Nimi: Pisara vapautta
Kirjoittaja: Arte
Oikolukija: Picca
Päähenkilöt: Pansy, Draco
Ikäraja: S
Tyylilaji: draamaa tämä pääasiassa on, vivahteikasta sellaista
Yhteenveto: So shut up, shut up, shut up
Don't wanna hear it
Get out, get out, get out
Get out of my way

Osallistuu: FF-100 Pansy Parkinson, sanalla 094. Itsenäisyys, Albumihaaste (Simple Plan - Shut up)

A/N 20. ficci satasessa, jes! Tämä syntyi keskellä yötä tässä marraskuun aikana, vaikka laitankin tämän tänne vasta nyt. Albumihaasteen sanat ovat olleet mielen päällä haasteen alkamisesta lähtien, idea samoin (tosin se koki kirjoittamisen alkaessa hieman muutoksia, Hermione ei sopinutkaan Pansyn kanssa tähän, joten...), ja niin. Olen kovin tyytyväinen tähän, katkeruutta Pansyn osalta. Hänhän ei Rowlingin mukaan muistaakseni koskaan loppujen lopuksi pitänyt Dracosta, tässä on jotain pikkuista siihen liittyen.

Piccalle taas kiitos betauksesta, olet ihana<3


PISARA VAPAUTTA

”Pansy, miksi sinä noin teit? Mikset tehnyt näin? Pansy, minkä takia et ollut minun kanssani silloin ja silloin, minkä takia olet aina tiellä, kun sinua ei tarvita, ja poissa, kun sinua tarvitaan?” Rakastat minun alentamistani. Käytät perheesi mainetta suojakilpenä, tiedät, että minut on kasvatettu kunnioittamaan Malfoyita, pitämään teitä ylempiarvoisina, kunnioittamaan teitä. Tottelemaan teitä, ja eritoten sinua. Antamaan sinulle kaikki, mitä sinä vain keksit minulta kysyä. Kyselemättä, kyseenalaistamatta, minun täytyy tehdä kaikki, aivan kuin olisin komennuskirouksen alaisena. Ehkä olenkin.

Pienenä lapsena jumaloin sinua. Vanhempani aloittivat tehokkaan aivopesuni jo kehdossa ollessani, ”Malfoyt sitä, Malfoyt tätä, Malfoyt ovat tehneet meille sitä ja tätä. Pansy, muista, että kun sinusta kasvaa iso, sinä menet naimisiin Luciuksen pojan, Dracon, kanssa, ja meidän perheemme yhdistyvät!” Minulle ei tuota vaikeuksia kohottaa mieleeni isäni ja äitini unelmoivia ilmeitä, kun he suunnittelivat, ja suunnittelevat edelleen, minun tulevaisuuttani. Kysymättä kertaakaan, mitä minä haluan, mitä minä toivon, mistä minä unelmoin. Mitä väliä sillä on, mitä tytär ajattelee valmiista naimakaupasta, mitä väliä sillä on, mitä hän on elämänsä varalle mahdollisesti suunnitellut? Totta kai hän tekee niin kuin hänen vanhempansa häneltä pyytävät, vaikka oikea muoto olisikin käskevät.

Joka tapauksessa, pienenä olimme sinun kanssasi ”parhaat ystävykset”. Vietimme kaiken aikamme yhdessä, leikkiessämme milloin mitäkin, sinun pomottaessasi minua aina, luonnollisesti. Totta kai meidät täytyi tutustuttaa toisiimme jo pieninä, jotta kiintyisimme toisiimme ja tyytyisimme mukisematta vanhempiemme vaatimuksiin. Myönnän, olin korviani myöten ihastunut sinuun lapsena, vieläpä muutamana ensimmäisenä Tylypahkan vuonnakin. Palvoin maata jalkojesi alla ja seurasin sinua kaikkialle, tein kaiken, mitä minulta keksit pyytää, aivan kuten minut oli opetettukin tekemään. Silloin olin vielä kovin pieni, ja vaikka sinäkin olit yhtä pieni, osasit jo silloin käyttää minua hyväksesi, saada minut tottelemaan jokaista oikkuasi. Aivan kuten sinulle oli opetettukin.

Jokainen malja tulvii joskus yli reunojensa, jos siihen kaadetaan tarpeeksi vettä. Minunkin maljani täyttyi jossain vaiheessa, kylmät, välinpitämättömät sanasi alkoivat vuotaa yli reunojen ja aloin tajuta ne. Ymmärtää, mitä ne merkitsivät. Mitä ne aiheuttivat, mitä niistä seurasi. Miten ne vaikuttivat minuun.

En enää tehnyt suu hymyssä kaikkea, mitä keksit pyytää. Tein kyllä, mutta en enää hymyillyt, kun toteutin jokaisen pienen oikullisen pyyntösi. Minulla ei ollut halua siihen, ei innostusta, motivaatiota, mitään. Enhän saanut siitä itse mitään. Kaikki pyöri vain sinun ympärilläsi, mitä sinä teit, mitä sinä sanoit, miten sinä toimit. Minun oli tarkoitus olla vain varjo kiinni kintereissäsi, totella. Ymmärsin sen itsekin. Ja käyttäydyin niin.

Olit koko ajan vaativampi ja vaativampi. ”Pansy, tämä ei ole tarpeeksi hyvä. Tuo minulle toinen, tee minulle toinen.” En ikinä kelvannut sellaisena kuin olin, kylmät terävät silmäsi löysivät aina jotain moitittavaa. Hiukset huonosti, kasvoissa virheitä, vaatteet rypyssä, annettu tehtävä ei ollut toteutettu täydellisesti, erittäin hyvä ei riitä. Aivan pienen pienikin juttu kelpasi, kunhan se vain oli negatiivinen.

Lopulta en jaksanut edes yrittää. En kiinnittänyt huomiota ulkonäkööni, koska se ei joka tapauksessa olisi ollut tarpeeksi hyvä sinulle. Toivoin, että jättäisit minut rauhaan, jos olisin ruma. Leikkasin hiukseni, pukeuduin välinpitämättömästi, mutta pysyin silti mukanasi. En enää jaksanut toimittaa jokaista antamaasi tehtävää täydellisesti, eihän se kuitenkaan olisi ollut sinulle tarpeeksi. Mutta toteutin kuitenkin. Odotin käskyä poistua, mutta sitä ei koskaan tullut. Olit riippuvainen avustani, vaikka et sitä itse tiedostanutkaan. Kuka muu olisi tehnyt kotiläksysi? Kuka muu olisi vallannut sinulle parhaat paikat oleskeluhuoneen tuoleista? Kuka muu olisi juossut asioillasi, totellut sinua sokeasti?

Aivan. Ei kukaan muu. Oli vain minä.

Istumme kirjastossa. Sinä selailet välinpitämättömän näköisenä jotain lehteä, todennäköisesti jotain huispaukseen liittyvää. Katselet varmasti uutta luudanvartta, sinäkin haluat Tulisalaman. Olet ollut Potterille kateellinen vuosia hänen luudanvarrestaan, kerjännyt isääsi ostamaan sinulle samanlaisen. Kerrankin isäsi on sanonut sinulle ei jossain asiassa. Hyvä niin.

Minä taas istun sinua vastapäätä ja kirjoitan juuri viimeisiä rivejä taikuuden historian aineeseesi. Omani on totta kai vielä tekemättä, saisin raataa sen kanssa myöhemmin illalla. Sinun aineesi on totta kai etusijalla. Painan hampaita yhteen purren pisteen lauseen loppuun ja kiepautan pergamentin eteesi. Suvaitset muutaman minuutin päästä nostaa katseesi lehdestäsi ja tarttua pergamenttiin, lukea aineen läpi.

”Ei kelpaa”, toteat yksinkertaisesti ja lasket aineen takaisin eteeni, tartut taas lehteesi. Jään tuijottamaan sinua, rinnassani alkaa kasvaa tuttu turhautuminen ja ärtymys, viha.

”Miten niin ei kelpaa?” kysyn, ääneni on hitusen tavallista terävämpi. Suuntaat alentuvan katseesi minuun, kohotat kulmiasi, huokaiset muka toivottomaan sävyyn. Asetat käsivartesi ristiin rintasi päälle.

”Pansy rakas”, painotat viimeistä sanaa. ”Pitäisihän sinun tietää, että minun piti kirjoittaa jättiläissodista, ei noitien poltosta roviolla”, naurahdat kevyesti ja katseestasi paistaa tyytyväisyys. Olet saanut piikkisi, olet saanut minut tekemään täysin turhaa työtä. Tiedät, että oman aineeni täytyy käsitellä keskiajan taikuuden eri menetelmiä, enkä siis voisi käyttää juuri tekemääni ainetta hyväkseni millään tavalla. Tiedät myös, että sanoit minulle, että aiheesi oli noitaroviot. Rintakehääni kivistää. ”Valitettavasti sinun pitää tehdä uusi aine minulle”, sanot omahyväisesti ja nouset ylös.

Tuijotan pergamenttirullaa kädessäni, kynteni haluavat repiä sen palasiksi. Nyökkään hitaasti, mieleni turruttaa kehoani tottelemaan. Aineen pitäisi olla valmiina ylihuomenna, ja se oli annettu vasta tänään. Minulta menisi yksi ikuisuus tehdä sekä uusi aine sinulle että omakin aineeni. Lisäksi minulla oli vino pino muita esseitä, sekä omiani että sinun. No, olin tottunut muutaman tunnin yöuniin jo aikoja sitten.

Nyökkäät takaisin hyväksyvästi ja olet jo lähdössä, mutta pysähdyt sitten, aivan kuin muistaen vasta silloin jotain. ”Hei Pansy muuten”, aloitat ja kohotan katseeni sinuun, pidän olemukseni mitäänsanomattomana. ”Järjestä minulle huomiseksi muodonmuutosten tunti vapaaksi. En jaksa sitä vanhaa akkaa juuri nyt.” Hymyilet itsevarmasti, tiedät, että tottelen.

Sanasi puhkaisevat reiän maljaan. ”Ole hiljaa.” Ääneni on hiljainen, lähes kuiskaus. Katsekontaktimme ei rikkoudu.

”Mitä?” sinä kehtaat kysyä, kurtistat kulmiasi ärtyneenä, valmistelet jo terävää piikkiä ja olet valmiina lähettämään sen matkaan heti, kun siihen on pienikin mahdollisuus. Valmiina satuttamaan, kostamaan, vaikka vain ihan varmuuden vuoksi.

”Minä sanoin, että ole hiljaa”, toistan hitaasti. Jäädytän katsettani.

”Anteeksi kuinka?” kysyt ylimielisesti. ”Ja minkä ihmeen takia sinä minulle niin sanot?”

Nousen seisomaan viereesi. Olemme samanpituisia, joten saatan katsoa sinua suoraan silmiin. Se tehostaa sanojeni vaikutusta, olen hetken erityisen iloinen pitkistä vanhemmistani. ”Koska sinulla ei ole mitään oikeutta sanoa minulle noin. Käskeä minua tekemään mitään tuollaista”, sanon hiljaa, silmäni eivät rävähdä.

Kohotat kulmiasi. Näen kuoresi läpi, olet yllättynyt. Et ole koskaan nähnyt minua tällaisena, en ole koskaan sanonut sinulle vastaan. Maljani pohja on viimein pettänyt, siinä on tekemäsi reikä, se vuotaa kuiviin. ”Sanotko sinä minulle, mihin minulla ei ole oikeutta?” kysyt ja tuhahdat. ”Tiedät varsin hyvin, kumman sana painaa enemmän, sinun vai minun.”

Puristan käteni nyrkkiin enkä enää pidättele tyyntä maskia kasvoillani. Annan silmieni leimuta, kasvojeni kovettua, suupielieni kiristyä. Viha, vuosien viha, huokuu minussa, kipristää koko kehoa ja kuohuu kaikkialle, hukuttaa kaiken muun alleen. Olen saanut tarpeekseni.

”Olen saanut tarpeekseni sinun käytöksestäsi”, sihisen jääkylmällä äänellä. ”Kuinka minun pitää tehdä sinulle kaikki, antaa sinulle kaikki, olla sinun pieni hiljainen orjasi. Olla näkymätön varjo kintereilläsi, ilman omaa tahtoa ja ajatusta. Minä olen aivan helvetin kyllästynyt siihen kaikkeen, minä olen helvetin kyllästynyt sinuun, Malfoy”, sylkäisen sukunimesi huulieni välistä ulos päin naamaasi.

Avaat suusi valmiina iskemään takaisin, mutta kerrankin minä en anna sinulle mahdollisuutta siihen. ”Ole hiljaa, Draco”, sanon hiljaa. ”Minä en halua kuulla, minua ei kiinnosta. Tämä loppuu nyt. Minä en ole sinun henkilökohtainen orjasi, mikään ei velvoita minua tottelemaan sinua. Minä en ole sinun omaisuuttasi, sinä et voi määräillä minua miten tahdot. Siihen sinä et voi sanoa mitään.” Haparoin kädelläni laukkuni ja nostan sen olkapäälleni. ”Pois minun tieltäni, Draco. Pysykin poissa.”

Käännyn ympäri ja marssin pois. En katso taakseni, mutta en kuule sinun lähtevän perääni. Toivon, että seisot paikoillesi jähmettyneenä ja pohdit, mitä juuri äsken tapahtui. Miten saisit minut takaisin nolaamatta itseäsi.

Hymyilen ja työnnän kirjaston oven auki.

Sellaista keinoa ei ole. Sinä et saa minua takaisin. Sinä et määrää minua enää. Se on ohi nyt. Olen vapaa, haluan olla.



Simple Plan - Shut up

There you go
You're always so right
It's all a big show
It's all about you

You think you know
What everyone needs
You always take time
To criticize me

It seems like everyday
I make mistakes
I just can't get it right
It's like I'm the one
You love to hate
But not today

So shut up, shut up, shut up
Don't wanna hear it
Get out, get out, get out
Get out of my way
Step up, step up, step up
You'll never stop me
Nothing you say today
Is gonna bring me down

There you go
You never ask why
It's all a big lie
Whatever you do

You think you're special
But I know and I know and I know
and we know
That you're not

You're always there to point out my mistakes
And shove them in my face
It's like I'm the one
You love to hate
But not today

So shut up, shut up, shut up
Don't wanna hear it
Get out, get out, get out
Get out of my way
Step up, step up, step up
You'll never stop me
Nothing you say today
Is gonna bring me down
(shut up, shut up, shut up)
Is gonna bring me down
(shut up, shut up, shut up)
You'll never bring me down

Don't tell me who I should be (Don't tell me who I should be)
And don't try to tell me what's right for me
Don't tell me what I should do
I don't wanna waste my time
I'll watch you fade away

So shut up, shut up, shut up
Don't wanna hear it
Get out, get out, get out
Get out of my way
Step up, step up, step up
You'll never stop me
Nothing you say today
Is gonna bring me down

Shut up, shut up, shut up
Don't wanna hear it
Get out, get out, get out
Get out of my way
Step up, step up, step up
You'll never stop me
Nothing you say
Is gonna bring me down

Bring me down
(shut up, shut up, shut up)
You won't bring me down 
Bring me down
(shut up, shut up, shut up)
You won't bring me down

Shut up, shut up, shut up