Kirjoittaja: Iippa
Ikäraja: S
Genre: Hurt/Comfort
Paritus: Netta/Meeri
A/N: Hyvää Juhannusta Waulishille! Toivottavasti tykkäät!
Netta ja Meeri ovat mun uudet rakkaat hahmot Isan ja Maarikan ohella, ja sijoittuvat samaan universumiin heidän kanssaan. Pikkuhiljaa alan esitellä teille tämän universumin hahmoja, ja tulevassa raapalesarjassa päästään tutustumaan heihin lisää!
Mustaherukkamehua
Auringon viimeiset säteet viipyilivät järven tyynestä pinnasta heijastuen. Jossain kauempana isompi parvi lintuja lähti lentoon ja niiden siipien läiske kantautui yli vetten. Meeri istui vaiti rannan suurimmalla kivellä ja yritti olla itkemättä. Kosteus kuitenkin tiivistyi kyyneleeksi ja pian suolainen pisara valuikin poskea pitkin.
***
Netta kaatoi summittaisesti mummonmehutiivistettä pulloon, minkä jälkeen siirtyi hanan äärelle. Hanasta tuli nopeasti kylmää vettä tähän aikaan illasta, eikä aikaakaan ennen kuin mehupullo täyttyi hieman vaahdoten. Netta nappasi mukaansa vielä kaksi mukia ennen kuin lähti kävelemään kohti aitan takana olevaa rantaa.
***
Meeri kuuli askeleiden lähestyvän aitan takaista polkua pitkin, ja alkoi pyyhkiä kyyneleitään hihaansa. Netan oranssin kiharapehkon ilmestyessä puskassa Meeri kuitenkin luovutti ja antoi kyyneleidensä jäädä kuivumaan itsellään. Netta käveli mehupullon ja mukien kanssa kohti Meeriä ja istui tämän viereen. Hän tarjosi toista mukia Meerille ja piti toisen itsellään. Mehupullon korkki aukesi vaivattomasti poksahtaen ja Netta kaatoi mustaherukkamehua kummankin mukiin ennen kuin napsautti korkin kiinni ja siirsi pullon sivuun.
Meeri nosti mukin huulilleen ja hörppäsi hieman. Maku toi mieleen lapsuuden kesät sillä samaisella kivellä ja rannalla. Kivi oli vain nyt Meeriin nähden paljon pienempi.
Netta tarjosi kättään ja Meeri tarttui siihen tiukasti ja katsoi järven toiselle rannalle. Netta siirsi katseensa samaan suuntaan ja vain kuunteli Meerin hengitystä.
***
Meeri rikkoi hiljaisuuden ensimmäisenä kuiskaten: ”Kiitos, mä en tiedä, miten mä olisin selvinnyt tästä päivästä ilman sua.” Netta hätkähti hieman, mutta vastasi kuitenkin: ”En mä olisi jättänyt sua yksin suremaan. Meillä kaikilla on rajallinen aika täällä ja sen loppuessa tänne jääneiden kuuluukin surra. Sä voit itkeä niin paljon kuin on tarvis, ei se ole heikkouden merkki.”
Meeri puristi Netan kättä hieman tiukemmin. Kyyneleet valuivat pikkuhiljaa hänen poskillaan, mutta koko hänen olemuksensa oli jotenkin kevyempi siinä toisen vieressä.