Nimi: Narri ja kreivitär
Hahmot: Gilderoy Lockhart/Rita Luodiko
Ikäraja: K-11
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylijaji: Draama, romance
Vastuuvapaus: Henkilöhahmot ja Tylypahka kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä en tee rahaa leikitellessäni hänen keksimiensä iki-ihanien hahmojen kustannuksella.
Yhteenveto: Sillä sekunnilla Rita tiesi. Hän vain tiesi ja uppoutui nuorukaisen sinisiin silmiin.
On vuosi 1984 ja Gilderoy Lockhart valmistuu Velhojen Näyttämötaiteiden Opistosta ja Rita on kutsuttu opistolle tekemään lehtijuttua. (Rita on alussa 33-vuotias ja Gilderoy on 20-vuotias kloppi).
Kirjoittajalta: Osallistuu haasteisiin: "Luodut toisilleen" (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=47980.0) ja ”Harry Potter – paritusketju” (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=47465.0) ja FFF1000 (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=47974.0) sanalla narri
~Narri ja kreivitär~
~Mihin kaikki päättyi eli kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1994~
Velhojen Näyttämötaiteiden Opisto. Sieltä kaikki aikanaan alkoi ja sinne tämä kaikki näytti päättyvän. Rita oli pukeutunut tyylikkääseen oliivinvihreään jakkupukuun ja samanvärisiin pitkiin korkosaapikkaisiin. Korot kopisten nainen saapui VNO:n kerhotalolle noutamaan siellä työskennelleen miehen takaisin sinne, jonne hän nykyisin kuului. Gilderoy Lochart oli viettänyt vanhalla oppilaitoksellaan pari tuntia näytelmäkerhon harjoituksissa ja hänen kasvonsa loistivat. Siellä mies oli onnellinen, vaikka pysyvän taikavahingon seurauksena hän väsyikin kovin nopeasti. Rita talutti miehen tottuneesti pyörätuolilleen.
”Miten meni kultaseni?” Rita kysyi ja antoi suudelman Gilderoyn otsalle.
”Tämä oli loistava päivä”, Gilderoy sanoi, kuten aina. Ja sen näki miehestä. Oli parempi antaa miehen elää näytelmän maailmassa muutaman tunnin päivässä, kuin antaa tämän kuihtua päivästä toiseen Pyhän Mungon pitkäaikaisosastolla, josta ei ollut ulospääsyä ehkä koskaan.
”Kiitos kun toit minut tänne Rita, olet korvaamaton”, Gilderoy kiitti.
Rita nielaisi. He kävivät saman sananvaihdon joka päivä. Joka ikinen päivä! Aina kun hän haki Gilderoyn takaisin.
~Mistä kaikki alkoi, vuosi 1984~
Velhojen Näyttämötaiteiden Opiston päättäjäisjuhlan ohjelmaan kuului valmistuvien opiskelijoitten näytelmä. Tänä vuonna se oli erityisen mukaansa tempaava ja vauhdikaskin, kun lavan lisäksi näytelmän kohtauksia näyteltiin eri puolilla salia sinne rakennetuilla lavasteilla. Kun rekvisiittaan kuului myös pyrotekniikkaa, posautuspommeja ja koko joukko näyttämömuodonmuutoksia, oli paketti valmis. Yleisö taputti ja näyttelijät paistattelivat suosion auringon alla.
Rita Luodiko nautti esityksestä ja valmistautui samalla haastattelemaan kolmea oppilasta, joista kukin oli valmistunut omalta opintolinjaltaan. Viimeisenä Rita kätteli leveästi hymyilevää nuorta miestä, joka valmistui sekä käsikirjoituksen ja näyttelijäntyön linjalta.
”Rita Luodiko Päivän Profeetasta”, Rita esitteli itsensä ja ojensi kätensä nuorukaiselle.
”Gilderoy Lockhart”, nuori mies sanoi ja katsoi Ritaa suoraan silmiin tarttuessaan tämän käteen. Rita hengähti. Oliko hän tuntenut vahvan värähdyksen kädessään? Kyllä hän oli tuntenut sen, sillä tämä nuori mies tuijotti ihmeissään kättään ja katsoi sitten uudelleen häneen.
Sillä sekunnilla Rita tiesi. Hän vain tiesi ja uppoutui nuorukaisen sinisiin silmiin. Tämä nuori mies oli hänen sielunkumppaninsa!
~*~
”Herra Lockhart, älähän karkaa minnekään”, Rita sanoi kun haastettelu oli päättynyt ja näytti uhkaavasti siltä, että nuori mies joutuisi suuren ihmisjoukon nieltäväksi.
”En mene kauas”, Gilderoy sanoi. Mies halusi välttämättä kätellä jokaisen kanssa erikseen, joka sitä häneltä toivoi ja jäi, Merlin tiesi kuinka moneen valokuvaan. Rita katseli miestä kauempaa ja tuhahti. Mikä ihme narri mies olikaan ja miksi juuri tuon oli oltava hänen sielunkumppaninsa? Siitä oli otettava täysi selko.
”Me menemme nyt kahvilaan juomaan kahvit”, Rita totesi ykskantaan, kun nuori mies oli viimein irrottautunut ihmisjoukosta.
”Tuo ei kai ollut kutsu?” Gilderoy totesi. ”Sävystäsi puuttui tavanomainen kohteliaisuus.”
”Se ei tosiaan ollut kohtelias kutsu, vaan toteamus että me kaksi menemme nyt juomaan kahvit. Ojennahan kätesi tänne”, Rita sanoi vielä. Gilderoy tarttui naisen käteen ja siinä samassa he tunsivat sen uudelleen, sen saman vahvan taian.
”Ymmärrätkö nyt?” Rita kysyi mutta ei jäänyt odottamaan vastausta. Jos tuo nuori mies oli todellakin kuulunut Tylypahkassa Korpinkynnen tupaan niin ei hän tyhmä ollut. Kunhan näytteli.
”Onko se sitä mitä minä luulen sen olevan?” Mies kysyi.
”Siitä me kaksi otamme selvän.”
~*~