Nimi: Takapihalle maailmaa pakoon
Fandom: Riverdale
Ikäraja: S
Tyylilaji: angst, femme, draama
Paritus: Betty/Veronica
Haasteet: Angst10 II sanalla kunnollinen ja Otsikoinnin iloja (paikkaotsikko)
A/N: Hui, uusi fandom! Tämä sijoittuu 6. jakson aikoihin, jonka väliin olen luonut ylimääräisen, kuvitteellisen päivän. Betty ja Veronica ovat varsin shipattava kaksikko ensimmäisestä jaksosta lähtien ♥︎ Olen niin iloinen, että sain tämän valmiiksi eikä tämä jäänyt keskeneräisenä homehtumaan koneeni tiedostoihin. P.S. inhoan Bettyn äitiä ja se on huomattavissa :D
Takapihalle maailmaa pakoon
1.
Betty avasi ikkunan ja huomasi kesän tulleen takaisin. Odottamaton kuumuus tukahdutti keuhkot ja auringonsäteet tekivät ristipistoja silmiin. Betty olisi voinut kaivaa vaatekaapista hihattoman kesämekkonsa, mutta sellainen tuntui tänään liian kevyeltä ja pinnalliselta. Sen sijaan hän pukeutui kukkakuosiseen t-paitaan ja farkkuihin. Ole aina siisti ja moitteeton, äidin ääni sihisi julisteiden raosta. Vapisevat sormet tarttuivat harjaan ja kiskoivat hiukset kunnollisen tytön kunnolliselle ponihännälle.
Kuuma ilma seisoi keittiössä. Äiti leyhytteli muotilehteä hikoilevien kasvojensa edessä.
”Ilmastoinnin sitten pitikin hajota juuri tällaisena päivänä!” äiti valitti.
”Korjaaja tulee heti huomenna”, isä yritti rauhoitella. Keittiötaso napisi äidin kynsien tahtiin.
”Pikkukaupungit”, äiti puuskahti. Ei pikkukaupungit, Betty ajatteli pilkkoessaan pannukakkua juuri sopiviksi suupaloiksi, vain Riverdale.
”Elizabeth!” äiti tiuskaisi. Betty suoristi selkänsä ja puristi aterimia niin lujasti, että se teräs tuntui yrittävän käsien läpi. Äidin kylmät haukansilmät etsivät hänestä puutteita ja vikoja kuten aina. Yleensä se tuntui satuttavalta ja nöyryyttävältä, mutta tänään raivo kutitteli tytön huulia. Hän tahtoi huutaa, ettei kaivannut äitinsä mielipiteitä eikä moitteita. Betty tahtoi tuntea itsensä riippumattomaksi. Miltä se tuntuisikaan, jos äidin odotukset eivät ylettäisi häneen?
”Niin, äiti?” Betty kysyi kuin ei tietäisi, mitä asiaa äidillä oli. Hän kuulosti tottelevaiselta niin kuin hyvän ja kunnollisen tyttären kuului ollakin. Se tuntui itsepetokselta, ja jokin Bettyn sisällä ulvoi raivosta ja pettymyksestä. Hän pelkäsi sitä ääntä. Se oli vieras, mutta vahva, ja se voimistui päivä päivältä. Jonain päivänä se pirskahtaisi ulos ja sanoisi, mitä haluaisi. Salaa Betty odotti sitä päivää.
”Tuo paita repsottaa ylläsi. Käy heti vaihtamassa se”, äiti komensi. Betty nyökkäsi ja söi loppuun. Tänään ei olisi se päivä.