Kirjoittaja Aihe: Luonnon ja sattuman oikkuja (K-11) | Petunia ja Lily Evans | mikroficcisarja 29/? | jatkoa 10.2.  (Luettu 4964 kertaa)

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 831
  • 🇺🇦
Nimi: Luonnon ja sattuman oikkuja
Kirjoittaja: marieophelia
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Vanhemman vakava sairaus ja kuolema. Ja disclaimer: sairauden kuvaus on todennäköisesti virheellistä ja anakronistista, älä ota totena!!
Päähenkilöt: Petunia ja Lily Evans, (Petunia/ Vernon, pieni Lily/James) Eleanor ja Robert Evans
Tyylilaji: Draama (välillä hyvin surullinen, välillä höpsömpi), mikromitta
Haasteet: Mikroficcihaaste, FFF1000 sanalla kirkonkello, Kerää10 hahmolla Petunia Evans
Yhteenveto: Petunia työskentelee unelmatyössään postitoimistossa ja kohtaa apulaisjohtaja Vernon Dursleyn. Lilyn kuudes kouluvuosi on päättynyt, mutta kun hän palaa Tylypahkasta, jokin kotona on peruuttamattomasti muuttunut.

A/N: Koska Harrylla ei VK:n alussa ole elossa muita sukulaisia kuin Petunian perhe, olen jo pitkään pohtinut, mitä Lilyn vanhemmille mahtoi tapahtua ja miten se vaikutti Lilyn ja Petunian nuoruuteen. Tässä ficcisarjassa käsitelläänkin Evansien perhesuhteita.
Tästä on olemassa useampia keskeneräisiä, enemmän tai vähemmän tökstöks-versioita. Viimein järkeilin, että sekalaisten pohdintojen sovittaminen mikromittoihin kenties tasapainottaisi aiheiden käsittelyä niin, että voisin ottaa samaan kokonaisuuteen mukaan sekä äidin sairastumisen että kauan odotetun siskosten kiikarointihetken. Sekä tietenkin mahtavamahaisen Vernonin!
Olen kirjoittanut Lilystä myös muita ficcejä, jotka löytyvät listauksestani. Tässä on joitakin viittauksia jo aiemmissa ficeissä mainittuihin seikkoihin kuten Petunian kuoroharrastukseen. Vanhempien nimet keksin itse. Headcanon on paras canon. :)
Ja lisää osia on tulossa, piti vain nyt saada FFF-kirkonkello pois päiväjärjestyksestä ennen kuin lähden mökille!

Jätäthän kommenttia!




Luonnon ja sattuman oikkuja


1.

Petunian ei pitänyt kuulla vanhempiensa keskustelua, hänen piti olla kuoroharjoituksissa. Mutta kanttori Aubreyn umpilisäke oli tulehtunut, ja Petunia puhdisti keittiössä liesituuletinta.

”Minä en halunnut toista lasta!” Eleanor sanoi. ”Eiväthän ne pillerit edes toimineet!”

”Se ei voi olla totta”, Robert itki. ”Ei voi, ei voi –”

He olivat juuri palanneet kotiin lääkäristä. Rutiinitarkastus, äiti oli väittänyt aamulla Petunialle.

Ja niin Petunia kuuli, että hänen äidillään oli kohdunkaulansyöpä, jolle pitkäaikainen ehkäisypillereiden käyttö oli hänet altistanut. Samalla Petunia sai tietää, että hänen sisarensa syntymä oli ollut puhdas vahinko, sattuman ja luonnon oikku.

Sitä oikkua hänen vanhempansa kuitenkin rakastivat enemmän kuin toivottua esikoistytärtään.




2.

Apulaisjohtaja Dursley kävi joka iltapäivä henkilökohtaisesti varmistamassa, oliko Grunningisin kesäapulainen toimittanut yhtiön postin asianmukaisesti konttoriin.

”En voi sietää hunsvotteja”, herra Dursley toitotti.

”En minäkään!” vakuutti Petunia ja suoristi leninkiään. ”Sääli, etteivät vanhemmat enää vaadi jälkikasvultaan täsmällisyyttä ja hyviä tapoja.”

”Te olisitte erinomainen äiti, neiti Evans.”

Petunia punastui.

”Tekin olette kuin isä alaisillenne. Ankara, mutta oikeudenmukainen.”

Herra Dursley röyhisti rintaansa. Että hän osasikin olla komea mies! Miten ylväästi hän kannatteli mahtavamahaista ruhoaan!

Jossain kauempana soi kirkonkello sen merkiksi, että herra Dursley oli seissyt postitiskin tukkeena vartin. Niin omistautunut hän oli työlleen!



3.

Koksiston seurakunta ilmoitti jäsenensä kuolemasta soittamalla kirkonkelloja vainajan elinvuosia vastanneen määrän. Kun Petunia töistä kotiin polkiessaan laski viidennen lyönnin, hän kiihdytti tahtomattaan vauhtiaan.

Kahdeskymmenesneljäs lyönti.

Hiukset karkasivat tiukalta nutturalta, mutta Petunia polki yhä kovempaa.

Kolmaskymmenesyhdeksäs lyönti.

Petunia oli jo melkein perillä. Vastatuuli kävi henkeen.

Neljäskymmenesneljäs lyönti.

Petunia liutti pyöränsä nojalleen ulkorappuja vasten.

Neljäskymmeneskuudes lyönti.

”Äiti!” Petunia huudahti ulko-ovelta. ”Äiti!”

Hänen sydämensä hakkasi.

”Äiti!” Petunia parkaisi niin lujaa, ettei kuullut neljättäkymmenettäyhdeksättä lyöntiään kumisevaa kirkonkelloa.

”Tuney?” äidin hento ääni tiedusteli olohuoneesta. ”Mikä on?”

Kello kumisi viidennenkymmenennen kerran. Petunia nojasi eteisen seinään ja tärisi.





4.

”Vanhempi sisareni Marge hoitaa sukukartanoamme Derbyshiressä”, Vernon kertoi.

Petunia nielaisi.

”Sanoitko, että olet itse ainoa lapsi?”

Jos Petunia olisi uskaltanut katsoa Vernonia silmiin, hän olisi kenties nähnyt viidenkymmenen punnan setelit tämän pupillien paikalla.

Mutta Petunia ei uskaltanut katsoa Vernoniin.

”Sisareni opiskelee sisäoppilaitoksessa”, Petunia sanoi hiljaa koettaen pitää äänensä tasaisena.

”Hän lienee siis sinua nuorempi?”

”Kaksi vuotta.”

”Aivan”, Vernon tokaisi ja alkoi sitten moittia sihteerinsä käsialaa.

Petunian sydän hakkasi niin, ettei hän pystynyt kuin nyökkäämään.

Vernonia se ei onneksi haitannut. Hän nautti, kun sai paasata taukoamatta.





5.

Kesäkuun lopussa Lily palasi kotiin.

”Minä olen nyt täysi-ikäinen noita”, hän ilmoitti ja loitsi ensitöikseen eteisen kirskuvan oven äänettömäksi. Petunia ei muistanut äidin hymyilleen viikkoihin, mutta nyt hän melkein nauroi.

”Voi ihmettä!”

Isä meni niin pitkälle, että taputti käsiään.

Joka ilta ruokapöydässä vanhemmat pyysivät Lilyltä jotain pientä temppua. Pientä luonnottomuutta. Miten sammakonkuduksi muutettu maito saattoi ilahduttaa ketään?

Petunia ei suostunut syömään lautaselta, joka oli puhdistettu taialla. Hän otti tiskiharjan käteensä ja jynssäsi itse, kunnes kaikki astiat kiilsivät.

Mutta kukaan ei taputtanut.




6.

Jokainen taikatemppu, olipa se kuinka helppo tai typerä tahansa ihastutti Lilyn vanhempia. Ensin hymyili äiti ja sitten isä.

”Eikö meillä olekin taitava tytär, Eleanor”, isä ylisti. ”Meidän Lily pystyy mihin tahansa.”

Ja Lily toteutti vanhempiensa toiveet hymyillen pingottunutta hymyä, joka kätki taakseen kalisevat hampaat ja sydämen, joka saattaisi minä hetkenä hyvänsä pysähtyä silkasta epätoivosta. Joka ilta hän pelkäsi, että vanhemmat pyytäisivät häneltä loitsua, jota hän ei pystyisi langettamaan – loitsua, jota ei ollut olemassakaan.

Mikään loitsu ei tuo takaisin kuolleita.

Niin kauan kuin teepannu kikatti ja rotiksi muutetut kupit tanssivat pöydällä, kenenkään ei tarvinnut kohdata todellisuutta. Mutta Lily tiesi, että hänen äitinsä kuului jo Kuolemalle.




7.

Eräänä iltana äiti pyysi Lilyltä mahdotonta.

”Etkö voisi sopia Petunian kanssa?” hän kysyi.

”Ei meillä ole riitaa”, Lily vastasi vältellen.

”Minä en halua, että hän jää yksin”, äiti sanoi. ”Enkä tahdo, että sinäkään jäät.”

Lily alkoi itkeä. Hän tiesi, ettei äiti enää tämän jälkeen pyytäisi häneltä mitään. Saisinko pidellä lapsenlastani? Veisitkö hääpäiväkutsut postiin? Tulisitko jouluksi kotiin? Lily ei voinut lakata itkemästä.

”Ehkä voisit aloittaa kysymällä, mikä häntä kiinnostaa nykyisin”, äiti ehdotti.

”Kirjesalaisuuden rikkominen?” Lily nyyhkäisi ja äkkiä häntä melkein nauratti.




« Viimeksi muokattu: 10.02.2022 11:13:25 kirjoittanut marieophelia »

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Olipa tavattoman mielenkiintoista hypätä tähän tarinaan! En ole koskaan tullut ajatelleeksi, että mitäköhän Lilyn vanhemmille ja muille sukulaisille tosiaan oli tapahtunut. Nämä palaset tuntuvat sopivan kirjojen canoniin tosi hyvin, ostan tämän version tarinasta mukisematta! Olet saanut tähän niin monia osuvia yksityiskohtia, kuten Petunian kuoroharrastus, hänen ja Vernonin heilastelu ja kaikki pienet asiat, jotka vain kasvattavat katkeruutta siitä, että Petunia kokee olevansa vähemmän rakastettu kuin vahinkolapsi Lily, joka kaiken lisäksi on vielä noita. Petunia ei kuitenkaan taida tietää Lilyn pelosta ja ahdistuksesta, milloin joku pyytää häntä taikomaan elämän takaisin äitiin. Todella kiehtovaa, nostan hattua että olet osannut kirjoittaa näin upeasti erikoisemmasta ja aika vaikeastakin ficciaiheesta. Jään mielelläni seuraamaan, miten tämä sarja etenee :)
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Angelina

  • Stark-Rogers
  • ***
  • Viestejä: 6 480
Onneksi Thelina nosteli tätä, multa on mennyt ihan ohi! Oon ajan saatossa kiinnostunut Petunian hahmosta enemmän, koska jotenkin tietyllä tapaa symppaan sitä kovasti. Musta on ihan inhimillistä ärsyyntyä pikkusiskosta joka ensinnäkin pääsee taikakouluun ja sitten vielä tekee kotona temppujaan - kyllä muakin söis :'D Sen sijaan en oo koskaan sen enempää miettinyt mitä Lilyn ja Petunian vanhemmille on mahtanut käydä, tai miten ja missä Petunia ja Vernon ovat tavanneet! Mielenkiintoisia juttuja, jotka taatusti on ficcipuolellakin jääneet vähäiselle huomiolle :)

Mikromitta sopii musta näihin tosi hyvin - tietoa ja tapahtumia on tarpeeksi ja tämä etenee sopivan mukavaa tahtia eteenpäin. Mielenkiinnolla seurailen ♥


ava & bannu © Inkku

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 831
  • 🇺🇦
Thelina: Suuret kiitokset, kommenttisi ilahdutti minua tosi paljon!<3 Petunia on tosiaan niin oman kateutensa sokaisema, ettei ainakaan tässä alussa aisti, miten onneton myös Lily on. Olen iloinen, jos nämä sujahtavat mielestäsi canoniin, canonin aukkojen täyttäminen on mulle aina hyvin inspiroiva ficcauskohde. :)
Angelina: Ihanaa, että löysit tänne! Petuniaa käy kyllä tavallaan sääliksi ja hän on mun mielestä hurjan mielenkiintoinen hahmo. Hänestä en ole kauheasti ficcejä ole löytänyt ja Petunia/Vernonia vielä vähemmän -- no joo, eihän se kovin mediaseksikäs pariskunta olekaan :D Sitäkin hauskempaa, että tälle ficille on löytynyt lukijoita. Kiitokset kommentista!<3

A/N: Tässä pari osaa lisää. Kuulen edelleen mielelläni, jos olet tänne tiesi löytänyt. :)



8.

Kun Koksiston konttorin muut postineidit lähtivät päivittäiselle kahvitauolleen, jäi Petunia vahtimaan postitoimistoa. Hän käytti ajan hyödykseen varmistamalla, että jokainen kirje oli varmasti liimattu kiinni kunnolla. Joskus asian varmentamiseen tarvittiin useampikin terävä kirjeveitsen viilto, mutta Petunia saattoi ylpeillä siitä, ettei yksikään kirjepaperi luisunut kuorestaan matkalla vastaanottajalleen! Rouva Denverin pojalleen postittamat suklaamunat eivät putoilleet matkalla Derbyshiren vankilaan, hemaisevan neiti Grimsleyn valokuva lähti takuuvarmasti (joskin silmät puhkottuna) poikamiesprinssi Charlesille ja Vernon Dursleyn muhkea palkkakuitti verohallinnolle.

Petunia liimasi kuoret huolellisesti kiinni ja käytti lähtevän postin vielä valtavan paperipainon alla ennen kuin luovutti sen eteenpäin. Kuinka Koksiston postikonttori olisikaan pärjännyt ilman häntä!



9.

”Saisinko tarjota kyydin kotiin, neiti Evans – tarkoitan Petunia-neiti?” kysyi Vernon Dursley eräänä iltapäivänä.

Vernon odotteli Petunian työvuoron päättymistä rautakaupassa. Vieressä olisi ollut kirjastokin, mutta Vernon oli tosimies, eikä perustanut akkamaisuuksista.

”Aah”, Vernon henkäisi tyytyväisenä nähdessään Petunian valkoiseksi rapatun, ylemmän keskiluokan tasaista eleganssia henkivän kotitalon ja Petunian isän uutuuttaan kiiltävän työsuhdeauton.

Mutta Petunia kalpeni.  Säntillisesti tasoitetulla nurmikolla loikoili Lily ja luki kirjaa Liemistä tenhoavimmat.

Petunian oli pakko harhauttaa Vernonia jotenkin! Kaiken sopivaisuudentajunsa sivuuttaen hän muiskautti kuivan suukon Vernonin turpealle poskelle.

”No, mutta!” henkäisi yllättynyt Vernon.

Hän oli luullut saavansa odottaa suukkoa ainakin viidennelle saattoreissulle.

Petunia taisikin olla yllätyksiä täynnä!



Angelina

  • Stark-Rogers
  • ***
  • Viestejä: 6 480
Postikonttori on kyllä uteliaalle Petunialle mitä parhain työpaikka :'DD Taatusti kaikki lähetykset menevät varmasti perille, kunhan niiden sisältö on ensin selvitetty - jotenkin niin petuniamaista että vähän naurattikin ;D Kulissit on tietysti pidettävä yllä mahtavamahaisen Vernonin edessä, vaikka sitten ennenaikaisella suukottelulla - mutta Vernonia ei varmastikaan haitannut yhtään ettei suukkoa tarvinnutkaan odotella viidennelle saattokerralle ;D


ava & bannu © Inkku

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Haha, ihan samaa mieltä Angelinan kanssa, että postitoimisto on ihan omiaan Petunian työpaikaksi! Pitäähän sitä kahvitauotkin käyttää hyödyksi :D poikamiesprinssi Charlesin maininta nauratti ja sitoi tätä hyvin aikakauteen. Myös Vernon on huvittava, totta kai hän viettää mieluummin aikaa rautakaupassa kuin kirjastossa :D oiva yksityiskohta myös tuo Petunian kuiva suukko!
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
Tämä jatkoficci on odotellut välilehdessä jo tovin, mutta olipa hyvä idea avata se nyt junamatkaa vauhdittamaan :D Tässä on nimittäin aivan loistavaa hahmo- ja tilannekomiikkaa enkä voi lakata virnuilemasta postitoimiston säntilliselle, mutta loputtoman ja hävyttömän uteliaalle Petunialle sekä Vernonille, joka rakastaa paasata ja on mielestään niin oivallinen työntekijä ;D Niin huikeita yksityiskohtia, jotka ovat samalla koomisia ja siksi niin hyväntuulisia!

Samalla tässä on vahvasti läsnä tuo synkempi sävy, jonka kaiken järjen mukaan pitäisi viedä siskokset lähemmäs toisiaan, mutta näissä osissa käy selvästi ilmi se, etteivät he omilta ongelmiltaan, peloiltaan ja ennakkoluuloiltaan pysty näkemään yhteistä surua ja huoltaan. Etenkin tuo kirkonkellojen kumina ja Petunian kilpajuoksu sitä vastaan sekä Lilyn pelko mahdottomasta taiasta olivat todella synkkiä ja toivat esiin sen kurjan todellisuuden, jonka rinnalla siskojen välisen kateuden pitäisi kalveta. Odotankin jännityksellä, tapahtuuko niin - ja mitä kaikkea muuta tässä tapahtuu! Pidin nimittäin kovasti siitä, että tutkailet tässä tuota Petunian pelkoa Lilyn totuuden paljastumisesta Vernonille. Muistaakseni James ja Lily käyvät canonin mukaan ainakin kerran kahvilla Petunian ja Vernonin luona ja siitä tuskin seuraa mitään hyvää :P Ylipäätänsä mietin, miten pitkälle tarinan innostut viemään! Minä ainakin luen todella mielelläni lisää :)

Olet tavoittanut etenkin Vernonin hahmon erityisen oivallisesti. Yritin tässä kuun alussa kirjoittaa Vernon/Petuniaa itsekin, mutta huomasin harmikseni, että en muistanut yhtään, miten tavoittaisin Vernonin... hmm, viehättävän luonteen ja hänen sielunsa syöverit ;D Harmitus sai miettimään, olisiko aika lukea Potterit uudelleen. No, ainakin nämä sinut pitävät mielen vireänä ja hymyn huulilla! Nämä osat olivat todella huikeita ja jään odottamaan innokkaana lisää ;) Kirjoitusiloa ja kiitos jo näistä osista ♥

between the sea
and the dream of the sea

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 831
  • 🇺🇦
Kiitokset kommenteista, ihanaa tietää, että olette siellä!<3

Angelina: Hahhah, Lily taisi tietämättään edistää Petunian ja Vernonin suhteen kehittymistä. :D Kiitos paljon kommentistasi!
Thelina: Kiva, että huomasit Charlesin. :) Mietin, että Petunia varmasti kiinnostaisi kuninkaalliseen palatsiin lähtevä posti. Kiitokset kommentistasi!
hiddenben: Ihana kuulla, että tykkäsit hahmoista! Vernon on itsellenikin uusi tuttavuus, mutta vallan hauska sellainen. :) (Mutta harmi kuulla, ettei oma Vernon/ Petuniasi lähtenyt etenemään! Toivottavasti vielä joskus saat siihen inspiraatiota!) Kiitokset kommentistasi, katsotaan, mihin tässä vielä päädytään!

A/N: Pöhhöö, minulla on sen verran monta jatkista/ oneshot-ideaa kesken, että vaikea päättää, mihin tarttuisi ja lopulta yhtään mikään ei ole edennyt mainittavasti :-\ Mutta kirjoitin nyt lämmittelyksi tätä hieman, tähän kun riittää pienempikin idea. Kiitokset Lilyn kiikareista eräälle Rowenan kommentille erääseen toiseen ficciini! :)
ps. Canon ei kerro Vernonin ikää, joten otin vapauden kirjoittaa Vernonin huomattavasti Petuniaa vanhemmaksi. Petuniahan ei ole Lilya kuin pari vuotta vanhempi, mikä tarkoittaa, että hän VK:ssa olisi noin 33-vuotias. Vernonia en pysty kuvittelemaan niin nuoreksi, en sitten millään. :)



10.

”Hei Petunia – ”, Lily aloitti.

Petunia pyyhki pölyjä ikkunankarmilta, eikä osoittanut pienimmälläkään eleellä huomanneensa sisarensa läsnäoloa.

”Petunia, kenen kyydillä sinä tulit tänään kotiin?”

”Hmp”, Petunia sanoi pienelle likaläikälle ikkunalasissa.

”Minä olen nähnyt sinun tulevan samalla autolla ainakin viisi kertaa.”

”Seitsemän”, Petunia mutisi ikkunalasille.

”Kosiskeleeko joku mies sinua?” Lily uteli.

Petunia ei vastannut. Kosiskella? Ehkä Lily oli käyttänyt väärää sanaa.

”Se on hieno auto”, Lily sanoi. "Valioluokkaa."

”Hmp”, Petunia sanoi jälleen.

Lily oli erottavinaan sisarensa ynähdyksessä tyytyväisen sävyn. Sellaisella sävyllä hän ei puhutellut tahroja.




11.

Kun kastelukannu oli käynyt Eleanorille ylivoimaisen painavaksi, Lily oli ottanut tavakseen kastella pihan kukat ja kasvimaan vihannekset iltaisin. Vain amppeleissa kasvavat petuniat äiti kasteli yhä itse. Vaikka Lily rakasti puutarhanhoitoa, hänen tapansa oli enemminkin ryöpsäytellä vettä ympäriinsä kuin annostella maltillisesti. Petunioiden oli parempi antaa välillä kuivahtaa, selitti äiti.
 
”Tiesitkö, että Tuneylla on joku heila?” Lily kysyi eräänä iltana tukiessaan tomaatin vartta kukkakeppiin.

”Hän on vaikuttanut iloiselta”, äiti vastasi.

”Mies näyttää ainakin nelikymppiseltä”, Lily älähti. ”Ja tynnyrinpaksuiselta.”

”Oletko tavannut hänet?” äiti ihmetteli.

”Katselin ikkunasta”, Lily sanoi vaisusti. ”Kiikareilla.”

Äiti nauroi.

”Ja sinäkö väität, ettei teillä ole mitään yhteistä Petunian kanssa?”




hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
Olipa ilahduttavat kaksi uutta osaa tähän tarinaan! Harmi kuulla, että kirjoitusrintamalla takkuilee. Sinulla on kyllä monta huikeaa jatkista käynnissä, mikä on näin lukijan näkökulmasta ihan mahtavaa, mutta ymmärrän sen, että voi alkaa tuskastuttaa, jos mikään ei oikein etene. Mutta älä huoli, minä ainakin jaksan odotella seuraavia osia mihin tahansa jatkikseesi :) Ja kivaa, että esimerkiksi tämä mikroficcikokoelma mahdollistaa toisistaan irralliset tarinan osat ja siten vapaamman kirjoittamisen! Uskon, että vähäkin kirjoittaminen auttaa avaamaan lukkoja :)

Ja olivathan nämä osat oikeasti tosi mainioita :D Tykkäsin aivan erityisesti siitä, miten tässä keskityttiin Lilyn ja Petuniaan väliseen yhteyteen, miten he ovat kasvaneet samassa talossa ja jakavat siten joitakin piirteitä ja ymmärtävät toisiaan melko hyvinkin. Etenkin tuo Lily oli erottavinaan sisarensa ynähdyksessä tyytyväisen sävyn. Sellaisella sävyllä hän ei puhutellut tahroja. kuvasti erityisen hyvin sitä, että Lily kyllä tuntee Petunian, vaikka heidän välinsä eivät kovinkaan hyvät olisikaan. Pidin myös tuosta Eleanorin viimeisestä repliikistä tuossa jälkimmäisessä osassa, sehän on usein sellainen ristiriitainen asia, kun kuulee muistuttavansa sisarustaan - halusi tai ei :D

Viihdyn näiden parissa kyllä erinomaisesti! Minunkin mielestäni Vernon on huomattavasti Petuniaa vanhempi, se sopii jotenkin canoniin ja Vernonin käyttäytymiseen: hän on ollut niin kauan sinkku, että on ehtinyt käydä mahtailevaksi, kun kukaan ei ole ollut opettamassa nöyryyttä, ja kun hän nyt Petunian tapaa ja löytää hänestä oivan kuuntelijan, se on menoa se :P Voi ei, tekisi kyllä välillä mieli olla vähän ystävällisempi Vernonia kohtaan, mutta hän on kaikin puolin niin inhottava, etten ehkä pysty :D

Kuinka vain, kiitos näistä osista! Oli kivaa saada lukea sinulta jälleen uutta ja toivon sinulle paljon kirjoitusvoimia ja inspiraatiota ♥

between the sea
and the dream of the sea

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Jee, kivaa että tähän tuli jatkoa! Alkusanasi herättivät kyllä miettimään, että en ole oikeastaan koskaan oikein ajatellut Petunian ja Vernonin ikää. Sopii kyllä todella hyvin kuvaan, että Vernon olisi reilusti vanhempi joten sovitaan, että asia on niin! Siksipä hän onkin ehtinyt säästää rahaa hienoon autoon, jolla tehdä vaikutus nuoreen Petuniaan ;D

Hauskaa, miten Lily tenttaa Petuniaa, joka korjaa tarkasti että on tullut Vernonin kyydillä kotiin seitsemän kertaa eikä viisi. Kiinnitin myös huomiota, että äidin mielestä Petunia on vaikuttanut iloiselta - tästä tuli heti mielikuva, että ehkä hän oli jo nuorena enemmänkin hapan kuin iloinen, kun äiti noin asian huomioi :D 11. osan loppu oli hauska, löytyipäs Lilystä ja Petuniasta jotain yhteistä! Nämä ovat todella mielenkiintoista luettavaa ja hyvin kirjoitettuja, toivottavasti löydät kirjoitusinpistä jatkoon <3 kiitos näistä!
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 831
  • 🇺🇦
hiddenben: Kiitos paljon kommentistasi ja kirjoitusvoimista!<3 Minua jäi jostain syystä huvittamaan, että olit kirjoittanut samaan lauseeseen sanat Vernon ja sinkku -- se on jotenkin oksymoroninen yhdistelmä! Inspiroiduin niin paljon, että oli pakko päästä kirjoittamaan lisää sinkku-Vernonista. :)
Thelina: Paljon kiitoksia sinullekin kommentista!<3 Petunia on selvästi ylpeä ihailijastaan ja varmaan perusluonteeltaan niin nyrpeä, että iloinen ilme herättää huomiota. :) Kiva, että olet pitänyt näistä!

A/N: Nyt ollaan niin isojen asioiden äärellä, että julkaisen tämän osan yksinään. :D




12.

Petunian kahdentenakymmenentenä syntymäpäivänä Vernon vei hänet pihviravintolaan ja antoi lahjaksi lattiamopin.

”Liikkeessä väitettiin, että moppi on niin tehokas, ettet muka ikinä tarvitse uutta”, Vernon sanoi. ”Pyysin tietenkin takuukuitin ja ne ketaleet todella kehtasivat kirjoittaa takuun eliniäksi.”

Vernon kaivoi kuitin taskustaan ja näytti sitä mahtaillen Petunialle.

”Katsotaan kuinka pian ne joutuvat syömään sanansa. Älä ikinä luota kauppamieheen, sanon minä.”

Vastoin Petunian odotuksia Vernon ei ojentanut kuittia hänelle, vaan talletti sen omaan lompakkoonsa. Silloin Petunia tiesi, että jotain ratkaisevaa oli tapahtumaisillaan.

”Olen ajatellut tulla tapaamaan isääsi lähiaikoina”, Vernon sanoi.



« Viimeksi muokattu: 11.09.2021 14:58:42 kirjoittanut marieophelia »

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 831
  • 🇺🇦
A/N: Vernon onkin niin kiva, että kirjoitin samantien vielä pari osaa lisää! ;)



13.

Robert Evans työskenteli työnjohtajana puunjalostusteollisuuslaitoksessa ja tiesi toki Grunningsin porakoneet. Ne joutivat suoraan metallinkeräykseen!

”Eikö Vernon Dursley ole ainakin kahdeksankymmenen?” Robert ihmetteli.

”Puhunkin hänen pojastaan, Vernon Dursley nuoremmasta.”

Robert tuhahti. Naurettava tapa nimetä lapsi itsensä mukaan!

Petunia veti kätensä puuskaan.  Kaikin tavoin esimerkillinen apulaisjohtaja Dursley oli ylihuomenna tulossa pyytämään hänen kättään ja isä kehtasi kitistä pikkuasioista. Kun Lily joskus tulevaisuudessa raahaisi näytille jonkun luudalla lentävän Ylihörhön, vanhemmat soittaisivat takuulla fanfaareja.

Petunia kääntyi kannoillaan ja marssi huoneeseensa. Kyyneleet valuivat kitkerinä hänen kasvoilleen.

Sisimmässään Petunia tiesi Vernonin olevan ainoa vävyehdokas, jonka hänen äitinsä enää ehtisi tavata.




14.

”Tuney, ei isä tarkoittanut loukata. Hänellä on vain huono päivä.”

Lilyllä itselläänkin oli ollut huono päivä. Hän teki kesätyönään inventaariota Säilä & Imupaperin varastolla. Tänä aamuna Kaikki myrkkyhampaista -kirjan kolmannen painoksen viimeinen nide oli purrut häntä kivuliaasti leukaan. Säilän pomo väitti, ettei tapaturma ollut kirjakaupan vastuulla, vaan Lily saisi maksaa parantajakulunsa itse.

Tällaisina päivinä Lily toivoi, että hänellä olisi elämässään joku aikuinen, joka tietäisi, miten asiat taikamaailmassa toimivat.

Nyt Lily painoi kipeää leukaansa sisarensa huoneen suljettua ovea vasten ja epäili olevansa väärä ihminen lohduttamaan Petuniaa.




15.

Pitkien maanittelujen jälkeen Petunia salli Lilyn jäädä kotiin sunnuntaiksi.

”Muistakin, että tämä on minun elämäni tärkein päivä”, Petunia sihahti.

He olivat sopineet, että Lily sanoisi ainoastaan olevansa elokuun ajan töissä kirjakaupassa. Vernon halveksi kirjoja ja tuskin kyselisi työstä sen enempää. Hänen ei tarvinnut tietää, että Lilyn työpaikassa kirjat purivat.

”Minä ajattelin aina, ettei sinulle kelpaisi kukaan muu kuin prinssi Charles”, Lily kiusoitteli.

”Charlesin korvat ovat hyvänmaun vastaiset”, Petunia tuhahti. "Aivan liian suuret!"

”Vernonin korvat ovat oikein symmetriset”, Lily vakuutti.

Petunia myhäili tyytyväisenä.

Lily onnitteli itseään, että keksi edes yhden kohteliaisuuden sisarensa valitusta. Onneksi Vernonilla todella oli poikkeuksellisen kauniit korvat!



« Viimeksi muokattu: 13.09.2021 10:10:10 kirjoittanut marieophelia »

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Haha, hauskaa että Lilyn ja Petunian isä tietää Grunningsin porakoneet, jotka joutavat suoraan metallijätteeseen :D hetken jo hämmennyin, että oliko Vernon niin paljon Petuniaa vanhempi, että häntä voi luulla kahdeksankymppiseksi, mutta kyse olikin hänen isästään. Jotenkin aivan Dursleyden tapaista antaa pojalle sama nimi kuin isälle. Olikohan myös Dudleyn toinen nimi Vernon, vai muistelenko omiani…

Tuokin oli hyvä oivallus, että Lilyllä ei oikein ollut ketään aikuista keneltä kysyä taikamaailman asioista. Ehkä tuohon aikaan oli myös niitä, jotka käyttivät hyväkseen sitä, ettei jästisyntyisellä noidalla voi olla kaikesta tietoa. Jotenkin aavistan, että Lilyn kirjakaupassa työskentelystä ehkä vielä saadaan enemmänkin keskustelua aikaan, vaikka Vernonin ei pitäisi lainkaan olla kiinnostunut kirjoista ;D onni, että hänellä on edes ne sievät korvat, kun muuten hän ei ole sievää nähnytkään.

Kiitos taas uusista osista, tätä on kiva seurata :)
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
Eih, olivatpa nämä osaset jälleen onnistuneen surkuhupaisia! Ja huippua, että onnistuin inspiroimaan kirjoittamaan Vernonista ;D En kyllä tiedä, pitäisinkö sitä ihan kohteliaisuutena... Mutta ehkä pidän, koska kirjoitat hänestä niin hyvin, joten on hienoa päästä ruokkimaan tätä luovuuden lähdettä :D Ja voihan sinkku!Vernon sentään. Tykkäsin todella paljon tuosta kuitti-kohdasta, sillä se oli kyllä kohtauksena vahva - ja näkihän sen siitäkin, miten paljon Petunia elettä arvosti! Harmillista, että herra Evans ei ole ihan Vernonin yrityksen suurin fani, mutta... No, sellaista se on :P

Minusta tässä oli hienosti jälleen synkkiä sävyjä mukana. Osittain tuo Lilyn toive tukihenkilöstä velhomaailmassa, joka voisi auttaa pulmallisissa tilanteissa, mutta etenkin tämä Petunian ajatus:

Lainaus
Sisimmässään Petunia tiesi Vernonin olevan ainoa vävyehdokas, jonka hänen äitinsä enää ehtisi tavata.

iski kyllä suoraan sydämeen. Tässä oli jotain surullista ja haikeaa ja väärää, ja samalla jotenkin ajattelen, että kai Petunia silti oli jokseenkin onnellinen Vernonin kanssa. Dudley nyt ainakin toi heille onnea! Mutta jälleen ihastelen tätä, miten saat ujutettua näihin koomisiin kohtauksiin synkkyyttä - se yllättää ja ilahduttaa joka kerta :) Kiitos jälleen näistä osista!

between the sea
and the dream of the sea

Angelina

  • Stark-Rogers
  • ***
  • Viestejä: 6 480
Musta on harmi, miten Petunia selkeästi kokee että edes hänen kättään pyytävä vävyehdokas ei tunnu olevan kyllin hyvä - heidän isänsä suhtautuu nyreästi (joka toki on isältä ymmärrettävää), eikä Petunia voi olla miettimättä että Lilyn tulevaisuuden miesystävä on varmasti paljon parempi, kun kerran on luudalla lentelevä Ylihörhö ;D Tykkään kuitenkin siitä, että vaikka Petunian ja Vernonin suhteesta saa vähän sen kuvan että se on käytännöllinen ja "helppo" ratkaisu, niin samaan aikaan Petunia tuntuu kuitenkin olevan tyytyväinen siihen - ovathan he Vernonin kanssa hyvinkin samankaltaisia :3 Ja lisäksi Vernonilla on vielä sopusuhtaiset, nätit korvat ;D ♥ Käytännöllisyyden lisäksi sisäinen romantikkoni haluaa kuitenkin uskoa, että Vernon ja Petunia välittävät toisistaan omalla tavallaan ja vaikka he eivät olekaan kovin romanttisia saati sitten minkään sortin haihattelijoita, ei se kuitenkaan tarkoita että suhde olisi jotenkin huonompi, varsinkaan jos se molemmille sopii!

Edelleen mielenkiintoisia osia, seurailen :3


ava & bannu © Inkku

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 831
  • 🇺🇦
Thelina: Hahhah, joo ei Vernon sentään aivan ikäloppu ole! Hmm. enpä osaa sanoa, mikä Dudleyn toinen nimi olisi, mutta voisin minäkin veikata Vernonia. :D Joo, jästisyntyiset nuoret eivät voi mitenkään olla perillä velhoelämän käytännöistä – minusta on ironista, että Tylypahkassa opetetaan jästitietoa, mutta ei minkäänlaista velhoyhteiskuntaoppia! Kiitokset jälleen kommentistasi!<3
hiddenben: Petunia elää aika vaikeaa aikaa, joten hienoa kuulla, että synkät sävyt välittyvät tästä. Vernonin läsnäolo tuo varmaan väistämättä komediallisia piirteitä, mutta pyrin siihen, että siskosten elämän eri puolet saisivat tilaa. Kiitos paljon kommentistasi!<3
Angelina: Paljon kiitoksia pohdinnoistasi!<3 Jatkossa Vernonin ja Petunian orastava suhde joutuu kovemmalle koetukselle, joten ehkäpä silloin joitain ei-käytännöllisiäkin tunteita alkaa nousta esiin. Ei siis ihan kaikkia romanttisia toiveita kannata unohtaa - vaikka toki Vernon on aina Vernon. ;)

A/N: Koska joka kuussa olisi kiva julkaista edes jotain, päätin jatkaa tätä tarinaa pikkuhiukan. Mukavaa marraskuuta!


16.

Lily tutkaili kuvajaistaan kokovartalopeilistä. Oranssiin, leveälahkeiseen vakosamettihaalariin ja pallokuvioiseen paitapuseroon pukeutuneena hän näytti yhtä upealta kuin kuka tahansa muotitietoinen jästityttö. Petunian kosija ei osaisi epäillä mitään!

Äkkiä Lilyn avoimesta ikkunasta lennähti sisään tornipöllö. Se silmäili hetken Lilyn ulkonäköä selvästi hämmentyneenä, mutta muisti sitten ammatilliset velvollisuutensa ja ojensi koipeaan.

Lily valmistautui kaivamaan kuoresta Tylypahkan kirjalistan, mutta sen sijaan hänen kämmenelleen putosi pieni hopeinen pinssi, johon oli kaiverrettu kirjaimet JT.

”Äiti! Isä! Tylypahka teki minusta johtajatytön!” Lily hihkui ja säntäsi portaat alas.

Alakerrassa Vernon Dursley oli juuri ahtautunut tuulikaapista eteisen puolelle ja pälyili epäluuloisesti ympärilleen. Lily tuiskahti suoraan päin hänen valtavaa vatsaansa.


« Viimeksi muokattu: 15.11.2021 14:29:55 kirjoittanut marieophelia »

Angelina

  • Stark-Rogers
  • ***
  • Viestejä: 6 480
Hahha, mielikuva solakasta Lilystä juoksemassa päin Vernonin mahtavaa mahaa on kyllä priceless ;D Minkähän selityksen Lily tai Petunia mahtaa keksiä Tylypahkalle? Tuskin tässä kohtaa vielä uskalletaan totuutta paljastaa, kun suhde on niin tuore... Tai mistä sitä tietää, ehkä Petunian on pakko päästä avautumaan jollekin noitasiskostaan. Tää jäi mielenkiintoiseen kohtaan, jatkoa edelleen odotellen!


ava & bannu © Inkku

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
Eih, en kestä mikä uusi osa! ;D Ihanaa, miten näin pienelläkin palasella voi ilahduttaa päivää! Yritän hermostuksissani kuluttaa aikaa ennen kuin osallistun yhteen paneelikeskustelu-esitelmäkokonaisuuteen, ja tämä toimi täydellisenä harhautuksena (oikeasti kyseessä on siis 25 minuutin juttu, jossa ei tule edes tapahtumaan mitään kovin kummallista, mutta esiintyminen jännittää silti :P).

Lainaus
Oranssiin, leveälahkeiseen vakosamettihaalariin ja pallokuvioiseen paitapuseroon pukeutuneena hän näytti yhtä upealta kuin kuka tahansa muotitietoinen jästityttö. Petunian kosija ei osaisi epäillä mitään!

Minusta on jotenkin huvittavaa, että Lily ehtii seitsemässä vuodessa uppoutua niin täysin velhomaailmaan, että joutuu oikein miettimään miten näyttää mahdollisimman tavalliselta jästiltä. Plus että oranssi vakosamettihaalari pallopaitaan yhdistettynä luo kyllä huvittavan mielikuvan, jotenkin aito "noita pukeutuu jästiksi" -asu. Tulee mieleen huispauksen maailmanmestaruuskilpailut :D Myös tuo loppu oli niin viihdyttävä, kun Lilyn innostus saa hänet unohtamaan peiteroolin. Ei ihme, että Vernon muodostaa niin epämiellyttävän kuvan Harryn vanhemmista, kun ensikohtaaminen alkaa noin :P

Kiitos tästä, tämä oli huippu uusi osa! ♥

between the sea
and the dream of the sea

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 831
  • 🇺🇦
Angelina: Kiitos paljon kommentistasi, se kannusti miettimään tälle jatkoa.<3 Ei siis tarvitse kärvistellä jännityksessä tämän kauempaa. ;D
hiddenben: Hahhah, Lilyn asu on kammottava, mutta pitää muistaa, että tässä eletään vuotta 1977, ja muoti on sen mukaista. ;) (Katselin äitini vanhoja luokkakuvia ja hain niistä inspiraatiota Lilyn asuun - mun äidillä ei tämmöistä asua onneksi toki ollut, luokkakaverit olivat vähän muotitietoisempia.) Toivottavasti paneelisi sujui hyvin ja pääset nyt viikonloppuna rentoutumaan - vaikkapa näiden jatko-osien parissa. Kiitokset kommentistasi!<3

A/N: Saapa nähdä, lähteekö tämä hetkellisesti hieman sivuraiteille, mutta en malta olla mainitsematta Naapurin pihalla sataa -ficistä tuttua Poutapilvi-pöllöä. :) Lukuiloa ja mukavaa viikonloppua!


17.

Lounaan jälkeen Eleanor ehdotti, että Petunia esittelisi Vernonille puutarhaa.

”Piditkö paistista?” Petunia piipitti ulos päästyään.

Vernon mulkoili liljapenkkiä.

”Kuuluuko siskosi johonkin lahkoon?” hän ähkäisi. ”Hippeihin?”

Vernon oli elämässään joutunut kohtaamaan jos jonkinmoista hörhöä: naturisteja, punkkareita, moppitukkaisia miehenkuvatuksia ja sekavia puunhalaajia – mennyt kuusikymmenluku ei ollut kunniallisten ihmisten vuosikymmen ja eikä kuluva vuosikymmen poikennut edeltäjästään.

Petunia nyökkäsi täristen.

Vernon puuskahti. Ja sitten hätkähti: yläkerran ikkunalaudalla näytti istuvan pöllö.

”Hänen lahkonsa lienee hulluinta laatua!”

Petunia nyyhkytti. Vernonin tweed-liivin taskussa erottui pieni korurasian muotoinen pullistuma. Mutta Vernon oli ilmeisesti tyystin unohtanut sunnuntaivierailunsa tarkoituksen.




18.

Joinain päivinä tapahtuu liikaa asioita, Lily mietti harppoessaan huoneeseensa.

Petunia ei sietänyt Lilyä silmissään. Vaikka vanhemmat yrittivät vakuutella, että Petunian kannattaisi tutustua Vernoniin kunnolla ennen kuin säntäisi vihille, Petunia ei tyyntynyt, vaan ulvoi Lilyn pilanneen hänen elämänsä.

Makuuhuoneessa Lilyä odotti jälleen yksi pöllö. Tämäkin vielä! Lily tunnisti pöllön: se kuului James Potterille ja totteli nimeä Poutapilvi.

Poutapilvi lensi sulavasti Lilyn eteen. Yhtä omahyväinen kuin isäntänsä, Lily mietti. Hän otti kirjeen pöllöltä ja siirtyi jo valmiiksi roskakorin viereen, jotta saisi viskattua kirjeen mahdollisimman nopeasti sinne, minne se kuului.

Kirjeen ensimmäinen rivi kuitenkin sekoitti hänen ajatuksensa.

”Ilouutisia Evans, MINUSTA tehtiin johtajapoika!”




Linne

  • ***
  • Viestejä: 696
  • Hämmentynyt pesukarhu
Olipa kiva nähdä että olit postannut lisää! Aikaisemmat osat onkin jo tullut luettua, mutta lusmuna en ole muistanut jättää kommenttia.

Kuvailu tässä ficissä on niin hienoa ja elävää, etten sanoisi sitä edes kirjan jatko-osaksi, koska mielestäni se on parempaa kuin Rowlingin alkuperäinen teksti. Petunia on aina ollut kiinnostava hahmo, ja tykkäänkin tosi paljon siitä, miten paljon tässä sarjassa kerrotaan asioita hänen näkökulmastaan. Se auttaa myös ymmärtämään tämän suhtautumista Harryyn.
Petunia on kyllä tosi ristiriitainen hahmo, koska samaan aikaan tätä säälii ja myös paheksuu. Vanhempien neuvoja kannattaisi varmaan kuunnella :D toisaalta myös Lilyä käy sääliksi, kun hän yrittää tasapainotella velhomaailman vaikeuksien, sairaan äidin, äksyn siskon ja tietysti Jamesin välillä.
Kiitos tästä, jään innolla odottamaan jatkoa!
Kaikki perinteet ovat typeriä. Siksi ne ovat perinteitä