”Minä kutsuin Pohjolan tuulia tänään. Kaadoin kokonaisen puun.”
Sirkan ylpeys saa Vienan otsan rypistymään. Oili puristaa haarukkaansa rystyset valkeina. Metalli alkaa taipua hänen hätääntyneen taikuutensa etsiessä tietä ulos.
”Kokonaisen puun, kuulitteko?”
”Tai sitten hän jatkaa”, Vanamo sanoo ja värähtää muistaessaan, miltä Sirkan syke hänen otteessaan tuntui: villiltä ja mielipuoliselta. Ei hillityltä ja tietoiselta niin kuin noidan sykkeen kuuluu olla.
”Tietenkin Sirka jää. Eikö niin?”