Kirjoittaja Aihe: Mä en oo unohtamassa sua ikinä, K11, Eemil/Lauri (teinislash, draama, fluffy) 30/? Jatkoa 2.6.  (Luettu 4307 kertaa)

Dokumentti

  • ***
  • Viestejä: 1 324
Ficin nimi - Mä en oo unohtamassa sua ikinä
Kirjoittaja - Dokumentti
Beta - SparklingAngel
Ikäraja - K11
Genre - Draama, fluffy
Paritus Eemil/Lauri
Haasteet - One True Something 2 - One True Genre- Slash

A/N - Laurin ja Eemilin tarinaa hiukan lisää raapalesarjan raapalekokoelman merkeissä. Kiitos SparklingAngelin LunaLotan, joka ihastui näihin kahteen ja halusi lisää tätä paria. Ensi esiintyminen tälle parille on täällä.(S) ja Eemilin myöhäisempiä vaiheita voi seurata Opettele mut, K18- jatkiksessa.
Nimi on lainattu Elias Kaskisen - Irti kappaleesta.



1.
Lauri


”Säkin vaan saatana istut siinä ja tuijotat! Voitko helvetti sanoa jotain?!”

Vihainen Eemil ei ollut kauneinta katseltavaa. Sen vaaleansiniset silmät, jotka yleensä välkehtivät sen naurusta, muistuttivat nyt myrskyävää merta sen huutaessa mulle.

Mä vihasin riitelyä ja etenkin huutamista, lamaannuin enkä osannut sanoa mitään. Ajatukset karkasivat ja toivoin sen vain lopettavan. Mulle oli huudettu harvoin, isä joskus lapsuudessa ja tunsin nyt itseni yhtä pieneksi ja avuttomaksi kuin silloin.

”Miksi helvetissä mä edes olen tollasen kanssa. Sä et vittu välitä edes sen vertaa, että muistaisit mitä me ollaan sovittu. Sä vaan huoletta tuut ilmoittamaan lähteväsi jätkien kanssa ryyppäämään!”

Mä olin unohtanut. Mä voisin perua sen reissun, en vain saanut sitä sanottua Eemilin jatkaessa raivoamistaan.

”En enää ihmettele, miksi Joona petti sua”, sen ääni on kylmä ja kova.

Mä henkäisin. Olin avautunut Eemilille mun edellisen suhteen jättämistä arvista pari päivää sitten ja nyt se käytti niitä aseena satuttaakseen mua. Tunsin kuinka silmiä alkoi poltella ja laskin katseeni mun päiväpeiton kuvioihin.


”Ala nyt vielä vittu pillittämäänkin”, se sivalsi, kun vedin henkeä väristen.

Nostin katseeni päiväpeitosta Eemiliin, viha vääristi sen muuten niin suloisia kasvoja. Hetken se tuijotti mua silmät kavenneina, kunnes mä laskin taas katseeni.

”Ei vittu!”

Sitten se oli jo mennyt oven paukahduksen kera.



2.
Eemil


Joskus mä olin kunnon idiootti.

Kun mä suutuin en todellakaan ajatellut järkevästi. Mä olin epäreilu ja tahdoin vain satuttaa sanoilla mahdollisimman paljon, varsinkin jos pääsin kunnolla vauhtiin.

Mä tajusin kyllä, että olin suuttunut Laurille ihan liikaa, olin tajunnut heti päästessäni pihalle sieltä. Mutta en ollut kääntynyt takaisin ja pyytänyt anteeksi. Olin kävellyt kotiin, vetänyt lenkkarit jalkaan ja lähtenyt juoksemaan lumisohjoon. Kidutin kroppaani juoksemalla mahdollisimman kovaa, kunnes hengitys oli kivuliasta vinkunaa.
Palatessani hikisenä kotiin mun viha oli laantunut, mä kaduin. Kaksi kuukautta seurustelua ja mä käyttäydyin kuin mikäkin mustasukkainen vaimo. Mua hävetti ja ahdisti.

Nojasin ulko-oveen hengitystä tasaten ja kiroilin.
Helvetti.



3.
Eemil


Lauri ei vastannut mulle koko viikonloppuna, enkä mä oikein voinut syyttää sitä siitä. Mä näin, että se luki mun WhatsApp viestit, muttei vastannut mitään.

Maanantaina äiti raahasi mut keskustan K-kauppaan. Laurin K-kauppaan.
Lauri hymyili äidille asiakaspalvelu hymyään, kun äiti osti siltä lohta. Äiti höpötteli sille ja pyysi illalla meille syömään. Lauri kieltäytyi kohteliaasti sen teennäisen hymyn kera.

Muhun sattui, se tuskin edes vilkaisi muhun. Olisin halunnut hypätä sen tiskin yli ja pakottaa Laurin antamaan anteeksi. Pysyin hiljaa ja painoin katseen kenkiini.

Autossa äiti kyseli mun vaisuuden syytä, mutisin lähestyvän koeviikon stressistä tekosyitä. Kaivoin kännykkäni taskusta ja näpyttelin Laurille jälleen uuden viestin.

Mä oon niin pahoillani. Mä en tarkoittanut. Anteeksi.

Viesti kuittaantui luetuksi kahta yli yhdeksän illalla, mutta en saanut vastausta siihenkään. Mun laskujen mukaan mun monologi meidän keskustelussa oli jatkunut nyt kolmenkymmenenkahden viestin verran perjantain jälkeen.

Mä en tiennyt mitä mä voisin enää tehdä, että saisin sen edes puhumaan mulle.


« Viimeksi muokattu: 15.01.2018 12:15:26 kirjoittanut Dokumentti »
Ava&banner @Waulish
Spend life with the people who make you happy,
not the people who you have to impress.

Dokumentti

  • ***
  • Viestejä: 1 324
A/N - Muutama raapale lisää. :) Kommentteja olisi ihana saada! :-*



4
Lauri

Pyörittelin tärisevää puhelinta kädessäni.
Eemilin nimi vilkkui näytössä jälleen, kuten useasti perjantain jälkeen. En mä oikein tiennyt miksi en vastannut. En halunnut saada uusia huutoja niskaani, mutta toisaalta Eemil oli näyttänyt eilen niin raukalta, kun ne olivat äitinsä kanssa käyneet meidän K-kaupassa. En uskonut, että se huutaisi enää ja ne kaikki viestit puhuivat myöskin sen puolesta, että se katui. Silti mua epäilytti.

Tärinä loppui, mutta melkein heti perään se tärisi lyhyesti, uusi WhatsApp viesti.

Puhutaan, oo kiltti?

Perässä oli itkuhymiö. Suljin keskustelun ja painoin pään käsiini. Ei näin lyhyen seurustelun jälkeen pitäisi olla vaikeaa. Vielä pitäisi elää vaaleanpunaisten hattaroiden kanssa pehmokuplassa ja suudella huulet kipeiksi.

Puhelin aloitti tärinän uudestaan, Eemil jälleen. Hieman epäröiden pyyhkäisin näyttöä vihreän kohdalta ja nostin luurin korvalleni.

”Lauri?” Eemilin ääni oli epäuskoinen, se ei ollut uskonut mun vastaavan.

”Mm..”, sain vastattua. Eemilin ääni sai mut kaipaamaan sitä.

”Kiitos, kun vastasit. Lauri mä… mä oon niin pahoillani.”



5.
Eemil

Mä olin aina ollut tosi itsevarma ja positiivinen ihminen.
Nyt itsevarmuus meinasi kuitenkin horjua. Se mitä seuraavaksi tapahtuisi olisi Laurin käsissä, ellei se sitten jättäisi tulematta ja mä jäisin värjöttelemään pakkaseen miettimään sanojeni seurauksia.

Hautauduin syvemmälle talvitakkini hupun sisään ja nostin kaulahuivia kasvojen suojaksi.
Lauri kuitenkin saapui, sen ruskeilla hiuksilla oli muutama lumihiutale ja posket punoittivat pikkupakkasesta.

”Moi”, se sanoi ja mä mutisin vastauksen. Me lähdettiin kävelemään lumista tietä eteenpäin.

Kaikki sanat tuntui kadonneen ja suu tuntui unohtaneen miten puhua. Mun kohdalla se oli harvinaista, yleensä olin äänessä koko ajan.
Lopulta Lauri sai ensimmäisenä suunsa auki.

”Mä vihaan, kun mulle huudetaan”, se totesi hiljaa, mutta päättäväisesti.

Sen avattua keskustelun mäkin sain suuni auki ja toivoin, että anteeksipyynnöt menisivät perille. Kerroin kuinka mä suuttuessani sanoin mitä sylki suuhun toi, enkä ajatellut. Kerroin kuinka mulle iski helposti paniikki parisuhteessa, mulla oli jonkinlainen sitoutumiskammo. 

Lauri kuunteli hiljaa mun vuodatustani. Kun lopulta hiljenin me oltiin kävelty hiljaiseen puistoon, jossa näkyi vain koiranulkoiluttaja kauempana meistä. 

”Sä et silti saisi käyttäytyä noin”, Lauri puhui hetken hiljaisuuden jälkeen.

”Mä tiedän. Anteeksi”, sanoin ties kuinka monetta kertaa.

Lauri pysähtyi, mä pysähdyin sen viereen kääntyen siihen päin.
En nostanut katsettani sen silmiin, en halunnut katsoa sitä, jos se nyt jättäisi mut, joten tutkin sen laivastonsinisen takin hopeaisia nappeja.

Lauri ei kuitenkaan sanonut mitään, vaan tarttui mua leuasta pakottaen mut nostamaan katseeni. Sen vihreät silmät tutkivat tarkasti mun omiani, sitten se hymyili tuskin huomattavasti. Kerkesin nähdä sen vain hetken, kunnes jo tunsin sen huulillani. Lauri suuteli kevyesti, mä vastasin helpottuneena.



6.
Eemil

Me oltiin puhuttu vielä pitkään sen suudelman jälkeen. Lauri oli houkutellut mut sen luokse juttelemaan, ettei me koko yötä vietettäisi ulkona.

Olin helpottunut, että me oltiin jo näin okei. Makoiltiin Laurin sängyllä ja mä selailin jotain vanhaa Aku Ankkaa sen tehdessä läksyjään. Mun huomio herpaantui vähän väliä kirjaansa raapustavaan tummatukkaan. Se oli suloinen rypistäessään kulmiaan keskittyessään. Tyrskähdin ajatuksilleni, milloin musta oli tullut näin pehmoinen?
En ollut pitänyt ennen itseäni mitenkään järjettömän söpöilevänä, mutta Lauri nosti mussa esiin semmoisiakin piirteitä. Sen kanssa olin kyllä mennyt läpi jo lähes koko tunteiden kirjon pienessä ajassa.

Se vaan oli jotenkin kolahtanut heti.

Mä olin tavannut Laurin Jontun kaverin järjestämissä bileissä. Jonttu oli raahannut mut ja Noelin mukaansa, koska Linda olisi siellä. Se oli ollut päättömän ihastunut siihen tyttöön niiden ensitapaamisesta asti, joten me oltiin suostuttu vain pienellä valittamisella.

Mä en koskaan juonut paljon, vihasin kontrollin menettämistä ja liika alkoholi olisi varmasti tehnyt sen. Join muutaman siiderin, osasin pitää hauskaa ilman alkoholin tuomaa rohkaisuakin.
Lauri sen sijaan oli juonut hieman enemmän, se oli horjunut mun luokse ja hymyillyt ujosti. Siihen hymyyn ei voinut olla vastaamatta.

Ujosti se oli esitellyt itsensä ja kertonut tietävänsä mut kyllä, kuulleensa juttuja. Nauraen olin kysynyt mitä se oli kuullut, vastauksena se oli vain hymyillyt vinosti.

Sen suuteleminen oli juovuttanut mut pahemmin kuin alkoholi, Lauri oli parempi suutelija kuin kukaan muu sitä ennen suutelemani. Sen viedessä mut kotiinsa ja vakuuttaessa ettei siellä ollut ketään, olin vannonut itselleni, etten lankeaisi, se jäisi vain siihen kertaan.

Olin aina ollut huono valehtelemaan, etenkin itselleni.



Muoks./// Jonttu ja Noel tulevat tutummiksi vielä julkaisemattomassa Opettele mut, K18 - jatkiksessani, toivottavasti eivät häiritse mainintana tässä. Noel on Eemilin paraskaveri ja Jonttu hyvä ystävä myöskin. :)
« Viimeksi muokattu: 08.04.2017 09:34:46 kirjoittanut Dokumentti »
Ava&banner @Waulish
Spend life with the people who make you happy,
not the people who you have to impress.

Hilla

  • ***
  • Viestejä: 840
Omaa rikkovaa riitelytapaansa ei ymmärrä ennen kuin sen seuraukset joutuu kohtaamaan kaikista rakkaimman silmistä. Ajatus siitä, että omalla toiminnallaan saa rakkaimpansa täysin palasiksi on musertavaa. Siinä vahvempikin alkaa miettimään, kuinka voisi omia toimintatapojaan kehittää parempaan suuntaan.

Eemilin reaktiot ovat niin voimakkaat, ettei niitä muokata yhden riidan jälkeen. Lauri joutuu sietämään vielä muutaman kerran lisää Eemilin raivoamista, ennen kuin oppi menee perille.

Dokumentti

  • ***
  • Viestejä: 1 324
Hilla - Olet tehnyt oikein hyviä huomioita. Oman riitelytavan muokkaaminen on aina vaikea muokata, mutta Eemil ainakin yrittää. :) Kiitos paljon kommentista!<3

A/N - Tässä muutama raapale lisää. Ei tilaa kahdelle,(S) sijoittuu samoihin aikoihin kuin nämä kaksi raapaletta. :)



7.
Eemil

Meidän riidan jälkeen me ei oltu keritty näkemään kuin pari kertaa. Laurin vanhemmat omistivat keskustan K-kaupan ja se joutui auttamaan siellä paljon. Mulla oli ollut koeviikko ja mä panostin lukioon, olin viettänyt paljon aikaa nenä kirjoissa kiinni. Lisäksi mun kaverit olivat valittaneet ajankäytöstäni, niiden mukaan vietin liikaa aikaa Laurin kanssa.

Noel marisi mun muuttuneen tai lähinnä mun käytöksen, en ollut enää kuulemma yhtä huoleton ja iloinen kuin ennen.
Meidän riidan aikaan olin ollut hiljainen ja senkin jälkeen vielä jäänyt miettimään omaa käytöstäni, ollen enemmän ajatuksissani kuin normaalisti. Kyllä mä ymmärsin Noelia ja sen valitusta, me oltiin oltu kuin paita ja peppu päiväkodista saakka. Mun pitäisi vielä löytää tasapaino Laurin ja kavereiden välille.

Mä tykkäsin Laurista enemmän kuin kenestäkään ennen sitä, mutta en jotenkin osannut rentoutua meidän suhteessa. Lähinnä henkisesti, en oikein tiennyt miten suhteessa pitäisi toimia, en ollut seurustellut vakavasti ennen Lauria.
Lauri oli mua vuoden vanhempi, mutta joskus musta tuntui, että se oli vuosia mua kypsempi. Ainakin mitä seurusteluun tuli. Se osasi keskustella vakavastikin meidän suhteesta ja käyttäytyä, toisin kuin mä.

Meidän riidan jälkeen olin jo joutunut muutaman kerran oikeasti pidättelemään itseäni, etten olisi sortunut huutamaan. Toistaiseksi ainakin olin onnistunut nielemään kiukkuni, toivon että se jatkuisi.

Halusin pitää Laurin.



8.
Lauri

Me oltiin nähty tosi vähän tammikuun jälkeen. Toisaalta se oli tarkoittanut suudelmia ja läheisyyttä enemmän niinä hetkinä, kun me nähtiin. Eemilkin oli koko ajan mun iholla niinä hetkinä. Ennen mä olin ollut se kiehnääjä. Eikä mulla todellakaan ollut siinä mitään valittamista.

Eemil oli kuitenkin jollain tasolla tosi levoton.

”Mitä mietit?”

Eemil tuntui havahtuvan jostain tosi syvältä ajatuksistaan ja hätkähti rajusti.

”Sua”, se vastasi kuitenkin kääntyen mun sylissä vähän katsoakseen mua silmiin.

Se väläytti mulle valkoista leveää hymyään, joka aina hypähdytti jotain vatsanpohjalla.

”Mikä mussa vetää noin vakavaksi?”, kysyin sujauttaen käden sen harmaan collegepaidan alle.

Eemil näpersi mun hupparin alareunaa ollen hetken pelottavan hiljaa.

”Mietin vaan miksi tää on niin vaikeaa, vaikka sä olet melkein täydellinen.”

Mä naurahdin väkisin, en ollut lähelläkään täydellistä.

”Eemil hei, en mä ole lähellekään täydellistä. Mihin sun itsevarmuus on kadonnut?” Eemil kohautti vähän hartioitaan, jatkaen mun hupparin näperrystä vaikean näköisenä. ”En mä sanoisi, että tää on vaikeaa. Meillä on ollut vain yksi isompi riita. Ehkä vähän aikaisessa vaiheessa, mutta sekin saatiin sovittua”, sanoin hellästi ja silitin sen vatsaa rauhoittelevasti.

”Eemil?” mä sanoin painokkaasti, kun se ei vastannut mitään.

Se kiemurteli mun sylissä vähän vaikeana.

”Joo”, se mutisi sitten ja painoi hetkeksi kasvot mun rintaa vasten. ”Mua vaan pelottaa, että mä mokaan taas.”

Se tuntui absurdilta, Eemil oli aina ollut itsevarma ja rento. Se suhtautui kaikkeen positiivisesti ja oli iloinen, nauroi enemmän kuin kukaan muu mun tuntema ihminen. Toki siitä löytyi sitä tulisuuttakin. Kaikilla oli huonompia jaksoja, ei aina voinut nauraa, mutta itsevarmuuden häviäminen oli huolestuttavaa.

”Et sä voi murehtia sellaista etukäteen. Miksi sä edes mietit tälläistä?”

”En mä tiiä. Se riita sai mut vaan ajattelemaan”, Eemil sanoi surkean kuuloisena.

”Älä mieti sitä enää, se on jo sovittu juttu”, sanoin lempeästi ja käänsin Eemilin sylissäni ja valuin makaamaan sängylle, niin että se oli mun päällä kasvot muhun päin.

”Mä annoin sulle anteeksi, nyt sun pitää antaa myös itsellesi.”

Eemil katsoi mua silmiin ja näytti vuosia nuoremmalta siinä epävarmuudessaan. Sujautin käteni sen niskaan hiusten sekaan ja vedin sen suudelmaan. Eemil maistui aina minttupurkalle, sillä tuntui olevan uusi purkka suussaan vähintään puolen tunnin välein. Rakastin mintun sekoitusta Eemilin ominaismakuun.

Ava&banner @Waulish
Spend life with the people who make you happy,
not the people who you have to impress.

Hilla

  • ***
  • Viestejä: 840
Juuri näin. Jokaisen on kyettävä kehittämään itseään menettämättä silti sisintään. Ei ehkä kuitenkaan niin helppoa.

Dokumentti

  • ***
  • Viestejä: 1 324
Hilla - Olet aivan oikeassa. Eemilin pitäisi opetella hillitsemään itseään ja kasvaa ihmisenä, mutta ei kadottaa itseään. Se ei vain ole kovin helppoa tosiaan ja saa Eemilin tosi epävarmaksi. Kiitos kommentistasi!<3

A/N - Kaksi rapsua lisää. Kommentteja rakastan taas!<3



9.
Eemil

”Eemil?”

”Mm.”

”Onks kaikki hyvin?”

Me lojuttiin Noelin kanssa mun sängyllä kuunnellen Spotifysta jotain suosituimmat listaa. Noelin kanssa oli aina ollut helppo olla. Pystyin olemaan oma itseni eikä tarvinnut esittää mitään.

”Joo iha.”

”Miten teillä menee Laurin kanssa?” Noel kierähti vatsalleen pystyäkseen katsomaan mua paremmin.

”Ihan hyvin nyt”, vastasin vilkaisten sitä nopeasti. ”Kai.”

”Kai?”

Pitikö sen tarttua just siihen sanaan, joka vain lipsahti.

”Niin, en mä tiedä. Musta tuntuu, etten oo varma enää mistään”, huokaisin.

”Tosta mä oon ollut vähän huolissani”, Noel sanoi ja pyörähti niin, että sen pää lepäsi mun rinnalla. ”Sä et yleensä oo noin hukassa.”

Mä nostin käteni silittämään Noelin jo korvan taakse yltäviä etuhiuksia. Me vaivuttiin taas hiljaisuuteen.

”Mä vaan haluaisin, että mä olisin Laurin arvoinen”, mutisin pitkän ajan jälkeen. 

”Ei jumalauta Eemil! Nyt kokoat itsesi, sä et ole noin saatanan epävarma!” Noel ponkaisi istumaan ja kääntyi katsomaan mua. ”Ethän sä voi rakentaa kunnon parisuhdetta, kun sä et ole oma itsesi. Se ei voi toimia, jos sä muutut tollaiseksi.”

Noel hieroi sormilla ohimoitaan ja näytti tuskastuneelta. Se oli oikeassa, kyllä mä tiesin sen. Ei se helppoa silti ollut. Lauri vaan sai mut miettimään tälläisiä, halusin olla sen arvoinen.

”Sen riidan jälkeen mä oon vaan miettinyt mikä mussa on vikana. Miksi mä suutuin aina niin”? kysyin surkeana.

”No oothan sä vähän temperamenttinen, mut älä kadota itseäsi sen takia.”

”Ai vähän?” mun oli pakko naurahtaa ja Noelkin hymähti. ”En vaan enää halua satuttaa sitä.”

”Kyllä mä ymmärrän. Älä vaan kadota itseäsi sen takia.”

Onneksi mulla oli aina Noel.



10.
Lauri

”Mitä sä tahdot tulevaisuudelta?”

Eemil näpersi mun sormia ja istui lantioni päällä. Mä makasin mun sängyllä ja olin oikein tyytyväinen tilanteeseen.

”Kunhan mä vuoden päästä valmistun, niin ajattelin hakea töitä. Alkaa jo toi asiakaspalvelu tympiä.” Mä opiskelin nyt toista vuotta sähköalaa amiksessa. ”Sit me voitaisiin vuokrata oma pieni koti jostain ja hankkia kissa.”

”Me?” Eemilin kasvoille nousi leveä hymy. Se oli niin hyvännäköinen hymyillessään, sen hymyyn mä olin ihastunut ensimmäisenä. Tai olihan se hyvännäköinen aina, mut etenkin hymyillessään.

”Niin, totta kai mä haluan sut asumaan mun kanssa”, vastasin hymyillen takaisin.

Eemil kumartui ja suuteli mua syvään, se hymisi samalla mielihyvästä.

”Kissa? Miksi kissa?” se kysyi vetäytyen suudelmasta. Mun suuhun jäi pyörimään hento mintun maku.

”Kissa. Mä oon aina tykännyt kissoista. Ne on jotenkin niin itsenäisiä ja kauniita. Vähän kuin sä, nekin kehrää hellyydestä”, sanoin silittäen Eemilin reittä.

”Pah”, Eemil tuhahti, mutta ei voinut olla hymyilemättä.

Tartuin sitä ranteista ja kiepsautin alleni.

”Valkoinen kissa”, sanoin ja pussasin sitä nenän päähän. ”Pieni ja pörröinen, ihan kuin sä.”

Suutelin sen kaulaa.

”En mä oo pörröinen”, se kielsi, mutta lähes kehräsi mun kosketuksen alla.

”Se olisi semmoinen villi tapaus, vähän temperamenttinen mutta silti ihana.”

”Kerro lisää”, Eemil henkäisi, kun näykkäsin hellästi sen solisluuta.

”Se olisi aina vastassa, kun tuut kotiin.”

Nostin sen paitaa.

”Kerjäisi hellyyttä.”

Suutelin Eemilin vatsaa.

”Nukkuisi vieressä.”

Liu’uin huulillani alaspäin.

”Se voisi ulkoilla meidän takapihalla.”

Avasin vaaleiden farkkujen napit.

”Sen nimi voisi olla…”

Silitin kädelläni kohoumaa boksereissa.

”Joo, ihan sama”, Eemil puuskahti vetäen mut intohimoiseen suudelmaan.

Mun naurahdus tukahtui sen huulille.


Ava&banner @Waulish
Spend life with the people who make you happy,
not the people who you have to impress.

Dokumentti

  • ***
  • Viestejä: 1 324
A/N - Nämä pojat eivät kyllä kauan viihdy ilman draamaa. :D Kommentit olisi taas hirmuisen tervetulleita ja ihania!<3



11.
Eemil

Meillä oli mennyt hyvin tammikuun jälkeen. Nyt huhtikuu oli jo puolessa välissä ja mä elin keväthuumassa. Olin saanut itseni rauhoitettua, en enää koko ajan panikoinut pilaavani kaikkea Laurin suhteen.

Kyllä mulla silti jonkinlainen huoli kyti alitajunnassa, edelleenkään en pystynyt rentoutumaan Laurin seurassa niin paljon kuin olisin tahtonut. En kuitenkaan antanut sen liiaksi häiritä, Noel oli veikannut mun tarvitsevan vain aikaa.
Nyt mä nojailin K-kaupan seinään silmät kiinni ja annoin kevätauringon lämmittää. Lauri pääsisi kohta ja se oli sanonut, että sillä olisi mulle yllätys. En oikein tiennyt mitä odottaa, me ei oltu lahjottu toisiamme ennen. Me ei oltu siinä mielessä mitenkään kamalan romanttisia.

”Jumalauta sä näytät hyvältä”, tuttu ääni keskeytti mun pohdinnan.

Hymyillen raotin silmiäni. Lauri käveli mun eteen ja painoi pikaisen suudelman mun huulille. Me saatiin vihainen mulkaisu juuri ohi kävelevältä papalta, mutta mä vaan hymyilin sille. Me ei kauheasti jaettu julkisia hellyydenosoituksia, Lauri ei oikein tykännyt siitä negatiivisesta huomiosta, mitä se monissa aiheutti. Mä olin lakannut välittämästä jo aikoja sitten, kunnioitin kuitenkin Laurin tahtoa. Mutta oli kiva, että se joskus kuitenkin antoi huomiota näin julkisellakin paikalla.

”Mulla on sulle jotain”, Lauri sanoi ja hymyili hieman ujosti. Se aina laski vähän leukaansa ja katsoi kulmien alta, kun se hymyili. Vähän kuin se häpeäisi hymyään.

”Mitä mä oon tehnyt ansaitakseni yllätyksen?” kysyin samalla, kun tajusin, että se piti toista kättään selän takana ja piilotteli selkänsä takana jotain. 

”Oot tehnyt mut onnelliseksi”, se totesi ja mä olin sulaa.

En mä kaivannut mitään ällö romantiikkaa yleensä, mutta olihan toi nyt kiva kuulla. Mä kykenin vaan hymyilemään vastaukseksi.

”Eemil, tässä on Pumba”, se esitteli ja ojensi mulle selkänsä takaa valkoisen kissapehmolelun.

”Pumba?” mä kysyin hämmentyneenä kyeten vain tuijottamaan sitä lelua. Tää ei ollut ihan sitä mitä olin sen puheiden perusteella olettanut.

”Ei me vielä voida hankkia oikeaa kissaa, niin mä ajattelin hankkia sulle väliaikaisen. Sen nimi on Pumba”, Lauri selitti naurua äänessään.

Muistin kyllä meidän kuukausi sitten käydyn keskustelun tulevaisuudesta ja kissasta. Se keskustelu oli päättynyt hyvin miellyttävästi, mutta nyt en pysynyt yhtään kärryillä Laurin ajatusten juoksussa. Joskus sen jutut olivat niin älyttömiä, etten tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Lauri ainakin nauroi.



12.
Eemil

Olisin halunnut viettää kahdenkeskeisen illan Laurin kanssa, se oli kuitenkin saanut houkuteltua mut sen kanssa bileisiin. Siellä oli Noelkin, joten olin suostunut. Olin vannottanut Laurille ettei se joisi paljoa, sen käytös muuttui aina, kun se oli humalassa. Se oli luvannut ja lupasi lähteä mun kanssa ajoissa kotiin.

Nyt mä katselin, kun Noel hävisi kerta toisensa jälkeen juomapelissä ja humaltui koko ajan lisää. Tuota menoa mä vielä saisin kantaa sen kotiin. Lauria ei ollut näkynyt hetkeen, en tiennyt edes missä se mahtoi olla. Laurilla oli ärsyttäviä tapoja humalassa. Se rohkaistui ujosta kuorestaan niin paljon, että se löysi aina uusia tuttavuuksia ja unohti kaverinsa ja mut. 

Revin Noelin mukaani, ettei se joisi enempää hetkeen ja lähdin etsimään Lauria. Helposti sen lopulta löysi. Se istui takapihalla tupakalla jonkun mulle tuntemattoman porukan kanssa. Jo se, että se poltti kertoi, että se oli juonut paljon. Liikaa oikeastaan.

”Lauri”, yritin saada sen huomion, mutta se oli liian keskittynyt uusiin tuttavuuksiinsa.

Menin sen viereen, istuttaen kikattavan Noelin tyhjään tuoliin.

”Lauri”, sanoin jo vähän voimakkaammin ja laskin käteni sen olkapäälle.

”Eemil moi”, se hihkaisi ja puhalsi tupakan savut mua päin. Nyrpistin nenääni. Miksi se oli noin urpo kännissä?
 
”Voidaanko jo lähteä?” kysyin silittäen sen niskaa.

”En mä vielä. Mee sä”, se vain totesi.

Mä purin hampaitani yhteen.
Humala vei näköjään sen muistikuvat lupauksista tai ehkä se ei vaan välittänyt. 

”Just”, sanoin kylmästi ja vedin Noelin mukaani.

Lauri huusi iloisesti heipat mun perään, mä en vastannut. Hillitsin haluni huutaa jotain ihan muuta, mutta tajusin ettei nyt ollut oikea hetki.
« Viimeksi muokattu: 14.04.2017 22:25:22 kirjoittanut Dokumentti »
Ava&banner @Waulish
Spend life with the people who make you happy,
not the people who you have to impress.

Dokumentti

  • ***
  • Viestejä: 1 324
A/N - Lähestytään jo näiden suhteen taitekohtaa. Kommentit ilahduttaisivat kovin! <3



13.
Lauri

Eemilin silmät olivat kuin jäätynyt välimeri. Väriltään ne olivat edelleen kauniin vaaleansiniset, mutta jääkerros niiden päällä oli läpitunkematon. Se puristi sylissään Pumbaa, sitä kissapehmoa jonka olin sille aikaisemmin viikolla antanut. En yleensä nähnyt Eemiliä niin sotkuisen näköisenä, sen tukka oli pystyssä ja näytti kaipaavan pesua. Sillä oli harmaat verkkarit ja ylisuuri valkoinen lyhythihainen, jossa näytti olevan kahvitahra. Silti se oli hyvännäköinen ja olisin vain tahtonut sulkea sen syleilyyni ja pussata sen puhki.

Sen ilme piti mut kuitenkin varautuneena paikoillani. Tultuani sen huoneeseen ja suljettuani oven, olin jäätynyt paikalleni. Me oltiin tuijotettu toisiamme jo hetki.

”Oliko sulla jotain asiaa vai tulitko siihen vaan ärsyttämään mua?” se sylkäisi. Jos sillä olisi ollut supervoimia, se olisi jäädyttänyt mut jääksi ja varmaan potkaissut palasiksi, sen verran sen silmät välkehti.

Ensimmäistä kertaa toivoin, että se olisi huutanut. Pettymys ja kylmyys tuntui paljon pahemmalta.

”Mä tulin pyytämään anteeksi”, sanoin rohkeasti.

”Aha”, se tokaisi tylysti kohottaen kulmaansa.

”Anteeksi.”

”Et saa”, se vastasi, viittasi kädellään ovelle ja kellahti makaamaan sängylleen. Se käänsi selkänsä mulle, vetäen peiton päälleen.

”Eemil, mä tiedän, että mä mokasin. Puhutaan, oo kiltti?”

”Mä en halua puhua.”

Eemil veti peittoa paremmin päälleen. Tiesin ettei se suostuisi puhumaan mulle vielä. Tunsin kuinka silmissä poltteli poistuessani huoneesta.   



14.
Lauri

”Hyi helvetin homo, älä tuu lähemmäksi!”

Mä kohotin katseeni. Näin pari jotain vähän vanhempaa jätkää ja Eemilin kävelevän Noelin kanssa. Sitten Eemil nappasikin Noelia niskasta ja painoi huulensa sen huulille. Ne suutelivat kielen kanssa ja ne niille huudelleet jätkät yökkäilivät ja huutelivat lisää. Mun rintaa puristi. Mä tiesin, ettei Eemilillä ja Noelilla ollut mitään, olin nähnyt niiden suutelevan ennenkin ja Noel oli hetero. En vain itse ollut päässyt Eemilin lähelle lauantain jälkeen, nyt niiden suudelman näkeminen kuristi.

Eemil irrottautui, mutta puristi vielä Noelia perseestä, ennen kuin jatkoivat kävelyään niiden jätkien ohi. Ne näyttivät oksentavan kohta. Joku niistä huusi vielä jotain, mutta Eemil vaan hymyili niille olan yli ja lähetti lentopusun. Joku porukasta naksutteli sormiaan jo, mutta ne liukenivat kuitenkin paikalta, kun pari opettajaa käveli pihan poikki autoilleen.

Noel ja Eemil jatkoivat selvästi kesken jäänyttä keskusteluaan ja näyttivät vakavilta, eivätkä huomanneet mua. Mä istuin Eemilin Jopon tarakalla ja odotin sitä, sen olisi pakko vielä puhua mulle.

”Sun vaan täytyy päättää mitä haluat. Joko sä puhut - ”, Noel keskeytti lauseensa, kun huomasi mut ja vaivaantui selvästi.

En tiedä vaivaantuiko se siitä mitä se oli sanonut vai äskeisestä suudelmasta. Ehkä molemmista, ne oli selvästi puhuneet musta. 
Eemilkin vilkaisi mua, muttei sanonut mitään. Käveli vain pyörän viereen avaten lukon, mä hyppäsin pois pyörän päältä ja väistin, kun se riuhtaisi sen telineestä.

”Eemil puhutaan. Anna mulle kaks minuuttia”, anelin.

Noel näytti ahdistuneelta ja Eemil puristi vain huuliaan yhteen, huomioimatta mun sanoja mitenkään muuten.

”Älä kävele pois mun luota”, sanoin surkeasti, napaten sitä olkapäästä, kun se otti pari askelta poispäin musta.

”Mä oon menossa Noelille”, se totesi, mutta kääntyi muhun päin. Hetken se mittaili mua katseellaan. ”Tuun käymään illalla.”

Eemilin ääni tai kehonkieli ei antanut sijaa turhille toiveille, mutta helpotuin silti. Ainakin se suostuisi kuuntelemaan, toivottavasti myös puhumaan. Vähän paremmalla mielellä mä lähdin kotiin odottamaan.


« Viimeksi muokattu: 18.04.2017 00:15:18 kirjoittanut Dokumentti »
Ava&banner @Waulish
Spend life with the people who make you happy,
not the people who you have to impress.

Hilla

  • ***
  • Viestejä: 840
Eemil koettaa kamalasti kelvata Laurille poikaystävänä ja hillitä luontoaan. En itse ole vielä päässyt selville, onko todella kyse vain riitojen aikaisesta käytöksestä, mutta Noel tuntuu huomaavan Eemilissä muitakin muutoksia. Ehkä se on Eemilin kova pohdinta ja keskittyminen kehittymiseen parempaan suuntaan.

Samaan aikaan Laurikaan ei ole täydellinen ja Eemilin huono puoli riitelevänä osapuolena taitaa olla tulossa pintaan. Voisivatko molemmat vain rentoutua ja yrittää puhua enemmän. Nyt vaikuttaisi siltä, etteivät he kohtaa ja molemmat miettivät kaikenlaista yksinään.

Dokumentti

  • ***
  • Viestejä: 1 324
Hilla - Eemil todella yrittää hillitä itseään ja ehkä hiukan väärin keinoin. Eemilin pohtiminen suhteestaan Lauriin, tosiaan vie ajatukset muualle ja Noel on huolissaan, nyt tulevissa raapaleissa päästäänkin vähän kuulemaan Noelinkin pohdintaa suhteesta. Puhuminen on näille tosiaan ongelma, siihenkin ehkä on tulossa pientä muutosta myöhemmin! ;)
Kiitos hirmuisesti kommentista, ihanaa, kun joku lukee ja kommentoi!<3

A/N - Joku saattaa pistää merkille, että edellisestä viestistä on poistunut raapale numero 15. se on nyt raapale numero 16. ja sitä ennen on tullut Noelin näkökulmasta raapale. Edelliset lukeneet ovat siis jo lukeneet 16 rapsun, toivottavasti ei häiritse! :D Nyt tuleekin viisi raapaletta kerralla. On nää pojat kyllä aika draamailevia. :D <3 Tällä hetkellä ennuste raapaleiden määrässä on siinä 35. raapaleen paikkeilla, joten muutama olisi vielä tulossa! ;)
Kommentit piristäisivät taas ja inspiroivat kirjoittamaan lisää!<3




15.
Noel

”Hyvin se menee”, vakuuttelin halatessasi parasta kaveriani.

”Mm”, se hymisi. ”Tietäisin ite vaan mitä haluan.”

Se mutisi heipat ja avasi oven. Mä menin keittiöön seuraamaan sen kulkua pihan poikki. Olin huolissani Eemilistä. Se oli ihastunut heti täysillä Lauriin, mä olin nähnyt sen heti. Eemil tunsi usein kaiken tosi vahvasti, niin hyvät kuin huonotkin asiat. Mä en ollut varma kumpaa Lauri oli.

Mä kyllä pidin Laurista, mutta se muutti Eemiliä. Eemil ei osannut olla oma itsensä, kun se mietti liikaa sekasortoista suhdetta ja omaa käytöstään. Se oli vähän varpaillaan koko ajan ja tuntui odottavan niinä onnellisina aikoina vaan seuraavaa ongelmaa. Eemil hoki usein, ettei tahtonut enää satuttaa Lauria, mutta musta tuntui, että se suhde satutti enemmän sitä itseään. Olihan se temperamenttinen ja suuttuessaan saattoi sanoa asioita, joita katui myöhemmin, se tarvitsisi ihmisen joka osaisi käsitellä sitä. En uskonut, että Laurista olisi siihen.

Mä vaan halusin, että Eemil olisi onnellinen. Oli se ajoittain sitä Laurin kanssa, sen näki sen silmistä. Pohjalla väreili kuitenkin epävarmuutta, jota mä en ollut koskaan ennen nähnyt siinä ja se huolestutti mua. Eemil vaipui nykyisin myös helposti hiljaisuuteen ja syvälle ajatuksiinsa, vaikka ennen se oli puhunut mulle kaiken.



16.
Eemil

Mä olin helvetin väsynyt. Väsynyt Lauriin, meihin, muhun ja kaikkiin tunteisiin mitä meidän suhde mussa sai aikaan. Tahdoin olla sen kanssa, mutta miksi se oli näin helvetin kuluttavaa.

Mä olin viettänyt iltapäivän Noelilla. Se oli taas sanonut haluavansa vain mun olevan onnellinen, eikä pitänyt siitä millaiseksi olin muuttunut. Hyvinä aikoina olin jo lähellä itseäni, huonoina aikoina hiljainen ja vakava. Koko meidän suhde oli yhtä tunnemyrskyä, onnen kukkuloilta isoon kuoppaan täynnä paskaa.

Painoin Laurin porukoiden ovikelloa melko väkivaltaisesti ja yritin näyttää neutraalilta, jos joku muu kuin Lauri avaisi oven. Oven tuli kuitenkin avaamaan poikaystäväni, näyttäen luvattoman hyvältä. Se oli varmasti suunnitellut tän, sillä oli pelkkä pyyhe lanteilla ja vesipisarat valuivat sen hiuksista vielä rintakehälle. Mun katse seurasi yhden pisaran matkaa alavatsalle asti, kunnes se katosi pyyhkeen reunaan. Mä nielaisin.

”Tuutko sisälle?” Lauri kysyi ja kuulosti liian huvittuneelta. ”Porukat on kaupalla”, se lisäsi mun astuessa sisälle.
Se kusipää oli suunnitellut tän. Se oli tullut avaamaan tahallaan puolialasti tai alasti, jos vaan vähän vetäisisin pyyhkeen reunaa. Ei! Eemil, keskity!

Lauri oli kiero paskiainen.

Sanomatta sanaakaan kiipesin yläkertaan Lauri perässäni ja istuin sen sängylle. Lauri siirtyi kaivelemaan vaatekaappia ja mun piti sulkea silmäni, etten keskittynyt epäolennaisiin asioihin.

”Mä olen pahoillani lauantaista”, Lauri totesi, kun vaatteiden kahina hiljeni.

Uskaltauduin avaamaan silmäni, se oli saanut mustat colleget jalkaan ja valkoisen paidan päälleen, huokaisin helpotuksesta. Vaatetetulle Laurille oli paljon helpompi puhua ja olla vihainen.

”Joo, olisi pitänyt arvata miten se päättyy eikä lähteä ollenkaan”, sanoin jäätävästi.

”En tiedä mikä muhun meni. Mä tiedän, että mä lupasin”, Lauri tuijotteli varpaitaan.

Mä suljin taas silmäni hengittäen syvään. Yritin hillitä itseäni, etten taas alkaisi huutamaan. Mä tunsin kuinka mun sisällä jo läikehti, kaikki se vitutus yritti purkaantua ulos huutamisena.

”Sä joit liikaa. Et enää välittänyt mun tunteista.”

”Mä välitän susta aina, mä en tiedä…”

Ja Lauri ylitti mun itsehillinnän rajan.



17.
Eemil

”Samaa paskaa taas! Jos sä välität, niin miksi sä unohdat sun lupaukset heti kuin tulee tilaisuus. Heti, kun alkoholia on tarpeeksi tai parempaa seuraa!” sorruin huutamaan lujaa.

Lauri hätkähti. Se puri huultaan ja katseli edelleen vain varpaitaan.

”Ei tästä helvetti tule mitään!” mä vielä karjaisin ja hautasin kasvot käsiini.

Me oltiin hiljaa. Mä hieroin turhautuneena kasvoja kasaten itseäni.

”Ei tästä tuu mitään. Me vaan satutetaan toisiamme”, totesin lopulta hiljaa.

Lauri liikahti ja tuli istumaan mun viereen, kuultuaan mun särkyneen äänen.
Mä en itkenyt, mutta ääni ei pysynyt kasassa ja mä tärisin. Lauri veti mut sivuttain halaukseen ja painoi päänsä mun hiuksiin.

”Tulee tästä”, se kuiskasi. ”Jos me jaksetaan yrittää.”

Mutta jaksettiinko me enää? Jaksoinko mä?

”Miksi tää on näin vaikeaa?” huokaisin, mutta kiedoin käteni Laurin ympärille.

Lauri silitti mun kylkeä ja niskaa.

”Mä rakastan sua”, Lauri kuiskasi lähes niin, etten mä kuullut.

Mä jähmetyin. Lauri rakasti mua? Rakastinko mä sitä? Tän tunnemyllerryksen keskellä mä en tiennyt. Mä vain istuin jähmeästi sen syleilyssä ja unohdin melkein hengittää. 

”Voi vittu.”

Olin aika varma, ettei toi ollut paras tapa vastata jonkun rakkauden tunnustukseen. Nyt mä olin vielä vahvemmin sitä mieltä, että me vaan satutettiin toisiamme.

Lauri jatkoi mun silittämistä. Sen käsi tärisi.



18.
Lauri

Mun teki mieli itkeä. Puristin vain silmiäni lujasti kiinni ja silitin Eemilin alaselkää. En halunnut sen vetäytyvän musta irti, en tahtonut nähdä sen kasvoja mun lipsautuksen jälkeen.

Miksi mun oli täytynyt sanoa rakastavani sitä. Se oli juuri ennen sitä tuskaillut toimiiko meidän suhde ylipäätään. Tyhmä minä!

”Lauri mä…”, Eemil aloitti ja vetäytyi irti.

Mä pudistin päätäni silmät kiinni. En halunnut sen pahoittelevan tai sanovan samoja sanoja, vain koska siitä tuntui, että sen oli pakko.

”Lauri”, Eemil sanoi painokkaasti ja nosti mun kasvoja leuasta.

Avasin silmäni ja vedin syvään henkeä. Eemil hymyili vähän surullisesti, muttei sanonut mitään.  Se painoi huulensa mun huulille ja suuteli pehmeästi pelkästään huulillaan syventämättä suudelmaa.

”Lauri mä oon tosi pahoillani, mutta mä tarvitsen aikaa. Mun pitää miettiä tätä kaikkea.”

Eemilin silmät kimmelsivät, mutta ei se itkenyt, hengitti ehkä vähän pinnallisesti. Multa karkasi muutama kyynel, jotka Eemil pyyhkäisi hellästi pois.

”Mun pitää vaan saada mun ajatukset järjestykseen. Sä oot mulle tosi tärkeä, mutta mun täytyy miettiä kuinka paljon mä oon valmis vielä panostamaan tähän. Se kuulostaa pahalta, mä tiedän, mutta niin…”, sen ääni hävisi loppua kohden ja se näytti vähän eksyneeltä.

”Kyl mä ymmärrän”, niiskaisin. Eemil veti mut tiukkaan halaukseen ja sen tuoksu ympäröi mut. ”Mulla vaan tulee sua ikävä.”

”Mullakin sua”, Eemil kuiskasi ja tiukensi otettaan. ”Mun on vaan pakko ottaa vähän etäisyyttä tähän kaikkeen.”

Eemil suuteli mua vielä pitkään, hellästi ja viipyilevästi. Sitten se nousi, katsoi mua surullisesti ja painoi suukon otsalle. Sitten Eemil olikin jo poissa.

Mä keinahdin makaamaan Eemilin tuoksuiselle sängylle ja hengitin katkonaisesti.



19.
Noel

Voinko tulla sinne yöksi?

Tuijotin hetken Eemilin viestiä hämilläni. Se oli lähtenyt meidän luota alle kaksi tuntia sitten Laurin luokse. Se oli harvoin meillä yötä, yleensä me oltiin niillä.

Totta kai

Kirjoitin vastauksen nopeasti ja lähdin keittämään kahvia. Sen käynti Laurin luona ei voinut olla kovin hyvä, kun se ei ollut jäänyt sinne.

”Eemil tulee yöksi”, huikkasin äidille olohuoneeseen ohi mennessäni.

”Tarviitteko jotain?”, äiti kysyi nostamatta katsettaan televisiosta.

”Ei”, huusin jo keittiöstä ja kaivoin kahvin kaapista.

Juuri kun sain kahvin valumaan ovikello soi. Kummeksuen menin ovelle ja heti avattuani sain sylillisen hikistä ja tärisevää parasta kaveriani.

”Eemil? Mitä on tapahtunut?” kysyin huolissani, kun se haukkoi henkeä hengästyneenä.

Sen oli täytynyt juosta lujaa, muuten se ei olisi millään kerinnyt Laurilta meille tässä ajassa, ellei se sitten ollut jo matkalla lähettäessään viestin.

”Se sanoi rakastavansa mua ja mä…ei helvetti”, Eemil sopersi. ”Mä sanoin, helv…mä oon idiootti. Mä pyysin aikaa”, se selitti sekavasti.

”Mee suihkuun. Mä keitin kahvia”, sanoin. Eemilin täytyisi rauhoittua ennen kuin saisin siitä mitään järkevää irti.

Mä vein Eemilin kylpyhuoneeseen ja hain puhtaat vaatteet ja pyyhkeen. Se mutisi kiitoksen. Mä lähdin hakemaan sille jo peiton ja tyynyn.

Katse eksyneen näköisenä se tuli hiukset märkänä mun huoneeseen. Ojensin sille kahvikupin, kun se istui sängylle.

”Mitä tapahtui?” kysyin uudelleen rauhoittuneelta Eemililtä.

Se selosti koko tarinansa ja näytti niin lyödyltä, että mun rintaa pisti. Lauri oli syönyt siitä sen peruspiirteet. Jokaisessa parisuhteessa oli toki vaikeutensa, mutta ei sen pitäisi kuluttaa noin.

”Sä teit ihan oikein, kun otit aikalisän”, sanoin hellästi Eemilin lopetettua vuodatuksensa.

”Miksi musta sitten tuntuu näin paskalta?” se huokaisi.

”Ei se varmasti tunnu kivalta, mut tekee varmasti hyvää molemmille ajatella asioita. Eihän se mikään lopullinen päätös ollut?”

”Ei”, Eemil huokaisi taas.

”Nyt vaan mietit mitä haluat.”

Eemil huokaisi tuskaisesti ja painautui kiinni mun kylkeen. Mä toivoin sen löytävän tilanteeseen jonkinlaisen ratkaisun.


Ava&banner @Waulish
Spend life with the people who make you happy,
not the people who you have to impress.

Dokumentti

  • ***
  • Viestejä: 1 324
A/N - Jälleen tulisi rapsuja. Mun pienet draamapojat yrittävät joskus selvittääkin asioita. ;D Kommentit olisi taas rakkaus!<3



20.
Eemil

Mulla oli ihan helvetinmoinen ikävä Lauria. Olin pohtinut jo puolitoista viikkoa mitä tahdoin. Kaipasin sen hengitystä niskassani iltaisin, sen käsiä mun lantiolla, kun me suudeltiin. Sen huulia mun huulille, sen aamuisia untuvaisia suudelmia. Kaikkea, ainakin fyysisesti. Henkinen puoli olikin ongelma. Lauri oli ihana kiltti ja ystävällinen. Yleensä. Sillä oli vain paha tapa rikkoa sen lupaukset, varsinkin humalassa. Mutta muutenkin se helposti unohti mitä lupasi ja mulle luottamus oli iso asia. Tahdoin pystyä luottamaan siihen mitä poikaystäväni lupasi.

Tuntui, että olin umpikujassa tunteiden ja ongelmien kanssa. Mä tykkäsin Laurista, tosi paljon. Ehkä rakastinkin, mutta uskalsinko enää luottaa siihen. Pystyinkö enää antautumaan suhteeseen jossa se satutti mua ja mä sitä. Se oli kuin taistelu, jota kumpikaan ei tahtonut voittaa, mutta jossa koko ajan toinen oli pistämässä terävän tikarin toisen herkimpiin kohtiin.

En tiennyt tahdoinko altistaa itseäni siihen tai tahdoinko enää satuttaa Lauria. Sen kasvot, kun mä huusin loukkauksia sille, sattuivat muhun lähes fyysisesti, kun riitojen jälkeen niitä muistelin.

Kaivoin puhelimen taskustani ja selailin kuvia. Musta ja Noelista löytyi ensimmäiseksi kakskyt tyhmää pelleily selfietä edellispäivän hyppäriltä. Me oltiin istuttu käytävällä kahdestaan ja puhuttu kaikesta ja hauskuutettu itseämme hyvin fiksusti tyhmillä selfiekuvilla. Naurahdin kuville, mutta selasin ne nopeasti ohi. Etsin tiettyä kuvaa, joka valaisi muhun vähän uskoa. Tahdoin muistella sitä hetkeä jälleen.

Jouduin selaamaan pitkälle, että löysin lempikuvani meistä. Noel oli ottanut sen mun puhelimella. Uutenavuotena me oltiin oltu pienellä porukalla yhden Sandran luona. Kuva oli parvekkeelta, jossa minä ja Lauri seistiin lähes nenät kiinni toisissamme katsoen silmiin. Mun kasvoilla oli ällöttävän sokerinen ilme ja Laurin kasvoja koristi se hymy, jolla se aikoinaan oli mut hurmannut. Meidän taustalla näkyi kaupungin katuvalot, vaikka Noel olisi tahtonut näyttävät ilotulitukset taivaalle, mutta mun mielestä se olisi ollut jo liian romanttista. Kuva oli täydellinen noin.

Muistin edelleen sen tunteen mikä mulla oli ollut tuota kuvaa otettaessa.



21.
Eemil

Olin pyörinyt jo tunteja sängyssä pohtien ja miettien. Mua ahdisti ja ikävä viilsi melkein fyysisesti. Toisaalta taas ahdistuin miettiessäni oliko huonoja puolia enemmän kuin hyviä. Kahteen viikkoon en ollut nähnyt Lauria. Me oltiin viesteilty kuitenkin, lähinnä arkipäiväisiä kuulumisia, mutta me ei oltu nähty. Viimeksi se oli sanonut rakastavansa mua ja mä olin sanonut tarvitsevani aikaa.

Kurottauduin yöpöydällä olevaan puhelimeen ja painoin näytön päälle. Viittä yli kaksi, huokaisten laitoin puhelimen takaisin. Olin nukkunut viimeaikoina liian vähän ja sekin tuntui sumentavan sekaisia ajatuksia entisestään.
Nappasin puhelimen uudelleen käteeni ja näpyttelin WhatsAppin auki. Selasin mun ja Laurin keskusteluun, se oli kysellyt kuulumisia ja mä olin vastaillut vähän tylysti. Nyt huono omatunto kolkutteli vatsan tienoilla pistäen. Hautasin kasvoni tyynyyn ja mun teki mieli huutaa. Nousin tuskastuneena istumaan ja kirjoitin Laurille viestin.

Mulla on ikävä sua

Mä tuijotin niitä sanoja pitkään, ennen kuin painoin lähetä. Melkein heti ne kirjautuivat nähdyiksi ja sai mut hätkähtämään. Lauri alkoi kirjoittamaan heti ja mun sydän pamppaili hermostuneena.

Mullakin sua.

Kaksi sanaa, jotka saivat hymyn leviämään mun kasvoille, vaikka mua edelleen pelotti. 

Mua vaan pelottaa

Nyt olisi aika puhua suoraan tai me molemmat mentäisiin lopullisesti rikki. Mua pelotti sekin, puhuminen. Mä osasin puhua Noelille, muille se oli ollut aina vaikeaa.



22.
Lauri

Olin unohtanut illalla laittaa puhelimen äänettömälle, onneksi. Heräsin Eemilin viestiin, se ikävöi mua. Tuntui hyvältä kuulla se, mulla oli kamala ikävä. Toiseen viestiin jouduin miettimään hieman pidempään vastausta, Eemil harvoin avautui mulle tietyistä tunteistaan ja halusin sen kertovan lisää, edes vähän.

Mikä sua pelottaa?

Eemil kirjoitti ja lopetti kirjoittamisen monta kertaa, ennen kuin lyhyt vastaus saapui.

Me, tää ja luottaminen. Kyllä mä haluaisin vielä yrittää.

Mun sydän pamppaili epätahtiin.

Meidän pitää puhua, ihan kasvotusten.

Mun vastausta seurasi pitkä tauko. Eemil näki viestin, muttei alkanut heti kirjoittamaan. Mä tiesin, että meidän molempien pitäisi oikeasti puhua asioista nyt ja tehdä kompromisseja. Helppoa se ei ehkä olisi, mutta ainakin mä olin siihen valmis.

Joo, huomenna?

Säikähdin puhelimen värinää, mutta helpotuin Eemilin vastauksesta.

Soitellaan aamulla ja nähdään huomenna. Yritä nukkua <3

Vastaukseksi Eemil lähetti vain sydämen. Odotin huomista jännittyneenä. Keskustelu ei ehkä olisi helppo, mutta Eemilin näkeminen pitkästä aikaa tulisi olemaan kaiken vaikeuden arvoista.



23.
Lauri

Eemil makasi mun sylissä, pää leväten mun rinnalla. Se hypisteli mun sormia ja hengitteli syvään. Me oltiin puhuttu jo jonkin aikaa. Ensimmäiseksi kuitenkin suudellut kaiken sen ikävän voimalla, mitä pari viikkoa näkemättömyyttä oli kerryttänyt.

”Tää on viimeinen mahdollisuus”, Eemil mutisi tosi hiljaa. ”Mä en jaksa enää enempää, mutta mä haluan vielä yrittää.”

Mun rintaa vähän puristi, mutta silitin Eemilin rystysiä. Kyllä mä ymmärsin sitä.

”Se kuulostaa pahalta, mutta mä annan vielä yhden mahdollisuuden meille. En halua, että me varotaan kaikkea sen takia. Tai, että me ei voitaisi riidellä ollenkaan”, Eemil sanoi jo vähän vahvemmalla äänellä ja kääntyi sitten mun sylissä kasvot mun kasvoja kohti. ”Mä vaan haluan, että pystyn luottamaan suhun. Mun pitää pystyä luottamaan mun poikaystävään.” Eemilin ilme oli vakava, mutta silmissä näkyi suruakin. Mä nyökkäsin.

”Mä yritän todella olla sun luottamuksen arvoinen”, vastasin ja silitin sen kasvojen sivua.

Mä todella tahdoin tehdä sen. Mua pelotti, pelotti, että mokaisin taas. Aioin kuitenkin yrittää ihan tosissani.

”Hyvä”, Eemil hymyili jo vähän. Se kumartui suudelmaan, johon me uppouduttiin pitkäksi aikaa.

”Jäätkö yöksi?” kysyin toiveikkaasti suudelman päätteeksi.

”En mä edes suostuisi menemään kotiin”, Eemil vastasi ja suuteli mua taas.

”En mä sua olis päästänytkään, mutta pitihän mun yrittää olla kohtelias”, vastasin virnistäen.


Ava&banner @Waulish
Spend life with the people who make you happy,
not the people who you have to impress.

Dokumentti

  • ***
  • Viestejä: 1 324
A/N - Tällä kertaa hieman venähti julkaisu väli! Jonossa on tällä kertaa vähän enemmän, jos nyt tulisi muutama vähän tiheämmin julkaistua. :)



24.
Eemil

Me oltiin rantapuistossa picnicillä, koska kyllähän vappua jotenkin piti juhlia. Jonttu ja Linda kiehnäsivät toisella viltillä, ne eivät nähneet usein. Mä, Lauri ja Noel oltiin vallattu toinen viltti eväiden kanssa. Mä istuin Laurin jalkojen välissä ja nojasin sen rintaan, Lauri silitti mun vatsaa toisella kädellään.

”Kiva olla teidän hempeilevien parien kanssa, ei tuu yhtään viidespyörä olo”, Noel nurisi ja nyppi viinirypäleitä tertusta suuhunsa.

”Hei, me ei sentään olla kuin iilimatoja, toisin kuin eräät”, vastasin ja katsoin merkitsevästi toisen viltin suuntaan.

Noel vilkaisi myös sinne päin. ”Se tästä vielä puuttuisikin.”

”Me ei olla vielä kyllästytty toisiimme. Ja etsisit Noel säkin jonkun itsellesi”, Jonttu havahtui keskusteluun hetkeksi.

”Ei me olla kyllästytty. Mä ainakin oon onnellisempi kuin aikoihin”, sanoin Laurin painaessa huulensa mun korvan taakse.

Se oli totta. Mä olin rentoutunut. Vihdoin olin tajunnut, että saadakseni suhteen toimimaan, mun pitäisi olla oma itseni ja uskaltaa luottaa Lauriin, kun sille olin antanut vielä mahdollisuuden. En voisi huolehtia koko aikaa. Olin onnellisempi kuin aikoihin.

”En mä halua päätyä yhtä siirappiseksi kuin te”, Noel tuhahti Jontulle vastaukseksi. Se ei ollut kyllä ihan totta, me tiedettiin se. Noel olisi kyllä halunnut jonkun, se vaan oli aika tarkka, liiankin tarkka naismaun kanssa.

”Haluaisit kuitenkin”, kiusasin ja tökkäsin sitä polvella kylkeen.

Lauri painoi nenänsä mun niskaan, saaden kylmät väreet juoksemaan pitkin vartaloa ja typerän hymyn mun kasvoille.
 
”Ihana nähdä sut onnellisena”, Noel vaihtoi sulavasti aihetta. Näytin sille kieltä, mutta en saanut pyyhittyä sokerista ilmettä pois, kun tunsin Laurin hymyn vasten mun niskaa.

”Mustakin on ihanaa nähdä sut onnellisena”, Lauri kuiskasi siirtäen huulensa mun korvan juureen.

Mä käännyin sen sylissä ja kaadoin sen selälleen viltille.

”Sun vika”, vastasin ennen kuin suutelin sitä.

”Viides pyörä todellakin. Mä meen kuselle, vaikka tuskin te edes huomaatte”, Noel marmatti nousten ylös, kuulin sen äänestä, että se hymyili.

Mä naurahdin vasten Laurin huulia, senkin hymyillessä.



25.
Eemil

En ollut edes tajunnut kuinka paljon olin stressannut kaikkea ennen mun ja Laurin uusinta sopua. Kun olin päättänyt antaa suhteelle itseni täysin ja luottaa Lauriin, kertoa enemmän ajatuksiani, olin kokenut jonkinlaisen uuden zen-tilan. Lauri tiesi musta nyt paljon enemmän kuin ennen ja me oltiin läheisiä, en koko ajan ollut varpaillani. Kouluakin olisi enää kuukausi ennen kesälomaa, toukokuu oli alkanut ihanan lämpimästi ja meillä oli jo kesäsuunnitelmat täydessä käynnissä.

”Entä mitä sun synttäreinä?” Lauri kysyi silittäen mun nilkkaa.

Me oltiin vallattu niiden porukoiden divaanisohva.

”En mä oikeastaan oo miettinyt. Jotain kivaa sun, Noelin ja Jontun kanssa.” Mun synttärit olivat neljäs kesäkuuta, enkä oikeastaan ollut miettinyt miten juhlisin.

”Lähdetään käymään Tallinnassa?” Lauri ehdotti ja mä mulkaisin sitä. ”Ainiin! Sori!” se nauroi.

Lauri oli täyttänyt huhtikuun lopussa kahdeksantoista ja mä täyttäisin vasta seitsemäntoista, se vaan tuntui unohtavan sen faktan välillä, kuten nytkin. Lauri oli juhlinut synttäreitään omalla kaveriporukallaan baarissa, mikä ei mua ollut haitannut. Me oltiin käyty edellisenä päivänä syömässä yhdessä ja illalla juhlittu kahden kesken.

”Sä oot kyllä idiootti joskus”, puuskahdin muka vihaisesti.

”Älä nyt pikkuinen, ei mua haittaa, että sä olet noin junnu”, se puhui kiusoittelevalla äänellä. 

”Mä olen sua vuoden nuorempi!” parahdin.

”Mutta vielä alaikäinen, voi pientä.”

Läppäsin sitä polveen, kun en jaksanut nousta suurempaan kostoon.

”Onneksi oot mun pieni”, Lauri sanoi hellästi ja suukotti mun nilkkaa.

”Hyi, mikä jalkafetissi sulla on?” nauroin.

”En mä yltänyt muualle. Tuu tänne sieltä”, Lauri vastasi hymyillen.

”Nääh, tässä on hyvä”, vastasin ja hain mukavampaa asentoa.

Harmi, että Lauri oli mua isompi ja vahvempi. Se tarttui mua polvesta ja veti kunnes mun lantio oli sen lantion kohdalla ja nosti mut käsistä istumaan päälleen. En oikeastaan edes vastustellut, hymyilin vain huvittuneesti.

”Nyt on hyvä”, Lauri sanoi tyytyväisesti lomittaessaan meidän sormet, se nosti kädet oman päänsä yläpuolelle pakottaen mut kumartumaan eteenpäin.

Mielissäni painoin huuleni sen huulille.


Ava&banner @Waulish
Spend life with the people who make you happy,
not the people who you have to impress.

Dokumentti

  • ***
  • Viestejä: 1 324
A/N - Kolme rapsua lisää jälleen. :)



26.
Lauri

Toukokuussa opiskelu tuntui jo puuduttavalta. Ulkona kesä oli melkein jo täydessä vauhdissa ja pölyiset luokkahuoneet tukahduttavan kuumia. Niko mun vieressä melkein nukkui nojaten käteensä samalla, kun meidän ruotsinopettaja Niskanen kertasi koealuetta. Mä piirtelin kirjan nurkkaan epämääräisiä kuvioita ja yritin kuunnella, vaikka ajatukset meinasivat sulaa siinä kuumuudessa.
Hätkähdin, kun mun puhelin päästi viestiäänen, Nikokin pelästyi ja pää luiskahti käden varasta, saaden sen kiroamaan.

”Eskelinen, puhelimet pidetään äänettömällä koulupäivän aikana”, Niskanen katsoi mua vihaisesti, mun kaivaessa puhelinta taskustani.

”Jag är ledsen”, vastasin ja sain hyväksyvän nyökkäyksen vastaukseksi.

Avasin näppäinlukon puhelimesta ja laitoin sen ensitöikseni äänettömälle, ennen kuin katsoin saapuneen viestin pulpetin alla.

Me päästiin jo! Mulla on ikävä, mitä sulla on tänään? <3

Vilkaisin kelloa, meidän ruotsintuntia olisi vielä reilu puolituntia jäljellä, sen jälkeen mäkin pääsisin koulusta.

Meen kuuden aikoihin kaupalle. Sitä ennen ei oo mitään suunnitelmia. Mitä sulla mielessä? ;)

Vilkaisin vaistomaisesti ikkunasta ulos, lukion katto näkyi ikkunasta, mutta sen pihalle ei pystynyt näkemään, välissä ei ollut kuin hieman alle kilometri.

Pääsetkö monelta? Tässähän olis aikaa vaikka mihin. ;)

Teki mieli heti keksiä joku hyvä syy poistua tunnilta, vastasin kuitenkin pääseväni puolentunnin päästä. Eemil sanoi tulevansa odottamaan mua. Mä vilkuilin ikkunasta ulos lopputunnin, etenkin sen jälkeen kun Eemil kurvasi pyörällään pihaan.



27.
Lauri

Mä virnuilin typerästi, ainakaan ei tarvinnut teeskennellä hymyä asiakkaille tänään. Mun ja Eemilin kolmetuntinen hetki mun huoneessa oli ollut oikein miellyttävä. Eemil oli ollut oikein kekseliäällä tuulella ja nyt mun pää oli täynnä ajatuksia siitä.

”Lauri?”

Havahduin haaveistani, jotka olivat harhautuneet jo hieman liian pitkälle. Tarkensin katseeni lempeästi hymyilevään äitiini.

”Mitä?” kysyin vähän vaivaantuneesti, pystyin kuvittelemaan millainen ilme mulla oli ollut.

”Mikäs sut saa noin hymyilemään?” se kysyi, sen silmissä pilkahteli tietämys.

”Ei mikään”, kielsin, mutta en saanut pidettyä hymyä pois.

”Voi nuorta rakkautta”, äiti huokaisi taputtaen mua olalle hymyillen ällöttävän ymmärtäväisesti. Mä tuhahdin sille.

”Katsos kuka tuolta tulee”, äiti sanoi vihjailevasti ja lähti palvelemaan Eemiliä ja sen äitiä.

Mun teki mieli sulkea äidin suu, kun se alkoi päivittelemään Eemilin äidille mun harhailevia ajatuksia.

”Se taitaa kyllä johtua teidän pojasta”, äiti sanoi naureskellen ja mä suljin hetkeksi silmäni häpeästä. Aina sen piti juoruta.

Avatessani silmäni kohtasin Eemilin huvittuneen katseen, mutta hymyili se silti lempeästi ja iski silmää.

”Uusinta illalla?” se muodosti sanat huulillaan ääneti.

Mä punastuin ja vilkaisin molempien äitejä, jotka olivat siirtyneet hiukan kauemmaksi pihvien luokse. Molempien suut kävivät vilkkaasti, epäilemättä juorusivat meistä. Joka kerta, kun ne sattuivat kohtaamaan ne voivottelivat yhdessä kuinka nuori rakkaus oli niin ihanaa. Rasittavaa juoruilemista mun mielestä. 

”Sä olet mahdoton”, sihahdin hiljaa Eemilille.

”Oot liian haluttava”, Eemil vastasi matalasti, etteivät sanat kuuluneet äitien korviin.

”Soitan, kun pääsen.”

Naurahtaen Eemil iski silmää ja lähti äitinsä luokse. Hymyillen katsoin niiden perään, kun ne lähtivät jatkamaan ostoksiaan. Eemilin lantio keinui sen kävellessä ja mun ajatukset harhautuivat taas.



28.
Eemil

”Sä oot täyttänyt mun ajatukset koko päivän”, Lauri henkäisi painettuaan mut ovea vasten heti, kun päästiin sen huoneeseen. 

Se painoi huulet mun huulille suudellen intohimoisesti.

”Mä oon kerinnyt suunnitella sun varalle vaikka mitä”, vastasin, kun Lauri siirtyi mun kaulalle huulineen.

Laurin käsi siirtyi mun paidan alle sivellen vatsaa melkein kutittaen, toinen käsi valui selkää pitkin takapuolelle ja puristi. Mä henkäisin ja painauduin lähemmäksi.

”Saat toteuttaa sun suunnitelmat heti”, Lauri virnisti lähtien vetämään mua kohti sänkyä.

Se kaatui edellä, vetäen mut päälleen.

”Mielelläni”, virnistin ja nostin Laurin paitaa päästäkseni suutelemaan vatsaa. Laurin hengitys tiheni ja mä hymisin vasten sen ihoa tyytyväisenä.


Ava&banner @Waulish
Spend life with the people who make you happy,
not the people who you have to impress.

Dokumentti

  • ***
  • Viestejä: 1 324

29.
Eemil

Pitkästä aikaa meillä oli ollut riitaa Laurin kanssa. Tai lähinnä se oli ollut pientä kinaa, ihan typerästä asiasta. Lauri oli tahtonut mut luokseen ja mä olin sanonut lukevani viimeiselle koeviikolle. Lauri oli kuitenkin nähnyt mut lenkillä Noelin kanssa mun pitäessä taukoa ja harmistunut, kun en ollut viettänyt aikaani sen kanssa. Mä olin tietenkin tapani mukaan leimahtanut heti, kun Lauri oli laittanut viestiä. Aivan typerä riita siis.

Olin puhumassa Noelille eilisiltaisesta riidasta, kun kuulin jonkun kutsuvan mua. Me oltiin melkein jo koulunpihalla ja mä pysäytin pyöräni, jolla olin madellut kävelevän Noelin vieressä. Näin Laurin hölkkäävän meidän luokse.

”Sori siitä eilisestä”, Lauri sanoi heti pysähdyttyään mun viereen.

Hymyilin pienesti.

”Ei se mitään. Ja anteeksi, että mä suutuin heti”, vastasin.

Lauri hymyili mulle ja astui muutaman askeleen lähemmäksi päästäkseen painamaan pienen suudelman mun huulille.

”Soitan sulle myöhemmin?”

”Joo, mä pääsen kolmelta”, vastasin.

Lauri hymyili mulle silmät vilkkuen, ei siihen voinut olla vastaamatta hymyllä.



30.
Lauri

Roomeo oli soittanut mulle aamupäivällä mahtavan ideansa kanssa. Se oli ehdottanut mökille lähtöä viikkoa ennen juhannusta. Mun porukat kuitenkin olisivat juhannuksena mökillä, joten silloin sinne ei olisi asiaa. Mun porukoiden mökki oli isoin meidän porukasta, mahduttaisiin kaikki. Olin jo varmistanut päivällä äidiltä, että niille meidän reissu olisi ok.

Istuin kaupan lastauslaiturilla ja vilkuilin kännykkääni, mun vuoro alkaisi puoli neljältä, mutta soittaisin sitä ennen vielä Eemilille. Ennen kuin ehdin soittaa sille, mun kännykkä piippasi viestin merkiksi.

Päästiin jo!

Eemil laittoi viestin hymiöiden kera. Vilkaisin näytöstä kelloa, kymmentä vailla kolme.
Avasin puhelimen lokin, valitsin Eemilin numeron.

”Moi”, se vastasi iloisesti ensimmäisen tuuttauksen jälkeen. 

”No moi, sähän oot hyvän tuulinen”, sanoin hymyillen.

”Koe meni hyvin. Ollaan menossa Noelin kanssa kahville”, Eemil naureskeli. Taustalta kuului Noelin ja Jontun naurua.

Kerroin Eemilille Roomeon ideasta ja se innostui heti. Onneksi se oli niin sosiaalinen, että tuli toimeen aina ihmisten kanssa. Eemil ei ollut oikeastaan nähnyt niistä kuin muutaman ohimennen. Tää porukka oli mun yläaste kavereita, joiden kanssa me nykyään nähtiin muutamasti vuodessa, kun kokoonnuttiin kaikki jonnekin.

”Mun pitää mennä, Noel räjähtää, jos ei saa kertoa kohta juoruja mulle”, Eemil sanoi nauraen. Taustalta kuului Noelin protesti, hän ollut mikään juoruilija.

”Joo, nähdään huomenna?”

”Nähdään!”

Puhelun päätyttyä avasin WhatsAppin ja kaivoin esiin Team Roihun keskustelun. Nimi tuli yläasteen läpästä, joka oli jäänyt elämään. Anton Roihuvuori oli meidän porukan jonkun asteinen johtaja. Se piti meidät kasassa ja sovitteli aina, jos jätkien välille tuli riitoja. Meidän porukkaan kuului kymmenen jätkää ja Team Roihu oli ollut kahdeksannella luokalla meidän biologian ryhmätyö tiimin nimi, joka oli koostunut viidestä meidän porukan jäsenestä. Ansiokkaasti oltiin saatu siitä huonoin arvosana, mutta loistava nimi oli jäänyt elämään moniin muihinkin asioihin.

Mökille porukalla, viikkoa ennen juhannusta?

Viestin perään tuli heti monelta vastaukseksi hymiöitä ja muita innokkaita vastauksia.
Hymyillen näpyttelin vielä toisen viestin.

Mutsilta saatu lupa. Eemilkin tulee.


Ava&banner @Waulish
Spend life with the people who make you happy,
not the people who you have to impress.

Nuutti|

  • Tekopyhä sankari
  • ***
  • Viestejä: 573
  • Alt er love
    • Itsetuntovaurio
Mitä ihmetystä, kuinka tässä ei ole kommentteja😱

Ahmin tän juuri kerralla ja pidin kovasti. Tää on sellasta nopeatempoista kevyttä lukemista, ja mun mielestä on kiva ettei tämä ole niin pitkä ja raskas. Hahmot jää ehkä vähän pintaraapaisuiksi, mut sekin on aivan fine. Kiinnostuin silti ja toivottavasti tähän on tulossa jatkoa vielä joskus!

Kiitän kovin,
Nuitti
Imagination is more important than knowledge.
ava&banner by auroora