Runoja tulee aika harvoin luettua, varsinkin fikkimaailmassa, kun sitä on tarjollakin niin vähän. Piti kuitenkin vilkaista, kun näin, että sinulta oli taas uusi fikki tullut. Ja kyllä kannattikin, tykkäsin tästä. Tämä keinui aina välistä liiallisenkin romanttisuuden rajalla, mutta ei kuitenkaan horjahtanut sille pahemmalle puolelle, ja tässä oli kauniisti yhdistelty surua ja rakkautta. Erityisesti sanavalinnat Pansyn hiuksista kertovassa kohdassa ja metsän kuvauksessa loivat mielikuvaa vähän onnettomasta rakastumisesta, joka ei saa vastakaikua.
Sitten on ihan pakko erikseen hehkuttaa tätä kohtaa, jonka takia päätin, että nyt perhana potkin itseni kommentoimaan:
Olemme silkkaa valoa
fotonien liikettä
Siis ei hitto, tuo oli ihan loistava oivallus! Sana fotoni kytkee runon ihan tajuttoman vahvasti Hermionen jästimaailmassa kasvaneeseen tieteilijähahmoon, sitä ei voisi ikinä käyttää velhomaailman kasvatin puheessa.
Ai, ja viimeinen kappale. <3. Vasta Arten kommentista tulin ajatelleeksi, että tämähän voisi kuvata unta (fiksu minä, muistin juuri miksen pidä äidinkielentunneista...). Ihastuin poskea suutelevaan kuunsäteeseen: kuunsäde tuntuu olevan tässä runossa jonkinlainen Pansya kuvaava motiivi, tosi hienosti keksitty.
