Harry Potter -ficit > Godrickin notko

Professorin talossa, Remus/Neville, S, sodanjälkeistä tunnelmointia, oneshot

<< < (2/5) > >>

Fiorella:
Poimin tämän kommenttikampanjasta, kun jo otsikkorivi herätti välittömän kiinnostuksen. :D

Jo hahmovalinta oli koukuttavan epätyypillinen, ja yhdistelmä silti samalla aika lailla uskottava.


--- Lainaus ---Remus on edelleen samanlainen: kun Neville on sodan jälkeen pudonnut tyhjän päälle, Remus on kutsunut hänet teelle, puhunut ja kuunnellut. Vain ollut siinä.
--- Lainaus päättyy ---
Minusta tuntuu hyvin luontevalta, että Remus paitsi huomioi vähän syrjäänvetäytyvää hiljaista poikaa ollessaan opettajana, osaa myös toimia aikuisen Nevillen henkisenä tukena. Sellaisena rauhallisena ymmärtäjänä. Ihana Remus. Ja on helppo ymmärtää, kuinka tärkeitä Nevillen vierailut ovat myös hänelle itselleen.


--- Lainaus ---Ensimmäistä kertaa Neville päätyy Professorin taloon, kun mummi pakottaa hänet viemään Remukselle skonsseja ja omenahilloa
--- Lainaus päättyy ---
Ihana pikku punahilkka -viittaus, tai ainakin minulle tuli heti mieleen. ;) Tässä tosin mummi lähettää viemään sudelle vähän lämpimäisiä. ;D

Remuksen koti pikkukylän laitamilla kuulostaa kovin perisuomalaiselta räsymattoineen ja huurteisine ikkunoineen, mutta skonssit ja tee vievät kyllä kirjan maisemiin. Ihastelin hienovaraisen kuvailevaa tapaasi kuvailla paikkoja ja tunnelmia, ne välittyvät aidon ja vilpittömän kuuloisina. 


--- Lainaus ---sota painaa edelleen raskaana mieltä, vaikka kaikenhan pitäisi nyt olla hyvin.
--- Lainaus päättyy ---
Tämä tuntui kovin puhuttelevalta; eihän sota koskaan ole heti loputtuaan ohi. Ne asiat, jotka ovat jääneet käsittelemättä kiireellisempien alta, nostavat silloin päätään, eikä mikään ole enää samoin kuin ennen. Kaiken "pitäisi" olla hyvin, mutta ei kuitenkaan vielä ole niin. Toipuminen vie aikansa, monella tapaa.


--- Lainaus --- Remus on kokenut kaksi sotaa, menettänyt kaikki parhaat ystävänsä ja silti selvinnyt. Se saa Nevillen lähes häpeämään ahdistustaan. Hänellä sentään olisi edelleen ystäviä, jos hän vain jaksaisi tavata heitä.
--- Lainaus päättyy ---
Neville ressu, kun vertaa väärällä tapaa. Kuvaat myös uskottavasti sitä, miten väsyneen mieli ei toimi kuten järki sanoisi, vaan ystävien kohtaaminenkin on Nevillelle vielä omanlaisensa taakka, jota ei jaksa kohdata. Onneksi Remus on tukena sopivassa määrin, ja pikkuhiljaa, vähitellen alkaa elämä voittaa ja Nevillekin saada voimia arjen kohtaamiseen ja kouluun palaamiseen.

Itse asiassa ihmetyttää, etteivät kaikki ole järkyttävässä kriisissä kouluun paluusta, aikamoisen taistelun näyttämönähän Tylypahka oli, ja koululaiset siellä kaiken draaman ja mellakan keskellä pärjäämässä kuka mitenkin...

Vendelan tavoin pidin tämän ficin hienovaraisuudesta ja siitä, etteivät asiat edenneet liian vauhdikkaasti, kun kyseessä on kaksi rauhallista kaveria. Tässä oli ihastuttavan levollinen, haikea mutta silti toiveikas tunnelma kautta linjan, ja minäkin pidin kovasti siitä, että lopetus oli kuin keväinen aurinko, joka kurkistaa pitkästä aikaa pilvipeitteen takaa. :)

Fairy tale:
Tämä herätti huomioni jo päivän pari sitten. Ehkä siksi, että tällä parilla en ole ennen lukenut ja jotenkin tuo pieni informaatio, että kyse on sodan jälkeisestä ajasta sai minut tarttumaan tähän. Se todella kiinnostaa, mitä eri hahmot miettivät ja ajattelevat sodan jälkeen, kun sen haavat ovat vielä melko tuoreita. Ja Neville. Nevillessä on potentiaalia ja mahdollisuuksia vaikka mihin. Uskonkin että hänestä kirjoittaiminen on antoisaa.

Pidän jollain lailla näistä asetelmista, jossa kaksi eri sukupolven velhoa ystävystystyvät ja lähentyvät ja voivat jakaa asioitaan. Kuten kirjoititkin, Remus oli mukana jo toisessa sodassa. Sillä on varmasti merkitystä ja tämä viimeisin sota on varmasti herättänyt paljon muistoja siitä ensimmäisestä, kaikista niistä menetyksistä.

Neville on niin hellyttävä ollessaan hieman hukassa ja jumissa. Hänellä ei ole vielä voimavaroja jatkaa opintoja, vaikka ehkä osa häntä sitä niin kovasti haluaakin. Päätit tämän kuitenkin toiveikkaasti. Vaikka Remus kaipaa seuraa, hän tietää mikä Nevillelle on parempi. Nevillen opintojen jatkuminen ei kuitenkaan sulje pois heidän tapaamisiaan, vaikka ne eivät jatkukaan kovin tiheää tahtia. He ovat tässä vaiheessa luoneet jo niin vahvan yhteyden, että se kestää ja jatkuu eikä pääse katkeamaan.

Thelina:
Fiorella: Ihana Remus totisesti ❤️ Ja hymyilin tuolle punahilkka-kommentille: tuo oli kyllä täysin tahaton viittaus, minkä kieltämättä noin ajateltuna voi hyvinkin yhdistää punahilkkaan :D en yhtään tajunnut, että sen voisi ajatella noin :D Remuksen talossa on kyllä suomiviboja, mutta englantilaisissa taloissa on tunnetusti huono eristys, joten eipä se ole ihme, jos vähän vetää. Räsymatot taas sopivat jollain tavalla sellaiseen kotikutoiseen velhosisustukseen, vähän Kotikolon tyylisesti. Ihanaa, jos sodasta toipumisen kuvailu tuntui uskottavalta. Kirjoissa skipattiin tämä osio kokonaan, vaikka kaikilla on varmasti ollut oma toipumisprosessinsa sodan jälkeen, toisilla pidempi ja toisilla lyhyempi. Halusin tuoda tähän nimenomaan sellaista tunnelmaa, jossa tukea, ymmärrystä ja lohtua voikin löytyä yllättävästä paikasta ja sota tavallaan synnyttää jotakin hyvää, uuden kumppanuuden. Loppuun on tietysti laitettava toiveikkuutta, ihanaa että pidit siitäkin. Kiitos paljon kommentistasi ❤️

Fairy tale: Olet oikeassa, että Nevillessä on potentiaalia. Hän on ihana hahmo, josta tekisi ehdottomasti mieli kirjoittaa enemmänkin. Minustakin tuo eri sukupolven velhojen tutustuminen ja joskus yllättäväkin lähentyminen on kiehtovaa ja usein antoisaa luettavaakin. Aiemmin kauhistelin tällaisten paritusten väistämätöntä ikäeroa, mutta sittemmin olen alkanut ajatella, että mitäpä sen väliä, jos henkilöt muuten kohtaa. Ja velhothan elävät vanhoiksi, eihän se silloin tunnu missään, jos on vain parikymmentä vuotta eroa. Remus on ajattelevainen, eikä sano ääneen sitä, miten yksinäiseltä hänestä varmasti tuntuu Nevillen ollessa koulussa, mutta kuten sanoit, vahvaa yhteyttä ei enää helposti saa katkaistua. Kiitos kommentista ❤️

Kaarne:
Näemmä on ihan turha odottaa sellaista päivää, jona aivot olisivat virkeät, joten kommentoin tätä nyt kuitenkin. :D Katsotaan, osaanko sanoa yhtään mitään järkevää.

Tykkään tästä tosiaan kauhean paljon, kuten olen jo moneen kertaan eri kanavissa ilmaissut. ♥ Tavoitat tässä mun mielestä ihanasti jotakin syvää sekä Nevillen että Remuksen hahmoista, ja juuri tällaista tunnelmaa ja hauraasta alusta kasvavaa ihmissuhdetta minäkin ajattelin, kun paritusta ehdotin. Tässä on lempeyttä, hellyyttä ja taustalla sodan kipeyttä ja kirpeyttä, ja siitä syntyy tosi kaunis ja hiljaisella tavalla pysäyttävä yhdistelmä.

Pidän kovasti tämän miljööstä ja noista arkisista kohtaamisista, missä ei ole mitään mahtipontista tai dramaattista. Croissanteista muodostuva perinne, Remuksen leikatut hiukset, Versolta tulleet kirjeet. Minusta oli ihanaa, että vaikka Nevillen lisäksi Remuksella on aika vähän asioita, joista ottaa tukea, hän on silti valmis päästämään Nevillen takaisin Tylypahkaan, eikä jarruta häntä yhtään. (Tosin nyt tätä ties kuinka monetta kertaa lukiessani pohdiskelin, että ehkä seuraavaan - kirjoitathan vielä ainakin yhden? ;) - osaan voisi tuoda mukaan myös Harryn, Hermionen ja Ronin, sillä varmasti hekin sodan jälkeen muistavat Remusta. Ja ehkä voisi käsitellä myös sitä, miten kolmikko Nevillen ja Remuksen suhteeseen suhtautuu?)

Ylipäätään tämä on tosi tasapainoinen ja kaunis kokonaisuus, jonka ääreen olen palannut useasti ja varmasti vielä myös palaan. Kiitos hirveän paljon siitä, että kirjoitit näistä kahdesta! ♥ Yritän saada kommentoitua tuohon toiseenkin ficciin pian, ehkä jopa nopeammin kuin tähän. :P

Thelina:
Vehka: Ilahdun ihan kaikenlaisista kommenteista, ei niissä tarvitse olla mitään järkevää :D Ja toden totta piristit minua tänään kauniilla sanoillasi ♥ Ajatus tästä parituksesta ei vain jättänyt minua rauhaan, ja kun tämä tarina vain jotenkin tuli ulos, tuli heti sellainen tunne, että tämä on varmaan paras tarinani tähän mennessä. Ihanaa, jos siis pidät tästä, sinuahan tässä on kiittäminen koko alkuperäisestä ideasta ♥ ja kirjoituspiiriä hyvistä kommenteista ja parannusehdotuksista!

Remus on ollut lempihahmoni kauan ja Nevillestäkin olen pitänyt aina (tosin hänkin on viime aikoina kohonnut aika korkealle suosikkihahmojeni listalla ♥), joten ihanaa kuulla, että hahmot ja tunnelma olivat tässä onnistuneita. Remuksen hiukset — näen ne yleensä aina tietynlaisina, sellaisina loivina hieman pidempinä, ehkä vähänä mallista ylikasvaneina laineina / isoina kiharoina, mutta tässä näin selvästi hänet lyhythiuksisempana. Ajattelin hänen ehkä leikanneen hiuksensa, jotta olo sodan jälkeen muuttuisi paremmaksi, kevenisi. Mutta Neville taisikin olla siihen parempi apu.

Rakastan kirjoittaa arkisista hetkistä ja on ollut kivaa huomata, että niistä myös tykätään lukea. Tähän syntyi jotenkin ihan omanlaisensa tunnelma ja jatko-osien suhteen hieman jännittää, pystyykö samanlaista enää tavoittamaan? Ajatus Harryn, Ronin ja Hermionen tapaamisesta kuulostaa kyllä hyvältä idealta, ehdottomasti jätän sen hautumaan, jos tulee sopiva fiilis kirjoitella lisää. Heitä ei mainita tässä (jos ei lehtijuttuja lasketa) eikä tuossa jatko-osassa, mutta eihän se tarkoita, etteivät he olisi pitäneet ystäviinsä yhteyttä.

Kiitos tuhannesti kommentista! Olen niin onnellinen, että tästä on pidetty ja varsinkin siitä, että sinä pidit, koska tykkäät Nevillestä ♥

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu