Kirjoittaja Aihe: Albus Dumbledoren elämä ja värit: Smaragdinvihreä | S  (Luettu 4607 kertaa)

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Tämä on osa one-shot-sarjaa Albus Dumbledoren elämä ja värit. Sarjaan kuuluu seitsemän tekstiä, jotka ovat kaikki täysin itsenäisiä, mutta kuitenkin linkittyvät jollain tavalla toisiinsa. Sarjassa ovat ilmestyneet seuraavat osat:
1. Smaragdinvihreä
2. Ruoste, S
3. Akvamariini, S
4. Harmaa, S
5. Purppura, K11
6. Siena, K11
7. Oliivinvihreä, K15



Nimi: Albus Dumbledoren elämä ja värit: Smaragdinvihreä
Ikäraja: S

A/N: Olen jo jonkin aikaa työstänyt tätä one-shot-sarjaa, ja nyt kun tämä on melkein valmis, minun oli pakko päästä julkaisemaan ensimmäinen osa :D Toivon, että tämä ei ole yksittäisenä tekstinä liian irrallinen, mutta tästä tuli vahingossa ikään kuin jonkinlainen johdanto myös itse sarjaan. Tämä osallistuu väripalettiin (smaragdinvihreä), aistihaasteeseen (maku) ja teelusikan tunneskaalaan (vastuuttomuus).





Smaragdinvihreä

Syksyinen ilma tuoksui vahvasti, ja Albus hengitti syvään. Hän oli aina rakastanut tällaisia iltoja: värikkäät lehdet litisivät maassa, kun sade ropisi niiden päälle ja sai kaiken tuoksumaan kolminkertaisesti. Albus hengitti vielä muutaman kerran ennen kuin lähti kävelemään eteenpäin. Hänestä oli aina tuntunut, että hengittäminen helpotti, sai kaiken tasaantumaan pieneksi hetkeksi, eikä hän epäröinyt käyttää sen taikaa myös itseensä.

Puut oli istutettu tasaisin välimatkoin, ja Albuksen teki mieli kurtistaa kulmiaan, mutta se olisi ollut jo liiallista. Ehkä nämä ihmiset pitivät järjestyksestä. Hänellä oli kestänyt monen monta vuotta ennen kuin hän oli oppinut elämään kaaoksessa, ja vielä useampi vuosi ennen kuin hän oli hyväksynyt sen.

Pitkään aikaan Albus ei ollut tuntenut oloaan näin epävarmaksi. Hän tiesi, että kaikki luottivat häneen, ja se juuri sai hänet tällä kertaa epäröimään. Hän hymähti itsekseen: hän oli jo kuvitellut päässeensä tästä tunteesta. Näköjään vuodet eivät tuoneetkaan aivan niin paljon itsevarmuutta kuin hän oli toivonut.

Tällä kertaa häntä kuitenkin vedettiin moneen suuntaan. Hän käveli yhä edelleen tasaisesti istutettujen puiden keskellä ja kaiveli taskujaan saadakseen käsilleen tekemistä. Sekin oli hieno tapa, erinomainen keino hallita epävarmuutta tilanteessa kuin tilanteessa. Sitä paitsi tällä kertaa se kannatti muistakin syistä: Albus löysi puolikkaan pussin sitruunatoffeita. Hauskaa, miten se olikin saattanut unohtua hänen taskuunsa.

Kääre rapisi kovaäänisesti sateesta huolimatta. Huulet maiskahtelivat toisiaan vasten, kun hän imeskeli makeaa karamellia. Maut onnistuivat aina kuljettamaan häntä ajassa ja paikassa. Sitruunatoffee vei hänet aurinkoisiin kesäpäiviin, kun hän ja Aberforth kävelivät polvet jännityksestä tutisten kyläkauppaan. Albuksen taskussa oli kaksi kolikkoa, jotka kilahtelivat toisiaan vasten – isä antoi aina Aberforthinkin kolikon hänelle, koska hän osasi olla vastuullinen.

Osasi. Albus oli pitänyt hyvän huolen rahoista ja antanut Aberforthille tunnollisesti puolet sitruunatoffeista. Kotona hän oli hoitanut kaikki askareensa huolella loppuun saakka, ja kun hän haravoi pihan, siellä ei ollut yhtäkään lehteä ennen seuraavaa tuulenpuuskaa. Kun Aberforth haravoi, hän oli valmis puolessa tunnissa, ja Albus pudisteli päätään lopputulokselle. Kun Albus oli vastuussa, hän pakotti Aberforthin tekemään yhtä huolellista työtä kuin hän.

Ja mihin se olikaan hänet vienyt.

Aberforthilla oli saastainen pubi, Albus oli maailman parhaan taikakoulun rehtori ja useiden luottamusvirkojen haltija. Aberforthilla oli ystävinään vuohia niin kuin hän oli aina toivonut, ja hänen ystävänsä tulivat asioimaan pubissa vaikka toiselta puolelta maailmaa, ja Aberforth oli tyytyväinen. Ei Albuskaan elämäänsä vihannut…

Hän ei ollut varsinaisesti tyytymätön. Aika ajoin hän oli jopa oikein tyytyväinen kaikkeen. Valitettavasti hänellä oli myös vertailukohta ihan oikeaan onnellisuuteen, niin pienen hetken kuin se oli kestänytkin. Ja hän tiesi, mitä oli tehnyt silloin toisin.

Hän ei aikonut tehdä samaa virhettä uudelleen. Hän ei enää alistuisi heittämään elämäänsä kaltereiden taakse loppuikuisuudeksi. Hän oli aivan liian vanha ja korkea-arvoinen sellaiseen.

”Albus”, joku sihahti.

Albus pyörähti kannoillaan. Ääni ei tullutkaan takaa. Hän käänsi päätään, ja kun kaavun kangas kahahti, hän vihdoin huomasi. Ja arvasi.

”Oletko tullut puhumaan minut ympäri?”

Kapeat huulet puristuivat yhteen, vihreään verhoutunut nainen asteli lähemmäs. Albusta hymyilytti, sillä hän tunsi tämän ilmeen: ”sinä teet väärin”, mutta ”minulla ei ole oikeutta sanoa sinulle vastaan.”

”Sano vain suoraan”, Albus kehotti lempeästi. Olisi parempi puhua asiat halki, ja sitä paitsi hän oli taatusti kuullut kaikki argumentit jo kymmeneen kertaan – omissa ajatuksissaan.

”He ovat täysin vääränlaisia ihmisiä!” Minerva puuskahti. ”He kitkevät hänestä pois kaiken – kaiken taian, he pakottavat hänet vihaamaan sitä – ja sinä tiedät itsekin, mihin se – ”

Albus nielaisi niin äänekkäästi, että se keskeytti purkauksen. Mutta tietenkään Minerva ei tiennyt, eihän hän voinut tietää… Albus pudisti päätään. Olihan hän tämänkin käynyt läpi.

”Se ei toimi niin”, hän sanoi. ”Hänessä on suoja. Se pelasti hänen henkensä, ja se tulee pelastamaan sen uudestaan.”

”Mutta sinä et voi olla varma!”

Albus katsoi Minervaa silmiin. Niin paljon tietoa, niin paljon osaamista, mutta silti toisinaan niin vähän ymmärrystä. Miten kukaan voisi ikinä olla varma? Ei siitä ollut kauaakaan, kun taivas oli ollut reikäinen kupoli, ja sitten sekin oli muuttunut tyhjyydeksi.

”Maistuisiko sitruunatoffee?” Albus kysyi hetken kuluttua ja ojensi pussia. Hän imeskeli yhä omaa karkkiaan, sillä mikä tahansa olikin muuttunut, niin yhä karkin täytyi kestää mahdollisimman pitkään. Sitä paitsi juuri tällä hetkellä hän oli erittäin mielellään niissä aurinkoisen huolettomissa päivissä, vaikka haistoikin syksyisen sateen.

”Öh”, Minerva sanoi. ”Ehkä sitten yksi.”

He imeskelivät karkkejaan ja kävelivät eteenpäin. Puita ei riittänyt enää pitkälti, ja Albus näki jo määränpäänsä. Hän tunsi taas tarvetta keskittyä hengittämiseen. Miksi Minerva ei kysellyt häneltä enempää?

”Hän on aivan täysin turvassa”, Albus sanoi.

Minerva puuskahti, ja oli vähällä, ettei karamelli pudonnut hänen suustaan. Albus tukahdutti naurahduksen.

”Turvassa? Ei tässä vaiheessa tärkeintä ole enää olla turvassa. Hänen täytyy saada kunnollinen lapsuus. Rakkautta, rajoja, opetusta!”

Albus nyökkäsi. ”Sitähän jokainen lapsi tarvitsee.”

”Niin? Sinustako hän saa niitä tuossa paikassa?” Minerva kysyi ja osoitti vimmaisena kulmikasta, täydellisesti hoidettua taloa.

”Hänet opetetaan taikomaan Tylypahkassa. Hän on aivan kuin kuka tahansa jästisyntyinen.”

”Mutta hän ei ole jästisyntyinen! Hän on sankari!”

”Nimenomaan.”

”Sinä luulet, että velhomaailma hemmottelee hänet pilalle.”

Albus huokaisi.

”Minä en antaisi hemmotella häntä”, Minerva sanoi niin hiljaa, että Albus arvasi, että Minervaa kaduttaisi kohta, että hän oli sanonut sen ylipäätään ääneen.

”Sinäkö ottaisit hänet itsellesi?”

Minerva puristi huulensa jälleen yhteen. Albus mietti, miettikö Minerva samaa kuin hän: pieni mustahiuksinen poika yhdessä Minervan kanssa tämän pienessä rivitaloasunnossa, leluja perintösohvilla, sitruunatoffeita juuttuneena vanhoihin pitsityynyliinoihin ja jokaiseen smaragdinvihreään kaapuun. Mutta sitten seuraavaksi samainen poika hyppimässä paikoillaan Minervan työhuoneessa Tylypahkassa, heittämässä säntillisiä paperipinoja lattialle, juoksemassa salaa öisin kivisillä käytävillä, vetämässä kotitonttuja korvista ja nauramassa jättiläiskalmarin halauksessa.

”En minä tietenkään voisi”, Minerva sanoi. Hän kuulosti pettyneeltä.

”Sinun täytyy pitää huoli kaikista oppilaista”, Albus sanoi lempeästi.

Minerva nyökkäsi. Terävästi. Sitten hän katsoi taloa. ”No, mitä sinä aiot tehdä?”

Albus olisi halunnut huokaista, mutta hän jätti sen tekemättä. Hän oli tehnyt valintansa, hän oli pitänyt vapautensa, ja hänen oli käyttäydyttävä kuin hän olisi ollut varma, että se oli ainoa oikea vaihtoehto. Niinpä hän suoristautui ja sanoi: ”Tulin vain vähän kuuntelemaan.”

He seisoivat paikoillaan ja kuuntelivat hiljaisuutta huolimatta Albuksen tekemästä äänenvahvennusloitsusta. Albus tiesi kuitenkin, ettei odottaisi turhaan. Ja hän oli oikeassa: vartin kuluttua toisesta kerroksesta alkoi kantautua hätääntynyttä lapsen itkua.

Albus nielaisi. Hän muisteli pimeyttä, josta ei ollut ulospääsyä, ja yksinäisyyttä ja kaikennielevää vastuuta. Taikasauvaa lattialla sängyn vieressä huutamassa tapahtuneesta. Hän imeskeli yhä sitä samaa sitruunatoffeeta, mutta kun itku jatkui, hän ei päässyt enää palaamaan aurinkoiselle kadulle Aberforthin kanssa, koska ne päivät unohdettiin silloin lopullisesti, ja karamelli hänen suussaan maistui lopulta niin kitkerältä, että hän sylkäisi sen pois.

Minerva katsoi häntä pitkään. Albus huomasi ensimmäistä kertaa, että Minervan silmät olivat hätkähdyttävän vihreät. Samaa sävyä kuin ne lukuisat smaragdinvihreät kaavut.

”Sinua voisi luulla hänen isoäidikseen”, Albus sanoi hiljaa. ”Teidän silmänne ovat samanväriset.”

Minervan kasvoilla häivähti erikoinen ilme – oliko se toivoa? – mutta sitten talosta kuului hyssyttelyä, ja itku muuttui katkonaiseksi. Joku alkoi hyräillä tuutulaulua, ja pikkuhiljaa lapsi hiljeni, ja Minerva painoi katseensa märkään maahan.

« Viimeksi muokattu: 14.07.2020 11:01:46 kirjoittanut Nyyhti »
Never regret something that once made you smile.

Rowena

  • ***
  • Viestejä: 1 014
Vs: Albus Dumbledoren elämä ja värit: Smaragdinvihreä | S
« Vastaus #1 : 20.03.2017 19:14:30 »
Jes, vaikuttaapa kivalta ficcisarjalta! Dumbledoresta on aina ihana lukea, varsinkin tällaisesta canonille ilmeisen uskollisesta Dumbledoresta.

Teksti on helppolukuista, oivaltavaa ja maalaa kauniita kuvia. Mutta tätä lausetta jäin pohtimaan: "Ei Albuskaan elämäänsä vihannut…" Minun silmääni se vaikuttaa vähän irralliselta, varsinkin, kun seuraava kappale sitten selittää enemmän Albuksen suhtautumista elämään. No, tosi pikkujuttu, mutta nostin sen nyt tähän, kun pohdin lausetta niin kauan, että miksi se on tähän kirjoitettu ja mitä kolmoispisteellä on haluttu sanoa.

Ahh, ihana Minerva <3. Toivottavasti hän vilahtaa jatkossakin tässä ficcisarjassa, Minervasi vaikuttaa ihanalta, vahvalta ja herkältä samanaikaisesti.

Lainaus
Ei siitä ollut kauaakaan, kun taivas oli ollut reikäinen kupoli, ja sitten sekin oli muuttunut tyhjyydeksi.
Tosi kaunis lause!

Jee, lisää värejä odotellen <3.

maigaro

  • ***
  • Viestejä: 375
  • ava by raitakarkki
Vs: Albus Dumbledoren elämä ja värit: Smaragdinvihreä | S
« Vastaus #2 : 27.03.2017 11:21:39 »
Tää vaikuttaa kivalta sarjalta. Dumbledoresta on aina kiva lukea. Tuli tätä lukiessa mieleen, että kirjoititko sinä sen sarjan Dumbledoresta ja makeisista? Tämä vaikuttaa hieman samankaltaiselta.

Lainaus
Kääre rapisi kovaäänisesti sateesta huolimatta. Huulet maiskahtelivat toisiaan vasten, kun hän imeskeli makeaa karamellia. Maut onnistuivat aina kuljettamaan häntä ajassa ja paikassa. Sitruunatoffee vei hänet aurinkoisiin kesäpäiviin, kun hän ja Aberforth kävelivät polvet jännityksestä tutisten kyläkauppaan. Albuksen taskussa oli kaksi kolikkoa, jotka kilahtelivat toisiaan vasten – isä antoi aina Aberforthinkin kolikon hänelle, koska hän osasi olla vastuullinen.

Osasi. Albus oli pitänyt hyvän huolen rahoista ja antanut Aberforthille tunnollisesti puolet sitruunatoffeista. Kotona hän oli hoitanut kaikki askareensa huolella loppuun saakka, ja kun hän haravoi pihan, siellä ei ollut yhtäkään lehteä ennen seuraavaa tuulenpuuskaa. Kun Aberforth haravoi, hän oli valmis puolessa tunnissa, ja Albus pudisteli päätään lopputulokselle. Kun Albus oli vastuussa, hän pakotti Aberforthin tekemään yhtä huolellista työtä kuin hän.

Vähän pitkä lainaus, mutta tykkäsin tästä kohdasta. Dumbledoren lapsuusmuistot on kivoja.

sademestari

  • sammakkotietäjä
  • ***
  • Viestejä: 329
  • good soup.
Vs: Albus Dumbledoren elämä ja värit: Smaragdinvihreä | S
« Vastaus #3 : 31.03.2017 23:11:58 »
Tämäpäs oli kiva  :)

Dumbeldoresta pääsee harvemmin lukemaan, niin oli kiva kun tässä päästiin vähän jopa kyseisen herran pään sisälle. Jään kyllä mielenkiinnolla seurailemaan millaisia tulevat osat tähän sarjaan tulee olemaan ;)

Oli myös mahtavaa, että olit ottanu McGarmiwan mukaan tähän. Se on aina vaikuttanu mulle vähän Dumbiksen järjenääneltä  ;D

Kiitos tästä :)

bannu: crys

But what if that moment's right now?

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Vs: Albus Dumbledoren elämä ja värit: Smaragdinvihreä | S
« Vastaus #4 : 10.07.2017 17:26:23 »
Rowena, suurkiitokset kommentistasi! :) Tuo poimimasi toimimaton lause särähti itse asiassa minullakin korvaan, kun oikoluin tätä. Sitten kuitenkin muistin, mitä olin sillä tarkoittanut, ja jätin sen paikoilleen. Olisi näköjään kannattanut kuunnella ensisärähdystä :D (Pointti oli siis selalinen "Aberforthilla on kivaa, mutta ei Albuskaan elämäänsä sentään vihaa".) Minervasta oli tosi kiva kirjoittaa, ja ihana kuulla, että pidit hänestä! Valitettavasti vain häntä ei taida juuri jatkossa näkyä - kirjoitin tämän tekstin luonnoksen ihan viimeisten joukossa, ja kieltämättä alkoi vähän harmittaa, ettei Minervaa ole muualle suunniteltu. Kiitos vielä kommentista! :)

maigaro, oi, ihanaa että luit tämän, ja kiitos kommentista! En ollut minä, joka makeisista kirjoitti - olen kuullut siitä, mutten tiennytkään, että sekin oli sarja :D Olipa kiva kuulla, että pidit tuosta kohdasta! Toivottavasti siis erityisesti seuraava teksti olisi mieleesi ;)

sademestari, hahah ai että nauroin tuolle, että Minerva on Dumbbiksen järjen ääni! Olen siis ihan samaa mieltä, mutta Dumbbiksen kuitenkin pitäisi olla se vanha viisas velho, niin jotenkin hirmu hauskaa, että joku muu on ajatellut Minervasta myös noin :D Hirmu mukavaa, että tykkäsit tästä, ja kiitos paljon kommentistasi! :)



Samalla mainostan, että kaksi seuraavaa tekstiä on nyt julkaistu:

2. Ruoste, S
3. Akvamariini, S
Never regret something that once made you smile.

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 390
Vs: Albus Dumbledoren elämä ja värit: Smaragdinvihreä | S
« Vastaus #5 : 31.07.2017 17:14:47 »
On ollut aikomus lukea tätä sarjaa jo aikaisemmin, mutten ole koskaan muistanut. Nyt kuitenkin etsin jotain väriteemaista luettavaa ja muistin, että tämä oli listattuna Toivekommentti-topaan.

Lainaus
Hänestä oli aina tuntunut, että hengittäminen helpotti, sai kaiken tasaantumaan pieneksi hetkeksi, eikä hän epäröinyt käyttää sen taikaa myös itseensä.
Pakko tarttua tähän ensimmäisenä, koska tämä oli minusta aika hassu! Tämä oli varmaan aika tahatonta komiikkaa, mutta tämä lauseenasettelu jotenkin huusi sellaista pientä sarkasmia että "mitä, ihanko tosissaan hengittämiinen helpottaa?" Ehkä itse olisin laittanut tähän vaikka että "syvään hengittäminen rauhoitti" tai jotain muuta sellaista.

Kommenttia ideasta/juonentyngästä ja ennakoivista jutuista:
Minun oli jotenkin hankala päästä tähän tekstiin mukaan enkä ole oikein vieläkään varma, mikä tämän osan pointti on. Okei, Albus taistelee edelleen menneisyyden haamujen kanssa ja on ankara itselleen, ja nyt hänen on pitänyt päättää, mitä Harrylle tapahtuu samalla, kun hänelle syydetään paljon erilaisia mielipiteitä aiheesta (ehkä eniten hänen omassa päässään). Minusta osa ei tuntunut kauhean venytetyltä, mutta jonkinlaista konkretiaa olisin kaivannut. Tällaisenaan tämä tuntui siltä, että tämä on nyt jonkin ihan jatkoficin ensimmäinen osa, ja sitten myöhemmissä osissa selviää enemmän, että mitä tässä nyt tapahtuu ja miksi. Yksittäisenä osana tällä ei oikein ollut selvää loppua eikä tullut sellaista varmuutta siitä, että mitä tässä nyt tapahtui. Teksti oli tosi helppolukuista ja miellyttävää, mutta sellaista selkeyttä en saanut.

Edellisen kappaleen perusteella et varmaan ole yllättynyt, kun sanon, etten kauheasti osannut lukea tuolta mitään tulevaisuutta ennustavia juttuja. Lähinnä tämä taisi jäädä mieleen:
Lainaus
Valitettavasti hänellä oli myös vertailukohta ihan oikeaan onnellisuuteen, niin pienen hetken kuin se oli kestänytkin. Ja hän tiesi, mitä oli tehnyt silloin toisin.

Hän ei aikonut tehdä samaa virhettä uudelleen. Hän ei enää alistuisi heittämään elämäänsä kaltereiden taakse loppuikuisuudeksi. Hän oli aivan liian vanha ja korkea-arvoinen sellaiseen.
Tästä tulee fiilis, että Albus haluaisi muuttaa itseään, elämäänsä ja tiettyjä käytösmallejaan. Surullista, että Albus tuntee olevansa vain jokseenkin tyytyväinen elämäänsä, sillä tosiaan, kyllähän kuka tahansa ansaitsee enemmän. Mutta niin, minusta tällaisessa oneshot-sarjassa ei kauheasti tarvitsekaan tulevia tapahtumia tai niiden suunnitelmia näkyä, koska muuten sarjasta tulee helposti jatkoficci, jonka osat eivät toimi yksinään. Tämän ekan osan perusteella tuntuu, että tosiaan seuraavienkin osien lukeminen auttaisi tämän ymmärtämistä.

Muuta kommenttia:
Minua jotenkin karmi, että onko Albus oikeasti tiedostanut, millaista kohtelua Harry saisi Dursleyilla ja siitä huolimatta työntänyt pienen vauvan sinne! Kasvamaan jästien joukossa jästinä ja ilman rakkautta! Aika kamala ajatus! Minusta VK:ssa käytiin läpi, että ainakin Hagrid oli yllättynyt siitä, ettei Harry tiennyt mitään, joten ehkä oletin, että muutkin Tylypahkassa olivat yllättyneitä. Mutta voihan olla, että Albus tosiaan tiesi koko ajan, mitä oli tekemässä, ja valitsi silti Harrylle tällaisen ratkaisun. Huh.

Tykkään ajatuksesta, että Minerva olisi hetken verran ollut valmis ottamaan Harryn luokseen ♥ Se nainen kyllä välittää oppilaistaan erittäin paljon, mutta eihän se toki olisi onnistunut, jos Harry olisi hänen huostaansa laitettu. Mutta Minerva on ihana ja naisella on sydän oikealla paikalla.

Pitää kyllä lukea noi seuraavatkin osat, kiva kun ficcaat Albuksesta! Aihepiiri vaikuttaa tosi kiinnostavalta tämän ekan osan pohjalta. (:


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Vs: Albus Dumbledoren elämä ja värit: Smaragdinvihreä | S
« Vastaus #6 : 01.08.2017 21:18:32 »
Arte, oi vitsi, tulipa kiva fiilis kun sanoit, että sun on ollut aikomus lukea tätä sarjaa jo aikaisemmin! :) Mun piti pitkään miettiä, mikä tuossa ensimmäisessä lainauksessa oli vikana - tajusin sen vasta kun sanoit korjausehdotuksesi. Sen jälkeen facepalmailinkin tuota virkettä lukiessani XD Ah, olen tietyllä tavalla tyytyväinen, että nostit nimenomaan tuon "en ole varma, mikä tämän osan pointti on" -jutun esille. Tätä shottia kirjoittaessani mietin nimittäin juuri, että tämä ehkä vaikuttaa vähän liikaa johdannolta olematta niin itsenäinen kokonaisuus kuin oli tarkoitus. Sitten aloin kuitenkin miettiä, että toisaalta olen varsinkin aiemmin kirjoittanut usein juuri tämän tyylisiä one-shotteja, että eikös tämä olekin ihan perus. No, ehkä oli joskus, mutta tarkoitus mulla on kuitenkin kehittyä :D Joten tavallaan hyvä, että vahvistit aikaisemmat epäilyni, vaikka sinänsä ei tietty hyvä :D Tuosta, että Albus olisikin tiennyt, millaista kohtelua Harry saisi: ajattelin, että koska Albus kirjoissa tuntuu aavistavan about kaiken ennalta, hänen on yksinkertaisesti ollut pakko ainakin tiedostaa sen mahdollisuus. Lisäksi kirjoissahan Minerva yrittää takoa Albuksen päähän, kuinka jästejä Dursleyt ovat, ja Petunia aneli Albukselta pääsevänsä Tylypahkaan, joten Albus ei mitenkään ole voinut olla tajuamatta, että elinympäristö tuskin olisi Harrylle ihanteellinen. Minustakin ajatus on kyllä karmiva D:
Never regret something that once made you smile.

Ilargia

  • Musarañita
  • ***
  • Viestejä: 121
  • vaanivainen siiseli
Vs: Albus Dumbledoren elämä ja värit: Smaragdinvihreä | S
« Vastaus #7 : 19.09.2017 21:37:11 »
Olipa mukavan soljuvaa tekstiä! Dumbledore on tosiaan kiinnostava hahmo, josta on mielenkiintoista lukea.

Lainaus
Kapeat huulet puristuivat yhteen, vihreään verhoutunut nainen asteli lähemmäs.

Tässä kohtaa mietin pää sauhuten, että kuka tuttu Luihuiseen kuulunut nainen se voisi olla… ;D Hahmon henkilöllisyys tulikin sitten kunnon yllätyksenä, vaikka myöhemmin se oli tietysti itsestään selvää. Jotenkin sitä on vaan niin fiksaantunut siihen, että (smaragdin)vihreä on Luihuisen väri, ja McGarmiwa taas käyttää rohkelikkona punaista skottiruutukuosia… ::)

Lainaus
Albus katsoi Minervaa silmiin. Niin paljon tietoa, niin paljon osaamista, mutta silti toisinaan niin vähän ymmärrystä. Miten kukaan voisi ikinä olla varma? Ei siitä ollut kauaakaan, kun taivas oli ollut reikäinen kupoli, ja sitten sekin oli muuttunut tyhjyydeksi.

Tämä oli ihan mahtava kohta! Kaunista ja niin totta myös todellisessa maailmassa. Tiedon epävarmuuden sisäistäminen on monille todella vaikeaa (itsekin sen kanssa usein painin).

Mä olen aina ajatellut tuon Dursleyille jättämisen niin, että Dumbledore vaan piti sitä Lilyn antamaa suojaa niin tärkeänä, että arvioi sen ylläpitämisen merkittävämmäksi kuin paremman lapsuuden. Suojahan oli voimassa vain niin kauan kun Harry saattoi sanoa asuvansa äitinsä verisukulaisen luona. Tosin mulla on välillä sellainen olo, että Rowling vähän kompastelee koko suojataikahomman logiikan kanssa, mutta ei nyt mennä siihen… Eli toisin sanoen Dumbledore arvasi varmaan sen, että Dursleyt eivät kohtele Harrya hyvin, mutta arvasi myös sen, että Harry tulee vielä olemaan hengenvaarassa. Dumbledorehan ei koskaan uskonut Voldemortin kuolleen.

Musta tässä tekstissä tulee hyvin ja kauniisti esiin se, miten vaikeasta ja ristiriitaisesta päätöksestä on täytynyt olla kyse, kaikesta huolimatta. Tuo rinnastus Arianan kohtaloon taikuutta pelkäävien jästien käsissä oli erityisen hieno, en ollut sitä edes tullut ajatelleeksi. Ajatus siitä, että Minerva olisi voinut haluta Harryn itselleen oli myös kiinnostava, ja toi uusia ulottuvuuksia hahmoon.

Kiitos lukukokemuksesta!
Ilargia
"Yölinnut nokkivat ensimmäisiä tähtiä,
jotka säkenöivät kuin sieluni kun sinua rakastan."
                                             -Pablo Neruda

"¿No viste por el aire transparente
una dalia de penas y alegrías
que te mandó mi corazón caliente?"
                                   - F. G. Lorca

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Vs: Albus Dumbledoren elämä ja värit: Smaragdinvihreä | S
« Vastaus #8 : 26.09.2017 16:33:03 »
Olipa ihana kommentti, Ilargia, kiitos paljon! Hauska kuulla, että yhdistät smaragdinvihreä luihuiseen, koska minä en jostain syystä yhtään :D Nimenomaan tuo smaragdinvihreä yhdistyy minun päässäni vain Harryn ja Lilyn silmiin sekä tosiaan jostain syystä Minervaan - en kyllä tiedä, miksi. Onkohan hänellä joskus kuvattu olevan sen värinen viitta? :D Pidin kovasti pohdinnastasi, että minkä takia Dumbledore päätyi jättämään Harryn Dursleyille. Olen pitkälti samaa mieltä - ja minustakin se suojataikahomma on vaikuttanut toisinaan vähän ontuvalta :D Kiitos vielä kovasti,  kun luit ja kommentoit! :)
Never regret something that once made you smile.

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 503
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Albus Dumbledoren elämä ja värit: Smaragdinvihreä | S
« Vastaus #9 : 27.09.2017 16:17:30 »
Voi miten nätisti kirjoitettu, kiva tätä oli lukea syksyä odotellessa (no kaipa se jo täällä on mutta). Mulla on ollut jo pitkään ajatus lukea tämä sarja (yhden vissiin olen lukenutkin) mutta nyt vasta löysin ajan ja muistin näiden olemassaolon :D Kivasti alussa oli ympäristön ja tunnelman kuvausta ja siitä sitten luontevasti sitruunatoffeiden kautta siirryttiin muistelemaan. Albuksen lapsuudestahan ei tiedetä kauheasti, niin juuri siksi tämä aihe onkin kiinnostava. Ja olenkin ajatellut Albuksen just tollaiseksi huolelliseksi ja huolehtivaiseksi lapseksi.
Lainaus
Aberforthilla oli saastainen pubi, Albus oli maailman parhaan taikakoulun rehtori ja useiden luottamusvirkojen haltija.
Tää jotenkin kuvaa aika hyvin veljeksien erilaisuutta, mutta kivat olivat myös seuraavat lauseet jotka kertoivat, että kaikesta huolimatta Aberforth on tyytyväinen elämäänsä, mutta Albus sitten taas ei vihaa elämäänsä. Eli ei kuitenkaan ole täysin tyytyväinen.

Lainaus
Valitettavasti hänellä oli myös vertailukohta ihan oikeaan onnellisuuteen, niin pienen hetken kuin se oli kestänytkin
Tätä kohtaa jäin pohtimaan että mihin tässä viitataan. Ajattelin eka että lapsuuteen, sillon kun Ariana oli ollut hengissä, koska mulle aina tulee se mielikuva Albuksesta, että se oli se onni, mutta toisaalta eikai koko Albuksen lapsuus ollut niin pieni hetki. Tosin onhan Albus jo vanha, että ehkä suhteessa lapsuus on pieni aika muuhun elämään.

Kesti suhteellisen pitkään ennen kuin konteksti paljastui, mutta hyvä niin, säilyi mielenkiinto. Tietysti Minerva tuli yrittämään saamaan Albusta toisiin ajatuksiin. Voi tuo oli ihana kuvaus missä kerroit minkälaista Harryllä olisi Minervan luona :D Sitä lukiessa melkein aloin toivomaan, että Minerva olisi ottanut Harryn.

Unohdin kokonaan tämän nimen, smaragdinvihreä, ennen kuin pääsin loppuun asti. Niin ja kyllä mäkin yhdistän sinäänsä smaragdinvihreän luihuisiin, mutta myös Minervaan, koska kyllähän Minerva on pitänyt yhden jos toisenkin kerran smaragdinvihreää samettiviittaa päällään (ainakin leffoissa). Anyway, tossa vaiheessa tuli sillanen oi fiilis (miten se nyt sanoiks sais :D) Vaikka Albus olikin pääosassa, niin tosi vähällä kuvailulla osasit Minervastakin kertoa paljon. Jäi sellanen fiilis, että Minerva olisi halunnut ottaa Harryn itselleen, eihän hänellä itsellä omia lapsia ole ja mieskin kuoli (niinhän se oli kai?) aikoja sitten. Minervasta välittyi sellainen yksinäisyys vaikka hän Tylypahkan opettajana onkin lapsien ympäröimä. Jotenkin tosi koskettava, angstinen ja ihanan loppu :D Taidanpa lukea loputkin osat :)

Never underestimate the power of fanfiction

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Vs: Albus Dumbledoren elämä ja värit: Smaragdinvihreä | S
« Vastaus #10 : 27.09.2017 18:33:08 »
Olipa ihana kommentti, Crysted, kiitos paljon! :) Tuo hetken onnellisuus jääköön vielä arvoitukseksi - tarkoitus olisi, että myöhemmät osat antavat siihen vastauksen. Olen superotettu, että kerroin mielestäsi Minervasta paljon vähällä kuvailulla, jeee! Minustakin olisi tavallaan ollut ihanaa, jos Minerva olisi ottanut Harryn. Tuntuu hassulta, että hänellä ei ole lapsia :D
Never regret something that once made you smile.

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 830
  • 🇺🇦
Vs: Albus Dumbledoren elämä ja värit: Smaragdinvihreä | S
« Vastaus #11 : 30.10.2021 11:40:34 »
Dumbledore on mulle itselleni todella vaikea hahmo, en oikein osaa lähestyä häntä, enkä tiedä, miten häneen suhtautuisin. Vuosien saatossa olen suorastaan alkanut inhota koko papparaista! Mutta siksi musta onkin kiva lukea, mitä hänestä ficeistä saadaan irti ja vähän pohtia omia asenteitanikin uudelleen. Tämän ficin Dumbledore on ainakin tosi kiva!

Lainaus
Hänellä oli kestänyt monen monta vuotta ennen kuin hän oli oppinut elämään kaaoksessa, ja vielä useampi vuosi ennen kuin hän oli hyväksynyt sen.

Onpa hienosti ilmaistu! Tässä kohtaa tiesin, että tulen pitämään Dumbledorestasi!<3 Muutenkin etenkin hänen lapsuusmuistojaan on todella kiinnostava lukea. Ihan kaikista jutuista (mm. Albuksen virheet) minäkään en osannut päätellä, mihin niillä viitattiin, mutta mun mielestä on vain hauskaa, että muissa "väreissä" Albuksen ajatukset valottuvat paremmin. Tuolla laillahan sitä keneen tahansa ihmiseen tutustuu, ettei ensin voi oikein tietää, mitä hän milläkin jutullaan tarkoittaa, mutta pikkuhiljaa taustat purkautuvat ja niitä oppii havainnoimaan.

Tämä ajoittuu tosi mielenkiintoiseen kohtaan canonia! Pidän hurjasti siitä, että tämä on periaatteessa selkeästi canon-tapahtumiin solahtavaa, mutta ei niin, että olisit kirjoittanut kirjan ekan luvun Albuksen näkökulmasta ja toistanut kirjan repliikkejä. Pidän erityisesti siitä, miten henkilökohtaisia ja kipeitäkin juttuja Albus ja Minerva tässä käyvät läpi, kun Viisasten kivessä heistä ennemminkin jää sellainen olo, että he vaan "suorittavat" Harryn luovuttamisen.

Lainaus
”Sinua voisi luulla hänen isoäidikseen”, Albus sanoi hiljaa. ”Teidän silmänne ovat samanväriset.”

Minervan kasvoilla häivähti erikoinen ilme – oliko se toivoa? – mutta sitten talosta kuului hyssyttelyä, ja itku muuttui katkonaiseksi. Joku alkoi hyräillä tuutulaulua, ja pikkuhiljaa lapsi hiljeni, ja Minerva painoi katseensa märkään maahan.

Enteileekö tämä Albus/Minervaa? Tämä on tosi haikea kohta ja mua riipaisee sydämestä, että Minerva olisi tahtonut Harryn itselleen - ehkä itselleen ja Albukselle? - kasvatettavaksi. En ole oikeastaan koskaan aiemmin pohtinut asiaa, mutta nyt aloin miettiä, ettei lapsettomuus välttämättä ole Minervalle mikään yksinkertainen asia. Hän on kuitenkin tässä jo sen verran vanha, että mahdolliset lapsihaaveet (ja sitä myötä lapsenlapsihaaveet) on jo pitänyt haudata. Voi, kun tulin surulliseksi!

Lainaus
Aberforthilla oli ystävinään vuohia niin kuin hän oli aina toivonut, ja hänen ystävänsä tulivat asioimaan pubissa vaikka toiselta puolelta maailmaa, ja Aberforth oli tyytyväinen.

Tämä kohta on kenties vähän hassu. Jos Aberforthin ystävät ovat vuohia, miten ne tulevat pubiin toiselta puolelta maailmaa? :D Vissiin hänellä siis oli ihmisystäviäkin.

Aion lukea vielä muutkin osat. Pidän tästä hurjasti ja mä (melkein) aloin taas pitää Dumbledoresta, kun luin tätä. (Mutta vitoskirjan tapahtumia en silti voi antaa hänelle ainakaan vielä anteeksi!) :) Kiitos!<3

« Viimeksi muokattu: 30.10.2021 11:42:15 kirjoittanut marieophelia »

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Vs: Albus Dumbledoren elämä ja värit: Smaragdinvihreä | S
« Vastaus #12 : 30.10.2021 21:59:11 »
marieophelia:
Iiks, kommentti, ihanaa! Voi miten kiva kuulla että pidit tuosta lainauksesta, olen siitä aika ylpeä ;D Ja tosi hyvä, ettei liika mystisyys häirinnyt. Hajosin tuolle Aberforthin lainaukselle, joku kunnon ajatusvirhe siinä on käynyt, ja nyt en pääse yli ajatuksesta että vuohet matkaavat ympäri maailman Sianpäähän ;D ;D Toivottavasti jaksat lukea muutkin osat, ja odotan mielenkiinnolla mitä mieltä Dumbledorestani sitten olisit! Itse nimittäin pidin hänestä joskus tosi paljon, mutta ehkä seiskakirjan aikaan tai vähän sen jälkeen en enää oikein tiennyt mitä ajatella. Ristiriitainen hahmo! Kiitos paljon, että luit ja kommentoit!
Never regret something that once made you smile.