Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Rinnakkaistodellisuus => Aiheen aloitti: Vyra - 15.07.2014 13:59:50
-
Nimi: Italialaisen käyttöopas espanjalaisen mukaan saksalaisen tarpeisiin
Kirjoittaja: Vyra
Fandom: Hetalia
Genre: Huumori
Ikäraja: S
Henkilöt/paritus: Saksa, Espanja, Romano ja Italia / Lievästi GerIta ja Spamano
Summary:
"Sinä käytät häntä väärin"
"Käytän?"
"Sí, minä näytän sinulle"
A/N: Nimestä huolimatta tässä fikissä ei muuten ole sitten yhtään mitään kaksimielistä. Siis nimen lisäksi.
Okei, mä aloin tossa eilen kirjoittaa uutta oneshottia, mutta se alkoi vain kasvaa ja kasvaa, joten lopulta päätin tehdä siitä sarjan. Tämän on tarkoitus olla puhtaasti huumoria (parituksetkin on olemassa, mutta eivät aivan pääosassa), tämä on vähän niinkuin mun oma Italy for dummies -versio. Tässä ei myöskään ole erityistä loppua ja juonikin taitaa olla olematon, joten pidemmittä mainoispuheitta:
Italialaisen käyttöopas espanjalaisen mukaan saksalaisen tarpeisiin
”Italia!” Saksa huusi ja puhuteltu valtio hätkähti hereille niin äkkinäisesti, että kierähti alas penkiltä, jolla oli nukkunut. Hän päästi pelästyneen älähdyksen ja vaikeroi hieman lyödessään kyynärpäänsä ikävästi kovaan sementtiin. Valtio oli pukenut treenivaatteet päälleen, mutta hän näytti tekevän juuri päinvastaista kuin vaatteista olisi voinut päätellä ja sitä paitsi hänen kengännauhansa olivat auki.
”Saksa! Hei!” italialainen huudahti ja unohti kipunsa siksi aikaa, että loi säteilevän hymyn vihaiselle saksalaismiehelle. Saksa oli kuitenkin kehittänyt jonkin asteisen immuniteetin Italian charmille, joten hän heltyi vain aivan vähän eikä sekään näkynyt hänen kasvoillaan asti.
”Sinun piti olla juoksemassa!” hän huusi ja Italia näytti hetken siltä, että voisi vaikka masentua, mutta sitten hän pomppasi ylös ja nosti kätensä lippaan.
”Kyllä, sir!” hän huusi niin reippaasti kuin vain pystyi.
”Mikset sinä sitten juokse?” Saksa kysyi nyt aavistuksen rauhallisemmalla äänellä ja Italia katseli hetken ympärilleen kuitenkaan keksimättä mitään syytä, jota hän ei olisi yrittänyt tarjota saksalaiselle jo aiemmin, ”jalkaa toisen eteen! Hop hop.” Italia löi kätensä ohimolleen toisen kerran ja lähti sitten hitusen laiskalla tahdilla tekemään jotain juoksun tapaista. Saksa katsoi hänen menoaan ja pudisti päätään.
Espanja sattui kävelemään ohi juuri sillä hetkellä. Se oli ihan oikeasti sattumaa, hänen oli tarkoitus olla jossain ihan muualla, mutta hän oli mennyt sekaisin ajatuksissaan ja kävellyt hieman väärään suuntaan ja sitten kääntynyt väärästä kulmasta vasemmalle jääden melkein auton alle ja nyt hän oli virallisesti eksynyt. Ei se tosin häntä haitannut, mutta joidenkin mielestä olisi ollut silti aikamoinen suoritus eksyä Espanjasta Saksaan.
”Britit ovat tulossa!” Espanja kuuli saksalaisen huutavan, jotta saisi Italian liikkumaan edes hieman reippaammin. Se näytti toimivan ainakin jotenkuten, koska italialainen tosiaan otti pienen spurtin joka tosin hyytyi heti kun hän tajusi ettei brittejä näkynytkään missään. Espanjakin katseli uteliaana ympärilleen, muttei nähnyt yhtään Englannin näköistä tyyppiä, vaikka Saksa olikin niin väittänyt. Miksi Saksa oli valehdellut, Espanja mietti ja käveli lähemmäs.
”Hola”, hän tervehti ja Saksa hätkähti hieman yllätyksestä. Hymyilevä espanjalainen osasi joskus liikkua todella huomaamatta, hän oli oikeastaan kehittänyt sen taidon aivan vahingossa päästääkseen tarpeeksi lähelle Romanoa ilman, että äkäinen italialainen itse huomasi sitä.
”Hei”, Saksa kuitenkin tervehti häntä samalla totisella äänellä kuin ennenkin, ”mitä sinä täällä teet?”
”En tiedä”, Espanja vastasi täysin iloisesti ja hymyillen aivan kuin sillä ei olisi edes väliä, ”mitä sinä teet? Minä en näe brittejä missään, joten onko Arthur vihdoin oppinut jotain niistä agenttifilmeistä, joita hän niin usein tekee?” Saksa näytti hetken hämmentyneeltä ennen kuin muisti, mitä hän oli juuri vain hetki sitten huutanut Italialle.
”Ai, se”, hän mutisi, ”se oli vain keino saada Italia juoksemaan kovempaa.” Espanja nyökkäsi, vaikka hän silti ihmetteli miksi ihmeessä saksalainen edes halusi Italian juoksevan.
”Se ei näytä toimivan”, hän totesi iloisella sävyllä ja katseli kauempana istuvaa italialaista, joka teki jälleen jotain ihan muuta kuin sitä mitä Saksa oli käskenyt hänen tehdä. Saksalainenkin näki sen, mutta tällä kertaa hän ei jaksanut heti komentaa miestä. Hän vain nyökkäsi ja huokaisi hieman.
”Ei niin”, hän myönsi vuosien kokemuksella. Joskus hän todella ihmetteli, miksi hän edes vaivautui. He eivät edes olleet enää sodassa eikä varsinaisella yhteisharjoituksella ollut minkäänlaista tarvetta.
”Sinä käytät häntä väärin”, Espanja sanoi hetken päästä mietteliäs ilme kasvoillaan. Hän keksi pelkästään jo parissa minuutissa paljon hyödyllisempiä asioita kuin juoksemisen ja niissä kaikissa italialaiset olivat mestareita. Saksa ei kuitenkaan osannut lukea hänen ajatuksiaan, mikä oli luultavasti todella hyvä asia kaikkien kannalta, joten hän loi espanjalaiseen pitkän katseen.
”Käytän?” hän lopulta pyysi tarkennusta, vaikka viisainta olisi varmaan ollut olla vain hiljaa.
”Sí”, Espanja vastasi rennosti, ”heitä täytyy käyttää eritavalla.”
”Käyttää?” Saksa kysyi tällä kertaa painottaen sanaa ja Espanja vilkaisi häntä kummastuneena aivan kuin epäilisi Saksan mielenliikkeitä sen sijan että epäilisi omiaan.
”Sí?” hän sanoi tällä kertaa hieman kysyvästi, muttei tarjonnut sen tarkempaa vastausta. Tässä vaiheessa Saksan olisi pitänyt tajuta ja jättää asia omaan arvoonsa, mutta hän ei tajunnut.
”Mitä sinä tarkoitat?” hän kysyi vielä tarkemmin ja nyt Espanja ymmärsi, mitä mies tarkoitti, ja hänen hämmentynyt ilmeensä vaihtui taas tuttuun hymyyn.
”Italialaiset”, hän sanoi aivan kuin se yksi sana selittäisi kaiken, ”heitä käytetään eri tavalla.” Saksa joutui todella estämään itseään, että ei olisi painanut kämmentään otsaansa vasten ja miettinyt todella hartaasti, oliko hän ainoa selväpäinen paikalla. Pakkohan jonkun muunkin oli olla vielä järjissään, eikö niin.
”Millä tavalla?” hän kuitenkin kysyi tietämättä, että muutamaa päivää myöhemmin hän todella katuisi sitä kysymystä. Tällä hetkellä se kuitenkin tuntui täysin viattomalta ja Espanja hymyili hänelle leveästi.
”Tule mukaan”, espanjalainen sanoi olkansa yli ja lähti kävelemään poispäin, ”minä voin näyttää sinulle.” Saksa teki silloin jo toisen virheensä heti perään ja lähti oikeasti seuraamaan toista valtiota.
”Miten sinä edes tiedät jotain sellaista?” Saksa kysyi eikä hän varsinaisesti edes tarkoittanut sitä kysymystä ääneen sanottavaksi, mutta Espanja kuitenkin kuuli sen ja hymyili iloisesti.
”Minä olen ammattilainen”, hän vastasi äänellä, joka ei tosiaankaan herättänyt luottamusta hänen oletettua ammattitaitoaan kohtaan.
Käyttömalli 1: Gourmet-kokki
Saksa istui pusikossa ja mietti sadannen kerran, miten hän oli sinne päätynyt. Vastaus oli oikeastaan aika helppo, koska se istui hänen vieressään ja näytti aivan liian innostuneelta.
”Jos sinulla on koskaan nälkä, etsi italialainen”, espanjalainen selitti nopeasti irrottamatta katsettaan kertaakaan ikkunasta jota hän oli tuijottanut jo tovin, ”hän ruokkii sinut mielellään.” Saksa todella epäili asiaa, koska hän ei todellakaan uskonut saavansa ruokaa. Ei varsinkaan, kun se näytti siltä että Romano oli keittiövuorossa. Saksa olisi onnekas, jos selviäisi pelkällä huudolla ja muutamalla sattumanvaraisella kohti heitetyllä esineellä.
Aivan, he istuivat kumpikin pusikossa Italian kodin takana ja vahtivat keittiön ikkunaa. Saksa olisi tuntenut itsensä epäilyttäväksi hahmoksi, jos hän ei olisi ollut jo valmiiksi epäileväinen ja hämmentynyt siitä, että hän todella istui puskassa Espanjan kanssa ja vakoili ruokaa laittavia italialaisia. Oli jo ilta, joten Italia oli myös ehtinyt kotiin ja tanssahteli parhaillaan pitkin keittiötä samalla, kun Romano huusi hänelle jotain, mikä onneksi ei kantanut aivan ulos asti.
”Minä en usko sinua”, Saksa ilmaisi epäilynsä ääneen ja Espanja vilkaisi häntä hieman surullisena syytöksistä. Mies ei kuitenkaan murehtinut asiaa kauaa vaan nousi ylös paikaltaan ja pudisteli nopeasti irtolehdet vaatteiltaan.
”Se toimii”, hän totesi ja lähti kävelemään ovea kohti ennen kuin Saksa ehti estää. Espanjalainen näytti olevan todella varma asiastaan, mutta toinen valtio käytti vielä pienen hetken punniten riskejä mielessään. Lopulta hän päätyi siihen tulokseen, että olisi luultavasti suhteellisen turvassa, koska Italia oli myös paikalla. Romano ei varmasti tappaisi häntä, jos hänen veljensä oli Saksan puolella, eihän?
Espanja koputti oveen, muttei jäänyt odottamaan vastausta. Puolentunnin vakoilun jälkeen hän tietenkin tiesi, että asukkaat olivat kotona eikä hänellä näyttänyt olevan muutenkaan vaikeuksia kutsua itse itseään sisään. Hymyillen hän avasi oven ja asteli ripein askelin suoraan keittiöön.
”Roma!” hän huusi iloisena ja Saksa kuuli ovelle epäilyttävän ääneen, joka kuulosti juuri siltä millaisen äkäinen italialaisen saattoi päästää silloin kun joutui vastoin tahtoaan iloisen espanjalaisen halaamaksi. Huomattavasti toista valtiota rauhallisemmin Saksa seurasi häntä keittiön puolella ja ehti juuri sopivasti todistamaan, kun Romano läimäytti Espanjaa suurella kauhalla sormille.
”Ei koske!” italialainen tokaisi aivan kuin komentaisi koiraa, mutta Espanja siirtyi vain sen verran että Romanolla oli hieman enemmän tilaa. Hän siltikin hymyili ja katsoi miestä hieman hullu katse silmissään.
”Mutta Roma”, Espanja sanoi hymyillen, ”minulla oli sinua ikävä!”
”Sinä näit minut eilen!” Romano vastasi ja kääntyi takaisin ruuanlaittonsa puoleen, ”ja mitä sinä edes teet täällä?” Espanjalla olisi ehkä ollut hyvä vastaus valmiina, mutta hän ei saanut tilaisuutta esittää sitä, koska Italia keksi sillä hetkellä, että myös Saksa oli ilmestynyt paikalle. Päästäen pienen riemastuneen kiljahduksen hän hypähti miehen kaulaan ja halasi tätä kunnolla.
”Saksa, minulla oli sinua ikävä!” Italia huudahti saaden saksalaisen korvat soimaan hetken. Romanon reaktio oli tietenkin täysin päinvastainen. Hän kiroili hieman ja keskittyi purkamaan tunteitaan hakkaamalla kastiketta hieman turhan aggressiivisesti puukauhallaan.
”Mitä te idiootit edes teette täällä?” Romano kysyi, kun Italia oli rauhoittunut sen verran että muutkin saivat äänensä kuuluviin, ”menkää pois!” Kukaan ei tehnyt elettäkään poistuakseen paikalta ja se ei juurikaan kohentanut Romanon yhä ärtyneemmäksi käyvää mielialaa.
”Roma, minulla on nälkä”, Espanja sanoi ja hivuttautui taas lähemmäs, jotta sai painettua leukansa toisen miehen olkapäälle.
”Mene kotiin syömään”, Romano sanoi hänelle kylmästi.
”Mutta minä pidän Roman ruuasta”, Espanja vastasi laulavalla sävyllä. Saksa seurasi puoliksi uteliaana kuinka espanjalainen yritti kiemurrella tiensä päivällispöytään ja kuinka Romano keksi yhä uusia syitä, miksi Espanjan pitäisi painua jonnekin mahdollisimman kauas. Se oli oikeastaan jollain tavalla jopa huvittavaa seurattavaa nyt kun Saksa tarkemmin asiaa ajatteli. Sitä paitsi asia oli oikeastaan jo päätetty, koska Italia oli jo kattanut pöydän neljälle hengelle ja näytti siltä että nostaisi metelin, jos kukaan uskaltaisi hävitä paikalta ilman päivällistä.
”He ovat aika suloisia yhdessä”, Italia kuiskasi ja painautui hieman lähemmäs Saksan kylkeä. Saksalainen ei oikein tiennyt, olisiko samaa mieltä. Hänestä Espanjan ja Romanon keskinäinen outo kanssakäyminen oli lähinnä huvittavaa.
”Hyvä on!” Romano huusi ja nakkasi puolihuolimattomasti mausteita tekemäänsä kastikkeeseen, ”mutta tämän on paras olla viimeinen kerta tai…” Hän jätti lauseensa merkitsevästi kesken, mutta Espanja ei välittänyt siitä. Hänen hymynsä vain leveni ja hän halasi italialaista pikaisesti kiitokseksi. Sitä paitsi Romano aina sanoi jokaisen kerran olevan viimeinen kerta ja silti Espanja ilmestyi paikalle säännöllisesti.
Saksa ja Espanja päätyivät nauttimaan herkullisen päivällisen, jonka aikana Romano menetti malttinsa vain kerran ja aiheutti pienen väittelyn veljensä kanssa. Italialaiseen tyyliin se väittely käytiin nopealla italialla ja käsimerkeillä eikä kenelläkään ollut varmuutta, miksi se edes alkoi ja mihin se päättyi. Saksa kuitenkin epäili vahvasti olevansa ainakin osasyyllinen Romanon hermostumiseen.
Jossain päivällisen loppuvaiheilla Espanja irrotti katseensa tuliluontoisesta italialaisestaan sen verran pitkäksi aikaa, että ehti luoda Saksaa kohden ”mitä minä sanoin” –ilmeen.
A/N: Mä tiputtelen uusia osia sitten sitä mukaan, kun kirjotan niitä. Mä lähen ensiviikolla Italiaan seikkailemaan, joten oletan saavani lisää aiheita tähänkin (sillä ehdolla, että selviän hengissä Itävallan puolelle ja sieltä Suomeen, tietenkin.)
-
Otsikko oli kyllä se joka veti mun huomion puoleensa,ensimmäinen ajatus oli jonkinlainen kirja jossa selitetään miten italialainen käyttäytyy. Tai ylipäätään joku pitkä tietokirja jossa kerrotaan yksityiskohtaisesti miten selviät elämässäsi italialaisen kanssa. Mutta oli mukava yllätys että tässä ei luetakaan kirja tyylisesti vaan sitä opitaan tutustumalla paikan päällä italialaisen elämäntyyliin. Täytyy sanoa että tämä oli kyllä tosi hauska luku nauroin molempien kaksikoiden sanan vaihdoille, varsinkin tuo Lovinon ja Antonion käymä suostuttelu osio oli ihana.
Italialaisen käyttöopas espanjalaisen mukaan saksalaisen tarpeisiin
tuijotin tätä otsikkoa varmasti yli kaksi minuuttia sekalaisin ajatuksin ja tuntein. Miten ihmeessä olet onnistunut keksimään tälläisen nime luvulle?? Tämän nimen kehittelemisessä on varmasti mennyt yli puolituntia sillä nimitys kuulostaa niin vaikealta.
”Saksa! Hei!” italialainen huudahti ja unohti kipunsa siksi aikaa, että loi säteilevän hymyn vihaiselle saksalaismiehelle. Saksa oli kuitenkin kehittänyt jonkin asteisen immuniteetin Italian charmille, joten hän heltyi vain aivan vähän eikä sekään näkynyt hänen kasvoillaan asti.
Voi Italia parka kun Charmi ei enää toimi <3<3
”Mikset sinä sitten juokse?” Saksa kysyi nyt aavistuksen rauhallisemmalla äänellä ja Italia katseli hetken ympärilleen kuitenkaan keksimättä mitään syytä, jota hän ei olisi yrittänyt tarjota saksalaiselle jo aiemmin, ”jalkaa toisen eteen! Hop hop.” Italia löi kätensä ohimolleen toisen kerran ja lähti sitten hitusen laiskalla tahdilla tekemään jotain juoksun tapaista. Saksa katsoi hänen menoaan ja pudisti päätään.
Voi Italia niitä tekosyitä pitää olla aina pari hihassa kaiken varalla tai sitten pitää keksiä sekailainen selitys ;D
Ei se tosin häntä haitannut, mutta joidenkin mielestä olisi ollut silti aikamoinen suoritus eksyä Espanjasta Saksaan.
Minusta tuo on mitallin arvoinen eksyminen.
”Sinä käytät häntä väärin”, Espanja sanoi hetken päästä mietteliäs ilme kasvoillaan. Hän keksi pelkästään jo parissa minuutissa paljon hyödyllisempiä asioita kuin juoksemisen ja niissä kaikissa italialaiset olivat mestareita. Saksa ei kuitenkaan osannut lukea hänen ajatuksiaan, mikä oli luultavasti todella hyvä asia kaikkien kannalta, joten hän loi espanjalaiseen pitkän katseen.
”Käytän?” hän lopulta pyysi tarkennusta, vaikka viisainta olisi varmaan ollut olla vain hiljaa.
”Sí”, Espanja vastasi rennosti, ”heitä täytyy käyttää eritavalla.”
”Käyttää?” Saksa kysyi tällä kertaa painottaen sanaa ja Espanja vilkaisi häntä kummastuneena aivan kuin epäilisi Saksan mielenliikkeitä sen sijan että epäilisi omiaan.
Tässä kohdassa purskahdin nauruun ja olin myös lievästi hämmentynyt!
Saksa joutui todella estämään itseään, että ei olisi painanut kämmentään otsaansa vasten ja miettinyt todella hartaasti, oliko hän ainoa selväpäinen paikalla. Pakkohan jonkun muunkin oli olla vielä järjissään, eikö niin.
Voi saksa, kaikista helpointa on vain liittyä joukon jatkoksi sekalaiseen seurakunta :), kuinkahan usein Saksa tai joku muu ylipäätään miettii tuota?
-
Kuolotar: Kiitos! Mua vähän jännitti, että tykkääkö tästä kukaan, mutta nyt helpottaa =D Hyvä ajoitus muuten, mä just ajattelin että laitan uuden osan ja sitten hokasin että oli tullut komma <3
Italialaisen käyttöopas espanjalaisen mukaan saksalaisen tarpeisiin
tuijotin tätä otsikkoa varmasti yli kaksi minuuttia sekalaisin ajatuksin ja tuntein. Miten ihmeessä olet onnistunut keksimään tälläisen nime luvulle?? Tämän nimen kehittelemisessä on varmasti mennyt yli puolituntia sillä nimitys kuulostaa niin vaikealta.
Se on oikeastaan koko fikin nimi. Se oli liian pitkä otsikkoon niin piti lyhentää. Joo, sen keksimiseen meni itseasiassa kymmenen sekuntia. Katsos kun mun aivot toimii ilmeisesti hieman nurinkurin. Pandoran nimeä mietin kaksi päivää ja sitten tällainen järjetön ja liian pitkä nimi vaan ilmestyi jostain. Outoa.
Käyttömalli 2: Viiniasiantuntija
Seuraavana päivänä Espanja ilmestyi Saksan olohuoneeseen aivan kuin tyhjästä ja täysin kutsumatta. Saksa olisi ehkä muutoin hämmästynyt, mutta hän oli jo aika tottunut siihen että Italia ilmestyi tyhjästä milloin minnekin, joten samanlainen käytös toiseltakin valtiolta oli yllättävän helppo hyväksyä. Sitä paitsi Espanja kuitenkin oli hänen veljensä ystäviä. Oikeastaan se olikin juuri Preussi, joka huomasi espanjalaisen ensimmäisenä.
”Ai hei, Tonio”, Preussi sanoi nähtyään ystävänsä ja vilkaisi miehen kantamia pulloja, ”ei mahtavaa, missä kaikki olut on?” Espanja katsoi häntä hieman pahoittelevasti.
”Anteeksi Gil”, hän sanoi ja siirsi käsiään sen verran että preussilainen näkisi hieman paremmin viinipullojen etiketit, ”mutta nämä ovat Romanolle.” Preussi katsoi häntä epäilevästi ja otti pitkän kulauksen aamukahvistaan ennen kuin sanoi mitään.
”Miksi sinä sitten toit ne tänne?” hän kysyi, koska Romanon koti oli oikeastaan täysin päinvastaisessa suunnassa, ”tämä on varmaan maailman viimeinen paikka, missä saatat törmätä siihen italialaiseen. Toinen italialainen sen sijaan…” Hän virnisti keittiönpöydän ääressä istuvaa Italiaa kohti ja sai veljeltään hieman varoittavan katseen siinä samalla.
”Tiedän”, Espanja vastasi iloisesti, ”minä aion näyttää Saksalle, miten italialaisia kuuluu käyttää, koska hän tekee sen väärin.”
”Käyttää?” Preussi kysyi hieman epäilevästi.
”Sí”, Espanja vastasi yksinkertaisesti ja samalla iloisella sävyllä kuin ennenkin. Preussi mietti asiaa hetken ja sitten hänen kasvoilleen nousi leveä virne ja hän vilkaisi taas kohti Italiaa, joka oli ollut liian innostunut selittämään Saksalle jotain omaa asiaansa jotta olisi huomannut mistä Espanja ja Preussi puhuivat.
”Bruder”, Saksa sanoi varoittavasti ja Preussi käänsi katseensa nopeasti poispäin. Italia tuntui nyt huomaavan, että paikalla oli muitakin, ja hän hymyili heille ystävällisesti.
”Hei Ita”, Espanja sanoi ja vastasi hymyyn, ”tiedätkö, missä Roma on?”
”Oh, fratello on kotona”, Italia vastasi epäröimättä hetkeäkään tai miettimättä, miksi Espanja oli ilmestynyt Saksan luo kysymään Romanon olinpaikkaa sen sijaan, että olisi käyttänyt huolella hankittuja kykyjään ja vain etsinyt Romanon käsiinsä kuten hän aina teki.
”Hienoa”, espanjalainen totesi hymyillen, ”lähdetään sitten.”
*****
Romanolla oli epäilyksiä.
Mutta niistä huolimatta hän oli päätynyt istumaan keittiöntuolille ja katseli nyt epäillen eteensä huolella aseteltuja viinilaseja. Niitä oli yhteensä kuusi ja ne olivat kaikki suurin piirtein puolillaan punaista tai kirkasta nestettä. Lasien vieressä oli tyhjä kuppi sylkemistä varten ja pieni kori leipää. Viinien tuoksu sekoittui hieman ja vahva rypäleen haju toi Romanon mieleen paljon hyviä muistoja, joista osaa hän tosin yritti olla ajattelematta liian tarkasti. Liiallinen ajattelu oli harvoin hyvästä silloin, kun Espanja istui häntä vastapäätä ja hymyili aivan liian leveästi.
Romano oli viettänyt hyvin rauhallista aamua tehden vain mitä häntä huvitti, mutta sitten Espanja oli rynnännyt paikalle ja, jos ei olisi ollut jo tarpeeksi, hän oli tuonut myös muut mukanaan eikä Romano suuremmin arvostanut niin suurta joukkoa niin aikaisin aamulla. Oikeastaan hän ei arvostanut niin suurta joukkoa milloinkaan tai mihinkään aikaan päivästä. Varsinkaan saksalaisia, joita oli paikalla kaksi kappaletta ihan kuin yksi ei olisi ollut jo aivan liikaa.
”Mitä sinä haluat?” Romano kysyi ja katsoi espanjalaista äkäisesti. Espanja oli raahannut kaikki pullot mukaansa ja valmistellut kaiken ennen kuin Romano oli ehtinyt estää tai kysyä mitään.
”Viinimaistajaiset”, Espanja sanoi hymyillen, vaikka sen asian Romano oli jo arvannut. Italialainen aikoi jo kieltäytyä, mutta hän kuitenkin piti viinistä ja joskus Espanjalla oli hyvä maku niiden suhteen. Sitä paitsi mistään ilmaisesta ei saanut kieltäytyä, eihän?
Joten hän nosti ensimmäisen lasin ylös ja huolellisen haistelun, pyörittelyn ja värin tarkistuksen jälkeen hän lopulta otti pienen kulauksen ja pyöritteli nestettä suussaan ennen kuin nieli sen nyökäten hyväksyvästi.
”Sisilialaista”, hän sanoi arvostavalla sävyllä, ”vuosikerta 2007, kuivaa ja hieman hedelmäistä.” Romano otti vielä toisenkin kulauksen ennen kuin työnsi lasin syrjään ja tarttui seuraavaan. Hänen sisilialaiseksi tunnistamansa viini oli ollut punaista, mutta tämä oli kirkasta ja vain aavistuksen kultaan vivahtavaa. Romano pyöritteli lasia kädessään ja katseli nesteen liikettä pitkään ennen kuin lopulta otti pienen siemauksen, jonka hän kuitenkin sylkäisi pian tyhjään kuppiin ja kaatoi loputkin lasin sisällöstä perään.
”Ranskalaista”, hän totesi, ”vuosikerta 2013, aivan liian ylimakeaa.” Espanja hymyili hänelle hieman pahoittelevasti, mutta Romano ei vastannut siihen vaan tarttui seuraavaan lasiin, joka sisälsi myös valkoviiniä.
”Burgenland”, hän sanoi toimitettuaan tutun rituaalin, ”etkö sinä oikeasti osaa valita mitään kunnollista?”
”Sinä pidit ensimmäisestä”, Espanja muistutti hymyillen ja Romano tuhahti tarttuessaan seuraavaan lasiin. Tällä kertaa sen sisältämä viini oli kevyesti vaaleanpunaista ja italialainen ihaili sen sävyä hieman ennen kuin otti maistiaisen. Hän pyöritteli viiniä suussaan miettien ja päätyi lopulta ottamaan myös toisen kulauksen. Sen jälkeen hän tuijotti lasia hetken selvästi hämmentyneenä.
”Se ei voi olla portugalilaista”, Romano mutisi puoliksi itsekseen käännellessään lasia valoa vasten, ”liian kuivaa ranskalaiseksi.” Espanja katseli häntä hymyillen ja painoi leukansa käsiensä varaan pöydän päälle.
”Se on saksalaista”, hän kertoi, kun italialainen ei näyttänyt saavan päätöstä tehtyä. Tällä kertaa Romano ei kaatanut lasia tyhjäksi kulhoon vaan nakkasi sen sisällön suoraan päin espanjalaisen kasvoja ennen kuin mies ehti edes sanoa viimeistä sanaansa loppuun.
”Yritätkö sinä idiootti myrkyttää minut?” hän kysyi äkäisenä espanjalaiselta, jonka hiuksilta viinipisarat nyt tipahtelivat pöydälle.
”Fratello”, Italia sanoi toruvasti. Hän oli hiljaa sivummalta seurannut tapahtumia Saksan ja mukaan tunkeneen Preussin kanssa. Romano ei kuitenkaan välittänyt hänestä vaan keskittyi tunkemaan niin monta leivänpalaa suuhunsa kuin vain pystyi saadakseen viinin maun pois ja Espanjakin vain naurahti pyyhkiessään viiniä pois silmiltään. Hieman äkäisemmin Romano tarttui toiseksi viimeiseen lasiin ja otti kulauksen edes katsomatta viinin väriä kunnolla. Tällä kertaa se oli selvästi enemmän hänen makuunsa sillä hän nyökkäsi hyväksyvästi.
”Chile”, hän totesi ja laski lasin takaisin pöydälle, ”2011, todella laadukasta ja vahvaa.” Romano oli joko saanut jo tarpeekseen tai sitten hän halusi jostain muusta syystä päästä pois sillä hän ohitti tarkemmat katselut ja lasin pyörittelyt myös viimeisen viinin kohdalla. Hän vain nosti lasin huulilleen ja otti kulauksen, jota hän tosin pyöritteli suussaan vain pienen hetken ennen kuin sylkäisi sen kuppiin.
”Espanjalaista moskaa”, hän sanoi, mutta siirsi kuitenkin puolihuolimattomasti sen lasin ensimmäisen maistiaisen viereen sen sijaan, että olisi kipannut sen kulhoon.
”Roma”, Espanja valitti ja murjotti hieman tylystä arviosta, mutta Romano ei heltynyt. Tosin se tapa, jolla hän oli siirtänyt lasin syrjään, viittasi siihen että hän luultavasti joisi sen myöhemmin loppuun ja mitä luultavammin heidän kellariinsa ilmestyisi jokunen uusi pullo täysin vaivihkaa ja ilman, että Romano muka tietäisi asiasta.
”Ei se ole minun vikani, että sinä teet sen väärin”, Romano vastasi, mutta ainakin kaksi ihmistä siinä huoneessa tunsivat hänet niin hyvin, että eivät uskoneet. Italia pysyi viisaasti hiljaa, mutta Espanjan hymy leveni hieman.
”Kiitos, Roma!” hän sanoi ja painoi nopeasti pienen viininmakuisen suukon miehen poskelle ennen kuin italialainen ehti väistää.
A/N: Burgenland on yksi Itävallan alueista. Siellä tuotetaan viiniä ja se on se alue, jolla on rajaa Unkarin kanssa, joten siellä on suhteellisen paljon myös unkarilaisia. Ja tuo roseeviini (se vaaleanpunainen), mä halusin sen mukaan, koska se on hieman erilainen viini ja sitten tarkistin wikipediasta, mitkä maat tuottavat sitä. Vastaus: Portugali, Ranska ja Saksa. Bingo! Muahahah!
Aluksi ajattelin pistää Italian maistelemaan viinejä, mutta hänhän olisi vaan antanut kaikille hyvät arvosanat ja se olisi ollut ihan tylsää.
-
Jei jatkoa<3
Nyt kun on saatu luettua tuo toinenkin luku niin alkaa tuo otsikko käymään järkeen ja toimimaan nimenä, mutta kantani on yhä se että olen hämmästynyt mistä tuollaisen nimen voi taikoa ja vielä kymmenessä sekuntissa. Espanja on näköjään ottanut uudeksi elämän tehtäväkseen, siirtä oma tietämyksensä italialaisista Saksalle. ;) Toisaalta Antoniolla on siitä pitkä kokemus sillä hän on asunut Lovinon kanssa, joten pakostahan siinä tulee oppineeksi missä toinen on hyvä ja missä hänellä on peukalo keskellä kämmentä.
Tuo viininmaistelu toimi todella hyvin juuri Romanolla, sillä tälle luontevasti sopii krittisten arvostelujen antaminen, kuten myös itse totesit tuolla loppu kommentissa Feliciano olisi puolestaan taas varmasti kehunut vain siksi ettei loukkaisi ketään. Luku oli sopivan pituinen sillä siinä ehti tapahtua luontevalla nopeudella.
Romano oli viettänyt hyvin rauhallista aamua tehden vain mitä häntä huvitti, mutta sitten Espanja oli rynnännyt paikalle ja, jos ei olisi ollut jo tarpeeksi, hän oli tuonut myös muut mukanaan eikä Romano suuremmin arvostanut niin suurta joukkoa niin aikaisin aamulla. Oikeastaan hän ei arvostanut niin suurta joukkoa milloinkaan tai mihinkään aikaan päivästä. Varsinkaan saksalaisia, joita oli paikalla kaksi kappaletta ihan kuin yksi ei olisi ollut jo aivan liikaa.
Tää oli ihana ja samalla hauska=))
"Se on saksalaista”, hän kertoi, kun italialainen ei näyttänyt saavan päätöstä tehtyä. Tällä kertaa Romano ei kaatanut lasia tyhjäksi kulhoon vaan nakkasi sen sisällön suoraan päin espanjalaisen kasvoja ennen kuin mies ehti edes sanoa viimeistä sanaansa loppuun.
”Yritätkö sinä idiootti myrkyttää minut?” hän kysyi äkäisenä espanjalaiselta, jonka hiuksilta viinipisarat nyt tipahtelivat pöydälle.
No aika ymmärrettävä reaktio Romanolta, vaikka se lipsuikin hieman dramaattiseksi, mutta dramaattisuus tekee kaikesta aina paljon hauskempaa.
-
Heii! Nyt mulla on aikaa kommentoida.
Ihana nimi! (Tulee mieleen sellaiset kello-kahden-jälkeen-yöllä ideat :P)
Gourmet-kokki idea kuulosti kaukaisesti tutulta, mutt kaikki sun tekstis on ihan omanlaisiaan ja niin oli tuokin :) Ajatus Espanjasta ja Saksasta vakoilemassa Italioiden asuntoa oli huvittava. Viiniasiantuntija luku loistava :D Mä en pidä viineistä, mutt niitten kuvauksia on ihana lukea. Hedelmäinen, tamminen tms. Mietin kyllä, että tarviikohan Saksa viiniasiantuntijaa... Sellain voi olla hyödyllisempi Espanjalle.
Jatkoa odotan :)
Menolly
-
Kiitos Kuolotar ja Menolly <3
Ne on ne vinksahtaneet aivot, niistä tämä kaikki johtuu.
Käyttömalli 3: Tanssija
”Tule nyt, nopeasti!” Espanja sanoi hätäisesti löydettyään Saksan ja tarttui välittömästi toisen valtion käsivarresta kiinni. Saksa ehti hädin tuskin tajuta espanjalaisen ilmestymistä, kun mies jo retuutti häntä kohti ulko-ovea.
”Mitä nyt?” hän kysyi hieman turhautuneena. Hän oli juuri saanut melkein kaikki työnsä tehtyä ja hänen pitäisi vain toimittaa enää muutama paperi postitettavaksi ja sitten hän olisi ollut vapaa. Hän ei ollut tosiaankaan merkinnyt kaappaamista omasta virastostaan päivyriinsä.
”Ei aikaa selittää”, Espanja sanoi ja tyrkkäsi hänet rakennuksen edessä seisovan auton takapenkille ennen kuin syöksyi itse perässä. Saksalla ei mennyt kovin kauaa tajuta, että hän istui autossa Espanjan ja Ranskan välissä puristaen silti postittamatta jääneitä papereita käsissään, mutta hän tunti pienen pelon pistoksen tajuttuaan, että se oli hänen veljensä joka ajoi autoa.
”Aja, aja!” Espanja huusi ja taputti kädellään kuskinpenkin selkänojaa. Preussi virnisti heille taustapeilin kautta ja iski kaasun pohjaan tavalla, joka sai Saksan tuntemaan syvää myötätuntoa autoa kohtaan. Hän oli kuitenkin enemmän huolissaan itsestään kuin siitä.
”Bruder, saatko sinä edes ajaa?” hän kysyi. Aurinkolasit peittivät Preussin ilmeen, mutta Saksa olisi lyönyt vaikka vetoa, että hänen veljensä oli tällä hetkellä erittäin tyytyväinen itseensä.
”Tietenkin”, hän sanoi ja melkein kurvasi tiukasta kulmasta jalkakäytävän puolelle, ”kukaan ei ole vielä kieltänyt.”
”Muistuta minua, että hoidan asian heti kun selviän hengissä tästä”, Saksa vastasi kuivasti, ”tämä muuten lasketaan kidnappaukseksi.” Kaikki kolme miestä naureskelivat sille toteamuksella ja jotenkin Saksa sai sellaisen kuvan, että he eivät olleet ensimmäistä kertaa asialla.
”Tänään on tärkeä päivä”, Espanja lopulta alkoi selittää naurettuaan vähän aikaa, ”Ita ja Roma aikovat tanssia.”
”Entä sitten, Italia tekee sitä vähän väliä”, Saksa vastasi ja se oli aivan totta. Italialla oli taipumus kaiken muun lisäksi myös alkaa tanssia välillä täysin ilman selvää syytä. Yleensä italialainen suosi yksinkertaisia tanssityylejä, mutta Saksa oli muutaman kerran tullut houkutelluksi tangoon tai valssiin hetken mielijohteesta.
”Mutta tänään on erityinen päivä”, Espanja totesi, ”festivaalipäivä!” Saksan mielestä Italialla oli aina festivaalipäivä, joten Espanjan pettymykseksi hän ei nostanut käsiään ilmaan ja alkanut hihkua innoissaan.
”Joten?” hän kysyi, kun espanjalainen kärsivällisesti odotti hänen iloisempaa reaktiotaan, vaikka sellaista ei tosiaankaan ollut tulossa.
”Italialaiset ovat suloisia, kun he tanssivat”, Espanja totesi hymyillen onnistuen taas jättämään varsinaisen vastauksen antamatta, ”odota niin näet!”
****
Joku oli tehnyt elämänsä virheen ja antanut Italialle ja Romanolle miekat.
Se oli Saksan ensimmäinen ajatus, kun hän lopulta tuli raahatuksi väkijoukon keskelle. Aurinko paistoi kirkkaasti ja taivas Italian yllä oli yhtä kaunis kuin aina ennenkin ja auringonsäteet leikkivät miekkojen kärjillä tavalla, joka kertoi niiden selvästi olevan oikeaa metallia.
Ihmiset olivat kerääntyneet kahden kansallispukuihin ja miekoin varustautuneiden valtioiden ympärille ja jännittynyt sekä odottava tunnelma selvästi vihjaisi, että jotain oli alkamassa pian. Romano hymyili harvinaista hymyään samalla kuin pyöritteli miekkaansa kokeilevasti ja Italia jutteli nopealla tahdilla jonkun tärkeän näköisen miehen kanssa. Kumpikaan ei näyttänyt huomaavan ihmisjoukon keskellä piilottelevia muita valtioita ja Saksa todella toivoi, että se asia pysyisikin sellaisena. Hän ei tahtonut edes ajatella, millaista jälkeä Romano saisi aikaan miekalla.
Joku huusi italiaksi ja se oli selvästi merkki kahdelle valtiolle. He asettuivat paikoilleen miekat käsissään ja katsoivat toisiaan, Italia hymyillen ja Romano keskittyneen vakavasti. Sitten musiikki alkoi soida ja he alkoivat liikkua rytmillä, jonka he ilmeisesti tunsivat jo vuosisatojen kokemuksella.
Se näytti enemmän valetaistelulta ja hyppimiseltä kuin varsinaiselta tanssimiselta, mutta Romano ja Italia onnistuivat kuitenkin liikkumaan sulavasti ja tekivät jokaisen liikahduksen huolella. Omalla tavallaan se oli hyvin kaunista katseltavaa, vaikka muutaman kerran Saksa oli aivan varma, että he puhkaisisivat vahingossa toistensa, omansa tai jonkun viattoman sivustakatsojan silmät. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaikka he kuinka heittelivät ja heiluttelivat miekkojaan ja tanssi päättyi ilman henkivahinkoja.
”Seuraavaksi tulee tarantella. Roma on täydellinen siinä”, Espanja mutisi, kun italialaiset riisuivat kukilla ja nauhoilla koristellut kypäränsä ja luovuttivat miekkansa pois. Hetken musiikki pysyi hiljaa ja lisää tanssijoita ilmestyi paikalle. Kaksi naista kauniissa hameissaan pyörähtivät kumpikin italialaisten valtioiden vierelle ja tarttuivat heitä kädestä. Muitakin samankaltaisiin asuihin pukeutuneita pareja asteli esiin ja he kaikki järjestäytyivät valmiiksi paikoilleen tamburiinit käsissään. Musiikki alkoi jälleen soida ja tanssijat aloittivat tanssinsa.
Se oli hyvin erilainen kuin ensimmäinen miekkatanssi, mutta Romanon ja Italian liikkeissä oli sama sulavuus ja varmuus kuin ennenkin. Saksa huomasi katselevansa sitä hieman hämmentyneenä ja jotenkin hänen oli vaikeaa irrottaa katsettaan Italiasta, joka näytti nauttivat hetkestä täysin.
”Minä olen aina luullut, että Romano on kömpelö”, hän totesi puoliääneen seuratessaan tanssivia italialaisia.
”Hän oli lapsena”, Espanja totesi ja katseli kyseessä olevaa italialaista hieman haaveellinen katse silmissään, ”minä laitoin hänet tanssimaan juuri tätä tanssia ja hänestä tuli juuri noin taitava, sulava ja kaunis. Oi, minä haluaisin olla hänen parinsa.” Ranska painoi kätensä hänen olkapäälleen ennen kuin espanjalainen ehtisi tehdä mitään hätiköityä kuten rynnätä tanssijoiden joukkoon ja napata Romanon itselleen.
”Hän murhaa sinut, jos sotket tämän”, ranskalainen muistutti lempeästi ja Espanja mutristi huuliaan pettyneenä, mutta malttoi vain katsoa sivusta kun Romano tanssi italialaisnaisen kanssa.
”Ehkä hän suostuu muutamaan tangoon illalla”, hän kuitenkin totesi ja Ranska pudisti päätään epäuskoisena.
”Usko unelmiisi, Tonio”, hän sanoi tietämättä, että paljon myöhemmin illalla Romano ja Espanja itse asiassa kohtaisivat syrjäisellä rannalla piilossa kaikkien muiden katseelta ja he tanssisivat yhdessä kunnes kumpikin olisivat aivan uupuneita eivätkä jaksaisi enää askeltaan. Ranska ei myöskään tiennyt, että he tekivät usein niin. Kukaan ei tiennyt, sillä välillä Espanja oli todella hyvä pitämään salaisuuksia ja Romano ei yleensäkään puhunut muille juuri mitään.
Myös Saksa sai tanssia muutaman kerran, mutta julkisesti. Tarantellan jälkeen italialaiset tanssivat vielä muutaman muun kansallistansseistaan kunnes Italia viimein huomasi muut valtiot yleisön joukossa. Hän kiskoi välittömästi saksalaisen esille ja kinusi häntä tanssimaan kanssaan kunnes Saksa myöntyi ja antoi Italian opettaa hänelle askeleet. Hän ehkä näytti oudon ulkopuoliselta kaikkien kansallispukuisten italialaisten joukossa, mutta ei se haitannut sillä Italia nauroi ja hymyili enemmän joka kerta, kun saksalainen yritti saada askeleensa oikein.
A/N: Tarantella: (etelä)italialainen kansantanssi, jota tanssitaan pareissa. Tää on taas niitä "muistaakseni tämä meni niin", mutta mulla on sellainen mielikuva, että canonin mukaan Romano sairasti lapsena jonkinlaista hermosairautta joka teki hänestä kömpelön ja Espanja "paransi" hänet laittamalla hänet tanssimaan Tarantellaa. No, enivay, tanssi on ilmeisesti kehittynyt silloin kuin Espanja otti eteläisen Italian haltuunsa.
Spadonari: miekkatanssi. Ilmeisesti tanssijoita on yleensä vähintään neljä (mutta minä oikaisen!). Mä käytin mallina Spadonari di Venaus:ta (youtubesta löytyy video, jos kiinnostaa)
Hauska fakta: Romanon character song:n (se tomato song) rytmi on sama kuin Tarantellan. Mä en tiennyt ja sitten ihan pöhkönä kuuntelin noita tansseja ja mietin, että oon ihan varmasti kuullut tuon ennenkin. Ihan varmasti. Jossain.
-
Tykkäsin tästä luvusta, pituus toimi oikein hyvin ja sopiva vauhti oli etenemisessä. Saksan kannataisi asentaa Espanjahälytin jottei Espaja pääsisi yllättämään häntä, vaikkei siitä sitten muuten hyötyä olisikaan. Näistä luvuista missä italian käyttöä on ohjastettu, että yhteen vetona kaikista kyvyistä hyötyy jos haluaa järjestää juhlat. Ja suloiset parit pääsivät tanssimaan yhdessä<3<3, tuo salatanssiminen sopii vain niin hyvin Lovinolle ja Antoniolle, voisivathan he toki tanssia jossain näkyvämmälläkin paikalla mutta salatanssiminen on paljon romanttisempaa ja sopii paremmin tälle paritukselle kuin myös heidän kemialleen.
”Bruder, saatko sinä edes ajaa?” hän kysyi. Aurinkolasit peittivät Preussin ilmeen, mutta Saksa olisi lyönyt vaikka vetoa, että hänen veljensä oli tällä hetkellä erittäin tyytyväinen itseensä.
”Tietenkin”, hän sanoi ja melkein kurvasi tiukasta kulmasta jalkakäytävän puolelle, ”kukaan ei ole vielä kieltänyt.”
”Muistuta minua, että hoidan asian heti kun selviän hengissä tästä”, Saksa vastasi kuivasti, ”tämä muuten lasketaan kidnappaukseksi.” Kaikki kolme miestä naureskelivat sille toteamuksella ja jotenkin Saksa sai sellaisen kuvan, että he eivät olleet ensimmäistä kertaa asialla.
Voi Saksa parkaa =), Gilbert on tainnut jo aikoja sitten unohtaa että hänen kuuluisi olla huolehtiva ja vastuullinen isoveli.=))
Onneksi Saksa hoitaa homman!
”Mutta tänään on erityinen päivä”, Espanja totesi, ”festivaalipäivä!” Saksan mielestä Italialla oli aina festivaalipäivä, joten Espanjan pettymykseksi hän ei nostanut käsiään ilmaan ja alkanut hihkua innoissaan.
Reperin mielikuvalle riemusta hihkuvalle Saksalle =)
-
Kuolotar: Oi, kiitos! Musta vähän tuntuu, että jos sellainen espanjahälytin on keksitty, sen on keksinyt Romano joka ei varmaan myy yhtään Saksalle...
Käyttömalli 4: Urheilumestari (tietyllä tavalla houkuteltuna)
”Miksi me olemme urheilukentällä?” Saksa kysyi, kun Espanja oli kavereineen kiskonut hänet aamuvarhaisella ylös sängystä ja raahannut nimenomaan urheilukentälle. Hän ei ollut kovin hyvällä tuulella ja hän lisäsi Espanjan päästämisen sisään siihen listaan asioista, joista hänen täytyisi todella puhua Preussin kanssa. Jos hän saisi veljeään enää koskaan kiinni, koska Preussi selvästi vältteli häntä.
”Koska me tulimme katsomaan Roman ja Itan suorituksia”, Espanja vastasi aivan liian pirteällä äänellä niin aikaiseen aamuun.
”Suorituksia?” Saksa kysyi epäuskoisena, ”urheilukentällä? Tähän aikaan?” Espanja nyökkäili iloisena eikä näyttänyt yhtään epäilevän, miksi se ei olisi ollut toimiva idea.
”Sí, sí”, hän totesi.
”Miten sinä sait heidät hereille ja tänne?” Saksa kysyi päättäen, että se olisi helpoin asia selvittää ensimmäisenä.
”Ita oli helppo. Hän kuitenkin nukkui sinun vieressäsi, joten me vain herätimme hänet ensin ja kysyimme ennen kuin kaappasimme sinut mukaan”, Espanja myönsi ja Saksa mietti hetken, oliko italialainen oikeasti nukkunut hänen vieressään. Hän oli aika varma siitä, että oli mennyt nukkumaan yksin, mutta toisaalta Italia hiipi hänen viereensä aika usein, ”ja Roma… Minä um… Lahjoin?” Se kuulosti enemmän kysymykseltä kuin vastaukselta, mutta Saksa ei oikeastaan edes halunnut tietää sen tarkemmin.
”Spagna!” Romano huusi kentän toisesta päästä tarpeeksi vihaisena puhuakseen vain italiaa. Hän ei selvästikään ollut kovin tyytyväinen jouduttuaan juuri sinne siihen aikaan aamusta. Toisin kuin hänen veljensä, joka heilutti käsiään ja näytti siltä kuin kärsisi kofeiinin tai pastan yliannostuksesta.
”Roma!” Espanja huusi takaisin paljon iloisemmalla sävyllä ja jätti huomiotta Romanon tarkasti valitut käsimerkit. Pienen huutelun jälkeen espanjalainen saikin yllättävä kyllä kummankin italialaisen asettumaan juoksuradan lähtöviivalle, vaikka Saksa uskoi viimeiseen asti että sitä ei tapahtuisi. Ihmeidenaika ei siis ollutkaan vielä ohi.
”Mutta minä olen yrittänyt saada Italian juoksemaan jo vuosia”, hän sanoi ja mietti hetken, ”vuosikymmeniä oikeastaan, mitä sinä tarkoitat tällä?” Espanja katseli hetken, kun Italiat asettuivat valmiusasentoihin radan toisessa päässä ja lähtivät matkaan, kun automaattinen lähtömerkki kuului.
”Sinä käytät ihan vääriä houkuttimia”, hän totesi ja kaivoi sitten täydellisen punaisen tomaatin jostain takkinsa kätköistä, ”katso.” Saksa kyllä katsoi, mutta hän ei siltikään ymmärtänyt, mikä oli niin erikoista siinä, että espanjalainen piteli tomaattia kädessään päänsä yläpuolella. Tosin Espanja oli myös onnistunut saamaan kummankin italialaisen vastoin luonnonlakeja urheilukentälle aikaisin aamulla juoksemaan, joten kai espanjalainen tiesi jotain mitä hän ei tiennyt.
”Mitä sinä…”, hän oli aikeissa kysyä, mutta Espanjan huuto keskeytti hänet.
”Roma! Minulla on tomaatti!” mies huusi iloisena, ”minä syön…!” Enempää hän ei ehtinyt huutaa, koska Romano otti luultavasti elämänsä nopeimman spurtin, jollaista Saksa ei ollut nähnyt sitten sen kun Italia pakeni brittejä sota-aikoina. Espanjan epäonneksi Romanoa ei kuitenkaan kiinnostanut pysähtyä vaan hän tuli täysillä kohti ja jalkapallokentiltä tutulla tyylikkyydellä kamppasi espanjalaisen ennen kuin nappasi tomaatin hänen kädestään. Sitten, ilmeisesti täysin tyytyväisenä, hän istahti maassa selällään makaavan miehen päälle ja alkoi syödä palkintoaan.
”Heh, Roma, se sattui hieman”, Espanja naureskeli maasta, ”ja sinä istut minun päälläni.” Romano vilkaisi häntä kylmästi suupalojen välillä.
”Mitäs olet siinä”, hän totesi aivan kuin Espanjan olotila ei olisi ollut missään nimessä mitenkään hänen vikansa.
A/N: Tämä olisi oikeasti käyttömalli numero 5, mutta nelosessa on jotain hassua ja haluan pohtia sitä vielä. Se ei kuitenkaan ole juonellisesti mitenkään tärkeä (osassa näissä on selvästi mainintaa aikaisemmista jutuista, mutta siinä ja tässä ei ole) joten tämä kiilasi nyt tähän.
-
Tanssimista <3 Tarantella on kiva tanssi, oon itsekin tanssinut. Oli pakko käydä kuuntelemassa Romanon character song, ja tarantellaltahan se kuulosti.
Tää ficci on ihana päivän piristäjä, aina tulee iloinen olo ^^
Romano ja Espanja itse asiassa kohtaisivat syrjäisellä rannalla piilossa kaikkien muiden katseelta ja he tanssisivat yhdessä kunnes kumpikin olisivat aivan uupuneita eivätkä jaksaisi enää askeltaan.
We danced on the beach, kissed on the beach and... Ranska, rakkauden valtio (tai jotain sinnepäin), ei huomaa selvää rakkautta :'D
Hän kiskoi välittömästi saksalaisen esille ja kinusi häntä tanssimaan kanssaan kunnes Saksa myöntyi ja antoi Italian opettaa hänelle askeleet. Hän ehkä näytti oudon ulkopuoliselta kaikkien kansallispukuisten italialaisten joukossa, mutta ei se haitannut sillä Italia nauroi ja hymyili enemmän joka kerta, kun saksalainen yritti saada askeleensa oikein.
Oi, söpöä.
”ja Roma… Minä um… Lahjoin?” Se kuulosti enemmän kysymykseltä kuin vastaukselta, mutta Saksa ei oikeastaan edes halunnut tietää sen tarkemmin.
Kyllä miuta ois kiinnostanut. Hölmö Saksa.
Italialaisen käyttö urheilumestarina kuulosti hassulta, mutt jos sen ajattelee noin, niin mikäs siinä sitten ^^
Menolly
-
Menolly: Kiitos! Mulla on jonkinlainen fiksaatio Romanon ja Espanjan tanssimiseen, joten mähän kirjotan ne tanssimaan yhdessä aina kuin vain mahdollista (koska se on niin suloista~)
Käyttömalli 5: Ääneti puhumisen taitaja
Kokoukset aina venähtivät. Se oli jo niin laajasti tunnettu tosiasia, että useat valtiot toivat eväät mukaan kokoushuoneeseen. Tosin useiden mielestä se oli aivan liioiteltua, että Unkari toi myös paistinpannun. Kuten kaikki muutkin kokoukset, myös tällä kertaa valtiot istuivat paikoillaan ja tekivät kuka mitäkin. Ranska oli järjestänyt itselleen pienet viinikutsut patonkeineen ja pienineen juustomaistajaisineen ja hän yritti todella kovasti ”sivistää Englannin makua”, kuten hän itse asian ilmaisi. Saksa ei hänkään enää jaksanut keskittyä aivan niin aktiivisesti kuin aiemmin ja hän kirjoitteli muistiinpanoja puolihuolimattomasti vihkoonsa.
”Minä sanoin, että se on huono idea!” Romano yhtäkkiä huusi. Samankaltaiset yllättävät huudot olivat täysin normaaleja, joten kukaan ei oikeastaan kiinnittänyt siihen huomiota. Saksakin vain kohotti päätään sen verran, että näki kenelle raukalle eteläitalialainen tällä kertaa purki raivoaan.
”Mutta minusta se oli hyvä idea!” Italia huusi takaisin ja tämä herätti jo jonkin verran kiinnostusta. Huutava Italia oli hieman erikoisempi näky kuin raivostunut Romano. Ilmeisesti veljekset olivat kaikessa hiljaisuudessa väitelleet omista asioistaan kunnes olivat saaneet aikaan oikean tappelun. Jos he muuten olivat erilaisia, väitellessä he kumpikin todellakin osoittivat verenperintönsä.
”Jos se on sinusta hyvä idea, silloin sitä ei tosiaankaan pitäisi tehdä”, Romano vastasi äkäisesti. Italia näytti nyt todella vihaiselta. Niin vihaiselta, ettei saanut sanaakaan suustaan vaan viittoili vain käsillään. Romano näytti kuitenkin ymmärtävän täysin ja siristi silmiään pahaenteisesti.
”Jos tuolle linjalle lähdet…”, hän vastasi ja heilutti käsiään aivan yhtä äkäisesti. Hetken he vain heiluivat ja vain muutokset heidän ilmeissään kertoivat, että he itse asiassa silti väittelivät.
”Italialaiset ovat todella hyviä puhumaan ilman ääntä”, Espanja sanoi yllättäen Saksan vierestä, ”tosin… Roma yleensä huutaa silti.” Saksa ei ollut huomannut toisen valtion lähestymistä keskityttyään niin tiukasti italialaisiin, joten hän hätkähti hieman.
”Ymmärrätkö sinä, mitä he sanovat?” hän kysyi. Italia ei ollut opettanut hänelle kuin muutaman merkin eikä Saksa muistanut edes niitäkään, mutta Espanjalla oli paljon pidempi historia Romanon kanssa joten kai hän oli jotain omaksunut.
”Sí”, espanjalainen sanoi ja keskittyi italialaisten liikkeisiin, että saisi niistä edes jotain selvää, ”Ita sanoo juuri, että Romanon kieltäytyminen oli typerää ja hän tietää paremmin, mutta Romano vastaa… No, aika rumasti. Mi tomato, mistä hän on tuollaista kieltä oppinut?"
”Oppinut? Hän on varmaan syntynyt sen kanssa”, Saksa mutisi, mutta Espanja ei huomannut hänen huomautustaan.
”Nyt he yrittävät neuvotella. Ita lupasi tekevänsä ruuan joka ilta seuraavalla viikolla, jos Romano suostuu hänen ideaansa ja Romano vastasi, että se lupaus on turha koska hän aikoo kuitenkin olla Espanjan luona”, tässä vaiheessa espanjalainen hymyili todella onnellisen näköisenä, ”eli minun.” Hän lisäsi, vaikka tietenkin kaikki huoneessa tiesivät, kuka Espanja oli. Hänen ilmeensä muuttui haaveilevaksi ja hän näytti kokonaan unohtavan olinpaikkansa hetkeksi.
”Mi querido Roma”, hän mutisi itsekseen ja Saksa rykäisi saadakseen espanjalaisen huomion takaisin todelliseen maailmaan.
”Ah, nyt he sopivat”, Espanja sanoi ja katseli italialaisia, varsinkin Romanoa, hymyillen.
”Miksi he sitten viittovat vielä?” Saksa kysyi, koska hän ei nähnyt kahden miehen käytöksessä mitään muutosta. He silti viuhtoivat kumpikin villisti käsillään eivätkä näyttäneet siltä, että aikoivat lopettaa vielä hetkeen.
”Hm, he juttelevat muista asioista”, Espanja vastasi puolihuolimattomasti, ”Romano ei ilmeisesti pidä Itan suunnitelmista illalle ja Ita piikittelee häntä siitä, että hän itse aikoo tulla minun luokseni ja… Oikeastaan se on hieman henkilökohtaista. Suo anteeksi, minun tekee todella mieli halata Romanitoani!” Sen sanottuaan Espanja kiirehti huitovan italialaisensa luo ja kaappasi tämän syliinsä ennen kuin mies ehti tajuta tai torjua häntä. Romanon käsivarret olivat tiukasti hänen kyljissään kiinni, joten hän vaihtoi ääneti puhumisen äänelliseen ja huusi vuorostaan espanjalaiselle, joka vain onnellisena halasi häntä.
A/N: Italialaiset huitovat käsiään koko ajan. Meijän Italia-vaihtari opetti mulle viime kesänä joitain käsimerkkejä ja italiaa, mutta en minä oppinut kuin ne rumimmat ja sitten kaikki kirosanat italiaksi. Mutta espanjaksi minä osaan sitten kaikenlaisia hellittelysanoja. Ihan outoa. Fikkaamisella ei varmaan ole mitään tekemistä tämän asian kanssa...
-
Kaksi uutta lukua on jo kerennyt ilmestymään.
Ja Espanja jatkaa määrätietoista perehdyttämistään italialaisen käytösoppiin=), voi Saksa parkaa kun joutuu lähtemään Espanjan mukaan tietämättä edes mihin on menossa. Saksa pääsisi eroon Espanjan häiritsemisestä lähtemällä lomalle jonnekin pienelle saarelle tai vaikka etelänavalle, luulisi etä aurinkoinen valtio ei tule etsimään sieltä ihan ensinmmäisenä. Tulin todella uteliaaksi kun tuossa mentiin urheilu kentälle ei itselle heti tullut mieleen mitä siellä tehtäisiin, ja tuosta opittiin se että kannattaa juosta kovaa jos kohtaa Romanon ja kädessä sattuu olemaan tuore ja herkullinen tomaatti.
Tuo kokouksessa käyty äänetön keskustelu oli ihana, jotenkin vaan niistä jotka elehtii paljon käsillään ja kehollaan. Tämä ominaisuus on yksi ihanimmista italialais kaksikossa<3<3, rakastan tuota varmaan siitä syytä että elehdin aika paljon itsekkin kun selitän, tosin en kyllä pärjäisi italialaisille. Espanja toimi tulkkina Saksalle =), tosin espanjan kannattaisi hieman parantaa selitys taitojaan, kun ryhtyy kesken kaiken haaveilemaan. Juu tuo on jännä ominaisuus että usein opitaan nopeasti kirosanat ja muutamat muut ei kovin viehättävät sanat ???
”ja Roma… Minä um… Lahjoin?” Se kuulosti enemmän kysymykseltä kuin vastaukselta, mutta Saksa ei oikeastaan edes halunnut tietää sen tarkemmin.
Lahjonta kuulostaa järkevältä, en usko että Espanja kykenisi uhkailemaan omaa Romanoaan =)
”Roma! Minulla on tomaatti!” mies huusi iloisena, ”minä syön…!” Enempää hän ei ehtinyt huutaa, koska Romano otti luultavasti elämänsä nopeimman spurtin, jollaista Saksa ei ollut nähnyt sitten sen kun Italia pakeni brittejä sota-aikoina.
repesin tää oli niin hauska ;) Tuli jotenkin mieleen meidän koira
Kokoukset aina venähtivät. Se oli jo niin laajasti tunnettu tosiasia, että useat valtiot toivat eväät mukaan kokoushuoneeseen. Tosin useiden mielestä se oli aivan liioiteltua, että Unkari toi myös paistinpannun. Kuten kaikki muutkin kokoukset, myös tällä kertaa valtiot istuivat paikoillaan ja tekivät kuka mitäkin. Ranska oli järjestänyt itselleen pienet viinikutsut patonkeineen ja pienineen juustomaistajaisineen ja hän yritti todella kovasti ”sivistää Englannin makua”, kuten hän itse asian ilmaisi.
Ei ihme ettei kokouksissa saada aikaiseksi mitään jos yli puolet valtioista on keskittynyt syömiseen ja loput tekee mitä milloinkin huvittaa ;D
Voi Ranska, et sinä saa Englantia käännytetyksi
”Hm, he juttelevat muista asioista”, Espanja vastasi puolihuolimattomasti, ”Romano ei ilmeisesti pidä Itan suunnitelmista illalle ja Ita piikittelee häntä siitä, että hän itse aikoo tulla minun luokseni ja… Oikeastaan se on hieman henkilökohtaista. Suo anteeksi, minun tekee todella mieli halata Romanitoani!” Sen sanottuaan Espanja kiirehti huitovan italialaisensa luo ja kaappasi tämän syliinsä ennen kuin mies ehti tajuta tai torjua häntä. Romanon käsivarret olivat tiukasti hänen kyljissään kiinni, joten hän vaihtoi ääneti puhumisen äänelliseen ja huusi vuorostaan espanjalaiselle, joka vain onnellisena halasi häntä.
Halipula iski Espanjalle <3<3, niin olisi aika hankalaa puhua huitomalla kun toinen rutistaa halauksella, ihan ymmärettävää että Romano vaihtoi ääneen puhumiseen.
-
Kuolotar: Kiitos! Musta vähän tuntuu, että nyt on Saksalle jo liian myöhäistä paeta. Espanjalla on uusi päämäärä ja hän varmasti oppinut hyvin kärsivälliseksi ja itsepintaiseksi kasvattaessaan Romanon.
Käyttömalli 6: Siesta-seura
Saksa istui työpöytänsä ääressä ja selaili juuri papereitaan läpi tarkistaen, että ne kaikki olivat varmasti oikeassa järjestyksessä ja hän oli muistanut jokaisen. Töiden tekeminen oli joskus raskasta, mutta onneksi hänellä oli tänään helpompi päivä, ja hän oli lähes valmis joka tapauksessa. Ikkunasta hän näki kuinka kaunis päivä oli ja hänen teki todella mieli viettää se ulkona työhuoneen sijaan. Ehkä oli ollut huono päätös sijoittaa työpöytä juuri ikkunan eteen, hän mietti itsekseen, kirkkaan sininen taivas ja lempeä auringonvalo sekä ikkunasta avautuva maisema tekivät työnteon näin hienona päivänä todella kurjaksi.
Saksa huokaisi itsekseen ja nitoi muutamat paperipinkat yhteen. Hän ehtisi vielä ulos, kunhan vain viimeistelisi työnsä.
“Das alles ist Deutschland. Das alles sind wir. Das gibt es nirgendwo anders”, Saksa hätkähti hieman, kun puhelin hänen kätensä vieressä lähti soittamaan jotain aivan muuta kuin sitä soittoääntä, jonka hän oli siihen itse valinnut. Hän vannoi hiljaa mielessään, että polttaisi kaikki talosta löytämänsä 1800-luvun Euroopan kartat, jos Preussi tekisi tällaisia temppuja vielä kerrankin. Hänen veljensä ei tietenkään sitä myöntänyt, mutta Saksa tiesi erittäin hyvin että joskus Preussi kaivoi vanhat kartat esille ja vietti muutaman tunnin vain ihaillen niitä onnellinen ilme kasvoillaan. Saksa ja Unkari olivat tähän mennessä olleet kumpikin liian helläsydämisiä kertomaan preussilaiselle, että he tiesivät hänen tavastaan.
”Hola!” Espanjan kirkas ääni tervehti häntä heti, kun Saksa sai painettua kännykän korvalleen ja hetken hän katui sitä, ettei ollut tarkistanut soittajan nimeä.
”Allo”, hän kuitenkin vastasi tyynesti piilottaen kaikki ajatuksensa.
”Nyt on siesta-aika, joten puhun nopeasti”, Espanja sanoi iloisesti, ”onko Ita siellä?” Saksa nosti katsettaan sen verran, että näki ikkunasta ulos. Viimeksi, kun hän oli tarkistanut, italialainen oli torkkunut ulkona pihalla kasvot aurinkoa kohden. Sitä hän näytti tekevän vieläkin täsmälleen samassa kohdassa.
”On. Hän nukkuu pihalla”, Saksa vastasi, ”halusitko puhua hänelle? Onko Romano taas tehnyt jotain?”
”Ehei, Roma on nukkumassa”, espanjalainen sanoi hellällä äänellä ja, koska mikään ei kuulostanut iskeytyvän hänen päähänsä, Saksa epäili hänen olevan oikeassa, ”tämä on taas yksi niistä asioista, joihin italialaisia kuuluu käyttää!”
”Nukkumiseen?” Saksa kysyi epäilevästi, mutta Espanja nauroi hänelle.
”Tavallaan”, hän totesi, ”mene ulos Itan luokse.”
”Espanja, minulla on töitä”, Saksa vastusteli, vaikka oli juuri äsken itse haaveilut olevansa ulkona kauniin lämpimässä säässä sisällä istumisen sijaan.
”Ne voivat odottaa! Tämä on tärkeämpää”, Espanja sanoi vastaan, ”ja hauskempaa! Eikö hän näytä rauhalliselta nukkuessaan?” Saksa oli hiljaa hetken ja katseli etäältä nukkuvaa italialaista. Italian hiukset olivat sekaisin ja hän käytti tyynynään omaa käsivarttaan samalla kun toinen lepäsi hänen kyljellään. Hän näytti täysin levolliselta ja, vaikka Saksa ei voinutkaan nähdä sitä niin kaukaa, hänen huulillaan oli pieni hymy.
”Ja”, Saksa sanoi paljon hiljaisemmalla äänellä kuin oli aikonut ja Espanja hymähti langan toisessa päässä. Saksalainen oletti, että Espanja ei luultavasti lopettaisi hänen kiusaamistaan, jos hän ei tekisi kuten mies tahtoi, joten hän jätti takkinsa tuolin selkänojalle, ja käveli ulos pidellen silti puhelintaan korvallaan.
”Mene makaamaan hänen vierelleen”, Espanja ohjeisti, kun Saksa kysyi, mitä hänen pitäisi tehdä seuraavaksi. Hän silti epäröi hetken, mutta vihreä nurmi näytti yllättävän pehmeältä ja ainakin Italia oli tyytyväinen siihen. Lopulta hän huokaisi ja laskeutui alas selälleen italialaisen viereen. Näin läheltä miehen kasvot näyttivät vieläkin levollisimmilta ja Saksa huomasi jäävänsä tuijottamaan häntä.
”Mitä sitten?” hän kysyi vaimealla äänellä, jottei herättäisi Italiaa, ”minä olen nyt selälläni nurmikolla.” Ehkä hänestä tuntui typerältä sanoa niin, mutta Espanjan nauru kuulosti ihan muulta kuin pilkkaavalta. Mies oli selvästi tyytyväinen siihen, että Saksa oli noudattanut hänen ohjeitaan.
”Que duerma bien”, Espanja sanoi ja sitä seurannut tuuttausääni kertoi Saksalle, että mies oli katkaissut yhteyden. Hetken Saksa tuijotti puhelintaan kunnes laski sen alas ja käänsi päätään sen verran että näki taas italialaisen vierellään. Hän tiesi, että hän voisi aivan hyvin nousta ylös ja palata tekemään niitä asioita, joita hän yleensä teki tähän aikaan päivästä, mutta aurinko lämmitti häntä todella miellyttävästi ja nurmi oli itse asiassa todella pehmeä, kunhan hän piti käsivartensa päänsä alla. Italian hengitys oli tasainen ja hänen tyyni ilmeensä viehätti Saksaa kovasti, eikä hän edes huomannut kun hänen omat silmänsä alkoivat painua kiinni.
Italia havahtui siihen tunteeseen, että joku muu oli tullut lähelle. Hän ei kuitenkaan avannut kuin toisen silmänsä sillä hän oli Saksan takapihalla ja kuka muka uhkaisi häntä täällä? Saksa ajaisi kaikki pois ja vahtisi häntä, joten Italia saattoi torkkua aivan rauhassa missä vaan. Hän oli silti hieman yllättynyt nähdessään juuri kyseisen saksalaismiehen nukkuvan vain muutaman kymmenen sentin päässä hänestä. Italia avasi toisenkin silmänsä ollakseen varma havainnosta.
”Viimeinkin”, hän totesi iloisesti itsekseen varmistuttuaan siitä, että Saksa tosiaan nukkui rauhallisesti hänen vierellään. Sen jälkeen italialainen hymyili ja hivuttautui hiljaa lähemmäs kunnes pystyi helposti käpertymään saksalaisen kainaloon. Hän asetti päänsä miehen olalle ja huokaisi hyvin tyytyväisen oloisesti ennen kuin nukahti uudelleen.
****
”Päivän hyvä työ tehty”, Espanja onnitteli itseään tyytyväisenä sulkiessaan puhelimensa. Hän istui oman talonsa etupihalla puiden varjostamalla nurmikolla. Espanjan aurinko oli aivan liian lämmin, että suorassa valossa nukkuminen olisi ollut järkevää, mutta hän todella piti siitä kun saattoi katsella puiden lehtiä ja niiden välistä pilkahtelevaa taivasta juuri ennen nukahtamistaan.
”Pah”, Romano tuhahti hänen läheltään ja Espanja katsoi häntä hymyillen, ”jos olet nyt lopettanut sen turhan höpinän, anna minun nukkua.”
”Sí, mi Romanito”, espanjalainen vastasi naureskellen ja Romano mutisi hänelle hetken vihaisesti. Italialainen oli kuitenkin juuri löytänyt hyvän kohdan eikä aikonut tosiaankaan nousta vain sen takia, että heittäisi espanjalaista jollain.
”Aino syy, miksi en huuda sinulle, sille perunalle tai idiootti-veljelleni on se, että en halua tuhlata kaunista päivää siihen”, hän kuitenkin ilmoitti ja venytteli hetken ennen kuin asettui nukkumaan. Espanja naurahti taas ja katsoi häntä hymyillen. Romanon hiukset näyttivät aivan kuparisilta hohtaessaan puiden latvojen välitse huokuvan valon ansiosta.
”Saanko tulla viereesi?” Espanja kysyi hetken päästä ja Romano teeskenteli hetken, että oli jo nukahtanut eikä kuullut kysymystä.
”Vain siksi, että tekisit sen kuitenkin ilman lupaa heti kun olen nukahtanut”, italialainen kuitenkin hetken päästä mutisi eikä Espanja tarvinnut sen enempää kehotusta. Hän siirtyi lähemmäs toista miestä ja asettui nurmelle hänen vierelleen. Romano mutisi jotain puoliääneen, mutta antoi kuitenkin espanjalaisen kietoa käsivartensa ympärilleen ja nukahti siihen, kun mies hyräili jotain hämärästi tuttua sävelmää hänelle.
A/N: Que duerma bien = nuku hyvin.
Tää oli ehkä näistä kaikista mun oma lempparini. Olisin taas taputtanut itseäni selkään, mutta toi olkapää ei ole vieläkään oikeasti kiinni muussa kropassa, joten en uskalla. Se on niin ikävää, kun se tipahtaa paikaltaan.
Tää oli ehkä viimeinen osa ennen kuin mie lähen tutustumaan italialaiseen menoon ihan paikanpäällä. Jos ehdin kirjoittaa tänään yhden idean valmiiksi, niin sitten laitan yhden osan vielä huomenna. Jos en, nähdään kahden ja puolen viikon päästä!
-
Hah, ehdinpäs!
Käyttömalli 7: Tomaattitietäjä
”Maalaismarkkinat?” Saksa kysyi, kun hänelle selvisi minne Espanja oli tällä kertaa hänet raahannut. Oikeastaan hänen ei olisi tarvinnut edes kysyä sillä ihmisvilinä, pienet myyntikojut ja kaikkialla pursuavat kasvikset, vihannekset ja muut maatalouden tuotteet olivat aivan selvä merkki kertomaan hänelle totuuden.
”Sí”, Espanja vastasi aivan oletetusti, ”italialaiset maalaismarkkinat.”
”Ja me olemme täällä koska?” Saksa kysyi ja väisti yhtä innokasta vihanneskauppiasta. Hänellä ei juuri nyt ollut tarve ostaa mitään, mutta luultavasti myöhemmin hän kuitenkin lähtisi paikalta syli täynnä erilaisia kasviksia, koska Italia ei koskaan antanut hänen lähteä mistään tyhjin käsin ja jotenkin Saksalla oli sellainen tunne, että Italia oli juuri täällä ja Italia kyllä löytäisi hänet pian.
”Romanito ja Ita ovat tuomareina tomaatti-kilpailussa”, espanjalainen selitti, ”eikö Ita kertonut siitä?” Saksa muisteli hetken ja totesi, että italialainen oli tainnut jossain loputtoman höpinänsä keskellä tosiaan mainita asiasta. Hänen miettiessään Espanja johdatti hänet yhteen teltoista ja suoraan eturiviin, jotta he näkisivät pöydän ääressä istuvat italialaisvaltiot parhaiten. Italian kasvot kirkastuivat selvästi, kun hän näki muut valtiot, mutta Romano vilkaisi heitä pahasti ja käänsi sitten katseensa äkäisesti poispäin, kun Espanja lähetti hänelle lentosuukon. Espanjalainen naurahti ja huomautti, miten suloinen eteläitalialainen oli.
”Ja nyt on vuotuisen tomaattikilpailun aika!” italialaisittain yli-innokas juontaja ilmoitti ilmestyessään lavalle, ”tuomareina tänäkin vuonna Feliciano ja Romano Vargas! Herrat, olkaa hyvät!” Avustajat toivat kummallekin miehelle korin, joka sisälsi erivärisiä ja kokoisia tomaatteja. Yleisö taputti kohteliaasti ja valtiot kävivät toimeen maistellen jokaista tomaattia ja kirjaten jokaisen maistiaisen jälkeen jotain paperille. Espanja katseli tarkkaavaisena Romanoa ja hymähti tai hymyili välillä jollekin, minkä Saksa ajatteli olevan jokin espanjalaisen oma juttu.
”Mitä he tarkalleen tekevät?” hän kysyi hetken päästä kuiskaten, jotta italialaiset eivät kuulisi heitä.
”He arvioivat tomaatteja”, Espanja selitti, vaikka se oli aika ilmiselvää, ”korissa on yksi paras jokaisesta lajikkeesta ja heidän täytyy valita kolme parasta niiden joukosta.” Heidän katsellessaan Romano nosti omasta koristaan suurikokoisen tomaatin ja katsoi sitä hetken ennen kuin irvisti ja työnsi sen syrjään. Hän ei edes kirjoittanut paperiinsa mitään ennen kuin siirtyi seuraavaan tomaattiin.
”Minä en ole koskaan nähnyt Romanon kieltäytyvän tomaatista”, Saksa mutisi ja vilkaisi Italiaa, jolla ei näyttänyt olevan mitään ongelmaa syödä myös sitä, jonka Romano oli hyljännyt.
”Um…”, Espanja sanoi pahoittelevasti, ”sen lajikkeen nimi on German Giant.”
”Aha, se selittääkin sen”, Saksa totesi. Hänelle ei ollut koskaan ollut epäselvää, mitä Romano hänestä ajatteli.
Italialaiset saivat pian tehtävänsä päätökseen ja juontaja keräsi heidän paperinsa käyden ne läpi ennen kuin julisti tulokset.
”Hyvä yleisö”, hän aloitti mahtipontisella äänellä, ”tämän vuoden voittaja lajike on Roma tomato!” Yleisö taputti jälleen ja joku hihkaisi takarivistä kannatuksen osoituksena. Espanja naurahti ja vilkutti Romanolle, joka silti istui pöydän ääressä ja söi viimeistä tomaattiaan loppuun.
”Roma valitsee aina sen lajikkeen ykköseksi”, valtio selitti, ”hän oli aika otettu, kun se nimettiin hänen mukaansa.”
”Voin kuvitella”, Saksa vastasi, vaikka oikeasti hänen oli vaikea kuvitella Romanoa minään muuna kuin ärtyneenä. Enempää he eivät kuitenkaan ehtineet jutella sillä Italia, vapauduttuaan tehtävästään, hypähteli iloisesti saksalaisen luo ja Espanja katosi jonnekin. Luultavasti hän meni Romanon perään, mutta Saksa ei ollut varma, koska Italia alkoi selittää hänelle markkinoista ja hän oli liian keskittynyt kuuntelemiseen huomatakseen, minne espanjalainen ja toinen italialainen katosivat.
Käyttömalli 8: Maailman paras rakastaja
”Espanja, miksi sinä et ole kertonut mitään italialaisten romanttisesta puolesta?” Saksa kysyi, kun he istuivat kokouksen välitauolla saman pöydän ääressä. Espanja katsoi häntä yllättyneenä ja pysähtyi kesken liikkeensä. Se näytti hieman huvittavalta, koska hän oli juuri ollut syömässä.
”Qué?” hän kysyi hämmästyneenä ja Saksa moitti itseään siitä, että oli edes kysynyt. Hän oli vain möläyttänyt sanat suustaan ennen kuin oli edes ehtinyt miettiä niitä. Oli kuitenkin liian myöhäistä perääntyä.
”Tarkoitin, että eivätkö italialaisten pitäisi olla hyviä suutelussa ja sellaisessa, mutta et ole puhunut mitään siitä”, saksalainen yritti selittää asian niin että se ei kuulostaisi epäilyttävältä ja epäonnistui heti, ”niin… Ja.”
”Minä luulin, että sinä tiesit jo”, Espanja vastasi ja nielaisi ennen kuin kääntyi ympäri, ”Ita! Tule tänne!” Kaikki valtiot salissa nostivat katseensa uteliaana, koska yleensä espanjalainen huusi juuri sitä toista Italiaa.
”Mon Dieu”, ääni Espanjan toiselta puolelta kuiskasi järkyttyneenä ja Saksa muisti aivan liian myöhään että Ranskakin istui samassa pöydässä, ”ettekö te edes…?” Saksa sulki hänen äänensä pois nopeasti ennen kuin ranskalainen esitti yhtään nolostuttavaa kysymystä hänen suhde-elämästään.
”Älä kutsu häntä.”, Saksa mutisi hätääntyneenä aavistaen täydellisen nöyryytyksensä koittavan, mutta se oli liian myöhäistä. Italia oli tietenkin kuullut kutsun ja hölkkäsi hymyillen paikalle Romano laahustaen perässään.
”Sí?” hän kysyi uteliaana ja Espanja meni suoraan asiaan.
”Saksa sanoi, että hän ei tiedä italialaisten olevan maailman parhaita rakastajia”, hän sanoi muuttaen saksalaisen sanoja hieman matkalla, ”näytätkö hänelle?” Italia hymyili leveästi ja naurahti hieman katsoessaan kovaa vauhtia nolostuvaa saksalaistaan.
”Ah, certamente”, hän sanoi iloisesti, ”mutta Saksa ei pidä siitä, että suutelen häntä sillä tavoin julkisella paikalla, höpsö.” Saksa huokaisi hiljaa ja kiitti itseään siitä, että ainakin italia kuunteli häntä joskus.
”Aww, se olisi ollut suloista”, Espanja sanoi pahoittelevasti ja paikalle ehtinyt Romano mulkaisi häntä pahasti selvästi ollen erimieltä asiasta.
”Ehkä fratello voisi tehdä sen?” Italia ehdotti kompromissina ja Romano katsoi häntä todella säikähtäneenä ja vihaisena.
”Mikä sinut saa edes kuvittelemaan, että minä suutelisin perunaa?” hän kysyi ja lisäsi muutaman rumemman sanan perään.
”Höpsö, minä tarkoitin että suutelet Espanjaa”, Italia sanoi ja hänen hymyynsä eksyi pieni pelottava vivahde, ”minä tekisin sinulle jotain todella ikävää, jos suutelisit Saksaa.” Romano rauhoittui heti ja kohotti olkiaan.
”Ai, siinä tapauksessa…”, hän mutisi ja vaihtoi sitten sanojaan tajuttuaan, mitä oli tekemässä, ”ei, minä en suutele ketään!” Espanja, joka oli hetken ollut todella toiveikas, murjotti nyt ja katsoi Romanoa pyytävästi.
”Minä olisin pitänyt suudelmasta”, hän sanoi, mutta eteläitalialaista ei voitettu sillä. Itsekseen jupisten Romano kääntyi ja lähti kävelemään poispäin. Espanja tietenkin hylkäsi kaiken muun siinä paikassa ja lähti hänen peräänsä hymyillen nyt iloisesti.
”Älä seuraa minua!” Romano huusi hänelle, mutta espanjalainen naurahti.
”Mutta minä tarvitsen suukon Romanitoltani”, hän sanoi laulavalla nuotilla eikä tietenkään luovuttanut.
”He ovat hassuja”, Italia totesi katsoessaan heidän peräänsä ja istahti nyt vapautuneella paikalle Saksan viereen, ”mitä tämä puhe maailman parhaista rakastajista oli?” Saksa harkitsi hetken, ettei vastasi, mutta hänelle oli aina vaikeaa olla vastaamatta italialaiselle.
”Espanja on näyttänyt minulle eri asioita italialaisista”, hän selitti nopeasti, ”joten kysyin häneltä, milloin hän aikoo selittää… um, romanttisista asioista.”
”Ah, sitä se siis oli”, Italia totesi iloisena ja hymyili taputtaessaan saksalaisen olkapäätä, ”jos haluat, minä voin näyttää sinulle myöhemmin kuinka romanttinen minä voin olla!” Saksa nielaisi ja hetken hänellä oli todella kumma olo.
”Ja”, hän lopulta mutisi ja sattui sitten vilkaisemaan Ranskaa, joka näytti todella vaivoin pidättelevän itseään, ”Ranska, turpa kiinni.” Ranskalainen katsoi häntä todella pettyneenä, mutta nielaisi kuitenkin sanansa. Hän saisi varmasti myöhemmin tilaisuuden möläyttää ne jossain muualla sitten kuin kukaan ei osaisi odottaa sitä.
A/N: Jeah, kaksi käyttömallia samassa osassa!
German Giant ja Roma tomato ovat ihan oikeita tomaattilajikkeita. German Giant on sellainen tosi iso ja vähän epämääräinen ja Roma tomato pieni. Mä elin pitkään siinä käsityksessä, että Roma Tomato on espanjalainen lajike, mutta se olikin amerikkalainen. Pahus. Spamano-fanitytön elämä on rankkaa.
Sitten romantiikka osuuteen~ Itali on kuitenkin romantiikan maa (tai ainakin ne ite sanoo niin) ja Espanja on intohimon maa... Joten Spamanon on pakko olla todellista. (mutta jos tällä logiikalla mennään niin Sufinillä menee huonommin. Ruotsi on viikinkien maa ja Suomi... Mikäs meijän slogani olikaan? Ai niin, tuhansien järvien maa. Siinäpä yrität yhdistää nämä kaksi, pahus. Tosin Ruotsin toinen slogani taitaa olla "Skandinavian helmi" ja Suomen "Itämeren tytär", mutta ei nekään passaa yhteen.)
-
Ääneti puhumisen taitaja oli hieno. Sellaselle taidolle löytyis varmaan paljon käyttöä.
”Ita sanoo juuri, että Romanon kieltäytyminen oli typerää ja hän tietää paremmin, mutta Romano vastaa… No, aika rumasti. Mi tomato, mistä hän on tuollaista kieltä oppinut?"
”Oppinut? Hän on varmaan syntynyt sen kanssa”, Saksa mutisi, mutta Espanja ei huomannut hänen huomautustaan.
Espanjan ja Saksan kanssakäyminen on loistavaa :D
Siesta-seura oli suloinen. Ekana tuli kyllä mieleen, ett mistä oikeen revit nämä ideat. Söpöä GerItaa.
”Espanja, miksi sinä et ole kertonut mitään italialaisten romanttisesta puolesta?” Saksa kysyi
Meni hetki tajuta, että Saksa oikeasti kysyi tuon :'D
”Höpsö, minä tarkoitin että suutelet Espanjaa”, Italia sanoi ja hänen hymyynsä eksyi pieni pelottava vivahde, ”minä tekisin sinulle jotain todella ikävää, jos suutelisit Saksaa.” Romano rauhoittui heti ja kohotti olkiaan.
”Ai, siinä tapauksessa…”, hän mutisi ja vaihtoi sitten sanojaan tajuttuaan, mitä oli tekemässä, ”ei, minä en suutele ketään!” Espanja, joka oli hetken ollut todella toiveikas, murjotti nyt ja katsoi Romanoa pyytävästi.
Pelottava Italia O.O Ja miekin olin hetken toiveikas ^^ Melkein suostuit Roma.
mutta jos tällä logiikalla mennään niin Sufinillä menee huonommin. Ruotsi on viikinkien maa ja Suomi... Mikäs meijän slogani olikaan? Ai niin, tuhansien järvien maa. Siinäpä yrität yhdistää nämä kaksi, pahus. Tosin Ruotsin toinen slogani taitaa olla "Skandinavian helmi" ja Suomen "Itämeren tytär", mutta ei nekään passaa yhteen.
Miusta "helmi" oli Tanskan, ja Ruotsi oli joku leijona. Tai sitten se oli toisinpäin. Joo, ehkä en sano mitään, kun en mitään tiedä ^^''
Menolly
-
Siesta seura oli söpö nimi =), tosin mietin kyllä hetken että miten siestaa viettävästä henkilöstä voi olla seuraa. Mutta se selvisikin ja tosi suloisella tavalla ;). Kyllä sitä varmasti nukahta toisen viereen katsellessaan tämän rauhaista unta, tai sitten rupeaa tätä toista kiusaamaan (puhaltelee naamalle, tökkii naamaan, pitää ärsyttäviä ääniä, yms) Italian onneksi Saksa ei sellaista harrasta, minä olisin nimittäin kyllä tehnyt jotain tuollaista. Tässä luvussa oli myös ihanaa se että Espanja neuvoi puhelimesta se toi mukavan vaihtelun.
Italialais kaksikko sopiikin hyvin tuomareiksi, tomatti kisa kuulostaa myös aika järkevältä. Tuo Romanttinen puoli oli vallan Aww, harmi ettei niitä suukkoja sitten tippunut, mutta toisaalta kesken kokouksen ei välttämättä huvita antautua intohimoiselle suudelmalle.
jos Preussi tekisi tällaisia temppuja vielä kerrankin. Hänen veljensä ei tietenkään sitä myöntänyt, mutta Saksa tiesi erittäin hyvin että joskus Preussi kaivoi vanhat kartat esille ja vietti muutaman tunnin vain ihaillen niitä onnellinen ilme kasvoillaan. Saksa ja Unkari olivat tähän mennessä olleet kumpikin liian helläsydämisiä kertomaan preussilaiselle, että he tiesivät hänen tavastaan.
Tää oli tosi söpö<3
”Viimeinkin”, hän totesi iloisesti itsekseen varmistuttuaan siitä, että Saksa tosiaan nukkui rauhallisesti hänen vierellään. Sen jälkeen italialainen hymyili ja hivuttautui hiljaa lähemmäs kunnes pystyi helposti käpertymään saksalaisen kainaloon. Hän asetti päänsä miehen olalle ja huokaisi hyvin tyytyväisen oloisesti ennen kuin nukahti uudelleen.
Italia on suloinen =), tuosta viimein kommentista tulee mieleen että onkohan hän yrittänyt saksaa joskus enneminkin unille.
”Saanko tulla viereesi?” Espanja kysyi hetken päästä ja Romano teeskenteli hetken, että oli jo nukahtanut eikä kuullut kysymystä.
”Vain siksi, että tekisit sen kuitenkin ilman lupaa heti kun olen nukahtanut”, italialainen kuitenkin hetken päästä mutisi eikä Espanja tarvinnut sen enempää kehotusta. Hän siirtyi lähemmäs toista miestä ja asettui nurmelle hänen vierelleen. Romano mutisi jotain puoliääneen, mutta antoi kuitenkin espanjalaisen kietoa käsivartensa ympärilleen ja nukahti siihen, kun mies hyräili jotain hämärästi tuttua sävelmää hänelle.
ylisöpöä<3<3<3
Juu no vaikea kieltää jos toinen tulee viereen kuitenkin=)
”Ehkä fratello voisi tehdä sen?” Italia ehdotti kompromissina ja Romano katsoi häntä todella säikähtäneenä ja vihaisena.
”Mikä sinut saa edes kuvittelemaan, että minä suutelisin perunaa?” hän kysyi ja lisäsi muutaman rumemman sanan perään.
”Höpsö, minä tarkoitin että suutelet Espanjaa”, Italia sanoi ja hänen hymyynsä eksyi pieni pelottava vivahde, ”minä tekisin sinulle jotain todella ikävää, jos suutelisit Saksaa.” Romano rauhoittui heti ja kohotti olkiaan.
Voi Italia näyttää nyt pelottavaa puoltaa =), paljonkohan pitäisi maksaa Romanolle että se suutelisi Saksaa, luulen ettei kannata edesyrittää Lahjoa vaan siirtyä suoraan kiristämään.
”Ai, siinä tapauksessa…”, hän mutisi ja vaihtoi sitten sanojaan tajuttuaan, mitä oli tekemässä, ”ei, minä en suutele ketään!” Espanja, joka oli hetken ollut todella toiveikas, murjotti nyt ja katsoi Romanoa pyytävästi.
”Minä olisin pitänyt suudelmasta”, hän sanoi, mutta eteläitalialaista ei voitettu sillä. Itsekseen jupisten Romano kääntyi ja lähti kävelemään poispäin. Espanja tietenkin hylkäsi kaiken muun siinä paikassa ja lähti hänen peräänsä hymyillen nyt iloisesti.
”Älä seuraa minua!” Romano huusi hänelle, mutta espanjalainen naurahti.
”Mutta minä tarvitsen suukon Romanitoltani”, hän sanoi laulavalla nuotilla eikä tietenkään luovuttanut.
Antonion suutelu kiintiö ei ole täynnä, aijai Romano pidä parempaa huolta sydämmesi valitusta. Voih melkein Romano lupautui suutelemaan ^_^
(mutta jos tällä logiikalla mennään niin Sufinillä menee huonommin. Ruotsi on viikinkien maa ja Suomi... Mikäs meijän slogani olikaan? Ai niin, tuhansien järvien maa. Siinäpä yrität yhdistää nämä kaksi, pahus. Tosin Ruotsin toinen slogani taitaa olla "Skandinavian helmi" ja Suomen "Itämeren tytär", mutta ei nekään passaa yhteen.)
No eikös viikingit pidä kaikisita vesialueista, joista,meristä,lammista,lätäköistä ja myös niistä järvistä.
Tuo suomen nimitys "Itämeren tytär" ei varmaankaan ole Tinosta kovin imarteleva, sen lisäksi suomessa Suomihan tunnetaan Suomi neitona, mahtaa Tinoa ärsyttää kun hänestä halutaan tehdä tyttö. Itämeren tytär kuulostaa tosi suloiselta :3
-
Wohou, selvisin hengissä! Vaikka pienen hetken näytti siltä, että britit ei päästä mua pois Itävallasta. Nyt ollaan kuitenkin taas kotona ja on aika kirjoittaa kaikki uudet seikkaillut fikeiksi...
Menolly & Kuolotar: Kiitos paljon! Mukavaa, kun ootte tykännyt näistä pienistä pätkistä. Mä sain muutaman uuden idean matkan aikana, että kyl näitä ainakin pari osaa tulee lisää.
Käyttömalli 9: Ajamisen mestari (omasta mielestään)
Saksa tunsi autot hyvin. Hän oli ajanut sellaisia jo aivan ensimmäisestä kokeilumallista lähtien eikä hänellä ollut koskaan ollut minkäänlaista epäilystä tai pelkoa omista taidoistaan. Mutta, kuten aina, Italia oli erikoinen maa ja yllätti hänet täysin nurkan takaa.
”Tämä on mahdotonta”, saksalainen myönsi viimein ääneen asian, jota oli jo hetken pyöritellyt mielessään ja pohtinut, kehtaisiko sanoa sitä. Tie oli täynnä muita autoja, pyöräilijöitä, kävelijöitä ja kaikki näytti sekasortoiselta. Kenelläkään ei näyttänyt olevan minkäänlaista sääntöä, jota seurata, joten välillä jokin auto saattoi aivan yllättäen syöksyä mahdottoman pienestä raosta tai uhkarohkea kävelijä päätti kokeilla onneaan tienylittämisessä. Liikennevalot ja kaikki muutkin yleensä toimivat merkit tiessä näyttivät olevan italialaisten mielestä pelkkää outoa koristetta, jota ei tarvinnut sen suuremmin huomioida.
”Ehkä…”, Espanja mutisi kuskin viereiseltä paikalta ja katseli etsien ympärilleen. He kaksi olivat päätyneet samaan autoon vain siksi, että heidät kummatkin oli kutsuttu neuvotteluun Italian luo ja espanjalainen oli sattunut olemaan juuri Preussin seurana, joten Saksa oli tarjonnut hänelle kyytiä. Saksalainen kuitenkin jollain tasolla katui sitä päätöstään jo nyt. Espanja oli puhunut niitä näitä koko matkan ja heti, kun italialaiset radioasemat olivat alkaneet kuulua rajan ylityksen jälkeen, mies oli laulanut jokaisen kappaleen mukana ja erityisen innoissaan hän oli laulanut kaikki espanjankieliset kappaleet. Saksa, joka oli paljon tyytyväisempi saadessaan ajaa kaikessa rauhassa, alkoi olla jo hieman turhautunut. Onneksi he olisivat kuitenkin pian perillä. Tai olisivat, jos eivät olisi jääneet jumiin ruuhkaan.
”Mein Gott”, Saksa mumisi kun jälleen yksi hänen mielestään täysin hullu kuski pyyhkäisi kahden auton välistä ja kääntyi yksisuuntaisella tiellä väärään suuntaan melkein jättäen naarmut muutamaan muuhun autoon. Espanjakin näytti hieman pelästyneeltä, vaikka oli paljon tottuneempi italialaisen sekalaiseen liikennekulttuuriin ja omasi muutenkin saksalaista rennomman luonteen. He eivät kuitenkaan ehtineet puhua sen enempää, kun terävä koputus ikkunaan hätkähdytti kummankin.
”Ciao!” Italia huudahti ja heilutti kättään saadessaan valtioiden huomion. Hän hymyili eikä näyttänyt yhtään olevan huolissaan siitä, että seisoi keskellä liikennekaaosta. Hänen vierellään Romano seisoi kädet ristissä rinnallaan ja vain tuhahti, kun Espanja tervehti häntä iloisella hymyllä.
”Italia, mitä sinä…?” Saksa aloitti, mutta italialaisen innostunut puhetulva keskeytti hänet.
”Me olimme jo huolissamme siitä, missä te olette”, hän sanoi, vaikka Romano näytti kaikkea muuta kuin huolestuneelta, ”Saksa ei ole koskaan ennen ollut myöhässä. Mitä tapahtui? Miksi te ette liiku?” Italia näytti todella kummastuneelta, kun Saksa viittasi sekalaista liikennettä kohti.
”Liikenne on mahdoton”, hän sanoi pahoitellen, ”jäimme kiinni ruuhkaan.” Italia näytti vieläkin hämmentyneeltä ja Romano mutisi puoliääneen jotain mikä kuulosti hyvin paljon kritiikiltä saksalaisen ajotaitoja kohtaan.
”Mutta eihän tämä ole mitään!” Italia huudahti ja avasi sitten kuskinoven viittoen nopeasti Saksaa siirtymään ulos, ”minä voin ajaa meidät perille!” Koska Italia toimi todella nopeasti ja Saksa oli muutenkin jo valmiiksi hämmentynyt liikenteen vuoksi, Italia sai tahtonsa läpi ilman vastaväitteitä ja pian he istuivat kaikki neljä Saksan autossa. Italia istui kuskinpaikalla hyräillen tyytyväisenä radiosta soivan kappaleen tahtiin, Romano täysin hiljaa hänen vierellään ja Espanja sekä Saksa takapenkillä. Romano oli vastustanut sekä Saksan että Espanjan vieressä istumista, mutta hän ei ollut ottanut huomioon, että takapenkiltä espanjalainen sai helposti ujutettua käsivartensa hänen ympärilleen ja työnnettyä päänsä selkänojan yli.
”Minä en ymmärrä, mikä teillä kesti”, Italia mutisi päätään pudistaen ja iski jalkansa kaasupolkimelle ennen kuin Saksa ehti aavistaa hänen aikeensa. Auton moottori murahti ja italialainen näytti täysin tyytyväiseltä ohjatessaan autoa liikenteen seasta. Nopeusmittari kipusi helposti korkeammalle vain palatakseen äkkijarrutusten myötä takaisin alas. Saksa kiitti mielessään sitä henkilöä, joka oli keksinyt turvavyöt. Ilman sitä hän olisi lyönyt päänsä edessä olevaan penkkiin jo muutaman kerran.
”Ei tästä voi kääntyä”, hän huomautti, kun Italia jätti täysin huomiotta kääntymiskaistan ja sen sijaan vain pyöräytti auton minne halusi.
”Miksei voi?” Italia kysyi, mutta se ei kuulostanut siltä, että hän olisi halunnut vastauksen. Saksa vastasi kuitenkin.
”Koska liikennesäännöt kieltävät sen ja sinä et edes käyttänyt vilkkua”, hän selitti. He olivat nyt päässeet hiljaisemmalle tielle, joka kiemurteli jyrkästi kukkuloiden välissä. Mutkainen tie ja satasen kohdilla pyörivä nopeusmittarin viisari eivät kuitenkaan estäneet Italiaa kääntymästä osittain ympäri samalla kuin ohjasi autoa rennosti yhdellä kädellä.
”Mikä on vilkku?” hän kysyi ja katsoi saksalaista hämmentyneenä.
”Katso tietä!” Saksa huusi hänelle ja puristi penkkiään hieman kovempaa.
”Mutta ei täällä ole ketään muita”, Italia mutisi, mutta käänsi kuitenkin saksalaisen iloksi katseensa takaisin eteenpäin. Ehkä se johtui järjettömästä vauhdista tai sitten aika vain tuntui kuluvan nopeammin pelätessä, sillä he olivat pian perillä ja Italia hymyili iloisesti etsiessään parkkipaikkaa.
Paitsi, että sellaista ei ollut. Kadunvarret ja jokainen piha oli täynnä autoja jo valmiiksi, eikä heille ollut tilaa enää mistään. Italia ajoi muutaman korttelin ympäri, mutta pysäytti sitten auton keskelle tietä ja sammutti sen siihen paikkaan.
”Minä olen italialainen, minä voin parkkeerata minne vain”, hän totesi iloisesti hypätessään pois autosta. Myös Romano, joka oli koko matkan hätistellyt Espanjaa kauemmas, pakeni nopeasti paikalta, mutta kaksi jäljelle jäänyttä valtiota takapenkillä katsoivat toisiaan pitkään.
”Älä edes sano mitään”, Saksa lopulta totesi ja Espanja nyökkäsi ymmärryksen merkiksi.
A/N: Osa Italian puheenvuoroista ovat suoria lainauksia todellisesta elämästä.
-
Tervetuloa takaisin!
Toi otsikko on ihana<3, siinä on huumoria ja jotenkin se on sarkastinen ja silti tosi suloinen yhtä aikaa, en osaa selventää asiaa paremmin.
Toinen virke oli mahtava, siis se että Saksa tunsi autot ja osaa ajaa sellaista mutta italian liikenne oli mahdoton jopa hänelle. Toisaalta koska Saksa pitää järjestyksestä ja säännöitä on tämä ihan ymmärrettävää, että sekalainen liikenne sotii Saksaa vastaan.
Onneksi paikalle saapui pikku Italia joka osasi ajaa oman maansa liikenteessä luontevasti ^_^
Tosin voi hetken olla turvaton olo kun puikkelehditaan liikenne viidakossa.
Liikennevalot ja kaikki muutkin yleensä toimivat merkit tiessä näyttivät olevan italialaisten mielestä pelkkää outoa koristetta, jota ei tarvinnut sen suuremmin huomioida.
=)
Espanja oli puhunut niitä näitä koko matkan ja heti, kun italialaiset radioasemat olivat alkaneet kuulua rajan ylityksen jälkeen, mies oli laulanut jokaisen kappaleen mukana ja erityisen innoissaan hän oli laulanut kaikki espanjankieliset kappaleet. Saksa, joka oli paljon tyytyväisempi saadessaan ajaa kaikessa rauhassa, alkoi olla jo hieman turhautunut. Onneksi he olisivat kuitenkin pian perillä. Tai olisivat, jos eivät olisi jääneet jumiin ruuhkaan.
Tässä taisi olla hermot hieman kirellä Saksa paralla,toinen vain yrittää viihdyttää itseään <3
”Ei tästä voi kääntyä”, hän huomautti, kun Italia jätti täysin huomiotta kääntymiskaistan ja sen sijaan vain pyöräytti auton minne halusi.
”Miksei voi?” Italia kysyi, mutta se ei kuulostanut siltä, että hän olisi halunnut vastauksen. Saksa vastasi kuitenkin.
”Koska liikennesäännöt kieltävät sen ja sinä et edes käyttänyt vilkkua”, hän selitti. He olivat nyt päässeet hiljaisemmalle tielle, joka kiemurteli jyrkästi kukkuloiden välissä. Mutkainen tie ja satasen kohdilla pyörivä nopeusmittarin viisari eivät kuitenkaan estäneet Italiaa kääntymästä osittain ympäri samalla kuin ohjasi autoa rennosti yhdellä kädellä.
”Mikä on vilkku?” hän kysyi ja katsoi saksalaista hämmentyneenä.
Niin no tuossa kohtaa itse olisin paniikissa ja kiljuisin pysähtymis käskyjä. Onneksi Saksa ja Espanja ovat liiemmin tottuneet sielunkumppaniensa ajotyyliin tai jos eivät tottuneet niin oppineet kestämään sen .
”Minä olen italialainen, minä voin parkkeerata minne vain”, hän totesi iloisesti hypätessään pois autosta. Myös Romano, joka oli koko matkan hätistellyt Espanjaa kauemmas, pakeni nopeasti paikalta, mutta kaksi jäljelle jäänyttä valtiota takapenkillä katsoivat toisiaan pitkään.
Rpesin tässä nauramaan, samalla teki mieli lyödä silti kädellä otsaan tuolle järkevyydelle.
-
Kuolotar: Kiitos! Miten ihmeessä sä jaksat kirjottaa kommentteja näin nopeasti?
Minulle annettiin mahdollisuus lainata autoa, jotta pääsisin itse minne haluan, ja sitten kaikki olivat kummastuneilta, kun kieltäydyin jyrkästi edes kokeilemasta, miltä tuntuu ajaa Italiassa...
Käyttömalli 9: Oman elämänsä selviytyjä
Saksa teki töitään hiljaisuuden vallitessa. Hän istui työpöytänsä ääressä selkä suorana ja sormet liikkuen nopeasti kannettavan tietokoneen näppäimistöllä. Tietokoneen lisäksi hänen pöydällään oli pieni kasa sekalaisia papereita, kynä muistiinpanoja varten ja kehystetty valokuva hänestä ja Italiasta. Saksa muisti hyvin sen päivän, vaikka ei tiennytkään kuka kuvan oli ottanut. Italia oli tuonut sen valmiina kehyksissä hänen pöydälleen, joten saksalainen oli vain olettanut, että joku italialaisen kansalaisista oli sattunut näkemään heidät ja ikuistanut sattumalta kamerallaan.
He olivat olleet rannikolla Adrianmeren äärellä. Kumpikin oli ollut viimeiset viikot kiireisiä, joten he olivat itse asiassa nähneet sinä päivänä ensimmäisen kerran pitkään aikaan. Italia oli ollut iloinen itsensä koko päivän ja kiskonut saksalaisen mukaansa milloin minnekin sitä vauhtia, että Saksa oli vain antanut hänen viedä ja nauttinut italialaisesta elämäntyylistä. Kuvassa aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, meri oli hohtavan sininen ja Italia nauroi painaessaan suukon saksalaisen poskelle. Huolimatta siitä, että Saksa keskittyi työhönsä, hänen silmänsä eksyivät valokuvaan vähän väliä ja muutaman kerran hän hipaisi sormillaan sitä kohtaa poskellaan, johon italialaisen huulet olivat koskettaneet. Aivan kuin hän tuntisi niiden kosketuksen vieläkin.
Pieni piippaus koneelta herätti Saksan huomion taas ja hän rypisti kulmiaan hämmentyneenä ennen kuin tajusi, että oli jossain välissä jättänyt facebookin auki koneelle. Hän ei ollut sosiaalisen median suurkäyttäjä, joten oli aivan ymmärrettävää että välillä hän unohti että se oli edes auki. Yleensä häntä ei edes häiritty sitä kautta. Italia ilmestyi paikalle, jos halusi jotain tai tarvitsi seuraa, ja Preussista oli paljon mukavampaa olla kertomatta veljelleen mitään siltä varalta, että Saksa joku päivä oikeasti käräyttäisi hänet poliisille tai puolustusvoimille, eikä muut valtiot yleensä vaivautuneet ottamaan häneen yhteyttä ennen kuin kaikki olisi jo valmiiksi päin mäntyä.
Saksa totesi voivansa pitää lyhyen tauon ja klikkasi uteliaana facebookin auki näytön alalaidasta. Hän oli vieläkin yllättyneempi nähdessään, kuka oli lähettänyt hänelle viestin.
Antonio Fernandez Carriedo Hei Saksa! Katso!
Viestin perässä oli linkki, jota saksalainen tarkkaili hetken epäilevästi ennen kuin viimein klikkasi sitä. Sivun latauduttua hän löysi itsensä youtubesta ja katsomassa videota, joka oli otsikoitu nimellä ”Espanjan talo 6.5.2014”. Teksti sivun ylälaidasta kertoi hänelle, että kyseinen video oli salattu ja nähtävissä vain linkin saanneille. Video näytti aivan turvakameran kuvaamalta, mutta huolimatta hieman epätarkasta kuvasta ja harmaan vallitsevista sävyistä, Saksa tunnisti kuvasta Espanjan talon sisätiloja. Kamera oli sijoitettu ovelasti niin, että yhdestä kuvakulmasta näki sekä eteisen että osan olohuonetta ja keittiötä. Pieni kello kuvan alalaidasta kertoi sekuntien kulumisesta vaikka kuvassa ei tapahtunut mitään. Saksa aikoi jo sulkea sivun ja unohtaa koko jutun, kun videolta kuului pieni kolaus ja ovi avautui.
”Espanja!” Romanon tuttu ääni huusi ärtyneenä, ”Espanja, missä sinä luuhaat?” Kukaan ei vastannut italialaiselle, joka varmuuden vuoksi kuunteli hetken tarkasti pää kallellaan ennen kuin totesi ettei espanjalainen ollut kotona.
”Idiootti. Ovi oli auki”, Romano totesi ja tömisteli olohuoneeseen, ”joku vielä ryöstää sinut, Espanja.” Hetken Romano näytti penkovan jotain olohuoneesta ja vilkuili puolihuolimattomasti pöydällä lojuvan lehden läpi ennen kuin siirtyi keittiöön penkomaan jääkaappia. Hän löysi nopeasti muutamia leivoksia, joista yhden hän työnsi suuhunsa ja loput paperiin käärittynä taskuunsa. Samalla hän nappasi mukaansa myös muutaman pakasterasian, jotka epäilemättä sisälsivät jotain syötävää. Kaappia tyhjentäessään Romano yllättävä kyllä hyräili itsekseen ja mutisi samalla siitä, miten huolimaton Espanja oli jättäessään oven lukitsematta. Kuka vain voisi tulla sisään ja tyhjentää idiootin talon. Tietenkään italialainen ei huomioinut ollenkaan sitä, että itse asiassa hän itse tyhjensi espanjalaisen kaappeja kovaa vauhtia.
”Idiootti ei kuitenkaan tarvitse tätä kaikkea”, Romano totesi ääneen lyödessään kaapin oven kiinni ja kannatellessaan sylissään korkeaa astia pinoa. Kävellessään olohuoneen ohi hän pysähtyi hetkeksi sivupöydän luokse ja hetken harkinnan jälkeen asetti yhden pöydällä lojuneista kirjoista kasan päällimmäiseksi ja tyhjensi samalla Espanjan ruokavara kolikkopurkin takkinsa taskuun vailla hetkenkään epäröintiä. Sen jälkeen hän asteli ovesta ulos ja Saksa kuuli kuinka lukko kilahti kiinni. Tähän kaikkeen kului vain muutama minuutti ja hetken hiljaisuuden jälkeen video päättyi jättäen saksalaisen hämmentyneeksi. Hän siirtyi takaisin facebookiin, jossa Espanja odotti hänen vastaustaan.
Ludvig: Mikä oli tämän tarkoitus?
Antonio Fernandez Carriedo: Eikö Roma olekin suloinen? Hän oli huolissaan, että joku ryöstäisi minut.
Ludvig: Hän ryösti sinut.
Antonio Fernandez Carriedo: Hän vain lainasi
Ludvig: Selvä, miten vain. Oliko tällä jokin tarkoitus?
Antonio Fernandez Carriedo: Oli! Näetkö, miten selviytyjiä italialaiset ovat? He käyttävät aina tilaisuuden hyväkseen ja ovat todella kohteliaita. Roma lukitsi ovenkin, vaikka olin unohtanut sen.
Ludvig: Selvä.
Antonio Fernandez Carriedo: Tosin oli unohtanut avaimetkin. Mutta onneksi Romalla oli vara-avain!
Saksa pudisti päätään hitaasti ja palasi sitten takaisin töihinsä vilkaistuaan ensin pöydänkulmalla olevaa valokuvaa vielä kerran.
A/N: Koska italialaiset pärjäävät aina ja ovat ystävällisiä. Tämä pätkä saattaa vaikuttaa hieman sarkastiselta, mutta sen ei ollut tarkoitus olla sitä.
Suurin kysymys on, kuka asensi videokameran Espanjan taloon ja kuka otti valokuvan Saksasta ja Italiasta...?
-
Wou, näitä on jo kymmenen! Bileet!
Edellisestä en pitänyt niin paljoa, mutta tämä onnistui minusta todella nätisti. Seuraavakin on minusta kiva.
Käyttömalli 10: Salainen agentti
Italia oli yllättävästi todella taitava hiiviskelyssä.
Kuka tahansa olisi voinut helposti olettaa, että yleensä äänekäs ja erittäin aktiivinen mies ei olisi koskaan pystynyt niin paljon keskittymistä ja hiljaisuutta vaativaan työhön, mutta itse asiassa Italia oli todella hyvä pysymään huomaamatta jos vain halusi. Hän vain sattui haluamaan sitä äärimmäisen harvoin.
Oli kuitenkin yksi asia, jonka kanssa hän harjoitti taitojaan säännöllisesti ja juuri sitä hän oli sillä hetkellä tekemässä.
Italia liikkui varoen ja hänen jokainen liikkeensä oli täysin harkittu ja äänetön, jotta hän ei vain herättäisi nukkuvaa veljeään. Yö oli lähes hiljainen, kuunvalo tulvi sisään avonaisesta ikkunasta valaisten huonetta juuri tarpeeksi, jotta italialainen näki ympärilleen. Ei sillä, että hän olisi tarvinnut valoa, hän muisti oman huoneensa sisustuksen tarpeeksi hyvin ilmankin.
”Buonanotte, fratello”, hän sanoi matalalla äänellä ja siirsi peiton kulmaa paremmin, jottei Romanon paljas niska ottaisi kylmää ikkunasta. Vanhempi italialainen mumisi jotain ja veti tyynyn syliinsä, muttei herännyt tai edes havahtunut.
”Mm… Tonio…”, Romano mumisi ja hieroi kasvojaan tyynyä vasten huokaisten onnellisena. Italialla tuli kiire työntää kätensä suuhunsa, ettei olisi vahingossa naurahtanut. Hänen täytyisi niin muistaa joku päivä kertoa Espanjalle tarkalleen, mitä hänen veljensä oikein puhui unissaan. Espanjalainen olisi ikuisesti kiitollinen hänelle siitä tiedosta.
Mutta nyt ei ollut sen aika. Italia käveli hiljaisin askelin ovelle ja sulki sen varoen perässään. Ei kulunut kauaakaan, kun hän oli jo ulkona ja matkalla kohti määränpäätään.
Tuttu pihatie oli helppo kulkea jopa pimeässä ja puista pudonneet lehdet kahisivat hieman italialaisen jaloissa, kun hän asteli hymyillen taloa kohti. Kaksi Saksan koirista makasi oven edessä ja toinen niistä nosti päätään varoittavasti havaitessaan Italian, mutta se ei haukahtanut varoitusta vaan heilautti häntäänsä tunnistaessaan miehen. Kolmaskin koirista liittyi joukkoon takapihalta ja Italia silitti niitä hetken leperrellen hiljaa kehuja siitä miten hienoja koiria he kaikki olivat. Sitten hän kaivoi kaulassaan roikkuvan avaimen esille. Saksa aina lukitsi ovensa yöksi, mutta onneksi Italialla oli nykyään vara-avain. Lukon tiirikointi oli aina vienyt niin kauan ja avaimen kanssa kaikki oli helpompaa.
Koirat jäivät ulos italialaisen astuessa sisään pimeään taloon. Valon puute ei kuitenkaan haitannut sillä Italia tunsi tämän talon lähestulkoon yhtä hyvin kuin omansakin. Hän hymyili itsekseen kulkiessaan kohti yläkertaan johtavia portaita, mutta hänen takaansa ilmestyi käsi, joka tarttui kiinni hänen paidastaan ja kiskaisi hänet nurkan taakse. Italia esti viime hetkellä itseään kiljaisemasta, kun taskulampun aivan liian kirkas valo sokaisi hänet.
”Ai, Italia”, tuttu ääni sanoi ja valo käännettiin pois hänen silmistään, ”hiipimässä taas velipojan sänkyyn?”
”Hei, Gil”, italialainen vastasi iloisena siitä, että hänen löytäjänsä ei ollut kukaan pelottavampi, ”miten sinä huomasit minua?” Preussi naureskeli hiljaa.
”Mahtava minä olen juuri hiipimässä ulos”, hän totesi myöntäen, että oli törmännyt italialaiseen pelkästään sattumalta, ”Fra, Tonio ja minä aiomme tuhlata koko yön johonkin parempaa kuin nukkumiseen, heh he.”
”Aha, pitäkää hauskaa”, Italia toivotti iloisena ja muisti sitten veljensä, ”ai niin, fratello puhui taas Espanjasta unissaan. Se oli todella suloista. Kerro hänelle terveisiä.” Preussi kohotti toista kulmaansa ja virnisti leveästi.
”Vai puhui hän?” mies totesi, ”mielenkiintoista. Okei Ita, mene sitä pitämään West kiireisenä niin minä menen kertomaan ilouutiset Toniolle.” Italia nyökkäsi tottelevaisesti, vaikka ei ymmärtänytkään miksi hänen pitäisi pitää saksalainen kiireisenä. Hän aikoisi vain nukkua miehen vieressä ja Saksa nukkuisi myös, miten se tekisi saksalaisen yhtään sen kiireisemmäksi? Italia ei ehtinyt kuitenkaan kysyä, koska Preussi hävisi nopeasti paikalta ja italialainen totesi, että hänen olisi paras mennä nukkumaan. Tämä hiiviskely alkoi tehdä hänet jo todella väsyneeksi ja pelkkä ajatus valmiiksi lämpimästä sängystä ja saksalaismiehen rauhallisesta sydämensykkeestä, kun Italia painoi päänsä hänen rintaansa vasten, sai miehen haukottelemaan. Hän kiipesi nopeasti yläkertaan ja avasi oikean oven löytäen ilokseen saksalaisen syvästä unesta. Täysin epäröimättä Italia riisui vaatteensa ja käpertyi tyytyväisenä peiton alle Saksan vierelle.
*****
”Guten Morgen, West!” Preussi huusi niin lujaa kuin keuhkoista lähti ja löi Saksan makuuhuoneen oven auki nauraen.
”Mein Gott, Preußen!” Saksa huusi takaisin hätkähtäen suoraan ylös unesta.
”Ei aivan, mutta lähelle”, Preussi vastasi naureskellen, ”Tonio käski sanoa, että italialaiset ovat todella hyvä hiipimään ja tekemään kaikenlaisia salaperäisiä asioita. Hän ei ehtinyt itse paikalle kertomaan sitä, koska hän on hieman liian kiireinen ’tomaattinsa’ kanssa.” Sen sanottuaan Preussi löi oven kiinni ja häipyi ryminällä alakertaan.
”Mitä ihmettä?” Saksa sanoi ääneen silti aivan liian unessa tajutakseen, miksi ihmeessä hänen veljensä oli katsonut aiheelliseksi rynnätä hänen huoneeseensa keskellä aamua. Sitten mies tajusi, ettei hän ollut yksin. Välimeren auringon ruskettama käsivarsi lepäsi hänen vieressään ja katosi peiton alle. Saksalainen huokaisi hiljaa ja nosti sitten peittoa paljastaen tutun italialaisen nukkuvat kasvot.
”Italia”, hän totesi ääneen, ”sinä voisit myös ihan vain kysyä.” Italia oli liian syvällä unessa vastatakseen, mutta miehen toinen käsi haparoi hetken selvästi etsien jotain. Saksa hymähti ja asettui takaisin selälleen antaen Italian tehdä mitä halusi. Pian mies löysikin saksalaisen ja tyytyväisenä huokaisten käpertyi hänen kylkeensä. Saksa taputti hänen hiuksiaan ja vajosi itsekin pian taas uneen.
A/N: Jos joku on koskaan ihmetellyt, miksi Romano ja Italia tuntuvat miun fikeissä olevan välillä omissa kodeissaan mutta sitten kuitenkin yhdessä samassa, se johtuu siitä että mun mielestä heillä kummallakin on omat asunnot, mutta italialaiset ovat laumaeläimiä joten he usein hengaavat kahdestaan (silloin kuin eivät ole rakast... Saksan tai Espanjan luona). Niin on paljon hauskempaa!
-
No niin nyt kommentoimaan!
Toi video juttu oli toimiva, mikäs parempi tapa havanollistaa jonkun käytöstä kun kuvaa ja tallentaa lajille tyypillistä käyttäytymistä, (kaikki luonto dokumentit ovat hyviä esimerkkejä). Tosin tosta saa kuvan että Antonion lempi puuhaa on Romanon elämän ikuistaminen joko omaan mieleensä tai sitten säilyväille diki muistille. Tästä viisastuneena kannattaa tarkistaa talo piilokameroiden varalle.
Sitten tästä toisesta osasta! Salaperäinen hiipiminen antoi ihanan jännittävän alun ja ficci päättyikin tosi söpösti ;)
Pidin tästä se oli tosi söpö, tuo tiirikointi oli ihana kohta varsinkin kun ajatuksena oli päästä nukkumaan rakkaan luokse, onneksi Italia oli hankkinut vara avaimen sillä on varmasti rankkaa tiirikoira vain sen vuoksi että pääsee nukkumaan toisaalta Italialla oli motiivi! Romano oli supersöpö kun puhui Espanjasta unissaan ;) . Unissa puhuminen on siitä kamalaa ettei itse ole tietoinen siitä että on puhunut ja aamulla on kamalaa jos on sattunut möläyttämään jotain minkä olisi halunnut pitää itsellään.
eikä muut valtiot yleensä vaivautuneet ottamaan häneen yhteyttä ennen kuin kaikki olisi jo valmiiksi päin mäntyä.
No hyvähän se on että siinä vaiheessa ymmäretään hälyttää joku korjamaan sotkut.
Ludvig: Mikä oli tämän tarkoitus?
Antonio Fernandez Carriedo: Eikö Roma olekin suloinen? Hän oli huolissaan, että joku ryöstäisi minut.
Ludvig: Hän ryösti sinut.
Antonio Fernandez Carriedo: Hän vain lainasi
Ludvig: Selvä, miten vain. Oliko tällä jokin tarkoitus?
Antonio Fernandez Carriedo: Oli! Näetkö, miten selviytyjiä italialaiset ovat? He käyttävät aina tilaisuuden hyväkseen ja ovat todella kohteliaita. Roma lukitsi ovenkin, vaikka olin unohtanut sen.
Ludvig: Selvä.
Antonio Fernandez Carriedo: Tosin oli unohtanut avaimetkin. Mutta onneksi Romalla oli vara-avain!
Niin rakkaus on sokea <3, ja Antonio taitaa olla aika sokea pikku Romanon tekemisille, tai näkee kaiken vain positiivisena ^_^
”Mm… Tonio…”, Romano mumisi ja hieroi kasvojaan tyynyä vasten huokaisten onnellisena. Italialla tuli kiire työntää kätensä suuhunsa, ettei olisi vahingossa naurahtanut. Hänen täytyisi niin muistaa joku päivä kertoa Espanjalle tarkalleen, mitä hänen veljensä oikein puhui unissaan. Espanjalainen olisi ikuisesti kiitollinen hänelle siitä tiedosta.
supersuloista! <3
”Mahtava minä olen juuri hiipimässä ulos”, hän totesi myöntäen, että oli törmännyt italialaiseen pelkästään sattumalta, ”Fra, Tonio ja minä aiomme tuhlata koko yön johonkin parempaa kuin nukkumiseen, heh he.”
”Aha, pitäkää hauskaa”, Italia toivotti iloisena ja muisti sitten veljensä, ”ai niin, fratello puhui taas Espanjasta unissaan. Se oli todella suloista. Kerro hänelle terveisiä.” Preussi kohotti toista kulmaansa ja virnisti leveästi.
Niin yöllä keksii aina parempaakin tekemistä kuin nukkuminen, ja sitä paitsi maailma näyttää mielenkiintoisemmalta yöllä.
”Ei aivan, mutta lähelle”, Preussi vastasi naureskellen, ”Tonio käski sanoa, että italialaiset ovat todella hyvä hiipimään ja tekemään kaikenlaisia salaperäisiä asioita. Hän ei ehtinyt itse paikalle kertomaan sitä, koska hän on hieman liian kiireinen ’tomaattinsa’ kanssa.” Sen sanottuaan Preussi löi oven kiinni ja häipyi ryminällä alakertaan.
Aww,preussista tuli viestipöllö!
”Italia”, hän totesi ääneen, ”sinä voisit myös ihan vain kysyä.” Italia oli liian syvällä unessa vastatakseen, mutta miehen toinen käsi haparoi hetken selvästi etsien jotain. Saksa hymähti ja asettui takaisin selälleen antaen Italian tehdä mitä halusi. Pian mies löysikin saksalaisen ja tyytyväisenä huokaisten käpertyi hänen kylkeensä. Saksa taputti hänen hiuksiaan ja vajosi itsekin pian taas uneen.
Áwww
-
Kuolotar: Kiitos! Miekin puhun hirveästi unissani, mutta yleensä nukun yksin niin kukaan ei tiedä mitä salaisuuksia lavertelen. Onneksi.
Ehkä Espanja on tekemässä (luonto)dokumenttia Romanosta? Heh he, kuvitelkaa Roman ilme, kun asia selviää sille.
Käyttömalli 11: Kalavelkojenmaksaja
”Missä Espanja on?” pieni Romano vaati äänekkäästi ja vihaisena siitä, että toistaiseksi kukaan ei ollut vaivautunut vastaamaan hänelle. Kaikki vain katsoivat häntä säälivästi ja sanoivat, että hän oli aivan liian pieni kuulemaan asiasta. Että Espanja selittäisi hänelle, kunhan tulisi takaisin. Mutta miten mies selittäisi hänelle mitään, jos ei aikoisi edes tulla paikalle?
Espanja oli lähtenyt merille jo kuukausia sitten ja vannonut olevansa takaisin kotona ennen Romanon syntymäpäivää. Hän oli vannonut! Mutta Romanon syntymäpäivä tuli ja meni eikä Espanjasta kuulunut mitään. Ensin lapsivaltio oli ollut vihainen, melkein kiehunut kiukusta, mutta sitten viha oli alkanut vaihtua huoleksi ja ärtymykseksi siitä, että kukaan ei kertonut hänelle mitään. Romano tiesi, että kaikki muut tiesivät jotain, mutta kuitenkaan hänen kysymyksiinsä ei vastattu.
”Señor on nyt muualla”, kuului jälleen kiertelevä vastaus ja Romano polki jalkaansa. Tästä hyvästä hän sotkisi koko keittiön pelkästään, koska oli vihainen, ja sitten hän piiloutuisi puutarhaan koko päiväksi.
”Mutta minä haluan hänet tänne!” Romano huusi ja juoksi ulos. Joku pudisti päätään, mutta kukaan ei yrittänyt lähteä hänen peräänsä. Italialainen juoksi kunnes oli aivan hengästynyt ja istahti sitten alas miettimään tilannetta. Kuka kertoisi hänelle, missä Espanja oli? Oli oltava joku joka ei olisi niin ilkeä ja pimittäisi tietoa häneltä. Se joku olisi…
”Hollanti!” Romano julisti riemastuneena. Hän ei pitänyt hollantilaisesta juurikaan ja jopa pelkäsi miestä hieman, koska Hollanti teki jatkuvasti selväksi, ettei pitänyt Espanjasta. Tosin Romanokaan ei pitänyt Espanjasta. Hän vain tarvitsi jonkun ruokkimaan itsensä ja siivoamaan kaikki jäljet.
Romanolla meni hetki löytää hollantilainen, joka nojaili seinään keittiön ulkopuolella ja näytti täydellisen piittaamattomalta kaikesta. Oikeastaan italialaisella meni hetki edes saada miehen huomiota itseensä.
”Mitä sinä haluat?” Hollanti kysyi viimein ja vilkaisi lapsivaltiota.
”Kerro minulle, missä se idiootti on!” Romano vaati kiukkuisena ja jostain syystä Hollanti naurahti.
”Mitä sinä sillä tiedolla?” mies kysyi, mutta kohotti kätensä luovuttamisen merkiksi, kun italialainen valmistautui huutamaan hänelle, ”hyvä on. Kuules, Espanja meni taisteluun ja hävisi.”
”Hävisi?” Romano kysyi nyt paljon hämmentyneempänä, ”sinä valehtelet!”
”Miksi valehtelisin?” Hollanti kysyi ja katsoi lapsivaltiota totisena, ”ja miksi muutoin kaikki haluaisivat pitää sen salaisuutena sinulta?” Romano mietti hetken ja tuli siihen tulokseen, että hollantilaisen täytyi puhua totta. Hän puristi kätensä nyrkkiin ja katsoi miestä taas vihaisena.
”Miksi hän ei sitten tule vain kotiin?” hän tivasi.
”Koska Englanti pitää häntä vankina”, Hollanti vastasi tyynesti, ”mutta älä huoli, viimeistään muutaman kymmenen vuoden kuluttua meidän espanjalaisemme on ikävä kyllä taas vapaa mies.” Romano ei näyttänyt kovin tyytyväiseltä vastaukseen.
”Minä haluan hänet tänne nyt!” lapsivaltio huusi, ”minä kasvan isoksi ja hakkaan sen englantilaisen ja sitten Espanja voi tulla kotiin tekemään kunnollista ruokaa!” Tämän sanottuaan italialainen juoksi taas vihaisena pois ja Hollanti katsoi hetken hänen peräänsä.
”Vai niin”, mies totesi ja naurahti hiljaa ajatukselle, että lapsivaltio rökittäisi brittiläisimperiumin.
*****
Romano torkkui koko kokouksen pää nojaten Espanjan olkapäätä vasten. Hän oli sanonut, että oli vain unohtanut tyynynsä ja pöydän pinta oli liian kova nukkumiseen, mutta oli syy mikä hyvänsä espanjalainen lainasi mielellään olkapäätään hänelle. Itse asiassa Espanja näytti todella tyytyväiseltä silittäessään italialaisen hiuksia salaa.
”Kaappaaminen on ala-arvoista”, Englanti huomautti äänekkäästi Ranskalle. Espanja ei ollut seurannut heidän keskusteluaan kovin tarkasti, joten hän ei tiennyt, mistä oli kyse, mutta jotain tärkeää se oli koska kumpikin valtio näytti niin totiselta. Uteliaana espanjalainen keskittyi heihin hetkeksi.
”Vai on?” Ranska sanoi haastavalla sävyllä, ”miksi sinä sitten… Otetaan esimerkki, kaappasit ja pidit Espanjaa vankina Armadan jälkeen?” Espanja tunsi pienen pistoksen muistaessaan Armadansa. Vuosien jälkeenkin sen menetys sattui silti hieman, vaikka ei sillä enää ollut väliä.
”Siitä on viisisataa vuotta!” Englanti huudahti. Tässä vaiheessa Romano havahtui ja, Espanjan pettymykseksi, nosti päänsä hänen olaltaan. Hetken italialainen tarkkaili äkäisenä kahden muun valtion väittelyä, mutta sitten hänen silmänsä levisivät oivalluksen myötä.
”Ai niin”, italialainen mutisi ja nousi ylös. Muutamalla nopealla askeleella hän käveli Englannin luo ja täysin varoittamatta löi miestä kasvoille kämmenellään. Jokainen huoneessa olija jähmettyi ja tuijotti valtiota epäuskoisena.
”Se oli siitä, että sinun takiasi Espanja ei ollut paikalla minun syntymäpäivänäni, vaikka hän lupasi!” Romano julisti ja käveli sitten muina miehinä takaisin paikoilleen. Hetken hiljaisuuden jälkeen Ranska vihelsi ja taputti käsiään.
”Myönnä pois, Angleterre”, ranskalainen totesi, ”sinä ansaitsit tuon.” Englanti mulkaisi kaikkia pahasti, mutta eteläitalialainen oli jo takaisin unessa ja Hollanti näytti kovasti siltä, että yritti estää itseään kuolemasta äänettömään nauruun. Espanja hymyili ylpeänä silittäessään Romanon hiuksia.
*****
Saksa vilkaisi lappua, jonka Espanja oli sujauttanut hänelle. Tietenkin hänkin oli nähnyt Romanon ja Englannin kohtauksen, kaikki olivat nähneet sen, mutta hän ei ollut arvannut että espanjalainen keksisi myös siitä yhden esimerkin italialaisten monista puolista.
”Conti da regolare. Italialaiset pitävät aina huolen kalaveloistaan”, paperissa luki Espanjan kurvikkaalla käsialalla.
”Italia?” Saksa kysyi ääneen tietäen, että italialainen oli varmasti jossain lähellä. Pian mies ilmestyikin hänen vierelleen hymyillen.
”Sí?” italialainen sanoi ja halasi saksalaista tervehdykseksi.
”Ei mitään erityistä”, Saksa vastasi ja taputti miehen selkää, kun Italia ei näyttänyt aikovan lopettaa halausta vielä hetkeen, ”ajattelin vain varmistaa, että en ole tehnyt mitään loukkaavaa sinua kohtaan.” Italia nosti päätään ja katsoi häntä hetken hämmentyneenä ennen kuin pudisti päätään.
”Et koskaan”, hän sanoi totisena ja näytti sitten katoavan hetkeksi paikalta jonnekin ajatustensa sekaan, ”tosin, muistan vieläkin sen kuinka Preussi kerran hajotti yhden vaaseista ja syytti minua silloin kuin asuin vielä Itävallan ja Unkarin kanssa.” Italialaisen ilme alkoi pelottavasti muistuttaa jotakin Romanon monista ilmeistä, joten Saksa rykäisi saadakseen miehen takaisin maanpinnalle.
”Sinä saat tehdä hänelle mitä haluat”, saksalainen lupasi avuliaasti, kun Italian kasvoille levisi taas tuttu hymy.
”Oi, kiitos!” Italia huudahti ja halasi häntä vielä hetken ennen kuin päästi irti ja lähti omille teilleen iloisesti hymyillen. Saksa katsoi hänen peräänsä ja työnsi Espanjalta saamansa viestin taskuunsa.
”Läufst Bruder, läufst”, hän mutisi itsekseen.
A/N: Ei hätää, Italia tuskin vahingoitti preussilaista. Ehkä vain laittoi vähän laksatiivia olueen tai jotain sellaista? Hollanti oli muuten aika ilkeä jätkä tässä, kertoa nyt tuollaista lapselle.
Mulla on sellainen ajatus, että Espanjan ja Romanon suhde oli puhtaasti huoltaja-huollettava suhde silloin kuin Roma oli lapsi. Romano lähti Espanjan luolta silloin kuin Italiat yhdistyivät ja miun mielessä hän oli silloin varhaisteini-ikäinen (11-14 v.) ja he tapasivat Espanjan kanssa seuraavan kerran vasta maailmansotien aikaan kun Romano oli kasvanut aikuiseksi. Ja silloin Espanja rakastui =D
Conti da regolare = italialainen termi kalavelalle (on siinä muuten meillä sana)
Läufst = juokse (sinuttelu muoto, perusmuoto on Laufen)
-
Anteeksi, en ole ehtinyt/jaksanut kommata piitkään hetkeen :') Aina on vaan liian vähän aikaa.
Mutt joo, uusin luku on mun ehdoton suosikki heti Viininmaistajan jälkeen. a) Koska Hollanti oli hassusti mukana :D b) Koska historiaa c) Koska Romano oli kiva, ja Feli oli loistava tuossa lopussa ^^ Juokse, Preussi, juokse :D
Juu, kommaan Pandoraan kun ehdin (lue: Voit joutua odottamaan hetken jos toisenkin ^^")
Menolly
PS. Maininta Espanjan käsialasta oli hassu ;)
-
Kalavelka on sitten hieno sana! Kukahan tuon on oikein keksinyt? Suomenkielessä on yli monta kummallista sanaa kun niitä rupeaa oikein ajatuksen kanssa pohtimaan mutta se sitä sitten.
Niin valtiolla on varmasti vuosisatojen saatoss,a hampaankolon jäänyt jotain ikävää toisia valtioita kohtaan, mikä on sinänsä ihan ymmärettävää.
Tää oli tosi toimiva sillalailla että ensin oli flasbackin tapainen ja sitten vasta pompattiin nykyhetkeen oikein toimiva, kuten jo totesin. Tässä oli toi just miten aikuisista on niin paljon helpompaa sanoa pienelle lapselle ettei tämä ymmärrä vaikka todellisuudessa tämä ei olekkaan enää niin pieni etteikö ymmärtäisi, suojelu järkytykseltä oli selvästi tässä mielessä näillä aikuisilla. No nyt mitäs väliä muutamalla vuosisadalla on kun maksetaan kalavelkoja takaisin.
Ehkä Espanja on tekemässä (luonto)dokumenttia Romanosta? Heh he, kuvitelkaa Roman ilme, kun asia selviää sille.
Kun asia selviää Romalle kannattaa Espanja paeta.
”Siitä on viisisataa vuotta!” Englanti huudahti. Tässä vaiheessa Romano havahtui ja, Espanjan pettymykseksi, nosti päänsä hänen olaltaan. Hetken italialainen tarkkaili äkäisenä kahden muun valtion väittelyä, mutta sitten hänen silmänsä levisivät oivalluksen myötä.
”Ai niin”, italialainen mutisi ja nousi ylös. Muutamalla nopealla askeleella hän käveli Englannin luo ja täysin varoittamatta löi miestä kasvoille kämmenellään. Jokainen huoneessa olija jähmettyi ja tuijotti valtiota epäuskoisena.
”Se oli siitä, että sinun takiasi Espanja ei ollut paikalla minun syntymäpäivänäni, vaikka hän lupasi!” Romano julisti ja käveli sitten muina miehinä takaisin paikoilleen. Hetken hiljaisuuden jälkeen Ranska vihelsi ja taputti käsiään.
parempi myöhään kuin ei milloikaan!
”Italia?” Saksa kysyi ääneen tietäen, että italialainen oli varmasti jossain lähellä. Pian mies ilmestyikin hänen vierelleen hymyillen.
”Sí?” italialainen sanoi ja halasi saksalaista tervehdykseksi.
”Ei mitään erityistä”, Saksa vastasi ja taputti miehen selkää, kun Italia ei näyttänyt aikovan lopettaa halausta vielä hetkeen, ”ajattelin vain varmistaa, että en ole tehnyt mitään loukkaavaa sinua kohtaan.” Italia nosti päätään ja katsoi häntä hetken hämmentyneenä ennen kuin pudisti päätään.
saksalla ei taida olla vaikeuksia ikinälöytää italiaa :)
-
Hep!! Lukija ilmoittautuu.
En oikeastaan tiedä mitä tästä sanoa, muuta kuin että todella suloinen ja hauska. (Myönnän, että tulin kommentoimaan lähinnä siksi, että minun on jatkossa helpompi stalkkailla tätä kännykällä. :P)
Tämä on kyllä pakko sanoa, että tuossa kohdassa missä Italiat tanssivat sitä tarantella (eiku mites se kirjoitettiin) tanssia, niin satuin juuri kuuntelemaan sitä laulua, minkä myöhemmin mainitsit... Että sen pohjalta oltaisiin tehty... Öh, eihän tästä saa mitään selvää... Anteeksi.
Hei hei. ^^'
-
Oho, näin monta kommaa~
Menolly: Kiitos! Joo, musta on aina mukavaa kun saan sattumanvaraisesti tungettua Hollannin mukaan. Se on niin kova jätkä! Ja jee! Joku huomasi käsiala-kohdan! Mie oon katsos postcrossannut jo useamman vuoden ja tehnyt tällaisen oudon havainnon että aika usein saman maan ihmisillä on samantyyppinen käsiala. Ei hajuakaan miksi. Hollantilaisilla on hyvin huoliteltu ja pieni käsiala (ja niiden d näyttää je:ltä), espanjalaisilla on sellainen kurvikas ja hyvin lentävä ja yllättävä kyllä saksalaisten käsiala on epäselvä ja ne kirjottaa usein kaunolla. Outoa.
Kuolotar: Kiitos! Se on hassu sana. Vähän kuin olisi joku vienyt kaikki kalat ja jättänyt maksamatta. Ja mie oon ihan täysin varma, että Italialla on kuudes aisti, jonka avulla se aina tietää missä Saksa on jo jos Saksa vaikka sattuu tarvitsemaan häntä.
Sly: Kiitos sullekin! Stalkkauksen helpottaminen on erittäin hyvä syy kommentoinnille.
Käyttömalli 12: Kaaoksen hallitsija
Saksa oli vain hieman yllättänyt, kun oven avasikin Italian sijaan toinen välimerenvaltio.
”Hola”, Espanja tervehti häntä hymyillen ja astui sivuun, jotta saksalainen pääsisi sisälle Italian taloon. Saksalla tosin oli avainkin, mutta hänestä tuntui silti oudolta vain astua sisään ilman koputtamista. Sitä paitsi hän oli yhden kerran liikaa törmännyt Romanoon ennen kuin Italia oli huomannut hänet ja sanotaan vaikka niin että Itävalta ei pitänyt siitä kun Saksa juoksi hänen maansa läpi vihainen italialainen perässään. Tosin se oli tapahtunut vain kerran ja Itävallan olisi pitänyt jo lopettaa asiasta muistuttaminen.
”Guten Tag”, hän vastasi kohteliaasti, ”onko Romano…?” Kysymys oli oikeastaan turha. Jos Espanja oli täällä, se tarkoitti että Romano oli myös.
”Sí, tulit täydelliseen aikaan”, Espanja sanoi iloisesti ja seurasi hänen perässään olohuoneeseen, ”Feli ja Roma ovat… Juuri…” Saksa ei koskaan saanut tietää, mitä sanaa espanjalainen olisi asiasta käyttänyt sillä äänekäs huuto yläkerrasta keskeytti miehen.
”Italialaisia?” saksalainen kysyi, koska hänkin osasi jo yhdistää sattumanvaraisen italian huutamisen ja kaksi italialaista samassa talossa ja sai tulokseksi jotain erikoista.
”Sí”, Espanja sanoi ja hymyili aurinkoisesti. Saksa ei hymyillyt, mutta hän onnistui näyttämään niin yllättyneeltä ja järkyttyneeltä nähdessään kaaoksen olohuoneessa, että Espanjan oli pakko naurahtaa hänen ilmeelleen.
”Mitä täällä on tapahtunut?” saksalainen kysyi varovasti aivan kuin olisi silti kahdenvaiheilla, halusiko tietää vai ei. Olohuone, joka yleensä oli yllättävän siisti ja järjestelmällinen, oli nyt kuin sotatanner. Joka puolella oli papereita eivätkä ne tosiaankaan olleet siisteissä pinoissa vaan ne olivat kaikki pitkin lattiaa ja osa oli epäilyttävästi rutussa, sillä joku oli selvästi kävellyt niiden yli useamman kerran. Pöydällä ja sohvalla lojui kirjoja ja kaikki oli myllätty ympäri tavalla joka viittasi vahvasti syyllisen olevan paikallinen hurrikaani tai kaksi innostunutta italialaista, jotka äänestä päätellen olivat parhaillaan yläkerrassa.
”Tuota”, Espanja aloitti miettien ja haroi hiuksiaan toisella kädellään, ”jos ymmärsin oikein, Feli kuuli päivällä jonkun sanovan että Italia näyttää kartalla saappaalta ja nyt he selvittävät asiaa.” Hän ehti hädin tuskin sanoa sanojaan loppuun, kun Romano syöksyi pelottavaa vauhtia yläkerrasta ja nappasi yhden sohvalla lojuvista kirjoista edes vilkaisematta kahta muuta valtiota. Hän näytti todella ärtyneeltä, todella keskittyneeltä ja todella kiireiseltä. Näistä kolmesta vain ensimmäinen oli hänelle normaalia käytöstä.
”Feli!” hän huusi löydettyään etsimänsä kohdan kirjasta ja revittyään vahingossa pari sivua irti sen takia, ”Tänne! Heti!” Toinen italialainen syöksyi alakertaan yhtä vauhdikkaasti kuin ensimmäinenkin ja Saksa tosiaan toivoi, että hän ei tehnyt niin usein. Tuolla vauhdilla portaissa kaatuminen tekisi ikävää jälkeä ja Saksa tiesi, että hän oli se joka paikkaisi Italian sen jälkeen.
”Ciao, Saksa!” Italia huudahti ohimennen rynnätessään veljensä luo ja ne sanat olivat se mikä sai Saksan huolestumaan. Ciao, Saksa? Ei riemunkiljahdusta, halausta tai suukkoja poskelle? Jotain oli nyt todella tekeillä, jos Italia käyttäytyi näin oudosti.
”Katso!” Romano huusi ja työnsi kirjan veljensä eteen. Italia katsoi sitä oudon totisena ja kuljetti sormeaan sivua pitkin.
”Tämä tarkoittaa, että…”, hän kuiskasi ja Romano nyökkäsi selvästi tietäen, mitä toinen tarkoitti, vaikkei Italia saanutkaan sanottua sanojaan loppuun.
”Hae saapas”, hän sanoi, ”meidän täytyy verrata.” Saksan yllätykseksi Italia totteli välittömästi ja jopa nosti kätensä lippaan ennen kuin juoksi eteiseen. Saksa ja Espanja sattuivat seisomaan tietenkin hänen tiellään, mutta taaskaan italialainen ei kiinnittänyt heihin mitään huomiota. Hän vain ryntäsi eteiseen heidän ohitseen ja palasi välittömästi mukanaan yksi vasemman jalan saapas. Sitten italialaiset keskittyivät taas Romanon pidellessä kirjaa ja Italian pitäessä saapasta sen vieressä. Heidän katseensa siirtyivät esineestä toiseen ja sitten he nyökkäsivät yhtä aikaa. Romano kaivoi puhelimen taskustaan ja hetken äkäisen naputtelun jälkeen hän painoi sen korvalleen ja huusi jotain nopealla italialla ennen kuin työnsi puhelimen takaisin taskuunsa ja näytti hieman tyytyväisemmältä.
”Mitä me nyt teemme?” Italia kysyi, kun Romano nakkasi kirjansa olkansa yli takaisin sohvalle. Se osui käsinojalla hädin tuskin tasapainossa pysyneeseen kirjakasaan ja kaatoi ne kaikki lattialle.
”Mistä minä tietäisin?” hän kysyi takaisin äkäisesti, mutta Italialla oli jo ratkaisu keksittynä.
”Minä soitan Saksalle ja kysyn!” hän ilmoitti ja ennen kuin Saksa ehti huomauttaa että hän oli jo paikalla tai Romano estää, Italia oli jo soittamassa. Ilmeisesti hänellä oli saksalaisen numero pikavalinnassa.
“Ich bin epochal, ich bin tausendmal Größer als ihr,” puhelin saksalaisen taskussa soitti ja Saksan totesi mielessään, että hänen pitäisi ihan oikeasti tehdä jotain, jotta Preussi lopettaisi hänen puhelimellaan leikkimisen. Normaali uhkailu ei selvästikään enää tuonut tuloksia.
”Saksa! Sinä olet jo täällä!” Italia huudahti iloisena kääntyessään ympäri ja tällä kertaa hän todellakin hyppäsi miehen syliin ja suukotti häntä poskelle tervehdykseksi.
”Niin, olen ollut täällä jo hetken”, hän yritti selittää, mutta italialaisella oli mielestään paljon tärkeämpää sanottavaa.
”Minä kuulin, että Italia näyttää saappaalta. Onko se totta? Näytämmekö me saappaalta?” hän kysyi nopeasti. Saksa kuuli Romanon kiroilevan takanaan, joten hän vilkaisi Espanjaa, joka kerrankin tajusi vihjeen tai sitten oli ollut aikeissa tehdä niin joka tapauksessa ja ryntäsi halaamaan omaa italialaistaan ennen kuin tämä ehti purkaa raivoaan Saksaan.
”Feli, jospa me kaikki istuisimme alas ja miettisimme asiaa järkevästi”, Saksa ehdotti ja italialainen hymyili hänelle aurinkoisesti.
”Sí, Saksalla on aina niin järkeviä ehdotuksia”, hän totesi ja piteli miestä kädestä kävellessään keittiöön. Saksa tietenkin seurasi perässä, mutta pudisti kuitenkin hieman päätään italialaisen käytökselle vaikka samalla toivoi, ettei mies koskaan muuttuisi. Espanja, joka selitti jotain espanjaksi Romanolle joka esitti, ettei ymmärtänyt sanaakaan, istahti pöydän ääreen saksalaisen viereen.
”Italialaiset hallitsevat kaaoksen”, hän kuiskasi toiselle valtiolle ja iski silmäänsä, kun italialaisten huomio oli muualla. Tai ainakin he luulivat, että Romano tai Italia ei huomannut. Saksan kääntäessä katseensa taas Italiaa kohti ja Espanjan alkaessa höpistä taas omiaan, Romano katsoi heitä kahta terävästi ja pieni oivalluksen ilme vilahti hänen kasvoillaan.
A/N: *kauhu musiikkia* Romano alkaa... Epäillä!
Espanja siis ei muistanut koskaan kertoa Romalle miksi hän lavertelee kaikki italialaisten salaisuudet Saksalle. Voi Espanja, kannattaa harkita juoksemista.
Ja luultavasti italialaiset ovat tietoisia siitä, että Italia näyttää saappaalta. Ne on tainut tehä siitä laulunkin. Tai kaksi. Mutta tämä oli ensimmäinen aihe mikä tuli mieleen, joten menin sillä.
-
Perjantai iltapäivää!
Käyttömalli 12: Kaaoksen hallitsija
Aivan loistava nimi! Tästä nimestä herää heti ainakin kymmenen ajatusta siitä mitä saattaisi tapahtua!
Otiskko oli hyvä nimi sillä se oli luova ja todella houkuttava.
Se herätti saman tien uteliaisuuden kipinän ja jostain syystä aloin virnistellä tyytyväisenä luotteuani tuon nimen, ehkä siksi että se oli niin lupaavan kuuloinen.
Italian talo on loistava kokoontumis paikka tälle neljän jengille. Sillä Italia ja Romano asuvat varmasti mieluusti saman katon alla ja Espanja on varmasti aina lähistöllä jos Romanokin on paikalla ja sitten Saksa ja Italia vetävät mangeetin lailla toisiaan puoleensa.
Tuo että Feli ja Roma vertasivat kartassa olevaa kuvaa saappaaseen oli hulvaton, se että joku ottaa toisen sanoman noin tosissaan on taitolaiji, mutta sanoila on tunnetusti voimakas mahti.
Roma alkaa epäillä, mitäköhän tästä seuraa?? Jännitävää!
”Mitä me nyt teemme?” Italia kysyi, kun Romano nakkasi kirjansa olkansa yli takaisin sohvalle. Se osui käsinojalla hädin tuskin tasapainossa pysyneeseen kirjakasaan ja kaatoi ne kaikki lattialle.
”Mistä minä tietäisin?” hän kysyi takaisin äkäisesti, mutta Italialla oli jo ratkaisu keksittynä.
”Minä soitan Saksalle ja kysyn!” hän ilmoitti ja ennen kuin Saksa ehti huomauttaa että hän oli jo paikalla tai Romano estää, Italia oli jo soittamassa. Ilmeisesti hänellä oli saksalaisen numero pikavalinnassa.
Italian ratkaisu kaikkiin ongelmiin on kysyä Saksalta<3 Saksa osaa hoitaa asian!
“Ich bin epochal, ich bin tausendmal Größer als ihr,” puhelin saksalaisen taskussa soitti ja Saksan totesi mielessään, että hänen pitäisi ihan oikeasti tehdä jotain, jotta Preussi lopettaisi hänen puhelimellaan leikkimisen. Normaali uhkailu ei selvästikään enää tuonut tuloksia.
Yleensä vanhempi sisarus katsoo nuoremman perään mutta Saksa ja Preussi ovat poikkeuksia! Viimeinen lause oli jotenkin ihana ;D
”Minä kuulin, että Italia näyttää saappaalta. Onko se totta? Näytämmekö me saappaalta?” hän kysyi nopeasti. Saksa kuuli Romanon kiroilevan takanaan, joten hän vilkaisi Espanjaa, joka kerrankin tajusi vihjeen tai sitten oli ollut aikeissa tehdä niin joka tapauksessa ja ryntäsi halaamaan omaa italialaistaan ennen kuin tämä ehti purkaa raivoaan Saksaan.
Repesin! Tuohon ei kyllä voi vastata kovin suoraan ainakaan jos ei tahdo loukata^_^, omaa italialaistaan oli aww <3<3
A/N: *kauhu musiikkia* Romano alkaa... Epäillä!
Espanja siis ei muistanut koskaan kertoa Romalle miksi hän lavertelee kaikki italialaisten salaisuudet Saksalle. Voi Espanja, kannattaa harkita juoksemista.
Uuh jännäksi käy että mitä se romano alkaa epäillä toivottavasti pikkuinen ei käsittänyt silmän iskua väärin, siitä nimittäin soppasyntyisi.
-
Kuolotar: Kiitos! Sinä se aina jaksat piristää miun päivää~
Käyttömalli 13: Pizzerian pyörittäjä
”Feli!” Romano huusi ja pyöri ympäri ahdasta keittiötä hänen toinen kätensä oli pizzataikinan peitossa ja toinen yritti kuumeisesti etsiä jauhopussia kaapista, ”Feliciano Veneziano Italia Vargas, tänne nyt!” Viimein hänen veljensä tajusi vastata kutsuun ja ilmestyi keittiönovelle. Hänellä oli päällään tarjoilijan asu, mutta hän oli tunkenut kynän ja lehtiön esiliinansa taskuun.
”Fratello”, hän sanoi iloisesti mutta hieman syyttävään sävyyn, ”sinun ei pitäisi kutsua minua Italiaksi julkisesti!” Romano pyöräytti silmiään eikä näyttänyt välittävän.
”Jos joku vastasi ensimmäisellä kerralla, minun ei tarvitsisi”, hän tokaisi, ”auta nyt. Miksi kaiken pitää olla näin sekaisin tässä keittiössä?” Italia nyökkäsi tottelevaisesti ja nosti veljensä etsimän jauhopussin esiin toisesta kaapista.
”Um, ehkä se johtuu siitä että sinä järjestelet sen?” Italia arvuutteli. He kumpikin tiesivät, että Romano oli tasan ainoa henkilö, jolla oli oikeus tulla tähän keittiöön. Eteläitalialainen jopa kantoi kaikki ruokatarpeet itse ovelta sisälle ja hänen veljellään oli oikeus astua keittiöön vain erityiskutsusta.
”Ole hiljaa”, Romano kuitenkin vain tuhahti myöntämättä asiaa, ”ja leikkaa nuo tomaatit. Onko tälle illalle paljon asiakkaita?”
”On!” Italia sanoi iloisesti ja alkoi leikata Romanon osoittamia tomaatteja vauhdikkaasti, ”kaikki haluavat syödä fratellon pizzaa!”
”Tietenkin haluavat”, Romano vastasi tyytyväisenä ja alkoi tottuneesti pyöritellä jo valmiiksi tekemästään taikinasta pizzapohjia. Hetken he työskentelivät täydellisessä yhteisymmärryksessä ja harvinaisessa hiljaisuudessa Italian pilkkoessa tomaatteja ja valmistellen myös muitakin täytteitä ja Romanon valmistaessa sekä paistaessa pizzoja. Ruokasalista kantautui astioiden kilinää ja asiakkaiden puheensorinaa ja tarjoilijat kävelivät edestakaisin tuoden Romanolle uusia tilauksia ja vieden valmiita pizzoja pöytiin. Lopulta Italia laski veitsen alas ja hymyili veljelleen, joka juuri keskittyneenä kaatoi tomaattimurskaa pizzapohjan päälle.
”Hei, minä menen auttamaan salin puolelle”, hän sanoi ja pyyhkäisi kätensä pöydän kulmalla roikkuvaan pyyhkeeseen. Romano vain nyökkäsi, koska oli liian keskittynyt työhönsä sanoakseen mitään sen enempää. Italia katosi paikalta ja harjoitti puhumis- ja hurmaamistaitojaan parhaansa mukaan heidän asiakkaisiinsa sillä välin kun Romano jatkoi pizzojen paistamista. Eteläitalialainen paneutui työhönsä, mutta aina välillä hän vilkaisi epäilevästi keittiön avonaista ikkunaa ja muutaman kerran hän yritti nähdä silmäkulmastaan, jos jokin liikahti ikkunan takana. Kuitenkin vasta kun hän käänsi katseensa täysin yllättäen ikkunaa kohti, hän onnistui näkemään varjon vilahtavan nopeasti piiloon hänen katseeltaan. Romano onnitteli itseään mielessään, mutta varoi tarkasti näyttämättä vakoilijoille, että hän oli huomannut heidät. Hän vain poimi ohimennen yhden tomaateista korista ja nakkasi sen olkansa yli ikkunasta ulos.
****
”Mikä paikka tämä on?” Saksa kysyi eikä enää edes jaksanut ihmetellä, miksi hän istui jonkin italialaisen pizzerian ulkopuolella piilossa ikkunan vieressä olevassa pusikossa Espanjan kanssa. Tällaisia asioita tuntui nykyään tapahtuvan hämmentävän usein.
”Felin ja Roman pizzeria”, Espanja vastasi, vaikka sen saksalainen olikin jo päätellyt oven yllä roikkuvasta kyltistä jossa luki koristeellisin kirjaimin ”Veni & Roma”.
”Mutta mitä me teemme täällä?” hän kysyi, ”ja miksi minä en tiennyt tästä? Yleensä Italia kertoo minulle kaiken, vaikka en edes haluaisi tietää.” Saksa ei voinut estää itseään tuntemasta oloaan hieman petetyksi. Italia yleensä kertoi hänelle tosiaan aivan kaiken, joten tuntui hieman saada selville että miehellä oli pizzeria josta saksalaisella ei ollut hajuakaan.
”Älä huoli, en minäkään tiedä tästä”, Espanja selitti iloisella sävyllä ja yritti kurkotella kaulaansa nähdäkseen paremmin ikkunasta pizzerian keittiöön jossa italialaiset veljekset työskentelivät juuri kahdestaan.
”Sinä et tiedä?” Saksa kysyi epäillen ja painottaen aikamuotoa.
”En niin”, Espanja vastasi huomaamatta vihjausta, ”tämä on heidän salaisuutensa. Eikö olekin suloista? Jotenkin Unkari kuitenkin tietää tästä ja hän kertoi minulle, mutta oikeasti minä en tiedä. Roma tulisi vihaiseksi, jos minä tietäisin.”
”Vai niin”, Saksa totesi ja ei yrittänytkään ymmärtää toisen valtion logiikkaa. Ikkunasta hän kuuli Italian sanovan veljelleen, että menisi jatkamaan töitään salin puolelle ja Saksa käänsi hieman katsettaan nähdäkseen miehen kävelevän pois keittiöstä.
”Meillä kaikilla on pieniä salaisuuksia”, Espanja kuitenkin jatkoi välittämättä, ”esimerkiksi sinä. Minä tiedän niistä päiväkirjoista, joita sinä kirjoitat salaa.” Hetken oli hyvin hiljaista.
”Was?” Saksa lopulta kysyi niin kovalla äänellä, että Espanja heittäytyi maahan siinä pelossa että Romano oli kuullut ja tulisi ajamaan heidät pois. Yksikään italialainen ei kuitenkaan ilmestynyt huutamaan ikkunaan, joten Espanja rauhoittui ja jatkoi Romanonsa vakoilua.
”Niin, löysin ne kerran Preussin huoneesta ja hän kertoi, että ne ovat sinun”, espanjalainen totesi.
”Minä en kirjoita päiväkirjoja”, Saksa vastasi totisena.
”Et tietenkään. Se on salaisuus”, Espanja vastasi ja yritti parhaansa nähdäkseen Romanon hyvin, mutta silti olla itse piilossa.
”Miksi minä pitäisin niitä Preussin huoneessa?” saksalainen kysyi ja nyt Espanja alkoi miettiä.
”Ne olivat Preussin?” hän kysyi hetken mietinnän jälkeen, ”miksi hän olisi sitten väittänyt että ne olivat sinun?”
”Koska hän ei halua kenenkään tietävän niistä”, Saksa ehdotti, ”jos et muuten ole vielä kiittänyt Unkaria siitä että hän kertoi Roman olevan täällä, voit tehdä sen kertomalla hänelle niistä päiväkirjoista.” Espanja mietti taas hetken ja nyökkäsi sitten.
”Kuulostaa hyvältä idealta”, hän totesi iloisesti.
”Mitä me muuten teemme täällä?” Saksa kysyi, kun espanjalainen näytti taas keskittyvän johonkin muuhun kuin häneen tai puhumiseen. Kysymyksen jälkeen mies kuitenkin vilkaisi häntä hämmentyneenä.
”Enkö minä sanonut?” hän kysyi ääneen ja saksalainen pudisti päätään, ”no, italialaiset ovat kaikkein parhaimpia tekemään pizzaa ja pyörittämään pizzeriaa.” Saksa mietti tieto hetken ja huokaisi sitten. Tämän takia hän siis istui pimeässä pusikossa eikä saanut vain mennä Italian luo niin kuin olisi normaalisti tehnyt.
”Espanja”, hän sanoi.
”Sí?”
”Mikset sinä voi vain kertoa näitä asioita minulle?” hän kysyi viitaten siihen, että miehen oli pakko aina näyttää hänelle kaikki, ”niin kuin normaalit ihmiset.” Espanjan häneen luoma ilme oli täynnä hämmennystä.
”Mutta en minä ole ihminen, minä olen valtio”, hän sanoi ymmärtämättä yhtään mitä saksalainen ajoi takaa. Saksa ei kuitenkaan ehtinyt tarkentaa, kun yhtäkkiä ikkunasta lensi yksi ainoa tomaatti tappavalla tarkkuudella suoraan Espanjan otsaan. Espanjalainen tajusi tietenkin asian nopeasti ja yritti napata kasvojaan pitkin valuvaa tomaattimehua kielellään.
”Meidän taitaa olla paras vetäytyä”, Saksa totesi, koska hänellä oli aika varma käsitys siitä kenen kädestä tomaatti oli tullut.
****
”Feli?” Romano kysyi, kun he siivosivat ravintolaa sulkemisen jälkeen. He olivat lähettäneet kaikki muut työntekijät koteihinsa ja olivat vain keskenään. Italia vaihtoi juuri likaantuneita pöytäliinoja uusiin ja Romano lakaisi viimeisiä roskia lattialta.
”Niin?” Italia kysyi ja heilutti päätään jonkin mielessään soivan kappaleen tahtiin.
”Onko sinulla ollut viime aikoina sellainen olo että jotain on tekeillä?” Romano kysyi ja Italia pysähtyi kesken askeleidensa ja melkein pudotti pitelemänsä kangaskasan.
”Minä luulin että minä vain kuvittelin”, hän lopulta sanoi säikähtäneen, ”mitä se on?” Romano hymähti hiljaa, mutta hieman pahaenteisellä tavalla ja nakkasi pöydällä lojuneen viinipullonkorkin roskiin.
”Se on kaksi liian uteliasta valtiota”, hän totesi, ”ei hätää, Feli, minä pidän siitä huolen.” Italia hymyili ja nyökkäsi iloisesti jatkaessaan siivoamista.
”Grazie, fratello”, hän sanoi ja alkoi hyräillä jotain kappaletta puoliääneen.
”Prego”, Romano mutisi takaisin ja tuijotti mietteliäänä kuvaansa pimeän ikkunan heijastuksesta.
A/N: Siinä oli pikku headcanoni, mie oon ihan varma että Romalla ja Felillä on oma pizzeria jossain! Roma tekee pizzat ja Feli tarjoilee.
Huomaatteko, mie yritän raapia tähän juonta kasaan, hehe he~ Oikeastaan minusta tuntuu että Roma on jo huomannut Saksan ja Espanjan, mutta Feli ei. Hänellä on vain sellainen olo, että jotain on tapahtumassa eikä hän tiedä mitä. Koska jos hän tietäisi että Saksa pyörii lähistöllä Espanjan kanssa niin hän olisi ajat sitten tarjoutunut itse kertomaan kaiken italialaisista.
-
Headcanosi toimii sillä minusta olisi hyvinkin mahdollista että kaksi pikku italialaista pitäisivät pizzeriaa, olisihan se heille hyvä tapa irtautua valtion roolista aina välillä, muutkin valtiot varmasti harrastavat sitä. Tuli vaan tuosta perunapitsasta mieleen että maailmassa on varmasti paljon pitsoja joita jompikumpi italialainen tai molemmat pitäisivät pyhäinhävästyksenä( kotipitsan poropitsa tuskin saisi hyvää palautetta). .. Eksyin aiheesta.
Toi Antonion logiikka on vaan niin ihanaa että sulan sille ^_^, pikkuinen tekee kaikkensa jotta Romano olisi onnellinen niin söpöä! Aivan ihanaa on se että tällä veljeskaksikolla on oma yhteinen harrastus jonka he jakavat ja pitävät salassa. Voi että kun toiset ovat eräjormailemassa (oikei se ei ehkä onnistu kaupungissa) ehkä käytänkin ilmausta puskajusseilemassa, mikäs sen parempi vakoilupaikka kuin klassinen puska! Mitäköhän seuraavaksi on luvassa kun Espanja perehdyttää Saksaa italialaisten saloihin. :D
”Feliciano Veneziano Italia Vargas, tänne nyt!”
Minä sitten rakastan kohtia jossa käytetään kokonimeä=)
”Mutta mitä me teemme täällä?” hän kysyi, ”ja miksi minä en tiennyt tästä? Yleensä Italia kertoo minulle kaiken, vaikka en edes haluaisi tietää.” Saksa ei voinut estää itseään tuntemasta oloaan hieman petetyksi. Italia yleensä kertoi hänelle tosiaan aivan kaiken, joten tuntui hieman saada selville että miehellä oli pizzeria josta saksalaisella ei ollut hajuakaan.
Voi toista...=)
”Älä huoli, en minäkään tiedä tästä”, Espanja selitti iloisella sävyllä ja yritti kurkotella kaulaansa nähdäkseen paremmin ikkunasta pizzerian keittiöön jossa italialaiset veljekset työskentelivät juuri kahdestaan.
”Sinä et tiedä?” Saksa kysyi epäillen ja painottaen aikamuotoa.
”En niin”, Espanja vastasi huomaamatta vihjausta, ”tämä on heidän salaisuutensa. Eikö olekin suloista? Jotenkin Unkari kuitenkin tietää tästä ja hän kertoi minulle, mutta oikeasti minä en tiedä. Roma tulisi vihaiseksi, jos minä tietäisin.”
”Vai niin”, Saksa totesi ja ei yrittänytkään ymmärtää toisen valtion logiikkaa. Ikkunasta hän kuuli Italian sanovan veljelleen, että menisi jatkamaan töitään salin puolelle ja Saksa käänsi hieman katsettaan nähdäkseen miehen kävelevän pois keittiöstä.
Espanjan Logiikka on vain niin järkevää ja ihanaa ettei voi kuin ihailla!
”Niin, löysin ne kerran Preussin huoneesta ja hän kertoi, että ne ovat sinun”, espanjalainen totesi.
”Minä en kirjoita päiväkirjoja”, Saksa vastasi totisena.
”Et tietenkään. Se on salaisuus”, Espanja vastasi ja yritti parhaansa nähdäkseen Romanon hyvin, mutta silti olla itse piilossa.
”Miksi minä pitäisin niitä Preussin huoneessa?” saksalainen kysyi ja nyt Espanja alkoi miettiä.
Nyt Espanjan ihana logiikka pääsi eaiintymään taas=) Mutta eikös toisen pitöäisi tuntea Preussi sen verran hyvin että jos päiväkirjat olisiat todella Saksan hän olisi lukinnut ne mahdollisimman kaus Preussista, mutta Espanja on Espanja.
”Feli?” Romano kysyi, kun he siivosivat ravintolaa sulkemisen jälkeen. He olivat lähettäneet kaikki muut työntekijät koteihinsa ja olivat vain keskenään. Italia vaihtoi juuri likaantuneita pöytäliinoja uusiin ja Romano lakaisi viimeisiä roskia lattialta.
”Niin?” Italia kysyi ja heilutti päätään jonkin mielessään soivan kappaleen tahtiin.
”Onko sinulla ollut viime aikoina sellainen olo että jotain on tekeillä?” Romano kysyi ja Italia pysähtyi kesken askeleidensa ja melkein pudotti pitelemänsä kangaskasan.
”Minä luulin että minä vain kuvittelin”, hän lopulta sanoi säikähtäneen, ”mitä se on?” Romano hymähti hiljaa, mutta hieman pahaenteisellä tavalla ja nakkasi pöydällä lojuneen viinipullonkorkin roskiin.
”Se on kaksi liian uteliasta valtiota”, hän totesi, ”ei hätää, Feli, minä pidän siitä huolen.” Italia hymyili ja nyökkäsi iloisesti jatkaessaan siivoamista.
Jännittävää! en malta odottaa seuraavaa lukua!
-
Hei, minäkin olen aina ollut varma siitä!! Pakkohan niillä kahdella on olla pizzeria! :D
Kiva luku, niin kuin aina. En keksi kommentoitavaa, kun en löydä mitään vikaa.. öm... Tuolta alusta taisi puuttua piste, tai jokin, odotas...
Siellä lukee, että:
”Feli!” Romano huusi ja pyöri ympäri ahdasta keittiötä hänen toinen kätensä oli pizzataikinan peitossa ja toinen yritti kuumeisesti etsiä jauhopussia kaapista...
Sanan "keittiötä" jälkeen piste?
Mielenkiintoista, mitä Roma aikoo tehdä.. ^^
Heippa.
-
Isot kiitokset kummallekin <3
Siellä lukee, että:
”Feli!” Romano huusi ja pyöri ympäri ahdasta keittiötä hänen toinen kätensä oli pizzataikinan peitossa ja toinen yritti kuumeisesti etsiä jauhopussia kaapista...
Sanan "keittiötä" jälkeen piste?
Oikeastaan sieltä puuttuu lause, mutta ollaan siitä nyt hysh hysh... (editoidessa ei aina ehdi miettiä)
Mie yritin kerran ehdottaa poropizzan syöntiä mun kaverille silloin kun se oli Suomessa, mutta se ei oikein innostunut. Tosin mie taisin ilmaista asian jotenkin tyyliin "let's eat Berlusconi" ja se ei ihan heti hokannut että mie puhuin pizzasta.
Uusi luku! Jos muuten mietitte, miksi tässä on näin löyhä juoni se johtuu siitä että mulla ei ole oikeasti mitään hajua mitä mä oon tekemässä. Ei minkäänlaista.
Käyttömalli 14: Festivaali-järjestäjät (ja salakuuntelijat)
”Minne me olemme menossa?” Saksa kysyi, vaikka hän oli jo todella kyllästynyt kysymään sitä kysymystä samalta välimerenvaltiota, joka harvoin antoi hänelle heti suoraa vastausta. Luultavasti juuri sen takia hän oli pysynyt hiljaa näinkin pitkään ja vain katsellut auton ikkunasta kuinka Itävallan vuoristoiset maisemat vaihtuivat Italian edelleen vuorisiin maisemiin, mutta viinitarhoja ja auringonkukkia oli paljon enemmän, sitä mukaan kuin matka eteni. Espanja hyräili radion tahtiin ja näytti todella iloiselta, mutta toisaalta miksi hän ei olisi iloinen. Espanjalainen valtio rakasti Italiaa aivan yhtä paljon kuin saksalainenkin. Eri osaa vain.
Saksa oli ollut valtiovierailulla Itävallan luona ja kuvitellut kaiken sujuvan aivan yhtä tarkasti ja täsmällisesti kuin aina ennenkin. Itävalta oli hyvin paljon kuten hänkin joten heidän neuvottelunsa ja vierailunsa sujuivat aina ilman yhtäkään erikoista yllätystapahtumaa toisin kuin joidenkin valtioiden kanssa. Hän ja Itävalta vain puhuisivat kaikki asiat kellon tarkasti läpi ja sitten he joisivat kahvia, Saksa pyytäisi anteeksi kaikkea mitä Preussi oli mahdollisesti tehnyt ja Itävalta valittaisi hänelle kaikesta mitä Preussi oli mahdollisesti tehnyt. Preussi olisi varmasti otettu, jos tietäisi kuinka paljon aikaa he käyttivät hänestä puhumiseen.
Mutta sitten aivan yllättäen preussilainen itse oli tehnyt sisääntulonsa. Moottoripyörällä. Saksa vannoi lähettävänsä hänet pakkotyöhön johonkin heti kuin vai saisi hänet kiinni. Preussi oli kuitenkin vältellyt häntä nyt jo viikkoja eikä rysäyttäminen Itävallan olohuoneeseen ollut tosiaankaan vain pelkästään tervehdyskäynti. Ennen kuin Saksa ehti edes järjestellä tilanteeseen sopivia sanoja mielessään, Preussi huusi häntä istumaan taakseen koska heillä oli kiire.
”Österreich, können Sie mir helfen?” Saksa kysyi yllättävän rauhallisena pysyneeltä itävaltalaiselta, joksi silti vain istui sohvalla ja joi kahviaan aivan kuin Preussia ei olisi edes olemassa.
”Nein, ich kann nicht Sie helfen”, hän kuitenkin vastasi tyynesti.
”Was? Warom?” Saksa kysyi koska hän oli todella odottanut edes hieman tukea toiselta valtiota.
”Es tut mir leid”, Itävalta vastasi ja laski kupin hetkeksi käsistään, ”Frau Ungarn ’mag diese’.” Hän teki sormillaan pienet eleet oikeiden sanojen kohdalla ja näytti ilmeellään että hänet oli tosiaan suostuteltu täysin erään naisvaltion toimesta.
”West!” Preussi huusi ja kaasutti hieman moottoripyörällään, ”kommst jetz!”
Ja niin Saksa oli päätynyt Espanjan kanssa samaan autoon. Taas.
”Italiaan”, Espanja vastasi iloisesti.
”Me olemme siellä jo”, Saksa huomautti ja huokaisi, ”Felin puolella.” Espanja vilkaisi ulos auton ikkunasta hämmentyneenä ja hymyili sitten hieman nolona.
”Oho, niinpä olemmekin”, hän totesi, ”anteeksi, ajattelin Lovia koko ajan.”
”Sinä et taidakaan ajatella mitään muuta”, saksalainen mutisi puoliääneen.
”En niin”, Espanja vastasi täysin tyytyväisenä ja käänsi auton moottoritieltä pienemmälle tielle. Hän näytti olevan varma siitä, mihin oli menossa. Toisin kuin Saksa, jolla oli vain hämärä käsitys siitä että rannikon täytyi olla jossain lähellä.
”Voisitko tarkentaa?” hän pyysi ja Espanja näytti todella harkitsevan hänen pyyntöään ohjatessaan autoa pitkin mutkaisia italialaisteitä.
”Me olemme menossa pieneen kylään nimeltä Offagna”, hän selitti pirteästi, ”tänään siellä on keskiaikafestivaalit, joten näet miten erinomaisia italialaiset ovat festivaalien järjestämisessä!”
”Taas?” Saksa kysyi, koska hän muisti selvästi että he olivat tehneet sen jo.
”Tämä on erilainen festivaali”, Espanja mumisi takaisin ja kurvasi keskittynyt ilme kasvoillaan seuraavasta risteyksestä vasemmalle.
”Onko tämä taas jokin niistä Italian salaisuuksista, joita kukaan ei tiedä paitsi sinä, Unkari ja puoli maailmaa?” Saksa kysyi kuivasti ja hetken mietinnän jälkeen espanjalainen nyökkäsi.
”Tavallaan”, hän totesi tyytyväisenä siihen, että toinen valtio oli tajunnut mitä hän tarkoitti. Saksa kuitenkin vain huokaisi ja katsoi, kuinka Espanja onnistui löytämän hädin tuskin auton mentävän kolon tienlaidasta ja ihme kyllä myös parkkeeraaman siihen. Espanjalainen katsoi asiakseen selittää hänelle kaiken mahdollisen samalla kuin he kävelivät pitkin mukulakivisiä katuja kohti kukkulan päällä kohoavaa linnoitusta. Päästyään sisälle porteista Saksa kuitenkin alkoi oikeasti kiinnittää huomiota ympäristöönsä. Hänellä oli itselläänkin paljon vanhoja linnakaupunkeja ja hän oli nähnyt paljon samankaltaisia festivaaleja, mutta silti hän tunsi ihmetystä nähdessään miten pieni linnoitus oli aivan kuin astunut ajassa taaksepäin. Kaikkialla soi musiikki, jonka saksalainen muisti vuosisatojen takaa, ja ihmiset kulkivat ympäriinsä saman aikakauden vaatteissa. Hän näki tulennielijöitä, akrobaatteja ja muita taitelijoita sekä kaupustelijoita. Hetkeksi hän unohti, missä hän oli ja vain kuunteli nopeatempoista ja soljuvaa italiaa, jota ihmiset puhuivat hänen ympärillään.
”Tule, päänäytös alkaa pian!” Espanja huudahti yhtäkkiä ja kiskoi saksalaisen mukaansa linnanpihalle, jonne olikin jo kertynyt paljon ihmisiä.
”Päänäytös?” Saksa kysyi. He olivat nähneet jo monia muita esityksiä ja lähes huomaamatta ilta oli tummunut yöksi, jota soihtujen valo valaisi.
”Sí, joka vuosi täällä järjestetään ottelu eri kylien välillä”, Espanja selitti ja haravoi väkijoukkoa katseellaan, ”Feli ja Roma itse asiassa ottelevat toisiaan vastaan. Se on todella hienon näköistä!” Saksa oli aikeissa kysyä tarkennusta siitä, millainen ottelu oli kyseessä, mutta yllättäen espanjalainen hänen vierellään jähmettyi ja kiskaisi hänet mukanaan suojaan kivipylväiden varjoon.
”Mitä nyt?” Saksa kysyi, mutta Espanja hyssytteli hänet hiljaiseksi ja osoitti vain sormellaan väkijoukkoa kohti. Saksalaisella meni hetki ennen kuin hän tunnisti kaksi erittäin tuttua hahmoa ja ymmärsi, miksi Espanja oli vetänyt heidät syrjään.
Feliciano ja Romano olivat kumpikin pukeutuneet vaatteisiin, jotka suurella todennäköisyydellä olivat aitoja keskiajan käsityön taidonnäytteitä. He pitelivät toisiaan kädessä, tai oikeammin Feliciano roikkui veljensä käsipuolessa ja he kumpikin näyttivät nauttivan olostaan.
”He eivät välttämättä pitäisi siitä, että olemme täällä”, Espanja kuiskasi, kun italialaiset kävelivät heidän ohitseen huomaamatta varjoissa piileskeleviä valtioita, ”oletko koskaan nähnyt Feliä vihaisena?” Saksa nyökkäsi hitaasti. Hän oli todistanut sitä ihmettä muutaman kerran eikä halunnut todistaa enää kertaakaan enempää.
”Bruder pilasi hänen pastansa kerran”, hän mutisi vastaukseksi ja Espanja värähti hieman kauhusta ja myötätunnosta preussilaista kohtaan.
”Nyt he menivät”, hän kuitenkin totesi huomattuaan italialaisvaltioiden hävinneen paikalta, ”tule, ehdimme hyvin näkemään näytöksen! Mutta pidä itsesi piilossa.” Saksa nyökkäsi ja yhdessä he löysivät sopivat paikat linnanpihalle aidatun areenan ympäriltä.
Päänäytös oli kuten kaikki muutkin illan näytökset, upea, uskomaton ja hyvin italiamainen. Feliciano ja Romano olivat kumpikin mukana, mutta he olivat vain osa näytöstä. Muut esiintyjät, tanssijat ja laulajat osallistuivat yhtälailla. Tarina eteni niin nopeasti ja vauhdikkaasti, että Saksa ei meinannut edes pysyä mukana ja hän joutui esityksen lopuksi kysymään Espanjalta, kumpi Italioista oli voittanut. Nauraen espanjalainen kertoi, että tänä vuonna Feliciano oli voittanut Romanon kolmen vuoden voittoputken jälkeen.
”Miksi sinä teet tämän?” Saksa kysyi yllättäen kun he jo kävelivät takaisin autoa kohti ja keskeytti samalla espanjalaisen selityksen jostain mitä Saksa ei ollut edes oikeastaan kuunnellut. Hetkeksi espanjalainen vaikeni ja katsoi häntä hämmästyneenä.
”Tietenkin sen takia, että sinä oppisit ymmärtämään Italiaa paremmin”, mies lopulta totesi ja hymyili aurinkoisesti, mutta Saksa vain rypisti kulmiaan.
”Mutta ei minulla ole ollut ongelmaa ymmärtää häntä”, hän mutisi, vaikka itsekin myönsi suoraan että välillä hänellä ei ollut mitään hajua mitä Felicianon päässä liikkui. Mutta Espanja vain nauroi.
”Sinun sanasi vain tarkoittavat, että minulla on vielä paljon työtä edessä”, hän sanoi pudistaen päätään ja työnsi kätensä takkinsa taskuihin, ”jos haluat oppia tuntemaan toisen, paras keino on saada selville kaikki hänestä. Nähdä hänet eri tilanteissa ja oppia tuntemaan hänet. Miten hän liikkuu, miten hän puhuu, missä hän on hyvä ja missä hän ei ole hyvä.” Espanja jatkoi puhumista vielä hetken ja, vaikka suurin osa välimerenvaltion puheista tuntui Saksasta aivan turhalta, hänen oli pakko myöntää että jossain siellä oli myös totuus.
”Eli siksi me siis vakoilemme heitä?” hän kysyi ja Espanja nyökkäsi mietittyään hetken.
”Vakoileminen kuulostaa väärältä, mutta kyllä”, hän totesi naurahtaen, ”minä yritän vain auttaa!” Saksa oli hetken hiljaa, mutta sitten hänkin hymähti vaimeasti.
”Danke”, hän mutisi ja Espanja nauroi lisää ennen kuin alkoi jälleen selittää yhtä monista puolista joita hän oli italialaisissa huomannut.
Kahden valtion huomaamatta kolmas kuitenkin tarkkaili heitä rakennusten varjoista eikä näyttänyt kovinkaan iloiselta. Hänellä oli kasvoillaan naamio, jollaisia yleensä näki vain Venetsian karnevaaleissa mutta joka nyt palveli häntä suojana siltä varalta että jompikumpi hänen seuraamistaan valtioista keksisi kääntyä ympäri ja näkisi hänet. Naamion alla hänen ilmeensä oli tiukka ja hän katsoi espanjalaista ja saksalaista äkäisesti.
”Vai niin”, hän lopulta mutisi itsekseen nähdessään kahden muun valtion nousevan autoon ja ajavan pois, ”laverteletko sinä meidän salaisuuksiamme, Spagna?”
A/N: Offagna on ihan olemassa olevan kylä ja siellä on keskiaikafestivaalit kerran vuodessa. Mie oli siellä!
Käännökset randomille saksapätkälle, joka on oikein tai sitten ei ole.
"Österreich, können Sie mir helfen?” = Itävalta, voitteko auttaa minua (teit.)
”Nein, ich kann nicht Sie helfen” = Ei, en voi auttaa teitä (teit.)
"Was? Warom?" = mitä? miksi?
"Es tut mir leid. Frau Ungarn 'mag diese'" = Olen pahoillani. Neiti Unkari 'pitää tästä' (Frau on kohtelias nimitys naishenkilölle riippumatta iästä tai siviilisäädystä)
"kommst jetz!" = tule nyt! (sin.)
Miusta tuntui hyvältä jostain syystä laittaa Saksa ja Itävalta teitittelemään toisiaan toisin kuin Preussi, joka ei ole varmaan koskaan kuulutkaan teitittelystä. Ja kyllä, Unkari on perillä siitä mitä tapahtuu.
-
Preussi osaa näyttävät sisään tulot!
Kulostaa aika järkevältä että eri valtiot puhuu toisilleen eri tavoin, suhteet varmasti vaikuttavat tähän ja tietysti oma kultturi.Saksasta tuntuu varmasti mukavalta tulla siepatuksi mukaan jonnekkin vain siksi että Espanjan mielestä hän ei ymmärrä tarpeeksi omaa rakastaan. Tää on kyllä todella jännittävässä kohdassa kun Romano epäilee tässä ja on jo päässyt jäljille. No ei varmaan toisaalta ole kovin vaikeaa vakoilla jos sattuu olemaan paljon ihmisiä ympärillä ja naamio kasvoilla, tosin vaikeaa voi olla kuulla mitä vakoilun kohteet oiken puhuvat.
Rakastin tätä lukua aivan erityisesti vanhojen asujen takia, vaikka nykyajan vaatteet onkin hienoja on jotkut vanhat asut aivan kertakaikkiaa upeita. Lisäksi olen kyllä aika kiinnostunut vanhoista pukeutumis tyyleistä. Ajatus Italialaisista vanhoissa keskiaikaisissa vaatteissa on vaan niin aww, voisin todellakin siepata heidät ja sitten ihastella heitä ja ottaa tuhat valokuvaa!
Hän ja Itävalta vain puhuisivat kaikki asiat kellon tarkasti läpi ja sitten he joisivat kahvia, Saksa pyytäisi anteeksi kaikkea mitä Preussi oli mahdollisesti tehnyt ja Itävalta valittaisi hänelle kaikesta mitä Preussi oli mahdollisesti tehnyt. Preussi olisi varmasti otettu, jos tietäisi kuinka paljon aikaa he käyttivät hänestä puhumiseen.
Voi Preussia, no onneksi näillä kahdella on toisensa ja he voivat syventyä tunneiksi moittimaan pikkuista prussilaista jolla on aivan liikaa energiaa ja joka tekee ja mietti ...ehkä jälkikäteen.
Saksa vannoi lähettävänsä hänet pakkotyöhön johonkin heti kuin vai saisi hänet kiinni.
repesin tälle kohdalle vaan jostain kumman syystä. Saksahan on julmalla tuulella, kyllä preussi varmasti panisi hanttiin pikkuveljelleen. Voisi kuitenkin olla niin että Saksa veisi lopulta voiton.
”Onko tämä taas jokin niistä Italian salaisuuksista, joita kukaan ei tiedä paitsi sinä, Unkari ja puoli maailmaa?” Saksa kysyi kuivasti ja hetken mietinnän jälkeen espanjalainen nyökkäsi.
Niin Unkari varmasti pitää huolen että salaisuudet ei pysy kauaa salaisuuksina, jos sattuu siihen tulokseen tulla.
”Vai niin”, hän lopulta mutisi itsekseen nähdessään kahden muun valtion nousevan autoon ja ajavan pois, ”laverteletko sinä meidän salaisuuksiamme, Spagna?”
Uu, voi miten mahtava ja jännitävä lopetus. :)
-
Kuolotar: Kiitos! Tää alkaa nyt mennä loppuhuipennusta kohti, koska mulla alkaa ideat loppua...
Selvä, uusi osa ja uudet kujeet. Tämä on hieman erilainen edellisistä, mutta vaihtelu piristää! Lisäksi tämä on nyt mun "kotitehtävä". Viestinnän opettaja käski meijän osallistua tänä iltana jollain tavalla johonkin keskusteluun/foorumiin tai kirjoittaa mielipide tai kommentti johonkin. Eli mun ajatusmaailmalla tää on hyvä tekosyy fikata koko ilta. Plus, mä pyörin tänään kaupungilla meijän espanjalaisvaihtareiden kanssa ja jotenkin se espanja kuuntelu ja niiden edesottamusten seuraaminen toi ideoita.
Käyttömalli 15: Italian ylpeys (ja naamioituja)
”He tekevät mitä?” Feliciano kysyi hätääntyneenä ja vaihtoi huomaamattaan kieltä italiasta latinaksi, jota hän tiesi että vain hänen veljensä osaisi hänen lisäkseen. Hän painoi puhelimen tiukemmin korvaansa vasten ja levottomuudestaan huolimatta väläytti hymyn Saksalle, joka vilkaisi häntä uteliaana olohuoneesta. Saksalainen kuitenkin joutui pian keskittymään yhä puhuvaan espanjalaiseen vieraaseensa, joten hän ei ehtinyt kysyä miksi Italia näytti niin vakavalta vastattuaan puheluun.
”He vakoilevat meitä”, Romano sanoi linjan toisesta päästä vaihtaen samoin latinaan, ”se idiootti kertoo sille toiselle idiootille kaikki meidän salaisuutemme!”
”Mutta miksi?” Feliciano kysyi hieman levottomalla äänellä. Hän ei äkkiseltään keksinyt mitään syytä, miksi Saksa kysyisi jotain hänestä mieluummin Espanjalta kuin häneltä itseltään. Italia osaisi itse kertoa kaiken kuitenkin paljon paremmin.
”Koska he ovat typeriä!” Romano sanoi äkäisesti, ”ja he juonivat jotain. Espanja sanoi, että opettaisi sen typerän perunan tuntemaan meidät. Miksi hän niin tekisi?”
”En tiedä”, Feliciano vastasi ja vilkaisi taas kahta muuta valtiota, jotka istuivat sohvalla. Espanja selitti silti jotain ja Saksa näytti kuuntelevan keskittyneenä nyökäten aina välillä. Preussi oli myös paikalla, mutta hän lähinnä odotti kyllästyneenä että espanjalainen saisi hoidettua sen mitä nyt olikaan hoitamassa ja lähtisi hänen kanssaan ulos.
”Minä en pidä tästä”, Romano totesi tiukasti, ”en pidä siitä, että meidän salaisuutemme leviävät muille ja he vakoilevat meitä aivan kuin olisimme vain kiinnostavia koe-eläimiä!”
”Fratello, ei se voi olla niin!” Feliciano huudahti kovempaa ja Saksa olisi varmasti vilkaissut häntä kysyvästi jälleen, jos ei olisi jo tajunnut soittajan olevan Romano ja tottunut italialaisten tapaan korottaa ääntään välillä ilman sen suurempaa syytä, ”he tekevät sen varmasti pelkässään hyvässä mielessä.” Romano tuhahti.
”Miten stalkkaaminen ja lavertelu voi olla hyvä?” hän kysyi ivallisella sävyllä, ”he ovat meitä vastaan.”
”Minä en usko sinua”, Feliciano vastasi ja hänen kätensä tärisi hieman, ”Saksa on aina ollut hyvä minulle ja Espanja rakastaa sinua, fratello.”
”Entä sitten”, Romano tuhahti, ”minä aion ottaa tästä selvää ja sinä saat auttaa.” Italia epäröi. Hän ei halunnut edes epäillä, että Saksa olisi tehnyt jotain hänen selkänsä takana mutta toisaalta hänen veljensä halusi selvittää asian. He olivat italialaisia ja italialaiset pitivät aina yhtä.
Sanomatta enää sanaakaan mutta pitäen silti puhelintaan korvalla Italia otti muutaman askeleen lähemmäs olohuonetta kuullakseen mistä miehet puhuivat. Kumpikin istu selkä hänen suuntaansa ja Preussi oli aivan liian keskittynyt televisioon, joten kukaan ei huomannut hänen hiljaista lähestymistään.
”…Italialaiset ovat ylpeitä”, Espanja selitti, ”se on heillä verissä. Roma ei ainakaan koskaan myönnä olevansa väärässä, vaikka hän itsekin tietäisi sen.”
”Olen huomannut”, Saksa vastasi tyynellä äänellä. Espanja nyökkäsi tyytyväisenä ja kallisti hieman päätään miettiessään.
”Oliko minulla vielä jotain, mitä minun piti sanoa?” hän kysyi ääneen ihmetellen.
”Miten minä tietäisin”, Saksa totesi, ”mutta näetkö miten helppoa tämä on kun ympäriinsä hiiviskelyn sijaan vain kerrot kaiken minulle ääneen.” Espanja mutristi huuliaan mutta nyökkäsi kuitenkin vastahakoisesti.
”Mutta tämä on tylsempää”, hän valitti, ”minusta on paljon hauskempaa näyttää kaikki ja ihailla Romaa samalla!”
”Heh, tuo on oikea asenne”, Preussi kehaisi ja taputti ystävänsä polvea pitäen silti katseensa koko ajan tiukasti televisiossa. Espanja kääntyi vastatakseen hänelle, mutta Italia ei jäänyt enää kuuntelemaan. Hän kääntyi ja perääntyi yhtä hiljaa kuin oli paikalle tullutkin. Päästyään eteiseen hän antoi levottoman ilmeen palata kasvoilleen ja henkäisi syvään ennen kuin alkoi taas puhua veljelleen.
”He puhuvat meistä!” hän huudahti vaimeasti, jotta muut eivät kuulisi mutta Romano silti ymmärtäisi hänen hätänsä.
”Tiedän”, Romano vastasi.
”Mitä me nyt teemme?” Feliciano kysyi hädissään, ”ei Saksa voi tarkoittaa pahaa.”
”En olisi niin varma”, Romano totesi kuivasti eikä valittanut veljensä vastalauseista, ”hilaa nyt itsesi tänne. Minulla on suunnitelma.” Feliciano epäröi vielä hetken, mutta sitten hänen uteliaisuutensa ja levottomuutensa voitti. Hänen oli saatava tietää, miksi Saksa ja Espanja puhuivat heidän asioistaan.
”Sí, fratello”, hän kuiskasi ennen kuin sulki puhelun, ”ci vediamo.”
*****
”Fratello!” Italia huusi välittömästi lyödessään ulko-oven auki. Romano vastasi hänelle tutulla ja äkäisellä tervehdyksellä ja väisti nopeasti, kun nuorempi italialaisen yritti halata häntä.
”Veneziano, kokoa itsesi”, hän käski ja Italia teki parhaansa. Hän oli koko matkan Saksan luota kotiin miettinyt asiaa ja joka hetki hän oli tullut entistä levottomammaksi kunnes hän ei ollut kestänyt enää.
”Mutta mitä me teemme?” hän kysyi ja yritti saada itsensä hallintaan taas. Romano katsoi häntä hetken ja alkoi puhua vasta, kun hän alkoi näyttää rauhallisemmalta.
”Meidän täytyy tutkia asiaa”, hän totesi viimein, ”minä kävin jo Espanjan talon lävitse, joten meidän täytyy seuraavaksi vain tutkia sen perunan asunto.”
”Ai, se on helppoa”, Italia totesi rauhoittuneena, ”Saksa nukkuu todella sikeästi, joten sisään hiipiminen yöllä on todella helppoa! Voin tehdä sen vaikka heti.”
”Ei”, Romano sanoi ja kiristi sitten hampaitaan aivan kuin olisi todella vihainen, ”minun… Täytyy tehdä se.” Italia katsoi häntä hämmentyneenä.
”Miksi?” hän kysyi, koska hän ei todellakaan keksinyt mitään hyvää syytä asialle.
”Koska sinä et osaisi tehdä sitä”, Romano vastasi silti vihaten koko ajatusta sydämensä pohjasta, ”ja se peruna harhauttaisi sinua. Sinä olet niin hänen vallassaan, että unohtaisi koko suunnitelman heti kun vain näkisit hänen typerän naamansa.” Italia mietti hetken ja nyökkäsi sitten, koska oikeastaan Romanon sanoissa oli järkeä.
”Miten me siis teemme tämän?” hän kysyi ja Romano kokosi itseään taas hetken.
”Me vaihdamme rooleja”, hän selitti, ”sinä tekeydyt minuksi ja minä sinuksi, joten sinä voit harhauttaa Espanjaa ja minä pääsen lähelle sitä perunaa.” Viimeiset sanat hän sanoi todella vaivoin ja yritti hillitä itsensä, jottei alkaisi voida pahoin.
”Oh”, Italia vastasi ja nyökkäsi, ”mutta miten me saamme itsemme näyttämään toisiltamme?” Romano katsoi häntä pitkään ja mietti mielessään, miksi ihmeessä hänen veljensä edes koki tarpeelliseksi kysyä sitä. He kuitenkin olivat niin samannäköisiä että ihmiset luulivat heitä jatkuvasti kaksosiksi. Sitten hän huokaisi ja tarttui varovasti veljensä hiuskiehkuraan taivuttaen sitä oikealle kunnes se oli oikeassa kohdassa. Sitten hän siirsi oman kiehkuransa päänsä vasemmalle puolelle ja otti kasvoilleen ilmeen, joka oli hänelle todella outo mutta erittäin tuttu hänen veljensä kasvoilla.
”No?” hän kysyi ja pyysi käsiliikkeellä veljeään katsomaan heitä eteisen peilin kautta. Italian silmät levisivät ensin ja sitten nopeasti otti kasvoilleen hieman kyllästyneen näköisen ilmeen yrittäen matkia veljeään.
”Me näytämme ihan toisiltamme!” hän huudahti ja hänen esityksensä särkyi hieman hänen suupieltensä karttuessa leveään hymyyn, ”upeaa!”
”Niin kai”, Romano tuhahti ja otti jälleen oman ilmeensä kasvoilleen, ”muista vain yksi asia.”
”Mikä?” Italia kysyi uteliaana.
”Jos Espanja yrittää suudella sinua, lyö häntä”, hän sanoi vakavalla ja tiukalla sävyllä, ”kovaa.”
A/N: Hi hii, mie oon pitkään halunnut kirjoittaa Roman ja Felin tekeytymässä toisikseen ja viimein mulla on hyvä syy! *pieni voitontanssi*
Mukana oli myös pieni headcanoni. Mie oon ajatellut niin, että suurin osa valtioista puhuu lähes kaikkia valtakieliä koska olisi todella ikävää jos ei voisi puhua kaverille kunnolla ja lisäksi niillä on ollut aika reippaasti aikaa opetella. Mutta latina on kuollut kieli, joten mie ajattelin sen niin että vain Feli ja Roma puhuvat sitä koska Rooma varmasti puhui sitä heille. Monet kielet kyllä pohjautuvat latinaan mutta mie luin vastikään yhden historiatutkimustekstin siitä että oikeastaan kukaan ei tiedä, miten latinaa oikeasti lausuttiin päivittäisessä käytössä ja suurella todennäköisyydellä me nykyisin lausumme sitä ihan päin puuta.
-
piilolukija potkaisee itseään ja astuu pois piilosta
Olen tutustunut hetaliaan lähinnä sinun tekstiesi kautta ja voin sanoa rakastuneeni hahmokaartiin <3
Espanjan ihana idea tutustuttaa saksa rakkaansa moniin puoliin. On tullut naureskeltua ja sulattua söpöyslammikoksi lattialle muutamaan otteeseen :)
Näiden omien kielten puhuminen tuolla välissä on hauskaa ja kuvaa tunteita jotenkin.. eri tavoin.. voimakkaammin, tuo persoonallisuutta esiin (mitä tässä nelikossa(+preussi) piisaakin :D)
Odotan innolla miten espanjan ja saksan käy kun veljekset "hyökkäävät" yhtenä rintamana(erityisesti Roman esitystä veljenään joka on hulluna saksaan ;D). Italialaiset pitävät aina huolen kalaveloistaan”
Miksi musta tuntuu että tämä kaatuu vielä omaan nilkkaan jollekulle virn*
hamsu
-
Oijoi tää muuttuu koko ajan jännemmäksi!
Tämä oli aivan ihana, juoni tiivistyy ja muuttuu koko-ajan jännemmäksi, en malta odottaa seuraavaa lukua. Rooli vaihdos on aina mielenkiintoinen tapaus varsinkin jos henkilöt sattuvat olemaan yö ja päivä keskenään. Ajatus Felistä totisena on tosi vaikea, samoin kuin ympäriinsä hymyillen juoksevasta Romanosta. Jännitystä tuo myös se minkälaisia heidän rakkaansa ovat, koska kumpikaan ei óle mikään typerys pitää italioiden todella omistautua rooleilleen tai kulissit kaatuvat. Rakastan ylipäätään hahmoja joissa on yhdennäköisyyksiöä toistensa kanssa koska tälle roolivaihdokselle on aina mahdollisuus.
Romanon vertaus koe-eläimiin oli tosi hyvin keksitty, tosin en usko että Espanja voisi tehdä niin pikkuiselle tomaatilleen, ennemminkin hän ikuistaisi kaikki tämän tekemiset paparatzzin lailla. Oot tosi taitava jättämään ficin jäännään kohtaan sillä seuraavasta luvusta ei oikeastaan voi aavistella mitään enempää paitsi että roolivaihdosta on tulossa mielenkiintoista. Myös mielenkiintoista on juuri se että Feli roikkuu Saksan perässä ja Espanja puolestaan Roman joten suhteiden takia jään kyllä odottamaan seuraavaa lukua hykerellen.
”Mutta miksi?” Feliciano kysyi hieman levottomalla äänellä. Hän ei äkkiseltään keksinyt mitään syytä, miksi Saksa kysyisi jotain hänestä mieluummin Espanjalta kuin häneltä itseltään. Italia osaisi itse kertoa kaiken kuitenkin paljon paremmin.
Aww, aivan ihana kohta=)
”Minä en pidä tästä”, Romano totesi tiukasti, ”en pidä siitä, että meidän salaisuutemme leviävät muille ja he vakoilevat meitä aivan kuin olisimme vain kiinnostavia koe-eläimiä!”
”Fratello, ei se voi olla niin!” Feliciano huudahti kovempaa ja Saksa olisi varmasti vilkaissut häntä kysyvästi jälleen, jos ei olisi jo tajunnut soittajan olevan Romano ja tottunut italialaisten tapaan korottaa ääntään välillä ilman sen suurempaa syytä, ”he tekevät sen varmasti pelkässään hyvässä mielessä.” Romano tuhahti.
”Miten stalkkaaminen ja lavertelu voi olla hyvä?” hän kysyi ivallisella sävyllä, ”he ovat meitä vastaan.”
”Minä en usko sinua”, Feliciano vastasi ja hänen kätensä tärisi hieman, ”Saksa on aina ollut hyvä minulle ja Espanja rakastaa sinua, fratello.”
nauroin tässä, Roma näkee asiasta faktan ja ehkä heti synkimmän puolen kun taas Feli löytää asiasta vain positiivisuutta.
”Mitä me nyt teemme?” Feliciano kysyi hädissään, ”ei Saksa voi tarkoittaa pahaa.”
Feli on niin ihanan lojaali rakkaalleen=)¨
”Niin kai”, Romano tuhahti ja otti jälleen oman ilmeensä kasvoilleen, ”muista vain yksi asia.”
”Mikä?” Italia kysyi uteliaana.
”Jos Espanja yrittää suudella sinua, lyö häntä”, hän sanoi vakavalla ja tiukalla sävyllä, ”kovaa.”
Ymmärrän Romanoa ihan täysin =))
-
Ei, tämähän menee koko ajan kiinnostavammaksi..!
Hyvä idea tuo Italioitten tekeytyminen toisikseen... Voin kuvitella, että se tulee olemaan heille todella vaikeaa.. Etenkin Romanolle. :D
Kirjoitan kännykällä, joten kommentti on tavallistakin lyhyempi, mutta odotan jatkoa innolla!!
-
hamsu: Oi, piilolukija! Kuinka jännää, mie en tiennyt että mulla on sellainen. Hei, hauska tavata! Mie oon Vyra.
Kiitos kommentoinnista. Satuin olemaan koulussa tauolla kun näin sen ja aiheutin pientä hämmennystä hihkumalla hetken ääneen, mutta kertomatta syytä (kaverit ei tiedä mun fikkaus-puolesta, joten hys keep it secret~)
Kuolotar: Kiitos! Kyllä Romakin vielä tajuaa, että hyvää Espanja vain tarkoittaa.
Sly: Kiitos! toivottavasti pysyykin jännittävänä
Jahas, mitähän hauskaa mulle on tapahtunut. Ruotsin kurssi alkoi ja kielen voi muuten ihan oikeasti unohtaa seitsemässä vuodessa. Näköjään musta on myös hauska sekoittaa sitä saksaan (en, två, drie... dämit.)
Näillä näkymin tämä on muuten toiseksi viimeinen luku.
Käyttömalli 16: Huippusalaisten operaatioiden toteuttaja (ja hämmennyksen aiheuttaja)
”Vaatteet?” Romano kysyi tiukalla äänellä ja hänen veljensä tarkisti asian ennen kuin nyökkäsi.
”Sí!” hän totesi kuuluvasti. Italia oli pukeutunut veljensä vaatteisiin, jotka Romano oli hänelle valinnut kaapistaan ennen kuin oli napannut itselleen jotain veljensä huoneesta. Toistensa vaatteisiin pukeutuminen ei oikeastaan ollut heille kovin erikoista. He olivat kuitenkin samaa koko ja kummallakin oli taipumus sekä unohtaa kummalle mikäkin vaatekappale oikeasti kuului pyykin jälkeen että myös jättää vaatteita lojumaan milloin minnekin, joten he eivät aina todellakaan tienneet kumpi oli ostanut alun perin mitäkin. Jotkut vaatteet kuitenkin olivat selkeästi heidän omaa tyyliään ja Romano oli valinnut tähän tilanteeseen juuri ne, jotta huijaus olisi mahdollisimman uskottava.
”Puhelin?” Romano jatkoi ja Italia nosti voitonriemuisesti pitelemänsä puhelimen ylös. Se oli oikeasti Romanon, kuten olivat vaatteetkin ja kaikki muu, mikä hänellä sattui olemaan taskuissaan.
”Ohjeet?” Romano kysyi päästyään tarkistuslistansa loppuun.
”Sí!” Italia sanoi ja sai veljeltään pitkän katseen.
”Luettele ne”, Romano lopulta sanoi, kun Italia ei näyttänyt tajuavan vihjettä.
”Sí. Ensimmäinen ohje: älä ole itsesi”, hän alkoi selittää muististaan nostaen aina yhden sormen ylös jokaiselle ohjeelle, jonka Romano oli hänelle antanut, ”toinen ohje: muista tehdä niin kuin fratello tekee, kolmas ohje: älä hymyile, älä naura ja älä missään nimessä käyttäydy hölmösti, ja viimeinen ohje: muista seurata ohjeita.” Romano nyökkäili, mutta katsoi häntä silti edelleen odottavasti.
”Unohdit yhden ohjeen”, hän totesi kyllästyneellä sävyllä, koska jostain syystä Italia oli unohtanut sen saman joka kerta ja näytti nytkin hyvin hämmentyneeltä ennen kuin muisti.
”Ai niin!” hän sanoi ja hymyili, ”tärkein ohje: Älä myönny mihinkään, mitä Espanja ehdottaa. Mutta fratello, miksi ihmeessä?” Romano pyöräytti silmiään.
”Koska se idiootti ei kuitenkaan tajua”, hän totesi ja tarkisti sitten, että oli itse pukenut valepukunsa täydellisesti ja valmis tehtäväänsä. Sitten hän kaivoi pienen, moneen kertaan rypistetyn paperin taskustaan ja kävi läpi kaikki sanat ja lauseet, jotka hänen veljensä oli kirjoittanut ylös häntä varten. Italia seurasi sivusta todella uteliaana kuinka Romanon kasvonilmeet vaihtelivat sen mukaan, mitä kohtaa hän oli lukemassa.
”Miksi sinä edes kutsut sitä perunaa näin”, Romano mutisi ja työnsi paperin takaisin taskuunsa.
”Miksi en?” Italia vastasi nauraen, ”fratello, sinäkin kutsut Esp…”
”Älä edes kuvittele uskaltavasi sanoa sitä!” Romano kivahti ja osoitti häntä uhkaavasti sormellaan samalla kuin hento puna näytti kohoavan hänen kasvoilleen. Italia kuitenkin vain kallisti päätään kysyvästi ja hymyili hieman.
”Sanoa mitä?” hän kysyi muka viattomalla sävyllä, ”minä en ollut sanomassa mitään, mutta sinä siis kutsut häntä jotenkin, hm?” Romano siristi silmiään tuijottaessaan häntä, mutta laski kuitenkin lopulta syyttävän sormensa alas.
”Sinä kiero mies”, hän mutisi tajuttuaan veljensä saaneen sen minkä halusikin. Italia nauroi.
”Me olemme sukua, fratello”, hän muistutti veljeään laulavalla sävyllä, ”miksi muuten et kerro sitä, miten kutsut häntä? Miten voin olla täydellinen sinä, jos en tiedä.”
”Älä edes kuvittele, että saat minut kertomaan sitä millään tempulla”, Romano mutisi silti äkäisenä siitä, että hänen veljensä itse asiassa oli saanut edellisellä tempullaan hänet puhumaan ohi suunsa, ”meidän on aika aloittaa operaatio.” Hän nappasi sängyllä lojuvan takin käsivarsilleen ja asteli ulos huoneesta. Matkalla hän tömisteli portaissa ihan vain sen takia, että se tuntui sillä hetkellä hyvältä keinolta osoittaa neutraalia aggressiota hänen veljeään kohtaan. Italia käveli hymähdellen hänen perässään.
”Hei fratello”, hän totesi kun Romano oli jo melkein eteisessä.
”Mitä nyt?” vanhempi italialainen kysyi ja vilkaisi häntä olkansa yli, ”älä vain sano, että unohdit ohjeet taas.”
”En sano”, Italia vastasi ja jatkoi ennen kuin Romano ehti huomauttaa mitään, ”jos minä olen nyt sinä, tarkoittaako se sitä että Rooma on minun?” Romano pysähtyi ja loi häneen jälleen pitkän katseen.
”Kukaan täysijärkinen ei antaisi sinulle pääkaupunkia”, hän viimein totesi.
”Mutta minä olen sinä nyt!” Italia vastasi ja otti kasvoilleen veljeään matkivan ilmeen, ”Rooma on minun!”
”Siinä tapauksessa Firenze, Venetsia ja Milano ovat minun!” Romano sanoi tiukasti ja virnisti tyytyväisenä veljensä kauhistuneelle ilmeelle.
”Ei Venetsiaa”, hän henkäisi, mutta Romano nyökkäsi armotta.
”Jos sinä viet minun kaupunkini, minä vien sinun”, hän totesi. Italia oli hetken hiljaa ja selvästi mietti mahdollisuuksiaan tarkkaan. Lopulta hän kuitenkin nyökkäsi lannistuneena.
”Hyvä on”, hän sanoi, ”mutta pidä siitä hyvää huolta. Se on minun ainoani!” Romano tuhahti ja kääntyi taas ulko-ovea kohti.
”Me vaihdamme osia vain päiväksi”, hän vastasi, ”ja se kaupunki on uppoamassa kuitenkin.”
”Älä muistuta minua siitä”, Italia valitti ja katseli, kun hänen veljensä etsi oikeita avaimia oven vieressä olevalla pöydällä lojuvasta kulhosta. Lopulta hän löysi etsimänsä ja työnsi sen taskuunsa. Hetken hän vielä keräsi itseään sillä se, mitä hän aikoi tehdä, olisi hänelle todella vaikeaa. Hän kuitenkin viimein nyökkäsi itselleen ja painoi ovenkahvan alas.
”Fratello, odota vielä”, Italia kuitenkin sanoi, kun hän oli jo menossa. Romano kääntyi vielä kerran takaisin päin ja katsoi veljeään kärsimättömänä.
”Mitä vielä?”, hän kysyi huokaisten.
”Miten minä löydän Espanjan?” Italia kysyi, ”sinä et kertonut sitä. Pitäisikö minun mennä hänen luokseen?” Romano oli hetken hiljaa, mutta mumisi sitten jotain vaimeasti itsekseen ennen kuin vastasi.
”Odota vain täällä”, hän sanoi oudolla äänensävyllä, josta Italia ei ollut varma mitä se tarkoitti, ”se idiootti ilmestyy paikalle ennemmin tai myöhemmin.”
*****
Romano teki parhaansa pitääkseen itsensä kurissa.
Hän oli ollut operaatiossa nyt kaksi tuntia eikä hän ollut saanut selville vielä yhtään mitään muuta kuin sen että hän vihasi Saksaa jopa enemmän kuin oli luullutkaan. Hänen kasvoihinsa sattui kaiken pakotetun hymyn hymyilystä ja hän oli jo aivan varma, että oli rikkonut äänihuulensa matkiessaan veljensä aavistuksen kimeämpää ääntä.
”Italia?” Saksa kysyi ja vilkaisi häntä hieman epäillen, ”miksi sinä taas olitkaan täällä?” Romano piti kasvonsa tyhjinä kaikista muista tunteista paitsi teeskennellystä ilosta ja haukkui saksalaista mielessään. Mies oli mennyt lankaan niin helposti eikä ollut hetkeäkään epäillyt ettekö Romano ollut se alkuperäinen italialainen, jonka hän oli kauan sitten löytänyt tomaattilaatikosta. Saksa ei tosiaankaan ansainnut hänen veljeään, Romano mietti, jos ei edes tunnistanut häntä veljestään!
”Siksi, että minusta on niin mukava olla sinun kanssasi!” hän sanoi ja onnitteli itseään siitä, että onnistui jopa vihaisena matkimaan veljeään. Saksa ei näyttänyt edelleenkään epäilevän mitään. Hän vain kohotti olkiaan ja käveli takaisin keittiöön tekemään sitä mitä nyt oli ollutkaan siellä tekemässä. Romano ei välittänyt, hänellä oli liian kiire keksiä mistä hän ei olisi vielä etsinyt todisteita Espanjan ja Saksan salaliitosta Italian valtiota vastaan.
Hän oli käynyt jo läpi suurimman osan huoneista. Saksan makuuhuoneen hän oli tutkinut erityisellä huolella, vaikka ei ollut pitänyt kokemuksesta juurikaan. Se huone oli vain aivan liian saksalainen ja teki Romanon lähes kipeäksi, mutta toisaalta ihmiset yleensä säilyttivät salaisuuksiaan juuri makuuhuoneessa. Romano ei ollut kuitenkaan löytänyt sieltä mitään muuta kuin normaaleja asioita ja kasan pelottavan virallisen näköisiä papereita, jotka suorastaan huusivat työtä. Romano oli tiputtanut ne käsistään heti kun oli nopeasti vilkaissut ne läpi. Keittiö, olohuone ja vierashuoneet olivat myös osoittautuneet tyhjiksi eikä jäljellä ollut enää kuin yksi mahdollinen paikka.
Romano silmäili epäilevästi kellariin johtavia portaita, jotka näyttivät aivan yhtä uhkaavilta kuin pimeään kellariin johtavat portaat aina näyttivät. Kuitenkin niiden ulkonäkö ei ollut se syy miksi italialainen epäröi. Hän epäröi vain siksi, että hän tiesi kuka kellarissa asui. Espanja oli kertonut hänelle tarpeeksi monta kertaa, miten oli viettänyt aikaa jälleen kerran Preussin kanssa Saksan kellarissa. Ilmeisesti entinen valtio asui juuri siellä eikä Romano olisi osannut kuvitella sille miehelle sen parempaa paikkaa.
”Oi, hei Italia!” Saksan kellarissa asuvan henkilön ääni sanoi yllättäen aivan Romanon korvanjuuressa saaden italialaisen lähes hyppäämään ilmaan. Preussi nauroi hetken hänen ilmeelleen ja virnisti sitten.
”Idiootti”, Romano mutisi puoliääneen ennen kuin sai jälleen roolistaan kiinni, ”Gil, miten ihanaa nähdä!” Preussi virnisti edelleen, mutta jokin hänen ilmeessään muuttui ja hän katsoi italialaista hieman tarkemmin.
”Kas Ita, mitä sinä täällä?” hän kysyi ja vilkaisi kellariin johtavia portaita, ”oletko matkalla minun luokseni? Olisit heti sanonut, jos haluat vaihtaa Saksan minuun!” Romano irvisti jo pelkästä ajatuksesta, mutta piti itsensä kurissa. Enää hetki ja hän voisi työntää veljensä takaisin tähän elämään.
”Mutta minä pidän Saksasta niin paljon”, hän vastasi teeskennellen viatonta ja hymyili. Preussi katsoi häntä vielä hetken, mutta sitten miehen ilme valahti ja hän nappasi italialaista käsivarresta kiinni.
”Selvä”, hän sanoi synkällä sävyllä kiskoessaan Romanoa kohti keittiötä, ”West! Sinä rikoit hänet!” Saksa kohotti katseensa kokkailustaan, kun preussilainen törmäsi sisään italialaisen kanssa.
”Bruder, minä olen kieltänyt sinua kiskomasta häntä ympäriinsä”, saksalainen totesi.
”Mutta hän ei ole normaali!” Preussi huudahti ja osoitti Romanoa kädellään, ”Ita ei edes yrittänyt halata minua, vaikka odotin viisi minuuttia.”
”Tiedän”, Saksa sanoi ja hänen katseensa viivähti italialaisessa, joka nyt kirosi itseään hiljaa mielessään, ”hän on käyttäytynyt koko päivän oudosti.” Tässä vaiheessa Romano alkoi kirota enemmän. Operaatio oli siis sittenkin paljastunut. Ei ihme, että hän ei ollut löytänyt todisteita. Saksa oli tietenkin hävittänyt ne heti saatuaan vihiä asiasta.
”No, korjaa hänet sitten!” Preussi sanoi. Romano aikoi jo hetken palata taas omaksi itsekseen, mutta sitten hän muutti mielensä. Ehkä operaatio ei ollutkaan paljastunut eikä hän halunnut Saksan ja Preussin tietävän mitään tämän enempää. He eivät ilmeisesti siltikään epäilleet katsovansa Italian sijaan Romanoa, joten hän pitäisi asian salaisuutena.
”Hän ei ole esine”, Saksa sanoi äkäisellä sävyllä, ”ehkä hänellä on vain huono päivä. Kaikilla on joskus.”
”Ei Italialla”, Preussi totesi ja päästi viimein otteensa Romanon käsivarresta.
”Idiootit, minä olen täällä”, italialainen kivahti välttämättä enää teeskennellä ylipirteää, ”älkää puhuko aivan kuin en olisi.” Kumpikin miehistä vilkaisi häntä.
”Oikeastaan”, Saksa totesi katsoen italialaista tutkivasti, ”hän käyttäytyy aivan kuin Romanoa joskus.” Preussi nyökkäsi lyhyesti ja teeskenteli hänkin edelleen ettei Romano ollut edes paikalla.
”Vain yksi henkilö voi nyt auttaa”, hän julisti ja Saksa huokaisi jostain syystä syvään.
”Espanja?” hän kysyi.
”Espanja”, Preussi myönsi tyytyväisenä ja Romano kirosi jälleen hiljaa mielessään.
*****
”Hei, Roma”, Espanja sanoi laulavalla sävyllä ja istahti sohvalle italialaisen viereen, ”mitä sinulle kuuluu?” Italia tuijotti häntä hetken yrittäen keksiä, mitä hänen pitäisi nyt sanoa. Oliko Romanon ohjeissa ollut puhetta tästä? Ei kai?
”Hyvää”, hän lopulta vastasi ja muisti vasta viime hetkellä pyyhkiä hymyn kasvoiltaan. Espanjan ilme valahti hieman ja vihreät silmän katsoivat häntä tutkivasti ennen kuin mies sanoi mitään sen enempää.
”Hienoa”, hän totesi, ”minä olin eilen ulkona Fraan ja Gilin kanssa, mutta minulla oli niin ikävä sinua, mi querido!” Italia joutui taas hetken pohtimaan kovasti, mitä hänen kuului nyt tehdä. Romanon antamat ohjeet tuntuivat aivan hyödyttömiltä ja hän ei ollut edes varma, muistiko hän niitä enää kunnolla. Mitä Romano tekisi? Hänen täytyisi päättää pian, koska muuten Espanja alkaisi epäillä.
”Kuulostaa hauskalta”, hän lopulta sanoi nopeasti pitäen äänensä etäisenä kuten Romano aina teki, ”minullakin oli ikävä sinua, amore.” Espanjan silmät laajenivat ja hänen kätensä tärisi hieman kun hän haroi hiuksiaan sillä.
”Roma, oletko sinä aivan kunnossa?” hän kysyi varovasti. Italia kallisti päätään sivulle ja nyökkäsi sitten.
”Sí”, hän sanoi yrittäen kuulostaa hieman pirteämmältä. Ehkä hän oli ollut liian tyly ja Espanja oli huolestunut sen takia.
”Aivan varmasti?” espanjalainen kysyi huolestuneena.
”Miksen olisi?” Italia kysyi takaisin ja kokeili hymyillä hieman, mutta ei liikaa koska Romano ei koskaan hymyillyt liian paljoa, ”sinä olet täällä, joten kaikki on kunnossa!” Espanja ei kuitenkaan ollut vakuuttunut. Hän näytti entistäkin huolestuneemmalta jokaisen sanan jälkeen ja hän alkoi käyttäytyä todella levottomasti haroessaan hiuksiaan ja purressaan huultaan.
”Mikä sinulla on?” hän kysyi ääneen ja nyt myös hänen äänensä tärisi käsien lisäksi, ”olenko minä tehnyt jotain väärin? Querido, mitä hyvänsä se oli, minä olen pahoillani.” Hän jatkoi puhettaan levottomana ja melkein sotkeutuen sanoihinsa yrittäessään saada kaiken sanottua. Italia seurasi ihmetellen espanjalaisen levottomuutta, koska hän ei ollut koskaan nähnyt miestä näin oudossa tilassa. Oliko tämä normaalia silloin kuin hän oli Romanon kanssa? Ei se voinut olla. Hänen olisi tehtävä jotain, mutta mikään Romanon ohjeista ei ollut sanonut mitään tällaisesta tilanteesta. Hänen veljensä oli todella huono ohjeistuksessa.
Espanja puhui vieläkin ja oli jossain vaiheessa vaihtanut kielensä nopeaan espanjaan eikä hän ehtinyt edes vetää henkeään kunnolla sanojen välissä. Italia pohti vieläkin seuraavaa liikettään ja lopulta päätti tehdä aivan niin kuin hän aina teki Saksalle silloin kun mies hermostui jostain tai oli stressaantunut. Kunnon suudelma pelasti tilanteen aina.
Nopeasti Italia kumartui lähemmäs ja painoi suukon puhuvan espanjalaisen poskelle. Saksaa hän olisi tietenkin suudellut suulle, mutta hän ei rohjennut uhmata Romanon vihaa tehdäkseen Espanjalle täsmälleen samoin. Se kuitenkin näytti toimivan, koska Espanja sekä vaikeni että lopetti levottoman liikehdintänsä. Sen sijaan hän vain tuijotti italialaista, joka jo onnitteli itseään tilanteen hoitamisesta. Sitten Espanja liikahti nopeasti ja painoi hänet sohvaa vasten vakava ilme kasvoillaan.
”Kuka sinä olet”, hän sanoi oudon hiljaisella ja uhkaavalla sävyllä, ”ja mitä olet tehnyt minun Romalleni?”
”Eh…”
****
Preussi ei ollut koskaan ottanut tavakseen koputtaa eikä hän tehnyt sitä nytkään. Hän vain työnsi Italian ulko-oven auki ja päästi itsensä sisään. Saksa huokaisi hieman, mutta käveli kuitenkin hänen perässään työntäen hieman vastahakoisen Romanon mukanaan. Koko päivän hän oli jo pitänyt operaation salassa, joten hänen täytyisi keksiä jotain pian, jotta salaisuus ei paljastuisi ja hän voisi siirtyä seuraavaan operaatioon.
”Minä en välitä siitä, mitä sinä olet tekemässä”, Espanjan vihainen ääni sanoi ja Romanolta meni hetki keksiä, että mies oli puhelimessa, ”miten niin olet kiireinen? Sinun täytyy korjata tämä!” Preussi johdatti pienen joukkonsa olohuoneeseen, jossa Italia istui aivan hiljaa ja liikkumatta nojatuolissa, ja Espanja käveli ympäri huonetta puhelin korvallaan ja vihainen ilme kasvoillaan.
”Usko pois”, tutun britin ääni vastasi kyllästyneenä puhelimen toisesta päästä, ”minulla ei ole mitään hajua edes siitä, mistä sinä puhut!”
”Varmasti tiedät”, espanjalainen tokaisi, ”tämä on sinun tekosi!”
”En tiedä! Sinä vain soitit minulle ja olet huutanut nyt jo kymmenen minuuttia, vaikka olen syytön mies”, Englanti sanoi, ”selitä edes, mikä on vialla.”
”Romano”, Espanja sanoi ja vilkaisi nojatuolissa istuvaa italialaista huolestuneena, ”hän käyttäytyy oudosti.”
”Hän käyttäytyy aina oudosti”
”Tämä ei ole leikin asia”, Espanja sanoi tiukasti, ”kuule, jos sinä perut sen mitä hyvänsä olet hänelle tehnytkin, minä lupaan kertoa sinulle seuraavalta viikolta kaikki Fraan suunnitelmat.”
”Hm, sinä olet ilmeisesti epätoivoinen?”
”Kahdelta seuraavalta viikolta”, Espanja lupasi, ”ja lupaan pitää hänet poissa sinun silmistäsi. Minä tarvitsen Romanoni takaisin.”
”Houkuttavaa. Mutta ihan oikeasti, minä en ole tehnyt mitään.”
”Et edes pientä loitsua?” Espanja kysyi epäilevästi.
”En. Sinä olet itse sotkenut hänet.”
”Kuule sinä surkea piraatti…”, espanjalainen aloitti jälleen äkäisemmällä sävyllä, mutta Englanti oli selvästi saanut jo tarpeekseen, koska hän keskeytti miehen heti alkuunsa.
”Minä haluan nyt jatkaa tee-hetkeäni”, hän sanoi tiukasti, ”joten ratkaise ongelmasi itse. Goodbye Spain.” Sen sanottuaan englantilainen löi luurin hänen korvaansa. Espanja katsoi puhelinta äkäisesti hetken ennen kuin nakkasi sen sohvalle hyödyttömänä.
”Hei, Tonio”, Preussi sanoi olohuoneen ovelta saaden huomion heti itseensä, ”huono hetki?” Espanja nyökkäsi ja ryntäsi ystävänsä luo tarttuen tätä käsistä.
”Sinun on autettava minua, Gil”, hän pyysi, ”Romano käyttäytyy aivan oudosti enkä ymmärrä, mikä hänellä on vikana.” Preussi oli selvästi otettu siitä, että häneen turvauduttiin näin paljon ja hän virnisti hieman vastatessaan.
”Jännä juttu”, hän totesi, ”me tulimme tänne lähes samasta syystä. Ita käyttäytyy aivan oudosti ja…” Tässä vaiheessa Romano sulki kaiken keskustelun pois korvistaan ja keskittyi tekemään edes jotain, mikä ehkä estäisi koko operaatiota kaatumasta hänen kasvoilleen. Toistaiseksi muut valtiot näyttivät olevan tietämättömiä italialaisten yksinkertaisesta muodonmuutoksesta ja epäilivät sen sijaan kaikkea mahdollista yliluonnollista selitykseksi. Saksa kuului jopa ehdottavan syyksi politiikkaa samalla kun Romano hiipi hiljaa olohuoneeseen ja kiskoi veljensä nojatuolista mukaansa kylpyhuoneeseen.
”Anteeksi, fratello”, Italia sanoi heti kun he olivat turvassa kylpyhuoneen lukitun oven takana, ”minä yritin parhaani, mutta…”
”Älä välitä siitä nyt”, Romano vastasi ja alkoi kiireesti kiskoa vaatteita päältään, ”nopeasti. Meidän täytyy vaihtaa rooleja.” Italia huokaisi helpottuneena ja alkoi hänkin vaihtaa vaatteitaan.
”Viimein”, hän totesi siirtäessään hiuskiehkuransa oikealla paikalle, ”on niin vaikeaa olla sinä!” Romano loi häneen pitkän katseen.
”Paraskin puhuja”, hän mumisi ja astui ulos kylpyhuoneesta nyt jälleen omana itsenään.
”…Ehkä he löivät päänsä yhteen?” Espanja ehdotti olohuoneessa italialaisten saapuessa takaisin paikalle. Romano seurasi tilannetta hetken ja risti sitten käsivartensa rinnalleen.
”Mikä idioottien torikokous tämä on?” hän tokaisi kyllästynyt ilme kasvoillaan. Espanja vaikeni välittömästi kesken lauseen ja katsoi häntä hetken kiinteästi ennen kuin leveä hymy levisi hänen kasvoilleen ja muutamalla nopealla askeleella hän kuroi heidän välimatkansa umpeen ja sulki hänet syliinsä.
”Roma!” hän huusi onnellisena, ”sinä tulit takaisin!”
”Päästä irti, typerys”, Romano vastasi ja kiemurteli hiukan espanjalaisen tiukassa otteessa. Italia otti mielellään Espanjasta mallia ja melkein hyppäsi Saksan syliin. Tilanne palasi normaaliksi kerta heitolla ja Romano julisti mielessään operaation jo valmiiksi. Hän ei ollut tosin saanut tietoja, mutta ainakin hän oli pelastanut tilanteen eikä Espanja tai Saksa siltikään epäilleet mitään.
Tietenkään hän ei huomannut sitä katsetta jonka Preussi häneen loi.
A/N: Ha haa! Eihän se operaatio voinut tietenkään onnistua. Ja nyt Preussi on se joka epäilee.
Seuraavaa osaa joudutte luultavasti odottamaan, koska mie haluan kirjoittaa Pandoran uuden luvun ensin vielä kun muistan mitä mun piti sille tehdä ja tuo koulukin häiritsee. Siihen asti, tot ziens~
-
:D Hahah..! Arvasin, ettei tämä suunnitelma tule sujumaan.
Jotenkin kyllä häpesin Feliä... Romano olisi tosiaan voinut antaa vähän paremmat ohjeet.
Ja tuo Preussi!! Asuu kellarissa! *reps* Kun tämä kysyi jotain Saksa itseensä vaihtamiseen, hyppäsin oudosti pyörähtäen ylös ja lensin hetkeksi tyynyni alle. Tuo puoli Preussista on vaan jotain, jota aina unohdetaan, jos tajusit..
Vihainen/huolestunut Espanja on pelottava...
Ja Preussi epäilee. >:3 Jännää.
-
Vooi mie oon tainnu nauttia kaikista siun hetalia fikeistä mitä olet kirjottanu finissä (ja ollut laiska, saamaton vätys joka ei ole puumerkkiään jättänyt)
Hissantunnit sai vallan uudet kuoret, miltä kaikki näyttääkään hetalistin silmin kuinka paljon hauskempaa niitä onkaan miettiä/lukea näin :D
Roman ohjeet naur* olisihan toki ollut hepompaa sanoa että: toimi päinvastoin kuin saksan kanssa tai kuten itse toimisit ;D Mutta sittenhän nuo ohjeet olisi jäänee pois. Felikin osoitti oman kieroutensa (joka tosin yllätti mut) kalastellessaan espanjan lempinimeä(?) aivan ihana kohta.
Jotenkin preussi muistutti hieman tanskaa ja oli silti oma itsensä, oli jotenkin suloisen huolissaan kun toinen ei halannutkaan ja toinen kiroaa kun urakka kusee :D
Mikäli Roman urakka kusi niin Felin jo ui siinä. Luonne erot italioilla <3 Espanja ainakin tuntee rakkaansa, joka ei tuollaisia hellyydenosoituksia anna ilman, että toisella osapuolella on mustelmia :D Omaksi itsikseen palaaminen tapahtui kivuttomasti ja espanja aiheutti (taas) söpöyssulamisen.
Miten toivonkaan että tanska sotkeutuu asiaan jotenkin Gilin kanssa.. tosin se saattaisi vaatia jo omaa tarinaansa nuo kaksi..
”Vaatteet?” Romano kysyi tiukalla äänellä
Ahahahaa.. tuli mieleen jokin teinirinsessa joka kysyy tuota ennenkuin lähtee ulos kavereidensa kanssa äsyttävälä äänensävyllä =D Kiitos tästä luvusta
hamsu
-
Operaatio Italia meni pikkuisilta vähän pieleen, tosin koska molemmat ovat vahvoja persoonallisuuksia ja vielä melkoiset vastakohdat ei se ollut sillä lailla ihme etteivät he osanneet soveltaa käyttäytynistään toistensa mukaan. Jos jompikumpi olisi ollut hyvä valehtelija/manipuloija olisi epäilyt pystynyt korjaamaan sillä tai sitten olisi luonnostaan hyvä matkija tai näyttelijä. Mutta tällä kaksikolla ei ollut taipumusta siihen mikä oli toisaalta arvattavaakin, mutta se toi ficciin todellista jännitystä sillä mokia tehtiin ja sitten ootti jännityksellä että jääkö kiinni.
Ohjelaput olivat aivan ylisöpö keksintö ja toisaalta todella käytännöllinen ohjeiden olisi vain pitänyt pystyä ohjastamaan laajemmin ja kertomaan tarkemmin, mutta kuten tiedämme kaikkeen mitä tapahtuu ei voi kirjoittaa ohjelappua. Ja loppulta tämähän muuttuu vain jännemmäksi nyt kun preussi epäilee vuorostaan pikku italioita, oi lopusta on tulossa todella jännä.
.
”Sí. Ensimmäinen ohje: älä ole itsesi”, hän alkoi selittää muististaan nostaen aina yhden sormen ylös jokaiselle ohjeelle, jonka Romano oli hänelle antanut, ”toinen ohje: muista tehdä niin kuin fratello tekee, kolmas ohje: älä hymyile, älä naura ja älä missään nimessä käyttäydy hölmösti, ja viimeinen ohje: muista seurata ohjeita.” Romano nyökkäili, mutta katsoi häntä silti edelleen odottavasti.
”Unohdit yhden ohjeen”, hän totesi kyllästyneellä sävyllä, koska jostain syystä Italia oli unohtanut sen saman joka kerta ja näytti nytkin hyvin hämmentyneeltä ennen kuin muisti.
”Ai niin!” hän sanoi ja hymyili, ”tärkein ohje: Älä myönny mihinkään, mitä Espanja ehdottaa. Mutta fratello, miksi ihmeessä?” Romano pyöräytti silmiään.
Oi tässä oli tärkeä ohje jonka pikkuinen Feli mokasi mutta toisaalta kukaan ei ole täydellinen=)
.
”Miten minä löydän Espanjan?” Italia kysyi, ”sinä et kertonut sitä. Pitäisikö minun mennä hänen luokseen?” Romano oli hetken hiljaa, mutta mumisi sitten jotain vaimeasti itsekseen ennen kuin vastasi.
”Odota vain täällä”, hän sanoi oudolla äänensävyllä, josta Italia ei ollut varma mitä se tarkoitti, ”se idiootti ilmestyy paikalle ennemmin tai myöhemmin.”
Aww, Espanjalla on Romano paikannin?=), vaikka tosin tässä tapauksessa hän löysi väärän Romanon.
.
Hänen kasvoihinsa sattui kaiken pakotetun hymyn hymyilystä ja hän oli jo aivan varma, että oli rikkonut äänihuulensa matkiessaan veljensä aavistuksen kimeämpää ääntä.
Tässä kohdassa tykkäsin tästä miten tämä oli kirjoitettu niin kuvailevasti ja pääsi heti kiinni Romanon ajatus maailmaan.
.
Romano ei välittänyt, hänellä oli liian kiire keksiä mistä hän ei olisi vielä etsinyt todisteita Espanjan ja Saksan salaliitosta Italian valtiota vastaan.
Maantieteellisesti ainakin ymmärettävää miksi pikkuinen pelkää salaliittoa, toisaalta en usko että Saksa ja Espanja kykenisivät siihen.
.
”Kuulostaa hauskalta”, hän lopulta sanoi nopeasti pitäen äänensä etäisenä kuten Romano aina teki, ”minullakin oli ikävä sinua, amore.” Espanjan silmät laajenivat ja hänen kätensä tärisi hieman kun hän haroi hiuksiaan sillä.
”Roma, oletko sinä aivan kunnossa?” hän kysyi varovasti. Italia kallisti päätään sivulle ja nyökkäsi sitten.
.
”Mikä sinulla on?” hän kysyi ääneen ja nyt myös hänen äänensä tärisi käsien lisäksi, ”olenko minä tehnyt jotain väärin? Querido, mitä hyvänsä se oli, minä olen pahoillani.” Hän jatkoi puhettaan levottomana ja melkein sotkeutuen sanoihinsa yrittäessään saada kaiken sanottua. Italia seurasi ihmetellen espanjalaisen levottomuutta, koska hän ei ollut koskaan nähnyt miestä näin oudossa tilassa. Oliko tämä normaalia silloin kuin hän oli Romanon kanssa? Ei se voinut olla. Hänen olisi tehtävä jotain, mutta mikään Romanon ohjeista ei ollut sanonut mitään tällaisesta tilanteesta. Hänen veljensä oli todella huono ohjeistuksessa.
Antonio parka luulee että Romano rankaisee häntä jostakin=)
.
”Tämä ei ole leikin asia”, Espanja sanoi tiukasti, ”kuule, jos sinä perut sen mitä hyvänsä olet hänelle tehnytkin, minä lupaan kertoa sinulle seuraavalta viikolta kaikki Fraan suunnitelmat.”
”Hm, sinä olet ilmeisesti epätoivoinen?”
”Kahdelta seuraavalta viikolta”, Espanja lupasi, ”ja lupaan pitää hänet poissa sinun silmistäsi. Minä tarvitsen Romanoni takaisin.”
”Houkuttavaa. Mutta ihan oikeasti, minä en ole tehnyt mitään.”
”Et edes pientä loitsua?” Espanja kysyi epäilevästi.
”En. Sinä olet itse sotkenut hänet.”
Repesin tälle puhelin keskustelulle =) Jotenkin hauskaa että ensimmäisenä Antonio arveli romanon tulleen noidutuksi.
-
Oi, tehän olette taas menneet ihan villeiksi!
Sly: Kiitos!
Ja tuo Preussi!! Asuu kellarissa!
Ja tämä on jopa canon-juttu! Ehdottomasti yksin mun lempparifaktoista Preussista.
hamsu:
Vooi mie oon tainnu nauttia kaikista siun hetalia fikeistä mitä olet kirjottanu finissä (ja ollut laiska, saamaton vätys joka ei ole puumerkkiään jättänyt)
Voi, kiitos~ Hyvä, että oot nyt käynyt ilmoittautumassa! Eipä sitä jaksais tai viittis mitää nettiin laittaakaan jos ei tietäis että joku ehkä jossain odottaa/haluaa lisää luettavaa. Tosin tässä kyl kans pata soimaa kattilaa ihan urakalla, kun en mie ite edes lue fikkejä juurikaan enää saati sitten kommentoi...
Mulla ei enää historiaa oo koulussa (paitsi EU ja maaseutuhistoria, mut niitä oli vain yksi kurssi) mutta saksan ja ruotsin tunneilla on välistä ollut tosi hauskaa.
Kuolotar: Kiitos!
Aww, Espanjalla on Romano paikannin?
Tietenkin on! Pakko olla, sehän olis muuten hukannut Roman johonkin ajat sitten. Se ei vaan aina toimi...
Katsokaa mitä mä tein! Se on viimeinen osa plus epilogi! Naattikkaa ny~
Käyttömalli 17: Asioiden selvittäjä
”Usko nyt, Tonio!” Preussi sanoi selvästi tiukemmin kuin puolituntia sitten, ”jotain on pahasti vialla, ja sinä kärsit vielä siitä.” Espanja ei näyttänyt kovin vakuuttuneelta, mutta piti kuitenkin puhelimen korvallaan ja kuunteli samalla kun allekirjoitti papereitaan. Hänellä oli välillä ikävä tapa luistaa töistään ja viime aikoina hän oli viettänyt niin paljon aikaa opettaen Saksalle asioita italialaisista, että hän oli todellakin jäljessä töistään ja joutui tekemään useampaa asiaa yhtä aikaa pysyäkseen aikataulussa. Tosin hän oli jo päivän mittaan oppinut, että esimerkiksi kokkaaminen, vaatteiden silittäminen ja sanomalehden lukeminen yhtä aikaa ei ollut kaikkein viisain hänen ideoistaan.
”Gil”, Espanja totesi ja silmäili papereita käsissään yrittäessään saada jotain selvää sen poliittisen mutkikkaasta kielestä, ”minä en ymmärrä, mitä sinä tarkoitat.”
”Todellako, Tonio? Minä olen puhunut sinulle tästä jo kaksi päivää!” Preussi huudahti niin voimakkaasti, että espanjalainen siirsi puhelintaan hetkeksi kauemmas.
”Sí, niin olet”, Espanja sanoi hieman tiukemmin kuin yleensä, kun Preussi ei huutanut enää, ”mutta sinä vain hoet sitä, että Romalla on jotain minua vastaan. Miten voisin koskaan uskoa sitä?” Preussi oli jo tosiaan jo kahden päivän ajan yrittänyt uskotella ystävälleen, että italialainen juonitteli jotain hänen selkänsä takana. Kuitenkin jokainen hänen yrityksistään oli epäonnistunut eikä espanjalainen suostunut uskomaan häntä millään. Mies oli jopa suuttunut hänelle muutaman kerran, mikä oli todella erikoista. Mutta Romano oli Espanjan heikko kohta.
”Koska hän suunnittelee jotain!” Preussi sanoi, ”se, mitä tapahtui kaksi päivää sitten, Ita ja Roma olivat aivan sekaisin. He tietävät, mitä sinä olet tehnyt ja minä en todellakaan usko Roman olevan kovin iloinen!” Espanja pudotti paperit käsistään ja hänen ilmeensä oli hetken todella ärtynyt ennen kuin se vaihtui tyyneksi jälleen.
”Gilbert”, Espanja sanoi rauhallisella, mutta silti äkäisellä äänellä, ”Roma on minulle tärkein enkä aio kuunnella, kun sinä puhut hänestä noin. Mitään ei ole tapahtumassa.”
”Tonio…”
”Nyt riittää!” Espanja huudahti. Hetken he olivat kumpikin hiljaa ja vasta ovikellon ääni katkaisi hiljaisuuden. Espanjalaisen äkäinen ilme vaihtui nopeasti hymyyn aivan kuin hän ei olisi koskaan vihainen ollutkaan.
”Se on Roma”, hän totesi iloisena ja lähti kävelemään kohti ovea päästääkseen italialaisen sisään, ”adiós, Gil.”
”Tonio, älä! Älä mene, hän on…”, loput Preussin asiasta jäi kuulematta, koska Espanja sulki puhelun ja heitti puhelimen sohvalle kävellessään hymyillen ovelle. Himmennetyn lasin takaa hän erotti tutun hahmon ja hän tunsi sydämensä täyttyvän puhtaasta rakkaudesta ja melkein pakahtuvan kuten aina, kun hän näki Romanon.
”Buenos Días, mi querido!” hän huudahti saatuaan oven auki. Romanolla kyllä oli avain sisälle ja Espanja tiesi, että mies myös käytti sitä jos kukaan ei tullut avaamaan, mutta jostain syystä italialainen silti aina ensin odotti ulkona että Espanja avasi oven hänelle. Espanjalaisen mielestä se oli hieman outoa sillä Romano oli kuitenkin itsekin asunut siinä talossa ollessaan lapsi.
”Ciao”, Romano vastasi yksinkertaisesti ja työntyi espanjalaisen ohitse sisälle. Espanjan talo oli aivan liian iso, jotta hän olisi voinut varmasti sanoa olevansa siellä kahdestaan talon omistajan kanssa, mutta hän kuitenkin vilkaisi pikaisesti ympärilleen ja nyökkäsi sitten todettuaan ainakin lähiympäristön vapaaksi häiriötekijöistä. Sitten hän tarttui lujalla otteella toisen valtion käsivarresta ja kiskoi tämän mukanaan olohuoneeseen.
”Roma, mitä sinä teet?” Espanja kysyi, kun Romano työnsi hänet istumaan yhdelle nojatuoleista ja jäi itse seisomaan hänen eteensä käsivarret tiukasti puuskassa rinnallaan. Espanja ei tietenkään tiennyt, miten paljon asioita Romano oli pyöritellyt mielessään parin päivän takaisen epäonnistuneen operaation takia. Italialainen oli tehnyt kaikkensa keksiäkseen jonkin muun keinon, jolla saisi selville mitä muut valtiot juonivat, mutta lopulta hän oli keksinyt vain yhden vaihtoehdon. Hänen täytyisi kysyä suoraan.
Espanjahan välitti hänestä, eikö niin? Tai ainakin mies oli niin kurja valehtelija, että Romano huomaisi heti jos hän yrittäisi salata jotain.
”Reino de España”, Romano aloitti synkällä sävyllä, mutta Espanja kuitenkin tunsi pienen onnellisen lämmön sisällään. Romano käytti hänen nimeään! Hänen oikeaa nimeään! Sitä mitä hän oli hänen omalla kielellään. Espanjalaisen ajatukset hävisivät hetkeksi ja Romano vilkaisi kattoa kohden epätoivoinen ilme kasvoillaan huomatessaan sen.
”Spagna”, hän yritti uudelleen ja tällä kertaa espanjalainen alkoi kuunnella, ”minä haluan rehellisen vastauksen.” Italialainen näytti silti epäröivän, vaikka puhuikin vahvalla äänellä, ja Espanja hymyili hänelle kannustavasti.
”Mitä vain haluat tietää”, hän lupasi ja Romano katsoi häntä epäilevästi hetken ennen kuin jatkoi.
”Mitä sinä ja se peruna juonitte?” hän lopulta tokaisi suoraan, ”äläkä yritä väittää vastaan. Minä olen nähnyt kuinka te seuraatte meitä ja sinä kerrot hänelle vaikka mitä.”
”Roma”, Espanja sanoi tajuten nopeasti, mitä italialainen tarkoitti, mutta Romano ei antanut hänelle aikaa puhua.
”Te kaksi olette täysin idiootteja, jos edes kuvittelette että voitte liittoutua meitä vastaan noin”, italialainen sanoi ja käänsi katseensa seinää kohden, ”minä en välitä, mitä te kuvittelette voittavanne, mutta kukaan ei pilaile Italian valtion kanssa tuolla tavoin ja…”
”Romano!” Espanja huudahti, mutta hymyili silti noustessaan ylös, ”me emme ole teitä vastaan. Emme ikinä.” Hän laski kätensä toisen valtio olkapäille ja odotti, että Romano katsoi suoraan hänen silmiinsä taas.
”Sinä valehtelet”, italialainen sanoi, ”kerro totuus.” Hän puhui silti vahvalla äänellä, mutta Espanja tunsi hänet paremmin kuin kukaan ja tunsi pienen ikävän piston sisällään tajutessaan että hän oli aiheuttanut sen epäilyksen ja kivun sävyn rakastamansa italialaisen ääneen. Hymy hänen kasvoillaan hyytyi ja hänen vihreät silmänsä täyttyivät surusta ja katumuksesta.
”Anna anteeksi, Roma mi querido”, hän sanoi, ”minun olisi pitänyt kertoa sinulle heti.” Romano hätkähti hieman ja hänen silmänsä levisivät hieman pelosta. Hän oli ollut oikeassa. Espanja oli häntä vastaan.
”Minä halusin vain näyttää Saksalle kaikki Italian eri puolet”, Espanja jatkoi tietämättä, mitä toisen valtion päässä liikkui, ”hän on niin tietämätön! Minä ja sinä kuitenkin tunnemme toisemme, mutta sillä valtiolla on käsittämätön aukko sivistyksessään.” Romanon synkeät ajatukset katkesivat ja hän näytti lähinnä hämmentyneeltä mitä enemmän Espanja puhui.
”Mitä?” hän kysyi, mutta Espanja oli päättänyt sanoa kaiken kerralla eikä keskeyttänyt puhetulvaansa.
”Minä tiesin, että sinä et ehkä pitäisi siitä mutta minun oli pakko auttaa!” espanjalainen sanoi ja puristi hieman lujempaa italialaisen olkapäitä, ”joten minä kerroin ja näytin hänelle kaiken minkä tiedän. Anteeksi, Roma.” Puheen loputtua Romano katsoi häntä pitkään ja nyökkäsi sitten hitaasti.
”Siinä kaikki?” hän kysyi ja Espanja nyökkäsi, ”te kaksi ääliötä ette siis suunnittele mitään Italiaa vastaan?”
”Nunca!” espanjalainen sanoi hieman järkyttyneenä, ”minä en voisi edes… Roma, minä rakastan sinua. Olen rakastanut jo vuosisatoja. Miten minä voisin koskaan olla sinua vastaan?” Romano puri huultaan, mutta näytti nyt enemmänkin nolostuneelta kuin pelästyneeltä tai vihaiselta.
”Minä…”, hän aloitti, mutta muutti sitten sanojaa, ”tämä kaikki oli siis vain siksi, että halusit kouluttaa perunaa?”
”Sí”, Espanja sanoi ja hymyili hieman, ”anteeksi. Minä en kerro hänelle enää mitään, jos et halua.” Romano, joka oli jo saanut nopeasti koottua itsensä taas normaaliksi, nyökkäsi ja tuhahti.
”Sinun on paraskin olla kertomatta enää mitään”, hän totesi, ”ja voit lopettaa jo anteeksipyytämisen.” Espanja sulki suunsa ja hymyili sen sijaan. Ennen kuin Romano ehti estää, hän löysi itsensä espanjalaisen tiukasta halauksesta. Hetken hän rimpuili lähinnä tavan vuoksi, mutta sitten hän antoi periksi ja nojasi leukaansa miehen olkapäätä vasten samalla kun tämä höpisi jotain espanjaksi hänen korvaansa. Romano ei edes kuunnellut kunnolla, koska hän tiesi jo kokemuksesta että se oli kuitenkin jotain imelän suloista. Hän yritti vielä itsekin tajuta sitä että oli käyttänyt paljon vaivaa ja aikaa selvittääkseen vain sen että Espanja yritti opettaa Saksalle jotain.
“Me gustaría inventar un país contigo. Para que las palabras como partía o porvenir,Bandera, nación….” sohvalla lojuva puhelin alkoi yhtäkkiä soida ja Espanja hätkähti hieman katsoen samalla hämmentyneenä ympärilleen. Lopulta hänen silmänsä osuivat puhelimeen.
”Oh, Gil ilmeisesti vaihtoi soittoäänen taas”, hän totesi ja painoi puhelimen korvalleen, ”alo?”
”Olet siis elossa”, Saksa totesi hieman väsyneellä äänellä.
”Sí, miksen olisi?” Espanja kysyi hämmentyneenä.
”En minä tiedä”, saksalainen totesi, ”Bruder vain ilmestyi kellaristaan ja alkoi huutaa siitä, että sinä olet vaarassa ja Romano aikoo hävittää sinut kartalta. Lopulta minun oli pakko soittaan.”
”Ai, en minä ole vaarassa”, espanjalainen vastasi iloisesti ja Romano pyöräytti silmiään hänen vieressään, ”Roma on tällä myös!”
”Fratello?” toinen ääni sanoi ja ryösti puhelimen Saksalta, ”fratello, mi scusa! Minä kerroin Saksalle kaiken ja hän sanoi, että he eivät ole meitä vastaan! Eikö olekin upeaa? Espanja vain halusi auttaa Saksaa, koska Saksa on niin höpsö ja…”
”Italia…”, Saksa huokaisi taustalta.
”Joten kaikki on hyvin! He rakastavat meitä edelleen!” Italia joutui lopettamaan puhumisen, koska hänen täytyi hengittää välillä. Romano, joka oli seisonut tarpeeksi lähellä Espanjaa kuullakseen hyvin, nappasi puhelimen itselleen äkäisesti.
”Ole hiljaa!” hän ärähti puhelimeen, ”ja minä tiedän jo.”
”Hienoa! Minä menen keittämään pastaa”, Italia totesi hyväksyen kaiken omaan tapaansa välittömästi. Romano tuhahti, mutta ojensi kuitenkin puhelimen Espanjalle takaisin. Hän kuuli Saksan ja Preussin sanovan jotain miehelle, mutta Romanoa ei kiinnostanut joten hän käveli hieman kauemmas.
”Ai niin Saksa”, Espanja totesi kuunneltuaan hetken, ”onneksi olkoon! Olet nyt läpäissyt Italialaisten käyttämisen peruskurssin!” Saksa ei edes ehtinyt vastata onnitteluihin muuta kuin huokaisemalla, koska Romano nakkasi Espanjaa tyynyllä ja mulkaisi miestä vihaisesti. Espanja kuitenkin vain naurahti ja sulki puhelun nopean hyvästelyn jälkeen. Romano oli hänen luonaan, joten hän keskittyisi vain italialaiseensa.
Epilogi
Espanjalaisen Italia
”Hei Roma”, Espanja sanoi iloisena kun he myöhemmin makasivat kumpikin selällään talon takana avautuvalla nurmikolla. Hedelmäpuut suojasivat heitä hieman auringolta ja lähellä kasvavat tomaatti- ja viiniköynnökset toivat ilmaan aivan omanlaisen tuoksunsa.
”No?” Romano kysyi hetken päästä. Hän piti silmiään kiinni, mutta ei kuitenkaan nukkunut.
”Minusta oli oikeastaan ihan hauskaa näyttää ja kertoa asioita Saksalle”, Espanja totesi ja Romano avasi toista silmäänsä sen verran, että sai vilkaistua miestä pahasti.
”Älä edes kuvittele jatkavasi sitä”, hän mutisi ja Espanja naurahti hiljaa.
”En, en”, hän sanoi, ”mitä vain mi querido toivoo.”
”Minä en ole sinun mitään”, Romano vastasi ja sulki silmänsä taas, mutta Espanja kierähti kyljelleen ja tuijotti häntä sen verran kauan, että italialainen katsoi häntä taas.
”Sinä olet minun kaikkeni”, espanjalainen totesi vakavalla äänellä, mutta hymyili sitten, ”intohimon maa ja rakkauden maa, minusta me sovimme hyvin yhteen! Roma Amor.” Romano tuhahti ja yritti kovasti pitää katseensa sinisessä taivaassa toisen valtion vihreiden silmien sijaan.
”Mikä pahuksen optimisti sinäkin olet”, hän mumisi, ”ja miksi Felin piti kertoa sinulle tuo typerä turistilause?”
”Minusta se on suloinen”, Espanja vastusteli ja laski päänsä varovasti italialaisen rinnan päälle, ”minä rakastan kaikkea sinussa.” Romano oli hetken hiljaa ja selvästi harkitsi espanjalaisen työntämistä pois, mutta toisaalta hän oli juuri löytänyt hyvän asennon ja liikahtaminen pilaisi sen heti.
”Mitä sinä teet?” hän kuitenkin kysyi ja tunsi kuinka Espanja naurahti.
”Kuuntelen sinun sydäntäsi”, hän sanoi onnellisella äänellä, ”Romano Italia, mi querido, se on kaunein ääni jonka olen koskaan kuullut.”
”Sinä lepertelet liikaa”, Romano totesi ja haukotteli hieman. Ehkä hän sittenkin vain alkaisi nukkua. Espanjan pää ei kuitenkaan painanut juurikaan, vaikka hän ei tietenkään koskaan myöntäisi ääneen että läheisyys tuntui oikeastaan ihan mukavalta.
”Vain sinulle!” Espanja sanoi.
”Äh, turpa kiinni. Minä haluan nukkua nyt”, italialainen vastasi ja hetken hiljaisuuden jälkeen hän jatkoi vielä vaimeammalla äänellä, ”caro mio.” Espanja kuitenkin kuuli ja hän hymähti vielä kerran pehmeästi ennen kuin nukahti itsekin pian italialaisen jälkeen.
Saksalaisen Italia
Saksa kantoi käytetyt astiat takaisin keittiöön ja laittoi ne likoamaan tiskialtaaseen. Yleensä hän pesi kaikki astiat välittömästi käytön jälkeen, mutta tällä kertaa hän päätti vain jättää ne. Hyvällä tuurilla Preussi tulisi niin turhautuneeksi hänen taparikkomuksestaan että tiskaisi kaikki astiat. Tosin hän tunsi veljensä ja preussilainen ennemmin päätyisi hajottamaan kaiken kuin siivoamaan.
”Oliko ruoka hyvää?” Italia kysyi uteliaana ja käveli keittiöön saksalaisen perässä, ”minä yritin parhaani, jotta se olisi kaikkein herkullisinta sinulle!” Saksa hymähti vaimeasti ja nyökkäsi.
”Se oli oikein hyvää”, hän sanoi ja italialaisen silmät loistivat kehuista, ”minä olen aina pitänyt sinun tekemästä ruuasta.”
”Olen iloinen”, Italia totesi hymyillen, ”ja muuten, minä olen todella otettu siitä että halusit oppia Espanjalta meistä.” He eivät olleet maininneet sanaakaan asiasta ruokailun aikana, joten Saksa yllättyi hieman että mies otti sen puheeksi. Hän oli jo ehtinyt olettaa sen olevan käsitelty ja kuopattu asia.
”Niin, tuota”, saksalainen sanoi ja nojasi keittiötasoon, ”se oli enemmänkin Espanjan idea.”
”Silti”, Italia totesi, ”opitko paljonkin?” Saksa mietti hetken, mutta nyökkäsi sitten muistaessaan kaikki ne asiat, joista ei ollut edes tiennyt ennen kuin Espanja oli näyttänyt ne hänelle.
”Ja”, hän sanoi ja epäröi hetken ennen kuin jatkoi, ”välillä minusta tuntui, että tiedän sinusta aivan liian vähän.” Italia kallisti päätään, muttei kieltänyt tai myöntänyt. Hän vain asteli lähemmäs kunnes oli vain vajaan käsivarren mitan päässä saksalaisesta.
”Mitä sinä sitten tiedät minusta?” hän kysyi ja Saksa oli hetken hiljaa hämmentyneen.
”Mitä?” hän kysyi.
”Kerro minulle, mitä sinä tiedät minusta”, Italia pyysi kärsivällisesti uudelleen ja Saksa oli taas hetken hiljaa ennen kuin alkoi puhua. Aluksi hänen äänensä oli epätavallisen hiljainen, mutta sitten se sai tuttua vahvuutta sitä mukaan kun mies puhui.
”Sinä pidät pastasta, pizzasta ja kaikesta suloisesta”, saksalainen selitti, ”välttelet harjoituksia viimeiseen asti, mutta osaat kuitenkin jos vain yrität. Sinulla on paljon ideoita, mutta suurin osa niistä on hieman erikoisia. Nukahdat välillä ihmeellisiin paikkoihin, mutta jaksat kuitenkin ryntäillä ympäriinsä vaikka koko päivän. Jos sinulla on ongelmia, tuot ne minulle ratkaistavaksi. Teet hyvä ruokaa ja olet välillä todella huolimaton, mutta myös todella intohimoinen tietyistä asioista. Voitat minut usein jalkapallossa ja juot viiniä mieluummin kuin olutta, mutta ei se haittaa. Sinulla on kaunis lauluääni ja sinä piristät aina kaikkia ympärilläsi. Joskus sinua kuitenkin pelottaa etkä halua jäädä yksin.” Saksa olisi vielä jatkanut, mutta Italia otti yhden askeleen eteenpäin ja painoi sormensa hellästi hänen huulilleen.
”Näetkö”, hän sanoi ja hymyili, ”sinä tunnet minut jo hyvin. Ehkä paremmin kuin kukaan! Minä rakastan sinua niin paljon.” Saksan huulet taipuivat pieneen hymyyn ja hän painoi otsansa toisen miehen otsaa vasten.
”Sinä olet välillä täysin mahdoton, mutta kuitenkin niin suloinen, viaton ja saat minut tuntemaan oloni aina oudon onnelliseksi”, hän sanoi nyt niin hiljaa, että italialainen vaivoin kuuli, ”rakastan sinua, Veneziano Italia.” He seisoivat siinä hetken, kunnes paikalle jossain vaiheessa eksynyt Preussi kyllästyi ja tuhahti.
”Hankkikaa huone”, hän totesi eikä välittänyt pätkääkään siitä katseesta, jonka Saksa häneen loi. Hän vain ottaisi välipalaa jääkaapista ja painuisi huoneeseensa sillä Unkari haluaisi varmasti kovasti kuulla kaiken, mitä oli tapahtunut.
A/N: Siinä se oli. Ainakin toistaiseksi. Saatan vielä joskus kirjoittaa lisää, jos tulee jotain mieleen, mutta musta tuntui paremmalta taputella tämä tälleen kasaan eikä vaan jättää roikkumaan iäisyyteen.
Tästä tuli imelämpi kuin oli tarkoitus... no, se on kivaa kans!
Jos joku jo ehti hihitellä "reinolle" niin se sitten ihan oikeasti tarkoittaa kuningaskuntaa Espanjaksi. Reinoilla on valtaa. Niin ja Roma Amor on ilmeisesti jonkinlainen Rooman slogani. Mie voin niin kuvitella että Ita kertoi sen ilkeyttään /huvikseen Espanjalle ilman Roman lupaa
Kiitos kaikille, jotka ovat seuranneet ja lukeneet tätä ja erityiskiitos kommentoijille, koska ihan oikeasti muutaman kerran se oli teistä kiinni, että uusi osa tuli. Eli taputukset ja keksit teille! *taputapu*
-
Preussi, toisten puolesta hermoileminen ei hyödytä mitään, juoruta voi vaikka ei hermoilekaan :D Joskus on otettava härkää sarvista jotta väärinymmärrykset saadaan selvitettyä (eikös espanjasa ole härkätaiteluja? XD)
Olet nyt läpäissyt Italialaisten käyttämisen peruskurssin!”
syventävään kurssiin lienee tarvittavan perehtyneempi opettaja ;)
Höppänä Romakin myöntää Antoniolle rakkaudensa, pienen mutkan kautta ja osittain ajatuksissaan. Söpöjä yhdessä ”caro mio.”
awwaawaw <3
Tuli aikaerot mieleen kerta saksa soittaa väsyneen kuuloisena vai johtuiko sitten Gillin elämöinnistä :D Ita oli oma itsensä stressaantumatta edellispäivien kommelluksista. Kyllä saksa itan tuntee ja oppihan hän paljonkin tässä sarjassa. Sori, en osaa sanoa mitään järkevää mutta aivan ihanaa on ollut lukea näitä, toivottavasti näitä tulee joskus lisääkin. :)
Reinot XD Me siis kirjaimellisesti vedämme kuningaskunnan jalkoihimme ;D
hamsu
-
Hyvä lopetus hienolle ficille, kaikki päättyi onnellisesti eikä kumpikaan parisuhde joutunut kriisiin.
Romano ja Antonio oli suloisia yhdessä, onneksi pikkuiset selvitti asiat eikä aloittanut saippuasarja masita mykkäkoulua. Voi Gilbert parkaa kun tuli hätä että kaverille tapahtuu jotain kamalaa onneksi kaikki olikin vain väärin käsitystä.
Tosin hän oli jo päivän mittaan oppinut, että esimerkiksi kokkaaminen, vaatteiden silittäminen ja sanomalehden lukeminen yhtä aikaa ei ollut kaikkein viisain hänen ideoistaan.
Kuinka kukaan voi edes keksiä yrittää moista ja olettaa että se onnistuu ilman ongelmia.
”En minä tiedä”, saksalainen totesi, ”Bruder vain ilmestyi kellaristaan ja alkoi huutaa siitä, että sinä olet vaarassa ja Romano aikoo hävittää sinut kartalta. Lopulta minun oli pakko soittaan.”
”Ai, en minä ole vaarassa”, espanjalainen vastasi iloisesti ja Romano pyöräytti silmiään hänen vieressään, ”Roma on tällä myös!”
”Fratello?” toinen ääni sanoi ja ryösti puhelimen Saksalta, ”fratello, mi scusa! Minä kerroin Saksalle kaiken ja hän sanoi, että he eivät ole meitä vastaan! Eikö olekin upeaa? Espanja vain halusi auttaa Saksaa, koska Saksa on niin höpsö ja…”
”Italia…”, Saksa huokaisi taustalta.
”Joten kaikki on hyvin! He rakastavat meitä edelleen!” Italia joutui lopettamaan puhumisen, koska hänen täytyi hengittää välillä. Romano, joka oli seisonut tarpeeksi lähellä Espanjaa kuullakseen hyvin, nappasi puhelimen itselleen äkäisesti.
”Ole hiljaa!” hän ärähti puhelimeen, ”ja minä tiedän jo.”
”Hienoa! Minä menen keittämään pastaa”, Italia totesi hyväksyen kaiken omaan tapaansa välittömästi. Romano tuhahti, mutta ojensi kuitenkin puhelimen Espanjalle takaisin.
Ihailen italian tapaa pystyä siirtymään asiasta seuraavaan nopeasti. Voi Saksa parkaa kun joutuu soittelemaan Isoveljen paniikin vuoksi. Ei Roma hävitä Espanjaa kartalta koska muuten hänelle tulisi yksinäinen olo.
”Hankkikaa huone”, hän totesi eikä välittänyt pätkääkään siitä katseesta, jonka Saksa häneen loi. Hän vain ottaisi välipalaa jääkaapista ja painuisi huoneeseensa sillä Unkari haluaisi varmasti kovasti kuulla kaiken, mitä oli tapahtunut.
Unkari taitaa haluta tietää kaiken näistä saippuasarjamaisista suhteista=)