Originaalit > Pergamentinpala
15-vuotias äiti (Mary/Matthew, K-11) [draama, het, vähän angstia]
Gryffindor Charm:
Hyvältä näyttää. Sopivan pituinen osa. Hyvää dialogia ja plussaa ulkonäkökuvauksista. Tuskin maltan odottaa jatkoa ja Matthewin reaktiota. :)
Tiikerililja:
Osa 4.
”Te-te vitsailette, vai mitä?”
Sarah ja Mary istuivat keittiön pöydän ääressä vierekkäin, katseet pöydän pintaan laskettuina. Alan seisoi heidän edessään nojaten melkein koko painollaan pöytään. Sarah ja Mary olivat juuri kertoneet hänelle lääkärikäynnistä.
”Oikein hyvä pila. Kyllä teillä huumoria löytyy,” Alan sanoi ja yritti nauraa.
Mutta naiset eivät liikahtaneetkaan ja Alan alkoi käydä kärsimättömäksi.
”Sanokaa nyt suoraan, että se oli vain vitsi. Menin on halpaan, myönnetään! Lopetetaan tämä leikki nyt.”
Mary nousi hitaasti seisomaan ja sanoi:
”Ei tämä ole leikkiä, tämä ei ole edes vitsi.”
Silloin Alan kääntyi selin tytärtään päin ja hieraisi kasvojaan. Maryn sisällä muljahteli. Hän ei tiennyt yhtään, mitä isä aikoisi. Sarahkaan ei tehnyt mitään, istui vain yhä paikoillaan. Lopulta Alan kääntyi tuijottamaan Marya tulistunein kasvoin ja sihisi:
”Olet raskaana? Minun 15-vuotias tyttäreni on raskaana?”
Mary olisi halunnut rynnätä ovesta ulos, mutta tajusi ettei hän voisi paeta totuutta ikuisesti. Hän nyökkäsi varovasti. Sitten isä yritti jotain hymyn tapaista ja sanoi:
”Se oli varmaankin raiskaus, vai mitä? Se… se ei ole sinun syysi, jos se tyyppi pakotti sinut. Siinä tapauksessa tämä kaikki on aivan ymmärrettävää…”
Mutta Mary vastasi heti:
”Ei se ollut raiskaus, isä! Tein sen omasta tahdostani!”
Silloin Alan menetti malttinsa. Hän hakkasi käsillään pöytään ja huusi:
”Mitä helvettiä tämä on?! Miten sinä olet voinut tehdä jotain tällaista?! Tajuatko edes koko tilannetta?!”
Mary istuutui pelon vallassa takaisin tuolilleen ja tuijotti isänsä raivoamista.
”Kuka se oli?! Ala puhua tyttö, kuka se tyyppi oli?!”
”Se… se oli…”
”Oliko se joku vastaantulija?! Joku yhden yön juttu vai?!”
”Ei! Se oli yksi poika koulustamme! Tai ei oikeastaan koulustamme…”
”Ja hänen ikänsä on?!”
Mary oli jo aikeissa vaieta, mutta sekä äidin että isän polttava katse sai hänet sanomaan:
”Vuoden minusta vanhempi…”
”Jumaliste!”
Alan ponkaisi raivon vallassa seisomaan ja kiskoi tukkaansa. Mary ei kestänyt enää.
”Isä, älä ole tuollainen! Minä tein sen, koska halusin! Teimme sen, koska rakastamme toisiamme!”
”Mitä sinäkin rakkaudesta tiedät?!” isä huusi kääntyneenä jälleen tyttäreensä päin. ”Olette vielä lapsia! Kuinka voit edes kuvitella tietäväsi, mitä rakkaus on?!”
Mary ponkaisi itkien ylös ja huusi:
”Sinä et ikinä tule ymmärtämään miltä minusta tuntuu, isä!”
Alan tarrasi tytärtään olkapäistä, ravisti häntä ja huusi:
”Sinä et ole enää tyttäreni!”
Mary riuhtaisi itsensä irti ja juoksi itkien yläkertaan. Hän paiskasi huoneensa oven perässään kiinni ja heittäytyi sängylleen nyyhkyttäen.
Tahdon nähdä hänet… Tahdon nähdä Matthewn…
Mary haparoi kädellään puhelimen yöpöydältään, näppäili Matthewn numeron ja soitti siihen.
”Valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä…”
Mary sulki pettyneenä puhelimensa ja jäi tuijottamaan sitä. Hänellä oli suunnaton ikävä poikaa. Mary vilkaisi ulos ikkunasta. Oli auringon laskun aika. Ulkona kaikki näytti niin keltaiselta ja rauhalliselta. Silloin tyttö nousi istumaan, kuivasi kyyneleitään ja katsoi alas. Hän laski kätensä varovasti vatsalleen.
Matthew… Meidän lapsi… Sinun ja minun.
******
Seuraavana päivänä Mary käveli kouluun varsin hitaaseen tahtiin. Hänellä ei ollut mieltä tehdä yhtään mitään. Hän olisi halunnut vaan jäädä kotiin peiton alle piiloon kaikelta maailmalta. Mutta toisaalta, jos hän olisi jäänyt kotiin, hän olisi miettinyt vain sisällään kasvavaa vauvaa. Jostain lähistöltä kuului lapsien hihkaisua. Mary käänsi päätään oikealle ja huomasi päiväkodin. Piha oli täynnä juoksentelevia lapsia, jotka nauroivat ja kiljuivat. Ennen kuin Mary edes ehti ajatella, hän huomasi kävelevänsä kadun yli päiväkodin portille. Hän tuijotti suurta lapsilaumaa ja kuvitteli, miltä tuntuisi hakea lapsensa joka päivä sieltä.
”Pikkusisarta hakemassa?” kuului ääni yllättäen hänen selkänsä takaa.
Mary kääntyi katsomaan ja näki nuoren blondin. Tämä näytti olevan korkeintaan vain 18-vuotias.
”En… En oikeastaan…”
”Et oikeastaan?” nainen hymähti ja silloin kuului pihalta:
”Äiti!”
Pieni ruskeatukkainen tyttö juoksi suoraan portille nuoren naisen syliin. Mary katsoi heitä ihmetellen ja kysyi:
”Onko hän tyttäresi?”
”Kyllä on,” nainen vastasi ja hymyili. ”Taidat ihmetellä ikääni?”
”No minä…”
”Ei se mitään. Olen tottunut niihin paheksuviin katseisiin. Mutta siihen tottuu kyllä. Olin itseasiassa 16-vuotias saadessani Marthan.”
Mary katsoi pientä tyttöä, joka näytti hiukan vierastavan häntä. Mary hymyili ja kysyi:
”Miten päädyit pitämään hänet, jos saan udella?”
”No, tietenkin mietin pitäisikö abortti tehdä. Vanhempanikin olivat sen kannalla. Olin jo matkalla sairaalaan, kun aloin miettimään. Se ei vain tuntunut oikealta. Niimpä käännyin takaisin ja kerroin päättäneeni pitää lapseni. Ja täytyy sanoa, etten katunut kun hän syntyi. Kun sain Marthan ensimmäistä kertaa käsivarsilleni, tajusin, että olin syntynyt tapaamaan tämän lapsen.”
”Entä vanhempasi?”
”He eivät ilahtuneet, mutta kunnioittivat päätöstäni. Loppujen lopuksi, mielestäni lapsi ei ole synti, oli äiti minkä ikäinen tahansa.”
Nainen silitteli tyttärensä päätä, ja pikkuinen tiiraili suurilla silmillään Marya. Mary tuijotti takaisin ja hymyili hänelle.
Koulumatkallaan Mary mietti naisen sanoja. Synnyin tapaamaan tämän lapsen… Se kuulosti hyvältä. Mary pysähtyi ja tunnusteli vatsaansa jälleen.
Ehkä minäkin synnyin tapaamaan tämän lapsen. Lapsi ei ole synti, oli äiti minkä ikäinen tahansa.
******
”Äiti?”
”Mitä, Mary?”
Tyttö seisoi hievahtamatta paikoillaan äitinsä edessä. Tämä järjesteli kuivauskaapin astioita, eikä osannut aavistaa laisinkaan, mitä tyttärellä olisi asiaa. Mary tunsi itsensä hyvin jännittyneeksi. Pelotti melkein enemmän kuin kertoessaan isälle raskaudestaan. Ensin hän vilkaisi olohuoneeseen päin. Onneksi isä oli vielä töissä. Äidille olisi helpompi kertoa… Mary käänsi katseensa vielä ylös ikkunaan ennen kuin katsoi jälleen äitiään. Hän päätti odottaa, kunnes tämä olisi valmis ja kuuntelisi kunnolla. Kun äiti vihdoin sulki kaapin oven ja kääntyi tytärtään päin, tämä kysyi:
”Oletko miettinyt, Mary?”
”Siis..? Niin joo… Olen.”
Äiti katsoi tytärtään myötätuntoisesti.
”Haluatko, että soitan lääkärille vielä tänään vaiko vasta huomenna?”
Mary yllättyi äitinsä suorasukaisuudesta. Ilmeisesti tälle oli päivänselvää, että tyttö tekisi abortin. Mary avasi suunsa:
”Äiti… älä vielä… Pitää kertoa eräs asia…”
”Vieläkö sinulla on joitain salaisuuksia?” äiti kysyi väsyneen kuuloisena.
”Ei. Ei ole salaisuuksia… Minä…”
Tyttö suoristi itsensä, katsoi äitiään silmiin ja sanoi:
”Olen päättänyt pitää lapsen.”
Sarahin suu loksahti auki järkytyksestä. Hän katsoi tytärtään kuin olisi kuullut väärin ja rääkäisi:
”Mitä sinä sanoit?!”
”Sanoin, että olen päättänyt pitää lapsen.”
”Ehdottomasti ei!”
Mary puri huultaan laskien katseensa varpaisiinsa. Sarah alkoi huutamaan:
”Kuinka voit edes harkita tuollaista?! Kuinka luulet pystyväsi kasvattamaan lapsen?! Olet 15-vuotias herran tähden!”
”Ei sillä ole mitään väliä kuinka vanha on…”
”Sillä on helvetin paljon väliä! Uskotko todella, että pystyt olemaan hyvä yksinhuoltaja?! Tuskin se sinun niin sanottu poikaystäväsi on innostunut!”
”En ole kertonut vielä hänellle…”
”No niin! Siinä se taas nähtiin! Sano nyt suoraan! Pystytkö sinä ja se poika kasvattamaan sen?!”
Tyttö nosti katseensa äitiinsä. Pystyisikö… hän ja Matthew… Aluksi Mary aikoi pysyä vaiti, mutta äidin epäuskoisuus sai hänet suuttumaan.
”En ehkä ole paras mahdollinen äiti, mutta minä todella haluan tämän lapsen! En pysty tappamaan tätä! Voi olla, ettei se edes haluaisi syntyä minulle, mutta minä en pelleile! Haluan tämän lapsen, samoin kuin sinä halusit minut!”
Äiti tuijotti tytärtään. Hän ei saanut sanaa suustaan. Toisaalta hän olisi halunnut lyödä tyttöä ja huutaa, toisaalta taas halata ja itkeä. Mary jatkoi itku kurkussa:
”Tiedän, ettei vauva ole mikään nukke. Et ehkä ymmärrä sitä, mutta minä oikeasti rakastan tätä lasta vaikkei se syntynyt vielä olekaan.”
”Ja mistä sinä sen muka tiedät?!”
”Sen vain tuntee. Niin sinäkin sanoit minulle, kun olin pieni… Sanoit, että rakastit minua jo ennen kuin olin syntynytkään.”
”Se on eri asia! Etkö sinä ymmärrä etten minä saanut sinua 15-vuotiaana?!”
Mutta silloin äiti vaikeni yllättäen. Hän katsoi Marya jotenkin surullisesti ja sanoi:
”Jos sinä todella haluat tämän lapsen, sinun pitää kertoa sille pojalle. Ja lisäksi, saat kasvattaa lapsesi yksin. Minä tai isäsi emme ole mitään lapsenvahteja. Joudut myös lopettamaan koulunkäynnin. Joudut luopumaan ystävistäsi, ja kaikesta muusta sinulle rakkaasta. Oletko todella valmis siihen?”
Mary mietti hetken, ja sanoi sitten:
”Minä ymmärrän sen. Ja tiedän, että tästä tulee vaikeaa, meille kaikille, mutta tiedän myös, että voin selvitä.”
Sitten kumpikaan ei enää sanonut mitään. Mary asteli yläkertaan huoneeseensa ja sulki oven. Ensimmäinen ongelma oli nyt käsitelty, mutta edessä oli toinen; uutisten kertominen Matthewlle.
******
Seuraavana lauantaina Mary soitti Matthewlle ja pyysi tavata tämän. He sopivat tapaamisen läheisessä puistossa kolmelta. Mary oli päättänyt rohkaista itsensä ja kertoa totuuden. Hän mietti vain, miten poika reagoisi uutiseen. Suuttuisiko tämä ja pakottaisi Maryn aborttiin? Mutta ei hän voinut tehdä niin. Se oli Maryn itsensä päätettävissä. Mutta silti tyttöä pelotti kertoa. Hän olisi voinut vaikka lyödä vetoa, ettei Matthew enää haluaisi olla missään yhteydessä häneen. Mutta Mary oli päättänyt niellä pettymyksen mikäli kävisi kuten hän arveli. Siksi hän oli valmistautunut hyvästelemään rakkaan poikaystävänsä. Kun hän vain osaisi käyttää oikeita sanoja… Eipä aikaakaan kun Matthew jo astelikin kohti puiston penkkiä, jolla Mary istui. Hän loi pikkiriikkisen hymyn nähdessään Maryn ja tyttö nousi seisomaan. Matthew pysähtyi hänen kohdalleen ja Mary sanoi hymyillen:
”Kiitos, että tulit. Minulla on sinulle tärkeää asiaa.”
”Ai niinkö. Mitä?” Matthew kysyi.
Mutta Mary ei tietenkään voinut kertoa asiaa suoralta kädeltä. Hän pyysi poikaa pienelle kävelylle. Niin he kävelivät pitkin tyhjää puistoa katsellen vihertäviä puita. Molemmat olivat vaiti. Lopulta Mary aloitti:
”Tuota, Matthew?”
”Niin?”
”Tietävätkö vanhempasi, että sinulla on tyttöystävä?”
”Itseasiassa eivät. En ole ehtinyt kertoa heille. Eikä se liiemmin heille kuulu.”
Mary oli epäuskoinen. Ehkei Matthew halunnut edes ajatella koko asiaa…
”En minäkään ole kertonut sinusta… tai siis olen, tai siis! He eivät tiedä, että se olet juuri sinä.”
”Mary, olet kovin hermostunut. Mikä sinua vaivaa?” Matthew kysyi huolestuneena ja pysähtyi. ”Tuskin tuo oli se tärkeä asia?”
”Ei ollutkaan…”
Marykin pysähtyi ja katseli katua jalkojensa alla. Sitten hän sanoi:
”Muistathan sen meidän yhteisen yömme?”
”Muistan.”
Kuinka hän saattaa sanoa sen noin välinpitämättömästi… Ilman tunnetta?
”Se… Se ei jäänyt ilman jälkiseurauksia…”
”Mitä tarkoitat?”
”Matthew, sanon nyt suoraan, koska en kestä tätä enää,” Mary sanoi ja vakavoitui. ”Olen raskaana.”
Pojan silmät laajenivat pelosta ja epäuskosta.
”A-anteeksi mitä..? Pelleiletkö?”
Mary pudisteli päätään.
”En. Olen jo kertonut vanhemmilleni. Ja toinen asia… Aion pitää sen.”
”Mitä?!”
”Tiedän, mitä ajattelet,” Mary sanoi nopeasti, ja tunsi kuinka itku nousi kurkkuun. ”Sinulla on elämä edessäsi… Et varmaankaan halua sitä vastuullesi…”
”En helvetissä!” poika karjaisi. ”Hankkiudu eroon siitä! En minä sitä halua!”
Kyyneleet kohosivat tytön silmiin.
”En minä voi sitä tappaa… Mutta jos sinusta ei ole isäksi, niin minä kasvatan sen yksin… Minä pystyn siihen kyllä… Älä huolehdi minusta. Haluan vain, että olet onnellinen. Olen itsekin tyytyväinen päätökseeni.”
”Tarkoitatko, että annat minun pestä käteni tästä asiasta ja ruveta hymyssä suin yksinhuoltajaäidiksi?”
”Et voi paeta sitä tosiseikkaa, että olet isä, mutta en aio ikinä kertoa sinusta kellekään. Luulen, että näin on parempi kaikkien kannalta…”
Matthew tuijotti Marya tyynenä. Sitten hän vilkaisi varovasti tytön vatsaa ja sanoi:
”Tiedän, etten saisi jättää sinua, mutta minusta ei todellakaan ole isäksi. En vain pysty siihen. Olen pahoillani.”
Mary nyökkäsi.
”Nämä ovat kai sitten hyvästit…”
”Niin kai… No, hyvästi sitten…”
Matthew loi viimeisen silmäyksen Maryyn ja kääntyi. Hän lähti kävelemään tyynesti pois, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mary alkoi itkeä ja kuiskasi:
”Hyvästi, Matthew. Tulen silti aina rakastamaan sinua…”
Sinä päivänä ensimmäinen ja aito rakkauteni kuoli. Hyvästi rakkaimpani…
A/N: Noniin ja sitten niitä kommentteja tai vikaa osaa ei tule >: )
Miisa`:
JATKOA jumalauta... :DDDD O____________________________________________O
Gryffindor Charm:
Hyvähyvä, mielenkiintoista. Tässä luvussa oli kyllä hyvä pituus, ja hyvin pysyy kärryillä. Jatkoa siis odottelen. ;)
Slytherin:
Kiinnostava aihe, ehkä pari typoa löyty mutta nyt en saa mieleeni mistä.
Aihe siis on kiinnostava, mutta etenet niin hurjaa vauhtia ;s ja tieto, että seuraava osa on viimeinen ja tyttö vasta kolmannella viikolla oli melko hämmentävää, koska sitten hänen pitäisi synnyttää jo seuraavassa osassa jotta olisi äiti. Toivoisin enemmän jatkoa, ehkäpä tarinaa miten tyttö ja lapsi selviää, tuleeko Matthew takaisin jne.
Välillä muistaakseni kirjoitit Matthewn, ja minusta se sopisi paremmin Matthewina. Eli vaikkapa että lapsi on Matthewin, eikä lapsi on Matthewn. But It's only my mielipide.
--- Lainaus ---N. 15 minuutin päästä Matthew ja Mary olivat saapuneet yliopistolle.
--- Lainaus päättyy ---
Lyhenteet näyttävät hurjan tyhmiltä tekstin seassa, joten kannattaa välttää niitä. esim. jne. n. ja sen sellaiset, eivät sovi ficceihin, joten kannattaa miettiä, että pitäisikö laittaa noin vartin kuluttua, vai N. 15 minuutin, koska se tuntuu hieman laiskalta. nuo numerot 15-vuotias ja sensellaiset, eivät sovi. No, tuo sopii jonka äsken sanoin, koska muuten otsikko olisi viisitoistavuotias äiti. mutta joo.
Oliko edes pitkä kommentti.
Ota tämä rakentavana, koska todellakin aion lukea jatkoa, kunhan sitä ilmestyy enemmän kun yksi luku.
Ainiin, ja jotkut reagoinnit olivat hiemanh outoja. Tai, ihminen reagoi erilailla, mutta en todellakaan usko että isä heti kiistää tämän olleen tytär koska hankkiutui raskaaksi - varsinkin kun alussa sain sen kuvitelman että Alan oli oikein kiva mies. Ja Matthew sanoi turhan nopeasti hyvästi. Ja oli hieman ristiriitaistam, että ensin Matt (anna anteeksi nämä lyhenteet) on hieman ilkeämpi ja piikittelevä "Kakara!" - jutut ja näin, ja sitten hän onkin hianan romanttinen sitten välinpitämätön ja sitten tekstaa taas kivasti sitetn ilman tunteita, ja joko tämä hahmo on todella ristiriitainen tai sitten teksti sai sen turhan ristiriitaiseksi.
Piin ideasta, ja osittain toteutuksesta, kunhan katsos hieman lyhennyksien ja kokonaisuuden perään.
Tykkäsin ja toivon jatkoa :)
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta