seuraava »

[Pics]

Disclaimer: J.K. Rowling omistaa Potter-universumin, en minä. En myöskään saa minkäänlaista korvausta hänen luomuksillaan leikkimisestä.

Alkulöpinät: Näyttää siltä, että näitä raapaleita alkaa ilmestyä sen verran säännöllisesti, ettei kaikkia ole mielekästä hajauttaa omiin ketjuihinsa, vaikka osa kyllä meneekin edelleen muualle kuin tänne, esimerkiksi muutamasta raapaleesta koostuvat kokonaisuudet tai korkeamman ikärajan matsku. Mutta joka tapauksessa tänne tulee ilmestymään Viikottaisen raapalehaasteen innoittamia raapaleita ja ehkä muitakin, jos inspis iskee.


Viikko 21: Bill Weasley

Title: Herkkä muistoesine
Author: Picca
Beta: Eipä ole
Rating: K-7
Characters: Bill ja Molly
Genre: Draamaa, raapale
Summary: Mistä Billin korvakoru onkaan peräisin?

A/N Aloin suunnitella tähän haasteeseen Harry/Bill-ficciä, mutta siinä vaiheessa kun olin mielessäni hajauttanut sen tapahtumat noin seitsemään eri raapaleeseen - joista onneksi oli kirjoitettu vain yksi - totesin, että kyseinen idea pitää kirjoittaa vähintäänkin pitemmäksi one-shotiksi (kirjoitan sen vielä) eikä ole mitään järkeä yrittää survoa sitä raapaleisiin. Lähdin lenkille miettimään asiaa tarkemmin ja pohdin, saisinko Billistä irti mitään muuta. Jostain syystä mietteeni kiertyivät jatkuvasti korvakoruun, ja tässä sitä sitten ollaan.


Herkkä muistoesine

”Sinun pitäisi ottaa tuo pois”, Molly sanoi katse nauliintuneena Billin korvassa killuvaan torahammaskoruun.

”Ei, äiti.”

”Se on inhottava kapine.”

Bill naurahti. ”Tämähän on herkkä muistoesine.”

”Mistä muka?”

”Sain sen eräältä kauniilta tytöltä.”

Mollyn ilme pehmeni, mutta periksi hän ei antanut. ”Miksi kukaan kaunis tyttö antaisi sinulle lahjaksi torahammaskorun?”

”Öh, ei hän tarkalleen ottaen antanut sitä lahjaksi, eikä se ollut myöskään koru.”

”Vaan?”

”Pelkkä hammas.”

”Hän antoi sinulle hampaan?”

”Tarkasti sanottuna hän yritti upottaa sen kaulaani. Hän oli nimittäin vampyyri.”

” Bill! Ettäs kehtaat väittää tuota herkäksi muistoesineeksi!”

”Olihan hänen päihittämisensä kaunis muisto.”

”Sinun pitäisi todellakin lakata käyttämästä sitä.”

”Ei, äiti.”

[Pics]

Viikko 22: Pöllöt

Title: Pöllöilyä
Author: Hyvin väsynyt Picca
Beta: ei ole
Henkilöt: Hedwig ja Posityyhtynen, ei paritusta (Luojalle kiitos siitä!)
Rating: S
Genre: Humoristinen draama, raapale
Summary: Hedwigin mietteitä.

A/N Viikottainen raapalehaaste taas kerran. En oikein keksinyt, mistä olisin kirjoittanut, ja sitten Arte heitti minulle ideaa mesessä (kiitoksia vain kovasti... ) eikä tästä tullut yhtään sitä, mitä ajattelin ensin, mutta tuli jotain kukkua kumminkin. En sano puolustuksekseni mitään muuta kuin sen, että en ole nukkunut viime yönä tuntiakaan ja että minua vammattaa hirveästi.


Pöllöilyä

Hedwig ei erityisemmin pitänyt Posityyhtysestä. Pieni pöllö oli ärsyttävän innokas, lenteli päin Hedwigiä keskellä päivätorkkuaikaa, pihisti nameja ja yritti ojentaa jalkaansa aina, kun joku tuli lähettämään kirjettä.

Hedwigin arvokas tuijotus ei tehonnut Posityyhtyseen, joka pyöri Hedwigin omistajan ympärillä tämän yrittäessä sitoa kirjettään kiinni Hedwigin jalkaan. Posityyhtysen olisi sietänyt seurata, kuinka hyvä postipöllö toimi. Hedwig ei kerjännyt nameja jokaiselta eikä yrittänyt päästä kantamaan jokaisen postia. Jos Hedwig joskus nokkaisikin omistajansa sormia, se oli vain tullut pitkältä lentomatkalta eikä sille ollut tarjottu hyväksyttävää hiukopalaa.

Omistaja ei kuitenkaan käynyt usein pöllölässä, ja joskus Hedwigistä tuntui, että sinkoileva höyhenpallo sai tyhjät päivät kulumaan mukavammin.


-----

A/ N2 Väsyneet aivoni poimivat koko ajan tuolta huomautuksen Possun innokkuudesta ja yhdessä tuon lopun kanssa tämä saa minut repeilemään kerta kerralta pahemmin. Hitto, pöllöfluffia? Oikeasti taidan mennä nukkumaan. *hiipii punaisena koneen äärestä*

[Arte]

Awww, sinä teit tämän! En ollut itsekään pirteimmilläni tämän heittäessäni, mutta no, ei kyllä kaduta. Pöllöfluffia todellakin. Hedwig on suloisen ärtyisä, kun se ylenkatsoo Possu-parkaa. Sen asenne "Näin toimii kunnollinen postipöllö" on varsin hellyyttävä ja saa todellakin Possun näyttämään innokkaalta mielistelijältä. Tulee mieleen kahden koiran käytös, joista toinen on vanha ja viisas ja toinen sitten pentu. Vanha katselee ärtyneenä pennun tekosia, mutta kun tämä pentu katoaa jonnekin, pää nousee pystyyn varmistamaan, että sillä on kaikki kunnossa. Söpöä.

Pöllöfluffi on suloista ja niistä kirjoitetaan muutenkin aivan liian vähän.


Lukaisinpa samalla tuon Billinkin:

Hah, tarina korviksen takana. Kauniin tyttövampyyrin hammas on hauska voitonmerkki ja mahtailunaihe, vaikka Bill ei ehkä sellainen, ainakaan omasta mielestäni, kovinkaan ole. Rakastan sarkasmia.

(Ja odotan sitä Harry/Billia.)

[Pics]

Arte, kiitoksia kommenteista näihin rääpäleisiin. Kieltämättä noista pöllöistä tulee vähän koirat mieleen käytökseltään. Possu on rasittava tapaus jo kirjoissakin, vaikkei hirveästi esiinnykään niissä, rupesin vain miettimään, millaista olisi olla sen kanssa pöllölässä joka päivä pitkiä aikoja kerrallaan. Hermo menisi ainakin minulta alta aikayksikön.

Ja sitten eteenpäin. Viikko 23: Alekto Carrow

Title: Kristallipallon sirpaleita
Author: Picca
Beta: Eipä taaskaan ole
Henkilöt: Alekto ja Sibylla, ei paritusta
Rating: K-13
Genre: angstidraamaa, tuplaraapale
Summary: Sibylla on huomannut, että Alektolla on yksi heikkous.

A/N Tällaisen vision kehittelin mielessäni Alektosta. Hahmosta ei kerrota kovinkaan paljon, joten tällä ei ole pohjaa kirjoissa, mutta älkää antako sen häiritä. Itse suunnilleen tykkään tästä, ainakin jonkin verran.


Kristallipallon sirpaleita

Lattialuukun ontto kolahdus tuntui Sibyllan luissa saakka, kun se sulkeutui Alekto Carrowin perässä. Sibylla oli vajonnut polvilleen lasinsirpalemeren ääreen.

Alektolla oli heikkous niiden ominaisuuksiensa joukossa, jotka tekivät hänestä Voldemortille hyödyllisen kuolonsyöjän, kuolettavan aseen Tylypahkassa käytettäväksi. Hän piti ennustuksista, suorastaan janosi niitä.

Johtuiko mieltymys siitä, että hänen herransa oli niin kovin yrittänyt saada käsiinsä Harry Potteria koskevan ennustuksen, vai oliko Alekto tuntenut samoin jo lapsuudesta lähtien – outo ajatus, Alekto Carrow lapsena, pikkutyttönä pitsisomisteisessa kesämekossa – sitä Sibylla ei tiennyt. Mutta sen hän tiesi, että kyseessä oli heikkous, ja heikkoutta saattoi käyttää taistelussa kuolonsyöjiä vastaan.

Sibylla oli viettänyt tukahduttavia tuokioita pöydän ääressä vastapäätä Alektoa, välineenään milloin teekuppi, milloin tähtikartta, milloin kristallipallo. Alekton pistäville silmille ei sanottu, ettei sisäinen silmä nähnyt käskystä. Sen sijaan Sibylla oli punonut valheita huolelliseksi nauhaksi ja varmistanut, ettei se missään kohdin solmuillut. Valheita siitä, kuinka Voldemort nousisi entistäkin korkeammalle ja palkitsisi kaikkein uskollisimmat palvelijansa, kuinka jästisyntyiset potkaistaisiin taikamaailmasta, kuinka taikamaailma alistaisi jästit täydellisesti. Alekto rakasti niitä valheita kuten lapsi iltasatua.

Tänään Sibylla oli kuitenkin tehnyt virheen. Hän tuijotti tyhjästi lattialle murskatun kristallipallon henkäyksenohuita, partaveitsenteräviä sirpaleita, joille hänen verensä oli pisaroinut raakojen loitsujen repimistä haavoista, ja nyyhkäisi.

Ei tarvinnut ehjää kristallipalloa voidakseen ennustaa, että Alekto jättäisi jälkeensä pelkkiä rikkinäisiä paloja.

[Pics]

Viikko 25: Romilda Vane

Title: Enemmän kuin uskoisit
Author: Picca
Beta: Ei ole
Rating: K-7
Characters: Hermione ja Romilda, ei paritusta kuin viittauksina
Genre: angstista draamaa, tuplaraapale
Summary: ”Mitä sinä muka voisit tietää rakastamisesta ja siitä, miten hirveältä tuntuu, kun siihen ei vastata?”

A/N Tekipä mieleni kirjoittaa tilanteesta sen jälkeen, kun Ron oli vahingossa Puoliverisen prinssin aikaan saanut lemmenjuomaa. Raapalehaasteen lisäksi tämä on FF100-haasteessa sana 080. Miksi? (Aiheena Harry, Ron ja Hermione)

*

Hermione paukautti makuusalin oven kiinni perässään napauttaen sen lukkoon monimutkaisella loitsulla. Hän kirjaimellisesti tärisi raivosta ja Romilda huomasi sen. Tyttö perääntyi vasten huoneen takaseinää.

”Tajuatko sinä lainkaan, mitä olet tehnyt?” Hermionen ääni tuli ulos uhkaavana ja matalana, paljon huutamista pelottavampana.

Romilda tuijotti lattiaa pää painuksissa.

”Sinun takiasi Ron melkein... melkein kuoli.”

”Minä olisin vain halunnut mennä ulos Harryn kanssa”, Romilda kuiskasi.

”Lemmenjuomat ovat kiellettyjä! Mitä osaa säännöstä et ymmärtänyt?”

Romildan huulet kiristyivät viivaksi, hän puristi käsiään nyrkkiin kohdatessaan Hermionen katseen. ”Et ole itsekään välittänyt säännöistä, eikä Harrykaan. Tehän juoksentelette jatkuvast-”

”Riittää.” Hermione kohotti yhden sormen ilmaan ja Romilda vaikeni tehokkaammin kuin vaiennusloitsun alla. ”Jos olemme joskus rikkoneet sääntöjä, se on tehty tilanteessa, jossa on kyse elämästä ja kuolemasta. Ei ikinä siksi, että pääsisi treffeille.”

”Mutta kun minä rakastan häntä, eikä hän ikinä edes vilkaise minuun, minä vain halusin mahdollisuuden!”

”Hän olisi kuitenkin pitänyt sinusta vain lemmenjuoman takia. Ei sinun itsesi, mitä varmastikin toivot, jos oikeasti välität. Ellet sitten halua vain näyttäytyä koulun sankarin käsipuolessa.”

”Tiesin, ettet tajuaisi!” Romilda kiljui. ”Mitä sinä muka voisit tietää rakastamisesta ja siitä, miten hirveältä tuntuu, kun siihen ei vastata?”

Hermione ajatteli sairaalasiivessä makaavaa Ronia, jonka luona Lavender kävi päivittäin. ”Enemmän kuin uskoisit”, hän sanoi hiljaa.

[Out There]

Tosi kätsy kun oot keränny nää yhden topicin alle Laitan pienet kommentit jokaisen otsikon perään erikseen kun ne oli niin erilaisia :>

Herkkä muistoesine
Hihii, oli pakko hihittää kun Billy oli niin mahtava! Ja hauskasti keksitty tausta korulle. Ja Molly on niin Molly. great job!

Pöllöilyä
Nyt on annettava krediittiä. En ole koskaan kurkannut Hedwigin päähän ja nyt oot tehnyt sen todella hyvin. Tykkäsin Hedwigin ylpeästä suhtautumisesta ja kuitenkin siitä että se pinnan alla tykkäilee Possusta Tajuttoman suloinen!

Kristallipallon sirpaleita
Loppu oli hätkähdyttävä. Tää oli pakko lukee pariin kertaan et ymmärsi kokonaan tän jutun ja tokalla lukukerralla tää toimi tosi hyvin. Tykkäsin hurjasti.

Enemmän kuin uskoisit
Ei mulla muuta kun että ihana loppu<3

Mahtavia kaikki, sori nyt tämmöset turhat torinat

[Pics]

Out There, kiitoksia kovasti kommentistasi näihin. On kiva huomata, että joku eksyy raapaleitakin lukemaan. <3

Viikko 27: Zacharias Smith

Title: Syylä
Author: Picca
Beta: Ei ole
Päähenkilö: Zacharias, ei paritusta
Rating: S
Genre: Jonkunnäköinen draama kai
Summary: ”Se Zacharias on varsinainen syylä.”

A/N Tämmöistä omituisuutta tällä kertaa. // Niin joo, ja tuo summaryssa sekä ficissä ensimmäisenä oleva lausehan oli suoraan Feeniksin killasta.


Syylä

”Se Zacharias on varsinainen syylä.”

Syylä, Ron oli kuulemma sanonut.

Syylä.

Joka kerran sanan jäädessä kimpoilemaan Zachariaksen mieleen hän huomasi hampaidensa pureutuvan yhteen niin lujasti, että se aiheutti päänsärkyä.

Hänelle ei suotu edes kunniaa olla varteenotettava vihollinen, joka sai osakseen jakamattoman huomion. Niin kuin se luihuisjengi.

Ei, hän oli syylä. Harmillinen, mutta ei huomion arvoinen. Joskus sitä tuli ajatelleeksi, tökkineeksi välinpitämättömästi. Pieni riesa, josta ei koskaan puhuttu.

Zacharias ei ollut tottunut siihen, että hänet mitätöitiin, siirrettiin syrjään. Se oli sietämätöntä. Mutta hän osoittaisi, ettei häntä unohdettu niin helposti.

Syylät olivat paitsi kiusallisia, myös hyvin sitkeitä. Niistä oli vaikea päästä eroon.

[Sekoleptikko]

Syylä:Tämä aiheutti ilkeän virneen kohoamisen kasvoilleni. Mahtavaa.

[Kelmikiti]

Syyläpä syylä!
Sellainen haitallinen ihminen!
Picca, minä pidin tästä kovasti!
Kiitos tästä!
Kiti

[Lout]

Voi elämä syylä.. Juu syylät kyllä ihtottavia..
Ihana.

Niin ja toisista raapaleista myös, että myös ihania.
Varsinkin tuo eka, korujuttu. Pöllöflyffia <3

Rakentava katosi jonnekkin.

[Pics]

Kiitoksia teille kaikille, mukavaa, että piditte Syylästäni. Ei taaskaan mitään käsitystä siitä, mistä oikein keksin koko raapaleen, mutta tulipahan kirjoitettua. Arvostan aina kommentteja. <3

Viikko 29: Pius Sakia

Title: Tiukassa hihnassa
Author: Picca
Beta: Eipä ole
Rating: S luultavasti
Characters: Pius Sakia, Percy, ei parituksia
Genre: Draama, tuplaraapale
Summary: Taikaministeri työssään.

A/N Nyt kyllä vetäisin raapalehaasteen aiheeksi hahmon, josta en uskonut saavani itse mitään kasaan, mutta päätin sitten kuitenkin yrittää. Kovin etäinen hahmo minulle, mutta koska rakastan haastetta ja tykkään tehdä vaikeilta tuntuvia juttuja, niin väsäsin silti tuplan.


Tiukassa hihnassa

Pius Sakia hämmensi juomaansa saaden teenlehdet kieppumaan hailakanruskeassa nesteessä. Sekoittamisen tauottua ne jatkoivat pyörivää liikettään hitaammin vajoten lopulta kupin pohjalle.

Se oli äärettömän paljon mielenkiintoisempaa kuin sen kuunteleminen, miten maahiset äkäilivät Irvetan ryöstöjen vuoksi vaatien ministeriöltä apuvälineitä ongelman selvittämiseksi. Ketä maahiset muka kiinnostivat? Niistä oli parempi pysytellä mahdollisimman kaukana.

”Mitä vastaan heille, herra taikaministeri?”

Pius pakottautui siirtämään katseensa työpöydän takana hyvin ryhdikkäänä seisovaan nuorukaiseen. Hän ei muistanut tämän nimeä, mutta silmälasipäisen kuikelon punainen tukka ja pisamat viittasivat Weasleyn perheeseen.

Ihan sama, hän olisi tahtonut sanoa, mutta eihän taikaministerin sopinut antaa sellaista vastausta. ”Kieltäkää.” Kirottu olkoon päivä, jolloin myöntyisin mihinkään, mitä maahiset haluavat.

Nuoren miehen suupielet kiristyivät. ”Kaikella kunnioituksella, he eivät tule pitämään tästä. He ovat jo nyt vihjailleet, että ministeriö suojelisi kuolonsyöjiä ja kieltäytyisi sen vuoksi sotkeutumasta asioihin.”

”He saavat olla mitä mieltä tahansa”, Pius murahti. ”Voitte poistua.”

Punatukka kumarsi kohteliaasti ja jätti Piuksen tutkimaan teenlehtiään sekä pohtimaan kuolonsyöjä-syytteitä. Hänestä tuntui, että syytöksen olisi pitänyt huolestuttaa häntä, mutta niin ei ollut. Oli vain varmuutta siitä, että kuolonsyöjät pystyivät suojelemaan häntä muiden vihalta.

Viereisen huoneen ovenraosta keskustelua kuunnellut Yaxley paljasti hampaansa petomaiseen hymyyn. Piuksen komennuttaminen oli ollut melkein liian helppoa eikä kirouksen laimenemisesta tarvinnut huolehtia. Mies oli ilman komennuskiroustakin tiukassa hihnassa.

[Munis]

Kiitoksia teille kaikille, mukavaa, että piditte Syylästäni.

Voi että ku hajosin tuolle, vaikkeihan siinä oikeastaan mitään niin hauskaa ole, mutta hehheh. 

Tuplan alku ja loppu olivat minusta parhaat kohdat. Ensimmäinen ja viimeinen kappale siis.
Muutenkin tämä oli kyllä ihan kiva, että ei sillä.
Nimi sopi mielestäni tälle hyvin ja oli kiva kun nimen tarkoitus selvisi vasta aivan lopussa. (Tai sitten minä olen tyhmä.)
Percy oli jotenkin niin innoissaan, kuten aina saadessaan palvella korkea-arvoisempia henkilöitä. Percyn kumarrukset ja muut sopivat tähän ja olit kirjoittanut ne hienosti.
Öö... Kiitos! 

[Pics]

Taika-ankka, kiitoksia kommentistasi. Tuo tupla on sellainen, etten oikein itsekään tiedä, mitä pidän siitä, mutta Percystä pidän kyllä, tämä asema sopii hänelle.

Viikko 31: Rose Weasley

Title: Maailman paras mummola
Author: Picca
Beta: Ei taaskaan
Characters: Rose Weasley
Rating: Sallittu
Genre: Mitälie draamaa, tuplaraapale
Summary: Kesänviettoa Kotikolossa.

A/N Tällaista tällä kertaa, tässä ei taida olla mitään erityisempää pointtia, mutta tulipa vihdoin yritettyä väkertää jotakin tästä uudestakin sukupolvesta.


Maailman paras mummola

”Syömään!”

Rose kuuli Mollyn huutavan ja pysähtyi. Hän oli möyrinyt rehottavassa kukkapenkissä tutkaillen menninkäisiä, joista yksi oli nipistänyt häntä nenästä. Kotona ei sellaisia olentoja ollut kuten ei monia muitakaan mummolasta löytyviä kummallisuuksia.

Hän rakasti vierailuja Kotikolossa. Lontoossa asumisessa oli puolensa, kuten se, että lähellä asui paljon ystäviä, mutta oli aina ihanaa käydä maalla ja syömässä Mollyn ruokia.

Pinkaistuaan ulos katetun pöydän luo Rose huomasi, että oli todellakin kannattanut juosta. Kahvipöydässä komeili valtava mansikkakakku sekä herkullisilta tuoksuvia pikkuleipiä. Hän oli jo liukumassa tuolille ja kurkottamassa pikkuleipävatia kohti, kun Mollyn ääni jähmetti hänet.

”Käsienpesu ensin.”

Rose huomasi vasta nyt, että hänen sormensa olivat multaiset. Miten ihmeessä mummi saattoi huomata sen heti, kun hän ei ollut itsekään tiennyt? Ehkä Mollyn silmä oli harjaantunut silloin, kun hänen omat lapsensa olivat olleet pieniä.

Istuuduttuaan uudelleen pöytään Rose nappasi pikkuleivän ja iski siihen hampaansa. Pöydän toisella puolella istuva Fleur-täti leikkasi ensimmäisen palan kakusta sulokkaalla liikkeellä. Hän oli niin nätti, että häntä oli hauska katsella.

Aurinko lämmitti ja taivas oli sininen, pilvet näyttivät pumpulilta. Menninkäiset vilistivät vihreän ruohon seassa ja Mollyn leipomukset veivät kielen mennessään. Aikuiset juttelivat iloisesti. Rose tunsi, että saattaisi leijua tiehensä, niin keveältä ja mukavalta hänen olonsa tuntui. Hänellä oli varmasti maailman paras mummola.



// Muoks, hirveä ajatushäiriö korjattu.

[Pics]

Kiitoksia taas kommentistasi, Taika-ankka. Lapset ovat minulle vaikeita kirjoitettavia, mutta pitää sitäkin kai välillä yrittää. Teki mieli tehdä jotain kesäistä.

Viikko 32: Marcus Flint

Title: Selityksittä
Author: Picca
Beta: Ei ole
Rating: Sallittu
Characters: Draco ja Marcus, ei paritusta
Genre: Draamaa kai, raapale
Summary: Marcus ei kuuntele selityksiä.

A/N Tämmöisen raapaleen sitten väkersin, halusin tehdä jotain huispaukseen liittyvää.


Selityksittä

Draco painoi katseensa huomatessaan Marcuksen lähestyvän ilme kovana, edelleen luudanvartta puristaen.

”Olet surkea”, Marcus murahti.

Ei ollut mitään järkeä väittää vastaan. Draco tuijotti kenkiään ja yritti olla ajattelematta, että sieppi oli jälleen livahtanut hänen sormiensa lävitse. Potterilla oli liian hyvä luuta ja liian hyvä onni, mutta Marcus ei hyväksyisi niitä selitykseksi. Marcus ei hyväksynyt mitään selitykseksi. Hän sanoisi, että piti toimia niin, ettei siinä ollut jälkeenpäin seliteltävää.

”Eikö sinulla ole siihen sanottavaa?” Marcus kuulosti yllättyneeltä.

”Ei.” Draco vihasi sitä, kuinka pieneltä hänen äänensä kuulosti.

Hiljaisuus oli painostava, Dracon oli rikottava se. ”Olen ensi kerralla parempi.”

Marcuksen murahdus saattoi olla hyväksyvä.

[Pics]

Viikko 34: Peter Piskuilan

Title: Pullarotta
Author: Picca
Beta: Ei ole taaskaan
Rating: K-11
Characters: Peter, ei parituksia varsinaisesti
Genre: Draama kai, ei tämä oikein muuhunkaan sovi, tuplaraapale
Summary: Elämä rottana ei ollut niin kamalaa kuin Peter oli kuvitellut.

A/N Viikottaisen raapalehaasteen inspiroima kaksisataasanainen. Tämä menee myös FF100-haasteeseen sanalla 087. Elämä. (Aiheena Harry, Ron ja Hermione)


Pullarotta

Peter kurkisti Ronin taskusta, haisteli ilmaa viiksikarvat värähdellen. Poika tarjosi murua pullastaan. Herkun kanssa hän käpertyi jälleen taskunpohjalle, aisti pojan vakaat sydämenlyönnit kankaan läpi.

Elämä rottana ei ollut niin kamalaa kuin Peter oli kuvitellut. Hän oli paennut animaagimuotoonsa pakon edessä, mutta oli mukautunut siihen. Joskus oli vaikea muistaa, että hän oli ollutkaan ihminen.

Maatessaan keränä lämpöisessä pesässään hän ajatteli joskus, mitä kaikkea hänen olisi tehtävä palattuaan ihmismuotoonsa. Potter täytyisi ottaa kiinni, kenties tappaa kostoksi hänen mestarinsa kukistamisesta. Weasleyta voisi ehkä käyttää syöttinä Potterille. Ja Granger, ah, hän olisi kaikkein paras. Hän ei ehkä ollut varsinaisesti kaunis, mutta Peter saattoi nähdä itsensä upottamassa sormensa siihen pöyheään tukkaan samalla, kun ottaisi tytön väkisin.

Tällaisia ajatuksia oli vaikea hautoa, kun seurasi kolmikon elämä läheltä. Etunimien käyttö tarttui myös Peteriin, joka otti Harrylta vastaan keksin puolikkaan, katseli Hermionen korjaavan poikien läksyjä ja tunsi Ronin rauhoittavan silityksen selällään.

Unissaan hän vikisi nähdessään painajaisia mestarinsa paluusta. Hänen olisi pitänyt haaveilla siitä, mutta se vain täytti hänet pelolla. Mestari vaatisi häneltä paljon, enemmän kuin hän pystyisi antamaan.

Jos mestari ei palaisi, Peter voisi elää loppuelämänsä tyytyväisenä pullarottana. Hän veti käpälät tiukemmin vartaloaan vasten antaen silmiensä sulkeutua. Toistaiseksi ei tarvinnut kuin odottaa, olla vain, ja niin oli hyvä.