Kirjoittaja Aihe: Ritva ja minä, K-11, oneshot  (Luettu 2003 kertaa)

Aewyn

  • ***
  • Viestejä: 75
  • Syöksylaskija
Ritva ja minä, K-11, oneshot
« : 11.02.2017 21:50:47 »
Nimi: Ritva ja minä
Ikäraja: K-11
Genre: draama
Summary: Eräänä rakastuneena viikonloppuna elettiin kokonainen elämä ja sitten yritettiin jatkaa.

A/N: Kirjoitin tällaisen vähän tajunnanvirtaisen minioriginaalioneshotin, joka on ensimmäinen lajiaan. Tai siis ensimmäinen julkaistu. Tämä voisi kai olla femmeäkin, mutta voi tämä olla melkein mitä tahansa muutakin. Ihan miten tykkäätte! Kommentit ilahduttaisivat aivan sieluni sopukoita myöten!



RITVA JA MINÄ


Tämä on sellainen viikonloppu, jona aika on pysähtynyt ja me leijumme ikuisuudessa kokonaisen elämän. Olettehan te nähneet Inceptionin – me sillä lailla rakennamme yhteisen todellisuuden, joka jatkuu vuosikymmenet ja sitten maanantaina heräämme kellonsoittoon, niin kuin se japanilainen liikemies. Nuoret vailla säröjä.

Havahdumme vastakkain, tuijotamme toisiamme silmiin, nenät koskettavat, hiukset leijailevat pakkasen ja henkäyksen voimasta ja sääret tuntuvat jäältä vasten jalkapohjia.

”Tässä sitä taas ollaan”, Ritva sanoo äänessään aamun käheys ja jos oikein muistelen, luulen, että ääni on loppua kohden samanlainen. En ole varma, onko se tuttu vai vieras. Hän silittää hiuksiani ja tassuttelee keittiöön paljain varpain ja alasti. Ääni on tuttu tai vieras, mutta vartalo on varmasti tuntematon, en pane pahakseni.

Kahvi kuplii ja tuoksuu, Ritva kääntelee sanomalehden sivuja, aurinko paistaa ja koivut ovat kuuran peitossa.

”Koirankakat puhututtavat kuumalla linjalla”, Ritva sanoo ja minä tyrskähdän paitani hihaan.

”Kyllähän ne keväällä harmittavat”, sanon kuitenkin, kun Ritvan katse toruu.

”Oliko meillä lapsiakin”, Ritva kysyy kohta, minun katseeni harhailee hänen ihonsa kymmenillä pisamilla, yleisesti tiedetään, ettei hänellä ole sielua.

Kohautan olkiani, minä en niitä ainakaan ole tahtonut. Suutelemme pöydän yli ja hänen sormensa kutittelevat korvanlehtäni ja minä värähdän ja Ritva on kyllä hyvin alasti ja paljon vähemmän ruttuinen. Iho on ohutta kylkiluiden päällä, muutamat arvet tunnistan. Kierrän pöydän, istun syliin ja pujotan sormet punaisen tukan sekaan. Vedän pään taakse, puren kaulaa ja toinen käsi eksyy minne eksyy, Ritva on suostuvainen.

Siihen menee ehkä kymmenen minuuttia, onhan tämä tuttu juttu. Sitten Ritva pukeutuu, lähtee töihin ja minä istun keittiössä, nuuhkaisen oikeaa kättäni, hymyilen.

”Perverssi”, Ritva vastaa tekstiviestiin. Tämä on niitä Nokioita, joiden akku kestää lataamatta kolme viikkoa.

Kevääksi pakkanen lauhtuu ja me elämme kaiken uudella tavalla. Koirankakat paljastuvat penkkojen alta ja Ritva sanoo, ettei kylläkään tahdo lapsia. Kaikki on hyvin epävarmaa, mutta juuri se rauhoittaa minua, niin kuin Muumilaakson Tuutikki sanoo. Minä ymmärrän mitä se tarkoittaa, se on hyvin sanottu.

Kesällä matkustamme Lofooteille. Huumaannuttavaa se on – vuoret ja pyöriäiset, meduusat ja jäämeri. Ritvalla on norjalainen villapaita, joka kutittaa kasvojani ja saa hänen käsivartensa syyhyämään, mutta onhan se kuitenkin autenttinen. Emme me ole päättäneet määränpäätä. Emme me ole päättäneet mitään.

Minä ja Ritva, me - nuoret vailla säröjä.
« Viimeksi muokattu: 11.02.2017 23:04:02 kirjoittanut Aewyn »
Toiveitten tunkio, sielu tuskiemme.

Kaira

  • ***
  • Viestejä: 215
Vs: Ritva ja minä, K-11, oneshot
« Vastaus #1 : 20.02.2017 23:43:55 »
Ihanahan tämä on, kerrassan ihana! (pitäs olla nukkumassa, kommentoin nopeasti vähän koska IHANA.)

Lainaus
Havahdumme vastakkain, tuijotamme toisiamme silmiin, nenät koskettavat, hiukset leijailevat pakkasen ja henkäyksen voimasta ja sääret tuntuvat jäältä vasten jalkapohjia.

Ensinnäkin toi kohta, miten upeasti ja ihanasti ja herkästi kuvailtu. Hiukset jotka leijuvat pakkasen ja henkäyksen voiamsta ja kaikki, voi että. Voisin myös heti alkuun sanoa, että Ritva ja minä on ihan pirun hyvä nimi, kaikessa suomalaisessa lakonisuudessaan mainio (ja vaikka vähän tulee mieleen se Sirpan kanssa landelle muutettiin -biisi, pääsen siitäkin yli voidakseni nauttia tästä), ja lisäksi se antaa minusta osviittaa päähenkilöiden iästä ja sen sellaisesta. Tykkään siitä ihan sikkenä.

Lainaus
”Oliko meillä lapsiakin”, Ritva kysyy kohta, minun katseeni harhailee hänen ihonsa kymmenillä pisamilla, yleisesti tiedetään, ettei hänellä ole sielua.

Tää rivi on kokonaisuudessaan tosi hyvä. Rakastan tota kysymystä ja sen paljonpuhuvuutta, rakastan tuota "yleisesti tiedetään, ettei hänellä ole sielua" -kohtaa. Taisin ensimmäisellä lukukerralla vallan virnistää sen oivaltavuudesta. Oman mielenkiintoisen sävyn tekstiin tuo nuo populäärikulttuuriviittaukset Inceptioniin ja Muumeihin. Miksi juuri ne, mitä niillä halutaan sanoa?

Ja hei, koirankakkakeskustelu oli mainio! Tässä on paljon sellasia, hmm, ei nyt ällöjä, mutta elämänmakuisia ja aitoja kielikuvia ja kohtia, tykkään sellaisesta tosi paljon. Tykkäsin koko tekstistä paljon, harmi etten saa nyt parempaa kommenttia kirjoitettua. Kiitos tästä <3

Aewyn

  • ***
  • Viestejä: 75
  • Syöksylaskija
Vs: Ritva ja minä, K-11, oneshot
« Vastaus #2 : 31.03.2017 12:41:12 »
Kaira, kiitos kommentistasi, kuten sanoinkin, ilahduin sieluni sopukoita myöten! Hauska sana tuo sopukka. Mutta anyways, mulla jäi vähän tämä kommenttiin vastaaminen, pahoittelut siitä. Ihanaa kuitenkin, että tämä pieni shotti miellytti, olin siihen itsekin ihan tyytyväinen. Pakko paljastaa, etten ole ihan varma, miksi valitsin juuri nuo populäärikulttuuriviittaukset. Ehkä ne vaan sopivat luonteeltaan tähän juttuun. Oikeastaan Inception taisi antaa idean tälle koko kyhäelmälle. Nimeä pohdin aika kauan ennen kuin olin tyytyväinen, huippua, että valinta tuntui onnistuneelta! Kiitos hirmusti kommentista, se oli oikein hyvä ja ihana ja superilahduttava <3
Toiveitten tunkio, sielu tuskiemme.

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Vs: Ritva ja minä, K-11, oneshot
« Vastaus #3 : 09.04.2017 18:16:45 »
Yajunnavirtatekstit ovat vaikeita. Yhtäältä kirjoittaessa pitäisi uskaltaa heittäytyä ja toisaalta lukiessa olla etsimättä mitään loogisuuksien aukkoja. Tämä oli minuta aivan fantastinen suoritus! Tyyli oli unenomainen, muttei unelias, jos ymmärrät mitä tarkoitan? Kohtaukset oli jotenkin skarppeja ja täydessä fokusessa, mutta yksityiskohdat olivat epäselvät - oliko meillä lapsia? Kuka sinä olet, kuka oikeastaan minä olen, ja niin edelleen, mulla ainakin usein on sellaisia unia, jotka tuntuvat niin järkeviltä ja tosilta unta nähdessä ja herätessä miettii, että eihän tossa ollut mitään järkeä. Sellainen fiilis minusta tässäkin tuli - että kaikki oli itsessään niin luonnollista ja kiusoittelevaa, muta vähän vinksahtanutta.

Erinomainen teksti siis. Lyhyt, mutta sanoo kaiken oleellisen. Jännä miten hahmotkin tuliva intiimisiti tutuiksi, vaikka kyseessä oli niin lyhyt tapaaminen! ekin on harvinaista. Oikein jännittävä kokonaisuus kaikkinensa.

Kiitos.

jjb
Here comes the sun and I say
It's all right