Originaalit > Pergamentinpala

Huuma | K-11 | Jimi/Topias | lätkäpoikia ja tunnelmointipaloja | one shot

(1/2) > >>

Avaruuspiraatti:
Mun ei ole koskaan ennen tehnyt mieli suudella sitä, tuskin edes käsitän olevani kusessa, mutta nyt musta tuntuu, että mä kuolen, jos en saa sen huulia mun omilleni.


Nimi: Huuma
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti

Ikäraja: K-11
Tyylilaji: hömppädraama
Paritus: Jimi/Topias

Haasteet: Finikesä 2019 (Juhannustaikoja)


A/N: Hyvää kesää Iipalle! ♥ Toivoit lätkäoriginaalia ja pieniä tunnelmointihippusia ja minä yritin sitten parhaani mukaan näistä toiveista keitellä kivaa luettavaa. Toivottavasti pidät tästä!

Tällä on vähän aiheeseen sopimaton otsikko, mutten keksinyt parempaa u_u


Huuma

Topias lyö maalia maalin perään ja mun alkaa olla vaikea keskittyä. Mä otan vauhtia ja luistelen jään halki kiekolla temppuillen ja lyön sen Vaskista kohti, mutta se nappaa kiekon kamalan helposti hanskaansa, kuin olisi lukenut mun ajatukseni siitä hetkestä lähtien, kun mä potkaisin vauhtia. Juuse taputtaa lohduttavasti mun olkaani, kun luistelen ohi. Mä en ole ollut ihan parhaimmillani viime harkoissa. Se johtuu Topiaksesta ja siitä, miten se hymyilee aina, kun se lyö kiekon verkkoon. Siitä, miten mun sydämeni hakkaa nopeammin, kun Topias lyö kiekon mua kohti ja käskee etenemään. Siitä, miten tiukasti Topias halaa, kun me saadaan maali, ja miten se tuntuu pitävän musta pidempään kiinni kuin kenestäkään toisesta.

”Ei tällä kertaa, Jimi, ei tällä kertaa”, Vaskinen irvailee, kun mun uusi yritys osuu tolppaan.

”Haista paska”, mutisen ja luistelen takaisin jonoon. Topias kiertää hetkeksi kätensä mun lantioni ympärille ja painautuu lähemmäs.

”Yritä lyödä vasempaan yläkulmaan”, se kuiskaa. Mun posket kuumenevat, kun sen lämmin hengitys osuu mun korvaani.

”Vaskinen on valittanut sen olkapäätä”, se lisää.

”Okei”, mä nyökkään. Seuraavalla kerralla mä pussitan kiekon nätisti verkkoon ja Topias läimäyttää mua virnistellen perseelle. Musta tuntuu, ettei se koskaan tee sillä tavalla kenellekään toiselle.

**

Summeri soi, kun tulostaulu näyttää 7–6. Jätkät penkillä syttyvät riehakkaaseen huutoon ja ryntäävät jäälle hanskojaan heitellen. Mä horjahdan taaksepäin, kun ensimmäisten vartalot iskevät mun omaani vasten, ja nauran muiden kanssa helpotuksesta ja onnesta. Mua hengästyttää ja mun sydän hakkaa. Veri kohisee mun korvissani ja adrenaliini saa sormenpäätkin kihelmöimään. Mun kypärää ja selkää ja käsivarsia ja persettä taputetaan joka suunnasta, ja mä menen nopeasti sekaisin, kuka koskee mua ja minne. Mä erotan yltyneen melun läpi Topiaksen naurun kirkkaampana kuin kenenkään toisen ja käännän kasvoni sen suuntaan. Se hymyilee silmät ummessa ja hammassuoja iloisesti vilkkuen. Hikivanat valuvat sen visiirin alta punaisille poskille. Mun sydän hakkaa aina vain nopeammin. Mä levitän käsivarsiani, kun se luistelee lähemmäksi, ja rutistan sitä niin lujaa, että se varmasti tuntuu suojusten läpi. Se nauraa ja toistaa mun nimeäni huohottaen ja niin kovassa hurmoksessa, että mua itseänikin alkaa hengästyttää. Mä olen pakahtumaisillani. Mun ei ole koskaan ennen tehnyt mieli suudella sitä, tuskin edes käsitän olevani kusessa, mutta nyt musta tuntuu, että mä kuolen, jos en saa sen huulia mun omilleni. Onneksi joku vetää mua rajusti pelipaidan selästä ja oman käsivartensa alle, ennen kuin mä ehdin tehdä mitään. Topias katsoo mua silmiin ja mä katson sitä tiiviisti takaisin, vaikka joku toinen iloitsee mun korvaani ja ravistelee mua niin, että meinaan kaatua. Vaskinen seisoo vielä maalin edessä ja muut jätkät ovat jo menossa onnittelemaan sitä ja kiittämään hyvästä pelistä, kun mä vasta saan kerättyä ajatukseni kasaan. Mä kompuroin muiden perään hämmentyneenä ja pää vähän utuisena. Musta tuntuu, että hurmos mun sisälläni johtuu ihan muusta kuin voitonhuumasta.

**

Topias nojaa parvekkeen kaidetta vasten ja katselee alas kadulle. Katukivetyksen viertä pitkin virtaa vettä ja asfaltin kuoppiin kerääntyy lammikoita. Sade ropisee parvekkeen ikkunaa vasten vaakatasossa, kun tuuli yltyy. Mä seison Topiaksen vieressä ja katson sen vakavaa profiilia ihan yhtä vakavana. Mä nyin vaivihkaa T-paitani helmaa ja boksereideni lahkeita alemmas ja toivon, ettei Topias huomaa sitä. Mulla on vähän alaston olo. En tiedä, miten me ollaan tähän päädytty, mutta tässä me silti ollaan. Topias vilkaisee mua nopeasti, kuin sitä ujostuttaisi katsoa mua suoraan silmiin, ja hymyilee niin kireästi, että tuskin sitä hymyksi voi edes sanoa.

”Onko kaikki ookoo?” se kysyy. Mä nyökkään ja katson taas sateista kaupunkimaisemaa. Pilvet roikkuvat alhaalla ja koko Virranmäki näyttää harmaalta. Topias vetää lasiluukun kiinni ja kävelee takaisin sisälle. Mä seuraan hitaasti sen perässä. Topiaksen sänky on myllätty. Mä kerään mytätyt farkkuni ja sukkani lattialta ja asetan ne siististi sohvan päälle. Sohvapöydällä on tyhjiä kaljatölkkejä. Musta tuntuu, että mä tunkeilen, vaikka Topias pyysikin mua jäämään yöksi. Mä raavin vaivaantuneena niskaani ja istun keittiöpöydän ääreen, kun Topiaskin istuu.

”Pitäisiköhän keittää kahvia?” se kysyy. Mä hymisen, että ihan sama. Topias nousee ja pistää kahvin tippumaan. Sillä kestää kauan ja mä epäilen, että se viivyttelee tahallaan. Kun se istuu takaisin pöydän ääreen, se katsoo vain käsiään.

”Tämä taisi olla virhe”, se sanoo hiljaa. Sen ääni on vähän kysyvä, kokeileva jopa, ja musta tuntuu, että se odottaa, että mä pistäisin viimeisen naulan arkkuun – jos olen pistääkseni. Mä vähän haluaisinkin ja luikkia sitten tieheni, mutta samalla mun tekee mieli vain juoda aamukahvit ja mennä takaisin sänkyyn saman peiton alle. Mulla on outo olo. Ei mulla ennen ole ollut näin epävarma fiilis seksin jälkeen. Ehkä se johtuu siitä, että Topias on jätkä. Tai ehkä se johtuu siitä, että Topias pelaa samassa joukkueessa. Ehkä mun viime kerrasta vain on liian pitkä aika. Mä raavin taas niskaani ja yskäisen, kun en keksi mitään sanottavaa. Topias puree hampaitaan yhteen.

”Millainen olo sulla on?” mä kysyn ja välttelen vastaamista. Topias miettii pitkään.

”Ihan hyvä”, se sanoo vähän epäröiden.

Mä nyökkään. ”Haluatko sä tehdä näin joskus toistekin?”

”Haluatko sä?”

”No jos sä haluut, niin kai mäkin sitten.”

Me pallotellaan. Mua melkein huvittaa, koska jossain sisälläni mä olen varma siitä, että me molemmat halutaan ihan samoja asioita. Ei me oltaisi tässä nyt, jos ei haluttaisi. Topias ei pure enää hampaitaan, kun se nousee kaatamaan meille kahvia. Se vaihtaa puheenaihetta ja alkaa kerrata eilisen harkkoja, enkä mäkään palaa enää aiheeseen. Kahvit juotuamme me palataan takaisin sänkyyn ja mun oloni helpottuu, kun Topias kietoo kätensä mun lantioni ympärille ja nukahtaa uudestaan.

**

Puiden oksilla on jäähilettä ja kylmä sora narskuu meidän kenkien alla. Vaskinen kiroilee sen kohmeisia sormiaan ja katsoo sitten pahasti, kun Juuse sytyttää tupakan ja sanoo, että se on Vaskinen kuule se ja sama, kuoleeko hän keuhkosyöpään vai vanhuuteen, kun kuitenkin matojen ruuaksi päätyy. Muut jätkät nauravat. Topias hymyilee, mutta katsoo mua eikä Juusea, ja kävelee taas vähän lähempänä. Sen käsivarsi hipoo mun omaani. Mun sisälläni läikähtelee ja mä käytän kaiken tahdonvoimani, etten näyttäisi liian tyytyväiseltä. Vaskinen sanoo, että se lähtee meidän joukkueesta, jos Juuse ei aio ottaa peliä tosissaan, ja Juuse on sitä mieltä, ettei Vaskinen aio jättää meitä, koska Vaskinen on liian paska muille joukkueille. Se on huono vitsi, koska Vaskinen on pitänyt meidät listojen kärjessä pelkällä sisulla. Se on paras maalivahti koko harrastelijaliigassa. Juuse tietää sen, koska parin henkosen jälkeen se heittää tupakan maahan ja talloo sen päälle. Mua hymyilyttää – ja vielä enemmän sen jälkeen, kun huomaan, että Topias katselee taas mua. Sitä ei kestä kuitenkaan pitkään.

”Kuulitteko ILEXin Hirviahosta?” Juuse kysyy. ”Se on kuulemma hintti.”

”Uskotko kaiken, mitä ne Iltalehdessä kirjoittavat?” Vaskinen epäilee.

”Mä näin siitä kuvia. Se oli kieli jonkun toisen miehen kurkussa. Vitun inhottavaa.”

Mun on vaikeampi hengittää. Topias jää jälkeen, eikä tule enää mun viereeni kävelemään.

**

Mun sisälläni kuohuu, kuplii ja kolisee. Topias istuu pukuhuoneen penkillä väsyneen näköisenä ja näpyttelee kännykkäänsä, eikä varmasti edes arvaa, miten sekaisin mä olen. Muut jätkät ovat jo lähteneet. Ilma pukuhuoneessa on viilentynyt, mutta siellä on vielä kosteaa ja nurkkiin on pinttynyt hien ja vahvojen hajusteiden löyhkä. Topias juoksuttaa sormiaan sen jo valmiiksi sekaisessa tukassa, ja on niin perkeleen lähellä, etten mä vain paina sitä penkkiin ja suutele sen huulia ruville. Mä haluan saada sen hengästymään ja punastumaan ja vaikeaksi. Mä hyppyytän levottomana polveani. Topias vilkaisee mua kulmiensa alta ja laskee sitten katseensa takaisin kännykkänsä näyttöön.

”Pieni hetki”, se sanoo. Mä alan olla epätoivoinen. Topias ei ole vieläkään kysynyt mua sen kämpille yöksi, enkä mä vain voi kutsua itse itseäni. En mä ole aikaisemminkaan kutsunut. Topias pistää kännykän urheilukassiinsa ja nousee ylös.

”Okei.”

Mä seuraan sen perässä käytävään. Jäähalli on tähän aikaan illasta hiljainen. Topias seisahtuu hallin oville ja katsoo hämärään iltaan. Ulkona sataa lunta.

”Kyllä säkin voisit joskus tehdä aloitteen”, se sanoo ja katsoo mua merkitsevästi lasioven heijastuksesta. Mä nielaisen, enkä sano mitään, raavin vain päätäni villapipon alta. Se pyörittelee silmiään ja läimäyttää kehottaen mun olkavartta.

**

Pekka Pouta kertoo huomisen säästä. Lunta koko Suomeen. Lusikka kilisee Vaskisen kahvikupin reunoja vasten. Topias nostaa jalkansa rennosti mun syliini ja selaa uutisia kännykästään. Mä yritän keskittyä televisioon, mutta se on kamalan vaikeaa, kun Topias on niin lähellä. Se heiluttelee varpaitaan, eikä varmaan edes tajua sitä. Mä lasken käteni Topiaksen jaloille ja silittelen sen nilkkoja housunlahkeiden alta. Vaskinen vilkaisee meitä kahvikuppinsa reunan takaa ja kääntää sitten Akkarin sivua.

”Mikä tää teidän juttunne on?” se kysyy. Mä katson sitä, mutta se ei nosta enää silmiään sarjakuvasta. Topias vilkaisee mua.

”Panetteko te?” Vaskinen kysyy suoraan.

”Joo”, Topias vastaa, eikä jää miettimään.

”Onko se jotain vakavaakin?”

Me katsotaan taas toisiamme.

”En mä tiedä”, mä vastaan. Topias nyökkäilee. Vaskinen kohauttaa olkiaan ja hörppää kahvikuppinsa tyhjäksi.

**

Topias liukuu jään poikki kuin aave, eikä ota koppia, kun sille yritetään syöttää kiekkoa. Se jää miettimään jotain kesken pelin, juuri kriittisimpinä hetkinä, ja Vaskinenkin alkaa jo turhautua, ettei hyökkäys saa mitään aikaiseksi ja kiekko valuu aina takaisin puolustukselle, ja lopulta vierasjoukkue voittaa meidät neljällä maalilla. Kukaan ei puhu Topiakselle mitään pukuhuoneessa, enkä mäkään sano mitään, ennen kuin me ollaan ulkona jäähallin ovista ja istutaan melkein tyhjässä bussissa. Topias ajaa oman pysäkkinsä ohi.

”Etkö mene kotiin?” kysyn. Se pudistaa päätään ja koskettaa vaivihkaa mun reittäni. Tiedän, mitä se tarkoittaa – tai mitä se on ainakin ennen tarkoittanut. Nyt ilmassa on jotain uutta ja epäröivää.

Topias potkii kenkänsä mun eteiseen ja pussaa mua pikaisesti suupieleen, kun mä tarjoudun pesemään sen hikiset vaatteet. Mä menen eleestä vähän hämilleni ja täytän pesukonetta tavallista pidempään, jotta saisin aikaa ajatella. Mun pää on kuitenkin ihan tyhjä. Kun mä palaan kylpyhuoneesta, Topias on pistänyt makaronit kiehumaan ja paistaa juuri jauhelihaa. Mä kävelen lähemmäs ja mulla on taas yhtä epävarma olo kuin silloin, kun me harrastettiin ensimmäisen kerran seksiä. Topias vilkaisee mua olkansa yli ja se näyttää ihan yhtä epävarmalta.

”Ei sun tarvitse mulle kokata”, sanon, kun en keksi muuta.

”Halusin.”

Mä silitän vähän epäröiden sen selkää. Topiaksen hartiat rentoutuvat, kun mä en siirrä kättäni enää pois.

”Mä olen vähän ajatellut”, se sanoo otsa hermostuksesta rypistyen, ”että me voitais tehdä joskus jotain muutakin yhdessä. Tiedätkö?”

”Etkö sä halua enää seksiä?”

”Ei, kun sen lisäksi.”

”Ai käydä treffeillä?”

”No jotain sellaista”, se sanoo ja kohauttaa olkiaan, ”jos sä tietenkin vain haluut.”

Mä suutelen sen korvantaustaa ja jää nojailemaan sen selkään, kun se kokkaa makaronisörsselinsä loppuun. Topias hymyilee aivan uudella tavalla hehkuen, ja musta tuntuu, ettei mikään ole tuntunut vielä niin huumaavalta.

Nyyhti:
Minusta tämä otsikko oli oikein passeli! Huuma sopii tosi hyvin lätkään, ja itse tekstissä se tuntui jotenkin jatkuvasti olevan läsnä.

Tämä oli huikeasti rakennettu, tykkäsin paljon! Tämä oli ikään kuin koottu pienistä osasista, eikä siirtymiä niiden välillä mitenkään selitetty, mikä teki lukemisesta mielenkiintoista. Ensin oli vain kaikenlaisia vinkkejä siitä mitä ehkä tapahtuu, sitten oltiinkin jo jaettu sänky, sitten joukkuekaverikin tiesi ja lopuksi siirryttiin vähän vakavampaan. Ihana tarinankaari ja tosi hyvin kerrottu! Pidin myös siitä, että tässä oli läpikotaisin tosi äijämäinen ote, ihan jo kielestäkin lähtien. Jotenkin ihanan ronskia ;D Kiitos lukukokemuksesta!

Iippa:
En mä kestä! ♥ Sulan jo sille, että päätit kirjoittaa mulle! Sen lisäksi tää oli tottakai aivan ihana teksti. Juuri sellaisia tunnelmapaloja, joita rakastan yli kaiken. Mun mielestä ihanan tästä heti alkuun teki se, että lähdetään liikkeelle keskeltä harjoituksia, suoraan toiminnasta. Myös todella nopeasti pääsee kiinni tekstin ytimeen, eli näihin kahteen ihanaan sankariin. Jimin haikailu Topiaksen hymyn perään, ja poskien kuumeneminen on jotain täydellistä. Kahden ensimmäisen pätkän tunnelma on vielä jotenkin sellainen ihastumisen alkuvaihetta, sellaista hauskaa hyvänolontunnetta kuvaava. Kakkospätkässä oot myös ihanasti tuonut sen voittamisen euforian esille. Toki siihen euforiaan sekoittuu tässä tilanteessa muutakin, mutta se vain vahvistaa jotenkin koko kuvaa tosta tunnelmasta.♥

--- Lainaus ---Musta tuntuu, että hurmos mun sisälläni johtuu ihan muusta kuin voitonhuumasta.
--- Lainaus päättyy ---
Oi kun tää kohta oli jotenkin suloinen. Jimi ihan hukassa omissa aivoissaan.

Molempien epävarmuus ja samalla Jimin aavistus, että molemmat haluaa tätä, on jotenkin todella aidonoloista. Jäällä selkeästi molemmilla on enemmän itsevarmuutta ja tarttumapintaa tehdä mitään, kuin kahden kesken Topiaksen luona.
--- Lainaus ---Puiden oksilla on jäähilettä ja kylmä sora narskuu meidän kenkien alla.
--- Lainaus päättyy ---
Tämän pätkän aloitus jo luo erilaisen ilmapiirin, mikä sitten eskaloituu vielä lisää dialogin avulla. Pienet huomautukset, kuten Topiaksen jääminen muista jälkeen, auttavat eristämään Jimin kaikista, ja se luo lisää kontrastia puhujien ja Jimin välille.
Tykkään myös, kuinka Topias on pojista se, joka tekee aloitteen jutun syventämisestä. Jimi on selkeästi arempi kehittämään juttua eteenpäin, ja se tekee näistä kivan pariskunnan.
Kaikissa näissä pätkissä on oma tunnelmansa, ja tykkään kovasti aina tällaisista pätkistä. Jokainen tunnelma tuo esiin oman puolensa kahden lätkäpojan suhteen ongelmista ja hyvistä puolista. Kaapista tulemista, voitonhuumaa, kipuilua ja lopulta sitoutumista toiseen. Tulee itsekin ajateltua, millaisia vastoinkäymisiä ja millaisia hyviä hetkiä kyseisillä hahmoilla voi olla näiden lisäksi.

Kiitos vielä tästä ihanasta tekstistä!♥

Thelina:
Kivaa, kun suosittelit tätä, sillä tykkäsin kyllä tästäkin (vaikka en tykkääkään lätkästä, ehkä tykkään sit vaan lätkäpojista ^-^)

Tykkään niin paljon lukea tuollaisista pienistä kosketuksista, halauksista, korvaan osuvasta hengityksestä ja halusta suudella. Olisin voinut vaikka lukea tuosta ihastumisvaiheesta enemmänkin, mutta ah miten herkullista tuo kolmannen pätkän kiertely ja kaartelukin on, kun ollaankin jo yhtäkkiä hypätty vähän pidemmälle, mutta silti pitää kierrellä ❤

Neljäs osa toi sellaista valitettavaa, mutta monille todellista ikävää kommentointia, ihan sattuu lukea tuollaista ja ettei Topias uskaltanut kävellä enää lähellä </3 Mutta sitten seuraava osa kääntääkin kaiken päälaelleen: ollaankin rennosti ja kun toinen kysyy kai puoliksi leikillään ”panetteko te?” niin vastaus on joo ;D Eikä Vaskista edes kiinnosta ;D

Tuo vika osa toi hymyn huulille, niin söpöä ajaa pysäkistä tahallaan ohi ja tulla kokkaamaan makaroonisörsseliä ❤ Ja vika lause, sen pelihuuman lisäksi tietenkin, toi ihanasti vielä tarinan nimen tuonne loppuun! Voi kyllä, tykkäsin tästä kovasti, kiitos paljon!

Auri:
Ai kauhee, tässä yhdistetään kaks mun inhokkia :---D Tai ei ehkä inhokkia, mutta minulla on jotain patoutumia ja tunnelukkoja sekä teinislashistä (vaikka no, eihän tässä niiden i'istä puhuta, tulee silti sellainen fiilis että kyseessä on nuoria pojankloppeja tai siis jotain lukioikäsiä tai nuoria aikuisia) että minä-kertojasta :---D Useimmat teinislashit ei vaan oo millään tavalla kiinnostavia minulle ja sitten taas minä-kertoja luo yleensä myötähäpeän tuntemuksia eikä mitään muuta. MUTTA. Iso mutta. Tykkäsin tästä ihan hemmetisti!

Selasin tosiaan Joulukatua ja meinasin alkaa lukea Lähellä reunaa, mutta kun olit linkannut tämän siihen ensin, niin päädyinkin tänne! Ja siis tässä on niin paljon kaikkea hyvää, etten tiedä mistä aloittaa! Tykkään tämän tahdituksesta, tykkään siitä, että Jimi ja Topias vähän hoippuroi heikolla jäällä toistensa kanssa, kun ei voi olla varma siitä mitä toinen haluaa ja mitä toinen tuntee ja puhuminen on vaikeaa. Tykkään siitä, että tässä käsitellään myös homofobiaa, mutta sitten Vaskinen onkin ihan okei asian kanssa. Tykkään itseasiassa eniten tuosta kohtauksesta missä Topiaksen jalat on Jimin sylissä ja Vaskinen kysyy, että mikä niiden juttu on! Tykkään noista pikkuyksityiskohdista jotka tuo eloa, säätiedote, Aku Ankan lukeminen ja nilkkojen silittäminen. 

Tuo loppu on aivan ihana, että Topias vain änkee Jimin luo ja alkaa kokkaamaan ja sitten he päättävät, että ovat jotain isompaakin ♥ Olen nyt ihan rakastunut näihin poikiin ja sinun tapaan kertoa heistä, joten menenkin heti nyt lukemaan tuon Lähellä reunaa ♥ Jotenkin osaat kirjoittaa näin tavanomaisista ja arkisista asioista mielenkiintoisesti ja minä-kertojankin taidat niin hyvin, että teksti on mukaansa tempaavaa, eikä sitä kertojavalintaa jää edes kyseenalaistamaan. Kiitos tästä! ♥

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu