Kirjoittaja Aihe: Vaikenit siis valehtelit | K-11 | het, angst | Kalevi/Riia | 7/7  (Luettu 5357 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
Nimi: Vaikenit siis valehtelit
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: het, angst, taustalla slash
Paritukset: Kalevi/Riia (Heikki/Kalevi)
Haasteet: Angst10 II sanalla lopettaa, Tavoita tunnelma #2 Lana Del Reyn kappaleella Big Eyes ja Spurttiraapale IV 21.-27.11.

A/N: Aaa, viimein sain potkittua itseäni persuksille ja kirjoittamaan tämänkin tarinan. Ollut mielessä ikuisuuden ja olen miettinyt ja miettinyt (ja kuunnellut ihan liikaa tätä biisiä, haha), mutta jotenkin en ole saanut tätä oikealla tavalla ulos. Spurttikierroksesta inspiroiduin, että hei, ehkä tälle oikea muoto onkin raapalesarja, koska Riialle mielestäni sopii niukka ilmaisu. Tämä on yksi ns. avaintarinoista, ja jos jotakin on joskus kiinnostanut, mitä Kaleville ja Riialle käy, niin tässä se kerrotaan. Lukuiloa!

// ajallisesti tämä siis sijoittuu saman vuoden syksyyn, kun Heikki ja Kalevi säätivät keväällä.



Vaikenit siis valehtelit

I saw you creeping around the garden, what are you hiding?
I beg your pardon, don't tell me "nothing"
I used to think that I could trust you
I was your woman
You were my knight and shining companion


(Lana Del Rey – Big Eyes)

Syyskuu 2014

1.

Kalevi ei aavistellut mitään, kun pyysin sen mun luo. Se oli hyvä niin. En halunnutkaan sen aavistavan. Tahdoin sen olevan yhtä varaukseton ja luottavainen kuin mä olin ollut. Sehän oli vain oikeudenmukaista, mutta se ei vielä riittänyt. Mun pitäisi saada se myöntämään ja olemaan mulle rehellinen. Kun mietin, mitä kaikkea Kalevi oli kätevästi jättänyt kertomatta, tiesin, että saisin nyhtää, kiskoa ja pakottaa jätkän suusta sen, mitä tarvitsin eniten: totuuden.

Tiesin Kalevin hyväksi valehtelijaksi eikä se ollut haitannut mua, koska kaikki valehtelivat. En vain ikinä uskonut, että se alkaisi valehdella mulle. Rehellisyys oli aina ollut meidän suhteen vakain perusta, siis aito rehellisyys eikä vaan sen imelänpuistattava kiiltokuva. Se oli saanut meidät eroamaan ja palaamaan yhteen uudelleen ja uudelleen. Joskus rehellisyys oli liikaa. Ottaisin silti aina satuttavimman totuuden hyvää tarkoittavan valheen sijaan. Sillä tavalla mä olin tehnytkin ja elänyt sen kanssa. Niin me oltiin se sovittu. Jossain vaiheessa Kalevi oli kuitenkin vaihtanut rehellisyytensä ja saanut tilalle jotain katalampaa.

En halunnut olla se ylidramaattinen tyttöystävä, joka sanoisi ”meidän täytyy puhua” ja istuttaisi miehensä pöydän ääreen. En ollut suunnitellut mitään. Niin se oli parempi. Lukisin tilanteen, kun saisin Kalevin tänne ja toimisin sen mukaan. Olin sentään jotain oppinut vanhoista riidoista. Kalevi meni tavattoman helposti puolustuskannalle, jos se edes aavisti, että jotain oli tulossa. Sitä varten oli järjestettävä väijytys. Mun mielestä se oli oikein sopivaa. Valitettavasti en ollut erityisen kostonhimoinen metsästäjä. Mä vain odotin pyssy kädessä sydän läpättäen ja itkua nieleskellen enkä edes tiennyt, ampuisinko lopulta.

Vika oli siinä, että rakastin Kalevia, ja siksi muhun sattui sellaisella tavalla, etten uskonut olevan mitään sen pahempaa. Kalevi oli herättänyt mussa tunteita laidasta laitaan, mutta ensimmäistä kertaa musta tuntui tältä. Petetyltä, särkyneeltä ja joltain niin pahalta, etten osannut sitä edes sanallistaa. Kalevi ei tiennyt, mutta se saisi tietää.

Mietin, olisiko mun pitänyt aavistaa tai edes epäillä. Meillä oli mennyt paremmin kuin koskaan. Lähes neljä kuukautta ilman kahnauksia suurempia riitoja. Olin alkanut todella uskoa siihen, että me oikeasti pystyttäisiin vakaaseen parisuhteeseen ilman jatkuvaa on/offailua. Oliko se itsessään ollut merkki siitä, että hei, nyt ei ollut kaikki kohdallaan? Oliko Kalevi vain mielistellyt mua?

Ovikello soi, ja meidän aika oli lopuillaan.

« Viimeksi muokattu: 27.06.2018 13:39:58 kirjoittanut Sokerisiipi »

Hilla

  • ***
  • Viestejä: 840
Oh dear, tätä en osannut odottaa. Katsotaan, mihin meidät viet.

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
takkuinen: Arvelinkin, että tässä olisi pieni yllätyselementti. Kiitos kommentista!

2.

Kalevi oli huomaavainen ympärillään olevia ihmisiä kohtaan. Se ei ollut samalla tavalla sydämellinen kuten vaikkapa Katariina tai Tino, mutta se tervehti, jutusteli ja otti läsnä olevat omalla tavallaan huomioon. En uskonut Kalevin tekevän sitä hyvää hyvyyttään. Se teki muille mieliksi, jotta ne näkisivät Kalevin sillä tavalla kuin se halusi tulla nähdyksi. Mun porukat rakastivat Kalevia. Niin komea ja kohtelias nuori mies, äiti oli sanonut ties kuinka monta kertaa, ja siihen lisäten: tuosta on paras pitää kiinni.

Pidä hyvänäsi, äiti, mietin itsekseni, kun Kalevi viimein lakkasi mielistelemästä niitä ja tuli mun huoneeseen. Jätkä istuutui läppärin ääreen ratkomaan sen vikoja. Oli parempi antaa Kaleville jotain tekemistä ja jutustella niitä näitä.

Kalevi puhui tavallisista jutuista, sen työpäivästä ja miten mä olin soittanut just sopivasti, koska sen työkaverit olivat pyytäneet sitä yksille, mutta sitä ei ollut huvittanut. Koti-ilta oli enemmän sen mieleen, ainakin tänään.

”Veikö viikonloppu sulta energiat?” hymähdin. Vaati paljon tahdonvoimaa, että saatoin sanoa sen niin kevyesti kuin sillä ei olisi mitään todellista merkitystä. Kunhan vaan tässä kertailin meidän yhteistä ratkiriemukasta kaveriviikonloppua Heikin vanhempien mökillä.

”Vähän”, Kalevi naurahti. ”En oo tottunut mökkiryypiskelyihin enää syyskuussa. Mut kun Kata saa päähänsä jotain, niin se yleensä tapahtuu.”

”Ootko sä varma, että se oli Katan idea?” kysyin.

”Aika varma”, Kalevi sanoi. ”Toki se ja Heikki järkkäs jutun yhdessä, mutta idea oli taatusti Katan.”

Totta kai Kalevi tunsi Heikin. Siinä ei ollut mitään kummallista tai epäilyttävää. Olivathan ne parhaita kavereita. Ja vähän muutakin.

Ei, ei vielä. Jos mä heittäisin sen nyt Kalevin kasvoille, se vaan torjuisi sen ja saisi mut näyttämään typerältä. Pakottamalla pakotin itseni pysymään kasassa.

”Oliks sulla hauskaa?” kysyin.

”Tietty”, Kalevi sanoi ja rullautti tuolin ympäri. Se hymyili mulle. Ruskeissa silmissä tuikki teeskentelemätön lämpö. Tai siltä se näytti, mutta tunsinko mä tuota jätkää? Tunsinko todella? Vielä muutama päivä sitten olisin sulanut sen syliin, mutta nyt mun rinnassa tuntui kylmältä ja kivuliaalta. Kuin lihaksen läpi olisi työnnetty rosoreunainen jääpiikki jos toinenkin. ”Kun mulla on sut, missä vaan on hauskaa.”

Taputin sen olkapäätä.

”Lirkuttele se kone kuntoon, niin mekin voidaan pitää vähän hauskaa”, sanoin ja käänsin poikaystäväni ympäri, jotta se ei näkisi, miten äkkiä hymy kuoli mun kasvoilta.

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
3.

”Koti-illat on parhaita”, Kalevi hymisi tyytyväisenä. ”Vaikka sulla saisikin olla isompi sänky.”

”Valivali”, sanoin ja näpäytin sitä nenään. ”En ihan voi mennä porukoille sanomaan, että hei pliis, ostakaa mulle leveämpi sänky, jotta voin harrastaa paremmin seksiä poikaystäväni kanssa.”

Kalevi nauroi ja suuteli mua niin syvään, että olin lähellä unohdusta. Sen käsi oli ensin mun paljaalla kyljellä. Sieltä se liukui sulavasti mun takapuolelle ja puristi. Kiepautin itseni sen syliin ja suutelin poikaa lujemmin.

”On niin ihanaa, että sä oot siinä, Kale”, ynähdin suudelman päätyttyä. Katsoin Kalevin silmiin nähdäkseni reaktion. Se oli välitön. Ihmetystä, epävarmuutta ja aivan varmasti myös ripaus pelkoa. Nopeasti Kalevi kuitenkin pyöritteli silmiään.

”Ei nimiväännöksiä, kiitos. Tiedäthän sä.”

Kalevi oli aina kieltäytynyt lempinimistä. Se oli mulle ja kaikkein läheisimmillekin kavereilleen vaan Kalevi. Joskus sanoin sitä muruksi tai kullaksi, mutta se oli eri asia. Sellaisia nimikkeitä Kalevikin sieti, mutta sen nimi oli koskematon tai niin mä olin luullut.

”Ai, saaks vaan Heikki kutsua sua Kaleksi?” henkäisin. Kalevi kurtisti kulmiaan.

”Mistä sä nyt ton vedit? Heikki ei ole ikinä kutsunut mua – ”

”Paitsi viime viikonloppuna”, keskeytin sen. ”Sillä tavalla, miten Heikki sen sanoi, se olisi yhtä hyvin voinut sanoa ”rakas”, vai mitä?”

Kalevi nauroi. Ihan oikeasti. Sillä oli pokkaa tehdä mun sanoista vuoden vitsi.

”Toi oli hyvä”, Kalevi sanoi äänessään huvittunut sävy.

”Oi, se oli vasta alkua”, sanoin myrkyllisesti. ”Olisit vaan sanonut. Mä en välitä siitä, että sä olet homo, mut olisit edes – ”

”Vittu, mitä?” Kalevi älähti. ”Me just naitiin, ja sä leimaat mut homoks? Auts. Jos on kyse mun seksitaidoista, niin vähän rakentavampaa kritiikkiä, kiitos.”

”On kyse susta ja Heikistä”, sanoin. ”Sä voit kieltää. Sä voit sanoa, että vau, Riia, ootko sä tullut hulluksi? Siitä vaan. Anna tulla, mitä ikinä katsotkaan tarpeelliseksi, jotta et menetä kasvojas mun edessä. Mut tiäkkö mitä? Liian myöhäistä sille.”

”Mulla ei ole aavistustakaan, mistä sä puhut”, Kalevi puhahti ja se nousi istumaan. Se kurotti vaatteitaan kohti.

”Sä satutit mua”, kuiskasin sen selälle. ”Mä kuulin teidät. Mä näin. Mitä te sanoitte, miten te puhuitte toisillenne, miten te katsoitte toisianne. Miten te sanoitte ikävöivänne toisianne. Ei mikään mukavin tapa saada selville, että poikaystävä on rakastunut toiseen.”

« Viimeksi muokattu: 23.11.2016 03:45:48 kirjoittanut Sokerisiipi »

Hilla

  • ***
  • Viestejä: 840
On vaikea piilottaa sellaista, mitä ei edes tiedä olevan nähtävissä. Tämän kanssa Kalevi taistellee pidempään kuin Riian kanssa.

Räntsäke

  • Vieras
Oi, ihanaa, pitkästä aikaa Riia! On kieltämättä virkistävää lukea hänen näkökulmastaan, ihana tyttö. <3 Juuh, ajattelinkin että Heilevi-kuviolla vois olla näiden eron kanssa jotain tekemistä, ja ainakin näillä näkymin tosiaan siltä näyttää. Ymmärrän Riiaa täysin, Kalevi ei tosiaankaan ole ollut hänelle yhtä rehellinen kuin mitä Heikki oli Katalle...

Mä itse asiassa alun perin ajattelin, et Riia ois saattanut kuulla Katalta tästä kuviosta. Siis se vain tuli mieleen ekana, koska sehän oli Paskassa kesässä se Kalevin kauhuskenaario, mitä voisi tapahtua, jos Heikki puhuisi Katan kans. Okei, varmasti neiti olis oikeesti liian fiksu sotkeutumaan tuolla lailla muiden suhdekuvioihin, mut ekat ajatukset on joskus tällaisia. Parempi tosiaan, että Riia näki omin silmin.

Noniin, Kalevi, nyt ei enää auta kierrellä. Oot aika mulkvisti, jos nyt vielä jatkat paskanjauhantaa ja yrität kiemurrella...

Yh, saas nähdä, millaisen draaman nää tästä vielä kehittelee. Mä en usko, et nää kaks ruutitynnytiä ois mitään "erotaan ystävinä"-tyyppejä, joten saattaa olla sota ihan hyvin tulossa. Hah, Riian veli varmaan riemastuu erosta. :D

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
takkuinen: Hyvin totta. Kalevi tosiaan tulee painimaan niin itsensä kuin muidenkin kanssa juuri tästä syystä, kun ulosanti ja sisin ovat ristiriidassa milloin mitenkin. Kiitos kommentista!

Räntsäke: Pitkästä aikaa, niinpä! Joo, olen pyöritellyt tätä tarinaa ikuisuuden ja Heikki/Kalevi säädöstä tämä kumpuaa. Tässä selviää, kuka tietää ja miten paljon. Kiitos kommentista!

A/N: Kiitos Blujille, joka tuli potkineeksi minua takaisin tämän pariin. Jatkoa seuraa :>


4.

Kalevi kääntyi puolittain. Liike sai mun vanhan puusängyn narisemaan. Pojan ilme oli outo. En osannut sanoa, miltä se näytti. Ehkä Kalevi yritti näyttää ilmeettömältä, mutta piilotetut tunteet pyrkivät sen iholle ja ottivat kasvolihakset valtaansa. Se vilkaisi mua.

”Ei se ole mitään sellaista. Mä rakastan sua ja vain sua, ymmärrätkö?” Kalevi sanoi painokkaasti.

”Mitä se sitten on?” vaadin tiukasti. En aikonut antaa rakkaudentunnustusten harhauttaa mua. Selvittäisin tämän asian, tuli mitä tuli enkä antaisi periksi. En ikinä. Uskoin Kalevinkin tietävän sen. Se tunsi mut niin hyvin. Ketä tahansa muuta se olisi voinut yrittää vakuuttaa, mutta ei mua. Kun mä olin varma jostain, mun päätä ei käännetty. Kalevi ei voinut valehdella eikä se voinut lähteä. En antanut sille muuta vaihtoehtoa kuin puhua. Kalevi ei ollut tottunut siihen, ettei sillä ollut vaihtoehtoja. Siksi se varmaan näytti tuolta, turhautuneelta ja syylliseltä. Hyvä, ajattelin. On vittu syytäkin tuntea syyllisyyttä.

”Viime keväänä”, Kalevi sanoi hitaasti, melkein muristen. Niin kovilla se oli. ”Mä ja Heikki. No, säädettiin.”

”Sääditte?” toistin.

”Naitiin. Ei mitään muuta”, Kalevi tokaisi. ”Huhtikuussa. Pari viikkoa. Ei mitään sen kummempaa.”

”Sunko takia Heikki ja Kata eros silloin!” puuskahdin.

”No ei!” Kalevi ärähti. ”Niillä oli ihan omat syyt. Ei meillä ollut sillon mitään.”

”Ei vissiin niin”, sanoin ivallisesti. ”Kasvata jumalauta pallit. Siitäkö teidän ”pusuttelusta” se lähti?”

Heikki ja Kalevi olivat pussailleet tammikuussa. Minä ja Kalevi oltiin palattu yhteen samaisen kuun alussa, mutta seurustelu sen kanssa oli ahdistanut mua niin paljon – vanhat riidat olivat alkaneet kummitella – että mun oli ollut pakko päättää se jo helmikuun alussa. Katariinan kertomuksen perusteella olin ymmärtänyt, että poikien pusuttelutuokio oli ollut vain jokin känninen päähänpisto, vähän kokeiltu jätkähuulia ja naurettu päälle. Nyt mua kuitenkin epäilytti, oliko se ollut ihan niin viatonta.

Kalevin hiljaisuus oli vastaus. Kyllä, siitä se oli lähtenyt. Mua suututti aivan helvetisti. Kynsin lakanoita, ja mun suu oli tulvillaan sylkeä.

”Me oltiin yhdessä silloin etkä sä kertonut. Me ollaan oltu yhdessä toukokuusta saakka etkä sä kertonut!” huusin. ”Minkä takia? Miksi sä teet mulle näin!”

”En tiedä”, Kalevi sanoi tukahtuneesti. ”Kai mä – toivoin, että jos en kertoisi, se ei olisi totta eikä se siks vois muuttaa mitään. Meitä. Sitä, mitä meillä on.”

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
5.

Tasailin mun hengitystä ja koetin koota itseni. Se oli hankalaa. Kävin helvetinmoisilla ylikierroksilla. Halusin vain saada käsiini jotain raskasta ja hakata Kalevia sillä. Alastomuus ei kiusannut mua, mutta Kalevi katsoi kaipaillen sen vaatteita. Mun vihainen puhina piti jätkän kuitenkin aloillaan. Se saattoi vain odottaa mun seuraavia sanoja. Mulla oli vaikeuksia ajatella. Tahdoin sanoa niin paljon, mutta en osannut muotoilla tunteitani. Mulle tuli suuri houkutus olla katsomatta Kalevia, mutta kieltäydyin siitä. Pysyin siinä ja grillasin Kalevia silmilläni.

”Tietääkö Katariina?” kysyin.

”Tietää”, Kalevi vastasi. Epäusko löi mua keskelle naamaa. Tuhahdin. Jos Kata olisi tiennyt, se olisi kertonut mulle. Ihan taatusti. ”Heikki sanoi, että jos Kata kertoo siitä jollekin, ihan kenelle tahansa, niistä kahdesta ei voisi enää ikinä tulla mitään.”

”Sun takia?” sanoin katkerasti, ja mun nyrkkejä alkoi poltella. Rutistin peittoa.

”Itsensä takia myös”, Kalevi sanoi. Se tuijotti käsiään ja rusautteli sormiensa nikamia. ”Ei me olla puhuttu siitä mitään. Ei se ollut mitään. Kunhan jotain pelleiltiin.”

”Lopeta jo!” tiuskaisin. ”Se on ohi! Mä tiedän. On turhaa yrittää vähätellä sitä, mitä sä oot duunannut Heikin kanssa. Sä rakastat sitä.”

”No en vitussa rakasta!” Kalevi raivostui ja loikkasi ylös. Jätkä katsoi mua, ja sen silmät salamoivat. ”Se oli säätö! Mä vaan ajauduin hakoteille, kun yritin olla kaverin tukena. Onko se niin helvetin hirveä asia?”

”Ei se olisikaan niin hirveää, jos se olisi totta”, sanoin hiljaa. ”Voisin vielä ymmärtääkin sen, että häpeät sitä, koska Heikki on poika, mutta se ei selitä sitä, mitä kuulin ja näin viikonloppuna. Älä vittu kohtele mua kuin jotain idioottia.”

”Mitä vittua sä hiiviskelet vakoilemassa mua?” Kalevi sihisi.

”Jos en olisi vakoillut, en olisi saanut ikinä tietää”, ärähdin.

”Ja se olisikin ollut kamalaa. Ei kaikkea tarvitse tietää. Tiesin, ettet sä ymmärtäisi”, mun poikaystävä puuskahti.

”No, miten sä selittäisit sen? Viime viikonlopun”, kysyin. ”Anna tulla. Puhu itsesi ulos tästä sotkusta, ole niin hyvä!”

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
A/N: Onpa hyvä, että feilasin tämän spurtin jo, koska seuraava osa ei ole raapaletta nähnytkään :D Katsaus siihen kohuttuun viikonloppuun. Mitä Riia oikeastaan näki ja kuuli?

6.

Katariina oli mennyt huussiin, Heikki hakemaan lisää puita takkaan ja Kalevi kaipasi alkoholitäydennystä. Kyllästyin nopeasti odottamaan yksin mökissä, ja menin katsomaan, että mikä niillä oikein kesti siellä. Mun ei ollut tarkoitus salakuunnella, kaikkea muuta, mutta kyllä mua vähän kiinnosti, mistä jätkät olivat jääneet juttelemaan.

”Mä en taida ikinä päästä susta eroon”, Kalevi naurahti, kun tulin kuuloetäisyydelle. Jäin seisomaan mökin nurkalle.

”Haluaisitko sä sitten?” Heikki vitsaili, mutta erotin sen äänestä aitoa huolta. Aww, niillä oli herkkä kaverihetki meneillään. Sööttiä. Painauduin mökin seinää vasten ja hiivin nurkalle vakoilemaan. Ikkunasta tuleva valokeila valaisi jätkät, mutta jätti mut pimentoon.

”En todellakaan. Sähän oot mun paras kaveri”, Kalevi sanoi. Se oli hämmästyttävä kiintymyksenosoitus siltä. Hymyilin hiljaa itsekseni. Heikki vaikutti liikuttuneelta. Se painoi katseensa ja hymyili hämillään.

”Säkin mun”, Heikki sanoi hiljaa. Kalevi liikahteli levottomana. Tällainen kaverien kesken näytetty tunteellisuus oli sille vierasta. Mietin, pitäisikö mun sanoa jotain pelastaakseni poikaystäväni.

”Me kaksi ollaan kyllä koettu yhdessä vitun paljon kaikkea”, Kalevi naurahti, ja Heikki myötäili. Nyt ne molemmat katsoivat alas. Katsoin niitä tarkkaan. Aavistin jonkin muuttuneen. Niiden olemuksessa oli jotain samaa ja jaettua. Jätkien välillä leijaili jotain sanomatonta.

”Aatteletko sä samaa, mitä mä?” Kalevi lopulta kysyi käheästi, ääni lähes tukahtuen sanoihin. Se ei kuulostanut ollenkaan itseltään. Mun poikaystävä nosti katseensa, ja vasta nyt mä panin merkille, että ne seisoivat kovin lähekkäin. Kalevin katse oli syvä ja intensiivinen. Aavistelin jotakin.

”Riippuu, mitä sä ajattelet”, kiusaantunut Heikki sanoi. Kalevi katsoi Heikkiä hiljaa. Jännite niiden välillä tiivistyi. Mä en ollut uskoa silmiäni tai korviani. Saattoiko niiden välillä olla jotain… sellaista? Ei, mä luin takuulla tilannetta ihan väärin. Eihän Kalevi ja Heikki –

”Kale?” Heikki sanoi hiljaa, lähes arasti. Meinasin äännähtää. Se, mitä Heikki sanoi, oli jo tarpeeksi, mutta se, miten se sen sanoi. Niin hiljaa ja hellästi. Kalevi ynähti hyväksyvästi enkä mä tajunnut, mitä vittua täällä oikein tapahtui.

Heikki teki eleen kuin se aikoisi koskettaa Kalevia. Se kumartui lähemmäs, katsoi Kalevia hyvin samalla tapaa kuin se katsoi Katariinaa, mutta sen katseessa oli jotain salattua ja kuumeista. Niiden vartalot lähes koskettivat. Mun sydän hakkasi. Olin jähmettynyt siihen. En osannut pelastaa itseäni. Toivoin ihmettä. Ehkä ne pilailivat mun kustannuksella. Tämä ei voinut olla todellista. Miten mä en ollut nähnyt tätä aiemmin?

Sitten Heikki perääntyi ja astahti sivuun. Se rykäisi. Mulle hengittäminen helpottui, ja mä toivoin, rukoilin, pyysin –

”Pitäisi varmaan viedä noi klapit takkaan.”

”Mulla on sua ihan vitun ikävä”, Kalevi sanoi tuskastuneena. Heikki ja mä tuijotettiin sitä yhtä järkyttyneinä, ja me kumpikin odotettiin sen ottavan sanansa takaisin. Toivoin, että mun poikaystävä olisi yhä lojaali mulle, että se ajatteli ja rakasti mua. Ei Heikki voinut olla vienyt mun paikkaa –

Kalevi ei ottanut sanojaan takaisin. Se todella oli valinnut Heikin. Läimäisin kämmeneni suuni eteen.

”Mullakin sua”, Heikki hengähti. Kaljatölkit putosivat maahan, kun jätkät heittäytyivät toistensa käsivarsille ja halasivat, suorastaan rutistivat toisiaan, ja mun sydän lätsähti märkänä ja raskaana vatsanpohjalle. Siellä se valui hitaasti ja tuskallisesti kuiviin. Nojasin raskaasti vasten mökin seinää. Tärisin ja maailma keinui kuvottavasti. Näin Heikin silittävän mun poikaystävän selkää. Mä kompuroin pois ja oksensin rannan tuntumassa.

« Viimeksi muokattu: 06.01.2017 02:44:17 kirjoittanut Sokerisiipi »

Hilla

  • ***
  • Viestejä: 840
Hyi minua, taidan olla kamala ihminen. Viimeisin pätkä vei minut mennessään ja ahdistuksen paine sisälläni on voimakas. Mutta ei suinkaan Riian puolesta.

Näkökulma heitti välittömästi ja tunsin miesten tuskat heidän koettaessaan olla "kunnolla", kun samaan aikaan sisin on puhunut aivan jotain muuta. Toisaalta, jos tuollaisia tapahtumia ei olisi ollut vuosien varrella, eivät he olisi tienneet olevansa yhä toistensa ajatuksissa. Riia: totuus on. Elämä on.

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
takkuinen: Tässä mennään tunnemyrskyä laidasta laitaan. Olen hyvilläni, että poikien ahdinko ja tuska välittyi. En tiedä, olinko tarpeeksi selvä ilmaistessani asiaa, mutta tässä siis eletään samaa vuotta, jolloin Heikki ja Kalevi ajautuivat toistensa syliin. Se tapahtui keväällä, tässä on syksy. Laitoin selvyydeksi tämän alkuun, mikä vuosi ja kuukausi on kyseessä. Riia tahtoo totuuden, mutta Kalevi ei meinaa antaa sitä. Kiitos kommentista!

A/N: Huh. Tämä osa iski minua syvälle. Fiilaan niin Kalevia kuin Riiaakin. Täytyy merkata jollain tapaa listaukseen Leimahduksia-sarjan avaintarinat, koska tämä on ehdottomasti yksi niistä. Kiitos, kun luit! :> ja btw, Big Eyes-kappaleen hyvä vastinpari on Mumford & Sonsin Little Lion Man, joka on niiiin Kalevista kertova biisi, että itken.



Weep for yourself, my man,
You'll never be what is in your heart
Weep, little lion man,
You're not as brave as you were at the start

But it was not your fault but mine
And it was your heart on the line
I really fucked it up this time
Didn't I, my dear?


(Mumford & Sons – Little Lion Man)

7.

Kalevi yritti selittää: Heikki on kännissä ylitunteellinen, tiedäthän sä, ja mä halasin sitä vaan siksi, ettei se pitäisi mua ihan kusipäänä. Se, mitä sä luulit flirttailuksi, oli vaan känniläppää.

Kuuntelin Kalevia. Se pisti kaikki taitonsa peliin ja yritti olla mahdollisimman vakuuttava. Mun teki mieli huutaa sen päälle, että luoja, mitä paskaa sä selität. Tahdoin julistaa sen valehtelijaksi ja petturiksi, mutta Kalevin epätoivoinen selittely herättikin minussa jonkin uuden tunteen. Mun kävi Kalevia sääliksi. Vaikutti siltä, ettei se yrittänyt enää vakuuttaa vain mua vaan myös itsensä. Ehkä Kalevi ajatteli voivansa muuttaa tapahtunutta, jos se vain uskoisi siihen tarpeeksi lujasti. Se ei ollut oikein, ei mua eikä Heikkiä kohtaan. Eniten hallaa Kalevi teki kuitenkin itselleen.

Nousin ylös. Katsoin Kalevia suoraan sen ruskeisiin silmiin. Poika osasi piilottaa tunteensa, mutta mä osasin katsoa silloinkin, kun muut käänsivät katseensa. Näin jotain tahatonta ja kivuliasta.

”Valehteleminen ei sovi sulle”, tokaisin. En ollut lempeä. Lempeys ei ollut mun juttu, mutta raivomyrsky oli tyyntymässä. Jäljelle jäi kalvava suru siitä, ettei me voitu palata takaisin. Kalevi katsoi mua, ja sen suu kääntyi katkeraan nauruun.

”Tiedätkö mitä”, se hymähti. ”Me kumpikin ollaan sanottu, miten me vihataan teennäisyyttä, ja silti – ”

”Me ollaan pahimpia teeskentelijöitä koskaan”, sanoin ennen Kalevia. ”Ei kai se ole uutta tietoa?”

”Ei varmaan. Sä päätät tän, ihan sama, mitä teen?” Kalevi sanoi. ”Mitä mä sit enää yritän?”

”Jos toi on totta, niin senkus häivyt”, sanoin.

”Jos se on totta?” Kalevi toisti. ”Mitä vittua toi oli tarkoittavinaan?”

”Kyllä sä tiedät”, sanoin lujalla äänellä. ”Tiedät saatanan hyvin.”

Me tuijotettiin toisiamme hyvä tovi. Se oli shakkimatti, mutta voitto ei ollut mulle mieluisa.

”Anteeksi”, Kalevi sanoi. Pojan ääni petti useasta kohdasta ja mun sydän sen mukana. ”Mä en tarkoittanut – mun ei pitänyt paskoa juttuja näin pahasti. Se vaan – koko juttu Heikin kanssa… Se työnsi mut tasapainosta. Heikki pääsi liian lähelle mua. Mun olisi pitänyt – ”

Kalevi katsoi kattoon, ja se nieleskeli.

”Voi vittu”, Kalevi inahti ja alkoi pukeutua. Mä en estellyt. Poika ei sanonut enää mitään. Kalevi vain lähti, ja musta se oli parempi niin, koska totuus sattui, sattui niin helvetisti.

Heikki oli päässyt lähemmäs kuin minä. Hymyilin sumein silmin.

Vitun kiva.

« Viimeksi muokattu: 29.07.2017 23:55:41 kirjoittanut Sokerisiipi »

Hilla

  • ***
  • Viestejä: 840
Oho! Kalevi myönsi! "Liian lähelle." Tätä en osannut odottaa. Ehkä Riian itsepintaisuus lopulta upposi Kaleviin ja tieto siitä, ettei valehtelu enää auta. En vain uskonut, että Kalevi voisi myöntää sitä ikinä kenellekään muulle kuin Heikille joskus sata vuotta kypsempänä. Minut on siis yllätetty ja pöllytetty. : )

Tuhisija

  • Vieras
Täähän oli oikein hyvää luettavaa ja ilahduin, kun Riiasta pääsi lukemaan pitkästä aikaa. Riian näkökulmasta on aina mukava lukea ja tässä lyhykäisessä rapsusarjassa sen näkökulma vasta olikin herkullinen! Oikein virkistävää lukea tällaisesta "meillä on puhuttavaa" -tilanteesta sillä tavalla, ettei Riia juuri suunnitellut mitään tai ilmaissut etukäteen, että sillä on asiaa. Toki kuten Riia mainitsikin, Kalevin kohdalla sellainen lähestymistaktiikka ei olisi varmastikaan toiminut. Riiahan juuri tuntee Kalevin parhaiten, se tietää millainen Kalevi on konflikti/riitatilanteissa. Mutta erittäin fiksua ja virkistävää lukea Riiasta, joka väijyy oikeaa hetkeä kuin käärme saalistaan kaislikossa, valmiina iskemään :D Vaikka toki Riiankin täytyi alkupuolella vähän väkisin pitää vakavuus sun muut äänestään pois, jottei se olisi paljastanut mitään.

Ja kyyti olikin sitten just sellaista kuin vähän aavistelinkin sen olevan. Riia latoo kortteja pöytään, ja Kalevi koittaa voittaa ne epätoivoisesti omillaan, mutta turhaan. Kalevin epätoivoisuus selittää ja lakaista koko juttu tapahtumattomaksi niin Riialle kuin itselleenkin oli vain niin yyngh. Ja kun Riia vielä tajusi sen, että Kalevi yrittää todistaa ja selittää myös itselleen, ettei se ollut mitään, mitä sen ja Heikin välillä tapahtui ja oli, niin keväällä kuin siellä mökilläkin.

Mökistä puheen ollen, huh tosi hyvin kirjoitettu osa mun mielestä! Kun kuitenkin Riian näkökulma, sitten pojat ja niiden välillä vaihtuvat sanat, se ilmapiiri, jännite ja kemia, huh. Ja Riian ajatusten ja fiilisten muuttuminen hiljalleen sinne, että se tajuaa, että eihän se olekaan vain känninen paras ystävä hetki! Musta kyseinen osa eteni näiltä osin tosi kivasti ja luontevasti. Ja sen osan lopussa Kalevin, "Mulla on sua ihan vitun ikävä" -line... pff nghh. En tiiä miten päin mun pitäisi olla, koska oon ihan oww Riia, koska Riia ansaitsee onnen ja se ja Kalevi on niin kiva pari, mutta kun Heikki ja Kalevi! Feels.

Lainaus
”Me kumpikin ollaan sanottu, miten me vihataan teennäisyyttä, ja silti – ”

”Me ollaan pahimpia teeskentelijöitä koskaan”,
Ja tossa vikassa osassa jotenkin tämä kohta kolahti lujaa muhun. Tykkäsin hirmuisesti tästä, jotenkin se iski. En oikein osaa muodostaa sitä sanoiksi miksi.

Mutta siis. Öö, oon nyt tässä suihkussa ja tässä omenaa rouskuttaessa mietiskellyt, että mitäs helvettiä mä sanoisin tästä lopusta, koska kun luin tän vikan osan niin olin ihan ö_ö Koska siis feels ja Kalevi ja Riia ja Kalevi ja sen liian lähelle.. Tai siis, minäkään en siis yhtään odottanut, että Kalevi sanoisi, myöntäisi tuota kellekään vielä pitkään aikaan. Edes itselleen. Mutta tuossa tilanteessa se on selvästi hyvin pahoillaan, tuntee olonsa kurjaksi koko sotkusta ja siitä, että asiat menivät noin sotkuiseksi Riian kanssa. Ja se kuitenkin rakastaa Riiaa niin ihmekös Kalevi murtuu tuossa tilanteessa. Mutta että ihan sen verran, että se antaa itsensä tiedostaa, kuinka lähelle se todella Heikin päästi. Ja vielä sanoo sen Riialle. Wää, oon ihan yhyy wää, koska siis Kalevi! Älä nyt sulje itseäsi ja näitä asioita sydämeesi :<

Mutta toi loppu oli kyllä hyvin kirjoitettu, mä tykkäsin. Kalevi huomaa kuinka se on raottamassa taas itseään liian avonaiseksi ja sulkee oven pamauksella ennen kuin ehtii sen enempää sanoa. Ja Riiaan sattuu, kun se ymmärtää, että Heikki oli jotenkin ujuttautunut hieman lähemmäs Kalevia kuin se itse on ikinä kyennyt. Ja muutenkin toi tilanne sattuu. Haluan vaan pidellä noita molempia, koska niihin sattuu, vaikka ne rakastaa toisiaan ja ynh.

Ei mutta tykkäsin siis tosi paljon tästä kokonaisuudesta, tyylistä ja Riiasta. En oikein vieläkään tiedä miten päin mun pitäisi olla, mutta ehkä mä selviän :'D Kiitos paljon tästä!

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 390
Oih oih oih mikä tarina. Huh. Vau.

Oikeastaan varsin yllättävä kehityskaari. Vau. Kalevi tunteilemassa, ja vielä niin kauan sen jälkeen, kun mitään konkreettista on tapahtunut. Oi voi. Mä niin ootan, että pääsen lukemaan Ukkosta uudestaan, koska osaan varmaan lukea sitä nyt ihan eri tavalla kaikkien näiden lukemieni tekstien takia. Voi että.

Lainaus
Heikki oli päässyt lähemmäs kuin minä.
Saanko oksentaa sydämiä. Oon niin Heilevi-silmälasit päällä. Oikeastihan Riian tilanne on ihan kamala, en voi kuvitella mitään kamalampaa kuin saada tuolleen sivustakatsojana selville, että oma rakas poikaystävä fiilaa enemmän jotain toista tyyppiä, ja vieläpä miestä, vaikka on luullut, että tyyppi on ihan superhetero. Järkytystä järkytyksen päälle. Mutta samaan aikaan oon ihan riemuissani siitä, että Kalevi lähes alkaa itkeä kun se miettii, mitä kaikkea Heikki on saanut sen tuntemaan! Ihan mahtavaa. En tiedä, näiden kahden rakkaustarinassa vaan on jotain niin ihanan traagista ja vaikeaa että oon ihan myyty. Rakastan sitä, miten pitkällä aikavälillä kaikki kehittyy eikä ookaan vain yhtä kesää, jolloin tapahtuu jotain mullistavaa ja siinä se (ehkä syy miksen niin rakastunut Eeliin ja Tinoon samalla tavalla?).

Tää oli niin huippu, etten jaksanut ees välittää siitä, että olit jakanut yhden ja saman tapahtuman moneen eri raapaleeseen. :D Halusin vaan lukea enemmän ja enemmän ja enemmän. Ihanaa että kirjoitat näistä. Älä vaan lopeta!


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
Hilla: Kalevi myönsi, niinpä! Tuskin se itsekään uskoi, mitä oikein meni sanomaan. Siksi noin nopea paikalta ryntääminen. Riia sai sen murtumaan, ja koska Riia on Kalevin ensirakkaus, tämän painostus ja vaatimus totuudesta oli Kaleville liikaa. Hauskaa, että tämä yllätti! Kiitos kommentista!

Tuhisija: Riiasta pitäisi kirjoittaa enemmän, koska se on kyllä yks parhaista luomistani naishahmoista. Kiva kuulla, että säkin tykkäät! Riia tietää, miten Kalevia tulee käsitellä. Muutoinhan poika olisi vain polkenut koko jutun jalkoihinsa, ja Riia olisi jäänyt vaille selityksiä, ja sitä hän ei olisi ansainnut. Ei sillä, että Riia olisi ansainnut tätä koko sotkua, mutta Kalevi on idiootti. Mökkiosaa oli niin kiva kirjoittaa, etenkin Riian näkökulmasta, kun se tajuaa ja reagoi tietysti ymmärrettävästi. No, ei kai ihmekään, kun tämmöinen draamahirmu olen :'D Haha, sainpas yllätettyä! Riia sai Kalevin otteenseensa ja puristi tarpeeksi lujaa, niin johan Kalevikin tuli möläyttäneeksi epämukavia totuuksia tunteistaan Heikkiä kohtaan. Ja just se, että Kalevi rakastaa Riiaa ja on pahoillaan kaikesta aiheuttamastaan, vaikutti paljon. Ihanaa, että pidit tästä. Kiitos huisisti kommentista!

Arte: Aww, voi sinä ♥︎ Joo, Kalevi tunteilemassa! Tätä se on, kun Riian kanssa se on näyttänyt herkempää puoltaan, ja kun Riia vaatii totuutta, Kalevilta loppuu pakopaikat ja selitykset. Haha, itsekin rakastan Heileviä juuri siksi, miten se niiden juttu kehittyy (ja minulla on täten yllin kyllin matskua, josta kirjoittaa!) ja kaikki on vaikeaa ja tuskaisaa, koska tunteet on paskaa, ja niissä ei ole mitään järkeä. Riian osa ei kyllä ole kadehdittava, mutta hyvin suoraselkäisesti hän selviää tästäkin sotkusta, koska Riia on kova mimmi! En lopeta. Kiitos hurjasti kommentista!! <3

Grenade

  • Fluff-fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 472
  • ava Claire + bannu Ingrid
Tervehdys Vaihdokkaista! Olen aina välillä lukenut Kalevi/Heikki -tarinoita, joten heidän taustatarinansa on jokseenkin tuttu, ja olin ilahtunut nähdessäni, että sain tämän tekstin vaihdossa. Olikin jännittävää lukea välillä samasta hahmosta, mutta aivan toisenlaisessa tarinassa, sillä tämä syventää varsinkin Kalevin hahmoa. Hän on joutunut kamppailemaan itsensä kanssa ollessaan kahden ihmisen loukossa, eikä se välttämättä ole ollut helpoin paikka elää. Ehkä sen vuoksi hän ei myöskään toimi niin rationaalisesti kuin toivoisi, vaan yrittää pitää molemmat, niin Heikin kuin Riiankin elämässään mukana tärkeällä paikalla.

Riia on ihailtavan vahva nainen. Hän on hienosti luotu hahmo. Haavoittuvainen mutta myös vahva tärkeissä paikoissa, valmis taistelemaan mutta myös valmis luopumaan. Vaikka hän rakastaa Kalevia, näkee hän kuitenkin paremmaksi antaa toisen mennä, sillä näkee, ettei suhteella tule olemaan tulevaisuutta, jos valehtelu jatkuu. Ja hän näkee myös sen, miten Heikillä ja Kalevilla on jotain, mitä hänellä ja Kalevilla ei välttämättä koskaan ollut.

Itse tietysti Heilevi-shipparina tarinasta jää ristiriitaiset fiilikset. Samalla, kun haluaisi liputtaa poikien puolesta, on totta, että he tekivät kusisesti Riialle. Samalla, kun pojat ovat molemmat epävarmoja suhteensa tulevaisuudesta, tunteistaan ja kokevat ahdistusta siitä, ei voida täysin lakaista maton alle sitäkään totuutta, että Kalevi on pettäjä. Lukijalle jää päätettäväksi, kuinka vahvasti haluaa moralisoida tapahtunutta. Ehkä kukaan ihminen ei ole puhdas pulmunen.

Draaman kaari näissä raapaleissa toimi tosi hyvin. Nyt, kun luin nämä kaikki putkeen (enkä sitä vauhtia kuin nämä julkaistiin), niin näissä huomaa hyvin, kuinka tilanne rakentuu kohti kliimaksiaan. Se piti ainakin mut kiinnittyneenä näytön ääreen, kunnes viimeiset lauseet olivat ohitse. Riian hahmo on erittäin samaistuttava, ihastuin häneen. Ah, naispoweria! Mä en tähän hätään löydä, että oletko kirjoittanut jotain Riian tulevaisuudesta, mutta toivottavasti, sillä hän ansaitsisi onnellisen lopun. Hän ansaitsee jonkun, jolla on enemmän munaa kuin Kalevilla. :D

Olipa mielenkiintoista lukea Heilevi-pariskuntaa tästä näkökulmasta! Se antoi uutta perspektiiviä koko kaksikkoon ja muuhun kaveriporukkaan. Pitänee jossain vaiheessa palata lukemaan lisää näistä tyypeistä. ^^
Hyppää lehtikasaan!