Sitten Vanamo livautti Naavalle hieman ilkikurisen hymyn, antoi taikuutensa kirmata sormiaan pitkin. Nuput puhkesivat värähtäen täyteen kukkaan, levittivät tuoksupilven heidän ympärilleen.
Vanamon, jonka perintöoikeutena oli hänen ihonsa alla väreilevä taikuus.
Sitten Vanamo livautti Naavalle hieman ilkikurisen hymyn, antoi taikuutensa kirmata sormiaan pitkin.Tämä itsekin lainaamasi virke oli yksi omista lemppareistani. Se on vain kaiken kaikkiaan kaunis.
Vanamo astui hieman lähemmäs, katsoi Naavaa silmiin kehystäessään käsillään hänen kasvonsa. Sitten Naavan luomet painuivakin jo kiinni, sillä Vanamon huulet hipoivat hänen omiaan.Rakastan tätä loppua, aivan ihana ja jättää miettimään sitä, miten tämä on vasta kaiken alku. ♥
Ehkä tästä keväästä tulisi vielä hieman tavanomaistakin kauniimpi.