Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Anaid - 14.02.2010 18:41:17
-
Author:Anaid, eli mä
Rating:varmaa joku K-11
Genre:Romance ja jtn Adventure ja ehk Draama. En oikein osaa nimetä näit...
Beta:Snouk, kiitos hänelle!
Pairing:Ainakin näin aluks Lily/James ja ei tiiä mitä muuta keksin tän ficin aikana
Summary: Lily muuttaa Yhdysvalloista Englantiin, tapaa Jamesin rakastuu tähän ja kumpikaan ei tiedä toisen olevan velho/noita.
Ja tää on sitte mun eka ficci, joten aika kamalaa tekstii on tulos...Kommentteja olis silti kiva saada! Jos tykkäätte laitan lisää lukuja tulemaan.
Unohtumaton kesä
Prologi
”Herätys, Lily, kohta ollaan perillä!”
Heräsin isosiskoni Petunian ääneen. Mietin hetken, missä oikein olin. Hetkessä kaikki palautui taas mieleeni. Olimme tulleet lentokoneella entisestä asuinpaikastani Yhdysvaltojen Kaliforniasta uuteen kotimaahani, Englantiin. Minä siis olen Lily Evans, punahiuksinen ja vihreäsilmäinen 17-vuotias tyttö. Ja ai niin, olen myös noita. Minulla ei ollut aiemmin mitään hajua taikavoimistani (okei, olin tehnyt pienestä pitäen kaikkia outoja juttuja, joita kukaan muu ei ollut osannut, mutta silti), kunnes täytettyäni 11 tuli meille kotiin joku vanha herra kertomaan, että olin saanut oppilaspaikan San Franciscon noitaopistosta. Hän kertoi minulle ja vanhemmilleni, kuinka maailmassa elää paljon noitia ja velhoja jästeiltä (eli ei-taikovilta ihmisiltä) salassa. Niin minä aloitin taikuuksien opiskelun.
Kävin tyttöjen taikasisäoppilaitosta kuusi vuotta, kunnes vanhempani halusivat muuttaa Englantiin.
Tässä minä siis istuin, autossa Englannin maaseutumaisemien vilahdellessa ohi. Muuttaisimme pieneen kylään nimeltä Umpula-Ipistö, jossa asukkaita on noin 300. Syksyllä menisin Tylypahka-nimiseen taikakouluun, jossa on sekä tyttöjä että poikia. Minua inhotti tulla Kalifornian hiekkarannoilta tällaiseen sateiseen maahan ja sellaiseen pieneen kylään, ettei siellä ole edes kirjakaupaa. Mitäköhän tästäkin tulee...
Puoli valtakuntaa kommenteista! :)
-
Eli eka jaksoo tulee... Nyt!
Luku 1
Tässä se nyt oli, meidän uusi kotimme. Se oli kieltämättä todella sievä. Ryntäsimme Petunian kanssa yläkertaan katsomaan huoneitamme. Minun huoneeni oli vihreä ja avara, juuri sellainen, josta olin haaveillut. Siinä oli ikkuna, josta näkyi läheiselle pellolle. Siellä oli tilava vaatekaappi, valkoinen kirjoituspöytä, valkoinen iso sänky, jossa oli vihreä päiväpeite. Siellä oli myös iso kirjahylly kirjoilleni. Nyt se oli kuitenkin aika ahdas, sillä se oli täynnä pahvilaatikoita, joissa oli tavaroitani. Otin taikasauvani esille ja lennätin kaikki tavarani paikoilleen. Kirjat lensivät kirjahyllyyn, vaatteet vaatekaappiin, päiväkirja tyynyn alle ja loput tavarat kirjoitus pöydän laatikoihin. Sitten menin auttamaan Petuniaa. Hän kun ei osannut taikoa. Häneltä kuluisi paljon kauemmin aikaa tavaroiden paikalle laittamiseen, kuin minulta.
”Kuka siellä?” Petunia huusi koputettuani huoneeni viereisen huoneen oveen.
”No kukakohan?” vastasin sarkastisella äänellä.
”Ai hei Lily tule vain sisään!” hän huikkasi. Astuin sisään sisareni huoneeseen. Se oli samanlainen kuin minun, paitsi Petunian kirjahylly oli hieman pienempi kuin minun. Ja siinä missä minun huoneeni oli vihreä, Petunian huone oli persikanpunainen. En ollut koskaan pitänyt siitä väristä, mutten ollut maininnut siitä Petunialle.
”Ajattelin, että haluaisit apua tavaroiden järjestelemisessä”, selvitin Petunialle asiani.
”Kiitos Lily, se olisi ihanaa!” Petunia huokaisi helpottuneena. Muutaman sauvanheilautuksen jälkeen Petuniankin tavarat olivat paikallaan.
Ajattelin mennä läheiselle rannalle, jonka olin nähnyt tullessamme aikaisemmin päivällä.
Olin kysynyt Petuniaa mukaani, mutta hän ei ollut jaksanut tulla, hän oli jäänyt mieluummin löhöämään riippukeinuumme ja lukemaan kasaa Seventeen-lehtiä, jotka olin hänelle lainannut.
Olin pukenut päälleni vihreät bikinit, joissa oli valkoisia pieniä tähtiä. Bikinien päälle olin vetäissyt mustan olkaimettoman mekkotunikan. Mukanani oli myös vihreä laukku, jossa oli vihreä pyyhkeeni, aurinkorasvani ja -lasini. Taikasauvaani en ollut ottanut mukaan, sillä en uskonut tarvitsevani sitä. Hiukseni olin laittanut ponnarille.
Löydettyäni sopivan paikan auringonottoon, levitin pyyhkeeni hiekalle, vedin tunikani pois, rasvasin itseni, työnsin aurinkolasini nenälleni ja laskeuduin makaamaan selälleni silmät kiinni. Mietiskelin kaikkea sitä, mitä kaipasin Kaliforniasta: ystäviäni ja hiekkarantoja kaipasin ehkä eniten.
Hetken päästä rauhani kuitenkin rikkoutui. Kaksi mustahiuksista poikaa oli tullut rannalle heittelemään palloa. He näyttivät suunnilleen minun ikäisiltäni. Heillä ei ollut paitoja, jolloin heidän hyvät vatsalihakset näkyivät.Toinen pojista oli lyhythiuksisempi kuin toinen, hän myös haroi hiuksiaan yhtä mittaa. Toisella pojalla oli pitkät hiukset ja hän näytti sydäntenmurskaajatyypiltä. Mietiskelyni keskeytti poikien äsken heittelemä pallo, joka lensi suoraan viereeni. Kuulin pitkähiuksisen pojan naureskelevan toiselle.
”Et sitten parempaa tutustumiskeinoa keksinyt Sarvihaara? Sori vaan kamu, mutta tuo on jo aika säälittävää.”, poika huusi toiselle.
”No mennään sitten juttelemaan hänelle, jos sinua niin kovasti kiinnostaa!”, hän jatkoi ilkkumista.
Hetken päästä pojat olivat jo luonani. En voinut olla huomaamatta, kuinka hyvännäköinen Sarvihaaraksi kutsuttu poika oli pähkinänruskeine silmineen.
”Moi, mä oon Sirius ja tää täs, joka halus niin kovasti tutustuu suhun, on James”, pitkähiuksinen poika esittäytyi Jamesiksi kutsutun punastuessa hänen vieressään.
”Hei minä olen Lily ja muutin juuri Kaliforniasta”, esittäydyin hymyillen. En uskaltanut kertoa olevani noita, sillä James ja Sirius eivät varmana olleet velhoja. Juttelin Siriuksen kanssa hetken aikaa, James kun ei saanut sanaa suustaan. Huomatessani hänen katsovan itseäni, käänsin kasvoni maahan poskeni punaisina hehkuen. Sitten kello oli jo niin paljon, että minun täytyi hyvästellä pojat ja lähteä kotiin. Kotimatkalla ajattelin poikia ja varsinkin Jamesia, johon tunsin olevani hieman ihastunut. Hänen silmänsä olivat niin ihanat, niin kuin myös hänen vatsalihaksensa ja mustat, pörröiset hiuksensa.
Kommenttia Plz?!
-
Wau mikä ficci!
Alku oli jo todella hyvä, parhaita Lily/James ficcejä, mitä olen lukenut!
-
Päädyin minäkin sitten lukemaan uutta Lily/James -ficciä, vaikka olin kavereille luvannut jättää ne vähän vähemmälle... Heh. ::)
Idea tässä ficissä oli todella ihana, joskin aika tavallinen. :-X Vaikka vielä tavallisempi olisi ollut se perinteinen Lily-vihaa-Jamesia-mutta-tajuaakin-sitten-rakastavansa-tätä -tyyli, joten tämä on silti mukavaa vaihtelua.
Ja - älä nyt pahastu, tämä on tarkoitettu antamaan rakentavaa palautetta - kyllä tästä huomasi, että tämä on ensimmäinen ficcisi. Kirjoitusvirheitä löytyi aika paljon, samoin kuin rivitys on vähän kummallista. Itseäni häiritsivät erityisesti Jamesin ja Siriuksen puhekieli, joka oli kyllä totta puhuen aika töksähtelevää. Suosittelisin betan hankkimista, ihan näistä kirjoitusvirheistä puhuen, ja luvutkin voisivat olla jonkin verran pidempiä, että pääsee kunnolla maailmaan mukaan.
Ethän jooko nyt pahoita mieltäsi, ajattelin vain kerrankin antaa jollekin kunnolla rakentavaa palautetta... :-\
Mutta ylipäätään tykkään siis ficin ideasta, sekä ajatuksesta, että Lily on jenkki. Tykkään myös siitä että Lilyllä ja Petunialla on hyvät välit eikä sellaiset kuin kirjat antavat ymmärtää. Vähän toki häiritsi, että kaikki Lilyn omistama on vihreää, mutta se on vain sivuseikka.
En malttaisi odottaa että seuraava luku tulisi meidänkin luettavaksi, enkä varsinkaan osaa arvata, mitä jatko tuo tullessaan. Missäköhän vaiheessa Lily ja James saavat tietää toistensa olevan velhoja ja miten? No, se jää nähtäväksi. Älähän pidä meitä enää kauan jännityksessä!
Oho, tulipa pitkä kommentti... No, joskus näinkin päin. :D
Kiitos ja kumarrus!
Salla
-
Salla//Joo, kiitti palautteest, jostai kiven kolost se Beta pitäis varmaa kaivaa...
Joo en pahastu. Tiiään tää on just tämmönen Lily/James tarina, minkälaisia vaik kuinka paljon. :-X Mut pidän niist niin paljon, et piti itekki yrittää... ja jatkoo tulee jossain vaihees. Nyt lähen hiihtolomalle, sillo en varmaa ehi paljoo kirjottaa, vaikka kone tuleeki mukaan...
Julie// Kiitti kommentist!
-
Koska lupauduin nyt betaamaan tämän, voisin huomauttaa kaikista virheistä jo alkuun. Niitä kyllä löytyi aika paljon, mutta ei hätiä mitiä! Senhän takia meidät on keksitty, ja ensimmäiset ficit eivät kovinkaan usein ole niitä parhaimpia. Kirjoittajana on tarkoitus kehittyä, ei eka ficci voi olla mikään mestariteos. Siitä se lähtee. ;)
Prologista korjattavat asiat:
”Herätys Lily, kohta ollaan perillä!”
Alleviivattujen sanojen väliin tulee myöskin pilkku. Aina, kun sanotaan jotakin, ja sen jälkeen korostetaan puhuteltavaa nimellä tms., käytetään pilkkua, nimeä ja jälleen pilkkua, mikäli lause yhä jatkuu. (Esimerkiksi "Huomenta, isä, miten voit?" Kyseiset voi myös kirjoittaa eri lauseiksi > "Huomenta, isä. Miten voit?" tai "Huomenta. Isä, miten voit?")
Mietin hetken, missä oikein olen. Hetkessä kaikki palautui taas mieleeni. Olimme tulleet lentokoneella entisestä asuinpaikastani Yhdysvaltojen Kaliforniasta uuteen kotimaahani, Englantiin.
Alleviivatun sanan kuuluu olla imperfektissä, koska sana 'mietin' on myös. Oikeastaan, tuo voi olla sekä preesens että imperfekti, mutta koko loppu kappale on imperfektissä. Prologissa oli sekoitettu imperfektiä ja preesensiä, mutta hyväksyttävästi. Preesensiin oli laitettu asiat, jotka pätevät edelleen (Lily on 17-vuotias, hänellä on sisko jne.) ja imperfektiin ne, jotka ovat jo tapahtuneet (muuttivat, ajoivat...).
Minulla ei ollut aiemmin mitään hajua taikavoimistani (okei, olin tehnyt pienestä pitäen kaikkia outoja juttuja joita kukaan muu ei ollut osannut, mutta silti),
Alleviivattujen sanojen väliin pilkku, sillä kyseessä on konjuktio. Ensimmäinen okei -sana tulisi alkaa isolla kirjaimella, sillä kyseessä on kokonainen virke. Täten suluissa olevan osan tulisi loppua pisteeseen.
Hän kertoi minulle ja vanhemmilleni, kuinka maailmassa elää paljon noitia ja velhoja jästeiltä(eli ei-taikovilta ihmisiltä) salassa.
Tässä ei muuta erikoista, mutta ennen ensimmäistä sulkumerkkiä on jäänyt välilyönti tekemättä. En ole aivan varma, kuinka ei-taikovilta tulisi kirjoittaa, mutta veikkaan tuon olevan ihan oikein. Tietysti selvempää olisi sanoa taikomattomilta tai ihmisiltä, jotka eivät taio.
Kävin tyttöjen taikasisäoppilaitosta kuusi vuotta kunnes vanhempani halusivat muuttaa Englantiin.
Alleviivattujen sanojen väliin pilkku.
Tässä minä siis istuin, autossa Englannin maaseutumaisemien vilahdellessa ohi. Muuttaisimme pieneen kylään nimeltä Umpula-Ipistö, jossa asukkaita on noin 300. Syksyllä menisin Tylypahka nimiseen taikakouluun, jossa on sekä tyttöjä että poikia. Minua inhotti tulla Kalifornian hiekkarannoilta tällaiseen sateiseen maahan ja sellaiseen pieneen kylään, ettei siellä ole edes kirjakaupaa. Mitäköhän tästäkin tulee.
Aivan sataprosenttisen varmaksi en osaa sanoa, mutta mielestäni ensimmäinen alleviivattu kirjoitetaan Tylypahka-nimiseen. Koitin netistäkin katsoa, mutten oikein löytänyt. Mikäli sitä ei kirjoiteta noin, kirjoitetaan se mielestäni Tylypahka -nimiseen. Viimeisen alleviivatun perään kysymysmerkki, tai kolme pistettä.
Nyt olen aivan liian väsynyt korjaamaan ensimmäistä lukua, mutta teen sen piakoin! Heitäpäs sitä yksäriä.
-
Hohhoi, uusi päivä ja
virkeä ei ihan-niin-väsynyt mieli! Huomauttelen nyt ensimmäisen luvun virheistä.
Ensimmäiseksi voisin mainita kyllä siitä, että käytät tavallaan kahdenlaista kappalejakoa samaan aikaan. Eli jos jätät väliin tyhjän rivin (mikä on paljon suotavampaa kuin pelkkä rivinvaihto), ei tarvitse tehdä ylimääräisiä välilyöntejä kappaleen alkuun. Jos taas vaihdat vain riviä, on jätettävä sormenlevyinen rako kappaleen alkuun, kuten käsinkirjoittaessakin. Suosittelen kuitenkin tyhjän rivin jättämistä, sillä koneella lukiessa se on paljon selkeämpää.
Toisekseen aloin miettiä, miksi ihmeessä värjäät kirjoittamasi viestit yms. violeteiksi? Se on oikeastaan hieman häiritsevää, sillä kaikki kuitenkin näkevät, kuka viestin on kirjoittanut. Ei kannata käyttää turhaan värjäystä, sillä ainakin minut se sekoittaa.
Minun huoneeni oli vihreä ja avara, juuri sellainen josta olin haaveillut.
Konjuktio 'joka' taipuu tässä tapauksessa 'josta', eli pilkku alleviivattujen sanojen väliin.
ja loput tavarat kirjoitus pöydän laatikoihin. Sitten menin auttamaan Petuniaa.
Kirjoituspöytä on yhdyssana.
Häneltä kuluisi paljon kauemmin aikaa tavaroiden paikalle laittamiseen, kuin minulle.
Minulle kuuluisi olla myöskin minulta, sillä ensinnäkin käyttämäsi muoto on väärin, ja koska 'hän' on tuossa muodossa, kuuluu 'minunkin' olla.
”Kuka siellä?”, Petunia huusi koputettuani huoneeni viereisen huoneen oveen.
”No kukakohan?”, vastasin sarkastisella äänellä.
”Ai hei Lily tule vain sisään!”, hän huikkasi.
”Ajattelin, että haluaisit apua tavaroiden järjestelemisessä.”, selvitin Petunialle asiani.
”Kiitos Lily, se olisi ihanaa!”, Petunia huokaisi helpottuneena.
Ei pilkkuja perään, paitsi neljännessä vuorosanassa. Jos käytät perässä huuto- tai kysymysmerkkiä, pilkkua ei tule enää. Pistettä vuorosanoihin ei edes laiteta, sillä lainausmerkin jälkeen tuleva pilkku korvaa sen. Itse virkehän ei vielä ole loppunut, koska sen jälkeen kerrotaan, kuka kyseisen sanoi. Jos taas vuorosanan jälkeen ei samaan lauseeseen tule mitään, käytetään pistettä, huuto- tai kysymysmerkkiä, vuorosanan perässä, eikä pilkkuja tule.
Ja siinä missä minun huoneeni oli vihreä, Petunian huone oli persikan punainen.
Mikä -sanan eteen pilkku. Persikanpunainen on mielestäni yhdyssana, koska niin on esimerkiksi myös punaruskea, vaaleansininen yms.
Mietiskelin kaikkea sitä, mitä kaipasin Kaliforniasta: ystäviäni ja hiekka rantoja kaipasin ehkä eniten.
Hiekkaranta on yhdyssana.
Kaksi musta hiuksista poikaa oli tullut rannalle heittelemään palloa.
Toinen pojista oli lyhyt hiuksisempi kuin toinen, hän myös haroi hiuksiaan yhtä mittaa. Toisella pojalla oli pitkät hiukset ja hän näytti sydäntenmurskaaja tyypiltä.
Mustahiuksinen ja lyhythiuksinen yhteen. En ole varma, oliko vastaavia kohtia tekstissä enemmänkin. Pitkät hiukset tulevat tosin erikseen. Viimeinen kolmen sanan rimpsu on tietääkseni myös yhdyssana, joka kirjoitetaan mielestäni täysin yhteen, sydäntenmurskaajatyyppi.
Mietiskelyni keskeytti poikien äskön heittelemä pallo, joka lensi suoraan viereeni. Kuulin pitkä hiuksisen pojan naureskelevan toiselle.
”Et sitten parempaa tutustumis keinoa keksinyt Sarvihaara?
Koska teksti ei ole puhekielellä, tuossa olisi parempi lukea 'äsken'. Tuossa on jälleen pitkähiuksinen kirjoitettu erikseen, ja tutustumiskeino on myös yhdyssana.
En voinut olla huomaamatta, kuinka hyvän näköinen Sarvihaaraksi kutsuttu poika oli pähkinänruskeine silmineen.
Yhdyssana.
Täältä löytyy selvästi yhdyssanavirheitä, vähän pilkkuvirheitä ja muita pikkuisia. Kannattaa harjoitella yhdyssanojen muodostusta. täällä (http://Esimerkiksi http://webcgi.oulu.fi/oykk/abc/kielenhuolto/oikeinkirjoitus/) voi treenata oikeinkirjoitusta. Mutta betahan minä olen, joten ei hätää. ;)
Tarinana tämä on ihan ok, mutta kannattaa tosiaan tehdä pidempiä lukuja, ellei julkaisutahti ole nopeaa. Tsemppiä. :)
-
Ääh, jo on pilkuntarkkaa! Mun mielestä teksti kulki hyvin ja lauseet olivat rakeenteeltaan kivoja. Pidin tästä todella paljon ja odotan jatkoa. (Varasinkin sen takia pidin tästä, koska tämä on hieman erilainen kuin muut lukemani Lily/James ficit.)
Sanoo
Vaarallinen Komentoija
-
Ääh, jo on pilkuntarkkaa! Mun mielestä teksti kulki hyvin ja lauseet olivat rakeenteeltaan kivoja.
Anteeksi vain, mutta pakko nyt takertua tähän. Virheellistä tekstiä ei ole koskaan mukavaa lukea, mikäli luonnostaan kiinnittää huomiota oikeinkirjoitukseen. Sitä paitsi betaan tätä ficciä, joten minun kuuluu huomauttaa jokaisesta virheestä, joka silmiini sattuu. Se on pilkuntarkkaa. Betasta ei ole mitään hyötyä, jos teksti ei tule virheettömäksi.
-
Snouk// Kiitti
Vaarallinen kommentoija// niin kuin snouk sanoi, hän on betani, joten silloin hänen hommansa on olla pilkunviilaajana, mutta kiva ku tykkäsit esikoisestani!
Ja jatkoo tulee varmaan piakkoin, ku toi beta on hankittu.
Anaid
-
No, ensiksi voin sanoo, ettei tää ollut sellainen perinteinen kelmifcci, mistä siis suunnattomasti plussaa ;)
Oli piristävää huomata, että Lilyn ja Petunian välit olivat paremmat kuin kirjassa ymmärretään. Uudesta näkökulmasta myös paljon plussaa, tätä ei voi ehkä kovin perinteisesti sanoa.
Muutama juttu mua jäi vaan vähän häiritsemään Sirius-James-keskusteluissa. Sirius toisti mielestäni aika monessa lauseessa "Sarvihaara". Se on ehkä pelkästään mun oma mielipide, joten sen voi jättää omaan arvoonsa ;DD
Kirjoita pian jatkoa..
-
Noin ja nyt tulee uusi osa, toivottavasti saan näit lukui tulee nopeemmin ku Snouk suostui armollisesti betaamaan ;D
Luku 2
Heräsin aamulla auringonpaisteeseen. Nousin sängystäni ja kävelin ikkunan ääreen. Katselin pellolle ja pian sinne ilmestyi kaksi tuttua hahmoa: ne pojat rannalta, James ja Sirius. Ajattelin, että voisin mennä moikkaamaan heitä, ei minulla muutakaan tekemistä ollut, ja pojat olivat vaikuttaneet mukavilta. Varsinkin James. Vaihdoin nopeasti valkoiset farkkushortsit ja punaisen topin päälleni, ja juoksin keittiöön syömään pikaisesti yhden jogurtin. Sitten hyppelin pellolle, missä pojat makasivat maassa naureskelemassa.
”Mitä ihmettä te teette?” kysyin huvittuneena. He näyttivät aivan pikkulapsilta.
”Me katotaan pilvii”, James selitti, eilisen ujoutensa unohtaneena.
”Kato, James, tuol on delfiini!”, Sirius hihkaisi osoittaen pientä pilvenhattaraa taivaalla.
”Te olette aivan sekopäisiä!” nauroin ja istahdin poikien seuraksi maahan.
Päivät kuluivat. Pian muutostamme oli jo kulunut kaksi viikkoa. Välini poikiin ja erityisesti Jamesiin lämpenivät päivä päivältä, tosin Sirius oli aina siellä missä Jameskin, joten mitään ei päässyt tapahtumaan. Olin aika varma, että James piti minusta, sillä huomasin hänen katsovan itseäni silloin tällöin hieman unelmoiva ilme kasvoillaan. Olen myös varma, että olin itsekin jäänyt kiinni tuijottamasta hänen käsi- ja vatsalihaksiaan, sekä hänen pörröisiä sysimustia hiuksiaan.
Eräänä päivänä James ja Sirius kertoivat, että he järjestäisivät bileet Jamesilla, jonka vanhemmat lähtisivät sukuloimaan jonnekin hevonkuuseen. Sen verran tunsin jo poikia, että Sirius oli karannut kotoaan ja tullut asumaan parhaan ystävänsä luokse, jonka vanhemmat olivat ottaneet tämän avosylin vastaan. He kävivät jossakin sisäoppilaitoksen tyylisessä paikassa koulua, mutta heistä näki, etteivät he halunneet puhua aiheesta. En udellut sen enempää, sillä en itsekkään haluaisi kertoa vanhasta koulustani ja sen oppilaista, sillä oli velhojen lakien vastaista kertoa meistä jästeille. No, joka tapauksessa, pojat aikoivat kutsua pari parasta ystäväänsä, näiden tyttöystävät, Siriuksen tyttöystävän ja tietenkin minut.
”Petunia, saanko lainata käsilaukkuasi?” kysyin astuessani sisareni huoneen ovesta sisään. Hämmästyin nähdessäni siskoni ja jonkun pojan suutelemassa, joka tosin näytti enemmän kuolan vaihtamiselta. Petunialla ei ollut koskaan ollut poikaystävää. Minä kylläkin olin ollut pari kertaa jonkun jästipojan kanssa, mutta että PETUNIA?!
”Lily, voisitko olla ystävällinen ja koputtaa ensi kerralla?” Petunia sanoi muka herttaisella äänellä.
”Juu, anteeksi Petunia ja – öh?”
”Vernon, Vernon Dursley”, poika esittäytyi.
”Niin, Lily, oliko sinulla jotain asiaakin?” Petunia kysäisi minulta.
”Ai niin, joo, Petunia, voisitko lainata sitä punaista laukkuasi?” kysyin.
”Ai sitä, jonka ostin Macy´s:ltä? Tietysti! Olet sitten menossa bileisiin, vai?” Petunia kysyi
”Joo James ja Sirius järjestää, ku niiden porukat lähtee jonnekin”, vastasin.
”Uuu…James…”, Petunia kiusoitteli.
”Älä viitsi Petunia!” minä sanoin punastuen. Olimme erittäin läheisiä Petunian kanssa, joten olin kertonut hänelle kaiken Jamesista ja ihastuksestani häneen.
”No, oli miten oli, täs se laukku nyt on. Pidä hauskaa!” Petunia toivotti.
”Kiitti, Petunia!” vastasin ja säntäsin ulos sisareni huoneesta.
Menin Jamesin luokse ilta kuudeksi, niin kuin olimme sopineet. Minulla oli punainen olkaimeton mekko ja siihen sopivat kengät ja Petunialta lainaamani laukku.
”Moi, Lily!” James tervehti avatessaan minulle oven.
”Kuutamo ja Matohäntä ovat täällä jo tyttöfrendiensä kanssa, enää odotetaan Siriuksen naista”
Tiesin, että Kuutamo ja Matohäntä olivat lempinimiä Jamesin ja Siriuksen parhaille kavereille. James oli Sarvihaara ja Sirius Anturajalka. Kun Siriuksen ”nainen” viimein saapui paikalle, aloitimme juhlat.
”Mhitäh, the olitthe pisthäneeth tohon juomaanh?” minä mokelsin otettuani ”pari” ryyppyä poikien juomasta. En minä ensimmäistä kertaa kännissä ollut, ehei, minulla oli ollut paljon railakkaita juhlia ystävieni kanssa Kaliforniassa.
”En minäh mithään. She olih Anthurajalkah”, James mokelsi takaisin. Istuimme kahdestaan sohvalla. Sirius oli lukittautunut Anastasiansa kanssa huoneeseensa, Matohäntä, oikealtaan nimeltään Peter, oli sammunut ja hänen tyttöystävänsä lähtenyt ja Remus alias Kuutamo oli mennyt puutarhaan tyttöystävänsä Mandyn kanssa.
”Jamesh, minä thavallaan pidän sinhusta”, minä sanoin ja suutelin Jamesia. Hän vastasi suudelmaan ja minä kiedoin käteni hänen niskansa taakse.
”Niin minäkin pidän sinusta, Lily. Todella paljon”, hän mutisi jo selvemmin, aivan kuin olisi yrittänyt sanoa sen niin, että minä varmasti ymmärtäisin.
”Hih, katsokaa nyt heitä! Tämä pitää valokuvata!”
”Sirius, hienotunteisuus ei ole koskaan ollut vahvoja puoliasi”
Havahduin ääniin korvani juuressa. Päätäni särki aivan jumalattomasti. Mietin, missäköhän mahdoin olla, kun en muistanut mitään. Selvä, siis eilisiltana oli ainakin tullut juotua ja kunnolla. En jaksanut vielä avata silmiäni. Pikku hiljaa mieleeni palautui muistoja eilisestä. Siriuksen ja Jamesin bileet. Heidän ystävänsä Kaatuma ja Mutahuntu – ei – Kuutamo ja Matohäntä. Näiden tyttöystävät. Jollain erittäin vahvalla terästetty booli. Muut olivat jossakin ja minä ja James istuimme kahdestaan sohvalla. Sen enempää en muistanut. Avasin hitaasti silmäni ja nousin istumaan.
”Katsokaa, Lilytar herää!” kuului Siriuksen innostunut ääni.
”Joo, herään kyllä, mutta pidä Sirius pienempää ääntä”, mutisin silmät sirrillään kirkkaasta valosta, jota nyt tulvi ikkunoista.
”Oi, Lilyllä taitaa olla pikkuinen krapula!” Sirius hihkaisi
”Joo, ja sen takia sinun kannattaisi pitää pienempää ääntä”, sanoi Siriuksen vieressä oleva poika, jonka tunnistin Remukseksi.
”Oi, anteeksi Lilytar!” Sirius kuiskasi nyt äänellä, jota hädin tuskin kuuli.
”Tosi fiksua, Sirius, mutta miksi te halusitte ottaa musta kuvan?” ihmettelin.
”No, en nyt tiiä, miten tämän sanoisi, mutta sinä ja James makasitte ERITTÄIN epäilyttävässä asennossa tuossa sohvalla”, Sirius sanoi, onnistumatta peittää virnettään.
Katsoin viereeni sohvalle ja näin Jamesin vielä nukkuvan siinä todella sikeästi. Yhtäkkiä muistin loputkin illan kulusta ja karahdin tulipunaiseksi.
”Hah, minähän arvasin, että jotain tapahtui!” Sirus riemuitsi.
”No, voi miten mukavaa”, mutisin. Yhtäkkiä ryntäsin vessaan ja annoin kunnolla ylen.
”James, mitä sinä olet tehnyt, sinä panit Lilyn paksuksi!” kuului Siriuksen kauhistunut huuto olohuoneesta.
”Mitä?!” huusi James kauhistuneena. Lähdin kävelemään olohuonetta kohti aikomuksenani selvittää Siriukselle, ettei tämä ollut aamupahoinvointia, mutta Remus ehti ensin.
”Sirius, Lilyllä on Krapula”, hän selitti kärsivällisesti. ”Kun on krapula, oksentaa. Ja sitä paitsi ei aamupahoinvointi heti ensimmäisenä aamuna ala”.
”No huh, minä jo säikähdin, että Jamesista tulee isä, ja sitten hänen Kelmi-päivänsä ovat ohi, kun hän joutuu päivät pitkät vaihtelemaan vaippoja.”, Sirius huokasi dramaattisesti.
Tässä vaiheessa James oli saanut päätään sen verran selvitettyä, että pystyi selvittämään Siriukselle, ettei eiliseen liittynyt mitään muuta kuin yksi kännipusu.
”No ainakin te nuoleskelitte, joten tästä saan jutun juurta vielä pitkäksi aikaa.”, Sirius riemuitsi.
Kun olin saanut särkylääkettä, otin laukkuni ja lähdin raahustamaan rankkasateessa kotiin masentuneena siitä ajatuksesta, että päätyisin kuuntelemaan vanhempieni saarnaa siitä, kuinka vahingollista alkoholi oli nuorelle ihmiselle. Mutta, kun saavuin kotiin, kaikki muut ajatukset pyyhkiytyivät mielestäni nähdessäni talomme, tai sen, joka oli ollut talomme.
-
Oo, jatkoa <3
Ensinäkin virheitä sun muita oli vähemmän kuin ekassa luvussa ja prologissa.
Kuvailua jäin vähän kaipailemaan, sekä kirjakielisiä repliikkejä. Mutta kyllä tuo puhekielikin menetteli, jatkahan pian <3
-
Mutta, kun saavuin kotiin, kaikki muut ajatukset pyyhkiytyivät mielestäni nähdessäni talomme, tai sen, joka oli ollut talomme.
Ääh, ei tollaseen kohtaan saa jättää!!!!!!!!... Nyt saat tehdä jatkoa entistä nopeemmin, kun en jaksa oottaa et saisin tietää, mitä Lilyn talolle on käynyt!
Ilkee....Kiroan sut Avada Kedavralla ja heitän ruumiin Azkabaniin! Perun sanani, sillä et voi kirjoittaa jos olet kuollut ;D :D
-
joo, sori ku en oo kirjottanut, meen heti kirjottaa!!!
Kiva ku ees joku tykkää... :)
Anaid
-
JATKAJATKAJATKA!!! Oikeest, ei tommosee paikkaaa saa lopettaa!! joo ja khyll mäkin tykkään täst ficist, et jatka! Mutt aluks oli vähä liia kliseist... mut lopus se oli hyvä :)
lollypop :)
-
uu. tää on kiva, tosin puhekieli häirihtee pikkasen, vaikka ite oonki sitä kirjottanuki ja puhun, mutta en tiiä oliko tuohon aikaan tiiettykää koko puhekieltä, varmaan on...
jatkooo ooootaaaan!
-
ai niin... ei huomaa että on eka ficci, koska kirjotat nii hyvin, sanoisinko että jopa paremmin ku minä ite
-
Mitäs Lilyn talolle on tapahtunu? :D Haluun mahollisimaan pian tietää vastauksen siihen.
Mä tykkään tästä ideana tosi paljon, koska tää ei oo samanlainen ku muut fikit, missä James rakastaa Lilyy, Lily torjuu sen varmaan miljoona kertaa, sit James "pääsee yli" eli ottaa jonkun muun ja sit Lily huomaa, et se rakastaaki sitä. Se on osa syy miks tykkään tästä. Ja tykkään myös siitä, et Lilyllä ja Petunialla on hyvät välit, vaikka en oo Petuniasta koskaan oikeen tykännykkään. Ja hyvää on myös, et Lily tulee Suuren Lätäkön takaa.
Sitten.. ainoo mikä häiritsi, oli repliikkien puhekieli. Musta sellasta on jotenkin tosi raivostuttavaa lukee. Ja yleensä se ei ees sovi kirjakielel kirjotettuun muuhun tarinaan. Kirjotusvihreitä tässä tokassa luvussa oli huomattavasti vähemmän ku ykkösluvussa, mikä on plussaa. Luvut sais tietty olla vähän pidempii..
Heidän ystävänsä Kaatuma ja Mutahuntu – ei – Kuutamo ja Matohäntä.
Huvittavaa.. :D
Haluun ehottomasti tietää, miten näitten hahmojen väliset suhteet kehittyy.. :D
NeitiMusta. :D
Jatkoo vaan mahollisimman äkkii.
-
Kiitos kaikille kommenteista! Ne piristää ihanasti
Luku 3
Kun olin saanut särkylääkettä, otin laukkuni ja lähdin raahustamaan rankkasateessa kotiin kuuntelemaan vanhempieni saarnaa siitä, kuinka vahingollista alkoholi oli nuorelle ihmiselle. Kun saavuin kotiin, kaikki muut ajatukset pyyhkiytyivät mielestäni nähdessäni talomme, tai sen, joka oli ollut talomme.
Se oli kammottava näkymä; puolet talostamme oli murskana ja raunioiden päällä leijui vihreä pääkallo, jonka suusta työntyi käärme aivan kuin se olisi ollut kieli. Pimeän piirto. Voldemortin ja kuolonsyöjien merkki. Tiesin, mitä tämä tarkoitti. Petunia, Isä, Äiti. Poissa. Tämä ei voinut olla totta. Ei vain voinut.
Kyyneleet ryöpsähtivät silmiini. Pian kuulu iso räsähdys, kun parikymmentä velhoa ilmiintyi paikalle. He olivat varmasti auroreita, pimeyden velhojen metsästäjiä. He osoittelivat hetken aikaa sauvoillaan ympärilleen, varmistaen, ettei vaaraa enää ollut. Sitten eräs nuori noita huomasi minut ja lähti kävelemään minua kohti.
”Hei, oletko sinä Lily Evans?” hän kysyi lempeästi lähestyessään hitaasti minua. Nyökkäsin, sillä en saanut sanaakaan suustani.
”Tämä siis oli sinun kotisi?” hän kysyi astuessaan viereeni. Nyökkäsin taas ja nyt puhkesin parkuun. Niin, minun kotini. Minun perheeni.
”Varo, May, se voi olla kuolonsyöjien ansa”, varoitti yksi auroreista.
”Kokeillaan paljastustaikaa”, ehdotti toinen.
”Se ei ole tarpeen”, sanoi möreä-ääninen aurori muiden takaa.
”Muistatte varmaan, että minä kannan valheenpaljastinta taskussani, ja tuo tyttö tosiaan on Lily Evans.”
”No hyvä. May, sinä voit jäädä tytön luokse Vauhkomielen kanssa sillä välin, kun me menemme tutkimaan talon”, määräsi aurori, joka taisi olla johtaja. Minä en saanut lopetettua nyyhkäyksiäni, ne vain jatkuivat ja jatkuivat.
Hetken päästä talomme oli tutkittu ja Pimeän piirto häivytetty, etteivät jästit huomaisi sitä. Onneksi oli pilvistä.
”Löysimme jäännöksistä kaksi ruumista. Naisen ja miehen. Molemmat olivat suurin piirtein 40-vuotiaita”, ilmoitti johtaja. Kaksi ruumista. Isän ja Äidin. Ei Petunian.
”Oletteko aivan varmoja, että – niitä - oli vain kaksi?” sain sanottua. En pystynyt käyttämään sanaa ruumis. Nyyhkytys oli loppunut, toistaiseksi. Kyyneleet valuivat silti kasvoilleni.
”Kyllä, olisiko pitänyt olla enemmän?” johtaja kummasteli.
”Minun sisareni olisi pitänyt myös olla kotona”, sanoin hiljaa.
”Lily!” kuului kiljaisu jostain meidän takaamme. Käännyin ja näin Petunian juoksevan itkien suuntaamme. Helpotuksen aalto pyyhkäisi ylitseni. Petunia ainakin oli kunnossa.
”Petunia! Oletko kunnossa? Missä sinä olet ollut?” En voinut estää kysymysten tulvaa.
”Joo, Lily, oon ihan kunnossa. Pääsin karkuun. Olin takapihalla, kun kuulin jotain hälyä etupihalta. Se merkki, jonka sinä olet näyttänyt teidän lehdestänne, ilmaantui talon ylle. Sitten hätäännyin ja lähdin juoksemaan karkuun”, Petunia selitti yhä itkien.
”Luojan kiitos, että edes sinä olet kunnossa”, minä huokaisin ja syöksyin Petunian kaulaan.
”Olettehan te tytöt nyt varmasti kunnossa?” May varmisti ties kuinka monennen kerran.
”Kyllä me pärjäämme” vastasin meidän molempien puolesta. Aurorit olivat tutkineet talomme rauniot ja olivat nyt lähdössä. Minä ja Petunia olimme hyvästelemässä heitä. Olin soittanut hetki sitten Jamesille ja Sirukselle, ja pyytänyt, että pääsisimme sinne pariksi yöksi. En ollut kertonut syytä, se oli sellainen asia, joka piti kertoa kasvotusten.
”No, hei sitten tytöt. Lähettäkää kirje, jos tarvitsette apua”, hän vielä varmisti huolissaan.
”Hei vaan! Älä huoli, May, kyllä me jotain keksimme”, vakuutin hänelle. May heilautti kättään, kääntyi kannoillaan ja katosi poksahduksen saattelemana.
”Hei, James, kiitti ihan hirveesti, että pääsimme Petunian kanssa tulemaan teille”, kiitin Jamesia, kun hän tuli avaamaan.
”Ei siinä mitään, Lily. Mitä on tapahtunut?” James kysyi huolissaan johdattaessaan meitä olohuoneeseen, jossa Sirius jo odotti meitä.
”Karkasiko Evansinkin sisarukset kotoa ja muutti Jamesille asumaan niin kuin meikäläinen?” Sirius kysyi leppoisasti. Petunia purskahti itkuun. Kyyneleet valuivat minunkin poskilleni.
”Ei, Sirius, me ei karattu, vaan meidän vanhempamme murhattiin”, pystyin juuri ja juuri sanomaan, ennen kuin purskahdin hillittömään itkuun. Sirius kalpeni. James ryntäsi halaamaan minua.
”Voi, Lily, olen niin pahoillani”, James sanoi ja suukotti minua päälaelle.
”Joo, sori siit äskeisest”, Sirius pyysi anteeksi nolona.
”Ei se mitään, Sirius, ethän sinä voinut tietää”, vastasin Siriukselle irrottaessani Jamesin hellävaroin itsestäni ja siirtyessäni lohduttamaan Petuniaa.
Oli ilta. Jamesin vanhemmat olivat saapuneet kotiin pari tuntia sitten ja pojat olivat selittäneet tilanteen heille. Herra ja rouva Potter lupasivat, että saisimme Petunian kanssa asua heillä niin kauan kuin oli tarve. Huomasin, että Petunia tunsi olonsa hieman ulkopuoliseksi, hän kun ei tuntenut Jamesia ja Siriusta yhtä hyvin kuin minä. Vernonkin oli lähtenyt Lontooseen tänä aamuna ja tulisi takaisin vasta huomisaamuna. Olin miettinyt pitkin päivää Petunian turvallisuutta. Asetin Petunian vaaraan ollessani hänen lähellään. Jos hänetkin tapettaisiin, se olisi minun vikani. En pystyisi elämään sen kanssa. Olin tehnyt päätökseni. Nyt minun pitäisi vain kertoa se Petunialle ja saada hänet suostumaan suunnitelmaani. Kävelin huoneeseen, jonka Potterit olivat antaneet minulle ja Petunialle. Kuten arvasin, Petunia istui siellä ikkunan ääressä katsomassa ulos ikkunasta. Kyyneleet valuivat hänen poskilleen. Kävelin ääneti hänen viereensä ja kiedoin käteni hänen ympärilleen lohduttavasti.
-
Tykkään ficistäsi, luen muutenkin kelmi ficcejä ja se oli yksi syy miksi avasin kyseisen ficin. Yllätyin tästä ficistä posiitiivisesti, sillä se on erilainen kuin monet muut kelmificit.
Ensinnäkin minua häiritsee tässä niinkin pieni juttu kuin, että otsikossa ei ole päivitetty uusia lukuja, ei voi koskaan tietää onko tullut uutta kun otsikossa lukee aina, että: prologi+1/? :D
Toiseksi luvut ovat lyhyitä ja tarinaan ei pääse siis kunnolla sisälle.
Ja varsinkin kolmos luku kuulosti kiireessä kirjoitetulta, Lilyn, Petunian ja auroreiden reaktio asiaan ei vaan tuntunut oikealta mitenkään, niin epäaito ja kiirehdityn kuuloinen, että huhhuh.
Mutta pidän siis ficistäsi paljon ja tuossa on nyt pari asiaa jotka häiritsevät minua.
Jatkoa odotellen
-mm
-
Mä oon unohtanu kommata aikasemmin :(
Sorryy.. Mut on kyl tosi hyvä ficci!
Tykkään tarinasta tosi paljon, ja onneks tää
on niin erilainen kun muut kelmificit ;)
Onneksi sulla on nyt beta.. Koska se ensimmäinen
luku ajoi mut hulluuden partaalle.. Ihan oikeesti ;D
Meinaan, nyt kun niitä kirjoitusvirheitä ei ole tuhottomasti
tää ei todellakaan vaikuta sun ensimmäiseltä ficiltä!
Toi puhekieli kyllä HIEMAN nyppii, mut kyllähän se menee ;D
Jatkoo nopeesti ;)
-Candy
-
Joo, yritän vähentää tuota puhekieltä ja saada luvuista pidempiä...
kiitos kommenteista :)
Anaid
-
oli taas ihan hyvä luku ja jatkoa ootan
-
Tykkäsin jälleen.
Mut pakko yhtyy maikkimaahan koska munkin mielestä auririen käytös oli sangen omituista ja epäaitoo. Koska en usko, et jos joku jästei on vaa murhattu nii sit ne vaa kysyy et onks Lily ja Petunia kunnossa ja lähtee meneen. Muuten tykkään tosi paljon, vaik puhekieli ja lukujen lyhyys edelleenki häiritsee vähän..
Mut jatkoo ootan. :D
NeitiMusta. :D
-
Kiitos kommenteistanne! Tässä tulee sitten luku 4, joka on toiseksi tai kolmanneksi viimeinen. Tästä tuli lyhyt ficci, mutta ei voi mitään
Luku 4
”Petunia, sinä olet paremmassa turvassa kaukana minusta”, sanoin siskolleni kyyneleet silmissäni.
”Lily, mitä sinä tarkoitat?” Petunia ihmetteli.
”Tarkoitan sitä, että sinun täytyy muuttaa kauas minusta ja esittää, ettei sinulla ole sisarta ja Vernonille sanot, että meille tuli riitaa ja inhoat minua”, selitin.
”Ei, Lily, minä en halua jättää sinua!" hän huudahti ja halasi minua tiukasti. Oli aamu, ja Vernon tulisi aivan kohta hakemaan Petunian omaan kotiinsa.
”Sinun on pakko, Petunia, sillä lailla sinä olet turvassa kuolonsyöjiltä”, jatkoin jyrkästi.
Hetken aikaa väiteltyämme Petunia taipui pyyntööni, joskin erittäin vastahakoisesti ja sillä ehdolla, että hän saisi kirjoittaa minulle ja minä hänelle. Siihen olin suostunut, sillä en uskonut, että kukaan nappaisi kirjettä jästipostista. Nyt hyvästelimme viimeisen kerran, sillä kohta Vernon tulisi, eikä hän saisi aavistaa mitään. Pian Vernon tuli ja näin sisareni viimeistä kertaa.
Oloni oli kamala. Mitä jos Petunia turvajärjestelyistäni huolimatta tapettaisiin? No, nyt en edes saisi tietää sitä. Istuin olohuoneessa poikien kanssa katsomassa jotain FBI-sarjaa. Olin aina pitänyt niistä, mutta nyt en jaksanut siitä kiinnostua. Olin menettänyt vanhempani ja sisareni kahden päivän aikana. James piti kättään hartioillani, mutta hädin tuskin edes tunsin sitä. Yhtäkkiä hätkähdin. En tiennyt, mikä päivä nyt oli.
”Hei pojat, monesko päivä tänään on?” kysäisin toivoen kuulostavani normaalilta, mutta ääneni oli itkemisestä vieläkin käheä.
”Varmaan 18. päivä heinäkuuta, jossain siinä main”, James vastasi.
”Selvä, minun pitää mennä Lontooseen tässä joku päivä ostamaan koulukamat”, mietiskelin.
”Moneskos päivä se sinun koulusi alkaa?” Sirius kysäisi.
”1. syyskuuta”, vastasin miettien, mitä sanoisin, jos James tarjoutuisi tulemaan mukaan, en halunnut olla epäkohtelias, mutta en voinut siltikään ottaa häntä mukaan Viistokujalle.
”Ok, niin meilläkin”, James totesi. Älä kysy voitko tulla mukaan älä, ÄLÄ! toivoin hartaasti mielessäni, mutta silti:
”Voinko tulla mukaasi Lontooseen Lily?” Ei hemmetti. Ei hemmetin hemmetti.
”E-ei sinun kannata, minä kuitenkin kuljen suurimman osan päivää tomuisissa kirjakaupoissa ja ahtaissa vaatekaupoissa”, minä selitin ja yritin naurahtaa. Toivoin, että ajatus tomuisista kirjakaupoista ja ahtaista vaatekaupoista riittäisi pelottelemaan Jamesin jäämään kotiin.
”No, kyllä minä taidan sitten jäädä kotiin”, James sanoi ja sai minut huokaisemaan hiljaa helpotuksesta.
”Me ei voida Jamesin kanssa lähteä koulujuttui ostamaan, ennen kuin saadaan koulusta kirjeet, joissa kerrotaan, mitä kirjoi me tarvitaan tänä vuonna”, Sirius selitti.
Niin, minä en tiennyt mitään koulustani ja sen toimintatavoista. Edellisen kouluni rehtori oli lähettänyt nykyisen kouluni Tylypahkan rehtorille kirjeen, jossa oli pyytänyt, että voisin mennä jatkamaan taikuuden opiskelua tämän koulussa. Rehtorin nimi oli joku Dumbledore. No, jos kirjettä ei tulisi 25. päivään mennessä, menisin sinne Lontooseen Viistokujalle, (joka oli se velhojen kauppakatu) ja kysyisin kirjakauppiaalta, mitä kirjoja tarvitsisin.
Seuraavana päivänä kuitenkin huoneeni ikkunasta lensi pöllö, jolla oli nokassaan kirje. Arvasin, että se oli Tylypahkasta, sillä minun ”ystäväni” Amerikasta eivät olleet lähettäneet minulle yhtäkään kirjettä saavuttuani Englantiin. Katsoin kirjeen osoitetta. ” Neiti Lily Evans, Ikitie 7, Vierashuone, Umpula-Ipistö, Englanti” erittäin erikoinen tapaus ilmeisesti se rehtori, kun näin tarkan osoitteen laittaa. Kirjekuori oli suljettu sinetillä, jossa oli ilmeisesti uuden kouluni vaakuna. Käärme, mäyrä, kotka ja leijona ison T:n ympärille kerääntyneinä. Avasin kirjeen ja aloin lukea.
Hyvä neiti Lily Evans,
Tervetuloa Tylypahkan noitien ja velhojen kouluun.
Koska olette uusi oppilas, teidän olisi hyvä tietää, että matkustatte Tylypahkaan junalla, joka lähtee King´s Crossin asemalta, Lontoosta 1. syyskuuta laiturilta 9 ja ¾, jonne pääsee kävelemällä laitureiden yhdeksän ja kymmenen välissä olevan puomin läpi.
Pystytte jatkamaan samoja oppiaineita kuin aikaisemmassa koulussanne, sillä oppisuunnitelmamme ovat samankaltaiset. Ohessa luettelo kirjoista, joita tarvitsette.
Rehtorinasi toimii Albus Dumbledore (Merlinin ritarikunta, ensimäinen luokka, Suurtaikuri, Päänoita Ylihörhö, Kansainvälinen Velholiitto).
Hyvää loman jatkoa teille toivottaen,
Professori Minerva McGarmiwa,
vararehtori ja muodonmuutosten opettaja
Olin suunnattoman helpottunut. Tässä oli selitetty kaikki, mikä minua oli huolettanut. Ansiomerkeistä päätellen se Dumbledore taisi olla joku nero. Sitten aloin tutkia kirjaluetteloani.
Oppikirjat:
Miranda Kanahaukka: Loitsujen käsikirja 7
Bathilda Bagshot: Historian taikakaudet
Emeric Muitto: Muodonmuutokset edistyneille
Phyllida Itiö: Tuhat taikayrttiä ja –sientä
Armos Ratkasis: Numeroiden maailma
Jomma Litkis: Taikajuomien valmistus edistyneille
Iski Synkhalli: Pimeyden voimilta suojautuminen 7
Koukku Kiemura: Riimujen Sana-aapinen
Vai, että sellaista tulossa. Nyt voisin lähteä joku päivä Viistokujalle. Voisin mennä vaikka maanantaina. Joo, lähtisin maanantaina Poimittaislinjalla. Olin kuullut siitä jonkin verran ystävältäni, joka kävi Englannissa eräänä kesänä. Minun pitäisi käydä Irvetassa ensimmäiseksi ja sitten voisin mennä ostamaan kaavut, kirjat ja muut jutut. Jos rahaa ja aikaa riittäisi, voisin käydä jästikaupoissakin pyöriskelemässä. Kohta lähtisin Tylypahkaan. James ja Sirius menisivät sinne toiseen kouluun ja näkisimme ehkä jouluna. En oikein tiedä mitä Jamesin ja minun välillä oli. Minä pidin hänestä, paljonkin, mutta emme voisi pitää yhteyttä toisiimme syksyn aikana, sillä Tylypahkaan ei kulkenut jästiposti, enkä minä voinut lähettää Jamesille kirjettä PÖLLÖLLÄ. Minun pitäisi jutella hänen kanssaan ennen lähtöäni.
Comments? :)
-
Ooh, jännittää ihan suunnattomasti mitä se tuleva lukukausi tuo tullessaan! Ne on varmasti ihan ällistyneitä siitä että Lilykin on noita ja tulee Tylypahkaan, kun ei ne sitä ennestään tunne. Hui, ihan menee iho kananlihalle!
Mä olin tosi hyvällä päällä kun tulin koulusta (sain äikän aineesta 9 ½, jee!) ja tämä sai minut vielä paremmalle mielelle kun huomasin että oli tullut jatkoa! Kiitos siis tästäkin kivasta luvusta!
-
jännittää ihan suunnattomasti mitä se tuleva lukukausi tuo tullessaan!
samaa mieltä! hyvä oli taas, mutta melko lyhyt, mikä jäi harmittamaan...
jatkoo
-
Kiva, ku tykkäsitte!
Joo, olen pahoillani siit, että luvut ovat lyhyitä, en vaan jaksa kirjoittaa pidempiä, laiska ku oon... ::)
Jatkoo tulee joskus...
Anaid
-
Mä haluun ehottomasti tietää mitä tapahtuu jatkossa!!!
Ja täytyy sanoo, et tää kirjotus on parantunu huomattavasti ekasta luvusta. Vaik luvut tietty vois olla vähän pidempii.
Jatkoo vaan äkkii..
NeitiMusta.
-
I like it!
Hyvä erillainen Lily/James ficci ;D
Okei kyllähän nämä luvut vähän lyhyitä on ja ehkä joissain kohdissa vähän hypitään.
Mutta Jatkoa, kiitos!
ainnq
-
Oo, jatkoa <3
Okei, ensinäkin voin sanoo, että huomasin vähemmän kirjoitusvirheitä kuin aikasemmissa luvuissa. Lilyn ja Petunian "kohtaus" oli vähän... kiusallinen, olisin toivonut siihen vähän enemmän -jotain.
Jatkoo, pian <33
-
oi.. tykkäsin kovasti.
koko ajan tapahtui aika paljon kaikkea, mutta pidin kyllä.
Jatkoa!!
SugarDoll
-
Tosi hyvä!<3 =) Kiva, ku Petunialla ja Lilyllä on hyvät välit, kaikissa muissa ficeis Petunia varmaan tanssis Lilyn haudalla...
Tää kiva perinteinen Lily ja James-ficci, paitsi et tää ei oo perinteinen. Jenkki-Lily, kuolonsyöjät, Petunia...
Mut joo, JATKOA JA VAUHILLA!! Kaikki ihmiset on varmaan jo koukuttunu. :D
-
Juu, jatkoa vaan pukkaamaan. Tosi outoo ajatella Lilyy kunnon sellaseks raggari-kovikseks (ei se kyl tässäkää sitä oo), ku rowling on antanu ainaki mulle sellasen käsityksen ettei se oo kauheen feimi´ku taas james on sellanen ujo söpö. Juoni on erilainen ja pidin kovin. Oottelempa jatkoo ja saa nähä et miten niitten suhe täst eteenpäin kehittyy.
-
TÄMÄ siis on toiseksi viimeinen luku.
Luku 5
”James? Voinko tulla sisään?” kysyin Jamesin huoneen ovelta.
”Tule vain, Lily”, Jamesin ääni kuului sisältä.
Astuin sisälle Jamesin huoneeseen, joka jostain syystä oli puna-keltainen. Ehkä se oli hänen jalkapallojoukkueensa värit, olin kuullut, että hän oli koulunsa joukkueen kapteeni. James istui punaisella päiväpeitteellä, jossa oli kultainen leijona. Kuva muistutti minua jostain, en vain muistanut mistä. Ehkä olin törmännyt kyseiseen vaakunaan jossakin muualla Jamesin kotona, sillä hänen vanhempansakin olivat olleet samassa koulussa. Menin istumaan Jamesin viereen.
”James, meidän täytyy puhua”, sanoin vakavalla äänellä. Yllätyin, kun näin Jamesin hymyilevän. ”Mitä?”
”Et arvaa, kuinka kliseiseltä tuo kuulosti”, hän virnisti. Mietin äskeisiä sanojani ja hymähdin. Ne tosiaan kuulostivat aivan jonkun saippuasarjan vuorosanoilta.
”Ei kun ihan oikeasti, koulu alkaa kohta, eikä me nähdä varmaan ennen joululomaa. Että miten me jatketaan tästä?” kysyin huolestuneena.
”Kyllä minäkin olen sitä miettinyt, koska minä haluaisin jatkaa näin”, James sanoi.
”Niin minäkin, mutta miten tämä toimisi? Emme näe toisiamme varmaan puoleen vuoteen ja sitten sinä löydät koulustasi jonkun kauniin tytön ja ja ja-”, hermostunut lauseeni keskeytyi, kun James painoi huulensa huulilleni.
Irrottauduttuamme hän kuiskasi korvaani: ”Tule, Lily, tahdon näyttää sinulle jotain.” Hän tarttui kädestäni kiinni ja lähti juoksemaan. Kiisimme portaat alas, ulos ovesta ja pitkän matkan rannalle, jossa olimme ensi kertaa tavanneet. James suuteli minua taas ja kaaduimme rantahietikolle. Kun me vihdoin irtauduimme, James osoitti pimeälle taivaalle.
”Eikö olekin kaunista?” hän kysyi kuiskaten. Katselin taivasta ihastuneena. Olin minä yötaivaan aiemminkin nähnyt, totta kai, mutta joka kerta se häikäisi minut uudelleen. Nyökkäsin.
”Mutta silti se ei ole mitään verrattuna sinuun”, hän jatkoi yhä kuiskaten ja kääntyi katsomaan minuun. Katsoin lumoutuneen Jamesin pähkinän ruskeisiin silmiin, joista kuvastuivat lämpö ja – niin, rakkaus. Siitä ei ollut epäilystäkään.
”Lily, minä rakastan sinua, enkä voi koskaan löytää ketään tai mitään kauniimpaa kuin sinä.”
En tiennyt, mitä sanoa. Luonnollisinta olisi ollut tietysti sanoa rakastavani häntä, mutta en sittenkään ollut aivan varma. Tietysti pidin hänestä, paljon, mutta silti. Emme olleet tunteneet kovin kauan, mutta James oli auttanut minua pääsemään yli vanhempieni kuolemasta. Päätin väistää äänettömän kysymyksen painamalla huuleni taas hänen huulilleen.
Oli sateinen maanantai. Tänään lähtisin Viistokujalle. Olin päättänyt kävellä läheiselle bussiasemalle, ja sitten kun kukaan ei olisi näkemässä, kutsuisin Poimittiaislinjan. Kävelin alakertaan, missä Jamesin äiti teki jo aamupalaa.
”Huomenta, Lily!” hän huikkasi lieden ääreltä, jossa hän oli paistamassa isoa lettupinoa.
”Huomenta!” toivotin istuessani pöytään. Otin tuoremehupurkin käteeni ja kaadoin sitä itselleni.
”Minä käyn tänään sitten siellä Lontoossa ostamassa koulujutut. Minulla menee varmaan kuusi, seitsemän tuntia”, sanoin hörppiessäni mehua.
”Selvä, oletko nyt aivan varma, ettet halua seuraa? Kyllä minä voisin lähteä mukaasi, tai vaikka James”, hän varmisteli huolestuneena. Hän varmaan pelkäsi, että minun kimppuuni hyökättäisiin, sillä uutisissa oli alkanut olla yhä enemmän murhia ja selittämättömiä ihmisten katoamisia. Minä tiesin, kuka niiden kauhutekojen takana oli. Voldemort. Ja hänen kuolonsyöjänsä.
”Ei, kyllä minä pärjään, kiitos vain”, vastasin hymyillen. Katsoin seinäkelloa. Se oli jo 20 minuuttia vaille kymmenen. Olin sanonut, että lähtisin kello kymmenen bussilla. Silloin Jameskään ei olisi vielä herännyt, eikä vaatisi päästä saattamaan minua. Kävin vielä nopeasti yläkerrassa hakemassa laukkuni ja kävin matkalla kurkkaamassa Jamesia, joka nukkui huoneessaan. Hän näytti niin söpöltä nukkuessaan siinä ilman paitaa, hiukset sekaisin ja peitto yhtenä myttynä toisen jalan päällä. En voinut olla hiippailematta hänen sänkynsä viereen ja olla antamatta pientä suudelmaa hänen pörröisille hiuksilleen. Sitten juoksin alakertaan, huikkasin pikaiset heit Jamesin äidille, ja astuin ovesta ulos.
Kävelin hitaasti kohti bussipysäkkiä. Minun pitäisi saapua sinne vasta bussin lähdön jälkeen, sillä bussikuski varmasti ihmettelisi, miksi en tulisi bussiin, vaan jäisin seisomaan sateiselle pysäkille. Näin bussin kääntyvän juuri kadun kulmasta tullessani perille. Katsoin ympärilleni varmistaakseni, ettei kukaan ollut lähettyvillä. Sitten heilautin oikeaa kättäni ja eteeni ilmestyi kaksi kerroksinen, oranssi bussi. (A/N Lilyn aikana se ei ollut vielä kolmikerroksinen ja violetti, niin kuin Harryn aikana.)
”Tervetuloa Poimittaislinjalle. Viemme teidät sinne, minne haluatte. Heilauttakaa siis kättänne ja astukaa kyytiin. Minä olen Mark Pikitie ja olen teidän rahastajanne tänä aamuna”, höpötti nuorimies yhteen putkeen. ”Minnekäs kaunis neito haluaa?” hän kysyi minulta silmää vinkaten.
”Lontooseen, Viistokujalle, kiitos”, vastasin kohteliaasti. Ällöttävä tyyppi! Kunpa pääsisin hänestä nopeasti eroon. Tuollaiset miehet olivat aina ärsyttäneet minua. James taas… Niin, hän ei ollut noin päällekäyvää tyyppiä. Se oli yksi niistä monista asioista, joista pidin hänessä. Pidin myös hänen hiuksistaan, silmistään, naurustaan, huumoristaan, huolehtivaisuudestaan… Niin, pidin kaikesta hänessä.
”Yksitoista sirppiä kiitos”, kuului rahastajan ääni. Annoin hänelle hänen pyytämänsä summan ja asetuin istumaan ensimmäiseen kerroksen keskivaiheille. Rahastaja seurasi minua sinne ja yritti edelleen iskeä minut.
”Kuulepas typy, sinä tarvitset varmasti hyvää seuraa. Minä tiedän keneltä sitä saa”, hän yritti edelleen. Rasittava tyyppi.
”Kuule, en ole kiinnostunut sinusta ja sitä paitsi minä seurustelen, joten häivy silmistäni ennen kuin kiroan sinut”, raivosin rahastajalle, joka käveli nolostuneena pois. Suljin silmäni ja nojasin taaksepäin tuolini selkänojaa vasten. Huokaisin syvään. Minun pitäisi selvittää päätäni (ja tunteitani Jamesia kohtaan) tällä matkalla, kun James ei ollut lähelläni. Yhtäkkiä tunsin kaatuvani ja huomasin makaavani lattialla bussin tehtyä äkkijarrutuksen.
”Sinuna pitäisin lujaa kiinni, beibe!” rahastaja huuteli bussin takaosasta minun noustessa ylös lattialta kiroillen. Kiinnitin tuolin loitsulla lattiaan. Päästyäni istumaan aloin taas miettiä Jamesia. Yhden asian tunteistani olin jo tällä matkalla selvittänyt. Eli, pidin kaikesta hänessä. Tai ainakin melkein. Kyllä hänessä oli huonojakin puolia, kuten… Niin mikä? Hirveän suuri ruokahalu? Ei, se ei ollut niin huono asia. Ehkä Sirius? Se oli yksi lievä huono puoli. Asia nimittäin oli niin, että jos oli yhdessä Jamesin kanssa, oli yhdessä Siriuksen kanssa. No ei nyt ihan sananmukaisesti, mutta melkein. Ennen kuin huomasinkaan, olimme perillä. Astuin ulos harmaaseen tihkusateeseen.
Yhtäkkiä taikasauvani, joka oli ollut taskussani, lensi kadulle. Juoksin tyhmästi sen perään, huomaamatta autoa, joka lähestyi minua.
Comments, please?
-
Täytyy kyllä sanoo, et tää luku oli hyvä, joskaan tässä ei oikeestaan tapahtunu mitään ja tää oli muutenkin aika lyhyt. Eli toivoisin vähän pidempii lukui. Ja mun mielestä on muutenkin vähän hassua, et James rakastu Lilyyn noin nopeesti. Tai joissain kohis tää tuntuu etenevän sillain tosi nopeesti, ja sit toisis ei taas ollenkaan. Mut tykkään tästä ja haluun ehottomasti tietää, miten Lilylle selviää, et James on velho ja toisinpäin.
NeitiMusta. :D
-
yhdyn NeitiMustaan. lukuoli lyhyt eikä tapahtunut paljoa mitään, mutta seuraavaa osaa oottelen ja oon innokas tietää miten käy ku kaikki selvii.
jatkoa siis kehiin ja kiitos
-
(Okei, en saa tähän nyt mitään järkevää palautetta)
Pidin :)
Loppu oli vaan vähän kummallinen "taikasauva lennähti taskustani" tai jotain sinnepäin. Mutta ehkä se selviää seuraavaksi (;
Oli mulla jotain muutakin mutta tais nyt unohtua...
Jatkoa <3
-
Jatkoa!!!!....Jeee!
Hyvä jatko oli pidin paljon, ja kuten L.E jo sanoikin minunkin mielestä loppu oli outo, mutta pidin tästä silti ja jään odottamaan jatkoa<3
-
Luin tämän illassa ;D
Pidin tyylistäsi, ei normaalia (ja kyllästyttävää) Lily Jamesia, vaan uutta ja erikoista, puhekielisyys teki hahmoista inhimillisiä.
Innolla jatkoa odottaen
Larnicue
-
Hieman lyhyt jatko, joten pahempia on turha alkaa sanomaan, mutta pidin tästä. Hyvin jatkoit erilaista tunnelmaasti kirjoituksessa.
-
Hyvä luku, vaikka vähän tylsä..
Tykkäsin silti!
Eipä tässä kai muuta, mut:
JATKOO!
xoxo,
Candy
-
Voi eei... Huomasin vast nytte ilmon et tokavika luku. Ei saa näin tehä. Just oot päässy vauhtiinki
-
VIHAANSUAVIHAANSUAVIHAANSUA!!! Tai siis, jos vihaisin sua nii en pyytäisi fikkiin nopeesti jatkoo. Tai... ficci on hieno, kun Perheet ei vieläkään tiedä, että tulevat olemaan samassa koulussatai miten se nyt sanotaan
Ja yks surullinen kohta oli ku Petunia ja Lily eroshihhhihh "eros" seurusteliks ne? hih Ja sit James oli söpösti selitetty(?)Ku se nukku, ja peitto oli kiertynyt sen ympärille jne.
MUT OMG! ETKÖ HÄPEÄ JÄTTÄÄ FIKKIÄ TUOHON TILAAN?!!
Et se auto oli tulossa päin?!! Okei... En soimaa omatuntoasi?enempää... ELi... JATKA KULTA JA HETI!!!
Kiitos ja kumarrus LOLLYPOP♥♥♥
-
tämä on ihanan erilainen James/Lilly ficci onhan jatkoa tulossa????!!! :oRakentava lensi ikkunasta suoraan tälipajuun joten sitä ei tipu ;D ;D ;D
-
Ihanaa ku tykkäätte! :)
Oon tosi pahoillani, ku jatkon kanssa on menee niin kauan, mutta täst tulee pitempi luku ku mistään muust, ja en oo jaksanu kirjottaa, mut nyt kun kouluki on melkei loppu, nii mulla on aikaa ja insipistä, joten kesäkuun aikana pitäis tulla vika luku. :)
Luin tän koko ficin putkeen äskö, ja huomasin, et mun kirjoitus taitoni tän ficin alus, oli jotain sanoin kuvaamattoman kauheeta! En tajua, kuinka ootte pystyny lukee tätä! :o ja noi luvut sitte! Ei ihme, että sanoitte niit lyhyiks! :o
Edelleen pahoitellen jatkon viivästymistä :-[,
Anaid
-
Oon tosi pahoillani, ku jatkon kanssa on menee niin kauan, mutta täst tulee pitempi luku ku mistään muust, ja en oo jaksanu kirjottaa, mut nyt kun kouluki on melkei loppu, nii mulla on aikaa ja insipistä, joten kesäkuun aikana pitäis tulla vika luku. :)
Luin tän koko ficin putkeen äskö, ja huomasin, et mun kirjoitus taitoni tän ficin alus, oli jotain sanoin kuvaamattoman kauheeta! En tajua, kuinka ootte pystyny lukee tätä! :o
EIeieieieieieieieiei...! Et saa sanoa noin kirjoitustaitosi on ollut alusta asti ihan luettavaa ja selkeää. Pidän paljon tästä.
-
Nyt joudun pahoittelemaan, että jatko saattaa viivästyä, kun oma kone on hajalla, enkä tietenkää oo millekkään muistitikulle tai jollekin tallentanut sitä, joten tässä nyt sitä ollaan... Ja kun oli melkein saanu sen valmiiksikin...
Mutta ei voi mitään, toivottavasti saan koneen kuntoon, tai sitten pitää kirjoittaa kokonaan uusiksi...
Olen ollut ahkera ja parissa päivässä kirjoittanut luvun uudestaan! (tavallisesti siihen menisi ainakin pari viikkoa...) Joten, lähetän sen betalle pian ja sitten hänen korjattuaan sen saatte lukea ah, niin hyvän ficcini vikan luvun! (ehkä kirjoitan epiloginkin, jos haluatte...)
Anaid
-
Tässä ois vika luku... Epilogin kirjottamista harkitsen...
Luku 6
Yhtäkkiä taikasauvani, joka oli ollut taskussani, lensi kadulle. Juoksin tyhmästi sen perään huomaamatta autoa, joka lähestyi minua.
Kaikki tapahtui nopeasti. Ensin olin tiellä, ja se auto tuli minua kohti. Sitten lensin sivuun ja tunsin ikävän raksahduksen ranteessani. Luokseni ryntäsi tyttö.
”Voi luoja! Oletko kunnossa?” hän kysyi minulta huolestuneena.
”Joo, kyllä minä varmaan olen. Ranne vain taisi nyrjähtää. Mitä tapahtui?” kysyin miettien, miksi sauvani sillä lailla vain lennähti taskustani.
”Minä en tiedä. Kun tulin paikalle, sinä ryntäsit tielle ja auto tuli sinua kohti. Ehdin hädin tuskin lennättää sinut sivuun. Olen muuten Alyssa”, hän selitti ja kysyi sitten:
”Miksi sinä edes juoksit kadulle?”
”Minä en tiedä, mitä tapahtui. Olin juuri astumassa Poimittaislinjasta ulos, kun sauvani lensi taskustani kadulle. Vaistomaisesti juoksin sen perään, enkä huomannut varoa autoja. Ja minä olen Lily”, selitin suu vaahdossa.
”Voi ei, se oli Tiedät-Kai-Kuka!” Alyssa kuiskasi järkyttyneenä.
”Ai Voldemort?” kysyin kauhusta kankeana. Kyyneleet nousivat silmiini, kun muistelin edellisviikon tapahtumia.
”Niin, äläkä viitsi sanoa sitä nimeä! Onko sinulla hajuakaan, miksi hän jahtaisi sinua?” hän kyseli.
”Kyllä minulla on. Olen jästisyntyinen ja hän tappoi vanhempani viime viikolla”, sanoin hennolla äänellä. Kyyneleet vyöryivät yli äyräiden ja valuivat poskilleni. Alyssa halasi minua tiukasti.
”Hei, tuolta tulee siskoni, hei Alice!” Hän heilautti kättään siskolleen, joka oli tulossa meitä kohti, vierellään joku poika. Pyyhkäisin nopeasti kasvoni paitani hihaan. En halunnut, että muut luulisivat minun itkevän tuon pikku naarmun takia, jonka äsken sain.
”Hei, minä olen Alice, ja tämä on poikaystäväni Frank”, Alice esittäytyi kummankin puolesta.
”Olen Lily, hauska tutustua.” Hymyilin Alicelle ja Frankille
”Mitä täällä oikein tapahtui? Kuulimme kiljuntaa”, Frank ihmetteli. Alyssa selitti heille tapahtuneen. Kun hän heilautti taikasauvaansa käteni yllä korjatakseen ranteeni, muistin omani.
”Tietääkö kukaan missä taikasauvani on?” kysyin muilta. Alice näytti kiusaantuneelta.
”Tuota, me löysimme sauvasi, mutta… No, katso itse", hän mumisi ja veti taskustaan taikasauvani, joka oli täysin hajalla. En ollut ollut yhtä kiintynyt sauvaani kuin suurin osa ihmisistä, mutta se oli kuitenkin kuin ystävä, joka minulla oli ollut monta vuotta. No, siinä meni ne jästimaailman vaateostosrahat. Otin sanaakaan sanomatta vanhan sauvani ja laitoin sen hellävaroin käsilaukkuuni. Juttelimme vielä hetken ajan. Selvisi, että Alice oli minun ikäinen, ja tulisi samalle luokalle kanssani Tylypahkaan. Alyssa taas oli Parantajaopistossa toista vuottaan ja Frank oli Auroriopistossa ensimmäistä vuottaan. Erotessamme Alice lupasi kirjoitella minulle ennen syyskuun ensimmäistä. Lähdin Viistokujalle. Sinne päästiin erään Vuotava Noidankattila -nimisen piskuisen pubin takapihalta. Astelin ensimmäiseksi Irvetaan. Sellainen oli ollut Jenkeissäkin. Rahani oli siirretty sieltä tänne holviin numero 317. Vuoristorata, jota jouduin kulkemaan saadakseni rahani, oli aivan samanlainen kuin Jenkeissäkin. Monia kauppoja tunnistin myös. Kävin Matami Malkinilla ostamassa pari kaapua, Apoteekissa täydentämässä liemiainesvarastoani, Säilä & Imupaperissa ostamassa kurssikirjat ja lopulta päädyin Ollivanderille ostamaan uuden taikasauvan. Alyssa oli neuvonut minua ostamaan sauvani sieltä, sillä Ollivanderilta sai kuulemma parhaat sauvat. Astuin sisään. Tiskin ääressä seisoi vaalea ja suurisilmäinen mies.
”Hyvää päivää, sauvaa ostamassa kaiketi?” mies, joka ilmeisesti oli itse Ollivander, kysyi pehmeällä äänellä. Nyökkäsin. Mies heilautti sauvaansa, ja tyhjästä ilmestyi mittanauha, joka alkoi mitata minua sormista olkapäähän, ranteesta kyynärpäähän, pään ympäri, polvesta kainaloon ja niin edes päin.
”Tässä on sauva, joka saattaisi sopia. Kymmenen ja neljännestuuma, suhahtava, pajupuinen ja feenikslinnun sulkaydin. Hyvä loihtimiseen.”
Näin puhuessaan mies ojensi minulle yhden sauvan. Se tuntui heti mukavalta. Huitaisin ja sauvan kärjestä purkautui sinisiä kipinöitä. Olin löytänyt sauvani. Se tuntui paljon paremmalta kuin aikaisempi sauvani. Tämä oli minun sauvani, kuin varta vasten minulle tehty. Maksettuani sauvan lähdin kävelemään kohti Vuotavaa noidankattilaa. Sieltä ulos päästyäni heilautin kättäni ja palasin Poimittaislinjalla kotiin. James vaikutti erittäin onnelliselta, että olin palannut kotiin. Tai, siltä se ainakin hänen suudelmansa perusteella vaikutti. Sirius joutui jo huomauttamaan Jamesille, että keittiöstä löytyy ruokaa, niin että hänen ei tarvitse pyydystellä ruuan tähteitä hampaistani.
Päivät kuluivat nopeasti. Yhtäkkiä oli enää päivä koulun alkamiseen. Olin kirjoitellut Alicelle ja hän minulle. Kirjoitin hänelle huolestani, kuinka en voisi kirjoittaa, enkä puhua Jamesin kanssa puoleen vuoteen. Siinä sivussa kuvailin Jamesia, ja sitä kuinka ihana hän on. Vastaus tuli nopeasti, ja se oli erittäin outo.
Hei Lily,
Sinä voit tulla meidän vaunuosastoon silloin 1. syyskuuta. Jos et näe minua silloin siellä asemalla, niin mene sitten vaunuosastoon numero viisi. Olen varma, että tulet suorastaan rakastumaan yhteen kaveriini.
Onpas se James todella ihana, kun sinä sitä noin fanitat! On muuten yksi keino, millä voisit pitää yhteyttä Jamesiin syksyn ja keväänkin ajan. Tylypahkassa yhdet minun kaverin(jotka ovat aikamoisia kelmejä)asensivat yhteen linnan syrjäiseen kolkkaan puhelimen, joka toimii sähkön sijasta taialla. He asensivat sen sitä varten, että koululaiset voisivat soittaa jästiystävilleen. Numero on: 137 730173071. Joten annat vain tämän numeron sille Jamesillesi, niin voitte turista puhelimessa niin paljon kuin huvittaa!
Nyt pitää lopettaa. Lähden Frankin luokse. Luoja, Frankin äiti on oikea korppikotka. Ja rouva Longbottomin hatusta roikkuu täytetty korppikotka! Siis oikeasti!
Pidä hauskaa Jamesin ja Siriuksen kanssa!
Toivoo, Alice
Alicen kirje oli outo. Muulla adjektiivilla sitä ei oikein voi kuvailla. Miten niin tulisin rakastamaan jotain Alicen kaveria? Ja mitä minun pitäisi ymmärtää kelmeistä? No, ehkä se selviäisi koulussa.
Olin viettänyt kaikki päivät kuin viimeistä päivää. En ollut lukenut oppikirjoja, vaan olin käynyt poikien kanssa rannalla, kaupassa, hylätyssä autiotalossa ja Jamesin kotona. Halusin nauttia poikien seurasta niin kauan kuin se oli mahdollista. Iltaisin katsoimme elokuvia tai minä ja James lähdimme kävelylle. Viimeisenä iltana me kaikki olimme hieman allapäin. Yritimme jutella niitä näitä kepeästi, onnistumatta. Lopulta meidän piti mennä nukkumaan. Suukotin Jamesia poskelle ja menin huoneeseeni.
Olin käynyt eräänä aamuna entisellä talollamme. Kyyneleet valuivat poskilleni, kun katselin sitä puukasaa, mikä oli ollut kotitaloni. Muistelin vanhempiani ja Petuniaa. Siskoltani oli tullut muutama kirje, joissa hän kertoi olevansa turvassa ja kaikkea muuta sellaista, mutta ei mitään muuta. Olin iloinen, että hän oli turvassa, mutta kaipasin häntä todella paljon. Toivoin, että joskus, tämän sodan loputtua, voisin taas tavata siskoni. Oli hakenut entisestä huoneestani muutamia tavaroitani ja vaatteitani ja korjannut ne. Sen jälkeen olin vielä puhdistanut ne. Nyt, Jamesin kodin vierashuoneessa heilautin taikasauvaani ja kaikki tavarani lensivät siististi matka-arkkuuni. Turhat jästivaatteet jätin vaatekaappiin, tiesin että ne saisivat olla siellä. Sitten kävin nukkumaan.
Heräsin aamulla auringonpaisteeseen ja lintujen lauluun. Ironista, että tällaisena päivänä aurinko paistoi, kun olisi pitänyt sataa ja myrskytä. Pukeuduin ja kävelin alakertaan, jossa pojat olivat jo syömässä.
”Huomenta!” toivotin heille ja toivoin kuulostavani edes hieman reippaammalta. Suukotin Jamesia poskelle ja pörrötin hänen jo muutenkin pystyssä olevia hiuksiaan. Pojat mutisivat jotain takaisin. Söin nopeasti ja lähdin yläkertaan. Olin kirjoittanut Jamesille kirjeen. Siinä oli puhelinnumero, jonka Alice oli antanut minulle. Kerroin kirjeessä kuinka paljon kaipasin häntä jo nyt. Katsoin kelloa. Se oli jo kymmenen. Kävin viemässä alakertaan kirjeen, jonka olin tehnyt Jamesin vanhemmille. He olivat jo lähteneet töihin. Kiitin heitä kirjeessäni heidän vieraanvaraisuudestaan ja ystävällisyydestään. Matkalla ylös törmäsin portaissa Jamesiin. Suutelimme siinä ikuisuudelta tuntuvan ajan. Olisin halunnut jäädä siihen ikiajoiksi, mutta en voinut. Kello oli jo kymmenen yli kymmenen. Silitin Jamesin poskea ja sanoin hänelle, että tulisin kaipaamaan häntä.
”Minun pitää nyt mennä”, kuiskasin ja tunsin kyynelten alkavan tehdä tuloaan. Annoin Jamesille kirjeen, jonka olin hänelle kirjoittanut ja juoksin portaat ylös huoneeseeni. Otin matka-arkkuni ja leijutin sen ikkunasta ulos. Sitten leijutin itseni perässä.
Kävelin King´s Crossilla. Olin saapunut sinne Poimittaislinjalla. Tänään rahastajana oli onneksi ollut joku aivan muu kuin se ällöttävä Nokitie vai mikä se nimi ikinä olikaan. Astelin matka-arkkuani kuljettavia kärryjä työnnellen kohti laitureita yhdeksän ja kymmenen. Saavuttuani niille nojauduin kylttien - joissa luki laiturien numero- välissä olevaan puomiin. Yhtäkkiä huomasin olevani aivan toisella laiturilla. Katsoin taakseni ja luin siellä olevan kyltin: ”Tervetuloa laiturille yhdeksän ja kolme neljännestä!” Tähyilin Alicea, tuloksetta. Katsoin kelloani, se näytti jo viittä vaille yhtätoista. päätin mennä jo junaan ja etsiä vaunuosaston numero viisi. Kun saavuin numero vitosen ovelle ja katsoin sisään, en nähnyt siellä ketään paitsi yhden tummahiuksisen pojan. Erittäin söpön ja – ei, tämä EI voinut olla totta, näin harhoja – erittäin tutun näköisen pojan.
Avasin oven ja James kääntyi katsomaan minua päin. Hän näytti ensin erittäin hämmästyneeltä. Sitten hän kysyi epäuskoisena: ”Lily?” Nyökkäsin silmät nauliintuneena hänen silmiinsä. James harppasi luokseni, syleili minua ja suuteli intohimoisemmin kuin koskaan ennen.
Kiitos kaikille, jotka ovat tätä lukeneet ja kommentoineet! Anaid
-
Ooh! Jatkoa! Ihana :) James ja Lily sitten saivat lopultakin selville, että molemmat olivat velhomaailmasta :D . Kiitos ihanasta ficistä :-*
-
ooooooiiiihhhhh! aivan ihana ja tuo yks kirje oli iiiihan paras! kiitoksia paljon ja minä yritän kestää kaks viikkoo etteeppäi odottaen sitä mahollista epilogia!
kiitos kiitos kiitos!
-
OI KU TÄÄ OLI IHANA!! Mä en ois millään halunnu et tää loppuu.. : (
Ja must oli kivaa,et olit ottanu myös tähän mukaan muitaki tuttui hahmoi (Alice, Frank)
Tykkäsin!!
NeitiMusta.
-
Aivan mahtava loppu, innolla epilogia odottelen. Kunnollista söpöilyä, Awws
-
Aah, kun on mukava lukea tuollaisia kommentteja...:) Lisää vaan kommentteja, rakentavia, ei-rakentavia ihan millaisia vaan! Se kyllä piristää päivää kun katsotte pikkuficcini olevan kommenttinne arvoinen!
Anaid
-
Oi oi oi, miten ihana loppu (jos et kirjota epilogia)!
Mä olisin oikeesti tappanu sut, jos James ja Lily ei olis saanu selville, että ne molemmat meni tylypahkaan! Se oli ihanaa!
Toivottavasti kirjotat sen epilogin! :D
-
Tuleeko tähän sitä Epilogia????
-
Päätin etten sittenkään sitä epilogia jaksa kirjoittaa, innostus vain lopahti... :-[
En varmaa vähään aikaan kirjoita tänne FFF:ään mitään, harjoittelen vain hiljaa itsekseni, kunnes oon parantanut kirjoitustaitoani... ::)
Mutta kiitän teitä kaikkia, jotka ootte vaivautunueet lukemisen lisäksi kommentoimaan! :D
ANAID
-
Ei, ei eiei! Et saa olla noin ilkeä. Olen kyllä syvästi pettynyt! Ilkimys!
-
EIIIII! Kuinka voit olla noin ilkeä? No, kiitän kumminkin hyvästä ficistä!
Antelope
-
Vitsi tää jäi jännää kohtaa!! Jatkappa nopeasti tai mä saatan lentää sisäisesti taivaantuuliin. Hyvä juoni ensimmäiseksi fikkeroiseiksi. Juoni on ihan mukava ja onneksi tämä ei ole se perinteinen kelmi ficci!
-
Täähän oli tooosi hyvä ficci <3
Ja sää vain sanoit, et tää on nii huono, etten saa lukee sitä :D
Oli oikeesti ihana :) Kerro sit joskus mulle, kun teet jonku uuden.
-
ei et voi lopettaaa sitä tohon!!!!kauheeta nyt petyin ;((((
-
Oot valehdellu meille päin naamaa, täähän oli mahtava! :D
-
Uusi lukija täällä hei!
Ihana ficci! Rakastin sitä kuika erillaisia Lily ja James toisiaan kohtaan olivat, kuin oikeasti. Kiva lukea välillä jotakin erilaista ja vieläpä hyvää :D
Rakentavasta.., no olihan tässä välillä töksähtävää, mutta kehittymisen huomasi kirjoituksissasi.
Tykkäsin oikein paljon! :D
Camiela
-
Tää oli tosi hyvä, voisit kirjottaa enemmänkin! <3
-
Luin koko ficin putkeen ja eka mielipiteeni on:
MAHTAVA! :D
Tää poikkeaa niin paljon tavallisista Lily/James ficeistä kuin ficci voi. :-* Kiva, että Lily ja Petunia oli väleissä ja, et James ja Lily ei tienny et ne molemmat on 'taikatyyppejä'. Siriuskin oli aivan ihana<3 :-* Tyhmää, kun Lilyn vanhemmat kuoli, mut sittenhän Lily meni asumaan Jamesille, joten tuskin sitä olis voinu muuttaa. :(
Jos joskus (jota oikeasti toivon)saat innostuksesi takaisin niin voisit kirjoittaa tähän epilogin, vaikka loppu oli aika hyvä. Jos tää oli sun eka ficcis niin mä olen kateellinen. Mun eka ficci oli aivan surkea. Kadehdin niitä, jotka osaa heti kirjoittaa hyviä tarinoita :D
<3:lla HPF4E :D