun mallasin kahta eri paitaa edessäni.
”Kumpi näyttää paremmalta?” kysyin sängylläni istuvalta Mihaililta.
”Sanoisin, että laita tuo musta lyhythihainen ja sinne alle tuo musta hihaton”, Mihail sanoi ja osoitti tarkoittamiaan paitoja.
Mallasin vielä kerran paitoja. ”Olet oikeassa. Nämä näyttävät hyvältä.”
”Sergey ei voi vastustaa sinua”, Mihail virnisteli.
Pyöräytin silmiäni ystävälleni. ”En minä Sergeytä varten pukeudu.”
”Ja laita hiuksiasi ja näytä muutenkin hyvältä. Etpä varmaan.” Mihail sanoi ilkikurinen hymy huulillaan.
”Usko jo, ei minua kiinnosta Sergey enää muuna kuin ystävänä”, tiuskaisin ehkä vähän liiankin vihaisesti.
Mihail ei onneksi loukkaantunut sanoistani. Hän vain kohautti olkiaan ja sanoi: ”Sittenhän sinun täytyy alkaa etsiä itsellesi uutta. Juhliin tulee varmaan paljon muitakin kuin vain lähimmät ystäväsi. Sana ilmaisista juotavista leviää helposti ympäriinsä. Ehkä löydät hyvän poikaystäväkandidaatin.”
Pyöräytin taas silmiäni, mutta hymyilin vinosti ystävälleni peilin kautta.
”En minä halua mitään poikaystävää. Minulla ja Lucialla on tärkeät kilpailut tulossa; poikaystävä vain sotkisi kaiken”, väitin vastaan.
”Ethän sinä ajatellut poikaystävän hankkimista silloinkaan, kun Sergey tuli kuvioihin. Ja silti teistä tuli jotain”, Mihail huomautti.
”Emme me ole koskaan olleet mitään muuta kuin ystäviä”, sanoin ja menin vaatekaapilleni ja aloin kaivella sieltä farkkuja.
Mihail pyöritti vuorostaan silmiään. ”Tehän suutelitte, eikö se muka ole mitään?”
”Se oli yksi suudelma. Sitä paitsi en kiinnosta Sergeytä muuta kuin ystävänä, hän on tehnyt sen kyllä tarpeeksi selväksi”, sanoin ja näytin Mihailille kaksia farkkuja.
Mihail osoitti vasemmanpuoleisia. ”Ja sinä silti olet päättänyt roikkua hänessä koko elämäsi, odottaa häntä.”
Heitin Mihailin osoittamat farkut sängylleni paitojen seuraksi ja tungin toiset housut takaisin kaappiin. ”Minä en odota häntä. En vain halua poikaystävää juuri nyt.”
”Minäkin olen tulossa sinne kilpailuihin ja minua ainakin kiinnostaisi poikaystävän hankkiminen”, Mihail sanoi ja iski silmää.
”Sinä oletkin sinä”, sanoin ja istahdin sängynreunalle. ”Onkohan kaikki valmista? Minua lukuun ottamatta.”
”Pitäisi olla. Älä ole huolissasi, Julia on hyvä järjestämään juhlia. Olet onnekas, kun sait hänet auttamaan sinua”, Mihail sanoi.
”Tiedän”, hymähdin. ”Menetkö vielä käymään kotona?”
”Menen, taidankin lähteä saman tien”, Mihail sanoi venytellen autuaasti.
”Tule sitten ajoissa”, vannotin. ”En halua olla yksin, jos tänne alkaa saapua tuntematonta porukkaa.”
”Tulen, tulen, isi”, Mihail virnisti.
Mottasin häntä leikkisästi käteen, mikä sai hänet nousemaan ylös.
”Sinun syntymäpäivästäsi tulee varmasti unohtumaton”, Mihail sanoi vielä virnistäen salaperäisesti.
**
Saatettuani Mihailin ovelle menin vaihtamaan ylleni valitsemani vaatteet. Nautin tyhjän kodin hiljaisuudesta; muu perheeni oli lähtenyt isovanhempieni luokse viikonlopuksi jättäen minut järjestämään syntymäpäiväjuhliani kaikessa rauhassa.
En vielä oikein tajunnut, että täytin sinä päivänä yhdeksäntoista. Kesä oli tullut niin nopeasti, aivan huomaamattani.
Aivan kuin Mihail oli tullut elämääni, huomaamattani. Ensin olimme vain olleet samalla tanssitunnilla ja tunteneet samoja ihmisiä. Sitten yhtäkkiä hän oli alkanut viettää kanssani enemmän aikaa ja olin lopulta alkanut pitää hänestä. Tiesin alusta asti, että hän oli kiinnostunut minusta muunakin kuin ystävänä. Se ei ollut kuitenkaan hänen mukaansa haitannut meidän ystävyyttämme, joten olin päästänyt hänet lopulta elämääni ja hän vei parhaan ystäväni paikan Sergeyltä.
Myös se tapahtui aivan vähitellen ja havaitsemattomasti. Vaikka Sergey ei halunnut tai uskaltanut (niin kuin minä asian ajattelin) olla minulle muuta kuin ystävä, en katkaissut välejäni häneen ja olin edelleen hänen paras ystävänsä. Kuitenkin, sen jälkeen, kun tutustuin Mihailiin lähemmin ja minulla oli toinenkin ystävä jolle pystyin puhumaan asioistani, tajusin miten vähän oikeasti kerroin asioita Sergeylle. Oli asioita, joista en voinut puhua hänelle. Kuten siitä miten vaikeaa minun oli olla hänen seurassaan tietäen, että olin joskus saanut suudella häntä ja nyt en saanut ja siitä miten kyllästynyt olin odottamaan sitä hetkeä, kun hän olisi vihdoin valmis olemaan minulle muutakin kuin ystävä. Lopulta Mihailista oli tullut se jolle uskouduin ja jonka kanssa vietin eniten aikaani. Sergey oli edelleen ystäväni, mutta en enää tuntenut, että hän todella tunsi minut.
Olin sanonut Sergeylle, että odottaisin häntä, kunnes hän olisi valmis olemaan kanssani. Odotin pitkään sitä päivää, että saisin suudella häntä taas. Sitä ei kuitenkaan koskaan tullut eikä tulisi koskaan tulemaankaan. Olin luovuttanut lopulta ja lakannut odottamasta. Sen jälkeen oloni hänen seurassaan helpottui hiukan ja pystyin taas suhtautumaan neutraalisti. Juuri ajoissa, sillä vähän sen jälkeen aloitimme Lucian kanssa treenauksen kilpailuihin Sergeyn yksityisopetuksessa. Ne kilpailut olivat meille tärkeimmät siihen asti.
Heräsin ajatuksistani, kun kuulin ovikellon soivan alakerrassa. Juoksin eteiseen miettien kuka siellä mahtoi olla, sillä juhlat eivät alkaisi kuin vasta monen tunnin päästä. Kurkistin oven vieressä olevasta kapeasta ikkunasta ja näin suureksi yllätyksekseni Sergeyn seisomassa oven takana. Hän ei käynyt meillä hirveän mielellään, sillä hän tunsi vanhempani eikä jostain syystä pitänyt hirveän suotavana, että he tiesivät, että me olimme hyviäkin ystäviä.
Avasin oven ja tervehdin miestä hymyillen.
”Moi, Vlad”, Sergey tervehti vaivaantuneena. ”Anteeksi kun tulen jo tähän aikaan, mutta minulla on asiaa sinulle enkä aio viipyä pitkään.”
Sergey selosti taas kaiken yhteen putkeen ja minulle tuli mieleen se kerta, kun hän oli pyytänyt minut katsomaan kilpailuita kanssaan.
”Tule sisään”, sanoin ja avasin oven kokonaan päästäen Sergeyn sisälle.
Menimme olohuoneeseen, missä Sergey istahti nojatuoliin. ”Anteeksi kun häiritsen sinua, sinulla on varmasti kiireitä juhliesi kanssa.”
”Ei minulla vielä. Julia on tulossa pian auttamaan vielä viimeisissä yksityiskohdissa”, sanoin löydettyäni mukavan asennon sohvalta.
Sergey ei sanonut mitään ennen kuin näki odottavan ilmeeni. ”Niin, oli minulla asiaakin. Tulin vain kertomaan, että en välttämättä pääse juhliisi. Minulle tuli yllättävä työeste, olen pahoillani.”
Pudistin päätäni. ”Lakkaa pyytelemästä anteeksi, ei sille voi mitään. Kiva kun pääsit edes nyt.”
Sergey hymyili minulle helpottuneena. ”Halusin tulla mieluummin kertomaan sinulle itse kuin soittaa. Ja halusin myös antaa sinulle lahjasi.”
”Lahjani? Sergey! Sanoin etten halua mitään lahjaa”, marisin.
”Halusin silti hankkia sinulle jotain. Ei se ole mitään ihmeellistä, mutta toivon, että pidät siitä”, Sergey sanoi hymyillen.
”Ei sinun olisi pitänyt”, mutisin.
”Voi olla, että pääsen vielä töiden jälkeen juhliisi, mutta en ole varma. Yritän kuitenkin ehtiä”, Sergey sanoi vaihtaen aihetta.
”Hyvä on, toivottavasti pääset”, sanoin. ”Otatko jotain syötävää tai juotavaa?”
”Ei kiitos. Minun täytyykin jo lähteä ”, Sergey sanoi ja nousi seisomaan. Hän otti askeleen minua kohti ja työnsi kätensä farkkujensa taskuun. Hän veti sieltä pienen epämääräisen paketin ja ojensi sen minulle. Ojensin käteni ottaakseni paketin vastaan. Katsoin Sergeytä silmiin ja sormemme kohtasivat hetkeksi. Sergeyn silmissä näkyi samaa, mitä minäkin tunsin sillä hetkellä; kumpikaan meistä ei ollut luovuttanut toisen suhteen.
Hetki ei kuitenkaan kestänyt sekuntia kauempaa. Otin paketin vastaan ja Sergey lähti jo ulko-ovelle päin.
”Osaan kyllä itsekin ulos. Hyvää syntymäpäivää, Vlad”, Sergey sanoi vielä ennen kuin katosi nurkan taakse.
Pian ovi kävi ja tiesin Sergeyn lähteneen. Katsoin pakettia kädessäni. Sen ulkomuoto ei paljastanut mitään sen sisällöstä, joten päätin selvittää mitä se sisälsi avaamalla paketin. Revin paperin varovasti pois paketin toisesta päästä ja annoin sen sisällön valua sormilleni.
Katsoin ihmeissäni kädessäni olevaa esinettä, se oli puisista helmistä tehty kaulakoru. Kauempaa helmet näyttivät aivan tavallisilta puupalloilta, mutta kun niitä katsoi lähempää, erottui niiden pinnassa koristeellisia kaiverruksia.
Ihailtuani korua aikani ravistin vielä varmuudeksi paketin sisältöä. Sieltä putosikin vielä pieni kortti, johon oli kirjoitettu Sergeyn koukeroisella käsialalla.
”Minun perheessäni on tapana antaa 18 vuotta täyttävälle lahjaksi jokin koru. Mutta koska en tuntenut sinua niin hyvin, kun täytit 18, saat sen nyt. Hyvää 19. syntymäpäivää. Toivoo: Sergey.”
Hymyilin viestille ja katselin taas saamaani korua ja ajattelin, että parempaa korua Sergey ei olisi voinut hankkia minulle. En pitänyt mistään liian hienosta tai huomiota herättävästä. Tämä koru oli yksinkertainen, mutta kaunis. Juuri sellainen, mistä pidin.
**
Illan juhlat lähestyivät nopeasti ja Julia ilmestyi oveni taakse jo hyvissä ajoin ennen niiden alkua. Laitoimme yhdessä talon takana sijaitsevan puutarhan juhlakuntoon.
Kaiken tultua vihdoin valmiiksi jäin seisoskelemaan patiolle katsellen työmme tulosta. Puutarha näytti upealta; Julia todella tiesi, mitä oli tekemässä. Omenapuihin oli ripustettu kynttilälyhtyjä, jotka näkyisivät paremmin vasta auringon laskettua, puiden läheisyyteen oli viety tuoleja ja muutama pöytä, joilla oli tarjolla erilaisia juomia ja syötävää, patio oli muunnettu eräänlaiseksi tanssilattiaksi ja iloinen musiikki kaikui vielä vieraattomassa puutarhassa.
Ilta oli täydellinen juhlille. Aurinko ei laskisi vielä muutamaan tuntiin ja ilma oli lämmin. Vedin syvään henkeä ja nautin illan rauhasta.
”Sinulla on mielenkiintoinen koru”, viereeni ilmestynyt Julia sanoi.
Vilkaisin kaulassani roikkuvaa korua. ”Sain sen lahjaksi Sergeyltä.”
Julia kohotti toista kulmakarvaansa yllättyneenä, mutta ei sanonut mitään. Hän ei ollut koskaan pitänyt minun ja Sergeyn ystävyyttä suuressa arvossa, sillä hän tiesi Mihailin ihastumisesta minuun ja halusi, että minä ja Mihail olisimme yhdessä. Hänen mielestään olisimme söpö pari.
Olin itsekin miettinyt sitä joskus, siis minua ja Mihailia. Mihailissa oli kaikki ne ominaisuudet, jotka halusin tulevalla kumppanillani olevan, hän oli avoin, rehellinen, hauska, hän jakoi rakkauteni tanssiin ja kaikista tärkeimpänä hän välitti minusta. Olin kuitenkin aina sanonut Mihailille, että olimme pelkkiä ystäviä eikä meistä koskaan tulisi mitään muuta. Ehkä minun pitäisi antaa hänelle mahdollisuus?
Ravistin päätäni karkottaakseni tämän ajatuksen päästäni. Ei nyt ollut sopiva aika miettiä syvällisiä, nyt oli syntymäpäiväni.
**
Ihmisiä alkoi saapua kahdeksan jälkeen. Osan tunsin paremmin ja osa oli vain puolituttuja erilaisista tanssitapahtumista. Lucia saapui ensimmäisten joukossa. Hän halasi minua piinallisen pitkään heti päästyään ovesta sisään.
”Hyvää syntymäpäivää, Vlad”, hän toivotti iloisesti.
”Lucia, minä kuristun”, sanoin ja yritin irrottaa tytön käsiä ympäriltäni.
”Ai, anteeksi”, Lucia mutisi ja päästi minun irti. ”Minun oli ihan pakko ostaa sinulle jonkinlainen lahja.”
Huokaisin. ”Sinäkin.”
Lucia katsoi minua kummastuneena, mutta ei sanonut mitään. Hän kaivoi käsilaukustaan vaaleansiniseen paperiin käärityn lahjan ja ojensi sen minulle hymyn kera.
”Kiitos”, mutisin ja hymyilin hänelle takaisin. ”Puutarhassa on syötävää ja juotavaa.”
Lucia lähti puutarhaan muiden jo saapuneiden vieraiden seuraksi.
Menin keittiöön ja avasin juuri saamani paketin. Sieltä paljastui tanssimusiikkia sisältävä levy. Hymyilin lahjalle, se oli juuri jotain sellaista, mitä tanssija ostaa toiselle tanssijalle.
Mihail saapui melkein kaksi tuntia Lucian jälkeen, jolloin olin jo alkanut huolestua oliko hän tulossa ollenkaan.
”Sinä olet myöhässä”, ilmoitin Mihailille ennen kuin tämä ehti edes tervehtiä minua.
”Anteeksi”, Mihail sanoi pahoittelevasti. ”Myöhästyin bussista.”
”Ehkä saat tämän kerran anteeksi”, sanoin ja väistyin oven edestä.
Mihail tuli sisälle ja seurasi minua takapihalle, jossa kaikki muut kutsutut vieraat (ja muutama kutsumatonkin) jo nauttivat juhlista. Väistimme muutaman patiolla pyörähtelevän tanssiparin ja menimme istumaan omenapuiden alle.
”Paikka näyttää kivalta”, Mihail sanoi katsellen ympärilleen.
Puissa roikkuvat lyhdyt alkoivat erottua illan hämärtyessä ja loivat hämyisää valoa puutarhaan.
”Missä Sergey on?” Mihail kysyi äkkiä kuin tajuten, että Sergey ei ollutkaan paikalla.
”Hän ei pääsekään”, sanoin ja yritin peittää pettymyksen, jonka Sergeyn poissaolo aiheutti. ”Hänelle tuli työeste. Hän kävi iltapäivällä kertomassa.”
Mihail kutisti kulmiaan. ”Oletko varma, ettei Artemilla ole mitään tekemistä asian kanssa?”
”En usko, sillä Sergey on surkea valehtelija. Olisin heti tiennyt, jos asiassa olisi ollut kyse jostain muusta”, sanoin ja kohautin olkapäitäni.
”Hei, älä näytä noin apelta. Meillä tulee olemaan hauskaa ihan ilman Sergeytäkin”, Mihail sanoi ja kietoi kätensä hartioilleni rohkaisevasti.
Hymyilin hänelle ja aikaisemmat ajatukseni siitä, että minun pitäisi antaa Mihailille tilaisuus, palasivat mieleeni. Entä jos se ei toimisikaan? Rikkoisiko ero meidän välimme lopullisesti? Ja miten ihmeessä kertoisin Mihailille, että haluaisin kokeilla millaista olisi olla hänelle muutakin kuin ystävä? Ravistin Mihailin kädet hartioiltani sen varjolla, että nousin seisomaan.
”Otatko jotain juotavaa?” kysyin.
”Ei, kiitos”, Mihail sanoi ja katsoi perääni, kun menin kaatamaan itselleni mukillisen boolia.
Palasin takaisin Mihailin viereen ja join ison kulauksen terästettyä juomaa.
”Ethän sinä normaalisti juo mitään”, Mihail totesi. ”Olisitko todella halunnut noin paljon, että Sergey olisi tullut?”
”Ei kaikki minun elämässäni pyöri Sergeyn ympärillä”, mutisin mukiini ja otin toisen kulauksen juomastani.
Mihail katsoi minua hämmentyneenä. Hän ei selvästikään osannut tulkita, mitä minulla oli mielessäni sillä hetkellä.
”Onko jotain sattunut?” Mihail kysyi lopulta.
”Ei”, sanoin. ”Tavallaan.”
Mihail näytti entistä hämmentyneemmältä. ”Haluatko puhua siitä?”
”En, vielä”, sanoin ja hymyilin hänelle. ”Nyt tanssitaan.”
Nousin ylös ja ojensin käteni Mihailille, joka katsoi minua epäillen. ”Montako lasia olet juonut tuota boolia?”
”Vain tuon äskeisen”, sanoin ja vedin Mihailin ylös. Hän ei uskonut, mutta seurasi minua kuitenkin ”tanssilattialle”.
Omat epäilyni alkoivat näkyä minussa hermostuksena ja aloin käyttäytyä kuin mikäkin idiootti. Yritin saada itseni rauhoittumaan, kun menimme Mihailin kanssa tanssimaan. Nopeatempoinen dancekappale kajahteli ilmoille stereoista.
Tanssimme Mihailin kanssa monta kappaletta Julian ja Lucian välillä liittyessä seuraamme. Tanssiessamme unohdin hetkeksi, mitä minun olisi pitänyt ajatella Mihailista ja hetken olimme kuin aina joskus perjantai-iltaisin klubilla tanssimassa vain toisillemme.
Tanssittuamme tarpeeksi menimme takaisin omenapuiden alle. Nyt Mihail huoli lasillisen kylmää boolia. Joimme juomiamme hiljaisuudessa ja samalla mietin olinko tekemässä oikeaa päätöstä. En ollut koskaan ollut oikeassa suhteessa ja suudelma Sergeyn kanssa oli ollut ensisuudelmani. En pelännyt Mihailin torjuvan minua vaan pelkäsin, että Mihail ei koskaan tulisi olemaan minulle yhtä tärkeä kuin minä olin hänelle. Ja vaikka en sitä halunnutkaan myöntää, toivoin edelleen, että Sergey muuttaisi mielensä ja haluaisi olla kanssani.
Se ei ole mahdollista, koskaan, ajattelin ja käänsin katseeni Mihailiin. ”Minä haluan puhua sinun kanssasi, se on tärkeää.”
-
A/N: Sanoinhan, että tämän luvun tulemisessa ei kestä kauaa. Luku 12 oli niin mielenkiintoinen kirjoitteva, että kirjoitin sen alle viikossa.
Mutta sitten tästä luvusta. Tämä on ihan hävettävän lyhyt, seuraava on sitten taas pidempi.
Toivottavasti tykkäätte ja olisi kiva saada kommenttia.
Ainiin ja tuo biisi on Nick Lacheyn What's left of me.
10. Totuus
Sergey
”Siinä kaikki tällä kertaa, teidän oma opettajanne tulee jo seuraavaksi kerraksi takaisin. Ette joudu kestämään minua yhtään tuntia enempää.”
Tyhjenevästä salista kuului muutama yksittäinen naurahdus. Vilkaisin seinällä roikkuvaa kelloa. Se näytti vasta puolta kymmentä. Ehtisin sittenkin Vladin juhliin, ajattelin hymyillen.
Pakkasin nopeasti cd-levyni laukkuuni ja kiirehdin pukuhuoneeseen lukittuani salin oven.
Kävin nopeasti suihkussa ja puin päälleni juhliin erityisesti ottamani vaatteet. Vilkaisin vielä itseäni peilistä ennen kuin poistuin pukuhuoneesta. Hiukseni valuivat vielä hieman märkinä kasvoilleni ja edellisten öiden valvominen kostautui nyt juonteina silmieni alla. Miksi aina suostun kaikkiin Artemin ehdotuksiin lähteä ulos työiltoina, ajattelin katsellessani kasvojani turhautuneena.
Suunnistin askeleeni autolleni, tällä kertaa omalle autolleni. Olin kyllästynyt jatkuvasti lainaamaan Artemin autoa ja ostanut itselleni oman. Se ei ollut läheskään yhtä hieno kuin Artemin auto, mutta pidin siitä. Vlad oli auttanut minua valitsemaan sen.
Muutamaa kymmentä minuuttia myöhemmin parkkeerasin autoni sen kadun varteen, jolla tiesin Vladin asuvan. Kävelin hänen perheensä talolle katsellen ympärilleni. Naapurusto, jossa Vlad asui, oli rikasta, hyvin erilaista kuin missä minä asuin. Kaikkien talojen julkisivut ja puutarhat olivat jopa luonnottoman täydellisessä kunnossa.
Vladin perheen talo ei ollut mikään poikkeus. Sen valkoinen tiilipinta oli täydellisen puhdas, näytti kuin talo olisi juuri pesty. Pihaa verhosi siististi leikattu pensasaita ja sinne pääsi vain kulkemalla vyötärökorkuisen valurautaportin läpi. Aidan sisäpuolelle päästyäni huomasin, että kaikki kukkapenkit eivät olleet aivan yhtä täydellisessä järjestyksessä kuin muilla naapureilla, mikä toi pihan tunnelmaan erilaista rentoutta, mikä näytti puuttuvan muilta pihoilta.
Kävelin pihan läpi talolle kuunnellen takapihalta kantautuvaa musiikkia ja siitä suoraan sisään, sillä ovi oli auki. Vasta sisällä näin ensimmäiset vieraat, he olivat Vladin ikäisiä poikia, jotka olivat lievästi päihtyneessä tilassa. He puhuivat keskenään jostain tytöstä eivätkä kiinnittäneet minuun mitään huomiota.
”Sergey, sinä tulit sittenkin”, kuului tuttu ääni vasemmalta puoleltani. Käännyin puhujan puoleen ja hymyilin.
”Lucia, hei” tervehdin Vladin tanssiparia.
”Vlad sanoi, ettet ole tulossa”, Lucia sanoi.
Hieraisin niskaani. ”Minulle tuli työeste, mutta ehdin sittenkin tänne sen jälkeen.”
”Mukavaa, että tulit. Vlad varmasti ilahtuu”, Lucia sanoi hymyillen.
”Toivottavasti”, sanoin.
”Hän on käyttäytynyt tosi oudosti koko illan”, Lucia höpötti. ”Nyhjännyt vain koko ajan Mihailin seurassa.”
Lucia tarkkaili reaktiotani hänen sanoihinsa, aivan kuin hän olisi halunnut nähdä jotain.
”Ehkä hän haluaa viettää syntymäpäivänsä ystävänsä seurassa”, sanoin.
Lucia kurtisti kulmiaan ja katsoi minua.
”Ettekö sinä ja Vlad koskaan aio päätyä yhteen?” Lucia sanoi lopulta. En tiedä oliko se tytön nauttima alkoholi vai pitkään kerätty rohkeus, joka sai hänet esittämään asiansa niin suoraan. Hänen sanansa saivat kuitenkin suuni loksahtamaan auki.
”Oletko tosissasi?” kysyin hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Tietenkin olen. Miksi muuten olisin kysynyt?” Lucia sanoi. ”Et vastannut kysymykseeni.”
Pudistin päätäni. ”Tuskin me koskaan tulemme olemaan muuta kuin ystäviä. Ei Vlad pidä minusta muuna kuin ystävä.”
”Mistä sinä sen tiedät?” Lucia kysyi terävästi.
Räpäytin silmiäni muutaman kerran hämmentyneenä ja katsoin Luciaa. ”Miten niin? Onko hän sanonut jotain?”
Lucian huulilla kareili pieni tietäväinen hymy. ”Sehän on ihan ilmiselvää, että hän pitää sinusta. Kumpikin teistä odottaa vain toisen tekevän aloitteen.”
En sanonut mitään. Käänsin katseeni ulos ja etsin Vladia katseellani. Näin hänet juttelemassa Mihailin kanssa omenapuiden katveessa. Hän näytti erityisen upealta sinä iltana.
”Sinun täytyy puhua hänelle”, kuulin Lucian sanovan viereltäni. Käännyin taas tyttöön päin ja huokaisin. ”En tiedä mitä sanoa. Ensin torjuin hänet ja nyt haluankin hänet.”
”Kyllä sinä tiedät, mitä sanoa. Sanot vain mitä tunnet ja kysyt tunteeko hän samoin”, Lucia sanoi rohkaisevasti.
Hymyilin tytölle. ”Olet oikeassa. Kiitos.”
Lucia hymyili iloisesti takaisin ja lähti keittiöön päin tuupattuaan minua hieman rohkaisevasti. Katsoin vielä hetken hänen peräänsä ja käännyin sitten puutarhaa kohti.
Vedin syvään henkeä ja suljin silmäni hetkeksi. Hyvin se menee, ajattelin. Lucia tuntui olevan varma, että Vlad halusi olla muutakin kuin ystäväni. Enkä tuskin voisi enää satuttaa häntä enempää, itseänihän minä vain satuttaisin. Työnsin ajatukseni syrjään ja aloin taas etsiä Vladia katseellani. Hän istui edelleen Mihailin kanssa puiden alla ja he näyttivät kuiskailevan toisilleen jotain, sillä heidän kasvonsa olivat aivan lähellä toisiaan.
Ehdin ottaa muutaman askeleen kohti Vladia, kun näin jotain joka sai minut pysähtymään paikoilleni ja unohtamaan kaiken, mitä olin aikonut sanoa. Samaan aikaan polttava ja jäätävä tunne sai vatsani humahtamaan ilkeästi katsoessani edessä olevaa näkyä. Vlad ei enää kuiskaillut Mihailin kanssa vaan he olivat vielä lähempänä toisiaan. Aivan liian lähellä. Mihail kuljetti kätensä Vladin leuan alle ja katsottuaan tätä hetken silmiin suuteli Vladia. Vlad vaikutti aluksi epävarmalta suudellessaan Mihailia, mutta heti ensimmäisen päätyttyä se oli Vlad, joka teki aloitteen toiseen suudelmaan.
En olisi halunnut katsoa, mutta en saanut käännettyä katsettani poiskaan. Kaikki, mitä olin aikaisemmin ajatellut, tuntui turhalta ja tyhmältä. Ei Vlad halunnut minua enää, hänellä oli nyt Mihail, paras ystävä ja nyt vielä poikaystävä.
Sain vihdoin riuhtaistua katseeni irti suutelevasta parista ja lähdin sisälle ja siitä kautta suoraan ulos ja pois kaiken luota. Matkalla näin Lucian, joka katsoi minua hämmästyneenä. Ennen kuin hän ehti avata suutaan sanoin: ”Älä sano Vladille, että kävin.”
Lucia katsoi vielä hämmästyneempänä perääni, mutta ei sanonut mitään.
Kävelin ripein askelin autolleni ja riuhtaisin oven auki ja hyppäsin sisään. Ajoin kotiin varmasti kaahaten ylinopeutta koko matkan. Heti ensimmäisenä, kun pääsin kotiin, purin turhautumistani heittämällä juuri riisumani kengät yksi kerrallaan päin ulko-ovea. Se sai minut sen verran rauhallisemmaksi, että pääsin olohuoneeseen rikkomatta tavaroita.
Laitoin musiikin soimaan stereoista mahdollisimman isolle ja lysähdin sohvalle makaamaan ja painoin kädet kasvoilleni.
Watched my life pass me by
in the rearview mirror
Pictures frozen in time
are becoming clearer
I don't wanna waste another day
stuck in the shadow of my mistakes - yeah
Mitä minä oikein ajattelin? Että Vlad oikeasti vielä välittäisi? En voinut olla niin tyhmä. Eihän meidän välillämme alun perinkään ollut mitään, ajattelin, mutta tiesin sen välittömästi olevan valetta. Olin ihastunut häneen ja olin edelleen. Ja nyt olin mustasukkainen, kun Vlad viimein päätti siirtyä eteenpäin.
Tunsin kyynelten polttelevan silmäkulmissani, mutta pakotin ne takaisin. En itkisi yhden ihastuksen vuoksi. En ollut edes itkenyt sen jälkeen, kun olimme Artemin kanssa eronneet. Pääsisin tämän yli ja jatkaisin elämääni kuin mitään ei olisi tapahtunut.
”Ketä helvettiä sinä oikein yrität huijata?” sanoin vihaisesti itselleni ja nousin istumaan. ”Sinä rakastat häntä ja sinä idiootti päästit hänen menemään.”
Cause I want you
and I feel you
crawling underneath my skin
Like a hunger, like a burnin
to find a place I've never been
Now I'm broken, and I'm faded
I'm half the man I thought I would be
But you can have
what's left of me.
-
Vitsi kun tämä on kiva. Aloin seikkailla finissä etsien jotain kivaa iltalukemista ja törmäsin tähän.
Oikein bra, tacktack.. :D
Ai, ja taas ihana kappale liitetty tähän.. Kiitän, nyt löysin taas yhden huippukappaleen lisää :D
Ja jatkoa odottelen, mahdollisimman pian tottakai.... ;)
-
~jemima~: Kiitos kommentistasi ^^ Kiva, että tykkäsit. Jatkoa on tulossa parin päivän sisällä ;)
-
Waah. Kyllähän minun on pitänyt jo pitkään kommentoida, mutta kun en ole saanut aikaiseksi. Nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, kun uutta matskuakin on tulossa.
9. osa
Edelleen tykkään Mihailista, vaikka hieman pilaakin Vladin ja Sergeyn suhdetta. En tiedä miksi, mutta en voi olla pitämättä hänestä. Tulee muuten ihan mieleen Blaise. Hmm, miksiköhän? Mutta hänestä tuli kiva kaveri Vladille. Aww, Sergeyn koru oli ihana.
No, jos pidän Mihailista, en kyllä pidä Juliasta. Aiemmin hänestä ei oikein saanut otetta, mutta nyt hän tuntui jotenkin...kaiken sotkijalta? ;D Mahtava sanavalinta, tosiaan.
Loppu oli tosi kiva, mitä ihmettelen, koska olen edelleen Sergeyn puolella. Mutta kun... Mihail vain on kiva. :) Huomasin muuten juuri, että itsellänikin on eräs hahmo, jonka nimi on Mihail. Ihan noin btw. ;) Mihail on kiva nimi. (Olen varmaan sanonut tuon aiemminkin...)
10. osa
Eikäh, ei tässä näin pitänyt käydä. Voi Sergey-parka. Sitä pitää paijata. Olin kyllä aika varma, että kuitenkin hän ehtisi juhliin ja näkisi Vladin ja Mihailin tanssimassa tai jotain tai juuri sen mitä näkikin. Äärh, ei tästä tule mitään. Rakastan muuten tuota kappaletta, olkoonkin kuinka teini-poppia hyvänsä.
Lyhyesti ja ytimekkäästi. Olisi varmaan tullut jotain fiksunpaakin, jos olisin heti jaksanut kommentoida, mutta kun ei ehtinyt, joulu ja koulu kato. (...olipas se runollista). Mutta tykkäilen edelleen, toivottavasti tämä kestää vielä pitkään. Luen ja kommentoinkin (vähän nopeammin) ehdottomasti. :D
-
Diamond: Kiitos kommentistasi ^^ Kiva, kuulla, että luet tätä edelleen.
Sinulle tulee Mihailista mieleen Blaise? O_O Ei ole tullutkaan mieleeni. Julialla ei ole tässä tarinassa mitään hirveän suurta osaa, unohdan välillä hänen olemassaolonsakin :D
Minäkin pidän tuosta kappaleesta ja päätin heti, että se tulee tähän, kun kirjoitin tuota lukua.
Kyllä tämä vielä jonkun aikaa kestää. Olen suunnittelut, että tähän tulee 15 lukua ja epilogi :D eli kyllä tässä vielä ehtii tapahtua.
A/N: Eli tässä tämä 11. luku niin kuin lupasin. Vladin pohdintaa koko luku täynnä, eli ei mitenkään jännää :D Toivottavasti tykkäätte. Olisi kiva saada kommenttia ^^
11. Hetki
Vlad
“Mihail, tämä paita on aivan naurettava”, huokaisin pukukopissa ja katsoin itseäni peilistä, sininen ei todellakaan ollut minun värini.
”Tule nyt ulos sieltä, minä haluan nähdä sen”, Mihail valitti verhon toisella puolella.
”Jos kerran vaadit”, sanoin ja astuin ulos pukukopista.
Mihail purskahti nauruun pystymättä hillitsemään itseään. ”Se todella näyttää naurettavalta.”
”Minähän sanoin”, huokaisin ja ristin kädet rinnalleni. ”Miksi sinä valitset kaikki naurettavimmat vaatteet minulle kokeiltavaksi? Yritän ihan oikeasti löytää jotain kivaa.”
”Anteeksi”, Mihail sanoi hymyillen edelleen huvittuneesti. ”Kokeile sitä toista, se on enemmän sinun tyyliäsi.”
Menin takaisin pukukoppiin ja vaihdoin toisen kopissa olevan paidan päälleni. Mihail oli oikeassa, se oli paljon enemmän minun tyyliseni.
”Tule jo ulos sieltä”, Mihail sanoi kärsimättömällä äänellä.
”Ihan kohta”, sanoin ja ihailin paitaa peilistä. Vau, Sergey pitäisi tästä, ajattelin.
Ajatukseni saivat minut hätkähtämään. Ei minun pitäisi ajatella, mitä Sergey ajatteli siitä mitä minulla on päällä eikä siitä pitäisi edes välittää. Ravistin päätäni ja avasin verhon astuen ulos pukukopista.
”Tuo on paljon parempi”, Mihail sanoi ja iski silmää.
”Niin minustakin”, sanoin ja katselin taas itseäni peilistä.
”Mutta toisaalta, missä sinä nyt et näyttäisi hyvältä”, Mihail sanoi hymyillen.
Hymyilin hämilläni Mihailille ja sanoin: ”Minä taidan ottaa tämän.”
En ollut vielä tottunut Mihailiin poikaystävänäni, jos nyt häntä vielä voi kutsua poikaystäväkseni. Ensimmäisestä suudelmastamme oli kulunut vasta muutama päivä ja emme olleet vielä puhuneet suhteemme tulevaisuudesta tai vakavuudesta.
”Paljon kello on?” kysyin Mihaililta vaihtaessani takaisin omiin vaatteisiini.
”Vähän yli kolme”, Mihail vastasi hetken kuluttua.
”Minun pitää lähteä, tanssituntini alkaa neljältä”, sanoin ja liityin Mihailin seuraan.
Kävin maksamassa ostokseni ja lähdimme Mihailin kanssa kävelemään tanssisalille päin. Ostoskeskukselta ei ollut pitkä matka ja saavuimme tanssisalille jo ennen puolta. Jäin Mihailin kanssa pihalle juttelemaan, sillä tiesin, että pukuhuoneiden ovi ei olisi auki ennen kuin Sergey tulisi avaamaan sen eikä Sergeyn auto ollut vielä parkkipaikalla.
Tanssikilpailut, joihin minä ja Lucia osallistuisimme, alkoivat häämöttää jo liiankin lähellä. Vain muutaman viikon kuluttua me tanssisimme suurimmalle yleisölle ja ankarimmille tuomareille elämässämme. Olin stressannut kilpailujen takia jo viikkoja etukäteen ja pakottanut Lucian treenaamaan kanssani lähes joka päivä. Sergey tietenkin piti meille tunteja niin usein kuin halusimme.
”Quickstep ja rumba ainakin kaipaavat vielä paljon työtä. Toisaalta foxtrot ja paso doblekin ovat aika heikoilla vielä”, selostin Mihailille, kun näin Sergeyn ajavan pihaan.
”Älä viitsi, Vlad. Te ette voi tulla enää tuon paremmiksi kuin nyt olette”, Mihail sanoi ja pyöräytti silmiään.
”Aina voi tulla paremmaksi”, mutisin. ”Moi, Sergey.”
Sergey katsoi minua ja Mihailia hetken ja nyökkäsi sitten kohteliaasti meille molemmille ja jatkoi matkaansa sisälle.
”Mikä häntä vaivaa?” Mihail kysyi kummastuneena minulta.
Olin juuri vastaamassa, kun kuulin Sergeyn kutsuvan minua ovelta. ”Vlad, voit tulla jo lämmittelemään.”
”Nähdään sitten illalla”, sanoin nopeasti Mihailille ja juoksin Sergeyn perään sisälle ennen kuin Mihail ehti alkaa hyvästelemään minua kunnolla.
Kävin nopeasti vaihtamassa vaatteet ja menin sitten tanssisaliin, jossa Sergey sääteli juuri musiikkia. Hän ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota, kun tulin tanssisaliin, mikä sai minut ihmettelemään hänen käytöstään entistä enemmän.
”Onko kaikki hyvin?” kysyin lopulta Sergeyltä, kun enää kestänyt epämiellyttävän pitkäksi venynyttä hiljaisuutta.
”Miten niin?” Sergey kysyi kääntymättä vieläkään katsomaan minua.
”Et ole sanonut minulle sanaakaan sen jälkeen, kun tulin tänne”, sanoin tuijottaen Sergeyn selkää.
Sergey huokaisi ja kääntyi katsomaan minua hymyillen. Hymy ei kuitenkaan ylettynyt hänen silmiinsä asti. ”Anteeksi, Vlad. Minulla on vain vähän huono päivä.”
Olin juuri vastaamassa Sergeylle, kun Lucia pelmahti tanssisaliin pirteänä niin kuin aina.
”Moi Vlad ja Sergey”, Lucia sanoi. Hän loi Sergeyhin varovaisen, mutta tutkivan katseen, joka ei jäänyt minulta huomaamatta.
Aloitimme tunnin käymällä läpi tekniikkaa eri tansseihin, sillä meillä oli jo valmiit sarjat kaikkiin tansseihin, mutta tekniikkaan piti vielä saada paljon parannusta ennen kisoja.
Sergey jatkoi outoa käytöstään ja vältteli minua niin paljon kuin tanssinopettajan oli mahdollista. Hän ei katsonut minua silmiin, kun hän puhui minulle eikä ollut muutenkaan oma hauska itsensä. Myös Lucia vaikutti äreämmältä kuin yleensä.
Kun pidimme lyhyttä juomataukoa sillä aikaa kun Sergey meni hakemaan jotain autostaan, kysyin Lucialta oliko tämä huomannut saman Sergeystä kuin minä.
”En minä ole tyhmä”, Lucia supisi ja katsoi minua kulmiensa alta. Mikä kaikkia vaivasi tänään?
”Tiedätkö mistä se voisi johtua?” kysyin.
”Mistä minä tiedän. Sinähän se olet hänen ystävänsä, en minä”, Lucia sanoi.
”Mikä sinuakin oikein vaivaa? En ole tehnyt sinulle mitään!” tiuskaisin Lucialle.
”Mieti sitä. Minä sain kuulla Julialta, että sinä ja Mihail suutelitte”, Lucia sanoi äreästi.
Naurahdin helpottuneena. ”Siitäkö tämä olikin kiinni? Hyvä on, olen pahoillani, että en kertonut sinulle heti. Olen itsekin ollut vähän sekaisin koko asiasta.”
Lucia katsoi minua näyttäen vähän leppyneemmältä. ”Saat anteeksi. Muistakin sitten ensi kerralla kertoa minulle heti, jos jotain tuollaista tapahtuu.”
”Kyllä, äiti”, sanoin ja virnistin Lucialle. Vaikka joskus (tai aika usein oikeastaan) Lucia oli ajaa minut hulluuden partaalle uteliaisuudellaan, hän oli silti ystäväni ja vähän kuin pikkusisko, jota en koskaan saanut.
”En kuitenkaan ymmärrä, miksi Sergey on noin outo”, mutisin Lucialle.
Lucia näytti vaivaantuneelta kuin tämä olisi salannut jotain. ”Lucia! Jos tiedät jotain, kerro minulle.”
”Minä en tiedä mitään”, Lucia sanoi ja räpytteli hermostuneesti silmiään.
Lucia ei ollut koskaan hyvä valehtelemaan. ”Nyt kerrot!”
Lucia potki lattiaa hermostuneena. ”Minä lupasin, etten kertoisi sinulle. Tai en ehtinyt varsinaisesti sanoa mitään, kun hän jo lähti.”
”Kuka lähti ja mistä? Kenelle sinä lupasit? Sergeylle?” kyselin ja yritin saada jotain tolkkua tanssiparini sanoista.
Lucia huokaisi alistuvasti. ”Ethän kerro Sergeylle, että kerroin sinulle?”
”En kerro”, sanoin.
”Lupaatko?” Lucia kysyi.
”Lupaan, lupaan”, sanoin kärsimättömänä. ”Kerro nyt jo!”
”Sergey kävi sinun juhlissasi ja luultavasti näki sinun ja Mihailin suutelevan”, Lucia sanoi hiljaa ja katsoi minua tarkkaan nähdäkseen reaktioni.
En saanut järkytykseltäni sanottua mitään. Sergey oli vihainen, koska suutelin Mihailia! Sen täytyi tarkoittaa, että hän välitti minusta muunakin kuin ystävänä. Puristin käteni nyrkkiin vihaisena. Miksi hän ei kertonut minulle aikaisemmin? Miksi hänen piti olla niin pirun epävarma?
”Eiköhän jatketa.” Sergeyn ääni keskeytti ajatukseni. Sysäsin tunteeni taka-alalle. Minulla oli aikaa miettiä niitä myöhemminkin, nyt piti vain keskittyä tanssitunnista selviämiseen lyömättä Sergeytä päin näköä.
Tunnin jälkeen menin nopeasti vaihtamaan vaatteet enkä jäänyt juttelemaan Sergeyn ja Lucian kanssa. Vaihdoin vaatteet ja pakkasin tavarani ennätysvauhtia. Olin juuri astumassa ulos pukuhuoneesta, kun tajusin Sergeyn seisovan aivan edessäni.
Jähmetyin paikalleni ja hetken katsoimme toisiamme silmiin. En ollut muistanut, miten ihanat silmät Sergeyllä oli, niin täydellisen tumman ruskeat. En ollut pitkään aikaan halunnut suudella häntä niin paljon kuin sinä hetkenä, kun hän seisoi siinä edessäni katsoen minua niin intensiivisesti silmiin. Sillä hetkellä en ajatellut, että olin vihainen hänelle tai mitään muutakaan, en edes Mihailia, varsinkaan Mihailia.
Minä olin kuitenkin ensimmäinen, joka käänsi katseensa. ”Moikka”, mutisin ja työnsin itseni Sergeyn ohi.
”Moi, moi”, Sergey huokaisi ennen kuin katosi pukuhuoneeseen.
**
”Vlad, maa kutsuu”, kuulin Mihailin sanovan. Räpäytin silmiäni ja vedin ajatukseni pois iltapäivän tapahtumista palaten takaisin Mihailin huoneeseen.
Hymyilin Mihailille anteeksipyytävästi. ”Anteeksi, olin ihan ajatuksissani.”
Mihail tuhahti. ”Sinä olet ollut koko illan ajatuksissasi. Tapahtuiko tanssitunnilla jotain?”
”Ei mitään erikoista”, vastasin ja kiitin onneani, että olin parempi valehtelemaan kuin Lucia.
”Saitko selville, miksi Sergey oli niin outo?” Mihail uteli.
”Hän sanoi, että hänellä oli vain huono päivä”, sanoin ja hymyilin Mihailille. ”Ei puhuta Sergeystä, varmasti keksit jotain mielenkiintoisempaakin puhuttavaa.”
”Minä keksin aina jotain puhuttavaa”, Mihail sanoi ja suukotti poskeani. Tunsin punastuvani; en ollut vielä tottunut Mihailin hellyydenosoituksiin. Tämä alkoi kuitenkin höpöttää jotain täysin tyhjänpäiväistä ja minä upposin taas ajatuksiini.
Miltähän olisi tuntunut suudella Sergeytä taas? Varmasti vielä paremmalta kuin ensimmäisellä kerralla. Hänen pehmeät huulensa omillani, hänen lämpimät kätensä ympärilläni, hänen jäntevä vartalo omaani vasten… Hätkähdin hieman tajutessani, mitä ajattelin. En saisi ajatella näin. Se ei olisi oikein Mihailia kohtaan. En kuitenkaan voinut mitään, että aiempi kohtaaminen Sergeyn kanssa oli taas nostanut vanhat tunteeni pintaan. Hemmetin Sergey, miksi hänen piti sekoittaa pääni näin?
-
Hmmm... Aika herkullisesti sä kirjotat :) Kiva lukea välillä venäläisesti nimetyistä hahmoista, kun tuntuu että kaikki on vaan joonia ja mikaeleita ja muita nicoja. Vaikka onhan sullakin tuo Mihail tuolla mutta se saa nimensä anteeks :P Olisin muuten protestoinut Sergeyn y:tä vastaan, mutta "iillisenä" et olis saanut kirjoitettua tarinaasi tuota gay-painovirhettä, joten se on perusteltu, ja sen myötä muittenkin nimien epäsuomalaiset muodot (esimerkkinä myös se pikkulapsi, oliko se Wassily vai mikä). Yleensä nillittäisin suomalaisten muotojen puolesta, mutta olkoon.
Aluksi tuntui että koko tarina oli jotenkin kummallisen nihkeä ja jäyhä, ja kirjakieli ei sujunut sen paremmin ruudulla kuin mun mielessänikään. Jossain viimeistään kolmannen ja neljännen osan paikkeilla rupesi menemään paremmin, ja nyt tätä lukee mielikseen. Tavallisesti en muuten myöskään niin välitä "ah niin teatraalisista" kuiskailukohtauksista ja tuijotuksista (menevät useimmiten pilalle), mutta Vladimirin ja Sergeyn ainoa suudelma oli minusta kauniisti kirjoitettu. Tietysti se suukko on vaan tähän mennessä ainoa, niitähän tulee lisää, eikö? :D
Että jatkoa peliin kun pystyt, täällä odottaa yks uus lukija!
-
eniale: Tykkään hirveästi Venäläisistä nimistä, siksi tässä on niitä. Ja Sergey on on ehdottomasti y:llä, siihen on omat syynsä :D Ja tuo Sergay-juttu syntyi itseasiassa ihan vahingossa pienen kirjoitusvirheen seurauksena, joten sillä ei ole mitään tekemistä tuon y:n kanssa.
Olen aina kirjoittanut kirjakielellä. Se voi tosiaan, varsinkin dialogissa, kuulostaa tönköltä, mutta en ole koskaan tykännyt lukea puhekielisiä tekstejä, sen takia tämä on kirjakielellä.
Eiköhän noita suukkoja on tulossa enemmänkin ;D
Kiitos kivasta kommentistasi, oli kiva nähdä tämä pitkästä aikaa etusivulla ^^
Ja jatkoa on tulossa jossain vaiheessa. En nyt uskalla luvata mitään, sillä minulla on inspiraatio tämän kanssa vähän hukassa. Mutta toivon, että tämän kuun puolella saan kirjoitettua lisää.
(En edes innostunut selittämään...)
-
Ohops ja minä kun ajattelin, että kommentoin heti kun tämä tuli, mutta se vähän jäi. :)
Mihail...on kiva. Kiva poikaystävä.
Joskus hyvin harvoin joku onnistuu tekemään hyvää kolmiodraamaa, josta minäkin tykkään, ja sinä onnistuit. En oikeasti pidä kovinkaan kolmiodraamasta, en tiedä miksi, mutta tässä se on onnistunutta. Olet yksi harvoista, jotka eivät ole karkottaneet minua sillä suhdekuviolla. Rakastan, ole onnellinen. ;)
Sergey on ihana. Ja Vlad on tyhmä. Mihail on kanssa kiva. Ei onnistu tänään, koska SO LONG MELU! Tykkään tästä edelleen, joskin kyseinen osa oli turhan lyhyt. Actionia kehiin, jooko? Aioin juuri luvata, että kommentoisin ensi kerralla aikaisemmin, mutta niin taisin tehdä viimeksikin ja katso miten kävi. No, lupaan tehdä kommentoinnin joskus. Pidemmin ja fiksummin. ;)Tykkäilen pistähän jatkoa.
-
Olen lukenut vasta neljänteen lukuun asti mutta kommentoin nyt etten unohda tulla lukemaan tätä loppuun :D
//: Kertooko jotain että heräsin aamulla sillee menenpä lukemaan sen ficin loppuun (:
Eli siis, tykkään. Tanssista kertoviin teksteihin ei törmää liikaa, joten tää oli oikein tervetullut. Vaikka huomasinkin tän vasta nyt sun ficcien listauksesta (: nostanpa ainakin tämän.
”Enemmän voimaa toiseen käteen”, kuulin jonkun sanovan.
Pakko pohtia tätä: mahdollisesti opettaja olisi sanonut että kumpaan käteen, vasempaan vai oikeaan? ;) "Toiseen" jotenkin pisti silmään. No joo, todella tärkeä pointti, mutta halusin nyt sanoa tän... Väsymyksen piikkiin.
Tää oli kerrottu hyvin, ja tapahtumat eteni sopivalla nopeudella. Ja mikä parasta, mun mielestä Artem vaikutti ihan okei tyypiltä. Eihän pettäminen tietenkään ole okei, mutta hahmona se on mielenkiintoinen ((:
Ja se, että SergAy on päiväkodin hoitaja, aika klisee ammatinvalinta <3 palomieheksi tai rekkakuskiksi en häntä olisi osannutkaan mieltää.
Katsoo jos löydän itseni kommentoimasta myös noita myöhempiä osia :D sitä odotellessa.
//:
Vlad suoristautui ja vilkaisi minua. ”Suu auki tuijottaminen ei pue sinua, Sergey.”
”Mitä?” älähdin järkyttyneenä.
”Sanoin, että toivottavasti ei kestänyt liian kauan.”
awwaww<3
Ei muuta muista luvuista koska en jaksa ajatella, sry...
Mutta tykkään sun tavasta kirjoittaa ja tästä ficistä ja jatkoa odotan. Ja pidän Artemista vieläkin!