-
- Ficin nimi: Let me Forget
- Kirjoittaja: Classick
- Beta: -
- Ikäraja: K-11
- Fandom: Twilight
- Genre: Draama, Romance, Fluff, Angst, AU, Lievä Darkfic, Het
- Paritus: Edward/Bella/Jacob
- Disclaimer: Henkilöt ja paikat, jotka tunnistat, kuuluvat Stephenie Meyerille. Leikin vain hänen hahmoillaan saamatta siitä minkäänlaista rahallista korvausta.
- Varoitukset: Kiroilu, Pieni väkivalta, Angst
- Haasteet: Perspektiiviä parittamiseen (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=18741.0) (Canon), FanFic 50 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11888.0) (Korjattu), FandomNano (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=20620.msg407922#new), OTP 10 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15925.0) (Edward/Bella), VIP + Kymmenen kaveria -haaste (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=21304.msg416900#msg416900) (Isabella Swan), One true something (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=21311.msg417062;boardseen#new) (Paritustyyli: Canon), Albumihaaste #2 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=19873.0) (Whatsername)
- Summary: On kulunut viisi vuotta siitä, kun Edward jätti Bellan. Monikin asia on ehtinyt muuttua ja Bella on päässyt jo asian yli. Ainakin niin hän ajattelee. Mitä tapahtuu, kun synkkä menneisyys tule kolkuttelemaan ovelle ja sotkemaan kaikki suunnitelmat? Onko Bellan rakentama elämä vaarassa tuhoutua jälleen?
- A/N: Tämä idea vain pälkähti päähäni ja nyt, useita työtunteja myöhemmin, se on tässä. Innoittajina minulla ovat toimineet jokaisessa luvussa esillä olevat biisit ja etenkin trailerissakin esiintyvä Green Dayn kappale. Uskokaa pois, ilman niitä ette nyt lukisi tätä.
Erityiskiitosta tässä saavat Beatrix Bones, Guadaloupe, Sinikeiju ja kaikki #jumalapelissä tukensa antaneet. Rakas Beani teekee minulle vaivalla bannerin tähän ficciin ja lupaan hänelle siitä hyvästä ikuista orjuutta. Kunhan se banneri siis valmistuu... Guu taas innoitti minua kaikilla nanoillaan kirjoittamaan enemmän ja enemmän. Hän antoi myös idean tähän traileriin, joka olisi muuten ollut suuren työn ja tuskan takana. Keiju taas kävi useinkin potkimassa ircissä ja kyselemässä, milloin tämä julkaistaan. Se on antanut lisäpotkua kirjoittamiselle. Kiitos kaikille, jotka ovat tukeneet minua ircissä ja kertoneet puuttuvia sanoja, joita en ole keksinyt.
Pidemmittä puheitta siirrytään trailerin pariin. Nauttikaa!
// Ilmestynyt Spinn off: Again and Again (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=22114.new#new) (K-7) Kannattaa lukea, koska liittyy tarinaan!
Let me Forget
Menneistä ei jää muistoa,
eikä jää tulevastakaan - mennyt on unohdettu,
ja tulevakin unohdetaan kerran
Saarn. 1:11
Trailer
Muistan kasvot,
Mutta en voi muista hänen nimeään
Meillä kaikilla on menneisyytemme
"Sinä olet parasta, mitä minulla on."
"Minun maailmani ei ole sinua varten."
Joillakin se on synkempi kuin toisilla
"Olen niin pahoillani."
"Älä. En kaipaa sääliäsi."
Oli se minkälainen tahansa,
"Tein sen sinun parhaaksesi."
"Niinhän sinä luulet."
sitä ei voi muuttaa
"Anna minun selittää."
"Siitä vaan."
"Rakastan sinua."
Näyttää kun siitä olisi ikuisuus,
Katumukset ovat hyödyttömiä
Mutta, kun menneisyys palaa luoksesi
"Mitä helvettiä sinä teet täällä?!"
ja haluaa muuttaa tulevaisuutta,
"Mennäänkö kahville?"
suostutko?
"Bella, hän ei ole ihminen."
"Et ole sinäkään."
Jos muistini toimii kunnolla
En aio koskaan kääntää aikaa taaksepäin
Kun tunteet ja ajatukset heittelevät
"Hänellä ei ole mitään tekemistä tämän kanssa."
"Puolustelet aina häntä."
eikä mikään ole enää varmaa
"Olinko pelkkä korvike?"
kohtalo puuttuu peliin
"Et tule koskemaankaan häneen."
"Niinhän sinä luulet, kultaseni."
Unohtaen sinut, mutta en aikaa
Classick ylpeänä esittää
"Kai on vuorosi."
Let me Forget
Tulossa pian
"Ei vampyyrit ole nättejä, ne on rumia ja ällöjä."
A/N: Ensimmäiset vuorosanat trailerissa on lainattu suoraan Uusikuusta ja sanat ovat Green dayn whatsername nimisestä kappaleesta suomennettuna liraman kautta. Kun luit tähän asti, ei sinua enää hidasta kommentoiminen. Tiedäthän,että kirjoittajista on mukava saada edes pientä palautetta. Kuinka vaikeaa on muka kirjoittaa pari lausetta ja kertoa, mistä piti/ei pitänyt? ;)
-
Jihuu! Odotus on päättynyt. Vihdoinkin julkaisit tämän.
Herätit mielenkiintoni irkissä ja nyt olen enemmän kiinnostunut. Trailereita on hankala, mutta tulen kommentoimaan sitten paremmin ensimmäistä lukua. Eli laittelehan sitä tänne kiitos.
Jääm innolla odottelemaan.
-
Uteliaisuus voitti ja summaryn ja trailerin perusteella idea kuulostaa hyvältä ja herkulliselta. Kolmiodraamat ovat niin herkullisia ♥
Mutta jään odottelemaan ensimmäistä lukua mielenkiinnolla! :) Eiköhän sitten kasaannu vähän parempaa kommenttia.
-
Keiju: Hienoa, että löysit perille ;) Prologia pukkaa varmaan kohta puolin, joten et joudu odotamaan enää kauaa. Kiitos paljon kommentistasi!
Tuhisija: Samaa mieltä: kolmiodraama ♥ Ei paineita sen kommentoinninkanssa. Kaikki kommetit piristävät päivääni :)
-
Oi, ihana traileri. Pittääpi alkaa lukemaan tätä<3
-
Hmmm.. Mielenkiintoinen traileri. :) Vaikka saman kaltaisia ficcejä olen lukenut aikapaljon, niin silti aijon tätäkin jäädä lukemaan. Yritän ainakin tulevaisuudessa kommentoida joka lukua, mutta joskus ei vain yksin kertaisesti kerkeä.
Jatkoa pian! :D
-
Ja koska omistit tämän myös minulle, saat takuuvarmasti myös kommentin. (Ja se banneri tulee kyllä; koeviikko nimittäin loppuu ensi viikon tiistaina, että että!)
Ensinnäkin täytyy sanoa, että avasin tämän ficin ihan vain siksi, koska huomasin tämän olevan se, johon olin luvannut bannerin (ja tähän vaikutti myös eritoten se, että sinä olet kirjoittaja), ja innostuin entistäkin enemmän huomatessani, että tässä on luvassa kolmiodraamaa, threesomea, threesomedramaa ja vähän kaikkea muutakin mukavaa! Edward/Bella/Jacob on kai threesomeista parhain, ja tiedän, että sinun kirjoittamanasi tästä tulee vielä jotain niin upeaa ja luettavaa, että en malta odottaa, mitä tästä oikein tuleekaan!
Jotenkin tykkään niin paljon tämän jatkoficin ideasta, koska lähtökohtanahan on se, että Bella pääsi yli glittervampyyri Edwardista eikä jäänyt itkemään lohduttomasti tämän perään. Edwardkin kun on korvattavissa, mutta on silti myönnettävä, että on mielenkiintoista lukea sinun versiosi siitä, mitä tuleekaan tapahtumaan, kun herra päättääkin sitten vihdoin ja viimein palata takaisin. Jotenkin tästä tulee mieleen sellainen jännä ajatus, että Eddiestä tulee Bellan rakastaja (petyin btw hieman tuohon K13-ikärajaan, mutta kaikkeahan ei voi saada), mutta Jacob saa tietää tämän (= threesomedraamaaaaaa, eiku ehkä sittenkin kolmiodraamaa!)
Trailerista sen verran, että se todellakin herätti mielenkiintoni! Jotenkin tuo "Olinko sinulle vain pelkkä korvike?" -lausahdus toi sellaisen ajatuksen mieleen, että Bella olisi kuin olisikin palaamassa Edwardin luokse (toki toivon, että näin ei olisi, palan nimittäin halusta lukea jotain sellaista, missä bling bling -vampyyri jääkin tyhjin käsin). Toistanko itseäni, jos sanon, että tämä kaikki ideoineen, trailereineen ja parituksineen koukutti minut päästä varpaisiin? Jotenkin sinulla vain riittää näitä hyviä ja mahtavia ideoita vaikka muille jakaa, ja tiedän toteutuksenkin olevan loistavaa tasoa!
Bellasta hahmona vielä sen verran, että toivon, ettet tässä ficissä tee hänestä sellaista "damsel in distress" -neitosta, joka itkee ja vinkuu ja vapisee ja joka on niin hemmetin uhkarohkea, että ihan pahaa tekee. :'D Pelkään hieman, että teet hänestä Meyerin tavoin niin ilmiselvän Mary Suen kuin olla ja voi, mutta toisaalta uskon, että vaikka hänessä olisikin Mary Suemaisia piirteitä, niin et silti ampuisi niitä mitenkään yli, vaan sinun Mary Sue -Bellastasi voisikin itse asiassa tulla ihan hyväkin hahmo! Noh, loppujen lopuksi sinä kuitenkin päätät, millaisen Bellasta kirjoitat, joten en voi muuta kuin odottaa mielenkiinnolla.
Kiitokset tästä ihanasta trailerista! :-*
-
nasku: Ihanaa, että pidit!
mmiru: Hienoa, että jäät seuraamaan, vaikka idea onkin vähän tutumpi. Ei mitään paineita sen kommentoinnin kanssa!
Bea: ÄÄKS miten ihana kommentti <3 Olen samaa mieltä, että tämä paritus on mitä parhainta kolmiodraamaa. Tulee kauheat paineet noista sun kehuistas! Nyt pelkään, että koko fic alittaa kaikkien odotukset! Paniikki!
Omastakin mielestäni on ihana idea, että Bella pääsi yli Edistä. Jotenkin kuitenkin tuntuu, ettei siitä voi koskaan päästä täysin yli, jos rakastamasi sielunkumppani jättää, mutta saa nähdä ;) Ikärajan olisi aluksi pitänyt olla K.15, mutta suunnitelmat hiukan muuttuivat. Eikä kaikkea voi saada :)
Sä kehut mua aivan hirveesti <3 Nyt paineet vaan lisääntyy ja lisääntyy... Apua. Tämän ficin Bella on mielestäni juuri sellainen kuin olisin hänen tilanteessaan. Tai no en ehkä ihan, mutta kuitenkin. Loppua kohti rupesin suorastaan säälimään Bellaa, kun se oli niin säälittävä, että muokkasin sen persoonaa vähän jämäkämmäksi. Saa kuitenkin nähdä, mitä pidät tästä bellasta.
Kiitos kehuista ja ihanasta kommentista!
-
A/N: Tämä ei todellakaan säväytä pituudellaan, mutta on mielestäni hyvin olennainen tarinan kulun kannalta. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki kaikille, jotka tunnistavat kappaleen ja esittäjän!
Aluksi
No one ever lied straight to your face
No one ever stabbed you in the back
You might think I'm happy but I'm not gonna be okay
Oletko koskaan miettinyt, miltä tuntuisi, jos koko elämäsi romahtaisi? Ehkä oletkin, mutta tuskin olet koskaan ajatellut kokevasi sitä tuskaa. Minä olen. Se on miljoonia kertoja pahempaa, kuin kukaan pystyisi kuvittelemaan. Tuska valtaa mielen, kehon, ajatukset... Kaiken. Lopulta tuntuu kuin valuisi hiljakseen horrokseen, josta ei enää heräisi. Sitten jonain päivänä se haihtuu ja ymmärrät, ettet koskaan voi unohtaa tai lopettaa tuskaa, mutta voit jatkaa elämääsi. Niin minullekin kävi.
Kun Edward lähti, olin pelkkä tyhjä kuori. Kun löysin Jacobin, tuntui, etten olisi enää tyhjä. Kuin elämälläni olisi taas sisältöä. Hän oli kuin huumetta. Aina nähdessäni Jacobin tai tuntiessani hänen läsnäolonsa, tuntui paremmalta. Silloin, kun hän oli poissa valuin taas pahempaan tilaan ja itsesääliin. Tällaista elämäni oli hetken. Sitten yhtäkkiä kaikki muuttui.
Jacobista tuli ihmissusi. Hän pystyi suojelemaan minua myös fyysisesti ja kaikki oli... Niin normaalia kuin voi olla ihmissuden seurassa. Tuntui kuin voisin unohtaa kaikki kylmät ja kovat vampyyrit ja vaihtaa ne pehmoisiin ja lämpimiin ihmissusiin.
Lopulta väistämätön tapahtui, aloimme seurustella. Silloin tuntui kuin luopuisin kokonaan entisestä elämästäni, aloittaisin uuden ja voisin unohtaa menneisyyden. Kaikki meni kohtalaisen hyvin - eihän mikään parisuhde ole täydellinen. Sitten menneisyys iski kovaa takaisin.
No you don't know what it's like
A/N: Sanat ovat Simple Planin kappaleesta Welcome to my life. Kommenttia?
-
Hienoa, että prologi tuli nytten. Tykkäilin nuista laulunsanoista alussa ja sitten lopussa tuosta yhdestä säkeestä, sopi kivasti mielestäni. Pidin myös siitä, että prologi vain avasi enemmän summaryn ja trailerin kertomia asioita. Siitä kuinka kerrottiin lyhyesti Jaken ja Bellan suhteen kehittymisestä ystävyydestä ja turvasta seurusteluun ja Edwardin... petoksesta (?) ja ihan ihan lopussa paluusta.
Tyksin myös kuinka Bella tavallaan puhutteli lukijaa. Esim. tässä:
Oletko koskaan miettinyt, miltä tuntuisi, jos koko elämäsi romahtaisi? Ehkä oletkin, mutta tuskin olet koskaan ajatellut kokevasi sitä tuskaa.
Ja teksti oli sujuvaa ja hyvää luettavaa, pidin kovasti. Jään odottelemaan jatkoa :D
-
Mukavaa kun tuli jo näin nopeasti lisää. :) Pidin kovasti tuosta alusta, se oli hyvin kirjoitettu ja antoi selvän pohjan ficcille.
Kirjotusvirheitä en huomannut ja muutenkin oli helppo lukuista ja sujuvaa tekstiä. :D
Muuta en oikein tuon perusteella voi sanoa, mutta pistähän jatkoa tulemaan niin jos sitten saisit pitemmän kommentin. ;)
-
Tuhisija: Ihanaa, kun pidit tekstistä eikä sen pituus häirinnyt kamalasti. Jokaisessa osassa on erikseen omat laulunsanansa, jotka kuvaavat osaa mielestäni parhaiten. En näköjään mennyt ihan metsään ainakaan valitessani proloin biisiä. Jatkot tulevat yleensä aika nopeaan tahtiin, koska olen jo kirjoittanut tämän ficin valmiiksi. Julkaisu kun ei ole kauhean vaikeaa ja hidasta :) Kiitos paljon kommentistasi!
mmiru: Onneksi teksti ei vilise kirjoitusvirheitä! Yritän aina lukea kaiken miljoona kertaa läpi ennen julkaisua, mutta yleensä ne tuppaavat jäämään huomaamatta. Jatkoa tulee kyllä pian. Kiitos myös sinulle kommentistasi!
-
Luin ton, ja pidin siitä.
Innolla ootan :))
-
Miss_Cullen: Mukavaa, että odotat jatkoa ja pidit!
HUOM! Tähän ficciin on ilmestynyt Spinn off: Again and Again (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=22114.new#new) K-7. Kannattaa käydä lukaisemassa!
-
Ooooh tää kuulostaa tosi hyvältä, jään odotamaan jatkoa!
Juu tulipa taas turha kommenti mut Anyway
-Butterfly<3
Ps:JATKOA NOPEESTI!!
-
LovelyButterfly94: Mitkään kommentit eivät ole turhia! Turha edes pelätä sellaista ainakaan minun kohdallani. Pidän kaikista kommenteista joita saan ja olen otettu, että edes kommentoit. Monet eivät tee sitäkään. Hienoa, että pidit ja kiitos oikein paljon kommentistasi. Jatkoa tulee tänään tai huomenna.
-
A/N: Päätinkin julkaista tämän jo tänään, vaikka suunnittelin julkaisua ensin vasta huomiselle. Tässä päästään vihdoin asiaan, vaikka pientä johdattelua on ilmassa. Anteeksi lyhyys, mutta tapanani ei ole jaaritella :)
// AINIIN! Kirjoitin tähän hetki sitten spinnoffin. Laitan linkin, jos vaikka joku lukaisisi sen :) Again and Again (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=22114.new#new) (K-7)
Ensimmäinen luku
You're part of my entity, Here for Infinity
When the war has took it's part
When the world has dealt it's cards
Ajoin pitkin mutkaista rantatietä uppoutuneena ajatuksiini. Oikealla puolella kuuset reunustivat tietä kuin vihreä verho ja vasemmalla avautui merinäköala kallioiden lomasta. Tällainen oli tyypillinen La Pushin maisema. Ranta peittyi jälleen suuren kallion taakse, kun lähestyin kotia. Jälleen kerran – aivan kuten eilenkin ja sitä edellisenä päivänä – varoittamatta kallio loppui ja se tuli esiin. Ranta, jolla olin istunut aivan liikaakin elämäni aikana. Se oli paikka, jossa olin kärsinyt niin paljon, mutta myös kokenut elämäni suurimpia hetkiä.
Olin istunut tuolla rannalla ja odottanut Jakea kotiin vartiokierroksiltaan ja vampyyrinjahtauksiltaan. Siellä sain häneltä ensisuudelmani ja samassa paikkaa päätimme alkaa seurustella. Vihasin tuota rantaa, mutta samalla myös rakastin sitä. Ironista, mutta siellä olin viettänyt suuren osan elämästäni sen jälkeen, kun Edward jätti minut. Vedin vasemman käteni vaistomaisesti rintakehälleni, vaikkei kipu enää tuntunutkaan niin pahalta.
Siitä oli nyt viisi vuotta. Olin kaksikymmentäkolmevuotias ja elin sekä henkisesti, että fyysisesti kaksikymmentäyksivuotiaan miehen kanssa. Aluksi mietin ja surin joka päivä vanhenevaa kehoani, mutta Jacob vakuutti minulle aina, että kelpaisin hänelle keski-ikäisenäkin ja vähitellen en enää jaksanut ajatella sitä. Asuimme pienessä tuvassa La Pushin rannassa. Jake ei käynyt töissä, mutta itse työskentelin paikallisessa lastentarhassa. Elämämme oli niin normaalia kuin se meidän tilanteessamme pystyisi olemaan.
Kaarroin talomme pihaan ja astuin ulos Chevystäni. Jake oli korjannut sen aina tarpeen tullen, joten se oli kestänyt hyvin tähän päivään asti. Kävelin pihan poikki ulko-ovelle ja kokeilin tapani mukaan ensin, oliko se lukossa. Hämmästyin, kun ovi avautui, vaikka muistin selvästi lukinneeni sen ennen lähtöä päiväkodille ja Jakelle oli kuulema susijuttuja koko päivä. Astuin sisään ja haistoin kahvin piristävän tuoksun. Jacob kurkisti keittiön ovelta ja hymyili leveästi.
"Eikö sinulla pitänyt olla menoa?" kysyin ja ripustin takkini naulakkoon.
"Sain peruutettua sen", Jake vastasi ja kaappasi minut syleilyynsä. Kikatin kuin pikkutyttö ja suukotin hänen nenäänsä. Hän laski minut alas aivan liian pian.
"Tuoksuuko täällä kahvi?" kysyin ja menin keittiöön Jaken seuratessa minua.
Keittiön seinät olivat keltaiset ja kaapistot tumman männyn sävyiset. Eteläisellä seinällä oli suuri ikkuna, jonka edessä oli pieni neljän istuttava valkoinen ruokapöytä. Kun keittiötä katseli ovelta, se näytti aivan sadusta temmatulta. Kaadoin kahteen erilaiseen teekuppiin kahvia ja laitoin molempiin hiukan sokeria. Jake otti kaapista molemmille hillomunkit ja lautaset ja laittoi ne pöydälle.
"Mistä nyt tuulee?" kysyin antaessani toisen kupeista hänelle. Yleensä sain valittaa ja tiuskia tuntikausia ennen kuin hän suostui käydä lähileipomossa ostamassa leivoksia tai pullaa.
"Ajattelin olla kerrankin askelta edellä", Jake vastasi ja vinkkasi silmäänsä kömpelösti. Hymyilin leveämmin kuin kertaakaan sinä päivänä.
"Ilman taka-ajatuksia?" varmistin ja haukkasin munkista. Kun vastausta ei kuulunut nostin katseeni kahvista. Jake näytti hiukan kiusaantuneelta ja epävarmalta.
"Oikeastaan..." hän aloitti varovasti. Nyökkäsin kannustaakseni häntä jatkamaan. "Olemme olleet yhdessä... Neljä vuottako?"
"Neljä ja puoli", vastasin ja haukkasin uuden palan munkistani. Jake nyökkäsi epävarmasti ja näytti kuin hän olisi kerännyt rohkeutta.
"Joten eikö olisi aika harkita naimisiinmenoa?" hän kajautti nopeasti yhteen pötköön ja meinasin tukehtua munkin palaan.
Jake odotti kärsivällisesti, kun yskin hervottomasti ja yritin keksiä jotain järkevää sanottavaa. Aina välillä hän hörppäsi kupistaan ja haukkasi munkista.
"Naimisiin?" kysyin käheästi, kun sain yskimisen loppumaan. Jacob nyökkäsi ja katsoi minua suoraan silmiin. Aloin pohtia ajatusta. Me kaksi alttarilla sanomassa "tahdon", me kaksi ja kolme lasta menossa kylään Charlie-ukille, minä istumassa keinutuolissa vanhana ja kurttuisena komean ja nuoren Jacobin vieressä. Värähdin.
"Eikö ole vielä vähän aikaista?" kysyin hiljaa ja nypin munkistani pieniä paloja lautaselle. Näin heti Jaken naamasta, että hän ei ollut samaa mieltä.
"Aikaista?" hän kysyi ja nousi seisomaan. "Helvetti siitä on viisi vuotta, Bells. Viisi vuotta sitten hän jätti sinut. Etkö ole vieläkään päässyt hänestä yli?"
Nyt aloin hermostua. Kuinka hän voi kuvitella, että roikkuisin vieläkin itsesäälissä. Hän ei tuntenut minua ollenkaan, jos kuvitteli, että Edward oli syy, miksen halunnut naimisiin.
"Ei voi olla totta, että luulet Edwardin liittyvän tähän mitenkään!" huudahdin ja nousin itsekin seisomaan. Jacob hätkähti yllättävästä reaktiostani ja huomasi osuneensa arkaan paikkaan.
"Mistä sitten?" hän kysyi hillitymmin ja rauhoittui hiukan.
"Ehkä olisi parempi odottaa, että susijutut vähenevät ja asettuisimme enemmän aloillemme. Voisimme jopa odottaa, että hankkisit töitä", vastasin hiukan ivallisesti. Tiesin, ettei hän pitänyt siitä, että jouduin elättämään perheemme yksin. Se kuulema vähensi hänen miehisyyttään.
"Ai, haluat, että hankin töitä? Senkö jälkeen juokset luokseni ja kosit?" Jake kysyi sarkastisesti.
Huokaisin ja istuuduin alas. Olin mennyt liian pitkälle.
"Ei, ei se johdu siitä, ettei sinulla ole työpaikkaa", vastasin apeasti. "En vain halua olla naimisissa itseäni niin paljon nuoremman kanssa."
"Olen vain kaksi vuotta nuorempi", Jacob sanoi hämmentyneenä. Pudistin kevyesti päätäni.
"Niin, mutta ikäero kasvaa koko ajan. Mieti mitä lapsetkin sanovat, kun äiti on neljäkymmentä ja isä puolet siitä. Mieti millaisia huhuja he saavat kuulla koulussa", sanoin apeasti. Jake ei vastannut vaan painoi katseensa maahan.
"Ja siksikö haluat, että lopetan susijutut?" hän kysyi hetken päästä. Nyökkäsin. "Sittenkö tulet vaimokseni?"
"Tietenkin", vastasin ja suutelin häntä nopeasti otsalle.
Otin molemmat kupit ja tiskasin ne nopeasti. Meidän tiskikoneemme oli hajalla ja yritimme välttyä suurilta tiskikasoilta, joten tiskasimme yleensä kaikki tiskit välittömästi. Tai ainakin minä tein niin.
"Ajattelin mennä ostoksille", ilmoitin ja laitoin kupit kuivauskaappiin. Jake oli mennyt olohuoneeseen ja kuulin television äänen.
"Ihan miten vain", hän vastasi ja laittoi lisää volyymia. Otin laukkuni eteisestä ja puin takin päälle.
"Palaan illalla", sanoin ja avasin oven. "Nähdään."
Juuri, kun pääsin autolle, näin Raichelin ja Paulin kävelevän pihallemme. He asuivat vain parin talon päässä, joten en ihmetellyt heidän saapumistaan. Näimmehän melkein joka päivä.
"Oletteko lähdössä jonnekin?" Raichel kysyi ja käveli luokseni. Hänen tummanruskeat hiuksensa ulottuivat nykyään jo puoleen selkään ja hänen silmänsä olivat kauniin ruskeat. Aivan kuten Jacobilla.
"Minä menen ostoksille ja tulen illalla, mutta veljesi on kotona", kerroin ja istuuduin autoon.
"Nähdään sitten illalla", Raichel sanoi pirteästi ja meni Paulin kanssa sisälle.
Matka La Pushista Forksin keskustaan kesti aikansa, mutta nautin siitä. Mielestäni oli ihana ajaa keskellä metsää pienellä ja mutkaisella tiellä. Nautin myös hiljaisuudesta. Ajaessa ei tarvinnut kuunnella muuta kuin moottorin pauhunaa ja sai uppoutua ajatuksiinsa. Mietin kulunutta päivää ja riitaamme. Olin jo pitkään tiennyt, että Jake halusi naimisiin. Tyhmempikin olisi huomannut sen kaikista niistä vihjailuista. Itse en perusta sellaisesta. Susijutut olivat vain tekosyy, olisin voinut mennä naimisiin vaikka heti, jos olisin halunnut. Tiesin, että Jakella kestäisi useita vuosia oppia tarpeeksi itsehillintää, jottei hän enää muuttuisi sudeksi. Sen jälkeen alistuisin hänen vaimokseen.
Näin sivusilmällä liikettä metsässä ja käänsin katseeni sinne. En nähnyt mitään erikoista. Olin aivan varma, että näin jotain.
Kiertelin Forksin ainoaa vaatekauppaa ympäri turhautuneena. En ollut ikinä löytänyt sieltä muuta kuin sukkia eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Otin käteeni mustan tuubitopin ja katsoin itseäni sen kanssa suuresta kokovartalopeilistä. Hämmästyin, kun näin peilin kautta kaupan takaosassa seisovan vaalean hahmon ja käännyin ympäri. Ei ketään. Katsoin taas itseäni peilistä ja heitin topin siihen, mistä otin sen. Aloinko tulla vainoharhaiseksi vai seurasiko joku minua? Pudistin päätäni. Ei kukaan voisi juosta metsässä samaa vauhtia kuin auto ajoi tiellä.
Kokosin vihereitä omenoita läpinäkyvään pussiin punnittavaksi, kun puhelimeni soi ja pudotin yhden omenan lattialle.
"Bella", vastasin kännykkääni ja kyykistyin poimimaan pudonnutta omenaa.
"Hei, täällä on Jessica", kuului tuttu ääni puhelimesta. En ollutkaan kuullut Jessicasta mitään pitkään aikaan. Sen verran kuitenkin tiesin, että hän asui nykyään Miamissa ja oli naimisissa kohtalaisen hyvin ansaitsevan ja vaikutusvaltaisen miehen kanssa.
"Ajattelin vain kysyä, miten voit. Ei olla nähty aivan liian pitkään aikaan", Jessica aloitti ja alkoi kertoa omasta elämästään. Nostin pudonneen omenan takaisin muiden sekaan ja katsahdin taakseni. Silloin näin taas sen hahmon kaukana kaupan takaosassa. Se selvästikin katseli minua.
"Soitan sinulle kohta takaisin", lupasin ja löin Jessicalle luurin korvaan. Olin lähtemässä kohti hahmoa, mutta se oli jälleen kadonnut. Aloin mennä hienoiseen paniikkiin. Jätin omenapussin kärryyn ja otin laukkuni siitä. Sitten kuljin kassan ohi ripein askelin ostamatta mitään ja lähdin autolle.
Autoni oli Forksin suurimmalla parkkipaikalla keskellä kaupunkia. Oloni parantui hiukan, kun pääsin sen vierelle ja aloin kaivaa avaimia laukustani. Onnistuin kuitenkin pudottamaan ne juuri ennen kuin sain ne käteeni.
"Hitto", mutisin, kun avaimet kolahtivat märkään asfalttiin. Olin juuri nostamassa niitä, kun ne katosivat.
"Tässä", kuului kuiskaus takaani. Ihoni meni kananlihalle ja jäseneni sähköistyivät. Tunnistin tuon äänen viiden vuoden takaa. Tunnistin tuon tuoksun. Koko kehoni muisti, vaikka aivot eivät suostuneet toimimaan. Yhtäkkiä tunnistin myös aiemmin päivällä näkemäni hahmot.
Olin ristiriitaisessa tilassa. Toinen puoli minusta halusi juosta karkuun ja soittaa Jaken hakemaan minut. Se oli luultavasti se järkevä vaihtoehto. Muutkin sudet tulisivat luultavasti ja häätäisivät hänet. Toinen osa taas halusi kääntyä ympäri ja hukuttautua menneisyyden haaveisiin. Unohtaa viisi kulunutta vuotta ja huutaa, etteivät ne merkinneet mitään. Se saattoi olla se huonompi vaihtoehto. En kuitenkaan saanut itse päättää, koska Edward yhtäkkiä seisoi edessäni.
"Hei Bella."
I'll be all you need and more
A/N: Rihannan Umbrella oli tämän luvun biisi. Toivoisin taas kommenttia tästä luvusta. Kaikkihan vaivautuvat siihen, eikö niin ;)
-
Jei, eka luku! Ihan sopivan pituinen oli, olisi mielestäni voinut olla hitusen pidempikin, mutta kyllä tämä näinkin meni. Teksti oli sujuvaa ja helposti luettavaa, mutta yhdessä kohdassa oli pieni muotovirhe:
"Ajattelin vain kysyä, miten voit. En olla nähty aivan liian pitkään aikaan", Jessica aloitti ja alkoi kertomaan omasta elämästään.
alkoi kertoa... Itsekin teen toisinaan samaisen virheen, että taivutan jälemmän verbin -maan muotoon, ei sitä silloin huomaa :D Mutta oli pakko huomauttaa (ja sanon vielä tuosta pienenpienestä virheestä replassa: Ei olla nähty...)
Luvun alusta pidin ihan hirmuisesti, se alkoi todella kivasti ja kuvailevasti ja imaisi mukaansa heti alkuriveillä. Oli myös mukavaa kuinka rantaa kuvailtiin sekä Bellan vihaamaksi että rakastamaksi ja kerrottiin hieman menneistä vuosista. Mutta Jacobin ns. kosinta tuli kyllä kovin yllättäen, itse en odottanut sitä (täytyy myöntää)! Olin jo, että Bella suostuu, mutta tietty tämä ikä asia estelee häntä, ja se oli kyllä hyvä veto syyksi kieltäytymiseen. Loistavaa!
Oli myös ihanaa nähdä vilaus Jacobin siskosta ja Paulista ja kuulla myöskin Jessicasta, vaikka kaikista heistä olikin vain vähän. Ja tietty Jessica on nainut vaikutusvaltaisen ja hyvin rahaa ansaitsevan miehen.
Mutta luvun lopetus.. ! En odottanut vielä ensimmäisessä luvussa mitään, joten yllätyin tässäkin ja hyvällä tavalla. On hyvä, että saat asiat rullaamaan, mutta että vielä ei kumminkaan tapahtunut niin paljoa. Ui, mutta odottelen jatkoa ja tietoa siitä, mitä Eetu haluaa. Kiitos luvusta :) Ja voisinpa käydä lukaisemassa tuon spin-offin (piti jo aiemmin, mutta miulle tuli jotain muuta ja unohtui).
-
;D ;D ;D Tiiitiii *HappyDance* Ihana surkean päivän pelastus kun huomasin tänne tulleen jatkoa, hih Juu en taaskaa saa mitää normaalia kommentia aikaseks ku oon nii innoisani tästä mutta bongasin pari virhettä ja aatelin olla hyödyksi ja ilmoitaa ne
Juuri, kun pääsin autolle, näin Raichelin ja Paulin kävelevän pihallemme. He asuivat vain parin talon päässä, joten en ihmetellyt heidän saapumistaan. Näimmehän melkein joka päivä.
"Oletteko lähdössä jonnekin?" Raichel kysyi ja käveli luokseni. Hänen tummanruskeat hiuksensa ulottuivat nykyään jo puoleen selkään ja hänen silmänsä olivat kauniin ruskeat. Aivan kuten Jacobilla.
"Minä menen ostoksille ja tulen illalla, mutta veljesi on kotona", kerroin ja istuuduin autoon.
"Nähdään sitten illalla", Raichel sanoi pirteästi ja meni Paulin kanssa sisälle
Eli tuo Rachel on kirjotettu väärin se kirjoitetaan Rachel ei ollu iso virhe mut pisti silmään. vielä lopuks TÄÄ ON AIVAN IHANA!! ja tiedän olevani kärsimätön mut JATKOA!!!
-Butterfly<3
Ps:toivotavasti Bella valitsee Edwardin itse kun olen 100% Team Edward! Mut kävi mite kävi tää on tosi hyvä
Pss nyt oikeesti lopetan tän hehkutamisen ja meen takas kolooni
-
Pidän ficistä ihan sairaasti :D sitä oli mukava lukea, koska teksti kulki eteenpäin sopivaa vauhtia. Virheitä en pahemmin pongannut (en kyllä katsellutkaan). Sellainen iski kuitenkin silmään, kun luki Raichel, niin eikös sen pitäis olla Rachel?
Toivon jatkoa hartaasti ;)
Ashmett
-
Tuhisija: Ihanaa, että kommentoit aina uusia lukuja! Se piristää kummasti. Korjasin ilmoittamasi virheen, kiitokset sen bongauksesta. Hyvä, etteivät asiat menneet liian nopeasti eteenpäin, koska pelkäsin sitä. Jotenkin en osannut kirjoittaa lukua, jossa ei tapahtuisi paljon mitään. Kiitos paljon kommentistasi ja anteeksi, etten osannut vastata siihen kovinkaan hyvin.
LovelyButterfly94: Kiitos sinullekin virheiden bongauksesta. Olen aina luullut,että se kirjoitetaan Raichel, mutta kaipa olen ollut väärässä :D Ihanaa, että pidit! On todella mukavaa lukea kommenttia, jossa ylistetään ficciä. Se jotenkin saa kirjoittamaan enemmän. Muista möyriä kolostasi lukemaan seuravaa luku, joka tulee piakoin!
Ashmett: Kiva, kun pidit ficistä ja toivotytavasti pidät jatkossakin <3 Korjaan tuon virheen pian, etteijää häiritsemään kauemmaksi aikaa ;) Kiitos sinullekin kommentistasi!
-
Eka luku oli tosi hyvä. Mut aika oudosti tuo Jacob vaan möläyttää et mennäänkö naimisiin :O
Rantaa kuvailtiin tosi hyvin, en mä keksi mitään mitä sanoo.. Tosi hyvä tää kuiteski on ;)
Jatkooo nopeesti, ootan innolla :))
-
A/N: Miss_Cullen: Olihan se vähän outoa, mutta omassa mielessäni olin ajatellut,että hän oli suunnitellut tekoa jo kauan (voiko enää sekavammin selittää?). Ei aina tarvitse tehdä mitään maratonkommenttia. KAikki kommentit piristävät kirjoittajaa ;) Arvostan, että kommentoit. Kiitos paljon!
Elikkäs nyt saatte hiukan vastauksia kysymyksiinne, kun toinen luku tulee. Tässä luvussa ei kauheasti tapahdu ja asiat eivät etene aivan mieletöntä vauhtia. Lupaan silti, että luvussa tapahtuu kiinnostavia asioita ;)
Toinen luku
We'll walk this road together, through the storm
Whatever weather, cold or warm
Just lettin you know that, you're not alone
Edward seisoi edessäni vakavana ja tuijotti minua silmiin. Itse seisoin vain paikoillani ja yritin käsittää tapahtunutta. Hämmennykseni sai Edwardin hymyilemään vinosti. Silloin palasin todellisuuteen ja kiukku sai vallan.
"Mitä helvettiä sinä teet täällä?!" huudahdin ja sain Edwardin säpsähtämään. "Millä oikeudella tunget takaisin elämääni?"
"Minä ajattelin vain tulla-" hän aloitti, mutta keskeytin hänet pudistamalla päätäni.
"Ajattelit tulla sanomaan hei? Vaiko kenties pyytämään anteeksi?" kysyin ivallisesti ja riuhtaisin avaimeni hänen käsistään. "Mikset voi antaa minun unohtaa ja jatkaa elämääni?"
"Ajattelin tulla selittämään", Edward jatkoi hiljaa. Ilmeisesti tunteenpurkaukseni järkytti häntä.
"No selitä sitten, että pääsen joskus kotiinkin", sanoin myrkyllisesti ja kyräilin ohikulkijoita, jotka tuijottivat meitä. Edward huokaisi ja pyöräytti silmiään. Jostain syystä se vain lisäsi ärtymystäni.
"Se on pitkä juttu, enkä haluaisi kertoa sitä tässä", hän jatkoi vaivaantuneena. Tuhahdin, niinpä tietenkin.
"Sitten sinun ei tarvitse kertoa sitä ollenkaan", vastasin ja avasin autoni oven. Istuuduin sisään ja käynnistin moottorin. Vielä ennen lähtöäni rullasin sivuikkunan auki.
"Tässä on numeroni", Edward sanoi ja ojensi minulle pienen pahviliuskan. "Jos sattuisit joskus tarvitsemaan sitä." Tungin liuskan takkini taskuun ja peruutin pois parkkiruudusta.
"Hyvästi, Edward."
Kotiin päästyäni kiehuin raivosta. Kuinka Edward kehtasi tulla takaisin sotkemaan elämääni? Luuliko hän, että olin sivuuttanut kuluneet viisi vuotta olankohautuksella? Odottiko hän, että hyppäisin tuosta vaan hänen kaulaansa ja rukoilisin anteeksiantoa? Ja miksi hän tuli juuri nyt? Miksi nyt eikä vuosi sitten tai vuoden päästä? Mielessäni pyöri kasapäin kysymyksiä, joihin vain Edward voisi vastata enkä ollut kysymässä häneltä.
"Toitko leipää, koska meillä ei ole enää yhtään?" Jake kysyi heti, kun pääsin sisälle.
"En", vastasin tylysti ja heitin laukkuni lattialle. Paul ja Raichel vilkaisivat toisiaan paljonpuhuvasti.
"Mikä nyt on noin kamalaa?" Jake kysyi ja istahti viereeni sohvalle.
"Ei mikään", valehtelin ja laitoin television päälle. Silloin hän haistoi sen.
"Miksi haiset aivan vampyyriltä?" Jake kysyi hämmästyneenä ja kavahti poispäin. Nousin seisomaan ja lähdin keittiöön. Hän kuitenkin esti minua ottamalla olkapäästäni turhankin kovakouraisesti kiinni.
"Päästä irti. En halua puhua siitä", sihahdin Jacobille, joka perääntyi hämmentyneenä askeleen, muttei päästänyt otettaan irti.
"Me taidammekin tästä lähteä", Paul sanoi virnistäen. Ovi kolahti ja äkkiä olimme taas Jaken kanssa kahdestaan. Tunsin myrskyn nousevan.
"Muotoilen kysymykseni uudestaan; oletko ollut tekemisissä vampyyrin kanssa?" Jake kysyi painottaen jokaista sanaa. Tunsin oloni jotenkin epävarmaksi ja uhatuksi.
"Päästä irti, Jake. Sanoinhan, etten halua puhua siitä", vastasin selkeästi ja kuuluvasti. Mitään ei tapahtunut.
"Vastaa kysymykseeni", Jacob sanoi hiljaa ja tärisikin hiukan. Hän ei ollut pitkään aikaan ollut näin vihainen. Huomasin, että pelkäsin hänen muuttuvan sudeksi keskellä olohuonettamme.
"En, en ole", valehtelin itsesuojeluvaiston varassa. Jake pudisti päätään ja nauroi mielipuolisesti. Hän puristi olkapäätäni niin lujaa, että tiesin siihen jäävän jälki.
"Olenpa minä idiootti. Kuinka kauan olet tavannut Edwradia ja niitä muita iilimatoja selkäni takana?" Jake kysyi naurunsa lomasta ja tuijotti minua intensiivisesti silmiin. Hän tärisi vieläkin enemmän.
"Jake, en minä-" yritin, mutta hän puristi olkapäätäni yhä vain kovempaa ja kovempaa. Mielessäni pyörivät Emilyn raadellut kasvot ja varoitus, sudet ovat arvaamattomia suuttuessaan.
"Älä yritä valehdella minulle!" Jake huudahti ja tönäisi minut kauemmas. Otin välittömästi takkini naulakosta ja laukkuni lattialta ja lähdin ulos.
"Bella, odota! Olen pahoillani", Jacob huudahti ovelta, mutta olin jo ajamassa poispäin.
Ajaessani manasin koko päivän alimpaan helvettiin. Kuinka Jake saattoi satuttaa minua? Hän ei ollut koskaan edes koskenut minuun vasten tahtoani, mutta nyt omassa olohuoneessamme hän melkein mursi olkapääni. Mistä moinen muutos? Vaikken sitä oikeasti varmaan koskaan myöntäisikään kenellekään, pelkäsin äsken häntä. Ajoittain muistin, että poikaystäväni oli minua monta kymmentä kiloa painavampi, neljä kertaa vahvempi ja epävakaa muodonmuuttaja, joka oli hyvin taipuvainen mustasukkaisuuteen.
Vatsani alkoi kurnia ja muistin, että olin syönyt viimeksi kunnolla töissä. Ajoin ensimmäiselle vastaantulevalle huoltoasemalle ja jätin autoni parkkiin. Pihalla ei ollut muita autoja. Sen sijaan oven edessä seisoi viisi Harley Davidsonia siistissä rivissä. Syksyinen viima puhalsi hiukseni naamalleni, mutta se ei ollut aina syy, jonka vuoksi napitin takkini kokonaan kiinni.
Huoltoaseman yhteydessä toimi pieni putiikki, josta sai kaikenlaista pitkällä matkalla tarvittavaa: tupakkaa, eväitä, pullaa ja lehtiä. Kauppa oli jaettu tiskillä suurempaan ja pienempään osaan. Pienemmässä seisoi noin kaksikymmentävuotias tyttö ja siellä säilytettiin tupakka- ja alkoholituotteita. Suuremmassa osassa olivat pelikoneet ja muu tavallinen kalusto.
Kävelin ripeään tahtiin maitotuotteiden luo ja näin vilaukselta neljä tummiin pukeutunutta miestä ja yhden naisen pelikoneilla.
"Haluutko tyttö ajelulle?" kysyi yksi miehistä ja astui askeleen lähemmäksi minua. Hän näytti noin kolmekymmentävuotiaalta rekkakuskilta ja hänen hymynsä paljasti kaksi puuttuvaa hammasta.
"Wax, älä kiusaa sitä tyttöraasua. Etkä näe, että se on peloissaan?" joukon ainoa nainen kysyi ja tuijotti minua huolestuneesti. Hän oli selvästi nuorempi kuin muut porukassa ja pukeutui vähemmän näyttävästi.
"En kiitos", vastasin miehelle, otin yhden jugurtin hyllystä ja suuntasin kassalle.
"Ei huolta", kassalla oleva tyttö sanoi ja otti hinnan jugurtistani. "He ovat täällä joka ilta eivätkä ole koskaan tehneet mitään huolestumisen arvoista." Nyökkäsin.
"En minä sitä pelännytkään", sanoin huolettomasti ja maksoin ostokseni.
"Ajattelin vain, kun näytit niin huolestuneelta", tyttö sanoi hymyillen ja toivotti hyvää illanjatkoa.
Istuin autossani jalat kojelaudalla ja söin jugurttiani. Samalla mietin, mitä tekisin seuraavaksi. Kello oli vasta vähän yli yhdeksän, joten en ainakaan menisi kotiin. Jacob saisi kärsiä tekojensa seurauksena siitä, ettei tiennyt, missä olin. Samalla hänellä oli aikaa kirjoittaa minulle kunnon anteeksipyyntö ja leipoa jotain. Jos en mene kotiin, niin mitä teen? En ainakaan aio istua autossa. Starttasin moottorin ja lähdin ajamaan kohti kaupunkia.
Jätin autoni samalle paikalle kuin aamulla ja lähdin kävelemään ilman määränpäätä. Oli synkkä tosiasia, että iltayhdeksän ruuhkien jälkeen Forks autioitui. Täällä ei ollut minkään näköistä yöelämää. Edes ravintolat eivät olleet auki kuin kahteentoista ja nekin autioituivat yleensä ennen kymmentä. Kun asuin Phoenixissa, ei ollut turvalista kävellä yksin kymmenen jälkeen. En tarkoita, että siellä olisi paljon rikollisuutta, mutta se oli kohtalaisen suuri kaupunki.
Kuulin kännykkäni soittoäänen ja kaivoin sen laukustani. Katsoin näytöltä nimen ja vastasin.
"Missä olet?" Jake kysyi kylmästi ennen kuin ehdin sanoa mitään. Hänen asenteensa ja äänensävynsä ärsyttivät minua.
"Kaupungilla", vastasin samalla äänellä ja potkaisin maassa makaavaa kiveä. En pitänyt riidoista, mutta tällä kertaa en olisi se, joka luovuttaa ensimmäisenä.
"Tulisit nyt kotiin. On jo aika myöhä", Jake aneli aivan vilpittömän kuuloisesti.
"Oletko valmis pyytämään anteeksi", kysyin. Kuulin huokauksen.
"Anteeksi, että suutuin ja satutin sinua", hän mutisi linjan toisesta päästä. Hymyilin, kun kuvittelin hänen ilmettään. Jake ei rakastanut anteeksi pyytelyä.
"Entä sanasi? Kadutko niitä?" varmistin vielä. Linjalta kuului vain hiljaisuutta.
"En, en kadu mitään sanomaani", kuului tyly vastaus. Hymyni hyytyi ja kiukku nousi jälleen ajankohtaiseksi.
"Et mitään?" toistin hämmentyneenä ja kiukkuisena.
"En mitään." Minua suututti enemmän kuin koko päivänä yhteensä. Kuinka hän saattoi olla tuollainen jääräpää?
"No, sitten minua on turha odottaa vähään aikaan kotiin", ilmoitin ja suljin puhelimen. Silloin minulla välähti. Jos Jakea suututtaa, että tapaan vampyyreitä säännöllisesti, annan hänelle suuttumisen aihetta.
Otin takkini taskusta pienen lapun ja näppäilin siinä lukevan numeron kännykkääni. Yksi tuuttaus.
"Edward", kuului sointuva ääni puhelimesta. Katsahdin eteenpäin ja näin parin sadan metrin päässä kahvilan, jonka pitäisi olla auki keskiyöhön asti.
"Center Cafessa kymmenen minuutin kuluttua", ilmoitin ja katkaisin puhelun.
I've had enough, now I'm so fed up
A/N: Sanat Eminemin Not Afraid. Kaipailen yhä kommenttia, joten varmaan kommentoitkin?
-
Meinasin jättää lukemisen huomiselle, koska miun on pitänyt omia juttuja tehdä ja on pientä päänsärkyä, mutta en mie nyt kumminkaan pystynyt jättämään tämän lukemista myöhemmäksi :D Ihanaa, että jatkoa tuli, oli aika kiintoisa luku.
Sinun Bellasi tässä on ihana. Aluksi ajattelin, että nyt se Bella varmaan melkein ripustautuu Edwardin kaulaan, mutta onneksi ei käynyt niin. Parempi oli tämä kylmä ja "ei kiinnosta" käytös :D Lisäksi Jaken ja Bellan riita.... Oi, tästä se kolmiodraama puhkeaa ♥ Ja luvun loppu vain ruokkii tätä kolmiodraaman syntymistä! Oivoivoivoi.
Ajoittain muistin, että poikaystäväni oli minua monta kymmentä kiloa painavampi, neljä kertaa vahvempi ja epävakaa muodonmuuttaja, joka oli hyvin taipuvainen mustasukkaisuuteen.
Tämä oli ihana toteamus Jakesta ja hyvin paikkansa pitävä! Oli pakko quotata, hih.
Ja loppu... tällaiset loput ovat aina niin huviä :D Jää koukku ja jää siihen kiinni ja odottamaan jatkoa. Näin kävi minullekin. Kiitos tästä luvusta, jatkoa jään odottelemaan.
-
Kiva ku näin useasti tulee jatkoo.. hyvä jatko oli :)
-
Tuhisija: Komiodraama <3 Pidän itsekin enemmän tästä Bellasta. Jotenkin se on paljon realistisempi. Kiva, että pidit ja jaksoit kommentoida! Olen todella huono vastaamaan kommentteihin, toivottavasti et pety tähän vataukseen :D
Miss_Cullen: Jatkoa tulee suunnilleen 3-4 päivän välein. Ihanaa,että pidit! Kiitos myös sinulle kommentistasi!
-
En oikein tiedä mitä sanoa... Minä vihaan Bella/Jacobia mutta tässä se ei tunnu niin vastenmieliseltä. Vai että palasi Edward sotkemaan Bellan hyvin järjestetyn elämän. Saa nähdä mitä tästä tulee. Jatkoa kiitos.
-
A/N: HeadlightQueen: Hineoa, että siedät minun kirjoittamaani Jacob/Bellaa.Ehkä se johtuu siitä, ettei tässä ficissä kaikki ole ruusuilla tanssimista. Jatkoa tulee nyt :)
Elikkäs taas on menny se maagiset kolme päivää, joten uutta osaa pukkaa. Nauttikaa!
Kolmas luku
I hold my breath
Because you were perfect
But I'm running out of air
And it's not fair
Istuin Center Cafen nurkkapöydässä ja siemailin teetäni. Kahvilassa oli vain pari muuta ihmistä ja hekin tekivät lähtöä. Henkilökuntaa oli paikalla kaksi naista, joista toinen keräsi astioita ja laittoi paikkoja kuntoon ja toinen palveli kassalla. Edward ei ollut vielä saapunut ja aloin tulla toisiin aatoksiin. Jakella todella oli aihetta syyllistää minua ja huutaa. Teinhän juuri nyt niin kuin hän pelkäsi. Kaiken syyllisyyden lomassa minusta alkoi tuntua, ettei Edward voisi antaa minulle sellaista selitystä kuin kaipaisin.
Aloin jo harkita kotiin lähtemistä, kunnes huomasin oven käyvän ja Edwardin astuvan sisään. Hän käveli ilmeettömästi suoraan luokseni.
"Hei", sanoin varovasti, kun hän istuutui alas. Hän vastasi nyökkäämällä. Katsoimme toisiamme silmiin eikä kumpikaan sanonut hetkeen mitään.
"Ennen kuin alan selittämään, haluaisin kysyä yhtä asiaa", Edward aloitti varovaisesti. Nyökkäsin. "Mistä moinen mielen muutos?" Kysymys oli vaikea, koska en itsekään tiennyt tarkkaa vastausta.
"Mietin asiaa ja totesin, että minua kiinnosti selityksesi", vastasin valkoisen valheen turvin ja kohautin olkiani. Edward nyökkäsi. "Oikeastaan haluaisin kysyä pari kysymystä ennen kuin aloitat sen." Hän nyökkäsi toiseen kertaan. Mietin pitkään, mistä aloittaisin. Nyt ne miljoonat päässäni pyörineet kysymykset tuntuivat merkityksettömiltä ja etäisiltä.
"Mitä olet tehnyt nämä vuodet?" kysyin ja maistoin hiukan teetäni. Annoin Edwardille hetken aikaa miettiä vastaustaan.
"Aluksi eristäydyin perheestäni", hän sanoi hiljaa ja kuulosti häpeävältä. Kohotin katseeni pöydästä hämmästyneenä.
"Miksi?" Edward tutki kasvojani huolellisesti ennen vastaustaan.
"Koska tunsin pettäneeni heidät. Olin saanut jälleen kerran kaikki muuttamaan ja pakottanut Alicen pysymään kaukana rakkaasta ystävästään. Häpesin itseäni", hän vastasi ja yllätti minut. Oletin, että hän olisi viettänyt hauskaa elämä, jossain kauniissa paikassa ja unohtnaut murheensa. Olin ollut aivan väärässä.
"Ajankulukseni jäljitin Victoriaa, koska en halunnut hänen palaavan tänne", Edward jatkoi. Sanasta "jäljittää" tuli mieleeni välittömästi aina James ja hänen kamalat punaiset silmänsä. Se oli ainut asia "entisestä" elämästäni, jota en ollut voinut unohtaa. Victoriaa taas en ollut ajatellut pitkään aikaan. Tuskin kertaakaan sen jälkeen, kun Edward lähti.
"Miten se sujui?" kysyin ja karistin mielestäni kaikki mielikuvat Victoriasta ja Jamesista. Edward kohautti olkiaan.
"Törmäsiin Victoriaan ensimmäisen kerran Meksikossa. Hän luultavasti säikähti, koska jouduin juoksemaan hänen perässään Etelä-Amerikan halki. Chilen etelälaidalla hän hyppäsi mereen ja yritin hetken uida perässä, mutta hajujäljet hukkuivat nopeasti vedessä ja jouduin luovuttamaan. Uskoin kuitenkin, että hän pysyisi poissa täältä", hän selitti ja kuuntelin kiinnostuneena.
"Palasitko perheesi luo?" kysyin tutkiessani Edwardin kasvoja kunnolla ensimmäistä kertaa koko aikana. Hänen ohuet huulensa olivat jännittyneet ja silmät olivat todella mustat.
"Lopulta", hän vastasi hiljaa.
"Tässä ei olisi koskaan pitänyt käydä näin", Edward sanoi pienen hiljaisuuden jälkeen ja haroi hiuksiaan. "Rikoin kaikki itselleni ja muille antamani lupaukset." Katsoin häntä kysyvästi enkä ymmärtänyt, mistä hän puhui.
"Mitkä lupaukset?" kysyin. Edward pudisti päätään.
"Etkö muista?" hän kysyi ihmeissään. Pudistin päätäni ja annoin hänen muotoilla sanojaan.
"Lupasin sinulle, ettet enää koskaan näkisi minua. Että katoaisin elämästäsi pysyvästi", Edward sanoi hiljaa ja katsoi minua taas silmiin. Mielessäni välähti kuva, jossa seisoin taas metsässä Edwardin kanssa ja taustalla kaikuivat sanat; Lupaan ettet näe minua enää koskaan. Minä en enää palaa. Sinun ei tarvitse enää käydä tällaista läpi minun vuokseni. Voit jatkaa rauhassa elämääsi ilman, että minä sekaannun siihen. Aivan kuin minua ei olisi koskaan ollutkaan. Vedin vasemman käteni rintani ympärille ja puristin itseäni pitkästä aikaa kokoon. Kehoni ei ollutkaan täysin unohtanut menneitä.
"Muistatko nyt?" Edwrad kysyi katsoessaan kärsivästi minua. Nyökkäsin kalpeana ja väänsin käteni takaisin sen alkuperäiseen asentoon. Päässäni pyöri sekunnin pätkiä kaikista viikoista, jotka viruin horroksessa Edwardin lähdön jälkeen.
"Mitä muita lupauksia petit?" kysyin saadakseni muuta ajateltavaa.
"Lupasin Esmelle, etten lähtisi ja lähdin kuitenkin. En vain kestänyt olla kaikkien tarkkailtavana ja säälittävänä. Lupasin myös Rosalielle, etten ruikuttaisi surkeuttani tai rypisi itsesäälissä. Kun palasin perheeni luo, rikoin senkin lupauksen. Myös Alice joutui pettymään, kun lupasin, että yrittäisin olla onnellinen. Sen lupauksen tiesin tekeväni tyhjäksi heti sen annettuani", Edward kertoi synkästi eikä enää katsonut minuun. "Petin myös itselleni tehdyn lupauksen palaamalla."
Olimme pääsemässä yhä vaikeampiin aiheisiin, eikä keskustelu ollut mennyt yhtään helpompaan suuntaan.
"Miksi palasit? Miksi petit lupauksesi?" kysyin varovasti. Olimme kiertäneet aihetta jo pitkän aikaa. Edward käänsi jälleen katseensa kohti minua.
"Kosk-", hän aloitti, mutta puhelimeni pirinä keskeytti hänet.
"Hemmetti", mutisin ja kaivoin pienen samsungini laukustani. Katsoin soittajan nimen ja otsani meni vaistomaisesti ryppyyn. Painoin punaista luuria ja laitoin puhelimen äänettömälle.
"Kuka se oli?" Edward kysyi uteliaasti ja samalla turhautuneesti. Muistin hetken ajan taas, kunka turhautunut hän oli aina ennen, kun en kertonut, mitä ajattelin.
"Jake", vastasin totuudenmukaisesti. Vastaukseni näytti vain ruokkivan hänen uteliaisuuttaan.
"Jacob Black? Se poikako, joka paljasti sinulle, että olemme vampyyrejä?" Edward kysyi ja pieni hymynkaarre ilmestyi hänen kasvoilleen. Nyökkäsin. Hän käänsi katseensa taas ulos ikkunasta.
"Hän ei ole enää niin pieni", sanoin hiljaa, koska tunsin tunnetta puolustaa poikaystävääni. Ainakin sen olin velkaa hänelle.
"Taidatte olla aika läheisiä", Edward totesi vaimeasti. Aioin ensin kiistää asian jostain kumman syystä, mutta hän katsoi taas suoraan silmiini. "Bella, vaikken vieläkään kuule ajatuksiasi, osaan laskea yhteen yksi plus yksi." Nyökkäsin.
"Seurustelemme", vastasin. En tiedä, millaista reaktiota odotin Edwardilta. Hän vain nyökkäsi.
"Palataanko asiaan?" kysyin nopeasti. Minua ei yleensä kiinnostanut puhua suhteestani kenenkään kanssa. Varsinkaan juuri Edwardin. Hän nyökkäsi varmasti.
"Myönnän, että ensihetkestä asti olin miettinyt paluuta. Edes pientä hetkeä, jona voisin katsella, kun nukut tai puhut ystäviesi kanssa. Jotakin, mihin tarttua huonompina hetkinä. Luulisi, että vampyyri muistaa kaiken aina tarkkana ja ikuisesti, mutta se on valetta. Tuntui, että unohdin, miltä tuoksut tai näytät vihaisena. Kuin unohtaisin silmiesi värin ja huultesi pehmeyden. Kaikki muistikuvani alkoivat haalistua ja niihin sekoittui syyllisyyttä ja sääliä. Ne saastuivat ajatuksistani. Lopulta pyysin Alicea muistelemaan sinua ja yritin tallettaa kaikki pienetkin asiat ikuisesti muistiini, mutten onnistunut", Edward selitti nopeaan tahtiin ilman taukoja. Aina välillä hän vilkuili huolestuneena reaktioitani, mutta istuin vain paikoillani ja tuijotin häntä. Tuijotin ja yritin ymmärtää.
"Kun jäljitin Victoriaa, sain muuta ajateltavaa. Tunsin taas eläväni edes hiukan samaa elämää kuin silloin. Sen vuoksi yritin kaikkeni. Kun lopulta luovutin, en tiennyt enää, mitä tehdä. Palasin takaisin perheeni luokse ja vain olin. Silmäni tummuivat ja lopulta olin niin janoinen, että hyökkäsin talomme ohi juoksevan oravan kimppuun. Sen jälkeen Carlisle pakotti minut säännöllisin väliajoin metsästämään", Edward jatkoi yksinpuheluaan. Olin niin hämmentynyt kaikesta kuulemastani, etten osannut vastata mitään, vaikka hän selvästi odotti jonkinlaista reaktiota.
"Yhtenä päivänä sorruin. Pyysin Alicea kertomaan jotain tulevaisuudestasi. Hän kertoi, ettei ollut nähnyt mitään enää pitkään aikaan. Olin hämmentynyt ja järkyttynyt. En tiennyt, mitä se tarkoitti, jos Alice ei nähnyt jotakuta. Carlisle epäili, että se johtuisi siitä, että olimme olleet niin kauan erossa sinusta, ettei Alice enää voinut nähdä. Siitä sain loistavan tekosyyn tulla katsomaan sinua. Varmistamaan, että olet kunnossa."
Hiljaisuus täytti koko kahvilan.
"Ei se johdu siitä", vastasin, koska hiljaisuus ahdisti minua. "Se johtuu siitä, että Jake on ihmissusi." Vastaukseni oli täysin odottamaton. Näin kuinka Edwardin silmät laajenivat ja kasvojen lihakset kiristyivät. Hänen silmänsäkin tummenivat.
"Ihmissusi?" hän kysyi hitaasti painottaen erikseen jokaista kirjainta.
"Hän pystyy muuttumaan sudeksi", vastasin kysymykseen varuillani.
Edward pudisti päätään.
"Ei, ei voi olla. Minä luulin jättäneeni sinut turvaan, mutta täällä asuikin saastaisia ja vaarallisia ihmissusia", hän sanoi ja suorastaan sylkäisi lopun. Hänestä huokui sellaista vihaa ja inhoa, että värähdin ja hivuttauduin hiukan kauemmas. Hänen kätensä puristuivat nyrkkiin nyrkit kiinni pöytään.
"Ei hän ole vaarallinen", kivahdin. Edwardilla ei ollut mitään oikeutta arvostella perhettäni ja tuttujani.
"Ihmissudet ovat kiivaita, arvaamattomia ja voimakkaita. Ne eivät ole hyväksi sinulle", Edward sanoi rauhallisesti, mutta uhkaavasti.
"Ja sinäkö tiedät, mikä minulle on hyväksi?" huudahdin ja nousin seisomaan. "Sinä olit se, joka jätti minut."
"Tein sen sinun parhaaksesi", hän sanoi rauhallisesti. Pudistin päätäni.
"Niinhän sinä luulet. Et nähnyt minua niinä kuukausina. Et ollut täällä korjaamassa minua. Jake oli", sanoin vihan turruttamana. "Sinä rikoit maailmani, hän korjasi sen." Edward meni hetkeksi sanattomaksi. Aivan kuin hän olisi sisäistänyt jokaisen sanani ja olisi tiennyt ne todeksi, vaikkei koskaan aikoisikaan myöntää sitä.
"Bella, hän ei ole ihminen", hän sanoi hiljaa, jopa anelevasti.
"Et ole sinäkään", sihahdin ja poistuin paikalta.
Työntekijät tuijottivat minua huolestuneina, kun astuin ulos kahvilasta. Kadulla lähdin juoksemaan. Juoksin niin kovaa kuin ikinä pystyin, vaikka tiesin, ettei Edward seuraisi minua. Pysähdyin vasta autolla ja annoin kyynelten virrata.
Kotona juoksin suoraan sisälle ja näin Jacobin olohuoneessa.
"Bella, olen niin pahoil-" hän aloitti, mutta nähdessään minut hiljeni. Kasvoni punoittivat kyynelten jäljiltä ja nenäni vuosi.
"Ei, minä olen pahoillani", sanoin käheällä äänellä ja kyynelten tulva voimistui. Jake juoksi luokseni ja otti minut lämpimään ja turvalliseen syliinsä.
"Mitä tapahtui?" hän kysyi pehmeästi ja ohjasi minut istumaan sohvalle.
"Tapasin E-edwardin ja meille tuli riitaa", selitin ääni väreillen. Jake vain nyökkäsi. "Anteeksi."
"Ei se mitään. Puhutaan huomenna", hän hyssytteli. Ensimmäistä kertaa koko päivänä tunsin itseni turvatuksi.
Lopulta päivän koettelemukset olivat liikaa ja nukahdin Jacobin lämpimään syliin. Sitä ennen kuitenkin uusin vanhan lupaukseni; Jacob ei tulisi koskaan enää näkemään minua itkemässä Edwardin vuoksi.
It's all your fault
A/N: Pink; It's all your falult. Kommenttia kaipaan jälleen. Kyselisin myös niiden lukijoiden mielipiteitä, jotka eivät ole kommentoineet vielä ollenkaan. Kommenttikerjääjä? Minäkö? En toki :)
-
;D ;D ;D ;D Minulta nyt on turha edes odotaa rakentavaa kommentia eli tämäkin on taas tälläinen Ihkutus löpinää vain eliiii rakastan rakastan rakastan!!! Virheitä en huomanut. ja vielä kerran RAKASTAN!!! ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D
-Butterfly<3
-
Pääsinpäs viimein kommentoimaan. Oih, luku oli kyllä kiintoisa, oli mukavaa kuulla Edwardin ajatuksia ja niistä ajoista, kun hän oli ollut poissa. Edward kuulosti niin Edwardilta, hän oli mielestäni hyvin IC, joten plussaa siitä hirmuisesti. Ja Edwardin reaktio Jacobin ihmissusisuuteen (sana?) oli hyvä. Tuli mieleen Epäilys kirjan tapahtumat, kuinka Eetu suojeli Bellaa Jakelta ja joo.. Eli Edwardissa ainakin tässä luvussa onnistuit!
Ja tyksin siun Bellasta entistä enemmän. Hänhän oli Houkutuksessakin sellainen vähän piittaamaton siitä, että Eetu on vampyyri, ja tässäkin kun Eetu luultavasti odotti vähän erilaista reagointia puheeseensa, Bella oli melko rauhallinen ja niin.. En löydä nyt sopivia sanoja selittämään. Mutta kumminkin oli hyvä, että Bells vähän säikähti Edwardin suutahtaessa kuullessaan Jakesta.
Loppuun olisin kaipaillut hieman lisää jotain, mutta toisaalta on ehkä parempi, että Bellan ja Jaken keskustelut säästetään myöhempään ajankohtaan. Olin odottanut, että Jake kyselisi ja ehkä jopa vauhkoontuisi kuullessaan Edwardista, mutta kaipa hän oli päättänyt toimia hieman viisaammin ja olla suututtamatta Bellaa uudestaan (ja sytyttämättä uutta riitaa).
Juu, mutta sitä jatkoa vain lisää tulemaan :D Kiitos tästä.
-
Tätä on kyllä ootettu :) Tuo edwardin osa kuulosti siltä et ihan ku stephenie meyer olis ite kirjottanu ton :o
Oot tosi hyvä kirjottamaan. Ite ainaski tykkäsin tuosta luvusta :)
Ootan jatkoo innolla :)
-
LovelyButterfly94: ;D kiva, kun tykkäät! Kiitos kommentistasi!
Tuhisija: Taakka putosi harteita. Uskein mokanneeni Edwardin todella pahasti. Pelkäsin, etten osaa kirjoittaa sitä tarpeeksi IC:ksi. Onneksi onnistuin ainakin sinun mielestäsi! Mielestäni tässä luvussa oli jo tarpeeksi riitelyä, joten jätin tuon "keskustelun" toiseen lukuun. Kiitos paljon, kun jaksat aina kommentoida näitä lukuja!
Miss_Cullen: Kiitospaljon kehuista! Ei se Edward ehkä ihan niin IC ollut ;D Tai mistä minä tiedän. Kiitos myös sinulle, kun jaksat kommentoida!
-
A/N: Tässä taas uusi luku. Tämäkin selkeyttää vähän asioita ja onkin viimeinen luku tästä aikajaksosta. Seuraavassa on hypätty jo aikaa eteenpäin. Toivottavasti tykkäätte :D
Neljäs luku
You don't have to feel like a waste of space
You're original, cannot be replaced
If you only knew what the future holds
"Beea, millanen on kummitus?" kysyi neljävuotias Sofia ja nykäisi farkkujeni lahjetta.
"Aivan kuin valkoinen lakana", vastasin hymyillen ja piirsin hänelle malliksi yhden.
"Vau. Mäkin yritän", tyttö sanoi innoissaan ja juoksi pienen pöydän luokse. Siellä hän otti tussin käteensä ja piirsi epämääräisen läntin.
La Pushin päiväkodissa oli tänään teemana halloween ja muut pelottavat asiat. Olin haastanut kaikki lapset piirtämään mielestään kaikkein kammottavimman ja pelottavimman olennon, jonka he keksivät. Yksi poika oli piirsi prinsessan ja toinen hammaskeijun, mutta muuten piirustukset menivät aika saman kaavan mukaan. Toistaiseksi tuloksena oli monta kummitusta, muumiota ja noitaa.
Katselin lasten leikkiä ja piirtämistä hymyillen. En haluaisi – ainakaan vielä – omia lapsia, mutta tämä työpaikka oli kuin tehty minulle. Rakastin pieniä ja viattomia lapsia, joiden ainoita murheita olivat pöydälle kaatunut maitolasi, huono leikkisää tai varattu lelu. Työskennellessäni pystyin irtautumaan arjesta ja muista huolista.
"Beea, minkälainen on vamppyyri?" Kasper kysyi ja ojensi minulle valkoisen paperin.
"Se sanotaan vampyyri, ei vamppyyri", oikaisin ja otin paperin. Siinä oli jo ennestään pieni neliö merkkaamassa arkkua, jossa vampyyri nukkuisi. "Ne ovat todella pelottavia ja kauniita."
"Ja ne juovat ihmisten verta!" Kasper huudahti ja murisi näyttäen hampaansa. "Siksi ne ovat niin pelottavia. Vähän kuin hyttyset."
"Vähän niin kuin hyttyset", myötäilin ja piirsin paperille miehen, jolla oli pikimustat hiukset, punaiset huulet ja 1900-luvun aikaiset vaatteet. Olin oikeastaan todella tyytyväinen lopputulokseen. Piirustustaitoni olivat kehittyneet paljon sen jälkeen, kun aloitin työni täällä.
"Ei tuo ole vampyyri!" Kasper huudahti. "Sillä ei ole kulmahampaita tai koukkunenää." Naurahdin kevyesti.
"Tämä onkin nätti vampyyri", selitin ja sain osakseni paheksuvan katseen.
"Ei vampyyrit ole nättejä, ne on rumia ja ällöjä. Ja pahoja", poika selitti ja otti paperin pois. Hän palasi paikalleen tietämättä,että koin juuri takaumaa mielessäni.
Edwardin lähdön jälkeen olin vaistomaisesti ajatellut, että hän oli liian hyvä minulle ja vika oli minussa. Myöhemmin asiat olivat kääntyneet päälaelleen. Jotenkin ajatus oli muuttunut sellaiseksi, että Edward oli paha ja vain käytti minua hyväkseen ja kyllästyessään heitti pois. Miten siinä niin kävi?
Kävin läpi edellisen päivän tapahtumia mielessäni ja totesin, että käytökseni oli ollut ylireagointia. Edwardhan oli halunnut vain selittää käyttäytymistään ja minä olin huutanut kurkku suorana syytöksiä. Käyttäydyin jopa pahemmin kuin Jake. Hänkin oli suuttunut vain syystä. Jotenkin tuntui, että olin ollut koko edellisen päivän turhan kiivas. Minun pitäisi selittää Edwardille.
Istuin autossani ja naputin kynsilläni ohjauspyörää. Olin jo näppäillyt Edwardin numeron, mutta vihreän luurin painaminen tuntui ylivoimaiselta tehtävältä. Olimme eronneet niin huonoissa tunnelmissa. Entä, jos hän ei haluaisikaan vastata? Olin ollut niin kiihdyksissäni, etten ollut ajatellut sanomisiani. Se ei ollut ollenkaan tapaistani.
Pienen miettimisen jälkeen keräsin rohkeuteni ja soitin. Kuului yksi tuuttaus ja pieni kolahdus merkiksi, että linja oli auennut.
"Edward", kuului varovainen, mutta itsevarma vastaus linjan toisessa päässä.
"Nyt taitaa olla minun vuoroni selittää", aloitin, mutten saanut vastausta. Mieleni olisi tehnyt sulkea puhelin.
"Sama paikka kahdenkymmenen minuutin kuluttua?" kysyin.
"Tulen paikalle", Edward vastasi kireästi. Suljin puhelimen. Edwardin äänensävystä ei voinut päätellä vielä hänen mielentilaansa. Saattoi olla, että hän vihasi minua tai sitten ei. Joka tapauksessa lähdin ajamaan kohti Forksia.
Kun avasin Center Cafen oven, näin kulmapöydässä istuvan miehen pronssiset hiukset. Olin miettinyt koko matkan sopivaa aloitusta, mutten ollut keksinyt mitään hyvää. Välimme eivät olleet koskaan aikaisemmin olleet näin kireät. Kävelin varmasti kohti pöytää ja istuuduin Edwardia vastapäätä. Hän tuijotti minua ilmeettömästi.
"Hei", aloitin. Edward nyökkäsi tyynesti. "Anteeksi se eilinen. Olin vain niin väsynyt riitelyyn."
"Et tehny mitään väärää. Minun pitäisi pyytää anteeksi sinulta", hän vastasi. Jotenkin kaikki hänen ilmeettömyytensä ja vaisuutensa sai minut yhä pahemmin vakuuttuneeksi siitä, että hän vihasi minua.
"Miksi?" kysyin typerästi. Tuntui, etten taaskaan ajatellut sanomisiani. Edwardin seurassa oli vain niin helppo sanoa kaikki, mitä sylki suuhun toi.
"Koska puutuin elämääsi", hän vastasi ja näytti pahoittelevalta.
"Ei se mitään. Olenkin kaivannut selitystä kaikki nämä vuodet", sanoin hiljaa. Olin jo monta vuotta esittänyt Jacobille,että olin päässyt täysin yli kaikesta entisestä, vaikka se olikin kalvanut minua aina. Halusin vastauksia, mutta samalla pelkäsin niiden satuttavan. Nyt olin saanut vastaukseni ja tunsin helpotusta. Mikään ei kuitenkaan muuttunut. Seurustelin yhä Jaken kanssa. Edward oli minulle vain... Mikä?
"Saanko kysyä elämästäsi lähtöni jälkeen?" hän kysyi ja keskeytti ajatteluni.
"Kai on vuorosi", vastasin varovaisesti, koska en tiennyt, mitä hän kysyisi. Charliesta, suhteestani Jakeen, työpaikastani?
Edward mietti hetken ennen kuin alkoi laukoa kysymyksiä. Hän kysyi kaikkea mahdollista elämästäni; kuinka lukio oli mennyt, missä työskentelin ja miksi, pidinkö työstäni, miten päädyin yhteen Jaken kanssa. Vastaamalla kysymyksiin kerroin periaatteessa elämäntarinaani. Kaikista eniten minua hämmästytti Edwardin kiinnostuneisuus. Hän halusi oikeasti kuulla elämästäni ja halusin itsekin kertoa. Oli pitkästä aikaa mukava kertoa vapaasti elämästään jollekulle, joka kuunteli.
"Riitelettekö paljon?" hän kysyi. Yllätyin aiheen vaihdoksesta. Äsken olimme puhuneet kodistani La Pushissa ja nyt pääsimme jo vakavampiin aiheisiin.
"Välillä", vastasin ja muistelin edellisen päivän. Olimme lähiaikoina riidelleet Jaken kanssa enemmän kuin ennen ja riidoista oli tullut rajumpia. "Mutta sovimme aina."
"Suuttuuko hän helposti?" Edward jatkoi tenttaamistaan.
"Ei hän... Ainakaan ilman aihetta", vastasin kierrellen. Edward tuijotti minua silmiin ja yritti katsoa, puhunko totta.
"Suuttuiko hän eilen?" Nyökkäsin.
Hän vilkaisi olkapäätäni, joka näkyi hiukan villapaidan lomasta. Siihen oli ilmestynyt suuri mustelma. Vedin kiusaantuneesti paitaa ylöspäin.
"Tekikö hän tuon?" Edward kysyi pahoittelevasti ja puristi kätensä nyrkkiin.
"Ei", valehtelin. "Kolautin se kaapin kulmaan kumartuessani." Toivoin, että olisin kehittynyt valehtelussa. Jäin yleensä aina kiinni. Edward nyökkäsi mietteliäänä ja hiljaisuus laskeutui väliimme.
"Voitko koskaan antaa anteeksi?" hän kysyi yhtäkkiä vakavana. "Olen ymmärtänyt tehneeni suuren virheen jättäessäni sinut. Ehkä elämäni suurimman. Olen kuitenkin onnellinen, että selvisit virheestäni etkä antanut sen pilata elämääsi." Yllätyin jälleen aiheen vaihtumisesta ja yllättävästä purkauksesta.
"En ole oikeastaan koskaan ollut sinulle vihainen", vastasin nopeasti. Edward katsoi minua yllättyneenä.
"Luulin, että olit vihainen, koska tulin takaisin. Luulin, että vihaat minua", hän sanoi. Pudistin päätäni. Kuinka väärässä hän olikaan.
"Olin silloin vihainen, koska tulit takaisin vasta nyt", selitin. "Se on oikeastaan todella mutkikasta." Edward tyytyi jälleen nyökkäämään.
"Mitä tarkkaan ottaen tunnet minua kohtaan?" hän kysyi. Mietin hetken vastaustani, koska kysymys oli hankala.
"Tunteeni sinua kohtaan eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet", vastasin todenmukaisesti. Edward tuijotti minua intensiivisesti ja yritti lukea sanojani.
"Eli olemme ystäviä?" hän kysyi. Se laukaisi jännityksen. Kaiken kokemamme jälkeen niinkin yksinkertainen sana kuin ystävä ei todellakaan kuvannut suhdettamme. En kuitenkaan keksinyt mitään parempaakaan.
"Kyllä, olemme ystäviä", vastasin hymyillen. Edward vastasi hymyyni omallaan.
"Ystävät viettävät aikaa keskenään, joten varaudu siihen, että näet minua useamminkin", hän sanoi hymyillen. Nousin ylös.
"Minun pitää mennä kotiin. Meillä on Jaken kanssa hiukan puhuttavaa ja se pitää hoitaa tänään. Huomenna hänellä on susijuttuja", selitin haikeasti. Yleensä, kun Jake lähti jonnekin susien kanssa, hän palasi vasta päivän tai kahden päästä. En pitänyt siitä, kun hän oli kauan poissa kotoa.
"Nähdään", sanoin vielä hyvästeiksi ja astuin koleaan ulkoilmaan. Forksiin oli tulossa syksy pitkän kesän jälkeen. Kavahdin jo ajatustakin tulevasta riidasta. Jake ei ottaisi ystävyyttämme ilolla vastaan.
"Minä täällä", huikkasin ja astuin sisään ulko-ovesta. Kuten oletinkin, Jake istui sohvalla odottamassa minua. Hän näytti hyvin nyrpeältä ja pahantuuliselta, joten keskustelu ei tulisi olemaan helppo.
"Sitä on sitten taas hengailtu verenimijän kanssa. Luulin, että viime kerta riitti", hän sanoi äänellä, joka oli täynnä myrkkyä.
"Jake, meillä oli selvittämättömiä asioita, jotka selvitimme", selitin ja yritin pysyä rauhallisena. En halunnut riidellä tätäkin päivää.
"Joten nyt ette enää tapaa?" hän kysyi epäilevästi. Huokaisin raskaasti. Tiesin, että tämä tulisi olemaan hankalaa.
"Se ei ole niin helppoa", sanoin ja kuulin jopa itse äänestäni syyllisyyttä.
"Eli annoit sille paskiaiselle anteeksi ja aiot nyt karata hänen kanssaan?" Jake kysyi dramaattisesti. Hän kuulosti aivan pikkukakaralta.
"Me olemme vain ystäviä!" huudahdin ja sain osakseni käheää naurua.
"Niinhän sinä sanot", Jake murahti.
"Luoja, Jake. Joskus tuntuu, että seurustelen viisivuotiaan kanssa!" huudahdin. Se hiljensi hänet. "Minä seurustelen sinun kanssasi. Edward on vain ystäväni. Hän on silti ystävä, jonka kanssa minulla on ollut pitkä ja vaikea historia eikä sitä voi noin vain sivuuttaa olankohautuksella. Rakastan sinua, en häntä." Jake katsoi minua pitkään silmiin kunnes leppyi.
"Olet oikeassa", hän sanoi alistuneena ja halasi minua. Vihdoin tuntui kuin kaikki järjestyisi.
*****
Heräsin kolahdukseen, kun ulko-ovi meni kiinni. Jake oli luultavasti lähtenyt. Oli lauantai, joten minulla ei olisi edes töitä. Taas yksi viikonloppu täysin yksin. Tai voisinhan mennä Rachelin luo. Hänellekin kelpaisi luultavasti seura.
Ajatteluni keskeytti kännykkäni soittoääni. Katsoin nopeasti soittajan nimen ja vastasin.
"Mennäänkö kahville, koska niinhän ystävät tekevät", kuului ääni puhelimesta ja suupieleni vetäytyivät väkisinkin hymyyn.
After a hurricane comes a rainbow
A/N: Katy Perry, Firework. Juu, tota kommentit on tooosi kivoja ;D
-
;D Ihana osa taas jälleen, ajatelin taas olla hyödyksi enkä vain pulputaa turhaa joten tässä on yksi kirjoitus virhe jonka bongasin
Tai voisinhan mennä Raichelin luo. Hänellekin kelpaisi luultavasti seura.
Raichel kirjoitetaan Rachel muuta en havainut. Kiitos ihanasta luvusta ja jatkoa tulemaan!
-Butterfly<3
-
löysin tämän äsken ja oli tosi hyvä :D eli jatkoa vaan :-*
-
Edward on ihana !! <3
Jatkooo :)
-
Eikä ääw! Tuo alku oli sulonen ja ihana ja arvelinkin, että joku vielä tekee vampyyrin/kysyy vampyyreista tai jotain :D Ja siitä saatiin sulavasti siivitettyä Bella ajattelemaan Edwardia ja niitä asioita. Todella hyvä keksintö!
Ja oli kiva, että Bella otti yhteyttä Edwardiin (toki arvelinkin, ettei hän voisi jättää asiaa sikseen) ja selvitti asiat. Edward tuntui tässäkin melko IC:ltä, plussaa siitä jälleen. Ja hän oli niin ihana tuon "...niinhän ystävät tekevät" jutun kanssa :D ja plussaa siitä, että Jake jäi vähälle : D
Ja jotenkin tässä olet saanut toimimaan nuo hyppäykset suoraan toiseen paikkaan. Esim. kun Bella tässä menee kotiin ja siihen siirrytään sillä, että hän huikkaa ovelta. Itse aiemmin olen vierastanut tällaista, kun itse tyksin vaikeimman kautta (tai *** käyttämällä) siirtää henkilöt paikasta toiseen jatkoficeissä, mutta tässä tämä toimii. Itse asiassa tykkäilen tuosta siun tavasta. osaan selittää..
Mutta kiitos tästä, jään odottelemaan jatkoa ja sitä, miten Edward/Bellalle käy.
-
LovelyButterfly94: taas se sama virhe :D Kiitos sen huomaamisesta, korjasin sen. Kiitos paljon myös kommentistasi!
Miss i: Kiitos paljon kehuista :) Jatkoa tlee pian. Kiitos myös kommentistasi!
Miss_Cullen: Kiitos paljon myös sinunkin kommentistasi!
Tuhisija: Kiva,että tykkäät kirjoitustyylistäni. Jotenkin olen aina mieltänyt nuo ***-metkit pidempien aikajaksojen erottamiseen. Tuollaiset minia-hypyt olen aina kirjoittanut näin :) Se taitaa olla tapa.
Pienet lapset ovat ihania, koska ne sanovat kaiken aina suoraan ja kiertelemättä. Jotenkin tuo teemapäivä sopi lukuun loistavasti :) Kiitos paljon kommentistasi, ihanaa huomata, että joku pitää ficistäni. Olen yhä huono vastaamaan kommentteihin, joten anteeksi siitä.
Kiitos yhteisesti kaikille kommentoijille! Arvostan kemmenttejanne todella paljon ♥
-
Löysinkin tämän ficin ihanan bannerisi kautta :p Kyllä Beatrix Bones on tehnyt ihanan♥
Mutta juu, itse ficin sisältöön.
Eniten mua häiritsee se, että minusta tuntuu, että olen joskus jossain lukenut suomeksi tai englanniksi samantyylisen ficin. Missä Edward palaa takaisin ja Jacobin ja Bellan suhde menee karille ajan kanssa ja niin edelleen :D Voi tietysti olla, että muistan väärin ja siinä se sitten olikin.
Kuitenkin, pidän itse ficin kerronnasta ja kuinka se on hyvin kuvaavaa(= Tapahtumat on moni-osaisia ja hahmot on hyvin onnistuttu kuvailemaan itsensä tyylisiksi. Varsinkin Jacob ja Edward. Ainakin Edwardin ja Bellan kahvilakeskustelussa tuli hyvin mieleen Edwardin asenne ja tapa puhua, itselleni tuli aivan myös tuo Houkutuksen kohtaus kirjassa jossa Edward ja Bella olivat ensimmäistä kertaa samassa pöydässä istumassa lounastauolla :D Se vain jostain syystä tulee mieleen, keskutelu on aivan samanlaista. :--D
Ja tietysti tulevat tapahtumatkin kiinnostavat, mitä Edwardin & Bellan ystävyyssuhteelle tapahtuu.. Tuleeko siitä friends with benefits tapainen vai mitä :'D Mutta kirjuuta ihmeessä lisää, haluun tietää(; Ja kommentteja yritän heitellä jossain välissä kun muistan/jaksan :--D Mutta lukemassa ainakin käyn(;
Ja hyviä biisivalintoja ainakin tähän mennessä, ihania jokainen♥
-
A/N: NiNNNi: Kyllä bea osaa ♥ Joo tällasii ficcei on varmaa aika monta, idea kun ei ole kauhean originaali. Toivottavasti ihan samanlaiseen et oo törmänny :D Kiva, että tykkäät mun tyylistä :) Sitä kun on todella vaikea muuttaa jos ihmiset ei pidä siitä. Ihmettelen, että hahmot on kaikkien mielestä niin IC, koska se on aina ollu mulle tosi vaikeeta. Näköjään harkoitus tuottaa tulosta! Jatkoa saat nyt ja kiitos vielä kommentistasi!
Eli hiukan yhteenvetoa ja kokoomista :) Tylsähkö luku, mutta aika oleellinen jatkon suhteen. Nauttikaa!
Viides luku
Cause if this is what we’ve got,
then what we’ve got is gold
We’re shining bright and I want you
Makasin hiljaa sängyllä ja katselin nukkuvaa Jacobia. Hänen kullanruskea ihonsa näytti sileältä ja pehmeältä. Lihakset olivat hyvässä kunnossa, vaikkei häntä kehonrakentajaksikaan voinut kutsua. Hänen mustat hiuksensa olivat suloisesti pörrössä ja osa peitti naamankin. Pitäisi muistuttaa häntä niiden leikkaamisesta.
Parin kuluneen viikon aikana meille oli muodostunut uudenlainen kaava arkeen. Olimme riidelleet paljon enemmän kuin yleensä ja riidat olivat aina vain pahempia ja pahempia. Tuntui, että tietyin välein me vain purimme kaiken sisältämme. Pahimmat riidat osasi ennustaa ja ne alkoivat yleensä pienistä asioista; tiskaamisen unohtamisesta, vääränlaisesta leivästä tai shampoon loppumisesta. Aika usein riitamme koskivat tai ainakin sivusivat Edwardia. Se oli valitettava tosiasia.
Istuin keittiön pöydän ääressä ja valmistauduin töihin lähtöön. Olin syönyt aamupalaksi banaanin ja viimeistelin juuri teekupillistani. Rakastin rauhallisia aamuja joina pystyin rentoutumaan hiljaisuudessa. Silloin pystyin huolella valmistautumaan tulevan päivän hulinaan ja kiljumiseen. Rakastin työtäni, mutta se vaati veronsa.
Kuului kolahdus, jota seurasi kirouksia.
"Ei saatana!" Jake huudahti kylpyhuoneesta. Pyöräytin silmiäni – paha tapa, jonka olin omaksunut Edwardilta – ja huokaisin. Se siitä rauhallisuudesta.
Katselin sivusilmällä kuinka märkä hahmo astui keittiöön pelkkä pyyhe ympärillään ja kädessään jotain epämääräistä. Yritin keskittyä ulkona näkyvään maiseman ja eliminoida mielestäni kaikki häiriötekijät.
"Tiedätkö, mikä tämä on?" Jake kysyi ivallisesti ja tunki saippuanpalan naamani eteen.
"Märkä ja likainen pala saippuaa", vastasin ja työnsin hänen kätensä pois. En kaivannut tällaistä ennen töitä.
"Tiedätkö, missä se oli, kun olin suihkussa?" Jake jatkoi päätöntä kyselyään. Pudistin päätäni.
"Ei nyt. Lähden kohta töihin", yritin, mutta turhaan. Näin hänen kasvoistaan, että myrsky oli nousemassa.
"Se oli saatana keskellä sitä helvetin lattiaa, kun olin vittu suihkussa!" hän huudahti kovaan ääneen. "Ja arvaat varmaan, mitä tapahtui, kun astuin vahingossa sen päälle."
Minua ärsytti hänen syyttävä äänensävynsä. Miksi hän aina oletti, että minä olin tehnyt virheen? Että juuri minä olin pudottanut sen saamarin saippuan?
"Älä viitsi kirota!" huudahdin. Hienoa, täydellinen ja rauhallinen aamuni oli tipo tiessään. "En pudottanut sitä saippuaa. Yritä sisäistää se fakta, että miehetkin tekevät virheitä. Se nimittäin tukee teoriaa, että sinä pudotit sen hemmetin saippuan!"
"Kiroan saatana omassa talossani jos vittu haluan", Jake jatkoi liioitellusti.
Nyt hän meni heikoille jäille.
"Vai sinun talosi?" kysyin sarkastisesti. Hän hiljeni välittämättömästi. "Kuka täällä maksaa laskut? Entä ruuan? Entäpäs laina?"
"Tiedät, että elättäisin meidät, jos voisin", hän jatkoi painokkaasti.
"Mene sitten töihin. Se saattaisi auttaa asiaa", sanoin pilkallisesti ja naurahdin. Jake alkoi selvästikin suuttua yhä enemmän ja enemmän.
"Ja antaisin sinulle enemmän kahdenkeskistä aikaa sen jääkaapin kanssa?" hän kysyi. "Ei tule tapahtumaan."
"Älä taas vedä Edwardia tähän mukaan", sihahdin. "Hänellä ei ole mitään tekemistä tämän kanssa."
"Puolustelet aina häntä", Jake sanoi ja kuulosti jälleen pikkulapselta, jonka mielestä äiti oli epäreilu.
Nousin ylös ja menin olohuoneeseen.
"En jaksa tällaistä nyt", sanoin ja puin takkini päälle. Tulisin olemaan koko päivän huonotuulinen ja lapset joutuisivat kärsimään siitä.
"Tule takaisin!" Jake käski uhmakkaasti. Se oli viimeinen pisara. Hän ei voisi käskeä minua.
"Ai, että voisit taas käydä käsiksi?" kysyin vihaisena. "Edellinenkään mustelma ei ole parantunut kunnolla." Paiskasin ulko-oven kiinni ja menin istumaan autoon. Pari kyyneltä virtasi poskelleni. Milloin meistä tuli tällaisia?
Jake murahti pienesti ja käänsi kylkeään. Näin hänen leveän selkänsä ja pienen arven, joka oli jäänne hänen ihmisajastaan. Olin kerran kysynyt siitä ja saanut selityksen kalaretkestä Billyn kanssa. Katseeni kohdistui myös pieneen susitatuointiin oikeassa lapaluussa. Jake oli ottanut sen vuosi sitten, Billyn kuolinpäivänä. Se oli rankaa aikaa koko La Pushille. Billy oli saanut sydänkohtauksen yöllä ja apu tuli liian myöhään. Yritin lohduttaa Jakea kaikin keinoin, mutten osannut tehdä mitään hänen hyväkseen. Onneksi hän oli oppinut elämään asian kanssa. Hän oli nykyään La Pushin heimopäällikkö. Tatuointi muistutti häntä siitä ja auttoi tekemään heimolle edullisia päätöksiä.
Suhteemme Jacobin kanssa oli muuttunut paljon Edwardin takaisin tulon jälkeen. Vaikka riitelimme usein, olimme myös läheisempiä. Tuntui myös, että hän yritti pitää minut aina tyytyväisenä. Kun tulin töistä kotiin, ruoka oli valmista ja talo oli siivottu. Aina välillä hän tarjosi hierontaa tai järjesti elokuvaillan. Hän jopa kiersi sopimusta ja antoi Edwardille luvan vierailla La Pushissa kunhan sudet saivat liikkua Culleneiden alueella. Aivan kuin Jake yrittäisi pitää minusta kiinni kovemmin kuin koskaan.
Heräsin kuumaan ilmaan, joka siveli niskaani. Samassa tunsin lämpimän käden sivelevän leukaani. Käännyin ympäri ja kohtasin poikaystäväni suklaiset silmät.
"Anteeksi, ei ollut tarkoitus herättää", Jake pahoitteli ja tuijotti minua silmiin. "Olet vain niin kaunis nukkuessasi, että en voinut vastustaa koskettamistasi."
"Ei se mitään", henkäisin hymyillen ja otin hänen kätensä käteeni. "Herätystavassakaan ei ollut valittamista."
Hymyni ei ottanut lakatakseen, kun Jake tuijotti minua virnuillen. Hän siveli kämmentäni peukalollaan ja sain kylmiä väreitä.
"Olen niin pahoillani, että olemme joutuneet riite-" hän aloitti, mutta keskeytin hänet tylysti suudelmalla.
"Ei puhuta siitä nyt. Ollaan vain", kuiskasin ja Jakekin rentoutui.
"Sopii mainiosti", hän kuiskasi ja veti minut lähemmäksi.
Vietimme koko yön vain toistemme sylissä, täysin puhumattomina. Vasta aamuauringon paistaessa palasimme arkeen.
Välillä, kun emme varsinaisesti riidelleet, kävimme silti sotaa. Emme puhuneet toisillemme muuta kuin välttämättömän ja välttelimme katsekontakteja. Yleensä olimme myös eri huoneissa puuhaamassa omia asioitamme. Joskus sitä kesti parikin päivää ennen kuin jompikumpi kyllästyi ja lopetti sellaisen lapsellisuuden tai alkoi räyhätä. Olimme kuitenkin niin päättäväisiä ja voitontahtoisia, ettemme kumpikaan halunneet luovuttaa ensimmäisenä.
Astuin sisään ulko-ovesta ja huomasin Jaken television edessä. Olin ollut juuri Edwardin kanssa kaupungilla ja hän oli luultavasti ollut koko päivän kotona.
"Hei", sanoin pirteästi. Sain vastaukseksi vain pienen nyökkäyksen ilman katsetta. Hyvä on, en minäkään sitten jaksa yrittää.
Heitin laukkuni maahan ja menin keittiöön. Laitoin vedenkeittimen päälle ja vilkaisin kelloa. Kohta alkaisi poliisisarja, jota seurasin. En aikoisi jättää sitä väliin vain, koska Jake oli taas pahalla päällä. Kaadoin kuumaa vettä mukiin ja laitoin siihen teepussin hautumaan. Kyhäsin mielessäni suunnitelmaa, jonka avulla saisin vaihdettua kanavaa urheilulta draamalle. Toistaiseksi en ollut keksinyt mitään.
Istahdin sohvalle mahdollisimman kauas Jakesta. Ei mitään reaktiota hänen osaltaan. Esitin katselevani koripallopeliä ja vilkaisin kaukosäädintä, joka oli välissämme. Nappasin sen nopeasti ja vaihdoin kanavaa. Laskin kaukosäätimen takaisin paikalleen ja hörppäsin tyytyväisenä teetäni. Jake vilkaisi minua kummissaan, mutta vakavoitui välittömästi sen jälkeen ja palasi kylmään kohteluunsa. Bella yksi, Jake nolla.
CSI: crime scene investigationin alkutekstit alkoivat pyöriä ruudussa ja otin mukavamman asennon. Charlie oli saanut minut koukutettua tähän sarjaan vuosien varrella. En olisi ikinä katsonut tätä oma-aloitteisesti, mutta Charlie pakotti minut viikko toisensa jälkeen television eteen. Hänestä se oli hyvää terapiaa sen jälkeiselle ajalle, kun Edward jätti minut.
Yhtäkkiä kanava vaihtui takaisin koripallolle. Vilkaisin Jakea ja kaukosäädintä hänen vierellään. Hän hymyili pirullisesti. Bella yksi, Jake yksi. Katselin taas peliä ja odotin oikeaa hetkeä. Juuri, kun Lakersin pelaaja oli heittämässä otin kaukosäätimen ja vaihdoin kanavaa. Jaken ilme oli sanoin kuvailematon. Suupieleni kaartuivat viekkaaseen hymyyn. Bella johti jälleen. Harmikseni murhakohtaus CSI:stä jäi näkemättä, mutta Jaken tappio korvasi sen. Pidin kaukosäädintä turvassa sylissäni ja yritin keskittyä jälleen televisioon.
Sain olla rauhassa viisi minuuttia. Jake venytteli ja haukotteli kuuluvasti. Jouduin väistämään hänen kättään, kun hän venytti niitä äärilleen. Samassa hän otti kaukosäätimen reisiltäni ja vaihtoi kanavaa. Bella kaksi, Jake kaksi. Minua alkoi ärsyttää toden teolla hänen käytöksensä. Kumpi täällä oikein maksoi televisioluvan?
Hioin mielessäni tarkkaa suunnitelmaa, jolla voisin katsoa loput ohjelmastani rauhassa loppuun. Siinä oli varjopuolensa, mutta minun oli pakko tehdä uhrauksia. Huomasin Jaken keskittymisen taas siirtyneen kaukosäätimestä peliin. Silloin ymmärsin tilaisuuteni koittaneen ja nappasin kaukosäätimen hänen kädestään. Näin hänen silmistään ärtymystä, kun vaihdoin näyttävästi nappia painamalla vanhahkon televisiomme kanavan takaisin CSI:hin. Sen jälkeen tein jotain odottamatonta ja pudotin kaukosäätimen lattialle. Sen takakansi irtosi ja patterit lensivät ympäri huonetta. Hymyilin voitonriemuisesti, kun toinen niistä vieri sohvan alle. Bella voitti jälleen!
Jake tuhahti ja meni keittiöön mököttämään. Jäin katselemaan ohjelmaani ja yritin keskittyä juonen tasalla pysymiseen.
Jake käänsi taas kylkeään rauhattomasti. Hänen otsansa oli rypyllä ja ilme oli ärsyyntynyt. Tuo ilme oli tullut minulle tuttuakin tutummaksi kuluneiden viikkojen ajalla. Tuo ilme hänellä oli naamallaan aina, kun palasin kotiin vietettyäni päivän Edwardin kanssa tai tuoksuin muuten vain vampyyriltä.
Olimme lähentyneet Edwardin kanssa paljon. Olimme viettäneet aikaa kahdestaan ja puhuneet paljon asioita halki. Ymmärsin, ettei minulla ollut koskaan ollut Jaken lisäksi parasta ystävää. Oikeastaan minkäänlaista ystävää sen jälkeen, kun Cullenit lähtivät. Siksi olin niin paljon Edwardin kanssa. Hän oli puolueeton taho, jolle saatoin tilittää murheistani ja Jacobista tunnista toiseen ja hän kuunteli. Hän oli tukeni, ystäväni.
Istuimme niityllä ja tuijotimme taivasta. Oli mukavaa pitkästä aikaa maata hiljaisuudessa. Kuunnella vain omaa hengitystään ja sydämenlyöntejään, tuntematta oloaan yksinäiseksi. Kaikki riitamme Jaken kanssa kuluttivat minua. Välillä tuntui, etten jaksaisi tällaista enää pitkään. Välillä taas tunsin suurta helpotusta voidessani rauhoittua hänen syleilyssään.
Huokaisin syvään ja katselin Edwardia. Forksissa oli tänään aurinkoinen päivä, joten hän kimalsi kuin kallein jalokivi. Hänen silmänsä olivat kultaiset ja hohtivat lämpöä. Hän näytti aivan enkeliltä vaaleassa kauluspaidassaan.
"Mitä mietit?" hän kysyi huolestuneesti ja arvioi henkistä hyvinvointiani. Hymyilin hänen ylisuojelevuudelleen. Se ei ollut kadonnut mihinkään vuosien saatossa.
"Jakea", vastasin. Olin päättänyt, etten enää valehtele kenellekään, koska valheet satuttavat ja aiheuttavat riitoja. Edward nyökkäsi.
"Riitelittekö aamulla?" hän kysyi ja tuijotti aurinkoon.
"Emme", vastasin hiljaa ja katselin taivaan yksittäisiä pilviä. "Mutta illalla taas koko viikon edestä."
"Miten vampyyrit näkevät auringon?" kysyin ja osoitin, etten halunnut jatkaa aiheesta.
"Osaat aina kysyä kysymyksiä, joita kenellekään muulle ei tulisi mieleenkään kysyä", Edward sanoi hymyillen. "Se on kaukainen hehkuva pallo. Luultavasti meille yhtä abstrakti kuin ihmisillekin." Nyökkäsin haikeasti.
Ennen kuin ehdin räpäyttääkään, Edward oli vierelläni ja otti käteni varovaisesti käteensä.
"Kyllä kaikki järjestyy", hän kuiskasi korvaani. Huomasin yksittäisen kyyneleen vuotavan poskelleni ja sitä seuraavan useamman muunkin laskeutuvan hiljalleen. Aloin nyyhkyttää hiljalleen ja nojauduin Edwardin lohduttavaan ja kylmään kylkeen.
"Kaikki järjestyy", hän jatkoi rauhoitteluaan.
Elämäni oli huomattavasti mutkikkaampaa kuin koskaan ennen, mutta se ei haitannut minua. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla oli kunnollinen tukiverkosto ja ihmisiä, joille jakaa huoleni. Tietenkin itkin useammin ja olin aika ajoin vihainen, mutta pystyin elämään sen kanssa. Tiesin kuitenkin, että elämäni painotteli veitsenterällä.
Vahva koputus ulko-oveen havahdutti minut ja herätti Jacobin. Ennen kuin kumpikaan kerkesi reagoida ovi avasi ja tumma hahmo juoksi makuuhuoneeseemme mukanaan ikäviä uutisia.
There’s nowhere else to go, I hope that you’ll stay the night
A/N: James Blunt esitti kappaleen Stay the night. Kommetit on kivoja ja piristää päivääni!
-
Uuh, uus luku :p
Ihmettelen, että hahmot on kaikkien mielestä niin IC, koska se on aina ollu mulle tosi vaikeeta. Näköjään harkoitus tuottaa tulosta!
Tää on kyllä täysin totta ja juu, minusta ainakin hahmot ovat hyvin IC. (;
Muttamutta, tää oli kiva tälläinen 'muisteluluku', Jake ja Bella kylläkin riitelee aika paljon, en tajuis kylläkään miten oikeasti joku kestäisi noin paljon :--D
Sen takakansi irtosi ja patterit lensivät ympäri huonetta. Hymyilin voitonriemuisesti, kun toinen niistä vieri sohvan alle. Bella voitti jälleen!
Oli pakko lainata, tää muisto oli muutenkin niin koominen :-D
Kahessa kohdassa huomasin kirjaimen puuttuvan, mutta en meinaa enää löytää niitä :D Joten unohdetaan ne ja keskitytään mitäs seuraavaksi tapahtuis ja koska uus luku tulisi(;
//: löysinkin yhen :o
"Se oli saatana keskellä sitä helvetin lattiaa, kun oli vittu suihkussa!" hän huudahti kovaan ääneen.
-n puuttuu tuolta(-:
Mutta jälleen ihana biisi tässä kappaleessa, tää on niin kesänen vieläkin, aah, tykkään vaan kovasti ;> Sulla on hyvä musamaku(;
Mutta seuraavaa lukkuu venailen, mitäs sielläkin sitten tapahtuukaan.. :p Anteeks kauheet lainaukset :--D
-
Tuo oli hyvä kohta tuo kaukosäädintaistelu ;)
Mutta mitä uutisia se tuo ? :O
-
Olen tosi pahoillani, etten päässyt kommentoimaan saati lukemaan aiemmin :( Niin kauheasti olen ollut omien projektien parissa, että pidempien juttujen lukeminen on nyt vähän taantunut, mutta onneksi nyt raivasin kaiken muun pois hetkeksi ja ryhdyin lukemaan tämän uutta lukua, josta muuten pidin hirveän paljon!
Niin siis, tykkäsin tästä luvusta, kuten jo sanoin. Olit erittäin taitavasti saanut luvun pysymään yhdessä samassa paikassa koko ajan, ei liikuttu minnekään, vain muistojen avulla käytiin asioita läpi ja kerrottiin tapahtumia. Se oli mielestäni todella hyvä keksintö! Tuntui, että luvussa oli paljon tapahtumia, vaikka periaatteessa nykyhetkessä ei tapahtunut mitään! (tajusit?) :D
Ja annan siitä myös plussaa, että sait tosiaan Edwardin livautettua Bellan ja Jaken riitaan (se saippuapala) todella ihanasti, huomaamattomasti ja ilman suurempia räpeltelyjä. Ihanasti soljui ensin saippuapalasta kiroamiseen, sitten siihen talo/lasku juttuun ja töihin ja sieltä lopulta sitten tuli Eetukin. Tästäkin tykkäsin. Niin ihanan salavihkaa ja häilyvästi "jääkaappi" upotettiin riitelyyn, oivoi!
Ja tuo kaukosäädinjuttu oli eri hauska :D Mieki tykkäsin siitä ja toi tosiaan sitä koomisuutta lukuun, hih.
Luvun lopetus! Ei tällaisiin kohtiin saisi jättää (mutta kirjoittajasta se on kivaa, ehkä myös lukijasta, kun jää odottamaan jännityksellä, että mitämissämilloinhähtäh?) :( Kuka tulee ja mitä kertoo? Äww, jään odottamaan ensi lukua mielenkiinnolla!
Eikä ollu tylsähkö luku!
-
A/N: Anteeksianteeksianteeksi! En nyt ehdi vastata teidän kommentteihinne erikseen. Olen kuitenkin lukenut ne monet kerrat läpi ja tullut todella hyvälle tuulelle. Kiitos paljon NiNNNi, Miss_Cullen ja Tuhisija! Lupaan vastata kaikkiin tuleviin kommentteihin, mutta nyt on hiukan kiire ja haluan julkaista uuden luvun. Anteeksi vielä kerran!
Pidemmittä aneluitta, toiseksiviimeinen luku! Ainii ja mun mielesttää on tosi outo luku. Kai tuo keskikohta vähän lässähti :/ En osaa kirjoittaa tappeluista. Nyt paljastinkin jo vähän liikaa...
Kuudes luku
I know that people say
we're never going to make it
But I know we're going to get through this
"Seth, mitä helvettiä?" Jacob kysyi ja veti tyynyn päänsä päälle. Vedin kiusaantuneena peittoa paremmin päälleni, koska olin pelkissä alusvaatteissa.
"Sori, Bella", Seth sanoi kiusaantuneena ja kääntyi poispäin. "Lohdutukseksi voin sanoa, että en nähnyt mitään, mitä en olisi jo ennestään nähnyt Jaken päässä." Punastuin ja Jake murahti. Hän veti shortsit ylleen ja vei Sethin pois huoneesta. Puin ylleni collegehousut ja t-paidan. Menin olohuoneeseen kuuntelemaan heidän keskusteluaan.
"Meidän on pakko puuttua asiaan. Ne ovat menossa kohti kaupunkia", Seth sanoi sekavana. Hän oli vasta neljätoista liittyessään laumaan ja oli näin ollen nuorin. Nykyään hän ei erottunut ainakaan fyysisesti muista susista. Pidin hänestä; hän oli avoin, mukava ja aina ystävällinen.
"Puuttua mihin?" kysyin ihmetelen heidän kiivauttaan.
"La Pushin ohi on juossut neljä vampyyriä", Jake selitti. Mieleeni tuli Charlie, joka vietti vapaapäiväänsä yksi kotonaan. Minua kauhistutti pelkkä ajatuskin.
"Mitä aiotte tehdä?" kysyin huolestuneena. Seth katsoi Jacobia kysyvästi.
"Meidän täytyy päästä niistä eroon", Jake sanoi ja nousi ylös. "Seth, kokoa lauma Samin luokse. Lähdemme mahdollisimman nopeasti."
Jäin istumaan hiljaa sohvalle samalla, kun Jake hääräsi ympäriinsä. Vasta, kun hän oli ovella, avasin suuni:
"Olethan varovainen?" Jake kääntyi ympäri ja oli vastaamassa, jotain sarkastista tai vitsikästä, muta nähtyään ilmeeni vakavoitui.
"Tietenkin, Bells. Lupaan, että tulen kotiin mahdollisimman pian", hän sanoi lempeästi ja lähti.
Yritin katsoa televisiota, mutta ajatukseni karkasivat koko ajan Jakeen ja muihin susiin. Entä, jos jotain sattuisi? Entä, jos joku ei palaisikaan takaisin? Tämä oli suurempi kuin mikään aikaisemmista vampyyrien metsästys kerroista. Ennenkin on tullut täpäriä tilanteita, vaikka vastassa on ollut vain yksi vampyyri. Kuinka nyt kävisi? Päätin, etten voisi vain istua yksin ja odottaa, joten valitsin kännykästäni lähiaikoina tutuksi käyneen numeron ja soitin.
"Olen tulossa", kuului vastaus puhelimesta ennen kuin ehdin edes esittää kysymystä. Edward siis tiesi niistä vampyyreistä.
"Ole nopea", anelin ja suljin puhelimeni. Tunsin itseni niin hyödyttömäksi ja haavoittuvaksi, että minua hävetti. Enkö pystynyt olemaan päivääkään yksin?
Kävelin ympäri taloa rauhattomasti. Välillä istahdin esimerkiksi sohvalle, mutta kymmenen sekunnin kulutta nousin jo ylös. Onneksi kuulin oven käyvän ja näin Edwardin olohuoneessa. Silloin tunteeni nousivat pintaan ja kyyneleet valuivat poskilleni. Jalkani pettivät alta, mutta hän otti minut syliinsä ja kantoi sohvalle.
Hetken vain istuimme siinä vierekkäin, kunnes ymmärsin kuinka typerä olin. Naurahdin pienesti ja yritin lopettaa nyyhkimisen. Edward katseli minua, kun pyyhin kyyneleeni ja nauroin välillä itselleni.
"Olenpas typerä. Täällä vain itken, vaikkei minulla ole mitään hätää. Itken heidän puolestaan, vaikka heitä on yli tuplasti enemmän", selitin ja pyyhin nenääni, joka oli alkanut vuotaa kohtaukseni vuoksi.
"Et ole typerä, olet vain huolissasi miehestäsi", Edward sanoi rauhoittavasti. Nyökkäsin ja laitoin television taas päälle. Selasin kaikki kanavat läpi ja sammutin sen uudelleen.
"En voi jäädä tänne istumaan", selitin ja nousin seisomaan.
"Lähdetään sitten ulos", Edward ehdotti ja nyökkäsin toistamiseen. Tiesin jo paikan, jonne mennä.
"Mennään rannalle", kuiskasin hiljaa ja laitoin tennarini jalkaan. Edward analysoi luultavasti joka ikisen liikkeeni, joten yritin olla mahdollisimman luonteva. Muuten hän saattaisi pakottaa minut jäämään kotiin, vaikken juuri nyt sietänyt tätä paikkaa.
Ranta oli vain puolen kilometrin päässä talostamme, joten sinne käveli nopeasti. En ollut turvautunut siihen enää moneen vuoteen, mutta sitä ennen olin viettänyt siellä liikaakin aikaa. Paikka oli täydellinen epätoivoon hukkumiseen ja tuskaisaan odotteluun, koska siellä ei koskaan käynyt ketään muita. Yhdeltä suunnalta rannan rajaava kallio piti paikan aina varjossa ja kivinen hiekkakaan ei houkutellut turisteja. Paikalliset taas eivät pitäneet paikan syrjäisyydestä. Yleensä teinit tekivät täällä pahojaan, mutta viime vuosina sekin oli vähentynyt. Tiivistettynä paikka oli syrjäinen ja yksityinen.
Istuimme Edwardin kanssa yhdellä ajopuista ja tuijotimme merelle.
"Miten Alice voi?" kysyin ohimennen. En ollut uskaltanut kysyä muista Culleneista vielä mitään, koska tiesin, että alkaisin ikävöidä heitä vielä enemmän. Nyt halusin vain muuta ajateltavaa.
"Hyvin", Edward vastasi suppeasti. "Mutta hän on vihainen minulle. Hän ei edes katsonut minuun parina ensimmäisenä kuukautena lähtömme jälkeen."
"Olen pahoillani." Edward naurahti kevyesti. Hän suorastaan hehkui aina nauraessaan.
"Ei se sinun syysi ole. Minähän pakotin hänet lähtemään", hän selitti hymyillen. Hymyilin itsekin vaisusti, kun ymmärsin oman typeryyteni. "Nytkin hän varmaan kiehuu raivosta. Hän olisi niin halunnut mukaani."
"Tietävätkö muut, että olet täällä?" kysyin ihmeissäni. Olin jotenkin saanut sellaisen kuvan, ettei Edward olisi kertonut kenellekän.
"Vain Alice tietää kykynsä ansiosta. Hän rukoili ottamaan hänet mukaan, mutta kieltäydyin", hän selitti hymyillen muistolleen. Nyökkäsin yhä vaisusti hymyillen. Pystyin kuvittelemaan mielessäni mököttävän Alicen.
Otin ajopuusta tukea ja vaihdoin asentoa, kun tunsin jonkin lävistävän kämmeneni ihon.
"Hemmetti", mutisin ja vedin kädestäni kolmen sentin pituisen puunkappaleen. Verta ei ollut vielä nimeksikään, mutta tiesin, että Edward kärsi. "Anteeksi." Kävelin vesirajaan ja huuhdoin kättäni kylmässä merivedessä. Se kirveli hiukan, mutta pyyhki punaisen vanan pois kämmeneltäni.
Yhtäkkiä kuulin vaimean murahduksen ja käännyin ympäri. Samassa lensin päin suurta kalliota ja keuhkoni tyhjenivät ilmasta. Haukuin henkeä ja silmissäni sumeni.
"Anteeksi, Bella", Edward voihkaisi edestäni. Mustat täplät näkökentässäni alkoivat hävitä ja hengitykseni tasaantua. Tiedostin taas ympäröivä maailman ja näin, että olin kiinni mustassa kalliossa ja Edward oli edessäni puolustusasennossa. Hän murisi vaimeasti ja tuijotti merelle.
"Mitä nyt?" kysyin käheästi ja yskäisin selvittääkseni kurkkuni.
"Victoria", Edward murisi hiljaa ja tuijotti yhä merelle. Aistini terävöityivät välittömästi ja aloin täristä. "Ne neljä muuta vampyyriä olivat vain hämäystä, jolla hän saisi sudet pois kimpustaan. Hän ei tiennyt minusta ja oletti sinun olevan yksin."
"Meneekö hän nyt pois?" kysyin hiljaa ja yritin etsiä mereltä liikettä. Olin näkevinäni joka ikisessä aallossa vilauksen tulenpunaista. Edward pudisti hiukan päätään.
"Hän epäilee pärjäävänsä silti."
Odotimme vielä puoli minuuttia, kunnes aivan varoittamatta punainen vilahdus lensi merestä ja laskeutui yhteen rannan männyistä. Kuulin kissamaisen sihahduksen ja näin viekkaan näköisen naisen, joka istui uhkaavan näköisesti puun oksalla. Hänen punaiset hiuksensa kirkuivat uhkausta ja voimaa. Inahdin pienesti ja painauduin tiiviimmin kallioon.
"Et tule koskemaankaan häneen", Edward sanoi niin vihaisesti, että menin kananlihalle. Victoria naurahti ja kuulosti aivan pieneltä lapselta. Niin helisevä ja suloinen nauru tuollaisessa otuksessa karmi minua.
"Niinhän sinä luulet, kultaseni", hän sanoi viekkaasti ja hyppäsi kymmenen metrin päähän Edwardista. Tämä sähähti. "Tämähän on pelkkää karmaa. Tapoit kumppanini, minä tapan sinun." Mieleeni tulvahtivat kaikki kamalat kuva Jamesista ja siitä kivusta, jota jouduin kestämään hänen vuokseen. Murtumat ja haavat eivät olleet mitään siihen verrattuna, että luulin kuolevani ja menettäväni Edwardin ilman hyvästelyjä.
Victoria nauroi pelokkaalle ilmeelleni ja kiersi hiukan sivummalla niin, että oli suorassa linjassa kanssani. Edwardkin kiersi ja oli taas välissämme. Victoria murahti ja hyppäsi suoraan minua kohti. Edwardkin loikkasi ja kuului pamaus, kun he kaksi kohtasivat ilmassa. Kuin kaksi kivenlohkaretta olisi pudonnut toistensa päälle. Lamaannuin täysin ja seisoin vain paikoillani. Molemmat lensivät viiden metrin päähän toisistaan ja jatkoivat kiertelyä.
Edward luki Victorian jokaisen ajatuksen ja pysyi näin aina askeleen edellä. Yhtäkkiä Victoria kuitenkin juoksi kohti merta ja Edward lähti hänen peräänsä. Silloin Victoria loikkasi kohti minua ja Edward jäi hiukan jälkeen. Kiljuin, kun näin hänen punaiset silmänsä tulossa kohti minua. Hän otti kiinni kädestäni ja riuhtaisi minua kohti itseään. Kolautin pääni kallioon ja kaikki pimeni. Ennen sitä näin kuinka Edward otti kiinni hänen punaisista hiuksistaan ja veti pään irti ruumiista.
*****
Ensiksi tunsin kylmän hiekan allani. Se tuntui rakeiselta ja syvältä, aivan kuin voisi vetää minut sisäänsä. Sitten haistoin oudon tuoksun. Se oli vahva, dominoiva, ja peitti kaiken muun alleen. Se oli oksettavin tuoksu, jonka olin koskaan haistanut. Seuraavaksi kuulin ääniä. Meren vaimean aaltoilun ja liekkien räiskymisen. Aivan kuin ne polttaisivat jotain vahvaa ja myrkyllistä.
"Bella", kuulin Edwardin anelevan huolissaan. "Herää, Bella. Olen niin pahoillani."
Sitten avasin silmäni ja vedin voimakkaasti henkeä. Näin Edwardin huojentuneen ilmeen suoraan yläpuolellani. Nousin varovaisesti istumaan ja tutkin rantaa. Missään ei näkynyt punaisia hiuksia.
"Onko hän poissa?" kysyin käheästi ja pitelin otsaani. Se tykytti siihen tahtiin, että tiesin kuhmun olevan tulossa. Edward nyökkäsi ja auttoi minut ylös. Näin kasan puita, joka paloi violetilla liekillä. Tumma savu sumensi taivaan. Victoria oli poissa. Olin turvassa. Katsoin taivaalle ja näin neljä muuta savupylvästä kauempana rannalta. Muutkin olivat turvassa. Kaikki pahat vampyyrit olivat poissa.
Yksittäinen onnenkyynel vieri pitkin poskeani ja hautauduin Edwardin rintaan.
"Kiitos", kuiskasin ja halasin häntä. Katsoin hänen täydellisiä kasvojaan, jotka olivat rennot ja huojentuneet. Ne olivat niin puhtaat ja onnelliset. Hänen silmistään hehkui iloa ja onnellisuutta.
Yhtäkkiä hän suuteli minua. Suudelma oli rauhallinen ja lämmin. Se huokui onnea ja jälleennäkemistä. Hänen huulensa olivat vahvat, mutta lempeät. Kylmät ja kovat, mutta samalla pehmeät ja viileät. Kaikki ajatukseni kaikkosivat ja nautin vain hetkestä. Leijuin jossain kaukana muistoissani. Tämä oli kauniimpi kuin mikään suudelmamme ennen. Tämä oli puhdas ja rakastava. Se loppui kuitenkin liian nopeasti ja putosin takasin maanpinnalle.
"Anteeksi", Edward mumisi ja vetäytyi kauemmas. Nyt hänen silmissään näky tuskaa ja syyllisyyttä. Silloin ymmärsin, etten koskaan ollut lopettanut rakastamista. Olin vain yrittänyt piilottaa sen. Piilottaa sen kaikkien muiden tunteideni alle. Rakastin Jacobia, mutta rakkauteni Edwardiin oli jotain paljon vahvempaa. Jotain jota edes välimatka ja kuolema eivät voisi hajottaa.
Vedin Edwardin lähelleni ja suutelin häntä. Unohdin kaiken, mitä olin näinä viitenä vuotena tuntenut ja ajatellut. Kaiken, mitä olin rakentanut. Unohdin Jaken ja yhteisen elämämme. Muutin takaisin vampyyritytöksi ja hylkäsin kulissini susityttönä. Olin taas oma itseni. Olin jälleen onnellinen.
Silloin kuulin kahinaa ja askelia. Lopetin suudelman kesken ja vilkaisin nopeasti taakseni. Näin Jacobin juoksemassa pois rannalta.
And I know that you can take me home
A/N: Simple Plan kappaleenaan Take my hand. Kommentteja?
-
Oi tätä oon oottanu, mutta voi Jake parkaa pakko tietää miten tässä käy tunteeko Bella syyllisyyttä vai mitä?!? :D
-
Olenko kauhea jos en sääli Jacobia ?? En tiedä miksi mutten ole koskaan tykänyt koko koirasta mutta ehkä olen vain liian Team-Edward, mutta kuitenkin ihana osa taas jälleen toivotavasti Bella nyt lähtee Edwardin kanssa pois ja jättää Jacobin lopulisesti ja puksautaa vaikka Nessien Jacobille niin kaikkille jää parempi mieli :D
Jatkoa
-
En-nu: Ensi luvussa kaikki selviää ;)
LovelyButterfly94: Et ole kauhea :) en minäkään kauheasti sääli. Katsotaan nyt, miten tässä käy. Voin luvata viimeiseen lukuun hiukan lisää draamaa ja juonenkäänteitä!
-
En ole päässyt koneelle nyt vähään aikaan kun se oli huollossa ja tänne oli tullut jo näin paljon uutta! :D Noh nyt kuitenkin luin kaikki ja tulin kommentoimaan. Tykkään enemmän Edwardista kuin Jakesta, joten et varmaan ylläty kun sanon että ihanaa kun Edward palasi takaisin, ja vielä ihanampaa olisi, jos Bella jättäisi Jaken ja olisi taas Edwardin kanssa. Mutta sinähän siitä päätät. Veikkaisin kuitenkin tuon lopun perusteella että Bellaa säälittää Jake, mutta silti hän alkaa seurustella Edwardin kanssa. Arvauksia, arvauksia. :D
Mutta, kirjotusvirheitä en huomannut ja muutenkin mielestäni teksti on ollut sujuvaa jokaisessa luvussa. Vielä ymmärtääkseni yksi luku on tulossa, joten pistähän nopeasti jatkoa! :)
Ja täytyy vielä tähän loppuun sanoa että vaikka alussa mainitsin että samantapaisia ficcejä olen lukenut aika paljon, niin tämä kyllä erottuikin joukosta. Tämä oli erilainen kuin muut, ei tietenkään pahalla tavalla. :D
Kiitos vielä näistä viimeisimmistä luvuista. :)
-
Samassa lensi päin suurta kalliota ja keuhkoni tyhjenivät ilmasta.
Tuohon oisi pitänyt laittaa lensin.
Muita huomioita en kauheasti löytänyt, mutta minua häiritsi tuo.
Hyvä jatko oli, jatkoa pian ;)
-
Koska olen Team Edward Jake/Bella/Edward parituksen suhteen, niin... Hymyilen :D
Lyhykäisyydessään lukuun olit saanut tiivistettyä Bellan epätoivoa ja huolta sekä tuon taistelukohtauksen ja myöskin tuon loppukohtauksen, joka oli lempikohtani koko luvusta. Luvun alku oli ihana, hitusen humoristinen Sethin tokaisun takia, kyseinen poika on niin suloinen aww. Jos susista pitäisi valita lemppari (en tykkää susista), niin sanoisin sen olevan Seth.
Mutta tietty Bella kutsui Edwardin. Oli vain mukavaa, ettei Bella lähtenyt mukaan räpeltämään susien ja vampyyrien kanssa vaan oleskeli Eetun kanssa muualla, koska jos hän olisi räpeltänyt jotain siellä taistelukentällä, olisi voinut käydä huonosti. Ja oli myös aika hyvä idea käyttää jollain tapaa hyödyks Epäilyksessä ollutta Victorian armeijaa. Tosin tässä oli neljä vampyyria eli rutkasti vähemmän, mutta idea varmaan juontui vähän siitä? (eikä se miuta haittaa, muuten olisi saattanut olla hankalaa päästä Bellan kimppuun, kun sudet ovat kotosalla).
Ensiksi tunsin kylmän hiekan allani. Se tuntui rakeiselta ja syvältä, aivan kuin voisi vetää minut sisäänsä.
Pakko oli lainata, jotenkin ihanasti tässä kuvailtu tuo hiekka. Ui.
Juu ja muutenkin tykkäsin tuon loppukohtauksen kuvailusta hirmuisesti. Bellan tunteet, vampyyri- ja susityttö. Aww. Mutta tykkäsin luvusta ja odottelenkin nyt... Viimeistä lukua? Muistaakseni lukuja piti olla seitsemän. Mutta kiitos!
-
mmiru: Loppu häämöttää jo ja Bellan valintakin on juuri edessä. Täällä ei taida olla paljoa Team Jacob -ihmisiä lukemassa :D Hienoa, että olen erottunut edukseni yällä ficillä. Pelkäsin kauheasti, että tästä tulee suunnilleen kopio jostakin muusta. Onneksi onnistuin näköjään välttämään sitä! Kiitos paljon kommentistasi!
Miss_Cullen: Hupsista, pikkurinen virhe. Korjasinkin sen heti. Kiitos sen ilmoittamisesta:) Kiitos myös kommentistasi!
Tuhisija: Seth ♥ Yksi kirjasarjan helmistä. Halusin jotenkin tuada hänet tarinaan, koska rakastan henkilöä. Hienoa, etten ole ainoa! Juu tua vampyyri "armeja" oli ideana otettu epäilyksestä. Jotenkin halusin tehdä tästä mahdollisimman luonnollisen jatkon Edwardin lähtemiselle. Tehdä kaiken sellaiseksi kuin se olisi saattanut olla, jos Edi ei olisi hätiköinnyt. Viimeinen luku ilmestyy, kun saan sen laitettua valmiiksi. Kiitoksia paljon kommentistasi!
-
A/N: Eli juu... Viimeinen luku. Tämän jälkeen on luvassa enää epilogi. Aika surullista, ettätämä päättyy, mutta täytyyhän Bellan lopulta valita jompikumpi. Vai täytyykö? Kuitenkin tässä tämä nyt on. Loppu lässähti ja pahasti, mutten osannut enää parannella sitä. Onneksi tuleva epilogi pelastaa varmasti tilanteen. Pidemmittä puheitta: viimeinen luku.
Seitsemäs luku
You know I'll do my best
To fill you up with all the love
That I can show someone
"Jake!" huudahdin ja lähdin hänen peräänsä. "Jake, odota!" Juoksin koko matkan talollemme ja perille päästyäni puuskutin kuin pahimman luokan ketjupolttaja. Avasin ulko-oven ja näin Jaken hääräävän makuuhuoneessamme. Seurasin häntä sinne ja näin sängyllä levällään olevan matkalaukun.
"Jake oli niin pahoillani", aloitin ja yritin hakea katsekontaktia. "Sinun ei olisi pitänyt nähdä sitä." Jacob kääntyi katsomaan minua. Hänen silmänsä olivat vääristyneet raivosta ja vihasta.
"Ai, että olisit voinut jatkaa kusettamistani? Siksikö?" hän kysyi kylmästi.
"Anna minun selittää", anelin. "Anna vielä viimeinen mahdollisuus."
Jake katsoi minua kylmästi ja kääntyi poispäin. Hän mumisi jotain itsekseen ja puristi kätensä nyrkkiin.
"Siitä vaan", hän huokaisi.
"Rakastan sinua. Olen aina rakastanutkin ja tulen aina rakastamaan", aloitin, mutta hän keskeytti minut.
"Muutin mieleni", hän sanoi tuskaisesti. "En halua kuulla valheitasi tai tuntea sääliäsi."
En osannut sanoa mitän, mikä auttaisi häntä. Särjin hänen sydämensä ja satutin häntä. Mikään, mitä sanoisin ei auttaisi.
"Olen pahoillani, mutta Edward on elämäni", kerroin. Valehtelu oli turhaa, joten miksi edes vaivautua. "Näit, millainen olin, kun hän jätti minut. Näit, kuinka kärsin. Minun olisi pitänyt tietää jo silloin, etten voisi rakastaa ketään muuta samalla tavalla. Silloin luulin, etten selviäisi. Nyt tiedän, että tämä tulee sattumaan ja tulen kärsimään, mutta selviän. Siinä on se suurin ero välillänne." Kyyneleitä valui jälleen poskilleni. Luulin, ettei niitä voisi enää tulla. Olinhan itkenyt lähiaikoina niin paljon. Liikaakin yhdelle eliniälle.
Jake pudisti päätään ja hakkasi nyrkkinsä seinään.
"Yritätkö sanoa, että ilman minua voit elää, mutta kuolet ilman sitä saastaista verenimijää?" hän kysyi itkunsekaisesti ja katsoi minua suoraan silmiin. "Olinko pelkkä korvike?" En pystynyt sanomaan mitään. Olisin halunnut kieltää asian, mutta, kun ajattelin puolueettomasti, huomasin sen itsekin. Olin käyttänyt häntä hyväkseni.
"Niin kai se pitää sitten ymmärtää. Hiljaisuushan on myöntymisen merkki", Jake sanoi ja kääntyi taas poispäin.
"Olen niin pahoillani", toistin hiljaa.
"Älä. En kaipaa sääliäsi", hän sanoi kylmästi kääntymättä ympäri. "Sinulla on kymmenen minuuttia aikaa pakata. Kun tulen takaisin, toivon, että olet poissa etkä tule enää koskaan takaisin." Jake lähti huoneesta ja kuulin hänen muuttuvan ulkona sudeksi.
Istuin alas sängylle ja hautasin pääni käsiini. Vaimea nyyhkäys rikkoi hiljaisuutta. Tunsin kuitenkin kylmän käden olkapäälläni ja toisen sivelevän rauhallisesti vasenta kämmentäni.
"Olen pahoillani,että saatoin sinut tähän tilanteeseen", Edward kuiskasi katuvasti. Pudistin hiljaa päätäni ja huokaisin.
"Ei tämä ole sinun syytäsi", vakuutin.
"Mutta suutelin sinua ensin", hän yritti, mutta vaiensin hänet kohottamalla käteni estävästi. En halunnut, että hän alkaisi syyllistää itseään tästä.
"Minä suutelin takaisin. Vastuu oli minulla", selitin ja nousin ylös. Katselin koivuista sängynrunkoa ja vaaleansinisiä lakanoita, jotka olivat aina rypyssä ja petaamattomina. Valkoiset verhot olivat puoliksi ikkunan edessä ja estivät suurimpaa osaa valosta pääsemästä sisälle. Tämä huone oli aina ollut puolueeton vyöhyke. Emme koskaan riidelleet makuuhuoneessamme. Se oli sanaton sopimus. Nyt siitä oli tullut sotatanner.
"Pitää alkaa pakata", huokaisin. Vaikka talo oli meidän molempien omistuksessa ja minä maksoin pääasiassa laskut, ei haitannut, että olisin se, joka joutuisi muuttamaan pois. Olin sen velkaa Jakelle. Kaiken lisäksi tuntui, ettei minusta enää pidettäisi muiden susien ja heidän kumppaneidensa keskuudessa.
Keräsimme Edwardin kanssa lipastosta tärkeimpiä vaatteitani, valokuvia ja muita tavaroitani. Emme ottaneet mukaan kuin kaiken välttämättömän ja korvaamattoman. Jake luultavasti polttaisi kaiken jälkeen jäävän. Kaiken, mikä oli koskaan koskettanut ihoani hän luultavasti desinfioisi ja kaikesta, mikä muistuttaisi minusta, hän hankkiutuisi eroon.
"Paljonko on vielä aikaa?" kysyin samalla, kun suljin matkalaukun. Surullista, mutta kaikki tavarani olivat mahtuneet pieneen lentokonelaukkuun vaivattomasti.
"Kaksi minuuttia", Edward vastasi ja nosti laukun vaivattomasti ilmaan. Nousin ylös ja menin pesuhuoneeseen. Se oli ylivoimaisesti lempihuoneeni koko talossa, koska siellä oli amme. Se ei ollut iso, mutta jopa Jake mahtui sinne vaivattomasti peseytymään. Huoneen seinät olivat ruskeaa kaakelia ja lattia valkoista pientä laattaa. Ammeseinällä oli pieni ikkuna aivan katonrajassa ja sieltä hohti vuorokaudenajasta riippuen joko kuu tai aurinko. Lavuaarin päällä oli neliskanttinen peili, joka oikeassa alakulmassa luki tikkukirjaimin "Jos rakkautenne kestää aamukuudelta heräämisen, se kestää mitä vain." Vilkaisin huonetta vielä viimeisen kerran ja siirryin olohuoneeseen.
Olohuone oli tapetoitu kauttaaltaan vihreäksi. Sen oikeassa kulmassa oli harmaa putkitelevisio, joka oli vuosimallia kaksituhatta ja sen edessä harmaa kangassohva. Seinällä oli vanha kuva Billystä ja Charliesta. Olohuoneesta kulki suuri aukko pieneen keittiöön, jonne mahtui juuri ja juuri jääkaappi, kolme työtasoa ja kaapistoa, uuni ja ruokapöytä neljällä tuolilla. Hymyilin vaisusti, kun huomasin tutut rasvatahrat yhden kaapin ovessa. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun yritimme tehdä itse munkkeja.
Otin takkini olohuoneen naulakosta ja jätin avaimeni sen tilalle. Vilkaisin vielä taloa nopeasti ja astuin ulos. Edward oli seurannut minua koko kierrokseni ajan.
"Se oli ensimmäinen oma kotini", selitin, kun hän laittoi laukkuni takapenkille.
"Ymmärrän", hän sanoi ja istuutui kuljettajan puolelle.
Istuimme pitkän aikaa hiljaa autossani. Katselin ohi vilistäviä maisemia tiedostamatta ympäristöäni. Kaikki lipui samanlaiseksi vihreäksi massaksi. Lähetin Charlielle viestin, että olimme eronneet Jaken kanssa ja olin ystävän luona tuulettamassa ajatuksiani.
"Minne olemme tarkalleen menossa?" kysyin, kun näin tien varressa kyltin, joka ilmoitti, että olimme poistumassa Forksista.
"Jos sinulle sopii, menemme perheeni luo", Edward vastasi kysyvästi. Havahduin ja pieni hymy karkasi huulilleni.
"Näenkö taas Alicen?" kysyin innoissani ja hän hymyili. "Ja Emmettin, Rosalien, Jasperin, Carlislen ja Esmen?" Edward nyökkäsi toistamiseen hymyillen.
Ajoimme pari tuntia moottoritietä Olympiaan. Edward kertoi heidän muuttaneen sinne pari vuotta sitten. Carlisle työskenteli paikallisessa sairaalassa ja Esme ylläpiti pientä sisustussuunnitteluyritystä. Emmett ja Rosalie kiertelivät maailmaa, mutta olivat luultavasti tällä hetkellä kotona. Alice ja Jasper taas kävivät koulua ja ylläpitivät kulisseja. Imin itseeni joka ikisen tiedonmurun kaikista muista ja olin innoissani jälleennäkemisestä. Silti minua hiukan jännitti, millä tavalla paluuni otettaisiin vastaan.
Cullenit asuivat suuressa valkoisessa kivitalossa keskellä metsää. Se muistutti etäisesti heidän kotiaan Forksissa, mutta oli huomattavasti vähemmän huomiota herättävä. Astuin ulos autosta ja Edward otti käteni käteensä.
"Älä jännitä. Kaikki ovat luultavasti aivan innoissaan", hän rohkaisi ja sipaisi pienen suudelman poskelleni. Otin rauhallisesti askeleen toisensa perään ja pian avasinkin jo puisen ulko-oven.
"Suuressa olohuoneessa oli paljon ikkunoita ja harvaa luonnonvaloa suorastaan tulvi sisään. Kaikki kalusteet olivat moderneja ja joko mustia tai beigejä. Tyyli oli hyvin esmemäinen. Huoneen kalastuksesta poikkesivat vain kuusi erittäin kaunista vampyyriä. He kaikki katselivat minua hymyillen ja varovaisesti, kunnes Alice hyppäsi kaulaani kiljuen.
"Tiesin, että palaisitte vielä yhteen", hän hehkutti ja hyppi ylös alas saaden hiuksensa pörröön. "Minulla oli liian kova ikävä."
"Minäkin kaipasin sinua", sanoin hymyillen. Esme astui askeleen lähemmäksi ja hymyili lempeästi. Hänen suklaanruskeat hiuksensa olivat klassisella nutturalla ja vihreä leninki sai hänet näyttämään aivan kuusikymmentäluvun näyttelijättäreltä.
"Tervetuloa kotiin, Bella. Viivy niin kauan kuin koet tarpeelliseksi", hän sanoi äidillisesti. Carlislekin tuli luokseni hymyillen ja toivotti tervetulleeksi.
"Sinäkö olet muka Bella? Mistä nuo harmaat hiukset ovat ilmestyneet?" Emmett kysyi hämmästyneenä ja kaappasi minut karhunhalaukseensa. Kikatin ääneen, kun hän pyöritti minua ympäri ja laski lopulta alas.
"Hienovaraisuutesi ei ole näemmä kadonnut minnekään vuosien varrella", heitin takaisin nauraen. Jopa Rosalie hymyili heikosti ja tervehti minua. Vaihdoin Jasperin kanssa pari sanaa ja palasin lopulta Edwardin luo.
"Ja sinä pidit hänet itselläsi koko tämän ajan", Alice sanoi syyttävästi Edwardille. "Tiedätkö kauanko odotin Bellan näkemistä? Kolmekymmentäkolme päivää." Edward naurahti hänen teatteriaalisuudellen.
"Sinähän näit tämän ennalta?" hän kysyi kiusoittelevasti ja tönäisi Alicea leikkisästi.
"Vasta, kun olitte suudelleet rannalla", hän kertoi apeasti. "Sitä ennen kaikki oli epävarmaa ja sekavaa." Jasper tuli luoksemme ja otti Alicen syliinsä.
"Mutta tärkeintähän on, että Bella on täällä?" hän kysyi pirteästi.
"Tietenkin. Vihdoinkin sain hyvän syyn järjestää juhlat!" Alice huudahti innostuneesti ja hyppäsi alas.
Edward veti minut suudelmaan, johon vastasin innokkaasti kaikista läsnäolijoista huolimatta. Kaiken kokemamme jälkeen tiesin, ettei mikään voisi enää erottaa meitä. Tiesin täsmälleen, mitä elämältäni halusin. En lapsia tai avioliittoa, ne olivat sivuseikkoja. Halusin Edwardin. Halusin tämän elämän eikä mikään voinut enää estää minua.
Some times you just can't make it on your own
A/N: Leona Lewis - Here I am. Lopun kunniaksi kaikki kommentoi?
-
Ihanaaa ku Bella valitsi edwardin ! :)
Mut miten Jaken elämä jatkuu ku bella lähti ?
Jatkoa ;D
-
Awwws. <3 Ihana loppu! :D Onneksi Bella ja Edward palasivat yhteen. En osaa oikein sano mitään, mutta ihana! Ja tosiaan niinkuin Miss_Cullen:kin sanoi, kiinnostaisi minua ainakin tietää että miten tuo Jaken elämä jatkui Bellan lähdön jälkeen? Siinähän voisi olla vaikka seuraavan ficcisi aihe jos sinua kiinnostaisi siitä kirjoittaa. :D
Kiitos aivan mahtavasta luku kokemuksesta. :D
-
Miss_Cullen: Jaken elämästä saapienen vinkin epilogista, jokavirallisesti päättää ficin. Kiitos paljon kommentistasi!
mmiru: En ehkä ihan kokonaista ficciä lähde kirjoittamaan tuosta Jaken elämästä, mutta epilogin tein. Julkaisen luultavasti pian. Kiitos kommentistasi!
-
löysin tän ficin vasta nyt ja luin kaiken putkeen. Tykkäsin tästä tosi paljon! Henkilöt on aikas saman tyyliset kun kirjassakin :) paikkojen kuvailut yms. Oli todella ihania ja pysty hyvin kuvitteleen esim. Millanen paikka oli kyseessä. Kovasti siis tykkäsin ja epilogia jää odottelemaan :)
-
Nyt on haikea mieli kun tämä on kohta loppu mutta kiitos aivan ihanasta Ficistä! Olet loistava kirjoitaja jään odotamaan lisää tälläisiä ihanuuksia sinulta ja epilogia jään myös odotamaan kiitos ja kumarus <3
-Butterfly<3
-
A/N: iina: Kiitos paljon ihanasta kommentista! Mukavaa, että uudetkin lukijat jaksavat lukea kaiken jo ilmestyneen :)
LovelyButterfly94: Minullakin on haikea mieli kun tämä loppuu! Kirjoittaminen on ollut ihanaa ja samoin teidän kommentteihinne vastaaminen. Kiitos paljon kommentistasi ja kaikista kehuista!
Tonne loppuun tulee hiukan pidempi Authors note, joka kannattaa lukea epilogin jälkeen. Hope u like this! (ensimmäinen valmis jatkoficcini ikinä)
Lopuksi
All the joy and the tears
that we used to share
Are hurting like hell
Istuin ajopuulla ja tuijotin merelle. Suolan tuoksu ja kostea hiekka kutittivat nenääni. Ihmisen iholla kylmä viima olisi ollut melkein sietämätön, mutta omallani se tuntui vain epämiellyttävältä. Oioin taas auki ryppyisen kuvan ja tutkin sitä. Siinä olimme me kaksi, minä ja Bella. Makasimme päällekkäin vanhalla kangassohvalla ja tuijotimme toisiamme silmiin. Raichel oli kerran tuonut kameransa mukaan meille ja räpsinyt kuvia koko illan. Vain tämä oli säästynyt nuotiolta. Olin polttanut joka ikisen kuvan, joka liittyi edes etäisesti Bellaan. Tämäkin oli kädessäni vain, koska löysin sen kaapin päältä pari kuukautta sitten. Nykyään käytin sitä sadistisiin tarkoituksiin.
Tuijotin kuvaa ja kavahdin siitä huokuvaa onnea. Se oli ajalta, jolloin kaikki oli vielä hyvin, ajalta ennen Edwardia. Olin yhä vankasti sitä mieltä, että hän oli syypää kaikkiin ongelmiini. Olin susi, koska hän oli sattunut asumaan Forksissa, olin onneton, koska hän vei elämäni rakkauden. Kaiken lisäksi olin yksinäinen, koska kukaan ei jaksanut kuunnella valitustani hänestä tai katsella voimistuvaa vihaani vampyyreitä kohtaan. Ainoa valopilkku elämässäni piti minut hengissä.
Siinä paha, missä mainitaan, ajattelin, kun kuulin hiekan rapisevan keveiden askelten alla. Tunsin lämpimän käden kiertyvän hartioilleni ja suljin silmäni. Pieni nykäisy ja kuva oli poissa kädestäni.
"Mistä löysit tämän?" Leah kysyi lempeästi, mutta käskevästi. Hän ei pitänyt siitä, kun velloin itsesäälissä ja kidutin itseäni.
"Sieltä, minne ruttasitkin sen, roskalaatikosta", vastasin huokaisten ja repäisin kuvan takaisin itselleni. Olin ollut melkeinpä epätoivoinen sen jälkeen, kun hukkasin sen.
"Tämä ei ole hyväksi sinulle. Siitä ei ole kauaa kun hä-" Leah yritti, mutta keskeytin hänet.
"Tiedän", huokaisin. Reilu kuukausi sitten Bella palasi katsomaan minua. Silloin kaikki kipeät muistoni palasivat mieleeni. Asiaa pahensi se, että hän oli vampyyri ja hänellä oli vihkisormus sormessaan. Silloin menetin malttini ja melkein hyökkäsin hänen ja Edwardin kimppuun. Onneksi Sam ja Quil saivat minut maahan ennen kuin ehdin edes aloittaa muuntautumista. Kaiken sen jälkeen, mitä olin saanut kokea Bellan vuoksi, en siltikään halunnut satuttaa häntä. Niinhän sitä sanotaan; rakkaus saa tekemään typeryyksiä.
"Oli vain huono aamu", kuiskasin ja Leah istuutui varovasti viereeni. Hän käänsi pääni kohti itseään ja tuijotti minua intensiivisesti silmiin.
"Saat vartin. Sitten tulet kotiin ja hautaamme asian taas hetkeksi. Katsotaan vaikkapa joku elokuva", hän sanoi ja suuteli minua hellästi. Nyökkäsin ja kuuntelin hänen kaikkoavia askeliaan.
Otin kuvan taas esiin ja annoin sen repiä sydäntäni. Päivä kerrallaan, kohti väistämätöntä loppua. Tuijotin vielä Bellan silmiä, kauniin ruskeita silmiä, jotka olivat nykyään kuolleet. Sitten lähdin pienten ja sirojen hiekkaan painuneiden jälkien perään ja taitoin kuvan taskuuni. Joku sanoi, että kipua oli rajoitettu määrä maailmassa. Hän oli väärässä, niin väärässä.
Why I make my life this hell
A/N: Negative - Jealous sky.
Eli näin lopuksi haluan kiittää jokaista lukijaa. Ilman teitä en olisi nyt tässä jaarittelemassa. Vaikkakin tiedän, ettei suurin osa finittäjistä kommentoi tähän, vaikkalukeekin, arvostan jokaista lukijaa hyvin paljon. Kiitos teille!
Kaikki kommentoijat ovat lähellä sydäntäni. Joka ikinen kommentti on luettu moneen kertaan ja niitä on hämmästelty lukemattomia keroja. Kaikki kehunne ovat hämmästyttäneet minut ja jokaikinen pieni virhe on (luultavasti) korjattu vain, koska olette jakasaneet ilmoittaa siitä.
Erityiskiitokset Tuhisijalle, joka on kommentoinut tähän ficciin jopa YHDEKSÄN kertaa. Kaikkien lukujen jälkeen olen löytänyt häneltä kommentin. Haluan kiittää erityisesti myös LovelyButterfly94jää, mmirua, Miss_Cullenia ja NiNNNiä, jotka ovat kommentoineet usein ja ahkerasti. Lämmitätte sydäntäni! Kiitoksia myös Sinikeiju, nasku, Beatrix Bones( bea rakas, mihin on kommentointisi jäänyt? :D ), Ashmett, HeadlightQueen, miss i, En-nu ja iina, jotka olette kommentoineet! Kiitos teille kaikille ihanille ihmisille!
Eipä mulla muuta näin loppuun. Yhä toivon hartaasti edes jonkinlaista merkkiä lukemisestanne. Lupaan henkilökohtaisesti vastata jokaiseen niistä. Kiitos vielä kerran kaikille. On ollut ilo kirjoittaa tätä tarinaa.
-
"Beatrix Bones( bea rakas, mihin on kommentointisi jäänyt?)"
Kuule kultamuru, bea rakas on ollut ihan huuruissa, niin kommentointi on vähän jäänyt taka-alalle! Ainiin ja Hiihdon MM-kisat on myöskin syöneet vapaa-aikaa, vaikka olenkin tätä ficciäsi lueskellut ahkerasti (varmaan ainut Twiku tällä hetkellä erään toisen rakkaan murusen Twikun lisäksi, jota luen). Ja kyllä olisin kuitenkin isompaa kiitosta odottanut, kun kuitenkin tein vaivalla tuon bannerinkin sinulle! ;o (okei, okei läppä)
Mutta, ensinnä täytyy mainita, että olen erittäin pettynyt mielikuvitukseesi, Classick-rakas! Ei Bellaa Edwardille! Ei näin, ei tosiaankaan. Olisit nyt herranjestas parittanut neitokaisen Emmettille, heidän suhteensahan kun on ollut aina suurin piirtein canonia... Mielikuvituksen puutetta havaittavissa!
Toisaalta kyllä pidin ficistäsi suuresti, sillä draamaa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita tästä ei puuttunut. Vaikka loppu nyt olikin vähän mitä oli, niin kyllä tästä silti pidin. Kaikkeahan ei voi saada (enkä ikävä kyllä minäkään saa kaikkea; Ferrariakaan ei tuolla pihalla näy, niin...), joten ehkä minun nyt täytyy vain niellä tämä suuri pettymykseni. Kaikista eniten pidin tästä kirjoitustyylistäsi, joka on kehittynyt suuresti, ja josta alan pikku hiljaa olla aika kateellinen. Jotenkin osaat vain tehdä lauseista oikean mittaisia ja tuoda niihin oikeat asiat, pistää ne pilkut ja pisteet juuri oikeaan kohtaan ja tuoda rivien välistä sen tunnelman hyvin esille. Teksti eteni koko ajan hyvin ja selkeällä linjalla, eikä missään vaiheessa mitään jäänyt pimentoon vaan iskit aina kaikki kortit pöytään. Kirjoitat muuten erittäin hyvin minä-kertojana, se taito on sinulla hallussa! Osaat kuvailla hyvin kaikki hahmon tunteet ja tuoda ne todenmukaisesti esille, ja jotenkin tämä sisäinen, hieman avuton Bella, nosti päätään Edwardin läsnäollessa, mutta se toinen räjähdysalttiimpi Bella olikin sitten esillä Jacobin nähden.
Juu, eli Bea kiittää syvään kumartaen tästä ihanasta jatkoficistä, jota oli ilo seurata! Kiitos! :-*
-
tää oli todella hyvä :) kiitos paljon että jaksoit kirjoittaa tämän :)<3
-
Bea: Seli seli seli :D Ja kiitin sua jo tos ficin alus enkä uskonu että
oot niin huomionkipee mun tarvitsisi enää. Sori.
Olet täysin oikeassa. Sokaistuin jostain käsittämättömöstä syystä uskomaan, että Edward/Bellaon canonia. Miten saatoinkaan antaa sen ohittaa Emmett/Bellan? Toivon saavani joskus anteeksi tämän moan. Usko pois, olen ikuinen orjasi.
Kiitos paljon kommentistasi ja kaikesta ♥
miss i: Kiitos sinulle, että jaksoit lukea ja kommentoida ♥
-
Voi että tää on ollu ihana ! <3
Harmi ku tää loppuu, tätä ois voinu lukee vaikka IKUISUUDEN !
Mutta oot kyllä tosi hyvä kirjottamaan ;)
KIITOS ! <333
-
Alotin tän lukemisen aluks vaa ku tää oli valmistunu mun syntymäpäivänä,
mutta kun luin ekan luvun, en voinu lopettaa lukemista.
Tää oli kertakaikkiaan mahtava!
Pieniä virheitä huomasin, mutta niitä oli mielestäni tosi vähän.
Toivoin, et olisit tehny tästä vähän pidemmän, mutta tääkin oli ihan hyvä.
Kiitos tästä!
:)
-
Miss_Cullen: Kiitos paljon, että jaksoit seurata tätä loppuun saakka!
latelan: Kiitos paljon kommentistasi! Ihanaa, että pidit tästä :)