Originaalit > Pergamentinpala

Pienellä kivellä | K-11 | höpöslash, hurt/comfort | Vili/Toffe

<< < (2/2)

Altais:
Olipa kiva lukea näin sydäntalvella tällainen luonto- ja vaellusaiheinen teksti, se sai jo odottamaan kevättä ja retkiä.  :) Itselläni on hiukan samanlainen suhde tuohon metsissä könyämiseen kuin Toffella tässä tarinassa, ja varsinkin kevät on ihanaa aikaa sille, kun ei ole vielä pahemmin itikoita, ja voi ihmetellä luonnon heräämistä, linnunlaulua ja kevään ensimmäisiä kimalaisia. Jostain syystä tuo Vilin asenne oli minusta ihan valtavan suloinen, vaikka varmaan retkellä voisinkin helposti suhtautua siihen hiukan tuolla lailla nuivasti niin kuin Toffe ensin. Voisihan se alkaa ärsyttää, jos itse olisi ihan innoissaan, ja sitten retkiseura valittaisi koko ajan.

Onneksi Toffe kuitenkin heltyi sitten lopulta ja halusi pitää Viliä hiukan hyvänä ja sillä lailla piristää toisen mieltä. :) Ihanaa, kun Vilin retkestäkin sillä lailla tuli ainakin hiukkasen parempi. Heidän pienestä, hellästä hetkestään välittyi keskinäinen rakkaus ja kiintymys tosi kivasti. Minäkin tykkäsin tämän kaksikon vuorovaikutuksesta tosi paljon, ja tuli sellainen olo, että näistä hahmoista lukisi mielellään lisääkin, koska jäi niin kovasti kiinnostamaan, keitä he oikein ovat. Tämän perusteella heidän suhteestaan tuli minulle jotenkin ihanan kutkuttava olo, vaikka hiukan erimielisyyttä ja keskinäistä kuittailua heillä olikin. Mutta tosiaan se taisi kertoa vain siitä, että suhde oli jo aika vakaalla pohjalla. Kiitos paljon tästä! :)

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta