Nimi: Mikään ei oo liikaa (tuon sulle planeetat ja auringon)
Kirjoittaja: Isfet eli minä
Ikäraja: K11
Fandom: Originaali
Genre: drama, h/c, fluffy... saa vielä nähdä! Avaruuspoikien jouluhaikailua!
Yhteenveto: ”Setre… Se on ihmeellinen. Niin kaunis.”
A/N: Löysinpäs kerran tiedostojen uumenista julkaisemattoman pätkän, samana päivänä kun satuin selailemaan Joululahjaficcitopicia (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=48616.0). Muistin siinä sitten, että Avaruuspiraatti se olikin, joka muinaisella syntymäpäivätoiveellaan sai minut ensimmäistä kertaa kirjoittamaan näistä pojista! Tämäkin on siis omistettu sinulle <3 Ja sinulle myös, Waulish koska joskus väitit haluavasi lukea näistä lisää.
Ja tietysti koska teidän molempien kirjoitukset ovat tuottaneet minulle paljon iloa, toivon että myös tämä on piristyksenä teille. Tästä on tarkoitus tulla lyhyiden oneshottien sarja ja tulevissa osissa yritän paneutua toiveisiinne tarkemmin, sillä ne olivat kovin inspiroivia! Ensimmäisenä makupalana, jotta saan tämän alkuun, tulee kuitenkin tämä vanha dialogipitoinen pätkä.
Kyllä tämä vielä jouluisemmaksikin muuttuu, siksi tämä osasto. Purettaessa saa laittaa Pergamentinpalaan, mikäli onnistun pysyttelemään tuossa ikärajassa ;D
1.
Olen täällä sinua varten
”Setre? Oletko siellä?”
Setre säpsähtää ovipuhelimesta kuuluvalle äänelle. Hetken mietittyään hän huokaisee ja nousee ylös. Hän poistaa lukituksen liukuovesta vilauttamalla sirutettua rannettaan tunnistelevyn päällä ja avaa oven kevyellä kosketuksella. Käytävällä seisova nainen näyttää huojentuneelta vaaleanvihreässä työpuvussaan. Rintaan painetussa kyltissä lukee selkeällä tekstauksella:
Biokemian tutkija Katyuska Merjenko
Asema 3, osasto 4.
”Mitä sinä täällä teet?” Setre kysyy väsyneesti.
”Tulin katsomaan, miten voit. Saanko tulla sisään?”
Äiti astuu hänen ohitseen odottamatta vastausta, ja liukuovi painuu itsestään kiinni. Vasta kun oven vihreänä hohtaneet reunat sammuvat oven lukittuessa uudelleen, Setre saa itsensä kääntymään. Äiti sytyttää valot, noukkii lattialle unohtuneet sukat pyykkiin ja ottaa itselleen keinokahvia automaatista.
”Emme ole jutelleet hetkeen, tutkimusyksikössä on ollut kiireinen viikko. Ja sinullakin on kaiketi ollut kiireitä?” äiti rupattelee.
”No, ei normaalia enempää”, Setre vastaa.
”Olet siis saanut nukkua enemmän kuin viisi tuntia? Erinomaista”, äiti hymähtää ja juo kupistaan.
Kun Setre ei vastaa, äiti jatkaa rauhassa kahvinsa juomista. Tummien silmien alla on himmeät varjot, mutta se ei tee naisen olemusta yhtään riutuneemmaksi, kuten eivät harmaat suortuvat hiuksissakaan. Setre jaksaa melkein aina ihmetellä sitä, mutta ei tänään.
”Älä murehdi. Jaan on Nymfillä, eikö vain?” äiti sanoo kohottaen katseensa hänen silmiinsä.
”Niin”, Setre sanoo, ”en tiedä, miten hän voi.”
”Kukaan ei tiedä, mutta apualus saapuu pian perille. Nymfi oli jo matkalla takaisin, eli se ei voi olla kovin kaukana. Sitten meillä on viestintäyhteys.”
”Niin”, Setre sanoo ja painaa päänsä katseen ulottuvilta. Pala alkaa muodostua hänen kurkkuunsa ilman syytä.
Äiti laskee kupin kädestään pöytätasolle, ottaa pari askelta päästäkseen Setren luo ja kietoo kätensä hänen ympärilleen. Äidin hiukset tuoksuivat laboratoriolle. Pala Setren kurkussa tuntuu turpoavan.
”Muistatko, kuinka kiipesit syliini aina pienenä? Kun yritin tehdä töitä, mutta myrsky pelotti sinua?”, äiti mutisee hiljaa silitellen hänen päätään. Setre saa aikaan vain ynähdyksen.
”Avaruudessa ei ukkosta, ja sinä ole jo iso poika”, äiti huokaisee, ”mutta voit silti tulla aina minun luokseni. Minulle ei tarvitse esittää kovaa.”
Setre vetää vapisevan henkäyksen, äiti puristaa häntä tiukemmin lähelleen. Sitten hän alkaa puhua. Tutkimustyöstään, muistoista Maasta Setren ollessa pieni. Arkisista asioista, vanhasta kahvinkeittimestään ja talon kunnostamisesta. Viimeisimmässä riitti aina tekemistä: Setre muistaa itsekin hyvin keikkuvat tikapuut, joilla kiivettiin milloin paikkaamaan vuotavaa kattoa, tiivistämään ikkunoita tai levittämään lahontorjuntaliuosta seiniin.
”Tässä on hyödynnetty nanopartikkelitekniikkaa, voit lukea sen toimintaperiaatteet illalla. Hyvin kiinnostava teoreema, ja vielä kiinnostavampi toteutusmenetelmä!"
Äiti oli aina innoissaan kaikista uusista sovellutuksista, olivat ne sitten miten arkipäiväisiä tahansa. Avaruusasemalle pääseminen oli hänelle todellinen voitto, kansainvälisen tutkijauran upein hetki. Äiti on monta kertaa sanonut miten ylpeä hän oli kun Setre hyväksyttiin sopivaksi lähtemään avaruuteen hänen mukanaan, vain viisitoistavuotiaana. Sen jälkeen heidän elämästään tuli täysin erilaista.
”Muistatko miten ennen vietimme joulua? Poltimme puita takassa, kuuntelimme musiikkia, laitoimme valot ikkunoiden puitteisiin… Leivoimme oikeita keksejä”, äiti naurahtaa.
”Söimme suklaata, jossa oikeasti oli kaakaota”, Setre sanoo.
”Voi taivas, antaisin toisen käteni levyllisestä suklaata.”
Setre tuntee olonsa jo paljon kevyemmäksi. Sitten ovipuhelimesta kuuluu taas puhetta.
”Setre? Tulin vain ilmoittamaan, että apualus on nyt perillä ja –”
Setre irrottautuu äitinsä otteesta ja avaa oven. Yoto astahtaa yllätettynä askeleen taaksepäin, mutta jatkaa sitten:
”Viestintäyksikkö ottaa vastaan tietoa tapahtuneesta parhaillaan.”
Setren vatsan läpi humahtaa uusi jännityksen aalto. Yoto katsoo häntä tavallista terävämmin, Setre toivoo etteivät punareunaiset silmät kieli pidätellyistä kyynelistä. Sitten mies kurkistaa vähän hänen ohitseen ja nyökkää tervehdyksen.
”Hei Katy.”
”Hei, Yoto. Sanohan, millainen työtahti teillä laitevalvonnassa oikeasti on tällä hetkellä?” äiti sanoo kulmiaan kohottaen.
”Äiti!” Setre älähtää.
”Ihan tavallinen, ei suurta kiirettä. Paras kuitenkin nyt mennä takaisin”, Yoto virnistää ja hölkkää pois.
Setre lähtee hänen peräänsä ja kääntyy hisseille vievään käytävään. Hän kuulee askeleet takanaan, äiti luultavasti lähti hänen peräänsä. He menevät samalla hissillä alimpaan osastoon ja jatkavat puhumatta kohti viestintäyksikköä. Sydän lyö Setren rinnassa hieman kiihkeämmin. Osastolla on tavallista ruuhkaisempaa, kun kaikki kynnelle kykenevät haluavat saada selon tapahtuneesta. Aluksen rikkoutuminen ja viestintäyhteyden katkeaminen ovat juuri niitä asioita, joita ei koskaan saisi tapahtua. Ei pitäisi tapahtua. Jos Setre ei olisi niin huolissaan Jaanista, hän mahdollisesti harmittelisi tulevia ylitöitä jotka aiheutuisivat vikojen selvittelystä.
”Hyvä on, hiljentykää kaikki!”
Viestintäyksikön apulaiskomentaja on nostanut kätensä pystyyn. Setre työntyy hieman lähemmäs kuullakseen paremmin.
”Kaikki on hyvin! Nymfi on saatu hinaukseen ja miehistö on kunnossa! Kahdella heistä on lieviä vammoja, mutta ei mitään vakavaa. He ovat täällä noin kolmen tunnin päästä, voitte palata takaisin töihinne.”
Puhkeaa puheensorina, jota halkovat helpottuneet huokaukset. Setrekään ei tajunnut pidättäneensä henkeään, ennen kuin äiti tönäisi häntä kevyesti selkään. Jaan on kunnossa. Tai, jos huono tuuri kävi, vain lievästi loukkaantunut.
”Hyviä uutisia on aina ilo kuulla. Tahdotko odottaa minun kanssani, vai yksin?” äiti sanoi.
”Menen takasin töihin, minua tarvitaan siellä. Aikakin kuluu nopeammin”, Setre vastasi.
Äiti katsoo häntä pitkään ja puristaa hartiasta. Ehkä tämä tunnistaa poikansa katseesta itsensä. Hän nyökkää ohimennen jollekin tutulle, päästää sitten Setren irti.
”Hyvä on. Mutta tulkaa käymään heti kun ehditte. Huomenna minulla on löysempi aamupäivä.”
Setre ehtii nyökätä, ennen kuin joku tulee nykäisemään äitiä hihasta. Mies vaikuttaa olevan myös tutkimusosastolta, Setre kuulee osan puheesta ohi kävellessään:
”Katyuska, muistatko sen proteiinin koe-erän? Meidän täytyy muuttaa vähän koostumusta, se ei ole mittauksissa saavuttanut toivottua etua…”
Aseman käytävillä on vilkas liikenne, kuten yleensä siihen aikaan vuorokaudesta. Hea-valojen valkea värittömyys tuntuu rauhoittavalta, Setre nopeuttaa askeleitaan joutuakseen pikemmin perille. Laitevalvonta on huollon kanssa samassa osastossa, mutta eri siivessä. Annie on jo poistunut vuoronsa loputtua, mutta Yoto on yhä töissä. Hänen lisäkseen töissä on luultavasti joku muukin kiertämässä asemaa, sekä tietysti pari droidia. Silti heidän yksikkönsä oli useimmiten naurettavan alimiehitetty.
”Setre ilmoittautuu takaisin palvelukseen”, Setre tokaisee suupieltään kohottaen.
”Hyviä uutisia?” Yoto kysyy.
”Kukaan ei ole loukkaantunut vakavasti, ja Nymfi on saatu hinaukseen.”
Yoto virnistää, haraisten mustaa tukkaansa.
”Mahtavaa, kaipasimmekin sinua. Saat tulla kanssani tekemään rakennetarkastusta osastolle kuusi. Siellä on ensiviikolla määräaikaishuolto, ja he odottavat laitevalvonnan täyttä raporttia huomiseen puoleen päivään mennessä. Joku onneton yövuorolainen saa tehdä sitä vapaa-ajallaan”, Yoto sanoo silmiään pyöräytellen.
”Kuulostaa hyvältä. Kai sinulla on tarkastuslista valmiina?”
A/N: Dialogiaaaa.....
4.
Mukanani täältä kauas pois
Herätessään Setre tuntee ensimmäiseksi Jaanin käden ympärillään. Tämä on siis jo tullut töistä. Sitten hän kuulee itsepäistä piipitystä yöpöydältä. Tuo ei ole herätysääni. Setre ojentaa jo kättään, kun Jaan rutistaa häntä itseään vasten.
”Älä vastaa, minä tulin vartti sitten. On yö.”
”Se voi olla töistä”, Setre vastaa ja pyristelee irti.
Jaan mutisee peitteiden seasta jotain, ehkä juuri siksi, mutta Setre ei voi sanoa mitään varmaa niin pian herättyään. Sen sijaan hän pujottaa napin korvaansa ja astuu kauemmas punkalta, ettei häiritsisi Jaania.
”Setre.”
”Jo oli aikakin. Ilmoittaudu heti päävalvomoon”, Annie sanoo ja katkaisee yhteyden.
Setre huokaisee ja alkaa kiskoa vaatteita päälleen. Himmeät valot syttyivät lattianrajaan hänen noustessaan ylös, joten pukeminenkin on helpompaa kuin pilkkopimeässä. Vaikka hän yrittää olla varovainen, Jaan raottaa silmiään.
”En voi uskoa että he saivat sinut taas. Olet levännyt vasta neljä tuntia.”
”Parempi minä kuin esimerkiksi sinä. Yritä nukkua, jooko?”, Setre sanoo, suukottaa Jaania ja lähtee, edes pesemättä hampaitaan.
Hän saa kulkea autioita käytäviä rauhassa lähes koko matkan. Nukkuvassa asemassa on yhä jotain, mikä saa Setren toisaalta rentoutumaan, toisaalta nostaa selkäkarvat pystyyn. Hän on kävellyt reitin niin monta kertaa, että osaa sen unissaankin. Itseasiassa se on aika tärkeä taito vuorojen venyessä. Vasta kolmannella osastolla hän nyökkää ohimennen yövuoroa tekevälle Hadiyalle. Vaikuttaa siltä että nainen on töissä laitevalvonnassa kahdestaan Annien kanssa. Ja nyt ilmeisesti myös Setre.
”Missä palaa?”, Setre kysyy näyttöjä tutkivalta Annielta.
”Tilanne ei ole juuri nyt akuutti. Istu alas.”
”Ei ole akuutti? Miksi sitten kiskoit minut ylös tähän aikaan? Kellohan on-”, Setre vilkaisee nopeasti rannettaan,” 04.11. Millainen ihminen herättää toisen siihen aikaan, jos tilanne ei ole akuutti?”
”Olet jäämässä minulle pahasti velkaa, joten suosittelen että tottelet mukisematta. Istu, ole hyvä.”
Setre istuu alas. Eräs droidi rullaa hänen luokseen ja ennen kuin huomaakaan, Setre on purkamassa virhekoodia. Annie vilkaisee häntä hymähtäen. Hetkeä myöhemmin droidi on lähtenyt matkoihinsa, valmiina syöttämään apukoodin osasto kakkosen eteläsiipeen. Annie nappaa tuolin ja kääntyy vihdoin Setreen päin.
”Muistatko kun kerroin sinulle jokusia päiviä sitten, että Dave oli huonovointinen?”
Setre nyökkää. Se oli se hullun pitkä päivä jolloin hän työskenteli ainakin viiden eri huoltajan kanssa, kunnes Jaan lopulta tuli vapauttamaan hänet vuorosta. Setre ei tosin ymmärrä suoranaisesti miten tämä liittyy häneen, ellei Annie sitten aio siirtää Daven työvuoroja hänelle. Se olisi jo julmaa, mutta mahdollista.
”No, hänen täyttyykin pysyä hoidossa ja tarkkailussa pari kuukautta. Ei mitään vakavaa, mutta töitä täytyy vähentää”, Annie sanoo.
”Ja ajattelit heti minua? Olen imarreltu”, Setre sanoo sarkasmia tihkuen.
”Ei, äläkä ole tuollainen lapsi tai muutan mieltäni. Daven oli tarkoitus lähteä valvomaan Asema 1:lle menevää alusta, ja sieltä Maahan”, Annie piti taiteellisen tauon antaakseen sanojen upota Setren tajuntaan, ”Tässä kohtaa ajattelin sinua”, hän lisäsi pehmeämmin.
Setre räpytteli silmiään. Tarkoittiko Annie tosiaan sitä mitä hän luuli? Oliko se edes mahdollista? Hänen päänsä ei tahtonut uskoa sitä, mutta sydän löi uuteen kiihkeään rytmiin.
”Minä?” Setre varmisti.
”No, olet ollut jonotuslistalla mitä, kolme vuotta? Kauemmin? Olet hyvä työssäsi, Setre, etkä pyydä paljoa. Tiedän aina että voin luottaa sinuun. Tämä on myös iso vastuu ja siinä on paljon työtä. Alus on iso, eikä pysähdy ennen kuin saapuu Asema 1:lle, aurinkokuntaan. Sen jälkeen se on tuotava takaisin vain parin viikon päästä. Ja joka ikisen minuutin kaiken on toimittava virheettömästi”, Annie sanoo.
Todellisuus jysähtää Setreen kuin leka. Ei hän voisi lähteä, ei ilman Jaania. Jaan ei ole koskaan käynyt Maassa. Setren pitäisi pyytää Annieta antamaan hänen paikkansa Jaanille, se olisi vain reilua. Jaan oli yhtä pätevä kuin hänkin, ei ehkä ihan yhtä pompoteltavissa, mutta aivan yhtä pätevä.
”Tietystikään sellaista tehtävää ei voi antaa vain yhdelle henkilölle. Alunperin Cruzen piti lähteä Daven kanssa, mutta hän on valmis luovuttamaan oman paikkansa Jaanille.”
Setren pulssi kiihtyy entisestään, hengityskin katkeaa hetkeksi. Annie alkaa nauraa, hänen hampaansa hohtavat desinfioivan sinisessä hea-valossa.
”Jos –”, Setre pihahtaa ja joutuu selvittelemään kurkkuaan, ”jos nyt huijaat, minä lyön sinua. Harrastin potkunyrkkeilyä teininä.”
Annie nauraa entistä helakammin. Se on ihana ääni, kevyt ja tarttuva. Vaikka Setre kyllä soisi että hänen taidoilleen asetettaisiin enemmän painoarvoa, mutta ehkä Annie ei naura sille.
”En huijaa, Setre. Te kaksi pääsette yhdessä Maahan. Ymmärrätkö nyt, mitä olet minulle velkaa?” Annie virnistää.
”Olen orjasi”, Setre vakuuttaa ja hyppää sitten antamaan Annielle spontaanin poskisuukon, ”Kiitos.”
Annie huokaa ja kietoo kädet hänen kaulaansa hetkeksi. Annie on ollut vastuussa illasta saakka, järjestellen asioita. Setre osaa laittaa sille arvoa. Hän laittaa muistiin että myös Cruzea pitää kiittää tilaisuuden tullen. Annie vetäytyy kauemmas, kun Setren liikkeelle lähettämä droidi saapuu paikalle piiputtaen. Annie hymähtää, kun ääniraportti ilmoittaa häiriön olevan korjattu.
”Tätä minä tarkoitan. Sinä hoidit sen tuosta vain. En tajua miten kaikki erilaiset järjestelmänvalvoja-, ohitus-, ja virhekoodit ynnä muut pysyvät päässäsi niin vaivattoman näköisesti.”
”Se tulee minulta luonnostaan. Ja harjoituksen kautta, tietysti. Niissä on oma matemaattinen logiikkansa, ja loppu onkin silkkoja algoritmejä”, Setre sanoo hieraisten niskaan hämillään.
”Mmh. Ei sinun tarvitse hävetä sitä että olet älykäs. Äitisi poika.”
Setre ei osaa sanoa kohteliasuuteen mitään, tuijottaa vain kun Annie selaa raporttinäyttöä. Varjot ja sininen valo saavat naisen silmäkulmien hennot rypyt erottumaan.
”Menepäs siitä jo nukkumaan. Odotan että aamulla kirjaat työaikasi alkavaksi vuorosi mukaan, eikä siihen ole enää kuin… puolitoista tuntia.”
Setre kääntyy ympäri, vaikka kunnollisesta unesta ei enää ole toivoakaan. Mutta hän on tottunut torkkumaan pätkissä. Ovella hän kääntyy kuitenkin vielä ympäri.
”Annie? Kiitos.”
Annie hymyilee ja huiskauttaa kättään. Hän saa tavallisesti kertoa niin vähän hyviä uutisia huonojen sijaan, että niillä on suorastaan piristävä vaikutus. Setrenkin askeleet takaisin hytille ovat reippaammat, jopa kevyet. Hän kihisee halusta kertoa, mutta ei tahdo herättää Jaania. Hän astuu sisään hipihiljaa, riisuu ainoastaan paitansa ja menee nukkumaan kapeammalle kakkoslaverille, jossa on levällään Jaanin vaatteita. Setre tuuppaa ne mytyksi lattialle ja kuulee vaimean kopsahduksen.
Se oli varmaan Jaanin tablet.
Hups.
”Mitä sinä siellä teet?”, Jaan kysyy unisesti, ”tule tänne.”
”En halunnut herättää sinua.”
Jaan heittää häntä kohti katseen jonka on pakko olla kyllästynyt, kohottaa peitteen reunaa niin että Setre saa pujahdettua sen alle. Jaanin keho on unenlämpöinen, ja jopa tuoksuu pehmeältä.
”Mitä asiaa hänellä oli? En odottanut sinua takaisin”, Jaan sanoo.
”En halua valvottaa sinua enempää.”
”Usko tai älä, minun tarvitsee mennä töihin vasta neljältä päivällä. Annie antoi minulle muutaman tunnin ylimääräistä vapaa juuri ennen kuin lähdin.”
Setre hymyilee päätään pudistaen. Se nainen ajattelee kaikkea. Jaan katsoo häntä kummeksuen, eikä Setre voi naurulleen mitään. Sitten hän tarttuu Jaania kasvoista, suukottaa huulille ja katsoo tiiviisti silmiin.
”Me lähdemme käymään Maassa.”
Hän ymmärtää nyt miksi Annie nauroi. Hän katsoo miten sanat uppoavat vähä vähältä Jaanin tajuntaan, ja on pakahtua pelkästään sen katsomisesta. Ensin tämän kasvot valahtavat hämmentyneen ilmeettömiksi, sitten silmät leviävät ja suu avautuu. Viimeiseksi Jaanin silmät alkavat loistaa.
”Onko tämä nyt unta?”, hän varmistaa vielä.
”Ei ole. Me oikeasti pääsemme sinne, töissä tietysti, mutta –”
Enempää Setre ei ehdikään sanoa, ennen kuin Jaan tukkii hänen suunsa omallaan.