Originaalit > Pergamentinpala
Myrskyntekijä | K-11 | maaginen realismi, huumori, slash | 59/x 13.9
Fiorella:
Tämä onkin jännä, kuten Fairy talekin edellä totesi, vaikuttaa että tosiaan jokaisella on vähän omat missionsa mielessään yhteisellä retkellään...
Kyllä se Lieko keinot keksii, kun on päättänyt pärjätä, vaikka sitten mentäisiin luolamiesten tapaan perässä raahaten. ;) Mars protestoi mutta jaksaa kuitenkin kuittailla, vaikka onkin selvästi voimiensa äärirajoilla. Onhan siitä apua, jos tuuli toimii taustavoimana, mutta kuulostaa siltä, että aina Lieko yhden Marsin kannattelee. ;)
--- Lainaus ---Kaikki tapahtuu liian nopeasti.
--- Lainaus päättyy ---
Tähän on helppo samaistua, niin hengästyttävään tahtiin tapahtumat lähtivät yhtäkkiä etenemään, ja kaikki alkuperäisen harkitun suunnitelman ajatukset joutui hylkäämään taakseen, kun oli enää selviytymisen pakko jäljellä.
--- Lainaus ---Hapuilen Kreetan kättä, mutta tunnen vain pimeyttä.
Kreeta on poissa enkä minä käsitä sitä.
--- Lainaus päättyy ---
Tuo, miten Mars kaipaa Kreetan läsnäoloa, vaikka toinen olikin hänestä ärsyttävä ja rasittava. Siinä on jotain koskettavaa. Jokin osa minusta toivoo, että nämä kaksi vielä törmäävät toisiinsa - tosin se kieltämättä voi olla ihan oma lukunsa, millainen siitä kohtaamisesta mahtaakaan sukeutua. ;)
Tajunnan palaillessa Mars kuuntelee ympäriltään melkoista hässäkkää rekisteröidessään tilannetta jo ennen silmiensä avaamista. Mitähän onkaan tekeillä? Joko ollaan perillä? Odotan mielenkiinnolla uutta lukua! :D
Sokerisiipi:
Avaruuspiraatti: Minäkin tykkään vanhahtavien nimien ja nykyfantasian kombosta! Lieko on juurikin vähän naiivi eikä tajua kyseenalaistaa ympäristöä ja sen ihmisiä samalla tavalla kuin Mars. Lieko on vasta havahtumassa siihen, kenen suojeluksessa hän todella on ja mikä tämä kuvio hänen ympärillään on. Mars taas on epäluuloinen ja kyyninen hänenkin puolestaan! :'D Kerättärestä selviää lähiosissa enemmän, kun hän pääsee parrasvaloihin. Kiva, että tykkäsit ja kiitos kommentista!!
Fairy tale: Kaikki tosiaan olivat melkoisen pihalle, kun kaaos rytisi niskaan odottamattomilla tavoilla. Kaveria ei jätetä, juuri näin! Odette taas toimi hieman toisella tavalla, mutta onneksi Lieko pysyi jämäkkänä <3 Kyllä, tehtävän hämäryydestä ja eri ohjeista lisää tulevissa osissa. Kiitos kommentista!!
Fiorella: Lieko on varsin kekseliäs ja lojaali tositilanteessa! Mars jaksaa aina soittaa suutaan, oli kunto mikä hyvänsä ;D Se on hänen toinen supervoimansa. Itse en hirveästi toimintaa kirjoita, mutta yllättävän helppoa ja viihdyttävää se lopulta oli. Ihanaa, että Marsin ajatukset onnistuivat koskettamaan! Häntä tosiaan kaduttaa Kreetan hylkääminen, vaikkei siinä tilanteessa ollut juuri mahdollisuutta muuhun. Kiitos kommentista!!
49.
Sairastupana toimiva huone oli kaaoksessa. Patjoja, tyynyjä ja peittoja lenteli ympäriinsä. Lääkekaappi oli kumollaan ja lattialla lasinsirujen joukossa velloi pakkauksittain ensiaputarvikkeita. Ainoastaan minun sänkyni oli koskematon. Syy seisoi suoraan edessäni.
Oli kummallista kuulla tuulen pauhu ja nähdä tavaroiden lentelevän, kun en itse tuntenut edes heikkoa ilmavirtaa ihollani. Katsoin Liekon varmaa asentoa ja tummia kiharoita, jotka olivat yhtä tuulen kanssa. Lieko oli hurja ja kaunis. Tahdoin nähdä hänen kasvonsa.
”Mitä sinä riehut?” Lieko kääntyi heti ja nähdessään minut hänen kova, tuima ilmeensä pehmeni. Tuuli asettui. Lieko riensi viereeni. Hän puristi kättäni, ja minä melkein ulvoin ääneen sitä, kuinka lohdulliselta se tuntui.
50.
Minusta tuntui kuin en olisi nähnyt Liekoa vuosiin. Tapitin ihmeissäni hänen komeita, hienostuneita kasvonpiirteitään, tummia kulmia ja täyteläisiä huulia. Upposin Liekon lämpimänruskeisiin silmiin, ja jos raajani eivät olisi tuntuneet painavan tonnin, olisin nostanut käteni hänen tummiin kiharoihinsa.
”Mikä olo?” Lieko kysyi.
”Ei kaksinen”, vastasin. ”Mitä tapahtui? Mitä tuo meteli on?”
Sairastuvan ovea ryskytettiin. Jotkut yrittivät epätoivoisesti päästä sisään.
”Kerätär tahtoo kuulustella sinua yön tapahtumista. Sanoin, ettei onnistu ja telkesin oven”, Lieko sanoi. Hän hymyili häkeltyneelle ilmeelleni. ”Ristikuulustelu voi odottaa. Sinun pitää levätä.”
Hänen huolenpitonsa liikutti minua. En tiennyt, miten olin onnistunut voittamaan Liekon kiintymyksen, mutta pidin siitä hyvin paljon.
”Kiitos.”
51.
Lieko kertoi minulle loppuyön tapahtumat. He olivat päässeet autolle ja ajaneet ”noutopaikalle”, josta Kerättären työntekijät olivat hakeneet meidät ja kuljettaneet meidät salassa takaisin kartanoon.
”He eivät voineet riskeerata sitä, että kartanon sijainti paljastuisi”, Lieko puuskahti. ”Kriisinkin hetkellä Kerätär käyttäytyi kuvottavan kliinisesti.”
”Tuskin oli ensimmäinen missio, joka meni päin helvettiä.”
”Olet varmaan oikeassa.”
”Miksei Kerätär kuulustele Odettea? Hän osaisi varmasti kertoa kaikesta minua paremmin.”
”Mitä?” kysyin nähdessäni Liekon synkän ilmeen.
”Odette… no, hän ikään kuin romahti, kun pääsimme takaisin”, Lieko sanoi. ”Hän on kai vieläkin suhteellisen sekava. Kukaan ei ole saanut Odettesta mitään järkevää irti.”
”Ei vittu helvetti…”
”Niinpä”, Lieko myönteli.
52.
”Kuinka kauan he aikovat jatkaa tuota?” puuskahdin, kun ovea yritettiin yhä avata ja murtaa kaikin keinoin. Liekolle huudettiin useita pyyntöjä, käskyjä ja lopuksi kirouksia.
”Voin hoidella heidät pois häiritsemästä”, Lieko sanoi ja nousi.
”Ei, älä”, pyysin. ”En usko, että he luovuttavat. Parasta päästää heidät sisään. Hoidetaan se raportti mahdollisimman nopeasti pois päiväjärjestyksestä.”
”Oletko varma?” Lieko kysyi kulmat kurtussa.
”Olen”, vakuutin. ”Kyllä minä pärjään.”
Lieko näytti yhä huolestuneelta ja haluttomalta avaamaan ovea.
”Lieko”, sanoin pehmeästi. ”Kaikki hyvin.”
Lieko hengitti syvään ja haroi kiharoitaan.
”Hyvä on.”
Lieko siirsi voimillaan raskaan kaapin oven edestä. Sisään kaatui kasa ihmisiä, ja heidän jäljessään saapui Kerätär.
Fiorella:
Oho, jännä tilanne jälleen! :D
Pidin siitä, miten Lieko otti nyt ohjat käsiinsä ja huolehtii siitä, että Mars saa edes hetken toipua. Mutta mitähän Odetelle kävi?
--- Lainaus ---Lieko siirsi voimillaan raskaan kaapin oven edestä. Sisään kaatui kasa ihmisiä, ja heidän jäljessään saapui Kerätär.
--- Lainaus päättyy ---
Iiks, saapa nähdä, mitä Kerätär nyt haluaa. Missio meni mönkään, vai menikö sittenkään - ehkäpä hän vain halusi testata Marsia tositilanteessa?
Sokerisiipi:
Fiorella: Lieko on kyllä ihanan tarmokas ja huolehtiva <3 Hyvä, että jännitys pysyy yllä! Odeten kohtalosta lisää myöhemmin. Kiitos taas kommentista!
53.
Kerätär oli pitkä, vaikuttava ja peloton nainen. Musta tukka oli leikattu asiallisen lyhyeksi. Kasvonpiirteiden sievä herkkyys oli merkillisessä ristiriidassa Kerättären muun olemuksen kanssa.
”Lieko, pyytäisin, että poistut siksi aikaa, kun puhun Marsin kanssa.” Kerättären ääni oli matala ja kuivakka.
”Minä en mene minnekään!” Lieko tulistui. ”Ansaitsen kuulla totuuden yhtä paljon kuin Marskin!”
Yllättävä ankaruus Kerättären kasvoilla sai meidät kavahtamaan. Hän napsautti sormiaan. Kerättären henkilökunta kävi Liekoon kovakouraisesti käsiksi. Yhdellä heistä oli neula.
”Ei, älä!” pyysin ja yritin nousta, mutta kehoni ei kantanut minua. Jouduin voimattomana todistamaan, kuinka Lieko huusi ja rimpuili, kunnes hän valahti veltoksi. Tuijotin Kerätärtä järkytyksen kyyneleet silmissäni.
54.
”Miksi sinä noin teit!” huusin, kun Kerättären muskelit nostivat tajuttoman Liekon viereiselle sängylle.
”En valitettavasti voinut muutakaan”, Kerätär vastasi. ”Liekoon ei yllä järkipuhe, kun hän on kiihdyksissä. Näin on parempi.”
Kerätär nyökkäsi työntekijöilleen, jotka poistuivat sairastuvasta ja sulkivat oven mennessään. En saanut silmiäni irti Liekon liikkumattomasta ruumiista. Kerättären kovat otteet kuvottivat minua, vaikka olisihan minun pitänyt tietää jo paremmin.
”Hänellä ei ole hätää, Mars”, Kerätär vakuutti, ”mutta hän rikkoi sääntöjä, ja sellaista ei suvaita minun talossani.”
”Sinä saat painua sääntöinesi vittuun! Minä ja Odette emme olisi edes hengissä ilman Liekoa!” tiuskaisin.
”Niinkö?” Kerättären kylmät, älykkäät silmät välähtivät. ”Kerro, mitä tapahtui.”
55.
En aikonut kertoa Kerättärelle yhtään mitään. Kaikki tapahtunut oli hänen syytään.
”Haista paska”, sihahdin ja yritin taas nousta, mutta Kerätär piti minut aloillani.
”Pitääkö sinut sitoa?” Kerätär kysyi, ja vasta nyt huomasin, että sängyssä oli nahkaiset lepositeet. Kerättären ilme koveni. ”Mars, kyse on kansainvälisestä turvallisuudesta. Minulla ei ole aikaa sinun lapsellisuuksillesi.”
Pysyin hiljaa.
”Hyvä on”, Kerätär huokaisi. ”Et jätä minulle vaihtoehtoja.”
Kerätär katsoi minua silmiin, mutta katse oli eri tavalla intensiivinen ja vangitseva kuin aiemmin. Siinä oli jotakin yliluonnollista.
”Mitä Kiiverille tapahtui?”
”Silvia tappoi hänet”, suuni sanoi ilman lupaani, ja silloin käsitin, mihin Kerättären valta-asema perustui. Hänelle ei voinut valehdella.
Sokerisiipi:
56.
Peräännyin Kerättärestä niin vauhdilla, että olin tipahtaa sängystä, mutta Kerätärtä kiinnosti enemmän minusta kiskomansa informaatio.
”Hyvä, oikein hyvä”, Kerätär huoahti. ”Silvia saattoi toiminnallaan pelastaa meidät kaikki.”
Kerätär katsoi minuun. Katsoin lattiaa. Sydämeni jyskytti. Hänen voimansa pelotti minua.
”Mars, tahtoisin, että kertoisit kaikesta omin sanoin. Minun erityismetodini on hyvin hidas ja työläs. Saan vastauksen yhteen kysymykseen kerrallaan, ja senkin vain, jos kysymykseni on selkeä ja yksinkertainen.”
”Sinun voimasi vaikuttaa toisten mieliin.”
”Niin, mutta en käytä sitä kuin pakon edessä.”
Oloni oli häväisty. Mikään minusta ei ollut enää vain minun. Kerättärelle oli nyt avaimet kaikkein salaisimpiin ja häpeällisimpiin ajatuksiini. Se tuntui hirveältä.
57.
Kerätär istui sänkyni vieressä ja odotti minun tokenevan. Minä tuijotin kyynelsilmin lattiaa ja toivoin, että olisin sittenkin ampunut itseni silloin, kun minulla oli ollut siihen mahdollisuus. Olin vankina Kerättären kartanossa, se oli nyt selvää. Hän ei antaisi minun lähteä täältä. Minulla ei ollut todellista arvoa. Olin pelkkä häkkieläin, joka päästettiin ulos vain tarvittaessa.
”Jätä minut rauhaan”, kuiskasin muserrettuna.
”Heti, kun olet kertonut, mitä tapahtui. Sen jälkeen annan sinun olla”, Kerätär sanoi ehdottomaan sävyyn, ”kerrottuasi yön tapahtumat voin vastineeksi vastata sinun kysymyksiisi. Niitä on varmasti monta.”
Niitä oli ollut monta, mutta nykyisissä olosuhteissa keräämilläni kysymyksillä ei enää tuntunut olevan juuri merkitystä.
58.
Hengitin raskaasti. En tahtonut puhua, en tahtonut edes katsoa Kerätärtä. Olin niin uuvuksissa.
”Mars.” Kerättären ääni oli varoittava. Armonaikani oli loppunut. Jos en nyt kertoisi, Kerätär pakottaisi minut. Ajatus oli niin vastenmielinen, etten voinut muuta.
”Me menimme tutkimuslaitoksen sisälle”, sanoin hiljaa ja välinpitämättömästi. ”Kaikki eteni suunnitellusti, kunnes päästin Silvian Kiiverin selliin. Ennen kuin ehdin päästää heitä ulos, kaikki muut sellit avautuivat ja vastakkaiselle seinälle avautui saatananmoinen asearsenaali. Silloin kävi selväksi, että olimme kävelleet suoraan ansaan. Silvia ampui Kiiverin, ja kun hän tuli ulos, yksi vangeista ampui hänet. Odette käski meitä kahmimaan sylin täydeltä aseita ja kranaatteja. Ja sitten me juoksimme.”
59.
Pyyhin vuotavaa nenääni peiton reunaan. Suuni tuntui kuivalta ja hauraalta. Tähyilin vesikannua, mutta sellaista ei näkynyt. En halunnut pyytää Kerättäreltä mitään. Yritin kostuttaa suutani syljellä, jota ei ollut.
”Vettä”, tokaisin lopulta. Kerätär nousi oitis ja täytti muovisen vesikannun. Join monta lasillista ennen kuin pystyin jatkamaan. ”Odette katkaisi sähköt ja me taistelimme tiemme yläkerroksiin. Kreeta jäi jälkeen. En tiedä, mitä hänelle tapahtui. Kun tajusin, että olit käskenyt Odetten tappamaan minut, ellemme selviäisi ulos, sain uudenlaista puhtia hankkiutua helvettiin sieltä. Olisin varmasti jäänyt kiinni ilman Liekoa, joka pelasti minut. Me saimme Liekon avulla luotua harhautuksen ja pakenimme yhdessä läheiseen metsään. Siinä kaikki.”
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta