Nimi: Metsän syvyyksissä (katseesi minussa)
Kirjoittaja: hiddenben
Oikolukija: Kaarne (♥)
Ikäraja: K-11
Genre: fantasiadraama, taustalla häilyvä sota, slow burn
Haasteet: Spurttiraapale V (kierros 31), Originaalikiipeily (sanalla kartta), FF1000 (sanalla jänis)
Yhteenveto: Iisa on sotilas, jonka hartioille sysätään valtava taakka löytää pahamaineinen Ragni. Oman ryhmän johtaminen ja pelko tulevasta tekee tiedustelutehtävästä kuitenkin kaikkea muuta kuin helpon.
K/H: Olen jo kirjoittanut novellin siitä, miten Iisan tarina päättyy (sen tekstin päädyin lähettämään kirjoituskilpailuun, joten sen tapahtumat ovat ainakin toistaiseksi salaisuus ;)). Nyt yritän kirjoittaa, mitä sitä ennen tapahtuu, minkä takia tämä raapalesarja on tutkimusmatka myös minulle. Tällaista sotaisaa fantasiaa on ollut yllättävän kivaa kirjoittaa, joten toivottavasti tykkäätte lukea tätä! Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita. Tarinassa on kahdeksan osaa, jotka julkaisen osa kerrallaan tämän viikon aikana :)
Metsän syvyyksissä (katseesi minussa)
I
”Selma, Aada, tutkikaa te lähialue. Henrik, hoida hevoset kanssani.”
Polveni notkahtavat ilkeästi laskeutuessani alas satulasta. On melkein aamu. Olemme ratsastaneet koko yön metsäpolkuja pitkin ja lihaksiani särkee. Näen, että muut ovat yhtä voipuneita yön matkasta kuin minäkin, mutta en anna ryhmän lipsua rutiineista. Se voisi koitua kohtaloksemme, ja he tietävät sen.
Selma ja Aada ojentavat hevostensa suitset Henrikille ja katoavat metsään hiljaa keskenään jutellen. Heleä hörähtää minulle lempeästi, kun nostan satulan sen selästä ja riisun suitset. On helpotus saada pieni tauko johtajan roolista ja keskittyä tekemään jotain yksinkertaista ja rutiininomaista. Harjaan ruskeaa karvaa ja puhelen Heleälle hiljaa, etteivät merkityksettömät sanat kantaudu muiden korviin. Tamma kuitenkin kuulee minut: näen, kuinka sen suipot korvat kääntyvät minua kohti.
Kun Heleän karva kiiltää, siirryn hoitamaan Selman hevosta. Harmaa Näkki yrittää näykkäistä minua, kun avaan satulavyön, mutta naksautan sille kieltäni ja jatkan mielenosoituksesta välittämättä.
Kun alan harjata Näkin karvaa, vilkaisen leiripaikalle. Eelis ja Isak virittävät pientä nuotiota, jolla keittää teetä ja valmistaa ruoka. Pidän Isakista ja hänen kaksosveljestään Henrikistä. He ovat molemmat rentoja, leikkisiä nuoria miehiä ja tulevat hyvin toimeen kaikkien kanssa. Kaksoset ovat ne, joiden ympärille me muut kokoonnumme. Selman ja Aadan tunsin jo ennestään. Ainoastaan Eelikseen en ole tottunut. Hänen on tarkoitus olla minun oikea käteni, mutta hänen olemuksessaan on jotain hermostuttavaa. En ole vielä keksinyt, mitä.
Katselen, kuinka hänen puukkonsa välähtelee aamuauringossa kiehisiä vuollessa. Koen jatkuvaa tarvetta pitää häntä silmällä. Meitä on kielletty käyttämästä taikaa tiedusteluretken aikana, mutta olen saanut Eeliksen kiinni useammin kuin kerran taian hyödyntämisestä pienissä tehtävissä. Aseisiin valettua vähäistä taikuutta ei voi ottaa takaisin, joten niiden käyttäminen on sallittua, mutta alueen tutkiminen tai tulen sytyttäminen taialla on ehdottomasti kielletty. Olen kuitenkin alkanut epäillä, että Eeliksen suhde taikuuteen on omalaatuinen.
Kun saamme Henrikin kanssa hevoset harjattua, kävelen nuotiolle. Eelis kohottaa katseensa minuun ja kohottaa kulmiaan leikkisästi kuin hän tietäisi, että olen katsellut häntä kauempaa.
”Ei taikaa, aliupseeri”, sanon. Kaikkia muita kutsun heidän omilla etunimillään, mutta jostain syystä puhuttelen Eelistä hänen sotilasarvollaan.
”Ei tietenkään, upseeri”, Eelis vastaa, mutta näen hänen hymystään, ettei hän ota käskyä tosissaan.
Tuli tarttuu hänen kiehisiinsä sekunneissa. En osaa sanoa, käyttikö hän vuolemiseen taikaa vai ei.