A/N:Kiitos kaikille kommenteista ja täs olis sit tää kolmas kuku. Toivottavasti pidätte. ;D
3. Luku
JPOV:
Katsoin kun rakas, pieni enkelini juoksi autonsa luokse ja lysähti maahan polvilleen sen viereen kädet silmiensä edessä ja huusi:
”Ei! Draco on kuollut! Emmett, sinä tapoit hänen!” Miten nuo sanat sattuivatkaan minuun. Tunsin hirveää omatunnon pistosta, siitä mitä olin mennyt tekemään, vaikka syy ei ollutkaan kuin puoliksi minun.
Olisin halunnut mennä lohduttamaan häntä, sillä kärsin hänen puolestaan, enkä kestä katsoa Alicea noin murheen murtamana. Juuri kuin olin ottamassa askeleen häntä kohti, Alice nousi ylös ja kääntyi meidän puoleemme. Näin kuinka rakkaasta, murtuneesta enkelistäni alkoi muuttua piru. Hänen silmissään loimusi suuttumus ja inho. Samassa hän harppoi meitä kohti, pysähtyi Emmettin eteen ja läpsäisi häntä poskelle niin että pamahti.
”Emmett sinä tapoit hänet!” hän toisti ja läpsäisi tätä uudestaan, jonka jälkeen hän lähti juoksemaan kohti metsää.
En jäänyt miettimään, vaan lähdin hänen peräänsä. Ei kestänyt kauaakaan, kun sain hänet kiinni ja vedin hänet syliini. Vaikka hän rimpuilikin päästäkseen pois, hän ei ollut minua vahvempi, joten sain pidettyä häntä paikoillaan ja suutelin häntä intohimoisesti huulille. Tiesin, että se oli typerää, koska hän oli minulle vihainen ja inhosi minua sillä hetkellä enemmän kuin ketään muuta, Emmettiä ja Quilia mukaan lukematta. Näin vihan hänen silmistään, joten nostin huuleni pois, mutta pidin hänet silti sylissäni.
”Anna anteeksi. Tiedän, että tein väärin ja haluan hyvittää sen sinulle”, sanoin. Hetken hänen ilmeensä oli lempeä, mutta melkein saman tien se muuttui takaisin vihaksi ja inhoksi.
”Päästä irti! En halua nähdä sinua enää. Katoa silmistäni niin kuin olisit jo!” hän sanoi ilkeästi. Nuo sanat satuttivat minua kovasti, joten päästin hänet halauksestani, mutta silti pidin hänen ranteestansa kiinni. Samalla kun olin suutelemassa häntä uudestaan, hän läpsäisi minua poskelle, riuhtaisi itsensä irti ja juoksi tiehensä. Läpsäisy satutti minua, vaikka en mitään oikeastaan tuntenutkaan.
Päätin luovuttaa, sillä tiesin, ettei hän voinut olla vihainen minulle kovinkaan kauan, ja ettei hän kauaksi lähtisi, joten käännyin ja juoksin takaisin Emmettin ja Quilin luokse.
APOV:
Kun olin lyönyt Emmettiä, en voinut kuin juosta pois, sillä minulla oli kauhea olo. En kuitenkaan ehtinyt kauas, kun joku jo otti minut syleilyynsä. Yritin rimpuilla itseni vapaaksi, mutta tiesin, että Jasper olisi minua vahvempi joten luovutin, ja samalla hän alkoi suudella minua intohimoisesti ja unohdin vihani hetkeksi.
Kun Jasper lopetti suutelemiseni, hän sanoi:
”Anna anteeksi. Tiedän, että tein väärin ja haluan hyvittää sen sinulle.” Olin jo melkein antamassa hänelle anteeksi, kun pieni ääni päässäni sanoi:
”Ryhdistäydy Alice! Et voi antaa hänelle näin helposti anteeksi! Muista mitä hän teki.” Vihani palautui saman tien takaisin.
”Päästä irti! En halua nähdä sinua enää. Katoa silmistäni niin kuin olisit jo!” sanoin hyvin ilkeästi. Se sattui minuunkin. Jasper oli niin kiltti ja ihana eikä hän olisi ansainnut tätä, mutta pieni ääni pääni sisällä muistutti taas mitä hän oli tehnyt, ja ryhdistäydyin.
Jasper päästi minut syleilystään, mutta piti edelleen ranteestani kiinni, joten minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin läpsäistä häntä samalla lailla poskelle kuin Emmettiä. Samalla kun läpsäisin häntä riuhtaisin itseni irti ja lähdin juoksemaan pakoon. Minulla ei ollut aavistustakaan minne olin menossa, vaan juoksin ja juoksin eteenpäin. Kun olin mielestäni juossut niin kauaksi, ettei minua löydettäisi, pysähdyin ja lysähdin maahan.
***********************
En tiedä, kuinka kauan siinä istuin, mutta en kuitenkaan riittävän kauaa, sillä kiukkuni ei ollut lauhtunut melkein ollenkaan. Taivas alkoi hämärtää ja mietin mitä minun pitäisi tehdä. Kotiin en ainakaan halunnut mennä, mutta minulla ei ollut rahaa mukana, jotta voisin lähteäkään minnekään, mutta en varmasti jäisi tänne. Minulla oli vai yksi vaihtoehto: Menisin kotiin ja hakisin lompakkoni ja häipyisin saman tien ennen kuin kukaan älyäisi, että olin käynyt siellä. Siinä oli kuitenkin yksi iso mutta. Miten tekisin sen, ettei kukaan huomaisi minua? Bellalle en ainakaan soita ja pyydä häntä tuomaan sitä minulle, tai että hän harhauttaisi muita, kun haen sen, sillä hän alkaisi kysellä minne menisin ja miksi. Minun ei auta kuin mennä ja hakea se, oli siellä joku joka näkee minut tai ei.
**********************
”No niin Alice. Juokset suoraan huoneeseesi, otat kukkarosi ja tulet saman tien takaisin”, mutisin itselleni. Ei se tuon vaikeampaa voinut olla, vai olisiko? Mitä jos joku näkee minut? Mitä sanoisin hänelle? Keskityin hetkin ja tarkastelin tulevaisuuttani. En nähnyt mitään sen tapaista, että joku estäisi lähtöni, joten ajattelin: nyt tai ei koskaan. Lähdin juoksemaan huoneeseeni, eikä matkalla onneksi näkynyt ketään. Kun olin huoneessani, laiton oveni kiinni ja lukkoon (vaikka tiesin, ettei se mitään auttaisi) ja käännyin ympäri. Sain melkein sydänkohtauksen (ja minunhan on aika vaikea saada niitä)kun näin etten ollutkaan yksin. Hemmetti, miten ihmeessä Edward tänne on ehtinyt? Hänenhän piti olla mökillä Bellan kanssa.
”Mihinkäs noin kiire?” hän kysyi. Ei hemmetin hemmetti…
”Lopeta jo tuo mielessäsi kiroileminen ja ala selittää.” hän sanoi. Selittää mitä?! En välittänyt hänestä vaan lähdin kaapilleni hakemaan lompakkoani, mutta kun avasin kaapin oven näin saman tien, ettei lompakkoni ollut siellä. Ei hemmetti, Edward! Anna tänne se lompakko!
”Anteeksi, mutta en voi.” hän vain totesi. Alice pidä ajatukset sisälläsi. Älä anna tuon idiootin lukea suunnitelmiasi enempää.
”Jasper oli oikeassa, että sinulla on jotain suunnitelmia” hän hymähti. Jasper, mitä vitsiä hän oli mennyt sössöttämään meidän ajatustenlukijalle? Miksen nähnyt tätä ennalta? Onko tulevaisuuden näkemiseni heikentynyt entisestään?
”Jasper! Mitä hän on sinulle sanonut? Anna nyt se lompakko tänne!” sanoin Edwardille, joka vain hymähti vastaukseksi.
”Jasper kertoi minulle, että olit suuttunut hänelle, Emmettille ja Quilille ja pyysi minua vahtimaan, ettet karkaisi minnekkään, joten en voi antaa sinulle tätä…” hän heilutti kättään, jossa lompakkoni oli ”…ja en halunnut, että näkisit tämän tulevalta, joten pyysin Jacobia auttamaan minua.”
”Jacob?” niinpä tietysti. Ei ihmekään, että en nähnyt tulevaa, sillä huoneessani on KOIRA! Kuinka en haistanut sitä tänne tullessani? Olin varmaan niin omissa ajatuksissani, etten haistanut mitään.
”Jacob, voit tulla pois piilostasi ja lähteä Nessien kanssa ulos. Kiitos avustasi.” Samassa iso tumma hahmo liikahti sänkyni alla ja tuli pois sieltä. Miten ihmeessä joku niin iso mahtui sinne?
”Ei mitään. Ilo oli kokonaan minun puolellani”, hän sanoi ja katsoi minua ilkikurisesti silmiin. Annoin hänelle vastineeksi murhanhimoisen katseen. Hän pelästyi sitä ja lähti huoneestani.
”No niin, voisitko antaa ystävällisesti lompakkoni, jotta voisin mennä ostamaan itselleni uuden Porschen?!”
”Älä kuule rakas sisko valehtele minulle. En anna sinulle tätä, ennen kuin kerrot totuuden, mihin tätä käyttäisit.” Voi miksi, miksi minulla piti olla näin huono tuuri?!
”EDWARD MASEN! NYT HELVETTI ANNAT SEN MINULLE NIIN KUIN OLISIT JO!” raivosin hänelle, mutta hän vain hymyili.
”En.”
”KYLLÄ ANNAT!”
”Kerro ensin mihin käytät sitä”
”MITÄ SE SINULLE KUULUU?”
”Ei kuulukaan, mutta Jasper on niin huolissaan sinusta ja hän ei halua, että lähdet.”
”Edward, olisit niin kiltti ja antaisit minulle lompakkoni? Lupaan, etten karkaa. Luuletko, että pystyisin tekemään sen Esmelle, Bellalle ja Nessielle?” Vaihdoin taktiikkaa
”No tuo on kyllä totta. Pahoittaisit heidän kaikkien mielen ja varsinkin Jasperin, mutta tiedän, että valehtelet, joten en anna.” Miksi hänen piti olla noin… noin… en osaa edes kuvailla sitä mikä hän on. Mitä nyt tekisin? Lompakkoni on Edwardille ja pankkikorttini lompakossa? Nyt keksin.
”Okei, pidä hyvänäsi. Missä Bella on? Jäikö hän mökille?”
”Öö… jäi. Kuinka niin?”
”Ajattelin mennä hänen luokseen juttelemaan… naisten juttuja. Et sinä ymmärrä”, sanoin, mutten lähtenyt vielä, vaan kaivoin laatikostani henkilöllisyys-korttini (En kuitenkaan ajatellut sitä vaan jotain muuta paperia joissa oli naisten asioita). Kun sain käteeni sen, sanoin vielä Edwardille heipat ja lähdin juoksemaan pois kotoa.
***********************
Oliko Edward tosiaan niin tyhmä ja luuli minun luovuttaneen ja menevän Bellan luokse? Luuseri. En todellakaan aio mennä sinne vaan aion pysyä suunnitelmissani. Karkaisisin edelleenkin kotoa. Tiesin kyllä, että pahoitan parhaan kaverini, veljentyttöni ja… ja Esmen, rakkaan äiti-hahmoni mielen, ja etteivät he välttämättä antaisi minulle koskaan anteeksi. Aivan sama mitä muut sanoisivat ja antaisivatko he minulle anteeksi vai eivät. Seuraava kohteeni olisi pankki. Olin niin kiitollinen Carlislelle, että hän on tehnyt meille nämä henkilöllisyys-tunnukset ja kaikki. Pitää muistaa kiittää häntä siitä joskus.
*******************
Astuin sisälle pankkiin, menin pankkivirkailijan luokse ja tervehdin tätä ystävällisesti.
”Hei, kuinka voisin auttaa teitä?” tiskin takana istuva nainen kysyi ystävällisesti.
”Asia on nyt niin, että kadotin pankkikorttini ja siellä oli minun kaikki rahani, joten voisitko sulkea sen, ettei kukaan vain käyttäisi sitä ja saisinko nostaa siitä vähän rahaa itselleni, siksi aikaa kunnes saan uuden kortin?” kysyin.
”Ahaa. Kyllähän se sopii. Satutteko muistamaan asiakastunnuksenne?” nainen kysyi. Totta kai muistin sen, joten luettelin sen hänelle.
”Onko teidän nimenne Mary Alice Cullen?” Nyökkäsin ”Saisinko henkilöllisyys-todistuksenne?” Annoin hänelle sen pienen kortin jossa lukisi minun ”oikeat” henkilöllisyys-tietoni. Pankkivirkailija tutki hetken korttia ja vuoroin minua, kunnes hän antoi korttini takaisin ja alkoi näpyttelemään konettansa.
”Hetki vain”, hän mutisi.
”Ei mitään kiirettä” sanoin kohteliaasti, mutta todellisuudessa minulla oli hoppu, sillä pian selviäisi, etten olisikaan mennyt Bellan luokse ja he alkaisivat etsiä minua.
”Noin. Nyt se korttinne on suljettu, eikä sitä voi enää käyttää. Jos löydätte sen, voitte rauhassa katkaista sen, sillä nyt sillä ei enää ole virkaa.”
”Kiitos.”
”Voisitteko täyttää tuon paperin? Siihen tarvitsemme kaikki tietosi, jotta voimme lähettää teille postissa uuden kortin.”
”Totta kai.” Olin jo täyttänyt sen paperin ennen kun pankkivirkailijan pää oli edes kääntynyt takaisin koneelle, mutta esitin silti, että kirjoittaisin.
”Paljonko haluaisitte nostaa rahojanne?”
”Hmm. Jonkun parisensataa tuhatta dollaria.” Kun olin sanonut sen, pankkivirkailija katsoi minua hetken kummissaan, mutta antoi asian olla. Minkäs minä sille mahdan, etten ole tottunut raha-asioihin muuten kuin kaupassa.
”Näin olkaa hyvät”’
”Kiitos ja näkemiin”, sanoin, käänsin selkäni pankkivirkailijalle ja marssin pankista ulos.
Heti astuttuani ulos, näin näyn:
”EI HEMMETTI EDWARD! PÄÄSTIT HÄNET MENEMÄÄN! TAJUATKO YHTÄÄN MITÄ TEIT?” Näin Jasperin huutavan veljelleni.
”Jasper, ei se nyt ole Edwardin vika, että Alice karkasi ja sitä paitsi, jos minä Alicen tunnen, hän voi nyt tällä hetkellä olla Forksin pankissa nostamassa rahaa”, näin Bellan puolustamassa miestään.
”Olet oikeassa. Lähden heti sinne. Toivottavasti hän ei ole ehtinyt lähteä minnekään” Jasper sanoi.
Sitten näkyni sumentui. Minulla oli vain hetki aikaa lähteä pakoon, ennen kuin Jasper olisi täällä. Mutta minne menisin. Ei kun lentokentälle ja menoksi, ennen kuin kukaan löytäisi minut. Pysäytin taksin, ja pyysin kuljettajaa viemään minut lentokentälle.
JPOV:
Olin pyytänyt Edwardia pitämään Alicea silmällä, sillä minulla oli vahva tunne, että Alice karkaisi kotoa. Vaikka tiesin, että Alice tiesi pahoittavansa muidenkin mielet karkaamalla kotoa (Varsinkin Esmen, Bellan ja Nessien), sekään ei estäisi häntä lähtemästä, jos hän on niin päättänyt tehdä.
Olin päättänyt lähteä kävelylle joksikin aikaan, jotta Edward saisi hommansa tehtyä. Minulla oli koko kävelyn ajan kauhea olo ja omantunnon pistos rinnassa. Minua harmitti silmittömästi, mitä olin tehnyt Alicelle ja siksi hän on vihainen minulle, ja ihan syystä. Jos en olisi antanut Emmettille Porschen avaimia, mitään kolaria ei olisi tullut ja voisin olla nytkin Alicen kanssa kaksin jossain kaukana täältä pitämässä hauskaa. Nyt toivon, että saisin tehdyn tekemättömäksi, mutta se ei ole mahdollista, edes vampyyrille. Päätin palata kotiin, oli Edward saanut työn tehtyä tai ei. En ollut edes varma, oliko Alice käynyt kotona vai ei, mutta päätin silti palata.
*************************
”Edward?” huikkasin sisälle tullessani ja samassa Edward olikin jo edessäni.
”No? Kävikö hän täällä?” Kysyin.
”Kävi-”, hän vastasi, mutta keskeytin hänet.
”Missä hän nyt on?”
”Bellan kanssa mökillä.”
”Mitä hän siellä?”
”Kuulemma jotain ”naisten” juttuja, joista me emme kuulemma ymmärtäisi mitään.”
”Oletko varma, että hän meni Bellan luokse? Ei kai hänellä ole lompakkoa mukana?”
”Rauhoitu, veli hyvä. Hänellä ei ole lompakkoa, sillä se on tässä”, hän sanoi heilutellen Alicen vaaleanpunaista lompakkoa.
Huokaisin helpotuksesta, lähdin kävelemään olohuoneeseen, lysähdin sohvalle makaamaan ja avasin telkkarin, vaikken katsonutkaan sitä. Olin niin iloinen, ettei Alice ollut lähtenyt kotoa. Edwardkin taisi huomata kuinka iloinen olin, sillä en voinut pitää tunteitani sisällä ja kuulin Edwardin hymähtävän jossain kaukana.
Olin siinä hetken omissa maailmoissani, miettien miten saisin Alicen taas hyvälle tuulelle ja antamaan anteeksi minulle. Kuulin ulko-oven kolahtavan, mutten viitsinyt nousta katsomaan kuka tuli sisälle. Suljin silmäni, mutten ehtinyt pitää niitä kiinni kuin vaivaisen puoli minuuttia, kunnes joku ravisteli minua.
”Mitä, mitä?” hätkähdin, avasin silmäni ja näin, että haaveiluni keskeyttäjät olivatkin vain Bella ja Edward.
”Bella. Säikäytit minut oikeasti”, sanoin hänelle. ”Missä Alice on? Menikö hän huoneeseensa? Onko hän vielä vihainen minulle? M-” En saanut edes lausettani loppuun kun Bella keskeytti minut.
”En tiedä missä Alice on. En ole nähnyt häntä eilisen jälkeen”, hän sanoi surullisesti.
”MITÄH? ET OLE NÄHNYT HÄNTÄ KOKO PÄIVÄNÄ?! MUTTA HÄNHÄN SANOI MENEVÄNSÄ LUOKSESI!”
”Niin kuulemma sanoikin, mutta todellisuudessa hän ei ole tullut.”
”Jos hän ei ollut luonasi, niin…” vaikenin, sillä arvasin mitä oli tapahtunut.
”EI HEMMETTI EDWARD! PÄÄSTIT HÄNET MENEMÄÄN! TAJUATKO YHTÄÄN MITÄ TEIT?” Huusin veljelleni, joka ”hyväuskoisena” luuli vaimoni menneen Bellan luokse.
”Jasper, ei se nyt ole Edwardin vika, että Alice karkasi ja sitä paitsi, jos minä Alicen tunnen, hän voi nyt tällä hetkellä olla Forksin pankissa nostamassa rahaa.” Niinpä tietysti. Alicehan on nokkela tyttö ja tietysti hän on mennyt pankkiin nostamaan rahaa, vaikkei hänellä olekaan lompakkoa mukana. Miksen ottanut tätä asiaa huomioon ollenkaan?
”Olet oikeassa. Lähden heti sinne. Toivottavasti hän ei ole ehtinyt lähteä minnekään.” Olin jo melkein ovella kun Edward sanoi:
”Luulen, että jos hän ei ole siellä hän on saattanut lähteä Alaskaan.” Pamautin oven kiinni perässäni. Minulla oli kiire, sillä Alice on aivan varmasti suunnitellut, ettei jäisi minnekään kovin pitkäksi ajaksi.
******************
Juoksin pankin ovesta sisälle, mutta Alice ei näyttänyt olevan enää siellä, joten menin pankkivirkailijan luokse ja kysyin:
”Anteeksi, mutta onko täällä sattumoisin käynyt tyttö, jolla on lyhyet sinimustat hiukset nostamassa tänään rahaa?”
”Kyllä täällä kävi äsken joku nätti tyttö, mutta valitettavasti hän lähti täältä noin viisi minuuttia sitten. Hän pysäitti taxin ja lähti luultavasti kohti lentokenttää, sillä hän nosti aika paljon rahaa”, nainen sanoi.
”Kiitos”, sanoin, hyppäsin takaisin autooni ja ajoin lentokentälle.
********************
Ehdinpäs. Alaskan lento lähtisi vasta puolen tunnin päästä ja ehtisin luultavasti löytää Alicen ennen sitä. Lähdin saman tien etsimään häntä, miettien, miten saisin hänet taivuteltua jäämään kotiin. Olin etsinyt Alicea jo vartin, eikä hänestä näkynyt jälkeäkään. Jatkoin kuitenkin etsimistä. Yritin soittaa hänelle miljoonasti, mutta aina vastaaja vastasi. Ruokapaikoista en etsisi, sillä siellä hän ei ainakaan olisi.
Olin etsinyt jo koko lentokentän läpikotaisin ja Alicen lento lähtisi viiden minuutin päästä. Olin juuri soittamassa Alicelle miljoonattaensimmäistä kertaa, kun tuttu ääni kysyi selkäni takaa:
”Jasper, mitä sinä täällä teet?”
A/N: Siin se sit oli. Jatkoo tulee heti kun kerkeen taas kirjottaa. Vaikkaan et ens viikon loppuna, mutta en sata prosenttia varma. Kommentteja?