Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Godrickin notko => Aiheen aloitti: Kiikiiconfused - 22.08.2011 08:08:16
-
Nimi: Vaihto-oppilasvuosi Tylypahkassa
Kirjoittaja: Kiikiiconfused
Ikäraja: K-11 //zougati muokkasi ikärajan vastaamaan uusia ikärajoja
Tyylilaji: Action/romance (Alternative Universe)
Paritus: Katariina/Fred.
Vastuuvapaus: Kaikki Harry Potteriin liittyvä kuuluu J. K. Rowlingille. Katariina on omaa tuotantoani.
Varoitukset: Eipä tässä mitään kovin vakavaa tule tapahtumaan, hieman väkivaltaa ainakin.
Tiivistelmä: Katariinan vaihto-oppilaskokemus täysin erilaisesta koulusta. Mukaan mahtuu Kolmivelhoturnajaisia, Joulutanssiaisia ja kaikkea muuta jännittävää.
A/N: Eli tapahtumat perustuvat Harry Potter ja Liekehtivä Pikari -elokuvaan, jos ei jo tiivistelmästä sitä arvannut :D Ensimmäinen ficcini, älkää syökö minua...
The morning I never thought to come…
”Anna Katariina Jääskeläinen, nyt ylös sängystä niin kuin olisit jo! Myöhästyt koulusta!” äiti huusi jo varmaan seitsemännen kerran keittiöstä. Olin oikeasti ollut hereillä jo varmaan 15 minuuttia, mutta en jaksanut nousta. En halunnut mennä kouluun, koska lähes kukaan ei ymmärtänyt minua siellä. Kaikki vain pitivät minua outona ja jättivät piireistään pois. Huoneeni ovi aukesi, ja äiti katsoi minua melko tuimasti.
”Nyt ylös siitä sängystä. Sinulla on puoli tuntia aikaa valmistautua lähtöön”, hän sanoi ja kävi avaamassa verhot. Auringonvalo tulvahti välittömästi sisään ja melkein sokaisi minut. Nousin vastentahtoisesti istumaan ja mutisin äidilleni vastaukseksi: ”Hyvä on, minä nousen. Oletko nyt tyytyväinen?”
Aamiaisella olin yhtä kärttyisä kuin herätessänikin. En oikeastaan koskaan ollut ollut aamuihmisiä. Vaatteiden vaihdossa ja ulkonäön siistimisessä ei taaskaan mennyt kuin viisi minuuttia, mikä aiheutti aina ihmetystä perheenjäsenten keskuudessa. Isäni kertoi taas muka-huvittavia vitsejä siitä, kuinka vauhtini ei ole tasainen.
”Menen hakemaan postin”, totesin kyllästyneenä ja nousin pöydästä.
”Nopeasti sitten. Kohta sinun pitää mennä bussille”, äiti sanoi mennessäni ulos takaovesta.
Postilaatikolle ei ollut pitkä matka, mutta kävelin sen luo aina melko hitaasti, sillä tiesin, ettei minulle koskaan ollut postia. Avasin laatikon ja aloin selata pinoa. Mainos, mainos, lasku, lasku, mainos, lasku, Pelaaja-lehti Joonakselle, lasku, vaihto-oppilasjärjestön kirje, kirje minulle, mainos, las… Hetkinen? Kirje minulle? Selasin postinippua taaksepäin ja otin kuoren esiin. Kyllä, siinä luki minun nimeni. Kuori oli melko virallisen näköinen ja hieman kellertävä, ja se oli suljettu punaisella sinetillä, mutta hämmästyksekseni siinä ei ollut lainkaan postimerkkiä tai minkäänlaisia leimoja. Jäin vielä tuijottamaan sitä palatessani sisälle.
Jätin postinipun keittiön pöydälle, mutta kirjeeni vein mukanani. Eteisessä laitoin sen laukkuuni, koska koulussa olisi ruokailun jälkeen paremmin aikaa perehtyä kirjeeseen, ja ryhdyin korjailemaan kampaustani peilin edessä. Siihen ei tosin kauan mennyt, sillä puoli pullollista hiuslakkaa riitti pitämään hiukseni kurissa, eikä yksikään suortuva ollut liikkunut paikaltaan. Vilkaistuani peiliin viimeisen kerran nostin laukkuni olalleni ja olin juuri lähdössä, kun äiti tuli eteiseen kädessään vaihto-oppilasjärjestön kirje.
”Sinut on hyväksytty mukaan Vaihto-oppilaaksi brittiläiseen sisäoppilaitokseen -ohjelmaamme. Saat piakkoin hyväksymiskirjeen jostain koulusta ja samalla toimintaohjeet lukuvuoden aloittamiseen”, äiti luki ja hymyili. ”Pääset sittenkin sinne Isoon-Britanniaan.”
Vedin pienet voitontanssit ulko-ovella ja kävin suukottamassa äitiäni poskelle. Sittenkään minun ei tarvitsisi homehtua jossain typerässä suomalaislukiossa! Tyytyväinen ilme kasvoillani lähdin kohti bussipysäkkiä.
Kolme ensimmäistä tuntia tuntuivat matelevan. Viimein koitti ruokailu, jonka tapani mukaan vietin luokkalaisteni kanssa, vaikken heistä liiemmin pitänytkään. No, söisin nopeasti, jotta pääsisin avaamaan kirjeeni.
Istuuduin lukiomme kirjaston sohvalle ja kaivoin kirjeen laukustani. Avasin kuoren melko varovasti ja vedin hieman kulahtaneen näköisen paperinpalan esiin. Taittelin kirjeen auki ja aloin lukea.
”Hei, Katariina Jääskeläinen. Sinut on hyväksytty Vaihto-oppilaaksi brittiläiseen sisäoppilaitokseen -ohjelman kautta opiskelemaan vuodeksi Tylypahkaan. Kouluvuosi alkaa 1.9., mutta sinun odotetaan saapuvan Lontooseen jo kahta tai kolmea päivää aikaisemmin, jotta voit hankkia kaikki tarvittavat opiskeluvälineet. Ohessa on luettelo tarvittavista välineistä ja kirjoista. Sinua tullaan vastaan Heathrow’n lentokentälle.
Albus Dumbledore
rehtori”
Minun pitäisi siis mennä Lontooseen jo 30. elokuuta. Aloin hymyillä, sillä saisin paikan, jossa aloittaa kaikki alusta. Mutta miksi en ollut koskaan aikaisemmin kuullutkaan koulusta nimeltä Tylypahka?
”Heippa Kata. Kukas sinulle on kirjoittanut?” toinen paras ystäväni Sofia kysyi istuutuessaan viereeni.
”Pääsen vaihto-oppilaaksi Britteihin, vastasin hymyillen. ”Tosin minulla ei ole mitään tietoa siitä, missä tämä koulu sijaitsee.” Toisen parhaan ystäväni Marian pää pilkisti kirjaston ovesta.
”Kuulinko oikein, joku on menossa Britteihin?” hän kysyi ja tuli luoksemme. Näytin hänelle kirjettä.
”Tosi hienoa! Mutta jos sinun pitää lähteä tuo pari kolme päivää aikaisemmin, lähtö on jo huomenna”, Maria sanoi. ”Ja mikä ihmeen Tylypahka?”
”En tiedä”, vastasin. ”Mutta tänään pitää pakata.” Sisälläni kuohui into.
-
A/N: Elikäns tuo pöllön nimi sitten tulee lyhennettynä nimestä James Andrew Eric Phelps.
Can I believe anything of this?
Lentokone laskeutui Heathrow’lle. Kävin hakemassa laukkuni ja lähdin kohti lähtöaulaa, jossa minua oltaisiin vastassa. Ohitin monia ihmisiä, jotka olivat odottamassa muita, mutta yhdenkään kyltissä ei ollut mitään minuun viittaavaa. Vasta rivistön hännillä huomasin erittäin isokokoisen miehen, jolla oli paksu pitkä tukka ja tuuhea parta. Hän kantoi kylttiä, johon oli kirjoitettu nimeni, ja sen vieressä komeili sama tunnus, joka oli ollut kirjeessäni olleessa sinetissä.
”Oletko sinä Tylypahkasta?” kysyin englanniksi hieman epävarmana.
”Joo, oon mä. Viedään ekaks sun tavarat Vuotavaan Noidankattilaan ja käydään sitte ostamassa vähän tavaroita sulle”, mies vastasi. En ollut ehtinyt katsoa listaa tarvittavista kirjoista ja opiskeluvälineistä, joten olin tyytyväinen, että tämä mies olisi auttamassa.
”Vuotavaan mihin?” kysyin hämmentyneenä.
”Vuotavaan Noidankattilaan. Se on sellanen pieni kapakka ja majatalo”, mies kertoi. ”Mä oon muuten Hagrid. Tylypahkan riistanvartija.”
”Katariina Jääskeläinen”, esittäydyin ja lähdin seuraamaan Hagridia.
Istuin sängylläni Vuotavassa Noidankattilassa, joka oli jopa normaaliin englantilaiseen pubiin nähden sisustettu lähes keskiaikaisesti, ja olin kuin puulla päähän lyöty siitä, mitä Hagrid kertoi minulle Tylypahkasta. Noitien ja velhojen koulu, ja että minä tavallaan olisin samanlainen kuin hekin, jokin jästisyntyinen velho. Hagrid ojensi minulle melko vanhan näköisen kirjan.
”Dumbledore käski antaa tän sulle. Siellä on vähän tietoa Tylypahkasta”, hän sanoi. ”Mutta me voitais mennä nyt Viistokujalle. Onkos sulla kuinka paljon rahaa?”
Kaivoin hieman nolona laukustani isän Visa-kortin.
”Isin luottokortti vain. Tämä ei varmaankaan käy valuuttana siellä”, sanoin punastuen. ”Onko mitään mahdollisuutta käydä vaihtamassa rahaa? Voin nimittäin nostaa käteistä jonkin verran?”
”Voidaan käydä Irvetassa, niin saat vähän rahaa sitte vaihdettua”, Hagrid sanoi. Nyökkäsin ja nousin lähteäkseni hakemaan rahaa pankkiautomaatilta, joka oli aivan nurkan takana. Hagrid pyysi sen jälkeen palaamaan takaisin baariin.
Hain 2500 puntaa ja seurasin Hagridia Vuotavan Noidankattilan kellariin. Siellä hän napautteli muutamia tiiliä, ja seinä edessäni aukesi.
”Wau”, oli ainoa mitä pystyin ihmetykseltäni toteamaan.
”Suunnilleen samaa sanoi eräs poika, Harry, muutama vuosi sitten. Kai sä oot Harry Potterist kuullu?” Hagrid kysyi. Pudistin päätäni.
”Sulla on sitten aika iso aukko tietämyksessäs”, Hagrid totesi. Astuimme seinään ilmestyneestä aukosta pienelle kadulle, joka oli täynnä ihmisiä ja jota reunustivat useat kaupat ja liikkeet. Kävelimme suoraan, kunnes huomasin edessämme kohoavan suuren valkoisen rakennuksen. Tuijotin sitä silmät pyöreinä ja henkäisin: ”Wau.”
Käytyämme Irvetassa, maahisten ylläpitämässä valtavassa pankissa, vaihtamassa puntani 500 kultakaljuunaan menimme ensimmäisenä Ollivandersille ostamaan minulle taikasauvan, jota Hagridin mukaan tulisin uudessa koulussani tarvitsemaan. Astuimme sisään puotiin, jonka sisustusta hallitsivat pitkät hyllyt täynnä pieniä rasioita. Kahden lähimmän hyllyn välistä ilmestyi valkohiuksinen vanha mies.
”Kas päivää, Hagrid”, tämä mies sanoi. ”Kuka on tämä nuori neito? Hän on melko vanha ollakseen ensiluokkalainen.”
”Hän on Tylypahkaan tuleva vaihto-oppilas”, Hagrid vastasi. ”Tultiin ostamaan sauva hänelle.”
Herra Ollivander kaiveli hyllyjään, kunnes löysi sauvan, jonka sitten toi minulle.
”Koivua, 10 tuumaa ja yksisarvisen jouhi. Kokeile vain”, hän sanoi. Otin sauvan hieman epäröiden. Melkein heti koskettaessani sauvaan se alkoi hehkua.
”Kappas, heti ensi yrittämällä”, herra Ollivander sanoi naureskellen.
Saimme ostettua kaiken tarvittavan.
”Haluisitko ittelles lemmikin? Vaikkapa pöllön”, Hagrid kysyi. ”Pöllöstä on hyötyä, jos haluaa lähettää postia. Meillä kun ei muuta postijärjestelmää ole kirjeiden ja pakettien lähettämiselle.”
Hän osoitti lemmikkieläinkauppaa. Menimme sinne. Ympärilläni oli ties kuinka monia erilaisia eläimiä, mutta huomioni kiinnitti pieni helmipöllö, joka tuijotti minua tiiviisti kassan vieressä olevasta häkistä. Pian huomasin ostaneeni kyseisen linnun.
”Sinun nimesi voisi olla vaikkapa Jaan Erp”, sanoin pöllölle palatessamme takaisin Vuotavaan Noidankattilaan.
”No niin, mä lähden sitte takasin Tylypahkaan. Me nähdään ylihuomenna. Tässä kuoressa on sun junalippus. Äläkä huolehi turhaan, sillä siellä asemalla on varmasti ihmisii, jotka osaa neuvoo sua. Kunhan et kysy jästeiltä. Ne ei osaa auttaa”, Hagrid sanoi lähtiessään.
”Enköhän minä selviä”, totesin ja palasin huoneeseeni.
-
Bongasin tämän nyt tuolta ja kuulosti heti aluksi aika kiinnostavalta.
Tässä on hyvä idea, tykkään myös siitä että kerrankin tuonne joukkoon ujutetaan suomalainenkin. Se ehkä vähän häiritsee, että tyttö on jo lukiossa, mutta muuten kiva.
Ootan innolla tätä Katariina/Fred - paritusta. Ei sitten toivottavasti etene supervauhtia, että eivät heti alussa päädy pussailemaan johonkin komeroon ;)
Hain 2500 puntaa ja seurasin Hagridia Vuotavan Noidankattilan kellariin. Siellä hän napautteli muutamia tiiliä, ja seinä edessäni aukesi.
”Wau”, oli ainoa mitä pystyin ihmetykseltäni toteamaan.
”Suunnilleen samaa sanoi eräs poika, Harry, muutama vuosi sitten. Kai sä oot Harry Potterist kuullu?” Hagrid kysyi. Pudistin päätäni.
Hagrid on jotenki ihana. Mä vaan pidän siitä. :D
”Voidaan käydä Irvetassa, niin saat vähän rahaa sitte vaihdettua”, Hagrid sanoi. Nyökkäsin ja nousin lähteäkseni hakemaan rahaa pankkiautomaatilta, joka oli aivan nurkan takana. Hagrid pyysi sen jälkeen palaamaan takaisin baariin.
Tää hiukan häiritsi, koska mun tietääkseni puntia ei voi vaihtaa kaljuunoiksi, vaan jästisyntyiset saavat jostain säilöstä rahaa koulukirjoihin.
Hyvä, jatkoa odottelen. :)
-
Bongasin tämän nyt tuolta ja kuulosti heti aluksi aika kiinnostavalta.
Tässä on hyvä idea, tykkään myös siitä että kerrankin tuonne joukkoon ujutetaan suomalainenkin. Se ehkä vähän häiritsee, että tyttö on jo lukiossa, mutta muuten kiva.
Ootan innolla tätä Katariina/Fred - paritusta. Ei sitten toivottavasti etene supervauhtia, että eivät heti alussa päädy pussailemaan johonkin komeroon ;)
Hain 2500 puntaa ja seurasin Hagridia Vuotavan Noidankattilan kellariin. Siellä hän napautteli muutamia tiiliä, ja seinä edessäni aukesi.
”Wau”, oli ainoa mitä pystyin ihmetykseltäni toteamaan.
”Suunnilleen samaa sanoi eräs poika, Harry, muutama vuosi sitten. Kai sä oot Harry Potterist kuullu?” Hagrid kysyi. Pudistin päätäni.
Hagrid on jotenki ihana. Mä vaan pidän siitä. :D
”Voidaan käydä Irvetassa, niin saat vähän rahaa sitte vaihdettua”, Hagrid sanoi. Nyökkäsin ja nousin lähteäkseni hakemaan rahaa pankkiautomaatilta, joka oli aivan nurkan takana. Hagrid pyysi sen jälkeen palaamaan takaisin baariin.
Tää hiukan häiritsi, koska mun tietääkseni puntia ei voi vaihtaa kaljuunoiksi, vaan jästisyntyiset saavat jostain säilöstä rahaa koulukirjoihin.
Hyvä, jatkoa odottelen. :)
Hienoa, että tälle löytyy lukijoita :3 Eikä enää ole mulla oikein tapana kirjoittaa että heti ensinäkemältä ollaan menossa naimisiin tyylillä, eli kyllä etenee sellaista "normaalivauhtia".
Ja jossain kirjassa muistaakseni kyllä Hermionen vanhemmat vaihtoivat puntia Irvetassa (tais olla 2. tai 3. kirja)
-
Do I really belong here better?
Vihdoin koitti syyskuun ensimmäinen aamu. Olin koko edellisen päivän lukenut Hagridin antamaa kirjaa, jonka Dumbledore oli lähettänyt, ja pakkaillut hieman tavaroitani matkaa varten uudelleen. Seisoin King’s Crossin asemahallissa ja katsoin hämmästyneenä ympärilleni sanomatta kuitenkaan mitään. Halli oli korkea ja lasikattoinen, ja monia laitureita reunustivat kivikaaret. Sitten muistin, minne olin menossa. Mistä minä erottaisin velhot jästeistä? Ja kuinka ihmeessä pääsisin laiturille 9 ¾?
”Tulkaahan nyt, pojat. Harry ja Ron myös. Olisitte nukkuneet yöllä, mutta ei…” kuului takaani. Kiinnitin huomioni nimeen Harry, koska Hagrid oli maininnut sen aikaisemmin mennessämme Viistokujalle. Huomasin yhdellä pojista kärryt, joiden päällä oli valkoinen pöllö häkissä. Lähdin seuraamaan heitä. Laitureilla 9 ja 10 huomasin yhden tytön juoksevan pylvästä päin ja katoavan sen sisään. Ennen kuin muut ehtivät tehdä mitään, kysyin takimmaiselta pojalta, olivatko hekin menossa laiturille 9 ¾. Punahiuksinen poika, joka näytti olevan minun ikäluokkaani, nyökkäsi.
”Seuraa vain meitä”, hän sanoi ja lähti muiden perässä. Pojan ohjeiden mukaisesti seurasin heitä ja päädyin pylvään läpi uudelle laiturille. ”Wau” oli taas ainoa, mitä osasin sanoa. Vieressäni kiilteli musta höyryveturi, ja laituri oli jokseenkin täynnä ihmisiä. Vein matkatavarani samaan paikkaan kuin muutkin ja lähdin sitten etsimään istumapaikkaa itselleni.
Olin vaeltanut junan puoleenväliin ja nähnyt vain täysiä vaunuosastoja. Viimein vieressäni oli vaunuosasto, jossa oli muutama vapaa paikka. Tunnistin siellä istujat samoiksi, joita olin seurannut laiturille. Avasin oven.
”Anteeksi, voinko istua tänne? Muualla on melko täyttä”, kysyin. Vaunussa istuva kolmikko myöntyi heti.
”Sinähän olet se tyttö, joka kysyi minulta, miten laiturille pääsee. Oletko uusi oppilas?” punahiuksinen poika kysyi. Nyökkäsin vastaukseksi ja totesin:
”Tavallaan.”
”Näytät olevan liian vanha ollaksesi ekaluokkalainen. Kuinka vanha olet?” ruskeahiuksinen tyttö kysyi. Kerroin olevani 15, mutta en jaksanut mainita ennen uuttavuotta tulevaa 16-vuotispäivääni.
”Nimeni on muuten Katariina Jääskeläinen”, sanoin, kun tajusin, etten ollut esittäytynyt. Punahiuksinen poika kertoi olevansa Ron Weasley, ruskeahiuksinen tyttö Hermione Granger ja mustahiuksinen poika Harry Potter.
Junamatka meni rattoisasti aikaisemmista kouluvuosista jutellen ja minä enimmäkseen vastailin heidän kysymyksiinsä jästikoulustani. Saavuimme Tylypahkan juna-asemalle. Seurasin Harrya, Ronia ja Hermionea hevosettomien vaunujen luo ja taisin näyttää melko hämmentyneeltä koko ajan. Aloimme lähestyä aivan valtavaa linnaa. Seurasin muita sisälle, kunnes joku mustiin pukeutunut mies, ilmeisesti opettaja, pysäytti minut.
”Sinä olet varmaan Katariina”, hän sanoi hivenen ylimielisesti. ”Seuraa minua.”
Hän ohjasi minut ruokasalin etuosaan ja meni istumaan päädyssä olevan pöydän ääreen. Huomasin kaikilla muilla oppilailla olevan mustat kaavut, kun itse olin normaalivaatteissa. Vierelleni tuli hyvin vanhan oloinen harmaapartainen mies.
”Tervetuloa taas tänne Tylypahkaan”, hän sanoi. ”Tälle vuodelle on tulossa eräs erikoinen tapahtuma, jonka takia vuoden huispauspelit on peruutettu.”
"Huispaus on mitä?" ajattelin. Pöydistä kuului buuauksia.
”Hiljaisuutta”, rehtori Dumbledoreksi osoittautunut mies sanoi. ”Huispausta on taas ensi vuonna. Tänä vuonna opetukseemme osallistuu vaihto-oppilas, Katariina Jääskeläinen. Tähän asti hän on opiskellut jästikoulussa, mutta hänellä on myös erikoisempia voimia. Iän puolesta hän menisi viidennelle, mutta koimme kaikille hyväksi, että hän opiskelee neljäsluokkalaisten kanssa. Ennen kuin lajittelemme ensiluokkalaiset, lajittelemme hänet.”
Dumbledore nosti vanhan ja jokseenkin rispaantuneen noidanhatun päähäni.
”Eivätpä nuo vieraskieliset ajatukset minua hämää. Tupasi on päivänselvä. Rohkelikko!” hattu kajautti. Rohkelikkojen pöydässä alettiin hurrata. Dumbledore nosti hatun pois päästäni ja laski takaisin vieressäni olevalle tuolille. Menin Harryn, Ronin ja Hermionen luo ja istuin Harryn viereen. Monet halusivat kätellä minua.
”Tervetuloa”, melko hyvännäköinen minua vanhempi poika, jolla oli pitkähköt punaiset hiukset, sanoi. ”Minä olen Fred, ja hän on George.”
Hän osoitti vieressään istuvaa samannäköistä poikaa.
”Hauska tavata”, vastasin hymyillen ja jäin seuraamaan ekaluokkalaisten lajittelua.
Dumbledore nousi taas ylös. Hän alkoi kertoa, kuinka Tylypahka oli valittu tämän vuoden Kolmivelhoturnajaisten isäntäkouluksi, ja että täällä olisi tylypahkalaisten lisäksi oppilaita kahdesta muusta koulusta. Huomasin jonkun vanhan, ryppyisen ja hieman äkäisen näköisen miehen kiiruhtavan salin poikki kuiskuttamaan jotain Dumbledorelle.
”Tuo on vahtimestarimme Argus Voro”, Fred kertoi. ”Hän on surkki, ja hänelle on todella hauska tehdä jekkuja.”
”Mikä on surkki?” kysyin ja tunsin itseni hieman typeräksi.
”Velho, joka ei osaa taikoa”, George vastasi. Nyökkäsin hitaasti ja käännyin katsomaan takaisin Dumbledoreen.
”… Mutta nyt toivottakaa tervetulleiksi Beauxbatonsin ihanat tytöt ja heidän rehtorinsa Madame Maxime”, Dumbledore sanoi. Ruokasalin ovet avautuivat, ja sisään asteli tyttöjä sinisissä koulupuvuissaan. Heidän takanaan seurasi jopa Hagridia pidempi nainen.
”Wou”, totesin hiljaa naisen käveltyä ohitseni. Olin varma, että saisin kokea monia asioita, jotka tulisivat ihmetyttämään minua. Tytöt tekivät näyttävän sisääntulon ja sen huomasi myös poikien kasvoilta. Dumbledoren tervehdittyä Madame Maximea hän palasi salin etuosaan esittelemään toisen koulun.
”Ja nyt ystävämme pohjoisesta. Tervetuloa, Durmstrangin pojat ja heidän rehtorinsa Igor Irkoroff”, hän sanoi. Poikien sisääntulo oli vielä tyttöjäkin näyttävämpi. Jäin hetkeksi suu auki tuijottamaan heitä.
”Se on hän!” Ron vinkaisi. ”Viktor Krum!”
Katsoin, kuinka venäläisen näköisen vanhemman miehen edellä kulki nuorempi, ehkä 17- tai 18-vuotias, ja minulle jokseenkin mitäänsanomaton poika.
”Ja hän on kuka?” kysyin.
”Bulgarian huispausjoukkueen etsijä”, Ron vastasi ja katsoi ihailevasti Viktoria. Kohautin olkapäitäni ja katsoin Dumbledoren suuntaan. Edelleenkään huispaus ei sanonut minulle mitään. Salin etuosaan kannettiin jokin ihmisen korkuinen laatikontapainen.
”Ennen kuin jatkamme, Ministeriön edustaja haluaisi sanoa muutaman sanan”, Dumbledore sanoi. ”Bartemius Kyyry.” Opettajien pöydästä nousi pukuun pukeutunut keski-ikäistä hieman vanhempi mies. Yhtäkkiä lumottu taivas alkoi salamoida.
”Mitä ihmettä?” ihmiset kyselivät ympärilläni. Osa tytöistä kiljahteli. Jostain takanurkan suunnalta lensi säde kattoon ja myrsky tyyntyi. Salin etuosaan Dumbledoren luo nilkutti keski-ikäinen ärtynyt mies. He keskustelivat hiljaa jostain.
”Kuka hän on?” kysyin.
”Villisilmä Vauhkomieli”, Ron vastasi.
”Alastor Vauhkomieli? Aurori?” Hermione kysyi. Olin utelemassa, mikä on aurori, mutta Harry ehti ensin. Ron kertoi, että he vangitsevat pimeyden velhoja ja vievät heidät Azkabaniin. Olisi tehnyt mieli kysyä, mikä on Azkaban, mutta päättelin jo ilmankin, että se on vankila.
”Ministeriö on tullut siihen tulokseen, että Kolmivelhoturnajaisiin eivät saa osallistua oppilaat, jotka ovat alle 17-vuotiaita. Tämä päätös on pitävä!” Kyyry julisti. Ihmiset alkoivat taas buuata.
”Täyttä roskaa!” Fred ja George huusivat. Minua alkoi naurattaa. En ollut edes aikomassa osallistua, vaikka ikä olisikin riittänyt.
”Hiljaa!” Dumbledore huusi ja heilautti taikasauvaansa sitä laatikontapaista kohti. Se alkoi ikään kuin haihtua ilmaan ja paljasti suuren maljakon.
”Liekehtivä pikari”, Dumbledore kuulutti. ”Kun olette päättäneet, osallistutteko, kirjoittakaa nimenne pergamentille ja laittakaa tänne. Muistakaa miettiä tarkkaan, sillä valittu saa pärjätä yksin.”
-
Tämäpäs vaikuttaa mielenkiintoiselta ja odotan jatkoa innolla!
Tutti frutti
-
Hienoa, että edes vähän löytyy lukijoita ^^ yritän parhaani mukaan kirjoitella eteenpäin
-
Hoo, tää vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta!
Ihana idea, ois tosi kiva päästä vaihto-oppilaaks Tylypahkaan. :)
Jatkoa odottelen innolla!!
-
How something like this can happen?
Ensimmäinen pimeyden voimilta suojautumisen tuntini päättyi juuri, ja olin hieman järkyttynyt. Seurasin Ronia, Harrya ja Hermionea, jotka keskustelivat tästä uudesta opettajastamme, Villisilmästä.
”Näittekö Nevillen kasvot?” Hermione kysyi lopulta. Ja siinä paha, missä mainittiin. Neville seisoi vieressämme ja tuijotti ikkunasta ulos tyhjällä katseella. Laitoin käteni hänen olkapäälleen.
”Oletko kunnossa?” kysyin. Neville ei kuitenkaan ehtinyt vastata, kun Villisilmä tuli paikalle ja pyysi pojan mukaansa. Jäin huolestuneena tuijottamaan Nevillen perään.
”Menisimmekö oleskeluhuoneeseen?” Ron ehdotti.
”Entä jos menisimme katsomaan ilmoittautumistilaisuutta. Sehän on pian?” Harry ehdotti. ”Vaikka emme itse voi ilmoittautua, voimme silti mennä katsomaan, ketkä aikovat yrittää.”
Istuin penkillä Hermionen vieressä ja seurailin, kun monet laittoivat nimilappujaan liekehtivään pikariin.
”Kuka tämä nimeltämainitsematon velho on, josta melkein kaikki puhuvat?” kysyin Hermionelta. Hän alkoi kertoa jostakin erittäin pahasta velhosta, jonka nimeä ei saisi mainita. Olin aivan pihalla koko kertomuksen ajan, sillä monet asiat olivat hyvin epäselviä, mutta sen verran ymmärsin, että tämä paha velho oli joskus yrittänyt tappaa Harryn. Yritin katseellani etsiä Harrya, sillä minua jäi häiritsemään, miksi kukaan haluaisi tappaa hänet. Yhtäkkiä jostain kaikui Weasleyn kaksosten innokkaat äänet ja kaikki alkoivat hurrata. Sisälleni levisi äkkinäinen lämpö enkä tiennyt, mistä se tuli.
”Kiitos, kiitos, kiitos”, he sanoivat. ”Teimme sen tänä aamuna.” Pian he ilmestyivät näkyviin väkijoukosta, ja huomasin omaksi yllätyksekseni alkaneeni hymyillä ujosti.
”Eikä se tule toimimaan”, Hermione totesi itsevarmasti pidentäen sanaa ’toimimaan’. Kaksoset kävivät tytön molemmin puolin istumaan, Fred minun ja Hermionen väliin.
”Aijaa”, Fred totesi, ja jota George jatkoi kysymällä: ”Miten niin?” Hermione selitti pikarin ympärillä leijuvan kehän olevan ikälinja, jonka Dumbledore oli asettanut. Se jäi ainoaksi, mitä koko asiasta kuuntelin, koska huomaamattani keskityin enemmän Frediin ja varsinkin vain tuijottamaan hänen selkäänsä hiljaisena. Sydämeni oli äkkiä alkanut hakata lujempaa ja sisälleni levinnyt kummallinen lämmöntunne tuntui huokuvan jo ihollani. Vaikka Fred olikin selin minuun, enkä siis saanut häneen minkäänlaista katsekontaktia, halusin hänen silti pysyvän siinä. Ihmettelin hieman sitä tunnetta, sillä en ollut aikaisemmin tuntenut niin. Pojat nousivat ja hyppäsivät penkille seisomaan minun jäädessä vielä tuijottamaan Frediä. Katsoin, kuinka he joivat keitoksensa ja hyppäsivät sitten kehän sisäpuolelle. Ilmeisesti heidän ei olisi tullut onnistua siinä, sillä muut alkoivat hurrata uudelleen. Kaksoset naureskellen kiersivät pikaria ja sitten heittivät nimilappunsa sinne.
”Senkö ei pitänyt toimia?” kysyin Hermionelta, joka ei vastannut, vaan jatkoi hivenen ärtyneenä kirjansa lukemista. Sain tosin vastauksen kysymykseeni pian, sillä pikari alkoi liekehtiä enemmän ja tähtäsi kaksi liekkiä suoraan kaksosiin. Katsoin lievästi järkyttyneenä, kun pojat lensivät isossa kaaressa muiden yli ja lattialle iskeydyttyään alkoivat muuttua harmaapartaisiksi vanhuksiksi.
”Ehkä pientä takapakkia näemmä”, totesin itsekseni, nousin penkille seisomaan ja katsoin naureskellen, kuinka muut kannustivat painivia kaksosia. En edes kiinnittänyt huomiota siihen, että Viktor Krum tuli myös ilmoittautumaan.
Istuimme Rohkelikkojen oleskeluhuoneessa. Monet seitsemäsluokkalaiset keskustelivat siitä, kuinka mahtavaa olisi päästä mukaan. Olin piiloutunut yhteen nurkkaan ja olin olevinani lukemassa, vaikka oikeastaan seurailin enemmänkin, mitä muut tekivät. Weasleyn kaksoset oli muutettu takaisin omiksi itseikseen ja he harmittelivat, kuinka eivät päässeet yrittämään osallistumista. Yritin seurailla muitakin, mutta katseeni harhautui jatkuvasti Fredin suuntaan.
”No niin, keskity sitten lukemiseen, jos et pysty seurailemaan muita kuin tuota Ronin veljeä”, sanoin itselleni mielessäni ja kävin kunnolla lukemaan. Pitkään en kuitenkaan ehtinyt, kun sain seuraa.
”Ei taida Hermione olla ainoa lukutoukka tänä vuonna”, Ron naureskeli ja istahti viereeni. Harry istahti toiselle puolelleni ja Hermione Harryn viereen.
”Muuten, Katariina”, Harry aloitti. ”Dumbledore sanoi silloin ensimmäisenä iltana, että sinulla on jotain erikoisempia voimia.”
”Niin, oletko koskaan saanut jotain ihmeellistä aikaiseksi?” Hermione jatkoi. Aloin miettiä. Joskus kauemmin aikaa sitten olin onnistunut useammankin kerran siirtämään esineitä koskematta niihin, kuten pudottamaan tauluja seiniltä tai maljakoita hyllyiltä, mutta enimmäkseen vain ollessani vihainen. Olin vain ajatellut, että ’voi kun tuo tipahtaisi hänen niskaansa’, ja niin oli lähes joka kerta käynyt, vain muutaman kerran oli mennyt ohi, ja myös muutama viinilasi oli tavallaan räjähtänyt jonkun käteen minun tuijottaessa sitä. Olin äidille usein sanonut asiasta, mutta hän oli vain ohittanut asian olankohautuksella ja sanomalla, että se oli vain sattumaa. Kaiken tämän kerroin kolmikolle.
”Eli olet huomannut voimasi melko samalla tavalla, kuin monet muutkin jästisyntyiset velhot”, Hermione totesi. Nyökkäsin hitaasti.
”Minun varmaan pitäisi kirjoittaa kotiin ja kertoa, että olen perillä ehjänä ja ehkä vähän tiedustella asioita”, sanoin ja kaivoin laukusta paperia ja sulkakynän. ”Täytyyhän heidän saada tietää, mikä heidän tyttärensä oikeasti on.”
”Haluatko lainata minun pöllöäni tuon lähettämiseen?” Harry kysyi. ”Hedwig voi viedä sen…”
”Itse asiassa minulla on oma pöllö, Jaan Erp. Ostin sen käydessäni Hagridin kanssa Viistokujalla”, kerroin. Kaivoin laukustani paperia ja sulkakynän, ja kävin kirjoittamaan.
”Hei äiti ja isä.
Olen ehjänä perillä, junamatka sujui hyvin Lontoosta Tylypahkaan. Tämä koulu on upea. Olemme valtavassa vanhassa linnassa ja melko lailla kaikki ovat olleet mukavia minua kohtaan. Sain tosin kuulla jotain hyvin erikoista. En olekaan normaali tyttö. Olen noita. Ei kuitenkaan huolta, sillä täällä on muitakin, joiden vanhemmat ovat normaaleja ihmisiä, mutta nämä nuoret itse ovat noitia tai velhoja. Ja tietysti minä olen se sama Katariina, kuin aina ennenkin.
Minun on kuitenkin aivan pakko kysyä, että onko suvussamme muita minun kaltaisia? Siis noitia tai velhoja.
Antakaa vastauskirje sille pöllölle, joka toimitti tämän kirjeen. Pöllön nimi on Jaan Erp ja se on minun oma. Lähetän tämän kirjeen mukana isän Visa-kortin, sillä sille ei ole käyttöä täällä.
Rakastan teitä. Nähdään lukuvuoden loputtua. Lähetän teille kuvia täältä.
Katariina”
Olin juuri kysymässä, missä pöllöt ovat täällä linnassa, kun tuvanjohtajamme professori McGarmiva tuli oleskeluhuoneeseen.
”Päivällisen jälkeen kerrotaan Kolmivelhoturnajaisiin valittujen nimet. Jääkää siis vielä saliin istumaan syötyänne”, hän sanoi.
”Käydään viemässä tuo kirje sen jälkeen sitten. Minä voin näyttää, missä pöllölä on, sillä minullakin on kirje lähetettävänä”, Harry sanoi noustessaan vierestäni. Nousin itsekin ja seurasin muita Suureen Saliin.
Istuin Harryn ja Nevillen välissä. Kumpikin heistä söi vielä, mutta itse olin jo saanut lopetettua.
”Toivottavasti Viktor Krum pääsee kilpailuun mukaan. Hän voittaisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä”, Ron hehkutti pöydässä.
”Oletko varma Ron, että tuo fangirl-tyyli sopii sinulle?” Hermione kysyi hivenen pilkallisesti. Kaksoset näyttivät innostuvan äskeisestä heitosta, sillä he alkoivat laulaa: ”Viktor I love you. Viktor I do. When we’re apart, my heart beats only to you.” Minua, kuten muutamaa muutakin, se alkoi naurattaa. Dumbledore asteli salin takaosaan ja himmensi valaistusta. Kylmät väreet kulkivat niskaani pitkin katsoessani, kun Dumbledore lähestyi liekehtivää pikaria, joka alkoi loimuta hieman enemmän. Sitten se sylkäisi sisuksistaan paperinpalasen. Dumbledore nappasi sen ja luki: ”Durmstrangin osallistuja on Viktor Krum!” Kaikki alkoivat taputtaa, kun pikari sylkäisi toisen lapun. ”Beauxbatonsin osallistuja on Fleur Delacour.” Seurasi lisää taputuksia, ja pikarista lensi kolmas lappu. ”Tylypahkan osallistuja on Cedrig Diggory.” Lisää hurrauksia ja varsinkin Puuskupuhit hurrasivat rankimmin. Dumbledore palasi salin etuosaan.
”Hienoa. Meillä on nyt kolme osallistujaa, mutta vain yksi heistä voi voittaa”, hän sanoi. Kaikki alkoivat taas taputtaa, mutta melko pian kaikki myös hiljenivät ja kääntyivät katsomaan salin takaosaa. Pikari oli alkanut taas loimuta. Dumbledore käveli sen luokse, ja se sylkäisi sisästään vielä yhden lapun.
”Mitä tämä on?” kysyin hiljaa Harrylta, mutta hän pudisti päätään osoittaakseen, ettei tiennyt. Dumbledore mutisi jotain, mutta en saanut siitä selvää. Sitten hän toisti sen, mitä oli mutissut, vain hieman kovempaa: ”Harry Potter…” Katsoin hieman huolestuneena Harrya.
”Harry Potter!” Dumbledore huusi. Hermione tyrkkäsi Harrya käsivarteen ja käski menemään.
”Mutta Harryhan on alaikäinen”, kuiskasin hiljaa Hermionelle. Hänkin katsoi huolestuneena Harryn perään. Muut Tylypahkalaiset alkoivat huudella Harrya huijariksi ja ties mitä muuta. Huomasin Weasleyn kaksosten näyttävän hieman ärtyneiltä ja hämmentyneiltä.
”Miten Harry sen oikein teki?” he pohtivat ääneen. Käännyin katsomaan Roniin, joka näytti erittäin vihaiselta.
”Tälle on varmasti joku selitys. Harry on sen näköinen, ettei haluaisi osallistua”, sanoin hänelle, mutta hän vain tuhahti ärtyneenä ja totesi: ”Ihan sama.”
-
Pahoittelen, että tässä kesti hiukan, jos jotkut ovat odottaneet tähän jatkoa. Lukuja tulee sitä mukaa kun saan niitä hiukan eteenpäin (kahdenkymmenen muun kirjoitusprojetkin ohella)
-
Is this reality in here?
Katselin kädessäni olevaa kirjekuorta, jonka olin hakenut oleskeluhuoneesta pienen olkalaukkuni lisäksi. Harry oli viety Dumbledoren huoneeseen, joten hän ei tulisi nyt opastamaan minua pöllölään. Vaelsin käytävällä, kunnes huomasin Weasleyn kaksoset. He olivat ilmeisesti virittämässä jonkinlaista jekkua.
”Hei anteeksi”, sanoin mennessäni heidän luokseen. ”Ehtisikö edes toinen teistä opastaa minut pöllölään?” Toinen heistä, joka oli alempana tikkailla ja osoittautui Frediksi, kääntyi ja laskeutui alas. George jäi vielä ylös, mutta kääntyi kuitenkin katsomaan minua.
”Riittääkö sanallinen opastus vai pitääkö ihan lähteä mukaan?” Fred kysyi. Typerä hymy alkoi hiipiä kasvoilleni, mutta pysyin juuri ja juuri peruslukemilla.
”Sanallinen varmaan riittäisi, mutta olen huomannut, että täällä näitä käytäviä riittää, joten saatan eksyä, vaikka muistaisinkin ohjeet”, sanoin. Fred hymyili itsevarmasti ja sanoi sitten: ”Tulehan George. Pidetään samalla tälle sievälle ulkomaalaiselle pieni opaskierros linnaan.” George laskeutui myös tikkailta. Huomasin kummankin heistä olevan minua päätä pidempi. He laittoivat käsivarret olkapäilleni ja lähtivät opastamaan minua.
Kapusimme yhteen torniin, jonka lähes huipulta löytyi huone täynnä pöllöjä. Jaan Erp istui ikkunalla ja ”puputti” (tai miten ne helmipöllöt nyt ääntelevätkään) tervehdykseksi. Silitin linnun nokkaa.
”Onko se muuten varmaa, että nämä löytävät aina perille?” kysyin pojilta, jotka olivat jääneet ovelle odottamaan.
”Kyllähän ne. Ainakin ovat tähän mennessä”, Fred vastasi. Annoin kirjekuoren Jaan Erpille, joka otti sen nokkaansa ja katsoi minua hetken.
”Vie se äidille ja isälle Suomeen”, sanoin pöllölle, joka melkein heti sanottuani sen lähti lentoon. Käännyin kaksosia päin.
”Lähdetäänkö kierrokselle?” George kysyi. Pojat ottivat minut taas väliinsä kävelemään ja lähtivät kierrättämään minua ympäri linnaa.
”Ja viimeisenä ja todellakin vähäisimpänä: tyrmät”, Fred sanoi, kun pojat johdattivat minut linnan alimpaan kerrokseen.
”Tämä on enimmäkseen Luihuisten aluetta, sillä täälläpäin on heidän oleskeluhuone ja makuusalit”, George kertoi.
”Ja Kalkaroksen taikaliemitunnit pidetään täällä”, Fred jatkoi. Tyrmät olivat ankeat ja pimeät, eikä minua oikeastaan huvittanut pahemmin viettää aikaa niissä.
”Kiitos kierroksesta. Enköhän nyt sitten osaa suunnistaa täällä edes jotenkin”, sanoin ja naurahdin kevyesti.
”Eipä kestä”, pojat sanoivat ja kumarsivat syvään.
”Ja mikäli vielä tarvitset opasta, meiltä voi kysyä”, Fred sanoi ja iski silmää. Nyökkäsin, ja lähdimme kohti omaa oleskeluhuonettamme.
Harry oli jo palannut, kun pääsimme oleskeluhuoneeseen. Kävin istumaan hänen vierelleen ja kysyin: ”No, miten kävi?” Harry näytti hivenen järkyttyneeltä.
”Olen virallisesti mukana siinä”, hän vastasi.
”Mutta sinähän olet alaikäinen…” aloitin, mutta Harry keskeytti.
”Niin. Ja silti…”, hän sanoi. Vilkaisin Ronin suuntaan, sillä hän istui toisella sohvalla.
”Ron näyttää melko vihaiselta”, totesin. Harry kertoi Ronin luulevan hänen tehneen sen jollain keinolla.
”Mutta en tehnyt sitä”, hän jatkoi.
”Minä uskon sinua”, sanoin ja laitoin käden Harryn olkapäälle. Tuntui vähän siltä, että hän tarvitsi tässä vielä ystävän tukea.
-
Mukava saada tällekin jatkoa, lisää tulemaan
Tutti frutti kiitää ja kumartaa
-
Ihan kiva. Tällaisia on aina ilo lukea, sillä niistä tulee minulle aina jotenkin hyvä mieli.. :)
-
Rakastan tätä, vaikka en olekkaan vielä edes lukenut kun puolet teksteistä, täytyy säästää hieman, etten tylsisty heti kesän alussa. :D
Mulla ei ole juurikaan mitään muuta viisasta sanottavaa, ainakaan muuta että pidin tästä ihan hitosti, ja kaikkea muuta vastaavaa. Ainoa josta en tykkää, niin on ton hahmon nimi, se on raivostuttava ??? No, en itekkää keksisi mitään priimimpää tähän ::) Jatka niin saan lisää venytettyä mitään sanomattoman tylsän kesän alkua.
-
Pahoitteluni että tässä kestää aina välillä, inspiraation puute kiusaa liikaa. Lisäksi vähän kerron nyt tässä vaiheessa että tässä on pääosin sen elokuvan juoni, mutta lisään asioita, jotka ovat kirjoissa muttei elokuvissa.
Ja CORN, kiitos kommentistasi ^^ ja tosiaan se nimi, miun toinen nimi on Katariina, mutta kaikesta ei tarvitsekaan tykätä :)
_______________________________________________________________________________________________________
Seems that my new life has begun
Huomasin makaavani nurmikolla jollakin valtavalla pelikentällä, joka oli hieman jalkapallokenttää pidempi, mutta kapeampi ja muodoltaan soikea. Nousin istumaan ja katselin ympärilleni. Kenttää reunustivat korkeat katsomot torneineen. Ylhäällä ilmassa näin jotain punaista, mutta en saanut selvää, mikä se oli. Sitten huomasin sen laskeutuvan lähemmäs minua, ja näin, että se oli toinen kaksosista. Hän istui luudalla punakeltaisessa vaatetuksessa, mutta hän oli vielä liian kaukana erottaakseni, kumpi hän oli. Koko ajan hän kuitenkin laskeutui lähemmäs. Pian erotin Fredin hymyilevät kasvot. Ollessaan noin metrin korkeudessa hän hyppäsi alas luudanvarrelta ja ojensi kätensä minulle auttaakseen minut ylös. Olin juuri sanomassa ”hei”, kun Fred alkoi puhua Hermionen äänellä: ”Herää Katariina.” Ennen kuin ehdin kysyä, mitä hän sanoi, hän ehti toistaa sanansa.
Avasin silmäni vaivalloisesti ja tajusin äskeisen olleen unta. Huomasin Hermionen istumassa sänkyni reunalla.
”Hyvää huomenta”, hän toivotti pirteästi.
”Huomenta”, mutisin. ”Mitä kello on?”
”Seitsemän”, Hermione vastasi ja nousi sängyltäni. ”Ajattelin herättää sinut ajoissa, että ehdimme syödä aamiaista.”
Nousin istumaan ja venyttelin. Sängyt olivat harvinaisen mukavat ja pehmeät, eikä millään olisi tehnyt mieli nousta ylös.
”En kyllä yleensä syö aamiaista, mutta voin tulla seuraksi ruokasaliin”, sanoin noustessani sängyltä, ja kävin pukemaan.
Istuimme ruokasalissa Rohkelikkojen pöydässä. Hermione söi ja samalla lueskeli jotain kirjaa. Itse vain tuijottelin pöydän pintaa väsyneenä yrittäen löytää puunsyiden muodostamia erikoisia kuvioita. Olin vielä hieman nukuksissa, sillä en yöllä ollut juurikaan saanut nukuttua. Vaikka olinkin ollut täällä jo muutaman päivän, kaikki tuntui erityisen jännittävältä, mikä tietysti vei unet. Huomasin Harryn tulevan saliin. Hän näytti vielä vastaheränneeltä ja huonosti nukkuneelta, hiukset sekaisin ja silmien ympärillä tummat renkaat.
”Taitavat olla Ronin kanssa vielä riidoissa”, kuiskasin Hermionelle. Vastauksen toteamukseeni sain melko nopeasti nähdessäni Ronin ohittavan Harryn tönäisten häntä samalla olkapäähän.
”Ron tulee tänne istumaan. Kumpi meistä menee Harryn luo?” Hermione kysyi. Sanoin voivani mennä, nousin pöydästä ja kävelin Rohkelikkojen pöydän toiseen päähän Harryn luo. Kumpikaan meistä ei sanonut mitään, kävimme vain hiljaisina istumaan. Lopulta rikoin hiljaisuuden sanomalla:
”Ron näyttää edelleen olevan vihainen.”
Harry nyökkäsi.
”Niin. Mutta en tehnyt sitä. En laittanut nimeäni liekehtivään pikariin”, hän sanoi.
”Minä uskon sinua”, sanoin. ”Eivät kaksosetkaan onnistuneet siinä, joten siksi epäilen tässä olevan jotain pahasti vialla. Ja näkeehän sinusta, ettet haluaisi olla mukana.”
Harry huokaisi hiljaa. Hymyilin hänelle varovaisesti ja ystävällisesti. Pienen uneliaisuuteni takia en huomannut taakseni ilmestyneitä hahmoja, ja säikähdinkin melko pahasti, kun he kysyivät Harrylta, saavatko he kysyä erästä asiaa. Hyppäsin ilmaan kääntyen samalla ympäri ja kiljaisin pienesti. Sitten huomasin, että taakseni ilmestyneet henkilöt olivat Weasleyn kaksoset.
”Anteeksi. Säikähditkö pahastikin?” Fred kysyi ja hymyili. Kasvoilta paistava lievä väsymys sai hymyn näyttämään unelmalliselta, mikä aiheutti sydämeni sykkeen tihentymisen hetkellisesti. Koetin kuitenkin pysyä täysjärkisenä, ja vastasin:
”Hieman vain. En huomannut tuloanne.”
Georgekin hymyili, mutta hänen hymynsä ei aiheuttanut sydämentykytystä. He molemmat pahoittelivat pelästyttämistäni, ja minun istuuduttua kävivät istumaan molemmin puolin minua.
”Niin Harry. Me tässä mietimme…” George aloitti.
”… Miten sinä oikein sait nimesi pikariin?” Fred jatkoi. Painoin otsani kämmenselkääni vasten, sillä tuohon kysymykseen oli yhtä mahdoton vastata, kuin siihen, että mitä on avaruuden laidan tuolla puolen.
”En tiedä, miten nimeni joutui sinne, mutta itse sitä en sinne ole laittanut”, Harry vastasi tyynen rauhallisesti, vaikka ärtymys kuulsikin hänen äänestään. Tunsin Fredin reiden omani vieressä lähellä. Sisälläni alkoi kihelmöidä, ja rauhallisena pysyminen kävi jo hankalammaksi. Onnistuin kuitenkin pysymään tyynenä ja loihdin kasvoilleni yritelmän viehättävästä hymystä. Todennäköisesti siis näytin sähköiskun saaneelta mursulta.
”No, Fred, miten olisi paistettuja munia ja pekonia aamiaiseksi?” George ehdotti veljelleen.
”Mielellään, kiitos”, Fred vastasi ja kääntyi puoleeni. ”Ja mitähän tämä sievä neiti haluaisi?”
Tunsin punan leviävän kasvoilleni ja hengittäminen kävi melko vaikeaksi.
”Tuota, yleensä en aamuisin syö juuri mitään”, vastasin. Molemmat kaksosista katsoivat minua hetken kummastuneena.
”No sitten ei varmaan tarvitse ihmetellä, kuinka pysyt noin hoikkana”, George sanoi hivenen huvittuneella äänellä. ”Kannattaisi kuitenkin joskus edes syödä.” Kumpikin kaksosista alkoi nauraa, samoin minä.
”Kyllä minä syön, mutta en aamuisin”, sanoin. Fred katsoi minua veikeä ilme kasvoillaan ja pörrötti hiuksiani.
”Hyvä, ettei tarvitse alkaa huolestua”, hän totesi. Korjasin kampaukseni nopeasti ja nousin pöydästä. Sanoin lähteväni oleskeluhuoneeseen lukemaan.
-
Eksyin lukemaan tän ja tykkäsin :) Tämän idea on musta tosi kiva. En keksi mitää muuta järkevää sanottavaa. :D
-
Pitkään aikaan mitään fikkiä eksyin lukemaan ja jatka ihmeessä. Itseäni toistan tässä mutta olkoon.
Tutti frutti
-
Bongasin tämän nyt tuolta ja kuulosti heti aluksi aika kiinnostavalta.
Tässä on hyvä idea, tykkään myös siitä että kerrankin tuonne joukkoon ujutetaan suomalainenkin. Se ehkä vähän häiritsee, että tyttö on jo lukiossa, mutta muuten kiva.
Ootan innolla tätä Katariina/Fred - paritusta. Ei sitten toivottavasti etene supervauhtia, että eivät heti alussa päädy pussailemaan johonkin komeroon ;)
Hain 2500 puntaa ja seurasin Hagridia Vuotavan Noidankattilan kellariin. Siellä hän napautteli muutamia tiiliä, ja seinä edessäni aukesi.
”Wau”, oli ainoa mitä pystyin ihmetykseltäni toteamaan.
”Suunnilleen samaa sanoi eräs poika, Harry, muutama vuosi sitten. Kai sä oot Harry Potterist kuullu?” Hagrid kysyi. Pudistin päätäni.
Hagrid on jotenki ihana. Mä vaan pidän siitä. :D
”Voidaan käydä Irvetassa, niin saat vähän rahaa sitte vaihdettua”, Hagrid sanoi. Nyökkäsin ja nousin lähteäkseni hakemaan rahaa pankkiautomaatilta, joka oli aivan nurkan takana. Hagrid pyysi sen jälkeen palaamaan takaisin baariin.
Tää hiukan häiritsi, koska mun tietääkseni puntia ei voi vaihtaa kaljuunoiksi, vaan jästisyntyiset saavat jostain säilöstä rahaa koulukirjoihin.
Hyvä, jatkoa odottelen. :)
Kyllä ne voi vaihtaa puntia kaljuunoihin, jos niitä puntia sattuu olemaan. Jos ei ole rahaa, niin silloin on se ihme Tylypahkan säilö. Niinkuin siinä yhessä kirjassa Hermionen vanhemmat vaihtaa puntia.
Hyvä tarina, mutta en ala seuraamaan. Jatka toki.
-
Hyvä tarina, mutta en ala seuraamaan. Jatka toki.
Kiintoisa lopetus... o.O Hieman... hmm... erillainen...
Itse ainakin olen seurallut. (Jäiks! Jäin kiinni!)
-
Hyvä tarina, mutta en ala seuraamaan. Jatka toki.
Kiintoisa lopetus... o.O Hieman... hmm... erillainen...
Itse ainakin olen seurallut. (Jäiks! Jäin kiinni!)
Njoo, olen vähän outo
-
Why won't anyone listen?
Istuuduin oleskeluhuoneen nurkassa olevalle sohvalle ja painoin pääni polvieni väliin. Ajatukseni olivat yhtä sekasortoa, enkä pystynyt ajattelemaan yhtään asiaa kuin ehkä puoli sekuntia. Miten minä nyt näin menin sekaisin? Yritin kasailla ajatuksiani ja muistella hieman näitä aikaisempia päiviä. Ensimmäinen päivä ja Suuri Sali, ilmoittautumistilaisuus, opaskierros, aamiainen… Nostin pääni silmät pyöreinä ja repesin sitten nauruun. Tajusin nimittäin olevani ihastunut Frediin. Nauruni kaikui mukavan remakkana ympäri oleskeluhuonetta. Miten minä en ollut aiemmin tajunnut asiaa? Tästä tulisi yksi erittäin mielenkiintoinen vuosi, siitä olin varma. Jo se, etten ollut "normaali" nuori, oli tarpeeksi mielenkiintoista, mutta että olin myös ihastunut velhoon, se vasta olikin jotain. Nauraessani putosin sohvalta.
"Mikäs nuorta neitiä noin naurattaa?" kysyi virallisenkuuloinen ääni vierestäni melko korkealta yläpuolelta. Hillitsin hekotustani ja avasin silmäni. Oli erittäin lähellä, etten alkanut kirkumaan. Vieressäni noin puolen metrin korkeudella lattiasta leijui sinisenharmaa läpikuultava ritarin hahmo. Jäin tuijottamaan suu auki. Silmieni edessä todellakin leijui kummitus.
"Mitähän te mahdatte tuijottaa?" hän kysyi.
"Ööööööö, tuota, oletko sinä... siis tuota, jonkinlainen kummitus?" sain kysyttyä. Kummitus nyökkäsi.
"Sir Nicholas de Mimsy-Porpington, palveluksessanne neiti. Pahoittelen, jos pelästytin teidät", hän sanoi. "Oletin teidän huomanneen meidät Suuressa Salissa. Tehän olette se uusi tyttö." Nyökkäsin ja mietin. Olin niin hämmästynyt kaikesta, etten tosiaankaan ollut kiinnittänyt huomiota ympäristööni.
"Hetkinen, sanoitko 'meidät'?" kysyin. Kummitus nyökkäsi.
"Meitä on neljä tupakummitusta. Minä olen Rohkelikkojen, kuten arvata saattaa. Puuskupuheilla on Lihava Munkki, Korpinkynsillä Harmaa Leidi ja Luihuisilla Verinen Paroni. Lisäksi tässä linnassa on muitakin kummituksia, sekä räyhähenki Riesu. Häneen oletkin jo varmasti törmännyt", Sir Nicholas kertoi. Pudistin hämmentyneenä päätäni. Hän oli ensimmäinen epäelävä johon olin törmännyt näiden muutaman päivän aikana.
"Sepäs kummallista. Yleensä Riesu on kiusaamassa uusia oppilaita melkeinpä heti", kummitus totesi. "Mutta minäpä tästä lähden kiertelemään. Hyvää päivänjatkoa neidille." Sir Nicholas lipui seinän läpi pois.
Nousin takaisin sohvalle istumaan. Olin oikeasti nähnyt kummituksen. Oikean kummituksen, joka oli puhunut minulle. En tiennyt paransiko vai pahensiko tilannetta tieto, että se oli täydellisen normaalia nähdä kummituksia täällä. Nostin jalat sohvalle ja halasin polviani. Kaikkea uutta ja ihmeellistä oli melkeinpä jo liikaa minulle. Päätin kuitenkin kestää sen ja selvitä tästä vuodesta. Vaikka paljon olin jo saanut uutta näiden muutaman päivän aikana, vielä enemmän sitä olisi edessä.
Kuulin Lihavan Leidin muotokuvan siirtyvän ja huomasin Ronin tulevan oleskeluhuoneeseen.
"Ron. Odota", sanoin. Poika pysähtyi.
"Mitä? Lähettikö Harry sinut?" hän kysyi. Pudistin päätäni.
"Itse minä halusin sinulle puhua. Miksi et voi uskoa, ettei Harry halunnut osallistua?" Ron vain murahti vastaukseksi ja kiipesi portaat ylös poikien makuusaliin. Huokaisin hiljaa ja kävin sohvalle makaamaan. Kyllä tyhmemmänkin pitäisi nähdä, ettei Harry oikeasti halunnut osallistua.
-
No hyvä on. En osaa pysyä pois täältä, joten alan lukemaan. Olet todella hyvä kirjoittaja ja tätä tarinaa on helppo ja sujuva lukea. En ala bongailemaan virheitä, koska olen siinä auttamattoman huono. Jatka nopeasti.
Kiitos ja kumarrus
- Mary Sun
-
Jatkoit! :)
Hyvää tekstiä jälleen, olis vaan kiva, jos luvut ois vähän pidempiä, mut kyllä nääkin on jo tarpeeks. Jatkoa! :)
-
No phones to have conversations, but something more interesting
Ei kulunut montaakaan päivää, kun Kolmivelhoturnajaisten osallistujien haastattelu julkaistiin. Pääasiassa artikkeli kertoi Harrysta, mutta ei mitenkään imartelevasti. Muut osallistujat mainittiin, muttei heitäkään kovin mukavassa valossa esitelty. Harry ei ehtinyt lehteä päivän aikana lukea, mutta sai kuulla siitä tarpeeksi ilmankin. Kaiken tuon lisäksi läksyjäkin kasaantui mukavasti, mutta onneksi Hermionesta oli vähän apua niissä. Istuin makuusalissa viimeistelemässä muodonmuutosesitelmää. Professori McGarmiva oli määrännyt kolmen jalan tutkielman katouttamisen hyödyistä ja haitoista. Minulta puuttui enää kuutisen tuumaa tekstiä. Olin syventynyt yhteen Hermionen minulle lainaamista kirjoista, kun kuulin oleskeluhuoneesta kohahduksen ja puhetta. Kukaan huoneessa nukkuvista tytöistä ei reagoinut, joten laskin sulkakynäni ja hyppäsin varovsti sängyltä alas. Hiivin ovelle ja luikahdin oven välistä portaikkoon.
Näin Harryn kyyristyneenä takan eteen. Kyykistyin kaiteen taakse ja kumarassa hiippailin portaat alas. Haryy ei huomannut minua, sillä hän oli niin keskittynyt keskustelemaan takan kanssa. Piilouduin yhden nojatuolin taakse ja kuuntelin. Takasta kuului jonkun miehen ääni, ja hän keskusteli Harryn kanssa Kolmivelhoturnajaisista. Ylhäältä kuului oven kolahdus.
"Pidä ystäväsi lähellä, Harry", miehen ääni sanoi, ja sitten tuli hiljaista. Kuulin portaikosta askeleita, joten painauduin syvemmälle nojatuolin taakse. Ron ilmestyi oleskeluhuoneen puolelle, muttei onnekseni nähnyt minua.
"Kenen kanssa sinä puhuit?" hän kysyi Harrylta.
"Näetkö täällä ketään kenen kanssa olisin voinut puhua? Ehkä kuulet omiasi", Harry vastasi ärtyneeseen sävyyn. Mikä ihme noita kahta oikein vaivaa, ajattelin. Keskustelun loppu meni minuta ohi, mutta huomasin Ronin lähtevän tuohtuneena takaisin ylös makuusaleihin. Vasta kun kuulin oven sulkeutuvan ylhäällä, uskalsin nousta piilostani. Huomasin Harryn istuvan takan edustalla olevalla sohvalla kasvot haudattuna käsiinsä. Astelin hitaasti lähemmäs ja kysyin varovasti:
"Kuka se oli, kenen kanssa juttelit? Tuolla takassa?" Harry nosti päänsä käsistään ja katsoi minuun säikähtäneenä.
"Koska sinä siihen ilmestyit?" hän kysyi. Kohautin hartioitani
"Olin jonkin aikaa piilossa tuon nojatuolin takana", vastasin ja osoitin piilopaikkaani. "Kuulin sinun puhuvan jonkun miehen kanssa."
Harry näytti vähän mietteliäältä.
"Se oli kummisetäni, Sirius Musta", hän sanoi. "Älä kamalasti puhu tästä. Häntä syytetään edelleen murhasta, jota hän ei tehnyt." Nyökkäsin hitaasti ja lupasin pysyä hiljaa koko asiasta.
_________________________________________________________________________________
A/N: Pahoittelen että on lyhyt, pidempiä on tulossa :)
-
Vähä tylsempi, kun aiemmat, mut ei se haitannut. :) Kiva, että on tulossa pidempiä lukuja. Jatkoa odottelen. :)
-
Why can't you just say it straight?
Päivä oli epätavallisen kaunis ollakseen lokakuun melkein puoliväli. Seurasin Harrya ja Nevilleä heidän suunnistaessa metsän laidalla olevalle rantatörmäälle. Neville kahlasi rantaveteen ja alkoi tutkia rannan ja rantaveden kasveja selkeästi innoissaan. Harry taas kävi kirjoittamaan rästissä olevia esseitä ja tutkielmia istuen puun juurella, ja minä istahdin toisen puun alle lukemaan loitsujen teoriaa. Professori Lipetitin mukaan ei olisi kovinkaan suuri ongelma pysyä mukana, jos lueskelisin myös aiempien vuosien teorioita ja harjoittelisin loitsuja jonkun avustuksella. Tähän mennessä Hermione oli auttanut minua paljon, ja olinkin oppinut ensimmäisen ja toisen vuoden loitsut melkein kaikki. Tänään Hermione kuitenkin liikkui Ronin ja Ginnyn kanssa, kun itse melkeinpä poikkeuksetta liikuin aina Harryn kanssa, sillä halusin olla hänelle ystävänä ja tukena. Joskus kuitenkin liikuin linnassa ja tiluksilla yksin, ainakin siihen asti, kunnes Weasleyn kaksoset ilmestyivät jostain. Usein minusta tuntui, että he seuraisivat minua, ja välillä olin näkevinäni vilauksen kahdesta punahiuksisesta päästä. Monet kerrat se kuitenkin näytti osoittautuvan vain näköharhaksi.
Kauempana selkäni takaa kuului kenkien alla katkeilevien oksien raksahtelua ja hiljaista kiihkeää puhetta.
"Jos haluat hänen tietävän, niin kerro itse", kuulin Hermionen sanovan.
"En!" Ron sihahti äkäisenä. Hermione lähti kävelemään meitä kohti Ronin ja Ginnyn jäädessä taakse. Harry nousi ylös.
"Ron pyysi kertomaan, että Seamus oli sanonut Parvatin kertoneen Deanille Hagridin etsivän sinua", tyttö sanoi hieman takellellen ja näyttäen siltä, että litaniaa ei ollut helppo muistaa.
"Niinkö, no sano hänelle... Hetki, mitä?" Harry kysyi. Hermione huokaisi ja palasi kysymään jotain Ronilta kuiskaten. Nousin ylös ja menin seisomaan Harryn taakse. Hermione palasi ja aloitti uudelleen:
"Dean kuuli Parvatilta... Älä pyydä minua toistamaan. Hagrid etsii sinua." Sitten hän kääntyi ja lähti kävelemään takaisin Ronin ja Ginnyn luo.
"No voit sanoa Ronille..." Harry aloitti, muttei ehtinyt sanoa lausettaan loppuun, kun Hermione kivahti:
"En ole pöllö!" Parin Ronin ja Harryn välillä vaihdetun pahan mulkaisun jälkeen porukka lähti pois.
Kävimme Harryn kanssa takaisin istumaan ja Neville jatkoi rantavesien tutkimista.
"Miten minä millään ehdin tavata Hagridia, kun läksyjä on näin paljon rästissä?" Harry voihkaisi.
"Minä voin auttaa. Tai siis ainakin voin kirjoittaa sinulle muistiinpanot noita varten", ehdotin ja palasin loitsujen maailmaan. Yritin keskittyä reducto-loitsuun, mutta mieleeni putkahti pieni pala Hermionen sanoja.
"Ron pyysi kertomaan..." Ihme, että Ron vaivautui edes Hermionen kautta välittämään Harrylle viestin. Lueskelin hetken kirjasta ohjeita loitsuun ja kaivoin sitten sauvan laukustani etsien katseellani sopivaa pikkukiveä. Löysin laukkuni vierestä täydellisen. Siirsin laukkuani hieman, heilautin sauvaani kiveä kohti ja sanoin:
"Reducto." Kivi vain hyppäsi pienesti ilmaan, muttei mitään muuta. Kokeilin uudestaan samalla tuloksella. Taas uudestaan. Ja vielä. Toistin useita kertoja. Kahdenneskymmenes kerta sai kiven jo savuamaan hyppäämisen lisäksi. Toistin vielä muutaman kerran, kunnes kivi lopulta räjähti. Kokeilin loitsua uudelleen muihin pikkukiviin, joihin loitsu myös onnistui. Katselin tyytyväisenä pieniä kasoja kivimurskaa.
"Kappas, onnistuit erittäin hyvin", kuului molemmin puolin päätäni. Säikähdyksestä kiljaisten hyppäsin ylös ja kääntyessäni huusin:
"Riktusempra!" Sauvastani purkautui kaksi hopeista sädettä, jotka osuivat kohteisiinsa. Sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa, ja käteni hikosivat. Hengittäminen oli vaikeaa, mutta hitaasti vedin ilmaa keuhkoihini ja puhalsin ulos. Näköni oli sumentunut, enkä erottanut muuta kuin epäselviä hahmoja.
"Wau, nopeaa toimintaa, pakko myöntää", Neville sanoi, ja pienestä loiskeesta päätellen hän nousi ylös järvestä. En ollut vielä toipunut järkytyksestä, joten en nähnyt vieläkään edessäni kuin kaksi mustaa möykkyä, jotka makasivat maassa.
"Ei sinun kuitenkaan olisi tarvinnut yrittää tainnuttaa Weasleyn kaksosia", Harry totesi ja laski kätensä olalleni. Sykkeeni alkoi viimein tasaantua ja näköni terävöityi, jolloin näin kaksoset nousemassa istumaan.
"Jaahas, Kataa ei sitten parane säikytellä", Fred sanoi naureskellen noustessaan ylös.
"Sieltä voi vielä iskeä jokin pahempi kirous", George jatkoi ja naurahti. Sain lopulta hengitykseni normalisoitumaan.
"Kaksi kuukautta sitten olisin vielä lyönyt nyrkillä", mutisin ja laskin sauvani.
"Mistä te siihen ilmestyitte?" Harry kysyi. Kukaan meistä ei ollut kuullut heidän tuloaan räjähteleviltä pikkukiviltä. Kaksoset selittivät olleensa vain kävelyllä, mihin he saivat vastaukseksi nauruntyrskähdyksiä.
"Mutta Harry, sinulle meillä olikin asiaa. Charlie on käymässä täällä, kannattaa käydä moikkaamassa häntä", Fred sanoi.
"Koska saimme sen kerrottua, voimme jatkaa kävelyämme, eikö niin Fred?" George sanoi.
"No mutta kyllä", Fred vastasi, ja kaksoset kääntyivät meitä päin.
"Nähdään taas, lapset", he sanoivat yhteen ääneen, ja huomasin Fredin iskevän silmää minulle. Laitoin sauvani takaisin laukkuun.
"Ehkä voisimme palata linnalle. Alkaa tulla jo ilta ja Harry, käy tapaamassa Hagridia", sanoin hermostuneesti. Sydämeni hakkasi taas lujaa, mutta tällä kertaa se oli enemminkin vain juuri hermostumista.
"Kata? Onko kaikki varmasti hyvin?" Harry kysyi epäilevä ilme kasvoillaan.
"On. Nähdään oleskeluhuoneessa", sanoin, nostin laukkuni olalleni ja lähdin kävelemään melko ripeästi kohti linnaa.
________________________________________________________________________________________
Kommentti: Kyllä, loitsut on englanniksi, koska suomennokset kuulostaa typeriltä..
-
Huh, Katapa pelästy aika kovin. :D Mistä Kata nii palj alko hermilemaan?
Jatkoa! :)
-
No siis (kuten varmaan huomasitte) Kata säikkyy helposti, jos keskittyy johonkin asiaan erittäin paljon ja Fredin seurassa varsinkin hermostuu helposti, kun (kuten aiemmin jo tuli mainittua hänen tajunneen asian itsekin) hän on ihastunut Frediin :D (ja, no, Fred iski Katalle silmää, niin siitähän se hermostus iski :DDD)
-
I would warn him if I was you
Kömmin muotokuva-aukosta oleskeluhuoneeseen ja heittäydyin sohvalle. Koko matkalla en nähnyt kumpaakaan kaksosista, en myöskään Ronia tai Hermionea. Kaivoin laukustani pergamenttia ja kävin kirjoittamaan Harrylle muistiinpanoja esitelmiä varten. Avasin taikajuomien kirjan sivulta 87. Sain aikaan kolme aiheeseen liittyvää alaotsikkoa pikkuvihjeineen ja sivunumeroineen, kun keskittymiseni herpaantui muistikuvan takia. Hymyilevä Fred, silmää iskevä Fred... Puna nousi kasvoilleni. Yritin karistaa kuvat mielestäni ja keskittyä kirjoittamiseen.
Laskin taikajuomien kirjan laukkuun ja otin muodonmuutokset tilalle. Muistiinpanojen kirjoittaminen oli oikeastaan aika helppoa, kun oli jo itse kirjoittanut esseet aiheista. Kirjasin pergamentille yksittäisiä sanoja alaotsikoiden alle ja joihinkin laitoin sivunumeroita kirjasta. Huomasin muotokuvan siirtyvän aukon edestä ja Harryn kömpivän sisään.
”Tapasitko Hagridin?” kysyin häneltä.
”Joo. Hän pyysi tulemaan yöllä näkymättömyysviitan kanssa”, hän vastasi ja kävi istumaan viereeni. Annoin jo kirjoittamani muistiinpanot, ja Harry kävi heti kirjoittamaan esseitä.
Sain loitsujen muistiinpanot kirjoitettua, ja Harry oli juuri viimeistellyt taikajuomien esseen, kun oleskeluhuoneeseen tuli iloisesti jutusteleva kolmen hengen porukka. Kaksoset ja tuntematon punapää.
”Hei Harry. Charlie halusikin tavata sinut, kun nyt sattuu olemaan Tylypahkassa”, Fred sanoi. ”Kas, hei Kata.” Kuulin selvästi Fredin äänen pehmenevän hänen mainitessaan nimeni.
”Hei”, vastasin hiljaa ja nopeasti ja punastuin. Charlie tuli luoksemme.
”Sinä taidatkin olla Katariina, se vaihto-oppilas, jonka sekä Ron, että kaksoset mainitsivat”, hän sanoi ja ojensi kättään. Nyökkäsin ja kättelin Charlieta. Katsahdin kelloon. Iltasoitto tulisi kohta, joten nousin ja sanoin meneväni nukkumaan. Toivotin hyvät yöt ja lähdin kohti portaita, mutta olin kuulevinani Fredin sanovan hiljaa:
”Nuku hyvin, prinsessa.” Vilkaisin taakseni, mutta pojat näyttivät kaikki siltä, ettei kukaan ollut sanonut mitään. Totesin siis kuulleeni väärin, kiipesin portaat ylös ja luikahdin makuusaliin kiinnittämättä huomiota alhaalta kuuluvaan pehmeään muksahteluun.
Nukkumiseni oli melko surkeaa. Olin heräillyt pitkin yötä, eniten heti iltasoiton jälkeen, kun makuusaliin tuli porukkaa. Heräsin kuudelta, vaikka makuusalissa oli hiirenhiljaista. Hermionekin näytti nukkuvan sikeästi, joten hiljaa hipsin ulos ja oleskeluhuoneen läpi.
Ruokasali oli melkoisen tyhjä, vain muutama oppilas minun lisäkseni. Istuuduin pöytään ja melkein heti eteeni ilmestyi kupillinen teetä. Nostin kupin ja hetken aikaa lämmittelin kupista huokuvassa lämmössä. Harry ilmestyi istumaan eteeni.
”No mitä Hagridin luona eilen oli?” kysyin ja hörppäsin teetä. Harry kumartui lähemmäs ja kuiskasi:
”Ensimmäinen haaste on lohikäärmeen voittaminen.” Sylkäisin teet suoraan Harryn naamalle ja olin juuri älähtämässä, kun hän nopeasti sanoi:
”Älä sano ääneen!” Ravistelin hetken päätäni ja muodostin suullani sanan ”lohikäärme”. Harry nyökkäsi. Eteeni ilmestyi pöydälle uusi kuppi.
”Kiitos muuten niistä muistiinpanoista. Sain kaikki esseet kirjoitettua”, Harry sanoi ja hymyili.
Kävelimme pitkin käytävää kohti muodonmuutosten sisäpihaa, koska Harry halusi välttämättä mennä varoittamaan Cedriciä. Monilla vastaantulevilla oppilailla oli liikkuva rintamerkki, jossa vilkkui teksti ”Potter haisee”.
”Kenen idea tuokin nyt oli?” kysyin, mutta Harry ei kuullut. Hän oli huomannut Ronin ja mennyt puhumaan tälle.
”Tiedätkö, että olet idiootti?” hän kysyi. Ron tuhahti ja vastaukseksi vain kysyi:
”Oliko vielä muuta?”
”Joo. Pysy kaukana minusta”, Harry sanoi. Turhautuneisuus kasvoi sisälläni. Olin edellisen päivän rantakeskustelusta tehnyt päätelmän, että Ron olisi yrittänyt auttaa, mutta Harry ainakaan ei tuntunut sitä tajuavan. Jatkoimme kohti nurmikolla olevia penkkejä. Jättäydyin taemmas Harryn mennessä pyytämään Cedriciä sivummalle. Muutama Puuskupuh huuteli Harrylle, mutta en saanut selvää siitä. Katselin ympärilleni ja huomasin puuhun kiivenneen pojan platinanvaaleissa hiuksissa ja Luihuisen kaavussa. Draco Malfoy oli hänen nimensä, mikäli muistin oikein. Hän virnuili pahaenteisesti katsoessaan Harrya. Saatuaan Cedricille kerrottua ensimmäisestä haasteesta Harry tuli luokseni, jolloin Draco huudahti:
”Hei Potter! Löimme isän kanssa vetoa. Hän sanoi, ettet kestäisi kymmentä minuuttia turnajaisia.” Poika hyppäsi alas ja jatkoi:
”Minusta hän on väärässä. Minä sanoin, ettet kestäisi edes viittä.”
”Ihan sama, mitä sinä tai isäsi ajattelette”, Harry ärähti ja tönäisi Dracoa. Olimme lähdössä pois, kun kuulin Dracon mutisevan jotain ja siinä samassa kuului Villisilmän äänellä:
”Älä yritä kirota takaapäin!” Käännyimme Harryn kanssa ympäri ja huomasimme maassa Dracon tilalla valkoisen hillerin. Villisilmä alkoi hyppyyttää Draco-hilleriä ilmassa. Ympäriltä kuului äänekästä naurua, myös Harry ja minä nauroimme.
”Mitä täällä tapahtuu?” professori McGarmiva kysyi kovaan ääneen. ”Alastor, onko tuo... Onko tuo oppilas?”
”Tarkalleen ottaen se on hilleri”, Villisilmä vastasi ja heilautti Dracon suoraan Crabben housuihin. Nauru vain yltyi, mutta McGarmiva katsoi tilannetta järkyttyneenä. Lopulta hilleri ryömi ulos housunpuntista, jolloin McGarmiva muutti sen takaisin ihmis-Dracoksi. Poika pyörähti hätääntyneenä ympäri ja huomattuaan Villisilmän osoitti häntä sanoen:
”Isäni kuulee vielä tästä!”
”Niinkö?!” Villisilmä ärisi ja alkoi jahdata Dracoa. ”Voisin kertoa likaisia juttuja isästäsi!”
”Alastor!” McGarmiva huusi. Opettaja pysähtyi suoraan hänen eteensä.
”Me emme IKINÄ käytä muodonmuutosta rangaistuksena. Dumbledore varmasti mainitsi sinulle asiasta”, McGarmiva sanoi vakavana.
”Saattoihan hän siitä sanoakin”, Villisilmä mutisi. McGarmiva lähti saaden kuitenkin Villisilmältä ruman irvistyksen selän takana. Sitten Villisilmä huomasi Harryn.
”Tulehan mukaani, poika”, hän sanoi ja lähti takaisin linnan sisätiloja kohti. Harry katsahti minuun. Nyökkäsin, ja hän lähti seuraamaan opettajaa. Itse asettauduin istumaan sen puun alle, johon Draco oli kiivennyt. Kaivoin laukustani taikajuomien kirjan ja kävin lueskelemaan sitä. Sain ehkä sivun luettua, kun auringon eteen ilmestyi varjo. Nostin katseeni kirjasta ja huomasin edessäni toisen kaksosista. Katsoin tarkemmin ja tajusin kyseisen kaksosen olevan Fred.
”En kai häiritse?” hän kysyi. Hymyilin ja pudistin päätäni. Poika kävi istumaan viereeni puun alle.
”Missä George on? Ettekös te ole aina yhdessä?” kysyin. Fred kohautti olkiaan.
”Joskus harvoina kertoina liikumme erillään. Nyt hän on viimeistelemässä erästä pilaa Vorolle”, hän kertoi ja nauroi. Hymähdin ja pudistin päätäni.
”Ihme, ettei teitä jo eroteta tuon keppostelun takia”, totesin. Fred nauroi enemmän.
”Parasta siinä on, ettemme koskaan jää kiinni”, hän kertoi. ”Tai emme ole ainakaan tähän mennessä jääneet.”
-
tykkään, kun tää uusin luku oli pidempi kuin aikaiset!
En oo tainnu aikasemmin kommentoida, mutta oon kyllä seuraillut tätä jo vähän kauemmin!
Tykkään katariinan hahmosta, mutta ois kiva jos se hengais välillä muidenkin kun Harryn kanssa, sillä nyt toi tarinapohja on aika paljolti sama kun liekehtivässä pikarissa, joten jos Katariina rupeis hengaamaan vaikka kaksosten kanssa, niin pääsis sun oma mielikuvitus ja kirjoituskyky paremmin esille!
Olisi myös kiva, jos jatkoa tulis vähän useammin ;)
Jään seurailemaan, jatkappa pian!
-
Nyt ekaks sun edelliseen kommenttiin; Aivan, niin tietysti. Juttu oli menny multa jotenkin ohi, mut sit luin sen uudestaan ja tajusin... ;)
Mut jee! Jatkoa tuli, vihdoin :)
Tykkäsin tästä luvusta, koska se oli pidempi. Komppaan verilettua ja olisi tosiaan kiva, jos Katariina olisi vaikkapa kaksosten kanssa. ;)
Mutta jatkoa odottelen! :)
-
Joo, siis tarkoitus on sisällyttää sitä kaksosten seurassa hengailua myöhempään osuuteen varsinkin siinä vaiheessa kun Harry ja Ron saavat sovittua riitansa.
-
Dragons fly, burn, eat and destroy
Viimein tuli ensimmäinen haastepäivä. Harry oli viettänyt kaiken vapaa-aikansa Hermionen kanssa, mikä jätti minulle enemmän aikaa harjoitella aikaisempien vuosien loitsuja paremmin. Hallitsin jo koko ensimmäisen ja toisen vuoden oppimäärän hyvin ja kolmannen vuoden oppimäärästä puolet. Kiinniotettavaa olisi siis enää puolen vuoden oppimäärä.
Ulkona oli jo viilennyt, kun lähestyttiin marraskuuta. Kiedoin Rohkelikon värein koristeltua kaulahuivia hivenen tiukemmalle seuratessani muita oppilaita kohti pyöreää areenaa. Yritin löytää Hermionen tai Nevillen, mutta en nähnyt kumpaakaan heistä missään. Huomasin kaksosten kiertelevän ihmisten joukossa ja kummallakin oli sylissään laatikot.
”Vetoja! Lyökää vetoa parhaimman pelaajan puolesta! Hyvät kertoimet!” he huutelivat.
Löysin itselleni hyvän istumapaikan melko ylhäältä. Ylemmät ja alemmat rivit täyttyivät nopeasti, mutta minun riviin jäi vielä tyhjiä paikkoja. Fred ja George lähestyivät penkkien välissä.
”Hei, pidätkö meille paikkaa? Käymme vielä kiertämässä koko katsomon”, Fred pyysi.
”Joo. Totta kai”, vastasin hymyillen. Pojat lähtivät eteenpäin. Laskin lapaset penkille molemmin puolin minua merkitsemään varattuja paikkoja.
Pian katsomoon kajahti Dumbledoren ääni.
”Saisinko huomionne! Tämä on suuri päivä meille kaikille. Kukin tehtävistä voi aiheuttaa vaaran, joten pysykää istuimillanne koko ajan.” Puhetta jatkui vielä jonkin aikaa, mutta en kiinnittänyt siihen enää huomiota, sillä kaksoset tulivat juuri istumaan, Fred vasemmalle puolelle minua ja George oikealle. Kuulin Georgen sanovan jotain, mutta en saanut selvää mitä. Keskittymiseni oli pahasti herpaantunut, sillä Fred istui aivan kiinni minussa. Käännyin katsomaan oikealla olevaan kaksoseen.
”No mitä sanot, ketkä onnistuvat tässä?” hän kysyi. Kohautin olkapäitäni.
”Harry aika varmasti onnistuu, hän on harjoitellut niin paljon. Cedric vaikuttaa erittäin fiksulta, joten oletan hänenkin selviävän. Fleurista en ole niin varma, sillä hän vaikuttaa vähän diivalta ja Krum taas tuntuu olevan hieman yksinkertainen”, sanoin mielipiteekseni asiasta.
”Haluatko laittaa vedon tulemaan?” Fred kysyi, mutta pudistin päätäni. Hän katsoi minua ilmeellä, joka kysyi: ”Oletko aivan varma?”
Kuului kanuunan kajahdus ja torvimusiikki alkoi soida. Cedric asteli ottelijoiden teltasta ja katsomo hurrasi, Puuskupuhit kaikista kovaäänisimmin.
Kolme onnistunutta ottelijaa ja kolmesataa sydänkohtausta myöhemmin Harry asteli teltasta. Katselin hermostuneena häntä, eikä hänkään näyttänyt sen ren-nommalta. Katsomo hiljeni Harry-hurraamisesta, sillä lohikäärme vapautettiin. Katsoin hädissäni, kun olento lähestyi Harrya. Peitin silmäni käsilläni ja vinkaisin:
”Kertokaa, kun se on ohi!” Kuului karjaisuja ja liekkien rätinää sekä kivien halkeilua. Edessä olevasta penkkirivistä kuului Hermionen äänellä kiljaisu:
”Sauvasi, Harry! Sauvasi!” Siirsin kädet silmiltäni ja huomasin edessäni olevassa rivissä istuvan Hermionen, Nevillen ja Ronin. Ihmettelin hiljaa itsekseni, kuinka en ollut huomannut heitä. Nostin katseeni heidän rivistä takaisin lohikäärmeeseen, joka suuntasi tulisuihkun taas kohti Harrya. Peitin jälleen kerran silmäni. Areenalta tulevien äänien lisäksi alkoi kuulua yleisön kohahduksia, ja jo muutaman kohahduksen jälkeen Fred töytäisi olkaani.
”Katso!” hän kuiskasi innostuneena. Raotin sormiani ja huomasin Harryn lentävän luudallaan kohti kentän keskellä olevaa kultaista munaa. Hän ei kuitenkaan onnistunut nappaamaan sitä, sillä lohikäärme syöksi taas tulta häntä päin. Kiljaisin, ja huomasin Harryn lentävän poispäin areenalta lohikäärmeen seuratessa perästä. Kumpikin heistä lensi kohti opettajien ja henkilökunnan katsomoa. Harryn onnistui syöksyä katoskankaan ali, mutta lohikäärmeen piikikäs pyrstö repi sekä kankaan, että osan katsomoa hajalle.
”Hyvin tehty, lohikäärme!” Fred huusi. Lopulta kumpaakaan ei näkynyt missään, mutta ne olivat lentäneet linnalle päin. Katsomo hiljeni hetkeksi täysin, ennen kuin alkoi kiivas keskustelu ja kiihkeä puheensorina.
”Toivottavasti Harry selviää”, ajattelin ääneen.
”Kyllä hän selviää. Ei lohikäärme ole mitään verrattuna muutamaan muuhun, joista hän on selvinnyt”, kaksoset sanoivat lohduttavasti. Katsoin heitä kysyvästi ja vastauksena sain kuulla pitkän selostuksen, johon liittyivät opettajan takaraivosta törröttänyt pimeän lordi, jättiläiskokoiset hämähäkki ja käärme, ihmissusi ja iso lauma joitain, joita sanotaan ankeuttajiksi.
”Ankeuttajat ovat Azkabanin vartijoita. Toimivat ministeriön palveluksessa”, Fred kertoi kysyttyäni niistä.
”Ja Azkaban on?”
”Maailman varmin ja tarkimmin vartioitu velhovankila keskellä pohjoista Jäämerta.”
”Eli vähän kuin velhomaailman Alcatraz.” Tällä kertaa minä sain kertoa, mikä on Alcatraz.
Vieläkään ei Harrya näkynyt eikä kuulunut. Ei myöskään lohikäärmettä. Aloin jo hermostua ja vaipua epätoivoon. Fred taputti lohduttavasti olkaani, kun kauempaa eräästä laaksosta näkyi nousevan musta hieman savuava piste, joka lähestyi. Pian kaikki tajusivat sen olevan Harry, jolloin koko katsomo melkein sekosi. Hermione kiljui ja kuulin jopa Ronin huokaisevan helpotuksesta. Harry syöksyi luudallaan kohti areenan keskustaa ja nappasi kultaisen munan.
Kaikki muut olivat jo menneet, eikä käytävillä muutenkaan liikkunut ketään. Kävelin Harryn ja Hermionen kanssa portaikossa ylös kohti Rohkelikkotornia. Ainoa, joka tuli meitä vastaan, oli melkein päätön Nick.
”Onnittelut hienosta suorituksesta, Harry”, Nick sanoi ja hatun nostamisen sijaan hän nosti päätään.
Kömmimme Lihavan Leidin takaa oleskeluhuoneeseen, joka oli täynnä ihmisiä. Huomatessaan Harryn he alkoivat hurrata. Kaksoset tulivat joukon läpi ja nos-tivat Harryn hartioilleen. Siirryimme Hermionen kanssa lähemmäs väkijoukkoa, jonka keskelle Harry oli viety.
”Me tiesimme, että onnistut!” George huusi.
”Ehkä menettäisit jalan”, Fred jatkoi.
”Tai käden.”
”Mutta henkesi?”
”Ei ikinä!” he huusivat yhteen ääneen. Harry oli nostossa pudottanut kultamunan, joka näytti kiertäneen kaikilla. Seamus ojensi sen Harrylle takaisin ja kysyi sitten:
”No Harry, mikä se vihje on?” Harry katsoi munaa ja kysyi sitten:
”Haluatteko, että avaan sen?”
”Joo!” kaikki huusivat.
”No avaanko sen?”
”Joo!” Harry napsautti munan päällä olevan lukon auki. Kultaiset kuoret kääntyivät sivuun ja huoneen täytti korvat särkevä ääni, joka muistutti eniten kirkumista. Painoin kädet korvilleni, vaikkei siitä tuntunut olevan apua. Huomasin Harryn kadonneen kaksosten olkapäiltä. Pian kirkuna lakkasi ja näin Seamusin auttavan Harryn ylös.
”Mitä hemmettiä se oli?” Ron kysyi makuusalien portaiden juurelta. Laskeutui syvä hiljaisuus, jonka aikana kaikki tuijottivat häntä.
”No niin, palatkaa kaikki neuletöidenne pariin. Tämä on jo tarpeeksi awkwardia ilman teitäkin”, Fred sanoi, ja joukko lähti hajaantumaan. Ron asteli hitaasti Harryn luo ja hetken hiljaisuuden jälkeen totesi:
”Täytyy olla mielenvikainen, jos laittaa nimensä liekehtivään pikariin.”
”Ja nytkö sinä sen vasta tajusit? Jo oli aikakin”, Harry sanoi piikittelevästi.
”Enkä vain minä ajattele niin. Kaikki muutkin. He vain eivät sano sitä suoraan”, Ron kertoi pahoittelevaan sävyyn. ”Oletin, että jos kerron lohikäärmeistä, kaikki korjaantuu.”
”Et sinä niistä kertonut vaan Hagrid.” Siirryin lähemmäs Harrya.
”Ei, kun minähän pyysin Hermionea kertomaan Seamusin sanoneen, että Parvati oli kertonut Deanille Hagridin etsivän sinua. Seamus ei koskaan sanonut mi-tään, joten tieto tuli minulta. Luulin, että tajuaisit sen.”
”Kuinka kukaan voi tajuta tuollaista? Aivan sekopäistä.”
”Niin kai…” He hymyilivät toisilleen. Tulkitsin tilanteen sovinnoksi, ja se lämmitti sydäntäni, sillä oli tuskallista katsoa heidän vihanpitoaan. Taempaa kuulin Hermionen voihkaisevan:
”Pojat…” Ron huomasi minut Harryn takaa.
”Ja Kata. Anteeksi, että olen vihoitellut sinulle ilman syytä”, hän sanoi. Nyökkäsin hymyillen ja vastasin antavani anteeksi.
”Ihanaa, että saitte sovittua”, sanoin.
-
Uusi lukija ilmoittautuu! Aivan ihanaa lukea tätä. Olin ettiny jo jonkin aikaa tän kaltaista paritusta ja nyt löysin :D sulla on ihana kirjotustyyli joten laitappas jatkoa tulemaan! :3
-
No jatkoahan pyrin laittamaan kerran kuukaudessa, että ehdin kirjoittaakin :D
-
Jatkoit! (:
Kiva luku! Vaikka et koko aikaa kertonu, että mitä Harrylle tapahtuu, niin oli kiva, että välillä kerroit. Tosin kyllä monet jo tiesikin, että mitä siin tapahtu :D
Mua ihmetytti noi jotkut sanat, joissa on viiva välissä, esim. ren-nommalta. Onks ne tarkotuksella tolleen, vai joku ajaruskatko vaan? (:
Ja nyt, kun Ron ja Harry sai sovittua, niin pääsemme kaiketi seurailemaan enemmän kaksosten puuhia? Innolla odottelen, että mitä tuleman pitää! (:
-
Uusi lukija! Tykkään hirveästi tästä tarinasta, se on erilainen ja jännä! Ja Fred :)
-
Juu se viiva on vaa joku mun vanhan koneen bugi. Jajaja joo, Katariina alkaa hengaa enemmän kaksosten kans
-
A/N: Joulutanssiaiset eivät valitettavasti osu joululle... Olis ollu hienoa
___________________________________________________
Take my hand and fly with me
Istuimme suuressa salissa aamupalalla, minä, Harry, Hermione ja Ron. Lohikäärmehaasteesta oli jo kulunut muutama päivä. Hermione luki Päivän Profeettaa, mutta laski lehden rivakasti pöydälle näyttäen melkeinpä raivostuneelta.
”Ei ole totta, hän teki sen taas!” hän huudahti ja kävi lukemaan. ”’Neiti Granger, kunnianhimoinen tyttö, alkaa kiinnostua kuuluisista velhoista. Hänen viimeisin saaliinsa on bulgarialaisnamu Viktor Krum. Emme tiedä, miten Harry Potter suhtautuu.’” Kurtistin kulmiani.
”Siis onko sinulla ja Viktorilla menossa jotain? Olen monesti nähnyt hänet menossa kirjastoon”, kysyin. Hermione vastasi erittäin nopeasti kieltävästi ja piiloutui takaisin lehden taakse. Harry ja Ron tyrskähtivät nauruun. Kauempaa näytti tulevan pieni rohkelikkopoika kantamassa isoa pakettia.
”Paketti herra Weasleylle”, hän sanoi kirkkaalla pienen pojan äänellään.
”Kiitos, Nigel”, Ron vastasi. Poika ei kuitenkaan lähtenyt jätettyään paketin, vaan jäi tuijottamaan Harrya innoissaan. Ron tönäisi poikaa ja mutisi jotain, jolloin poika lähti. Katsoimme Ronia kysyvänä.
”Lupasin hänelle Harryn nimikirjoituksen”, hän vastasi ja avasi paketin. ”Äiti lähetti minulle jotain.” Ron nosti pitkän vaatekappaleen pois laatikosta. Se oli punertava, röyhelöinen, pitsikoristeinen ja tunkkaisen hajuinen.
”Äiti lähetti minulle mekon?” Ron kysyi hämmentyneenä. Pöydästä kuului tirskahtelua.
”Sopii ainakin silmiisi. Onko siihen hattukin?” Harry totesi ja nosti valkoisen, vielä röyhelöisemmän kangasmytyn paketista.
”Laita se pois, Harry. Ginny, tämä on varmaan sinulle”, Ron mutisi ja ojensi vaatetta Ginnylle.
”En minä tuota pidä, se on kamala”, Ginny vastasi inhoa äänessään. Hermione purskahti nauruun. Käännyimme kaikki katsomaan häntä.
”Ei se ole Ginnylle. Se on sinulle”, hän sanoi. Kaikki alkoivat nauraa kovempaa, myös minä tirskahtelin vaikka yritinkin pitää pokkani. Ron näytti entistä hämmentyneemmältä.
”Juhlakaapu”, Hermione sanoi.
”Juhlakaapu? Mitä varten?” Ron kysyi.
”McGarmiva lupasi selittää aamiaisen jälkeen. Meidän on mentävä muodonmuutosten luokkaan. Minä sain oman juhlapukuni jo eilen”, Hermione vastasi. Kuulin yläpuoleltani siipien havinaa ja huomasin Jaan Erpin laskeutuvan vierelleni penkille jaloissaan isohko paketti. Myös Hedwig ja monet koulun pöllöt laskeutuivat ruokasaliin oppilaiden luo pakettien kanssa. Nokassaan pöllöni kantoi kirjettä. Otin sen ja avasin.
”Hei Katariina.
Saimme koulustasi kirjeen, että tarvitsisitte juhlapuvut, ja että teille selitettäisi asia myöhemmin. Tässä siis olisi se sinun uusin juhlamekkosi, se musta.
Äiti ja isä”
Luin kirjeen muutamaan kertaan äänettömästi, mutta se ei antanut sen enempää vastausta kuin Hermionekaan.
”Kiitos, muru. Vietkö sen paketin sängylleni?” kysyin pöllöltä, joka vastaukseksi näykkäsi sormeani ja lehahti lentoon paketti jalastaan roikkuen.
Kokoonnuimme muodonmuutosten luokkaan. Voro viritti luokan perälle valtavaa gramofonia McGarmivan seistessä keskellä luokkahuonetta. Pulpetit ja penkit oli siirretty seinustoille. Istahdin Hermionen ja Ginnyn väliin. Tytöt istuivat yhdellä seinustalla ja pojat vastakkaisella. Huomasin koko Rohkelikon tuvan olevan luokassa.
”Ovatkohan kaikki luihuiset ahtautuneet tyrmiin?” kysyin Hermionelta.
”Ilmeisesti. Ainakin näin Malfoyn joukkioineen menevän sinne suuntaan”, hän vastasi.
”Eli puuskupuhit ovat ahtautuneet kasvihuoneeseen?”
”Ja korpinkynnet loitsujen luokkaan.” McGarmiva nosti kätensä hiljentääkseen puheensorinan ja alkoi sitten puhua.
”Joulujuhla on ollut Kolmivelhoturnajaisten perinne alusta asti. Jouluaattoiltana me ja vieraamme kokoonnumme suureen saliin pitämään hillitysti hauskaa. Isäntäkoulun edustajina odotan teidän kaikkien esittelevän parhaat puolensa. Aivan kirjaimellisesti, sillä joulujuhla on ennen kaikkea tanssiaiset.” Puheensorina alkoi uudestaan. Tyttöjen puolella se oli innostunutta, poikien puolella tuskastunutta.
”Tanssiaiset?” kysyin Hermionelta ja sisälleni kuohahti innostus. Tiesin kyllä vallan mainiosti, kenen kanssa halusin tanssia. Vilkaisin haaveksivasti Frediä. Paremmin kuitenkin tiesin, etten uskaltaisi häntä pyytää.
”Hiljaisuutta! Godric Rohkelikon tupa on nauttinut velhomaailman kunnioitusta jo tuhat vuotta. En salli teidän tahrata sitä mainetta käyttäytymällä kuin puliseva pölisevä paviaanipoppoo.” Huomasin kaksosten alkavan supista jotain keskenään.
”Vaikka joulujuhla onkin tarkoitettu neljäsluokkalaisille ja sitä vanhemmille, pariksi voi pyytää myös kolmosluokkalaisen tai nuoremman. Sen tähden tupien johtajat ovat koonneet koko tupansa, jotta voisi opettaa heitä tanssimaan.”
”Kuvittele Kalkaros opettamassa luihuisille tangoa”, kuiskasin Hermionelle ja kumpikin tirskahdimme. Se vasta olisikin hupaisa näky, Kalkaros lepakkoviitassaan, ruusu hampaiden välissä, Pansy Parkinson parinaan.
”Tanssiminen on sitä, että antaa kehon hengittää. Joka tytössä piilee joutsen, joka haluaa pyrkiä esiin ja lentoon. Joka pojassa on ylväs leijona. Herra Weasley”, professori sanoi ja pysähtyi katsomaan Ronia.
”Niin?” poika kysyi pienessä paniikissa. McGarmiva pyysi häntä seuraamaan keskelle luokkahuonetta.
”Laita oikea kätesi vyötärölleni”, opettaja pyysi. Ron näytti järkyttyneeltä. Minä ja Hermione tirskahdimme.
”Mihin?” hän kysyi.
”Vyötärölleni. Vasen käsi on ojennettuna suoraan sivulle.” Sitten opettaja vinkkasi Vorolle, joka laittoi musiikin soimaan.
”Yks, kaks, kol, yks, kaks, kol…” Huomasin kaksosten heiluvan sienisen näköisinä toisella puolen luokkahuonetta ja Harryn sanovan heille jotain. Katsoin taas Ronia, joka näytti siltä, että hirttäytyisi tämän jälkeen ja sitten vielä ampuisi itsensä.
”Kaikki nyt harjoittelemaan. Pojat myös, ylös penkeistä”, McGarmiva sanoi. Tytöt nousivat välittömästi, mutta pojat vain istuivat ja osa näytti yrittävän piiloutua käsiensä taakse. Kukaan tytöistä ei kuitenkaan lähestynyt yhtään poikaa. Pian poikien rivistä yksi, Neville, nousi seisomaan, jolloin osa tytöistä kävi hakemassa muitakin poikia tanssimaan. Minä kävin hakemassa Nevilleä, Hermione Ronia ja Ginny Harrya. Itse olin loistanut yläasteen tanssitunneilla, mutta ei Nevillekään huono ollut. Tai ainakaan hän ei kovin montaa kertaa astunut varpailleni.
”Vaihtakaa välillä parejanne”, McGarmiva sanoi. Tunsin kevyen koputuksen olallani, joten käännyin ja huomasin Fredin. Sydämeni melkein hyppäsi kurkkuuni ja päästin pienen hikan tapaisen äänen.
”Saisinko tämän tanssin?” hän kysyi, kumarsi liioitellusti ja ojensi sitten kätensä. Tunsin punastuvani ja sydämeni läpätti samaa tahtia kuin kolibrin siivet. Nyökkäsin ja tartuin pojan kädestä. Hän pyöräytti minut kerran käsivarren ali ja ollessani taas kasvot häntä kohti hän otti tanssiasennon vetäen minut aivan lähelleen ja lähti viemään. Oloni tuntui hyvin kevyeltä ja aloin unohtaa, missä olin. Ei ollut enää aikaa eikä paikkaa, oli vain minä, Fred ja valssi. Poika katsoi minua hymyillen, mutta kumpikaan meistä ei sanonut mitään. Ympäristö katosi vähitellen ympäriltäni ja alkoi muuntautua haavemaisemaksi. Keinuimme ja pyörähtelimme vaaleanpunaisen höyhensateen keskellä, ja sen toivoin jatkuvan ikuisesti.
-
Hiiih! Olipas tosi hyvä luku! Repesin sille klassiselle McGarmiwan ja Ronin tanssisessiolle, mutta olin ihan inskana kun Fred pyysi Katariinaa tanssimaan. Loppui kesken :( toivottavasti saat inspiraatiota jatkaa. Hyvää Joulua sinne päin! :)
-
Kiva luku! :) Loppu oli jollain tapaa söpö.
Se vasta olisikin hupaisa näky, Kalkaros lepakkoviitassaan, ruusu hampaiden välissä, Pansy Parkinson parinaan.
Hajosin mielikuvalle.
Jatkoa odottelen! :)
-
Why won’t you just ask?
”Oletko mitä tekemässä nyt lounaan jälkeen?” Harry kysyi minulta. Olin juuri saanut syötyä ja nousemassa pöydästä.
”En oikeastaan mitään. Ajattelin opetella viimeisetkin asiat kolmannen vuoden oppimäärästä, mutta sen voi tehdä melkein missä vain. Mitä te sitten olitte ajatelleet?” vastasin. Harry kertoi menevänsä Ronin kanssa rantaan. Nostin laukkuni olalleni ja lähdin seuraamaan poikia.
Pihalla oli tyttöjä useissa porukoissa.
”Pitäisi varmaan pyytää ne parit tanssiaisiin, kun siihen on enää kaksi viikkoa”, Ron totesi katsellessaan ympärilleen.
”Mutta kuinka noista voi pyytää yhtä, kun ne liikkuvat laumoissa?” Harry kysyi. Tirskahdin, mutta en sanonut mitään. Toivoin vain hiljaa mielessäni, että Fred pyytäisi minua. Hän ei ollut vieläkään pyytänyt, ja tiesin vallan hyvin, etten itse millään uskaltaisi. Monet tytöt vain nyrpistelivät huomatessaan Harryn ja Ronin katsovan heidän suuntaan.
Istahdin hiekalle ja kaivoin sauvani laukusta. Hermione, Ron ja Harry istuivat tukilla, Hermione lukemassa, pojat juttelemassa. Kokeilin muutamaa loitsua, joista yksikään ei aluksi meinannut onnistua.
”Saanko kokeilla tainnutusloitsua toiseen teistä?” kysyin Harrylta ja Ronilta. Ron suostui ja nousi tukilta. Jouduin kokeilemaan useamman kerran, mutta onnistuin vasta viidennellätoista kerralla. Ron lensi pienessä kaaressa taaksepäin ja kaatui hiekalle.
”Sepäs oli täräys”, hän totesi kömpiessään ylös. Kauempaa alkoi kuulua lähestyvää kikatusta. Käännyimme katsomaan äänen suuntaan. Sieltä etummaisena hölkkäsi Viktor Krum perässään iso lauma tyttöjä.
”Miten nuo oikein jaksavat?” Ron kysyi kyllästyneenä. Krum vilkaisi meitä päin ja olin varma, että näin hymyn käyvän hänen juroilla kasvoillaan.
Palasimme takaisin linnaan. Toisen kerroksen kohdalla Hermione sanoi menevänsä kirjastoon ja pojat oleskeluhuoneeseen.
”Minä taidan kierrellä hetken yksin, jos sopii”, sanoin ja lähdin vaeltamaan linnaan.
Minun ei tarvinnut pitkään vaeltaa, kun törmäsin kaksosiin. Olin päässyt seitsemänteen kerrokseen ja edessäni oli lähes tyhjä käytävä. Kaksoset olivat taas ripustamassa jotakin jonkin oven yläpuolelle.
”Tästä tulee paras pila ikinä”, Fred nauroi.
”Totta puhut, veliseni”, George vastasi. Pyöräytin silmiäni ja hiivin heidän taakseen.
”Vorolle tulee hauskaa.”
”Jos hauska tarkoittaa sitä, että saa kuurata sontapommeja käytävältä, niin olette oikeassa”, totesin sillä seurauksella, että kaksoset rääkäisivät ja putosivat tikkailta. Aloin nauraa poikien pöllämystyneille ilmeille heidän kömpiessään nopeasti ylös.
”Ai.. Kata.. Hei”, Fred änkytti ja hymyili. Perhoset lehahtivat vatsaani ja polveni muuttuivat heikoiksi. Miksi niiden pitää aina tehdä noin, kun Fred hymyilee?
”Mitenkäs sinä täällä yksin vaeltelet?” George kysyi.
”Hermione meni kirjastoon ja pojat oleskeluhuoneeseen. Ajattelin hyödyntää aikaani tutustumalla linnaan”, kerroin ja vilkaisin ylöspäin. Säkillinen sontapommeja killui yläpuolellamme, mutta silti olin kuulevinani lähes äänettömän narinan.
”Onhan tuo varmasti kunnolla kiinni?” kysyin.
Vastauksen sain turhankin nopeasti. Säkin kannatin napsahti ja säkki putosi suoraan niskaamme. Haju oli sanoinkuvaamattoman kamala ja kaikkien meidän kolmen kaavut olivat pahasti likaantuneet. Eivätkä pelkästään kaavut, vaan koko olemus oli sonnan peitossa. Samaten käytävä.
”Jaahas, oleskeluhuoneessa pääseekin sitten valloittamaan kylpyhuoneet”, totesin naureskellen. Takaamme kuului ärsyttävän narisevaa mau’untaa.
”Norriska! Voi hemmetin hemmetti”, pojat huudahtivat. ”Juostaan!” Pinkaisimme pakoon, mutta kissa seurasi meitä. Käytävä tuntui jatkuvan loputtomiin, tai siltä se ainakin vaikutti, sillä juostessamme emme kiinnittäneet huomiota, minne käännyimme. Norriskan onnistui jotenkin silti pysyä kannoillamme. Aloin hengästyä, sillä juokseminen ei koskaan ole ollut vahvin lajini. Ohitimme oviaukon, josta näin portaikon. Käännyin ovelle, mutta kaksoset, jotka juoksivat edessäni, pinkoivat oviaukon ohi.
”Pojat! Takaisin päin, täältä pääsee portaikkoon!” huusin. Kaksoset kääntyivät ja juoksivat perääni Norriskan saavuttaessa meitä. Ehdimme juuri portaisiin, jotka lähtivät kääntymään, jolloin Norriska jäi taakse. Jatkoimme vielä kuitenkin juoksua, sillä emme olleet varmoja, missä Voro kulki. Seuraavista portaista juoksimme ylös Lihavan Leidin muotokuvalle.
”Ööh, ööh, ööh… Eikä, mikä se tunnussana oli?” hätäilin.
”Se oli… Se oli… Hölynpölyä!” George huudahti. Lihava Leidi heilahti pois edestämme ja pääsimme ryntäämään oleskeluhuoneeseen.
Istahdin oleskeluhuoneen sohvalle. Olin juuri päässyt kylvystä ja saanut kaiken sonnan pois hiuksistani. Monet puhuivat käytävillä kiroilevasta Vorosta naureskellen. Harry ja Ron tulivat alas poikien makuusalista.
”Hei Kata. Tiedätkö yhtään, miksi Fred ja George olivat yltä päältä sonnassa?” Ron kysyi. Nyökkäsin hymyillen ja selostin käytävällä tapahtuneen Norriskan tuloon asti. Kumpikin pojista räjähti nauramaan.
”Voron ilme olisi ollut varmasti näkemisen arvoinen”, Harry nauroi.
*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~
A/N: En tiedä, onko oleskeluhuoneissa kylpyhuoneita, mutta no… tässä on x)
-
Wuiiii! Uusi luku! Vaikka olikin lyhyt niin piristi mukavasti päivää. Jännää nähdä pyytääkö Fred Kataa tansseihin :)
Anteeksi, en osaa kirjoittaa pitkiä ja super rakentavia kommentteja. Virheisiin en törmännyt tai en vain huomannut.
-
Jee, jatkoit! :) Kyllä mä ainakin aina oon ajatelut, et oleskeluhuoneissa/makuusaleissa on kylpyhuoneet.
Aika hauska loppu.
Jännää nähdä pyytääkö Fred Kataa tansseihin :)
^
Jatkoa odottelen :)
-
Was it supposed to go like this?
Viikko vierähti nopeasti, ja tanssiaisiin oli enää jäljellä muutama päivä. Istuin suuressa salissa tekemässä läksyjä. Paria minulla ei ollut vieläkään, ja toivoin, melkein rukoilin, että Fred pyytäisi minua.
”Katariina. Hei, en kai häiritse pahasti?” kuului kysymys vierestäni. Nostin katseen läksyistäni ja huomasin Deanin ja Seamusin ilmestyneen taakseni. Kysyjänä oli ollut Seamus.
”Et häiritse”, vastasin ja käännyin penkillä heitä kohti. Seamus sormeili hetken hihansuutaan ja kysyi sitten:
”Lähdetkö Joulutanssiaisiin kanssani? Siis mikäli sinulla ei vain ole paria vielä.” Mietin hetken. Olihan se harmi, ettei Fred ollut pyytänyt, mutta sentään minua pyydettiin.
”Tuota… Kyllä minä kai voin”, vastasin ja hymyilin pienesti. Dean taputti Seamusin olkapäätä.
”No niin, minähän sanoin, että hän suostuu”, hän sanoi. Seamus nyökkäsi ja he siirtyivät toiseen päähän pöytää tekemään läksyjään. Poikien lähdettyä Harry, Hermione ja Ron tulivat saliin ja kävivät istumaan viereeni. Sali alkoi olla täynnä läksyjen kanssa pakertavia oppilaita. Laitoin valmiiksi saamani taikajuomien läksyt sivuun ja kaivoin laukustani tähtitieteen kirjan.
”Joko sinulla on pari?” Harry kysyi minulta. Nyökkäsin. Kaksoset tulivat saliin ja kävivät istumaan pöytään melkein vastapäätä meitä.
”Hemmetti. Me olemme ainoat ilman pareja. Tai, me ja Neville, mutta hän voi tanssittaa itseään”, Ron kuiskasi. Hermione tirskahti.
”Itse asiassa Neville kysyi jo itselleen paria”, hän sanoi. Ron katsoi minua tyyliin ”sinä?”, mutta pudistin päätäni.
”No nyt masentaa”, hän voihkaisi. Fred lähetti hänelle lapun. Ron avasi taitoksen. Harry kääntyi lukemaan sen, joten vilkaisin Harryn käsien yli itsekin lukeakseni tekstin itsekin. ”Pitäkää kiirettä, kaikki hyvät alkavat olla jo menneet” siinä luki. Ron tuhahti ja palautti lapun veljelleen.
”Keiden kanssa te sitten menette?” hän kysyi. Fred oli jo kääntynyt katsomaan minua, kun tunsin koputuksen olallani. Vilkaisin taakseni ja huomasin Seamusin.
”Unohdin vain kysyä, että minkä värinen pukusi on? Että osaan pyytää äitiä lähettämään itselleni oikeanväriset asusteet”, hän sanoi. Kerroin pukuni olevan kokonaan musta ja korujeni hopeaa. Seamus kiitti ja riensi takaisin Deanin luokse, sillä Kalkaros lähestyi, eikä ilme ollut lainkaan hyväntahtoinen. Käännyin takaisin omiin läksyihini, mutta ehdin huomata Fredin kasvoilla pettyneen ilmeen. Sitten hän repäisi palan pergamenttia, ruttasi sen palloksi ja heitti sillä Angelinaa. Tyttö kääntyi katsomaan. Hetken ajan Fred elehti jotain, johon Angelina vastasi nyökkäyksellä.
”Noin pyydetään tyylikkäästi tyttö tanssiaisiin”, Fred kuiskasi Ronille. Kaikki sisuskaluni tutuivat valahtavan nilkkoihini. Miksi, oi miksi Seamusin piti ehtiä pyytää minua ennen kuin Fred ehti? Nieleskelin pettymystäni ja palasin läksyjeni pariin.
”Minä tyydyin perinteiseen kysymiseen, että kyllä sekin toimii”, George totesi. ”Pyysin Aliciaa juuri ennen kuin tulimme tänne.” Yritin keskittyä kokonaan astronomian läksyihin, vaikka Fredin sanat kaikuivat mielessäni ja ilmeet heijastuivat silmieni eteen. Noin pyydetään tyttö tyylikkäästi tanssiaisiin… Havahduin vasta, kun Hermione lähti äreänä pöydästä.
-
Tää on vaan jotenkin ihana!
Mä pidän siitä, että se seuraa oikeaa tarinaa. Katariinan kun on sijoittanut sinne, niin se on toisesta näkökulmasta jotenkin hauska :)
Katariina on hyvin samanlainen kuin mä, joten tää tarina saa mut janoamaan entistä enemmän sitä, että olisimpa itsekin päässyt vaihtariksi Tylypahkaan.
Aion ehdottomasti jatkaa lukemista. En malta oottaa seuraavaa lukua :)
- whcn
-
Aiivan ihana
-
Ja uusi lukija tännekin :)
Lukenut tämän olen aiemmin, mutta nyt vasta uskalsin :-[
Yritän parantaa tapani :D
-
Pläh, Fred olit liika hidas :c Jatkoa odotan taas!
-
The night of dreams coming true
Tytöt olivat valloittaneet kaikki linnan tyttöjen vessat, sekä seitsemännen kerroksen mystisen kylpyhuoneen, joka tuli ja meni miten sattui ollen joka kerralla erikokoinen. Olimme Hermionen ja Ginnyn kanssa toisen kerroksen vessassa, johon kukaan muu ei halunnut tulla. Hermione kiristi korsettiani Ginnyn letittäessä pitkiä mustia hiuksiani toiselle sivulle päätäni. Itse yritin meikata samalla, ja onnistuin jopa olemaan tuhrimatta kasvojani liikaa. Asettelin kaulakorsettini kohdalleen, ja Hermione kävi sitä kiristämään tukevaksi. Molemmat korsetit olivat mustaa satiinia, ja kellohelmainen hameosa oli monikerroksista kevyttä silkkiä. Ginny kiinnitti vielä korvani taakse pinnin, johon oli kiinnitetty hopeinen ruusu.
”Pystytkö nyt varmasti hengittämään tuossa?” Hermione kysyi. Nyökkäsin pienesti, sillä kaulakorsetti esti päätäni kallistumasta eteen sekä taakse.
”Oletko aivan varma?” Hermione varmisti. Hymyilin, nyökkäsin uudelleen ja kävin laittamaan Ginnylle vaaleanpunaista luomiväriä, joka sopi täydellisesti hänen vaaleanpunaisen-vihreään pukuunsa. Hermione laittoi Ginnyn hiukset tehden kaksi lettiä, kummaltakin sivulta yhden, ja liittäen ne takana yhteen.
Tanssiaisten alkuun oli enää puoli tuntia. Olimme saaneet Hermionen hiukset ja kasvot valmiiksi, kun Ginny lähti jo kohti suurta salia.
”Mene sinäkin. Haluan yllättää kaikki pukuni kanssa”, Hermione sanoi. Hymyilin ja poistuin vessasta.
Seamus odotti salin ovella Harryn, Ronin, Deanin ja kaksosten kanssa. Kaksosilla oli kummallakin valkoiset paidat ja ruskeat liivit, Fredillä kulta-brokadikuvioitu ja Georgella yksivärinen samettinen, sekä mustat kaavut ja mustat housut. Harrylla, Deanilla ja Seamuksella oli kullakin normaali musta juhlakaapu, ja Ronilla se ylitsevuotavan perinteinen pitsikoristeltu kaapu, jonka hänen äitinsä lähetti. Laskeuduin portaat. Kaikki pojat näyttivät haltioituneilta. Seamus kumarsi syvään ja ojensi kätensä. Laskin omani hänen kädelleen, ja hän lähti johdattamaan minua saliin.
Nousimme seisomaan, kun orkesteri aloitti soittamisen ja salin ovet avautuivat uudelleen. Kolmivelhoturnajaisten ottelijat tulivat sisään pareineen. Hämmästyin huomatessani Hermionen Viktor Krumin käsipuolessa, mutta ainakin hän näytti erittäin tyytyväiseltä. Harry tuli viimeisenä, käsipuolessaan Parvati Patil. Parit asettautuivat tasaiseen neliömuodostelmaan ja orkesteri hiljeni hetkeksi. Pian musiikki kuitenkin alkoi uudestaan ja ottelijat aloittivat tanssin. Seurasin hymyillen Harryn hermostunutta tanssia. Pian Dumbledore johdatti McGarmivan tanssilattialle, ja muutamat muut professorit siirtyivät myös tanssimaan. Heitä seurasivat muutamat oppilaat, muun muassa Neville ja Ginny. Seamus kumarsi minulle ja ohjasi minut sitten lattialle. Hän pysyi oikeastaan erittäin hyvin tahdissa, mikä helpotti minun tanssimista ja vietävänä olemista. Liidin helmat hulmuten pojan käsivarsilla ja päätin tyytyä kohtalooni. Sainhan kuitenkin iltani prinsessana. Katseeni kuitenkin osui Frediin, joka tanssitti Angelinaa ja kateus syöksähti sisuskaluihini vääntäen ne solmuun. Siinä voisin olla minä...
Seamus johdatti minut yhteen salin reunoille asetelluista pienistä pöydistä. Meille jaettiin samppanjalasit, joissa oli jotain kuohuvaa juomaa, joka ei vaikuttanut olevan ainakaan samppanjaa, mutta ei se kyllä Pommaciakaan ollut. Pöydässä istui meidän lisäksemme Dean ja Lavender, ja Neville ja Ginny. Dumbledore nousi pitämään puhetta.
”Tervetuloa Tylypahkan joulutanssiaisiin. En halua kyllästyttää teitä tätä pidemmällä puheella, joten pitäkää hillitysti hauskaa ja viihtykää”, hän sanoi ja kohotti lasiaan. Join varovasti lasistani. Juoma maistui erikoiselta, mutta todella hyvältä. Laskimme tyhjät lasit pöydälle, josta ne sitten ikään kuin katosivat. Orkesteri alkoi soittaa toista valssia.
”Mennäänkö?” Seamus kysyi ja vinkkasi tanssilattialle. Nyökkäsin.
Kävimme istumaan takaisin pöytiin. Pian niihin ilmestyi täysiä lautasia jouluruokia. Omallani oli myös suomalaisia joulun suosikkejani, kuten graavilohta ja porkkanalaatikkoa. Pöydissä kävi tasainen puheensorina ja taustalla soi kevyt ruokailuun sopiva musiikki.
”Tiedätkö yhtään, mitä aiot tämän vuoden jälkeen tehdä? Palaatko takaisin jästikouluusi vai jäätkö tänne?” Dean kysyi.
”En tiedä vielä. Olisi kyllä todella mahtavaa saada jatkaa täällä”, vastasin. Jatkoimme keskustelua koko ruokailun ajan, mutta sivusilmällä huomasin Fredin tuijottavan minua.
Lyhyessä ajassa asiat ehtivät kaatua päälaelleen. Angelinan lautanen jotenkin lennähti tytön syliin pilaten tämän puvun. Se kiljaisu kuului varmaan Lontoossa asti. Koko sali hiljeni, tosin muutamat luihuistytöt tirskuivat. Angelina juoksi itkien salista ulos Alician ja Katien seuratessa perässä. Siirsin katseeni Frediin, joka näytti erityisen hämmentyneeltä. Hiljaisuuden rikkoi pienimuotoinen räjähdys Seamusin lautasella, Kaikki pöytäni tytöt ponkaisivat ylös tuoleistaan kiljaisten, minä mukaan lukien. Seamus oli kaatunut tuolillaan taaksepäin ja yritti nousta naama mustuneena. Autoin Deanin kanssa pojan ylös.
”Oletko kunnossa?” kysyin, ja vastauksen sain heti. Seamusin kasvoihin alkoi nousta rumia paiseita.
”Viedään hänet sairaalasiipeen”, Dean sanoi. Lähdimme taluttamaan savuavaa Seamusia ulos salista.
Laahustin portaita takaisin alas. Dean oli mennyt jo edeltä. Seamus kyllä paranisi, ainakin matami Pomfreyn mukaan.
”Oooooo, kävikö neiti Vierasmaalaisen kavaljeerille huonosti?” kuului nariseva ääni yläpuoleltani. Katsomattakin oli selvää, kuka siellä puhui.
”Riesu, ei nyt. Minä en jaksa tänään”, ähkäisin. Räyhähenki laskeutui alas niin, että pystyi katsomaan minua suoraan silmiin, tosin ylösalaisin.
”Neiti vielä kiittää Riesua”, se sanoi ja iski silmää. Tajusin melko heti eleen syvemmän tarkoituksen.
”Sinä! Sinä räjäytit Seamusin lautasen! Ja lennätit Angelinan lautasen!” huudahdin. ”Miksi ihmeessä?”
”Oiii, neiti kyllä huomaa vielä ja kiittää Riesua”, se totesi ja lähti lallattaen pois.
Palasin saliin ja istuuduin takaisin pöytään. Dumbledore nousi seisomaan.
”Seuraavaksi julistetaan tanssiaisten noita ja velho, jotka sitten myös avaavat kolmannen valssin. Tämän vuoden joulutanssiaisten velhoksi on valittu… Draco Malfoy!” Draco nousi seisomaan ja käveli omahyväisen näköisenä salin etuosaan.
”Ja tämän vuoden joulutanssiaisten noidaksi on valittu…” Huomasin Pansy Parkinsonin kohentavan ryhtiään.
”Hermione Granger!” En tiedä, kenen ilme oli eniten näkemisen arvoinen, Dracon, Hermionen vai Pansyn. Hermione asteli hitaasti salin etuosaan ja asettui seisomaan Dracon eteen. Orkesteri alkoi soittaa. Muutaman tahdin jälkeen pari otti ensimmäiset askeleet. Vaikka aluksi kumpikin oli näyttänyt järkyttyneiltä, heidän tanssinsa oli erittäin sulavaa ja kaunista katsella. Muitakin pareja siirtyi lattialle. Nojasin kyynärpäälläni pöytään ja huokaisin.
Professori Lipetit nousi salin etuosaan ilmestyneelle lavalle.
”Seuraavaksi meille esiintyy bändi, joka ei esittelyjä kaipaa.” Lähestulkoon kaikki sekosivat, kun bändi nousi lavalle. En ollut koskaan kuullutkaan heistä. Huomasin Harryn ja Ronin istuvan kauempana pöydässä pareineen. Nousin ja siirryin heidän luokse. Otin viereisestä pöydästä tuolin ja kävin istumaan.
”Mitä Seamusille siis tapahtui?” Ron kysyi.
”Riesu räjäytti Seamusin lautasen. Ja myös heitti Angelinan lautasen”, kerroin.
”Miksi?” Harry kysyi. Kohautin olkapäitäni.
”Riesu sanoi, että kiittäisin häntä vielä”, vastasin. Pojat näyttivät hämmentyneiltä. Kumpikaan Patil ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota. Fred ja George kävelivät meitä kohti.
”Miksi istutte täällä ihan tylsinä?” George kysyi. Pojat eivät sanoneet mitään.
”Seamus makaa sairaalasiivessä, enkä minä yksin viitsi tanssia. Eikä noista kahdesta ilmeisesti ole tanssiseuraksi”, vastasin vinkaten Harryn ja Ronin suuntaan.
”No minä voin sitten varmaan varastaa sinut”, Fred sanoi hymyillen ja ojensi kätensä minua kohti kumartaen vähän. Häkellyin hänen sanoistaan, mutta nousin ja laskin käteni hänen kädelleen. Fred lähti ohjaamaan minua lähemmäs lavaa. Pikkuhiljaa aloin tajuta, mitä Riesu oli tarkoittanut. Fred pyöräytti minua pari kertaa, ja kertosäkeistön alkaessa annoin itseni villiintyä.
Ensimmäinen kappale, Do the Hippogriff, loppui.
”Ja seuraavana tulee This Is the Night”, laulaja ilmoitti. Fred kumartui lähemmäs ja kysyi sitten aivan korvani vieressä:
”Mennäänkö käymään ulkona?”
____________________________________________________________________________
A/N: ja sitten jätänkin teidät odottamaan muutamaksi viikoksi, että mitä ulkona tapahtuu :DDD
-
Aaa... hiuka kiva luku. :) Nauroin joissain kohdissa (en tiiä kui) ja taitaa olla eka kerta, kun Riesu teki jotain 'mukavaa'.
Pääsihän Kata sitten Fredin kanssa tanssimaan. ;) Yh, en jaksa odottaa kahta viikkoa. .___. Ehkä selviän.
-
Joo, Riesu teki mukavaa, mutta vain joulun kunniaksi ja sai samalla aiheuttaa vahinkoa :D
-
Joo, tässä tulee nyt hieman pidempi tauko nyt hetkeksi... En ole kyennyt kirjoittamaan yhtään mitään, en tätä enkä mitään muutakaan, nyt viikkoon, sillä rakas mummoni poistui keskuudestamme viime keskiviikkona. Kunhan saan itseni taas kuntoon, lupaan kirjoittaa lisää ja laittaa jatkoa tulemaan.
-
AN: toivottavasti ette ole ehtineet unohtaa minua, anteeksi ja yritän jatkaa kirjoittamista ;__;
*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~
Snowflakes fall and I fly higher
Yö oli kirkas ja tyyni. Täysikuu valaisi kellotornin sisäpihaa. Kevyt lumisade leijaili hiljalleen kohti maata. Pakkanen oli melko kireä, minkä vuoksi kiedoin käsivarteni ympärilleni.
”Paleltaako sinua?” Fred kysyi. Pudistin päätäni, mutta kuitenkin Fred otti kaapunsa ja asetti sen hartioilleni. Kävelimme pitkään hiljaa, kunnes Fred rikkoi hiljaisuuden.
”Oli aika harmillista, että Seamus ehti pyytää sinua ennen minua”, hän sanoi. Käännyin katsomaan Frediä, joka katsoi jonnekin kauas kaukaisuuteen. Ajattelin, etten uskaltaisi kertoa hänelle, mitä itse olin tuntenut tilanteesta.
”Harmitti se minuakin”, karkasi huuliltani. En kai minä oikeasti sanonut noin? ajattelin säikähtäneenä. Se kuulosti typerältä. Fred kääntyi katsomaan minua. Olimme kävelleet sillan alkupäähän asti. Pojan silmistä huokui lämpö ja tunteellisuus. Huomasin hänen vilkaisevan nopeasti yläpuolelleen. Taivutin selkääni kaulakorsetin estäessä minua taivuttamasta kaulaani pystyäkseni katsomaan ja huomasin Riesun roikottavan mistelinoksaa. Tirskahdin.
”Mitä? En minä aina tee kiusaa”, se käkätti. Laskin katseeni takaisin Frediin. Poika tuijotti minua suoraan silmiin. Tunsin hänen toisen käden ristiselälläni, kun toisen käden etusormi silitteli leuanalustani. Jos polveni eivät pian pettäisi, se olisi täysi ihme. Fredin käsi liukui selälläni ylöspäin niskaani asti, jolloin poika veti minut kevyesti lähemmäs. Huomasin hänen kasvojensa lähestyvän, joten suljin silmäni ja varauduin siirtymään mahdolliseen Paratiisiin.
Fredin huulet koskettivat hellästi omiani. Sisälleni kuohahti lämpö ja perhoset alkoivat lepattaa vatsassani. Vastasin suudelmaan ja vein omat käteni Fredin niskaan. Suudelma ei ollut kiihkeä eikä intohimoinen, mutta erittäin hellä ja tutkiskeleva. Fred painoi minua lähemmäs ja suudelma muuttui kiihkeämmäksi. Pojan kaapu putosi hartioiltani, mutta en siltikään alkanut palella. Käsi niskastani siirtyi takaisin ristiselälleni, kun käsi leukani alta siirtyi käsivarteni ali niskaani. Yläpuolelta kuului Riesun käkätys.
"Hei, hankkikaa huone!" se huudahti. Fred vetäytyi hieman taemmas ja naurahti. Tirskahdin itsekin.
"Pitäisi varmaan palata sisälle", poika ehdotti. Nyökkäsin. Fred nosti kaapunsa maasta ja kietoi käsivartensa ympärilleni. Hiljaisen lumisateen saattelemana kävelimme takaisin linnalle.
Bändi aloitti viimeisen kappaleen. Fred pyöräytti minua kahdesti ja veti sitten lähelleen nojaten poskeaan päähäni. Painoin otsani hänen olkaansa ja huokaisin onnellisena. Fred lähti hitaasti keinumaan, ja antauduin musiikin vietäväksi.
"Olet niin kaunis", hän kuiskasi. Hymyilin hiljaa itsekseni ja vilkaisin sivulleni. Draco luovutti Hermionen Krumille. Olivatko he tanssineet yhdessä kolmannesta valssista asti? Ihmettelin mielessäni, sillä olin saanut sellaisen käsityksen, ettei Draco pitänyt melkeinpä kenestäkään, varsinkaan Hermionesta. Fred laski kättään alas selkääni ristiselälleni asti. Nostin pääni hänen olaltaan ja katsoin häntä suoraan silmiin. Fred hymyili ja suukotti otsaani.
Kappale loppui. Kaikki lähtivät ulos salista ja kohti makuusalejaan. Jäimme Fredin kanssa viimeisimpien joukkoon. Aulan portailla istui muutamia tyttöjä itkemässä. Huomasin yhden olevan Hermione.
"Mene sinä edeltä. Minä tulen kohta", sanoin Fredille, joka lähti portaita ylös. Kävin istumaan Hermionen viereen ja kiedoin käteni hänen ympärilleen.
"Viktor?" kysyin. Hän pudisti päätään.
"Ron. Se idiootti ei ymmärrä mitään", Hermione voihkaisi. Huokaisin ja halasin tyttöä. Jostain kuului tytön rääkäisy: "Haista paska, senkin munaton ve-renpetturi!" ja joku ryntäsi ohitsemme.
"Miksi poikien pitää olla niin vaikeita?" Hermione kysyi.
"En tiedä. Eivät tosin kaikki ole", vastasin ja katsoin salin ovelle. Draco seisoi siellä ja katsoi meihin päin. Hermione ei näyttänyt huomaavan. Katsoin poikaa kysyvänä, jolloin hän lähti tulemaan meitä kohti.
"Minä voin jatkaa tästä", hän sanoi. Nyökkäsin ja nousin. Hermione katsoi ensin hieman hätääntyneenä, mutta ilme vaihtui syvään hämmennykseen nähdessään Dracon.
"Nähdään makuusalissa", sanoin ja lähdin kohti portaikkoa.
Fred odotti kolmannen kerroksen portaikossa.
"Mikäs Hermionella oli?" hän kysyi.
"Veljesi ei osannut olla hienotunteinen", vastasin. Fred pudisteli päätään ja lähti johdattamaan minua ylös.
Oleskeluhuone oli melkein tyhjä, lukuun ottamatta muutamia poikia, jotka tuskastelivat sitä, kuinka mahdottomia tytöt osaavat olla. Heidän joukossaan oli myös Ron. Kaikki kääntyivät katsomaan meitä astuessamme sisään.
"Minun pitäisi varmaan mennä nukkumaan", totesin. Fred saattoi minut makuusalien portaille.
"Hyvää yötä, prinsessani", hän sanoi ja suuteli kevyesti. Hymyillen nousin portaat ja luikahdin makuusaliin.
-
Ihanaa!! Vihdoin tää jatkuu, mä jo oon kerinny pelkäämään pitkän aikaa, et tää ei ehkä jatkuiskaan ollenkaan! :3 Oikein sulonen luku<3 Kirjotusvirheitä ei sattunu ainaskaan mun silmiin, mut tosin en etsinykkään :) Mie oon tottunu aika paljolti ite lukemaan sellasia tarinoita ja ficcejä, joissaka luvut on pitempiä ku tässä, mut miusta vaikka nää onki vähän omasta mielestä lyhyitä, niin ne jotenki sopii, mut silti jää aina sellanen kauhee fiilis, et haluu lisää ja äkkiä! :) Toivottavasti siun kirjotus intosi on nyt palannut ja pääset taas jatkamaan tarinaa vähän lyhyemmillä väleillä:3
-
Ooo... tää oli ehkä yks parhaista luvuista tässä ficissä. Suloinen ja ihana. Dramioneakin näytti loikkaavan väliin ;) Pidin kovasti!
-
Uusi lukija täällä näin! o/
Rakastan Fred/OFC-parituksia ja ihana tämä joulutanssiaiskohtaus (: <3
En osaa sanoa mitään fiksua taikka rakentavaa :D
Jatkathan pian?
~ Saphy
-
Aaaaawww :33 tää on niin ihana, muuta en osaa sanoa. Jatkoa pian, joohan??!! ;)
-
Apua, hei ja anteeksi etten ole kirjoittanut tähän yli vuoteen. Elämässäni tuli erittäin vaikea jakso ja olen vasta tänä vuonna alkanut taas kirjoittaa uudelleen. Eli tähänkin tulee jatkoa, kunhan saan katsottua HPjLP:n jotta saan vähän inspiraatiota lisää. Vielä kerran anteeksi, tämä on niin hyvällä mallilla että on pakko saada kirjoitettua tämä loppuun.