seuraava »

[Pics]

Adrianne, kiitoksia kovasti kommentistasi. Minulle ihan tuntematon suuruus tämä Terry, mutta sehän ei ole ennenkään estänyt minua kirjoittamasta. Mukavaa että pidit, ja ei kuulosta ristiriitaiselta, sillä itsekin osaan samastua tuossa tilanteessa molempiin. Niinpä, aina ei stressi ole hyväksi koulunkaan suhteen, siinä voi käydä hassusti.

Viikko 50: Sirius Musta

Title: Varjo
Author: Picca
Beta: ei ole
Pairing: lievä Ron/Sirius
Rating: Sallittu
Genre: Draamaa pienellä angstilla, tuplaraapale
Summary: Pian Sirius ei näkisi ketään muuta kuin Harryn.

A/N Vaihteeksi tuli sellainen aihe raapalehaasteeseen, että sataseen yhdistäminen on helppoa. Tämä on sana 075. Varjo. Ja aiheenanihan oli Harry, Ron ja Hermione. Halusin ihan välttämättä kokeilla Sirius/Ronia, koska Sirius/Harrya on tullut tehtyä pari ja oli kivaa taas laajentaa niiden paritusten listaa, joita on tullut testattua. Tämä ficci sijoittuu Feeniksin killan alkupuolelle.


Varjo

Ron pakottautui hymyilemään iloisesti, kun Hermione hihkaisi, että Harry haettaisiin Kalmanhanaukiolle. Kyllä hän halusi nähdä ystävänsä jälleen, siitä ei ollut kysymys, mutta...

Kun Harry olisi paikalla, Sirius keskittyisi vain häneen. Sirius esittelisi taloa Harrylle, kertoisi Harrylle suvustaan, puhelisi hänen kanssaan mistä milloinkin. Tekisi kaikkea mukavaa. Ja kyllähän se olisi luonnollista, kaikkien mielestä niin piti ollakin, mutta...

Ron ei halunnut menettää Siriuksen huomiota. Siitä oli tullut hänelle liian tärkeä niinä päivinä, jotka oli viettänyt Kalmanhanaukiolla vain Hermione ja Sirius seuranaan. Hän oli huomannut, että oli alkanut pyrkiä Siriuksen seuraan, kulkenut välillä varjona tämän perässä. Hän tarjoutui auttamaan Siriusta talon siivoamisessa ja kun he tiskasivat astioita ruokailun jälkeen, hänen kätensä pyyhkäisi Siriuksen kättä samalla, kun otti lautasen ja alkoi kuivata sitä. Hän katseli, kuinka Sirius söi, joi, siivosi tai vain vetelehti sohvalla. Hän tarjoutui viemään Siriukselle välipalaa, kun tämä oli yksin yläkerrassa siivoamassa jotakin hylättyä huonetta, ja he istuivat siellä kaksin pitämässä taukoa. Syömisen lomassa Sirius kertoi, kuka huoneessa oli asunut, millainen henkilö asukas oli ollut ja minkälaisia esineitä tämä oli jättänyt jälkeensä.

Pian Sirius ei näkisi ketään muuta kuin Harryn. Monta kertaa hän oli puhunut kummipojastaan sävyyn, joka teki Ronin raivokkaan mustasukkaiseksi.

Hänestä tulisi Siriukselle täysin näkymätön, vain varjo varjojen joukossa.

[Dignity]

Yliyrittämistä: Oi että, kun tykkäsin tästä. Pystyin niin hyvin samaistumaan Terryyn, koska noin on itsellenikin käynyt pariin otteeseen. Lukee paljon kokeeseen ja kuvittelee osaavansa, mutta kun saa sen paperin eteeen, niin kaikki unohtuu. Tämän jälkeen iskee tietty paniikki. Ernien letkautus lopussa oli kyllä huvittava. Voin kuvitella Terryn harmituksen. Tämä oli kiva.

Varjo: Tuli taas tutustuttua uuteen paritukseen. Mielenkiintoinen sellainen, täytyy sanoa. Olit kivasti kuvaillut sen, miten Ron todellakin seuraa Siriusta kuin varjo. Ronin mustasukkaisuus oli aika hellyyttävää. Pidin tästä.

Kiittelen taas =)

[Pics]

Travers: Mitä, omituisia parituksia? Dolores/Minervahan on mitä luontevin yhdistelmä... tai oli minusta, kun sitä tulin ajatelleeksi. Mutta en kyllä kieltämättä ole ikinä nähnyt sitä missään, ja harmittelen sitä, koska tuolla yhdistelmällä voisi kirjoittaa vaikka mitä! Ja Sirius/Ronissakin olisi vakka mitä mahdollisuuksia. Mutta joo, minusta on hauskaa tehdä rarea.

Dignity: Joo, Terryyn on minun myös pelottavan helppo samastua, been there. Ja Ron sopii hyvin mustasukkaiseksi, jostakin syystä, minusta ainakin.

Kiitoksia kovasti teille kommenteistanne. <3

Viikko 51: Winky

Title: Winkyn joululahja
Author: Picca
Beta: ei ole
Henkilöt: Winky ja Dobby, ei paritusta
Ikäraja: Sallittu
Genre: Angstifluffy, raapale
Summary: Dobby antaa Winkylle joululahjan.

A/N Tämmöinen tuli tehtyä. Minusta jokainen tarvitsee joskus tällaista lahjaa.


Winkyn joululahja

”Ei, Winky ei tahdo uusia villasukkia!”

Dobbyn toiveikas hymy valahti ja korvat alkoivat lerpattaa. Se katsoi alakuloisena pitelemiään sukkia, joista toinen oli kelta-oranssiraitainen ja toinen violetti-vihreäraitainen. Se oli kuluttanut melkein tunnin niiden valitsemiseen.

Winky ilmeisesti näki Dobbyn pettymyksen, sillä kiirehti selittämään. ”Winky on kiitollinen ajatuksesta. Mutta vaatteet saavat Winkyn... saavat muistamaan isännän, perheen.” Tontun silmiin kihosi kyyneliä ja suupielet väpättivät. ”Miten isäntä selviytyy ilman Winkyä?”

Dobby taputti Winkyä olalle. Myötätunnon osoitus sai sen puhkeamaan raastavaan vollotukseen.

”Jos Winky ei halua sukkia, Dobby ei osaa antaa kuin olkapäänsä.”

Winky ulvahti ja takertui tiukasti Dobbyyn, joka tiesi antaneensa ystävälleen parhaan mahdollisen joululahjan.

[Dignity]

Voihan awww. Alussa kävi kyllä Dobbya sääliksi, kun toinen ei huolinut villasukkia. Ja niiden valitsemiseenkin meni jopa melkein tunti! Lopussa taas kävi Winkya hieman sääliksi. Kuitenkin, tykkäsin lopusta. Se oli suloinen. Dobby todellakin antoi parhaan mahdollisen lahjan. (: 

Kiitän.

[Pics]

Travers: Juuh, kommenttia on välillä vaikea keksiä, ei se mitään. Minulle kelpaa kaikenlaiset.

Dignity: Tässä kyllä käy vähän kumpaakin sääliksi, ihanaa jos onnistuin herättämään moisia tunteita.

Kiitoksia teille kummallekin kommenteistanne. <3

Viikko 52: Salazar Luihuinen

Title: Ratkaiseva erimielisyys
Author: Picca
Beta: ei ole
Pairing: Salazar/Godrick
Rating: K-11
Genre: Romanttinen angstidraama (kai), tuplaraapale
Summary: Miksi Godrickin oli pakko puhua vakavia juuri nyt?

A/N Kävin miettimään, mikä mahtoi rikkoa Salazarin ja Godrickin välit lopullisesti ja päädyin sitten tämmöiseen visioon. Tiedä sitten itsekään, miksi. Salazar vaikuttaa minusta itsestänikin hiukan OoC:lta, mutta toisaalta katkeruus tekee jänniä juttuja ihmiselle.


Ratkaiseva erimielisyys

Ryttääntynyt lakana painoi punaisia juomuja Salazarin kylkeen, kun hän kuunteli Godrickin hiljalleen rauhoittuvia sydämenlyöntejä. Vahva käsivarsi oli kiertynyt hänen vyötäisilleen kuin ei koskaan tahtoisi päästää irti.

”Salazar?” Godrick aloitti hiljaa syvällä äänellään.

”Hmm?”

”Oletko miettinyt? Jästisyntyisiä?”

Salazar huokasi, tunnelma oli täysin pilalla. Miksi Godrickin oli pakko puhua vakavia juuri nyt?

”Ajattelin vain, oletko yhtään lämmennyt näkökannalleni.”

”Tarkoitatko, että yrität pehmittää ja manipuloida minua seksillä?” Salazar nousi istumaan ja katsoi ärtyneenä selällään makailevaa miestä.

”En! En tietenkään...”

”Etpä tietenkään.” Miksi hän ei ollut sitä heti käsittänyt? Ei Godrick välittänyt hänestä aidosti, kukaan ei pystynyt siihen. Mutta periaatteidensa vuoksi Godrick oli valmis menemään vaikka hirteen, joten suostuttelussakin voisi käyttää mitä tahansa keinoja. Hetken Salazarista tuntui, että Godrick oli vielä lierompi kuin hän itse.

”En vain näe syytä siihen, että koulutus kiellettäisiin jästisyntyisiltä”, Godrick sanoi.

”Olen selittänyt asian jo tuhat kertaa. Jos et vieläkään tajua, se tarkoittaa sitä, että et ole kuunnellut, joten miksi selittäisin jälleen?”

”Salazar, ei se sitä ole, minä vain...”

”Minä en enää jaksa kuunnella selityksiäsi.” Salazar veti kaavun ylleen ja marssi ulos huoneesta taakseen katsomatta. Jo nyt oli varmaa, että Godrick saisi tahtonsa läpi.

Turhautuneena Salazar päätti järjestää kouluun tulleille jästisyntyisille pienen yllätyksen. Miettiköön Godrick, mitä oli tehnyt väärin.

[Dignity]

Okei, kun luin tämän ensimmäistä kertaa pari päivää sitten, jäin totaalisen sanattomaksi. Tässä oli sitä jotain. Mukavasti hieman angstiseen tuplaraapeleeseen yhdistetty pieni ripaus fluffia 'Vahva käsivarsi oli kiertynyt hänen vyötäisilleen kuin ei koskaan tahtoisi päästää irti' -kohdan avulla. Itse rakastan edellä mainittua lausetta. Tämä oli mielestäni aika jännä raapale; varsinkin Salazarin ajatelma Godrickin lieroudesta oli kiehtova. Mielenkiintoinen, hyvin kirjoitettu visio välien rikkoutumisesta. Sait minut kiinnostumaan tästä parituksesta yhä enemmän (:

Kiitän.

[Pics]

Dignity, kiitoksia kommentista. Tämä on kiintoisa pari kyllä, kaikenlaista voi kehitellä, ja kuka sitten onkaan se paha? Näkökulmia on monta. Mukava, että pidit.

Viikko 3: Igor Irkoroff

Title: Aiheetonta ja aiheellista
Author: Picca
Beta: ei ole
Pairing: ei ole, hahmoina Igor ja Alastor (vai...?)
Rating: Sallittu
Genre: Draama
Summary: Igor tietää Vauhkomielen tarkkailevan häntä, vai onko asia sittenkään niin?

A/N Tämmöistä kehittelin. Vaikka tämä on kahden raapaleen sarja, pistän tämänkin nyt tänne enkä yksittäiseksi. Kaksi näkökulmaa samaan asiaan, kommenteista tykätään.


1.

Igor jähmettyi paikoilleen nähdessään Alastor Vauhkomielen, joka oli pysähtynyt työhuoneensa eteen vaihtamaan pari sanaa Potterin kanssa. Kenties he puhuivat turnajaisista tai pimeyden voimilta suojautumisesta. Pian Potter lähti jatkamaan matkaansa laukku huolimattomasti olalle viskattuna.

”Älä piileskele siellä”, Vauhkomieli murahti Igorin suuntaan.

Nielaisten Igor astui esiin käytävänmutkan takaa. Vauhkomieli oli nähnyt hänet taikasilmällään kiviseinän läpi ja se hermostutti häntä enemmän kuin hän halusi myöntää. ”Mitä nyt?” hän kysyi.

”Ei kummempaa. Muista vain, että tarkkailen sinua.”

Igor nyökkäsi tukalasti katsellessaan, kuinka Vauhkomieli astui työhuoneeseensa. Heidän väliinsä sulkeutunut ovi ei suojannut taikasilmältä, ja Igorin oli pakko myöntää, että vanhalla aurorilla oli syynsä hänen tarkkailemiseensa.



2.

Barty nauroi ääneen päästyään työhuoneensa yksityisyyteen. Hänestä oli todella huvittavaa nähdä, kuinka Irkoroff pelkäsi häntä, samaan aikaan täysin aiheetta että hyvinkin aiheellisesti. Ei hän seurannut Irkoroffin tekemisiä sen vuoksi, että tämä oli kuolonsyöjä – hän seurasi sen vuoksi, että tämä oli entinen kuolonsyöjä.

Irkoroff oli varpaillaan kuvitellessaan, että Vauhkomieli etsi mitä tahansa syytä toimittaa hänet Azkabaniin, mutta kuinka paljon enemmän hän olisi pelännyt, jos olisi tiennyt, että todellisuudessa Barty etsi merkkejä petturuudesta? Varmasti Irkoroff menisi mieluummin vankilaan kuin kärsisi Pimeyden lordin oikeutetun vihan.

Tilanne oli kerrassaan herkullisen kieroutunut. Leveästi hymyillen Barty avasi matka-arkkunsa ja kiipesi sen sisään leikkaamaan hiuksia oikealta Vauhkomieleltä.

[Munis]

Yliyrittämistä: Totta, ei kannata stressata liikaa koulusta, minä ainakin olen aina saanut paremmat arvosanat "Hällä väliä" -asenteella kuin "Iih, apua, olen lukenut vasta sata tuntia, en pääse läpi, iik!" -asenteella. Tässä pystyi tosiaan samaistumaan molempiin poikiin, kuulostaa mukavalta tuo, että tehdään taika toisten silmien edessä ja muut kommentoivat sitä. Hienoa.
Varjo: Oi, mahtava paritus, voisi joskus itsekin koettaa. Ja kaiken lisäksi toimi varsin hyvin. Tuo voisi olla ihan totta, tuo käsien koskettaminen toisiaan oli ihana yksityiskohta, ja tuo Ronin mustasukkaisuus, ihanaa.
Winkyn joululahja: Oi aww, Dobby se vain on huomaavainen, aivan upea lahja tuo olkapää. Vaikka varmasti sukatkin olisivat olleet ihanat. Oikein kepeän söpö tontturaapale, aww.
Ratkaiseva erimielisyys: Hmm, mielenkiintoista. Miesten ystävyydestä oli mielenkiintoista lukea, noinhan se olisi voinut ihan hyvin mennäkin. Tykkäsin.
Aiheetonta ja aiheellista: Vau, tosi IC Vauhkis, varsinkin nuo repliikit, ihan niin Vauhkista kuin olla ja voi. Tykkäsin, kun olit kirjoittanut molempien näkökulmasta, ja tuo lopetus kruunasi kyllä kaiken.

Vau, kiitos!

[Jennea]

Hmm, olen outo ja pahoillani, mutta kommentoin vain tuota Yliyrittämistä-raapaletta, sillä se nyt avautui ensimmäisenä tuohon nenäni eteen ja näin siinä niin paljon samaa kuin itsessäni.

Olen aivan mahdoton koestressaaja. Ehkä hieman laiska lukemaan, mutta aivan mahdoton stressaaja. Ei mene yhtäkään koetta, etten kuvittelisi jo maailmanloppua, kun en millään opi asioita. Myöhemmin tuntuu hassulta, että stressasi jostakin kämäsestä kokeesta, jolla ei kuitenkaan ole sen kummepaa merkitystä, mutta sillä hetkellä se vain pyörii mielessä.

Sitten kun lukee ja lukee, ja kokeesta tulee kutonen, sitä tunnetta ei voi kuvailla.

Mutta jollain tasolla pystyin samaistumaan sekä Terryyn että Ernieen. Mutta enemmän kyllä Terrryyn.

Erittäin hyvä raapale, jota oli pakko kommentoida. Hyvin kirjoitit, vaikka et tuntenutkaan hahmoja sen paremmin. Kiitos!

[Pics]

Ankka, kiitoksia kommentista. Ilahduttavaa, että olet jaksanut lueskella kaikki. Ja kivaa, etten ole ainoa Sirius/Roniin ihastunut! Tuosta olisi kiva tehdä ja nähdä lisääkin matskua.

Jennea: Kyllä täällä saa kommentoida vaan yhtä raapaletta, vaikka ovatkin samassa ketjussa. Minäkin olen (ollut) hirveä koestressaaja ja samastun Terryyn turhan paljon. Kiitoksia kommentista.

Ja nyt - tadaa! Ensimmäinen tänne laitettava raapale, jota ei ole kirjoitettu Viikottaisesta raapalehaasteesta. Menee kyllä Vuosi raapalehtien -haasteeseen, ja vastaavia alkaa kai ilmestyä nyt sitten useamminkin, jos saan Potter-kamaa aikaan.

Title: Arpaonnettomuutta
Author: Picca
Beta: ei taaskaan
Pairing: Sirius/Remus
Rating: K-11 kiroilun takia
Genre: Angsti, fluff, tuplaraapale
Summary: Remuksella on huono arpaonni.

A/N Minulla on ihan epätodellisen huono tuuri kaikenlaisissa paskanakkien arvonnoissa, tänään taas vaihteeksi napsahti vaikka hävisin viimeksi samassa tilanteessa, ja kyllä pisti ketuttamaan oikein kunnolla. Tässäpä siis. Ja ai niin, eka kirjoittamani puhdas kelmificci. o_O


Arpaonnettomuutta

”Ihan sama, mitä teitte! Kunhan siivoatte jälkenne!”

Remus tuijotti johtajatytön ripeästi etääntyvää selkää, sitten hänen katseensa siirtyi hänen ystäviinsä, jotka seisoivat keskellä räjähtänyttä pergamenttilappukasaa. He olivat kokeilleet uutta tapaa jakaa kirjeitä, mutta tuloksena oli vain kärventyneitä suikaleita, joihin järjestysloitsu ei tehonnut.

”Läksytkin pitäisi tehdä”, Peter muistutti.

”Yksi siivoaa, muut aloittavat läksyt?” Sirius ehdotti. Kaikki nyökkäsivät, jopa Remus, jolla oli ilkeä aavistus siivoajan henkilöllisyydestä.

”Jos arvotaan, ketään ei kuitenkaan huvita.” James alkoi kaivella taskustaan tikkuja vedettäväksi.

”Mutta minä siivosin viimeksikin...”

Kukaan ei kuunnellut Remusta. James asetteli tikut käteensä ja ojensi sitä. Mieli synkkänä Remus nappasi toisen kahdesta viimeisestä tikusta eikä hänen tarvinnut edes nähdä sitä tietääkseen, että oli saanut lyhimmän.

”Miksi minä häviän AINA?” hän raivosi lennättäessään tikun vasten seinää. ”Minä hävisin viimeksikin, minä joudun AINA tekemään kaiken paskan, minä olen niin väsynyt siihen!”

James ja Peter näyttivät typertyneiltä raivonpuuskasta. He kohauttivat harteitaan ja livistivät ennätysvauhtia koulutöiden ääreen.

Remus tunsi olevansa maailman huono-onnisin. Jostakin syystä kohtalo näytti aina kolhivan juuri häntä, silloinkin, kun arvonnan oli tarkoitus olla tasapuolinen ja reilu. Kiukku ja surkeus velloivat hänessä, turhautumisen kyyneleet eivät olleet kaukana.

Siriuksen käsivarret kietoutuivat takaapäin hänen ympärilleen ja vetivät hänet vasten lohdullista rintaa.

”Älähän nyt”, Sirius kuiskutti hänen korvaansa. ”Siivotaan se yhdessä.”

[Arte]

Remuksellakin on hyvin huono tuuri</3 Ihana lukea sinultakin kelmeistä, Sirius/Remus kun sattuu olemaan yksi suosikkislashparituksistani. Namm. Tämä oli kovin suloinen ja lämminhenkinen teksti, sai hymyn huulille. Erityisesti Remuksen purkaus "miksi aina minä!" oli varsin ihana, kyllä sitä saa valittaa huonoa onneaan.

Tulee vain mieleen, etteivät kai rakkaat kelmimme vain huijaa toista kelmiä, sehän olisi vallan sopimatonta.

[Pics]

Arte: Niin, kelmeistä ei voi kai ikinä olla ihan varma, ketä he huijaavat. Tai ehkä Remuksella on vaan yhtä paha karma kuin minulla. Sirius/Remus on söpö pari, josta luen mielelläni, mutta kirjoittaminen on jostain syystä jäänyt väliin. Nytpä tuli sekin kokeiltua. Kiitoksia kommentista.

Viikko 5: Laituri yhdeksän ja kolme neljännestä

Title: Autio laituri
Author: Picca
Beta: ei ole
Pairing: Arthur/Molly
Rating: Sallittu
Genre: Angstinen draama, raapale
Summary: Lapsiaan junaan saattaneiden vanhempien aalto alkoi vetäytyä pois laiturilta, joka olisi pian yhtä tyhjä kuin Molly tunsi olevansa.

A/N Tällaista kehittelin viikon aiheesta, joka oli vaikea. Liikaa vaihtoehtoja. Mutta lopulta tämä idea alkoi kiehtoa eniten.


Autio laituri

Punainen höyryveturi pieneni pienenemistään, kunnes katosi mutkan taakse. Lapsiaan junaan saattaneiden vanhempien aalto alkoi vetäytyä pois laiturilta, joka olisi pian yhtä tyhjä kuin Molly tunsi olevansa. Hänen olonsa oli ontto, tarkoitukseton.

Viime vuonna oli jo ollut vaikeaa, Molly oli suunnannut kaiken huolehtimisensa Ginnyyn, joka oli tuntenut olonsa kiusaantuneeksi ja hämilliseksi sellaisen hössötyksen vuoksi. Tänä vuonna Ginnykin oli mennyt.

”Mennään kotiin”, Arthur sanoi. Molly hätkähti huomatessaan, että joku oli sittenkin vielä paikalla.

”Tai ei mennäkään”, Arthur muutti mieltään. ”Ei sinne ole kiire. Haluaisitko lähteä johonkin ravintolaan syömään?”

Molly katsoi vielä kerran haikeasti junan perään. Ehkä tilanteessa kuitenkin olisi myös hyvät puolensa.

[Munis]

Oi, kommentoinpa nyt jo kahden jälkeen, nämä nimittäin piristivät iltaani juuri huimasti.

Arpaonnettomuutta: Oi, Sirius/Remusta, söpön fluffyisena. Tuo Remuksen tunteiden purkautuminen oli oikein suloisesti kuvattua, jokaisella on mielestäni oikeus raivota tuollaisissa tilanteissa. Hahmot olivat IC:eitä, ja awwittelin apuun syöksyvälle Siriukselle. Nam. <3

Autio laituri: Juuri äsken kun luin tämän, tuli söpön kaipaileva fiilis. Kuinka jokaisessa asiassa on jotain hyvää, ja pahaa. Erityisesti tykkäsin toisesta kappaleesta, kuinka Molly ajatteli viime vuotta, ja kuinka nyt oli Ginnykin mennyt. Oi.
Molly/Arthuria tulee luettua tosi vähän, tosin, en ole varma, ei sitä taideta kovin paljoa edes kirjoitaa. Jotenkin söpön 'arkinen' kysymys "mennäänkö syömään?" kuvasi kepeän suloisesti pariskunnan kahdenkeskistä arkea.

Kiitos. <3

[Pics]

Ankka, kiitoksia kommentistasi. Nyt olisi luvassa lisää Arthur/Mollya, joka on minulle melkeinpä mieluisimpia het-pareja.

Title: Konsertti
Author: Picca
Beta: ei ole
Pairing: Arthur/Molly
Rating: Sallittu
Genre: Fluffyinen draama, tupla
Summary: Se on lippu Selestina Taigorin konserttiin.

A/N Spurttiraapale-haasteen toisella kierroksella teemana Lippu, ja tässä minun ficcini aiheesta. Idea kai lähti liikkeelle siitä, että eräät tuttuni keskustelivat siitä, haluaisivatko mennä Madonnan keikalle. Tykkään tästä itse suht paljon, vaikka olikin hankala kirjoittaa - olen tänään mahdollisimman epäkirjoitusvireessä, mutta piti spurtin takia rutistaa.


Konsertti

Molly tuijotti suu auki paperilappusta, joka oli pudonnut kortin välistä. Kortissa Arthur toivotti hänelle hyvää hääpäivää äärettömän suloisesti, mutta lappu... se sai hänet haukkomaan henkeä niin, että hän pelkäsi pyörtyvänsä.

”Onko se... ihan oikeasti...” Hän ei edes saanut oikeita sanoja suustaan.

Arthur katseli hymyillen hänen ilmettään ja vahvisti sen, minkä hänen silmänsä kertoivat mutta mitä hän ei ollut uskoa. ”Se on lippu Selestina Taigorin konserttiin. Sinulle, Mollukkaiseni.”

Molly päästi hurjan kiljahduksen ja loikkasi Arthurin kaulaan alkaen itkeä ja nauraa samaan aikaan.

Kun Molly seisoi konserttipaikan edessä valmiina liittymään jonoon, oli hänen kasvoillaan kyyneliä aivan eri syystä. Onnenhuumassaan hän ei ollut heti huomannut, että lippuja oli vain yksi. Oli ihme, että Arthur oli onnistunut hankkimaan edes sen, niin haluttuja ja kalliita ne olivat.

Molly yritti nähdä asian niin, että Arthur oli rakastavana miehenä kaikkensa tehden hankkinut vaimolleen lipun tämän ihaileman laulajattaren konserttiin. Joka kerran hänen ajatuksensa kuitenkin heittivät kuperkeikkaa ja hän päätyi ihmettelemään, miten Arthur saattoi lähettää hänet tänne yksin. Yksin, hääpäivän kunniaksi?

Hänen katseensa sattui jonon vieressä seisovaan surulliseen tyttöön, joka ei selvästi ollut saanut lippua. Hetkeäkään empimättä Molly harppoi tytön luo ja painoi lippunsa tämän käteen.

Kotona Molly tanssi Arthurin kanssa nojaten päätään miehensä hartiaan Selestinan laulun kajahdellessa radiosta.

[Pics]

Title: Järjestystäkö?
Author: Picca
Beta: ei ole
Pairing: Hermione/Luna
Rating: Sallittu
Genre: Romanttinen draama, raapale
Summary: Hermione päättää ilahduttaa tyttöystäväänsä siivoamalla.

A/N Spurttiraapale-haasteen toinen kierros, teemana Siivota. Näin kävi sitten tässä tällä kertaa.



Järjestystäkö?

Imuri ulahti vielä kerran Hermionen napsautettua sen jalallaan sammuksiin. Se lojui hengettömänä Lunan työhuoneen lattialla, jolla ei enää ajelehtinut pölypalloja eikä kissankarvoja sen enempää kuin hajanaisia pergamenttejakaan. Hermione oli uurastanut nostellessaan tyttöystävänsä kirjat ja paperit siististi pöydälle, mutta se olisi sen arvoista. Luna kulki mielellään paljain jaloin ja oli pari kertaa tullut maininneeksi, että Koukkujalan sisään kantama hiekka tuntui ikävältä jalkapohjissa.

Etuovi kolahti kuin tilauksesta. Hermione jäi odottamaan imurin vierelle leveästi hymyillen. Lunan askeleet lähestyivät höyhenenkeveinä, niitä oli aina vaikea kuulla.

”Voi...” Lunan silmät levisivät hänen nähdessään huoneen.

”Pidätkö?”

”Voi, kulta... Arvostan ajatustasi, mutta miten minä enää löydän täältä mitään?”