Kirjoittaja Aihe: Onnen kyyneleitä |S| Hagrid ja Hämäkäk  (Luettu 2061 kertaa)

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 543
  • 707
Onnen kyyneleitä |S| Hagrid ja Hämäkäk
« : 05.11.2016 15:56:07 »
Ficin nimi: Onnen kyyneleitä
Kirjoittaja: Odo
Genre: draama
Hahmot: Hagrid ja Hämäkäk
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: J. K. Rowling omistaa Harry Potterin maailmoineen ja hahmoineen. Kirjoitan tätä omaksi ilokseni.
A/N: Lemmikkisarjaa väkertelen tässä, mikä tulee sisältämään jokusen raapaleen. Ensimmäisenä vuorossa siis Hämäkäk, jonka kerään tällä ficillä. Osallistuu myös Vuosi raapalehtien V.

Lisää lemmikkejä (Ikärajat: Sallittu): Basiliski, Hiinokka, Hedwig ja Posityyhtynen.



Onnen kyyneleitä

Olento oli niin kaunis, että Hagrid tunsi silmiensä kostuvan. Kahdeksan pientä jalkaa oli työntynyt ulos munankuoresta ja nyt olento kipitti pitkin hänen valtavaa käsivarttaan. Nuorelle pojalle akromantellan syntymä oli parempaa kuin omat syntymäpäivät tai Tylypahkan joulut – vähintään yhtä mahtavaa kuin kirje Tylypahkasta.

Akromantella katseli lukuisilla silmillään ”äitiään”, joka leperteli hänelle. Se oli vielä vaiti, mutta oppisi puhumaan vielä joku päivä, Hagrid tiesi. Hän oli saanut ystävän ja hoidettavan, jota oli kaivannut. Hagrid oli päättänyt antaa kaiken rakkautensa taikaolennolle, joka oli ihastuttavan utelias. Hagrid oli lukenut kyllä akromanteilloista ja ne olivat hyvin väärin ymmärrettyjä – kuten hän itsekin oli.

”Hämäkäk”, Hagrid toisteli. ”Hämäkäk!”

Niskaan asti kipittänyt olento ei ottanut huomioon kuulemaansa nimeä, josta Hagrid oli niin ylpeä. Ja viimeistään Hagrid joutui pyyhkimään onnen kyyneleitä silmänurkistaan, kun tunsi kahdeksan jalan kosketuksen paljaalla niskallaan ja pian hiusten peittämällä päälaellaan. Olento tiesi hänet äidikseen, Hagrid ajatteli, ja mietti pitäisikö hänen sittenkin olla isä.

Pääasia oli, että akromantella oli hänen, ja hän saisi kasvattaa Hämäkäkin itse. Piilossa kaapissa ja pienessä laatikossa, johon hän sulki uuden ystävänsä nostettua olennon varovasti pois päälaeltaan, johon se oli pysähtynyt.

”Huomenna näytän sinulle metsän.” Hagrid halusi näyttää lempipaikkansa myös ystävälleen – tietämättä, että siitä tulisi Hämäkäkin koti tulevaisuudessa.

”Nuku hyvin, Hämäkäk.”
« Viimeksi muokattu: 05.11.2016 16:15:08 kirjoittanut Odo »
“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.



But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”

Paquette

  • ***
  • Viestejä: 359
Vs: Onnen kyyneleitä |S| Hagrid ja Hämäkäk
« Vastaus #1 : 14.11.2016 00:09:01 »
Nämä sun lemmikkitekstit on kauheen kivoja, mutta kommentointi tuntuu jotenkin hankalalta. No jospa nyt edes välillä yrittäisin. ::)

Hagrid on kovasti oma itsensä. Hänen kykynsä nähdä milloin mikäkin vaarallinen olento yksinomaan kauniina ja suloisena on selvästi säilynyt horjumatta läpi elämän. Moni varmaankin suhtautuisi hieman eri tavalla kahdeksaan kipittävään jalkaan. ;D Minä olin joskus lapsena pahemminkin hämähäkkikammoinen, mutta olen sittemmin päässyt siitä melko hyvin eroon, ja nykyään pystyn jo näkemään hämähäkkien kiehtovuuden ja jopa kauneuden. Sikäli Hagridin tuntemuksiin eläytyminen ei tunnu aivan mahdottomalta.

Lainaus
Akromantella katseli lukuisilla silmillään ”äitiään”, joka leperteli hänelle. Se oli vielä vaiti, mutta oppisi puhumaan vielä joku päivä, Hagrid tiesi. Hän oli saanut ystävän ja hoidettavan, jota oli kaivannut. Hagrid oli päättänyt antaa kaiken rakkautensa taikaolennolle, joka oli ihastuttavan utelias. Hagrid oli lukenut kyllä akromanteilloista ja ne olivat hyvin väärin ymmärrettyjä – kuten hän itsekin oli.
On koskettavaa, miten ilahtunut Hagrid on ystävästä ja hoidettavasta, ja kuinka hän samastuu toiseen "väärinymmärrettyyn". Kirjoissa myöhemmin kuvatut tapahtumat tosin viittaisivat siihen, että akromantellat saattoivatkin olla Hagridin lukemissa kirjoissa ihan oikein ymmärrettyjä. :D Hagridin ja Hämäkäkin välinen ystävyys sentään onneksi säilyi. (Lainauksen viimeisessä virkkeessä akromantelloista-sanassa taitaa olla ylimääräinen i-kirjain.)

Huvitti Hagridin äkillinen pohdinta siitä, pitäisikö hänen sittenkin olla isä. Hän vaikuttaa kuitenkin varsin tyytyväiseltä ja omistautuneelta äidin roolissaan. Vähän surettaa ajatella, miten Hagrid pian tämän jälkeen erotetaan, kun hän vielä tässä muistelee Tylypahkan kirjettä yhtenä elämänsä parhaista hetkistä. No, eipä hänelle lopulta kovin huonosti käynyt.

Pieni kielioppijuttu osui silmiin tässä:
Lainaus
Pääasia oli, että akromantella oli hänen, ja hän saisi kasvattaa Hämäkäkin itse. Piilossa kaapissa ja pienessä laatikossa, johon hän sulki uuden ystävänsä nostettua olennon varovasti pois päälaeltaan, johon se oli pysähtynyt.
Sanoisin nostettuaan, koska koko lauseessa on ilmeisesti sama subjekti, eli Hagrid.

Kaiken kaikkiaan oikein söpö fikki, kiitoksia!


Hazyel

  • Master of Godspeed
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 4 783
  • Not killing people is really hard.
Vs: Onnen kyyneleitä |S| Hagrid ja Hämäkäk
« Vastaus #2 : 15.01.2017 01:19:02 »
Hahah ei hitsi, tää ois ehkä pitänyt laittaa Halkinaurukseen! Tää oli kauhean suloinen, kun ajattelee Hagridia ja Hagridin (ällöttävää) lemmikkiä, mutta myös vähän naurattava, koska en tiedä, Hagrid ja sen ihastus kaikkiin hirviöihin on vaan niin koomista!

Ihastuin tässä erityisesti siihen, kuinka mainitsit Hämäkäkillä ja Hagridilla olevan jotain yhteistä: kummatkin ovat hyvin väärinymmärrettyjä olentoja. Ja miten surullista, että Hagrid tietää sen jo niin kovin nuorena!

Tämä oli tosi suloinen, vaikka kuten sanoin, myös kivan humoristinen sävyltään. En voinut olla ajattelematta Hagridia ja sitä kohtausta, kun Hämäkäk kuolee! Hagrid-parka :( Pitää jossain vaiheessa lukea noita muitakin, mutta kiitos tästä!
"When I say it doesn't hurt me, that means I can bear it."