Kirjoittaja Aihe: Turta | sallittu, Remus/(Severus), angst, 3x raapale  (Luettu 3199 kertaa)

Neiti Syksy

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 750
Author: Neiti Syksy
Rating: Sallittu
Genre: angst kai, synkähköä kuitenkin pilkahduksella toivoa
Pairing: Remus/Severus (hyvin kyllä mielikuvituksellista)
Disclaimer: En omista kyseisiä herroja, kaikki kunnia menköön Rowlingille!

A/N: Hyvää ystävänpäivää Kiirsulle!  :-*

Minun piti kirjoittaa jotain kevyttä ja söpöä, eikä tämä nyt kyllä ole sitä ollenkaan. Tähän jäi taustalle kaikkea kivaa ja toivottavasti tietynlainen tunnelma välittyy myös ruudun toiselle puolelle! Lisäksi toivon, että ei tarvitsisi liikaa pohtia, mitä kaiken takana on. :D Koetin olla jokseenkin selvä!
(osallistuu Vuosi raapalehtien)

****************************************

TURTA

(100)
Remus katseli haikeana järvelle, jonka vastarannalta häämötti Tylypahka kovin kaukaisena ja etäisenä. Paikkana, joka olisi saavutettamattomissa kaikelta siltä pahuudelta, jolla koeteltiin Remusta. Pimeydeltä, joka uhkasi sammuttaa sitkeimmänkin valon tuikkeen.

Tylypahka muodostui monelle nuorelle velholle ja noidalle kodiksi. Siellä muodostettiin elämänpituisia ystävyyssuhteita ja kokemuksia, opeteltiin kasvamaan aikuiseksi. Jos oli huonommasta perheestä kotoisin, ei välttämättä tarvinnut mennä kuin kesäisin pariksi kuukaudeksi takaisin vanhempiensa luo, ennen kuin koulu toivotti takaisin tervetulleeksi. Lämpimät tuvat (ainakin suurimmaksi osaksi), notkuvat ruokapöydät ja toistensa hyväksyntä. Uusi perhe, joka kasvoi kanssasi samaa tahtia.

Ja kuinka paljon Remus olisikaan antanut, jos olisi päässyt edes hetkeksi takaisin linnan tornien turviin.

*

(100)
”Mitä sinä täällä murjotat?” ääni kysyi Remuksen takaa. Yllättäen miehen niin, että hän hieman hätkähti. Hän ei ollut häpeäkseen kiinnittänyt mitään huomiota ympäristöönsä, kun oli uppoutunut muistoihinsa. Muistot olivat lämmittäneet häntä sisältä hetkisen, sillä Remus saattoi melkein kuulla Siriuksen ja Jamesin nauravan, Peterin kysyvän apua liemien kirjoitelmaan sekä oleskeluhuoneen tohinan. He olivat olleet porukkana yksi valoilmiö Tylypahkassa, ja varsinkin rohkelikoiden joukossa.

”Sinä teet sitä taas”, ääni totesi ja Remus saattoi tuntea katseen itsessään. Remus kääntyi toisinpäin, nähden Severuksen juonteiset kasvot. Nekin juonteet olivat saaneet alkunsa kaikesta siitä pahasta, mitä ei ollut voittaminen.

”Heitätkö sinä ensimmäisen kiven?” Remus vain vaivaantui vastaamaan.

*

(200)
”Dumbledore kertoi, että et ole ottanut sudenmyrkkyjuomaasi pariin kuukauteen. Puhtaasta mielenkiinnosta, miksi et? Sen lisäksi pitää kyllä sanoa, että en huvikseni päiväkausia keittele lientä, joka menee suorastaan hukkaan.”

Remus pysyi vaiti ja kääntyi takaisin järvelle. Hänen omatuntoansa kivisti sen takia, että Kalkaros oli joutunut näkemään vaivaa. Mies kun ei tehnyt sitä omasta tahdostaan vaan enimmäkseen Dumbledoren pyynnöstä.

”Aivan, nyt tajuan, Kalkaros puhui hiljaa hänen takaansa. Remuksen niskakarvat nousivat pystyyn, sillä miehen ääni kuulosti petollisen samettiselta. Olet niin masokisti, että haluat tehdä täysikuun öistä itsellesi painajaisia. Kuin se jotenkin maagisesti helpottaisi oloasi väärinymmärryksistä, että paras ystäväsi olisikin murhaaja etkä –”

”Sinä- sinulla ei ole oikeutta sanoa mitään”, Remus käännähti ympäri, silmissään vilahtaen mustuus.

”Totuus sattuu aina, Lupin. Koeta siis meidän kaikkien takia saada itsesi kokoon. Laiton kirppukasa on kuollut mutta se ei ole ainoa, joka kuolee lähiaikoina. Tämä on sotaa, Lupin. Sinun pitää -”, läimähdys keskeytti Severuksen taas. Mustahiuksinen mies laittoi kätensä aralle poskelleen ja hänen silmänsä leimahtivat.

”An-teeksi, mikä minun on mennyt? Minä olen niin pahoillani”, Remus sopersi järkyttyneenä teostaan ja tuijotti kättänsä.

”Remus”, Severus kutsui ja katsoi ymmärtäväisesti toista miestä silmiin. Hänkin oli tullut takaisin sieltä, missä turtumus oli osa paratiisia, kunnes tunteet syöksähtivät takaisin aallon tavoin.

Ja he selviäisivät siitä.