Ikäraja: S
Tyylilaji: (orastava) maaseutuslash
Pituus: fiklet
Haasteet: juhannustaika Isfetille! Toivottavasti tästä pikkutekstistä saa iloa. Nappasin tähän nyt ainakin kesätunnelmointia!
Myös mukana 5 x jotain uutta II -haasteessa uudella miljööllä.
Ainiin ja myös original queer -haasteeseen!
//: Noniin, muokkasinpas otsikon tietoja. Tästä tulikin nyt pieni sarja. Lukuiloa!
Katseet kohtaavat kun katutomu laskeutuu
Kupariseen taittava heinä lakoaa tuulessa, sen viertä kasvaa saunakukkaa ja päivänkakkaroitakin. Kesä on hellinyt kuumaa rakastavia tänä vuonna, mutta Martti ei kuulu siihen sakkiin.
Hän istuu kirjastokopilla paahteelta suojassa, mutta lämpöä sielläkin on liikaa. Koppi on aika söpö kyllä. Se on sellainen suurinpiirtein huussin näköinen ja kokoinen, punamullattu rakennelma, jonka kolmella seinällä on hyllyissä mökkiläisten tuomia kirjoja. Toivolan Hilkka on perustanut kirjaston ja se toimii sellaisella tuo ja vie -periaatteella.
Martti tosin harvemmin tuo taikka vie kirjoja, yleensä hän vain istuu portailla polvet korvissa ja lukee jonkun tädin jättämää ruokakaupparomantiikkaa.
Kypäräpäinen poika ajaa hiekkatietä. Sen mönkijä pitää nolon kovaa meteliä. Pojalla on vaalea huppari ja uimashortsit, jotka hulmahtelevat vauhdissa. Hiekkapöly laskeutuu ajopelin perässä hitaasti, on ollut niin saakelin pitkään kuivaa.
Harlekiiniromaanissa Georgilla on kiiltävät lihakset ja ruusu hampaidensa välissä, kun mönkijäpoika tekee U-käännöksen, ajaa takaisin samaa tietä ja jarruttaa kirjastokopin eteen. Martti ei tiennytkään, että joku muukin todella käyttää sitä.
"Kuka kesän mädättäjä täällä kökkii?" mönkijäpoika kysyy riisuttuaan kypäränsä. Se ei ole yhtään hullumman näköinen, vaikka sen koko naama on aivan hiestä märkä.
"Martti Ahtisaari."
"Täh?"
"Läppä. Martti Kaarela, mistäs sinä? Mökkiläisiä taiat olla, kun ei tunneta."
"Ihan alkuperäisväestöä. Okko."
Martti kurtistaa Okolle kulmiaan. "Vuosi?"
"Nollanolla."
He selvittävät muutamalla lauseenvaihdolla, että vuoden ikäero sekä koulut naapurikylistä tekevät heistä toisilleen entuudestaan tuntemattomia, mikä tuntuu miltei mahdottomalta yhtälöltä näillä main.
Okko laskee katseensa kioskiviihteeseen Martin sylissä, upea kirjallinen teos kantaa nimeä Unelmia ja skandaaleita ja sen kannessa kaulaansa ojentelee punahiuksinen naisoletettu.
"Onko hyvä?" mönkijäpoikaoletettu kysyy, eikä Martti kuule sen äänessä ollenkaan ivaa.
"Todellakin on. Mikään ei ole tunteita raastavampaa, kuin kielletty romanssi sisilialaisessa kivilinnassa" Martti vastaa ja virnistää. "Lukisin mää ehkä jotain muuta, jos tantat mulle jättäisi. Mutta ei ne raaski pistää poies kuin näitä guilty pleasure -pokkareita."
Alkaa ripsiä vettä, vittu halleluja viimeinkin. Okko kiskaisee hupun klähmäisten hiustensa päälle, mikä kummastuttaa Marttia. Kai se olisi mukavaa saada vähän tuota hikeä huuhdeltua.
"Ne soittaa raitilla musiikkia tänään", Okko murahtaa.
"Ai missä?"
"No, pikkutorilla. Tai siinä punaisen talon lavalla kai. Missäs muuallakaan?"
"En mää tiedä. En käy ikinä missään."
Okko hymähtää. "Paitsi ahmimassa laatukirjoja." Jahas. Iva olikin vain taitavasti piilotettua.
Martti sujauttaa kesken jääneen tarinan unelmista ja skandaaleista koloonsa kopin takahyllyllä ja häntä harmittaa vain vähän. Uusi tuttavuus ja meininki kylillä kieltämättä kiinnostaa kuitenkin enemmän.
Sade lakkaa jo ennen kuin se kunnolla kastelee. Martin kasvimaa kotosalla ei tykkää, mutta Okko näyttää tyytyväiseltä. Jostain syystä Marttiakin alkaa hymyilyttää.
"Onko sulla mönkkäriä?" Okko kysyy omaansa katsellen.
Martti tirskahtaa. "Ei, mutta pääsisinkö sun kyytiin?"
"Ei mulla ole toista kypärää…" Okko mutisee ja punastuu aavistuksen. "Mutta kiipeä kyytiin vaan, Ahtisaari."
kirjoittajan tervehdys: jahans, eipä tämä yhteen osaan jäänytkään (vaikka ehkä olisi kannattanut). Erityisesti Felialle omistettu tämä osa 😎 en nyt osaa lupailla tästä mitään tuhansien sanojen jatkista, mutta jos nyt vielä pari osaa. Katsotaan.
Alavireistä poppia ja tuttifruttia
Murielin kievarin terassilla soittaa Jasun isoveljen bändi. Se on sellaista vähän alavireistä poppia, jota ne itse nimittää punkiksi.
"Mitä tykkäät?" Okko kysyy kaivaessaan repustaan pari kaljaa.
"Aika 2003", Martti huomauttaa ja osoittaa Okon Eastpakkia. "Siis tuo."
"Mut siisti eiks jeah? Tää on siskon vanha. Se sanoi, että kaikilla piti olla just tämmönen. Aika cute."
Martti virnuilee Okolle ja kumpikin sihauttaa tölkkinsä auki. Okosta lähtee puoleensavetävä energia, tuntuu hyvältä löytää kotikyliltä kaveri, jonka kanssa näin helposti sujuu. Se ei olekaan Martin kohdalla aina niin yksinkertaista. "On vitun siisti. Mut aika likanen. Minkä ikäinen sun sisko on?"
Katse Okon vihreänruskeissa silmissä hymyilee ja Martin olo nyrjähtää.
Hän puraisee alahuultaan tajutessaan, että Okon seurassa hänestä tuntuu melkein samalta kuin kirjastokopin kiellettyjä sivuja hotkiessa. Tuhmalta.
Jasun veli sylkee mikkiin ja musiikille aivan liian vanha yleisö mumisee, että ohhoh, toivottavasti seuraava esiintyjä olisi sitten sitä tuttua ja turvallista iskelmää.
"Yli kolkyt. Meillä on vaan yhteinen isä", Okko kertoo, mutta se kuulostaa Martin korvissa joltain aivan muulta.
Okko on kuuma, Martti ymmärtää omaksi kauhukseen. Okon hiukset ovat kuivuneet ja vallattomat. Sillä on nenässä komea taite, sellainen aristokraattinen kyhmy, mutta ei mikään liian iso. Just sopiva ollakseen suomalaiselle eksoottinen. Okko on pitkä ja itsevarma, mutta se punastuu kun Martti kysyy millaista musiikkia se yleensä kuuntelee.
Jasun veljen bändi päättää encoren, jota yleisö ei ole tilannut, ja poistuu lavalta. Martti liikahtaa lähemmäs Okkoa ja muistelee haaveillen ihanaa mönkkärikyytiä aiemmin. Oli niin kivaa pitää kiinni jostakusta. Okko tuoksui hyvältä ja tuoksuu edelleen. Nimittäin aurinkorasvalta ja hajusteelta, joka ei ole mikään axe, sekä ihan vaan pojalta.
"Haluutko sää vielä kuunnella?" Martti kysyy.
"No en mä tuota… Oho, ootpa sä lähellä", Okko sanoo, mutta sen verran iloisesti ettei Marttia ala hävettää. "Haetaanko lakua?"
He jättävät iskelmän ja hakevat kojulta 70 senttimetriä tuttifruttia, joka sattumalta on kummankin suosikkimaku, vaikka myyjä sanoo, ettei sitä yleensä osta kukaan.
"Mitä varten metrilaku ei ole metrin mittainen?" Martti kysyy.
"Se menisi tuotantolinjalla mutkalle", Okko mumisee laku suussa, luettuaan tiedon netistä. Sen ilme on vakava, mutta jos tuttifruttia roikkuu pitkällä leuan alapuolella, ei kokonaisvaikutelmalle voi olla hymyilemättä.
"Noni! Olisihan se pitänyt arvata, että Kaarela ja Kopi löytää toisensa ennen pitkää", kailottaa Jarkko muutaman metrin päästä. Sen ympärillä on muitakin Jasun isoveljen bändistä. Jarkko on koulukiusaaja ja mulkku. "Semmoisia poikia kumpikin."
"Kopi?" Martti kysyy hiljaa, mutta astuu kauemmas Okosta, sillä tämän kasvoille on noussut varautunut ilme.
"Vanha lempinimi. En tykkää. Tulee siitä kun nimi on Okko Pitkänen", Okko vastaa kuitenkin, mikä on hyvä merkki.
Toinen ei selvästikään tykkää tulla määritellyksi semmoisena poikana, mutta Martin vatsassa on alkanut lepatella toiveikkaita perhosia.