-
Author: thunderful (http://www.fanfiction.net/u/2006717/thunderful)
Suomentaja: little-monkey (kpl. 1-34), Sirocco (kpl. 35-)
Beta: bbrickless, tuhannet kiitokset hänelle ♥ (kpl. 1-34), little-monkey (kpl. 35-)
Pairing: Edward/Bella
Genre: romance
Rating: K-11
Fandom: Twilight
Summary: Mitä jos Bella tiesi vampyyreista ennen kun hän saapui Forksiin, mitä jos hän olisi jo tavannut Volturit, mutta ei saanut kertoa siitä kenellekkään? Ja tärkeimpänä, mitä jos hänellä olisi oma kykynsä/lahjansa?
Disclaimer: koko Twilight-saaga ja sen hahmot kuuluvat Stephenie Meyerille. Tämä tarina kuuluu thunderfulille
Warnings: BD-spoil, jotkut hahmot ovat OOC
T/N: eli tämä on suomennos yhdestä lempificistäni, jonka voit lukea täältä (http://www.fanfiction.net/s/5351513/1/Shields_of_Power). Ajattelin suomentaa sen, että myös ne jotka eivät englantia niin hyvin osaa voisivat lukea sen :) Olen pyytänyt ja saanut luvan kääntää ja julkaista tätä.
Kappale 1: Myyttisten olentojen tapaaminen
Bellan näkökulma (Bella 4-vuotias):
Seisoin hotellihuoneessa, katsoin ulos ikkunasta ja seurasin Rooman kaduilla leikkiviä lapsia, niin kömpelö kuin minä olin: olisi viisaampaa pysyä poissa tapauksista, joissa voisi loukkaantua. Sitä paitsi en oikeastaan tuntenut ketään vielä; olin juuri muuttanut Italiaan äitini kanssa, joten en edes ymmärtänyt mitä muut lapset sanoivat.
*Takauma*
Pari päivää sitten
"Olen pahoillani Bella, mutta me olemme jättämässä Charlien, äiti ei enää rakasta häntä" Renee kuiskasi hiljaisesti minulle, kun nousimme koneeseen, joka veisi meidät Forksista pois.
Aivan liian aikaisin kone laskeutui Roomaan ja äiti varasi meille hotellihuoneen siksi aikaa, että hän löytäisi meille talon ja saisi avioero paperit hoidettua isän kanssa.
Hän luuli, etten ymmärtänyt mitä avioero tarkoitti, mutta minä ymmärsin.
*takaisin nykyaikaan*
Huokaisin, ja lopetin lasten katsomisen, siirryin pois ikkunan luota. Tiesin, että vaikka osaisinkin puhua heidän kieltään, en kuitenkaan sopisi joukkoon. Olin erilainen kuin toiset ihmiset, minulla oli lahja. Kykenin suojaamaan itseni kilvellä. Se oli näkymätön muille, minusta se näytti läpikuultavalta valkoiselta sumulta, kun kiedoin kilven ympärilleni. Toiset eivät voineet myöskään tuntea sitä, tosin minusta se tuntui mukavalta toiselta iholta.
Ollessani kaksi vuotias, olin huomannut, että minulla oli kilpi. Olin kokeillut ja huomannut, että itseni kietominen kilpeen oli yllättävän helppoa ja siitä tuli erittäin kätevä, koska se esti minua loukkaantumasta, kun kompastuin tai kaaduin. Pääasiat, jotka olin havainnut kilvestäni oli, että se ei vain toiminut fyysisenä esteenä, se myös näytti imevän voiman iskusta, joten en koskaan satuttanut itseäni. Tämä oli fakta, jonka olin huomannut, kun olin kaatunut ja syöksynyt kohti pylvästä yhtenä päivänä. Olin onnistunut heittämään kilven ympärilleni ennen, kun olin osunut pylvääseen. Olin yllättynyt huomatessani, vaikka en itse ollut tuntenut iskusta mitään, niin pylvääseen oli jäänyt pieni lommo.
Kun aloin tottumaan kilpeeni, aloitin kokeilun, ja sain selville, että pystyin kietomaan kilpeni itseni lisäksi myös muiden ihmisten ja tavaroiden ympärille. Siten sain selville, että he eivät tunteneet kilpeäni. Kiedoin säännöllisesti kilpeni vanhempieni ympärille ja pidin sen heidän ympärillään tuntien ajan, eivätkä he koskaan antaneet merkkiäkään siitä, että he olisivat tunteneet sen. Itse asiassa kerran olin suojaamassa äitiäni samalla, kun seurasin hänen ruuanlaittoaan, ja hän vahingossa leikkasi sormeensa leikkauslaudalla, kun hän oli pilkkomassa vihanneksia. Veitsi oli selvinnyt pienellä lommolla ja äidin sormi oli ollut kunnossa.
Hän oli ollut hieman hämmillään ensin, mutta oli nopeasti kohauttanut olkiaan samalla, kun minä katselin viattomana.
Kolme vuotiaana osasin jo käyttää kilpeäni niin hyvin, että pystyin nostamaan monia tavaroita ja siirtämään niitä kietomalla kilpeni niiden ympärille ja siirtämällä kilpeäni mieleni sisällä. Tämä taito oli kätevä, kun olin sängyssä enkä jaksanut nousta ja mennä kirjahyllylleni hakemaan kirjaa. Sen sijaan kiedoin yksinkertaisesti kilpeni valitsemani kirjan ympärille ja siirsin sitä kunnes se oli käsissäni.
Sain selville, että kilven kietominen itseni ja muiden ympärille sekä pienten tavaroiden siirtäminen ei vienyt energiaa, mutta suurten esineiden siirtäminen oli erittäin uuvuttavaa. Niinkuin silloin kerran, kun olin päättänyt siirtää sänkyäni ympäri huonettani. Olin juuri saanut sen nostettua ilmaan ennen kun aloin tuntea itseni väsyneeksi(en todella väsyneeksi, mutta kuitenkin jonkin verran)
Nykyään olin tottunut käyttämään kilpeäni vain silloin, kun kaaduin- jota tapahtui useasti kömpelyyteni takia- tai jos olin laiska enkä halunnut nousta hakemaan jotain.
Tietenkään, en koskaan käyttänyt sitä ihmisten edessä. Minulla ei ollut minkäänlaista halua erottua joukosta ja yritin sopia joukkoon niin paljon kuin tavallinen, kömpelö tyttö pystyi. En myöskään halunnut, että ihmiset tulisivat yllyttymään ja tökkimään minua, kun heille selviäisi, mitä osasin tehdä. Joten pysyin hiljaa. Koska kilpeni oli helppo piilottaa, kukaan ei epäillyt, että olisin jotain muuta kuin tavallinen tyttö.
Vaikka yritinkin sopia joukkoon, tiesin, että olin erilainen, ja koska halusin pitää kykyni salaisuutena olin hieman varovainen ihmisten kanssa.
~*~
Äitini keskeytti mietiskelyni hyppäämällä innostuneena sängylleni, "Mitä mieltä olet Italiasta Bella, eikö se olekin kaunis?" hän
purskahti.
"Kyllä äiti, se on upea," minä myönsin hiljaa.
"Hyvä, olen iloinen, että pidät siitä rakas, koska olen päättänyt yrittää etsiä meille talon täältä" hän ilmoitti innostuneena. "Itse asiassa, mitäpä jos menisimme katsomaan nähtävyyksiä, ja tutustuisimme Roomaan hieman enemmän?" hän ehdotti. Ajattelin, että se voisi olla mukavaa, joten menin valmistautumaan lähtöön.
Seuratessani äitiä hotelliaulasta kadulle, katsoin oliivinruskeiden jalankulkijoiden matkaa jalkakäytävää pitkin.
Äitini pysähtyi kaupalle ja jäi keskustelemaan kassan takana olevan naisen kanssa. Minä päätin odottaa ulkopuolella, kävelin hieman pidemmälle tietä pitkin, pitäen valppaasti silmällä äitiäni, joka puhui elävästi italiaa.
Yhtäkkiä tunsin pelon väristyksen selässäni ennenkuin vahvat kädet tarttuivat minuun, pakottaen vahvasti haisevan vaatteen nenääni. Yritin huutaa, mutta rääsy yökötti minua. Pyristelin kaikella voimallani, kun tunsin maailman muuttuvan hämäräksi samalla, kun aloin lipua pimeään.
***
Heräsin keskellä pientä huonetta. Ainoa korkealle yläpuolelleni ripustettu hehkulamppu heitti ankeat varjot huoneen nurkkaan.
Nousin istumaan ja katsoin hitaasti ympäristöäni. Seinät ja ovi näyttivät olevan kokonaan metallia niinkuin lattiakin. Katto oli pari metriä pääni yläpuolella eikä täällä ollut yhtään ikkunaa.
Kun olin saanut pikaisen katseluni loppuun, olin yllättynyt nähdessäni kolme pitkää hahmoa huoneen nurkassa. Kun he huomasivat, että olin nähnyt heidät, he alkoivat liikkua minua kohti. He näyttivät liukuvan huoneen poikki. Heidän ylväytensä sai heidän liikkeensä näyttämään vaivattomilta.
Kun he liikkuivat valoon, huomasin, että heidän kaikkien iho oli erittäin kalpea tummilla, mustelman tapaisilla renkailla heidän silmiensä alla. He kaikki näyttivät vanhoilta ihon takia, joka näytti olevan hauras ja paperinen, mutta kaikkein yllättävintä oli heidän silmänsä. Kaikilla oli tummanpunaiset silmät.
"Katsokaa, meidän pieni ateriamme on herännyt!" keskellä oleva pitkä mies huudahti. Hänen pitkät mustat hiuksensa heilahtivat hieman, kun hän nojautui alaspäin tutkiakseen minua.
"Keitä te olette, Ja miksi minä olen täällä?" Tärisin samalla, kun kysyin kysymykseni. Mieleni kietoi rauhoittavan kilven ympärilleni.
"Sinähän olet tarkkaavainen, pienokainen!" hän huudahti."No yleensä en kertoisi tätä sinulle, mutta olet kuitenkin päätymässä kuolleeksi, niin, että enköhän minä voi kertoa sinulle. Olemme vampyyreita" hän selitti, "ja sinä olet täällä yksinkertaisesti aterianamme".
Värisin hiukan, kun ajattelin syödyksi tulemista, mutta tunsin oloni hieman mukavammaksi, koska tiesin, että minulla oli kilpeni suojaamassa minua. Minulla ei ollut mitään epäilyksiä siitä, että he olivat vampyyreita. Neljä vuotiaana, jolla oli erittäin vilkas mielikuvitus, näin että he eivät olleet ihmisiä eikä heillä ollut mitään syytä valehdella, kun he selvästi ajattelivat minun olevan heidän ateriansa.
Kun hyväksyin nopeasti sen tosiseikan, tunsin uteliaisuuteni heräävän. Jos olisin joskus listannut vikani, uteliaisuus olisi ollut ylimpänä listallani. Olin aina ollut utelias, minun täytyi yksinkertaisesti tietaää kaikki kaikesta.
Tiesin, etteivät he voisi satuttaa minua, joten uteliasuuteni voitti pelon, kun katsoin kolmea pitkää miestä edessäni. "Eli palatteko auringossa ja nukutteko arkuissa niin kuin Dracula?" kysyin, tiedonjanoisuuden kuuli äänestäni.
Ensimmäinen mies nauroi, kun toiset hymyilivät. "Ei rakas, onneksi emme. Itse asiassa me kimaltelemme auringossa emmekä me nuku lainkaan" Hän selitti. "Ai, no mitkä ovat teidän nimenne?" kysyin kiinnostuneena vastauksista, jotka hän antoi minulle.
"Minä olen Aro ja tuolla ovat veljeni Cauis ja Marcus". Hän sanoi osoittaen molempia seuralaisistaan vuorollaan.
"Minä olen Bella", vastasin pehmeästi ojentaen käteni. Hän tarttui siihen innokkaasti. Ihmettelin, kun hänen kasvonsa tulivat nopeasti hämmentyneeksi ennen kun tyhjä naamio taas valtasi hänen kasvonsa.
Hän päästi kädestäni irti hiljaisesti ja mumisi, "Sinä olet kiinnostavin persoona, jonka olen koskaan vuosituhansieni aikana tavannut". Hänen veljensä katsoivat häneen uteliaina samalla kun minä odotin selitystä. Hän huokaisi, "Katsos nuori Bella, joillakin vampyyreilla on lahjoja, jotka he saavat tullessaan vampyyreiksi. Usein ne ovat taitoja ihmiselämästä, mutta voimakkaampia. Marcus näkee toisten välisiä suhteita".
"Minä itse pystyn näkemään jokaisen muiston ja ajatuksen, joka on jollain ollut, heti kun kosketan hänen kättään. En ole koskaan vuosieni aikana tavannut vampyyria, joka olisi poikkeus, paitsi nyt. Sinä Bella olet ensimmäinen johon lahjani ei ole toiminut".
Vaikka hänen paljastuksensa toisista, joilla oli samanlaisia erikoistaitoja kuin minulla, oli yllättävä, olin kuitenkin helpottunut, että kilpeni toimi myös tässä yllättävässä tilanteessa.
Yhtäkkiä mieleeni juolahti, että he eivät olleet vielä yrittäneet syödä minua. "Miksi ette ole syöneet minua vielä?" kysyin, hämmentyneenä, kun tajusin että minun pitäisi kerätä mahdollisimman paljon tietoa ennen kun he päättäisivät juoda vereni. "Ja missä me olemme?"
"No, pieni Bella, emme ole syöneet sinua vielä, koska olemme jumissa tässä huoneessa ja säästämme sinua antamaan meille voimaa, kun yritämme paeta täältä"
Olin hämmentynyt, "Eivätkös vampyyrit ole tosi voimakkaita ja vahvoja? Ettekö te voisi vain rikkoa seinän tai repiä oven irti?"
Aro naurahti hiljaa, "Valitettavasti rakkaani, meidän vangitsijamme ovat rakentaneet tämän huoneen niin, että pienikin paine seinillä saa sen syttymään tuleen, se on ainoa asia, joka voi tappaa vampyyrin. Joten olemme olleet täällä vankeina nyt jo lähes kuukauden"
Pohdin sitä jonkin aikaa ennenkuin päätin testata seinät kilvelläni. Kävelin varmana eteen päin kohti seinää ja pidin kättäni ojennettuna, jotta voisin työntää seinää.
"EI!" Aro huusi. Hän syöksähti estääkseen minua paahtamasta itseäni, mutta pysähtyi kun liekit syttyivät kohdassa johon olin kädelläni koskenut. Kaikki kolme katsoivat minua ihmetellen, kun liekit tanssahtelivat kädelläni ilman, että käteni olisi palanut.
Astuin vihdoinkin pois päin seinästä ja liekit kuolivat. Käännyin ja näin kaikkien kolmen vampyyrin katsovan minua tarkkaavaisina.
-
Oho! Täähän onki hyvä ficci! Ei ole (kai??) pakollista, mutta voisitko lisätä otsikkoon, että tämä on käännös? :)
Betasta huolimatta, tässä oli muutama virhe. Tässä esimerkki:
Pohdin sitä jonkin aikaa ennenkuin päätin testata seinät kilvelläni, Kävelin varmana eteen päin kohti seinää ja pidin kättäni ojennettuna, jotta voisin työntää seinää.
Tuo on keskellä lausetta ja se pitäisi olla pienellä tai sitten siinä pitäisi olla piste.
Muuten todella hyvä! Jatkoa jään odottelemaan! :)
-
Haha, sait tän sitten tänne Finiinkin, mahtavaa :D
Elijoo. NYT mä aionkin kommentoida jokasta tullutta lukua täällä, kun siel toisella foorumilla olitkin jo aika pitkällä 8D
Noniin. Bella on todella järkevä pikkulapsi, tekstistä saa sellasen vaikutelman. 2-vuotiaana tollasia ymmärtää, ei kovinkaan monesta ei olisi sellaseen :o Ja sitten myöskin toi Bellan näkökulma 4-vuotiaana, tuntuu ku se ois väh. 8 ;D
Anteeks, en sais sulle tollasesta valittaa, sähän vaan käännät tätä. Mut käännät hyvin, ja oon ikuisesti kiitollinen sulle, et teet niin (:
Jatkapas nopeasti (tosin oon jo lukenu ne ja käyn siellä fuskaamassa aina su ja to 8D), love it :-*
-
Ah! tämä täällä! Love it :) Oon kyllä jo lukenut enkuksi, mutta ihana lukea uudeleen ja uudelleen.
-
Minustakin Bella kuulosti vanhemmalta kuin neljä vuotta. Ei minun äiti olisi minua neljä vuotiaana kadulle odottamaan jättänyt... Alkuperäisellä kirjoittajalla on varmaan joku oma näkemys...
Juu, mutta käännät oikein sujuvasti ja odotan aivan malttamattomana jatkoa. Kamalaa kuinka Bella siepattiin hui!
-
Munkin mielestä Bella vaikutti vanhemmalta, kun kaksi tai neljä vuotiaalta, mut sähän vaan käännät tätä et turhaa mä siitä sulle sanon. :D
Tarina vaikuttaa kiinnostavalta ja mä ainakin haluisin jatkoo. :) Ja tää oli musta hyvin käännetty. :)
-
Aika fiksu 4 vuotiaaks^^ Mut ei se mitää^^
Joo, mut siis. Aivan mahtavan jännä idea :D
Joo. Mut kummiski^^
JATKOA JA PIANN!!!!!!!
Joo ja hyvin on kirjotettu^^
<3
-
Vau! Tää onkin ihan hyper-mielenkiintoinen!!
Sori, nyt ei saa mitään rakentavaa puserrettua, tästä jäi liikaa ajatuksia päähän. Huh.
Jatkoa odotellessa... ;)
-
oii kiitoksia kommenteistanne :)
katriqqq : Juu lisäsin tuonne otsikkoon, että tämä on käännös :) ja korjasin tuon virheen tuolta tekstistä, kiitoksia kun ilmoitit :D ja sitten vielä kiva tietää, että pidit :)
Cindy: Jep täytyi tulla katsomaan millainen tämä paikka on :D Kiva, jos jaksat kommentoida jokaiseen lukuun :) juu hieman vanhemmalta tuo Bella kyllä vaikuttaa, mutta enpä oikein voi tehdä sille mitään :) Jep varmaan aika nopeasti jatkan, kun on jo aika paljon kappaleita valmiina :)
Chcy: Jep nyt tämä on täällä :) Ihanaa, että pidät ^-^ joo minäkin aika moneen kertaan olen lukenut siis enkuksi. Tätä omaa suomennosta en oikeen lue xP oikeastaan olen lukenut suomennetut kappaleet vain kerran tai enintää kaksi kertaa xP
Arosalie: Joo hieman vanhemmalta tuo Bella kuulostaa, kirjoittajalla on varmaan oma näkemys ollut ja kyllä se ihan hyvin loppujen lopuksi toimii (ainakin minun mielestä) ja ihanaa kuulla, että suomennan sujuvasti :)
ainze: Niin en oikein kääntäjän roolissa voi mitään. Ja kiva tietää, että tarina kuulostaa mielenkiintoiselta ja että se on hyvin käännetty :)
Rassermus: Kiva, että idea on mahtavan jännä :D
Salla: Kiva, että tämä on sinustakin mielenkiintoinen :) ja eikä se haittaa jos rakentavaa ei saa kirjoitettua, tuokin lämmittää mukavasti päivää :)
Juu eli päätinpä laittaa toisenkin kappaleen :D toivottavasti pidätte :)
Kappale 2: Pako
"Tuo on aikamoinen lahja, joka sinulla on nuori Bella" Aron silmät välkkyivät yhtäkkisestä kiinnostuksesta. "Se on hyvin samanlaista kuin mitä yksi tuntemani vampyyri, Renata tekee. Hän voi muodostaa fyysisen kilven itsensä ympärille, ja työntää jopa sen toisia kohti" hän selitti.
"Tunnetko jonkun, joka on kilpi kuten minä?" kysyin, yhtäkkiä minulla oli polttava tarve nähdä tämä kyseinen henkilö.
"Kyllä, itse asiassa olen varma, että voisin antaa sinun nähdä hänet, jos voit auttaa meitä pakenemaan täältä" Aro ehdotti.
"Te ette siis aio syödä minua?"
"Emme tietenkään Bella, olet aivan liian kiehtova, jos autat meidät ulos täältä olemme sinulle velkaa" hän selitti.
"Meidän täytyy tietää pystytkö laajentamaan kilpeäsi niin, että se peittää meidät kaikki" Caius puhui vihdoinkin.
Nyökkäsin ujosti vastaukseksi hänen kysymykseensä. "Voin suojata teidät kaikki samaan aikaan" minä myönsin. Keskityin kunnes näin heidän kaikkien ympärillä valkoisen sumupeitteen. "Minulla on teidät kaikki suojattuna nyt" ilmoitin.
"Kuinka pitkään voit pitää kilpiäsi ympärillämme Bella?" Aro tiedusteli.
Kohautin olkiani, "En tiedä, pisin aika mitä olen pitänyt sitä toisten ympärillä on pari tuntia, mutta itseni ympärillä voin pitää sitä jatkuvasti"
"Erittäin kiinnostavaa" Aron silmät olivat kirkkaat innostuksesta. "Mitä..?"
"Niin tämä kaikki on hienoa ja mahtavaa, mutta nyt kun tiedämme, että hän voi suojata meitä, niin eivätkö ne kysymykset voisi odottaa siihen asti, että pääsimme ulos täältä?" Marcus kysyi, keskeyttäen Aron kysymyksen.
"Kyllä, tietenkin, kuinka tylyä minulta" Aro pahoitteli, "Nyt, kuinka me pääsemme ulos täältä?" He kaikki kääntyivät katsomaan minua.
Katsoin huoneen ympäri, ja päätin, että ovi olisi helpoin. Kävellessäni kohti sitä, työnsin viidennen kilven ja paiskasin sen ovea kohti. Liekit syttyivät, mutta sammuivat nopeasti oven lentäessä taaksepäin paljastaen pienen yksinkertaisen huoneen, jossa oli kolme hämmentynyttä ihmistä.
Aro, Caius ja Marcus astuivat nopeasti kolon läpi, ja minä poistin kilpeni heidän ympäriltään heti, kun he olivat ulkona. He suuntasivat heti kolmea miestä kohti, yksi heistä oli sieppaajani, ja katsoin kiinnostuneena, kun kolme vampyyria hyökkäsivät ja kuivasivat vangitsijamme verestä. Heidän ylpeytensä hämmästytti minua samalla, kun he hyppäsivät saaliinsa luokse. Heidän terävät hampaat löysivät nopeasti valtimon ja purivat sitä. Sekuntien kuluttua kolme elotonta ja veretöntä ihmisruumista makasi maassa kolmen tyydyttyneen vampyyrin edessä, joiden silmät olivat nyt kirkkaan punaiset.
Tunsin hetken syyllisyyttä, kun tajusin etten ollut lainkaan pahoillani kolmen miehen kuolemasta. Toisaalta he olivat kidnapanneet minut ateriaksi kolmelle nälkäiselle vampyyrille.
Kun he olivat lopettaneet, ja tuhonneet kaikki todisteet, että rakennuksessa olisi ollut vampyyreita, lähdimme rakennuksesta ja huomasin, että aurinko oli laskeutumassa. Tajusin, että olin ollut poissa Reneen luota jo kolme tuntia. Hän olisi varmaan huolesta kipeä.
Kolmen vieressäni olevan vampyyrin kinastelu siitä mitä he tekisivät minulle, vei huomioni pois ajatuksistani.
"Emme voi antaa hänen vain lähteä" Caius väitti, "Mitä jos hän kertoo meistä?"
"Olemme hänelle henkemme velkaa. Emme voi vain tappaa häntä, Aro lupasi, ettemme tappaisi, emmekä me voi muuttaa häntä, koska hän on liian nuori. Ei ole mitään mahdollisuutta, että selviäisimme kuolemattomasta lapsesta" Marcus kiisteli.
Aro huokaisi, "Kuinka vanha olet, Bella?"
"Neljä" vastasin. Katsoin, kun heidän kasvonsa muuttuivat yllättyneiksi. "Olet erittäin älykäs ikäiseksesi" hän pani merkille. Hänen kasvonsa muuttuivat mietteliäiksi, kun hän pohti vaihtoehtoja.
Päätin, että nyt olisi hyvä aika muistuttaa häntä hänen toisesta lupauksestaan. "Haluaisin vieläkin tavata Renatan, ja olisi ihanaa, jos saisin tietää lisää vampyyreista" sanoin. Olin eriitäin utelias heistä.
Aro huokaisi, "Kyllä tietenkin pieni Bella, en edes ajattele syöväni sanojani, kuitenkin on kiireellisempiä asioita, jotka vaativat huomiota. Vanhempasi etsivät sinua varmasti, ja meidän pitää päättää miten selitämme, että miksi olet kanssamme ja keitä me olemme" hän selitti.
"Tarkoitatko, että päästämme hänet menemään?" Caius kysyi ilmiselvä suuttumus kuului hänen äänestään.
"Unohdat Caius sen, että vaikka haluaisimmekin tappaa hänet emme voi hänen kilpensä takia" Aro muistutti häntä. "Mielestäni paras vaihtoehtomme on pitää häntä silmällä, kun hän kasvaa, varmistaaksemme, ettei hän kerro meistä kenellekkään ja muuttaa hänet, kun hän on täysi-ikäinen" hän ehdotti.
"Tarkoitatko, että minusta tulee vampyyri, kun kasvan?" kysyin yhtäkkiä huolissani. "Pitääkö minun tappaa ihmisiä ja juoda verta?" Aloin täristä jo pelkästä ajatuksesta.
"Rauhoitu pienokainen, se ei tule tapahtumaan vielä vuosikymmenessä tai kahdessa, ja uskon, että jos olet ihmisten tappamista vastaan, voimme löytää sinulle toisen vaihtoehdon" Marcus lupasi. Rentouduin hieman.
"Nyt kun tiedämme mitä teemme, tarvitsemme lupauksesi siitä, ettet kerro kenellekkään vampyyreista" Caius oli selvästi rauhallisempi nyt, kun heillä oli suunnitelma.
"Lupaan" sanoin juhlavasti. Minulla ei ollut mitään aikomusta kertoa tästä kenellekkään. Siinä erittäin epätodennäköisessä tapauksessa, jossa joku edes uskoisi, ettei nelivuotias ole keksinyt sitä kaikkea, joutuisin paljastamaan lahjani ja se oli sellainen asia, jota en edes ajatellut tehdä.
He jatkoivat keskusteluaan siitä mikä olisi paras tapa pitää minua silmällä. Lopulta he päätyivät siihen, että me suostuttelisimme Reneen hankkimaan talon Volterrasta, pienestä Italialaisesta kaupungista, joka sijaitsi parin tunnin matkan päässä Roomasta.
Pääsimme vihdoinkin matkaan kohti hotellia, jossa yövyin. Marcus antoi minulle reppuselkäkyydin, kun he nopeasti liikkuivat kaduilla. He hidastivat vasta silloin, kun pääsimme lähemmäs keskustaa, jossa oli enemmän ihmisiä.
Kävelimme sisälle hotellin aulaan, jossa järkyttynyt äitini itki samalla, kun hän puhui hotellin johtajalle. Hän katsoi ylös, kun saavuimme, ja hänen kyynelistä tahriintuneet kasvot syttyivät, kun hän tunnisti minut Marcuksen selästä. Marcus laski minut maahan, ja minä juoksin suoraan äitini odottaviin käsiin. Katsoin hänen helpottuneisiin kasvoihinsa, kun halasin häntä.
Hän suoristui, ja katsoi kohti kolmea vampyyria, jotka katsoivat hiljaa meidän jälleennäkemistämme. "Kiitos todella paljon, kun toitte hänet takaisin!" hän huudahti. "Mitä oikein tapahtui?"
"No tuota rouva..."Aro sanoi ehdottavasti.
"Swan" Renee tarjosi.
"Mukava tavata sinut. Minä olen Aro Volturi ja tässä ovat minun veljeni Marcus ja Caius" hän esitteli ennen kun aloitti valmiiksi sovitun tarinamme. "Veljeni ja minä olimme kävelemässä kadulla, kun näimme miehen menevän Bellan luokse ja sieppaavan hänet. Hän laittoi kloroformista läpimärän vaatteen hänen naamalleen. Sitten hän juoksi pois kantaen velttoa Bellaa."
"Veljeni ja minä jahtasimme häntä laitakaupungille, jossa kadotimme hänet. Jatkoimme kuitenkin etsimistä ja lopulta löysimme hänet taas".
"Kun lähestyimme häntä ja hän näki kuinka lähellä olimme, hän tiputti Bellan ja juoksi pois. Me odotimme Bellan luona kunnes hän heräsi, ja kertoi kuka hän oli ja missä hän yöpyi. Sitten toimme hänet takaisin" hän selitti täydellisen sujuvalla äänellä ilman mitään epävarmuutta.
"Kiitos vielä kerran! Mitä voisin tehdä kiittäkseni teitä?" Renee kysyi.
Kaikki kolme vampyyria virnistivät hänen kysymykselleen. "No rouva Swan, me satumme olemaan Volterassa sijaitsevan koulun perustajat ja opettajat. Koulu on suunnattu erittäin lahjakkaille oppilaille. Meillä on vain kymmenen oppilasta kerrallaan, ja heille annatetaan opetus ohjelmia, jotka sopivat heidän kyvyilleen.." En jaksanut enää kuunnella, kun Aro jatkoi selitystään eduista, joita sai koulussa, jota ei edes ollut olemassa, jota minä esittäisin käyväni, kun he pitäisivät minua silmällä ja oppisin lisää vampyyreista sekä kehittäisin kilpeäni.
"Olemme puhuneet Bellalle, ja se on selvää, että hän on erittäin lahjakas lapsi." Huomasin,että hänen sananvalintansa viittasivat lahjaani enemmän kuin älykkyyteeni. "Mielestämme hän olisi täydellinen lisäys kouluumme ja haluaisimme tarjota hänelle täyden stipendin" Aro selitti.
Äiti näytti hieman pökertyneeltä Aron äänestä, kun hän käsitteli mitä Aro oli juuri kertonut hänelle. "Tuo on todella antelias tarjous"
Hän kääntyi lopulta minua kohti. "Mitä ajattelet Bella? Haluaisitko mennä tähän kouluun?"
Oli minun vuoroni näytellä, "Oi kyllä äiti! Ole kiltti!" hypin innostuneena, "He kertoivat siitä jo matkalla tänne, tiesitkö, että koulua pidetään linnassa?" huudahdin.
Innokkuuteni täytyi olla vakuuttava, "No, jos sinä sitä todella tahdot rakas, uskon, että tämä on loistava mahdollisuus sinulle, joten kai me muutamme Volterraan" hän päätti.
"Jei!" hypin ylös ja alas virkeänä. Minun ei pitänyt edes näytellä, koska halusin oikeasti tavata muut vampyyrit ja oppia lisää kilvestäni.
Annoin Reneen selvittää yksityiskohdat koulusta, odotin rauhallisesti, että he olisivat valmiit. Me lähtisimme Volterraan aamulla ja aloittaisimme talon etsimisen.
Kun he olivat viimeinkin lopettaneet, toivotimme äitini kanssa hyvää yötä veljeksille ja menimme huoneeseemme.
Nukahdin nopeasti sinä iltana, uupuneena päivän tapahtumista, mutta uteliaisuuteni vaati vielä vastauksia myyttisistä olennoista, jotka olin tavannut.
Viikon sisällä löysimme pienen talon Volterrasta, joka oli myös halpa(myöhemmin sain tietää, että se oli vampyyri tuttujeni ansiosta) ja Renee löysi työn sekä lasten kirjojen kuvittajana paikalliselta kirjailijalta, että työn lasten kirjastosta.
-
Mä oon lukenu tätä siellä toisella foorumilla, mut en oo vielä sen verran aivoja saanut et oisin rekisteröityny sinne :D Joten kommaan nyt tähän: Tää teksti on huippu ja suomennat tosi hyvin tätä ^^ Kiitos ihanasta luvusta <3
~ Carlia
-
Uuh! :) Tääpäs oli kiva luku. Toivottavasti seuraavissa luvuissa sitten selviää vähän paremmin, että millaista se Bellan "koulun" käynti oikein on :) Ja että koska Cullenit tulevat kuvioon. Ja että koska Bellasta tulee vampyyri. Ja ja ja.... :D Lista voi jatkua ikuisuuksiin :D Mutta jos viitsisit suomentaa lisää, niin me kaikki oltais tyytyväisiä ^^
-
Ihana <3 Bellasta tulis vampyyri se ois ihanaa
-
Tosi hyvä tää ficci. Mielenkiintonen.
Ootan innolla, että nään miten kaikki tuo tulee sitte toimimaan ja miten Bella tapaa Edwardin ja muut.
Nopeesti vaaan lisää. =))))
-
Jei, tää tuli tännekkin (: Olen lukenut tän tuolta toiselta foruumilta (en ole käyttäjä) ja olen ihan rakastunut tähän <3 : D
Bella on niin ihana, kun se on vähän niinkuin samanveroinen vampyyrien kanssa (;
Teksti on kivan kuuloista ja tykkään kauheesti!
-
kiva ficci! mahtava kun oot suomentanut tätä! ;)
ihmettelin hieman, kun tuo Bella oli aikalailla fiksu ikäisekseen, mutta ei se kauheasti häirinnyt.
mukavan pitkiä lukuja! :)
jatkoa toivoisin? (:
-
Wow! Tää on tosi kiva!
Mun mielest toi Bellan kyky on tosi siisti!
Ja se pääse Voltureille!
Jatkoo ootan innol!
~Anaid
-
Tykkäsin :D
Bella on kyl ihmeellisen viisas ikäisekseen ???
Mutta joo eihän se sinun päätettävissä ole, sinä vain käännät :)
Mitään järkevämpää en jaksa väsäillä joten jatkoa?
- loveya, maria
-
Nami ♥
Täs ficis vampyyrit on yllättävän ystävällisiä - en olis uskonut, että Marcus vastustelis Caiusta Bellan tappamisesta (noenosaaselittää.fi). Tykkään tosta tavasta, millä ne sai Renéelle kaikki jutut selitettyä, melken itsekin uskoin :D
Rakentavaa on vähän mahdotonta antaa, kun oot kuitenkin niin pitkällä siinä suomentamisessa. Mä todella rakastan tätä tarinaa, kaikista "epäkohdista" välittämättä. Jatkathan pian? <3
-
Oih. En ole saanut aikaiseksi lukea alkuperäisestä kun ensimmäisen luvun... Minä sitten niin pidän ihmisistä jotka suomentavat ficcejä. Tämä oli jotenkin yllättävä jatko. Odotan Bellan koulunkäyntiä ja muita juttuja jo.
-
kiitoksia kaikille ihanista kommenteista ^-^
sori kaamea kiire niin en ehdi vastata kommentteihinne erikseen :( mutta siis jatkoa tulee kyllä, kun kerran olen jo 24 kappaletta suomentanut :D nojaa mutta tässäpä on kolmas kappale :) toivottavasti pidätte
Kappale 3: Koulutus
Olin innoissani. Olin vihdoinkin valmis ensimmäiseen koulupäivääni. Renee ja minä olimme käyneet kierroksella osassa linnasta, jossa äidilleni näytettiin pari huonetta pulpeteilla, tuoleilla, tietokoneilla jne. Jotta ne näyttäisivät luokkahuoneilta. Hän oli myös tavannut joitakin "opettajistani".
Renee oli erittäin tyytyväinen tietävästä henkilökunnasta sekä luokkahuoneista. Hihitin, kun ajattelin hänen reaktiotaan, jos hän saisi tietää heidän tietämyksensä tulevan vuosisatojen elosta pikemmin kuin parista vuosikymmenestä, jonka ikäisiä he näyttivät olevan.
Hyvästelin Reneen linnan sisäänkäynnin ulkopuolella ennen kun menin yksin sisään tavatakseni maailman vaarallisimpia saalistajia.
Kun olin sulkenut ovet, säikähdin kahta suurta miesvampyyria, jotka olivat ilmestyneet eteeni. Rauhoittelin itseäni ja annoin mielen sisäisen muistutuksen, että minun piti tottua vampyyrien nopeaan liikkeeseen.
"Hei, minä olen Felix" suurempi kahdesta esittäytyi.
"Ja minä olen Demetri" toinen ilmoitti.
"Mukava tavata teidät", sanoin, ujous valtasi minut yhtäkkiä. "Minä olen Bella"
"Olet juuri niin söpö kuin Aro sanoi sinun olevan" Felix kujersi.
Napsahdin. Vihasin sitä, kun minua kutsuttiin söpöksi. Työnsin kilven ja lähetin hänet suoraan seinää päin. "Älä kutsu minua söpöksi" Tuijotin häneen vihaisesti.
Demetri nauroi parinsa epäonnelle. "Felix, en voi uskoa, että nelivuotias pamautti sinut seinään" Demetri sai sanottua naurupurkauksiensa välillä. "Hyvin tehty Bella! Näytit vihaiselta kissanpennulta"
Purin hammastani ja lähetin hänetkin lentämään kohti seinää. "Älä kutsu minua kissanpennuksi" sähisin.
Hänet pelastettiin vastaukselta, kun Aro, Marcus ja Caius tulivat sisään. He seisoivat sivulla ja katsoivat tilannetta huvittuneina.
"Hyvin tehty Bella, näen, että sinä tulet sopeutumaan hyvin tänne" Aro onnitteli minua. Hymyilin omahyväisesti Felixille ja Demetrille, joilla oli sopivan hämmentyneet ilmeet kasvoillaan.
"Olen iloinen, että voit pitää Demetrin ja Felixin kurissa" Aro jatkoi, "koska he ovat sinun henkilökohtaisia vartijoitasi silloin, kun olet täällä". He näyttivät kauhistuneilta ajatuksesta, että heidän pitäisi olla lapsenvahteina minulle, mutta he saivat ilmeensä kuriin, kun Aro vilkaisi heihin.
He johdattivat minut toiseen huoneeseen, jossa oli seitsemän muuta vampyyria odottamassa. Uteliaisuus oli silminnähtävä, kun he katsoivat minuun.
Aro alkoi esittelemään kaikkia. "Tämä on kumppanini tai vaimoni Sulpicia" hän osoitti ylpeästi pitkää, kaunista naista, joka oli lähimpänä ovea. Hänen ruskeat hiuksensa lainehtivat olkapäillä, kun hän nojautui kätellääkseen minua. "Tervetuloa pienokainen" hän hymyili minulle ennen, kun hän päästi kädestäni irti.
Aro siirtyi seuraavalle riville. Tämä nainen säteili suloutta ja kauneutta, hänen ilmeensä oli pehmeä ja kiltti. "Tässä on Marcuksen vaimo Didyme"
Hän polvistui sulavasti tasolleni ennenkuin hän veti minut pehmeään halaukseen. "Tervetuloa Bella, aiheutit aikamoisen hälinän täällä lahjallasi. Olemme iloisia, että olet täällä; mikään ei ole ollut meille näin mielenkiintoista ja yllättävää lähes vuosituhanteen" hän kertoi. Hymyilin pehmeästi takaisin hänelle ennen kun käännyin seuraavaa naista kohti.
Tämä nainen oli pitkä ja erittäin tyylikäs. Hänen mahonkiset hiuksensa olivat taidokkaasti laineilla ja hänen vaatteensa olivat kirkkaat ja näyttivät olevan suoraan suunnittelijalta. "Minä olen Heidi" hän esittteli itsensä ja hymyili minulle.
Seuraavat kaksi rivillä näyttivät olevan varhaisessa teini-iässä olevat kaksoset. Molemmilla oli enkelimäiset ja lapsimaiset piirteet sekä vaaleat hiukset.
Aro esitteli heidät Aleciksi ja Janeksi. Sitten hän siirtyi naiseen, jonka olin halunnut tavata.
Renata oli suhteellisen tavallinen verrattuna muihin tämän huoneen naisiin, mutta kuitenkin epäinhimillisen kaunis. Tervehdin häntä innokkaasti ja käänyin sitten huoneen viimeiseen vampyyriin. Hän hymyili alas minulle ja esitteli itsensä Santiagoksi.
"Santiago on myös yksi vartijoistasi, jos Felixiä tai Demetriä tarvitaan johonkin muuhun" Aro lisäsi. Katsoin häneen hämmentyneenä.
"Miksi minä tarvitsen vartijan? Voin pitää itse itsestäni huolta"
Caius vastasi: "Bella, joskus meillä käy vierailijoita, jotka haluavat varmaan syödä sinut samoin kuin jotkut muut, jotka asustavat linnassa, he eivät ole yhtä hillittyjä kuin me. Vartijasi pitävät huolta, ettei kukaan vampyyri pääse kimppuusi, he pitävät sinut myös piilossa muilta vampyyreilta" Hän pysähtyi ja antoi minulle aikaa miettiä tätä ennen kun hän jatkoi.
"Lisäksi muut vampyyrit eivät tiedä sinusta, paitsi tällä hetkellä huoneessa olevat" hän jatkoi nopeasti, "Näetkös, kun annamme sinun elää, rikomme tärkeintä sääntöämme" Nyökkäsin, Aro oli selittänyt minulle vampyyrien lait sekä Volturien aseman lainvartijoina, kun olimme matkanneet kohti hotelliani Roomassa. "Eli emme voi sallia kenenkään muun tietää sinusta. Maailmassa on muita vampyyreita, jotka ovat vihollisiamme. He näkisivät sinut lemmikkinämme ja yrittäisivät kostaa meille tappamalla sinut. He voisivat nähdä meidät myös heikkoina, kun annamme sinun elää, joten he voisivat yrittää kumota valtamme sillä. He voisivat nähdä sinut myös uhkana, koska tiedät keitä me olemme ja yrittäisivät tappaa sinut, jotta et voisi kertoa kenellekkään" hän selitti.
Nyökkäsin ymmärtäväisenä. "Eli Felixin ja Demetrin pitää olla lapsenvahteina minulle?" tarkistin.
Aro naurahti, "Pelkäämpä, että se on totta, rakas"
***
Koulupäiväni kuluivat nopeati ja ilman ongelmia, kun opin asioita kymmeneltä vampyyrilta. Sain selville, että he olivat oikeasti rekisteröityneet yksityiskouluksi, keksineet oppilaita täyttääkseen vaatimukset.
Silloin tällöin tein kokeita, jotta äitini näki kuinka hyvin edistyin "koulussani".
Tulin hyvin toimeen vampyyrien kanssa. Yllätyksekseni huomasin, että sovin heidän joukkoonsa paremmin kuin mitä olin koskaan ihmisten kanssa.
Jokaisella vampyyrilla oli oma kiinnostuksen kohteensa, ja he opettivat minulle eri asioita.
Aro opetti minulle mytologista olennoista, ei vain vampyyreista vaan myös ihmissusista, keijuista, noidista sekä muodonmuuttajista. Olin yllättynyt, kun sain tietää, että La Pushissa, lähellä Forksia, jossa olin syntynyt, oli susi muodonmuuttaja heimo. Vielä enemmän yllätyin, kun kuulin toisesta heimosta Afrikasta, jotka pystyivät muuttumaan leijoniksi.
Marcus ja Caius opettivat minulle kirjallisuutta. He laajensivat minun jo vahvaa kiinnostustani klassikoita kohtaan näyttämällä heidän lempiromaaninsa, ja kertomalla minulle tosielämän tarinoita joistakin kirjailijoista. Molemmilla oli myös intohimo shakkia kohtaan, jonka poimin heiltä nopeasti. He olivat erittäin onnellisia, kun saivat opettaa minua. Kehitin nopeasti omia taktiikoita sekä strategioita, kunnes voitin joskus toisen heistä.
Didyme löysi rakkauteni musiikkia kohtaan, ja opetti minua soittamaan harppua, jota aloin nopeasti rakastamaan. Hän löysi lempimusiikkinsa viime vuosituhannelta, ja hänen ohjauksellaan kehitin omaa musiikkimakuani. Debussysta tuli nopeasti lempisäveltäjäni ja Clair De Lunesta lempikappaleeni.
Jane opetti minulle teknologiaa, enimmäkseen kännyköistä sekä tietokoneista, kunnes osasin niin hyvin, että voisin hakkeroida itseni sisään mihin tahansa hallituksen virastoon tai turvallisuuspalveluun koko maailmassa.
Alec oli kiinnostunut historiasta, joten hänestä tuli historian sekä maantiedon opettajani. Opin nopeasti kaiken eri maista monienkin vuosien takaa. Opin myös niiden maiden kielet. Kaikki kymmenen vampyyria lupasivat, että he veisivät minut vierailemaan lempimaihini, kun olisin hieman vanhempi.
Heidi opetti minulle matematiikka. Hän yllätti minut intohimollaan formuloita kohti, se oli ristiriidassa hänen huippumalli olemuksensa kanssa.
Sulpiciakin oli yllättävä. Hänen mielenkiintonsa oli tieteet. Hän oli loistava opettaja, koska hän antoi minun tehdä aina hauskoja kokeiluja.
Santiago opetti minulle mekaniikkaa. Kopioin nopeasti hänen intohimonsa autoihin. Opin kaiken mitä pystyin nykyisistä ja autoista. Santiago lupasi, että opettaisi minut ajamaan autoa heti, kun olisin tarpeeksi pitkä nähdäkseni ratin yli.
Totuin nopeasti siihen, että Felix ja Demetri seurasivat minua kaikkialle. Pyysin heiltä säännöllisesti kuitenki anteeksi, koska heidän täytyi seurata minua kaikkialle. Minä ajattelin, että se oli todella tylsää tehdä sitä joka päivä. Mutta he vakuuttivat, että se oli kaikkein mielenkiintoisinta, mitä he olivat vuosien aikana tehneet.
He opettivat minua taistelemaan, joka oli uskomattoman hauskaa. He tajusivat pian, että vaikka he liittoutuisivat minua vastaan, he eivät voineet voittaa minua, koska sillä hetkellä, kun he tarttuivat minuun heitin kilpeni heitä kohti ja he lensivät seinään, tai kietoisin kilpeni heidän ympärilleen ja jäädyttäisin heidät paikalleen, levitoisin heidät maasta siirtämällä kilpeä, joka oli kiedottu heidän ympärilleen, ylös ilmaan.
He nurisivat aina, kun jätin heidät ilmaan leijumaan, mutta minä vain nauroin heille.
Renata tietenkin opetti minulle lisää kilvestäni ja kuinka voisin parantaa kilpeni hallintaa. Aro piti näiden oppituntien seuraamisesta. Opin pian, että pystyin sieppaamaan tavaroita ilmasta ja heittämään ne takaisin. Tämä johti joihinkin erikoisiin jalkapallopeleihin.
Pari päivää myöhemmin, Aro ilmoitti, että hän uskoi, että minulla olisi toinenkin kilpi, mentaalinen kilpi. Hän selitti, että hänen kykynsä samoin kuin Janen ja Alecin olivat kaikki mentaalisia. Jane sai henkilöt tuntemaan, että he palaisivat, kun Alec taas vie heiltä kaikki aistit, hän turruttaa heidät. Kummankaan kyky ei toiminut minuun. Tämän takia Aro ajatteli, että minulla täytyi olla myös
mentaalinen kilpi.
Löysin pian toisen kilpeni, kun keskityin pitkän aikaa. Mentaalinen kilpeni oli myös näkyvä minulle, kun se oli kiedottu toisten ympärille. Harjoittelulla opin nopeasti kietomaan sen toisten ympärille yhtä helposti kuin fyysisellä kilvelläni. Ainoa ero oli se, että mentaalisen kilven väri oli läpinäkyvä kirkas sininen. Kun kiedoin molemmat kilvet jonkun ympärille, värien sekoitus näytti vaalean siniseltä peitteeltä.
Ainoa poikkeus mentaaliselle kilvelleni olin minä. Vaikka oli selvää, että minulla oli mentaalinen kilpi ympärilläni, sitä ei voinut nähdä ja sitä oli todella vaikea työntää pois. Tavallisesti pystyin työntämään sen pois alle minuutiksi ennen kun kiinnitin huomioni johonkin muuhun. Silloin kilpeni napsahti takaisin.
***
Vuodet kiisivät ohi, kun Renee ja minä elimme onnellisina Volterrassa. Joka vuosi menin takaisin Forksiin viettämään kaksi viikkoa isäni kanssa. Lopun ajan vietin joko äitini tai vampyyri perheeni kanssa.
Kahdeksan vuotiaana hallitsin kilpiäni erinomaisesti. Kun Felix ja Demetri väijyivät minua -tavallinen tapaus- en vain pystynyt kietomaan kilpeä ympärilleni, kun he syöksyivät vampyyri nopeudella kimppuuni, mutta pystyin myös välittömästi kietomaan kilven heidän ympärilleen ja jäädyttää heidät paikoilleen.
Tajusimme myös, että molempien kilpieni vaikutusalue oli 5 mailia. Olin myös harjoitellut henkilökohtaisen mentaalisen kilpeni käyttöä siihen pisteeseen, että pystyin pitämään sen poissa lähes 20 minuuttia. Se vaati kuitenkin paljon keskittymistä. En vieläkään ymmärtänyt mihin minä sitä tarvitsisin, mutta Aro ja Renata ajattelivat, että se vahvistaisi kilpiäni.
Oppimis innokkuuteni ja valokuvamuistini ansiosta, olin nyt ammattitaitoinen muusikko, shakin pelaaja, hakkeri sekä mekaanikko. Minulla oli myös jo sujuva italian, ranskan, latinan, saksan, espanjan, mandariinikiinan, kiinan, japanin ja portugalin kieli. Puhuin kaikkia kieliä säännöllisesti vampyyrien kanssa. Olin jo tarpeeksi viisas päästäkseni lukion kokeiden läpi, ja äitini oli erityisen tyytyväinen suorituksista, joista olimme hänelle kertoneet.
Jopa vampyyrit olivat ylpeitä minusta. He hehkuivat ylpeydestä, kun he antoivat minulle lahjoja minun kahdeksanvuotis syntymäpäivänäni. Kaikki lahjat olivat kalliita. Suurimmaksi osaksi koruja, jotka sisälsivät kirkkaita, suuria korvaamattomia timannteja sekä täyttä 24 karaatin kultaa.
Olin nopeasti oppinut viimeisten neljän vuoden aikana, että Volturit olivat erittäin rikkaita. Raha ei ollut heille mikään ongelma. Hehän olivat viettäneet pari viimeistä vuosituhatta hankkien sitä, ja käyttäen sitä miten vain halusivat.
Tämä kävi selväksi ensimmäisellä kerralla, kun Heidi oli vienyt minut shoppailemaan. Se oli muuttunut maratoniksi, kun Heidi oli raahannut minut kaupasta toiseen ja ostanut minulle 20,000 dollarin edestä vaatteita, kenkiä ja muita asusteita. Yhdessä päivässä.
Huolimatta ensimmäisistä protesteistani siitä kuinka he käyttivät rahaa minuun, opin, että he loukkaantuivat vastusteluistani. Opin pian myös hyväksymään sen mitä he minulle antoivat, jopa luottokortin, jonka he antoivat minulle, kun täytin kuusi.
Kaiken kaikkiaan, kahdeksan vuotiaana, olin erittäin tyytyväinen elämääni.
-
Vau! Tää on tosi siisti!
Mä tykkään näist ficeist, jois Volturit
on hyvii tyyppei!
Jatkoo
~Anaid
-
Mäki tykkään ficeistä missä
Volturit ovat kilttejä.
Oikein sujuvaa taas ja hauska luku.
Tykkään kovasti!
Jatkoa pian
-
Todella hyvä luku! Vaikka Bella onkin tässä liiotellun fiksu, niin se silti sopii tähän! Suomennoksesta en löytänyt virheitä!
Meinasin saada hepulin, kun Forks mainittiin! Luulin, että tässä luvussa tulisi jo vähän Culleneita mukaan, mutta ei ihan vielä. No, jos odotus palkittaisiin :D Eli jatkoa kehiin! :D
-
En olekaan muistanut aikaisemmin tulla kommentoimaan tähän vaikka olenkin lukenut. :D Pidän tästä, vaikka Bella onkin ikäistään fiksumpi. Mutta se sopii oudolla tavalla tähän. ;D
Muutaman virheen huomasin lukiessani;
sanoin, ujos valtasi minut yhtäkkiä.
ujous
Tervehdin häntä innokaasti ja käänyin sitten huoneen viimeiseen vampyyriin.
innokkaasti
Taisi olla muutama samanlainen virhe jossain, mutta en löydä niitä enään :D
Tykkäsin tästä kuitenkin todella paljon ja toivon että jatkoa on tulossa pian ;)
NiN
-
Ihanaa, kun pistit tän finiinkin (kivempi kun täällä on toi 'näytä entiset vastaukset viesteihisi'- nappi. (((=)
Meinaa oon lukenu jo tän enkuks (huomaa että huomautin jo huonosta enkustani...) ja kommentoin nyt tässä vaiheessa vain sen takia, että sitten nään...tai sillai ^^ Eihän olis tietenkään tarvinnu viel...mutku.. ((:
Laitappa nopeesti ne luvut tulemaan niin sitten olen tooooosi iloinen ;'DD
~kkaro (sama twilight-foorumillakin) :''''))
-
Ihana. JA kaikki tuo alle 10 vuotiaana. Mahtavaa. :D
Joo. Tykkään^^
Tää on hyvin kirjotettu^^
Joo.
JATKOA!!!!!<3
-
TÄÄ ON SAIRAAN MIELENKIINTOINEN! Tuleeks täst lisää? Bellan kuvaaminen nerona ja et sillä oli vahvempi kilpi oli aika hyvä keksintö. Ja myös se et volturit ei enään oo pelkkiä veren hulluisia robotteja. Hyvä ficci! :D
-
kiitoksia kaikille kommenteista ^-^
Anaid: Kiva, että pidät :)
Arosalie: Mahtavaa, että pidät :D
katriqqq: Kiva, että pidit :)
NiNNNi : Mahtavaa, että pidät :D ja kiitoksia noista virheilmoituksista :) käyn korjaamassa ne tuolta tekstistä
kkaro: Jep täytyi katsoa millainen systeemi täällä on :D
Rassermus : Kiva, että pidät ^^
särkyvä kynä : Kiva, jos tämä on mielenkiintoinen :D ja hyvin muten tuo Volturi kuvauksesi "veren hulluisia robotteja" :D
Laitanpahan nyt 4. kappaleen :D toivottavasti pidätte ^^ niin ja tein videon tästä ficcistä tässäpä siihen linkki -> Voiman kilvet -videon (http://www.youtube.com/watch?v=D9i21224JCg) ei mikään maailman paras, mutta ehkä se on ihan siedettävä :D nojaa mutta tässäpä on 4. kappale
Kappale 4: Takaisin Amerikkaan
Bellan näkökulma(Bella on nyt 8v)
Pian kahdeksanvuotis syntymäpäiväni jälkeen, sain tietää, että kirjailija, jolle äitini teki töitä, oli jäämässä eläkkeelle. Renee, joka on aina ollut aika kevytmielinen, päätti, että oli aika muuttaa takaisin Amerikkaan.
Olin päiväkausia järkyttynyt tiedosta, että lähtisin. Kaikki vampyyritkin olivat masentuneita, kun tiesivät, että heidän suosikki pikku ihminen oli jättämässä Volterran. Felix ja Demetri olivat erityisesti kiintyneet minuun, kun he olivat viettäneet neljä vuotta vartijoinani. He olivat jopa olleet vapaaehtoisina lähtemään mukaani, kunnes saivat tietää, että Renee halusi muuttaa aurinkoiseen Phoenixiin Arizonaan.
Aro näki kuinka järkyttyneitä me kaikki olimme, joten hän onnistui hurmaamaan äitini erilaiseen sopimukseen. Loppujen lopuksi uusi sopimus meni näin; viettäisin kuusi kuukautta äitini kanssa Phoenixissa joka vuosi, sitten "majoittuisin kouluun" Volterrassa vuoden toisiksi kuudeksi kuukaudeksi, jotta voisin ylläpitää kehittynyttä opetussuunnitelmaani.
Kun olin kuullut uuden suunnitelman, olin suhteellisen innoissani, mutta kuitenkin hieman peloissani. En ollut koskaan ennen ollut tavallisessa koulussa, ja olin huolissani siitä, että minun pitäisi yrittää sopeutua niin monen muun ihmisen joukkoon. Ainoat oikeat ystävät, jotka minulla tällä hetkellä oli, olivat vampyyreita.
Heidi ja Didyme olivat yrittäneet rauhoitella minua. He olivat varmoja, että toiset lapset rakastaisivat minua, ja heidän mielestään olisi hyväksi minulle, että saisin joitakin tavallisia ihmiskokemuksia, kuten koulun käynnin.
Nämä rauhoittelut mielessäni, pakkasin tavarani, jotka ottaisin Phoenixiin. Felix ja Demetri kaiken, jonka jättäisin Volterraan linnaan.
Minulle oltiin annettu oma torni. Siellä oli paljon elintilaa. Siellä oli avoin aula, keittiö ja musiikkihuone ensimmäisessä kerroksessa. Suuri makuuhuoneeni, valtavalla vaatekaapilla (Heidi oli vaatinut sen, jotta hänellä olisi tilaa, jonne voisi pistää kaiken mitä osti minulle) oli tornin huipulla. Siellä oli lattiasta kattoon olevat ikkunat, jotka antoivat minulle estoottoman ja maalauksellisen näkymän Italiasta.
Sulpicia, Didyme, Heidi ja Jane olivat auttaneet minua valitsemaan valkoisen, hopean ja sinisen värisen teeman torniini. He olivat luvanneet sisustaa, kun olin poissa.
***
Surun painaessa sydämessäni, sanoin jäähyväiset vampyyreille halaten jokaista vuorollaan. Sitten hyppäsin äitini seuraksi autoon, joka veisi meidät lentokentälle. Ajaessamme sormeilin heidän jäähyväislahjaansa, jonka he olivat minulle antaneet. Se oli 3/4 tuuman levyinen, 24 karaatin valkokultainen rannekoru, jossa oli kaiverrettu kuvio kymmenestä freesiasta, jotka oltiin liitetty laventeli oksiin. Jokaisen freesian keskellä oltiin upotettu ½ karaatin puhdas timantti.
Freesiat ja laventeli edustivat minua, koska minun tuoksuni tuoksui heistä niiden kahden kukan yhdistelmältä. Kaksitoista timanttia edustivat jokaista vampyyriperheeni jäsentä, niiden kestävyyden takia ja sen takia, että nekin kimaltelivat auringossa kuten he. Se oli suosikki lahjani heiltä, koska sillä oli tunteellista arvoa. Hymyilin alas sille, se oli nyt turvallisesti ranteeni ympärillä. Minulla ei ollut aikomustakaan ottaa sitä koskaan pois.
***
Lento Phoenixiin oli tapahtumaköyhä, ja minä nukuin suurimman osan ajasta. Kun me viimein saimme matkatavaramme, lähdimme pois kentältä ja löysimme tiemme talolle, jonka äiti oli ostanut. Yllätyin, kun huomasin kuinka paljon pidin talosta edessäni.
Talo oli kävelymatkan päässä rannasta sekä koulusta, johon äiti oli minut ilmoittanut. Olisin kolmannella luokalla siellä. Aro, Marcus ja Caius olivat varoittaneet minua näyttelemään, etten tietäisi kaikkia vastauksia kysymyksiin, koska minä erottautuisin joukosta, emmekä me halunneet, että kukaan kyselisi kysymyksiä.
Seuraavan viikon aikan saimme nopeasti purettua matkatavaramme, ostettua uudet huonekalut, ja asetuimme asumaan uuteen kotiimme. Huomasin, että rakastin rantaa ja raahasin säännöllisesti äitini sinne, jotta voisin leikkiä aallokossa. Lisäsin "täytyy tehdä" –listaani uimaan oppimisen. Mietin suostuisivatko vampyyrini asentamaan altaan linnaan.
Koulussa käynti oli mielenkiintoinen kokemus minulle. Koska olin viettänyt paljon aikaa vampyyrien kanssa, kuuloni oli kehittynyt niin, että pystyin kuulemaan vampyyrin kuiskauksen 20 jalan päästä – piirre, joka oli hyödyllinen, kun kuuli millloin Felix ja Demetri yrittivät yllättää minut. Myös näkö- ja hajuaistini olivat parantuneet ja sen myötä myös kuudes aisti, jolla tiesin, jos ihmiset tuijottivat minua tai hiipivät taakseni – myös kätevä, kun yritin estää Felixiä ja Demetriä.
Hyvän kuuloni takia, kuulin kaikki kuiskaukset minusta. Ihmiset keksivät villejä juoruja ensimmäisen parin viikon aikan uudesta kalpeasta tytöstä. En ollut edes huomannut tosiasiaa, että samalla kun kaikki muut Phoenixissa olivat ruskettuneita, koska he viettivät niin paljon aikaa auringossa, minä olin erittäin kalpea. Lisäksi minun italian aksenttini, joka oli kehittynyt samalla, kun olin ollut Italiassa, erottautui joukosta kuin kettu kanalasta.
Jotkut häijyimmistä kommenteista saivat minut säpsähtämään:
"Kuulin, että hän oli lukittuna jossain mielisairaalassa ja he päästivät hänen juuri ulos. Sen takia hän ei ole ruskettunut"
"Äitini sanoi, että hän kuuli joltain naiselta kirjastosta, että hän on jostain oudosta toisesta maasta, eli hän ei ole samanlainen kuin
me"
Pyörittelin silmiäni tuolle. Hieman yllättynyt, että he ajattelivat, että jostain toisesta maasta tuleminen on outoa.
Parin viikon sisällä juorut kuitenkin kuolivat, ja minä pääsin tavalliseen rytmiin. Olin aika hiljaa koulussa, en koskaan vastannut vapaaehtoisesti kysymyksiin, ja vältin opettajille puhumista. Kotona, nautin ajasta äitini kanssa ja otin kokkaus tehtävät vastuulleni, kun huomasin kuinka paljon nautin siitä.
Puhuin Volterran vampyyreilleni pari kertaa viikossa. Olin iloinen siitä, ettei minun täytynyt miettiä aikaeroa, koska he eivät nukkuneet. He olivat aina rohkaisevia, ja halukkaita oppimaan lisää viikoistani, varsinkin koulusta, koska he eivät olleet käyneet koulua. Joskus minulla oli sellainen tunne, että he elivät kauttani.
Sain pian selville, että Santiago oli tilannut minulle lehdet "Car & Driver" ja "Road & Track". Kun soitin kiittääkseni häntä, hän vastasi yksinkertaisesti "No mahdollisuutesi saada leikkiä jollain oikealla autolla siellä on aika laihat, ja sinun pitää tietää milloin jotkut autot tulevat myyntiin. Voit valita yhden, jonka haluat meidän antavan sinulle kotiintulo lahjaksi. Meidän on aika opettaa sinulle kuinka ajaa"
En voinut pitää salassa riemastustani, ja vietin suuren osan vapaa-ajastani etsien täydellistä autoa parin kuukauden aikana.
Muutkin lähettivät minulle tavaroita, jottei Santiago päihittäisi heitä. Päivä alkoi koululla, ja tulin kotiin hieman masentuneena, koska olin ollut kaikkien katseiden ja juorujen aihe. Piristyin heti, kun näin mitä olohuoneessa odotti. Kauniisti veistetty harppu -pienoisversio suuresta konserttiharpusta- oli siellä Didymen huomaavaisuuden ansiosta. Se oli jäljennös siitä harpusta, joka minulla oli Volterrassa. Se oli tehty erityisesti minulle kokoni takia. Didyme lähetti minulle myös säännöllisesti tyhjiä nuottipapereita, jotta voisin säveltää itse musiikkia. Hän lähetti myös nuotteja, joita voisin soittaa. Lisäksi hän lähetti uusimpia albumeita muusikoilta ja bändeiltä, joista pidin.
Siitä tuli pian tapa minulle, että upottauduin musiikin maailmaan pariksi tunniksi palattuani koulusta erityisen tylsän päivän jälkeen.
Heidi osti minulle jatkuvasti uusia vaatteita netistä, joskus hän lähetti ne minulle Phoenixiin ja joskus hän laittoi ne säästöön torniini Volterrassa. Hän lähetti minulle myös monimutkaisia matematiikan laskuja, kun minusta tuntui,että älykkyysosamääräni oli laskenut 50 pistettä, koska olin ollut tavallisessa koulussa. Sulpicia lähetti minulle lääketieteellisiä aikakauslehtiä sekä fysiikan kirjoja luettavaksi.
Marcus ja Caius lähettivät minulle monia ensipainoksia klassikoista, ja muista kirjallisuuden lajeista, josta he ajattelivat minun pitävän. He pyysivät Janea lähettämään koneeseeni shakki ohjelman, jota pelasin pitääkseni taitojani yllä. Se kävi kuitenkin tylsäksi, koska voitin joka kerta jopa vaikeimmalla tasolla.
Alec tilasi minulle "National Geographic" ja "History Magazine" lehdet. "Valitse lempimaasi, ja kun tulet takasin niin viemme sinut joihinkin niistä," hän lupasi. Vietin ajan, jonka pystyin auton valitsemisesta viedä, etsien innoissani eri maita ympäri maailmaa, joissa haluaisin vierailla.
Jane tilasi minulle kuusi tietokone lehteä, ja lähetti säännöllisesti uusia osia ja ohjelmia kannettavalle tietokoneelleni, jonka hän oli antanut minulle, kun olin lähtenyt Volterrasta.
Felix ja Demetri lähettivät minulle kirjoja eri taistelulajeista ympäri maailmaa kaiken ju-jitsusta aikidoon ja nyrkkeilyyn. Kun he saivat tietää, että lähes kaikki muut olivat tilanneet minulle lehtiä, he tilasivat minulle heti kolme kamppailulaji lehteä.
Arolla oli erilainen lähestymis tapa. Hän lähetti minulle kirjoja ja elokuvia myyttisistä olennoista, jotta voisin naureskella kuinka väärässä ne olivat. Dracula oli yksi suosikeistani.
He tilasivat minulle myös kaksi lasten lehteä, jotta oppisin tuntemaan ikäisiäni lapsia ja tietäisin mitä muut lapset tarkoittivat, kun he puhuivat jostain julkkiksesta tai TV-ohjelmista.
Kaiken kaikkiaan, sain joka kuukauden alussa 20 lehteä, jotka lukisin innokkaasti läpi, ja sitten puhuisin niistä vampyyrien kanssa.
***
Sain lopulta pari ystävää. Chantal, oli urheilullinen tyttö luokaltani. Hän alkoi alunperin puhumaan kanssani aksenttini takia. Tulimme ystäviksi pääosin, koska olimme toistemme vastakohdat. Hän oli urheilullinen ja kova ääninen, minä olin kömpelö ja ujo, mutta minä en valittanut, koska olin halukas saamaan jonkun ystävän enkä välittänyt siitä etten saanut puheenvuoroa keskusteluissa.
Chantalin ystävänä olemisen takia tapasin hänen parhaan ystävänsä ja naapurin, Breezen. Breeze oli suhteellisen hiljainen, muttei ujo. Hän pystyi puhumaan aika suorasanaisesti jos halusi, mutta hän puhui vain silloin kun halusi tulla kuulluksi.
Selvisin heidän keskusteluistaan julkkiksista ja heidän lempi TV-ohjelmistaan näytellen, usein vedin iPhonen, jonka Jane oli lähettänyt, esille ja googlasin tietoa keskustelun aikana. Välillä katsoin jopa TV-ohjelmia, mutta pidin kuitenkin enemmän kirjojen lukemisesta ja musiikista.
Viikot kuluivat nopeasti, ja huomasin, että minä jopa nautin tästä uudenlaisesta elämästäni. Minut kutsuttiin pari kertaa jopa yökylään, jotka sisälsivät paljon puhetta meikeistä, vaatteista ja pojista sekä paljon laulua, roskaruokaa ja manikyyreja.
Roskaruoka ja varsinainen nukkumisosa poikkeuksena, yökyläily toi mieleeni Heidin. Odotin innokkaasti, että saisin tavata vampyyrini taas.
***
Kun oli aika lähteä Volterraan, annoin äidilleni murheelliset jäähyväiset, kun olin sanonut haluttomasti jäähyväiset Chantalille ja Breezelle. Olin yllättynyt, kun huomasin, että minulla oli hieman nostalginen olo, mutta se oli nopeasti ohi, kun innokkuuteni palata Volterraan otti paikkansa.
Olin viimein valinnut auton, jonka halusin ja olin lähettänyt Alecille listan paikoista, joissa halusin vierailla. Hyppäsin innokkaana koneeseen, halukkaana tavata vampyyriperheeni jälleen.
-
Ihan ensiksi, kiva tuo video! Tykkäsin siitä! :)
Ja luku oli tosi hyvä!! Suomennos on loistava, mun silmiin ei osunu virheitä ja muutenkin kauhean selvästi olit kertonut noi jutut. Mua hämää kauheesti se, että kahdeksan vuotiaiden yökylä -kesteissä (?) on kauheesti meikkejä ja manikyyrejä yms. Ei itselläni sellasta ollut :oo No mutta, täähän on fictiota! :)
Ihanaa, että Bella palaa takasi Volterraan! JEEJEE! :D
No mutta, jatkoa! :)
-
Ihana!
Olis kauheeta mennä Bellan tavoin uuteen kouluu ja kuulla, ku muut juoruilee et sä oot muka päässy just jstn mielisairaalast :(
Jatkoo, ja ihana ku Bella pääsee käymään Voltureilla
<3:Anaid
-
Aro, Marcus ja Caius olivat varoittaneet minua näyttelemään, etten tietäisi kaikkia vastauksia kysymyksiin, koska minä erottautuisin joukosta, emmekä me halunneet, että kukaan kyselisi kysymyksiä.
Musta toi 'olivat varoittaneet minua näyttelemään' kuulostaa hassulta, mutta se on vain minun mielipide,
Asiaan siis. Tämä oli taas hyvä luku sujuvasti suomennettuna. Alan pitää Voltureista enemmän....
Niin ja toi sun video oli hyvä! Mä en ois ees osannu tehä tollasta ollenkaan ku en oo hyvä sellasissa asioissa... Olit valinnu kyllä hyvät kohat siihen videoon!
-
Vitsi, ku tää on niin hyvä.
Oot suomentanu tätä tosi hyvin ja kiitos siitä.
Eli jatkoa vaan^^
-
kiitoksia kommenteista ^-^
katriqqq : Kiva, että pidit videosta ja luvusta :D Ja kiva tietää, että suomennos on hyvä. Ja onhan tuo kahdeksanvuotiaiden yökylä meikkailu hieman outoa, mutta en sille oikein mitään voi kun tätä vain suomennan ja tämähän on fiktiota, kuten sinäkin sanoit :)
Anaid : Kiva, että pidit :) ja tosiaan olisi kauheaa, jos joutuisi samaan tilanteeseen kuin Bella :(
Arosalie : Nojaa ehkä se kuulostaa hieman hassulta, mutta enkuksi tuo oli 'Aro, Marcus and Caius had warned me to act like I didn't know...' tai jotenkin tuollein. En keksinyt parempaakaan suomennosta.. Ja kiva, jos pidit luvusta ja videosta :D
Rassermus : Kiva, että pidät :)
Anteeksi, että postaan uuden kappaleen vasta nyt, mutta on ollut hieman aikapulaa ja sellasta.. mutta joo toivottavasti pidätte :D
Kappale 5: Oppitunteja
Bellan näkökulma:
Kahden seuraavan vuoden aikana nautin suuresti molemmista maista.
Kun ensimmäisenä pääsin takaisin Volterraan, huomasin -kuten minulle oltiin luvattu- että tornin seinälle oltiin kiinnitetty suurikokoinen taulutelevisio, parhaat äänentoistolaitteet, jotka rahalla sai sekä kaikki mahdolliset pelikonsolit. Sen edessä oli mukava valkoinen nahkasohvakalusto ja sohvapöydän päällä oli kaunis shakkilauta, joka oli tehty eebenpuusta ja norsunluusta.
Avoimen olohuoneeni toisessa nurkassa oli suuri pöytä, jonka päällä oli Janen muokkaama tietokone, jossa oli kaksi 32 tuuman näyttöä. Huoneen perällä erillisessä osassa, oli suuri keittiö, joka saisi kokit kuolaamaan, valtavalla määrällään kiiltäviä keittiölaitteita, jotka olivat graniittitasolla. Huoneessani oli valtava sänky, joka oli peitetty sähköpeitolla sekä valkoisella, sinisellä ja hopeisella peitteellä.
Ympäri tornin seiniä oltiin ripustettu korvaamattomia alkuperäisteoksia maalauksista, jotka olivat toinen toistaan kauniimpia.
Kun olin saanut kalustettua huoneeni ja saanut tavarani huoneeseeni ja kylpyhuoneeseeni, huomasin ilokseni, että he olivat poistaneet rappuset, jotka veivät makuuhuoneeseeni, kuten olivat luvanneet. Huoneeni oli nyt 100 jalan korkeudessa ja ainoa tapa, jolla sinne pääsi oli kilvelläni levitointi. Se oli juuri niin korkealla, etteivät vampyyrit voineet hypätä sinne, ja pystyivät pääsemään sinne vain jos minä toin heidät ylös. Sen takia siitä tuli täydellinen pakopaikka, jossa pystyin viettämään omaa aikaa ilman että kukaan tuli keskeyttämään.
Sopeuduin nopeasti uuteen aikatauluuni. Santiago oli pitänyt sanansa. Uusi kiiltävä hopeinen Audi R8 oli odottamassa saapumistani. Olin kuitenkin opetellut ajamaan linnan toisilla autoilla, koska en halunnut romuttaa uutta autoani.
Ajotunneista tuli pian yksi päiväni suosikki hetkistä. Aloitin Ariel Atomilla yksityisellä radalla. Santiago juoksi vampyyrinopeudellaan vierelläni, ja opetti kuinka pientä ajoneuvoa tulisi ohjata. Yli-innostuneena kahdeksan vuotiaana onnistuin kolaroimaan jo ensimmäisellä oppitunnillani.
Olin pyytänyt ja rukoillut Santiagolta, että hän antaisi minun mennä kovempaa. Olin vedonnut siihen, että kunhan menin suoraan niin sillä ei olisi väliä kuinka kovaa menisin. Santiago oli kieltäytynyt, mutta, koska olin niin itsepäinen, en kuunnellut häntä ja painoin pienen Atomin kaasua. Vauhti oli niin innostavaa, että olin unohtanut, että radan loppu oli lähellä eikä minulla ollut tarpeeksi aikaa pysähtyä. Onneksi, kiitos kilpeni, minä ja Atom olimme kunnossa. Ylpeyteni sai kuitenkin kovan kolauksen, ja seinässä, johon olimme törmänneet, oli suuri kolo. Tietenkin Santiago kiusasi minua siitä vielä useana vuotena, jotta nolostuisin valtavasti. Felix ja Demetri, jotka katselivat kaikkia ajotuntejani, mainitsivat myös välillä tapahtuman. ”Tällaisina hetkinä sitä toivoo, etteivät vampyyrit eläisi ikuisesti ja ettei heillä olisi täydellinen muisti” mutisin pian kolarin jälkeen kun kaikki kolme vampyyria nauroivat minulle.
Opin lopulta ajamaan kunnolla. Nautin autojen vauhdista. Santiago halusi, että osaisin hallita minkälaista autoa tahansa. Olin edennyt Atomista Hummeriin ja siirryin nopeasti sen jälkeen Pagani Zondaan. Olin yrittänyt monia autoja, muskeliautoista eksoottisiin, ennen kun aloin ajamaan lähes ainoastaan Audiani.
Santiagon ajotunnit sisälsivät myös kisailua, driftailua, kiihdytyskilpailuja ja valtavasti autotemppuja. Tietenkin Santiago näytti minulle kuinka pystyin tehostamaan autoni suoritusta. Pian minä jo viritin Audiani hänen valppaiden silmiensä alla.
Vaikka en ollut saanut suostuteltua vampyyreita asentamaan uima-allasta linnaan, he ilmoittivat minut kuitenkin uimakursseille julkiselle uimahallille. Huomasin nopeasti, että olin huomattavasti sulavaliikkeisempi vedessä kuin maalla. Tämä yllätti Felixin ja Demetrin.
Nyt kun asuin linnassa, Felix ja Demetri olivat päättäneet, että minulla oli ylimääräistä aikaa. He opettivat kuinka eri pelejä pelattiin minun monilla pelikonsoleillani, jotka olivat asennettuna huoneessani. Minun täytyi myöntää, että pidin heidän kanssaan Mario Kartissa ja Halossa kisaamisesta paljon enemmän kuin mitä ulkoapäin näytti. Oli huvittavaa katsoa, kun kaksi vampyyria, jotka olivat vuosisatoja vanhoja, murjottivat kun voitin heidät.
Suurin osa muista oppitunneistani oli melko tavallisia. Hieman edistyneempiä, mutta nautin niistä vieläkin. Yksi asia, joka oli muuttunut, olivat Alecin oppitunnit. Nyt, kun hänellä oli listani, menimme tavallisesti viikoiksi matkoille toisiin maihin tutkimaan niitä. Tietenkin varmistimme, että sää oli pilvinen, jotta voisimme olla ulkona. Yleensä yksi tai kaksi vampyyria tuli Alecin, Felixin, Demetrin ja minun seuraksi. Jane yleensä. Hän näytti nauttivan suuresti kaksosensa kanssa olemisesta, ja hän tuli mukaan ainakin puolille matkoistamme. Toisetkin tulivat mukaan vuorollaan. He näyttivät nauttivan minun uteliaisuudestani, kun tutkin uutta paikkaa. Varsinkin Heidi piti mukanamme olosta. Hän raahasi minut suurimpiin ostoskeskuksiin ostaakseen tavaroita minulle.
Kymmenenvuotiaana olin käynyt kaikissa maanosissa paitsi Antarktiksella. Olin oppinut myös monia uusia kieliä.
***
Pian Volterraan toisiksi kuudeksi kuukaudeksi saapumisen jälkeen, juuri kymmenvuotis syntymäpäivienin jälkeen Aro, Marcus ja Caius kutsuivat minut keskusteluhuoneeseen.
”Bella, sinähän tiedät että pidämme sinua jo perheemme jäsenenä ja kuinka muut vampyyrit pitävät meitä kuniinkaallisina. Meillä olisi ehdotus sinulle” Aro aloitti.
Katselin heitä hermostuneesti, epävarmana minne keskustelu oli johtamassa.
”Haluaisimme kruunata sinut Volturien prinsessaksi,” Aro selitti.
Olisi vähättelyä jos sanoisin, että olin shokissa. Tunsin kuinka kyyneleet tulvivat silmiini valtavasta ilosta. ”Olisi ihanaa olla virallisesti osa perhettänne” sain sanotuksi ennen kun antauduin onnen kyyneleilleni. He kaikki tuijottivat minua hämmentyneinä, kun suolainen vesi virtasi poskiani pitkin. Sain tyyneyteni pian takaisin ja halasin heitä kaikkia rohkeasti.
Kaikki vampyyrit olivat tyytyväisiä, kun olin hyväksynyt heidän ehdotuksensa. He antoivat minulle jopa kauniin tiaran. Aloin pian kutsua Aroa, Marcusta ja Caiusta sedikseni, Didymeä ja Sulpiciaa tädeikseni ja Felixiä, Demetriä, Santiagoa, Heidiä, Janea ja Alecia serkuikseni.
Oli kuitenkin yksi asia josta en pitänyt perheessäni: heidän ruokailutapansa. Nyt kun olin tarpeeksi vanha ymmärtämään, että he lähettivät Heidin ”houkuttelemaan” heidän ruokansa. En ollut iloinen siitä, että tulevana vampyyrina minun pitäisi tappaa viattomia ihmisiä elääkseni.
Päätin pitää vakavan keskustelun Aron kanssa. Löysin hänet kirjastosta, etsimässä kirjallisuutta myyttisistä olennoista. ”Aro-setä, voisinko puhua kanssasi teidän ruokailutottumuksistanne?” kysyin huolettomasti toivoen ettei hän kieltäytyisi.
Aro kääntyi hämmentyneenä minuun päin. ”Mitä haluaisit tietää?”
”No, tiedän, että tapatte ihmisiä selvitäksenne, ja tiedän että, kun minusta tulee vampyyri minun täytyy juoda verta. En kuitenkaan usko, että voisin koskaan tappaa viattomia ihmisiä vain ruoaksi” selitin. Olin jo ajat sitten hyväksynet sen, että vampyyriperheeni tappoi ihmisiä säännöllisesti, mutta tiesin, etten halunnut tehdä sitä jos olisi jokin muu vaihtoehto. ”Onko mitään erilaisia tapoja elää?” kysyin , toivoen että olisi jotain muita vaihtoehtoja.
Aro-setä huokaisi, ”Ajattelimme, että voisit ottaa tämän esille pian, ja olen iloinen kun voin kertoa sinulle, että on toinenkin vaihtoehto” hän lupasi.
”Pari vuosisataa sitten meillä oli vierailija, joka pysyi luonamme 80 vuotta. Hänen nimensä oli Carlisle Cullen eikä hän ole koskaan juonut ihmisverta.
Hänellä oli kultaiset silmät. Ne muuttuivat kuitenkin mustiksi, kun hänellä jano. Hän joi vain eläinten verta” Aro jatkoi.
Mietin kuulemaani, helpotus virtasi ylitseni, kun tiesin että oli toinenkin vaihtoehto. Sitten tajusin jotain, ”Jos on mahdollista selvitä eläinten verellä niin miksi ette kaikki tee niin?” kysyin katsoen uhmakkaasti Aro-setään.
Aro näytti anteeksipyytävältä. ”Vaikka on mahdollista ylläpitää ruokavaliota, se on lähes mahdotonta vampyyrille, joka on maistanut ihmisen verta. Sillä on sama ero kuin tavallisella riisillä ja pihvillä.”
”Ihmisten veri maistuu tuhat kertaa paremmalle kuin eläinten, ja se oikeasti tyydyttää verenhimomme. Carlisle kertoi meille, että eläimet täyttävät, mutta ne eivät tyydytä janoamme täysin. Kun olemme vuosisatoja juoneet ihmisten verta, olemme jo niin tottuneita siihen, että olemme riippuvaisia siitä” hän yritti selittää. ”Se on sellainen ruokavalio, joka pitää aloittaa heti kun sinut on muutettu. Se on vähän niinkuin ’et voi kaivata jotain sellaista mitä sinulla ei ole koskaan ollut’” hän naurahti hieman. ”Me kutsuimme Carlislea vegetaristiksi, koska hän ei ruokkinut itseään meidän tavallisella elinkeinollamme” hän kertoi minulle.
Pohdin tätä hetken aikaa ja nyökäytin päätäni, hyväksyvästi hänen selitykselleen. ”Eli on mahdollista, että selviän pelkillä eläimillä, kun minut on muutettu, ettei tarvitsisi koskaan tappaa ihmisiä?” tarkensin.
”Kyllä” hän varmisti. ”Itse asiassa, jos haluat voisimme viedä sinut tapaamaan yhtä näistä laumoista, jotka noudattavat tätä elämäntapaa. Ehkä voisimme jopa järjestää asiat niin, että voisit elää heidän luonaan, kun sinut on muutettu” hän ehdotti.
”Onko heitä enemmänkin kuin yksi?” kysyin yllättyneenä.
”Kyllä, Carlislen lauma tietenkin. Hänellä on nyt perhe, jotka seuraavat hänen esimerkkiään. En tiedä missä päin he nyt ovat, mutta luulen heidän olevan jossain päin Amerikkaa, he muuttavat parin vuoden välein, jotta Carlisle voisi jatkaa työtään lääkärinä sairaaloissa” hän keskeytti puheensa ja odotti, että hänen sanansa uppoisivat minuun.
”Lääkäri?” kysyin ihmeissäni.
Aro-setä hymyili. ”Kyllä, hänellä on niin hyvä itsekuri, että hän on omistanut olemassaolonsa ihmishenkien pelastamiseen” hän vahvisti. Minä olin vaikuttunut.
”Toinen vegetaristivampyyrien lauma elää Denalissa, Alaskassa. He muodostuvat kolmesta naispuolisesta sisaruksesta, sekä Eleazarista ja Carmenista, kumppanuksista. Eleazar oli ennen osa Voltureja. Hänen lahjansa avulla hän sai tietoonsa muiden lahjat, olen kuitenkin varma, ettei se toimisi sinuun. Hän on hyvä ystävämme, mutta kun hän löysi sielunkumppaninsa, hän halusi kokeilla uutta elämäntapaa”
”Olemme vieläkin yhteydessä häneen, ja hän näyttää olevan tyytyväinen elämäänsä. Me jopa mainitsimme hänelle, että olemme juuri kruunanneet uuden prinsessan” hän iski silmäänsä minulle. Rypistin otsaani, huolestuneena. ”Älä huolestu, emme kertoneet hänelle kuka sinä olet tai sitä, että olet ihminen” hän vakuutti minulle. ”Sinä tiedät, ettemme voi antaa kenenkään tietää, että kiersimme omaa sääntöämme, kun annoimme sinun elää” hän muistutti minua.
Huokaisin, helppottuneena. ”Mutta koska hän on niin läheinen ystävämme, halusimme kertoa hänelle, että olemme kruunanneet uuden prinsessan ja että hän on erittäin voimakas. Eihän se ole pahitteeksi jos kiertää huhuja erittäin voimakkaasta Volturi prinsessasta. Tietenkin he olettavat, että olet vampyyri” Hän vaikutti huvittuneelta, kun hän ajatteli sitä.
”Toivottavasti se auttaa vampyyreja pelkäämään meitä niin etteivät he riko sääntöjä” hän selitti. ”Emme halua lähettää kaartia hoitamaan toista vastasyntyneiden sotaa niinkuin silloin Etelä-Amerikassa” Värisin; Aro oli kerran kertonut minulle vastasyntyneiden sodista, ja ne kuulostivat kaameilta. Antaisin mielelläni huhujen minusta levitä, jos ne estäisivät vampyyrisotia, jotka Felix, Demetri, Santiago ja Jane joutuisivat selvittämään.
”Jos haluamme löytää sinulle vegetaristi vampyyrilauman ainakin ensimmäisiksi vuosiksesi tai pidemmäksi aikaa jos kiinnyt heihin, suosisittelisin Carlislen laumaa” hän pohti. Nostin kulmakarvaani. ”He ovat enemmän perheen tapainen ryhmä. Heihin kuuluu kolme paria sekä yksi miespuolinen henkilö. He elävät ihmisten joukossa. Sitä paitsi,-hän pohti- ”kuulin että se yksinäinen henkilö, Edward ei ole koskaan löytänyt kumppania..” hän hiljeni vihjaavasti.
Katsoin häneen vihaisesti. ”Olen vain kymmenen vuotta Aro-setä,” sanoin tiukasti. ”Olen aivan liian nuori sinun paritusyrityksillesi” tuhahdin.
Hän virnisti minulle. ”Mutta et pitkään pieni prinsessa, et pitkään..” Hän nauroi samalla, kun käveli pois. Minä purin hampaani yhteen ja yritin tukahduttaa haluani heittää hänet seinään.
***
Pohdin eläinten metsästämisen mahdollisuutta pari päivää. Vaikka olinkin tehnyt päätökseni, tulla vegetaristivampyyriksi, minun oli vaikea kuvitella vampyyri metsästämään villieläimiä.
Felixin ja Demetrin epäonneksi, päätin, että halusin nähdä havainnollistuksen, ja että he olisivat täydelliset vampyyrit näyttämään sen.
”EI MISSÄÄN NIMESSÄ!” he molemmat huusivat minulle, kun kysyin heiltä. ”Kun me metsästämme, me annamme vaistojemme johtaa meitä. Me voisimme yrittää metsästää sinua vahingossa” he yrittivät päästä sen yli.
Pyöritin silmiäni ja valitin ”Älkää viitsikö!” Annoin heille parhaan mutristukseni ja koiranpentusilmät. ”Olkaa kilttejä,” kerjäsin. ”Ettehän edes voisi satuttaa minua, vaikka yrittäisittekin, ja otan Janen mukaan” muistutin heitä.
Pystyin näkemään päätöksestä horjumista, joten ehdotin jotain mistä he eivät voineet kieltäytyä. ”Pidän ylimääräisiä taistelu- ja pelaamishetkiä kanssanne koko kuukauden ajan” lupasin.
He katsoivat toisiaan sekunnin ja voihkaisivat alistuneesti.
”Jee!” taputin ja hypin ympäri innostuneena.
”Manipuloiva pieni prinsessa” Demetri kuiskasi hiljaa Felixille, joka nyökkäsi.
Esitin, etten olisi kuullut moista, kun tanssahtelin onnellisena pois päin.
***
Seuraavana yönä matkasin mukavasti Janen selässä metsän läpi pois Volterrasta. Felix ja Demetri seurasivat meitä laahustaen. Tunsin itseni riemastuuneksi. Rakastin kyytejä vampyyreiltani. Nopeus ja puiden vilahtaminen ohitse oli mahtavaa.
Nautin siitä niin paljon, että melkein petyin, kun pysähdyimme ja Jane hyppäsi puuhun ja kiipesi niin, että näimme Felixin ja Demetrin selkeästi.
Jane osoitti hiljaa lähellä olevaa metsäkaurislaumaa. Hän rypisti nenäänsä hieman, kun niiden tuoksu osui häneen ja mutisi: ”Ne eivät tuoksu erityisen hyvältä” ennen kun hiljeni.
Katsoimme alas kohti Felixiä ja Demetriä, jotka valmistautuivat metsästykseen. Olin kiitollinen, että minulla oli kehittynyt näkö, jonka avulla näin kun he hiljaa kiihdyttivät kohti saalistaan ennen kun he hyppäsivät ilmaan ja laskeutuivat kahden kauriin päälle. Vain parin sekunnin päästä molempien kauriiden kaulavaltimo oli poikki, ja kahden vampyyrin hampaat olivat uponneet niiden hauraaseen lihaan.
Seurasin kiinnostuneena, hieman pettyneenä, koska se ei ollut kestänyt erityisen pitkään. Mutta onneksi, kun Demetri oli kuivattanut kauriin, hän sai vainun villisiasta, ja lähti sen perään. Jane ja minä seurasimme häntä. Hän ärsytti sitä jonkun aikaa kunnes se tuli vihaiseksi ja yritti hyökätä hänen kimppuunsa syöksyhampaillaan, ennen kun Demetri päätti vihdoin tappaa sen. Hän suoristui ja nauroi. ”No hän maistui ainakin paremmalle kuin kauris” hän totesi, ”mutta ei kuitenkaan lähellekkään niin hyvälle kuin ihmiset.”
Annoin hänelle alentavan katseen ennen kun huomasin Felixin puuttuvan. ”Missä Felix on?” kysyin hämmentyneenä. Seurasimme jälkiämme takaisin päin ja Demetri ja Jane huomasivat hänen tuoksunsa ja seurasivat sitä kunnes löysimme Felixin, nauramassa, kun suuri ruskeakarhu yritti raapia ja purra häntä. Hänen paitansa ja kaapunsa olivat revityt. Hän näytti nauttivan siitä, kun hämmentynyt karhu yritti tappaa häntä. Odotimme kärsivällisinä kunnes Felix kyllästyi ja päästi karhun tuskistaan.
Palatessamme kotiin päin, Felixin ainoat kommentit olivat, ”No, karhun kanssa tappeleminen ennen sen syömistä on todella paljon viihdyttävämpää kuin peloissaan olevan ihmisen syöminen. Se ei kuitenkaan ole yhtä täyttävää kuin ihmiset.” Pyöritin silmiäni, ja asetuin nauttiakseni paluu matkasta.
***
Ainoat oppitunnit joista en kahden vuoden aikana pitänyt, olivat tanssitunnit, joita kaikki vampyyrit olivat vaatineet. Koska olin niin kömpelö, astuin koko ajan Renatan varpaille. Renata piti tanssituntejani nyt kun minulla oli täysi hallinta kilvistäni ja pystyin käyttää sitä lähes kaikkeen, tavaroiden lennättämisestä tavaroiden nostamiseen, jopa niin suurien kuin rekat, ja tavaroiden sieppaamiseen sekä heittämiseen. Pystyin jopa suojaamaan kaikki molemmilla kilvilläni 5 mailin säteellä.
Salaa, kun olin oppinut perusasiat enkä enää jatkuvasti astunut Renatan varpaille, minä oikeastaan nautin näistä tunneista. Valitin kuitenkin ääneen enkä koskaan kertonut, että nautin tunneista.
Didyme oli kehittänyt musiikin opetustani. Silloin kun en ollut tutkimassa muita maita, opettelin kovasti soittamaan kitaraa, huilua, selloa ja pianoa. Harppu oli kuitenkin edelleen suosikkini.
***
Äitini oli erityisen tyytyväinen siitä kuinka hyvin kehityin. Hän näytti nauttivan siitä kun olin hänen kanssaan, mutta hän näytti nauttivan myös siitä kun olin Volterrassa, koska se oli hieno kokemus. Hän oli erittäin kokeilunhaluinen henkilö, joka rakasti kokeilla kaikkea uutta. Niiden kuuden kuukauden aikana joina en ollut hänen kanssaan, hän otti kaikkia mahdollisia yökursseja, joogasta kakun koristeluun. Hänen mielenkiintonsa ei kestänyt erityisen pitkään ennen kun hän siirtyi uuten asiaan joka vei hänen mielenkiintonsa. Hän nautti uusien asioiden kokeilusta ja minä olin onnellinen rohkaistessani häntä, iloisena että hänellä meni hyvin ilman että olin valvomassa häntä. Renee oli minulle enemmän isosisko kuin äiti, ja minä autoin häntä aina kun pystyin.
Olin aika varma, että hän epäili, että Voltureissa oli jotain outoa, mutta hän näki kuinka he rakastivat, kun olin siellä, ja että he jumaloivat minua, joten hän antoi minun mennä heidän luokseen kuudeksi kuukaudeksi, huomaten myös kuinka hyvä mahdollisuus tämä oli minulle. Hän rakasti sitä, että he olivat vieneet minut vierailemaan lähes koko Eurooppaan (en ollut kertonut hänelle, että olin ollut lähes kaikissa muissa maanosissa) ja minä lähetin hänelle aina kuvia matkoiltani.
Olimme varmoja että hän ei tiennyt mitä he oikeasti olivat, jos hän olisi tiennyt hän olisi estänyt minua menemästä sinne jo aikoja sitten, mutta ollaksemme varmoja, rajoitimme hänen yhteydenottonsa Aron ja Marcuksen puheluihin joskus Didymekin puhui hänelle. Minä tietenkin soitin hänelle päivittäin.
Onnistuin saamaan pari uutta ystävää, kun palasin Phoenixiin, mutta pysyin kuitenkin Chantalin ja Breezen lähellä. He olivat aina kiinnostuneita uusista Italian tapahtumistani. Kerroin heille kaiken minkä pystyin jättäen pari yksityiskohtaa sanomatta.
Elämäni jatkui tälläisena pari vuotta. Olin tyytyväinen, että pieni ihmisperheeni sekä suuri vampyyriperheeni, näyttivät onnellisilta.
-
äh, oon unohtanu kommentoida melkein kaikkia ficcejä.. hymph ;/
mutta, juu tuo viimeisin oli kyllä mielenkiintoinen.. ;D
Bella on nyt niinkuin 10v? hyvin suomennettu ja tällein.. :D
virheitä en kai löytänyt, en ainakaan muista enää.. ;)
jatkoa pyytelen.. =)
-
Vitsit mä tykkään tästä ficistä! Aika paljon pelkkää tälläistä kertomista, mutta siitäpä mä tykkäänkin. Joissain ficeissä se on häiritsevää, mutta tässä hyvä!
Ja koska en rakentavaa oikeen taaskaan saa aikaseks, ni otetaan pari lainausta:
Yli-innostuneena kahdeksan vuotiaana onnistuin kolaroimaan jo ensimmäisellä oppitunnillani.
Tässä oli hyvä, että tuli vähän sitäkin, että Bella ei ole kaikessa täydellinen. Tuo vähän enemmän todentuntua! :)
Oli huvittavaa katsoa, kun kaksi vampyyria, jotka olivat vuosisatoja vanhoja, murjottivat kun voitin heidät.
Mä voin vaaaaan kuvitella, ku Bella voittaa, ja vieressä vampyyrit murjottaa :D Parasta! :D
Jatkoa sitten kehiin, kunhan kerkiät!
-
Kiva että vaihteeksi on tämmöinen ficci missä Volturit eivät ole mitään pahiksia, sillä pidän Voltureista jopa enemmän kuin tietyistä Culleneista.
Ficin idea on kiva, tosin hahmot ovat kyllä hiukan OoC, sillä en usko että Volturit olisivat tuossa tilanteessa ihan noin... cullenmaisia. Volturit ovat käytännöllisiä ja tietävät milloin on toiminnan paikka, eivätkä hempeile liikaa kuten Cullenit.
Bella on tässä ficissä ihan ok, ja se on aika paljon mun suusta sillä en pidä Bellasta : D Tosin ei uskoisi että se on vasta kymmenen, mutta uskoisin että Bella vanhenee aina parin osan välein muutaman vuoden.
En halua mitenkään loukata, mutta tässä on ihan liikaa virheitä, ottaen huomioon että sulla on beta. Monet yhdyssanat ovat väärin ja kielioppi on joissakin lauseissa hiukan ontuvaa. Mä voisin mielelläni betata, sillä mulla riittää aikaa ja auttaisin mielelläni koska pidän tästä ficistä. En ole täydellinen betaamaan, mutta uskon että saisin karsittua virheitä pois.
Mutta, tämä on silti kiva ficci ja ihan sujuvasti suomennat. : )
-
Ihana jakso taas.
Toi on kiva toi ku Aro yrittää parittaa Bellaa Edwardille!
Oon kateellinen Bellalle, ku se pääsee matkustelemaan niin paljon!
Jatkoo!
<3:Anaid
-
Oi että. Bellan elämä on niin täydellistä.
Joo :D Paritusta :D
Joo. Mut siis. Tää on niiiin ihana<3 Tykkään.
TÄä on kans hyvin kirjotettu^^
Eli siis. JATKOA!!!! <3 pian<3
-
Tää on mun mielestä kaikista PARAS ficci!! ;D
-
Tää on kuule aika mahtava ficci hei! :D :D
Tämä on todella mielenkiintoinen näkökanta ja tykkää siitä kovasti :)
Vähän kivaa sit varmaan kun Bella - Volturien prinsessa tapaa Cullenit ja
tapaa Eddun ja sit päläpäläpälä.... joo-o aika jännää on varmasti tulossa! : ))
Hyvää ystävänpäivää ja jatkoa tilaisin : )
-
TÄÄÄ ON SIIS NIIIIIN MUN LEMPI FICCI!!!!!!!!!!!!!!
JAAAAAAAAAAAAAAAAAAATTTTTTTTKOOOOOOOOOOOOOOOOOOAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
-
Olen niin niin niin pahoillani, etten ole päässyt laittamaan jatkoa tähän. Minulla oli viime viikolla hiihtoloma ja ennen sitä onnistuin satuttamaan häntäluuni niin pahasti, etten voinut tulla istumaan koneen ääreen.. eli en ole päässyt koneelle kahteen viikkoon O.o
Mutta nyt olen täällä :) Ja kiitän kaikista kommenteista joita olen saanut :)
E_Bella: Kiitos :) Jep taitaa olla.
katriqqq: Kiitos :D Mahtavaa, että pidät.
Annoy: Tietenkin niitä virheitä varmaan on, eihän kukaan ole täydellinen. Ja sen voin sanoa, että niitä olisi varmaan miljoona enemmän, ellei tätä betattaisi. Tämän hetkinen betani on tehnyt niin paljon töitä tämän eteen ja on pysynyt tukenani ensimmäisestä kappaleesta asti. Eli en aio ottaa toista betaa. En voisi tehdä sitä hänelle.
Mutta mahtavaa, jos pidät muuten :) Ja kiitos kommentistasi.
Anaid: Kiitos kommentistasi :) Kiva, että pidit.
Rassermus: Kiitos kommentistasi ^^ Ihanaa, että pidät :)
kuriwe: Kiitos :) Mahtavaa, että pidät :D
Embuu: Kiitos :) Ihanaa, että pidät. Ja hyvää erittäin myöhäistä ystävänpäivää sinullekin :D
särkyvä kynä: Kiitos :) Mahtavaa, että pidät :D
Mutta tässäpä on nyt jatkoa :) Olen edelleen niin pahoillani, että teidän piti odottaa näin pitkään. Yritän laittaa sitten seuraavan kappaleen nopeammin :) Juu mutta toivottavasti pidätte :D
Kappale 6: Kasvaminen
Viisitoista vuotiaana olin aika kypsä, olin matkustanut suurimmassa osassa maailmaa tarkkaavaisen vampyyriperheeni kanssa, ja olin taitava musiikin soittaja; osasin soittaa monia soittimia. Osasin myös monia kieliä. Olin lukenut suurimman osan Volterran linnan valtavan kirjaston kirjoista. Osasin myös maailman historian, mukaan lukien ihmisten, vampyyrien ja muiden myyttisten olentojen.
He antoivat minulle luottokortin, jota käytin säästäen, mutta olin kuitenkin yllättynyt miten olin tottunut rahan käyttämiseen Heidin vaikutuksen alla. Huomasin, etten räpäyttänyt silmiäni, kun ostin neljällä miljoonalla kauniin taulun, jonka halusin huoneeseeni Phoenixissä (en koskaan kertonut äidilleni kuinka paljon se maksoi, vaikka uskoin, että hän tiesi sen olevan erittäin kallis).
Santiago oli ylpeä sinä päivänä, kun sain ajokorttini. Läpäisin ajokokeen leikiten testaajan yllätykseksi. Nyt kun minulla oli virallinen ajokortti, he ostivat minulle syntymäpäivä lahjaksi sini valkoisen Bugatti Veyronin, joka yksi maailman nopeimmista autoista. Parannellulla moottorilla sillä pääsi 450km/h nopeudella, kun minä ja Santiago veimme sen Saksan moottoritielle.
Santiago opetti minua ajamaan moottoripyörällä. Hän opetti minua jopa ajamaan venettä Tiber joella lähellä Roomaa.
Heidi oli päättänyt, että nyt, kun olin viisitoista, minulla pitäisi olla ainakin yksi yökerho kokemus. Nähtävästi, koska se saisi muut lapset koulussani ajattelemaan, että olin makea. Minä tietenkin olin haluton monesta syystä, ensimmäinen syy oli se ettei ollut mitään mahdollisuuttakaan että näyttäisin tarpeeksi vanhalta, jotta pääsisin yökerhoon sisälle.
Unohdin, että kun sinulla oli rahaa niin saat mitä ikinä tahdot, ja kun saavuimme kerholle Felix yksinkertaisesti antoi järjestyksenvalvojille niput rahaa ja he katsoivat muualle kun menin sisään.
Ensimmäinen asia heidän tehtävälistallaan oli se, että he ostaisivat minulle alkoholia testattavaksi, uskoen, että minun pitäisi kokeilla sitä ainakin kerran ennen kun tulen vampyyriksi. He tilasivat minulle Cosmon ja tequilan, ja katsoivat innokkaina nähdäkseen mitä mieltä olin. Otin Cosmoa ensimmäiseksi, irvistin, kun maistoin alkoholin. Se oli siedettävää, mutta en kuitenkaan pitänyt siitä. Laskin sen alas, ja maistoin epäröivästi tequilaa. Se tuntui siltä, että kurkkuni olisi ollut liekeissä ja sylkäisin sen nopeasti pois yskien. Kolme vampyyria nauroivat ja minä tuijotin heitä vihaisena, ”En juo alkoholia enää koskaan” ilmoitin.
Yksi niistä asioista, joista olin ollut huolissani tuli pian esille, kun Heidi päätti, että olisi aika mennä tanssimaan. Muut tekivät nopeasti tilaa meille, jättäen suuren tilan keskelle. Ihmiset näyttivät vaistomaisesti väistävän heitä. Se oli asia johon olin tottunut vuosien aikana enkä enää huomannut sitä erityisesti. Heidi aloitti musiikin tahtiin liikkumisen, ja veti minua mukaan ja näytti minulle kuinka liikkua. Olin varma, että näytin kaamealta, ja se oli syy siihen miksi olin vältellyt kerhoilua.
Olin kuitenkin ensimmäistä kertaa elämässäni kiitollinen siitä, että kun olin kolmetoista vuotta, Heidi oli päättänyt, että minun pitäisi opetella kävelemään koroissa. Hän oli pakottanut minut pitämään niitä kaikkialla kuukausien ajan, kunnes hän oli tyytyväinen, kun pystyin kävelemään niiden kanssa ilman, että kompastuin, horjahdin tai kaaduin (kaaduin siitä huolimatta välillä kömpelyyteni takia). Felix ja Demetri olivat olleet huvittuneita kun he jatkuvasti sieppasivat minut, kun menetin tasapainoni naurettavan korkeissa kengissäni. Olin tullut vihaiseksi, kun olin jatkuvasti naurunkohteena, joten harjoittelin salaa huoneessani joka ilta, kunnes pystyin hyvin juoksemaan korkokengissä ilman että kaaduin – jotain josta olin aika ylpeä.
Pidin kuitenkin enemmän tasapohjaisista kengistä. Vaikka olinkin aika vakaa, olin erittäin kauhuissani ajatuksesta, että minun pitäisi tanssia erittäin korkeissa koroissa, jotka Heidi oli pakottanut minut laittamaan täksi illaksi.
Parin kappaleen jälkeen onnistuin karkaamaan Heidiltä, jättäen hänet kuolaavien miesten keskelle. Menin baarin luo istumaan ja pyysin baarimikkoa tuomaan kokiksen. Join sitä, ja katsoin vampyyreja, jotka tanssivat sulavasti tanssilattialla, ja olin helpottunut ettei minun pitänyt kävellä näillä tappaja koroilla. Olin yllättynyt, kun joku mies käveli huolettomasti baarille ja kysyi, ”Onko tämä tuoli vapaa?” osoittaen vieressäni olevaa tuolia. Rypistin otsaani, kuvottuneena siitä, että hän yritti tulla luokseni. ”Kyllä, ja tämäkin on jos istut alas” murahdin. Hän näytti yllättyneeltä myrkyn määrästä äänessäni, mutta päätti kuitenkin yrittää uudestaan. ”Kuinka sinusta tuli noin kaunis?” hän kysyi. Minun täytyi antaa hänelle kunniaa siitä, että hän yritti, mutta hän tarvitsi parempia iskulauseita. ”En tiedä” vastasin suloisesti, valehymy kasvoillani. ”Minun on pitänyt saada sinunkin osuutesi” jatkoin, katseeni muuttuin nopeasti kylmäksi. Felix ja Demetri kävelivät taakseni, ja silloin hän näytti tajuavan viestin ja lähti nopeasti pois, kun hän näki heidän suuret lihaksikkaat vartalonsa.
Kaiken kaikkiaan päätin, ettei kerhoilu ollut niin mukavaa mitä ihmiset sanoivat.
***
Phoenixissä äitini oli aloittanut treffailun taas. Olin usein huvittunut, kun hän kertoi hänen kauheista treffeistään, ”Et uskoisi Bella, tämä mies vietti koko treffit nostaen hänen kättään kädelläni ja yrittäen koskea rintojani!” hän sanoi närkästyneesti, tai, ”Mies, jonka kanssa olin ulkona eilen kertoi koko ajan huonoja vitsejä, ja nauroi niille. Ne eivät olleet edes hauskoja, Bella” hän paasasi. ”Kukaan ei pidä vitsiä ’millä nimellä kutsutaan kamelia jolla ei ole kyttyrää? –Humphrey’ hauskana” Joskus tunsin sääliä, kun hänen piti selvitä näistä kauheista treffeistä, mutta olin iloinen, että hän normaalisti näytti olevan hyvillä treffeillä.
Olin erityisen onnellinen, kun hän kertoi minulle Philistä. Phil pelasi alemmassa sarjassa baseballia, ja hän oli pari vuotta nuorempi kuin Renee, mikä oli varmaan hyvä asia, koska Reneellä oli lapsekkaita taipumuksia. Kiusasin häntä, että hän oli puuma, mutta olin onnellinen hänen puolestaan. Kun vihdoin tapasin Philin, tulin hyvin toimeen hänen kanssaan. Meillä oli sama musiikkimaku nykymusiikista, vaikka hän ei ollut klassisen musiikin ihailija. Ajattelin, että hän oli täydellinen äidilleni.
***
Volterran linna sai vastaanottovirkailijan, kun olin kuusitoista vuotta. Caius-setä oli kyllästynyt kaikkia asiakirjojen järjestelyyn ja tylsiin yksityiskohtiin, jotka liittyivät linnan ylläpitoon. He olivat palkanneet kauniin naisen avukseen, hänen nimensä oli Gianna.
Gianna oli erittäin ystävällinen ja minä ystävystyin hänen kanssaan nopeasti. Hän ei koskaan kysynyt kysymyksiä vampyyreista, tai minusta, ja piti suunsa kiinni havannoistaan. Olimme varmoja, että hän tiesi keitä he olivat, hänen kirkkaat loistavat vihreät silmänsä huomasivat kaiken, kun hän katsoi linnan tapahtumia. Niin pitkään, kun hän ei sanonut epäilyistään, emme rikkoneet sääntöä teknisesti ottaen, kun annoimme hänen työskennellä täällä. Aro kätteli häntä säännöllisesti, tarkastaen hänen ajatuksensa, ja saimme selville, että hän haluasi tulla muutetuksi jossain vaiheessa. Hän oli erittäin lojaali meille, ja minä kunniotin häntä siksi. Hän ei koskaan kysynyt kysymyksiä siitä, miksi minä olin täällä, tai mistä olin tullut, ja hän oli aina erittäin kohtelias.
Hän kunnioitti myös minua, koska olin pelastanut hänen henkensä. Olin puhunut Giannalle tornini muutoksista, jonne minun suuri pianoni tulisi, kun nälkäinen vampyyri käveli linnaan, hän etsi selvästi Aroa, Marcusta ja Caiusta. Hänen silmänsä olivat hiilen mustat, ja kun Gianna hajamielisesti heilautti hiuksiaan, vampyyri hyökkäsi hänen kimppuunsa. Olin reagoinut vaistojeni mukaan, kietonut kilpeni meidän molempien ympärille ennen kun kiedoin toisen kilven ilmassa olevan vampyyrin ympärille. Murisin hänelle, ja puristin kilpeni niin, että vampyyrin palaset lensivät maahan.
Felix ja Demetri olivat tulleet juosten, kun he olivat kuulleet Giannan kauhistuneen huudon, ja saapuneet juuri silloin kun murskasin vampyyrin palasiksi, silmäni olivat täynnä vihaa. He seisoivat shokissa pari sekuntia ennen kun Demetri veti sytyttimen taskustaan ja sytytti jäännökset palamaan.
Seuraavana päivänä he antoivat minulle oman sytyttimeni.
***
Näin isääni, Charlieta edelleen kaksi viikkoa vuodessa Forksissa. Vietimme aikaa televisiota katsellen ja kalastellen, tosin vain Charlie kalasti ja minä luin kirjaa rannalla, joka oli meistä molemmista rauhoittavaa. Kieltäydyin menemästä lähellekään pientä venettä, sen katastrofin jälkeen mitä minulle oli yksitoistavuotiaana tapahtunut. Se oli viimeinen päivä, jolloin koskaan kalastin, se päivä, jolloin olin nojannut hieman liian pitkälle alumiini veneen reunan yli, etsien kaloja, silloin huomasin olevani vedessä. Olin ollut aivan mudassa, ja kun olin vihdoin saanut itseni puhtaaksi, huomasin, että kehoni oli täynnä iilimatoja. Olin päivien ajan yrittänyt löytää ne kaikki ja päästä niistä eroon. Nyt vältin venettä kuin ruttoa.
Menimme tavallisesti Quileute reservaattiin, jossa Charlien hyvä ystävä Billy Black asui. Billy oli yksi heimon vanhimmista. Minä olin kuitenkin tavallisesti hieman pidättyväinen, koska tiesin, että he kantoivat geeniä, joka voisi muuttaa heidät muodonmuuttaja susiksi. Billyn nuorin poika oli joskus hieman liiankin mukava, vaikka olin kaksi vuotta vanhempi kuin hän, ja minä yritin vältellä häntä mahdollisimman usein.
Yksi lempipaikoistani reservaatissa oli First Beach. Se oli todella kaunis, ja minä rakastin valkoisella pehmeällä hiekalla istumista ja kuunnella aaltojen osumista rantakallioon.
Väistämättä kaksi viikkoa tulisivat nopeasti päätökseen. Charlie näytti aina nauttivan siitä, että olin hänen luonaan, ja minä lähdin joka vuosi tuntien oloni hieman syylliseksi, koska en viettänyt tarpeeksi paljon aikaa hänen kanssaan.
***
Kaikki tämä muuttui, kun täytin seitsemäntoista. Yllätyksekseni ja ilokseni äitini ja Phil menivät naimisiin. Päätin, että oli aika tutustua kunnolla isääni parin vuoden ajan. Vampyyrit olivat samaa mieltä kanssani, he kuitenkin pakottivat minut vierailemaan heidän luonaan pari viikkoa joka vuosi. Tiesimme kaikki, että minun aikarajani muutokseen oli tulossa nopeasti. Olimme sopineet, -kun olin ollut neljä vuotta- että minut muutettaisiin ennen kun täytän kaksikymmentä, joten minulla oli vain pari vuotta aikaa ihmisenä.
Tiesin, että Renee ja Phil tarvitsisivat aikaa yksin näin uutena parina, ja jos minä en olisi heidän kanssaan äitini voisi matkustaa hänen kanssaan, kun hänen piti matkustaa työnsä takia. Olisin tietenkin voinut mennä Volterraan, mutta minulla olisi tarpeeksi aikaa heidän kanssaan, kun minut oltaisiin muutettu, joten oli aika pakata tavarat Forksiin.
-
EKA! ;D
Kuten olen jo sanonut tämä on lempificcini ja suomennat sitä todella sujuvasti. Kiitos siitä ;)
-
Ihanaa jatkoa tuli! Hyvin mielenkiintoinen luku. Toivottavasti jatkoa tulee nopeammin kuin viime kerrasta :)
-
Hyvä luku taas kerran! :)
Ja taas kerran rakentava karkas,
joten jatkoo! :)
Anaid
-
Bella on ihana. Outoa, minähän suorastaan pidän Voltureista. JATKOAA!*kiljuu fanityttömäisesti*
-
ihana luku oli taas.. :D
vihdoinkin tulee kunnon toimintaa, kun Cullenit astuu kuvioihin! (ei sillä ettei tätä enne olisi tullut mitään kunnollista)
Bella on ihana. Outoa, minähän suorastaan pidän Voltureista. JATKOAA!*kiljuu fanityttömäisesti*
samat sanat! :D
-
Tää on niin hyvä ficci! Onneks suomennat tätä! :)
Kai seuraavassa luvussa on paljon juttua Culleneista? Onhan onhan? (:
Vitsi, en jaksa odottaa! Äkkiä jatkoa! (:
-
MÄ HALUUN JATKOA JA PIAN!!!
Sry Caps :D
Mut siis. ymmärrät varmaan :D
Tää on niiiiiin hyvä<3 ja hyvin kirjotettu^^
Jatkoaaaa!!!<3
-
Kiitoksia kommenteista :)
kuriwe :Kiitoksia kommentistasi. Mahtavaa, että pidät :D
Arosalie : Kiitoksia kommentistasi :)
Anaid : Kiitoksia kommentistasi. Ihanaa, että pidit :)
mellonami : Kiitoksia kommentistasi :)
E_Bella :Kiitoksia kommentistasi. Ihanaa, että pidit :)
katriqqq : Kiitoksia kommentistasi. Kiva, että pidät :) Ja seuraavassa kappaleessa on juttua Culleneista, en vain muista kuinka paljon xP
Rassermus : Kiitoksia kommentistasi. Mahtavaa, että pidät :D
Tässäpä on nyt seuraava kappale :D Yritän muistaa nyt laittaaa näitä kappaleita nopeammin, kun niitä on jo suomennettu aika paljon..
Kappale 7: Forks
Ennen Forksiin muuttoa toivotin sekä vampyyriperheelleni että Reneelle ja Phille jäähyväset. Otin mukaani pari lempitavaraani tornistani ja Phoenixin huoneestani, mukaan lukien minun pienen harppuni(Forksin makuuhuoneessani ei olisi tilaa suurelle konsertti harpulleni), kitaran, huilun ja pari lempimaalaustani. Suunnittelin ostavani auton, koska minulla ei ollut aikomustakaan ajaa poliisiautossa isäni (poliisipäällikön) kanssa. En voinut antaa Santiagon lähettää minun Audi R8:ani tai Bugatti Veyroniani USA:han, koska ne erottautuisivat niin pienessä kaupungissa, enkä minä halunnut sellaista huomiota. Sen sijaan, ajattelin, että voisin ostaa pienen huomaamattoman auton, joka menisi kuitenkin nopeasti – vihasin hitaasti ajamista. Lupasin Santiagolle, että kertoisin minkä auton ostaisin, jotta hän voisi lähettää minulle osia, joilla voisin parannella autoa ja sen moottoria.
Lupasin soittaa ja meilata säännöllisesti vampyyreilleni. Sanoin heille jäähyväset miettien millaista elämäni tulisi olemaan Forksissa isäni kanssa ja kahden kokonaisen lukio vuoden kanssa, jotka odottelivat minua.
Olin pakannut kevyesti, ajattelin käydä shoppailemassa, kun pääsisin perille, tiesin, että tarvitsisin lisää lämpimämpiä vaatteita ja takkeja Forksiin, jossa oli aina pilvistä ja satoi ainakin 300 päivänä vuodessa. Heidi oli ollut pettynyt, kun ei voinut lähettää minulle kasoittain vaatteita, mutta minä olin ollut luja, tiesin, että minun pieni kaappini Forksissa ei olisi tarpeeksi suuri vaatemäärälle jota hän tavallisesti minulle osti.
Didyme ja Sulpicia olivat auttaneet minua valitsemaan korut, joita käyttäisin tanssiaisissa, joihin he olivat pakottaneet minut osallistumaan. Toivoin, että muut lapset luulisivat niiden olevan pelkkiä tavallisia koruja eikä Englannin kruunujalokiviä, -mitä jotkut niistä olivat olleet- sekä koristeellisia, kauniita ja korvaamattomia. En tarvinnut ihmisiä kysymään mistä olin saanut ne.
Ennen kun lähdin, olin luvanut Arolle, Marcukselle ja Caiukselle, etten käyttäisi kilpiäni ellen olisi vaarassa, ja että harjoittelisin niiden käyttöä vain paikoissa, joissa olin varma, että olin yksin. En myöskään saanut kertoa kenellekään yhteydestäni heihin siinä epätodennäköisessä tapahtumassa, jossa tapaisin vampyyreita. Tärkeintä oli, etten saanut kertoa missään vaiheessa, että olin Volturien prinsessa, tai että minulla oli lahja. Kaikki nämä lupaukset, jotka tein, tiesin, että jos joku saisi selville lahjastani, tai yhteydestöni Voltureihin, olisin vaarassa, ja minun oli tarkoitus elää Forksissa tavallisena ihmisenä.
***
Astuin ulos koneesta Port Angelesissa. Näin Charlien helposti väkijoukosta, hänen polisiin pukunsa erottautui joukosta. ”Hei isä,” tervehdin häntä.
”Hei Bells” hän sanoi ja halasi minua hellästi. Tartuimme matkatavaroihini ja lähdimme kohti kahden vuoden ajan pysyvää kotiani.
Matka oli pääosin hiljainen. Charlie ei erityisesti pitänyt rupattelusta niinkuin en minäkään. Lopulta Charlie kuitenkin rikkoi hiljaisuuden. ”Ai niin, sait eilen postista noin 20 lehteä” hän sanoi ja näytti hämmentyneeltä.
Hymyilin. ”Juu isä, ne tulevat kuukausittain. Minulla on tilaus niihin kaikkiin” selitin. Ainoat muutokset lehti tilauksissani vuosien aikana oli se, että kaksi lastenlehteä oltiin korvattu Voguella ja TV-Weeklyllä, muut olivat vielä samoja.
Katsoin alas ranteelleni ja hymyilin, kun näin muistutuksen vampyyreistani. Korun kokoa oltiin muutettu hieman, mutta siinä oli edelleen kaksitoista timanttia, jotka kimalsivat auringossa, keskellä freesioita.
”Ai, ja minä ostin sinulle auton” hän sanoi. Säpsähdin mielessäni. Olin varma, koska hän oli poliisipäällikkö, hän olisi ostanut minulle niin hitaan ja turvallisen ajoneuvon kuin mahdollista. Hymyilin hänelle, ”Kiitos isä, mutta sinun ei olisi pitänyt. Ajattelin ostaa sen itse”
”Kaikki on hyvin Bella. Se on Billyn vanha 1953 Chevy, ja hän myi sen minulle aika halvalla” hän selitti, näyttäen ylpeältä itsestään. ”Se vain seisoi paikallaan nyt, kun Billy on pyörätuolissa eikä voi ajaa”
”Kiitos isä, olen oikeasti kiitollinen siitä” sanoin vilpittömästi, liikuttuneena siitä kuinka ajattelevainen hän oli ollut, mutta ajattelin kuitenkin jo nyt tapoja joilla pääsisin autosta eroon, jotta voisin ostaa uuden. Näytti siltä että lupaukseni etten käyttäisi kilpeäni oltiin unohdettu jo ennen kun saavuimme Forksiin, kun minä hajamielisesti ajattelin voisinko parkkeerata autoni kukkulalle ja työntää sitä kilvelläni kunnes se törmäisi puuhun ja menisi rikki.
”Se on pientä, Bella” hän sanoi. ”Haluan vain, että viihdyt täällä.”
Virnistin hänelle. ”Tietenkin minä viihdyn täällä” sanoin, ja pian mukava hiljaisuutemme valtasi auton.
Saavuimme pian kotiin, ja minä näin ensimmäistä kertaa autoni, jonka Charlie oli ostanut minulle. Minun täytyi myöntää, että siinä oli jonkunlaista viehätystä, mutten uskonut sen menevän yli 50km/h. ”Vau isä, sehän on hurmaava” sanoin hyväntuulisena, ja tunsin oloni hieman syylliseksi, kun aioin tuhota sen.
Charlie auttoi minua viemään tavarani yläkertaan, soittimeni ja maalaukseni olivat saapuneet aikaisemmin lähettipalvelulla. Hän jätti minut purkamaan matkatavarani ja minä olin kiitollinen, ettei hän holhonnut. Kun istuin alas, huomasin kuinka väsynyt oikeasti olin, ja päätin että nyt olisi hyvä aika harjoitella kilpieni käyttöä.
Avasin kaikki matkalaukkuni ja jätin ne maahan. Sitten avasin kaappini ja laatikostoni. Suljin huoneen oven ja seisoin sen takana siltä varalta että Charlie päättäisi tulla yläkertaan. Sitten purin tavarani nopeasti kilvilläni. Asetin ne laatikostoon ja kaappiin, erittäin kiitollisena lahjastani.
Kun matkalaukut olivat sänkyni alla, asetin kaikki soittimeni huoneen nurkkaan ja siirsin keinutuolini lähelle ikkunaa. Sitten asetin kannettavan tietokoneeni työpöydälle, joka oli sänkyni vieressä. Kolme maalausta olivat vaikeimpia asetella. Purin varovasti ne pakkausmateriaaleista. Pidin maalauksia huoneeni seiniä vasten kilpeni avulla samalla kun seisoin huoneen keskellä, päättäen minne laittaisin ne. Olin juuri päättänyt minne laittaisin ne kun kuulin hiljaisen koputuksen huoneeni ovella. Laitoin maalaukset hiljaisesti maahan. Moitin itseäni siitä että melkein paljastin lahjani jo ensimmäisenä päivänä Forksissa, ja kiitin onnen tähtiäni siitä että Charlie oli koputtanut ensin. Avasin oven, ja näin Charlien, jolla oli anteeksipyytävä hymy kasvoillaan. ”Olen pahoillani Bella, mutta minun pitää mennä asemalle pariksi tunniksi. Yksi miehistä tuli kipeäksi” hän selitti.
”Se on ihan okei isä” sanoin vakuutellen. ”Minun pitää muutenkin purkaa tavarani loppuun” valehtelin.
”Hyvä on sitten. Tulen takaisin ennen illallista. Tuon pitsaa tai jotain” hän sanoi ja lähti portaita alas. Odotin kunnes kuulin hänen autonsa lähtevän ennen kun asetin maalaukset paikoilleen. Istahdin sängylleni ja kaivoin iPhonini esille ja soitin Volterraan.
Kun olin vakuuttanut heille, että olin turvallisesti perillä ja että olin tottumassa elämään täällä, selitin Santiagolle, että kestäisi pari viikkoa ennen kun pääsisin autostani eroon ja voisin ostaa jotain nopeampaa. Santiago näytti ajattelevan, että se oli huvittavaa, että joutuisin ajamaan autoa, jolla olisi epäilemättä vaikeuksia mennä yli 60 km/h.
Hieman piristyneenä puhelustani, soitin Reneelle ja vakuutin hänellekin, että minulla oli kaikki hyvin. Hän ei ollut koskaan viihtynyt täällä, ja hän näytti pelkäävän, että minäkin vihaisin tätä paikkaa. Itse asiassa hän kuulosti hämmentyneeltä, kun sanoin voivani hyvin täällä.
Sillä aikaa, kun olin puhunut puheluni, kerännyt lehteni sieltä minne Charlie oli jättänyt ne ja ripustanut maalaukset seinille, Charlie oli kotona pitsan kanssa. Olin helpottunut kun sain tietää, että meillä oli sama makumieltymys pitsoissa. Muistin pian, että Charlie oli toivoton kokki. Tarjouduin hoitamaan ruuanlaiton nyt kun olin muuttanut tänne. Hän näytti kiitolliselta tarjouksestani, ja näytti missä pidettiin purkkia, jossa oli ruoanostoon tarkoitetut rahat. Hänellä ei ollut oikein mitään ruoka-aineita, joten otin ruokarahat ja laitoin ne koululaukkuuni. Päätin, että menisin ruokaostoksille koulun jälkeen.
***
Nukuin rauhallisesti, ja heräsin aamulla aikaisin. Valmistauduin mentaalisesti olemaan taas päivän ’uusi lapsi’. Kiitoksesksi vuorotteluilleni Volterran ja Amerikan välillä, olin ollut useasti uusi lapsi. Se ei koskaan näyttänyt tulevan helpommaksi, kaikkien tuijotusten ja kuiskuttelujen keskellä. Ainoa lohdutukseni oli se, että tiesin niiden loppuvan parissa viikossa, joskus nopeamminkin jos tapahtuisi jotain kiinnostavampaa.
Saavuin kouluun aikaisin. Tiesin, että tarvitsisin lukujärjestykseni ja koulun kartan ennen kun koulu alkaisi. Saavuin koululle ensimmäisten joukossa, ja kiirehdin nopeasti kansliaan, välttäen aikaisin tulleiden oppilaiden tuijotuksia.
Kansliassa näin vanhemman naisen työpöydän takana. Hänellä oli nimikyltti, jossa luki Mrs Cope. ”Voinko auttaa sinua?” hän kysyi.
”Olen Isabella Swan” selitin, ”Se uusi oppilas.” Katsoin kun hän tunnisti minut.
”Tietenkin, poliisipäällikön tytär” hän huudahti. ”Olemme odottaneet sinua” Hymyilin kohteliaasti ja hän antoi minulle lukujärjestykseni, koulun kartan sekä lapun, johon minun pitäisi pyytää opettajiltani allekirjoitus ja palauttaa se hänelle päivän lopuksi.
Sanoin näkemiin ja suuntasin hitaasti kohti ensimmäistä tuntiani. Katsoin taloja kun ohitin ne ja vertasin niitä karttaan. Matkalla jouduin puhumaan yli-innokkaan pojan kanssa, jolla oli blondit hiukset. ”Hei, sinun täytyy olla Isabella, se uusi tyttö, eikö niin?” hän kysyi.
”Vain Bella” korjasin.
”No minä olen Mike Newton” hän esitteli itsensä ennen kun kertoi koulusta. Heti kun oli kohteliaasti mahdollista, vetäydyin keskustelusta ja menin ensimmäiselle tunnilleni. Muistutin itseäni, että minun pitäisi yrittää välttää Mikea.
Selvisin ensimmäisestä osasta päivääni. Minun täytyi kestää vain yhtä toista poikaa Ericiä, joka halusi saattaa minut tunnilleni. Kirkkaalta puolelta katsoen tutustuin erittäin suloiseen tyttöön Angelaan ja hänen ystäviinsä Laureniin ja Jessicaan. Huomasin nopeasti, että Jessica oli koulun juorukuningatar, ja ruokatunnilla hän kertoi koulun kaikki uusimmat juorut.
Vilkaisin kahvilan toiselle puolelle, kun kuuntelin puoliksi Jessicaa ennen kun jähmetyin shokista. Räpsäytin silmiäni varmistaen etten nähnyt unta. Kahvilan nurkassa istui viisi epäinhimillisen kaunista vampyyria omassa pöydässään. Heillä oli edessään koskemattomat ruokatarjottimet ja he kaikki katsoivat eri suuntiin. ”Keitä he ovat?” kysyin, keskeyttäen Jessican puheen.
Jessica katsoi vampyyreita, joita tuijotin. ”He ovat Cullenit” hän selitti. Olin positiivisesti yllättynyt tästä nimestä, ja tajusin että tämän täytyi olla Carlisle Cullenin lauma, mikä helpotti minua, koska tiesin että he olivat vegetaristeja. ”He muuttivat tänne juuri Alaskasta vanhempiensa kanssa. Heidät kaikki on adoptoitu. Tohtori Cullen ja hänen vaimonsa Esme adoptoivat heidät kaikki”
”Sehän on kilttiä häneltä” totesin. Tiesin, että täytyi olla erittäin huolehtivainen henkilö, että suostuisi vapaaehtoisesti adoptoimaan viisi kuolematonta teiniä.
”Niin, mutta en usko että hän voi saada omia lapsia tai jotain sellaista” hän mainitsi. Näytti siltä että hän ajatteli sen tekevän hänestä vähemmän hienon ihmisen. Rypistin otsaani.
Jess ei huomannut otsan rypistystäni, ja jatkoi kertomuksiaan Culleneista. ”Tuo pieni tyttö, jolla on mustat hiukset on Alice Cullen, tuo blondi poika hänen vierellään on Jasper Hale, ja he seurustelevat. Blondi supermalli on Rosalie Hale, Jasperin sisar.” Pyöritin silmiäni sisäisesti, tietäen ettei olisi mitään mahdollisuutta että he olisivat oikeasti sukua. ”Tuo iso tyyppi, lihaksikas on Emmett, hän on Rosalien kanssa, ja tuo poika, jolla on kuparinruskeat hiukset on Edward Cullen” Hän lopetti huokaisten. ”Mutta hän ei treffaile ketään” hän varoitti minua, ”Nähtävästi kukaan täällä ei ole tarpeeksi hyvännäköinen hänelle” hän tuhahti. Mietin että oliko Edward joskus torjunut hänet. ”Eli älä tuhlaa aikaasi”
Hihitin. ”En ollut ajatellutkaan” vakuutin hänelle. Jatkoin syömistäni samaan aikaan, kun tarkkailin heitä. Katsoin Jasperia, joka näytti olevan tuskissaan, ja näin kaukaa, että hänen silmänsä olivat tummat janosta. Katsoin Alicea, kun hän nousi pöydästä ja heitti ruokansa roskiin, ja tanssahteli hilpeästi ovesta ulos. Hän oli erittäin sulavaliikkeinen jopa vampyyriksi.
Rosalie oli epäilemättä maailman kaunein olento, jonka olin koskaan nähnyt, mikä oli aika paljon sanottu, kun on kasvanut vampyyrien joukossa. Hänen vieressään, Emmett ja Edward näyttivät pitävän yksipuolista keskustelua. Rypistin otsaani ja kuuntelin tarkasti. ”Itse asiassa Emmett olen hieman pettynyt. Jessica ei kertonut hänelle meistä paljoa. Vain pienimmän vihjeen skandaalia varten” Edward kuiskasi. Olin erittäin kiitollinen, että minulla oli niin tarkka kuulo: oli selvää, ettei kukaan muu ihminen edes huomaisi heidän keskustelevan. Yhtäkkiä Edward naurahti hiljaa. ”Niin minä myös” hän kuiskasi. Olin hämmentynyt. Olin aivan varma, ettei Emmett oikeasti ollut sanonut mitään.
Yhtäkkiä kuin joku olisi huutanut hänen nimensä, Edwardin pää kääntyi ympäri ja hän katsoi minua silmiin. Tuijotin takaisin ja tarkastelin häntä. Hän oli epäilemättä komein poika, jonka olin koskaan nähnyt. Hänen piirteensä olivat täydellisesti kulmikkaat ja hänen kuparinruskeat hiuksensa ja kirkkaat kultaiset silmänsä saivat hänet näyttämään jumalalta. Hän näytti hämmentyneeltä vuokseni. Hänen otsansa alkoi rypistyä, kun hän jatkoi katsomistani. Hetken päästä kello soi, ja Edward kasasi itsensä ja lopetti tuijottamiseni. Heitin roskani roskiin ja lähdin tunnille, yrittäen vältellä Ericiä ja Mikea.
Onnistuin pääsemään biologian tunnilleni ilman saattuetta. Pyysin Mr. Barnerilta allekirjoituksen lappuuni. Hän toivotti minut tervetulleeksi kurssille ja neuvoi minua istumaan luokan ainoalle vapaalle paikalle, Edward Cullenin viereen. Käännyin ja lähdin kävelemään häntä kohti, mutta kun kävelin patterin ohi, huomasin hänen jähmettyvän ja tuijottavan minua vihaisesti. Hänen silmänsä olivat nyt hiilen mustat, vahva kontrasti sille hunajan kultaiselle mitä ne olivat ruokatunnilla olleet. Tiesin että hänellä oli jano, ja kiedoin kilpeni nopeasti ympärilleni, toivoen että hänellä olisi itsehillintää tarpeeksi, kun istuin hänen viereen.
Hän nojautui tuolissaan niin kauas kuin mahdollista. Pystyin sanomaan, ettei hän hengittänyt, ja näin hänen sormensa, jotka puristivat pulpettia tiukasti. Samalla kun hiljaisesti työskentelimme tunnilla, minulla oli hiukseni suojana, ettei hän näkisi valtimoni sykintää. Rukoilin että hän ei yrittäisi tappaa minua, koska jos hän tappoi hänen pitäisi tappaa luokan muutkin ihmiset, jotta hän voisi pitää olemassaolonsa salaisuutena. Päätin auttaa häntä ja asetin kilven hänen ympärilleen, pitäen hänen vartalonsa paikallaan, jotta hän ei voisi liikkua. Tiesin ettei hän huomaisi sitä, koska hän oli aivan paikallaan, mutta se olisi jäisi nähtäväksi jos hän päättäisi liikkua vierelläni.
Onneksi tunti lähestyi loppuaan, ja Edward oli vieläkin jähmettyneenä vierelläni. Juuri ennen kun kellot soivat, vapautin hänet kilvestäni, ja katsoin kun hän hyppäsi ylös jaloilleen heti kun kellot soivat. Hän poistui luokasta nopeasti hädin tuskin ihmisten nopeudella. Kun pakkasin tavaroitani, näin hänen sormiensa aiheuttamat sisennyksen pulpetin reunassa. Käytin kilpeäni varovasti ja tasoitin kolot ennen kun menin päiväni viimeiselle tunnille – liikuntatunnille.
Olin surkea urheilussa, ja olin aina ollut, kuitenkin pidin vampyyrien urheilupelien katsomisesta. Kömpelyyteni takia, liikunta ei ollut yksi lempiaineistani, ja olin ollut hieman järkyttynyt kun sain tietää että se oli pakollista Forksin lukiossa. Minulle annettiin pelipuku ja sanottiin että voisin katsoa tänään, joten menin katsomoon istumaan ja mietin Edward Cullenia.
Olin hämmentynyt hänen reaktiostaan biologiassa. Tiesin ettei hän syönyt ihmisiä, se oli ilmiselvää hänen silmistään kun hänellä ei ollut jano, ja olin hämmentynyt siitä että se näytti siltä että ainoastaan minun tuoksuni olisi saanut hänet janoiseksi. Hänellä näytti olevan täydellinen hallinta kaikkien muiden ympärillä. Sitten oli myös hänen yksipuolinen keskustelunsa Emmettin kanssa. Minulla oli tunne, että Edwardilla oli lahja.
Olin järkyttynyt ajatuksistani, kun kello soi. Kiirehdin autolleni, innokkaana kotiinpääsystä. Kun ajoin huomasin että Culleneilla oli parkkipaikan ainoa hyvä auto, hopeinen Volvo. Unohdin melkein, että minun piti pysähtyä kauppaan ostamaan ruokaa, koska minulla oli kiire päästä kotiin ja puhumaan Arolle.
-
Ihana luku taas!
Toi on niin kiva, ku bellal on noin hyvä kuulo, et se kuulee noit juttui.
Jatkoo!
Anaid
-
Aah taas niin ihana luku. Tää on mun ykkös lempi ficci täl hetkel.
-
jeeh, jatkoa tullut! :)
Olin varma,koska hän oli poliisipäällikkö,
tuosta puuttuu välilyönti, ennen koska-sanaa. ;)
Ihana luku ja niinpoispäin. ;D
Jatkoa odotellen! <3
-
Taas aivan upea luku! Toi Bellan kilpi on makee :D
Yksi juttu mua kyllä häiritsee... Tässä luvussa oli jotain kohtia melkein suoraan kirjasta. Tai silleen. Mutta sinähän et sille mitään voi, ja se on niiiin pieni "vika", että ei haittaa menoa ollenkaan! :)
Anaid sanoikin, että on kivaa, kun Bellalla on niin hyvä kuulo! Ja että se tajus sen, että Edwardin ja Emmettin keskustelu oli yksipuolinen. Fiksua! :D
Mutta jatkoa kehiin, kunhan kerkiät :)
-
hieno luku(jälleen kerran) yhden kirjoitus virheen huomasin, en nyt muista missä kohdin:)
-
Huomasin pari virhettä, mutta ne oli enimmäkseen jotain, mikä kuulosti hassulta...
Muuten suomennat aivan loistavasti :D
-
Aivan IHANA!!!!!!!<3
Tykkäsin niin hirmuisesti.
Pakko muuten sanoo, ett sun kirjotustyyli on täs vähän parantunu^^ Good.
Joo. Tää on hyvin suomennettu ja toivottavasti jatkat tätä piannn<3
-
Kiitoksia kaikista kommenteista ^^
Anaid: Mahtavaa, että pidit :)
Arosalie: Ihanaa, että pidit :D
E_Bella: Kiva, että pidit :) ja kiitoksia, että ilmoitit tuosta virheestä, käynpäs korjaamassa sen :)
katriqqq: Mahtavaa, että pidit :D Toivottavasti nuo kohdat, jotka ovat melkein suoraan kirjasta, eivät häiritse niin paljon
mellonami: Kiva, että pidit :)
kuriwe: Joo hassulta kuulostavia kohtia on jonkun verran, kun minähän en ole mikään maailman paras suomentaja :)
Rassermus: Ihanaa, että pidit :D
Joo tässäpä on nyt 8. kappale :) 9. kappale tulee sitten, kun ehdin laittaa sen :) Mutta joo toivottavasti pidätte :)
Kappale 8: Perhe
Bellan näkökulma
Kun pääsin kotiin, ryntäsin huoneeseeni ja painoin ykköstä puhelimessani, pikavalinta Volterraan. Hetken päästä Aro vastasi ja minä aloitin ensimmäisen päiväni kuvailun. ”Aro, et koskaan usko onneani. Näyttää siltä, että vedän vampyyreita puoleeni kaikkialle minne menen!” sanoin. ”Forksin lukiota käy viisi vegetaristivampyyria”, selitin.
”Cullenit?” Aro kysyi.
”Jep, ja nähtävästi heidän isänsä tohtori Cullen työskentelee Forksin sairaalassa. Kuulostaako tutulta?” kysyin. En odottanut hänen vastaustaan, kun jatkoin, ”Ainiin, ja heillä taitaa olla pari lahjaa joukossaan. Vannon että kuulin kahden heistä pitävän yksipuolista keskustelua!”
Aro naurahti. ”Olet oikeassa”, hän vahvisti. ”Eleazar mainitsi joskus, että Edward Cullen on ajatusten lukija, Alice Cullen voi nähdä tulevaisuuden henkilöiden päätösten perusteella ja Jasperin lahja on tunnemanipulaatio”
Olin yllättynyt. ”Erittiäin lahjakas perhe”, mutisin. ”Se on varmaan se syy miksi Edward oli niin ärsyyntynyt minuun, kun ei voinut lukea ajatuksiani”, hihitin.
Aro nauroi kanssani. ”Se on varmaan ensimmäinen kerta kun hän on koskaan tavannut jonkun, jonka ajatuksia hän ei pysty lukemaan”, hän tuumi.
”Niin”, olin samaa mieltä. Sitten eräs ajatus juolahti mieleeni. ”Sen takia sinä ehdotit että olisimme hyvä pari, eikö niin!” syytin. ”Tiesit, että olisin immuuni hänen ajatustenluku taidolleen!” Olin ärsyyntynyt. Aro oli hiljaa samalla kun kirosin hänet ja hänen paritus ideansa. ”Älä saa mitään ideoita”, varoitin häntä.
Sitten yhtäkkiä tajusin että olin unohtanut biologian tuntini. ”Aro, jotain tapahtui Edwardin kanssa tänään”, pysähdyin. En ollut varma miten selittäisin sen. ”Edward näytti olevan aivan kunnossa muiden oppilaiden kanssa, hän ei näyttänyt lainkaan janoiselta. Mutta heti kun hän haistoi minun tuoksuni, hän jäykistyi, hänen silmänsä muuttuivat mustiksi ja hän näytti siltä että yrittäisi estää itseään tappamasta minua”, sanoin kuvaillen outoa tapahtumaa.
Aro kuulosti heti levottomalta, ja kuulin kaksi huolestunutta vartijaani taustalla mutisemassa ajatuksiaan siitä että heidän pitäisi tappaa Edward siitä että hän ajatteli tappamistani. ”Bella, sinun täytyy olla erittäin varovainen hänen ympärillään”, Aro varoitti minua. ”Minulla on tunne, että olet hänen La Tua Cantante, tai hänen laulajansa, kuin seireeni. Veresi kutsuu häntä. Olen oikeastaan yllättynyt, että hän pystyi vastustamaan. Kaikkissa muistoissa, jotka olen nähnyt vampyyreista, jotka ovat tavanneet laulajansa, vampyyrit ovat osoittaneet vastustamantonta halua heidän laulajansa verta kohtaan. Itse asiassa en ole koskaan tavannut vampyyria joka olisi onnistunut vastustamaan laulajaansa.” Hänen selityksensä sai minut huolestuneeksi ja tunsin sääliä Edwardia kohtaan.
”Ehkäpä meidän pitäisi lähettää vartijoita Forksiin suojelemaan sinua”, Aro ehdotti. Kuulin Caiuksen ja Marcuksen olevan samaa mieltä taustalla.
Näin punaista. ”Ei missään nimessä!” huusin. ”En tarvitse ketään lapsenvahdikseni Aro-setä. Minä kiellän teitä tulemasta. Voin pitää itsestäni huolta täydellisesti, ja jos olet unohtanut niin minulla on kilpi”, paasasin vihaisena, kun hän uskoi etten voinut huolehtia itsestäni.
”En voi uskoa että ehdotit sitä tai että Marcus- ja Caius-setä olisivat samaa mieltä. Miten selittäisimme sen jos kaksi vampyyria saapuu Forksiin ja seuraavat minua mysteerisesti? Cullenit huomaisivat varmasti, ja Carlisle tunnistaisi heidät, ja miettisi mitä Volturit minusta halusivat. Se ei olisi yhtään huomiota herättävää”, lopetin sarkastisesti. ”Sitä paitsi, en hyväksy sitä että Felix ja Demetri metsästäisivät Forksin lähellä”, lisäsin, kun olin ajatellut hetken.
”Olen enemmän huolestunut siitä mitä tapahtuu jos Edward menettää hallintansa ja yrittää hyökätä kimppuuni julkisesti”, selitin. ”Meidän olisi vaikea selittää miksi hän hyökkäsi kimppuuni, ja vielä vaikeampaa keksiä syy miksen ollut loukannut itseäni yhtään,” totesin.
Aro ei tuntunut olevan yhtä huolestunut. ”En usko että hän satuttaa sinua Bella, nyt kun hän on kerran vastustanut sinua. Se tulee varmaan helpommaksi hänelle ajan myötä ja hän tottuu siihen jotenkuten jonkin ajan päästä. Uskoisin että hän välttelee sinua mahdollisimman paljon.” Hän pysähtyi hetkeksi. ”Ole vain varovainen Bella. Emme halua että loukkaannut.”
Huokaisin. ”Tiedän Aro-setä. Olen kunnossa”, vakuutin.
***
Seuraavana aamuna tähystin Edwardia, mutten koskaan nähnyt häntä. Näin kaikki muut Cullenit, jotka katsoivat minua vähän väliä uteliaina. Kun ruokatunti lähestyi, tajusin ettei Edward ollut koulussa, ja tunsin oloni syylliseksi, koska minä olin varmaan syy siihen. Kun seisoin ruokajonossa, aloin ärsyyntyä Jessicaan, joka ei ollut lopettanut puhumista koko päivän aikana. Tajusin ettei minulla ollut mitään mahdollisuutta selvitä ruokatunnista, jos joutuisin istumaan hänen vieressään ja kuuntelemaan hänen löpinöitään.
Kävin mielessäni mahdollisuuksiani läpi, ja tajusin nopeasti, että paras tapa välttää häntä olisi se, että menisin istumaan huoneen ainoiden ihmisten luokse, joita hän ei uskaltaisi lähestyä. Maksoin ruokani ja käännyin Jessicasta poispäin. Kun ohitin kaikki ja jatkoin kohti vampyyreita, koko ruokala meni hiljaiseksi. Näin Alicen silmien vilkaisevan suuntaani ennen kun hän hymyili hämmästyneesti.
Pystyin tuntemaan kaikkien tuijotukset selässäni, kun pysähdyin pöydän eteen. Hymyilin heille ujosti. ”Hei, olen Bella. Mietin voisinko istua kanssanne?” kysyin. Alensin ääntäni kuiskaukseksi, joka tuskin kuului, ”Näin meidän kesken, en voisi kestää lisää Jessican juoruja, ja tiedän että hän ei ole tarpeeksi rohkea tullakseen tänne”, selitin. He tuijottivat minua hämmentyneinä ennen kun Alice hymyili ja sanoi, ”Tietenkin.” Muut katsoivat häntä kuin hän olisi hullu. Rosalie kääntyi katsomaan minua vihaisesti varmaan toivoen että se pysäyttäisi minut.
Mutta se ei pysäyttänyt. Istuin alas ja aloitin lounaani syömisen. Kun nojauduin ottaakseni lehteni ja lukeakseni sitä, kuulin Jasperin kuiskaavan muille, ’Hän ei pelkää meitä yhtään, itse asiassa hän tuntee olonsa mukavammaksi meidän seurassamme kuin eilen Jessican seurassa. Kuinka outo ihminen’, hän mutisi. Nauroin mielessäni, jos hän vain tietäisi kuinka outo, ajattelin. Kuulin Rosalien tuhahtavan hiljaisesti. ”Kukapa ei haluaisi päästä Jessicasta eroon”, hän sanoi terävästi.
Koska näyttelin olevani tavallinen ihminen, joka ei voinut kuulla heitä, otin ”Car&Driver” lehteni. Avasin sen ja kuolasin uutta Chevrolet Camaroa, joka olisi tulossa pian myyntiin. Mietin että pitäisikö minun ostaa sellainen, mutta tajusin ettei minulla olisi paikkaa minne laittaa se täällä Forksissa. Huokaisin ja käänsin sivua.
Silloin Rosalie rikkoi hiljaisuuden. ”Onko tuo kuukauden numero?” hän kysyi. Olin yllättynyt, koska hänen vihaisen tuijotuksensa perusteella ajattelin hänen uskovan minun olevan hänen perheelleen uhka. Mutta nähtävästi jääkuningatar/supermalli oli kiinnostunut nopeista autoista.
Nyökkäsin. ”Juu, katselin juuri uutta Camaroa. Se näyttää siltä että sillä olisi mukava ajaa”, selitin ja huokaisin uudestaan.
”Niin”, Rosalie myönsi. ”Kuitenkin minun täytyy myöntää että pidän eurooppalaista superautoa parempana kuin muskeliautoa.”
Naurahdin. ”Tiedän mitä tarkoitat. Haluaisin mieluummin oman Audi R8:ni mieluummin kuin Camaron.” Säpsähdin hieman kun tajusin sanoneeni että minulla oli erittäin kallis auto. Tietenkin he näyttivät yllättyneiltä. ”Onko sinulla Audi R8?” Rosalie kysyi.
Kohautin olkiani. ”Se on Euroopassa minun perheeni luona”, selitin. ”Sain sen syntymäpäivälahjaksi heiltä, ja sitä on niin hauska ajaa”, huudahdin. Silmäni kirkastuivat kun ajattelin autoani.
”Uskon että sitä onkin hauska ajaa”, Rosalie kommentoi. ”Minulla itselläni on BMW M3 avoauto,” hän sanoi ylpeästi.
”Kiva. Se sopii sinulle”, sanoin. ”Asensitko yhden niistä tehopakkauksista jotka tulivat viime vuonna?” kysyin. Hän näytti olevan shokissa kun tiesin näin paljon autoista, mutta Santiago oli opettanut minua hyvin.
”Kyllä, ja viritin moottorin kisailuun”, hän ilmoitti minulle. ”Sen korkein nopeus on 250 mailia tunnissa.”
Vislasin arvostuksesta. ”Audillani on sama. Minun täytyi myöntää että se oli aikamoinen shokki saapua tänne ja saada selville että isäni on ostanut minulle auton joka tuskin menee yli kuuttakymppiä tunnissa”, sanoin. Minua ärsytti ajaa niin hitaasti. Rosalie näytti myötätuntoiselta. ”Uskon että minun pitää parkkeerata se puun alle ja toivoa että tuuli puhaltaa puun kumoon ja tuhoaa autoni”, sanoin vakavana. Koko pöytä alkoi nauramaan.
”Autan sinua mielelläni siinä”, Emmett sanoi. Hänen silmänsä välkkyivät ilkurisesti.
Hymyilin hänelle. ”Saatan hyödyntää tarjoustasi.”
Alice puski mukaan seuraavaksi. ”Tuo on upea rannekoru joka sinulla on”, hän kommentoi, katsoen rannettani. ”Kuuden karaatin huippuluokan timantteja ja 24 karaatin valkokultaa”, hän mutisi, katsoen sitä tarkkaan.
Virnistin mielessäni. ”Kyllä, monet eivät keksi sitä vain katsomalla”, kehuin häntä. ”Monet sanovat sen olevan hopeaa jossa on zirconeja”, ilmoitin hänelle.
Hän tuhahti, ja hänen silmänsä liikkuivat ranteestani muuhun ulkoasuuni. ”Sinulla on hyvä vaatemaku”, hän ilmoitti minulle. ”Rakastan paitaasi, se on yhdeltä lempisuunnittelijoistani.” Hymyilin hänen selvälle hyväksymiselle ulkoasuani kohtaan. Heidi olisi onnellinen.
Jatkoin muodista puhumista hänen ja Rosalien kanssa kunnes kellot soivat. Laitoin lehteni laukkuuni ja lähdin vastahakoisesti heidän luotaan. Kun pääsin parin askeleen päähän, Alice huusi, ”Pidä hauskaa biologiassa.” Rypistin epäilevästi otsaani hänelle. Epäilykseni vahvistettiin kun kuulin hänen kuiskaavan muille, ”Mike aikoo kuulustella häntä, siitä että miksi hän istui kanssamme tänään.” Lähdin ruokalasta ja voihkaisin tallustaessani kohti seuraavaa tuntiani.
Kun istuin yksin pöytäni luona, näin Miken tulevan luokkaan sisään ja suuntaavan luokseni. Virnistin, tiesin mitä oli tulossa. ”Hei, miksi sinä istuit Cullenien kanssa tänään?” hän kysyi.
”Koska mieleni teki”, vastasin hänelle. ”Enkö saisi istua heidän kanssaan tai jotain?” kysyin.
”Ei, mutta he eivät oikein puhu muille kuin perheenjäsenilleen, ja he ovat vähän outoja”, hän selitti. ”Sinun pitäisi istua meidän kanssamme huomenna”, hän sanoi, hymyillen minulle.
Pystyin tuntemaan vihani nousevan. ”Minä voin istua missä tahansa tahdon Mike. Arvostaisin jos et tekisi ilkeitä kommentteja heistä kun olen lähettyvillä”, murisin. Silmäni välkkyivät raivosta. ”Heissä ei ole mitään vikaa joten ole hyvä ja vie mielipiteesi muualle”, lopetin ennen kun käännyin tuolillani taulua kohti. Jätin hänet täysin huomioimatta kunnes hän meni omalle paikalleen.
Minulta kysyttiin lisää kysymyksiä liikunnassa, erityisesti Jessicalta, joka halusi lisää juorujen aiheita. Vastaukseni olivat aina samat. Istuin Cullenien kanssa, koska halusin, ja minun mielestäni he olivat aivan normaaleja. En vain maininnut sitä että käsitykseni normaalista oli hieman erillainen kuin muilla ihmisillä.
-
EKA!
Tosi hyvin suomennettu luku! Paljon parempi kuin edellinen... Jatkoa nopeesti ?
-
jännä ficci ::D Bella oli tos luvus aika rohkee, kun meni istuu Culleneiden kaa :)
”Tuo on upea rannekoru joka sinulla on”, hän kommentoi, katsoen rannettani. ”Kuuden karaatin huippuluokan timantteja ja 24 karaatin valkokultaa”, hän mutisi, katsoen sitä tarkkaan.
onkos Alice hieman kade? ;)
Jatkoa pian odotellessa!
-
Ihanaa, taas kerran.
Toi on tosi kiva ku Bella vaan meni ihan pokkana niiden pöytään!
Kiva et se ja Rosalie tuli jokseenki juttuun, mä ku rakastan niit ficcei, jos Bella ja Rosalie on kavereit...
Jatkoo!
Anaid
-
Jeii jatkoa! :D Tää on tosi hyvä ja tykkään siitä kun Bella on tuollainen
kiva pirteä pikku tytteli ja uskalsi mennä Cullenien luo :)
Jatkoa vaan, että saan lukea vähän tuosta Eddie-pojustakin jotain ;)
huomasin ehkä yhden kirjoitusvirheen mutta ei se mitään!
-
hah, repesin Emmettin kommentille autosta ja sen pilalle saamisesta.. ;D
taaidan kommata vain edellisiä ja toivoa jatkoa kun ei mitään järkevää tule mieleen.. :D
-
Sä suomennat hirmusta vauhtia! Ei haittaa sitten ollenkaan!! :)
Tosi hyvä, ettei (taas) mennyt kirjan kaavan mukaan, että Rose vihaa Bellaa aina ja ikuisesti :D Ihanaa, että he kaikki löysivät yhteisen sävelen :) Vielä kun saataisiin meidän kultapoika peliin, ni hyvä tulee! :)
Jatkoa sitten vaan ;)
-
Hitsi miten hyvä ficci!
Mitäköhän tapahtuu kun Bella ja Ed kohtaa
uudestaan ??
Ja suuri plussa siitä että teksti on virheetöntä!
Suomennat hyvin!
Kahdeksannessa luvussa olisin suomentanut ton "250 mph":n
250 mailia tunnissa, tai 402 kilometriä tunnissa.
Ihan hyvä noinkin, mutta epäilen, että kaikki ihmiset eivät ymmärrä sitä..
Odotan jatkoa innolla! :D
-Candy
-
Kiitoksia kaikista kommenteista :)
kuriwe: Mahtavaa, että tuo oli hyvin suomennettu :)
Takku: Taitaa olla :D
Anaid: Mahtavaa, että pidit :)
Embuu: Ihanaa, että pidät :)
E_Bella: Jep minäkin repesin, kun ensimmäistä kertaa luin ;D
katriqqq: En minä näin nopeasti näitä oikeasti suomenna, tästähän on toisella foorumilla jo 29 kappaletta. En vain viitsi heti postata kaikkia tänne :)
CandyApple: Mahtavaa, että pidät :D Ohoh käypäs korjaamassa, jos löydän tuon kohdan :)
Mutta laitanpa taas uuden kappaleen :D Eli tässäpä on nyt 9. kappale, toivottavasti pidätte :D
Kappale 9: Ajotaitoja
Bellan näkökulma
Kaaduin liikunnassa vain kaksi kertaa ja nekin olivat Jessican ja Laurenin turhien keskeytysten takia. Tunsin oloni helpottuneeksi, kun toinen koulupäivä saapui päätöseensä; lähdin liikuntasalista ja suuntasin autolleni. Kuudes aistini napsahti yhtäkkiä päälle, ja kiedoin kilpeni ympärilleni. Toinen ihoni mukavoitti oloani. Yhtäkkiä Mike tuli vierelleni, ja kiepautti minut häntä kohti. Selkäni oli nyt rakennusta vasten. ”Hei Bella, olen pahoillani siitä edellisestä”, hän sanoi anteeksipyytävästi. ”Mitäpä jos hyvittäisin sen sinulle viemällä sinut ulos syömään”, hän ehdotti sujuvalla äänellä. Hänen piti pystyä parempaan kun tuohon, pohdin; hänellä ei ollut mitään niinkuin vampyyrit ja heidän kimalteleva ihonsa. Sain kylmiä väreitä, kun tajusin hänen kätensä sivelevän kättäni.
Katsoin häntä vihaisesti. ”En menisi MISSÄÄN TAPAUKSESSA ulos kanssasi Mike”, ärisin hänelle ennen kun riuhtaisin itseni irti hänen otteestaan ja lähdin juoksemaan parkkipaikkaa kohti. En ole ollut koskaan niin halukas tappamaan ihmistä.
Pystyin kuulemaan hänet perässäni, kun juoksin parkkipaikalla. Tiesin että autoni oli alueen toisella puolella, ja etsin epätoivoisena muita pakomahdollisuuksia.
Silmiini osuin punainen jeeppi, joka oli parkkeerattu lähelleni. Se oli jo käynnissä, ja kun lähestyin sitä Emmett hyppäsi ajajan paikalle. Ennen kun hän sulki oven, juoksin ja hyppäsin käyttäen kilpeäni apunani. Laskeuduin Emmettin syliin. Pamautin oven kiinni, ja laitoin jeepin nopeasti peruutusvaihteelle ja painoin kaasun pohjaan.
Suoritin täydellisen 180 asteen käännöksen, kääntäen jeepin nopeasti ympäri. Kaasutin parkkipaikalta ulos. Kun saavuimme parkkialueen loppuun, jeeppi oli jo 60 km/h vauhdissa. Kiitin onneani että vampyyrit pitivät nopeista autoista. Katsoin taustapeiliin ja kirosin, kun näin Miken menneen autonsa sisälle ja että hän yritti seurata minua, varmasti pyytäkseen anteeksi, taas.
Kaasutin, ja driftasin tiukan käännöksen, ja sitten käännyin tiukasti vasemmalle päämoottoritielle. Kun olimme moottoritiellä, liikuin sujuvasti kaistalta toiselle kunnes ajoimme kahtasataa keskellä harvaa liikennettä. Pidin vauhtia yllä kunnes saavuimme Port Angelesiin.
Kun tajusin kuinka pitkälle olin ajanut yrittäessäni paeta Mikea, hidastin ja tein käsijarru parkkeerauksen. Jeeppi pyörähti helposti parkkipaikalle. Sammutin jeepin, ja heilautin pääni taaksepäin osuen Emmetin rintakehään samalla. ”Olkaa kilttejä ja sanokaa ettei Mike seuraa minua enää”, anoin. He olivat hetken hiljaa ennen kun Alice alkoi puhumaan kimeällä äänellään.
”Ei. Hän luovutti silloin kun käännyit moottoritielle”, hän vakuutti minulle. Huokaisin helpotuksesta.
”Luojan kiitos”, mutisin helpottuneena. ”En usko että kestäisin hänen anteeksipyytelyjään, samalla kun hän pyytää minua ulos” Värisin sille muistolle.
Sitten yhtäkkiä muistin missä olin. ”Voi ei, olen niin pahoillani. Tuskin tunnen teitä ja kaappasin teidät ja autonne Port Angelesiin asti”, huudahdin kauhistuneena kun tajusin mitä olin tehnyt. ”Olen niin pahoillani”, sanoin taas.
Jasper alkoi puhumaan. Samalla kun hän puhui rauhallisuuden tunne virtasi ylitseni. ”Ei se mitään Bella. Olemme kunnossa”, hän vakuutti minulle.
”Niin”, Alice lisäsi, ”jos Mike yrittäisi iskeä minua, tekisin varmaan aivan samoin.”
Nauroin. ”Ethän tekisi. Saisit varmaan Jasperin syömään hänet sen sijaan”, hihitin. Hekin nauroivat, ajatellen etten tiennyt kuinka hauskana he kommenttiani pitivät.
”Se on yksi poikaystävän tuoma etu”, Alice myönsi.
”Kerro minulle, jos haluat jonkun pelästyttämään hänet pois”, Emmett ehdotti. ”Rakastan muiden pelästyttämistä.” Todistaakseen väitteensä, hän virnisti minulle näyttäen kirkkaat terävät hampaansa. Minä hymyilin hänelle täysin pelottomana, ja hänen ilmeensä muuttui pettyneeksi.
Tajusin yhtäkkiä että istuin vieläkin Emmettin sylissä. ”Olen pahoillani Emmett. Unohdin missä olin”, sanoin nolostuneena. ”Minun pitäisi mennä nyt. Kiitos että olitte niin ymmärtäväisiä kun vein teidät ajelulle”, sanoin. Avasin oven ja hyppäsin autosta ulos.
”Odota Bella!” Alice huusi. ”Minne sinä olet menossa?”
”Niin Bella. Minä olin ihan kunnossa”, Emmett sanoi ja hymyili minulle.
”Minä soitan taksin ja menen kotiin”, sanoin hämmentyneenä.
Rosalie pyöritti silmiään minulle. ”Tule takaisin autoon Bella. Me viemme sinut kotiin.”
”Mutta olen jo häirinnyt teitä tarpeeksi tällä viikolla. Kaappasin ja söin lounasta kanssanne”, protestoin. ”Pääsen kyllä itsekin kotiin.”
Alice huokaisi. ”Bella tule nyt sisään tai minä tulen ulos ja pakotan sinut sisälle”, hän vaati. Hänen ilmeensä kertoi etten halunnut kohdata hänen raivonsa seurauksia.
Hyppäsin auton takapenkille. Alice siirtyi keskelle tehdäkseen tilaa minulle. ”Kiitos”, hän sanoi omahyväisesti. Huokaisin hänelle, kun Emmett käynnisti jeepin ja suuntasi takaisin kohti Forksia.
”Bella ajoit aika hienosti äsken” Emmett sanoi. Hän kuulosti vaikuttuneelta. ”Kukapa olisi tiennyt että noinkin pieni olento kuin sinä voisi hallita näin suurta jeeppiä?”
Potkaisin hänen istuimen selkänojaa. ”Älä viitsi Emmett”, aloitin pyörittäen silmiäni. ”Opin ajamaan Ariel Atomilla, Hummerilla ja Pagani Zondalla” totesin omahyväisenä. Ajattelin kun he jo kerran tiesivät Audistani niin ei siitä olisi haittaa jos kertoisin muista autoistani. ”Sinun pieni jeeppisi ei pelota minua lainkaan”, sanoin. ”Itse asiassa, sen voimaa ei voi edes verrata Bugatti Veyroniini”, mainitsin huolettomasti.
Istuin hiljaa paikallani, kun odotin kertomani asiat uppoavan heihin. ”Onko sinulla Bugatti Veyron?” Rosalie kysyi. Nyökkäykselleni hän virnisti innokkaasti. ”Kuinka nopeasti olet päässyt sillä?”
”No viimeksi kun olin Euroopassa, vein sen Saksaan moottoritielle. Pääsin lähes kolmeasataa”
Rosalie näytti vaikuttuneelta. Hän kyseli autostani vielä hetken ennen kun huokaisi. ”Minun täytyy kokeilla tuollaista. Se kuulostaa huumaavalta.”
”Niin se onkin”, vakuutin hänelle. ”Minun täytyy kuitenkin myöntää että tämä jeeppi on aika vakuuttava. Asensitko sinä siihen ne suorituskykypaketit?”
Hän näytti yllättyneeltä. ”Kyllä, mutta mistä sinä tiesit että se olin minä?” hän kysyi.
”No sinä saatat näyttää supermallilta”, sanoin, ”mutta sinulla on selvästi suurin intohimo autoihin perheessäsi.” Hän virnisti minulle. ”Haluaisin itse Maserati GTS:n jotta voisin pitää hauskaa ja ajaa ympäri kaupunkia, mutta en tiedä missä säilyttäisin sitä”, selitin. ”Charlie tietää että minulla on rahaa, mutta hän ei vain tiedä kuinka paljon.”
”Lisäksi se erottautuisi Forksissa liikaa”, sanoin surullisena.
”Maserati GTS? Meillä on vaikka kuinka paljon tilaa autotallissamme, voisit pitää sitä siellä”, Rosalie ehdotti.
Muut katsoivat Rosalieta shokissa hänen tarjouksensa vuoksi. ”Rose sinä et koskaan päästä muita talliisi, varsinkaan vieraita”, Jasper sihisi hiljaa.
”Se on Maserati Jasper”, Rosalie sähisi takaisi. ”Ajattele kaikkea hauskaa mitä minulla olisi jos meillä olisi uusi auto jota voisi värkkäillä. Minä en ole ikuisuuksiin värkkäillyt uutta autoa kiitos Carlislelle jonka mielestä meillä on tarpeeksi autoja”, hän jupisi.
”Vau, tuo on erittäin antelias tarjous. Jos olet varma ettei se haittaa, ottaisin tarjouksesi mielelläni vastaan” Olin erittäin tyytyväinen. Nyt pääsisin säännöllisesti pois kaupungista ja ajelemaan nopealla autolla kun kyllästyisin hitaaseen autooni.
”Ei se haittaa ollenkaan”, hän vakuutti minulle. ”Itse asiassa kutsu minua Roseksi.”
”Okei Rose” Virnistin hänelle ennen kun vedin kännykkäni taskustani. ”Mikä on osoitteesi jotta saan toimituksen sinne?” Hän kertoi sen minulle ja minä kirjoitin sen kännykkääni ennen kun soitin Santiagolle.
”Hei Santi”, sanoin kun hän vastasi puhelimeen.
”Hei Bella. Millaista koulussa on?” hän kysyi.
”Ei hassumpaa”, vastasin. ”Joka tapauksessa, haluaisin pyytää erittäin suurta palvelusta..” aloitin. Ääneni muuttui suostuttelevaksi.
Santiago voihkaisi. ”Mikä se on?”
”Voitko tilata minulle uuden keskiyön sinisen Maserati GTS:n ja toimittaa sen osoitteeseen jonka lähetän sinulle pian?” kysyin. ”Ole kiltti”, lisäsin kiltisti.
Hän naurahti. ”Luulen että olemme hemmotelleet sinut piloille, kun annoimme Bugatti Veyronin viisitoistavuotis lahjaksi. Nyt näytät uskovan että tarvitset uuden auton vuosittain”, hän kiusasi minua.
”Tietenkin tarvitsen”, kiusasin takaisin. ”Ja kiitos uudesta Maseratistani Santi”, sanoin omahyväisenä ja virnistin.
”Juu juu. Tilaan sen nyt heti”, hän sanoi. ”Sen pitäisi saapua sinulle parin viikon sisällä”, hän vakuutti minulle. ”Lähetän joitain parannuksia myös.”
Kiitin häntä uudestaan ja sammutin puhelimen. Tietenkin autossa olevat vampyyrit olivat kuulleet koko keskustelun, ja virnistivät minulle huvittuneina. ”Ja noin saadaan uusi auto”, sanoin ylpeänä. He alkoivat nauramaan. ”Toivon vain että se voisi saapua tänne jo viikonlopuksi”, valitin. ”En oikein tiedä kuinka kestän Port Angelesiin ajamisen hitaalla autollani.”
”Miksi olet menossa Port Angelesiin?” Alice kysyi.
”Minun täytyy ostaa pari vaatetta jotka sopivat paremmin Forksiin”, selitin. Olin yhtäkkiä pelokas kun näin Alicen silmien kirkastuvan. Tunsin hetken pelkoa, jonka yli-innokas tunne korvasi nopeasti. Kirosin Jasperin mielessäni.
”SHOPPAILUA!” Alice huudahti innostuneena hyppien tuolillaan. ”Voi Bella meillä tulee olemaan niin hauskaa!”, hän huudahti.
”Kuka sanoi että sinä olet tulossa mukaan?” kysyin hämmentyneenä vaikka idea oli tietenkin houkutteleva.
”Minä tietenkin. RAKASTAN shoppailua”, hän vastasi.
Hänen vieressään Jasper naurahti. ”Se on totta Bella. Alice elää shoppaillakseen”, hän tiedotti minulle.
Tajusin etten pääsisi pois shoppailusta Alicen kanssa, joka näytti pitävän siitä enemmän kuin Heidi (mikä oli paljon sanottu). Luovutin. ”Okei Alice sinä voit tulla mukaan”, sanoin. ”Mutta jos aiomme tehdä tämän meidän pitää tehdä se kunnolla”, varoitin. ”Itse asiassa uskon että meidän pitäisi mennä koko viikonlopuksi”, sanoin muodostaen suunnitelman päässäni.
”Minä tulen myös mukaan”, Rose sanoi nopeasti. ”Voimme mennä minun autollani.”
Virnistin hänelle. ”Kuulostaa mahtavalta.” Sitten kerroin heille suunnitelmani ”Mielestäni meidän pitäisi mennä Seattleen lounaan jälkeen perjantaina. Sitten lentäisimme Edmontoniin ja viettäisimme siellä koko viikonlopun shoppaillen ja tulisimme takaisin sunnuntaina”, ehdotin. Pystyin näkemään yhtäkkisistä hymyistä sekä Alicen että Rosen kasvoilla että he tiesivät mikä ostoskeskus oli Edmontonissa.
Emmett ei tietenkään tiennyt. ”Edmonton?” hän kysyi.
”Jep”, vastasin. ”West Edmonton Mall, ostoskeskuksien koti, se on yksi maailman suurimmista ostoskeskuksista”, selitin. ”Siellä on yli 800 kauppaa” Jätin sanomatta sen että siellä oli myös huvipuisto vuoristoradalla, vesipuistolla, luisteluringillä sekä akvaariolla. Uskoin että jos hän saisi tietää sen, hän haluaisi pilata shoppailuretkemme. Rosen ja Alicen vilkauksien perusteella uskoin etteivät hekään halunneet hänen tietävän siitä.
Loppumatkan Forksiin vietimme keskustellen erilaisista vaihtoehdoistamme. Alice tarjoutui tarkistamaan lento- ja majoitusyksityiskohdat ja soittamaan minulle niistä. Vaihdoimme puhelinnumeromme, ja sitten he jättivät minut talolleni.
***
Sinä yönä nukahdin innokkaasti odottaen seuraavaa päivää.
-
Oijjoi Bella osaa. Vähän repesin ku se vaan hyppäs Emmettin syliin ja unohti sitten istuvansa siinä. Jasper vaikutti jotenkin liian ei kärsivältä Bellan kanssa samassa autossa... mutta eipä siitä muuta kun et tätä kirjoita. Sujuvaa suomennusta taas jälleen. Shoppaliu reissusta tulee varmasti mielenkiintoinen.
-
I love this :D
Voi vitsit kun toi Bella on hemmoteltu pikku kakara!! ;)
Voiskohan tytöt ottaa mut mukaan tonne Edmontoniin? ::)
Lissää lissää aamen. btw. ehkä pari virhettä kalastin tuolta noin.. what ever : )
-
Taas uus luku! Vaikka oot suomennellu tätä pitkälle, niin on kyllä itseasiassa ihan hyvä, ettet laita kaikkia lukuja kerrallaan ((: Saat enemmän palautetta (hihiiii) ja pidät meitä kaikkia vähän jännityksessä :D
Tää oli kiva luku. Oli hyvä, ettei Edwardia ole tungettu jokaseen lukuun, vaikka siis Edwardia tähän toivoin... :D No mutta kuitenkin :)
Odottelen sitten seuraavaa lukua ((:
-
Tää oli ihan mahtava luku :D
Suomennat tosi hyvin!
Toivottavasti jatkoo tulee pian!
Yhden virheen huomasin, mutta en nyt löydä
sitä! Olit kirjoittanut "erittöin", varmaan piti olla erittäin :D
No joo jatkoo toivoisin ;D
-Candy
-
MITÄ?! :o 29 lukua valmiina?! JATKOO! muuten yhden kohdan huomasin
meidän pitäisi Seattleen lounaan jälkeen perjantaina
eikö tuossa pitäisi lukea meidän pitäisi mennä Seattleen lounaan jälkeen perjantaina
?
-
Olin erittöin tyytyväinen.
tuossa pitäisi kai lukea erittäin :)
Ei ole mitään muuta, ei ainakaan tähän aikaan yöstä.. :D
Mutta jatkoa pyytelen, odotan innolla shoppailukierrosta Edmuntonissa missälie. ;D
-
JATKOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
-
Oih, tää on tosi hyvä! Mielenkiinnolla odotan miten tämä jatkuu ;) en malta odottaa :D montako lukua ois tarkotus tulla yhteensä?:)
-
katsoin muuten tuon videon. Se on todella hieno
-
kiitoksia kaikista kommenteista :)
Arosalie: Kiva tietää, että suomennos on sujuvaa :)
Embuu: Mahtavaa, että pidät :D
katriqqq: Kiva, että pidit :D
CandyApple: Mahtavaa, että pidit :D
mellonami: Jep 29 kappaletta :) Ja käyn tuon virheen korjaamassa, kiitoksia että ilmoitit :) Ja sitten vielä mahtavaa, että pidit siitä videosta :D
E_Bella: Jep noin sen todellakin pitäisi olla :) Käynpäs korjaamassa, kiitos, että ilmoitit :)
särkyvä kynä: Jep tulossa :D
kuppi_kahvia: Kiva, että pidät :) Ja enkun kielisessä on tällä hetkellä 36 kappaletta :)
Joo mutta tässäpä on 10. kappale :) Toivottavasti pidätte :)
Kappale 10: Shoppailua
Seuraavana aamuna olin valmistautumassa koululle lähtöön, kun kuulin koputuksen ulko-ovella. Avasin se varovasti, ja näin Alicen kuistillani kirkas hymy kasvoillaan. ”Tajusimme että autosi on edelleen koululla, joten voimme antaa sinulle kyydin”, hän selitti. Hänen takanaan näin muut. Kaikki istuivat kirkkaan punaisessa BMW M3 avoautossa, jonka katto oltiin laskettu.
Tartuin laukkuuni, ja suljin ja lukitsin oven. ”Kiitos”, sanoin kun lähestyimme autoa. ”Arvostan tätä todella”, sanoin aidosti liikuttuneena siitä kuinka kilttejä he olivat.
”Ei tässä mitään Bella”, Rose vakuutti minulle kun hyppäsin autoon takapenkille Jasperin ja Alicen viereen. ”Talosi on kuitenkin koulumatkamme varrella”, hän jatkoi samalla, kun hän käynnisti auton ja lähti koululle. ”Itse asiassa, jos autosi joskus hajoaa soita vain meille niin me viemme sinut kouluun”, hän tarjosi ja kääntyi hymyilemään minulle. Auto ei heilahtanutkaan kaistallaan vaikka hänen silmänsä eivät olleet tiessä.
Hymyilin takaisin. ”Kiitos. Kun me menemme Seattleen Rose sinun täytyy näyttää minulle mihin kultasi pystyy”, sanoin.
Hän nauroi. ”Sanotaan vain että matka Seattleen ei tule olemaan pitkä.”
Saavuimme koululle ja minä yritin olla välittämättä tuijotuksista, kuiskutuksista, joita sain osakseni, kun nousin ulos Rosen autosta. Olin erittäin kiitollinen, että Rosen auto oli niin räväkkä, koska monet pojista jotka olivat tuijottaneet, huomasivat millaisesta autosta olimme tulleet. He unohtivat minut nopeasti, kun kiirehtivät katsomaan autoa tarkemmin.
Sillä aikaa onnistuin karkaamaan ensimmäiselle tunnilleni.
***
Olin ylpeä itsestäni kun olin vältellyt Mikea lounaaseen asti ja olin kertonut Jessicalle ei-vastauksia Culleneista matikantunnillamme. Valitettavasti kaikki hyvät asiat loppuvat joskus ja kun kävelin ruokalaan Mike otti kädestäni taas kiinni. ”Bella, kultaseni mitäpä jos menisimme illalliselle tänään?” hän kysyi. ”Anna minun näyttää kuinka kaunis sinä olet”, hän yritti kehrätä, mutta kuullosti enemmänkin ruohonleikkurilta.
”Päästä irti. Äläkä enää koskaan koske minuun Mike”, sanoin. Ääneni myrkkyisyys oli aivan selvä.
Hänen silmänsä loistivat päättäväisyydestä. ”Kulta sinä tiedät että, haluat mennä kanssani ulos”, hän sanoi. ”Lopeta leikkimästä vaikeastisaatavaa”
Purin hampaani yhteen estääkseni itseäni heittämästä häntä ikkunan läpi. ”Sanon tämän vain kerran Mike. Minä. En. Pidä. Sinusta”, sanoin hitaasti
Miken käsi oli edelleen kädelläni, ja hän avasi suunsa sanoakseen jotain, kun suuri ja kylmä käsi laskeutui hänen olkapäälleen. Hän värisi ja päästi kädestäni irti kääntyäkseen kohtamaan käden omistajaa.
Virnistin kiitokseni Emmetille, joka tuijotti Mikea vihaisena. Näin nopean vilauksen huumorista hänen silmissään, kun ne kohtasivat minun, ennen kun hän käänsi kylmän tuijotuksensa takaisin Mikeen. ”Kuuntele Mike”, hän murisi uhkaavasti. ”Jos sinä koskaan kosket Bellaan vielä, jos sinä edes tulet lähellekkään häntä, minä tulen muotoilemaan kasvosi uudestaan henkilökohtaisesti”, hän varoitti. Mike tärisi nyt näkyvästi. ”Ymmärrätkö sinä?” Emmett kysyi häneltä.
Mike nyökkäsi ennen kun juoksi pois ruokalasta. Emmett ja minä selvisimme pöytämme luokse ennen kun puhkesimme nauruun. Jasper, Alice ja Rose,jotka olivat katsoneet tapahtumaa huvittuneina, yhtyivät pian mukaan. ”Kiitos Emmett”, sanoin kun he olivat vihdoinkin rauhoittuneet. ”Olet kuin se mahtava isoveli jota minulla ei koskaan ollut”, sanoin. Hän näytti tyytyväiseltä.
”Näen miksi olit niin halukas karkaamaan Mikea eilen”, Rose sanoi. Hänen inhonsa Mikea kohtaan oli selvä kun hän lausui Miken nimen. Minä värisin inhosta ja nyökkäsin. Kiiressäni päästä Mikesta eroon, olin unohtanut ottaa ruokaa itselleni, joten minä vain otin ruokaa muiden tarjottimilta. He eivät kuitenkaan söisi sitä. He katsoivat minuun yllättyneinä, mutta minä vain kohautin olkiani. ”Olen liian laiska nousemaan ylös ja hakemaan ruokaa itselleni, joten toivon että te ette välitä jakamisesta”, sanoin.
”Ei se mitään Bella. Ota ihan rauhassa. Me otamme muutenkin aina liika ruokaa”, Alice vakutti minulle. ”Itse asiassa sinun pitäisi syödä aina meidän tarjottimiltamme; otamme aina liikaa ja tuhlaamme sen”, hän sanoi. Hymyilin mielessäni. Alice oli selvästi tajunnut että se auttaisi heitä näyttämään enemmän ihmisiltä, jos ruoka heidän tarjottimiltaan katoaisi oikeasti, eikä olisi vain uudelleen järjestettynä.
”No jos te ette välitä...” sanoin epäröivästi.
”Ei se mitään haittaa”, he sanoivat. Aloin popsimaan innokkaasti. Olin yllättynyt että he kaikki olivat onnistuneet valitsemaan hyviä ruokia. Alice, Rose ja minä rupattelimme shoppailuretkestämme samalla kun minä söin. Charlie oli ollut iloinen siitä että sain ystäviä ja hän oli hyväksynyt nopeasti suunitelmani. Hän menisi Billyn kanssa kalastamaan sinä viikonloppuna.
***
Sinä iltapäivänä Alice sai minut kiinni ennen kun ehdin autolleni. ”Bella sinun täytyy tulla meille nyt iltapäivällä”, hän kerjäsi. ”Esme haluaa kuollakseen tavata sinut.”
Huokaisin. Tajusin etten koskaan voittaisi väittelyä häntä vastaan; hyväksyin hänen ehdotuksensa ja seurasin heitä heidän talolleen autossani.
Oli vuoden suurin vähättely kutsua heidän kotiaan taloksi. Se oli valtava kolmikerroksinen kartano. Tunsin oloni hieman ällistyneeksi, talon kauneuden takia, kun astelin sisään.
Oven lähellä odotteli kaunis vampyyri, jolla oli äidilliset piirteet sekä vaaleanruskeat laineille kaartuvat hiukset. ”Hei”, hän tervehti minua. ”Olen Esme. Sinun täytyy olla Bella, lapseni eivät ole muusta puhuneetkaan”, hän sanoi hymyillen lämpimasti minulle.
Hymyilin kirkkasti takaisin ennen kun astuin eteenpäin ja halasin häntä. Hän jähmettyi hetkeksi ennen kun vastasi halaukseeni. ”Mukava tavata sinut Esme. Sinulla on ihana koti ja hurmaava perhe”, sanoin.
”Kiitos Bella. Näen miksi kaikki lapseni ajattelevat sinun olevan niin mielenkiintoinen”, hän sanoi kun punastuin nolona. Mutisin nopean kiitoksen, kun katsoin ympäri suurta huonetta jossa olimme.
Minun huomioni kiinnittyin heti suuren flyygeliin, joka seisoi korokkeella. ”Ompa kaunis”, huomautin.
”Kiitos rakas, se on Edwardin”, Esme selitti. ”Soitatko sinä mitään soitinta?” hän kysyi.
Nyökkäsin ujona. ”Soitan pääosin harppua, mutta osaan soittaa paria muutakin soitinta mukaan lukien pianoa”, kerroin hänelle.
Hän suorastaan loisti minulle. ”Harppu, kuinka ihanaa. Sinun täytyy soittaa meille joskus”, hän julisti.
Hymyilin hänen innokkuudelleen. ”Valitettavasti minulla ei ollut tilaa konsertti harpulle, jota tavallisesti soitan”, selitin katuvana, ”ja minulla on vain pieni harppu jotta voisin harjoitella.”
Esmellä näytti olevan sama anteliaisuus, kuin hänen muulla perheelläänkin, koska hän vastasi heti tarjouksella. ”Voi Bella, sinä olet enemmänkin kuin tervetullut pitämään harppuasi täällä”, hän tarjosi. ”Meillä on tarpeeksi tilaa, ja itse asiassa uskon että se näyttäisi ihastuttavalta flyygelin vieressä”, hän selitti.
”Esme, minä en voisi pyytää teiltä niin paljoa”, sanoin yhtäkkiä tunsin itseni epämukavaksi tämän perheen anteliaisuuden takia. ”Olette tehneet jo niin paljon minulle enkä tiedä miten voisin kiittää siitä”, selitin.
”Höpöpuhetta”, Esme totesi,”Me olisimme onnellisia jos harppusi olisi täällä. Mutta jos haluat kiittää meitä, voisit soittaa meille kun se saapuu.”
Päätin ettei minun pitäisi ohittaa tätä tarjousta, joten hymyilin kiitollisena ja halasin häntä uudestaan. ”Kiitos Esme”, kuiskasin.
Alice vei minut kierrokselle taloon ennen kun Rosalie vei minut autotalliin. Hän näytti ylpeänä kalliiden autojen kokoelman jättikokoisessa autotallissa. Yksi osui erityisesti silmääni. Vislasin. ”Kiva Vanquish”, sanoin.
Rosalie hymyili. ”Se on Edwardin”, hän kertoi minulle. Olin yllättynyt. Kuulosti siltä että Edwardilla ja minulla oli paljon yhteistä. Olin pettynyt, että minun piti olla hänen laulajansa ja pelästyttää hänet pois.
Vietin jonkin aikaa heidän luonaan ennen kun suuntasin haluttomasti kotiin tekemään ruokaa Charlielle.
***
Torstaina Mike vältteli minua, jotain josta olin erittäin iloinen. Suunnitelmamme viikonloppua varten olivat valmiit. Lähtisimme seuraavan päivän puolivälissä ennen lounasta.
Yritin kovasti olla ajattelematta lounaalla tapahtunutta välikohtausta. Olin kompastunut juuri ennen pöytäämme, ja kaatunut maahan. Yritin turhaan pysäyttää itseäni, koska huitoessani käsiäni, olin onnistunut pudottamaan kaksi ruokatarjotinta päälleni Emmettin huvitukseksi ja minun täydelliseksi nolauksekseni.
Emmett oli kiusaillut minua siitä koko päivän, ja jälkeenpäin hänen viimeinen kommenttinsa oli saanut minut napsahtamaan. ”Bella, minun täytyy sanoa että näytät syötävän hyvältä!” Hän virnisti minulle. ”Tarvitset vain hieman kermavaahtoa ja kirsikan päälle niin olisit täydellinen”, hän totesi.
Punastuin ja tuijotin häntä vihaisena. ”Kostan tämän sinulle Emmett. Sinä. Tulet. Maksamaan”, varoitin. Hän nauroi epäuskoisena, ja minä käännyin pois suunnitelman muodostuessa mielessäni.
Alice alkoi nauramaan ja mutisi,”Voi Emmett, mitä sinä olet oikein tehnyt?” Hän veti Rosalien sivuun ja kuiskasi hänelle samalla kun he kävelivät pois. Pian molemmat virnistivät kuin irvikissat. Otin sen merkkinä että he hyväksyivät suunnitelmani.
***
Heräsin perjantaina aikaisin halukkaana aloittaa päiväni. Kiirehdin rutiinini läpi onnistuen saamaan Charlien kiinni ennen kun hän lähti töihin sanoakseni heihei ja toivottamaan onnea hänen kalaretkelleen.
Odotin ulkona, ja pian Rose tuli autollaan Alicen kanssa. Emmett ja Jasper olivat jeepissä heidän takanaan. Heitin kevyesti pakatun matkalaukkuni auton tavaratilaan ja kiipesin innokkaasti sisään. Alice lähes värisi onnesta takapenkillä. En ollut pakannut paljoa tietäen että mitä todennäköisemmin minulla olisi tarpeeksi tavaroita tullessani kotiin.
Aamu eteni hitaasti. En voinut uskoa kuinka hitaasti kello tikitti kun minä kärsimättömänä odotin sen soivan. Kun tuntui että aikaa olisi mennyt tunteja, kunnes kello vihdoinkin soi, ja minä kiirehdin luokasta ulos BMW:lle, jossa hyppelehtivä Alice ja rauhallinen Rose odottelivat. Jasper ja Emmett seisoivat heidän vierellään.
Sanoimme hyvästi pojille, ja lähdimme kohti Seattlea. Kuten Rose oli luvannut, matka Seattleen ei ollut pitkä ja olimme pian mukavilla ensimmäisen luokan istuimilla koneessa kohti Edmontonia. Asetuin mukavaan asentoon ja otin pienet torkut, tietäen että päästyämme Edmontoniin edessä olisi jatkuvaa shoppailua. Söin myös suuren aterian koneessa näpistäen ruokaa Roselta ja Alicelta ja täyttäen itseni, koska minulla oli tunne etteivät he olleet tottuneet syömään shoppailun keskellä.
Laskeuduimme ja otimme matkatavaramme. Suuntasimme heti vuokra-autossamme, sinisessä mustangissa, kohti hotelliamme, joka sijaitsi sopivasti ostoskeskuksen vieressä. Emme edes viitsineet käydä katsomassa hotellihuonettamme. Kirjoittauduimme vain sisään, ja jätimme tavaramme ja automme hotellille ennen kun astelimme sisään valtavaan ostoskeskukseen.
Alice huokaisi onnesta, kun menimme sisään. ”Tämä on taivas”, hän ilmoitti ennen kun hänen silmänsä alkoivat tutkimaan kauppojen nimiä. ”Oi, mennään tänne ensin”, hän päätti tarttuen meihin.
Minä vastustin. ”Hei Alice meidän ensimmäinen pysähdyksemme on elektroniikkakauppa”, sanoin tiukasti.
”Miksi?” hän kysyi hämmentyneenä.
”Jotta voisimme ottaa kuvia kaikesta hauskasta jota teemme. Meidän täytyy muistuttaa poikia heidän virheestään jotenkin”, selitin kuten se olisi maailman selvin asia. Rose ja Alice virnistivät.
”Pidän ajattelutavastasi Bella”, Rose ilmoitti kun suuntasimme kauppaan. Ostimme kolme digikameraa. Pyysimme myyjiä ottamaan ne pois laatikoista ja laittamaan ne kuntoon ennenkuin lähdimme kaupasta kolme kiiltävää kameraa käsissämme joilla voisimme dokumentoida retkemme.
***
Kuten olin ajatellutkin Rose ja Alice eivät pysähtyneet viiden tunnin aikana jolloin olimme siellä, ennenkuin kauppa suljettiin. Olin erittäin kiitollinen että olin tottunut pitkiin ostoskierroksiin pienenä, tai olisin uupunut heidän tauottomasta shoppailustaan. Onneksi minulla oli temppuja hihoissani edellisiltä ostosretkiltäni vampyyrien kanssa. Otin tavakseni istua alas säännöllisesti, kun he menivät muihin kauppoihin, ja kannoin vesipulloa sekä energiapatukoita mukanani laukussa.
Riitelin aikaisin Alicen kanssa siitä että hän maksoi kaiken. Alice näytti ajattelevan että hän pystyisi maksamaan kaiken minulle, ja minä pysäytin hänet sen jälkeen kun hän oli maksanut tavarani kun olin ollut ensimmäisen kaupan pukuhuoneessa. Seuraavassa kaupassa varmistin, että olin kassalla kun tavaramme hinnat laskettiin, ja kun loppusumma ilmoitettiin, annoin sulavasti luottokorttini. ”Bella”, Alice valitii, ”minä olin maksamassa tuon.”
Katsoin häntä tulisesti. ”Alice, minulla on runsaasti rahaa ja te olette jo maksaneet lennot ja hotellihuoneen ettekä antaneet minun maksaa osuuttani, joten minun pitäisi ainakin saada ostaa teille vaatteita”, sanoin.
Hän katsoi minua tarkasti, ja tutki päättäväisyyttäni silmistäni. Hän huokaisi. ”Hyvä on”, hän sanoi. ”Vaihtelemme maksajaa kaupoittain jos se tekee sinut onnelliseksi”, hän sanoi.
Olisin ollut onnellisempi jos olisin saanut maksaa kaiken, mutta totesin että tämä olisi paras sopimus jonka saisin. ”Kiitos Alice”, sanoin.
Meidän piti lähteä, kun ostoskeskus suljettiin yhdeltätoista illalla. Suuntasimme hotellille ylelliseen huoneeseemme. Tilasimme huonepalvelusta ruokaa, ja istahdimme sohvalle katsomaan televisiota ja näyttämään ottamiamme kuvia kaikista kaupoista. Nauroimme itsellemme joidenkin asujen takia.
Menin sänkyyn aikaisin. Huomenna kaupat olisivat auki neljätoista tuntia putkeen, ja minulla oli sellainen tunne ettemme lähtisi ostoskeskuksesta koko tuona aikana.
***
Heräsin aikaisin seuraavana aamuna ja tilasin aamiaista samalla kun valmistauduin. Alice ja Rose olivat tietenkin hereillä ja halukkaita aloittamaan päivän urakka. He sanoivat minulle syöneensä jo aamiaista kun olin nukkunut. Kohautin olkiani samalla kun popsin valtavaa aamiaista, joka oli todennäköisesti viimeinen kunnon ateria jonka söisin neljäntoista tunnin aikana.
Ennen kun lähdimme, Alice ja minä jouduimme kiistelyyn kenkien takia, ja minun oli pakko käyttää salaista asettani.
Alice ajatteli että asuni tarvitsi korkoja, ja hän oli huomannut että minulla ja Rosella oli sama kengänkoko. Hän oli rynnännyt Rosen matkalaukulle ja hän oli pian tullut takaisin roikottaen mustia vaarallisen näköisiä stilettejä.
”Alice, minä en missään nimessä voi pitää noita korkoja koko päivän ajan”, sanoin rauhallisena. ”Jalkojani särkisi monta päivää sen jälkeen.”
”Mutta Bella, nämä korot näyttäisivät paremmilta asusi kanssa kuin nuo tasapohjaiset kengät mitä aiot nähtävästi pitää”
”Ei missään nimessä!” toistin. Katsoin hänen päänsä yli sanoakseni Roselle ”Auta”. Rose näytti vain huvittuneelta. Hänellä ei ollut aikomustakaan tulla Alicen ja hänen päämääränsä väliin.
Katsoin takaisin Aliceen, jonka huomasin mutristavan suutaan minulle. Hänen kasvonsa näyttivät täysin surun murtamilta. ”Bella hyvänä ystävänä haluan sinun näyttävän parhaaltasi tänään”, hän sanoi. ”Ole killti ja käytä näitä korkoja”, hän anoi. ”Ajattelen vain parastasi.”
Minä melkein sorruin hänen toiveisiinsa, ja olen varma että olisin ellen olisi jo aiemmin joutunut tähän tilanteeseen Heidin kanssa. Kuitenkin minun oli pakko myöntää, että Alice sai minut tuntemaan oloni syylliseksi paremmin, kuin Heidi. Huokaisin hiljaa tajuten että minun piti näyttää hänelle kuinka hyvä olin vastamaan samalla mitalla vampyyreja kohtaan.
Laitoin päälle oman mutristukseni, lähes täydellinen jäljennös Alicen omasta. ”Alice minun jalkani tulevat olemaan kivuliaat jos joudun pitämään noita kenkiä koko päivän”, sanoin surun murtamalla äänellä. ”Ethän sinä halua että minulla on vain muistoja kivusta tästä ostosreissustamme?” kysyin. Silmäni kyynelehtivät tahallisesti, ja kyyneleet uhkasivat valua alas poskiani pitkin. Sivusilmällä näin Rosen ottavan kuvan.
Alice räpsäytti silmiään. ”Öö.. en? Enpä varmaan?” hän sanoi saaden sen kuulostamaan kysymykseltä.
Huomasin tilaisuuteeni. En kuluttanut aikaa halaukseen. ”Kiitos Alice”, huusin kun juoksin hakemaan mukavat kenkäni.
Huoneestani kuulin Alicen. ”Mitä juuri tapahtui?” hän kysyi hämmentyneenä.
Rose nauroi. ”Uskoisin että sinut lyötiin juuri omalla tempullasi”, hän selitti.
Kuten arvelinkin, vietimme koko neljäntoista tunnin ostoskeskuksen sisällä. Pysähdyimme vain kerran wc tauolle ja lounaalle ennen kun aloitimme shoppailun uudestaan. Monien ostosten takia joita ostimme mukaan lukien lahjoja pojille ja Esmelle, olin erittäin kiitollinen ostoskeskuksessa oli palvelu, joka lähetti kaikki ostoksemme hotellillemme. Monien laukkujen kantaminen olisi hidastanut shoppailuamme paljon.
Kun sulkemisaika lähestyi, muistin erään asian jonka olin unohtanut ostaa ennen huomista, jolloin luopuisimme shoppailusta ja viettäisimme päivän huvipuistossa ja muissa ostoskeskuksen vetonauloissa.
Juuri kun muistin Alice sanoi kimeällä äänellä, ”Oi, olen niin iloinen että muistit Bella. Tietenkin meidän pitää ostaa bikinit huomiseksi. Pojat tulevat olemaan niin kateellisia, kun näytämme heille kuvia meistä vesiliukumäissä.”
Nostin kulmakarvaani hänelle ja odotin että hän tajuaisi etten ollut sanonut mitään. Rose tajusi sen nopeammin. ”Alice”, hän sihisi hiljaa ”Bella ei sanonut mitään bikinien ostosta.”
”Ai, tarkoitan, mm... että me tarvitsemme bikinit huomiseksi. Rose ja minä emme tuoneet niitä”, hän sanoi yrittäen epätoivoisesti korjata virheensä.
”Minäkään en tuonut”, myösin näytellen, etten ollut huomannut mitään epätavallista.
Onnistuimme löytämään bikinit joista pidimme. Sitten suuntasimme takaisin hotellille, jossa kaikki ostoksemme odottivat.
Olimme ostaneet viisitoista matkalaukkua, ja illallisen jälkeen Alice ja Rose alkoivat pakkamaan kaikkia ostoksiamme valmiiksi Forksiin vietäväksi. He karkottivat minut sänkyyn vakuutellen etteivät he olleet väsyneitä. Minä uskoin heitä.
***
Sunnuntai aamuna minulla oli hauskempaa kuin mitä minulla pitkään aikaan oli ollut. Sen jälkeen kun olin katsonut Rosen ja Alicen esittävän sulavasti jäällä temppuja, he raahasivat minut jäälle ja opettivat minua luistelemaan, jotain mitä en ollut koskaan kokeillut. Se oli erittäin viihdyttävää, koska Rose ja Alice teeskentelivät olevansa ihmisiä, ja aina kun kaaduin (kilpeni esti minua loukkaantumasta) ja kun he pitivät käsistäni kiinni, heidän piti kaatua kanssani saaden sen näyttämään siltä että olin vetänyt heidät alas. Tämä päätyi siihen että istuimme jäällä nauramassa – he nauroivat minulle sekä kömpelyydelleni ja minä nauroin heille kun heidän piti kaatua kanssani.
Sen jälkeen kun kyllästyimme luisteluun, meillä oli mahtavaa vuoristoradassa, ennen kun pukeuduimme bikineihimme ja suuntasimme kohti vesipuistoa.
Saimme oskasemme monta tuijotusta kun kävelimme bikineissämme, varsinkin Rose jolla oli punaiset nyöribikinit. Minun siniset niskalenkkibikinini ja Alicen violetit olivat hieman säädyllisempiä, mutta se ei estänyt poikia tuijottamasta meitä nälkäisinä ja tyttöjä tuijottavan meitä vihaisina kateudesta.
Otimme monia kuvia meistä eri vesiliukumäissä ennen kun rentouduimme aalto altaassa kunnes oli aika palata hotelliin.
Lähdimme haluttomasti, hieman pettyneinä siitä ettei meillä ollut tarpeeksi aikaa testata muita laitteita, ja vierailla minigolf radalla tai mikroauto radalla ja akvaariossa. Päätimme että tulisimme tänne ensi kerralla viikoksi ja ottaisimme pojat ja Esmen mukaan. Alice mainitsi että Edward olisi tullut takaisin siihen mennessä.
Keskipäivällä olimme koneessa matkalla takasin Seattleen. Alicen shoppailuhimo oltiin tyydytetty, ainakin hetkeksi.
-
Ihanaa! Jatkoa!
Tästä luvusta pidin erityisen paljon.
Hauska ku Rosen ja Alicen pitää esittää ihmisiä. Jos olisin Bella, olisin varmaa revenny nois kohis: "me syötiin jo kun sä nukuit", "Ei meitä väsytä!"
Jatkoo!
Anaid
-
Hah, jatkoa tuli! <333 :D
Tykkäsin luvusta vaikkei nyt paljoa niin tapahtunutkaan! ;) Tai siis sellaista tiettyä :D Mutta seuraavassa luvussa luultavasti..? :D Virheitä en löytänyt ja niin.. :D
Okei, oon ihan sekasin.. ;D Nauran vaan täällä pienellekin kirjotus virheelle mikä mulla sattuu.. :D
Jatkoa taidan vain pyydellä.. :D
-
Jee jatkoa! :)
Mutta nyt on pakko tunnustaa, että en
malttanut odottaa ja kävin lukemassa sen
alkuperäisen.. Ja nyt todellakin ymmärrän,
miks halusit suomentaa tän! Siis tää on aivan
mahtava ficci ja odotan innolla suomennosta :)
(erityisesti muutamien lukujen..♥)
Jatkoa odotellen,
Candy
-
erikseen
vaikeastisaatavaa
lämpimasti
lämpimästi
oskasemme
osaksemme valitii
valittiin Ompa
eikö tuon pitäisis olla: Onpa? Hieno tarina, jatkoo odotetaan
//Kuura muokkasi viestit yhteen
-
:D haha tää oli taas vaihteeks aivan loistava luku ! :D pari virhettä löysin, mutten niitä sitte huomioinu enkä jaksa uudestaan enää ettiä :) tästä ei voi muuta kun odottaa uusia lukuja, tätä tekee mieli vaan lukea ja lukea ;D
-
uuuuu tää on kiva<33 ;D Edwardia kehii x)) ja jatkoa kanssa taas mahdollisimman pian : D
NuuhkuHoney
-
Ihmiset ovat huomautelleet virheistä, joita mä en ole edes huomannut :o Oon ollut niin uppoutunut tekstiin, etten huomaa pikkuruisia virheitä! :D Oikeesti niin hirveen selvää suomentamista ja silleen!
Seuraavaa lukua vaan kehiin :)
-
Kiitoksia kaikista kommenteista :)
Anaid: Mahtavaa, että pidit :D
E_Bella: Kiva, että pidit ^^
CandyApple: ;D Nii onki :D
mellonami: Kiitoksia noista virhekorjauksista :) Valitettavasti en voi niitä korjata, koska en mitenkään löydä noita yksittäisiä sanoja tuolta kappaleesta :(
kuppi_kahvia: Mahtavaa, että pidit :D
NuuhkuHoney: Kiva, että pidät :) Ja Edward tulee mukaan tässä seuraavassa kappaleessa :D
katriqqq: :D Kiva, että suomentaminen on onnistunut :)
Juu tässäpä on 11. luku :D Edwardhan tulee mukaan tässä luvussa :) Toivottavasti pidätte ^^
Kappale 11: Paluu
Edwardin näkökulma
Palasin vihdoinkin kotiin tapaamaan perhettäni. Minulla oli ollut ikävä heitä viikon ajan, jolloin olin ollut Alaskassa vihaamassa itseäni, koska olin melkein tappanut jonkun. Mutta olin nyt tullut takaisin, päättäväisenä etten antaisi Bella Swanin veren kutsun heikentää päätöstäni. Olin varma että hän oli paholainen, joka oltiin lähetetty houkuttamaan petoa sisälläni.
Tulin sisään huoneeni avoimen ikkunan kautta, ja menin nopeasti huoneeni poikki halukkaana tapamaan perheeni. Pysähdyin käteni oli avaamattoman oveni kahvalla, kun minuun yhtäkkiä iski kiduttavan tuoksun, -joka oli melkein saanut minut tappamaan Bella Swanin viime viikolla-, sekä kauniin ja tuntemattoman naurun äänen, joka kuului Alicen huoneesta, yhdistelmä.
Keskityin Alicen ajatuksiin, ja hämmennykseni muuttui pian raivoksi, kun tajusin että se tosiaan oli Bella Swan joka nauroi Alicen ja Rosen kanssa. Murisin hiljaisesti. 'Kuinka he kehtaavat kutsua henkilökohtaisen demonini taloon?' ajattelin vihaisena. Mutta kun jatkoin Alicen silmien kautta katselua vihani muuttui nopeasti shokiksi ja hämmästykseksi.
Bella nauroi hänen päänsä oli heittettynä taaksepäin, ja hänen kauniit ruskeat silmänsä kimaltelivat, kun hän auttoi Rosea ja Alicea asettamaan kenkiä ja vaatteita Alicen valtavaan vaatekaappiin. Tajusin pian että Alice ja Rose olivat käyneet ostoksilla Bellan kanssa viikonloppuna, ja minun silmäni laajentuivat yllätyksestä. Vaikka Alice menisi, mitä todennäköisemmin, shoppailemaan kenen tahansa kanssa, oli järkyttävää että Rosalie menisi shoppailemaan ihmisen kanssa – varsinkin kun se oli se ainoa jonka olin halunnut tappaa.
Samalla kun olin hämmentynyt heidän käytöksestään, tajusin etten vihannut, ei vaan en voinut vihata Bellaa. Se ei ollut hänen vikansa että hänen verensä kutsui minua. Huokaisin tajutessani, että seisoin vieläkin ovellani. Päästin kahvasta irti ja istahdin alas salakuuntelemaan. En ollut lähdössä tästä huoneesta, kun Bella oli talossa ja ottaen huomioon sen riskin, että hyökkäisin hänen kimppuunsa, joten olin jumissa täällä kunnes hän lähtisi.
Alice tiesi jo että olin palanut, mutta muut eivät tienneet. 'Tervetuloa takaisin Edward', hän ajatteli tyytyväisenä. Jatkoin heidän katsomistaan kun he siirtyivät huoneeni vieressä olevaan ylimääräiseen huoneeseen, jossa oli jo viisi matkalaukkua keskellä huonetta. He aloittivat niiden purkamisen asettaen sylillisen toisensa jälkeen vaatteita komeroon. Istuin paikallani hämmentyneenä. Miksi Alice tai Rose laittaisivat vaatteita tähän komeroon? Eivätkö he enää saaneet tavaroitaan mahtumaan omiin komeroihinsa? Ajatuksiini vastattiin pian, kun Bella kääntyi Alicea kohti.
”Kiitos kun saan pitää kaiken tämän täällä Alice”, hän sanoi osoittaen komeroa joka oli nyt täytetty vaatteilla ja kengillä jotka riittäisivät kilpailemaan Esmen vaatemäärää vastaan (mutta eivät kuitenkaan Alicen tai Rosen vaatemäärä vastaan) ”Uskon että Charlie raivostuisi jos saapuisin kaiken tämän kanssa kotiin”, hän naurahti ja Alice sekä Rose yhtyivät siihen.
En ollut nähnyt sisariani nauttivan olostaan näin paljon pitkään aikaan. ”Lisäksi en olisi koskaan saanut kaikkea mahtumaan komerooni tai edes huoneeseeni”, hän jatkoi. Yhtäkkiä hänen mieleensä juolahti jonkin ajatus ja hän virnisti. ”Kun te annatte minun säilyttää vaatteitani tässä ylimääräisessä huoneessa, autoani autotallissa sekä harppuani alakerrassa, minusta tuntuu melkein että olisin muuttamasssa tänne.”
Alicen ajatukset tulivat onnellisiksi ja pohdiskeleviksi; Hänestä tulisi mahtava sisko. Mitäpä jos...ennen kun hänen ajatuksensa katkaisi loppumattoman laulun sanat. ”Ei se mitään Bella. Voit ajatella tätä ylimääräistä huonetta jo omanasi. Meillä ei ole lähes koskaan vieraita”, hän selitti. Kuulin Esmen suunnittelevan hiljaa alakerrassa sisustavansa huoneen Bellalle jos Rose ja Alice pyytäisivät hänet joskus yöksi.
Olin shokissa ja hämmentynyt, Alice tahtoi ihmisen siskokseen? Yllättävämpää oli että perheeni pitivät ajatuksesta, että Bella muuttaisi tänne, jopa Carlisle, joka oli vasta juuri tavannut hänet, tuntui kiintyvän Bellaan jo nyt. Jasperilla ei ollut mitään ajatuksia Bellan tappamisesta ja oli onnellinen että Bella oli luonamme, koska hän teki Alicen onnelliseksi. Emmettin mielestä Bella oli erittäin viihdyttävä, ja minä nauroin kun näin hänen ajatuksistan kuinka kömpelö Bella oli.
Yllätyin eniten kun kuulin Rosen ajatukset. Rose oli aina ollut perheemme suojelevaisin salaisuuttamme kohtaan, enkä ollut koskaan ajattellut näkeväni sitä päivää, kun hän vapaaehtoisesti puhuisi ihmiselle tai jopa pitäisi heistä. Bella näytti tekevän perheestäni onnellisemman, ja ainoa suru jonka heidän ajatuksissaan kuulin, jollain tasolla, oli se että he kaikki kaipasivat minua.
Pohdiskelin hiljaa, jatkaen ajatukssani kun Bellan loput sanat upposivat minuun. Miksi hänen pitäisi pitää autoon ja harppuaan täällä? Antaisiko Rose koskaan Bellan pitää hänen vanhaa autoaan autotallissamme? Miksi se sitä edes tarvitsisi? Ja mikä oli sen harpun laita? Olin lukenut teinien ajatuksia aivan tarpeeksi vuosien aikana tietääkseni ettei kukaan niin kaunis ja suosittu kuin Bella soittaisi harppua. Sitä ajateltaisiin nörttimäisenä, ja kaikki jotka halusivat sopia joukkoon ja olla suosittuja koulussa valitseivat ”makeita” soittimia kuten kitaroita.
Esme todisti oletukseni pian vääriksi, kun hän liittyi tyttöjen joukkoon huoneeseen joka näytti nykyään kuuluvan Bellalle. ”Bella, harppusi saapui eilen. Laitoin sen Edwardin pianon viereen”, hän kertoi Bellalle. ”Se on kaunis”, hän totesi. Esmen mielessä näin suuren harpun, joka oli nyt pianoni vieressä alakerrassa, sekä kertauksen keskustelusta jonka aikana Esme oli ehdottanut että Bella voisi säilyttää harppuaan täällä.
Olin jälleen kerran hämmästynyt, ja huomasin olevani ärsyyntynyt kun en voinut lukea hänen ajatuksiaan. Hän ei näyttänyt koskaan tekevän mitään odotettavaa. Hän näytti tuntevan olonsa täysin mukavaksi talossa joka oli täynnä vampyyreja, vaikka hänen vaistojen pitäisi käskeä häntä juoksemaan. Hän ei tehnyt mitään mitä teinitytöt normaalisti tekisivät. Huomasin olevani tyytyväinen ja pettynyt. Hän ei soittanut vain yhtä soitinta vaan myös muitakin sekä hän sävelsi niillä itsekin.
Kaikki hänessä oli mielenkiintoista, ja huomasin että halusin palavasti keskustella hänen kanssaan. Hylkäsin sen ajatuksen nopeasti kun varovasti hengitin vähän ja tunsin kurkkuni leimahtvan liekkeihin. Se oli siedettävää, koska meidän välillämme oli tilaa ja koska olin juuri täyttänyt itseni verellä, mutta se oli edelleenkin tavattoman kivuliasta.
Huokaisin. Se yksi ihminen joka on mielestäni mielenkiintoinen enkä minä voi lukea hänen ajatuksiaan, ajattelin.
Mielenkiintoni lisääntyi, kun kuulin Bellan. ”Esme minusta olisi ihanaa jos voisin soittaa teille”, hän ehdotti.
Esme oli iloinen, ja hyväksyi tarjouksen pian ja johti Bellan alakertaan. Muut seurasivat heidän perässään. Emmett ja Jasper keskeyttivät videopelinsä jota olivat pelaamassa, ja kääntyivät harppua kohti. Carlisle ilmestyi työhuoneestaan ja asettui sohvalle Esmen viereen kun Bella istui harppunsa luona, ja aloitti. Hänen sormensa näppäilivät kieliä ihastuttavasti.
Kuuntelin; lumouduin kun tunnistin kappaleen jota hän soitti. Se oli yksi lempikappaleistani Debussyn Claire De Lune. Hyräilin hiljaisesti mukana, ja olin ihastunut kun se pääsi loppuun. Sen sijaan että hän olisi lopettanut, hän siirtyi heti seuraavaan kappaleeseen Debussyn Arabesqueeseen.
Hän pysähtyi hetkeksi Arabesquen jälkeen ja selitti seuraavan kappaleen. ”Tämä seuraava sävellys on yksi jonka sävelsin Di-tädille, joka opetti minua soittamaan ja löysi rakkauteni musiikkiin.” Hän aloitti soittamaan kaunista melodiaa. Se oli täynnä onnellisuutta sekä hauskuutta. Rentouduin sohvallani ja annoin musiikin virrata lävitseni. Yllätyin hänen lahjoistaan. Perheeni ajatukset olivat kuin peilikuvia omistani kun kehuivat hänen esitystään.
Kun Bella oli ujosti ottanut vastaan heidän kehunsa, hän vaihtoi katseen Rosen kanssa, joka nyökkäsi ja katosi nopeasti. Hän palasi kolmen suuren valokuva nipun kanssa, jotka hän heitti rennosti sohvapöydälle Emmettin ja Jasperin eteen.
Katsoin heidän silmiensä läpi uteliaana nähdäkseni mitä valokuvissa oli. Emmettin ja Jasperin ajatukset muuttuivat mariseviksi kun he keskittyivät valokuviin samalla kun Alice ja Rose kääntyivät riemukkaina.
Kuvan jossa Rose, Alice ja Bella shoppailivat, jälkeen tuli kuva jossa he luistelivat, ajoivat vuoristoradassa sekä vesiliukumäissä. ”Te huijasitte meitä!” Emmett syytti kääntyen tyttöjä kohti. ”Te tiesitte että siellä oli huvipuisto ettekä kertoneet meille!” hän valitti.
He nauroivat hänelle. ”Emme nähneet teidän tulevan vapaaehtoisesti mukaamme”, Alice vastasi. He näyttivät olevan hieman häpeissään.
”Emmett, meidän olisi pitänyt tietää että jotakin oli meneillään kun he eivät yrittäneet saada meitä mukaan kantamaan heidän kassejaan”, Jasper mutisi kuivasti kun he katsoivat kuvat läpi. Esme ja Carlisle nauroivat heille heidän takanaan.
En voinut muuta kun naurahdella kun tutkin kuvia heidän silmiensä läpi. Kaikki kolme tyttöä näyttivät uskomattoman kauniilta ja he hehkuivat innokkuudesta ja onnellisuudesta. Bella oli varmaan ainoa ihminen jonka olin koskaan nähnyt joka voisi sopia kauneudensa puolesta vampyyrien joukkoon.
Tytöt jatkoivat Emmettille ja Jasperille nauramista ja kiusasivat heitä kunnes he vihdoin lupasivat että ensi kerralla kun he menisivät kyseiseen ostoskeskukseen pojat voisivat tulla mukaan. Huomasin toivovani että he kutsuisivat myös minut mukaan.
Rauhoitellakseen Emmettiä ja Jasperia he esittelivät heille joitakin viimeisimmistä videopeleistä ja ojensivat ne heille. Bella selitti että hänen kaksi eurooppalaista serkkuaan olivat suositelleet niitä. Emmett hypähti ylös ja kiitti heitä kaikkia innokkaasti halaten kaikkia kolmea erikseen. Olin yllättynyt kun Bella ei säpsähtänyt Emmettin halauksen voimasta. Emmett ei ollut tottunut halaamaan ihmisiä, ja hän oli puristanut häntä yhtä kovaa kuin Alicea ja Roseakin, mutta Bella ei ollut osoittanut merkkiäkään kivusta. Kohautin olkiani ajatellen että ehkä hän oli pienentänyt kaikkien halauksiensa voimaa.
***
Bella lähti pian, Alice ja Rosalie veivät hänet kotiin jossa hän ei ollut oleillut perjantain jälkeen. Hän otti mukanaan pari ostoskassia, vähemmän kuin kahdeksannen tavaroista jotka hän oli ostanut. Loput olivat nyt hänen komerossaan ylimääräisessä huoneessa.
Odotin kunnes he olivat lähteneet ennen kun lähdin alakertaan. Kurkkuni tuntui palavan kun Bellan tuore tuoksu osui minuun. Nielin myrkkyni yllättyneenä siitä että oli helpompi olla välittämättä Bellan tuoksusta. Halasin Esmeä joka oli tullut juosten luokseni. ”Tervetuloa takaisin”, hän mumisi hiljaisesti. On ihanaa että olet tullut takaisin poika.
”On mukavaa tulla takaisin”, sanoin hiljaisesti ennen kun siirryin pois hänen halauksestaan nyökätäkseni Carlislelle ja iskeäkseni Emmettiä ja Jasperia olkaan. Istahdin heidän viereensä ja katsoin ensimmäistä kertaa kuvia omilla silmilläni. Selailin ne läpi ja huomasin kuinka paljon nämä kolme tyttöä näyttivät nauttivan pitkästä shoppausretkestään ja kuinka luontevasti Bella näytti vampyyrien kanssa olevan.
Pystyin sanomaan Emmettin ja Jasperin ajatuksista että he olivat vieläkin vihaisia kun he eivät olleet päässeet mukaan, enkä minä voinut ohittaa tilaisuuttani kiusata heitä. ”Se yksi kerta kun te kaksi ette mene vaimojenne kanssa shoppailemaan ja ostoskeskuksessa on huvipuisto!” nauroin heille.
”Suu kiinni Eddie”, Emmett murahti.
”Älä kutsu minua Eddieksi”, murisin ja Emmett nauroi.
”Eli mikä on juttu Bellan kanssa?” kysyin vaihtaen puheenaihetta.
”Et uskoisi häntä, hänessä ei ole laisinkaan pelkoa meitä kotaan. Minä jopa annoin hänelle uhkaavan virnistyksen joka saa ihmiset yleensä juoksemaan pakoon, ja hän vain nauroin minulle”, Emmett valitti hieman pettyneenä koska Bella ei pelännyt häntä.
”Hän tuntee olonsa täysin mukavaksi seurassamme”, Jasper lisäsi. ”Ei merkkiäkään pelosta.”
Rypistin kulmiani hämmentyneenä, kun he kertoivat ja näyttivät minulle heidän ajatuksiaan kaikista keskusteluistaan Bellan kanssa minun lähdettyäni. Olin yllättynyt siitä että hän vain käveli heidän lounaspöytäänsä. Ymmärsin kuitenkin hänen tarpeensa päästä pois Jessican luota, koska olin kuullut hänen ajatuksiaan aivan tarpeeksi.
Nauroin kun he näyttivät heidän shokkinsa kun Bella oli kaapannut heidän autonsa ja kiihdyttänyt sillä yli 200 mph Port Agelesiin asti. Olin erittäin vaikuttunut kun sain tietää että hänellä oli Maserati GTS tilattuna, joka saapuisi autotalliimme, ettei hänen isänsä saisi tietää hänen riippuvaisuudestaan nopeisiin autoihin. Olin helpottunut ettei se olisi hänen vanha autonsa joka säilyisi autotallissamme niinkuin olin ensiksi ajatellut.
Kuitenkin yllättävintä oli, että huomasin murisevan mielessäni ajatuksesta, että se inhottava Mike Newton koskisi häneen, eikä minulla ollut mitään aavistusta miksi. Eihän Bella ollut minun. Rauhoittelin itseäni ajatellen etten vain pitänyt Newtonista. Sillä ei ollut mitään tekemistä Bellan kanssa, tytön jota tuskin edes tunsin.
Kaiken kaikkiaan Bellasta oli tulossa erittäin mielenkiintoinen ihminen mielestäni. Hän rakasti nopeita autoja ja musiikkia samanlaisilla maulla kuin minäkin. Huomasin olevani halukas aloittamaan seuraavan päivän jotta voisin nähdä hänet ja toivottavasti myös puhua hänelle.
Samalla kun pohdin tätä huomasin olevani jotenkuten tottunut hengittämään Bellan tuoksua jota oli kaikkialla talossa, ja että olin ollut välittämättä kurkkuni poltteesta jo jonkin aikaa, kun kuuntelin Emmettin ja Jasperin kuvauksia Bellasta. Toivoin vain että voisin olla yhtä helposti välittämättä hänen tuoksustaan huomenna koulussa; olin innokas tapaamaan tämän pienen ihmisen joka oli lumonnut perheeni.
-
Oi jes! Luku Edwardin näkökulmasta! Vitsi mä tykkäsin tästä! :D Niinku kaikista muistakin luvuista, mutta siis silti! :D
Tuo loppu oli aivan ihana, kun Edward haluaa nähdä Bellan ja tutustua ja mitä vielä! :D
Jatkoa sitten taas vaan :D
-
ihanaa kiitos tästä luvusta! :) voi emmettiä ja jasperia, nauroin täällä yksinäni niille :D
laitatko sä näitä tänne siinä tahdissa mitä suomennat? vai ootatko aina tietyn ajan et pistät seuraavan? :)
oli muuten kiva, että oli edwardin näkökulmasta välillä ;)
-
Luin kaikki osat putkeen, ja tykkään tästä tosi paljon. Käännös on suhteellisen sujuvaa, pieniä oikeinkirjoitusvirheitä on, mutta ei se niin haittaa.
Odotan innolla jatkoa :D
~Vaivaiskoivu
-
WAU mikä luku!
Aivan mahtavaa tekstiä! Niin sujuvaa ja luontevaa. Ei edes tönkköä! Oot aivan mahtava suomentaja ;D
-
Mahti luku<3 :D
Ehdin vielä nopeasti käydä hieman muuallakin.. Hmm.. ;D (äiskä tulee kohta häätää pois koneelta..) :'(
Niin.. Hmm.. Ei mulla mitään tärkeää ollut, taaskaan :D
Mutta jatkoa pyydän, mahtava ficci ja suomennat mahtavasti ;)
-
Upee ficci! Tää on kiva ku Bella on rohkeempi Culleneit kohtaa, ja Jasperilki o helppoo :)
-
miks en oo kommentoinu tätä, vaikka oon lukenu alusta asti ? :D
nöyrimmät anteeksipyyntöni :)
asiaan!
ihana luku :o Emmett ja Jasper on ihan hupsuja :D
yhy en keksi mitää järkevää kommentoitavaa, joten en yritä pakolla vänkätä jotain ;)
laitas jatkoa nopeesti kehiin ::)
kiitos
♥ j
-
*abloodeja* Tämä fictihän paranee paranemistaan. Mitäkähän tapahtuu jos/kun Cullenit saavat tietää, että Bella tietää vamppyyreistä? Entä jos tulee CullenitvsVolturit? Mihinkähän puolelle Balla asettuu? Jään jännittyneenä odottamaan! Muuten onko sulla betaa?
-
HYVÄ BELLA!!! Ensimmäistä kertaa luen et Bella voittaa Alicen. (jippii!) paha siinä et Edward ei oo viel tullu >:( ja haluun luukee sen ilmeen, kun se näkee et bella on niiden perhee hyvä ystävä!!!! Joten jatkoo kiitos!! Ootan innolla ;)
-
Kiitos kommenteista :)
katriqqq: Kiva, että pidit :D
kuppi_kahvia: Ootan aina hetken ja laitan sitten uuden :) Olen katsos ehtinyt toiselle foorumille jo postata 30 lukua. En vain viitsi kaikkia kerralla laittaa tänne.
Vaivaiskoivu: Kiva, että pidät :D
kuriwe: Mahtavaa, että pidät ;D
E_Bella: Mahtavaa, että pidät :D
Takku: Ihanaa, että pidät :)
-jjassuu: Ihanaa, että pidit :)
mellonami: :D En aio spoilata lainkaan nyt. Juu on mulla betaa :)
särkyvä kynä: Eihän Alice saa olla aivan voittamaton ;D
Tässäpä on nyt 12. luku :) Ilmoitan nyt, että minulla on tällä hetkellä aika vaikeaa... En nyt ala tähän vuodattamaan, mutta siis voi olla että en jaksa tulla koneelle niin paljon seuraavan viikon aikana... Mutta joo toivottavasti pidätte tästä luvusta :)
Kappale 12: Takaisin kouluun
Edwardin näkökulma
Seuraavana aamuna, kun tulin alakertaan, huomasin olevani sekä huolestunut, että halukas menemään kouluun ja tapaamaan Bellan virallisesti. Kun Rose ja Alice saapuivat kotiin, he täydensivät tarinan shoppausretkestään Bellan kanssa, ja olin shokissa kuullessani, että jopa aina niin varuillaan oleva Alice oli melkein paljastanut kykynsä nähdä tulevaisuuteen. Nähtävästi he molemmat tunsivat olonsa niin mukavaksi hänen kanssaan, että hän olisi voinut kävellä heidän kanssaan aurinkoon eivätkä he olisi huomanneet mitään. Rypistin otsaani ja vannotin heitä olemaan varovaisempia.
Alicen äärimmäiseksi ärtymykseksi olimme kaikki nauraneet runsaasti eräälle Rosen ottamalle valokuvalle. Siinä Alice ja Bella tekivät toisilleen täysin samanlaiset surullisen koiranpennun ilmeet, kun molemmat yrittävät saada tahtoaan läpi. Kun Rose kertoi mukaan kuuluvan tarinan, Jasper putosi sohvalta shokissa ja epäuskoisena, että joku oli kääntänyt Alicen mutristuksen häntä vastaan. Emmett ja minä olimme vaikuttuneita – emme koskaan olleet onnistuneet käyttämään Alicen mutristusta häntä itseään vastaan.
Olin edelleen huolissani Bellan tuoksusta, mutta olin salaa lainannut yhtä Bellan paidoista ja yrittänyt saada itseni tottumaan hänen tuoksuunsa, joten olin aika varma, että pystyisin vastustamaan houkutusta. Vihasin ajatusta seurauksista, jos en pystyisi vastustamaan. En vain itse vihaisi itseäni, mutta koska koko perheeni oli kiintynyt häneen, he varmaan vihaisivat minua myös. En antaisi sen tapahtua, jos voisin siihen vaikuttaa.
Loput perheestäni liittyivät seuraani alakerrassa, hyppäsimme Volvoon ja suuntasimme kohti koulua. Saavuimme niin, että ehdimme nähdä Bellan poistuvan autostaan, ja minä parkkeerasin Volvon sujuvasti hänen autonsa viereiselle paikalle.
Poistuimme autosta, ja Rose ja Alice kiirehtivät heti Bellan luokse. Emmett, Jasper ja minä seurasimme heitä hillitymmällä vauhdilla. Kun Bella kääntyi ja huomasi minut, Jasper huomasi hänen tunteidensa muutoksen. Hän oli tuntenut olonsa täysin mukavaksi, mutta nyt hän oli hieman huolissaan ja sympaattinen. Rypistin otsaani; olisi ihanaa jos kuulisin mitä sellaista hän ajatteli minusta mikä sai hänet olemaan pahoillaan puolestani. Sen jälkeen miten olin viime viikolla käyttäytynyt, oletin, että hän pelkäisi minua enkä tosiaankaan ajatellut, että hän olisi huolissaan minusta. Tämä ei ehdottomasti ollut normaalin ihmisen tapa reagoida. Hänen pitäisi juosta pakoon huutaen tai ainakin hänen pitäisi kyyristyä pelosta.
Sen sijaan hän antoi yksinkertaisesti kauniin hymyn. Hänen kirkastuneiden silmien, kylmyydestä punastuneiden poskien kanssa ja upeiden mahongin väristen hiusten rajatessa kasvot, hän näytti sensaatiomaiselta, ja tunsin hengitykseni pysähtyvän hetkeksi. Jasper nosti kulmakarvaansa minulle Mikä ihme sinuun on mennyt?
Napsahdin ulos siitä ja keräsin itseni, ja vastasin hänen hymyynsä. Me kaikki kuulimme hänen sydämensä kiihtyvän, kun hänen poskensa värjäytyivät syvän punaisiksi, ja minä tunsin myrkyn suussani. Nielaisin sen takaisin huomaten että olin oikeasti alkanut tottua hänen tuoksuunsa.
Ojentaessani kättäni hänelle sanoin ”Hei Bella, olen Edward. Olen pahoillani etten ehtinyt tavata sinua viime viikolla, mutta olin poissa kaupungista henkilökohtaisten syiden takia” Olin yllättynyt, kun hän ojensi kättään ilman epäröintiä. Vetäisimme henkeä saman aikaisesti, kun kätemme koskivat toisiaan ja kipinä kulki niiden välillä. Katsoin alas yhtyneisiin käsiimme hämmästyneenä. En ollut koskaan aiemmin tuntenut sitä.
Sisaruksistani ei ollut lainkaan apua. Jasperin ajatukset olivat omahyväisiä, mutta hän ajatteli harkitusti sisällissotaa. Rose ja Emmett eivät olleet nähvästi huomanneet mitään, ja Alice lauleskeli yhden Britney Spearsin laulun melodiaa ajatuksissaan.
Katsoin Bellaan jolla oli hämmästynyt ilme kasvoillaan, ja joka katsoi myös yhtyneitä käsiämme. Oli selvää että hänkin oli tuntenut sen. Huomasin yhtäkkiä muiden oppilaiden ajatuksista että olimme seisoneet siinä jo pari minuuttia ja päästin hänen kädestään irti hämmentyneenä tuntiessani katumuksen piston, sekä halun ottaa hänen kädestään taas kiinni. Pystyin kuulemaan Jasperin nauravan minulle ajatuksissaan, joita hän piti varovasti piilossa minulta.
Bella näytti kokoavansa itsensä heti, kun olin päästänyt hänen kädestään irti ja hänen hymynsä palasi, kun hän katsoi minuun. ”Mukava tavata sinut vihdoinkin. Sisaruksesi ovat kertoneet sinusta paljon” Rypistin otsaani samalla, kun käännyin epäluuloisesti sisaruksiani kohti. He kaikki yrittivät näyttää viattomilta, vaikka huvittuneisuus melkein valloitti heidän kasvonsa.
”Mitä he ovat kertoneet?” kysyin varovaisena.
Hän puhkesi nauramaan. ”Ei oikeastaan mitään. He ovat tuskin maininneet sinua, mutta Rose sanoi että reagoisit näin jos kertoisin heidän sanoneen jotain” Sisarukseni tuskin hengittivät nyt kun he nauroivat minulle.
”Ei kivaa” murisin heille, saaden heidät nauramaan vieläkin enemmän. Tuijotin heitä vihaisena kunnes kello soi ja meidän piti mennä tunneillemme. Kävelin luokkaan otsa rypyssä, kun sisarukseni jatkoivat minulle nauramista ajatuksissaan. Totesin ylpeänä, että olin onnistunut vastustamaan Bellan verta, itse asiassa vaikka kurkkuni vielä tulessa, huomasin sen tulevan jo paljon siedettävämmäksi.
***
Lounaalla saavuin ruokalaan, otin tarjottimelleni ruokaa lavasteeksi, ja istuin tavalliseen pöytäämme. Olin tullut ensimmäisenä ja loput liittyivät seuraani pian. Bella tuli ruokalaan pian sen jälkeen. Hän liikkui linjaston läpi nopeasti ennenkuin tarttui johonkin ruokapalaan, jonka hän avasi paketista ja laittoi taskuunsa. Vastapäätäni Alice värisi innokkuudesta, ja minä rypistin otsaani, kun hän esti minua lukemasta ajatuksiaan. Katsoin, kun Bella käveli luoksemme itsevarmana, täysin pelkäämättömänä, ja säpäshdin mielessäni, kun Miken kateelliset ajatukset osuivat minuun.
Bella istahti pian viereeni, ja minä hymyilin hänelle epävarmana. Hän hymyili takaisin, ja avasi suunsa puhuakseen, kun Emmett keskeytti hänet. ”Bella eikö sinulla ole buffet asua tänään?” hän hekotti hänen mielensä palasi takaisin siihen tapahtumaan viime viikolla, kun Bella oli saanut päällensä kahden tarjottimen ruuat kömpelyytensä takia.
Sen sijaan että hän olisi muuttunut nolona punaiseksi kuten olin ajatellut, hän kaiveli nopeasti taskuansa, kurkotti pöydän yli ja pamautti ruokansa Emmettin suuhun, levittäen sitä hänen kasvoillensa.
Emmett hiljeni nopeasti. Hänen kasvonsa vääristyivät inhosta, kun hän sylki ulos ruokaa, jonka tunnistin nyt suklaakakuksi. Me muut katsoimme häntä nauraen. ”Mmm Emmett, näytät todella herkulliselta”, Bella sai sanotuksi naurahdustensa välillä.
Emmett tuijotti häntä vihaisena. ”Tulen kostamaan sinulle tämän Bella”, hän uhkasi.
Bella muuttui vakavaksi. ”Tämän tapaisia asioita tapahtuu, kun pilailet kanssani Emmett”, hän varoitti hänen kasvonsa ja äänensä uhkaavaana. Silmäni levisivät, kun Emmett kyyristyi hieman pelosta. ”Jos sinä yrität vielä kerran saada minut nolostumaan, satutan sinua enkä todellakaan ole pahoillani siitä”, hän murisi.
Me kaikki nauroimme puoliääneen ajatuksesta, että Bella, pieni ihminen satuttaisi supervahvaa Emmettiä. ”Kuka tiesi että ihminen voisi olla niin pelottava”, Emmett mutisi puoliääneen, ja minun täytyi olla samaa mieltä hänen kanssaan. Tämä ihminen oli niin outo. Hän käyttäytyi enemmän kuin vampyyri kuin ihminen.
Jasperista pystyin näkemään, että Bella tunsi olonsa omahyväiseksi, kun oli voinut kostaa Emmettille, ja minun täytyi myöntää että olin enenmmän kuin vaikuttunut. Hän ei olisi voinut valita parempaa tapaa kostaa Emmettille jos hän olisi tiennyt että olemme vampyyreja jotka pitivät ruokaa inhottavana.
Pysähdyin siihen ajatukseen hiljaa miettien, jos hän tiesi mitä olimme.. hänen oli varmasti pitänyt huomata että olimme erilaisia, kun hän oli viettänyt niin paljon aikaa perheeni kanssa. Hylkäsin sen idean pian. Jos hän tietäisi mitä olimme, hän juoksisi pakoon huutaen, vaikka hän reagoi eri tavalla kuin tavalliset ihmiset, olisi mahdotonta ettei hän juoksisi pois pelosta ja inhosta, jos tietäisi millaisia hirviöitä olimme.
Pohdiskeluni keskeytettiin kun Bella, joka oli lopettanut Emmettille nauramisen ja oli asettunut takaisin tuolilleen, tarttui minun bageliini ja otti siitä ison haukun. Samalla kun hän pureskeli sitä, katsoin häntä shokissa huomaten etteivät sisarukseni olleet ajatelleet mitään hänen oudosta käytöksestään kun Rose ja Alice rupattelivat Bellan kanssa, ja Emmett sekä Jasper kiistelivät videopelistä.
Jasper huomasi shokkini ja keskeytti keskustelunsa Emmettin kanssa. Hän virnisti minulle, kun huomasi Bellan pureskelevan bageliani, On aika hauskaa katsoa hänen varastavan ruokaasi eikö niin? hän kysyi. Nyökkäsin hieman ja jatkoin Bellan katsomista hämmentyneenä, kun hän söi puolet bagelistani ennen kuin laittoi sen takaisin tarjottimelleni. Hän otti Rosen hedelmäsalaatin seuraavaksi syöden siitä suunnilleen puolet ennenkuin siirtyi Jasperin sipsipussiin. Hän oli avannut sen jo, ja Bella otti niitä kourallisen. Muut eivät edes kiinittäneet huomiota hänen ruokavarasteluunsa, vaan he näyttivät olevan aivan tottuneilta siihen, ja minä arvelin sen olevan päivittäinen tapaus, että hän söi heidän ruokiaan.
Kun Bella kurkotti Emmettin tarjotinta kohti, Emmett tarttui siihen nopeasti ja piti sitä suojelevasti itsellään. ”Ei ei Bella”, hän kiusoitteli. ”Minä olen kasvava poika ja tarvitsen ruokani”, hän totesi hänen silmiensä loistaessa huvista.
Bella nauroi, ja sitten järjesti ilmeensä. Hänen suunsa mutristui samalla tavalla kuin siinä kuvassa Alicen kanssa. ”Mutta Emmy, minä olen kuolemaisillani nälkään”, hän marisi. Hänen silmänsä kiilsivät yhtäkkiä kyynelten takia, jotka uhkasivat valua alas poskille. Katsoin tyrmistynyttä Emmettiä, joka katsoi Bellan ilmettä ja työnsi nopeasti tarjottimensa hänelle. Hän ei edes huomauttanut siitä että Bella oli kutsunut häntä Emmyksi – se oli todella jotain mitä hän vihasi.
Bella hymyili voitonriemuisena. Hänen kyyneleensä katosivat, kun hän otti pitsapalan ja haukkasi sitä. Hän voihkaisi tyytyväisenä. ”Emmett, sinä onnistut aina valitsemaan parhaat ruoat”, hän sanoi Emmettille, joka hymyili ylpeänä, ja minä tunsin hetkellistä kateellisuutta. Jasper katsoi minua yllättyneenä. Ravitsin sen itsestäni ulos miettien miksi olin kateellinen siitä että Emmett oli onnistunut valitsemaan kaikista houkuttelevinta ruokaa.
Lopuksi hän näpisti Alicen suklaavanukkaan. Hän hotki sen, kun katsoi kelloa ja tajusi sen soivan pian.
Hänen puhelimensa värisi, kun hän oli katsonut soittajan henkilöllisyyden, hän hyppäsi ylös anteeksipyytäen ja kiirehti ulos ruokalasta. Kuuntelin tarkasti ja pystyin saamaan selvää vain parista sanasta. "Kyllä Heidi...Minä tiedän...Joo menin shoppailemaan ilman sinua...älä huolehdi, minä olen kunnossa...puhutaan myöhemmin".
Hän tuli pian takaisin. ”Serkku Euroopasta”, hän selitti. ”halusi kuulla shoppailuretkestämme.”
***
Bellan näkökulma
Poistuin ruokalasta Edwardin kanssa, kun suuntasimme kohti biologian tuntia tunsin oloni aika ylpeäksi kun olin voinut kostaa Emmetille. Ruuan työntäminen pahaa-aavistamattoman vampyyrin kasvoille oli ollut lempitemppuni Felixiä ja Demetriä vastaan vuosien ajan.
Jatkoin matkaani käytäviä pitkin luokkaan salaa vaikuttuneena siitä kuinka hyvin Edward selviytyi tuoksustani varsinkin kun hän oli ollut niin lähellä minua. Istahdimme päytämme luokse, ja kuuntelimme kun Mr. Banner selitti päivän tutkimustyötä. Huokaisin kun tajusin että se oli jotain mitä Sulpicia oli opettanut minulle jo kun olin ollut seitsemän.
”Naiset ensin”, Edward sanoi kääntyen minua kohti. Huomasin katoavani hänen kultaisiin silmiin hetkeksi ennenkuin kokosin itseni punastuen voimakkaasti, kun vilkaisin nopeasti ensimmäistä näytettä mikroskoopilla.
”Profaasi”, sanoin varmana.
”Saanko katsoa?” hän kysyi. Kohautin olkiani ja työnsin mikroskoopin hänelle kuohuen vihaisena mielessäni sen vuoksi, että hän tunsi tarvetta tarkistaa vastaukseni. Typerä kaikkitietävä vampyyri.
Hän tarkisti sen ja huomattuaan vastaukseni oikeaksi hän kirjoitti sen ylös. Katsoimme näytteet läpi vuorotellen, ja olimme valmiita alle kymmenessä minuutissa. Kaikki muut olivat juuri ja juuri päässeet alkuun.
Tuijotimme toisiamme. Olin vieläkin hieman ärsyyntynyt kun hän oli alussa epäillyt tietoani, joten päätin ärsyttää häntä hieman, tietäen että hän olisi varmaankin turhaantunut kun ei voinut lukea ajatuksiani. ”Oletko hankkinut piilolinssit?” kysyin yhtäkkiä yllättäen hänet.
”En”, hän vastasi näyttäen hämmentyneeltä.
”Ai, olin varma että silmäsi olivat mustat viimeksi kun näin sinut, ja nyt ne ovat kultaiset”, sanoin tutkien hänen silmiään tarkasti.
Oivallus näkyi hänen silmissään ennenkuin hän kohautti olkiaan, ja kääntyi kohti Banneria, joka tuli kohti pöytäämme. ”Edward, etkö ajatellut että Isabella ansaitsisi vuoron mikroskoopilla?” hän kysyi ja tarkisti vastauksemme.
”Bella”, Edward korjasi. ”Ja hän tunnisti kolme viidestä”, hän ilmoitti.
Bannerin kulmakarvat kohosivat. ”Oletko tehnyt tämän aiemmin?”
Nyökkäsin. ”Kävin Phoenixissa ylempää tasokurssia”, selitin. Ei ollut mitään tarvetta mainita erittäin älykästä vampyyriperhettäni.
”Teistä tulee varmaan hyvä työpari”, hän mutisi lähtiessään pois.
Istuimme hiljaa kunnes Edward alkoi puhua. ”Sääli että alkoi satamaan eikö niin?”
Käännyin häntä kohti yllättyneenä. Hän oli kysymässä minulta säästä? Hän varmaankin viittasi siihen että ulkona oli satanut ennen lounasta, sillä siellä nyt satoi pilaten kaikkien lumisota aikeet. Lumi oli ollut syy siihen että olin tullut myöhässä lounaalle, olin yrittänyt välttää kaikkia lentäviä lumipalloja. ”Öö ei, ei oikeastaan”, mutisin.
”Et pidä kylmästä?” hän kysyi.
Ravistin päätäni. ”En oikeastaan”, vastasin rehellisesti.
"Miksi sitten muutit Forksiin?” hän kysyi uteliaana.
”Se on...” Mietin hetken. ”Monimutkaista”, lopetin kehnosti toivoen että hän jättäisi sen siihen.
Hän ei jättänyt. ”Enkähän minä pysy kärryillä”, hän sanoi.
Huokaisin. Totesin että voisin kertoa melkein koko totuuden. ”Äitini meni uusiin naimisiin”, huokaisin.
”Ja sinä et pidä miehestä”, hän kysyi. Jos en olisi hermostunut siitä mihin nämä kysymykset johtaisivat, olisin nauranut hänelle. Oli selvää ettei Edwardin tarvinnut usein puhua muille saadakseen haluamansa tiedot. Oli selvää, että häntä ärsytti se ettei hän voinut lukea ajatuksiani.
”Ei se siitä johdu, Phil on mukava”, vakuutin Edwardille. ”Mutta hän matkustaa paljon, koska pelaa baseballia alemmassa sarjassa, ja tiesin että äitini halusi mennä hänen kanssaan sen sijaan että olisi jäänyt kotiin kanssani. Joten päätin tulla Forksiin viettämään aikaa isäni kanssa”, selitin nopeasti. ”Nyt molemmat vanhemmistani ovat onnellisia”, sanoin.
Hän rypisti otsaansa, ja tiesin että hän tiesi että olin jättänyt osan tarinasta kertomatta. Kirosin itseni mielessäni sen vuoksi että olin niin huono valehtelija. Samalla kun pystyin itse sanomaan että joku, jopa vampyyri, valehteli ilman mitään ongelmaa, olin kuitenkin aina itse ollut kaamean huono valehtelija.
”Ja oletko sinäkin onnellinen?” hän kysyi.
Kohautin olkiani. ”Ei sillä ole oikeastaan väliä. Elämän ei ole tarkoitus olla reilua”, kerroin hänelle.
Hän hymyili. ”Tiedän mitä tarkoitat”, hän mutisi.
”Sitä paitsi”, jatkoin, ”En ole onneton täällä. Perheesi on ollut erittäin mukava”, sanoin kiitollisena hymyillen takaisin hänelle.
Hän avasi suunsa vastaakseen kun joku seuraavassa pöydässä pamautti kirjansa pulpetilleen luoden ilmavirran joka heilautti hiuksiani lähettäen tuoksuni suoraan Edwardin suuhun. Hän jännittyi, ja minä käännyin nopeasti poispäin kietoen itseni kilpeen ja esittäen että kuuntelin Banneria, joka oli taulun edessä puhumassa.
Katsoin Edwardia sivusilmällä loppu tunnin ajan tuntien sääliä häntä kohtaan, ja erittäin tietoisena hänen kivustaan. Onneksi tunti päättyi pian ja Edward kiirehti ulos luokasta. Minä lähdin luokasta hitaasti ja suuntasin kohti liikuntaa – voihkaisu.
Aika onnistuneen liikunta tunnin, jossa en loukannut itseäni tai toisia, jälkeen hyvästelin Alicen ja Rosen sekä vilkutin Emmettille, Jasperille ja Edwardille, jotka odottivat Volvossa. Sen jälkeen suuntasin kohti kotia.
-
Nää luvut paranee joka luvun jälkeen! Ei haittaa jos et jaksa käydä koneella. Kaikilla jon joskus rankkaa. Uusia osia sitten kun jaksat :)
-
Edwardin näkäkulma on aivan ihana:) JATKOO!
-
Oi, toi ruokalakohtaus oli aivan ihana! :D Emmy :D Hitsi, naureskelin vaan :D
Toivottavasti Bellan ja Edwardin välit vähän syvenis pikkuhiljaa yms :D Ja sitäkin odotan, että Cullenit saa tietää Bellan pikkupikku salaisuuden! Oi voi, sitä mä niiiiin odotan :D Tulee kuitenkin joku hirvee battle :D
No, jatkoa jään odottelemaan. Toivottavasti saat elämäsi taas raiteilleen. Ei hoppua! Omat tarpeet ensin!
Voimia! :)
-
voi yhyy :< mä olin ahne, kun kerroit että toisella foorumilla on 30lukua,
tottakai metsästin nämä puuttuvat luvut käsiini, eikä mulla oo tarvetta lukea,
vasta kun tänne tulee luku 31 >:
mutta nyt täytyy sanoa kokonaisuutena, tää on niin loistava fic! ah,
voisin kopioida ja tulostaa nää kaikki osat ja pistää kirjahyllyyn niteenä,
tää on oikeesti aivan paras :)
-
en keksi oikee mitää muuta sanottavaa ku: JATKOA, tää on aiva hirveen ihana!! <3 ;D
-
Toivottavasti jatkoa tulee pian, sillä olen jäänyt koukkuun tähän. Bella on vaan niin loistava. Kunpa Cullenit sais pian tietää että Bella tietää että ne on vampyyreja ja että Bella on asunut melkein koko ikänsä Voltureitten luona.
-
Kiitos kaikista ihanista kommenteista (:
Arosalie: Joo luvut tosiaankin paranee koko ajan (: Ainakin mun mielest (:
mellonami: Kiva, että pidät (:
katriqqq: Kiva, että pidit :D En ala nyt spoilamaan, kaikki selviää ajan myötä xD
kuppi_kahvia: Eihän se haittaa (: Ainahan voi lukea uudestaan, jos haluaa. Haha, mulla on luvut 1-22 tulostettuna jossain :P Äiti halus lukee jonkun syyn takii... mut kosk se ei voi lukee koneelta mitään (kosk se ei jaksa) ni mun piti tulostaa sille kaikki... Joo ja mahtavaa, että pidät (:
NuuhkuHoney: Kiva, että pidät (:
Annoy: Kaikki aikanaan (; Jonkin aikaa kyllä kestää ennen kuin Cullenit saavat tietää, että Bella tietää heidän olevan vampyyreita.
Ja sitten miljoonat anteeksipyytelyt. Anteeksi oikeesti, että tässä on kestänyt niin pitkään, mutta minulla on ollut kokeita ja hieman muutenkin vaikeaa... Ja sitten kun viimein sain voimia siihen, että olisin voinut postata uuden luvun, oman koneeni netti meni rikki -.- Nyt joudun dataamaan veljen koneella... No saanpa sentään surfailla netissä ;D
Joo mutta siis nyt lopetan selittelyt ja sanon kerran vielä anteeksi, ja sitten päästän teidät lukemaan 13. lukua (: Toivottavasti pidätte (:
Kappale 13: Epäonnekas
Bellan näkökulma
Vietin suurimman osan illasta yrittäen kiinnittää huomioni kaikkeen muuhun kuin ajatuksiin Edwardin lumoavista silmistä, hiljaa nuhdellen itseäni kun hän oli minulle hieman enemmän kuin pakkomielle. Nyt kun olin oikeasti puhunut hänelle, huomasin että sen lisäksi, että hän oli komein vampyyri, hänelle oli myös kaikista mielenkiintoisinta puhua.
Yritin turhaan päästä eroon ajatuksistani Edwardista, joten uppouduin lääketieteelliseen artikkeliin, jonka Sulpicia oli lähettänyt toivoen, että lääketieteelliset sanat pitäisivät yliaktiiviset ajatukseni kurissa. Loppujen lopuksi minä luovutin, ja sen jälkeen kun olin soittanut Heidille ja kuvaillut mahtavan shoppailuretkeni sekä kiusoitellut häntä siitä että hän oli kateellinen, menin sänkyyn.
Edward oli mukana jopa unissani; kultaiset silmät kirkkaina loistaen sekä upea hymy suunnattuna minuun.
Heräsin viimeinkin ja valmistauduin seuraavaan päivään lukiossa. Huomasin odottavani päivää innokkaana, sitten läksytin itseäni, koska, jos olin rehellinen, syy siihen että odotin päivää oli Edward Cullen.
Astuin ulos, ja huomasin, inhokseni, että siellä oli lunta ja jäätä kaikkialla. Tarkistin ettei kukaan ollut lähettyvillä ja sitten kiedoin itseni kilpeen ja nostin itseni ilmaan leijuen pari tuumaa maanpinnan yläpuolella. Siirtäen kilpeäni mielessäni olin pian seisomassa autoni oven vieressä onnistuen välttämään jäällä liukastumisen.
Ajoin kouluun hitaammin kuin tavallisesti huolissani autoni kyvyistä jäällä. Olin yllättynyt, kun huomasin kuinka hyvin se selvisi olosuhteista. Hitaan ajamiseni vuoksi pääsin koululle hieman myöhemmin kuin tavallisesti ja tavallinen parkkipaikkani oltiin jo otettu, joten löysin paikan neljän auton päästä Edwardin Volvosta.
Hyppäsin ulos autosta ja vilkutin Culleneille ennen kuin metallin välähdys osui silmääni. Kävelin jäällä pitäen kiinni autostani kulkiessani sen taakse tutkimaan renkaita. Tajusin että Charlie oli laittanut niihin lumiketjut tänä aamuna. Seisoin siinä hiljaa liikuttuneena, kun ajattelin kuinka ajattelevainen ja huolehtiva Charlie oli ollut.
Minut keskeytettiin ajatuksistani, kun kuulin kaksi asiaa samaan aikaan. Ensimmäinen oli kova kirskahdus ja toinen oli ääni Edward Cullenista kun hän huusi; ”EI!” Katsoin ylös järkyttyneenä. Silmäni, jotka olivat tottuneet katsomaan vampyyrien nopeita liikkeitä, katsoivat mitä tapahtui kun minä seisoin vieläkin shokissa. Tylerin pakettiauto oli tulossa minua päin hälyttävällä nopeudella ja tiesin ettei minulla ollut aikaa siirtyä. Kiedoin kilven ympärilleni vaistonvaraisesti ja valmistauduin törmäykseen katsomalla Edwardin kauhistunutta ilmettä.
Yllätyin kun hän syöksi itsensä minua kohti ja kaatoi minut maahan. Kilpeen kiedottu pääni osui asfalttiin, kun hänen kätensä ojentuivat suojelevasti eteeni estäen pakettiauton törmäyksen. Samanaikaisesti kilpeni työnsi itsensä ulos kietoen Edwardin sen sisään ja se työnsi pakettiautoa hieman poispäin meistä.
Kun pakettiauto pysähtyi, vedin heti kilpeni pois Edwardin ympäriltä hämmentyneenä siitä, että tunsin tarvetta pitää Edwardia, supervahvaa vampyyria, turvassa. Olin kauhistunut; olin melkein paljastanut itseni Edwardin edessä ja helpotuin kun ajattelin, että hän uskoisi että olisi itse työntänyt pakettiauton pois.
Säpsähdin kun Edwardin huolestuneet kasvot kääntyivät minua kohti, ja huomasin olevani turvallisesti hänen käsissään vartaloni hymistessä tyytyväisyydestä. ”Bella oletko kunnossa?” hän kysyi huolestuneesti samalla kun hänen silmänsä tutkivat vartaloni etsien vaurioita.
Hymyilin heikosti hänelle edelleen järkyttyneenä siitä mitä oli juuri tapahtunut. ”Olen ihan kunnossa Edward”, vakuutin hänelle. Sitten irvistin mielessäni kun tajusin että minun piti näytellä viatonta pientä ihmistä, joka ei ollut koskaan nähnyt mitään supervahvaa tai –nopeaa ennen, jos halusin Culleneiden uskovan että olin tavallinen ihminen. Aro oli painostanut pari päivää sitten että Culleiden piti pysyä tietämättöminä niin pitkään kuin mahdollista, varsinkin lahjastani ja yhteyksistäni Voltureihin. Ei ollut turvallista minulle olla heidän lähellään, jos toinen vampyyri tai lauma tajusivat minun tietävän vampyyreista, ja valvoisivat Volturien lakia yrittämällä tappaa minut ja Cullenit, koska he olivat viettäneet aikaa kanssani. Tietenkin olin varma että voisin suojella heitä jos olisin lähellä, mutta en pystyisi siihen ilman että paljastaisin olevani Volturien prinsessa.
Huokaisin mielessäni muuttaen järkyttyneen ilmeen kasvoilleni, kun katsoin Edwardiin. ”Kuinka pääsit luokseni niin nopeasti?” kysyin.
Hänen silmiensä ilme tiukkeni hieman, mutta hän piti kasvonsa rauhallisina. ”Mitä sinä oikein puhut Bella? Minä seisoin vieressäsi ja vedin sinut pois tieltä”, hän valehteli sujuvasti.
Olin vaikuttunut hänen valehtelukyvyistään, mutta olin vihainen siitä että hän ajatteli pääsevänsä pakoon vihjaamalla etten olisi tarkkaavainen. ”Ei, vaan sinä olit seisomassa kauempana autosi luona”, totesin tiukasti.
Hänen äänensä kovettui. ”Et tiedä mistä puhut Bella. Sinä löit pääsi.”
Tuijotin häntä vihaisena. ”Olen kunnossa”, sanoin jäätävästi.
Hänen ilmeensä muuttui epätoivoiseksi. ”Ole kiltti Bella”, hän sanoi pehmeästi.
”Miksi?” vaadin.
”Luota vain minuun”, hän sanoi.
Huokaisin. ”Hyvä on mutta sinä olet selityksen velkaa”, varoitin.
Tiesin että hän oli huolissaan siitä että oli juuri paljastanut perheensä, mutta jonkin syyn takia halusin että hän voisi kertoa minulle totuuden, ja halusin että hän tuntisi että voisi luottaa minuun etten kertoisi heidän salaisuuttaan.
Edward lopetti vastaan väittelyn kun ensiapu saapui paikalle. Istuimme paikallamme ja odotimme että he saisivat pakettiauton siirrettyä pois luotamme. Istuin siinä, edelleen mukavasti kietoutuneena Edwardin käsiin, ja yritin olla olematta kärsimätön. Edward ja minä olisimme molemmat voineet aivan helposti siirtää pakettiautoa. Minä jopa suunnittelin hienovaraista auttamista, mutta hylkäsin idean – en missään nimessä ottaisi sitä riskiä että paljastaisin lahjani toiseen kertaan.
Kun ensihoitajat saapuivat luoksemme, Edward laski minut käsistään, ja tunsin tappion tunteen, kun hän ilmoitti heille että olin lyönyt pääni, mutta vakuutti että hän itse oli aivan kunnossa. Tuijotin häntä vihaisena, kun minut laskettiin paareille, ja laitettiin, suureksi häpeäkseni, niskatuki.
Kun istuin ambulanssissa, huomasin lommon autoni vieressä olevassa kellanruskeassa autossa, se oli selvästi tullut Edwardin olkapäästä. Tiesin etten voisi antaa ihmisten tulla epäileviksi Culleneista, joten lähetin kilpeni hienovaraisesti vaurion luo ja hiljaisesti korjasin sen kiitollisena, että kaikki keskittyivät saamaan Tylerin ulos pakettiautostaan. Olisi ollut outoa jos joku joka katsoi lommoa, olisi nähnyt sen muuttavan ihmeellisesti muotooan kuin tyhjästä.
Kaiken lisäksi Charlie saapui pian. Hänen paniikin valtaamat kasvonsa olivat epätoivoiset kun hän etsi minua. Samassa hän näki minut ja hänen kasvonsa rentoutuivat hieman huomaten selvästi etten ollut vakavasti vahingoittunut. Sen jälkeen, kun olin moneen kertaan vakuuttanut olevani kunnossa ambulanssi lähti kohti Forksin sairaalaa.
Edward tuli myös mukaan, mutta hän sai istua edessä ja kun saavuimme sairaalaan, hän liukui yksinkertaisesti sisään luvaten ensihoitajille että hän pyytäisi isäänsä tarkistamaan hänet. Tuhahdin hiljaa. Selvästi tohtori Cullenin ei pitäisi huolehtia Edwardin terveydestä.
***
Monien röntgenkuvausten ja tarkastusten jälkeen minut jätettiin vihdoinkin rauhaan – vetäisin tyhmän niskatuen pois heti kun olin yksin. Valitettavasti rauhani ei kestänyt pitkään, kun Tyler tuotiin viereeni. Hän näytti kauhealta ja oli siteiden peitossa. Kun hän näki minut, hän näytti anteeksipyytävältä. ”Bella olen niin pahoillani!” hän huudahti.
”Olen kunnossa Tyler. Et osunut minuun”, vakuutin hänelle.
”Luojan kiitos! Hetken luulin että kuolisit.” Naurahdin hiljaa ajatukselle. Minun tappamiseni vaatisi paljon enemmän kuin pakettiauton. ”Kuinka pääsit niin nopeasti pois alta?” hän kysyi.
”Edward seisoi vieressäni”, valehtelin sujuvasti. Ihmiset näyttivät uskovan valheeni paremmin kuin vampyyrit. ”Hän veti minut pois tieltä”, lopetin.
”Ai, minä en nähnyt häntä siellä”, hän sanoi. Pysyin hiljaa toivoen että hän uskoisi valheeni. ”Kai se kaikki tapahtui niin nopeasti. Jessus minun pitäisi pyytää häneltäkin anteeksi”, hän voihkaisi, ”tapoin melkein teidät molemmat.”
Hymyilin hänelle pienesti. ”Olemme molemmat kunnossa Tyler, älä huoli.”
Valitettavasti Tyler tunsi tarvetta jatkaa anteeksipyyntelyä, joten menin makaamaan ja näyttelin nukkuvaa. Hän jatkoi anteeksipyyntöjen mumisemista, mutta ainakin hän hiljensi ääntään.
Kun makasin paikallani, mietin aamun tapahtumia. Olin täysin ihmeissäni Edwardin toimista; hänen ei olisi pitänyt pelastaa minua. Ensimmäiseksi, hän tuskin tunsi minua, joten hänellä ei pitäisi olla mitään syytä pelastaa minua. Toiseksi, hän oli juuri paljastanut ettei ollut ihminen, jolla olisi ollut kauheat seuraukset jollen minä olisi ollut kysymyksessä. Kolmanneksi, nopeudella jolla Tylerin pakettiauto liikkui, hänellä oli ollut vähän aikaa toimia. Näytti siltä että hän oli pelastanut minut vaistonvaraisesti, mikä oli outoa, koska hänellä ei pitäisi olla mitään syytä toimia niin.
En vain voinut ymmärtää miksi hän oli pelastanut minut. Olin hieman vihainen että hän oli melkein paljastanut heidän olemassa olonsa koko koululle, millä taas olisi ollut tuhoisat seurakset sekä vampyyreille, että ihmisille jotka näkivät jotakin tapahtuneesta. Kuitenkin olin enemmän kuin kiitollinen hänelle; jos hän ei olisi pelastanut minua, minun olisi ollut erittäin vaikea selittää miksi Tylerin pakettiautossa oli ihmisen muotoinen lommo, ja miksen ollut kuollut. Tai pahempaa, jos olisin työntänyt kilpeni ulos ja lähettänyt Tylerin pakettiauton poispäin itsestäni, minulla ei olisi edes tilaisuutta selittää ennen kuin minut kuskattaisiin tutkimushuoneeseen. Joten kaiken kaikkiaan olin erittäin onnekas että Edward oli ollut paikalla.
Tuttu samettinen ääni keskeytti pohdintani. ”Nukkuuko hän?” hän kysyi. Avasin silmäni ja näin Edwardin seisovan lähellä sänkyni jalkopäätä.
Tyler lopetti säälittävän jaarituksensa. ”Ai hei Edward, olen niin pahoillani. Olisin voinut tappaa sinut.”
Virnistin hieman ja Edward naurahti hiljaa. ”Ei muistella pahalla”, hän vastasi. Tuhahdin. Edward kääntyi minuun päin uteliaana, ja minä järjestin ilmeeni. ”Kuinka voit?” hän tiedusteli.
”Olen kunnossa”, kerroin hänelle varmana, tiesin että kilpeni oli suojannut minua. ”Mutta he eivät anna minun mennä ennenkuin lääkäri on tarkastanut minut”, jupisin.
Hän virnisti minulle vinosti ja tunsin sydämeni läpättävän. Kuritin itseäni mielessäni, kun reagoin tällä tavalla. En ollut koskaan aiemmin tavannut ketään jolla olisi sellainen vaikutus minuun. ”Älä huoli, minä tulin vapauttamaan sinut”, hän vakuutti minulle.
Kuin merkistä komea blondi vampyyri saapui huoneeseen. Hymyilin Carlislelle. ”Hei tohtori”, tervehdin häntä. ”Tiesin että ikävöit minua, joten ajattelin tulla käymään”, vitsailin.
Hän hymyili takaisin. Hänen silmissään näkyi hieman ahdistuneisuutta – selvästi hänelle oltiin kerrottu Edwardin superkäytöksestä. ”Bella, tiedät että olet tervetullut taloomme milloin tahansa. Sinun ei tarvitse mennä näin pitkälle nähdäksesi minut”, hän vastasi.
Nauroimme molemmat samalla kun hän katsoi tietojani ja täytti lomakkeet. ”Edward sanoi että löit pääsi. Miltä tuntuu?” hän kysyi, kun hänen sormensa tunnustelivat hellästi kalloani etsien merkkejä mustelmista.
”Olen kunnossa. Isku ei ollut niin kova”, vakuutin hänelle, ”Minä tuskin tunsin sitä.” Mikä oli totta, kilpeni ansiosta en ollut tuntenut sitä.
”No siinä tapauksessa voit mennä nyt kotiin. Uskon että isäsi on odotushuoneessa”, hän kertoi minulle.
Säpsähdin mielessäni idealle, että Charlie yrittäisi hoitaa minua koko päivän. ”Enkö voi mennä takaisin kouluun?” kysyin epätoivoisena.
”Mielestäni sinun pitäisi pitää vapaapäivä”, Carlisle sanoi tiukasti.
”Saako hän mennä takaisin kouluun?” kysyin kapinoivasti viitaten Edwardiin.
Edward hymyili omahyväisesti minulle. ”Jonkun täytyy jakaa ilouutinen että selvisimme.”
”Oikeastaan luulisin että suurin osa koulusta on odotushuoneessa”, Carlisle korjasi. Voihkaisin. Huomaten tämän Carlisle ehdotti: ”Haluaisitko jäädä tänne hieman pidemmäksi aikaa?”
”Ei en”, sanoin nopeasti hypäten hätäisesti ylös sängystä. Kompuroin hieman laskeutuessani, ja yhtäkkiä Edward oli vierelläni ottaen minut kiinni rauhoittaviin käsiinsä. Katsoin ylös yllättyneenä, ja huomasin hänen olevan yhtä ihmeissään käytöksestään kuin minäkin. Katsoin epäröivästi Tyleriin, ja huokaisin helpotuksesta nähdessäni että hän oli kääntynyt poispäin meistä, eikä ollut nähnyt Edrwardin nopeutta. Nousin pystyyn vastahakoisesti, ja Edward päästi kätensä putoamaan. Carlisle katsoi uteliaana. Hänen tarkkaavaiset kultaiset silmänsä huomasivat kaiken. ”No, olen varma että näen sinut pian Bella”, Carlisle sanoi. ”Toivottavasti sairaalan ulkopuolella seuraavan kerran.” Hän virnisti minulle ennen kuin siirtyi Tyelrin luo.
Käännyin heti Edwardia kohti. ”Olet selityksen velkaa”, muistutin häntä, kuiskaten hiljaa, jottei Tyler kuulisi. Tiesin että oli epätodennäköistä, että hän kertoisi totuuden, mutta olin utelias näkemään yrittäisikö hän huijata minua vai yrittäisikö hän vain saada minut unohtamaan koko asian.
Hän kääntyi heti, ja johdatti minut ulos huoneesta ja käytävää pitkin kunnes olimme yksin. Sitten hän kääntyi minua kohti, hänen ilmeensä oli kylmä ja kova. ”Pelastin henkesi. En ole sinulle mitään velkaa”, hän sanoi tylysti selvästi yrittäen pelästyttää minut ja saada minut lopettamaan kyselyn.
Hänen epäonnekseen en pelännyt häntä ollenkaan, ja tuijotin häntä vihaisena takaisin. ”Katsos,” sihisin hänelle, jostain syystä minua ärsytti se ettei hän luottanut minuun tarpeeksi kertoakseen salaisuutensa, vaikka järkevästi ajateltuna tiesin ettei hän tuntenut minua tarpeeksi hyvin, eikä hänen pitäisi paljastaa salaisuuttaan. ”jos olet huolissasi siitä että kerron jollekkin niin voit olla huoleti, minulla ei ole mitään aikamuksia kertoa kenellekkään mitään”, murisin.
Hänen silmänsä levisivät hieman ja yllättynyt ilme välähti hänen kasvoillaan ennen kuin kylmä maski valtasi sen jälleen. ”Mitä väliä sillä sitten on?” hän vaati.
”Haluan vain tietää – minun vuokseni. Haluan tietää miksi valehtelen puolestasi”, selitin. Oikeasti tiesin sen jo, mutta halusin että hän kertoisi sen minulle itse.
”Etkö voi vain kiittää minua ja unohtaa koko jutun?” hän kysyi vihaisena.
”Kiitos”, sanoin kiitollisena, jos hän ei olisi pelastanut minua, lahjani olisi varmaan paljastunut.
Hänen silmänsä tutkivat minun ilmettäni hetken ennen kuin hän huokaisi. ”Et aio unohtaa tätä juttua?” hän kysyi. Ravistin päätäni, päättäväisyys loisti silmissäni. ”No sitten toivon että nautit pettymyksestä”, hän varoitti ennen kuin kääntyi ja käveli pois nopeasti.
”Miksi edes vaivauduit?” kysyin vihaisena häneltä.
Hän pysähtyi. ”En tiedä”, hän kuiskasi hiljaa, ja jatkoi sitten kävelyä.
Huokaisin hetkellisestä häviöstä, kun käännyin ja suuntasin kohti odotushuonetta. Kuten Carlisle oli aavistanutkin, suurin osa koulusta oli tunkeutunut sinne. Tartuin nopeasti Charliesta kädestä ja raahasin hänet ulos sieltä yrittäen välttää mahdollisimman monia kysymyksiä. Tiesin etteivät muut Culleneista olisi siellä. Vampyyreille ei ollut turvallista olla sairaalassa, jossa oli niin paljon avonaisia haavoja, ellei heillä ollut täydellistä itsehillintää. Olin vaikuttunut että Edwardin oli ollut niin helppo olla välittämättä Tylerin veren hajusta.
Onneksi, kun pääsimme kotiin, Charlien täytyi mennä poliisiasemalle, joten minä aloin lukemaan lehtiä ja kirjoja yrittäen unohtaa pohtivat ajatukseni. Loppujen lopuksi Charlie tuli kotiin ja me söimme hiljaisen päivällisen ennen kuin menin nukkumaan.
Sinä yönä nukuin kilpeeni kiedottuna, täysin tietoinen että Volturien lain mukaan Cullenien täytyisi tappaa minut. Tietenkin Volturien prinsessana olin teknisesti poikkeus, mutta he eivät tienneet sitä.
Pystyin vain toivomaan että Cullenit päättäisivät että he eivät tappaisi minua. En uskonut että he tappaisivat minut, koska he selvästi eivät pitäneet ihmisten tappamisesta ja tulin toimeen hyvin heidän kanssaan. Tietenkin jos he päättäisivät tappaa minut, lahjani paljastuisi nopeasti, ja minun pitäisi kertoa heille kaikki ja käyttää asemaani Volturien prinsessana pitääkseni heidät hiljaa, joka tarkoittaisi vierailua Volterrasta.
En saanut paljon unta sinä yönä. Varautuminen piti minua hereillä ja kun heräsin aamulla parin tunnin nukkumisen jälkeen, helpotuin kun huomasin ettei minulla ollut ollut yön aikana vampyyrivierailijoita. Valmistauduin kouluun kiirehtien.
-
Ihan ok luku, mutta tavallaan aikas paljon vanhan kertausta...
Toivottavasti jatkoa tulee nopeammin tällä kertaa ;)
-
nämä luvut on hauskoja, mitäkähän seuraavaksi tapahtuu? jään innolla odottamaan!
-
Kiitoksia kommenteistanne (:
kuriwe: Joo vanhan kertausta, mutta kiva, että kuitenkin pidit (:
mellonami: Kiva, että pidät (:
Sori taas venähti tämä tauko... Voisin kyllä laitta kännykkään muistutuksia niin muistaisin lisätä aina tänne uuden kappaleen (: No joo katsotaan nyt.. Mutta tässäpä on 14. luku, toivottavasti pidätte (:
Kappale 14: Viikonloppu vampyyrien kanssa
Kun saavuin kouluun, Cullenit käyttäytyivät erilailla kuin aiemmin, kuten olin epäillytkin, Edward ei välittänyt minusta, hän kohteli minua kuin välissämme olisi lasieinä, ja, kun hän oli vastannut epämääräisellä nyökkäyksellä, kun olin sanonut "Hyvää huomenta Edward", jätin hänet rauhaan. Olin hieman loukkaantunut, kun hän tunsi, että hänen pitäisi olla välittämättä minusta, mutta ymmärsin häntä tiettyyn pisteeseen saakka. Hän yritti erottaaa minut vampyyrien maailmasta, ja minä toivoin todella, että voisin kertoa hänelle, että hänen yrityksensä olivat turhia – olin jo paljon merkittävämpi hänen maailmassaan kuin hän tiesikään.
Muutkin käyttäytyivät erilaisesti, mutta he eivät olleet välittämättä minusta. Alice oli tavallista ystävällisempi – jos se edes oli mahdollista. Muistin, että hän näki näkyjä tulevaisuudesta ja varmaan tiesi, että pysyisimme ystävinä ja etten kertoisi heidän salaisuuttaan kenellekkään. Jasper oli epäluuloinen, mutta tiesin, että hän oli vain suojelevainen Alicen suhteen, joten en antanut sen häiritä. Rose oli edelleen ystävällinen, tosin hän oli hieman etäinen ja varovainen. Emmett tietenkin oli, no... Emmett. Hän ei näyttänyt lainkaan vaivaantuneelta, ja kuten aina hänen riehakas luonteensa piristi hieman muitakin.
Lounaalla Rose lopulta kysyi varovaisena, "Eli olet varma, että olet aivan kunnossa Bella?"
Hymyilin hänelle. "Olen kunnossa Rose. Minussa ei ole naarmuakaan. Olen onnekas, kun Edward vetäisi minut pois tieltä."
He katsoivat minua hieman yllättyneinä siitä, että valehtelin heillekin ennen kuin Alice vastasi, "Niin, me kaikki vihaamme ajatusta siitä mitä olisi voinut tapahtua ellei hän olisi ollut paikalla", hän vakuutti minulle.
Virnistin vähän ja vaihdoin puheenaihetta hieman. "Minun täytyy kuitenkin myöntää, että minua ärsyttää hieman ettei autoni vaurioitunut pahasti", voihkaisin. "Se olisi ollut täydellinen tilaisuus hankkia uusi auto"
He naurahtivat. "Älä huolehdi Bella. Voit aina jatkaa toivomista, että puu kaatuu sen päälle", Emmett muistutti minua. Katsoin ylös hänen pohdiskelevaan ilmeeseensä ja mietin työntäisikö hän puun nimettömänä autoni päälle, jos parkkeeraisin sen puun alle. Toivoin niin.
***
Minua häiritsi, enemmän kuin halusin myöntää, että Edward ei välittänyt minusta, ja pystyin vain toivomaan ettei se kestäisi pitkään. Kun pääsin kotiin päätin, että oli aika soittaa Volterraan. He olisivat varmasti kiinnostuneita tästä muutoksesta. Huokaisin mietiskellen miksen ollut löytänyt tavallista koulua, jossa ei olisi ollut vampyyreja, viimeisiksi lukio vuosikseni. Mutta sitten tajusin etten olisi halunnut sitä millään muulla tavalla, asiat olivat kiinnostavampia, kun Cullenit, varsinkin Edward, olivat ympärillä.
Tietäen ettei Charlie olisi kotona pariin tuntiin soitin Volterraan, kun he vastasivat, pyysin Aro-setää kutsumaan kaikki paikalle jotta voisin selittää kolaritapauksen, ja ihmetykseni miksi Edward oli pelastanut minut.
Caiusta huolestutti paljastus, mutta hän rauhottui vakuuttaessani, että olin ainoa joka oli nähnyt jotain. He kaikki puhuivat nopeasti, heidän äänensä olivat liian matalat, että olisin kuullut ne puhelimen kautta ennen kuin Aro-setä tuli takaisin. "Bella, mielestämme olisi parasta, jos kertoisit heille pian, että tiedät vampyyreista". Vetäisin nopeasti henkeä yllättyneenä. "Mutta tietenkään et kerro heille lahjastasi tai, että tuntemasi vampyyrit olemme me", hän jatkoi nopeasti. "Selvästi he tulevat olemaan ihmeissään, jos jatkat näyttelemistä ettet muka tietäisi mitään, kun on selvää, että tiedät, varsinkin, kun tunnet olosi niin mukavaksi heidän seurassaan, joten on paras jos sanot vain että tapasit pari vampyyria Euroopassa olessasi neljävuotias. Jätät vain pois meidän nimemme ja sen tosiasian, että olit Italiassa", hän muistutti minua.
"Okei", suostuin.
"Jos satut paljastamaan lahjasi, tai yhteytesi meihin, meistä olisi parempi, että toisit heidät Volterraan, jossa voisimme selittää asiat heille kunnolla", Caius-setä lisäsi.
Hyväksyin heidän ehdotuksensa, ja olin yllättynyt, kun Marcus-setä puhui seuraavana, "Bella, tiedän, että olet hämmentynyt Edwardin syistä vaistomaisesti pelastaa sinut, enkä usko, että hän täysin ymmärtää sitä itsekään vielä, mutta tiedät, että lahjani on nähdä muiden välisiä suhteita, joten minulla on aika paljon kokemusta tältä alalta, ja sen perusteella kuinka kuvasit tilannetta kuulostaa siltä, että Edward toimi miten toimi pelastaakseen kumppaninsa".
En voinut uskoa sitä mitä kuulin. "Kumppani?", kysyin hämmentyneenä.
"Kyllä, sinä", hän ilmoitti minulle.
"Uskot, että olen Edwardin kumppani ja sen takia hän pelasti minut?" selvensin.
"Juuri niin, kukaan muista vampyyreista siellä ei toiminut sillä tavalla ja he tuskin olisivat olleet tarpeeksi nopeita pelastaakseen sinut ja vaikka olisivat, se olisi ollut tietoinen päätös. Edward toimi vaistojensa varassa ja todennäköisin syy siihen on, että olet hänen kumppaninsa", hän selitti.
"Loistavaa!" kuulin iloisen Aron huudahtavan taustalla.
Voihkaisin. "Mutta olen ihminen", väitin vastaan.
Marcus naurahti minulle. "Se ei muuta mitään Bella. Vampyyrit voivat löytää kumppaninsa, vaikka hän olisi vielä ihminen, he kuitenkin yleensä muuttavat heidät aika pian sen jälkeen".
"Ai", sanoin heikosti yrittäen sisäistää kaiken tiedon.
"Olen yllättynyt ettei Aro opettanut sinulle vampyyrien kumppaneista aiemmin", Marcus mietiskeli. "Etkö tiennyt että vampyyrit löytävät elämänkumppaninsa ja, kun he ensimmäisen kerran koskevat kumppaniaan, he tuntevat kipinän, joka yhdistää heidät ikuisuudeksi, hypähtävän heidän välillään?" hän kysyi minulta.
"Ai, sekö se olikin", mutisin muistellen kuinka olin ensimmäisen kerran koskenut Edwardin kättä.
"Eli hän on sinun kumppanisi", kuulin Aron julistavan onnellisena taustalla.
Kuuntelin heitä hetken, kun he onnittelivat minua kumppanini löytämisestä, ennen kuin suljin puhelimen ja aloitin illallisen valmistamisen.
Jatkoin pohdiskeluani kaikesta mitä Marcus oli minulle kertonut samalla, kun tein illallista, epävarmana mitä minun pitäisi ajatella siitä, että Edward oli kumppanini. Tiesin sen selittävän monet asiat, kuten sen miltä minusta tuntui, kun olin hänen lähellään, kuinka tyytyväinen olin, kun hän kosketti minua, ja kuinka hukassa tunsin olevani, kun hän ei ollut paikalla. Huokasin tajutessani ettei hänellä selvästikään ollut aavistustakaan siitä, että olin hänen kumppaninsa. Hän oli vain katsonut yhtä hämmentyneenä kuin minäkin, kun tunsimme kipinän, arvelin kuitenkin, että Jasper, sekä varmaankin myös Alice, tiesivät.
Illallisella Charlien kanssa oli aika hiljaista, kun kerroin hänelle kuinka mukavia Cullenit olivat ja, että nautin todellakin ajastani täällä. Hän näytti olevan tyytyväinen, että pidin Forksista ja olin iloinen, että olin tullut.
***
Loppu viikko kului aika hitaasti, Edward käyttäytyi edelleen kuin välissämme olisi lasiseinä. Santiago oli kertonut minulle, että Maseratini saapuisi Forksiin perjantai-iltapäivänä ja, kun kerroin asiasta Roselle hän kutsui minut heti viikonlopuksi kylään, jotta voisimme tuunata sitä. Alice sai kauas kantavan katseen ennen kuin kiljahti ja hyppi innoissaan. "Oi Bella, meillä tulee olemaan niin hauskaa!" hän huudahti. En epäillyt hänen sanojaan.
***
Kun perjantai-iltapäivä vihdoin saapui, huomasin istuvani hermostuneena autossani pakottaen sitä liikkumaan nopeammin, halukkaana nähdä uuden autoni. Kun viimein saavuin Culleneiden kartanolle, huomasin koko perheen, lukuunottamatta Edwardia, tuijottavan uutta autoani. Parkkeerasin nopeasti ja kiirehdin uuden autoni luokse. "Hei Esme ja Carlisle", tervehdin heitä ennen kuin käännyin kokonaan kaunista, kiiltävää, uutta, keskiyönsinistä Maserati GTS:ni kohti. Huokaisin onnesta.
Rose piteli avaimiani ja tartuin niihin innokkaana. "Hypätkää kyytiin", sanoin Roselle ja Alicelle, kun hyppäsin ajajan paikalle. Auto heräsi henkiin kehräten, lisäsin moottorin kierroksia ja kiihdytin pitkin ajotietä. Kiihdytimme pois Forksista, en aikonut ottaa sitä riskiä, että isäni näkisi minut ja pakottaisi minut selittämään miksi ajoin aivan uudella, erittäin kalliilla autolla, tosin olin melko varma, että Alice varottaisi minua ennen kuin se tapahtuisi.
Kun olimme ajaneet lyhyen huviajelun, suuntasin takaisin keskustellen Rosen kanssa kaikista lisäyksistä ja muutoksista joita meidän pitäisi tehdä. Saapuessamme takaisin, katsoin Emmettin surullista ja pettynyttä ilmettä, ja huokaisin. Ojensin avaimet Jasperille.
"Ota Emmett ja käykää ajelemassa", sanoin.
Emmett näytti iloiselta hetken ennen kuin rypisti otsaansa. "Miksen minä saa ajaa?" hän marisi.
Naurahdin. "Koska haluan autoni kokonaisena takaisin, ja Jasper pitää sen varmemmin sellaisena".
Hän kohautti olkiaan hyväksyen selitykseni, pian hän ja Jasper olivat matkalla poispäin ajotietä pitkin.
Vietin lopun iltapäivää olohuoneessa Esmen, Alicen sekä Rosen kanssa. Autoin Rosea suunnittelemaan kaikki muutokset jotka tekisimme Maseratiini, jotka aloittaisimme huomenna. Rose vakuutti minulle, että se olisi valmis seuraavan viikon aikana – en epäillyt häntä, koska Rose ei tarvinnut unta, hän viettäisi varmasti suurimman osan seuraavan viikon öistä autotallissa. Emmett ja Jasper antoivat avaimet takaisin, kun he palasivat laulaen auto ylistyksiä.
Kun olin valmis Rosen kanssa, hän meni ulos tekemään töitä oman autonsa kanssa, käännyin katsomaan mitä Alice teki. Huomasin hänen luonnostelevan kolmea mekkoa. "Mitä sinä teet Alice?" kysyin yrittäen saada paremman kuvan.
"Suunnittelen mekkoja, joita pidämme tyttöjen-valinta-kevättanssiaisissa kolmen viikon päästä".
"Onko jotkut tanssiaiset tulossa?" kysyin hämmentyneenä, kun en ollut kuullut siitä aiemmin.
"Jep", Alice visersi onnellisena, "ja me kaikki olemme menossa. Minä olen tietenkin jo pyytänyt Jasperin ja Rose on pyytänyt Emmettin. Kenet sinä aiot pyytää?"
"Öö, en ole oikeastaan miettinyt asiaa", mutisin, muistaen lupaukseni Voltureille, että menisin kaikkiin tanssiasisiin ja lähettäisin kuvia heille, voihkaisin tajutessani että minun täytyisi pian pyytää joku. Totta puhuakseni, ainoa jonka kanssa tansseihin meno ei haittaisi, oli Edward. Huokaisin, kun tajusin ettei se ollut vaihtoehto, kun hän vältteli minua. Itse asiassa se ei ollut karannut huomiostani, että, vaikka olin hänen kotonaan hän oli tahallaan lukittautunut huoneeseensa pysyäkseen erossa minusta. Minulla oli tunne etten näkisi vilaustakaan kumppanistani tänä viikonloppuna.
Tiesin hänen olevan huoneessaan kilpeni vuoksi; kun olin kerran tavannut jonkun, pystyin tunnistamaan heidät kietoessani kilpeni heidän ympärilleen kunhan he olivat viiden mailin säteellä, koska he kaikki tuntuivat erilaisilta mielessäni. Kun annoin kilpeni levitä niin, että kaikki talossa olevat olivat sen sisällä, pystyin tuntemaan Jasperin kirjastossa, Emmettin ja Edwardin huoneissaan, Carlislen työhuoneessaan, Rosalien autotallissa, sekä Alicen ja Esmen olohuoneessa kanssani. Lähetin kilpeni viiden mailin päähän ja totesin ettei alueella ollut muita tuntevia olioita, vain pieniä metsän eläimiä, ennenkuin vedin kilpeni taas sisään.
"No jaa, sinulla on pari viikkoa aikaa pyytää joku", Alice sanoi palauttaen minut ajatuksistani.
Kohautin olkiani, tiesin, että ainoa kenet pyytäisin olisi Edward. En menisi mieluummin tapamaan viiden vihaisen Volturin raivoa kuin, että minun pitäisi mennä Miken, Ericin tai Tylerin kanssa, jotka seurasivat minua koulussa kuin koiranpennut. Mutta ajattelin, että voisin ihan hyvin kysyä Edwardilta, eihän kysyminen haittaisi. Itse asiassa olin utelias näkemään torjuisiko hän minun, kumppaninsa, kutsun.
Heti, kun tein päätökseni, näin Alicen kasvojen menevän valkoisemmiksi hetkeksi ennen kuin hän hymyili onnellisena minulle. Otin sen hyvänä merkkinä ja ryhdyin auttamaan Alicea mekkojen suunnittelussa.
Aivan liian pian oli ruoka-aika, olin yllättynyt, kun huomasin Esmen olevan erittäin lahjakas kokki, varsinkin sellaiseksi joka ei voinut maistaa tekemisiään. Me kaikki, paitsi Edward, istuimme ruokapöydässä, jota en uskonut käytettävän useasti, minun syödessäni, ja näytellen etten huomannut heidän vain järjestelevän ruokansa lautasellaan uudestaan, tai kuten epäilin, he laittoivat paloja heidän sylissään olevaan servettiin. Otin ensimmäisen haukun alfredo kanasta, ja voihkaisin. "Esme, tämä on herkullista", kehuin häntä.
Hän sädehti kiitollisena, ja muutkin kehuivat häntä omilla arvostuksen ilmauksillaan, heidän ilmeensä eivät oikein sopineet heidän sanoihinsa.
Kun olin syönyt, ja Esme oli kieltänyt minua auttamasta siivoamisessa, arvioin vampyyreita edessäni. "Onko joku teistä hyvä shakissa?" kysyin toivekkaana. "Minulla on vaikeuksia löytää kunnon vastustajaa", selitin.
Jasperin silmät kirkastuivat. "Itse asiassa Bella, minä satun olemaan erittäin hyvä shakissa. Oikeastaan, olen yksi talon parhaista pelaajista, ainoastaan Edward tai Alice voi voittaa minut."
"Niin, mutta he fuskaavat", Emmett mutisi.
"Siinä tapauksessa, minusta olisi ihanaa pelata kanssasi Jasper. Paras viidestä?" ehdotin.
"Jos uskot että voit voittaa minut", hän sanoi ylimielisenä ennen kuin johti minut olohuoneeseen ja järjesti shakkilaudan sohvapöydälle. Kaikki seurasivat meitä: varmasti uteliaina näkemään voisinko oikeasti pärjätä vampyyrille, joka on varmaan pelannut monta vuosisataa.
Annoin Jasperin voittaa ensimmäisen pelin samalla, kun sain tuntumaa hänen taktikoistaan. Sitten etenin perusteellisesti seuraavassa pelissä voittaakseni hänet. "Shakkimatti", sanoin omahyväisti. Hänen suunsa valahti auki järkytyksestä ja tunsin takanani olevien vampyyrien tärisevän naurusta.
"Uskomatonta", hän mutisi puoliääneen, kun hän järjesti lautaa kolmatta peliämme varten. Tällä kertaa pystyin tuntemaan hänen halunsa voittaa, mutta käyttäen taktiikkaa jonka Caius oli minulle opettanut, onnistuin lopulta voittamaan hänet. Emmett puhkesi rämäkkään nauruun, kun Jasper alkoi näyttää ärsyyntyneeltä. Neljännen pelin Jasper voitti, tällä kertaa käyttäen erilaisten taktiikoiden yhdistelmää, joita en ollut koskaan ennen nähnyt ja yllättäen minut. Hän katsoi minuun voitonriemuisesti, kun hän sai minut shakkimattiin.
Purin hampaani yhteen päättäväisyydestä, kun aloitimme viimeisen pelimme. Tämä jatkui ikuisuuden, koska kumpikaan meistä ei halunnut myöntää häviötään. Lopulta, kun meillä molemmilla oli jäljellä vain kuningatar, kuningas ja torni, onnistuin piirittämään hänet. "Shakkimatti!" huusin voitonriemuisena hyppien innokkaana.
"Hyvä Bella!" Emmett hurrasi takanani.
Jasper vain hymyili häviöstä huolimatta. "Onnittelut Bella, sinä olet erinomainen vastustaja. Meidän täytyy ottaa tämä uusiksi joskus."
Nyökkäsin innokkaasti. "Olen niin iloinen, kun onnistuin löytämään jonkun, joka voi pitää puoliaan shakissa täältä Forksista."
Minun erittäin onnellinen mielialani huononi pian, kun Carlisle totesi huolettomasti, "Eräs ystäväni Italiassa käyttää samanlaista taktiikkaa kuin sinä Bella"
Tein tietoisen ponnistuksen etten jähmettyisi, kun hymyilin hänelle. "Ystäväsi täytyy sitten olla erinomainen pelaaja", sanoin ponnistaen pitääkseni innostukseni yllä, jotta Jasper ei huomaisi mitään.
Pian sen jälkeen oli minun aika mennä nukkumaan. Kävelin ylimääräiseen huoneeseen ja huomasin, että se oli täysin sisustettu. Siellä oli suuri sänky, yöpöytä ja lamppu sekä kirjahyllyjä. Seinällä oli suuri kehystetty kopio yhdestä kuvasta, jonka olimme pyytäneet jonkun ottamaan. Siinä Alice, Rose ja minä istuimme suuren vesiliukumäen huipulla huutaen innostuksesta. Hymyilin onnellisille muistoille joita se herätti, kun valmistauduin nukkumaan.
Sänkyni oli erittäin mukava ja pian minä nukuin rauhallisesti.
Kuten tavallisesti uneni koostuivat pääosin Edwardista.
***
Loput viikonlopusta vietin lähinnä Rosen kanssa autotallissa tuunailemassa Maseratiani samalla, kun keskustelimme autoista, tai voittaen Emmettin videopeleissä, hänen suureksi pettymyksekseen. Emmett ei vain voinut uskoa kuinka tiesin kaikki vinkit ja temput voittoon lähes jokaisessa hänen pelissään, kun minä ajattelin kaikkia pelihetkiäni Felixin ja Demetrin kanssa. "Bella", hän valitti, "Kuinka sinä saat paremman aseen kuin minä?"
"Sinun täytyy vain tietää mistä etsiä Em", sanoin mahtailevasti nauraessani hänen ilmeelleen.
Kyllästyin kuitenkin pian videopeleihin, joten otin tauon ja kävin kylpyhuoneessa. Kun tulin takaisin, ohitin Carlislen työhuoneen, ja huomasin hänen lukevan samaa lääketieteellistä lehteä, jonka Sulpicia-täti oli lähettänyt minulle. Pysähdyin uteliaana kuulemaan hänen näkemyksensä. "Oletko lukenut uudesta ihmelääke Cortalinista vielä?" kysyin kallistuessani sisään hänen ovestaan.
Hän katsoi ylös minuun yllättyneenä. "Oletko lukenut tämän?" hän kysyi epälevästi viitaten lehteen.
Kohautin olkiani, ja nyökkäsin. "Luin sen aiemmin tällä viikolla", mutisin, kun yhtäkkiä tajusin, että olin taas näyttänyt kuinka erilainen olen muista ihmisistä, ja vain, koska olin utelias kuulemaan hänen mielipiteensä. Päätin, että nyt kerran olin jo sisällä voisin yhtä hyvin tehdä sen kunnolla. "Itse ajattelen, että tällä lääkkeellä on jotain hyviä ominaisuuksia sekä mahdollisuus tehdä monien elämästä parempi, mutta sen hinta tulee olemaan hieman ongelmallinen", huomautin kävellessäni työhuoneeseen ja istuessani yhteen tuoleista.
Carlisle nyökkäsi. "On sääli, että sen valmistus maksaa niin paljon; sillä olisi hyvät hyödyt, jos se olisi saatavilla maailmanlaajuisesti. Itse asiassa minulla on potilas, johon minusta olisi ihana kokeilla jotain siitä, mutta pelkään ettei hänellä ole varaa siihen", hän huokaisi.
"Tietenkin sivuvaikutuksetkin olisivat pieni ongelma", huomautin.
"Niin", hän myönsi. "Mutta niitä ei tule kaikille, ja uskon, että jos potilaat aloittaisivat pienillä määrillä ja lisäisivät vähitellen lääkityksen määrää, he kokisivat epätodennäköisemmin sivuvaikutuksia." Olin samaa mieltä, jatkoimme kiivasta keskusteluamme uuden lääkkeen hyödyistä ja haitoista.
Niin meidät löydettiin neljän tunnin päästä, edelleen keskustelemassa lääkkeestä, kun Esmen, Alicen sekä Jasperin uteliaat kasvot katsoivat meitä ovensuulta. Kun he kuulivat mistä puhuimme, heidän ilmeensä muuttuivat huvittuneiksi ja järkyttyneiksi. Esme näytti tyytyväiseltä. "Kulta, niin iloinen kun minä olenkin, että olet löytänyt jonkun uuden jonka kanssa puhua uudesta lääketieteellisestä lehdestä, Bella ei ole syönyt pitkään aikaan ja on illallisen aika", hän tiedotti meille. Nousin vastahakoisesti ylös, jäykkänä, kun olin istunut niin pitkään, ja seurasin muita alakertaan.
Heräsin säpsähtäen keskellä yötä, kuudes aistini kertoi minulle, että joku oli lähellä. Levitin kilpeni etsien, ja löysin jonkun seisomassa oveni takana. Tunnistin hänet heti. "Edward", kuiskasin. Kilpeni olessa kiedottuna hänen ympärillään, tunsin hänen jähmettyvän hieman ennen kuin hän rentoutui. Tiesin vaistonvaraisesti, että hän oli ollut huoneessani katsomassa untani, mutten vain tiennyt miksi. Toivoin etten ollut puhunut unissani, Volterran vampyyrini olivat kertoneet, että se oli jotain mitä tein usein ja, koska uneni olivat lähiaikoina koostuneet Edwardista, pystyin vain kuvittelemaan mitä olin sanonut.
Huokaisin ennen kuin käännyin ympäri ja aloin nukkumaan taas. Tiesin etten saisi vastauksia tänä iltana.
***
Seuraavana päivänä menin kotiin aikaisin kiitettyäni kaikkia siitä, että he olivat kutsuneet minut heille. Vietin hiljaisen päivän kotona Charlien kanssa tehden arkipäiväisiä asioita kuten siivoamista, kokkausta ja koulutöiden tekemistä. Se oli rentouttavaa ja se antoi minulle aikaa pohtia hektistä ja hämmentävää viikkoani. Menin sinä yönä nukkumaan rauhallisena, kun mietin mitä seuraava viikko lukiossa toisi tullessaan. Yksi asia oli varmaa, koska koulussa oli viisi vampyyria viikko olisi varmasti kaikkea muuta kuin tylsä.
-
Olin eka:) Mahtava luku jälleen kerran yhden kirjotus virheen huomaisn, muttei se luku intoa haitannut. JAktkoo
-
Ihana <3
Aattelin et Bella ois pyytäny Edwardii, tai sit jotaki Volterrasta mut keksiny tekosyyn, nii tanssijaisiinn :D
Mut toi shakkipeli oli paras x)
-
^^ Kappas, tännekin tullut uusia lukuja. :D
Ihana luku oli ja shakki-peli oli ihan paras. :D
Järkevä lähti Sahariaan kuihtumaan olemattomiin, joten
Vain Jatkoa :)
-
Yhyy. Anteeks etten oo kommannu piiitkään aikaan. En ole käyny tääl pitkään aikaan :/
Mut siis.
TÄÄÄ ON NIIIIN PARAS!!!!!!! Oli ihanaa lukee niiin pitkä pätkä yhteen putkeen.
Joo. ihanaa<3 Jatkoa piannn ja paljon<3
-
Oi anteeksi etten ole nyt kommentoinut tuota edellistä lukua! En oo oikeen päässy koneella ja sitten kiireitä ja huonoja selityksiä! :D
Aivan ihana luku tämä! On kiva, että tässä on aluperäisen teoksen tapahtumia, mutta niitäkin on muokattu. Voisin listata kaikki kohdat joista pidin, mutta laitetaampa nyt vaikka vaan muutama:
Emmett on aivan upee! Siis vaan täydellinen!
Sitten toi puhelu Volterraan. Oli jotenkin mielenkiintoinen se juttu, että miten vampyyrit löytää kumppaninsa.
Sitten vielä lopussa kun Bella nukkui. RAKASTAN tuota kilpeä! Pystyyy havaitsemaan tollatteen ihanan vampyyrin ovella :D
Nyt sitä jatkoa!!:)
-
Luin äsken koko jutun putkeen ja TÄÄ ON SIIS NIIN PARAS!
Oikeesti!! Kiitos, kiitos, kiitos, että laita tätä tänne suomennettuna!
Toi kilpi on ihana ja on niin ihanaa kun Bella leikkii, että ei tiiä mitään ja syö kaikkien ruuat xd ;D
Ja ihana shakki peli ja kiva kun Rosekin tykkää Bellasta ja Edward sulosesti kattelee jo sen unta <3
Mutta joo... sekoon...
PLIIS JATKOA JA HETI!!
ja toivottavasti Mike ja muut alkaa taas vaanimaan niin pikku Eddy tulee mustikseks! <3
-
Kiitoksia kaikista kommenteista (:
mellonami: Ihanaa, että pidit (:
Takku: Mahtavaa, että pidät :D
E_Bella: Ihanaa, että pidit (:
Rassermus: Ei se mitään (: Mahtavaa, että pidät vieläkin :D
katriqqq: Eihän sitä aina ehdi kommentoida :D Mahtavaa, että pidit (:
Koriz: Ollos hyvä vain (: Pakkohan oli suomentaa ja postata tämä, kun rakastan tätä ficciä :D Ihanaa, että pidät (:
Joo tässsäpä 15. luku (: Toivottavasti pidätte :D
Kappale 15: Kutsuja
Seuraavat pari päivää kuluivat aika tavallisesti. Cullenit olivat, kuten tavallisestikin, ystävällisiä ja Edward ei välittänyt minusta. Olin päässyt loukkaantuneisuuden yli ja olin nyt vain ärsyyntynyt. Muut Culleneista eivät tunteneet pakkoa vältellä minua, joten miksi hänen oli pakko? Päätin kertoa heille pian, että tiesin mitä he olivat. Toivottavasti se rentouttaisi Edwardia ja hän alkaisi taas puhua minulle.
Näiden päivien aikana kuitenkin huomasin hänen joskus tuijottavan minua ja, kun silmämme kohtasivat kumpikaan ei voinut katsoa pois. Se tapahtui pari kertaa, kerran biologian tunnilla ja kaksi kertaa, kun istuimme ruokalassa yhdessä. Ensimmäisen kerran, kun katseemme kohtasivat, tuijotimme toisiamme voimakkaasti täysin tietämättöminä muusta luokasta, kunnes Banner kysyi minulta kysymyksen meioosista.
Toisella ja kolmannella kerralla Alice keskeytti meidät hymyillen tietäväisenä ja varmistaen epäilykseni, että hän tiesi miedän olevan kumppaneita, itse asiassa hän oli varmaan nähnyt hieman yhteistä tulevaisuuttamme.
Näistä katseista huolimatta Edward ei vieläkään puhunut minulle ennen keskiviikkoa.
Olin juuri liittynyt edelleen hiljaisen Edwardin seuraan biologian luokassa, kun Mike käveli luoksemme. Hänen kunniakseen oli sanottava, pienen ’puheensa’ Emmettin kanssa jälkeen hän ei ollut enää niin ylimielinen ympärilläni ja usein hän joko vältteli minua tai oli erittäin kohtelias. Joka tapauksessa oli hieman outoa, että hän lähestyi minua. Silmäkulmastani näin Edwardin jähmettyvän hieman, ja oletin ettei Edward pitänyt siitä mitä Mike yrittäisi. ”Siis tuota Bella, halusin pyytää anteeksi uudestaan siitä miten kohtelin sinua ensimmäisenä viikkonasi.” Hänellä oli sopivan hämmentynyt ilme kasvoillaan, mutta tiesin, että hän valehteli. Voihkaisin mielessäni, eikö tämä poika tajunnut vihjeitä?
Yritin hymyillä, mutta siitä tuli enemmänkin irvistys, kun hän jatkoi puhumista. ”Juu tuota Jessica pyysi minua kevät tansseihin”, hän kertoi.
Virnistin onnellisena, jos hän menisi Jessican kanssa, hän ei pyytäisi minua. ”Sehän on mahtavaa Mike”, huudahdin.
Hän rypisti otsaansa hieman. ”Niin no, sanoin hänelle, että minun pitää miettiä sitä.”
Irvistin hieman. ”Ajattelin, että odottaisin ja katsoisin, jos sinä pyytäisit minua, koska minä menisin kanssasi ihan varmasti”, hän lopetti iskien silmää.
Vieressäni Edwardin käsi puristui nyrkkiin, ja toivoin puolittain, että hän löisi Miken luokan toiselle puolelle, kun tämä oli pyytänyt hänen kumppaniaan ulos. Eipä ollut sellaista onnea. Hymyilin parasta valehymyäni. ”Anteeksi Mike, mutta minulla on jo mielessäni eräs kenet aion pyytää”, sanoin niin kohteliaasti kuin mahdollista. Kävelisin mieluummin alasti tulen läpi kuin menisin hänen kanssaan tansseihin.
Onnekseni tunti alkoi ja Mike pakotettiin paikalleen. Käännyin hieman, ja jälleen kerran silmäni lukittautuivat Edwardin silmiin, mutta tällä kertaa hänen silmissään oli tunne jota en tunnistanut. Jälleen kerran Banner keskeytti meidät ja, kun Edward kääntyi vastamaan annoin hiusteni pudota kasvojeni ympärille, piilottaen yhtäkkisen punastukseni.
Pystyin tuntemaan Edwardin katseen minussa koko oppitunnin ajan ja lopulta hän kuiskasi hiljaa, ”Tu és tão bela, e ainda assim tão difícil de ler" (portugaliksi: 'Olet niin kaunis ja niin vaikea lukea')
Silmäni singahtivat hänen silmiinsä järkyttyneinä. Tiesin ettei minun ollut tarkoitus ymmärtää sitä, mutta olin iloinen, että ymmärsin ja jos olisin rehellinen, olin tyytyväinen, että hän ajatteli minun olevan kaunis ja olin omahyväinen siitä ettei hän voinut lukea ajatuksiani. “Eu estou longe de ser bela, e fico contente por ser difícil de ler" ('Olen hädin tuskin kaunis, ja olen kiitollinen, että minua on vaikea lukea'), kuiskasin takaisin virheettömällä portugalilla.
Hän katsoi minun hämmästyneenä. “Tatandaan ko iyan" (filipinoksi: 'Minun täytyy muistaa tuo'), hän mutisi itselleen hiljaa selvästi kirjaten mieleensä, että ymmärsin portugalia.
Virnistin. “Sempre naman" ('niin sinun täytyynkin'), vastasin yllättäen hänet siitä, että osasin taas uutta kieltä.
Tällä kertaa hän hymyili takaisin minulle, ja näin hänen silmistään, että hän testasi minua. "Ima li bilo koji ja mogu govoriti jezike koje nećete razumjeti?" ('Onko jotain kieliä joita voin puhua ilman että ymmärrät?'), hän kysyi täydellisellä krooatilla.
Hymyni leveni. "Ne znam, ali možete zadržati i pokušavate otkriti" ('En tiedä, mutta voit jatkaa yrittämistä'), vastasin nostaen kulmakarvaani haastavasti.
Hän vain hymyili takaisin ennen kuin vastasi aikaisempaan kommenttiini. ”Sinä olet kaunis Bella”, hän sanoi. Näin hänen silmistään, että hän oli rehellinen.
Kohautin olkiani. Tiesin etten ollut ruma, mutta, kun on elänyt lähes koko elämänsä epäinhimillisen kauniiden vampyyrien perheessä, minun käsitykseni kauniista oli hieman horjahtanut ja oli vaikeaa nähdä itseni minään muuna, kuin tavallisena verratessa. ”Ihan sama Edward”, torjuin hänen kommenttinsa, mutta kuitenkin täytyin salaa onnesta.
Hän näytti siltä, että hän vastaisi, mutta kello soi. Tajuten, että aikani Edwardin kanssa oli ohi ja, että hän varmaan aloittaisi taas välttelyni käännyin nopeasti ja aloin pakkaamaan kirjojani.
Nousin seisomaan, yllätyin, kun huomasin, että olimme viimeiset luokassa olevat. Hätkähdin kuullessani hänen puhuttelevan minua. ”Bella?” hän kysyi.
Huokaisin kääntyessäni katsomaan häntä, minun aikaisempi raivoni välttelystä nousi pintaan. ”Mitä? Puhutko sinä minulle nyt?” kysyin.
Hän hymyili pehmeästi. ”Ei, en oikeastaan”, hän myönsi. Tuijotin häntä vihaisena, ja hän säpsähti hieman. ”Olen pahoillani, että olen kohdellut sinua näin, mutta se on omaksi parhaaksesi”, hän selitti. Epäuskoiseen katseeseeni hän jatkoi, ”On parempi ettemme ole ystäviä Bella, en ole hyvä ystävä sinulle.”
Oli selvää, että hän todella ajatteli olevansa huonoksi minulle. Jostain syystä tulin siitä vihaisemmaksi. ”Ihan sama Edward, ehkä, jos olisit tajunnut sen hieman aikaisemmin, olisit voinut pelastaa itsesi kaikelta tältä katumukselta ja vain antaa sen pakettiauton osua minuun”, sähisin vihaisena silmät raivokkaina.
Hän näytti tyrmistyneeltä, ja hänen ilmeensä muuttui vihaiseksi. ”Uskotko sinä että kadun pelastamistasi?” hän kysyi astuen eteenpäin kunnes nenämme melkein koskivat toisiaan.
Tuijotin häntä vihaisena. ”Etkö sitten kadu?” kysyin tylysti.
Hänellä oli samanlainen ilme kuin minulla. ”Sinä et tiedä mitään”, hän murisi ennen kuin astui pois luotani, leuka jäykkänä.
Poimin kirjani ja kiirehdin ulos luokasta suunnaten liikuntatunnille. 'Tiedän paljon enemmän kuin uskot Edward', ajattelin kapinoivasti vieläkin vihaisena yhteenotostamme. Typerä vampyyri kumppani uskoi pystyvänsä olemaan välittämättä minusta viikon ja minä olisin ystävällinen, kun hän viimein päätti taas puhua minulle.
Valittettavasti päivästäni ei tullut parempi. Ennenkuin pääsin autolleni koulun jälkeen, Eric puhui minulle. Huokaisin; minulla oli sellainen epäilys, että en tulisi pitämään tästä keskustelusta.
Tietenkään Eric ei tuottanut pettymystä. ”Hei Bella”, hän onnistui änkyttämään.
”Hei Eric”, sanoin kauniisti hänelle. Hän ei ollut huono lapsi, hieman ujo, mutta mukava, en vain pitänyt hänestä; meillä ei ollut mitään yhteistä.
”Mietiskelin vain jos tulisit kanssani tansseihin”, hän sanoi nopeasti. Hänen sanansa sulautuivat yhteen.
Jos en olisi kasvanut kuiskailevien vampyyrien seurassa, en olisi ymmärtänyt sanaakaan siitä mitä hän oli sanonut. Päätin päästä hänet helpolla, kun hän ei kerran ollut huono ihminen. Hymyilin anteeksipyytävästi. ”Anteeksi Eric, mutta minulla on jo mielessä kenet haluaisin pyytää”, selitin. Vaikka nyt, kun ajattelin sitä, olin vieläkin vihainen Edwardille, joten ehken pyytäisi häntä ollenkaan.
”Ai joo”, hän sanoi kiusaantuneesti. ”Kaikki on okei. Hei sitten Bella.” Hän karkasi nopeasti, ja minä huokaisin helpotuksesta, kun pääsin autooni. Kuulin hiljaisen naurahduksen ja käännyin nähdäkseni Edwardin nousevan autoonsa. Tuijotin häntä vihaisena, ja peruutin parkkipaikastani ulos, mutta jouduin pysäyttämään pian, kun Edward tukki tieni odottaessaan sisaruksiaan, jotka kävelivät hitaasti hänen luokseen, hämmennys oli silminnähtävä heidän kasvoillaan.
Tuijotin vihaisena hänen autoaan, houkuttuneena tekemään siihen lommon autollani, ja mietin miksi Edward oli tahallaan estänyt ulos pääsyni. Ei kestänyt kauaa, kun vastaukseni saapui Tylerin koputtaessa ikkunaani. Pyöritin sen alas. ”Hei Tyler, olen pahoillani että olet jumissa takanani”, sanoin purien hampaani yhteen ja rukoillen ettei hän pyytäisi minua tansseihin.
Jumalan täytyi vihata minua. ”Ei kaikki on hyvin Bella. Ajattelin vain kysyä, nyt kun olet tässä jumissa, että olitko pyytämässä minua kevät tansseihin”, hän sanoi luottavaisella äänellä.
Leukani jäykistyi ärtymyksestä. ”Anteeksi Tyler, mutta tiedän jo ketä aion pyytää ja se et ole sinä”, sanoin tylysti hänelle. Tämän päivän kärsivällisyyskiintiöni oltiin käytetty kunnolla ja täysin.
”Ai”, hän sanoi näyttäen yllättyneeltä ettei se ollut hän jota olin kysymässä. ”Se on okei. Meillähän on vielä päättäjäistanssit”, hän sanoi onnellisena, kun hän lähti autolleen. Tuijotin häntä epäuskoisena. Ei ollut mitään mahdollisuutta että menisin hänen kanssaan päättäjäistansseihin, värisin ajatukselle. Käännyin takaisin nähdäkseni muiden Culleneiden menevän sisälle Volvoon. Edward tärisi naurusta ajajan paikalla, varmasti hänen mielestään yhteenottoni Tylerin kanssa oli ollut hauska ajattelin raivokkaana, kun hän ajoi pois.
***
Sinä yönä heräsin taas tunteeseen, että minua katsottiin ja, kun levitin kilpeni huomasin, että Edward katsoi taas untani, tällä kertaa puussa huoneeni ikkunan takana. Käännyin ympäri tajuten etten voinut tehdä asille mitään nyt. Minulla ei ollut hajuakaan miksi hän näytti pitävän uneni katsomista niin mielenkiintoisena, mutten voinut sille mitään, että tunsin oloni lämpimmäksi, kun hän oli lähelläni. Minä vain toivoin etten sanoisi mitään noloa unissani. Nukahdin uudestaan pian, jostain syystä tunsin oloni mukavammaksi, kun tiesin kumppanini olevan lähellä.
***
Seuraavana päivänä ajoin kouluun yrittäen epätoivoisesti unohtaa pakkomielteeni Edward Culleniin. Tietenkin heti, kun huomasin hänen hopean Volvonsa, ajatukseni siirtyivät taas häneen. Ainoa lohtuni oli, että sen perusteella, että hän oli viettänyt viime yön huoneeni ulkopuolella, hänellä oli aivan yhtä suuri pakkomielle minuun, kuin minulla oli häneen.
Olin yllättynyt, kun pääsin ulos autostani, ja Edward lähestyi heti. ”Hei Bella”, hän sanoi kauniisti hymyillen minulle.
Tuijotin häntä epäluuloisesti miettien miksi hän puhui taas minulle. ”Hei Edward.” Hymyilin epäröivästi. Sitten muistin hänen estävän tahallaan karkuni Tylerilta eilen. ”Mikä se eilinen kaaos parkkipaikalla oli?” kysyin silmieni siristyessä viiruiksi.
Hän näytti huvittuneelta. ”En halunnut nähdä Tylerin menettävän tilaisuuttaan”, hän sanoi hänen silmiensä tanssiessa ja hymyn muodostuessa hänen kasvoilleen.
Olin hetken harhautunut, kun näin kuinka tavattoman upea hän oli hymyillessään.
Sitten rypistin otsaani raivokkaana. ”Sinä senkin...” Käteni puristuivat nyrkkeihin, ja minä en voinut keksiä tarpeeksi pahaa sanaa kuvaillekseni häntä. Halusin niin kovasti lyödä häntä kilvelläni ja heittää hänet rakennuksen läpi, tai edes asettaa ohuen ympyrän kilvestäni hänen sormensa ympärille ja puristaa sitä kunnes hänen sormensa irtoaisi. Ajattelin sen olevan kohtuullista tiesinhän, että se voisi kiinnittää uudestaan myöhemmin. Olin ”leikannut” sekä Felixiltä että Demetriltä raajat pois, kun he olivat ärsyttäneet minua.
Tietenkin tajusin etten voinut tehdä kumpaakaan ilman, että paljastaisin itseni, tyydyin murisemaan hänelle. ”Siis yrität ärsyttää minut kuoliaaksi, kun kerran Tylerin pakettiauto ei onnistunut siinä?” Minun täytyi myöntää, että tällä hetkellä kuolisin varmemmin siitä, että Edward ärsytti minua kuin siitä, että pakettiauto osuisi minuun.
Edwardin silmät välähtivät vihaisesti. ”Olet täysin tolkuton Bella.”
Tuijotin häntä vihaisena. ”Miksi sinä edes puhut minulle? Etkö sanonutkin ettet halunnut olla ystäväni?”
”Sanoin vain, että olisi parempi jos emme olisi ystäviä, en etten haluaisi olla”, hän selvensi.
Pyöritin silmiäni. ”Voi kiitos kun selvensit asiaa”, sanoin sarkastisesti jatkaessani kävelyä koulurakennuksia kohti. ”Mistä sinä halusit ylipäätään puhua?”
Hän jäykistyi hieman ja, yllättävästi, näytti hermostuneelta. ”Öö, tuota halusin kysyä yhtä asiaa”, hän aloitti.
Pysähdyin ja katsoin häntä, hänen silmänsä olivat epävarmat. Huokaisin. ”Sano suoraan vain Edward.”
”No, normaalisti en tekisi tätä, koska nyt on tarkoitus olla tyttöjen valinta ja kuulin sinun sanovan, että sinulla oli jo mielessä joku ketä pyytäisit, mutta näin, että kolme poikaa on jo pyytänyt sinua, minä öö...” hän selitti hermostuneesti vetäen kättään upeiden kuparinruskeiden hiustensa läpi.
Suuni aukeni järkytyksestä ja valehtelisin, jos sanoisin etten ajatellut tämän tilanteen olevan huvittava. Edward oli hermostunut pyytämään minua kevät tansseihin! Tanssin onnentanssia mielessäni. ”No, koska et varsinaisesti ole vielä pyytänyt minua, tulisitko kanssani kevät tansseihin Edward?” kysyin etsien hänen silmistään vastausta.
Hän hymyili. ”Se olisi ihanaa Bella.” Sitten hän näytti mietteliäältä. ”Mutta entä se poika kenet halusit pyytää?”
Pyöritin silmiäni. ”Sinä olit se poika kenet olin pyytämässä Edward.” Ärsyynnyin. Nähtävästi Alice ei ollut kertonut hänelle kenet halusin pyytää.
”Ai”, hän näytti tyytyväiseltä. ”Istutko kanssani lounaalla?” hän kysyi yhtäkkiä.
Rypistin otsaani hämmentyneenä. ”Istun aina sinun ja perheesi kanssa lounaalla.”
”Tiedän, mutta tarkoitin, istuisitko kahdestaan kanssani”, hän selitti.
Silmäni levenivät kummastuksesta ja hämmennyksestä. ”Okei”, sanoin.
Hän virnisti. ”Kiitos Bella.” Kello soi ja käännyimme kohti luokkiamme. Yhtäkkiä kuin tuntisi syyllisyyttä, hän pysähtyi. ”Sinun todellakin pitäisi pysyä kaukana minusta”, hän varoitti, ja jatkoi sitten kävelyä.
Katsoin hänen loittonemistaan hetken. Liian myöhäistä, ajattelin kuivasti.
Jatkoin kohti luokkaani odottaen innokkaasti lounasta.
-
Ihana jakso jälleen kerran, ja toi loppu oli niin söpö :D Raajojen repimiskohdalle repesin xDD
-
Kävin vilkaisemassa missä täällä mennään, kun luen tätä ficciä sillä yhellä toisella foorumilla (älä kysy millä, en muista sen nimeä. Vain sen että siellä lukee "we all want to sparkle") ja pakko sanoa että en malta odottaa että täällä päästään yhtä pitkälle kuin siellä! Niitä kommentteja on niin mahtavaa lukea, naurua kommentti kommentin perään. Sä olet loistava suomentaja! :-*
-
awwwwwwwwwww <3
oon kylläkin jo lukenu tätä pitemmälle jossain muualla, mutta luenpahan nyt täälläkin :D
jatkoa, jatkoa ;D
-
Äää!! Tää on liian hyvä :D En keksi sanoja tälle joten sanon suoraan rakastan joka ikistä kohtaa ja erityisesti Volturi osaa ja kaikkea mitä Bellalle opetettiin ja sitä kun se tuli Forksiin. Toivon niin pian jatkoa tälle tää on niin ihana. Pliizz? Koska Oikeesti Rakastan tätä :-* :-*
Ginerva :)
-
IHANAA♥♥♥♥♥ Luin kaikki osat tunnissa, ja olen aivan myyty♥♥ Jatkoa äkkiä 8 )
-
Luin kaikki osat keralla eikä minulla ole muuta mielessä kuin että olet uskomaton suomentaja! ;)
Jatkoa!
-
Alotin tän lukemisen eilen ja on kyllä aivan sairaan ihana!!! Oon aika monii lukenu, mut tä vie ylivoimasesti voiton. Ja sit noi TOSI pitkät luvut.. voi kiitoskiitos paljon!!! :D
-
Uijui. Löysin tän ficin vasta nyt ja tää on niin mahtava! <3 Anteeks, en keksi mitään hehkeempää. Jatkoo, kiitoos. (:
-
Uusi lukija (tai vanha).
Olen lukenut tätä yhdeltä toiselta twilight ficci palstalta.
En ikinä kyllästy lukemaan tätä uudestaan ;)
Tää on vaan niin ihana..
Styli
-
luin kaikki luvut putkeen , ja jäin koukkuun tähän ;)
hyvin suomennat, mutta muutaman virheen tuolta löysin. eivät kuitenkaan haitanneet, enkä laiskuuttani jaksa tähän poimia ::)
joo, tämä oli tälläinen turha kommentti, pakko tähänkin jotain laittaa ettei pääse hukkumaan :)
jatkoa mahdollisimman pian, jookos
jennumiu
-
Kiitos miljoonasti ihanista kommenteistanne (: Ihanaa, että te pidätte (:
Sori, en ehdi vastata teidän kaikkien kommentteihin ): Kauhea kiire, mutta oli pakko laittaa uusi luku, kun muistin, että minun piti laittaa se. Ja olen pahoillani, että tässä kesti taas... Unohdin taas ja olin kipeä tämän viikon..
Jos minulla kestää yli viikon niin lähettäkää yksityisviestiä ja käskekää laittamaan uusi luku. En pahastu lainkaan (: Sehän on vain hyvä, että joku vähän muistuttaa minua (:
Mutta juu tässäpä 16. luku, toivottavasti pidätte (:
Kappale 16: Veriryhmä
Loput aamustani kului innokkaasti odottaen lounasta ja, kun viimein pääsin ruokalaan silmäni etsivät Edwardin innokkaasti. Hän istui yksin, tarjotin jo odottamassa pöydällä. Huomasin, että hän oli valinnut lempiruokaani; pizzaa, limua ja omenan. Hän hymyili minulle vinosti, kun katseemme kohtasivat ja minä suuntasin heti häntä kohti välittämättä kateellisista katseista, joita sain Jessicalta ja Laurenilta ja huvittuneista, sekä uteliaista katseista, joita muut Cullenit loivat, kun tajusivat minne olin menossa.
Saavuin pöydän luo ja istuin Edwardia vastapäätä. Hän työnsi ruokatarjottimen minua kohti. Minä otin palan pizzaa ja aloin pureskella sitä hitaasti. Katsoin ylös häneen. Hän näytti epävarmalta.
"No, tämähän on erilaista", totesin.
"No, päätin nyt, että jos ollaan menossa helvettiin, niin sitten mennään eikä meinata", hän selitti arvoituksellisesti.
Rypistin otsaani, kuulosti siltä, että hän ajatteli, että hänet tuomittaisiin, jos hän olisi ystävällinen minulle.
"En ole oikein varma mitä sinä tarkoitat tuolla", sanoin hämmästyneenä.
"Tiedän, minä tavallaan lasken sen varaan." Hän hymyili pehmeästi.
"Mistäs tämä tuli mieleesi?" kysyin aidosti uteliaana. Halusin tietää mikä oli syy hänen yhtäkkisen käytöksen muutoksen takana. Hänen silmänsä muuttuivat tunteikkaiksi.
"Olen kyllästynyt yrittämään pysymään poissa luotasi Bella", hän myönsi.
"Älä sitten", sanoin katsoen syvälle hänen silmiinsä kun ojensin kättäni ja laskin sen hänen kätensä päälle. Hän säpsähti, ja sitten hän näytti yllättyneeltä etten reagoinut hänen ihonsa kylmyyteen. Lopulta hän veti kätensä takaisin.
Kiersin limupullon korkin auki ja aloin juomaan sitä tarkaillen tarkasti Edwardia. "Selkokielellä, olemmeko ystäviä nyt?" kysyin toivekkaana.
"Ystäviä", hän pohti näyttäen ajattelevan sitä läpi.
"Vai emme", mutisin.
"No, uskon että voimme yrittää, mutta varoitan sinua ny,t etten ole hyvä ystävä sinulle."
"Sanot tuota paljon", totesin.
"Toivon, että lopulta kuuntelet varoitustani. Jos olet fiksu, pysyisit kaukana minusta", hän selitti silmät huolestuneina.
"Uskon että teit mielipiteesi älykkyydestäni enemmän kuin selväksi", sanoin vihaisena. Hän hymyili anteeksipyytävästi. "Eli niin kauan kun en ole fiksu, voimme olla ystäviä?" selvensin.
Hän nyökkäsi. "Kyllä."
Tuijotin häntä hetken pidempään. Halusin kertoa hänelle, että tiesin hänen olevan vampyyri, ja etten välittänyt, mutta tiesin ettei nyt ollut oikea paikka ja aika sille.
Lopulta hänen äänensä keskeytti ajatukseni. "Mitä sinä ajattelet?" hän kysyi. Hymyilin; en uskonut, että hänen on koskaan ennen pitänyt kysyä tuota kysymystä.
"Mietin vain, että oletko enemmän kuin batman vai superman", vitsailin.
Hän hymyili hieman, mutta sitten hänen ilmeensä muuttui vakavaksi. "Mitä jos en ole supersankari? Mitä jos olenkin pahis?" hän kysyi.
Oli selvää, että hän ajatteli olevansa paha, ja tunsin myötätuntoa häntä kohtaan. Katsoin häntä silmiin haluten välittää viestini hänelle avoimesti. "Saatat olla vaarallinen Edward, mutta en koskaan usko, että olisit paha", sanoin tiukasti liikuttamatta katsettani hänen silmistään. Hänen ilmeensä oli yllättynyt ja sitten toiveikas. Tiesin, että hän oli kaukana siitä, että uskoisi sen todella, mutta minä olin päättänyt saada hänet lopulta näkemään, että hän oli hyvä.
Katsoimme toisiamme, kunnes kello soi, ja minä hyppäsin hieman säikähtäneenä. "Meidän on parasta mennä tunnille", mutisin vastentahtoisesti.
Hän huokaisi. "Minä en ole tulossa tänään", hän kertoi minulle.
Silmäni siristyivät epäilyksestä. "Miksi et?" kysyin vaativasti.
Hän kohautti olkiaan. "Lintsaus on joskus terveellistä"
Rypistin kulmiani hämmentyneenä. Selvästi hän tiesi tunnista jotain mitä minä en tiennyt, mutta tiesin ettei ollut mitään järkeä kiistellä. Harkitsin lintsausta hänen kanssaan, mutta en missään nimessä halunnut, että isä saisi tietää siitä. "No, nähdään sitten myöhemmin." Hymyilin ja lähdin haluttomasti pois kahvilasta katsoen häneen viimeisen kerran.
Saavuin juuri ennen Banneria, ja menin istumaan tyhjän pöytäni luo uteliaana saamaan selville mikä oli Edwardin syy lintsaukseen.
Kun näin mitä Bannerilla oli mukanaan, potkaisin itseäni mielessäni. Minun olisi pitänyt tietää. Veriryhmän määritystä. No Edward oli oikeassa. Oli ehdottomasti terveellisempää muille oppilaille, jos vampyyrit lintsasivat tunnin jolloin kaikki määrittävät veriryhmiään.
Yritin keskittyä Bannerin demostrointiin, mutta sillä hetkellä, kun hän pisti neulalla Miken sormeen ja ruosteen ja suolan hajuyhdistelmä iski minuun, aloin tuntea oloni nihkeäksi ja heikoksi. Laskin pääni hitaasti pöydälle yrittäen olla hengittämättä nenän kautta.
Banner huomasi minut, kun hän antoi tarvikkeita kaikille. "Bella oletko kunnossa?"
"En, opettaja", mutisin hiljaa.
"Täytyykö sinun mennä terveydenhoitajalle?"
Nyökkäsin hitaasti. "Saanko vapaaehtoisen viemään Bellan terveydenhoitajalle?" hän kysyi muulta luokalta.
Minun ei edes tarvinnut katsoa ylös tietääkseni, että Mike ilmottautui vapaaehtoiseksi halukkaana saada koskea minuun, mutta minulla ei ollut voimaa torjua häntä, kun hän auttoi minut ulos luokkahuoneesta ja suuntasimme kansliaa päin.
Kun olimme ulkona poissa Bannerin näkökentästä, työnsin Miken pois ja menin makamaan tielle, kylmä sementti poskeni alla. "Voi jestas Bella, olet aivan vihreä", Mike totesi huolestuneesti.
En vastannut. Juuri silloin kuulin toisen, erittäin tutun äänen, lähestyvän meitä. "Bella", Edward huusi huolestuneella äänellä.
"Mene pois Edward", jupisin. Hänen ei tarvinnut nähdä minua tällaisena.
Hän ei välittänyt vastaväitteistäni. "Mikä on hätänä?" hän kysyi Mikelta.
"En tiedä", hän vastasi hermostuneena. "Määrittelimme veriryhmiämme biologiassa, mutta hän ei edes pistänyt sormeensa. Olin viemässä häntä terveydenhoitajalle, mutta hän ei suostunut menemään pidemmälle."
"Minä vien hänet, mene sinä vain takaisin luokkaan", Edward sanoi äänellä josta tiesi, että olisi turhaa kiistellä. Mike ei viitsinyt edes vastata, hän vain kääntyi ja suuntasi takaisin luokkaan.
Yhtäkkiä huomasin etteivät jalkani olleet enää maassa ja olin Edwardin käsissä morsiustyylisesti. "Laske minut alas!" käskin yrittäen kuulostaa vihaiselta, mutta tämän hetkisen tilani takia se tuli ulos säälittävän heikkona. Hän ei välittänyt ja, kun kävelimme tunsin itseni rentoutuvan hänen mukavissa ja vahvoissa käsissä. Pääni lepäsi pehmeästi hänen olkapäällään.
"Ai sinä pyörryt, kun näet verta?" Hän vaikutti huvittuneelta. Kohautin olkiani; tiesin sen olevan hänen mielestään ironista; kaikkien Volterran vampyyrienkin mielestä se oli. "Ja et edes omastasi verestäsi."
Huokaisin, ja nautin vain olosta hänen käsissään. Aivan liian äkkiä tunsin, että menimme sisälle lämpimään rakennukseen, avasin silmäni nähdäkseni rouva Copen kauhistuneen ilmeen. "Hän pyörtyi biologiassa", Edward selitti kävellessään hänen ohitseen ja asettaessaan minut sängylle.
Hoitaja laski nopeasti kirjansa, jota oli lukenut. "He määrittelivät veriryhmiään biologiassa", hän kertoi terveydenhoitajalle.
Tämä nyökkäsi ymmärryksestä. "Aina joku pyörtyy." Edward tärisi hieman yrittäen pidättää nauruaan ja minä avasin silmäni uudestaan tuijottaakseni häntä vihaisena. "Tulen pian takaisin jääpalapussin kanssa rakas", hoitaja sanoi minulle ennen kuin kääntyi Edwardia kohti. "Voit mennä takaisin luokkaan."
Edward katsoi häntä, kun varmana valehteli hänelle ilman, että hänen kasvonsa olisivat paljastaneet valheen. "Minun on tarkoitus pysyä hänen luonaan."
Hoitaja näytti hyväksyvän sen, koska hän yksinkertaisesti nyökkäsi ja lähti huoneesta. Käännyin ympäri Edwardia kohti. "Olisit voinut varoittaa, että meillä oli veriryhmien määrittelyä tänään", sanoin vastahakoisesti. "Sinäkään et reagoi hyvin vereen", totesin.
"Kyllä, ja, jos olisin tiennyt miten reagoit olisin varoittanut sinua", hän vakuutti minulle, huvittuneisuus edelleen huomattavana hänen silmissään.
Katsoin häneen, suuttumus oli kuin kirjoitettu kasvoilleni.
Hän naurahti hiljaa. "Sinä todellakin pelästytit minut", hän myönsi, "Luulin, että Mike raahasi ruumistasi metsään."
"Ha ha."
"Ihan totta, olen nähnyt paremman värisiä ruumiita. Olin huolissani, että minun pitäisi ehkä kostaa kuolemasi." Minulla ei ollut epäilystäkään, että hän olisi tehnyt sen. Naurahdin hiljaa, melkein tyytyväisenä ajatuksesta ja sitten tunsin syyllisyyttä; Mike ei oikeastaan ollut tehnyt mitään, niin pahaa mikä oikeuttaisi minut ajattelemaan noin.
Hoitaja palasi jääpalapussin kanssa, jota pidin otsallani ja huomasin alkavani tuntea oloni hieman paremmaksi. Huoneen seinät pysyivät paikallaan, kun katsoin niitä.
Juuri silloin kuulin kanslian ulko-oven avautuvan, ja rouva Cope huusi, "Meillä on täällä toinenkin."
Hyppäsin ylös sängyltä, jotta seuraava pääsisi käyttämään sitä, ja annoin jääpalapussin hoitajalle. "Tässä, en tarvitse sitä enää."
Näin Edwardin jähmettyvän hiukan. "Voi ei", hän mutisi huolestuneesti. "Mene ulos kansliaan Bella", hän varoitti. Haistoin veren hajun, ja kiirehdin ulos hoitajan huoneesta, Edward perässäni. Ohitimme Miken, joka auttoi vuotavaa poikaa kohti huonetta, josta olimme juuri lähteneet. Vetäisin syvän henkeä raitista ilmaa, kun pääsimme vastaanottovirkailijan pöydälle, kiitollisena ettei siellä ollut veren hajua. Edward kääntyi minuun yllättyneenä. "Sinä oikeasti kuuntelit minua."
"Haistoin veren", selitin. Minun täytyi myöntää, että olin vaikuttunut Edwardin kyvystä olla välittämättä tuoreesta ihmisen verestä. Hän näytti hämmentyneeltä. "Ihmiset eivät voi haistaa verta." Ihmiset? ajattelin. Hyvä tapa saada itsesi kuulostamaan normaalilta Edward.
"No, minä voin. Se haisee kuin ruosteelta ja suolalta, sen takia minä pyörryn."
Hän tuijotti minua hiljaisena kunnes Mike tuli ulos. "Näytät paremmalta", Mike huomasi.
Katsoin häneen välinpitämättömästi; en aikonut hukata energiaa vaivautuakseni puhumaan hänelle.
"No aiotko tulla takaisin luokkaan?"
Tuijotin häntä epäuskoisena. "Vitsailetko sinä? Tehän määrittelette veriryhmiänne siellä."
"Ai." Hän näytti nololta. "Tuota kysyikö Jess siitä että haluaisitko tulla kanssamme rannalle lauantaina?" hän kysyi.
Nyökkäsin muistellen keskusteluani Jessican kanssa matematiikan tunnilla. He olivat kaikki menossa La Pushin rannalle, eikä minun mielestäni ollut, niin mukavaa mennä sinne, kun tiesin, että siellä oli lauma mudon muuttajia. Minä en aikonut ystävystyä vampyyrien luonnollisten vihollisten kanssa, vaikka heillä olikin sopimus Culleneiden kanssa. "Olen pahoillani Mike, mutta en usko, että voin tulla. Minulla on jo suunnitelmia lauantaiksi", sanoin. Olin suunnittellut käyväni katsastamassa metsän kotini lähellä, ehkä voisin harjoitella hetken kilpeni kanssa, jos löytäisin jonkun syrjäisen paikan ja jos minun vampyyri seuraajani ei olisi lähellä.
"Ai okei, ehkä joku toinen kerta." Hän näytti pettyneeltä, ja tunsin pienen syyllisyyden pistoksen. "Nähdään liikunnassa", hän sanoi suunnatessaan takaisin luokkaan.
En odottanut liikuntatuntia innolla, jossa minun minun pitäisi kestää hänen pettyneitä katseitaan ja toivottomia flirttailuyrityksiään. "Liikunta", voihkaisin.
"Minä voin hoitaa sen", Edward kuiskasi hiljaa korvaani, ja tunsin vartaloni värisevän tahattomasti, kun hänen kylmä hengityksensä osui kaulalleni. "Istu alas ja näytä kalpealta", hän ohjeisti.
Tuota käskyä ei ollut vaikea noudattaa. Näytin aina kalpealta ja äskeisen pyörtymiskohtauksen jälkeen, minulla oli nyt kalpea väri kasvoillani, joka oli todella saman näköinen kuin vampyyreillakin. Istuin alas ja kuuntelin, kun Edward käytti pehmeää samettista ääntään ja vastuttamattomia kultaisia silmiään hurmatakseen rouva Copen päästämään meidät kotiin aikaisemmin. Kuulin käytännössä hänen alkavan hyperventiloimaan.
Katsoin ylös, kun Edward tuli takaisin. Kysymättä hän nosti minut ylös ja kantoi minut ulos. Vastustin heikosti, haluamatta näyttää säälittävältä, mutta oikeasti oli liian mukavaa olla hänen käsissään.
Suuntasimme kohti parkkipaikkaa. Lievä tihkusade oli juuri alkanut ja minä nostin kasvojani kiitollisena, että sade pesi hien pois otsaltani. "Tuota, mitä suunnitelmia sinulla on viikonlopuksi?" Edward kysyi.
Hymyilin. "En tiedä", vastasin rehellisesti. "Sanoin sen vain, ettei minun tarvitsisi mennä La Pushiin." Hän näytti tyytyväiseltä vastaukseeni. "Uskon, että olen vain kotona, ehkä vilkaisen minne kotini vieressä oleva polku vie", selitin.
Hän jäykistyi hieman. "Metsässä ei aina ole turvallista Bella. Mielestäni ei ole hyvä asia, että menet yksin patikoimaan."
Hänen huolenpitonsa lämmitti hieman, mutta tiesin olevani täydellisesti turvassa. "Älä huolehdi Edward, en mene kauas", vakuutin hänelle.
Hän ei vaikuttanut vakuuttuneelta. Saavuimme parkkipaikalle ja hän suuntasi heti omalle autolleen. Tajuten, että hän aikoi viedä minut kotiin, kysyin: "Entä minun autoni?"
Hän kohautti olkiaan. "Pyydän Alicea tuomaan sen luoksesi koulun jälkeen."
"Olen täysin kunnossa. Voin ihan hyvin ajaa itse kotiin", väitin vastaan.
Hän ei vastannut, hän vain jatkoi hinaustani autolleen. Kun pääsimme hänen autolleen, hän avasi matkustajan oven minulle ja laski minut sisälle. Hän sulki oven perässään ja oli pian ajajan paikalla käynnistämässä moottoria.
Hiljaisuus ärsytti minua lähtiessämme koululta, joten kurkotin hänen radiolleen ja laitoin sen päälle. Yllätyksekseni Clair de Lune soi. Rentouduin ja aloin hyräillä musiikin mukana. Edward kääntyi minua kohti pehmeä hymy kasvoillaan. "Joskus Bella et vaikuta aivan seitsemäntoistavuotiaalta", hän totesi.
Kohautin olkiani ja vastasin hänen hymyynsä. "Vain koska minulla on musiikkimakua, se ei tarkoita, että minun pitäisi olla vanha. Olin aina ollut kypsä lapsi. Varmaan se johtuu siitä, että minulla on niin lapsellinen äiti. Minä päädyin aina pitämään huolta hänestä", selitin yllättyen siitä kuinka avoin olin Edwardin kanssa. "Oli hyväksi hänelle, kun lähdin toiseen maahan kouluun, hän oppi pitämään huolta itsestään ja hän löysi Philin."
"Ja sinä hyväksyt hänet?"
"Kyllä", vastasin yksinkertaisesti. "Hän on pari vuotta äitiäni nuorempi, mutta äitini on aina ollut nuori ikäisekseen, joten he sopivat yhteen. Sitä paitsi, Phil saa äitini tuntemaan itsensä erittäin onnelliseksi." Minä olin onnellinen, ja osittain myös helpottunut, että Renée oli löytänyt jonkun. Tiesin etten parin vuoden päästä enää näkisi häntä, joten olin erittäin helpottunut, että hänellä oli joku toinen, joka pitäisi hänestä huolta nyt.
"Tuo on erittäin huomaavaista sinulta", hän sanoi ja sitten hiljeni hetkeksi, hänen äänensä laski, kun hän epäröivästi kysyi: "Luuletko että äitisi olisi onnellinen puolestasi huolimatta siitä mitä sinä valitset?" Hänen silmänsä näyttivät levottomilta.
"Kyllä, niin pitkään, kun hänestä tuntuisi, että se henkilö rakastaisi minua, hän olisi onnellinen puolestani huolimatta valinnastani", vastasin hänelle rehellisesti. Tunsin äitini, ja tiesin, että jos hänestä todella tuntui siltä, että olin onnellinen, hän ei koskaan seisoisi tielläni. Sen takia sain mennä kuudeksi kuukaudeksi vuodessa Volterraan – hän tiesi kuinka onnelliseksi siitä tulin.
Edward näytti miettiliäältä, hänen silmistään näkyi hieman epäilystä edellistä toteamustani kohti. "Entäpä sinä Edward?" kysyin harhauttaen hänen huomionsa ajatuksistaan. "Milloin Carlisle ja Esme adoptoivat sinut?" Sitten säpsähdin tajutessani mitä olin juuri kysynyt. "Oi olen pahoillani Edward, jos se on sinulle liian vaikeaa ajatella, niin unohda se vain. Saatan olla hieman ajattelematon joskus", selitin hätäisesti yrittäen peruuttaa kysymykseni.
"Ei. Kaikki on hyvin", hän vakuutti minulle. "Minun oikeat vanhempani kuolivat kauan sitten."
En sitä epäilekään, ajattelin kuivasti.
"He molemmat tulivat erittäin sairaiksi ja kuolivat", hän selitti.
Ajattelin historiaa miettien jos olisi todennäköistä, että se olisi ollut epidemia, jossa hänen vanhempansa olivat kuolleet. "Missä sinä synnyit?" kysyin.
"Chicagossa."
Nyökkäsin hänelle käydessäni läpi historian oppituntejani, heti pysähtyen espanjantautiin, joka oli kulkenut maan läpi 1900-luvun alkupuolella. Arvelin sen olevan kaikista todennäköisin vaihtoehto. Carlisle oli varmasti työskennellyt lääkärinä silloin. Samalla, kun ajattelin tätä, tajusin, että se tekisi Edwardista 100 vuotiaan, suhteellisen nuori vampyyriksi. "Entä sinun sisaruksesi?" kysyin, kun uteliaisuuteni Edwardista oltiin tyydytetty hetkeksi.
Hän huokaisi ja katsoi ulos. "Nyt kun sinä heidät mainitsit, minun pitäisi mennä takaisin hakemaan heidät." Tajusin yhtäkkiä, että olimme olleet taloni edessä viimeiset kymmenen minuuttia enkä minä ollut edes huomannut. Hän vältteli kysymystäni. No jaa, olihan se parempi kuin se, että hän valehtelisi minulle.
"Ai, anteeksi", sanoin irrottaessani turvavyöni ja avatessani oven. "Kiitos kyydistä Edward. Nähdään huomenna?"
Hän näytti anteeksipyytävältä. "Oikeastaan Bella, Emmett ja minä olemme menossa patikoimaan viikonlopuksi Goat Rocks Wildernessin lähelle, Rainier vuoren eteläpuolelle ja olemme lähdössä tänään."
"Ai." Yritin olla näyttämättä pettyneeltä; tietenkin heidän pitäisi metsästää. "No pitäkää hauskaa", sanoin hänelle yrittäen kuulostaa innostuneelta.
Hän virnisti minulle, hän ei selvästikkään uskonut minua. "Olen varma että meillä on."
Astuin viimein autosta ulos ja suljin oven. Juuri ennen kuin käännyin pois, auton ikkuna laskeutui. Sisällä Edward hymyili vieläkin. "Ensi kerralla on sinun vuorosi kertoa minulle perheestäsi Bella." Hymyilin, kun katsoin hänen ajavan pois. Kummasta? Ajattelin itsekseni, kun käännyin ja suuntasin kotiin päin.
-
oi , uusi luku :) olen nyt niin väsynyt, että en osaa sanoa tästä oikein mitään , mutta yksi virhe osui silmiini:
"Mistäs tämä tuli mieleesi?" kysyin aidosti uteliiana.
uteliaana
JATKOA
jennumiu
-
.. mä kuolen vielä joskus ku luen tätä ficciä :D
rakastan tätä, herranen aika :)
löysin muutaman virheen, mutta fiksuna tyttönä kadotin ne jo :o
Eli niin kauan kun en ole fiksu, voimme olla ysäviä?" selvensin.
Ystäviä ?
mutta tykkäsin luvusta (taas) ihan sairaasti
jatkoa kiitos ! ==)
♥ j
-
IHANA!!!!
Jatka piannn<3 Tykkään niiin hirmuisesti<3
Tää on kans hyvin kirjotettu ja juoni on kiva^^
-
Ihanaa. Aivan ihana luku. Toivon tosi pian jatkoa. Olis kiva jos Bella harjottelis sen kilven käyttöä siellä metsässä :D
Loistavaa kesäisää päivää kaikille :-*
Ginerva :)
-
Aaaw ♥ Ihana luku ja aivan ihana ficci kokonaisuudessaan!
Jatkoo vaan tulemaan :)
♥ Rva Bieber
-
Tää on kyl ihana ficci, mutta toi uusin luku oli ihan ku Twilight-elokuvasta kopsattua.
Tapahtumat, juoni yms., ei juuri mitään sun tekemää tekstiä(tai sen joka teki tän oikeesti, sähän oot kääntäjä, eikö ? (: ).
Mutta toivottavasti ensi luku tulee olemaan tapahtumarikkaampi ja yllätyksellisempi.
~ a.
-
Sä oot tosi hyvä suomentaja! Virheitä ei juurikaan löydy.
Ja toiseksi. Mä. Rakastan. Tätä. Ficciä! <3
Uutta lukua pian kehiin ;)
//Merkku
-
Voi vitsit, taas uus ihana luku. <3 Tässä on ihan paras juoni, ja on ihan mahtavaa että suomennat tätä. Ootan innolla jatkoo. (:
~Grozda
-
Miljoonat kiitokset taas kaikille, jotka ovat kommentoineet ^^ Käyn korjaamassa nuo virheet, kiitos kun ilmoititte (: Mahtavaa, kun näin moni pitää tästä : D
Mutta sitten uusi luku ^^ Kiitos mai, kun lähetit sen muistutusviestin. Niitä saa lähettää, jos minulla tuntuu kestävän ikuisuus.
Kappale 17: Lemmenkipeä
Seuraava päivä koulussa kului enemmänkin alakuloisessa tunteessa, mieleni vaelsi jatkuvasti ajatuksiin Edwardista. Tunsin oloni oudon vajavaiseksi ilman häntä lähettyvillä, ja huomasin kuinka riippuvaiseksi olin hänen läheisyydestään tullut. Näinä päivinä, ja öisin, minulla oli lähes aina kilpi Edwardin ympärillä, kun hän ei ollut näkyvilläni, jotta tuntisin hänen olevan lähellä. Tiedolla, siitä ettei hän olisi koulussa tänään, oli merkittävä alentava vaikutus mielialaani, jonka kolme vampyyria, jotka eivät olleet menneet ”patikointi” retkelle, huomasivat helposti.
Alice oli ensimmäinen, joka sanoi jotain. Hänen silmänsä kiilsivät huvittuneisuudesta, kun hän kysyi: ”No Bella, näytät hieman alakuloiselta tänään. Taidat ikävöidä erästä pitkää, komeaa, punaruskea hiuksista veljeäni eikö niin?”
”En”, valehtelin nopeasti. Valittettavasti, näin heidän kasvojensa ilmeistä, etteivät he uskoneet minun kieltävää vastaustani ollenkaan.
”Bella, onko joku kertonut sinulle koskaan, että olet todella huono valehtelija?” Jasper kysyi saaden Alicen ja Rosen hihittämään.
Tuijotin häntä vihaisena vastaukseksi. Hän vain nauroi. Rose päätti, että oli hänen vuoronsa kiusata minua. ”Bella ja Edward, yhteen sopii, huomenna mennään pussauskoppiin...” hän hiljeni ehdottelevasti enkä voinut sille mitään ja aloin kuvitella sitä päässäni. Punastuin ja kaikki kolme nauroivat minulle.
He jatkoivat kiusaamistani koko loppu päivän, ja minä huokaisin helpotuksesta, kun pääsin vihdoin autooni ja pois koulusta. Pian sen jälkeen sain tekstiviestin heiltä, jossa he pahoittelivat etteivät olleet kertoneet aiemmin, mutta he olivat menossa perheen kanssa retkeilemään viikonlopuksi eivätkä he palaisi ennen keskiviikkoa. Minun täytyi myöntää, että olin hieman masentunut siitä etten näkisi heitä, mutta tiesin syyn – sääennustus lupasi viikonlopuksi ja alkuviikoksi aurinkoista säätä, he eivät epäilemättä halunneet näyttää kimaltelavaisuuttaan. Samalla, kun olin pettynyt olin onnellinen, että voisin olla yksin viikonlopun ja tehdä jotain rauhallista. Alicen ja Rosen kanssa oleminen oli joskus väsyttävää, vaikka kuitenkin nautin jokaisesta hetkestä heidän kanssaan.
Sinä iltana olin yllättynyt, kun illallisella Charlien ensimmäiset sanat olivat: ”No oletko pyytänyt jotakuta kevättansseihin?”
Suuni loksahti auki, en tosiaankaan olettanut hänen tietävän niistä enkä ollut varma kuinka hän suhtautuisi uutisiin, että olin todella menossa pojan kanssa. Huomasin toivovani epätoivoisesti, että hän hyväksyisi Edwardin. ”Öö, kyllä, oikeastaan isä, kysyin Edward Cullenia ja hän vastasi myöntävästi.”
Charlien suu aukeni hieman. ”Edward Cullen? En tiennyt että tunnet hänet niin hyvin.”
Ainakaan hän ei panikoinut ideasta minusta ja pojasta. ”No minä tapasin hänet Alicen ja Rosen kautta tietenkin.”
Hän nyökkäsi ymmärtävästi. ”No Cullenit ovat mahtavia ihmisiä Bella, olen onnellinen, että olet saanut niin hyviä ystäviä. Arvelen, että jos tapailisit jotakuta, haluaisin sen olevan mieluummin joku Edwardin tapainen – hän tuntuu erittäin vastuuntuntoiselta ikäisekseen.”
Virnistin mielessäni tuolle; jos Charlie vain tietäisi kuinka vanha Edward oli. Sitten punastuin, kun hänen sanansa menivät perille. ”Isä, ei se ole sellaista”, mutisin nolostuneena. Pystyimme molemmat kuulemaan puhumattoman ”vielä” huoneessa.
Onneksi Charlie näytti huomaavan, että olin tarpeeksi nolostunut, ja hän vaihtoi aihetta. ”No mitäs suunnitelmia sinulla on viikonlopuksi Bella? Jotain suunnitelmia Cullenien kanssa?”
Pudistin päätäni. ”Ei isä, he ovat kaikki menossa retkeilemään viikonlopuksi, joten aion varmaan oleskella kotona, ehkä menen ulos ottamaan aurinkoa ja rentoutumaan. Entä sinä isä? Kalastamaan taas?”
Hän virnisti minulle. ”Jep, löysin uuden paikan kokeiltavaksi.”
”No pidä hauskaa isä”, sanoin noustessani ylös ja aloittaessani pesemään astioita.
”Tietenkin Bells”, hän vastasi, kun hän lähti olohuoneeseen katsomaan urheilua.
***
Oli vaikeampaa nukahtaa sinä yönä, kun tiesin ettei lempivampyyrini ollut lähellä. Aamulla minulla oli tihruiset silmät ja olin edelleen väsynyt, kun pukeuduin ja söin yksinäisen aamiaisen, Charlie oli jo lähtenyt kalastamaan.
Menin ensiksi ostamaan kaikki ruoka-aineet, joita tarvitsisimme ruokiin, joita kokkaisin meille molemmille, ensi viikoksi. Kun ohitin kirjaston, muistutin itseäni mielessäni, että minun pitäisi käydä Seattlessa parin viikon sisällä ostaakseni kirjoja. Tiesin edellisten Forksin vierailujeni perusteella, että kaupungin kirjasto oli köyhästi varastettu. Toivon löytäväni keinon saada autostani toimintakyvyttömän siihen mennessä, jotta voisin valita uuden auton samaan aikaan. Jatkoin erilaisten auton tuhoamis ideoiden keksimistä, kunnes pääsin kotiin.
Siinä ajassa jossa tyhjensin ruokakassit ja laitoin ensimmäiset pyykit pesuun, oli melkein keskipäivä ja aurinko paistoi kirkkaasti – harvinainen tapaus Forksissa. Päätin, että olisi täydellinen aika kävelylle. Lukitsin oven ja suuntasin takapihalle, jonka takakulmasta eräs polku alkoi. Ennen kuin suuntasin metsään, kiedoin kilpeni läheisen kivenlohkareen ympärille. Tämä tarkoitti että niin kauan kun pysyisin 5 mailin päässä talosta, en eksyisi koskaan, sillä voisin yksinkertaisesti vain ”tuntea” tieni kotiin kilpeni avulla, joka oli nyt kiedottu kivilohkareen ympärille.
Suuntasin sisälle metsään. Auringon valo värjäytyi vihertäväksi tunkeutuessaan puiden läpi. Rauhallisuus, joka oli ollut ensin rentouttavaa, toi Edwardin ajatuksiini ja huomasin ikävöiväni hänen läheisyyttään epätoivoisesti.
Pysähdyin parin mailin jälkeen erittäin turhautuneena itseeni, kun käyttäydyin niin lemmenkipeästi. Heitin kilven vihaisena suurta puuta kohti saaden sen halkeamaan rungon alapäästä ja kaatumaan sen takana olevan puun päälle.
Raivoni heikkeni tuon kohtauksen jälkeen ja levitoin itseni toisen puun oksille noin sadan jalan korkeudelle. Katsoin ympärille nauttien maisemista samalla, kun rauhoituin. Pian huomasin toivovani, että Edward olisi kanssani nauttimassa maisemista. Huokaisin. Mietin kovasti viikkojen reaktioitani Edwardia kohtaan, kuinka hänen virnistyksensä sai minut heikoksi ja kuinka hän jatkuvasti häikäisi minut silmillään.
Olin enemmän kuin vähän ärsyyntynyt siitä, että hänellä oli tietämättään niin suuri vaikutus minuun. Silti minä en näyttänyt vaikuttavan häneen ollenkaan. Tiesin, että olimme kumppaneita ja muistin elävästi kipinän, joka kulki välissämme, kun koskiemme. Ajatellessani sitä totesin, että todennäköisesti kaikki kumppanit tunsivat olonsa siksi kuin puolet heistä oltaisiin revitty pois, kun toinen ei ollut lähettyvillä. Toivottavasti se tarkoitti sitä, että Edwardkin ikävöi minua.
Jatkaessani tunteideni analysointia, ne kaikki johtivat minut jatkuvasti saamaan tulokseen: olin vilpittömästi rakastunut Edward Culleniin – vampyyri kumppaniini.
Ei kauaa sen jälkeen, kun olin päässyt tähän tulokseen, huomasin, että taivas oli alkanut tummentua, joten hyppäsin alas puusta. Putosin vapaasti ilmassa, kunnes olin kymmenen jalan päässä maasta, jolloin asetin kilven alapuolelleni ja otin kiinni itsestäni – kuten trampoliinilla hyppien.
Suuntasin takaisin kohti kotia käyttäen takapihalla olevaa kilpeen kiedottua kiveä apuna, kun harhauduin polusta.
***
Oivallukseni jälkeen olin melko hiljainen viikonloppuna, en enää viitsinyt tukahduttaa ajatuksiani Edwardista – tiesin, että se olisi turhaa.
Sunnuntai yönä heräsin taas siihen tuttuun tunteeseen, että minua katsottiin, ja taas löysin Edwardin läheltä. Tällä kertaa hän ei ollut ikkunani ulkopuolella, hän istui, jähmettyneenä, keinutuolissa. En liikkunut enkä edes avannut silmiäni. ”Edward”, huokaisin tyytyväisenä ennen kuin nukahdin uudestaan onnellisena, että hän oli palannut.
***
Edwardin näkökulma
Palasin takaisin Emmettin kanssa myöhään sunnuntai iltana. Emmett oli hieman ärsyyntynyt minuun, koska olin ollut alakuloinen koko metsästys reissun ajan. Olin kaivannut Bellaa niin paljon. Se etten voinut olla hänen lähellään tai edes tavoittaa häntä muiden ajatusten kautta, kuten tein usein koulussa, oli kidutusta. Tiesin epäilyksettä rakastavani häntä, olin yrittänyt välttää häntä sen jälkeen, kun olin pelastanut hänet Tylerin pakettiautolta, mutta en ollut miettinyt kuinka lumoava Bella oli ja, kun olin viikon ollut välittämättä hänestä, olin huolestunut, kun Mike oli pyytänyt häntä kevättansseihin. Hetken ajan minua oli viihdyttänyt ajatus siitä, että katkaisisin Miken niskan.
Olin ollut uskomattoman onnellinen, kun Bella oli pyytänyt minut kevättansseihin seuraavana päivänä, varsinkin, kun sain tietää, että minä olin se, jota hän oli suunnitellut pyytävänsä kaiken aikaa, huolimatta aiemmasta jäätävästä kohtelustani häntä kohtaan. Olin myöntänyt hänelle sinä päivänä etten voinut pysyä hänestä enää kaukana ja olin tarkoittanut sitä. Bella oli nyt universumini keskipiste, ja hänen seurastaan kaukana olo oli uskomattoman vaikeaa.
Olin käynyt valvomassa hänen untaan sen jälkeen, kun hän oli ensimmäisen kerran ollut yötä luonamme, se ei tarkoittanut vain, että olin lähempänä häntä, mutta olin kiinnostunut hänen unissa puhumisestaan. En voinut sille mitään, kun kuulin hänen ensimmäisen kerran puhuvan unissaan ja huokaisemassa nimeni, olin joka yö tuon jälkeen vietin yöni hänen untaan valvoen. Olin todella onnellinen, kun hän sanoi nimeni. Joskus hän mainitsi äitinsä ja isänsä, ja kerran hän mutisi jotain Felixin ja Demetrin hakkaamisesta, mutta minulla ei ollut hajuakaan mistä hän puhui – ajattelin, että se oli satunnaista höpötystä, ehkäpä jotain henkilöitä jostain kirjasta?
Kun ajattelin kuinka hän oli suunnitellut menevänsä patikoimaan viikonloppuna, olin melkein kiirehtinyt Forksiin päivää aiemmin, mutta se ei käynyt Emmettille. Hän sanoi minulle, että vaikka olen lemmenkipeä niin se ei tarkoita, että voisin jättää metsästysreissun välistä. Korvaukseksi siitä, että jäin hän lupasi ettei kertoisi Bellalle kuinka mielettömästi rakastin tätä. Tiesin, että hänen oli tarkoitus olla kumppanini, mutta hän ei edes tiennyt millainen vaarallinen olento olin. Jasper oli lipsahtanut ajatuksissaan sinä päivänä jolloin pelastin Bellan ja, kun olin päässyt selville hänen ajatustensa ytimestä, käännyin Carlislen puoleen, joka oli selittänyt kipinästä, jonka tunsin, kun koskin Bellaa, ja lumouksesta häneen – se oli yksi syy siihen miksi olin yrittänyt pysyä poissa. Hän ansaitsi niin paljon parempaa kuin minut; hirviön. Ainoastaan tuon syyn takia en ajatellut kertovani hänelle, että hän oli minun kumppanini. Tiesin ettei hän uskoisi, että olen paha, se oli selvää, ja samalla, kun osa minusta oli erittäin onnellinen siitä, toinen osa halusi hänet turvallisesti kauas minusta. En vain tiennyt kestäisinkö koskaan olla erossa hänestä.
Sunnuntai iltana olin juossut onnellisena Bellan talolle, sen jälkeen, kun olin kestänyt joitain Emmettin kommentteja ja, kun muut perheestäni olivat virnistäneet tietävästi minulle. Halusin kovasti olla hänen lähellään. Hän oli herännyt juuri, kun olin istahtanut keinutuoliin, hänen hengityksensä oli epätasaista hetken. Hän ei liikkunut eikä avannut silmiään, hän vain huokaisi tyytyväisenä: ”Edward” ennen kuin hän nukahti uudelleen. Tunsin lämmön virtaavan lävitseni, kun hän lausui nimeni; se oli kuin hän pystyisi aistimaan minut lähellään ja oli onnellinen siitä. Katsoin häntä jumaloiden lopun yötä; Bellan täytyi olla maailman hämmästyttävin olento.
Lähdin juuri ennen kuin aurinko nousi, uskomattoman pettyneenä etten voisi mennä kouluun hänen kanssaan, kimaltelevaa ihoani vihaten. Saavuin kotiin ja vaihdoin vaatteeni ennen kuin istuin pianoni äären odottaakseni, että Bella heräisi ja lähtisi kouluun.
Soittaessani huomasin kappaleen muuttuvan melodiaksi, joka oli pyörinyt päässäni parin viime päivän ajan. Se oli tuutulaulu, kaunis ja suloinen, hieman voimaa sen takana. Bella, tietenkin, oli innoittanut sen. Hänen tekonsa hämmästyttivät minua jatkuvasti.
En ollut huomannut, että Esme ja Alice olivat hiipineet taakseni soittaessani. He molemmat näyttivät siltä, että he itkisivät, jos se olisi mahdollista vampyyreille. ”Tuo oli kaunista Edward”, Esme sanoi hiljaa, hänen silmät kiilsivät onnesta.
Alice hymyili myös, hänen ajatuksensa olivat samaa mieltä Esmen kanssa. ”Bella lähtee kouluun kymmenen minuutin sisällä”, hän ilmoitti minulle.
Nousin ylös. ”Kiitos Alice”, sanoin lähtiessäni talosta. Suuntasin koululle ja löysin metsästä puun, jonka oksilla voisin istua ja olla ajatustenluku alueella, jotta voisin lukea kaikkien koulussa olevien ajatukset ilman, että olin niin lähellä, että joku joka tulisi metsään näkisi minut kimaltelemassa.
Ikuisuuden jälkeen, joka oikeasti oli vain pari minuuttia, kuulin Bellan auton puksutuksen matkan päästä, ja pian hän kääntyi parkkipaikalle. Hän oli aikaisemmassa kuin tavallisesti eikä paikalla ollut niin paljon ihmisiä. Katsoin kuinka hän tarttui takkiinsa ja istui yhdelle ulkona olevista penkeistä keräämään auringon valoa, kirkkaus toi esille kauniita punaisia sävyjä hänen mahongin värisistä hiuksistaan, hän näytti nauttivan siitä.
Kun hän istahti, hän katsoi metsään kuin olisi tiennyt, että olin siellä – mikä oli mahdotonta ihmiselle, olin kunnolla poissa jopa vampyyrin näkökentästä. Hän hymyili pehmeästi ennen kuin hän kääntyi ottaaksen kirjan luettavaksi – Humiseva harju. Hän istui lukemassa hetken, huomaamatta, että koulu täyttyi ihmisistä kunnes Mike saapui hänen luokseen. Murisin tahattomasti.
”Hei Bella”, hän sanoi saaden Bellan hypähtämään hieman ja laskemaan kirjan alas.
Bella pyöritti silmiään hänelle, eikä selvästikään pitänyt siitä, että Mike oli lähestynyt häntä. ”Hei Mike”, hän vastasi lyhyesti.
Miken ajatuksien vuoksi tiesin, että hän ajatteli Bellan olevan onnellinen hänen lähellään. 'Tietenkin hän pitää minusta, kukapa ei pitäisi? Olen varma, että hän pyysi Cullenia, koska hän sääli häntä tai Cullenin siskot pyysivät häntä. Olen varma, että hänestä olisi ihanaa mennä kanssani ulos tänään,ja ehkä jälkiruoka voisi olla talollani...' Murisin, kun hänen ajatuksensa muuttuivat rivoiksi ja hänen mielessään pyöri kuvia Bellasta alasti hänen talossaan. ”Tuota Bella, miten olisi illallinen kanssani tänään?” Hän iski silmäänsä luottavaisesti Bellalle, selvästi unohtaen, että kaikki hänen edelliset treffipyyntönsä olivat epäonnistuneet. Tiukensin otettani oksasta yläpuolellani ja jatkoin tilanteen tarkkailua.
Miken silmien läpi näin Bellan silmien siristyvän vihasta. ”Mike aion sanoa tämän vain kerran, joten sinun on parasta kuunnella. Minä. En. Pidä. Sinusta, enkä tule koskaan pitämään, joten älä enää pyydä minua ulos. Itse asiassa älä edes tule lähelleni. Jos et pysty tekemään niin, pyydän Emmettiä tatuoimaan nyrkeillään ohjeeni kasvoillesi.” Lopussa hän murisi rajusti Mikelle.
Mike peruutti hieman. Hitto, hän näyttää pelottavalta, jos katseet voisivat tappaa, olisin varmaan kuusi jalkaa maan alla jo, hän ajatteli itsekseen, kun mumisi: ”Anteeksi Bella.” ennen kuin käveli pois niin nopeasti kuin pystyi.
Istuin takaisin puuhun antaen oksan josta olin pitänyt kiinni, pudota maahan paloina. Olin ylpeä hänestä, ja minun täytyi myöntää, että olin myös -vain hieman -peloissaan hänen vihaisesta tuijotuksestaan.
Seurasin häntä hänen luokkakavereidensa kautta koko loppu päivän onnellisena, kun hän ystävystyi Angelan kanssa – erittäin mukava tyttö, jonka ajatukset olivat aina ystävällisiä. Jessica yritti saada Bellan juoruamaan, mutta Bella työnsi hänet jatkuvasti pois.
Lounaan aikana kuuntelin mielenkiinnolla. Bella puhui Angelan kanssa. Ihminen joka otti kaikki aina mukaan, Angela ehdotti: ”Bella haluaisitko tulla ostamaan mekkoja kanssamme huomenillalla.”
Katsoin, kun Bella hymyili anteeksipyytävästi. ”Anteeksi Angela, mutta minulla on jo mekkoni; Alice suunnitteli sen minulle.” Rypistin otsaani hämmentyneenä; Alice ei ollut maininnut minulle mitään. ”Mutta tulen mielelläni kanssanne auttamaan teitä valitsemaan omat mekkonne”, Bella ehdotti, kun hän näki Angelan pettyneet kasvot.
Angela hymyili. ”Kiitos Bella, se olisi mahtavaa”, hän sanoi kiitollisena. ”Poimimme sinut heti koulun jälkeen huomenna”, hän ehdotti. Bella hymyili takaisin ja keskustelun aihe muuttui.
Jatkoin hänen katsomistaan koko päivän seuraten häntä kotiin koulun jälkeen ja katsoin lumoutuneena, kun hän hyräili joitain minun lempiklassisen musiikin kappaleitani, kun hän teki ruokaa sinä iltana. Menin kotiin vain vaihtamaan vaatteet ja suihkuun kiirehtien katsomaan Bellan unta.
Seuraava päivä oli suhteellisen tylsä, kun jatkoi Bellan katselua muiden ajatusten kautta. Lopulta koulu loppui, ja sen jälkeen, kun olin nähnyt Bellan turvallisesti Jessican autossa matkalla Port Angelesiin, juoksin takaisin kotiin hakemaan Volvoni. Jos Bella oli menossa Port Angelesiin, sitten olin minäkin.
-
Ihana luku TAAS. Mä siis niin kuin rakastan tätä ficiä. Tää on niin ihana. ÄÄÄÄ!! Tuun hulluks aina kun luen tätä lukua. Tää on niin ihana.
Miken silmien läpi näin Bellan silmien siristyvän vihasta. ”Mike aion sanoa tämän vain kerran, joten sinun on parasta kuunnella. Minä. En. Pidä. Sinusta, enkä tule koskaan pitämään, joten älä enää pyydä minua ulos. Itse asiassa älä edes tule lähelleni. Jos et pysty tekemään niin, pyydän Emmettiä tatuoimaan nyrkeillään ohjeeni kasvoillesi.” Lopussa hän murisi rajusti Mikelle.
Mike peruutti hieman. Hitto, hän näyttää pelottavalta, jos katseet voisivat tappaa, olisin varmaan kuusi jalkaa maan alla jo, hän ajatteli itsekseen, kun mumisi: ”Anteeksi Bella.” ennen kuin käveli pois niin nopeasti kuin pystyi.
Toi oli niin hyvä kohta. Rupesin jopa vähän nauramaan.
Toivon pian taas jatkoa
Ginerva :-*
Ps. En ylensä pidä Edward ja Bella ficiestä, mut tää on sairaan hyvä :D
-
Ihan kiva luku oli (:
Toivoisin vain enemmän toimintaa ja Voltureita (;
Joitain yhdyssanavirheitä bongasin mutta en jaksa niitä nyt quotettaa.
Jatkoa pian :-*
~a.
-
Muahahahaha!
Haluaisin nähä sen kun Emmet tatuoi ohjeen miken otsaan!
Mahtava luku jokunen virhe jota en jaksa enään metsästää.
Jatkoja toivoen Merkku
-
Uuh, taas uusi luku ja aivan ihana sellainen ^^
Mä en ainakaan huomannu noita virheitä. :o Oon ollut niin uppoutunut tähän tekstiin :)
Toi Edward on kyllä ihana :) Meni kouluun stalkkaamaan sitä ja kaikkea :)
Äkkiä jatkoa :) (oon kyllä vähän käynyt muilla foorumeilla lukemassa tätä, mutta ei se haittaa ^^)
-
Löysin ficin vasta jaluin kaikki luvut putkeen. Oon totaalisesti koukussa tähänkin ficciin. :D
Toivottavasti suomennat pian jatkoa,
alice-
-
Tää oli hyvä luku,
Jos Bella oli menossa Port Angelesiin, sitten olin minäkin.
Edward on iihana:) jatkoa odotellaan
-
oon lukenu tän ficin varmaan 3 kertaa jo läpi kokonaan, tää on niin hyvä :D ja jaksan lukea täältäkin jatkuvasti vaikka oon lukenu jo ne luvut yli 30 siellä toisella foorumilla :)
siitä tulikin mieleen, en tiiä onko sulla aikaa, mutta ois tosi kiva jos sä voisit laittaa tännekkin aina ne pienet lainaukset tulevasta luvusta, ne on tosi hyviä ja saa odottamaan seuraavaa lukua ihan intona :D kun siellä toisella foorumilla sulla oli tapana tehdä niin ;)
-
Tuhannet kiitokset jälleen kommenteistanne (:
kuppi_kahvia: Juu, kyllä mä voin niitä lyhyitä pätkiä seuraavista kappaleista laittaa (: En nyt tiedä muistanko aina, mutta toisaalta olen päättänyt nyt aktivoitua täälläkin niin että ehkä mä jopa muistaisin laittaa niitä : D
Juu eli tässäpä on pieni pätkä seuraavasta kappaleesta (: Jos vaikka yrittäisin laittaa sen perjantaina, siihenhän ei ole niin kauhean pitkä aika : D *laittaa muistutuksen kännykäänsä* Juu, mutta sen verran seuraavasta kappaleesta, että se on kokonaan Edwardin näkökulmasta. Juu siis tässäpä se lyhyt pätkä on (:
”En ole koskaan löytänyt ketään, jota haluaisin tapailla”, Bella selitti.
”Entä Edward?” Angela kysyi tietävästi.
Bella punastui näyttäen hurmaavalta. ”Ehkä”, hän vastasi, ”Jos hän koskaan pyytää minua ulos.” Olin kiinnostunut. Tarkoittiko tuo, että hän menisi kanssani ulos, jos pyytäisin? Tuntui kuin kuollut sydämeni hakkaisi pelkästä ajatuksesta.
”No, jos hän ei pyydä, niin ainakin Tyler vie sinut päättäjäistansseihin”, Jessica mainitsi.
Murisin hieman, kukaan ei koskisi minun Bellaani.
-
Mahtavaa ! (: En millään jaksais oottaa sitä seuraavaa kappaletta. Edellinenki oli taas tosi hyvä, sain kommentoitua siihen vasta nyt.
Jotenki tää on niin hyvä ficci etten keksi mitään tosi hyvin kuvaavaa sanaa (ihana, mahtava, paras..., ja sitte en keksi enempää).
Yritän nyt oottaa sitä jatkoa kärsivällisesti (;
~Grozda
-
Kiitos tuhannesti kommentistasi Grozda (: Mahtavaa, että pidät (:
Hihi, muistinpas tulla postaamaan uuden luvun (: Juu, mutta ei mulla ole mitään sanottavaa. Toivottavasti pidätte (: Hei muuten haluatteko te noita lyhyitä pätkiä seuraavista kappaleista?? Postaan niitä mielelläni, jos haluatte lukea niitä.
Kappale 18: Tieto
Saavuin Port Angelesiin vain pari minuuttia Bellan, Jessican ja Angelan jälkeen melko nopeiden ajotaitojeni ansiosta. En voinut poistua autosta, koska auringonlaskuun oli vielä pari tuntia, joten olin jumissa täällä. Asettauduin mukavaan asentoon ja kuuntelin Jessican ja Angelan ajatuksia. Heidät oli ollut melko helppo löytää, koska kaupungissa oli vain yksi kauppa, joka myi sopivia mekkoja kevättansseihin.
Olin herrasmies ja vetäydyin pois heidän mielistään aina, kun he menivät pukuhuoneisiin. Suurin osa heidän keskusteluistaan oli mielenkiinnottomia huomautuksia mekoista, joita Jessica ja Angela sovittivat ja sitä oli mielestäni erittäin tylsä kuunnella. Tiesin, että Bella tulisi näyttämään paljon paremmalta kuin kukaan muu tyttö tansseista – hän näytti aina paremmalta.
Odotin innolla huomista, kun voisin viimein olla taas Bellan kanssa ja oikeasti puhua hänelle. Olisin hänen kanssaan lounaalla ja biologiassa, tosin en varmaan voisi varastaa häntä perheeltäni ja pitää häntä itselläni tällä kertaa. Alice oli valittanut kovaäänisesti sen jälkeen, kun olimme Bellan kanssa istuneet yhdessä viime viikolla ja hän oli uhkaillut pianoani, jos yrittäisin sitä uudelleen. Sitä paitsi, kun minä sitä mietin, niin paljon kuin minä halusinkin pitää hänet itselläni – perheeni rakasti häntä ja hän näytti rakastavan myös heitä.
Jatkoin kolmen tytön, jotka olivat vaatekaupassa, keskustelujen kuuntelua. Yksi keskustelu kiinnitti huomioni erityisesti. Jessica oli kysynyt Bellalta hänen edellisistä poikaystävistään ja Bella oli sanonut heille, ettei hänellä ollut koskaan ennen ollut poikaystävää. Mielestäni se oli järkyttävää – se ei voinut johtua kiinnostuksen puutteesta häntä kohtaan, Bella oli uskomaton. ”En ole koskaan löytänyt ketään, jota haluaisin tapailla”, hän selitti.
”Entä Edward?” Angela kysyi tietävästi.
Bella punastui näyttäen hurmaavalta. ”Ehkä”, hän vastasi, ”Jos hän koskaan pyytää minua ulos.” Olin kiinnostunut. Tarkoittiko tuo, että hän menisi kanssani ulos, jos pyytäisin? Tuntui kuin kuollut sydämeni hakkaisi pelkästä ajatuksesta.
”No, jos hän ei pyydä, niin ainakin Tyler vie sinut päättäjäistansseihin”, Jessica mainitsi.
Murisin hieman, kukaan ei koskisi minun Bellaani. Pyytäisin häntä aivan varmasti pian päättäjäistansseihin. Olin kuitenkin tyytyväinen Bellan reaktioon. Hänen silmänsä revähtivät auki yllätyksestä ja hänen kasvoillaan oli inhon ilme. ”Tyler?” hän kysyi epäilevästi. Heidän nyökättyään hän jatkoi: ”En menisi koskaan Tylerin kanssa, menisin mieluummin yksin, kuin hänen kanssaan.” Olin erittäin tyytyväinen, mutta hänen seuraavat sanansa järkyttivät minut. ”Sitä paitsi”, hän jatkoi, ”Menen päättäjäistansseihin Edwardin kanssa.” Hän sanoi sen täydellä varmuudella, ja aloin miettiä, että aikoiko hän aina heittää minut tälläisiin silmukoihin. Huomasin toivovani jälleen kerran, että voisin lukea hänen ajatuksiaan. Mikä voisi saada hänet niin varmaksi siitä, että veisin hänet päättäjäistansseihin? Tietenkin minä aion, mutten tiennyt miten hän voisi tietää sen.
Vetäydyin pois heidän ajatuksistaan, kun Angela sovitti toista mekkoa ja Jessica mietti millaiset alusvaatteet hänen pitäisi ostaa kevät tanssien yötä varten. Nähtävästi hänellä oli suuria suunnitelmia Miken varalle. Minua inhotti hänen ajatuksiensa saama käänne. Ne kaksi oltiin luotu toisilleen. Bella näytti olevan tyytyväinen lukemiseen, joten päätin antaa heille hieman yksityisyyttä samalla, kun mietin Bellaa. Hän oli uskomattoman hämmentävä; tapa jolla hänen mielensä toimi oli minulle mysteeri, jonka halusin epätoivoisesti ratkaista – kuitenkin jostakin syystä epäilin, etten koskaan voisi ymmärtää häntä, vaikka voisinkin lukea hänen ajatuksensa.
Kun olin pohtinut asiaa hetken aikaa, etsin Jessican ja Angelan ajatukset uudestaan. Huomasin heidän olevan matkalla italialaiseen ravintolaan – La Bella Italiaan. Huomasin pian, ettei Bella ollut heidän kanssaan eikä ollut ollut hetkeen. Minä huolestuin. Jessican ja Angelan ajatuksista sain selville, että Bella oli mennyt itse etsimään kirjakauppaa. Voihkaisin, toivoen ettei hän joutuisi vaikeuksiin itsekseen.
Olin levoton. En pitänyt siitä, etten tiennyt missä hän oli, joten ajoin Port Angelesin ainoalle kirjakaupalle. Siinä ajassa, kun pääsin sinne, aurinko oli jo melkein laskenut. Näin kuitenkin kaupanpitäjän ajatuksista, ettei kukaan ollut käynyt kaupassa parin viime tunnin aikana, joten oli selvää, että Bella oli katsonut kauppaa ja päättänyt olla menemättä sisään.
Tarkistin Jessican ja Angelan ajatukset ja löysin heidät ravintolasta tilaamassa annoksiaan, kun he odottivat Bellaa. Bella oli edelleen jossain kateissa. Ajoin huolestuneesti ympäri ravintolan ja kirjakaupan läheisiä katuja etsien raivokkaasti jokaisen ihmisen ajatuksista jotain merkkejä Bellasta.
Taivas oli pimentymässä ja ainoa toivoni oli, että pian voisin mennä ulos ja jäljittää Bellaa hänen tuoksunsa avulla.
Viimein löysin jonkun, joka ajatteli häntä, mutta helpotukseni hänen löytämisestä oli erittäin lyhyt, kun huomasin kuuntelemieni ajatusten tumman käänteen. Tajusin, että miehellä oli kolme toveria ja he seurasivat Bellaa, heidän ajatuksissaan aikomus raiskata hänet. Murisin vihaisena tarttuen rattiin tiukasti, kun ajoin kohti Port Angelesin teollisuus aluetta. En tiennyt tarkalleen missä hän oli, kaikki mitä pystyin näkemään oli vain korkeita rakennuksia, mutta tiesin suunnilleen missä hän oli. Toivoin epätoivoisesti, että yksi miehistä katsoisi ylös ja antaisi minulle vihjeen mistä löytää heidät.
Raivoni kasvoi, kun Bella jatkoi kävelyä nähtävästi tietämättömänä vaarasta, joka häntä uhkasi. Onneksi hetken päästä näin katu kyltin yhden miehen ajatuksista ja tunnistin sen. Muuttaen reittiäni hieman kiihdytin heitä kohti toivoen, että ehtisin sinne ennen kuin he satuttaisivat häntä.
Katsoin levottomana, kun hän yhtäkkiä pysähtyi ja kääntyi katsomaan neljää miestä, jotka seurasivat häntä. He liikkuivat piirittääkseen hänet. 'Kuinka fiksua tältä pikku tyttöseltä olla taistelematta', johtaja ajatteli, 'vaikka se on melkein pettymys – on aina hauskempaa, kun he ovat ärhäköitä'. Bella ei olisi hänen ensimmäinen uhrinsa. Hän oli kuitenkin yllättynyt, kun Bella vain katsoi häntä suoraan silmiin ja hymyili.
Oli vähättelyä sanoa, että olin järkyttynyt Bellan hymystä. Vain Bellan ajattelisi, että tämä tilanne, jossa hän oli, ei ollut pelottava – kuka tahansa toinen nuori ihmistyttö olisi todellakin kauhuissaan. Johtaja kävi nopeasti mielessään läpi listan uhreistaan – kukaan heistä ei ollut hymyillyt.
Yllättävämpää oli Bellan seuraavat sana. ”Loistavaa”, hän sanoi ja minä aloin miettimään, että pitäisikö hänen olla mielisairaalassa. ”Minulla ei ole hyvää syytä hakata ketään pitkään aikaan.” Kaikki neljä miestä olivat nyt hämmentyneitä, mutta se sai heidät vain päättäväisemmiksi.
Johtaja astui lähemmäs. ”Iltaa kullanmuru, me tulemme mullistamaan maailmasi tänä iltana.” Hän hymyili paholaismaisesti Bellalle siirtyessään tarttumaan kiinni Bellasta. Ennen kuin hän sai kiinni Bellan kädestä, Bella riuhtoi lujaa jalallaan, hänen jalkansa osui miehen reiteen aikaansaaden kuvottavan äänen. Hetken olin huolissani, että Bella oli murtanut jalkansa, mutta huomasin pian miehen ajatuksista huokuvan kivun, päätellen hänen jalkansa oudosta asennosta, Bella oli murtanut miehen reisiluun. Olin tyrmistynyt – hänen ei olisi pitänyt pystyä murtamaan ihmiskehon suurinta luuta yksinkertaisella jalan potkaisulla.
Bella ei kuitenkaan näyttänyt yhtään yllättyneeltä, hän vain kääntyi katsomaan jäljellä olevia kolmea miestä. ”Kuka on seuraava?” hän kysyi rauhallisena. Kaikki kolme lähestyivät häntä. Yksi kerrallaan hän voitti heidät kaikki käyttäen laajasti erilaisia taistelulaji liikkeitä, jotka yhdistivät hänen jalkojensa, käsiensä, kyynärpäiden ja polvien käytön. Joka kerta, kun hän löi heitä, joku luu murtui ja ellen olisi ollut niin huolissani hänestä, ja niin vihainen heille, olisin käyttänyt enemmän aikaa huomioidakseni hänen voimansa. Vain yksi miehistä onnistui lyömään Bellaa, mutta hän näytti siltä kuin ei olisi edes huomannut. ”Te valitsitte väärän tytön”, hän murisi heille. Olin samaa mieltä – olin aikomassa repiä heidät kappaleiksi siitä, kun he olivat aikoneet satuttaa häntä.
Jatkoin katsomista, raivostuneena miehille, kun lähestyin heitä. Miehet olivat nyt kivussa; kolme heistä vääntelehtivät maassa, kun yksi vielä tappeli Bellan kanssa. Pääsin viimein heidän luokseen kääntäen auton kadulle sen korkeimmalla nopeudella ja antaen sen pyöriä ympäri, jotta matkustajan ovi olisi vain parin metrin päässä Bellasta. Juuri kun olin avaamassa ovea, Bella antoi viimeiselle miehelle murtuneen nenän ennen kuin hän potkaisi säälimättömästi kovaa miehen nivusiin. Hän kaatui kivusta ja minun aiemmat suunnitelmat heidän tappamisesta hävisivät, kun näin kuinka läpikotaisin hakattuja he kaikki olivat. Tiesin myös, että niin paljon kuin halusinkin tappaa heidät heidän ajatuksistaan, halusin Bellan mahdollisimman kauas näistä kurjista olennoista. Sitä paitsi, ajattelin, nämä miehet eivät voineet liikkua vielä hetkeen – voisin aina tulla takaisin myöhemmin, olin varma, että Rose haluaisi takuulla auttaa minua.
Kaikkiin näihin ajatuksiin kului vain pari sekuntia, kun katsoin ulos kohti Bellaa avoimesta matkustajan ovesta. ”Tule sisään”, käskin, ääneni ilmiantoi kuinka murhaavan vihainen olin.
Hän tuli sisälle, valittaen puoliääneen: ”Ilonpilaaja”, kun hän sulki oven. Mieleni hämmästyi tuosta kommentista, kun kiihdytimme pois. Kiirehdin stop-merkkien ja punaisten valojen läpi päästäkseni mahdollisimman kauas houkutuksesta.
Silmäkulmastani näin Bellan katsovan minua ja hymyilevän hiukan. Sitten hän näytti huomaavan kuinka vihainen olin. Hän huokaisi. ”Oletko enemmän vihainen siitä ettet saanut pelastaa minua vai siksi, että nuo miehet aikoivat raiskata minut?” hän kysyi rauhallisena.
Olin taas hämmentynyt siitä miten hänen mielensä toimi. Hänen kysymyksensä vei huomioni hieman pois vihaisista ajatuksistani. ”Se jälkimmäinen”, vastasin ennen kuin muistin, että minun pitäisi varmistaa, ettei Bella ollut menossa shokkiin. ”Oletko kunnossa?” kysyin. ”Näin yhden heistä lyövän sinua”, sanoin hämmentyneenä siitä, että hän vaikutti täysin rauhalliselta ja kipu-vapaalta. Ehkäpä hänellä meneillään oli viivästynyt reaktio.
Hän naurahti kuivasti. ”Luota minuun Edward, olen kunnossa.” Jostain syystä hän näytti tuntevan olonsa epämukavaksi tästä kysymyksestä, koska hän vaihtoi puheenaiheen nopeasti. ”No, näyttää siltä, että minun pitää ajaa Tylerin päälle autollani”, hän totesi hyväntuulisesti, kun pysähdyimme pienelle huonosti käytetylle sivutielle Port Angelesin esikaupungissa.
Minun täytyi nauraa tuolle. ”Miksi?”
”Hän kertoo kaikille, että hän on viemässä minut päättäjäistansseihin”, hän huokaisi tuohtuneesti. ”Joten ajattelin, että, jos ajan hänen ylitseen, hän varmaan tajuaa, etten halua mennä hänen kanssaan ja jättää minut rauhaan.” Toinen ajatus näytti juolahtavan hänen mieleensä. ”Ehkä voisin tuhota autoni siinä samalla”, hän pohdiskeli, hänen ilmeensä muuttuessa mietteliääksi.
Nauroin, vihani katosi, kun kuuntelin hänen melodista ääntään ja vertasin vieressäni rauhallisesti istuvaa kaunista, haurasta tyttöä raivokkaaseen, ilkeään olentoon, jonka olin nähnyt raiskaajan ajatuksista. Bella oli arvoitus minulle.
Hän näytti huomaavan, että olin rauhallisempi, kun hän yhtyi nauruuni. ”Taidat haluta uuden auton aika epätoivoisesti?” kysyin.
”Jep”, hän vastasi hyväntuulisena. Yhtäkkiä hänen ilme muuttui, kun hän huomasi ajan kojelaudasta. Hän kirosi. ”Minun piti tavata Angela ja Jess ravintolassa tunteja sitten”, hän voihkaisi.
Huokaisin ja käynnistin auton, ajoin meidät nopeasti takaisin kaupunkiin ennen kuin pysähdyin La Bella Italian eteen. Hyppäsin ulos ja kiirehdin avamaan oven Bellalle. Hän hymyili minulle ennen kuin tarttui apua tarjoavaan käteeni ja hyppäsi autosta ulos sulavasti. Suljin oven hänen takanaan pitäen edelleen kiinni hänen kädestään nauttien sen lämmöstä. Hän ei näyttänyt välittävän siitä.
Katsoin katua ja huomasin heti Jessican ja Angelan, jotka kävelivät meistä poispäin etsiäkseen Bellan. Nyökkäsin heitä kohti. ”Ystäväsi ovat menossa etsimään sinua”, ilmoitin Bellalle, ”Sinun on parasta pysäyttää heidät ennen kuin he tapaavat meidän toiset tuttavamme.” Hän värisi inhosta ajatellessaan neljää miestä. ”Jess, Angela!” hän huusi. He kääntyivät ja kiirehtivät hänen luokseen, heidän silmänsä kirkastuivat helpotuksesta.
Kun he näkivät minut Bellan vierellä, hänen kätensä edelleen tarttuneena käteeni, heidän ilmeensä muuttuivat. Angela oli onnellinen, hän ajatteli kuinka tyytyväiseltä Bella näytti nyt, kun olin täällä. Jessican ajatukset olivat kateutta täynnä, hänen mielensä oli epäilevä, kun hän mietti oliko Bella suunnitellut jättävänsä heidät tavatakseen minut täällä. Pyöritin silmiäni hänen ajatuksilleen mielessäni. ”Missä sinä olit?” Angela kysyi. ”Olimme niin huolissamme.”
Bella näytti nolostuneelta. ”Anteeksi, minä vain tapasin Edwardin ja aloimme jutella ja menetimme ajantajun”, hän valehteli sujuvasti.
Otin tuon vihjeenä, että minun pitäisi hypätä sisään. ”Haittaisiko teitä jos tulisin kanssanne illalliselle?” kysyin ollakseni kohtelias, vaikkakin tiesin, että he olivat jo syöneet.
”Oikeastaan, me söimme jo, kun odotimme”, Angela tunnusti.
Hymyilin. ”Kaikki on ihan hyvin. Vien Bellan mielelläni kotiin, kun olemme syöneet, emme halua hidastaa teitä”, tarjosin.
He katsoivat Bellaan varmennusta varten ja, kun hän nyökkäsi hieman, he hyväksyivät tarjoukseni heti sanoen hyvästit ennen kuin he hyppäsivät autoon ja ajoivat pois.
Hymyilin, kun he olivat poissa, onnellisena, että sain pitää Bellan itselläni vielä hetken pidempään. Kävelimme sisään ravintolaan ja onnistuin saamaan tarjoilijan tarjoamaan meille pöytää rauhalliselta alueelta, tiesin, että Bella kysyisi mitä todennäköisemmin joitain kysymyksiä siitä miksi olin ollut Port Angelesissa ja kuinka olin ilmestynyt paikalle, kun hän oli ollut pulassa.
Kun Bellan tilaus oltiin otettu ja hänen juomansa saapui katsoin epäluuloisesti, kun hän joi hieman, odottaen että hän kysyisi jonkun kysymyksen, johon minun pitäisi varmaan valehdella. Hän kuitenkin yllätti minut ensimmäisellä kysymyksellään. ”No mikä on sinun ajatustenluku taitosi alue?” hän kysyi, kuin se olisi maailman tavallisin puheenaihe.
Katsoin häntä suu auki. Kuinka hän tiesi siitä? ”Mikä saa sinut ajattelemaan, että voisin lukea ajatuksia?” kysyin varovaisesti.
Hän pyöritti silmiään minulle. ”Älä viitsi Edward.” Hän piti kättään ylhäällä ja alkoi laskea asioita sormillaan. ”Tiesit minne ravintolaan olin menossa ilman että kerroin sitä sinulle, tiesit mistä löytää minut tänä iltapäivänä, näytät aina tietävän mitä muut ympärilläsi ajattelevat ja joskus jopa reagoit johonkin ennen kuin joku on tehnyt sen.” Olinko minä oikeasti noin ilmeinen? ”Mutta”, hän jatkoi, ”et näytä pystyvän lukemaan minun ajatuksiani, joten kyvyssäsi täytyy olla muutama poikkeus”, hän pohdiskeli.
”Vain yksi”, mutisin pieni tahaton ärtyneisyyden merkki äänessäni. Hän hymyili voitonriemuisena minulle ja tajusin, että olin vahingossa varmistanut hänen teoriansa. Tarjoilija saapui silloin mukanaan Bellan sieniravioli annos. Bella kiitti häntä ja alkoi syömään.
Kun tarjoilija oli poissa näkyvistä, Bella kääntyi takaisin minua kohti. ”No seurasitko sinä minua?” hän kysyi, hänen silmät kiilsivät huvittuneisuudesta.
”Kyllä”, myönsin, ”ja ajatustenluku taitoni alue on mielestäni noin 10 mailia.”
”No kiitos siitä, että yritit pelastaa minut, mutta kuten näit, pystyin kyllä itsekin pitämään huolta itsestäni aika hyvin.”
”Huomasin”, sanoin kuivasti. ”Näytät osaavan monia kamppailulajeja”, totesin muistellen yhdistelmiä, joilla hän oli hyökkääjiensä kimppuun hyökännyt.
Hän virnisti ja nyökkäsi. ”Olen harjoitellut kamppailulajeja neljävuotiaasta asti”, hän myönsi. ”Voisin varmaan kamppailla sinua, Emmettiä sekä Jasperia vastaan ja voittaa”, hän sanoi. Nauroin hänelle epäilevästi. Ei olisi mitään mahdollisuutta, että hän voittaisi edes yhtä meistä, ei meidän ylivoimaisten voimien ja nopeuden kanssa. Bella kääntyi takaisin ruokaansa.
Istuin siinä ja katsoin hänen syömistään ällistyneenä siitä, ettei hän näyttänyt lainkaan välittävän kyvystäni tai siitä, että olin myöntänyt seuraavani häntä. Olin kuitenkin jonkun verran helpottunut, ettei hän näyttänyt ymmärtävän, että syy siihen miksi minulla oli sellainen lahja oli, koska en ollut ihminen.
Hän söi ruokansa loppuun nopeasti ja minä maksoin laskun. Johdatin hänet pois ravintolasta takaisin autoon.
Aloimme ajamaan takaisin Forksiin hiljaisesti, ajoin hitaammin kuin tavallisesti pidentääkseni yhteistä aikaamme.
Uteliaisuuteni otti pian vallan minusta. ”Miksi et näytä yllättyneeltä siitä, että osaan lukea ajatuksia?” kysyin.
Hän katsoi minuun rauhallisena. ”On aika tavallista, että vampyyreilla on lahjoja”, hän huomautti rennosti tarkkaillen reaktiotani.
Minä melkein käänsin auton syrjään tieltä, mutta onnistuin pitämään käteni liikkumatta. ”Sinä tiedät mikä minä olen?” kuiskasin järkyttyneenä.
Hän huokaisi. ”Ette ole perheesi kanssa ensimmäiset vampyyrit jotka tapaan Edward”, hän sanoi hiljaa. ”Kun olin neljävuotias, tapasin kolme vampyyria Euroopassa. Olin eksynyt ja katsoin heidän tyhjentävän kolme miestä, mutta he olivat jälkeenpäin täynnä eivätkä he ajatelleet minun olevan erityisen hyvä välipala, joten he antoivat minun elää. He jopa auttoivat minua löytämään äitini uudestaan ja kertoivat minulle hieman vampyyreista. Varmaan he tiesivät, ettei kukaan koskaan uskoisi neljävuotiaan tarinoita yliluonnollisista olennoista, joiden iho kimalteli auringossa ja jotka eivät koskaan nukkuneet”, hän huomautti kuivasti. Käteni puristuivat, kun tajusin kuinka paljon hän tiesi meistä. ”Joka tapauksessa en pelkää sinua tai perhettäsi, kuten olet varmaan huomannut ja teidän silmienne värin perusteella, ja sen ettei alueella ole ollut mitään epäilyttäviä kuolemia, olen melko varma, että perheenne ei noudata perinteistä ruokavaliota. Sitä paitsi Quilettien legendoissa kylmäihoisista mainitaan, että perheesi syö vain eläinten verta.”
Olin ällistynyt hänen tietojensa määrästä ja erittäin yllättynyt, että ihmisiä ravinnokseen käyttävät vampyyrit olivat antaneet hänen elää. Olin myös hieman ärsyyntynyt, että Quiletetit olivat muuttaneet sopimuksemme legendaksi, jota nuorempi sukupolvi ei uskonut. ”Kuinka voit olla pelkäämättä meitä, kun tiedät mihin pystymme?” kysyin epäilevästi. ”Olet nähnyt omilla silmilläsi vampyyrien tappavan ihmisiä ja kuitenkin voit istua täysin rauhallisena vieressäni?” Olin oikeasti alkamassa epäillä hänen mielen terveyttään.
Hän kohautti olkiaan. ”Sinä et satuta minua Edward eikä satuta perheesikään.”
Hän sanoi sen niin varmana, että se sai minut vihaiseksi. ”Sinä et tiedä sitä”, murisin. ”Olemme niin paljon voimakkaampia, kuin sinä Bella. Emme ehkä tahallamme satuttaisi sinua, mutta meidän lähellämme olo on vaarallista. Emmett voi vahingossa halata sinua liian kovaa ja murskata sinut tai sinun tuoksusi saattaa vain olla liikaa jollekkin meistä”, selitin turhautuneena, ettei hän nähnyt kuina vaarallista se oli hänelle, että hän oli lähellämme ja kuitenkin osa minusta oli onnellinen, että hän halusi olla lähellämme.
”Sinä et satuta minua”, hän toisti, hänen äänensä oli edelleen täysin varma. ”Jos satuttaisit, niin olisit jo satuttanut.”
Huokaisin tajuten, etten voittaisi tätä kiistaa tänään Bellan itsepäisyyden takia. ”Eli et oikeasti välitä siitä, että olen hirviö?” kysyin ohittaessamme Forksin tervetulokyltin ja suunnatessamme hänen kotiinsa.
Oli Bellan vuoro näyttää vihaiselta. ”Sinä et ole hirviö Edward. Älä koskaan sano niin.” Hänen äänensä oli täynnä vihaa. Sitten hän huokaisi ja rauhottui. ”Sinun täytyy ymmärtää jotain Edward”, hän aloitti ja katsoin häntä kohti uteliaana, kun parkkeerasin autoni hänen talonsa eteen. ”En välitä siitä mikä sinä olet, en varmaan edes välittäisi, jos metsästäisit ihmisiä.” Hän vetäisi syvään henkeä. ”Minä rakastan sinua”, hän myönsi hiljaa.
Olin ällistynyt, vartaloani pisteli uusi tunne, kun juhlin hänen sanojaan, kerrankin alakuloiset ja syylliset ajatukseni siitä kuinka sopimaton Bellalle olin siirtyivät syrjään. Elin siinä hetkessä, erittäin onnellisena, että tämä vieressäni oleva kaunis olento rakasti minua.
Menin ulos ja kiersin auton ympäri avaamaan oven Bellalle ja auttaen hänet ulos vetäen hänet halaukseen. ”Minäkin rakastan sinua, kaunis Bellani”, kuiskasin hiljaa katsoen alas hänen kasvoihin, hänen silmänsä loistivat onnellisuudesta paljastustani kohtaan. Nojauduin alaspäin varovaisesti; varmistaen, että kurkussani tuntuva polte oli hallinnassa, kun painoin huuleni pehmeästi Bellan huulille. Kun suutelin häntä pehmeästi tarkoituksena pitää suudelma pienenä, yhtäkkiä Bellan kädet kiertyivät tiukasti kaulani ympärille ja hänen vartalonsa painautui minun vartaloani vasten, kun hän avasi suunsa ja huokaisi minun suuhun painaen huulensa tiukemmin huuliani vasten. Huulemme liikkuivat yhdessä ja koko vartaloni tuntui lämpimältä ensimmäiseen kertaan melkein vuosisataan.
Aivan liian pian meidän piti lopettaa, kun Bellan täytyi hengittää ja minun piti pitää vampyyriset haluni juoda hänen verensä kaukana. Katsoin alas häneen ja hymyilin suudellen häntä otsalle. ”Nähdään huomenna Bella”, sanoin hiljaa päästäen hänet vapaaksi ja menin takaisin autoon. Kun ajoin pois, katsoin häntä, hän hymyili kävellessään kuistille.
Niin paljon kun vihasinkin hänen luotaan lähtemistä, olin tyytyväinen nauttiessani niistä tunteista, jotka hänen kolme sanaansa ja suudelma olivat tuoneet. Odotin innolla hänen unissaan puhumisien kuuntelua.
-
Tämä luku oli niin ihana.
Yllättävämpää oli Bellan seuraavat sana. ”Loistavaa”, hän sanoi ja minä aloin miettimään, että pitäisikö hänen olla mielisairaalassa. ”Minulla ei ole hyvää syytä hakata ketään pitkään aikaan.”
Hahaa ;D Bella! Joo laita vaan pätkiä seuraavista luvuista, luen niitä miellelläni :D
-
Ihanaa! Uusi luku!
En ole tainnut aikasemmin kommata tätä...
Mut 5 parhaan ficin joukossa on ;)
Jatkoloisii!
//Merkku
-
Muuten tuossa yhdessä kohti tuntui siltä, kuin siitä olisi yksi sana jäänyt uupumaan:
”Minulla ei ole hyvää syytä hakata ketään pitkään aikaan.”
Minulla ei ole ollut hyvää syytä hakata ketään pitkään aikaan ???
-
Oij ihana !
Luen tätä jo toisella foorumilla ja se on siellä hieman pideemmällä, mutta oli ihanaa lukea tämä uudestaan ja koska siellä ei jatkoa ole tullut (älä ota tuota syytäksenä) niin jään varmaan seurailemaan tätä tänne. :)
Ei mitään rakentavaa ja ihanaa lukea tuo suudelma Edwardin näkökulmasta. :3 <3
Jatkoa ?
♥:Prumrose
-
Ihana jatkoa. En keksi mitään sanomista tästä koska olen niin innoissani. Mutta vitsi odotan innolla jos Bella rupee tappelemaan poikien kanssa. Ja näyttää muille sen kilven. :)
Jatkoa odottelen tosi, tosi pian :D
Ginerva :-*
-
IHANA!!!!<3
Aika järkkyy Edwardille, ku Bellavaa kylmän rauhallisesti ilmaisee, ett tietää vampyyreist :D
Joo. Jatkoaaaa<3
-
Uuuuuu nyt vihdoinkin alkaa tapahtua jotain!
Bellaki on vihdoinkin mun mieleen ;D
-
Pääsimpäs nyt kommentoimaa. :) Taas uus ihana luku ja on tosi kivaa että ne asiat pääs nyt jatkumaa. :)
Ootan innolla jatkoo. <3
~Grozda
-
Ihana! Tykkäsin (niinkun aina ;)).
eipä kai muuta.. :D
Jatkoa sitten taas mahdollisimman pian,
alice-
-
mitämitä, luulin että kommasin jo tähän lukuun :o voi tätä muistia.
mutta joo, ihana, niinkuin aina <3
ahihih, voin kuvitella eddien ilmeen kun bella täräyttää että tietää vampyyreista ;D
jatkoa taas pian, jookos
-jennumiu
-
Kiitos taas ihanista kommenteista (: Kaikki piristävät päivääni niin paljon.
Yritän laittaa huomenna jatkoa. Tässä kuitenkin lyhyt pätkä seuraavasta luvusta. Toivottavasti pidätte (:
"Minun pitää mennä nyt, minulla on koulua huomenna ja Edwardin pitäisi saapua pian." Sillä hetkellä, kun nuo sanat tulivat suustani ulos, potkaisin itseäni.
He syöksyivät kimppuuni. "Hän on viettänyt öitä huoneessasi?" Caius karjaisi.
"Oiii kuinka suloista", Heidi kujersi.
"Ei se ole suloista", Marcus kiisteli. "On sopimatonta hiipiä nuoren tytön huoneeseen – varsinkin kutsumattomana."
Pyöritin silmiäni vaikka he eivät sitä nähneet. "Kaverit rauhoittukaa. Pidän siitä, että hän viettää yönsä huoneessani ja sedät älkää huolehtiko, emme tee mitään sopimatonta."
"Parempi ettette tee", Caius mutisi.
-
Hmm :) mielenkiintoiselta kuulostaa, jatkoa kehiin vaan! ;D
-
Toi loppu aiheutti mulle epämääräsiä kikatuskohtauksia :D :D (kuulostaapa hassulta ;D)
Muttaaaa kiitusta kun käännät tätä ja sit viel näin nopeesti!! :)
-
Olen siellä muuallakin lukenut, ja täytyy sanoa että ihana lukea täältä peräkkäin!
-
Anteeksi, en ehtinyt eilen laittaa uutta lukua ): Mutta tässä sitä ollaan ja tässäpä on myös 19. luku (: Toivottavasti pidätte (:
Kappale 19: Autoja ja kiusoittelua
Bellan näkökulma
Kävelin sisälle sen jälkeen, kun Edward oli lähtenyt, edelleen sekaisin suudelmasta. Charlie katsoi ylös TV:stä, kun ohitin olohuoneen. "Oliko sinulla mukavaa?"
Hymyilin säteilevästi hänelle. "Parasta isä", vastasin ohittaessani hänet ja suuntasin yläkertaan. Kävin suihkussa kiireettömästi käyden läpi toiminnantäyteisen iltani. Edwardin reaktiot olivat olleet mielenkiintoisia, en ollut tajunnut kuinka vahvasti hän ajatteli vampyyrina olosta. En kerta kaikkiaan aikonut kestää enää sitä, että hän kutsui itseään hirviöksi. Olin ollut niin epätoivoinen saadakseni hänet lopettamaan itsensä nimittelyn, että olin möläyttänyt, että rakastin häntä juuri sillä hetkellä. Olin tullut niin hermostuneeksi, kun hän oli kirjaimmellisesti jähmettynyt kiveksi hetkeksi. Kun hän ei sanonut mitään, mennessään yksinkertaisesti autosta ulos, olin huolissani, että olin sanonut jotain väärin – tai ehkä olin ollut väärässä syystä miksi hän seurasi minua, ehkä hän oli ollut vain utelias. Mutta kaikki huoleni olivat hävinneet sillä hetkellä, kun hän veti minut rintakehäänsä vasten ja kuiskasi, että hän rakasti minua. Olin varma, että sydämeni halkeaisi sillä hetkellä hänen sanoistaan. Hänen suudelmansa jätti minut hengästyneeksi – kirjaimellisesti, ja toivoin heti, että olisin jo vampyyri, etten tarvitsisi enää happea.
Tietenkin, väistämättä, kun sammutin suihkun, aloin tuntea syyllisyyttä. Tiesin niin paljon Edwardista ja hänen perheestään, jopa heidän suurimman salaisuutensa, mutta hän ei tiennyt mitään minusta verrattuna siihen mitä hänestä tiesin. Pukeuduin rypien syyllisyydessäni – tiesin, että Edward näkisi lävitseni, jos en pian paljastaisi jotain.
Siinä ajassa missä olin pukeutunut ja huutanut alas Charlielle: "Hyvää yötä isä", olin päättänyt, että oli aika soittaa Volterraan ennen kuin Edward saapuisi.
Kerroin heille kaiken illastani, Demetri ja Felix onnittelivat minua siitä, että olin onnistunut voittamaan neljä miestä. "Hyvä Bella!" he hurrasivat. Tiesin kuitenkin, että he olisivat olleet onnellisempia, jos olisivat olleet kanssani ja hoitaneet miehet itse – he ottivat asemansa vartijoinani vakavasti.
Koko perheeni oli onnellinen siitä, että olimme viimeinkin kertoneet rakkaudestamme toisillemme ja otin Aron "Niinhän minä sanoin" vastaan hyvällä suosiolla.
Lopulta pääsin selittämään kuinka syylliseksi tunsin oloni. "En voi pitää mitään salaisuutena heille; rakastan heitä, en vain pysty siihen. Minun pitää kertoa heille. Ymmärrän, jos ette halua, että kerron heille teistä kaverit enkä tee sitä ellette te pyydä – mutta minun pitää kertoa heille ainakin kilvestäni", sanoin. "Sitä paitsi se antaa heille jonkin verran varmistusta, etten minäkään kerro kenellekään heistä", selitin.
Aro huokaisi. "No, jos olet varma Bella. Tiedän kuinka hyvin olet salaisuuttasi suojellut ja, jos voit mielestäsi luottaa heihin, niin kerro vain. Tiedän, että Carlisle on luotettava mies ja olen varma, että muutkin hänen perheestään ovat." Muut tuntuivat olevan samaa mieltä hänen kanssaan.
"Kiitos kaverit", sanoin helpottuneena. "Minun pitää mennä nyt, minulla on koulua huomenna ja Edwardin pitäisi saapua pian." Sillä hetkellä, kun nuo sanat tulivat suustani ulos, potkaisin itseäni.
He syöksyivät kimppuuni. "Hän on viettänyt öitä huoneessasi?" Caius karjaisi.
"Oiii kuinka suloista", Heidi kujersi.
"Ei se ole suloista", Marcus kiisteli. "On sopimatonta hiipiä nuoren tytön huoneeseen – varsinkin kutsumattomana."
Pyöritin silmiäni vaikka he eivät sitä nähneet. "Kaverit rauhoittukaa. Pidän siitä, että hän viettää yönsä huoneessani ja sedät älkää huolehtiko, emme tee mitään sopimatonta."
"Parempi ettette tee", Caius mutisi. "Mielestäni meidän pitäisi saada ainakin kuulustella häntä ennen kuin annamme sinun mennä ulos hänen kanssaan", hän marmatti. "Jos olisit jo vampyyri ja voisimme paljastaa kuka olet, sitten olisimme lähettäneet ainakin Felixin ja Demetrin uhkailemaan häntä hieman.."
Nauroin. "Älä huolestu, olen varma, että te kaikki teette sen, kun olen valmistunut ja kerromme hänen perheelleen totuuden." Se tuntui vakuuttavan heidät hetkeksi ja lopetin puhelun pian sen jälkeen.
Avasin ikkunani ja sitten menin makaamaan sänkyyni lukemaan odottaessani kärsivällisesti Edwardin saapumista. Pian sen jälkeen, kun olin kuullut Charlien makuuhuoneen oven sulkeutuvan, tunsin Edwardin läsnäolon ulkopuolella olevassa puussa."Voit ihan hyvin tulla sisälle Edward, tiedän, että olet siellä", kuiskasin tyytyväisenä, kun hänen yllättyneet kasvonsa tulivat nopeasti sisälle ikkunani läpi mukanaan loput hänestä.
"Mitä sinä ajattelet?" hän kysyi nähdessään huvittuneen ilmeeni, kun hän oli sulkenut ikkunan hiljaisesti.
"Ajattelen kuinka hauskaa on yllättää sinut", vastasin virnistäen hänelle.
Hän hymyili takaisin. "Joskus mietin, että pystynkö koskaan ymmärtämään kuinka mielesi toimii, rakas", hän sanoi. "Kuinka sinä tiesit, että olin tuolla?" hän kysyi uteliaana.
Huokaisin; oli aika kertoa ainakin osa totuudesta. "Pystyn tuntemaan sinut, kun olet lähellä", selitin. "Tiedän, että olet katsellut minua öisin."
Hän näytti nololta. "En voinut sille mitään", hän selitti. "Haluan olla lähelläsi niin paljon kuin mahdollista." Hymyilin. "Sitä paitsi", hän mietiskeli, "olet erittäin mielenkiintoinen nukkuessasi – puhut unissasi."
Voihkaisin. "Tiedän. Olen varmaan sanonut nimesi moneen kertaan eikö niin?" kysyin nolona.
Hän virnisti ja nyökkäsi. "Kyllä". Hän näytti tyytyväiseltä, mutta nähdessään minun nolostuneet kasvoni, hän käveli huoneen poikki ja piti minua tiukasti häntä vasten. "Älä ole nolostunut", hän kuiskasi, hänen kylmä hengityksensä huuhtoutui ylitseni. Minä melkein pyörryin hänen seuraavista sanoistaan, "Jos voisin uneksia, uneksisin sinusta."
"Ei ole reilua, että sinä häikäiset minut", sanoin luhistuessani hänen käsiinsä. Hän katsoi alas minuun hymyillen hellä ilme kasvoillaan.
Hän nauroi hiljaa. "Häikäisen?" hän kysyi.
"Kyllä, saat minut aina melkein pyörtymään", valitin.
Hän näytti tyytyväiseltä. "Rakastan sinua Bella", hän sanoi asettaessaan pehmeästi huulensa omiani vasten ja suuteli minua. Suudelma oli pehmeä ja hellä; ainoa valituksen aihe, joka minulla oli, oli se, että se loppui niin nopeasti.
Hän nauroi suun mutristus ilmeelleni, kun hän vetäytyi pois. "Sinun pitää nukkua Bella", hän muistutti minua. Huokaisin ärsyyntyneenä, koska tiesin, että hän oli oikeassa. Vedin hänet sänkyyn kanssani – hänet peiton ulkopuolelle ja minut sen alle jottei minulle tulisi kylmä. Maatessani pää hänen rinnallaan olin erittäin tyytyväinen, kun hän kurottautui sammuttamaan lamppuni.
Juuri ennen kuin ehdin nukahtaa hän näytti muistavan jotain. "Bella?" hän kysyi. Hymisin vahvistaakseni, että kuulin hänet. "On eräs erityinen paikka, jonne haluaisin mennä ja haluan näyttää sen sinulle. Haluaisitko tulla kanssani sinne lauantaina?" hän kysyi.
"Se olisi ihanaa Edward", mutisin onnellisena hänen rintaansa. "Minulla on myös jotain mitä minun täytyy kertoa sinulle silloin. Mutta se oikeastaan vaatii hieman näyttämistä, joten haluaisin näyttää sen sinulle joskus viikonloppuna", sanoin toivoen ettei hän pelkäisi minua, kun paljastaisin hänelle lahjani. Halusin näyttää hänelle ennen kuin kertoisin hänen perheelleen siitä ja toivottavasti hänen erityinen paikka olisi täydellinen paikka, jossa voisin viimein paljastaa yhden suurimmista salaisuuksistani.
Vaivuin tyytyväiseen uneen hengittäen tasaisesti Edwardin upeaa tuoksua.
***
Edwardin näkökulma
Makasin sängyssä onnellisena, kun sain vihdoinkin pitää Bellaa käsissäni. Yllättävästi olin oppinut olemaan välittämättä kurkkuni poltttavasta tunteesta, kun hän oli lähellä ja sen sijaan, että se sattui se muistutti, että Bella oli lähelläni – en uskonut, että pystyisin enää koskaan satuttamaan häntä. Minua ihmetytti se mitä hänellä oli kerrottavana. Tiesin hänen äänensä perusteella, että mitä tahansa se olikin, se oli vakavaa ja tärkeää hänelle. Yritin miettiä mitä se voisi olla. Sitten ajattelin kaikkia asioita joita hän oli illalla tehnyt, jotka olivat hämmästyttäneet minua. Asioita, jotka olivat mahdottomia saavutuksia jollekkin Bellan tapaiselle. Nyt, kun ajattelin sitä, tavallisella ihmisellä ei olisi tarpeeksi voimaa murtamaan niin monia luita varsinkaan reisiluuta. Hänen kommenttinsa siitä, että hän voisi voittaa Jasperin, Emmettin ja minut samaan aikaan, hämmensi minua. Aluksi olin nauranut ajatellen ettei hän tiennyt meidän olevan vampyyreita, mutta nyt, kun hän oli paljastanut, että hän oli tiennyt koko ajan, olin hämmästynyt. Hän näytti olevan täysin varma kyvyistään ja, koska en milloinkaan kamppailisi hänen kanssaan, enkä antaisi veljienikään, en voinut muuta kuin pohtia pystyikö hän tekemään kaiken sen mitä väitti. Joka tapauksessa oli selvää, että Bella oli paljon voimakkaampi kuin miltä hän vaikutti.
Ajatellessani tuota, muistin Bellan selityksen siitä kuinka hän tapasi pari vampyyria olleessaan neljävuotias. Ajattelin, että he olivat varmaan kiertolaisia, jotka ajattelivat Bellan olevan suhteellisen harmiton ja jotka varmaan unohtaisivat kuinka traumaattinen kokemus olisi katsoa vampyyrien tyhjentävän ihmisiä verestä. Jos he olisivat tienneet, että Bella muistaisi heidät, heidän olisi pitänyt tappaa hänet Volturien lain takia. Tuo muistutti minua siitä, että meidän pitäisi olla varovaisia Bellan kanssa; jos Volturit koskaan saisivat selville, että olimme ystävä ihmisen, joka tiesi meistä, kanssa, he tappaisivat hänet ja ehkä meidät myös.
Siirryin eteenpäin näistä masentavista ajatuksista ja ajattelin taas Bellaa. Aloin miettimään, että oliko hän oikeasti ihminen; hänellä näytti olevan uskomattoman paljon voimaa, hän oli peloton vampyyrien seurassa enkä minä voinut lukea hänen ajatuksiaan. Ehkäpä hän ei ollut ihminen loppujen lopuksi – paitsi hän epäilemättä tuoksui ja näytti ihmiseltä. Mutta, jos hän oli ihminen niin mikä mahdollinen selitys hänelle olisi, joka selittäisi kaiken? Tajusin etten saisi vastauksia Bellalta ennen lauantaita, samalla, kun yritin kesyttää polttavaa uteliaisuuttani, se ei toiminut.
Auringon alkaessa nousta, pohdin edelleen Bellan salaisuutta, mutta en ollut lähelläkään vastausta.
***
Bellan näkökulma
Heräsin parhaimmasta unesta, joka minulla oli vuosiin ollut. Huomasin miksi, kun käperryin kovaa, mutta mukavaa, tyynyäni vasten ja se tärisi. Edward nauroi hiljaa. "Rakas sinun täytyy herätä", hän sanoi ystävällisesti. Minä marmatin ja tartuin häneen tiukemmin. "Sinun pitää valmistautua kouluun Bella", hän moitti minua hellästi nostaessaan minut sängystä ylös. Charlie oli lähtenyt jo töihin, joten Edward kantoi minut kylpyhuoneeseen ja asetti minun jalkani maahan ja piti minua tukevasti kunnes pääsin tasapainoon. "Sinun täytyy valmistautua kouluun sillä aikaa, kun käyn kotona vaihtamassa vaatteet. Sitten tulen takaisin ja poimin sinut mukaan", hän lupasi.
Tartuin hänen paitaansa, kun hän yritti siirtyä pois luotani, katsoen ylös hänen kultaisiin silmiinsä innokkaana. "Missä on minun hyvän aamun suudelmani?" kysyin. Hän virnisti minulle ennen kuin laskeutui vangitsemaan huuleni omillaan.
Päästin vastahakoisesti hänen paidastaan irti ja hän lähti kylpyhuoneesta. "Tulen pian takaisin", hän lupasi. "Haluan näyttää tyttöystäväni kaikille koulussa varsinkin Mike Newtonille".
Virnistin. "Eli olet nyt poikaystäväni?" kysyin juhlien ajatusta siitä, mutta jotenkin halusin lisää.
Hän näytti vaivaantuneelta. "No jollet sinä halua, että olen." Otsan rypistys turmeli hänen marmoriset kasvonsa.
"Tietenkin haluan Edward", rauhoitin häntä nopeasti. "Minusta vain tuntuu, että olemme jo enemmän kuin sitä", myönsin hiljaa.
"Niin minustakin", hän sanoi hellästi. Hän huokaisi. "Sinun täytyy valmistautua Bella, tai tulemme myöhässä."
Nyökkäsin ja suljin kylpyhuoneen oven valmistautuakseni päivään.
***
Tietenkin Edward palasi pian ja hän istui pöydän ääressä katsoen uteliaana, kun ahmin aamiaiseni ennen kuin hän johti minut ulos autolleen.
Saavuimme koululle nopeasti ja kun pääsimme autosta ulos loput Culleneista, jotka olivat odottaneet Rosen auton luona, lähestyivät meitä.
Rose tuli luokseni ja halasi minua. "Oletko varma, että olet kunnossa eilisillan jälkeen?" hän kysyi, huoli silmissään.
Nyökkäsin. "Olen kunnossa Rose", vakuutin hänelle. "He eivät koskeneet minuun". Hän näytti helppottuneelta. "Älä huolestu, he eivät voineet liikkua, kun jätin heidät makaamaan tuskissaan keskelle katua", sanoin omahyväisesti. Kaikki Cullenit nauroivat hiljaa. "Sitten Edward saapui ja pilasi iloni". Mutristin suutani hieman.
Alice oli kuitenkin ensimmäinen, joka sanoi jotain suhteestamme. Hyppien ylös ja alas innostuneisuudesta, hän huusi voitonriemuisena, "Näetkös Edward, minähän sanoin sinulle, että kaikki menee hyvin", tuijottaessaan Edwardin ja minun yhteen liitettyjä käsiä.
Edwardin leuka jäykkeni hiukan – en ollut varma miksi, mutta sitten hän rentoutui ja nyökkäsi. "Niin Alice, sinä olit oikeassa", hän sanoi kuivasti.
"No jo oli aikakin!" Emmett huudahti Alicen takaa. "Edward tässä on mököttänyt viikkoja ja seurannut Bellaa kaikkialle."
"Suu kiinni Emmett", Edward murisi. Minä nauroin.
"Ihan totta Bella, ennen kuin sinä tulit, Edward oli aina synkkä ja surullinen ja nyt hän on onnellinen", Jasper sanoi. Edward huokaisi, mutta nyökkäsi myöntymyksestä. "Sinun olisi pitänyt nähdä hänet sen jälkeen, kun olit pyytänyt häntä tansseihin Bella", Jasper jatkoi ja Edwardin leuka jäykistyi taas. "Hän oli todellakin erittäin onnellinen." Muut hihittivät.
Hymyilin Edwardille. "Minun mielestäni se on suloista", mutisin noustessani varpailleni suudellakseni häntä pienesti poskelle. Edward rentoutui ja hymyili takaisin minulle.
"Oiiii", Cullenit sanoivat hiljaa kuorossa ennen kuin he purskahtivat nauruun.
"Hei Bella?" Emmett kysyi.
Nyökkäsin. "Niin Emmett?" kysyin suloisesti.
"Nyt, kun me tiedämme, että sinä tiedät mitä me olemme, voimme käyttäytyä tavallisesti ympärilläsi, kun tulet luoksemme eikö niin?" hän kysyi.
Naurahdin. "Kyllä Emmett, nyt kun tiedän, että te tiedätte minun tietävän mitä te olette, voit enemmän kuin mielellään näyttää super nopeutesi ja voimasi, jos haluat Emmett."
"Jes." Hän pumppasi nyrkkejään ilmassa innostuneesti. "Ei enää ihmisenä näyttelemistä kotona."
Me kaikki nauroimme hänen lapsellisille pelleilylleen. "Onnittelut teille kaverit" Rosalie virnisti meille vetäessään Emmettin pois, kun kellot soivat.
Suuntasimme kaikki tunneillemme ja yllätyin kun Edward käveli äidinkielen tunnilleni kanssani. "Edward, eikö sinulla ole matematiikkaa nyt?" kysyin.
Hän virnisti. "Bella, lukujärjestykseni on nyt samanlainen kuin sinulla. Alice sai rouva Copen vaihtamaan sen tänään aamulla." Hän näytti tyytyväiseltä.
"Joka tunti?" kysyin.
"Joka tunti", hän varmisti.
"Se on upeaa Edward", sanoin innokkaasti heittäytyen hänen käsiinsä. Hän halasi minua lyhyesti, mutta kun enemmän oppilaita tuli luokkaan hän lopetti ja löysi meille kaksi pulpettia luokan takaa. Istuimme koko tunnin pitäen toistemme käsistä kiinni pöydän alla, emme välittäneet luokkatovereidemme, ja jopa opettajamme, pohdiskelevista katseista.
Loput tunneistamme olivat samanlaisia, mutten välittänyt katseista joita sain kunhan Edward oli kanssani. Kun kävelimme matematiikan tunnille yhdessä, Jessican silmät laajenivat ja hänen suunsa tipahti auki. Istuimme hänen lähelleen ja hän nojautui lähemmäs. "Oletteko te kaksi nyt pari?" hän kysyi uteliaisuus sai vallan hänestä. Nyökkäsin omahyväisesti ennen kuin käännyin takaisin Edwardia kohti. Hän hymyili minulle, hänen kultaiset silmänsä olivat erittäin huvittuneet. Nähtävästi se oli, koska Jessican uteliaisuus ei ollut tyydytetty. "No pidätkö hänestä?" hän kuiskasi ajatellen, että se olisi tarpeeksi hiljaista jottei Edward kuulisi – minä tiesin paremmin. Nyökkäsin punastuen ja käännyin katsomaan muistiinpanojani. En välittänyt Jessican kysymyksistä lopputunnin ajan, kun hän yritti, epätoivoisesti, saada huomioni.
Lounas oli kokemus. Heti, kun olimme istuneet alas, Alice hyökkäsi kimppuuni. "No Bella millainen oli eilisiltasi?" Alice kysyi ovelasti, hänen silmänsä tanssahtelivat ilkikurisesti.
"Minä en aio puhua", ilmoitin itsepäisesti ristien käteni rintani ympärille ja yritin olla välittämättä Alicen kuuuluisasta suun mutristuksesta.
Katsoin Rosea kohti avuttomasti, mutta hänkin näytti kiinnostuneelta. "Voi kyllä sinä aiot. Nyt, ala puhua", Rose käski. Edward, Jasper ja Emmett katsoivat uteliaina.
"Niin Bella tai meidän pitää häikäistä sinut", Alice hihitti.
Punastuin kirkkaan punaiseksi ja piilotin pääni Edwardin rintaan, joka tärisi naurusta. "Kuinka sinä tiedät tuosta?" valitin Alicelle.
"No", hän laski ääntään kuiskaukseksi. "Kykyni on nähdä tulevaisuuteen ja saatoin kurkistaa sinun iltaasi", Alice sanoi nolona.
Nostin pääni Edwardin rinnasta tuijottaakseni häntä vihaisesti. "Sinä vakoilit meitä?" syytin häntä.
"No en voinut sille mitään, olen odottanut viikkoja että te kaksi löydätte toisenne, minun piti tietää mitä oli meneillään!", hän puolusti itseään. Huokaisin tajutessani ettei ollut paljoa mitä voisin tehdä sille. Toivoin, että olin saanut Alicen tarpeeksi sivuraiteille hänen kysymyksistään, mutta en ollut.
"Nyt kun olemme selvittäneet tuon, voit kertoa meille illastasi – suudelmasta alkaen", Alice vaati.
Voihkaisin. "Miksette te kuulustele Edwardia?" kysyin viivyttääkseni vastaustani hieman.
"Koska pommittimme häntä jo, kun hän tuli kotiin eilen illalla", Emmett nauroi.
Voihkaisin. "Hyvä on, se oli mahtavaa, en ole koskaan aiemmin tuntenut mitään sellaista", myönsin.
He kaikki kääntyivät katsomaan toisiaan. "Suunnittelitteko te kaksi tämän?" Alice kysyi.
Edward nauroi ja hämmästyneen ilmeeni takia hän selitti: "Sanoin täsmälleen samalla tavalla eilen illalla." Nauroin hänen kanssaan.
Väistin vielä pari kysymystä ennen kuin Emmett päätti, että olisi hauska kiusata minua. "No Bella, mitä Edward tarkalleen ottaen tekee huoneessasi joka yö?" hän kysyi. "Katsooko hän oikeasti vain untasi vai teettekö te kaksi jotain enemmän fyysistä?" Hän kohotti kulmakarvojaan ehdottelevasti.
"No Emmett, jos sinun on ihan pakko tietää", sanoin nojatessani lähemmäksi häntä. "Hän oikeasti katsoo vain untani", kuiskasin hänen korvaansa kuin se olisi salaisuus.
Emmett näytti pettyneeltä. "Ää Bella", hän valitti. Hihitin ja sitten otin suklaakakun hänen tarjottimeltaan. Hän katsoi hetken, kun söin sitä, ennen kuin valo syttyi hänen silmissään. "Sinä tiesit!" hän huudahti, hänen äänensä ei voinut täysin purkaa ärtymystään, kun hän piti sen matalana jottei loput koulusta kuulisi sitä. "Sinä tiesit, että ruoka on mielestämämme kuvottavaa! Sen takia työnsit sen kakun naamaani", hän syytti.
Hymyilin omahyväisesti. "Tietenkin", sanoin ylpeänä. "Ja jos sinä yrität jotain muuta uudestaan, kakku on pientä verrattuna siihen mitä teen sinulle", varoitin.
Emmett virnisti. "Anna tulla vain Bella", hän sanoi omahyväisesti. "Muista vain, että olen suuri pelottava vampyyri", hän sanoi paljastaen hampaansa uhkaavasti, toiveikas katse silmissään. Pidätin nauruani yrittäen pitää kasvoni peruslukemilla, mutta niiden piti näyttää jotenkin irvisteleviltä, koska Emmett näytti tyytyväiseltä. "Tiesin, että voisin pelästyttää sinut", hän sanoi ylpeänä.
"Itse asiassa, Emmett, hän yritti olla nauramatta sinulle", Jasper korjasi häntä. Koko pöytä purskahti nauruun tuolle, kun Emmett näytti pettyneeltä.
"Pelästytän sinut vielä joku päivä", hän uhkasi.
"Emmett", Edward varoitti.
En välittänyt hänestä kääntyessäni Emmettiä kohti. "Enpä usko", sanoin omahyväisesti.
Nähdessäni Edwardin ärsyyntyneen katseen, päätin että oli aika vaihtaa puheenaihetta. "Muuten Emmett, uskon, että voin vakuuttaa sinut käyttämään hieman voimiasi "auttaaksesi" puunrunkoa autoni päälle, jos jätän sen sellaisen alle. Voisitko?" kysyin.
Emmettin silmät kirkastuivat innostuneisuudesta. "Totta hitossa!" hän huusi saaden oppilaat, jotka istuivat lähellämme, kääntymään katsomaan meitä yllättyneinä. Viimeistelimme suunnitelmamme autoni tuhoamista varten; Alice mainitsi, että noin puoli tuntia sen jälkeen, kun olisin päässyt kotiin, myrsky nousisi – täydellinen aika puulle pudota autoni päälle. Edward lupautui olemaan kuskini lopun viikon ajan.
Alice mainitsi sitten, että sunnuntai olisi täydellinen päivä meille kuudelle mennä Seattleen katsomaan uutta autoa minulle ja Rosalie sädehti tuon takia. Kerroin heille, että minun pitäisi mennä muutenkin kirjakauppaan joten suunnittelimme kaiken valmiiksi.
***
Sinä iltapäivänä, sen jälkeen kun Edward oli jättänyt minut kotiin ja lähtenyt viettämään aikaa sisarustensa kanssa; joita hän oli laiminlyönyt seuraamalla minua 24/7, siirsin autoni hieman kauemmas ajotiellä suoraan korkean puun alle.
Jättäen sen siihen menin sisälle ja tein kotiläksyni loppuun nopeasti ennen kuin aloitin tekemään illallista. Tietenkin kolmenkymmenen minuutin päästä kuulin myrskyn alkamisen. Pian sen jälkeen, kun Charlie oli saapunut, kuulimme kovan halkeamisen äänen ja sitten pamahduksen sekä murskahduksen äänen. Ryntäsin ikkunalle ja katsoin ulos nähdäkseni autoni täysin tuhoutuneena ja suuren puun makaavan sen päällä. Teeskentelin yllättynyttä. "Minun autoni", sanoin surullisesti.
Charlie näytti anteeksipyytävältä. "Olen pahoillani Bella, tiedän ettei sinulla ollut sitä pitkään, hankimme sinulle uuden auton ja minä ajan sinut kouluun loppu viikon", hän lupasi.
"Ei ei! Isä kaikki on hyvin", vastustin nopeasti panikoiden hieman. "Olen varma, ettei Culleneita haittaa tulla hakemaan minua kouluun ja olen jo tehnyt suunnitelmia heidän kanssaan sunnuntaiksi. Menemme Seattleen shoppailemaan, minä voin valita uuden auton silloin – tiedät, että minulla on tarpeeksi säästöjä", vakuutin hänelle nopeasti toivoen epätoivoisesti ettei hän yrittäisi ostaa minulle taas jotain hidasta kulkuneuvoa.
Onneksi hän näytti pitävän minun ideastani enemmän ja hän suostui siihen ennen kuin kertoi, että hän järjestäisi vanhalle autolleni hinausauton.
Huokaisin helpotuksesta mennessäni huoneeseeni sinä iltana ja asettauduin odottamaan Edwardia.
-
Ihana luku! Rakastan tätä!
Hehee en malta odottaa seuraavaa lukua!
Bellan auto meni ja hyvä niin!
// Merkku
-
Äääww!!! Hemmetti mä oon niin innoissani uudesta luvusta että hymyilen silmiin asti ja hypin lähes ylösalas penkillä ;D Hitsi kun se että Bella paljastaa voimansa muille on vasta ens luvussa :( Olisin odottanu sitä niiiin kovasti ;)
Muuten kerroinko jo että tämä on lempi ficini kaikista ficeistä. :)
I lovet this <3
Toivon muuten tosi pian jatkoa ;)
Ginerva :-*
-
Kiva luku, mut täs ei tapahtunu ihan
niin paljon ku aikasemmissa..
Tykkäsin silti! :D
En malta oottaa Edwardin reaktioo
kun Bella kertoo olevansa Volterran prinsessa
ja näyttää kilven.. ;)
Mu jatkoa pian kehii, sitä odotellen!
alice-
-
Rakastan tätä lukua (ja koko ficciä). <3 Haluisin lukee tän tarinan kokonaan putkee, ku se on niin mielenkiintonen. Mut pieni jännitys kyllä kuuluu asiaan, eli jatkoa odotellen. (;
~Grozda
-
Ihana luku! :D Vaikka näissä luvuissa on paljon suoraan kopioituja kohtia kirjasta, niin sehän ei haittaa :D Kuulostipa tuo edellinen lause harvinaisen hölmöltä
Laita nyt nopeasti uusi luku kehiin! :) Kukaan ei varmaan panisi pahakseen, jos joskus laittaisit kaksikin lukua kerrallaan... ::)
Pakko ehkä käydä muilla sivuilla lukemassa tätä ;)
-Katri
-
Olet hyvä suomentaja! :D
En ole kommentoinut ennen koska olen lukenut tätä sieltä toiselta foorumilta eikä minulla ole siellä tunnuksia ::)
Millon tulee jatkoa sinne?
Sarkku
-
Ihana luku <3
Oijoi, odotan kovasti sitä, että Bells kertoo olevansa Volterran prinsessa ja kertoo siitä kilvestä ja vois samalla tapella Emmettin kanssa, hehe :D
Lisää vaa tulemaan :-*
~a.
-
Oi, kiitos miljoonasti taas kommenteistanne ^^ Ne piristävät aina niin valtavasti päivää (:
Sarkku: tuota.. siis.. hieman on blokkia ollut ja siitä johtui se tauko... Mutta seuraava luku lähti betalle pari päivää sitten. Mutta se menee kai tauolle (ihan virallisesti), kun nanokin alkoi ja minä idioottina osallistuin..
Tässäpä lyhyt pätkä seuraavasta kappaleesta (: Postaan sen varmaan muutaman päivän päästä (:
"Aiommeko me patikoida?" kysyin epäilevästi.
"Kyllä", Edward myönsi. "Noin viisi mailia", hän sanoi anteeksipyytävästi.
"No ainakin on polku", mutisin.
"Oikeastaan Bella, me emme mene polkua pitkin", hän sanoi nolona.
Katsoin häneen epäuskoisesti, ei ollut mitään mahdollisuutta, että pystyisin kävelemään viisi mailia metsässä ilman polkua, ilman, että kaatuisin joka askeleella kömpelyyteni takia. Vaikka en satuttaisi itseäni, se oli äärimmäisen ärsyttävää ja hidasta. "Ole kiltti ja sano minulle, ettei minun pidä kävellä", kerjäsin, "Etkö voisi kantaa minua? Olethan sinä todella vahva ja nopea loppujen lopuksi".
-
ooijjoi, ihana luku ! <3
hehheh, odotan innolla että Bella paljastais kilpensä ja pääsis tappelemaan Emmettin kanssa ;D
jatkoa pian tulemaan, jookos kookos :)
- J
-
Kiitos taas ihanista kommenteista (:
katriqqq: Juu, ei se varmaan ketään haittaisi, mutta siitä menisi sitten kaikki jännitys. Mä yritän kyllä laittaa nää tänne aika nopeasti. Sillein muutaman päivän välein (:
Mutta joo tässäpä on 20. luku, toivottavasti pidätte (:
Kappale 20: Paljastuksia
Seuraavat pari päivää kuluivat nopeasti – me kuusi pelasimme kahtakymmentä kysymystä ruokatunnilla tutustuaksemme toisiimme paremmin. Onneksi kysymykset olivat helppoja; usein lempivärejä, -elokuvia, -kirjoja ja sellaisia. He olivat kaikki haluttomia puhumaan heidän menneisyydestään joten he eivät kysyneet minunkaan menneisyydestäni. Huomasin, että minulla oli monia samanlaisia makuja heidän kanssaan – varmaan sen takia, kun Volturien luona minut oltiin pakotettu kokeilemaan monia erilaisia asioita.
Minulla oli Edwardin kysymysten perusteella selvä vaikutelma, että hän yritti selvittää mistä pidin, jotta hän voisi antaa lahjoja minulle. Vastapalveluksi kiinnitin tarkemmin huomiotani hänen vastauksiinsa, joten, jos hän antaisi minulle lahjoja niin voisin ainakin antaa lahjoja hänellekkin.
Kun hän kysyi lempikukkaani, hypistelin rannekoruani. "Freesiat", vastasin.
Edward pysähtyi hetkeksi ja hengitti syvään hiuksieni tuoksua. "Tuo on erittäin sopiva", hän totesi. "Tuoksusi on juuri sellainen."
Hymyilin hieman. Minulle on kerrottu tuosta aiemmin, ajattelin itsekseni.
***
Viimein lauantai saapui ja heräsin aikaisin. Makasin mukavasti Edwardin käsissä, kun kuuntelin Charlieta, joka pyöri ympäri taloa hetken ennen kuin hän viimein lähti suunnaten La Pushiin tapaamaan Billyä. Nousin ylös, kun hän oli poissa, halukkaana näkemään Edwardin erityisen paikan. Hän kieltäytyi antamasta mitään vihjeitä siitä ja paloin tällä hetkellä uteliaisuudesta.
Valmistauduin sillä aikaa, kun Edward lähti hakemaan autoansa. Kiirehdin ympäriinsä, pukeutuen, ahmimalla aamiaista ja pakkaamalla pari energiapatukkaa mukaan itselleni päiväksi – olin täysin tietoinen kuinka unohtavaisia vampyyrit voivat olla, kun kysymyksessä oli tavalliset ruoka-ajat.
Siinä ajassa, kun Edward tuli takasin, olin jo kuistilla odottamassa kärsimättömästi. Hän virnisti minulle. "Innostuneita sitä ollaan?"
"Kyllä", huudahdin. Hän nauroi hieman ennen kuin lähti ajamaan. Ajoimme kunnes pääsimme pienen metsätien loppuun ja katson eteenpäin nähdäkseni polun. "Aiommeko me patikoida?" kysyin epäilevästi.
"Kyllä", hän myönsi. "Noin viisi mailia", hän sanoi anteeksipyytävästi.
"No ainakin on polku", mutisin.
"Oikeastaan Bella, me emme mene polkua pitkin", hän sanoi nolona.
Katsoin häneen epäuskoisesti, ei ollut mitään mahdollisuutta, että pystyisin kävelemään viisi mailia metsässä ilman polkua, ilman, että kaatuisin joka askeleella kömpelyyteni takia. Vaikka en satuttaisi itseäni, se oli äärimmäisen ärsyttävää ja hidasta. "Ole kiltti ja sano minulle, ettei minun pidä kävellä", kerjäsin, "Etkö voisi kantaa minua? Olethan sinä todella vahva ja nopea loppujen lopuksi". En ollut tuntenut vampyyrin reppuselkäkyydin huumaa melkein vuoteen.
Hän näytti miettiväiseltä hetken ennen kuin se muuttui innostukseksi. "Tietenkin Bella, en vain halunnut pelästyttää sinua nopeudellani – olin tarjoamassa sinulle matkan takaisin", hän myönsi, kun astuimme ulos autosta. Aurinko oli alkamassa paistaa; se oli murtautumassa pilvien läpi ja ilma oli lämpenemässä. Ravistin takkini pois päältäni ja sidoin sen tiukasti vyötäröni ympärille ennen kuin käännyin Edwardia kohti. Hän käänsi selkänsä minulle ja madaltui hieman. "Hyppää kyytiin." Hän kuulosti uskomattoman innostuneelta.
Hyppäsin hänen selkäänsä kietoen käteni sekä jalkani tiukasti hänen ympärilleen. Se tuntui mukavalta ja tutulta minusta. Huokaisin onnellisena ja lepäsin poskeni Edwardin olkapäälle. "Mennään sitten", kehotin.
Minun ei pitänyt kahteen kertaan sanoa sitä, Edward lähti jo liikkeelle kuin luoti. Hän oli nopein vampyyri, jonka olin koskaan tavannut ja nopeus oli henkeäsalpaava. Pysähdyimme jo minuuttien päästä ja päättelin, että meidän piti olla aika lähellä paikkaa, johon Edward oli minut viemässä.
Hän päästi minut alas kääntyen mittamaan reaktiotani. Nähdessään kirkkaat silmäni ja innostuneen ilmeeni, hän virnisti. "Riemastuttavaa eikö niin?"
"Ehdottomasti", sanoin.
"Et edes saanut matkapahoinvointia".
Pudistin päätäni. "Rakastan nopeutta Edward".
Hän virnisti minulle. "Olemme pian siellä", hän sanoi. "vain hieman pidempään". Ottaen kädestäni kiinni, hän johti minut puiden läpi. Seurasin innokkaasti kunnes puut loppuivat. Huomasin katsovani kaunista niittyä, jota koristivat kukat ja jota ympäröivät korkeat puut.
"Se on kaunis", henkäisin. Käännyin ja näin Edwardin kimaltelemassa auringonvalossa, hänen silmänsä katsoivat varovaisesti reaktiotani. Yhtäkkiä niityn upeus kalpeni hänen vierellään. Hän oli upea. Lähestyin varovasti tätä jumalan tapaista olentoa asettaen käteni hänen kimaltelevalle poskelleen. "Uskomatonta", mumisin antaen silmieni kulkea ympäri hänen vartaloaan. Hän oli avannut paitansa ja minä otin vastaan hänen kimaltelevan muotonsa innokkaasti. "Olet kaunis", ilmoitin hänelle katsoessani syvälle hänen hunajaisiin silmiinsä.
Hän näytti yllättyneeltä, sitten vihaiselta. Hän repäisi kasvonsa irti käsistäni. "Kaunis?" hän kysyi inhoavasti. "Tämä on tappajan iho Bella." Hänen naamansa muuttui kovaksi. "Olen maailman vaarallisin saalistaja". Hän kääntyi ja kiisi niityn ympäri näyttäen hämmästyneeltä, kun silmäni seurasivat liikettä. "Et voi paeta minua", hän huusi näyttäen raivoisalta, kun seisoin edelleen rauhallisena paikallani. Hän nosti puun maasta ja heitti sen niityn läpi antaen sen osua toiseen puuhun. "Olen tuhat kertaa sinua vahvempi. Voisin murskata sinut yhdellä sormella Bella". Hän juoksi takaisin vierelleni, silmät raivokkaina. "Olen vaarallinen Bella, sinun ei pitäisi olla lähelläni. Ole kiltti ja yritä ymmärtää se", hän sanoi sen sellaisella vakaumuksella, että olin yhtäkkiä peloissani, että hän jättäisi minut.
Napsahdin tuolle. Heitin kilven häntä päin painaen hänet selälleen. Kietoen itseni omaan kilpeen, levitoin itseni pari jalkaa ilmaan. Katsoin alas häneen raivoissani pitäen hänet jäätyneenä paikallaan maassa. Hän tuijotti ylös minuun, hänen kinuskin väriset silmänsä hämmästyksestä suurina. "Anna minun tehdä yksi asia erittäin selväksi Edward", murisin hänelle lähettäen hänelle parhaan vihaisen tuijotukseni. Hän säpsähti hieman. "Et ole vaarallinen minulle", huusin purkaen vihaani nostamalla hänet ja heittämällä hänet puun läpi. Hän murskautui sen läpi ja minä poimin hänet uudelleen kietoen hänet kilpeen uudelleen. Hän taisteli hieman vastaan yllättyneenä, kun levitoin hänet minua kohti, kunnes hän leijui vain parin jalan päässä minusta. Hänen silmissään oli todella hieman pelkoa nyt, kun hän katsoi minua yllättyneenä. Tiesin, että minun piti tehdä asiani selväksi. Toin puun, jonka Edward oli heittänyt meitä päin, kunnes koko puu roikkui ilmassa vieressämme juuri puurajan vieressä. Kilpeäni taivuttaen; murensin puun sahanpuruksi katsoessani, kun Edwardin silmät avautuivat entistäkin leveimmiksi. "Voin murentaa sinut Edward, aivan kuten tuon puunkin", sanoin raivoissani. "Jos jonkun pitäisi olla peloissaan, niin se olet sinä".
Katsoin, kun ymmärrys selveni hänen silmissään ja hän yhtäkkiä tajusi, etten ollut hauras. Huokaisin huomaten, että vihani oli katoamassa. Laskin meidät alas pehmeästi ja poistin kilpeni. Istuin alas vetäen hänet kanssani alas ja otin hänen kätensä. "Tämä ei ollut se tapa, jolla ajattelin kertovani sinulle", selitin katuvana. Hän katsoi minuun odottaen, että jatkaisin. "Minulla on lahja Edward", aloitin. "Et näe sitä, mutta voin suojata itseni fyysisesti ja muitakin myös", myönsin katsoessani syvälle hänen silmiinsä ja toivoin, ettei hän pelkäisi minua. Katsoin helpottuneena, kun pelko katosi hänen silmistään ja sen tilalle tuli helpotusta, ja onnellisuutta?
"Voi Bella", hän henkäisi. "Sinulla ei ole aavistustakaan kuinka onnelliseksi tulen siitä, että osaat suojata itseäsi".
Hymyilin hänelle. "Ainoa tapa, jolla voisit minua satuttaa on se, että jättäisit minut Edward", sanoin vakavasti.
Hän hymyili surullisesti minulle, mutta vaihtoi puheenaiheen nopeasti iloisempaan. "Eli tämän takia onnistuit voittamaan neljä miestä ilman, että satutit itseäsi", hän pohdiskeli, "Olen mietiskellyt sitä."
Nauroin hieman ja nyökkäsin. "Se on myös toinen syy mikseivät ne vampyyrit, jotka tapasin, tappaneet minua", tunnustin. "He eivät pystyneet."
"Olen iloinen", hän mutisi.
"Minun piti saada sinut tietämään totuus minusta Edward ja aion kertoa muille perheenjäsenillesi myös. Halusin, että heidän ei pitäisi huolehtia siitä, että kerronko jollekkin. Ajattelin, että jos kerron heille salaisuuteni ja luotan etteivät he kerro kenellekään, sitten he luottavat myös minuun", selitin. "Kutsu sitä vaikka vakuutukseksi".
Hän rypisti otsaansa. "Bella, me luotamme sinuun jo; tiedämme ettet kerro kenellekään mitä me olemme", hän sanoi vakavana.
Huokaisin helpottuneena. "No olen iloinen, että se on nyt kerrottu, sinun täytyy kuitenkin luvata minulle, ettet sano mitään heille tänä iltana – haluan kertoa heille itse."
Hän nyökkäsi myöntymyksestä. "Alice varmaan tietää jo", hän varoitti.
"Tiedän", vastasin. "Mutta en usko, että hän kertoo kenellekään".
Edward oli kiinnostunut kilvestäni ja halusi tietää kaiken siitä. Kerroin hänelle rajoituksista ja mitä pystyin tekemään sillä, selittäen kaikki mitä pystyin. Jätin mentaalisen kilpeni mainitsematta, tietäen ettei ollut mahdollisuuttakaan kertoa hänelle kuinka tiesin siitä ilman, että paljastaisin Volturit.
Lopulta, parin tunnin päästä, annoimme aiheen olla ja vain makoilimme mukavasti niityllä nauttien auringonvalosta ja toistemme seurasta.
***
Kuitenkin aivan liian pian taivas tummeni ja huokaisin vastahakoisesti syvään. "Meidän pitää mennä takaisin", mutisin.
"Tiedän", Edward sanoi surullisena. Nousimme ylös ja ravistin jalkojani hieman saaden verenkierron toimimaan taas paremmin pitkän paikallaan makaamisen jälkeen. Käännyin katsomaan häntä. "Kiitos että näytit tämän paikan Edward", sanoin hiljaa kurottautuessani ylös suutelemaan häntä pienesti.
Hän hymyili huuliani vasten. "Ole hyvä Bella. Kiitos että kerroit lahjastasi", hän kuiskasi nostaen minua hieman ylöspäin ja syvensi suudelmaamme. Pysyin varovaisena hänen hampaidensa suhteen, täysin tietoisena siitä kuinka terävät ja tappavat ne olivat, kun annoin hänen kielensä tutkia suutani, nauttien tunteista, joita Edwardin kanssa oleskelu toi esiin.
Lopulta hän vetäytyi irti. "Sinä olet nyt elämäni", hän kuiskasi katsoessaan syvälle silmiini. Sydämeni änkytti hieman. Sitten hän heilautti minut selkäänsä ja lähti autolle päin.
Juostessamme, toivoin että auto olisi kauempana, jotta voisin pysyä hänen selässään nauttimassa tunteesta hänen kehostaan, joka oli painautunut omaani vasten samalla, kun tuuli kiisi ohitsemme.
Valitettavasti kyytini oli pian ohi ja painoin pehmeän suudelman hänen niskaansa, kun hyppäsin pois. Hän avasi matkustajan oven minulle, ja kohta suuntasimmekin jo kotiin. Kun matkasimme kohti kotia, muistin jotain, johon halusin vahvistuksen. "No kuinka vanha sinä oikeasti olet Edward?" kysyin.
Hän katsoi minuun varovaisena. "Ajattelen, että haittaako se sinua", hän huomautti.
Nostin kulmakarvojani. "Kokeile minua", haastoin.
"Synnyin vuonna 1901", hän myönsi. "Olen yli sata vuotta vanha Bella". Hän katsoi kasvojani, kun ne levenivät suuren virnistykseen. Olin oikeassa! "Minun olisi pitänyt jo tietää, ettei mikään hämmästytä sinua", hän sanoi kuivasti.
Nauroin. "Entäpä muut?"
"Carlisle on yli 350 vuotias, Jasper on noin 150, Esme on 90, Rosalie ja Emmett ovat 80 ja Alice on noin 60", hän myönsi. Nyökkäsin ymmärtäväisesti arkistoiden tiedon huolellisesti tulevaa tarvetta varten.
Lopun ajon ajan pyysin häntä kertomaan kuinka hän oli saanut perheen jäsenensä. Hän selitti, että Carlisle oli muuttanut hänet alunperin, kun hän oli kuolemassa espanjantautiin, hän oli ollut ensimmäinen Carlislen perheessä. Esme tuli seuraavaksi; hänet oltiin löydetty kallion juurelta, juuri ja juuri elossa, ja Carlisle oli rakastunut häneen hetkessä.
Säpsähdin, kun kuulin, että Rosalie oli raiskattu ja hakattu ennen kuin hänet jätettiin kuolemaan. Ei ihme, että hän oli niin suojelevainen perheensä suhteen.
Emmettin tarina oli melkein huvittava. Karhu oli raadellut hänet pahasti – ironisesti se oli nyt hänen lempiruokansa. Rose oli löytänyt hänet ja kantanut hänet takaisin Carlislen luokse.
Alice ja Jasper olivat löytäneet heidät myöhemmin; Alicen näyt olivat johtaneet hänet heidän luokseen. "Hän pelästytti Esmen ja Rosalien pahemman kerran, kun hän saapui tietäen molempien nimet; Carlisle, Emmett ja minä olimme lähteneet metsästysreissulle". Hän nauroi hieman. "Kun Alice lopulta selitti kuka hän oli ja vakuutti heille, että hän tulisi olemaan osa perheestä, he rauhoittuvat ja olivat aika onnellisia uusien perheenjäseniensä kanssa. Tulin kotiin huomatakseni, että hän oli muuttanut huoneeseeni ja kaikki tavarani olivat autotallissa", hän valitti.
Nauroin. "Tuo kuulostaa joltain mitä Alice tekisi", sanoin hihittäen. "Miksi hän valitsi sinun huoneesi?"
"Siellä oli suurin vaatekaappi." Hän virnisti.
"Tietenkin", sanoin.
Saavuimme pian kotiin ja kutsuin Edwardin sisään samalla, kun aloitin illallista. Hän katsoi hiljaisesti, kun liikuin ympäri keittiötä tehden lasagnea. "No mikä on sinun lempparisi?" kysyin. "Mainitsit jo, että harmaakarhu on Emmettin lemppari".
Hän rypisti otsaansa kysymykselleni. "Puuma", hän myönsi.
"Siistiä", sanoin ajatellessani muistojani siitä, kun Felix ja Demetri metsästivät ja korvasin heidät Edwardilla. "Näenkö koskaan sinun metsästävän?" kysyin.
"Et", hän näytti pelästyneeltä pelkästä ajatuksesta. "Se olisi aivan liian vaarallista sinulle – en aio vaarantaa sinua, vaikka sinulla onkin kilpi". Siristin silmiäni hänelle ärsyyntyneenä, että hermostunut turvallisuuteni takia, mutta päätin antaa sen olla nyt.
Edwardin täytyi lähteä pian sen jälkeen, koska Charlie tulisi pian kotiin ja halusin viettää hieman aikaa hänen kanssaan. Suutelin Edwardia jäähyväisiksi pakottaen hänet lupaamaan, että hän tulisi illalla takaisin ja sitten hän lähti.
Pian sen jälkeen Charlie tuli kotiin Billy ja Jacob mukanaan. Hymyilin heille. "Hei Billy, Jake, miten olette voineet?"
Jake hymyili minulle. "Olemme voineet mahtavasti Bella", hän vastasi työntäessään Billyn pyörätuolin olohuoneeseen samalla kun Charlie laittoi TV:n päälle.
Billy ei kuitenkaan näyttänyt onnelliselta. "Isäsi kertoi minulle, että olet viettänyt aikaa Culleneiden kanssa", hän sanoi, silmät huolestuneina.
Jähmetyin, tiesin, että hän tiesin Culleneista; hänellähän oli sopimus heidän kanssaan. "Kyllä", vastasin varovaisesti toivoen, ettei hän aikonut kertoa Charlielle. Uskaltauduin katsomaan Chalieta nopeasti nähdäkseni hänet selailemassa kanavia tietämättömänä.
Billyn silmät kulkivat samaan suuntaan. Hän huokaisi. "No, ole varovainen Bella", hän sanoi, varoitus oli hänen äänessään selvä. Nyökkäsin ja jätin heidät katsomaan TV:tä.
Suuntasin keittiöön ja Jake seurasi minua katsoen uteliaana minua ja hänen isäänsä. Jake auttoi minua saamaan illallisen valmiiksi ja kutsuin heidät kaikki keittiöön syömään.
Söimme hiljaisuudessa, kolme miestä edessäni ahmivat lasagnea. Se teki minut iloiseksi, että he nauttivat siitä niin paljon. Jake auttoi minua tiskien kanssa sen jälkeen ja he valmistautuivat lähtöön.
Billy jätettiin hetkeksi yksin seuraani, kun Jake meni käynnistämään autoa ja Charlie meni hakemaan uistimen, jonka Billy tahtoi lainata. Hän kääntyi minua päin.
"Bella, oletko tietoinen Quiletien legendoista kylmäihoisista?" hän kysyi.
Pidin puoliani. "Kyllä Billy, olen täysin tietoinen legendoistanne", sanoin, varoitus äänessäni. "Jopa sen joka liittyy nimenomaan sopimukseenne Culleneiden kanssa."
Hänen silmänsä suurenivat tunnustuksestani. "Sitten sinun pitäisi tietää, että he ovat vaarallisia Bella. Pysy poissa heidän läheltään", hän käski.
Silmäni salamoivat. "Ei Billy, tiedän, että he ovat turvallisia – juuri kuten esi-isäsi tiesivät, kun he tekivät sopimuksen", sanoin vihaisesti. "Se oli isoisäsi, joka teki sen sopimuksen Billy, luuletko, että hän olisi tehnyt sen, jos hänestä Cullenit olisivat vaarallisia?" vaadin. Silmäni haastoivat häntä haastamaan minut.
Kuitenkin ennen kuin hän ehti vastata, Charlie tuli takaisin uistimen kanssa ja meidän piti näytellä, että meille oli ollut ystävällinen keskustelu säästä. He lähtivät pian tuon jälkeen ja toivotin nopeasti Charlielle hyvää yötä ja valmistauduin sänkyyn.
Edward saapui pian sen jälkeen, kun olin asettunut peittojen alle ja hän käpertyi viereeni, kun ajelehdin uneen uneksimaan Edwardista ja niitystä.
-
ihana osa taas <3 :D
kiva kun laitat nää tosi nopeesti tänne :)
-
Oijoijoi ootan jo Emmettin reaktiota ku Bella kertoo sen kilvestä ;D
-
Apua. Hirveätä kun pitää vieläkn odottaa että Emmett ja Bella taistelis. Tää on niin hirveetä.
Napsahdin tuolle. Heitin kilven häntä päin painaen hänet selälleen. Kietoen itseni omaan kilpeen, levitoin itseni pari jalkaa ilmaan. Katsoin alas häneen raivoissani pitäen hänet jäätyneenä paikallaan maassa. Hän tuijotti ylös minuun, hänen kinuskin väriset silmänsä hämmästyksestä suurina. "Anna minun tehdä yksi asia erittäin selväksi Edward", murisin hänelle lähettäen hänelle parhaan vihaisen tuijotukseni. Hän säpsähti hieman. "Et ole vaarallinen minulle", huusin purkaen vihaani nostamalla hänet ja heittämällä hänet puun läpi. Hän murskautui sen läpi ja minä poimin hänet uudelleen kietoen hänet kilpeen uudelleen. Hän taisteli hieman vastaan yllättyneenä, kun levitoin hänet minua kohti, kunnes hän leijui vain parin jalan päässä minusta. Hänen silmissään oli todella hieman pelkoa nyt, kun hän katsoi minua yllättyneenä. Tiesin, että minun piti tehdä asiani selväksi. Toin puun, jonka Edward oli heittänyt meitä päin, kunnes koko puu roikkui ilmassa vieressämme juuri puurajan vieressä. Kilpeäni taivuttaen; murensin puun sahanpuruksi katsoessani, kun Edwardin silmät avautuivat entistäkin leveimmiksi. "Voin murentaa sinut Edward, aivan kuten tuon puunkin", sanoin raivoissani. "Jos jonkun pitäisi olla peloissaan, niin se olet sinä".
Rakastan tota kohtaa niiiin paljon<3 :D
vitsi kädet tärisee kun oon niin innoissani uudesta luvusta :P
toivon että suomentaisit tosi nopeesti ;)
Ginerva :-*
-
wazaaaamp, ihanaa, uusi luku ;D aina kun tähän tulee jatkoa niin melkein hypin seinille :D
hyvin suomennettu, kuten aina, ja virheetöntäkin teksti on!
"Kyllä", huudahdin Hän nauroi hieman ennen kuin lähti ajamaan. Ajoimme kunnes pääsimme pienen metsätien loppuun ja katson eteenpäin nähdäkseni polun. "Aiommeko me patikoida?" kysyin epäilevästi.
piste noiden sanojen väliin ? :) eipä ollut suuri virhe, mutta osuipa nyt silmiin.
toivottavasti suomennat nopeasti lisää, olen ihan koukussa tähän :-*
- J
-
Kiitti luvusta ja nopeasta tahdista, jolla niitä tänne laittelet.
Tykkäsin taas paljon.(yllätysyllätys) :D
Just tommosta reaktioo toivoinkin Ediltä.. ;D
Jatkoa taas kun kerkeet,
alice-
-
OMG .
Mä rakastan tätä ficciä <3
Ihanaa, ku Bella vihdoinki kerto Edwardille sen kilvestä ja pliiiis älä anna meiän oottaa Bellan ja Emmettin tappelua , en kestä enää ):
Jatkoa NOPEASTI ! :-*
~a.
-
Vouuuuu! ;D Moneskohan kerta kun sanon tän, mut rakastan tätä ficciä. <3
Ihana luku oli taas kerran. (: Jatkoa, kiitoos.
~Grozda
-
Kiitos tuhannesti kommenteista (: Ne piristää vaan niin mielettömästi (:
jennumiu: Käyn korjailemassa, kiitoksia että ilmoitit (:
Tässäpä lyhyt pätkä seuraavasta luvusta, toivottavasti pidätte (: Postailen sen varmaan huomenna tai ylihuomenna (:
”Missä Emmett on?” kysyin epäluuloisesti, yhtäkkiä varuillani. ”Halusin kiittää häntä siitä, että hän tuhosi autoni.”
Edward rypisti otsaansa. ”En tiedä”, hän vastasi. ”Hän on vielä talossa, mutta hän estää minua laulamalla rap-lauluja.” Hänen nenänsä rutistui inhosta.
Alice näytti ärsyyntyneeltä. ”Hänen täytyy olla tekemässä jotain, hän ei ole tehnyt mitään päätöksiä kuin hän tahalteen estäisi minua näkemästä mitä hän aikoo tehdä. Ainoa kerta, kun hän tekee näin, on se kun hän suunnittelee tekevänsä kepposen.”
Olin nyt täysin varuillani; täysin tietoisena, että Emmettin edelliset uhkaukset siitä, että hän kostaisi minulle, olivat olleet vakavia.
Yhtäkkiä tunsin liikettä yläpuolellani juuri, kun Alice huusi: ”Ei Emmett!”
-
Ihanaihanaihana<3 Tykkään tosi paljon.
Tää on hyvin kirjotettu ja tää paranee vaan koko ajan^^
Jatkoaaa<3
-
Kiitoksia kommentistasi Rassermus (:
Juu tässäpä on taas uusi luku. Toivottavasti pidätte (:
Kappale 21: Autoja ja tunnustuksia
Heräsin seuraavana aamuna, kun Edward asetti helliä suudelmia kaikkialle kasvoihini. "Herätys rakas, olemme menossa Seattleen tänään", hän muistutti. Olin heti täysin hereillä.
Hyppäsin ylös ja Edward lähti, jotta hän voisi tulla takaisin hakemaan minut. Valmistauduin ja menin sitten alakertaan. "Hyvää huomenta", tervehdin Charlieta astuessani sisään keittiöön. Hän oli istumassa pöydän ääressä edessään täysi lautanen pekonia ja kananmunia. Otin tavallisen muroannokseni ja liityin hänen seuraansa.
"Huomenta", hän mumisi ruoka suussa. "Menossa Seattleen tänään?" hän kysyi.
Nyökkäsin innostuneena. "En malta odottaa!"
Hän hymyili innostuneisuudelleni. "Muuten, törmäsin rouva Stanleyihin pari päivää sitten ja hän kertoi minulle jotain mielenkiintoisia uutisia."
Voihkaisin mieleni sisällä, epäilyksettä Jessican äiti rakasti juoruilua ihan yhtä paljon kuin hänen tyttärensäkin. "Oikeasti? Mitä hän sanoi?" kysyin varovaisesti.
"Että sinä ja Edwad Cullen tapailette toisianne." Hänen silmänsä loistivat kiinnostuksesta.
Huokaisin, olin tiennyt, että minun täytyi kertoa hänelle muutenkin pian. "Kyllä me olemme isä, aloitimme, kun törmäsin häneen Port Angelesissa, kun olin siellä shoppailemassa tyttöjen kanssa", selitin.
"Ahaa", hän sanoi, "Eli sen takia olit niin onnellinen, kun tulit kotiin." Hän nauroi hieman, kun punastuin ja nyökkäsin.
"Hän poimii minut tänä aamuna", ilmoitin hänelle. "Eli jos tunnet tarvetta kuulustella häntä, voit tehdä sen sitten." En ollut erityisemmin huolestunut; Charlie näytti pitävän Culleneista ja hän oli jo sanonut, että jos tapailisin jotakuta, hän haluaisi, että se olisi Edward.
Hän nyökkäsi päätään mietteliäänä. "Ehkä otan yhden aseistani esille ja puhdistan sen varmuuden vuoksi." Pyöräytin silmiäni. Miehet ja heidän vallan osoittamiset. Hän huomasin ilmeeni ja nauroi hieman ennen kuin hän muuttui vakavaksi. "Mutta ihan totta Bells, näyttää siltä, että hän tekee sinut onnelliseksi ja hän vaikuttaa järkevältä, joten olen iloinen, että valitsit hänet."
Hymyilin. "Kiitos isä." Nousin ylös ja pesin kulhoni ennen kuin juoksin yläkertaan nappaamaan käsilaukkuni. Minulla oli tunne, että pieni musta luottokorttini, joka oli linkitetty Volturien pankkitileihin, pistettäisiin kovaan käyttöön tänään, vaikka aion ostaa vähemmän silmiinpistävän auton – selvästi sellaisen, joka ei erottuisi liikaa, kun ajaisin sillä kouluun.
Santiago oli lähettänyt minulle joitakin viikkoja sitten listan autoista, jotka olivat edelleen nopeita, mutta niiden hinta oli sellainen, josta ihmiset eivät pyöryisi, kun olin aluksi kertonut hänelle autostani, ja minulla oli melko hyvä käsitys siitä mitä halusin – olin jopa rajoittanut ne neljään vaihtoehtoon.
Edward saapui, kun mietin listani hyötyjä ja haittoja, punniskellen asioita joita tiesin jo niistä autoista. Annoin Charlie avata oven siltä varalta, että hän oikeasti halusi kuulustella Edwardia, samalla kun seisoin taustalla ja katsoin.
"Tule sisään Edward", isä kutsui hänet. "Kuulin, että tapailet vihdoinkin tytärtäni." Hänen silmänsä välkähtivät leikkisästi – hän nautti tästä.
Edward hallitsi kasvonsa niin ettei hän paljastanut mitään Charlielle antaen hänen pitää hauskansa. "Kyllä herra, olet kuullut oikein." Hän katsoi minuun ja ihailu hänen silmissään kaikkien tunnistettavissa.
Charlie meni hieman sekaisin tuosta. "No se on hyvä, mietiskelin, että milloin saat tarpeeksi rohkeutta pyytäksesi Bellaa ulos", hän ilmoitti. "Kun näin tohtori Cullenin pari viikkoa sitten, löimme vetoa siitä", hän myönsi.
"Mitä?!" karjaisin. "Te löitte vetoa meistä?" Katsoin syyttävästi Charlieta, jolla oli sopiva nöyrytynyt ilme kasvoillaan. Edward näytti myös yllättyneeltä – selvästi Carlisle ei ollut kertonut hänellekään.
"Kyllä ja koska te pääsitte yhteen keskiviikkona, minä voitin", hän julisti ylpeänä. "Carlisle veikkasi, että se tapahtuisi vasta kevättanssien jälkeen."
Purin hampaani yhteen. "No nyt kun olet hehkuttanut vedon lyönnistäsi isä, me menemme",sanoin yrittäen työntää Edwardin ulos ovesta.
"Okei", hän sanoi iloisesti. "Pidä huolta rakkaasta tytöstäni Edward."
"Minä pidän herra", Edward vastasin, rehellisyys kaikui hänen äänessään.
Kun tuo oli selvitetty, olimme pian matkalla nopeasti Edwardin talolle tapaamaan toiset.
Kun me saavuimme, Esme tervehti minua heti halauksella. "Bella, on mukava nähdä sinut taas. Ikävöimme sinua, kun et päässyt tulemaan viime viikonloppuna, kun oli aurinkoista. Jos olisimme tienneet, että sinä tiesit jo, olisimme kutsuneet sinut kylään", hän anteeksipyyteli.
"Kaikki on hyvin Esme", vakuutin hänelle. "Oli muutenkin mukavaa viettää päivä yksin. Ainakaan nyt teidän ei pidä syödä illallisia edessäni, kun tulen kylään", nauroin. "Minun täytyy myöntää, että se oli todella hauskaa katsoa, kun kerroitte Esmelle kuinka herkullisia hänen ruokansa olivat."
Kaikki kuusi vampyyria edessäni nauroivat helpottuneina ja tajusin pian, että seitsemäs näytti olevan kadoksissa. "Missä Emmett on?" kysyin epäluuloisesti, yhtäkkiä varuillani. "Halusin kiittää häntä siitä, että hän tuhosi autoni."
Edward rypisti otsaansa. "En tiedä", hän vastasi. "Hän on vielä talossa, mutta hän estää minua laulamalla rap lauluja." Hänen nenänsä nyrpistyi inhosta.
Alice näytti ärsyyntyneeltä. "Hänen täytyy olla tekemässä jotain, hän ei ole tehnyt mitään päätöksiä kuin hän tahallisesti estäisi minua näkemästä mitä hän aikoo tehdä. Ainoa kerta, kun hän tekee näin, on se kun hän suunnittelee tekevänsä kepposen."
Olin nyt täysin varuillani; täysin tietoisena, että Emmettin edelliset uhkaukset siitä, että hän kostaisi minulle, olivat olleet vakavia.
Yhtäkkiä tunsin liikettä yläpuolellani juuri, kun Alice huusi: "Ei Emmett!" Reagoin vaistonvaraisesti tajuten, että Emmett yritti loikata päälleni portaista. Käännyin suojaten itseni ja toin kilpeen pukeutuneen nyrkkini Emmettin leukaan, kun hän yritti tarttua minuun. Nyrkkini osui Emmettiin kovalla jyrähdyksellä, joka kuulosti ukkoselta ja heti sen jälkeen työnsin kilpeäni heittäen Emmettin pois luotani.
Kun rauhotuin, tajusin yhtäkkiä, että olin heittänyt Emmettin suoraan suuren lasisen takaseinän läpi. Hän istui ruohikolla toisella puolella, hänen kasvonsa olivat yllättyneet ja epäuskovat. "Voi ei", voihkaisin. "Olen niin pahoillani Esme, maksan sinulle ikkunan korjauksesta", pyysin anteeksi kääntyessäni näkemään Rosen, Esmen, Carlislen ja Jasperin, jotka tuijottivat minua samanlaisella ilmeellä kuin Emmettkin sillä aikaa, kun Edward näytti ilkeästi huvittuneelta ja Alice hyppi innostuneena.
"Tuo oli niin siistiä Bella", Alice oli haltioissaan. "Emmettiä ei ole heitelty noin yli puoleen vuosisataan!"
Se näytti vapauttavan heidät heidän transseistaan. Emmett nousi ylös maasta ja tuli luomani reiän läpi ravistaen pois irtonaiset lasin palat. "Hitto Bella, mitä tuo oli?" hän kysyi hieroen leukaansa hajamielisesti.
Käännyin ja hymyilin omahyväisesti hänelle. "Sanoihan sinulle, että jos yrittäisit kostaa minulle sen kakkujutun, satuttaisin sinua – sinä et vain uskonut, että voisin. En tee tyhjiä uhkauksia Emmett."
Hän näytti mietteliäältä. "No miten minun olisi pitänyt tietää, että voisit heittää vampyyrin ikkunan läpi?"
Virnistin hänelle. "Ei sinut pitänytkään." Käännyin toisia kohti, jotka olivat nyt päässeet järkytyksensä ohi ja näyttivät uskomattoman uteliailta. "Minulla taitaa olla jotain selittämistä", puhuin viidelle vampyyrille, jotka eivät tienneet vielä. Suuntasin olohuoneeseen ja istuin alas. Edward ja Alice liittyivät seuraani, muut seurasivat pian ja he järjestäytyivät muiden huonekalujen päälle.
Kun he kaikki olivat asettuneet, aloin selittämään mitä olin kertonut Edwardille kilvestäni eilen. He olivat hiljaa koko selitykseni läpi ja sitten Carlisle kysyi minulta paljon kysymyksiä ja näytti erittäin kiinnostuneelta lahjastani. Jasper pysyi hiljaa, mutta hänen silmissään oli kiinnostuneisuutta.
Lopetin havainnollistamisella nostaen sohvan, jonka jaoin Edwardin ja Alicen kanssa, ja leijuttaen sitä noin jalan korkeudella maasta. Emmett oli ensimmäinen, joka puhui: "Tämä on niin siistiä pikkusisko!" hän huusi. "Olet kummajainen ihan niinkuin mekin".
"Voi kiitos Emmett", sanoin kuivasti salaa juhlien siitä, että hän oli kutsunut minua siskokseen. Muut nauroivat hieman päästen viimein yli järkytyksestään. Näin Emmettin kasvojen ilmeestä, että hän mietti kuinka paljon lahjani antaisi minulle etua meidän pienessä sodassamme.
Esme tuli luokseni antaakseen minulle toisen halauksen. "Kiitos, että luotat meihin tarpeeksi kertoaksesi", hän sanoi. Muut nyökkäsivät yhtäpitävästi. "Ai ja älä huolehdi ikkunasta, olen korjannut sen ennen kuin te lapset palaatte Seattelesta tänä iltapäivänä", hän lupasi. "Emmett rikkoo tavaroita koko ajan".
"Niin Bella", Rose liittyi keskusteluun. "Hän rikkoi etuoven viime viikolla vain, koska hän avasi sen liian innokkaasti."
Me kaikki nauroimme Emmetille joka mutristi suutaan. "Halusin vain nähdä oliko minun uusi Playstation pelini saapunut". Rentouduin tuon jälkeen helpottuneena, että he olivat kaikki reagoineet niin hyvin, vaikkakin olin hieman katuvainen siitä, että olin paljastanut sen heittämällä Emmettin ikkunan läpi.
Suuntasimme ulos tuon jälkeen, pysähdyin hetkeksi ovelle. "Muuten Carlisle, en ole pahoillani, että hävisit vedonlyönnin".
Iskin silmääni ja hän nauroi. "En minäkään Bella."
Edward selitti vedonlyönnin muille, kun me suuntasimme autotalliin ja menimme sisälle autoihimme – he kaikki saivat hyvät naurut siitä ja Alice väitti, että Carlislen olisi pitänyt kysyä häneltä, jos hän olisi halunnut voittaa. Ajoin äskettäin muokatulla Maseratillani Edwardin kanssa, joka istui matkustajan paikalla valittamassa – nähtävästi hän ajoi aina. Muut saivat kyydin Roselta hänen BMW:ssä.
Nähtävästi Edward ajatteli, että, koska olin ihminen, ei ollut mitään mahdollisuutta, että olisin niin nopea ajaja kuin hän. Hän oli nähnyt ajotaitoni vain muiden kautta. Hän valmistautui hitaaseen ajoon. Rose tiesi paremmin ja heti, kun olimme moottoritiellä ja suuntaamassa pois Forksista, hän painoi kaasua. Edwardin yllätykseksi, seurasin perässä seuraten Rosea, kun hän kaasutti vähäisessä liikenteessä. Kun pääsimme tyhjälle tienpätkällle, kaasutin vieläkin enemmän saaden Rosen kiinni. Vedin puhelimeni esiin ja valitsin hänen numeronsa – autossani oleva kaiutin salli minun ajaa ja puhua hänen kanssaan samaan aikaan. "Miten olisi pieni kisa Rose?" ehdotin. "Haluan nähdä mihin kultani pystyy!"
"Sopii Bella!" Pystyin kuulemaan virnistyksen hänen äänestään. Sovimme, että maali olisi kirjakaupan parkkipaikka – ensimmäinen paikka, jonne halusin mennä ennen kuin menisimme shoppailemaan.
Edward näytti innostuneelta, kun hän tajusi, että olin todennäköisesti yhtä nopea ajaja kuin hänkin. Hän asettautui mukavaan asentoon ja nautti ajosta, kun Rose ja minä pujottelimme liikenteessä ohittaen toisemme aina kun vain mahdollista. Molemmat meistä olivat päättäneet voittaa ja olimme hetkessä Seattlessa. Kiihdytimme tasoissa katujen läpi kääntyen kulmien ympäri ja kiihdyttäen aina kuin mahdollista. Alice vakuutti meille, ettemme jäisi kiinni, joten emme välittäneet liikennesäännöistä. Keskityin kovasti – päättäväisenä, sillä halusin voittaa, mutta en halunnut vahingossa vahingoittaa viattomia sivustakatselijoita.
Saavuimme kirjakaupan parkkipaikalle samaan aikaan kaikkien pettymykseksi. "Tasapeli", Alice julisti. Rose ja minä nurisimme – olimme molemmat halunneet voittaa.
Lopulta lopetimme valittelun ja menimme sisälle kirjakauppaan. Alice, Emmett ja Rose näyttivät tylsistyneiltä samalla kun Jasper, Edward ja minä tutkimme kirjahyllyt innokkaasti läpi.
Olin hetkessä pinonnut kaikki kirjavalintani Edwardin käsiin ja johdin häntä onnellisena kassalle. Jasper oli jo siellä, hän oli jo ostanut jotain uusia kirjoja sotien historiasta ja muut odottivat kärsimättöminä lähellä. Kun kaupanpitäjä skannasi kirjojani, huomasin, että Emmettikin oli ostanut kirjan. Kävelin lähemmäksi nähdäkseni mikä se kirja oli. "Minkä kirjan sinä ostit Emmett?" kysyin – Emmett ei näyttänyt sellaiselta, joka ostaisi romaanin tosin se oli kyllä oikean kokoiselta ja pituiselta hänelle.
Hän virnisti minulle avatessaan kassinsa ja hän näytti sen minulle näyttävin elein. "Sata ja yksi edistynyttä kepposta", hän julisti ylpeänä.
Purskahdin nauruun. "Sinun täytyy olla luovempi kuin tuo, jos ajattelet kilpailla kanssani", ilmoitin hänelle. Felix ja Demetri olivat kahlanneet tuon kirjan läpi, kun olin kymmenen vuotias.
Hänen silmänsä siristyivät. "Se, että en pelästyttänyt sinua tänä aamuna ei merkitse mitään – tavalla tai toisella, kostan sinulle siitä kakusta", hän uhkasi.
Virnistin. "Ihan miten sanot Emmett", sanoin ennen kuin käännyin mennäkseni takaisin maksamaan kirjapinoni. Tietenkin Edward oli jo ehtinyt minua ennen, kun Emmett oli kääntänyt huomioni pois ja kirjani olivat nyt kassissa, joka roikkui Edwardin käsissä. Hänellä oli omahyväinen ilme kasvoillaan. "Edward, minä olin maksamassa noista", valitin.
Hän hymyili minulle vapauttaen katseensa täyden voiman, joka sopi yhteen hänen hymynsä kanssa. "Mutta halusin ostaa ainakin jotain sinulle rakas, ja tiedän, ettet anna minun maksaa sinun uutta autoasi".
Hänen pehmeä ääni oli viimeinen pisara. Yritin vastustaa hänen syviä kultaisia silmiään, mutta siitä ei ollut hyötyä. Hän häikäisi minut mielettömästi. "Okei", henkäisin. Napsahdin ulos transsistani , kun kuulin toisten hihittävän takanani. Edward näytti tyytyväiseltä itseensä. Ärsyyntyneenä tartuin hänen käsiinsä ja hinasin hänet ulos kaupasta.
Sen jälkeen, kun olimme pakanneet ostoksemme, suuntasimme kohti Seattlen suurinta ostoskeskusta, jossa Rose, Alice ja minä laittaisimme luottokorttimme kovaan käyttöön – raahaten poikia mukana meidän henkilökohtaisina kassien kantajina. Jasper ja Emmett kiusoittelivat Edwardia, joka oli nähtävästi päässyt luistamaan kassien kantamisesta vuosien ajan vedoten siihen, ettei hänellä ollut kumppania. Nyt hän oli joutunut sen kohteeksi ensimmäistä kertaa ja hän näytti yllättyneeltä siitä kuinka montaa kassia pakotin hänet kantamaan. Tytöt ja minä liihottelimme onnellisesti kauppojen läpi ostaen kaiken, joka kiinnitti huomiomme ennen kuin viskasimme ostoskassimme miehillemme.
Kuitenkin lopulta meidän piti lopettaa, kun olin tulossa nälkäiseksi ja oli aika mennä auto-ostoksille. Tilasin salaattisämpylän mukaan ja suuntasimme autoillemme – saimme juuri ja juuri mahdutettua ostoksemme kahteen autoon. Istuin matkustajan paikalla ja söin lounastani, kun Edward otti vuoronsa ajaa autoani. Hän näytti nauttivan siitä. "Tämän ajaminen on aika samanlaista kuin Aston Martinillani", hän totesi.
Virnistin. "Niin, mutta tämä on parempi", sanoin omahyväisesti.
"Ehdottomasti ei", hän oli eri mieltä näyttäen loukkaantuneelta. Jatkoimme kiistelyämme siitä kummalla oli parempi auto kunnes saavuimme ensimmäiselle kauppiaalle; Mitsubishille.
Olin kertonut Roselle neljästä valinnastani ja hän oli ollut kanssani samaa mieltä, joka johti meidät olemaan Mitsubishi kauppiaalla katsomassa Mitsubishi Eclipseä.
"No se näyttää siistiltä", Alice sanoi.
Nyökkäsin ja annoin Rosen hurmata kauppiaan antamaan meille luvan viedä se koeajelulle. Mutta niin paljon kuin me nautimmekin siitä, tiesin ettei se ollut se oikea ja lähdimme pian suunnaten Audi kauppiaalle.
Se Audi TT Coupe, jota kokeilimme, oli mahtava ja se muistutti minua R8:stani, joka oli Italiassa. Rakastin sitä. "Tämä pysyy varmasti listalla", vahvistin ja Rose nyökkäsi yksimielisenä. Edward katsoi hellästi vierestä.
"Se on söpö", Alice sanoi, "mutta se toinen näytti paremmalta." Me kaikki pyöritimme silmiämme Alicelle.
Kokeilimme myös Subaru WRX:sää, mutta se ei ollut niin hauska kuin olin kuvitellut sen olevan, joten pyyhin senkin pois listalta.
Pääsimme viimein viimeiselle kauppiaalle; Nissanille. Rose ja minä suuntasimme heti 370z:n luokse, tuijotimme mustaa kiiltävää autoa arvostaen. Tietinkin autokauppias oli hieman ärsyttävä – hän ei näyttänyt uskovan, että voisimme hallita tämän auton voimia. Purin hampaani yhteen ärsyyntyneenä. "Katso, tuolla on kaksi autoa, joilla ajoimme tänne", sanoin osoittaen Maseratiani ja Rosen BMW:tä, "Ne ovat aivan yhtä voimakkaita kuin tämäkin elleivät jopa voimakkaampia."
Edward astui silloin esiin. Lukien miehen ajatukset, hänellä oli parempi idea kuinka vakuuttaa se mies. "Tässä on luottokorttini herra, saat pitää sen, kun viemme auton koeajelulle ja, jos autossa on jotain ongelmia, kun palaamme, maksan mielelläni koko auton", hän sanoi pehmeästi.
Mies katsoi mustaa korttia, joka oltiin annettu hänelle, sitten takaisin autoihimme. "Okei", hän huokaisi ja antoi meille avaimet.
Kun moottori kehräsi henkiin, virnistin Roselle, joka matkustajan paikalla. Laitoin vaihteen päälle ja kiskaisin ulos parkkipaikalta; luottaen, että Jasper ja Edward rauhoittaisivat kauppiasparan.
Kiisimme kaupungin läpi nauttien huumaavasta nopeudesta. Rakastin sitä ja näin Rosen ilmeestä, että hänkin rakasti. "Tämä on se oikea", päätin.
"Hyvä valinta", Rosalie vahvisti.
Pysähdyin ja vaihdoimme paikkoja, jotta Rose voisi ajaa meidät takaisin. Kiihdytimme taas ihaillen auton kiihtyvyyttä, kun yhtäkkiä poliisin valot välkkyivät takanamme. Rose voihkaisi. "Missä Alice ja Edward ovat, kun heitä tarvitaan", hän valitti. Naurahdin levottomana, kun hän veti auton sivuun ja laski ikkunansa.
Poliisi liikkui hitaasti ja vaivalloisesti luoksemme. Hän näytti olevan mies nelikymppisissään, joka, hänen kaljamahansa ja ajamattomien kasvojensa perusteella, ei välittänyt ulkonäöstään. Hän hoksasi asian vasta myöhemmin, kun hän kurottautui ikkunalle ja näki Rosen. "Päivää konstaapeli", Rose kujersi. "Kuinka sinä voit?"
Poliisi räpsäytti silmiään pari kertaa ja näytti huumaantuneelta. "Öö, voin ihan hyvin rouva", hän änkytti ennen kuin hän näytti muistavan miksi hän oli tässä. "Onko sinulla aavistustakaan kuinka nopeasti sinä ajoit?" hän kysyi Roselta.
Rose räpsytti silmiään poliisille ovelasti. "Ei, olen pahoillani konstaapeli, mutta olen myöhästymässä kuvauksista ja jos en pääse perille sinne seuraavien kymmenen minuutin aikana, he käyttävät toista mallia." Hänen silmänsä muuttuivat surullisiksi. "Minä halusin niin olla näissä kuvauksissa", hän selitti, hänen ääni pehmeänä ja viehättävänä.
"No tuota", hän näytti punnitsevan vaihtoehtojaan. "Ehkäpä jos lupaat, ettet tee tätä enää koskaan uudestaan ja annat minulle puhelinnumerosi, voisin päästää sinut menemään tällä kertaa", hän sanoi.
Pidin sisälläni inhon väristykseni, kun Rose hymyili säkenöivästi hänelle. "Mielelläni konstaapeli", hän sanoi vetäen paperin ja kynän ulos laukustaan ja alkoi kirjoittamaan numeroa. Kurkkasin nopeasti ja melkein purskahdin nauramaan nimelle, jonka hän oli laittanut; Sue Narmi, mutta pidin sitä sisälläni. Rose ojensi lapun poliisille. "Odotan innolla soittoasi." Rose iski silmäänsä hänelle ennen kuin hän sulki ikkunansa ja ajoi sulavasti pois. Katsoin taakse nähdäkseni poliisin seisovan vielä keskellä tietä hämmentynyt ilme kasvoillaan.
Heti, kun olimme alueen ulkopuolella, Rose kiihdytti ja purskahdimme nauruun. "Annoitko hänelle oikean numeron?" kysyin, edelleen nauraen huvittuneena.
"Tietenkin", hän vastasi iskien silmäänsä minulle. "Mutta se ei ole minun, se on numero drag queen –tapaamisiin".
Katsoin häntä hämmentyneenä. "Kuinka sinulla on edes numero tuolle?" kysyin nauraen kovempaa.
"Emmett hävisi vedonlyönnin viime vuonna ja hänen rangaistuksensa oli osallistua yhteen tapaamiseen", hän hihitti.
Nauroimme koko matkan takaisin ja kun saavuimme perille, huomasimme muidenkin nauravan. "Oliko teillä hauskaa häikäistä konstaapeli parka?" Alice kysyi, hän oli selvästi nähnyt sen ja kertonut muille.
Virnistimme. "Ehdottomasti."
Kun kaikki olivat rauhoittuneet, ilmoitin: "Tämä on se oikea."
"Oletko varma?" Edward kysyi.
Nyökkäsin innokkaasti vetäessäni korttini esille ja antaen sen myyjälle, joka oli lähestynyt meitä, kun olimme nauraneet. "Minä otan sen", ilmoitin hänelle. Hän virnisti onnellisesti, kun hän johti meidät sisälle allekirjoittamaan papereita.
Pian olin onnellisesti kiihdyttämässä takaisin Forksia päin uudessa mustassa Nissan 370Z:ssani, Edward vierelläni, joka virnisti innokkuudelleni. Alice ja Jasper olivat Maseratissani ajamassa sitä takaisin, jotta voisin nauttia uudesta autostani.
Siinä ajassa missä pääsimme takaisin, oli jo tulossa pimeää. Näytimme Carlislelle ja Esmelle uuden autoni ennen kuin Alice, Rose ja minä pakotimme miehemme tuomaan ostoksemme huoneisiimme, jotta voisimme purkaa ne. Aivan liian aikaisin minun oli aika suunnata takaisin kotiin, joten suutelin Edwardia jäähyväisiksi. Huomasin korjatun ikkunan matkallani ulos ja suuntasin takaisin kotiin uudessa autossani innokkaana näyttämään sen Charlielle.
Kuten saattoi odottaa Charlie oli vaikuttunut. Onneksi hän ei tiennyt kuinka kallis se oli. "Vau Bells, tuo on kiva auto", hän totesi.
Virnistin. "Tiedän", sanoin omahyväisesti.
"Se on hieman nopea vai mitä luulet?" hän kysyi huolestuneena.
Huokaisin. "Niin, mutta siinä on uusimmat turvallisuus ominaisuudet", vakuutin hänelle.
Hän katsoi minua hetken mitatakseen rehellisyyteni ja minä pidin kasvoni avoimina ja rehellisinä.
Hän huokaisi viimein alistuneesti. "No se on hyvä varmaan." Halasin häntä innokkaasti ja hän näytti yllättyneeltä hetken ennen kuin hän vastasi halaukseen. "Taidat todellakin pitää tuosta autosta?" hän nauroi.
"Jep", vastasin.
Vietin lopun illasta tyytyväisenä ostokseeni ja nukahdin onnellisesti käyttäen Edwardia tyynynäni sinä yönä.
-
Emmet on niin Emmet <3
Että minä rakastan tätä <3
Virheitä ei osunut silmiini.
Jatkoloisii!
Sanoinko jo, että rakastan tätä ficciä?
//Merkku
-
Merkkua lainaten: "Emmett on niin Emmett"
Ja ihana semmonen! <3
mulla tais olla jtn järkevää sanottavaa, mutta unohin...
Joka tapauksessa oli ihana luku (taas kerran)!
Jatkoa!
Anaid
-
Ihanaihanaihana<3
Tykkään. Saat kirjottaa tätä paaljonn<3
Tää on hyvin kirjotettu ja tuol yks kirjotusvirhe, mut en löyd sitä enää :D
JAtkoaaa<3
-
ihanaaaaa <3
Emmett on vain niiiiin ihana ! :D
Emmett oli ensimmäinen, joka puhui: "Tämä on niin siistiä pikkusisko!" hän huusi. "Olet kummajainen ihan niinkuin mekin".
jatkoa odotellen,
- J
-
IHANA. <3
Jep, Emmett on niin Emmett :D
JES, vihdoinki Bella "tappeli" Emmettin kaa ja kerto siit kilvestä (;
Toivoisin pian jatkoa :-*
~a.
-
Mahtavaa !! Taas uus ihanaihanaihana luku. <3
Toivottavasti jatkoo tulee nopeesti. (:
~Grozda
-
Olen lukenut tämän ficin englanniksi ja ajattelin huvikseni alkaa lukea sitä suomeksi kun tämä on täällä suomennettunu. Nyt parin illan lukemisen jälkeen huomasinkin että oli aivan uusi lukukokemus lukea se suomennettuna. Olet todella hyvä suomentamaan (: Jään odottomaan uutta lukua.
Blooms
-
Heissan!
Oon nyt lukenut tän parin päivän aikana alusta tähän asti, aina mitä töiltäni oo kerennyt ja nyt pääsin "loppuun"
On kyllä ihan mahtis ficci! Toivottavasti pian ilmestyy uus luku (:
-
Mä niin tykkään tästä. Tää vaa on niin ihana !<3
Ja koukuttava. :D
Toivottavasti laitat pian lisää,
alice-
-
Aawwww :D Toi oli niin ihana luku. Siis niiin ihana. Mut voisko saada kuvan niistä Bellan autoista jos löytyy?
Toivon tosi pian jatkoa ;)
Ginerva :-*
-
Kiitos taas ihanista kommenteistanne (:
Ginerva, tuota mulla ei oo mitään kuvia enkä ehi nyt etsii, mutta googlen kuvahausta löytyy aika varmasti jos laittelee niitä merkkien nimiä (:
Joo, tiedän, etten laittanut lyhyttä pätkää tästä luvusta, mutta en ehtinyt laittaa sitä. Sitä paitsi ajattelin että haluatte varmaan mieluummin koko luvun nyt ettekä sitä lyhyttä pätkää sillä olen seuraavan viikon poissa. En pääse koneelle lainkaan. Mutta juu tässäpä on 22. luku, toivottavasti pidätte (:
Kappale 22: Kevättanssit
Kuten tavallisesti Edward herätti minut seuraavana aamuna aloittamaan uuden viikon koulussa. Hän suuteli minua pehmeästi, kunnes olin hereillä. Valitin, kun hän lopetti ja hän nauroi. ”Sinusta on tulossa erittäin ennustettavissa oleva aamuisin Bella”, hän mumisi.
Halasin hänet tiukasti minuun. ”Olet paras herätyskello koskaan”, mutisin hänen rintaansa.
Pystyin kuulemaan virnistyksen hänen äänestään, kun hän vastasi: ”Tuo on hyvä tietää rakas”.
Pystyin kuulemaan hänen äänestään jotain erilaista, joten nousin istumaan ja katsoin hänen kultaisiin silmiinsä huolestuneena. ”Edward mikä on hätänä?”
Hän katsoi hetken poispäin minusta huokaisten. ”Alice näkee pari vaeltajaa kulkevan tästä ohi joskus tällä viikolla”, hän selitti. ”Joten olen varmaan hieman ylisuojelevainen, kunnes he ovat poissa”.
Rypistin otsaani. ”Edward minä pystyn pitämään huolta itsestäni. Minulla on kilpi muistatkos”, muistutin häntä.
”Tiedän”, hän vastasi hiljaa, ”mutta en voi sille mitään, että haluan suojella sinua Bella, se on osa minua”
Annoin sen olla nyt ärsyyntyneenä hänen suojelevaisuudestaan, mutta salaa onnellisena samaan aikaan. Tiesin suorasta lähteestä kuinka suojelevaisia vampyyrit pystyivät olemaan – jopa Felixillä ja Demetrillä, jotka voitin jatkuvasti kamppailuissa, näytti edelleen olevan ylivoimainen tarve suojella minua. Ajattelin, että se oli varmaan joku vampyyri juttu.
Hän jätti minut pian sen jälkeen, jotta voisin valmistautua, luvaten tavata minut koululla; tänään olisi ensimmäinen päivä, jolloin ajaisin uudella autollani kouluun.
***
Ajoin koulun parkkipaikalle ja parkkeerasin sulavasti Edwardin Volvon viereen. Siinä ajassa missä sammutin auton, Edward oli jo avaamassa oveani minulle. Hän auttoi minut ulos ennen kuin tarttui koululaukkuuni ja heitti sen olalleen. Kävelimme käsi kädessä toisia Culleineita kohti välittämättä kaikista tuijotuksista, joita sain uuden autoni vuoksi. Nähtävästi se ei ollutkaan niin huomaamaton kuin olin ajatellut.
Lounaaseen mennessä koko koulu tiesi, että minulla oli uusi auto – yksi pienessä koulussa olemisen haittapuolista oli se, että mikä tahansa muutos oli suuri uutinen. Kun Emmett liittyi kanssamme pöytään, hän näytti erittäin huvittuneelta. ”Kuulin, että makaat Edwardin kanssa ja hän osti sinulle auton vähän niinkuin maksuna, Bella”, Emmett nauroi. Vieressäni Edward murisi.
”Oikeastaan”, Jasper keskeytti, ”minä kuulin, että te kaksi menitte naimisiin ja auto oli Bellan häälahja Edwardilta”, hän mainitsi.
”Pidän tuosta juorusta enemmän”, Edward mutisi.
Virnistin. ”Hyvä tietää, että pitäisit minusta enemmän vaimonasi kuin huoranasi” Koska minut oltiin kasvatettu vampyyrien seurassa, olin omaksunut monia perinteisiä arvoja ja näkemyksiä ja minulla oli täysin aikomuksena mennä naimisiin Edwardin kanssa lukion jälkeen, jos hän kosisi minua. Minä vain yksinkertaisesti toivoin, että hän oli pitänyt hänen 1900-luvun näkemykset avioliitosta ja että hän kosisi pian. Tietenkin, jos hän ei kosisi, ei olisi mahdontonta omaksua pari 2000-luvun näkemystä ja kosia häntä itse. Tiesin jo, että halusin viettää ikuisuuden hänen kanssaan ja en nähnyt mitään syitä miksi meidän pitäisi odottaa avioliittoa – vaikka tiesin, että monet ihmisistä paheksuisivat sitä tai ajattelisivat, että olen raskaana.
Yksi suurimmista asioista, jotka olivat tielläni, oli se tosiasia, etten ollut kahdeksantoista, vielä – mutta se ei olisi ongelma enää parin kuukauden päästä. Minun täytyi kuitenkin myöntää, että toinen syy miksi halusin mennä naimisiin seuraavan vuoden tai kahden sisällä oli se, että halusin kokea hääni ihmisenä ja halusin, että vanhempani olisivat siellä. Halusin, että Charlie voisi saattaa minut alttarille ja tiesin, että parin vuoden sisällä olisin vampyyri ja olisi mahdotonta pitää yhteyttä häneen sen jälkeen. Tietenkin äitini näkemykset avioliitosta olivat täysin erilaiset kuin minun. Hänen tuhoisen aikaisen avioliiton Charlien kanssa jäkeen, hän oli hyvä puolestapuhuja siitä, ettei naimisiin saanut mennä ennen kolmikymppisiään. En odottanut innolla sitä, että minun pitäisi kertoa hänelle, että menisin naimisiin ennen sitä – miten tapahtuisi, jos saisin tahtoni läpi.
Keskustelu väheni tuon jälkeen Edwardin vakuutellessa minulle, että minun ei pitäisi koskaan edes ajatella kutsuvani itseäni huoraksi.
Liikuntatunnin aikana sinä iltapäivänä, onnistuin ilmoittamaan Jessicalle, että autoni oli murskaantunut, kun puu oli kaatunut sen päälle viime viikkoisen myrskyn aikana ja, että minun oli pitänyt ostaa uusi auto. Tiesin, että koulun juoru kellona hän levittäisi uutisia varmasti ja toivoin, että arvailut päättyisivät silloin, kun ihmiset saisivat tietää totuuden.
Ne eivät loppuneet, mutta viikon aikana ne sentään vähenivät hieman. Ainakin, kun soitin Volterraan antaakseni heille päivityksen, he olivat myötätuntoisia. He olivat myös tyytyväisiä siitä kuinka hyvin Cullenit olivat suhtautuneet minun lahjani paljastukseen. ”Jos vain muutkin vampyyrit ottaisivat uutiset vastaan noin”, Marcus mutisi. ”Carlisle oli aina myötätuntoinen ja avarakatseinen mies.”
”Niin”, Aro oli samaa mieltä. ”Mielestäni, sen perusteella miten hyvin he ovat asiat hoitaneet tähän menessä, meidän pitäisi alkaa harkita heidän kutsumistaan Volterraan tapaamaan prinsessaamme virallisesti jotta voisimme selittää kaiken.”
”Oikeasti?” kysyin toivekkaana. ”Minun ei pidä enää salata sitä heiltä?”
”Niin”, Caius vastasi. ”Ehkä voisimme järjestää jotain sinun seuraavalle lomallesi.”
”Kiitos todella paljon kaverit”, sanoin kiitollisena. Olin ikionnellinen siitä ajatuksesta, ettei minulla olisi salaisuuksia Culleneilta.
Demetri ja Felix tietenkin saivat hupia siitä, että olin heittänyt Emmettin ikkunan läpi. He ulvoivat naurusta. ”Lyön vaikka vetoa, että hän oli järkyttynyt”, Felix sanoi. ”Muistan miltä minusta tuntui, kun heitit minut ensimmäistä kertaa seinään.”
Hihitin. ”No sinun ei olisi pitänyt kutsua minua söpöksi.”
”Minä toivoin, että olisimme olleet siellä näkemässä!”, Demetri sanoi haikeasti. ”Minusta olisi ollut mahtavaa nähdä heidän reaktionsa.”
Nauroin tuolle ennen kuin ryhdyin keskusteluun uudesta autostani Santiagon kanssa. ”Hyvä valinta Bella”, hän kehui minua. ”Olen opettanut sinut hyvin, prinsessa”, hän sanoi ylpeänä.
”Kiitos Santi”, sanoin kiitollisena, ettei hän nähnyt punastustani hänen kehustaan puhelimen kautta.
Yhtä puhelinsoittoni puolista ei otettu yhtä onnellisesti vastaan kuin muita uutisia. Kun mainitsin, että Alice oli nähnyt kiertolaisten kulkevan alueen läpi, pystyin kuulemaan heidät kaikki hermostuneina. ”Ole erittäin varovainen Bella”, Aro varoitti. ”Muista, että veresi tuoksuu erityisen hyvältä vampyyreista. Mitä todennäköisemmin, jos he tapaavat sinut, he yrittävät syödä sinut.”
Voihkaisin. Miksi minun piti tuoksua niin houkuttelevalta vampyyreiden mielestä. ”Tiedän Aro-setä, älä huolehdi. Osaan pitää huolta itsestäni”, vakuutin hänelle.
”Emme kouluttaneet sinua kolmeatoista vuotta turhaan”, Demetri totesi.
***
Lauantaiaamuna huomasin ajavani Culleneille aikaisin. Se oli Alicen vika tietenkin – hän oli ehdottanut, että olisin siellä aikaisin aamulla, jotta hän voisi koko päivän valmistella minua illan kevättansseihin – jotka eivät alkaisi ennen kuutta tänä iltana. Itse vihasin itsensä laittamis-vaihetta. Saatoin rakastaa shoppailua, mutta minulla ei vain ollut kärsivällisyyttä istua tuntien ajan kunnes hiukseni ja meikkini olisivat valmiit. Tämän takia olin alunperin ajatellut viettäväni suurimman osan aamustani Edwardin kanssa ennen kuin suuntaisin Culleneiden talolle iltapäivällä valmistautuakseni. Valitettavasti Alice oli nähnyt suunnitelmani ja kun kerjäykset, anomukset ja suun mutristukset eivät olleet toimineet minuun, hän oli soittanut Charlielle. Charlie oltiin lumottu pettämään minut ja olin lähtenyt talosta tänä aamuna nyrpeänä ja mumisten närkästyneenä: ”Oman isänsä pettämä.”
Charlie oli nauranut. ”Mene vain Bells, anna Alicen pitää hauskaa ja viettää hyvää aikaa illan tansseissan.” Olin ajanut pois vihoissani ärsyyntyneenä, että Alice oli pilannut suunnitelmani.
Sillä hetkellä, kun astuin autostani ulos Culleneiden kartanon edessä, minut vetäistiin Edwardin käsiin. Huokaisin onnellisena. ”Alice on järjestämässä kaikki tavarat huoneeseensa ja tekemässä viime hetken korjauksia mekkoihin”, hän ilmoitti minulle. ”Joten sinulla on hetki aikaa ennen kuin hän varastaa sinut pois.” Virnistin onnellisena edes pari minuuttia lyhyemmästä Barbie ajasta.
”Voisimme pysyä vain tällä tavalla”, mutisin tyytyväisenä hänen käsissään.
Hän nauroi. ”Niin paljon kuin rakastaisinkin sitä, Jasper haluaa pelata laivanupotusta kanssasi, kun kerran olit niin hyvä shakissa”, hän sanoi nostaessaan minut ylös ja tuudittaen minua käsissään, kun hän kantoi minut sisälle.
Jasper oli jo odottamassa, laivanupotus peli oltiin jo aseteltu pöydälle. Emmett vetelehti lähellä, hän halusi selvästi nähdä pelin. Esme tuli keittiöstä säteillen. ”Hei Bella”, hän sanoi kiirehtien halaamaan minua heti, kun Edward laski minut alas. ”Leivoin sinulle keksejä”, hän ilmoitti minulle ojentaen minulle lautasellisen suklaahippukeksejä.
Virnistin hänelle. ”Kiitos Esme, nämä näyttävät herkullisilta.”
Hän hymyili minulle. ”Ole hyvä Bella. On mukavaa käyttää keittiötä viimeinkin.”
Asettauduin istumaan pöydän eteen Jasperia vastapäätä. ”Sinä tulet häviämään”, ilmoitin hänelle luottavaisesti.
Hän virnisti. ”Enpä usko rakas”, hän sanoi venyttäen sanojaan, hänen silmänsä saivat kilpailuhenkisen valon.
Asettelimme pelinappulamme erillisille laudoille tuijottaen varovaisesti toisiamme. Edward liittyi Emmettin seuraan katsoen meitä kiinnostuneena. ”Sinä voit aloittaa ensimmäisenä”, tarjosin Jasperille. ”Sinä tulet tarvitsemaan sitä.”
”Enpäs tarvitse”, hän sanoi itserakkaasti. ”Mutta minut ollaan kasvatettu siihen, ettei naiselle saa koskaan väittää vastaan, eli A5”, hän aloitti.
”Ohi”, vastasin. ”F7?”, kysyin.
”Ohi.” Hän nosti kulmakarvojaan minulle. ”C4.”
Voihkaisin. ”Osui”, mutisin vastahakoisesti. Jasper puhkesi voitonriemuiseen hymyyn. Jatkoimme pelaamista ja hän upotti nopeasti pari laivaani. Korvaukseksi löysin ja upotin pari hänen laivaansa. Pian meillä molemmilla oli vain yksi laiva jäljellä – kumpikaan meistä ei ollut löytänyt pienintä laivaa.
Tuijotin vihaisesti Jasperia yrtittäen saada hänet menettämään hermonsa, jotta minä voittaisin. Hän hymyili minulle sotaisasti. Olimme molemmat käyttäneet paljon erilaisia taktiikoita pelin aikana, mutta, koska minulle oltiin kerrottu Jasperin empaattisesta lahjasta, päätin, että olisi aika käyttää sitä häntä vastaan. Yritin tuntea oloni pelokkaaksi toivoen, että se toimisi häneen, mutta korvaukseksi huomasin oman pelkoni lisääntyvän, kun Jasper purskahti nauramaan. ”Minun täytyy antaa sinulle kunniaa siitä, että yritit Bella, mutta tuo ei toimi minuun.” Hän virnisti. Edward nauroi hiljaa takanamme.
Puhkuin vihaisesti, pelkoni täysin poissa. Tartuin keksiin lautaseltani ja otin haukun siitä miettiessäni vaihtoehtojani. Aloin yhtäkkiä miettimään tuskaa. Ajattelin, että menettäisin Edwardin ja tunsin tuskan huuhtoutuvan ylitseni. Edessäni Jasper säpäsähti täysinäisessä kärsimyksessä. ”Bella, ole kiltti ja lopeta, saat minut haluamaan hyppätä kalliolta epätoivossa”, hän anoi.
Virnistin. ”Luulin, että sanoit ettei se toimisi”, ilmoitin hänelle. Tunsin kuitenkin hieman syyllisyyttä, joten lopetin tuskan luomisen häneen. Hän teki siirtonsa ja toivoin, että olin harhauttanut häntä tarpeeksi, että hän tekisi väärän siirron. Hän ei tehnyt. ”D4.”
Kirosin. ”Osui”, sanoin vastahakoisesti.
Yhdessä siirrossa vielä, hän oli voittanut. Virnistin alistuneena ojentaen kättäni. ”Hyvin pelattu Jazz”, sanoin kätellessäni häntä.
”Kiitos pelistä Bella.” Hän virnisti minulle voitonriemuisena.
Emmett loikkasi sohvalta ja työnsi Jasperin sivuun. ”Minun vuoroni”, hän ilmoitti aseuttatuessaan Jasperin paikalle ja alkaessaan asetella laivojaan.
Kohautin olkiani ja virnistin. ”Jos sinä todella haluat hävitä Emmett, niin ole hyvä vain.”
Hän pudisti päätään. ”Ei ikinä, minä aion todellakin voittaa sinut tällä kertaa”, hän sanoi järkähtämättömästi.
Virnistin. Ajattelin, että voisin kerätä pari pistettä lisää Emmettiä vastaan eikä minua haitannut huijata saadakseni ne.
Aloitimme pelin ja annoin kilpeni liukua näkymättömästi Emmettin laudan päälle tuntien hänen laivojensa asetelman. ”A1”, sanoin luottavaisesti.
Hänen itsevarma virnistyksensä katosi. ”Osui”, hän sanoi vastahakoisesti.
Hän löi ohi omalla vuorollaan ja oli minun vuoroni taas. Jälleen kerran valitsin pettämättömästi oikean. ”Osui.”
Hän valitsi taas. ”Ohi.”
”Osui.”
”Ohi.”
”Osui.”
Jatkoimme ja minä upotin kaikki hänen laivansa omahyväisesti ilman, että epäonnistuin kertaakaan, kun Emmett jatkoi sokeasti arvailuja siitä missä omat laivani olivat.
Minä voitin. Hymyilin omahyväisesti Emmettille, joka näytti ällikällä lyödyltä ja hämmentyneeltä, kun hän tutki lautoja. Pian ymmärrys valkeni hänen kasvojen piirteissä. ”Sinä huijasit!” hän huusi hyppien ylös ja osoittaen minua.
Minä vain istuin siinä valtava virnistys kasvoillani, kun tartuin toiseen keksiin lautaseltani ja pureskelin sitä hitaasti. ”Todista se”, härnäsin turvattuna sillä, että olin ainoa, joka pystyi näkemään kilpeni; ei ollut mitään mahdollista tapaa, jolla hän voisi todistaa, että olin huijannut.
Hän rypisti otsaansa sanattomana ja ärsyyntyneenä. Hänen takanaan Rose nauroi. ”Hyvin tehty Bella, harvoin kukaan saa Emmettiä sanattomaksi.”
Virnistin hänelle noustessani ylös ja venytellessäni jalkojani. ”Bella 3, Emmett 1”, julistin.
Alice ilmestyi portaiden yläpäähän. ”Voi hyvä, olet valmis. Rose nappaa Bella, meidän pitää alkaa valmistautua.” Kurkistin kellonaikaa, kun Rose nosti minut ylös. Se ei vielä edes ollut puoli yhtätoista ja hän halusi alkaa valmistautua. Voihkaisin, kun minut kiidätettiin ylös portaita ja asetettiin tuoliin, joka oli Alicen vaatekaapin suuren peilin edessä.
Rose ja Alice alkoivat valmistella minua ensin, koska se ei kestäsi heille puoliakaan niin pitkään kuin mitä se kestäisi minulle. Laitoimme päälle musiikkia – ja lauloimme mukana, kun he tekivät hiukseni ja meikkini ennen kuin he näyttivät mekon, jonka Alice oli suunnitellut minulle.
Luonnokset, jotka olin nähnyt, eivät tehneet kunniaa. Se oli syvän violetin värinen olkaimeton mekko, joka myötäili vartaloani ennen kuin se levisi lanteillani ja laskeutui polvieni kohdalle. Siinä oli monimutkainen kukka helmikoristelu yläosassa ja helman oikealla puolella. Kun katsoin ompeleita läheltä, huomasin, että Alice oli ommellut helmet käsin kiinni. ”Voi Alice, se on kaunis”, puuskahdin. ”Minä en melkein halua pitää sitä, koska pelkään, että tuhoan sinun kauniin suunitelmasi.”
Hän murisi minulle. ”Ei tuollaista ajattelua Bella. Tein sen sinulle käytettäväksi enkä katsottavaksi.” Nyökkäsin nöyrästi ja laitoin sen päälleni. Hän katosi hetkeksi ennen kuin hän palasi Rosen Jimmy Choon piikkikorkoisesten kenkien kanssa. Ne olivat täsmälleen saman sävyiset kuin mekkonikin. ”Tässä, laita nämä jalkaan.”
Kiinnitin ne jalkoihini ja nousin ylös kääntyen katsomaan itseäni peilistä. Tummasilmäinen kaunotar katsoi takaisin minuun. ”Vau, kiitos kaverit, näytän mahtavalta”, sanoin arvostaen.
He virnistivät. ”Ole hyvä Bella”, he sanoivat ennen kuin he kääntyivät laittaakseen itsensä valmiiksi. Istuin ja katsoin, puhuen heidän kanssaan päättäjäistansseista, jotka olivat tulossa pian. Alice oli tietenkin jo alkanut suunnittelemaan mekkojamme myös sitä varten.
Loppujen lopuksi olime täysin valmiita koruja lukuun ottamatta. Alice ja Rose johdattivat minut arkulle, joka oli täynnä antiikkisia koruja. ”Valitse jotain täksi illaksi Bella”, Rose rohkaisi minua.
Katsoin heihin kiusaantuneena. ”Tuota oikeastaan minulla on jotain omia koruja. Perin ne joltain rikkailta sukulaisilta jokin aika sitten”; myönsin. Heidän silmänsä levisivät mielenkiinnosta. ”Edward!” huusin hiljaa tietäen, että hän kuulisi minut. ”Voisitko hakea minulle sen kassin, jonka jätin autoni etupenkille?”
Pian ovelta kuuluin kevyt koputus ja Alice ajelehti vastaamaan siihen. Hän otti kassin Edwardin käsistä ja pamautti oven nopeasti kiinni hänen naamansa edestä ennen kuin ehdin nähdä vilaustakaan hänestä. ”Ai, ai, Edward”, Alice kuritti häntä. ”Haluan, että saat täyden vaikutelman Bellasta, kun tulemme portaat yhdessä alas, eikä hetkeäkään aiemmin.”
Kuulin hänen huokaisevan hiljaa alistuneesti oven toisella puolella. Nähtävästi hän tiesi paremmin eikä yrittänyt vastustaa Alicea. Alice tuli takaisin avaten pienen kassin, jonka olin tuonut ja vetäen ulos samettiset koru rasiat. ”No mitä sinulla on Bella?”
Avasin suurimman rasian näyttäen heille kaulakorun – kolme valkokulta säiettä, josta roikkui suuri päärynän muotoinen ametisti. Ajoittain ketjujen joukkoon oli käpertyneenä kimaltavia timantteja. ”VAU”, Alice henkäisi. ”Esme tule katsomaan tätä!” hän huusi.
Esme oli pian huoneessa ihaillen korua yhdessä Alicen ja Rosen kanssa. Tartuin seuraavaan rasiaan ja avasin senkin näyttäen heille sopivat korvakorut; päärynän muotoiset ametistit, joista pienet ketjut roikkuivat ja jotka oltiin koristeltu hyvin pienillä timanteilla, jotka kimalsivat valossa. ”Sinun korusi ovat kauniita rakas”, Esme sanoi, hänen äänensä oli kunnioituksen valtaama.
Hymyilin. ”Kiitos Esme”, sanoin, kun paljastin mitä oli turvasssa viimeisessä rasiassa. Se oli hieno kolmisäkeinen rannekoru; pienoisversio kaulakorustani.
Kun he olivat lopettaneet korujeni – syntymäpäivälahja Didymeltä, kun olin täyttänyt kaksitoista, ihailun, laitoin ne kaikki varovaisesti päälleni samalla, kun Alice ja Rose päättivät mitkä korut laittaisivat itse päälleen.
Viimeinkin olimme täysin valmiit ja paljon yllätyksekseni oli aika mennä alakertaan tapaamaan parimme.
Odotimme portaiden yläpäässä, kun Esme meni alas valmistamaan pojat meidän tuloomme – Alicen vaatimus. Kun he olivat valmiit, menimme riviin; minä olin keskellä, Rose oli oikealla puolellani ja Alice oli vasemmalla puolellani. Käsistä pidellen laskeuduimme portaat alas. Tiesin, että näytimme mahtavilta. Vieressäni Rose piti yllään kaunista tiukkaa satiinista jäänsinistä cocktail pukua. Se korosti hyvin hänen tappavan kaunista vartaloaan ja koruja, joita hän piti, mitkä sisälsivät vaalean sinisiä kiviä, jotka vetivät huomion hänen viehättävälle kaulalleen ja hänen platinan värisiin hiuksiinsa. Alice näytti uskomattoman sievältä mekossa, joka oli melkein täysin vastakohta Rosen pukuun. Se oli haalean pinkki mekko olkaimilla ja keveä helma, jotka saivat hänet näyttämään keijulta.
Kun me matkasimme hitaasti alas, katsoin kolmea poikaa, jotka kaikki odottivat alhaalla rannekukat käsissään. Heidän kaikkien suut olivat auenneet, kun he tuijottivat omia kumppaneitaan. Minun silmäni olivat lukittautuneet Edwardin silmiin ja näin rakkauden ja jumaloinnin niissä, kun lähestyin häntä. Hän näytti puvussaan kreikkalaiselta jumalalta – minun henkilökohtaiselta Adonikseltani.
Saavuimme viimein kumppaneidemme luokse ja päästimme irti toistemme käsistä, silmäni ei koskaan irroneet Edwardin silmistä. Hän nosti kättäni ylös asettaen pehmeän suudelman sille, kun hän asetti rannekukan juuri Volturi rannekoruni yläpuolelle. ”Näytät kauniilta rakas”, hän ilmoitti minulle pehmeästi.
Hymyilin ylös hänelle. ”No sinä näytät sievältä itse Edward.”
Tietämättäni Esme liihotteli ympärillämme ottaen kuvia. Lopulta hän onnistui saamaan huomiomme ja poseerasimme pariin kuvaan, kun hän onnellisesti napsi niitä. Carlisle tuli seisomaan hänen taakseen. Hän hymyili. ”Te kaikki näytätte mahtavilta”, hän ilmoitti meille. ”Pitääkää hauskaa tänään.”
Kiitimme häntä ja suuntasimme ulos. Kun olimme ulkona, Edward johti minua Vanquishilleen. Kun nostin kulmakarvaani, hän selitti: ”Minusta on mukavaa viedä se ulos erikoistilaisuuksiin.” Virnistin hänelle ja menin sisään. Seurasimme muita, jotka olivat Rosen BMW:ssä, koululle. Tanssiaiset pidettäisiin liikuntasalissa.
Kun saavuimme parkkipaikalle, siellä oli muutama oppilas paikalla ja heidän suunsa loksahtivat auki, kun he näkivät Edwardin auton. ”No muut oppilaat ovat varmasti huomanneet, että Cullenit ovat saapuneet”, totesin Edwardin auttaessa minut ulos autosta.
Hän virnisti. ”No, kun on niin kaunis tyttöystävä kuin sinä, on ymmärrettävää, että häntä haluaa näytellä.” Pyöritin silmiäni nojaten Edwardiin, kun matkasimme liikuntasalille muiden Culleneiden kanssa.
Alice, Rose ja minä seisoimme sivussa, kun pojat ostivat lippumme, katsoen kirkkaasti koristeltua huonetta. Alice nyrpisti nenäänsä hieman. ”Minä olisin voinut tehdä paljon paremmin”, hän mutisi.
”Ehkä sinun pitäisi tarjoutua koristelemaan päättäjäistanssit sitten”, ehdotin.
Hänen kasvonsa kirkastuivat. ”Voi Bella, mikä loistava idea. Siitä tulee niin hauskaa!”, hän intoili ennen kuin hän vaipui hiljaisuuteen, kun hän mietti ideoitaan hänen uudesta projektista.
Tutkin huonetta löytääkseni Angelan ja olin onnellinen, huomatessani hänen rupattelevan Benin kanssa, tiesin, että hän oli ihastunut Beniin. Huomasin myös, että suurimalla osalla huoneen pojista oli katseet tähdätty meihin kolmeen, himo oli selvä heidän kaikkien silmissä.
Edward kietoi kätensä omistushaluisesti ympärilleni tuijottaen vihaisesti poikia, hiljainen murina kohosi hänen rinnastaan. Nojasin häneen. ”Oletan, ettei heidän ajatuksensa ole erityisen puhtaita?” kuiskasin.
”Ei”, hän vastasi. ”Suurin osa heistä on riisumassa teitä kolmea ajatuksissaan tällä hetkellä.” Värisin inhosta. Kääntyen vedin Edwardin kasvot alas ja suutelin häntä intohimoisesti.
Kun irrottauduin lopulta, katsoin ylös Edwardin huvittuneeseen ilmeeseen. ”Oletan, että heidän ajatuksensa ovat hieman pettyneet nyt?” kysyin.
Hän virnisti ja nyökkäsi ennen kuin hän johdatti minut tanssilattialle. Suurin osa lauluista oli suhteellisen nopeita, mutta rytmi oli sopiva latinolaiseen tanssiin. Kiitos Renatalle, olin hyvin varustautunut ja näytti siltä, että Edwardin elämän edellisenä vuosisatana hänkin oli tullut hyväksi tanssijaksi. Pian olimme kiertelemässä tyylikkäästi toistemme ympärillä. Muut Cullenit liittyivät seuraamme ja muut oppilaat tekivät automaattisesti tilaa heille tanssilattialla.
Sen jälkeen kun olin lopettanut yhden tanssin liikkellä, jonka Heidi oli vaatinut minut opettelemaan, johon sisältyi se, että kiedoin molemmat jalkani Edwardin vyötärölle, kun hän veti minut hitaaseen ympyrään, Emmett vihelsi minulle. ”Vau Bella, sinulla on taitoja.” Virnistin hänelle ja kohautin olkiani. ”Kuinka sinä voit näyttää niin sulavalta ja seksikkäältä tanssilattialla Rosen kolmen tuuman koroissa ja silti onnistut kompastumaan omiin jalkoihisi ja pitämään ylläsi kahta tarjottimellista ruokaa?” hän kysyi.
Tuijotin häntä vihaisesti siitä, että hän oli tuonut tuon tapauksen taas esille ja sitten kohautin olkiani. ”Olen varmaan vain sillä tavalla lahjakas”, vastasin ylevästi.
Takanani Jasper nauroi. ”No saanko sitten tämän tanssin kanssasi nuori neito?”, hän kysyi hänen etelän murteella.
Virnistin hänelle. ”Voi tietenkin sinä hyvä herra”, sanoin parhaalla etelänkaunotar murteellani, kun otin hänen kätensä.
Alice tarttui Edwardiin ja pyöritti hänet pois luotamme. Lopun illan ajan vaihdoimme pareja ja huomasin, että niinkin isoksi vampyyriksi Emmett oli melkein yhtä sulava kuin Jasper ja Edward tanssilattialla. Jotenkin kuitenkin aina, kun hitaat laulut soivat, päädyin Edwardin lohduttaviin käsiin.
Tietenkin tanssit päättyivät aikanaan ja me suuntasimme vastahakoisesti kotiin. Olin jotenkin helpottunut, että viettämällä koko illan joko Edwardin, Emmettin tai Jasperin kanssa, olin välttänyt tanssipyynnöt Mikelta, Ericiltä, Tylerilta ja muilta.
Kaiken kaikkiaan se oli loistava ilta ja, kun Edward suuteli minua jäähyväiseksi ulkoportailla, kun hän oli toimittanut minut kotiin, olin täysin tyytyväinen ja halkeamaisillani onnesta. ”Hyvää yötä rakkaani”, hän kuiskasi, kun menin sisälle.
Charlie oli odottamassa minua sisällä. Hän loi arvioivan katseen minuun, hänen ilmeensä muuttui ylpeäksi, kun näki minut. ”Näytät kauniilta Bells”, hän totesi. ”Oliko sinulla hauskaa?”
Virnistin. ”Se oli mahtavaa isä”, sanoin onnellisena.
”Hyvä, Esme soitti ja lupasi minulle kuvia”, hän mainitsi. ”Sinun on parasta lähettää pari äidillesi, tiedät, että hän haluaa tuhansia.”
Irvistin tietäen äitini taipumuksesta tulla yli-innostuneeksi pienimmästäkin asiasta. Epäilemättä, kun hän näkisi Edwardin kuvan, hän alkaisi intoilla Edwardista ja kuulustelisi minua hänestä jokaisena hetkenä, jonka hän saisi. ”Joo isä, muistan lähettää hänelle pari”, vakuutin hänelle.
Puhuimme hetken pidempään ennen kuin menin ylös sänkyyn täydellisen tyytyväisenä elämääni.
-
Ihanaaaa! Aaaww Tää on niiin jännä. Mut siis mitenköhän Bellan käy? Siis kun sehän oli leffassa vangoittunut ennen tanssiaisia. mut tässä ficissä ei kyllä menmnä elokuvan mukaan ;)
Toivon tosi pian jatkoa ;)
Ginerva :-*
Edward kietoi kätensä omistushaluisesti ympärilleni tuijottaen vihaisesti poikia, hiljainen murina kohosi hänen rinnastaan. Nojasin häneen. ”Oletan, ettei heidän ajatuksensa ole erityisen puhtaita?” kuiskasin.
”Ei”, hän vastasi. ”Suurin osa heistä on riisumassa teitä kolmea ajatuksissaan tällä hetkellä.” Värisin inhosta. Kääntyen vedin Edwardin kasvot alas ja suutelin häntä intohimoisesti.
Kun irrottauduin lopulta, katsoin ylös Edwardin huvittuneeseen ilmeeseen. ”Oletan, että heidän ajatuksensa ovat hieman pettyneet nyt?” kysyin.
Toi on mun yks lempikohta ;)
Sen jälkeen kun olin lopettanut yhden tanssin liikkellä, jonka Heidi oli vaatinut minut opettelemaan, johon sisältyi se, että kiedoin molemmat jalkani Edwardin vyötärölle, kun hän veti minut hitaaseen ympyrään, Emmett vihelsi minulle. ”Vau Bella, sinulla on taitoja.” Virnistin hänelle ja kohautin olkiani. ”Kuinka sinä voit näyttää niin sulavalta ja seksikkäältä tanssilattialla Rosen kolmen tuuman koroissa ja silti onnistut kompastumaan omiin jalkoihisi ja pitämään ylläsi kahta tarjottimellista ruokaa?” hän kysyi.
Tuijotin häntä vihaisesti siitä, että hän oli tuonut tuon tapauksen taas esille ja sitten kohautin olkiani. ”Olen varmaan vain sillä tavalla lahjakas”, vastasin ylevästi.
Takanani Jasper nauroi. ”No saanko sitten tämän tanssin kanssasi nuori neito?”, hän kysyi hänen etelän murteella.
Virnistin hänelle. ”Voi tietenkin sinä hyvä herra”, sanoin parhaalla etelänkaunotar murteellani, kun otin hänen kätensä.
Ja tää oli kans yks niistä. En nyt laita niitä kaikkia, koska niitä on niin monta ;)
-
oih, ihanaa et jaksoit taas postata tän luvun :) <3 nyt vaan ei viikkoon tuu uutta :( ehkä mä kestän :D
-
Eikä! Viikko ilman uusia lukuja! Joutuu ehkä menee lukee alkuperästä tai tiirailemaan muista foorumeilta... ::)
Jotenki aivan ihana luku :) Tykkään siitä, että Bella ei oo tässä perus kömpelö, vaan nauttii tanssiaisista ja nopeista autoista ja hienoista vaatteista yms :) Vähän erilaista! :)
No mutta... jään odottelemaan kuitenkin sitä uutta lukua :)
-
Ihana<3
Tosiaankin ihana. Tosi hyvin kuvailtu<3
Jatka piannn<3 Tykkään nimittäin tästä toosi paljon.
tää on hyvin kirjotettu<3
-
ihanananananaa, uusi ihana luku ;)
& nyyh, nyt sitten viikko ilman uusia lukuja :''(
ihanaa, että tässä oli niin paljon Jasperia, suosikkihahmoni <3
ettei ollut vain sellaista Bella ja Edward sitä ja tätä :D
hyvin suomennettu, jonkun virheen huomasin, mutta hukkasin sen heti, eikä se mitään haitannut ;)
- J
// huomasin että käytän kommenteissa aika paljon 'ihana' sanaa :---)
-
Ihana luku (taas kerran). <3
Harmi ku viikkoo ei tuu uutta lukua. )): Mut joka tapauksessa ootan kuitenki sitä. (:
~Grozda
-
Aaw <3
Pakko myöntää, Voiman kilvet on varmaan mun lempparificci Finistä (:
Suomennat tosi hyvin ja tekstiä on mukava lukea.
Toivoisin pian jatkoa :-*
~a.
-
ihanaa että uusi luku tuli jälleen (: Minusta kylläkin tämä oli ehkä vähän laimea mutta sehän ei ole periaatteessa sinun syysi koska sinähän tätä suomennat vain..
jään odottelemaan uutta lukua
Blooms
-
Oon hehkuttanu et tää on niiiin ihana jo ihan tarpeeks asti, että sen sä ja kaikki muutkin varmaan tietävät. :D Ja silti hehkutan sitä joka kerta aina vaan uudelleen... ;D *REPS*
Eli joo, kovasti paljon tykkäsin jälleen kerran, jatkoa toivon ja odotan.
Harmi kun viikkon ei tuu uutta lukuu.. Tai noh, eihän siitä viikosta taida olla enää montaa päivää jäljellä. ::)
Tarina on aivan ihana ja suomennos loistavaa.. *hehheh, siinä se hehkutus taas tuli*
Jotenka kiitos TAAS kerran luvusta,
alice-
-
Tää on niin ihana <3<3<3<3 Jatkoa mahdollisen pian :))
-
Täällä taas uuden luvun kanssa (: Kiitos kaikista ihanista kommenteista, ne piristävät edelleen mielettömästi ^^
Mutta juu, tässäpä 23. luku (: Toivottavasti pidätte (:
Kappale 23: Keskusteluja
Bellan näkökulma
Heräsin aikaisin seuraavana aamuna edelleen hyvällä tuulella mahtavasta illastani. Sen jälkeen, kun olin sanonut hyvästit Edwardille, laitoin kannettavani päälle ja tarkistin sähköpostini. Tietenkin siellä oli sähköposti Esmeltä, se sisälsi kaikki kuvat, jotka hän oli ottanut. Lähetin kopiot Renéelle ja Volterraan ennen kuin soitin Volterraan puhuakseni tietäen, että kaikki naiset olivat odottaneet innokkaasti yksityiskohtaista selitystä illastani.
He vastasivat innoissaan. ”Saitteko te minun kuvani?” kysyin kiusoittelevasti.
”Katsomme niitä juuri nyt”, Jane ilmoitti minulle.
”Näytät kauniilta ja rakastan mekkoa”, Sulpicia sanoi arvioivasti.
”Vau Bella, sinä todellakin tiedät kuinka valita heidät. Kumppanisi on upea”, Heidi sanoi.
”Älä edes ajattele”, varoitin ”hän on minun.”
He kaikki nauroivat ennen kuin rauhoituimme ja kuvailin eilisen heille erittäin yksityiskohtaisesti. Renata oli kiinnostunut varsinkin tanssista ja sanoin hänelle, että yrittäisin löytää jotain kuvia meistä, joita kouluvalokuvaaja oli ottanut sinä iltana tanssilattialla olleista ihmisistä.
Kun minä lopulta sammutin puhelimen, menin makaamaan takaisin sänkyyni onnellisena nauttien illastani. Irrottauduin transsistani parin minuutin jälkeen puhelimeni soidessa. Katsoin soittajan tietoja. Se oli Renée. ”Hei äiti”, vastasin.
”Bella! Kulta sain sähköpostisi. Mikset sinä kertonut minulle, että poikaystäväsi on niin komea? Sinun täytyy tuoda hänet tapaamaan minua pian”, hän sanoi kiireesti, hänen äänensä täynnä innostusta.
”Öö, joo äiti, minä mietin sitä”, sanoin yhtäkkiä pohdiskellen, että pitäisikö minun ja Edwardin käydä vierailemassa Phoenixissa vai ei.
Hän ei antanut minulle enempää aikaa puhua, kun hän aloitti intoilla siitä kuinka kauniilta näytin ja kuinka sievä mekkoni oli. Kuuntelin tarkkaavaisesti kaiken mitä hänellä oli sanottavana ennen kuin vaihdoin aihetta. ”No miten sinulla ja Phillillä on mennyt äiti?”
Hän aloitti onnellisena kertoamaan minulle. ”Voi Bella, meillä on ollut niin mahtavaa aikaa matkustaessamme ja nähdessämme niin paljon eri asioita. Tällä hetkellä olemme Los Angelesissa Bella! Se on niin jännittävää ja ensi viikolla olemme menossa Floridaan. Ajattele vain kaikkea auringonpaistetta mitä tulen saamaan!”
Olin niin onnellinen, että hän nautti olostaan niin paljon. ”Tuo on mahtavaa äiti. Tiedäthän, että sinä otat paljon kuvia ja lähetät ne minulle?”
Hän lupasi ja sitten hänen täytyi mennä – Phil oli soittamassa hänelle.
Suuntasin alakertaan aamiaiselle tuntien oloni ylionnelliseksi – elämäni tuntui tällä hetkellä siltä, että minulla oli parhaat hetket. sekä vampyyri-, että ihmismaailmasta sulautunueena yhteen. Charlie oli jättänyt lapun pöydälle sanoen, että hän oli mennyt pois päiväksi, joten söin nopeasti muroni ja suuntasin Cullenien talolle.
Kun pääsin sinne, kävelin sisään löytääkseni Edwardin soittamassa pianoaan. Hän pysähtyi antaakseen minulle suukon ennen kuin yllytin häntä soittamaan minulle. Hän veti minut alas penkille viereensä ja katsoin haltioissani, kuinka hänen sormensa soljuivativat ketterästi koskettimien yli saaden aikaan rikkaan ja kauniin melodian. Suuni aukeni ja kun hän viimein lopetti, kuiskasin: ”Tuo on kaunista Edward.”
Hän hymyili pehmeästi minulle. ”Tuo on Esmen suosikki.” Hän kääntyi takaisin pianoa kohti ja aloitti soittamaan uutta kappaletta. Se oli pehmeä, kaunis kehtolaulu, jossa oli uskomattoman suloiset sävelet. Siinä ajassa missä se loppui minulla oli kyyneleitä valumassa kasvojani pitkin. Edward kääntyi minua kohti. ”Sinä innoitit tuon”, hän sanoi pehmeästi.
Hymyilin hänelle kyyneleideni läpi. ”Minä rakastan sinua”, sanoin yksinkertaisesti. Mitkään muut sanat eivät olleet tarpeellisia.
Hellä ilme Edwardin kasvoilla, kun hän pehmeästi pyyhki kyyneleeni pois, kasvatti sydäntäni ja hymyilin hänelle. Lopulta nousin ylös ja siirryin harppuni luokse. Asettauduin ja aloin pehmeästi näppäillä Esmen suosikin säestystä. Huomatessaan sen, Edward aloitti soittamaan uudestaan ja pianon sekä harpun äänet yhdistyivät kauniiden sävelten sinfoniaksi. Suljin silmäni kadottaen itseni musiikkiin.
Kappale saapui lopulta loppuunsa ja, kun avasin silmäni, huomasin, että loput perheestä olivat nyt asettuneet riviin eteemme, valtavat hymyt kasvoillaan ja syvä kunnioitus silmissään. Esme näytti siltä, että hän itkisi, jos se olisi mahdollista. ”Voi tuo oli vain kaunista”, hän puuskahti säteillen arvostusta. Hymyilin hänelle ennen kuin käännyin ja aloitin soittamaan Clair de Lunen ensimmäisiä nuotteja. Edward liittyi mukaan ja siirryimme yhdessä suuren määrän kappaleiden läpi, aina harmoniassa keskenämme.
Lopulta lopetimme soittamisen ja kaikki lähtivät omiin paikkoihinsa talossa. Edward johdatti minut yläkertaan hänen huoneeseensa, jossa kuuntelimme Edwardin laajaa musiikkikokoelmaa maaten yhdessä hänen sohvallaan. ”Mitä Carlisle teki kahdensadan tai jonkun vuoden ajan ennen kuin hän muutti sinut?” kysyin yrittäen täyttää joitain aukkoja, joita en tiennyt Cullenien historiasta.
Hän huokaisi ja veti minut ylös sohvalta. Pitäen kädestäni kiinni hän johdatti minut Carlislen työhuoneeseen kääntäen minut niin, että olin seinää, jolla oli maalauksia, päin. Carlisle hymyili työpöydältään. ”Hei Bella, nähtävästi Edward näyttää sinulle maalauksia, jotka kuvaavat elämääni.”
Hymyilin hänelle. ”Toivon, ettet pahoita mieltäsi siitä, että kysyn”, sanoin anteeksipyytävästi.
Hän pudisti päätään. ”En lainkaan. Itse asiassa, jos minun ei pitäisi kiirehtiä sairaalaan hätätapaus neuvottelua varten, olisin mielelläni kertonut sinulle itse”, hän vakuutti minulle. Hän meni ulos työhuoneestaan.
Käännyin Edwardia kohti odottavasti. Hän hymyili ja osoitti yhtä kuvista. ”Lontoo 1650-luvulla”, hän ilmoitti minulle, ”kun Carlisle syntyi.”
Kuuntelin hiljaa, kun Edward selitti kuinka Carlisle oli muuttunut metsästäessään vampyyreita hänen isälleen – papille. Olin vaikuttunut, kun kuulin, että Carlisle oli vastustanut ihmisiä niin pitkän ajan ennen kuin eräänä päivänä nälkä oli ottanut vallan peuralauman ohittaessa hänet metsässä ja hän oli tyhjentänyt eläimet. Se oli siitä mistä hän huomasi, ettei hänen täytynyt selvitä ihmisverellä.
Jatkoin kuuntelua, kun Edward kulki kaikkien kuvien läpi kertoen minulle kuinka Carlisle oli uinut Ranskaan ennen kuin hän matkusti ympäri Eurooppaa. Hän pysähtyi, kun hän saapui maalaukselle josta tunnistin jotain. Sormeni kulkivat tahattomasti maalauksen yli – maalauksen, jossa oli parveke Volterrassa – eräs, jolla olin seissyt alle vuosi sitten. Parvekkeella olivat tunnistettavissa olevat hahmot sedistäni Arosta, Marcuksesta ja Caiuksesta Carlislen kanssa. Vaikka tiesin, että tämä maalaus oli yli sata vuotta vanha, neljä epäinhimillistä henkilöä näyttivät edelleen täysin samanlaisilta.
Edward huomasin minun sormieni kulkevan sen yli. ”Kun Carlisle oli Italiassa, hän törmästi Voltureihin.”
Höristin korviani kiinnostuksesta. Olin innokas kuulemaan hänen mielipiteensä perheestäni. ”Volturit?” kysyin.
”He ovat kuin vampyyrimaailman kuninkaallisia”, hän selitti. ”He pitävät huolen, että vampyyrit noudattavat sääntöjä, jotta olemassa olomme pysyisi salaisuutena.”
”Mitkä ne säännöt ovat?” kysyin vaikkakin prinsessana olin täysin tietoinen siitä mitä ne säännöt olivat.
”No oikeastaan on vain yksi merkittävä sääntö”, hän pysähtyi ja nostin kulmakarvojani odottaen hänen jatkavan. ”Emme saa antaa kenenkään tietää olemassaolostamme”, hän selitti vastahakoisesti.
”Eli sinun koko perheesi rikkoo sääntöjä?” kysyin varmistaen, että minulla oli sopiva määrä huolta äänessäni.
Hän huokaisi. ”Kyllä”, hän myönsi. ”Mutta me emme välitä Bella, olet tärkeä meille”, hän yritti kiireesti vakuuttaa minut.
”Mutta mitä he tekevät, jos he saavat selville?” kysyin turvattuna tiedolla, ettemme todellakaan tekisi mitään.
”He tappavat sinut ja mahdollisesti meidät kaikki muutkin.” Kauhistuneelle katselleeni, hän lisäsi nopeasti: ”Mutta he eivät saa tietää Bella, lupaan sen.”
Katsoin häntä epäilevästi ennen kuin päätin, että nyt olisi hyvä aika nähdä kuinka hän reagoisi ideaan minusta vampyyrina. ”Entä, jos sinä muuttaisit minut?” kysyin varovaisesti. ”Sitten heillä ei olisi mitään syytä satuttaa teitä.”
Hänen silmänsä muuttuivat vaarallisiksi. ”Ei missään nimessä”, hän sähähti vihaisesti.
Olin loukkaantunut. ”Miksi ei?” vaadin. ”Suunnitteletko, että olen ihminen koko loppuelämäni ikääntyen joka päivä, kun sinä pysyt ikuisesti seitsemäntoista vuotiaana?” sanoin pilkallisesti.
”Juuri niin tulee tapahtumaan”, hän sanoi, lujuus äänessään.
”Mitä tapahtuu, kun olen kuusikymmentä ja sinä näytät edelleen seitsemäntoista vuotiaalta?” kysyin väristen ajatukselle, vaikka tiesin, ettei se tapahtuisi koskaan.
”Tulen rakastamaan sinun siitä huolimatta kuinka vanhalta näytät Bella”, hän vakuutti minulle.
Samalla kun olin hieman mielissäni tuosta, olin edelleen ärsyyntynyt. ”No mitäpä sitten, kun kuolen vanhuuteen?” kysyin. ”Vietät koko loppu ikuisuuden ilman minua”, huomautin.
Hän pudisti päätään. ”Bella minä seuraisin sinua pian sen jälkeen – en voisi elää ilman sinua”, hän kuiskasi.
Läpsäytin häntä kovaa kilven suojatessa kättäni. ”Sinä itsekäs paskiainen!” huusin. ”Ajattelitko edes kuinka se vaikuttaisi perheeseesi? Luuletko, että haluaisin sinun kuolevan kanssani?”
Hänen silmänsä muuttuivat surullisiksi. ”En voi elää maailmassa, jossa sinä et elä”, hän sanoi pehmeästi.
”Kuinka sinä edes ajattelit kuolla Edward? Perheesi ei auttaisi sinua missään nimessä”, huomautin.
Hän kohautti olkiaan. ”Ajattelin meneväni Volturien luo ja tehdä jotain suututtaakseni heidät”, hän myönsi. ”Sinä et suututa Voltureita ellet halua kuolla”, hän selitti.
Tuijotin häntä vihaisesti ei ollut mahdollisuuttakaan, että perheeni tappaisi hänet – pitäisin huolen siitä. ”Sinun ei pitäisi edes miettiä näitä jatkosuunnitelmia, jos vain suostuisit muuttamaan minut”, huomautin.
”Sinä et tiedä mitä olet pyytämässä”, hän kiisti. ”Olet nähnyt vain hyvät puolet vampyyrina olosta. Et ole nähnyt pysäyttämätöntä janoa, josta kärsimme tai eläimellisiä tarpeita, joita meidän täytyy tukahduttaa. Et näe niitä sieluttomia hirviöitä, joita olemme.”
Olin enemmän kuin raivostunut nyt. Tiesin tarkalleen millaista oli olla vampyyri – en ollut asunut heidän luonaan kolmeatoista vuotta ilman, että tiesin kaiken mitä heistä oli tiedettävissä – itse asiassa tiesin heistä varmaan enemmän kuin Edward tiesi. Mieleni sisällä vastustaen itseäni heittämästä Edwardia talon läpi raivosta, sanoin hitaasti yhteen purtujen hampaideni läpi: ”Sinä ET ole hirviö Edward eikä ole perheesikään.” Hän näytti huomaavan siitä kuinka hiljainen olin, että olin uskomattoman vihainen. ”Älä sano tuota enää koskaan.”
”Mutta minä olen”, hän kiisti. ”Noin seitsemänkymmentä vuotta sitten menin omille teilleni ja tapoin ihmisiä Bella.”
Minun täytyi myöntää, että olin hieman yllättynyt, mutta se ei haitannut minua. ”Olivatko he hyviä ihmisiä Edward?” kysyin tietäen, että hänen lahjansa avulla hän valitsisi ihmisiä, jotka ansaitsivat kuolla. ”Vai ansaitsivatko he kuoleman?”
”Minä ajattelin, että he ansaitsivat”, hän myönsi. ”Mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että murhasin heidät”, hän huomautti.
Kohautin olkiani. ”He ansaitsivat kuolla Edward ja sinä vain teit maailmalle palveluksen. Itse asiassa teknisesti katsoen sinä varmaan pelastit elämiä. Joka kerta, kun tapoit pahan ihmisen, pelastit hänen seuraavan uhrinsa”, huomautin.
Hän ei näyttänyt vaikuttuneelta logiikastani. ”Vaikka tuo olisikin totta – ja en ole vakuuttunut, että se on, se ei muuta sitä tosiasiaa, että olen sieluton. En aio ottaa sinun sieluasi pois Bella”, hän sanoi.
”Mikä saa sinut niin varmaksi, ettei sinulla ole sielua Edward? Ajatteletko, ettei kenelläkään vampyyrilla ole sielua?” kysyin. Hänen nyökkäykselleen rypistin otsaani. ”Eli olet varma, että koska olet vampyyri – olento, joka on luotu tappamaan ihmisiä, sinulla ei ole mitään sielua?”
Hän ei sanonut mitään ja minä tulin ärsyyntyneeksi. ”Entä Esme? Tai Carlisle?” vaadin. ”Yritätkö sanoa minulle, ettei noilla niin kultaisilla, myötätuntoisilla henkilöillä ole sielua?”
Hän näytti ällikällä lyödyltä tuosta. Päätin, että oli aika jättää se siihen ja antaa hänen hautoa sitä. Hänen täytyisi tottua ideaan siitä, että minusta tulee vampyyri, koska, piti siitä tai ei, minusta tulisi sellainen vuoden aikana.
”Kerro minulle miksi Volturit ovat niin voimakkaita”, vaadin vaihtaen puheenaihetta.
Hän huokaisi. ”Heillä on monia lahjakkaita vampyyreita joukossaan. Kärkikahdentoista joukossa on jäljittäjä, henkilö, joka voi nähdä jokaisen ajatuksesi, jotka sinulla on ollut vain koskettamalla sinua, henkilö, joka näkee muiden välisiä siteitä, kilpi ja sisaruspari, jotka ovat kenties kaikista pelottavimmat heistä. Janella on kyky saada sinut uskomaan, että olet uskomattomassa kivussa – niin suuressa, että kuolet. Hänen sisaruksellaan Alecilla on päinvastainen kyky – hän turruttaa jokaisen tunteen ja aistin, joka sinulla on – vähän niinkuin nukuttaen sinut, niin ettet voi liikkua. Johtajat ovat ne kolme maalauksessa Carlislen kanssa; Aro, Marcus ja Caius.”
Olin yllättynyt kuinka juhlalliselta ja pelokkaalta Edward kuulosti perheestäni – minulla ei ollut aavistuskaan vain kuinka peloissaan muut vampyyrit olivat perheestäni. ”Kärkikahdentoista lisäksi heillä on muita kaartilaisia ympäri maailmaa estämässä vampyyreita, jotka saattavat vaarantaa salaisuutemme. Pääjoukko, kaksitoista volturia, ei melkein koskaan poistu Volterrasta.”
Hän pysähtyi hetkeksi ennen kuin hän näytti muistavan jotain. ”Tai heitä taitaa olla kolmetoista nyt – pari vuotta sitten he nimittivät Volturi prinsessan.”
”Oikeasti?” kysyin uskomattoman kiinnostuneena siitä mitä hän oli kuullut minusta.
Hän nyökkäsi. ”Kukaan ei ole tavannut häntä paitsi Volterran pääjoukkio, mutta nähtävästi hän on uskomattoman voimakas – on sanottu, että jos hän haluaisi, hän voisi voittaa vampyyriarmeijan nostamatta sormeaan – kukaan ei kuitenkaan tiedä mikä hänen lahjansa on.”
Tukahdutin salaisen virnistyksen tuosta. ”Älä huolehdi olen varma, että jos sinä koskaan tapaisit hänet, häikäisisit hänet hyvillä ulkonäöilläsi ja hän rakastuisi sinuun”, vakuutin hänelle. Hän pyöritti silmiään minulle epäuskoisesti. Nauroin hiljaa. Tiesin, että prinsessa oli ehdottomasti rakastunut häneen.
”Joka tapauksessa”, hän jatkoi, ”he pysäyttävät vampyyreita, jotka eivät ole varovaisia syömätapojensa kanssa – jotka saavat ihmiset epäileviksi, ja pysäyttävät vastasyntyneiden sotia.”
Olin kiinnostunut hänen rennosta viittauksesta vastasyntyneiden sotiin ja pohdin kuinka paljon hän tiesi niistä – olin oppinut niiistä olesssani kymmenen vuotta ja minulla oli suorasta lähteestä tietoja Felixiltä, Demetriltä, Santiagolta, Janelta, Alecilta ja Renatalta – jotka olivat olleet vastuussa tappamaan lukuisia vastasyntyneitä ja lopettamaan vastasyntyneiden sodat siihen paikkaan. ”Vastasyntyneiden sodat?” tiedustelin kohteliaasti Edwardilta.
Hän nyökkäsi. ”Etelässä on vampyyreita, jotka taistelevat saalisalueista”, hän selitti. ”He huomasivat, että he pystyivät luomaan monia vastasyntyneitä vampyyreita taistelemaan sotansa heidän puolestaan. Vastasyntyneet ovat erittäin epävakaita – joten on helppoa vakuuttaa heidät taistelemaan ja he ovat voimakkaampia kuin tavalliset vampyyrit, saaden heidät ihanteellisiksi yllytystä toisiaan vastaan varten. Tietenkin vastasyntyneiden armeijan vampyyreilla oli olemassa melkein olematon itsehillintä, joten pian se tuli Voltureille välttämättömäksi astua mukaan ja tuhota heidät ennen kuin ihmiset tulisivat epäileviksi alueen suuren kuolleiden määrän takia”, hän selitti. Hänen kasvojensa ilmeestä tiesin, että hän yritti pelästyttää minut puheillaan vastasyntyneistä – mutta en ollut peloissani edes, kun olin kymmenen joten hänellä ei ollut paljon toivoa nytkään.
Hän jatkoi minulle kertomista Jasperin ikävästä osallistumisesta yhteen hieman enemmän uuteen vastasyntyneiden sotaan ja huomasin hänen äänestään, että Jasperilla oli terve kunnioitus Volturi perhettäni kohtaan. Toivoin vain, etteivät he reagoisi pahasti, kun viimein paljastaisin kuka olin.
Edward oli lopettanut ja olimme menossa ulos Carlislen työhuoneesta, kun jouduimme innostuneen Alicen seuraan, joka raahasi Jasperia. Emmett oli heidän takanaan. ”Tänä iltana on tulossa ukkosmyrsky.” Alice taputti käsiään innokkaasti. Virnistin, tiesin, että se tarkoitti sitä, että he voisivat pelata peliä ja peittää yliluonnollisen voimakkaat äänet, jotka he tekivät. Mietin hetken mitä he aikoivat pelata – Volturi perheeni oli pitänyt baseballista, amerikkalaisesta jalkapallosta, jalkapallosta ja rugbysta. Olin pelannut niitä kaikkia perheeni kanssa moneen kertaan – he aina väittivät, että huijasin, koska minulla oli erittäin suuri etu kilvestäni – mutta Renata käytti myös omaansa, joten niin pitkään kun olimme eri joukkuiessa, se toimi aika tasaisesti.
”Baseball!” Emmett huusi innokkaasti.
Hymyni kasvoi suuremmaksi. ”Mahtavaa”, sanoin haltiossani. He kaikki kääntyivät katsomaan minua, hämmennys silmissään. ”Mitä?” kysyin vaivautuneena. ”En voi odottaa pelata hyvää baseball-peliä.”
Emmett rikkoi hiljaisuuden. ”Bella, ei ole tarkoitus rikkoa kuplaasi, mutta me olemme vampyyreita – emme pelaa baseballia tavallisella tavalla.”
Pyöritin silmiäni. ”Minä tavallaan tajusin sen jo Emmett, mutta siinä tapauksessa, että olet unohtanut, minulla on oma lahjani muistatkos? Luota minuun, minulla ei ole vaikeuksiakaan voittaa sinua.”
Hän katsoi minuun epäilevästi. ”Bella et voisi edes mennä kahta askelta nopeudellasi ennen kuin meillä olisi pallo ja sinä olisit ulkona.”
Hymyilin omahyväisesti vastaukseksi. ”Kuten minä sanoin Emmett, älä huolehdi minusta.”
Jatkoimme kinastelua odottaessamme Carlislen paluuta sairaalasta, jotta voisimme mennä heidän pelikentälleen – nähtävästi se oli syvällä Olympia vuorien luona.
-
oi, ihanaa kun suomensit taas jatkoo!
En osaa sanoo mitään, ku et jatkoa tänne ja äkkiä!
Anaid
-
JATKOA!!!! ihanaihanaihana3<<3<3<33<3 jatkoa tooosi pian !! :) ;D ;D
-
Jatko, oih, ihanaa. Vihdoinkin saatiin vähän baseballia joukkoon (:
Toivottavasti uusi luku tulee lähi aikoina
~Blooms
-
Ehe. Älysin nyt vast ett tää on käännös xD
Tuol on jonkun verran noita käännettyi kohtii, mitkä ei oikeen luonaa suomenkielen lausemuotoon... tai jotai sin päi... :D
Mut kummiskin. En valita.
Ihanaa, ett oot taas jatkanu ja toivottavasti jatkoa tulee taas pian~
Joo. jatkoaaa<3
-
Bellasta on tullu huuuijjari :D
-
Mä niin rakastan tätä ficcii! <3 <3 <3 <3 <3
Mä haluun palavasti tietää miten Edi ja muut Cullenit suhtautuu siihen ku Bella kertoo et se on se prinsessa :D
Ja sitten mä tahtoisin mahdollisimman nopeesti JATKOO ! ! !
-Jasu
-
Kolme asiaa;
Ensiksi: UUSI LUKIJA!! =D
Toiseksi: Tää on yks mun lempikäännöksistä mitä oon lukenu, tai no epäilemättä paras.
Kolmanneks: JATKOA JA HETIIIII!!! <3<3<3<3<33<3<3
kiitän ja kumarran
mrö.
-
Ihanaa!!! ;D
Tää oli niin söpö luku. <3 Ainut mikä jäi kaivamaa mieltä on se että Bella ei kertonu Edwardille, että on Volturien prinsessa. (: Mut ei se haittaa kuhan joskus kertoo.
Oonko muuten vielä missään vaiheessa maininnu että oot tosi hyvä suomentaja?
Ja toivottavasti jatkoo tulee äkkiä. Vaikka en kyllä ehi tulevina viikkoina käyä täällä yhtää kertaa. ):
~Grozda
-
Ihana luku <3
Tää oli niin söpö luku. <3 Ainut mikä jäi kaivamaa mieltä on se että Bella ei kertonu Edwardille, että on Volturien prinsessa. (: Mut ei se haittaa kuhan joskus kertoo.
Grozdaa lainaten, olen täysin samaa mieltä.
Lempparificcinä tämä on ja pysyy, toivon pian jatkoa <3
~a.
-
Vitsi! Taas tuli ihan huippu luku (:
Ja lisää kiitos näitä huippulukuja ;D
-
tyksin.. :D
Jatkoo odottelen, tosin oon käyny
jo muutaman luvun englanniksi lukemassa,
malttamaton kun olen.
Kuiteski aika eri asia lukee suomeks..
Täytyy taas kerran todeta, kuinka hyvä suomentaja olet!
alice-
-
Aaww!!! Vähänkö mä odotan innolla sitä että Bella pääsee pelaamaan baseballia :P
Oon niin innoissani että mä lähes hypin ;D
Hän pysähtyi hetkeksi ennen kuin hän näytti muistavan jotain. ”Tai heitä taitaa olla kolmetoista nyt – pari vuotta sitten he nimittivät Volturi prinsessan.”
”Oikeasti?” kysyin uskomattoman kiinnostuneena siitä mitä hän oli kuullut minusta.
Hän nyökkäsi. ”Kukaan ei ole tavannut häntä paitsi Volterran pääjoukkio, mutta nähtävästi hän on uskomattoman voimakas – on sanottu, että jos hän haluaisi, hän voisi voittaa vampyyriarmeijan nostamatta sormeaan – kukaan ei kuitenkaan tiedä mikä hänen lahjansa on.”
Tukahdutin salaisen virnistyksen tuosta. ”Älä huolehdi olen varma, että jos sinä koskaan tapaisit hänet, häikäisisit hänet hyvillä ulkonäöilläsi ja hän rakastuisi sinuun”, vakuutin hänelle. Hän pyöritti silmiään minulle epäuskoisesti. Nauroin hiljaa. Tiesin, että prinsessa oli ehdottomasti rakastunut häneen.
Tää oli yks mun suosikkikohdista.
Toivon tois pian jatkoa ;)
Ginerva :-*
-
Kiitos taas ihanista kommenteistanne (:
Joo taas unohtui se lyhyt pätkä, mutta no can do. Haluutte varmasti mieluummin sen koko luvun nyt sen lyhyen pätkän sijasta (: Elikkäs tässäpä 24. luku, toivottavasti pidätte ^^
Kappale 24: Baseball
Bellan näkökulma
Odotimme kärsimättömästi kunnes Carlisle vihdoin palasi sairaalasta keskipäivän jälkeen. Olimme istuneet olohuoneessa – jossa olin mukavasti asettautunut Edwardin syliin, hänen kätensä kiedottuna turvallisesti ympärilleni, kun me kaikki yritimme katsoa pyörivää elokuvaa. Kun Carlisle viimein käveli sisään, hyppäsimme kaikki ylös innokkaasti. Hän katsoi kerran innostuneita kasvojamme ja mailaa sekä palloa Emmettin käsissä ja virnisti. ”Käyn vaihtamassa vaatteeni ja sitten voimme suunnata ulos”, hän sanoi ennen kuin ryntäsi yläkertaan.
Carlisle tuli takaisin alakertaan hetkessä valmiina lähtemään. Hyppäsin Edwardin selkään kiinnittäen itseäni kyytiä varten. Emmett katsoi minua huvittuneena. ”Oiii pikku Bella saa reppuselkäkyydin”, hän kujersi.
Murisin uhkaavasti hänelle ja perhe purskahti nauruun. Alice katsoi kuinka mukavaa minulla vaikutti olevan Edwardin selässä ja hymyili. ”Hyvä idea Bella”, hän huudahti hypäten Jasperin selkään. ”Tämä on paljon parempaa kuin juokseminen.” Virnistin hänelle.
Ulkona satoi, kun suuntasimme ulos, perhe juoksi yhdessä metsän sujahtaessa ohitsemme epäselvänä. Kun saavuimme määränpäähämme, olin vaikuttunut. Heidän pelikenttänsä oli valtava aukio, joka oli kooltaan kymmenen jalkapallokentän kokoinen. Alice ja minä kiipesimme nopeasti kumppaniemme selistä alas, kun Emmett juoksi järjestämään kentän. Pesät olivat kahdensadan metrin päässä toisistaan – ja olin iloinen, että olin hyvässä kunnossa, koska ajattelin saada parinkin kunnaria. Aukiolla ei satanut – vaikkakin ukkonen ja salamat jylisivät edelleen yläpuolella.
Päätin, että minun pitäisi kiirehtiä ja valita joukkueeni ennen kuin Emmett varasti ne jotka halusin. ”Edward, Esme ja Rosalie ovat minun joukkueessani”, huusin.
Emmett kääntyi ympäri yllätyneenä. ”Minkä takia sinä saat valita joukkueesi?” hän valitti.
Hymyilin suloisesti. ”Koska tämä on ensimmäinen pelikertani teidän kanssanne. Sitä paitsi olemme melko tasoissa – sinulla on kaksi henkilöä, joilla on lahja joukkueessasi ja minulla on kaksi henkilöä, joilla on lahja omassani”, selitin.
Hän rypisti otsaansa, ajatteli sitä läpi ja sitten hän loi arvioivan katseen joukkueeseeni. Hän kohautti olkiaan. ”Sinä et tule koskaan voittamaan tuolla joukkueella Bella; Esme tuskin koskaan pelaa ja ainoa hyvä pelaaja joukkueessasi on Edward. Kaikki hyvät pelaajat ovat minun joukkueessani”, hän kerskui.
Rosalie tuijotti vihaisena. ”Mitä sinä vihjaat Emmett?” hän haastoi vaativalla äänellä.
Emmett nielaisi. ”Sinä olet hyvä pelaaja myös”, hän vakuutteli heikosti kyyristyen pelosta Rosalien katseen alla. ”En minä tarkoittanut sitä”, hän anoi.
Rosalie kääntyi ja asteli kotipesälle, kun Emmett tuijotti hänen peräänsä mykkänä. Hihitin. ”Sinä tulet häviämään Emmett.” Ennen kuin seurasin Rosalieta huusin: ”Ainiin ja me lyömme ensin.” Hän vain murahti vastaukseksi.
Viimein peli pääsi käyntiin Rosalien lyödessä ensimmäisenä. Alice seisoi syöttäjän paikalla petollisen näköisen liikkumattomana, mutta kuin kobran isku hänen kätensä liikahti ja Rose heilautti mailaa. Se osui palloon kajahtelevalla paukahduksella – joka yhdistyi täydellisesti ukkoseen, joka jyrähteli tällä hetkellä taustalla. Rose kiisi pois pallon lentäessä metsään – Jasperin jahdatessa sitä. Rose pääsi ensimmäiselle pesälle ja jäi sinne, kun Jasper tuli takaisin pallon kanssa. Edward meni seuraavaksi ja löi pallon kovaa ja matalalle maahan. Käyttäen uskomatonta nopeuttaan hän oli pian seisomassa toisella pesällä samalla, kun Rosalie oli kolmanella. Annoin Esmen mennä ennen minua ja Emmettin väitöksestä siitä, ettei Esme ollut erityisen hyvä pelaaja – hän varmaan ajatteli niin, koska Esme ei ollut agressiivinen pelaaja, huolimatta, minun mielestäni hän oli melko taidokas. Hän löi pallon matalalle maahan samalla tavalla kuin Edward vain hieman pienemmällä voimalla, joten se ei mennyt niin pitkälle ja hän pääsi vain ensimmäiselle pesälle.
Rosalie oli kotona ja Edward oli kolmanella, kun astuin varmana lyöjän paikalle, kilpeni kiedottuna ympärilleni. Emmett juoksi Alicen luokse ja sanoi jotain hänelle. Alice huokaisi syvään ja ojensi pallon Emmettillle ennen kuin istui keskelle kenttää – hän tiesi selvästi mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. Edward poikkeuksena – joka oli nähnyt, mitä Alice tiesi, muut loivat Aliceen uteliaita katseita.
Pyöräytin itsevarmasti mailaa kokeellisesti ennen kuin käännyin Emmettiin päin. ”Anna tulla Emmett”, härnäsin. Hän virnisti ennen kuin hän heitti pallon pehmeästi alakaareen minua päin. Katsoin sitä halveksivasti ja annoin sen mennä ohi. ”Älä viitsi Emmett! Tiedän, että voit heittää paremman kuin tuo”, sanoin halveksivasti. ”Tuo on vain loukkaavaa, anna minulle kunnon heitto!” käskin.
Hän ei antanut lähettäen minulle toisen pehmeän heiton. Huokaisin ja löin sitä kovaa tähdäten sen korkealle ilmaan. Kuulin Emmettin ilon huudon, kun hän aikoi napata sen ja polttaa minut, mutta minä tiputin hitaasti mailani ja suuntasin rauhallisesti kävellen ensimmäiselle pesälle. Lähetin kilven nappaamaan pallon ja pyörittämään sitä kiusoittelevasti Emmettin pään yllä juuri poissa hypyn ulottuvuudesta. Jatkoin omahyväisesti rauhallista kävelyäni pesien ympäri, kun Edward ja Esme pääsivät kotipesälle. Loin huvittuneen katseen Emmettiin, joka oli lopettanut pallon luo hyppimisen ja joka nyt tuijotti minua, murjottaen. ”Tuo ei ole reilua Bella”, hän valitti.
Hymyilin suloisesti. ”Kyllä se on Emmett, minä vain hyvitän sen tosiasian, etten voi juosta niin nopeasti kuin te. Sitä paitsi et maininnut, etten voisi käyttää kilpeäni.”
Hän tuijotti vihaisena ja kääntyi Esmeä päin. ”Äiti, Bella huijaa”, hän ruikutti. Kaikki purskahtivat nauruun tuosta.
”Mitä sinä olet, seitsemän, Emmett?” kysyin. ”Kanteletko sinä minusta?” kysyin tukahtuneesti.
Rosalie pyöritti silmiään hänelle. ”Aikuistu Emmett”, hän torui.
Tässä ajassa olin viimein päässyt takaisin kotipesälle ennen kuin pudotin pallon. ”Kunnari!” huusin innostuneesti. ”Siitä sait Emmett!” Tartuin Edwardiin ja loikkasin hänen käsiinsä intohimoista suudelmaa varten juhlinnassa.
”PDA!” Emmett huusi.
Edward rikkoi suudelmamme ja tuijotti häntä vihaisesti. ”Niinkuin sinä osaat puhua Emmett”, hän pilkkasi.
Emmett mietti tuota hetken ennen kuin hän virnisti nolosti. ”Ai joo, anteeksi, jatkakaa vain.” Tämä aiheutti toisen nauru kierroksen ja tällä kertaa jopa Emmett liittyi siihen.
”Pikkusisko, olemme niin iloisia, että olet osa perhettä”, Emmett julisti. ”Kaikki on niin paljon hauskempaa nyt.”
Hymyilin. ”Kiitos Emmett.”
Jatkoimme pelaamista – jatkoin kunnareiden saamista omilla vuoroillani, mutta lopulta meillä oli kolme paloa ja vaihdoimme puolia. Seisoin ensimmäisellä pesällä samalla, kun Esme oli syöttäjänä ja Rose ja Edward kiertelivät kentällä.
Emmett astui lyöjän paikalle iloisena ja itsevarmana. Nähtävästi hän oli varma, että hän voisi lyödä tarpeeksi kovaa saadakseen itselleen kunnarin. Minä taas olin varma, että voisin estää sitä tapahtumasta. Ennen kuin Esme heitti pallon, kiedoin sen ympärille kilven, mutta annoin sen lentää ilman läpi kuten tavallisesti. Emmett pyöräytti mailaa ja se osui palloon; kuvottava jyrähdys kajahteli. Kun Emmett lähti juoksemaan minua kohti, tiukensin kilpeäni pallon ympärillä pysäyttäen sen ilmasta ja tuoden sen suoraan käteeni. Se osui käteeni juuri ennen kuin Emmett pääsi luokseni. Hän oli juoksemassa niin kovaa, että hän juoksi suoraan minuun ja perääntyi, kun kilpeni piti minut tiukasti paikallani.
Hihitin hänelle. ”Mitä sanoitkaan ennen kuin tulimme tänne Emmett? Jotain siitä, etten voisi päästä ensimmäiselle pesälle? Näyttää siltä, että sinulla on enemmän hankaluuksia päästä sinne, kuin minulla.” Emmett katsoi palloa kädessäni sitten maata, tajuten lopulta sen tosiasian, ettei hän ollut onnistunut pääsemään ensimmäiselle pesälle. Hänen suunsa aukeni. Hän kääntyi. ”Äiti, hän huijasi taas!” hän valitti kovaa.
Kaikki hihittivät Emmettille, kun Esme sanoi: ”Emmett kulta, älä syytä Bella parkaa siitä tosiasiasta, ettet onnistunut. Kaikkeen on ensimmäinen kerta.”
Hän asteli takaisin kotipesälle mutisten: ”Bella parka, niinpä niin.”
Annoin muiden lyödä ja juosta ilman sekaantumisiani – antaen Rosen ja Edward napata pallot ja yrittää polttaa muita. Kun oli Emmettin vuoro taas, piristyin ja näin Alicen katsovan viekkaasti suuntani ja nostaen peukkujaan minulle, vaikkakin hän oli vastakkaisessa joukkueessa. Nähtävästi koko perhe piti Emmettin pilkkaamisesta – aavistin, että se oli varmaan kosto joistain kepposista, joita Emmett oli epäilemättä tehnyt heille vuosien aikana. Kun hän antoi mailalle kokeellisen pyöräytyksen, hän tuijoitti minua varoittaen. ”Ei huijausta tällä kertaa Bella”, hän huusi.
Minä yksinkertaisesti hymyilin enkelimäisesti hänelle. ”Ei lupauksia Emmett”, huusin takaisin.
Kun Esme heitti pallon Emmettille, Emmett heilautti mailaa, mutta viime hetkellä käytin kilpeäni kallistaakseni palloa niin vähän, ettei edes vampyyri huomaisi, että pallo oli muuttanut lentorataansa. Se oli kuitenkin tarpeeksi pieni kallistus, että pallo lensi juuri Emmettin mailan alta, kun hän löi. Kun Emmett tajusi, ettei hän ollut osunut palloon, hän näytti järkyttyneeltä. ”Älä viitsi Emmett, etkö osaa lyödä palloa?” kiusoittelin. Hänen silmänsä siristyivät päättäväisyydestä ja hän otti asentonsa uudestaan nyökäten Esmelle. Esme heitti uudestaan ja taas kallistin palloa niin, että Emmett ei osuisi siihen. ”Hyvä yritys Emmett, olen varma, että, jos harjoittelisit käsi-silmä koordinaatiota seuraavan, no sanotaan vaikka viidenkymmenen vuoden ajan, voisit mahdollisesti jopa onnistua lyömään palloa.” Olin tukehtumaisillani naurusta ja näin, että muutkin yrittivät tukahduttaa naurujaan.
Pystyin näkemään Emmettin kasvoista, ettei hän ollut vieläkään tajunnut, että minulla oli jotain tekemistä sen kanssa. Ajattelin, että oli aika ottaa jotain kunniaa. Kun seuraava pallo oli heitetty, nostin sen ylös ja roikotin sitä ilmassa hänen naamansa edessä, kun hän löi. Hän pysähtyi ja katsoi palloa, joka levitoi hänen kasvoillaan. Hänen katseensa kääntyi raivokkaasti minuun ja hän asteli luokseni. ”Huijaa vielä yhdenkin kerran Bella ja et pidä seurauksista”, hän uhkasi. ”Voin olla erittäin, erittäin kostonhimoinen, jos haluan – mitä pitäisit siitä, että Maseratillasi olisi pinkkejä pilkkuja päällään?”
Nostin kulmakarvaani hänelle. ”Kuta kuinkin yhtä paljon kuin sinä pitäisit Jeepistäsi murskattuna murskametallikuutioiksi”, sanoin suloisesti – varoitus äänessäni oli päivänselvä. Kukaan ei koskisi autoihini, selviten siitä. Emmett puuskahti ja asteli pois.
Jatkoimme pelaamista, kaikilla oli hauskaa, kunnes Alice yhtäkkiä jähmettyi, hänen silmänsä lasittuivat, kun hän sai näyn. Edward käännähti ympäri katsoakseen Alicea, Edwardin silmät levisivät ja tulivat pelokkaiksi, kun hän näki mitä tahansa Alicen näkemä oli. Yhtäkkiä Alice ja Edward olivat vierelläni, loput perheestä kiirehtivät luoksemme huomatessaan hätääntyneet ilmeet Alicen ja Edwardin kasvoilla. ”Mitä on tapahtumassa?” kysyin varovasti.
”Kiertolaiset”, Alice kuiskasi. ”He olivat lähdössä ja kuulivat pelimme. He ovat tulossa meitä kohti – he haluavat pelata.” Hän näytti pelokkaalta. Sydämeni pomppasi ajatuksesta. Epäilemättä nämä kiertolaiset yrittäisivät mitä todennäköisemmin metsästää minut – tai ainakin olisivat aivan liian uteliaita siitä miksi olin Cullenien kanssa. Minulla oli sellainen tunne, ettei tämä tulisi päättymään hyvin.
Carlisle kääntyi Edwardia kohti. ”Onko sinulla tarpeeksi aikaa juosta hänet pois täältä?”
Edward pudisti päätään. ”Ei ja vaikka minulla olisi, viimeinen asia jota haluaisimme on, että he huomaavat hänen tuoksunsa ja alkavat metsästää häntä.”
Emmett näytti häiriintymättömältä. ”Kuinka monta heitä on?” hän kysyi.
”Kolme”, Edward vastasi lyhyesti.
”Kolme?” Emmett halveksi. ”Antaa heidän tulla”, hän totesi verryytellen valtavia lihaksiaan. Jos tilanne olisi ollut hieman vähemmän vakava, olisin pyörittänyt silmiäni Emmettin selvälle innolle taisteluun.
”Ovatko he nälkäisiä?” Esme kysyi huolestuneesti. Edward pudisti päätään, mutta hän ei näyttänyt lohduttuneelta siitä – minäkään en ollut.
Kun keskustelimme, Edward varoitti, että he olivat melkein perillä. Siirryimme takaisin paikoillemme näytellen, että olimme tietämättömiä heidän tulostaan kunnes he astuivat pois metsästä.
Kuten Edward oli sanonut, heitä oli kolme – kaksi miestä ja yksi nainen. Kaikilla heillä oli rosoiset, hoitamattomat vaatteet ja karu ulkomuoto – jyrkkänä vastakohtana sivistyneisiin Culleneihin tai Voltureihin. En ollut nähnyt monia kiertolaisia vuosien aikana. Vaistonvaraisesti suojasin perheeni ja lähetin toisen kilven koskemaan kaikkia kolmea kevyesti, jotta voisin tunnistaa heidät myöhemmin tulevaisuudessa.
Johdossa olevalla miehellä oli mustat hiukset ja kirkkaan rubiininpunaiset silmät. Hänellä oli normaali ruumiinrakenne – ei todellakaan mitään verrattuna Emmettin tai Felixin ja Demetrin ruumiinrakenteisiin. Toinen mies oli hieman voimakkaammin rakennettu, mutta jäntevämpi. Hänellä oli pitkät vaaleat hiukset ja uhkaava hymy kasvoillaan. Kun tutkin häntä tarkemmin, huomasin hänen asenteestaan, että hän oli oikeasti tämän lauman johtaja – hän vain käytti toista miestä syöttinä. Keskityin häneen enemmän.
Olimme kaikki yhdistyneet riviin heitä kohti, kun he lähestyivät varovasti. Nähden Carlislen ystävällisen ilmeen he rentoutuivat hieman pysähtyessään. ”Päivää”, Carlisle tervehti heitä.
Tummahiuksinen mies, joka näytteli olevansa johtaja, puhui, kun pidin visusti silmällä vaaleaa vampyyria – vaistoni sanoivat minulle, että hän oli vaarallinen. ”Päivää, olen Laurent ja tässä ovat James ja Victoria”, hän sanoi osoittaen seuralaisiaan.
”Olen Carlisle ja tässä on perheeni; Esme, Alice, Jasper, Bella, Emmett, Rosalie ja Edward”, hän sanoi rennosti pitäen huolta, ettei hän vetänyt mitään erityistä huomiota minuun.
”Olimme kulkemassa ohi ja kuulimme pelinne”, Laurent selitti. ”Halusimme tietää voisimmeko pelata kanssanne.”
Carlisle hymyili, hän ei näyttänyt tippaakaan levottomuutta. ”Totta kai, pari meidän pelaajistamme olivatkin juuri lähdössä. Voitte ottaa heidän paikkansa.” Carlisle heitti pallon heille. ”Edward, Bella, Emmett, te voitte lähteä nyt”, hän muistutti.
Edward nyökkäsi ja tarttui käteeni. Juuri, kun olimme kääntymässä ympäri, tuuli muutti suuntansa puhaltaen tuoksuani suoraan toisiin vampyyreihin. He sieppasivat tuoksuni ja jähmettyivät, James meni kyyryyn näyttäen siltä, että hän oli loikkaamassa.
Edward kyyristyi heti edessäni muristen – automaattinen reaktio siihen, kun joku uhkasi hänen kumppaniaan. Laurent asetti varoittavan käden Jamesin olkapäälle ja hän suoristui. ”Toitteko te eväitä mukananne?” Laurent kysyi epäilevästi.
Koko perhe jäykistyi. ”Hän ei ole evästä”, Rosalie murisi ja muistutin itseäni mielessäni, että minun pitäisi hankkia hänelle suuri kiitos lahja – ehkä jotain koruja.
”Hän on osa perhettämme”, Carlisle totesi lujasti, paheksuntaa äänessään.
”Kuinka voitte olla niin lähellä ihmistä?” Laurent kysyi.
”Meillä on vakituinen asunto lähellä ja olemme jatkuvassa kontaktissa heidän kanssaan”, Carlisle sanoi.
Heidän silmänsä levisivät yllätyksestä. ”Kuinka te teette sen ilman, että ihmiset tulevat epäluulosiksi?” Laurent kyseli kiinnostus silmissään.
”Metsästämme eläimiä, emme ihmisiä”, Carlisle selitti. ”Denalissa, Alaskassa on toinen lauma, jotka noudattavat elämäntapaamme.”
He näyttivät järkyttyneiltä. ”Oikeasti? Onko todellakin mahdollista elää täysin eläimen verellä?” Laurent kysyi.
”Kyllä”, Carlisle vahvisti. ”Olen tehnyt niin koko elämäni. Jos olette kiinnostuneita tietämään lisää, ehkä voisitte tulla talollemme juttelemaan”, hän tarjosi.
Katsoin Jamesiin, kuudes aistini sanoi minulle, että olin edelleen suuressa vaarassa hänen lähellään. Sitten näin katseen hänen silmissään, jonka tunnistin heti. Se oli jäljittäjän, joka oli juuri valinnut uuden kohteensa, katse. Minä olin se kohde. Se oli katse, jonka olin nähnyt monesti Demetrillä, kun pelasimme piilosta. Tietenkin Demetrillä oli kyky, joka salli hänen jäljestyksensä olla kutakuinkin erehtymätön kaikkiin muihin paitsi minuun. Hän sieppasi henkilön mielen sävyn ja jäljesti sitä. Kuitenkaan hänen lahjansa ei toiminut minuun mentaalisen kilpeni takia, joten hän jäljesti minua perinteisellä tavalla – tuoksun mukaan, ansoilla ja harhautuksilla. Ajan myötä Demetrillä oli melkein kaikki keinot löytää minut – vaikkakin lyöttäydyin usein yhteen Felixin kanssa ja suojasin hänen mielensä, kun hän kantoi minut paikkoihin – oli vaikeampaa jäädä kiinni Felixin juostessa meidät uusiin piilopaikkoihin.
Tiesin sen tosiasian, että kun jäljittäjällä oli uusi kohde, he tekisivät kaikkensa saadakseen heidät – he elivät takaa-ajon vuoksi – ja nyt näytti siltä, että James halusi minut seuraavaksi ateriakseen. Suunnittelin hänen tappamistaan nyt – tietäen, että jos en tappaisi häntä, hän yrittäisi väistämättä saada minut myöhemmin. En halunnut missään nimessä johtaa häntä takaisin isäni luokse ja kuitenkaan en oikeastaan halunnut tappaa heitä kaikkia Cullenien edessä – varsinkin, kun en voisi selittää kunnolla heille miksi halusin tappaa hänet, kun en kerran voinut kertoa heille Demetristä.
Miettiessäni tappaisinko hänet nyt vai en ja, kun harkitsin tappaisinko muutkin, näin hänen silmiensä liukuvan muiden Cullenien yli ennen kuin hänen katseensa asettui Aliceen hetkeksi. Näin tunnistuksen räpsäyksen hänen silmissään. Olin yllättynyt; tiesin, ettei Alice muistanut mitään elämästään ennen kuin hän oli herännyt vampyyriksi ja hän ei selvästi ollut tunnistanut Jamesia. Tämä johti minut siihen päätelmään, että James oli tuntenut Alicen ennen kuin hänestä oli tullut vampyyri.
Tuo tieto päätti puolestani. En voinut tappaa Jamesia vielä. Tiesin, että Alice toivoi epätoivoisesti tietävänsä miksei hän voinut muistaa ihmiselämäänsä ja, jos James tiesi jotain, en voinut tappaa häntä ennen kuin saisin tietää mitä se oli.
Carlisle toi minut pois ajatuksistani. ”Olen pahoillani, mutta näissä olosuhteissa luulen, että olisi parasta, jos lähtisitte”, hän totesi kohteliaasti, mutta lujasti.
Laurent nyökkäsi. ”Olen pahoillani häirinnästä”, hän pahoitteli ennen kuin hän kääntyi. ”Tule nyt James”, hän huusi.
Katsoimme hiljaa, kun kaikki suuntasivat takaisin metsään. Juuri ennen kuin hän meni metsään, James kääntyi kohtamaan minut ja jopa pitkän matkan päästä tiesin hänen katseestaan, että tämä oli kaikkea muuta kuin ohi.
-
Oi! Vihdoin se kohta tuli. Se peli hetki oli ihan sairaan hyvä. Mä nauroin vaan koko ajan :D Bella ei varmaan kuole jos James yrittää jäljittää sitä?
Pyytääkö se Volturit apuun ja millon se kertoo Culleneille?
tiedän että on paljon kysymyksiä sorry :-X
Toivon että suomennat pian :)
Ginerva :-*
-
Jeee, uus luku. Suomensit hyvin taas kerran.
Se peli hetki oli ihan sairaan hyvä.
Oon samaa mielta Ginervan kanssa :)
Toivottavasti jatkoa tulee pian
~Blooms
-
Wuhuuu. aivan paras. yks virhe löyty, mut en muist sitä enää :D
Joo. Jatkoaaa. Tää on hyvin suomennettu/kirjotettu^^
-
Ihana <3 tää on niin paras ja se ku ne pelas oli tosi hyvä :)
varsinkin se ku Bella huijas Emmettiä ;D
Jatkoa !!!!!!!!!
-
Nää BellavsEmmet kohdat on hyviä:) Rupeaa naureattamaan kun lukee. Olen lukenut tätä engun kielisenäkin tämä vaan on mielestäni parempi, kuin alkuperäinen. Klassinen pyyntö JAtkoaa!
-
Jotenkin mua hämää, että juoni kulkee samalla lailla kuin kirjassa, mutta sitten taas ei :D Kun kuitenkin on paljon uutta ja muutoksia :) Ja tiettykään se ei ole sun vika! :)
Ainoo mikä on sun vika, on se, että suomennat todella sujuvasti ja toit tämän ficin finiin ja sait meidät kaikki täydellisen koukkuun :D
JATKOA! :D
-
Tosi ihana luku, varmaan yks parhaist tähän mennes!
Tosi hyvin kyllä suomennat.
Jatkoa
Anaid
-
Kiitos taas ihanista kommenteistanne ^^ Mahtavaa, että te pidätte tästä (:
Ginerva, en nyt ihan kaikkea viitsi paljastaa. Bella ei kuole, vaikka James jäljittääkin häntä. Ja Bella kertoo Culleneille sen suuren salaisuuden aika pian. En viitsi kertoa tarkalleen milloin, mutta siihen ei ole enää montaa lukua jäljellä (: Ja vikaan kysymykseen saatkin vastauksen tässä luvussa.
Eli 25. luku (: Toivottavasti pidätte (: Pahoittelen taas, että se pätkä jäi postaamatta.. Voisin alkaa tehdä niin, että laitan sen aina heti luvun jälkeen.. No joo, mutta kukaan ei kuole, vaikka unohtaisinkin sen (:
Kappale 25: Metsästys
Bellan näkökulma
Kun kiertolaiset olivat poissa Edwardin ajatustenluku alueelta, Edward heitti minut kiireesti selkäänsä ja koko perhe kiisi kotiin. Juoksu oli erilainen siitä, kun me olimme matkalla pelikentälle vain pari tuntia sitten. Huoleton puhelu, kiusoittelu ja vitsit olivat poissa. Sen sijaan ilma oli täyttynyt selvästä määrästä jännittyneisyyttä. ”Mitä me aiomme tehdä?” Alice kuiskasi.
”Hän on jäljittäjä”, Edward sanoi, hänen äänessään oli taustalla paniikin äänensävyä. ”Näin sen hänen mielessään. Hän haluaa Bellan ja minun reaktioni sai hänet haluamaan Bellaa vain enemmän.” Hänen sanansa varmistavat sen minkä oli jo tiennyt – James ei luovuttaisi ennen kuin hän löytäisi minut.
Huomasin, että Jasper oli pysynyt hiljaa ja näytti mietteliäältä. Pystyin käytännössä näkemään hänen mielensä juoksevan parhaiden mahdollisten strategioiden yli. ”No mehän voimme aina kääntyä takaisin ja metsästää hänet”, ehdotin. Olin aina ajatellut, että paras puolustus on hyvä hyökkäys.
Vain Emmett hyväksyi suunnitelman. ”Minä olen mukana”, hän sanoi, todellinen innostus äänessään.
”Ei”, Edward sanoi lujasti. ”Hän johdattaisi meidät ansaan.”
Huokaisin. ”Oli miten oli, en voi mennä kotiin ennen kuin tiedän, ettei hän jäljestä minua enää. En halua johdattaa häntä Charlien luo”, selitin.
Muut olivat samaa mieltä. ”Alice, voitko soittaa hänelle ja keksiä tarinan suuresta alennusmyynnistä Seattlessa, jonne sinun pitää raahata Rose ja minut ja sanoa hänelle, että jäämme sinne yöksi, kun huomenna kerran on yleinen vapaapäivä?” kysyin. ”Sen pitäisi antaa meille ainakin hieman enemmän aikaa ja voimme aina keksiä uuden tekosyyn myöhemmin, jos meidän täytyy pitkittää tätä.”
Alice nyökkäsi ja heti, kun saavuimme talolle, hän veti kännykkänsä esille ja soitti kotiini.. ”Hei Charlie”, hän sanoi, hänen äänensä täynnä innostusta. ”Arvaa mitä? Seattlessa on suuri alennusmyynti ja minun täytyy vain mennä. Pahoitatko mielesi, jos varastan Bellan – muista, että huomenna on vapaapäivä koulusta ja minä tulen tarvitsemaan kaiken ajan shoppaillakseni kunnolla.” Hän pysähtyi hetkeksi kuunnellakseen Charlien vastauksen. ”Voi kyllä me selviämme Charlie – älä huolehdi, vain me tytöt lähdemme”, hän vakuutti Charlielle. Epäilemättä hän oli huolestunut siitä, että vietin niin paljon aikaa Edwardin kanssa ilman kaitsijaa. Yhtäkkiä Alice kirkaisi: ”Voi kiitos Charlie!” ennen kuin hän lopetti puhelun. Hän kääntyi minua kohti. ”Kaikki tehty Bella, Charlie pyysi pitämään hauskaa.”
Hymyilin kiitollisena. ”Kiitos Alice.”
Koko perhe kokoontui olohuoneeseen. Edward ei lähtisi viereltäni. Jasper ryki kurkkuaan. ”Minun mielestä paras tapa lähestyä tätä olisi jakaantuminen. Alice ja minä viemme Bellan pois sillä aikaa, kun te muut jätätte hänelle valejäljen seurattavaksi ja toivotte, että hän joko luovuttaa päästessään umpikujaan tai nappaatte hänet ja tapatte hänet. Minun mielestä Esmen ja Rosalie pitäisi sitten mennä huolehtimaan Charliesta – siltä varalta, että joku vampyyreista yrittää saada hänet, jos Bellan tuoksu on alueella.” Hän jatkoi suunnitelmansa selittämistä – ja minun täytyi myöntää, että se oli hyvä strategia. Tiesin, että valejälki ei huijaisi Jamesin tasoista jäljittäjää pitkään ja olin kiitollinen siitä. Halusin hänen tulevan minun perääni, jotta minulla olisi tilaisuus saada hänestä ulos mitä tahansa hän tiesikin Alicesta.
”Mielestäni olisi parasta lähteä Phoenixiin”, ilmoitin. ”Siellä oli aurinkoista lähes koko ajan eli samalla, kun Alice ja Jasper joutuisivat jäämään sisälle – ainakin, jos hän löytäisi minut se rajoittaisi hänen toimintansa yöaikaan.” Selitin osan järkeilystäni. Toinen syy mikä minulla oli – jota en voinut kertoa heille, oli se, että oli todennäköistä, että James onnistuisi saamaan minusta jotain henkilökohtaisia tietoja ja hän tietäisi, että olin Phoenixista. Demetri oli selittänyt suurimmalla osalla, joita jäljestäjät jäljestivät, varsinkin ihmisillä, oli tapana mennä jonnekin missä he tunsivat olonsa turvalliseksi, mukavaksi ja kotoisaksi. Minun asiakirjoistani näki, että olin elänyt Phoenixissa pitkään ja tiesin, että se olisi ensimmäinen paikka, josta James etsisi minua. Minä odottaisin.
Edward tietenkin protestoi voimakkaasti, kun hän kuuli sen osan suunnitelmasta missä hän ei tulisi mukaani ja minäkin olin tuskissani siitä ajatuksesta. Mutta, kun Jasper selitti järkeilynsä, en voinut löytää aukkoja siitä. ”Edward, James tietää, ettet jättäisi koskaan Bellaa. Tarvitsemme apuasi valejäljen asettamisessa muuten se ei tule koskaan toimimaan.” Edward ajatteli sitä ja luovutti antaen Jasperille vastahakoisen nyökkäyksen.
Jasper keskeytettiin suunnitelman tarkempien yksityiskohtien selittämisestä, samassa Edward murisi uhkaavasti. Kun katsoimme häntä kysyvästi, hän selitti: ”Laurent on täällä.”
Pian ovella kuuluikin koputus. Carlisle päästi Laurentin sisään ja mitä hänen mielessään olikin, sai Edwardin rentoutumaan hieman. ”Tulin vain varoittamaan teitä”, Laurent selitti. ”En hyväksy sitä mitä James on tekemässä ja olen jättänyt hänen laumansa. Minun oli tarkoitus mennä Denaliin selvittämään enemmän teidän tavastanne elää siltä toiselta laumalta. Mutta ennen kuin lähden, ajattelin, että olisi reilua varoittaa teitä”, hän sanoi. ”James on tappava, hänen aistinsa ovat vertaansa vailla eikä hän ole koskaan epäonnistunut metsästyksessään, kun olen ollut hänen laumassaan. Liityin siihen vain, koska hän oli niin voimakas.” Hänen paljastuksensa siitä, että James oli oikeasti lauman johtaja, yllätti kaikki muut paitsi Edwardin, Jasperin ja minut – en ollut yllättynyt, että Jasper oli myös huomannut oikean hierarkian.
Laurent lähti pian, kun Carlisle oli antanut hänelle ohjeet kuinka löytää se toinen lauma. Päätimme, että oli aika lähteä. Alice vei minut juosten yläkertaan Rosalien huoneeseen, jossa vaihdoin vaatteeni hänen kanssaan, jotta Rosalie pystyisi asettamaan valejäljen tuoksullani. He kantoivat minut takaisin alakertaan ja autotalliin – jossa muut olivat jo odottamassa. Alice jäykistyi yhtäkkiä ja sitten kääntyi meitä kohti. ”He ovat odottamassa meitä”, hän kertoi meille. ”He odottavat seuraavaa siirtoamme.” Oli aika asettaa suunnitelmamme käyntiin.
Edward antoi minulle jäähyväissuukon. Se oli erilainen, jotenkin epätoivoinen, ja annoin kaiken intohimoni ja rakkauteni virrata siihen – tajuten, ettei minulla ollut aavistustakaan kuinka kauan minun pitäisi olla poissa Edwardin luota. Se sai minut surulliseksi nähdä hänet menevän jonnekin ilman minua.
Rosalie, Emmett, Edward, Carlisle ja Esme hyppäsivät sisälle Jeeppiin samalla, kun Jasper, Alice ja minä menimme sisälle Carlislen Mercedesiin, se oli ainoa auto tallissa, jossa ei ollut tuoksuani. Sitä paitsi tummaksi sävytetyistä ikkunoista olisi hyötyä aurinkoisessa Phoenixissa. Odotimme hiljaa, kun muut lähtivät ulos autotallista ja kiihdyttivät pimeyteen. Alice sulki silmänsä hetkeksi ennen kuin avasi ne ja hymyili. ”He seuraavat Jeeppiä”, hän varmisti. ”Voimme lähteä.”
Jasper käynnisti auton heti ja lähti liikkeelle. Katsoin viimeisen kerran, nyt tyhjää, taloa, kun kiisimme pois. Kävin pitkälleni takapenkillä venyttäen itseni pitkää matkaa varten. Kello oli vain neljä iltapäivällä, mutta tiesin, että tarvitsisin niin paljon unta, kuin mahdollista tuleville päiville. Varmistaen, että kilpeni olivat turvallisesti meidän kaikkien kolmen ympärillä, rentouduin ja keskityin nukahtamiseen.
Kymmenen minuuttia myöhemmin en voinut vieläkään nukkua. Kieriskelin hetken yrittäen saada oloni mukavaksi ennen kuin luovutin viimein. Huokaisin ajatellen. Tiesin kokemuksesta, ettei meditointi tai lampaiden laskeminen auttaisi. Sitten muistin jotain. ”Hei Jasper?” kysyin, ääneni rikkoi mukavan hiljaisuuden.
”Niin Bella?” hän kysyi hiljaa.
”Uskotko, että voisit auttaa minua saamaan unta täällä?” kerjäsin.
Hän nauroi vaikkakin kireämmin kuin ennen. ”Tietenkin Bella.”
Hetkessä raskas unettava aalto valtasi minut. Tuskin onnistuin sanomaan ”Kiitos Jazz” ennen kuin uni valtasi minut täysin.
***
Heräsin tunteeseen siitä, että minua ravisteltiin niin nopeasti, että tuntui, kuin olisin tärissyt. Avasin silmäni nähdäkseni Alicen tuijottavan alas minuun, hellä ilme silmissään, kun hän päästi irti olkapäästäni. ”Tule Bella, olemme täällä, on aika mennä ylös hotellihuoneeseen”, hän selitti. Venyttelin unissani ja haukottelin ennen kuin nousin ylös autosta ja laahustin Jasperin perässä. Alice käveli vierelläni varmistaen, etten kompastuisi mihinkään unisessa tilassani. Onnistuin saamaan selvää paikastamme, kun Jasper puhui vastaanottovirkailijan kanssa ja tajusin, että olimme yhdessä hienommassa hotellissa Phoenixin lentokentän lähelle. Löysin kellon seinältä ja huomasin hätkähtäen, että se oli kolme aamulla. Kiitos Jasperin vaikutuksen olin ollut unessa melkein yksitoista tuntia.
Vaikka kello olikin kolme aamulla, vastaanottovirkailija oli vain liian onnellinen päästessään antamaan meille avaimet hotellin parhaaseen huoneeseen sen jälkeen, kun Jasper oli käyttänyt viehätysvoimaansa ja suurta määrää rahaa. Hän näytti kuitenkin hieman yllättyneeltä, kun hän näki, ettei meillä ollut matkatavaroita mukanamme.
Heti, kun pääsimme huoneeseen, Alice veti puhelimensa ulos ja soitti Edwardille antaen hänen tietää, että olimme saapuneet ja Alice pyysi päivitystä. Edward kertoi, että James ja Victoria olivat jakaantuneet. Esme ja Rosalie olivat menneet takaisin Forksiin siltä varalta, että Victoria menisi Charlien luo ja James jäljitti heitä edelleen – mutta pysyi aina juuri Edwardin ajatustenluku alueen ulkopuolella. Olin iloinen kuullessani, että he olivat kaikki kunnossa vaikkakin tunsin hieman syyllisyyttä siitä, että olin pakottanut heidät menemään teilleen tällä tavalla – varsinkin minun takiani.
Jasper poimi syyllisyyteni ylös. ”Bella, ole kiltti äläkä tunne syyllisyyttä”, hän aneli.
Katsoin häntä anteeksipyytävästi. ”Kuinka en voisi Jasper? Koko sinun perheesi on mennyt ja on vaarassa tulla satutetuksi minun takiani.”
Hän katsoi minua ankarasti. ”Bella, meidän perheemme on vahva ja ainoa pelkomme on menettää sinut. Olet muuttanut Edwardia niin paljon siitä lähtien, kun hän tapasi sinut. Hänellä oli tapana olla synkkä, alakuloinen vampyyri aivan yksin ja tuskin olemassa oleva. Nyt hänellä on sinut ja ensimmäisen kerran melkein vuosisataan hän on onnellinen. Koko perheemme rakastaa sinua eikä kukaan meistä halua edes ajatella sitä mitä tapahtuisi, jos menettäisimme sinut – en usko, että Edwardilla olisi halua selvitä”, hän selitti pehmeästi.
Tuo ajatus tuotti tuskaa minulle, mutta olin kiitollinen Jasperille hänen selityksestään. Hymyilin ylös hänelle. ”Kiitos Jasper.”
Seuraavat pari tuntia kuluivat hitaasti, kun istuimme yhdessä ja katsoimme aikaisia aamuohjelmia TV:stä, tylsistyneinä eikä mitään muuta tekemistä kuin odottamista. Kun kello saapui puoli seitsemään aamulla, tilasin huonepalvelusta jotain aamiaista ja pistin sen poskeeni. Olin tuskin lopettanut, kun Alice sai näyn. James oli muuttanut kurssiaan ja Alice näki hänet huoneessa, joka oli täynnä peilejä. Olimme kaikki hämmentyneitä, kun Alice kuvaili sitä, joten hän piirsi sen meille.
Olin järkyttynyt, kun tajusin, että tunnistin sen. Jasper tunsi tunnistamiseni. ”Tiedätkö missä tämä on Bella?” hän kysyi.
Nyökkäsin. ”Se on vanha balettistudio, jossa kävin joskus”, selitin. Kun olin kymmenen, Renée oli ilmoittanut minut balettitunneille niiksi kuudeksi kuukaudeksi, joiden aikana olin hänen luonaan. Tietenkin olin toivoton siinä kömpelyyteni takia enkä pitänyt muista tytöistä ja heidän itserakkaista äideistään.
Jasper näytti huolestuneelta. ”Missä se on Bella?”
”Vain korttelin päässä Renéen talolta täällä Phoenixissa”, kerroin hänelle antaen hänelle osoitteen.
Alicen puhelimen soiminen keskeytti keskustelumme. Kun Alice vastasi, pystyin kuuleman Edwardin toisessa päässä. Alice välitti heidän uutisensa; he olivat Alaskassa kadottaneet Jamesin ja olivat huolissaan, että hän saattoi olla matkalla tänne, joten he olivat jo lentokentällä odottamassa seuraavaa lentoa Phoenixiin. Olin iloinen – siitä huolimatta, että olin ollut poissa Edwardin luota alle päivän, ikävöin häntä kauheasti – tuntui siltä kuin sydämeni oltaisiin revitty pois luotani.
Onneksi oli viimein pilvinen päivä – harvinaisuus aurinkoisessa Phoenixissa, ja siinä ajassa missä lounaani saapui huonepalvelusta, Alice oli nähnyt meidän poimivan Edwardin, Carlislen ja Emmettin ylös lentokentältä kahden tunnin päästä. Alice lähti ostamaan meille kaikille vaihtovaatteet – kun emme kerran olleet tuoneet mitään mukanamme ja Jasper suuntasi alas vastaanotolle varaamaan toisen huoneen, jossa he voisivat olla.
Samalla kun nautin lounaastani huoneessani, olin yllättynyt nähdessäni puhelimeni soivan ja vielä enemmän järkyttynyt, kun katsoin soittajan tietoja ja huomasin, että numero oli Renéen talon Phoenixissa – tiesin varmana, että äitini oli edelleen LA:ssa kun olin kerran puhunut hänen kanssaan eilen. Sen vuoksi ainoa henkilö, joka se voisi olla oli James. Virnistin voittoisasti; pystyin päättämään hänen metsästyksensä nopeammin kuin olin ajatellut. ”Hei?” vastasin puhelimeeni.
Taustalla kuulin äitini äänen nyyhkyttävän ja huutavan nimeäni. Hetken sydämeni syke kiihtyi, kun panikoin. Mitä jos hänellä oli oikeasti äitini? Sitten keskityin siihen mitä kuulin ja tajusin tunnistavani vuoropuhelun. Se oli videonauha Renéestä ja minusta yhtenä päivänä Volterrassa Pyhän Marcuksen päivänä ja hän oli kadottanut minut kaupungin aukiolla ja panikoinut, hänellä oli ollut kamera edelleen päällä, kun hän huusi hysteerisesti: ”Bella! Bella!” Felix ja Demetri olivat tietenkin tuoneet minut takaisin hänen luokseen.
Nähtävästi James oli ryöstänyt meidän kotivideoitamme. Oli minun aikani leikkiä mukana. ”Äiti, äiti? Missä sinä olet? Oletko kunnossa?” kysyin, ääneni paniikkisena ja huolestuneena.
Totta tosiaan seuraava ääni, jonka kuulin oli kovasydämisen tappaja (kirjaimellisesti). ”Äitisi on aivan kunnossa Bella”, James vakuutti minulle sitten hän epäröi, ”Hetken ajan. Ole erittäin varovainen siitä mitä sanot Bella, itse asiassa älä puhu ennen kuin olet varma, että olet yksin.”
Pysyin hiljaa hetken. ”Olen yksin”, kuiskasin tehden ääneni vapisevaksi tarkoituksella.
”Hyvä, nyt kerro minulle voivatko muut kuulla sinua?”
”Eivät”, vastasin.
”Erinomaista”, hän mumisi. ”Nyt, en oikeastaan tahdo satuttaa sinun äitiäsi Bella, mutta tahdon sinut. Eli jos teet täsmälleen sen mitä sanon, häntä ei vahingoiteta”, hän vakuutti minulle. En uskonut sanaakaan siitä mitä hän sanoi. ”Minun täytyy myöntää Bella, olin hieman pettynyt, kun huomasin, ettei äitisi veri ei tuoksu läheskään niin houkuttelevalta kuin sinun. Jos se olisi, olisin melkein ollut valmis ottamaan hänen henkensä sinun sijastasi. No emme voi aina saada kaikkea mitä haluamme emmehän? Joten olen halukas vaihtamaan sinuun – sinun henkesi hänen hengestään.”
”Mitä sinä haluat minun tekevän?” kuiskasin.
”No, olen varma, että olet fiksu tyttö Bella, sinun täytyy päästä eroon vampyyriystävistäsi ja tulla tapaamaan minua. Olen varma, että muistat paikan, jossa sinulla oli tapana mennä balettitunneille eikö niin?” Hyväntahtoisuus hänen äänessään kiusasi minua.
”Kyllä”, sain sanotuksi saaden sen kuulostamaan, että olin hysterian partaalla.
”Hyvä”, hän kehräsi. ”Me odotamme”, hän lupasi ja tuon kanssa hän katkaisi keskustelun sulkien puhelimen.
Istuin siinä, lounaani oli unohtunut, kun pohdin keskustelua. Tiesin, että jotenkin minun pitäisi kadottaa Alice ja Jasper – en halunnut, että he joutuisivat osallisiksi ja olisi helpompaa saada James puhumaan siitä mitä hän tiesi ilman Alicea siellä. Aloitin muotoilemaan suunnitelmaa tosin olin varovainen, etten tekisi mitään päätöksiä – en halunnut Alicen saavan mitään näkyjä siitä, että karkaisin heiltä.
Jasper tuli pian takaisin ja pelasimme pari kierrosta korttia, kunnes Alice saapui kantaen mukanaan suuren määrän ostoskasseja. Hän ojensi minulle jotain uusia vaatteita ja minä menin suihkuun ja vaihdoin vaatteet.
Sitten oli aika suunnata lentokentälle – jossa suunnitelmani pantaisiin käyntiin. Ainoa suruni oli se, että menettäisin tilaisuuden nähdä Edwardin – mutta lohdutin itseäni tiedolla, että, kun vaara olisi ohi, voisin viettää paljon enemmän aikaa Edwardin kanssa.
***
Saavuimme lentokentälle ja Alice suuntasi heti terminaalille, jonne he tulisivat. Sinne päästyämme päätin, että oli minun aikani tehdä siirtoni. Ryin kurkkuani kiusallisesti. ”Öö kaverit, minä menen vain vessaan”, selitin. He nyökkäsivät luottaen, että tekisin tarkalleen mitä sanoin ja tietäen, että, jos James oli lentokentällä, Alice olisi nähnyt sen.
Kävelin nopeasti pois heidän luotaan ennen kuin pystyin syyllisyyden asettua ja menin sisään läheisiin vessoihin kävellen suoraan läpi ja ulos toisesta ovesta, joka johti lentokentän toisella puolelle. Kun olin ulkona, juoksin suunnaten ulos niin nopeasti kuin mahdollista ja suoraan sisään taksiin. Annoin hänelle osoitteen Renéen talolle suunnitellen kävellä sieltä studiolle sitä varten, että, jos studio päätyisi uutisiin, taksin ajaja ei yhdistäisi minua siihen.
Viskasin pari ylimääräistä seteliä hänelle ja yllytin häntä menemään niin nopeasti kuin mahdollista. Kun lähdimme liikkeelle, katsoin salavihkaisesti taakseni puoliksi odottaen näkeväni Alicen juoksevan perässäni, mutta, kun pääsimme moottoritielle, istuin alas ja henkäisin helpotuksen huokauksen.
Olin nyt menossa hoitamaan Jamesin. Hän oli minun ongelmani – ei Culleneiden ja minä hoitaisin sen. Vedin puhelimeni ulos ja soitin Volterraan. Olin tiennyt paremmin kuin soittaa heille ennen kuin heille oli liian myöhäistä tulla väliin – Felix ja varsinkin Demetri eivät olisi onnellisia siitä, että jäljittäjä metsästi minua.
Kuten epäiltykin Demetri oli raivoissaan, mutta, kun rauhallisesti selitin, että se oli vain yksi vampyyri – jotain, jonka voisin hoitaa helposti, hän rauhoittui hieman – vaikkakin pystyin vieläkin kuulemaan hänen äänensä taustalla olevan raivon. ”Sinun olisi pitänyt kertoa meille aiemmin prinsessa”, hän haukkui minua, ”Se on minun ja Felixin työ suojella sinua hänen tapaisiltaan vampyyreilta.” Hän kuulosti vihaiselta.
”Tiedän Demetri, mutta haluan hoitaa tämän itse”, sanoin lujasti.
”Seuraavalla kerralla kerrot meille, kun alueella on vampyyreita niin me tulemme pitämään sinut turvassa”, hän totesi lujasti ja minä pystyin kuulemaan samanmielisiä mutinoita taustalta. ”Ei kiistelyä.”
Huokaisin. ”Selvä”, hyväksyin.
Hän antoi sen olla tuon jälkeen – vaikka epäilin, että hän olisi vielä ärsyyntynyt jonkin aikaa. ”Ja me tulemme säännöllisesti tarkistamaan sinut, kun Cullenit tietävät meistä.”
”Hyvä on.” Pystyin sanomaan hänen äänensä sävystä, ettei mikään saisi häntä luovuttamaan.
Felix oli hieman vähemmän huolissaan. ”Anna hänelle turpiin prinsessa”, hän sanoi.
Nauroin katalasti. ”Niin aionkin Felix, usko minua, niin minä aion.” Ja tuon ajatuksen kanssa hyvästelin heidät ja aloitin henkisesti valmistella itseni tapaamaan minun tulisi-olemaan tappajani.
-
Ääää!! Jatkoa tuli. :D mä sekoo ihan just. se rupee käymään niin jännäks ;)
Toivon tosi, tosi piN JATKOA
Niinku varmaan kaikki tietää oon ihana hulluna tähän ;D
Ginerva :-*
-
Awwww♥
Näää kappaleet on ihaniiii ♥♥ tää ficci onb mun henkilökohtaista heroiinia <3<3
Noin huonosti Edwardin sanomista Houkutuksessa lainaamalla =DD
JAAAAAAAATKOAAA!!
-
oi, ihana ku näit on alkanu tulee taas niin nopeesti, näit lukui!
pari oudokkia bongasin...
Jasper poimi syyllisyyteni ylös. ”Bella, ole kiltti äläkä tunne syyllisyyttä”, hän aneli.
ehkä "Jasper huomasi syyllisyyteni"?
ja joku muuki siel oli, mut en enää löydä sitä...
jatkoa!
Anaid
-
ei tälläsiin kohtiin saa jättää! tää on nii paras :DD
jatkoa pian
-NuuhkuHoney
-
Ai vitsit että mä tykkään Bellasta tälläisenä :) Aikoo menna antaa selkään sadistiselle vampyyrille! Ihan oikein :)
Just paras toi, että Bella soitti Volterraan ja ja ja :D Tää on kyllä ihan loistava ficci!
Laita seuraava luku nopeasti! Haluan tietää, miten Edward reagoi, kun ei voikaan pelastaa omaa kultaansa, kun kulta pelasti itse itsensä :D
-
Luin tämän putkeen kerralla, ja täytyy sanoa, että pidin paljon! Nauroin koko ajan Emmettille ja sille, kuinka Bella kiusasi häntä tahallaan. :D Tuleeko jatkoa piankin? :)
-
Ei vitsi. Tää on kyl niin paras :D
Nauroin katalasti.
xDD toi on kyl hyvä :D
Joo. Jatka kuules :D
-
Nonii, pääsimpäs nyt kommentoimaa taas tätä. (:
Kumpikin luku on yksinkertasesti aivan ihania, eikä nyt tule mitää muuta mieleen. Ja tuhannen kerran, vaikka en ookkaa kuitenkaan sanonu sitä kovin monta kertaa, että tää on ihanaihanaihana ficci!!! <3
Toivottavasti jatkoo tulee äkkiä. (:
~Grozda
-
Sain tän vihdoin kiinni, ;D tää on toooosi hyvä ficci, ihanaa kerrontaa, idea on mahtava!
Tota, voiko joku laittaa sen videon linkin viel uudestaan, en löytäny sitä.
Siit ideasta viel, nyt oon huomannu, kuinkaavuton bella on twilightissa. Nyt hänessä on enemmän särmää. Toi baseball kohta oli hyvä, emmet saa vihdoin (kaikessa) paremman vastustajan! :D
Mut siis
Jatkoo!!! ♥ :) :D ;D
-
Lujin kaikki kuvut putkeen....xD Sun pitää laittaa nopeasti uutta ku täää on paras ficti!! Odotan innolle uutta..!!
^Kassu^
-
Tarkoitan luvut tietysti...x3 :P
-
Kiitos taas ihanista kommenteista (: Ne piristävät päiviäni mielettömästi (:
Tässäpä olisi 26. luku (: Toivottavasti pidätte (:
Kappale 26: Taistelu
Istuin taksissa ajatellen kahta vampyyriperhettäni ja olin surullinen, että he olivat huolissaan minusta. Samalla, kun he tiesivät, että voisin pitää huolta itsestäni, he olivat edelleen vahvasti tietoisia siitä tosiasiasta, että minä olin edelleen ihminen ja James oli vampyyri.
Taksi jätti minut äidin talolle ja juoksin sisään käyttäen vara-avainta, jonka äiti jätti aina teipattuna takapihan ulkopöydän alle. Kaikki näytti samalta, mutta totta tosiaan, kun tarkistin kotivideomme, yksi oli poissa. Hän oli ottanut sen mukaansa.
Sen jälkeen, kun olin varmistanut, että talo oli sievä ja siisti ettei äiti huomaisi mitään, kun hän tulisi kotiin, lukitsin talon asetin vara-avaimen paikalleen ja suuntasin katua alas balettistudiolle. Etsin kilpeni avulla ja löysin Jamesin piileksimässä yhdessä studion takahuoneista. Onneksi koko paikka oli tyhjä – nähtävästi kukaan ei tullut sinne yleisinä vapaapäivinä.
Avasin oven itsevarmasti ja astuin sisään lukiten oven takanani siltä, että joku ihminen päättäisi olla liian seikkailunhaluinen ja tulla lähelle. Kun olin sisällä, pystyin kuulemaan äitini paniikkiset huudot. Näytellen osani syöksähdin ääntä kohti huutaen: ”Äiti äiti! Olen täällä, missä sinä olet?” Lähestyin ääntä kiskaisten huoneen oven auki, mistä ääni tuli. Sisällä huomasin TV:n soittavan kohtausta, jonka muistin itsestäni lapsena Volterrassa. Virnistin – minulla oli James juuri siellä missä halusinkin nyt.
Tunsin hänen hiipivän hiljaa taakseni, mutta en ollut peloissani – kilpi oli turvanani, olin laajentanut sitä niin, ettei hän pääsisi jalkaa lähemmäs minua.
”Hyvin tehty Bella, tuo oli erittäin nopeaa”, hänen synkkä äänensä kehui minua.
Edelleen näytellen heikkoa ja kauhuissaan olevaa ihmistä, pyörähdin ympäri antaen itseni vetää syvään henkeä ja henkäistä yllätyksestä. ”Missä äitini on?” kysyin, ääneni tärisi harkitusti.
Hän nauroi, ilkeä virnistys ilmestyi hänen kasvoilleen. ”Äitisi on kunnossa Bella, oikeastaan minulla ei ole aavistustakaan missä hän on – minulla ei ollut häntä koskaan”, hän sanoi vahingoniloisesti.
”Sinä huijasit minua”, syytin, ääneni värisi edelleen.
”Tietenkin.” Hän kuulosti omahyväiseltä. ”Kuinka muuten olisin saanut sinut karkaamaan niiltä pieniltä suojelijoiltasi ja tapaamaan minut täällä?”
Pysyin hiljaa pohdiskellen kuinka paljon hän paljastaisi. Hän veti videokameran esille ja alkoi kuvata kauhistunutta naamaani. ”Katsos Bella”, hän selitti, ”Minulla oli sellainen tunne, että haluaisit mennä jonnekin missä tuntisit olosi turvalliseksi – ihmisillä näyttää aina olevan tunne mennä jonnekin heille tuttuun paikkaan, kun he pelästyvät. Joten pyysin Victoriaa murtautumaan kouluusi ja hankkimaan tietosi – olet ainoa Isabella koko koulussa. Kuvittele ilahdukseni, kun sain tietää, että sinulla oli äiti asumassa Phoenixissa. Tietenkin suuntasin tänne heti sen aavistuksen takia, että voisin löytää sinut täältä ja olin erittäin tyytyväinen, kun Victoria kuuli sattumalta kumppanisi Alaskan lentokentällä sanovan, että hän oli ottamassa lennon tänne. Se vain vahvisti epäilykseni, että olit jo täällä.”
Annoin hänen jatkaa nautintoaan tyytyväisenä, että hän oli pudonnut suoraan käsiini. ”Tietenkin olin hieman pettynyt, kun äitisi ei ollut täällä – olin suunnitellut käyttäväni häntä syöttinä.” Värisin tuolle ajatukselle. ”Mutta, kun löysin kotivideonne, tajusin pian, etten tarvitsisi häntä sittenkään.” Hänen silmänsä kimalsivat pimeässä – syvän tummanpunainen väri kertoi minulle, että hän oli nälkäinen.
”Minun täytyy myöntää, että kaikkien vuosieni aikana sinä olet toisiksi houkuttelevimman tuoksuinen ihminen, jonka olen tavannut. Ensimmäinen oli laulajani.”
Hänen silmänsä välkkyivät syvää raivoa ajatuksesta. ”Hänen oli tarkoitus olla lahjani. Mutta eräs toinen vampyyri varasti palkintoni minulta – keltasilmäinen eläimistäjuoja kuten sinun pieni perheesi. Hän oli mielisairaalassa tuskin tietoisena häntä ympäröivistä asioista, mutta vampyyri rakastui häneen.” Hän tuhahti tuolle. ”Sen täytyy olla ruokavalion sivuvaikutus – he kaikki tulevat hulluiksi. Joka tapauksessa hän sai selville, että olin hänen pienen lemmikin perässä ja hän muutti hänet ennen kuin pääsin hänen luokseen.” Hän pysähtyi hetkeksi. ”Kuvittele yllätykseni, kun löysin hänet laumastasi.”
Silmäni levisivät. Olin ollut oikeassa – hän tiesi Alicen menneisyydestä. ”Alice”, kuiskasin.
”Kyllä”, hän vahvisti. ”Kun olen valmis kanssasi, etsin hänet ja tapan hänet – hän ei tule olemaan tahra täydellisessä luettelossani enää pitkään. Tapoin sen vampyyrin, joka muutti hänet”, hän murisi nyt. Ilkeä kimallus hänen silmissään oli nyt voimakkaimmillaan.
Sitten hänen käytöksensä muuttui, katse hänen kasvoillaan oli nyt viekas. Hänen äänestään tuli pehmeä ja vakuuttava. ”Nyt Bella, vain koska sinun elämäsi päättyy täällä ei tarkoita sitä, että metsästykseni olisi ohi. Odotan oikeasti innolla kumppanisi tuloa perääni kostaakseen kuolemasi.” Hänen silmänsä kimalsivat sairaalloisesta innostuksesta. Hän zoomasi kameran kasvoilleni. ”Rukoile häntä kostamaan kuolemasi”, hän kehotti.
Pysyin hiljaa luoden vihaisen tuijotuksen hänen suuntaansa. Nyt, kun minulla oli varmistus hänen tietämyksestään Alicesta, oli aika lopettaa teeskentely. Vapisin kauttaaltani – en pelosta, vaan raivosta. Kuinka hän uskaltaa yrittää satuttaa Alicea? Kuinka hän uskaltaa uhata perhettäni ja kumppaniani?
Hän ei pitänyt hiljaisuudestani. Hän käveli lähemmäs; uhkaava ilme kasvoillaan. Mutta minä olin tiputtanut pelon julkisivuni. Tuijotin häntä vihaisena takaisin.
”Pyydä häntä kostamaan kuolemasi Bella!” hän huusi minulle; raivoissaan siitä, etten totellut häntä ja ärsyyntyneenä, kun en enää näyttänyt pelokkaalta.
”En”, sanoin lujasti. Kiedoin kilpeni videokameran ympärille pakottaen sen pois hänen käsistään ja asettaen sen turvallisen välimatkan päähän meistä niin, että se kuvasi edelleen. Hänen vihansa muuttui yhtäkkiä varovaiseksi, kun hän tuijotti minua järkyttyneenä.
”Telekinesiaa?” hän kuiskasi silmät suurina.
”Arvaa uudestaan”, murisin heittäen kilven häneen ja lähettäen hänet törmäämään seinään.
Hänen katseensa muuttui häijyksi, kun hän nousi ylös ja loikkasi minua kohti muristen uhkaavasti. Heitin hänet takaisin uudestaan muristen takaisin hänelle.
Tällä kertaa hän pysyi alhaalla jonkun verran, hänen ilmeensä muuttui hieman mietiskeleväksi. Virnistin voitonriemuisena. Jos hän ajatteli, että päästäisin hänet menemään, hän oli pahasti erehtynyt. Ennen kuin hän ehti tekemään mitään liikkeitä pakenemiseen, tartuin häneen kilvellä ja raahasin häntä luokseni. Hän rimpuili epätoivoisesti näkymätöntä voimaa, vastaan, joka siirsi häntä luokseni. Tiukensin kilpeäni, hän parkaisi kivusta.
Kun hän oli parin jalan päässä minusta, painoin hänet alas polvilleen niin, että hän katsoi ylös minuun. ”Miltä tuntuu, kun saaliistasi tulee saalistajasi?” haastoin häntä. Raivoni oli nousemassa huippuunsa nyt.
Hän pysyi hiljaa, hänen silmänsä ristiriitaisina, mutta hänen kasvonsa näyttivät päätöksen pysyä hiljaa. Puristin yksinkertaisesti kilpeäni uudelleen saaden aikaan enemmän huutoa. ”Pidätkö siitä, että tunnet saman kuin uhrisi? Löydätkö mielihyvää kiduttaessasi heitä sairailla leikeilläsi?” murisin hänelle.
Hän ei näyttänyt pätkääkään katuvalta. ”Kyllä”, hän sanoi, hänen silmänsä haastoivat minua tekemään jotain sille. ”Mutta sinä et ole kuten minä, sinä et tapa muita. Sinulla ei ole tarpeeksi voimaa tappamaan minua”, hän härnäsi.
Katseeni muuttui tummemmaksi. ”Päinvastoin James; sinä et ole ensimmäinen vampyyri, jonka olen tappanut ja en todellakaan usko, että olisit viimeinen. Mutta ymmärrä tämä; minulla ei ole minkäänlaista ongelmaa tappaa joku, joka pelaa sairaita, sadistisia pelejä kuten sinä – itse asiassa en tunne hitustakaan syyllisyyttä siitä.”
Hänen silmänsä levisivät paljastukselleni ja ensimmäistä kertaa näin epävarmuuden kipinän kulkevan hänen kasvoissaan ennen kuin se rentoutui takaisin härnäävään virnuiluun. ”Jos tapat minut, Victoria tulee perääsi”, hän uhkasi.
Nauroin. ”Sitten annan hänelle onnellisena saman kohtalon”, ilmoitin hänelle rauhallisesti. Päättäväisyyteni tuli voimakkaammaksi, tajusin, ettei minulla ollut paljon aikaa ennen kuin Cullenit saapuisivat. Epäilemättä Alice tiesi tarkalleen missä olin. Oli aika nähdä mitä muuta saisin Jamesista irti. ”Mitä muuta tiedät Alicesta?”, kysyin vaatien.
Hän tuijotti minua vihaisesti pysyen hiljaa. Hymyilin yksinkertaisesti puristaen kilpeäni hänen pikkusormensa ympärillä, kunnes se irtosi ja putosi lattialle hiljaisesti tömähtäen. James vaikeroi kivusta ennen kuin hän kokosi itsensä ja tuijotti minua vihaisena. ”Ala puhumaan nyt tai menetät koko kätesi”, uhkasin.
”Jos sinä aiot muutenkin tappaa minut, niin miksi minun pitäisi kertoa sinulle mitään?” hän ärähti.
”Jotta kuolemasi olisi nopea”, vastasin. ”Jos et vastaa kysymyksiini, revin hitaasti ja kivuliaasti sinun raajasi yksi kerrallaan irti samalla, kun sinä huudat ja anelet armoa – armoa, mitä et koskaan antanut kenellekään uhreistasi.” Olin päättänyt, että hänen pitäisi maksaa siitä mitä hän oli tehnyt. Leikkasin toisen hänen pikkusormistaan irti tuntien sairasta voimantunnetta, kun hän parkaisi kivusta. ”Sinun koko kätesi on seuraavana”, varoitin.
Hän alkoi puhua. ”Hänen nimensä oli Mary Alice Brandon – hän syntyi Biloxissa ja hän joutui mielisairaalaan nuorena sen vuoksi, että hän näki näkyjä tulevaisuudesta. Hänellä oli sisar, jonka nimi oli Cynthia. Hänen vanhempansa pistivät hänet mielisairaalaan ja sitten väittivät, että hän oli kuollut – he jopa antoivat hänelle haudan.” Hän naurahti synkästi. ”Päiväys hänen hautakivessään ja hänen sisäänkirjautumislomakkeissaan oli sama. Sillä eihän häntä kukaan olisi kaivannut, jos olisin tappanut hänet, itse asiassa päättelin hänen perheestään, että he olisivat ottaneet mielellään vastaan hänen kuolemansa, jotta heidän ei olisi pitänyt maksaa laskuja mielisairaalasta. Minä olisin tehnyt heille palveluksen.”
Hän kuulosti niin varmalta tuosta, että se karmi selkäpiitäni. Vihani kasvoi enkä voinut enää pidätellä sitä. ”Tämä on Alicelta”, murisin ennen kuin tartuin hänen päähänsä suojatuilla käsilläni ja väänsin kovaa repien sen pois. Murskasin hänen ruuminsa kokonaan kilvelläni, hänen elämänsä päättyi kovan kirkumisen säestämänä.
Rauhotuin tuon jälkeen hitaasti käyttäen kilpeäni repimään hieman puisesta lattiasta ja pinosin niitä vampyyrin paloja vasten. Kaivaen taskujani vedin ulos sytyttimen, jonka Felix oli antanut minulle vuosia sitten ja näpäytin sen auki. Kumartuen alaspäin olin juuri sytyttämässä hänet tuleen, kun ovet aukesivat kovalla rysähdyksellä. Suoristuin nähdäkseni Cullenien kiirehtivän sisään kasvot huolestuneina ja pelokkaina.
Heidän huolestuneet kasvonsa muuttuivat järkyttyneiksi, kun he katsoivat lattialla olevia Jamesin murskattuja ruumiinosia, suurta puukasaa ja sytytintä käsissäni. Edward oli ensimmäinen, joka ryntäsi vierelleni tarttuen minuun ja pitäen minua tiukasti. ”Luojan kiitos, olet kunnossa”, hän kuiskasi, kun hän hautasi nenänsä hiuksiini.
Kun adrenaliini alkoi hälvetä, huomasin kuinka paljon energiaa tämä yhteenotto Jamesin kanssa oli kuluttanut ja luhistuin hänen käsiinsä nauttien hänen kanssaan olemisen tunteesta. ”Minulla oli ikävä sinua”, kuiskasin.
Hän huokaisi. ”Minullakin oli ikävä sinua. Olin niin huolissani Bella.” Hän vetäytyi kauemmas katsoakseen minua silmiin. Hänen kultaiset silmänsä olivat vakavat ja huolestuneet. ”Ole kiltti äläkä tee mitään tuollaista enää koskaan uudestaan”, hän kerjäsi. Minä vain nyökkäsin hyväksyvästi.
Emmett keskeytti syleilymme. ”Bella, etkö olisi voinut odottaa? Halusin tapella hänen kanssaan”, hän valitti näyttäen pikkupojalta, jolta oltiin kielletty hänen lempilelunsa.
Minä vain pyöritin silmiäni. ”Anteeksi Emmett, jos olet onnekas, säästän seuraavan sinulle”, lupasin. Edward murisi tuolle.
”Hyvin tehty Bella”, Jasper sanoi hiljaa tutkiessaan jäännöksiä. Carlisle pysyi hiljaa.
Vetäydyin pois Edwardin syleilystä ja näpäytin sytyttimeni auki uudestaan. Kumartuen alas annoin ruumiin ja puun syttyä tuleen.
Pysyimme paikalla, kunnes tuli alkoi leimuta ja ruumis oli tuhkaa. Matkalla ulos tartuin videokameraan ja sammutin sen. Edward tuijotti minua kysyvästi, mutta minä pudistin vain päätäni. ”Myöhemmin”, lupasin.
***
Oli selvää, ettemme pääsisi takaisin Forksiin päivässä, mutta Alice hoiti sen – soittaen Charlielle uudestaan ja sanoen, ettei hänellä vain ollut ollut tarpeeksi aikaa ostaa kaikkea, joten olimme jäämässä pariksi päiväksi pidempään. Hän oli erittäin vakuuttava ja Charlie luovutti melko helposti. Kun asia oltiin hoidettu, suuntasimme kotiin – Emmett, Jasper ja Alice ajoivat takasin, kun Carlisle, Edward ja minä lensimme.
Pidin videokameran mukanani koko ajan tietäen, että se olisi erittäin tärkeä Alicelle – en ollut varma kuinka paljon hän oli jo nähnyt tutkiessaan tulevaisuutta, mutta tiesin, että hän haluaisi tietää koko tarinan – niin kauhea kuin se olikin. Usein lennoilla maatessani Edwardin käsissä, huomasin hänen tarkastelevan kameraa pohdiskelevasti.
Edward oli kirjaimellisesti liimattuna vierelläni koko sen ajan, kun matkustimme takaisin Forksiin. Hän näytti olevan huolissaan siitä, että katoaisin häneltä millä hetkellä hyvänsä ja hänellä oli aina ainakin yksi käsi päälläni. Ei niin, että välittäisin – itse asiassa rakastin sitä, että sain pitää hänet niin lähellä koko ajan.
Kun me viimein saavuimme Forksiin – Esme poimi meidät Port Angelesin lentokentältä Edwardin Volvolla, saavuimme kotiin huomataksemme, että loput perheestä olivat kaikki palanneet. Alice tanssahteli luokseni heti, kun olin päässyt ovesta läpi ja ojensin hänelle videokameran. ”Jos haluat, että lähdemme samalla, kun sinä katsot, me lähdemme”, kerroin hänelle hiljaa.
Hän pudisti päätään vaikkakin hänen silmissään oli päättämättömyyttä. ”Ei Bella, haluan teidän kaikkien saavan tietää kanssani.”
Nyökkäsin ja johdin Edwardin sohvalle samalla, kun Alice yhdisti kameran ja TV:n toisiinsa. Huomasin kaikkien uteliaat katseet ja selitin: ”James tunsi Alicen, kun Alice oli ihminen, hän tiesi Alicen menneisyydestä ja siitä miksei Alice muista.”
Heidän silmänsä levisivät ja he kääntyivät nopeasti takaisin ruutua päin, kun Alice painoi toisto nappia. Me kaikki katsoimme hiljaa, kun video alkoi. Kun Edward näki, James sanovan minulle, että minun pitäisi pyytää Edwardia kostamaan kuolemani, Edward murisi vetäessään minua lähemmäs kuin varmistaakseen itselleen, että olin todellakin täällä. He kaikki jäykistyivät, kun James hyökkäsi minua päin, mutta sitten he rentoutuivat hieman, kun he näkivät hänen lentävän seinään.
He olivat täysin hiljaa, kun he katsoivat minun kiduttavan Jamesia saadakseni hänestä tietoja Alicesta. Kun video viimein loppui siihen, kun katsoimme Jamesin paloa tuhkaksi, käännyin katsomaan Alicea. Hän värisi Jasperin käsissä, kun tämä yritti rauhoittaa häntä. Istuimme hiljaa, muun perheen katseet kulkivat Alicen ja minun välillä.
Vihdoin Alice rauhottui. Hän kääntyi minua kohti. ”Kiitos Bella – ei vain siitä, että sait selville tiedot vaan myös siitä, että tapoit hänet puolestani”, hän sanoi kiitollisena.
Hymyilin hänelle. ”Ole hyvä Alice, olisit tehnyt saman minulle.”
Jasper nyökkäsi minulle, uutta kunnioitusta ja kiitollisuutta silmissään.
Emmett ei tietenkään voinut kestää tilanteen vakavuutta ja rikkoi sen. ”Vau Bella, muistuta minua, etten tee sinua koskaan vihaiseksi”, hän huudahti, ”Olet uskomattoman pelottava, kun olet vihainen.”
Kaikki puhkesivat jäykkään nauruun.
Carlisle otti esiin eri pätkän Jamesin ja minun keskustelusta. ”Hän ei ole ensimmäinen vampyyri, jonka olet tappanut?” hän kysyin pehmeästi.
Pudistin päätäni. ”Ei, pari vuotta sitten eräs vampyyri yritti hyökätä kimppuuni ja tapoin hänet refleksinä”, selitin jättäen pois sen osan, että olin Volterrassa sillä hetkellä.
He rentoutuivat hieman, vaikka he kaikki näyttivät viimein ymmärtävän kuinka vaarallinen olin heille. ”En kuitenkaan koskaan satuttaisi teitä”, lupasin kiireesti huolissani, etteivät he yhtäkkiä haluaisi minua ympärillen nyt, kun he tiesivät kuinka helposti voisin tappaa heidät kaikki.
”Tiedämme rakas”, Esme vakuutti minulle vilpitön hymy kasvoillaan. ”Luotamme sinuun yhtä paljon kuin sinä luotat meihin.”
Rentouduin, helpottuneena, Edwardin käsiin. Katsoin kelloa ja huomasin, että oli myöhä tiistai-iltapäivä. Minun oli aika mennä kotiin. Tiesin, että Alice tarvitsisi hieman hiljaista aikaa miettiäkseen kaikkea mitä hän oli saanut tietää ja Charlie tarvitsisi illallisensa.
Edward ja minä nousimme – ja sen jälkeen, kun olimme napanneet joitain vaatteita vaatekaapistani ja laittaneet ne pariin ostoskassiin, suuntasimme ulos. Tarvitsin vaatteita pitääkseni yllä tarinaa siitä, että Alice ja minä olimme todellakin olleet shoppailemassa viimeiset pari päivää.
Charlie oli onnellinen nähdessään minut ja iloinen, että minulla oli ollut hauskaa Alicen ja Rosen kanssa shoppailessa – vaikkakin hän varoitti minua siitä, että tästä, että jättäisin koulun väliin shoppailemisen takia, ei saisi tulla tapa, vaikka osaisinkin jo kaiken mitä meille opetettiin.
Samalla, kun odotin Edwardin takaisin tuloa ennen kuin menin nukkumaan, soitin Volterraan ja he olivat helpottuneita kuullessaan, että olin kunnossa – Felix ja Demetri onnittelivat minua Jamesin ansaan saamisesta ja hänen tappamisesta. He kaikki olivat nyt innokkaita siitä, että Cullenit tietäisivät heistä, jotta he voisivat tulla tapaamaan minua aina silloin tällöin. Samalla, kun kiistelin heidän kanssaan siitä, etten tarvinnut lapsenvahtia, olin salaa onnellinen, että saisin nähdä heitä säännöllisesti – ikävöin heitä kaikkia.
Nukahdin sinä yönä Edwardin käsiin onnellisena, että kaikki oli palannut takaisin tavalliseen näiden parin kiihkeän päivän jälkeen.
***
Päätin nyt laittaa tähän loppuun sen lyhyen pätkän seuraavasta luvusta, kun se unohtuisi muuten
Kuten kevättansseissakin, teimme sisääntulomme portaiden yläpäästä, kun kolme poikaamme odottivat innokkaasti alhaalla. Matkasimme hitaasti yhdessä heidän luokseen, silmäni lukittuivat heti Edwardiin, kun katsoin häntä tyrmäävän upeaa smokkipukuista hahmoa. Hän oli upea ja silmäni tutkivat nälkäisesti hänen pitkää hahmoa, kunnes viimein saavutin hänen silmänsä. Ne olivat leveinä arvostuksesta ja pysyivät lukittuina minuun lähestyessäni. Kun lähestyin portaiden alapäätä, hän siirtyi eteenpäin ottaaksen minut niinkuin huumaantuneena. Olin järkyttynyt, kun hän yhtäkkiä kompasteli hieman kompastuen omiin jalkoihinsa halutessaan olla innokkaasti lähelläni.
Kaikki kääntyivät katsomaan häntä epäilevästi – en ollut koskaan ennen nähnyt vampyyrin olevan kömpelö. ”Vau, en tiennyt, että kömpelyys oli tarttuvaa”, Emmett totesi. Me kaikki purskahdimme nauruun tuosta ja olin salaa ylpeä siitä tosiasiasta, että olin häikäissyt Edwardia niin paljon, että hän oli kompastunut.
-
Kiitti taas uudesta ihanasta luvusta...!! Se oli niin hyvä kohta jossa Bella kidutti Jamesia...x3 Odotan innolla uutta lukua ja toivon samalla että Cullenit saisivat tietää Voltureista...x3! ;D :P
-
Tää on liian ihana <3
Oikeesti, yks parhaista ficeistä täällä, niin iloinen ja semmone ihana ja on paljon kivempaa et Bellal on toi kyky eikä se oo semmone avuton ihminen (;
Mutta, oon todellaki koukussa tähän, eli jatkoa kiitos <3
~ a.
-
Ihan luku jälleen. Odotan aina suurella innolla että tähän ilmestyy uus luku :D
-
Mulla on pikkuhiljaa jo mennyt hermo kirjojen Bellaan. Tyttöhän on niin miesten armoilla! Mutta tässä Bella on aivan uskomaton! RAKASTAN! :D
Kun hän oli parin jalan päässä minusta, painoin hänet alas polvilleen niin, että hän katsoi ylös minuun. ”Miltä tuntuu, kun saaliistasi tulee saalistajasi?” haastoin häntä
Ohhh! BELLA! :DDDD
Joo.. Mutta seuraavaa lukua odotellessa :)
-
Iiihaaanaaa luuukuuu!! ;D Rakastan tätä ficciä ja on mahtavaa että tulee vielä jatkoo, koska tää olis voinu ihan hyvin loppua tähän (mikä kyllä olis ollu tosi tylsää).
Paitsi että ootan vieläki sitä kohtaa millon Bella kertoo Edwardille että se tuntee ne Volturit. Siis jos sitä kohtaa ees tulee, mut kyllä uskon että tulee. (:
~Grozda
-
Oi! Rakastan tätä niin paljon. Mun tekis mieli jousta seiniä pitkin kun oon niin innostunu uudesta luvusta. Vitsi näin käy aina. Millon muuten Bella kertoo Voltureista ja meneekö ne käymään Volterassa?
JATKOA PIAN. Pliizzz? :D
Ginerva :-*
Ps.Emmett keskeytti syleilymme. ”Bella, etkö olisi voinut odottaa? Halusin tapella hänen kanssaan”, hän valitti näyttäen pikkupojalta, jolta oltiin kielletty hänen lempilelunsa.
Minä vain pyöritin silmiäni. ”Anteeksi Emmett, jos olet onnekas, säästän seuraavan sinulle”, lupasin. Edward murisi tuolle.
Toi olin niin hyvä. Emmett on aina tollanen pikku poika ;D
-
Waaaaauuuu. Mahtavaaa.<3 Tykkään ihan täpöllä.
Tää on hyvin kirjotettu/suomennettu. odotan ain innolla jatkoa.
Joten. Jatkoaaaa<3
-
Oi, ihana osa! Odotin tätä kuin kuuta nousevaa, enkä kyllä pettynyt. :D Bella oli ihana, kun kidutti Jamesia Alicenkin puolesta. :) Jatkoa nopeasti! :)
-
Awww♥ OIkeasti, sie tapat mut, jos et laita jatkoa nopeeeeeesti! :'( Pliiiiiizzz ♥♥
-
Awww♥ OIkeasti, sie tapat mut, jos et laita jatkoa nopeeeeeesti! :'( Pliiiiiizzz ♥♥
Sä tapat mut myös jos et laita nopeasti sitä uutta......x( :'(
-
Aloin itseasiassa lukemaan tätä vasta tänään ja suomennos on hyvä :D Tarina parani mielestäni loppua kohden :)
He kaikki olivat nyt innokkaita siitä, että Cullenit tietäisivät heistä, jotta he voisivat tulla tapaamaan minua aina silloin tällöin.
tuo minua jäi häiritsemään :D Missä kohtaa B kertoi Culleneille, että se eli Voltureiden kanssa?
Jatkoa odotellessa :-*
Anmett
-
Millon tulee jatkoa? Täällä mun kaveritki oottelee sitä, ja mie.... APUA! laita sitä jatkoa!
Aww ♥
kiitän ja kumarran,
mrö.
-
He kaikki olivat nyt innokkaita siitä, että Cullenit tietäisivät heistä, jotta he voisivat tulla tapaamaan minua aina silloin tällöin.
tuo minua jäi häiritsemään :D Missä kohtaa B kertoi Culleneille, että se eli Voltureiden kanssa?
Minusta tuntuu siltä, että tuossa tarkoitetaan sitä, että Volturit odottavat innokkaina sitä, että Bella kertoo heistä Culleneille. :D Ymmärsinkö itse muuten edes oikein?
-
Beatrize - se voi muuten olla :) nyt kun luki ton kohan uudestaan, niin siltä se vähän kuulostaan :D
-
Aah oon lukenut tätä englanniksi niin paljon kun tätä on tullut ja voi kun jännittää että menikö mun kieli ihan solmuun vai ymmärsinkö oikeasti!! Äkkiä jatkoa!! :-*
-
Sori oon tosi kärsimätön :-[
millon tulee JATKOO?
Ginerva :-*
-
tää oli niiiin hyvä :D millo tulee jatkoo??+nopeestiii :))
-
iha älyttömän ihana<3 jatkoo vaa nopeesti pliis! *alicen kuuluisa ilme*
-
suomennat mahtavasti *Alicen kuuluisaakin ilmettä suloisemmat koiranpentu silmät pyytävät jatkoa*
-
Kiitos valtavasti kommenteista ^^
Tässä olisi 27. luku, toivottavasti pidätte (:
Kappale 27: Tanssiaisia ja värikuulia
Bellan näkökulma
Viikkojen aikana elämä palasi tavalliseksi meille kaikille. Heräsin Edwardin vierellä joka aamu, menin kouluun ja vitsailin Culleneiden kanssa, oleskelin kotonani Edwardin kanssa tai Culleneiden kanssa heidän talollaan koulun jälkeen, söin illallista Charlien kanssa, sitten menin sänkyyn, jossa nukahdin Edwardin käsiin. Viikonloppuni kuluivat usein yökylässä Culleneiden luona auttaen Alicea, Esmeä ja Rosea suunnittelemaan päättäjäistanssien koristeluja, kun kerran Alice oli noudattanut neuvoani ja ilmoittautunut vapaaehtoiseksi siihen.
Pari päivää sen jälkeen, kun olimme palanneet Phoenixista, sain mielenkiintoisen puhelinsoiton Renéeltä, joka nautti nyt auringonpaisteesta Floridassa. Hänellä oli uutisia kerrottavana. ”Bella, et ikinä usko mitä kuulin juuri. Muistatko naapurimme Phoenixissa – rouva Smythin?”
”Niin?”
”No hän soitti juuri minulle kertoakseen järkyttäviä uutisia. Usko tai älä joku poltti sen vanhan balettistudion, jossa sinä kävit.”
”Oikeasti?” Yritin kuulostaa järkyttyneeltä.
”Kyllä. Minkälainen ihminen tekisi jotain sellaista?”
Minä. ”En tiedä äiti”, mumisin.
”No, se on kauheaa – omistajaparka. No ainakin hänellä oli vakuutus...” Olin muissa maailmoissa, kun Renée jatkoi jaarittelua palaneesta studiosta. Tunsin syyllisyyden pistoksen – en ollut edes ajatellut kuinka järkyttyneitä omistajat olisivat, kun poltin sen maan tasalle.
***
Vihdoin päättäjäistanssiais-ilta saapui – jotain, mitä olin odottanut innokkaasti viikkojen ajan, koska odotin kovasti saavani nähdä Edwardin smokissa. Alice, Rose ja minä olimme viettäneet koko päivän yhdessä – menimme jopa hierontoihin, manikyyreihin ja pedikyyreihin aamulla Port Angelesissa – kuten Alice sanoi: ”Saa meidät tuntemaan olomme erittäin hyväksi.”
Olimme nyt rentoutuneita, onnellisia ja tyytyväisiä, kun annoimme loppusilaukset asuillemme ja varmistimme, että jokainen hius oli oikealla paikallaan. Me kaikki näytimme mahtavilta. Alice piti yllään ihastuttavaa pitkää keltaista yksiolkaimista iltapukua, jossa oli sivulla reikiä niin, että se näytti osia hänen kalpeasta ihostaan ja halkio sivulla, joka päättyi hänen reitensä keskiosaan. Hänellä oli sen lisäksi kanarian keltaiset korvakorut ja yhteensopiva kaulakoru ja lisää timantteja ohuessa hiuspannassaan. Rosalie näytti uskomattoman kiihottavalta seksikkäässä punaisessa mekossa, jossa oli kaula-aukko, joka tuli hänen vyötärölleen. Rubiinit hänen kaulallaan, korvillaan ja ranteillaan täydensivät asukokonaisuuden ja saivat hänet näyttämään jumalattarelta. Ei ollut mahdollisuuttakaan, että Emmettin silmät eivät olisi katsomassa häntä tänä iltana ja minulla oli tunne, että kaikilla pojilla, jotka osallistuisivat päättäjäistansseihin, olisi vaikeuksia keskittyä omiin seuralaisiinsa.
Alice oli jälleen kerran suunnitellut minulle mekon, joka sopi minulle täydellisesti. Se oli syvän sininen pitkä silkkimekko, joka aaltoili kauniisti ympärilläni, kun liikuin. Tällä kertaa käytin koruja, jotka setäni olivat antaneet minulle, kun olin viisitoistavuotias – kaulapanta, joka oli noin 1,5 sentimetriä leveä, jossa oli vuorotellen safiirisia- ja timanttisia pystysuoria kaistaleita ja siihen yhteen sopivat korvakorut ja rannekoru. Kivien värit sopivat täydellisesti yhteen mekkoni kanssa.
Meillä kaikilla oli piikkikorkoiset kengät, jotka Alice oli teettänyt mittatilaustyönä samasta kankaasta, kuin mekkomme, jotta ne sopisivat täydellisesti yhteen.
Kuten kevättansseissakin, teimme sisääntulomme portaiden yläpäästä, kun kolme poikaamme odottivat innokkaasti alhaalla. Matkasimme hitaasti yhdessä heidän luokseen, silmäni lukittuivat heti Edwardiin, kun katsoin hänen tyrmäävän upeaa smokkipukuista hahmoaan. Hän oli upea ja silmäni tutkivat nälkäisesti hänen pitkää hahmoaan, kunnes viimein saavutin hänen silmänsä. Ne olivat levinneet arvostuksesta ja pysyivät lukittuina minuun lähestyessäni. Kun lähestyin portaiden alapäätä, hän siirtyi eteenpäin ottaaksen minut vastaan niinkuin huumaantuneena. Olin järkyttynyt, kun hän yhtäkkiä horjahteli hieman kompastuen omiin jalkoihinsa halutessaan olla innokkaasti lähelläni.
Kaikki kääntyivät katsomaan häntä epäilevästi – en ollut koskaan ennen nähnyt vampyyrin olevan kömpelö. ”Vau, en tiennyt, että kömpelyys oli tarttuvaa”, Emmett totesi. Me kaikki purskahdimme nauruun tuosta ja olin salaa ylpeä siitä tosiasiasta, että olin häikäissyt Edwardia niin paljon, että hän oli kompastunut.
Tällä kertaa Alice oli järjestänyt meille limusiinin jaettavaksi päättäjäistansseihin ja se saapui, kun me otimme kuvia. Katsoin ulos siihen ja pyöritin silmiäni. Alice ei ollut tunnettu hienovaraisuudesta. Limusiinimme oli valkoinen pidennetty hummeri, jossa oli alapuolella siniset neonvalot. Se näytti sopivammalta Vegasiin kuin tänne.
Menimme sisään ja tunsin innostuksen tunkeutuvan lävitsemme, kun Jasper nostatti mielialojamme. Epäilemättä Alice oli käskenyt häntä pitämään huolen, että meillä oli hauskaa. Matka koululle oli nopeasti ohi, kun käperryin Edwardin käsiin ja me vitsailimme toistemme kanssa, kunnes tunsimme limusiinin pysähtyvän koulun luona.
Poistuimme limusiinista huomataksemme, että liikuntasalin edessä oli suuri valkoinen juliste, jossa oli kultaista kirjoitusta, jossa luki: ”PÄÄTTÄJÄISTANSSIT”. Sisäpuoli näytti mahtavalta kiitos Alicen taikakosketuksen. Kaikki oli koristeltu tyylikkäästi mustalla ja kullalla sekä valkoisella ja hopealla. Kaikilla pöydillä oli vaihtelevasti mustia ja valkoisia pöytäliinoja. Mustissa oli kultaiset koristelut sekä kultainen keskikoriste ja valkoisissa oli hopeiset. Serpentiinejä ja heliumilmapalloja oltiin ripustettu kaikialle vaihdellen neljässä teemavärissä. Alice oli jopa ripustanut suuren diskopallon sekä neonvaloja päidemme yläpuolelle.
Kun olimme kehuneet Alicea hänen koristeluistaan, hän raahasi meidät tanssilattialle. Tällä kertaa musiikki oli klassista, johon sisältyi paljon instumentaalista musiikkia, joka salli minun tanssia kunnolla Edwardin kanssa. Löysin pian itseni tanssimassa valssia onnellisesti ympäri tanssilattiaa Edwardin käsissä, kiitollisena Renatan tanssitunneista ja onnellisen tietämättömänä epäilevistä ja kateellisista katseista, joita saimme. Yhdessä vaiheessa kuitenkin, kun lopetimme, jotta minä saisin pienen tauon, huomasin Jessican ja Laurenin silmät poistuessamme tanssilattialta, ja jos katseet voisivat tappaa olisin kuusi jalkaa maan alla. Heidän tuijotuksensa olivat ilkeitä ja kateellisia, kun he katsoivat minua ja ne muuttuivat epätoivoisiksi ja säälittäviksi, kun ne siirtyivät Edwardiin. Vieressäni Edward säpsähti hieman ja tiesin, että heidän ajatuksensa häiritsivät häntä. Tuijotin uhkaavasti heitä. He säpsähtivät ja kääntyivät heti. ”Minun”, murisin hiljaa puoliääneen kääntyessäni takaisin Edwardia kohti. Hänen ilmeensä oli huvittunut ja erittäin onnellinen. ”Mitä?” kysyin uteliaana hänen yhtäkkisestä käytöksen muuttumisestaan.
”Rakastan sitä, että kutsuit minua omaksesi”, hän tunnusti. Minun täytyi myöntää, että olin hieman yllättynyt omasta omistushaluisuudestani, mutta tajusin, että se oli varmaan naisjuttu.
Virnistin. ”No se on tarkalleen mitä sinä olet, Edward Anthony Masen Cullen, että parempi vain tottua siihen”, ilmoitin hänelle omahyväisesti. ”Älä koskaan unohda, että olet kokonaan minun, vain minun.”
Hän nojautui alas ja suuteli minua. ”Kokonaan sinun”, hän lupasi, ”Ikuisesti.”
Emmett tuli hänen taakseen silloin. ”Olet tossun alla”, hän ilmoitti.
Edward kääntyi häntä kohti ja nosti kulmakarvaansa. ”Ja sinäkö et ole?” hän kysyi.
Emmett harkitsi sitä hetken ja vilkaisi Rosalieta, joka, kuten arvata saattoi, sai paljon huomiota kaikilta tänään. ”En koskaan sanonut, ettenkö olisi, tervetuloa kerhoon kaveri”, hän sanoi läimäyttäessään Edwardia olkapäälle ja marssi vaimonsa luokse. Nauroin hiljaa nojaten onnellisena Edwardiin.
Katsoessani ympärilleni huomasin Angelan huojuvan tyytyväisenä Ben Cheneyn käsissä ja olin tyytyväinen hänen puolestaan – se oli ollut selvää ensimmäisestä päivästä, kun olin saapunut, saakka, että he molemmat pitivät toisistaan paljon, vaikkakin molemmat olivat olleet liian ujoja tehdäkseen sille mitään.
Kun ilta tuli myöhemmäksi, huomasin, että monet opiskelijat näyttivät olevan humalassa. Aloin tulla epäileväksi, kun näin Alicen nurkassa heiluttelevan nyrkkejään Emmettille ja tulevan vihaiseksi. ”Miksi Alice on vihainen Emmettille?” kysyin Edwardilta.
Hän katsoi heihin ja hänen ilmeensä muuttui ärsyyntyneeksi. ”Emmett terästi boolia”, hän ilmoitti minulle.
Voihkaisin. ”Isä tulee tappamaan hänet, jos hän saa selville.” Toisaalta, kun todella ajattelin sitä, minusta olisi ihanaa nähdä Emmett lukittuna vankilaan yöksi, hmm.. Sitten toinen ajatus juolahti mieleeni. ”Miten Alice ei nähnyt sitä?”
”Alice näki sen ja hänellä oli ylimääräinen boolikulho ja hän vaihtoi ne, kun Emmett terästi sen, mutta Emmett vain meni takaisin ja terästi toisenkin kulhon”, hän vastasi minulle.
Pyöritin silmiäni epäuskoisesti. ”Tietenkin hän teki niin”, nurisin suunnatessani virvokepöydälle ja Edward otti minulle lasin vettä. Huomasin, että suurin osa boolista oli jo poissa ja Edward tyhjensi hienovaraisesti loput toiseen terästetyn boolin kulhoon, joka seisoi pöydän alla. Pari valitusta kuului, kun ihmiset huomasivat, ettei boolia ollut jäljellä, mutta toivottavasti se estäisi heitä joutumasta humalaan.
Lukuunottamatta tuota keskeytystä loput illasta kului niinkuin olisin ihanassa sadussa henkilökohtaisen satuprinssini kanssa. Ilta päättyi viimein omassa sängyssäni myöhemmin sinä iltana, kun satuprinssini suuteli minua ennen kuin vaivuin rauhalliseen ja tyytyväiseen uneen turvallisesti Edwardin käsissä.
***
Päättäjäistanssien jälkeisenä päivänä Edward antoi minun nukkua hieman ja herätä itsekseni – nähtävästi Charlie oli päättänyt, ettei hän häiritsi minua niin suuren illan jälkeen. Kun kysyin mitä hän teki, minulle kerrottiin, että hän katsoi monia kuvia, joita Esme oli ottanut, tietokoneeltaan, kun kerran Esme oli lähettänyt ne sähköpostilla aikaisin tänä aamuna. ”Hänen mielestä sinä näytät kauniilta”, Edward ilmoitti minulle pehmeästi. ”Hän ei voi uskoa, että hänen pikkuprinsessastaan on kasvanut niin kaunis nainen.” Tunsin mielihyvää tuosta.
Kun viimein nousin, Edward lähti ja minä menin alakertaan. Kerroin Charlielle mahtavasta illastani syödessäni aamiaista harkitusti jättäen kertomatta terästetystä boolista. Hän näytti minulle valokuvia ja minun täytyi myöntää, me kaikki näytimme mahtavilta.
Lähdin pian sen jälkeen hypäten sisään 370z:ni ja kiihdyttäen tuttua reittiä Cullenien talolle. Olin innoissani. Tänään oli virallinen kesälomien alku ja toivottavasti seuraavan parin viikon sisällä Cullenit olisivat Volterrassa ja salaisuuteni paljastuisi. Charlie ja Renée tiesivät jo Italian vierailustani – olin suunnitellut viettäväni osan kesälomastani siellä ennen kuin edes muutin Forksiin. Tietenkään en ollut varsinaisesti päättänyt meneväni Volterraan, koska tiesin, että se antaisi Alicelle vihjeen. Minun piti vain toivoa, että Charlie ei ajattelisi sitä Edwardin edessä seuraavan viikon aikana. Sen sijaan tein lujan päätöksen viettäväni seuraavat kymmenen viikkoa kesälomastani Forksissa Culleneiden kanssa.
Pääsin perille löytääkseni erittäin innostuneen Emmettin odottamassa Alice, Rosalie Jasper ja Edward takanaan. He kaikki pitivät käsissään värikuulapyssyjä ja Emmettillä oli ylimääräinen käsissään. Virnistin. Värikuulasota oli taas toinen asia, jota pelasin säännöllisesti Felixin ja Demetrin kanssa ja minä olin ammattilainen.
Olin pian varustautunut omalla värikuulapyssylläni ja Edwardin selässä, kun juoksimme keskelle metsää – tarpeeksi kauas ihmisistä, etteivät he näkisi meitä ja paikkaan, jossa oli tarpeeksi puita ja pensaikkoja, joiden avulla voisi piiloutua. Emmett laittoi minut lupaamaan, etten suojaisi ketään muuta kuin itseäni pelin aikana, jotta se pysyisi reiluna. Pelasimme pareittain, vaikkakin teknisesti Rosalie ja Emmett olivat huonossa asemassa, koska kummallakaan heistä ei ollut erikoiskykyä. Edward tiesi missä he olivat ajatustenlukutaitonsa avulla, minä pystyin sekä tuntemaan heidät kilvelläni että suojaamaan meidät molemmat hyökkäykseltä, Alice pystyi näkemään, jos joku oli tulossa hänen luokseen ja Jasper pystyi tuntemaan, jos muut olivat hänen lähellään heidän tunteistaan. Jokaisella joukkueella oli eri väriset värikuulat – Emmettillä ja Rosaliella oli punaiset, Edwardilla ja minulla oli siniset ja Alicella ja Jasperilla oli keltaiset.
Kun me viimein aloitimme, kävelin yksinkertaisesti avoimeen tilaan kiinnittäen kaiken huomion itseeni, kun molemmat joukkueet tulittivat minua. Tietenkin kilpeni takia oli turhaa ampua minua, kun kerran minuun ei voinut osua. Sen sijaan ympärilläni oli kupla, joka oli muuttumassa nopeasti oranssiksi värikuulien värien yhdistyksestä. Sillä välin Edward oli hiipinyt heidän taakseen ja oli nyt tulittamassa molempia joukkueita. He tajusivat kuitenkin pian, että hän oli hyökännyt väijytyksistä heidän kimppuunsa ja kääntyivät tulittamaan häntä, koska he tiesivät, että oli turhaa jatkaa minun ampumistani. Tietenkin he aliarvioivat edelleen ihmisensä ja samalla kun Edward väisti heidän laukauksensa uskomattomalla nopeudellaan, minä ammuin muita osuen joka kerralla. Nautin suuresti nähdessäni Alicen naaman täysin sinisenä maalistani. Tiesin, ettei hän ollut tyytyväinen. ”Minä tulen kostamaan tämän sinulle Bella!” hän huusi minulle. Minä vain nauroin.
Meiltä kaikilta loppui ammukset suunnilleen samaan aikaan ja hyppäsin nopeasti Edwardin selkään, kun kilpailimme toisten kanssa paikalle, jonne olimme kaikki kätkeneet lisäammuksemme. Latasimme nopeasti uudelleen, ampuen toisiamme vetäytyessämme takaisin puihin.
Jatkoimme peliämme vaihtaen taktiikoitamme ja joskus joukkueita. Viimeisessä pelissämme jokainen pelasi yksin – mikä oli hauskaa, vaikka jostain syystä en löytänyt Emmettiä – jota halusin erityisesti ampua hieman enemmän kuin muita.
Kun pakkasimme, huomasin, ettei Emmett ollut vieläkään kanssamme. Jokin kertoi minulle, ettei hänellä ollut mielessään mitään hyvää taaskaan. ”Missä Emmett on?” kysyin Alicelta epäilevästi täysin tietoisena siitä tosiasiasta, että koska olin saanut sinistä maalia kaikkialle hänen kasvojaan ja hiuksiaan, oli todennäköistä, ettei hän kertoisi minulle missä Emmett oli tai mitä hän suunnitteli.
Hän hymyili salamyhkäisesti. ”Jaa, hän vain luovutti ja lähti kotiin aikaisin.”
Nostin kulmakarvaani. Ei ollut mahdollisuuttakaan, että Emmett vain luovuttaisi ja lähtisi kotiin aikaisin ilman syytä. Jotain oli tekeillä. Käännyin katsomaan Edwardia toivekkaasti, mutta hän pudisti päätään. ”Hän lausuu Gettysburgin puhetta yhä uudelleen ja uudelleen”, hän selitti.
En pitänyt tästä lainkaan ja juostessamme takaisin pystyin tuntemaan pelon tunteen pyyhkiytyvän ylitseni. Jasper katsoi minua ja hymyili myötätuntoisesti.
Totta tosiaan, kun saavuimme takaisin, huomasin heti syyn Emmettin aikaiseen lähtöön. Minun kauniilla mustalla autollani oli nyt täysin muovitimantein koristeltu konepelti. Muovitimantit olivat erivärisiä ja ne oltiin laitettu tietyn kaavan mukaan sinisiä tähtiä hopeisella taustalla. Konepellin keskellä oli Emmettin nimi vihreillä timanteilla kirjoitettuna. Minun täytyi myöntää, että, jos tämä ei olisi minun autoni, olisin ollut vaikuttunut – se oli todellinen taideteos. Emmett seisoi autoni vieressä – itsetyytyväinen hymy kasvoillaan, kun hän ihaili aikaansaannostaan.
Hänen hymynsä katosi, kun tulin alas Edwardin selästä ja marssin hänen luokseen. ”EMMETT!” huusin. ”SINÄ PILASIT AUTONI KONEPELLIN!”
Hän virnisti. ”Takaisinmaksu Bells”, hän sanoi itserakkaasti näyttäen hyvin tyytyväiseltä itseensä.
Tuijotin vihaisena. ”No niin hitto vieköön onkin Emmett”, sanoin vihaisesti marssiessani autotallille, kun avasin oven. Emmettin ilme muuttui hämmentyneeksi.
Kiedoin kilpeni hänen Jeeppinsä ympärille ja levitoin sen ulos, kunnes se oli autoni vieressä, mutta leijuen pari jalkaa ilmassa. ”Muistatko mitä sanoin siitä, että tekisin Jeepistäsi kivan romumetallikuution?”, kysyin virnistäen ilkeästi, kun Emmettin ilme muuttui kauhistuneeksi. Hänen takanaan Edwardin, Jasperin, Alicen ja Rosalien kasvoille syttyi huvittuneet hymyt ja silmäkulmastani näin Esmen ja Carlislen poistuvan talosta hiljaa tullakseen seuraamaan tilannetta. Esmellä oli videokamera käsissään ja Carlislella oli kamera. ”Ei ei ei, Bella ole kiltti!” Emmett anoi pudoten polvilleen edessäni.
”Minä varoitin sinua Emmett”, sanoin vakavasti, vaikkakin olin alkamassa tuntea oloni huvittuneeksi. Näky ylisuuresta miehestä edessäni polvillaan kerjäämässä pikkuvanhalta minulta, etten tuhoaisi hänen rakasta Jeeppiään oli naurettavan koomista. Nostin Jeeppiä toisen metrin ilmaan.
Emmett lisäsi kerjäämistään. ”Ole kiltti Bella, teen mitä tahansa. Otan pois kaikki timantit ja teen autostasi uuden veroisen, en kiusoittele Edwardia enää siitä, että hän pysyy luonasi öisin”, hän anoi.
Pysähdyin harkitsemaan tarjousta. Minun täytyi myöntää, että ajatus siitä, ettei hän kiusoittelisi Edwardia oli uskomattoman houkutteleva. Laskin Jeepin hellävaroen maahan. ”Autoni on parasta olla parempi, kuin uusi seuraavien kahden tunnin aikana”, ilmoitin Emmettille, joka nousi seisomaan helpottuneena. ”Ja, jos Edward koskaan kertoo minulle, että olet kiusoitellut häntä taas siitä, että hän viettää yönsä kanssani, Jeeppisi tulee olemaan romumetalliläjä eikä sinulla ole mitään mahdollisuutta kerjätä minua lopettamaan”, ilmoitin hänelle.
Emmett juoksi heti autotalliin ja palasi hetkeä myöhemmin jonkinlaisen liuotinpullon kanssa, jonka avulla hän saisi timantit pois. Suuntasin sisään muun perheen kanssa ja sen jälkeen, kun he olivat puhdistautuneet ja päässeet eroon kaikesta maalista, suuntasimme olohuoneeseen. Istuimme sohvalla, kun Esme kytki videokameran TV:seen ja katsoimme, kun video panoroi ympäri saaden hyvän kuvan timanteilla koristellusta konepellistäni ja uhkaavasta katseestani Emmettin Jeepin leijuessa takanani. Kun Emmett alkoi kerjätä minulta, me kaikki nauroimme koomiselle näylle.
Kun se oli loppu, pyysin Esmeä lähettämään sähköpostilla kopion videosta ja Edward ja minä menimme yläkertaan viettämään aikaa yhdessä.
Emmettin onneksi, kun tulin ulos talosta pari tuntia myöhemmin suunnatakseni kotiin, löysin autoni täydellisessä kunnossa ilman mitään jälkeä, että se olisi näyttänyt koskaan yhtään erilaiselta. Suuntasin kotiin tyytyväisenä. Kun pääsin perille, lähetin heti videon minusta uhkaamassa Emmettiä Volterraan ja sitten soitin heille. Kuten olin arvellut se oli heidän mielestään hilpeä eivätkä he jaksaneet odottaa tapaavansa kaikkia.
Minä tunsin oloni aika varmaksi, että, kun Volturi perheeni tapaisi Cullenien perheeni, he tulisivat toimeen loistavasti – kunhan Cullenit reagoisivat hyvin salaisuuteeni.
***
Lyhyt pätkä luvusta 28
Palasimme kotiin sinä iltana, janomme täysin tyydytettyinä.
Olin innokas vaihtamaan vaatteeni ja menemään katsomaan Bellaa, mutta minut pysäytettiin pian, kun Carlisle pyysi meitä kokoontumaan ruokailusaliin keskustelua varten. Luin osan hänen ajatuksistaan ja jähmetyin. Muut katsoivat minua ja Carlislea uteliaasti asettuessamme tuoleille ruokapöydän ääreen. Me katsoimme Carlislea levottomasti. Hän ryki. ”Sain puhelinsoiton tänään Volterrasta.” Tälle tiedolle koko perheeni jähmettyi järkytyksestä ja paniikista. ”Aro on kutsunut koko perheen vierailemaan heidän luonaan niin pian kuin mahdollista. Sanoin hänelle, että olisimme siellä kolmessa päivässä, koska meidän täytyy mennä Alaskaan ensin.” Istuimme siinä hiljaa sulattaen järkyttäviä uutisia. Kutsu Volterrasta oli käytännössä katsoen käsky – kukaan ei edes ajattelisi sivuuttaa sitä.
Olin kauhistunut. Tiesin, että yhdellä kosketuksella Aro saisi tietää Bellasta. Volturit eivät olleet tunnettuja lempeydestään.
-
Aa. Tää oli hyvä luku. Toivon mahdollisimman nopeasti lisää jatkoa, koska tää on niin paras! Kiitän ja kumarran. ^Kassu^
-
Tää oli just paras luku <3
Lisäää jatkoa :D
-
Aivan ihana luku.
Tuijotin vihaisena. ”No niin hitto vieköön onkin Emmett”, sanoin vihaisesti marssiessani autotallille, kun avasin oven. Emmettin ilme muuttui hämmentyneeksi.
Kiedoin kilpeni hänen Jeeppinsä ympärille ja levitoin sen ulos, kunnes se oli autoni vieressä, mutta leijuen pari jalkaa ilmassa. ”Muistatko mitä sanoin siitä, että tekisin Jeepistäsi kivan romumetallikuution?”, kysyin virnistäen ilkeästi, kun Emmettin ilme muuttui kauhistuneeksi. Hänen takanaan Edwardin, Jasperin, Alicen ja Rosalien kasvoille syttyi huvittuneet hymyt ja silmäkulmastani näin Esmen ja Carlislen poistuvan talosta hiljaa tullakseen seuraamaan tilannetta. Esmellä oli videokamera käsissään ja Carlislella oli kamera. ”Ei ei ei, Bella ole kiltti!” Emmett anoi pudoten polvilleen edessäni.
”Minä varoitin sinua Emmett”, sanoin vakavasti, vaikkakin olin alkamassa tuntea oloni huvittuneeksi. Näky ylisuuresta miehestä edessäni polvillaan kerjäämässä pikkuvanhalta minulta, etten tuhoaisi hänen rakasta Jeeppiään oli naurettavan koomista. Nostin Jeeppiä toisen metrin ilmaan.
Emmett lisäsi kerjäämistään. ”Ole kiltti Bella, teen mitä tahansa. Otan pois kaikki timantit ja teen autostasi uuden veroisen, en kiusoittele Edwardia enää siitä, että hän pysyy luonasi öisin”, hän anoi.
Repesin tolle ihan totaalisesti. Nauroin ihan kippurassa
Jatkoa pian
Ginerva :-*
-
Mahtava luku! Jännittää hirveesti mitä tapahtuu kun se jäi tollaseen kohtaa. (:
Jatkoo kiireesti, kiitos. ;D
~Grozda
-
Oi, Emmett rukoilee polvillaan Bellan edessä! :D Jotenkin vain niin repesin tuolle. Entäpä nuo heidän tossuttamisensa? Huhhuh. Tervemenoa vaan kerhoon, todellakin. ;)
Oli hyvä luku, en huomannut kuin yhden virheen: kanariankeltainen kirjoitetaan yhteen, ei erikseen. :) Siis siinä alussa, kun puhuttiin Alicen korvakoruista. Toivon jatkoa piakkoin. ;)
-
Tää on aivan loistava <3
Emmett anelee Bellaa polvillaan... :D
Suomennat hienosti yms. (:
Haluan nopeasti jatkoa ja tietää tapaamisesta Volturien kanssa !
~ a.
-
aww ihanaa uus luku =DD
toi Emmettin aneleminen oli mahtavaa =D mie repesinn ;D
jatkoa pian! kiiiiitus
xoxo
mrö.
-
mä niin rakastan Emmettiä<3 Juu, aloin lukea vasta tänään ja rakastuin heti<3
haluun lisää Voltureitaaaaaa, nyt jännittää seuraava luku joka TOIVOTTAVASTI tulee piakkoin<3
JATKAAAAAAAAAAAAH<3
-
Tää on aivan mahtava<3
Jatkoa vaan nopeesti tulemaan, tahtoo tietää mitä Voltureitten kans tapahtuu! ;D
-
hahhah nauroin tol emmetin polvistumisel tosi paljo ;D saa nähd mitä siit volturie ja culleneide tapaamisest tulee ??? eli odotan innolla :D jatkoooo pyytää tosi nätisti ;)
-
Aivan ihanaa! Odotan innolla seuraavaa lukua : D
-
Hahahahha Emmett.. ;D
Ihana luku.. <3
Kiva kun lisäsit pätkän seuraavasta luvusta.
Jatkoa vaa pia kehii. :D
-
haha, voi Emmettiä :D iiiiihana luku !
jatkoajatkoa
- loveya, jennumiu
-
Musta tuntuu, että mua enemmän kiinnosti tuo pikkupätkä seuraavasta luvusta, kuin tuo saapunut luku. oivoi :D
Hei sori, ei rakentavaa, ei hehkutusta, ei mitään :D Ens kerral enemmän :)
-
Aloitin lukemisen jo jonkin aikaa sitten, Mutta en ole ehtinyt kommentoimaan, joten kommentoin nyt pikaisesti. R A K A S T A N tätä !!! Ihana, ja todella hyvä käännös. Jatkoa haluaisin ja nopeasti, koska pidän tästä iiihaaan hirveästi!!
~Lauranood on rakastunut <3
-
Oioioioiiiiii. Tää on vaan niin mahtava<3
Tykkään<3
Tää on hyvin suomennettu ja tällee<3
Jatka piaaaannn<3
-
Kiitos taas mahtavista kommenteista ^^
Anteeksi, että tässä on taas kestänyt jonkun aikaa. Minulla on ollut hieman kiireitä. Mutta enpä selittele enempää, tässä olisi 28. luku (: Toivottavasti pidätte : D
Kappale 28: Aavistus ja kutsuja
Kun Edward herätti minut seuraavan aamuna, hän ilmoitti, että koko perhe – lukuunottamatta Carlislea, jonka piti työskennellä, olivat menossa metsästämään päiväksi. Niin paljon kuin en halunnut hänen lähtevän, hänen silmänsä olivat pikimustat. Kehotin häntä menemään ja aloitin päiväni verkkaisesti, kunnes keksin mahtavan idean. Kiirehdin ulos talosta – tarttuen pikaliimapulloon matkalla.
Saavuin pian Culleneiden luo ja kävelin sisään tyhjään taloon. Selvästikin Carlisle oli edelleen töissä. Tiesin, että hän oli tehnyt yövuoroja viime aikoina, kun kerran hänen ei tarvinnut nukkua. Työskentelin nopeasti ja rukoilin, ettei Alice näkisi mitä teen ja kertoisi Emmettille.
Olin juuri lopettanut kaikkien Emmettin peliohjainten liimaamisen torniksi, kun Carlisle saapui kotiin. Hän näytti lievästi yllättyneeltä nähdessään minut istuvan syyllisen näköisenä keskellä olohuonetta pikaliima kädessäni ja peliohjain torni edessäni. Hän katsoi sitä kaikkea ja nauroi. ”Minun mielestä Emmett on todellakin tavannut vastustajansa sinussa Bella.”
Virnistin. ”On mukavaa, kun on vastustaja keppossodassa.”
”No elämä on ehdottomasti muuttunut mielenkiintoiseksi, kun sinä saavuit”, hän totesi. Yhtäkkiä hänen katseensa muuttui mietteliääksi. ”Minulla on tunne, että sinulla taitaa olla sellainen vaikutus kaikkiin sivistyneisiin vampyyreihin, jotka tapaat”, hän sanoi pehmeästi, hänen silmänsä olivat vakavat.
Jäykistyin. ”Mitä sinä tarkoitat?” kysyin varovasti. Olin varoittanut Voltureita tekemästä päätöstä mitä kertoa heille, koska tiesin, että heti kun Cullenit saisivat heidän kutsunsa, Alice etsisi nähdäkseen mitä he halusivat. Sen vuoksi epäilin, ettei Alice ollut saanut selville mitään. Toisaalta päättelin, Carlisle oli elänyt perheeni kanssa vuosikymmeniä, joten oli enemmän kuin todennäköistä, että hän saattaisi keksiä salaisuuteni itsekseen. Toivoin vain, ettei hän ollut jo jakanut keksintöjään – olisi paljon helpompaa selittää kaikille, jos olisimme Volterrassa.
Carlisle huokaisi. ”Missä Euroopan maassa olit, kun tapasit vampyyreita ensimmäisen kerran Bella?”
Hän tiesi, tai ainakin epäili vahvasti. ”Italiassa”, vastasin hiljaa.
”Aion nyt saattaa itseni tukalaan tilanteeseen ja arvata, ettei sinulla ollut vain yksi tapaaminen noiden vampyyreiden kanssa?” Pudistin päätäni. Hänen silmänsä levisivät hänen tajutessaan, että hänen epäilynsä oltiin varmistettu. ”Sinä olet se prinsessa etkö niin?” hän kuiskasi syvää kunnioitusta äänessään. Nyökkäsin uudelleen ja katsoin varovasti ylös hänen kultaisiin silmiinsä; odottaen hänen reaktiotaan ja toivoen, ettei hän tuntisi oloaan liian petetyksi, vihaiseksi tai vielä pahempaa; peloissaan minusta.
Olin järkyttynyt, kun hän nauroi. ”No tuo vastaa moniin kysymyksiin.”
Tuijotin häntä suu auki. ”Et ole vihainen siitä, etten kertonut sinulle ja perheellesi?” kysyin helpottuneena, mutta hämmilläni.
Hän pudisti päätään. ”Elin Volturien kanssa pitkään Bella ja tiedän tarkalleen millaisia he ovat. Tajuan, että he olisivat pyytäneet sinua olla sanomatta mitään – loppujen lopuksi hehän ovat rikkoneet omaa lakiaan vain antamalla sinun elää kaikkien näiden vuosien ajan.”
Nyökkäsin samanmielisesti. ”Jos siitä on mitään lohdutusta,minä tahansa päivänä saatte kutsun Volterraan teidän koko perheellenne – olimme jo suunnitelleet kertovamme teille”, ilmoitin hänelle.
Hän hymyili. ”Sitten uskon, että pitäisit enemmän siitä, että pysyisin hiljaa enkä ajattelisi sitä ennen kuin menemme Volterraan?” hän kysyi.
”Jos voisit”, vastasin. ”Aro-setä järkyttyisi, jos hän menettäisi tilaisuutensa teatraalisuuksiin.”
Nauroimme molemmat tuolle. ”Todellakin prinsessa, näyttää siltä, ettei Aro ole muuttunut pätkääkään.” Sitten hän kallisti päätään. ”Kutsuitko sinä häntä Aro-sedäksi?”
Virnistin. ”Jep, he ovat kuin perhettä minulle.” Hän pudisti päätään ihmeissään.
”Kuinka sinä keksit sen?”, kysyin. Ajattelin, että olin tehnyt ihan hyvää työtä peittäessäni todellista henkilöllisyyttäni.
”Ai, vain jostain pienistä asioista sieltä täältä, jotka sopivat yhtäkkiä paikalleen. Se shakkisiirto, jolla voitit Jasperin oli yksi Caiuksen suosikeista. Sinulla on hieman tapoja, jotka muistuttavat minua heistä ja tunnet olosi täysin mukavaksi seurassamme. Jasper oli järkyttynyt viikkoja odottaen, että tuntisit hitusen pelkoa ympärillämme – mutta se ei koskaan tapahtunut. Lisäksi sinun lahjasi on äärimmäisen voimakas ja pohdin usein mitä Aro ajattelisi, jos kohtaisi sen. Asia, joka kuitenkin veti kaiken yhteen oli se, kun mainitsit, ettei se ollut ensimmäinen tappamasi vampyyri. Tajusin, että olit oikeasti suunnitellut saavasi Jamesin ansaan ja saada hänestä hänen tiedot Alicesta ulos – pystyin näkemään sen silmistäsi. Vain toinen jäljestäjä kuten Demetri olisi voinut opettaa sinulle tarpeeksi jäljestäjistä tehdäksesi tuon.
Mikä oikeasti lopulta varmisti sen oli se, kun näin sytyttimesi.” Hän pysähtyi ja vedin sytyttimen ulos katsoen sitä kysyvästi. Silmäni levisivät tajutessani, että kaiverrukset olisivat tunnistettavissa jollekin, joka oli viettänyt aikaa Volturien kanssa. Hän osoitti yhden puolen kaiverruksia. ”Olen varma, että olet tietoinen, että tuo on kuvio on varattu Volturien korkeimmille jäsenille”, hän sanoi.
Nyökkäsin. Kaiverrukset olivat jotain, mitä kaikilla kahdellatoista jäsenellä vampyyriperheestäni oli monissa heidän esineissään. Olin tottunut näkemään sitä kaikkialla Volterrassa ja tuskin enää huomasin kuviota. Käänsin sytyttimen ympäri ja näytin Carlislelle toisen puolen. Siinä oli kaiverrus, jossa oli I, jonka alapuolella oli V, jotka merkitsivät Isabella Volturia. Tuon yläpuolella oli kruunu ja sen ympärillä oli kuviointi, joka oli freesioista ja laventeleista. Kaikki tuo mahtui ympyrään, joka oli noin kymmensenttisen kolikon kokoinen. ”Tämä on henkilökohtainen symbolini Volturien prinsessana”, selitin Carlislelle.
Hän tunnusteli sitä sormillaan kevyesti. ”Erittäin sievä”, hän sanoi. ”Se sopii sinulle.”
Hymyilin. ”Tiedätkös, hauska asia on se, että, kun minusta tuli prinsessa ja päätin, etten haluaisi missään nimessä metsästää ihmisiä, kun minut on muutettu, kysyin Arolta vaihtoehtoisista tavoista. Aro kertoi minulle sinusta. Olin erittäin vaikuttunut sinun myötätunnostasi ihmisiä kohtaan ja päätin, että, kun minut oltaisiin muutettu, minustakin tulisi vegetaristivampyyri. Olimme jopa aikomassa tulla etsimään perheesi sen jälkeen, kun minä olisin valmistunut, ja pyytämään, jos voisin jäädä hetkeksi muutokseni jälkeen – ainakin siihen asti, että tottuisin ruokavalioon ja voisin vastustaa ihmisiä. Aro jopa halusi järjestää minut yhteen Edwardin kanssa.”
Carlisle nauroi tuolle. ”Aro oli aina hieman omituinen henkilö. Olen tyytyväinen siihen kuinka hyvin tämä kaikki on sujunut. Sinä olet täydellinen Edwardille Bella ja olet jo pysyvä osa perhettämme.” Hänen silmänsä olivat vilpittömät. ”Olen ylpeä saadessani sinut tyttärekseni.”
Halasin häntä tiukasti uskomattoman onnellisena hänen sanoistaan ja minun hyväksynnästä hänen perheeseensä. ”Kiitos Carlisle”, kuiskasin.
Hän halasi minua takaisin. ”Eipä kestä”, hän vastasi. Päästin irti hänestä ja istuin takaisin sohvalle. ”Koska sinut muutetaan?” hän kysyi pehmeästi.
”Vuoden sisällä valmistumisestani”, vastasin. ”Vaikkakin voin varmaan venyttää sitä toisella kuudella kuukaudella tai sellaisella.”
Carlisle sulki silmänsä hetkeksi. ”Edward ei tule pitämään tästä”, hän mutisi.
”Tiedän”, vastasin. ”Mutta hänen täytyy tottua siihen pian, sillä se on määrätty minulle ennalta neljävuotiaasta asti.” Hän hymyili ankarasti vastaukseksi. ”Sitä paitsi toivottavasti joskus pian Edward saa asiansa kuntoon ja kosii”, mutisin.
Carlislen silmät levisivät ja hän tuhahti. ”Minulla on tunne, että ainoa asia, mikä estää Edwardia kiidättämästä sinua Vegasiin ja menemästä naimisiin kanssasi juuri nyt, on se tosiasia, ettet ole vielä kahdeksantoista ja myös, koska hän tietää, ettei suurin osa nuorista naisista halua mennä naimisiin niin nuorina – varsinkaan lukiossa”, hän selitti.
Huokaisin ärtyneesti. ”No minä en ole suurin osa tytöistä”, sanoin kuivasti ja hän naurahti myöntyneesti. ”Sitä paitsi se olisi mukavaa olla kihlautunut valmistautujaisiin saakka, sillä en aio mennä naimisiin ennen kuin olen lopettanut koulun”, kerroin hänelle. ”Joka tapauksessa oletan, että Alice tulee tarvitsemaan aikaa suunnitellakseen häät.”
Carlisle virnisti. ”Kyllä, sitä hän epäilyksettä tarvitsee. Hän tulee olemaan niin innostunut, kun Edward lopulta kosii.”
Nauroin. ”Alicen tuntien hän on varmaan jo tilannut hääpukuni huippusuunnittelijalta Euroopasta.” Hymyilin ajatukselle Alicesta hyppimässä innostuneesti mahdollisuudesta suunnitella häät. ”Nyt kaikki mitä minun täytyy tehdä, on odottaa kärsivällisesti, että Edward kosii.” Puuskahdin ajatukselle. ”Harkitsen tosissani, että kosisin häntä itse, jos hän ei kiirehdi”, voihkaisin.
Carlisle purskahti nauramaan. ”Olen varma, että hän olisi onnellinen sanomaan kyllä, jos sinä Bella kosisit häntä, vaikka hän olisi varmaan hieman harmissaan, että sinä veit hänen mahdollisuutensa tehdä se itse.”
Kohautin olkiani. ”No hänen on parasta kiirehtiä sitten. Minulla ei ole niin paljon kärsivällisyyttä.” Carlisle vain pudisti päätään huvittuneena.
”Oli miten oli”, sanoin tajuten, että olimme hieman eksyneet aiheesta. ”Olen varma, että sinulla on paljon kysymyksiä menneisyydestäni Volturien kanssa, joihin haluaisit vastauksia.” Katsoin häntä kysyvästi ja hän nyökkäsi. Vedin puhelimeni esille ja soitin Volterraan laittaen puhelimeni kaiuttimelle.
Aro vastasi. ”Hei Bella, kuinka sinä voit?”
”Voin hyvin Aro-setä, mutta minulla on sinut kaiuttimella ja Carlisle istuu vieressäni. Hän keksi juuri kaiken.”
Aro kuulosti oikeasti innostuneelta. ”Hei Carlisle, mukavaa puhua kanssasi taas näin monien vuosien jälkeen”, hän huudahti. Taustalta kuului muita huudahduksia ja pian kuulimme kaikki kaksitoista vampyyria, jotka olivat puhelimen lähellä heidän tervehtiessään Carlislea.
Kun he olivat rauhoittuneet, selitin kaiken ja sitten heidän avullaan kerroin Carlislelle koko menneisyyteni Volturiperheeni kanssa. Carlisle oli kiinnostunut nauraen hiljaa, kun asiat loksahtivat paikalleen ja hän nauroi kovaa joillekin enemmän noloille tarinoille, joita Felix ja Demetri päättivät jakaa minusta aikaisemmista vuosistani. Loppuun mennessä toivoin, että olisi mahdollista ojentaa käden puhelimen läpi ja kuristaa kahta vartijaani.
Lopetimme lopulta puhelun Aron muodolliseen kutsuun Carlislle ja hänen perheelleen tulla vierailemaan pikimmin sopivana aikana. Carlisle vakuutti heille, että hänen ja hänen perheensä pitäisi olla siellä noin kolmen päivän kuluttua – heidän täytyi mennä Alaskaan ensiksi tekemään tärkeitä paperitöitä loppuun ja sen sellaista ja sitten he matkaisivat Volterraan heti sen jälkeen.
Minä tietenkin tapaisin heidät siellä. Lähdin pian halaten ja kiittäen Carlislea. ”Nähdään Italiassa parin päivän päästä”, lupasin lähtiessäni tuskin muistaen pikaliimani suunnatessani ulos – peliohjaintorni oli kaikkea muuta kuin unohdettu.
***
Edwardin näkökulma
Palasimme kotiin sinä iltana, janomme täysin tyydytettyinä. Me kaikki saimme kunnon naurut astuessamme sisälle taloon ja huomatessamme Bellan tuoksun ilmassa ja yhdistäessämme sen Emmettin ohjaimiin – jotka olivat kaikki nyt liimattu torniksi. Emmett oli uskomattoman ärsyyntynyt ja alkoi heti miettimään tapoja kostaakseen Bellalle, kun hän seisoi äreästi tuijottaen tornia. Minun täytyi myöntää – Bella todella tiesi kuinka ärsyttää Emmettiä.
Olin innokas vaihtamaan vaatteeni ja menemään katsomaan Bellaa, mutta minut pysäytettiin pian, kun Carlisle pyysi meitä kokoontumaan ruokasaliin keskustelua varten. Luin osan hänen ajatuksistaan ja jähmetyin. Muut katsoivat minua ja Carlislea uteliaasti asettuessamme tuoleille ruokapöydän ääreen. Me katsoimme Carlislea levottomasti. Hän ryki. ”Sain puhelinsoiton tänään Volterrasta.” Tälle tiedolle koko perheeni jähmettyi järkytyksestä ja paniikista. ”Aro on kutsunut koko perheen vierailemaan heidän luonaan niin pian kuin mahdollista. Sanoin hänelle, että olisimme siellä kolmessa päivässä, koska meidän täytyy mennä Alaskaan ensin.” Istuimme siinä hiljaa sulattaen järkyttäviä uutisia. Kutsu Volterrasta oli käytännössä katsoen käsky – kukaan ei edes ajattelisi sivuuttaa sitä.
Olin kauhistunut. Tiesin, että yhdellä kosketuksella Aro saisi tietää Bellasta. Volturit eivät olleet tunnettuja lempeydestään. Huomasin, että Carlisle oli edelleen rauhallinen. Emmett ei ollut erityisen vaivaantunut – hän ei koskaan kokenut tarvetta olla levoton mistään, mitä hän ei voinut estää. Rose ja Jasper olivat varovaisia ja huolestuneita, epäileviä, että se saattoi olla ansa. Alice oli turhaantunut – hän ei voinut nähdä mitä meille oli tapahtumassa. Näytti siltä, etteivät Volturit olleet päättäneet mitä he ajattelivat tehdä, kun olimme saapuneet, joten Alice ei voinut nähdä sitä. Esme luotti siihen tosiasiaan, ettei Carlisle näyttänyt huolestuneelta. Kuitenkin minun huolestuneiduuteni kasvoi ja räjähdin. ”Carlisle, kuinka voit olla noin rauhallinen? Tiedätkö mitä voisi tapahtua, jos he saisivat selville Bellasta? He tappavat hänet ja mahdollisesti meidät myös.”
Jos jotain, Carlisle näytti hieman huvittuneelta purkauksestani enkä minä voinut käsittää miksi. ”Edward, asuin Volturien kanssa monta vuotta eivätkä he tee hätäisiä päätöksiä. Olen varma, että, jos he saavat selville Bellasta – joka on todella todennäköistä, voit neuvotella heidän kanssaan, etteivät he tapa Bellaa, jos se on mitä he haluavat”, hän vakuutti minulle. ”Sitä paitsi tällä hetkellä Alice ei näe, että jotain pahaa tapahtuisi, vai mitä Alice?” Alice vakuutti, ettei nähnyt, mikä salli meidän kaikkien rentoutua hieman. Tiesin sisarusteni ajatuksista, että jos Volturit uhkaisivat Bellaa, he kaikki yrittäisivät parhaansa mukaan suojella häntä – vaikkakin meidän yrityksemme olisivat varmaan hyödyttömiä ja me päätyisimme kuolleiksi. ”Mene nyt tapamaan Bellaa ja kerro hänelle, sillä olemme menossa Alaskaan aamulla.”
Noudatin hänen neuvoaan ja menin nopeasti yläkertaan ja vaihdoin vaatteeni ennen kuin suuntasin Bellan talolle. Hän oli lukemassa sängyssään, kun pujahdin ikkunan läpi ja hän kääntyi heti ja hymyili minulle. Hymy muuttui otsan rypistykseksi, kun hän katsoi huolestunutta ilmettäni. Hän laski kirjan alas. ”Mikä hätänä Edward?” hän kysyi huolta hänen äänessään.
Istuin hänen viereensä sängylle nostaen hänet syliini. Aloin hitaasti kertoa hänelle kutsustamme Volterraan ja suuresta mahdollisuudesta, että he saisivat selville hänestä ja yrittäisivät tappaa hänet. Mainitsin myös mahdollisuuden, että he saattaisivat tappaa meidät, koska olimme tekemisissä hänen kanssaan. Hän pudisti päätään minulle ja sieppasi pääni hänen käsiensä väliin. Hänen silmänsä näyttivät syyllisyyden – epäilyksettä hän ajatteli, että tämä oli hänen syytänsä, koska hän ystävystyi kanssamme – huolestuneisuuden ja päättäväisyyden sekoitusta. ”Edward, minulle ei käy mitään eikä käy sinullekaan. Hetkessä olet taas vieressäni, minne sinä kuulut”, hän sanoi vakuuttavasti. Hänen sanansa saivat minut tuntemaan oloni hieman paremmaksi.
”Kuitenkin siltä varalta, etten tule takaisin Bella, haluan, että siirryt eteenpäin ja elät onnellisen ihmiselämän ilman minua.” Tarkoitin sitä – jos hän jotenkin ihmeen kaupalla eläisi, halusin hänen olevan onnellinen ja kokevan kaikki tavalliset ihmiskokemukset mukaan lukien ihmismiehen löytämisen ja perheen saamisen.
Hänen silmänsä olivat voimakkaat, kun hänen syvän suklaanruskeat silmänsä tuijottivat kultaisiini. Hänen kätensä tiukentuivat kasvoillani. ”Kuuntele minua Edward Cullen”, hän sanoi lujasti. ”Sinä ja sinun perheesi tulette olemaan kunnossa kuten minäkin. Volturit haluavat varmaan vain jutella ja tavata Carlislen perheen.” Hän kuulosti niin varmalta, että huomasin olevani itse hieman vakuutettu. ”Onko Alice nähnyt jotain?” hän kysyi.
”Ei, näyttää siltä, etteivät he ole tehneet päätöksiä siitä, mitä tekevät, kun saavumme”, vastasin.
”No sitten sinulla ei ole mitään mistä huolestua”, hän sanoi.
”Asiat voivat aina muuttua”, kiistin.
Hän vain hymyili. ”Luota nyt vähän Edward. Olen varma, että parin päivän päästä olemme taas yhdessä.”
Keskustelumme päättyi pian ja samalla, kun olin iloinen, että hän todella uskoi, ettei mikään menisi vikaan, hän ei todella tiennyt kuinka voimakkaita Volturit olivat vampyyrimaailmassa.
Sinä yönä makasin siinä Bella nukkuvana käsissäni vaalien yötä, joka saattoi olla viimeinen yömme yhdessä. Toivoin, että hän oli oikeassa ja että parin päivän päästä perheemme Volturien kanssa tapaaminen olisi ohi ja minä pääsisin takaisin Bellani luokse. Tietenkään en voinut sille mitään ja mietin läpi päässäni kaikki muut mahdolliset tapahtumia – suurin osa niistä päättyi huonosti. Carlislen vakuutuksista huolimatta en todellakaan luottanut Voltureihin – he eivät olleet ansainneet niin hirveää mainetta ilman syytä. Ajattelin, että oli aika todennäköistä, että he saisivat selville Bellasta ja yrittäisivät tappaa hänet. Tietenkään en antaisi sen tapahtua ilman taistelua ja tuo tarkottaisi, että heidän pitäisi tappaa meidät molemmat. Ainoa ratkaisu tuohon tapahtumaan olisi se, etten eläisi ilman enkeliäni. Varsin todennäköisesti, jos tuo tapahtuisi, perheeni taistelisi kanssani ja heidät tapettaisiin myös – ehdottomasti tapahtuma, jonka haluaisin välttää.
Toinen mahdollisuus, jota olin miettinyt, joka myös vaikutti erittäin todennäköiseltä oli se, että kun he olisivat saaneet tietää Bellan lahjasta, he muuttaisivat hänet vampyyriksi. Minulle se oli sekä taivaani että helvettini. Samalla kun itsekkäästi halusin pitää Bellan kanssani ikuisuuden, en halunnut tuomita häntä sieluttomaan olemassaoloon vain, että voisin pitää hänet ikuisesti. En myöskään halunnut estää häneltä monia ihmiskokemuksia, jotka olivat oikeutettu hänelle. Bella oli pyytänyt minua muuttamaan hänet, mutta hän oli aivan liian nuori tajuamaan kaikkia asioita, joita hän menettäisi, jos muuttaisin hänet nyt ja hänellä ei todellakaan ollut mitään tietoa valtavasta janosta, jota hänen pitäisi kestää vampyyrina – jatkuvasta palosta, jonka hän saisi. Valitettavasti, jos Volturit päätyisivät tähän vaihtoehtoon, oli epätodennäköistä, että olisin kykenemätön kieltäytymään, kun salaa halusin sitä itsekin. En vain voinut elää itseni kanssa, jos Bella katuisi myöhemmin minunlaisekseni tuloa.
Kun Bella heräsi aamulla, annoin hänelle ainoan, intohimoisen suudelman vuodattaen kaiken rakkauteni siihen. ”Rakastan sinua”, kuiskasin katsoen syvälle hänen silmiinsä.
”Minäkin rakastan sinua”, hän kuiskasi takaisin. ”Tulen kaipaamaan sinua niin paljon”, hän sanoi kyynelten muodostuessa hänen silmiinsä.
Suutelin ne pois. ”Minä tulen kaipaamaan sinua enemmän”, sanoin hänelle pehmeästi ennen kuin suutelin hänen otsaansa ja katosin ikkunasta. Kumpikaan meistä ei sanonut hyvästejä, koska emme halunneet meidän eroassaolomme vaikuttavan lopulliselta.
Suuntasin kotiin ja synkällä tuulella perheeni pakkasi itsensä ja tavaramme autoihimme ja suuntasi lentokentälle. Alice ei ollut nähnyt mitään päätöksiä meistä Volterrassa. Suunnittelin muuttavani testamenttini Alaskassa – jättäisin kaiken Bellalle kaiken varalta. Esmellä ja Carlislella oli jotain paperitöitä tehtävänä. Sitten menisimme suoraan Volterraan.
***
Ja sitten lyhyt pätkä seuraavasta luvusta
Minulla oli edelleen paljon aikaa ennen kuin minun pitäisi mennä kotiin ja valmistautua matkaani, joten päätin mennä niitylle. Kaipasin Edwardia jo niin paljon ja hän oli ollut poissa vain alle puolipäivää.
Ajoin niityn lähimmän tien loppuun ja sitten suuntasin metsän läpi suuntaan, jonka Edward oli ottanut viime kerralla sen jälkeen, kun olin kiinnittänyt kilpeni lujasti autoni ympärille. Minulle kesti pari tuntia ennen kuin viimein pääsin puiden läpi ja astuin niitylle. Menin makaamaan keskellä nauttien niityn rauhallisuusesta. Pysyin niityllä hetken aikaa tuntien oloni lähemmäs Edwardia siellä, ennen kuin tajusin, että minun täytyi alkaa lähteä takaisin.
Olin tuskin puolimatkassa takaisin, kun aistini huomasivat läheisen uhkan. Pysähdyin ja etsin kilvelläni ja tunsin vampyyrin läheisyydessäni vain viidenkymmenen metrin päässä. Huomasin nopeasti, että tunsin vampyyrin. Se oli Laurent.
-
Jes, taas uus luku! Ja ihan sairaan hyvä luku olikin :) Mä luulin, että Jasper jotenki arvaisi, mutta tietty Carlisle. Onhan hän asunut Volturien kanssa.
Edwardin huoli on kyllä suloinen. Niiiiiiin edwardmaista :)
Sä saat mun kauheeseen koukkuun noiden pätkien takia. Siis noi, mitä seuraavassa luvussa tapahtuu. En kestä :D
Jatkoa!
-
Okei, ensin täytyy tunnustaa, että olen lukenut kaikki tähänastiset osat englanniksi. Tätä on kuitenkin ihana lukea, koska katselen kuinka hyvin olet suomentanut, ja heti kättelyssä sanon, että suomennat aivan loistavasti, asiavirheitä en löytänyt, enkä myöskään kirjoitusvirheitä. Pidän myös itse tarinasta (ja siitä, ettei Bella ole avuton, kuten kirjoissa). :) Jatkoa pian? ;)
-
Oi! Ihanaa vihdoin jatkoa. Sitä on odotettu :D
Mutta mitä toi seuraavan luvun pätkä tarkotti. Mä luulin että se olis koskenu Voltureita ja siellä käymistä?
JATKOA pian :)
Ginerva :-*
-
Rakastan tätä, enkä ole yhtään varma olenko sanonut tämän jo, mutta pidän tästä paaaaaaljuon enemmän kuin alkuperäisestä Twilightissä, jossa Bella todellakin on pieni ja heikko, joka piiloutuu Edin selän taakse. Tässä se on niin paras ja sen kinat Emmetin kanssa on niin hauskaa, että tyrskähtelen aina välillä. Rakastan tätä ja tää on vielä suomennettukin ihan parhaasti, en ikinä pystyis samaan, vaikka enkkuni ei nyt ole kummoinen, että ei sen puoleen.
Ja kiitä sinua ihan hirveästi, koska olet suomentanut tämän, koska en viihdy kamalasti englanninkielisillä foorumeilla, koska olen niiiiin surkea englannissa, että pelkään jonkin hyvän kohdan menevän täydellisesti ohi
Kiitän ja odotan jatkoa!!!
-
Naaw, tää on niin ihana <3
Beatrizea kompaten, on mukavaa, että Bella ei ole avuton rääpäle vaan jopa Volturiprinsessa (:
Suomennat loistavasti, eli jatkoa pian :-*
~ a.
-
oii oli tullu jatkoo ;D tää on mun lempi fic<3 tää on nii ihana<3 vähä mietityttää et mite edi suhtautuu ku se saa tietää et bella o volturien prinsessa ??? mutta se nähdään kun tulee JATKOO ja nopeesti sitten jookosta ;) :D :-*
-
En muistakaan millon viimeks oon kattonu että onko tullu jatkoa. (: Tää on ihana luku, tykkään tästä varmaan tähän mennessä eniten ja on tosi mahtavaa kun Carlisle sai nyt selville sen Bellan salaisuuden. ;D
Ootan seuraavaa lukua, toivottavasti jatkoo tulee pian. :)
~Grozda
-
IHANAihanaihana<3
Tykkään niin älyttömästi. Tää vaa iskee muhun ja kovaa.
Odotan aina innolla jatkoa.
Tän tekstin laatu on parantunu täs ajanmittaan ja paranee vaan^^
Hiih. jatkoaa<3
-
IHANA <33 aivan ihana luku niinku aina :)
lisää jatkoa oon ihan koukussa tähän ;D
-
aww :-* ihanaa että Carlisle tajus
rakentava on kipeänä, samoin kuin minä :(
odotan innolla jatkoa
- loveya, jennumiu
-
Carlisle on viisas ;) kiinnostaa todellakin nähdä mitä tulee tapahtumaan..
rakentava lensi raketilla kuuhun.
jatkoa odotellessa..
-
Jatkoo on tullu! Kiva et Carlisle tajus. :)
Nopeesti vaan jatkoo tulemaan ku kiinnostaa mitä tulee tapahtumaan siel Italiassa :)
Rakentava karkas sit jonnekki... ::)
♥~ Engel-
-
Argh! Tää oli taas niin hyvä luku! Tää ficti on niin best! Oon tosi kiitollinen et sä suomennat tätä. Sä kidutat mua ku et laita nopeesti jatkoo! Ihan oikeesti mä kuolen kohta jos et laita jatkoo! Kiitän ja kumarran sulle.x3 ^Kassu^
-
Kiitos taas mahtavista kommenteista ^^ Ne piristävät päiviäni hirveästi (:
Tässä olisi uusi luku, toivottavasti pidätte (:
Kappale 29: Kohtaamisia
Sen jälkeen, kun Edward lähti, ryvin hetken syyllisyydessä. Oli ollut niin kivuliasta antaa Edwardin ajatella pahimpia mahdollisia tapahtumia eikä kertoa hänelle kuka todella olin. Hän oli vaikuttanut niin pelokkaalta siitä, että perheeni haluaisi tappaa minut ja mahdollisesti hänetkin. Olin ollut niin lähellä myöntää, että minä olin Volturien prinsessa. Sen sijaan olin lohduttanut ja vakuuttanut hänelle niin hyvin kuin voin saaden lohdutusta tiedosta, että olisin pian Volterrassa hänen kanssaan. Heti, kun hän oli lähtenyt, olin alkanut säännöllisesti vuorotella kaupassa käynnin ja Angelan luona vierailun päätöksen välillä estääkseni Alicea näkemästä minun menevän Volterraan.
Lopulta nousin ylös ja muistutin Charlieta, että lähtisin Volterraan sinä iltana. Yksityissuihkukoneeni odottaisi minua Port Angelesin lentokentällä. Hän nyökkäsi yllättymättä. Hän oli tottunut tähän minun joka vuotisten säännöllisten vierailujeni Volterrasta jälkeen. Lähdin pian. Minulla oli lahjoja hankittavana kaikille sillä aikaa, kun he olivat poissa ja Alice oli hämmentynyt tulevista tapahtumista. Toivottavasti onnistuisin jopa yllättämään hänet hieman.
Suuntasin valokuvakauppaan ensimmäiseksi ja hankin suurennoksen ja kehystyksen kuvaan meistä kuudesta, joka oltiin otettu ennen päättäjäistansseja, kirjoituspöydälleni. Hankin myös 70 sentimetriä kertaa 50 sentimetrin suurennoksen ja kehystyksen kuvaan Edwardista ja minusta yhdessä pukeutuneina päättäjäistansseja varten. Kuva näytti Edwardin hänen smokissaan seisovan takanani kätensä kiedottuina ympärilleni seistessämme kameran edessä. Kasvomme olivat kallistuneet toisiaan kohti ja meillä oli samanlaiset rakkauden ja ihailun ilmeet kasvoillamme, kun tuijotimme toisiamme syvälle silmiin.
Kun valokuvat olivat valmiit, suuntasin Cullenien talolle laittaakseni valokuvan Edwardin huoneeseen. Olin yllättynyt huomatessani, että kerrankin he olivat oikeasti lukinneet paikan. Mutta se ei estänyt minua, minä vain levitoin itseni Edwardin kolmannen kerroksen ikkunalle ja avasin sen. Tilanteen ironia ei karannut huomiostani. Niin monien kertojen jälkeen, kin Edward oli pujahtanut sisälle makuuhuoneeseeni ikkunan kautta, oli aika hauskaa vaihtaa roolia – toivoin vain, että Edward olisi ollut täällä nähdäkseen sen. Kun olin sisällä, pidin kehystettyä valokuvaa koholla kilvelläni eri paikoissa seinällä, kunnes löysin täydellisen paikan. Ripustin sen ja seisoin ihailemassa sitä, hymy muodostui huulilleni kuvan tuodessa mieleen onnellisia muistoja päättäjäistansseista.
Olin varma, että, kun Edward palaisi kotiin, hän rakastaisi yllätystään. Olin hankkinut tavaroita muillekin. Seuraavan viikon aikana saapuisi upouusi keltainen Porsche Alicelle ja harmaa Ducati moottoripyörä Jasperille. Ajattelin antaa Roselle jotain koruja, tilaustyönä tehdyn tietokonepelijärjestelmän, jonka olin suunnitellut itse, Emmettille ja korvaamattoman varhaisen maalauksen yksityisestä kokoelmastani Carlislelle ja Esmelle – alkuperäinen Rembrandt. Edwardille minulla oli myös toinen yllätys.
Olin tuonut Emmettin pelijärjestelmän ja maalauksen mukanani (se oltiin toimitettu yli pari viikkoa sitten etukäteen) ja asensin nopeasti Emmettin järjestelmän pelihuoneeseen. Päätin antaa Esmen ripustaa maalauksen itse, koska hän tietäisi epäilyksettä täydellisen paikan sille, joten levitoin sen yksinkertaisesti olohuoneen nurkkaan edelleen kiedottuna turvallisesti toimituksen jäljiltä.
Kun kaikki tuo oli valmista, tajusin, että minulla oli edelleen paljon aikaa ennen kuin minun pitäisi mennä kotiin ja valmistautua matkaani, joten päätin mennä niitylle. Kaipasin Edwardia jo niin paljon ja hän oli ollut poissa vain alle puolipäivää. Olin hieman lohduttunut siitä tosiasiasta, että tiesin epäilyksettä, että ylihuomenna näkisin hänet taas – rukoilin vain, ettei hän reagoisi pahasti, kun hän tajuaisi, miksi olin Volterrassa.
Ajoin niityn lähimmän tien loppuun ja sitten suuntasin metsän läpi suuntaan, jonka Edward oli ottanut viime kerralla sen jälkeen, kun olin kiinnittänyt kilpeni lujasti autoni ympärille. Minulle kesti pari tuntia ennen kuin viimein pääsin puiden läpi ja astuin niitylle. Se oli jyrkkä vastakohta siihen pariin minuuttiin, joka oli kestänyt Edwardille kantaa minut tänne ensimmäisellä kerralla. Menin makaamaan keskellä nauttien niityn rauhallisuusesta. Pysyin niityllä hetken aikaa tuntien olevani lähempänä Edwardia siellä, ennen kuin tajusin, että minun täytyi alkaa lähteä takaisin.
Olin tuskin puolimatkassa takaisin, kun aistini huomasivat läheisen uhkan. Pysähdyin ja etsin kilvelläni ja tunsin vampyyrin läheisyydessäni vain viidenkymmenen metrin päässä. Huomasin nopeasti, että tunsin vampyyrin. Se oli Laurent. Käännyin hitaasti kohtaamaan hänet; varovaisena, mutta kuitenkin uteliaana. Olin ajatellut, että hän oli Denalissa opimassa tulemaan vegetaristi vampyyriksi. Katsoin, kun hän hitaasti lähestyi minua. Kun hän pääsi lähemmäs, huomasin, että hänen silmänsä olivat punaiset – niissä ei ollut pienintäkään merkkiä kultaisesta, ja ne olivat tummat nälästä. En pitänyt siitä, mihin tämä oli menossa. ”Hei Laurent”, tervehdin häntä varovaisesti. ”Mikä tuo sinut tänne? Oletko vierailemassa Culleneiden luona?”
Hän jatkoi lähestymistä, hänen naamansa ei voinut lukea. ”Oikeastaan Bella, olen jättänyt Denalin lauman ja olen täällä tehdäkseni palveluksen Victorialle.” Jähmetyin. ”Katsos, hän haluaa kostaa siitä, että Edward tappoi hänen kumppaninsa ja hän uskoo, että reiluin tapa tehdä se on sinun tappamisesi – kumppani kumppanista. Olen täällä tutkimassa tilannetta hänen puolestaan, jotta hän voi löytää tavan päästä luoksesi kiduttamaan sinua ja tappamaan sinut. Tietenkään emme olleet odottaneet, että Cullenit olisivat poissa tänään – se on onnenpotku.” Hän hymyili; nähtävästi tyytyväisenä tilanteesta, jossa olimme. Selvästi hän ajatteli, että hänellä oli etulyöntiasema – häntä odotti tyly herääminen.
Silmäni siristyivät ja tuijotin häntä vihaisesti. ”Valitettavasti Laurent, Victoria on erittäin pahasti erehtynyt, jos hän uskoo, että Edward tappoi Jamesin. Edward ei tappanut Jamesia – minä tapoin.”
Laurent nauroi epäuskoisena ja minä aloin tulla vihaiseksi. ”Et ole selvästikään ollut vampyyrien ympärillä todella pitkään, jos luulet, että sinulla olisi oikeasti mahdollisuus tappaa yksi”, hän pani merkille. ”Et olisi koskaan voinut tappaa Jamesia – hän on ehdottoman tappava. Itse asiassa, olen jopa yllättynyt, että Cullenien perhe onnistui tappamaan hänet.”
Nostin kulmakarvaani hänelle. ”En välitä siitä mitä uskot Laurent, mutta mitä sanoin oli totta. Tapoin Jamesin – yksin. Mutta älä anna tuon estää Victorian tuloa luokseni, lupasin Jamesille, että jos hän tulisi perääni, varmistaisin, että hän jakaisi Jamesin kohtalon.”
Hän katsoi minua epäuskon ja huvituksen sekoitus kasvoillaan. ”Sinun itsevarmuutesi kuoleman lähestyessä on ihailtavaa Bella, mutta hyödytöntä. Pelkäänpä, ettei Victoria ei saa tilaisuuttaan kiduttaa sinua niinkuin hän suunnitteli. Sen sijaan hän tulee olemaan vihainen minulle. Katsos, olen erittäin nälkäinen ja tuoksusi on yksinkertaisesti herkullinen.” Hän pysähtyi ottamaan ymmärtävän nuuhkaisun. ”Voin oikeasti nähdä miksi James halusi sinut.” Hän jatkoi lähestymistä, mutta minä en ollut huolissani – kilpeni oli turvanani. ”Älä huolestu Bella. Teen tämän nopeasti. Luota minuun tämä on paljon parempi vaihtoehto kuin antaa Victorian saada sinut kiinni. Hänen suunnitelmiinsa sisältyi paljon hitaampi kuolema sinulle.” Hän oli nyt vain parin jalan päässä.
Tuijotin häntä vihaisesti. ”Laurent, annan sinulle yhden, viimeisen tilaisuuden mennä pois luotani. Jos et mene, tapan sinut”, varoitin rauhallisesti.
Hän näytti epäuskoiselta. ”Niin rohkea Bella, jopa niin lähellä kuolemaa, mutta kuitenkin niin heikko ja hento, niin... ihminen”, hän sanoi. Hän nojautui kohti kaulaani ja pysyin täydellisesti paikallani, kun hänen terävät hampaansa pyrkivät kaulavaltimolleni. Ne sulkeutuivat kaulani ympärille kuuluvalla paukkeella, kun kilpeni pysäytti hänet siihen paikkaan. Laurent vetäytyi takaisin järkyttyneenä.
Virnistin omahyväisesti ja silmäni siristyivät. ”Päinvastoin”, sanoin; työntäen kilpeäni ulospäin ja lähettäen hänet hoipertelemaan pari askelta taaksepäin. ”Olen paljon voimakkaampi kuin sinä.” Ääneni oli edelleen rauhallinen ja hallittu huolimatta tyrmistyksestäni siitä, että hän oli juuri yrittänyt syödä minut. Lähestyin Laurentia katsoen hänen silmiensä loistavan pelosta ja hämmennyksestä. Hän oli tuntenut, että häntä oltiin työnnetty taaksepäin, mutta koska kilpeni oli näkymätön hänelle, hänellä ei ollut aavistuskaan miksi. ”Jos et olisi yrittänyt syödä minua, olisin ollut tyytyväinen päästämään sinut menemään – en olisi edes välittänyt siitä, että kertoisit Victorialle missä olisin”, selitin. Ärsyyntyneisyyteni väritti äänensävyäni. Sitten ääneni muuttui raivokkaaksi. ”Mutta en aio sallia vampyyreita, jotka yrittävät syödä minut.” Oivallus selkeni hänen silmissään, kun kiedoin kilpeni hänen ympärilleen ja murskasin hänet palasiksi.
Vedin sytyttimeni esille ja annoin Laurentin vartalon palojen syttyä tuleen. Odotin kärsivällisesti, että se sammui varmistaen, ettei tuli pääsisi riistäytymään hallinnasta ja että kaikki oli poltettu.
***
Odottaessani tunsin pian joukon suuria eläimiä astuvan kilpeni alueelle. Ne olivat noin karhujen kokoisia, mutta ne olivat suden muotoisia. Ne suuntasivat kohti minua. Yhtäkkiä minulle valkesi, että niiden täytyi olla susimuodonmuuttajat La Pushista varmaan jahtaamassa Laurentin jälkeä. Rypistin otsaani. En erityisemmin halunnut paljastaa lahjaani heille – mutta he olisivat väistämättä uteliaita siitä, miksi olin täällä palaneen vampyyrin tuhkien vieressä.
Käännyin ja odotin heidän tulevan näkyviin onnettomana, kun tunsin heidän kaikkien muuttavan suuntaansa niin, että he kaikki tulivat eri suunnista piirrittämään minut. Tunnistin kuitenkin suurimman ja seisoin kohdaten suunnan, josta hän oli lähestymässä. Pian suuri musta susi tuli näkyviin eteeni. Molemmin puolin minua lähestyi yksi punaruskea ja yksi suklaan värinen samalla, kun tunsin neljännen ja viidennen takanani. Hymyilin ystävällisesti mustalle sudelle. ”Hei, uskon, että olette ihmissudet La Pushista. Voisitteko muuttua takaisin, jotta voisimme puhua?” Ajattelin aina, että paras puolustus on hyvä hyökkäys ja minun tietoni heistä pysäyttäisivät epäilyksettä heidät hetkeksi.
Totta tosiaan he kaikki pysähtyivät siihen paikkaan ja näyttivät järkyttyneiltä ja hämmentyneiltä. Käännyin katsomaan kahta viimeistä sutta – kaksi harmaata – yksi vaalea ja yksi tumma. He kaikki näyttivät kommunikoivan keskenään ja pian suuri musta susi sekä punaruskea susi katosivat takaisin metsään. Silmäni levisivät, kun he pian palasivat pitäen yllään polvipituisiksi leikattuja farkkuja. He olivat Sam ja Jacob. ”Vau Jake, tämä varmaan selittää miksi sinä kasvoit niin paljon”, totesin. Se oli totta, parissa viime kuukaudessa hän oli kasvanut niin paljon, että hän näytti nyt yli kaksikymmentä vuotiaalta viidentoista sijaan, mitä hän oli nyt.
Hän rypisti otsaansa hämmennys selvänä hänen piirteissään, mutta pysyi hiljaa. Sam alkoi puhua. ”Mitä sinä täällä teet Bella ja miten sinä tiedät mitä me olemme?” Hänen äänensä oli virallinen, mutta liian käskevä mielestäni.
Pyöritin silmiäni hänelle. ”Älä viitsi Sam, te ette ole ainoita muodonmuuttajia maailmassa – itse asiassa Afrikassa on heimo, joka muuttuu leijoniksi.” Heidän silmänsä levisivät tuolle. Tunsin oloni aika tyytyväiseksi, kun pystyin hämmentämään heitä. ”Olen opiskellut aika paljon myyttisistä olennoista kuten vampyyreista, ihmissusista ja muodonmuuttajista”, sanoin ylevästi.
”Sitten sinä tiedät mitä Cullenit ovat?” Jacob kysyi. ”Kuinka voit olla heidän lähellään, kun tiedät kuinka vaarallisia he ovat?”, hän vaati eikä välittänyt murhaavasta katseesta, jonka hän sai Samilta.
Asenteeni muuttui. Kuinka Jacob kehtaa loukata uutta perhettäni? Tuijotin häntä vihaisesti. ”Jacob he eivät ole yhtään sen vaarallisempia kuin te – varmaan he ovat vähemmän vaarallisia, koska nuoret sudet ovat epävakaita.” He molemmat näyttivät säpsähtävän tuolle ja huomasin, että Jacob värisi nyt hieman. ”He eivät syö ihmisiä eivätkä he ole todellakaan hirviöitä. Olen ystäviä kenen tahansa kanssa, jonka valitsen”, sanoin jäätävästi, ”He ovat parhaimpia ystäviä, joita voisin pyytää.”
Jacobin värinä tuli selvemmäksi. ”Sinä kutsut niitä verta imeviä loisia ystäviksesi?”, hän kysyi vihaisesti.
”Kyllä”, vastasin uhmakkaasti, ”eikä sinulla ole mitään oikeutta sanoa kuka saa ja kuka ei saa olla ystäväni Jacob Black. Edward on kumppanini – se on samanlainen tapahtuma kuin teidän leimautumisenne.” Pystyin näkemään tunnistamisen valon Samin silmissä. ”Hän tulee olemaan parini ikuisuuden eikä hänen perheensä sattuttaisi minua koskaan.”
Nähtävästi mainitseminen siitä, että Edward oli kumppanini oli viimeinen pisara. Jacobin värinä muuttui tärinäksi ja hän räjähti sudeksi hypäten minua kohti. Pysyin paikallani ja kiedoin kilpeni hänen ympärilleen jähmettäen hänet ilmaan metrien päähän minusta. Olin niin ärsyyntynyt, ettei minua edes häirinnyt, että olin juuri paljastanut lahjani taas monille ihmisille. ”Jacob!” Sam karjaisi hämmennys ja pelko äänessään. Hänen silmänsä kääntyivät minuun hämmästystyneenä hänen tajutessaan, että minä olin syy siihen miksi Jacob oli jähmettyneenä ilmassa.
Minulla oli nyt silmäni vihaisesti suunnattuina Jacobiin. ”Älä ärsytä minua Jacob”, varoitin häntä. ”Olen jo tappanut vampyyrin siitä syystä, että hän yritti tappaa minut tänä aamuna”, sanoin viitaten jalkojeni lähesyydessä oleviin tuhkiin. ”En halua, että minun täytyy tappaa ihmissusi samasta syystä – varsinkin, kun olemme kasvaneet tuntien toisemme. Mutta, jos et voi hallita itseäsi, pakotat minut toimimaan. Teen siitä tavan tappaa kaikki myyttiset olennot, jotka hyökkäävät kimppuuni.” Varoitukseni oli selkeä ja tutkien toisia susia huomasin tyytyväisenä, että he kaikki olivat ottaneet sanani vakavasti. Jake näytti rauhallisemmalta, joten laskin hänet maahan ja päästin hänet irti. Hän istui siinä näyttäen niin katuvaiselta kuin susi pystyi.
”Tapoitko sinä oikeasti sen vampyyrin, jota seurasimme?”, Sam kysyi hämmästyneenä.
Nyökkäsin yksinkertaisesti. ”Kuten voit nähdä, pystyn aivan hyvin pitämään huolta itsestäni. Pyydän teitä, ettette paljasta lahjaani kenellekään muulle – ihan niin kuin minäkään en paljasta teidän salaisuuttanne kenellekään.” Ääneni esti kaikki kiistelyt ja Sam nyökkäsi hyväksyvästi edelleen tuijottaen kunnioittavasti tuhkia. ”Vaikka olen varma, että tätä ei tehty tietoisesti innostuneisuudesta, arvostaisin sitä, jos te palaisitte omille maillenne ja pysyitte siellä. Minulla on sellainen tunne, ettette te olisi niin lempeitä Culleneita kohtaan, jos he tulisivat maillenne.” Muistutukseni sai hänet säpsähtämään. ”Heillä on oikeus repiä teidän kappaleiksi siitä, että olette täällä”, muistutin häntä hienovaraisesti. ”Vaikkakin olen varma, etteivät he edes harkitsisi sitä, ellette ajatelleet hyökätä.”
Hänen kasvonsa näyttivät hiukan häpeissään olevilta hänen miettiessään sitä. ”Luulen, että meidän on aika lähteä”, hän sanoi hiljaa. ”Oli mukava tavata sinut Bella”, hän sanoi ennen kuin lähti pois. Muut seurasivat häntä ja tunsin pian hänen muuttavan muotoaan ja johtavan muut La Pushia kohti.
***
Suuntasin takaisin autollleni ja ajoin kotiin ärsyyntyneenä, että hiljainen päiväni oli pilattu janoisen vampyyrin ja susilauman läsnäololla. Charlie ja minä söimme aikaisen illallisen ennen kuin toivotin hyvästit ja lähdin Port Angelesin lentokentälle. En vaivautunut pakkaamaan mitään, koska minun tornissani olisi kaikki mitä tarvitsisin.
Saavuin lentokentälle ja pääsin nopeasti turvatarkastuksesta läpi ja astuin sisään ylelliseen yksityissuihkukoneeseeni – syntymäpäivälahja Santiagolta ja Alecilta pari vuotta sitten, jotta vierailu muissa maissa olisi mukavampaa. Heti kun astuin sisään, minut vedettiin innostuneisiin halauksiin Alecilta ja Santiagolta, jotka tietenkin ohjasivat suihkukonetta. Olin niin onnellinen nähdessäni heidät, että itkin melkein. Olin kaivannut perhettäni epätoivoisesti.
Kun halaukset olivat päättyneet, istuin mukavalle nahkasohvalle, laitoin musiikkia päälle ja otin kirjan esille samalla, kun Alec ja Santiago nousivat ilmaan. Kun olimme ilmassa, he vuorottelivat minun kanssa ajan viettämistä ja koneen ohjausta, jotta pääsisin ajan tasalle heidän kanssaan, mutta lopulta söin hieman ruokaa koneeni täytetystä minikeittiöstä ennen kuin menin makuuhuoneeseen ja nukuin pari tuntia.
Heräsin huomatakseni, että laskeutumiseen oli jäljellä vain pari tuntia ja vietin suurimman osan siitä ohjaamossa kuunnellen tarinoita kepposista, joita Demetri ja Felix keksivät, koska he olivat tylsistyneet ilman minua suojeltavana.
***
Huokaisin syvään helpottuneesti astuessani sisään Volterran linnaan ja, kun minua pommittivat kymmenen innostunutta vampyyria. Kun halaukset ja tervehdykset olivat ohi, vietin päivän päästen ajan tasalle heidän kanssaan kertoen viimeisimmät uutiset susista ja Laurentista. Kun mainitsin, että Victoria oli perässäni, Demetri sihisi. ”Tulemme takaisin kanssasi metsästämään hänet. Me olemme vartijoitasi ja se on meidän velvollisuutemme,”
Felix nyökkäsi hyväksyvästi. ”Sitä paitsi”, hän lisäsi, ”Meillä on ollut niin tylsää ilman sinua täällä.”
Virnistin hänelle huvittuneena. ”Niin minä kuulin”, sanoin kuivasti käyden läpi listan kepposista, joita olin kuullut heidän tehneen muille perheestä, kun olin poissa. He saivat happamia katseita kaikilta.
Huolimatta ilosta siitä, että näin perheeni taas, en voinut mitään muuta kuin olla hieman huolissaan huomisen tapahtumista – kun Cullenit tulisivat. Juuri nyt, estääkseni Alicea, suunnittelin kutsuvani Angelan meille huomenna Forkissa yökylään, sitten vaihdoin päätökseni ja ajattelin mennä First Beachille La Pushiin.
Tuskin sain yhtään unta sinä yönä; olin niin levoton yksinäisessä sängyssäni korkealla tornissani tuskaillen tulevasta päivästä.
Sinä aamuna pukeuduin vaatteisiin, jotka olivat sopivat prinsessalle ja varmistin, että kaikkien linnan vampyyrien mielet oltiin suojattu Edwardin kyvyltä. Kun Gianna soitti ja sanoi, että Cullenit olivat saapuneet, menin valtaistuinsalille päin Demetrin ja Felixin seuratessa. Löysin Cullenit nopeasti mentaalisella kilvelläni tällä kertaa ja peitin heidätkin. Pysähdyin takaoven ulkopuolelle ja painoin korvani sitä vasten; innokas kuulemaan mitä oli tekeillä..
Kuulin, kun Aro tervehti heitä iloisesti. ”Tervetuloa Volterran linnaan!” hän huudahti.
***
Ja sitten lyhyt pätkä seuraavasta luvusta, toivottavasti pidätte (:
EPOV
Lähestyessämme toisen käytävän päätyä, Alicen silmät muuttuivat lasimaisiksi hetkeksi ja me kaikki tuijotimme häntä uteliaasti. Hänen silmänsä lukittautuivat Carlislen silmiin ja hän nyökkäsi. ”Kaikki menee hyvin”, hän kuiskasi riemuisasti nyt innostus äänessään. Hän hyppelehti onnellisesti Alecin perässä, hänen innostuneisuutensa oli nyt palannut.
Nyt halusin epätoivoisesti lahjani toimivan. ”Alice”, anoin, ”Mitä sinä näit?”
Hän yksinkertaisesti virnisti omahyväisesti. ”En mitään, mistä sinun pitäisi huolestua rakas veli, vaikkakin sinua odottaa aika suuri järkytys.” Hän iski silmäänsä Carlislelle salaliittolaismaisesti. ”Sinä tulet tulemaan melko hyvin toimeen Volturien kanssa Edward, varsinkin prinsessan.”
”En halua tulla toimeen prinsessan kanssa Alice”, murisin turhautuneesti. ”Haluan, että tämä on ohi ja palata Bellan luo mahdollisimman nopeasti!” Ääneni oli noussut nyt kovaksi kuiskaukseksi ja silmäkulmastani näin Alecin virnistävän omahyväisesti minulle. En vain voinut ymmärtää miksi. ”Mitä niin erityistä tässä prinsessassa on muutenkaan?” nurisin. ”Vain koska hän voi estää lahjani toimivan, ei tarkoita, että hän on erityinen.”
-
Hihii, olen lukenut tätä tuolla toisella sivulla jo paljon joten tiedän kuinka seuraavassa luvussa käy mutta silti odotan innolla ja uteliaana jatkoa.
Tosi ihana tarina, sinä olet hyvä suomentaja.
Kiitos ja kuten äsken sanoin jatkoa pikimmiten. <33
-
Ihana jatko, suomennat edelleenkin aivan loistavasti! Tätä ei itse asiassa edes voisi luulla suomennokseksi, niin hyvää työtä olet tehnyt, aivan kuin tämä olisi kirjoitettu suomeksi jo alkuperäisesti! :) Jatkoa pian?
~ Bea kiittää ja kumartaa
-
En oo ollu täällä vähään aikaan, joten olin iloinen,kun oli tullu jatkoa.
Mua nauratti susien hämmästys ja erityisesti Felixin ja Demetrin kepposet. Suorastaan kihisin odotuksesta, :D harmi et lisää ei sen lisäks ollu tullu. ;)
En löytäny kirjotusvirheit, ja muuten en saa oikein mitään rakentavaa, mut odotan jatkoa!
-
Onneksi eksyin tätä lukemaan, sillä tarina on todella hyvä ja olen iloinen siitä, että olet tätä alkanut suomentamaan. En ainakaan huomannut mitään virheitä ja teksti oli todella sujuvaa, että jatka vain samaan malliin.
~Xyam
-
Tykkään tästä kovasti <3
Hyvää kannattaa odottaa, todellakin (;
Suomennat hyvin ja virheettömästi, jatkoa siis pian :-*
~ a.
-
tää on niin ihana fic <3 suomennat tosi hyvin ja teksti on sujuvaa ;) oivoi äkkii jatkoo haluu tiätää mitä tapahtuu ::) mutta pyytää tosi nätisti JATKOOO :-*
-
Ai että mä tykkään tästä ficistä! :)
Suomennat vieläkin hyvin ja teksti menee sujuvasti ilman virheitä ;)
Jatkoo vaan nopeesti tulemaan!<3
♥~ Engel-
-
GO BELLA GO! Asennetta kehiin! :D Tää on yks mun suosikkificeistä just sen takia, että Bella ei oo perus nössö joka ei pärjää ilman miehiä ja kompastuu omiin jalkoihin :D Ihan loistavaa :D
Toi niittykohtaus oli kyllä hyvä. Tappaa nyt ensin Laurentin ja sitten antaa opetuksen susille :D ASIAMEININKI :D
Sori, en keksi mitään rakentavaa. Äkkiä jatkoa! :D Haluan tietää mitä Volterrassa tapahtuu!
-
AWWW ihana luku!! Rakastan tätä niin ja haluan, etä suomennat jatkoa nopeasti, koska haluan tietää lisää, jookos kookos :]
Jäi niin jännään kohtaan, etten malta odottaa JATKOA!
En keksi enää mitään sanottavaa , jatkoa siis ::)
-
Ihana luku oli <3 Bella on kyl niin paras :)
Nopee jatkoa jäi jännää kohtaa just !! :D
-
Tosi hyvä ficci! Bella on ihana voimanaisena :D Jatkoa!
-
Ei hitto oon nyt ihan koukussa tähän ;) laitappa jatkoa ja NOPEASTI kiiros ;D
-
äwäwäwä, oon ihan koukussa tähän ficciin :) jään aina janoamaan seuraavaa lukua noiden ihanien pikku pätkien takia >: (
toivottavasti jatkoa tulee mahdollisimman pian ;D
-
Kiitos ihanista kommenteista (:
Tässä olisi 30. luku. Toivottavasti pidätte (:
Kappale 30: Kuninkaallinen
Edwardin näkökulma
Saavuimme Volterran linnaan hieman huolissamme; suurin osa sisarusteni ajatuksista oli levottomia. Carlisle oli edelleen huomattavan rauhallinen. Kun pääsimme sisälle, tajusin hätkähtäen, etten voinut lukea kenenkään linnassa olevan ajatuksia – ei kuulunut edes kuiskausta. Jopa perheeni ajatukset oltiin ryöstetty minulta. Jäykistyin ja Carlisle katsoi minua huolestuneesti. ”Mikä hätänä Edward?”
Rypistin otsaani. ”En voi lukea kenenkään linnassa olevan ajatuksia – voin edelleen lukea ulkopuolella olevien, mutten vain kenenkään täältä.”
Tunnistaminen selkeni hänen silmissään, kun hän nauroi hiljaa. ”Uskon, että se on Volturien prinsessan aikaansaannosta – olen varma, että olet tietoinen huhuista siitä kuinka vahva hän on.”
Nyökkäsin hämmentyneenä siitä, että tällä tuntemattomalla prinsessalla oli kyky estää lahjani. Carlisle virnisti ja hänellä oli huvittunut ilme kasvoillaan. ”Olen varma, että tulet toimeen hänen kanssaan”, hän sanoi.
Tuijotin häntä yllättyneenä. ”Oletko tavannut hänet?” kysyin epäilevästi. Hän ei vastannut, vain jatkoi meidän johdattamista vastaanottoalueelle. Siellä oli yksi ihminen, aika kaunis ihmiseksi, mutta ei mitään Bellaan verrattuna. Hän hymyili meille ja rypistin otsaani, kun tajusin, etten voinut lukea edes hänen ajatuksiaan. ”Tervetuloa Volterraan, jos menette ovesta läpi oikealle, löydätte Alecin, joka saattaa teidät valtaistuinsalille.” Seurasimme Carlislea, joka muisti edelleen paikan ja pian löysimme Alecin, kalpean teinivampyyrin, jolla oli enkelimäiset piirteet. Hän tervehti meitä, mutta pysyi hiljaa johdattaessaan meitä suuren linnan läpi.
Kävellessämme tarkkailin hiukan perhettäni. Carlisle poikkeuksena, kaikki näyttivät enemmän huolestuneilta nyt, kun he tiesivät, ettei lahjani toimisi täällä. He luottivat lahjaani, kuten Alicenkin lahjaan, vaikeissa tilanteissa mittaamaan olimmeko mahdollisessa vaarassa vai emme. Kuitenkin Carlisle oli selvästi tiennyt, että tämä tulisi tapahtumaan ja nyt enemmän kuin koskaan toivoin pystyväni lukemaan hänen ajatuksensa ja saamaan selville, miten hän tunsi prinsessan ja miksei hän ollut koskaan ennen maininnut siitä.
Lähestyessämme toisen käytävän päätyä, Alicen silmät muuttuivat lasimaisiksi hetkeksi ja me kaikki tuijotimme häntä uteliaasti. Hänen silmänsä lukittautuivat Carlislen silmiin ja hän nyökkäsi. ”Kaikki menee hyvin”, hän kuiskasi riemuisasti nyt innostus äänessään. Hän hyppelehti onnellisesti Alecin perässä, hänen innostuneisuutensa oli nyt palannut.
Nyt halusin epätoivoisesti lahjani toimivan. ”Alice”, anoin, ”Mitä sinä näit?”
Hän yksinkertaisesti virnisti omahyväisesti. ”En mitään mistä sinun pitäisi huolestua rakas veli, vaikkakin sinua odottaa aika suuri järkytys.” Hän iski silmäänsä Carlislelle salaliittolaismaisesti. ”Sinä tulet tulemaan melko hyvin toimeen Volturien kanssa Edward, varsinkin prinsessan.”
”En halua tulla toimeen prinsessan kanssa Alice”, murisin turhautuneesti. ”Haluan, että tämä on ohi ja palata Bellan luo mahdollisimman nopeasti!” Ääneni oli noussut nyt kovaksi kuiskaukseksi ja silmäkulmastani näin Alecin virnistävän omahyväisesti minulle. En vain voinut ymmärtää miksi. ”Mitä niin erityistä tässä prinsessassa on muutenkaan?” nurisin. ”Vain, koska hän voi estää lahjani toimivan, ei tarkoita, että hän on erityinen.”
”Luota minuun Edward, vaihdat äänensävyäsi, kun tapaat hänet”, Alice vakuutti minulle ja Carlisle nyökkäsi myöntävästi. Muut katsoivat meitä hämmentyneinä ja huvittuneina. Jasper luotti täysin Aliceen ja nyt, kun hän oli vakuuttanut meille, ettei meille kävisi mitään, Jasper oli rentoutunut ja katsoi tyytyväisenä heidän ärsyttävän minua.
Minun täytyi myöntää, että olin huonommalla tuulelle Bellasta erossa olon takia. Kaipasin häntä niin paljon. Sain tehdä kaikkeni, etten juoksisi takaisin lentokentälle ja nousisi seuraavan koneeseen, joka lähtisi Forksiin. ”Minä en tekisi tuota, jos olisin sinä Edward”, Alice varoitti. ”Luota minuun, sinun täytyy olla täällä.” Huokaisin ja nyökkäsin hyväksyvästi.
Saavuimme viimein suurille, koristeellisille oville. ”Valtaistuinsali”, Alec julisti työntäessään ovet auki. Sisällä oli yhdeksän vampyyria. Tunnistin heistä kolme Carlislen maalauksesta Aroksi, Caiukseksi ja Marcukseksi. Tarkkailin naisia miettien kuka heistä olisi prinsessa, mutta kukaan ei tuntunut sopivan kuvaan ja olin epäedullisessa asemassa ilman lahjaani.
Aro tervehti meitä iloisesti. ”Tervetuloa Volterran linnaan!” hän huudahti. ”On mukava nähdä sinua taas Carlisle ja tavata viimeinkin perheesi.” Hän asteli luoksemme ja käteltyään Carlislea hän kääntyi katsomaan meitä muita. Hänen katseensa viipyi minussa pisimpään.
”Aro, on mukava nähdä sinua taas”, Carlisle tervehti häntä. Sitten hän tervehti muita vampyyreita ja minä opin heidän nimensä: Santiago, Renata, Sulpicia, Didyme, Jane, Heidi. Yhtäkkiä tajusin, ettei prinsessa ollut huoneessa vielä. Vieressäni Alice pomppi edelleen odottaen, kun Carlisle esitteli meidät Arolle. Kun hän ojensi kättään minulle, tartuin siihen huolissani. Carlisle oli kertonut meille Aron kyvystä, mutta Carlisle oli jo kätellyt Aroa eli en voinut enää oikein tehdä mitään. Toivoen, että Alice oli oikeassa, tartuin hänen käteensä epäröivästi.
Hän oli hetken hiljaa koko elämäni ajatusten ja muistojen välähtäessä hänen edessään. Kun hän viimein päästi kädestäni irti vain parin sekunnin kuluttua, hän purskahti rämeään nauruun. ”Edward tässä ajatteli, että haluaisimme vahingoittaa hänen ihmiskumppaniaan, Bellaa, kun saisimme tietää hänestä”, hän sai sanotuksi. Alice ja Carlisle, joilla oli huvittunut ilme kasvoillaan, poikkeuksena, perheeni katsoi hämmentyneenä, kun kymmenen huoneessa olevaa Volturi vampyyria nauroi.
Kun Aro viimein rauhoitti itsensä, hän katsoi minua anteeksipyytävästi. ”Voit olla varma Edward, ettemme ajattelisi vahingoittavan sinun rakasta Bellaasi.” Mietin päässäni, jos tämä olisi jonkinlainen huijaus – ilman lahjaani en voinut tietää, mutta hän näytti vilpittömältä. Rentouduin hieman. ”Minun täytyy antaa sinulle kunniaa siitä, että olet jatkuvasti vastustanut laulajasi houkutusta. Näen muistoistasi, että se on uskomattoman vaikeaa. Monilla ei ole sen tason itsehillintää, että he voisivat saavuttaa mitä sinulla on, puhumattakaan siitä mitä sinä olet tehnyt ja pitänyt hänet niin lähellä sinua”, hän huomautti mietteliäästi. ”Sinun rakkautesi häntä kohtaan on voimakkainta, mitä olen koskaan nähnyt kaikista muistoista, joita olen viimen kolmen vuosituhannen aikana nähnyt.” Nyökkäsin samanmielisesti. Tiesin, että rakkauteni Bellaa kohtaan oli voittamatonta.
Kun meidät oltiin esitelty, Aro esitteli vuorostaan huoneen muut vampyyrit ja kertoi heidän lahjansa. Suurin osa heistä katsoi minua pohdiskelevasti kuin he tietäisivät minusta jonkin salaisuuden, jota minä en tiennyt. Olin varuillani.
Esittelyjen päättyessä huomasin toivovani, että Bella olisi kanssani, mutta sitten haukuin itseäni sillä en halunnut vetää häntä pidemmälle vampyyrimaailmaan kuin hän jo oli. Vetäisin syvään henkeä karkottaakseni nuo ajatukset ja olin hämmentynyt, kun haistoin pienen häivähdyksen Bellan tuoksusta. Rypistin otsaani, se oli tuskin siellä ja kulunut kuin hän olisi ollut tässä huoneessa vuosia sitten – mahdottomuus. Totesin, että minun täytyi hallunisoida, koska kaipasin häntä. Mieleni loihti hänen tuoksunsa. Pudistin päätäni tyhjentääkseni sen näistä ajatuksista ja keskityin ympäristööni. Kaikki vaikuttivat enemmän rentoutuneilta sillä Volturit eivät selvästikään aikoneet tappaa meitä – ainakaan vielä.
”Nyt, olen varma, että te kaikki mietitte miksi olette täällä – Carlisle ja Alice poikkeuksena tietenkin, jotka tietävät jo”, Aro aloitti. Nyökkäsimme. ”No aika yksinkertaisesti, toivomme teidän tapaavan meidän Volturien prinsessan”, hän totesi ja silmäni levisivät. Kukaan ei ollut koskaan tavannut häntä Volturien pääjoukkion lisäksi ja nyt me olimme tapaamassa. En voinut muuta kuin pohtia miksi. ”Vaikka tämä saattaa tulla järkytyksenä suurimalle osalle teistä, olette oikeasti jo tavanneet hänet.” Rypistin otsaani ja kävin mielessäni läpi listan naisvampyyreista, jotka olin vuosien aikana tavannut. Victoria, Charlotte, Maria, Tanya, Kate, Irina, Carmen... kukaan heistä ei tuntunut sopivan siihen – en ollut todellakaan tavaanut ennen ketään, jonka ajatuksia en voisi lukea – paitsi Bellan tietenkin. Pysähdyin tuohon yhtäkkiä. Ei. Bella ei voisi olla prinsessa, hän oli ihminen. Mutta en voinut muuta kuin pohtia outoa sattumaa, että Bella ja Volturien prinsessa pystyi estämään minua lukemasta heidän ajatuksiaan.
Huomioni kääntyi pois ennen kuin pystyin jatkamaan tuota ajatusta Aron jatkaessa puhumista. ”Ja nyt haluan esitellä teille virallisesti meidän Volturien prinsessan.” Noille sanoille ovi huoneen takana aukesi ja sisään asteli pieni ja uskomattoman kaunis hahmo. Hän oli viehättävä pitkässä valkoisessa puvussaan, hänen askeleet olivat varmat ja loisteliaat hänen lähestyessä meitä. Hänen kaulansa ympärillä oli suuri, golf-pallon kokoinen timantti, joka oltiin kiinnitetty paksuun kultanauhaan. Hänen mahongin väriset hiukset olivat vapaina ja ne laskeutuivat lainehdellen hänen selkäänsä pitkin ja hänen päänsä päällä oli pieni platinatiara, joka oli peitetty timanteilla. Toisin kuin muilla Voltureilla – jotka pitivät yllään hiilen mustia viittoja, hänen oli syvänsininen ja huppu oli laskettu alas. Se oli Bella. Tunsin leukani valahtavan hieman auki ja vieressäni tunsin suurimman osan sisaruksistani jähmettyvän järkytyksestä – paitsi Alice, joka hyppi innostuneena. Bellan tuoksu huuhtoutui ylitseni antaen minulle hieman tuttua polttavaa janoa.
Hän liukui huoneen poikki meitä kohti, hänen kävelynsä oli varma ja määräävä. Hänen molemmilla puolillaan oli kaksi pitkää, vahvaa vampyyria, molemmat seurasivat häntä ehdottoman luontevasti. Niin varmalta kuin hän näyttikin, hänen silmänsä näyttivät hänen levottomuutensa. Jatkoin hänen tuijottamista hiljaisuudessa uskomattoman järkyttyneenä. Mahdotonta! Mieleni huusi minulle ja silti en voinut kiistää sitä, mikä oli silmieni edessä. ”Tämä on prinsessa Isabella Marie Swan Volturi”, Aro sanoi heilauttaen kättään suuresti Bellan lähestyessä meitä.
Hänen silmänsä näyttivät hänen epävarmuutensa hänen katsoessaan meitä hymyillen varovasti. En voinut liikkua, olin edelleen järkytyksestä jähmettynyt ja hänen varovainen hymynsä katosi.
BPOV
Olin kuvitellut monia eri reagointeja tähän varsinkin viime päivien aikana. Lähestyessäni Edwardia ja muita Cullenin perheestä huomasin, että Alice tiesi selvästi – hermojeni takia olin lopettanut päätösten tekemisen, kun suuntasin kohti valtaistuinsalia. Hän näytti suhtautuvan uutisiin hyvin. Edward toisaalta tuijotti minua järkyttyneenä, liikkumattomana. Epäuskoinen katse silmissään. Saavuin heidän luokseen ja hymyilin varovasti. Emmett virnisti ja kiirehti eteenpäin antaen minulle suuren karhuhalauksen. ”Hei Bella, kiva nähdä sinua pikkusisko. Kuka tiesi, että olit korkeammalla vampyyrimaailmassa kuin me?”
Hymyilin hänen innostuneisuudelle ja halasin häntä takaisin. Felix ja Demetri jäykistyivät. He eivät olleet tottuneet vampyyreihin, jotka halasivat minua noin. Päästin irti Emmettistä ja peräännyin hieman pyörittäen silmiäni vartijoilleni. ”Lopettakaa kaverit, hän ei satuta minua”, toruin heitä. Käännyin takaisin Culleneita kohti. ”Nämä ovat vartijani, Felix ja Demetri”, sanoin esittellen heidät. ”Kaverit, tämä on Culleneiden perhe: Carlisle, jonka te tunnette jo, Esme – hänen kumppaninsa, Emmett, Rosalie, Jasper, Alice ja Edward.” Pysähdyin, kun pääsin Edwardiin; toisin kuin muut hän tuijotti minua edelleen, jähmettyneenä. Hänen kasvojaan ei voinut lukea ja olin yhtäkkiä hermostunut. ”Edward?” kysyin pehmeästi. Kaikista kuvitelluista reaktioista tämä ei ollut ollut yksi.
Hän havahtui jähmettyneestä tilastaan ja hänen silmänsä muuttuivat surullisiksi. Tulin huolestuneeksi. ”Bella, miksi sinä valehtelit meille?” hän anoi pehmeästi, hänen äänensä tuskaisena. ”Oliko mikään mitä sanoit totta? Tarkoititko sitä todella, kun sanoit rakastavasi minua vai oliko se kaikki valhetta?” hän vaati.
Silmäni avautuivat järkytyksestä hänen syytöksilleen ja katsoin tuskaisena hänen kääntyessään suunnatakseen ovelle. Tuntui siltä kuin hän olisi vetänyt sydämeni ulos ja repi sitä tällä hetkellä pieniksi paloiksi. ”Edward odota!” huusin epätoivosesti. Hän kääntyi vastahakoisesti minua kohti. Sysäsin mieleni kilven sivulle ja ensimmäistä kertaa päästin Edwardin mieleeni.
EPOV
Olin tuskissani. Bella oli valehdellut meille siitä asti, kun tapasimme ensimmäistä kertaa. Olin rakastunut Volturien prinsessaan. Mieleni mietti syitä miksi hän oli tehnyt sen. Oliko hänet lähetetty vakoilemaan meitä? Kääntyessäni vastahakoisesti takaisin häntä kohti odottaen hänen selitystään, minua pommitettiin kauniimmalla sisäisellä äänellä, jonka olin koskaan kuullut. Edward ole kiltti, kuuntele vain minua. Sitten, jos haluat edelleen mennä etkä nähdä minua enää koskaan, ymmärrän. Tulen silti rakastamaan sinua ikusesti. Hänen mentaaliäänensä oli edelleen melodinen ja niin kaunis kuin Bella jopa tuskan määrällä mitä siinä oli. Sitten hän alkoi keskittyä ja minua pommitettiin hänen muistoillaan.
Katsoin hiljaisuudessa hänen näyttäessä minulle kuinka hän tapasi Aron, Caiuksen ja Marcuksen. Säpsähdin nähdessäni heidän imevän vangitsijansa kuiviin hänen muistoissaan. Näin hänen tapaavan Felixin ja Demetrin ja heittävän heidät seinään. Hän näytti minulle muistojaan; auton ajamisen oppimisen Santiagon kanssa, musiikkisoittimien soittamisen oppimisen Didymen kanssa, shoppailua Heidin kanssa, shakkia Marcuksen ja Caiuksen kanssa, hänen kilpiensä kunnollisen käytön oppimisen ja taistelua Felixin ja Demetrin kanssa.
Opin viimein hänen kilpiensä – mukaan lukien hänen mentaalisen – täyden ulottuvuuden. Sitten hän näytti minulle syyt Forksiin muuttamiseen ja hänen yllätyksensä huomatessaan viisi vampyyria koulussa, hänen ensimmäisen virallisen tapaamisen kanssani – kipinän, jonka hän tunsi, kun hän koski minuun ensimmäistä kertaa. Hän kävi yhteisen aikamme muistojen läpi; kuinka onnelliselta ja rakastuneelta hän olonsa tunsi kanssani ja tunsin sydämeni kokoavan itsensä takasin yhteen. Tunteet, jotka hänellä oli, kun hän muisti meidän suutelevan, sopivat omiini – uskomattomasti rakkautta ja intohimoa.
Lopulta hän näytti minulle syyt miksi hän oli pitänyt tämän osan elämäänsä salaisuutena – uskomattoman syyllisyyden, jota hän tunsi tehdessään niin. Kun hän viimein lopetti muistonsa hän sanoi: Ole kiltti Edward, minä rakastan sinua. Sitten tunsin hänen mielen suojan napsahtavan paikalleen ja minä tuijotin häntä.
”Voi Bella”, huokaisin kiirehtien hänen luokseen ja nostaen hänet syliini. Hän hymyili minulle kumartaessani päätäni alas ja vangitsin hänen huulensa omillani. Pysyimme syleilyssämme kunnes Bellan täytyi lopulta hengittää. Kun erkanimme toisistamme, pystyin kuulemaan Emmettin huudot, joihin liittyi Felixin, Demetrin ja Santiagon huudot.
Bella kääntyi ja loi heihin leikkimielisen vihaisen tuijotuksen. ”Pää kiinni kaverit, ettehän haluaisi minun heittävän teitä seinään vieraiden edessä”, hän uhkasi. He mutristivat suitaan hänelle. Oli helppo nähdä, että he kaikki ajattelivat häntä osana perhettään.
Edelleen käsiini kiedottuna hän kääntyi perhettäni kohti. ”Uskon, että minulla on paljon selittämistä tehtävänä”, hän sanoi häpeävästi. He nyökkäsivät; uteliaisuus selvänä kasvoillaan. ”No, jos seuraatte minua torniini, selitän kaiken siellä. Emme tarvitse kaikkia keskeyttämään joka viiden sekunnin välein kertomaan teille noloja tarinoita.” Hän astui syleilystäni pois ottaen käteni ja johtaen meidät ulos valtaistuinsalista. Hänen kaksi vartijaansa seurasivat, heti hänen askeleidensa jälkeen.
”Äää Bella”, Emmett valitti seuratessamme Bellaa linnan läpi. ”Haluan kuulla ne tarinat.”
Felix ja Demetri virnistivät. ”Älä huolehdi, me kerromme myöhemmin.”
Bella mulkoili heitä vihaisesti. ”Sitten minun täytyy kertoa heille kaikista kerroista, joina olen hakannut teidät”, hän uhkasi.
He kohauttivat olkiaan. ”Olet varmaan jo kertonut Edwardille muutenkin”, Felix sanoi.
Bella vain tuijotti vihaisesti ja jatkoi kävelyä, yhtäkkiä hän pysähtyi hetkeksi. ”Ai Edward, olen pahoillani, sinusta täytyy tuntua oudolta, kun et voi kuulla kenenkään ajatuksia. Lopetan kaikkien mielten suojauksen nyt”, hän pyysi anteeksi syyllisesti.
Hän jatkoi matkaansa ja yhtäkkiä minua pommitettiin kaikkien ajatuksilla. Alice oli innoissaan, Esme oli sulattanut kaiken ja odotti nyt innolla nähdä Bellan tornin, Jasper oli varautunut, mutta hän pystyi tuntemaan, että Volturit rakastivat Bellaa aidosti eivätkä he ajatelleet satuttavan meitä. Rosalie oli hieman epäröivämpi, mutta hän oli muistanut autot, jotka Bella oli sanonut omistavansa ja odotti nyt innolla, että pääsisi viettämään aikaa hänen kanssaan. Carlisle tietenkin tiesi jo kaiken ja oli tiennyt ennen kuin tulimme – olin hieman ärsyyntynyt siitä, etten ollut tajunnut sitä hänen oudoista reaktioistaan viime päivien aikana. Emmett oli, kuten saattoi odottaa, pohtimassa voisiko hän haastaa Felixin ja Demetrin taisteluihin. Muut Voltureista olivat vain onnellisia, että suuri paljastus oli mennyt hyvin ja että Bella oli tyytyväinen. Marcus ja Caius miettivät, voisivatko he ottaa esille erään Bellan tarjouksista ja uhata minua kuin isät – nähtävästi Bella oli puhelinsoitossa luvannut, että he voisivat ennen kuin hänellä olisi ensitreffit kanssani.
”Kaikki on hyvin rakas”, vakuutin hänelle. ”Rehellisesti sanottuna, oli aika mukava saada rauhaa mieleeni edes kerran.” Jos en olisi ollut niin huolestunut etukäteen, olisin nauttinut siitä.
Saavuimme lopulta pitkän käytävän päähän ja Bella työnsi oven auki paljastaakseen valtavan, pyöreän huoneen. Se oli tornin pohja. Koko tila oli kauniisti sisustettu ja niin-Bellamaista. Emmett huomasi heti hänen valtavan TV:n ja pelijärjestelmän ja juoksi sen luokse. ”Bella tämä on niin siistiä”, hän intoili.
Bella hymyili hänelle. ”Mistä sinä luulit, että opin niin hyväksi peleissä Emmett?” hän kysyi. ”Vartijani ja minä pelasimme pelejä koko ajan”, hän sanoi nyökäten Felixiä ja Demetriä kohti, jotka katsoivat Emmettiä miettivästi ja pohtivat ajatuksissaan kuinka hyvä hän oli.
Esme ja Alice ihastelivat koristeluja, huonekaluja ja maalauksia. Alice jatkoi katsomista, otsan rypistys kasvoillaan. Lopulta hän kysyi: ”Bella, missä sinun huoneesi on?” Bella virnisti ja osoitti ylöspäin. Korkealla päittemme yläpuolella oli pieni aukko, kolmen jalan reunus ja ovi. Sinne ei ollut portaita ja se oli liian korkealla, että vampyyri olisi voinut hypätä sinne.
”Huoneeni on tuolla ylhäällä”, hän selitti. ”Olen ainoa, joka voi päästä sinne.”
Alice mutristi suutaan, äärimmäisen ärsyyntyneenä. ”Kuinka minä voin nähdä vaatekaappisi sitten?” hän kysyi.
Bellan vastaava virnistys oli voitonriemuinen. ”Sinä et voi”, hän totesi yksinkertaisesti.
”Mitä?” Alice kysyi, hänen äänensä kuulosti toivottomalta.
Bella antoi periksi. ”Hyvä on Alice, kun olen selittänyt loppuun vien sinut ylös sinne”, hän lupasi.
Alice virnisti ja näytti sitten mietteliäältä. ”Miten?”
Vastaukseksi Bella yksinkertaisesti levitoi itsensä ja Alicen maasta ja ilmaan siirtäen heidät ylös hänen ovelleen. Sitten hän toi heidät alas maahan. ”Tuolla tavalla”, hän sanoi omahyväisesti.
”Siistiä”, Emmett kommentoi tehden olonsa mukavaksi Bellan olohuoneessa. Muut meistä asettuivat Bellan aloittaessa kertomaan tarinaansa. Istuin hänen vieressään katsoen Felixin ja Demetrin muistoja Bellasta linnassa, kun hän kertoi kaiken perheelleni. Leikkiessäni hänen hiuksillaan ja nähdessäni hänen rentoutuvan viimein nyt, kun totuus oli sanottu, tajusin, että pidin siitä tai en, Bella oli nyt minun ikuisuuden – hänen ajatuksensa olivat kertoneet minulle niin paljon. Muutin hänet tai en noin vuoden sisällä hän olisi vampyyri. Toisaalta en ollut enää niin huolestunut kuin ennen – Bella tiesi selvästi kaiken mitä vampyyrina olemisesta voi tietää – hän tiesi niistä enemmän kuin minä. Hänellä oli ollut myös yli kolmetoista vuotta aikaa harkita sitä, että hänestä tulisi vampyyri ja hänellä ei selvästikään ollut mitään katumuksia. Tiesin, että kaikki menisi hyvin.
***
Ja sitten se lyhyt pätkä seuraavasta luvusta (:
Kun oli viimein aika mennä nukkumaan, häädin huoneestani kaikki muut pois paitsi Edwardin. Pystyin kuulemaan Caiuksen nurinat alakerrasta. ”En pidä vieläkään siitä, että poika on hänen huoneessaan öisin.” Pyöritin silmiäni Edwardille menessäni peiton alle ja käperryin häntä vasten.
Uni ei tullut heti, joten käännyin Edwardia kohti ja suutelin häntä intohimoisesti näyttäen hänelle, kuinka paljon olin ikävöinyt häntä viime päivien aikana. Hän suuteli minua takaisin samalla kiihkeydellä. Jatkoimme muhinointihetkeämme, kunnes kuulimme Jasperin alhaalta. ”Vau”, hän totesi selvästi puhuen toisille. ”Himon määrä mikä tuolta ylhäältä tulee on uskomatonta.”
Lopetimme kuullessani Caiuksen ja Marcuksen yhteiset kauhistuneet karjaisut. ”Mitä!” he murisivat.
Felixin selvästi huomattava vihellys oli seuraavana. ”Vuhuu, Bella saa viimein!” hän huusi.
”Mahtavaa”, Emmett huusi. ”Nähtävästi Edward ei ole neitsyt enää.”
Huokaisin haudaten pääni Edwardin rintaan. ”Onpa teilläkin tapa pilata tunnelma!” huusin alas heille. He vain nauroivat minulle.
”Bella, jos et osaa käyttäytyä, Edward ei tule viettämään enää öitä huoneessasi”, Caius varoitti.
”Setä Caius”, nurisin. ”Me eletään kaksituhattalukua!”
-
Vau”, hän totesi selvästi puhuen toisille. ”Himon määrä mikä tuolta ylhäältä tulee on uskomatonta.”
Lopetimme kuullessani Caiuksen ja Marcuksen yhteiset kauhistuneet karjaisut. ”Mitä!” he murisivat.
Felixin selvästi huomattava vihellys oli seuraavana. ”Vuhuu, Bella saa viimein!” hän huusi.
”Mahtavaa”, Emmett huusi. ”Nähtävästi Edward ei ole neitsyt enää.”
Huokaisin haudaten pääni Edwardin rintaan. ”Onpa teilläkin tapa pilata tunnelma!” huusin alas heille. He vain nauroivat minulle.
”Bella, jos et osaa käyttäytyä, Edward ei tule viettämään enää öitä huoneessasi”, Caius varoitti.
”Setä Caius”, nurisin. ”Me eletään kaksituhattalukua!”
Voi noita parkoja
An_n
-
Ihana, ihana, ihana. Nää luvut rupee tuntumaan liian lyhyiltä ja haluaisin vaan lisää ^^
Tosi hyvin suomennettu ja rakastan tätä. Oikei lopetan ihkutuksen, mutta jatkoa toivoisin nopeasti. Montako lukua tässä on muuten enää?
Ja jatkoa mahdollisimman nopeasti, tämä tuli aika kivan pian :]
JATKOO!
-
tämä oli ihan ÄLYTTÖMÄN hyvä luku :D nauroin ihan kippuras tol pätkäl seuraavast luvust :D äkkiä jatkoa :-* :-*
-
Upeeta!!! Heinoo, ihana luku! ;D Tässä luvussa jotenki kaikki tiivistyy, kun Edward saa tietää Bellasta ja niitten välille ei jää mitää hämärää.
Hyvin oot suomennellu, eikä kirjotusvirheitä osunu silmään. ;)
Jatkoa kiitos. (:
~Grozda
-
Hihi, tää ficci on ihana !<3
Olen lukenut myös pari seuravaa osaa toiselta sivustolta, ja olen totaalisen koukussa tähän <3
Suomennat hyvin ja virheettömästi, me likes <3
Uni ei tullut heti, joten käännyin Edwardia kohti ja suutelin häntä intohimoisesti näyttäen hänelle, kuinka paljon olin ikävöinyt häntä viime päivien aikana. Hän suuteli minua takaisin samalla kiihkeydellä. Jatkoimme muhinointihetkeämme, kunnes kuulimme Jasperin alhaalta. ”Vau”, hän totesi selvästi puhuen toisille. ”Himon määrä mikä tuolta ylhäältä tulee on uskomatonta.”
Nauroin :DD
Mutta, jatka siis pian :-*
~ a.
-
mahtava luku jälleen kerran. Huomasin tosin kaksi virhettä
nyt innolla nähdä Bellan
nähdäkseen ja että he voisivat puhelinsoitossa
tuosta uupuu pilkku: he voisivat, puhelinsoitossa
Jatkoa innolla odottelen.
-
Oioioi, aivan ihana luku, hyvin olet suomentanut! Nauroin Felixille ja Demetrille, kun he eivät saa kertoa Bellasta. :D Voi raukkoja. Suhteellisen virheetöntä oli, mutta huomasinpa yhden sekavan lauseen:
Marcus ja Caius miettivät jos he voisivat ottaa esille erään Bellan tarjouksista ja uhata minua kuin isät – nähtävästi Bella oli luvannut, että he voisivat puhelinsoitossa ennen hän ensitreffejä kanssani.
Se kuulostaisi paremmalta näin: Marcus ja Caius miettivät, voisivatko he ottaa esille erään Bellan tarjouksista ja uhata minua kuin isät - nähtävästi Bella oli puhelinsoitossa luvannut, että he voisivat, ennen kuin hänellä olisi ensitreffit kanssani.
Suomi on jännä kieli: kun kääntää englannista suomeksi, joutuu kääntämään osan tekstistä pidemmän kautta, että se tulee ymmärrettäväksi. Uskotko, että minua joskus inhottaa suomennellessani omia käännöstekstejäni? Muuten oli siis aivan virheetöntä, ja odotan innolla jatkoa! Ja tiedän, mitä ensi osassa tapahtuu, koska olen lukenut tämän englanniksi...
~ Bea kiittää ja kumartaa
-
Aro Caius ja Marcus on täs niin hauskoja! <33
Joo, jatkoahan sinä lähetät..?
-
ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ.
Tää on niin mahtava, ku ollaki voi.
Tykkäsin hirmuisesti. <3 en huomannu virheitä tai mitää. (tosin olin liian tekstin mukana, että olisin huomannu)
Ihanan kiva loppu<3
Jatkoa pliis pian.
-
Ah, niin ihanaa, ku Cullenit sai viimeinki tietää, et Bella on se prinsessa <3
Mut jatkoa piaaan!! =DD
xoxo
mrö.
-
Tää oli niiin ihana! :) varsinkin tuo kohta missä Edi sai tietää et Bella on se Prinsessa
ja se 'spoilaus' ensi luvusta :'D
Mut jatkoo pian tulemaan<3
♥~ Engel-
-
mä rrakastan rrakastan rrakastan tätä ficciä<3 uskomattoman hyvin osaat suomentaa :> jatkoa piakkoin?
-
Ääähhäähhää!!! ;D *kierii hysteerisenä lattialla* Toi pätkä oli niin hauska! :'D
Juu en ole tainnut ennen kommata mutta kirjota jatkoa ku ehit! :D
~sajusa
-
Ääähhhh! Olin lomalla ja tuli näin monta lukua. Tärisen vieläkin. Ja mahan pohjassa on semmonen hassu tunne. Se oli niin HYVÄ. Siis ne kaikki luvut oli hyviä. Kuolen varmaan kohta. Luin niinku just äsken ne luvut ja nyt jo kuolen kun ei tuu jatkoa. Olen totaalisesti sekaisin :D
JATKOA
[/b]
Ginerva :-*
-
Kiitos sinulle kun suomennat tällaista ficciä! Bella on nyt mukavan erilainen kuin kirjoissa. Kiitos loistavasta suomentamisesta!
//Merkku
-
Aaw, ihana jatko :DD Iha paras ficci, suomennat mahtavasti :)
jatkoo ;>
-
Hyvin osaat suomentaa, oon koukussa tähän.
Kun oli viimein aika mennä nukkumaan, häädin huoneestani kaikki muut pois paitsi Edwardin. Pystyin kuulemaan Caiuksen nurinat alakerrasta. ”En pidä vieläkään siitä, että poika on hänen huoneessaan öisin.” Pyöritin silmiäni Edwardille menessäni peiton alle ja käperryin häntä vasten.
Uni ei tullut heti, joten käännyin Edwardia kohti ja suutelin häntä intohimoisesti näyttäen hänelle, kuinka paljon olin ikävöinyt häntä viime päivien aikana. Hän suuteli minua takaisin samalla kiihkeydellä. Jatkoimme muhinointihetkeämme, kunnes kuulimme Jasperin alhaalta. ”Vau”, hän totesi selvästi puhuen toisille. ”Himon määrä mikä tuolta ylhäältä tulee on uskomatonta.”
Lopetimme kuullessani Caiuksen ja Marcuksen yhteiset kauhistuneet karjaisut. ”Mitä!” he murisivat.
Felixin selvästi huomattava vihellys oli seuraavana. ”Vuhuu, Bella saa viimein!” hän huusi.
”Mahtavaa”, Emmett huusi. ”Nähtävästi Edward ei ole neitsyt enää.”
Huokaisin haudaten pääni Edwardin rintaan. ”Onpa teilläkin tapa pilata tunnelma!” huusin alas heille. He vain nauroivat minulle.
”Bella, jos et osaa käyttäytyä, Edward ei tule viettämään enää öitä huoneessasi”, Caius varoitti.
”Setä Caius”, nurisin. ”Me eletään kaksituhattalukua!”
Repesin etenki Aron, Caiuksen ja Felixin kommenteille. Hauskaa.
Äkkiä jatkoo, pliiiiiiiiisssssss!
W.J.J.O.
-
Kiitos taas ihanista kommenteista (:
Lauranood: Suomennettuna löytyy 32 lukua (33. on ihan kesken, kun suomennosintoni on ollut tiessään kesän aikana eli kohta tahti hidastuu täälläkin). Alkuperäisessä on 39 lukua ja lisää on tulossa (: Ainakin pitäisi.. Suomennan kyllä kaikki luvut, mutta kuinka nopeasti sitä en tiedä. Ei vain löydy kauheasti intoa..
Mutta juu tässä olisi sitten 31. luku. Toivottavasti pidätte (:
Kappale 31: Loma
Bellan näkökulma
Selitin Culleneille kaiken menneisyydestäni – Felix ja Demetri keskeyttivät silloin tällöin puheeni hauskoilla tarinoilla – ”Teidän olisi pitänyt nähdä se pieni äkäpussi; käveli suoraan linnaan neljä vuotiaana tyttönä täysin luontevasti. Sitten Felix kutsui häntä söpöksi ja hän heittää Felixin seinään!” Demetri nauroi.
Felix tuijotti häntä vihaisesti. ”Niin, no sitten sinä kutsuit häntä vihaiseksi pieneksi kissanpennuksi ja hän heitti sinut seinään”, hän tiuskaisi. Kaikki nauroivat tuolle.
Emmett ja Jasper olivat erityisesti kiinnostuneita mentaalisesta kilvestäni. ”Bella tuo on mahtavaa! Voit suojata meidät Edwardilta ja voimme viimein saada reilun taistelun tai pelata pelejä ilman että hän käyttää ajatustenlukuaan huijatakseen!” Emmett piti todella tuosta ideasta ja Jasper näytti miettivän kuinka shakkipelit menisivät, kun Edward ei voisi lukea hänen ajatuksiaan.
Alice nauroi kovaa, kun Felix ja Demetri mainitsivat kuinka Heidi oli pakottanut minut kävelemään kaikkialle piikkikorkoisilla kengillä kuukausien ajan kunnes pystyin tekemään sen kaatumatta. Heidän kaikkien mielestä se tosiasia, että heidän täytyi jatkuvasti ottaa minut kiinni oli huvittava. Kaikki minun kahdesta vampyyriperheestäni ystävystyivät hyvin.
Kesti melkein koko päivän ennen kuin tarinani oli täysin kerrottu ja loppuun menessä loput vampyyriperheestäni olivat siirtyneet huoneeseen myös. Yhdeksäntoista vampyyria katsoivat huvittuneina, kun kokkasin itselleni ruokaa ja puhuivat keskenään oppien tuntemaan muut perheenjäsenet. Kun olin syönyt Alice ja Heidi, jotka olivat tietenkin ystävystyneet yhteisen shoppailun rakastamisen vuoksi, pakottivat minut viemään heidät ylös huoneeseeni – otin loput Culleneista myös mukaan, koska he kaikki vaikuttivat kiinnostuneilta näkemään sen.
Esme ja Carlisle ihailivat kaupunkinäkymää ikkunastani, Alice oli erittäin kateellinen vaatekaapistani – joka oli oikeastaan kaksi kertaa niin suuri kuin hänen. Kaikki näyttivät vaikuttuneilta ottaessani yltäni pois viittani, tiarani ja kaulakoruni. Emmettillä ei tietenkään ollut ongelmia tehdä kommentteja. Hän vihelsi arvostuksesta. ”Hitto Bella, tämä paikka on siiiiiiisti.”
Minä hymyilin vain ja nyökkäsin hänelle. ”Sopii prinsessalle eikö niin Em?”
Hän virnisti. ”Ehdottomasti.”
Lopulta suurin osa meistä meni alas. Lähetin Cullenit alas ensiksi odottaen, kunnes olin ainoa, jonka piti tulla vielä alas. Cullenit – lukuunottamatta Edwardia, joka oli nähnyt sen muistoistani ja Alice, joka oli nähnyt tulevan – olivat järkyttyneitä, kun putosin taaksepäin reunukselta. Putosin suoraan alaspäin selkä edellä, maa kiiti minua kohti. Kuulin Esmen kauhistuneen hengenvedon ja Emmettin kiireellisen ”Bella! Ei!” huudon. Kun olin noin neljän jalan päässä maasta, kiedoin itseni kilpeen ja toin itseni pystyyn; virnistäen heidän järkyttyneille ja pelokkaille kasvoilleen.
Edward ja Alice nauroivat Volterraperheeni kanssa – he kaikki olivat nähneet minun tekevän niin säännöllisesti. Esme ryntäsi luokseni ja halasi minua. ”Bella ole kiltti äläkä pelästytä minua noin enää koskaan”, hän anoi.
Tunsin syyllisyyttä siitä, että olin saanut hänet huolestumaan. ”Anteeksi Esme, ei ollut tarkoitus pelästyttää sinua”, pyysin anteeksi.
Tietenkin Emmett oli ensimmäinen Culleneista, joka näki mahdollisuudet. ”Bella, sinun täytyy antaa minun kokeilla tuota!”hän jylisi kuulostaen innostuneelta lapselta tivolissa.
Edward pudisti päätään huvittuneisuudesta – mikään ei koskaan muuttaisi Emmettiä. ”Joku toinen kerta Em”, lupasin.
Pian he asettuivat muiden vampyyrien joukkoon. He näyttivät löytävän toisensa joukosta omien mielenkiintojensa mukaan. Rose ja Santiago aloittivat heti keskustelun autoista. Caius ja Marcus haastoivat Jasperin shakkipeleihin. Aro ja Sulpicia keskustelivat Carlislen kanssa ihmismaailman uusimmista tapahtumista. Esme puhui Didymen, Janen ja Renatan kanssa linnan koristuksista – varsinkin minun tornini, samalla kun Emmett pelasi videopelejä Felixin ja Demetrin kanssa. Tietenkin Alice puhui edelleen Heidin kanssa muodista ja shoppailusta, mutta Alec liittyi heidän seuraansa, kun he alkoivat puhua muista maista ja paikoista, jonne mennä. Edward ja minä olimme tyytyväisiä vain istuessamme kahdestaan. Pidin siitä, että kaikki ystävystyivät hyvin.
Kun oli viimein aika mennä nukkumaan, häädin huoneestani kaikki muut pois paitsi Edwardin. Pystyin kuulemaan Caiuksen nurinat alakerrasta. ”En pidä vieläkään siitä, että poika on hänen huoneessaan öisin.” Pyöritin silmiäni Edwardille menessäni peiton alle ja käperryin häntä vasten.
Uni ei tullut heti, joten käännyin Edwardia kohti ja suutelin häntä intohimoisesti näyttäen hänelle, kuinka paljon olin ikävöinyt häntä viime päivien aikana. Hän suuteli minua takaisin samalla kiihkeydellä. Jatkoimme muhinointi hetkeämme kunnes kuulimme Jasperin alhaalta. ”Vau”, hän totesi selvästi puhuen toisille. ”Himon määrä mikä tuolta ylhäältä tulee on uskomaton.”
Lopetimme kuullessani Caiuksen ja Marcuksen yhteiset kauhistuneet karjaisut. ”Mitä!” he murisivat.
Felixin selvästi huomattava vihellys oli seuraavana. ”Vuhuu, Bella saa viimein!” hän huusi.
”Mahtavaa”,Emmett huusi. ”Nähtävästi Edward ei ole neitsyt enää.”
Huokaisin haudaten pääni Edwardin rintaan. ”Onpa teilläkin tapa pilata tunnelma!” huusin alas heille. He vain nauroivat minulle.
”Bella, jos et osaa käyttäytyä, Edward ei tule viettämään enää öitä huoneessasi”, Caius varoitti.
”Caius-setä”, nurisin. ”Me eletään kaksituhattalukua!”
Lopulta asiat rauhottuivat hetkeä myöhemmin ja pian minä ajauduin uneen, kun Edward hyräili tuutulaulua minulle.
***
Seuraavat kaksi viikkoa kuluvat mielestäni aivan liian nopeasti. Pidin siitä, kuinka perheeni onnistuivat tulemaan toimeen niin saumattomasti. Kaikki me naiset menimme shoppailuretkille pari kertaa samalla, kun miehet pelasivat jalkapalloa.
Jasper oli löytänyt sekä Caiuksesta että Marcuksesta varteenotettavat vastukset ja he pelasivat usein strategiapelejä yhdessä. Niinä kertoina, kun liityin heidän seuraansa, liittouduin yleensä Jasperin kanssa kahta setääni vastaan ja voitimme heidät usein – tiesin jokaisen setieni tavallisista taktiikoista ja Jasperin avulla olimme voittamattomia. Edward katsoi usein ylpeänä.
Didymestä Edward oli löytänyt musiikkia rakastavan kumppanin ja, kun Edward ei ollut varjostamassa minua, pystyin usein löytämään hänet Didymen luota puhumassa heidän viime vuosisatojen lempimusiikistaan.
Rosalie, tietenkin, jumaloi autojani. Kun vein hänet ensimmäistä kertaa valtavaan maanalaiseen autotalliimme ja hän huomasi kaikki urheiluautot, jotka olivat varastoitu sinne – minun Audi R8:n ja Bugatti Veyronini, Santiagon Pagani Zondan ja ylettömän määrän muita Lamborghineja, Ferrareita ja niin edelleen, hän hyppi ylös ja alas kuin Alice ja kiljaisi innostuneesti. ”Voi Bella, olen taivaassa”, hän huokaisi, kun hön lopulta rauhottui. Santiago ja minä veimme hänet yksityiselle radallemme ja me kaikki kolme kilpailimme toisiamme vastaan ympäri rataa. Ensimmäisen viikon loppuun mennessä Rose oli ajanut kaikkia autotallin autoja ja suunnitteli nyt tapoja, jotta Carlisle antaisi hänen ostaa oman Bugatti Veyronin Forksissa. Jotenkin epäilin, ettei Carlisle pitäisi siitä ideasta, koska se ei ollut aivan huomaamaton auto.
Todellinen hauskuus alkoi ensimmäisen viikon lopulla, kun Emmett viimein kysyi sen kysymyksen, jota hän oli kuollakseen halunnut kysyä siitä asti, kun hän näki Felixin ja Demetrin ensimmäistä kertaa. ”Niin tuota haluaisiko jompi kumpi teistä painia?”
Hän katsoi heitä toivekkaasti, innostus ja odotus kimaltelivat hänen silmissään.
He nauroivat hänen innokkuudelleen. ”Se olisi mahtavaa”, Felix sanoi, hänen silmänsä välkkyivät ilkeästi. ”Mutta meidän prinsessamme saa päättää.” Hän kääntyi minua kohti odottavasti.
Huokaisin ärsyyntyneenä, että hän tunsi tarvetta muistuttaa kaikkia asemastani ja kuinka he olivat vastuussa minulle. ”Joo, antakaa mennä vain”, sanoin. ”Itse asiassa, luulen, että tulen katsomaan – jos olet onnekas Emmett, kun te olette valmiit, voitan teidät kaikki kolme yhdellä kertaa.” Iskin silmää hänelle ja hän katsoi minua epäuskoisena.
”Tuota Bella, ei millään pahalla, mutta vaikka sinulla on kilpi, et voisi mitenkään voittaa meitä kaikkia kolmea.” Hänen ylimielisessä äänessään oli vivahdus huolta – hän todella ajatteli, ettei minulla ollut mahdollisuuttakaan. Sillä hetkellä olin kiitollinen, että Emmett ei ollut koskaan nähnyt voimieni täysiä ulottuvuuksia – oli selvää, että hän oli vakuuttunut, että voisin voittaa vain yhden vampyyrin kerrallaan. Edward katsoi huvittuneena; hän oli nähnyt muistoistani muita kertoja, jolloin olin käynyt koko Volturilauman kimppuun kerralla vain nähdäksemme, jos pystyisin siihen. Hän ei ollut lainkaan huolissaan, itse asiassa sain sellaisen käsityksen, että hän odotti innolla, että ottaisin Emmettiltä turhat luulot pois – taas.
Hymyilin vain Emmettille. ”Saammepa nähdä Emmett, saammepa nähdä.”
Kaikki molemmista perheistä tulivat kanssamme suureen harjoitussaliin, jota Felix ja Demetri olivat käyttäneet vuosien ajan, kun he opettivat minua taistelemaan. Se oli vain valtava, tyhjä huone, jossa oli erittäin korkea katto, ja joka oli noin koripallokentän kokoinen.
He päättivät, että Emmett ja Demetri taistelisivat ensiksi ja Felix taistelisi voittajaa vastaan. ”Pistän rahani Felixin puolesta”, sanoin.
Emmett kääntyi katsomaan minua. ”Ää Bella, etkö aio tukea sinun suosikkiveljeäsi?” hän valitti.
Nauroin. ”En silloin, kun olet häviämässä Emmett, lyön vetoa vain silloin, kun voitan”, totesin itsevarmasti.
Vieressäni Rosalie tuhahti hiljaa. ”No minun täytyy lyödä vetoa mieheni puolesta, joten miten olisi satatuhatta Bella?”
Virnistin. ”Sovittu”, sanoin kätellen häntä varmasti. ”Inhottaa viedä sinulta rahasi näin”, vitsailin. Hän nauroi.
Demetri katsoi meitä tekosurullisena. ”Mitä, kukaan ei lyö vetoa puolestani?” hän kysyi.
Heidi pyöritti silmiään hänelle. ”Hyvä on! Satatuhatta Demetrin puolesta”, hän julisti katsoen Rosea ja minua. ”Kolmisuuntainen veto?” hän kysyi. Me molemmat nyökkäsimme. ”Mahtavaa.”
Katsoin kolmea vampyyria. ”Selvä, olen varma, että osaatte säännöt. Ei puremista eikä huoneesta poistumista.” He kaikki nyökkäsivät hyväksyvästi ja Emmett ja Demetri kohtasivat toisensa. ”Hyvä on sitten, kolmannella lähtee. Yksi. Kaksi. Kolme.”
He alkoivat heti kiertää toisiaan, heidän silmänsä tutkivat toisiaan löytääkseen toisen heikkouden. Yhtä aikaa he laukaisivat itsensä toistensa päälle. Heistä kuului leikkimielisiä murinoita ja ärjähtelyjä.
Katsoimme innokkaasti, kun he painivat keskenään, lihakset värähtelivät heidän käyttäessään voimiaan yrittääkseen saada toisen alistumaan. Lopulta kuitenkin, Demetrin yllätykseksi, Emmett pääsi niskan päälle ja voitti. Heidi voihkaisi. ”Demetri! Menetin juuri takiasi $100,000!” Demetri vain kohautti olkiaan näyttäen hieman ärsyyntyneeltä, että Emmett oli todellakin onnistunut voittamaan hänet.
Minä nauroin. ”Jestas Demetri, olet antanut itsesi laiskotella. Ehkä minun pitäisi palkata Emmett vartijakseni sinun sijastasi”, kiusoittelin. Hän murisi minulle, hänen silmänsä kimaltelivat huvituksesta. Hän tiesi, etten koskaan vaihtaisi vartijoitani, mutta se oli ollut yleinen vitsi meille siitä asti, kun Felix ja Demetri oltiin määrätty minulle ensimmäistä kertaa.
Lyhyen tauon jälkeen (koska kummankaan ei täytynyt levätä) Emmett kohtasi Felixin. Kun he aloittivat, aloin hurrata: ”Hyvä Felix! Anna hänelle kunnon selkäsauna!”
Rose kosti heti. ”Anna mennä Emmett! Sinua odottaa mukava palkinto illalla, jos voitat”, hän kehräsi viettelevästi. Emmett tuplasi heti yrityksensä.
Tuijotin Rosea vihaisesti. ”Anna mennä Felix! Jos et halua, että kätesi katoaa viikoksi, sinun on parasta voittaa!” huusin. Felix keskittyi heti paremmin ja voimakkaalla, hyvin kohdistetulla potkulla, hän sai Emmettin maahan ja hän kietoi heti kätensä hänen ympärilleen niin, ettei Emmett voinut liikkua. Emmett näytti tyrmistyneeltä myöntäessään tappionsa samalla, kun Felix näytti vain helpottuneelta.
Hymyilin omahyväisesti Roselle ja Heidille. ”Annan pankkitietoni teille myöhemmin.”
Jasper näytti hämmentyneeltä. ”Uhkailetko useinkin vartijoitasi tuolla tavalla Bella?” hän kysyi. ”Sekä Demetri että Felix tunsivat aitoa pelkoa, kun uhkasit viedä Felixin käden viikoksi.”
Sekä Felix että Demetri virnistivät ironisesti. ”Valitettavasti”, Demetri sanoi venyttäen puhettaan. ”Bellalla on taipumus toteuttaa uhkauksensa – jos Felix olisi hävinnyt, hän olisi oikeasti repinyt Felixiltä käden ja piilottanut sen viikoksi. Se on tapahtunut meille molemmille, kun me ärsytimme häntä liikaa”, hän selitti.
Cullenit tuijottivat minua suut ammollaan kohauttaessani olkiani. ”Tekin tekisitte niin, jos kaksi ärsyttävää vartijaa, jotka käyttäytyvät kuin viisivuotiaat suurimman osan ajasta, varjostaisivat teitä koko ajan.”
Alice nauroi. ”Olen uhkaillut Emmettiä ennen, mutta en ole koskaan oikeasti toteuttanut uhkauksiani.” Hän näytti mietteliäältä.
Emmett tuijotti häntä vihaisesti. ”Älä edes ajattele sitä”, hän murisi Alicelle. Me kaikki nauroimme.
Sitten päätin, että olisi aika näyttää kunnolla kilpeni täyden ulottuvuuden. ”Okei eli tulkaa nyt Felix, Demetri, Emmettt ja Santiago, mennään taistelemaan – kaikki te minua vastaan.” Käännyin ajattelen, että voisin käyttää vielä yhtä henkilöä. ”Jasper, sinä myös”, päätin. Hän katsoi minua epäilevästi, mutta kun Alice nyökkäsi hänelle, hän liittyi neljän voimakkaan miesvampyyrin joukkoon ja he siirtyivät huoneen keskelle. Virnistin odotuksesta – minulla ei ollut ollut kunnon tappelua pitkään aikaan.
Esme näytti olevan huolissaan minusta, Carlisle näytti mietteliäältä ja Edward ja Alice näyttivät innokkailta – he tiesivät, mitä oli luvassa.
Astelin viiden keskellä olevan vampyyrin luo; olin jo kietonut heidät kilpeeni. ”Antaa tulla, hyökätkää kimppuuni”, härnäsin heitä. Emmett, tietenkin, ampaisi heti minua kohti suorana hyökkäyksenä, kun muut tajusivat pysyä poissa ja miettiä strategioita. Odotin kunnes Emmett oli lähempänä ennen kuin asetin kilven hänen eteensä. Hän törmäsi siihen kovaa, kajahteleva pamahdus kaikui huoneessa. Hän horjahti taaksepäin ja kuulin takaani kaikkien muiden hihittävän. Virnistin hänelle. ”Eihän sinuun sattunut Emmy?” härnäsin. Hän murisi. Muut alkoivat lähestyä minua eri suunnilta ja Felixin nyökätessä he kaikki juoksivat täydelle nopeudella minua kohti.
Annoin heidän kaikkien tulla. Felix, Demetri ja Santiago alkoivat heti yrittää lyödä ja potkia minua tietäen kokemuksesta, ettei minuun sattuisi – se sattuisi vain heihin, kun he löivät kilpeäni. Jasper ja Emmett epäröivät hetken, kunnes he näkivät, että olin vahingoittumaton ja sitten he liittyivät tappeluun. Jasper tarttui jalkaani yrittäen kaataa minut, mutta minä kiepahdin ympäri ja potkaisin häntä toisella jalallani vahvistaen potkua kilvellä, jotta hän lentäisi taaksepäin.
Jatkoin taistelua heidän kanssaan kaikilla taistelulajiliikkeilläni, kunnes minusta tuntui, että olin saanut tarpeeksi treeniä tänä päivänä. Sitten vain kiedoin heidät kilpiin ja levitoin heidät poispäin minusta. Felix, Demetri ja Santiago sanoivat heti: ”Sinä voitat.” Päästin heidät menemään. Katsoin Emmettiä ja Jasperia odottavasti heidän katsoessaan minua hämmentyneinä.
Emmett virnisti itsevarmasti minulle. ”Tuota ei pahalla Bella, mutta lopulta sinä väsyt ja sinun täytyy päästää meidät alas ja kun sinä teet sen, me voitamme joten... me emme aio luovuttaa”, Emmett totesi varmasti. Jasper pysyi hiljaa, mutta näytti epäilevältä.
Demetri tuhahti. ”Anteeksi, että rikon kuplasi Emmett, mutta Bella ei ole erityisen kärsivällinen. Jos et luovuta pian, hän puristaa sinua kovaa kunnes hän melkein murskaa sinut ja jos se ei toimi, hän alkaa ottaa raajojasi yksi kerrallaan pois.”
Emmett katsoi minua. ”Mutta Bella, ethän sinä oikeasti tekisi tuota minulle, ethän?” hän anoi.
”Kokeile.” Virnistin.
Alice alkoi puhua silloin. ”Kyllä hän tekisi, olen nähnyt sen”, hän vahvisti.
”Minä luovutan”, Emmett huokaisi. Annoin hänen mennä ja käännyin Jasperia kohti.
En pitänyt varmuudesta hänen silmissään. Yhtäkkiä tunsin voimakasta halua nukkua. ”Älä viitsi Bella”, hän puhui vakuuttavasti venytellen sanojaan. ”Jos päästät minut menemään, voit nukkua.”
Annoin vihani polttaa uneliaisuuden pois tuijottaessani häntä vihaisesti. ”Hyvä yritys Jasper, muttei tarpeeksi hyvä. Luovuta nyt tai menetät kätesi.” Hän pystyi tuntemaan vihani, kun hän yritti manipuloida minua, ja tiesi kuinka vakavissani olin. Hän nielaisi ja kuulin kahden vartijani hihittävän – he tiesivät paremmin, eivätkä ärsyttäneet minua.
”Sinä voitat”, hän myönsi lopulta. Päästin hänet alas ja kävelin onnellisesti ja voitokkaasti takaisin Edwardin luo. Hän virnisti ja suuteli minua kietoen vahvat kätensä ympärilleni. Sulin hänen syleilyyn kurottaen ylös syventääkseni suudelmaa. Erosimme toisistamme Felixin, Demetrin ja Emmettin hurrauksista. Minä vain virnistin heille ennen kuin nojauduin vangitsemaan Edwardin huulet taas. ”Se sujui loistavasti rakas”, hän kuiskasi korvaani.
Tietenkin Emmett päätti pian, että Janen lahja, josta hän oli kuullut vuosien aikana, oli erittäin makea ja hän kerjäsi Janelta demonstrointia. ”Idiootti”, mutisin ja sitten huokaisin ja irrotin otteeni Edwardista valmistautuen siihen, että minun pitäisi pelastaa Emmett häneltä itseltään; Jane ei ollut tunnettu itsehillinnästään. Jane hymyili häijysti Emmettille ja Emmett tuijotti häntä takaisin varmana, että voisi kestää minkä tahansa kivun, jota Jane jakaisi.
Aivan yhtäkkiä Emmett kaatui maahan; vääntelehtien hiljaisesta kivusta. Hän oli kuitenkin hiljaa vielä, joten tiesin, että Jane oli antanut hänelle vain pienen annoksen lahjastaan. Pysyin siinä, missä olin katsoen Janen lisäävän kipua, kunnes Emmett huusi. Sitten tiesin, että hän oli uskomattomassa kivussa. Jasper oli nyt myös maassa tuskissaan – koska hän oli tuntenut Emmettin, ja Edward pystyi kuulemaan sen heidän ajatuksistaan.
Asetin mentaalisen kilpeni nopeasti Emmettin ympärille ja hänen huutonsa pysähtyivät heti. Jane mutristi suutaan minulle ja kohautti sitten olkiaan Emmettin ja Jasperin noustessa ylös maasta. Jasper tuijotti Emmettiä vihaisesti. ”Älä enää koskaan tee mitään noin typerää uudestaan!”
”Auts”, Emmett mutisi. Hänen silmissään näkyi uudenlaista kunnioitusta pikku Janea kohtaan, kuten myös muilla Culleneilla.
”Olet onnekas”, sanoin. ”Hän ei ollut vielä päässyt korkeimmille kynnyksilleen.”
”Niin”, Jane nurisi. ”En edes antanut sinulle kunnon demonstrointia – olisin antanut, ellei Bella olisi suojannut sinua.” Emmett katsoi minua kiitollisena. Minä vain virnistin ja kohautin olkiani.
***
Myöhemmin viikolla Aro mainitsi Laurentin ohimennen ja kaikki Cullenit hermostuivat ja kääntyivät minua kohti selitystä varten. Säpsähdin tajutessani, että kaikessa innostuneisuudessani olin unohtanut täysin kertoa Culleneille kohtaamisestani Laurentin kanssa. Selitin kohtaamisen Laurentin kanssa Culleneille, mitä hän oli sanonut Victoriasta ja sitten yhteenotostani susien kanssa. ”Ää Bella”, Emmett valitti. ”Lupasit säästää seuraavan vampyyrin minulle.”
Pyöritin silmiäni hänelle. ”Anteeksi Em, jos olisit ollut siellä, en olisi edes ajatellut seistä tielläsi – vaikka epäilen, ettei hän olisi yrittänyt mitään, jos olisit ollut siellä”, huomautin.
Edward oli enemmän järkyttynyt Jacobista. Hän oli raivoissaan siitä, että Jacob oli menettänyt hallintansa ja hyökännyt kimppuuni – jos olisin ollut tavallinen ihminen, kuten Jacob oli kuvitellut, olisin nyt kuusi jalkaa maan alla. Ollakseni rehellinen olin hieman loukkaantunut itsekin.
Rosalie ja Jasper olivat suuttuneita siitä, että sudet olivat ylittäneet sopimusrajan samalla, kun Esme ja Carlisle olivat vain onnellisia, että olin turvassa, vaikkakin Carlisle oli pettynyt Laurentiin. ”Jos Denalit tulevat joskus vierailemaan, sinun täytyy varoa Irinaa”, hän varoitti minua. ”Hän kiintyi Laurentiin, kun tämä oleskeli Alaskassa, ja hän oli erittäin poissa tolaltaan siitä, että Laurent lähti.” Nyökkäsin hyväksyvästi.
Tietenkin Felix ja Demetri selittivät pian, että he tulisivat kylään pian löytääkseen Victorian ja tappaakseen hänet. Edward, Emmett ja Jasper väittivät heti vastaan sanoen, että he hoitaisivat sen mielellään itse samalla, kun Rose, Alice ja minä tuijotimme heitä vihaisesti. ”Ei pahalla, mutta teillä on kolme kumppania, jotka huolestuvat teistä”, Felix huomautti. ”Sitä paitsi Bellan vartijoina se on meidän tehtävämme ja oikeutemme suojella Bellaa tappamalla kaikki mahdolliset uhat.” Vartijoideni asenteet olivat lujat ja pojat tajusivat pian, että vastaan väittäminen oli turhaa. He antoivat aiheen olla.
***
Kaksi viikkoani Volterrassa molempien vampyyriperheideni kanssa olivat ihanat. Olin viettänyt paljon aikaa näyttäen innokkaasti Edwardille lempiasioitani ja –paikkojani. Hän rakasti eniten musiikkihuonetta ja maisemaa makuuhuoneeni ikkunasta. Olin ymmärrettävästi hieman surullinen, kun oli aika palata Forksiin – vaikka odotin innolla Charlien tapaamista.
Alice oli pakannut puolestani – sysäten kaikenlaisia ’välttämättömyyksiä’ kymmeneen matkalaukkuun minulle. Rose oli ryöstänyt kenkäni, koska en pitänyt mitään kenkäparia enempää kuin pari kertaa ja minulla oli paljon vaatekaapissani, joita en enää käyttäisi, joita Rose rakasti. Pakkasin pari kirjaa, jotka olin pihistänyt Aron myyttisten olentojen kirjastosta ja sitten oli aika sanoa hyvästit Volterran perheelleni.
Halasin heitä kaikkia ja lupasin soittaa heille pian ennen kuin suuntasimme pienelle yksityiselle lentokentälle, jossa suikukonettani säilytettiin. Cullenit olivat olleet vaikuttuneita, kun saivat tietää suihkukoneestani ja Emmett oli heti alkanut painostamaan Carlislea ostamaan heille oman suihkukoneen. Carlisle ei kuitenkaan antanut periksi.
Ja niin, kahden mukavan viikon jälkeen kaikkien suosikkivampyyreiden kanssa, löysin itseni mukavasti asettuneena Edwardin syliin katsoessamme ulos pienen lentokoneen ikkunoista ilmamaisemaa, kun Santiago ja Alec lennättivät meidät kotiin.
***
Ja sitten lyhyt pätkä seuraavasta luvusta. Alku on hieman epäselvä, mutta toivottavasti siitä tajuaa jotain (:
“Onko jo minun vuoroni Bella?” Emmett huudahti kärsimättömästi.
Pyöritin silmiäni. ”Kyllä Emmett, tässä se on”, sanoin avaten oven pelihuoneeseen, jotta hän näkisi uuden pelijärjestelmänsä.
Hän kiljaisi onnesta. ”Mahtavaa!” hän huusi. Hän juoksi luokseni ja nosti minut ylös pyörittäen minua ympäri järjettömän kovaa. ”Olet paras Bella!” hän sanoi viskaten minut iloisesti ylös ilmaan.
Onneksi olin suojannut itseni ennen kuin Emmett nosti minut ylös; tietäen hänen taipumuksensa puristaa liian kovaa hänen energisyydessään. Yllätyksettömästi hän heitti minut liian kovaa ja päädyin menemään katon läpi ja toiseen kerrokseen – Carlislen työhuoneeseen. Onnistuin nappamaan itseni ennen kuin menin myös sen huoneen katon läpi kolmanteen kerrokseen. Levitoin itseni takaisin reiän läpi maahan. ”Emmett, sinä idiootti! Ei niin kovaa ensi kerralla!” moitin häntä.
Rosalie ojensi kättään ja löi Emmettiä takaraivoon. ”Typerys”, hän mutisi.
Esme vain huokaisi hyväksyvästi – tarinoista, joita olin kuullut, tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Emmett oli rikkonut tavaroita talossa. ”Emmett, sinä tiedät, missä korjaustavaroita pidetään”, Esme muistutti Emmettiä lempeästi.
Emmett piti kasvoillaan sopivasti hämillään olevan ilmeen, vaikka hänen silmänsä tanssivat edelleen ilosta. ”Kyllä äiti”, hän huokaisi. ”Kiitos mahtavasta lahjasta Bella”, hän sanoi ennen kuin kääntyi ja suuntasi kohti autotallia.
-
Tshih, mahtava luku! Suomennat edelleen tajuttoman hyvin, enkä löytänyt minkäänlaisia virheitä tekstistä. ;) Odotin innolla, milloin Bella vs. Demetri, Felix, Santiago, Jasper ja Emmett tulisi, ja se tulikin tässä luvussa! Felix ja Demetri käyttäytyvät aivan kuten Emmett, mutta mitä muuta sitä nyt voi odottaakaan? ;) Jatkoa pian!
~ Bea kiittää ja kumartaa
-
Ihana, ku tätä jatkoo suomensit taas!
Toi oli hyvä, ku Bella peittos ne kaikki vampyyrikundit!
Ja Emmett on niin Emmett! (ihana sellainen :))
Jatkoa? *puppyeyes*
Anaid
-
Hieno luku! ;) Vähän mauton kommentti, mutta oon varmaan alkanu lipsua kun paras kohta (ainakin arvelen nii, että se on jo menny, saatan kyllä olla väärässäki ;D ) on jo kirjotettu.
Yhden virheen löysin, tai on siinä lauseessa ainakin jotain vikaa.
Kun olin syönyt Alice ja Heidi, jotka olivat tietenkin ystävystyneet yhteiden shoppailun rakastamisen vuoksi
Eikö sen pitäis olla yhteisen, tai jotain sinne päin? :)
No joka tapauksessa ihana luku ja hienosti oot suomentanu tähän asti. Kiitos vielä siitä. :D
~Grozda
-
Loistava luku. Kerta kaikkiaan.
Hymyilin omahyväisesti Roselle ja Heidille. ”Annan pankkitietoni teille myöhemmin.”
Jasper näytti hämmentyneeltä. ”Uhkailetko useinkin vartijoitasi tuolla tavalla Bella?” hän kysyi. ”Sekä Demetri että Felix tunsivat aitoa pelkoa, kun uhkasit viedä Felixin käden viikoksi.”
Sekä Felix että Demetri virnistivät ironisesti. ”Valitettavasti”, Demetri sanoi venyttäen puhettaan. ”Bellalla on taipumus toteuttaa uhkauksensa – jos Felix olisi hävinnyt, hän olisi oikeasti repinyt Felixiltä käden ja piilottanut sen viikoksi. Se on tapahtunut meille molemmille, kun me ärsytimme häntä liikaa”, hän selitti.
Vitsi noissa kohdissa mä nauroin itteni kipeeks ;)
Onneksi olin suojannut itseni ennen kuin Emmett nosti minut ylös; tietäen hänen taipumuksensa puristaa liian kovaa hänen energisyydessään. Yllätyksettömästi hän heitti minut liian kovaa ja päädyin menemään katon läpi ja toiseen kerrokseen – Carlislen työhuoneeseen. Onnistuin nappamaan itseni ennen kuin menin myös sen huoneen katon läpi kolmanteen kerrokseen. Levitoin itseni takaisin reiän läpi maahan. ”Emmett, sinä idiootti! Ei niin kovaa ensi kerralla!” moitin häntä.
Rosalie ojensi kättään ja löi Emmettiä takaraivoon. ”Typerys”, hän mutisi.
Esme vain huokaisi hyväksyvästi – tarinoista, joita olin kuullut, tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Emmett oli rikkonut tavaroita talossa. ”Emmett, sinä tiedät, missä korjaustavaroita pidetään”, Esme muistutti Emmettiä lempeästi.
Odotan innolla seuraavaa lukua :)
Ginerva :-*
-
Kiitti taas uudesta ihanasta suomennetusta luvusta... Olet varmaan yksi parhaimmista suomentajista... En oikein tiedä sanoa muuta kuin että kiitos sinulle...x3
Kiitän & kumarran sinulle!
^Kassu^
-
Awawawaa mikä fic. Miten ihmeessä mä olen voinut missata tämän. :o
Ja suomennat loistavasti, eikä virheitä ollut. Paitsi yksi pisti silmään.
Jane mutristi suutaan minulle ja kohautti olkiaan sitten Emmettin ja Japserin noustessa ylös maasta.
Muita ei näkyny. Ja jatkoa odotan innolla!
green~
-
Ihana, jällleeen <3<3
Kiitos kuin kerroit ihanaa vielä niiin paljon lukuja <3 Pystyn jatkamaan elämääni.
Oispa Meyer kirjottanu sen alunperin tällaseks, tää on tuplasti TRIPLASTI parempi ku alkuperänen, oon iha koukussa tähän ja haluisin, että se jatkuu ja jatkuu vaaan, aaah,
Suomennat muuten ihan himo hyvin ja tätä on tosi helppo lukee, eikä virheitä tuu vastaan. Kiitos kun jaksat kääntää tätä *kiittelee* Ja jatkoa ois kiva saada, koska oon ihan rakastunut tähän ^_^
~Lauranood
-
olen niin ehdottoman täydellisen rakastunut tähän ficciin, joka on noussut lempparikseni ;D suomennat niiiiiiiiiin hyvin <3
jatkoa ja nopeasti, kiitos ja kumarrus.
-
Ihana luku taas, suomennat toooosi hyvin! :)
Jotenki outoo ko melkeen kaikki käy niin helposti tässä ficissä... mutta iha paras tää silti on. :>
Jatkoo nopeee ! ;>
-
oli taas niin mahti luku :D ja teksti on sujuvaa eikä semmost tönkköä mitä on inhottava lukea eli suomennat tosi hyvin ;D ja äkkiä jatkoa vaan ;)
-
Taas kerran niin ihana!<3
Joo pari virhettä bongasin mut nyt en enää niitä löydä :DD
sää suomennat ihan älyttömän hyvin!
pidin kovasti tuosta kohdasta missä Bella taisteli niitä vampyyreja vastaan.
Mut jatkoo nopeesti tulemaan!
♥~ Engel-
-
En ala tässä mitenkään nyt kommentoimaan tätä ficciä kun vain suomennat. Hyvin kyllä sen teet. Niin ja jatkoa 8)
-
Muuten viitos luvussa huomasin yhden kohdan
oli suuri keittiö, joka saisi kokit kuolaamaan valtavalla määrällään kiiltäviä keittiölaitteita
Tuohon väliin voisi laittaa pilkun oli suuri keittiö, joka saisi kokit kuolaamaan, valtavalla määrällään kiiltäviä keittiölaitteita
Vai tarkoitako, että kokit kuolaisivat valtavalla maarällä..?
// Volterran linna sai vastaanottovirkailijan, kun oli kuusitoista vuotta
tarkoitat kai ett Bella oli kuudentoista eli: Volterran linna sai vastaanottovirkailijan, kun olin kuusitoista vuotta
Milloin muuten ilmestyy jatkoa?
Nevilla yhdisti tuplapostaukset.
-
Aivan ihana. Tykkään niiiin paljon.
Tää on hyvin kirjotettu ja näin<3
Toivottavasti pian jatkooo<3
-
Aivan ihana. Tykkään niiiin paljon.
Tää on hyvin kirjotettu ja näin<3
Toivottavasti pian jatkooo<3
Samoin. =)
-
Kiitos ihanista kommenteista (:
Sori, tässä on taas kestänyt aika pitkään. Kaikenlaisia kiireitä ja sellaista, jotka ovat estäneet koneelle pääsyn. Ja seuraavassakin luvussa tulee kestämään, koska se on ihan kesken. Minulla ei ollut lainkaan intoa suomentaa kesällä.
Mutta tässä kuitenkin 32. luku. Toivottavasti pidätte (:
Kappale 32: Paluu ja muutoksia
Edwardin näkökulma
Matkatessamme takaisin Volterrasta makasin onnellisena Bella sylissäni. Hän oli nukahtanut vain pari tuntia nousun jälkeen ja oli käpertynyt viereeni käärittynä pehmeään peittoon. Aina välillä hän huokaisi nimeni ja sydämeni halkesi onnesta.
Aikamme Volterrassa oli saanut minut erittäin helpottuneeksi. Tiesin nyt, että Volturit eivät sattuttaisi Bellaa koskaan. Olin kuunnellut heidän ajatuksiaan kahden viikon ajan ja olin nyt varma, ettei heillä ollut mitään salattuja motiiveja Bellaa kohtaan. He kaikki rakastivat ja ihannoivat Bellaa – hän oli heidän perheensä sydän kuten hän oli sydän meidänkin perheessämme. Oli selvää, että Bella oli ollut erittäin onnellinen siitä, että olimme tulleet niin hyvin toimeen hänen toisen perheensä kanssa. Meillä oli paljon yhteistä Volturien kanssa ja olimme tulleet toimeen erittäin hyvin.
Tietenkään se, että me kaikki pidimme toisistamme, ei tarkoittanut, että kolme johtajaa päästäisivät minut menemään ilman varoitusta. Itse asiassa, kun Bella oli ollut kiireinen kiistellessään Alicen kanssa, hänen pakatessa Bellan matkatavaroita, Aro, Marcus ja Caius olivat ajaneet minut nurkkaan.
Takauma
”Voimmeko keskustella kanssasi Edward?” Aro kysyi kohteliaasti. He kääntyivät yksinkertaisesti luottaen siihen, ettei ollut mahdollisuuttakaan, että sanoisin ei. Seurasin heitä kirjastoon ja suljin oven. Heidän ajatuksistaan tajusin, että minulle annettaisiin tavallinen ’mitkä ovat aikomuksesi Bellaa kohtaan’-puheen, jonka kaikki mahdolliset poikaystävät saivat tytön isältä. Nähtävästi he olivat olleet hieman surullisia siitä, etteivät he olleet saaneet uhata minua ennen kuin vein Bellan ulos. Minua yllätytti se, että Bella oli luvannut, että he voisivat tehdä sen, kun olin täällä. He olivat selvästi odottaneet tätä pitkään.
”Edward”, Caius aloitti, ”tiedän, että tiedät miksi olemme täällä joten aion kysyä suoraan: Mitkä ovat aikomuksesi Bellaa kohtaan?”
Aron ajatukset olivat huvittuneet – heillä ei ollut koskaan ennen ollut mahdollisuutta tehdä tätä ja he harvoin löysivät mitään uutta elettyään vuosituhannen. Bellan saapumisen jälkeen heidän elämänsä olivat muuttuneet paremmaksi.
”Vakuutan teille, ettei minulla ole muita kuin kunniallisia aikomuksia Bellaa kohtaan.” Olin itse asiassa aika hermostunut – Bellan perheen tämän osan hyväksyntä oli paljon tärkeämpi kuin Charlien hyväksyntä ihan vain sen takia, ettei Charlie voinut satuttaa minua. Olin luodinkestävä. Sitä vastoin Volturit voisivat tappaa minut hetkessä, jos he eivät pitäneet minusta. ”Aion olla hänen kanssaan ja rakastaa häntä ikuisesti”, vakuutin heille.
”Erinomaista!” Aro huudahti. ”Olen niin iloinen, että Bella löysi noin hyvän kumppanin. Näin ajatuksistasi, että olet täydellinen Bellalle. Itse asiassa, en tiedä mainitsiko Bella siitä, mutta muutama vuosi sitten kerroin hänelle perheestäsi ja vihjasin, että sinä kuulostit hyvältä kumppanilta hänelle”, hän nauroi. ”Olen niin iloinen, että se onnistui.”
Katsoin häntä yllättyneenä. ”Kiitos Aro”, sanoin muodollisesti.
”Tiedän, että pidät hyvää huolta hänestä Edward”, Marcus sanoi pehmeästi. ”Näen teidän välisenne suhdesidoksen ja se on uskomattoman kirkas – vahvin sidos, jonka olen nähnyt kumppanien välillä.”
Nyökkäsin myöntävästi. Caius oli kuitenkin hieman ärtynyt, hän oli odottanut innolla tilaisuutta uhata minua. ”Haluamme sinun tietävän Edward, että jos sinä koskaan satutat Bellaa, me tapamme sinut. Olet nähnyt, mitä Jane voi tehdä, luota minuun, se kipu, mitä aiheutamme sinulle, jos jokin tai joku, sinut mukaanlukien, satuttaa häntä, olisi sata kertaa pahempaa kuin se.” Hänen uhkauksensa ei ollut tyhjänpäiväinen.
”Ymmärrän herra”, vastasin kunnioittavasti. ” Usko minua, jos jotakin sattuu Bellalle, mikään mitä voisitte tehdä minulle, ei voittaisi kipua siitä, että häntä on satutettu.” Tiesin, etten ikinä selviäisi maailmassa ilman Bellaa – jos hän kuolisi, toivottaisin kuoleman tervetulleeksi seuraten häntä niin nopeasti kuin mahdollista.
Caius huomasi sanojeni vilpittömyyden. ”Hyvä”, hän sanoi. ”Olen iloinen, että ymmärrämme toisiamme.”
”Niin, loistavaa”, Aro sanoi. ”Niin, sinähän ajattelit mennä naimisiin Bellan kanssa pian, eikö niin?” hän kysyi.
Olin yllättynyt. ”Öö.. Kyllä, ajattelin kosia häntä pian.” Hieroin niskani takaosaa tuntien oloni kiusaantuneeksi. Olin kysymässä häneltä kuinka hän tiesi, kun tajusin, että hän olisi nähnyt sen, kun hän kosketti kättäni.
”Hyvä”, Caius totesi. ”Älä odota liian pitkään. Bellassa on monta ominaisuutta, mutta kärsivällisyys ei ole yksi niistä.”
Nyökkäsin myöntävästi; kärsivällisyys ei todellakaan ollut yksi Bellan vahvoista puolista, mutta en ollut varma halusiko hän mennä naimisiin niin nuorena – minä halusin, mutta näinä päivinä suurin osa ihmisistä vihasi ajatusta mennä naimisiin nuorena. Toisaalta, ajattelin, Bella ei todellakaan ollut kuten suurin osa ihmisistä – onneksi. Ajattelin, etten voisi tietää ennen kuin kokeilisin. Toivoin, ettei Bella torjuisi kosintaani.
Lopetimme keskustelun pian tullessani levottomaksi, halusin päästä takaisin Bellan luokse. ”Huomaamme kuinka onnelliseksi teet Bellan ja toivomme teille kaikkea hyvää. Bella pitää sinua todellakin varuillasi – hän on täynnä yllätyksiä”, Aro sanoi.
Nauroin – tiesin sen. Bella yllätti minua edelleenkin jatkuvasti – hän ei koskaan tehnyt niin kuin odotin ja koska en voinut lukea hänen ajatuksiaan, ellei hän antanut lupaa, jäin usein pohtimaan syitä hänen odottamattomiin tekoihinsa.
Aron viimeiset ajatukset lähtiessäni huoneesta saivat minut kääntymään nopeasti ympäri. "Voi, että kuinka häntä odottaa yllätys, kun Bella näyttää hänelle kirjat, jotka Bella varasti kirjastostani”, hän ajatteli nauraen hiljaa itsekseen. Käännyin katsomaan häntä uteliaana, mutta hän kohautti olkiaan. ”Hän kertoo sinulle, kun on sen aika.” Hän keskittyi tahalteen hankalaan matematiikkaongelmaan tuon jälkeen; kieltäytyen antamaan minulle mitään vihjeitä kirjoista, jotka Bella
oli pakannut yhteen matkalaukuistaan.
*Nykyaika*
Ajattelin hetken, että vilkaisin niitä, kun hän nukkui, mutta päätin etten tekisi niin - luotin, että Bella kertosi minulle, kun aika oli oikea.
Bella heräsi hetkeä ennen kuin saavuimme Port Angelesiin. Suukotin hänen otsaansa pehmeästi. "Olemme melkein kotona, rakas", sanoin hänelle. Hän ei vastannut. Hän vain kääntyi ja käpertyi lähemmäs minua painaen lämpimät huulensa kylmää kaulaani vasten suudellakseen minua, joka lämmitti minua.
Kun me laskeuduimme, Bella halasi Santiagoa ja Alecia ja loput meistä kättelimme heitä. Oli keskipäivä ajaessani Forksiin Bellan kanssa. Bella oli edelleen hieman uninen, joten hän antoi avaimensa Alicelle ja Jasperille ja oli kanssani Volvossa matkustajan paikalla, muut olivat Carlislen Mercedeksissä.
Charlie ei odottanut Bellaa kotiin ennen huomista iltapäivää, mikä antoi minulle loistavan mahdollisuuden viettää enemmän aikaa hänen kanssaan.
Saavuimme viimein pitkän pihatiemme päätyyn, pysähdyin nähdessäni vieraan auton ja moottoripyörän parkkeerattuna talomme viereen. Tutkin ympäristöä, mutten voinut kuulla kenenkään muun ajatuksia kuin perheeni, jotka seurasivat meitä. Menin ulos hämmentyneenä ja menin autojen luo. Bella liittyi seuraani.
Bellan näkökulma
Katsoin huvittuneena, kun Edward katsoi hitaasti kirkkaan keltaista Porschea ja hopeista Ducattia, jotka odottivat Cullenien pihatiellä.
Yhtäkkiä Alice tuli kiihdyttäen autossani pysähtyen jarrut kirskuen ennen kuin hän hyppäsi ulos ja syöksyi luokseni. ”Kiitos, kiitos, kiitos”, hän lauloi halaten minua ja hyppien ympäriinsä innokkaasti.
Virnistin. ”Ole hyvä, Alice. Toivottavasti pidät väristä.”
”Rakastan sitä!” hän kiljaisi. ”En voi uskoa, että hankit minulle keltaisen Porschen enkä minä nähnyt sitä ennen kuin saavuimme pihalle!” Tunsin oloni ylpeäksi, kun olin onnistunut käyttämään ajan, jolloin Alice oli keskittynyt Voltureihin, hänen lahjansa toimitukseen.
Tällä aikaa loput Culleneista olivat saapuneet ja katsoivat kahta uutta kulkuneuvoa arvostavasti.
Virnistin heille. ”Jasper, tuo moottoripyörä on sinun.” Osoitin sitä nyökkäämällä.
Hän hymyili ja yhtäkkiä meihin kaikkiin iski kiitollisuuden ja onnellisuuden aalto, joka sai meidät virnistämään kuin idiootit. Hän halasi minua ja olin onnellinen, että kykyni pienen demonstraationi jälkeen hän ei enää pelännyt niin paljon satuttavansa minua. ”Kiitos, kulta”, hän sanoi etelän murteella.
”Tulkaa nyt kaverit, minulla on lahjat teille muillekin”, lupasin yllyttäen heitä sisään. Kaikki pojat ottivat matkalaukkunsa nopeasti autoista ja veivät ne vampyyrinopeudella ylös huoneisiin ennen kuin he tulivat olohuoneeseen, missä me naiset odotimme kärsimättömästi.
Kun he kaikki olivat asettuneet paikoilleen, kiedoin kilpeni suuren paperiin kiedotun maalauksen, joka odotti nurkassa, ympärille ja toin sitä eteenpäin, kunnes se leijui Carlislen ja Esmen edessä. Asetin sen hellästi maahan. ”Tämä on teille”, sanoin pehmeästi. Käperryin takaisin Edwardin syliin katsoessani Carlislen ja Esmen poistavan paperit valtavan taulun ympäriltä.
Esme henkäisi kunnioittavasti katsoessaan maalausta. ”Voi Bella, se on niin kaunis! Kiitos”, hän sanoi halaten minua ennen kuin hän kääntyi katsomaan maalaustaan.
Carlisle näytti myös vaikuttuneelta ja tyytyväiseltä. ”Kiitos Bella, se on todellakin mahtava”, hän sanoi kiitollisesti.
Hymyilin. Käännyin sitten ja levitoin pienen sohvapöydällä odottavan paperiin käärityn paketin Rosen luokse pudottaen sen kevyesti hänen syliinsä. Hän avasi sen henkäisten kunnioittavasti katsoessaan korvaamattomia koruja – rubiineja, jotka oltiin upotettu 24 karaatin kultaan. Yhteen sopiva riipus ja korvakorut. Hän katsoi minuun. Kiitollisuus oli kaikkialla hänen kasvoillaan. ”Bella, kiitos niin paljon. Tämä on uskomattoman kaunis.” Minä vain virnistin. Olin iloinen siitä, että kaikki olivat pitäneet lahjoistaan tähän mennessä.
Oli Emmettin vuoro ja johdattaessani heidät kohti pelihuonetta, Emmett alkoi tulla innostuneeksi. “Onko jo minun vuoroni Bella?” Emmett huudahti kärsimättömästi.
Pyöritin silmiäni. ”Kyllä Emmett, tässä se on”, sanoin avaten oven pelihuoneeseen, jotta hän näkisi uuden pelijärjestelmänsä.
Hän kiljaisi onnesta. ”Mahtavaa!” hän huusi. Hän juoksi luokseni ja nosti minut ylös pyörittäen minua ympäri järjettömän kovaa. ”Olet paras Bella!” hän sanoi viskaten minut iloisesti ylös ilmaan.
Onneksi olin suojannut itseni ennen kuin Emmett nosti minut ylös; tietäen hänen taipumuksensa puristaa liian kovaa energisyydessään. Yllätyksettömästi hän heitti minut liian kovaa ja päädyin menemään katon läpi ja toiseen kerrokseen – Carlislen työhuoneeseen. Onnistuin nappamaan itseni ennen kuin menin myös sen huoneen katon läpi kolmanteen kerrokseen. Levitoin itseni takaisin reiän läpi maahan. ”Emmett, sinä idiootti! Ei niin kovaa ensi kerralla!” moitin häntä.
Rosalie ojensi kättään ja löi Emmettiä takaraivoon. ”Typerys”, hän mutisi.
Esme vain huokaisi hyväksyvästi – tarinoista, joita olin kuullut, tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Emmett oli rikkonut tavaroita talossa. ”Emmett, sinä tiedät, missä korjaustarvikkeita pidetään”, Esme muistutti Emmettiä lempeästi.
Emmett piti kasvoillaan sopivasti hämillään olevan ilmeen, vaikka hänen silmänsä tanssivat edelleen ilosta. ”Kyllä äiti”, hän huokaisi. ”Kiitos mahtavasta lahjasta Bella”, hän sanoi ennen kuin kääntyi ja suuntasi kohti autotallia.
Carlisle ei näyttänyt vaikuttuneelta työhuoneen lattian uudistuksista. Hän huokaisi suuttuneesti.
”Tuota”, sanoin rikkoen hiljaisuuden. ”Edward, sinun lahjasi ovat huoneessasi. Halusin näyttää ne sinulle yksin”, vihjasin. Muut lähtivät hienotunteisesti ulos huoneesta.
Kun he olivat poissa, käännyin ja nojauduin häneen nousten varpailleni antaakseni pehmeän suukon. ”Tule nyt”, mumisin. ”Mennään.”
Otin hänen kädestään kiinni ja johdatin hänet ylös portaita. Hän kohottiti kulmakarvaansa. ”Lahjat?” hän kysyi. Nyökkäsin ja pysähdyin sitten epäröivästi hänen ovensa ulkopuolelle ja rukoilin, että hän pitäisi lahjastaan. Avasin oven ja siirryin syrjään antaen hänen mennä ensiksi. Seurasin häntä ja suljin oven hiljaisesti.
Edward katsoi hiljaa suurta kehystettyä kuvaa meistä, joka roikkui hänen seinällään ja kääntyi sitten minua kohti. Hänen silmänsä olivat täynnä lämpöä, onnellisuutta ja rakkautta. ”Rakastan sitä”, hän sanoi pehmeästi. ”Kiitos, rakas.”
Hymyilin hänelle ja suutelin häntä suloisesti. ”Ole hyvä. Rakastan sinua”, mumisin. Peräännyin hieman ja kurotin kohti pientä lahjaa, jonka olin jättänyt hänen yöpöytänsä päälle. ”Öö”, aloitin hermostuneesti. ”Tämä lahja on varmaan enemmän minulle kuin sinulle”, myönsin hieman nolona. Ojensin sen hänelle.
Hänen silmänsä säteilivät uteliaisuutta, kun hän istui sängyllä ja avasi toisen lahjansa. Istuin hänen vieressä ja katsoin. Hän avasi rasian nähdäkseen nahkaisen rannekkeen. Nahkaan upotettuna oli platinajoutsen ja yhdellä puolella nahkaan painettuna oli kopio Cullenien tunnuksesta. Toisella puolella oli minun henkilökohtainen tunnukseni Volturien prinsessana. Hän katsoi minua ja hymyili ymmärtäen heti. ”Omistatko sinä minut, Bella?” hän kysyi huvittuneisuutta ja hieman ylpeyttä sekä omahyväisyyttä äänessään.
Nyökkäsin. ”Tiedän, että se vaikuttaa jollain tavoin hieman vanhanaikaiselta, mutta haluan jokaisen vampyyrin, joka sinua katsoo, tietävän, että olet minun – ja Volturien prinsessa ei jaa”, ilmoitin hänelle. Odotapa, kunnes saan myös kihlasormuksen hänen sormeensa niin, että ihmisetkin tietävät hänen olevan minun, ajattelin itsekseni.
Hän virnisti ja laittoi sen käteensä. ”Mielestäni se on mahtava, rakas. Rakastan sitä kuinka omistushaluinen olet minusta”, hän kertoi minulle vetäen minua lähemmäs ja kietoen kätensä ympärilleni. ”Nyt, voisitko kertoa, miksi tunsit yhtäkkiä tarvetta antaa meille kaikille lahjat?”, hän kysyi.
Kohautin olkiani. ”Te olette tehneet niin paljon hyväkseni ja minä halusin todella antaa teille edes jotain takaisin”, selitin. ”Sitä paitsi mainitsit, että te ette oikein vietä syntymäpäiviä, mutta tiedän, että suunnittelette pitävänne juhlat minulle, joten ajattelin antavani lahjat teillekin, kun ette kerran halua viettää syntymäpäiviänne.”
Hän virnisti logiikalleni. ”Tuo on erittäin anteliasta sinulta, rakas”, hän sanoi. ”Luota minuun, he kaikki rakastivat lahjojaan. Olet todellakin erinomainen valitsemaan lahjoja.” Hymyilin erittäin tyytyväisenä lahjoihini. Tulin aina onnelliseksi, kun muut pitivät lahjoista, joita olin heille antanut ja pidin tärkeänä valita asioista, joista uskoin heidän pitävän.
Olimme hetken hänen huoneessaan onnellisina, kun saimme viettää aikaa yhdessä sen jälkeen, kun olimme Volterrassa olleet niin paljon muiden kanssa. Lopulta kuitenkin nousimme vastahakoisesti ja autoimme toisiamme purkamaan matkatavaramme. Tietenkin Alice tuli auttamaan minua matkatavaroideni kanssa, sillä oli hänen vikansa, että olin tuonut niin paljon tavaraa. Onneksi kuitenkin Alicen ja Edwardin avulla matkalaukkuni sisällys oli purettu siististi. Varmistin, että se matkalaukku, jota en halunnut purkaa viedäkseni sen huomenna kotiin, oli se, missä olivat ne kirjat, jotka olin pihistänyt Arolta.
Menimme alakertaan ja söin lounasta ennen kuin lähdin Rosen ja Alicen kanssa testaamaan Alicen uutta Porschea. Jasper tietenkin ajoi vieressämme kokeillen Ducanttinsa rajoja. Hänen kasvoillaan oli onnellinen hymy. Tuuli piiskasi hänen hiustensa läpi. Kun pääsimme tarpeeksi kauas kaupungista, ettei olisi mitään mahdollisuutta törmätä poliisiin – olisi todella kiusallista, jos törmäisimme Charliehen tänään, kun minun oli tarkoitus olla edelleen Volterrassa, Jasper ja Alice pääsivät todella vauhtiin. He kilpailivat keskenään pujahdellen niukan liikenteen välissä ja yllyttäen toisiaan. Nojasin penkkiini tyytyväisenä ja nautin nopeudesta, kun Rose ja minä katsoimme heitä huvittuneina.
Lopulta Alice kuitenkin keskeytti pelin ja me käännyimme takaisinpäin sen jälkeen, kun hän oli nähnyt, että Jasper voittaisi. Paluumatkalla Alice varmisti, että Rose ymmärsi, että hänen piti parantaa Alicen autoa, kunnes se olisi paljon nopeampi kuin Jasperin pyörä – hän todella vihasi häviämistä. Rose vain nauroi ja myöntyi onnellisena, että hänellä oli uusi auto, jota hän voisi muokata.
Kun pääsimme talolle, huomasin heti, että maaalaus, jonka olin antanut Esmelle ja Carlislelle, riippui nyt olohuoneen seinällä. Hymyilin sille ja menin Edwardin luo.
Löysin hänet Emmettin luota. Hän auttoi Emmettiä testaamaan hänen uutta pelijärjestelmäänsä. Istuin alas heidän luokseen. Pelasin välillä ja joskus vain katsoin kahden veljeksen taistelevan ja kiistelevän kuten ihmisetkin tekisivät.
Yhtäkkiä kuitenkin heidän pelatessaan ammuskelupeliä, Edward jäätyi ja näytti hämmentyneeltä. Emmett tarttui mahdollisuuteensa ja tappoi Edwardin. ”Jes! Minä tapoin sinut!” hän huusi voitokkaasti.
Edward vain rypisti otsaansa ja näytti huolestuneelta; tiesimme, ettei hänen huomionsa ollut enään pelissä. ”Mikä on?” kysyin uteliaana.
”Alice sai näyn”, hän sanoi synkästi. ”Denalit ovat alueella ja päättivät vierailla. He ovat täällä parin tunnin päästä.” Emmettin riemukas ilme muuttui vakavaksi; outo ilme hänen usein riemukkailla kasvoilla.
Sanaakaan sanomatta me kaikki siirryimme olohuoneeseen, missä Alice ilmoitti toisille. ”Tuota”, Carlisle huokaisi. ”Tästä voi syntyä ongelmia.”
-
Vihdoinkin jatkoa <3
Suomennat edelleen hyvin ja virheettömästi, pidän tästä ficistä kovasti. Bella on mielenkiintoinen hahmo, ja toivon, että hänet muutetaan pian (;
Jatka loistavaa suomenteluasi pian ! :-*
~ a.
-
Kiitoskiitos! Vihdoinki uus luku on tullu.. On hyvin suomennettu ja en oo varma huomasinko paljoon mittäää kirjjotusvirheitä..... En oikein ossaa kovin hyvin mittää rakentavaa kirjottaa.... :)
Kiitän & Kumarran
^Kassu^
-
ihana uusi luku, odotan innolla seuraavaa (;
kiitoksia ♥
-
Ihanaa kun tuli jatkoo! :D Ja taas aivan upee luku. On kiva ku se toiminta ei lopu siihen, että Edward saa tietää mikä Bella on. (:
Rakentavaa kommenttia en osaa millään muodostaa... ja tietenki ootan jatkoo. ;D
~Grozda
-
taas oli ihana luku :) sää suomennat tosi hyvin ja eipä sitten kai muutaku jatkoa vaa nii pia ku saat suomennettuu :-*
-
Whoa! Aivan mahtava jatko.
Tykkään. Hyvin suomennettu.
Toivottavasti tulee pian jatkoaa<3
-
SE ON NIIN IHANA! Oon oottanu uutta lukua vaikka kuinka kauvan. Vitsi mua ärsytää kun sä jätät tollaseen kohtaan aina. Siis joka luvun lopussa tapahtuu jotain jännää ja sit se luku vaan loppuu siihen.
Älä odota liian pitkään. Bellassa on monta ominaisuutta, mutta kärsivällisyys ei ole yksi niistä.”
Toi on niiin totta :D
JATKOA
Ginerva
-
ihanaa jatkoa <33
Lisää vaan suomentamaan, koska oon ihan koukussa.
Ja Denalit ulps D:
JATKOA VAAN! <3
-
olin sille et OMG, onko tänne tullu jatkoo??!! OLI! :D ;D :)
Ei tollaseen kohtaan saa jättää!! Oon sille, et mitä?! Jatkoo!!!
Joo, olen nyt tosi järkevällä päällä, mut ihan sama..... ;D
-
ÄÄÄÄÄÄÄÄK! Jatkoa! ;D
Ja multa oli jopa jäänyt yks luku väliin! :o
Yhden virheen bongasin:
Sanaakaan sanomatta me kaikki siirryimme olohuoneeseen, missä Alice ilmoitti toisia.
ehkä ilmoitti toisille tai jtn...
Rakastan tätä edelleen ja suomennat hyvin!
Jatkoa!
Anaid
-
ihanaa! ja pieni ote seuraavasta luvusta kiitos :)
-
Oiiihhh!!! Ihana luku taas, nyt vaan seuraavaa kehiin :D
En malta oottaaa :)
-
Jes, tämä luku on niin paras. Silti oma suosikki on edelleen se "Bella saa viimein" -luku. ;D Jatkoa täälläkin kaipaillaan.
-
Ihana fic, luin kaikki osat putkeen. Suomennat hyvin, toivottavasti pian tulee jatkoa.
:)
-vieraS
nuit, la lune et les étoiles, nous et le reste du monde, vin sanglante,salées et sucrées, Permettez-nous boire, sœurs
-
Ihanaa....
Kuten joku aikaisemmin sanoi, voi kunpa Meyer olisi kirjoittanut sen tällaiseksi
Jotenkin pidän tästä todella todella paljon. Usutin kaikki kaveritkin lukemaan tän.
Harvoihin twilight ficceihin jään koukkuun, mutta tää on EHDOTTOMASTI sellainen mihin jäin...
JATKOA!!
Tutti frutti kiittää ja kumartaa
-
Ei tässä kestänytkään niin pitkään kuin oletin ^^ Suomentamisinto palasi pitkän tauon jälkeen ja sain uuden luvun suomennetuksi : D
Kiitos taas ihanista kommenteista (:
Mutta juu toivottavasti tykkäätte (:
Luku 33: Vierailijoita ja kostonhalua
Bellan näkökulma
Aiemmin
”Alice sai näyn”, hän sanoi synkästi. ”Denalit ovat alueella ja päättivät vierailla. He ovat täällä parin tunnin päästä.” Emmettin riemukas ilme muuttui vakavaksi; outo ilme hänen usein riemukkailla kasvoillaan.
Sanaakaan sanomatta me kaikki siirryimme olohuoneeseen, missä Alice ilmoitti toisille. ”Tuota”, Carlisle huokaisi. ”Tästä voi syntyä ongelmia.”
Katsoin heitä hämmentyneenä. ”Miksi se olisi ongelma, eivätkö he ole teidän ystäviänne?” kysyin.
Emmett hihitti ja Edward murisi hänelle hiljaa. ”Me olemme Bella”, Emmett selitti ilkikurinen virne kasvoillaan. ”Mutta Tanya on yrittänyt vietellä Edwardia vuosikymmenien ajan – Edward on aina tietenkin torjunut hänet, mutta silti hän ei ole lopettanut yrittämistä.”
Päästin tahattoman murinan, joka sai kaikki nauramaan minulle. Kohautin olkiani. ”No hän on minun ja jos Tanya yrittää jotain, minä näytän hänelle kuka on pomo”, totesin rauhallisesti. Ei ollut mahdollista, että antaisin toisen vampyyrin yrittää varastaa minulta Edwardin.
Emmett komeili nyt täysi virne kasvoillaan. ”Tästä tulee mahtavaa! En jaksa odottaa nähdäkseni, mitä tapahtuu, kun Tanya alkaa veemäiseksi ja sinä hakkaat hänet!”
Pyöritin silmiäni. ”En aio hakata häntä veemäisyyden takia, Emmett.” Hänen kasvonsa valahtivat. ”Mutta satutan häntä, jos hän yrittää mitään Edwardin kanssa”, vakuutin hänelle.
”Jes!” Emmett hihkaisi. ”KISSATAPPELU!”
Me kaikki pyöritimme silmiämme. Carlisle ryki joten hiljenimme ja keskityimme häneen. ”Jätetäämpä Tanya sivuun, olen varma, että mainitsin Volterrassa sinulle, Bella, että Irina oli aika kiintynyt Laurentiin.” Tajusin asian nyökätessäni. Minä olin tappanut Laurentin – jos joku olisi tappanut Edwardin, haluaisin kostaa. Irina ei tulisi pitämään minusta lainkaan.
Edward jännittyi vieressäni. ”En anna hänen satuttaa sinua, Bella.”
Äännähdin halveksuvasti. ”Älä viitsi Edward. Hän ei voi satuttaa minua.”
Edward huokaisi. ”Tiedän, mutten voi mitään suojeleville vaistoilleni rakas – sinä tiedät sen.”
Hymyilin hänelle. ”Tiedän. Oli miten oli, Aro-setä pitää Eleazarista ja luottaa häneen ja näin myös hänen perheeseensä, joten voin kertoa heille kuka olen – vaikkakin todennäköisyys, että he uskoisivat minun olevan Volturien prinsessa, ei ole korkea”, sanoin.
Carlisle rypisti otsaansa. ”Sinun täytyy kuitenkin tehdä selväksi, etteivät he saa kertoa kenellekään, vai mitä?”
Nyökkäsin. "Niin, mutta olen ymmärtänyt, että he eivät todennäköisesti kertoisikaan kenellekään – hehän eivät usein tapaa muita vampyyreita."
"Eivät", Carlisle vahvisti. "Ja vaikka he tapaisivatkin, todennäköisyys, että he mainitsisivat Volturit arkisessa keskustelussa, ei ole kovin suuri."
"Hyvä."
"No, tällä hetkellä he eivät ole tehneet muita päätöksiä kuin sen, että käyvät nopealla vierailulla", Alice ilmoitti. "He aikovat kysyä meiltä onko Laurent käynyt täällä – Irina on huolissaan ja hän on raahannut kaikki mukaansa etsiäkseen Laurentin."
Säpsähdin. "No hän löytää Laurentin", mutisin miettien miltä minusta tuntuisi, jos olisin hänen sijassaan. Olin erittäin kiitollinen, että vampyyri, johon olin rakastunut, oli Edward – joka ei koskaan jättäisi minua auttakseen toista vampyyria löytämään ihmistytön.
Me kaikki asetuimme katsomaan TV:tä hiljaisuuden vallitessa odottaessamme Denalien saapumista.
Noin puoli tuntia myöhemmin Alicen silmät lasittuivat hetkeksi. Me kaikki odotimme kärsimättömästi, mitä Alicella olisi sanottavana. Jasper hukutti huonetta rauhallisuudella yrittääkseen hillitä meidän levottomuuttamme. "He tulevat tänne viidessä minuutissa", Alice ilmoitti.
Ne viisi minuuttia kuluivat hitaasti. Levitin kilpeni suojaten kaikki perheestäni sekä mentaalisella että fyysisellä kilvellä. Tällä kertaa levitin henkilökohtaisen mentaalisen kilpeni kaikkien ympärille niin, että Edward voisi edelleen kuulla perheensä ajatukset ja myös minun. En tiennyt, mitä voimia näillä kolmella vampyyrisisaruksella oli, jos heillä edes oli, mutta ajattelin, että tämä oli paras tapa pitää perheeni turvassa.
Edward tietenkin piti kovasti siitä, että päästin hänet mieleni sisälle. Hän virnisti minulle. Pyöritin silmiäni. Ei kannata tottua tähän Edward, pidän yksityisyydestäni, ajattelin hänelle. Hän huokaisi, mutta nyökkäsi alistuneesti. Levitin erillisen kilven tuntien sillä alueeni rajat. Pian tunsin viiden vampyyrin astuvan sisään juosten keskinopeudella kohti taloa.
Mieleni kautta Edward pystyi seuraamaan heitä kanssani. "Vau", hän mutisi. "Nyt ymmärrän todella, mitä tarkoitat sanoessasi, että tunnet muita kilvelläsi."
Muut Cullenit näyttivät kiinnostuneilta. "Bella tuntee heidän lähestyvän; hän tietää tarkalleen, missä he ovat kykyään käyttämällä", hän kertoi heille.
Vaikutti siltä, että he olivat viimein tottuneet siihen, että kilpeni pystyivät lähes kaikkeen. Jasper iski silmäänsä. "Siinä meidän prinsessamme", hän sanoi etelänmurtellaan. Muut nauroivat hieman, mutta naurussa oli hermostunut vivahde.
Viimein Alice nousi ylös ja käveli ovelle; avaten sen juuri, kun vampyyrit pääsivät ylimmälle portaalle. "Hei, mukava nähdä teidät taas – vaikkakaan emme odottaneet vierailua näin pian." Niin, emme todellakaan.
Alice astui taaksepäin ja antoi heidän tulla sisälle. "Hei Alice, Irina raahasi meidät mukaansa, koska Laurent on kadonnut, olimme lähistöllä joten päätimme tulla tervehtimään. Kuinka Edward voi? Onko hän jo päässyt ihmislemmikkinsä yli?" Murisin tuolle ajatuksissani ja Edward halasi minua tiukemmin.
Ääni oli naisen, jolla oli viettelevä puhetapa. Lopetettuaan puheen hän astui näkyviin. Hän oli punertavanvaalea hiuksinen vampyyri – aika nätti, mutta ei lähelläkään Rosalieta ulkonäössä.
Edward nauroi hiljaa arvioinnilleni. Muut neljä vampyyria tulivat hänen jälkeensä. Hänen kaksi siskoaan olivat myös nättejä, mutta hekään eivät olleet mitään verrattuna Rosaliehen – tai Aliceen ja Esmeen. Heidän takanaan oli vanhempi pari – espanjalaiselta näyttävä nainen, jonka uskoin olevan Carmen ja mies – Eleazar.
Me kaikki nousimme seisomaan tervehtiäksemme heitä. Näin Tanyan katsovan minua arvostellen ja Edward jäykistyi vierelläni – ilmeisesti Tanyan ajatukset minusta eivät olleet miellyttäviä. Tuijotin häntä takaisin itsevarmasti ja nostin kulmakarvaani. Hän on minun, ajattelin sivellen kevyesti ranneketta, jota Edward piti ranteessaan. Edward hymyili minulle. Hänen silmissään oli häivähdys huvittuneisuutta.
"Hei taas Eleazar, Carmen, Kate, Irina ja Tanya. Mukava nähdä teitä jälleen", Carlisle tervehti heitä kohteliaasti ja Esme teki samoin.
Emmett katsoi vuorotellen minua ja Tanyaa, toiveikas ilme kasvoillaan. Carlisle ja Esme jatkoivat kohteliaisuuksien vaihtelua samalla, kun kolme sisarusta katsoivat minua mietteliäinä.
Tanyan ilme muuttui ivalliseksi virnistykseksi. "Sinun täytyy olla Bella; se ihminen, johon Edward on niin ihastunut – vaikkakaan en näe miksi." Hän katsoi minua päästä varpaisiin inhoava ilme kasvoillaan ennen kuin kääntyi Edwardia kohti. "No Edward, kun kyllästyt tähän pieneen huvitukseesi, tiedät mistä minut löytää."
Edward jännittyi ja avasi suunsa, mutta laskin käteni hänen kätensä päälle rauhoittavasti. Ei Edward, selvästi sinun kohteliaat torjumisyrityksesi eivät ole tuottaneet tulosta. Nyt on minun vuoroni. Hän sulki suunsa ja rentoutui hieman.
Astuin eteenpäin lähemmäs Tanyaa pitäen hänen katseensa omallani viestittäen selvästi, etten pelännyt häntä lainkaan, ja etten ollut alistuva pieni olento, jota voitaisiin käskyttää. Tanyan silmissä välähti yllättyneisyys ennen kuin ne muuttuivat taas kylmiksi. Ei tarvinnut olla Jasper, jotta tuntisi kateuden ja vihamielisyyden, jotka heijastuivat hänestä.
"Tanya, mukava tavata sinut viimein. Olen kuullut paljon sinusta", sanoin kuvottavan suloisesti. Sitten ääneni muuttui kylmäksi. "Luulen, että sinun on aika oppia muutama asia. Edward on minun. Me olemme kumppaneita. Meidän sielumme ovat peruuttamattomasti kietoutuneet yhteen ja rakastamme toisiamme. Kumpikaan meistä ei jätä toista, varsinkaan sinunlaistesi vuoksi." Silmäkulmastani näin suuren virneen levittyvän Emmettin kasvoille, kun sanani muuttuivat häijyiksi. Denalin lauman kasvoilla oli epäusko, tosin Tanyan kasvoilla oli myös vihaa.
Hän tuijotti minua vihaisesti, mutta minä vain mulkoilin takaisin. "Muista paikkasi, ihminen", hän sanoi minulle pilkallisesti. "Voisin tappaa sinut yhdellä ranteen heilautuksella. Sinun pitäisi oppia, ettei vahvempia suututeta." Koko Cullenin perhe, jopa Esme, tuijottivat Tanyaa vihaisesti hänen uhkauksesta takia.
Minä naurahdin. "Minä en pelkää sinua Tanya. Itse asiassa on melkein naurettavaa, että uskot saavas minut lähtemään pois Edwardin luota uhkauksesi takia. On myös erittäin tyhmää, uskoa, että jos minä en olisi täällä, Edward lähtisi matkaasi – siitä mitä olen kuullut, hän on torjunut sinut jo kauan ennen kuin minä ilmestyin." Emmett näytti riemuitsevalta. Alice, Jasper ja Rosalie näyttivät huvittuneilta.
Hän murisi minulle. Hänen silmänsä hehkuivat raivosta. Hänen siskonsa näyttivät huolestuneilta, mutta he eivät tehneet mitään rauhoittaakseen häntä. Murisin takaisin hänelle, salaisesti tyytyväisenä, että mahdollisuudet, että saisin satuttaa tätä ärsyttävää vampyyria, olivat suuret.
Tietenkin minun murinani yllytti häntä. Hänen silmissään välähti viha ja hän hyökkäsi kimppuuni. Työnsin kilven ulos venyttäen sen kupoliksi, joka peitti meidät kaikki ja ulottui muutaman metrin päähän meistä. Tanya törmäsi siihen kovaa ja hän lensi takaisin siskojensa luokse.
Isku poisti osan hänen vihastaan ja vaikka hänen silmissään näkyi, kuinka vihainen hän oli, hän ei yrittänyt heti uudelleen. Sen sijaan viisi Denalivampyyria katsoivat minua järkyttynein ilmein – olin tottunut siihen viime aikoina.
"Tanya, selviytyisit paljon paremmin, jos pysähtyisit hetkeksi miettimään kuka on vastassasi, sen sijaan että tulisit vihaiseksi ja hyökkäsit kimppuuni", sanoin virnuillen hänelle. "Minä en ole heikko ihminen etkä sinä voi satuttaa minua joten sinun on aika päästä typerän ja ei-toivotun ihastuksesi yli, koska Edward ei tule koskaan olemaan sinun." Ääneni oli uhkaava lopussa ja jokainen kuuli sen äänessäni.
Tanya yritti säilyttää osan arvokkuudestaan. "Tämä ei ole ohi", hän sanoi pehmeällä, mutta päättäväisellä äänellä. Se oli niin hiljainen, ettei minun ollut tarkoitus kuulla sitä.
Pidin katseeni hänessä. "Kyllä on", sanoin ja jatkoin vihaisesti tuijottamista, kunnes hän katsoi muualle järkyttynyt ilme kasvoillaan.
"Hämmästyttävää", Eleazar sanoi katsoen minua mielenkiintoisena. "En ole koskaan tavannut ihmistä, joka hallitsisi lahjansa tuollaisella tavalla. Uskon, että sinulla on jonkinlainen kilpi, koska en voi tuntea sinua lahjallani", hän jatkoi. Nyökkäsin, mutta kieltäydyin kertomasta yksityiskohtia hänelle.
Carlisle liittyi keskusteluun. "Kaikki, haluaisin muodollisesti esitellä teille uusimman perheenjäsenemme", hän sanoi painottaen perhe-sanaa, jotta kaikki ymmärtäisivät, että olin pysyvästi mukana enkä mikään väliaikainen huvitus. "Tässä on Bella Swan."
Kate astui ensimmäisenä eteenpäin. Vieressäni Edward jännittyi ja virnisti sitten. "Bella, mukava tavata sinut. Cullenit ovat puhuneet sinusta paljon", hän sanoi kohteliaasti. "Minä olen Kate."
Tartuin hänen ojennettuun käteensä ja ravistin sitä kevyesti. "Mukava tavata sinutkin, Kate. Olen kuullut paljon sinusta ja perheestäsi." Katsoin kiinnostuneesti, kun hänen itsevarma ilmeensä muuttui hämmentyneeksi otsan rypistykseksi.
Edward virnuili vierelläni. "Lahjasi ei toimi häneen, Kate. Hänen kilpensä on aivan liian voimakas."
Nostin kulmakarvaani ja hän sentään ymmärsi näyttää nololta. "Anteeksi", hän pahoitteli. "Mutta minun piti kokeilla kilpeäsi. Voin säpsäyttää muita koskettamalla heitä."
Kohautin olkapäitäni. "Ymmärrän, et todellakaan ole ensimmäinen, joka yrittää lahjaansa minuun."
Muutkin tervehtivät minua, mutteivat tunteneet tarvetta sulkea varovaista välimatkaa välillämme.
Viimein Eleazar pääsi heidän vierailunsa syyhyn – tätä en ollut odottanut hartaasti. "Tulimme tähän suuntaan etsiäksemme Laurentin", hän selitti. "Emme ole kuulleet hänestä muutamaan viikkoon. Onko hän sattumoisin kulkenut tästä ohi?"
Säpsähdin. Huolimatta siitä, että Laurent oli yrittänyt syödä minut, tunsin sääliä Irinaa kohtaan – hänen olisi vaikea hyväksyä totuutta. "Niin, pelkäänpä, että Bella tapasi Laurentin, kun me muut vierailimme luonanne Alaskassa", Carlisle myönsi. Hänen silmissään oli myötätuntoa, kun hän katsoi Irinaa.
Oli minun vuoroni sanoa jotain. Volturien prinsessana minulle oltiin opetettu (tosin en ollut koskaan ennen tehnyt sitä käytännössä) kuinka ilmoittaa vampyyrille toisen kuolemasta, koska Volturit olivat usein vastuussa vampyyrien tapoista, kun he olivat tehneet jotain väärin.
"Olen pahoillani ilmoittaessani teille, että kun Laurent uhkasi elämääni, tunsin tarvetta puolustaa itseäni tappamalla hänet", kerroin heille katsoen surullisena, kun viimeiset toivon rippeet katosivat Irinan kasvoilta.
"Ei!" hän kirkaisi. "Hän ei voi olla!" Hän nyyhkytti hiljaa ja hänen siskonsa tulivat hänen ympärilleen hieromaan hänen selkäänsä ja rauhoittamaan häntä hieman. Eleazar ja Carmen näyttivät surullisilta, mutta he näyttivät hyväksyneen asian – olin selvästi vahvistanut heidän epäilyksensä, että Laurent oli jo kuollut.
Pysyin hiljaa odottaen että Denalit ymmärtäisivät tilanteen. Muutaman hetken myöhemmin Irina rauhottui. Hän nousi ylös ja kääntyi kohti minua päättäväisyys silmissään. Hän halusi rangaistuksen. "Sinä valehtelet", hän syytti minua. "Laurent pärjäsi hyvin meidän vegetaariruokavaliollamme! Hänen vain piti tavata vanha ystävänsä ja sitten hänen piti tulla takaisin luokseni. Sinä tapoit hänet ilman mitään hyvää syytä – hän ei juonut ihmisten verta enää."
"Valitettavasti olet väärässä. Laurent tapasi ystävänsä, Victorian, ja teki hänelle palveluksen selvittäessään olisiko Victorialla mitään mahdollisuuksia tulla luokseni ja tappaa minut. Oli miten oli, hän oli nälkäinen ja päätti, että minusta tulisi kiva herkkupala. Varoitin häntä muutaman kerran, että tappaisin hänet, jos hän yrittäisi syödä minut, mutta hän ei kuunnellut. Minä jopa annoin hänen yrittää purra minua ennen kuin tapoin hänet", selitin, vaikkakin tiesin, että todellisuudessa se oli hyödytöntä. Laurent oli Irinan kumppani ja vaikkakaan hän ei ollut tuntenut Laurentia pitkään, hän rakasti Laurentia eikä halunnut kuulla Laurentin vioista.
Hän tuijotti minua vihaisesti. "Kilpesi perusteella en ehkä voi satuttaa sinua. Mutta menen Volturien luokse ja kerron heille sinusta. Katsotaan, kuinka iloinen olet, kun he eivät tapa vain sinua, vaan myös rakkaan kumppanisi", hän sanoi minulle pilkallisesti.
Pidätin nauruni tietäen, että se vain saisi hänet vihaisemmaksi, mutta Edward virnuili. Emmett ja Jasper nauroivat; jonka takia Esme ja Carlisle tuijottivat heitä vihaisesti ja Eleazar ja Carmen katsoivat heitä uteliaasti. Tanya ja Kate tukivat heidän siskoaan; heidän asentonsa kertoivat minulle, että he tukisivat siskoaan sataprosenttisesti.
"Kuulehan", sanoin. "Jos minä en olisi tappanut Laurentia, La Pushin ihmissudet olisivat tehneet sen, koska he ilmestyivät hetkeä myöhemmin – ei ollut mitään mahdollisuutta, että olisit saanut hänet takaisin elävänä." Irina murisi minulle. "Ja uhkaus Voltureista ei pelota minua lainkaan. Itse asiassa tee se vain. Minusta olisi hauskaa katsoa, kun yrität." Tunsin hieman syyllisyyttä sanoessani tämän haasteen, koska Volturiperheeni varmaan uhkailisi häntä ja mahdollisesti satuttaisi häntä siitä syystä, että hän halusi tappaa minut.
Tällä kertaa Tanya murisi. "Sinä kadut tätä ihminen, kun Volturit ilmestyvät tappamaan sinut – he ovat voittamattomia. Pyydän, että he jättävät Edwardin eloon; olisi tuhlausta, jos hän kuolisi kanssasi, kun hän voisi olla minun kanssani", hän sanoi.
Tuo ärsytti minua todella. Murisin hänelle ja Edwardin asetti kätensä olkapäälleni rauhoittaakseen minua. Platinajoutsen hänen rannekkeessaan välkähti valossa ja Eleazarin silmät keskittyivät yhtäkkiä vaakunoihin, jotka olivat painettu siihen. "Mikä on tuo toinen vaakuna rannekkeessasi, Edward?" hän kysyi epäluuloisesti. "Ensimmäinen on Cullenien vaakuna ja joutsen tulee selvästikin Bellasta, mutta toinen vaakuna näyttää melkein Volterralaiselta kuviolta – joltain, mitä Felix tekisi.
Edward katsoi minua kysyen hiljaa, voisiko hän kertoa heille totuuden. Kerro vain, Edward. Kaikki on hyvin, vakuutin hänelle.
"Se on Volturien prinsessan henkilökohtainen kuvio", hän ilmoitti ojentaen rannettaan, jotta Eleazar näkisi sen paremmin. Kaikkien viiden Denalivampyyrien suut aukenivat järkytyksestä, jopa Irina unohti hetkeksi raivonsa, kun he katsoivat vaakunaa. Cullenit seurasivat vierestä. Heillä oli kasvoillaan jotenkin omahyväinen ilme. Volterrassa ollessaan he olivat nähneet henkilökohtaisen vaakunani monta kertaa.
"Oletko tavannut vaikeasti tavoitettavan prinsessan?" Eleazar kysyi järkyttynyt ilme kasvoillaan.
Edward hymyili. "Tosiaankin olen, itse asiassa me kaikki olemme", hän sanoi viittoen itseään ja muita Culleneita. "Hän antoi minulle tämän rannekkeen", hän kertoi Eleazarille ylpeä vivahdus äänessään.
Eleazarin kulmakarvat nousivat hieman. "Jos en tietäisi paremmin, sanoisin, että hän omistaa sinut", hän totesi. Hänen ilmeensä oli hämmentynyt.
"Hän omistaakin", Edward myönsi hymyillen huvittuneisuudesta.
Eleazar rypisti otsaansa. "Mutta sanoit, että Bella on kumppanisi", hän sanoi.
"Juuri niin", sanoin. "Carlisle esitteli minut käyttämällä lyhennettyä versiota nimestäni. Minun koko nimeni on Bella Marie Swan Volturi tai Volturien prinsessa, kuten olette varmasti kuulleet."
Viisi vampyyria jähmettyivät. He pysyivät täysin paikoillaan Emmettin nauraessa. Ei ollut mikään yllätys, että Emmett piti heidän reaktiotaan huvittavana.
Yllättäen Carmen oli ensimmäinen, joka toipui. "Mukava tavata sinut, prinsessa", hän sanoi pehmeästi. "Vaikkakin minun täytyy myöntää, että se oli aikamoinen järkytys – me uskoimme, että Volturien prinsessa olisi vampyyri."
Hymyilin. "Niin, se oli tahallisesti tehty – emme halunneet, että muut uskoisivat Volturien olevan heikkoja, kun he antavat ihmisen kuulua heidän perheeseensä, ja minusta tulee vampyyri aivan pian."
Sitten käännyin Tanyaa ja hänen siskojaan kohti. "Valitettavasti Laurent allekirjoitti hänen kuolintodistuksensa, kun hän uhkasi syödä minut. Jos minä en olisi tappanut häntä, vartijani Felix ja Demetri olisivat etsineet hänet ja hankkiutuneet eroon hänestä – eikä mikään olisi voinut pelastaa Laurentia. Hän ei olisi voinut piiloutua minnekään, mistä Demetri ei löytäisi häntä." He olivat varmastikin kuulleet Demetrin luonnottomasta jäljitystaidosta – se oli hyvin tunnettu vampyyrimaailmassa ja usein myös pelätty. Ääneni oli vakava ja varoitus äänessäni oli selvä. Toivoin, että he ymmäräisivät viestin – jos he edes ajattelivat satuttaa minua, vartijani olisivat heidän perässään.
Kolme sisarusta tuijottivat minua vihaisesti, joten jatkoin. "Mutta olkaa hyvä, olette kaikin tavoin tervetulleita menemään Volturien luokse ja kertomaan heille, että tapasitte minut – olen varma, että perheeni haluaisi tavata teidät." Ääneni tumma sävy ei jättänyt epäilystäkään siitä, mitä tapahtusi jos he koskaan mainitsisivat kohtaamisestaan kanssani.
Hetken kaikki olivat hiljaa, kunnes Eleazar rikkoi sen. "No oli ihanaa nähdä teidät taas ja tavata sinut Bella, mutta valitettavasti emme voi jäädä pidemmäksi aikaa. Uskon, että olisi paras jos menisimme takaisin Alaskaan. Kiitos, kun ilmoititte Laurentin kuolemasta." Sanottuaan tuon hän ohjasi kaikki ulos ovesta.
Kun he olivat poissa sekä minun että Edwardin lahjojen alueelta, vedin kilpeni takaisin ja huokaisin sulaen Edwardin mukavaan syleilyyn. Samalla kun olin ärsyyntynyt Irinalle, koska hän uhkaili minua, olin myös uskomattoman pahoillani hänen menetyksestään.
Emmett tietenkin tiesi tarkalleen kuinka piristää tunnelmaa. "Hitto Bella", hän sanoi. "Tällaisina hetkinä toivon, että voisin syödä suuren kulhon popcorneja ilman, että oksentaisin myöhemmin. Sinun kanssasi olo on parasta viihdettä koskaan! Toivon, että minulla olisi ollut videokamera tallentamassa, kun hän hyökkäsi kimppuusi ja lensi takaisin siskojensa luokse." Hänen naurunsa oli tarttuvaa ja kohta me kaikki nauroimme, kun ajattelimme sitä hetkeä.
***
Ja en jaksa nyt suomentaa lyhyttä pätkää. Ensinnäkään en löydä hyvää pätkää seuraavasta luvusta ja toiseksi mikä tahansa pätkä olisi liian pitkä. Seuraava luku on kuitenkin suht lyhyt.
-
aivan ihana luku. varsinkin tuo Tanyan pilkkaaminen oli kivaa (;
lisää vaan ja nopeesti (: ♥
-
Lovely.
Tooosi ihana luku, hei mitä minä odotin?
Toivon kovasti jatkoa tähän ihanaiseen ficciin.
-
Jeii, uus luku jo näin pian!
Bella se osaa ärsyttää vampyyreja, ihan vahingossakin <3
Bella on paras tässä!
Ja joo, ei mitään, vaikka et suomentanut pientä pätkää, koska sitten tulisi niiiin suuri himo, ettei voisi millään odottaa :D
Emmett tietenkin tiesi tarkalleen kuinka piristää tunnelmaa. "Hitto Bella", hän sanoi. "Tällaisina hetkinä toivon, että voisin syödä suuren kulhon popcorneja ilman, että oksentaisin myöhemmin. Sinun kanssasi olo on parasta viihdettä koskaan! Toivon, että minulla olisi ollut videokamera tallentamassa, kun hän hyökkäsi kimppuusi ja lensi takaisin siskojensa luokse." Hänen naurunsa oli tarttuvaa ja kohta me kaikki nauroimme, kun ajattelimme sitä hetkeä.
PARAS! <3 Emmet on niin ihana <3
Ja vihaan Tanyaa, se on niin äryttävä ku yrittää saada Edun, sen pitäi hankkii miesseuraa itteleen ;)
Jatkoa piakkoin taas toivoisin, tietenkin :3
-
Kiitos...
Minä tykkäsin. Komppaan Emmettiä, olisipa ollut videokamera kuvaamassa Taynan tappiota "heiveröiselle" ihmistytölle, mahtoi olla noloa...
Tayna oli kamala ämmä... go Bella, go...
Kirjotusvirheitä en löytänyt.
Tutti frutti kiittää ja kumartaa
-
Ihanaa tuli uus luku. Viime luvusta on aika kauvan :( Mut onneks tuli jatkoa. Meinasin jo kysyy et missä se jatko on mutta se tuli jo :D
Tanya on ärsyttävä, mut musta oli huvittavaa kun ne uhkas kertoo Voltureille :) Se oli kivaa
Nyt tulee lyhyt kommentti mut toivon jatkoa taas pian
Ginerva :-*
-
uus lukia (siis perjaattessa) oon lukenut tätä alkuperässä paikassa missä oot tätä suomentanut ja enkuks :)
mun on pitänyt tulla kommentoimaan tätä jo pitkään mut en oo vaan kerinnyt...
suomennat minusta upeasti ja tämä on muutenkin upea :D
siis mitään järkevää en osaa kirjottaa mutta jatkoa odotan innolla :D
-omputin
-
oii oli taas tosi hyvä luku :D ja pisteet bellalle tanyan ojentamisesta ;D mutta äkkiä vaan jatkoa jos vaan suomennella jaksat :-*
-
Jes! Jatkoo tuli (joo totesin itseselvän asian ::) ).
Mahtava oikeest vähäks oli varmaa Culleneiden ja Bellan mielest huvittavaa ku ne uhkaili kertovasa Voltureille, että Bella tietää vampyyreista.
Ei sit muuta ku:
JATKOOOOOOO!!!!!!!!!!!!!!!!!!
-
Ihanaaa. Tähän on tullu jatkoa^^
Tykkään ihan älyttömästi.
Tää on hyvin kirjotettu/suomennettu.
Tos yhes kohtaa oli muoto virhe.
Isku poistin osan hänen vihastaan ja vaikka hänen silmissään näkyi
Kenties poisti?
Toivottavasti jatkoa tulee taas pian^^
-
Loistavaa! :D Uus luku ja paljo enemmän ku odotin.
Emmett on niin emmettmäisen ihana ja tuo Tanyan kiusaaminen oli ihan huippu. ;D Tässä avautuu ihan uusia näköaloja Bellaan, ja siitä on luotu ihan eri ihminen, mut se on jotenki virkistävää. ;)
Hienosti oot suomennellu, eikä mun silmiin ainakaan tarttunu enempää virheitä..
Ja jatkoo kiitos (:
~Grozda
-
Hmm, kommentoin tänne nyt vasta, luin edelliset luvut putkeen, enkä muista kommentoinko, mutta nyt sen ainakin teen.
Kirjoitat aivan mahtavasti, vaikka muutamia pieniä kirjoitusvirheitä löysinkin. Nääh, en jaksa laittaa niitä tänne.
Tuntuu että tämä suomenkielinen on parempi kun alkuperäinen, se kertoo jotain suomentajan taidoistasi, hyvä hyvä! :D
Hjoo, mitäs vielä.... Niin Bella on aivan ihana tässä, toivon myös että Meyer olisi luonut Bellan enemmän tämän tarinan kaltaiseksi.
Nyt ei pysty kirjottamaan asiallisempaa ja rakentavampaa kommenttia, jatkoa vaan nopeasti ja tsemppiä. :D
-vieraS
-Goodmorningmyoceaneyesangel- <3
-
Hmm, kommentoin tänne nyt vasta, luin edelliset luvut putkeen, enkä muista kommentoinko, mutta nyt sen ainakin teen.
Kirjoitat aivan mahtavasti, vaikka muutamia pieniä kirjoitusvirheitä löysinkin. Nääh, en jaksa laittaa niitä tänne.
Tuntuu että tämä suomenkielinen on parempi kun alkuperäinen, se kertoo jotain suomentajan taidoistasi, hyvä hyvä! :D
Hjoo, mitäs vielä.... Niin Bella on aivan ihana tässä, toivon myös että Meyer olisi luonut Bellan enemmän tämän tarinan kaltaiseksi.
Nyt ei pysty kirjottamaan asiallisempaa ja rakentavampaa kommenttia, jatkoa vaan nopeasti ja tsemppiä. :D
-vieraS
-Goodmorningmyoceaneyesangel- <3
Olen samaa mieltä KB:n kanssa (anteeksi lyhennys :D), että olisi ollut mukavaa jos meyer olisi tehnyt Bellasta tämän kaltaisen... ;D
Olen käynyt nyt viikon ajan katsomassa onko tullut jatkoa, ja katoin, aha, nyt on viikko kulunut edellisestä luvusta, kyl se kohta tulee ja olin pompata ilmaan kun jatkoa oli tullut. :D
Pidin luvusta, kuvailut osuivat hyvin, kumpa olisin ollut kärpäsenä katossa. Ilmeet olisivat olleet mahtavia! :D :D
Mut joo, jatkoa niinku aina..... ;D :)
-
Oi, ihanaa! Jatkoo, jatkoo, jatkoo!
Vähän käy Irinaa sääliks...
Mut se oli niin hyvä, ku ne sai tietää, että Bella on Volturi prinsessa!
Nää vampyyri-ficcien Denalit lisää näiden ficcien mielen kiintoisuutta!
Jaatkoaa!
Anaid
-
Awws♥ tää ficci on aivan ihana ♥ rakastuin heti ekan kappaleen jälkeeeen ♥ Mut kuitenki, pitemmittä puheitta;
Jatkoa ja vähän äkkiä! ♥
xoxo♥
~ mrö.
-
Ihana. Oikein ihana. Oon täs lukenu hetke aikaa, ku luin tän kokonaa nimittäin nyt. :)
Aa... tähä jää koukkuu...
JATKOA KIITIS. ;D
-
Oih, rakastuin tähän ficciin ensinäkemältä.. Luin sen putkeen. Toivottavasti tulee pian jatkoa! En malta oottaa...
-
Oon. Koukussa. Jatkoa. HETI!! :D
-
Onko jatkoa tulossa pian?
kipeästi kaipaillen :(
Ginerva :-*
-
Pikään olen katsonut tämän ficin otsikkoa, mutta en koskaa aloittanut lukemaan....
Siispä tässä parin päivän aikana otin lukemisen tehtäväkseni...
Nyt tämän kaiken suomennoksen luettuani en yksinkertaisesti jaksa odottaa jatkoa!! Tämä oli aivan ihana!! Kuinka makeat naurut olen saanut tätä ficciä luettua..
Ja sitten yksi lainaus joka jäi mieleeni hyppimään...(Niitä hauskoja kohtia olisi ollut niin monia, mutta laiskuuteni voitti... anteeksi.. :-[ )
Uni ei tullut heti, joten käännyin Edwardia kohti ja suutelin häntä intohimoisesti näyttäen hänelle, kuinka paljon olin ikävöinyt häntä viime päivien aikana. Hän suuteli minua takaisin samalla kiihkeydellä. Jatkoimme muhinointi hetkeämme kunnes kuulimme Jasperin alhaalta. ”Vau”, hän totesi selvästi puhuen toisille. ”Himon määrä mikä tuolta ylhäältä tulee on uskomaton.”
Lopetimme kuullessani Caiuksen ja Marcuksen yhteiset kauhistuneet karjaisut. ”Mitä!” he murisivat.
Felixin selvästi huomattava vihellys oli seuraavana. ”Vuhuu, Bella saa viimein!” hän huusi.
”Mahtavaa”,Emmett huusi. ”Nähtävästi Edward ei ole neitsyt enää.”
Varsinkin Caiuksen ja Marcuksen kommentti "Mitä!" Oli järisyttävän ihanainen lausahdus ylisuojelevilta vampyyrisediltä.. :-*
Muutenkin pidin oikein kovasti tekstistä se oli sujuvaa ja oikein hyvää suomennosta
(Ja vaikka olet varmasti kyllästynyt tähän lauseeseen: )
Odotan oikein suuresti jatkoa!!
Camiela
-
IHANA!!
Nyt harmittaa aivan hirveästi, että luin tämän vasta nyt, mutta toisaalta eipähän tarvinnut kärsiä 33 kertaa odottaen jatkoa.. :D
JATKOA!
;D ;D
-
Millonmillonmillon tulee jatkoaa??
Sä kidutat mua, eli käännäppä seukki luku äkkiä, nii oon tyytyväinen =D
xoxo
~mrö.
-
Jatkoo!!!
-
JATKOA KIITOS!!
-
Tää on aivan ihana ficci. Tässä luin monta päivaa kun olin syys lomalla sain myös kaks tietokone kieltoo sen aikana. Mut kyllä se kannatti,tässä on monia tosi hauskoja kohtia. Suomennat tosi hyvin. :D
JATKOO PIAN PLIIIS
-
Hm. Muutenkin jo ihan p*ska päivä ja tähänkään ei ole sitten ole tullut lisää jatkoa... MUTTA ei ruveta depressiivisiksi, luetaan jo ilmestyneet osat uudestaan ja toivotaan että sillä aikaa sä suomentaisit lisää. :D
-
Sori että häiritsen vielä uudemman kerran, little-m., mutta kysyisin, onko tästä tullut kuinka paljon lukuja englanniksi?? (tämähän on suomennos), kestääkö nämä koska suomennattavaa ei ole, eikö sinulla ole aikaa/ sinulla on jt. velvollisuuksia jotka sinun pitää tehdä, vai etkö pääse koneelle, vai eikö suomentaminen vain innosta??
Vastausta ootan. :)
Tsemppiä.
PS. Jos osaat sanoa että jatkoa ei tule ainakaan esim. viikkoon/2/kuukauteen, tieto olisi mukavaa, ei tarvitsisi käydä tarkistamassa :D
Jaksamista. :)
-
Enkun kielisessä on 43 lukua, kävin äsken tarkistamassa
-
Olethan saanut kirjoittajan luvan kääntää tätä ficciä? Jos olet, siitä on mainittava tekstin alussa.
-
Apuvaa!!
Älä vaan sano että lopetat tämän. Oothan saanu luvan suomentaa?? Koska tämä on aivan ihana ficci!! <3<3<3<3
Minä niiin haluaisin jatkoaaaaaa...
-
Olen pyytänyt ja saanut luvan kääntää ja julkaista tätä.
Ainakin hän sanoo niin ^^
Eli toivottavasti jatkoa piana <3
-
Luin tän äsken putkeen, ja täytyy sanoa että ihan älyttömän hyvä ficci, kiitos tositosi paljon että suomennat tätä! Ite oon niin laiska lukemaan englanniks että menis tääkin hyvä sivu suun :D Virheitä en hokannut, vaikka en kyllä etsinytkään, hyvin suomennat.
Oiskohan jatkoa tulossa millon? :)
-
Ihanaa kun jaksat suomentaa tätä kun en ite osaa enkkua kovinkaan hyvin täst on tullu yks mun lempificeistä! :D
-
Jatkoo!!! ihana tää fiki...
-
Heippa! Ilmoittaudun uudeksi lukijaksesi.
Luin tämä nyt tässä viikonloppuna ja olen iloinen,että löysin tämän.
Käänös on välillä hiukan tönkköä ja jotkut asiat olisi ehkä voinut kääntää helpomminkin, mutta en ole tehnyt montaa tällaista huomiota, onneksi. Tekstissä ei ole ihmeellisemmin virheitä, mitä rupeaisin tässä ilmoittelemaan, enkä ole kovin paha pilkuviilaaja, joten annan sen kommentoimisen nyt olla.
Mielestäni on mahtavaa, etttä suomennat tätä ficciä, sillä rakastan tätä. Juoni hyvä, ja idea todella hauska.
Joten toivoisinkin, että saisit pian jatkoa tänne laitettua.
Anteeksi kommnetin lyhkäisyys, mutta en ole paras kommentoimaan, silloin kun ylipäätään kommentoin, mutta yritän silti antaa kommenttia, jos vain ensin annat jotain kommentoitavaa :)
-Als
-
Aluksi kiitän kommenteistanne, ne saavat aina hymyn huulilleni, ja pahoittelen, että tässä on taas kestänyt. Minusta tuntuu aivan kauhealta, kun aina kestää. Luku on ollut suomennettuna aika pitkään, mutta minun on pitänyt sopia thunderfulin, ficin alkuperäisen kirjoittajan, kanssa asioista suomentamiseen liittyen. Olen päättänyt, etten itse jatka suomentamista, en ainakaan nopeatahtista. Elämässäni on liikaa kiirettä ja stressiä tällä hetkellä, joten aikaa suomentamiseen ei ole. Yritän löytää uuden suomentajan, jotta voisitte jatkaa tämän lukemista, mutta jos kukaan ei ole halukas jatkamaan työtäni, jatkan sitä itse, mutta vauhti on yksi kappale puolessa vuodessa. Mutta selittelen lisää tästä tämän luvun jälkeen ja päästän teidät lukemaan. Toivottavasti pidätte (:
Luku 34
Kerjäämistä ja syntymäpäiväsuunnitelmia
Loman viimeiset viikot kuluivat nopeasti. Vietin suurimman osan päivistä Cullenien kanssa, mutta nautin kuitenkin illoista. Silloin pystyin tutustumaan Charlieen paremmin. Oli mukava puhua ajasta, jonka olimme menettäneet, kun olin nähnyt häntä vain pari viikkoa vuodessa.
Alice ja Jasper lähtivät Biloxiin selvittämään kaiken, mitä he pystyivät Alicen menneisyydestä joten vietin suurimman osan ajastani Edwardin kanssa tai puhuen Rosen ja Emmettin kanssa autoista ja videopeleistä. Vaikka ikävöin Alice ja Jasperia, minun täytyi myöntää, että nautin salaa rentoutumisesta Alicen tarttuvan energisyyden ollessa poissa pitkästä aikaan. Oli mukavaa vain rentoutua Edwardin kanssa ilman ilman jatkuvaa huolta, että Alice ryntäisi sisään ja raahaisi minut mukaansa vain koska hän oli keksinyt jotain kivaa tekemistä meille.
Koulun alun lähestyessä masennuin hieman, kun tajusin, etteivät Emmett, Jazz ja Rose olisi meidän kanssamme tänä vuonna. He olivat kaikki valmistuneet taas äskettäin. Edward ja Alice olisivat kanssani – mikä helpotti hieman, mutta tiesin, että se tuntuisi siltä, että puolet meistä olisi poissa. Alennuin niin alas, että kerjäsin Emmettiä palamaan ja käymään viimeisen vuoden uudestaan kanssani. "Ole kiltti Emmett. Mikään ei ole läheskään niin hauskaa ilman sinua. Tule vain takaisin – se on kivempaa kuin viettää aikasi pelejä pelaten Jasperin kanssa", kerjäsin.
Hän nauroi minulle. "Anteeksi Bells, mutta mielestäni olisi hieman epäillyttävää, jos minä palaisin sillä minulla oli täydelliset arvosanat, kun valmistuin."
Ristin käteni ja mutristin suutani. "Vaikea uskoa, kun miettii käytöstäsi", jupisin.
Vierelläni Edward naurahti. "Voisit mennä lastentarhaan nelivuotiaiden seuraan eikä kukaan viisastuisi, Em."
Emmett murahti meille. "Sitä paitsi Bella, mieti nyt – kaikella sillä vapaa-ajallani minulla on aikaa keksiä huomattavasti taidokkaampi kepposia sinulle", hän sanoi virnistäen ilkikurisesti.
Pyöritin silmiäni hetkellisesti unohtaen alkuperäisen tehtäväni. "Älä viitsi Emmett. Vaikka sinulla olisi kaikki aika maailmassa, et voi mitenkään onnistua tekemään kepposta minulle."
Carlisle, joka oli palannut sairaalasta juuri niin, että hän kuuli keskustelumme, huokaisi. "Ikuisuus teidän kahden kanssa tulee olemaan pitkä", hän mutisi. "Mitä minä teinkään ansaitakseni kaksi keppostelijaa?"
Emmett ja minä käännyimme ja loimme hänelle suuret, identtiset virnistykset. "Olet vain heikkona kauniille kasvoille, Carlisle", vastasin. Hän vain huokaisi ja meni etsimään Esmen.
"Mutta ihan tosi Emmett, mitä te aiotte tehdä, kun me muut olemme koulussa?" kysyin.
Hän virnisti. "No ajattelin viedä Rosen Afrikkaan muutamaksi viikoksi – meidän 23. häämatkamme."
Hymyilin. "Kuulostaa mahtavalta", sanoin, samalla kun aloin ajattelemaan, minne Edwardin ja minun pitäisi mennä häämatkallamme. "Minne päin Afrikkaa?" kysyin.
Siitä alkoi meidän pitkä keskustelumme, johon Edward ja Rosekin liittyivät, suosikki maistamme Afrikassa. Emmett – tietenkin – odotti innoissaan, että pääsisi metsästämään leijonan. Toruin häntä siitä, koska leijonat ovat kuitenkin rauhoitettuja. Hän näytti hämmentyneeltä ja lupasi, ettei satuttaisi niitä, kunhan hän sai hieman tapella. Me kaikki huokaisimme ja pyöritimme silmiämme tuolle. Emmett ei muuttuisi koskaan.
"Niin ja älä huolestu Bella. Tulemme takaisin ajoissa syntymäpäiväjuhliisi", Emmett vakuutti minulle.
Voihkaisin. "Älä muistuta minua." Alice oli erittäin innoissaan syntymäpäivistäni ja oli ottanut vastulleen järjestää juhlat minulle. Ensin hän oli halunnut mennä aivan yli laidan ja kutsua koko koulun juhliin, mutta olin nopeasti estänyt sen suunnitelman ja kieltäytynyt antamasta hänen tehdä mitään mikä liittyisi muihin kuin Culleneihin ja minuun. Sen jälkeen kun olin mutissut kuinka epäkiitollinen olisin ja kuinka hänen vaivannäkönsä menisi hukkaan, hän suostui ehtooni. En kuitenkaan kuvitellut saavani pieniä juhlia. Tiesin, että Alice suunnittelisi suuret juhlat vaikka sinne tulisikin vain kahdeksan henkilöä.
Emmett nauroi ja kaikki Cullenit tuntuivat ilahtuvan syntymäpäiväni maininnasta. Vaikutti siltä, että he olivat uskomattoman innostuneita. Edwardin mukaan he eivät olleet viettäneet kunnon syntymäpäiviä yli 40 vuoteen. Heidän ilmeidensä perusteella olin valmis lyömään vetoa, että he kaikki olivat liioitelleet lahjojen kanssa.
Sinä yönä odottaessani Edwardin saapumista, ajattelin tarkemmin Edwardin ja minun häämatkan mahdollisuuksia. Koska Edward ei ollut edes maininnut avioliittoa, minulla ei ollut mitään mahdollisuutta tietää odottiko hän minun muuttuvan ennen häämatkaamme. Olin kuitenkin aivan varma, että olisin edelleen ihminen häissäni ja häämatkallani.
Unohdin nuo ajatukset ja aloin miettimään mahdollisia häämatkapaikkoja. Mietin menisimmekö jonnekin lämpimään ja trooppiseen paikkaan, mutta kuitenkin tarpeeksi syrjäiseen, ettei kukaan häiritsisi meitä tai huomaisi Edwardin kimaltelevaa ihoa. Juuri sillon Alice huusi: "Älä huolehdi Bella. Edwardilla on täydellinen paikka mielessään. Tulet rakastamaan sitä." Mielialani nousi ajatuksesta, vaikkakin olin hieman närkästynyt salaisuusosasta.
"Hän tietää, että vihaan yllätyksiä", nurisin. Sitten toinen ajatus pälkähti päähäni. "Eli tuo tarkoittaa sitä, että hän on ajatellut kosimista?" kysyin toiveikkaasti.
"Jep", Alice vastasi. Mielialani nousi jälleen.
"Tiedätkö ollenkaan milloin?"
"En. Anteeksi. Hän ei ole vielä päättänyt aikaa", hän pahoitteli.
Huokaisin. "No sinun on paras aloittaa häiden suunnittelu ja minun hääpukuni, sekä sinun ja Rosen morsiuspukujen hankinta. Sillä jos hän ei kosi minua pian, minä kosin häntä", sanoin päättäväisesti. "Itse asiassa jos minun on pakko, pyydän Jazzia ja Emmettiä pitelemään häntä alttarilla ja pakottamaan hänet sanomaan 'Tahdon'", päätin.
Kuulin Jasperin nauravan taustalla. "Niin sitä pitää muru", hän sanoi.
Alice oli niin tyytyväinen mahdollisuudestaan suunnitella häitä, joten päätimme häiden teemaa, kunnes Edward saapuisi. Lopulta päädyimme 1918-luvun teemaan ja sitten minun piti mennä, koska Alice ilmoitti minulle, että Edward oli tulossa.
Päivät kuluivat aika nopeasti ja sain säännöllisesti soittoja Volterrasta sekä Alicelta, joka soitti joka aamu ohjatakseen vaatevalintojani. Iltaisin menin treffeille Edwardin kanssa.
Edward vei minut monille treffeille – pääosin hienoihin ravintoloihin Seattlessa sekä näytelmiin, museoihin ja gallerioihin. Rakastin jokaista sekuntia.
Viikkoa ennen kuin koulu alkoi tulin kotiin ja huomasin Charlien palanneen jo töistä. "Hei isä", tervehdin häntä.
Hämmästys hänen aikaisesta paluustaan täytyi olla selvä kasvoillani. "Hei Bells, me olemme menossa Blackien luokse tänään syömään ja katsomaan peliä. Sinä voit viettää aikaa Jaken ja hänen kavereidensa kanssa, ja oppia tuntemaan heimoa hieman paremmin. Tiedän, että olit ainakin joskus todella kiinnostunut mytologiasta ja heimolla on muutama legenda, jotka ovat varmasti mielenkiintoisia mielestäsi."
Pakotin itseni hymyilemään. Voi kiva, ajanvietto lauman kanssa. Ei ollenkaan lempi-illanviettotapani. "Joo isä, kuulostaa kivalta."
Soitettuani Edwardille kertoakseni, minne olin menossa, jottei hän huolestuisi, hyppäsin autoon Charlien kanssa ja lähdimme La Pushiin. Jostain tiesin, etteivät Jacob ja muu lauma olisi niin iloisia nähdessään minut.
Pian saavuimme Blackien talolle. Jacob avasi oven. "Hei Charlie", hän tervehti innokkaasti päästäessään meidät sisään. Mutta heti kun Charlie oli sisällä ja keskusteli innoissaan Billyn kanssa, Jacob loi vihamielisen tuijotuksen suuntaani. "Jotta asia olisi selvä Bella, koska olet loisien kanssa, et voi tulla tänne, ellet ole Charlien seurassa. Ymmärrätkö?"
Hymyilin hieman omahyväisesti hänelle. "Älä huolestu, minulla ei ole mitään aikomuksia tulla tänne. En ole koskaan oikein pitänyt koirista."
Hän vain tuijotti minua vihaisesti. Illallisen tunnelma oli tavallista kireämpi, koska Jacobilla oli vihainen ilme kasvoillaan ja Billy loi minuun huolestuneita sekä epäuskoisia katseita. Oli selvää, että hän tiesi minun ja susien pienestä tapaamisesta sekä siitä miten olin pysäyttänyt Jacobin keskelle ilmaa.
Henkilökohtaisesti ajattelin, että heidän pitäisi olla pahoillaan jos jotain. Jos olisin ollut tavallinen ihminen, jonka kimppuun Jacob hyökkäsi, olisin kuollut. Susien oli tarkoitus suojella Forksin ihmisiä, ei tappaa heitä.
Illallisen jälkeen minun täytyi seurata Jacobia Samin talolle. Tapasin Emilyn, joka oli ystävällinen erimielysyyksistämme huolimatta. Olin järkyttynyt, kun näin hänen kasvonsa ensimmäistä kertaa. Oli selvää minkälainen yliluonnollinen olento oli aiheuttanut raapimisjäljet, jotka runtelivat hänen kasvojaan. Nähtävästi ihmissudet olivat paljon epävakaampia kuin olin ensiksi ajatellut.
Vietin seuraavat pari tuntia keskustellen kohteliaasti Emilyn kanssa, samaan aikaan kun Sam, Jacob ja Embry tuijottivat minua epäluuloisesti.
Oli suuri helpotus, kun peli viimein loppui ja Charlie sekä minä ajoimme kotiin. Totesin, että ensi kerralla minun pitäisi keksiä tekosyy, jottei minun pitäisi mennä. En halunnut kokea tuota uudestaan.
Loman viimeiset päivät kuluivat rauhallisesti. Alice sekä Jasper palasivat päivää ennen koulun alkua ja (yllätys, yllätys) Alicella oli mukanaan monta ostoskassia, jotka sisälsivät vaatteita koko perheelle.
Koulu alkoi taas. Olin ärsyyntynyt kaikista vihaisista katseista, joita keräsin. Pääsyylliset olivat Jessica ja Lauren. Minä vastasin siihen katsomalla heitä vihaisesti, kunnes he katsoivat muualle. Edward ilmoitti minulle, että he olivat toivoneet minun ja Edwardin eroavan kesällä, ja että Edward, joka oli nyt selvästi enemmän kiinnostunut treffailusta, pyytäisi heitä ulos. Päätin salaa saavani sormukseni hänen sormeensa pian.
Kohta selvisi, että Mike Newton oli toivekkaampi saadakseen kiintymykseni tänä vuonna, kun Emmett ja Jasper olivat poissa kuvioista. Huomasin usein Edwardin tuijottavan Mikea erittäin vihaisesti. Ei tarvinnut olla mikään nero tajutakseen, että Miken ajatukset eivät olleet oikein kohteliaita.
Vaikutti siltä, että Eric oli viimein kasvattanut selkärangan. Olin englannin tunnilla ja istuin mukavasti Edwardin vieressä, joka juoksutti sormiaan kevyesti hiusteni läpi, kun yllätyin. Katsoin hämmentyneenä Ericin saapumista luokkahuoneeseen, hänen lukitessaan silmänsä minuun ja hänen kävellessään kohti pulpettiani. Tunsin Edwardin kiristyvän vierelläni.
Viimein Eric saavutti meidät. Hän hymyili. "Hei Bella", hän sanoi. Hänen änkytyksensä oli täysin tiessään ja hän jätti Edwardin täysin huomioimatta.
Tunsin hieman pelkoa. En pitänyt siitä, minne tämä oli menossa. Hymyilin kohteliaasti. "Hei Eric, miten lomasi meni?"
"Mahtavasti Bella. Olin jonkin aikaa Virginiassa serkkujeni luona."
Pidin kohteliaan hymyn kasvoillani pohtien minne tämä johtaisi. "Mahtavaa Eric. Edward ja minä menimme Italiaan." Toivoin tämän estävän häntä hieman ja onneksi hänen ilmeensä muuttui hieman vähemmän toiveikkaaksi. Olin juuri onnittelemassa itseäni, kun päättäväisyys ilmestyi taas hänen kasvoilleen.
"Bella, minä tässä mietin, jos haluaisit lähteä illalliselle kanssani tällä viikolla?"
Edwardin kädet puristuivat nyrkkin. Yritin olla tahdikas kieltäytyessäni Ericin pyynnöstä. Pohdin samalla, miksi hän yrittää pyytää minua ulos, kun on aivan selvää, että minä ja Edward olemme pari. Toivottavasti Edward keräisi rohkeutta kosiakseen pian ja sitten kiiltävä sormus sormessani saisi pojat tajuamaan, että olin varattu. "Anteeksi Eric, mutta minä olen Edwardin kanssa enkä ole kiinnostunut kenestäkään muusta, enkä koskaan tule olemaankaan", sanoin painokkaasti.
Hänen kasvonsa valahtivat jonkin verran. "No, kaikki hyvin, mutta jos joskus muutat mielesi, minä olen odottamassa sinua", hän sanoi ennen kuin käveli paikalleen luokkahuoneen toiselle puolelle.
Edward rentoutui hieman. "Hyvin hoidettu rakas", hän kuiskasi sivellessään hiuksiani.
Loppuosa päivästä meni nopeasti ja illalla sanoimme hyvästit Emmettille ja Roselle, jotka olivat lähdössä Afrikkaan. Minä tulisin kaipaamaan heitä. Päätin tehdä kepposen Emmettille, kun hän palaisi näyttääkseni kuinka paljon olin kaivannut häntä, tietenkin.
Kun he olivat lähteneet, Alice tuli luokseni. "Nyt Bella, sinun täytyy auttaa minua suunnittelemaan syntymäpäiväjuhlasi!"
Huokaisin ja hyväksyin, etten tulisi kuulemaan mitään muuta muutamien tulevien viikkojen aikana.
Siinä se oli. Toivottavasti se oli odottamisen arvoinen. Mutta nyt suomentamisasioihin. Kuten ennen lukua sanoin itse en enää jaksa jatkaa tätä, mutta jos joku teistä olisi halukas aloittamaan suomentamisen, voit sen aloittaa. Suomennettavaa on jäljellä 10 lukua + epilogi. Lähetä minulle yksityisviesti ja kerro miksi haluat ja onko sinulla oikeasti aikaa. Emmehän me halua, että muut joutuvat taas odottamaan puoli vuotta. Tietenkin, jos haluat aloittaa suomentamisen, sinun pitää ymmärtää englantia hyvin, mutta se nyt onkin itsestäänselvyys. En minä mitään koulunumeroita halua tietää, koska ne voivat olla harhaanjohtavia. Minä olen apuna, jos sitä tarvitsee ja voin betata, jos haluat. Jos nyt halukkaita aloittamaan suomentaminen on enemmän kuin yksi, luen kirjoittamianne tekstejä ja valitsen sitten jonkun.
Eli siis jos olet halukas suomentamaan tätä ficiä, lähetä minulle yksityisviestillä seuraavat asiat:
Nimimerkki:
Miksi haluat suomentaa?
Onko sinulla aikaa ja jaksatko?
Haluatko minun betaavan?
(Muuta:)
En nyt mitään aikarajaa anna, mutta sanotaan nyt niin että muutaman viikon päästä ilmoitan uuden suomentajan. Jos uutta suomentajaa ei ole, ilmoitan senkin, jotta osaatte taas valmistautua odotukseen, koska itse en mitenkään ehdi suomentaa kunnolla nopeasti. Ehkä sitten kesäloman alettua elämä rauhoittuu sen verran, että ehdin taas suomentaa.
Ficin alkuperäiseltä kirjoittajalta, thundefulilta, on lupa suomentajan vaihdokseen.
Unohdin varmasti jotain tärkeää.. Jos teillä on jotain kysyttävää ficiin tai suomentamiseen liittyen, laittakaa vain rohkeasti yksäriä (:
-
Ui jatkoa ^^
Näitä suomennoksia on aina nii vaikee kommentoida muulla tavalla kuin, että ei ollut tökkivää ja hyvin suomennettu, harmi vain, että kesti niin kauan :<
Toivottavasti löytyy joku suomentaja. Itse ilmouttautuisin, jos olisin parempi :< Harmi jos tulee niin ahrvoin, koska tämä todella on hyvä ficci! <3
Kiitos
-
Tää on upee ficci ja harmittaa, että uusi suomentaja pitäisi löytyä...itse tekisin sen mielelläni, mutta yritän viimeiset kolme vko:a keskittyä kouluun kunnes saan varmistuksen että pääsen lukiosta pois..mutta mikäli siihen mennessä ei ole ilmestynyt suomentajaa niin suomennan tämän kyllä mielelläni loppuun.. :)
-
Mukavaa, että sait tähän jatkoa, sitä on odotettukkin.
Ikävää, ettet jaksa tätä eneää suomentaa, sillä suomennuksesi on ollut mieluisaa luka, toivokaamme vain, että seuraava suomentaja on taidokas.
¨
Tutti frutti kiittää ja kumartaa, sekä toivoo, että saamme jonkun suomentamaan tätä mahtavaa ficciä
-
Juuh, komppaan edellisiä, en löytänyt yhtään kirjotusvirheita (läpyt sille), teksti oli sujuvaa ja muutenkin.
Aikahan tässä se ongelma on. :)
Itse olen ihan ok englannissa, mutta en niin hyvä että pystyisin jt. suomentamaan, joten toivotaan että joku hyvä suomentaja ilmoittautuu.... ja tietysti, jos joku ei muuten kerkiä, niin voihan aina tarvittaessa yksi suomentaa yhden luvun jne., mutta se olisi aika hankalaa, joten voitte unohtaa sen. ;)
Mutta, ihanaa, toivotaan uutta suomentajaa, tai sitten odotellaan kärsivällisesti nykyiselta jatkoa. :)
miiru_97 kiittää suomentajaa ja toivoo parasta. ;) :D
-
JATKOAAA!! JEEE!!
Kuinka kauan olen odottanut tätä... Ficciin jää koukkuun ja vieläkin on tuoreena mielessä mitä puoli vuotta sitten luin <3<3
Voi ihmiset ottakaa tämä työksenne suomentaa, koska minulla taitoja siihen ei todellakaan ole ):
MUTTA, MUTTA KIITOS Jatkosta ja anteeksi liiasta caps lockin käytöstä!!!!
OIIII!!! RAKASTAN TÄTÄ FICCIÄ!!! <3<3<3
-
Uusi suomentaja on löytynyt. Tästä eteenpäin Sirocco (http://z15.invisionfree.com/Houkutus/index.php?showuser=577) suomentaa tätä ficciä. Minä jatkan puuhaamista tämän ficcin seurassa betailemalla (:
-
En nyt satu muistamaan että olenko kommentoinut tätä aikaisemmin, mutta olen kuitenkin seuraillut tätä jo jonkin aikaa. :D Mahtavaa että tämä ficci jatkuu taas, ja toivoisin että tuleva suomentaja suomentaa hyvin. :)
-
Mukavaa saada uusi suomentaja tälle ficcille! Toivottavasti hän osaa hommansa hyvin!
Tutti frutti kiittää ja kumartaa sekä odottelee uutta lukua
-
Hei, mahtavaa!
Tämä onkin yksi niistä twilight ficeistä, mitä olen seurannut.
Onnittelut uudelle suomentajalle ja little-monkeylle! Minä jään seuraamaan ja odottelemaan uutta lukua luettavaksi.
Camiela
-
Jep, mahtavaa että suomentaja löytyi, ei sillä etteikö vanha olisi ollut mahtava. ;) :D
Mut joo, jatkoa seurailen, Sirocco, ei mitään paineita, jatkoa tulee sit ku tulee.
mut joo, mahtavaa. ;D
miiru_97 toivottaa uudelle suomentajalle kaikkea hyvää. :)
-
En tiedä, oonko tätä koskaan kommentoinut, mutta aktiivisesti oon seuraillut. (enkuks oon tän lukenut, mutta mukavaa saada tämä suomeksikin)
-
JEE SUOMENTAJAAA!!
HALUAN JO LUKEA!! ;DD
-
Hei ! Eli olen siis tämän ficin uusi suomentaja :) Yritän saada suomennettua sellaista luku/viikko tahtia. Ja ainakin, kun kesä tulee niin luulisi aikaa riittävän Niin ja kiitos little-monkeylle betauksesta.
Luku 35 - Juhlia
Bellan näkökulma
Kahdeksannentoista syntymäpäiväni lähestyessä Alice oli joka päivä yhä innokkaampi, hän pomppi koulussa pirteänä ja tuli esittämään minulle uusia ideoita juhliin keskellä yötä. Edwardin täytyi usein sättiä häntä minun herättämisestäni, sillä hänen huolensa vajaista yöunistani kasvoi. Lopulta luovutin yrittämästä hillitä Alicen innokkuuta ja hyväksyin sen, että minun täytyi vain luopua määräämisoikeudestani juhlissa ja antaa Alicen tehdä juhlilleni, mitä halusi. Voisin ainakin nukkua sitten kunnolla ja Edwardin ei tarvitsisi huolehtia uneni määrästä.
Koulu oli edelleen melko yksitoikkoista - aivan niin kuin olin olettanutkin. Ilman Emmettin naurua se vain oli tylsää, vaikka Alice ja Edward tekivät siitä edes jotenkin siedettävää. Opiskelu oli naurettavan helppoa. Olin siitä usein kiitollinen, koska Edward oli kaikilla tunneillani ja hän oli suuri häiriötekijä. Joskus vietän kokonaisen tunnin ällistellen omaa yksityistä kreikkalaista jumalaani ja ihmetellen hyvää onneani. Tietenkin Edward sai usein minut kiinni hänen katselemisestaan ja hänen vino hymynsä sytytti sydämeni ilmiliekkeihin paljastaen ihailuni sen kuuluvilla epätasaisilla lyönneillään. Olen onnistunut selviämään useista yksitoikkoisista koulupäivistä uneksimalla Edwardista ja elämästämme yhdessä, sekä erilaisista mahdollisuuksista, joita tulevaisuus pitäisi sisällään. Monista niistä Edward ei varmasti ollut koskaan uneksinutkaan.
Emmett ja Rose saapuivat takaisin Afrikan matkaltaan pari päivää ennen juhliani ja jekkuni toimi täydellisesti. Me kaikki olimme odottamassa malttamattomina heidän tuloaan sisällä. Jaloissani oli valtava laukku, jonka sisältöä Edward oli ihmetellyt siitä lähtien, kun olin saapunut muutamaa tuntia aikaisemmin. Olin kieltäytynyt kertomasta hänelle ja Alice oli ilmeisesti blokannut hänet mielestään - ilkikurinen virne hänen naamallaan paljasti minulle hänen tietävän suunitelmistani.
Lopulta kuulimme Rosen auton pysähtyvän talon eteen ja kahden auton oven aukenevan ja menevän kiinni. Aloin hymyillä ja käytin kilpeä pitääkseni laukkua ilmassa siinä, missä yletyin siihen. Avasin laukun vetokejun kuulessani heidän kävelevän kuistin portaat.
Aivan niin kuin olin suunnitellutkin Rosalie tuli ensin ja minä kietaisin nopeasti kilpeni hänen ympärilleen siirtäen samalla häntä muutaman metrin sisemmälle taloon ja vasemmalle. Jätin huomiotta hänen yllättyneet vastustelunsa keskittyen tarkemmin saaliiseeni. Emmett astui ovesta sisään ja pysähtyi yllättyneenä katselemaan vaimonsa nopeaa lentoa ilman halki. Nappasin erään esineen laukusta ja heitin sen kovaa Emmettiä päin. Vesi-ilmapallo, täytetty hyytelömäisellä yhdisteellä jauhoja, vettä ja suosikkinani valkosipulipulveria, läsähti kaikkialle Emmettin hiuksia ja kasvoja. Shokin ja inhon ilme hänen kasvoillaan oli koominen jatkaessani hänen pommitustaan erikoistäytteisillä vesi-ilmapalloillani.
Alice astui nopeasti viereeni ja liittyi mukaan. Kun Edward ja Jasperkin olivat tajunneet mitä tapahtui, hekin alkoivat pommittaa Emmettiä. Yhteensopivat hymyt koristivat kasvojamme. Roselta kesti hieman kauemmin toipua yllätyksestä, mutta kun olin heittänyt viidennen palloni, hänkin alkoi heitellä palloilla miestään.
Emmett seisoi hiljaisena ottaen kaikki ammukset vastaan inhon ilme kasvoillaan. Kun olimme viimein saaneet heitetyksi kaikki ammukset, hän tuijotti minua murhaavasti, naama valuen vahvasti haisevaa hyytelöä. Minä virnuilin hänelle: ”Piti vain varmistaa, että vampyyrien allergisuus valkosipulille oli myytti.” Tiesin, kuinka pahalta sen täytyi haista Emmettistä, koska olin vuosia sitten tehnyt saman Felixille ja Demetrille. Ilmeisesti järkyttävä haju häviäisi vasta viikon kuluttua.
Hän tuijotti minua uhkaavasti. “Minä kostan sinulle tämän”, hän uhkasi. Epäonnekseen hän ei näyttänyt pelottavalta, koska hyytelö valui hänen naamallaan. Me kaikki nauroimme hänen tömistellessään yläkertaan ottamaan suihkua.
“Älä huoli Emmett!”, huusin hänen peräänsä portaisiin, “haju katoaa noin viikossa.” Repesin nauramaan ja kaikki alakerrassa liittyivät mukaan Emmettin jupistessa itsekseen.
Alice hihitti: ”Hän tulee vihaamaan valkosipulin hajua seuraavan vuosisadan.” Minä virnistin voitokkaana ja me kaikki hykertelimme.
Hän palasi pitkän ja todella huolellisen suihkun jälkeen huvittunut hymy kasvoillaan. Vaikka tiesin hänen jo suunittelevan kostoa, tiesin myös, että hän osasi nähdä hauskan puolen pienessä pilassani. Hän ja Rose kertoivat meille matkastaan ja Emmett jopa antoi minulle ohuen tupsun, jonka hän oli nypännyt leijonan harjasta. Ylpeänä hän vakuutti minulle, ettei ollut satuttanut tai tappanut leijonaa, vaikka olikin tapellut sen kanssa.
Loppuviikon jokaisen niukan vapaanhetken vietin Cullenien talossa innokkaana kuuntelemassa jokaista yksityiskohtaa Emmettin ja Rosen matkasta. Edward huomasi mielenkiintoni ja lupasi söpösti viedä minut omalle matkallemme tulevaisuudessa.
Kahdeksannestoista syntymäpäiväni saapui nopeasti. Onnellisena heräsin Edwardin käsissä ja vaadin ensimmäisen syntymäpäiväpusuni ennen kouluun valmistautumista. Koulussa kaikki toivottivat minulle hyvää syntymäpäivää – toiset aidommin kuin toiset. Angela ja Ben antoivat minulle jopa ihanan kortin.
Alice oli onnistunut noudattamaan toivettani ja oli jättänyt lahjansa kotiin, jotta saisin sen illalla juhlissani. Minulla oli kuitenkin vahvoja epäilyjä siitä, että hänen ainoa syy siihen, ettei hän ollut tuonut lahjaansa kouluun oli se, ettei se mahtunut mukaan. Alice ei ollut sitä tyyppiä, että hän ostaisi pieniä lahjoja.
Päivä kului nopeasti ja tajusin olevani jännittynyt tietäessäni, että näkisin Alicen työn tulokset kohta. Edward tuli talolleni muutamaa tuntia koulun jälkeen, jotta Alice voisi viimeistellä kaiken. Me tapoimme aikaa kirjoittamalla sähköpostia äidilleni. Kiitin häntä kamerasta, jonka hän, Charlie ja Phil olivat ostaneet minulle yhdessä. Soitin myös Volturiperheelleni jutellakseni heille ja jotta he voisivat toivottaa minulle tavanomaiset syntymäpäiväonnittelut.
Kun Charlie oli saapunut kotiin pitsan kanssa ja hän oli syönyt päivällisen, hän vilkutti minut ja Edwardin ulos ovesta mielissään siitä, että sai asettua katsomaan urheilua.
Me saavuimme Cullenien talolle löytääksemme sen kirkkaasti valaistuna. Koko kuisti ja porrasaskelmat olivat täynnä kauniita kukka-asetelmia ja etuovessa oli massiivinen kyltti, jossa luki: ”HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ BELLA!” Alice oli selvästi käyttänyt aikaa juhlieni järjestämiseen.
Edward ja minä lähestyimme hitaasti taloa ja kun tavoitimme etuoven, pystyimme tuntemaan kiihtymyksen, onnellisuuden ja innokkuuden aallot, joita Jasper lähetti ympäriinsä – ehkä ne olivat ylijäämää Alicelta ja Emmettiltä. Me avasimme oven tajutaksemme, että Emmett ja Alice syöksyivät minua kohti.
Juuri ennen kuin he tavoittivat minut, Emmett onnistui tönäisemään Alicen pois ja hän kauhaisi minut karhunhalaukseen. ”Hyvää syntymäpäivää, Bella!” hän huudahti innokkaana, pyörittäen minua ympäri ennen kuin laski minut viimein alas.
Nauroin: “Kiitos, Em.”
Alice tuuppasi kyynärpäällään hänet äkkiä pois tieltään, ärtymyksen Emmettiä kohti sykkiessä hänen kasvoillaan. Kiertäessään kätensä ympärille lujasti hänen vihainen katseensa katosi ja sen korvasi kaunis hymy. ”No, mitä mieltä olet, Bella? Pidätkö koristeista? Näitkö kakun, jonka Emmett hankki sinulle?”
Hänen mainitessaan kakun käännyin ympäri katsomaan huonetta. Me olimme kukkien ja pallojen ympäröimiä ja sivupöydällä oli suunnaton kakku. Se oli kolmikerroksinen ja siinä oli sininen kuorrutus. Päällimmäisessä kerroksessa oli 18 kynttilää ja alimmaisessa kerroksessa luki ”Paljon onnea, Bella.” Se olisi ollut tarpeeksi iso kakku 50 hengelle, ja koska olin ainoa, joka söisi, järkytyin, vaikka se näytti maukkaalta. Epäilin, että Emmett oli paneutunut kakkuni hankintaan, joten koska en halunnut satuttaa hänen tunteitaan, käännyin ympäri ja hymyilin Alicelle ja Emmettille. ”Kiitos kaverit, olette parhaita. Tämä on upein syntymäpäiväkakku, joka minulla on koskaan ollut. Ja rakastan palloja ja kukkia.”
Koko perheen kasvot muuttuivat riemukkaiksi. Tietenkin Alice ei voinut olla hiljaa liian kauaa ja kohta hän sieppasikin minut johdattaen minut pidemmälle huoneeseen. ”Avataan lahjasi ensin ja voit saada kakkuasi sitten myöhemmin”, hän huudahti iloisesti.
Emmett poimi suuren paketoidun laatikon, joka oli niin korkea, että se ylettyi vyötärölleni. Emmett laski sen eteeni ja sanoi: ”Tämä on Roselta ja minulta.” Hymyilin hänelle ja avasin kääreet paketin päältä. Avasin laatikon innokkaasti miettien, mitä he olivat hankkineet minulle, mutta hymyni muuttui pian kulmakarvojen kurtistukseksi, kun huomasin, että laatikon sisällä olikin toinen laatikko. Otin sen ulos ja avasin sen. Tietenkin siellä oli uusi laatikko. Mulkaisin Emmettiä, joka virnuili riemuitsevasti ja jatkoin laatikoiden avaamista, joista jokaisen sisällä oli uusi laatikko.
25 laatikon jälkeen saavutin lopulta viimeisen laatikon ja avasin sen vain tajutakseni sen olevan typötyhjä. Purin hammasta ärsyyntyneenä Emmettin hihittäessä vieressäni. Kaikki muut yrittivät pidättää nauruaan. ”Kiitos lahjastasi, Emmett”, sanoin hillitysti, ”Se on epäilemättä yksi mielenkiintoisimmista, joita olen koskaan saanut.” Liimasin kasvoilleni tyytyväisen ilmeen.
Se teki sen; he kaikki alkoivat nauraa raikuvasti. Minä hihitin myös; pystyin näkemään huumorin tässä tilanteessa. Kun he lopulta rauhoittuivat Rose selitti, että hän ja Emmett olivat hankkineet äänentoistojärjestelmät kahteen autooni. ”Asensin yhden jo Maseratiisi, ja asennan toisen sinun 370z viikonloppuna”, hän vakuutti minulle.
Halasin heitä kumpaakin tiukasti. “Kiitos kaverit, se on erinomainen lahja!” He näyttivät tyytyväisiltä.
Esme ja Carlisle antoivat minulle seuraavaksi petollisen yksinkertaisen kirjekuoren. Avasin sen ja vedin ulos joitakin papereita. Vilkaisin sitä nopeasti ja kun tajusin, että pidin käsissäni lentolippuja Phoenixiin, kiljahdin alicemaisesti ja heitin käteni heidän ympärilleen. ”Paljon kiitoksia! En voi odottaa vierailua äidin luona ja sitä, että hän tapaa Edwardin.” He hymyilivät iloisesti minulle ja vastasivat halauksiini.
Käännyin Edwardiin päin. Hymyilin valoisasti, innokkaana mietin jo millaista olisi viedä Edwardin tapaamaan pirteää äitiäni. Hän hymyili takaisin, silmiinpistävän onnellisena siitä, että olin niin innostunut.
Alice ja Jasper olivat seuraavat. Alice tanssi luokseni pitäen kädessään pelkistettyä valkoista kirjekuorta. Katsoin sitä ja uteliaasti nostin kulmakarvoja. Kiusasin häntä vähän: ”Minun täytyy sanoa, että olen yllättynyt. Olin varma, että olisit antamassa minulle paljon suurempaa lahjaa kuin sellaista, mikä mahtuisi kirjekuoreen.” Kaikki seitsemän Cullenia hymyilivät tietäväisinä saaden minut entistä uteliaammaksi siitä, mitä kirjekuoressa oli.
Liu’utin yhden sormen kuoren alle avastakseni sen ja yritin repäistä kirjekuoren auki. Sormeni liukui paperia vasten ja tunsin kirpaisun sormessani. Samassa huomasin pienen paperihaavan sormessani. Pisara verta nousi iholle. Ja sitten se tapahtui: suojausmekanismiosa kilvestäni aktivoitui vaistomaisesti itsestään. Se oli toiminto, jota en ollut käyttänyt lähes 10 vuoteen. Olin jo melkein unohtanut sen kokonaan.
Vaistonvarainen kilpeni heitti itsensä ulos ympäröiden minut noin kolmen metrin säteiseen kuplaan. Kilpi paiskasi vampyyrit seinille. Minulta vei muutaman sekunnin käsitellä, mitä oli tapahtunut niin yhtäkkiä. Kaikki tuijottivat minua shokissa – taas, selvästi he eivät olleet tajunneet, että minulla oli vielä eräs kyky, josta en ollut heille kertonut.
Emmett oli nyt seisomassa keskellä seinää ja Jasper liukui alas kuplan päältä. Todellinen yllätys tosin oli Edward. Hän seisoi edelleen vierelläni, kilpeni sisällä. Tätä ei ollut koskaan tapahtunut, ilmeisesti en ollut alitajuntaisesti rekisteröinyt Edwardia vaaraksi. Jasperin tavoittaessa lattian vedin kilpeni takaisin ja huomasin tyytyväisenä, ettei kellään vampyyreistä ollut ongelmia nähdä pientä määrää verta. Panin sormen suuhuni, ettei se enää vuotaisi. Kaikki katsoivat minua saadakseen selityksen.
Huokaisin, “Olen pahoillani, unohdin mainita kyvystäni, koska sitä ei tarvitse käyttää kovin usein – viime kerrasta onkin aikaa lähes 10 vuotta.” He kaikki katsoivat minua edelleen hämmennys kasvoillaan. ”Kilvessäni näyttää olevan sisäänrakennettu itsepuolustusmekanismi vampyyreita vastaan, mikä toimii automaattisesti heittäen kilven, jos ympärilläni on vampyyreita, kun vuodan verta” He kaikki näyttivät yllättyneiltä ja Carlisle katsoi minua kiinnostuneena. ”Kun viillän itseäni tai naarmuunnun jostakin, ja jos lähelläni on vampyyreita, näytän heittävän automaattisen kilven ympärilleni, joka työntää vampyyrit pois ja pitää minut suojassa. Ikävä kyllä se voi olla myös ongelma.” Nyt he näyttivät hämmentyneiltä. ”Nähkääs viimeksi, kun näin kävi olin seitsemän ja Voltureiden kanssa tietysti. Me olimme ulkona retkeilemässä, kun naarmutin käteni oksaan ja onnistuin viiltämään itseäni. Se vuosi aika paljon ja kilpeni heitti Felixin, Demetrin, Janen ja Alecin kauemmaksi minusta. Sitten pyörryin veren hajusta, eikä kukaan voinut tulla luokseni tyrehdyttämään verenvuotoa tai herättämään minua. He eivät pystyivät tekemään muuta kuin katsoa levottomina reilun kolmen metrin päästä. Ilmeisesti kesti 10 minuuttia ennen kuin heräsin.”
Kaikki rypistelivät kulmiaan tälle yllättävälle tiedolle ja näyttivät huolestuneilta. ”Nyt näyttää siltä, että Edwardista on tullut poikkeus”, viittasin edelleen vieressäni seisovaan rakkaaseeni. Ymmärrys ja helpotus pilkisti heidän silmissään, kun he tajusivat ettei kilpeni ollut työntänyt häntä pois.
Emmett rikkoi vakavan tunnelman naurahtamalla. ”Katsos Edward, sinä et ole ollenkaan pelottava. Jopa Bellan alitajunta pystyy erottamaan minut – suuren pelottavan ja voimakkaan vampyyrin sinusta – heiveröisestä ja vähän ruipelosta vampyyrista.” Me kaikki hymyilimme vitsille ja Edward ärähti leikkisästi.
Carlisle katosi hetkeksi ja palasi kohta laastarin kanssa, jonka laitoin nopeasti sormeeni.
”Noh”, Esme nyökkäili rikkinäisille seinille, ”Selvästi olet tehokas hajottamaan seiniä, kykysi tulee olemaan kätevä tulevaisuudessa remonteissa. Annoit minulle juuri hyvän syyn tämän huoneen uudelleen sisustukseen.” Hän hymyili samalla, kun hänen silmänsä arvioivat tarkkoina hajonneita kohtia.
Jasper hihitti: “Näyttää siltä, että menetit työsi, Emmett.”
Emmett mutristi suutaan: ”Mutta Esme, minä pystyn tuhoamaan talon aivan yhtä nopeasti kuin Bellakin!”
Minä hymyilin omahyväisesti. ”Et sinä pysty siihen, Emmett.”
Hän mulkoili minua leikkisästi. ”Meidän täytyy ehkä testata teoriaa joskus tulevaisuudessa Bells.” Pystyin näkemään kilpailun kipinän hänen silmissään ja virnistin sille.
Tunnelma oli palautunut tarpeeksi ennalleen ja ojensin Edwardille kirjekuoren avattavaksi, en halunnut toistaa äskeistä hässäkkää. Hän avasi sen ja veti ulos kuvan. Hän ojensi sen minulle ja käänsin sen ympäri. Se oli kuva Ducatista – samanlaisesta kuin Jasperin, mutta tummansinisen värisenä. Nostin kulmakarvojani. ”Oikeasti?” kysyin innostuneesti.
Alice nyökkäsi. ”Se on autotallissa, Esme ei antanut meidän tuoda sitä sisälle.”
Minä säteilin ilosta ja halasin häntä. ”Kiitos! En voi odottaa, että pääsen kokeilemaan sitä!”
Emmett virnisti: “Emme mekään voi.” Hän viittasi kaikkiin muihin paitsi Carlisleen ja Esmeen, ”Me kaikki ostimme myös moottoripyörät, jotta voisimme ajaa sinun ja Jasperin kanssa.” Hymyilin kuvitellessani kaikkea hauskaa, jota voisimme tehdä yhdessä.
Edward oli viimeinen, joka antoi minulle lahjan. Hän ojensi minulle paketoidun ohuen nelikulmion ja hieman suuremman laatikon. Kumpikaan niistä ei ollut oikean kokoinen tai muotoinen ollakseen kihlasormus. Peitin pettymykseni ennen kuin Jasper pystyi huomaamaan sitä ja hymyilin Edwardille odottaen kärsivällisesti hänen avaavan pienemmän paketin minulle. Sisällä oli tavallinen cd-levykotelo sisällään. Levykotelon kansilehdessä oli sinisiä ja valkoisia pyörteitä ja siinä luki ”Edwardin sävellyksiä”. Hymyilin hänelle riemastuneena ja hyppäsin häntä kohti. Hän otti minut kiinni ja kallistuimme nopeaan, mutta intohimoiseen suudelmaan. ”Kiitos, Edward, rakastan sitä”, mumisin.
“Olen iloinen, että pidät siitä”, hän asetti minut takaisin lattialle ja avasi toisen lahjansa minulle. Sisällä oli suuri korurasia, jossa oli platinaketju, johon oli kiinnitetty timanttisydän.
Tuijotin sitä kunnioituksen vallassa. ”Se on kaunis”, kuiskasin kurkottaen koskettamaan sitä kevyesti.
”Se oli äitini”, hän selitti, ”Halusin, että sinä saisit sen.”
Hän otti kaulaketjun laatikosta ja asetti sen kaulani ympärille. Käteni kosketti ketjua varvistaessani ja tiivistäessäni kiitokseni, arvostukseni ja rakkauteni suudelman muotoon.
Viimeinen lahjani oli yhdistelmä Voltureilta. Mittaamattoman arvokas vesivärimaalaus, jota olin metsästänyt vuosia. Entinen omistaja ei ollut halunnut sanoa sille mitään tarkkaa hintaa. Pohdin, kuka perheestäni oli säikäyttänyt hänet myymään maalauksen. He olivat myös lähettäneet kauniin setin ensimmäisen painoksen Sherlock Holmes -kirjoja ja joitakin kauniita koruja, joista pidin paljon.
Kun lahjat oli pois tieltä, tein nopean käynnin autotalliin nähdäkseni uuden, komean moottoripyöräni ennen kuin Esme sytytti kakkuni kynttilät. He lauloivat minulle syntymäpäivälaulun täydellisessä harmoniassa, heidän musikaaliset äänensä täydellisissä sävelkorkeuksissa. Onnellisena puhalsin kynttilät sammuksiin ja toivoin, että minä ja Edward kihlautuisimme pian.
He kaikki katsoivat melkein lumoutuneina, kun otin ensimmäisen palan kakkua suuhuni. Se oli herkullista, täyteläistä ja turmelevan hyvää, kevyt kuorrutus tarjosi täydellisen vastakohdan. Inahdin makunautinnosta. ”Emmett, valitsit upean kakun, se on taivaallinen.” Koko perhe hymyili minulle. Minun täytyi ottaa vielä toinen pala ennen kuin tunsin itseni täydeksi ja oli pakko lopettaa.
Me jatkoimme juhlimista piñatalla, jonka Emmett pudotti yhdellä iskulla. Sitten siirryimme katsomaan elokuvaa, jonka aikana käperryin Edwardin syliin onnellisena suuren popcorn kulhon kanssa. Söi vielä yhden palan kakkua ja karkkia piñatasta. Se oli paras syntymäpäivä, joka minulla koskaan oli ollut ja kun kerroin sen Alicelle, hän kiljui ilosta.
-
Jee, uusi luku!!
Mä oon lukenut tän moneen otteeseen jo englanniksi, mutta pakko sanoa että mulla jäi tästäkin luvusta aika paljon arvailujen varaan. :D
Suomennuksen laatu on pysynyt tosi hyvin suomentajan vaihtuessa, mikä on aivan loistava juttu. Lauserakenteet on tosi luontevia ja just sellaisia kun mä itekin varmaan laittaisin niissä tilanteissa. ;)
Ja ihanaa kun oli tällainen pirteä luku jossa ei ollut mitään uhkaa tai mitään sellaista, ei aina jaksa angstata.
Uutta lukua vaan kehiin!
-
Uusi luku, ihanaa!
Toivotaan, että suomennus tahti on niin ripeä mitä olet lupaillut
Hyvää tuota olet tehnyt suomentamisen kanssa, virheitä en huomannut
Nyt vain jatkoa kehiin
Tutti frutti kiittää ja kumartaa
-
Oi kiitos, rakastan sua valtavasti kun aloit suomentaa tätä<3
Tää on jotenkin nii mahtava, vaikka yleesä tykkään agstisemmista, silti oon älyttömän kiintynyt tähän.
Tosi hyvää suomennosta muutenkin.
KIIITOS! :-*
Toivottavasti jatkoa pian (:
~Lauranood
-
Haa! Jatkoa on tullut!
Olin joskus yrittänyt lukea tätä lukua englannin kielisestä versiosta, mutta se ei onnistunut kovin hyvin. :D
Teksti oli sujuvaa ja kieliopillisesti vissiinkin virheetöntä? Tai ainakaan mä en huomannut mitään erikoista.... :)
Bellan jekku Emmetille oli kyllä hyvä. ;)
Se oli kolmikerroksinen ja siinä oli sininen kuorrutus. Päällimmäisessä kerroksessa oli 18 kynttilää ja alimmaisessa kerroksessa luki ”Paljon onnea, Bella.”
Mä voisin ottaa tommosen.... ;D
Yritän saada suomennettua sellaista luku/viikko tahtia.
Niin siitä suomennostahdista.... luku/viikko-tahti olis mahtavaa, varsinkin sitte ku kesäloma tulee, mutta siitä ei kannata ottaa paineita. :)
Hmm..... en nyt keksi muuta sanottavaa/moitittavaa/hehkutettavaa...
....paitsi että osaat todella hyvin suomentaa! Jatkoa! ;) :D ;D :)
miiru_97
-
Jasperin tavoittaessa lattian vedin kilpeni takaisin ja huomasin tyytyväisenä, ettei kellään vampyyreistä ollut ongelmia nähdä pientä määrää verta. Panin sormen suuhuni, ettei se valuisi enää verta.
Tuo töksähtää, kun tuossa toistetaan tuota veri-sanaa. (voisi olla paremmin nii, että ensimmäinen lause olisi tuollaisena, mutta toisessa tuo veren valuminen korvattaisiin pelkästään sanalla "vuotaisi" Silloin tuon edelleen ymmärtäisi oikein, muttei töksähtäisi tai korostuisi liikaa.)
Muuten virheetöntä ja sujuvaa suomennosta. Tykkäsin tästä ihan sairaasti.
-Kat-
-
Aivan ihana luku oli. Loistavasti oli suomennettu, mutta yks kohta jäi vaivaamaan.
“Minä kostan sinulle tämän suihkun”, hän uhkasi.
Kuuluuko sen olla noin. Siis toi ''suihkun'' sana?
Bellan lahjat oli sit niin ihania. Toivoisin itellenikin tollaset synttärit.
Odotan innolla jatkoa :)
-Gin
xoxo
-
En muista, oonko jo ilmottanu, et luen tätä ficciä, ku netti ei oo ollu käytössä moneen kuukauteen.
Mutta, joka tapauksessa, suomennat tosi hyvin!
Virheitä en erityisemmin löytäny, en tosin niitä ettinykkää. =) Joitain pieniä yhdyssana virheitä,
mutta en niistä välittäny.
Toivottavasti uus luku tulee pian!
-
Tässä uusi luku :) Kiitoksia kaikille kommenteista.
Ginerva: Joo no englanniksi siinä oli "squirt", eli suihku/ruisku yms, niin ajattelin, että suomennan sen sitten niin. Tietysti se olisi ollut luontevampi, jos siinä olisi ollut vain "Minä kostan sinulle tämän." Käynpä muokkaamassa :)
Kiitos little-monkeylle betailusta :)
Luku 36- Kosimisia ja suunnitelmia
Bellan näkökulma
Ennen pitkää tuli aika lopettaa syntymäpäiväni juhliminen, jotta voisin lähteä kotiin. Esme laittoi kakun keskimmäisen kerroksen laatikkoon, jotta voisin viedä sen kotiin. Loput hän laittoi heidän jääkaappiinsa. Voisin syödä sitä, kun tulisin käymään.
Edward vei minut kotiin. Suudellessaan hyvästit hän lupasi tulla vielä takaisin ennen kuin nukahtaisin. Menin sisälle ja Charlie vihelsi nähdessään kakun. Hän otti siitä palan kertoessani lahjoistani, cd-levystä, kaulakorusta ja lentolipuista. Mielestäni oli parasta jättää kertomatta moottoripyörästä ja musiikkilaitteistosta autossa, jota minulla ei edes pitänyt olla. Hänen ilmeensä muuttui kireämmiksi kuullessaan toisesta lentolipusta, joka oli tarkoitettu Edwardille, mutta hän ei sanonut mitään. Minulla oli tunne, että hän säästi tietyn kommentin päivälle, joka ei ollut syntymäpäiväni.
Laittauduin valmiiksi sänkyyn pian soitettuani Volterraan ja kiitettyäni ylen määrin Volturi-perhettäni lahjoista, asettauduin sänkyyn odottamaan Edwardia. Makoillessani siinä en voinut olla pohtimatta sitä, aikoiko hän ikinä kosia minua. En ollut kovin kärsivällinen ihminen ja minulta ei vienyt kauaa päättää, että olin jo odottanut tarpeeksi kauan. Minun täytyisi kosia häntä itse.
Odottaessani Edwardia kulutin aikaa miettimällä, mikä olisi paras tapa kosia häntä.
Edwardin näkökulma
Saavuin kotiin ja autoin Esmeä ja Alicea siivoamaan juhlakoristeet ja korjaamaan Bellan kilven hajottamia seiniä. Olin juuri repinyt tapetit irti, kun Alice pysähtyi. Keskityin heti hänen mieleensä saadakseni tietää, millaista näkyä hän näki. Tyrmistyin, kun tajusin, mistä oli kyse.
Bella hiipi huoneeseni ja kohtasi minut. Hän seisoi kädet lantiolla. ”Olen odottanut jo tarpeeksi Edward. Koska et ole kosinut minua, on minun vuoroni.” Hän otti kummatkin käteni käsiinsä. “Edward Anthony Masen Cullen, rakastan sinua ja haluan olla ikuisesti vierelläsi. Menetkö naimisiin kanssani?”
En ehtinyt nähdä vastaustani, joka olisi ehdoton KYLLÄ, ennen kuin Alicen näky muuttui. Minä ja Bella niityllä. Oli aurinkoinen päivä ja me makasimme vierekkäin. Bella kierähti hitaasti nähdäkseen minut paremmin ja kysyi menisinkö naimisiin hänen kanssaan.
Alice hymyili näkynsä jälkeen kuin irvikissa. Hän kirkaisi innoissaan ja kaikki juoksivat paikalle saadakseen selville, mitä hän oli nähnyt. ”Näyttää siltä, että Bella on käymässä kärsimättömäksi ja päättänyt kosia itse, koska Edwardilla ei ole ollut vielä rohkeutta tehdä sitä.”
Esme sädehti riemukkaana, ”Oi, nämä ovat loistavia uutisia!”
Jasper ja Emmett virnuilivat: ”Älä viitsi Edward, meidän täytyin kosia vaimojamme. Sinun on parasta kiirehtiä, jos haluat kosia ensin”
Seisoin siellä tajutakseni kunnolla näyn ja sitten hymyilin iloisena. Bella halusi mennä naimisiin kanssani! En voinut olla onnellisempi, ennen kuin tajusin, että minä halusin olla välttämättä se, joka kosii. Suunnitelma muodostui nopeasti mielessäni. Alice hymyili minulle ja rohkaisi: ”Anna mennä Edward, tee Bellasta kihlattusi”
Minua ei tarvinut kahdesti käskeä. Kiisin huoneeseeni hakeakseni rasian, jossa Bellan sormus oli valmiina. Sitten hyppäsin ikkunastani ja juoksin Bellan talolle niin kovaa kuin pystyin.
Kun saavuin sinne, Bella oli yhä hereillä. Hän istui pimeässä ja katsoi innokkaana ikkunaan odottaen minua. Kun ilmestyin, hänen kasvoilleen nousi kaunis hymy, johon en voinut olla vastaamatta.
Charlie oli jo nukkumassa, kun sujahdin hänen huoneeseensa. ”Hei”, hän hengähti.
Hänen kauneutensa oli henkeäsalpaavaa ja olin yllättäen erittäin halukas kosimaan häntä. Olisin rientänyt Bellan kanssa jo tänään Las Vegasiin, ellen olisi tiennyt, että Alice kiduttaisi ja tappaisi minut edes pikahäiden ajattelemisesta.
”Rakas, jos et ole liian väsynyt, lähdetäänkö niityllemme hetkeksi? Siellä on mukava ilma”, pyysin.
Hän hymyili ehdotukselleni ja hyppäsi heti sängystä ylös ja pani kengät jalkaan ja takin päälleen. ”Tietenkin Edward, en pystyisi keksimään parempaa loppua syntymäpäivälleni!”
Minäpä voin, ajattelin itsekseni. Sormus melkein poltteli taskussani. Vedin hänet käsivarsilleni ja loikkasin ikkunasta laskeutuen äänettömästi maahan. Sitten hän kiipesi selkääni huokaisten tyytyväisenä ja nojaten päätään mukavasti olkapäälleni.
Lähdin juoksemaan iloisesti, innokkaana kosimaan, varsinkin kun Alice oli varmistanut, että kaikki huoleni siitä, ettei Bella halunnut mennä kanssani naimisiin, olivat turhia. En tiennyt pitikö minun nuhdella itseäni, koska en ollut kosinut häntä aikaisemmin vai olla vain riemastunut siitä tiedosta, että kohta Bella olisi kihlattuni.
Kun saavuimme niitylle, Bella hyppäsi alas ja katseli ympäristöä kunnioituksen vallassa. Oli täysin selkeä yö Forksissa; vain muutamat pilvet ajelehtivat taivaalla. Kuu valaisi niityn melkein taianomaisella tavalla. Tämä oli täydellinen paikka suunnitelmilleni.
Kävelin hitaasti lähemmäs Bellaa, joka seisoi yhä edelleen niityn keskellä kiehtoutuneena ympäristöstämme. Hän kääntyi ympäri ja katsoi minuun uteliaana, kun lähestyin häntä. Kuljetin käteni hermostuneena hiusteni läpi ennen kuin laskeuduin yhdelle polvelle ja vedin esiin rasian avaten sen. Bella veti henkeä nopeasti ja hänen silmissään syttyi jännitys, kun hän katsoi alas minuun. Hymyilin takaisin ja vedin nopeasti ja tarpeettomasti henkeä. ”Bella, olet elämäni nyt. Olet syy olemassaolooni ja lupaan rakastaa sinua ikuisesti. Jokaikinen päivä, ikuisesti. Tuletko vaimokseni?”
Hänen hymynsä kasvoi yhä suuremmaksi ja ilon kyyneleet valuivat hänen poskilleen. ”KYLLÄ TULEN!”, hän huusi ennen kuin hyppäsi käsivarsilleni. Hymyilin hänelle takaisin riemastuneena ja suutelin häntä varmana, etten ollut koskaan ollut näin onnellinen koko 109 vuotta kestäneen olemassaoloni aikana.
Bellan näkökulma
Heräsin seuraavana aamuna kirkas hymy naamallani. Tajusin, että viimeöinen ei ollut ollut unta ja olin itseasiassa kihloissa oman yksityisen Adonikseni kanssa. ”Hyvää huomenta”, sanoin iloisena sulhaselleni, joka oli kietonut kätensä ympärilleni ja hymyili minulle valloittavilla kultaisilla silmillään. ”Hyvää huomenta, kaunis morsiameni.”
Tavallisten aamujentoivottelu-rutiiniemme jälkeen nousin ylös laittautuakseni valmiiksi kouluun ja Edward lähti hakemaan autoaan. Olin kiitollinen siitä, että Charlie oli jo lähtenyt, koska halusin kertoa kihlauksestani vasta sitten, kun Edwardkin olisi paikalla.
Edward saapui takaisin pomppivan Alicen kanssa. ”Voi Bella! Oletko niiiiiiin kiltti ja annat minut suunnitella hääsi?” hän aneli mutristaen suutaan ja tehden koiranpentuilmeen. Minä hihitin. ”Alice, me emme ole vielä edes sopineet päivää, vaikka ajattelinkin, että olisi ehkä paras odottaa valmistumistani ensi vuonna.” Katsoin Edwardia varmistuakseni asiasta. Hän nyökkäsi, vaikka voisinkin sanoa, että hän todella olisi halunnut mennä kanssani naimisiin niin pian kuin vain olisi ollut mahdollista. Kuitenkin minulla oli suunnitelma, ja se sisälsi kunnon häämatkan, joka olisi vaikea toteuttaa, ellei koulu olisi jo loppunut.
”Ah, okei. Sittenhän minulla on ainakin kahdeksan kuukautta aikaa suunnitella niitä”, Alice hymyili sädehtien.
Nostin kulmakarvaani hänelle. ”En muista sanoneeni, että saat suunnitella häät. Mitä jos minä ja Edward haluamme lähteä Vegasiin?” Onnistuin jotenkin sanomaan sen täysin vakavalla äänensävyllä.
”MITÄ?” Alice karjaisi, ”Ei varmasti! Se ei todellakaan ole okei. Te tulette viettämään kunnon häät ja minä suunnittelen ne!” Hän näytti raivostuneelta, tosin hänen reaktionsa muuttui pehmeämmäksi, kun minä ja Edward repesimme nauramaan.
”Minähän vain pelleilin, Alice, tietenkin saat suunnitella hääni. Onhan se sentään kaasojen tehtävä.”
Alicen hymy pystyisi varmasti antamaan virtaa pienelle kaupungille. ”Oikeasti? Voi Bella, kiitos!” Hän pomppi innokkaana paikallaan, kunnes pääsimme viimein autoon ja suuntasimme koululle. Edward ajoi yhdellä kädellä, piirtäen toisella hellästi ympyröitä käteeni. Keskityin hänen kosketukseensa ja jätin Alicen pälätyksen häistä takapenkillä taustahuminaksi.
Lähestyessämme koulua otin kauniin kihlasormukseni vastentahtoisesti sormestani. Edward katsoi minua hämmentyneenä ja näin, että hänen teki kipeää, nähdä minun ottavan sormus pois. ”Onko jokin vinossa, rakas? Etkö pidä siitä? Minä voin hankkia sinulle erillaisen, jos haluat.”
Pyöräytin silmiäni. ”Tottakai minä rakastan sitä, Edward”, ja niin todella rakastinkin. Sormus oli ollut Edwardin äidin. Se oli valkokultaa ja sen ovaalinmuotoisella pinnalla oli viistoja rivejä timantteja. ”En vain halua pitää sitä ennen kuin olen kertonut Charlielle itse. Tiedäthän, kuinka nopeasti juorut leviävät Forksissa. Jos joku näkee minun pitävän tätä tänä aamuna, Charlie saa tietää ennen kuin voin kertoa hänelle itse”, selitin pujottaessani sormuksen varovasti kaulaketjuuni. Se lepäsi vasten timanttisydänkorua paitani alla.
Astellessamme sisälle kouluun kukaan ei näyttänyt tietävän, onneksi, vaikka olin täysin tietoinen siitä, että huomenna, kun pitäisin sormustani, me tulisimme olemaan Edwardin kanssa monien juorujen ja spekulaatioiden kohde. Ei epäilystäkään, etteivätkö he uskoisi minun olevan raskaana ja Charlien pakottavan Edwardin menemään kanssani naimisiin. Nauroin ajatukselle. Edward kumartui puoleeni, ”Mikä nyt noin hauskaa on?” hän kuiskasi korvaani. Poistin kilpeni ja näytin hänelle ajatukseni. Hän naurahti kevyesti.
”Mitä ihmismielet keksivät, ei varmaan koskaan lakkaa hämmästyttämästä minua.”
Loppupäivä kului normaalisti ja pian oli jo iltapäivä ja me parkkeerasimme Cullenien talon ulkopuolelle. Kihlasormus oli taas turvallisesti sormessani. Heti päästyäni sisälle minut oltiin hukuttaa onnitteluhalauksiin. ”Virallisesti tervetuloa perheeseen, pikkusisko, nyt et voi päästä meistä enää eroon”, Emmett vitsaili. Minä vain hymyilin heille.
”Me olemme iloisia, että Edward viimeinkin kosi. Vaikka meidän täytyikin käskeä häntä ryhdistäytymään ja tekemään se ennen kuin sinä tekisit sen itse”, Jasper nauroi.
Katsoin häntä kummastuneena. ”Mitä sinä tarkoitat?”
”Noh, Edward on ajatellut kosimista jo hetken aikaa, mutta viime yönä Alice sai näyn, jossa sinä kosit häntä. Sitten minä ja Emmett sanoimme Edwardille, että hänen olisi parasta kiirehtiä, ellei hän halunnut näyttää nynnyltä ikuisuuden.” Koko perhe nauroi Edwardille, joka näytti hieman nolostuneelta.
“Ei se mitään, Edward, ainakin olit suunnitellut kosivasi minua”, lohdutin häntä.
Heillä ollessani soitin Volterraan kertoakseni uutiset. Panin puhelimen kaiuttimelle, jotta kaikki voisivat puhua. ”Aro-setä, olen kihloissa!”, hihkaisin heti, kun puhelimeen vastattiin.
”Onnea! Loistavia uutisia, Bella!” hän huudahti. Aro perääntyi, jotta muut Volturi-perheen jäsenet voisivat onnitella minua. ”Jo oli aikakin, että se poika teki sinusta kunniallisen naisen”, Caius-setä murahti.
Vedin syvään henkeä, ”Caius-setä! Se ei ole sellaista!” punastuin kirkkaan punaiseksi ja Cullenit hihittelivät kevyesti ilmeelleni.
”Älä luule, että vain koska synnyin vuosituhat sitten, en olisi perillä siitä, mitä nuoret puuhailevat nykyään”, hän varoitti.
En olisi uskonut, että minun oli mahdollista punastua vielä enemmän, mutta ilmeisesti se oli. ”Okei, me menemme nyt. Hei hei, kaikki. Hei hei, Caius-setä”, sanoin herttaisesti ennen kuin lopetin nopeasti puhelimen ja hautasin kasvoni Edwardin rintaan. Emmett ja Jasper nauroivat nyt avoimesti minulle ja minut pakotettiin pian yhtymään heihin, kun Jasper puski tunteensa kaikkiin muihinkin.
Ennen pitkää Edward ja minä lähdimme. Minä laitoin mukavan päivällisen Charlielle toivoen, että hänen lempiruokansa tuoksu pehmentäisi pommia, jonka aioin pudottaa.
Asetuimme Edwardin kanssa vierekkäin sohvalle, kun kuulimme Charlien poliisiauton kurvaavan pihaan. Olin hermostonut. En ollut ollut hermostunut kertoessani uutisen Volturi-perheelle, koska tiesin, että he olivat iloisia jo siitä, että olin tavannut Edwardin. Mutta tietäen Charlien omat kokemukset Renéen kanssa, olin epävarma, kuinka hän reagoisi saadessaan tietää, että hänen teini-ikäinen tyttärensä oli kihlautunut.
Kuulimme etuoven avautuvan ja äänet Charlien ripustaessa takkinsa ja aseensa naulakkoon. ”Bella?” hän huhuili.
”Me olemme täällä olohuoneessa, isä”, vastasin, kiitollisena siitä, että olin onnistunut pitämään hermostuneisuuden poissa äänestäni.
”Ai, hei, Edward”, Charlie tervehti häntä hieman töykeästi tulessaan huoneeseen. Hän näytti huomaavan jännityksen ilmapiirissä ja tutkaili meitä epäluuloisena. ”Mikä on vikana?”
”Ei mikään ole vikana, isä”, yritin rauhoitella häntä, mutta ääneni murtui. Charlie nosti kulmakarvaa. ”Edward kosi minua ja minä suostuin, olen kihloissa”, sanoin nopeasti yhdellä henkeyksellä nojaten Edwardiin ja odottaen huolestuneena reaktiota.
Charlien kasvot pysyivät ilmeettöminä ja hermostuin yhä enemmän. Heitin huolestuneen katseen Edwardille ja näin pienen hymyn muotoutuvat hänen toisessa suupielessään. Lopulta Charlie purskahti nauramaan. ”Voi Bella, sinun olisi pitänyt nähdä naamasi!” hän nauroi. Katsoin häntä hämmentyneenä. ”Tiesin tämän tulevan kauan sitten”, hän selitti, ”ja Edward kysyi siunaustani kuukausia sitten.” Leukani loksahtivat auki katsoessani vuorotellen kumpaakin nauravaa miestä.
”Ei ollut kovin kivaa, että annoitte minun olla huolissani turhaan”, nurisin äreästi.
Vieläkin hihittäen, ”Sinun pitää silti kertoa äidillesi, Bells. Minulla ei tule olemaan mitään tekemistä sen kanssa.” Äkkiä hermostuin entistä enemmän.
”Niin, isä, ajattelin, että Edward ja minä voisimme käyttää tässä lähiviikonloppuina lentolippumme kertoaksemme asian kasvokkain”, selitin.
Hän nyökkäsi mietteliäänä. ”Se olisi varmasti parasta”, hän myönsi.
Kohta Edward joutuikin lähtemään ja söimme Charlien kanssa päivällistä.
Tietenkin, kun seuraavana päivänä saavuin kouluun kihlasormuksen timantit luokkahuoneiden valoissa välkkyen, juorut alkoivat levitä. Edwardin oli vaikeampaa jättää heidät huomiotta kuin minun, koska hän osasi lukea ajatuksia, mutta me selviydyimme ihan hyvin. Kerroimme vain Angelalle ja Benille, että Edward oli kosinut ja menisimme naimisiin valmistumisen jälkeen.
Sinä iltapäivänä Edward oli lähdössä metsästämään yöksi veljiensä kanssa ja palaisi takaisin vasta seuraavana päivänä ennen koulua. Hän suuteli minua hyvästeiksi.
Yöllä makasin sängyssäni yrittäen nukahtaa ilman Edwardia, kun kuulin ikkunani liukuvan auki varovaisesti.
Pettymyksekseni se ei ollut pronssihiuksinen vampyyrini palaamassa aikaisin metsästysretkeltään. Sen sijaan tulija oli kultahiuksinen. Nousin istumaan iloisesti yllättyneenä hänen vierailustaan. “Hei, Rose. Mikä tuo sinut tänne tähän aikaan yöstä?” Hän hymyili minulle epäröivänä.
“Hei, Bella. Halusin puhua kanssasi, kun Edward ei olisi paikalla. Hän ei pitäisi siitä, mistä haluan keskustella kanssasi.” Minä nojauduin mukavasti tyynyjä vasten sängynpäätyyni ja nyökkäsin häntä istumaan. Sivuuttaen keinutuolin hän istuutui sänkyni päätyyn varovasti. Olin utelias tietämään, mitä hän halusi kertoa. Ei ollut kovin hänen tapaistaan hiipiä huoneeseeni Edwardin ollessa poissa. Normaalisti Rose oli se, joka lähestyi suoraan välittämättä seurauksista.
”Aion kertoa sinulle minun tarinani”, hän selitti. ”Tiedän, ettei Edward ole kertonut sinulle sitä. Se ei ole onnellinen tarina”, hän varoitti. Kuuntelin myötätuntoisena, kun hän kertoi minulle kauhutarinan, joka johti hänen muuttumiseensa. Kun tarina oli loppunut, halasin häntä yrittäen lievittää kipua, jota hän kävi läpi kertoessaan tarinaa. ”Joten tiedät, että minä menetin mahdollisuuteni saada lapsia. Älä nyt ymmärrä minua väärin, en yritä pelotella sinua. Mielestäni sinun pitäisi kuitenkin miettiä vakavasti seurauksia ennen kuin on liian myöhäistä.” Hänen kasvonsa olivat vakavat ja pystyin näkemään kuinka vahvasti hän tunsi tästä asiasta. ”Vaikka rakaistaisin sitä, että voisit olla siskoni, en halua, että kadut myöhemmin sitä, että muutuit meidänlaiseksi. Tälläinen elämä ei ollut sellainen, jonka olisin valinnut ja jos valitset sen, et koskaan voi vanhentua, elää normaalia elämää tai saada lapsia”, hän jatkoi.
Hymyilin liikuttuneena hänen ajattelevaisuudestaan. Päätin, että oli aika paljastaa suunnitelmani. Ei olisi pahaksi omistaa liittolainen, kun kertoisin Edwardille, mitä halusin. ”Kiitos huolehtimisestasi, Rose. Minä ymmärrän, ja usko pois vartuttuani vampyyrien kanssa olen varsin tietoinen muuttumisen seurauksista”, minä vakuutin hänelle. ”Tiedän enemmän vampyyreistä kuin jopa Carlisle. Sinäkään et luultavasti ole tietoinen siitä, että vaikka naisvampyyrit eivät voi saada lapsia, miesvampyyrit voivat ihmisnaisen kanssa.” Hänen silmänsä levisivät järkytyksestä ja epäuskosta. ”En ole vielä kertonut Edwardille, mutta suunnitelmani on saada puolivampyyrilapsi ennen kuin muutun.”
”Puolivampyyrilapsi?”
“Niin, he kasvavat todella nopeasti ja saavuttavat täyden kypsyyden seitsemän vuoden iässä, minkä jälkeen he ovat kuolemattomia eivätkä ikäänny. Heidän sydämensä lyövät, he juovat verta ja syövät ihmisruokaa. He ovat jopa melkein yhtä nopeita ja tuhoutumattomia kuin tavaliset vampyyritkin”, selitin. Samalla kun hän yritti sisäistää juuri kuulemaansa, hyppäsin ylös sängystä ja hain muutaman kirjan, jotka olin varastanut Aron kirjastosta muutama kuukausi sitten. Kirjassa oli kerrottu yksityiskohtaisesti Aron ja Volturien vartijoiden vierailusta Amazonissa muutama vuosikymmen sitten. He olivat tavanneet sattumalta muutaman ihmisen ja vampyyrin risteymän ja heidän isänsä. Isän ajatuksista Aro oli kirjoittanut ylös logistiikan, jolla ihmisäidit pystyivät odottamaan vampyyrilasta. Hän tajusi, että lapsen luonteen vuoksi, äidin oli juotava verta selviytyäkseen raskaudestaan. Jos äiti haluttiin pitää elossa, oli tehtävä keisarileikkaus muutama päivä ennen lapsen syntymää. Tietenkään risteymien isä, Joharran, ei ollut tehnyt tätä, koska häntä ei välittänyt äideistä. Hän oli kuitenkin huomannut äitien halun syödä raakaa lihaa ja sen, että lapset olivat syntyessään paljon kehittyneempiä kuin ihmislapset.
Annoin kirjat Rosalielle ja hän luki ne nopeasti läpi. Juuri ennen kuin hän sai luetuksi ne, toinen naishahmo vilahti sisälle ikkunastani. Keijukaismainen hahmo tuijotti minua lautasen kokoisilla silmillä. ”Minun oli pakko tulla ja tarkistaa, oliko näkyni totta. Onko sinun ja Edwardin todella mahdollista saada lapsi?”
”Kyllä on”, vastasin varmana, ”Olen suunnitellut sitä.” Nyökkäsin kohti kirjoja, joita Rosalie luki ja Alice poimi ensimmäisen niistä. He kummatkin lukaisivat kirjat minun odottaessa kärsivällisesti.
Kun Alice oli saanut luetuksi, hänen ensimmäiset sanansa olivat: “Edward, ei tule pitämään tästä.”
Huokaisin, ”Tiedän, että hän tulee olemaan huolissaan, mutta haluan tätä todella ja Carlislen ollessa lähelläni en usko, että samaa riskiä on kuin A
amazonilaisten naisten kohdalla.” Me kaikki tiesimme, että Edward ei tulisi pitämään tiedosta, että kukaan äiti ei ollut ennen selviytynyt. ”Sitä paitsi, olin suunnitellut, että Edward muuttaisi minut heti synnytyksen jälkeen. Myrkky parantaisi vammat, jotka saisin odottaessa ja synnyttäessä. Olen varma, että te voitte auttaa Edwardia pitämään huolta lapsestamme muutaman päivän, kun minä olen muuttumassa.” He kummatkin nyökkäsitvät.
“Ainakin minun mielestä se on loistavaa idea”, Rose kommentoi. ”Olen enemmän kuin iloinen, jos saan auttaa sinua, Bella.” Hymyilin kiitollisena hänelle. ”Alice-täti”, Alice tuumaili. ”Voi, tästä tulee niin mahtavaa”, hän kirkaisi innoissaan ja halasi minua ja Rosea. Hymyilin iloisena siitä, että minulla oli ainakin kaksi perheenjäsentä puolellani. Olin varma, että loputkin, miinus Edward, olisi helppo vakuuttaa. Edward kuitenkin tulisi olemaan vaikea. Hän ei varmasti tulisi pitämään sadan prosentin kuolleisuudesta edellisten äitien keskuudessa. Olin myös varma, että hän tulisi olemaan hyvin vastahakoinen suutelua intiimämpään kanssakäymiseen minun ollessa vielä ihminen. ”Kaverit, varmistakaa, että tämä pysyy vielä salassa Edwardilta – haluan kertoa hänelle itse parin seuraavan viikon aikana, jotta voimme valmistautua siihen häiden jälkeen”, selitin. He kummatkin lupasivat pitää asian poissa mielestään Edwardin ollessa lähistöllä.
He lähtivät pian, koska minun oli saatava nukutuksi ennen huomista koulupäivää. Muistin piilottaa kirjat lattialankun alle ennen kuin matelin takaisin sänkyyn ja vaivuin uneen. Sinä yönä uneksin Edwardista, minusta ja lapsista. Pienestä pojasta, jolla oli smaragdinvihreät silmät ja ruskeat hiukset. Pienestä tytöstä, jolla oli suklaanruskeat silmät ja yhtä pronssiset hiukset kuin isälläänkin.
-
EKA!
Taas ihan tajuttoman hyvin suomennettu, vaikka tuossa lopussa häiritsi, että tuo loppu oli kaksi kertaa (en tiedä puuttuiko siitä jotain, mutta yksi lause tuntui jäävän kesken...
Jotain virheitä huomasin, mutta hukkasin ne tuonne tekstin joukkoon.
-Kat-
-
Aivan loistavasti suomennettu. Mä pidän niin paljon enemmän tästä versiosta, kuin kirjoista. Bella on niin itsevarma. Mua nauratti se kun Edward meinas menettää mahdollisuuden kosi Bellaa :)
En nyt keksi mitään muuta kirjotettavaa.
-Gin
xoxo
-
kaisin, ”Tiedän, että hän tulee olemaan huolissaan, mutta haluan tätä todella ja Carlislen ollessa lähelläni en usko, että samaa riskiä on kuin Amazonilaisten naisten kohdalla.” Me kaikki tiesimme, että Edward ei tulisi pitämään tiedosta, että kukaan äiti ei ollut ennen selviytynyt. ”Sitä paitsi, olin suunnitellut, että Edward muuttaisi minut heti synnytyksen jälkeen. Myrkky parantaisi vammat, jotka saisin odottaessa ja synnyttäessä. Olen varma, että te voitte auttaa Edwardia pitämään huolta lapsestamme muutaman päivän, kun minä olen muuttumassa.” He kummatkin nyökkäsitvät.
“Ainakin minun mielestä se on loistavaa idea”, Rose kommentoi. ”Olen enemmän kuin iloinen, jos saan auttaa sinua, Bella.” Hymyilin kiitollisena hänelle. ”Alice-täti”, Alice tuumaili. ”Voi, tästä tulee niin mahtavaa”, hän kirkaisi innoissaan ja halasi minua ja Rosea. Hymyilin iloisena siitä, että minulla oli ainakin kaksi perheenjäsentä puolellani. Olin varma, että loputkin, miinus Edward, olisi helppo vakuuttaa. Edward kuitenkin tulisi olemaan vaikea. Hän ei varmasti tulisi pitämään sadan prosentin kuolleisuudesta edellisten äitien keskuudessa. Olin myös varma, että hän tulisi olemaan hyvin vastahakoinen suutelua intiimämpään kanssakäymiseen minun ollessa vielä ihminen. ”Kaverit, varmistakaa, että tämä pysyy vielä salassa Edwardilta – haluan kertoa hänelle itse parin seuraavan viikon aikana, jotta voimme valmistautua siihen häiden jälkeen”, selitin. He kummatkin lupasivat pitää asian poissa mielestään Edwardin ollessa lähistöllä.
olet laittanut saman kohdan kahteen kertaan. näitä kahta virhettä lukuun ottamatta suomennat todella hyvin, jatka samaa rataa :D
-
Ihanan nopeasti suomensit meille uuden luvun.
Bella on tässä paljon kivempi ja tykkään Edwardistakin enemmän.
Virheitä en huomannut, enkä kyllä etsinytkään. Lopussa olikin virhe, luulin itse lukeneeni saman kohdan kahteen kertaan... Hyvää tytöä olet tehnyt,
jatkoa kehiin nopeasti
Tutti frutti kiittää ja kumartaa
-
Kiitos kommenteista. Ne saavat aina hyvälle tuulelle :)
Tietty mun piti mennä sählää tuo loppu :D Noh korjasin nyt :)
-
Olipas ilkeää Edwardilta olla kertomatta, että Charlie ei hermostuisi kihlauksesta. :D
Pienestä pojasta, jolla oli smaragdinvihreät silmät ja ruskeat hiukset. Pienestä tytöstä, jolla oli suklaanruskeat silmät ja yhtä pronssiset hiukset kuin isälläänkin.
Toi tyttö kuulostaa paljon Renesmeeltä. ;D
Okei, bellalla on yksi ongelma: miten saada Edi suostumaan? Toivotaan että se onnistuu, sillä lapsesta olisi kiva kuulla. :)
Kysymys: jos joku on lukenut tämän engl. ficin loppuun, viittiikö joku paljastaa, satummekome näkemään Victoriaa vielä. ;D Jos tämä ei olisi käännös, toivoisin niin mahdollisesti käyvän, mutta nyt vain toivon parasta. :D
mut joo, jatkoa, hyvin suomennettu (pari virhettä joita en enää uudestaan huomannut)
;D
miiru_97
-
ihanaa tähä on tullu jatkoo... en oo ehtiny lukee aikasemmi.
Ihana <3 tää on siis nii ihana ficci et...
ää... en oikee tiiä mitä sanois...
jatkoa!!
lohikäärme
-
Sirocco on matkalla, joten postaan hänen puolestaan tämän luvun. Pahoittelen tätä pidempää taukoa. Se oli täysin minun vikani. En ole ehtinyt betata tätä aiemmin. Tässä kuitenkin uusi luku (:
Luku 37- Harmeja
Bellan näkökulma
Hain Alicen kouluun ikävöiden jo Edwardin läsnäoloa. Me juttelimme matkalla ja hänen kupliva persoonansa karkoitti surumielisyyteni. Kysyessäni hänen mielipidettään parhaasta ajasta lähteä Edwardin kanssa katsomaan Renéetä ja kertomaan kihlauksesta, hän ilmoitti hyväntuulisena, että oli jo varannut meille lennot New Yorkiin täksi viikonlopuksi, koska Phil ja Renée olisivat siellä Philin pelin vuoksi. Lisäksi New Yorkissa olisi pilvistä perjantaista seuraavan viikon puoleen väliin. Alice oli myös vaihtanut Reneen ja Philin tavallisen huoneen luksussviitiksi. Meillä Edwardin kanssa olisi presidenttisviitti heidän hotellissaan. Halasin Alicea, kun pääsimme koululle. ”Kiitos niin paljon, Alice! Sinä tulet olemaan loistava järjestäjä häillemme.”
Hän hymyili leveästi, “Tiedän, niistä puhutaan vielä vuosikymmenienkin päästä Forksissa”, hän taputti otsaansa tietäväisenä. Minä voihkaisin. ”Oh, ja koska tiedän, että kysyt kuitenkin: Renee tulee rakastamaan Edwardia, kun hän huomaa, kuinka herrasmies hän on ja kuinka paljon hän rakastaa sinua.” Huokaisin helpottuneena, taas kiitollisena Alicelle ja hänen kyvylleen. Nyt ei tarvitsisi huolehtia turhaan muutamaan seuraavaan päivään. ”Itse asiassa, näen, että sinulla tulee olemaan hienoa New Yorkissa. Sinä ja Renee pidätte hauskaa shoppaillessa ja Edward pääsee seuraamaan Philin baseball-harjoituksia.” Minä hymyilin, Alicen näyt kuulostivat ihanilta.
Koulun kello soi liian aikasin ja me erosimme haluttomasti suunnaten omille tunneillemme. Tunnit olivat poikkeuksetta tylsiä ilman Edwardia ja aamutunnit kiskoutuivat eteenpäin uskomattoman hitaalla tahdilla. Huvitin itseäni käyttämällä hyvää kuuloani ja kuuntelemalla kuiskauksia ympärilläni. Epäilin sitä, että he lopettaisivat juoruamisen meistä lähiaikoina. Näytti siltä, että liian moni uskoi minun menevän Edwardin kanssa naimisiin vain rahan tai hänen ulkonäkönsä vuoksi. Minua ärsytti suuresti, etteivät he uskoneet hänen olemuksensa ja varakkuutensa takana olevan muuta. Hänessä oli niin paljon muutakin. Taas kerran, tuumin, että en edes halunnut heidän tietävän, kuinka mahtava hän oikeasti oli. Muuten olisin joutunut alituisesti pitämään hänet kaksimetrisen kuplan sisällä, vain saadakseni tytöt pois hänen kimpustaan.
Viimein lounas alkoi ja minä kiirehdin ruokalaan nähdäkseni Alicen, kiitollisena kaikesta, mikä voisi rikkoa yksitoikkoisen päiväni. Epäonnekseni astuessani ruokalaan tajusin, kenenkäs muun kuin Mike Newtonin, ahdistavan minut nurkkaan. Hymyilin leveän hammashymyn turhautumisesta. Ilmeisesti, koska Edward ei ollut kanssani tänään, hän ajatteli minun olevan vapaata riistaa huolimatta kiiltävästä kihlasormuksestani. Katsoin epätoivoisesti Alicen suuntaan, mutta hän vain hymyili takaisin huvittuneena. Ärsyttävä keijukainen.
Tuntui siltä, että Mike oli paljon tyhmempi kuin miltä hän näytti – mikä oli jo jotakin. ”Noh, Bella, sanotaan, että olet kihlautunut Cullenin kanssa.”
Nostin kulmakarvojani ja nostin vasemman käteni hänen eteensä. Timantit loistivat kirkkaina ruokalan valoissa. ”Niin olenkin, mutta en ymmärrä miten asia kuuluisi sinulle.” Hänen olemuksensa muuttui vielä epämukavammaksi vihamielisestä äänensävystäni.
”Noh, en pidä asiasta yhtään – voisit saada paljon paremman kuin hänet.”
Nauroin. ”Ja kuka olisi parempi minulle? Sinä?” Hänen nyökätessään päättäväisesti nauroin kovempaa. ”Anna, kun teen yhden asian selväksi, Mike. Minä rakastan Edwardia ja hän rakastaa minua. Me olemme menossa naimisiin ja kukaan ei olisi minulle parempi vaihtoehto kuin Edward.”
Ilmeisesti, en ollut vieläkään tehnyt itseäni tarpeeksi selväksi. ”Miten voisitkaan todella tietää, Bella? Ethän ole koskaan tapaillut ketään muuta. Sinun pitäisi seurustella muiden kanssa ennen kuin on liian myöhäistä. Minä olisin enemmän kuin iloinen, jos saisin auttaa sinua.” Hän iski minulle silmää vihjailevasti ja minä järkytyin niin, että minun oli pakko perääntyä.
Kärsivällisyyteni oli ylittänyt rajansa ja minä olin kauhistunut hänen ehdotuksestaan. Käteni hakeutui taskuuni ja vetin ulos puhelimen. Nopeasti selasin osoitekirjastani sen nimen, jota etsin. Valitsin numeron ja linja aukesi välittömästi. ”Hei, Bells. Tiedän, että ikävöit Edwardia ja muita, mutta olemme jo tulossa kotiin ja lupaan, että hän on vielä samassa tilassa kuin lähtiessäänkin: epätoivoisesti rakastunut sinuun”, sanoi Emmettin naljaileva, hyväntuulinen ääni.
“Hei Emmett, niin iloinen kuin olenkin kuullessani, että Edward voi hyvin, soitan itseasiassa, koska Mike ahdistelee minua, eikä tajua vihjettä. Uskoisitko jos sanoisin, että hän yrittää vakuuttaa minua tapailemaan muita ihmisiä ennen kuin menen naimisiin Edwardin kanssa, tai lainatakseni ’ennen kuin on liian myöhäistä.’ Ilmeisesti minun täytyy varmistaa, että Edward on se oikea.” Taustalta pystyin kuulemaan Edwardin närkästyneen ärähdyksen.
Emmett naurahti pahansuovasti. ”Laita kaiutin päälle, pikkusysteri.” Vedin puhelimen korvaltani ja painoin kaiutin nappia. ”Okei, Emmett, anna mennä.”
Vieressäni Mike kalpeni tajutessaan kelle olin juuri soittanu. ”Hei, Mike”, Emmettin normaalisti hilpeä ääni oli nyt kova. Mike nielaisi. ”Hei, Emmett.”
”Kuulin, että olet yrittänyt muuttaa Bellan mielen veljeni naimisesta.”
”Öh...”, Mike änkytti.
“Kuunteles tarkasti, Mike. Perheemme rakastaa Bellaa ja hän on kuin pikkusisko minulle. Hän rakastaa Edwardia, ja Edward jumaloi häntä, ja he tulevat menemään naimisiin. Kun se tapahtuu, hänestä tulee virallisesti pikkusiskoni ja odotan sitä innolla. Et kai haluaisi huijata minulta pikkusiskoa? Ethän, Mikey?”
Hänen äänensä oli muuttunut uhkaavaksi. Miken kalpeista kasvoista ja tärisevistä käsistä huomasi, että Emmett oli säikäyttänyt pojan pahanpäiväisesti. ”En halua, Emmett.”
”Hyvä. Pysy erossa Bellasta tai minun täytyy tulla luoksesi vierailulle. Ja emmehän me haluisi sitä? Emmehän?”
”Emme”, Mike vinkaisi, kääntyi ympäri ja käveli nopeasti pois kuin kuritettu koira. Päätin, että en ollut kostanut hänelle vielä tarpeeksi ja levitin huomaamattomasti läpinäkyvän pienen kilven hänen jalkansa eteen hänen ohittaessaan täysiä ruokapöytiä. Hän kaatui sotkien naamansa jonkun lasagneen. Jos vain mahdollista, hän naamansa näytti tummemman punaiselta kuin lasagnen kastike. Koko pöytä repesi nauramaan, kun Mike juoksi järkyttyneenä ruokalasta. Nurkkauksessa, meidän pöydässämme, Alice tärisi naurusta.
Minä hihitin myös ottaessani kaiuttimen pois päältä ja kertoessani Emmettille, mitä Mikelle oli juuri tapahtunut. Hän melkein karjui naurusta ja taustalla kuulin hänen veljiensäkin nauravan. ”Kiitos avusta, Em, toivottavasti Mike vihdoin tajuaa, etten ole kiinnostunut muista kuin Edwardista”, huokaisin puhelimeen suunnatessani Alicea kohti.
”Ei mitään, pikkusisko, oli ilo auttaa. Niin, ja sulhasesi haluaa puhua sinulle.” Tunsin sisälläni sykähtävän, kun kuulin sen tietyn sanan.
”Okei. Moi moi, Emmett.”
Istuin Alicen viereen. Sydämeni pomppasi kuullesani Edwardin samettisen äänen. ”Hei rakas, olemme jo melkein Forksissa. Miten viime yö meni?”
“Hyvin. Tosin se olisi mennyt paremmin, jos sinä olisit ollut täällä”, minä sanoin rypistäen otsaani. Tiesin, että oli itsekästä haluta Edwardin olevan koko ajan vierelläni. Tiesin, että hän näännytti itseään mahdollisimman pitkään, jotta hänen ei tarvitsisi lähteä. Huolimatta syyllisyyden tunteistani, halusin hänen aina olevan kanssani. Hänestä oli tullut minulle riippuvuus, josta en halunnut eroon. Kun hän ei ollut lähelläni, minulle tuli melkein vieroitusoireita.
Hän naurahti, ”Älä murjota, Bella. Olen sinua vastassa, kun pääset koulusta.” Hymyilin lupaukselle.
”Okei. Muuten, me lähdemme ensi viikonloppuna New Yorkiin katsomaan äitiä. Alice varasi jo matkan.”
”New Yorkiin? Taidan päästä viemään sinut Vapaudenpatsaalle.” Hän kuulosti innostuneelta.
”Niin, vaikka joudutkin kestämään huoletonta äitiäni.”
”Olen varma, ettei se haittaa, rakas. Sitä paitsi en ole ollut New Yorkissa sen jälkeen, kun Alice raahasi koko perheen sinne 60-luvulla, vaikka tytöt kyllä käyvät siellä parin vuoden välein muotinäytöksissä ja shoppailemassa”.
Se kuulosti hauskalta ja painoin mieleeni, että meidän pitäisi mennä pian taas shoppailemaan – meillä oli ollut niin hauskaa viimeisimmällä pitkällä viikonlopulla, jona olimme olleet Kanadassa shoppailemassa. Ohimennen ajattelin pitäisikö meidän mennä käymään uudestaan West Edmontonin kauppakeskuksessa, tällä kertaa poikien kanssa. Meillä olisi varmasti hauskaa. Alice vilkaisi minua ja hymyili leveästi. Se varmisti idean olevan loistava.
Lopetimme puhelun pian. Olin tyytyväinen, että hänellä oli mielessään monia paikkoja, joita hän halusi minulle näyttää New Yorkissa. Söin nopeasti, koska olin jo käyttänyt suurimman osan ruokatunnistani Mikestä eroon pääsemiseen ja Edwardin ja Emmettin kanssa juttelemiseen. Kun kello koulun kello soi, raahauduin vastahakoisesti biolodian tunnille ikävöiden laboratoriopariani Edwardia.
Samana iltapäivänä, kun koulu oli ohi, kiirehdimme Alicen kanssa Cullenien talolle molemmat innoissamme miehiemme näkemisestä. Ennen kuin ehdin avata oveni, Edward aukaisi sen ja veti minut syliinsä ja minusta tuntui siltä kuin olisin sulanut hänen käsivarsilleen. Nostin kasvoni ja suutelin häntä intohimoisesti. Kumpikaan meistä ei vetäytynyt kauemmaksi ennen kuin minun oli pakko haukkoa happea. ”Mmm, kaipasin sinua”, nurisin hänelle.
”Minullakin oli ikävä sinua, rakas.” Hän taivutti minua alas ja antoi minulle ihanan pehmeän suukon. Muuta ei tarvittu siihen, että maailmastani tuli taas täydellinen.
Vietimme iltapäivän yhdessä suunnitellen viikonloppua. Meitä ei kiinnostanut, mitä teimme, kunhan vain olimme yhdessä. Pakkasin laukkuni New Yorkin matkaa varten, jotta se olisi valmis, kun lähtisimme. Sitten rentouduimme Edward soittaen pianoa ja minä harppua. Yhdessä soitimme kauniin hempeän melodian rakkaudestamme. Pidimme katseemme toistemme silmissä hänen sormien liikuessa koskettimilla sukkelasti ja minun näppäillessä harppuni kieliä. Me kummatkin hätkähdimme lopettaessamme, kun tajusimme koko perheen seisovan huoneessa. Heidän kasvoillaan vaihtelivat hämmästyksen ja kunnioituksen ilmeet. Esme näytti siltä kuin olisi purskahtamaisillaan itkuun, jos vain voisi. ”Se oli kaunista”, hän sanoi pehmeästi. Me hymyilimme ja en olisi voinut olla enempää samaa mieltä, minun ja Edwardin välillä oli jotain erityistä.
Minulle tuli äkkiä mieleen idea ja Alice alkoi hyppiä paikoillaan. ”Voi Bella, se on täydellinen.” Loppu perhe näytti hämmentyneeltä, jopa Edward, jonka Alice oli pitänyt poissa ajatuksistaan viime aikoina häiden takia. Hän ei halunnut Edwardin saavan nähdä vahingossa vilaustakaan hääpuvustani.
Kaikki käntyivät minua kohti saadakseen selityksen. ”Haluan nauhoittaa tämän kappaleen, jotta voimme tanssia vaimona ja miehenä ensimmäisen tanssime sen säestyksellä”, selitin. Edwardin kasvoille nousi tyrmäävän komea virne ja muu perhe hymyili säteilevästi.
Edward nousi ylös ja nosti kätensä poskelleni. ”Se on täydellinen idea, kulta.” Hymyni vain suureni suurenemistaan ja en voinut olla kuvittelematta meitä tanssimassa avioparina tuota kaunista sävelmää.
Sinä iltana päivällisellä kerroin Charlielle, että olimme suunnitelleet Edwardin kanssa lähtevämme viikonloppuna tapaamaan Renéetä New Yorkiin. Hän ei sanonut oikein mitään, murahti vain hyväksyvästi ja toivotti minulle ihanaa matkaa.
Renee oli haltioitunut kuullessaan uutiset – hän oli jo pitkään odottanut näkevänsä Edwardin ja ei voinut odottaa, että pääsisi viettämään aikaa kanssamme. Yöllä nukuin paljon tyytyväisempänä, Edward takaisin vierelläni, omalla paikallaan.
Perjantai-iltapäivän koittaessa kiisimme moottoritietä Seattleen. Viisi Cullenia ja minä kokeilimme uusia moottoripyöriämme, Carlislen seuratessa Emmettin Jeepillä ja Esmen Maseratillani. Jeeppi oli mukana, jotta Edwardin ja minun pyörät voitaisiin viedä takaisin ja Maserati jätettiin lentokentälle, jotta voisimme palatessamme ajaa sillä kotiin. Me rakastimme pyöriämme. Oli niin ihanaa tuntea tuuli ja vauhti kasvoillaan. Se oli melkein yhtä siistiä kuin olla Edwardin selässä hänen juostessaan.
Saavuimme nopeasti lentokentälle, vaikka kukaan meistä ei ollut nauttinut vielä tarpeeksi pyörästään. Hyvästelimme muut samalla, kun pyöriämme nostettiin Jeeppiin ja Esmen palatessa pysäköimästä autoani. Lento New Yorkiin oli tylsä, koneessa ei näytetty edes kiinnostavia elokuvia. Käperryin Edwardin syliin tyytyväisenä ja onnellisena hänen käsien ympäröidessä minut. Virnistin omahyväisesti kateellisille lentoemännille, jotka aina kävellessään meidän ohi tuijottivat. Olin onnellinen, että Edward oli juuri minun. Vaivuin pian uneen, onnistuen unohtamaan huoleni matkastamme edes hetkeksi. Jännitin sitä, että Edward tapaisi äitini. Alicen varmistuksien jälkeen en ollut huolissani siitä pitäisikö äitini hänestä. Olin huolissani siitä, että äitini kertoisi varmasti mielellään Edwardille monet kiusalliset tarinat lapsuudestani. Olin niin iloinen, ettei Emmett ollut kanssamme – jos olisi, hän olisi epäilyksettä saanut kiusaamisen aihetta seuraaviksi pariksi vuosisadaksi.
Edwardin herättäessä minut vähän ennen kuin laskeuduimme tajusin hänen näyttävän innostuneelta. Ihanaa. Olin myös huolissani siitä, että minun täytyisi kertoa Edwardille halustani saada lapsi hänen kanssaan sitten, kun olisimme menneet naimisiin. En todellakaan tiennyt, kuinka ottaisin aiheen esille, puhumattakaan siitä, kuinka suostuttelisin Edwardin siihen. Olin myös epävarma millainen hänen ensireaktionsa tulisi olemaan; Alice ei ollut pystynyt näkemään sitä, koska kaikkia siihen johtavia päätöksiä ei ollut vielä tehty.
Sekä Alice että Rose toivoivat minun suostuttelevan Edwardin mahdollisimman pian, jotta Alice voisi nähdä lapsemme. Niin minäkin toivoin – en voinut odottaa sitä tietoa saisimmeko pojan vai tytön. Olin jo miettinyt nimiä, riippuen tietysti sukupuolesta. Toivoin vain, että Edward suostuisi.
Päästyämme ulos koneesta haimme laukkumme nopeasti, innokkaina menemään hotellille ja näkemään äitini. Otimme taksin – mikä oli erittäin helppoa: Edwardin viittilöidessä kaikki nais- ja homotaksikuskit hyökkäsivät meitä kohti. Ei tarvinnut olla ajatustenlukija tajutakseen, että he halusivat flirttaila Edwardille ajaessaan. Edward hiljensi voihkaisunsa, kun hyppäsimme pinkkiin pukeutuneen, keltahuivisen miehen taksiin. Minä hihitin kaahatessamme läpi kaupungin.
Muutama kilometri ennen hotellia, Edward nojautui puoleeni ja kuiskasi: ”Hän ei voi odottaa sinun näkemistä ja pohtii, näytänkö minä yhtä upealta kuin tanssiaiskuvissamme.”
Tärisin jännityksestä. Saapuessamme juoksin aulaan Edwardin edellä. ”Äiti!” huusin rynnätessäni häntä kohti. Halasin häntä lujasti.
”Bella! Voi kuinka olenkaan ikävöinyt sinua!” hän vastasi halaukseeni astuen sitten taaksepäin, jotta voisi tarkastella minua kunnolla. ”Näytät todella onnelliselta, Bella.”
Hymyilin leveästi. ”Minä olen, äiti. Itse asiassa meillä on uutisia.” Minä epäröin ja katsoin Edwardia. Hän astui viereeni ja suuteli kättäni, säteillen ylpeänä. ”Pyysin Bellaa vaimokseni ja hän vastasi kyllä.”
Edwardin hymy oli niin kirkas, etten voinut muuta kuin hymyillä hänen kanssaan.
Renéen kasvot näyttivät hetken järkyttyneiltä, mutta ne muuttuivat nopeasti iloisiksi, kun hän huomasi sormuksen ja meidän onnelliset kasvomme. ”Onnea, kulta! Näytät niin onnelliselta- onnellisemmalta kuin olen koskaan nähnyt sinut. Olen niin onnellinen, että olet jo löytänyt kumppanin. Tiedän, että te kumpikin olette kypsiä, joten et tule tekemään samaa virhettä kuin minä, Bella.”
Minun oli pakko halata häntä uudestaan. ”Kiitos, äiti”, kuiskasin.
”Onnea”, Phil sanoi ilmestyessään Renéen vierelle. Me kumpikin kiitimme. ”Toivottavasti teillä tulee olemaan pitkä ja onnellinen elämä yhdessä.” Halasin Philiä. Edward kätteli häntä halattuaan ensin kevyesti äitiäni.
Vaihdettuamme hetken kuulumisia kirjauduimme Edwardin kanssa hotelliin ja sovimme tapaavamme Renéen ja Philin illallisella ravintolassa. Edward tarjosi kaikille juhlistaaksemme kihlaustamme ja minun ja äitini jälleennäkemistä.
Presidenttisviittimme oli mahtava. Heitin heti kengät nurkkaan ja juoksin jättisänkyyn. Otin vauhtia ja loikkasin sängylle upoten taivaallisen pehmeään patjaan. Huusin nautinnosta ja Edward nauroi pehmeästi laskeutuessaan viereeni. Me lepäsimme hetken, Edward silittäen hiuksiani. Sitten hän muistutti vastentahtoisesti, että meidän olisi paras alkaa laittautua valmiiksi illalliselle, ellemme halunneet olla myöhässä.
Minä voihkaisin ja nousin ylös. Nostin matkalaukkuni sängyn päätyyn ja avasin vetoketjun. Pysähdyin tyrmistyneenä. Suuni loksahti auki tajutessani, mitä matkalukun sisällä oli. Sisältö ei todellakaan ollut minun pakkaama. Kaikki vaatteeni oli korvattu ja tilalla oli jotain mustaa. Vedin sen ulos Edwardin katsellessa uteliaana.
Se oli elastaaninen kissapuku. Matkalaukussa oli myös polvipituiset mustat nahkasaappaat ja hiuspanta, jossa oli pienet kissankorvat. Otin käteeni paperisen viestin laukusta ja luin sen ääneen. ”Edwardin lempieläimiä ovat suuret kissat, pitäkää hauskaa.” Laukussa ei ollut mitään muuta lukuun ottamatta korujani ja hygieniatavaroitani – ei edes alusvaatteitani. Onneksi olin pakannut vampyyri-ihmis-risteymä-kirjani käsimatkatavaroihini, joten ne olivat vielä mukanani. Kiristelin hampaitani ja vilkaisin Edwardiin. ”Emmett!” minä äirisin. Edwardin katsoi silmät suurina minua pitämässä mustaa kangasta ja saappaita. Olin yllättynyt, kun huomasin himoa hänen silmissään. ’Nyt voisi olla sopiva aika kokeilla, kuinka vastahakoinen hän olisi vauvanteko-suunnitelmilleni’, ajattelin. Virnistin: ”No, ainakin minulla on jotain päälle pantavaa kuherruskuukaudellemme.” Hän silmänsä laajenivat entisestään ja hän nielaisi.
“Öh, Bella, niin paljon kuin haluaisinkin...”, olin riemastunut hänen sanoistaan, ”... en usko, että se on mahdollista sinun ollessa vielä ihminen.”
Huokaisin, tuntui siltä, että olisi vaikeampaa kuin luulin suostutella Edwardia hankkimaan lapsi, jos en pystyisi edes ensin suostuttelemaan häntä yrittämään sitä. ”Luotan sinuun Edward, sinä et satuttaisi minua. Sitä paitsi kilpeni vuoksi et edes pysty.” Tajusin äkkiä, että myöhästyisimme ravintolasta. “Ei nyt juututa siihen. Tällä hetkellä olen enemmän huolissani siitä, ettei minulla ole mitään päälle pantavaa.” Etsin puhelimeni ja soitin Alicelle. “Alice! Kuinka annoit tämän tapahtua?” ulisin puhelimeen hänen vastatessa.
“Olen pahoillani Bella, hän on onnistunut tekemään vain viime hetken päätöksiä. Näin sinun vain avaavan matkalaukkusi ja läytävän puvun jvasta, kun olitte puolimatkassa New Yorkiin”, hän puolusteli. Sitten hänen äänensä kirkastui: ”Mutta lähetin sinulle mekon illallista varten. Sinun kuitenkin pitää lähteä shoppailemaan huomenna. Se oli parasta, mitä ehdin tekemään niin lyhyessä ajassa. Ai niin, ja autan sinua kostamaan Emmettille. ”
Huokaisin helpotuksesta, kun sain tietää, että minulla olisi edes jotain päällepantavaa. ”Kiitos, Alice, kerro Emmettille, että hän tulee katumaan tätä.” Kiristelin hampaitani turhautuneena sulkiessani puhelimen. Käännyin Edwardia kohti, mutta ennen kuin ehdin sanoa mitään, oveen koputettiin.
Edward meni avaamaan minun yrittäessä päästä eroon ärtymyksestäni. Hän palasi kantaen laatikkoa. Avasin sen ja vedin ulos mekon, jonka Alice oli toimittanut.
Huojentuneena annoin nopean suukon Edwardille ja ryntäsin kylpyhuoneeseen valmistautumaan. Huolimatta siitä, että aikaa oli vähän, en voinut olla viettämästä hieman liikaa aikaa luksussuihkussa. Kuuma ryöppyävä vesi tuntui nautinnolliselta selässäni.
Kiersin ympärilleni pörröisen pyyhkeen ja tunsin itseni jo paljon rauhallisemmaksi. Huomasin tyytyväisenä Edwardin silmien laajenevan hänen tutkaillessaan kunnioittavasti vartaloani varpaista silmiini. Hän naamioi nopeasti katseensa välinpitämättömäksi. ”Kylpyhuone on kokonaan sinun”, sanoin ja hymyilin hänelle omahyväisenä.
Hän kiirehti sisään pukeutuessani. Mekko oli polvipituinen smaragdinvihreä kietaisumekko. Koska minulla ei ollut muita kenkiä kuin lenkkarit, vedin esiin Emmettin lähettämät mustat saappaat ja kiitin onneani, että hän oli muistanut varmistaa niiden olevan minun kokoani.
Edward käveli kylpyhuoneesta juuri ulos, kun minä olin vetämässä toista saapasta jalkaan toinen jalka sängyllä. Mekko oli vaeltanut huomaamatta ylemmäs paljastaen osan reidestäni. Tällä kertaa hän ei hallinnut reaktiotaan, vaan tuijotti minuun nälkäisesti. Hurrasin ajatuksissani, ehkä tämä tarkoitti sitä, että ei ollutkaan niin vaikeaa taivutella häntä hankkimaan lapsi kanssani. Iskin hänelle silmää vetäessäni saappaan vetoketjun kiinni ja nostaessani jalkani takaisin lattialle. Suoristin mekkoni takaisin alemmas. ”Pidätkö tästä?”
Edward harppasi minua kohti ja kietoi kätensä ympärilleni. ”Epäilemättä, kulta. Olet kaunein asia, jonka olen koskaan nähnyt.” Minä sulin hänen sanoilleen ja samettiselle äänelleen. Tunsin hänen vahvat kätensä ympärilläni.
“Mmm, hyvä tietää”, kuiskasin käheästi. Itse asiassa se oli loistava tietää. Ehkä voisin vietellä hänet saattamaan minut raskaaksi, jos hän ei muuten suostuisi pyyntööni. Hetken tunsin syyllisyyttä ajatuksesta, että huijaisin häntä, mutta työnsin sen pois nyt. Kaikki olisi helpompaa, jos Edward vain suostuisi yrittämään lasta, kun kertoisin, että se olisi mahdollista. Minun täytyisi vain kerätä rohkeutta tehdäkseni sen.
”Mitä mieti, rakas?” Edward oli huomannut kuinka hiljaiseksi olin yhtäkkiä muuttunut miettiessäni kuinka kertoisin hänelle. Ymmärsin kuitenkin, että nyt ei olisi oikea hetki.
”Oi, ei mitään tärkeää, tule mennään tai myöhästymme”, sanoin samalla kun irrottauduin vastahakoisesti hänen käsistään. ”En halua kärsiä Renéen tietävistä katseista, jos myöhästymme. Hän luulee, että harrastimme seksiä”, selitin katsoessani itseäni peilistä ja varmistaessani, että näytin normaalilta. Hiukseni laskeutuivat pehmeinä kiharoina selkääni. Kaulassani oli timanttikoru Edwardilta. Ranteessani kiilsi platina ja timanttikoru ja sormessani loisti kihlasormukseni. Hymyilin nostaessani kättä ja ihaillessani sitä taas. Olin huomannut tekeväni sitä usein viime aikoina.
Edward ilmestyi taakseni ja suuteli kaulaani. ”Rakastan sinua”, hän kuiskasi saattaen minut sitten ulos kattohuoneistostamme. Hymyilin ja seurasin häntä, käsi hänen kädessään.
Onneksi ehdimme ravintolaan paria minuuttia ennen Renéetä ja Philiä. Äiti ilmestyi innostuneena nurkan takaa vetäen perässään Philiä. ”Kulta, mekkosi on ihana”, hän sanoi halaten minua uudestaan.
”Kiitos, äiti, Alice osti sen minulle.” Aloitimme keskustelun huomisen suunnitelmista. Tiesin jo, että meidän täytyisi lähteä shoppailemaan sillä välin, kun Edward olisi Philin kanssa baseballharjoituksissa ja ehdotin sitä äidille. Sitten Edward ehdotti, että meidän pitäisi tehdä yökierros Vapaudenpatsaalle. Renée suorastaan loisti innokkuutta. Pystyin jo näkemään, että Edward oli voittanut hänen ihastuksensa.
Renée nosteli kulmakarvojaan, kun Edward ja minä tilasimme vain yhden annoksen. Toivottavasti edes näyttäisi siltä, että Edwardkin söisi. ”Tulimme siihen tulokseen, että näin on parempi, muuten päädymme kuitenkin syömään vain enemmän toistemme lautasilta kuin omiltamme”, valehtelin.
”Ollakseni rehellinen, minun pitää sanoa, että nähtyäni kuinka kömpelö Bella on, en halua päästää häntä veitsien lähelle. Pelkään, että se lipeää hänen kädestään ja hän leikkaa sormensa irti”, Edward naurahti. Renée ja Phil repesivät nauramaan.
Tuijotin heitä paljon kertovan punan koristaessa kasvojani. Nostin kilpeäni ja ajattelin Edwardille: ”Sinun on parasta sulkea suusi tai joudut syömää oman annoksen.” Hän hiljeni välittömästi ja vilkaisi minua anteeksipyytävästi.
Valitettavasti Renée oli päättänyt, että koska olimme menossa naimisiin, Edwardin oli saatava tietää kaikki nolot kertomukset lapsuudestain ja poskeni pysyivät punaisena koko illan Edwardin kuunnellessa Renéetä kuin lumoutuneena. Olin niin iloinen, ettei Emmett ollut täällä, koska hän olisi saanut kiusattavaa seuraavaksi viideksi vuosisadaksi.
”Kerran, kun oli syntymäpäiväni ja Bella oli viisi, hän yritti leipoa minulle syntymäpäiväkakun. Olin piirrustushuoneessani ja Bella onnistui hiipimään keittiöön ja takaisin. Hän seurasi täydellisesti reseptiä, mutta sitten hän jätti kakun uuniin liian kauaksi aikaa ja kakku oli sen jälkeen kova kuin kivi.” He kaikki nauroivat. ”Sitten hän päätti, että hänen pitäisi korjata kakku. Hän käytti kosteusvoidettani ja levitti sitä kakulle, koska purkin kyljessä luki ’pehmeyttää ja kosteuttaa’ ja hän luuli sen tekevän kakusta taas kostean mutakakun.” Nyt kaikki nauroivat kovempaa. ”Niin kävelin sisään liikuttuneena siitä, kuinka ajattelevainen hän oli ollut. Tietenkin yritin olla kohtelias ja maistoin kakkua, mutta minun oli pakko sylkäistä se heti suustani. Bella näytti järkyttyneeltä, mutta hän oksensi itse, kun yritti syödä omaa palaansa.” He kaikki nauroivat kovaa kustannuksellani ja minä tuijotin nolostuneena pöytää ja ruokaani.
Se ei kuitenkaan vielä ollut tarpeeksi. Renée päätti kertoa myös muutamia tarinoita Forksista, joita en edes muistanut. ”Kun Bella oli kolme ja me asuimme vielä Forksissa, vein hänet leikkimään. Hänellä oli hauskaa ja hänen kanssaan oli muutamia muita hänen ikäisiä lapsia. Kuitenkin, hän käveli pienen pojan luo hiekkalaatikolle ja kysyi häneltä kohteliaasti, voisiko hän leikkiä pojan rekalla. Poika vastasi ’ei’ ja ilmoitti tylysti, että ’tytöt eivät voi leikkiä rekoilla, vain pojat voivat.’ Minä kiirehdin Bellan luokse uskoen, että hän pillahtaisi itkuun. Bella kuitenkin tönäisi poikaa niin, että tämä kaatui, ja sanoi hänelle, ettei olisi halunnutkaan leikkiä pojan kanssa ja suuntasi keinuille. Minun täytyi pyytää anteeksi pojan äidiltä. Me näimme hänet muutamaa päivää myöhemmin uudestaan puistossa. Tehän saattaisitte jopa tuntea pojan, jos hän vielä asuu Forksissa. Hänen nimensä oli Mike Newton.”
Edward räjähti huutonauruun tärisyttäen koko pöytää. Viereisistä pöydistä sinkoili muiden asiakkaiden tuijotuksia, mutta näytti siltä, ettei hän pystynyt hallitsemaan naurunpuuskaansa. ”Hän ansaitsi sen”, mutisin hiljempaa. Minulla oli epämääräisiä muistikuvia pojan tönäisemisestä hiekkalaatikolla, mutta en ollut tiennyt, että se oli Mike Newton.
Edward rahoittui viimein, ”En epäile, etteikö hän olisi ansainnut sitä, kulta”, hän vakuutti silmät välkkyen huvittuneesti. ”En voi odottaa, että pääsen kertomaan Emmettille – hän tulee nauttimaan tarinasta kunnolla.” Nauroin ja nojasin päätäni Edwardin olkapäähän. Emmett rakastaisi tarinaa minusta lyömässä Mikeä.
Illallinen päättyi viimein – minun onnekseni. En ollut varma kuinka pitkään olisin enää kestänyt Renéen kertoessa noloja juttuja minusta. Kun pääsimme takaisin sviitillemme, tajusin, että minulla oli toinenkin ongelma. Kiitos Emmettin minulla ei ollut edes yöpukua. Onneksi minulla kuitenkin oli ylimääräiset alusvaatteet toilettilaukkuni hätäpakkauksessa.
Harkitsin vaihtoehtojani tarkkaan ennen kuin tajusin, että Edwardilla oli mukanaan täysi matkalaukku vaatteita. Hän katsoi minua epäluuloisesti, kun harppasin hänen matkalaukulleen ja aloin penkoa sitä. Vedin ulos hänen t-paitansa ja bokserinsa ja menin kylpyhuoneeseen vaihtamaan.
Edwardin vaatteet olivat uskomattoman mukavia. Aistin hänen hunajaisen syreenin tuoksun vaatteista ympäröivän minut. Kävelin onnellisena ulos ja löysin Edwardin pukeutuneena pyjamahousuihin ja t-paitaan. Hän näytti herkulliselta, nuolaisin huuliani alitajuntaisesti: tiukka t-paita ei jättänyt Edwardin treenattuja vatsalihaksia arvailujen varaan. Huomasin hänen jähmeästä olemuksestaan, että näky minusta hänen vaatteissaan, sai hänen olonsa epämukavaksi. Toivoin, että se olisi kuitenkin hyvällä tavalla, sillä uskoin edelleen, että voisin suostutella hänet lapsenhankintaan.
-
Päätin, että en ollut kostanut hänelle vielä tarpeeksi ja levitin huomaamattomasti läpinäkyvän pienen kilven hänen jalkansa eteen hänen ohittaessaan täysiä ruokapöytiä. Hän kaatui sotkien naamansa jonkun lasagneen. Jos vain mahdollista, hän naamansa näytti tummemman punaiselta kuin lasagnen kastike. Koko pöytä repesi nauramaan, kun Mike juoksi järkyttyneenä ruokalasta. Nurkkauksessa, meidän pöydässämme, Alice tärisi naurusta.
Hahaa, Mike Newton, pysy kaukana Bellasta tai sinun käy huonosti. ;) :D
Se oli elastaaninen kissapuku. Matkalaukussa oli myös polvipituiset mustat nahkasaappaat ja hiuspanta, jossa oli pienet kissankorvat. Otin käteeni paperisen viestin laukusta ja luin sen ääneen. ”Edwardin lempieläimiä ovat suuret kissat, pitäkää hauskaa.” Laukussa ei ollut mitään muuta lukuun ottamatta korujani ja hygieniatavaroitani – ei edes alusvaatteitani. Onneksi olin pakannut vampyyri-ihmis-risteymä-kirjani käsimatkatavaroihini, joten ne olivat vielä mukanani. Kiristelin hampaitani ja vilkaisin Edwardiin. ”Emmett!” minä äirisin.
:D Voi, en revennyt toki yhtään..... ;D
”Kun Bella oli kolme ja me asuimme vielä Forksissa, vein hänet leikkimään. Hänellä oli hauskaa ja hänen kanssaan oli muutamia muita hänen ikäisiä lapsia. Kuitenkin, hän käveli pienen pojan luo hiekkalaatikolle ja kysyi häneltä kohteliaasti, voisiko hän leikkiä pojan rekalla. Poika vastasi ’ei’ ja ilmoitti tylysti, että ’tytöt eivät voi leikkiä rekoilla, vain pojat voivat.’ Minä kiirehdin Bellan luokse uskoen, että hän pillahtaisi itkuun. Bella kuitenkin tönäisi poikaa niin, että tämä kaatui, ja sanoi hänelle, ettei olisi halunnutkaan leikkiä pojan kanssa ja suuntasi keinuille. Minun täytyi pyytää anteeksi pojan äidiltä. Me näimme hänet muutamaa päivää myöhemmin uudestaan puistossa. Tehän saattaisitte jopa tuntea pojan, jos hän vielä asuu Forksissa. Hänen nimensä oli Mike Newton.”
Voin kuvitella Bellan kakkuepisodin...... :D
Mike köniin Bellalta jo kauan aikaa sitten... :D :D Mä niin rakasta Mikea.. ;)
mut joo, ihanaa, ihana luku
jatkoa! ;)
miiru_97
PS. eka kommentoija! ;D
PPS. Edi, mieti nyt..... ei yksi lapsi Bellaa tapa. :)
-
yhden virheen huomasin
Vieresistä pöydistä sinkoili muiden asiakkaiden tuijotuksia, mutta näytti siltä, että hän pystynyt hallitsemaan naurunpuuskaansa.
ettei
“Kuunteles tarkasti, Mike. Perheemme rakastaa Bellaa ja hän on kuin pikkusisko minulle. Hän rakastaa Edwardia, ja Edward jumaloi häntä, ja he tulevat menemään naimisiin. Kun se tapahtuu, hänestä tulee virallisesti pikkusiskoni ja odotan sitä innolla. Et kai haluaisi huijata minulta pikkusiskoa? Ethän, Mikey?”
Ha haa ;D hyvä Emmet! Mike jätä jo Belss rauhaan :D
-
Aws, kiitos tästä luvusta
En voi olla kuvittelematta pikkuBellaa tönimässä mutanaamaista pikkuMikeä :'')
Jatkoa pyytäisin ja toivoisin <3 :-*
~Lauranood
-
Jee ;D uus lukija ! alotin aamulla 12 aikaan lukemisen ja nyt sain luettua vasta ;D
Tää on tosi hauska ja tykkään tosta Bellasta enemmän tässä kun kirjoissa :D
Vähäsen muuten ois siisti tommonen kyky ihmisellä ! *Haaveilee siitä*
En jaksa odottaa siihen että Bellasta tulee vampyyri !
Pitää mennä nukkumaan, mä nukahdan pian pystyyn ;D
<3.Anskubits
-
Ihana luku. Hyvin on suomennettu.
Mä en sit kyl yhtään pidä Mikestä. Emmett on niin lutunen ja sulonen kun se jutteli Mikelle ;D
Se oli elastaaninen kissapuku. Matkalaukussa oli myös polvipituiset mustat nahkasaappaat ja hiuspanta, jossa oli pienet kissankorvat. Otin käteeni paperisen viestin laukusta ja luin sen ääneen. ”Edwardin lempieläimiä ovat suuret kissat, pitäkää hauskaa.” Laukussa ei ollut mitään muuta lukuun ottamatta korujani ja hygieniatavaroitani – ei edes alusvaatteitani. Onneksi olin pakannut vampyyri-ihmis-risteymä-kirjani käsimatkatavaroihini, joten ne olivat vielä mukanani. Kiristelin hampaitani ja vilkaisin Edwardiin. ”Emmett!” minä äirisin. Edwardin katsoi silmät suurina minua pitämässä mustaa kangasta ja saappaita. Olin yllättynyt, kun huomasin himoa hänen silmissään. ’Nyt voisi olla sopiva aika kokeilla, kuinka vastahakoinen hän olisi vauvanteko-suunnitelmilleni’, ajattelin. Virnistin: ”No, ainakin minulla on jotain päälle pantavaa kuherruskuukaudellemme.” Hän silmänsä laajenivat entisestään ja hän nielaisi.
Hahhaa. Nyt on Edwardinlla onngelma ;D
Mut toivon taas pian jatkoa
-Gin
xoxo
-
Ihanaa saada tälle taas jatkoa.
Hyvin olet suomentanut, minun silmiini ei virheitä osunut
Kirjoittaja on myös tehnyt upeaa työtä
tutti frutti kiittää ja kumartaa
-
En tiedä olenko aiemmin kommetoinut mutta tämä on MAHTAVA!
Siis nauroin suurinman osan ajasta ja odotan häitä sekä kuherruskuukautta;)
Miksi "alkuperäiset" kirjat ei voi olla tälläisia?:D
-
Ihana luku, jälleen.
Emmet oli kyllä yosi kiltti Bellalle ;)
Ha haa Mike, ihan oikein sille.
jatkoa odotellessa
lohikäärme
-
Uusi luku :) Kiitokset kommentoijille ja betauksesta little-monkeylle :))
Luku 38 - Päätöksiä
Seuraavana aamuna heräsin Edwardin helliin suukkoihin. Kierähdän hänen päälleen ja heittäydyimme lyhyeen suutelemiskohtaukseen ennen kuin Edward vetäytyi pois. Kasvoilleni nousi närkästynyt ilme ja Edward virnisti. ”Niin paljon kuin haluaisinkaan jatkaa, rakas, äitisi on juuri koputtamassa oven.” Loikkasin ylös ja juoksin laukulleni vaihtaakseni vaatteita. Pysähdyin, kun näin vain yksinäisen mustan elastaanikankaan. Ärähdin kovaan ääneen ja kirosin Emmettin mielessäni juuri, kun ovelta kuului koputus.
”Bella? Oletteko jo heränneet?” äitini ääni kantautui sviitin ulkopuolelta. Menin vastahakoisesti avaamaan ovea. Hän virnisti huomatessaan, että minulla oli päälläni Edwardin paita. ”Oi, olen pahoillani kulta, toivottavasti en keskeyttänyt mitään. Halusin vain kertoa, että me menemme Philin kanssa nyt aamupalalle. Niin, ja Philin ja Edwardin täytyy lähteä puolentoista tunnin sisään baseball treeneihin.”
Irvistin sisäisesti äitini tietäväiselle katseelle. ”Okei, äiti, tulemme alas pian”, lupasin ennen kuin suljin oven. Ärähdin taas ja kävelin takasin makuuhuoneeseen löytääkseni huvittuneen Edwardin istumassa edelleen sängyllä. ”Hän luuli, että olimme juuri rakastelemassa, eikö niin?” kysyin. Hän naurahti ja nyökkäsi. Ähkäisin ja kiskaisin hänet ylös sängystä. Suutelin häntä pehmeästi ja vetäydyin sitten haluttomasti taaksepäin. “Sinä kuulit hänet – meidän täytyy lähteä aamupalalle.”
Taas kipaisin Edwardin matkalaukulle etsimään jotain vaatetusta itselleni, kunnes voisin ostaa jotain parempaa. Päädyin pukemaan ylleni Edwardin sinisen paidan. Kieritin hihat kyynärpäideni yli ja sidoin vyön vyötäisilleni. Koska olimme niin eripituisia, paita ulottui melkein polviini, joten paitaa voisi luulla jopa mekoksi minun päälläni. Jouduin taas pukemaan päälleni mustat saappaat. Ennen kuin lähdimme Edward yllätti minut intohimoisella suudelmalla. Voihkaisin hänen suutaan vasten, vartaloni tuntui syttyvän tuleen hänen suudelmistaan. Hän vetäytyi pois, kun minun oli pakko vetää henkeä toisen kerran. Me kumpikin huohotimme raskaasti, vaikka hengittäminen oli turhaa Edwardille. ”Rakas, sinulla ei ole aavistustakaan, mitä sisälläni tapahtuu, kun näen sinut minun vaatteissani”, hän mutisi nostaen kätensä poskelleni.
”Jos niin on, minusta tuntuu, että hankkiudun eroon vaatekaapistani ja pukeudun aina sinun vaatteisiisi”, hymyilin voitonriemuisesti. Rakastin hänen reaktiotaan niin paljon, että mietin jo oikeastin shoppailun väliinjättämistä. Loppujen lopuksi, Edwardilla oli paljon vaatteita jaettavaksi.
Hän nauroi, ”Ehkä ei kuitenkaan. En usko, että pystyisin kontrolloimaan sitten enää itseäni.” Minä hymähdin.
Me liityimme Renéen ja Philin seuraan nopealle aamupalalle. Sitten miehet jo lähtivätkin baseball-stadionille ja me lähdimme kohti kauppakeskuksia. Kasasin suuren kasan vaatteita niin itselleni viikonlupuksi kuin myös Alicelle, Roselle ja Esmelle. Ostin myös Renéele muutamia tavaroita. Meillä oli todella hauska tyttöjen päivä. Nautin kaikesta, paitsi hänen tietävistä katseistaan alusvaatekaupassa. Minun oli pakko ostaa alushousuja ja rintaliivejä suuri kasa, koska minulla ei ollut enää yhtäkään jäljellä.
Kysymystulva pulpahti ulos Renéen suusta juuri, kun astuimme alusvaatekaupasta ulos. ”Noh, kulta, onko Edward hyvä sängyssä? Vastasiko hän odotuksia? Käytättehän ehkäisyä?” kysymyksiä vain tulvi ja tulvi ja minä ärähdin.
”Äiti, ole kiltti!” anelin. Tiesin, ettei hän kuitenkaan uskoisi tämänaamuisen jälkeen, jos sanoisin, ettemme olleet edes rakastelleet vielä. ”Kyllä, käytämme ehkäisyä ja se on kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää – en aio keskustella enempää kanssasi tästä aiheesta. ” En ainakaan valehdellut, sillä pidättyväisyys taisi olla paras ehkäisykeino.
Me jatkoimme shoppailua ja minä jätin harkitusti huomiotta hänen loput kysymyksensä.
Viimein saavuimme takaisin hotellille ja lounaan jälkeen kiirehdin sviitille päästäkseni karkuun äitiäni Edwardin luokse. Päästyäni sisälle Edward nosti minut ilmaan ja suuteli minua kertoen sanoitta, että oli kaivannut minua. ”Oliko teille hauskaa?” kysyin.
Hän hymyili omahyväisesti. ”Minulla oli hauskaa. Itse asiassa pääsin jopa pelaamaan hiukan. Sinun olisi pitänyt nähdä heidän kasvonsa, kun iskin pallon stadionin toiselle puolelle katsomoon ja sain kunnarin.” Hänen kasvoillaan oli erittäin itsetyytyväinen ilme.
Pyöräytin silmiäni hänen rehvasteleville sanoilleen. ”Edward sinun ei pitäisi mahtailla taidoillasi – me kaikki emme voi olla täydellisiä vampyyrejä.”
Hän virnisti, mutta ilme muuttui sitten surulliseksi. Minä kurtistin kulmiani. ”Mikä on vikana?”
”Kuulin, mitä äitisi ajatteli, kun palasitte hotellille. Hän ajatteli meidän tulevaisuutta ja mahdollista jälkikasvuamme. En ole täydellinen Bella, en voi antaa sinulle lapsia.” Hänen ilmeensä oli tuskainen.
Nostin käteni hänen poskelleen. Tajusin, että nyt olisi sopiva aika kertoa. “Jos me voisimme saada lapsia, haluaisitko sinä niitä?” kysyin.
“Tietenkin Bella, ei ole mitään, mitä haluisin enemmän kuin lapsia kanssasi”, hän veti henkeä, ”mutta vampyyreiden on mahdotonta saada lapsia, Bella. Joten ei ole mitään syytä pohtia asiaa, ellet halua jättää minua ja elää normaalia elämää normaalin miehen kanssa. Minä soisin sinulle sen.” Edward näytti niin surulliselta ja vakavalta. Jos se vain oli enää mahdollista, rakkauteni häntä kohtaan kasvoi taas.
“Ei, Edward, jos en voi saada lapsia sinun kanssasi, en halua niitä”, vakuutin hänelle. Hän rentoutui hieman. Nyt oli aika kertoa hänelle totuus. “Edward”, aloitin epäröivästi, “Mitä sanoisit, jos minä kertoisin, että me pystymme saamaan lapsen yhdessä? Vampyyrin ja ihmisen risteymän.”
Hänen silmänsä laajenivat ja hän toljotti minua shokissa. ”Mitä?”, hän kysyi järkyttyneen, ”Onko se edes mahdollista?”
”Kyllä se on, ihmisäidille ja vampyyri-isälle. Naisvampyyrit eivät voi saada lapsia, koska heidän vartalonsa ei voi muuttua, mutta miesvampyyrit ovat edelleen hedelmällisiä”, selitin. Ainakaan hän ei ollut vielä juossut karkuun tai sanonut ei, mikä oli hyvä merkki. ”Me voimme saada vauvan ja haluan, että hankimme sellaisen ennen kuin muutun.”
Hänen kasvonsa olivat edelleen järkytyksen peittämät. ”Bella, puolivampyyrilapsen odottaminen olisi erittäin vaarallista. Kuinka monta risteymää on edes olemassa?”
”Ei kovin montaa”, myönsin, ”Aro tapasi heitä kauan aikaa sitten.”
Ja sitten tuli kysymys, jota olin pelännyt. ”Selviytyikö kukaan äideistä?”
Irvistin ja myönsin: “Ei, mutta...”
Hänen äänensä kiristyi. ”Minä en halua ottaa sitä riskiä, että menettäisin sinut. On liian vaarallista yrittää vain sen takia, että me voisimme saada lapsen.” Hänen äänensä oli tuskainen ja vihainen.
”Mutta kellään äideistä ei ollut lääkäriä apunaan, Edward. Minulla on sinut ja Carlisle. Minä selviäisin”, mina vastustin.
“EI!” hän huusi, “en voi menettää sinua. Tämä on liian vaarallista.” Sanojensa jälkeen hän nousi ylös ja lähti ovelle. Varmaankin juoksemaan ja rauhoittumaan.
Heitin nopeasti kilpeni hänen ympärilleen ja pysäytin hänet. ”Edward kiltti, kuuntele ainakin loppuun, ennen kuin teet mitään päätöksiä”, anelin.
Hänen silmiensä katse pehmeni ja hän huokaisi kävellen sitten seisomaan viereeni. Istuin sängylle ja hän istui viereeni. Minä selitin hänelle kaiken, mitä tiesin hyprideistä. “En pyydä sinua päättämään juuri nyt”, sanoin, kun pääsin loppuun, “Haluan sinun vain lupaavan minulle, että mietit asiaa kunnolla, ennen kuin teet mitään päätöksiä.” Hän nyökkäsi hiljaisena.
Jätimme aiheen siihen loppuillaksi. Söimme päivällisen Reneen ja Philin kanssa ja teimme sitten kierroksen Vapauden patsaalle. Edward näytti pystyvän työntämään keskustelumme mielestään ja nauttimaan kierroksesta täysin. Hän näytti minulle lempikohtansa patsaasta ja kertoi patsaan historiasta minulle.
Myöhemmin annoin Edwardille kirjat, jotka kertoivat puolivampyyreistä, Hän voisi lukea niitä sillä välin, kun nukuin.
Edwardin näkökulma
Bellan nukkuessa vierelläni luin hänen antamat kirjat lävitse. Olin kieltämättä ollut shokissa, kun hän oli paljastanut, että meidän olisi mahdollista saada lapsi. Olin myös melko varma, että hän peitti minulta vielä jotain yksityiskohtia. Niin paljon kuin rakastinkaan Bellaa ja halusin saada lapsen hänen kanssaan, en halunnut asettaa hänen henkeään vaaraan. Jos hän kuolisi, en voisi elää.
Pystyin kuitenkin näkemään hänen silmistään, kuinka paljon hän halusi lasta. Lisäksi olin nähnyt kaiken sen surun ja toivottomuuden Rosalien ja Esmen ajatuksista, mitä tämä aihe herätti. En halunnut, että Bella joutuisi olemaan surullinen muuttuessaa vampyyriksi – hän joutuisi olemaan ikuisesti surullinen. En myöskään ollut varma, kuinka hän suhtautuisi, jos kieltäytyisin. Hän antaisi minulle varmasti anteeksi, mutta Rosalie ja Esme eivät antaisi.
Se ei ollut se, mikä haittasi minua eniten. Kärsisin mieluummin ikuisuuden perheeni vihaa, jos se tarkoittaisi, että Bella olisi turvassa ja onnellinen. Mutta vaikka hän olisi kiistämättä turvassa, jos hän ei ottaisi riskiä lapsen kanssa, hän ei olisi onnellisempi.
Minä luin uudestaan ja uudestaan kirjoja ja mietin aikaisempaa keskusteluamme. Hän oli kertonut suunnitelmistaan, kuinka tulisi selviytymään. Minun täytyi myöntää, että veren juominen ja alituinen tarkkaileminen voisi toimia. Perheessämme kolmella oli lääketieteellinen tutkinto: minulla, Carslislella ja Rosaliella. Aikainen keisarileikkauskin oli hyvä idea. Tietenkin synnytys voisi onnistua, mutta en kuitenkaan ollut sujut sen kanssa, että tätä kaikkea kokeiltaisiin Bellalla. Eihän meillä ollut aikaisempaa kokemusta. Sitä paitsi kukaan nainen ei ollut aikaisemmin selviytynyt risteymän synnytyksestä.
Se ei kuitenkaan ollut ainoa ongelma. En ollut varma pystyisinkö hallitsemaan itseäni, jos me rakastelisimme. En ollut varma pystyisinkö olemaan satuttamatta häntä. Vaikka hänellä oli hänen kilpensä, en ollut varma pystyisikö hän pitämään niitä valmiustilassa sellaisen nautinnon hetkellä. Enkä voinut olla varma itsestäni, voisin vahingossa purra häntä tai olla liian kovakourainen ja satuttaa häntä.
Hän oli koetellut kontrolliani lähiaikoina kuumilla ja kiusaavilla katseilla. Minun oli myönnettävä, että Bella tiukassa kissa-asussa sai kuolleen sydämeni tuntumaan siltä, kuin se pumppaisi villisti. Hän sai minussa aikaan tunteita, joita en ollut koskaa ennen tuntenut, kuten teinipojan himon. Edes ihmisenä en ollut koskaa löytänyt naista, jolla olisi ollut sellaista vetovoimaa kuin Bellalla joka ikisellä tavalla. Hänen hiljainen mielensä, hänen kaunis vartalo ja kauniit silmänsä, hänen älykäs näkemys maailmasta, hänen iloinen ja raikas luonteensam, hänen houkutteleva verensä ja kaikki muu hänessä vetosi minuun enemmän kuin mikään muu.
Tätä päätöstä ei olisi helppo tehdä ja vietin yön punniten vaihtoehtoja. Katselin Bellan nukkuvan ja tein mielessäni listaa hyvistä ja huonoista puolista. Yön edetessä tajusin, että halusin toivottoman paljon lasta Bellan kanssa. Se oli jotain, mitä en ollut edes uskaltanut uskoa todeksi koko olemassa oloni aikana, mutta toisaalta en halunnut vaarantaa Bellan henkeä.
En osannut päättää. Vedin Bellaa lähemmäs itseäni ja odotin aamun tulevan.
Bellan näkökulma
Herätessäni Edwardilla oli edelleen kasvoillaan sama mietiskelevä katse ja tiesin, ettei hän ollut vielä ehtinyt päättää. Hän nojautui minua kohti ja suuteli hellästi huomatessaan, että olin herännyt. ”Hyvää huomenta. Olen pahoillani, minulla ei ole vielä vastausta, mutta lupaan, että päätän ennen kuin olemme takaisin kotona.”
Nyökkäsin hyväksyvästi. Tiesin, että hän tarvitsi vielä aikaa miettimiseen. ”Okei, mutta jos tarvitset vielä enemmän aikaa sano vain minulle. Sinun ei tarvitse päättää heti ja muista, että pyydän sinua vain lupaamaan, että yritämme. Ei ole mitään takeita siitä, että oikeasti tulisin raskaaksi. Sitä paitsi valmistumiseeni on aikaa vielä kuukausia, enkä halua, että saamme lapsen ennen häitämme.”
Hän hymyili kauniisti, ”Hyvä niin, kulta, uskon sinua, mutta minä päätän ennen kuin lähdemme takaisin Forksiin. En halua, että perheeni mielipiteet vaikuttavat päätökseen, jonka pitäisi olla meidän.”
Virnistin hänelle, “Kiitos.” Sitten kierähdin hänen päälleen hajareisin. “Voinko mitenkään vakuuttaa sinua?” kehräsin suudellen häntä ja työntäen varovaisesti käsiäni hänen kovaa, lihaksikasta rintaansa vasten. Sydämeni alkoi jyskyttää innostuneesti, kun tunsin hänen treenatun vatsansa käsissäni. Nostin hänen paitaansa, mutta Edward kahlitsi nopeasti käteni ranteista.
Edwardin huulet erosivat omistani ja hän ähkäisi: ”Ei nyt, Bella.”
Huokaisin ja vedin käteni pois kierähtäen sitten takaisin hänen vierelleen. ”Minun olisi vain pitänyt pitää sinua aloillaan ja sitten yllättää sinut sillä, että olisin raskaana”, mutisin pettyneenä siihen, että viettely-yritykseni oli epäonnistunut.
Hän nosti kulmakarvojaan, ”Oletpa kiero.”
Virnistin, ”Noh, voimme säästää idean kuherruskuukaudellemme”, minun oli pakko vielä jatkaa, ”ja haluan meille kunnollisen häämatkan”, sanoin lujasti. ”Jos päätät, että meidän ei pitäisi hankkia lapsia, sitten käytämme ehkäisyä, mutta meillä tulee olemaan kunnon kuherruskuukausi.” Olin päättäväinen.
Hän huomasi, kuinka vakava olin ja huokaisi, ”Bella, en tiedä, voinko rakastella kanssasi satuttamatta sinua.” Hänen silmänsä olivat huolestuneet.
”Itse asiassa minä ajattelin sitäkin. Ja koska et voi satuttaa minua kilpieni takia, meidän täytyisi harjoitella.”
Edward näytti kiinnostuneelta, mutta epäluuloiselta. ”Ja mitä tämä harjoittelu pitäisi sisällään?”
”Noh, suunnittelin, että meidän täytyisi harjoitella perusasiat jo ennen häitä. Aloittaisimme pienillä askeleilla. Olisi parasta edetä hitaasti, jotta voisit kasvattaa kontrolliasi”, selitin, ”sitten sinun ei tarvitsisi olla enää huolissasi häämatkallamme.”
Hän nyökkäsi mietteliäänä, ”Ehkäpä, mutta todella hitaasti, Bella. Ja minä haluan määrätä etenemistahdin”, hän varoitti.
Nyökkäsin innokkaana. Olin hurmioissani siitä, että hän oli hyväksynyt asian jo osaltaan. Se tarkoitti sitä, että olin jo askeleen lähempänä hänen taivuttelua lapseen.
Ennen kuin ehdin suostuttelemaan häntä aloittamaan harjoittelun nyt, huomasin, että kello oli jo niin paljon, että meidän pitäisi lähteä aamupalalle.
Päivämme oli täpötäysi New Yorkin nähtävyyksiä, kävimme esimerkiksi Keskuspuistossa, museossa ja eläintarhassa. Kumpikin meistä nautti paljon ja olimme huvittuneita näkiessämme Renéen nauttivan kaikesta kuin lapsi. Olin huolissani siitä, että Edward teki edelleen koko ajan mielessään tärkeää päätöstä tulevaisuudestamme. Joten jos halusin nauttia kunnolla ympäristöstämme, minun piti olla äitini kanssa.
Seuraavana aamuna kävimme Renéen kanssa kävelyllä. Hän myönsi, että oli toivonut ennen jälleennäkemistämme, että olisi voinut suostutella minut jäämään hänen luokseen. Mutta kun hän oli nähnyt minut Edwardin kanssa ja sen rakkauden, joka välillämme vallitsi, hän ei voinut pyytää minua jäämään. Me nautimme ajastamme yhdessä, mutta pian tuli aika suunnata kotiin.
Pidättelin urhoollisesti kyyneliäni hyvästellessäni äitini ja varmistaessani, että hän saapuisi Forksiin ennen häitämme.
Lentomatka oli hiljainen antaessani Edwardille aikaa miettiä ja katsoessamme Ylpeyden ja ennakkoluulon elokuvana. Myös ajomatka kotiin oli hiljainen, vain hengitykseni ja auton moottorin ääni häiritsivät hiljaisuuttamme.
Sen sijaan, että Edward olisi ajanut Culleneille, hän kääntyi ja parkkeerasi tutulle tielle. Tajusin, että olimme menossa niityllemme. Olin hiljainen ja toiveikas, kun hän nostin minut selkäänsä ja juoksi läpi metsän. Huolimatta levottomuudestani, pystyin silti nauttimaan lyhyestä juoksusta.
Hän laski minut taas keskellä niittyä ja kääntyi minua kohti. Katsoin ylös hänen silmiinsä yrittäen lukea hänen ilmeitään, mutta hän oli täysin ilmeetön. Kurtistin kulmiani. Hän hymyili pienesti. “Bella, päätin, että jos tämä on se, mitä haluat, haluan yrittää”, hän sanoi pehmeästi, ”Haluan sinun tietävän, että haluan kovasti saada lapsen kanssasi. Se symboloisi sitä, mitä rakkautemme on luonut. Tiedän, että olit huolissasi siitä, että minä en haluaisi lasta ja ollakseni rehellinen en ollut ennen edes leikitellyt ajatuksella ennen kuin kerroit minulle. Mutta minä haluan tätä”, hän vakuutti.
Tunsin, kuinka kasvoilleni nousi valtava hymy. Hänen päätöksensä ei vain tehnyt minua sanoinkuvaamattoman onnelliseksi, vaan hän oli tehnyt tyhjäksi myös luuloni siitä, ettei hän haluaisi ollenkaan lasta. Halasin häntä tiukasti onnenkyynelten tulviessa kasvoilleni. ”Kiitos, Edward, rakastan sinua niin paljon.”
Hän hymyili alas minulle näyttäen aivan enkeliltä. Hän taipui alemmas ja suuteli minua. Minä vastasin innokkaasti ja tunsin tulen, jota suudelmat minussa herättivät. Lopulta vetäydyimme erillemme, kiitos hapentarpeeni. Salaa olin kuitenkin innoissani harjoituksista, joita meillä tulisi olemaan ennen häitä.
En todella toivonut tällä hetkellä mitään muuta seuraa, maatessamme niityllä onnellisena ja miettiessämme mahdollisia nimiä lapsellemme. ”Jos se on poika, me voisimme kutsua häntä Edwardiksi”, ehdotin.
Edward kurtisti nenäänsä, “En usko, että se on hyvä ajatus, rakas. Lopulta hän tulee näyttämään vanhemmalta kuin me, miten voisimme selittää, miksi meitä kumpaakin kutsutaan Edwardiksi? Sitä paitsi, ei oli kovin hienoa olla samanniminen kuin isänsä.”
Mutristin suutani, ”Entäs Masen sitten? Se olisi loistava nimi pojalle.”
Hän virnisti, ”Pidän siitä – se ei ole kovin tavallinen, mutta on sitli hyvä.” Hymyilin hänelle. “Me voisimme kutsua häntä myös Charlesiksi”, hän ehdotti.
Hymyilin, “Tai ehkä Carlisle voisi olla sopiva toiseksi nimeksi.”
Edward nyökkäsi hyväksyvästi. “Entäs tytölle? Mitä nimiä olet ajatellut?”
“Toiseksi nimeksi olin ajatellut joko Renesmeetä, niin kuin Renee ja Esme, tai Rosemarya, niin kuin Alice ja Rose.”
Hän kurtisti kulmiaan hämmentyneenä, “Miten Rosemary liittyy Roseen ja Aliceen?”
”Noh, me emme todellakaan ole nimeässä tytärtämme Riceksi tai Asilieksi, joten käytin Alicen ensimmäistä nimeä, Marya.”
”Vai niin”, hän nyökkäsi mietteliäänä.
”Pohdin myös muita mahdollisia nimi – Elizabeth, kuten äitisi.” Edward hymyili hellästi ja silitti poskeani. ”Tai Charlize, kuten Carlisle ja Charlie. Tai sitten Jemma, kuten Emmett ja Jasper.”
Hän hymyili, ”Mielestäni ne kaikki ovat hyviä nimiä, rakas, meidän täytyy enää vain päättää, mitä nimiä käytämme ja missä järjestyksessä.”
Nyökkäsin, ”Noh, meillähän onkin paljon aikaa, eihän lapsi vielä ole tulossa.”
Minun oli ollut tarkoitus jatkaa vielä, mutta aivan yhtäkkiä Alice pamahti niitylle. ”Bella! Heti kun Edward oli tehnyt päätöksen, näin kaksi lastanne!” hän kiljahti haltioissaan. Hänen silmänsä säihkyivät ja koko hänen kehonsa tärisi kiihtymyksestä.
Loikkasin ylös. “Näitkö? Sehän on ihanaa! Miltä lapsemme näyttää?” tiukkasin. Vasta sitten hänen sanansa rekisteröityivät kunnolla. ”Sanoitko sinä lapset? Niin kuin... monikossa?” kysyin.
Hän nyökkäsi innostuneena. “Kyllä sanoin, teistä tulee kahden kaksostytön onnelliset vanhemmat.”
Suuni loksahti auki, sitten minusta tuntui, että suorastaan loistin iloa. Katsoin ylös Edwardiin ja varvistaen suutelin hanta riemukkaasti.
Suudelma oli kuitenkin lyhyt, koska Alice veti äkkiä esiin väripiirroksia, jotka olivat niin hienoja, että ne näyttivät melkein valokuvilta. ”Tässä he ovat, eivätkö he olekin ihastuttavia? Voi en voi odottaa sitä, että pääsen shoppailemaan heille.”
Revimme kuvat hänen käsistään ja selasimme ne nopeasti läpi. Ensimmäisessä oli kaksi vastasyntynyttä Edwardin ja minun sylissä – olin vielä ihminen, mutta näytin uskomattoman kalpealta. Me kummatkin pitelimme kankaaseenkäärittyä vauvaa, vain heidän rauhalliset kasvot näkyivät. Kummallakin oli Edwardin kulmikkaita piirteitä kasvoissaan, mutta tarkemmin katsoen ne olivat kyllä paljon pyöreämmät. Päässään heillä oli hieman ruskeita hiuksia.
Verenpunaiset silmäni seuraavassa kuvassa kertoivat, että olin juuri muuttunut. Tällä kertaa koko perhe oli kuvassa ja minä ja Edward pidimme vauvoja. Nyt he näyttivät olevan jo parin kuukauden ikäisiä, arvelin, että oikeasti he olisivat siinä muutaman päivän ikäisiä. Heidän hiuksensa olivat pitempiä, ne olivat mahonkisen ruskeat, mutta niissä oli myös pronssisia vivahduksia. Heidän silmänsä hämmästyttivät minua eniten. Ne olivat ainutlaatuisimman väriset, mitä olin koskaan nähnyt – pähkinänruskeat, joissa oli smaragdinvihreitä häivähdyksiä. ”He ovat niin kauniita”, kuiskasin sivellen kuvaa sormillani.
”Pieniä enkeleitä”, Edward sanoi uskomattoman hellällä äänensävyllä.
Me katsoimme vielä loput kuvat läpi. Siinä oli kuvia heistä myös vanhempina. Yhdessä he olivat Emmettin kanssa ja näyttivät olevan noin kahdentoista vanhoja. He metsästivät karhua. Toisessa he tappelivat leikkimielisesti Jasperin kanssa. Monissa kuvissa tyttäremme olivat Esmen, Rosalien ja Alicen kanssa. Useimmissa he olivat kuitenkin minun ja Edwardin kanssa.
”Kiitos, Alice”, sanoin kyyneliä silmissäni, ”En jaksa odottaa, että pienet tyttömme syntyvät.”
Edward oli kanssani samaa mieltä. Hän näytti paljon rennommalta, kun oli saanut varmistuksen, että selviytyisin synnytyksestä.
Lopulta suuntasimme takaisin. Vain Rosalie tiesi, mutta hänkään ei ollut nähnyt kuvia vielä, koska Alicen mielestä meidän oli pitänyt nähdä ne ensin. Muut tiesivät vain, että jotain tärkeää oli tapahtunut ja että me kertoisimme Edwardin kanssa, mistä oli kyse, kun saapuisimme kotiin.
Oli aika kertoa Culleneille.
-
Ja uusi luku!
Hyvää työtä olet suomentamisen kanssa tehnyt, yksi virhe (ylimääräinen kirjain sanan perässä) pisti silmääni, mutten sitä nyt jaksa etsiä tuolta. Muita virheitä en nähnyt.
Bellan keksimät nimet olivat jänniä ja jään odottelemaan muille Culleneille kertomista
tutti frutti kiittää ja kumartaa
-
Uu jatkoa <3
Hienosti suomennat ja virheitäkään ei näy, vaikka mun silmät ei kyllä niitä virheitä etsinyt...:)
Olin kärsimätön ja luin enkun kielisestä jatkoa jo mutta odotan suomennosta koska joitain sanoja en tajunnut alkuperäsessä ficissä :D
Nopeesti jatkoa please ! :-*
<3.Anskubits
-
Aaa! Mä oon ihan täpinöissäni. Bella ja Edward saa lapsia! Mä en ees tiedä miks mä oon näin innoissani :D Aivan ihana luku ja loistavasti suomennettu.
Revimme kuvat hänen käsistään ja selasimme ne nopeasti läpi. Ensimmäisessä oli kaksi vastasyntynyttä Edwardin ja minun sylissä – olin vielä ihminen, mutta näytin uskomattoman kalpealta. Me kummatkin pitelimme kankaaseenkäärittyä vauvaa, vain heidän rauhalliset kasvot näkyivät. Kummallakin oli Edwardin kulmikkaita piirteitä kasvoissaan, mutta tarkemmin katsoen ne olivat kyllä paljon pyöreämmät. Päässään heillä oli hieman ruskeita hiuksia.
Aaa, tuun ihan hulluks. Odotan niin innolla noita sulosia prinsessoja. Mitäköhän Volturit sanoo?
Felix ja Demetri keksii kaikkee härskkii Emmettin kanssa ;D
Jatkoa pian taas
-Gin
xoxo
-
OOO! Kaksostytöt! Ihanaa! :D
En malta oottaa niitä, tosin että Victoria tulee kuvaan varmaan niitä ennen. :)
Muut keksii varmaan jt. hauskaa kommentoimista asiaan, varsinkin emmet, felix ja demetri. ;D
Hienosti suomennettu, mut ei muuta kuin
jatkoa! ;D
miiru_97
-
Aah, olin poissa ja jäi kaksi lukua väliin!! No, onpahan paljon kommentoitavaa. Katotaan jos saan jotain järkevää tällä kertaa aikaiseksi. ;)
Ensinnäkin mun on pakko sanoa että vaikka mä oon lukenut tän jo englanniksi kokonaan ja tiedän pääpiirteittäin mitä tässä tapahtuu, mulle jäi tosi monta kohtaa epäselväksi. Tää suomennos on tosi laadukasta, kuten mä oon sanonut jo varmaan viiskytmiljoonaa kertaa, mutta mä oon lukenut että ihminen tarvitsee jokaista pahaa kommenttia vastaan seittemäntoista hyvää kommenttia. Ja niin siis että oli siellä jokunen virhe, ei kirjoituksessa vaan kieliopissa. Joku hassu sana siinä kun ne oli Nykissä ja kattoi kun Renée nautti, siinä yhdessä sanassa siis oli tosi hassu taivutus. Ja sitten joissain kohdissa oli tyyliin "hänen näkemykset" kun piti olla "hänen näkemyksensä". Mutta ei isoja virheitä, ja kaiken kaikkiaan suomennus on loistavaa, pisteet siitä!
Hmm. Nyt mun on ihan pakko nipottaa, mutta eihän Alicen pitänyt nähdä puolivampyyrien tulevaisuutta kun se ei oo ite koskaan ollut sellanen? Niinhän se kirjassa selitettiin. Toisaalta tää on mun mielestä kyllä itse asiassa parempi ratkaisu, koska se oli tosi tylsää lukea sitä kirjaa kun Alice vaan koko ajan valitti että pää on kipeä. Ei Alicen pidä valittaa, se on ilopilleri. :D Ja sekin on mun mielestä hyvä että lapsia onkin kaksi, kun yksi on vähän tylsää... Jemma ja Rosemary olis mun mielestä kivoja nimiä.
Renée! Anteeks nyt mutta mä en oo koskaan oikein tykännyt siitä! Ja tässä se on mun mielestä ihan siis todella raivostuttava kun se kuvittelee Bellasta ja Edwardista sellasia. Siis joo, ihan normaalia kuvitella niin, mutta Renée on Bellan äiti, helkkari sentään! Kyllä mua ainakin kuvottais keskustella sellasista asioista mun äidin kanssa. Tai siis että miettikää nyt jos teidän oma äiti alkais kyselemään teiltä onko teidän poikakaveri hyvä sängyssä! Ei oo mun mielestä normaalia... Mutta toisaalta pitää hyvässäkin ficissä olla haittapuolensa. Enkä mä kyllä tiedä edes onko tää niin kamala haittapuoli, kun ei Renée kuitenkaan niin keskeinen henkilöhahmo ole.
Toivottavasti tässä kommentissa oli edes vähän jotain järkeä. Ja toivottavasti jatkoa tulee taas pian että mä tiedän miten Cullenit reagoi kun en muista enkä jaksa ja halua käydä kurkistamassa. ;)
-
löysin kolme virhettä
hänen iloinen ja raikas luonteensam
Pidän siitä – se ei ole kovin tavallinen, mutta on [color=.red]sitli[/color] hyvä." ”Katsoin ylös Edwardiin ja varvistaen suutelin hanta riemukkaasti.
häntä
Hyvin olet suomentanut ;)
-
Seurasin tätä ficciä alussa ja jätin kommentteja, mutta se on jäänyt totaalisesti! Itseasiassa olin unohtanut tämän ficin kokonaan, hups!
Tänään innostuin lukemaan tämän alusta alkaen ja muistin taas kuinka ihana tämä on!
Kääntäjä on siis vaihtunut. Täytyy sanoa, että suomennos on hyvää ja selkeää. :)
Tuo lapsi-systeemi vaikuttaa mielenkiintoiselta. Odotan innolla sitä että asiat etenee! Mietin kovasti että minkälaista draamaa tähän vielä saisi, mutta eiköhän nuo muksut sitä tuo :D ja sehän selviää lukemalla!
Seuraavaa lukua odottan,
Katri
-
Sirocco on jälleen matkalla, joten postaan hänen puolestaan ainakin tämän luvun. Toivottavasti pidätte :)
Luku 39 – Uhkauksia
Bellan näkökulma
Alice juoksi kotiin sillä välin, kun me Edwardin kanssa lähdimme takaisin autolle ja ajoimme Culleneille. Olin hermostunut, mutta olin varma, että koko perhe tulisi olemaan tyytyväinen, kun kertoisimme asiasta. He saattaisivat aluksi kyllä olla hieman järkyttyneitä. Hymyilimme koko matkan ajatukselle tyttäristämme.
Me emme edes yrittäneet pitää salassa hymyjämme, kun astuimme taloon. Koko perhe oli jo kokoontunut alakeraan ja he näyttivät odottavilta. Esme juoksi halaamaan meitä. ”Tervetuloa kotiin”, hän sanoi pehmeästi.
”Kiitos, Esme.” Vastasimme hänen halaukseensa.
Sitten Jasper ilmestyi jostain. ”Voisiko joku kiltti kertoa minulle, miksi kumpikin teistä on niin hurmioissaan? Alice iloisempi kuin matkalla ostoskeskukseen ja Rosalie toiveikkaampi kuin ikinä ennen?” Emmett, Carlisle ja Esme kääntyivät katsomaan uteliaina häntä ennen kuin kääntyivät katsomaan meitä epäluuloisina.
Edward ja minä säteilimme. Vilkaisin ylös Edwardiin ja yritin painostaa katseellani häntä kertomaan. Hän kietaisi kätensä vyötäisilleni ja puristi minua itseään vasten katsoessaan perhettään. ”Bella ja minä olemme päättäneet, että valmistumisen jälkeen hankimme lapsia”, Edward kuulutti ylpeänä.
Jasper ja Emmett jähmettyivät ja katsoivat meitä epäuskoisina. Esme ja Carlisle näyttivät hämmentyneiltä, mutta toiveikkailta. Ei ollut epäilystäkään, etteivätkö he kaikki pohtisi kuinka lapsien hankkiminen olisi mahdollista. Rosalie pomppasi ylös sohvalta halaamaan minua ja Edwardia. ”Olen niin onnellinen teidän kummankin puolesta. Minusta tulee täti!”
”Odottakaapas hetki”, Carlisle keskeytti, ”kuinka aiotte toteuttaa sunnitelmanne?” Hänen silmistään loisti uteliaisuus.
”Noh Carlisle, usko tai älä, ihmisnaisen on mahdollista tulla raskaaksi miesvampyyristä. Lapsesta tulee puolivampyyri”, selitin. Carlislen ilme muuttui hetkessä pohtivaksi. Mutta ennen kuin hän ehti sanoa mitään, Esme halasi meitä uudestaan. Hän näytti siltä kuin purskahtaisi itkuun, jos voisi.
”En voi uskoa, että minusta tulee isoäiti”, hänen äänensävynsä oli hieman hämmentynyt edelleen, ”Tästä tulee mahtavaa.”
Me istuimme alas ja selitimme heille, kuinka se onnistuisi. Edward stressasi edelleen siitä, kuinka vaarallista se olisi minulle. Onneksi Alicen näky oli saanut hänet hieman varmemmaksi, koska nyt tiesimme, että todennäköisesti selviytyisin ja synnyttäisin kaksoset ennen kuin muuttuisin.
Kun ohimennen mainitsimme, että Alice oli nähnyt näyn meistä ja kaksosista, koko perhe repesi riemuun. Annoin heille myös kirjat, jotka kaikki pikalukivat ja, kun selititmme suunnitelmistamme tarkemmin, Emmett oli ensimmäinen joka tarjoutui auttamaan. ”Wuhuu! Nappaan sinulle harmaakarhuja, ne maistuvat paljon paremmilta kuin peurat.” Muut lupasivat myös metsästää useammin ja varastoida verta minulle juotavaksi, kun olisin raskaana ja kaksosille, kun he olisivat syntyneet. Carlisle oli myös innokas auttamaan, tietysti kiinnostuneena erityisesti lääketieteellisistä puolista. Muutkin olivat enemmän kuin innostuneita ja tajusin, että jo häidemme aikaan kukaan meistä ei voisi odottaa lapsia syntyviksi.
Esme, Alice ja Rosalie suunnittelivat monia hankintoja vauvoille, koska he tulisivat kasvamaan nopeasti ja tarvitsivat siksi paljon vaatteita. Emmett mietti jo, mistä voisi löytää lapsiystävällisiä videopelejä ja Jasper vaati, että saisi opettaa veljentyttärensä lukemaan. Tiesin, että perhe tulisi olemaan loistava apu tyttäriemme kasvatuksessa.
Alice näytti muillekin kuvat tyttövauvoistamme. He kaikki ihastelivat kuvia ja pystyin jopa näkemään heidän rakkautensa tulevia lapsia kohtaan. Emmett ehti jo pettyä hieman, kun hän tajusi, ettei tulisi saamaan veljen poikaa, jonka kanssa voisi pelata jalkapalloa ja baseballia, mutta me lupasimme hänelle, että jos lapset halusivat oppia pelaamaan, hän saisi opettaa heitä.
Emmett ja Jasper virnistelivät ja minä katsoin heitä epäilevästi. Edward karjaisi ja hautasi kasvonsa käsiinsä. ”Mitä?”
”Voitko kuvitella, kuinka vaikeaa Edwardilla tulee olemaan, kun tyttärenne kasvavat? Hänen täytyy kuunnella miesten himoitsevia ajatuksia hänen vaimostaan, mutta myös tyttäristään”, Emmett ja Jasper nauroivat.
Mulkaisin heitä. “Onko päässyt unohtumaan, että minulla on kilpi, jolla voin estää Edwardia kuulemasta heidän ajatuksiaan”, huomautin puolustelevasti hieroen Edwardin polvea tyynnyttelevästi.
He kohauttivat olkiaan, mutta näyttivät hieman pettyneiltä, kun Edward rauhoittui vähitellen. Päätin, että oli aika soittaa Volterraan ja kertoa heille. Ehkä Arolla olisi lisäinformaatiota minulle, hänhän oli lukenut hybridien isän ja itse hybridien ajatukset.
Aro oli haltioitunut kuullessaan, mitä Edward ja minä suunnittelimme. Tosin hän sanoi, ettei se ollut tullut yllätyksenä. ”Huomasin viime käyntinne jälkeen, että olit varastanut kirjat, joten minä ja veljeni odotimme tätä puhelua, vaikka kuvittelinkin, ettei Edward suostuisi helposti”, hän sanoi tarkkaavaisena.
”Ei niin”, myönsin, ”mutta hän suostuu nyt ja Alice on jo nähnyt, että tulemme saamaan kaksostytöt.”
”Tyttäriä! Kuinka mahtavaa Bella!”, hän huudahti ja taustalta pystyin kuulemaan toisten innostuksen ääniä. ”Sinun täytyy tulla vierailemaan lapsiesi kanssa - me tulisimme rakastamaan heitä. Itse asiassa me saatamme tulla käymään teillä, jos teillä menee liian kauan. Tulevathan sinun lapsesikin olemaan Volturi-prinsessoja”, hän huomautti.
Hymyilin, ”Noh, tehän tiedätte, että olette kaikki tervetulleita vierailemaan”, totesin.
Me kerroimme vielä hetken kuulumisia ja hän lupasi ilmoittaa, jos muistasi vielä jotain lisättävää kirjoihin.
Lopulta lähdin kotiin samana iltana. Charlie näytti tyytyväiseltä, olihan minulla ollut mukava matka ja nyt olin tullut takaisin. Myönsin, että olin kaivannut häntä enemmän kuin olisin uskonut. Huolimatta siitä, että olimme kummatkin hiljaisia ihmisiä, tulimme erittäin hyvin toimeen seurallisessa hiljaisuudessa.
Edward ilmestyi pian sen jälkeen, kun olin asettunut sänkyyn makaamaan. Tiesin heti, että jotain oli vinossa, kun hän jähmettyi ikkunan eteen silmät apposen auki nuuhkien ilmaa. ”Mikä on vialla?” kysyin huolestuneena.
”Vampyyri on käynyt huoneessasi.” Pysähdyin hetkeksi ja katselin ympärilleni epäilevästi. Saavuttuani olin vain nakannut laukkuni huoneeseen ja palannut takaisin alas laittamaan ruokaa Charlielle. Katsoessani tarkemmin tajusin heti, että tyynyni oli kadonnut.
Etsin lisää johtolankoja ja huomasin, että lempipaitani, jonka olin jättänyt pesukoriin, oli myös kadonnut. ”Tyynyni ja jotkin vaatteet ovat hävinneet”, mutisin ja rypistin otsaani, ”Miksi joku vieras vampyyri olisi käynyt täällä?” Ensimmäinen ajatukseni oli, että Emmett oli käynyt huoneessani tekemässä käytännön piloja, mutta tiesin, ettei Edward olisi reagoinut noin pahasti, jos vampyyri olisi ollut hänen perheestään.
”En tiedä”, hän kurtisti kulmiaan ja tuli viereeni kiertäen kätensä ympärilleni, aivan kuin hän pelkäisi, että jokin vampyyri sieppaisi minut millä hetkellä tahansa. Hän irrotti toisen kätensä ympäriltäni soittaakseen muille. Pysyin hiljaa miettien kertakaikkisen hämmästyneenä, miksi joku vieras vampyyri olisi käynyt huoneessani, varastanut tyynyn ja vaatteet ja sitten lähtenyt hyökkäämättä isäni kimppuun – tosin olin suunnattoman onnellinen, ettei vampyyri ollut tappanut Charlieta.
Tuota pikaa Jasper, Emmett ja Carlisle ilmestyivät ikkunani ulkopuolelle. Kaikki näyttivät huolestuneilta. Carlisle jäi luokseni poikien yrittäessä jäljittää vampyyrin jälkiä. Vietimme muutaman seuraavan tunnin jutellen raskaussuunnitelmistani tarkemmin odottaessamme huolestuneina löytäisivätkö muut tämän oudon vampyyrin tai ainakin jotain vihjeitä siitä, miksi hän oli käynyt täällä.
Hyppäsin jaloilleni, kun tunsin heidän saapuvan kilpeni vaikutusalueelle. He kaikki kokoontuivat huoneeseeni, Edward puristi minut tiukasti syliinsä ja hautasi kasvonsa hiuksiini. Huomasin heidän turhautuneista ilmeistään, ettei heidän etsinnöillään ollut ollut onnea. ”Löysittekö jotakin?” Carlisle kysyi.
Jasper pudisti päätään. ”Ei mitään. Jäljet päättyivät Forksin ulkopuolelle – hän on hypännyt varmaan autoon. Emmekä osaa sanoa, mihin suuntaan se on lähtenyt.”
Huokaisin. Näytti siltä, että minun pitäisi sittenkin kutsua vartijani hätiin. Vetäydyin kauemmaksi Edwardista, poimin puhelimen yöpöydältäni ja istuin sängylle. Edward tuli viereeni naputellessani nopeasti Volterran numeron. Volterrassa oltiin yllättyneitä, että he kuulivat minusta jo näin pian uudestaan. ”Bella! Kaksi kertaa päivässä! Onko sinulla lisää hyviä uutisia? Oletko jo raskaana?” Aro kysyi toiveikkaana. Kolmetuhatvuotiseksi vampyyriksi hän saattoi olla välillä erittäin malttamaton.
”Anteeksi, Aro, mutta minulla ei ole hyviä uutisia. Tullessani kotiin tänään huomasimme, että outo vampyyri on käynyt huoneessani ja varastanut tyynyni ja joitakin vaatteita.”
Yhtäkkiä Demetri oli puhelimessa. ”Tavaroita, joissa oli hajuasi?” hän kuulosti huolestuneelta ja Edward jäykistyi vierelläni.
”Kyllä. Miten niin?”
”Ainoa syy, miksi vampyyri varastaisi tuoksuasi on se, että luoksesi aiotaan lähettää muita vampyyrejä”, hän selitti. Sitten Edward kertoi Demetrille, kuinka kauas he olivat pystyneet jäljittämään tätä hämärää vampyyria ja kertoi, ettei kukaan muistakaan ollut tunnistanut hajua.
”Minä ja Felix olemme siellä muutamassa päivässä. Pyydä Edwardia etsimään jotain huoneestasi, missä on tämän vampyyrin hajua ja pane se suljettuun pakkaukseen minulle. Me selvitämme, kuka haluaa varastaa prinsessaltamme.” Demetri oli ärsyyntyi harvoin, mutta hän otti työnsä vartijanani vakavasti, eikä antaisi minkään satuttaa minua.
Päättäessäni puhelimen Edward kuljeskeli huoneessani, nosti sitten yhden huiveistani ja pani sen pussiin. Kurtistin kulmiani, ilmeisesti vampyyri oli käynyt läpi vaatteitani, jos hän oli koskenut huiviini. Puistatus kulki lävitseni ajatellessani asiaa. Karmivaa.
Käännyin sänkyyni päin, mutten todellakaan halunnut nukkua sängyssä, jossa oli käynyt vieras vampyyri. Sitä paitsi minulla ei edes ollut tyynyä. Puhisin turhautuneena. Täydellisesti ajoitettuna yksityinen sielunsiskoni pöllähti sisälle. Hän kantoi uusia lakanoita, pussilakanaa ja tyynyjä. Huokaisin helpotuksesta. “Alice, olet hengenpelastaja.”
Hän iski silmäänsä, “Tiedän.” Hän jätti minut poikien kanssa ja, kun olimme laittaneet sänkyni valmiiksi, menin makaamaan ja yritin rauhoitella itseäni, jotta pystyisin nukkumaan. Edwardin ote minusta oli tiukempi sinä yönä ja minulla oli sellainen tunne, ettei hän päästäisi minua mihinkään ilman häntä, ennen kuin tämä kummallinen vampyyri olisi löydetty.
Koulu oli uskomattoman tylsää nyt, kun tiesimme suunnitelmistamme. Me kumpikin vain odotimme valmistumista, jotta voisimme mennä naimisiin ja perustaa oman perheen. Me olimme viimein aloittaneet etenemisen harjoittelussamme, ja me kummatkin olimme nauttineet valtavasti – Edward ei ollut koskaan satuttanut minua.
Sanojensa mukaan kahden päivän päästä, kun saavuimme koulun jälkeen Culleneille, löysimme Demetrin ja Felixin sohvalta pelaamassa Emmettin kanssa Crysistä.
He hyppäsivät ylös ja halasivat minua kävellessäni ovelle. Sitten kumpikin ryhdistäytyi ja otti itselleen tuiman vartijan asennon.
Demetri ryhtyi heti hommiin. Hän oli melkein yhtä hauska ja rakastava kuin Emmett, kun hän rentoutui, mutta ennen kaikkea hän oli henkivartijani. Hän oli viimeistä piirtoa myöten vakava suojelijani. Samaten Felix näytti melkein yhtä uhkaavalta. Kumpikin heistä tutkaili ympäristöä etsien merkkejä uhasta.
Edwardin näkökulma
Olin raivoissani ja huolissani. Se, että vieras vampyyri oli käynyt Bellan huoneessa oli painajainen. En halunnut edes kuvitella, mitä olisi tapahtunut jos vampyyri olisi ollut vielä Bellan huoneessa, kun tämä saapui. Olisiko hän pystynyt vastustamaan Bellan veren pehmeää tuoksua? Tietenkin Bella oli melko hyvä puolustautumaan yllätyshyökkäyksiltä, kiitos Emmettin ja hänen vartijoidensa, mutta se ei tarkoittanut, ettei olisi olemassa suurta riskiä, että hän loukkaantuisi ennen kuin ehtisi tajuamaan, mitä tapahtui.
Olin vihainen itselleni, että olin jättänyt Bellan siihen asemaan – minun olisi pitänyt käydä tarkistamassa, että hän olisi täydellisessä turvassa ennen kuin päästin hänet kotiin Charlien luoksi. Silloin, jos talossa olisi ollut vampyyri olisin voinut kuulla hänen ajatuksensa heittäessäni Bellaa kotiin. Toisaalta tunkeilija olisi voinut omistaa samanlaisen ”hiljaisen mielen” kuin Bella – kykyni ei ollut mikään tae siitä, ettei ketään ollut paikalla.
Minä ja Jasper lähdimme Felixin ja Demetrin kanssa jättäen Bellan turvaan perheeni luokse. Lähtiessämme hän oli jo ottanut Felixin ohjaimen ja ryhtyi hakkaamaan Emmettiä hänen lempipelissään. Veimme Bellan vartijat ensimmäiseksi hänen talolleen ja ojensin Demetrille suljetun pussin, jossa oli huivi ja vieraan vampyyrin hajua. Hän käännähti heti keskittyneenä ympäri ja pyrähti nopeasti seuraamaan samaa reittiä, jota minä ja veljeni jäljitimme muutamaa päivää sitten.
Pystyin Demetrin ajatuksista näkemään, ettei hajunjäljittäminen ollut hänen tavallinen menetelmänsä. Yleensä hän tunsi yksilön mielensävyn ja etsi hänet sillä tavalla. Bella oli tietysti poikkeus. Viimeisen vuosikymmenen hän oli hionut hajunjäljitystaitojaan valtavasti, koska hän ei voinut jäljittää Bellaa hänen mielensä välityksellä. Kun tulimme moottoritien varteen, jossa olimme kadottaneet jäljen, Demetri pysähtyi vain sekunniksi – hän juoksi puiden välissä tien läheisyydessä.
Tajusin, että hän oli muuttanut taktiikkaa. Hän jäljitti nyt pikkuriikkistä Bellan tuoksua varastetuista vaatteista ja tyynystä. Hän oli niin tottunut hänen tuoksuunsa, että hänelle oli paljon helpompaa jäljittää sen perusteella kuin tuntemattoman vampyyrin. Seurasimme häntä hylätylle autolle Seattlen laitamilla. Autossa oli vahva haju tunkeilijasta ja vivahdus kauniin Bellani tuoksua. Sieltä hajun jäljittäminen oli helpompaa, jopa minä ja Jasper pystyimme siihen.
Äkkiä Demetri muutti kurssia. Hän hidasti vauhtiaan saapuessamme teollisuusalueelle. Hän oli napannut mielensävyn, joka täsmäsi hajuun. Tunkeilija oli lähellä.
Etsin kyvylläni tunkeilijan mieltä seuratessani nopeasti Demetrin kannoilla. Saapuessamme alueelle, jossa oli paljon tyhjältä näyttäviä varastoja, kuulin viimein uuden äänen päässäni. Se oli vampyyri. Ryntäsin Demetrin ohi extranopeudellani löytääkseni tämän vampyyrin. Juostessani raivoni kasvoi nopeasti. Lähestyessäni haistoin hänen hajunsa. Se oli sama, joka oli ollut Bellan huoneessa ja vihani terästyi.
Mielessäni havaitsin epäselvästi muiden juoksevan perässäni, mutta minä olin nopeampi. Ryntäsin tunkeilijan perään. Hänellä oli tuskin aikaa kääntyä ennen kuin kuuli tuloni. Otin hänen kurkustaan kiinni ja paiskasin hänet maahan, iskuni aiheutti ympärillämme ukkosen jyrähtelyltä muistuttavaa ääntä. Tie halkesi, kun hän paiskaantui pää edellä siihen. Hänen mielensä oli täynnä hämmästystä ja vaistomaista halua tapella vastaan. Hän heitti meidät kummatkin ylös kääntymällä ympäri ja yritti musertaa minut suuremmalla voimallaan, mutta minä olin nopeampi. Olin päässyt hänen otteestaan ja ennen kuin hän ehti kääntyä, potkaisin hänet naama edellä tiehen. Käänsin hänet kasvotusten kanssani ja tartuin hänen kurkustaan uudestaan ja pidin häntä paikoillaan. Hänen vahvat vastasyntyneen kädet nousivat ylös ja yrittivät vapauttaa hänen kurkkuaan, mutta minä nappasin kiinni hänen toisesta kädestään ja revin sen irti muristen uhkaavasti. Heitin käden taakseni ja paiskasin hänen toisen kätensä maahan. Olin täysin hurjistunut siitä, että hän oli kehdannut tulla edes lähelle kumppaniani. Ja minun vampyyrivaistoni olivat raivoissaan.
Hän yritti hakata itseään irti, mutta koska pidin hänen kädestään ja kaulastaan kiinni hän ei voinut liikkua äristessäni hänelle. ”Kuinka kehtaat uhata puolisoani!” Hänen rimpuilunsa hidastui. Hän haistoi Bellan tuoksun minusta ja se sopi. Hän kuvitteli mielessään Bellan huoneen. Murinani voimistui, kun Demetri ja Jasper saapuivat.
Vampyyri vilkaisi kerran Demetrin verenpunaisiin silmiin ja hänen pelkonsa voimistui. Jasper pakotti hänet tuntemaan vielä niin paljon enemmän pelkoa, ettei hän voinut edes liikkua. “Miksi olit kumppanini huoneessa?” vaadin, palauttaen hänen huomionsa takaisin minuun. Hänen ajatuksensa pakenivat nopeasti erään todella tutun punahiuksisen vampyyrin luo, joka oli käskenyt häntä keräämään Bellan hajua. Karjuin vihasta, kun näin hänen kasvonsa. ”Victoria.” Takanani Jasper ja Demetri jäykistyivät. Se oli varmistus sille, mitä olimme jo epäilleet.
“Missä hän on?” tiukkasin. Tämä vampyyri, jonka olin nyt tunnistanut Rileyksi oli kauhuissaan ja hämmästynyt. Hän ei tiennyt, että minä pystyin lukemaan hänen ajatuksensa ja Victoria oli kertonut hänelle, että kultasilmäiset olivat heikkoja. Sen takia hän oli pelännyt paljon enemmän Demetriä. Rajun hyökkäykseni jälkeen hän oli kuitenkin pelkäsi meitä kaikkia. ”En tiedä”, hän sanoi anoen, ”Victoria tulee käymään vain kerran päivässä katsomaan, missä kunnossa hänen armeijansa on ja sitten hän lähtee. Hän ei koskaan kerro minulle mitään ja muut eivät ole koskaan nähneet häntä.” Hänen mielestään pystyin näkemään, että Victoria oli manipuloinut häntä. Hän uskoi ja luotti häneen täydellisesti ja ilman Jasperin kykyä hän ei olisi ikinä tunnustanut edes tämän vertaa. Hänen mielensä näytti, että hän tiesi jotain tärkeää. Victoria oli kertonut hänelle osia suunnitelmasta. Muutamassa päivässä Rileyn oli ollut tarkoitus johtaa armeija kohti Olympia vuoria ja kertoa heille Bellan sijainti. Hänelle oli kerrottu, että siellä olisi heikkoja kultasilmäisiä vampyyrejä suojelemassa häntä ja kuka tahansa ehtisi ensimmäisenä Bellan luokse, saisi tehdä tälle, mitä halusi.
Karjahdin nähdessäni heidän keskustelunsa hänen ajatuksistaan. Nostin hänet ylös ja heitin hänet pois. Hän laskeutui rysähtäen tehden tiehen reiän. Pikkuruinen osa mielestäni oli iloinen, että tämä alue oli hylätty ja en pystynyt kuulemaan kenenkään muun ajatuksia kuin Rileyn, Felixin, Jasperin ja Demetrin. ”Kerro Victorialle, että olemme odottamassa ja, että revimme hänet ja hänen armeijansa palasiksi”, sanoin äristen. ”Hän tappaa sinut ja kallisarvoisen kumppanisi”, hän ivasi ja tuijotti minua. Sitten hän nosti kätensä ja katosi pimeyteen. Olin huojentunut siitä, että hänen ainoat aikeensa olivat Victorian luo meneminen ja hänen varoittamisensa.
Käännyin muihin päin. ”Mennään.” Käännähdin ja juoksin, halusin kovasti päästä takaisin Bellan luokse. Minulla oli pakottava halu saada hänet käsivarsilleni ja tehdä selväksi, että hän oli turvassa. Juostessamme takaisin kerroin muille, mitä olin nähnyt Rileyn mielessä. He olivat raivoissaan kuultuaan armeijasta. Jasper alkoi heti pohtia taistelustrategioita.
Vimmani ei laantunut ennen kuin pääsimme takaisin talolle ja Bella oli tiukassa syleilyssäni. Hän vastasi halaukseeni. ”Hei, kaikki on hyvin, olen tässä ja kukaan ei voi ikinä viedä minua pois luotasi”, hän kuiskasi. Rauhoituin nopeasti saadessani hengittää hänen tuoksuaan. Joskus hänen tuoksunsa oli ollut minulle kärsimystä, mutta nyt se vakuutti hänen olevan hengissä. Kerroimme nopeasti muille kaiken, mitä olimme saaneet selville ja sitten Alice kertoi meille näystä, jonka oli nähny juuri ennen kuin olimme palanneet. Victoria oli viimeinkin päättänyt. Hänen armeijansa tulisi viikonloppuna. Alice pystyi jo näkemään meidät taistelemassa valtavalla aukiolla, jolla yleensä pelasimme baseballia. Felix, Demetri ja Emmett halusivat tapella. Myös Bella halusi. Hänen silmänsä loistelivat innokasta odotusta ja minä huokaisin. Minun oli alistuttava siihen, että vaikka kuinka paljon olisinkaan halunnut suojella häntä, en voinut kieltää häneltä hänen hupiaan.
-
JEE! Oon oottannu jo pitemmän aikaa, millon Victoria palaa kuvioihin mukaan! :D Haluan kuulla, miten Bella rökittää ne. ;) Oon lukemas twilighteja nyt uudestaan läpi, ja mä pidän tästä Bellasta hurjasti enemmän kuin alkuperäisestä. ;) Anna vampyyriarmeijalle turpaan, Bella! ;D Okei, nyt mä innostuin. :)
Ihanaa, kaksostytöt!
Esme, Alice ja Rosalie suunnittelivat monia hankintoja vauvoille, koska he tulisivat kasvamaan nopeasti ja tarvitsivat siksi paljon vaatteita. Emmett mietti jo, mistä voisi löytää lapsiystävällisiä videopelejä ja Jasper vaati, että saisi opettaa veljentyttärensä lukemaan. Tiesin, että perhe tulisi olemaan loistava apu tyttäriemme kasvatuksessa.
Voin kuvitella, miten Em kiukuttelee pikkutytöille kun ne voittaa hänet videopelissä. ;) ;D
”Voitko kuvitella, kuinka vaikeaa Edwardilla tulee olemaan, kun tyttärenne kasvavat? Hänen täytyy kuunnella miesten himoitsevia ajatuksia hänen vaimostaan, mutta myös tyttäristään”, Emmett ja Jasper nauroivat.
Voivoi, Edward, koeta kestää..... :D
ihanaa, jatkoa! :)
miiru_97
PS.eka! ;D
-
Jee jatkoo :-* <3
Oon lukenu enkun kielisen jo loppuun asti mutta tykkään enemmän lukea käännöstä - siinä ei voi erehtyä lukemastaan.
Yhden virheellisyyden löysin;
Päättäessäni puhelimen Edward kuljeskeli huoneessani, nosti sitten yhden huiveistani ja pani sen pussiin.
Mielestäni kuulostaisi paremmalta näin;
Lopettaessani puhelun Edward alkoi kuljeksia huoneessani, nosti sitten yhden huiveistani ja pani sen pussiin.
Njoo.. muuten hyvin suomennettu! ;D :)
Nopeesti lisää toivon ! :D ;)
<3.Anskubits
-
Jei, jatkoa! Hyvää työtä on suomentaja tehnyt.
Victoriasta oli kiva kuulla taas välillä ja bella, anna vampyyreill kunnolla turpaan go bella, go bella!
Okei, lopetan tähän
Tutti frutti kiittää ja kumartaa
-
Ihanaa uus luku!
Ei taida Rileyn tietää mihin ryhtyy... :D Brllalla on niin monta suojeliaa että sekin jo vaikeuttaa, mutta Bella kilpineen vielle siihen lisäks... Taitaa tulla hauskempi tappelu tästä, kuin siitä elokuvan ;)
Ihanna Bella ja Edward saa kaksostytöt <3
En malt aodottaa koska tulee seuraava luku, sitä odotellessa...
Ps. Sori ku en kommannu edellist lukuu´, en keksiny mitään järkevää...
lohikäärme
-
Tä on paras twilight ficci minkä oon ikinä lukenu (:
Jatkoo pian ;)
-
Tämä luku minulla olikin ollut suomennettuna jo aika pitkään, mutta betalla oli vähän ongelmia päästä koneellensa. Suuret kiitokset kuitenkin little-monkeylle<3 Pitemmittä puheitta, tässä uusi luku :)
Luku 40 – Kamppailu
Bellan näkökulma
Seuraavat päivät matelivat koulussa ja suunnitellessa viikonloppua. Alice oli sopinut Charlien kanssa, että viettäisin koko viikonlopun, perjantai-ilta mukaan lukien, hänen ja Rosalien kanssa. Charlie oli menossa silloin kalastamaan Billyn kanssa La Pushiin, siellä hänellä ainakin olisi muutama ihmissusi suojelemassa, jos jokin vastasyntyneistä pääsisi karkuun. Jasper ja Felix kouluttivat muita taistelemaan vastasyntyneitä vastaan. Ei sillä, että meillä oli suuri huoli loukkaantumisista. Minähän suojaisin heitä kaikkia.
Demetri ja Felix olivat tauotta kuin varjojani ja Edward vaikutti tyytyväiseltä extrasuojaukseeni. Olin hieman ärsyyntynyt, koska meillä ei ollut Edwardin kanssa yhtään kahdenkeskistä aikaa. He pysyivät metsässä niin lähellä, että pystyivät kuulemaan minut koko ajan. Oli rasittavaa, että jouduimme keskeyttämään Edwardin kanssa hääyö-harjoituksemme. Makaaminen Edwardin vieressä joka yö – painautuneena vartaloon, jonka olin nyt täysin kartoittanut näkö-, haju- ja makuaisitin avulla – voimatta tehdä mitään oli erittäin turhauttavaa.
Edwardille se oli ollut vaikeampaa. Ensimmäisenä yönä heräsin keskellä yötä huomatakseni Edwardin tuskaisena vierelläni. Olin puristanut itseäni häntä vasten ja voihkinut unissani ja hän ei ollut voinut tehdä mitään. Seuraavat yöt eivät olleet yhtään helpompia Edwardille ja tiesin, että olisi turha pyytää Demetriä ja Felixiä antamaan meille kahdenkeskistä aikaa, kun joukko vastasyntyneitä suunnitteli hyökkäystä. Joten meidän täytyi vain kestää. Kärsimättönä odotin viikonloppua, jotta voisin tuhota vastasyntyneet, ja Edward ja minä voisimme taas jatkaa kuherruskuukausharjoitteluamme.
Viikonlopun innokasta odotustamme häiritsi Jacobin odottamaton vierailu. Kapinen rakki julkesi vierailla luonamme eräs iltapäivä koulun jälkeen. Edward ja minä olimme tekemässä päivällistä keittiössä ja Felix oli ulkopuolella vartiossa kuuloetäisyyden päässä. Edwardin kädet olivat kiertyneet ympärilleni ja minä nojasin häneen samalla hämmennellen spagettikastiketta liedellä. Tiesin jonkin olevan vinossa, kun hän jännittyi äkkiä. ”Mikä on vialla?” Käännyin ympäri, nähdäkseni hänen kasvonsa paremmin.
Hänen kasvoillaan oli ankara ilme. ”Yksi koirista on tulossa tänne.” Ja totta tosiaan, hetken kuluttua ovelta kuului koputus. Ennen kuin ehdin mennä avaamaan oven, ylimielinen koira päästi itsensä sisälle.
Tuijotin häntä olohuoneesta edelleen Edwardin kädet ympärilläni. ”Eikö sinulle ole opetettu mitään tapoja? On tarkoitus odottaa oven ulkopuolella, että kutsutaan sisään, eikä vain kävellä sisälle, Jacob”, sanoin karkeasti. Turhauttava ja jännittynyt viikkoni taistelua odotellessa sai minut ärsyyntymään paljon helpommin kuin yleensä siitä, että Jacob käyttäytyi kuin omistaisi koko paikan.
Hän kohautti olkiaan, mutta hänen rauhallisen ulkokuorensa pettivät silmät, jotka olivat kirkkaat ja innokkaat hänen mittaillessaan Edwardia takanani. Pyöräytin silmiäni. Jotenkaan hän ei vieläkään osannut käsittää minua ja Edwardia. Minä olin se, joka todennäköisemmin pystyisi satuttamaan häntä. Silmäkulmastani näin Edwardin virneen jollekin Jacobin ajatukselle ennen kuin hän nojautui alaspäin ja suuteli hellästi kurkkuni sivua. En pystynyt estämään himon väristyksiä, jotka kulkivat lävitseni. Hänen vetäytyessä taaksepäin pystyin tuntemaan hänen omahyväisyytensä siitä, että pystyi herättämään minussa tuollaisia reaktioita.
Jacob tuijotti meitä. ”Varovaisesti, iilimato. Yksi pieni naarmu hampaallasi ja se tarkoittaa sotaa. Ja meistä olisi ihanaa repiä sinut ja perheesi kappaleiksi.”
Tuijotin suoraan takaisin Jacobiin, enimmäkseen ärsyyntyneenä hänen tunkeilustaan. ”Miksi olet täällä Jacob?” kysyin vaativasti.
”Olen täällä muistuttaakseni teitä sopimuksen ehdoista – jos joku teidän verenimijöistä puree – ei edes tappaakseen – ihmistä, sopimus on mitätöity. Joten heti, kun he ovat muuttaneet sinut, voimme tappaa heidät.” Hänen silmiinsä syttyi innokas odotus.
Olin vihainen. Työnsin kilvelläni Jacobin seinää vasten nostaen hänet lattiasta ja levitoin sitten itseni samalle korkeudelle. Tunsin kieroutuneen tyytyväisyyden tunteen, kun näin pelon pilkahtelevan hänen äsken niin itsevarmoissa silmissään. ”Kuuntele, röyhkeä koira”, minä sihisin. ”Minä olen varsin tietoinen sopimuksesta, sinulla ei ole mitään oikeutta tanssia talooni ja käskytellä minua. Sinä olet elossa vain siksi, että minä annan sinun elää. Olisin helposti pystynyt tappamaan sinut hyökätessäsi ensimmäisen tapaamasimme aikana metsässä. Älä leiki kärsivällisyyteni kanssa, koska en välttämättä ole enää niin lempeä tulevaisuudessa.” Hän näytti viimein tajuavan viestin. ”Ja muuttamisestani puheen ollen, se voidaan tehdä ilman, että he purevat minua.” Se jähmetti kummatkin, Jacobin ja Edwardin, niille sijoilleen ja he katsoivat minua yllättyneenä. ”Minusta tuntuu, että Jacobille ei ole tullut mieleen, että myrkky voitaisiin pistää suoraan injektioneulallakin. Vai tuliko?” Jacob tuijotti katkerasti meitä, mutta vielä roikkuen seinällä, hieman pelokkaana, hän pysyi hiljaa.
Päästin hänet alas. ”Nyt juokse takaisin laumasi luokse, kuten kiltit koirat tekevät ja kerro heille.” Hän kääntyi ja lähti ulos, silmäillen meitä epäluuloisesti.
Edwardin rentouduttua tiesin, että Jacob oli alueen ulkopuolella. Nojauduin takaisin hänen rentouttavaan syleilyynsä ja huokaisin. ”Hänen laumansa on joukko lapsellisia pentuja. Jos he hyökkäisivät kimppuumme pystyisin tappamaan heidät silmänräpäyksessä – ei sillä, että tekisin niin, koska Billy Black on Charlien paras ystävä – mutta pystyisin siihen.”
Edward naurahti. “Aivan, rakas. Mutta nyt, mikset kertoisi minulle lisää muuttamisestasi neuloilla?”
”Volturit ovat käyttäneet sitä vuosia ihmisten muuttamiseen – paljon turvallisempaa kuin pureminen, ei tarvitse riskeerata hillinnän menettämistä, eikö vain?”
”Totta, minä kannatan ideaa. Ei epäilystäkään, etteikö Carlisle ole kiinnostunut.”
Palasin takaisin valmistamaan päivällistä samalla, kun selitin tarkemmin injektiopistoksien toimintaperiaatteita. Lisäksi tämän tavan plussaa olisi se, että jos suuri määrä myrkkyä ruiskutettaisiin suoraan sydämeeni, muuttumisprosessi veisi vain kaksi päivää kolmen sijaan – mikä olisi paljon mukavampi vaihtoehto. Edward oli tiedosta enemmän kuin tyytyväinen.
Valitettavasti Jacobin tapaaminen oli ainut kiinnostava tapahtuma koko viikon aikana ja viikonlopun lähestyessä olin halkeamaisillani innokkaasta odotuksesta. Charlie tiesi vain, että sillä välin kun hän olisi viettämässä viikonloppua Billyn luona La Pushissa, minä olisin yötä Alicen ja Rosalien luona, koska pojat olisivat retkeilemässä. Se olisi yksi viimeisistä yökyläilyistämme ennen valmistujaisia, jotka olisivat seuraavalla viikolla. Kukaan vampyyreistä ei ollut erityisen innoissaan valmistumisesta. He olivat alkaneet laskea arvosanojaan hieman, jotteivät he saisi kaikkia jäähyväispuhestipendejä. Heidän mielestään ihmisluokkatoveritkin ansaitsivat ne. Minä tein saman, koska minulla oli ollut etuoikeua olla vampyyrien opettama koko elämä ja minulle ei oikeastaan ollut mitään haluja saada stipendiä. Onneksi, Edwardin mukaan, joka oli kuunnelut opettajien ajatuksia, Angela ja Ben olivat saamassa palkinnot.
Ainoa toinen katko odotuksessamme oli, kun minä ja Rose saimme ’Car and Driver’ –lehtemme. Kiirehdin Cullenien kartanolle koulun jälkeen heiluttaen lehteä. ”Rose, oletko jo nähnyt uuden Bugatti Veyron SuperSportin?” huusin innokkaana.
”Olen. Luitko sinä, että BMW aikoo tehdä uuden M6:n?” Hän oli vierelläni hetkessä ja kaikille oli selvää, että me olimme matkalla aulaan jutellessamme intohimoisesti.
”En jaksa odottaa, että SuperSport Bugatti julkaistaan! Minun on saatava yksi.” Kasvaminen nopeiden vampyyrien kanssa oli saanut minut kaipaamaan vauhtia. Kaipauksen pystyivät tyynnyttämään vain mailman nopeimmat autot.
”No sitten sinun täytyy antaa minunkin ajaa sillä. Odotan todella paljon M6:sta, tosin meidän täytyy odotella muutama vuosi ennen kuin se julkaistaan.” Me jatkoimme väittelyämme muutamien prototyyppiautojen huonoista ja hyvistä puolista tunteja. Hetken päästä jopa Edward kyllästyi ja lähti etsimään veljiään.
Kun minun oli aika lähteä kotiin Charlien luokse, Edwardin täytyi raahata minut ulos jatkaessani keskustelua Rosen kanssa siitä, täytyisikö meidän ostaa 2011 Corvette Stingray Convertible, kun se julkaistaisiin. Hyppäsin autoon erittäin haluttomasti, sillä en ollut vielä jutellut tarpeeksi autoista. Edward kuitenkin onnistui houkuttelemaan minut mukaan sanomalla, että voisimme muhinoida kunnolla Volvon takapenkillä ennen kotiin menoa. Demetrin ja Felixin olivat odottamassa, ärsyyntyneisyys paistoi selvänä heidän kasvoiltaan. Tajusimme vasta silloin, kuinka myöhään meillä oli mennyt. Charlie uskoi sen tekosyyn, että Alice oli pidätellyt minua kertomalla hääsuunnitelmista ja hotkittuani muutaman pitsan palan pääsin käpertymään oman kreikkalaisen jumalani kainaloon.
Viikonloppu saapui pitkän ja jännittyneen kouluviikon jälkeen. Vilkutin Charlielle perjantai-iltana päivällisen jälkeen ja kaahasin autollani innokkaasti Cullenien talolle. Edward, Felix, Demetri ja Alice lähtivät myöhemmin metsästämään, muut olivat käyneet jo sillä välin, kun olimme olleet koulussa. He kaikki halusivat olla mahdollisimman voimakkaita taistelussa, huolimatta siitä, ettei meille olisi mikään ongelma voittaa. Demetri ja Felix olivat päättäneet, että eläimen veri oli parempi kuin ei mitään, joten he lähtivät mukaan metsästämään.
Carlisle ja Esme halusivat jättää väliin taistelun, koska he olivat liian hellätunteisia väkivaltaan – he osallistuisivat kyllä, jos olisi kyse heidän perheensä selviytymisestä – enkä voinut syyttää heitä. Itse asiassa, he eivät olleet tulossa edes aukiolle. He odottaisivat Forksin rajamailla, koska joku vampyyreistä saattaisi muuttaa mielensä ja lähteä kaupunkiin jo ennen kuin ylipäätänsä olisi saapunut aukiolle. He pysäyttäisivät kaikki vampyyrit, jotka yrittäisivät hyökätä kaupunkiin. Siltikin olin huojentunut, että Charlie oli menossa La Pushiin.
Loput meistä olivat innokkaita taistelemaan. Vietin perjantai-illan ja yön levottomana ja innokkaasti odottaen samalla, kun torjuin suurimman osan Alicen ylierikoisista hääideoista. Toki suostuin muutamiin. Herätessäni lauantaiaamuna Edward oli palannut retkeltään ja kun avasin silmäni hän katseli minua kermatoffeisilla silmillään senttien päästä. Huokaisin onnellisena. Tunsin oloni aina paremmaksi Edward lähelläni. Kaikki ajatukset lähenevästä taistelusta olivat poissa, kun katselin hänen ihastuttavia kasvojaan ja sain aamupusuni. Hän hemmotteli minua pidemmällä suudelmalla kuin yleensä, huolimatta siitä, että muut liikkuivat levottomina alakerrassa. Me vietimme aamun muhinoiden – haluttomina menemään pidemmälle, koska tiesimme kahdeksan vampyyrin kuuntelevan.
Lopulta, keskipäivän aikoihin, Alice pamahti huoneeseen koputtamatta. ”Bella! Mitä mieltä olet tästä hääkakusta?” Hän sysäsi minulle kuvan kakusta, joka oli puolitoista metriä korkea. Kakku oli muotoiltu kahden joutsenen muotoiseksi. Niiden kaulat olivat kaareutuneet toisiaan vasten niin, että niiden välille syntyi sydän. Kakussa oli siellä täällä kukkasia.
Silmäni laajenivat ja minä voihkaisin: ”Alice, tämä on aivan liian suuri – en ajatellut kutsuvani koko kaupunkia!” Hän näytti harmistuneelta ja minä lepyin hieman. ”Mutta jos saat heidät tekemään pienemmän version – ehkä kolmekymmentä senttiä korkean - sitten se olisi mielestäni ihana”, myönsin. Kaiken kaikkiaan se oli kaunis kakku ja mielestäni joutsenet olivat täydelliset, mutta kuten tavallista, Alicen innokkuus oli antanut hänelle tämän ylimenevän idean.
Hän hymyili säteilevästi ja vilahti ulos huoneesta. Nojauduin takaisin Edwardin rintakehää vasten ja huokaisin. ”On aika nousta ylös, eikö olekin?”
”Niin on, teen sinulle aamupalaa sillä välin, kun käyt suihkussa”, hän lupasi. Nyökkäsin ja vetäydyin haluttomasti hänestä kauemmaksi. Nojauduin vielä alaspäin ja suutelin häntä nopeasti ennen kuin lähdin kylpyhuoneeseen.
Maukkaan aamiaisen jälkeen, jonka ajan olin ihmetellyt, kuinka hyvä kokki Edward oli, suuntasimme autotalliin, jossa Edward alkoi pakata vaellusvarusteita. Emmett ja Rose olivat jo lähteneet aukiolle, jossa meidän kaikkien oli tarkoitus viettää yö odottaen vampyyreita, joiden pitäisi saapua aikaisin aamulla. Minä olin tietenkin ainoa, joka oikeasti tarvitsi retkeilyvarusteita.
Alice tuli ulos hääkansion kanssa ja alkoi katsella kanssani Edwardia, joka valitsi aivan uusien vaellusvarusteiden joukosta mukaan tavaroita. ”Pakkaa kylmään ilmaan”, Alice neuvoi häntä. ”Tänä iltana on lumimyrsky.” Minä värähdin ajatukselle ja Edward etsi lämpimämpiä varusteita samalla, kun minä tein päätöksiä häihimme. Edward puuttui keskusteluun silloin tällöin.
Onneksi pakkaaminen ei vienyt ikuisuuksia ja pääsimme Edwardin kanssa lähtemään baseballaukiolle, josta tulisi huomenna taistelutanner. Vierellämme juoksivat Jasper ja Alice sekä Felix ja Demetri, jotka kantoivat Edwardin pakkaamia reppuja. Carlisle ja Edme olivat hyvästelleet meidät ja toivottaneet onnea ja Alice oli luvannut pitää heidät ajan tasalla puhelimen välityksellä.
Saavuttuamme löysimme innokkaan Emmettin kasaavan ylimääräsiä oksia keskelle aukiota valtavan kokon viereen. Se oli jo kolmisen metriä korkea, keltaiset liekit nuollen oksia, jotka Emmett oli jo heittäny tuleen. Hän virnisti iloisesti meille pysähtyessämme hänen viereensä. ”Mitä mieltä olet? Ajattelin, että tämä pitäisi Bellan lämpimänä kylmästä ilmasta huolimatta.” Olin liikuttunut hänen ajattelevaisuudestaan ja hyppäsin hänen luokseen halatakseni häntä.
”Kiitos, Emmett.” Hän hymyili alas minulle.
”Ei mitään, Bells.”
Edwardin ja Jasperin pystyttäessä minulle teltaa ja muita leiritarpeita otin luovuttajaveripussit, jotka Carlisle oli hankkinut ja jätimme Alicen kanssa verijälkiä ja minun tuoksuani maastoon vastasyntyneitä varten. Alice vakuutti minulle, että minun ja veren tuoksu yhdistettynä tekisivät vastasyntyneet suorastaan hulluiksi ja ajaisivat ne suoraan luoksemme.
Tullessani takaisin näin kodikkaan teltan pystytettynä kokon lähelle. Sisällä oli ilmapatja, lämpömakuupussi ja muutamia paksuja takkeja. Kaiken kaikkiaan se näytti mukavalta.
Sinä yönä, Alicen sanojen mukaan sää huononi, kunnes oli jäätävän kylmää ja alkoi sataa lunta. Teltassani minä ja Edward jaoimme patjan, hän oli tosin mukavan ja lämpimän makuupussini ulkopuolella. Kiitos Emmettin ajattelevaisuuden minulla oli mukavan lämmin kokon tulen tihkuessa teltan kankaan läpi lämmittäen meitä. Itse asiassa sisällä oli melkein niin lämmin, että olisin voinut koskea Edwardiin – olisinkin hävyttömästi käyttänyt mahdollisuuden hyväkseni, ellen olisi tiennyt, että ulkopuolella oli kuusi vampyyriä. He juttelivat hiljaisesti ja pitivät huolta siitä, että kokko paloi.
Turhautumiseni siitä, että Edward oli niin lähellä, enkä voinut tehdä mitään ja sen vuoksi, että odotin niin innokkaasti huomista, minulla oli vaikeuksia saada unen päästä kiinni. Lopulta, Edward mutisi: ”Auta vähän, Jasper.” Hetkessä silmäni alkoivat painua kiinni ja tunsin, kuinka rauhallisuus ja uneliaisuus tunkeutuivat sisälleni. En vastustellut sitä, vaan annoin heti periksi, niinpä uinahdin nopeasti syvään uneen.
Seuraavana aamuna heräsin nähdäkseni Edwardin jännittyneet kultaiset silmät ja tullessamme ulos huomasimme, että sää oli tyyntynyt. Söin nopeasti samalla, kun Edward pakkasi tavarat kasaan. Ympärilläni vampyyrit askelehtivat ympäriinsä levottomina, paitsi Alice, joka oli vierelläni rauhallisena. ”Vielä tunti, niin he ovat täällä. Heitä on luullakseni kaksikymmentä kaksi”, hän kertoi meille. Sain syödyksi pian sen jälkeen ja aloin odottaa levottomana muiden tavoin.
Lopulta, ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen, Alice jäykistyi. ”He ovat täällä”, hän hengähti.
Tunsin kilvelläni kokonaisen lauman juoksevia vampyyreita ja heidän nopeat liikkeensä. Tietäen, että he olisivat täällä pian, asetin kilvet ympärillemme. Emmett heitti kokkoonsa lisää puuta.
Lopulta näimme heidät, kun he astuivat aukiolle. Kaikki olivat keskittyneitä minuun – herkulliselta tuoksuvaan ihmiseen. He juoksivat minua kohti ja, kun viimeinenkin oli astunut näkyviin, heitin suuren kupolimaisen kilven koko aukion ympärille – viimeinen asia, jonka halusimme tapahtuvan oli se, että vampyyrit karkaisivat.
Olisin helposti pystynyt vain murskaamaan heidät kaikki kilvilläni ja heittämään palaset kokkoon, mutta se ei olisi ollut ollenkaan hauskaa. Sitä paitsi Emmett tappaisi minut, jos tuhoaisin hänen hupinsa ja sen jälkeen, kun hän oli tehnyt minulle kokon viime yöksi, en halunnut tuottaa hänelle pettymystä.
Jasper oli ensimmäinen, joka ryhtyi toimiin, kun kaksikymmentä vastasyntynyttä juoksi meitä kohti täydellä vauhdilla. Kaikki heistä olivat keskittyneet ainoastaan minuun – maukkaaseen veren lähteeseen. Jasper loikkasi sulavasti ilman halki ja nappasi kahden vampyyrin päästä kiinni. Hän potkaisi heidän rintakehiään samalla kiertäen päitä. Vartalot lensivät Jasperin taakse, mutta päät pysyivät Jasperin käsissä, kunnes hän viskasi ne liekkeihin ennen kuin jatkoi eteensä sattuneiden vastasyntyneiden lahtaamista. Emmett oli kuin karhu, repien vastasyntyneitä kappaleiksi. Alice ja Rosalie onnistuivat näyttämään siltä kuin olisivat catwalkilla, vaikka he välttelivät parhaillaan vastasyntyneiden iskuja ja repivät ruumiinosia irti. Felix ja Demetri olivat hyvin ammattimaisia, vain heidän silmänsä paljastivat heidän innostuksensa. Edward lopetti vastasyntyneitä rauhallisesti. Vaikka pidin yllä montaa kilpeä ja murskasin vampyyreita palasiksi, en voinut olla vilkuilematta salaa Edwardin selän ja rintakehän lihasten liikettä paidan alla. Hetken jo mietin kilven ottamista hänen ympäriltään vain sekunniksi – juuri tarpeeksi vastasyntyneelle repiä paita kappaleiksi. Paita peitti parhaan näkyvyyden, mutta tukahdutin sitten haluni.
Edward, Felix ja Demetri pysyttelivät edelleen lähelläni pitäen minua suojelevasti silmällä varmuuden vuoksi, mutta minä olin tottunut siihen. Niinpä jätin heidät huomiotta ja jatkoin iloisena, kunnes tunsin jotain omassa kilvessäni. Käännyin, minuun osui taas. Vaikka se ei sattunut, olin hämilläni, sillä en nähnyt kenenkään hyökkäävän. Edward oli myös kääntynyt ja katsoi minua huolissaan, melkein panikoiden. Äkkiä tajusin, kun osumat jatkuivat kilvessäni – erittäin lähellä ihoani. Näkymätön vampyyri. En ollut koskaan ollut niin iloinen kilvistäni, ilman niitä olisin kuollut (tosin Edward ei olisi antanut minun edes tulla tänne, jos minulla ei olisi niitä).
Näkymättömyydestä ei kuitenkaan ollut vastustusta kilvilleni. Työnsin ulos uuden kilven ja kiersin sen vampyyrin ympärille. Jännitin kilpeä ja puristin vampyyria hieman ja vampyyri palautui näkyväksi. Katsoin hetken vampyyria, joka oli päässyt niin lähelle; hän katsoi takaisin hullunkiilto punaisissa silmissään. Hän ei ollut kovin vanha, mutta erittäin tavallisen näköinen, vaikka olikin vampyyri. Ei epäilystäkään, etteikö hän olisi ollut tyypillinen seinäruusu ennen kuin oli muuttunut. Siitä huolimatta, hän oli ärsyttänyt minua, joten murskasin hänet ja heitin liekkeihin.
Edward, joka oli lopettanut tappelun, kun oli kuullut näkymättömän vampyyrin ajatukset, oli vastasyntyneen käsissä. Hän oli silti kilpeni ympäröimä, joten häntä ei pystytty murskaamaan. Sen sijaan, hän repäisi vampyyrin kummatkin kädet irti ja tuhosi sitten lopun vartalon.
Yli puolet vastasyntyneistä oli jo liekeissä, kun tajusin, että Victoria ei ollut ollut joukon mukana. Heitin yhden kilven metsään etsimään häntä. Olin varma, että hän olisi pysynyt lähellä katsomassa. Nopeasti löysinkin hänet ja toisen vampyyrin reilun kolmen kilometrin päästä korkeasta puusta. Avasin mieleni Edwardille ja hän nyökkäsi, kun näytin hänelle, missä Victoria oli.
Hyppäsin Edwardin selkään ja poistuimme suuren kupolimaisen kilven sisältä, joka esti vastasyntyneitä karkaamasta. Edward juoksi kohti Victoriaa.
Käytin mahdollisuuteni hyväksi ja painauduin tiukasti hänen selkäänsä hengittäen sisään hänen herkullista tuoksuaan. Se yhdistettynä hänen voimakkuuteensa sai minut tuntemaan itseni hieman enemmän kuin vähän kiiihottuneeksi. Edward voihkaisi ja minä tiesin, että hän pystyi haistamaan sen. ”Ei nyt, Bella”, hän moitti minua hellästi, mutta pystyin kuulemaan hänen äänestään kaipauksen. Minä huokaisin ja selvitin uudestaan ajatuksiani. Varmistin, että kaikki kilpeni pysyivät tiukasti paikoillaan ja sitten heitin uuden kilven Victorian läheisyyteen. Tällä kertaa hän ei olisi menossa minnekään.
Edwardin nopeuden vuoksi meiltä ei vienyt kauaa saavuttaa Victorian katselupaikkaa. Me olimme vain vajaan kymmenen metrin päästä puusta, jonka hän jakoi Rileyn kanssa, kun Edward laski minut alas. Katsoin ylös puuhun. Victorian liekehtivät punaiset hiukset erottuivat selvästi tummasta metsästä. Hänen silmänsä porautuivat omiini tarkkaavaisina. Hän näytti olevan keskittynyt pelkästään minuun. Edward päästi ärähdyksen ja minä oletin, että Victoria oli ajatellut satuttamistani. Edward otti askeleen eteenpäin, mutta minä pysäytin hänet. ”Älä”, hän pysähtyi ja katsoi minua kysyvästi. ”Hän on minun. Sinä voit ottaa Rileyn.” Hän näytti siltä kuin aikoisi sanoa vastalauseen, mutta pysyi hiljaa, kun näki päättäväisyyden kasvoillani. Hän nyökkäsi nopeasti ja käänsi katseensa Victorian vieressä seisovaan vampyyriin.
Hetkessä Victorian epäuskoinen nauru soi metsässä hänen ja Rileyn hypätessä vaimennetusti alas puusta. ”Luuletko, että voit satuttaa minua, pikkutyttö?” hän kivahti. ”Aion tuhota sinut – sopiva rangaistus siitä, että kumppanisi tappoi minun Jamesin. Sitten aion jättää rakkaasi eloon, jotta hän voi tuntea samanlaista tuskaa kuin minä.” Hän lähestyi minua ja näytti hieman tyrmistyneeltä, kun virnistin. Rileyn huomio oli jakaantunut; hän katseli minua välillä tummilla nälkäisillä silmillään ja välillä vilkuili hitaasti lähestyvää Edwardia. Victoria oli täysin keskittynyt tappamiseeni.
”Aikomukseni on tappaa sinut.” Olin aina tykännyt olla mahdollisimman rehellinen. Hän näytti välinpitämättömältä uhkaukseeni, mutta epäuskoiselta, ehkä sanoilleni tai mahtaileville asenteelleni. Hän syöksähti eteenpäin ja kiersi kätensä kilvenpeittämän kurkkuni ympärille. Mielessäni vakuutin Edwardille, että kaikki oli hyvin ja huomasin hänen keskittyvän uudelleen Rileyhin.
Victoria näytti voitonriemuiselta, mutta hieman hämmentyneeltä. “Hmm, sinä et taida merkitä Edwardille niin paljoa kuin olin kuvitellut. Ehkä olet vain leikkikalu. Hän ei puolusta sinua laisinkaan ja se on minulle pettymys – olin varma, että minun täytyisi tehdä paljon enemmän saadakseni sinut. Sen sijaan, hän tuo sinut suoraan luokseni ja antaa minun tappaa sinut taistelutta.” Hän keskeytti pohdiskelunsa siihen. ”Siltikin, sinä tulet olemaan herkullinen välipala – nyt tajuan, miksi James halusi sinut niin paljon.” Hänen silmistään suorastaan loisti kostonhimo.
Minä olin saanut tarpeekseni paikallaan seisomisesta. Käytin kilpeäni viiltääkseni Victorian kurkullani olevan käden irti. Käsi putosi maahan ja vampyyri astui järkyttyneenä askeleen taaksepäin. ”Varoitin sinua”, kivahdin ja astui lähemmäs häntä. Vampyyri katsoi ympärilleen, mutta Riley oli jo palasina, eikä Victoria voinut enää paeta. Hän katsoi kaipaavasti kättään, joka oli jaloissani ja kääntyi sitten paetakseen. Päästin hänet menemään muutaman askeleen ennen kuin hän törmäsi näkymättömään kilpeeni. Sihisten turhautumisesta hän iski kilpeäni nyrkillä, mutta se ei liikahtanut. Hän kääntyi ympäri lähestyessäni häntä. Näin hänen silmistään epätoivon.
Hän hyökkäsi minua kohti ja kuin luonnostaan hänen kurkustaan pääsi ilkeä ärähdys. Sain hänet kiinni kilven peittämillä käsilläni ja käyttäen kilpeä teränä paloittelin häntä, hänen yrittäessä taistella vastaan. Kirskahdellen hänen ruumiinjäsenensä repeytyivät irti ja hänen elämänsä läheni loppuaan. Vilkaisin Edwardia, joka katsoi minua samanlaisella katseella kuin mikä varmasti oli ollut kasvoillani, kun minä olin katsonut hänen taistelevan vastasyntyneitä vastaan. Se oli sekoitus himoa ja kiihtymystä.
Ikävä kyllä, me molemmat tiesimme, ettei nyt ollut aika päästää irti sellaisi tunteita, joten me keskityimme sytyttämään pienen tulen ja heitimme sinne palamaan Victorian ja Rileyn pienetkin palaset. Seisoimme siinä hetken ja katselimme heidän ruumiidensa muuttumista tuhkaksi.
Kun kaikki palat olivat hajonneet tuhkaksi, me suuntasimme takaisin muiden luokse. Tein pienen reiän kilpeeni aukion ympärillä, jotta pääsisimme sen läpi ja suljin sen millisekunnissa. Poissaollessamme loputkin vastasyntyneet oli tuhottu. Kaikki, mitä oli jäljellä, oli suuri kokko, joka syöksi violettia savua. Heitin kilpiäni vielä metsään varmistaakseni, ettei siellä ollut enempää vampyyreita. Huokaisin ja vedin joitakin kilpiä perheenjäsenteni ympäriltä takaisin. Vedin myös mentaalisen kilpeni Edwardin ympäriltä. Hän huokaisi – hän rakasti sitä, että sai kuulla ajatukseni sensuroimattomina, mutta minä rakastin sitä, että ne olivat hänelle salaisuus.
Vedin takaisin myös koko kentän ympärillä olevaa kilpeäni ja tajusin, että La Pushin lauma oli sen ulkopuolella. Jotkut heistä olivat painautuneet sitä vasten ja olivat yrittäneet päästä sen läpi. Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, kauan he olivat olleet siellä. Samaan aikaa Edward kääntyi kuultuaan heidän ajatuksensa, kun paikalla ei ollut vastasyntyneiden ajatuksia häiritsemässä. ”Sudet haluavat puhua”, hän salvensi. Vedin suuren kilven pois ja lauma harppoi meitä kohti. Perheeni kokoontui ympärilleni suojelevasti.
Suurin musta susi jolkotti nopeasti puiden sekaan. Hetken kuluttua Sam tuli takaisin ihmismuodossa. ”Halusimme vain kiittää teitä vampyyrien tuhoamisesta, koska he olivat niin lähellä Forksia ja La Pushia.” Hän selitti: ”Tosin, emme voi sanoa, ettemmekö olisi pettyneitä siitä, ettemme saaneet itse tappaa heitä.”
”Emme voineet ottaa sitä riskiä, että jotkut heistä olisivat karanneet kaupunkiin tai reservaattiin”, Edward sanoi kylmästi, ”ja kaksikymmentäkaksi vastasyntynyttä olisi ollut aivan liian monta teidän laumallenne”, hän huomautti. Muutaman suden suusta kuului nurinaa.
”Kuitenkin, koska olemme nähneet teidän tappavan omaa lajianne pitääksenne Forksin turvassa, emme häiritse teitä enää. Jacob on kertonut meille Bellan tulevasta muutoksesta ja koska se ei teknisesti riko sopimusta, emme aio julistaa sotaa.” Hengähdin huojentuneena. Tietenkin suojelisin aina perhettäni, mutta ei olisi ollut hauskaa satuttaa isäni parhaan ystävän lapsia.
”Kiitos”, Edward sanoi hymyillen Samille hienoisesti.
Sam nyökkäsi uudelleen ja sitten hän lähti laumoineen. Tummanruskea susi oli viimeinen, joka kääntyi ja se tuijotti minua vielä lähtiessäänkin.
Loppupäivä oli kului kertoessamme taistelusta Carlislelle ja Esmelle. Sitten hyvästelimme Felixin ja Demetrin. Halasin heitä kumpaakin ja he taputtelivat minua selkään. “Luulen, että meidän opetuksemme sinulle eivät sittenkään jääneet vain teoriaan, eikö vain Bella?” Demetri nauroi ennen kuin he lähtivät lentokentälle. Seuraavan kerran kuin he näkisivät minut olisin vampyyri.
Charlie hymyili iloisesti, kun pääsin kotiin ja hän kertoi minulle innoissaan kalastuspäivästään Billyn kanssa La pushissa. Päivä oli ollut täydellisen normaali. Kuuntelin hiljaisena, iloisena, ettei hän tiennyt, kuinka lähellä tänään oli ollut, että hän olisi joutunut vampyyrien välipalaksi.
Päivän todellinen kohokohta oli yö. Ilman ulkopuolista yleisöä, Charlie nukkuen kuin tukki, Edward ja minä pääsimme viimein harjoittelemaan kunnolla kuherruskuukaudellemme ja ottamaan kiinni kaiken menetetyn ajan.
-
Jes, uus luku taas! Tää on tällä hetkellä ainut Twilight-ficci mitä mä oikeasti luen innolla ja hypin riemusta aina kun tulee uusi luku. ;)
Loistavaa käännöstyötä ja betaamista jälleen kerran. Joku kohta ihan alussa jäi häiritsemään, mutta sitten kun oli lukenut koko luvun ja yritin kattoa mikä se oli niin en enää löytänyt. Ehkä siinä ei sitten ollutkaan mitään virhettä - hyvä niin!
Voi Bella, ei varmasti ollut sen taistelemisen katsominen helppoa! Voin itekin kuvitella Edwardin lihaksikkaan vartalon kun se repii niitä vastasyntyneitä kappaleiksi... :P Vähintäänkin herkullinen mielikuva. Ja ilman paitaa - oioioi! Voi niitä raukkoja, Felix ja Demetri on ihania mutta joskus ne kieltämättä on liikaa. ;) Terkut vaan Volterraan.
Taistelu oli kuvailtu ihan sikahyvin! Mä näin sen kaiken mun mielessä... Nää terveiset saa kertoa myös kirjoittajalle. Se kyllä vähän mietitytti että eikö Edward missään vaiheessa huomannut Bellan "tilanteeseen sopimattomia" ajatuksia kun ne taisteli jos Bella oli kerran Edwardilta mentaalisesti suojaton? No, kaipa siellä oli niin paljon kaikkia muita että Bellan ajatusten huomiointi jäi pakostakin vähemmälle. Mutta silti... Kun mun mielestä olisi luonnollista jos Edward reagoisi Bellan ajatuksiin enemmän kun niitä kuuluu sen verran harvemmin...
Saavuttuamme löysimme innokkaan Emmettin kasaavan ylimääräsiä oksia keskelle aukiota valtavan kokon viereen. Se oli jo kolmisen metriä korkea, keltaiset liekit nuollen oksia, jotka Emmett oli jo heittäny tuleen. Hän virnisti iloisesti meille pysähtyessämme hänen viereensä. ”Mitä mieltä olet? Ajattelin, että tämä pitäisi Bellan lämpimänä kylmästä ilmasta huolimatta.”
Aww, Emmett on ihana. :-*
Any case, jatkoa suomentelethan taasen? ;)
-
Ja minun siis pitäisi nukkua, mutta kun tämä on niin hyvä!! Taistelu oli aivan mieletön ja edellen todella sujuvaa tekstiä ( kirjoittajalta ja suomentajalta) jatkoa pian! Montako lukua viemään tulossa??
Tutti frutti
-
Hihkuin huomatessani että tähän oli tullut jatkoa.... :D
Taistelu on hyvin kerrottu, pidin siitä, mutta miksi Bella ei voinut kertoa Victorialle, kuka Jamesin tappoi - ja pelotella häntä hieman? Mut ei se haittaa. ;)
Kuitenkin, koska olemme nähneet teidän tappavan omaa lajianne pitääksenne Forksin turvassa, emme häiritse teitä enää. Jacob on kertonut meille Bellan tulevasta muutoksesta ja koska se ei teknisesti riko sopimusta, emme aio julistaa sotaa.” Hengähdin huojentuneena. Tietenkin suojelisin aina perhettäni, mutta ei olisi ollut hauskaa satuttaa isäni parhaan ystävän lapsia.
Jee! Nyt ei tartte pelätä et sota susien ja vamppien välillä syttyisi. :)
jatkoa!
miiru_97
-
Kiitoksia kaikille kommenteista :)
tutti frutti; vielä tulee 4 lukua + epilogi, joka on melko lyhyt :D
-
Mä oon surkee kommentoija, kun en oo kommentoinu ollenkaan näit lukui. Kai mä oon vaan tosi laiska. Mut siis luvut on loistavasti suomennettu. Ja mä tietysti rakastan tätä. Vähänkö mä odotan innolla kun Bella muutetaan ja ne pikkuset on syntyny.
Olin vihainen. Työnsin kilvelläni Jacobin seinää vasten nostaen hänet lattiasta ja levitoin sitten itseni samalle korkeudelle.
Tää on ihan paras kohta vaik mä ylensä tykkään Jakesta, mut toi oli ihan paras. Olis kyl aika huvittavan näköst kun 160cm tyttö nostais melkeen 2m jätkän seinää vasten :D
Aaa.. Apua mä en keksi mitään... Lagaaa
-Gin
xoxo
-
Asia selvä:D
tutti frutti
-
Uu, tännehän on tullut jatkoa. Vihdoin kun huomaan sen :DD Tykkäsin tästäkin luvusta tosi paljon. Ja oli paljon kaikkia herkullisia mielikuvia. *nam* Oon huomannut, että oon alkanut kiintymään Voltureihin, ehkä tän ficin ansiosta. Kirjoissa ne ei ole symppiksiä. Ja pakko sanoa, että on muuten tosi hyvin suomennettua tekstiä. Meinaa koko ajan unohtua, että se on oikeasti suomennettu eikä vain kirjoitettu alunperin suomeksi. Innolla odotan jatkoa, ihan jo senkin takia, että haluan nähdä, miten muutamien tulossa olevien kohtien suomentaminen onnistuu. ;D
-
Ihanaa uus luku ja aivan mahtava sellainen. :D
Jälleen mahtava luku ja hyvin suomennnettu. Ihanaa ku jaksat suomentaa...
Olin jo odottanutkin tätä, mutta kärsivällisesti ja sitten en ehtinyt lukemaan tämän kuin vasta nytten...
Uutta lukua odotellessa.
lohikäärme
-
Jee jatkoa!
Tää oli ihana tää luku, oli kiva lukee tää erilainen versio twilightista :)
Katoin just elokuvana ton epäilyksen ja vertasin sitä tähän, tää oli 1000 kertaa parempi ku elokuvana ;D
Nomutta kuitenkin tykkäsin, jatka nopeeta, TYKKÄÄN EDELLEEN KAAAUHEESTI!
<3.Anskubits
-
Kiitoksia kaikille kommentoinneista, sekä little-monkeylle betauksesta :) Tässä kappaleessa on sitten aika paljon söpöilyä, joten varautukaa ;)
Luku 41 – Häät ja kuherruskuukausi
Viimeinen kouluviikko ei ollut kovin tapahtumarikas, mikä oli monella tapaa helpotus taistelun ja sen jännittyneen odottamisen jälkeen. Onnistuin estämään Alicea järjestämästä valmistujaisjuhlia kertomalla, että niin voisimme keskittyä paremmin lähestyviin häihin.
Viimein oli perjantai ja valmistujaisseremonian aika. Isä heitti minut ja Edwardin sinne autollani, koska olin kieltäytynyt menemästä hänen partioautollaan ja sulkemasta Edwardia sermin taakse takapenkille. Loput Culleneista tulivat Alicen kanssa. Päästyämme paikalle Alice tuli luokseni valittamaan: ”Bella, voitko uskoa, että meille puetaan keltaiset valmistujaisviitat! Eikö koulunjohtajilla ole yhtään muotitajua? Kuinka he voivat tehdä tämän meille?” Annoin hänen vuodattaa järkytystään, mutta toisaalta itseänikin harmitti värivalinta. Totta puhuakseni, mietin olivatko päättäjäkomitean ihmiset olleet humalassa, kun he olivat valinneet niin räikeän väriset kaavut. Mitä vikaa tavallisessa mustassa olisi ollut?
Lopulta jouduin eroamaan Alicesta ja Edwardista, sillä meidät laitettiin seisomaan jonoon aakkosjärjestyksessä. Jessica Stanley pulppusi kiihtymystä edessäni. ”Voi Bella! Voitko uskoa tätä? Me valmistumme vihdoinkin!” Hymyilin hänen innokkuudelleen ja yritin lisäillä hänen loputtomaan monologiinsa joitakin yksisanaisia vastauksia.
Viimein seremonia alkoi ja kuulimme sekä rehtorin, että Angelan puheet. Jälkimmäinen oli juuri ja juuri onnistunut lyömään Benin jäähyväispuheenpitäjän valinnassa. Sitten oli meidän vuoromme. Katselin Alicen ja Edwardin nousevan lavalle. He saivat kohteliaita taputuksia yleisöltä, jonka joukossa loput Cullenitkin olivat. Minä taputin heille äänekkäästi, vaikka tiesinkin, että he olivat tehneet tämän monesti ennenkin.
Vuoroni tullessa kuulin hurrauksia ja Emmett päästi äänekkään vihellyksen. Hymyilin nähdessäni isäni ja Cullenit – koko perheeni, hurraamassa minulle. En ollut ikinä tuntenut itseäni niin rakastetuksi. Käännyin poistuakseni lavalta ja katseemme lukittuivat Edwardin kanssa, joka oli odottamassa minua. Kävelin häntä kohti ja otin hänen kädestään kiinni, täysin tietoisena siitä kohta meidät sidoittaisiin toisiimme laillisesti ikuisiksi ajoiksi. En voinut odottaa.
Valmistujaiseni loppuivat viimein ja meidät oli kummatkin, Edward ja minut, hyväksytty Dartmouthiin. Ihmiselämäni oli lähestymässä loppuaan. Pieni osa minusta oli surullinen siitä, mutta suurempi osa odotti innokkaasti astumista kunnolla vampyyrimailmaan ja tietysti sitä, että viettäisin ikuisuuden Edwardin kanssa.
Hääpäivämme oli vain kaksi viikkoa valmistumisen jälkeen. Oli siis viimeistelyjen aika. Alice oli halunnut kutsua koko kaupungin, mutta minä ja Edward vakuutimme hänelle, että jotta häät olisivat täydelliset, vieraina olisivat vain läheisimmät ystävät ja perhe. Tosin panimme paikallislehteen ilmoituksen – Edward halusi kaikkien tietävän, että menimme naimisiin. Perheidemme lisäksi, vain Angela ja Ben oli kutsuttu. Minun täytyi kuitenkin myöntää harkinneeni kaikkien lukiomme tyttöjen kutsumista, jotta he olisivat nähneet, että Edward oli vain minun, mutta en ollut niin pikkumainen.
Volturiperheeni ei voinut tulla, koska se olisi voinut saada Renéen epäluuloiseksi. Asettelimme siksi pieniä, tarkkoja kameroita eri puolille hääpaikkaa, jotta Volturit voisivat katsella koko hääjuhlan suorana. Minä ja Edward halusimme myös säästää videot, jotta voisimme muistella onnellista päiväämme. Tiesin myös, että muuttumiseni jälkeen muistoistani saattoi tulla sekavia ja halusin muistaa hääpäiväni jokaista yksityiskohtaa myöten.
Äänitimme Edwardin kanssa meidän piano- ja harppuduettomme häihin ensimmäiseksi tanssimusiikiksi ja kävimme läpi myös muut kappaleet. Alice piti huolen tarjoiluista ja huonekalujen hankinnoista. Edward ja minä emme välittäneet kovinkaan paljoa, olivatko pöytäliinat pitsiä vai valkoista satiinia. Halusimme kuitenkin pöydille freesioita ja valkoisia ruusuja. Rosalie tarjoutui soittamaan pianoa, kun kävelisin alttarille ja me otimme tietenkin iloisina hänen tajouksensa vastaan.
Renée ja Phil saapuivat viikkoa ennen häitä, ja kuten olin olettanutkin, Renée tuli hyvin toimeen Esmen ja Alicen kanssa. Hän rakasti morsiankatalogien tutkimista heidän kanssaan. Viime viikon noloin hetki oli, kun Renee käveli Edwardin huoneeseen odottamatta puhuakseen hääkampauksestani ja löysi meidät kummatkin sängystä paidattomina.
Meidän tarkoituksenamme oli ollut vielä harjoitella viime hetkillä hääyötämme varten ja ottaa kiinni päivät, jotka olimme menettäneet Felixin ja Demetrin vartioinnin takia.
Koko perheen oli pitänyt olla poissa – Alicen ja Esmen piti viedä Renée katsomaan kakkua, jonka olimme tilanneet ja varmistamaan loput tarjoiluista. Carlisle oli töissä ja loput perheestä metsästämässä. Edward ja minä olimme iloisia, kun saimme viettää hieman kahdenkeskistä aikaa, miettimättä hääsuunnitelmia ja olematta perheen ylitarkkojen korvien kuuloetäisyydellä.
Olimme tyrmistyneitä, kun Renée ryntäsi huoneeseen. ”Bella”, hän pysähtyi oven rakoon, käsi vielä ovenkahvalla. Hän ei sanonut mitään, seisoi vain paikoillaan tuijottaen meitä laajentuneilla silmillään ja nimeni vielä huulillaan. Nousin nopeasti ylös Edwardin alta ja vedin paidan päälleni. Naamani tuntui olevan kirkkaanpunainen. Loin Edwardiin moittivan katseen ennen kuin käänsin katseeni takaisin äitiini.
Parissa sekunnissa hän näytti tokenevan järkytyksestä, vilkuillen silti arvostavasti Edwardin lihaksikasta rintakehää. Huokaisin ja ojensin Edwardille hänen paitansa ennen kuin hyppäsin ylös sängystä. "Tarvitsitko jotain, äiti?"
Hän näytti hetken säikähtäneeltä repiessään silmänsä Edwardista ja kohdatessaan tiedonhaluisen katseeni. ”Ööh... Joo. Niinhän se olikin. Halusin kysyä, kuinka ajattelit laittaa hiuksesi häihin.” Hän takelteli toipuen edelleen äskeisestä järkytyksestä.
”Tule, niin näytän sinulle piirrustukset. Niissä on muutamia erilaisia tyylejä, joista Alicen kanssa pidämme.” Minun oli alistuttava siihen, että en viettäisikään iltapäivää Edwardin kanssa. Ilmeisesti Renée oli ollut niin innoissaan puhuakseen minulle, että oli painostanut Alicen ja Esmen ajamaan hänet kotiin kakun näkemisen jälkeen sanoen, että he voisivat yksinkertaisesti vain soittaa ruokatarjoilun järjestäjille. Mikään ei ollut saanut Renéetä kääntämään päätään. Jollain tavalla olin onnellinen, että hän oli kävellyt sisään ennen kuin olimme ehtineet riisuuntua vielä enemmän.
Tietenkään äiti ei voinut olla kommentoimatta, kun kävelimme portaita alas. ”Hyvä jumala, Bella, onpa Edward komea! Jos olisin vähän nuorempi, antaisin sinulle kunnon kilpailijan. Ei ihme, ettet pysty pitämään näppejäsi erossa hänestä”, hän kuiskasi minulle, mutta kaikki talossa kuulivat ja kun saavuimme olohuoneeseen, pystyin näkemään hillityn huvittuneisuuden Alicen ja Esmen silmistä.
Myöhemmin Edward pyysi anteeksi ja myönsi, ettei ollut kuullut Esmen, Alicen ja Reneen kotiintuloa tai äitini kävelyä portaissa, koska oli niin keskittynyt minuun. Annoin hänelle anteeksi muutaman suostuttelevan suudelman jälkeen.
Charlie, joka ei selvästikään halunnut erota minusta, oli iloinen, että olin valinnut Edwardin, jonka hän uskoi olevan luotettava ja syvästi rakastunut minuun. Sanottuaan tuon hän halusi silti pysyä mahdollisimman kaukana hääsunnitteluista ja vietti suurimman osan ajastaan La Pushissa tai säälien Emmettiä ja Jasperia, jotka joutuivat auttamaan paljon häävalmisteluiden kanssa. Kaiken kaikkiaan häistä oli tulossa onnistuneet, emmekä olisi voineet olla Edwardin kanssa innostuneempia.
Muutamaa päivää ennen häitä, Alice ja Rosalie sieppasivat minut järjestämiinsä pienempiin juhliin. He olivat potkineet muut ulos Cullenien talosta ja kutsuneet Angelan. Renée ja Esmekin olivat siellä. Suuntasimme kylpylään, jossa saimme hoitoja ja hierontoja sydämiemme kyllyydestä. Rosalie, Alice ja Esme viettivät suurimman osan ajasta kuumassa mutakylvyssä, koska heidän kivenkova ihonsa olisi aivan liian silmiinpistävää, mutta meillä kaikilla oli mukavaa ja, kun me ihmiset liityimme heidän seuraansa kylpyläosastolla, kaikki olivat iloisia ja rentoutuneita. Meillä oli hauskaa roiskiessamme toistemme päälle kuumaa vettä. Olin iloinen, että Angela oli tullut mukaamme, sillä hän antsaitsi vähän hemmottelua.
Lähdimme haluttomasti takaisin talolle muutamaa tuntia myöhemmin, jossa avasin epäluuloisesti lahjoja, joita muut olivat minulle hankkineet. Alice ja Rosalie antoivat minulle kasoittain seksikkäitä ranskalaisia alusvaatteita. Suuri osa niistä oli sinisen sävyissä. Siinä oli korsetteja, yksiosaisia kokovartalotyyppisiä alusasuja, yöpaitoja, pitsiä, satiinia, silkkiä ja niin edespäin. ”Arvelimme, että tarvitsen paljon, koska Edward varmasti pitää niiden repimisestä päältäsi.” Rosalie ja Alice hihittivät ja Renee ja Esme hymyilivät tietäväisinä. Tunsin muuttuvani punaiseksi ja huomasin, että myös Angela oli hieman punastunut.
”Kiitos, kaverit.” Oikeastaan pidin alusvaatteista ja siitä ajatuksesta, että Edward repisi ne päältäni.
Angela antoi minulle kaksi mustan silkkistä aamutakin tyyppistä kaapua – suurempi Edwardille ja pienempi minulle. Omaani oli kirjailtu ’Isabella Cullen’ ja toiseen ’Edward Cullen.’ Kyyneleet vierivät poskilleni, kun liu’utin sormiani uuden nimeni päällä. ”Kiitos todella paljon, Angela, nämä ovat ihanat.” Halasin häntä lujasti ja hymyilin hänelle säteilevästi muiden kommentoidessa hänen mahtavaa lahjaansa.
Renee antoi minulle vanhoja hopeisia pääkampoja, joihin oli aseteltu safiireja. Ne olivat kauniita. ”Nämä ovat Charlielta ja minulta”, hän selitti. ”Ne olivat isoäitisi, mutta asetutimme alkuperäisten kiviän tilalle safiireja. Ajattelimme, että voisit pitää niitä häissä.” Hänen selityksensä oli koskettava ja tajusin nyt, miksi hän oli ollut niin kiinnostunut hääkampauksestani.
”Äiti, nämä ovat kauniita. Tottakai pidän näitä häissä!” Vakuutin hänelle ja annoin hänelle ison halin.
Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä, Esme ojensi minulle suuren laatikon. Hengähdin avatessani ja katsoessani sisälle. Vedin sen ulos muidenkin nähtäväksi. ”Voi, Esme”, huokaisin. Se oli suuri kristallinen kuutio, noin parikymmentä senttiä korkea. Sen sisällä oli laserinen 3D-tanssiaskuva, joka oli otettu meistä tänä vuonna. Seisoimme siinä vierekkäin Edwardin kanssa, käsikädessä, puoliksi kääntyneinä kameraan ja tuijotimme toisiamme keskittyneesti silmiin. Kuvan alla oli teksti: ’Edward ja Isabella Cullen, vihitty 27. kesäkuuta 2006.’
En voinut sanoin kuvailla, kuinka vaikuttunut olin hänen lahjastaan. En voinut odottaa, että saisin näyttää sen Edwardille ja minusta tuntui, etteivät halaukseni ja ylenpalttiset kiittelyni olleet tarpeeksi. ”Esme, tämä on totta puhuen yksi parhaista lahjoista, mitä olen koskaan saanut.” Hän näytti siltä, että itkisi, jos vain voisi. Hän veti minut halaukseen.
”Olet enemmän kuin tervetullut. Olemme niin iloisia, että liityt perheeseemme.”
Ihanan päivän jälkeen vain se, että Edward palasi kotiin pystyi tekemään siitä vieläkin paremman. Näytin hänelle saamani lahjat (paitsi alusvaatteet, halusin pitää ne yllätyksenä häämatkallemme). Kuten minä, hänkin oli koskettunut lahjoista ja Esmen oli hänenkin suosikkinsa.
Eräs erittäin erityinen lahja tuli Voltureilta, se oli paksu, nahkakantinen kuva-albumi ihmiselämästäni. Jokaisella sivulla oli kuvia minusta siitä lähtien, kun olin neljä. Kuvia oli koko varttumiseni ajalta Volterrassa ja myös Edwardista ja muistakin Culleneista. Lopussa oli vielä tilaa hää- ja kuherruskuukauskuvillemme. Kumpikin meistä piti lahjaa suuressa arvossa. Edward piti paljon lapsuuskuvieni katselusta ja minä rakastin sitä, että tultuani vampyyriksi, minulla olisi hyviä muistuttimia ihmiselämästäni tallessa. ”Näytät niin söpöltä ja ihanalta tuossa”, Edward sanoi ja osoitti kuvaa, joka oli otettu ensimmäisenä viikkonani Volterrassa, ”vaikea uskoa, että pystyit jo silloin heittelemään vampyyrejä seinille.” Mulkaisin häntä ja puhahdin, ristien käteni ärsyyntyneesti. Edward nauroi ja siirtyi seuraavaan kuvaan.
Volturinaiset olivat lähettäneet minulle myös paljon tavaroita häämatkallemme, muun muassa lisää alusvaatteita. Edward ehti nähdä muutamat niistä, ennen kuin nopeasti piilotin loput matkalaukkuuni. Hänen silmänsä tummentuivat rajusti hänen katsoessaan minuun. Minä en tietenkään ollut niin ilkeä, että olisin yrittänyt vietellä hänet viimeisenä iltana ennen häitämme, mutta yö oli silti erittäin miellyttävä.
Hääpäivä saapui viimein ja heräsin viimeistä kertaa sängystäni Charlien luona. Edward oli lähtenyt keskiyöllä, joten teknisesti hän ei näkisi minua ennen vihkimistä tänään. Jasper ja Emmett olivat vieneet hänet metsästämään – tyypilliset vampyyrien polttarit.
Tunsin piston sydämessäni, sillä kaipasin jo Edwardia, mutta iloinen jännitys virtasi suonissani, kun ajattelin häitämme – ja mikä parasta, hääyötämme! Loikkasin ylös ja hotkin aamupalan ennen kuin kiiruhdin Cullenien talolle. Alice ja Rosalie tulivat minua vastaan ovelle. Silmäni suurenivat, kun näin taloon tehdyt muutokset. He olivat selvästi puurtaneet ahkerasti töitä (tietenkin supernopeudesta ja siitä, ettei tarvinnut nukkua, oli hyötyä). Koko alakerros oli tyhjennetty huonekaluista. Tilalla oli valkoisia ruususeppeleitä, joissa oli siellä täällä värikkäitä freesioita, kameratkin olivat paikoillaan. Lyhyt käytävä johti portaikolta lasiselle seinustalle, jolta avautui näkymä joelle. ”Täydellistä”, hengähdin pysähtyen ihailemaan hääpaikkaa. Olin varma, että heti nähtyäni Edwardin seremonian aikana, minua ei enää kiinnostanut hääpaikan kauneus, joten oli paras ihailla sitä nyt.
He hymyilivät voitonriemuisina ja ohjasivat minut yläkertaan. ”Pojat eivät saa palata metsästämästä ennen kuin olet turvallisesti yläkerrassa ja ympäröinyt meidät kaikki kilvelläsi, jottei Edward voi lukea ajatuksiamme”, Alice selitti. Tottelevaisesti tein kuten pyydettiin ja suuntasin Alicen kylpyhuoneeseen kiertäen mentaalisen kilven heidän ympärilleen. Alice veti puhelimen taskustaan ja soitti Jasperille kertoakseen, että he voisivat palata. Me kävimme töihin.
Esme ja Carlisle viimeistelivät alakertaa, mukaan lukien kukilla koristettua vihkikaarta sekä seitinohutta rusettia, joiden alla seisoisimme Edwardin kanssa. He myös ohjasivat tarjoilijoita oikeisiin paikkoihin.
Tunsin jännityksen vain kasvavan, kun Alice ja Rosalie palmikoivat ja kiharsivat hiuksiani. En voinut lopettaa hymyilemistä. Kun olimme jo melkein valmiit, Esme ja Renee tulivat sisään nappaillen kuvia.
Vedin henkeä arvostavasti Rosalien vetäessä mekkoni esiin suojapussista. Se oli viikkojen suunnittelun tulos, siinä yhdistyivät minun ideani ja Alicen tietämys kankaista ja tyyleistä. Mekko oli olkaimeton valkoinen tafti-kankaasta tehty luomus, jossa oli vintagesilkin peittämä siro korsetti. Helma poimuttui hieman vasemmalta puolelta vyötäröä luoden pehmeitä laskoksia mekkoon. Esme oli kirjaillut lisäksi laskoksiin pieniä kevyitä kukkasia. Lopputulos oli sekoitus uutta ja vanhaa, niin kuin minä ja Edwardkin.
Vedin mekon ylleni ja odotin, että Rosalie ja Alice vaihtaisivat myös mekkoihinsa. Isoäidin safiiriset pääkammat oli aseteltu hiuksiini, Edwardin timanttinen sydän riippui kaulallani ja timanttinen, platinainen käsikoruni oli tavallisella paikallaan ranteessani.
Halasin Alicen ja Rosalieta juuri ennen kuin Rosalie suuntasi alas paikallensa pianon luokse. Esme ja Renee halasivat minua ennen kuin seurasivat Rosalieta. Charlie astui sisään. Hän ei näyttänyt viihtyvän tummassa puvussaan, mutta en ollut koskaan nähnyt häntä niin komeana. Hänen silmänsä sumentuivat hieman hänen katsoessa minuun. ”Rakas, näytät niin kauniilta.” Ponnistelin kovasti, etten itkisi halatessani häntä.
”Kiitos, isä.”
Olimme viimeinkin valmiit. Innokkaina odotimme Alicen huoneessa ja seisoimme vain pienen matkan päässä portaista, jotka johtaisivat Edwardin luokse. Vaikka en ollutkaan nähnyt Edwardia tänään, se ei tarkoittanut, etten olisi pitänyt häntä silmällä. Siitä lähtien, kun hän oli astunut taloon, olin ympäröinyt hänet kilvelläni, jotta voisin tuntea hänet ja tietää, missä hän oli. Pystyin tuntemaan hänen seisovan käytävän päässä Angelan isän, pastori Weberin, kanssa. Rosalien alkaessa soittaa Alice siirtyi portaiden yläpäähän ja alkoi laskeutua niitä keveästi. Avasin mieleni Edwardille ja ympäröin muut kilvelläni, jättäen hänelle vain minun ajatukseni luettaviksi. ’Jotta voisit kuulla kuinka paljon rakastan sinua, kun meidät liitetään yhteen ikuisiksi ajoiksi’, ajattelin hänelle.
Liian pian oli meidän vuoro laskeutua portaita. Kiersin käteni Charlien käden ympärille hänen auttaessa minua korkeissa valkoisissa kengissäni. Hän johdatti minut alas käytävälle Edwardin säveltämän kehtolauluni soidessa taustalla, mutta kohdattuani Edwardin katseen, en voinut keskittyä enää mihinkään muuhun. Hänen vaaleat kermatoffeen värisevät silmät katsoivat inteevisesti omiini. Vaikka käytävä oli lyhyt, tuntui ikuisuudelta ennen kuin Charlie antoi käteni Edwardin käteen. Jo tutuksi tullut sähköinen värähdys kulki kehoni läpi koskettaessani häntä. Kumpikaan meistä ei kääntänyt hetkeksikään katsettaan seremonian aikana, sanoimme valamme toisillemme ja olimme sidottu toisiimme ikuisuudeksi. Hänen silmistään paistoi syvä riemu, ylpeys ja rakkaus, enkä pystynyt katsomaan muualle. ’Rakastan sinua’, ajattelin hänelle ennen kuin huulemme sinetöivät valamme ja olimme viimein naimisissa. Hemmottelin itseäni suudelmalla liian pitkään, unohtaen, että meillä oli myös yleisöä. Edward vetäytyi kauemmas omahyväinen hymy huulillaan ja kuulin Emmettin äänekkään naurun. Punastuin hieman, varsinkin, kun tajusin, että vanhempammekin olivat katsomassa.
Allekirjoitimme avioliittotodistuksen ja kävelimme käytävälle ystäviemme ja perheidemme hurraahuutojen saattelemana. En pystynyt irrottamaan silmiäni Edwardista ja hymy huulillani oli järkkymätön. Alice oli tilannut puisen tanssilattian, joka oli asennettu takapihan nurmikolle, Esmen kauniiden kukkapenkkien keskelle. Siirtyessämme ulos, näimme hääkakkumme. Se oli vaikuttavan näköinen ja kuten olimme Alicen kanssa sopineet se ei ollut puolitoista metriä korkea, vaan vain noin kolmekymmentäsenttinen. Kaksi joutsenta olivat kaartaneet kaulansa sydämeksi ja toisella niistä oli päässään jopa prinsessatiara; kuvastamassa asemaani vampyyrimaailmassa. En melkein suostunut leikkaamaan kakkua, kun aika tuli, koska se oli niin kaunis. Edward ymmärsi haluttomuuteni ja kuiskasi minulle, että oli pyytänyt Alicea ottamaan paljon kuvia ja videota siitä.
Edward syötti minulle hitaasti palan kakkua kaikkien katsellessa. Se oli herkullista ja nuolaisin hitaasti pientä murua myöten kakun Edwardin sormelta, katse tiiviisti lukittuna hänen silmiinsä. Katselin omahyväisesti hänen silmiensä tummentuvan, mutta punastuin taas, kun tajusin, että vanhempamme olivat edelleen paikalla. Nappasin nopeasti Edwardin kakun palan ja vein huomion muualle mäiskäyttämällä sen hänen naamalleen. Hän esitti nielevänsä osan siitä, kun hieroin sitä hänen naamalleen ja pian kaikki nauroivat.
Vieraiden ottaessa kakkua pyyhin Edwardin naaman kakusta ja imaisin kuorrutusta hänen huuliltaan. Vetäydyin nopeasti taaksepäin ja virnistin tyytyväisenä. Edward murahti hiljaa, silmät luvaten kostoa. Sydämeni hakkasi kovempaa mehukkaalle ajatukselle.
Kaikki ihmisvieraamme nauttivat erittäin herkullista suklaamutakakkua, joka tosin olisi ollut herkullisempaa, jos olisin voinut käyttää Edwardia lautasenani. Jokaisella perheenjäsenellämme oli jotain sanottavaa ja he pitivät puheita ja onnittelivat meitä. Sitten oli tanssin aika.
Tutut pianon ja harpun sävelet pyyhkivät ylitseni, kun Edward johdatti minut tahdikkaasti tanssilattian ympäri. Hameeni kieppui ympärilläni ja Edwardin käsillä onnellisuuteni pulppusi sisälläni. Olin viimeinkin naimisissa elämäni rakkauden ja kumppanini, Edwardin, kanssa.
Sitten tanssin isäni kanssa, samalla kun Edward tanssitti Esmeä. Kiepuimme hitaasti musiikin tahdissa. Katsoessani Charlien silmiin, ne olivat aivan sumeat, kuin hän olisi purskahtamassa itkuun. “Olen niin iloinen puolestasi, Bella, vaikka tulen kaipaamaan sinua niin paljon.”
Olin koskettunut. Me olimme tutustuneet toisiimme ja tulleet niin paljon läheisimmiksi täällä oloni aikana. ”Minä tulen kaipaamaan myös sinua, isä”, lupasin, tietäen, että se oli totta. Charlie oli aivan kuin minä monilla tavoilla ja me olimme tulleet loistavasti toimeen puolentoista vuoden aikana, jotka olin viettänyt Forksissa. Se oli ollut elämäni parasta aikaa tähän mennessä.
Charlie tiesi, että Edward rakasti minua ja että hän pitäisi huolta minusta. ”Hän on hyvä mies”, hän myönsi, ”Et olisi voinut valita parempaa, Bells.”
Halasin häntä, ”Tiedän”, sanoin ja käänsin katseeni aviomieheeni.
Tanssittuani Charlien kanssa tanssin vielä muutaman muun kanssa, ennen kuin palasin Edwardin luokse seuraavaa tanssia varten. Oli taivaallista olla hänen käsivarsillaan.
Juhlien lähestyessä loppuaan heitin hääkimppuni ilmaan. Alice ja Rosalie antoivat Angelan kaapata sen, tosin he esittivät yrittävänsä napata sitä innokkaasti itselleen. Alicen ja Rosalien ollessa jo naimisissa, he ajattelivat, että olisi reilua antaa Angelalle kimppu. Angelan säteilevässä hymyssä oli tarpeeksi todistetta siitä, että kimppu oli mennyt oikealle henkilölle ja olimme kaikki onnellisia hänen puolestaan.
Edward johdatti minut sitten tuolille, jolle istuin. Yritin pitää visusti nautinnon tunteeni sisälläni, kun hän kurottautui hameeni alle ja lähestyi sisäreittäni. Pidättelin himon värähdyksen hänen suudellessa reittäni. Sitten hän nappasi sukkanauhan hampaisiinsa ja veti sitä alaspäin. Hengitykseni ja sydämeni hakkaaminen tihentyi ja tunsin Edwardin hymyn reittäni vasten hänen vetäessä nauhaa yhä alemmas. Oli puhdasta tahdonvoimaani, etten hypännyt hänen kimppuunsa siinä paikassa kaikkien katsoessa. Sukkanauhan tavoittaessa polveni aukaisin mieleni Edwardille, jotta hän tajuaisi kuinka lähellä itsekontrollini menettäminen oli. Hän heltyi ja veti nauhan nopeammin jalastani. Hän vinkkasi minulle silmää ja ampui nauhan Beniä kohti. Se laskeutui suoraan hänen yllättyneisiin käsiinsä ja hän kääntyi katsomaan Angelaa, joka oli alkanut punastella.
Jatkoimme vielä tanssimista ja pian löysinkin itseni Edwardin käsistä. Oli viimeisen tanssin aika. Huojahtelimme hitaasti sävelmäni tahdissa, katseet lukkiutuneina, tunteemme loistivat selvästi silmistämme. Huone sumeni ympäriltämme, kun nojasin päätäni taaksepäin ja Edward painoi huulensa omilleni. Jatkoimme suudelmaamme, kunnes kappale oli lopussaan ja se ehti jo loppua ennen kuin Alice onnistui kiinnittämään huomiomme. En enää jaksanut tuntea itseäni nolostuneeksi, vaan nautin vain Edwardin rakastavasta katseesta.
Alice raahasi minut nopeasti pois pukeakseen minut valitsemaansa matka-asuun. Se oli sininen mekko, joka oli varsin mukava päällä. ”Kiitos niin paljon kaikesta avustasi häiden järjestämisessä, Alice”, sanoin vaihtaessani vaatteitani, ”Ne olivat suorastaan täydelliset.” Silmäni kostuivat kyynelistä halatessani häntä.
”Ole hyvä vain, Bella. On ihanaa, että olet nyt virallisesti siskoni”, Alice sanoi ja hymyili sädehtivästi siirtyessämme alakertaan odottavan Edwardin luokse.
Edward piti kättään kohollaan ja, kun tartuin siihen, hän johdatti meidät etuovelle. ”Valmiina?” hän kysyi. Vedin syvään henkeä ja nyökkäsin. Ulkona jouduimme riisikuuroon ihmisten heitellessä kourallisia päällemme. En pystynyt pidättämään naurua huomatessani Emmettin innokkuuden ja sitten hänen pettyneen ilmeensä, kun hän tajusi, että olin ympäröinyt meidät kilvellä. En vain voinut suututtaa Alicea sotkemalla mekkoani tai - vielä pahempaa - hiuksiani riisiin. Halasimme kaikkia hyvästeiksi. Sitten Edward auttoi minut Vanquishinsa kyytiin ja kiihdytimme pois.
Lähtiessämme Emmett huusi peräämme: ”Menkää ja tehkää lapsia!” Punastuin Charlien mulkaistessa Emmettiä ja suunnatessa varoittavan katseen Edwardin suuntaan. Olin iloinen, ettei isälläni ollut harmainta aavistusta suunitelmistamme jatkaa sukua häämatkallamme. Katselin onnellisena aviomiestäni ajaessamme pois. Olin suorastaan voitonriemuinen siitä faktasta, että minua voitiin kutsua nyt Edwardin vaimoksi.
Edward ei ollut kertonut minulle, minne olimme menossa. Olimme kyllä keskustelleet paikoista, joissa olin jo käynyt ja mistä pidin, joten luotin Edwardin kykyihin viedä minut ihanalle matkalle. Totta puhuakseni en niinkään odottanut pääseväni nauttimaan paikasta, vaan tuoreesta aviomiehestäni. Minua ei voisi syyttää siitä, ainakaan nähtyään Edwardin vartalon ja kasvot.
Saavuimme hämmästyksekseni ensimmäiseksi Houstoniin, Texasiin. ”Vain pysähdys matkan varrella”, Edward vakuutti.
Seuraava lentomme oli Rio de Janeiroon, mutta Edward vihjaisi taas, ettemme tulisi olemaan siellä kauaa. Luovutin spekuloimisen ja nukahdin Edwardin käsivarsille lentäessämme lähemmes lopullista päämääräämme ja kovasti odottamani ihanan häämatkamme alkua.
Saavuimme Rioon juuri ennen auringon laskua ja meidät vietiin suoraan satamaan, jossa Edward johdatti minut purjealukselle. Pystyin näkemään innostuneen odotuksen hänen silmistään, kun hän ohjasi minut kannelle ja seilasimme ulapalle. Nautin Edwardin katselemisesta, kun hän työskenteli purjeiden kanssa: hän oli käärinyt hihansa ylös ja näin sain suoran näkymän jännittyneisiin lihaksiin. Nuolaisin huuliani ja nojasin veneen kannella olevalle sohvalle nauttiakseni mieheni tarjoamista näkymistä paremmin. Hiljaa sisälläni kiljuin riemusta ajatukselle, että hän oli viimeinkin aviomieheni.
Edward tarjoili minulle ruokaa veneellä, mikä sai himoni ja rakkauteni vain kasvamaan, erityisesti kun hän syötti minulle suklaassa dipattuja mansikoita. Ollakseni rehellinen huomasin myös hänen silmiensä tummuvan halusta, kun hän katseli kieleni leikkiä mansikoiden kanssa. Vene osoittautui olevan erittäin romanttinen ja intiimi paikka, ja olinkin erittäin tyytyväinen matkaamme tähän asti.
Ennen pitkää Edward kehotti minua katsomaan eteenpäin ja aloin hahmottamaan taivaanrannassa pienen saaren muotoja. Hän kiersi kätensä ympärilleni kuiskaten korvaani: ”Tervetuloa Esmen saarelle, rakas.” Värisin innokkuudesta lähestyessämme kaunista saarta.
”Vau”, hengähdin.
“Se oli Carlislen lahja Esmelle jonkin aikaa sitten ja Esme antoi meille luvan käyttää sitä”, hän selitti päästäessään minusta irti ja aloittaessaan rantautumisen. Edwardin ohjatessa venettä laiturin viereen minä tuijotin saarta suuren kunnioituksen vallassa. Se oli kaunis. Aallot lipuivat hopeiselle rantaviivalle, jota reunustivat rehevät palmut. Se oli tyypillinen yksityinen paratiisisaari. Vesi oli kirkasta ja pystyin kuunvalossa näkemään jopa kaloja ja koralleja.
Veneemme tömähti kevyesti laituriin ja Edward loikkasi alukselta sitoakseen sen kiinni. Sitten hän auttoi minut veneestä ja pian hän jo seisoikin laiturilla meidän kummankin matkalaukut yhdessä kädessä. Vapaalla kädellään hän koppasi minut syliinsä ja naurahdin säpsähtäen. Katsoin ylös hänen innostuneisiin silmiinsä, kun hän kantoi minua palmujen välissä näkyvää taloa kohti.
Käperryin hänen rintakehäänsä vasten ja jatkoin kiehnäämistä häiritäkseni hänen kävelyään. Aloin näykkiä hänen kaulaansa ja leukaansa, kunnes kurotin hänen huulillensa. Vedin hänen alahuulensa hampaideni väliin ja hän päästi murahduksen, joka sai värähdykset kulkemaan koko kehoni lävitse. Painauduin hänen huuliansa vasten ja suutelin häntä rajusti. Hän vastasi suudelmaan ja, kun viimein vetäydyimme taaemmas, seisoimme talon edessä. Hän pudotti laukkumme verannalle avaten oven ja kantoi minut sitten kynnyksen yli.
Hän kantoi minut talon läpi napsautellen valoja päälle. Sain sumean vaikutelman kauniista sisustuksesta ja ehdin huomata hämärästi vaalean värimaailman, ennen kuin keskityin taas täysin Edwardiin. Suutelin hänen kaulaansa ja aloin avata hänen paitansa nappeja. Hän näytti tajuavan viestin, etten ollut tällä hetkellä kiinnostunut tutustumaan taloon. Edward nopeutti askeleitaan ja avasi pian suuten makuuhuoneen oven. Siellä oli valtava valkoinen sänky ja lasiovet, jotka johtivat ulos kauniille rannalle. Painoin mieleeni, että halusin tehdä tutkimusretken rannalle myöhemmin, mutta juuri nyt olin liian kiireinen saamaan paidan pois Edwardin päältä. Liu’utin käsiäni ympäri hänen lihaksikasta vartaloaan ja leveitä hartioitaan.
Edward laski minut hellästi sängylle vetäytyen sitten taaksepäin. Hän poistui huoneesta millisekunniksi ja palasi laukkujemme kanssa pudottaen ne lattialle. Mieheni katsoi minua nälkäisesti. ”Haluaisitko tehdä jotain ensin, rakas? Me voisimme mennä uimaan – vesi on todella lämmintä”, hän ehdotti.
Ravistin päätäni. “Haluan sinut”, hengähdin katsoen hänen silmiinsä ja olin varma, että hän näki kuinka janosin häntä tavalla, joka minun oli pitänyt pitää niin kauan aisoissa. Hänen silmissään näkyi samanlaista himoa ja hetkessä huulemme jo kohtasivat. Viimeinkin saimme päästää himomme valloilleen. Kätemme vaeltelivat toistemme vartaloilla ja kiihkon vallassa revimme toistemme vaatteita.
Kun lopulta yhdyimme, tunsin olevani kokonainen. Tunne oli musertava meidän hukuttautuessamme mielihyvään. Nautinnon huipulla avasin mieleni Edwardille ja annoin hänen kokea kaiken sen murskaavan mielihyvän ja yhteenkuuluvuuden tunteen. Viimein saimme viimeistellä liittomme ja puolisoiden siteen.
Heräsin autuaana Edwardin juoksuttaessa sormiaan kevyesti ylös alas alastonta selkääni pitkin. Auringonvalo virtasi huoneeseen, nostin pääni Edwardin ihanalta ja viileältä rintakehältä katsoakseni hänen kimalteleviin kasvoihinsa. Hänen silmistään säteili edelleen se sama syvä ilo ja rakkaus, mikä oli loistanut hänestä häistämme lähtien. ”Huomenta”, kuiskasin.
”Huomenta, rakas, kuinka voit?” Huomasin kevyen huolestuksen hänen kasvoiltaan, mutta siihen oli sekoittunut myös iloisuutta ja itsetyytyväisyyttä, mikä epäilemättä johtui hänen kyvykkyydestään viime yönä.
Vilkaisin vartaloani ja huomasin tuntevani vain pientä särkyä. Mahassani muljahti, kun ajattelin, minkälaiseksi särky vielä tulisi ja himon tunteeni alkoi taas kihelmöidä kehossani. ”Loistavasti”, kehräsin alkaessani liu’uttaa sormiani pitkin hänen lihaksikasta rintaansa.
Pystyin lukemaan halun Edwardin silmistään, mutta hän vetäytyi hieman taaksepäin. ”Oletko nälkäinen? Minun pitäisi tehdä sinulle jotain aamupalaksi.”
Sormeni jatkoivat kulkuaan alemmas. ”Olenhan minä nälkäinen, mutta juuri nyt nälkääni ei tyydytetä ruoalla.” Himoni häntä kohtaan oli kasvanut tuntuvasti parina häitä edeltävinä viikkoina ja, vaikka viime yö oli tyydyttäny sen täysin, halusin häntä epätoivoisen paljon taas. Huomaavaisena aviomiehenä hän mielellään teki minulle palveluksen ja veti minut välittömästi rintakehänsä päälle niin, että olimme painautuneina herkullisesti toisiamme vasten.
Myöhemmin, kun viimein pääsimme ylös sängystä monen nälkää tyydyttävän session jälkeen ja Edwardin tarjottua minulle ruokaa, menimme kävelylle rannalle. ”Luuletko, että olemme tehneet jo kauniit kaksosemme?”, Edward kysyi; toivo ja jännitys paistoi hänen kasvoiltaan hänen ajatellessa meidän upeita tyttöjämme.
Hymyilin, varpaani upposivat hiekkaan kahlatessani lämpimässä rantavedessä. ”Luulen, että olemme, erityisesti viime yön jälkeen.” Silmäni lasittuivat, kun ajattelin ihanaa hääyötämme. ”Ja voimmehan me soittaa Alicelle, jos todella haluamme tietää”, jatkoin, ”mutta”, sanoin ja pysähdyin katsoen häntä kiusoittelevasti, ”niin kauan kun emme tiedä varmasti, meidän täytyy yrittää tehdä kaikkemme, että onnistuisimme. Oletko samaa mieltä?”
Hänen silmissään välkähti petomaisesti, kun hän katsoi minua. ”Ehdottomasti”, Edwardin sanoi karhealla äänellä kaapaten minut syliinsä ja juosten valtameren lämpimiin vesiin.
-
Oi, ihanat häät. Pidin paljon enemmän näistä häistä kun kirjan. Jotenkin romanttisemmat ja intiimimmän oloiset. En nyt enempää osaa kommentoida muuta kun jatkoa pian.
Tutti frutti
-
Jep, nää oli ihanammat häät kuin kirjassa.
”Hyvä jumala, Bella, onpa Edward komea! Jos olisin vähän nuorempi, antaisin sinulle kunnon kilpailijan. Ei ihme, ettet pysty pitämään näppejäsi erossa hänestä”, hän kuiskasi minulle, mutta kaikki talossa kuulivat ja kun saavuimme olohuoneeseen, pystyin näkemään hillityn huvittuneisuuden Alicen ja Esmen silmistä.
:D Renee hillitse itsesi. ;) Toisaalta en ihmettele jos Edin läheisyydessä ajatukset vähän harhailevat.
Mukavaa et tässä ei tuu samanlaisia kiistoja lapsista kuin kirjassa. :)
Eli jäljellä 3 lukua + epilogi? En malta odottaa. :D
miiru_97
-
Ihanat häät! :-*
Nopeesti jatkoa käännät ja öö rakentavaa en laita koska mitään korjattavaa ei näkynyt tai kuulunut :)
<3.Anskubits
-
Oih... Tämä on aivan mahtava käännös fici. Olen lukenut tätä aiemminkin, mutta sitten se jotenkin on vain jäännyt, enkä tiedä miten. Mutta tämä oli aivan loistava! Kiitos teille että olette jaksaneet kääntää tätä ja toivon jatkoa tulevan pian.
JATKOA!
Kiitoksin Walto
-
Uutta lukua, kiitokset kaikille kommentoijille :)) Betauksesta kiitos little-monkeylle :D Tämän jälkeen tulee sitten vielä kaksi lukua + epilogi :)
Luku 42 – Raskaus
Loistavan häämatkamme aikana päädyimme käyttämään Emmettin New Yorkia varten antamia mustaa nahka-asua ja korkeita saappaita. Kävimme myös lävitse suurimman osan alusvaatteistani ja Edward oli riemuissaan saadessaan repiä niitä päältäni – eikä minullakaan ollut syytä siitä valittamiseen. Joka yö nukuin rauhallisesti, uneksien kaksostyttäristämme.
Olimme Esmen saarella, kunnes minulla alkoi olla aamupahoinvointia, eli noin 18 päivää sapumisemme jälkeen. Nopea puhelu Alicelle varmisti sen, mitä olimme toivoneet ja arvelleet – lapset olivat saaneet alkunsa hääyönämme. Kun aloin oksennella Edward varasi meille lennot ja raahasi minut Forksiin varmistaakseen, että pysyisin mahdollisimman terveenä odotusaikana. Alice vakuutti meille, että hänen näkynsä tyttäristämme olivat varmat ja että, hän pystyi näkemään raskauteni ja tyttärien syntymän. Tieto teki meidät erittäin onnelliseksi ja juhlistimme tapahtumaa omalla intiimillä tavallamme. Oli miten oli, tiesimme, että kaksospuolivampyyrien kantaminen tulisi olemaan rankaa ja, että pian tulisin tarviamaan Cullenien minua ja lapsiamme varten rakentamaa veripankkia.
Edwardin mieliala ailahteli onnellisuuden ja huolestuneisuuden välillä. Alicen näyistä huolimatta tiesimme, että moni asia saattoi mennä vikaan. Edward oli pitänyt itsensä kiireisenä sillä välin, kun olin nukkunut häämatkallamme, lukemalla odotus- ja vanhemmuuskirjoja. Joka aamu herätessäni olin löytänyt hänet lukemassa uutta kirjaa. Hän tiivisti minulle tärkeimpiä kohtia ja luimme jotain yhdessä, kun ehdimme rakastelulta ja saaren tutkimiselta.
Edward kokkasi minulle koko häämatkamme ajan, hän tyrkytti minulle suuria annoksia herkullista ruokaa, jolle en vain voinut sanoa ei. Hän väitti, että minun täytyi lihoa, että odotusajasta tulisi helpompaa, enkä voinut kieltääkään – varsinkaan, kun ruoka oli niin herkullista.
Saapuessamme lentokentälle koko perhe oli odottamassa: innostunut odotus ja jännitys oli käsin kosketeltavaa heidän ympärillään. Alice pomppi ylös alas innostuksesta ja Rosalie naputti jalkaansa maahan levottomana etsien meitä väkijoukosta. Kun hän huomasi meidät, hänen kasvonsa kirkastuivat ja muutama mies pysähtyi hänen lähettyville tuijottamaan tyrmäävän kaunista näkyä.
Heidän kaikkien silmät putosivat mahalleni lähestyessämme heitä. Hiuksenhienon kummun pystyi jo erottamaan. Edward ja minä olimme huomanneet sen muutama päivä sitten ja olinkin vitsaillut, että olin vain lihonnut hänen syötettyään minua niin paljon, mutta Alicelle soiton jälkeen olimme vain seisoneet peilin edessä tuijottaen kumpua, jossa pienet ihmeemme olivat.
Emmett oli ensimmäinen, joka onnitteli meitä. Hän löi Edwardia selkään, ”Hyvin tehty, jätkä, pamautit vaimosi paksuksi!” He löivät leikkisästi nyrkit yhteen minun pyörittäessä silmiäni Edwardin itsetyytyväiselle ja kopealle ilmeelle – hmph miehet. Muut onnittelivat meitä vähemmän tökeröllä tavalla, kaikki sädehtien iloa.
Pian kiihdytimme jo takaisin Forksia kohti Carlislen ja Esmen kanssa. Carlisle alkoi tulittaa minua kysymyksillä voinnistani. ”No, olen ollut hyvin pahoinvoiva ja minulla on ollut ongelmia, pitää muutamat viime ateriat maltillisina, mutta muuten oloni on hyvä”, vastasin rehellisesti.
”Hyvä, heti kun pääsemme kotiin, saat verta. Toivottavasti se auttaa sinua ja lapsia saamaan ravinteita”, Carlisle suunnitteli. Nyökkäsin hyväksyvästi ja laskin käteni takaisin Edwardin käteen, pienen kumpuni päälle. Aina silloin tällöin pystyimme tuntemaan nopeasti kehittyvien lastemme liikkeet.
Päästyämme kotiin kerroimme kaikille häämatkastamme kuvailimme muun muassa kaunista saarta. Soitimme myös Volterraan kertoaksemme hyvät uutiset ja Alice ilmoitti heille lapsien syntymäpäivän, jonka oli nähnyt jo näyissään. Erityisesti Aro ja Didyme olivat riemastuneita uutisesta. He kehuivat myös ihania häitämme, jotka kaikki olivat nähneet. ”Se oli niin kaunista, Bella”, Didyme sanoi ääni tavallista korkeampana.
”Mekko oli ehdottomasti täydellinen sinulle”, Heidi suitsutti, ”ja rakastin kakkua.”
Kulutin muutaman tunnin vain heidän kanssaan juttelemiseen ja kuulumisten vaihtoon. Kun viimein sanoin hyvästit, Carlisle tuli alakerrokseen kupin kanssa. Nuuhkaisin ilmaa ja tunnistin veren ruosteisen suolaisen hajun. Joskin tällä kertaa pyörtymisen sijaan tunsin haluavani tuota kirkkaanpunaista nestettä.
Kurotin sitä kohti ja Carlisle ojensi kupin minulle hitaasti. Huomasin, että koko perhe oli ympärilläni seuraamassa tilannetta keskittyneesti. Nuuhkaisin uudestaan nyt jo herkulliselta tuoksuvaa nestettä ja otin pienen siemauksen. Veren saavuttaessa kurkkuni voihkaisin hurmiosta. Tämä oli parempaa kuin suklaa! Kulautin loput alas mahdollisimman nopeasti ja ojensin kupin takaisin Carlislelle. ”Lisää?” kysyin toiveikkaasti anovin silmin. Hän otti kupin kädestäni ja naurahti, silmät täynnä mielenkiintoa ja lumousta.
Emmett nauroi, ”Siinäs näit Bella – tiesin, että tulet rakastamaan harmaakarhuja!”
Punastuin tajutessani, että he kaikki olivat nähneet sairaan hurmioni verestä. Carlisle lähti takaisin ylös ja palasi hetken päästä kuppi täytettynä. Nielin senkin ja viimein tunsin, että olin saanut tarpeekseni. Äkkiä tunsin, että nyt halusin palavasti kananmunia. ”Nyt minulla on nälkä”, huomautin.
Edward oli hetkessä paikallaan vieressäni sohvalla. ”Mitä haluaisit, rakas?”
”Munia, kiitos”, sanoin hymyillen.
Hän valmisti hetkessä annoksen ja minä hyökkäsin sen kimppuun hotkien koko lautasellisen nopeasti. Tällä kertaa en voinut pahoin. Kerroin tästä muille ja Carlisle hymyili. ”Näyttää siltä, että tarvitset molempia, jotta lapset pysyisivät iloisina.” Edward näytti tyytyväiseltä siihen, ettei minun tarvinnut tällä kertaa juosta vessaan oksentamaan hänen laittamaansa ruokaa. Pystyin näkemään pienen huojennuksen pilkahduksen hänen silmistään.
Auringon laskeutuessa Alice alkoi pomppia innostuneena ympäriinsä. Edward kurtisti kulmiaan. ”Alice, piilotteletko sinä jotain?” Alice hymyili viattomana ja kieltäytyi vastaamasta.
Esme nousi sohvalta ja hymyili, silmät hohkaten innostunutta odotusta. ”Meillä on teille kahdelle yllätys”, hän julisti johdattaen meidät sitten ulos. ”Se on pienen matkan päässä, joten sinun täytyy kantaa Bellaa, Edward.” Se oli kaikki, mitä hän ehti sanoa, ennen kuin löysin itseni turvallisesti Edwardin käsivarsilta singahtaessamme metsän läpi Esmen kintereillä. Loppu perhe seurasi jäljessämme.
Pysähdyimme ja Edward laski minut varovaisesti alas. Käännyin ympäri ja olin tyrmistynyt nähdessäni kivisen mökin, jota pienet kukkapenkit ympäröivät. Rakastuin siihen oikopäätä. ”Onpa se kaunis”, hengähdin ihastuksesta.
“Se on häälahjamme teille”, Esme sanoi sädehtien, “Me ajattelimme, että haluaisitte omaa rauhaa – ainakin ennen kuin muutamme muualle.”
Halasin häntä tiukasti. ”Kiitos Esme, se on mahtava!” Astuin takaisin Edwardin käsiin ja katsoin mökkiämme kunnioittavasti.
”Siirsimme jo tavaranne, kun olitte poissa, joten voitte asettua mökkiin jo tänään – saatte tutustua siihen itseksenne”, Carlisle sanoi ja ajattelevaisesti johti muut takaisin talolle.
Heidän mentyä nappasin Edwardin kädestä innokkaasti kiinni ja kävelin ovelle. Pysähdyin siihen ja käännyin häntä kohti, ”Haluatko avata sen?”
Vastaukseksi hän nappasi minut käsivarsilleen ja kantoi minut kynnyksen yli. Sisäpuolelta talo oli kaunis ja kodikas. Pystyin jo selkeästi näkemään minut, Edwardin ja lapsemme asumassa siinä. Se oli täydellinen. ”Vau”, hengähdin.
Edelleen pitäen minua sylissään Edward nyökkäsi. ”Minulla ei ollut aavistustakaan, että he remontoivat tätä meille”, hän myönsi, ”heidän on täytynyt salata se erittäin hyvin.”
Mökissä oli hirsistä tehty sisäkatto, maalaismainen takka ja pehmeät kivilattiat. Olohuoneen sisustukseen kuului divaani, nojatuoleja ja sohva, sekä kirjahylly, joka oli täytetty jo kirjoillani. Piirrustuksiani oli tuotu Charlien talolta ja ne riippuivat seinillä saaden mökin tuntumaan vielä enemmän kodilta.
Seuraava huone oli suuri lastenhuone. Siellä oli jo kaksi yhteensopivaa kehtoa ja paljon muita tarpeellisia lastenhoitotarvikkeita. Ei ollut vaikea arvata, että Alice oli sisustanut tämän huoneen, koska sen yhteydessä oli suuri vaatehuone täynnä tyttövauvojen vaatteita. Naureskelimme Edwardin kanssa vaatehuoneelle ja katselimme toiveikkaina tyhjiä kehtoja, molemmat hieroen kumpuani.
Meidän huoneemme oli suunniteltu näyttämään melkein samanlaiselta kuin makuuhuone saarella. Siellä oli matala, vaalea hirsisänky ja lasiovet, jotka johtivat terassilla olevalle vuodesohvalle. Sohvalta oli kauniit näkymät pieneen aidoitettuun puutarhaan ja lammelle. Se oli täydellinen. Huokaisin onnellisena. Elämä ei voisi muuttua enää paremmaksi. Minulla oli mahtava, rakastava aviomies ja perhe, täydellinen koti sekä kaksi lasta tulossa.
Tietenkin Edwardin lähellä oleminen herätti minussa pian nälkää sanan toisessa merkityksessä. Käännyin ympäri ja tein aloitteen suudelmalla, joka pian muuttui kuumaksi ja kosteaksi. Edwardilta ei kestänyt kauaa tajuta tilannetta. En vastustellut yhtään hänen repiessä mekon ja alusvaatteet yltäni. Hänen vaatteensakin olivat pian tipotiessään ja kohta jo testasimme intohimoisesti uutta sänkyämme.
Seuraavana aamuna Edward yllätti minut verestä, pihvistä, munista ja tomaateista koostuvan aamiaisen jälkeen. Olin Cullenien talolla ja katsoin televisiota rentoutuen, kun Edward katosi äkkiä ja ilmestyi sitten takasin suurten kuulokkeiden ja iPodinsa kanssa. Katsoin häntä hämmästyneenä. ”Mitä nuo ovat?”
“Vauvat pystyvät kuuntelemaan musiikkia”, hän selitti innostunut hymy huulillaan. ”Tutkimukset ovat osoittaneet, että he pystyvät kuulemaan jo melko aikaisessa vaiheessa kehitystään ja että he pitävät siitä – sillä näyttää olevan hyödyllisiä vaikutuksia. Ajattelin, että he voisivat kuunnella joitakin sävellyksiämme.” Kyyneleet nousivat silmiini, kun Edward asetti kuulokkeet hellästi mahalleni ja painoi iPodinsa päälle. Ensimmäinen laulu, jonka lapsemme kuulivat oli kehtolauluni. Heidän liikkeensä tuntuivat lisääntyvän musiikin soidessa. Katseemme lukkiutuivat Edwardin kanssa kyyneleiden valuessa poskilleni. Hänen silmänsä olivat täynnä ihastusta, onnellisuutta ja rakkautta.
Siitä lähtien aina, kun istuin paikoillani, Edward valitsi kanssani lapsillemme musiikkia. Halusimmehan sentään, että heillä on hyvä musiikkimaku, kun he kasvaisivat. Puhuimme myös lapsillemme jatkuvasti, jotta he tottuisivat ääniimme. Tietenkin, kun loput perheestä huomasivat, hekin kerääntyivät ympärillemme puhumaan lapsille.
Iltaisin Edward kantoi minut takaisin mökillemme. Jos ei ollut pilvistä, minä lepäsin usein terassin vuodesohvalla sähköpeiton alla katsellen kuun heijastuksia puutarhalammessamme ja luin lempitarinoitani lapsillemme Edwardin sylissä. Hän hieroi hellästi tasaisesti kasvavaa kumpuani.
Aamuisin minulla oli edelleen hirveää pahoinvointia, mitä mikään verimäärä ei hellittänyt. Huomasin kuitenkin pian, että uusi himoni inkiväärillä maustettuun suklaaseen auttoi pitämään aamupahoinvoinnin siedettävänä. Se tarkoitti sitä, että Emmett ja Jasper lähetettiin etsimään minulle inkiväärillä kuorrutettua suklaata jokaisesta kauppakeskuksesta 300 kilometrin säteellä, sillä tilaamamme suurempi paketti tulisi vasta viikon kuluttua.
Himoitsin melkein koko ajan inkivääriä, aivan kuin se olisi jokin juoma. Edward oppi nopeasti, ettei hänen kannattanut tulla minun ja inkiväärini väliin, sillä muutuin nopeasti arvaamattomaksi. Käytin inkivääriä itseni rauhoittamiseen. Välillä saatoin suutahtaa Edwardille, varsinkin jos hän huolehti liikaa – mitä hän teki paljon. Mielialojen heittelehtimiseni aiheutti myös sen, että purskahdin itkuun, jos Edward oli poissa kymmentä minuuttia kauemmin, ja aloin surra, ettei hän ehkä palaisikaan. Onneksi Edwardilla ei ollut mitään aikeita jättää minua, vaikka hänen täytyi välillä lähteä metsästämään. Vastentahtoisesti erosin hänestä ja suostuin viettämään päivän Carlislen ja Rosalien tiukassa valvonnassa, molemmilla heillä oli lääketieteen tutkinto suoritettuna. Edward ei kuitenkaan suostunut ja loppujen lopuksi Jasper ja Emmett ottivat kiinni muutaman hirven ja toivat ne talon lähettyville. Edward tapasi heidät vajaan kahden kilometrin päässä minun ympäröidessä hänet koko ajan kilvellä, etta pystyisin tuntemaan hänet.
Verikokemuksieni kasvaessa tuli selville, että minä ja lapset jaoimme Edwardin maun: puumasta tuli pian suosikkini. Ollakseni rehellinen on kuitenkin pakko sanoa, että harmaakarhu tuli hyvänä kakkosena.
Yllättävää oli, että viikon kuluttua häämatkaltamme palaamisesta huomasin, että himosin Edwardin myrkkyä. Edward oli aina hellä suudellessaan minua, mutta seksielämäämme kuumensivat nyt raivopäiset seksihormonini ja Edward antoi minulle ennennäkemättömiä vapauksia kanssansa. Usein heräsinkin keskellä yötä hyökätäkseni liian halukkaan aviomieheni kimppuun, joten oli hyvä, ettei hän väsynyt koskaan. Minulla oli aina ollut terveet halut, mutta yhdistettynä raskaushormooneihini ne nousivat pilviin – eikä haitannut, että Edward oli niin hyvännäköinen. Tuloksena huomasimme pian, että himoitsin hänen myrkkyään jopa verta enemmän. Joka päivä imin hänen suustaan kaiken hänen tuottamansa myrkyn – mikä osoittautui olevan nautinnollinen tehtävä, mikä taas johti siihen, että revimme vaatteet innokkaasti toistemme yltä.
Carlisle keksi, että ehkä nielemäni myrkky teki minut vahvemmaksi ja auttoi puolivampyyrilapsiamme kasvamaan, koska aina saatuani myrkkyä lapsemme olivat aktiivisempia.
Kasvoin niin vauhdilla, että eron pystyi huomaamaan päivittäin. Alice ja Rosalie vaativat saavansa kuvata ja mitata kumpua vähän väliä. Nukuin nyt noin kaksitoista tuntia päivässä ja aina herätessäni huomasin Edwardin laulavan tai puhuvan lapsille. Tyttövauvoistamme tuli myös aktiivisempia – ne pyörivät mahassani kuin se olisi nyrkkeilykehä.
Soitin pari kertaa Charlielle ja Renéelle ja vakuutin heille omatunto kolkuttaen, että olimme asettumassa Edwardin kanssa asumaan uuteen kotiimme Darthmouthin lähistöllä. Lähetimme heille muutamia kuvia saarelta, joissa meillä itse asiassa oli vaattee päällä. Olin jo kirjautunut suorittamaan Dartmouth-kursseja internetissä, koska en halunnut hukata hetkeäkään seuratessani lapsiemme kehitystä – tulisi olemaan helppoa opiskella, kun lapsemme nukkuisivat ja Edward auttaisi minua. Toivoimme, että muutaman vuoden sisällä, kun jo ehkä pystyisin olemaan ihmisten lähellä, voisin kutsua Renéen ja Charlien seuraamaan valmistujaisiani Dartmouthista ja he näkisivät minun saavan tutkinnon. Siihen mennessä pienellä pronssisella meikillä he ehkä uskoisivat muutokseni vanhenemisen piikkiin.
Olin hieman huolissani muutoksesta – en ollut kivun suuri ystävä ja itseni vapaaehtoinen heittäminen liekkeihin ja kivussa palaminen ei ollut kovin houkutteleva ajatus. Mutta halusin olla Edwardin ja lapsieni kanssa ikuisesti ja tiesin, että heidän takiaan kestäisin mitä tahansa – palaisin mieluusti vaikka vuoden heidän vuokseen, mutta onneksi se veisi vain kaksi päivää.
Olin myös hieman kateellinen ensimmäisestä kahdesta päivästä, kun muuttuisin, sillä en näkisi lapsiamme sinä aikana. Pakotin koko perheen lupaamaan, että he ottaisivat videoita ja kuvia heistä jatkuvasti. En ollut huolissani siitä, että vahingoittaisin heitä tultuani vampyyriksi – ensinnäkin, he olivat lapsiani ja rakastin heitä nyt jo niin paljon, että tiesin, joten koskaan voisi satuttaa heitä. Toiseksi Volturit olivat vakuuttaneet minut, että muutamat puolivampyyrit, joita he olivat tajunneet, eivät olleet tuoksuneet ruualta.
Lähestyessäni raskauden loppua, Edward vahti minua haukan lailla, enkä voinut enää piilotella sitä, että olin niin suuri, että se kävi jo epämukavaksi. Kokoni kävi selälleni ja jaloilleni ja kaksoset – jotka olivat osoittautuneet olevan innokkaita potkijoita – painoivat pahasti rakkoani. Eräänä päivänä maatessamme vuodesohvalla tunsin ennennäkemättömän kovan potkun. Minun oli painautua sykkyrälle ja hieroa kohtaa, josta kipu säteili.
Edward katsoi ensin huolestuneena minua, mutta puhutteli sitten lapsia rauhoittavasti pehmeällä äänellä. He lopettivat potkimisen ja henkäisin helpotuksesta. Joka päivä he potkivat yhä kovemmin ja mahaani muodostui jo vaaleita mustelmia. Ainoa hyvä asia oli, että he olivat kohta valmiita tulemaan ulos.
Vain muutaman kuukauden päästä hedelmöityksestä Alice soitti meille innoissaan ja kutsui meidät heille. Alice ei suostunut kertomaan, mitä asia koski, mutta kaikki tiesivät, että jotain tärkeää oli tapahtumassa tavasta, jolla Alice pomppi paikoillaan silmät hehkuen innostuksesta. Hän käski meidän pysähtyä ensin ja otti kuvan. Sitten hän ohjasi minut ovesta sisälle ja istutti sohvalle vetäen sitten Edwardin viereeni. ”Istukaa alas”, hän käskytti muita. Kun kaikki olivat totelleet, hän istui viereeni ja vilkaisi kelloa. Hän nyökkäili ja näytti tyytyväiseltä. ”Nyt, Bella, ympäröi kaikkien muiden ajatukset Edwardilta. Muut; olkaa hiljaa.”
Tein kuten käskettiin, ympäröiden kaikki paitsi Edwardin kilpiini. Sitten pysyin paikoillani vilkuillen Alice epäluuloisesti. Äkkiä Edward veti nopeasti henkeä ja me kaikki käännyimme häntä kohti. Hänen silmänsä loistivat ihmetystä ja hymy lähenteli yhtä leveää kuin hääpäivänämme. Hän tuijotti keskittyneesti mahaani silittäen sitä pehmeästi. ”Hei, ihanat tyttäreni, pystyn kuuleman teidät”, hän kuiskutti. Hengähdin nopeasti ja Edward nosti katseensa silmiini. Säteilin varmasti niin leveää hymyä, että se veti varmasti vertoja hänen ilmeelleen. Hän pystyi kuulemaan lapsiamme.
”Mitä he ajattelevat?” kysyin. Kaikki Cullenit katselivat meitä haltioituneina.
”He rakastavat meitä kaikkia, erityisesti sinua ja minua. He näyttävät tietävän, että sinä olet heidän äiti ja minä isä ja he tunnistavat jo äänemme. He rakastavat meitä todella paljon ja ovat onnellisia.” Hänen kasvoillaan oli jumaloivan isän ilme hänen silitellessä kumpua kauniiden pienten tyttäriemme päällä.
”Tottakai olette”, kuiskutin lapsille, ”kuinka ette voisi olla onnellisia, kun teillä on maailman ihanin isä ja perhe ympärillänne.” Häidemme ja kuherruskuukautemme jälkeen olin miettinyt, voisinko koskaan olla onnellisempi kuin niinä kuukausina, mutta tämä voitti jopa ne.
”Vau”, Jasper hengähti. ”En ole huomannut aikaisemmin, mutta nyt kun kaikki ovat rauhallisesti paikoillaan pystyn tuntemaan heidän tunteensa. Sinusta kumpuaa tavallinen rakkautesi ja onnellisuutesi, mutta nyt pystyn tuntemaan kaksi muutakin rakkauden, onnellisuuden, jumaloinni nja uteliaisuuden lähdettä.” Hän hymyili suorastaan kylpien onnellisissa tunteissa, jota meistä huokui. Olin sanaton. Älykkäät lapseni osasivat jo ajatella ja tuntea.
“He tunnistivat sinunkin äänesi – he rakastavat teitä ja he eivät voi odottaa, että tapaavat meidät kaikkia”, Edward sanoi hiljaa.
Alice nyökkäsi hyväksyvästi. ”Kaksi päivää”, hän lupasi. Olin äkkiä yllättynyt, kuinka nopeasti raskauteni oli edennyt ja tunsin oloni äkkiä nostalgiseksi. Tietenkin olin tiennyt, että raskauteni tulisi olemaan lyhyt lapsiemme nopean kasvun takia. Enkä todellakaan tulisi koskaan ikävöimään aamupahoinvointia, mutta äkkiä olin huolissani. Lapseni eivät olisi enää turvassa sisälläni – he olisivat ulkona, jossa monet yliluonnolliset olennot saattaisivat yrittää satuttaa heitä. Sitten rauhoitun. Tiesin, etteivät Cullenit taikka Volturit antaisi ikimaailmassa tapahtua mitään pahaa kaksosille.
”Kaksi päivää”, toistin ja nyökkäsin. Kahden päivän päästä näkisin lapsemme ensi kertaa. Äkkiä kaikki huoleni väistyivät innostuneisuuden tieltä. En jaksanut odottaa heidän näkemistään – tietenkin se olisi vain vilaus ennen kuin minut pitäisi muuttaa, mutta se olisi tarpeeksi, että kestäisin palavan kidutuksen.
Loput perheestä kuiskuttelivat vielä vuorotellen lapsille. Edward naurahti pehmeästi, ”He ovat nälkäisiä.” Carlisle katosi heti yläkertaan ja palasi kupillisen kanssa. Join sen nopeasti ja hetken päästä Edward nyökkäsi. ”He ovat jo hieman tyytyväisempiä, mutta minusta tuntuu, että he haluavat jotain muuta.”
”Himoitsen kalkkunaa ja inkivääriä. Ehkä he haluavat sitä”, sanoin virnistäen.
Esme katosi huoneesta ja oli vampyyrimaisen pian takaisin ruokani kanssa. Hotkin annoksen kaikkien katsellessa ja jatkoimme sitten kaksosiin tutustumista. Myöhemmin lapsien liikkeet vähenivät. ”ilmeisesti he tarvitsivat juuri rakkautta ja he ovat nyt erittäin tyytyväisiä”, Edward kuiskasi, ”He nukkuvat nyt.”
Haukottelin ja Edward tajusi minunkin olevan väsynyt. Hyvästelimme mahdollisimman hiljaa muut perheenjäsenemme ja Edward kantoi minut takaisin mökillemme. Nukahdin sekunneissa hänen syliinsä ja heräsin myöhemmin sängystä Edwardin hyräillessä tytöillemme. Tyytyväisyyden aalto pyyhki ylitseni katsellessani häntä.
Myöhemmin illalla viimeistelin Volturien antaman ihmismuistoalbumin. Viimeisiin kuviin kuului kuvia häistämme – joissain poseerasimme muodollisesti ja toiset olivat hauskoja, kuten kuva, jossa iskin kakun Edwardin naamalle. Lempikuvassani me tanssimme yhdessä. Vartalomme olivat lähekkäin, emmekä välittäneet ympärillä olevasta maailmasta tuijottaessamme toisiamme silmiin. Hääkuvien jälkeen tuli vielä kuvia häämatkaltamme ja viimeisenä Alicen ottama kuva tältä aamulta.. Edward seisoi siinä takanani, kädet lukittuina yhteen suuren mahani päällä, molemmat hymyilivät onnellisena kameralle.
Seuraavat kaksi päivää viuhahtivat ohi yllättävän nopeasti ja pian olimme valmiita synnytykseen. Jasper ja Emmett olivat lähteneet, koska eivät olleet varmoja pystyivätkö kestämään tuoreen vereni tuoksua. Emmekä halunneet, että Jasper joutuisi kokemaan hirveät tuskat, joissa olisin, kun muuttuisin ja Emmett pitäisi hänet poissa.
Makasin pehmustetulla pöydällä ja Edward piti käsistäni kiinni, hänen silmissään loisti ahdistuneisuus. Hymyilin hänelle heikosti. ”Näytä nyt vähän iloisempaa ilmettä, Edward – pian näemme lapsemme ja parissa päivässä olen vampyyri ja mikään ei enää pysty erottamaan meitä – ei edes kuolema.” Hän hymyili vaisusti takaisin ja tiesin, että hän kiduttaisi itseään nähdessään jokaisen kivun vääntelyhteni ja kirkumiseni palaessani tuskissani. ”Pidä hyvää huolta tytöistä muuttuessani”, määräsin.
Hän nosti käteni huulilleen ja suuteli sormiani kevyesti. ”Tiedät, että pidän ja me kolme odotamme sinua, kun muutut.”
Carlisle tuli sitten sisään Rosalien kanssa. Kumpikin heistä oli hyvin vakavana. ”Oletteko valmiita?” Carlisle kysyi. Epäröin hetken ennen kuin nyökkäsi. “Emme tiedä, auttaako morfiini tai edes paikallispuudutus kipuihin, mutta yritämme niitä kuitenkin.” Nyökkäsin varovasti. Epäilin, ettei se auttaisi, mutta kannatti tietenkin yrittää.
”Okei, olen valmis”, sanoin ja puristin Edwardin käsiä tiukasti ennen kuin päästin niistä irti. Carlisle nyökkäsi ja he vetivät paidan mahani päältä. He vetivät eteeni pienen näköesteen, koska en todellakaan halunnut nähdä heidän vetävät lapsiamme ulos.
Tunsin nipistyksiä, kun minuun ruiskutettiin piikeillä puudutusainetta ja sitten turran olon alakehossani. ”Miltä tuntuu?” Carlisle kysyi.
”Jalkani ja koko alakehoni on täysin tunnoton”, mutisin hiljaa.
”Hyvä.” Ymmärsin siitä, että niin oli tarkoituskin.
En tuntenut Carlislen tekemää viiltoa, mutta tiesin mitä tapahtuisi seuraavaksi, kun Carlisle kutsui Edwardin luokseen. Tunsin kihelmöintiä, kun Edward upotti hampaansa kovaan suojaavaan kalvoon, joka ympäröi lapsiamme. Arolta olimme oppineet, että tuo kalvo oli yhtä vahva kuin vampyyrien iho ja vain lapsien terävät tai toisen vampyyrin hampaat voisivat rikkoa sen.
Pystyin tuntemaan vain palavaa kihelmöintiä jossain alapuolellani, mutta olin liian tunnoton paikallistaakseni tarkalleen. mistä se tuli, joten vielä kipu ei ollut niin pahaa, etten sitä kestäisi. Kuuntelin huolestuneena ja viimein kuulin sen – äänekkäiden kaksosten huudon. Vedin nopeasti henkeä viimeisten kyyneleiden, joita tulisin ikinä vuodattamaan, vieriessä kasvoillani. Carlisle ompeli mahani ja peitti sen vetäen näköesteen tieltäni Edwardin ja Rosalien puhdistaessa lapsia.
”Kuinka voit Bella?”
”Olen niin onnellinen”, sanoin ja jätin huomiotta palavat kivut Edwardi ja Rosalien tuodessa sekuntteja vanhat lapset minulle.
Aivan kuten Alicen piirrustuksissakin, lapsemme olivat ehdottoman kauniita. Heillä oli päässään jo vaalean suklaaruskeita haituvia ja heidän avatessaan silmänsä pystyin näkemään heidän pähkinänruskeat silmänsä; täydellinen sekoitus maitosuklaata ja smaragdin vihreää. Hymyilin voitonriemuisena Edwardille. ”Me teimme sen Edward – katso pieniä ihmeitämme!”
Hän suorastaan loisti, kun hän katseli palvovasti heitä. ”Tiedän, rakas – he ovat täydellisiä.”
Hän asetti heidät kummatkin rinnuksilleni ja katsoi alas jumaloiden tyttäriämme. He olivat erittäin lämpimiä. ”Tervetuloa maailmaan Charlize Rosemary Cullen ja Jemma Renesme Cullen.” Kumpikin lapsista katseli meitä ja pystyin jo näkemään rakkauden heidän silmistään. Huokaisin ojentaessani heidät vastentahtoisesti Rosalielle ja Carlislelle. Pystyin jo tuntemaat lisääntyvän kivun mahassani. Minun oli aika muuttua. ”Nähdään pian, kullannupukat”, kuiskasin lapsille ennen kuin heidät vietiin tapaamaan muuta perhettä ja ruokittavaksi verellä.
Katsoin heidän peräänsä, kunnes he katosivat ja käänsin katseeni sitten Edwardiin. ”Rakastan sinua”, muistutin.
Hän hymyili takaisin pehmeästi, ”Ja minä sinua.”
Suljin silmäni hänen ruiskuttaessa lisää morfiinia ympäri kehoani ja tunsin muuttuvani erittäin uniseksi. Avasin silmäni ja Edward suuteli minua hellästi ennen kuin ruiskutti injektioruiskulla myrkkyä suoraan sydämeeni. Välittömästi palava kipu levisi liekkimeren tavoin rintakehääni. Puristin suuni kiinni pidätelläkseni huudon ja yritin parhaani mukaan lukittaa leukani kiinni. Yritin olla huutamatta Edwarsin purressa nopeasti ranteitani, sisäreisiäni, niskaa ja jalkoja. Kun hän oli lopettanut suljin silmäni, jottei hän pystyisi näkemään sitä kuolemantuskaa ja kärsimystä niistä. Olin päättänyt, etten päästäisi ääntäkään muuttumiseni aikana – en halunnut Edwardin kärsivän kanssani.
Säälimättömästi kipu vavisutti koko kehoani ja olin varma, että sain maksaa kaikkesta tuntemastani onnellisuudesta viimeisten kuukausien aikana äärimmäisen kovalla tuskalla.
Oli vaikeaa keskittyä mihinkään muuhun kuin kipuun, mutta onnistuin ajattelemalla Edwardia, Charlizea ja Jemmaa – kolmea tärkeintä henkilöä maailmassani. Hämärästi tunsin hänen nostavan minut ylös ja siirtävän minut huoneeseensa – olimme suunnitelleet tämän. Hän asetti minut makuulle ja puki ylleni hänen mukavia vaatteitaan. Sitten hän alkoi puhua – antaen minulle jotain vahvaa, johon pystyin keskittymään.
Edwardin näkökulma
Makasin hänen vieressään ja silittelin hänen hiuksiaan. Huolimatta siitä, ettei hän ollut huutanut, tiesin Jasperilta, että hän oli tuskissaan. Jasper oli kertonut minulle myös, että hän oli kuitenkin tajuissaan ja jopa tiedosti hämärästi ympäristöään.
”En tiedä, pystytkö kuulemaan minua juuri nyt, mutta muistan, mitä Rosalie ja Emmett ajattelivat, kun he muuttuivat ja joskus he pystyivät jopa ymmärtämään, mitä heille puhuttiin. Joten haluan sinun tietävän, että kuulen, mitä alakerrassa tapahtuu – Emmett ja Jasper ovat tulleet takaisin ja tavanneet kauniit tyttömme. Jasper onnistui tulemaan sisälle ja hän sanoi, ettei kipusi ole lähelläkään sitä, mitä vastasyntyneet tunsivat Etelän Sodissa – se sai minut tuntemaan oloni vähän paremmaksi.” Se todella auttoi kuulla, ettei Bella kärsinyt niin kuin minä muistan kärsineeni.
”Lapsemme ovat selvästi perineet makutottumukseni, koska he pitävät jo nyt enemmän puumasta kuin peurasta.” Oli ihmeellistä kuulla tyttäriemme ajatukset, kun he ensi kertaa maistoivat verta ja heidän ihannoivat ajatukset sisaruksistani ja vanhemmista, kun he kaikki kerääntyivät lapsien ympärille. ”Carlisle yrittää antaa heille juuri nyt äidinmaidonkorviketta, mutta he näyttävät ajattelevan, että se haisee kauhealta”, naurahdin ja alakerrasta kuului lisää naurunpurskahduksia, kun he kuulivat sanani.
Jatkoin alakerran tapahtumien kertomista muutaman tunnin, kunnes tytöt nukahtivat Rosalien ja Esmen käsivarsille. Sitten keskityin enemmän Bellaan. Tunsin jo hänen ihonsa kovettuvan ja näin muitakin muutoksia.
Alice ryntäsi yhtäkkiä huoneeseen hymyillen iloisesti. Nostin kulmakarvaani hämmästyneenä, mutta hän ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota, vaan otti Bellan kädestä kiinni. ”Hyviä uutisia Bella. En tiedä miksi tai miten, mutta tähän aikaan huomenna muutoksesi on ohi – enää alle 20 tuntia kestettävänä.”
Pääni nousi ylös yllätyksestä ja toivosta. ”Oikeasti?” Alakerrasta pystyin kuulemaan perheen epäuskoiset ajatukset.
Alice hymyili. ”Kyllä." Sitten hän näytti minulle näkynsä Bellasta vampyyrinä huomenna.
Huokaisin helpotuksesta. Se tarkoitti, ettei Bellan tarvitsisi kärsiä palavaa kipua liian kauaa.
Carlisle ilmestyi huoneeseen – silmät sädehtien uudesta havainnostamme. ”Ehkä kaikki lisämyrkky ja se, että hän on niellyt myrkkyäsi jo pari kuukautta nopeuttaa muutosta.”
”Totta”, Alice myönsi. ”En nähnyt tätä aiemmin, koska kun viimeksi näin näyn Bellan muutoksesta, se oli ennen kuin hän aloitti myrkkysi juomisen. Nyt kun katson, se kestää alle vuorokauden.”
“En itse asiassa välitä miksi tai miten, olen vain kiitollinen, että hänen muutoksestaan tulee nopea”, sanoin tyytyväisenä.
Heidän palatessa takaisin alakertaan katsomaan lapsiamme käänsin äänilaitteet päälle ja valitsin Bellan kehtolaulun. Toivon, että se hellittäisi hänen kipuaan, mutta se rauhoitti ainakin minua. ”Kulta, olen varma, että olet iloinen, kun kerron, että kummatkin lapsemme näkevät unta perheestämme, varsinkin meistä. He ovat hyvin onnellisia ja tyytyväisiä ja he nukkuvat rauhallisesti. Luullakseni he eivät ole perineet sinun mielikilpiäsi, eivätkä minun ajatustenlukutaitoa, koska pystyn kuulemaan heidän ajatuksensa, mutten pysty kuulemaan muiden ajatuksia heidän ajatustensa kautta. Olen iloinen siitä – ei ole helppoa kuunnella ajatuksia kaiken aikaa, mutta minulle sinä teet sen paljon helpommaksi, rakas. En tiedä, kuinka onnellisia tyttäremme tulevat olemaan ja pystyn silloinkin kuulemaan heidän ajatuksensa, joten olen varma, että on asioita, joita he eivät halua minun tietävän. Joten jos he koskaan löytävät kumppaninsa, lupaa, että ympäröit heidät kilvelläsi, koska on asioita, joita en halua koskaan kuulla tyttölapsieni mielistä”, puhelin ja nauroin kuivasti.
Pidin hänet ajan tasalla ja puhelin hänelle kaiken aikaa. Kun kaksoset heräsivät seuraavana päivänä, kahdeksan tunnin sikeän unen jälkeen, annoin Bellalle kommentteja heidän ja lopun perheen ajatuksista. Kerroin hänelle kuinka lapsemme näyttivät jo viikkojen ikäisiltä ja kuinka Carlisle mittaili lapsia säännöllisesti, jotta meillä olisi tietoja heistä ja yleensäkin puolivampyyreistä, koska ainoat aiemmat tiedot olivat Aron keräämiä tietoja Etelä-Amerikan vampyyreiltä.
Kuten Alice oli sanonut, pystyin kohta jo kuulemaan Bellan sydämenlyöntien tihenevän hänen muutoksensa loppusuoralla. ”Olet kohta valmis, rakas”, vakuutin. Alakerrasta Jasper, Emmett ja Carlisle tarjoutuivat tulemaan avuksi ylös siltä varalta, että Bella villiintyisi, mutta minä ja Alice vakuutimme heille, ettei tarvitsisi. Bellan sydämen tykytys nopeutui nopeutumistaan ja sitten pysähtyi. Seurasin huolestuneena vierestä, kun Bella veti ensimmäisen hengäyksen vampyyrina.
Sitten hän aukaisi hitaasti verenpunaiset silmänsä.
-
Jiihaa!
Vihdoinkin saadaan lukea kaksosista ja Bellasta vampyyrinä. Mä jäin miettimään et miten Bella voi imeä vampyyrimyrkkyä muuttumatta? Onks salaisuus siinä et myrkkyä ei tuu kuin vähän kerrassaan, vai siinä et se imee sen, eikä se mene näin ollen suoraan vereen?
Mukavaa lukea miten eritavalla kaikki käy tässä kuin Twilightissa, vauvojen odotus menee paljon paremmin kun ne tietää mitä on tulossa eikä Jacob ole sekoittamassa pakkaa.
Mukavaa että Bellalla menee niin vähän aikaa muuttumiseen. :)
Leimautuuko Jacob jompaankumpaan?.....
Nimet on ihanat. <3
oi vitsi mä haluun lukea millainen Bella on vampyyrinä, ja eiks lahjatkin vahvistu kun ihminen muuttuu vampyriksi? Laajentuuko Bellan kilven koko, vai onko hän treenannu sen niin huippuunsa et se ei siitä parane????
jatkoa! ;D
miiru_97
-
Kiitos, että sait taas jatkoa tänne... Ei mitään järkevää nyt, sori...
Odottelen jatkoa
tutti frutti
-
Ää hittolainen! Tää jäi niin kauheeseen kohtaan ja kun luin ton lopun, ja sitten kommentit alko nii mun sydän varmaan pysähty järkytyksestä. Ainaki se tuntu siltä hetken aikaa. ;D
Nomutta nopeesti lisää suomennusta nii Ansku on happy girl! 8' ) :-*
<3.Anskubits
-
Oi! Ihanaa päästä taas lukemaan tätä! Oli oikein mukava saada tähän jatkoa, kiitos teille siitä. Järkevää en millään saa tällä hetkellä ulos päästäni, pahoittelen :D
Kiitoksin Walto
-
No niin, nyt tulee tokavika varsinainen luku :) Tässä luvussa paljon kaksosista! :D Kiitokset kommentoijille ja betauksesta little-monkeylle.
Luku 43 – Tyttäret
Bellan näkökulma
Avasin silmäni herätäkseni täysin erilaiseen maailmaan kuin jättämääni. Tuntui kuin olisin katsellut maailmaa aiemmin mustavalkoisena ja nyt näin värit. Kaikki oli kirkasta ja minun ennenkin hyvä kuuloni erotti nyt jokaisen henkäyksen ja sydämenlyönnin lähistöltä. Tunnistin eräät tyttärieni sydämiksi. Katsoin Edwardin vaalean kultaisiin silmiin, joista paistoi huolestuneisuus. Hän puristi kättäni ja tajusin samassa, ettei hän enää tuntunut kylmältä. Ruumiinlämpömme olivat nyt samalla tasolla. ”Bella-rakas, kuinka voit?”
Vedin henkeä ja oli yllättynyt, kun se ei tuntunutkaan samalta. Pystyin maistamaan vivahduksen herkullista makua suussani ja kurkkuani kihelmöi. Ohitin tunteen tajuten, että se oli vain oman vereni tuoksu, jota oli edelleen elimistössäni. Muuten tunsin oloni loistavaksi; pystyin tuntemaan raa’an voiman virtaavan suonissani ja kaikki raskauskivut olivat kadonneet. Tunsin olevani kuin feeniks-lintu – nouseminen liekeistä ja sitä rataa.
Keskityin Edwardiin. Nostin hitaasti käteni hänen kasvoilleen, tietoisena siitä, että nopeuteni ja voimani olivat muuttuneet. Hän nojasi sitä vasten silmät pehmentyen. Tiesin tasan tarkkaan, mitä haluaisin sanoa ensimmäisiksi sanoikseni vampyyrina. ”Rakastan sinua”, sanoin uudella melodisella äänelläni. Jos kuuntelin tarkasti, pystyin edelleenkin tunnistamaan ihmisääneni siitä.
Edwardin vastaushymy oli sokaiseva ja viimeinkin, tarkemmalla näölläni, pystyin todella arvostamaan sitä, kuinka komea aviomieheni oli. ”Minäkin rakastana sinua”, hän nojasi minua kohti ja minä liikutin varovasti kättäni hänen poskeltaan kaulalle. Suutelin häntä nautinnon värähdellessä kehoni lävitse. Antauduin täysin suudelmaan unohtaen kokonaan uudet voimani. Ilman hapen tarvetta heittäydyin suudelmaan ehkä vähän liiankin rajusti, äkkiä Edward vetäytyikin taaksepäin. Katsoin häntä ihmeissäni. ”Varovasti, kulta, olet voimakkaampi kuin minä juuri nyt.”
”Oho”, sanoin nolostuneena. Hän naurahti ja ojensi minulle kättään vetääkseen minut ylös. Liikkuminen vampyyrina oli naurettavan helppoa. Minun piti tietoisesti hidastaa liikkeitäni, koska kun halusin siirtyä, huomasin, että olin jo siirtynyt. Katsoin syvälle Edwardin iloisiin silmiin. ”Kiitos, että puhuit minulle, kun muutuin – kuulin jokaisen sanan ja se auttoi minua keskittymään sinuun ja tyttäriin.”
Hänen hymynsä leveni ja pystyin näkemään helpotuksen hänen kasvoistaan. ”Toivon vain, että olisin voinut tehdä enemmän, rakas – mutta olen niin onnellinen, että se on ohi nyt ja, ettei mikään voi viedä sinua enää ikinä minulta.” Hän puristi minut tiukasti rintaansa. Sulin häntä vasten ja juoksutin sormiani hänen lihaksikkaalla selällään. Näytti siltä, etteivät seksihaluni olleet ainakaan muuttuneet. Hän huokaisi ja vetäytyi taaksepäin. Minä mutristin suutani hänen nauraessa. “Olen pahoillani, kulta, mutta olen varma, että haluat tavata tyttäremme.”
Keskityin oitis uudelleen, tosin mieleni oli nyt laajempi: suunnittelin samalla taustalla, mitä aikoisin tehdä Edwardille myöhemmin, kun pääsisimme takaisin mökillemme. Nyökkäsin innokkaasti. ”Kuinka he voivat?”
Edwardin silmistä loisti isällinen ylpeys. ”Rakas, he ovat täydellisiä. Heitä on hemmoteltu koko eilinen piloille ja nyt he odottavat malttamattomina, että näkevät sinut uudestaan. He ovat jo erittäin valppaita ja tunnistavat kaikki.”
Olin pakahtumaisillani onneen. ”Voinko nähdä heidät heti?” Purin huultani, äkkiä kovin huolissani siitä, etten voisi pitää lapsiani sylissä uusien supervoimieni takia.
Edward nyökkäsi. ”Odota täällä kulta, tulen kohta takaisin.” Istuin sängylle ja odotin tyytyväisenä siitä, ettei Edward ollut huolissaan, että satuttaisin vahingossa lapsiamme.
Hän palasi pian pitäen kummallakin kädellään vauvaa. Sen sijaan, että he olisivat näyttäneet päivän ikäisiltä, he näyttivät enemmänkin viikkojen ikäisiltä. Lumouduin heti heidän kauneudestaan. He näyttivät aivan siroilta enkeleiltä, kauneus säteili heistä. Heidän kirkkaan pähkinänruskeat silmänsä kohdistuivat minuun vetäessäni ihastuneena henkeä. Heidän kasvoillaan näkyi tunnistamisen riemu ja kumpikin heistä hymyili kurotellen minua kohti, kun Edward istuutui sängylle. Malttamattomana ojensin käsiäni heitä kohti ja kumpikin heistä tarrasi toiseen käteeni. Laajensin mentaalisen kilpeni meidän kaikkien ympärille, jotta Edward pystyisi tuntemaan rakkauteni ja ihmetykseni. Miten olimmekaan onnistuneet tekemään kaksi näin hämmästyttävän ihanaa pientä enkeliä.
”Tiedän, rakas”, hän kuiskasi kunnioittavalla äänellä katsellessamme ihastuneina Charlizea ja Jemmaa. Vaikka he näyttivät identtisiltä ihmissilmin, vampyyri pystyi helposti erottamaan heistä pieniä eroavaisuuksia.
”Hei, pienet tyttöni”, kuiskasin pehmeästi. Charlize kohotti pientä kättään ja kosketti poskeani. Yhtäkkiä näin kuvia minusta makaamasta nääntyneenä sängyllä toisessa huoneessa katsellen alas kunnioittavasti ja rakastavasti, Edward vierelläni. Vetäydyin taaksepäin säikähdyksestä. ”Mitä tuo oli?”
Kohtasin Edwardin yllättyneen katseen. ”Näyttäisi siltä, että hänellä on lahja – hän juuri näytti sinulle ajatuksensa”, hän kuulosti yllättyneeltä.
”Vau”, en ollut edes ajatellut aiemmin, että lapsillamme olisi lahjoja. Tosin tuskin oli yllättävää, että minun ja Edwardin ollessa vanhempina, lapsilla oli kykyjä.
Charlize kurkotti uudestaan ylöspäin ja annoin hänen näyttää eilisen päivänsä. Hänet oltiin viety synnytyshuoneesta alas Rosen ja Esmen kanssa. Hän muisti, kuinka häntä ja Jemmaa oli syötetty verellä tuttipulloista, mikä sai kurkkuni kihelmöimään janosta hieman. Peitin kuitenkin janon ja keskityin taas siihen, mitä hän minulle näytti. Hän näytti minulle hänet ja Jemman tutustumassa perheeseen, mukaanlukien hänen ensivaikutelmansa kaikista. Hän piti Jasperia hiljaisena, mutta täydellisenä halityynynä ja Emmettiä ihastuttavan hauskana. Edward tuhahti jälkimmäiselle. Charlize muisti, kuinka Carlisle oli yrittänyt ruokkia kaksosia äidinmaidonkorvikkeella. Nyrpistin nenääni sympatiasta, kun hän muisti miltä se oli maistunut ja nauroin pehmeästi, kun hän näytti, kuinka he olivat sylkeneet korvikkeet Carliselen päälle. Olimme onnekkaita, että Carlisle oli niin hyväluontoinen. Pian Charlize oli käynyt läpi kaiken, mikä minulta oli jäänyt väliin muuttuessani. ”Kiitos, kulta”, kujersin ja iloitsin, siitä että olin sittenkin saanut kokea päivän, jonka luulin missanneeni. Hän veti kätensä pois ja minä silitin hellästi hänen poskeaan.
Äkkiä kiiltävä hopeinen nuotinmuotoinen koriste-esine lensi hyllyltä Jemman käteen. Silmäni laajenivat ja Edward nauroi. ”Näyttää siltä, että tyttärellämme on kyky liikuttaa tavaroita ajatuksen voimalla ja hän halusi näyttää sinulle, että hänelläkin on kykyjä”
”Tottakai sinulla on”, vakuutin toiselle tyttärellemme, ”olette kumpikin niin erityisiä.” Otin varovaisesti koriste-esineen hänen kädestään. Olin ylpeä siitä, että pystyin kontrolloimaan itseäni sen verran, etten rikkonut sitä.
”Kaikki muut kuuntelevat alakerrassa”, Edward mutisi, ”Alice halusi heidän kykyjensä olevan yllätys. Carlisle on lumoutunut”
Nauroin ja ojensin sitten käsiäni varovasti tyttäriäni kohti. ”Luuletko, että voisin pitää heitä?” En ollut varma, oliko se hyvä idea, mutta halusin toivottomasti pidellä lapsiani.
Edward nyökkäsi rohkaisevasti. ”Heidän ihonsa on yhtä vahingoittumaton kuin meidän”, hän vakuutti. Se sai minut rentoutumaan hieman ja Edward asetti lapset varovaisesti käsivarsilleni. Säteilin onnellisuutta lapsillemme. Istuessani siinä lasteni ja Edwardin kanssa, tunsin olevani kokonainen. Katsoin ylöspäin ja näin Edwardin katsomassa meitä jumaloiden ja rakastaen. Onni paistoi hänen kasvoiltaan ja hänen silmänsä säteilivät ylpeyttä. ”Minun kolme kaunista tyttöäni”, hän kuiskasi kunnioittaen.
Nähden sen ja kuullen hänen sanansa sydämeni täyttyi rakkaudesta ällistyttävää aviomiestäni kohtaan, toista puolta minusta, toista puolta kolikostani. Olin valssannut hänen elämäänsä ja kääntänyt sen ylösalaisin. Edward oli kuitenkin rohkeasti ottanut jokaisen askeleen jaetulla matkallamme, minne ikinä olinkaan halunnut mennä. Hän oli osoittanut sellaista kiintymystä, että se jätti minut sanattomaksi. Kiitos, ajattelin katsoen syvälle hänen silmiinsä.
”Ei, rakas. Kiitos sinulle. Ennen kuin tapasin sinut elämäni oli elämätöntä olemassaoloa. Sinä herätit minut henkiin ja näytit minulle, mitä on olla onnellinen, annoit minulle rakkautesi ja kaksi ihmettämme. Kaikki tämä on enemmän kuin ikinä uskalsin edes uneksia ja minulla on nyt kaikki, mitä olen ikinä toivonut ja enemmän.” En pystynyt sanomaan mitään, mikä olisi riittänyt kuvaamaan tunteitani sillä hetkellä, joten nojasin vain yksinkertaisesti päätäni taaksepäin. Edward nojautui minua kohti ja suuteli minua hellästi ja rakastavasti.
Vietimme vielä aikaa lapsiemme kanssa, kunnes oli heidän ruokintansa aika. Annoin tyttäret vastahakoisesti Edwardille vietäviksi alakertaan tietäen, etten voisi syöttää lapsia, ennen kuin olin metsästänyt itse. Vaarana oli, että haistettuani veren hyökkäisin sitä kohti janoisena ja lapset loukkaantuisivat siinä rytäkässä.
”Kyllä he pärjäävät Bella, mene nyt metsästämään”, Alice huusi alakerrasta Edwardin kiivetessä portaita takaisin ylös.
”Okei”, mutisin Edwardin tullessa huoneeseen. “Ennen kuin menemme haluan nähdä, miltä näytän.” Valmistauduin sisäisesti punaisiin silmiin vetäessäni Edwardin kylpyhuoneeseen. Vedin henkeä nähdessäni kuvani peilistä. Kirkkaanpunaiset silmät tuijottivat takaisin. Kaiken kaikkiaan olin melko samannäköinen. Olin kalpeampi ja kasvonpiirteeni olivat kaunistuneet, mutta pystyin silti näkemään peilistä vanhan kuvajaiseni. Hengähdin helpottuneena. Näytin edelleen itseltäni – vain kauniimpana. En olisi jaksanut odottaa, että punaiset silmät katoaisivat.
”Mitä ajattelet?” Edward kysyi.
“Olen kaunis”, mutisin.
Edward pyöritteli silmiään, “Bella, olet aina ollut paljon enemmän kuin kaunis.”
Virnistin hänelle, ”Olet mieheni, sinun täytyi sanoa tuo”, kiusasin. ”Mennään, minulla on nälkä”, julistin ja kännyin pois peilin luota.
Hän otti kädestäni kiinni, hänen silmissään tanssi jännitys. ”Oletko valmis ensimmäiseen metsästykseen, kulta?”
Nyökkäsin. Olin nähnyt Felixin ja Demetrin metsästämässä, joten minulla oli karkea käsitys siitä, mitä piti tehdä. ”Mennään”, hymyilin. Hän virnisti ja johdatti minut lasisille oville ikkunassa, josta avautui näkymä metsään. Pitäen kädestäni kiinni me hyppäsimme. Pysäytin itseni vaistomaisesti kilvelläni ja laskeuduin sitten jaloilleni, uusi vampyyrikehoni sulautui hyvin kilpeeni. Edward katseli huvittuneena, kun tutkin uutta kehoani. Hän tempaisi minut mukaansa kädestäni ja ryntäsimme metsään. Olin aina rakastanut vauhtia, mutta tämä oli suurin koskaan saamani nautinto siitä. Jaoimme yhteisen rakkautemme vauhtiin, kun kiihdytimme vieri vieren hiljaa läpi metsän. Oli hämmästyttävän hienoa juosta sokaisevalla vauhdilla läpi kirpeän ja raikkaan metsäilman.
Aivan liian pian Edward pysähtyi. Irrottaen otteensa kädestäni hän nosti kätensä poskilleni. ”Kulta, mitä haistat?” Nuuhkaisin ilmaa varovaisesti ja havaitsin myskisen tuoksun meistä pohjoiseen. Se tuoksui tutulta.
”Kauris?” kysyin varmana, että olin juonut jotakin samanlaista raskauteni aikana. Edward nyökkäsi rohkaisevasti. ”Kuinka monta?”
Tutkin metsää kilvelläni ja tunsin ne. ”Kuusi.”
”Hyvä. Anna nyt vaistojesi viedä.”
Vedin tottelevaisesti syvään henkeä. Kurkkuni syttyi liekkeihin ja ryntäsin kohti saalistani. Tuulensuunta muuttui odottamattomasti ja haistoin paljon herkullisemman tuoksun. Pysähdyin. Vaistoni käskivät minun juosta tuon härnäävän hyvän tuoksun luokse, mutten tunnistanut sitä. Yritin hillitä janoani Edwardin ilmestyessä viereeni. Puoliksi toivoin, että tuoksu tuli tavallista herkullisemmasta leijonasta tai karhusta, mutta yksi katse Edwardin hätäisiin kasvoihin ja tiesin vastauksen. Ihmisiä.
”Bella, ei! He ovat ihmisiä!” Edwardin äänessä kuului pelko. Nostin kulmakarvaani ja hänen silmänsä laajenivat shokista. ”Sinä pysähdyit”, hän sanoi epäuskoisesti, joka rehellisesti sanottuna tuntui hieman loukkaavalta. Hän näytti siltä kuin haluaisi kuulustella minua, mutta sen sijaan hän otti kädestäni kiinni ja sanoi: ”Tule, emme voi metsästää täällä”
Juostuamme kauas herkullisesta tuoksusta Edward pysähtyi ja kääntyi minua kohti. ”Bella, sinä onnistut aina hämmästyttämään minut. En voi uskoa, että pysähdyit! Olen niin pahoillani, etten varmistanut tarpeeksi hyvin, ettei alueella ollut ihmisiä ennen kuin päästin sinut irti – se olisi ollut minun syyni, jos olisit lähtenyt heidän peräänsä.” Kun tajusin, mistä hän puhui, olin aikamoisen ylpeä itsestäni. Vuosikymmenen ajan olin kuullut tarinoita vastasyntyneiden verenhimosta ja teoriassa minun ei olisi pitänyt pystyä pysähtymään. ”En tiedä miten tai miksi, Bella, mutta tuo oli ällistyttävää.”
Kohautin olkiani, ”En minäkään tiedä, tiesin vain, että en ollut aiemmin juonut verta, joka tuoksuisi siltä. Pelkäsin, että tuoksu olisi ihmisen, joten pysähdyin odottamaan, että kertoisit minulle, mikä tuoksu oli”, selitin.
Hän näytti ällikällä lyödyltä. ”No puhutaan siitä myöhemmin, rakas, mutta hankitaan sinulle nyt jotain syötävää.” Nyökkäsin ja keskityin uudelleen.
Haistoin idässä jotakin hyvää – parempaa kuin peura, muttei lähellekään niin houkuttelevaa kuin ihmisen tuoksu. Tällä kertaa heitin kilpeni ja luotasin metsää hetken. ”Huh”, tuumin uudelle löydölleni. ”Kilpeni kantoalue on kaksinkertaistunut”, mutisin, olin jopa hieman vaikuttunut. Kuittasin asian toistaiseksi olankohautuksella ja keskityin saaliiseeni nyt, kun olin varma, ettei alueella ollut ihmisiä. Kilpeni avulla tunnistin saaliini puussa istuvaksi puumaksi. Juoksin sitä kohti huomaten pian kellanruskeaa turkkia. Sen onnistui huitaista minua kerran tassullaan ennen kuin loikkasin sen kimppuun ja löysin helposti sen sykkivälle kaulavaltimolle. Hampaani pureutuivat turkin ja lihaksen läpi valtimolle juomaan lämmintä herkullista verta. Voihkaisin imiessäni eläimen kuivaksi.
Kun olin valmis pudotin raadon ja käännyin huomatakseni, että Edward seisoi parin askeleen päässä tuijottaen lumoutuneena rintaakehääni. Vilkaisin alas ja tajusin, että puuman huitaisu oli repinyt mekkoni yläosasta suikaleen pois antaen Edwardille melkein esteettömän näkymän. Huomatessaan, että minä huomasin hänen katseensa keskittyi kasvoihini. ”Vielä nälkä?” Nyökkäsin. ”Lähistöllä on hirvilauma – neljä hirveä.”
“Mennään”, lähdin juoksuun tunnistaen uusilla aisteillani saaliini sydämen lyönnit ja myskisen tuoksun. Hyökkäsin pienempien kimppuun juoden ne kuiviksi nopeasti. Kääntyessäni ehdin nähdä Edwardin viimeisen hirven kimpussa – se oli valtava uroshirvi. Hän näytti niin raa’alta ja voimakkaalta, lihakset väreillen vielä toistaiseksi puhtaan paidan alla. Oli oudon kiihottavaa katsella hänen villiä puoltaan, jota hänen ei tarvinnut enää hillitä, kun minä olin paikalla. Hän lopetti pian ja kääntyi minua kohti. Edwardin silmät mustuivat, kun hän katsoi minua kohti ja huomasi himokkaan katseeni.
Ei aikaakaan, kun huulemme sulautuivat yhteen ja vartalomme painautuivat toisiamme vastaan epätoivoisina ja kuumina. Riemuitsin parantuneista aisteistani, kun jatkoimme ensimmäiseen kertaamme vampyyreina.
Myöhemmin katselin häntä leikkisästi, kun juoksutin kättäni ylösalas hänen rinnallaan makoillessamme metsässä. ”Sinä jarruttelit.”
Hän virnisti, ”Vain vähän, vain koska olet vieläkin särkyväinen”, hän protestoi, ”Voit olla varma, etten enää ikinä jarruttele.”
”Hyvä.”
Poimimme entisten vaatteidemme riekaleet ja suuntasimme juosten takaisin, katseeni kierrellen enimmäkseen Edwardin alastomissa muodoissa. Nopea vaatteidenvaihto mökillämme ja olimme pian palanneet Cullenien talolle jumaloimaan kauniita tyttäriämme.
Aika tuntui kiitävän, kun tyttäremme kasvoivat nopeasti. Aivan liian nopeasti lapset osasivat jo puhua – ei muodostellen äänteitä, kuten normaalit lapset, vaan ääntäen kunnolla kokonaisia lauseita. Samoin kävely onnistui heiltä täydellisellä tasapainolla jo ennen kuin he olivat kaksiviikkoisia. He eivät koskaan lopettaneet hämmästyttämästä meitä ällistyttävällä kehityksellään. Koko sen ajan Carlisle pani muistiin tutkailujaan, Rosalie ja Alice valokuvasivat kaikki suuremmat tapahtumat ja me loput hemmottelimme heitä. Lapsien Emmett-setä oli suosikki – hänen hauska rakastava persoonallisuutensa teki hänet luontevaksi lasten kanssa.
Kumpikin Jemma sekä Charlize pystyivät helposti manipuloimaan meitä kyvyillään ja kävi pian selväksi, että he pystyivät jakamaan lahjansa koskettamalla toisiaan. Carlisle ja Aro ajattelivat, että se oli sivuvaikutus siitä, että he olivat kaksosia.
Ennen pitkää oli heidän aikansa opetella metsästämään itse. Verivarastot olivat melkein tyhjät, koska Charlize ja Jemma tarvitsivat paljon verta tukemaan heidän nopeaa kasvuaan. Niinpä Carlisle ilmoitti eräänä päivänä, että he voisivat aloittaa metsästysharjoitukset. Luonnollisesti minä epäröin yrittäen epätoivoisesti päästä eroon mielikuvista, joissa lapset olivat vastatusten harmaakarhun tai puuman kanssa.
Emmett oli tohkeissaan ”Älkää huoliko tytöt, Emmett-setä näyttää mallia!” Mulkaisin häntä, mutta hän jätti minut huomiotta hymyillen tyttöjen innostuneille ilmeille.
Edwardin käsi kiertyi ympärilleni rauhoittelevasti, ”Älä välitä rakas, heidän ihonsa on melkein yhtä läpitunkematon kuin omammekin ja he aloittavat pienillä saaliilla”, rentouduin vähän ja huokaisin nyökäten vastahakoisesti. ”Ei harmaakarhuja ennen kuin he ovat vanhempia, Em”, varoitin.
Seurasimme Edwardin kanssa Emmettiä ja tyttöjä, kun he juoksivat metsään – vaikka he näyttivät vasta noin kuusivuotiailta he olivat tulleet isäänsä nopeudessaan – he pysyivät jo Emmettin tahdissa. Me jättäydyimme vähän taaemmas ja huokaisin helpotuksesta huomatessani, että Emmett oli johtamassa tyttöjä pienien peurojen laumaa kohti – mielestäni paljon turvallisempaa kuin harmaakarhut.
Kaiken kaikkiaan he olivat metsästäessään kuin ankat vedessä – he tappoivat ensimmäiset saaliinsa näppärästi ja tehokkaasti, kuten isänsäkin, tahraten vaatteitaan vain muutamilla laikuilla. Minä taas harjoittelin edelleen vaatteiden pitämistä edes suhtkoht kuivina metsästäessäni.
Koko perhe auttoi tyttäriemme kasvatuksessa. Esme, Rose ja Alice hemmottelivat ja rakastivat heidän pukemistaan, Carlisle jumaloi heitä ja kertoi heille tarinoita. Jasper opetti heidät lukemaan ja pelaamaan shakkia. Emmett näytti heille, kuinka pitää hauskaa.
Jemma ja Charlize kehittyivät suloisiksi, hyväluontoisiksi ja hauskanpitoa rakastaviksi tytöiksi. Jemmassa oli enemmän ilkikurisia ja urheilullisia piirteitä ja hän tarjoutui aina auttamaan musiikillisesti ja muodillisesti lahjakkaampaa siskoaan tekemään jekkuja heidän lempikohteelleen – Emmettille. Näytti siltä, että lapset olivat perineet piirteitä meiltä kummaltakin emmekä voineet olla ylpeämpiä heistä. Edward rakasti heidän onnellisten ajatustensa kuuntelemista, sekä tietysti heidän kieroja suunnitelmiensa Emmettiä varten.
Edward oli ilahtunut, koska Charlize oli niin kiinnostunut musiikista. Sillä välin kun Edward opetti häntä soittamaan, minä usein autoin Jemmaa kehittelemään uusia jekkuja. Kerran löysin Jemman istumassa mukavasti sohvalla katsellen Emmettin yrittävän napata peliohjaimen, joka lenteli ympäri huonetta Jemman kykyjen ansiosta. En voinut olla nauramatta ja pian loput perheestä ilmestyivät katsomaan, mistä oli kyse. ”No niin Emmy! Pompi kuin tiikeri!” Jemma huusi ja loput perheestä repesivät myös nauruun. Hän oli ainakin tullut minuun ilkikurisuudessaan.
Jemma ja Charlize pitävät paljon myös Playstationin, Wiin ja Xboxin pelaamisesta Emmettiä vastaan. Kummallakin heistä oli omat keinonsa voittaa hänet.Charlize saattoi kesken peliä kurottautua varovasti Emmettiä kohti ja näyttää hänelle kuvan hänestä häviämässä. Tämä sai Emmettin yleensä häiriintymään niin, että Charlize pystyi voittamaan. Jemmalla oli erilainen menettelytapa. Hän istui ja liikutti ohjaimensa leijumaan heidän eteensä. Sitten hän sanoi ”Katso Emmett! Ilman käsiä” ja Emmett kääntyi katsomaan ohjainta. Jostakin syystä temppu onnistui aina, koska Emmett ei voinut olla katsomatta ohjainta, joka leijui ilmassa. Tämä häiriö maksoi Emmettille vääjäämättä pelin. En voinut olla ylpeämpi tytöistäni.
Volturit rakastivat kuunnella lapsista ja lähetimme heille säännöllisesti kuvia heistä. Suunnittelimme myös matkustavamme heidän luo vierailulle - meidän täytyi vain varmistaa, että pystyisin pitämään kontrollini ihmisten lähellä ja selvittää, kuinka lapset suhtautuisivat ihmisiin. Carlisle keksi pian ratkaisun. Hän toi kotiin luovutusverta eräänä päivänä sairaalasta testatakseen meitä. Hengähdin syvään, mutta epäröivästi. Kurkkuni tuntui palavan janosta, mutta se oli hallinnassani. Tajusin, että oli helpompaa, jos jatkaisin vain hengittämistä tavallisesti. ”Loppujen lopuksi, ei ollenkaan niin paha”, mutisin.
Tytöt selvityivät vielä paremmin. He nuuskaisivat verta ja kohauttivat olkiaan. ”Puuma maistuu paremmalle”, Jemma sanoi. Minä käännyin katsomaan Emmettiä syyttävästi.
Hän nosti kätensä ylös puolustavasti. ”Hän selviytyi hyvin, Bella, ja hän ei halunnut peuraa, koska puuma tuoksui paremmalta.” Minä ärisin hänelle hänen peruuttaessaan hitaasti.
“Se on periaate Emmett – sinun olisi pitänyt kertoa minulle”, minä tiukkasin.
”Minä tiedän ja olen pahoillani – lupaan, että kerron sinulle ensi kerralla.” Huokaisin ja katsoin takaisin Jemmaan. Emmett oli oikeassa – hän oli kunnossa. Nyökkäsin Emmettille ja rentouduin rauhoitellen vastasyntyneen äkkipikaisia tunteita.
Koska veritesti oli mennyt niin hyvin me aioimme vierailla Volturien luona kuukauden sisällä. He olivat kaikki innostuneita – Heidi, Didyme, Sulpicia, Jane ja Renata sisustivat kilpaa torniani ja ostivat tyttärillemme pedit. Minäkin odotin heidän näkemistään innokkaana.
Kaikki meni niin hyvin ja perheemme ei olisi voinut olla onnellisempi, joten minun olisi pitänyt arvata, että jotakin menisi vikaan. Minusta oli kuitenkin tullut niin tyytyväinen.
Pian sen jälkeen, kun aloimme suunnitella matkaamme Italiaan Emmett ja tytöt palasivat metsästysretkeltä hämmentyneen näköisinä. ”Tanya ja Irina olivat tulossa vierailemaan luonamme, mutta kun he näkivät meidät he kääntyivät ja juoksivat pois”, Emmett selitti.
Alice nyökkäsi. ”Näin heidän olevan tulossa pyytämään anteeksi – he halusivat tehdä sovun varsinkin, koska me olemme läheisissä väleissä Volturien kanssa, mutta he eivät olleet päättäneet, milloin tulisivat, joten en kertonut siitä”, hän mumisi. Sitten hän kalpeni entisestään. Vieressäni Edward jäykistyi. He napsahtivat äkkiä liikkeelle kasvoillaan kauhistuneet ilmeet. “Romanialaiset”, Alice kuiskasi.
“He ovat rakentaneet armeijaa Voltureita vastaan. Nyt Tanya ja Irina ovat antaneet heille syyn käyttää joukkojaan – he tulevat tänne.”
Silmäni laajenivat, ”Miksi?”, kysyin vaativasti, ”Mikä syy heillä muka on?”
Edward käänsi surulliset silmänsä minuun. ”He näkivät lapsemme ja luulivat heitä kuolemattomiksi lapsiksi.”
Vedin henkeä. En ollut ikinä edes ajatellut, että joku voisi luulla meidän kauniita tyttäriämme kuolemattomiksi lapsiksi. ”Ainakaan he eivät ainakaan tule voittamaan”, sanoin päättäväisesti.
Muut nyökkäsivät yksimielisesti.
-
Vuhuu! Jatkoa! Tämä oli upea luku, tälläisiä lisää. Pidin kun tytöt "kiusasivat" Emmettiä, se oli jotenkin suloista. Ja koska en osaa kommentoida mitään rakentavaan, niin jätän sen niille, jotka sen hallitsevat ;) Ja kipitän tästä kiltisti jatkamaan läksyjen tekemistä, että saan ne huomiseksi valmiiksi. Kiitos tästä ihanasta luvusta ja jatkoa odottelen, joten sitä taas mahdollisimman nopeasti :D
Kiitoksin Walto
-
Mmmm... tää on niin ihana fici ja tosi hyvin mun mielestä ainaskin suomennat. Tytöt on niin ihania. Toi oli aivan loistava luku. Noi tyttöjen kyvyt on niin siistei. Oikeen super siistei. Romanialaiset ei millään tuu voittaa. Niillä on Bella, muut volturit ja cullenit ja jopa ehkä Jemma ja Charlizea voi auttaa. Toivoin pian jatkoa koska aah tuun ihan hulluks täällä. Sokeri humala :D ja innostuin vähän liikaa
joo rakentavat lähti lomalle.
-Gin
xoxo
-
Uu... Ihanaa, jatkoa...
Seuraavaa lukua vain kehiin ja järkevä katos
Tutti frutti
-
Tytöt on ihania! <3 Mukavaa kun tytöt kiusaa Emmettiä. ;D
Lahjat ovat mahtavia, ja se että Bellan kilpi kaksinkertaistui.
Arvasin että Bellalle ei tulisi ongelmaa ihmisveren kanssa! Hyvä Bella! :D
Taistelu. Jee! Mä kaipasinkin toista taistelua, ja kuulla Bellan taidoista. Musta on vaan jostain syystä niin mukavaa kun yksi tyttö voittaa kaikki. :)
Harmi että tätä on näin vähän jäljellä....
jatkoa!
miiru_97
-
Aww, ne tytöt kuulosti tosi söpöiltä :)
Nojoo mä oon lukenu ton enkuks jo nii tiiän mitä tapahtuu mutta tykkään silti kun voi lukee suomeksi jotta saa selvää :D
Nopeesti jatkoo käännäs!
<3.Anskubits
-
Uu... IHANAA!!!
Tää luku oli aivan mahtava.
Hihii... Tosi kivaa et kaksoset "kiusaa" Emmettii ;D
Mä odotinki et tuleeks täs sitä toista taisteluu, ku tää menee vähän erilailla ku kirja. :D Mut aivan mahtavaa et se tulee :) ja odotan nyt innolle että seuraava luku ilmestyy.
Sori ku en kommannu kahta edellistä. En keksiny mitää järkevää. Mut laitan tähän kommat niistki:
häät oli aivan ihanat ja se niitte kuherruskuukaus :D
raskaus seki oli aivan ihana. Oli kivaa ku ne sai sen mökin, muistaakseni ne sai sen siin kirjas vast sit ku Bella oli vampyyri. Vähäks on söpöö et ne sai kaksoset. Oli todella kivaa et Bellan muutos oli normaalia lyhempi.
Tää on niin ihana ficci <3
Jatkoa!!! ;D
-
Uuus luku ois tosi kiva;DD
-
Oon lukenu tätä nyt viikon ajan putkeen, ja on tosi hyvä! Käännös on aivan mahtavaa, jne! LISÄÄ! :)
-
Noniin viimeinen luku on tässä. Älkää huoliko, jatkuu vielä epilogilla ;) ;) Kiitokset betauksesta little-monkeylle.
Luku 44 - Sota
Bellan näkökulma
Meidän täytyi aikaistaa vierailuamme Voltureille ja vain kolmessa päivässä olimmekin jo pakanneet ja yksityiskoneessamme matkalla Volterraan. Tytöt olivat innoissaan matkustamisesta kuultuaan lisäperheestään. Samaten Volturitkaan eivät malttaneet odottaa, että näkisivät uudet prinsessansa.
Jos Romanialaisten uhka ei olisi kummitellut mielissämme, tunnelma lennolla olisi varmasti ollut valoisampi ja avautuneempi. Yritimme olla positiivisia ja iloisia tyttäriemme vuoksi samalla, kun jokainen meistä pohti mielensä perukoilla kaikkia tietoja, joita Alice oli onnistunut saamaan Romanialaisista.
Tytöt ja minä olimme pärjänneet hyvin lentokentällä – minun kurkkuani tosin oli poltellut hirvittävän paljon, mutta onnistuin pitämään itseni kurissa. Jasper auttoi lähettämällä rauhoittavia aaltoja ja vain vilkaisu Edwardin silmiin sai minut rentoutumaan ja unohtamaan muut. Ihmisverta ei vain voinut verrata mieheeni. Tytöt tuskin huomasivat ihmisveren tuoksua ja heitä se kiusasi vähiten. Koko perhe oli meistä ylpeä.
Rosalie lensi konetta, Emmett paineli on- ja off-nappuloita apupilottina ja minäkin auttelin, kun en ollut tyttäriemme kanssa. He näyttivät rakastavan koneessa olemista ja olivat uteliaita kaikesta. Kun heidän mielenkiintonsa koneeseen laantui, Alice piti heidät kiireisinä kertomalla eurooppalaisista shoppailusuunnitelmistaan – hänen mielestään voisimme lisätä matkaan myös huvia. Minullakin oli shoppailusuunnitelmia – yllättääkseni Edwardin.
Kun viimein saavuimme Roomaan, minä ohjasin koneen laskeutumaan pehmeästi kentälle - olihan minulla paljon kokemusta Rooman kentälle laskeutumisesta. Johdatin tytöt innoissani ulos ja ohjasin heidät odottaville autoille. Olin onnellinen, että viimein näin toisen perheeni ja saisin esitellä heille Charlizen ja Jemman. Tiesin, että myös loppuosa perheestämme tulisi hemmottelemaan heitä – kukaan ei voisi vastustaa tyttöjäni.
Pian linna tuli näkyviin ja tyttöjen silmät alkoivat pilkehtiä odotuksesta. ”Äiti, se on niin kaunis. Onko tuo se, jossa sinä olet prinsessa?” Jemma kysyi nuorella äänellään.
”Kyllä se on, kulta. Sinä ja Charlize olette tyttäriäni, joten myös te olette prinsessoja.”
Heidän silmänsä laajenivat ilosta. Hymyilin heidän ilmeilleen. “Niin se vain on; te ette ole vain isän prinsessoja – te olette myös Volturien prinsessoja.” He pälättivät kiihtyvään tahtiin lähestyessämme linnaa
Kun kaarsimme pihaan oli huvittavaa seurata heidän taistoaan siitä, kuka olisi ensimmäisenä luonani. Tietysti ensimmäisinä juoksivat Felix ja Demetri, mutta Felix onnistui heittämään Demetrin seinään ennen kuin ryntäsi minua kohti. Hän ei tosin kerennyt kovin pitkälle ennen kuin Jane pysäytti hänet niille sijoilleen ja hän putosi maahan tuskissaan. Janen epäonneksi Alec lamautti siskonsa ja pysäytti hänet ehtien luokseni ensimmäisenä. Hän puristi minut kovaan halaukseen, enää ei tarvinut varoa, koska en ollut enää hauras ihminen. Tuntui mahtavalta olla täällä taas.
Halasin häntä takaisin ja katselin muita hänen olkansa ylitse. Felix oli päässyt takaisin jaloilleen ja ärsyyntyneenä hän mulkoili Janea. ”Oliko tuo todellakin tarpeellista?”
Jane kohautti olkapäitään. ”Olit tielläni.”
”Sinun ei kuitenkaan olisi tarvinut satuttaa minua niin paljoa!”
”Sehän oli vain pieni rakkaudellinen napautus”, Jane protestoi.
Sulpicia pyöritteli silmiään ja purjehti heidän ohitseen, ”Lapset...”, hän mutisi paheksuvasto ennen kuin pyyhkäisi minut Alecin käsistä omiinsa. ”Tervetuloa takaisin Bella-kulta. Vampyyrina oleminen sopii sinulle, mutta mehän tiesimme sen aina. Hienoa nähdä teidät kaikki taas.” Sitten hän kääntyi katsomaan tyttäriämme, jotka katselivat nahistelevia vampyyreja kiinnostuneina. ”Nyt voisit ehkä esitellä meidät uusille prinsessoillemme.”
Nahistelu loppui ja kaikki kerääntyivät ympärillemme toivottamaan minut tervetulleeksi ja innokkaana tapaamaan tyttöni. Tytöt katselivat ympärilleen innokkaina ja uteliaina, kun heidät esiteltiin. Kuten osasin jo odottaa, Volturit olivat välittömästi lumoutuneita pienistä prinsessoistamme. Loppupäivän ja parin seuraavan ajan Volturit eivät muuta tehneetkään kuin kuluttivat aikaa Charlizen ja Jemman kanssa, jotka nauttivat huomiossa kylpemisestä.
Ensimmäiseksi Aro, Marcus ja Caius antoivat kummallekin tytölle lahjaksi hurmaavan rannekorun. Rannekorussa oli Volturimerkki ja Cullenien merkki. Jemman korussa oli ametisti J ja Charlizen korussa safiiri C. Jo seuraavana päivänä Edward lisäsi kummankin koruun pienen timantin. Timantit olivat samanlaisia, mutta pienempiä kuin se, jota pidin aina kaulakorussani. ”Nyt teillä kaikilla on pala sydämestäni”, hän sanoi hiljaisella äänellä ja minun sydämeni suli. Edward oli täydellinen isä ja minä sekä tytöt ihailimme häntä.
Huolimatta tulevasta vaarasta, halusin äitinä päättäväisesti, että lapset nauttisivat täysin rinnoin lapsuudestaan – varsinkin, koska heillä olisi vain 7 vuotta ennen kuin he olisivat aikuisia. Didyme oli iloinen, että kumpikin heistä piti musiikista, vaikka tosin Charlize oli siitä enemmän kiinnostunut kuin Jemma. Kumpikin tytöistä piti minun harpustani ja Edwardin pianosta, mutta pian he huomasivat, että olivat löytäneet omat suosikkisoittimensa Didymen kannustuksesta. Jemma tykkäsi klarinetista ja Charlize oli löytänyt viulusta suosikkinsa.
He myös rakastivat videopelien pelaamista Felixin, Demetrin ja Emmettin kanssa. Vartijani varmistivat, että tytöt oppisivat kaikki temput peleistä, olihan Emmettin voittamisesta tullut heidän uusi harrastuksensa. Äitinä en olisi voinut olla ylpeämpi heistä. Aina kun tytöt olivat olleet erossa toisistaan, taas tavatessaan he pitivät toisiaan käsistä ja näyttivät toisilleen, mitä olivat tehneet.
Me naiset viemme kaksoset shoppailemaan, koska kaikki tiesivät, että halusin pitää kaiken mahdollisimman normaalina tyttöjen takia. Sillä välin miehet suunnittelivat Romanialaisten päihittämistä. Onneksi tytöilläni oli paljon enemmän kärsivällisyyttä kuin minulla ollessani neljä. Niillä ostosreissuilla olin usein nukahtanut kauppaan – olihan ollut väsyttävää pysytellä vampyyrien tahdissa. Mutta onneksi tyttäreni olivat energisiä ja innoissaan koko päivän kuluttaessaan rahaa. Annoin Suplician, Heidin, Didymen, Esmen ja Renatan viedä tytöt lelukauppaan sillä välin, kun itse piipahdin alusvaatekaupassa ostamassa pari yllätystä miehelleni. Samana iltana, kun tytöt olivat jo nukkumassa, esittelin alusvaatteita Edwardille ja olin riemastunut, kun hän repi alusvaatesetin toisensa perään päältäni ja otti minut kauttaaltaan tornini huipulla. Aamun aikaisina tunteina makasin Edwardin päällä hänen silitellessä pehmeästi selkääni. Avasin mieleni hänelle ja annoin hänen lohduttaa seuraavien viikkojen pelkojani.
Miehet kertoivat meille aina uusimmista suunnitelmistaan. He olivat jo ottaneet yhteyttä Romanialaisiin, jotta he eivät lähtisi vahingossakaan Forksiin. Tanya ja Irena olivat kertoneet Romanialaisille Alicesta, joten he eivät olleet olleet yllättyneitä, kun saivat Voltureilta soiton. He hyväksyivät paikaksi Dinar Alpit Kroatiassa, kaukana ihmisasutuksesta. Se oli puolivälissä Italiasta Romaniaan. Meillä oli kolme viikkoa aikaa valmistella taistoa ja olimme jo soittaneet kaikille kaukaisillekin Volturien jäsenille.
Ei kestänyt kauaa ennen kuin he alkoivat saapua. Jäseniä saapui kaikkialta maailmasta – Egyptistä, Irlannista, Amazonista, Afrikasta, Venäjältä, Aasiasta... Linnaan oli kokoontunut nyt vampyyreja ympäri maailman. Charlize ja Jemma nauttivat saamastaan huomiosta, kukaan ei pystynyt vastustamaan heitä. Kaikki olivat yllättyneitä tavattuaan Charlizen ja Jemman ensimmäistä kertaa – jokainen mietti tietenkin kuolemattomia lapsia. He kuitenkin rauhoittuivat, kun heille selitti asian ja kun he saivat kuunnella tyttärieni sydämen tykytystä ja veren virtaamista heidän suonissaan. Monet heistä eivät olleet koskaan kuulleet hybrideistä, vaikka tosin jotkut Etelä-Amerikasta tiesivät niistä.
Zafrina oli yksi Etelä-Amerikan kiinnostavimmista Volturien jäsenistä. Hän pystyi näyttämään illuusioita ja oli hieman yllättynyt, koska hänen kykynsä ei toiminut minuun ellen sallinut sitä. Annoin hänen käyttää kykyään minuun uteliaisuuttani. Hän näytti minulle kauniin vedenalaisen riutan, joka näytti ja tuntui uskomattoman todelliselta. Hän oli äitimäinen ja kiintyi tyttöihin nopeasti, kuten moni muukin, joka saapui paikalle.
Ehkä yllättävimmät saapujista olivat Kate, Eleazer ja Carmen. He tulivat kuuliaisuudesta, huolimatta Tanyan ja Irenan kavalluksesta. Edward ja Aro tosin huomauttivat myöhemmin, että tosiasiassa he olivat siirtyneet todennäköisten voittajien puolelle. Eräs kiertelevistä Volturijäsenistä, Garret – hyvä Santiagon ystävä – rakastui Kateen yhdellä silmäyksellä. Kate oli hieman vaikeampi vakuuttaa oltuaan suorastaan naispuolinen demoni tuhannenvuoden ajan, mutta lopulta vain yksi sähköinen kosketus vakuutti hänet. Olin iloinen heidän puolestaan, mutta toisaalta olin kiitollinen, ettei minulta ollut vienyt tuhatta vuotta löytää Edward. Olisin kyllä kestänyt senkin, jos olisi täytynyt.
Viikko kului nopeasti suunnitellessamme hyökkäystä Alicen näkyjen perusteella. Olimme ällikällä lyötyjä Romanialaisten armeijan koosta. He olivat salaa tehneet vampyyreja vuosien aikana ja monilla heistä näytti olevan kykyjä. He olivat myös tehneet vastasyntyneitä, joilla jokaisella oli vanhempi vampyyri pitämässä heidät kurissa. Mutta meillä oli jo omat taistelusuunnitelmat mietittyinä. Olimme melko varmoja voitostamme, vaikka Alice ei pystynytkään näkemään Romanialaisten kykyjä tai kuinka he taistelisivat – oli vielä liian monta päätöstä, jotta hän voisi olla varma niistä.
Voltureilla oli pieni ase, joka näytti aivan krusifiksilta. Se muutti vampyyrin tuhkaksi sekunneissa. Kun sillä kosketti vampyyria ja painoi päällä olevaa nappia, se ampui erittäin herkästisyttyvää geeliä, jonka Sulpicia oli kehittänyt. Ase ampui myös kipinöitä, jotka sytyttäisivät geelin. Vain sekunneissä vampyyria ei enää olisi. Krusifiksin oli suunnitellut Santiago, joka rakasti ristin muotoisen aseen ironiaa. Se oli syy sille myytille, että vampyyrit välttelisivät ristejä. Volturi pitämässä ristiä oli jotain, mitä pitäisi välttää. Tälläisiä aseita annetiin heille, jotka niitä halusivat. Jotkut halusivat kuitenkin mielummin käyttää omia kykyjään.
Eräs viikkomme kohokohtia oli, kun annoin tytöille suuret pullot lightkolaa ja Mentos-pastilleja. He hiipivät Emmettin taakse, joka pelasi juuri videopeliä, eikä kuullut heidän askeleitaa kuulokkeiden takia. He tähtäsivät Mentokset ja kolan kohti Emmettiä. Kokis räjähti suoraan Emmettin päälle. Hän pomppasi ilmaan säikähdyksestä meidän kaikkien muiden nauraessa hänelle. Minä varmistin, että koko tapahtuma saatiin videolle ja myöhemmin laitoin tapauksesta muutamia kuvia tyttöjen leikekirjaan. Olin niin ylpeä heistä, kun he seurasivat esimerkkiäni.
Muutamaa päivää ennen taistoa kaikki olivat saapuneet. Meillä oli noin 50 jäsentä, joista monilla oli kykyjä. Egyptiläinen Ben osasi hallita luonnonvoimia. Maggie ja Siobhan tulivat Irlannista. Maggie osasi paljastaa valheita ja Siobhanilla oli taito pakottaa tilanteet tapahtumaan mielensä mukaan. Myös monilla muilla oli ainutlaatuisia lahjoja. Toisaalta monet niistä, jotka eivät olleet lahjakkaita olivat erittäin hyviä taistelemaan. Garrett oli yksi heistä, kuten myös Randall – amerikkalainen vaeltaja. Emmettillä oli hauskaa saadessaan painia heidän kanssaan viikon aikana.
Kiinnostavimmat meidän lisäksemme olivat hybridi Nahuel ja hänen tätinsä Huilen. Heidät oltiin värvätty vuosia sitten ja Aro oli ottanut heihin yhteyttä, jotta saisimme tavata heidät ja kysyä asioita hybrideistä tai lapsiemme kasvusta. Juttelimme kauan heidän kummankin kanssaan ja he tapasivat Charlizen ja Jemman. Nahuel oli lumoissaan tavattuaan heidät ja minä olin hieman huolestunut siitä, mitä saattaisi tapahtua tulevaisuudessa, mutta Edward vahvisti olettamukseni. ”Ei hän tyttöjä katsonut, vaan sinua.” Nostin yllättyneenä kulmakarvaani. ”Sinä olet elossa, vaikka synnytit kaksi hybridiä. Se muutti hänen koko näkökulmansa. Hän on aina syyttänyt itseään äitinsä kuolemasta, nyt hän tietää, ettei se ollut hänen vikansa. Hänen isällään olisi ollut mahdollisuus pelastaa äiti, muttei ollut välittänyt tarpeeksi. Se lievitti hänen suruaan, koska hän tietää, ettei syntynyt pahana tappaessaan äitinsä samalla.” Senkin jälkeen tunsin oloni hieman kiusaantuneeksi Nahuelin lähellä, mutta panin ajatuksen sivuun ja tunsin myötätuntoa hänen puolestaan.
Päivää ennen kuin lähtisimme Alice näki viimeisiä näkyjä taisteluista. Romanialaisilla olisi ainakin kahdeksankymmentä vampyyria, joista puolet olisivat voimakkaita vastasyntyneitä. Alice oli pohdiskellut jotakin viimeisen viikon ja hän viimein varmisti asian näkyjensä takia. ”Heidän joukossaan on pieni mustahiuksinen naisvampyyri. He kutsuvat häntä Chelseaksi. Hän auttaa vastasyntyneiden kontrolloimisessa muodostamalla siteitä heidän ja vanhempien vampyyrien väleille. Hän on myös sitonut koko armeijan Stefaniin ja Vladimiriin.”
Aro, Caius ja Marcus sihisivät tälle uutiselle. ”Chelsea on yksi jäsenistämme. Me ihmettelimmekin, minne hän ja Afton olivat menneet, kun he eivät vastanneet kutsuihinsa. Nyt me tiedämme miksi – pettäjät. Ei epäilystäkään, että he yrittävät hänen avullaan rikkoa siteitämme ja hajottaa joukkojamme”, Aro selitti. Kaikki murisivat näille uutisille - kukaan ei pitänyt pettäjistä.
Yritin valaista linnassa vallitsevaa synkkää tunnelmaa ja tyttöjäni, jotka vaistosivat tulevan taistelun, lähtemällä shoppailemaan eräitä erityisiä tavaroita. Edward ja minä olimme kertoneet tulevasta taistelusta lapsillemme, mutta se ei ollut heidän huolenaiheensa, sillä jättäisimme heidät Volterraan Didymen, Sulpician, Esmen, Carlislen, Renatan ja Alecin kanssa. Emme voineet olla varmoja, etteivät Romanialaiset lähettäisi joukkoja Volterraan, kun suurin osa meistä olisi poissa. Sekä Tanya että Irina oli tietoinen siitä, kuinka Alicen kyky toimi ja kuinka huijata sitä, enkä todellakaan jättäisi lapsiani suojattomiksi. Enkä myöskään maininnut heille sodan vaaroista turhaan. Renata jäi, koska hänen kilpensä pystyi suojaamaan kenet tahansa, johon hän koskisi ja hän oli luvannut minulle, että suojelisi lapsiani. Alec jäi, koska hän pystyisi lamauttamaan suurenkin joukon, jos olisi tarve ja minun mielestäni hän olisi paras suojaamaan tyttöjäni. Didyme, Sulpicia, Esme ja Carlisle taas olivat aivan liian rauhanomaisia osallistumaan taisteluun, ellei olisi pakko. Samalla, kun he olisivat tehneet mitä tahansa suojellakseen perhettään, he tiesivät, että heitä ei tarvittaisi taistelussa. Siksi heidät äänestettiin jäämään, suojelemaan ja huolehtimaan tyttäristämme.
Palasin ostosretkeltäni mukanani kaikki valkosipulimehu, jonka olin löytänyt kaupungista ja suuri määrä massiivisia vesipyssyjä. Ihanan mieheni avulla, joka kyllä nyrpisteli nenäänsä täytimme pyssyt valkosipulimehulla ja pian olin saanut kaiken valmiiksi pääsaliin. Alice oli nähnyt, mitä tapahtuisi ja tuli myös auttamaan hyppien innoissaan tyttärieni kanssa. He hymyilivät riemastuneina, kun kerroin heille suunnitelmani ja juoksivat huijaamaan kaikki vampyyrit pääsaliin. Sedilleni, tädeilleni, Esmelle ja Carlislelle oli kerrottu suunnitelmasta ja he pysyisivät parvekkeen ovella katselemassa. Suojasin heidät vielä varalta ylimääräisiltä valkosipulimehuroiskeilta. Minä, Edward, Alice ja tytät saivat kaikki omat aseet ja lapot oli piilotettu ympäri salia huonekalujen ja halpojen taulujen taakse. Ympäröin meidät kaikki omilla kilvillään, koska en todellakaan halunnut haista valkosipulilta seuraavia päiviä.
Tytöt olivat tehneet hyvää työtä. Emmett ja Jasper tulivat ovista ensimmäisinä. Emmett puhui juuri Jasperille ja minä tähtäsin suoraan hänen suuhunsa, kun hänen suunsa aukesi. ”Täysosuma!” kiljuin, kun valkosipulimehu lensi suoraan hänen suuhunsa ja loikkasin piilopaikkaani. Emmett yritti epätoivoisesti sylkeä pahaltamaistuvan mehun suustaan samalla, kun joutui monen muun aseen kohteeksi. Jasper juoksi suojaan, mutta pomppasi pian ylös, kun löysi itselleen oman aseen. Hän alkoi ampua meitä kohti. Hänen kokemukselleen tuli käyttöä, kun hän tulitti meitä ammattimaisesti.
Muutkin vampyyrit saapuivat pian paikalle ja he joutuivat kaikki yllätetyiksi. Monet löysivät nopeasti omat aseensa ja vastasivat tulitukseen samalla mitalla. Oli hauskaa juosta ampuvien vampyyrien ympärillä. Itsetyytyväisenä katselin, kun kaikki mehu, joka minua kohti ammuttiin liukui vain pois päältäni kilven vuoksi.
Pidimme leikkitappelun vain pääsalissa, koska setäni eivät olisi pitäneet siitä, että koko linna haisisi valkosipulille. Pian kävi selväksi, että jokainen oli omalla puolellaan. Charlize ja Jemma kääntyivät minua ja Edwardia vastaan ilkikuriset virneet kasvoillaan. Meidän täytyi ladata muutaman kerran aseemme. Toisella kerralla, kun latasimme aseitamme Emmett hyppäsi päälleni, painoi minut maahan ja tulitti päälleni koko vesipyssyn sisältämät viisi litraa mehua. Minä hyppäsin ylös ja ravistelin heittäen mehun ympäri huonetta kilvelläni. ”Sinä huijaat!” Emmett valitti, kun tajusi, että kilpi oli paikoillaan. Minä vain nauroin hänelle ja ammuin juuri lataamani aseen sisällön suoraan hänen aukinaiseen suuhunsa. Hän alkoi yskimään ja minä pakenin ennen kuin hän ehtisi kostamaan. Ammuin Garrettia ja Randallia ohittaessani heidät ja suojaudun huonekalun taakse.
Lopulta mehu loppui, mutta kaikki olivat iloisia ja nautoivat, joka oli alun alkaen ollut tavoitteenikin. Kaikki auttoivat siivoamisessa, pesemisessä ja halpojen huonekalujen polttamisessa. Minä, Edward, Renata, Charlize, Jemma ja Alice pysyimme kuivina ja puhtaina. Loput haisivat valkosipulille vielä jynssäämisenkin jälkeen. Minä hihittelin, kun kokoonnuimme taas yhteen nyrpistellen nenääni hajulle. Caius-setä valitti hajuaistinsa pahoinpitelystä. ”No ainakin karkotatte Romanialaiset hajullanne.” Me kaikki nauroimme.
”Se oli suunnitelmanikin, setä”, sanoin ja iskin silmää hänelle.
Edward ja minä sanoimme haluttomasti hyvästit kauniille tytöillemme ja jätimme loput Voltureista ja perheestämme. Oli aika suunnata Dinaric-vuorille. Me kiihdytimme pitkin Euroopan teitä monilla urheiluautoilla, joita Volterran linnassa oli. Bugattini johti letkaa, koska oli autoista nopein. Saavutimme pian tien pään, josta meidän täytyisi vaeltaa vielä lähemmäs vuoria, kauas ihmisistä.
Juokseminen oli aina mahtavaa, mutta nyt tunnelma oli liian jännittynyt ja odottava. Juuri ennen huippua Alice pysähtyi. Edward pysähtyi hänen viereensä ja hänen kurkustaan karkasi raivokas karjaisu. Katsoin heitä ahdistuneena. ”Mitä nyt?”
“Aivan niin kuin arvelimmekin, he ovat lähettäneet viisitoista vampyyria linnalle. He hyökkäävät juuri nyt.”
Tarrauduin Edwardin käteen ahdistuneena. ”Selviävätkö tytöt?” Olin valmis kiiruhtamaan takaisin toivoen, että ehtisin ajoissa.
Alicen näky oli jo ohi, mutta hetkeä myöhemmin hän räpäytti silmiään ja nyökkäsi. Tunsin Edwardin rentoutuvan. ”Heillä ei ole hätää. Alec pystyy huolehtimaan heistä vaikka yksin”, Alice vakuutti minulle, ”Tyttäresi eivät edes näe tai kuule mitään, koska Esme ja Renata pitävät heidät kiireisinä.” Hengähdin syvään helpotuksesta ennen kuin viha alkoi virrata suonissani. Olin valmis peittoamaan romanialaiset, vaikka yksin heidän salakähmäisen temppunsa vuoksi. Me olimme sopineet taistelun tänne ja nyt he olivat lähettäneet joukkoja linnalle meidän poissaollessamme. Tyttäriäni oli uhattu ja minä janosin kostoa. ”Stefan ja Vladmir ovat minun”, karjuin. Kukaan ei ollut niin tyhmä, että haastaisi minut ollessani raivostunut.
Saavuimme suuren aukion laidalle vuoriston keskellä. Toisella puolella aukeaa näkyi jo suuri joukko vampyyreja. He katselivat meitä innokkaina ja aggressiivisina. Siellä oli hyvinkin yli sata vampyyria, kun meitä oli vain viitisenkymmentä, mutten ollut huolissani. Annoin raivon täyttää itseni, se sai voimani vain vahvistumaan. Olin ympäröinyt jokaisen Volturijäsenen kilvellä, varmistaakseni, että kaikki pysyisivät suojassa.
Levittäytyessämme omalle puolelle aukiota, Edward vilkaisi nopeasti Eleazeria, Aron hipaistessa häntä. Edward nojautui eteenpäin ja kuiskasi korvaani: ”Heillä on samantapaiset kaksoset kuin Jane ja Alec. Toisella on samanlainen kilpi kuin sinulla, mutta toinen pystyy poistamaan kilpiä.” Tieto pysäytti minut täysin. En ollut koskaan tavannut vampyyria, joka pystyisi vastustamaan kykyäni. Ajatus siitä, ettei kilpeni toimisi oli kauhistuttava. Kilpeni olivat paras puolustuksemme, meitä oli vain puolet heidän määrästään. Ilman kilpeämmekin pystyisimme voittamaan, mutta uhreja tulisi olemaan. En olisi halunnut kenenkään meistä saavan naarmuakaan. Olin päättäväinen. ”Missä he ovat?”
“Kaksi keski-ikäistä naista sivulla. Vasemmanpuoleisella on kilpi – vaikkakin se on ainoastaan yksi fyysinen kilpi – ei mentaalista suojausta tai useita kilpiä. Oikeanpuolimmainen pystyy poistamaan kilpiä.”
“Jane, kun tämä alkaa, haluan, että otat vasemmanpuoleisen. Minä pidän kilvellisestä huolta itse.” Hän hymyili enkelimäisesti.
Vähän edessämme setäni etenivät kohti romanialaisia keskeltä. “Vladmir, Stefan. Onko teidän tosiaan tarpeen haastaa meidät?” Aro kysyi turhaan. Tiesimme jo vastauksen.
“Aro, emme halua elää enää lakienne alaisuudessa. Vampyyrien on aika hallita mailmaa, ei piileskellä varjoissa. Prinsessanne on rikkonut omia lakejanne vastaan luomalla kuolemattomia lapsia. Se osoittaa, että olette tekopyhiä, ettekä pysty hallitsemaan kunnolla. Olette heikkoja nyt, on meidän aika ottaa ohjat käsiimme.”
”Ah, mutta tietolähteenne näkivät lapset vain hetken ajan, eivätkä siksi huomanneet lapsien sydämen lyöntejä tai veren virtausta. He eivät ole kuolemattomia lapsia, vaan hybrideitä, aivan kuten Nahuelkin”, Aro sanoi ja osoitti hybridiä takanaan. Monien romanialaisten silmät laajenivat, kun he kuulivat hänen sydämen sykkeensä ja veren virtauksen suonissaan.
Se kuitenkin sai heidät pysähtymään vain hetkeksi. ”Vaikka sanomasi olisikin totta, on liian myöhäistä. Juuri nyt joukkomme ottavat haltuunsa linnaanne, ja me tulemme hallitsemaan maailmaa. Ette voi pysäyttää meitä.”
Aro kalautti leukansa yhteen. ”Olkoon niin.”
Välittömästi tunsin, kuinka kilpeäni yritettiin repiä alas, mutta kiitos kerroksisen kilpeni, korvasin uuden kerroksen aina vain uudella. Uudistin kilpiäni huomaten, että pystyin luomaan kilpiä nopeammin kuin toisella puolella oleva vampyyri pystyi niitä tuhoamaan. Olin hänen kohteensa, mutta hän pystyi repimään vain yhden kilven kerrallaan. ”Jane.” Vierelläni Jane keskittyi häneen ja hän putosi maahan huutaen ja kouristellen. Vain hetkiä myöhemmin hän oli kuollut.
Hänen kaksosensa kääntyi minua kohti ja tunsin toisen kilven. Hänellä oli suuri kupla vampyyrien ympärillä – mutta vain yksi kilpi. Kukaan romanialaisista ei ollut vielä liikkunut ilmeisesti toivoen, että pysyisivät suojelevan kilven alla mahdollisimman pitkään. Levitin kilpeni ympäröimään hänen kilpeään ja painoin sitä. Hymyilin, kun huomasin hänen kurtistavan kummissaan kulmiaan. Hän tunsi, että puristin hänen kilpeään hitaasti kasaan. Hän näytti olevan vielä varsin uusi vampyyri ja hänellä oli kilpi, mutta minä olin silti paljon voimakkaampi. Kiristin kilpäni ja hänen kutistui. Painoin vielä lisää, niin, että hänen kilpensä napsahti takaisin. Se ei enää suojellut heidän armeijaansa, vain häntä. Annoin kilpeni puristaa hitaasti hänen kilvellä ympäröityä vartaloaan. Hän kiljui kivusta, kun kilpeni rutisti hanta kasaan. Yhtäkkiä paiskasin kilvelläni niin kovaa, että hänen ruumiinsa mureni palasiksi.
Romanialaisten kilpi oli poissa ja he lähtivät hyökkäämään. Vastasimme välittömästi samalla mitalla. Ben sai kykynsä avulla aikaan ukkosen. Taivas räiskyi salamia, jotka hakkasivat romanialaisia. Emmett oli hyökännyt rytinällä ja Edward taisteli taidolla – aina askeleen edellä vastustajaansa. Minä seisoin keskellä pitäen suojakilpeni perheeni ympärilläni, en halunnut uhrata ketään tämän taistelun vuoksi. Etsin kilvelläni romanialaisten joukosta heidän johtajiaan. Kun huomasin heidät, he olivat joukkojensa takalaidassa, jotta heidän käskyläisensä suojaisivat heitä. Vladimir ja Stefan. Tuntui karmivalta katsoa heitä. Ei, se ei ollut heidän punaiset silmänsä – olin kasvanut koko ikäni punasilmäisten vampyyrien keskellä: se oli yksinkertaisesti se uhka, joka heistä kumpusi. Tunsin inhotusta katsoessani heitä. Tunsin vastustamatonta halua murskata heidän kurkkunsa pelkillä käsilläni. Nuo olennot olivat kehdanneet uhata perhettäni ja halunneet tuhota tyttäreni. En ollut koskaan aikaisemmin tuntenut sellaista vihaa. Liikuin heitä kohti repien kilvilläni tieltäni vampyyreita, jotka yrittivät turhaan suojella johtajiaan. Työnsin heidät tieltäni halveksuen. Koko perheeni oli kilven ympäröimä ja minä olin voittamaton lähestyessäni heitä.
Ilkeä virnistys katosi Stefanin ja Vladimirin kasvoilta, kun he näkivät minun etenevän vaivatta heidän joukkojensa ohitse. Kävelin hitaasti, itsevarmana, tietäen, ettei mikään pystyisi pysäyttämään minua. Heidän kohtalonsa oli sinetöity. Kasvoni olivat jähmettyneet kylmiksi lähestyessäni saalistani, kuninkaallinen sininen vittaa hulmuten takanani. Vladimir hymyili ja vilkaisi nopeasti Chelseaa. ”Prinsessa, olet tervetullut liittymään meihin. Sinä voisit olla kuningattaremme ja hallita maailmaa.” Hänen pahaenteinen hymynsä ei lievittänyt vihaani. Tunsin Chelsean lisääntyvät hyökkäykset kilvessäni, kun hän yritti rikkoa siteitäni perheeseeni ja sitoa minua romanialaisiin. En vaivaantunut edes vilkaisemaan Chelseaa ennen kuin murkasin hänet kilvelläni. Romanialaisten silmät laajenivat näylle.
“Olen voittamaton – luulitteko oikeasti, että pystyisitte hallitsemaan minua?” tuijotin heitä. He nielaisivat, kun astuin parit viimeiset askeleet. ”Uhkasitte perhettäni ja olette ansainneet kuoleman.” He yrittivät vielä paeta ja etsivät epätoivoisina tietä pakoon, mutta minä tarrasin kumpaakin kurkusta ja toin heidät lähelleni heidän rimpuillessaan riehakkaasti. ”Hyvästi”, kuiskasin ennen kuin käytin siistiä rannenapautusta, jonka Felix ja Demetri olivat opettaneet, katkaisemaan heidän kaulansa. Sen jälkeen murskasin heidän ruuminsa ja sytytin heidät tuleen.
Käännyin ympäri ja huomasin, että taistelu oli jo melkein ohi. Johtajien ja Chelsean kuoltua, ei ollut ketään, joka pitäisi romanialaiset yhdessä, eikä armeija tiennyt, mitä tehdä. Useimmat pysähtyivät ja ne, jotka jatkoivat, kuolivat pian.
Katselin ympärille etsien tuttuja kasvoja. Irina oli jo mennyttä, suurin osa hänen vartalostaan oli hajonnut Benin salamoissa. Tanya oli Edwardin edessä anellen anteeksiantoa. Edward katseli häntä kuvotuksen vallassa. Minä katsoin heitä kohti ja Edward vilkaisi minua himoitsevasti. Ilmeisesti pieni voimatemppuni oli ollut hänestä kiihottavaa. Vastasin hänen katseeseensa ennen kuin keskityin taas Tanyaan, joka oli edelleen polvillaan Edwardin edessä. Vihaisena työnsin Edwardin ympärillä olevaa kilpeä rajusti, niin että Tanya lensi taaksepäin. Caius-setä nappasi hänet. Riiputtaen Tanyaa hänen mansikkaisen vaaleista hiuksista Caius kuiskasi hänen korvaansa: ”Sinun ei olisi kannattanut pettää Prinsessaamme.” Kaikki vampyyrit kuulivat kuiskauksen. Tanya ei ehtinyt kirkaista, kun Caius käytti krusifiksiaan ja Tanya syttyi tuleen. Vain sekunneissa kostonhaluinen naispuolinen demoni oli tuhkaa. Tanyankin kuoltua kaikki jäljellä olevat romanialaiset vannoivat uskollisuuttaan Voltureille. Kaiken kaikkiaan värväsimme yli kaksikymmentä vampyyria.
En jaksanut odottaa paikoillani setieni värvätessä uusia. Juoksin Edwardin luokse. Hän nappasi minut käsivarsilleen ja antauduimme räjähtävään suudelmaan ja päästimme irti kaikki jännittyneet tunteet, joita taistelu oli aiheuttanut. Tuntui aivan kuin olisin liekeissä, kuumuus kulki läpi kehoni. Vaikka olisin epätoivoisesti halunnut raahata Edwardin metsään ja rakastella häntä puuta vasten, meidän täytyi lähteä katsomaan tyttöjä.
Suuntasimme takaisin Volterraan, kaahaten Euroopan läpi. Alicen näyt olivat saaneet meidät huolestuneiksi, vaikkakin hän oli vakuuttanut, että kaikki oli hyvin. Äitinä halusin saada lapseni kuitenkin syliini ja tarkistaa millilleen, että he olivat kunnossa. Edwardilla oli sama huolenaihe. Palasimme Volterraan ennätysajassa.
Kiirehdin suoraan sisään ja juoksin tyttöjeni luokse puristaen heidät tiukkaan halaukseen. Edward liittyi mukaan ja kiersi kätensä meidän kaikkien kolmen ympärille. Me vain pidimme heitä hetken, kiitollisena, että he olivat turvassa, aivan kuten muukin perhe.
Muutamaa päivää myöhemmin suuntasimme takaisin Forksiin. Toivoin todellakin, ettei lähiaikoina olisi tulossa muita yllätyksiä. Olin saanut tarpeekseni toiminnasta ainakin tälle vuosisadalle. Nyt halusin vain asettua aloilleni ja viettää aikaa ihanien tyttöjeni ja aviomieheni kanssa.
-
Mahtavaa saada tähän näinkin upeaa jatkoa ja vielä näin joulun alla. Pidin siis tästä kovasti, ja varsinkin siitä taistelusta. Se oli mahtava. Kiitos tästä taas kerran. Tämä on niiiiiin upeasti käännetty. Jatkoa vaan mahdollisimman pian, totta kai :)
Kiitoksin Walto
-
VIKA LUKU?? VAIN EPILOGI JÄLJELLÄ???? :o :'( :'( :o
Mä olen seurannu tätä lähes koko ajan, aloitin lukemisen jossain 4 luvun kohdalla. Ja nyt tää on loppu! Suurkiitokset jo ennen epilogia molemmille suomentajillle!!
Taistelu oli mielenkiintoinen, kun kuulin vampyyrista joka pystyy rikkomaan kilpiä, pelästyin, mutta eihän kukaan voi oikeasti Bellaa voittaa - hänhän on voittamaton. ;)
Kaksoset ovat ihania, ja oli hauskaa kuulla että Eqyptin, Irlannin ja Amazonian vampyyrit tulivat myös mukaan.
Mutta en saa enempää, mulla on jotenkin nostalginen olo, kun tämä loppuu - alkoihan tämä lähes tasan 10 kuukautta sitten.
miiru_97
-
Olen aivan surkea kommentoija. Mutta tykkään tästä vieläkin ihan sairaan paljon. Jemma ja Charlize ovat aivan mahdottoman suloisia. Toi taistelu kohtaus oli aivan upea. Se on jotenkin rakaa mutta silti... jotain vaan ei nyt keksi mitään :)
Joo siis suomennat tosi hyvin. tiedän et ite pitäis ehkä opiskella muutama lisä vuosi ja käydä ulkomailla jotta tommonen onnistuis. Rakentavaa en oo ikinä omistanu enkä taida vieläkään omistaa :) Epilogi tule vielä vai? Odotan sitä siis innolla vaikka oon vähän suru ku tää loppuu.
-Gin
ps. Bella on ihan paras noitten jekkujen kanssa
-
IHANA!!! ;) :D ;D
Yhden kirjotusvirheen ainakin löysin mutten muista enää missä.
Jatkoa odotellessa...
-
Joo ihanaa!!!Tykkäsin taas tos paljon, mutta äää... en jotenki tykkää noista Bellan ja Edwardin lapsosista
Tykkäsin kuiteski :D
~Vompskatti <3
-
Viimeistä viedään. No, kaikki hyvä loppuu aikanaan. Kiitos että suomensit tämän loppuun ja vielä epilgoin saamme. Paras twilight fikki koskaan. Kiitos.
tutti frutti kiittää ja kumartaa odottaen epilogia.
-
Taas hyvää suomennosta! Ei ollut k-virheitä eikä tönkköisyyttä missään :)
Nyyh. Nyt vasta kunnolla tajusin että tämä loppuu nyt. Onneksi on epilogi tulossa vielä :)
Kiitoksia vain lukuelämyksestä, ja epilogia odottaessa
<3.Anskubits
-
Nonii.. onnko mä kommentoinu tähän aikasemmin? EN oo tainnu. Kummaa, oon lukenu tätä täältä jo pidempää.. ???
Mahtava luku, ei ollenkaan moittimista. Hivenen ehkä hätäilevä ja tälleen, mutta suomennos on täydellin pienä 'a' ja 'ä' sekaannuksia laskematta mukaan laskuihin.
Paljonkohan tähän on lukuja tulossa?
-
onko mulla menny jotain ohi vai miksei oo vielä epilogia tullu? : o oon oottanu sitä tooosi kauan :))
-
Anteeksi kesto, mutta tässä tulee viimeinen osa. Olkaapa hyvät ja nauttikaa :))
Epilogi
2½ vuotta myöhemmin
Bellan näkökulma
Kävelin lavalle valmistujaisviitassani ja –lakissani vastaanottamaan englantilaisen kirjallisuuden päättötodistukseni. Onneksi oli pilvinen päivä. Väkijoukossa olivat mieheni, Cullenit ja vanhempani, jotka eivät olleet koskaan olleet minusta ylpeämpiä. Tyttäreni olivat myös lähistöllä, mutta kaukana vanhemmistani, jotka olisivat huomanneet jotain outoa heidän kasvoistaan yhdellä vilkaisulla. Onneksi heidän kasvunsa oli jo hidastunut ja nyt he näyttivät noin 12-vuotiailta. Heidän kasvoissaan, kuten silmissäänkin, näkyi sekoitus minua ja Edwardia, mikä oli ilmeistä kaikille, jotka heidät näkivät. Sen vuoksi he eivät voineet tavata vanhempiani, mutta olimme antaneet heidän tulla, jotta he näkisivät ihmisisovanhempansa ja minun vastaanottamassa tutkintoa. Olin suorittanut sen helposti käymällä verkkokursseja, mutta olin halunnut, että Charlie ja Renée saisivat tilaisuuden nähdä minut ottamassa vastaan todistusta. Tiesin, että tämä olisi ehkä viimeinen kerta kuin ikinä heitä näkisin.
Vähän aurinkopuuteria, meikkiä ja piilolinssit ja pystyin tapaamaan vanhempani olematta liian epäilyttävä. Myös muut Cullenit oli meikattu, jotta he näyttäisivät vanhenneen. Noin vuosi sitten olimme viimein muuttaneet Forksista ja asuimme nyt Kanadassa. Siellä oli kaunista, ja me kaikki nautimme siellä asumisesta. Pysyimme pääasiassa syrjäisillä alueilla, jottemme joutuisi menemään vielä kouluun. Oli rentouttavaa keskittyä vain tarjoamaan Charlizelle ja Jemmalle mahdollisimman monia lapsuuden kokemuksia. Se jätti myös paljon kahdenkeskistä aikaa minulle ja Edwardille, olimmehan vielä suhteellisen tuore pari ja rakastelimme niin usein kuin pystyimme.
Astuessani alas lavalta Edward kaappasi minut halaukseen. ”Olen niin ylpeä sinusta, rakas.” Kiersin käteni hänen ympärilleen ja suutelin häntä onnellisena. Hetken kuluttua hän päästi minut ja lähdimme vanhempiani kohti. He halailivat, pussailivat ja onnittelivat minua paljon ja olin iloinen, että sain viettää päivän heidän kanssaan ennen kuin heidän täytysi lähteä takaisin. Rosalie vei tytöt kotiin seremonian jälkeen ja minä jäin vanhempieni luokse. Soittelin ja lähettelin sähköposteja heille edelleen säännöllisesti, mutta tiesin, että tämä oli ehkä viimeinen kerta, kun näkisin heitä kasvotusten, joten yritin ottaa tapaamisesta kaiken irti.
Phil oli nyt pienemmän liigan baseball-valmentaja ja Charlie tapaili Sue Clearwaterian, joka oli ollut Charlien parhaan ystävän Harryn kanssa naimisissa reservaatissa. Jännityin hieman muistaessani, että hänen kummatkin lapsensa olivat ihmissusia. Pystyin vain toivomaan, ettei hän kertoisi isälleni mitään yliluonnollisia asioita maailmastamme. Charlie oli sitä tyyppiä, joka eli mielummin autuaasti tiedottomana, jos totuus oli liian paljon kannettavaksi. Eikä hänen tarvinnut tietää vampyyreista ja ihmissusista. Vierelläni Edward rauhoitteli minua silittelemällä käsivarsiani ja rentouduin tajuten, että jos Sue olisi kertonut Charlielle jotain, Edward olisi voinut lukea sen hänen mielestään.
Renée oli oma kevytmielinen itsensä. Hänen uusi villityksensä oli antiikkisten käkikellojen kerääminen. Pystyin vain kuvittelemaan kaikkien käkikellojen aiheuttaman metelin, joka ajoi Philiä varmasti hulluksi. Hänen vuokseen toivoin, että Renée löytäisi pian uuden harrastuksen. Olin iloinen siitä, että molemmat vanhempani vaikuttivat onnellisilta ja olivat sopeutuneet hyvin siihen, etteivät nähneet minua kovin usein.
Oli surullista hyvästellä heidät, mutta olin iloinen, että minulla oli ollut mahdollisuus tavata heidät vielä ja, että kummallekin kuului niin hyvää. Heidän lähdettyä Edward piteli minua halauksessa hetken tietäen, että tarvitsin vain lohduttavaa syleilyä. Lopulta käännyin ja huokaisin. Otin hänen kädestään kiinni ja pujotin sormet hänen sormiensa väliin. “Mennään kotiin.”
Seuraavina vuosina pidin edelleen yhteyttä vanhempieni kanssa ja lähetin heille kuvia muokaten meitä näyttämään vanhemmilta. Pidin heitä myös silmällä koko ajan. Charlie päätyi naimisiin Suen kanssa ja hän jatkoi elämäänsä autuaassa tietämättömyydessään. Olin kiitollinen, että nyt oli joku, joka pitäisi hänestä huolen. Renée eli elämänsä onnellisena vaihtaen harrastuksia muutaman viikon välein ja nauttien elämästä.
Vierailimme säännöllisesti Volturien luona. He olivat taas maailman kiistattomia vampyyrijohtajia. Sana taistelusta ja Volturien voittamattomuudesta sekä erityisesti ’mahtavasta prinsessasta’ levisi koko vampyyrimaailmaan. Kukaan ei halunnut haastaa heitä nyt ja se merkitsi myös sitä, että vampyyrit rikkoivat nyt vähemmän lakejansa.
Tyttäremme rakastivat myös elämää. He valaisivat huoneita loputtomalla hymyilyllään ja iloisella käytöksellään. He tekivät Emmettille jekkuja jatkuvasti ja olivat kumpikin kehittäneet omat kiinnostuksen kohteensa. Vaikka he edelleen tekivät mielellään suurimman osan asioista yhdessä ja pitivät eri asioista.Jemma oli urheilullisempi ja rakasti rullalautailua ja uimista. Hän oli kiinnostunut motorcrossista ja minulla oli sellainen tunne, että muutaman vuoden sisällä meidän täytyisi ostaa hänelle moottoripyörä ja rakentaa rata. Olin kiitollinen, että hänen ihonsa oli lähes yhtä kova kuin meidänkin ja hänen oli lähes mahdotonta satuttaa itseään, huolimatta vaaroista, joita harrastus saattaisi tavalliselle ihmisille aiheuttaa. Charlize rakasti melkein kaikkia soittimia pitäen kuitenkin eniten viulusta. Hän soitti melkein kaikkia soittimia, joita pystyi hankkimaan, mukaan lukien harvinaisuuksia, kuten lasiharmonikkaa, chrysalista ja eräänlaista fluba-torvea. Hänen toinen lempisoittimensa oli banjo. Hän rakasti myös maalaamista ja loi kauniita maisemakuvia ympäröivistä Kanadan metsistä ja järvistä.
Emme olisi voineet olla ylpeämpiä tytöistämme, ja Edward hemmotteli heitä kuin kuka tahansa rakastavainen isä teki. Rakastin hänen katselemistaan, kun hän leikki tyttöjen kanssa. Hänen kasvoillaan oli aina palvova katse, kun hän katsoi tyttöjämme. Edwardin, Charlizen, Jemman, Cullenien ja Voltureiden kanssa maailmani oli kokonainen.
10 vuotta myöhemmin
Tyttäremme olivat varttuneet. Nyt kumpikin näytti noin 25-vuotiaalta ja menivät vanhemmista sisaruksistamme. He olivat häikäisevän kauniita ja käänsivät katseita minne vain menivätkin. Edward ärisi usein miesten ajatuksille, jotka näkivät Charlizen ja Jemman edes vilaukselta. Usein ympäröin hänet kilvelläni helpottaakseni hänen kärsimystään ja, jotta hän lopettaisi ihmisten pelottamisen raivokkaalla katseellaan, jolla hän tuijotti miehiä, joilla oli kaikkein epäpuhtaimmat ajatukset.
Annoimme Charlizen ja Jemman aloittaa koulun, kun heidän ikääntymisensä hidastui tarpeeksi. Neljän vuoden ikäisinä he aloittivat yläasteen tulokkaina. Niin paljon kuin olisimme halunneetkin aloittaa koulun heidän kanssaan, he kieltäytyivät menemästä sinne vanhempiensa, tätiensä ja setiensä kanssa. Joten Edward, suojelevana isänä, löysi heille tyttökoulun, jossa he suorittivat edistyneitä kursseja ja saivat muutamia ihmisystäviä.
Nyt he olivat suorittaneet koulun loppuun ja halusivat lähteä matkustelemaan maailmalle yhdessä, ilman ylisuojelevaisten vanhempien taakkaa. Mielestäni ei ollut kovin reilua, että tavalliset vanhemmat saivat pitää lapset luonaan ainakin 17 vuotta ennen kuin heidän piti päästää heidät menemään. Mutta he olivat aikuisia ja kypsiä tyttöjä, enkä minä halunnut pidättää heiltä mitään maailmassa.
Joten lähetimme heidät Edwardin kanssa vastahakoisina matkaan varmistaen, että heillä oli kaikki, mitä tarvitsivat ja, että he lupasivat soittaa meille säännöllisesti ja lähettää kuvia. Me olimme vieneet heitä jo lempimaihimme muutamia vuosia sitten ja he olivat menossa käymään muutamissa niissä ja tutkimaan maailmaa enemmän.
Me pidimme myös huolen siitä, että he olivat saaneet tarpeeksi taistelukoulutusta, jos he tapaisivat maailmalla jotain yliluonnollista. Heidän kykynsä olivat kehittyneet siihen, että Charlize pystyi istuttamaan ajatuksia kenen tahansa mieleen (paitsi minun) muutaman kilometrin säteellä ja Jemma pystyi liikuttamaan mitä tahansa samalla säteellä. Jemman kykyä pystyi käyttämään myös päinvastoin muodostaen voimakentän hänen ja Charlizen ympärille, mikä huojensi minun ja Edwardin oloa hieman. Kun he koskivat toisiaan he pystyivät yhdistämään kykynsä ja kumpikin heistä oli oppinut käyttämään sisarensa kykyä kuin omaansakin.
Tunsimme, että olimme valmistelleet heidät niin hyvin kuin pystyimme ja vilkutimme heille surullisina lentokentällä, kun he astuivat lentokoneeseen, jonka päämäärä oli Afrikka. Edward piti minusta kiinni, kun me kumpikin taistelimme, ettemme raahaisi tyttöjä ulos lentokoneesta ja kotiin. Kun lentokone oli lähtenyt, huokaisin surullisena ja käännyin Edwardin puoleen. ”Lapsemme ovat lähteneet.”
”Tiedän rakas, mutta he tulevat takaisin ennen kuin huomaatkaan. Meillä on loppujen lopuksi ikuisuus heidän kanssaan eikä vuosi ole pitkä aika.” Tiesin, että hän yritti vakuutella itseään yhtä paljon kuin minuakin. ”Sitä paitsi”, hän jatkoi, ”minulla on sinulle yllätys.”
Kohotin kulmakarvaani, kun hän tarttui käteeni ja vei minut toisen lentokoneen luokse. Se oli menossa Rioon. ”Ajattelin, että voisimme viettää toisen kuherruskuukauden – ajattele, vain me Esmen saarella eikä meidän tarvitse tulla koko vuonna takaisin. Varmistin jopa, että saarella on puhelinyhteys ja, että tytöt tietävät kuinka ottaa meihin yhteyttä.”
Hänen kultaiset silmänsä olivat vastustamattomat ja vain ajatus ensimmäisestä häämatkastamme Esmen saarelle sai minut hymyilemään ja silmäilemään miestäni himokkaasti. ”Sinä saat minut aina paremmalle tuulelle.”
-
Voi että, mun mielestä on aina jotenkin tooooosi kurjaa kun tällainen loistava ja pitkä (ja tässä tapauksessa erinomaisen hyvin käännetty) ficci tulee tiensä päähän. Ihan luonnollista sinänsä, mutta tän ficin kohdalla mua harmittaa ehkä vielä enemmän, koska tää on ensimmäisiä Twilight-ficcejä joita luin ja aloin seurata suomennosta ihan alusta alkaen. Nyt kun tää päättyy eikä lukuja enää tule niin tuntuu siltä kuin yksi osa mun "finielämää" olisi loppunut, mutta enköhän mä saa ajatukseni aika pian takaisin raiteilleen. :D
Tää viimeinen osa oli kyllä vähän vaisu, kun ottaa huomioon kaikki muut luvut, jotka yleisesti ottaen on ollut täynnä tapahtumia ja jos ei toimintaa niin ainakin huumoria. ;) Tässä ei oikeastaan ollut ihan kumpaakaan, ja olisin nyt odottanut ehkä ainakin jonkinlaista dramaattista loppua, kuten sellaisen että Charlie saa vahingossa/tahallaan/vahingossatahallaan tietää ihmissusista ja vampyyristä ja muista sellasista kivoista, se olis ollut aika kivaa. :D Tai enpä tiedä. Mulla on vaan joku sellanen ongelma tällä hetkellä etten kamalasti piittaa onnellisista lopuista, eikä tää siksi ehkä ihan iskenyt muhun samalla tavalla kun ficin muut osat, mutta hyvä tämä oli edelleen, ei sitä käy kieltäminen. Silti tuli vähän sellanen plääh-tunne että jotain jäi puuttumaan. En mä osaa oikein edes selittää, ehkä vaan annan asian olla. :D
No niin, ja nyt mä oon taas itelleni tosi vihainen. Siis siksi että mä näin tuolla alussa jonkun suomennusvirheen (joku ihan simppeli, sellainen luultavasti ajatusvirhe tai vastaava) ja nyt sitten kun yritin kattoa niin enhän mä sieltä mitään tietenkään löytänyt. Tää on jotenkin niin mun tapaista. -.-''
Joo, joka tapauksessa, kiitos teille molemmille suomentajille, tosi ihanaa että jaksoitte tämän loppuun asti kääntää. :) Tästä on ollut iloa monelle illalle (ja aamulle ja keskiyölle, ei sen puoleen).
-
Oi, aivan ihana epilogi...
Tää on oolu tosi ihana ficci ja nyt vähä harmittaa et se lopou jo.
Mu ajatukset katoa iha kokonaa... En tiiä mitä sanoo...
Kiitos suomentajille että ootte jalsaneet suomentaa tän kokonaa, en ite ois ikinä ite selvinny tän suomentamisesta.
lohikäärme kiittää ihanista lukuhetkistä tän ficcin paris <3
-
Luojan kiitos sille alkuperäiselle kirjoittajalle joka aloitti kirjoittamaan tätä. Olet ihana!
Kiitos molemmille suomentajille, jotka löysivät tämän tekstin ja suomensivat sen taidolla. Kiitos!
Olen niin järkyttynyt siitä että tää loppu nyt, et en keksi ees mitään kommentoitavaa. :D
Olisin toivonut, et ihmissudet olis liittynny tähän tarinaan tiiviimmin, joku olis leimautunut vaikka jompaankumpaan kaksoseen, mut alkuperäinen kirjoittajahan siitä päätti eikä se kyl tarkemmin ajateltuna olisi sopinut tähän tarinaan joten.....
Mut eka luku on postattu 30.01.2011, joten tästä on lähes vuos aikaa kun oon seurannu tätä, joten olo tuntuu vähän tyhjältä. :D
Mut siis kiitos alkup.kirjoittajalle, ja suomentajille: OLETTE MAHTAVIA!
miiru_97
-
Yyh, nyt se sitten loppu :'( Tuli jotenki ihan sellanen total blackout -tunne ku tajusin että nyt tämä loppui :o
Nojoo.. luin vielä tuon 44 luvun uudelleen ja huomasin siellä jonkun ajatuskatkon:
“Kaksi keski-ikäistä naista sivulla. Vasemmanpuoleisella on kilpi – vaikkakin se on ainoastaan yksi fyysinen kilpi – ei mentaalista suojausta tai useita kilpiä. Oikeanpuolimmainen pystyy poistamaan kilpiä.”
“Jane, kun tämä alkaa, haluan, että otat vasemmanpuoleisen. Minä pidän kilvellisestä huolta itse.” Hän hymyili enkelimäisesti.
Pitäisi kai olla:
Kaksi kekski-ikäistä naista sivulla. Vasemmanpuoleisella on kilpi – vaikkakin se on ainoastaan fyysinen kilpi – ei mentaalista suojausta tai useita kilpiä. Oikeanpuolimmainen pystyy poistamaan kilpiä.”
Tykkäsin – edelleenkin :D ja eiku.. enpäs toivokkaan jatkoa enää kun tämä loppui ::)
<3.Anskubits
“Jane, kun tämä alkaa, haluan, että otat oikeanpuoleisen. Minä pidän kilvellisestä huolta itse.” Hän hymyili enkelimäisesti.
Eli tuo vasemmanpuoleinen/oikeanpuoleinen juttu :D Eli vasemmalla olevalla oli kilpi, oikeanpuolimmainen poisti kilpiä. Toivottavasti tajusit :D
-
Mun lemppari ficki, vaikka en oo lukenu vasta ku kappaleeseen 23! ;))) Käythän lukemassa myös meidän fickiä: Vampyyri tyttö Bree? ;)
-
Enkö oo kommentoinu tähän vielä?! Miten mä kehtaan! :o
No, nyt sitte on kirjotettava..
Mun mielipide näistä muutamasta viimeisestä luvusta on se, että ne vaikuttavat hätiköidyiltä. Siltä kuin alkuperäinen kirjoittaja olisi määrännyt itselleen viikon aikaa kirjoittaa kolme lukua ja sitten kiireellä tehty ne hyppimään nopeasti eteenpäin. No mutta ei siitä sen enempää, luvut olivat tästäkin huolimatta hyviä. ;)
Sitten on vuorossa B/Emm valitus. Joo, onhan se ihan mukavaa et Bellan kakrut otti tehtäväkseen Emmettin kiusaaminen ja jekuttamisen mut se oli vaa paljon hauskempaa ku Bella itse kepposteli minkä kerkee. Sitä tulee kyllä eniten ikävä. Se menee muistettavien asioiden listalle ku joksun jaksan sytytttää kynttilän hyvien muistojen kunniaks. :'D
Ja sitten on vielä surullista et näinkin hyvä ficci loppu. Ei sitä osaa kuvitellakaan ku ajatteli sillon joskus et tää on niitä jotka jatkuu ja jatkuu eikä koskaan lopu. Mut varmaan ihan hyvä et loppu. Eihän mikään -Edes todella hyvä- voi ikuisuuksia kestää.
Suuret kiitokset suomentajille ja itse kirjoittajalle. :D (Mitenköhän paljon kirjotus virheitä tässäkin kommentissa on.. :-X)
-
Mun lempi ficci! ;) Ootan kyll innolla, et pääsen siihen kohtaan, miss Bella kertoo Culleneille että se on se Volturien prinsessa ;>>
-
Mä en hirveän montaa Twilight-ficciä ole lukenut, mutta niistä mitä olen, tää on ehdottomasti paras. Mä muistan lukeneeni tätä jo joskus muutama kuukaus sitten, tiedä sitten miksen sillon kommentoinu.
Ne Emmettin ja Bellan jekkukohdat oli aivan mahtavia (okei, Emmett oli mun mielestä muutenki tässä aivan ihana). Ja pakko myöntää, että vähän väliä tuli hihiteltyä kun tätä luki ;)
En mä oikeastaan jaksa tähän tän enempää mitään raapustella, (tähänkin mennessä jo niin outo kommentti multa, että huhhuh) mut pointti oli se, että tää on hauska ja upea ficci, ja kiitos suomentajille sekä alkuperäselle kirjottajalle tästä ;D
Jos jotain huonoa tästä pitäisi sanoa, niin itseäni ärsytti välillä, kun tyyliin joka toinen Edwardin Bellalle sanoma lause sisälsi sanan "kulta" tai "rakas". Mutta sehän ei kylläkään suomentajien vika ole, että ei sen puoleen
-
Tämä oli ehdottomasti paras Twilight-fici, mitä olen lukenut ;D. Tai no, en minä niitä nyt muutenkaan ole paljon lukenut ::), mutta siitä huolimatta tämä on aivan ihana.
Tämän tarinan Bellasta pidin paljon enemmän kuin kirjojen, eli olen samaa mieltä muidenkin kanssa. Tämä on jotenkin paljon hauskempi tarina ja Emmettin huumorintaju tulee paremmin esiin tässä, kuin kirjoissa. On lisäksi hauskaa, kun Bella on mukana kepposissa, eikä istu sivussa. Kaiken kaikkiaan mahtavaa käännöstyötä ;)
-
Oih miten ihana twiligh ficci.
En ole lukenut kovinkaan monia mutta tämä oli ehdottomasti yksi suosikeistani :D
Todella hyvä käännös,en itse jakasaisi kääntää näin paljon.
Bella oli minusta paljon eloisampi ja ihanampi tässä kuin kirjoissa.Edward oli kyllä ihanan isällisen suojeleva tyttäriään kohtaan. :D
Pidin paljon tästä!
En nyt viitsi ruveta kommentoimaan jokaista lukua koska siinä menisi loppu vuosi,joten tämä oli todella hyvin käännetty ja hauska.Se toi myös mukavasti tuttuja kohtauksia mieleeni :D
Kuolotar