Harry Potter -ficit > Hunajaherttua

Mielialojeni Kirjo (K-11, chanslash, Harry/James), AU, fluff, insesti, chan

(1/1)

Jazz*:
Title: Mielialojeni Kirjo
Author: Jazz*
Beta: Maya
Disclaimer: En saa tästä rahaa. Rowling omistaa kaiken Pottereihin liittyvän.

Rating: K11
Pairing: Harry/James
Genre: AU, fluff, insesti, chanslash
Warnings: Insesti - isä sekaantuu poikaansa, chanslash - kyseisen pojan ikä 16 vuotta

Summary: Kuka pärjäisi tyynysodassa hikoilematta?

A/N Tuhannet kiitokset Mayalle, olit erinomainen beta! Mielialojeni Kirjo ottaa osaa Albumi-, Insesti- sekä Chanslash-haasteeseen. Albumihaasteeseen lyriikat James Bluntin Back To Bedlam-albumilta, High-nimisestä kappaleesta. Kommentteja arvostetaan, kliseisyyttä pahoitellaan. ;)



Nenääni kutittaa.

Nostan pääni hitaasti muhkeasta tyynystä ja kiskaisen käteni lämpimän peiton alta. En vaivaudu avaamaan silmiäni, sillä tunnen aamuauringon kirkkauden luomienikin läpi. Unohdin jälleen sulkea verhot nukkumaan mennessäni, mistä saan jälleen syyttää itseäni.

Kun olen saanut nenääni raaputettua, ja varmaan tahrittua vereen, - minun pitäisi todellakin leikata nämä kynnet – käännän kylkeä ja huokaisen. Unen lämpö ympäröi minut ja olen jo vaipumassa ihanaan horrostilaan, joka myös unena tunnetaan. Mutta, kuten aina lauantaiaamuisin, eräs hyperaktiivinen hyppelee sisään.

”Harry! Herätys, sinä laiskamato!”

Tunnen kuinka sänky painuu allani vielä alemmas, ja sitten joku tarttuu minua vyötäisiltä. En jaksa vastata mitään, murahdan vain jotain rauhanhäiritsijöistä ja lauantaiaamuista, joina jokaisen pitäisi saada nukkua niin paljon kuin haluaa. Hyperaktiivinen ei kuitenkaan kuuntele, voin jopa nähdä luomieni läpi, kuinka sanani valahtavat hänen toisesta korvastaan sisään ja toisesta ulos.
Pian poskillani kutittelee huulipari, ja sormet vipeltävät leuallani. Vaikka kuinka yritän harjoittaa itsekuria ja kertoa itselleni jo etukäteen mihin tämä kaikki tulee päättymään, omat huuleni venyvät virneeseen ja suostun viimein avaamaan silmäni.

”Huomenta.”

Katson isääni, joka viimein suostuu irrottamaan otteensa minusta. Hänkin hymyilee, hän hymyilee kuin enkeli, ainakin kauniimmin kuin poikansa. Ja hän on myös käynyt suihkussa. Olen varma siitä, sillä kun hän painautuu rintaani vasten, muutama märkä hiuskiehkura kutittelee kaulaani. Kiedon käteni hänen ympärilleen, ja hetken aikaa makaamme siinä, petaamattomassa parisängyssä, isä ja poika, melkein sylikkäin.

”Mitä haluaisit aamupalaksi?”

James esittää joka-aamuisen kysymyksensä, johon minulla on aina niin suuri ilo vastata. Puristan hänet nimittäin vielä vähän tiukempaan syliini, ja kiepautan meidät ympäri, niin että hän on alla ja minä päällä. Sitten painan nenäni vasten hänen nenäänsä, ja tuijotan silmälasittoman näölläni hänen ruskeisiin silmiinsä, jotka muistuttavat enemmänkin pieniä pähkinöitä kuin mitään minkä kanssa olisi tarkoitus nähdä jotain. Painan huuleni kevyesti vasten hänen viiruksi avautunutta suutaan ja sivelen jälleen hänen kosteita hiuksiaan.

”No”, aloitan ja nousen istumaan, käyttäen isäni lantiota jakkarana, ”enhän minä mitään muuta aamiaista haluaisi kuin sinut.”

Nauramme yhteen ääneen, minä hilpeänä, isä hieman vähemmän hilpeänä, enemmänkin tosissaan. Ja pian saan selville, että tämä onkin vain yksi hänen lukuisista leikeistään.

”Jos herra Potter on täysin varma, että haluaa aamiaisekseen herra Potterin, ei herra Potterin muuta tarvitsekaan tehdä kuin ottaa hänet.”

Sitten käymme painiin, julmaan ja säälimättömään, viskelemme tyynyjä ja peittoja sinne tänne. Tuntuu kuin olisin taantunut takaisin yhdeksänvuotiaan tasolle, vaikka oikeasti olen jo 16. Puhumattakaan isästäni, joka taitaa olla kolmekymppinen. En ole varma, sillä henkiseltä iältään hän on mitä luultavimmin kaksi.
Rauhoitumme isäni kellistäessä minut sängylle, jolla ei enää olekaan mitään muuta kuin lakana. Peitto on valunut lattialle, tyyny lennähtänyt kirjahyllyyn. Isä katsoo minua hymyillen ja riisuu silmälasinsa. Sitten hän asettaa kätensä kummallekin puolelle päätäni ja laittaa jalkansa omieni väliin.

”Siitä aamiaisesta oli puhetta”, hän toteaa matalalla äänellä, nuolaisten ensin toista kulmakarvaani ja sitten toista, maistaen niissä varmasti suolaisen hien, sillä kuka pärjäisi tyynysodassa hikoilematta?
Kulmakarvani pitävät karheasta kielestä, kuten myös nenäni, jonka kimppuun hän seuraavaksi käy, suudellen ja lipoen. Huokaisen, käteni kohoavat hieromaan isäni lantiota.
Kun isä on hellinyt nenääni tarpeeksi, hän siirtyy alemmas jo hieman turvonneille huulilleni, ja liitämme suumme suudelmaan, makeaan ja viattomaan kuin kesän punertavin mansikka.

Tämä aamu ei ole ensimmäinen, jona käyttäydymme näin. Laittomasti.

Tätä on jatkunut jo neljä vuotta, alkaen äitini poismenosta. En ollut ikinä nähnyt Jamesia niin onnettomana ja tunsin itsenikin surulliseksi, pohjattoman, hukuttavan surulliseksi. Ensimmäisenä yönämme isä sanoi saaneensa lohtua silmistäni, ja minä sanoin saaneeni lohtua hänen rakkaudestaan.

Mutta toisin kuin olimme suunnitelleet – äh, emmehän me mitään olleet suunnitelleet, pikemminkin kuiskineet toisillemme aamiaispöydässä seuraavana aamuna – ei ensimmäinen kertamme jäänytkään viimeiseksi. Lähes joka yö, paitsi niinä öinä joina Sirius ja Peter olivat suunnitelleet sokkotreffejä Jamesille – ne hyväuskoiset törpöt – me rakastimme toisiamme, tutkimme toisiamme, ja se tuntui hyvältä, vaikka olikin väärin.

Ne tunnustukset tuovat meidät takaisin tähän hetkeen, jona James raottaa huuliaan, pusun muuttuessa likaiseksi suudelmaksi, kielen hieroessa omaani. Isäni kädet eivät enää odota pääni vierellä, vaan kopeloivat minua, silittävät minua, hyväilevät minua.
Valitettavasti juuri sinä hetkenä kylmä totuus iskeytyy tajuntaani ja joudun repimään meidät erilleen.

”Sirius ja Peter… tulevat kohta”, henkäisen. Isä katsoo minua, vain lyhyen aikaa, mutta hyvin tarkkaavaisesti.
”Mitä siitä?” hän sitten kysyy, hymyilemättä, täysin totisena. Ja me kumpikin hiljenemme, siunatuksi hiljaisuudeksikin olisin voinut sitä kutsua. Paitsi etten kokenut sitä kovinkaan siunattuna, sillä aivoni jyskyttivät, pohtien ja punniten isäni sanoja.

”Mutta… eihän tämä ole… laillista.”

Sanat maistuvat pahalta suussani, sillä vaikka ne ovat totta, ne saavat sydämeni jättämään useita lyöntejä väliin. Isääni sillä tuntuu olevan sama vaikutus, sillä kuulen hänen tuhahtelevan hiljaa.

”Eihän rakkaus ole laitonta”, hän sitten sanoo hiljaa, kuiskaten, puhuen suoraan korvaani. Äskeinen hilpeä tyynysota tuntuu vajonneen kauas menneisyyteen, kaikki alkaa muuttua harmaaksi massaksi. Kun viimein tajuan niiden olevan kyyneliä, jotka sumentavat näkökenttäni, isä kiirehtii nuolaisemaan ne pois.
”Älä itke, Harry”, hän sitten kuiskaa, ja tunnen maailmaan puhkeavan uuden valon hänen huultensa sulaessa lämpimään hymyyn.
”En minä itke”, saan sanottua murtuneella äänellä, käsieni kietoutuessa isäni ympärille. Hetken aikaa halaamme toisiamme lähes täydellisessä hiljaisuudessa, jonka rikkoo vain minun tuhinani ja Jamesin tasainen hengitys.

”Mutta lupaathan”, aloitan sitten, työntäessäni itseni istumaan. Katson isääni ja tunnen poskiani pitkin valuvien kyynelten kuivuvan ja haihtuvan. ”Lupaathan, että olet vierelläni ikuisesti?”
Tällä kertaa hiljaisuus on täydellinen, sillä isä lakkaa hetkeksi hengittämästä, kuten minäkin. Aika tuntuu pysähtyvän, hänen seuraavat sanansa ratkaisevat…

”Ikuisesti.”

amorito:
Apua, miksi kukaan ei ole kommentoinut tähän? Pitänee korjata vahinko!

Tämähän oli siis erinomaisen kiinnostava fic. En olekaan kai lukenut sinulta juuri mitään (paitsi noin vartti sitten Sanojensa mittaisen miehen :'D) aiemmin, joten oli hyvä tietää, että myös sinä osaat kirjoittaa hyvin.

Minusta tämä ei ainakaan ollut kliseinen; kaikkea muuta oikeastaan. En ole lukenut aiemmin Harry/Jamesia, ja AU:ta olen yleensä vierastanut muutenkin. Mutta tämä oli mielenkiintoinen idea. Aluksi ihmettelin, miten nuo kaksi voivat olla niin inhottavan kiintyneitä toisiinsa (insestistä kirjoittaessa täytyy olla tarkkana, meneekö mauttoman puolelle), mutta kun tuli esille tuo Lilyn kuolema, annoin ikään kuin sen anteeksi. Muuten en, mutta ficcikirjallisuudessa täytyy joskus olla hyvinkin joustava ja sinä teit siitä helppoa. "Näin on käynyt, ei voi mitään" -tyyppinen puolustelu, eikä siinä mitään.

Tunnelma oli suloinen, rauhaisa sunnuntaiaamu täynnä auringonpaistetta. Sekin teki ficistä helpomman lukea ja ikään kuin ymmärtää. Kiitoksia!

Harry Potter:
Minä olen ihan hurahtanut tähän James/Harry paritukseen :D
Minä pidin tästä ihan luvattoman paljon, en ymmärrä miksi tämä ei kylve kommenteissä :D
En tiedä mitä sanoa, mutta Jamesin ja Harryn suhde oli todella aidon tuntuinen. AU-todellisuus toimi enemmän kuin hyvin, mutta kiitoksia tästä. Olen koittanut löytää Harry/Jamesia, mutta sitä kirjoitetaan liian vähän. Niimpä tämä oli oikea aarre, kun oli vielä todella hyvää Harry/Jamesia :)

Chamba:
Tämä oli aika hyvä...

NHÄÄ, mitä tässä oikeen selitän tää oli tosi hyvä. Muutamat jutut nauratti ;D. Ja loppu oli kiva.

Snapu on Pyörylä:
Eka Harry/James jonka luen ja I like it!

Pidin siitä, että sain kuvitella kaksi 'saman näköistä' miestä yhdessä, niin samanlaiset persoonat ja ihmiset. Mutta toisaalta, se insestinäkökulma vaivasi minua koko ajan, niin kuin sillä on tapana vaivata. Ainakin kun sen tiedettiin olevan olemassa, voisin mielelläni kokeilla jotain aikamatkustus hässäkkää..

Mutta, ficciin! Pidän hirveästi tyylistäsi kirjoittaa. Kiinnität lukijan huomion moniin pieniin yksityiskohtiin ja se tuo samalla arkisuutta tekstiin mutta se on myös niin kaunista ja melko runollistakin. Esimerkkejä.

--- Lainaus ---Nenääni kutittaa.
--
Hyperaktiivinen ei kuitenkaan kuuntele, voin jopa nähdä luomieni läpi, kuinka sanani valahtavat hänen toisesta korvastaan sisään ja toisesta ulos.
--
Puhumattakaan isästäni, joka taitaa olla kolmekymppinen. En ole varma, sillä henkiseltä iältään hän on mitä luultavimmin kaksi.
Rauhoitumme isäni kellistäessä minut sängylle, jolla ei enää olekaan mitään muuta kuin lakana. Peitto on valunut lattialle, tyyny lennähtänyt kirjahyllyyn.

--- Lainaus päättyy ---
Tuokin ensimmäinen lause on sellainen, että sen voisi kuvitella jossain runossa: "Aamu on kirkas, auringonsäteet pistävät silmiini. Nenääni kutittaa." tai jotain.

Mitäs vielä. Hehkutan vielä yhtä pientä yksityiskohtaa tuolta x)

--- Lainaus ---Ensimmäisenä yönämme isä sanoi saaneensa lohtua silmistäni, ja minä sanoin saaneeni lohtua hänen rakkaudestaan.

--- Lainaus päättyy ---
Ensinnäkin tuo AU-juttu toimi tässä erittäin hyvin (James hengissä, Lily kuollut), ja sitten tuo ensimmäinen yö ja Harryn silmät, jotka oikeastaan ovat Lilyn silmät. Taputin käsiäni kun tajusin sen (no en oikeasti taputtanut mutta mielessäni kyllä ^^ ), hieno, ehkä hieman kulunut, mutta uudella tavalla kirjoitettu ja siten toimiva kohta. (käytetty sillä tavalla, että esim Harry/Severuksessa käytetään sitä aivan liikaa.)


--- Lainaus ---James raottaa huuliaan, pusun muuttuessa likaiseksi suudelmaksi, kielen hieroessa omaani
--- Lainaus päättyy ---
Likainen suudelma, ihana! Kiitos tästä!!

Navigaatio

[0] Viestien etusivu