Harry Potter -ficit > Godrickin notko

Pahaa untako vain? S (Ron, Weasleyn perhepotretti-haaste)

(1/2) > >>

Fiorella:
Nimi: Pahaa untako vain?
Kirjoittaja: Fiorella
Tyylilaji: Lempeä draama
Ikäsuositus: Sallittu
Vastuuvapautus: Rowling omistaa kirjat henkilöineen, minä vain vilkkaan mielikuvituksen ja joutilasta aikaa kirjoittaa.  :)
Yhteenveto: Yökastelulle on usein syynsä.
Lukijalle:  Osallistuu Weasleyn perhepotretti –haasteeseen aiheilla  Ron ja Yö, sekä Kirjoita ja julkaise edes jotakin -haasteeseen.


Pahaa untako vain?

Kymmenet silmät hehkuivat polttavan pahansuopina pimeässä. Karmaiseva rapse ja kahina kertoivat ilman epäilystäkään otuksen hiipivän lähemmäs. Ron vapisi peittonsa alla. Hän oli vasta kolmen, mutta osasi silti jo kuvitella, miten vähän hänestä jäisi jäljelle jättiläishämähäkin käsittelyn jälkeen…

Tuntui aivan siltä, kuin jokin nykisi hänen peittoaan… Ja oliko se karvainen, nivelikäs koipi (yksi kahdeksasta!) joka hipaisi hänen peiton alla potkiutuvaa jalkaansa? Pyjaman housut liimautuivat märkinä ihoon. Ron alkoi parkua paniikin vallassa, ja äiti tömisti unisena huoneeseen.

”Se oli hämähäkki! Näitkö sen? Onko se minun sängyssäni?” kirkui Ron, valveille havahtuneena.
”Sinä näit vain pahaa unta”, äiti lohdutteli.

Kaksi punatukkaista pörröpäätä nousi viattomina yhteiseltä pielukseltaan.
”Pissikö Ron taas housuun unissaan?”
”Unten maille siitä, Fred, härnäämästä veljeäsi.”
”Näkikö pikku Ronnie taas pahaa unta…”
”George, tämä on viimeinen varoitus. Päät tyynyyn kuin olisi jo!”

Äiti vaihtoi housut kuivaan pyjamaan ja kantoi Ronin viereensä isoon vuoteeseen. Tyytyväisenä huokaisten Ron käpertyi äidin ja isän väliin turvaan ja vaipui uudelleen uneen. Pienten poikien makuukamarissa kuului hiljaista supinaa.

”Pelkääkö Ron tuota nallea vieläkin yhtä paljon?” kuiskasi George. ”Pitäisikö meidän lopettaa sen loitsiminen?”
”Älä kuvittelekaan”, vastasi hänen veljensä virnistäen hämärään. ”Lopetan sen sitten, kun Ron on tarpeeksi iso korjaamaan luudanvarteni, jonka meni rikkomaan.”
”Jep.”

Kaksoset nyökkäsivät jämptisti, painoivat otsansa vastakkain ja sulkivat silmänsä kuin yhteisestä päätöksestä. Hiljaisuutta kesti ehkä kymmenisen minuuttia, kunnes rapsahtelu jalkopäässä sai lämpöisessä pedissään torkkuvat pojat jähmettymään valppaiksi. 
”Fred”, kuiskasi George uskaltamatta kipristää varpaitaankaan. Pitkä hiljaisuus, kaksi tummaa silmäparia tapitti toisiinsa kauhusta ammollaan. ”Muistitko myös poistaa sen loitsun?”

”ÄITI!!!”

~ * ~ * ~


Tämä ficcinen pohjautuu canon-mainintaan kirjoissa, alla lainaus HP Lexiconista:

c. 1983 (Y3)

Fred turns Ron's teddy bear into a spider.

He does it because Ron broke his toy broomstick. From now on, Ron is deadly afraid of spiders.

"If you must know, when I was three, Fred turned my - my teddy bear into a great big filthy spider because I broke his toy broomstick.... You wouldn't like them either if you'd been holding your bear and suddenly it had too many legs and..."

This is a pretty complex bit of Transfiguration for a five-year-old, considering eleven-year-olds struggle to turn matches into needles. Maybe Ron just dreamed the whole thing. (CS9)

Nava:
Luin tän jo aiemmin, mutta aihe sai pakenemaan. Nyt oon henkisesti valmistautunut, niin voin pysähtyä kommentoimaan. :D

Tykkään hämähäkeistä yhtä paljon kuin Ron, joten tämän lukeminen aiheutti puistatuksia. Voin samaistua Roniin ja siihen, kuinka lapsena leikkimieliset pilat voi muuttua ikuisia traumoja. Toisella lukukerralla ficci jo nauratti, tämähän oli täynnä hauskoja kohtia. Tykkään Weasleyistä, ja tää oli mukava kurkkaus perhe-elämään ennen kouluikää. Ihana kun Ron kömpi äidin ja isän turviin nukkumaan. Loppu oli kohokohta, hauskaa että pila kostautui kaksosille. Sen siitä saa, kun pienempiään kiusaa. ;)

Kirjassa mainitun asian pohjalta kirjoitetut ficit on mielenkiintoisia, varsinkin kun tää sopi canoniin niin hyvin. Kiva kun liitit lainauksen loppuun, pääsi hyvin perille mihin ficci pohjautui. Kaiken kaikkiaan hauska ja hyväntuulinen ficci, hämähäkeistä huolimatta. Kiitos. :)

repa:
Eikä! Mä repesin loppua kohden nauruun ja edelleen virnuilen täällä tosi typerästi itsekseni. Ihan loistava pätkä!

Mä voin niin kuvitella pikku-Ronin, joka pelkää kuollakseen peiton alla ja on lamaantunut kauhusta. Äiti tulee onneksi pelastamaan ja tottakai kaksoset on itse viattomuuksia. Kun äiti ei enää ole kuulemassa niin supatus alkaa käydä. Mä niin näin tän kohtauksen silmissäni. Lopussa pila löikin hauskasti omalle naamalle, mikä teki tästä erityisen loistavan. Ken toiselle kuoppaa kaivaa...  : D

Kokonaisuudessaan onnistunut. Ytimekäs, yllättävä, hauska, onnistunut. Mä tykkäsin hirmu paljon. Kiitos!

Fiorella:
Hih, kiitos paljon kommenteista, Demure ja repa! :) Tällaiset pikkuficciset ovat minulle aika harvinaisia, pitäisi opetella enemmän kirjoittamaan lyhyesti ja ytimekkäästi. Pottereissa riittää näitä mielenkiintoisia viittauksia, joita olisi hauska syventää.

Toivottavasti hämähäkki ei tuonut liikaa kylmiä väreitä, Demure! ;)

sugared:
Awwwww! Ron-parka! Onneksi hän sentään pääsi vanhempiensa väliin köllöttelemään. Kaksoset olivat kyllä ihan omia itsejään ja ansaitsivat kyllä saadakin pienen opetuksen pikkuveljen kiusaamisesta!

Ihanaan yksityiskohtaan olet todellakin tarttunut! Mustakin tällaiset canonia syventävät ficit ovat tosi kiehtovia – vaikka ihan yhtä kiehtova tämä olisi ollut, vaikka olisit itse jutun keksinytkin. :) Tykkään lukea tällaisia lapsen maailmasta kertovia pikku pätkiä, ja taikaväen jälkikasvun lapsuuteen varmaan mahtuisi yhtä jos toistakin vekkulia kerrottavaa! Ja nyt kun asiaa vielä pidemmälle ajattelee, niin Weasleyn sisarusparvella riittäisi varmaan kaksosten jekuista kerrottavaa aika monelle perheterapiasessiolle. :'DD

Tämä oli kyllä tosi suloinen ja lämminhenkinen pikku tarina, kiitos paljon! <3

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu