-
Title: Tylypahkan poikakoulu
Author: Röhkö
Ikäraja: K-11
Genre: adventure, romance, humor, 3rd generation
Paritukset: Rose/Scorpius, James/OC, Louis/OC
Summary: Tylypahkan noitien ja velhojen koulu kokee suuren mullistuksen: rehtori Pendragon päättää poistaa tupajaottelun. Sen sijaan oppilaat jaetaan sukupuolen mukaan kahteen ryhmään, tyttöihin ja poikiin. Aluksi uudistus vaikuttaa hyvältä idealta, mutta pian oppilaat huomaavat, että kohtelu ei ole aivan tasapuolista. Ongelmia aiheuttavat ainakin salaperäinen miestenklubi sekä oudosti, yksitellen katoavat tytöt...
Disclaimer: J.K. Rowling omistaa maailman ja suurimman osan hahmoista. Brina ja Pendragon ovat minun.
A/N: Tämä on jatko-osa ficilleni Joulunäytelmän paluu (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=28431.0). Rose, Albus, Scorpius ja Brina ovat viidennellä vuosikurssilla, James seitsemännellä. Juonessa pysynee hyvin mukana ilman, että olisi lukenut tuota ensimmäistä ficiä/osaa.
Tylypahkan poikakoulu
Prologi
Arvoisa Tylypahkan noitien ja velhojen koulun oppilas,
iloksenne voin ilmoittaa, että Tylypahkan johtokunta ja taikaministeriön opetusviranomaiset ovat yhteistuumin päättäneet muuttaa koulun ryhmäjaotteluja. Nykyiset tuvat poistetaan. Tästä lähtien oppilaat jaetaan sukupuolen mukaan kahteen eri tupaan. Voimaan astuu opetusasetus numero kahdeksansataayksi.
Koska haluamme edelleen kunnioittaa koulun alkuperäisiä perustajia, säilytämme vaakunan ennallaan ja siirrämme tunnukset ryhmille. Pojat muuttavat uuteen asuntolaansa linnan itäsiipeen, ja heidän tunnuksiaan ovat käärme ja leijona. Tytöt sen sijaan asettuvat länsipuolelle. Heidän tunnuseläimiään ovat mäyrä ja kotka.
Myös neljä huispausjoukkuetta lakkautetaan. Tästä lähtien Tylypahkassa on vain yksi huispausjoukkue, joka kilpailee lukuvuoden aikana kansainvälisissä huispauskisoissa muita velhokouluja vastaan. Sama koskee muita oppilaskerhoja.
Seitsemännen vuoden opiskelijoista on valittu yksi johtajatyttö sekä -poika. Heille on lähetetty henkilökohtaisesti tieto valinnasta. Myös neljä valvojaoppilasta molemmista ryhmistä on valittu.
Syyslukukausi alkaa syyskuun ensimmäisenä päivänä. Ohessa lista tarvikkeista, joita Teidän tulee hankkia uutta lukukautta varten.
Terveisin rehtori,
Tristan Pendragon
Scorpius Malfoy luki saamansa kirjeen läpi uudestaan ja uudestaan. Hän ei voinut uskoa, että Pendragon oli ryhtynyt sorkkimaan koulun vanhoja perinteitä. Tämä oli historiallinen muutos, suorastaan skandaali. Ja mitä hemmettiä koulun huispaukselle oikein tapahtuisi?
Tämä opetusasetus palauttaisi Tylypahkan antiikin ajoille. Ei kukaan enää nykypäivänä jaotellut ihmisiä sukupuolen mukaan, paisi jos kyse oli vessoista.
Scorpius katseli hämmentyneenä kiiltelevää valvojaoppilaan merkkiä, jonka rehtori oli hänelle kirjeen mukana lähettänyt. Koska Scorpius ei ollut koskaan ollut mikään mallioppilas, tämä merkki taisi olla palkinto hänen teoistaan joulunäytelmässä, joka oli epäonnistunut totaalisesti yli puoli vuotta sitten.
Scorpius käveli huoneensa ovaalin muotoisen, koristeellisesti kullatun peilin eteen. Ei kukaan tuntematon vastaantulija olisi arvannut millään, että Scorpius oli osittain ihmissusi: vain pienistä vihjeistä hänen ruumiissaan saattoi havaita, ettei hän ollut enää tavallinen velho.
Ennen täysin siniharmaat, isältä perityt silmät olivat nyt keltaisen ja sinisen kirjavat. Pupillit olivat kaventuneet. Täydenkuun aikaan iirikset muuttuivat täysin keltaisiksi.
Scorpiuksen kasvoluut erottuivat selvästi, aivan kuin hän näkisi alituiseen nälkää. Lisäksi hänen hampaansa olivat muuttuneet teräviksi: hän saattoi syödä lihaa raakana, eikä hän pannut sitä lainkaan pahakseen.
Scorpius hipaisi parransänkeä, joka oli alkanut kasvaa heti joulunäytelmän traagisen illan jälkeen. Hänen oli pitänyt siitä asti ajaa parta päivittäin.
Kaikki uudet housut kävivät nopeasti liian lyhyiksi. Äidin mukaan nopea pituuskasvu johtui vain murrosiästä, mutta Scorpiuksella oli omat vahvat epäilyksensä. Täydenkuun aikaan hän oli jäntevä ja täynnä voimaa, joka halusi päästä valloilleen. Onneksi sudenmyrkkyjuoma hillitsi kehoa niin, että Scorpius ei lähtenyt etsimään viattomia uhreja...
Scorpius vilkaisi jälleen sängyllä lojuvaa kirjettä. Taatusti myös Rose oli saanut valvojaoppilaan merkin, koska ei ollut mitään, mitä se kunnianhimoinen tyttö ei saavuttaisi.
Scorpius hymyili mielikuvalle, jossa Rose avasi Tylypahkan kirjeen ja näki kiiltelevän merkin. Se olisi hänelle yllätys, vaikka ei oikeastaan ollutkaan.
Huoneen oveen koputettiin ja Draco Malfoy astui huoneeseen. Hänellä oli vielä työvaatteet päällään, vihreä kauluspaita sekä kallis silkkikravatti.
"No? Mitä koulusta sanottiin?" isä uteli.
Scorpius kohotti merkkiä.
"Hienoa, lähdetäänpä ostamaan sinulle uusi -"
Isä antoi katseensa kiertää poikansa korkeassa huoneessa, joka oli täynnä arvoesineitä ja matkamuistoja. Oli ilmeisesti vaikea keksiä enää mitään, millä palkita Scorpius.
"Minä tiedän, mitä sinä voit antaa minulle lahjaksi", Scorpius keksi yhtäkkiä.
Isä näytti odottavalta.
"Ylihuomenna on Rosen synttärit", Scorpius aloitti hitaasti eikä uskaltanut katsoa Dracoa, "minä olen tietysti menossa silloin Pottereille."
Hän kohotti katseensa isään.
"Tule mukaan."
-
Ensireaktio: :o Skandaali todellakin. Nyt mä en enää tykkää Pendragonistakaan, olkoot mitä tahansa Adam-piirteitä. Draco on yllättävän inhimillisen
ihana mukava tässä. En pane pahakseni, mutta ei Draco noin paljon kuitenkaan kouluajoista ole muuttunut. Miestenklubi? Katoavat tytöt? Jollei tämä olisi fanfictionia, saisit aikaan hyvän kirjan. Ja ne kommentointitaidot ovat edelleenkin kaivon pohjalla, mutta jatkoa jään odottamaan innolla!
♥
Swizzy
-
Oiiii! <3
Prologi oli ihana, Scorpius on ihana ja paras ja mun ihan sopiva Roselle ja aww <3 (Huomioithan rakentavan lomamatkan Ruotsissa ja järkevän traagisen selviytymiskamppailun Timbuktussa) Niinkuin Swizzy jo sanoikin, Draco on aika muuttunut. Sitten Pendragonin pointsit käänty yllättävään syöksylaskuun just viis minuuttia sitten. Mää jotenkin meinasin turmella koneeni ja itteni kun meinasin tippua sängyltä shokista... Sä siis et haluu tietää mun asentooni (mulla on sellanen rautasänky jossa on pinnat "selkänojassa" niin roikuin niistä päkiöitteni voimalla ja nojaan yöpöytääni ja toinen käsi oli lattialla. Älä kysy.)... ;D Tiesikkö muuten et aika mukava asento... ;D Mut kumminkin, törkeetä sukupuolierottelua! >:( Ja ihanaa, jotain mysteeriä ja mulle jotenkin heti tuli mieleen Agatha Christie tosta summarystä.. Ja mä uskon et Pendragon ei oo konna tässäkään vaan joku opettaja tai oppilas... Tai ministeriön joku iso kiho on painostanu Pendragon-parkaa tekeen noin ja sit se joutuu kiristyksen kohteeks ja kaikkee... ;D Ahh... Taas mun teorioitani.. ;D Koita kestää, ne on älyvapaita... Ja minkäs sille voi et mä satun tykkään Pendragonista... ;D Tai Jon on jotenkin mukana tässä tai joo, vähänkö mä oon konna! ;D Oho, tulikos tossa spoilereita..? Uppista...
Mutta kumminkin jatkoo anelen, tää oli loistava prologi ja ahh, sä oot loistava kirjottaja! Ja jotenkin mulle tuli sellanen hirvee palohommeli kun luin tän et pakko puolustaa naisten oikeuksia! Jos niitä alkaa katoon ja miestenklubi on mukana (sori, miten mulle tulee sanasta miestenklubi mieleen sellanen Poliisisopistomainen homobaari... ;D ) ja kaikki paljastuu homoiks ja nam... Eiku mitä!? Siis koko koulu täynnä poikia... :3 Joojoo, mä meen, ei tartte luudalla huitoo... ;D
Ledi
P.S. Sori jos spoilasin Joulunäytelmää... Ja aivan sikaupee idea! ;D
-
A/N: Voilá, ensimmäinen luku saapuu. Tarina alkaa! Kiitos kommenteista ihanuudet, niitä saa toki suoltaa tänne lisää!
Swizzy: jos kommentointitaitosi ovat kaivonpohjalla niin ainakin siellä sitten, parempi kuin ei missään! (; Draco on minun mielikuvieni mielestä kasvanut, jollei muuttunut! Ei kukaan voi ikuisesti olla mahtaileva teinipoika. Isäksi ja aviomieheksi tuleminen kenties muuttaneet miestä...
Chelsey: Hmm. Mistähän tämäkin idea tupsahti? En osaa sanoa.
Ledi: hehehehe, sait aikaan mahtavat mielikuvat tuolla sänkykertomuksella :'D Voi kuules olla, että joku tässä tarinassakin nousee sitten puolustamaan naisten oikeuksia.
– Ensimmäinen luku –
Marsista ja Venuksesta
Yksi puheenaihe ylsi ylitse muiden Rose Weasleyn 15-vuotis syntymäpäivillä elokuun puolivälissä. Kaikki vieraat keskustelivat Tylypahkan kohutusta uudistuksesta, joka määräsi tytöt ja pojat eri tupiin. Osa ihmisistä, lähinnä vanha väki, oli uudistuksesta innoissaan, koska tupajaottelun myötä lapsille alettaisiin opettaa myös hyviä käytöstapoja. Kaukana olivat ikääntyneiden mielestä ne ajat, jolloin he saivat surutta ohittaa nuorempansa kassajonossa. Nykyajan teineillä oli liian tiukkoja vaatteita, ja koulukaavut olivat ikävystyttävän pitsittömiä.
Kiitos Tylypahkan rehtori Tristan Pendragonin, nämä nykyajan nuoret joutuisivat koulussa pukeutumaan konservatiivisesti. Oppilaista ruodittaisiin mallikelpoisia velhoja ja noitia, joilla olisivat käytöstavat kohdillaan. Tytöistä kasvatettaisiin naisellisia noitia, jotka eivät eksyisi huispausjoukkueeseen. Pojat sen sijaan laitettaisiin opettelemaan valssia, jota jokaisen itseään kunnioittavan velhon tulisi osata.
Kyllä, Tylypahkan tupauudistus vaikutti harmaantuneen ja ryppyisen taikaväen mielestä oikein mainiolta idealta.
Percy Weasleyn leikki-ikäiset lapset Lucy ja Molly (tai perheen kesken Molina) pitivät poikia ällöttävinä, joten he eivät panneet muutosta pahakseen. He ihmettelivät suureen ääneen röyhelöisissä mekoissaan, miksi heitä pari vuotta vanhemmat serkut näyttivät niin nyrpeiltä ja kiukkuisilta.
”Isi, minä ainakaan en halua ikinä poikien kanssa samaan tupaan”, Lucy ilmoitti, kun he saapuivat Ron ja Hermione Weasleyn puutarhan porteille.
”Oikea päätös, Lucy”, Percy sanoi kannustavasti. ”Onhan sinulla kirjasi mukana? Hyvä.”
Rosen vanhemmat olivat kutsuneet tyttärensä juhliin vain lähimmät ja rakkaimmat sukulaiset, mutta koska heitä oli paljon, oli kestit pidettävä ulkona. Onneksi sää suosi: aurinko paistoi täydeltä terältä eikä pilvenhattaraakaan näkynyt vaaleansinisellä taivaalla.
Sukulaisten lisäksi Weasleyn perheen suuren kivitalon, Kotikiven, puutarhaan saapui hyviä ystäviä, kuten Brina Finnigan, Luna Lovekiva ja Neville Longbottom. He kaikki muistivat Rosea lahjalla: Brina antoi parhaalle ystävälleen uuden version räjähtävästä näpäytyksestä, Luna lahjoitti itse tekemänsä simpukkarannekorun ja Neville antoi Roselle omituisen näköisen kasvin taimen. Neville oli yrttitiedon opettaja Tylypahkassa ja hän tiesi kaiken taikakasveista.
"Se on viridis cattus, viherkissa. Se maukuu, kun sillä on jano."
Rose kiitti suloisesta kissakasvista ja asetti sen lahjapöydälle. Vanhemmiltaan hän oli saanut uudet stereot, jotka olivat jo kovassa käytössä terassilla. Koska James vastasi musiikista, kantautui ilmoille korvia huumaavaa rockia. Rose ei yleensä piitannut niin raskaasta musiikista, mutta oli nautinnollista nähdä hapan ilme sekä Muriel-tädin että isän kasvoilla.
Vaikka oli mukavaa tavata kaikki tuttavat ja syödä herkkuja mahantäydeltä, Rosesta alkoi tuntua, että hän oli hieman liian vanha viettämään vanhempiensa järjestämiä synttärijuhlia. Oikeastaan Rose olisi vain halunnut kokoontua rauhassa ystäviensä kanssa kahvilassa tai piknikillä.
"Eräs taitaa olla myöhässä", hänen viereensä ilmestynyt Ron Weasley huomautti ja vilkaisi vanhaa rannekelloaan. Isä oli pukeutunut typerään mustavalkoiseen, mittatilattuun juhlakaapuun, josta hän oli maksanut omaisuuden räätälille.
"Ihan kuin olisit aina itse ajallaan joka paikassa", Rose tuhahti. Hänen ja isän keskustelut olivat viimeisen puolen vuoden ajan sisältäneet rutkasti ivailua, tuhahtelua ja piikittelyä. Rose ei ollut vieläkään antanut anteeksi sitä, että isä oli raahannut hänet Muriel-tädin orjaksi joululomalla. Vain, koska isä ei oikein sulattanut Rosen poikaystävää.
"Minä olen täsmällinen, kun on kyse tärkeistä asioista", isä huomautti. "Esimerkiksi sinun synttärisi ovat minulle yksi vuoden tärkeimmistä tapahtumista."
Rose pyöräytti silmiään. Niin varmaan, isä oli viime vuonna unohtanut hänen syntymäpäivänsä kokonaan, kunnes oli huomannut kylpyhuoneen ikkunasta joukon vieraita.
"Hän tulee kyllä", Rose sanoi itsevarmasti ja varmisti, että hänen punaiset hiuksensa olivat edelleen tiukalla nutturalla. Äiti oli aamulla auttanut häntä näyttämään edes hiukan 15-vuotiaalta. Hän oli jopa lainannut Roselle sirot kengät, joissa oli vähän korkoa.
"Täytyy kyllä sanoa, että Pendragon on hiiskatin fiksu mies", isä sanoi yhtäkkiä ja tähyili porteille. "Uuden opetusasetuksen jälkeen sinäkin varmaan voit keskittyä opintoihin paremmin."
Rose kiristeli hampaitaan. Hänen arvosanansa olivat aina olleet loistavia, joten isällä ei olisi pitänyt olla mitään syytä valittaa. Mutta kuten aina, isä etsi aihetta valitukseen vaikka Oljo Kolmannen pesän perukoilta.
Rose huomasi Brinan ja Jamesin kävelevän yhdessä sisälle taloon.
"Isä, älä viitsi olla naiivi", Rose kivahti. "Luuletko muka, että äiti menetti osan älykkyydestään, kun alkoi tapailla sinua?"
Ron keskittyi kiinnittämään hopeisia kalvosinnappejaan.
"Brina seurustelee Jamesin kanssa! Jamesin, joka on täysi-ikäinen! Minä sentään olen omanikäiseni kanssa", Rose huomautti.
He olivat keskustelleet tästä aiheesta aikaisemminkin. Sen jälkeen kun Rose oli joululomalla joutunut kiillottamaan Muriel-tädin perintökalleuksia, hän oli käynyt isänsä kanssa päättymätöntä sotaa oikeuksistaan.
"He ovat Seamusin ja Harryn ongelma", isä perusteli typerästi. "Sitä paitsi James on tuttu ja hyvä poika."
Rose naksautti kieltään.
"Sinä lupasit käyttäytyä tänään kunnolla", hän muistutti. "Scorpius sentään pelasti minun henkeni."
Isä huokaisi ja risti kätensä. Hän olisi ikuisesti kiitollinen Scorpiukselle tyttärensä puolesta uhrautumisesta, mutta vanhat kaunat Draco Malfoyta kohtaan pyörivät vielä isän mielessä. Kuolonsyöjä on aina kuolonsyöjä, isä jaksoi muistuttaa.
Pian Hermione Weasley kantoi ulos mahtavan kermakakun, jonka päällä paloi viisitoista taikakynttilää. Ihmiset alkoivat laulaa onnittelulaulua.
Rosen vatsassa muljahti: hänen tärkein vieraansa ei ollut vielä saapunut. Rose ei viitsinyt katsoa isäänsä, jolla oli varmasti voitonriemuinen ilme pisamaisilla kasvoillaan.
"Puhalla ja toivo jotain", äiti yllytti, kun hän oli laskenut kakun Rosen eteen pöydälle.
"Äiti, minä en ole enää viisivuotias", Rose huomautti vaivaantuneena.
Mutta kaikki katsoivat häntä odottavasti. No olkoon, Rose tuumi ja puhalsi kynttilät sammuksiin. Lakatkaa tuijottamasta minua.
"Hyvää syntymäpäivää!" joku huusi aivan Rosen takaa. Hän tunnisti äänen ja kääntyi ilahtuneena halaamaan Scorpius Malfoyta.
"Sinä tulit!"
Scorpius nauroi.
"Tietysti."
He suutelivat pikaisesti. Rosen isä ryki kurkkuaan.
"Saisiko olla minttupastilli?"
Ehdottaja oli juhlakaapuun sonnustautunut Draco Malfoy. Rose hämmästyi, että Scorpiuksen isä oli saapunut hänen juhliinsa. Muut vieraat näyttivät häkeltyneiltä.
Scorpius muistutti hyvin paljon Dracoa; molemmilla oli platinanvaaleat hiukset, kapeat kasvot ja hoikka vartalo. Ikävä kyllä Scorpius oli viime jouluna menettänyt osan ominaisuuksista, jotka yhdistivät heitä. Ihmissusi Jonin purema oli tehnyt Rosen poikaystävästä jotenkin… petomaisen.
Hämmentynyt Rose kätteli Scorpiuksen isää. Tämä näytti vanhemmalta kuin Ron tai Harry-setä, vaikka he olivat saman ikäisiä. Dracon hiusraja oli vetäytynyt ja hänellä oli otsaryppyjä. Ehkä työ Irvetassa verotti herra Malfoyn terveyttä. Hän oli laihempi kuin poikansa.
"Vaimoni voi hieman huonosti aamulla", herra Malfoy sanoi tutkimaton ilme kasvoillaan, "hän pahoitteli, ettei päässyt tulemaan."
Rose änkytti ja hymyili arasti.
"Ei se mitään", hän sai lopulta sanottua. "Mukavaa, että te pääsitte juhliin."
Juhlaväki oli hiljentynyt huomattuaan Malfoyiden saapumisen, mutta kun Rose sai leikattua kakkua, alkoi vilkas puheensorina jälleen.
"Minulla on sinulle lahja", Scorpius sanoi, kun he istuivat vierekkäin pöytään. "Saat sen sitten, kun olemme kahden."
Hän hymyili salaperäisesti. Pidentyneitä kulmahampaita ei voinut olla huomaamatta. Jos ei olisi tiennyt paremmin, Scorpiusta olisi voinut luulla vampyyriksi. Hän ei ollut edes ruskettunut kesän aikana, vaikka hellettä oli piisannut päivätolkulla.
"Miten sait isäsi lähtemään mukaan?" Rose kysyi uteliaasti. "Et kertonut kirjeessä mitään."
Scorpius nielaisi ison palan täytekakkua ja vastasi:
"Se on palkinto siitä, että minusta tehtiin valvojaoppilas."
Rose nyökkäsi. Scorpius oli jo kertonut tästä kunniasta, joka oli osunut myös Rosen kohdalle.
"Jännä nähdä, miten uusi tupajako vaikuttaa asemaamme", Rose huomautti, "en usko, että jaot sujuvat ongelmitta."
Scorpius näytti hieman synkältä.
"Tarkoitat, että luihuiset voivat aiheuttaa ongelmia."
Rose pyöritteli vaivaantuneesti lusikkaa kädessään.
"No, en suoranaisesti. Mutta kaikki eivät välttämättä tule heti toimeen keskenään."
Scorpius tarttui hänen käteensä.
"Minä lupaan yrittää parhaani, että Hugolle ei käy mitään."
Rose hymyili hänelle. Scorpius osasi jo hyvin lukea Rosen ajatuksenkulkua. Totta, hän pelkäsi, mitä ujolle pikkuveljelle kävisi suuressa poikaporukassa.
"Onko sinulla aavistustakaan siitä, kenet on nimetty johtajapojaksi?" Scorpius kysyi ja alkoi taas lappaa kakkua suuhunsa.
"Channing Rinne", Rose vastasi heti. Hän viittasi seitsemäsluokkalaiseen entiseen korpinkynteen, joka oli edellisvuonna ollut ihastunut Roseen. Channing oli Jamesin ystävä ja huispauskapteeni, tai ainakin oli ollut.
Scorpius tuhahti väheksyvästi. Hän ei juuri pitänyt isokokoisesta Channingista.
”Toivottavasti Pendragon on miettinyt uudistuksen loppuun asti”, Rose vaihtoi aihetta. ”Esimerkiksi huispaustoiminnan kutistaminen voi aiheuttaa soraääniä –”
”Voi aiheuttaa?”
James Potter tupsahti suuren kakkuannoksen kanssa heidän pöytäänsä. Brina tuli perässä.
”Siitä syntyy varmasti taistelu”, James jatkoi näreissään. ”Pelkästään kapteenin paikkaa tavoittelee kaksikymmentä jätkää. Tänä vuonna kapteeni valitaan karsinnalla.”
Myös Brina näytti myrtyneeltä. Hän oli haukkunut opetusasetus kahdeksansataayhden moneen kertaan maan alimpaan koloon.
”Kuvitella, että tänä vuonna huispausjoukkueeseen pääsee vain seitsemän jäsentä. Seitsemän!” hän päivitteli.
Rose sai kakkunsa syötyä.
”Niin no, onhan se, tuota, kamalaa”, hän yritti kuulostaa vakuuttavalta. Salaa hän oli sitä mieltä, että yksi joukkue yhdistäisi koulua. Jos pojat ja tytöt olisi päästetty pelaamaan toisiaan vastaan, ei tytöillä olisi ollut mitään mahdollisuuksia. Se oli biologinen fakta, jota Rose ei hennonut sanoa ääneen tulisieluisen Brinan kuullen.
Pian Rose raahasi Scorpiuksen pois isänsä valvovien silmien alta omaan huoneeseensa. He hempeilivät hetken sylikkäin, kunnes Scorpius ojensi Roselle pienen paketin. Sisältä paljastuivat kultaiset korvakorut.
”Vau! Ei sinun olisi tarvinnut –”
”Älä huoli, ne eivät ole pelkästään kauniit korvikset. Ne ovat käytännölliset: ne parantavat kuuloa.”
Aivan, Rose muisti nähneensä samanlaiset joskus Weasleyn welhowitseissä. Hän kiitti lahjasta suudelmalla.
Huoneen ovi avautui ja Rosen isä tepasteli röyhkeästi huoneeseen.
”Rosie, on epäkohteliasta sulkeutua tänne kun vieraat ovat ulkona”, isä arvosteli. Rosen olisi tehnyt kovasti mieli heittää isäänsä kukkamaljakolla, mutta hän hillitsi itsensä ja sen sijaan tallasi tahallaan Ronin varpaille huoneesta poistuessaan.
Syyskuun ensimmäinen päivä saapui liian nopeasti. Vaikka aiempina vuosina Rose oli odottanut koulun alkua innoissaan, tänä vuonna Tylypahkaan siirtyminen tiesi eroa Scorpiuksesta. Lisäksi tiedossa oli tiukkoja sääntömuutoksia.
”Minä en kestä tätä”, Brina karjui, kun he vaihtoivat uudet koulukaavut päälleen Tylypahkan pikajunassa. Kuten opetusasetus kahdeksansataayksi määräsi, oli tyttöjen ja poikien pukeuduttava täysin erilasiin vaatteisiin.
Tyttöjen kouluasu koostui hyvin pitkästä, harmaasta mekosta, jonka päälle puettiin viininpunainen röyhelöinen kaapu. Kaulaan piti solmia musta huivi. Hatut olivat harmaat ja suuret. Asu toi auttamattomasti mieleen menneet vuosisadat.
”Minä näytän naurettavalta”, Brina vikisi peilatessaan itseään junavaunun ikkunaan.
”Me kaikki näytämme”, Rose huomautti sujautettuaan nahkakengät jalkoihinsa.
James ei ollut sen tyytyväisempi kuin tytöt uuteen kouluasuun: poikien oli puettava ylleen laivastonsiniset suorat housut, valkoinen kauluspaita, liivi sekä musta kaapu, joka muistutti lähinnä viittaa. Kaikilla pojilla oli kävelykeppi sekä silinterihattu.
”Tämän täytyy olla vitsi”, Albus totesi, kun hän näki tyttöjen asut. ”Me kaikki näytetään ihan ikälopuilta!”
James heilutteli uutta kävelykeppiään ilmassa. Kepin päässä oli Tylypahkan vaakuna.
Pian vaunuosaston ovi liukui auki. Käytävällä seisoi pelokkaan näköinen pieni poika, joka näytti todella hassulta silinterihattu päässään. Hänellä oli pergamenttilappu kädessään, ja hän luki siitä tärisevällä äänellä:
”Potter James Sirius, Potter Albus Severus.”
Pojan naama oli piilossa pergamentin takana, eikä hän nähnyt itseensä kohdistuvia hämmentyneitä ilmeitä.
”Niin?” James kysyi kovaa.
Poika laski pergamentin ja paljasti punertavat kasvonsa.
”Teidät on kutsuttu Tylypahkan miestenklubiin. Ensimmäinen kokoontuminen on huomenillalla Luihuisten entisessä oleskeluhuoneessa”, poika takelteli. Sitten hän kiiruhti pois.
”Miestenklubi?” Albus katsoi heitä kaikkia kysyvästi silinterihattu vinossa. ”Mikä hitto se on?”
-
Aivan muuten, hyvä huomio, on edes kaivonpohjalla. :D
Arvaa vaan nauroinko tolle alulle, jotenkin niin aitoa vanhojen ihmisten ajattelua.
Ron on jotenkin... inhottava. Ei Ronin kuuluisi olla. Siis ymmärrän ettei se sulata Scorpiusta, mutta Pendragonin uudesta skandaalisäännöstä tykkääminen?
Scorpius on ihana! ♥
Mitkä vaatteet!
Miestenklubi? Toivottavasti saan kuulla siitä lisää seuraavassa luvussa.
Kiitos ja jatkoa!
♥
Swizzy
-
Oi kiiitos uudesta luvusta! (mä oon jo nyt koukussa ;D )
Okei, mulle kyllä kävis petomainen poikakaveri... ;D (jos olis ees poikakaveri!) Scorp on ihuna <3 Samoin Draco <3 (mulla on Malfoypakkomielle) Ja mitenkä ne mummojen puheet oli niin mummojen suusta (tällein offina: munkin mummo valittaa mun 13 senttisistä rippikengistä ja alle polvipitusesta mekosta... -.-)... Ja Ron on oikeesti tosi hyvin rakennettu: se on tavallaan se mun mielikuviuen typerys mut siinä on silti tarpeeks IC:yttä... Mä en osaa selittää mut se jotenkin on sillein siisti... Mullakin on ollu pitkään 3rd gen-ficci suunnitteilla jossa noi tyhmät Harryn genin ihmiset on kuvattu ilkeinä ja ylimielisinä mulkvisteina (mä siis en yhtään tykkää siitä genistä, kelmit ja 3rd gen rules)... Mitä, offiako? ;D
Mutta pointti oli et tyksin. ;D Ja jatkoa mää kaipaisin pikasesti, tää on paras!!! ;D Mutta mun feministipuoleni pääsi taas oikein vauhtiin noista kamalista mummoasuista... ;D Pöljäkö minä? ;D
Ledi
-
No, löysinhän minäkin tänne :D
Ei, hitto! Yhdyn Albuksen sanoihin, että tuon puvustuksen on pitänyt olla vitsi! Jotenkin aivan älytöntä tuollainen jaottelu ja pukeutuminen ja hirveän arvostelevaa! (Minä jos joku voi sanoa arvostelusta rauhassa - koen sitä päivittäin.)
Mutta fikki-ideana tuo on älyttömän hyvä! :D Odottelen kyllä seuraavaa lukua!
-
ohhoh minkä idean olet keksiny! :3 vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta, eikun vaan jatkoa tulemaan, täällä yksi uusi lukija odottaa innokkaana :D
-
Kommenttikampanjasta iltaa. :)
Tämähän vaikuttaa varsin lupaavalta. Hienoa lukea aivan jotain erilaista tästä fandomista pitkästä aikaa. Ja lisäksi mä olen lukenut liian vähän tästä sukupolvesta - tuleepahan tähänkin muutos.
Pidin kirjoitustyylistäsi. Helppoa, vaivatonta luettavaa, jota on mukava kahlata lävitse - arvostan tätä ominaisuutta todella paljon pitemmissä ficeissä. Kuvailua oli kivasti, riittävästi - tarina etenee hyvällä nopeudella eteenpäin, ei liian nopeasti, mutta silti ei jäädä junnaamaan paikoilleen.
Mä haluan naukuvan kissakasvin. ♥
Lisäksi mua kiehtoo hirmuisesti tuo Scorpius ihmissutena. Tuo mukavasti särmää ja mielenkiintoisen yksityiskohdan tekstiin. Jään innolla odottamaan, mihin tämä johtaa.
Mort kiittää, kuittaa ja valittelee kommentin tasoa. <:
-
heiiiiiijjjj, täähän on hyvä! ;D
-
Löysin tämän vasta uudestaan ja ei voi sanoa muuta, ku että vaikuttaa tosi hyvältä! Tähän aikaan yöstä ei aivot jaksa ajatella, joten rakentavat kommentit on saavuttamattomissa, mutta toivoisin silti jatkoa :)
-
A/N: Suuret pahoittelut, kun minua ei ole vähään aikaan täällä näkynyt. Kesä on tuonut mukanaan jos jonkinmoista menoa sekä kesäopintoja. Sain kuitenkin tämän (lyhyen) toisen luvun viimeisteltyä. En halua kiirehtiä tämän ficin suhteen, koska minulla on suuria suunnitelmia juonen varalle. Tässä kuitenkin pohjustusta tarinalle, tästä tuli jopa hieman prologimainen.
Ja kiitos jälleen kommenteista! Ne jos mitkä inspiroivat!
Swizzy: Ronin ei kuulu olla halisöpöihana, joten olen siis onnistunut luomaan hänestä Isä-Ronin (;
Chelsey: Pian jatkoa ei tullut, mutta tuli kuitenkin..
Ledi: heh, hauska idea tuo Harry-gene vs. 3rd gene (HOO; IDEA; SOTA!!), no tässä ficissä se jää kuitenkin lempeälle tasolle.
Anturajalka93: Kammottavaa, jos joudut päivittäin kokemaan arvostelua. Toisaalta olen yhteisten koulupukujen puolella, koska ne vähentävät ns. kilpavarustelua, mutta rajansa kaikella.
puhpallura: Tervetuloa lukemaan!
Mort: kiitokset kommentista, toivottavasti viihdyt tämän parissa jatkossakin.
Maom-mix: heeij itsellesi!
BelWard: jatkoa tulee (:
Vóila!
– Toinen luku –
Professorin oikea ja vasen käsi
Kun helakanpunainen pikajuna lähestyi Tylypahkaa ilta-auringon paisteessa, nuori neiti Murray näki koulurakennuksen muuttuneen entistäkin enemmän Jaakko I:n aikakauden tyyliseksi. Kenties puutarhaan oli istutettu muinaisia kasveja tai huispauskenttää muokattu – neiti Murray ei osannut sanoa varmasti, mikä Tylypahkassa näytti vieraalta.
Vanha linna näytti niin keskiaikaiselta, että neiti Murray saattoi melkein kuulla ritarien miekkojen kalskeen. Toki Tylypahka oli velhorakennus eikä siellä siis koskaan ollut elänyt ritareja, jotka olisivat suosineet jästiaseita. Neiti Murray oli kuitenkin jästisyntyinen ja hän oli opiskellut ei-taikovan kansan historiaa.
Neiti Murray oli ilokseen löytänyt koko matkan ajaksi vaunuosaston, jonne oppilaat ei tuppautuneet. Hän oli saanut rauhassa nukkua kauneusunensa ja selata läpi muistiinpanonsa tulevan lukuvuoden varalle.
Kun neiti Murray oli saanut pakattua paperinsa takaisin mappiin, hän laittoi valkoiset pitsikäsineet takaisin käsiinsä ja asetti kyyhkynharmaan syyshattunsa kastanjanruskean polkkatukkansa päälle. Hän otti vielä laukustaan tarrakelan, jonka avulla hän poisti roskat ja karvat tummasta matkaviitastaan. Sitten hän jäi odottamaan junan vauhdin hidastumista. Joku olisi voinut sanoa, että hän oli täydellinen perienglantilainen lady. Ainakin sellaiseksi hänet oli kasvatettu, eikä neiti Murray ollut koskaan pannut sitä pahakseen.
Neiti Murray huokaisi helpottuneena. Tämä pesti olisi hänen ensimmäinen kunnollinen työpaikkansa, ammatti, jota varten hän oli opiskellut monta vuotta. Hän ei ollut käynyt Tylypahkassa muutamaan vuoteen, mutta viime kerralla hän oli ollut vain oppilas. Tällä kertaa neiti Murray saisi katsoa nuorempiaan, jopa miespuolisia, alaspäin.
Neiti Murray, koko nimeltään Elisabeth Dolores Murray, oli hyvin korrekti, kielitaitoinen ja pedantti noita. Niitä sanoja hän oli käyttänyt myös työhaastattelussa, kun hän oli hakenut virkaa Tylypahkan noitien ja velhojen koulusta.
”Tiedäthän, Elisabeth, että pimeyden voimilta suojautumisen opettajilla on ollut… huonoa tuuria, niin sanoakseni”, oli Elisabethin isä varoittanut tytärtään, kun tämä oli ilmoittanut saaneensa työn.
”Se oli ennen kuin Harry Potter tappoi Voldemortin”, Elisabeth oli oikaissut ja saanut vanhan isänsä sätkähtämään. Ensinnäkään Elisabeth ei pelännyt kirouksia, joiden olemassaoloa ei voitu todistaa. Edellinen Tylypahkan pimeyden voimilta suojautumisen opettaja oli toiminut koulussa kolme vuotta, ennen kuin päätti pimahtaa ja päätyä Azkabaniin. Viime kevätlukukauden koulun pimeyden voimilta suojautumisesta olivat vastanneet vuorotellen muiden eri aineiden opettajat, mikä oli varmasti aiheuttanut pienimuotoista sählinkiä.
Toiseksi, Elisabeth tarvitsi rahaa. Hän halusi matkustaa pois Iso-Britanniasta ja päästä Ranskaan, omista henkilökohtaisista syistään johtuen. Nuo syyt painoivat Elisabethin mieltä joka ilta ennen nukkumaanmenoa.
Elisabeth oli täysin valmis matkaamaan töihin Tylypahkaan ja tottelemaan nimeä neiti Murray.
Juna vihelsi äänekkäästi ja alkoi hidastaa vauhtiaan.
”Mielenkiintoista nähdä, miten rehtori Pendragon saa uuden opetusasetuksen toimimaan”, neiti Murray totesi ääneen.
”Hänellä ei ole vaihtoehtoja”, vastasi väsynyt miesääni ohuen sametin takaa, ”taikaministeriö vaatii tuloksia. Meidän on saatava pyörät pyörimään. Näytä minulle, missä mennään!”
Neiti Murray tarttui purppuraiseen samettikankaaseen ja vetäisi sen pois suuren maalauksen edestä. Tylypahkan uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja venytteli raukeasti ja haukotteli kehyksissään. Hänellä oli luonnonvalkoinen nahkakaapu ja kevyesti päivettynyt iho. Miehen hiukset olivat mustat ja siististi leikatut. Hän näytti liian nuorelta ollakseen pelkkä maalaus, mutta miehen kasvot olivat eloisammat kuin usealla oikealla ihmisellä.
Yksi syy siihen, miksi neiti Murray oli vastaanottanut pimeyden voimilta suojautumisen opettajan avustajan työn, oli se, että kyseinen opettaja oli periaatteessa jo valmiiksi kokenut huonoa onnea ja kuollut.
”Ahaa, rakas Tylyaho”, lumotun taulun mies ihasteli nähtyään junan ikkunasta avautuvan näkymän.
”Professori Pendragon, kannan teidät vasta sitten linnaan, kun oppilaat ovat menneet edeltä”, neiti Murray sanoi.
Maalattu professori ei kuunnellut häntä, vaan huudahteli laiturilla ohi kulkevien tuttujen lasten nimiä. Kun Dristan Pendragon näki Potterit, hän innostui niin, että neiti Murray ihmetteli, kun tämä ei tullut ulos kehyksistään.
”Noiden täytyy olla ne!” professori rääkkyi. ”Nuo kaksi ovat kuin ilmetty isänsä.”
Neiti Murray vilkaisi laiturille. Hän näki kaksi mustatukkaista poikaa, joista varsinkin nuorempi oli todella hontelo ja kalpea. Kummallakin oli olallaan luudanvarsi.
”Mitä sitten?” neiti Murray äyskähti. ”He ovat vain lapsia.”
Professori Pendragon pyöräytti silmiään.
”Vain lapsia? He ovat totta vie maailman kuuluisimman velhon lapsia!”
Neiti Murray tarttui kipakasti maalaukseen ja asetti sen kuljetustelineeseen. Hän varoi vastaviilattuja pitkiä kynsiään ja lähti työntämään professoria pitkin junan käytävää.
”Elisabeth, älä viitsi kiukutella”, Dristan yritti lepytellä häntä. ”Tiedän, että sinä et aseta ihmisiä paremmuusjärjestykseen. Juuri siksi valitsin sinut.”
Neiti Murray tuhahti, mutta muisti sitten, että Dristan maksoi hänen palkkansa ja pysytteli hiljaa.
Professori Pendragon, tai tutummin Dristan, ei ymmärtänyt, millaista oli saavuttaa kaikki itse omilla ansioillaan. Dristan oli Tylypahkan rehtorin poika, eikä hän siis estynyt saamasta virkaa Tylypahkasta, vaikka hän kuolikin nuorena. Taikakansalla oli omat keinonsa säilyttää ihmisen olemus, vaikka hän lähtikin tuonpuoleiseen. Rehtori Tristan Pendragon oli teettänyt pojastaan jo tämän elinaikana komean taulun, joka sitten myöhemmin, Dristan Pendragonin kuoltua, korvasi oikean pojan.
Ei Maalatun Professorin avustajan virka varsinaisesti ollut ollut neiti Murrayn ensisijainen haaveammatti, mutta siitä maksettiin hyvin ja hän pääsi hyödyntämään taikahallintotieteen opintojaan. Tylypahkaan oli mukava palata, vaikka linna olikin melko kolkko ja täynnä keskenkasvuisia kakaroita. Oli miten oli, uuden työpaikan avulla neiti Murray oli muutaman askeleen lähempänä tavoitettaan päästä oikean sivistyksen pariin.
Laituri oli tyhjä, kun neiti Murray kiikutti Dristanin ulos junasta. Hevosettomat vaunut ja tilusten vahti veneineen olivat jo lähteneet kohti koulua.
”Isä lupasi lähettää meille oman kuljetuksen”, Dristan huomautti, kun neiti Murray pälyili ympärilleen hämärällä asemalla.
Siinä heidän odotellessaan viileä syystuuli puhalsi neiti Murrayn kasvoille. Hän hytisi hienoisesti ja toivoi, ettei hänen kampauksensa kärsisi.
”Elisabeth, sinähän täriset!” Dristan voivotteli. ”Tällaisina hetkinä toivon, että voisin toimia kuin herrasmies ja kietoa oman kaapuni sinun ympärillesi.”
Neiti Murray tunsi poskiensa punehtuvan hienoisesti.
”Ei se mitään”, hän vastasi taululle. ”Minä olen täällä sinun käsinäsi.”
Nuori mies hymyili surullisesti. He eivät vaihtaneet enempää sanoja, ja pian kahden yksisarvisen vetämät valkoiset vaunut saapuivat kolisten heidän luokseen. Ajurin paikalla istui mies, jonka täytyi olla suunnilleen Dristanin ikäinen. Tylypahkaan oli ilmeisesti palkattu lisää palvelusväkeä.
”Tervetuloa Tylypahkaan”, ajuri toivotti, kun hän avasi heille vaunun oven.
”Luulenpa, että edessä on mielenkiintoinen vuosi”, Dristan sanoi, kun neiti Murray asetti hänet varovaisesti penkille.
Sitten he lähtivät hytkyen kohti suurta linnaa.
~
-
Todellakin, mielenkiintoiseksi menee. Tykkään tosta taulusta, Dristanista paljon, en tiedä miksi. Luvun lyhyys ei haitannut, ja kuitenkin kun näin alussa ollaan, prologimaisuus on ihan okei. Ja sun Isä-Ronisi on oikein toimiva.
Tykkään kovasti, jatkoa! (eikä mitään kiirettä, hyvää kannattaa odottaa)
Kiitos tästä!
♥
Swizzy
-
A/N: Koska tuo aiempi luku oli niin tynkä, jatkan tarinaa näinkin pian (:
Chelsey: Kiitos kommentista! Hyvä, että PVS-ope selkeni.
Swizzy: Kiitos sinullekin palautteesta!
– Kolmas luku –
Miesten ja naisten paikat
Tylypahkan suuri sali ei ollut entisensä. Poissa olivat neljä pitkää tupapöytää, joissa tytöt ja pojat saivat istua vierekkäin. Tilalle oli asetettu kaksi suurta pyörää pöytää, joita koristivat vanhojen tupien tunnuseläimet. Oppilaat ohjattiin pöytiin niin, että toisessa istuivat pojat ja toisessa tytöt.
Opettajat istuivat tutulla paikallaan salin perällä. He kaikki näyttivät melko tyytymättömiltä, paitsi korkeakauluksiseen mustaan kaapuun pukeutunut rehtori Pendragon, joka hymyili leveästi. Hän oli ajanut mustan partansa lyhyeksi ja vahannut leukaan pienen kiehkuran. Hän näytti enemmän lastenkutsujen taikurilta kuin vakavasti otettavalta velholta.
Onneksi lumottu katto oli ennallaan. Sadat pienet tähdet tuikkivat suureen saliin, kelmeä puolikuu vierellään hohtaen.
”Entäs lajitteluhattu?” Brina kysyi, kun he istuivat toiseen suurista pöydistä. ”Miten sille käy?”
Rose katsoi salin etuosaan. Poissa olivat sekä pieni jakkara että puhuva noidanhattu. Ilmeisesti lajitteluhattua ei enää tarvittu, koska tupajaottelu oli muuttunut niin selkeäksi ja karkeaksi.
”Missä me mahdamme nukkua?” kysyi heidän viereensä istunut Hetty McBluewater, jonka isoveli Hank seurusteli nykyään Rosen serkun, Louisin, kanssa. Hetty oli kesän aikana ruskettunut niin, että hänen silmänvalkuaisensa suorastaan loistivat. Hänen rinnassaan ei komeillut valvojaoppilaan merkkiä, mikä oli varmasti kova kolaus huomiolle persolle Hettylle.
”Toivottavasti sängyissä”, Brina huokaisi, ”minä olen rättiväsynyt.”
He eivät ehtineet vaihtaa muita kuulumisia, koska rehtori Pendragon alkoi nauraa typerästi. Ilmeisesti hän halusi vaientaa oppilaat mahdollisimman rennosti, säilyttääkseen leppoisan tunnelman.
”Ahahhaa, hienoa, hienoa!” rehtori huudahti rehvakkaasti ja paiskasi kätensä yhteen. ”Olen valtavan ilahtunut, kun näen teidät kaikki uusissa hienoissa kaavuissanne. Tästä vuodesta tulee mahtava!”
Pendragon hymyili leveästi, mikä oli oikeastaan lievä yllätys. Joululoman jälkeen rehtori oli näyttänyt melko apaattiselta ja kalpealta koko kevätlukukauden. Ilmeisesti hän oli saanut elämänilonsa takaisin ja toipunut joulunäytelmän katastrofista.
Rehtori aloitti perinteisen tervetuliaispuheensa Tylypahkan turvallisuuskäytännöistä ja säännöistä. Samalla Rosea hymyilytti; niin paljon kuin koulussa riittikin erilaisia turvajärjestelyjä, melkein joka vuosi linnassa tapahtui jokin odottamaton onnettomuus. Taikamaailmassa tuntui olevan se huono puoli, että riskien määrä kasvoi moninkertaiseksi verrattuna jästimaailmaan.
Rose vilkaisi Scorpiusta, joka katseli kyllästyneesti opettajien pöytää. Scorpius oli yhden sellaisen onnettomuuden uhri, jollaisiin törmäsi vain yliluonnollisten olentojen keskuudessa. Hän oli, kuten Pyhän Mungon taikatautien ja –vammojen sairaalan eräs parantaja oli todennut, nyt kahden eri rodun edustaja. Parannuskeinoa ei ollut. Scorpius oli osittain ihmissusi. Rose vakuutti itselleen, että se ei haitannut häntä. Sen hän kuitenkin tiesi, että hänen poikaystävänsä sairaus vaikeuttaisi tämän elämää jatkossa, esimerkiksi työpaikan saannissa.
”…tytöt asettuvat entiseen Korpinkynnin makuusaliin”, Pendragon sanoi ja Rose keskittyi taas kuuntelemaan. ”Pojat sen sijaan nukkuvat Rohkelikkotornissa.”
Uutinen ei ilahduttanut Rosea. Hän olisi mieluusti jatkanut vanhassa makuusalissaan, tuttujen seinien ympäröimänä. Korpinkynnen makuusali ei soisi hänelle samanlaista turvallisuuden tunnetta vielä pitkään aikaan.
”Huispauskarsinnat järjestetään ensi viikolla”, Pendragon jatkoi. ”Johtajaoppilaille on kerrottu sopivista kerhoista, jotka aloittavat toimintansa pian.”
Sopivista kerhoista?
Salissa alkoi innostunut sekä kiukkuinen puheensorina. Osa valitti jälleen huispausjoukkueen supistamisesta, osa puhui uteliaasti uusista kerhoista. Rose oli kuulevinaan sanan ´miestenklubi´.
”Seuraavaksi”, rehtori jyrähti ja melu lakkasi, ”minulla on ilo ja kunnia esitellä teille uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettajamme!”
Oppilaat yrittivät kaula pitkänä nähdä, kenestä rehtori puhui. Rose ei ollut huomannut muita uusia kasvoja kuin nuoren kauniin naisen, jolla oli hämmästyttävän suuret, siniset silmät ja siististi leikattu polkkatukka.
”Saanko esitellä poikani, Dristan Pendragonin!” rehtori huudahti hymyillen ja viittoi käsillään kohti opettajien pöydän päässä istuvaa naista.
”Missä?” moni huudahti.
Sitten Rose huomasi suurisilmäisen naisen vieressä ison taulun, jossa seisoi nuori, hurjasti vilkuttava velho.
”Uusi ope on… maalaus?” Brina totesi epäuskoisesti.
Muutkin näyttivät hämmentyneiltä: osa oppilaista kurkotteli edelleen ylemmäs, jotta näkisi, ketä rehtori oikein tarkoitti.
”Neiti Murray avustaa ystävällisesti Dristania, tuota, saamaan oppitunnit sujumaan!” rehtori selvensi.
Nuori nainen opettajien pöydän päässä hymyili ujosti. Hän näytti vain muutaman vuoden Jamesia vanhemmalta. Rose toivoi, että hänkin saisi vielä joskus uransa yhtä nopeasti alkuun kuin tuo neiti Murray.
”No niin, eiköhän siinä ollut tärkeimmät”, rehtori lopetteli puhettaan, ”eiköhän… Käydä käsiksi!
Molemmat pyöreät pöydät täyttyivät saman tien suurista tarjoiluvadeista, jotka olivat täynnä erilaisia herkullisia ruokia.
”Huomaatko”, Brina äyskähti, ”meille on katettu enemmän aterimia kuin ennen.”
Rose vilkaisi lautastaan, jonka viereen oli asetettu siistiin riviin kolmet eri veitset, lusikat ja haarukat. Ilmeisesti Pendragon oli päättänyt uudistaa myös Tylypahkan ruokakulttuuria.
”Tuossa ruukussa on viiniä!” Brina henkäisi nuuhkaistuaan lähimmän juomakannun sisältöä. ”Punaviiniä!”
Rose irvisti. Hän ei ollut koskaan perustanut ranskalaisista tavoista.
”Se on laimennettua”, Brina huomautti maistettuaan punaista juomaa. ”Mutta varmaan tosi vahvaa ainetta kotitontuille.”
He nauroivat, kun kuulivat Jamesin huudahtavan viereisestä pöydästä:
”Oljon suvun vanha viiniresepti on viimein otettu käyttöön!”
Brina näytti erittäin huvittavalta, kun hänellä oli kultainen juomapikari kädessään ja uusi harmaa koulupuku päällään. Viitta ja hattu lojuivat lattialla. Hiekanvaaleat, poskille ulottuvat hiukset hapsottivat junamatkan jäljiltä.
”Sinä näytät ihan siltä, kuin olisit karannut jostain vanhasta romaanista”, Rose huomautti. ”Palohaavojen ansiosta näytät vähän itseltäsi.”
Brina laski pikarinsa pöydälle ja hymyili takaisin.
”Tänä vuonna minä itse asiassa edes yritän olla räjäyttämättä mitään.”
Hetty tuhahti Rosen toisella puolella. Hän katsoi heitä kumpaakin hieman arvostelevasti. Hänen ruskeat hiuksensa oli sidottu niin kireälle nutturalle, ettei yksikään karva sojottanut ilmaan. Valkoisia hampaita korostivat tulipunaisella meikatut huulet, jotka pysyivät syömisestä huolimatta siisteinä.
”Parempi olisi käyttäytyä etiketin mukaan”, Hetty sanoi hieman kopeasti. ”Sunnuntaikutsuilla ei anneta armoa lapsellisesti käyttäytyville ressukoille.”
Hetty vaikutti olevan kuin kala vedessä uuden opetusasetuksen myötä. Hän oli jopa ostanut uuden pienen laukun, joka näytti todella epäkäytännölliseltä ajatellen painavia koulukirjoja.
”Sunnuntaikutsuilla?” Rose toisti ihmeissään.
Hetty siemaisi hieman punaviiniä. Hän siristi silmiään ja näytti mietteliäältä.
”Tamminen… ehkä hieman liian amerikkalainen maku.”
Brina naksautti kieltään halveksuvasti.
”Joo, me kaikki tiedetään millainen rasisti sinä olet, varsinkin amerikkalaisia ja puoliranskalaisia kohtaan. Mutta mitä hölynpölyä se sunnuntaikutsuhomma oli?”
Hetty mulkaisi Brinaa ja läikytti hieman viiniä pöytäliinalle. Brinan tölväisy oli ilmeisesti loukannut häntä.
”Antaa olla”, Hetty ärähti, ”et sinä kuitenkaan piittaa mistään, mihin ei liity James Potter.”
Rose yritti kuumeisesti miettiä, miten saisi alkavan riidan loppumaan. Hetty oli seurustellut lyhyen aikaa Jamesin kanssa edellisenä vuonna, ja kantoi siis varmasti vielä hieman kaunaa Brinalle. Sen sijaan rasisti-huomautus oli varmasti saanut Hettyn varpailleen; hän oli peitellyt huonosti sen, että ei oikein hyväksynyt veljensä poikaystävää – tai sitä, että veljellä ylipäätään oli poikaystävä.
”Mitä sinä selität?” Brina äyskähti takaisin ja kumartui hieman Rosen yli.
”Sinä halusit huispausjoukkueeseen ja joulunäytelmään mukaan vain, koska James oli niissä!” Hetty syytti ja huitaisi melkein Rosea naamaan.
”Tuo ei ole totta!” Brina huusi. He alkoivat jo saada yleisöä pöydän muista tytöistä: ekaluokkalaiset näyttivät suorastaan säikähtäneiltä.
Brina ja Hetty olisivat kenties alkaneet käymään taistoaan taikasauvoin, mutta pian heidän riitansa keskeytti reipas ääni:
”Arvon neidit, tuollainen käytös ei sovi tähän saliin alkuunkaan!”
Rose käännähti ja näki Pendragonin leveät kasvot. Hän hymyili, mutta otsa oli rypyssä. Pään päällä keikkui hopeinen silinterihattu, jotta koristi iso musta strutsin sulka.
”Anteeksi, rehtori”, Hetty änkytti, ”me olemme molemmat väsyneitä pitkän matkan jäljiltä.”
Rehtori nyökytteli päätään ymmärtäväisesti.
”Pian te jo hillitsettekin itsenne kaikissa tilanteissa, väsyneinä tai sairaina”, rehtori sanoi kannustavalla äänellä, ”tämän vuoden aikana saatte tapakoulutusta.”
Hetty hymyili säteillen, mutta Brina näytti kuin myrkynnielleeltä.
Rehtori palasi paikalleen ja pian ilmestyivät jälkiruoat. Rose söi niin paljon kuin jaksoi ja yritti pitää keskustelun neutraalina, jotta Brina ei todella räjäyttäisi mitään.
”Niin, mitä ne sunnuntaikutsut ovat?” Rose kysyi lopulta uteliaana.
Hetty kohautti olkiaan.
”No, äidin mukaan niitä järjestettiin silloin, kun hän kävi Tylypahkaa. Ne olivat pienen piirin kutsut, joilla johtajatyttö jakoi suosikeilleen tehtäviä ja juonitteli hyljeksittyjen oppilaiden päänmenoksi. Aika naurettavaa, oikeastaan. Mutta ilmeisesti sunnuntaikutsut ovat palaamassa, koska johtajatytöksi nimitetty Rebecca Winstead puhui niistä junassa. Pendragon on ilmeisesti itse vaatinut, että johtajatyttö luo meidän tyttöjen tupaan jonkinlaisen kerhon, koska pojilla on vastaavasti omansa.
Rose katsoi Hettyä ällistyneesti. Tämä kohautti taas olkiaan.
”Ehkä se on hyvä idea. Minä aion ainakin pyrkiä kutsuille.”
Silloin Pendragon nousi taas seisomaan ja komensi oppilaat nukkumaan. Rose lähti valvojaoppilaana ohjastamaan ekaluokkalaisia. Aluksi hän erehtyi suuntaamaan Rohkelikkotorniin, mutta muisti sitten uudistuksen ja lähti tarpomaan väsyneenä ja ärtyneenä vastakkaiseen suuntaan. Uudet oppilaat pulisivat innoissaan ja osoittelivat lumottuja tauluja, jotka huutelivat heille sekä tervetulotoivotuksia että hävyttömyyksiä. Onneksi Riesu sentään pysytteli poissa näkyvistä.
Korpinkynnen oleskeluhuone sijaitsi toisella puolella linnaa, mutta myös yhdessä korkeimmista torneista. Ovessa oli kotkan muotoinen pronssikolkutin, joka lausui:
”Sinä olet yksin pimeässä huoneessa. Sinulla on jäljellä enää yksi tulitikku. Edessäsi on pöytä, jonka päällä on kynttilä, öljylamppu ja helposti syttyvä puupala.
Minkä sytytät ensimmäisenä?”
Ilmeisesti tähän oleskeluhuoneeseen ei päässyt salasanan avulla, vaan oli ratkaistava kolkuttimen kertoma arvoitus. Rose haukotteli. Hän ei jaksanut ajatella, joten ehkä kannattaisi arvata. Ehkä vastaus oli kynttilä, koska se olisi ainakin turvallisempi kuin puupala…
”Sytytän ensimmäiseksi tulitikun”, vastasi joku ekaluokkalaisista Rosen takaa.
Ovi heilahti auki. Niinpä tietysti, olipa Rose antanut itsensä olla tyhmä. Ekaluokkalaiset valuivat oleskeluhuoneeseen ja Rose odotti, että joku entisestä Korpinkynnen tuvasta saapuisi ohjeistamaan makuusaleihin jakautumisessa.
”Vähän kaihoisa olo, vai mitä?” kysyi hänen luokseen ennättänyt Brina. ”Ihan kuin olisimme vieraita omassa oleskeluhuoneessamme.”
Tyttöjen oleskeluhuone oli pyöreä ja täynnä suuria ikkunoita – päiväsaikaan siellä olisi varmasti mukavan valoisaa. Kattoon oli maalattu tähtiä, jotka hohtivat himmeästi.
Joku toisista valvojaoppilaista ohjasi ekaluokkalaiset oikeaan makuusaliin. Rose ja Brina menivät kolmanteen kerrokseen, joka oli tarkoitettu viidennen vuosikurssin tytöille.
Saatuaan vaatekerrokset yltään ja painettuaan päänsä tyynyyn Rose nukahti melkein heti ja alkoi uneksia tanssitunneista, joilla Scorpius vei hänet ylös pilviin asti.
Lukukauden ensimmäinen pimeyden voimilta suojautumisen tunti jännitti oppilaita. Olihan kyseessä uusi opettaja, jota kukaan ei tuntenut. Opetusasetus kahdeksansataayhden takia oppitunnit oli jaettu niin, että saman vuosikurssin tytöille ja pojille järjestettiin omat tunnit. Heillä oli jopa erilliset oppikirjat, mikä oli Rosen mielestä pöyristyttävää.
”Suojaudu pahuuden silmiltä”, Rose luki uuden kirjansa kannesta ja otti sitten Albuksen kirjan, ”Hyökkää pimeitä voimia vastaan, osa viisi. Mitä tämä tarkoittaa? Tytöt istuvat kotona leipomassa, kun pojat harjoittelevat taikomaan?”
Albus otti kirjansa takaisin ja tunki sen laukkuunsa. Hänellä oli kiire Nevillen pitämälle yrttitiedontunnille.
”Nähdään päivällisellä – tai siis – no, joskus”, Albus huikkasi ja hölkkäsi eteisaulasta ulos. He olivat juuri syöneet aamiaista ja päivän ensimmäiset oppitunnit olivat alkamassa. Rose ja Brina suuntasivat pimeyden voimilta suojautumisen luokkaan.
”Tämä on turhauttavaa”, Brina huokaisi, ”me emme näe poikia missään.”
”Tanssitunneilla”, Rose huomautti. Hän odotti valssin opettelua, aivan kuten suurin osa muista tytöistä. Brina irvisti.
He olivat jo melkein perillä, kun Rose tunsi pehmeän hipaisun olallaan. Hän kääntyi ja katsoi yllättyneesti Channing Rinteen paksujen kulmakarvojen varjostamiin tummiin silmiin. Channing oli totta vie kasvanut pituutta ja leventynyt hartioista kesän aikana. Hän näytti vanhemmalta kuin James, vaikka he olivat saman ikäisiä. Luultavasti vaikutelma johtui Channingin parransängestä ja yrmeästä hymystä.
”Hei Rose”, Channing tervehti hieman ylimielisesti. Vielä vuosi sitten Rose olisi ollut tästä huomionosoituksesta haltioissaan, mutta nyt hän osasi jo puhua Channingin kanssa punastumatta.
”Pitkästä aikaa”, Rose vastasi.
”Kuule, sinä voit varmaan pahoitella minun puolestani Malfoylle, että en millään voi hyväksyä häntä miestenklubiin", Channing sanoi pahoittelevalla äänellä. Hän mutristi hieman huuliaan.
Rose kohotti kulmiaan hämmentyneesti.
”Minä olen Tylypahkan miestenklubin puheenjohtaja, koska olen johtajapoika”, Channing selvensi ja kohensi ryhtiään. Hän seisoi hieman liian lähellä Rosea.
”Ymmärrät varmaan, että voin sallia vain miesten pääsyn klubiin”, Channing jatkoi ja hymyili anteeksipyytävästi. ”Sääli.”
Sitten hän kääntyi kannoillaan ja marssi pois.
Brina vetäisi Rosen perässään luokkahuoneeseen. He olivat jo pari minuuttia myöhässä, mutta luokassa oli onneksi vielä paikkaa etsivien oppilaiden hälinää.
”Mitä se sontakasa tarkoitti?” Brina suhahti, kun he istuivat luokan etuosaan (takimmaiset paikat täyttyivät aina ensimmäisinä). ”Hyväksyykö hän siihen tyhmään klubiin vain täysi-ikäisiä?”
Rose pudisti päätään ja katsoi liitutaululle. Dristan Pendragon oli ripustettu sen eteen telineelle, ja neiti Murray istui opettajan pöydän takana luettelemassa nimiä. Brina ehti huikata omansa kohdalla ”paikalla!”
Kun paikallaolijat oli käyty läpi, Rose vastasi nopeasti Brinalle:
”Rinne viittasi siihen, että Scorpius ei ole ihminen.”
Brinan punertavat kasvot täyttyivät ensin ymmärryksestä ja sitten vihasta. He eivät kuitenkaan voineet haukkua Channingia enempää, koska Professori Pendragon katsoi heitä merkitsevästi ja alkoi esitellä itseään.
”Kuten näette, minä olen maalaus. Minä olen heijastus ihmisestä, joka kerran eli. Ajattelen samalla tavalla kuin Dristan Pendragon, mutta minua rajoittavat fyysiset puutteet”, Dristan selitti matalalla äänellään. ”Te ette kuitenkaan tarvitse minua liikkumaan tässä luokkahuoneessa. Sen sijaan minä haluan nähdä, kuinka te liikutte.”
Seuraavaksi heidät jaettiin pareiksi ja Dristan alkoi neuvoa heille perustavien suojataikojen käyttöä.
Kun he tunnin loppupuolella harjoittelivat kilpiloitsua, Rosen huomio herpaantui hetkeksi ja Brina sai kaadettua hänet maahan. Brina nauroi, jolloin Rose kosti ja lennätti Brinan huoneen toiseen päähän. Neiti Murray kiljaisi niin, että moni keskeytti taikomisen.
”Tytöt, älkää olko noin rajuja!” Neiti Murray torui ja käveli heidän luokseen korot kopisten. ”Miehet eivät pidä naisista, jotka käyttäytyvät kuin villieläimet.”
Brina katsoi Murrayta ällistyneesti, kuin odottaen, että neiti paljastaisi vitsailevansa.
”Me – me harjoitellaan ihan niin kuin professori neuvoi”, Rose änkytti. Hän ei pitänyt ollenkaan siitä, että häntä toruttiin.
”Niin, me ei harjoitella tässä miesten iskemistä”, Brina lisäsi.
Neiti Murray katsoi Brinaa kuin olisi juuri kuullut hirvittävän loukkauksen. Hänellä oli suuret ruskeat silmät, joiden katsetta oli vaikea väistää.
”Neiti ei vissiin oo käyny Tylypahkas´ aikaisemmi. Tääl nää neidit on villieläimiä”, Brina heitti paksulla irlantilaismurteella, jollaista käytti lähinnä hänen mumminsa. Muutama oppilas nauroi.
Neiti Murray kohotti uhmakkaasti pientä leukaansa.
”Etkös sinä ole se sama tyttö, joka rähisi eilen illalla pidoissa?” Neiti Murray kysyi.
Brina kallisti päätään. Hetty pudisti varoittavasti päätään neiti Murrayn takana. Professori Pendragon ei huomannut välikohtausta, koska hän neuvoi parhaillaan Cecilia Dursleytä.
”Minä olen Brina Finnigan”, Brina sanoi kovaa, ”minä pelastin viime vuonna koko koulun.”
”Neiti Finnigan, minä määrään sinut sunnuntaikutsuille – sinun tulee osallistua joka ikiselle! Ehkä minä voin pelastaa sinut koulusta erottamiselta”, Neiti Murray tiuskaisi.
Brina katsoi häntä vihaisesti ja korvat punottaen, mutta piti kerrankin suunsa kiinni. Vanhahtavat koulukaavut laimensivat armottomasti Brinan kapinallista ilmettä. Rosen mielestä oli melkoista suurentelua puhua Brinan erottamisesta Tylypahkasta siksi, että tämä käytti viatonta kamppiherjaa ja soitti hieman suutaan. Normaalisti opettajat olisivat vain napanneet muutaman pisteen tai huomauttaneet asiasta. Neiti Murray vaikutti melko vanhoilliselta ihmiseltä, joka ei sietänyt kuulla oppilaiden nurinaa.
Kello soi tunnin päättymisen merkiksi. Samalla, kun he pakkasivat laukkujaan, Brina jupisi kiukkuisesti.
”Minä menen käymään makuusalissa ennen muodonmuutoksia”, Brina sanoi kipakasti, kun he poistuivat luokasta, ”nähdään siellä!”
Sitten hän marssi pitkin askelin matkoihinsa. Kun he pian taas näkivät, oli Brina vaihtanut koulukaapunsa jästivaatteisiin: hänellä oli muodonmuutostunnilla yllään mustat housut, niittivyö ja kirkkaan punainen toppi, jossa oli kultaisen leijonan kuva. Jääräpäinen Brina oli ilmeisesti saanut tarpeekseen uudesta opetusasetuksesta.
Yllättävintä oli kuitenkin se, että Professori Margareta McGarmiwa ei huomauttanut mitään koko tunnin aikana Brinan arkisesta pukeutumisesta.
-
Hieno luku!
Mä voisin kyllä perustaa Pendragonin inhoajien kerhon, mutta kuten Chelsey tuossa sanoikin, Pendragon on aivan mahtava hahmo. Täysin toimiva, vaikkakin mä en ole vielä saanut persoonasta niinkään kiinni. Onko sillä jotain taka-ajatuksia vai onko se oikeasti sekopää-ääliö? :D Anteeksi, mutta ihan oikeasti en tykkää siitä, se vaan tekee niin inhottavia asioita. Mutta hahmona Pendragon on tosi hyvin kirjoitettu, ja tekee tän ficin mielenkiintoiseksi.
Valkoisia hampaita korostivat tulipunaisella meikatut huulet, jotka pysyivät syömisestä huolimatta siisteinä.
Aa! Kertokaa mullekin miten toi toimii!
Mä en luultavasti huispausjoukkueen supistamisesta kauheasti valittaisi, en ole kovin urheilullinen, vaan uteliaisuus heräsi noihin kerhoihin. Ja miestenklubi? Ihan ekana tulee mieleen joku strippiklubi tai joku vastaava, mutta oletan että tässä ficissä se on jotain muuta. :D Varmaankin sunnuntaikutsujen poikien vastine. Mielenkiinnolla odotan sitäkin. Ja sunnuntaikutsut... Saa nähdä miten Tylypahkailaiset selviää.
Pään päällä keikkui hopeinen silinterihattu, jotta koristi iso musta strutsin sulka.
Taas Adam-mielikuvia Pendragonista, vaikka olenkin vakaasti kieltänyt ne itseltäni tämän Pendragonin uudistuksen jälkeen, koska Adam on kiva ja Pendragon ei. Äh, mutta toi hattu (http://1.bp.blogspot.com/_F0v6yDXvrLM/TFdJZWW-RXI/AAAAAAAAC50/OHHSX6tZqzY/s1600/adam.jpg)... Tiesitkö sen olemassaolosta, vai onko tää vain yhteensattuma?
Hetty hymyili säteillen, mutta Brina näytti kuin myrkynnielleeltä.
Oon ehdottomasti samaa mieltä Brinan kanssa. Tapakoulutusta?! Kyllähän niillä siellä ihan hyvät tavat ennenkin on ollut, sitä paitsi harvasta teini-ikäisestä saa täydellisen sivistynyttä ja etiketin hallitsevaa ja kohteliasta ja tapoja omaavaa ihmistä. :D Odotan siis innolla mitä tästäkin seuraa...
”Suojaudu pahuuden silmiltä”, Rose luki uuden kirjansa kannesta ja otti sitten Albuksen kirjan, ”Hyökkää pimeitä voimia vastaan, osa viisi. Mitä tämä tarkoittaa? Tytöt istuvat kotona leipomassa, kun pojat harjoittelevat taikomaan?”
Ja nyt mun feministinsieluni on jo valmiina tarttumaan kivikautiseen puiseen nuijaan ja hakkaamaan sillä Pendragonia. ;D
Ja kaiken tämän rehtori Pendragonin inhoamisen vastapainoksi tykkään Brinasta ihan tajuttoman paljon. Brina muistuttaa itseasiassa jonkin verran mua itseäni. Hänellä on asenne paikallaan ja uskaltaa nousta muita vastaan, jos kokee sen oikeaksi. (ja se on ehdottomasti oikein tässä tapauksessa!) Ja ah, toi asu. Ja McGarmiwakin on tosi kiva, vaikka nyt mainittiikíin vain yhdessä lauseessa. Se lause kertoi tarpeeksi.
Tää on tosi koukuttava ficci, kiitos!
♥
Swizzy
-
Minulta on jäänyt yksi luku välistä, kun sain lukea kaksi lukua kerralla :D
Mutta toi neiti Murray on aika mielenkiintoinen tapaus, myös toi maalaus-heppu :D
Mut ah, James/Brina <3 Molemmat aivan mahtavia yksinäänkin. Brina on ehdottomasti tytöistä mun suosikki, eikä pelkästään sen takia, että se on Jamesin tyttöystävä, vaan sen takia myös, että siitä löytyy kapinallisuutta ja muutenkin Brina on aivan mahtava :D
Ja mä en pitänyt tuosta kommentista, joka viittasi Scorpan ihmissuteuteen :( mutta se oli siinä mielessä hieno, että sillä tuodaan hyvin mielipiteitä esiin ja korostetaan, että siitä ei pidetä koulussa
Uutta lukua ootellen :D
-
Mä oon taas väsyny kun tulin just ratsastustunnilta. Eli järkevyys on nollassa.
Miestenklubi. Edelleenkin tulee mieleen se Poliisisopistojen homobaari ;D Sori, mutta se on ihan se. ;D Murray haistakoon paskat töherrysksensä kanssa ja Brinan pisteet nousi huomattavasti. Kapinaa peliin, naiset! ;D (feministipuoli sanoi protestia tuossa ;D ) Ja voi Scorpia :< Ja toi Channing ja Hetty on kamalia. Hetty on ihan samanlainen kun mun enoni: kaikki erilaiset on huonompia. Tai ainakin sen kuvan sain siitä. Rasisti. Ja edelleen Rinne on häiritsevä sukunimi Channingille. Mua vaan ärsyttää suomenkieliset sukunimet englanninkielisten nimien kans. Sama ihan Pottereissa kirjoina.
rehtori Pendragon, joka hymyili leveästi. Hän oli ajanut mustan partansa lyhyeksi ja vahannut leukaan pienen kiehkuran.
Miten mulle tulee tosta mieleen sellanen pedohymy jollain namusedällä? ;D Äläkä kysy.
No, sä oot rakentanu kaikki hahmot tosi hyvin ja ne on selkeitä. Kuten tossa jo mainittiinkin ainakin mun mielestä joku sano jotain. Tai kirjotti.
”Suojaudu pahuuden silmiltä”, Rose luki uuden kirjansa kannesta ja otti sitten Albuksen kirjan, ”Hyökkää pimeitä voimia vastaan, osa viisi. Mitä tämä tarkoittaa? Tytöt istuvat kotona leipomassa, kun pojat harjoittelevat taikomaan?”
Taas. Sä herätit mun täyden feministipuolen tolla. Törkeetä sukupuolirasismia! Mur! Ja Swizzyhän sanoikin jo jotain saman tyylistä. ;D
Eli. Hyvä ficci, Rospiusta vaan lisää ja jatkoo ehdottomasti ja mä meen nyt kattoon Taivaan pilareita. ;D
Ledi
-
Kommenttikamppanjasta tervehdys toistamiseen..
Tykkäsin katkelmasta. Ensimmäinen 3rd gene jota olen lukenut ja odotan kyllä jatkoa innolla. Aivan uutena tuttavuutena vertailunkohdetta aiempaan ei ole, mutta tykkäsin tästä koska jotain uutta ja vierasta. Kirjoitat hyvin ja melko samallaisella tyylillä kuin Rowling, joten en huomaa eroa Pottereihin, mikä on kiva ettei liikaa jää mielikuvituksen varaan.
-
Voi minkä ihanuuden löysin! :) Luin tätä edeltäneen joulunäytelmäosan, ja hauskaa on ollut näiden parissa.
Lukemiseen meni tunteja aikaa, mutta oli se sen arvoista. Onneksi en joutunut jättämään lukemista vain Joulunäytelmän paluuseen, vaan sain jatkaa suoraan tähän uudempaan ficciin. Vierastin alkuun hieman paritusta, se tuntui olevan kuin Draco/Hermione, josta en liiemmin välitä, vain eri sukupolvea. Toisaalta en viitsi alkaa verrata Scorpius/Rosea millään lailla heihin. Ei se sinänsä haittaa, nopeastihan siihen tottui.
Hahmot ovat mahtavia! Pendragon tuntuu olevan tuttu nimi, olisinkohan törmännyt siihen jossain Diana Wynne Jonesin kirjassa? :D Muuten, minullekin tulee mieleen Adam Lambert juuri sen silinterin takia! Tylypahkan uudistukset ottaisi itseäni päähän ihan järkyttävästi, en pidä asioiden kulusta ollenkaan. Puvut kuulostavat hankalilta, odotan tosissani oppilaiden kapinaa.
Kiitos luvuista, odotan innolla lisää!
//Pientä parantelua...
-
Tahdon lukea ehdottomasti lisää! Luin jo aikaisemma ficin, mutta kommaa en jättänyt, koska ajattelin sen korvaavani sillä että kommaan tätä ficciä ja yhdyn saman tien Brinan mielipiteeseen...Pendragon voisi tunkea uuden kouluasetuksen sinne minne aurinko ei paista.... :D
Oki tykkään tauluproffasta - symppis.. :'D En tykkää nti Murraysta...yöh... Ja McGarmiwa taitaa tulla nimeltämainitsemattomaan sukulaiseena? ("Julkeaa vastustusta koulunsääntöjä kohtaan ja hävistävää sääntöjen rikkomista - etenkin jästivaatteiden käytöllä. Nti Finnigan, ota keksi." xD)
Lopetan tämän tähän. Vaikka pidänkin ideaa hulvattomana ja tietyllä tavalla arvostan vanhanaikaista käytösmallia, mutta vanhaakin voi muokata uuteen sopivaksi... :D
ja toi herrojen klubi... miksi tuli mieleen et kaikilla on sikarikädessä ja pokeripöytä edessä + viskilasit? :D
kiitos tästä ja jatkoa toivoisin erittäin paljon :)
-yuuri
-
Luin kaiken putkeen ja kommentti on sitä luokkaa ;)
Prologi
Ensireaktio oli, että mitä hittoa se Pendragon oikein hommaa! Ja miestenklubi - kuulostaa sellaiselta pieneltä ja pölyiseltä pubilta, jossa miehet kittaa viskiä smokit päällä ;D
Marsista ja Venuksesta
Ei muka tyttöjä huispausjoukkueeseen, vuosisadan vitsi ::) Joo ja mä en tykkää Percystä...
Voi awwwww :3 Haluun tollasen viherkissan :3
Enkä muuten tykkää Ronistakaan, se on ilkee >:(
Vastapainoksi kaikille ilkeille ihmisille on Scorpius, koska Scorpius rules! <3
Repesin tolle "Saisiko olla minttupastilli?" ;D
Professorin oikea ja vasen käsi
Ei se lyhyys mitään haitannut :) Tykkään Tristanista, vaikuttaa hyvältä tyypiltä :)
Järkytyin lievästi kun ton neiti Murrayn toinen nimi oli Dolores.
Miesten ja naisten paikat
Valkoisia hampaita koristivat tulipunaiset huulet, jotka pysyivät syömisestä huolimatta siisteinä
Vau! Kertokaa mullekkin miten toi toimii.
Noi sunnuntaikutsut... ja Pendragonin silinterihattu ;D
Channing pistää vihaks ja toisaalta vaikuttaa mielenkiintoiselta hahmolta. Brinan irlantilaismurre ;D Tykkään muutenkin Brinasta, sillä on sopivasti asennetta.
Laatu nyt on mitä on, mutta jatkoa odotellessa
-roxy
-
A/N: Huh, piitkästä aikaa tämän ficin parissa! Uskokaa tai älkää, en ole unohtanut tätä. Kunnon mysteeritarina vain vaatii ilmeisesti hieman kypsyttelyä ja vapaa-aikaa.
Suuri kiitos kommenteista! Toivon todella, että te kaikki lukijat olette edelleen siellä jossakin.
Swizzy: Pendragon on vähän hassu ja ristiriitainen hahmo. Varsinkin Dumbledoren jälkeen hän on vähän ekstoottinen rehtori.
AraLizardclaw: Upeaa saada omasta hahmosta positiivista palautetta!
Ledi: hahaha, en voinut olla hajoammatta tuolle Poliisiopisto-vertaukselle. Ei hitto. Tuosta mielikuvasta en pääse koskaan eroon!
4forever: Uusi ja vieras on aina minulle sitä ominta alaa!
Orenji: Kiitos vaivannäöstä, että olet jaksanut molemmat ficit kahlata läpi.
yuuri: Toivottavasti jaksat lukea tätä vielä näiden kaikkien, köh, vuosien jälkeen.
roxy: Hyvä, että joku uskaltaa kommentoida tällaisia vähän hiljentyneitäkin ficejä! Ne tosiaan aina patistavat kirjoittajaa jatkamaan. Tykkään herättää teksteillä ihmisissä erilaisia tunteja, joten olen ilmeisesti onnistunut ainakin osittain.
Ja nyt, pitkästä aikaa, jatkoa!
– Neljäs luku –
Sunnuntaikutsut
Neiti Murray oli kutsunut pimeyden voimilta suojautumisen luokkaan kourallisen tyttöjä, joista suurin osa oli seitsemäsluokkalaisia. Pulpetit ja tuolit oli siirretty sivuun: tilalla oli pitsiliinoilla kuorrutettuja pieniä pyöreitä pöytiä ja teeastioita.
Rose, Brina ja Hetty, ainoat viidesluokkalaiset, istuivat yhteiseen pöytään. Dominique hymyili heille viereisestä pöydästä ja joi teetä suoraan pannusta (oikeasti, miten joku saattoi olla noin blondi?). Hän oli pukeutunut vaaleanpunaiseen mekkoon, joka ei ikimaailmassa mahtuisi kenenkään muun päälle. Rose katsoi omaa ”sunnuntaiasuaan” ja päätti polttaa sen heti samana iltana. Brinalla oli äänekkäästi kahiseva tuulipuku.
Johtajatyttö Rebecca Winstead seisoi liitutaulun luona. Hän oli entinen puuskupuh, jolla oli somat nuken kasvot, pulleat huulet ja pyöreät silmät. Hän sopi huoneen sisustukseen täydellisesti, sillä valkoinen rimpsumekko ja sievät vaaleat kiharat saivat hänet näyttämään kermaleivokselta. Winstead katsoi (ja kuunteli) Brinan kahisevaa vihreää tuulipukua järkyttyneenä. Koulun säännöissä ei ainakaan toistaiseksi ollut säännöksiä vapaapäivän pukeutumisesta.
”Hyvää päivää kaikille! Tänään me katsomme aluksi muistoja 1800-luvun noidista”, Winstead aloitti kuuluvalla ja ärsyttävän kimeällä äänellä. Ilmeisesti näyttävyys oli nykyisin yksi johtajaoppilaan kriteereistä. Rosen pitäisi kunnostautua tänä vuonna, jotta Pendragon huomaisi hänet.
Ehkä Rose hommaisi korkkarit.
Mitä, joko uusi opetusasetus vaikutti häneen?!?
Winstead heilautti taikasauvaansa, jolloin liitutaulun eteen valui valkoinen kangas. Toinen heilautus, ja kankaalle ilmestyi mustavalkoinen kuva nuoresta naisesta, jolla oli valkoinen esiliina. Winstead hihkui ilosta. Liikkuvan kuvan nainen siivosi luudalla lattiaa ja kävi välillä kurkistamassa ikkunasta ulos.
”Tässä on Annie Losander”, Winstead esitteli ylpeänä, ”hän on yksi ensimmäisistä noidista, jota ei koskaan saatu roviolle. Hän eli jästien joukossa rauhanomaisesti ja meni naimisiin jästimiehen kanssa.”
Sitten Winstead pyöritti käsiään kuin mukamas ilmasiivoaisi lattiaa luudalla.
Rose vilkaisi ympärilleen. Hän ei ollut odottanut päätyvänsä taikahistorian tunnille. Brina ei vaivautunut piilottamaan turhautumistaan, vaan hän nojasi kyynärpäänsä varassa pöytään.
Kuvaesitys kesti noin puolituntia. Sitten valot syttyivät.
”Kiitän neiti Murrayta, joka ystävällisesti etsi nämä muistot meidän käyttöömme”, Winstead sanoi herttaisesti ja nyökkäsi luokan perälle. Vasta nyt Rose huomasi, että neiti Murray oli istunut hiljaa varjoissa. Hän hymyili johtajatytölle.
”Älkää minusta välittäkö”, Pendragonin avustaja hyssytteli ja heilautti kättään, ”jatkakaa.”
Hänellä oli ihan totta muistio käsissään. Tarkkailiko nainen heitä? Rose tökkäsi haukottelevaa Brinaa, joka nojaili edelleen huonossa ryhdissä pöytään.
”No niin, minun mielestäni me voisimme hieman esittäytyä, koska nämä ovat ensimmäiset sunnuntaikutsut!” Winstead hihkaisi. ”Kuten moni tietää, minä olen johtajatyttö Rebecca Winstead. Harrastan –”
Rose pohti, mitä miestenklubissa mahtoi tapahtua tällä hetkellä. James ja Al olivat lähteneet oleskeluhuoneesta tyttöjen kanssa samaan aikaan tyrmille, entiseen Luihuisen oleskeluhuoneeseen, jonne Channing oli heidät kutsunut. Myös Louis oli saanut kutsun, mutta vasta eilen. Se ei tosin ollut kuin ajan kysymys, sillä ´Miestenklubi´ kuulosti juuri sellaiselta jutulta, josta ulkonäöstään ja käytöksestään tarkka Louis piti.
Kutsuilla ei ollut yhtään alle 13-vuotiasta oppilasta, ja vain yksi neljäsluokkalainen, Cassandra Zabini. Hänen isänsä Blaise oli tunnettu julkkis taikamaailmassa: hän oli ollut monta vuotta sala-aurori, joka ujuttautui pimeyden velhojen pariin ja sitten kiikutti heidät Azkabaniin. Nykyisin hän oli ministeriössä kouluttamassa uusia auroreja ja teki silloin tällöin mainoskeikkoja.
Tuli Minin vuoro esitellä itsensä. Hän kietoi pitkän platinahiuksen sormensa ympärille ja sanoi:
”Hmm. Minä olen Dominique Weasley. Hmm. Minä olen kuudes – eipäs kun nykyisin seitsemäsluokkalainen!” hän nauroi ja jatkoi sitten: ”Huh, tämä uusi koulujärjestelmä on niin monimutkainen!”
Rose pyöräytti silmiään. Hänen mielestään opetusasetus kahdeksansataayksi oli kaikkea muuta kuin monimutkainen: ihmiset jaettiin sukupuolen mukaan. Piste. Kunhan Rose saisi tilaisuuden, hän tivaisi rehtorilta, miksi näin oli toimittu.
Rose havahtui ajatuksistaan, kun hän tunsi kaikkien tuijottavan itseään. Oli ilmeisesti hänen vuoronsa.
”Öh, minä olen Rose Weasley”, hän sanoi ja tunsi itsensä typeräksi. Kaikki täällä tiesivät, kuka hän oli. ”Minä olen kuudesluokkalainen valvojaoppilas ja näyttelin Tylypahkan taistelussa, joka muuttui yllättäen oikeaksi taisteluksi.”
Moni virnisti. Epäonnisesta joulunäytelmästä oli väännetty viimeisen puolenvuoden aikana monia vitsejä, kuten ”oho, sehän meni ihan kuin joulunäytelmässä”.
Viimeisenä oli Brinan vuoro.
”Olen Brina Finnigan ja olen se pyromaani, joka voitti Jonin ja tuhosi puolet suuresta salista.”
Nyt kaikki nauroivat, paitsi hermostuneesti hymyilevä Winstead ja papereitaan kahisteleva Murray.
”Tytöt, tytöt!” Winstead rauhoitteli heitä. ”Hyvä, Brina, että otit tuon asian esille.”
Brina kohotti kulmiaan.
”Sunnuntaikutsut ovat vanha perinne, joiden tarkoitus on opettaa teitä seurustelemaan toisten kanssa sivistyneesti”, Winstead jatkoi ja kopisteli koroillaan neiti Murrayn luokse. Hän painoi kätensä Murrayn olalle.
”Ettekö tekin ihaile, miten tällainen nuori nainen on päässyt töihin Tylypahkaan?”
Rose kurtisti kulmiaan. Kyllä, olihan viran saaminen nuorena saavutus, mutta ei mitenkään harvinaista. Hänen vanhempansa olivat töissä ministeriössä alle 20-vuotiaina – mutta he olivatkin pelastaneet maailmaan ja niin edelleen.
Neiti Murray säteili kilpaa Winsteadin kanssa.
”Teillä kaikilla on mahdollisuus tulla aristokraatiksi!” Winstead hihkaisi ja alkoi olla jo sangen ärsyttävä. ”Teidän täytyy vain opiskella ahkerasti.”
Esittelykierroksen jälkeen käytiin läpi perustavanlaatuisia teekäytäntöjä.
”Melkoista paskaa”, Brina totesi, kun he kävelivät päivälliselle. ”Ja mitä sontaa sekin oli, että Hetty ja Mini saavat käyttää tänään valvojaoppilaiden kylppäriä, mutta me ei?”
”Epäilemättä kyseessä on neiti Murrayn kakka”, Rose vastasi virnistäen.
Brina kikatti.
Tyttöjen pöydässä oli epäluonnollisen matala puheensorina. Koska pojat eivät olleet vielä tulleet syömään, suuri sali oli kammottavan hiljainen.
”En olisi ikinä uskonut, että sanon tätä, mutta minulla on ikävä Alin ja Jamesin kanssa hengailua”, Rose myönsi.
Brina nyökkäsi.
”Onneksi me voidaan aina kokoontua tarvehuoneessa.”
Rosen mieliala kirkastui. Miksi hän ei ollut ajatellut sitä aikaisemmin?
Kun pojat ilmestyivät suureen saliin, tyttöjä käskettiin poistumaan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun niin oikeasti tehtiin.
”Meidät on jo jaettu eri pöytiin”, Brina huomautti, kun Winstead hymyili heille jotakuinkin kannustavasti, ”eikö eri ruoka-ajat vain lisää kotitonttujen taakkaa?”
Äiti, sinä olisit niin ylpeä: sylky muistetaan vieläkin!
Rose sujautti Scorpiukselle lapun, jossa hän pyysi tätä kertomaan serkuille tapaamisesta tarvehuoneessa kahdeksalta. Vaikka tarvehuoneella oli ollut oma osansa Tylypahkan taistelussa, sitä ei jostain syystä mainittu yhdessäkään historiankirjassa. Pendragon ei ilmeisesti tiennyt huoneen olemassaolosta.
Kahdeksalta Rose sai kuulla, kuinka James avautui miestenklubista:
”…ja Channing luulee olevansa koulun kuningas! Oikeasti, hän istui suurella valtaistuimella ja määräsi muita passaamaan itseään! Hän – hän ei ole enää se sama ihminen, jonka kanssa minä vedin viime vuonna ekat lärvit!”
He olivat toivoneet huoneeseen isoja pehmeitä nojatuoleja. Rose istui poikittain Scorpiuksen sylissä ja piirteli hajamielisesti sormellaan kuvioita pojan lämpimään käteen.
Oli ilmeisesti Brinan ansiota, että seinillä oli isoja loimuavia soihtuja. Kukaan ei myöntänyt, kenen ansiota oli iso juliste, jossa keikisteli vähäpukeinen nainen.
”Siellä voi toisaalta olla ihan siistiä”, Louis huomautti arasti, ”katsokaas kun me päästään metsästämään!”
Brina suoristautui tuolissaan nopeasti.
”Metsästämään?”
”Niin, Kielletyssä metsässä on kuulemma ylitarjontaa riekoista ja vaarnasaparoista”, Louis sanoi ja suoristi vihreälasisia silmälasejaan.
”Epäreilua!” Brina kivahti.
”No jaa”, James huokaisi ja vetäisi kiukkuisen Brinan lähemmäs itseään, ”siellä pelataan myös shakkia ja kitakiviä. Kuulostaa aika tylsältä.”
Rose vilkaisi Scorpiusta, joka oli ollut epätavallisen hiljaa koko illan.
”Miksi Hank ei päässyt klubiin?” Al ihmetteli. ”Hän on aina niin hyväkäytöksinen.”
Louis kohautti olkiaan.
”Se Pendragonin maalaus ei ollut siellä selittämässä meille mitään.”
Rose, Brina, James, Al, Louis ja Scorpius pelasivat hetken aikaa räjähtävää näpäytystä ja keskustelivat lisää uusista muutoksista.
Kun muut lähtivät, Rose halusi vielä hetken aikaa olla kahden poikaystävänsä kanssa.
”Onko kaikki hyvin?” hän varmisti, sillä Scorpius näytti synkältä. ”Haittaako sinua, että et päässyt klubiin?”
Scorpius pudisti päätään.
”Ei, ei se niinkään”, hän sanoi ja katsoi Rosea viimein silmiin, ”kävin tänään sairaalasiivessä rutiinitarkastuksessa.”
Rose tarttui vaistomaisesti Scorpiuksen käteen.
”Vaikuttaa siltä… että minun ihmissusigeenini kasvavat murrosiän takia”, hän huokaisi.
Rose halasi häntä.
”Joten, minulla ei taida olla toivoakaan, että pääsisin miestenklubiin”, Scorpius jatkoi hiljaa.
Rose tuhahti koko klubille.
Kun Rose lopulta suostui päästämään irti Scorpiuksesta, hän maleksi takaisin tyttöjen oleskeluhuoneeseen. Hän oli luvannut, että ei kertoisi Scorpiuksen tilanteesta vielä kenellekään muulle. Hän yritti saada naaman peruslukemille, kun Brina jankutti huispauskarsintojen epäreiluudesta.
”…eikä se tue mitenkään todellisuutta! Melkein puolet Britannian ammattilaishuispaajista on naisia!”
Rose yritti olla ajattelematta, miten epäreilussa maailmassa he elivät.
”Lukuhan romahtaa, jos Tylypahkassa ei voi enää harjoitella!” Brina tiuskaisi kylpytakkiin kietoutuneelle Minille, joka oli kietonut hiuksensa froteepyyhkeeseen.
”Minusta on hyvä, että huispaus on vain miehille”, Mini huomautti, ilmeisesti ilman itsevaistoa, ”huispaajat ovat niin hyvännäköisiä! On ihan hyödyllistä, että pojat pääsevät lentämään.”
Brina naksautti kieltään ja vetäisi hiilihangon käteensä.
”Tämä hiilihankokin on hyödyllisempi kuin sinä!”
"Tietysti se on", Mini tokaisi, "sillä voi paistaa makkaraa! Minulla ei voi paistaa mitään, toisin kuin sinun avullasi."
Rose ei voinut kuin nauraa.
Mini pudisti päätään väsyneesti ja kysyi:
”Oletteko nähneet Hettyä? Hän lähti ennen minua kylpyhuoneesta ja lupasi lainata minulle uutta laventelihiusöljyä.”
”En ole, enkä voi lainata sinulle omaani, sori”, Brina vastasi piikikkäästi.
Rose pudisti päätään ja päätti lähteä hukuttautumaan kyyneliin makuusaliin.
Mutta uni ei tullut moneen tuntiin. Rose vääntelehti pylvässängyssä ja mietti Scorpiuksen tilannetta, sairautta, ongelmaa, mikä se sitten olikin. Scorpius ei ollut maailman ensimmäinen ihmissusi. Miksi Rose otti asian niin raskaasti?
Koska haluat olla täydellinen, pieni ääni hänen mielessään kuiskasi. Ihmissusi ei sovi näkemykseesi täydellisestä elämästä.
Rose nousi sängystä ja kävi juomassa vettä. Voi Merlin, kello oli melkein kaksi ja hän ajatteli tulevaisuuttaan Scorpiuksen kanssa! Jos hän halusi olla pirteä aamun loitsutunnilla, hänen pitäisi lakata murehtimasta.
Muut kuudesluokkalaiset tytöt nukkuivat sikeästi. Kaikki paitsi Hetty, jonka sänky oli tyhjä. Omituista. Yleensä Hetty oli tunnollinen eikä livistänyt mihinkään. Mutta Rosea väsytti, joten hän painoi päänsä tyynyyn ja yritti ajatella 1800-luvun noitia ja luuttuamisen oikeita liikeratoja.
-
Siis voi &%**# yäähän on ihan kamalaa.
Mä niin raivostuin ykkösluvussa. Ja kakkosessa.. Ja kolmosessa ja nelosessa.
Että tekisi mieli tappaa se idiootti rehtoti joka teki näin äärettömän typerän päätöksen.
Ihan tosi, mä eroaisin Tylypahlasta (tai hankkisin potkut) jos tämmönen ois oikeesti ja mä olisin siellä. Siis ihan sietämätöntä, että tytöille lllaan noin järkyttävän epäreiluja. Sunnuntaikutsut. Ei huispausta. Mekot. Jne.... Hyi kauhea, en tajua miten ne kestää. Ihan törkeää kohtalua.
T oli niin aidonoloinen että olin oikeasti niin raivoissani että kännykkäraukka meinasi lentää seinään. Ihan hullun hyvä ja edelleenkin yosi aidosti kuvataan kaikkea. Samalla mä kyllä vihaan tätä syistä jotka aikasemmin tulivat ilmi tässä kommentissa ;D
Hyvä että edes jotkut kapinoivat!!
-Al
-
Merkkaan vaan, edellisestä viestistä päättelet kai mun tunnetilani lukiessa mutta jatkoa pian :)
-Ways
-
Mahtavaa, että tämä ficci sai vielä jatkoa! Olin jo luopunut toivosta, joten uusi osa oli mitä miellyttävin yllätys pitkän ajan jälkeen. :) Edelleenkin osaat kyllä herättää tunteita, lukiessa pohdin jo mahdollisia toimintatapoja toteuttaa Pendragonin murha, saada neiti Murray järkiinsä ja korvata henkilökuntaa paremmilla opettajilla rehtoria unohtamatta. Eli lievästi psykopaattinen olotila, mutta ei se varmaan ole niin kovin vakavaa! Lukeminen on kaiken vaivan arvoista, en muistanutkaan, kuinka pidän tästä teoksesta näin paljon.
Sunnuntaikutsut. Miestenklubi.
Haluaisin kirjoittaa salli minun nauraa, mutta oikeastaan haluan lähinnä itkeä. D: En ole ihan varma, ovatko kaikki tajunneet, että eletään 2000-lukua... Ymmärrän siis Rosen turhautumisen, Scorpiuksen ahdistuksen ja mitä parhaimmin myös Brinan kapinahengen.
Brinalla oli äänekkäästi kahiseva tuulipuku.
Tuossa kohdassa nauroin ihan ääneen, yksinkertaisen toteava sävy teki asiasta entistä hauskemman. Jos vaikka yli puolet Tylypahkan oppilaista saataisiin mukaan tällaiseen, niin olisin mitä tyytyväisin! Naurettavat säännötkin poistaisin mielelläni käytöstä, onneksi Tarvehuone on sentään olemassa.
Mutta miten vain tapahtuukin - kiitokset luvusta! :)
-
Luin juuri tuon Joulunäytelmän paluun ja ei voi muuta sanoa kuin IHANA! Tätä en vielä ehtinyt aloittaa, mutta pyydän jo nyt ettet jätä tätä kesken vaan jatkat loppuun asti. Rose ja Scorpius on muuten aivan ihana pari.
Eipä tässä kommentissa mitään järkeä ollut, mutta kello onkin jo yli puolen yön. :D
-
Muistinpas tännekin laittaa kommenttia..
Hajoilin tolle Brinan tuulipuvulle kans, varsinki ku mulle tuli mielikuva semmosesta 70-luvun oikein kirkkaasta puvusta..
Minä olen kuudes – eipäs kun nykyisin seitsemäsluokkalainen!” hän nauroi ja jatkoi sitten: ”Huh, tämä uusi koulujärjestelmä on niin monimutkainen!”
Hahaha, ihan kuin se muka olisi vaikuttanut siihen, millä vuosikurssilla Dominique on! :D Mä vaan rakastan tota sen Mini-lempinimeä, hyvin hoksattu!
Pikkasen kammottava toi loppu, kun Rose oikeesti ajattelee jo luuttuamista! Ei, feministinen puoli sisälläni huutaa raivosta! Vaikka Pendragon ei mun silmissä ookkaan pahis, niin tää koulu-uudistus on silkkaa hölmöläisten touhua! Tosin Tylypahka on kaanonissakin välistä vähän vanhanaikainen, nii tää on toisaalta hyvä irvikuva sille..
-
Mähän millekään sunnuntai-kutsuille en menisi - en vaikka maksettaisiin, koska mekot - yh.... mulla on kammo mekkoja kohtaan... Menisin varmaan Miestenklubiin ihan vain irvailemaan... haluun tosta järjestelmästä eroon - mutta en voi valittaa, että huono idea fikille, koska sitä se ei ole!
Sori - multa ei saa nyt parempaa kommenttia - oon vähän väsynyt... mut kiitos tästä luvusta ja odottelen seuraavaa! :)
-
Tää oli mahtava!
Mun mielipide on tosta sukupuoli jaottelusta sama, kun noilla tytöillä ficissä. Aivan mahtava idea!
JATKOA!
-love roses<3
-
Oon lukenu tän kans jo jokin aika sitten ja muistin jättäneeni kommentinkin, mutta ilmeisesti en ollutkaan muistanut kommentoida... Tässä kuitenkin tulee jonkinlainen kommentti. Sun kolmannen sukupolven ficit on ehkä yksiä mun lemppareista. Tykkään niistä kaikista aivan älyttömästi ja rakastan sitä, miten ne kaikki tavallaan kietoutuu yhteen. Tämäkään ei tee poikkeusta. Toivon vain, että tähänkin olisi vielä jossain vaiheessa tulossa jatkoa:)
-
Mielenkiintoinen jatkon alku. Alkoi tosin ärsyttää tuo jakaminen sukupuolen mukaan, niin kuin Brinaa. Tosin odotan innolla, miten tässä käy. Onkohan neiti Murray yhtä paha kuin Pimennon akka? Tämmöisellä mututuntumalla minä lähden tätä seuraamaan.
Cirilla
Sent from my Lumia 800 using Tapatalk
-
Mahtavaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
Luin tän ja Joulunäytelmän paluun putkeen ja TYKKÄSIN NII PALJON ETTÄ SANAT EI RIITÄ! Mutta samalla mä vihaan tätä koska *lunttaa nimen* Pendragon. Luin muuten aluks ton nimen että "mikä ihmeen kynälohikäärme?" Mutta mahtava. Jos jatkoa vaan tulis niin mä kuolisin onnesta.
”Olen Brina Finnigan ja olen se pyromaani, joka voitti Jonin ja tuhosi puolet suuresta salista.”
Niin paras:-) Ja tuosta Finniganista on aina tullutkin mieleen ne ihastuttavat näppylät naamassa... *ryömii häpeissään sängyn alle*
Joo pliis jatka. Joulunäytelmän paluuta en kommentoinut *katsoo häpeissään kenkiään* mutta älykkyysosamääräni on sen verran pieni, että en saisi kahta älykästä kommenttia aikaiseksi. Tykkään hahmoista hirveesti, Rose/Scorpius onkin kivaa vaihtelua Ranskalaisen kaunottaren Dominique/Scorpiukselle.
-Rakentava?
-Niin?
-Missä olet?
-Tarvehuoneessa lukemassa kokeeseen.
tässä kommentti, nyt jatkat!