Muinaisia aikoja | Luna | Tuplaraapale | S

[Kiirsu]

Otsikko: Muinaisia aikoja
Kirjoittaja: Kiirsu
Ikäraja: S
Tyylilaji: draama, fluffy
Hahmot: Luna
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Rowlingille, minä vain lainaan niitä hetkeksi.
Yhteenveto: Lunan multaisista varpaista ja hupsusta tanssista ja valkoisesta pellavamekosta.

A/N: Hyvää (myöhäistä) syntymäpäivää Sparky! Tahdoit Lunaa ja en tiennyt mitä kirjoittaa ja sain juhannukseen liittyviä ehdotuksia, joten syntyi tällainen kesäinen teksti keskellä talvea :> Kiitos, cassi, Dulz, Syksy, nominal ja Bluji ideoista <3

Osallistuu haasteisiin: Otsikko etsii tarinaa II, Kun adjektiivit katosivat, Väripaletti (ultramariini). "Sana ultramariini tarkoittaa merten takaa" ja se inspriroi tämän ficin kanssa


Muinaisia aikoja

Luna oli lukenut revontulista ja pakkasöistä, jolloin taivaanranta loisti sateenkaaren väreissä, ja myrsylit juoksivat rinta rinnan lumihangella. Unissaan hän matkusti kauas Pohjolaan elämään keskitalvea, herättämään sydämestään taikuuden, joka oli matkannut suvussa vuosisatojen ajan. Isoäiti oli ollut shamaani ja hänen taikuutensa eli myös Lunassa.

Tänään Pohjolassa juhlittaisiin juhannusta, keskikesän juhlaa, jota Luna ei ollut koskaan päässyt kokemaan. Hän oli lukenut kymmeniä kirjoja myyteistä ja uskomuksista, rituaaleista ja juhannustaioista. Jos tyynyn alle piilottaisi seitsemän sortin kukkasia, näkisi unessaan lohikäärmeen tai yksisarvisen ja jos kulkisi yöllä pitkin metsiä, voisi löytää virvatulen alta aarteen.

Oli keskiyö, eikä niityllä kodin takana ollut muita kuin hän. Ja narskut. Taivaansini heijastui hänen silmistään ja tähtien kimallus sai sen muistuttamaan merta. Lunan pellavamekko liehui tuulessa ja ilmassa leijui sateen tuoksu, joka sai mielen matkustamaan merten taa. Jonain päivänä hän matkustaisi isoäitinsä synnyinsijoille ja katsoisi hänen sielunsa kanssa yötaivasta, jossa tuikkivat hänen esi-isiensä tähdet.

Mutta meri haihtui tulevaisuuden haaveisiin Lunan huomatessa ruttusarvisen niistaisikin metsän laidalla. Luna aisti siinä menneisyyden hengen ja hänen kasvoilleen puhkesi hymy. Hän tiesi jättää olennon rauhaan, mutta onni sydämessä sai silti jalat tanssimaan. Luna nauroi ja katsoi kuuta varpaiden upotessa multaan. Hän ei tarvinnutkaan matkoja pohjoiseen, sydämensä synnyinsijoille, sillä juhannus oli tuonut Pohjolan hänen luokseen. 

[Lunalotta]

Voiii ihana Kiirsunen oot ihana!!! ;____; tää tuplarapsu oli just ihanan Lunamainen ja ihana, jonka kerkesin sanoa jo facen puolella sulle Eikä haitannut yhtään vaikka talven keskellä tuli tällainen, sai mut kaipaamaan kesää ja aurinkoa
Otsikko on niin ihana, ja tuo ensimmäinen kappale jäi erityisesti mieleen. Voin niin kuvitella Lunan katselemaan revontulia Pohjoisessa :3 Luna on juuri sellainen pohdiskeleva ja omiin ajatuksiinsa vaipuva seesteisyyden esikuva, niin aivan ihanaa että yhdistit Lunan ja Pohjolan taikuuden! Ääh, eihän tässä osaa edes sanoa enää mitään, kun on niin iloinen
Meri on yks asia jota voisin kattoa tuntikausia. Ihanaa, että sekin tuli tähän mukaan ja Luna ajatteli sitä. Ja sitten tuli ruttusarvinen niistaisikki, awws
Kiitos paljon! <333

[puhpallura]

Olipa mukava lukea jotain näin kesäistä keskellä kylmää talvea!
Etsiskelin tässä sunnuntai-illalle jotain pientä kivaa luettavaa ja tämä sattuikin kohdalleni. Lunasta on aina mukava lukea, ja tämä olikin ihanan lunamainen teksti

Osasit hyvin kuvailla tekstissä ympäristöä, siinä uppoutui itsekin Lunan kanssa niitylle
Kiitos tästä pienestä illan piristyksestä!

[Kiirsu]

Sparky, hih kiva että tykkäsit :3 Kauhean kauan taas meni tähän kommenttiin vastaamisessa, mutta ilahduin siitä kovasti jo silloin heti :3 Luna on kyllä ihanan pohdiskeleva hahmo, joten tuntui luontevalta kirjoittaa tällaista mietiskelevää tekstiä. Meri on myös ihana elementti, itsekin jaksan sitä ihastella vaikka kuinka kauan. Ihanaa, että tulit niin iloiseksi, kiitos paljon kommentista <3

puhpallura, kesä keskellä talvea on kyllä ihana!! Ihanaa, että upposit tekstiin ja pidit sitä lunamaisena. Kommenttisi ilahdutti minua kovasti, kiitos paljon <3

[Isilwen]

Todella ihana tarina! Teksti on ihanan runollista ja yksityiskohtaista, taianomaista.

Hän tiesi jättää olennon rauhaan, mutta onni sydämessä sai silti jalat tanssimaan.

Tätä lukiessa tahtoo tanssia, kulkea kauas pohjoiseen tai vain istua metsänreunassa katselemassa narskuja pellolla.

Kiitos lukuelämyksestä!

[Kiirsu]

Isilwen, kiitos ihanasta kommentista <3 Ihanaa, jos tuli sellainen olo, että tahtoisi tanssia! Olen siitä tosi otettu :3