Hiljaisen helpottunut hymähdys karkasi Reguluksen huulilta. Vihdoinkin kaikki oli virallista.
Usein Regulus oli miettinyt elämäänsä, eikä oikein tiennyt mitä halusi. Mikään ei tuntunut tarpeeksi merkitykselliseltä - kaikki oli vain samaa mitäänsanomatonta massaa.Tämä on niin sitä Regulusta, jonka olen pääni sisällä aina ajatellut, etten voi kuin rakastaa tapaasi kertoa hahmosta!<3
Viime päivinä oli tapahtunut paljon, eikä Regulus voinut estää tapahtumia juoksemasta silmiensä edessä yhä uudelleen.Tämä oli jotenkin mukava. Minulle tuli sellainen tunne, että Regulus oli hyvin hämmentynyt kaikesta mitä on ehtinyt tapahtua. Ja jotenkin vaan se oli sellainen hieno, josta tuli vahva tunne :,D
Pimeän piirto. Lordi Voldemort. Ylpeät vanhemmat. Evan.Aww, jotenkin se hämmentyneisyys-linja minun kohdallani jatkuu :,D Hienoa, kaikkea mitä päässä pyörii.
Hän tiennyt mitä tehdä, mutta ainakaan hän ei päästäisi ajatuksesta irti noin vain.Ihanaa, päättäväisyyttä :,D
Häpeän puna tuntui korventavan poskipäitä, eikä Regulus halunnut kohdata toisen katsetta. Hän puristi silmänsä kiinni ja toivoi voivansa muuttua näkymättömäksi.Aww en tiedä minulla on nyt pakkomielle siihen Reguluksen puoleen, jossa hän on pikkupoikamainen :D Tässä kohdassa ilokseni pakkomielteeni nousi osittain esiin :D
Regulus laski minuuteilta tuntuvia sekunteja, kun kevyt henkäys kasvoilla sai hänet säpsähtämään.Tämä oli jotenkin lutuinen kohta. Kauniisti kirjoitettu :>
Vanhempi tarttui nuoremman käteen ja silmänräpäyksessä he kaikkoontuivat.Joskus tälläinen erottelu voi häiritä joitakin, mutta minä pidin tästä "vanhempi - nuorempi" - erottelusta tässä kohtaa (:
Se oli niin absurdia.Ooh, rakastan absurdi sanaa. Se tuo tekstiin jännän vivahteen :,D
Regulus ravisteli itseään eleettömästi kerätäkseen keskittymisensä rippeet.Tuo oli myöskin mukavahko kohta :>
Regulus etsi suudellen polkuja Evanin suupieleltä korvanlehdelle ja kaulaa pitkin solisluille.Taidokkaasti kirjoitettu! (:
Hän tiennyt mitä tehdä, mutta ainakaan hän ei päästäisi ajatuksesta irti noin vain.Hän tiennyt mitä tehdä kuulostaa vähän hassulta. Löytyy kolmannesta osasta.
Vihdoin Regulus uskoi tietävänsä, mitä halusi elämältään.
Nykyään päivät olivat pitkiä, kaikki tuntui tyhjältä. Hänen elämänsä merkitys oli repäisty silmänräpäyksessä tiehensä.Ensimmäisen ja viimeisen luvun lauseet sopivat yhteen! Alussa Regulus uskoi, että Evanin kertomana Pimeyden voimat olivat se, mitä Regulus elämäänsä kaipasi. Oikeasti se, millä oli merkitystä oli Evan. Tykkäsin tästä ihan älyttömästi! <3
Regulus halusi säilyttää saavuttamansa arvokkaan vaikutelman, mutta antoi silti itsensä hymyillä sisäisesti.
Regulus ravisteli itseään eleettömästi kerätäkseen keskittymisensä rippeet.
Eikä sitä paitsi saanut näyttää haavoittuvalta.Olet saanut hyvin Reguluksen ulkokuorta kuvattua muutamilla lauseilla, mitkä kertovat jo hahmosta paljon. Jotkin asiat pysyivät visusti Reguluksen sisällä, jotta arvokkuus säilyisi. Mulle tulee mieleen, että ehkä tähän on vaikuttanut kasvatuskin. Ainakin itse ajattelen, että Walburga olisi nimenomaan opettanut vastaavaa arvokkuuden säilyttämistä, mikä on juurtunut Regulukseen.
Kummankin huulilta karkasi huokaus, eikä Regulus halunnut hetken päättyvän koskaan.Aww.<3
Evan kurotti kohti nuorempaa poikaa nähdäkseen tämän käsivarren tarkemmin. Regulus ojensi kättään ja tunsi toisen tarttuvan siihen. Ensin Regulus värähti aiemman poltteen palatessa hetkeksi, mutta rentoutui pian. Vanhemman pojan sormet hivelivät pimeän piirtoa. Regulus kavahti uuden tunteen vallitessa hänet.
Reguluksen teki mieli potkaista mahonkisen sänkynsä jalkaa. Asioita oli liikaa, eikä niistä meinannut saada otetta. Iltaisin peitto tuntui kiertyvän liian tiukasti ympärille ja hikikarpalot nousivat otsalle, vaikka ikkuna olikin auki.
Varmasti tottuminen ajatukseen kuolonsyöjyyden virallistamisesta veisi muutaman päivän, mutta Regulus tiesi tilanteessa olevan muutakin. Joka kerta Evanin vinosti hymyilevien kasvojen ilmestyessä mielen perukoilta Reguluksesta tuntui kuin hänen vatsansa kääntyisi ympäri.
Regulus hymähti hajamielisenä. Pojan ajatukset juoksivat Evanin jalkateristä aina otsalle valuviin tummiin hiuksiin saakka. Regulus tunsi sykkeensä kiihtyvän, eikä tiennyt mitä tehdä. Hänen olisi tehnyt mieli sanoa jotakin, mutta sanat tuntuivat tarttuvan kurkkuun ennen kuin hän oli ehtinyt ajatellakaan niitä. Eihän hän sitä paitsi edes tiennyt mitä mieltä Evan tästä kaikesta oli.
Hetkeksi kaikki tuntui pysähtyvän; taistelun äänet muuttuivat taustahälyksi ja ympärillä välähtelevät valot sumeaksi massaksi.
"Evan!" Regulus kuuli itsensä huutavan käheällä äänellä. Huimausaalto pyyhkäisi Reguluksen yli. Silmänräpäyksessä sormet kuitenkin puristuivat tiukemmin taikasauvan ympärille - muulle ei olisi nyt aikaa. Eikä sitä paitsi saanut näyttää haavoittuvalta.
Vasta jälkeenpäin jalat juoksivat käskemättä ja poika huomasi seisovansa Evanin liikkumattoman ruumiin vierellä. Regulus tunsi vartalonsa valahtavan veltoksi. Pikkukivet repivät polvet ja kämmenet verille. Vapisevalla kädellään Regulus siirsi Evanin hiuksia sivuun tämän silmien edestä.