Kirjoittaja Aihe: Thor: Menetyksen kohdanneet, S, Sif & Fandral, oneshot  (Luettu 1496 kertaa)

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 124
  • Kurlun murlun
Ficin nimi: Menetyksen kohdanneet
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Thor
Genre: Draama, deathfic
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Sif & Fandral, parituksia mainittu muutamia

Summary: ”Tiedätkö sinä jotain rakkaudesta?”

A/N: Tämä ficci on kummitellut koneen tiedostoissa vuodesta 2012 vähän kuin sellaisena ajoittain piinaavana päänsärkynä, johon vain haluaisi parannuskeinon. Tämän kanssa oli ongelmia aloittaa, jatkaa ja lopettaa, kaikkia tasapuolisesti, ja lisäksi heräsi pohdintaa siitä, julkaisisiko tämän yhtenä vai kahtena eri tekstinä. Pisteenä iin päälle otsikkokin aiheutti mietintää. :D Jollain ilveellä sain tämän vietyä loppuun, vaikka totuuden nimissä on sanottava, että aikamoista sitkutusta ja kituuttamista se oli, enkä loppuvaiheessa voi väittää nauttineeni kovinkaan paljon. Tähän olisi voinut lisätä vielä yhtä ja toista, mutta kärsivällisyyteni otti ja karkasi. Tarina sijoittuu ensimmäisen Thorin loppuun, kun kaikki luulivat Lokin kuolleen.



***



Sif loi parvekkeelta katseen palatsin sisäpihalla kuljeskelevaan mieheen. Thorista huokuva alakulo ei jäänyt huomaamatta, vaikka tämä esiintyikin kansalleen ja ystävilleen voitokkaana ja mahtavana, sellaisena, jona jokainen toivoi kruununprinssinsä näkevän. Muutamat tiesivät paremmin, eivätkä välittäneet pitää Thoriin ajoittaista poissaolevuutta ihmeellisenä.

Viime aikoina Asgardissa oli tapahtunut enemmän kuin viimeisenä vuosisatana. Jos kaikki olisi käynyt alkuperäisen suunnitelman mukaan, valtakuntaa hallitsisi nyt uusi kuningas. Tämän lisäksi nuorempi prinssi loisi yhä ympärilleen kaaosta missä liikkuikin.

Loki oli kuitenkin poissa.

Sifin tunteet olivat ristiriitaiset. Monien tavoin hän ei ollut koskaan erityisesti pitänyt valtakunnan nuoremmasta prinssistä, mutta oli ollut valmis sietämään tämän läsnäoloa. Loki oli erityisesti Thorille hyvin rakas, eikä kukaan halunnut pilata välejään tämän kanssa vain siksi, että Loki kävi joskus hermoille. Jos Thor oli ollut eri mieltä veljensä kanssa ja antanut tämän kuulla kunniansa, silloin halveksunta oli ollut hyväksyttävämpää.

Oli Loki mitä oli, tuskin Sif sellaista loppua olisi tälle toivonut. Lisäksi veljen menetys oli haavoittanut Thoria syvästi, eikä Sif siitäkään syystä tiennyt, mitä ajatella. Thorin suremisen seuraaminen oli riuduttavaa, mutta inhottavinta oli se, ettei hän saanut itseään vilpittömän myötätuntoiseksi ystävänsä ikävää kohtaan.

Lokin lisäksi kyse oli myös siitä naisesta, johon Thor oli sattumalta törmännyt lyhyeksi muodostuneen karkotuksensa aikana.

Sif salli itselleen hetken antautua tunteiden valtaan, joista yksikään ei ollut myönteinen. Kuolevainen nainen. Asgardin prinssi ja tuleva hallitsija, hänen läheinen ystävänsä, hänen Thorinsa, oli rakastunut kuolevaiseen naiseen.

Oliko se sitten naisellista heikkoutta vai mitä, mutta ollakseen itselleen rehellinen Sif tunsi itsensä huijatuksi. Hän oli Thoriin pettynyt, eikä hän olisi voinut uskoa tunnetta niin raastavaksi, että hänen olisi tehnyt mieli syleillä sitä. Se Thor, jonka hän tunsi, ei olisi antautunut sellaiselle naurettavuudelle.

Nyt kaikki merkit osoittivat karkeasti hänen olleen väärässä. Oliko mahdollista, että siinä naisessa oli jotain erityislaatuista? Jotain, mitä hänessä ei ollut. Tokkopa tyttö osasi taistella saati nostaa edes miekkaa. Sellaista säälittävää olentoa Thor varmaan olikin kaivannut karkotuksen aikaansaaman shokin lievittäjäksi.

Sif oli mielestään oikeutetusti kuvitellut, että kaikenlainen avuttomuus kävi Thorin hermoille samalla tavalla kuin kenen tahansa asgardilaisen. Heidän valtakunnassaan erityisesti ylhäisön neidoille opetettiin taistelutaitoja sen verran, että he kykenivät puolustamaan itseään hädän hetkellä. Peruskoulutuksen lisäksi muutamat kehittivät taitojaan pidemmälle, kuten hän. Hän oli osoittanut erityistä lahjakkuutta, mutta hän ei ollut myöskään halunnut tuntea itseään huonommaksi kuin kukaan toinen.

Sellaiset meriitit näyttivät silti olevan Thorille yhdentekeviä.

Jokin kevyt hipaisi Sifin olkapäätä. Kummissaan hän katsoi lattialle putoavaa kukkaa ja tajusi sitten, mistä se oli lentänyt.

”Fandral, mitä oikein teet?”

Nimeltämainittu salskea mies virnisti ilkikuriseen tapaansa ja viskasi häntä kohti toisen kukan. ”Arvon neito, tehkää palvelus ja lopettakaa synkistely. Kukkasetkin nuupahtavat harmautenne ansiosta.”

”Älä viitsi”, Sif huokaisi jaksamatta yrittää näytellä mukana. ”Mistä sinä nuo otit?”

”Puutarhasta.”

”Saat puutarhurit raivoihinsa.”

”Eittämättä.”

Sif poimi sormiensa väliin päähänsä laskeutuneen yksilön ja rutisti sen mytyksi. ”Mitä edes teet niillä?”

Fandral kohautti olkiaan ja seisahtui hänen viereensä nojailemaan kaiteeseen. ”Piinaan sinua, selkeästikin.”

”Nypitkö terälehtiä ja ennustit kohtaloasi rakkaudessa?”

”Enpä usko”, Fandral tokaisi ja työnsi viimeisen kukan korvansa taakse keksimättä sille järkevämpääkään paikkaa. ”Teen vain surutyötäni.”

Sif kurtisti kulmiaan. ”Jouduitko neidon hylkäämäksi?”

”Äh, en. Tavallisesti se asia menee sitä paitsi toisin päin.”

”Häijyimmät kielet kutsuvatkin sinua julmuriksi, joka ryöstää sydämen rinnasta.”

Ellei Sif ihan väärin nähnyt, Fandral virnisti toteamukselle kuin se olisi ollut ylenpalttinen kehu.

”Vaan joskus sitä tulee kiintyneeksi liikaa sellaiseen, jota ei voi saavuttaa. Julmaa mutta totta.”

Niinkin pinnallisuuteen taipuvaisen miehen suusta sellainen kuulosti oudolta.

”Tiedätkö sinä jotain rakkaudesta?”

”Yksipuolisesta rakkaudesta”, Fandral tähdensi.

”Mitä tapahtui? Etkö vienyt tarpeeksi kukkia tai kehunut joka välissä kauniiksi?” Sif tuhahti kuvitellen Fandralin alakulon syyn olevan jotain sellaisesta pikkumaisuudesta johtuvaa.

”No, kerran annoin hänelle tällaisen”, Fandral sanoi hymyillen muistolleen ja osoitti kukkaa korvansa takana. ”Vastauksenaan hän loihti sormestaan liekin ja poltti kukan silmieni edessä tuhkaksi. Ja sen kerran, kun erehdyin kutsumaan häntä kauniiksi, sain toden teolla pelätä koko kuukauden, että hän vaanisi nurkan takana kostonhimoisena.”

”Johan on”, Sif sanoi. ”Kostiko hän?”

”Ei, mutta pelko siitä oli riuduttava.” Fandral pudisti päätään värähtäen inhosta. ”Hänessä oli kaksi puolta... Toisaalta hän oli vallan herttainen ja toisaalta varsinainen maanvaiva.”

Fandralilta oli näköjään turha odottaa yksinkertaista vastausta. Jostain syystä he vain kävivät sitä epämääräistä keskustelua, jonka punaiset langat leijuskelivat ympäriinsä ilman, että niihin kykeni tarttumaan.

”Me käymme samaa taistelua, lady Sif”, Fandral totesi, eikä vaikuttanut enää tavanomaisen hilpeältä. ”Olet tainnut menettää sinulle jonkun tärkeän, jos arvaan tuosta valottomasta olemuksestasi.”

Väkisinkin Sif ajatteli Thoria, muttei antanut sen murtaa kuortaan.

”En sanoisi menettäneeni ketään.”

”Melankolisuutesi kertoo toista tarinaa”, Fandral sanoi ja loi katseen parvekkeelta kohti horisonttia komeilla kasvoillaan epätavallisen vakava ilme.

”Mitä hänelle sitten tapahtui?” Sif meni asiaan kehottaen ystäväänsä puhumaan tunteistaan. Ikävänä totuutena hän oli itsekin emotionaalisesti herkillä, joten ehkä Fandralin kanssa jaettu keskustelu toisi hieman helpotusta oloon.

”On kuulemma kuollut”, Fandral tokaisi lyhyesti. Sif pyöräytti silmiään hivenen ärtyneenä.

”Sen verran minäkin osasin päätellä olemuksestasi. Milloin se kävi?”

”En ole varma”, Fandral sanoi. ”En kysynyt Thorilta.”

Sif kalpeni käsittäessään viimein, kenestä oli kyse.

”Sinä puhut Lokista, etkö puhukin?”

Fandralin kasvoilla kävi pieni hymy. ”Niin.”

Sif yritti etsiä merkkejä leikinlaskusta, muttei löytänyt sellaisia. Fandralin tunnustus oli jotenkin pelottava, vaikkei hän osannutkaan sanoiksi pukea, miksi se tuntui siltä. Se mikä Sifiä hämmästytti enemmän kuin mikään pitkään aikaan, oli Fandralin todellinen suru Lokin poismenon johdosta.

”Minä... en tiennyt”, Sif sanoi tunnustellen.

”Ei tiennyt kukaan, edes Loki itse. Niin oli paras.”

”Niinkö?”

Fandral huokaisi näennäisen huolettomasti, mutta Sifin vaistot aavistivat syvempää surua kuin mitä hänen ystävänsä koskaan myöntäisi.

”Niin minun ainakin täytyy uskoa.”

« Viimeksi muokattu: 28.08.2022 23:01:01 kirjoittanut Maissinaksu »
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."