Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Mjau - 04.03.2009 19:50:24
-
// Alaotsikko: Kelmificci J/L huumorilla höystettyä romantiikkaa, 12.luku
Title: Ne muistot, joita en unohda
Author: Mjau
Genre: Huumorilla höystettyä romantiikkaa
Pairing: Lily/James + muita
Rating: K-11
Summary: Lilyn ja Kelmien seitsemäs vuosi Tylypahkassa. Lue lisää trailerista =)
Disclaimer: Rowling omistaa suurimman osan hahmoista ja paikoista. Ne joita et tunnista, ovatkin sitten omia luomuksiani.
A/N: Kelmien seitsemännestä vuodesta löytyy valtavasti ficcejä, tämän tarinan perusjuoni ei ole mitenkään uusi, mutta yritän saada mukaan mahdollisimman paljon erilaisuutta ja yllätyksellisyyttä.
Tämä ei ole ensimmäinen ficcini, mutta ensimmäinen HP aiheinen. Pahoittelen lukujen lyhyyttä, mutta ainakin kaikki jaksavat lukea, eikös? ;D Armoa ei tarvitse antaa, tai no ehkä vähäsen, mutta luen mielelläni niin risuja kuin ruusujakin xD
Joten kaikki vain lukemaan ja kommentoimaan! =)
Traileri:
Joillekin vuosi on lyhyt aika, joillekin pitkä, mutta Tylypahkan lukuvuoteen mahtuu aina paljon…
…vitsailua…
“Haluatko kuulla vitsin?”
“En.”
“Fletkumadolla, luudanvarrella ja räiskeperäisellä sisuliskolla oli juoksukilpailu. Kuka voitti?”
…treffejä…
“Lähtisitkö Tylyahoon kanssani?”
“Vaikka.”
“Kamalimmat treffit ikinä!”
…yllätyksiä…
“Oih, kissa!”
“Mistäs se tupsahti?”
“Tivoli”, hän luki hämmentyneenä paperista. “Tylyahossa?”
…onnellisuutta…
He istuivat jonkin aikaa vierivieressä äänettöminä ja hymyillen pimeässä kuin hölmöt, mutta onnelliset sellaiset.
…pelkoa…
Hän jätti lauseensa kesken huomatessaan ystävänsä vasemman käden hihan olevan repaleinen ja verinen.
“Sinut täytyy viedä sairaalasiipeen!”
“Vaimennous!”
“Olkaa hiljaa! Olkaa hiljaa!”
…ja tietenkin rakkautta…
“Voi Lily, etkö tiedä?”
“Tiedä mitä?”
“Että hän on korviaan myöten pihkassa sinuun!”
“Hitto! Olisi pitänyt suudella häntä!“
-
Trailerisi kuulostaa niin hyvältä, että tahtoisin heti päästä lukemaan ensimmäisen luvun =) Toivon että ficcisi on yhtä hyvä, kuin kuulostaakin =)
Itse tykkään lukea ainakin lyhyempiä lukuja, joten minua ei ainakaan haitaa vaikka luvut olisikin lyhyitä =)
IIH, laita äkkiä ensimmäinen luku, odotan innolla! =)
-
Traileri kuulosti mielestäni hyvältä ja odotan jo nyt ensimmäistä lukua. :) mua ei ainakaan haittaa vaikka luvut on lyhyitä, (en aina jaks alukea pitkiä ;D)kunhan ne vaan on hyviä! Ja siis toivon että se eka luku tulee pian. Tänks! ;D
Vähän sekava viesti, mutta ei voi mitään. ;)
- Tuhkimo^^
-
Tuleeko eka luku piankin?
Mä oon ihan malttamaton! :D
Haluun jo päästä lukeen tätä. Vaikutti aikasten mielenkiintoselt.
NeitiMusta.
-
Kiitoksia paljon kommenteistanne, hyvä jos traileri miellytti :D Nyt saattekin ensimmäisen luvun lisäksi prologin kaupan päälle ;)
Prologi
Lily Evans istui kotinsa ulkorappusilla nojaten päätään käsiinsä. Lempeä tuuli heilutti hänen ohutta hellemekkoaan paljastaen hänen hoikat säärensä.
Ovi avautui hänen takanaan. Lily ei kääntynyt, hän arvasi kyllä kuka tulija oli.
“Huomenna sinä siis lähdet?” Petunia Evans varmisti epäystävällisellä äänellä.
“Niin.”
“Loistavaa!”
“Niin on”, Lily kivahti yhtä epäystävälliseen sävyyn kuin sisarensa. “Vihdoinkin pääsen eroon sinusta!”
Petunia yritti keksiä pistävää vastausta, mutta hänen päähänsä ei pälkähtänyt mitään tarpeeksi ilkeää. Niinpä hän tyytyi luomaan ruman katseen sisarensa takaraivoon, ja palasi taloon. Ovi pamahti äänekkäästi hänen jäljessään, mutta Lily ei välittänyt.
Riita sisarten välillä oli kestänyt iät ajat, Lily ei edes yrittänyt muistaa, milloin se oli alkanut. Kenties silloin, kun hän yhdentenätoista syntymäpäivänään oli saanut kirjeen Tylypahkasta, noitien ja velhojen koulusta. Petunia oli auttamattoman kateellinen. Välillä he olivat sovussa, välillä pahimmat viholliset, Lily oli jo tottunut siihen. Nyt hänellä oli paljon miellyttävämpääkin ajateltavaa. Huomenna hän palaisi Tylypahkaan, johtajatyttönä, ja viimeistä kertaansa. Seitsemäs vuosi oli Tylypahkassa viimeinen.
Tuulenpuuska heilautti Lilyn punaiset hiukset hänen kasvoilleen, mutta tytön autuas ilme ei kadonnut hänen selvitellessään hiuksiaan.
1. luku
Vitsailua, poikakeskustelua ja yllätys
“Terve Lily!”
“Hei Beth!”
“Moi Lily”
“Moi Hilary!”
Lily huuteli tervehdyksiä ystävilleen ympäri laituria yhdeksän ja kolme neljännestä. Hänen ystävänsä huiskuttivat iloisesti käsiään ja Jane, Lilyn paras kaveri, viittoili häntä tulemaan luokseen.
Lily oli puolimatkassa raahaamassa arkkuaan, kun kuuli takaansa erilaisen, hiljaisemman tervehdyksen.
“Hei, Lily.”
Lily kääntyi ympäri ja vastasi hitaasti: “Ai, hei Potter.” Hän kääntyi takaisin ja yritti toivorikkaasti jatkaa matkaansa. James kuitenkin tarttui hänen olkapäähänsä ja jatkoi: “Haluaisitko tulla samaan vaunuosastoon kanssani?”
“Valitettavasti en”, Lily vastasi ja nyki olkapäänsä vapaaksi. “Ja jos aioit kysyä, saatko kantaa laukkuni, vastaus on myös ei”, hän sanoi ja James sulki pettyneenä suunsa.
“No, nähdään”, James sanoi. Lily huiskautti kättään epämääräisesti hyvästiksi ja kiiruhti kärsimättömän Janen luo.
“No”, Jane sanoi odottavasti Lilyn ehdittyä hänen vierelleen, “mitäs hän tahtoi?”
“Samaa kuin aina”, Lily vastasi lyhyesti ja hilasi arkkunsa junaan. Jane perässään hän lähti etsimään tyhjää vaunuosastoa.
Loput Kelmit, toisin sanoen Remus, Sirius ja Peter, olivat kuulleet Lilyn ja Jamesin keskustelun ja kävelivät verkalleen jälkimmäisen luokse. Sirius mittaili katseellaan loittonevaa Lilyä ja huomautti muina miehinä: “Lily on kyllä kaunistunut entisestään.”
“Kuulehan Anturajalka”, James sanoi mustasukkaisesti, “jos kosketkin häneen, niin minä…” James oli katsahtanut ystäväänsä juuri parahiksi nähdäkseen leveän virneen tämän kasvoilla, ja ymmärsi tämän pilailleen.
“Sehän oli vain leikkiä, Sarvihaara, älä nyt suutahda”, Sirius nauroi ja kohotti käsiään antautumisen merkiksi. James antoi takaisin samalla mitalla huomauttelemalla tämän pitkäaikaisesta ihastuksesta, mutta Remus lopetti sen lyhyeen.
“No niin, vitsiniekat! Lähdetään jo, ellette välttämättä halua juosta liikkuvaan junaan.”
Junamatkan jälkeen oli Tylypahkassa vuorossa lajittelu. Opettajien pöydän eteen korokkeelle oli tuotu nuhjuinen hattu, joka säikäytti pahasti suurimman osan ensiluokkalaisista puhkeamalla laulamaan:
“Oon hattu vanha, rähjäinen,
vaan en erehdystä tuota.
Tupaan jonne sut lajittelen,
sen tulosta epäilet suotta.
Kauan sitten ystävystä
neljä koulun perustivat,
vaan ei aina sopu ikuisesti kestä
ja hekin riitaantuivat.
Läksi lopulta Luihuinen,
tuo mies varsin ovela,
jäi vielä kouluun jälkeen sen
kolme neljästä perustajasta.
Yhä taikuutta opettaa Tylypahka,
ja neljään tupaan jaan
oppilaat mukaan luonteensa,
kunhan mieleenne kurkistaa saan.
Rohkeat Rohkelikkoon lajittelen,
viisaat Korpinkynteen.
Kiltit, auttavaiset Puuskupuhin tupaan
ja ovelat Luihuiseen.”
Laulun jälkeen ensiluokkalaiset lajiteltiin eri tupiin. Rohkelikkojen pöydässä Sirius Musta haukotteli makeasti. Lily teki ystävällisesti tilaa pienelle ensiluokkalaiselle tytölle, ja vilkaisi paheksuvasti Siriusta ja Peteriä, joilla oli haarukka ja veitsi jo valmiiksi käsissä. Pian ruoat ilmestyivätkin vateihin sekä kippoihin, ja ihmiset alkoivat onnellisina täyttää vatsojaan maittavilla ruokalajeilla.
Kun jälkiruoatkin oli syöty, oppilaat lähtivät omiin tupiinsa, ensiluokkalaiset valvojaoppilaiden johdolla. Lilyn ja Janen ehtiessä Rohkelikkotorniin, oleskeluhuoneeseen johtavan taulun eteen oli kerääntynyt sekalainen joukko rohkelikkoja.
“Salasana on ’kaunis leidi’” Lily tiesi, sillä McGarmiwa oli kertonut sen hänelle ja valvojaoppilaille junassa. Lähinnä Lihavan leidin muotokuvaa oleva rohkelikko ilmoitti salasanan ja leidi heilahti sivuun tirskahdellen hyväntuulisesti. Oppilaat vyöryivät sisään tupaan ja Lily oli tyytyväinen päästessään sen kotoisaan ilmapiiriin.
Suuri huone oli täynnä mukavia nojatuoleja ja pöytiä, joiden ääressä saattoi tehdä läksyjä tai pelata ystäviensä kanssa esimerkiksi Räjähtävää näpäystä. Palojäljistä päätellen jälkimmäinen oli huomattavasti suositumpaa.
Huoneen toisessa laidassa seisoskelleet Emily Lake ja Rose Hunter syöksyivät tervehtimään Lilyä ja Janea.
“Ihanaa nähdä teitä taas”, Emily sanoi tuttuun hillittyyn tapaansa rutistaessaan Lilyä.
“Mitäs poikarintamalle kuuluu?” Rose uteli heti heidän istahdettuaan lähimpiin tuoleihin.
“Ei mitään”, Jane sanoi hieman haikeasti, mutta intoutui sitten vastaamaan Lilynkin puolesta: “James ilmaantui näkyviin heti asemalla, kuten tavallista, mutta hän vaikutti tavallista vaisummalta. Mistäköhän se johtui?”
“Hän tietysti elää tämän vuoden hirveässä pelossa, sillä nyt on hänen viimeinen tilaisuutensa Lilyn suhteen. Joko hän saa tämän, tai sitten menettää”, Emily vastasi nauraen. Lilykin hymyili ja sanoi: “Voi raukkaa! Minä en valitettavasti aio tehdä asiaa hänelle helpoksi.”
Lily vietti rattoisan illan ystäviensä kanssa, mutta he olivat kaikki hieman väsyneitä, eivätkä viitsineet valvoa myöhään. He kiipesivät yhdessä kierreportaita pitkin makuusaliinsa.
Huone oli miellyttävän viileä ja kotoisa, vaikkei siellä ollutkaan juuri muuta kuin neljä suurta pylvässänkyä.
Jane riensi oman vuoteensa luokse, heilautti sauvaansa ja jäi hetkeksi ihailemaan pinkeiksi muuttuneita verhoja, jotka laskeutuivat raskaina sängyn katoksesta.
“En ymmärrä, miksi he aina vaivautuvat vaihtamaan värin takaisin ennalleen”, hän mutisi hypähtäessään patjalleen istumaan. Lily hymyili lähestyessään omaa vuodettaan.
Jane oli vieraiden ihmisten joukossa vähän hiljainen, mutta hyvien ystävien kesken hän ilmaisi kantansa hyvin selvästi. Hänen hiuksensa olivat puolipitkät ja vaaleat, ja hän sitaisi ne usein pienelle nutturalle.
Emily ja Rose olivat molemmat ruskeahiuksisia, joskin Emilyn hiusten sävy lähenteli mustaa. Tämä oli luonteeltaan varsin rauhallinen ja jalat tukevasti maassa. Rose taas oli energinen ja temperamenttinen, eikä pelännyt sanoa asioita niin kuin ne olivat.
Lily seisahtui sänkynsä eteen ja huomasi kummastuneena, että sen verhot oli suljettu. Kun hän raotti niitä, hyppäsi lattialle lumivalkoinen karvainen otus.
“Oih, kissa”, Rose henkäisi ja kyykistyi houkuttelemaan pentua luokseen.
“Mistäs se tupsahti?” Emily ihmetteli ja Lily osoitti raolleen jääneitä verhoja.
“Tuolta. Mutta kuka kumma sen on tänne tuonut? Ja miksi ?”
Rose oli saanut kissan maaniteltua viereensä ja löysi pitkän turkin alle hautautuneen kaulapannan, johon oli kiinnitetty lappu.
“Lilylle Jamesilta”, hän luki ja Lily puuskahti ärtyneenä: “No siinäpä tuli vastaus kumpaankin kysymykseen! Sääli, jos se olisi ollut keneltä tahansa muulta, olisin voinut pitää sen.”
“Miten niin olisit voinut pitää sen?” Rose kauhistui. “Totta kai sinä pidät sen!”
“Katso nyt, miten suloinen se on”, Jane kiiruhti auttamaan.
Lily huokaisi. “Mutta en halua antaa Potterille vääränlaista kuvaa!”
Tytöt seisoivat hetken neuvottomina paikoillaan kissan kehrätessä äänekkäästi, ennen kuin Emily katkaisi hiljaisuuden:
“No, mutta voithan sinä sanoa Potterille, ettet halua häneltä lahjoja, ja pidät kissan vain sen suloisuuden takia.” Jane ja Rose nyökyttelivät innokkaina päitään.
“Nii-in”, Lily sanoi hieman epäröiden ja lisäsi hetken päästä: “Kuulkaa, onkohan se ruokittu?”
Loihdittuaan kissalle täyden vesikupin, Lily otti esiin kovakantisen päiväkirjansa. Hän kirjoitti siihen lyhyen selostuksen illastaan, ennen kuin asettui mukavampaan asentoon ja sulki silmänsä.
//Ja näin loppuu ensimmäinen luku, olettehan ihastuttavia ja kommentoitte ;) Seuraavan luvun nimi on Ystävät palauttavat maanpinnalle.
-
JEA, jatkoit jo nyt! Ihanaa! Tämä ensimmäinen luku oli fantastinen, osaat kirjoittaa niin sujuvasti sekä mielenkiintoisesti! Ei tästä ole mitään negatiivista sanottavaa, toivottavasti muutkin osat ovat yhtä hyviä. Plussaa tulee, kun osilla on omat nimensä, mahtavaa! Maltan tuskin odottaa seuraavaa osaa!
-
Jee jatkoa! tätä oli kyllä mukava lukea. :) en keksi oikeen nyt mitään rakentavaa palautetta (sori.) mutta jatkoa odotan. ;)
- Tuhkimo^^
-
Kiitos kommenteistanne Anzzu ja tuhkimo^^ :) Mukavaa, että tykkäät siitä, että luvuilla on nimet, Anzzu, sillä niitä on hauska keksiä.
Kaipailisin kuitenkin vielä vähän lisää kommentteja, ennen kuin laitan seuraavan luvun =/
-
Kiva ficci, täältä saat uuden seuraajan :D Ei mitään moitittavaa, virheitä ei osunut silmiin ja jatkoa kehiin vaan :D
-
-Anerya-: Kiitos ja kumarrus. Uudet lukijat aina kelpaavat :D
Jekaterina: Kiitos paljon :) Yritän vältellä liikoja kliseitä, mutta aihe on jo niin käytetty, että se on todella vaikeaa ainakin minulle. Mutta juonenkäänteitä on kyllä vielä paljon tulossa =D Mitä lukujen pituuteen tulee, niin ihmiset pitävät niin eripituisista luvuista, että kaikkia on vaikea miellyttää. Huomasin kuitenkin, että kolmas luku on venähtänyt aika pitkäksi :D
2. luku
Ystävät palauttavat maanpinnalle
Lily heräsi varhain seuraavana aamuna auringonsäteiden siivilöityessä pylväsverhojen raosta vuoteeseen. Kissa oli yön aikana kömpinyt hänen viereensä ja nukkui nyt suloisella sykkyrällä toisella hänen tyynyistään. Kun Lily nousi ja pukeutui, kissa seurasi perässä kuin varjo. Jane heräili samoihin aikoihin ja Lily pyysi tätä mukaansa Pöllölään.
“Tilaan kissanruokaa”, Lily selitti heiluttaen kädessään olevaa kirjekuorta.
Lilyllä ei ollut omaa pöllöä, joten hän valitsi koulun pöllöistä yhden, jonka jalkaan sitoi kirjeensä. Pöllön noustessa lentoon, Jane kysyi yllättäen: “Kuka on valittu Johtajapojaksi tänä vuonna?”
Lily muisteli edellistä päivää ja vastasi: “McGarmiwa kertoi hänen nimensä, mutta hän ei päässyt junassa neuvomaan uusia valvojaoppilaita jonkin sairastumisen takia. Muistaakseni pojan nimi oli Justin Penton, hän on Puuskupuhista. Mitä nyt?"
Jane oli rypistänyt otsaansa ja hymyili.
“Voi Lily, etkö tiedä?!” hän puuskahti.
“Tiedä mitä?”
“Että Justin on korviaan myöten pihkassa sinuun”, Jane selitti nauraen. “Hän on varmaan onnensa kukkuloilla!”
“Voi ei”, Lily voihkaisi. “Ikään kuin Potterissa ei olisi tarpeeksi päänvaivaa!”
Lilyn ja Janen saapuessa aamiaiselle, Kelmit istuivat jo Rohkelikon pöydässä ja James viittoili innokkaasti Lilylle.
“Hei Evans, kuulitko että minusta tehtiin Rohkelikon huispauskapteeni?”
“Ai, sehän hienoa”, Lily sanoi ja istahti pojan viereen. Tämän iloinen ilme vaihtui nopeasti, kun Lily alkoi rähjätä ei-toivotuista lahjoista.
“Enkä halua sinun antavan minulle enää mitään lahjoja, ymmärrätkö?” Lily kysyi lopuksi.
“Ymmärrän”, James vastasi säyseästi ja jatkoi sitten sellaisella sävyllä kuin Lily olisi kiittänyt häntä lahjasta: “Ja sen kissan nimi on muuten Jamesina, lyhennettynä Jasu.”
Sen kuullessaan Jane vetäisi ruokaa väärään kurkkuun ja Rosen hakatessa häntä selkään, Lily ärähti: “James, sinä olet ihan toivoton tapaus!”, ja siirtyi istumaan kauemmas pojasta.
James säteili. “Kuulitteko, hän kutsui minua etunimellä?! Sen täytyy merkitä jotain.”
Sirius läimäisi ystäväänsä selkään ja sanoi: “Voi, tokihan se merkitsee. Ja Lilyn tuima ilme selitti sen merkityksen paremmin kuin tuhat sanaa!”
Jamesin ilme synkkeni Siriuksen ja Peterin räkättäessä hänen vierellään. Remus vain pudisteli päätään Päivän profeettansa takana.
Lilyn Johtajatytön velvollisuuksiin kuului partioida Tylypahkan käytävillä pari kertaa viikossa yhdessä Johtajapojan kanssa.
Torstai-iltana Lily tapasi Justin Pentonin linnan suurten pariovien edessä.
“Hei!” poika tervehti hymyillen. Hänellä oli komeat kasvot, ruskeat hiukset ja hyvin ystävällinen hymy. Seitsemäsluokkalaisilla rohkelikoilla oli yrttitietoa yhdessä samanikäisten puuskupuhien kanssa, mutta Lily ei ollut koskaan kiinnittänyt mitenkään erityisesti huomiota Justiniin.
“Hei!” Lily vastasi nopeasti. “Aloitetaanko tyrmistä ja edetään torneihin?”
Justin vastasi myöntävästi ja he lähtivät kävelemään vieretysten.
Enimmäkseen he olivat vaiti, mutta välillä Justin esitti kysymyksiä.
“Onko sinulla lemmikkejä?”
Lily nyökkäsi. “Minulla on pieni kissanpoikanen.”
“Mikä sen nimi on?” Justin uteli, kun he alkoivat kiivetä tähtitornin portaita.
“Jam- Jasu”, Lily vastasi ja punastui. “Se on tyttökissa.”
Lily astui ensimmäisenä tähtitornin ovesta sisään ja punastus syveni entisestään. He olivat yllättäneet kaksi viidesluokkalaista kiihkeästi suutelemasta toisiaan. Jostain syystä Lilyä nolotti nähdä sellaista Justinin seurassa. Hänen helpotuksekseen poika otti komennon.
“Collins ja McGregor, tiedätte hyvin, ettei täällä saa olla tähän aikaan. Kaksikymmentä pistettä pois Korpinkynneltä ja alkakaa painua takaisin tupaanne!”
Tyttö ja poika tottelivat nuristen ja katosivat portaisiin. Justin vilkaisi Lilyä, ja tämä päätti ryhdistäytyä.
“No niin, tämä oli viimeinen torni. Mekin voimme varmaan jo lähteä nukkumaan”, Lily sanoi tavallista äänensävyä tavoitellen. Justin nyökkäsi ja he lähtivät.
Lilyn saapuessa oleskeluhuoneeseen, se oli lähes tyhjä. Emily istui yhdessä nurkassa lukemassa ja Jasu makasi hänen vieressään lattialla.
“Miten meni partiointi”, Emily kysyi huomatessaan ystävänsä.
Lily kohautti olkapäitään ja nosti Jasun syliinsä.
“Jane kertoi Justinin olevan ihastunut minuun, mutta hän käyttäytyi ihan normaalisti, toisin kuin eräs Kelmi.”
Emily hymyili ja sipaisi hiussuortuvan korvan taakse.
“Toisilta löytyy itsehillintää, toisilta ei.”
Lily silitteli Jasun pehmeää turkkia ja kissa kehräsi äänekkäästi.
“En kyllä ikinä, ikinä tule kutsumaan tätä kissaa Jamesinaksi!” hän puuskahti ja sai Emilyn nauramaan.
“Oli kyllä huvittavaa kuulla se nimi aamulla”, Emily virnisti. “Jane melkein tukehtui ruokaansa ja minä olin vähällä purskauttaa kurpitsamehut suustani.”
“Niin, olihan se aikamoinen pommi. Mutta silti, mitä ihmettä James, tai siis Potter oikein ajatteli antaessaan sellaisen nimen?” Lily mutisi.
Emily katsoi ystäväänsä hieman vakavoituneena ja kysyi: “Kuule Lily, eikö ala olla hieman tarpeetonta kutsua häntä sukunimellä?”
“Ehkä”, Lily myönsi, “mutta tuntuu liian tuttavalliselta sanoa häntä Jamesiksi. Ikään kuin me olisimme kavereita.”
“No olisiko se nyt niin kamalaa olla hänen kaverinsa? Tuleehan Rosekin hyvin juttuun Siriuksen kanssa. Ja minusta Remus on oikein mukava.”
“Ja kohta Jane varmaan iskee silmänsä Peteriin”, Lily vitsaili ja he nauroivat hetken, mutta Emily ei antanut Lilyn ohittaa hänen kysymystään.
“Kai sinä sitten olet oikeassa”, Lily lopulta sanoi ja laski Jasun sylistään. “Taidan mennä jo nukkumaan. Hyvää yötä!”
Jasu vilkuili hetken tytöstä toiseen ja päätti sitten seurata Lilyä.
//Pahoittelen lyhyttä lukua, seuraava on pidempi.
Seuraavan luvun nimi on Juonittelua. Olen julma ja vaadin kommentteja, ennen kuin saatte jatkoa ;D
-
Tää oli hyvä luku. Luin edellisenkin, mutten kerennyt sillon kommentoimaan, joten tässä nyt on.
Jamesin täytyy olla aika kahjo, koska ei kukaan anna sellast nimee kissalle. Oli toisaalt tosi sulosta, että se anto sellasen lahjan. :D
Jään tässä odotteleen jatkoo. :D
NeitiMusta.
-
Todella hyvä jatko oli! Kirjoitat asiat mielenkiintoisasti =) Mukavaa kun laitat aina seuraavan luvun otsikon =) Odotan innolla kolmatta lukua, luvun nimikin on niin mielenkiintoinen että tahtoisin heti lukea sen. Nopeasti vain jatkoa!
-
Oih ihanaa jakoa! <3 sen kissan nimi oli kyllä hyvä. :D Odotan jo kolmatta lukua aivan innoissani. ;)
- Tuhkimo^^
-
Kiitokset kaikille neljälle ihanalle kommentoijalle, olette päiväni piristys. :-* Itselläni oli hauskaa kissan nimeä keksiessäni, joten hyvä, että tekin piditte siitä.
Yritän kirjoittaa enemmän kuvailua, sillä tiedän kyllä, että on tylsää lukea pelkkää dialogia. Ja toivon, että ette mestaa minua siitä hyvästä, että Regulus Musta esiintyy tässä luvussa, sillä hän on välttämätön juonen kannalta. Mietin pitkään, ketä henkilöä hänen paikallaan käyttäisin, mutta lopulta päädyin Regulukseen.
Tässä ainakin olevinaan pitkä luku, se näytti worksissa pidemmältä: ::)
3. luku
Juonittelua
Seuraavana päivänä ennen Taikaeläinten hoidon tuntia Lilyn ja Rosen kävellessä kohti Rohkelikkotornia, he huomasivat valkoisen karvakerän istuvan portaissa.
“Jasu”, Lily huudahti ja kiirehti nappaamaan kissan syliinsä. “Miten ihmeessä se on päässyt pois makuusalista?” Jasu rimpuili hänen sylissään heidän jatkaessa matkaa.
“Tuota, minä saatoin vahingossa päästää sen”, Rose tunnusti. “Tunsin makuusalista lähtiessäni kosketuksen jaloissani, mutten nähnyt mitään, joten arvelin kuvitelleeni sen. Anteeksi.”
“Voi, ei se mitään”, Lily vakuutti. “Eihän Jasulle kuinkaan käynyt.”
Rose vilkaisi pienikokoista kissanpentua.
“Onneksi se ei törmännyt vahtimestarin häijyyn kattiin, se olisi voinut löylyttää Jasun”, hän totesi.
“Tai toisin päin”, Lily sanoi uskollisena lemmikilleen. Hän oli huomaamattaan jo ehtinyt kiintyä siihen.
Lilyn puolituttu, Karl Richards, tuli heitä vastaan ruuhkaisella käytävällä ja kehui Jasua.
“En tiennytkään, että sinulla on kissa”, Karl sanoi rapsutellen Jasua korvan takaa.
“Ei minulla ollutkaan, ennen kuin James Potter antoi tämän minulle yllätyslahjana”, Lily kertoi. Karl kohotti kulmiaan. “Taisi olla melkoinen yllätys. Mutta minun täytyy mennä, etten myöhästy tunnilta. Nähdään.” Karl lähti ripein askelin siihen suuntaan, josta Lily ja Rose olivat tulleet. Lily kääntyi lähteäkseen ja törmäsi vahingossa Regulus Mustaan, joka änkesi röyhkeästi hänen ohitseen, jolloin Jasu oli vähällä pudota. Se naukaisi ja takertui Lilyyn upottaen kyntensä kaavun läpi tämän ihoon. Lily älähti ja veti kissaa kauemmas ihostaan.
“Tule, Rose! Mennään äkkiä, ennen kuin Jasu repii kaapuni niin rikki, että se putoaa päältäni”, hän ähkäisi ja lähti työntymään eteenpäin tungoksessa.
Perillä Lily laski kissan alas ja tarttui lattialla lojuvaan leluhiireen. Hän ravisti sitä edestakaisin lattiaa vasten saaden Jasun vaanimaan sitä. Lopulta hän heitti sen huoneen toiseen päähän, jolloin Jasu ryntäsi salamana sen perään.
“No niin, olehan nyt kiltti kissa ja pysy täällä”, Lily komensi, nappasi Taikaeläintenhoidon kirjan, jota alun perin oli tullut hakemaan, ja lähti häntä odottelevan Rosen luokse.
Päivällisaikaan Jamesille valkeni, etteivät Kelmit olleet tehneet vielä yhtään kepposta. Remus oli jo ehtinyt toivoa Jamesin, Siriuksen ja Peterin kypsyneen sen verran, että olisivat jättäneet moiset temppuilut, mutta turhaan.
Istuessaan pöydän ääressä James katseli ohi kävelevää Kalkarosta ja kysyi ystäviltään: “Johtuuko se vain minusta, vai ovatko Ruikulin hiukset tavallistakin rasvaisemmat?”
“Ei, kyllä ne todella ovat pesun tarpeessa”, Sirius sanoi seuraten vaivattomasti Jamesin ajatustenjuoksua. Tämä heilautti taikasauvaansa mutisten “Kuuraannu”, jolloin Kalkaroksen hiukset alkoivat vaahdota. Severus Kalkaroksen kädet kohosivat automaattisesti saippuaiseen päähän. James, Sirius ja Peter nauroivat äänekkäästi pöydässään ja pian nauroi suurin osa rohkelikoista, puuskupuheista ja korpinkynsistäkin. Jopa jotkut luihuisten pöydässä istuvat oppilaat tirskuivat, sillä Kalkaros ei ollut kenenkään suosiossa ja näky oli varsin huvittava.
Kalkaros sai kaivettua taikasauvan kaapunsa taskusta saippuasta liukkailla käsillään ja lopetti hiuksiaan riepottelevan taian. Vaahto katosi ja hiuksista tuli kuivat, mutta ne olivat hullunkurisesti pörröiset.
“James, keskellä Suurta salia!” Rose päivitteli. “Oletko tullut höperöksi kesäloman aikana?” Hän käänsi Jamesin päätä niin, että tämä näki heitä kohti harppovan tuimailmeisen McGarmiwan. Kalkaros puristi taikasauvaansa rystyset valkeina, mutta päätti kostaa Kelmeille myöhemmin, kun he eivät olisi opettajien valvovien silmien alla.
“James Potter, oliko tuo sinun käsialaasi?” professori McGarmiwa tiukkasi ehdittyään Jamesin eteen. Hän vilkaisi nopeasti Kalkarosta, joka kulki kohti luihuisten pöytää yrittäen samalla lytistää hiuksiaan.
“Kyllä, professori, mutta ethän toki rankaise minua palveluksen tekemisestä?” Vastausta odottamatta James jatkoi: “Nähkääs, jos Ru- Kalkaroksen hiusten olisi annettu jatkaa likaantumistaan, niistä olisi alkanut valua rasvaisia pisaroita lattialle, jolloin joku viaton oppilas - tai opettaja - parka olisi saattanut liukastua!”
Jos Jamesin puheet huvittivat McGarmiwaa, hän ei antanut sen näkyä, vaan piti ilmeensä tuimana.
“Kymmenen pistettä pois Rohkelikolta ja jälki-istuntoa tänä iltana. Vahtimestari antaa sinulle varmasti jotain kunnollista siivottavaa”, hän sanoi armottomasti ja palasi opettajien pöytään.
“Hyvä yritys, kamu, hyvä yritys”, Sirius naureskeli Jamesin syödessä hieman happamana ruokaansa.
Seuraavana päivänä, joka oli lauantai, Kalkaros mietti kostoaan. Nyt, kun jokaisen tuvan huispausharjoitukset olivat taas alkaneet, hän harkitsi Potterin pudottamista luudalta. Silloin hänellä kuitenkin olisi ollut koko huippausjoukkue vastassaan… Hänen kävellessään käytävällä huonoryhtisenä näissä mietteissään, neljä luihuispoikaa asettui seisomaan hänen eteensä. Yksi heistä oli Regulus Musta, Siriuksen pikkuveli.
“Niin?” Kalkaros töksäytti seisahtuen.
“Nämä ystäväni tässä näin ihmettelevät, miksi haluan edes puhua kaltaisellesi luuserille”, Regulus aloitti. Hänen ystävänsä näyttivät yllättyneiltä, he eivät selvästikään olleet odottaneet Reguluksen paljastavan heidän sanojaan Kalkarokselle.
“Mutta”, Regulus jatkoi, “minusta yhdenkään luihuisen ei pidä hävitä rohkelikolle.”
“Mitä yrität sanoa?” Kalkaros ärähti töykeästi mulkoillen tätä ja muita luihuisia.
“Se, mitä yritän sanoa, on että me autamme sinua kostamaan Potterille”, Regulus vastasi ärsyyntymättä Kalkaroksen äänensävystä.
“En tarvitse apuanne”, Kalkaros sanoi halveksivasti ja yritti työntyä heidän ohitseen.
“Et ehkä nyt, mutta tuskin haluat kohdata loputtoman kostokierteen yksinäsi”, Regulus sanoi lipevästi.
Kalkaros kohotti kätensä puuskaan. Reguluksen sanoissa oli järkeä. Hän oli kyllästynyt olemaan yksin porukkaa vastaan.
“No, hyvä on sitten”, hän myöntyi. “Mitä haluatte tehdä?”
“Hyvä että kysyit”, Regulus sanoi hymyillen. “Meillä nimittäin on tehtävä sinulle.”
Hetkeä myöhemmin Kalkaros käveli poispäin Regulus Mustasta ja kumppaneista.
Jos joku täällä on luuseri, niin Mustan ystävät, Kalkaros ajatteli. Eivät suutaan aukaisseet. Seuraavat vain Regulusta kuin kanat kukkoa.
Kuuloetäisyyden ulkopuolella yksi ‘kanoista’ kuitenkin avasi suunsa ja sanoi: “En kyllä edelleenkään käsitä, miksi haluat auttaa tuota rasvalettiä.”
“Enimmäkseen aionkin huvitella hänen kustannuksellaan”, Regulus sanoi virnistäen.
Muutama päivä kului tavanomaisen koulutyön parissa, lukuun ottamatta sitä, kun Peter Piskuilanin loitsutunnilla tekemä taika iskeytyi hänen omaan nenäänsä. Loppuviikon hän sai kulkea valtava laastari kärsineen nenänsä päällä. Edes taitavalta matami Pomfreyltä ei löytynyt sille nopeaa parannuskeinoa.
“Milloinkohan pääsemme taas Tylyahoon?” Emily mietti eräänä päivänä aamiaispöydässä.
“Jaa-a”, Lily vastasi katsoen kuinka Sirius leijutti kukkurallista lusikkaa pahaa-aavistamattoman alempiluokkalaisen pään päälle. “Ja milloinkohan Kelmit lakkaavat olemasta kelmejä?” Lily pyöräytti taikasauvaansa, jolloin lusikan sisältö roiskahtikin Siriuksen naamalle.
“Äläkä kuvittelekaan aloittavasi mitään ruokasotaa, tai saat viikon jälki-istuntoa”, Lily uhkasi heristäen Siriukselle etusormeaan, tämän lastatessa lusikkaan uutta kuormallista.
“Jessus, Lily, milloin sinusta on tullut noin tylsä?” Sirius kysäisi virnuillen. “Tai ehkä olet ollut sellainen koko ikäsi”, hän lisäsi madaltaen ääntään, mutta edelleen kuuluvasti.
“Ja ehkä sinä tulet olemaan koko ikäsi tuolla lastentarhatasolla”, Lily näpäytti pyöritellen silmiään.
Samana iltana Lily huomasi Rohkelikkotornin ilmoitustaululla lapun, jossa kerrottiin, että seuraava Tylyaho-viikonloppu olisi jo sillä viikolla. Lily lähti kertomaan uutisen Emilylle ja Roselle, jotka olivat makuusalissa tekemässä läksyjä. Tai oikeammin sanottuna Emily teki läksyjä ja Rose selaili Päivän profeettaa.
“Kuinka monta prosenttia nuoret noidat teidän mielestänne käyttävät aikaa juoruiluun?” Rose kysyi Lilyn ilmestyttyä huoneeseen.
“No, sinun tapauksessasi varmaan sellainen 99% olisi aika lähellä totuutta”, Emily piikitteli. “Kuinka niin?”
Rose näytti hänelle kieltään.
“Täällä lehdessä on kysely”, hän vastasi Lilyn istuessa hänen vierelleen sängylle ja tähyillessä lehteä.
“Mutta en minä niin paljoa juoruile! Lilyltäkin olisin voinut kysyä, miten Justinin kanssa menee, vaan en ole kysynyt”, Rose tuhahti.
“Olisit kysynyt suoraan vain”, Lily totesi. “Mitään kerrottavaa ei nimittäin ole. Luulen Janen erehtyneen, eikä Justin olekaan ihastunut minuun. Ja hyvä niin!” hän lisäsi nopeasti. Emily ja Rose vaihtoivat paljon puhuvan katseen.
“Hei, ihan tosi”, Lily sanoi, mutta hänen ystävänsä eivät edelleenkään näyttäneet vakuuttuneilta.
“Äh, menen alas tekemään läksyjä”, Lily sanoi suutahtaneena ja nappasi pari koulukirjaa ja kirjoitusvälineet mukaansa.
Lilyä ei ihmetyttänyt, että Emily teki läksyjä makuusalissa, sillä oleskeluhuoneessa oli melkoinen meteli. Pikkuhiljaa porukkaa alkoi kuitenkin valua nukkumaan. Lily haukotteli ja suunnitteli hänkin nukkumaanmenoa, kunnes huomasi unohtaneensa tehdä pitkän esseen Pimeyden voimilta suojautumisesta, jonka palautuspäivä oli jo seuraavana päivänä. Ähkäisten hän veti esiin pergamenttia ja kyseisen aineen kirjan. Hän ei ehtinyt enää käydä kirjastossakaan, joten hänen oli pärjättävä oppikirjalla ja omilla tiedoillaan.
Lily kirjoitti keskittyneesti sulkakynä sauhuten Jamesin ilmestyessä hänen viereensä.
“Ulkona on hieno puolikuu”, James totesi kokeilevasti.
“Niin”, Lily sanoi hajamielisesti lopettamatta kirjoittamista.
“Onko mukavaa päästä taas Tylyahoon?” James jatkoi.
“Toki”, Lily vastasi ja siirtyi toiselle pergamenttirullalle.
“Lähtisitkö sinne kanssani?” James kysyi jännittyneenä.
“Vaikka.”
James nosti nyrkkinsä ilmaan ja lausui äänettömästi ‘jes‘.
“Mahtavaa!” hän riemuitsi ja kiiruhti kierreportaisiin, ennen kuin tyttö ehtisi perua. Kauhistuneena Lily nosti katseensa paperista tajutessaan, mitä oli luvannut.
Hän istui yhä paikoilleen jähmettyneenä Janen tullessa hetkistä myöhemmin sisään muotokuva-aukosta.
“Voi Jane, mitä minä olenkaan mennyt tekemään”, Lily tuskasteli ja laski kädessään pitelemänsä sulkakynän pöydälle.
“Mitä sinä sitten teit?” Jane kysyi uteliaana istuutuen nojatuoliin ystävänsä viereen.
“Lupasin lähteä Jamesin kanssa Tylyahoon. Älä katso minua noin”, Lily lisäsi nähdessään Janen ilmeen. “Hän kieroili sen ulos suustani, kun olin keskittynyt muuhun!”
“No”, Jane sanoi hitaasti, “hätä ei ole tämännäköinen. Jos et voi perua tekemääsi lupausta, niin esitä Jamesille, että pidät jostain muusta. Suutele vaikka jotain poikaa hänen nähtensä. Tuskin James silloin lähtee kanssasi Tylyahoon. Tai jos lähtisikin, niin tuskin liehittelisi sinua yhtä paljon.”
Lily tuijotti Janea silmät suurina.
“Kaipa se toimisi”, hän myönsi. “Mutta missä sinä muuten olit näin myöhään?”
“No, äiti rakas, tapasin yhden pojan”, Jane vastasi hymysuin ja Lily vaati häntä kertomaan kaiken. Vaikka molemmat olivat unisia, he kiipesivät ylös kierreportaita vasta puolen tunnin kuluttua.
“Älä sitten kerro muille”, Jane kuiskasi käsi ovenkahvalla. “Minusta tuntuu, että Emilykin pitää hänestä.”
“En kerro, lupaan sen”, Lily vakuutti ja he astuivat sisään makuusaliin.
// Seuraava luku on nimeltään Väärinkäsityksiä.
-
Ihanaa kun jatkoit näin pian. Minua menee kohta hermot kun en voi antaa kriittistä palautetta!! =D Olet jotenkin täydellisen oloinen kirjoittaja =) Minä en ainakaan huomannut yhtäkään virhettä =)
Tämä luku oli todella hyvä, eikä minua ainakaan ärsyttänyt että olit laittanut siihen Reguluksen. Jatka samaan malliin niin hyvää tulee!
Tahtoisin lukea jo jatkoa, laita taas pian lukuja lisää!! Niin ja luku oli pitkä =)
-
Ihanaa et on tullu uus luku ja et se oli noin pitkä! :D
Mä en hirveesti tykkää Severuksest, mut Regulus ei silti sais olla sille ilkee. Mä tykkään nimittäin Reguluksest enenmmän :D
Ja sit oli viel jotain.. ainii.. ei Lily saa suudella jotain toista.. :D
NeitiMusta.
-
Oi vitsi! Luin tän nytte vähän tälleen "sivusilmällä" jos niin voi sanoa, mutta täytyy sanoa että silleenkin luettuna tää vaikutti tosi hyvältä.
Ja Lilyn pitää ehdottomasti suudella jotain toista. Sitte se murtaa Jamesin sydämen ja Lily tyntee omantunnontuskia ja sitten sen on pakko mennä pyytämään Jamesilta anteeks ja kerrottava että oikeesti pitää siitä <3
Okoo, tosi epäselvä viesti ja varmaan täynnä kirjotusvirheitä, mutta kun mulla on kiire kun mut häädetään ihan kohta koneelta.
Tuun parantelee tätä kommenttii ja lukee tän ficin kunnolla kun taas pääsen koneelle :D
<3:lla
Larissa
-
Oi, tää on hyvä! Just sopivan mittaisia lukuja, odotan innolla jatkoa! ;D
-
Oi, näin paljon ihania kommentteja :P Suuret kiitokset kaikille, ja Larissa, toivottavasti pidät ficistä vielä luettuasi sen kunnollakin :D
Yhdistin kaksi lukua kolmanneksi luvuksi, koska ne olivat yksinään niin lyhyitä. Siitä syystä luvun nimi vaihtuu.
Mietin pitkään, viitsinkö laittaa nelosluvun nimen englanniksi ja lopulta sitten laitoin, koska se on kuitenkin niin selkeä, että arvelin ettei ketään häritse =D Toivottavasti olin oikeassa. Ja laitoin nyt neljännen luvun nimen kolmannelle luvulle, joten "Väärinkäsityksiä" on syrjäytetty xD
Olisin laittanut tämän luvun jo eilen, mutta "ihana" nettini lakkasi toimimasta juuri, kun olin lähettämässä tämän. Mutta tässäpä tämä nyt:
4. luku
Dates from hell
Lily heräsi yöllä tömähdykseen ja Janen kiroiluun. Unisena hän raotti vuodettaan ympäröiviä verhoja ja kurkisti huoneeseen. Janen pylvässängyn verhot lojuivat maassa ja Jane itse oli polvillaan lattialla. Hän yritti pyydystää verhojen alla ryömivää möykkyä.
“Älä vain sano, että Jasu on tuon takana”, Lily voihkaisi kompuroiden pois sängystä.
“Ei minun tarvitse sanoa sitä, kun hoksasit sen itsekin”, Jane murahti. Hän ei ollut parhaimmillaan kesken unien herätettynä. Hän sai otteen Jasusta ja kiskoi sen pois kankaan alta. Lily kiiruhti ottamaan sen syliinsä, josta Jasu tapitti häntä en-minä-mitään-tehnyt - ilme naamallaan.
“Anteeksi, minä loihdin nuo taas ehjiksi”, Lily lupasi Janen noustessa seisomaan.
“Ei tarvitse. Kunhan pidät tuon petoeläimen erossa sängystäni loppuyön”, Jane sanoi ja korjasi verhot taikasauvallaan. Ne kiinnittyivät ensin tankoon, josta olivat roikkuneet, ja sen jälkeen Jasun kiipeilystä aiheutuneet lukuisat raatelujäljet katosivat.
“Öitä”, Jane mutisi ryömiessä sänkyynsä.
“Öitä.”
“Ja hei Lily…”
“Niin?”
“Osta tuolle katille raapimispuu!”
Päivät kuluivat ja viikonloppu lähestyi, mutta Lily ei saanut toteutettua Janen suunnitelmaa. Sitä vaikeutti se tosiasia, ettei hän voinut suudella ketään noin vain aiheuttamatta vakavaa väärinkäsitystä. Toki hänellä oli kaveripoikia, jotka varmaan olisivat suostuneet auttamaan, mutta Lilyllä oli tunne, ettei heidän ystävyytensä sen jälkeen olisi täysin ennallaan.
Lily ei ollut viime aikoina nähnyt Jamesia juurikaan, ja alkoi arvella tämän välttelevän häntä, jottei hän vain pääsisi perumaan lupaustaan.
Perjantai-ilta koitti ja seuraavana päivänä oppilaat, jotka olivat saaneet lupalappuun allekirjoituksen, pääsisivät Tylyahoon. Opettajat olivat keskustelleet paljon siitä, olisiko pääsyyn syytä asettaa jonkinmoinen ikäraja, mutta siihen aikaan vielä kaikki luvan saaneet pääsivät sinne iästä riippumatta.
Illallisen jälkeen Lily käveli Janen kanssa ulos Suuresta salista.
“Ehkä minun olisi vain parasta sanoa Jamesille, etten haluakaan lähteä Tylyahoon”, Lily totesi. “Tuolla hän onkin. Odotatko minua tässä?” Jane vastasi myöntävästi ja Lily lähti kävelemään kohti Peterin seurassa olevaa Jamesia. Tämä ilmeisesti huomasi hänen tulevan, koska lähetti Peterin pois. Lily oli kuitenkin vielä kaukana Jamesista Justinin ilmestyessä hänen eteensä.
“Hei, halusin vain muistuttaa sinua Tylyahoreissun säännöistä, jotka meidän pitää tänään kertoa ekaluokkalaisille”, Justin sanoi.
“Ai niin, tosiaan. Olin unohtanut”, Lily huokaisi läpsäisten käden otsalleen. Oli niin muita asioita mielessä, hän ajatteli, mutta ei viitsinyt sanoa sitä ääneen. “Nytkö se oli?”
“Kyllä, ekaluokkalaiset odottavat meitä salissa”, Justin vastasi.
“Selvä, mennään”, Lily sanoi ja oli lähtemäisillään, mutta saikin idean nähdessään Jamesin katselevan heitä. “Tuota, kuule… Voisitko tehdä minulle suuren palveluksen?” hän kysyi.
“Toki”, Justin vastasi hymyillen.
“Esitä, että olet ihastunut minuun”, Lily sanoi ja astui lähemmäs ylettääkseen painamaan huulensa pojan huulia vasten. Sivusilmällä hän näki, että James juoksi pois. Suunnitelma toimi kuin unelma. Tai sitten ei.
Lily säpsähti tuntiessaan Justinin kielen omaansa vasten ja irrottautui pojasta.
“Kiitos, sinusta oli paljon apua”, Lily sanoi, mutta hänen yllätyksekseen Justin kietoi kätensä hänen ympärilleen ja kumartui suutelemaan häntä uudelleen. Työntäen käsillään Justinia rintakehästä Lilyn onnistui päästä vapaaksi.
“Taisit nyt käsittää väärin”, hän sanoi erittäin vaivaantuneena. “Tarkoitukseni oli vain saada yksi poika ymmärtämään, etten ole kiinnostunut hänestä.”
“Näin sen kyllä, mutta voit hyvin myöntää pitäväsi minusta. Olen nähnyt, miten olet katsonut minua partiointikierroksilla.”
“Ei, ei… Ihan tosi, olet ymmärtänyt minut väärin…” Lilyn teki mieli paeta, mutta salin ovelta kurkistava opettaja tivasi: “Aiotteko valvottaa oppilaita koko yön?”, eikä Lilyn auttanut kuin mennä Suureen saliin yhdessä Justinin kanssa.
Nähtyään Lilyn suutelevan jotain poikaa, James ryntäsi Rohkelikkotorniin. Poikien makuusalissa Remus sai puristettua hänestä ulos, mitä oli tapahtunut.
“Älähän nyt, Sarvihaara”, Sirius lohdutteli. “Kyllä sinä selviät tästä, niin kuin selvisit siitäkin, kun Lily seurusteli kolmannella luokalla. Ja neljännellä. Ja kuudennella…”
“Kiitos, riittää jo”, James ärähti. “Tuki suusi.”
Lilyn harmiksi James halusi yhä treffeille, joten hän hyvästeli ystävänsä koulun ulko-ovilla ja lähti kävelemään Tylyahoon pojan kanssa.
“Nämä ovat sinulle”, James sanoi ojentaen pienen kimpun kauniita kukkasia. Lily otti ne hämmentyneenä vastaan.
“Kiitos.” Samassa kukista purskahti vettä hänen kasvoilleen ja rinnuksilleen.
“Pilailukukkasia, eivätkö olekin hauskoja?” James kysyi virnistellen, mutta katsomatta Lilyyn.
“Suorastaan hulvattomia”, Lily sanoi happamasti kuivaten itseään ja viskaten kukkakimpun tienvarteen.
Jos treffit alkoivat huonosti, niin eivät ne siitä kyllä parantuneet. He kiertelivät muutamissa kaupoissa, kunnes päättivät mennä Hunajaherttuaan.
Lily kurkotteli saadakseen ylähyllyllä olevia marmorikuulamakeisia (kauniita koristeina, lyömättömiä peleissä, herkullisia syötyinä) ja oli juuri tarttumassa taikasauvaansa, kun James astui hänen viereensä ja sanoi:
“Anna kun minä.” James tarttui yhteen rasiaan ja veti sen hyllyltä, mutta päästikin siitä yllättäen irti, jolloin se kolahti Lilyn päähän.
“Auts!” Lily älähti ja hieroi päälakeaan.
“Älä nyt, eiväthän ne oikeasti ole marmoria”, James sanoi röyhkeästi. Lily olisi läimäyttänyt häntä, jollei kolme asiakasta olisi juuri työntynyt heidän välistään.
“Minulle riitti, lähden takaisin Tylypahkaan”, Lily kivahti ja lähti raivaamaan tietään ulko-ovelle.
“Odota”, James pyysi lähtien hänen peräänsä ja tavoitti tämän ulkona. “Käydään vielä pikaisesti Kolmessa luudanvarressa. Et kai halua lähteä täältä juomatta yhtään kermakaljaa?”
Lily seisoi hetken kädet puuskassa.
“No hyvä on”, hän suostui. “Kunhan et suunnittele kaatavasi mitään minun päälleni.”
“En suunnittele, vannon sen.”
James meni ostamaan juomat ja pyysi Lilyä varaamaan heille istumapaikat. Lily tähyili vapaita paikkoja ja meni istumaan lähimpään tyhjään pöytään. James tuli pian ja laski lasin Lilyn eteen. He siemailivat hetken vaitonaisina juomiaan, kunnes James sanoi muina miehinä:
“No niin, kerrohan, mitä sinun ja Justin Pentonin välillä on.”
“Minun puolestani me olemme vain ystäviä, hän haluaisi enemmän”, Lily vastasi.
“Miksi sitten suutelit häntä?”
“Tein sen vain, ettet olisi halunnut kanssani - hei hetkinen nyt… Et kai sinä laittanut totuusseerumia juomaani?” Lily kysyi tuijottaen ensin epäluuloisena lasinsa sisältöä ja sitten Jamesia. Hän oli alkanut täysin tahtomattaan lörpötellä asioita, joista nimenomaan ei halunnut keskustella James Potterin kanssa.
“Ehkäpä”, James vastasi ja oli jatkamaisillaan jonkin märän loiskahtaessa hänen kasvoilleen ja avonaiseen suuhunsa. Lily oli heittänyt loput kermakaljansa hänen päälleen ja juoksi ulos.
“Kamalimmat treffit ikinä”, Lily rähjäsi kävellen pientä ympyrää rohkelikkojen lähes autiossa oleskeluhuoneessa. Jane istui nojatuolissa myötätuntoinen ilme kasvoillaan.
“Oliko hän niin takertuvainen?” hän kysyi.
“Voi kuule, takertuminen, lähentely ja palvonta eivät olisi olleet mitään verrattuna tähän”, Lily puuskahti elehtien vilkkaasti käsillään ja yhä kävellen. “Olen niin vihainen! Voisin syöttää Jamesin kalmarille. Tai jospa liittyisin Rohkelikon huippausjoukkueeseen lyöjäksi ja iskisin kaikki eteeni osuvat ryhmyt päin Jamesia!”
“Rauhoitu, Lily. Sinähän alat kuulostaa ihan Kelmeiltä”, Jane toppuutteli.
“Aargh!” Lily huudahti ja kiipesi ulos muotokuva-aukosta. Käveltyään hetken päämäärättömästi ympäriinsä hän huomasi Jasun makaavan vähän matkan päässä kivilattialla. Hänen ensimmäinen ajatuksensa oli: miten se on päässyt taas ulos? Vasta sen jälkeen hän näki veren ennen niin valkoisella turkilla. Kauhuissaan Lily nosti Jasun syliinsä. Se oli vetelä ja eloton. Kyynelistä sumein silmin hän lähti kompuroiden juoksemaan kohti ensimmäisenä mieleensä tullutta paikkaa, josta voisi saada apua - Hagridin mökkiä.
Rubeus Hagrid oli juuri tulossa Kielletystä metsästä Lilyn rynnätessä hänen luokseen.
“Auta… Pyydän”, Lily sanoi haukkoen henkeään pitkän juoksun jäljiltä. Hagrid otti Jasun häneltä ja vilkaistuaan sitä katsoi onnettomana Lilyn märkiin kasvoihin.
“Oon pahoillani, liian myöhäistä”, hän sanoi hiljaa. Sisimmässään Lily oli tiennyt sen, muttei ollut suostunut myöntämään sitä.
“Tiiäkkö kuka tän teki? Aivan kuin ois veitsellä isketty.”
“En tiedä, en todellakaan tiedä”, Lily nyyhkäisi. Hän ei kestänyt katsoa Jasun ruumista.
“Hagrid, olisitko niin kiltti ja hautaisit sen… jonnekin”, hän pyysi värisevällä äänellä.
“Totta kai, Lily, totta kai”, Hagrid vastasi taputtaen Lilyä selkään niin hellästi, että tämä oli vähällä lentää rähmälleen.
“Kiitos”, Lily sanoi ja lähti juoksemaan takaisin linnaan.
James tuli häntä vastaan aulassa.
“Lily, mitä on tapahtunut? Onko kaavullasi verta?”
“Jasu on tapettu”, Lily sanoi tukahtuneella äänellä ja lysähti polvilleen lattialle. James oli hetkessä hänen vierellään ja puristi hänet itseään vasten.
“Olen pahoillani. Ja anna anteeksi, miten kamala olin sinulle tänään.”
Lily kietoi kätensä Jamesin ympärille, painoi otsansa vasten tämän olkapäätä ja antoi kyyneleiden virrata.
Samana iltana, ennen iltaruokien ilmestymistä pöytiin, Minerva McGarmiwa piti pienen puheen.
“Linnassa on tapettu erään oppilaan valkoturkkinen kissa. Kaikkia asiasta jotain tietäviä pyydetään - ei vaan vaaditaan - ottamaan minuun yhteyttä ja kertovan tietonsa”, McGarmiwa sanoi mulkoillen oppilaita yhtä vihaisesti kuin jos kuollut kissa olisi ollut hänen omansa. Lily tuijotti ilmeettömänä eteensä ja mietti, että McGarmiwa taisi todella pitää kissoista. Hänhän osasi animaaginakin muuttua juuri kissaksi.
McGarmiwan istuuduttua pöydät täyttyivät ruoista ja ihmiset alkoivat syödä, mutta hieman vaisummin ja hiljaisemmin kuin yleensä.
Luihuisten pöydässä Regulus Musta kumartui lähelle Kalkaroksen korvaa ja kuiskasi:
“Sait siis tapettua sen kissan. Seuraava tehtävä: iske Lily.”
// Viidennen luvun nimi on Ystäviin voi aina luottaa, vai voiko? :)
-
Ääk! Severus, minkä teit!!
Voi Jasu parkaa :'(se vaikutti niin suloselta...
Ja James oli kyllä vähän ilkee Lilylle sen totuusjuoman kanssa, mutta kait sen voi antaa anteeks...
Jatkoa kilttiii *rukoilee polvillaa*
<3:lla
Larissa
-
mäkin rukoilen jatkoa!
-
AH, odotan jatkoa jo!!!! Jasuuuuuuuuuu!!! Ikävä sitä pientä kissaa, kamalaa !!!! Larissa sanoi : "Ja James oli kyllä vähän ilkee Lilylle sen totuusjuoman kanssa, mutta kait sen voi antaa anteeks..." aivan! Mutta tosi hyvä luku oli!!!Vaikka luvussa sattui ikäviä, oli ihana luku! <3 Osaat niin sujuvasti ja ihanasti kirjoittaa! <3 JA JATKOA JO!!!!!!!!! JA niin tuo otsikko oli mukava kun oli enkuksi =) Ja hyvän enkku nimen olit tuohon lukuun keksinyt!! Täydellistä!! Mutta niin, jatkoa pliis nopeesti!!!!! <33
-
Kiitos :) Tässä tuppaa nyt vähän olemaan kiireitä mm. koeviikon lähestymisen takia, enkä sen takia laita jatkoa yhtä tiheään kuin yleensä, joten pahoittelen, että joudutte odottamaan.
Jasun tappaminen oli vähän kova paikka, kissarakas kun olen, (heh, avani ja nickini kertovat jo aika paljon) mutta se oli juonen kannalta tärkeää.
Ja niin, James oli kyllä ilkeä, mutta kaikkea hulluahan sitä tulee rakkauden eteen tehtyä, ainakin tarinoissa :D
-
5. luku
Ystäviin voi aina luottaa, vai voiko?
Lily pyysi ystäviltään, etteivät nämä mainitsisi hänen kuollutta lemmikkiään, mutta tuli itse vahingossa tehneeksi niin.
“Täytyy antaa Jasulle ostamani ruoat jollekin kissanomistajalle”, hän sanoi yhtenä päivänä. Emily tarjoutui viemään ne jollekin tutulleen.
Sää oli alkanut viiletä ja oleskeluhuoneen takassa roihusi välillä kotitonttujen sytyttämä tuli. Eräänä sellaisena hetkenä Lily ja Jane istuivat nojatuoleissa takan ääressä kumpikin mietteisiinsä vaipuneena.
“Jane, oletko tavannut Remusta sen jälkeen, kun juttelitte silloin kirjastossa iltamyöhään?” Lily kysyi yllättäen. Jane kääntyi katsomaan Lilyä ja hänen katseensa oli surumielinen.
“Olen kyllä puhunut hänen kanssaan, mutta hän on jollain lailla torjuva.” Jane olisi sanonut jotain muutakin jollei Rose olisi pölähtänyt paikalle.
“Hei, tytöt! Lily, voinko tehdä sinulle pienen haastattelun?”
“Öö, mikäs siinä”, Lily vastasi hämmentyneenä ja Rose alkoi luetella kysymyksiään kirjoittaen vastaukset paperilapulle.
“Mikä on lempivärisi?”
“Vihreä.”
“Lempiaine?”
“Hmm, loitsut tai taikaliemet.”
“Lempiherkkusi?”
“Suklaasimpukat. Tiedäthän, ne pienet simpukanmalliset suklaat, joiden sisällä on eri suklaata oleva helmi?”
Rose kysyi vielä muutaman samantyyppisen kysymyksen, kiitti ja lähti ennen kuin Lily ehti kysyä mihin kysymykset olivat. Lily kääntyi ja nojasi leukaansa tuolin selkänojaan nähdäkseen, minne Rose kiiruhti. Hänen yllätyksekseen tämä meni ojentamaan lapun Jamesille ja sai itsekin Jamesilta jonkin paperin.
“Rose”, Lily huudahti korottaen ääntään loppua kohden. Rose pakeni hypähdellen kierreportaisiin ja Lily seurasi häntä saaden hänet kiinni makuusalissa.
“Rose, alahan selittää!” Tämän toteltua Lily ei voinut kuin nauraa.
“Ihan kuin olisit myynyt tietoja minusta”, hän naurahti kuultuaan, että James oli pyytänyt Rosea hankkimaan tietoja asioista, joista Lily piti ja joista hän ei pitänyt.
“Älä nyt”, Rose sanoi virnistäen. “Enhän minä rahaa ottanut vastaan, ainoastaan tietoja Siriuksesta.”
Lily istahti sänkynsä päätyyn. Hän näki ikkunasta taivasta valaisevan kuun, joka oli melkein täysi. Remus Lupin parka joutuisi taas kärsimään ihmissutena olemisesta parin päivän sisällä.
“En kyllä ymmärrä, mitä James kuvittelee tekevänsä antamillasi tiedoilla”, Lily totesi kääntäen katseensa jälleen ystäväänsä.
“Hän puhui jotain siitä, että haluaisi tuntea sinut”, Rose kertoi ja lisäsi: “Sinä et pahemmin ole antanut mahdollisuutta tutustua itseesi.”
“Siltikin. Ihan hölmöä.” Jostain syystä Lilyä ei naurattanut enää.
Sinä iltana Lilyn oli vaikea nukahtaa. Hän pyöri valveilla vuoteellaan miettien eräitä ihmisiä. Remusta, jonka salaisuutta hän ei koskaan ollut paljastanut kenellekään ja jonka luonteeseen ja älykkyyteen Jane oli ihastumassa. Hyvännäköistä Siriusta, joka oli parin viime vuoden aikana muuttunut turhan itsevarmasta ja röyhkeästi ihan siedettäväksi. Ja Jamesia. Poikaa, joka oli karkeasti sanottuna ollut paise hänen ahterissaan melkein seitsemän vuotta. Näissä ajatuksissaan Lily lopulta nukahti ja näki unen, jossa James oli mukana. Lily ei kuitenkaan muistanut sitä enää herätessään aamulla.
“Hei, Lily! Tuletko pelaamaan velhoshakkia?” Jane kysyi nähdessään Lilyn kävelevän oleskeluhuoneeseen.
“Valitettavasti en nyt ehdi, olen menossa kirjastoon. Haluan saada rästiin jääneet läksyt mahdollisimman pian pois alta”, Lily vastasi ja taputti kantamaansa laukkua.
Kirjastoon päästyään hän kävi hakemassa hyllyiltä muutaman kirjan ja laski sitten kantamuksensa vapaalle pöydälle. Läksyihin ei kulunut kovin pitkää aikaa ja lopulta hänellä oli jäljellä enää liemiläksy; Kirjoita essee vapaavalintaisen taikakasvin ominaisuuksista ja esiintymisestä eri alueilla. Lily kirjoitti otsikoksi Aataminomenakasvi. Sen alle hän kirjoitti kaiken tietämänsä sen ominaisuuksista, muun muassa sen, että siitä sai valmistettua liemen, jota juotuaan miehen ääni muuttuu naisen ääneltä kuulostavaksi. Lily ei kuitenkaan muistanut, missä kasvia esiintyi. Hän sanoi lauseen ääneen toivoen tiedon siten palautuvan hänen mieleensä:
“Aataminomenakasvia esiintyy…”
“Puiden pahkuroissa ja joskus syvällä kuoren alla”, vastasi joku Lilyn puolesta hänen selkänsä takana.
Severus Kalkaros astui pois Lilyn takaa ja istahti tuolille hänen viereensä
“Ai kiitos, niinhän se olikin”, Lily sanoi ja kirjoitti tiedon ylös. Hän vilkaisi hieman vaivaantuneena Kalkarosta. Olikohan tällä jotain asiaakin? Lily ei muistanut puhuneensa Kalkarokselle reilusti yli vuoteen. Eikä silloin käyty keskustelu ollut ollut mikään hilpeä.
“Ole hyvä”, James oli sanonut Kalkaroksen kompuroidessa jaloilleen. “Sinulla kävi tuuri, Ruikuli, kun Evans sattui paikalle -”
“Minä en kaipaa hänenlaistensa saastaisten kuraveristen apua!”
Lily oli hätkähtänyt.
“Selvä”, hän oli sanonut tyynesti. “Vastedes en vaivaudu. Ja sinuna minä pesisin housuni, Ruikuli.”
“Kuulin, että se oli sinun kissasi, joka kuoli”, Kalkaros sanoi pahoittelevalla äänellä herättäen Lilyn ajatuksistaan.
“Tapettiin”, Lily korjasi ilmeettömästi.
“Niin.” Kalkaros oli hetken vaiti. “Halusin vain sanoa olevani pahoillani siitä.” Kalkaros puristi lohduttavasti Lilyn pöydällä lepäävää kättä. Hän oli tuntevinaan tytön sävähtävän. Kalkaros irrotti nopeasti otteensa ja nousi lähteäkseen.
“Kiitos”, hän kuuli vielä Lilyn sanovan.
Mitä minä oikein teen, ihan naurettavaa, Kalkaros ajatteli yrmeästi. Lily ei rakastanut minua ennen, eikä tule rakastamaan nytkään. Sanon Regulukselle ja hänen idioottiystävilleen, etten ole kiinnostunut heidän typeristä suunnitelmistaan.
Kalkaros iski nyrkillään kiviseinää kävellessään kohti Tylypahkan alimpia kerroksia. Hän oli rakastanut Lilyä melkein koko sen ajan, jonka oli tämän tuntenut. Hän oli kuitenkin aikaisin haudannut tunteensa ja niiden tilalle oli noussut katkeruus. Rakkaus ei kuitenkaan ollut sammunut. Osa Kalkaroksesta halusi painaa Lilyn syliinsä, suudella tämän pehmeitä huulia. Katsoa tyynesti ja voitonriemuisesti Potterin paskanruskeisiin silmiin Lily kainalossaan. Nauraa ja sanoa:
“Minä voitin.”
// Tässäpä pitkästä aikaa jatkoa, toivottavasti jaksatte taas kommentoida. Luku on valitettavasti kovin lyhyt :-\ Mutta suuri kiitos ystävälleni, joka keksi luvussa esiintyneen aataminomenakasvin nimen =D
Seuraava luku on nimeltään Varokaa, ihmissusi on irti!
-
Jee, jatkoa! Todella hyvää ja sujuvaa tekstiä. Jatkosi on todella hyvä, jatkoa odotan jo innolla, sillä seuraavan luvun nimi on kiehtova =) Mielestäni jatkon pituus oli juuri hyvä, ei lyhyt ollenkaan, minun makuuni =D
Jatkoa odotan pian!
-
jatka samaan malliin!!!
-
IHanaa et on tullu jatkoo.
Harmi et Lilyn kissa tapettiin ja harmi et se oli Severus, vaik se olikin jo edellises luvus. Hirveet et Severus teki sillain Jasulle :(
Jatkoo kuitenkin. Tää on ihan mahtava!
Jasu on tapettu”, Lily sanoi tukahtuneella äänellä ja lysähti polvilleen lattialle. James oli hetkessä hänen vierellään ja puristi hänet itseään vasten.
“Olen pahoillani. Ja anna anteeksi, miten kamala olin sinulle tänään.”
Lily kietoi kätensä Jamesin ympärille, painoi otsansa vasten tämän olkapäätä ja antoi kyyneleiden virrata.
James on tosi sulonen :D
NeitiMusta.
-
hyvä tarina, tykkään (:
mitään rakentavaa palautetta en keksi.
jatkoa odotellessa (:
~nuuhku
-
Hyvää ja sujuvaa kerrontaa, joissain kohdin tapahtumat etenevät jopa liian nopeasti, ja teksti sekavoituu hieman. Tykkään kuitenkin ja jatkoa odotan! (:
-
Kiitos kaikille kommentoijille (:
Jotain tässä sekoilen ja meinasin hypätä yhden luvun yli xD Ehkä yritin jotenkin kiirehtiä siihen lukuun, koska mielestäni se on hyvä :D Tässä kuitenkin oikea luku:
6. luku
Varokaa, ihmissusi on irti!
Seuraava Tylyaho-viikonloppu lähestyi jälleen ja James käytti hyväkseen tilannetta, jolloin Lily seisoi hänen lähellään odottamassa muodonmuutostunnin alkamista.
“Kuule, etkö antaisi minulle uutta tilaisuutta, ja lähtisi kanssani Tylyahoon”, James kysyi Lilyltä melko hiljaisella äänellä.
“En. Valitan, mutta sain viime kerralla tarpeekseni.”
“Mutta luulin saaneeni anteeksi, kun halasit minua… silloin…”
Lily alkoi katkerasti katua heikkouden hetkeään.
“Sitä paitsi, kyllähän sinä tiedät etten tekisi niin tyhmästi uudelleen. Olin silloin mustasukkainen ja vihainen -”
“Et varmasti yhtä vihainen kuin minä treffien jälkeen”, Lily sanoi eikä Jamesille jäänyt tilaisuutta vastata McGarmiwan päästäessä oppilaat luokkaan ja Lilyn hakeuduttua kauas pojasta.
Saman viikon keskiviikkona Lilyn täytyi taas tehdä partiointikierros Justinin kanssa. Partiointeja oli vähennetty lukuvuoden edetessä, sillä yleensä eniten hässäkkää ja häiriköintiä sattui vuoden alussa ja lopussa sekä lomien lähestyessä. Lily oli kuitenkin joutunut käymään jo muutamalla kierroksella sen jälkeen, kun oli suudellut Justinia. Tunnelma oli ollut äärimmäisen vaivaantunut, eikä kumpikaan ollut juuri puhua pukahtanut. Sillä kertaa Justin kuitenkin vaikutti vihaiselta.
“Minulla on jotenkin sellainen tunne kuin olisit käyttänyt minua hyväkseni”, Justin lopulta avasi suunsa heidän kävellessään aulassa.
“Olen pahoillani siitä, mutta jos puhut siitä mistä luulen, niin suostuit silloin auttamaan minua”, Lily vastasi melko napakasti.
“En tiennyt, mihin lupauduin.”
Lily ei ehtinyt sanomaan mitään, sillä hän huomasi Janen kompuroivan sisään ulko-ovista.
“Jane, mitä sinä…” Lily jätti lauseensa kesken huomatessaan ystävänsä vasemman käden hihan olevan repaleinen ja verinen. Hän ryntäsi tukemaan Janea, joka oli kasvoistaan vitivalkoinen ja haukkoi henkeä. Justinkin juoksi auttamaan.
“Re-remus”, Jane hengähti. “Remus on -” Lily katsahti taivaalle ja näki sen, mitä oli pelännytkin: täysikuun. Hän hyssytteli kiireesti Janea ja sanoi:
“Sinut täytyy viedä sairaalasiipeen. Pystytkö kävelemään?”
Jane nyökkäsi täristen ja Lily kääntyi Justinin puoleen. “Sinä voit varmaan tehdä lopun partioinnista ilman minua?”
“Kyllä, mutta eikö minun olisi parasta tulla teidän mukaanne?” Justin kysyi.
“Ei, ei, kyllä me pärjäämme”, Lily sanoi nopeasti ja lähti kävelemään ripein askelin kohti sairaalasiipeä Janea taluttaen.
Heidän päästyään kuuloetäisyyden ulkopuolelle Jane sanoi järkyttyneenä:
“Remus on ihmissusi.” Hän katsoi Lilyn kasvoja, eikä nähnyt niillä merkkiäkään yllättymisestä.
“Ja sinä tiesit!” hän lisäsi syyttävästi.
Lily katseli lattiaan ja nopeutti hieman kävelytahtia.
“Niin tiesin, tai oikeastaan olen arvannut sen jo kauan aikaa sitten”, hän lopulta myönsi.
“Etkä kertonut minul-” Jane ei ehtinyt sanoa lausettaan loppuun, sillä yllättäen hänen voimansa pettivät ja hän lysähti maahan pysyen hädin tuskin tajuissaan.
“Jane, sinä olet menettänyt paljon verta” Lily sanoi ääni täristen, vaikka hän yritti pysytellä rauhallisena. “Sinun ei tarvitse kävellä, minä leijutan sinut.” Jane ei vastannut mitään ja Lilyä pelotti nähdä kuinka kalpea hän oli. Lily kohotti sauvansa ja lähti juoksemaan leijuttaen Janea edellään. Koskaan ei sairaalasiipi ollut tuntunut olevan niin kaukana.
Jos matami Pomfrey ei uskonut Lilyn kertomusta siitä, kuinka jokin Kielletyn metsän eläin oli raapaissut Janea, hän ei ainakaan näyttänyt sitä. Matami Pomfrey alkoi saman tien hoitamaan Janea, aloittaen ottamalla vahingoittuneen käden pois hihasta. Lily käännähti äkisti nähtyään veriset haavat.
“Sinun on parasta mennä tupaasi ja nukkumaan”, matami Pomfrey sanoi. “Ystäväsi joutuu joka tapauksessa jäämään tänne yöksi.
“Ei, haluan jäädä Janen luokse”, Lily intti vastaan.
“Sittenhän voitkin auttaa minua puhdistamaan nämä viillot.”
Lily tunsi oksennuksen nousevan kurkkuunsa hänen edes vilkaistessa haavoja. “Hyvä on, hyvä on! Minä menen!”
Lily ei kuitenkaan pystynyt nukkumaan. Hän istui sängyllään miettien, mitä oikein oli tapahtunut. Miten Remus oli päässyt raapaisemaan Janea? Ja kai tämä oli tehnyt haavan kynsillään, eikä hampaillaan? Se pelottava ajatus ei ollut aiemmin tullut Lilyn mieleen, mutta nyt hän ei kyennyt muuta ajattelemaankaan.
Aamulla herätessään Lily kuitenkin huomasi vajonneensa uneen jossain vaiheessa täysissä pukeissa. Kello oli seitsemän ja hän arveli voivansa jo mennä takaisin sairaalasiipeen.
Janekin oli hereillä, joskin hieman pöpperöinen saamistaan lääkkeistä, ja vaati saada lähteä. Lopulta matami Pomfrey suostui ja Jane ja Lily kävelivät yhdessä ulos sairaalasiiven ovesta.
“Sattuuko käteesi vielä?” Lily kysyi huolehtivaisesti.
“Ei, Pomfrey hoiti sen vaivattomasti kuntoon ja korjasi jopa kaapuni”, Jane vastasi tutkaillen vasemman käden hihaansa. “Mutta kiinnostavampi tarina on, miksi et kertonut minulle Remuksen olevan ihmissusi”, hän lisäsi jokseenkin kylmästi.
“En ole kertonut asiasta kenellekään, koska… no, suojellakseni häntä”, Lily kertoi. Hänen oli vaikea pukea asia sanoiksi. “Sillä, jos oppilaat tietäisivät, he eivät ehkä hyväksyisi sitä, että Remus opiskelee heidän joukossaan. Kaikkia ihmissusia pidetään petoina, hylkiöinä.”
He kävelivät hetken vaitonaisina.
“Hyvä on, ymmärrän”, Jane lopulta tokaisi. “Vaikka olisit sinä parhaalle ystävällesi voinut kertoa.”
He olivat saapuneet kuin yhteisestä suunnitelmasta Suureen saliin, joka oli autio lukuun ottamatta muutamaa aikaista puuskupuhia, jotka jo istuivat aamupalalla. Lily ja Jane menivät istumaan rohkelikkojen pöytään ja Lily kysyi hiljaa:
“Voitko kertoa, mitä eilen oikein tapahtui.”
Janen silmät kostuivat.
“Olin nukahtanut yhteen oleskeluhuoneen nurkkapöytään läksykirjojeni ääreen ja heräsin kuullessani kuinka muotokuva-aukko sulkeutui. En tiedä kuka meni ulos, mutta jonkin ajan kuluttua Remus juoksi poikien makuusalista ja ulos muotokuva-aukosta hänkin. Hetken mielijohteesta lähdin hänen peräänsä, sillä halusin tietää minne hän oli menossa, ja miksi hän on vältellyt minua”, hän kertoi hiljaisella äänellä. “Sain hänet kiinni vasta ulko-ovella, eikä hän pysähtynyt, pyynnöstäni huolimatta. Sanoi vain, että hänellä oli kauhea kiire ja käski minun painua nukkumaan. En muista, mitä vastasin siihen, mutta joka tapauksessa olin yhä hänen lähellään pihalla, kun hän yllättäen muuttui ihmissudeksi.” Kyynel vierähti Janen poskelle, mutta hän pyyhkäisi sen nopeasti pois. Lily halasi häntä myötätuntoisesti ja kysyi kuiskaten:
“Miten pääsit karkuun?”
“Jostain ilmestyi musta koira, joka kävi ihmis- tai siis Remuksen kimppuun. Sitä ennen hän kuitenkin ehti raapaista minua.” Samassa Janen silmät laajenivat ja hän tarttui Lilyn käteen. “Lily, eihän… eihän minustakin tule ihmissutta?”
“Ei, kunhan Remus raapaisi sinua vain kynsillään”, Lily vastasi ja Jane huokaisi helpotuksesta.
“Niin tietysti, pelko iski niin yllättäen, etten muistanut sitä…” Jane vaikeni kahden rohkelikon ilmaantuessa heidän kanssaan samaan pöytään eivätkä hän ja Lily puhuneet aiheesta enempää päivän ensimmäisillä oppitunneillakaan.
Päivän lähestyessä iltaa Lily käveli yksin käytävällä matkalla kirjastosta Rohkelikkotorniin, kun kuuli jostain huutoja. Äänet kuuluivat luokkahuoneesta, jota hyvin harvoin käytettiin.
“En voi jäädä Tylypahkaan sen jälkeen, mitä tein sinulle! En mitenkään!”
“Ei, ei! Kaikki oli minun syytäni!”
Lily tunnisti riitelijät Remukseksi ja Janeksi.
“Olin typerä. Jos en olisi pidätellyt sinua…”
“Mutta olin muutenkin myöhässä, en olisi saanut nukahtaa ja lähteä piiloon niin myöhään! Vaaransin kaikki…”
Lily koputti oveen ja työnsi ovea hieman auki.
“Anteeksi”, hän sanoi epävarmasti. “Teidän ei kannattaisi puhua noin kovaa, äänenne kuuluvat käytävälle. Halusin vain varoittaa, etteivät ulkopuoliset saisi tietää…” Hän sulki oven nopeasti, mutta hänen mieleensä jäi selkeä kuva Janesta ja tämän punoittavista silmistä sekä Remuksesta, joka selvästi oli raastanut hiuksiaan.
Myöhemmin murtumispisteessä olevalta näyttävä Jane istahti, tai ehkä pikemminkin rojahti, istumaan Lilyn viereen oleskeluhuoneessa.
“Sain lopultakin Remuksen uskomaan minua. Hän meinasi jättää koulun kesken, lähteä Tylypahkasta…” Jane huokaisi raskaasti. “Minusta tuntuu, ettei hän voi ikinä antaa itselleen anteeksi sitä, että raapaisi minua.”
“Niin, kuulin osan… hmm, keskustelustanne”, Lily sanoi harkiten sanojaan tarkkaan. Hän halasi ystäväänsä lohduttavasti.
“Ehkä tämä vähän piristäisi häntä”, Lily sanoi kurottuen nappaamaan pöydältä paperin.
“Ja sinua”, hän lisäsi. Jane käänsi katseensa tulisijasta nähdäkseen, mistä Lily puhui.
“Tivoli”, Jane luki hämmentyneenä paperista. “Tylyahossa?”
// Seuraavan luvun nimi on Taikativoli :) Kommentoittehan taas?
-
hyvä luku oli (:
ei tässä muuta kuin jatkoa odotellessa :)
~nuuhku
-
Hyvä luku! :D
Sori et tää kommentti on näin lyhyt, mut mun täytyy mennä pois. :D
NeitiMusta.
-
Erittäin hyvä luku =) Olen pahoillani, mutten nyt jaksa kirjoittaa pidempää kommenttia, mutta kuitenkin Odotan jo seuraavaa lukua kun se sinusta on niin hyvä =) Hihi, mutta jatka samaan malliin niin hyvin menee =)
-
Ääh, aivoni ovat ihan jäässä niin saas nyt nähdä mitä tästäkin kommentoinnista tulee : D
Kirjoitat tosi sujuvasti ja selkeästi, ficciä on helppo lukea!
Pidän kovasti juonesta, ficci on hauska, mutta myös suloinen : DD
Tarina käy kokoajan mielenkiintoisemmaksi luku luvulta, tuskin maltan odottaa jatkoa!
Ihana ficci, pidän kovasti(: <3
Pistähän sitä jatkoa : D
-
Kiitos kaikille ihanille kommentoijille :) Tänään on ollut uskomattoman hermojaraastava päivä, mutta onneksi kuitenkin seurasi lopulta jotain hyvääkin ja teidän kommenttinnekin piristivät minua! Kiitos kiitos. Tässä nyt siis seitsemäs luku, johon meinasin ennenaikaisesti kiiruhtaa:
7. luku
Taikativoli
Tylyaho-viikonloppuna ennätysmäärä oppilaita tungeksi ulko-ovilla, sillä kaikki tahtoivat päästä tivoliin. Ne, joilla oli Tylyahoon pääsemiseen tarvittava lupalappu, olivat kerskailleet niillä kavereilleen, ja ne, joilla ei ollut, olivat kirjoittaneet pitkiä anomuskirjeitä vanhemmilleen tai muille huoltajilleen.
Tivolille oli raivattu suuri tila melko lähelle Rääkyvää röttelöä. Puita oli siirretty taikakeinoin syrjemmälle ja maata tasoitettu. Tivolin portilla oli pitkä jono ihmisiä, jotka jonottivat maksamaan sisäänpääsymaksua. Jonon hännillä seisoivat Lily, Jane, Rose ja Emily.
“Liikkuuko tämä jono ollenkaan?” Rose valitti. Kukaan ei vastannut, sillä he tähyilivät tivoliin päin. Porttien sisäpuolelta kuului hilpeää musiikkia ja korkealle taivaalle kohosi maailmanpyörä, joka oli kymmeniä kertoja korkeampi kuin jästien rakennelmat.
Viimein ystävykset pääsivät porttien sisäpuolelle.
“Onko kukaan teistä aiemmin käynyt velhojen ja noitien tivolissa?” Lily kysyi katsellen kiinnostuneena ympärilleen.
“Ei”, oli jokaisen vastaus.
“Nämä taitavat olla aika harvinaisia”, Emily sanoi. Tivolin mainoksessa oli kerrottu, että paikan omistava mies oli jästi, mutta naimisissa noidan kanssa ja siten tutustunut taikamaailmaan ja perustanut tivolinsa.
“Tervetuloa, arvon neidot”, sanoi klovniksi pukeutunut mies pysäyttäen tytöt ja kumartaen niin syvään, että hänen hattunsa viisti maata. Miehen maalattu suu ulottui korviin saakka.
“Ilo tavata, suuri ilo”, hän sanoi tarttuen Rosen käteen oikealla kädellään. Klovni kumartui lähemmäs kuin suudellakseen Rosen kämmenselkää, mutta suutelikin omaa peukaloaan. Rose riuhtaisi kätensä irti ja hoputti ystävänsä matkaan.
“Olipa vitsikästä”, hän mutisi inhon ilme kasvoillaan.
He kävelivät erilaisten kojujen ohi, joissa saattoi pelata erilaisia pelejä, kuten Nujerra hevoskotkat, Loihdi lampaat ja Äitini on noita-akka. Sekä Jane että Emily osallistuivat jälkimmäiseen, mutta eivät kumpikaan voittaneet palkintoa. Tivolissa oli myös ennustajan teltta, mutta sen tytöt kiersivät kaukaa.
Ilta alkoi jo pikkuhiljaa hämärtyä heidän kierrettyään lähes koko tivolin. Lily oli juuri saanut syötyä hattaransa (joka näytti vaaleanpunaisena roihuavalta tulelta, muttei polttanut ja maistui sokeriselta) ja heitti tikkua roskikseen, kun Jane sanoi:
“Hei, katsokaa.” ja osoitti vähän matkan päässä kohoavaa rakennusta. Se muistutti ulkonäöltään jonkin verran Rääkyvää röttelöä, mutta sen ovea ei ollut naulattu umpeen ja sen katon reunasta roikkui suuri kyltti: Kauhujen talo. Tytöt astelivat lähemmäs ja oven vieressä seisova lierihattuinen mies sanoi:
“Astukaa sisään Kauhujen taloon… jos uskallatte!”
“Kautta Merlinin korvakarvojen!” Rose huudahti närkästyneenä. “Mekö ei muka uskallettaisi?” Ja hän marssi ensimmäisenä ovesta sisään ystäviensä seuratessa. Miehen ohi kävellessään Lily pani merkille, että talon ulkoseinässä oli lappu, jossa luki K15.
Talossa oli todella hämärää ja lattialaudat narisivat tyttöjen jalkojen alla. Jostain kuului samanlainen ääni kuin nariseva ovi olisi sulkeutunut.
“No, kierretäänkö täällä alakerrassa, vai kiivetäänkö yläkertaan?” Emily kysyi vilkuillen ympärilleen. Silmät alkoivat vähitellen tottua hämärään.
“Mieluiten pysytään alakerrassa”, Lily vastasi ja niin he kulkivat ohi massiivisten portaiden ja niiden vieressä seisovan haarniskan. Lily puoliksi odotti haarniskan heräävän yllättäen eloon, mutta niin ei käynyt.
Seuraava huone oli pilkkopimeä ja sieltä johti kaksi ovea toisiin huoneisiin. Sitä tytöt eivät kuitenkaan pystyneet erottamaan. He kulkivat hitaasti käsikopelolla eteenpäin.
Lily oli pienenä pelännyt pimeää, mutta päässyt yli pelostaan. Nyt se kuitenkin nosti päätään Lilyn sisällä ja häntä alkoi ahdistaa ympäröivä pimeys.
“Valois”, Lily ei voinut olla kuiskaamatta. Hänen taikasauvaansa ei kuitenkaan syttynyt tuttua valoa. Hän yritti uudelleen, mutta mitään ei edelleenkään tapahtunut. Tuntui kuin talo olisi estänyt taikaa toimimasta.
“Missä te olette?” hän kysyi korottaen hieman ääntään.
“Täällä”, kuului Janen ääni hänen edestään. “Tartu käteeni.”
Lily haparoi ilmaa ja löysi lopulta parhaan ystävänsä käden, johon tarttui kiitollisena. “Entä muut? Missä Rose ja Emily ovat?”
“En tiedä”, Jane vastasi. “Rose! Emily!” Ääntäkään ei kuulunut, ainoastaan tuulen huminaa ulkona. “He ilmeisesti menivät johonkin toiseen suuntaan. Jatketaan silti eteenpäin.”
Seuraava huone oli valoisampi. He näkivät selvästi pölyisyyden, avoimen oven huoneen toisessa päässä ja valtavan kaapin yhdellä seinustalla.
“Katsotaanko, mitä tuolla on?” Jane kysyi osoittaen kaappia.
“Ei, ties vaikka siellä olisi luuranko. Mennään.” Lily käveli kohti ovea, mutta Jane oli pysähtynyt. Samassa tämä kirkaisi ja Lily käänsi päätään niin nopeasti, että niska naksahti. Kaapin ovi oli lävähtänyt auki ja raivoisan näköinen ihmissusi loikkasi kohti Janea. Hän kirkaisi uudelleen ja nosti kätensä suojelemaan kasvojaan. Hänen taikasauvansa oli pudonnut kalahtaen lattialle. Hetkeäkään epäröimättä Lily ryntäsi Janen luokse ja töytäisi tämän syrjään. Sekunnin murto-osan hän yritti miettiä loitsua, jolla karkottaa ihmissusi, kunnes huomasi sen alkavan muuttaa muotoaan. Silloin hän tajusi sen olevan mörkö. Janen mörkö oli muuttunut ihmissudeksi.
“Naurretavus!” hän huudahti ja heilautti saman tien uudelleen sauvaansa, jolloin mörkö paiskautui takaisin kaappiin ja ovi sulkeutui sen perässä.
“Oletko kunnossa?” Lily kysyi huolestuneena Janelta, joka kompuroi maassa tavoitellen sauvaansa.
“Olen”, Jane vastasi taistellen pitääkseen äänensä vakaana. “Minä vain menin paniikkiin… Kun näin se-sen…”
“Se on täysin ymmärrettävää”, Lily sanoi lempeästi ja rutisti ystävänsä nopeaan halaukseen. “Minäkin olin vähällä panikoida.”
“Lähdetään. Haluan pian pois täältä”, Jane mumisi hetken kuluttua ja he lähtivät kävelemään ripeästi eteenpäin.
Hetken käveltyään Lily oli erottavinaan puhetta.
“Kuulitko jotain, Jane?” hän kysyi ja katsahti viereensä, jossa oli luullut Janen kävelevän. Tyttöä ei kuitenkaan näkynyt missään. Ja käytävälle, josta Lily oli juuri tullut, oli kohonnut seinä, josta isoksi suurennettu silmän kuva katseli häntä räpyttäen harvakseltaan luomeaan. Lily ryntäsi seinän luokse ja huusi:
“Jane! Jane, kuuletko?” Vastausta ei kuulunut ja Lily alkoi hakata seinää. Se kuulosti kiinteältä. Hitaasti Lily kääntyi ympäri. Hän ei ominut yrittää räjäyttää seinää, sillä Jane saattoi seistä aivan sen takana. Mutta hän todella, todella halusi ulos tästä talosta. Kymmenet erikokoiset ja näköiset silmät tuijottivat häntä seiniltä. Lily teki nopean päätöksen ja lähti juoksemaan ainoaan suuntaan, johon pääsi. Käytävä kääntyili sokkeloisena ja vähän matkan päässä silmät vaihtuivat ihmisten suiksi. Ne toistelivat eri lauseita ja puhuivat toistensa päälle.
Samassa käytävä päättyi umpikujaan. Lily katseli kauhuissaan ympärilleen. Häntä vastapäätä oli huulet, jotka olivat kooltaan suunnilleen yhtä leveät kuin Lily oli pitkä.
“Arvaa kuka!”
“Tule lähemmäs, lähemmäs. Tule lähemmäs.”
“Tiedän kuka olet.” Äänet kuiskailivat Lilyn ympärillä ja häntä puistatti.
“Vaimennous!” hän kiljahti ja osoitteli puhuvia kuvia. “Vaimennous tyystilus!” Kuiskaukset eivät lakanneet.
“Olkaa hiljaa! Olkaa hiljaa!” Lilyn mieleen välkähti muisto elokuvasta, jossa oli ollut samantapainen paikka. Ja kohtaus oli päättynyt murhaan. Epätoivoisena Lily etsi tietä ulos, mutta sellaista ei ollut. Hänestä alkoi tuntua, että seinät liikkuivat koko ajan lähemmäs.
Voihkaisten Lily vajosi seinää myöten liukuen lattialle istumaan ja veti jalkansa koukkuun lähelle itseään. Hän painoi päänsä polviaan vasten ja peitti korvansa käsillään, jottei olisi kuullut ääniä. Mutta se ei auttanut.
Yhtäkkiä ilmestyneen seinän toisella puolella Jane reagoi samoin kuin Lily: hakkasi seinää ja huusi ystävänsä nimeä. Kun ei saanut vastausta, hän lähti pinkomaan tulosuuntaan saadakseen jostain apua.
Hänen ollessa taas sysipimeässä huoneessa, hän törmäsi päistikkaa johonkuhun ja kiljahti säikähdyksestä.
“Lily?” kuului ääni, jonka Jane tunnisti kuuluvan Jamesille.
“Minä olen kylläkin Jane”, hän sanoi miltei loukkaantuneena. “Luulisi sinun tunnistavan Lilyn äänen, kun kerran olet häneen niin pitkään ollut lääpälläsi.”
“Älä nyt, enhän minä ole kuullut hänen kiljuvan. Paitsi tietysti vihaisena”, James sanoi ja Janesta tuntui, että hän hymyili.
“Valois. Valois! Voi perhana”, kuului vähän matkan päästä Siriuksen manailu. “Taikasauvani temppuilee.”
“Rauhoitu”, Remus sanoi ja Janen sydän sykähti. “Täällä on luultavasti valaisu-loitsun estävä lumous.”
“Kuulkaa”, Jane sanoi hätäisesti. “Olin kävelemässä Lilyn kanssa, kun väliimme ilmestyi seinä. Lily jäi toiselle puolelle ja hän saattaa olla loukussa.”
“Näytä missä”, James sanoi oitis ja he lähtivät kävelemään ripeästi seuraten toistensa ääniä.
Valoisampaan päästyään he pistivät juoksuksi.
“Tässä se seinä oli”, Jane sanoi pian hieman hengästyneenä. Seinää ei kuitenkaan enää ollut.
“Ehkä olisi parasta, jos Jane ja Remus jäisivät tähän, ettemme vain jää kaikki tuonne loukkuun”, James sanoi yllättävän määräävästi.
“Ei käy”, Jane sanoi hieman töykeästi ja pyrähti juoksuun.
“Te ainakin jäätte tähän”, James sanoi Siriukselle ja Remukselle ja lähti Janen perään.
Nähdessään maahan käpertyneen ystävänsä, Jane nosti kätensä suunsa päälle. “Lily…”
Lily nosti päätään paljastaen kyyneleiset silmänsä.
“Oletko kunnossa?” James kysyi kiiruhtaen auttamaan tytön pystyyn.
“Olen, olen”, Lily vakuutti ja pyyhki pikaisesti silmiään. “Äänet vain olivat tehdä minut hulluksi. Onko seinä poissa?” Vastausta odottamatta hän lähti harppomaan poispäin kuiskailevista suista. James vilkaisi niitä ja mutisi:
“Hullu paikka”, ennen kuin seurasi Lilyä ja Janea.
Vasta ulkona Lily tunsi itsensä kunnolla huojentuneeksi ja kykeni hengittämään normaalisti. Ilta oli pimentynyt entisestään, mutta se oli ystävällistä pimeyttä, täysin erilaista kuin talon painostava hämäryys.
Rose ja Emily seisoskelivat lähellä Kauhujen taloa ja äkkäsivät ystävänsä.
“Tulittehan te viimein”, Rose sanoi hymyillen. “Me onneksi pääsimme pian jostain sivuovesta ulos, tuo paikka oli kamala.”
Lily ei halunnut kertoa kokemuksestaan, eivätkä toisetkaan sitä onneksi maininneet.
“Ehkä olisi jo aika palata Tylypahkaan”, Lily sanoi hieman vaisusti.
“Käytäisiin vielä maailmanpyörässä”, Emily sanoi anovasti ja toiset suostuivat.
“Me tulemme myös”, Sirius ilmoitti ja nappasi Rosen käden käsikoukkuunsa. Peterkin liittyi heidän seuraansa. Lily arveli, ettei tämä ollut uskaltanut mennä kauhutaloon. Ennen lähtöään Lily teki vielä huomaamattoman liikkeen kohti takanaan seisovaa taloa, jolloin K15:stä tuli K18.
“Korkeintaan neljä samaan vaunuun”, sanoi nainen maailmanpyörän luona. James työnsi Lilyn hellästi edellään vaunuun ja Sirius ja Rose tulivat heidän seurakseen. Jane, Remus, Peter ja Emily menivät yhdessä seuraavaan. He kohosivat korkeuksiin, yhä ylemmäs ja ylemmäs. Lily katsoi ihastuneena maisemia. Hän näki koko Tylyahon ja oli jopa erottavinaan Tylypahkan valot kauempana.
“Vau, ilotulitusta!” Lily kuuli Janen henkäisevän ja katseli ympärilleen. Taivaalla tosiaan välkähteli ilotulitteita, jotka erottuivat hyvin tummalla tähtitaivaalla. Niistä ei kuulunut ääniä, vaan se liisivät siroina korkealle muodostaen kauniita kuvioita, kuten ruusuja, linnoja, hevoskotkia ja taikasauvoja, joista lensi erivärisiä kipunoita. Kaikilla oli huippuhauskaa, paitsi kenties Emilyllä, jota Peter yritti lähennellä, minkä korkeanpaikankammoltaan ja lievältä huonovointisuudeltaan kykeni.
// Poikkeuksellisen pitkä luku, sillä minulla oli paljon inspistä tähän lukuun ja suunnittelin sitä pitkään =D Toivottavasti pidätte. Seuraava luku on Riitoja, sikoja ja kaksi vitsiä, jotka eivät naurattaneet.
-
Hui, todella jännittävä ja hyvä luku.
Minunkin on pakko kommentoida näin,
jotta tämä näyttäisi piiitkältä kommentilta.
Mutta niin, lukusi oli hyvin mielenkiintoinen,
ja jaksoin lukea sitä mielenkiinnolla, vaikka nyt
minulla on olo, etten jaksaisi lukea mitään. Osaat
vain niin taitavasti kirjoittaa, mikä on taikasi, kerro
minulle!? =P Minusta on niin ihanaa, kun sinulla on nuo
otsikot joka luvun alussa, ne ovat niin mahtavat! Mutta nyt
jatkoa odotan innolla, laitathan siis pian jatkoa!? =)
-
Oi, kiva luku jälleen kerran!
Kamala paikka, tuo kauhujen talo, voi Lily-parkaa : /
Tekstisi oli jälleen kerran sujuvaa, ficciäsi on ilo lukea (:
Eipä muuta, ihana luku <3
Jään odottelemaan taas innolla uutta lukua!
-
Jatkoo on tullu! JEE!
Ihana luku, tälläkin kertaa. Tivoli oli hyvä idea, ja Kauhujen talo karmiwa :D
Odottelen täälä jatkoa.
NeitiMusta.
-
Melkein pomppasin kattoon, kun huomasin, että jatkoa on tullut, kun tätä olen seuraillut muutaman päivän. Teksti on sujuvaa, joten ficciäkin on mukava lukea. Tuo tivoli ja kauhujen talo oli fantastinen keksinto ;D
Odottelen jatkoa innolla <33
-
Anzzu: Kiitos :D Hauskaa, että pidit. Ja minä kyllä pidän kovasti pitkistä kommenteista, mutta voit silti kirjoittaa tavallisesti xD Mutta ihan oma valintasi (:
Viola: Kiitos. Hyvä, että Kauhujen talo oli kamala paikka, sillä sellainen sen oli tarkotuskin olla :D
NeitiMusta: Kiitos :) Hauskaa, että ilahduit noin paljon jatkosta. Ja hyvä että pidit =D
Leah: Hymyilytti kommenttisi :D Kiitos, ilahduin tosi paljon. (:
Halusin kommentoida kommenttejanne erikseen, kun ne olivat niin kivoja (:
Ja kun te kaikki kerran odottelette jatkoa, niin tässäpä sitä tulee:
8. luku
Riitoja, sikoja ja kaksi vitsiä, jotka eivät naurattaneet
Yllättäen oli jo halloween ja Tylypahkan jokavuotisen kurpitsajuhlan aika. Käytävillä seinien vieressä leijui häijyilmeisiä kurpitsoita ja myös Suuri sali oli koristeltu asianmukaisilla kynttilöillä, lyhdyillä ja elävillä lepakoilla. Illallisella jälkiruokavalikoimassa oli herkkuja, joita ei tavallisesti saatu; oranssikuorrutteisia kurpitsaleivoksia, noidanhatun muotoisia keksejä, pääkallomakeisia ja paljon muuta. Tuskin oli yhtäkään oppilasta tai opettajaa, joka olisi poistunut Suuresta salista syömättä vatsaansa ainakin hitusen liian täyteen.
Myöhemmin Lily ja Jane pelasivat korteilla luokkahuoneessa, jossa oli muutamia muitakin oppilaita. Oleskeluhuoneiden meno oli vähän turhan villiä joidenkuiden makuun. Sirius, jonka olisi voinut odottaa olevan Rohkelikkotornin ylimpänä metelöitsijänä, oli luokassa myös ja suuteli tulisesti Rosen kanssa.
“Rose parka”, Jane sanoi vilkaisten tätä ja Siriusta pelikorttiensa yli. “Tuskin menee kauankaan, kun Sirius jo vaihtaa toiseen. Hän ei vain ole aloilleen asettuvaa tyyppiä. Onko sinulla seiskaa?”
“Ei, hyppää luudalta”, Lily vastasi ja Janen kortit tipahtivat. “Mutta ei sitä tiedä. Rose on vähän samantapainen kuin Sirius, seurustellut useamman pojan kanssa kuin sinä, minä ja Emily yhteensä”, Lily sanoi. “Ehkä he ovat niin samankaltaisia, että löytävät onnen toisistaan.”
Jane nosti korttinsa ja otti pakasta yhden.
“En usko”, hän sanoi. “Olen sitä mieltä, että kerran naistenmies, aina naistenmies.”
“Onko sinulla kuningatarta?” Lily kysyi keskittyen jälleen peliin.
“Ei, hyppää luudalta”, Jane vastasi ja tällä kertaa Lilyn kortit putosivat. Ei olisi auttanut, vaikka hän kuinka olisi pidellyt korteistaan kiinni. Ne olisivat tippuneet joka tapauksessa. Se oli osa peliä, jonka eräs velho oli muokannut jästien hyppää järveen - pelistä. Yleensä kortit putosivat nurinpäin, mutta välillä niin, että vastustaja saattoi nähdä ne.
“Sinä se et anna ihmisille mahdollisuutta”, Lily huomautti nostaessaan pakasta kortin.
“No eipä anna Remuskaan minulle. Kolmosta?”
Lily ojensi Janelle kaksi korteistaan ja rypisti mietteliäänä otsaansa.
“Minusta tuntuu, että hän ei halua päästää ketään lähelleen salaisuutensa takia ja ettei hän mielestään ansaitse tyttöystävää, joka saattaisi kärsiä siitä, että hän on”, Lily hiljensi reilusti ääntään, “ihmissusi.”
“Niin, sinähän aina tiedät kaiken”, Jane tokaisi ja Lily oli erottavinaan katkeruutta hänen äänessään. “Sitä paitsi et sinäkään anna mahdollisuutta Jamesille.”
Lily katsoi järkyttyneenä ystäväänsä. Mistä kumpusi moinen riidanhaluisuus? “James nyt on oma lukunsa. Hän on ärsyttävä ja ylimielinen. Vaikka ehkä pidänkin hänestä jonkun verran, en kertoisi sitä hänelle, sillä silloinkos hänestä leuhka tulisi. Jamesin on hyvä nähdä, ettei hän voi saada kaikkea.”
“Sinä tässä ylimielinen olet”, Jane sanoi eikä enää yrittänytkään esittää pelaavansa korttia. “Puhut itsestäsi kuin olisit jokin palkinto!”
“Suu kiinni!” Lily kivahti. “Älä puhu minulle noin.”
“No voi anteeksi nyt ihan hirveästi!” Jane huudahti, viskasi korttinsa pöydälle ja ryntäsi pois. Lily huokaisi raskaasti ja hieroi ohimoitaan.
Vasta juostuaan jalkansa väsyksiin portaissa Jane alkoi katua sanojaan. Hän ei kuitenkaan sisultaan saanut mentyä takaisin pyytämään anteeksi, vaan jatkoi matkaansa oleskeluhuoneeseen.
“Jane! Hei Jane!” James huhuili oleskeluhuoneen nurkasta. “Olenkin halunnut puhua kanssasi. Osaisitko sanoa, mitä Lily toivoisi joululahjaksi?”
“Nythän on vasta lokakuu”, Jane ihmetteli.
“Huomenna alkaa marraskuu ja seuraavaksi joulukuu”, James sanoi virnistäen. “Niin että miten on?”
Jane ei voinut olla hymyilemättä. Tässäkö oli ylimielinen ihminen? Pikemminkin poika, joka suloisesti suunnitteli aikaisin joululahjaa ihastukselleen. James oli muuttunut, Lily ei vain suostunut aukaisemaan silmiään sille.
“En osaa sanoa muuta kuin jotakin omaperäistä”, Jane sanoi ja lisäsi hetken mielijohteesta: “Mutta kuule… Tai ei sittenkään mitään.” Hän oli ollut sanomassa, että uskoi Jamesilla olevan mahdollisuus saada Lily, jos hän vain saisi tämän ymmärtämään että oli tosissaan ja näkemään, että oli kypsynyt. Viime hetkellä hän kuitenkin muutti mielensä lojaaliudesta Lilyä kohtaan.
Jane oli ollut oikeassa Rosen ja Siriuksen suhteen kestävyydestä, sillä ei mennyt kauaakaan, kun heille tuli välirikko. Sirius kuitenkin yritti kaikkien yllätykseksi saada Rosen takaisin.
“Mitä Sirius oikeastaan teki, kun olet niin vihainen hänelle?” Emily kysyi Roselta taikahistorian tunnilla ja tämä vastasi: “Vilkuili toisia tyttöjä. Ja kuulin hänen sanovan Peter Piskuilanille, että ellei tämä pyydä Jennifer Thomasia treffeille, hän lähtee itse Jenniferin kanssa.”
“Hän varmaan vain kannusti Peteriä”, Lily puuttui puheeseen. Hän ja Jane olivat jo saaneet oman riitansa sovittua.
“Samantekevää”, Rose sanoi ärtyneenä. “Siihen nilkkiin en enää luo katsettakaan.” Se ei kuitenkaan ihan onnistunut, sillä oppitunnin jälkeen Sirius tuli seisomaan hänen eteensä.
“Haluatko kuulla vitsin?” tämä kysyi.
“En.”
Rosen vastauksesta välittämättä Sirius sanoi:
“Fletkumadolla, luudanvarrella ja räiskeperäisellä sisuliskolla oli juoksukilpailu. Kuka voitti?”
Rose pakkasi tavaroitaan suostumatta sanomaan sanaakaan.
“Luuta?” Jane veikkasi.
“Väärin. Sisulisko, koska fletkumadolla ja luudanvarrella ei ole jalkoja, joten ne eivät voi juosta.”
Kukaan ei nauranut. Sen sijaan Rose nosti raivostuneena katseensa ja sanoi teeskennellyn herttaisella äänellä: “Minullakin on vitsi. Mitä eroa on sialla ja Sirius Mustalla?” Vastausta odottamatta hän vastasi itse omaan kysymykseensä: “Jälkimmäisellä on taikasauva ja hän käyttäytyy sikamaisemmin.” Sen sanottuaan Rose harppoi ulos luokasta tönäisten Siriusta laukullaan ohi kävellessään.
“Olen pahoillani, Anturajalka”, James sanoi virnistäen ilmestyessään Siriuksen viereen, “mutta huonon vitsin kertominen ei ehkä ole kaikkein paras keino lepytellä toista.”
“Ihmiset ovat huumorintajuttomia”, Sirius murahti ja lähti hänkin luokasta.
“Olet minulle viisi sirppiä velkaa, Matohäntä”, James totesi. “Sanoinhan, ettei se kestä.”
Peter näytti melkein yhtä hapanta naamaa kuin Sirius hetki sitten.
Illalla Sirius ja James makasivat vierekkäisillä vuoteillaan verhot auki toisten jo nukkuessa.
“Kun tulen ikälopuksi ja olen tavannut jos jonkinlaisia naisia, niin otan asiakseni kirjoittaa kirjan siitä, miten noitia kannattaa kohdella”, Sirius ilmoitti. “Ohje numero yksi: Kun kuljet jossain tyttöystäväsi kanssa, pidä katseesi luotuna maahan tai tyttöystävääsi.”
James nauroi. “Entä miten neuvot toimimaan, kun rakastuu johonkuhun, joka ei anna vastarakkautta?”
“Kehotan suutelemaan keskellä väkijoukkoa”, Sirius vastasi vaivautumatta sen kummempia kikkoja miettimään.
“Sen kun tekisin Lilylle, niin päätyisin sairaalasiipeen loppulukukaudeksi”, James harmitteli.
“En olisi niin varma”, Sirius sanoi haukotellen. “Olen huomannut, että hänen suhtautumisensa sinuun on muuttunut. Minuakin hän on alkanut kohdella ihmisenä. Hän peräti loi minuun säälivän katseen Rosen rähjättyä minulle. Sitä paitsi sinähän pelastitkin hänet siellä tivolissa.”
“Äh, kun olisinkin”, James sanoi kääntyen selälleen. “Eihän minun tarvinnut kuin kävellä sinne, kun se seinä oli kadonnut. Janekin ehti sinne ennen minua. Olisi ollut siistimpää, jos hän vaikka olisi meinannut pudota maailmanpyörästä ja olisin pelastanut hänet silloin.”
James uppoutui hetkeksi kuvitelmiinsa. Hän puristaisi Lilyä tiukasti sylissään estettyään juuri täpärästi tämän putoamisen. Lily pitäisi häntä sankarinaan ja suutelisi häntä kiitokseksi. Ymmärtäisi rakastaneensa häntä aina… James karisti kuvitelman ja tuijotteli kattoon.
“Itse asiassa olen ehkä keksinyt keinon herättää hänen tunteensa”, hän sanoi. “Luuletko, että minun kannattaisi kokeilla sitä? Sirius?” Viereisestä vuoteesta alkoi kuulua kuorsausta, joka kertoi Siriuksen nukahtaneen. James tukahdutti halun viskata ystäväänsä tyynyllä ja sulki silmänsä ajatukset täynnä Lilyä.
// Tosi lyhyt luku, mutta toivottavasti hyvä kuitenkin =) Seuraava luku on nimeltään Kaksintaistelu ja sen seuraukset.
-
HAHHA, "Anzzu: Kiitos Hymyilee leveästi Hauskaa, että pidit. Ja minä kyllä pidän kovasti pitkistä kommenteista, mutta voit silti kirjoittaa tavallisesti xD Mutta ihan oma valintasi (:"
Jeah, jatkoa, ihanaa! Mukavaa kun näin nopeasti tuli jatkoa! Tämä luku oli loistava, eikä mielestäni ollut edes lyhyt. Todella hyvä! Jatkoa vaan kehiin niin hymy nosee korviini!
-
ihanaa et tuli näin nopeesti jatkoa :D
toivottavasti jatkat toistenki osien kanssa nopeesti tää on aivan mahtava (:
-
Luku oli hyvä, vaikka olikin pikkasen lyhyt. JEES!!!
Jään tänne veittaamaan jatkoo :D
NeitiMusta.
-
Oii, ihana luku! <3 Niin kuin aina : D
Olin yllättänyt, kun jatkoa tuli näinkin nopeasti! Mutta sehän oli vain hyvä(:
Toi Rosen vitsi, että mitä eroa on sialla ja Sirius Mustalla oli ihan paras : DD Nauroin sille vaikka kuinka kauan : D
Eikä toi luku ollut ees lyhyt, ainakaan mun mielestä!
Tuskin maltan odottaa jatkoa! (:
-
Oletpa nopea. Molemmat luvut olivat ihania. Sirius parka. Ei taida poika ymmärtää tyttöjen lepyttelystä mitään :D
Jatkoa pian kiitos.
-
nam :) <3 tykkään tästä tarinasta ihan todella. Se on jotenkin niin mukavaa luettavaa ja sinänsä harmiton vaikka siinä sattuu ja tapahtuukin ;) Tämä tyttö jääkin sitten odottelemaan seuraavaa lukua :)
-
Ihanan paljon kommentteja :D Elämäni suola <3 :D Hyvä että ainakin Violaa nauratti viime jatkon vitsi ja hyvä, että piditte luvusta, eikä lyhyys hirveästi haitannut. Tässä on seuraava luku, joka on hieman pidempi =)
9. luku
Kaksintaistelu ja sen seuraukset
Seuraavana aamuna Sirius jatkoi kirjansa suunnittelua, joka huvitti Remusta kovasti. Jamesin selitettyä Siriuksen idea Peterille ja Remukselle jälkimmäinen sanoi: “Mitä jos nyt sitten odottaisit, että tulet ikälopuksi. Neuvosi voisivat kehittyä hieman laadukkaammiksi.”
Sirius ei kuitenkaan suostunut ottamaan ehdotusta kuuleviin korviinsa, sillä hän oli vakuuttunut voivansa tienata kirjallaan hyvät rahat.
“No”, James totesi virnistäen Remukselle, “kunhan et lupaa palauttaa rahoja takaisin, jos kirjasta ei ole apua.”
Myöhemmin Jamesin kävellessä aamiaiselle yhdessä Peterin, Siriuksen ja Remuksen kanssa, hän sattui kuulemaan sanat, jotka Justin Penton sanoi kahdelle pojalle: “Lily Evansissa ei ole huonointa se, että se iilimato Potter roikkuu hänen perässään, vaan se, että hän käyttää ihmisiä surutta hyväkseen.” Hän ei ehtinyt nähdä, mikä häneen iski, kun hän jo makasi maassa pidellen verta vuotavaa nenäänsä.
“Sen minä vielä sulatan, mitä sanoit minusta”, James sanoi hitaasti pidätellen raivoaan, “mutta Lilystä sinä et puhu pahaa! Jos sinulla on jotain hampaankolossa, ole mies ja puhu suoraan äläkä selän takana!”
“Itse oletkin varsinainen sankari, kun isket varoittamatta”, Justin ärähti hieman nolostuneena sitä, miten helposti hänet oli saanut iskettyä maahan. Hän nousi ripeästi seisomaan ja toinen hänen ystävistään ojensi hänelle paperin, jolla hän pyyhki nenäänsä.
“Väitätkö minua pelkuriksi?” James kysyi haastavasti.
“Väitän.”
“Hyvä on. Todistaakseni etten ole pelkuri, kaksintaistellaan tänä iltana!”
Justin katsoi hieman epäröivästi ystäviinsä päin, muttei voinut kieltäytyä leimautumatta täydelliseksi luuseriksi.
“Selvä”, hän sanoi lopulta.
Remus ja Peter vilkaisivat hieman huolestuneina toisiinsa, mutta Sirius näytti ainoastaan huvittuneelta. Hänestä illalla oli selvästi hyvää viihdettä tiedossa.
Kaksintaistelu ei jäänyt pelkästään asianomaisten tietoon, sillä samana iltana Rose etsi Lilyn käsiinsä kertoakseen tälle asiasta.
“Hei, Lily, oletko kuullut?” hän kysyi hieman hengästyneenä juostuaan Lilyn kiinni käytävällä.
“Kuullut mitä?” Lily kysyi. Hän oli juuri työntänyt pari kirjastosta lainaamaansa kirjaa koululaukkuunsa ja katsahti Rosen innostuneita kasvoja.
“Että James ja Justin kaksintaistelevat muutaman minuutin päästä”, tämä vastasi.
Lily rypisti kulmakarvojaan ja katsoi ystäväänsä tarkemmin kuin arvellen kuulleensa väärin. “Siis mitä?”
“Kuulit kyllä”, Rose sanoi ja virnisti. “Jutun ei ole tarkoitus levitä, mutta Sirius kertoi minulle. Ja ajattelin, että täytyyhän sinun kuulla, kun koko juttu koskee sinua.”
Lily oli niin typertynyt, että sivuutti täysin tiedon siitä, että Rose ja Sirius olivat jutelleet.
“Koskee minua?” hän toisti ja lisäsi lakatakseen puhumasta kahdella sanalla: “Mitä oikein tarkoitat?”
“James haastoi Justinin kaksintaisteluun, koska tämä sanoi jotain loukkaavaa sinusta”, Rose tiedotti. “Mennään nyt äkkiä ennen kuin missaamme koko jutun!” Hän pyrähti juoksuun ja Lily lähti seuraamaan häntä.
James ja Justin olivat valinneet kaksintaistelupaikaksi muodonmuutosten luokan, ja Rosen ja Lilyn ehtiessä paikalle oli taistelu jo täydessä vauhdissa. Sirius nojasi pulpettiin lähellä ovea ja pyöritteli taikasauvaa kädessään. Hän oli Jamesin sekundantti, vaikka uskoikin Jamesin pieksevän Justinin ihan omin voiminkin. Paikalla oli myös puuskupuhpoika Justinin sekundanttina. Remus oli pessyt kätensä koko jutusta, kun ei ollut onnistunut suostuttelemaan Jamesia luopumaan kaksintaistelusta. Peter oli suunnitellut menevänsä katsomaan taistelua, mutta oli muuttanut mieltään Remuksen muistutettua häntä ensin Muodonmuutosten läksyistä, ja kun se ei ollut riittänyt, vielä Liemien, Taikahistorian ja Loitsujen läksyjen lähestyvistä eräpäivistä.
“Karkotaseet!” James huudahti, mutta Justinin tekemä suojataika esti tämän taikasauvaa karkaamasta.
“Kangistumis tyystilus!”
“Varjelum!”
Pöytiä ja tuoleja kaatuili ja muita esineitä lenteli kolisten ympäri luokkaa loitsujen osuessa niihin ja Sirius joutui hypähtämään sivuun, ettei olisi saanut kirjasta päähänsä.
“Lopettakaa!” Lily huusi juosten lähemmäs poikia. Justinin huonosti tähdätty kumipolvi-loitsu osui häneen ja Lily lensi vatsalleen polvien pettäessä.
“Anteeksi!” Justin sanoi kauhistuneena ja poisti loitsun vaikutuksen Jamesin nostaessa Lilyn pystyyn.
“Sinä-” James aloitti osoittaen sormellaan Justinia, mutta Lily keskeytti hänet:
“Kuule, vaikka tekosi olisi kuinka ritarillinen tahansa, kaksintaistelu on silti uskomattoman typerää!”
“Mutta-”
“Ja sinä”, Lily jatkoi kääntyen Justiniin päin Jamesista välittämättä. “Oletko sinä puuskupuh vai luihuinen?”
Justin avasi suunsa mutta sulki sen sanomatta mitään.
“Neiti Evans ja neiti Hunter sekä herrat Potter, Musta, Penton ja Gordon”, kuului ääni oviaukosta. “Jälki-istuntoa luokan tuhoamisesta ja metelöinnistä.” Argus Voro hymyili nautiskellen kuunnellessaan tyrmistynyttä hiljaisuutta.
“Että minun pitikin päätyä juuri sinun pariksesi”, Lily huokaisi lajitellessaan uusia ja vanhoja mappeja pahvilaatikoihin. Niitä oli uskomaton määrä ja Lily pahoin pelkäsi ettei työ loppuisi ennen aamua, varsinkaan, kun hän joutui tekemään kaiken työn yksin. Voro oli sanonut, ettei luokasta ollut lähtemistä ennen kuin kaikki paperit olivat järjestyksessä, eikä Lilyä huvittanut saada uutta jälki-istuntoa määräyksen rikkomisesta.
“No mutta voisihan huonomminkin olla. Olisit voinut päätyä Jamesin pariksi”, Sirius sanoi huolettomasti keikkuen tuolilla ja pitäen jalkojaan pulpetilla. Hänen sylissään oli avonainen kansio hänen omista edesottamuksistaan Tylypahkassa.
“Se tuskin olisi ollut huonompi. Hänet olisin saanut työskentelemään ilman sauvaanikin”, Lily totesi. Voro nimittäin oli ottanut sekä hänen että Siriuksen taikasauvat, jotteivät he selviytyisi urakastaan taikakeinoin. “Nyt ihan oikeasti ryhdyt töihin!” Lily nousi seisomaan voidakseen muksaista Siriusta yhdellä mapeista.
“Hei, ihan rauhallisesti”, Sirius naureskeli suojaten päätään käsillään. “Tuskin voitat minua painiottelussa. Vaikka voit toki yrittää, en minä pane pahakseni.”
Lily huokaisi rasittuneena, mutta ei voinut olla hymyilemättä hieman pojan vitsailulle.
Samassa luokan ovi aukesi ja molemmat kääntyivät katsomaan sinne päin. Kukaan ei näyttänyt astuvan sisään, kunnes James veti näkymättömyysviitan pois yltään.
“Terve! Kuule Sirius, Rose kaipaa sinua ja ajattelimme vaihtaa jälki-istuntopareja”, James sanoi. “Voit lainata näkymättömyysviittaani.”
“Juuri kun meillä alkoi Lilyn kanssa olla niin hauskaa”, Sirius sanoi leikillään ja tökkäsi Lilyä kyynärpäällään ennen kuin tarttui näkymättömyysviittaan.
“Entäs jos vanha kunnon Voro saa meidät kiinni tästä?” Sirius kysäisi jättäen vielä päänsä näkyviin viitan alta. Se näytti huvittavalta yksinään ilmassa.
James kohautti olkapäitään ja virnisti.
“Ehkä saamme uskoteltua, että hän määräsi meidät näille paikoille ja että hänen muistinsa on alkanut temppuilla”, hän ehdotti.
Siriuksen lähdettyä James katsahti Lilyyn, joka lajitteli hiljaisena papereita. Huoletonta esittäen James pörrötti hieman hiuksiaan vanhasta tottumuksesta ja käyttäytyi kuin olisi tullut vain koska Rose oli halunnut vaihtaa. Lily oli kuitenkin ollut oikeassa ja hän oli paljon ahkerampi työntekijä kuin Sirius.
Lopulta he olivat valmiita ja lähtivät haukotellen luokasta. Lily näki jonkin pilkistävän Jamesin taskusta tämän kurkottaessa venytellen kohti kattoa ja tajusi samassa mikä se oli.
“Mitäh!” hän huudahti. “Koko tämän ajan sinulla oli taikasauvasi ja silti teimme töitä käsin?!”
James näytti säikähtäneeltä ennen kuin häntä alkoi naurattaa. “Hupsista, en tullut ajatelleeksi.”
“Vai et tullut ajatelleeksi. Minä sinulle vielä näytän”, Lily uhosi ja lähti jahtaamaan Jamesia nyrkkiään heristäen. Heidän juoksunsa tyssäsi kuitenkin lyhyeen.
“Jaahas, viesti ei näköjään vielä mennyt perille”, Voro sanoi narisevalla äänellä eikä innostuksissaan tullut ihmetelleeksi Siriuksen vaihtumista Jamesiin. “Toinen jälki-istunto kummallekin.”
James kiroili Voron huonoa ajoitusta ja Lily voihkaisi: “Ei voi olla totta!”
Joulu lähestyi kovaa vauhtia ja James alkoi tulla epätoivoiseksi. Häntä ja Lilyä saattoi jo miltei kutsua kavereiksi, mutta hän ei missään nimessä halunnut juuttua sille tasolle. Siriuksen ja Rosen suhde taas oli melkoista ylä- ja alamäen vaihtelua. Eräänä iltana heidän ollessaan jälleen hyvissä väleissä he huikkasivat Jamesia pelaamaan kanssaan. He istuivat lattialla muodostaen jonkinlaisen piirin Peterin, Emilyn ja Lilyn kanssa.
“Tule nyt, Lilyltä puuttuu pari”, Rose suostutteli. Lilyn ilme oli hieman kiusaantunut, mutta hän ei sanonut mitään.
“Mitä te sitten pelaatte?” James kysyi.
“Piirrä ja arvaa -peliä.”
“Eikös se ole jokin jästien peli?” James ihmetteli istahtaessaan Lilyn viereen lattialle.
“Jep, lainasin sen eräältä ekaluokkalaiselta”, Sirius kertoi ja Emily kohotti kulmiaan.
“Kun sanot ‘lainasit’, mahdatko tarkoittaa ‘otit ilman lupaa’?” hän kysyi hymyillen toisella suupielellään.
“Sanotaan nyt vaikka, että hän saattaa hieman hämmästyä, jos huomaa sen kadonneen”, Sirius vastasi virnuillen ja alkoi selittää Jamesille pelin sääntöjä.
Pelin edetessä Lilyn ja Jamesin pelinappula alkoi vääjäämättä jäädä toisten pelinappuloista jälkeen, sillä heillä oli vaikeuksia ymmärtää toistensa piirroksia.
“Kynä? Puu? Savupiippu? Öö… raketti!” James lateli ehdotuksia tuijottaen Lilyn piirtämää kuvaa. Lily osoitti jotain kohtaa paperilla, mutta James ei ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti, ja toiset huikkasivat ajan loppuneen.
“Sehän on ilmiselvä majakka”, Lily sanoi tökkien piirrostaan. “Miten ihmeessä voit kuvitella sitä raketiksi?”
“Eihän tuo ole majakkaa nähnytkään”, James vähätteli toisten pelaajien hekotellessa vieressä. Lily oli kuitenkin hieman loukkaantunut.
“Enemmän se nyt näyttää majakalta, kuin sinun ‘kengurusi’ näytti kengurulta”, hän totesi etsien täyteen piirretystä paperista epämääräiseltä karvamöykyltä näyttävän raapustuksen. Rose piteli vatsaansa nauraessaan aina vain kovemmin ja Lilykin alkoi vasten tahtoaan hihittää.
“Sinä et vain ymmärrä minun taiteellista ilmaisuani”, James sanoi teeskennellyn ylimielisellä äänellä. Se oli liikaa Roselle, jonka nauru muuttui hysteeriseksi. Hän taipui kaksinkerroin ja hakkasi lattiaa käsillään. Toistenkin nauru yltyi entisestään, mutta enemmän Rosen reagoinnin kuin Jamesin lausahduksen takia.
Kuusikko pelasi peliä vielä jonkin aikaa, kunnes Rose ja Sirius saivat pelinappulansa maaliin. Sirius nosti juhlien nyrkkinsä pystyyn ja Rose muiskautti suukon tämän poskelle.
“Me olemme hyvä tiimi.”
“Ja me tulimme hyviksi kakkosiksi”, Peter sanoi katsoen toiveikkaasti Emilyä, joka puolestaan vältteli Peterin katsetta yrittäen kohteliaasti hymyillä. Peterin ilme vähän valahti hänen tajutessaan, ettei hänelle tippuisi pusua.
“Ja me olemme mahtavat häviäjät”, James naurahti ja nosti kätensä ylävitoseen. Lily läpsäytti hänen kättään hymyillen. “Hyvä me!”
“No niin, Sirius, eiköhän olisi aika palauttaa tämä peli sen omistajalle”, Emily huomautti nousten seisomaan. Lily nousi myös.
“Onko kukaan muuten nähnyt pitkään aikaan Janea?” hän kysyi ja kaikki pudistelivat päitään.
// Loppui vähän kesken, koska otin tähän lukuun osan seuraavasta luvusta. Mutta jatkuu sitten seuraavassa luvussa, jonka nimi on Muistojen herättämä. Kyseinen luku on tavallaan koko ficin perusta ja kehittelin sen heti ficin alussa. Joten toivottavasti tulette pitämään siitä. (:
-
JEE, jatkoa taas! =) Tämä oli todella hyvä ja mielenkiintoinen
jatko! Odotin innolla kaksintaistelua, ja olit toteuttanut sen
hyvin =) Oli mukavaa kun Lily tuli heidän väliinsä, ja kun
sanoi niin mahtavia sanoja ;D ( selitin tämän hieman oudosti sry)
Tämän luvun lopetus oli fantastinen, se jäi niin
jännään kohtaan! Arvaa jaksanko odottaa jatkoa?!
Pidin tästä luvuvsta todella paljon! Sujuvasti kirjoitat
edelleen, eikä ole mitään kritiikki palautetta! =D
JATKOA SIIS N-O-P-E-A-S-T-I, kiitos!
-
herrajesta :D vasta tänään löysin ficin ja odottelin jatkoa ja onnekseni löysinkin sitä heti tänään. Miten sattuikin<3 :) IHANA ON<3
-
Ihanaa, et on tullu jatkoo.
En voi oikein sanoo mitää, koska en muista enää... mun täytyy joku päivä tulla tuleen nää luvun uudelleen.
-
kivaa, jatkoa on tullut!
mun mielestä toi oli hyvä että lilystä ja jamesista on tullut nyt kavereita. se jäi vähän mietityttämään, että mitän jamesilla oli se taikasauva siellä jälki-istunnossa..? mutta se ei onneksi haitannut kerrontaa. ;)
toivottavasti se seuraava luku tulee myös pian, sillä tähän on oikeasti jäänyt koukkuun.
ai niin, ja se on mun mielestä todella siriusta, että toi sen ja rosen suhde on vähän niiku on-off. yhdistyy hienosti siihen, millainen käsitys siriuksesta tulee kirjojen perusteella. ja sirius on muutenkin ihan ylisöpö <3<3<3<3<3
kiitos tästä. rakentava palaute jäi jonnekin kauas taakse. pitäisikö käydä hakemassa..? XD
-
Jee, jatkoa! Ilahduin jälleen iloisesti(:
Luku oli jälleen kerran ihana!
Tarina kulkee mukavaa tahtia eteenpäin, ja tuskin maltan odottaa seuraavaa lukua!
Mistä mieleeni tulikin, montako lukua on vielä tulossa? Omasta puolestani tämän ficin ei tarvitsisi loppua koskaan, olen niin koukuttunut : DD
Eli siis jatkoa vain kehiin, ennen kuin kuolen malttamattomaan odotukseeni : D
-
Kuinka ihania kommentteja jälleen =D Tuhannet, ei vaan miljoonat kiitokset. Triljoonat, biljoonat, mikä tulee seuraavaks? xD No joo, ymmärrätte pointin.
Salla, siitä Jamesin taikasauvasta, niin Jamesille ja Roselle oli määrätty eri rangaistus kuin Siriukselle ja Lilylle, jonka vuoksi heiltä ei oltu otettu taikasauvoja pois. En miettinyt erikseen, mikä heidän tehtävänsä oli, mutta kuitenkin siis eivät joutuneet luovuttamaan sauvojaan Vorolle siksi aikaa. (:
Mutta ficin pituudesta joudun surukseni sanomaan, että tulossa on enää noin 3-4 lukua :-[ En haluaisi vielä luopua tästä tarinasta, mutta loppu häämöttää jo... En viitsi kuitenkaan väkisin ruveta pitkittämään tätä ficciä, jälki ei varmastikaan olisi kehuttavaa.
Tulipas jotenkin outo kommentti xD Mutta jatkoa on tulossa luultavasti huomenna.
-
tosi hyvä luku oli jälleen (:
harmi että ei tule enää montaa lukua, mutta tottahan se on että ei kannata väkisin pidentää
jatkoa siis odotellessa (:
~nuuhku
-
Nii... tää koko fic on ihana! Täyty vaan tulla nyt sanoon. Luulin, et tos välillä oli tapahtu kaikkee, mut ei ollukkaan. :D
Muistinkin ihan oikein :D
NeitiMusta.
-
Kiitos kommenteistanne =)
Pahoittelen, kun kesti näin kauan laittaa jatkoa. "Huominen" venähti vähän pitkäksi ::) Mutta tässä nyt lopulta tämä luku. Voin sanoa, että romantiikkaa on luvassa =D
10. luku
Muistojen herättämä
Lily kiipesi kierreportaat makuusaliin nähdäkseen, oliko Jane siellä, mutta huone oli autio. Lily oli hieman huolestunut, sillä oli jo myöhä, eivätkä oppilaat olisi saaneet olla enää poissa tuvistaan.
Emily ja Rose saapuivat makuusaliin hieman Lilyn jälkeen ja nukahtivat pian painettuaan päänsä tyynyihinsä. Lily istui sängyllään harjaamassa pitkiä hiuksiaan Janen viimein tullessa. Tämä näytti väsyneeltä, mutta onnelliselta. Lily pysyi vaiti odottaen ystävänsä tekevän aloitteen. Vaihdettuaan päivävaatteensa pitkään valkoiseen yöpaitaan Jane käveli äänettömästi istumaan Lilyn viereen. Hymy kareili hänen huulillaan.
“Olin Remuksen kanssa, kuten varmaan arvasitkin”, hän sanoi hiljaa kuiskaten, jottei olisi herättänyt muita. Lily nyökkäsi pienesti.
“Saimme puhuttua asiat lopullisesti halki. Vaikka olemme pelkkiä ystäviä, emmekä luultavasti koskaan tule mitään muuta olemaan, en voi olla hymyilemättä. Remus puhui niin kauniisti. Jos toistaisin hänen sanansa, ne luultavasti kuulostaisivat latteilta, mutta hänen puhumanaan kaikki kuulosti niin… oikealta. Ymmärrätkö, mitä tarkoitan?”
Lily naurahti hiljaa. “Enpä taida, mutta ne sanat, jotka saivat huulillesi tuollaisen hymyn, eivät mitenkään voineet olla vääriä”, hän sanoi ja kaappasi ystävänsä rutistukseen. “Ihanaa, että olet onnellinen.” He istuivat jonkin aikaa vierivieressä äänettöminä ja hymyillen pimeässä kuin hölmöt, mutta onnelliset sellaiset.
Myöhemmin Janen jo mentyä nukkumaan Lily makasi yksin valveilla hiljaisessa huoneessa. Häntä paleli, vaikka hänellä oli peitto yllään ja hän oli vetänyt jalkaansa paksuimmat omistamansa villasukat. Minuuttien kuluessa hänen saamatta unta hän päätti mennä oleskeluhuoneen takan ääreen lämmittelemään. Hän käveli äänettömästi alas portaita villasukkien peittäessä askelten äänet. Hän oli jo hyvin lähellä muutamaa tulen ääreen raahattua nojatuolia, ennen kuin huomasi yhden tuolin olevan varattu.
“James?” hän totesi kysyvästi unisuudesta vaimealla äänellä. Poika käännähti yllättyneenä.
“Lily! Minä juuri ajattelinkin sinua.”
Lily sai vaivoin estettyä silmien pyöräytyksen.
“On yksi asia, jonka haluaisin näyttää sinulle…”
“Niinkö?” Lily kysyi tietämättä, mitä ajatella. James nousi pystyyn ja ojensi tytölle kätensä. Melkein unenomaisesti Lily ojensi kylmän kätensä Jamesille, joka veti hänet perässään ulos Rohkelikkotornin oleskeluhuoneen muotokuva-aukosta pimeälle käytävälle. Lily ei pyristellyt vastaan pojan taluttaessa häntä eteenpäin, mutta kuiskasi kuitenkin vanhasta tottumuksesta: “Tajuatko kuinka myöhä nyt on? Tajuatko kuinka montaa sääntöä me rikomme juuri nyt?”
James ei vastannut, vaan johdatti Lilyn käytävälle, jonka seinällä riippui taulu, jossa peikot nuijivat balettipukuista miestä.
“Odota siinä hetki”, James kuiskasi ja kulki muutaman kerran aution käytävän päästä päähän. Samassa seinään ilmestyi ovi, josta James hoputti Lilyn sisään.
Lilyn oli vaikea peittää hämmästyksensä. Huone oli melko pieni ja sen reunoilla oli jokunen tuoli ja keskellä pyöreä pöytä, jolla seisoi kivinen malja.
“En tiennyt, että tässä on huo -” hän aloitti, mutta James vaiensi hänet painamalla sormen hänen suulleen. James ohjasi hänet pöydän luokse ja otti taikasauvansa esiin. Lily katseli, kuinka James kohotti sauvan ohimolleen ja veti esiin pitkiä hopeisia rihmoja, jotka laski kivialtaaseen.
“Kumarru”, poika kehotti ja työnsi kursailematta Lilyn pään altaan sisään.
He putosivat luokkahuoneeseen, joka oli täynnä nuoria oppilaita. Lily näki heidän joukossaan kovasti Jamesia muistuttavan noin yksitoistavuotiaan pojan, ja tajusi, missä he olivat. Ajatuseulassa. Hän löysi itsensä huoneen toisesta päästä sammakoiden hyökkäyksen uhrina.
“James Potter! Lakkaa heti leijuttamasta sammakoita neiti Evansin päälle!” nuori naisopettaja huusi.
Samassa maisema vaihtui. Kumaraselkäinen vahtimestari retuutti Jamesia korvasta tiiliseinän luokse, johon oli kirjoitettu kissankokoisin kirjaimin: Lily Evans on Tylypahkan kaunein tyttö.
“Pese!” vahtimestari ehti karjua ennen kuin muisto vaihtui taas.
Neljätoistavuotias James oli kaapannut Lilyn luudanvarrelleen ja lennätti tätä ympäri kenttää tytön vastalauseista huolimatta. Seuraavaksi viisitoistavuotias James esti Lilyä lukemasta kirjaa istumalla sen päälle ja pyytämällä tyttöä treffeille.
Lopulta oikea James Potter tarttui Lilyä kädestä ja he palasivat takaisin tarvehuoneeseen, jonka nimeä Lily ei vielä silloin tiennyt. James istutti Lilyn yhdelle tuoleista ja polvistui tämän eteen.
“Lily, minä olen käyttänyt noin seitsemänkymmentä prosenttia Tylypahkassaoloajastani sinuun. Et ole vastannut tunteisiini ja nyt minun on lopultakin kuultava totuus. Jos voit rehellisesti sanoa, ettei sinulla ole mitään tunteita minua kohtaan, lupaan jättää sinut rauhaan koko loppuelämäksesi.” James katsoi Lilyä kiinteästi silmiin. Tyttöä värisytti. James tarjosi hänelle mahdollisuutta päästä hänestä lopullisesti eroon. Mahdollisuutta, jota Lily oli niin pitkään halunnut. Yksi lause riittäisi. Lily avasi suunsa, mutta ääntä ei tullut. Hän puri huultaan ja laski katseensa. Sitä ennen hän kuitenkin ehti nähdä Jamesin ylitsevuotavan onnellisen hymyn, jollaista hän ei ollut koskaan nähnyt kenenkään huulilla.
“Kiitos, tuon halusinkin kuulla”, James henkäisi, nousi ja lähti.
“Hitto!” James ajatteli mielessään ja läimäisi itseään otsaan kulkiessaan ripeästi pimeällä käytävällä. “Olisi pitänyt suudella häntä! Miksi ihmeessä minä häivyin?” Turhautumisesta huolimatta ilo kupli hänen rinnassaan. Lilyllä oli tunteita häntä kohtaan! Lily ehkä jopa rakasti häntä! Asian, jonka hän oli tytölle sanonut, saaminen ulos kurkusta oli ollut todellinen ponnistus. Kaikki oli ollut Lilyn vastauksen varassa. James oli tuntenut itsensä hukkuvaksi, jolta Lily voisi hetkellä millä hyvänsä viedä pelastusrenkaan. Mutta Lily oli heittänyt sen hänelle eikä riemulla ollut rajaa.
James ehti Lihavan leidin muotokuvan eteen, kun kuuli takaansa hiljaisia juoksuaskelia. Hänen kääntyessään Lily heittäytyi hänen syliinsä ja painoi huulet hänen huulilleen. James uppoutui innokkaana suudelmaan ja kietoi kätensä tytön ympärille. Ajan käsite tuntui katoavan hetkeksi ja he olisivat voineet seisoa paikoillaan minuutin tai vaikka puoli tuntia tiedostamatta sitä itse. Lihava leidi pyyhki salaa liikutuksen kyyneleitä, kun James ja Lily viimein irrottautuivat toisistaan, ilmoittivat salasanan hieman pyörällä päästään ja astuivat sisään muotokuva-aukosta.
Lily ei koskaan kertonut kenellekään tarkkaa kuvausta tuosta yöstä, eikä myöskään James. Se oli liian arvokas ääneen lausuttavaksi. Lily vain totesi uteliaille ystävilleen, että James oli näyttänyt hänelle jotakin, joka oli lopullisesti herättänyt hänet tajuamaan omat tunteensa. Emily oli hiljaisen ymmärtävä, Jane tukahdutti vaivoin halunsa udella asiasta enemmän ja Rose piinasi Lilyä kysymyksillään, kunnes Emily viimein sai hänet vaiennettua.
Loitsutunnilla oli tarkoitus saada itselleen jaettu kartta näyttämään lyhin reitti Tylypahkasta lähimpään jästikylään, mutta James keskittyi lähinnä vilkuilemaan Lilyä. Tytön vilkaistessa häntä muutaman pulpetin päästä he hymyilivät toisilleen. Sirius huokaisi kyllästyneenä.
“Tehän käyttäydytte kuin tuore aviopari. Otsassasi voisi hyvin lukea ‘just married’”, hän valitti. Remus säikähti Jamesin silmiin syttyvää kiiltoa ja kiiruhti sanomaan: “Lily ei taida kuitenkaan ihan olla valmis sille tasolle vielä, joten mitä jos odottaisitte vielä pari vuotta?”
“Niin”, James myönsi hetken harkittuaan. “Mutta nyt kun olen saavuttanut tämän vuoden tavoitteeni - ja tarkoitan nyt tietenkin Lilyä tyttöystävänäni - voisin ihan hyvin lopettaa koulunkäynnin tähän.” Remus näytti hetken huolestuneelta, kunnes tajusi Jamesin lausahduksen vitsiksi ja pyöräytti silmiään loihtien samalla vaivatta oikean reitin kartalle.
Seuraava Tylyahoviikonloppu oli viimeinen ennen joululomaa ja James luonnollisesti kutsui Lilyn sinne kanssaan. He kiertelivät yhdessä kaupoissa, vitsailivat ja pitivät hauskaa. Lily huomasi todella viihtyvänsä Jamesin seurassa. Illan hämärtyessä he olivat kierrelleet kaikissa suosikkikaupoissaan ja saaneet viimeisetkin joululahjaostokset tehtyä. Koska molemmilla oli nälkä, he alkoivat etsiä jotakin mukavaa paikkaa, jonne mennä syömään.
Vaikka Tylyahon oli ehtinyt koluta lähes läpikotaisin niinä vuosina, joina James ja Lily olivat siellä käyneet, he onnistuivat silti löytämään vieraan pikku kuppilan. Sen edessä oli suuri kyltti, joka mainosti karaokelaulua ja sisältä kuului iloista musiikkia.
“Mennään laulamaan”, Lily vaati ja veti vastustelevan Jamesin sisään kuppilaan. Marmeladiksi nimetty paikka ei ollut järin suuri, mutta sinne oli mahdutettu monta pöytää kodikkaine punaraitaisine liinoineen. Lilyn mielestä kuppila oli suloinen, Jamesin mielestä imelä, mutta sisään he kuitenkin kävelivät ja istahtivat lähimpään vapaaseen pöytään. Suurin osa pöydistä oli täynnä.
Nuori velho oli juuri laulamassa hidasta tunteikasta kappaletta hurmaten lähellään istuvat naishenkilöt. Vaikka mies olisi voinut loitsulla vahvistaa ääntään, hän käytti kuitenkin tunnelman luomiseksi mikrofonia.
Lily ja James tilasivat kumpikin kahvin ja voileivän. Tarjoilija toi niiden mukana myös listan lauluista, joista Marmeladissa sai esittää oman karaokeversionsa.
“Katso, täällä on Räyhähenki ja noitaneiti”, Lily sanoi iloisesti osoittaen kohtaa listassa. Vaikka James ensin kieltäytyi jyrkästi laulamasta, jotenkin Lilyn lopulta onnistui houkutella poika pienelle esiintymiskorokkeelle. Heidän valitsemansa kappale, Räyhähenki ja noitaneiti, oli suosittu ja menevä kappale ja Marmeladin väki oli täysillä mukana heidän esityksessään. Vaikka kumpikaan heistä ei ollut varsinaisesti mikään kultakurkku, heillä oli todella hauskaa ja Jamesin laulaessa möreällä äänellä muutaman räyhähengen virkkeen, yleisöstä kuului naurua ja ihmiset alkoivat taputtaa tahtia. Laulun loppuvaiheilla Rose ja Sirius astuivat sisään kuppilaan ja Lilyä alkoi ensin hieman hävettää, mutta heidän lopetettuaan Rose omi estradin ja lauloi pitkään ja hartaasti surullisen balladin. Sirius hurrasi yleisössä ja oli selvästikin hieman huppelissa.
“Mitäs jos lähdettäisiin jo takaisin Tylypahkaan päin”, Lily ehdotti hymyillen Rosen niiaillessa raikuville aplodeilleen.
“Sopii hyvin”, James vastasi heilauttaen käsivartensa Lilyn olkapäille. “Kun meno yltyy kovaksi, kovat panee menoksi!”
// Tuota ajatuseulakohtaa siis olen hyvin pitkään suunnitellut, ja se on koko ficcini perusta. Joten toivottavasti tämä on onnistunut luku =) Seuraavan luvun nimi on lyhyesti ja ytimekkäästi Kosto.
-
Jatkoa, JEE!
Tämä lukusi oli enemmän kuin onnistunut.
Tämä oli varmaankin paras luku tähän asti!
Tässä luvussa oli ihanaa, romtik romantik!
Ah, oikeasti, en tiedä mitä tästä voisi sanoa,
luku vei sanat suustani =D
Järkytyin lukiessani kommenttia, että
fickiäsi on enää muutama jäljellä.
KATASTROFI! Mitä minä teen ilman tätä
fickiä?!
Mutta lukusi oli siis täydellinen, ja jatkoa
odotan innolla, mutta pelokkaasti.
"Kosto" - IIK!
-
IHANA!!!
Tää oli niin sulonen. Jamesin yllätys oli niiiin ihana... Lily ois ollu idiootti jos se ei ois mennyt suuteleen sitä. :D
“Kun meno yltyy kovaksi, kovat panee menoksi!”
Niin hyvä lause. :D
Äkkii vaa jatkoo :D
NeitiMusta.
-
Oooi, olipas kerrassaan ihana luku <3
Tuo ajatusseulakohtaus oli kyllä aivan ihana, tosi hyvin olit sen saanut onnistumaan! Jostain syystä minua erityisesti nauratti siinä se kohtaus, jossa James oli kirjoittanut seinään: Lily on Tylypahkan kaunein tyttö, ja vahtimestari käski hänen pestä tekstin pois : D Se oli vain jotenkin tosi osuvasti kirjoitettu, tosi hauska ja ytimekäs kohta!
Muutenkin nuo muistot oli tosi suloisia, ja hupaisia. Hienosti keksitty tuo ajatusseula idea (: Nerokasta!
Tämä luku oli ehdottomasti yksi suosikeistani. Ihanaa, kun Lily ja James vihdoin löysivät toisensa : D <3
En kuitenkaan sanoisi lukua parhaaksesi, ei sillä ettei tämä parhaitasi olisi, mutta monet muutkin lukusi ovat olleet niin hyviä! Minua jaksaa sitten vieläkin naurattaa se "mitä eroa on Sirius Mustalla ja sialla" vitsi : DD Se vain oli jotenkin niin osuvan hauska : D
Pidin myös erityisesti kohdasta, jossa James ajattelee, että "Hitto, olisi pitänyt suudella häntä!", se vain oli jotenkin niin hyvä kohta : D Ja kaiken vielä kruunasi se, että Lily sitten juoksi Jamesin kiinni, ja he suutelivat, hihihii, ihanaa!
Voi elämä kuinka tyhmältä tuo äskeinen varmaankin kuulosti : D
Olet myös onnistunut saamaan Jamesista hyvin Jamesmaisen ! Se kohta, jossa Sirius huomauttaa Lilyn ja Jamesin käyttäytyvän, kuin tuore aviopari, ja että Jamesin otsassa voisi hyvin lukea just married(hassusti olit muuten tuon kirjoittanut enkuksi : D) , jolloin Jamesin silmiin syttyy tuo mainittu hullun kiilto, luultavasti ajatuksesta hänestä ja Lilystä naimisissa, oli vaan niin Jamesmainen : D Pidin muuten myös tosta kohtauksesta tosi paljon <3 Remuksen kommentit siihen päälle olivat myös osuvia ja hyvin Remusmaisia.
Olet onnistunut samaan kaikista hahmoista niin omia itsejään(kirjoitetaanko se noin?: D) , että olen ihan ällikällä löyty! Minusta se nimittäin on vain niin vaikeaa :D Mutta siis olet onnistunut siinä hyvin! Aplodit!
Tämä luku oli kaikenkaikkiaan erittäin onnistunut, suloinen ja ihana. Vastapainoksi tälle kaikella suloisuudelle saamme näköjään seuraavaksi luvun Kosto! Apua, ihan jännittää ! Toivottavasti mitään hirveän kamalaa ei ole tiedossa : D
Harmi, että tätä ficciä on tulossa enää muutama luku. Tämä on suosikkificcini tällä hetkellä, ja on harmi että tämä nyt sitten näin LIIAN äkkiä tulee loppumaan! Olen niin onnistunut tuudittautumaan tähän onneen ja ihaniin pikku lukuhetkiin!
Mutta niin, ei makeaa mahan täydeltä :( Harmi!
Yritän tässä nyt sitten optimistisena ajatella, että vielä pari lukua jäljellä! Jee!
Ja nyt suuri kysymys, johon janoan vastausta: Et kai aio lopettaa ficcien kirjoittamista tähän? Olisi ihanaa, että sitten kun tämä nyt loppuu, niin pääsisi lukemaan jotain toisia tekeleitäsi. Onko siis mahdollista? Rakastan kirjoitustyylisiä suuresti. Kirjoitat vain niin hyvin (: Näitä on ilo lukea!
Olen yllättynyt, tänään musta vaan jotenkin pulppusi kommenttia : D Pisin kommenttini varmaan ikinä : DD Joten oleppa nyt sitten tyytyväinen, kun sait näinkin pitkän kommentin taakaksesi : D Huom! Koska kello lähenee kahtatoista yöllä, ja olen flunssainen ja hieman kipeäkin voi tämä kommentti sisältää kirjoistusvirheitä ja hyvin, hyvin epäselviä ilmauksia! Toivottavasti sait kuitenkin tästä edes jotain tolkkua? : D
Mutta siis jatkoa, ja pian! Olen malttamaton!
Ja vielä kerran täytyy sanoa: Ihana luku ! <3
-
IHANA!
James ja Lily löysi viimeinki toisensa, jee!<3 :D
Loistava luku. ;)
Jatkoa odotan.
mAngo
-
Suurkiitos kaikista ihanista kommenteistanne :D
Vastaukseksi Violan kysymykseen, niin olen kyllä suunnitellut laittavani tänne muitakin ficcejäni. On vain sellainen ongelma, että Lilystä ja kelmeistä kirjoittaminen tuntuu kaikkein luontevimmalta, enkä oikein tiedä, miten se onnistuu muilla Potter-hahmoilla. Mutta laitan varmaan joskus tarinan, joka ei sijoitu ollenkaan HP-maailmaan ja olen myös HP-aiheista oneshottia suunnitellut =)
11.luku
Kosto
Joululomaa edeltävänä iltana Lily oli ollut kirjastossa sulkemisaikaan saakka ja kiipesi haukotellen sisään muotokuva-aukosta. Huomatessaan Jamesin istuvan oleskeluhuoneessa hän onki laukustaan pienen paketin ja käveli pojan luokse.
“Hyvää joulua, James”, Lily sanoi ojentaen sievästi paketoidun lahjan pojan käsiin. James näytti hieman vaivaantuneelta vastaanottaessaan lahjan, sillä hän ei ollut varsinaisesti odottanut saavansa Lilyltä mitään. Mutta hetki sitten hän oli pyytänyt Lilyn ystävää viemään hänelle antamansa lahjan Lilyn yöpöydälle.
“Kiitos. Ja hyvää joulua”, James vastasi ja toivoi, että Lily kävisi pian makuusalissaan ja huomaisi hänen lahjansa.
Lily ei jäänyt katsomaan, kun James avasi lahjan. Se oli ehkä ihan hyvä juttu, sillä sievä lahjapaperi muuttui pian kasaksi silppua ja paketista paljastui huuliharppu. James tuijotti sitä ensin yllättyneenä, mutta lähti sitten ylpeilemään sillä Siriukselle.
Lily ja Jane valvoivat myöhään oleskeluhuoneessa siitä huolimatta, että olivat kumpikin väsyneitä, ja kun he viimein nousivat kierreportaita tyttöjen makuusaliin, olivat toiset huoneessa nukkuvat tytöt jo unten mailla.
Lily riisuutui ja veti yöpuvun ylleen ennen kuin kapusi pylvässänkyynsä.
“Hyvää yötä”, hän toivotti Janelle ja tuli samalla huomanneeksi avaamattoman paketin sänkynsä vieressä olevalla pienellä pöydällä.
“Samantekevää”, Lily ajatteli ja veti verhot sänkynsä eteen. “Avaan sen sitten aamulla.” Mutta yhtäkkiä häntä alkoi mietityttää, oliko Janen ilme näyttänyt jotenkin salamyhkäiseltä. “No, samantekevää sekin.”
Hän painoi päänsä tyynyyn ja oli enemmän kuin valmis nukkumaan. Mutta juuri kun hän oli nukahtamaisillaan, alkoi ulkoa kuulua hiljaista musiikkia. Lily yritti olla välittämättä siitä, mutta epäonnistui surkeasti. Niinpä hänelle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin nousta istumaan ja avata pylvässänkynsä verhot.
Jane seisoi vähän matkan päässä hänen sängystään ja katseli ulos ikkunasta.
“Mitä nyt?” Lily kysyi unisella äänellä. “Kuka soittaa?”
“Romeo, sinun ikkunasi alla”, Jane vastasi salaperäisesti. Lily nousi sängystä ja kurkisti ulos ikkunasta, vaikka arvasi oikein hyvin, kuka seisoi ulkona soittamassa uutta huuliharppuaan.
Vaikka sävelet, joita James soitti, eivät muodostaneet mitään oikeaa laulua, ne kuulostivat silti hyvin kauniilta hiljaisessa yössä. Lily huoahti, mutta Jane vain hymyili.
“Tiesitkö sinä tästä?” Lily kysyi epäluuloisesti.
“En”, hänen ystävänsä vakuutti vilpittömästi. “Mutta lahjasta tiesin. Se on Jamesilta.” Jane osoitti kädellään pakettia yöpöydällä.
“Vai niin”, Lily sanoi ja kumartui taas katsomaan ikkunasta ulos. James huomasi hänet ja lakkasi soittamasta. Hän otti taikasauvansa esiin ja kirjoitti sillä ilmaan kultaisin kirjaimin, jotka jäivät hetkeksi hohtamaan ennen kuin katosivat.
Tule ulos!
Lily avasi ikkunan ja ojensi sauvakätensä ulos. Hän kirjoitti ripein kädenliikkein vastauksen.
Pyydätkö minua kiipeämään kaikki portaat alas ja kiertämään sinne?
Niin pitkän lauseen jälkeen Lilyn käsi jo väsyi ja muutenkin hän oli niin väsynyt, ettei ajatus harhailusta ulos pitkin loputtomia käytäviä kuulostanut ollenkaan houkuttelevalta.
James luki kysymyksen ja heilautti sitten taikasauvaansa, jolloin ikkunan alle ilmestyi tikapuut. Lily perääntyi ikkunasta.
“No, mitä sinä enää odotat?” Jane kysyi nauraen. “Mene!”
Lily ei empinyt enää, vaan kiskoi nopeasti edellispäivän vaatteet ylleen ja lisäksi lämpimät ulkovaatteet. James otti hänet alhaalla vastaan ja suuteli häntä. Lily hymyili ja pudisteli päätään.
“Mitä?” James kysyi sen nähdessään.
“Tämä on niin sinun tapaistasi”, Lily vastasi. “Lähteä kielletylle yökävelylle tällaisessa pakkasessa.” James vain nauroi ja he lähtivät kahlaamaan lumihangessa hieman tasoitetummalle alueelle.
Joululoman alettua James oli yksi niistä mattimyöhäisistä, jotka pakkasivat vasta viime tingassa tavarat, jotka halusivat ottaa mukaansa kotiin ja leijutti matkalaukkuaan lähes tyhjillä käytävillä matkalla Tylypahkan pikajunaan törmätessään Kalkarokseen. Tämä nojasi portaiden kaiteeseen ja katseli ulko-ovista kulkevia oppilaita.
“Voi voi, tuleeko itku, kun et ole yksi kotiinlähtijöistä?” James irvaili. Kalkaros käännähti puristaen taikasauvaansa oikeassa kädessään.
“Huolehdi sinä vain omista asioistasi”, hän ärähti suu puristuneena tiukaksi viivaksi.
“Mielelläni”, James sanoi rennosti ja työntyi pojan ohi portaisiin. Kalkaros katseli hänen menoaan hetken kunnes sanoi hetken mielijohteesta: “Vaikket sinä sitä kovin hyvin teekään…”
James kääntyi hitaasti. “Mitä oikein selität?”
“No, vaikka kivana pikku esimerkkinä et saanut pidettyä antamaasi kissaa hengissä”, Kalkaros totesi suu virneessä nojaillen näennäisen rentona kaiteeseen. Nyt oli Jamesin suun vuoro puristua viivaksi.
“Mitä se sinua liikuttaa?”
“Ei liikutakaan”, Kalkaros vastasi häijysti hymyillen. Häntä ilahdutti nähdä, kuinka paljon hän pystyi Jamesia raivostuttamaan, ja hän halusi aiheuttaa tälle mahdollisen paljon tuskaa. “Olisin vain odottanut, että siitä olisi vaikeampi päästä eroon.”
“Sinä…” James suhisi yhteen puristettujen huulten välistä. “Tapoitko sinä Lilyn kissan?!” Hänen laukkunsa putosi kolisten portaisiin hänen keskittymisensä herpaantuessa loitsusta, mutta hän ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota.
“Ehkäpä”, Kalkaros vastasi hyytävällä äänellä yhä virnuillen. James sinkosi ääneenlausumattoman aseistariisuntaloitsun häntä kohti, mutta Kalkaros ehti torjua sen. James harppoi portaita takaisinpäin estäen samalla Kalkaroksen loitsun. Yllättäen Kalkaroksen täysin James syöksähti tämän jalkojen kimppuun ja Kalkaros kaatui karjahtaen selälleen. Turhautuneena tämän loitsuyrityksiin James repi raivon kasvattamin voimin taikasauvan pojan kädestä, viskasi sen syrjään ja tarttui Kalkarosta kurkusta. Tämä yski ja yritti riuhtoa Jamesin käsiä irti, mutta tämä oli vahvempi kuin luiseva Kalkaros.
“En ikinä olisi uskonut edes sinun, alhaisen maanmatosen ja perseennuolijan, vajoavan noin alas”, James sylkäisi suustaan pitäen äänensä hiljaisena, jotteivät alhaalla liikkuvat oppilaat olisi kiinnittäneet heihin huomiota. “Miten saatoit loukata Lilyä sillä tavalla?”
Kalkaroksen vastaus oli pelkkää köhinää, mutta ei James hänen vastauksestaan ollutkaan kiinnostunut. Hän päästi irti tämän kurkusta ja tarttui sen sijasta tämän tummiin hiuksiin ja pakotti tämän kasvot vasten kaidetta, jonka raoista näkyi maahan.
“Tuonne olisi kiva pikku lentomatka, eikö olisikin?” James totesi katsoen kohti lattiaa. Kalkaros onnistui potkaisemaan häntä kivuliaasti nilkkaan, mutta James ei välittänyt. “Sinne sinä päätyisit, ellei se aiheuttaisi liikaa huomiota. Sen sijaan tyydyn tekemään näin.” Ja sen sanottuaan hän iski kaikin voimin Kalkarosta kasvoihin nyrkillään. Kalkaros jäi makaamaan porrastasanteelle nenäänsä pidellen Jamesin lähtiessä laskeutumaan portaita. Hän nosti taas laukkunsa leijutusloitsulla ilmaan ja jatkoi matkaa hieroen kivusta tykyttävää oikeaa kättään.
“Mikä sinulla oikein kesti?” Peter kysyi Jamesin löytäessä Kelmien valtaaman vaunuosaston. “Jouduimme pyytämään kuljettajaa odottamaan sinua.”
“Pahoittelen. Oli yksi asia, mikä piti hoitaa”, James sanoi välttelevästi. Hän päätti pitää Kalkarokselta saaneensa tiedon itsellään, sillä ei halunnut asian vuotavan Lilylle. Tämä ei kuitenkaan olisi hyväksynyt hänen kostoaan. Sitä paitsi tieto siitä, että Kalkaros oli tappanut Jasun, olisi vain satuttanut Lilyä turhaan. James istahti tyhjälle istuimelle ja piilotti punoittavat rystysensä taskuun.
“Pelataanko räjähtävää näpäytystä?” Sirius ehdotti Jamesille ja tämä suostui. Peter nojautui eteenpäin voidakseen paremmin seurata peliä ja Remus torkkui penkin selkänojaa vasten.
Myöhemmin vaunuosaston ovi aukesi ja Lily, Rose sekä Jane astuivat sisään.
“Hei, tulimme tervehtimään”, Rose ilmoitti ja kumartui suukottamaan istuvaa Siriusta. Lily istahti Jamesin syliin ja kuiskasi tälle hyvin hiljaa:
“Emily ei uskaltanut tulla mukaan, ettei Peter luulisi Emilyn tulleen tervehtimään häntä.”
James tyrskähti. “Luultavasti viisaasti tehty.” Lily hymyili, mutta hänen kävi kuitenkin hieman sääliksi epäsuosittua Peter-parkaa, ja hän siirtyi tämän viereen penkille esittäen olevansa kiinnostunut tämän lukemasta lehdestä. Hän kyseli siitä muutamia kysymyksiä ja Peter vaikutti olevan tyytyväinen saamastaan huomiosta. James änkeytyi kuitenkin mustasukkaisena samalle penkille ja otti osaa keskusteluun.
// Homman nimi on nyt sellainen, ettei minulla ole enempää lukuja valmiina, enkä siis tiedä vielä seuraavan luvun nimeä. En kuitenkaan aio vielä ihan tähän ficciäni lopettaa, mutta saattaa kestää nyt vähän pidempään ennen kuin tulee jatkoa :-\
-
JEE, jatkoa näin pian, loistavaa!
Tämä luku oli kerrasaan ihana !
Ah, James ja Lily! James oli
niin ihana! =D
Anteeksi, mutta olen nyt hieman
erilaisessa mielentilassa, jonka
vuoksi kommentista tuli tönkkö
kökkö, pahoittelen!
Mutta toivottavasti ei mene kauaa
seuraavan luvun tulemiseen!
Tänks ja silleen.
TOSI hyvä jatko!
-
Tulipas jatkoa nopeaan, ihanaa!
Tämäkin luku oli tosi hyvä, sait minut ikävöimään joulua, vaikka pitäisi odottaa kesää : D
Mutta siis tuo jouluisuus toi ihanasti lämpöä tähän lukuun, ja James oli taas niin ihanan Jamesmainen toimittamalla sen lahjan jo valmiiksi Lilyn huoneeseen ja sitten soittelemalla sitä huuliharppua tämän ikkunan alla. Ihanan suloista<3
Jäi muuten vaivamaan, että sitä ei kerrottu mitä James antoi lahjaksi Lilylle? Olen niin utelias, ja olisin kovasti halunnut tietää :D Tuleeko se paljastumaan jossain vaiheessa?
Oli muuten kivasti oivallettu tuo taikasauvalla ilmaan kirjoittaminen (:
Jotenkin arvasin, että tämä kosto liittyy Kalkarokseen! Kehenkäs muuhunkaan? : D
Jamesin ja Kalkaroksen kohtaaminen oli minusta tosi hyvin kirjoitettu. Erityisesti Kalkaroksen repliikit saivat hymyn huulilleni, ne vain olivat niin Kalkarosmaisia (:
Varsinkin, kun James sitten kysyy, että "tapoitko sinä Lilyn kissan?" ja Kalkaros vastaa virnuillen, että "Ehkäpä", oli minusta hyvä kohtaus. Tuo ehkäpä-vastaus nyt vain sopi tuohon kohtaan jotenkin niin hyvin! (:
Ja onneksi Jasun kuolema saatiin nyt kostettua! En vieläkään tajua miten Kalkaros onnistui olemaan niin raaka, että meni sellaisen suloisen otuksen tappamaan.
Lopetit luvun kivasti, Lilyn sääliessä Peter- parkaa, oli hyvä lisä, että James tunsi siitä vielä kateutta(:
Peter-rassu, kun on niin epäsuosittu :( Okei, en kyllä rupea häntä säälimään!
Mukavaa, että olet ajatellut jatkaa ficcien kirjoittamista! Ihanaa! Minä en kyllä panisi pahakseni, jos kirjoittaisit lisää ficcejä kelmien ajoilta, jos se nyt sinusta luontevimmalta tuntuu, sillä itse luen mieluiten juuri kelmificcejä(: Ja tämä sinun on mainio!
Tämä oli siis hyvä luku jälleen kerran, oli mukavaa saada Kalkarostakin vähän kuvioihin(: Toivottavasti jaksat jatkaa taas pian, sillä tunnetusti en malttaisi odottaa jatkoa (:
-
luku 10. onnistui erittäin hyvin, luku oli ihana (:
erittäin hyvä luku myös 11, ei tässä oikeen mitään rakentavaa saa aikaseks
hyvä, että oot ajatellu kirjottaa lisää ficcejä. jos lilystä ja kelmeistä kirjottaminen tuntuu kaikista luontevimmalta, ja tulos on samaa kuin tämä, kirjota ihmeessä niistä lisää! (:
eipä tässä muuta kuin jatkoa odotellessa
~nuuhku
-
voi tää oli tosi söpö! luin kaikki osat putkeen ja virnuilin tyhmän näkösenä <33 jatkoo <3
-
Tä on iihana :) Lily ja James on ihanii,jatkoo ;D
-
IHANA!!!
Ois mukava lukee joitakin muita sun kirjottamii fikkei. Vaikka sitten kelmeistä. :D
Toivottavasti jatkoo tulee mahdollisimman pian.
NeitiMusta.
-
hyvä, jatkoa!!
toi oli vaikuttava toi jamesin reaktio, kun se sai tietää kalkaroksen tappaneen lilyn kissan... ei sitä ihan totta olisikaan uskonut, edes severukselta. no, tehty mikä tehty.
toivottavasti uuden luvun kirjoittamisessa ei kestä kauan, en jaksaisi millään odottaa!
-
Sait muuten uuden lukijan!
Monissa kelmificeissä tuppaa käymään niin, että Kalkarokse osa tarinassa unohtuu kokonaan. Hienoa, ettei sinulle ole käynyt niin!
James on niin suloinen puolustaessaan Lilyä... Tai sitten ei ihan niin suloinen.
No turha mun kai on tässä turhia höpötellä.
Valittaisin kyllä, jos olisi valitettavaa. :D
Ei muuta.
-
Tässäpä on teille vihdoin jatkoa. Toivottavasti ette joudu pettymään, sillä tämä luku ei ole yhtä työstetty kuin muut lukuni ovat olleet :-[ Inspiraatio on nyt vähän hukassa tämän tarinan kanssa, ja minulla on muita tarinoita, joita olisin innokkaampi kirjoittamaan. Mutta en suinkaan hylkää tätä tarinaa, sillä kun on niin ihania lukijoitakin :P Kiitoksia paljon kaikille kommentoijille!
Violalle vielä erikseen mainitsen, että vastaus lahja-kysymykseesi löytyy tästä luvusta =D
12.luku
Yllätysten aikaa
Herra ja rouva Evans halasivat molemmat Lilyä tervehdykseksi heidän tavatessaan juna-asemalla. Lilyä ei ihmetyttänyt Petunian puuttuminen, mutta kun tätä ei näkynyt kotonakaan, hän kysyi äidiltään siskonsa olinpaikkaa.
“Petunia halusi meni juhlimaan joulua ystäviensä Natashan ja Laurenin kanssa”, rouva Evans kertoi sitoessaan esiliinaa ylleen. Lily jäi auttamaan äitiään jouluherkkujen leipomisessa ja yritti karistaa mielestään epäilyksen, että Petunia oli mennyt muualle jouluksi välttääkseen tapaamasta hänet.
Myöhemmin, leivottuaan melkein kolme purkkia täyteen pipareita, Lily päätti, että oli aika purkaa matkatavarat. Hän avasi ikkunan raolleen, jotta hänen huoneensa tuulettuisi, ja kävi sitten laukkunsa kimppuun. Hän ei ollut tuonut kovin paljon tavaroita mukanaan, vain ne asiat, joita hän ei enää tarvinnut Tylypahkassa, ja saamansa joululahjat.
Jane oli antanut hänelle lupaavalta vaikuttavan kirjan ja kauneimman sulkakynän, jonka Lily oli koskaan nähnyt. Hän asetti kirjan yöpöydälleen aikomuksenaan lukea sitä illalla ja katseli tarkemmin sulkakynää, joka oli yhä pakkauksessa. Hän käänsi sen ympäri ja luki pienestä lapusta:
Enää ei ole vaaraa, että muste loppuu kesken
tai kaadat mustepullosi kumoon. Uuteen
Fenixx-sulkakynään et tarvitse mustetta.
Sen sisältämä muste vaihtaa väriä mielialasi
mukaan!
Lily hymyili, käänsi pakkauksen jälleen oikein päin ja laski sen vierelleen sängylle. Emilyltä hän oli saanut pirteän, lukollisen päiväkirjan.
“Alohomora”, hänen oli pakko kokeilla, mutta lukko ei auennut loitsun voimasta.
“Hyvä tyttö”, Lily sanoi piloillaan ja taputti päiväkirjan etukantta. Hän laittoi sen ja mukana tulleen avaimen kirjoituspöytänsä laatikkoon ja etsi paikat muiltakin ystäviltään saamilleen lahjoille. Vasta kaadettuaan loput laukun sisällöstä sängylleen hän huomasi punakultaiseen lahjapaperiin käärityn paketin ja tajusi, ettei ollut vieläkään avannut Jamesin lahjaa. Kumma, ettei poika ollut muistuttanut siitä. Uteliaana Lily avasi paketin, josta paljastui tummanpunainen sydänkuvioinen rasia. Sen sisällä oli simpukkasuklaita, James siis edelleen muisti hänen lempiherkkunsa. Lily kallisti rasiaa ja pudotti kämmenelleen yhden kiiltävään hopeakääreeseen käärityn suklaan.
Samassa hän huomasi rasiassa jotain muutakin kiiltävää ja noukki sen käteensä. Se jokin oli pienessä muovirasiassa oleva sormus. Lily hätkähti rajusti ja sormus kirposi hänen otteestaan ja putosi lattialle. Hänen yrittäessään tasata sykettään ovelta kuului koputus joka kiihdytti hänen pulssiaan entisestään. Hän potkaisi sormusrasian hätäisesti sänkynsä alle juuri samalla hetkellä, kun hänen äitinsä astui sisään.
“Tulin tuomaan näitä lakanoita”, rouva Evans sanoi ja käveli viemään ne Lilyn vaatekaappiin, “ja kertomaan, että ruoka on valmista.”
“Okei, tulen ihan kohta”, Lily ilmoitti ja ryhtyi penkomaan punaista sydänrasiaa jonkinlaista lappua etsien heti, kun hänen äitinsä oli lähtenyt. Sellainen löytyikin liimautuneena rasian laitaan.
Älä säikähdä, tämä ei ole kihlasormus. Voit pitää sitä missä sormessa haluat. Rakkaudella, James.
Lily nauroi ääneen.
“Tyhmä minä” hän mumisi ja läpsäisi itseään otsalle. “En kai tosissani kuvitellut, että James kosisi näin epäromanttisesti?!” Silti kovasti helpottuneena hän kumartui nostamaan sormuksen sängyn alta ja katsoi sitä tarkemmin. Hän otti sen pois rasiasta ja nosti lähelle silmiään. Sormus oli kapea ja hopeinen, ja sen keskelle oli upotettu kaunis soikean muotoinen meripihkanpalanen. Lily sovitti sormusta etusormeensa, ja koska se oli hieman löysä, hän kutisti sitä taikasauvallaan. Nähdäkseen paremmin kokonaisvaikutelman hän ojensi kätensä suoraksi ja käänsi sormiaan itseensä päin. Sormus tuntui hieman juhlavalta arkikäyttöön, mutta hän jätti sen silti sormeensa.
Petunia palasi kotiin parin päivän päästä näyttäen salamyhkäiseltä ja hänen kasvoillaan kareili miltei omahyväinen hymy.
“No, oliko hauskaa Laurenin ja Natashan kanssa?” Lily kysyi yrittäen peittää uteliaisuutensa. Petunian hymy leveni ja hän vilkaisi ympärilleen ennen kuin vastasi: “En minä oikeasti heidän kanssaan ollut.”
“Etkö?” Lily hämmästeli. Hänen sisarellaan ei yleensä ollut tapana valehdella. “Kenen kanssa sitten?”
“Yhden pojan”, Petunia vastasi ja hänen äänessään kalskahti hieman ylimielisyyttä. “Hänen nimensä on Vernon ja olemme tapailleet jo jonkin aikaa.”
Petunia keskeytti puheensa herra Evansin kävellessä heidän ohitseen. Vaikka siskoksilla ei ollut kovinkaan läheiset välit, Lily oli kuitenkin nyt se henkilö, jolle Petunia halusi uskoutua ja he menivät hänen huoneeseensa juttelemaan. Petunia kehui Vernonia hetken maasta taivaisiin ja Lilykin mainitsi seurustelevansa.
“Sinulla on uusi sormus”, Petunia huomasi Lilyn sipaistessa hiuksiaan korvan taakse. “Onpa nätti. Mistä olet saanut sen?”
“Jamesilta”, Lily vastasi ja ojensi kättään lähemmäs, jotta hänen sisarensa näki sormuksen paremmin. Petunian ilme synkkeni.
“Vau”, hän sanoi kateellisesti. “Minä sain Vernonilta joululahjaksi villasukat…”
Joulu tuntui olevan erityisen romanttista aikaa, sillä Lily sai tietää, että Peterkin oli löytänyt itselleen heilan. Hän istui Jamesin, Emilyn, Janen ja Rosen kanssa samassa vaunuosastossa Jamesin kertoessa asiasta, ja oli tytöistä ainoa, jonka suu ei loksahtanut auki hämmästyksestä.
“Peterillä tyttöystävä?” Rose huudahti. “Vitsailet varmaan!”
James vakuutti kuitenkin olevansa tosissaan.
“Älkää nyt”, Lily aloitti, mutta kohdatessaan kolmen silmäparin epäuskoisen tuijotuksen muutti lausetta, jonka oli aikonut sanoa. “Ihminen hänkin on, uskokaa tai älkää.”
“Se tyttö on takuulla jästi”, Jane veikkasi jättäen parhaan ystävänsä huomautuksen omaan arvoonsa.
“Niin onkin”, James kertoi ja lisäsi naureskellen: “Peter joutui totuttamaan hänet pöllöihin, jotta pystyy lähettämään tälle pöllöpostia Tylypahkasta.”
Samassa vaunuosaston ovi avautui ja Sirius astui sisään Peter kannoillaan.
“Tulimme jakamaan haaremisi, Sarvihaara”, Sirius sanoi matalalla ja teeskennellyn vakavalla äänellä ja jatkoi sitten hieman normaalimmalla äänellä: “Eihän nyt ole oikein, että saat istua täällä yksinäsi gigolona.”
Kaikki purskahtivat nauruun, Peterkin nauroi hetken aikaa hieman hermostuneesti, ennen kuin istui alas ja muuttui hajamielisen näköiseksi. Kaikki muut arvasivat heti, että hän uppoutui ajattelemaan uutta kultaansa.
Koulunkäynti jatkui taas normaaliin tapaansa ja oppilaat alkoivat pian tuskastella läksyjen määrää. Opettajat eivät vaivautuneet järjestämään heille pehmeää laskua loman jälkeen, vaan antoivat paljon läksyjä. Jotkut opettajat tuntuivat jopa olevan sitä mieltä, että joululomaan oli tuhlaantunut tärkeää opiskeluaikaa, joka piti korvata valtavilla kotitehtäväpinoilla.
Lilyllä oli opiskelun lisäksi muutakin vastuuta, sillä hänen täytyi käydä taas parilla partiointikierroksella Justinin kanssa. Hän jännitti partiointia etukäteen, sillä ei osannut enää ollenkaan olla Justinin seurassa. Tämä kuitenkin suhtautui häneen hyvin neutraalisti, joskin vaikutti todella hajamieliseltä, eikä puhunut juuri mitään. Lilykin pysytteli hiljaa heidän kävellessään ja mietti, mahtoivatko pojan ajatukset pyöriä jonkun uuden rakkaan ympärillä, niin kuin Peterinkin. Hetken Justinin ilmeitä analysoituaan hän kuitenkin arveli kyseen olevan jostain vakavammasta, surullisesta asiasta. Lilyn teki mieli tarjota apuaan, mutta hän ei halunnut tunkea nenäänsä pojan asioihin, varsinkaan kun heidän välinsä eivät olleet viime aikoina olleet mitenkään hyvät. Silti asia jäi vaivaamaan hänen mieltään. Hän suunnitteli puhuvansa asiasta Janen kanssa, mutta unohti koko jutun ehtiessään oleskeluhuoneeseen, sillä Peter ilmaantui hänen eteensä puristaen suttuista pergamenttipalaa kädessään.
“Öö, hei!” poika sanoi vaivaantuneena.
“Hei!” Lily vastasi kummastellen, mitä asiaa Peterillä saattoi olla. Peter käänteli pergamenttia pitkän aikaa ennen kuin sai kakistettua asiansa.
“Niin, tuota kun… Yritän kirjoittaa runoa Karenille, mutta juutuin yhteen kohtaan. Ja ajattelin, että sinä… mm… voisit ehkä auttaa…” hän sanoi puhuen katkonaisesti. Pyyntö yllätti Lilyn niin täysin, että hän oli hetken täysin sanaton.
“Ööh, totta kai”, hän sanoi reippaasti saatuaan puhekykynsä takaisin ja ohjasi heidät istumaan tyhjän pöydän ääreen. Peter asetti aikaansaannoksensa Lilyn eteen pöydälle ja pureskeli peukalonkynttään Lilyn lukiessa runoa.
Tunteitani kunnolla kuvata en voi,
sydämessäni niin kovasti karkeloi.
Olet niin hurjan kaunis,
että mieleeni tulee nauris,
joka on lempivihannekseni
ja jota syön mielelläni.
Kun sinä hymyilet
Lily peitti suunsa kädellään, johon oli aiemmin nojannut leukaansa, jottei olisi purskahtanut nauruun. Silti hän hytkyi äänettömästä naurusta ja joutui puremaan huultaan ryhdistäytyäkseen. Peter tuijotti häntä odottavana ja Lily otti käden pois suunsa edestä ja yritti hymyillä ystävällisesti.
“Mitä mieltä olet? Sano rehellisesti”, Peter pyysi. Lily punnitsi sanansa tarkkaan ennen kuin vastasi.
“No, tuota… Alku on oikein hyvä, mutta ei välttämättä kannata verrata tyttöä nauriiseen”, hän sanoi ja naamioi lauseen lopussa esille pyrkivän naurunpyrskähdyksen yskähdykseksi.
“Minä vähän epäröinkin sitä kohtaa”, Peter sanoi ja yliviivasi nopeasti kolme riviä. He alkoivat yhdessä työstää runoa ja istuivat saman pöydän ääressä vielä pitkän aikaa. Lily yritti vaikuttaa säkeiden tekoon mahdollisimman vähän, jotta runo olisi mahdollisimman paljon Peterin tekemä, mutta se oli todella haasteellista. Lopulta he kuitenkin saivat kasaan runon, johon Peter oli erittäin tyytyväinen, ja Lily pääsi helpottuneena nukkumaan.
// En nyt uskalla vielä nimetä seuraavaa lukua, kun en ole sitä ollenkaan vielä kirjoittanut =/ Mutta kommentoikaapa, yritän laittaa seuraavan luvun vähän reippaammin kuin tämän. =)
-
JEE, jatkoa! JEE!
Tämä luku oli todella hyvä, kuten
kaikki muutkin sinun lukusi ovat
olleet =)
Tuo lahja oli mainio =) Luulin jo,
että sormus oli kihlasormus, mut-
ta ei sentään =) Olisihan se voinut
olla ihan kivaa jos olisi ollutkin =D
Superhyvä luku =)
Peterin runo oli paras xD To-
della hauska, paras kohta :
"Olet niin hurjan kaunis,
että mieleeni tulee nauris," xD
Ei ole vieläkään mitään kritiikkiä!
Kirjoitat niin täydellisesti =)
Odotan jo innokkaasti jatkoa! =)
-
JATKOO :D JES!
Jamesin lahja oli älyttömän sulonen ♥ JAMES ON IHANA!
Tää oli ihana :D
NeitiMusta. ♥
-
Heips, saitpas uuden lukijan. (:
Mun on pakko sanoa, että tää oli aluks jotenkin sellanen töksähtelevä, mutta koukutti silti. Ja onneks jatkoin lukemista, sillä tää on parantunut koko ajan tota loppuu kohti. Ja toi viimenen osa oli todella hyvä. Tykkäsin paljon. Oikeestaan oon tähän mennessä tykännyt eniten näistä kahesta viimesestä osasta.
Jane seisoi vähän matkan päässä hänen sängystään ja katseli ulos ikkunasta.
“Mitä nyt?” Lily kysyi unisella äänellä. “Kuka soittaa?”
“Romeo, sinun ikkunasi alla”, Jane vastasi salaperäisesti. Lily nousi sängystä ja kurkisti ulos ikkunasta, vaikka arvasi oikein hyvin, kuka seisoi ulkona soittamassa uutta huuliharppuaan.
Vaikka sävelet, joita James soitti, eivät muodostaneet mitään oikeaa laulua, ne kuulostivat silti hyvin kauniilta hiljaisessa yössä. Lily huoahti, mutta Jane vain hymyili.
“Tiesitkö sinä tästä?” Lily kysyi epäluuloisesti.
“En”, hänen ystävänsä vakuutti vilpittömästi. “Mutta lahjasta tiesin. Se on Jamesilta.” Jane osoitti kädellään pakettia yöpöydällä.
“Vai niin”, Lily sanoi ja kumartui taas katsomaan ikkunasta ulos. James huomasi hänet ja lakkasi soittamasta. Hän otti taikasauvansa esiin ja kirjoitti sillä ilmaan kultaisin kirjaimin, jotka jäivät hetkeksi hohtamaan ennen kuin katosivat.
Tule ulos!
Lily avasi ikkunan ja ojensi sauvakätensä ulos. Hän kirjoitti ripein kädenliikkein vastauksen.
Pyydätkö minua kiipeämään kaikki portaat alas ja kiertämään sinne?
Niin pitkän lauseen jälkeen Lilyn käsi jo väsyi ja muutenkin hän oli niin väsynyt, ettei ajatus harhailusta ulos pitkin loputtomia käytäviä kuulostanut ollenkaan houkuttelevalta.
James luki kysymyksen ja heilautti sitten taikasauvaansa, jolloin ikkunan alle ilmestyi tikapuut. Lily perääntyi ikkunasta.
“No, mitä sinä enää odotat?” Jane kysyi nauraen. “Mene!”
Lily ei empinyt enää, vaan kiskoi nopeasti edellispäivän vaatteet ylleen ja lisäksi lämpimät ulkovaatteet. James otti hänet alhaalla vastaan ja suuteli häntä. Lily hymyili ja pudisteli päätään.
“Mitä?” James kysyi sen nähdessään.
“Tämä on niin sinun tapaistasi”, Lily vastasi. “Lähteä kielletylle yökävelylle tällaisessa pakkasessa.” James vain nauroi ja he lähtivät kahlaamaan lumihangessa hieman tasoitetummalle alueelle.
Toi oli ihana kohta, että se James onkin söpö. (: Ja toi Kalkaros... ilkee tyyppi. Ei silleen saa tehä. Kissa-parka. Mitä se Regulus oikeen suunnittelee?
Mutta siis mä tykkäsin tästä, ja jatkoa toivon oikein kovasti. (:
-
heii, hieno jatko! en oikein tiedä mitä tästä pitäisi sanoa... lisää?
-
Heijj(:
Luin just noi kaikki osat, ja tää ficci on kyll aivan loistava!<3 En tajuu miten osaat kirjottaa noin hyvin:pp Ootan innolla jatkoo. ;)
-eFFy
-
tosi hyvä luku. Jamesin lahja oli tosi ihana (:
eipä tässä taas muuta ku jatkoa odottelen :)
~nuuhku
-
MAHTAVAA!
En oo lukenu tätä ficciä vähään aikaan, mutta nyt kun löysin sen taas en käsitä mikä minuun oikein meni... ??? Tähän oli tullu monta ihanaa lukua ja nyt ootan innolla uutta :D En keksi nyt oikein mitään kritisoitavaa, koska sä kirjotat niiin ihanasti
Tunteitani kunnolla kuvata en voi,
sydämessäni niin kovasti karkeloi.
Olet niin hurjan kaunis,
että mieleeni tulee nauris,
joka on lempivihannekseni
ja jota syön mielelläni.
Kun sinä hymyilet.
Kun luin ton runon niin purskahdin nauruun :D Se vaan oli niin best!
-
No niin, luin tän luvun jo aikoja sitten, mutta jostain syystä tämä kommentoiti vaan venyi ja venyi : D Aina oli kiire jonnekin, tai sitten olin niin väsynyt etten saanu mitään aikaseksi. Ja tällakin hetkellä silmäni on tipahtaa päästä väsymyksestä, mutta päätin ottaa itteäni niskasta kiinni ja yrittää kommentoida jotain. Kovin laadukasta kommenttia ei kuitenkaan ole luvassa..
Tämä luku kuuluu ehdottomasti yksiin suosikeistani. Jamesin lahja oli ihana! Vaikka aluksi itsekin pelästyin, että kihlasormusta jo tyrkytetään : D Mutta siis se lappunen siinä sormuksen kanssa oli jotenkin hupaisa, ja aww<3 Joo, mitäköhän mä tässä nyt selitän : D
Pidin myös Lily ja Petunia kohtauksesta kovasti, se oli jotenkin luonteva. Petunia oli niin paras sepittäessään juttujaan Vernonista.
Tämän luvun ehdoton kohokohta, oli tuo Peterin runo! Aivan loistavaa! Että minä nauroin : D Kukaan muu, kuin Peter ei voi olla niin tyhmä että vertaa tyttöä nauriiseen! Runo oli kokonaisuudessa aivan loistava, olit onnistunut kirjoittamaan siitä todella hupaisan. Ja jotenkin suloista Peteriltä yrittää väkertää runoa, vaikkakin huonoin tuloksin.
Ihana luku, jälleen kerran. Ja toivon, että jaksat jatkaa pian! En malttaisi odottaa : D
-
Supersuuret kiitokset kaikista ihanista kommenteistanne. En valitettavasti ehdi jatkaa ficciäni ennen koeviikon loppumista (eli ensi viikon loppupuolella) :-[ Toivottavasti ette kyllästy odottelemaan.
-
JATKOOJATKOOJATKOOO !!
jepajeps sait mutki koukkuun =))
~läjis
-
Onko tähän tulossa koskaan vielä jatkoa?
Anteeksi,turhakysymys.. Mut silti..
-
Ihana <3!
Idiootti Ruikuli!
Ihana James!
Tyhmä Peter! ;)
Nauris! :D
Jatkoo!
~Anaid
-
Sait ilmeisesti taas uuden lukian :)
James on sulonen tässä! Snape on tooosi raivostuttava!
Sori, mulle ei oo annettu hyvien kommenttien kirjottamisen lahjaa, joten tästä tuli mikä tuli... :P
-
nää on ihania, jos jatkoa niin odotan
-
Oi, tää on ihan paras <3
En osaa järkevämmin kirjoittaa, tahdoin vaan ilmaista lukevani tätä.
Jatkoo ?