Originaalit > Pergamentinpala

Ketunhuutoja (K-11 • kipeä ja lempeä muodonmuuttajadraama, Nikolai[/Juhani] • 3 x 3,5-raapale)

<< < (2/2)

hiddenben:
On kyllä joka kerta ihanaa lukea sinun tekstejäsi, kun näistä jää näin hyvä mieli ja samalla saa nauttia hyvin kirjoitetuista ihmiskuvauksista :) Tämäkään ei pettänyt vaan kannatteli itseään ihan loppuun saakka, sai hymyilemään ja ajattelemaan! Muutenkin olen Finissä lukenut paljon muodonmuuttajatarinoita (miten niissä ollaankin aina kettuja?), joten tämä oli ikään kuin mukavaa jatkumoa niille muille lukemilleni.

Pidin kaikista kolmesta raapaleesta kovasti, ehkä suosikkini oli kuitenkin tuo aivan ensimmäinen! Siinä minua puhutteli erityisesti tuo "lähes normaali" hautajaisseremonia ja erityisesti Olga Saitovhan oli menehtynyt siististi sydänkohtaukseen nauratti – niin tyypillistä vanhojen rouvien supinaa, voin oikein kuulla sen :D Mutta ensimmäinen raapale oli siitäkin syystä hieno, koska siinä tuli niin elävästi ja hienosti esiin Nikolain suhde äitiinsä ja kuinka paljon tämän menettäminen satutti. Varsinkin, kun Nikolain isä on tyypillinen maskuliinisen miehisyyden puolestapuhuja eikä anna Nikolaille tilaa kasvaa niin kuin nuoren äiti olisi tehnyt.

Kauhukoplassa pidin kohtauksen ahdistavuudesta ja kuinka oikeaan se osuu. En ole ikinä todistanut fyysistä koulukiusaamista, vaikkakin henkistä, mutta ajattelen, että tällaista se hyvin voisi olla Suomen kouluissakin. Luin alkuvuodesta Stephen Kingin Se, jossa kiusaamiskohtaukset ovat isossa osassa kirjaa, ja tästä tuli hyvin samankaltainen ahdistava olo kuin Kingin kirjoittamista kohtauksista. Siinä mielessä siis tavoitat mielestäni onnistuneesti tuon ahdistavuuden ja muiden koululaisten etäiset katseet.

Vaikka olenkin sitä mieltä, että teksteissä saa ja pitääkin käsitellä vaikeita, ahdistavia ja synkkiä aiheita, olen myös sitä mieltä, että on ihanaa päättää monet tekstit tällaiseen toiveikkaaseen, kevätauringon valaisemaan tunnelmaan. Juhani/Nikolai tuntuu lukijan näkökulmasta niin luonnolliselta ja peilaakin juuri siksi todella onnistuneesti Nikolain ajatuksia ja tuntemuksia Juhanista. Ihana päätös tälle tarinalle, kun Nikolai isästään ja menneisyydestään huolimatta uskaltaa hakea itselleen mieluisaan kouluun, jossa pääsee tapaamaan itsensä kaltaisia ihmisiä :) Tulkitsinko oikein, että Juhani on myös muodonmuuttaja?

Ainoa, mikä hämmensi lukiessani oli se, että kuvittelin ihan Kauhukoplan olevan ennemminkin takauma kuin jokin joskus hautajaisten jälkeen tapahtuva. Ehkä se johtui siitä, että kirjoitit alkutiedoissa kolmen raapaleen muodostavan tarinan – eihän sen pitäisi ohjata lukijaa oikeastaan mihinkään suuntaan, mutta jotenkin tulkitsin, että tässä käsiteltäisiin enemmän Nikolain äidin kuolemaa/muodonmuuttajuutta/Nikolain elämää hautajaisiin asti, ja siksi luulin Kauhukoplan olevan takauma. Mutta tajusin Juhanille-raapaleessa, että tässä mennäänkin ajassa jatkuvasti eteenpäin. Se sai miettimään, olisiko Äidille pitänyt olla toinen raapale ja Kauhukoplalle ensimmäinen? Tiedä sitä, tämähän toimii näinkin, mutta jäin miettimään tuota omaa hämmennystäni ja mistä se johtui :D

Pidin tämän tekstin nimestä ja kuinka hienosti se tuli esiin kaikissa kolmessa raapaleessa, erilaisissa tilanteissa. Vaikka muodonmuuttajuuteen liittyy paljon riskejä, minusta tässä tarinassa tulee hienosti ilmi se, kuinka ketun muodossa voi ilmaista tunteitaan aivan eri tavalla kuin ihmisenä ja ennen kaikkea kuinka luonnolliselta se voi tuntua. Mieleen tuli Ronja Ryövärintyttären keväthuuto, jonka kokeileminen minua on aina kiehtonut, mutta jota en koskaan ole uskaltautunut kokeilemaan. Kettuna se saattaisikin onnistua :D Kiitos ihanasta tekstistä, tätä oli ihanaa lukea ja pohtia!

Avaruuspiraatti:
Kommenttiarpajaisista iltaa!

Sinä + kettumuodonmuuttajat + kipuilu ja lempeys. Näillä aineksilla ei voi mennä vikaan – eikä vikaan mennytkään! Ensimmäinen raapale oli kamalan surullinen. Oli kivaa, miten pikkuhiljaa Saitovien suvun salaisuus raottui raapaleen aikana. Sääliksi käy pientä Nikolaita, joka ei muuten voi ilmaista suruaan ja käsitellä tunteitaan kuin kettuna. Onneksi hänellä kuitenkin on aina pakopaikka kettuna. Vaikka Nikolain isä koettaakin poikaansa pidätellä, hän osoittaa silti luonteenlujuutta siinä, ettei taivu isän tahtoon. Tottahan tuollainen "ole mies, älä itke" ajattelutapa juurtuu lapseen, mutta siitä huolimatta Nikolai tuntuu onnistuneen pitämään kiinni siitä, että joskus – edes ketun hahmossa – niitä tunteita voi purkaa ja käydä läpi.

Karhukopla ei ollut kivaa luettavaa, eihän kiusaaminen noin muutenkaan. Fiktiossakin se on aina ikävä muistutus, kuinka kurjia etenkin lapset ja nuoret voivat toisilleen olla. Ties millaisia kipukohtia Krisulla itselläänkin on tuossa iässä ollut. Nikolai parka on joutunut silmätikuksi ja kärsii nyt sitten kaikki kiusaajien tunnemutkat. Lukemisesta teki ehkä helpompaa kuitenkin se, että otsikossa oltiin luvattu lempeilyä ;D

Viimeinen osio oli, ylläri pylläri, minun lemppari! Ei mikään vain voita kivaisaa hempeilyä kaikenmoisen kipuilun ja kamaluuden jälkeen. Juhana on jotenkin kauhean höppänä, samaan aikaan tosi rohkea ja suora, mutta kuitenkin myös ujo. Nikolai sen sijaan hoiti tilanteen kivasti, päästi Juhanan lähelleen ja antoi tämän katsoa piirustustaan ja laskipa kans kätensä tämän kämmenselälle. Kiva, ettei Karhukoplan homohuutelut ole jättäneet Nikolaihin liian syviä arpia, etteikö hän uskaltaisi antaa itsensä olla ihastunut.

Tämä oli kiva rapsukokonaisuus, kiitos ♥

Larjus:
Oon sulta yhden muodonmuuttajatekstin lukenut (Korpinkiven), ja piti tulla lukemaan aiheesta jotain lisää, kun se toinenkin oli niin kiva. En yhtään ihmettele, miksi Nikolaista tuli sulle rakas (tai että miksi tätä oli ihana kirjoittaa), koska Nikolai vaikuttaa tämän perusteella mielenkiintoiselta ja sympaattiselta hahmolta, ja tätä oli oikein mukava lukea. Tykkään tällaisista teksteissä, jotka on periaatteessa tosi arkisia, kuin tosielämästä, mutta mukaan on ripoteltu jotain taianomaista maustetta (kuten tässä tuo ketuksi muuttuminen).

On se hyvä, että Nikolailla on mahdollisuus purkaa tunteitaan edes ketunmuodossa, niin ettei kukaan tuomitse tai moiti, koska se on ihan kauheaa, jos pitäisi vain pitää kaikki sisällään. Ei mikään kiva, että isä vain hokee tota "miehet ei itke" -mantraa, vaikka ei se mitenkään erikoista ole 😐😐 Samoin kuin hänen suhtautumisensa koko ketunmuutosjuttuun. Mut kai se on niin, että se mitä ei ymmärrä, pelottaa ja sitä kautta suhtautuminen on kielteistä ja vihamielistäkin. Oli siellä Alekseilla varmasti tausta-ajatuksena se, että villieläimen elämä on täynnä riskejä ja vaaroja, pelkäsi vaimonsa ja lapsensa puolesta. Tai niin mä ainakin haluan uskoa.

Mä kiinnitin huomiota kans tohon sukunimiasiaan Olgan kohdalla, mutta ei se mitenkään häirinnyt tms. koska ainakin Suomessa taitaa koko perhe mennä aina samalla sukunimellä, sillä suomen kieli ei erota feminiinimuotoja nimistä (eri asia tietty, jos muuttaa Suomeen Venäjältä ja sukunimi on jo feminiinimuodossa). Mutta jos menee täällä naimisiin niin silloin ainakin sukunimi on siinä "tavallisessa" (eli maskuliinisessa) muodossaan myös vaimolla.
Kiva jäädä itsekin pohtimaan näitä, että mites ne nyt menikään täällä Suomen päässä :D (kun itse on tullut pyöriteltyä venäläisiä (suku)nimiä vain ficeissä, joissa ollaan ihan siellä Venäjällä...)

Viimeinen pätkä sai kyllä hymyn huulille :3 Hyvä että Nikolai on löytänyt elämäänsä jonkun, jonka kanssa on hyvä olla. Toivottavasti hänen ja Juhanin suhde pysyy hyvänä ja vaikka syventyiskin tuosta. Sitä Nikolai ainakin näyttää toivovan, ja ei kai se ihmekään ole. Tämän pienen pätkänkin perusteella Juhani vaikuttaa mukavalta ja söpöltä nuorukaiselta, ihan luontevaa tuntea siihen vetoa.

Ihanan toiveikas loppu tässä kyllä. Mut sitä tää kokonaisuus tarvitsikin. Kettu voi huutaa muutakin kuin ikävää, surua ja vihaansa :3

marieophelia:
Tervehdys Kommenttikampanjasta! :)

Voisin aloittaa kommenttini samalla virkeellä kuin Larjus tuossa edellä, koska myös minulle on jäänyt Korpinkivi mieleen :) Tässä oli kuitenkin kivasti siihen verrattuna laajennettu muodonmuutosominaisuutta niin, että se on perinnöllinen ja että myös ei-muodonmuuttajat tietävät kyvystä. Olikin mielenkiintoista lukea erityisesti Nikolain perhesuhteista. Varmasti isälle on hankalaa, että vaimossa ja pojassa on sellainen puoli, jota hän ei pysty hallitsemaan: isästä saa nimittäin aika kontrolloivan kuvan.

Nikolai kettuna on tosi kiva: kiinnitin huomiota siihen, että hän on kaksitoistavuotiaana vielä ketunpoikanen, vaikka tavallinen kaksitoistavuotias kettu olisi jo tosi vanha! Ketunpennut ovat ehkä söpöimpiä eläimiä, joten hymyilyttää, että Nikolai saa pysyä pentuna noin kauan<3 Tässä oli myös kauniisti kuvattu sitä, miten ketunhahmossa Nikolai voi käsitellä tunne-elämänsä myrskyjä ja epäreiluja kokemuksiaan vapaammin kuin ihmisenä. Kiinnitin myös huomiota siihen, että Olga ei kuollessaan muutu takaisin ihmiseksi, vaan pysyy kettumuodossa -- ehkä se on hänelle jotenkin todellisempi olemus kuin ihmishahmo?

Tässä vielä yksi erityisen kaunis ilmaus, joka tekstin loppupuolelta jäi mieleen:


--- Lainaus ---hänen sydämensä upposi tämän hymykuoppiin.
--- Lainaus päättyy ---

Tähän mahtui paljon erilaisia tunnetiloja, joissa oli ilo kulkea mukana! Kiitokset!

flawless:
Oih, kun tämä olikin nätti! Sanat kipeä ja lempeä kuvasivat tätä todella hyvin, niitä tämä kyllä oli, molempia sopivassa suhteessa. Tunnelma oli samaan aikaan hauras ja nätti, surumielinen ja toiveikas. Pidin siitä että tämä oli jaettu kolmeen osaan, ne kukin kertoivat tahollaan oman tarinansa ja muodostivat myös yhdessä yhtenäisen tarinan kaaren. Pidin hurjasti myös osien nimistä, siitä kuinka niiden merkitys aukesi tekstin edetessä ja valkesi viimeistään lopussa lukijallekin selkeästi, kivalla tapaa oli sellainen yhdistävä teema näissä.

Olit kuvannut mielestäni tämän muodonmuuttajuuden tosi nätillä tavalla. Pidin siitä, että viittasit Nikolaihin ihmismuodossa sanomalla että "hänen ihmisensä oli...", kiinnitin siihen huomiota koska se oli sananvalintana sellainen, että mielestäni huokui sitä, että sen sijasta että kyseessä olisi ihminen joka muuttuu ketuksi, oli kyseessä olento joka oli samaan aikaan sekä ihminen että kettu, molempia yhtä aidosti ja yhtä paljon kuin toistakin. Vaikka Nikolai joutuikin piilottelemaan kettuuttaan, tuli se tässä kauniisti esille tunteiden ilmaisun kautta. Musta siinä oli jotain kaunista, että kettuna hän antautui tunteilleen ja antoi niiden tulla, se tuntui samaan aikaan sekä pakokeinolta todellisuudelta että siltä nimenomaiselta todellisuudelta, siltä muodolta jossa Nikolai todella oli aidoimmillaan. Musta lopussa oli tosi nätisti sanottu, että kettu "syleili olemassaoloaan", voih. "Kuolemanhalaus" oli myös hienosti sanottu, vaikka olikin ihan erilainen kohta tunnelmaltaan sitten se. Siitä puheenollen:


--- Lainaus ---Kylmä, surusta sakea kuravesi ympäröi Nikolain. Sitä pirskoi suuhun; sen hiekkakiteet karhensivat kitalaen. Se sotki silmälasit. Se kasteli vaatteet litimäriksi ja raskaiksi. Samalla lätäkkö kuitenkin oli Nikolain turvasatama, sillä sen ansiosta hän selvisi vain muutamalla potkulla, joista yksikään ei kohdistunut arkoihin paikkoihin; eihän Kauhukopla halunnut omia vaatteitaan kurata.
--- Lainaus päättyy ---
Kaikessa karuudessaan tämä oli kenties lempikohtani, koska tässä oli niin nättiä kieltä ja hienoa kuvailua. Surusta sakea kuravesi, joka pirskoi suuhun, hiekkakiteet jotka karhensivat kitalaen... Ihanan värikästä ja kaunista kuvailua, joka toi tilanteen tosi konkreettisella tavalla esille lukijalle. Tuntui että melkein tunsin hiekkaisen kuraveden narskuvan omienkin hampaideni välissä, kun kiristelin niitä tämän tilanteen vääryydelle. Myös tuo että kuravesi myös tavallaan pelasti, oli tosi hienosti oivallettu, vaikka olikin surullinen seikka sekin.

Kauhukoplan (luin tämän tosi moneen kertaan karhukoplana ja vasta kommenttia kirjoittaessani tajusin että mun aivot olivat "korjanneet" tämän termin ihan vääräksi, hehe - kekseliäs nimi!) lisäksi myös Nikolain isä oli kurjan tuntuinen, hän tuntui olevan läsnä vain negatiivisilla tavoilla. Kaikista karuin, mutta myös hienosti hahmosta kertova, kohta oli tuo kuinka tämä koki "karmaisevaa tyytyväisyyttä", kun Nikolain äiti menehtyi kettuna tämän jankattua muodonmuuttamisen vaarallisuudesta. Hrr. Vastenmielinen hahmo, olit toteuttanut hänet tosella selkäpiitä karmivasti. Myös kiusaajajoukko oli kirjoitettu hyvin, erityisen hyvin mulle jäi mieleen se vastenmielinen tupakankäryn ja ällön partaveden sekoitus, se oli tosi todentuntuinen ja sopiva seikka mainita. Myös se että piirtäminen jotenkin teki homoksi oli tosi aidon oloinen yksityiskohta, lapset keksivät juuri noin älyttömiä juttuja. Ihanaa että piirtäminen oli lopussa läsnä niin positiivisella ja suloisella tavalla ♥

Tämä oli kokonaisuutena kovin kiva, nätti ja herkkä! Kiitos lukukokemuksesta ♥

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu